Päällikön nimittää hallitus.
Supon päällikkönä on ennen
ollut keskustalainen Seppo Tiitinen ja sitoutumaton Eero Kekomäki. Tämän enempää
tietoa asiasta ministeriltä ei heru.
Rattijuoppo on aiempaa useammin sekakäyttäjä
SSS?STT
Huumeiden osuus rattijuopumustapauksista nousee vuosittain.
Viime vuonna poliisin haaviin
jääneistä noin 27 000 rattijuoposta yli 4 000 oli ottanut muutakin
kuin alkoholia. Hän
kertoo keskustelleensa asiasta
oikeusministeri Tuija Braxin
(vihr.) kanssa. lk.
Snellman
Marinoitu
grillikyljys
kg
-30 %
Ei muita saman
Voimassa 31.8 aikaisia alennuksia.
.07 asti.
Esittelyssä MA 27.8. SALON SEUDUN SANOMAT
N:o 234
Maanantaina 27. (sis.alv)
Nälkä lähtee näppärästi
27. Tämä voi vaikuttaa
vähentävästi hyvien hakijoiden
määrään, Holmlund pohtii STT:n
haastattelussa.
Suojelupoliisiin etsitään parhaillaan uutta päällikköä eläkkeelle siirtyvän Seppo Nevalan
tilalle. Vielä vuonna 2003
huumeita oli käyttänyt alle 3 000
rattijuoppoa.
Ylikonstaapeli Jussi Pohjonen
liikkuvasta poliisista arvioi, että vuonna 2003 voimaan tullut
nollatoleranssilaki on nostanut
tilastoitujen huumerattijuoppojen
määrää.
? Ennen vuotta 2003 arvioitiin
tapauskohtaisesti huumausaineiden osuus ja onko se vaaraksi
liikenteelle. Nevala on sosiaalidemokraatti.
Joissain keskusteluissa on esitetty, että uuden päällikön pitäisi
olla sitoutumaton virkamies.
Holmlundin mielestä poliittisen aktiivisuuden ei pitäisi olla
negatiivinen asia päällikköä valittaessa.
? Jos on pätevä ja sopiva tehtävään, ei ole hyvä, jos todetaan,
että olet vääränvärinen. Hakuaika tehtävään päättyy perjantaina.
Julkisuudessa johtajan paikalle
on soviteltu Holmlundin erityisavustajaa Ilkka Salmea, joka on
i.?
Näköyhteys kehysmuotiin:
SALO Vilhonkatu 8, (02) 217 7700
www.silmaasema.fi
Merellä pulaan
joutuneita entistä
enemmän
SSS?STT
Kasvanut venekanta näkyy
myös meripelastajien arjessa.
Tehtäviä on entistä enemmän,
mutta tilanne on Helsingin meripelastusyhdistyksen Matti
Pouhakan mukaan parantunut
viime vuosista.
Hän sanoo, että hälytystehtäviä on vuosi vuodelta enemmän,
mutta kun ne suhteutetaan
kasvaneeseen venekantaan, on
tehtäviä itse asiassa aiempaa vähemmän.
? Veneilijöiden perusosaaminen
on kasvanut, mutta veneilijöihin
kuuluu hirveän erilaista porukkaa. Seuran
jäsenet avustavat vuosittain noin
2 000 ihmistä ja 900 alusta. Holmlund uskoo, että Stasi-asiat nostettiin tarkoituksella esiin
juuri ennen Alpo Rusin vahingonkorvausoikeudenkäyntiä.
Kiivaissa Supo-keskusteluissa
on kyseenalaistettu myös koko
suojelupoliisin tarpeellisuus. ROSTEN ja VALIO (klo 11-18)
1 3 0
79
99
FURL
minun tyyliin
Vilhonkatu 8, puh. Ruskista
makkaraviipaleet, siirrä sivuun.
Paista kasviksia öljyssä hetki.
Lisää mausteet ja makkarat.
Kuumenna.
Lue lisää:
www.ruokamaailma.fi
1
0
1
59
99
89
Kotimaiset omenat
kg, 1. Seuran vapaaehtoisten kausi kestää
yleensä vapusta itsenäisyyspäivään asti.
Yleisin tehtävä on auttaa veneilijää, jonka matkan teon on keskeyttänyt tekninen vika.
? Pyrimme puuttumaan ongelmaan silloin, kun se ei vielä ole
vaarallinen. Ministeri ei
kuitenkaan halua lähteä spekuloimaan päällikön valinnalla.
? Pätevyyden puolesta Salmen
meriitit ainakin riittävät, Holmlund myöntää.
Hän toimii päällikön valinnassa
esittelevänä ministerinä. Viime viikolla kansanedustaja Heidi
Hautala (vihr.) ehdotti, että Supo
voitaisiin lakkauttaa. Hautala
sanoi Vihreän Langan haastattelussa, että Supon tehtävät pitäisi
jakaa keskusrikospoliisin ja puolustusvoimien kesken.
Holmlund tyrmää tällaiset ehdotukset heti kättelyssä.
? Mielestäni Supo hoitaa tehtävänsä oikein hyvin.
?Stasi-kohu oli
suunniteltu?
Holmlundin mielestä juhannuksen jälkeen alkanut kohu Supon
hallussa olevasta Stasi-aineistosta ja sen salailusta on henkilöitynyt liikaa häneen.
? En ajatellut, että ensimmäisiä
tehtäviäni olisi pohtia suomettumisen ajan historiaa. Furla on ke
HK
Suomalainen
porsaan kinkkusuikale, kg
Sisäministeri huolissaan Supon maineesta
Linssit
N:
JENNI,
IETOINE
MUOTIT
erkki
50
varusteita, Pouhakka sanoo.
Meripelastusseura koostuu
vapaaehtoisten muodostamista
paikallisyhdistyksistä. Koin, että minusta tehtiin historiankirjoittaja,
ministeri pohtii työhuoneessaan.
Holmlund oli ehtinyt olla ministerinä vain kaksi ja puoli kuukautta, mutta täysin yllätyksenä
keskikesällä alkanut Stasi-kohu
ei kuitenkaan hänelle tullut.
? Sain viitteitä jo keväällä, että
kun Rusin oikeudenkäynti alkaa,
minuakin kohtaan on odotettavissa pöllytystä.
Holmlund uskoo, että Stasi-asiat
nostettiin tarkoituksella esille julkisuudessa juuri hieman ennen Alpo Rusin oikeudenkäynnin alkua.
Rusi vaatii valtiolta puolen miljoonan euron korvauksia taloudellisista menetyksistä ja henkisistä
kärsimyksistä, joita hänelle aiheutui, kun Supo epäili Rusin syyllistyneen aikoinaan törkeään vakoiluun
entisen Itä-Saksan hyväksi.
Holmlund veikkaa, että kohun
tarkoituksena on ollut valtion ja
Supon syyllistäminen ennen oikeudenkäyntiä.
? Kun kesän Stasi-keskustelu
oli kuumimmillaan, tuli eräältä
toimittajalta tekstiviesti, että aiotko sopia Rusin kanssa, Holmlund sanoo.
No aikoiko Holmlund sopia. Ei voida
ajatella, että jotain henkilöä ei
voida valita, jos hänellä on poliittinen näkökulma, Holmlund
sanoo.
Supon tarpeellisuutta
ei syytä kyseenalaistaa
Keskikesällä alkanut Stasi-kohu ei tullut yllätyksenä sisäministeri Anne Holmlundille. lk.
Achrén Halikko
1
99
Valio
Aamupala
200 g (4,95/kg)
HK
Mikroateriat
300 g (5,30/kg)
025
199
HK
Hampurilainen
100 g (2,50/kg)
Meira
Kulta Katriina
500 g (3,98/kg)
Fazer
Pakestepullat
405 g (4,91/kg)
Tarkista
bonusostokertymäsi
osoitteesta
www.sso.fi
Bonusta jopa 5%
www.sso.fi
4 1 5
39
49
Suomi
Jäävuorisalaatti
kg, 1. Riskit kumuloituvat hyvin nopeasti, Pouhakka
sanoo.
Esimerkiksi tuuliajolla oleva
vene voi Helsingin edustalla joutua nopeasti vaaraan vilkkaan
laivaliikenteen takia.
virkavapaalla Supon esikuntapäällikön tehtävistä. Pahimmillaan ollaan liikkeellä puhelinluettelon kartan
avulla, eikä veneessä ole muita
Ingman
Perinteinen
jogurtti
150 g (1,27/kg)
SALO, Kauppakeskus Plaza
Lehtikuva/Kimmo Mäntylä
hysm
19
Kotivara
Venäläinen
meetvursti
450 g (8,42/kg)
Rosten
Pro Mysli
360 g (5,53/kg)
Holmlund pelkää kohun vähentävän
halukkaita Supon uudeksi päälliköksi
SSS?STT?Heidi Väärämäki
146
A VU4
. 075 3030 1345
s-marketamp.plaza@sok.fi
Palvelemme ma?pe 8?21, la 8?18, su 12?21
Sisäministeri Anne Holmlund
(kok.) pelkää, että suojelupoliisin
ympärillä vellonut kohu vaikuttaa kielteisesti Supon uuden päällikön valintaan.
? Supon ympärillä on käyty niin
paljon negatiivista keskustelua,
että haluaako kukaan enää Supon
päälliköksi. Jos ei ollut näyttöä,
että aine vaikuttaa ajokäyttäytymiseen, se ei ollut rangaistavaa.
Nollatoleranssi selkeytti tilannet-
ta ja selittää huumausaineiden
osuuden nousua.
Rattijuopon verestä löytyy yhä
useammin amfetamiinia, kannabista tai jotakin lääkeainetta.
Huumeidenkäyttäjät ovat usein
sekakäyttäjiä, jolloin verestä
saattaa löytyä alkoholin lisäksi
monta muutakin ainetta.
Vaikka rattijuopumusrikosten
määrä on alkuvuonna kasvanut
9,2 prosenttia viime vuoteen verrattuna, rattijuoppojen todellinen
määrä liikennevirrassa on pysynyt samana.
Poliisin vuosittain tekemän rat-
tijuopumustutkimuksen mukaan
viimeisen neljän vuoden aikana
rattijuoppojen osuus liikennevirrasta on pysynyt tasaisesti 0,15
prosentissa.
Tämä tarkoittaa sitä, että joka
kuudessadas kuljettaja on rattijuoppo.. elokuuta 2007
Irtonumero 1,35 . - 30.8.
Makkaravokki
(4 annosta)
HK
Sininen lenkki
500?580 g
(2,98?2,57/kg)
300 g makkaraa
500 g kasviksia (esim.
parsa- tai kukkakaalia,
paprikaa, sipulia, sieniä, kiinankaalia) tai
pakastettuja vokkivihanneksia
2 rkl öljyä
3 rkl makeaa chilikastiketta
1 rkl soijakastiketta
1
49
Kuori ja viipaloi makkara.
Paloittele kaalit ja suikaloi
muut kasvikset
Toistuvasti havaittu valvonnan laiminlyöminen johtaa
automaattien poistamiseen kyseisestä liiketilasta.
Mikäli havaitsette alaikäisten pelaavan
RAY:n automaatteja ilman, että kyseisen liikkeen henkilökunta puuttuu asiaan, asiasta
voi ilmoittaa soittamalla asiakaspalveluumme.
RAY panostaa alaikäisten laittoman pelaamisen estämiseen ja ongelmapelaamisen tutkimukseen, ehkäisyyn ja hoitoon tänä vuonna noin viisi miljoonaa euroa.
Lisäksi Mäenpää kysyy, eikö suurin osa hedelmäpelien ääressä aikaansa viettävistä ole
eläkeläisiä. Yksi ryhmä on täysin unohtunut, lääkärit. Ai, isännöitsijä ei toteuta yhtiökokouksen päätöksiä. Kömmähdyksistä
on hyvä ottaa oppia.
Kesäterässä
Puolueiden ministeri- ja eduskuntaryhmien kesäkokouskierros
on käyty. Haavoittuvuus on totta ja varajärjestelmien tarve todellinen.
Monikerroksisessa yhteiskunnassa asiat riippuvat toisistaan.
Kun sähköt katkeavat, sammuu moni lamppu.
Eteläisen Suomen yli pyyhkäisseet ukkosmyrskyt auttavat ehkä ymmärtämään Kiinassa ja Karibialla mellastaneiden myrskyjen vaikutuksia. Eikö auton tehtävä ole siirtää
matkustaja paikasta A paikkaan B?
Nykyiset nelipyöräiset ystävämme
suoriutuvat kyllä kuljetustehtävästään, mutta samalla entistä näkyvämmin ne korostavat voimaa, hallintaa,
yksilöllisyyttä, eristäytymistä ja huippuunsa viritettyä teknologiaa. Hei pyörätien käyttäjät Keskustan koulun kohdalla: teillä on kolmio, vaikka meillä
on töyssyt! ?Kohtelias autoilija
l. Kansalaisten on määrä
sellaisessa tilanteessa mennä koteihinsa ja radioiden ääreen
saadakseen lisää tietoa ja ohjeita. Vaikka luonnonvoimien edessä on oltava
nöyrä, ei niitä tarvitse odottaa toimettomana. Digilähetyksen piti olla halvempaa ja kuvan parempi. On se kumma, kun Ollikkalan ympyrään
on saatu autoille sileä pikikerros, mutta jalankulkijat saavat kulkea murskeen seassa.
?Tassu
l. Hyvät tavat ja lähimmäisten kunnioittaminen
ovat tärkeitä meidän ihmisten hyvinvoinnille. Hallitukselta puuttuu realistinen näkemys kolmen edellisen hallituksen köyhiä
sortavaan politiikkaan.Turha siis odottaa
ääniä. Mitä jos me työläiset järjestettäisiin keräys
sotaveteraanien kuntoutukseen. ?Ei pysty
l. Keskustelua oli lähes mahdotonta jatkaa.
Jos ja kun ennakkoluulot ovat tiukassa
jopa korkeasti koulutettujen maailmankansalaisten mielissä, mikä tilanne onkaan kansan syvempien rivien keskuudessa. Pettynyt osakkeenomistaja. ?Riesa kahdesti
vuodessa
l. Valtiotyönantaja on
viime vuosina uusien palkkausjärjestelmien käyttöönoton yhteydessä korostanut tavoitteenaan olevan valtion
palkkakilpailukyvyn parantamisen.
Oliko kyse vain korulauseista, vai
onko valtiotyönantajan tarkoitus todella ryhtyä sen palkkakilpailukykyä
parantaviin toimiin tämän neuvottelukierroksen yhteydessä??
Lehdet luki Kauko Mäntylä.
Kirjoita lyhyesti. Luon itse maailmankuvani ja annoin TV:n
pois. yksi euro
lisää viinapullon hintaan . Kristinuskon suuntauksista roomalaiskatolinen kirkko johtanee negatiivisten
uutisotsikoiden kärkijoukkoa pedofiiliskandaaleillaan.
tä eikä kynttilöitä vähennä.
Ensimmäinen askel voisi olla ajokortti-iän
nosto 21 vuoteen. Pekankujalla asuttu
kohta 50 vuotta, eikä katua ole edes vielä rakennettu! ?Näin Halikossa
l. Viljelijä
kylvää siemenet maahan keväällä, sato korjataan syksyllä, hinta nousee 4 prosenttia.
?Kyntäjä
l. Nyt radiokin oli mykkä. Kirjoita mieluimmin nimellä,
mutta nimimerkilläkin voit kirjoittaa.
Toimituksen tietoon on tekstareita lukuun ottamatta annettava kaikissa tapauksissa kirjoittajan nimi ja puhelintai sähköpostiyhteystiedot.
turvakseen.?
Pekka Liesivuori puntaroi LAKIMIESUUTISISSA meneillään olevaa tuloneuvottelukierrosta.
?Tämän kertaisiin neuvotteluihin
liittyy paljon asioita, joiden merkitystä
sopimusten syntymiselle ei ainakaan
tätä kirjoittaessa voi vielä ennustaa.
Eduskuntavaalien yhteydessä sairaanhoitajille luotiin odotuksia merkittävistä palkankorotuksista. Pohjimmiltaan kyse on kulttuurillisista eroista. Mielipide
Maanantaina 27. Islamista annetaan
Suomen mediassa yleensä ulkopuolinen ja
väkivaltainen kuva.
Uutinen perustuu Suomi 90 vuotta -juhlavuoden tapahtuman yhteydessä julkaistuun
väliraporttiin. Minkälainen on opettajille öykkäröivien
vanhempien kotikasvatus. Tutkimuksen takana on Tampereen yliopiston journalismin tutkimusyksikkö ja Helsingin yliopiston etnisten suhteiden ja nationalismin tutkimuskeskuksen
tutkimushanke, joka pyrkii kartoittamaan
suomalaismedian islamista välittämää kuvaa.
Taas on satsattu suuria summia ja lukuisia ammattilaistyötunteja tutkimushankkeeseen, jonka lopputulos on itsestään selvä
jokaiselle suomalaista mediaa seuraavalle
kansalaiselle. Tiedonvälitys on liiketoimintaa, jonka tehtävä on tuottaa voittoa. Jotkut
autot ovat hyvin yhdennäköisiä niiden
voimailijain kanssa, jotka ovat nauttineet kiellettyjä aineita kuntosalilla.
Minulla on väite: Mitä suurempi on
ihmisen sisäinen turvattomuus, sitä
massiivisemman auton hän tarvitsee
kohdalla kynnys ylittyy vain kuolemassa
tai pahoinpitelyssä. Onneksi ukkosmyrsky oli lyhyt ja tilanne palautui normaaliksi nopeasti.
Myrskyn jälkeen jäi paljon pohdittavaa. Aikaa jää myös vaimolle. Mä. ?Not nice
l. Vettä
on noussut valtavan paljon suuremmalla voimalla kaduille ja
ihmisten koteihin. Se auttaisi myös liikunnan
puutteeseen ja jarruttaisi osaltaan ilmaston
muutosta.
Oma veikkaukseni on, että mikään ei tule
muuttumaan, vaan tulemme saamaan entistäkin järkyttävämpiä uutisia maanteiltä.
Paremmat keinot
VÄLIHUUTO
Peltilehmä
syö kalliisti
?Ruuan hinnasta puhutaan ja vaaditaan,
että sen arvonlisäveroa pitäisi heivata alaspäin.
Veronalennus on aina paikallaan sekin,
mutta missä vaiheessa aletaan ruuan tuottajille maksaa asianmukaista korvausta. Mitä väkivaltaisempi ja
traagisempi onnettomuus, sitä enemmän uutisella tehdään rahaa.
Lähtiessäni Egyptiin kolme vuotta sitten
sain perustella päätöstäni asiaa kummeksuville tuttavilleni.
Jopa fiksut ja koulutetut, maailmaa nähneet ja ulkomailla asuneet suomalaiset tiuskaisivat minulle: ?Hyväksyt siis viattomien
ihmisten tappamisen ja naisen alistamisen??.
Asiayhteyttä oli hieman hankala hahmottaa.
Kysyjien mielestä muslimimaassa eläminen
ja työn tekeminen osoittaisi näiden asioiden
hyväksyntää. Arkadianmäen keino . Puolueet sekä oppositiosta että hallitusrintamasta ovat löytäneet valtavan määrän ?ristiriitoja. Kenen perustelema ristiriita on niin vankka, että kukkaronnyörit löystyvät?
?Suomalaismediat liittävät islamin poliittiseen väkivaltaan?, uutisoi Helsingin
Sanomat heinäkuussa. Se vain on toiveena huomisen.
?Hellyyttä sydämestä
l. Näyttää
siltä, että viime vuosina auto on etääntynyt entistä kauemmaksi perustehtävästään. Jos niin ei tapahdu, hän on
vastuussa tapahtuneesta, ja sitä kannattaa
myös vaatia. JM. Terveys- ja sosiaalialalle puuhataan
soveltuvuustestejä. ?Sh 55
l. Oikea rakkaus. Kiitti. Joka
sana totta. Bussipysäkit eivät mielestäni ole rekan
peräkärryjä varten. ?Jago
l. ?Ei naurun ja pilkan kohde
l. Ymmärrän yskäsi, mutta jos töitä
pitäisi tehdä silloin, kun kaikille sopii, ei ikinä voitaisi tehdä mitään. Miten helposti viestimet mykistyvätkään luonnon myllertäessä tavanomaista suuremmalla
voimalla. Arvaa oma tilasi, anna arvo toiselle. Voihan se olla hyväkin
asia. Entä mitä sanoo hallitus siihen. hallitusohjelman ja budjettiesityksen välistä.
Riihessä katsotaan, kuka saa ja kuka menettää. Olemme tiukentaneet valvontaan liittyviä käytäntöjä.
RAY tekee alaikäispelaamisen valvonnasta
yhteistyökumppanin kanssa aina kirjallisen
sopimuksen. Kansanedustajat ja puoluekoneistot ovat tavanneet
kenttäväkeä ja kokoustaneet toritapahtumien ja pihapelien välissä.
Ollaan valmiita syksyyn ja budjettiriiheen. ?Kukaan ei hoida köyhän asioita
l. Yleisradiossa ryhdytään varmistamaan varajärjestelmää vastaisen varalle. Ja tästä
voimme kiittää länsimaista mediaa, joka ahkerasti ylläpitää kuvaa islamista väkivaltai-
TÄTÄ mieltä
Leena Vuorenmaa
tiedottaja
RAY
Turvattomuus ja auto
KOLUMNI
sena kiihkon ja kuoleman uskontona.
Jos luterilainen mies tappaa vaimonsa tai
anglikaaninuori pahoinpitelee puukolla ja
putkenpätkällä kuoliaaksi tuntemattoman
ohikulkijan, media ei tee numeroa väkivallantekijöiden uskonnollisesta taustasta.
Miksi uskonnollinen tausta on merkittävä
uutiselementti, jos teon tekijä sattuu olemaan muslimi?
Islam on uskontona yhteiskuntaa kokonaisvaltaisesti hallitsemaan pyrkivä järjestelmä.
Tai ainakin islamia on kristinuskoa helpompi käyttää yhteiskunnallisten ja poliittisten
pyrkimysten perusteena. Huomaan paljon Salossa liikkuvana
helpommin ne sääntöjen mukaan ajavat motoristit juuri sen takia, että ajavat sääntöjen
mukaan. ei kyllä kyynelei-
LEHTO
Kaikkia maailman roomalaiskatolisia ei
kuitenkaan tuomita pedofiileiksi. Tupurilainen ja me. elokuuta 2007
2
Päätoimittaja: Jarmo Vähäsilta
Toimituspäälliköt: Jarmo Lehto ja Virpi Lietzén
Islam ja media
PÄÄKIRJOITUS
Päivi Arvonen
Luonnonvoimat pieksivät eteläistä Suomea keskiviikkoaamuna. ?Asiat kuntoon
l. Jos on suuria määriä,
pitää viedä Korvenmäkeen, olen kysynyt tätä Rouskiksesta. Ei meidän lapsi
voi syödä niin maustettua ruokaa kuin keskuskeittola tekee. Viestin enimmäispituus on 160 merkkiä.
Viestin lopussa on oltava lähettäjän nimi tai nimimerkki.
Toimitus valikoi ja toimituksellisen tavan mukaisesti käsittelee julkaistavat
tekstiviestit.
Tekstiviestin hinta on operaattorin tekstiviestistä perimä maksu.
l. Entä jos asialla eivät olisikaan luonnonvoimat, vaan
kyseessä olisi tahallinen teko. Miksi siis lupamaksut nousevat ja lähetyssignaali on häiriöherkempää?
?Digipissitys. ?Kierrättäjä
Kauko Mäenpää kirjoittaa kolumnissaan
pelaamisen ikärajoista ja toteaa, että käytännössä pelipaikkojen valvonta lähes puuttuu.
(SSS 18.8.) Tämä ei pidä paikkaansa, sillä
RAY painottaa alaikäisvalvonnan merkitystä
osana vastuullista toimintatapaansa. Kelmi. Eiköhän asia ole
niin, että valistuksen ja huolissaan olemisen
tie on jo kuljettu loppuun.
Tämänhetkinen tilanne on ainutkertaisen
elämän vähättelyä ja nuorten ja lasten heitteillejättöä. Myrskyt ovat kestäneet pitkään.
Kiinasta kerrottiin, että siellä oli evakuoitu myrskyn alta miljoona ihmistä. peruskansalaisen
KERRO KANTASI
Kirjoita Tätä mieltä -palstalle mielipiteesi. Toimitus valikoi, käsittelee, otsikoi ja tarvittaessa lyhentää
julkaistavat tekstit.
Sähköpostiosoite: sss.mielipide@sss.fi
Postiosoite: SSS/mielipide,
PL 117, 24101 Salo
Mielipidesivun tuottaja:
Risto Knuuttila, (02)7702 340
Kirjoittaja on teologian maisteri,
joka opiskelee arabiaa ja työskentelee
journalistina Kairossa Egyptissä.
Lehtikuva/Soile Kallio
l. Käsitän omaisen hädän. Suomessa se tarkoittaisi, että lähes joka viides
suomalainen kuljetettaisiin pois myrskyn alta. Monessa kunnassa kuntoutusrahat ovat kuulemma loppu.
Eikö päättäjillä ole inhimillisyyttä. ?Maalla parempi ruoka
koulussa
l. Lamaannuttavia
iskuja osui sekä tie- että tietoliikenteeseen.
Kun myrsky iskee
Viime viikon ukkosmyrskyt lamaannuttivat korkean teknologian valtakunnan viestintää ja liikennettä yllättävän rajusti.
Kun myrsky iski pääkaupunkiin, kadut tulvivat vettä, sähköt
katkeilivat, kännykkäliikenne puuroutui ja Yleisradio hiljeni.
Pelottavaa oli, että salamat sinkoillessaan laukaisivat paikka
paikoin yleiset hälyttimet ulvomaan. Myös
hurjasteleville kevarikuskeille pitäisi tehdä
jotain. Olet oikeassa, mutta mopolla
kyyditys ei ole edelleenkään sallittua. Siitä tuli varajärjestelmä, mutta kuinka moni osasi ruveta hakemaan sitä vastaanottimistaan?
Pikamyrsky opetti kuitenkin, että nykyinen yhteiskunta on
äärettömän haavoittuvainen. Tavallisen kansalaisen avioliitto tai esikoisen syntymä eivät
ylitä lööppikynnystä . Jos
leivän hinnasta on isänniltä ja emänniltä
ostettavan viljan osuus neljä prosenttia, kuten sanotaan, niin eihän tuossa suhteessa ole
enää mitään järkeä.
Ihmisen pitäisi saada syödä melkein ilmaiseksi samaan aikaan, kun ilman kummempia mukinoita käytämme peltilehmiemme
ruokintaan yhä suurempia summia.?
Seppo Kononen blogissaan
Savon Sanomissa
040-7711?777 Tekstarit-palstalle otetaan vastaan matkapuhelimella
lähetettyjä tekstiviestejä. Heidän soveltuvuuttaan testataan
vain matikalla ja fysiikalla. Parempi vain, ettei sellaisia ole tärkeissä ammateissa. Sisäinen turvattomuus
heijastuu auton valintaan, hän
toteaa.
?Odotellessani autoani huollosta silmäilin liikkeessä, millaisia menopelejä nyt markkinoilla liikkuu. Sijoituspaikoille
on toimitettu kaukosäätölaitteita, joilla valvoja voi tilapäisesti sulkea automaatin, jos
hän epäilee liian nuoren pelaavan. Narsistinen persoonallisuushäiriö tuntuu olevan yleinen.
Minä, minä, minä, ja kaikki muut ovat väärässä! ?Mölö
l. ?Bussilla kulkeva
l. Miksi salolaiset lastentarhat eivät kykene järjestämään suunnittelupäiväänsä
viikonlopuksi tai illaksi. ?Muut jätän huomiotta
Raha-automaattiyhdistys on sopinut jokaisen yhteistyökumppaninsa kanssa siitä, että rahapelien pelaamista myös valvotaan. ?PK
l. Diesel-autolla ajava, ole nyt tyytyväinen,
jos äänestit kokoomusta tai jätit äänestämättä. Leipä tulee aamulla kauppaan, lähtee
päivällä 31 prosenttia kalliimpana. Miten
nämä odotukset ja niiden mahdollinen
valtiovallan tuella tapahtuva täyttäminen vaikuttavat kunta-alan sopimusten sisältöön. On pidettävä huolta, että ne toimivat ja että
niitä osataan käyttää. Hyvät tavat joutuneet kadoksiin. ?Yx
l. Ihan kuin olisi joku menetys, ettei voisi
olla vapaamuurari. Salon teiden kunto on vielä hyvin kaukana itänaapurin tiestöstä. Lisäksi
jokaisen sijoituspaikan henkilökunta koulutetaan ikärajavalvontaan.
