Ravi
korosti, että kyse on aidosta kädenojennuksesta ja tuenosoituksesta liikenneministerille vaikean
asian ratkaisemiseksi.
Katainen katsoi, että 700 miljoonan euron suurhanketta on ?syytä
porukalla pohtia?. klo 14 mennessä
ilmoituskonttoriin, Örninkatu 14, Salo
tai sähköpostiin, sss.ilmoitukset@sss.fi.
Lisätietoja ja ilmoitustilavaraukset
p. Heikoimmista on kyettävä
huolehtimaan nykyistä paremmin
luomalla alimmille etuuksille minimiturva.
? Voidaan puhua minimieläkkeestä tai takuueläkkeestä. Varsinkin pelin alussa on aivan sattumanvaraista, mihin heittäjä osuu.
Pääministerin mukaan SDP ei
itse ollut hallituspuolueena halukas vähentämään riittävän järein
keinoin riippuvuuttamme fossiilisista polttoaineista.
? Verokeinot olivat sille vastenmielisiä, eivätkä erilaiset investointituet tai syöttötariffit juuri
maittaneet. lisäjakeluna
seuraavilla alueilla: Tenhola, Karjalohja, Pohja, Karjaa.
Ilmoitusaineistot jakelunumeroon: vedostettavat
tiistaina 4.9. Heistä vajaat puolet vastasi kyselyyn.
Myös Työterveyslaitoksen tutkimuksissa korkeakoulututkinnon
suorittaneiden on todettu kokevan
muita enemmän henkistä väkivaltaa.
Kiusaamisen ohella myös syrjintä on yleistä. 150 arkin syöttö
. 733 3555
ZZZ VDORQVDORQNL ¿
Joka kolmas akavalainen
on havainnut
työpaikkakiusaamista
SSS?STT?Timo Sipilä
Henkinen ja fyysinen väkivalta
on yleistynyt myös korkeasti koulutetuissa ammateissa. 1024 Mt työmuisti ja 120 Mt kovalevy
. klo 15, valmiit ke 5.9. 17. 2MB RAM muistia
. Useimmiten syynä
ovat erilaiset työyhteisön suosikkijärjestelmät.
että jo ensi vuonna pelkästään
palkkaverotuksen pitämiseen ennallaan kuluu 500 miljoonaa ansiotason nousun vuoksi.
Palkkaveron kevennyksiä on soviteltu suhdannesyistä vaalikauden lopulle. Opetusaloilla kiusaamista
havaitsi 38 prosenttia.
Työtovereiden lisäksi paineita
tulee asiakkailta ja oppilailta.
Fyysisen väkivallan kohteeksi
joutuvat selvästi useimmin sosiaalityöntekijät, lääkärit ja opettajat. wide TFT
699,-
Pelaaminen ja kuvien katselu on nyt
hauskempaa kuin koskaan ennen!
. Esitys ei näytä toteutuvan
alkuperäisessä muodossaan.
Pohjana ovat alun perin olleet
laskelmat eri polttoaineilla kuljet-
SSS?STT
Merenkurkun maailmanperintöalueen vihkimisjuhlallisuuksia
vietetään ensi viikolla Vaasassa ja
Mustasaaressa. Itse vihkiäiset ovat
iltapäivällä Raippaluodon saaressa Björköbyn Svedjehamnissa.
Yleisölle on tarjolla luontopolkuretkiä ja saaristoristeilyjä.
Illalla ohjelmassa ovat maailmanperintötanssiaiset Raippaluodon sillan kupeessa.
Lehtikuva/Kimmo Mäntylä
Vanhanen hakee tukea
perusturvauudistukselle vaaleista
SSS?STT?Pertti Nyman
Ahtisaari vihkii
Merenkurkun
maailmanperintöalueen
Pääministeri Matti Vanhanen.
tavasta matkasta. Yksityisellä sektorilla havaintoja teki 28 prosenttia vastanneista. Hän muistutti, ettei
keskusta nostanut vaalien alla
naisalojen palkkatasa-arvosta
puhuttaessa esille mitään yksittäisiä työntekijäryhmiä.
? Jos poliitikot vaali-innossa
ottivat liikaa kantaa palkkaratkaisuihin, on nyt tärkeää tukea
neuvottelujärjestelmää ja sen toimivuutta.
Eduskuntaryhmä ei laatinut mitään kannanottoa budjettiriiheen.
Ryhmänjohtaja Timo Kallin mukaan päähallituspuolueen ei pidä
asettaa vaatimuksia itselleen.. Tarkoituksena
ei ole tehdä samaa virhettä kuin
sosiaalidemokraattien johdolla
tehtiin.
? Että kiihkopäissään pistetään
ennätysmäärä hankkeita pystyyn,
eikä olla ihan niin tarkkoja kustannusten laskemisessa, koska
mitä tarkempi on, sitä harvempi
hanke pääsee listalle, Katainen
sivalsi.
Kallansillat kuntoon
Liikennehankkeita aikataulute-
taan helmikuussa eduskunnalle
annettavassa liikennepoliittisessa selonteossa. Vista Premium
käyttöjärjestelmä
Ahkera työkaveri mobiiliin toimistoon!
. Varsinaista työväkivaltaa tai
sen uhkaa kokeneita voi olla noin
22 000.
Kysely tehtiin lokakuussa yli
9 000 Akavan jäsenelle. WXGA laajakuvanäyttö
. 1680x1050 (WSXGA) resoluutio
. Windows Vista yhteensopiva
249,-
MYÖS LUOTOLLA
ILMAN KÄSIRAHAA
JÄMSÄN MATTO JA KALUSTE OY
42100 JÄMSÄ, P. Se
vastaa noin 39 000 henkilöä.
Havainnot kiusaamisesta vaihtelevat melkoisesti aloittain. Se vastaisi noin 50
000 akavalaista.
Syrjintä kohdistuu yleisimmin
naisiin (24 prosenttia) ja määräaikaisiin (26). Hän muistutti,
Annankatu 8, p. Akavan
tekemään kyselyyn vastanneista
joka kolmas on havainnut työpaikallaan kiusaamista tai muuta
henkistä väkivaltaa. Kätevä myös
varmuuskopiointiin. Turva ja
kannustavuus ovat uudistuksen
avainsanoja, Vanhanen sanoi.
Perusturvauudistusta valmistellaan sosiaali- ja terveysministeriön
entisen kansliapäällikön Markku
Lehdon johtamassa komiteassa.
Sen työn pitäisi valmistua vuoden
2009 loppuun mennessä.
Mölkynheitto
opposition laji
Vanhanen arvosteli puheessaan
jälleen kerran SDP:n näkemystä
siitä, että tulevassa budjetissa
otetaan energiaveron kiristyksellä
pois se, mitä vähäosaisille muuten
annetaan. 100 arkin ulostulo
. (sis.alv)
???????????
????????????
??????????????????????
????
Ulkoinen 320 Gt (7200 rpm) USB 2.0 kovalevy
Reilusti tallennustilaa digikuville, musiikille ja videoille. SALON SEUDUN SANOMAT
N:o 235
Tiistaina 28. 160 Gt kiintolevy
. Kahden vuoden takuu.
HP LaserJet 1018
HP LaserJet 1018 tulostimella nautit laadukkaasta tulostuksesta
rasittamatta budjettiasi. WXGA+ näyttö
. Hän vertasi opposition
politiikkaa kesällä harrastamaansa mölkynheittoon. USB 2.0 portti
. Pelkällä hyvällä tahdolla ei SDP:nkin ajama ?öljyvapaa. AMD Turion 64 X2 TL-56 prosessori
. Ryhmän
puheenjohtajan Pekka Ravin
mukaan yliopistojen rakenteellinen uudistaminen uhkaa hidastua,
ellei niille osoiteta riittävää rahoitusta. Toisaalta uudistuksen on yksiselitteisesti kannustettava työkykyisiä
hankkimaan lisätuloja. Ravi nosti yhdeksi kiireellisyysjärjestyksen kriteeriksi liikenneturvallisuuden.
Esimerkkitapaukseksi hän otti
kokousmaakunnasta hankalasti kierrettävissä olevat Kuopion
Kallansillat, joiden toimintahäiriöt voivat pahimmillaan vaarantaa
ihmishenkiä.
Kuopion pohjoispuolella vilkkaalla viitostiellä sijaitsevat
ikäloput nostosillat jumiutuvat
tämän tästä ja katkaisevat maaja vesiliikenteen pitkiksi toveiksi.
Noin 70?80 miljoonaa maksavan
siltaremontin viivästymisestä on
kasvamassa kiusallinen taakka
valtion rahasäkkiä vahtivalle
maakunnan omalle ministerille
Kataiselle.
Pääministeri Matti Vanhanen
(kesk.) haluaa nykyhallituksen
linjausten saavan tukea myös tulevissa eduskuntavaaleissa. Alueen vihkii presidentti Martti Ahtisaari.
Unescon maailmanperintökomitea hyväksyi Merenkurkun
saariston maailmanperintölistalle
viime vuoden heinäkuussa. X1250 näytönohjain
. Tämä on
tarpeen, jos verotusta ylipäätään
halutaan laskea.
Katainen kertoi valtiovarainministeriössä laskeskellun, että jos
ansiotason nousu olisi viiden prosentin luokkaa, tuloverotuksen pitäminen pelkästään nykyisellään
veisi 1,7 miljardia. Joka viides vastaaja
oli kokenut sitä viiden viime vuoden aikana. Mukana
integroitu webbikamera sekä viimeisin langaton tekniikka.
TYHJENNYSMYYNTI!!
Salossa VPK-talolla, Asemakatu 3
VAIN KESKIVIIKKONA 29.8. Suomi toteudu.
Vanhanen piti myös Suomen
kontolle tulevaa ilmastohaastetta
niin valtavana, että siinä tarvitaan sekä keppiä että porkkanaa.
Käyttöön on otettava valtion ohjausta, budjettiavustuksia, sääntöjä
ja verokeinoja.
Keskustan sisällä ei olla täysin
tyytyväisiä ajatukseen, että sekä
sähkön että polttoaineiden verotusta nostetaan kertarysäyksellä.
Joissakin puheenvuoroissa toivottiin, että budjettiriihessä sovittaisiin jaksotuksesta riittävän
pitkälle ajalle.
Myös kaavailut dieselin veron
korottamisesta bensiiniveroa
enemmän ovat herättäneet nurinaa. 15.4. tulostus 12 sivua / min
84,90
99,-
???????????????????
1
LÄHTI
Nyt hurja NYT
LAATUA
varaston HALVALLA!!
USEIDEN ERI KOTIMAISTEN
VAIN VALMISTAJIEN SOHVANOPEASTI POIS,
PÄIVÄ KALUSTOJA
JOPA ALLE VALMISTUSHINNAN!!
HP Color Laserjet 1600 värilasertulostin
TravelMate 7520
Vakuuttavaa jälkeä kotiin tai toimistoon!
Mustavalko- ja väritulostusnopeus jopa 8 s/min, 264 MHz:n prosessori,
16 Mt:n muisti, 250 arkin vakiosyöttökapasiteetti
Upea 17. Se on
ensimmäinen maailmanperintöluetteloon hyväksytty luontokohde Suomesta.
Juhlallisuudet aloitetaan ensi
viikon lauantaina juhlaseminaarilla Vaasassa. Dieselillä pääsee pitemmälle kuin bensiinillä.
Poliitikkojen
näpit irti palkoista
Ryhmän kokouksessa Vanhaselta irtosi myös varoituksen sana poliitikkojen puuttumisesta
palkkoihin. Työryhmä voisi
hänen mielestään ajoittaa esityksensä niin, että se voitaisiin tuoda
hallituksen ensi kevään kehysriiheen.
Ravin mielestä tieosuuden toteuttaminen julkisen ja yksityisen rahan kumppanuudella niin
sanottuna elinkaarihankkeena
vapauttaisi valtion varoja muihin
väylähankkeisiin.
Liikenneministeri Anu Vehviläinen (kesk.) on suhtautunut
Ravin ehdotukseen nuivasti. CrystalBrite laajakuvanäyttö ja tehokas AMD Athlon 64 X2
Mobile tekniikka tarjoavat tehoa tämän päivän tarpeisiin. HP:n kautta aikojen halvin mustavalkolaser
sopii mainiosti sekä kotitoimistoon että henkilökohtaiseen käyttöön.
. elokuuta 2007
www.sss.fi
Lisäjakelun
määrä
n. AMD Turion X2 TK-53
(1.70GHz) prosessori
. 0400-560 584
Palkkaveron kevennysvara
sulamassa Kataisen käsiin
SSS?STT?Pekka Pohjolainen
Hallitusohjelmassa vaalikaudelle sovittu 1,1 miljardin euron
palkkaveron kevennysvara näyttää kuihtuvan olemattomiin ennen aikojaan.
Kokoomuksen puheenjohtaja
valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) antoi ymmärtää
maanantaina Iisalmessa kokoomuksen eduskuntaryhmän kesäkokouksessa, että kevennysvaraa on etsittävä lisää. DVD+-RW Dual Layer -asema
. Windows Vista Business
käyttöjärjestelmä
Benq 22. Naisista ongelmia oli huomannut 40 prosenttia, miehistä 26 prosenttia.
Joka kuudes katsoo itse joutuneensa henkisen väkivallan uhriksi kuluneen vuoden aikana. Tämä
on hänen mielestään tärkeää, jotta kaavailtu perusturvan uudistaminen voidaan viedä päätökseen.
Vanhanen arvioi maanantaina
Espoossa keskustan eduskuntaryhmän kesäkokouksessa, että
nykyinen hallitus pystyy yhdistämään turvan ja kannustavuuden.
Työssä ovat nyt puolueet, joilla on
hänen mukaansa sympatiaa perustulon erilaisille vivahteille ja
huoli kannustinloukoista.
Perusturvan uudistamista koskevat päätökset on Vanhasen mielestä tehtävä tällä vaalikaudella,
mutta erityisesti rahoittamista
riittää tulevallekin kaudelle.
? Seuraavissa eduskuntavaaleissa hallituksella on tärkeä tehtävä
saada uudistukselle ja sen vaatimalle loppurahoitukselle kansalaisten tuki, Vanhanen painotti.
Eduskuntaryhmässä kolmannelle kaudelle pyrkivän pääministerin sanat tulkittiin kannanotoksi
nykyisen hallituspohjan jatkon
puolesta.
Vanhanen nimesi perusturvaremontin hallituksensa kaikkein
haastavimmaksi uudistushankkeeksi. 5 ms vasteaika
. Yli
puolet kirkon toimihenkilöistä ilmoitti havainneensa henkistä väkivaltaa. Kunnissa heitä oli joka
kolmas. 2 X 1W kaiuttimet
. KLO 11-18
Toimme
rekkalastin
upeita
kotimaisia
sohvakalustoja
Rajoitettu erikoiserä
HP 6715s
MUHKEAAN
OLEILUUN
Joustoselällä
UPEITA VÄHÄNKÄYTETTYJÄ
SOHVAKALUSTOJA
KORKEATASOINEN
KALUSTO
VAATIVAAN
MAKUUN
TU
TEE TALE JA
RJOUS
!
739,-
189,-
Uusia malleja
myös vaativaan
!
makuun.
Saatavana nahkaja plyyshiverhoilulla.
TU
TEE TALE JA
RJOUS
. Jo käynnistyneet hankkeet
vaativat etenkin urakan alkuvaiheessa merkittäviä satsauksia.
Kaivattua rahasummaa hän ei
lähtenyt tarkemmin määrittelemään, mutta se on jossakin opetusministeriön pyytämän 50 miljoonan ja valtiovarainministeriön
tarjoaman 20 miljoonan välissä.
Ravi toisti myös ehdotuksensa
itäliikenteen E18-tiehankkeen
rahoituksen ottamisesta erillisen
työryhmän suojiin. (02) 77021 / ilmoitusmarkkinointi.
Irtonumero 1,35 . 9600 kpl
??????
???????
???????
???????????????
Lisäjakelu
Tenhola
Karjalohja
Pohja
Karjaa
Salon Seudun Sanomat jaetaan torstaina 6.9. 1024 Mt työmuisti
. Ainakin aikataulutuksesta sovittaneen loppuviikosta hallituksen budjettiriihessä.
Yliopistot vauhtiin
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
haluaa hallituksen budjettiriihestä lisärahaa yliopistoille
Tätä vuotta juhlitaan Agricola-vuotena.
Agricola kirjoitti ensimmäiset suomenkielellä julkaistut teokset, kaikkiaan yhdeksän
kirjaa. Hän
muotoilee, että Agricolan kanssa varmaankin pystyttäisiin puhumaan ihan hyvin (TS
31.12.2006).
Hankalampaa on kirjoitettu kieli, mutta
senkin sanoista on Häkkisen mukaan yhä
käytössä noin 60 prosenttia. kuin nykyään.
Vaikuttaisiko eri aikakausien ihmisten
kanssakäymiseen se, että ihmiset olivat niin
paljon pienempiä muutama sata vuotta sitten kuin nyt. Ooppera säästää. Tunteet ja järki sukkuloivat silloin yhtä vinhasti . Työväkeä pois, johtajia
lisää. ?Mopoilija
l. Narsistinen persoonallisuushäiriö tuntuu olevan yleinen. Empaattisuudesta viis. Käsittääkseni esim.
tieliikennelaki koskee kaikkia ikään katsomatta. ja päättömästi
. ?Myös hoitoalalla
l. Keskustelu onkin paikallaan. Monet paikannimet tulevat ajallisesti paljonkin kauempaa.
Sanasto on päivittynyt elämäntapamuutosten ja tekniikan edistymisen myötä, mutta
pysyvääkin sentään on paljon. Miksi eron sattuessa nainen saa aina
lapset. ?Tosi ystävä
l. elokuuta 2007
2
Päätoimittaja: Jarmo Vähäsilta
Toimituspäälliköt: Jarmo Lehto ja Virpi Lietzén
Agricolan juttusilla
PÄÄKIRJOITUS
Kauko Mäntylä
Ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon laadinta alkoi maanantaina Nato-selvityksellä. Hämeenlinna puolestaan Tampereen, ja
Salon seutu Turun ja niin edelleen.