Jos RAY huomaa, että valvontavastuu on
laiminlyöty, annamme kirjallisen huomautuksen ja opastamme tarvittaessa kyseisen
pelipisteen henkilökuntaa. Länsimainen
yhteiskunta edustaa yltiöindividualismia,
monen muslimimaan kulttuurit ovat vuosituhansia perustuneet kollektiivisuuteen, jossa yhteiskunnan pienin perusyksikkö ei ole
yksilö vaan suurperhe.
Kristinuskon historiasta löytyy hävettävän
paljon esimerkkejä uskonnon valjastamisesta poliittisten tarkoitusperien moottoriksi.
Länsimainen historia on pitkälti kirkon historiaa. Se ei pyydä mitään, se ei
lupaa mitään. ?Vm-44
l. Negatiivinen uutinen myy paremmin kuin positiivinen.
Positiivisten uutisten lööppeihin päätymiseen tarvitaan julkkis. Kuitenkin
jo pelkästään musliminimi saati arabimaan
kansalaisuus riittää tekemään ihmisestä
potentiaalisen terroristin esimerkiksi lentokenttien turvatarkastuksissa.
?Joka teistä on synnitön, heittäköön ensimmäisen kiven?, totesi muuan galilealainen
matkasaarnaaja parituhatta vuotta sitten
väkijoukolle, joka oli kivittämässä aviorikoksesta tuomittua naista.
TEKSTARIT
Pelipaikat
valvonnassa
Muista Lehdistä
Markku Toivanen pohtii ortodoksisessa seurakuntalehdessä
ANALOGISSA ihmisten suhdetta
autoon. Venäjällä keskitytään Viipuri?Pietari-valtatiehen, joka on
samassa kunnossa kuin Salon tiet. ?Tiet
l. Käytännössä vastuu pelipisteen
valvonnasta on kyseisen liiketilan haltijalla,
ja pääasiassa valvontaa hoitaa liikkeen henkilökunta.
Tuemme alaikäispelaamisen valvontaa mm.
kehittämällä uusia ratkaisuja kuten pelitilan
rajaaminen yli 15-vuotiaille. Tietoyhteiskunnassa tiedon kulkeminen on paitsi elintärkeää myös
kunnia-asia.
Hetken aikaa elettiin tilanteessa, jossa radio Nova oli ainoa
toimiva valtakunnallinen radioasema. Pahvia saa laittaa pieniä määriä
kartongin joukkoon. Hallituksen
puheenjohtajan on noudatettava yhtiökokouksen päätöksiä. ?Asummekohan samassa taloyhtiössä
l. Käytännön vastuu valvonnasta on liiketilan haltijalla.
Kevyet valistuskeinot on jo käytetty
Valitettavan usein kirkonkellot soivat Suomen nuorten ja lasten muistoksi liikenneonnettomuuden seurauksena. ?Ärsyttää
l. Taloustutkimuksen mukaan niin
viikon kuin vuoden aikana raha-automaattia
pelanneiden osuus on selvästi korkein nuorten miesten keskuudessa.
l. Onnistuisikohan
se?
Vaikka monenlaiset varajärjestelmät ovat kalliita, niihin kannattaa panostaa. Siellä puhaltaneet tuulet ovat olleet täällä
koettuun verrattuna moninkertaisia voimakkuudeltaan
Vuonna 2006 Ajoneuvohallintokeskus verotti jopa 908:aa viritettyä mopoa
moottoripyöränä.
Sivu 6
Salolainen Janne Lehtinen, 16, kulkee usein
koulumatkansa mopolla. Näin silloin,
kun hintavertailu tehdään ilman arvonlisäveroa. Toistaiseksi suomalaisen ruuan arvon-
lisävero on EU:n huippuluokkaa.
Kaksipäiväiset 600-vuotisjuhlat jatkuivat
sunnuntaina Seuralassa. Klinikkarakennukseen avataan myös lemmikkieläinhoitola.
? Eläinalan koulutus monipuolistuu ja laajenee uusien tilojen ansiosta. Hän kertoo tietävänsä tarkkaan virittämisen seuraamukset.
mainittiin muun muassa yhdessä tekeminen,
mukavat ihmiset, tuttuus ja turvallisuus.
Yleisesti arveltiin, että tulevaan suurkuntaan Muurlalla on paljon viemisiä.
Sivu 5
Maaseutuoppilaitoksen
eläinklinikka
aloitti
SSS?Lilli Jokela
Paimion maaseutuoppilaitoksen ylpeyden
aihe on uusi eläinklinikka, joka valmistui
syksyksi. Ruotsalon esiselvityksessä seurakunnan nimeksi
ehdotetaan Salon seurakuntaa.
Uuden seurakunnan kirkkoherraksi Ruotsalo nimittäisi Salo-Uskelan seurakunnan
kirkkoherran Jouko Pukarin. Ylikomisario Pekka Ylikipparin
mukaan harva mopoilija on tietoinen kaikista viritetyllä mopolla ajamisen seuraamuksista.
Ylikippari muistuttaa, että virittäminen
saattaa tehdä moposta moottoripyörän, jolloin mopon virittäjälle lankeaa useiden satojen eurojen lasku.
Sakkojen lisäksi viritetystä moposta joutuu
valtuuston kantaa, pohtii Ruotsalo.
Halikon ja seudun muiden seurakuntien
lausunnot Ruotsalon esitykseen selviävät
syyskuun loppuun mennessä.
Ruotsalo päätyi esittämään alueelle yhtä
seurakuntaa, koska seurakuntayhtymän
hallintorakenne olisi hänestä ollut liian raskas ja moniportainen.
Sivu 5
Minna Määttänen
Viritetystä moposta
kallis lasku
Harva nuori tietää
seuraamukset
Ruotsalon mukaan nimitykset ovat saaneet
kannatusta selvitystyön tapaamisissa.
Kuntaliitoksen toteutuessa alueen seurakunnilla on mahdollisuus muodostaa myös
seurakuntayhtymä. Kunnan hyviksi puoliksi
Selvitysmies: Yksi seurakunta Salon seudulle
Halikko on haikaillut seurakuntayhtymää
SSS?Johanna Käkönen
Lääninrovasti Pertti Ruotsalo esittää Salon seudulle yhden uuden seurakunnan muodostamista, kun alueen kymmenen kuntaa
liittyvät yhteen vuoden 2009 alussa. Nikkasen lopullinen
sijoitus oli 19:s.
Nikkanen ylitti SE-korkeuden ensimmäisellään, mutta melko hyvätkään
yritykset eivät tuottaneet tulosta 445:n
korkeudesta.
Nikkasen kausi jatkuu kahden viikon
kuluttua Suomi?Ruotsi-maaottelulla,
joka on hänelle samalla kauden viimeinen ulkoratakilpailu.
Juuriltaan muurlalainen Anu Toivari ja hänen tyttärensä Helena Toivari johdattivat juhlayleisön Aleksis Kiven Kaukametsään.
Elintarviketeollisuusliiton Pasi Lähdetie vakuutti kotikunnan juhlayleisölle:
Ruoka on halvempaa kuin koskaan
SSS?Anneli Kajander-Ekström
. Noin 300-neliöinen uudisrakennus
on nykyaikainen ja hyvin varusteltu opetustila, joka palvelee myös asiakkaita.
Eläinlääkäri Hanna-Lea Taskinen ottaa viikoittain vastaan eläimiä klinikalla.
Pieneläinhoitajaopiskelijat pääsevät osallistumaan erilaisiin toimenpiteisiin. Salon seudun seurakunnista Halikko on selvitysneuvotteluissa näkyvimmin liputtanut seudullisen seurakuntayhtymän puolesta.
. 435 ei odotetusti
riittänyt finaaliin, vaan sinne päästäkseen olisi pitänyt kovatasoisessa karsinnassa ylittää 455. Isotalo painottaa oppilaitoksen satsaavan opetukseen, asiakaspalvelu on
toissijaista.
? Esimerkiksi Ypäjää on arvosteltu kalliiden
laitteiden joutokäytöstä, kun opetusvälineitä
ei hyödynnetä enemmän asiakastarpeisiin.
On tärkeää, että oppilaat ehtivät omaksua
opetuksen. Tilaisuudessa korostui vahva Muurla-henki, jota suitsutettiin
useaan kertaan. Myös uuden
seurakunnan talousjohtajan paikka on esiselvityksessä pedattu Salo-Uskelan seurakunnan talousjohtaja Kari Kulmalalle.
SSS?Katri Henttonen
Salon poliisi on viime viikkojen aikana sakottanut useita viritetyllä mopolla ajaneita
nuoria. SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 27. Oppilaat oppivat käyttämään nykyaikaisia laitteita, mikä
on tärkeää työelämän kannalta, sanoo eläintiimin vetäjä, lehtori Rosita Isotalo.
Uuden klinikan valmistuminen on herättänyt keskustelua eläinklinikkatoiminnan
laajentamisesta. Siksi toiminta ei saa olla bisnestä, korostaa Isotalo.
Sivu 7
Sivu 12
Romanit:
Manne-tv
vahvisti vanhoja
ennakkoluuloja
SSS?STT
Suomen romanien mukaan Yleisradion lähettämä Manne-tv on loukannut
yhteisöä. Yrittäjyys kiinnostaa häntä niin paljon,
että hän on jo päättänyt ryhtyä it-alan
yrittäjäksi.
Turun ammattikorkeakoulun Salon
yksikössä liiketalouden ja tietojenkäsittelyn toisen vuoden opiskelut aloittava
Rivinoja sanoo osaavansa it-työt hyvin.
Häntä kiinnostaa tietokoneohjelmointi
ja internetsivujen tekeminen.
Sivu 4. Kotitalouksien käytettävissä olevista
tuloista menee nyt 10 prosenttia ruokaan, kun
30 vuotta sitten osuus oli yli 20 prosenttia.
Kotikuntansa Muurlan 600-vuotisjuhlassa
puhuneen Lähdetien mukaan ruuan hinta
on Suomessa hyvää keskitasoa. Suomen romanifoorumin johtajan Miranda Vuolasrannan mukaan ohjelma on vahvistanut vanhoja
ennakkoluuloja.
Helsingissä järjestettiin sunnuntaina
tilaisuus, jossa romanit saivat purkaa
tuntojaan kesän mittaan heidän ympärillään käydystä keskustelusta.
Erään puheenvuoron mukaan rippikoulua käyneillä tytöillä ei ollut nimiä
ohjelman alkamisen jälkeen. Heistä tuli
?manneja?.
Sivu 8
Joonas Rivinojaa
kiinnostaa
yrittäminen
SSS
Salolainen tradenomiopiskelija Joonas Rivinoja osallistui vastikään
pohjoismaiselle yrittäjyysviikolle. Koskaan ei suomalainen ruoka ole ollut
yhtä halpaa kuin nyt, Elintarviketeollisuusliiton liiketoiminnan johtaja Pasi Lähdetie
sanoi eilen Muurlassa.
Hän vertasi ruuan hintaa kuluttajien ostovoimaan. elokuuta 2007
Rusi-oikeudenkäyntiin
nimekkäitä todistajia
Susanna Alakoski kirjoittaa
naisista työläisperheessä
EU-maat auttavat
Kreikan paloissa
KULTTUURI 11
MAAILMALTA 10
UUTISET 8
Vahva kotiseutuhenki välittyi Muurlan 600-vuotisjuhlassa Seuralassa
Sää:
Sää:
Sadekuuroja
Marko Mattila
Sadekuuroja
+16
Takasivu
+16
Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto
Takasivu
Minna Nikkanen ei hermoillut uransa
ensimmäisissä aikuisten arvokisoissa.
Someron Esan hyppääjä sivusi Suomen
ennätystä ja yritti pariin otteeseen hyvin
myös kymmentä senttiä korkeammalta.
Nikkanen
sivusi SE:tä
Osakassa
SSS?Olli Mäntylä
Someron Esan Minna Nikkanen sivusi naisten seiväshypyn Suomen ennätystä yleisurheilun MM-kilpailuissa
Japanin Osakassa. Nähtäväksi jää, edustavatko Halikon seurakunnan johtavat luottamushenkilöt koko
useissa tapauksissa maksamaan autoveron
ja korotetun liikennevakuutusmaksun.
Ylikippari on turvallisuusriskin lisäksi erityisen huolissaan moponuorten vanhempien
asenteista.
? Nuori virittää moponsa yleensä itse, mutta joissain tapauksissa vanhemmat ovat auttaneet, Ylikippari tietää.
Mopojen virittäminen on yleistynyt viime
vuosina
Poliisi epäilee onnettomuuden syiksi kovaa vauhtia ja alkoholia.
Yritys
kaipaa yhä
useammin
keksijän
apua
SSS?STT
Keksintöjen ostaminen ulkopuolelta on yleistymässä yrityksissä,
arvioi keksintöasiamies Jouni
Hynynen Keski-Suomen TE-keskuksesta. Töitä varmasti riittää, mutta
mitä töitä, kysyy Salo-Uskelan
seurakunnan jukolaisten eli julkisalan koulutettujen neuvotte-
lujärjestön luottamusmies Kirsi
Rantala.
Rantalan mukaan seurakuntien
henkilöstön vakavin huolenaihe
on heittonappulaksi joutuminen.
. Työpaikka on kaukana kotikunnasta.
muutoksiin.
. Liitosajankohta 1.1.2009 merkitsee, että uudelle
seurakunnalle on valittava kirkkovaltuusto vuosiksi 2009?2010.
. Intiaan, Kiinaan, Brasiliaan ja
Venäjälle on tulossa vauras keskiluokka, jonka ruokailutottumukset länsimaistuvat. Perhe
on asunut Bangin maatilalla Kistolan kylässä vuodesta 1989.
Kokemukset Muurlasta ovat olleet pelkästään myönteisiä.
. Itsenäisyys päättyy, mutta
Muurla-hengen odotetaan vain
vahvistuvan.
Avaussanoissa rovasti Kauko
Sainio rohkeni tarjota Muurlan
vaakunaa suurkunnan käyttöön.
. Päinvastoin Muurla-henki
vahvistuu, hän uskoo.
Turusta Tuomiokirkon vierestä Muurlan metsään muuttanut
Leppänen ei ole koskaan haikaillut pois, vaikka oma yritys on
Salossa. Yläosassa on ranskalainen
lilja ja alaosassa vesirattaan puolikas. Täällä on paljon metsää ja hienoja maisemia ja ehkä raikkaampi ilma kuin Salossa. Helena Toivarin
mielestä Muurlassa on kaunista.
. Aviomies Markku Leppänen on syntyperäinen
muurlalainen.
Tiitu Leppänen rohkaisee tuoreita muurlalaisia lähtemään
mukaan yhteiseen toimintaan.
Hänestä oli hauskaa, kun 600vuotisjuhlien lauantai-illan tansseissa Kirin talolla oli mukana
paljon uusia kuntalaisia.
5
TIETONURKKA
SALON SEUDUN SEURAKUNTIEN YHDISTYMINEN
. Äidin
äidin Ritva Toivarin luona vieraillaan usein. Periaatteessa voisin asua täällä, mutta tykkään isommista kaupungeista,
hän punnitsi vaihtoehtoja.
Länsimaalaistuva ruokakulttuuri
luo haasteita ruuan saatavuudelle
Juhlat jatkuvat
edelleen
600-vuotisjuhlien järjestelyissä
vahvasti mukana ollut kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja Hanna-Maija Saarimaa oli tyytyväinen viikonlopun onnistumiseen.
Jokaiselle jotakin -periaatteella
järjestettyihin tilaisuuksiin osallistui yli 700 kuntalaista.
. Vakituinen henkilökunta voi
varmasti odottaa yhdistymistä
turvallisin mielin, mutta sijaiset
ja määräaikaiset ovat ainakin
vielä kysymysmerkki, pohtii Rantala.
Salon, Halikon, Perniön, Kiskon,
Muurlan, Särkisalon, Perttelin,
Kiikalan, Kuusjoen ja Suomusjärven seurakunnissa työskentelee
157 henkilöä.
Pertti Ruotsalon mukaan työtehtävät todennäköisesti muuttuisivat uudessa seurakunnassa.
Työntekijöiden saavuttama palkkataso on turvattu lailla seura-
kuntien yhdistyessä.
. Nuorisotyöntekijöiden tarve tulee esille seudun pienemmissä seurakunnissa,
sanoo Ruotsalo.
Kirkkohallituksen
päätös tänä vuonna?
Ruotsalo teki esiselvityksen seurakuntien rakennemuutoksesta
Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulille.
Esiselvitys on parhaillaan
seurakunnissa lausuntokierroksella. Tämä on ollut itsetunnon
kohotusta, 20 vuotta Muurlassa
asunut Saarimaa hehkutti.
Eikä juhlinta lopu tähän, vaan
loppuvuoden aikana luvassa on
ainakin kolme kirkkokonserttia.
Mauno Karjalainen on tyytyväinen vakavaraiseen kuntaan ja sen ihmisiin.
Salon kamarikuoro esiintyi
juhlayleisölle.
Elintarviketeollisuusliiton liiketoiminnan johtaja Pasi Lähdetie
puuttui juhlapuheessaan ruuan
saatavuuteen tulevaisuudessa.
Maapallon väkiluvun kasvuakin
merkittävämpi tekijä on elintason
nousu kehittyvissä maissa.
. Muualta tulevat sanovat, että
Muurla on kaunis. Salon seudun seurakunnissa
on runsaasti pappeja, kanttoreita,
diakoneja ja talousjohtajia, koska
laki määrää nämä tehtävät jokaiseen seurakuntaan. Tämä on pieni ja selkeä kunta,
jossa asiat luonaavat, juhlakahvia
hörppinyt Mauno Karjalainen
kuvaili kotikuntaansa.
Hän on asunut ikänsä, lähes
60 vuotta Muurlassa ja hänen
sukunsa on asunut seitsemässä
sukupolvessa samassa paikassa Valkjärvellä. Siksi olisi perusteltua, että ratkaisua kuntatalouden ongelmaan haettaisiin hallitus-oppositio-asetelma ylittäen myös ensi vuoden ja tulevien
vuosien osalta.
SSS?STT
SSS?Anneli Kajander-Ekström
. Keksintöjen ostamiseen
liittyy kuitenkin yhä epäluuloja
etenkin pienissä ja keskisuurissa
yrityksissä.
Hynynen uskoo, että kulttuurin
muutos hyödyttää sekä keksijöitä
että yrityksiä. Me olemme halunneet juhlia.
Juhlista puhuttiin ennen kuntaliitosta, mutta tahti on vain kiihtynyt. Elintarvikeketjulle on haaste,
miten lihaa ja lihatuotteita sekä
maitoa ja maitotuotteita kyetään
tuottamaan nykyistä enemmän
kysynnän kasvaessa.
Näkyvissä on, että ruuan hinta
nousee nykyisestä väkiluvun kasvun, elintason nousun, biopolttoaineiden tuotannon, vähäisten
viljavarastojen ja poikkeuksellisten sääolosuhteiden takia. Uutiset
Maanantaina 27. Seurakuntien
työntekijöiden ikäjakauma ja koko maata uhkaava työntekijäpula
takaavat työpaikkojen säilymisen, uskoo Ruotsalo.
Kirkkoherroista
kappalaisia
Ruotsalon esiselvityksessä yhdeksän seurakunnan kirkkoherranvirat lakkautetaan. Tonttikauppa on vilkastunut
ympäristökunnissa. Seurakunnan omaisuus siirtyy uudelle seurakunnalle. Ruotsalo esittää, että liitoksen jatkotyöskentelyä johtaa johtoryhmä, johon valitaan virkamiesjohdon (kirkkoherra Jouko Pukari, talousjohtaja Kari Kulmala, lääninrovasti Juha Hekkala) lisäksi
kaksi henkilöä jokaisesta seurakunnasta.
. Uuteen
seurakuntaan nykyiset kirkkoherrat saisivat kappalaisten virat.
. Aika paljon riippuu siitä, mihin raha keskittyy.
23 vuotta Muurlassa asunut
kankaanpainaja Tiitu Leppänen ei usko, että Muurla häviää
minnekään, vaikka kunta yhdistetään.
. Pidän lähtökohtana, että seurakunnan hengellisissä viroissa
olevien viranhaltijoiden ensisijainen työalue on hänen nykyinen
seurakuntansa alue tai hänen ny-
kyinen tehtäväkenttänsä, sanoo
Ruotsalo.
Hän ehdottaa nykyisten seurakuntien alueille aluekappalaisia,
joille jäisi aikaa seurakuntalaisten kohtaamiseen hallinnollisten
tehtävien vähentyessä.
. Selvitysmies Pertti Ruotsalo ehdottaa, että uusi seurakunta myisi tarpeettomat kiinteistöt.
. Suomalaiseen ostovoimaan
suhteutettuna ruoka tulee olemaan edelleen halpaa.
Lähdetie puhui elintarviketeollisuuden edustajana, mutta myös
muurlalaisena viljelijänä. Kirkkohallituksen päätös
on mahdollista saada jo tämän
vuoden puolella, arvelee lakimiesasessori Matleena Engblom Turun arkkihiippakunnan
tuomiokapitulista.
Myös Ruotsalo toivoo ratkaisua
tämän vuoden puolella, koska
Kirkkohallitukselle on tulossa iso
pino seurakuntien yhdistymissopimuksia ensi vuonna.
Kaksi
loukkaantui
vakavasti
ulosajossa
Piikkiössä
SSS?STT
Elintarviketeollisuusliiton liiketoiminnan johtaja Pasi Lähdetie perheineen
on tyypillisiä nykymuurlalaisia. Arvioiden mukaan seuraavan
10?15 vuoden aikana määrä kaksinkertaistuu pelkästään Intiassa, Kiinassa ja Brasiliassa.
. Seurakunnissa lausuntokierroksella olevassa selvityksessä luvataan seurakuntien työntekijöille työpaikat myös uuteen
Salon seurakuntaan.
Laki takaa seurakuntaliitoksissa työntekijälle työpaikan uudessa seurakunnassa, mutta kuntapuolelta tuttua viiden vuoden
irtisanomissuojaa seurakunnissa
ei ole.
. Heinäluoma aikoo tarjota
ideaa hallitukselle heti eduskuntatyön käynnistyessä.
Keskipohjanmaan haastattelema Heinäluoma sanoo, että
kuntien rahatilanne tarvitsee
niin radikaalin kohennuksen,
että kaikki puolueet on syytä
kutsua yhdessä ratkaisemaan
ongelmaa.
. Auto oli
matkalla Piikkiöstä Paimioon.
Nainen lensi ulos autosta, ja
mies jouduttiin irrottamaan autosta. elokuuta 2007
sss.toimitus@sss.fi
Muurlalaiset kehuivat mainiota
kotikuntaansa 600-vuotisjuhlassa
SÄHKEET
Kuvat: Marko Mattila
Hyvin
hoidetussa
kunnassa
asiat
luistavat
Muurlan erinomaisuutta kiiteltiin vuolaasti kunnan 600-vuotisjuhlassa eilen. Johtoryhmän toiminta päättyy, kun tuomiokapituli asettaa lakisääteisen järjestelytoimikunnan.
. Hän nauttii luonnosta,
raikkaasta ilmasta, marjametsistä ja hyvästä hengestä kuntalaisten kesken. Kirkon keskusrahaston myöntämä avustussumma uudelle Salon
seurakunnalle olisi 456 000 euroa.
20-vuotias paimiolainen nainen
ja 30-vuotias piikkiöläinen mies
loukkaantuivat vakavasti henkilöauton ulosajossa Piikkiössä sunnuntaina heti puolenyön jälkeen.
Molemmat kuljetettiin tajuttomina sairaalaan.
Päivystävän palomestarin mukaan auto ajautui ulos Helsingintieltä suoralla tieosuudella ja
päätyi katolleen pellolle. Se
kertoo avoimuudesta.
Kuntaliitosprosessia hän luonnehti koko seutua avartavaksi.
. Pieni pärjää vikkelyydellään, se pitää paikkansa Muurlassa.
Liitosselvitys haluaa turvata seurakuntien työpaikat
SSS?Johanna Käkönen
Heinäluoma
hakee puolueyhteistyötä
kuntatalouden
parantamiseksi
SDP:n puoluejohtaja Eero
Heinäluoma ehdottaa hallitusrajoja rikkovaa yhteistyötä
kuntien talouden parantamiseksi. Timpurin töissä
kunnan eri kolkat ovat tulleet
melko lailla tutuiksi.
Karjalainen on tyytyväinen kunnassa moniin asioihin: sijaintiin,
vakavaraisuuteen, ihmisiin.
. Järjestelytoimikunta päättää uuden seurakunnan kirkollisverosta.
. On havaittu,
että on muutakin kuin Salo.
Kalli kiirehtii
päätöstä ruuan
veroalesta
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli kiirehtii jälleen hallitukselta
päätöstä ruoan arvonlisäveron
alentamisen ajankohdasta.
Kalli sanoo verkkolehti Apilan
haastattelussa, että alennus
pitäisi hoitaa ?mahdollisimman pian pois päiväjärjestyksestä?.
Useat keskustapoliitikot ovat
vaatineet kesän mittaan, että
päätös ruuan arvonlisäveron
alentamisen ajankohdasta on
tehtävä hallituksen budjettiriihessä.
SSS?STT
Selkeä kunta,
jossa asiat hoituvat
Tiitu Leppänen on asunut perheineen Muurlassa 23 vuotta, eikä haikaile muualle. Pieni kunta toimii
nopeasti, joustavasti ja ihmisläheisesti. Töiden jatkumisesta ei pidä
olla huolissaan. Vakavaraisella,
Salon seudun Kauniaisiksi mainitulla kunnalla on juhlapuheiden
ja käytäväkeskustelujen perusteella paljon annettavaa Suur-Salolle. Hänellä on rinnassaan Muurla-koru, joka on 400?500-luvulta peräisin olevan kaarisoljen tarkka jäljennös.
Lausuntaa juhlassa esittäneellä,
12-vuotiaalla Helena Toivarilla
ovat juuret vahvasti Muurlassa,
vaikka hän asuu Salossa. Kunnat eivät selviä palvelutehtävistään, ellei niillä ole
siihen muskelia taloudellisessa
mielessä. Kymmenen seurakunnan liitos aiheuttaisi ennenaikaiset seurakuntavaalit. Jos tuomiokapituli saa
riittävän yksimieliset lausunnot
seurakunnilta syyskuun loppuun
mennessä, se esittää Kirkkohallitukselle seurakuntien liittämistä yhteen.
. Muurlalla ja muurlalaisilla
on paljon annettavaa uudessa
suurkunnassa. Lähdetie ei silti usko dramaattisiin
?Henkilöstö säilyisi, mutta työnkuvat muuttuisivat?
Lääninrovasti Pertti Ruotsalon esitys Salon seudun kymmenen seurakunnan liittämisestä
yhteen korostaa henkilöstön asemaa. Vaakunassa yhdistyy se,
josta seutu tunnetaan: aateliskartanoista ja maataloustyöstä.
Kunnanjohtaja Mauri Hermunen oli tyytyväinen, että kuntalaiset ovat olleet aktiivisesti
liikkeellä koko juhlavuoden. Keksijät haluavat
usein omistautua keksimiselle,
eivätkä jaksa paneutua markkinointiin ja kehittämiseen.
? Tässä piilee mahdollisuus nopeille ja nokkelille yrityksille ostaa ideat itselleen.
Hynysen mukaan usein on hyvä
ratkaisu, että keksijä osallistuu
yrityksen tuotekehittelyyn konsultin roolissa tai että keksinnöstä maksetaan sitten, kun se alkaa
tuottaa.
Viitasaarella alkoi lauantaina
ensimmäinen Keksintöjen viikko,
joka pyrkii saattamaan keksijöitä
ja yrityksiä yhteen.. Kupillinen
riisiä vaihtuu hampurilaiseen ja
broilerin- ja sianlihaan, Lähdetie
konkretisoi.
Nyt maapallolla on miljardi
länsimaalaisittain syövää ihmistä. Ei sitä niin itse huomaa, kun on aina katsellut
näitä maisemia!