Paras(-) hanke varmaankin olisi, että Suomessa olisi yksi lääni, maakunta ja kunta, ja
Jyväskylän yläpuolelta asukkaat pakkosiirrettäisiin etelään. Miten niin mopolla kyydittäminen ei ole sallittua. Mikä on, ettei Lasikujan jatkuvaan vesiongelmaan saada kuin tyhjiä lupauksia. Syntyperäisille salolaisille alennetut kunnallisverot
Monacon malliin. Viestin enimmäispituus on 160 merkkiä.
Viestin lopussa on oltava lähettäjän nimi tai nimimerkki.
Toimitus valikoi ja toimituksellisen tavan mukaisesti käsittelee julkaistavat
tekstiviestit.
Tekstiviestin hinta on operaattorin tekstiviestistä perimä maksu.. Mielipide
Tiistaina 28. Se olisi
mahdollistanut tasapainoisemman ja
myös ympäristönäkökulmat paremmin huomioivan kokonaisuuden.?
ILTA-SANOMAT sanoo, että ammattityövoiman puute heijastuu
monta kautta suomalaiseen yhteiskuntaan.
?Kun yritykset ryhtyvät paikkaamaan työvoimapulaansa ostamalla
korkeammilla palkoilla ammattiosaajia kilpailijoiltaan, tuloksena on inflaatiopaineita kohottava työvoimakustannusten nousu, joka pitemmän päälle
välittyy myös tuotteiden hintoihin ja
heikentää suomalaisyritysten vientikilpailukykyä.?
Lehdet luki Kauko Mäntylä.
Kirjoita lyhyesti. Mutta osaakohan joku muu kertoa?
?Väärin
l. ?Kaikuu
l. Ylen uutisten
haastattelema Nato-ryhmän jäsen, alivaltiosihteeri Teija Tiilikainen sanoi sunnuntaina, että kun tämän keskeisen liittoutumisasian hyvät ja huonot puolet on syksyn mittaan selvitetty,
varsinaisen selonteon muut osiot järjestyvät loogisesti paikoilleen.
On mahdollista, että Nato-selvitys julkaistaan sen valmistuttua. ?Ylpeyttä ilmeeseen
l. Julkisuuteen
valuneiden tietojen mukaan valtiovarainministeriö on kaavaillut suurinta
korotusta dieselveroon, mikä nostaisi
etenkin kaupan ja kuljetusalan yritysten kustannuksia. Neljä vuottakin odottaneet
l. Asumisen ja hygienian taso kai
nyrpistyttäisi, ja puoskarillekin uskaltaisi
Kokoomus selittelee
UUTISPÄIVÄ DEMARI toteaa,
että kokoomus on aloittanut selittelyn siitä, mikseivät puolueen
vaalilupaukset hoitoalojen tasaarvotuposta toteudukaan.
?Eli kokoomus antoi kyllä vaalilupauksia ja ylsi niillä vaalivoittoon, mutta
voi voi sentään, kun ei mahda vajaa
puoli vuotta vaalien jälkeen enää mitään.
Selittelyketjun ensimmäinen osa
kertoo sen, miksi hallitus ei laittanut
tikkua ristiin tulopoliittisen kokonaisratkaisun puolesta. Kirjoita mieluimmin nimellä,
mutta nimimerkilläkin voit kirjoittaa.
Toimituksen tietoon on tekstareita lukuun ottamatta annettava kaikissa tapauksissa kirjoittajan nimi ja puhelintai sähköpostiyhteystiedot.
energiaverotuksesta. Tätä mieltä ovat ainakin ne, joiden mielestä nyt tarvitaan
Nato-jäsenyydestä kansalaiskeskustelua. ?Ltn/kurssi 98
l. Vain
ajoittainen suolan puute kenties teki hiukan
vivahde-eroa, eikä sekään mansikoihin.
Vatsa vaikuttaa paljon ajatteluun.
Ihmisen ajattelukapasiteetti ei ole nyt lainkaan sen suurempi kuin vuosituhansien takaisella kivikaudella. Muistettakoon silti, että hallitus ei julkistamispäätöstä
ole vielä tehnyt.
Vaikka Nato-jäsenyydestä paljon puhutaan, tällä vaalikaudella sitä ei toteuteta. Sellainen selvitys ei ole pätevä, ellei se sisällä lähtökohtinaan seuraavia seikkoja:
Suomen suhteet Venäjään pitäisi kaikilla
valtiollisen vuorovaikutuksen tasoilla saada
samanlaisiksi kuin ne ovat Ruotsiin.
Nykyinen Venäjä poikkeaa edeltäjästään
Neuvostoliitosta ratkaisevasti niin, että myös
Venäjään voidaan saada samanlaiset suhteet
kuin Ruotsiin.
Kun Ruotsin-suhteiden kaltaiset suhteet
Venäjään on luotu, on Suomella vahvoja taloudellisia intressejä ja investointeja Venäjällä,
joiden uhanalaiseksi asettaminen mistään
syystä on kyseenalaista Suomen taloudellisen
vakauden kannalta.
LEHTO
Sen enempää Suomen historia idän suunnassa kuin kaukaisen Yhdysvaltojen intressit
eivät voi olla pätevä nykyrealismiin perustuva
lähtökohta Naton tarpeellisuuden arvioimiselle, koska Venäjä on edeltäjäänsä nähden
aivan toisenlainen toimija sekä taloudellisesti
että poliittisesti.
Skandinavian alueesta mukaanlukien Venäjä pitää saada keskinäisen luottamuksen ja
rauhanomaisen vuorovaikutuksen alue, jolla
on vakauttavaa rauhanomaista vaikutusta
koko Euroopan suhteen, eikä sitä kehityskulkua pidä uhata minkäänlaisilla ulkovalloista
pohjoismaiden alueelle pyrkiytyvillä sotilaallisilla liittoutumisilla.
Norjan, Ruotsin, Suomen ja Venäjän välillä pitää soveltaa turvallisuuspoliittista ker-
rospukeutumisen ideaa . Tällöin Ruotsin ja Norjan etu
on puolustaa Suomea tarpeen vaatiessa, ja
sen tietäessään Venäjän ei ole järkevää uhata
Suomea tietäen samalla, ettei mikään pohjoismaiden ulkoinen taho uhkaa sitä.
Siis turvallisuuspoliittinen kerrospukeutuminen koetaan Venäjälläkin tällöin turvallisuutta luovaksi asiaksi. Ongelma haittaa elämää, vuokrat ennallaan.
?Shampoo päässä töihin
l. Voi pohtia ja kysellä
vapaammin.
Tuntuu vaikealta samastua Agricolan aikalaisten maailmaan. On helppo hehkutella loistavilla tilastoilla, kun vain kirjattu hoitotyö
on sitä oikeaa työtä ja teettää se muilla. Aioin katsoa Osakan maratonin. Surkuhupaisa seurata kuumia kisoja,
kun meidän turistiurheilujohtajat eivät pysty huolehtimaan kisaajiemme nestetasapainosta. Siellä se romahdutti sardellinkalastuksen viidessä vuodessa. Minkälainen on opettajille öykkäröivien
vanhempien kotikasvatus. Pääministeri Matti Vanhanen arvioi pari viikkoa sitten, että Nato-selvitys
tuskin tuo uutta.
Ei yllätystä
Hallitus käynnisti elokuun puolivälissä ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon laadinnan. Kiitos esittäytymisestä Salossa.
Voisitteko edes upseereille opettaa tahdissa
marssimista. Me tupurilaiset haluamme asiallisen
selvityksen katujen asfaltointiaikataulusta.
. Tämä työ toteutetaan selonteon pohjaksi. Suomen armeijan marssi oli masentavaa
katseltavaa, veltto askel, kumara asento,
synkkä ilme. Sen kautta on muun
muassa selvinnyt, että Agricolan kirjakielen
juuret ovat aika syvällä Turun murteessa.
KOLUMNI
Mutta ilman etymologisia taitoja on oikeastaan mukavampi olla. Mutta matkatilin numero on! ?Kuka voi mennä
l. ?Kiva digidigi
l. Maneetin
saapumista Itämerelle on pelätty jo jonkin aikaa.
Laji on hyvin hankala tulokas, joka on tehnyt pahaa jälkeä
Mustallamerellä. Maanantaina työ alkoi selontekoon liittyvän erillisen Nato-selvityksen startilla.
Selonteko on kymmenen vuoden aikana noussut keskeisimmäksi ulkopolitiikan linjausvälineeksi. Sydän lyö
suomalaisilla edelleen, vaikka Agricola sen
kirjoittikin sydhen.
Oudointa on miettiä, millainen oli vallitseva ajatusmaailma.
***
Kirjailija Markku Envall on arvioinut, että
nykypäivän kristitty ja ateisti ovat uskonnolliselta ajattelultaan lähempänä toisiaan
kuin nykypäivän kristitty ja ensimmäisten
vuosisatojen kristitty.
Jännä väite, mutta uskonnonhistorian
kautta perusteltu. Taksikuskien on ymmärrettävä jo pikkuhiljaa, että se seudun monopoliasema ei
todellakaan ole ikuinen. Söi sekä poikaset että niiden ruoan.
Vaarallinen laji siis muutenkin sairastavalle Itämerelle.
mennä vasta, kun olisi jo pää kainalossa.
Ruotsalaisen historioitsijan Peter Englundin mukaan nykyihmisen on vaikea ymmärtää esimerkiksi sitä, että 1600-luvun ihmisen
todellisuudessa vaikuttivat niin voimakkaasti metsän henget. Suomalaiset kotiin Afganistanista. Väite antaa miettimisen
aihetta uskonnollisesti puhdasoppisille, jotka
edustavat muuttumatonta ja erehtymätöntä
oppiaan.
Toisaalta tiedetään, että liha, leipä ja
pikkumansikat maistuvat ihmisen suussa
samalta nyt kuin satoja vuosia sitten. Sen avulla Suomi asemoi ja päivittää itsensä maailmanpolitiikan kulloisissakin nykykuviossa.
Työ tehdään virkamiesvoimin presidentin ja hallituksen poliittisessa ohjauksessa. Minä,
minä, minä, ja kaikki muut väärässä! ?Mölö
Kirjoittajan mukaan Suomen turvallisuuspolitiikkaa rakennettaessa on huomattava, että Venäjä on taloudellisesti ja poliittisesti aivan toisenlainen
toimija kuin edeltäjänsä. Toisaalta teksteissä on kohtia, jotka eivät aukea edes Agricolaan perehtyneille tutkijoille.
***
Mistä tiedeihmiset päättelevät, että ymmärtäisimme Agricolan kanssa toistemme
suomea. Kolme viikkoa olen odottanut ystävän
yhteydenottoa. Jota korostaa ja vahvistaa taloudellinen, kulttuurinen ja sosiaalinen vuorovaikutus pohjoismaiden ja Venäjän
välillä.
Nämä seikat tekevät Suomen Natoon liittymisen väistämättä tarpeettomaksi.
Jussi Vaarala
Somerniemi
VÄLIHUUTO
Suuruuden
ekonomiaa
?Suuruuden ekonomian tavoittelussa ei ole
loppua näkyvissä. Ehkä 1500-lukulaisen
puheesta tosiaan saisi tolkkua, vaikka mahdollista lienee sekin, että hänen puheensa
paljossa kuulostaisi joltakin suomen sukulaiskieleltä.
Harvat osasivat sulkakynällä kirjoittaa,
mutta sen, mitä kirjoitettiin, pystyy nyt hyvin lukemaan. Niiden perusteella tiedetään, että
hänen luomaansa kirjakieltä on vaikeanpuoleista lukea.
?Lue sijs hyue lapsi teste, Alcu oppi ilman
este, Nijte muista Elemes aina.?
En osannut vastata miekkosen kysymykseen.
Paimiolainen suomen kielen professori Kaisa Häkkinen tietää paremmin. Kyllä oli Vrockissa mukavaa! Teinit
kaljateltassa, maa kurassa, myyjä väitti
varkaaksi, järkkärit yli-innokkaita. Kielihän muuttuu nopeasti.
Oletan, että taikasana on etymologia, sanojen alkuperän selvitys. PorPr. Hienoa varusmiehet, upea perjantai Salossa. Tätä minä en kerta kaikkiaan ymmärrä. Muutaman kilometrin alusta näin, sitten vain pelkkää ei signaalia. Salon kirjaston ja uimahallin käyttöoikeus ainoastaan perussalolaisille. ?Katselija
l. En ymmärrä päättäjiä, jotka vaativat
keskiolueen lisää vettä. Kiitos Salon hiusyrittäjien ja yrittäjänaisten järjestämästä toritapahtumasta.
?Lean ihailija takarivistä
l. ?Ferrari
l. Yllätyksiä odottava joutuu mitä todennäköisimmin pettymään. Myös ympäristönäkökulmasta mallia on kyseenalaistettu.
Herää kysymys, miksei polttoaineiden verokohtelua ja autoverouudistusta voitu ratkaista yhtä aikaa. ?Pyörtyvät minuutin suorituksesta
l. Lopuksi eduskunta käsittelee ja hyväksyy
selonteon. Kokoomusministerien Ilkka Kanervan ja Jyri Häkämiehen aktiivinen kesäinen esilläolo asiassa ei tilannetta muuta.
Uutta on tähän mennessä lähinnä se, että hallitus päätti aikaistaa aikataulua hieman. Sakotettu mamma. Tämä ratkaisu on kirjoitettu hallitusohjelmaan. Hoitoala on nykyään alempipalkkaisten
käskyttämistä. eli mitä enemmän
turvallisuuspoliittisia kerrostumia, sitä lämpimämpi olla. Tuskin.
Vaikea silti on sisäistää ajatusta, että jos
pitäisi Suomesta tehdä lähtöä hakkapeliitaksi 30-vuotiseen sotaan, pitäisi mahtua niin
lyhkäiseen haarniskaan kuin hakkapeliittapäällikkö Torsten Stålhandsken käyttämä.
Haarniskan näkee Turun tuomiokirkossa.
Kulkupelinä olisi 1600-luvun hevonen, hädin tuskin nykyponin kokoinen.
Ajattelen, että kaikkein vaikeinta on samastua uuden ajan alkupuolen kulttuuriin:
yhteisön moraaliin, tapoihin sekä silloiseen
tietoon maailmasta, sen elävistä olioista ja
työvälineistä. Selonteko on määrä antaa eduskunnalle ensi vuoden aikana. Kuvassa rekkajonoa Vaalimaan raja-asemalle vievällä tiellä.
Turvallisuuspolitiikan kerrosvaatetus
Muista Lehdistä
Uskon, että yksi yhteinen puheenaihe suomeksi löytyisi, tapaisinpa yllättäen Salon
iltatorilla sitten Mikael Agricolan tai jonkun
suomenniemeläisen Mikaelin vuodelta 2457.
Aloittaisin säästä.
Lemmint pidhe.
TEKSTARIT
TÄTÄ mieltä
Vaaramaneetti
Merentutkimusalus Aranda lähtee Itämerelle tutkimaan amerikankampamaneettien käyttäytymistä.
Asia kuulostaa vähäpätöiseltä, mutta sitä se ei ole. ?Yksikin uhri on liikaa
040-7711?777 Tekstarit-palstalle otetaan vastaan matkapuhelimella
lähetettyjä tekstiviestejä. Opiskeluaikana opin, että
1500-luvun käsiala muistuttaa yllättävän
paljon nykyistä, kun taas sata vuotta nuorempaa käsialaa on hyvin työlästä lukea.
Mitä täällä kirjoitettiin, käytännössä kaikki
se kirjoitettiin ruotsiksi.
Yhteisiä sanoja olisi kyllä. Näin kuntarakenne tiivistyisi, palvelut halpenisivat ja paranisivat,
hallinto tulisi edulliseksi, ja kuntayhtymät
jäisivät historiaan.
Tätä odotellessa meidän on edelleen kehitettävä seudun palveluita yhteiseltä pohjalta.
Olemme selvässä nousukiidossa; työttömyys
on vähentynyt, asukasmäärä ja työpaikat lisääntyneet.?
Harri Kaunisto
Forssan Lehdessä
l. Lain mukaan mopolla
saa kyydittää, kunhan mopo on rekisteröity
kaksipaikkaiseksi. ?Kimppakyyti
l. Pörssikurssien heilunta
tuo uutta tunnelmaa, lehti sanoo.
?Kovin vääntö budjettiriihessä syntynee ennakkokohun perusteella
KERRO KANTASI
Kirjoita Tätä mieltä -palstalle mielipiteesi. Tältä pohjalta eletään yleensä pitkälti seuraavaan
vaalikauteen.
Selonteon merkitystä korostaa osaltaan se, että sen työstämiseen on viime kerroilla otettu myös oppositio. Tämä on hyvä tapa.
Selonteon sävelet on tälläkin kertaa pitkälti kirjoitettu etukäteen. ?Viime
vuonna Venetsialaiset paljon paremmat
l. Sitä on nyt jo liikaa.
Kokeile joskus itse, niin tiedät, mistä puhut.
?Ei haittoja
l. Forssan seutu pelkää jäävänsä Salon ja Hämeenlinnan seudun jalkoihin. Ärsyttää. Uutuus on myös työn vetäjä, alivaltiosihteeri Esko Hamilo.
Aiempaa perusteellisempi Nato-selvitys tehdään ulkoministeriössä. Metsä suorastaan kuhisi
näitä olentoja, joiden tiedettiin pystyvän vaikuttamaan ihmisten elämään.
Kristinuskon opit ja vanhaa perua olevat
jumalolennot elivät ritirinnan ihmisten mielissä.
***
Suomen suhdetta Natoon aletaan selvittää
huippuvirkamiesten toimesta. Työnantajien
tahto sopimustoiminnan hajoamisesta
toteutui, kun hallituksella ei ollut linjaa tupon ajamiseksi.
Kuntapuolen palkkaratkaisujen sysääminen yksin osapuolille on härski
ratkaisu hallitukselta, joka on luvannut korvata naisalojen ylimääräisiä
palkankorotuksia kunnille.?
KAUPPALEHTI arvioi, että loppuviikon budjettiriihestä voi tulla
kiinnostavampi näytelmä kuin on
luultu. Saan varmaan odottaa loppuikäni. ?Siksi
l. Toimitus valikoi, käsittelee, otsikoi ja tarvittaessa lyhentää
julkaistavat tekstit.