Itsenäisyyden häviäminen
Suur-Salon myötä mietityttää.
Nyt kunta on vakavarainen, mutta entä tulevaisuus?
Mopojen suurin sallittu nopeus on lain mukaan 45 kilometriä tunnissa.
Mopo muuttuu moottoripyöräksi, jos mopon rakennetta on
muutettu niin, että sen suurin nopeus on vähintään 65 kilometriä
tunnissa.
? Tällaisessa tapauksessa kyseiseen ajoneuvoon sovelletaan
moottoripyörille annettuja sääntöjä. Lisäksi
poliisi määrää yleensä viritetyn
mopon kuljettajalle ajokieltoa.
Ylikipparin mukaan viritetyillä
mopoilla on suuri vaara joutua
vakaviinkin onnettomuuksiin, sillä mopoja ei ole rakennettu kovaa
vauhtia varten.
Lisäksi viritettyjen mopojen kuljettajat ovat usein nuoria, joilla ei
vielä ole kokemusta liikenteessä
liikkumisesta.
? Jarrujen tehot eivät usein
ole riittävät viritetyssä mopossa.
Myöskään jousitus ja ajo-ominaisuudet eivät riitä kovemmissa
vauhdeissa, Ylikippari huomauttaa.
TIETONURKKA
Mopo vaarallisin
ajoneuvo
kilometriä kohden
myös oma isä on ollut apuna tai
vanhemmat ovat ainakin tietoisia
mopon virittämisestä.
Virityksessä on tyypillisesti kyse pakoputkiston, kaasuttimen
ja välitysten muuttamisesta niin,
että mopon vauhti kiihtyy sallittua 45 kilometrin tuntinopeutta
suuremmaksi.
Ylikipparin mukaan mopoja
viritetään ahkerasti. Viime vuonna mopoa
kohden veroa pantiin maksuun
keskimäärin 276 euroa.
Alle puolella
lapsiperheistä on
yhteinen
sukunimi
Moottoripyörästä on myös maksettava korkeampi liikennevakuutusmaksu kuin moposta. Mopoautoon eli kevyeen nelipyörään
vaaditaan aina vähintään mopokortti.
? Kaksipyöräisen mopon moottorin sylinteritilavuus on
enintään 50 kuutiosenttimetriä, kun kyseessä on polttomoottori. Mopoa voidaan pitää moottoripyöränä, jos sen rakenteellista nopeutta on muutettu.
SALON SEUDUN SANOMAT
Sanomalehtien Liiton jäsen
LT-LEVIKKI 22.154 kpl
(LT-levikki 2006)
SSS sähköposti:
sss.toimitus@sss.fi
JULKAISIJA
Salon Seudun Sanomat Oy
Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
7-päiväinen sanomalehti
Puhelin: (02) 770 21 (vaihde)
TOIMITUS
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna: ma-pe klo 9.00-21.30,
la klo 14.00-21.30,
su klo 14.00-21.30
Telefax (02) 770 2300
Puhelin (02) 770 21 (vaihde)
rin mukaan nuoret ovat harvoin
tietoisia virittämisen seuraamuksista.
Seurauksena voi olla sakkorangaistus, jos mopon rakenteellista
nopeutta on muutettu siten, että
se on enintään 64 kilometriä tunnissa. Myös hänen kotonaan
ollaan tiukasti virittämistä vastaan.
Lehtisen ja Niemisen mukaan
JAKELUTIEDUSTELUT
- Salon alueen varhaisjakelut:
Suomen Posti Oy, PL 4711,
Salo. Valtaosa mopoiluonnettomuuksista on mopoilijan itsensä aiheuttamia.
Ohjeita virittämiseen kavereilta ja netistä
Salolainen Janne Lehtinen
kulkee usein koulumatkansa
mopolla. Yleensä mopoilija on virittänyt menopelinsä
itse, mutta joissain tapauksissa
Suomalaisilla lapsiperheillä
ei ole nykyään läheskään aina
yhteistä sukunimeä.
Viime vuonna lapsen saaneista perheistä vain puolella on
yhteinen sukunimi. 22% alv)
Yli puolet
valmiita
äänestämään
internetissä
Suomalaiset suhtautuvat
myönteisesti internetäänestykseen, kirjoittaa Aamulehti.
Aamulehden Taloustutkimuksella teettämän kyselyn
mukaan kolmannes käyttäisi
internetäänestystä, jos se olisi
mahdollista.
Yli puolet vastaajista äänestäisi internetissä varmasti tai
melko varmasti.
Eläkeläisistä 61 prosenttia ei
äänestäisi internetissä.
SSS?STT
PALVELUPISTE
Avoinna ma-pe klo 8.15-16.30
Vilhonkatu 11-13, 24100 Salo
Puhelin (02) 770 2220
Telefax (02) 770 2211
TILAUKSET OSOITTEEN MUUTOKSET
770 2626
ma-pe 8.15-16.30
PAINOPAIKKA:
Turun Sanomien lehtipaino
ISSN 0782-5404
Turku 2007. Sähkömoottorilla kulkevan ajoneuvon suurin
nettoteho saa olla enintään 4 kilowattia.
? Mopoon ei saa tehdä muutoksia, jotka suurentavat sen
rakenteellista nopeutta. 020 452 6723
Tammisaari puh. 020 452 6725
Avoinna ma-pe klo 6.30- 8.30
la-su klo 6.30-10.00
Nieminen kertoo.
Salolainen Jesse Rask ajaa
myös usein kouluun omalla mopolla. Vuonna 2005 niitä verotettiin 792 ja tätä edeltävänä
vuonna 599. Isän sukunimen sai
syntyneistä noin 37 prosenttia,
äidin sukunimen noin yhdeksän prosenttia.
Väli-Suomen sanomalehtien
Sunnuntaisuomalaisen teettämä tutkimus perustuu Väestörekisterikeskuksen tietoihin.
SSS?STT
ESIMERKKI TYYPILLISISTÄ SEURAAMUKSISTA
? Autovero arvonlisäveroineen 276 euroa.
? Sakot 100 euroa (ajo-oikeudetta ajo, muutoskatsastamattoman ajoneuvon kuljettaminen).
? Väliaikainen ajokielto (1?6 kuukautta).
? Muutoskustannukset takaisin mopoksi.
? Korotettu liikennevakuutusmaksu.
? Katsastus 50 euroa.
? Ajokortin suorituskielto.
? Mahdollinen luottotietojen menetys, jos veroja ei makseta.
Lähde: Ajoneuvohallintokeskus
Liikenneturvan teettämien
tutkimusten mukaan mopo on
vaarallisin ajoneuvo kilometriä
kohden. Puhelin 0200-71000
Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
- Someron ja Koski tl:n alueen
varhaisjakelut: Suomen Posti Oy,
Joensuuntie 5, Somero.
Puhelin 0200-71000
Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
ILMOITUSOSASTO
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
virittäminen on yleisempää poikien keskuudessa.
Tyttöjen mopoja virittävät usein
poikaystävät.
? Toisaalta mopoja myydään
myös jo valmiiksi viritettyinä, pojat tietävät.
Avoinna ma-pe klo 8.30-16.30,
ilmoitustilavaraukset ja valmiit
aineistot seuraavan päivän
lehteen viimeistään klo 14.00.
Puhelin (vaihde) (02) 770 21
Telefax (02) 770 2222
Sähköposti:
sss.ilmoitukset@sss.fi
Verkko-osoite:
www.sss.fi/ilmoitukset
Viikkomarkkinat
Puhelin 0600-91700
Puhelun hinta 2,98 ?/min +pvm
(sis. Ohjeita saa kavereilta ja netistä, Lehtinen toteaa.
TILAUSHINNAT
1.12.2006 alkaen.
Jatkuva säästötilaus
12 kk:n maksuerä
6 kk:n maksuerä
3 kk:n maksuerä
Määräaikaistilaus
12 kk
6 kk
3 kk
1 kk
Salolainen Veli-Matti Nieminen kertoo kuulleensa, että myös
joidenkin nuorten isät auttavat
mopojen virittämisessä.
? Omilla vanhemmilla on tiukka
kanta virittämiseen. Mieskuskilla oli
poliisin mukaan mittarissa 227
kilometriä tunnissa satasen
alueella.
Vuonna 1979 syntyneen motoristin kortti lähti kerta heitolla
kuivumaan, ja lisäksi häntä
epäillään törkeästä liikenteen
vaarantamisesta.
SSS?STT
Salolaiset Janne Lehtinen, 16, (vas.) ja Veli-Matti Nieminen, 17, kertovat mopojen virittämisen olevan hyvin yleistä nuorten keskuudessa. Kaverusten mukaan pojat virittävät menopelejään tyttöjä useammin.
Poliisi sakottanut useita
viritetyillä mopoilla ajaneita
Virittämisen
seurauksena autovero,
korotettu liikennevakuutusmaksu ja sakot
SSS?Katri Henttonen
Salon poliisi on viime viikkojen
aikana joutunut sakottamaan
useita mopoilijoita. Sakot joudun maksamaan omasta pussista,
JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS
183,00 ?
93,00 ?
47,00 ?
193,00 ?
104,00 ?
53,00 ?
22,00 ?
Tilaukset toimitetaan force majeure- (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden
viivästykset, yms.) varauksin.
- Postin varhaisjakelupäivystys
Puhelin: 0200 72822 (mpm/pvm)
Ark.
klo 6.00-12.00
- Lohjan ja Tammisaaren alueen
varhaisjakelut Suomen Posti Oyj:
Lohja
puh. Jos vanhemmilla on eri sukunimi, lapselle annetaan tavallisemmin
isän nimi. Riski joutua mopolla vakavaan liikenneonnettomuuteen
on yli kymmenkertainen henkilöautoon verrattuna. Hän menetti
ajoneuvonsa hallinnan toista
autoa ohittaessaan ja suistui
tieltä oikealle.
Autossa ei ollut vuonna 1983
syntyneen kuljettajan lisäksi
muita.
Poliisin mukaan toisessa autossa olleet selvisivät vammoitta, sillä autot eivät koskettaneet toisiaan.
SSS?STT
Tiellä maannut
mies kuoli
Suomenniemellä
Tiellä maannut espoolainen
mies kuoli auton ajettua hänen
ylitseen Suomenniemellä sunnuntain vastaisena yönä.
Henkilöautoa kuljettanut
vuonna 1940 syntynyt nainen
kertoi poliisille, että hän havaitsi Lappeenrannantiellä maanneen ihmisen erään ravintolan
lähellä. Syynä sakkoihin on useassa tapauksessa ollut
viritetyllä mopolla ajaminen.
Viritetyllä mopolla ajaminen on
turvallisuusriski, mutta virittäminen voi käydä kalliiksi myös
kukkarolle.
Ylikomisario Pekka Ylikippa-
TIETONURKKA
MOPO REKISTERÖITÄVÄ LIIKENTEESEEN
? Mopojen suurin rakenteellinen nopeus on lain mukaan 45
kilometriä tunnissa kaikissa EU-maissa.
? Mopoille on oltava liikennevakuutus ja ne on rekisteröitävä, jos niitä käytetään liikenteessä.
? Vuonna 1985 tai sen jälkeen syntyneiltä mopon kuljettajilta
vaaditaan ajokortti. Kuskilta vaaditaan esimerkiksi A1-luokan ajokortti, Ylikippari muistuttaa.
Yksi ankarimmista seuraamuksista on sakon lisäksi moottoripyörästä maksettava autovero ja
autoverosta maksettava arvonlisävero.
? Veron maksaa mopon omistaja
eikä maksettavaa veroa palauteta, vaikka ajoneuvo myöhemmin
muutetaan takaisin tavalliseksi
mopoksi, Ylikippari toteaa.
Ajokortin saaminen
saattaa myöhästyä
Ylikipparin mukaan myös ajokortin saaminen voi viivästyä,
koska ajokorttilupaa ei voida
myöntää henkilölle, joka on syyllistynyt viimeksi kuluneen vuoden aikana oikeudetta ajoon.
? Tämä tulee esiin niissä tilanteissa, kun henkilö hakee moottoripyörän tai auton ajokorttiin
vaadittavaa ajokorttilupaa, Ylikippari sanoo.
Vuonna 2006 AKE verotti ennätykselliset 908 viritettyä mopoa
moottoripyöränä. Nainen yritti väistää,
mutta auton oikea eturengas
osui mieheen.
Vuonna 1981 syntynyt mies
toimitettiin Mikkeliin sairaalaan, jossa hän kuoli vammoihinsa.
Poliisin mukaan katuvalot
paloivat kyseisessä kohdassa.
Auton jarrutusjälkiä ei tiestä
löydetty.
SSS?STT
Moottoripyöräilijä
kaahasi Ruotsinpyhtäällä
Moottoripyöräilijä kaahasi
reilua ylinopeutta valtatie 7:llä
Ruotsinpyhtään Ahvenkoskella
sunnuntaina. Hän kertoo tietävänsä
tarkkaan virittämisestä koituvat
seuraamukset.
? Rangaistukset ovat hyvin
tiedossa varmaan miltei kaikilla
Puhelin iltaisin
- uutistoimitus
770 21, 770 2314
- urheilu 770 2309
ALUETOIMITUS
Somero, Kiiruuntie 1,
Puhelin (02) 7488 633
TILAUKSET OSOITTEEN MUUTOKSET
Puhelin (02) 770 2626
Telefax (02) 770 2211
sss.tilaajapalvelu@sss.fi
nuorilla, Lehtinen arvioi.
Miksi nuoret sitten virittävät
menopelejään?
? Elämään kaivataan jännitystä
ja virittäminen on helppoa. elokuuta 2007
6
Minna Määttänen
SÄHKEET
Mies kuoli
ulosajossa
Pomarkussa
Porilainen mies kuoli ulosajossa Pomarkussa Satakunnassa
sunnuntaina. Tänä vuonna
mopoja on elokuun puoliväliin
mennessä verotettu moottoripyörinä jo 450.
Viritettyjä mopoja on verotettu
moottoripyörinä vuodesta 1990
lähtien ja määrät ovat kasvaneet
joka vuosi.
klo 6.00-16.00
Viikonl. Uutiset
Maanantaina 27
Itse tekemällä
oppii parhaiten, huomauttaa
turkulainen pieneläinhoitajaopiskelija Taija Mäkinen asettaessaan rauhallisesti nukkuvaa entlebuchinpaimenkoiraa oikeaan
röntgenkuvausasentoon.
Uudella klinikalla
valtakunnan eliittiin
Paimion oppilaitoksen pihapiiriin on vuoden aikana noussut
noin 300 neliön suuruinen eläinten hoitola- ja klinikkarakennus.
Investoinnillaan oppilaitos ponkaisi eläintenhoitajakoulutusta
antavien oppilaitosten eliittiin.
Klinikka on varustettu nykyaikaisilla hoitovälineillä kuten
röntgenillä ja monipuolisella leikkaussalilla. 2895?
PARK COMPACT
. Sellainen voisi olla unelmatyö, miettii
Mäkinen.
Yleisön on mahdollisuus tutustua uuteen klinikka-hoitolaan
avointen ovien päivänä 31.8. Maatalouspuoli ei vain houkuttele nuoria,
harmittelee Isotalo.
? Noin 90 prosenttia pieneläin-
hoitajaopinnot aloittavista ei ole
koskaan käynytkään navetassa,
hän jatkaa.
Mäkisellekin olisi ollut tarjolla
lomittajan töitä valmistuttuaan
eläintenhoitajaksi.
? Navetta ei vain silloin kiinnostanut. Klinikalla oppilaat
opiskelevat aidoissa asiakaspalvelutehtävissä, sillä asiakkaat
tuovat lemmikkejään hoidettavaksi maaseutuoppilaitokseen.
Iltapäivän opetusohjelmaan
kuuluu kanin kastrointi, koiran
lonkkakuvaus sekä iho-ongelmista kärsivän koiran kortisonipiikitys.
? Klinikkaopetusta saisi olla
enemmänkin. Vuosi sitten hän jatkoi
alan opiskelua aikuisopiskelijaryhmässä.
? Alan töitä oli vaikea saada, ja
TIETONURKKA
ELÄINALAN OPETUS PAIMION
MAASEUTUOPPILAITOKSESSA
? Peruskoulun tai lukion suorittaneet opiskelevat maatalouden perustutkinnon eläintenhoitajan koulutusohjelmassa.
? Peruskoululaisten opinnot kestävät kolme vuotta, lukiolaisten 2,5 vuotta.
? Aikuisopiskelijat, joilla on työkokemusta, opiskelevat
eläintenhoitajan ammattitutkintoon valmistavassa koulutuksessa 1,5 vuotta.
? Aikuisopiskelijat osoittavat ammattipätevyytensä näytöllä, jonka hyväksyy opetusta antava oppilaitos.
? Molemmat koulutukset antavat mahdollisuuden työskennellä esimerkiksi kotieläinhoitajina eläinhoitoloissa,
maatalouslomittajina tai avustajina eläinklinikoilla.
? Perustutkinnon suorittaneita voi verrata lähihoitajiin ja
ammattitutkinnon suorittaneita sairaanhoitajiin.
Maaseutu kaipaa
nuoria osaajia
Lomittajien eläköityminen ja
maatilojen teknistyminen luovat
paineita saada alalle nuoria osaajia.
Halikon lomatoimiston lomittajasijaisista eläköityy vuosittain
muutama työntekijä. istuinkorkeuden säätö
. Markkinoiden ainoa aito täysrunko-ohjaus!
. Oppilaitoksen
omien eläinten hoitola ja klinikka
toimivat vanhassa navettarakennuksessa viime kevääseen saakka.
Paimion oppilaitos järjestää nuorisolle pieneläinkoulutusta osana
maatalousalan perustutkintoa.
Perustutkinnon suorittaneet voivat työskennellä muun muassa
lemmikki- tai löytöeläinhoitolassa
sekä maatalouslomittajina.
Aikuisille, joilla on alan työkokemusta, oppilaitos järjestää eläintenhoitajan ammattitutkintoon
valmistavaa koulutusta. Asiakkaille avoin
hoitola on uusi aluevaltaus oppilaitoksen toiminnassa.
? Opiskelijat päivystävät hoitolalla ja harjoittelevat klinikalla
erilaisia toimenpiteitä. sijauspatjan pehmusteena 5 cm profiloitu vaahtomuovi
. Toimenpidehuoneessa
on enemmän tilaa kuin useimmilla eläinlääkäriasemilla. 133 cm
. Uutiset
7
Maanantaina 27. Oppilaitos löytyy osoitteesta Taatilantie 110, Paimio.
ETULEIKKURIT
Made in Tranås Sweden
Villa 12
2290?
Park Compact 13
2960?
Eläintiimin vetäjä, lehtori Rosita Isotalo kannustaa pieneläinhoitajaopiskelijoita perehtymään myös maatalouseläimiin, sillä maatalouspuolella
on hyvät työllisyysnäkymät.
STIGA VILLA UUTUUS!
. kaksoisjousitus, päällä pussijousitus alla tukeva bonnel
. Automaattivaihteistolla
Park Compact 14 HST tarj. elokuuta 2007
Uudenkarhea eläinklinikka miellyttää
enemmän kuin navetta
Kuvat: Lilli Jokela
Paimion pieneläinhoitajaopiskelijat saivat
nykyaikaiset opetustilat
Eläinklinikka ja hoitola
palvelevat myös asiakkaita
SSS?Lilli Jokela
Varsinais-Suomen maaseutuoppilaitoksen uudella eläinklinikalla pinnat kiiltelevät uutuuttaan.
Paimion oppilaitoksen ylpeys,
nykyaikainen ja tilava eläinklinikka, on viimeistelyä vaille valmis.
Pieneläinhoitajaopiskelijat
ahertavat klinikalla eläinlääkäriopettajan Hanna-Lea Taskisen
opastuksella. sininen ja punainen
40,-
kpl. Rakennuksen toisessa päässä sijaitsee
eläinhoitola, jonne yksityiset voivat tuoda eläimiään esimerkiksi
loman ajaksi. Laadukkaalla etuleikkurilla leikkaat
kulmat ja pensaiden alustat
. 1x20 W G4 halogen
sisältyy hintaan
Ilman korttia 375,-
Kanta-asiakasetu 76,-
WING-vuodesohva
199,-
Kotimainen PISCINA SAANA -joustinsänky
. Näyttökokeessa taitonsa osoittavat
opiskelijat sijoittuvat samoihin
tehtäviin kuin perustutkinnon
suorittaneet.
Turkulainen Mäkinen suoritti
ensin maatalousalan perustutkinnon. ruskea, terra, turkoosi, vaaleanharmaa ja vaaleanpunainen
. Käytäntö
painottuu koulutusohjelmassa
vahvasti, sanoo eläintiimin vetä-
Eläinlääkäri-opettaja Hanna-Lea
Taskinen ja pieneläinhoitajaopiskelija Taija Mäkinen tutkivat Entti-koiran röntgenkuvia eläinklinikalla.
jä, lehtori Rosita Isotalo.
Lisäkoulutuksella
paremmat
mahdollisuudet
Eläinalan opetus alkoi Paimiossa vuonna 2000. kätevä clicklack-mekanismi
. Lomatoimiston
palveluja käyttää noin 700 maatilaa.
Tarvasjokelainen Satu Lehtinen toi iho-ongelmista kärsivän Sissi-koiransa hoitoon Paimion maaseutuoppilaitoksen uudelle klinikalle. Väki ikääntyy
ja nuoria ammattilaisia halutaan
lisää, toteaa lomituspalvelujohtaja Pirkko Frey.
Frey toteaa maatilojen töiden
olevan jatkuvassa muutoksessa.
Nuori polvi satsaa tilojen tekniikkaan helpottaakseen esimerkiksi
puhdistustyötä.
? Lomittajan työ monipuolistuu
ja muuttuu haastavammaksi.
Lomittajalla on oltava tekniikan
tuntemusta ja siinä nuoret ovat
yleensä hyviä.
Teknistymisellä on myös työllisyyttä haittaava vaikutus, sillä
rutiineihin kuluu aiempaa vähemmän aikaa.
? Lomittajat tekevät harvoin
täysiä työtunteja yhdellä tilalla.
Koska välimatkat ovat pitkät, ei
työvuoron aikana ehdi kahteen
paikkaan.
Freyn mukaan pieneläinhoitajat soveltuvat lomittajiksi, mikäli
taustalla on myös kokemusta tai
opintoja maatilaeläinten hoidosta.
Halikon kunta järjestää lomittajasijaisia 29 kuntaan Turusta
Kirkkonummelle. Eläinlääkäri-opettaja Hanna-Lea Taskinen pitää klinikkaa oppilaitoksella kahtena päivänä
viikossa. Edullisin, näppärin etuleikkurimme,
85 cm Combi -leikkuulaitteella
. pyöreä halk. Park Compact 16
4750?,
mallistossa yhteensä13 erilaista
Parkkia ja paljon lisävarusteita
Löydä lähin Stiga -kauppiaasi osoitteesta www.stiga.fi
SOHVANVAIHTOVIIKOT vielä 3 päivää! Sotkassnaat
n
Kotiinkuljetus kaupan päälle!
Valitse leveys:
120 cm tai 140 cm
on hi
WING-vuodesohva
. Automaattivaihteistolla
Villa 14 HST tarj. Maatilojen
teknistyminen puolestaan vaatii
lomittajilta monipuolisia taitoja,
joiden avaimet opitaan koulussa.
? Lomituspalvelussa tilanne on
hyvin samanlainen kuin kunnan
töissä keskimäärin. Cleo-uutuusverhoilu
. Viime harjoittelussa sain
hyviä kokemuksia, kun työskentelin eläinklinikalla ja pääsin mukaan navettakäynneille. 02-731 7480, ma-pe 10-18, la 9-14
MOONA-työtuoli
. Etuleikkureiden kiistaton ykkönen!
. lime, oranssi, turkoosi ja pinkki
Kanta-asiakasetu 5,-
Sotkasta saat Plussaa tai YkkösBonusta!
osissa ilman korkoa ja kuluja
125,-/kk x 3 = 375,-
Helsingintie 72, SALO, puh. leveys 193 cm
120x200 cm
299,-
ttu
e
n
n
ALE västi!
pysy
REJÄ!
UUTUUSVÄ
10,-
CLOCK- tai UFOhalogenvalaisin
. 3370?
. Oppilaat pääsevät osallistumaan hoitotoimenpiteisiin.
ajauduin siivoamaan. irrotettava, pestävä päällinen
Ilman korttia 229,-
Kanta-asiakasetu 30,-
tu
SFS - testat
osissa ilman korkoa ja kuluja
66,33/kk x 3 = 199,-
p u s s ij o u s
us!
it e tt u u u tu
Osta mitä vain, voit saada jopa
3 kk KOROTONTA JA
KULUTONTA MAKSUAIKAA!
3 kk korottoman jakson jälkeen K-Plussa
MasterCard -kortin todellinen vuosikorko
2000 euron luotolle on 14,79 % (7/2007).
140x200 cm
375,Ilman korttia 445,-
Kanta-asiakasetu 70,-
35,Ilman korttia 40,-
Trendikäs BRAZIL-matto
. kello
14?17. Toivottavasti lisäkoulutus parantaa työnsaantimahdollisuuksia, huokaa
Mäkinen.
Navetta ei houkuta
pieneläinhoitajia
Isotalon mukaan eläintenhoitajan työllistymismahdollisuudet
ovat maatalouspuolella erinomaiset, mutta pieneläinhoitajat joutuvat kilpailemaan harvalukuisista työpaikoista.
? Kannustan opiskelijoita aina
valitsemaan kursseja maatalouspuolelta Piikkiöstä
20 pkt/myymälä
Noin sata metriä pitkä proomu
ajelehti Selkämerellä lauantaiillasta sunnuntaiaamuun. Puheenaiheena on ollut etenkin verikosto, mutta esillä
ovat olleet myös muun muassa
nuorten alkoholin- ja huumeidenkäyttö, rikollisuus ja väkivalta.
Keskustelun kirvoitti Ylen huumoriohjelma Manne-tv, jonka
hyllyttämistä vaativat Suomen
Romanifoorumi ja joukko rasismintutkijoita. Proomun lastina on teräslieriöitä.
Kivennäisvesi
?alkoholipitoisuus 4,5%
?0,33L/tlk
?1,94/L
i!
Halvemp
i!
Halvemp
vempi!
22% hal
SSS?STT
Selkämerellä ajelehtinut proomu saatiin hinattua Porin Mäntyluodon satamaan sunnuntai-iltana. leikkauspituus 32 cm (A4)
?alumiinialusta
90 cm
molempia kokoja
väh. Kuvassa esiintyvät miehet
ovat nimeltään Saku (vas.) ja
Santeri Aaltonen.. 10 ?metallic?-kynää,
10 neonkynää ja
10 glitterkynää
ERÄ!
vempi!
l
a
h
%
1
1
vempi!
15% hal
?koko: 41 x 27 x 23 cm
?sis. Lisäksi Rusi
haluaa hyvitystä siitä, että epäily
törkeästä vakoilusta vuoti julkisuuteen kesken esitutkinnan.
Valtio katsoo, että viranomaisten
toimet ovat olleet oikeita ja lainmukaisia. 1 x lomakelokero, 1 x kirjekuorilokero
1 x muistilappulaatikko, 1 x käyntikorttipidike
1 x kynäpurkki, 1 x tarvikepurkki
aa
pyörät!
6 os
799
LOPPUERÄ!
väh. Uutiset
Maanantaina 27. K.J.
Ståhlberg taas oli aikoinaan asianomistajana kyyditystä koskeneessa asiassa.
Maanantaina Rusi-jutussa kuullaan harvemmin julkisuudessa
esiintyviä suojelupoliisin edustajia. Tuntematon mies
aloittaa rupattelun ravintolapöydässä, että hei manne.
? Yhdellä ohjelmalla otettiin
kauheaa takapakkia, mitätöitiin
paljon, Unelma Hagert pahoitteli.
Suomen romanifoorumia johtava
Miranda Vuolasranta pahoitteli, että kaikki vanhat ennakkoluulot ovat nyt vain vahvistuneet.
Jos tarkoituksena oli osoittaa kovilla kärjistyksillä valtaväestölle,
millaisia heidän ennakkoluulonsa
ovat, siinä ei Vuolasrannan mielestä onnistuttu.
Väärät henkilöt äänessä
Vuolasranta on arvostellut
sitä, että romanien asioista kuvaa julkisuudessa ovat päässeet
luomaan lähinnä eräät julkkisromanit. 30 kpl/myymälä
väh. 1,0kg/pkt
6pk9t
1
6pk9t
145
intaan
h
a
j
n
a
p
Kam
1
Kampa- Taloustikkaat
sidontalaite ?kokoontaittuva
?3 askelmaa
Etikettisetti
Savustettu kirjolohi
?4 maistuvaa makua
?6x30g/pkt
?9,39/kg
vempi!
15% hal
prk
sis. 9-17 numerossa 0800-0-5435 (LIDL).
ta!
Shokkihin
?koko: 42,3 x 56,6 x 40 cm
?3 vetolaatikkoa
?väri: pyökki
naarmuntumista
estävä melamiinihartsipinnoite
99
39
väh. Samansuuntaisia kokemuksia oli kerrottavanaan myös monilla muilla.
Puheenvuoroista kuului, että ohjelma oli loukannut. pantin
Myslipatukat
?250g/ps
?9,16/kg
2
tlk
sis. Romanifoorumi
katsoi ohjelman olevan rasistinen
ja ihmisarvoa alentava. Supon eläkkeelle siirtyvä
päällikkö Seppo Nevala tuskin
oikeuteen kuitenkaan saapuu,
vaan hänen tilallaan on todennäköisesti apulaispäällikkö Petri
Knape. Se merkitsee käytännössä aina uudisrakennusta, sanoo toimistopäällikkö Jaakko Stauffer Helsingin
kiinteistövirastosta.
www.lidl.fi
Ketsuppi
8
99
19
?sis. pantin
vempi!
15% hal
6pr9k
69
159
00
?useita eri makuja
?8x25g/pkt
?8,45/kg
vempi!
15% hal
99
4
!
ahintaan
Kampanj
Myslipatukat Mehutiiviste
?mausteliemessä
?1700ml/850g/prk
?1,99/kg
199
Siideri
!
5 tölkkiä
4t9
0
4pl 9
?eri makuja
?myös light
?alkoholipitoisuus
4,7%
?0,5L/pl
?2,88/L
?5x0,25L/tlk
?2,60/L
vempi!
17% hal
2
055
sis. sellaiset, jotka eivät
itse elä yhteisön sisällä. Asiantuntijoille
SSS?STT?Mia Peltola
Suurlähettiläs Alpo Rusin
valtiota vastaan ajamassa vahingonkorvausjutussa nähdään
alkavalla viikolla nimekkäitä suomalaisia.
Tiistaina todistajan paikalle istuu presidentti Martti Ahtisaa-
mistuu, kunhan häneltä saadaan
lääkärintodistus.
taloudellisista menetyksistä.
Rusin mielestä suojelupoliisi
aloitti vuonna 2002 perusteettoman esitutkinnan, jossa hänen
epäiltiin vakoilleen entisen ItäSaksan hyväksi. Silloin kamerat piti sulkea.
Romaniyhteisön sisällä
laineet lyöneet korkealle
SSS?STT?Eeva Nikkilä-Kiipula
Suomen romaniyhteisössä on
tänä kesänä puhuttu paljon syrjinnästä sekä yhteisön sisäisistä
ongelmista. 22 kpl/myymälä
Seinähylly 60 tai 90 cm
ATK-pöytä
?koko: 89,8 x 114 x 74,5 cm
?väri: pyökki
esim.
kirjekuoria
varten
Paperisilppuri
?mitat: 32,4 x 22 x 37,4 cm
?tilavuus:17L
?kaksisuuntainen moottori automaattisella
pysäyttimellä
?ristikkäisleikkaus
?leikkausleveys: 225 mm
?2 eri väriä
naarmuntumista
estävä melamiinihartsipinnoite
?2 erilaista
?massiivimäntyä
?mitat: 60 tai 90 x 20 x 18 cm
60 cm
99
3
99
4
Geometrinen piirustuslevy
99
34
LOPPUERÄ!
erittäin helppo
ja turvallinen
käyttää
Laatikosto
99
19
kulmamalli
erittäin monipuolinen setti
väh. Vuosina 2004?2006
käräjäoikeuksiin asti päätyneissä
syrjintäjutuissa kolmessa tapauksessa neljästä kohteena on ollut
romani.
ohjeensa, joissa säädellään myös
henkilöstöpolitiikkaa ja työsuhteen ehtoja. Vahingonkorvaukselle
ei ole valtion mielestä perusteita.
Valtionsyyttäjä päätti vuonna
2003, ettei Alpo Rusia vastaan nosteta syytettä törkeästä vakoilusta.
Vieras Saksasta
Saksan Stasi-arkistoja hoitavan
viranomaisen BStU:n päätutkija
Helmut Müller-Enbergs astelee
todistajanaitioon heti yhdeksältä
maanantaiaamuna, jolloin vahingonkorvausjutun käsittely jatkuu
Helsingin käräjäoikeudessa.
Suurlähettiläs Alpo Rusi vaatii valtiolta oikeudessa yhteensä
puolen miljoonan euron korvauksia henkisistä kärsimyksistä ja
Pääkonttorit vaihtuvat tiuhaan uusiin
strom kertoi perjantaina muuttavansa pois puistokadun varrelta,
aiemmin muuttopohdinnoista on
kertonut metsäjätti UPM.
Ahlstromin uusi pääkonttori sijaitsee Länsi-Helsingin Salmisaaressa, jonne yhtiö muuttaa vuok-
SSS?STT
Helsingin keskusta ja Eteläesplanadi näyttävät pala palalta
tyhjenevän siellä perinteikkäästi
sijainneista pääkonttoreista. Rippikoulua
käyneillä nuorilla romanitytöillä
ei ohjelman alkamisen jälkeen
ollut enää omia nimiä, he olivat
nyt ?manneja?. Ylen mukaan taas sarjan tarkoituksena
oli luoda keskustelua ja purkaa
valtaväestön ennakkoluuloja.
Lopulta sarjan nimi muutettiin
Romano-tv:ksi.
Tapaus herätti laajemminkin
keskustelua romanien keskuudessa.
Viihdetaiteilija ja kirjailija Rainer Friman totesi kesäkuussa
eri haastatteluissa, että Manne-tv
on typerä ja mauton, mutta arvosteli samalla romaneja itsekritiikin
puutteesta. Alueen arvioidaan olevan valmis vuosikymmenen lopussa.
? Kannattaa siirtyä paikkaan,
missä on edullista, tiivistää Ahlstromin toimitusjohtaja Jukka
Moisio.
Kansainvälistyneen yrityksen ei
Moision sanoin ole mikään pakko
olla ydinkeskustassa. Ampujaksi epäilty oli
matkustanut veljineen Suomeen
Pohjois-Ruotsista. Kuitumateriaaleja valmistava Ahl-
ralle joulukuussa. elokuuta 2007
Presidentti nähdään erittäin
harvoin oikeussalissa
muistuu mieleen lähinnä 1940-luvun sotasyyllisyysoikeudenkäynti, jossa oli mukana presidentti
Risto Ryti syytettynä. Nevalan poisjäänti var-
Presidentti Martti Ahtisaari
astelee todistajan paikalle
Rusi-jutussa tiistaina
ri. 48 pkt/myymälä
?koko: 37,5 x 28,5 x 3,4 cm
?sis. 5 kpl/myymälä
Toimistosetti
Paperileikkuri
?2 eri mallia - vipu- tai rullaleikkuri
?sormisuoja sekä mitta-asteikko
?max. . erilaisia viivottimia
kg
99
?11 erilaista
ulosvedettävät
näppäimistöja hiirialustat
väh. Joukossa on
monia pohjoismaisia, erityisesti
ruotsalaisia yrityksiä.
Useilla maailmanlaajuisesti toimivilla yrityksillä on omat eettiset
lisen kannan mukaan verikoston
perinnettä ei ole olemassa.
Mäntsälässä ammuttiin kuoliaaksi 18-vuotias helsinkiläisnuorukainen. Tuulen voimakkuus oli enimmillään 20 metriä
sekunnissa ja korkeimmat aallot
lähes nelimetrisiä.
Sea Endeavour oli matkalla Luulajasta Kööpenhaminaan. Hänen lisäkseen oikeudessa
nähdään samana päivänä muun
muassa keskustan entinen puoluesihteeri Eero Lankia ja Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Kalervo Kummola.
Presidentin näkeminen oikeussalissa on Suomessa erittäin
poikkeuksellista. Lappeenrannassa ammuttiin heinäkuun lopulla kahta miestä jalkoihin.
Sekä Mäntsälän että Lappeenrannan tapausten arvellaan johtuneen romanien vanhoista sukuriidoista.
Tämän kesän väkivallantekojen jälkeen Helsingin Sanomissa
julkaistiin elokuun puolivälissä
lappeenrantalaisen poliisin Riku
Lumbergin avoin kirje romaniyhteisölle. Ja puhuvat vielä vääristä asioista. Salmisaari on
kiinnostanut yrityksiä, ja kaikki
uuden toimitila-alueen tontit on
vuokrattu tai varattu. 40 muovikantta,
40 pahvikantta
LOPPUja 40 kampaselkää
ERÄ!
?2 eri kokoa, 600 kpl tai 300 kpl
?laser- tai mustesuihkutulostimille
?kokonainen
?n. Merivartioston ja hinausyhtiön avustuksella proomu ja sitä vetänyt
alus saatiin Porin Mäntyluodon
satamaan sunnuntaina noin puoli
kuuden aikaan.
Kuusihenkinen miehistö selviy-
tyi Porin Mäntyluotoon hyväkuntoisena.
Länsi-Suomen merivartioston
mukaan proomu irtosi hinaaja Sea
Endeavourin kiinnityksestä kovassa merenkäynnissä lauantaina
noin kello 21. Päivällä sitäkin hinaamaan tarvittiin toinen alus.
Pelastustöitä vaikeutti kova tuuli ja merenkäynti. Onnettomuus sattui
Kaskisten tasalla, noin 80 kilometrin päässä Suomen rannikosta.
Panaman lipun alla purjehtivan
Sea Endeavourin ruori oli rikkou-
tunut, ja alusta ohjattiin aluksi
vararuorilla. Lumberg on puoliksi
romani.
Lumbergin mukaan verikosto
on häpeällistä ja raakaa todellisuutta romanien keskuudessa
yhä edelleen. Eräs
tuskaili, pitääkö itsekin mustamaalata lisää, kun media muutenkin puhuu meistä vain pahaa.
Samoja ongelmia on kuitenkin
joka puolella, niin romanien piirissä kuin valtaväestössäkin.
Vuosaareen nuorisotaloon kokoontuneet pari-kolmekymmentä
romania arkailivat aluksi puhumista toimittajien ja televisiokameroiden seuratessa vierellä.
Kun alkuun oli päästy, eräät laukoivat sanottavansa jo suoraan
kameroille . Mitä sä
täällä teet, oppilaat kysyivät ja
Mertsi vastasi, että tulin tekemään töitä.
Lindgren kertoi tapauksesta
Helsingissä sunnuntaina järjestetyssä tilaisuudessa, jossa romanit tuulettivat tuntojaan kesän
mittaan heidän ympärillään käydystä keskustelusta . Ei jälleenmyyjille. 10 pkt/myymälä
tuhoaa turvallisesti
myös luottokortit sekä
CD- ja DVD-tallenteet
Asiakaspalvelu avoinna ark. 18 pkt/myymälä
99
28
väh. Frimanin mielestä
romanit eivät voi vaatia vain oikeuksia, vaan heidän on huolehdittava myös velvollisuuksista.
Friman sai lausunnoistaan tappouhkauksia.
Tuoreessa Suomen Kuvalehdessä Friman toistaa, että romaniyhteisön perinteiset arvot, kuten
vanhempien kunnioittaminen ja
yhteisöllisyys, ovat katoamassa.
Hän on samalla huolissaan, mitä
yhteisöllä on tarjota nuorille romaneille.
?Verikosto on
häpeällinen tosiasia?
Verikoston mahdollisuus on
noussut esille kahdesti tänä kesänä, vaikka romaniyhteisön viralmivat yritykset sopisivat yhdessä
ammattiyhdistysliikkeen kanssa
yhteisistä pelisäännöistä.
Mäenpää kertoi järjestönsä seminaarissa sunnuntaina, että
maailmanlaajuisesti toimivat
ammattijärjestöt ovat tehneet
kymmenien yritysten kanssa sopimuksia, joissa nämä sitoutuvat
noudattamaan Kansainvälisen
työjärjestön ILO:n työelämää
koskevia sääntöjä. ja tietysti
Romano-tv:stä tai Manne-tv:stä,
jolla nimellä kohuohjelmaa alun
perin esitettiin.
Ohjelma oli jättänyt jälkensä,
Lindgren tulkitsi. pantin
Energiajuoma
5 tlk
Hawaii tai
Speciale
-pizzapalat
299
vempi!
11% hal
7tlk9
rs
ps
?1,5L/pl
?0,33/L
!
ahintaan
Kampanj
199
29
55
9
2pl 9
89
Rannekello
7
turvalliset ja
pitävät askelmat
99
19
Max.
150 kg
väh. Panamalaisen
hinaajan kiinnityksestä irronneen proomun pelastustöitä vaikeutti kova tuuli ja merenkäynti.
Punainen omena 1kg Vihreä viinirypäle 1 kg
?myös vähäsokerisena
?1kg/970g/prk
?1,99/2,05/kg
Satametrinen proomu
ajelehti Selkämerellä
ja alue on kätevien yhteyksien
päässä.
Vanhat kiinteistöt eivät enää täytä kaikkia yritysten vaatimuksia.
? Halutaan siirtyä uusiin ja
tehokkaampiin tiloihin. ?omassa julkisuuden tarpeessaan. Hänen mukaansa
myös väistämisessä eli syyllisen
poistumisessa on periaatteessa
kyse samasta asiasta.
Oikeudessa
syrjintäepäily
Porissa alkoi muutama päivä
sitten oikeudenkäynti, jossa useita ravintoloissa työskenteleviä
syytetään romanien syrjinnästä.
Syyttäjän mukaan neljän romanin testiryhmältä evättiin sisäänpääsy ja tarjoilu vuosi sitten.
Sisäministeriön kansliapäällikkö Ritva Viljanen on todennut,
että romanien syrjintä on Suomen
vakavimpia ihmisoikeusongelmia.
Lisäksi Nelosen uutisten tekemän selvityksen mukaan romanit ovat maamme syrjityin
vähemmistö. Mäenpään mielestä se
ei kuitenkaan riitä, koska ?demokraattiseen ay-toimintaan kuuluu,
että näistä asioista voidaan jollain
tasolla päättää myös yhdessä?.
Oikaisu
Vrockista kertoneen jutun (SSS
26.8.) kuvatekstissä sivulla 3 oli
virhe. 9 kpl/myymälä
Määrät voivat vaihdella myymälöittäin. 13 kpl/myymälä
huipputyylikäs
väh. www.lidl.fi
?Meistä tuli taas manneja?
Romanit
tuskailevat
tv-ohjelman
seurauksia
SSS?STT?Hannu Kuparinen
? Eihän mannet tee töitä, viidesluokkalaiset heittivät takaisin.
Mertsi Lindgren, romanikielen opettaja ja kouluavustaja oli
mennyt sijaistamaan hetkeksi
erään luokan opettajaa. Uudet tilat
miellyttivät, palveluita on lähellä,
ke voimHinn
a a
sa 2 ss t
ak 9 a
ka .8
.
?1kg/ps
Burgen Pils
III-olut
?1kg/rs
1
0
?pakaste
?660g/pkt
?3,77/kg
495
pk
Kurkkuviipaleet
1
199
Pistaasipähkinät
1
2
?sokeriton
?eri makuja
?0,5L/pl
?2,58/L
1
2
2ps9
1
99
m innaat varäoyttö
a voi ide 27 ma n
.8 ssa
.
K
t
h
99
Geelikynäsetti
49
3
kt
0 kpl/p
00 tai 60
3
29
ä
30 kynä
99
3
?sis. Esimerkiksi kirjailijakuvataiteilija Kiba Lumberg ja
muusikko Rainer Friman ovat
haastatteluissa nostaneet esille
sellaisia asioita kuin väkivalta,
rikollisuus ja päihteidenkäyttö
romanien piirissä.
Monia muitakin ärsytti se, että
Mäenpää:
Pelisäännöt
yhdessä myös
suomalaisille
yrityksille
SSS?STT
Toimihenkilökeskusjärjestö
STTK:n puheenjohtaja Mikko
Mäenpää (sd.) toivoo, että myös
suomalaiset kansainvälisesti toi-
romanien asioista pääsevät puhumaan . Maksuvälineinä käteinen, suomalainen pankkikortti ja Visa Electron. paitsi silloin kun
poissaolijoita kuten Lumbergia ja
Frimania haukuttiin
020 720 3700
Lisätiedot www.kesko.fi/
Vastuullisuus
75
MA?PE 8?21, LA 8?18,
SU suljettu.
tom.eriksson@citymarket.fi. 0,99 ?/pkt 3,96 ?/kg
2
PKT
5.erä
Etu Plussa-kortilla 0,70 ?/erä
Hinta ilman Plussa-korttia 2,85 ?/ps (3,80 ?/kg)
Vaasan
PIENI
PYÖREÄ
250 g ruis, 3,00 ?/kg
yks. 0,89 ?/ps, 3,79 ?/kg
kpl
4
50
Flora
MARGARIINIT
400 g 2,48 ?/kg
pkt
Fazer Pieni
REISSUMIES
235 g 3,19 ?/kg
90
PKT
99
prk
Arla
ADAM 17%
500 g 7,80 ?/kg
2
Etu Plussa-kortilla 0,68?1,88 ?/erä
Hinta ilman Plussa-korttia 2,59?3,19 ?/pkt (8,63?10,63 ?/kg)
Vip
MEHU 1,5 l 0,66 ?/l
seka-, vadelma-granaattiomena
light, hedelmä- tai mansikkajuoma
Snellman
KINKKULEIKKEET
300 g 7,50 ?/kg
50
LIHAPIIRAKKA
1,20 ?/kg
erä
1
20
1
www.k-citymarket.fi
ps
kpl
Pirkan parhaat reseptit www.pirkka.fi
SALO
Hämeentie 24-30, puh. Maanantaina 27. elokuuta 2007
SYKSYN HERKUT MEILTÄ
9
HINNAT
VOIMASSA
MA?KE
27?29.8.
2007
Tuore
nahaton
AHVENFILEE
18
90
kg
1
79
Tuore
SILAKKA
säävaraus
3
80
Suomalainen
NAUTA-SIKA
JAUHELIHA
kg
KCM-Kotikeittiön
BROILERSALAATTI
KCM-Kotikeittiön
JAUHEMAKSAPIHVI
3
99
Suomalainen
PORSAAN
SUIKALEPAISTI
kg
kg
Atria ohuet
BROILERIN
LEIKKEET
450?560 g
Paulared
OMENA
Puola
7,13?8,87 ?/kg
7
9
90
0
99
90
kg
kg
3
99
kg
Etu Plussa-kortilla 2,00 ?
Hinta ilman Plussa-korttia 5,99 ?/pkt (10,70?13,31 ?/kg)
rs
PYSYVÄSTI EDULLISET HINNAT
4,35 ?/kg
Portti
LIHAPIIRAKKA
4 kpl/ 400 g
tai KARJALANPIIRAKKA
9 kpl/ 495 g
HK kevyt
LAUANTAISIIVU
300 g 3,30 ?/kg
0
0
2,00?2,48 ?/kg
99
pkt
99
pkt
Elovena
KAURAHIUTALE
1 kg
0
0
99
?/
3
2
PS
erä
0
1
Findus WOK
VIHANNEKSET
750 g 3,33 ?/kg
99
2
PS
rs
Etu Plussa-kortilla 0,30 ?
Hinta ilman Plussa-korttia 1,29 ?/rs (3,23 ?/kg)
50
erä
OMASTA
JAUHOLEIPOMOSTA:
1
Välimeren
SÄMPYLÄT
5 kpl/ 300 g
5,83 ?/kg
yks
Liput laskettiin Kreikas-
MAKEDONIA
BULGARIA
KREIKKA
TURKKI
Egeanmeri
Maastopaloalue
Ateena
nesoksen niemimaalla riehuvat
palot ulottivat sunnuntaina vaikutuksensa myös Kreikan pääkaupunkiin Ateenaan. Toimeentulomme riippuu turismista, murehti
Olympian kaupunginjohtaja George Aidonis.
Olympiaa pelastamassa oli
sunnuntaina 90 palomiestä ja
sotilasta sekä runsaasti raskasta
kalustoa.
EU-maat
riensivät apuun
Välimeri
Kreeta
200 km
STT
Useat EU-maat vastasivat viikonlopun aikana Kreikan avunpyyntöihin. Tuhannet ovat joutuneet jättämään kotinsa ja noin
500 asuinrakennusta on tuhoutunut täysin.
Pääosin eteläisellä Pelopon-
SSS?STT?Reuters?AFP?DPA
ALBANIA
ATEENA?Kreikassa roihuavat
maastopalot eivät näyttäneet
sunnuntaina laantumisen merkkejä. Hallituksen mukaan Intian naapurimaat eivät
toimi tarpeeksi tehokkaasti jäljittäessään Intian-vastaisia ryhmiä.
Pommit
varjostavat
shiiojen
vaellusta
STT?Reuters
BAGDAD?Tuhannet shiiapyhiinvaeltajat taivalsivat sunnuntaina kohti Kerbalan pyhää kaupunkia Irakissa. Sunnuntain ja maanantain aikana sammutusapua
odotettiin saapuvan ainakin 11
maasta.
Ulkoministeri Dora Bakoyan-
Tuhopolttajaepäiltyjä pidätetty
Kreikan pääministeri Kostas
Karamanlis on syytellyt paloista
tuhopolttajia. elokuuta 2007
Kreikan metsäpalot
roihusivat maailman
tuhoisimpien joukkoon
Historiallinen Olympian
kylä oli vaarassa tuhoutua
sa sunnuntaina puolitankoon kolmepäiväisen suruajan takia.
Perjantaina syttyneitä paloja oli
sunnuntaihin mennessä yrittänyt
sammuttaa noin 9 000 palomiestä, 500 sotilasta, 1 800 paloautoa
sekä useita lentokoneita ja helikoptereita. Maailmalta
Maanantaina 27. Lähivuosien verisimmässä
iskussa seitsemän pommia tappoi
yli 180 ihmistä Mumbaissa viime
vuoden heinäkuussa. salaattipöydän ja kahvin)
www.euromarket.fi
Iso mutta nopea.
Lehtikuva/AFP Photo/Louisa Gouliamaki
niksen mukaan lentokoneita ja
helikoptereita Kreikkaan lähettävät muun muassa Ranska, Saksa,
Espanja, Italia, Ruotsi ja Norja.
Myös Yhdysvallat ja Venäjä olivat
suostuneet avustukseen.
Suomi ei osallistu Kreikan metsäpalojen sammutustöihin YLEn
Uutisten mukaan. Taleban-kapinallisilla epäillään ole-
van runsaasti koulutuskeskuksia
ja leirejä Pakistanissa, mistä he
tekevät hyökkäyksiä yli rajan Afganistaniin.
Pakistanin armeijan edustaja
kiisti myöhemmin liittouman tiedot. 7,50)
Lehtikuva/Reuters/Stringer/India
Hyderabadista
löytyi 19
räjähtämätöntä
pommia
STT?Reuters?AFP?DPA
HYDERABAD?Intian viranomaiset syyttivät sunnuntaina
Hyderabadin verisistä pommiiskuista terroristiryhmiä, joiden
epäillään toimivan joko Pakistanista tai Bangladeshista käsin.
Viranomaisten mukaan naapurimaiden terroristien osallisuuteen
viittaavat kaikki tähän mennessä
saadut tiedot.
Poliisit kertoivat sunnuntaina
löytäneensä Hyderabadista vielä
19 pommia, jotka eivät olleet räjähtäneet. Palomiehet ja sammutuskalustot useista EU-maista yrittivät
hillitä liekkejä, jotka saavuttivat
illansuussa historiallisen Olympian kylän.
Kuolonuhrien määrä nousi
sunnuntaina jo 56:een. Sisäasiainministeriön valmiusjohtajan Janne
Koivukosken mukaan Suomella ei ole sellaista kalustoa, jota
Kreikka on pyytänyt EU-mailta
avukseen.
. Yhdysvaltain armeijan mukaan alueella
on ollut operaatioita, mutta niiden
tarkemmista yksityiskohdista ei
ole vielä tietoja.
Musa Qala tunnetaan talebanien vahvana tukialueena ja yhtenä
Afganistanin huumekeskuksista.
diin terroristit iskivät viimeksi
maaliskuussa, jolloin 11 ihmistä
kuoli moskeijaan tehdyssä pommi-iskussa.
Intian viranomaiset ovat syyttäneet useista aiemmistakin iskuista Pakistanin tai Bangladeshin
äärijärjestöjä. Sen runsaasta
seitsemästä miljoonasta asuk-
kaasta noin 30 prosenttia on muslimeita. Asukkaiden mukaan
kuolleita on kymmeniä. Perjantaina syttyneitä
paloja oli sunnuntaihin mennessä yrittänyt sammuttaa noin 9 000
palomiestä, 500 sotilasta, 1 800 paloautoa sekä useita lentokoneita ja
helikoptereita.
Intia syyttää pommi-iskuista
naapurimaiden terroristeja
HELPOSTI JA
NOPEASTI
uva
Meira
in
iler
Bro inoitu
mar ireisi
koip
Saludo
kahvi
- 500 g (3
,50/kg)
- yksittäin
2,19
- 2 pkt/as
iakas
3
99
0
50
kg
2 pkt
HK
Hampur
- 100 g (2,8
6/kg)
- yksittäin 0
,39
2
ilainen
Vihreä kivetön
rypäle
- 500 g (2,98/kg)
- Italia
00
Snellman
4
200
Naudan 10%
paistijauheliha
- 750 g (6,53/kg)
Eldorado
Ranskanperunat
- 450 g (0,89/kg)
- pakaste
- yksittäin 0,59
1
49
7 kpl
90
rs
5 ps
Saarioinen
Broilerpyörykät
- 400 g (3,13/kg)
- yksittäin 1,79
Barilla
Spaghetti
- 1 kg
2
169
50
2 ps
pkt
rs
2250
- Discovery,
Up&Go, Junior
2 pkt
- 34-68 kpl
(0,17-0,33/kpl) - yksittäin 13,15-13,35
Valio
Kidius
vanukkaat
- 120 g (2,71/kg)
yksittäin 0,39
Tarjoukset voimassa 27.-29.8.2007
3
90
12 prk
tänään Dafcordin pakasteateriat
maistatuksessa kli 11-18
Eurocafeesta
27.-29.8.
SALO,
Hämeentie 37,
puh. Muslimien ja hindujen
välisillä jännitteillä on kaupungissa pitkä historia.
Intian suurissa kaupungeissa
on tehty viimeisten kahden vuoden aikana lukuisia pommi-iskuja. Suurin osa pommeista
toimi ajastimella ja ne oli piilotettu muovipusseihin. Sadoittain
poliiseja ja Irakin armeijan sotilaita oli komennettu turvaamaan
pyhiinvaeltajien matkaa.
Irakin hallitus kielsi lauantaina
kaksipyöräiset ajoneuvot kokonaan
maan pääkaupungista Bagdadista
sekä kaikilta sen lähialueilta.
Kerbalaan odotetaan kymmeniä
tuhansia shiiamuslimeja tiistain ja
keskiviikon seremonioihin.. Sinne on pyydetty sellaista
apua, jota meillä ei ole tarjota, eli
sellaisia helikoptereita ja sammutuslentokoneita, joita Suomessa
ei ole, Koivukoski kertoo YLEn
haastattelussa.
Koivukosken mukaan asiaa on
selvitetty jo aikaisempina vuosina, jolloin eteläisestä Euroopasta
on tullut vastaavanlaisia avunpyyntöjä. Intia syyttää iskuista naapurimaiden terroristeja.
lassa ja 11 huvipuistossa.
Viranomaislähteiden mukaan
iskuihin liittyen kuulustellaan yli
20:tä ihmistä.
PTI-uutistoimiston mukaan
pääepäilty on Bangladeshista käsin toimiva islamistiryhmä Harkat-ul Jihad-i-Islami.