Sähköpostiosoite: sss.mielipide@sss.fi
Postiosoite: SSS/mielipide,
PL 117, 24101 Salo
Mielipidesivun tuottaja:
Risto Knuuttila, (02)7702 340
Kirjoittaja on Salon Seudun
Sanomien erikoistoimittaja.
***
kauko.mantyla@sss.fi
Lehtikuva/Heikki Saukkomaa
l. Kutsu juhliin: ei lahjoja, ei kukkia. Pääministeri Matti Vanhanen totesi Nato-selvitystä esitellessään, ettei hän usko sen mitään uutta tuovan.
Kun lisäksi tiedetään presidentti Tarja Halosen varauksellisuus jäsenyyteen, mitään yllätystä ei ole odotettavissa.
Muuan miekkonen kysyi, ymmärtäisinkö
Mikael Agricolan suomenkielistä puhetta, jos
pääsisin hänen kanssaan juttelemaan.
Agricolan kuolemasta on kulunut 450 vuotta
Sen mukaan ehdotukseen ei sisälly
kaikkien merkittävien luontodirektiivin perusteella suojeltavien luontotyyppien ja lajien
tarkkailua.
Salolla, Halikolla ja Perttelillä on lupa ottaa vettä Someron Kalattomannotkosta ja
Sää:
Sää:
Viileämpää
Viileämpää
+10
+10
Kiikalan Kaskistonnummelta 3 900 kuutiota
vuorokaudessa. Työn alla on säiliön hitsaus koulun maalausosaston tarpeisiin.
Seudun kesäteattereissa
noin 18 300 kävijää
Sisustusyrittäjä Pasi Paakkonen:
Sisustuskauppa rakentaa
hurjaa ylikapasiteettia
SSS?Mari Areva
Sami Kilpiö
SSS?Mikko Nurmisto
Pasi Paakkonen arvelee huonekalu- ja sisustuskaupassa olevan odotettavissa yrityskauppoja. Kesänäytelmä esitettiin tänä
vuonna yhdeksässä seudun harrastajateatterissa. Oppituntien lisäksi
Peltonen suoritti näyttökokeita ja teki
etätehtäviä oman päivätyönsä lisäksi.. Vedenottamot sijaitsevat Natura-alueella.
Vedenotosta kirjelmöi EU:hun muun muassa Someron ympäristölautakunta. Ketjujen hallussa on
noin 60 prosenttia alan kaupasta.
? Huonekalu- ja sisustuskaupassa rakennetaan
parhaillaan hurjasti liikaa ylikapasiteettia, sanoo
salolaisen Ylhäisten Sisustustehtaan yrittäjä Pasi
Paakkonen.
Vaikka ala onkin ollut viime vuosina kasvussa,
uutta liikepinta-alaa rakennetaan Paakkosen mukaan suhteettoman paljon myynnin kasvuun nähden.
? Pahimmassa tapauksessa tämä johtaa siihen,
että asiakkaat saavat huonompaa palvelua, kun
kustannuksista ruvetaan tinkimään. Viime kesänä näytelmiä esitettiin kymmenen.
Seudun suosituimpana teatterina jatkaa
Paimion kesäteatteri, jossa Paksun Kertun
balladin näki noin 5 300 katsojaa. Vaskiolla ja Kiikalassa puolestaan selvittiin sateetta jokaisessa esityksessä.
Sivu 10
23 vuotta Kukonkallion vanhainkodissa työskennellyt salolainen 61-vuotias
Terttu Peltonen valmistui maanantaina laitoshuoltajaksi kahden vuoden
uurastuksen jälkeen. Sitä vastoin kulttuuri- ja luonnontieteiden
aloilta aloituspaikkoja olisi liiton
mukaan vähennettävä.
. Laadittua luonnosta tarkkailuohjelmaksi EU pitää puutteellisena. Kiikalan
Kipinät puolestaan rikkoi katsojaennätyksensä jo toisena kesänä peräkkäin. Kulttuuripuolelle esitämme vastaavasti
viidentoista aloituspaikan vähentämistä ensi vuonna, kertoo Salon
seudun ammattiopiston rehtori
Harri Havanko.
Salon seudun ammattiopiston
aloituspaikkojen kokonaiskiintiö
nousee ensi vuonna 1 490:stä 1 500:
aan.
Varsinais-Suomen liitto on jo ehtityt vaatia opetusministeriölle antamassaan kannanotossa, että muun
muassa tekniikan, liikenteen sekä
sosiaali- ja terveysalojen ammattikoulutusta on lisättävä. Esimerkiksi Suomusjärvellä
yksi esitys jouduttiin sateen takia kokonaan
peruttamaan. elokuuta 2007
Heinähäkki koki
kovia Salossa
Rusin lista
esille oikeudessa
Karjalainen pettyi hurjatasoisessa kilpailussa
UUTISET 6
UUTISET 7
URHEILU 11
EU vaatii lisätietoa Salon
seudun vedenoton käsittelystä
?Näyttää siltä, että arvioinnissa on puutteita?
SSS?Päivi Malin-Perho
Salon, Halikon ja Perttelin vedenotto Someron ja Kiikalan harjualueilta menee Euroopan
komission käsittelyyn. 8 Salo p. 7 311 622
Tiistaina 28. Työt eivät rakennusalalta lopu, tuumii LVI-alaa Salon seudun ammattiopistossa opiskeleva Tomas Vikman. Peltonen mietti
koulunpenkille palaamista pitkään,
sillä opiskelun ja työn yhdistäminen
askarrutti.
Peltonen toteaa kuitenkin nauttineensa joka hetkestä.
? En ole katunut kertaakaan, että lähdin opiskelemaan, Peltonen painottaa.
Opiskeluista jääneen tyhjiön Peltonen
kertoo paikkaavansa ATK-kurssilla.
? Sain jouluna lahjaksi tietokoneen,
jonka käytön haluan nyt oppia paremmin, hän sanoo.
Sivu 4
Minna Määttänen
Sauvo harkitsee
vuokratalojensa myymistä
SSS?Lilli Jokela
Sauvo harkitsee kunnan vuokratalojen
myymistä. SALON SEUDUN SANOMAT
Koululainen, opiskelija,
näetkö hyvin?
Yksilöllisyys,
muodikkuus,
laatu,
palvelu.
Katrineholmink. Tshaikan mukaan murhan
tilaaja on Venäjän ulkopuolella.
Murhasta epäiltyjen joukossa on palveluksessa olevia ja eläkkeelle siirtyneitä sisäministeriön ja turvallisuuspalvelu
FSB:n viranomaisia. Kipinöiden
Oprin näki noin 1 200 katsojaa.
Epävakaisuus kiusasi monien kesäteattereiden esityskausia. Murhasta on pidätettynä kymmenen ihmistä.
Sivu 9
Nina Tikkinen
kiekkoilee
Yhdysvalloissa
SSS?Mikko Rantala
SSS?Annina Vainio
Salon seudun ammattiopisto on
lisäämässä aloituspaikkoja rakennus- ja metallialoilla ensi vuonna.
. Aloituspaikkoja on selkeästi liian vähän usealla alalla verrattuna
työelämän tarpeisiin. Olemme esittämässä ensi vuoden opiskelijakiintiöihin rakennuspuolelle kahtakymmentä uutta
opiskelupaikkaa ja metallipuolelle
kymmentä uutta paikkaa. Entisen näkkileipätehtaan omistava kiinteistöyhtiö hakee lupaa ottaa liiketilaksi
kiinteistön noin tuhannen neliön ullakkokerros.
Sivu 8
Salon seudun kesäteatterien näytelmistä
nautti tänä kesänä noin 18 300 katsojaa.
Teatterikäyntejä oli hieman viimekesäistä
vähemmän. Tunnelmat olivat aika sekavat, kun
tajusin oikeasti lähteväni ulkomaille.
Unelma oli toteutumassa, mutta toisaalta rakastin Oulun Kärpissä pelaamista, pohtii viime vuodet Oulussa asunut Tikkinen.
Aikaisemmin salolaisista naiskiekkoilijoista Yhdysvalloissa on pelannut
maalivahti Anna-Kaisa Piiroinen.
Sivu 14
Laitoshuoltajaksi
kahden vuoden
uurastuksella
SSS?Katri Henttonen
. Tällä hetkellä ketjujen välillä on käynnissä kilpavarustelu. Komissio
rekisteröi saamansa kirjeet viralliseksi kanteluksi.
Sivu 5
Salon seudun ammattiopisto on lisäämässä
rakennus- ja metallialan opiskelupaikkoja
Sami Kilpiö
?Työt eivät
rakennusalalta lopu?
Takasivu
Anna
Takasivu
Politkovskajan
murhassa
pidätyksiä
STT?Reuters?AFP?DPA
MOSKOVA?Toimittaja Anna Politkovskajan murhan takana on tshetsheenien johtama rikollisjoukko, sanoo
Venäjän valtakunnansyyttäjä Juri
Tshaika. Nuoren naisen pitkäaikainen haave on ollut
pelata toisella mantereella yliopistosarjassa.
. Varsinkin
metalli- ja rakennusaloilla on kova
tarve uusista työntekijöistä. Paljon muuta
tingittävää ei ole kuin henkilöstökustannuksia.
Alan kauppaneliöt ovat hurjassa kasvussa Salonkin seudulla.