Hyderabad on yksi Intian teknologiakeskuksista. Hyderaba-
Afganistanissa
rajuja yhteenottoja
STT?Reuters?AFP
KABUL/LASHKAR GAH?Toistakymmentä kapinallista on saanut surmansa Itä-Afganistanissa
lähellä Pakistanin rajaa käydyissä taisteluissa. Pommeja
löytyi bussipysäkeiltä, elokuvateattereista, teiden risteyksistä ja
jalankulkusilloilta.
Intian viranomaiset lähettivät sunnuntaina lisää poliiseja
ja pommiryhmiä Hyderabadiin.
Kaupungissa lauantaina tehdyissä pommi-iskuissa sai surmansa
43 ihmistä ja yli 50 haavoittui.
Poliisin mukaan uhreista 32 kuoli
räjähdyksessä ulkoilmaravinto-
Poliisit tutkivat sunnuntaina pommin räjähdyspaikkaa Kotissa. Pyhiinvaellusta
varjostivat tiukat turvatoimet ja
pelko pommi-iskuista. Kaupungissa lauantaina tehdyissä pommi-iskuissa sai surmansa 43 ihmistä ja yli 50 haavoittui. Hänen mukaansa ei
voi olla sattumaa, että niin moni
palo on syttynyt samanaikaisesti.
Kreikan poliisi sanoi sunnuntaina
pidättäneensä seitsemän ihmistä
epäiltyinä kytköksistä roihuihin.
Helikopteri pudottaa vettä palavaan metsään Pelopion kylässä
Peloponnesoksen niemimaalla
Kreikassa. Kylässä järjestetään edelleen joka toinen vuosi olympiatuliseremonia kesä- ja talviolympialaisten kynnyksellä.
? Emme ole huolissamme vain
arkeologisesta paikasta, vaan
koko alueesta. Armeijan mukaan lupaa tulittaa Pakistanin puolelle ei pyydetty eikä sellaista olisi annettu.
Pakistan on aikaisemminkin
toistuvasti muistuttanut, ettei se
salli vieraiden joukkojen etsiä tai
tulittaa militantteja rajojensa sisällä, koska tämä loukkaisi maan
suvereniteettia.
Etelä-Afganistanissa puolestaan paikalliset asukkaat syyttivät sunnuntaina amerikkalaisia
ja brittijoukkoja siviilien tappamisesta ilmapommituksilla
Musa Qalassa Helmandin maakunnassa. Epävirallisten tietojen
mukaan liekit olivat tuhonneet
70 000 hehtaaria maata kolmessa päivässä. Esimerkiksi Kreikassa
on ollut maastopaloja vuosittain.
. Tietoja
siviilien surmista ei pystytty
vahvistamaan riippumattomista
lähteistä.
Britannian mukaan alueella
käytiin maataisteluja, mutta ilmapommituksia ei ollut. Jos miehistöä halutaan, sitä
tarjotaan yleensä naapurimaista,
Koivukoski sanoo.
Saat
YkkösBonusta
jopa
Maist
10
(norm. Yhdysvaltain
johtaman liittouman mukaan
kapinalliset yrittivät hyökätä liittouman joukkojen asemiin, minkä
jälkeen hyökkäykseen vastattiin
tykkitulella.
Liittouman sunnuntaina antaman tiedotteen mukaan Pakistanin armeija antoi tykistölle luvan
tulittaa kapinallisten asemia
myös Pakistanin puolella. Kyseessä
onkin yksi maailman tuhoisimmasta maastopalojen sarjasta 150
vuoteen. Suuri osa
kaupungista peittyi tuulien kantamaan valkoiseen tuhkaan.
Maailmanperintökohde vaarassa
Sunnuntai-iltana liekit olivat ehtineet jo Unescon maailmanperintökohteisiin kuuluvaan Olympian
kylään, jonka lähistöllä sijaitsee
useita historiallisia rakennuksia.
Palo roihusi lähellä uutta arkeologista museota Zeuksen temppelin
vieressä, mutta sen eteneminen
saatiin pysäytettyä.
Kreikan kulttuuriministerin
Christos Zahopouloksen mukaan liekit eivät päässeet Olympian historialliselle alueelle.
Perimätiedon mukaan Olympiassa järjestettiin olympialaisia
vuosisatojen ajan, ensimmäisen
kerran vuonna 776 ennen Kristusta. 02-727 1000
MA-PE 7-21
LA
7-18
Libero
vaipat
Juustobroilerpihvit
kermakastikkeessa ja
ranskalaiset perunat
650
(sis
Downing Jr.
Herkistellen Linman esitteli miehen yleisölle omana idolinaan. Esiintyjinä muun muassa
Miljoonasade, Ari Koivunen,
Hanna Pakarinen ja Sturm
und Drang.
Otto Lappalainen
11
tuurin.
? Vanhempani olivat työläisiä,
mutta en halua ottaa kantaa
siihen, kuinka omakohtainen
kertomus kirja on. Yksi
illan hienoimmista vedoista oli
kappale Marraskuu, jonka kertosäettä yleisö lauloi kovaäänisesti
elokuun pimenevässä illassa.
Myös yhtyeen alkuaikojen biisejä kuultiin, kun Miljoonasade
esitti debyyttialbumiltaan Pesuhuoneesta keittiöön sekä kappaleen Radio Luxembourg että heti
hitiksi nousseen ensisinglen Lap-
suuden sankarille.
Miljoonasateen keikka oli nostalginen ja onnistunut. Kulttuuri
Maanantaina 27. Taidamme vaatia rahoja
takaisin, jutteli Miljoonasateen
laulaja-sanoittaja Heikki Salo
katsellessaan kuuta Maalussa.
Viime vuosina harvakseltaan
keikkaillut Miljoonasade tarjoili
lauantaina Salossa harvinaista
herkkua, kun suomirockin veteraaniorkesteri esiintyi runsaslukuiselle yleisölle Vrockissa.
Yli 20 vuotta kasassa pysynyt
Miljoonasade ei ole julkaissut pitkiin aikoihin uutta materiaalia
. Silti nuorten 15?16-vuotiaiden
poikien mainio soittotaito jaksaa
hämmästyttää.
Muutamia lainabiisejä keikoillaan esittävältä Sturm und
Drangilta kuultiin Salossa myös
Iron Maiden -cover, kun ilmoille
kajahti Fear of the Dark. Myllytys on nostanut
esille keskustelua luokkarajoista,
alkoholismista, lasten asemasta
ja siirtolaisuudesta.
? Totta kai äkillinen julkisuus
pelotti. Kohderyhmänä ovat toimittajat ja kirjailijat . Etsin inspiraatiota kirjaani monesta paikasta,
omasta elämästäni ja työstäni.
Tietenkin kokemukseni vaikuttavat siihen mitä kirjoitan. Etukeno 33,40 e.
KIRJA
Moni suomalainen kirjoittaa
oman toimensa ohella tai vain
omaksi ilokseen, ja vieläkin useampi on haaveillut omien tekstien
julkaisemisesta. Työpäivä ei ole vain
kirjoittamista kellarissa, vaan
työaikaa kuluu yllättävän paljon
markkinoinnista toimistorutiineihin.
Jo alalla olevalle vapaalle kir-
Espoo Cinéstä
edustajat
kansainväliseen
elokuvakilpaan
Kuusipäiväisillä Espoo Ciné
-elokuvafestivaaleilla on valittu
paras fantasia- ja lyhytelokuva
edustamaan tapahtumaa kansainvälisessä elokuvakilpailussa.
Parhaaksi lyhytelokuvaksi jury valitsi irlantilaisohjaaja Edward Kingin teoksen The Blaxorcist. Ikävä kyllä niin ikään hienon
Indian-kappaleen aikana Linmanin ääni sortui pahasti, mikä teki
tulkintaan ison särön.
Kokonaisuudessaan Sturm und
Drangin keikalta olisi odottanut
paljon enemmän energisyyttä.
Bändi ei yltänyt lainkaan sille tasolle, millä he soittivat esimerkiksi Turun Ruisrockissa heinäkuussa. Bändi esitti Learning to Rock
-esikoisalbuminsa nimikkoraidan
ja levyn toisen sinkkulohkaisun
harmittavan eleettömästi.
Kaunismelodinen Talking to Silence esitti kitaristi-laulaja André
Linmanin vahvuudet solistina.
Komeaa tulkintaa, voimakas ääni. Jopa August-palkintotilaisuus oli minulle ensin kauhistus
ja ajattelin aluksi että pitäkää
palkintonne, jos se pitää noutaa
televisiokameroiden edessä. Esityksen ohjaa Antti Raivio, ja
Puoli-Q:n näyttämölle nousevat Hannu Kivioja ja Sanna
Salmenkallio.
Tekijät luonnehtivat näytelmää ironiseksi tarinaksi miehestä, joka paljastaa moraalittomuutensa tuntemattomille
katsojille. elokuuta 2007
Työläisperheen arki avautuu kivun kautta
Lehtikuva/Eveliina Mustonen
Esikoiskirjailija
haluaa
muuttaa
asioita
kirjoittamalla
SÄHKEET
VarsinaisSuomen museoteko -palkinto
Paimioon
Paimiolainen August Pyölniitun museo on saanut tämän
vuoden Varsinais-Suomen museoteko -palkinnon. On jännä, ettei
aiheesta ole kirjoitettu jopa enemmän.
Alakoski kirjoittaa ja puhuu
omien kokemustensa tuomalla
varmuudella. Jaana Kapari. Raati piti sitä pirteänä
poikkeuksena kauhuelokuvien
genreen.
Fantasiaelokuvakilpailun voittaja oli tanskalaisen Anders
Rönnow-Klarlundin ohjaama
Hvordan vi slipper af med de
andre (How to Get Rid of the Others). K.K.
Downing rokkasi Judas Priestin
hittikappaleen Breaking the Law.
joittajalle Ojala tarjoaa virkistäviä näkökulmia taloudenpidosta
suhdetoimintaan, apurahojen
hakemisesta kotitoimiston järjestämiseen. Posliinikukka. Raadin mielestä tanskalaiselokuva erottui muista moraalillaan ja toivorikkaammalla
näkemyksellään maailmasta.
Espoo Cinén Méliès d?Argent
-juryn muodostivat ohjaaja Aku
Louhimies, Kaisu Isto, Krista Kosonen ja Marko Röhr.
SSS?STT
Kom luottaa
klassikkojen
imuun
Kom-teatteri tuo oman osansa Helsingin teattereiden klassikkopitoiseen syksyyn Anton
Tsehovin Vanja-enolla. Kuin pisteenä i:n päälle bändi kipusi encorena lavalle soittamaan selkäpiitä
karmivan kauniin Olkinaisen.
Illan kovin yllätys
Nuori vaasalaisbändi Sturm
pään esillä.
Sosionomin koulutuksen saanut Alakoski on valmistelemassa
seuraavaa teostaan. Täl-
Laulaja-sanoittaja Heikki Salo on Miljoonasade-yhtyeen keulakuva. Alkua leimannut vaimeus oli tipotiessään,
kun Sturm und Drang feat. Eurotanssit järjestetään tänä
vuonna ensi kertaa.
SSS?STT
?Siirtolaisuudesta voi
kirjoittaa monta kirjaa?
Susanna Alakoski uskoo vastasuomennetun kirjan löytävän yleisönsä myös Suomessa. Karsintaan osallistui kahdeksan tanssiparia. ellei viime vuonna ilmestynyttä
20 vuotta kasvukipuja -kokoelmaa lasketa. Onneksi Miljoonasade jaksaa edelleen keikkailla.
Monia hittejään Salossa esittäneen yhtyeen ei tarvinnut keskittyä lavalla ylimääräiseen heilumiseen; kappaleiden koskettava
tulkinta ja mainiot biisit riittivät.
Hyvä esimerkki toimivasta kappaleesta on Heikki Salon sanoin
?ikivanha. Uskon,
että minulla on nyt 45-vuotiaana
paljon enemmän sanottavaa kuin
25-vuotiaana.
Kirjoja suojattomien
suojaksi
Alakoski haluaa nostattaa
keskustelua naisten tilantees-
ta. Teos.
168 s.
K.K. Julkisuus on kuitenkin tuonut enemmän lukijoita ja olen päässyt puhumaan tärkeistä asioista.
Jussi Väänänen
ja Katja Koukkula
Eurotansseihin
Tanssipari Jussi Väänänen
ja Katja Koukkula on valittu
Suomen edustajaksi Eurotansseihin. Pekka
Milonoffin ohjaama näytelmä
saa ensi-iltansa 24. Huumorin
puolelle menee itseään merkittäväksi luulevan ilotulitusraketin
kohtalo. Tapahtumapaikkana
on Amsterdamin satama.
Q-teatterin ison näyttämön
syksyn aloittaa Heikki Kujanpään ohjaama Kauppamatkustajan syntymä 6. lokakuuta.
Rooleissa näyttelevät muiden
muassa Hannu-Pekka Björkman, Pekka Milonoff, Sari
Mällinen, Marja Packalén ja
Pekka Valkeejärvi.
SSS?STT
Q-teatteri esittää
Camus´n
Putoamisen
Helsinkiläisessä Q-teatterissa
saa torstaina ensi-iltansa Nobel-kirjailija Albert Camus?n
näytelmä Putoaminen. Tekstit suomivat inhimillisiä paheita kuten
pöyhkeyttä ja itseriittoisuutta, ja
tutkivat oikean rakkauden olemusta.
Alun perin omille pojilleen kirjoittamissaan tarinoissa Wilde
viljeli purevaa ironiaa ja harrasti
jopa kulttuurisatiiria. Tunnustus
annettiin museolle eilen maakunnallisen museopäivän vieton yhteydessä.
August Pyölniitun museo sijaitsee Paimion Maljamäessä.
Pyölniittu oli itseoppinut tiedemies ja filosofisten pohdiskelujen harrastaja, jonka syntymästä tuli tänä kesänä kuluneeksi
120 vuotta. Biisinä
se toimii kuin häkä, aivan kuten
bändin oma hitti Rising Son.
Illan kovin yllätys nosti Sturm
und Drangin keikan plussan puolelle. Tarinassa
Uskollinen ystävä vesirotta kritisoi hemppoa vanhanaikaiseksi:
?Jokainen hyvä tarinankertoja
aloittaa tätä nykyä lopusta ja
jatkaa siitä alkuun ja lopettaa
keskelle.?
Tämän lintu oli kuullut arvostelijalta, jonka vakiokommentti oli
?Pyh!?.
Kokoelman alun viisi satua, jotka ovat syntyneet ennen Wilden
ainoaa romaania Dorian Grayn
muotokuva, ovat lyhyitä ja nopeakäänteisiä.
Myöhemmät neljä ovat melkoisia kerronnan taidonnäytteitä.
Pitkässä tarinassa kuten Kalastaja ja hänen sielunsa lukija pääsee
selville jopa vaelluksella olleen
sielun kokemuksista.
Mielikuvituksella ei ole rajaa, kun Wilde personoi eläimiä,
kasveja ja esineitä. Hän kuvailee naisia Ruotsin
työväenluokaksi, jotka joutuvat
kärsimään miehiä enemmän pätkätöistä ja huonosta palkasta.
Ongelma on hänen mukaansa
laaja ja hän uskoo samanlaisten
perusongelmien vaivaavan myös
Suomessa.
Alakoski haluaa muuttaa asi-
oita kirjoittamalla. Se kertoo
Suomesta muuttaneesta työläisperheestä, hyvästä alusta ja vähitellen murenevasta uutuuden
viehätyksestä.
Perheen pahoinvointi näkyy liiallisessa alkoholinkäytössä, jota
kuvataan perheen tytön ja kahden
hänen ystävänsä näkökulmasta.
Luokkarajoista muistuttavaa
kirjaa on myyty Ruotsissa yli
200 000 kappaletta. tai paremminkin sellaiseksi haluavat.
Vasta uraa harkitseville Ojala
kirjoittaa rohkaisevasti ja paikoin
hauskasti, mutta realiteetteja
painottaen.
Vaikka kirjoittamalla eläminen
tarjoaa ajoittaisia välähdyksiä
taiteen vapaasta lennosta, monen
kirjoittamisella elävän leipä on
kapea ja sen eteen saa tehdä rutkasti töitä.
Vapauden hintana on joskus
yksinäinen arki ja itse asioista
vastaaminen. Hän käy läpi muun
muassa nykyistä markkinatilannetta, ja antaa aina hankaliin
vero- ja eläkeasioihin itse uransa
mittaan hyväksi havaitsemiaan
vinkkejä.
Kirjassa on sivuja kolme- ja
puolisataa, ja tieto on todella laaja-alaista. Downing
nousi lauteille
Sturm und
Drangin kanssa
KIRJA
SSS?Annina Vainio
Harry Potterien taidokkaana
suomentajana tunnettu Jaana
Kapari on koonnut ja kääntänyt
Oscar Wilden (1854?1900) sadut
yksiin kansiin.
Onnellinen prinssi sisältää yhdeksän fantasiatarinaa, joita voisi
pitää aikuisten satuina, mutta
Kaparin mukaan ei ole syytä rajoittaa lasten lukuharrastusta.
Wilden symbolihahmojen kautta
kuvaamat kohtalot ovat sydäntä
riipaisevia. Alakoski kertoo lukeneensa
kirjan, mutta ei koe sen muistuttavan liikaa omaansa.
? Nehän ovat kaksi eri kirjaa.
Siirtolaisuus on niin suuri ilmiö,
että kyllä siitä voi kirjoittaa use-
ammankin kirjan. Suutariksi jäänyt raketti
räjähtääkin myöhemmin vahingossa, mutta sitä ei kukaan tietenkään näe.
Vrock Salossa 25. Ainakin nuorimmissa
kuulijoissa ja lukijoissa ne herättävät varmaan halua keskustella
aikuisten kanssa. Hänen perheensä
muutti Vaasasta Skåneen hänen
ollessaan pieni, ja Alakoski joutui
kohtaamaan uuden kielen ja kult-
Satuttavia
satuja
Miljoonasade hurmasi yleisön Vrockissa
Oscar Wilde: Onnellinen
prinssi ja muita tarinoita.
Suom. ? Kirjani kertoo ihmisistä ja täällä on ihmisiä, Alakoski kiteyttää hymyillen.
Alakosken kirja käsittelee samoja teemoja kuin Mikael Niemen
Populäärimusiikkia Vittulajänkältä. Lauantaina
heviviisikko heitti keikan Salossa
Vrockissa.
Suomenruotsalainen power metallia ja hard rockia soittava yhtye
aloitti setin kappaleella Broken.
Nuorten poikien lavaesiintyminen oli alusta asti vaisuhkoa, ja
sama meno jatkui lähes koko keikan. Voittajapari keräsi äänistä 27 prosenttia.
Eurovision Dance Contest
. Lisäksi tällainen pitää aiheen pidem-
Sami Kilpiö
und Drang on lyhyessä ajassa
niittänyt kunniaa ja mainetta
ulkomaita myöten. Hän pitää
ajatuksesta, että Sikalat-kirjasta
ollaan tekemässä niin elokuvaa
kuin teatteriesitystä.
? Kirjani päähenkilöt ovat naisia ja se tarkoittaa käytännössä
sitä, että myös näiden tuotantojen
pääroolit menevät naisille. Miten saan tekstini
julki ja kuinka elän kirjoittamisella. Ja kuinka moni
meistä on suunnitellut joskus julkaisevansa Sen Suuren Romaanin?
Susan Kurosen kirjan kustantajana julkisuuteen noussut Kari Ojala on kirjoittanut kaikille
kirjoittamisella elantonsa ansaitseville tai sitä suunnitteleville
havainnollisen ja maanläheisen
oppaan. Yhteensä 16 Euroopan
maan edustajat kisaavat voitosta Eurovision Dance Contest
-tapahtumassa, joka mitellään
Lontoossa 1. Museo sijaitsee hänen kotitalossaan.
Varsinais-Suomen museot ry.
jakaa Varsinais-Suomen museoteko -palkinnon vuosittain
tunnustuksena merkittävästä
museotyöstä.
SSS
SSS?STT?Anne-Pauliina
Rytkönen
Susanna Alakosken esikoisromaani Sikalat (Schildts) on
tummalla huumorilla sävytetty
katsaus ruotsalaiseen 1960- ja 70lukujen lähiöelämään. Setin aikana kuultiin
bändin kovimmat hitit, kuten 506
ikkunaa, Tulkoon rakkaus, Ikäväni Tallinnaan ja Voipallo. Bändi heitti Vrockissa mainion keikan.
laisia nerokkaan toimivia sanoituksia kuunnellessa on helppoa
yhtyä ylistäviin arvioihin Miljoonasateen nokkamiehestä.
Kaiken kaikkiaan Miljoonasade
heitti hyvin kuulijaystävällisen
keikan. Sikalat voitti
ilmestymisvuotenaan arvostetun
August-kirjallisuuspalkinnon ja
siitä on tekeillä sekä teatteri- että
elokuvaversiot.
Esikoisromaanin saama valtava huomio on kirjailijan mielestä
hyvä asia. Hän ei halua
paljastaa vielä aihetta, mutta
kertoo sen liittyvän johonkin epäkohtaan.
? Suojattomat ihmiset ovat minun aiheeni.
Realiteetteja pöytälaatikkoon
Samppa Haapio
Kari Ojala: Ensimmäinen
painos. Vielä encoren ajaksi estradille nousseen yhtyeen mukana
lavalle käveli brittiläisen hevibändin Judas Priestin perustajajäsen ja eräänlainen hevimusiikin legenda eli kitaristi Kenneth
Keith ?K.K.. syyskuuta.
SSS?STT. Paikoin olisin kaivannut syvällisempääkin käsittelyä,
mutta kirja toimii yleisesittelynä
näinkin.
Vaikkei Ensimmäistä painosta
lukemalla välttämättä uudeksi
Waltariksi Waltarin paikalle
nousisikaan, toki sen luettuaan
osaa paremmin vastata, olisiko
minusta kirjailijaksi.
KONSERTTI
? Tilasimme täysikuun, mutta
tuosta puuttuu noin 22 prosenttia. Keikan päätös oli mahtava. syyskuuta.
Tv-katsojat valitsivat Suomen
edustusparin lauantai-iltana
puhelin- ja tekstiviestiäänillä.
TV2 esitti Suomen karsinnan
suorana lähetyksenä. elokuuta
Nyt
yritin vain liikaa, Kruger sanoi.
Osakan karsintaheitto oli 32vuotiaan Krugerin kauden heikon
kilpailutulos. alkuerät
14.10 M 200 m, 2. Kuuma ja kostea ilma
söi tehot Bekelen kehosta, ja kisa jäi kesken.
SSS?STT
Otteyn, 47,
tähtäin
jo Pekingissä
Merlene Otteyn kahdeksannet
MM-yleisurheilut päättyivät
sadan metrin ensimmäisiin alkueriin, mutta kisojen 47-vuotias ikäpresidentti oli jo valmis
siirtämään katseensa Pekingin
olympialaisiin.
? Jos vain pysyn terveenä.
Katsotaan miten käy, Ottey ennakoi juostuaan satasen aikaan
11,64. Nikkanen
149, 14) Jolanda Keizer Hollanti 6 102, karsiutui finaalista.
olympialaisissa yhdestoista.
Gay hallitsi hermopelin
SSS?STT
Carolina Klüftin menestyskulkua
seuratessa on melkein pakko kysyä, mitä tavoiteltavaa 24-vuotiaalla supertähdellä enää on seitsenottelussa. Se riitti neljänteen sijaan
hänen omassa erässään muttei
jatkopaikkaan.
Ottey on ainoa Osakassa kilpaileva urheilija, joka oli mukana ensimmäisissä yleisurheilun
MM-kisoissa 1983 Helsingissä.
Tuolloin hänen nykyinen kotimaansa Slovenia ei ollut vielä
olemassa itsenäisenä valtiona.
SSS?STT
Weidlinger
sairaalaan
Itävaltalainen estejuoksija
Günther Weidlinger kiidätettiin sairaalaan 3 000 esteiden
alkuerissä tapahtuneen rajun
kaatumisen jälkeen. Hän oli loistovauhdissa jo talvella hallissa,
mutta päätös osallistua keväällä maastojuoksun MM-kisoihin
Kenian Mombasassa osoittautui
virheeksi. Tällä kaudella niin moni nainen on heittänyt 70 metriä, Korpela sanoo.
SSS?STT
Hongisto toiselle
kierrokselle?
. Kymmenen sentin parannus Suomen ennätykseen olisi ollut jo melkoinen nosto,
eikä se vielä onnistunut, vaikka
muutama kelpo yritys television
perusteella olikin, Koivunen summasi.
Nikkasen kilpailukausi päättyy
kahden viikon kuluttua Suomi?
Ruotsi-maaottelussa. Maaottelun jälkeen pidetään
Karsinnassa kuin kotonaan
Joku raja se näyttää sentään olevan yllätyksilläkin. Kauden paras: 435 (SE)
. Pieni
kauneusvirhe sattui 420:ssä, jossa rima tuli alas jo ylösmenovaiheessa.
Kyseinen korkeus ylittyi kuitenkin toisella, ja yhden pudotuksen
vaikutus oli lähinnä siinä, että lopullinen sijoitus putosi sen myötä
muutamalla pykälällä.
Harva pystyy kesän parhaaseen
tulokseensa arvokilpailuissa. Parhaat arvokisasaavutukset: 19-vuotiaiden EM-kultaa
2007, 19-vuotiaiden MM-kilpailujen kuudes 2006, 17vuotiaiden MM-kilpailujen
kuudes 2005.
Pikajuoksija Visa Hongisto
avasi heinäkuiset 22-vuotiaiden EM-kisat 200 metrin ennätyksellään 20,75. Esimerkiksi Hel- nia 6 469, 5) Lilly Schwarzkopf Saksa 6
Seiväs:
A-ryhmä: 1) Jennifer Stuczynski USA
singin kahden vuoden takaisissa 439, 6) Austra Skujyte Liettua 6 380, 7)
maailmanmestaruuskisoissa sillä Jennifer Oeser Saksa 6 378, 8) Natalia 455, 2) Katerina Badurová Tshekki 455,
Dobrynska Ukraina 6 327, 9) Marie Col- 3) Julia Golubtshikova Venäjä 455,
lukemalla olisi ollut hopealla.
lonvillé Ranska 6 244, 10) Anna Bogda- 4) Svetlana Feofanova Venäjä 455, 5)
Viime vuoden Euroopan mesta- nova Venjäjä 6 243, 11) Ida Marcussen Fabiana Murer Brasilia 455, 6) Anna
ruuskisoissa Göteborgissa Klüft Norja 6 226, 12) Kylie Wheeler Australia Rogowska Puola 455... 12 finalistia saatiinkin selville kuta
kuinkin kahdessa tunnissa, eikä
hyppääjien tarvinnut odottaa suorituksiaan kohtuuttomia aikoja.
Kotikatsomostaan kisaa seurannut valmentaja Jarno Koivunen
piti suojattinsa suorituksia onnistuneina.
. Etenkin ensimmäinen yritys
445:stä oli hyvinkin lähellä onnistua. alkuerät
(ajat Suomen aikaa)
14.50 N pituus
suomalaisia mukana
klo
14.55 M 3 000 m esteet
Tiistai
28.8.
15.20 N 800
m
4.00 N moukari, karsinta, A
15.40 N 400 MM-kisa-aikataulu
m aidat, välierät
4.10 M 400 m, alkuerät
uran ensimmäinen arvokisois- Yleisurheilun
aikaa)
16.20Suomen
M 400 m
aidat
5.10 M 200 m, 1. ME-mies Powellin
oli tyytyminen pronssiin kauden
toiseksi parhaalla ajallaan 9,96.
25-vuotiaalle Gaylle voitto oli
Mitä seuraavaksi, Klüft?
SSS?STT
Frantz Kruger jäi kauden parhaista heitoistaan yli viiden metrin päähän.
Finaaliin olisi riittänyt alle 63-metrinen kiskaisu.
suomalaisia mukana
klo
4.00 N moukari, karsinta, A
4.10 M 400 m, alkuerät
5.10 M 200 m, 1. 11) Minna Nikoli pituudessa kuudes ja Ateenan 6 184, 13) Sonja Kesselschläger Saksa 6 kanen Suomi 435 (siv. erä (?0,2): 1) Campbell 11,08, 2)
Yhtä hyvin kuin ottelijana Klüft 17,93.
7-ottelu: 1) Carolina Klüft Ruotsi 7 Gevaert 11,15, 3) Jeter 11,17, 4) Turner
voisi tavoitella MM-mitaleja myös
032 pistettä (EE, kk), 2) Ljudmila Blons5) Habarova 11,38, 6) Amandine
pituushypyssä, jossa hän venytti ka Ukraina 6 832, 3) Kelly Sotherton 11,32,
Allou 11,57. Sen
Nikkanen ylitti ensimmäisellään,
kuten myös SE:tä sivunneen korkeuden komealla hypyllä. Taakse jäi myös nuorten MM-kisoissa aiemmin juhlinut, vasta 17-vuotias
kiinalaishyppääjä Yingning Zhang.
Aikaakin on, sillä 19-vuotias Nikkanen
oli koko karsinnan kolmanneksi nuorin
osanottaja. elokuuta 2007
Suomen saldo
MM-suunnistuksista: 7 mitalia
Urheilu
?Kentällä oli helppo olo?
annu Brusila, Paul Lipiäinen, Harri Sulonen, Olli Mäntylä
H
7702 309, sss.urheilu@sss.fi
Massa nopeampi
Ferrari Turkissa
Sivu 14
Sivu 14
KISASÄHKEET
Korpelalta
vaaditaan
68?69-metristä
Nikkanen sivusi Suomen ennätystään aikuisten arvokisadebyytissä
Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto
SSS?Olli Mäntylä
Someron Esan Minna Nikkasen
debyytti aikuisten arvokisoissa
sujui mallikkaasti. MMkisaan hän on valmistautunut
epävarmoista lähtökohdista, sillä
alun perin näytti siltä, ettei hän
saa edustaa Suomea vielä Osakassa. Vaikka karsinta käytiin illalla Japanin aikaa, riitti
Osakassa siitä huolimatta hellettä ja korkeaa kosteusprosenttia.
Urakkaa helpotti hieman se,
että karsinta käytiin läpi ilman
suurempia häslinkejä. Seura: Someron Esa
. Mestaruuksia Klüftillä on
enemmän kuin kotitarpeiksi, sillä
Osaka soi hänelle jo kuudennen
aikuisten arvokisavoiton. Weidlinger
löi kasvonsa rajusti esteeseen,
halkaisi huulensa ja sai kasvoihinsa haavoja.
Itävallan joukkueen lääkärin
mukaan Weidlinger palasi täysin tajuihinsa sairaalassa, eikä
tarkemmissa tutkimuksissa
löydetty vammoja juoksijan pääkallosta tai niskasta.
29-vuotias Weidlinger oli estejuoksun seitsemäs Göteborgin
EM-kisoissa vuosi sitten.
SSS?STT. Tuo
ennätys on kohentunut tälläkin kaudella jo
18 senttiä.
SSS?STT
Frantz Krugerin pitkä arvokisakokemus ei auttanut, kun Osakan
aurinko porotti heittäjästä parhaan terän MM-kisojen kiekonheiton aamukarsinnassa. Uran
parhaan tuloksen sivuaminen kovimmassa
mahdollisessa paikassa on temppu, josta
monet voivat vain haaveilla.
Eipä ihme, että Nikkanen totesi kilpailun jälkeen olleensa liikaa stressaamatta.
Suomen ennätyksen sivuaminen ei täysin
tyydyttänyt, ja mieli teki luonnollisesti
ylemmäksikin.
435 sentin korkeudella olleen riman ylittäminen ei riittänyt vielä tällä kertaa MMfinaaliin, vaan sinne olisi lopulta vasta karsintarajan puhkaiseminen.
Kun Nikkanen tekee uransa parhaan tuloksen, merkitsee se nuorehkossa lajissa
tällä hetkellä myös Suomen ennätystä. Loppukilpailuun taivutti ainoastaan kolme vanhan mantereen ulkopuolista hyppääjää.
Ylivoimainen hallitsija Jelena Isinbajeva on viisi vuotta Nikkasta vanhempi. Osakassa pitää
kaivaa kropasta ja korvien välistä sellainen vire, jolla moukari
lentää heti aamutuimaan aivan
oman ennätyksen tuntumaan.
? 68?69 metriä pitää heittää, jos
finaaliin aikoo päästä. Kaiken kaikkiaan ihan hyvä
tulos, ja tiedossa oli jo etukäteen,
että finaalipaikka on lähes mahdoton saavuttaa. SE). Helsingin MM-kisoissa kaksi (ajat
5.25 N moukari, karsinta, B
vuotta sitten hän oli 200 metrillä klo
suomalaisia
mukana
TV2 klo 03.50-06.25, klo 07.00-07.30
13.30 N seiväs
neljäs. alkuerät
STT
kaikkien aikojen tuplan: 100 met- 5.25 N moukari, karsinta, B
14.50 N pituus
riä 9,84 ja 200 metriä 19,62.
PÄIVÄN
SUOMALAISET
13.30 N seiväs
14.55 M 3 000 m esteet
Lehtikuva/Markku Ulander
13.30 MKorpela
kiekko
Merja
15.20 N 800 m
13.35Moukarinheitto
N 100 m aidat, välierät
Laji:
15.40 N 400 m aidat, välierät
Visa
14.10Hongisto
M 200 m, 2. Näin siitäkin
huolimatta, että finaaliportit eivät Japanin Osakan MM-kisoissa vielä tällä kertaa auenneet.
Nikkanen sivusi karsintaillassa
Suomen ennätystä 435, jolla irtosi
lopputuloksissa 19. Jayasinghe ja Manninen
sunnuntaina kauden parhaan Britannia 6 510, 4) Jessica Ennis Britan- hylättiin.
tuloksensa 685. alkuerät:
olympialaisissa Etelä-Korean ti 20,54 (kk), 2) Nadezda Ostaptshuk
7. Vaikka ei sitä
tiedä, kuinka kovaa täällä juostaan, Hongisto arvioi etukäteen.
SSS?STT
Bekele jahtaa
ennätystä
Yleisurheilun MM-kisa-aikataulu
(ajat Suomen aikaa)
OLLI MÄNTYLÄ
sss.urheilu@sss.fi
MM-kisoihin on kiusannut heittäessä kipuileva alavatsa. 11) Frantz Kruger Suomi
lanti 1.23.42, 7) Luke Adams Australia 60,72.
1.23.52, 8) Erik Tysse Norja 1.24.10, 9)
B-ryhmä: 1) Virgilijus Alekna Liettua
Ilja Markov Venäjä 1.24.35, 10) Alex 66,54, 2) Robert Harting Saksa 66,26, 3)
Schwazer Italia 1.24.39, 11) Koichiro
Mate Unkari 65,13, 4) Aleksantaa niin kovalta, etten edes ajat- Morioka Japani 1.24.46, 12) Rolando Gabor
der Tammert Viro 64,41, 5) Omar Elghatele sen rikkomista, Klüft jutteli Saquipay Ecuador 1.25.03, 13) Li Gaobo zaly Egypti 63,56, 6) Ehsan Hadadi Iran
omasta ennätyksestään riemas- Kiina 1.25.30, 14) Matej Toth Slovakia 62,75, 7) Mikko Kyyrö Suomi 62,11.
1.25.57, 15) Park Chil-sung Etelä-Korea
Kruger ja Kyyrö karsiutuivat finaatuneena.
lista.
Joyner-Kersee otteli uskomat- 1.26.08,
Naiset:
Naiset:
toman ME-sarjansa vuoden 1988
Kuula: 1) Valerie Vili Uusi-Seelan100 m, 1. Hänen kesän parhaansa on Jalasjärvellä kesäkuun
lopussa heitetty 66,76. Jopa Minna Nikkasen kohdalla.
Selkeästi suurkilpailujen ilmapiirissä
viihtyvä Someron Esan seiväshyppääjä
venyi kuitenkin myös MM-Osakassa. Lappeenrannan Kalevan kisoissa elokuun
alussa hän voitti ensimmäisen
Suomen mestaruuteensa tuloksella 66,37.
Kyyrön
taktiikka toimi
Mikko Kyyrön valmistautumista
MINNA NIKKANEN
. Hän piti sanansa ja pinkoi toiseksi ennätyksellään 9,91. Tasaista kilpailua on
siis varmasti tarjolla.
. Vaiva on
kisojen lähestyessä helpottanut.
Karsintakilpailussa Kyyrö heitti
Krugeria paremmin kiskaistuaan
62,11, jolla heltisi karsinnan 14.
sija. Ennätys: 435 (SE)
Tiistai 28.8.
Karhea rinki kiusasi
Kisa heitettiin ringistä, jonka
pintaa moukarinheittäjät arvostelivat karheaksi lauantaina.
Kruger oli samaa mieltä, mutta ei
halunnut syyttää rinkiä odotettua
TIETONURKKA
Taso tulee olemaan kova kaikissa aikuisten arvokisoissa, sillä naisten seiväshypyn
valtikka on pääasiassa Euroopassa. Debrecenin mestaruuden ohella Hongisto voitti 200
metriä Kalevan kisoissa ja pyrähti Valkealassa juuri ennen MMleirille lähtöä lupaavasti 20,78.
? Ennätysjuoksua lähdetään
hakemaan, ja jos se tulee, luultavasti ollaan mukana ainakin toisella kierroksella. 1988)
. Muutkin
EM-kisajuoksut kulkivat alle 21
sekunnin, ja Hongisto jätti Unkarin Debrecenin mestarina.
Hongiston kuluvan kauden hyvä vire on maaliskuusta lähtien
hyvin sujuneen harjoitusjakson
pohjustama. Ikä: 19 (9. 4. Se harmittaa, kun finaalipaikka jäi niin
lähelle, Kyyrö totesi.
Kyyrön alavatsavaivassa ei
MM-karsinnassa tuntunut kipuja
verryttelyheittojen jälkeen. Maanantaina 27. alkuerät:
nauttii lajista.
2. Jokainen voi laskeskella, kuinka korkealla
Nikkanen liikkuu, mikäli tämän vuoden
kaltaiset ennätysparannukset jatkuvat tulevaisuudessakin...
Osakan aurinko porotti
terän Krugerin heitoista
Kyyrö kukisti Krugerin,
mutta putosi jatkosta
parin viikon tauko harjoittelusta.
On tärkeää unohtaa seiväshyppy
hetkeksi, ja nollata ajatuksia tämän hyvän kauden jälkeen, Koivunen kertoo.
NÄKÖKULMA
Seiväshyppy on yksi niistä urheilumuodoista, jossa jossittelu on erityisen mukavaa.
Matkaa loppukilpailuun jäi siis Nikkasella
vielä, mutta SE:n parantaminen oli hyvinkin lähellä. Kun kilpailulupa sitten
heltisi, aiemmin Etelä-Afrikkaa
edustanut heittäjä halusi onnistua hyvin Suomen edustusasussa.
? Loin itse itselleni kovimmat
paineet, Kruger tunnusti.
MM-kisoissa kolmesti kahdeksan joukkoon heittänyt Kruger
totesi, ettei hänen paras heittonsa
60,72 ollut mitenkään erityisen
huono.
Hänelle 30 asteen helle ja aamukarsinta olivat kuitenkin tällä
kertaa hankala yhdistelmä. Laji: Seiväshyppy
. Hän itse ei osaa Li Kiina 18,83, 7) Lijiao Gong Kiina 11,53, 5) Myriam Leonie Mani Kamerun
8) Chiara Rosa Italia 18,39, 9) 11,55, 6) Timicka Clarke Bahama 11,59,
tai halua tulevaisuuden suunni- 18,66,
Anna Omarova Venäjä 18,20, 10) Janina 7) Florence Dembert Tshad 13,01, 8)
telmiaan paljastaa, vaan vakuut- Karoltshyk-Pravalinska Valko-Venäjä Fatima Mohammadi Afganistan 16,17.
taa ottelevansa niin kauan kuin 18,17, 11) Misleydis González Kuuba Manninen toisiin alkueriin.
18,14, 12) Yumileidi Cumbá Kuuba
2. Etenkin Nikkasen kolmas
yritys 445:stä oli mainio.
? Se jäi hiukan harmittamaan,
että 445 oli niin lähellä. Olisi
pitänyt vaihtaa jo aiemmin jäykempään seipääseen, Nikkanen
kertasi.
Kausi päättyy
Ruotsi-otteluun
Nikkanen ehti sopeutua aikaeroon ja Japanin olosuhteisiin
jo yli viikon verran. Uran
aiemmissa yleisen sarjan MM- ja
olympiakisoissa hän on selviytynyt karsinnasta.
? Nyt oli vaikea heittää aamulla, kuumassa ja uudessa paidassa, Kruger totesi.
vaisummaksi jääneestä iskukyvystään.
? Sen ei pitäisi olla ongelma. Finaaliin
olisi vaadittu karsintarajan 455
ylittäminen, kun vielä aiemmissa
arvokisoissa 12 finalistin joukkoon olisi riittänyt 440.
? Kentällä oli helppo olo, Nikkanen kuvasi ensimmäisten aikuisten arvokisojen tuntemuksiaan
Suomen Tietotoimistolle.
Vastoin ennakkotietoja karsinta
aloitettiin jo korkeudesta 405. Keravalaiselle jäi eroa loppukilpailupaikkaan 57 senttiä.
? 62,11 on tähän hetkeen aika
yläkanttiin oleva tulos. Pituus/paino: 169 cm/53 kg
. Jäikö väliä rimaan 7,
9 vai kenties 11 senttiä, kuka tietää.
Osakasta löytyi vielä 18 parempaa seiväsnaista, mutta perspektiiviä suoritukseen
antaa se, että Nikkanen oli tilastotuloksissa etukäteen reilusti 40:n huonommalla
puolella. 200 metrillä Gay on kauden
tilastoykkönen ja ylivoimainen
mestarisuosikki.
Bahaman Derricks Atkins varoitti ennen juoksua, että hän on
kisan yllätyskortti, jos suosikit
eivät pidä varaansa. Fasu- 15) Karolina Tyminska Puola 6 092...
klo
18.20-19.45
Osaka
tänään
ba Nigeria 10,07, 5) Churandy Martina 26) Salla Rinne Suomi 5 813.
Hollannin Antillit 10,08, 6) Marlon DeSTT
vonish Britannia 10,14, 7) Matic OsovSuomalaislajien karsinnat:
nikar Slovenia 10,23, 8) Marc Burns
Miehet:
Trinidad & Tobago 10,29.
Kiekko:
20 km kävely: 1) Jefferson Perez
A-ryhmä: 1) Gerd Kanter Viro 67,45,
1.22.20, 2) Francisco Javier 2) Rutger Smith Hollanti 66,60, 3) ZolTyson Gay onnistui finaalissa mai- Ecuador
Fernandez Espanja 1.22.40, 3) Hatem tan Kövago Unkari 65,71, 4) Piotr Maniosti.
Ghoula Tunisia 1.22.40, 4) Eder San- lachowski Puola 63,20, 5) Mario Pestano
chez Meksiko 1.23.36, 5) Giorgio Rubino Espanja 63,10, 6) Rashid Shafi Al-Dosari
Italia 1.23.39, 6) Robert Heffernan Ir- Qatar 62,68... Ikuiseksi arvoitukseksi jää myös se, kuinka olisi
käynyt sillä hypyllä, jolla Nikkanen ylitti
435 ensimmäisellään. Nikkaselta se onnistui, ja oli lähellä,
ettei hän olisi nostanut SE-tulosta kymmenen senttiä korkeammalle. Sunnuntaina kuorrutukseksi tuli vielä Euroopan ennätys, joka on ollut Klüftin haarukassa siitä asti, kun hän
ensi kertaa urallaan ylitti lajissa
maagisena pidetyn 7 000 pisteen
rajan. erä (?0,9): 1) Jevgenia Poljakova
Soulissa.
Valko-Venäjä 20,48, 3) Nadine Kleinert Venäjä 11,30, 2) Lauryn Williams USA
Klüftin on veikkailtu jättävän Saksa 19,77, 4) Ling Li Kiina 19,38, 5) 11,41, 3) Johanna Manninen Suomi
seitsenottelun Pekingin olympia- Petra Lammert Saksa 19,33, 6) Meiju 11,52, 4) Ruddy Zang Milama Gabon
laisten jälkeen. sija. Kuluvalla kaudella hän on 4.00
kooste N
yönmoukari,
tapahtumista,
klo
11.35-12.05
karsinta, A
13.30 M kiekko
koosteen uusinta, klo 13.10-16.50,
ollut omaa luokkansa juostuaan 4.10
M 400 m,
alkuerät
klo 18.20-19.45
Osaka
tänään
13.35 N 100 m aidat, välierät
Yhdysvaltain mestaruuskisoissa 5.10
M 200 m, 1. Luottamus
omiin kykyihin ehti syntyä jo
?kenraaliharjoituksessa?, jossa
ylittyi 430. alkuerät
16.20 M 400 m aidat
Laji:
200
m
14.50 N pituus
TV2 klo 03.50-06.25, klo 07.00-07.30
14.55 M 3 000 m esteet
kooste yön tapahtumista, klo 11.35-12.05
15.20 N 800 m
koosteen uusinta, klo 13.10-16.50,
TOINEN
15.40 N 400 KILPAILUPÄIVÄ
m aidat, välierät
klo 18.20-19.45 Osaka tänään
Loppukilpailut:
16.20 M 400 m aidat
STT
Miehet:
TV2
klo 07.00-07.30
100klo
m 03.50-06.25,
(?0,5): 1) Tyson
Gay USA 9,85,
yönAtkins
tapahtumista,
klo9,91,
11.35-12.05
2)kooste
Derrick
Bahama
3) Asafa
koosteen
uusinta,9,96,
klo 13.10-16.50,
Powell
Jamaika
4)Olusoji A. Osakan finaaliin selviytyneestä
12:sta hyppääjästä Saksan Silke Spiegelburgilla on mittarissa 21 vuotta, kaikilla
muilla vähintään kolme vuotta enemmän.
12
Kenenisa Bekele aikoo ottaa
maanantaina askeleen kohti esikuvansa Haile Gebreselassien
neljän 10·000 metrin maailmanmestaruuden sarjaa. Kauden tilastoykkönen
hallitsi hermonsa haastajaansa
Asafa Powellia paremmin kiitäessään mestariksi ajalla 9,85, joka
syntyi lievään vastatuuleen.
Gay on Osakassa vahva suosikki tuplamestariksi ja mahdollisesti Yhdysvaltain väkevän 4 x
100 metrin joukkueensa jäsenenä
jopa kolminkertaiseksi mestariksi. Kotipaikkakunta: Somero
. alkuerät
Minna Nikkasen katse pysyi loppuun asti
seipäässä.
esiintymisestä aikuisten arvoki5.25 tiukasti
N moukari,
karsinta,Ensimmäisestä
B
soissa oli tuloksena Suomen ennätyksen
sivuaminen
13.30
N seiväs ja 19. alkuerät
sa. Asetelmat
siihen ovat sikäli herkulliset, että
Ruotsin ykkösnimi Hanna-Mia
Persson jäi Osakassa suomalaisen taakse. Valmentaja: Jarno Koivunen
. sija.
13.30 M kiekko
Tiistai 28.8.
13.35 N 100 m aidat, välierät
Yleisurheilun MM-kisa-aikataulu
14.10 M 200 m, 2. Krugerin paras heitto kantoi 60,72, jolla
finaalipaikka jäi haaveeksi.
? Ei mennyt hyvin, mutta heitän vielä 70 metriä, Kruger purki
karsintakisan pettymystä.
Kruger sai oikeuden edustaa
Suomea vasta alkuviikolla. Se tapahtui vuoden 2003
MM-kisoissa Pariisissa.
Miten olisi maailmanennätys?
Klüftin korviin Yhdysvaltain
Jackie Joyner-Kerseen ME-tulos
7 291 kuulostaa lähes utopialta.
Nuori ruotsalainen otteli kaksi
päivää Osakassa lähes täydellisesti ja kruunasi kolmannen
maailmanmestaruutensa 7 032
pisteen ennätykseen.
? Joyner-Kerseen ME kuulos-
Moukarinheittäjä Merja Korpela on seurannut tarkasti miesheittäjien kokemuksia Osakan
MM-kisojen aamukarsinnoista.
Kun aamuaurinko porottaa, yli
30 asteeseen kohoava helle lyö
lihaksiston löysäksi, ellei ole
tarkkana mitä tekee ja milloin.
Korpelan haaste tiistain karsinnassa on sama kuin useimmilla Suomen joukkueen heittäjillä.
Jatkopaikasta on turha haaveilla
rutiinituloksella. Ankaran kuumassa auringon paisteessa heitettyyn karsintaan hän
lähti eri taktiikalla kuin Kruger.
Hän jätti verryttelyheitot ennen
kentälle menoa tekemättä.
? Nyt saatiin heittää kentällä
kolme verryttelyheittoa, enkä
siksi tehnyt lämmittelykentällä
mitään.
Lehtikuva/Markku Ulander
Tyson Gay lunasti paikkansa
maailman pikajuoksuvaltiaana
Osakan MM-kisojen sadan metrin
voitolla. Etiopialaisjuoksija jahtaa Osakan MMkisoissa kolmatta perättäistä
maailmanmestaruuttaan ja on
kisan suursuosikki, vaikkei ole
tänä vuonna kymppia juossut.
? En ajattele Hailen titteleitä,
mutta olisihan se kunnia sivuta
Hailen ennätystä, Bekele totesi
Osakan MM-kisoja edeltäneessä
lehdistötilaisuudessa.
Kuluva kausi on ollut Bekelelle kaksijakoinen
LoPa, 31.8. TPK 2 . Rauman Pallo-Iirot taipui Salossa peräti lukemin
12?1. HammIK . Pelasimme nyt joukkueena
yhtenäisesti ja joka osa-alueella
taistellen. Urheilu
Maanantaina 27. TuTo, Wilpas . S. TP-47, PK-35 . Brasilialaispelaajistamme
Daniel on jo lähtenyt kotiinsa ja
Rafael lähtee myös kohta. TPV, 4.9. Nämä
uudet kaverit jatkavat meillä
kauden loppuun asti, Voiman
manageri Tuomo Lehtinen vahvisti.
Pirteästi kentällä viiletti myös
Alimamy Jalloh, joka siirtyi Atlantiksesta Somerolle jo muutamaa kierrosta aiemmin.
Voima ja SalPa kohtasivat eilen
kuudennen kerran Kakkosen tasolla. Pallosta
taistelemassa myös SoVon Ribeiro.
Zhukov ratkaisi pilkulta
SalPan putki
katkesi
Somerolla
Juha Laakso
Someron Voima heräsi toden
teolla taistelemaan jalkapallon
Kakkosen sarjapaikastaan saadessaan eilen vieraakseen Blohkon kärkikastiin lukeutuvan
Salon Palloilijat. Sotkamo,
Nurmo, Hyvinkää ja Koskenkorva selviytyivät semifinaaleihin.
seuraa tällä kaudella edustaneiden vierastyöläisten lukumäärä
kipusi jo kolmeentoista.
Uudet miehet, aiemmin Ykkösen Atlantiksen riveissä esiintyneet nuoret nigerialaiset Isu, Imbi
ja Michael puskivat hartiavoimin
töitä ja osoittivat tälle sarjatasolle
vahvaa osaamista sekä pallollisina että pallottomina pelaajina.
. Eipä ihme, että valmentaja Pasi Pihamaa huokui pelin
jälkeen tyytyväisyyttä:
. Klubi-04 . Hämeenl., 5.9. VIFK, JJK . JJK . ÅIFK, LTU . SalPa oli voittanut kaikki
viisi edellistä koitosta murskaavalla yhteismaalierolla 21-6!
LAUANTAI-JOKERI
Jokerinumero: 1 8 1 8 9 8 4
Alustava voitonjako:
7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein
ei yhtään kappaletta, 5 oikein 8 kpl voitto-osuus 7 744,60 e, 4 oikein 564,50 e, 3
oikein 48,40 e, 2 oikein 11,30 e.
LOTTO
Oikeat numerot: 13, 17, 22, 25, 27, 29,
31
Lisänumerot: 8, 10, 15
Alustava voitonjako:
7 oikein 2 kappaletta voitto-osuus 366
738,20 e, 6+lisänumero oikein 14 669,50
e, 6 oikein 1 575,60 e, 5 oikein 46,20 e, 4
oikein 11,80 e.
Lisäarvonta
Oikeat numerot: 8, 18, 20, 31, 32, 34, 38
Alustava voitonjako:
7 oikein 1 kappale voitto-osuus 500 000
e.
MITALIPELI
Kulta: 1, 4, 2, 5, 3
Hopea: 4, 3, 2, 5, 1
Pronssi: 2, 4, 3, 1, 5
PITKÄVETO
59 Vili?Muut 1 1,75
60 Kleinert?Lammert 1 2,05
61 Räikkönen?Alonso 1 1,45
62 Massa?Hamilton 1 1,45
63 Kubica?Heidfeld 2 1,90
64 Kovalainen?Rosberg 1 1,60
65 Esbjerg?AaB 2 (1?2) 2,90/
66 Ipswich?Crystal P 1 (1?0) 2,10
67 Middlesbrough?Newcastle X (2?2)
3,15
68 KPV?JJK 2 (1?3) 2,20
69 KäPa?MP 1 (1?0) 1,85
70 Fiorentina?Empoli 1 (3?1) 1,40
71 Genoa?Milan 2 (0?3) 1,55
72 Inter?Udinese X (1?1) 4,65
73 Napoli?Cagliari 2 (0?2) 4,20
74 Parma?Catania X (2?2) 3,10
75 Reggina?Atalanta X (1?1) 2,85
76 Siena?Sampdoria 2 (1?2) 2,60
77 Gay?Powell 1 2,35
78 Devonish?Martina 2 2,15
79 FC Midtjylland?Randers FC 1 (3?2)
1,65
80 Nordsjaelland?Viborg 1 (4?0) 1,70
82 Nurmo?Hyvinkää 1 (2?0) 1,30
83 Koskenkorva?Vimpeli 1 (2?1) 1,40
84 Manchester U?Tottenham 1 (1?0)
1,45
85 AIK?Malmö FF 1 (3?1) 1,95
86 Trelleborg?Örebro SK X (0?0) 3,15
87 Bunkeflo?Ljungskile 2 (1?3) 2,45
88 Falkenberg?Landskrona X (1?1) 3,25
liajalla, ja Sami Lahtinen sijoitti
läpiajosta tärkeän voittomaalin
viitisen minuuttia ennen pelin
päätösvihellystä.
SalPan tytöt puolestaan kokosivat nopeasti rivinsä edellisviikon
tappion jälkeen. Voitto varmisti jo tässä vaiheessa SalPan pysymisen I divisioonassa myös tyttöjen puolella.
89 Mjällby?Jönköpings/S/ 2 (1?2) 4,00
90 E.Frankfurt?Hansa Rostock 1 (1?0)
1,60
91 VfL Wolfsburg?Schalke 04 X (1?1)
3,25
VAKIOVEIKKAUS
Vakio 4
Formulavakio
Oikea rivi: 211 112 1112
Voitonjako:
10 oikein 51 kpl voitto-osuus 306,10 e, 9
oikein 25,90 e.
VEIKKAUSBINGO
Sunnuntai 26.8.
Ensimmäiset vaakabingot:
51, 34, 10, 25, 65, 60, 46, 56, 2
Vaakabingot:
51, 34, 10, 25, 65, 60, 46, 56, 2, 41, 7, 19,
23, 68, 3, 67, 21, 31, 45, 47, 16, 15, 69,
20, 57, 64, 32, 62, 58, 40, 59
Voitonjako:
Ensimmäiset vaakabingot ei yhtään
kappaletta, Vaakabingot 24 kpl voittoosuus 5,40 e
VOITTAJAVETO
Supertripla 1
Naisten kuula, Osaka, JPN
Voittoyhdistelmä: 3 Vili V?1 Ostapchuk
N?5 Kleinert N
Kerroin: 19,93
Poissa: Voittajaveto 1
Miesten 100 m, Osaka, JPN
Välierien nopein aika
Voittaja: 25 (10,00)
Kerroin: 24,15
Päivän Pari 1
Miesten 100 m, Osaka, JPN
1. Punapaitaisen SalPan Kimmo Kotamäki jäi koko salolaisjoukkueen tavoin ilman tehoja. KuPS, GBK
. Sekä
puolustus- että hyökkäyspelimme
oli huonoa, SalPan valmentaja
Juha Halonen totesi.