Ylhäisten Sisustustehdas aikoo itsekin lisätä
myyntineliöitään. Kunta omistaa noin sata rivitaloja kerrostaloasuntoa Sauvon keskustassa.
Kunta aikoo myös korottaa taksojaan, kunnallistekniikan liittymismaksujaan ja tonttihintojaan.
Toimenpiteet ovat osa talouden vakauttamissuunnitelmaa vuosille 2008?2010.
Sauvon kunnalla on kattamatonta alijäämää noin 705 000 euroa. Sosiaali- ja terveysaloilla erityisesti lähihoitajien tarve kasvaa jatkuvasti,
Havanko listaa.
Hänen mielestään ammatillisen
koulutuksen suosio on ollut viime
vuosina selkeästi kasvussa.
Sivu 5
Lasien valmistus jopa 1 päivässä
Salolaislähtöinen naiskiekkoilija Nina
Tikkinen on ottanut jääkiekkourallaan
uuden askeleen.
Tikkinen matkusti elokuun puolessa välissä Pohjois-Amerikkaan, jossa
maajoukkuelaituri aikoo kiekkoilla ja
opiskella seuraavat neljä vuotta. Vakauttamissuunnitelman tavoitteena on kuroa alijäämä umpeen.
Sivu 6
Salolaisesta 61-vuotiaasta Terttu Peltosesta tuli laitoshuoltaja kahden vuoden
koulutyön jälkeen. EU pyytää Suomen
viranomaisilta lisätietoa vedenottoasian käsittelystä.
? Alustavan arviointimme perusteella näyttää siltä, että ennen vesiluvan antamista teetetyissä arvioinneissa on puutteita, todetaan
Euroopan komission rikkomisasioiden yksikönpäällikön allekirjoittamassa lausunnossa.
Lausunnon mukaan vedenotolla saattaa olla
merkittäviä vaikutuksia alueen koskemattomuuteen.
Myönnetyn vesiluvan mukaan vedenoton
vaikutuksia on tarkkailtava
Kaksi havaintoa harvinaisesta linnusta vuoden sisään on
erikoista. Komission
rikkomisasioiden yksikönpäällikön lausunnossa viitataan näihin
seikkoihin lieventävinä toimenpiteinä, joiden tarkoituksena on
minimoida tai kokonaan poistaa
hankkeen kielteinen vaikutus.
? Lieventävistä toimenpiteistä
huolimatta näyttää sekä arvioinnissa että tarkkailuohjelmassa
olevan puutteita. ITS: Identiteetti, perinteet ja itsemääräämisoikeus
. NI: Sitoutumattomat
. Vikman kävi ensin
lukion ja päätyi sen jälkeen opiskelemaan käytännön ammattia
Saloon, koska lähempää vastaavaa koulutusta ei löytynyt.
. Valtiovallan toimin ei saisi kuitenkaan
lisätä yritysten verokuormaa.
SSS
Tomas Vikman on harkinnut
oman yrityksen perustamista
LVI-alalle. Kaukaisimmat harrastajat saapuivat
Perniöön Helsingistä, Turusta ja
Tampereelta.
Vielä maanantaiaamunakin
paikalla odotti kymmeniä lintuharrastajia jopa Alavudelta saakka, mutta silloin naarasteeren
kokoinen lintu ei enää näyttäytynyt.
Pikkutrappi (Tetrax tetrax) on Suomessa hyvin harvinainen, kurkien
sukuun kuuluva lintu.
Demareiden
Feldt-Ranta
moittii Vanhasta
ylimielisyydestä
SDP:n puoluesihteeri Maarit Feldt-Ranta pitää pääministeri Matti Vanhasen
puheita ylimielisinä.
? Vanhasen lausunnot vaikuttavat erityisen oudoilta,
kun hallituksella ei ole mitään
näyttöjä toimintakyvystään.
Hallitus on vasta sorvaamassa ensimmäistä budjettiaan ja
pääministeri hehkuttaa jo porvariyhteistyön jatkoa, FeldtRanta sanoo.
Hän arvostelee myös hallituksen tapaa lähteä liikkeelle
sosiaaliturvan uudistamisessa. Joskus ammattikoulu oli niin
sanottu kakkosvaihtoehto lukiolle, mutta nykyään jo prosentitkin
osoittavat, että tilanne on muuttunut.
Ammatillisiin perusopintoihin
hyväksyttiin Varsinais-Suomessa
tänä vuonna 76 prosenttia hakijoista. Näin kauaskatseinen hanke pitää ehdottomasti tehdä
laajassa parlamentaarisessa
yhteistyössä. UEN: Unioni kansakuntien Euroopan puolesta
Harvinainen pikkutrappi tavattiin Perniössä
SSS?Annina Vainio
Kymmenet lintuharrastajat kokoontuivat sunnuntai-iltana Perniön Sauruun katsomaan harvinaista pikkutrappia.
5
Lintuharrastajat kokivat sunnuntaina jännittäviä hetkiä, kun
Perniössä nähtiin harvinainen
lintu.
Havainnon pikkutrappi-nimisestä lintulajista teki sunnuntaiiltana perniöläinen lintuharrastaja Juhani Karhumäki. Insinööriopinnoistakin tulee
varmasti mielenkiintoisempia,
kun on käytännön pohjaa alasta,
Vikman sanoo.
Hän on päässyt alan töihin jo
opiskeluaikanaan.
. Tänä kesänä harvinaisia lajeja on muutenkin eksynyt
paljon Suomeen. ALDE: Euroopan liberaalidemokraattien liiton ryhmä
. Se on ajankohtaista vasta, kun työkokemusta on
kertynyt riittävästi.
Euroopan komissio
ottaa Natura-alueen
vedenoton syyniinsä
Merkkikepit hämmentävät
SSS?Päivi Malin-Perho
Salon, Halikon ja Perttelin
saama vedenottolupa menee Euroopan komission puitavaksi.
Vesiasiasta kirjelmöivät aikoinaan EU:n suuntaan Someron
kaupungin ympäristölautakunta,
Someron vesiensuojeluyhdistys,
Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiiri, Halkjärven yhteisalueen
osakaskunta sekä somerolainen
Kalle Alhoranta. Alexander Stubb kok./EPP/ED
. Myös lukioissa opiskelevat
valitsevat entistä enemmän ammattipaketteja oppilaitoksestamme, Havanko kertoo.
Salon seudun ammattioppilaitoksen opiskelijahaku on tältä
syksyltä loppunut, mutta muutamia yksittäisiä hajapaikkoja on
vielä jäljellä usealla alalla.
Salon seudun ammattioppilaitoksesta kerrotaan, että mikäli
tänä syksynä mielii vielä opiskelemaan ammattia, yhteyttä on
otettava pikaisesti.
Kiinnostus
käytännön työhön
toi ylioppilaan
ammattiopistoon
Lohjalainen Tomas Vikman
valmistuu kaksivuotisesta LVIasentajan ammattikoulutuksesta
ensi keväänä. Esko Seppänen vas./GUE/NGL
. Ville Itälä kok./EPP/ED
. Tämä ei sulje mitään vaihtoehtoja pois. puuttuvat kokonaan ehdotuksesta, vaikka tämä luontotyyppi sisältyy luontodirektiiviin
ensisijaisesti suojeltavana.
Myös Someron ympäristölautakunta on arvostellut esitettyä
tarkkailuohjelmaa puutteelliseksi. Uutiset
Tiistaina 28. Samuli Pohjamo kesk./ALDE
. Kirjelmien
perusteella komissio on päätynyt
asian selvittämiseen.
Komissiolla on mahdollisuus
selvitysten perusteella nostaa
kanne EU-tuomioistuimessa, mikäli se epäilee Suomen rikkoneen
EU-säädöksiä. Vaihtelua on
vuosittain, mikä saattaa johtua
tuulista, Nurmi toteaa.
Hän kuvailee Perniön löytöä
upeaksi.
. Halusin itselleni myös käytännön ammatin, koska käytännön tekeminen kiinnostaa minua,
Vikman kertoo.
Hän harkitsi lukion jälkeen
SÄHKEET
myös suoraan ammattikorkeakouluun menemistä, mutta päätti jättää vaihtoehdon harkitsemisen tulevaisuuteen.
. Reino Paasilinna sd./PSE
. Kesäisin olen työskennellyt
Lohjalla ja pääkaupunkiseudulla
LVI-alalla. Nykyinen puhdistamo on samansuuruinen,
mutta se ei täytä puhdistusmääräyksiä.
Uusi puhdistamo valmistuu
syksyllä 2008.
SSS?Lilli Jokela
Varsinais-Suomessa on vaikeampi
päästä ammattiopistoon kuin lukioon
SSS?Mikko Rantala
Salon Seudun ammattiopiston
rehtori Harri Havankon mielestä ammatillisen koulutuksen
suosio on ollut viime vuosina selkeästi kasvussa.
. Mepit
saivat myös kuulla kesäisen Darfur-raportin ja ensimmäisen varsinaisen työpäivän aikana mepit
paneutuivat vielä unionin naapurimaiden ihmisoikeustilanteisiin.
Esimerkkeinä käsiteltiin Jordaniaa ja Azebaidzania.
Tänään EU:n perusoikeusvirasto esittelee raportin rasismin ja
muukalaisvihan vastaisista toimista.
Loppuviikko on varattu lähinnä
poliittisten ryhmien kokouksille.