Tappion myötä salolaisten ero
lohkon piikkipaikalla nousua
kärkkyvään PoPaan venähti seitsemän pisteen levyiseksi.
Voitto piti
Voiman elossa
Voima puolestaan palasi voit-
tojen tielle kahden peräkkäisen
rökäletappion jälkeen. kilpailu: Kilpailun voittaja
2. KaaPo, FC Espoo . Masku, 1.9. LoPa . T. KOO-VEE . Saimme todella
tärkeät kolme pistettä ja ne pitävät meidän elossa taistelussa
sarjapaikan puolesta.
. PIF, VG-62
2 . TPK . Kaikki putket katkeavat joskus ja niin kävi tänään meille.
Kaikki kunnia SoVolle ansaitusta
voitosta, mutta me emme olleet
tänään omalla tasollamme. Sunnuntaina joukkue kaatoi 2?1-numeroin
Musan Salaman, joka oli siihen
asti edennyt niin ikään ilman pistemenetyksiä.
SalPan Juha Saarimäki kuittasi
MuSan johtomaalin toisella puo-
RAVIT
PÄIVÄN PELIT
Forssa:
Lähtö 1, sh 2 140 m: 1) Tsingiska/Petteri
Salonen 32,4, 2) Potra 33,3 (144), 3) Tinon
Tempo 35,0 (204), 4) H. elokuuta 2007
Lassi Tuominen
Vaisusti viime aikoina esiintynyt SoVo yllätti SalPan. Kolme sarjapistettä jäi ansaitun 1?0 (0?0)-kotivoiton myötä Somerolle.
Ratkaisevaksi jäänyt osuma
syntyi toisen puoliajan 25.minuutilla rangaistuspilkulta. Varmim-
JALKAPALLO
YKKÖNEN
VIFK?PP-70
3?3 (0?1)
Hämeenl.?JIPPO
2?0 (0?0)
KuPS?RoPS
0?1 (0?1)
TPV?Klubi-04
3?1 (0?1)
TP-47?GBK
3?0 (2?0)
KPV?JJK
1?3 (0?1)
RoPS
18 12 4 2 32?17 40
KuPS
18 10 6 2 33?14 36
JJK
17 9 5 3 34?16 32
TP-47
18 8 4 6 26?19 28
PK-35
17 7 6 4 26?18 27
TPV
18 7 5 6 23?27 26
Hämeenl. 18 6 5 7 23?20 23
VIFK
17 5 6 6 18?25 21
KPV
18 5 6 7 17?32 21
Atlantis 17 5 5 7 20?22 20
PP-70
18 5 5 8 23?30 20
GBK
18 5 3 10 23?33 18
JIPPO
18 3 6 9 16?27 15
Klubi-04 18 1 6 11 16?30 9
Seuraavat ottelut: 29.8. EIF, IFFK . MuSa,
PoPa . Tämän kurotuksesta
pallo nousi hiuksenhienosti yli
Maunilan vartioiman maalin.
Kaiken kaikkiaan Voima oli johto-osumansa jälkeen kentällä hallitsevampi osapuoli ja 2?0-maalin
syntyminen liippasi likempää
kuin vierasjoukkueen tasoitus.
SalPan parhaat tekopaikat
osuivat avausjaksolle. Muutaman viikon pohjalla rämpimisen
jälkeen somerolaisjoukkue kipusi
sarjataulukossa yhden pykälän
ja kavensi eroa putoamisviivan
paremmalle puolelle kolmeen pisteeseen. Seitsemän
minuuttia myöhemmin Kupulisoja
ajeli taas sisään SalPan alueelle ja
keskitti pallon maalin eteen Juha
Jussilalle. 70 min
Seuraava ottelu:
La.1.9.
PoPa-SoVo ja
SalPa-GrIFK
malta näyttäneen paikan hukkasi
Voiman maalin edustalle täysin
vapaaksi unohtunut Jan Lomski,
jonka vedon kotijoukkueen maalivahti Ilkka Innola torjui upeasti.
SalPa tuli Somerolle takanaan
seitsemän kierroksen mittainen
voittoputki.
. VG-62, SalPa
. FC Boda, 1.9. Eko/Antti
Teivainen 25,5, 2) Erikasson 25,7 (74),
3) Frans 26,4 (112), 4) Petros 28,3 (208),
poissa: 1.
toto (9-8-7): 1,20 1,04-1,12-1,26 2,13.
Troikka: 6,88.
Lähtö 10, sh 2 140 m: 1) Menotaika/
Markku Hietanen 30,6x, 2) Rolleri 30,8
(20), 3) Siirius 31,4 (121), 4) Sekottaja 31,6
(764), toto (12-11-8): 6,76 2,08-1,26-2,06
5,92.
Lähtö 11, lv 2 140 m: 1) Duramite
Li/Mirva Husu 19,6ma, 2) Nicolas Roxx
19,6ma (118), 3) Madonna Factor 19,6ma
(78), 4) Wedge 19,7ma (31), poissa: 10.
toto (8-5-6): 3,69 2,21-2,36-1,82 10,72.
Pelivaihto 430 834.70 e, yleisöä 1 002.
KENO
Voittonumerot: 2, 5, 8, 12, 14, 17, 20, 21,
25, 38, 48, 49, 54, 56, 57, 60, 63, 65, 67,
68
PESÄPALLO
Miesten superpesis, jatkosarja:
Nurmo?Hyvinkää 2?0 (5?2, 4?2), Koskenkorva?Vimpeli 2?1 (3?2, 1?2, 4?3),
Kuopio?Joensuu 2?0 (3?2, 11?4), Pattijoki?Sotkamo 0?2 (2?3, 4?10)
Jatkosarja on päättynyt. Atlantis,
JIPPO . RoPS . SoVo.
KOLMONEN
FC Boda?TPK
6?0
PIF?HammIK
2?0
ÅIFK
17 14 2 1 86?13 44
TuTo
17 11 4 2 48?15 37
LTU
18 11 4 3 42?30 37
FC Boda 18 9 4 5 38?21 31
VG-62 2 18 8 4 6 26?32 28
PIF
18 7 4 7 29?27 25
TPK
18 7 3 8 33?33 24
Wilpas 18 5 6 7 20?32 21
JyTy
17 5 3 9 28?44 18
SCR
17 3 5 9 19?34 14
HammIK 18 2 6 10 18?49 12
TPK 2
18 1 1 16 14?71 4
Seuraavat ottelut: 29.8. Aleksei
Zhukov pamautti pallon komeasti
alanurkkaan, SalPan maalivahti
Veli-Heikki Maunilan aavistaessa
päinvastaiseen kulmaan.
Pilkkuun johtanut tilanne syntyi
kun Voiman pirteästi pelannut laitalinkki Juha Kupulisoja rynnisti
salolaisten maalin edustalle ja
hänet torpattiin nurin. Tämä voitto oli meille kuin
henki ja elämä. kilpailu: Kilpailun voittoaika
Voittoyhdistelmä: 2 Gay T?6 (9,83?9,85)
Kerroin: 21,23
Poissa: Voittajaveto 5
Kuka voittaa Turkin GP:n?
Voittaja: 5 Massa F
Kerroin: 2,42
Poissa: Supertripla 5
Formula 1, Turkin GP
Voittoyhdistelmä: 5 Massa F?6 Räikkönen K?1 Alonso F
Kerroin: 15,34
Poissa: Päivän Trio 6
Formula 1, Turkin GP
Voittoyhdistelmä: 3 Massa?3 Kovalainen?4 Coulthard
Kerroin: 9,70
Poissa: Päivän Pari 6
Räikkösen ja Kovalaisen sijoitus Turkin
GP:ssä?
Voittoyhdistelmä: 2 (Toinen)?2 (4?6)
Kerroin: 8,39
13. KPV, PP-70 . VIFK,
2.9. Joka ukko kentällä teki hienosti töitä joukkueen eteen.
Uudet pelaajamme osoittivat
olevansa sekä asenteeltaan että
taidoiltaan hyviä vahvistuksia
meille, Pihamaa kiitteli.
Voima esitteli eilen kokoonpanossaan kolme uutta ulkomaalaisvahvistusta, minkä jälkeen
SalPan B-pojilla yhä puhdas tili
SSS?Olli Mäntylä
SalPan B-pojat jatkavat edelleen
tappiotonta etenemistään jalkapallon I divisioonassa. Atlantis . Masku . PK-35.
KAKKONEN lohko B
GrIFK?P-Iirot
3?1 (3?1)
SoVo?SalPa
1?0 (0?0)
KaaPo?FC Espoo
2?0 (1?0)
EIF?IFFK
1?1 (0?1)
VG-62?PoPa
2?5 (0?3)
PoPa
18 11 7 0 41?15 40
GrIFK
18 13 0 5 44?23 39
KOO-VEE 19 11 3 5 26?22 36
KaaPo
19 11 1 7 43?17 34
SalPa
19 10 3 6 34?17 33
EIF
19 8 3 8 29?30 27
VG-62
19 8 3 8 23?29 27
FC Espoo 19 7 4 8 26?30 25
P-Iirot
19 6 5 8 24?26 23
LoPa
18 6 2 10 21?36 20
IFFK
19 4 6 9 20?30 18
MuSa
19 4 5 10 18?30 17
SoVo
19 4 3 12 14?44 15
Masku 18 3 5 10 17?31 14
Seuraavat ottelut: 28.8. Sirella 35,5
(128), poissa: 2.
toto (11-9-4): 4,27 2,39-6,45-6,19 36,84.
Lähtö 2, lv 2 140 m: 1) Ideal Frost/Arto
Hammar 19,7, 2) Samurai Jack 19,9 (37),
3) Keen Smith 19,2 (72), 4) Gilmore 20,0
(172), toto (3-10-13): 59,70 5,62-2,66-1,90
109,57.
Lähtö 3, sh 1 640 m: 1) Taiser/Esa Levänsuo 27,1a, 2) Ylikiva 27,4a (121), 3) Hovi-Ässä 27,6a (119), 4) Sylvilill 27,7a (26),
toto (2-6-1): 3,96 2,03-3,39-3,39 16,11.
Lähtö 4, V4-1, lv 2 140 m: 1) Madame
Lou Hood/Harri Koivunen 17,1, 2) Exotic
Blend 17,5 (87), 3) Heatley 18,6 (65), 4)
Restive Mc Lene 18,0 (806), toto (12-11-8):
2,58 1,35-2,60-2,02 14,09.
V4-kerroin: 12,10.
Lähtö 5, V4-2, lv 2 140 m: 1) Ligne Droite*/Tapio Perttunen 16,0ax, 2) Black Hero
L 16,1a (144), 3) Herman Bess* 16,3a (85),
4) Overdone 16,3a (159), toto (5-6-8): 5,45
2,17-2,84-2,78 29,84.
V4-kerroin: 175,01.
Lähtö 6, V4-3, lv 2 140 m: 1) Touche Du
Gull/Arto Hammar 17,2a, 2) Panchero
17,4a (49), 3) Prime Time 17,7a (193), 4)
Ånia K.* 17,8a (209), toto (12-7-3): 11,40
2,86-2,31-4,85 25,38.
V4-kerroin: 676,58.
Lähtö 7, V4-4, lv 1 640 m: 1) Dreamy Ås/
Ari Moilanen 14,3a, 2) Fatboy Fling 14,6a
(155), 3) Arctic Flash 14,8a (64), 4) Robin
Grain 14,9a (117), toto (2-4-11): 1,96 1,292,28-2,05 21,25.
V4: vaihto 128 831.20 e; oikea rivi 125-12-2;
poissa II/7 III/4 IV/5 kerroin 780,71.
Päivän Duo: vaihto 24 887.00 e; oikea
rivi 12-2;
poissa I/4 II/5 kerroin 26,87.
Lähtö 8, lv 2 140 m: 1) Angel?s Brave/
Lauri T Sinkkonen 19,8a, 2) Cessna Toffy
Boy 19,8a (50), 3) Secret Julie 19,9a (189),
4) Secret Dynamite 20,3a (182), poissa:
11.
toto (2-12-8): 21,47 4,57-2,10-4,14 93,06.
Lähtö 9, sh 2 140 m: 1) A. GrIFK, P-Iirot . JyTy,
31.8. SCR.
SoVo-SalPa
1-0
Puoliaika
0-0
1-0 Aleksei Zhukov rp
Samaan määrään ja
samanvärisiin pääsi sprintissä
seitsemänneksi suunnistanut
Heli Jukkola, jonka kullat tulivat
samoilta matkoilta, mutta hopea
keskimatkalta.
Sprintissä Kauppi toki olisi ottanut kultaakin, kun on yleensä
matkalla luokitellut itsensä amatööriksi. Pisteitä
jaetaan sarjoittain niin, että ensimmäinen saa 10, toinen 8, kolmas 7, seuraavat 6, 5, 4, 3, 2 ja
yhdeksäs yhden pisteen.. sijaan.
Ranskan Thierry Gueorgiou ot-
alas ensimmäisellä yrityksellä
myös 510:stä.
. Boström jäi kärkikaksikosta noin 38 sekuntia.
? Kiersin muutaman pensaikoin väärältä puolelta ja jokunen sekunti meni, kun leimaus
viimeisellä rastilla ei heti onnistunut. Kaupin tavoin kaksi mestaruutta voittanut Simone Niggli hallitsi sprinttikisaa jättäen Kaupin ja Ruotsin Lena Eliassonin himmeämmille mitaleille.
hain liikaa teitä jalan alle, kun
olisi pitänyt juosta suoraan niittyjä pitkin. Miesten viestipronssikin oli
melkoinen saavutus monien vaiheiden jälkeen eikä Tero Föhrin
hopeaa keskimatkalla sprintistä karsiutumisen jälkeen pidä
unohtaa.
? Suomalaiset osoittivat myös,
että he osaavat suunnistaa
maastoissa kuin maastoissa,
Salmi tiivisti.
Rikala jaksoi
viidenneksi
SSS?STT
SSS?STT
ajauduin sivuun. Nyt edelle ennätti, kuten
monesti ennenkin 12. Renaultin Heikki Kovalainen
oli kuudes ja Williamsin Nico Rosberg seitsemäs. Kiskolaistamma kiri Pilvenmäellä napakasti ja otti varman voiton vaativassa seurassa.
Nouse Out Kemp lähti viemään
joukkoa 2100 metrin ryhmäajossa ja sai vetää varsin maltillista
vauhtia. kierroksella, ja varikolle rullannut Hamilton putosi
kolmannelta sijalta viidenneksi.
Kisan kolmannesta ruudusta
lähtenyt Räikkönen ohitti Hamiltonin heti lähdössä. Tänään
natsasi kyllä kaikki, Salomäki
kertasi tyytyväisenä.
Sunnuntaina hän pudotti kertaalleen jo 490:stä, ja rima tuli
Jarmo Laakso
Salon Palloilijoiden kasvatti
Olli Lehtilä valittiin Suomen
U17-poikien jalkapallomaajoukkueeseen. Urheilu
Maanantaina 27. 22-vuotias maajoukkuepelaaja lysähti
nurmelle ottelun 30. Toisaalta olisi toivonut, että
Jere olisi päässyt yli, että olisi
saanut vähän kiriapua. Hän sijoittui
kahdeksanneksi kolmiloikkatuloksella 11,36.
? Se olisi riittänyt mitaliin, sillä
samaa vauhtia juoksin loppumatkan Ruotsin Martin Johanssonin
kanssa (kolmas). Jukkola ei
saanut alussa suunnistustaan
sujumaan.
? En vain lähtenyt tarpeeksi
rauhallisesti liikkeelle. Angelniemen Ankkurin
Sanni Kivelän saalis sarjassa D14
oli 7 pistettä. Eroa pronssimitaliin jäi 44 senttiä.
Salon alueen harvan osallistujakaartin täydensi Marttilan Murron Asta Keskitalo. laji tosin vaihtuu pituushyppyyn.
Laaksonen pukkasi
ennätyksensä
Eemeli Salomäki
Viesti voitokas
Laihialla
Olli Lehtilä maajoukkueeseen
ti toisen mestaruutensa, joskaan
ei helpolla, sillä pitkän matkan
maailmanmestari Sveitsin Matthias Merz hävisi 3,2 kilometrillä
0,9 sekuntia. Minuuttia
myöhemmin lähtenyt Niggli sai
kiinni, kun suunnistin pitkän välin tosi heikosti. Massa
ja Räikkönen kasvattivat tasaisesti eroa kolmantena ajaneeseen
Hamiltoniin.
? Olen tyytyväinen siihen, miten
auto toimi läpi koko kilpailun. Rata
ei ollut fyysinen, mutta tarkkana
sai olla, Boström totesi.
? En ole tyytymätön, hän tii-
visti.
Haldin sanoi juoksunsa olleen
ihan hyvää.
Ennätystahdissa Kokkolassa
oli myös Salon Vilppaan kuulantyöntäjä Pasi Laaksonen. Tästä huolimatta voimat loppuivat jo päätöspuolikkaalla. Myös viime vuonna
hän lähti kisaan paalupaikalta.
Istanbulin F1-rata on mutkai-
nen, mutta kunnon ohituksia ei
sunnuntaina nähty. Hän selitti halunneensa testata Ferrarin
nopeutta.
lään paras kausi ja molemmat
ovat pystyneet parantamaan
niin vauhtia kuin suunnistusta. Vähän
hakemista, Rikala myönsi.
MM-kilpailuissa vain yksikköön
keskittyneen Rikala sanoi yksikön
ja kaksikon yhdistämisen onnistuneen nyt aikataulullisesti hyvin.
? Palautumisaika tuntui riittävän.
Sekä Rikala että Honkanen olivat yhtä mieltä, että olympiapaikkoihin tutustuminen toi arvokasta kokemusta olosuhteista.
? Tuuli voi olla mistä suunnasta
tahansa. Hamiltonin auton
oikea eturengas repeili liitoksistaan kisan 43. Ensin oli kuumaa ja kosteaa, sitten kuumaa ja sitten lämpötila 20 astetta, Rikala kehui.
Kiskolaistamma
kiri voittoon
Mauri Mäkynen
Arto Hammarin Touche De Gull
palasi lyhyeltä hengähdystauolta
terävässä kunnossa. MM-sarjaa johtava McLarenin Lewis Hamilton jäi rengasrikon takia viidenneksi.
Kolmanneksi sunnuntaina kaasutteli McLarenin Fernando Alonso. Toiseksi sijoittunut Mauri Kaattari jäi
peräti 30 sentin päähän.
Vasta 19-vuotiaan Salomäen
kausi on ollut kokonaisuudessaan
komea, sillä hän päätyi kuudennelle sijalle Lappeenrannan Kalevan kisoissa.
. Kahden
edellisen kauden maailmanmestaruutta puolustava Alonso putosi
lähdössä nelosruudusta BMWkuljettajien Heidfeldin ja Kubican
taakse.
Kovalainen nousi kuudenneksi
ohi Kubican pian 21. Lähdin
matkaan rauhassa, mutta alun
lyhyillä oli hieman epävarmuutta.
? Juoksu ei enää seitsemännessä kisassa ollut irtonaista, mutta
parilla-kolmella välillä menoa
auttoi, kun sai juosta edellä lähteneitten selkiä kiinni. Kaikki neljä kärkikuljettajaa
ovat voittaneet kauden 12 kisasta
kolme kilpailua.
Paalupaikalta lähtenyt Massa
uusi voittonsa Istanbulin radalla
viime vuodelta. Itse olen pyrkinyt ennen kaikkea vaikuttamaan monissa pienissä asioissa niin, että
kokonaisuus toimii ongelmitta.
Salmi nostaa erityisesti esille kolmen mitalin Jukkolan ja
Kaupin.
? Kummallakin on meneil-
Ferrarit ja McLarenit miehittivät jälleen kerran palkintokorokepaikat Turkissa. Mutta
toisaalta parempi näin, että tuli
samalla sekä mestaruus että ennätysparannus, Salomäki maiskutteli.
Turussa asuvan monipuolisuusurheilijan seuraava tähtäin on
Tilastopajacupissa. On
hienoa, että Ferrari otti taas vaihteeksi kaksoisvoiton, Räikkönen
kertoi.
Räikkönen ajoi lopussa kisan
nopeimman kierrosajan. Seitsemännen kerran näissä kisoissa
suunnistaneen Mats Haldinin oli
tyytyminen 23. Reitinvalinnoissakaan en mitä ilmeisemmin onnistunut, Haldin sanoi.
Salmi tyytyväinen seitsemään mitaliin
Salomäki
22-vuotiaiden
seiväsmestariksi
SSS?Olli Mäntylä
SÄHKEET
Salon Viesti ja Liiga-Somero
ottelivat tasaisesti paremmuudestaan lentopallon harjoitusturnauksessa Laihialla. Suomi sai yhteensä
seitsemän mitalia, eli yhden vähemmän kuin ennätysvuonna
2001 Tampereella. Toisen epäonni avasi näyttöpaikan
Veli Lammelle.
? Tämä oli minulle kauden
ensimmäinen puoliaika ja otettiin hieno voitto. Kilpailussa
tapahtui hyvin vähän. Olosuhteet olivat aika hankalat, ja etenkin sivutuuli aiheutti
ongelmia. Takaa tultiin vahvasti.
Panchero nousi kärkitaisteluun
loppusuoran alussa. Kunkin alueen
joukkueeseen kuuluu kussakin
sarjassa viisi etukäteen nimettyä
kilpailijaa.
Ottelupisteitä laskettaessa huomioidaan kunkin alueen kolme
parasta suunnistajaa. Joukkue on
tällä hetkellä todella kovassa
iskussa, Lampi viittaa neljän
pelin voittoputkeen, jonka maaliero on 16?3.
SSS?STT
Häme voitti
nuorten
alueottelun
Ilkka Saarimäki
Nuorten perinteinen alueottelu
Häme?Satakunta?Varsinais-Suomi suunnistettiin Nuorten Jukolan jälkitunnelmissa sunnuntaina
Piikkiön Toivolinnassa.
Ottelun voitti Häme 135 pisteellä, toiseksi sijoittui Varsinais-Suomi, 129 pistettä ja kolmanneksi
Satakunta 89 pisteellä.
Salonseutulaisista täydet pisteet alueelle toi Suomusjärven
Sisun Nico Kerkola sarjassa
H10RR. Salomäki voitti Suomen mestaruuden tuloksella
520, mikä merkitsi samalla somerolaisen ennätyksen paranemista
peräti yhdeksällä sentillä. Ensimmäisellä työntö kantoi 15,09, mikä merkitsi 11 sentin
parannusta ennätykseen ja SMkisojen viidettä tilaa. kierroksen
varikkokäyntinsä jälkeen. Rikala johti puolimatkassa, mutta hävisi lopulta voiton
vieneelle Unkarin Katalin Kovacsille 1,573 sekuntia.
? Ihan ok. Kuusi pistettä nappasivat Ankkurin Emma Laakkio
sarjassa D13 ja Miika Kirmula
sarjassa H13.
Ottelun kilpailusarjat olivat
H14, H13, H12, H10RR, D14, D13,
D12 ja D10RR. Lisää jobin postia
joukkue sai puoliajalla, kun
Alain Rochat loukkaantui eikä
kyennyt jatkamaan peliä. Olen jo aikaisemmin
tuonut esille, että pidimme katsastukset oikeaan aikaan, siis
myöhemmin kuin esimerkiksi
Ruotsi.
? Uskon myös, että suunnistaLehtikuva/Reuters/Fatih Saribas
jamme olivat lähes poikkeuksetta kauden parhaassa kunnossa.
On myös hyvä pitää mielessä,
että viime kädessä päivän kunto
ja vire ratkaisevat lopullisen menestyksen. Suunnistus sen
sijaan ei ollut varsinkaan alussa
sujuvaa ja muutamalla rastilla
SSS?STT
Suomi oli paras maa sunnuntaina päättyneissä suunnistuksen MM-kisoissa Kiovassa
Ukrainassa. Sen takana
matkannut Touche Du Gull siirtyi
vapaalle kaistalle ja kiri puhtaaseen voittoon. 510:n pudotus selittyi
lähinnä sillä, että vaihdoin isompaan seipääseen, ja sen kanssa
oli ensimmäisessä hypyssä vähän
vaikeuksia, Salomäki kertasi.
Tilastojen perusteella selkeänä
ennakkosuosikkina kisaan lähtenyt Jere Bergius jäi Kokkolassa
kokonaan ilman tulosta.
. Ensimmäisen mies otti
Ideal Frostin rattailla. Somero peluutti ottelussa
junioreita, joten Viestillä ei ollut
suurempaa ongelmaa napata finaaliin vaadittua erävoittoa.
SSS?Olli Mäntylä
SSS?STT
Minna Kauppi sijoittui sunnuntaina Kiovassa Ukrainassa toiseksi suunnistuksen MM-kisojen
viimeisessä kilpailussa sprintissä
ja uskoi heti maalissa, että mitali
tulee. Mitaleista
kolme oli kultaa (Minna Kauppi,
Heli Jukkola ja naisten viestijoukkue), kolme hopeaa (Jukkola, Kauppi ja Tero Föhr) ja yksi
pronssi (miesten viestijoukkue).
Päävalmentaja Janne Salmi oli
luonnollisesti tyytyväinen.
? Näyttää, että me suomalaiset
olimme fyysisesti ja henkisesti
muita valmiimpia enkä osaa heti sanoa, mitä olisi voitu tehdä
paremmin. Panchero oli hyvä
kakkonen.
Hammarin hyvä ilta tuotti kak-
si voittoa. Tiesin jo Lappeenrannassa,
että edellytyksiä on korkeammallekin (tuolloin tulos 505). Uransa
avausstartin juossut ori matkasi pitkään kuolemanpaikalla ja
eteni raskaasta juoksusta huolimatta varmaan voittoon ennen
suosikki Samurai Jackia.
Illan pelatuin hevonen Maxi
Kingsize ei ollut 2100 metrin
ryhmäajossa oma itsensä, vaan
laukkasi kiihdytyksessä ja menetti voiton mahdollisuudet. elokuuta 2007
Kaupin kisoille hopeinen päätös
Lehtikuva/Paula Lehtomäki
Paimion
Rastin
Lindeqvist
MM-finaalidebyytissään
17:nneksi
Someron Esan Eemeli Salomäki
hallitsi ylivoimaiseen tyyliin 22vuotiaiden seiväshypyn SM-kilpailua Kokkolassa. henkilökohtaisen kullan ottanut Sveitsin
Simone Niggli. Lehtilä on kirjoilla
Turun Palloseurassa, mutta
hän on hakenut pelituntumaa
SalPan erinomaisesti pelanneiden B-poikien mukana.
Lehtilän nilkka leikattiin keväällä, mikä merkitsi noin kolmen kuukauden pelitaukoa.
Timo Liekosken valmentama
U17-joukkue osallistuu tällä viikolla Puolassa Syrenka Cupiin.
SSS
Puertan sydän
pysähtyi
Minna Kauppi ylsi heikoimmalla matkallaankin hopeamitalille (vas.). minuutilla, mutta pystyi jonkin ajan
kuluttua itse kävelemään pukuhuoneeseen.
Pukuhuoneessa Puerta menetti tajuntansa uudelleen, ja
hänet kiidätettiin sairaalaan.
Sairaalassa Puertan sydän pysähtyi, mutta hänet saatiin elvytettyä. Sen sijaan
Massan ohi suomalaisella ei ollut
mitään asiaa.
? Ohittaminen on vaikeaa formula ykkösissä tällä hetkellä. Eroa naisille tuli
2,5 kilometrillä 20 sekuntia.
? Rata oli paljon yksinkertaisempi kuin odotin, kaikki kikkailutkin kasvitieteellisessä puutarhassa oli jätetty pois. Sarjan
kuudesta työnnöstä viisi meni
yliastutuksi, mutta tässä tapauksessa yksi onnistunut suoritus
riitti. Oletin myös kasvitieteellisen puutarhan hyvin hoidetuksi,
mutta nokkosten joukossa joutui
muutaman kerran kamppailemaan.
? Juoksin sitä vauhtia kuin jalat
kannattivat, sillä ei kisan aikana
vauhtia pysty miettimään. Turnaus päättyi Viestin voittoon
viisieräisen finaalin jälkeen.
Molemmat joukkueet haparoivat pelissään jokseenkin vuorotellen, ja eränumerot olivat Viestin eduksi lopulta 3?2 (25?18,
23?25, 26?24, 14?25, 15?13).
Joukkueet kohtasivat jo aiemmin sunnuntaina alkusarjan
ottelussa, joka päättyi sekin
Viestin voittoon, tuolloin erin
2?1. Ja tulihan se.
Kaikkiaan Kauppi sai kisoissa kolme mitalia: kaksi kultaa
(pitkä matka ja viesti) ja hopean
(sprintti). Lääkärit luonnehtivat
tehohoidossa olevan Puertan
tilaa erittäin vakavaksi.
SSS?STT
Lammelle
viimein vastuuta
Suomen jalkapallomaajoukkueen pelaajistoon kuuluva
puolustaja Veli Lampi sai viimein vastuuta sveitsiläisseurassaan FC Zürichissä, kun se
kaatoi lauantaisessa liigaottelussa Toni Kallion edustaman
Young Boysin maalein 5?1.
FC Zürichin peli kulki mallikkaasti, vaikka kapteeni Hannu
Tihinen oli sivussa loukkaantuneena. Siinä Tapio Perttusen Ligne
Droite oli niukasti parempi, kuin
Black Hero L.
Harri Koivusen ohjastama Mafdame Lou Hood hallitsi 2100 metrin tasoituksen ratkaisuvaiheita.
Tamma jyräsi väkevästi ykköstilalle ennen Exotic Blendiä.
Sevillan Antonio Puerta oli
hengenvaarassa Espanjan jalkapalloliigan ottelussa Getafea
vastaan lauantaina. Siellä hän
tavoittelee samalla paikkaa Suomi?Ruotsi-maaotteluun . Yritin ahdistella Felipeä, enkä olisi
voinut tehdä mitään paremmin,
Massan kannassa koko kisan ajanut Räikkönen sanoi.
? Otin hyvän lähdön, kuten
suunnittelin ja sen jälkeen, ikävä
kyllä, kisa oli aika tapahtumaköyhä, koska en päässyt tilanteeseen,
missä olisin voinut yrittää Felipen
ohitusta, hän lisäsi.
84 pistettä kerännyt Hamilton
johtaa MM-sarjaa ennen Alonsoa
(79), Massaa (69) ja Räikköstä
(68). Se nyt oli tämän
kisan virhe, mutta kokonaisuutena ei nyt kovin huonostikaan
mennyt, Jukkola totesi.
? Juoksu tuntui aluksi jaloissa,
mutta parani lopussa.
MM-kisojen ensikertalainen,
Paimion Rastin Katri Lindeqvist
sijoittui 17:nneksi.
? Rasteilla en tehnyt virheitä,
joskin muutaman kerran ajauduin hieman sivuun. Sime (Niggli) on kyllä kova, Kauppi antoi
tunnustusta, hymy suupielessä.
Sveitsiläinen sai myös kaksi
kultaa, mutta keskimatkalta
vain pronssin eikä ollut enää
yksiselitteisesti MM-kisojen paras naissuunnistaja. Lewis Hamiltonin rengasrikko
merkitsi sitä, että Kimi Räikkösen (vas.), Felipe Massan ja Fernando Alonson mahdollisuudet maailmanmestaruuteen ovat edelleen olemassa.
Räikkönen kakkonen
vaisuhkossa Turkin gp:ssä
Ferrarin Kimi Räikkönen kavensi eroa kärkeen ajamalla tallikaverinsa Felipe Massan jälkeen
toiseksi formula ykkösten Turkin
gp:ssä. Harmittaa hieman,
kun sijoituksen olisi saanut
muutamalla sijalla paremmaksi.
Juoksu kulki hyvin, Lindeqvist
kertasi.
Boström
yhdeksänneksi
Mårten Boström oli erikoismatkallaan sprintissä yhdeksäs.
Saavutus on miehen paras, sillä
sijoitukset ovat kolmessa edellisessä MM-sprintissä jääneet huomattavasti heikommiksi. Lopussa
14
Anne Rikala sijoittui viidenneksi kajakkiyksiköiden 500 metrillä
ratamelonnan esiolympialaisissa
Pekingissä. Selvästi MM-kisojen
jälkeen vähän loppunut rutistus,
Rikala myönsi.
Kajakkikaksikoiden vastaavalla
matkalla Rikala ja Jenni Honkanen meloivat kuudenneksi.
Kaksikko piti toisella puoliskolla
toiseksi nopeinta vauhtia. Ykköstilasta käytiin tasainen taistelu. Voittoon
meloivat ranskalaiset Marie Delattre ja Anne Laure Viard, joille suomalaiset hävisivät 2,030 sekuntia.
? Olemme harjoitelleet kaksikkoa MM-kisojen jälkeen viisi kertaa, siihen nähden tämä oli hyvä.
Potentiaalia on kovasti, mutta vielä on vaikea meloa yhteen
23) Mats Haldin
Suomi 15.59,5.
Naiset, 2,5 km: 1) Simone Niggli
Sveitsi 12.06,9, 2) Minna Kauppi Suomi
12.26,6, 3) Lena Eliasson Ruotsi 12.46,4,
4) Helena Jansson Ruotsi 12.55,0, 5)
Marianne Andersen Norja 12.57,8, 6) Ingunn Hultgreen Weltzien Norja 13.00,1,
7) Heli Jukkola Suomi 13.06,5, 8) Emma
Engstrand Ruotsi 13.12,2, 9) Hanny
YLEISURHEILU
Salo, VI Twiga Mini-marathon:
T 3-4 v 200 m: Katariina Käiväräinen;
Katri Veikkola; Liisa Martama; Silja
Arlin; Ella Arlin; Peppi Nieminen; Jasmiina Hyvölä; Pihla Niemi; Viola Saare;
Sanni Borenius
P 3-4 v 200 m: Mikael Mejia; Simon
Holmberg; Fribergs Gurkor; Atte Himilä; Karkki-Rasti
T 5-6 v 400 m: 1) Sonja Lagerbom
Muurlan Vihuri 1,46; 2) Helmi Kantola
1,58; 3) Maija Martama 1,59; 4) Aada
Hämäläinen 2,02; 5) Milla Hyytiäinen
2,28; 6) Malin Leppänen Fribergs Gurkor DNS
P 5-6 v 400 m: 1) Miika Lehtonen
1,37 2) Konsta Korhonen 1,39; 3) Aarno Leino 1,40; 4) Rory Corthals 1,42; 5)
Mitja Keränen Perttelin Peikot 1,43; 6)
Vennu Lähteenmäki Salon Vilpas 1,45;
7) Aleksi Lehtonen 1,48; 8) Roope Nieminen 1,56; 9) Tuomas Norja 1,57; 10)
Roni Vuori 2,02; 11) Antero Lehtonen
2,04; 12) Jami Lindsten 2,05; 13) Joel
Borenius 2,06; 14) Mikael Willberg 2,07;
15) Nico Nieminen 2,14; 16) Samuel
Mejia 2,16; 17) Tuomas Pakola Kosken
Kaiku 2,30
T 7 v 800 m: 1) Meri Alanne Perttelin
Peikot 3,40; 2) Katariina Willberg 3,50
3) Maria Ylönen 3,55 4) Siiri Borenius
4,20
P 7 v 800 m: 1) Konsta Mastomäki
3,17; 2) Ilari Martti Loimaan Jankko
3,34; 3) Juho-Kusti Sivosara 3,40; 4)
Henri Laakso Kiskon Kiskojat 3,44; 5)
Miska Keränen Perttelin Peikot 3,58; 6)
Jonas Holmberg Fribergs Gurkor 4,02;
T 8-9 v 1200 m: 1) Netta Nikkanen
Hämeenlinnan Tarmo 5,17; 2) Jonna
Pakola Kosken Kaiku 5,30; 3) Jule Corthals 5,33; 4) Janika Hiltunen Salpa
5,49; 5) Suvi Lehtonen 5,51; 6) Maija
Kantola 6,09; 7) Inka Lehtonen 6,13;
8) Julia HimiläKarkki-Rasti 6,32; 9)
Emilia Toivanen Salon Vilpas; 6,46 10)
Roosa Toivanen Salon Vilpas 7,10;
P 8-9 v 1200 m: 1) Oskari Sariola Virttaan Nousu 5,12; 2) Kalle Lehtiö 5,36;
3) Mathias Leppänen Fribergs Gurkor
6,27;
T 10-12 1800 m: 1) Nea Nikkanen Hämeenlinnan Tarmo 7,22; 2) Sanna Salmi 7,27; 3) Elina Kakko Perttelin Peikot 7,44; 4) Sarasofia Sariola Virttaan
Nousu 8,02; 5) Sanni Oksanen Muurlan
Vihuri 8,40;
P 10-12 1800 m: 1) Lauri Martti Loimaan Jankko 7,12; 2) Eemeli Lagerbom
Muurlan Vihuri 7,24; 3) Oskari Keijonen Espoon Taitoluistelu Klubi 7,47; 4)
Valtteri Virtanen Turun Weikot 7,53; 5)
Einari Leino 8,48
T 13-14 3800 m: 1) Riina Martti Loimaan Jankko 19,52
P 13-14 3800 m: 1) Juho-Matias Lehtonen 16,24; 2)Teemu Kakko Perttelin
Peikot 18,32
P 15-17 4100 m: 1) Ville Lehtiö 16,51
Halutaan ostaa
ik
V
I
R
T
A
N
E
N
PYÖRÄILY
Kouvola, alamäkiajon Super Cup:
M-12: 1) Riku Hartikainen, BikeFly
Team Salo, 50,54, 2) Niki Laaksonen,
HyPy, 58,08, 3) Tommi Ryynänen, HyPy,
1.08,11
M-18: 1) Markus Olkkonen, TWD,
41,65, 2) Hermanni Skofelt, OriToive, 42,07, 3) Anssi Rajala, RideFree,
43,18....7) Aleksi Kuitunen, HHCMB,
45,64
Miehet: 1) Visa Linnala, MTBCF,
40,12, 2) Jukka Keinonen, TWD, 41,03,
3) Juho Mustonen, KanKi, 41,14.....9)
Jori Mäenranta, HHCMB, 43,27
TENNIS
New Haven, naisten WTA-kiertueen turnaus, palkintoarvo 446 000
euroa:
Kaksinpeli, loppuottelu: Svetlana
Kuznetsova Venäjä (1)?Agnes Szavay
Unkari 4?6, 3?0 luov.
Miesten ATP-kiertueen turnaus,
palkintoarvo 495 000 euroa:
Kaksinpeli, loppuottelu: James Blake
USA (3)?Mardy Fish USA 7?5, 6?4.
Myytävänä
va i h t o - o
B.
MÄKIHYPPY
Paimio, Kesämäkicup:
Pistetilanne:
Juho Vainio 360, Ville Mustalahti 345,
Janne Mustalahti 335, Arttu Hentula
225, Petteri Munkki 220, Markus Mäkitalo 210, Anselmi Ilola 195, Eetu Kytösaho 190, Joni Muurinen 185, Frans
Tähkävuori 150, Aapeli Kouki 140, Samuli Haakanen 130, Niko Kytösaho 130,
Riku Tähkävuori 100, Olli Mustalahti
100, Ossi-Pekka Valta 90, Vilho Kilpeläinen 80, Lauri Urmas 55, Mikko Ääri
50, Valtteri Schleutker 40, Tuomas Oksa
30, Jyrki Sahlström 10, Kari Nurmi 10.
Paimiossa järjestetään 8.-9.9. Kauniit H-L. Vuorinen
RAISIO . Aholan seinälaatat. Lisäksi
jättikokoja 2x3 m sekä villa-,
lanka-, naru- ym. M. 02-822 4405
Myyntiauto Tmi T. Maalit: Tiainen Topias 3+1, Jakonen Oskari 2+0,
Friberg Niklas 1+0, Räkköläinen Jesse
1+1, Lehtonen Santtu 0+2, Sinervo Valtteri 0+1, Kreen Kevin 0+1, Rasul ahmad
0+1
Tsempparipelaajat: Kanerva Tommi ja
Järvi Niklas.
Allston Australia 13.26,9, 10) Anne Margrethe Hausken Norja 13.28,3... Useita upeita Tiffany-pöytävalaisimia. A ja P. 040 589 5322.
Moottoriajoneuvoja myytävänä
POHJOISMAIDEN SUURIN CARAVAN-LIIKE
Huomenna tiistaina
Salon torilla hyvien
MATTOJEN
Paimio hallitilaa 76 - 730 m²
alk. 17) Katri Lindeqvist Suomi 13.57,1.
Muurla, Ruotsala, perjantairastit:
Ratamestarina Pentti Tamminen.
Osanottajia oli 79. Kohlman, K. Paimion
Kesäkarnevaalit ja Nuorisocupin osakilpailu mäkihypyssä ja yhdistetyssä.
Lauantaina 8.9. Haupt,
M. Hurmeen öljyvärimaalausta.
Sekä patsaita mm. Heickell, L.
Segerstråle, E. PORI . ESPOO . vain 40 e/kpl. 050-1993
Puhelinosakkeita,
SSP ym. Italian gp
(Monza).
us
TULOSPÖRSSI
TARVITSEMME TEITÄ
10 VÄLITTÖMÄSTI
TOIMIMME JO YLI 60:SSÄ
MAASSA JA LAAJENNAMME
SUOMESSA VOIMAKKAASTI.
TAKUUPALKKA 600 E/VIIKKO
määrätystä työstä.
AUTO VÄLTTÄMÄTÖN. 040 8446 139. 0400 947 658.
u u . 02-7274804
Hannele Kareranta
Jussi Tuominen
Jouko Hartikainen
Juha-Matti Korte
Kari Koski
Antero Salo
Markku Ylikovero
asiantuntija. yhdistetyn kilpailu joka
koostuu mäkihypystä ja juoksuosuudesta. Oittinen, A. 12 kk
TIMANTTI
VAIHDOKKI
tak
Huittinen
1 4 v rk
/1
u ?
0
ys
Matto Mäkelä Oy
ku
e
Vuokrattavana
Tulossa:
Solifer ja Polar 2008
-HUIPPUMALLISTO!
Loput 2007 Kabe- ja
LMC-esittelyvaunut
myydään nyt alta pois!
. Meklarina R. isojen
mattojen (hajakokoja)
alk. Hopeaa.
Kymmeniä todella upeita taideteoksia mm. Puh. Koponen, A. 9. TÄYDELLINEN KOULUTUS!
SOITA HETI! 050 560 9280
V
I
I
V
I
J
A
W
A
G
N
E
R
L
A
S
S
I
J
A
L
E
E
V
I
R
E
T
U
T
E
I
N
I
L
E
E
N
A
K
A
L
K
K
A
R
O
T
U
P
L
A
T
Ajanvaraus
p. Halonen, E. 5.
Mark Webber Australia, Red Bull keskeytti.
Nopein kierros: Räikkönen 1.27,295.
Kuljettajien MM-pistetilanne: 1) Hamilton 84, 2) Alonso 79, 3) Massa 69, 4)
Räikkönen 68, 5) Heidfeld 47, 6) Kubica
29, 7) Kovalainen 19, 8) Fisichella 17, 9)
Wurz 13, 10) Rosberg 9.
Tallit :1) McLaren 148, 2) Ferrari 137,
3) BMW 77, 4) Renault 36, 5) Williams
22, 6) Red Bull 16, 7) Toyota 12, 8) Super
Aguri 4, 9) Honda 1.
JALKAPALLO
Junnufutis:
P96:
Raisio, Iltapiirisarja:
SalPa sininen?Lieto musta 7?0. ym. (02) 733 2345 . Ma-pe 10-17
SUURI ILTAHUUTOKAUPPA HALIKON NS:N
TALOLLA TÄNÄÄN KLO 18.
Myynnissä mm: Muhkea nahkasohva, kulmakaappi. Hyvä hinta,
rahat heti. Maalit: Tiainen Topias 3+0, Kreen Kevin
3+0, Sinervo Valtteri 1+0, Räkköläinen
Jesse 0+2, Järvi Niklas 0+1, Angle Petteri 0+1, Rasul Ahmad 0+1
SalPa sininen?RaiFu pantterit 13?1.
Maalit: Rasul Ahmad 3+1, Tiainen Topias 2+1, Järvi Niklas 2+0, Angle Petteri
1+2, Kreen Kevin 1+1, Räkköläinen Jesse 1+1, Lehtonen Santtu 1+1, Jakonen
Oskari 1+1, Friberg Niklas 1+1
SalPa sininen?VG-62 7?1. Sunnuntaina 9.9. LAHTI . Hutsi, M. Rokokoo-nojatuoli, Chippendale sarja-pöytä ym pienhuonekaluja. 0201 70 8562
Instrumentarium
PLAZA
Ajanvaraus
p. OULU . Vanhaa puristelasia. 5e/m². Hovi, sekä kristallinen Laligue patsas.
Tavaraa todella runsaasti.
Tervetuloa tekemään jälleen löytöjä.
Huutokauppa Sampo Oy p. Vuorio p. Kilpailut alkavat lauantaina klo 12.
Yhdistetyn juoksuosuudet alkavat kello
16. 040-7011622
Ylivoimaisesti paras hinta
puhelinosakkeista!
P. TAMPERE . Arvontapalkinnon
voittivat Sampo Virtanen ja Tuomo Ylikoski.
7.0 km: 1) Ari Heikkilä, HlS, 1.10.53,
2) Arto Etuhuitti, MSParma, 1.13.48,
3) Risto Kallio, AngA, 1.15.06, 4) Timo
Ranta-Ojala, KulkKala, 1.21.24, 5) Kari
Vigelius, SalVie, 1.42.21, 6) Seija Vigelius, SalVie, 1.42.22, 7) Timo Tammi,
SalVil, 1.53.30.
4.8 km: 1) Tommi Itkonen, SuSi, 46.40,
2) Mikko Mannonen, TuS, 52.37, 3) Seppo Repo, Pihkan, 52.59, 4) Simo Rinne,
PertPe, 55.25, 5) Sampo Virtanen, SomEsa, 57.50, 6) Kaisa Jääskeläinen,
SuSi, 1.01.29, 7) Hannu Koisti, SuSi,
1.02.57, 8) Antti Koski, SuSi, 1.03.46, 9)
Matti Kurppa, Salcomp, 1.05.07, 10) Asko Aavasalo, SalVie, 1.05.21, 11) Lasse
Vuorinen,
AngA, 1.06.22, 12) Pasi Saastamoinen, , 1.07.41, 13) Joni Juva, MuVi,
1.08.36, 14) Mika Juva, MuVi, 1.08.46,
15) Arto Korpinen, , 1.09.27.
3.0 km: 1) Tapani Laakso, PertPe,
36.56, 2) Aki Yrjä, PertPe, 39.11, 3)
Rauno Laine, LHR, 46.20, 4) Kasper
Mansner, SomEsa, 47.26, 5) Kimmo
Mansner, SomEsa, 47.29, 6) Antti Hämäläinen, , 50.24, 7) Kaisa Koisti, SuSi,
51.03, 8) Kaj Raute, , 51.24, 9) Jukka
Lietzen, Kisko, 53.49, 10) Ismo Lampainen, KTU, 54.28, 11) Merja Hakala,
SuSi, 55.24, 12) Eero Liski,
LHR, 55.49, 13) Jouko Knaapi, SalVie,
56.43, 14) Seija Määttänen, SuSi, 57.50,
15) Jaana Mannonen, TuS, 58.17.
1.8 km: 1) Aarne Talikka, UskUrhot,
47.12, 2) Sylvia Talikka, , 47.14, 3)
Juan Talikka, , 47.16, 4) Jade Tuomi,
PertPe, 1.04.43.
Somero, Böökinkorpi, Torstairastit:
Ratamestareina Mirja, Aimo ja Janne
Seppälä.
2 km rata: 1) Heikki Uutela 21.47,
2) Tiina Vesterinen 22.01, 3) Karoliina
Kunnas 22.17, 4) Sanni Romu 22.35, 5)
Simo Vaittinen 25.36, 6) Iida Nikkanen
26.44, 7) Mikko Lindberg 26.45, 8) Tanja Nikkanen 26.51, 9) Leila Vaittinen
28.37, 10) Nella Lindberg 28.45, 11)
Outi Haalijoki 36.07, 12) Marika Vieri
36.10, 13) Kalle Haalijoki 36.12, 14) Sari Koivuniemi 47.23, 15) Melina Lehto
47.46.
3 km rata: 1) Juhani Virtanen 26.23,
2) Keijo Linnakoski 37.40, 3) Antti Riikonen 38.26, 4) Toni Anttila 38.45, 5)
Kasper Mansner 38.56, 6) Kimmo Mansner 39.07, 7) Leo Mäki-Tulokas 39.17, 8)
Taisto Tuominen 40.31, 9) Ismo Lampainen 41.26, 10) Torsti Uusitalo 41.27, 11)
Pirkko Vuorela 41.38, 12) Harri Vuorela
41.40, 13) Marjukka Mikkola 43.51, 14)
Jari Vaittinen 43.54, 15) Susanna Yliharmi 44.00.
5 km rata: 1) Jouko Visa 47.03, 2)
Reijo Mattila 47.28, 3) Severi Halkosaari 47.53, 4) Seppo Hurmerinta 50.07,
5) Rauno Visa 52.10, 6) Jouni Anttila
56.57, 7) Markku Nikkarinen 58.43, 8)
Jarmo Koivuniemi 59.08, 9) Erkki Mentula 1.00.31, 10) Marko Kiiski 1.00.39,
11) Jouko Mikkola 1.04.46, 12) Pekka
Määttänen 1.06.17, 13) Raili Laaksonen
1.06.28, 14) Anna Kankare 1.07.59, 15)
Pekka Penttilä 1.08.26.
7 km rata: 1) Tuomas Fjällström 52.02,
2) Ari Ilola 1.02.54, 3) Vesa Vesterinen
1.15.14, 4) Jouni Väre 1.18.42, 5) Heikki Anttila 1.21.53, 6) Jarkko Tuomola
1.23.10, 7) Asko Virolainen 1.23.12, 8)
Risto Koistinen 1.28.06, 9) Kirsi Karvonen 1.32.09, 10) Tiina Karvonen 1.32.22,
00
AMPUMAJUOKSU
Halikko, kansalliset kilpailut:
N9: 1) Jenni Ratamo HaHa, 2) Fanni
Oksanen HaHa, 3) Aino Tähkiö OU
N11 ik: 1) Sanni Ratamo HaHa, 2)
Jenna Järvi HaHa, 3) Lotta Oksanen
HaHa, 4) Lotta Kulmala
N11 pk: 1) Jasmin Kauppinen, OU, 2)
Elina Markkanen HaHa.
N13 ik: 1) Nea Henriksson, HaHa
N13 pk: 1) Emmi Tähkiö OU
N15: 1) Ella-Riikka Eskola OU
N17: 1) Linda Hannonen, HaHa, 2)
Henriikka Ratamo HaHa, 3) Essi Knaapi, HaHa, 4) Tiina Heikkilä LoJa
N: 1) Riikka Aakula HaHa
N40: 1) Satu Salokannel HaHa
M7 ik: 1) Emil Ehrnrooth HaHa
M9 ik: 1) Eemeli Leppämäki LoJa, 2)
Patrick Salokannel HaHa
M11 pk: 1) Niilo Leppämäki LoJa, Eetu Leppämäki LoJa
M13 pk: 1) Mikael Leppämäki LoJa, 2)
Vili Maunonen LoJa
M15: 1) Sauli Hannonen HaHa, 2)
Erik Sinkko MeAh, Tuomas Suvitie OU
M19: 1) Lasse Skogström LoJa, 2) Juha Heikkilä LoJa
M: 1) Lauri Eskola LoJa, 2) Tapio Pukki LoJa, 3) Seppo Kauppinen OU, 4) Teemu Mäkinen LoJa, Juha Heikkilä LoJa,
6) Lasse Skogström LoJa
M35: 1) Jouko Markkanen HaHa
M40: 1) Jorma Pitkänen HaHa, 2) Jarmo Heikkinen
M45: 1) Ilkka Ratamo
M50: 1) Markku Ruohonen HaHa
M55: 1) Reijo Stenius OU, 2) Jouko
Kylä-Utsuri OU, 3) Heikki Rantanen
OU
M60: 1) Kari Vähäkylä HaHa, Touko
Tuominen HaHa
M65: 1) Kalevi Vähäkylä HaHa, 2)
Jouko Hörkkö OU
M70: 1) Veli Harjunpää OU
Seuraava kilpailu: 9. mäkihyppykisat
alkavat klo 10.
11) Sampo Virtanen 1.34.10, 12) Tuula
Kuisma 1.35.33, 13) Pertti Saarinen
1.43.36, 14) Harri Virtanen 1.53.20.
Rastibongarit: Raija Koistinen, Ulla
Mellin, Sauli Hyytiäinen, Sinna Koivuniemi, Osmo Kiiski, Veli-Matti Heinonen,
Tarja Tuominen, Liisa Penttilä.
km
AUTOURHEILU
Istanbul, formula 1:n MM-sarjan
12/17 kilpailu Turkin gp (58 kierrosta, 309,396 km):
1) Felipe Massa Brasilia, Ferrari
1.26.42,161 (keskinopeus 214,081 km/h),
2) Kimi Räikkönen Suomi, Ferrari 2,275
jäljessä, 3) Fernando Alonso Espanja,
McLaren ?26,181, 4) Nick Heidfeld Saksa, BMW ?39,674, 5) Lewis Hamilton
Britannia, McLaren ?45,085, 6) Heikki
Kovalainen Suomi, Renault ?46,169, 7)
Nico Rosberg Saksa, Williams ?55,778,
8) Robert Kubica Puola, BMW ?56,707,
9) Giancarlo Fisichella Italia, Renault
?59,491, 10) David Coulthard Britannia,
Red Bull ?1.11,009,
11) Alexander Wurz Itävalta, Williams
+?1.19,628, 12) Ralf Schumacher Saksa,
Toyota 1 kierros jäljessä, 13) Jenson
Button Britannia, Honda ?1, 14) Anthony Davidson Britannia, Super Aguri ?1,
15) Vitantonio Liuzzi Italia, Toro Rosso
?1, 16) Jarno Trulli Italia, Toyota ?1, 17)
Rubens Barrichello Brasilia, Honda ?1,
18) Takuma Sato Japani, Super Aguri
?1, 19) Sebastian Vettel Saksa, Toro
Rosso ?1, 20) Sakon Yamamoto Japani,
Spyker ?2 Runden,
21) Adrian Sutil Saksa, Spyker . 2 4 k k t ii v
ALEPÄIVÄ
Poistamme varastosta valtavan
mattomäärän varmasti
sopuhintaan. Autolla sisään.
P. elokuuta 2007 15
EDULLISESTI Salon torilla
tiistaina
klo 12 asti
- räystäskourut - syöksytorvet - savupiipun sisäputket
- piipunhatut- jatkettavat alumiinitikkaat - A-malliset tasotikkaat
- matto- ja pyykkitelineet
OJALAN KOURU KY Rauma p. mattoja.
Tervetuloa kaupoille.
ta
Ensimmäiset uudet
2008 Adriat
saapuneet!
e
I
P
A
N
A
V
A
L
T
A
Timanttivaihdokit löydät
vain Carawall-liikkeistä.
Suomen suurin vaihdokkivalikoima: www.carawall.fi
Huutokaupat
Satamakatu 23, Salo . Useita kultabendyyliseinäkelloja.
Arabian posliinia ja keramiikkaa mm. P. Kristallia. Esim. JÄRVENPÄÄ
Terveyspalvelut
SILMÄTAUTIEN
ERIKOISLÄÄKÄRIT
Instrumentarium
Turuntie 2
Paikkoja avoinna
POSITIIVISET HENKILÖT
K-World Wide Oy
SUUNNISTUS
Kiova, Ukraina, MM-kilpailut,
sprintti:
Miehet, 3,2 km: 1) Thierry Gueorgiou
Ranska 14.44,0, 2) Matthias Merz Sveitsi 14.44,9, 3) Martin Johansson Ruotsi
15.03,6, 4) Daniel Hubmann Sveitsi
15.09,2, 5) Martins Sirmais Latvia
15.09,5, 6) Tomas Djabaja Tsekki 15.10,2,
7) Emil Wingstedt Ruotsi 15.15,2, 8) Mihail Mamlejev Italia 15.16,7, 9) Mårten
Boström Suomi 15.22,7, 10) Andrei Hramov Venäjä 15.26,0... Mattoja. Alanko, 2 kpl
V. Maanantaina 27. SALO . Koskinen, A. Kristallikruunut