Niissä valmistaudutaan syyskuun
ensimmäiseen europarlamentin
täysistuntoon, joka on ensi viikolla.
TIETONURKKA
EUROPARLAMENTISSA 785 EDUSTAJAA 27 MAASTA
SUOMALAISIA 14
. Anneli Jäätteenmäki kesk./ALDE
. Suuri osa alan työntekijöistä
alkaa olla suurista ikäluokista,
joten pian on paljon työpaikkoja täytettävänä. Satu Hassi vihr./Greens/Verts/ALE
. Muut ovat olleet naaraspukuisia. Syy
hallituksen kapea-alaiseen
valmisteluun on nyt kuitenkin
käynyt ilmiselviksi: Hanke on
porvarihallituksen jatkoa sementoiva projekti.
SSS
Traktori paloi
Somerolla
Traktori paloi korjauskelvottomaksi Somerolla maanantaina.
Palo havaittiin Häntälässä
Murronkulmantiellä sijaitsevalla maatilalla noin klo 11.30.
Traktori syttyi palamaan viljasiilon ja puisen peräkärryn
lähellä.
Palo ei kuitenkaan ehtinyt levitä laajemmalle, sillä ripeästi
toiminut maatilan isäntä sai
rajattua palon vaahtosammuttimilla ennen palokunnan paikalle saapumista. Riitta Myller sd./PSE
. Hallituspuolueiden ulkopuolelta mukaan ovat pääsemässä vain työmarkkinajärjestöt. PSE: Euroopan parlamentin sosiaalidemokraattinen
ryhmä
. Aluetta koskevat siten
huomattavasti tiukemmat määräykset kuin maa-aineslain mukaan
Naturaan otettuja alueita, joilla
rajoitukset liittyvät maa-ainesten
ottoon.
Europarlamentaarikot ovat
aloittaneet syyskautensa. IND/DEM: Itsenäisyys/demokratiaryhmä
. Kyseessä oli komea yksilö, eh-
kä jopa ensimmäinen pikkutrappi-uros, joka Suomessa on havaittu. Uudistukselle
on luotava kestävä pohja. Eija-Riitta Korhola kok./EPP/ED
. Tätä voidaan pitää kymmenentenä virallisena havaintona
pikkutrapista (Tetrax tetrax) Suomessa, kertoo pitkän linjan perniöläinen lintuharrastaja Jukka
Nurmi.
Varsinais-Suomessa ensimmäinen todennäköinen havainto tehtiin vuonna 1868, jolloin taiteilija
Magnus von Wright ampui linnun Piikkiössä.
Viimeksi pikkutrappi on havaittu Ahvenanmaalla tänä keväänä.
Tämä on Nurmen mukaan hyvin
poikkeuksellista.
. Henrik Lax r./ALDE
. Piia-Noora Kauppi kok./EPP/ED
. Myös henkilövahingoilta vältyttiin.
Palon epäillään saaneen alkunsa traktorin sähkölaitteiden oikosulusta.
SSS-Annina Vainio. EPP/ED: Euroopan kansanpuolueen (kristillisdemokraatit) ja Euroopan demokraattien ryhmä
. Myös lehtien
työpaikkailmoitukset LVI-alalta
ovat selvästi lisääntyneet, Vikman sanoo.
Keskustan
yrittäjät eivät
korottaisi
dieselveroja
Keskustan yrittäjät kehottavat valtiovarainministeri
Jyrki Kataista (kok.) harkitsemaan dieselveron korotuksia
uudelleen. Tarkkailuohjelma on parhaillaan Lounais-Suomen ympäristökeskuksen käsittelyssä. Verts/ALE: Vihreät/Euroopan vapaa allianssi -ryhmä
. Se puolestaan johtaa
rahtien ja joukkoliikenteen
taksojen nousuun. elokuuta 2007
sss.toimitus@sss.fi
Tomas Vikman
hitsasi lukion
ja ammattikoulutuksen
yhteen
Sami Kilpiö
KOTIKUNTA
Taalintehtaan
puhdistamolle
etsitään
aliurakoitsijoita
Dragsfjärdin Taalintehtaan uuden
jätevedenpuhdistamon rakennustyöt
Dragsfjärd alkavat syys-lokakuussa.
Puhdistamon rakentava Presco Pomiltek Oy etsii parhaillaan
aliurakoitsijoita rakentamaan
laitosta.
Nykyisen jätevedenpuhdistamon viereen nousee uusi laitos,
joka puhdistaa noin 4 000 hengen jätevedet. Kalle Alhoranta huomauttaa, että luontoon laitettujen
merkkien perusteella osa runkolinjan kepeistä on perustetun
luonnonsuojelualueen sisällä.
Seppo Kotiranta ympäristökeskuksesta sanoo, että keskus on
edellyttänyt erityisesti Kalattomannotkon linjakeppien merkitsemistä erittäin tarkasti. Yrittäjät varoittavat
hinnannousujen kierteestä.
? Keskustan yrittäjien mielestä polttoaineveron korottaminen dieselin osalta kohdistuu pääasiassa hyötyliikenteeseen. GUE/NGL: Euroopan yhtyneen vasemmiston konfederaatioryhmä/Pohjoismaiden vihreä vasemmisto
. Valmistumisen
jälkeen on mahdollista siirtyä
työelämään tai jatkaa opintoja
ammattikorkeakoulussa, Vikman
sanoo.
Hän huomauttaa, että lukion
antamasta yleissivistyksestä ja
kielten opinnoista on joka tapauksessa hyötyä.
. Tämä oli oikea lintumiehen
juhlahetki, Nurmi hehkuttaa.
Tieto harvinaisen siivekkään
havaitsemisesta kiiri nopeasti
lintuharrastajien keskuudessa.
Paikalle saapui sunnuntaina jopa
200?300 innokasta todistamaan
harvinaista havaintoa. Lukion vastaava prosentti
on 92,5.
Havankon mukaan yksi syy
ammattikoulutuksen suosioon on
se, että sen voi suorittaa nykyään
rinnakkain ylioppilastutkinnon
kanssa.
. Oppositiopuolueet ja
sosiaalisten järjestöjen osaaminen on jätetty uudistuksen
ulkopuolelle.
. Tämä asia
aiheutti jo alkukesästä suurta
hämmennystä ja kävin itse paikalla varmistamassa, että linjaus
on oikein merkitty.
? Putkilinjaus kulkee alueen
pohjoisosassa, jonne ei luonnonsuojelualuetta ole perustettu, Kotiranta sanoo.
Kalattomannotko on otettu
Naturaan luonnonsuojelulain perusteella. Kotirannan mukaan keppejä ei ole
perustetun luonnonsuojelualueen
sisällä.
? Sinne ei saa suojelumääräysten perusteella mennä. Europoliittiseen syksyyn startataan valiokuntien ja poliittisten ryhmien
kokouksilla, jotka käynnistyivät
eilen.
Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta
pureskeli heti kättelyssä esityksiä
Euroopan kulttuurikaupungeiksi
vuodeksi 2011. Siellä on saneerauskuntoisia taloja niin paljon, että
töitä riittää vuosiksi eteenpäin.
Vikman on kiinnittänyt huomiota myös edessä häämöttävään
työvoimapulaan.
. Puutteiden takia on mahdollista, että menettely ja asiakirjojen sisältö ei täysin
vastaa luontodirektiivin vaatimuksia.
Vedenoton vaikutusten arviointiin laadittu tarkkailuohjelma saa
kritiikkiä puutteellisuudesta.
Näyttää esimerkiksi siltä, että
vaikutukset lajityyppiin ?puustoiset suot. Hallintotieteiden
tohtori Leila Suvantola Joensuun yliopistosta huomauttaa,
että vedenoton aloittamista ei EU
voi suoraan kieltää, kun lupapäätös on lainvoimainen.
? Jos komissio nostaa kanteen
ja tuomioistuin antaa tuomion,
kohdistuu se Suomen valtioon.
Tällöin Suomen viranomaisten on
ryhdyttävä toimenpiteisiin rikkomuksen vuoksi, Suvantola toteaa.
Tarkkailuohjelma
puutteellinen
Salon, Halikon ja Perttelin vesilupa muotoutui pitkän käsittelyn
aikana siten, että ottolupa pieneni 3 900 kuutioon vuorokaudessa, lupa on määräaikainen
ja vedenoton vaikutuksia ympäristöön tulee seurata. Suomen Turku on
Suomen ehdokas kisaan. Ylitarkastaja Seppo Kotiranta sanoo,
että keskus tulee esittämään ohjelmaan tarkennuksia.
Kepeistä
hämminkiä
Vedenottoalueen kepeillä merkityt tulevat putkilinjat ovat herättäneet Somerolla hämmennystä.
Kalattomannotkossa on yksityisten maille perustettu luonnonsuojelualue, jolla on kielletty esimerkiksi ojien kaivaminen ja polkujen
rakentaminen sekä kaikenlainen
muu maa- ja kallioperän vahinJarmo Markkanen
Mepit palaavat syystöihin
Brysseliin ja Strasbourgiin
SSS?Hia Sjöblom
goittaminen. Lintu
oli ilmeisesti eksynyt Suomeen,
sillä kurkilintujen lahkoon kuuluvaa lajia tavataan normaalisti
Etelä-Euroopassa ja Keski-Aasiassa.
. Kohoavat
kustannukset lisäävät inflaatiota, joka osaltaan luo lisää
korotuspainetta.
Suomen Keskustan yrittäjäasiain neuvottelukunnan
työvaliokunnan mielestä verotuksella on syytä yrittää hillitä
energian kulutusta. . Hannu Takkula kesk./ALDE
. Lasse Lehtinen sd./PSE
. Kyösti Virrankoski kesk./ALDE
PARLAMENTIN POLIITTISET RYHMÄT:
Eija Seppälä (sd.) huomautti, että Jaakola
äänesti sopimuksen hyväksymisen puolesta. Somero ei halunnut lyödä kantaa lukkoon Salon seudun
kuntaliitoksen takia.
Jouko Elo ja Matti Härkönen
(kok.) olisivat halunneet vastaukseen jonkinlaisen neuvotteluaikataulun. Valtuuston puheenjohtaja
Mauri Salo (kesk.) totesi, että
neuvottelut tulevan Salon suuntaan aloitetaan heti, kun on neuvotteluosapuoli.
Härkönen korosti, että valtuuston on syksyn aikana käytävä
lävitse se, mitä neuvotteluissa
asetetaan tavoitteeksi. Odotamme ensin arviota siitä,
kuinka suuria lavan vauriota ovat
ja kuinka paljon korjaus tulisi
maksamaan. Hän
ei saanut kuitenkaan kannatusta.
Neuvotteluille
aikataulu
Valtuusto hyväksyi valtioneuvostolle annettavan vastauksen
kunta- ja palvelurakenneuudistukseen. Myös Seppälä piti
huonona sitä, etteivät pienet puolueet saaneet enempää paikkoja.
Soile Nurminen (vas.) oli loukkaantunut siitä, ettei kaikkia
ryhmiä otettu huomioon. Heinähäkki jäi ojaan vilkasliikenteiselle
paikalle, josta kaupunki nouti
sen pois maanantaina keskipäivällä.
Vaurioiden suuruutta
tutkitaan
Heinähäkki koki rytäkässä vaurioita. Aina aikaisemmin
ylikunnallisista paikoista on käyty laajemmat poliittiset neuvottelut.
Samalla kaupunginhallituksen
aiemmin hyväksymästä lausunnosta poistettiin kohta, jonka mukaan seudun poliittiset voimasuhteet on otettu huomioon järjestelytoimikunnan kokoonpanossa
niin hyvin kuin mahdollista.
Lausuntoon tehtyjen muutosten
takana olivat SDP, vasemmisto-
liitto, kristilliset ja vihreät äänin
22?21. Ympäristöpalvelun henkilökunta on tehnyt
pistokokeita aluekeräyspisteille
ja etsinyt roskien joukosta tunnistetietoja väärinkäyttäjistä.
Päänvaivaa ovat aiheuttaneet
myös kierrätysjätepisteet, jotka
on tarkoitettu yksityistalouksien
käyttöön.
Avoinna ma-pe klo 8.30-16.30,
ilmoitustilavaraukset ja valmiit
aineistot seuraavan päivän
lehteen viimeistään klo 14.00.
Puhelin (vaihde) (02) 770 21
Telefax (02) 770 2222
Sähköposti:
sss.ilmoitukset@sss.fi
Verkko-osoite:
www.sss.fi/ilmoitukset
Viikkomarkkinat
Puhelin 0600-91700
Puhelun hinta 2,98 ?/min +pvm
(sis. Ongelmia ei paluumatkallakaan ollut ennen kohtalokasta paikkaa,
jossa lava irtosi kuorma-auton
perästä.
. On avoinna, paljonko hinnat
nousevat. Liitosselvitysten tulos ratkaisee, miten palveluja aletaan tulevaisuudessa järjestää. Toivon, että tämä asia
otetaan huomioon, Elo sanoi.
Erkki Noki (sd.) katsoi, että
alustan tulo lisää jalkavikoja ja
esitti avustuksen epäämistä. karkasi ojaan Salossa
Sami Kilpiö
Kulttuuritoimisto pohtii,
korjataanko vaurioita
kärsinyt lava
SSS?Annina Vainio
Salon kaupungin siirrettävä,
heinähäkkinä tunnettu esiintymislava koki kovia maanantaiaamuna Salossa.
Lavaa oltiin palauttamassa
Muurlasta takaisin Salon keskusvarastoon, kun Salon lukion
kohdalla lava yllättäen irtosi sitä
kuljettaneen kuorma-auton perästä.
. elokuuta 2007
6
?Heinähäkki. Tämä
on ensimmäinen kerta, kun tällainen haveri sattuu lavaa kuljettaessa, harmittelee Iltanen.
Lava pysyi irtoamisen jälkeen
omalla kaistallaan eikä muille
tiellä liikkujille aiheutunut vahinkoa runsaasta työmatkaliikenteestä huolimatta. Lavaa on vuokrattu muutaman kerran kesässä, toteaa toimistonhoitaja Päivi Kallio kult-
Salon kaupungin heinähäkkinä tunnettu siirrettävä esiintymislava karkasi ojaan maanantaina-aamuna Salon lukion kohdalla Alhaisissa.
klo 6.00-16.00
Viikonl. Sekajäteastia on tarkoitettu lähinnä
loma-asukkaille, joilla ei ole sopimusperusteista jätteenkuljetusta.
Paimion kaupungin ympäristöpalveluihin on tullut kesän aikana lukuisia valituksia siivottomisJAKELUTIEDUSTELUT
- Salon alueen varhaisjakelut:
Suomen Posti Oy, PL 4711,
Salo. Someron kaupunginvaltuusto myönsi jäähalliyhtiölle 30 000 euron avustuksen 38 0000 maksavan alustan
hankintaan.
Someron kaupunginjohtaja Leo
Haltsonen korosti, että alustan
avulla Someron on mahdollisuus
nousta rullakiekon keskukseksi,
samalla jäähallille saadaan entistä enemmän käyttöä. Talo ei
kuitenkaan palanut korjauskelvottomaksi.
Paloa oli sammuttamassa yksiköitä Salosta, Somerolta, Kiikalasta, Suomusjärveltä ja Perttelistä.
. 22% alv)
? Kartonkijätettä tulee joihinkin
pisteisiin niin valtavasti, että on
syytä olettaa yritysten tuovan jätteitään väärään paikkaan, sanoo
Paimion ympäristönsuojelusihteeri Sinikka Koponen-Laiho.
Väärinkäytöksistä narahtaneille lähtee selvityspyynnön lisäksi
lasku jätteiden käsittelystä.
PALVELUPISTE
Avoinna ma-pe klo 8.15-16.30
Vilhonkatu 11-13, 24100 Salo
Puhelin (02) 770 2220
Telefax (02) 770 2211
TILAUKSET OSOITTEEN MUUTOKSET
770 2626
ma-pe 8.15-16.30
PAINOPAIKKA:
Turun Sanomien lehtipaino
ISSN 0782-5404
Turku 2007. Tapaturman sattuessa lavaa oltiin palauttamassa Muurlan 600-vuotisjuhlilta, jonne se oli
vuokrattu rocktapahtumaa varten.
tuuritoimistosta.
Tänä kesänä heinähäkki on
päässyt pois varastoympäristöstä sekä Logliftin kesäjuhliin että
Muurlan 600-vuotisjuhliin, jossa
se toimi rocktapahtuman esiintymislavana.
Viime kesänä lava otettiin
hyötykäyttöön Salo-Jukolassa,
suuressa suunnistustapahtumassa.
Monet tahot ovat huomanneet,
että heinähäkki on itse asiassa
ihan kelpo lava.
. Alijäämää pyritään kuromaan umpeen hillitsemällä menojen kasvu kolmeen prosenttiin.
Tavoitteeseen pääsemiseksi
kunta on laatinut talouden vakauttamissuunnitelman vuosille
2008-2010.
. Niiden suuruutta Iltanen
ei osaa vielä arvioida.
. Kukaan ei loukkaantunut tulipalossa, mutta
asuinrakennus kärsi palossa
huomattavia vahinkoja. Moni asia
on avoinna ja odottaa liitospäätöstä, toteaa Allén.
Tulipalo
roihusi
maatilalla
Kiikalassa
SSS
Noin 200 neliön kokoinen maatilan päärakennus syttyi tuleen
Kiikalassa Satakoskentiellä
eilen illalla. Allénin mukaan Sauvon on lisättävä
entisestään palveluyhteistyötä
naapurikuntien kanssa.
Suunnitteilla on muun muassa
yhteisen rakennusvalvontatoimen perustaminen naapureiden
kanssa.
Sauvon, Paimion, Piikkiön ja
Kaarinan yhteinen kuntaliitosselvitys on parhaillaan käynnissä.
Valtuustot päättävät vielä tämän
vuoden puolella, liittyvätkö neljä
kuntaa yhteen.
. Sen mukaan Somero järjestää tulevaisuudessa perusterveydenhuollon yhteistyössä Salon
kaupungin tai Forssan seudun
Puhelin iltaisin
- uutistoimitus
770 21, 770 2314
- urheilu 770 2309
ALUETOIMITUS
Somero, Kiiruuntie 1,
Puhelin (02) 7488 633
TILAUKSET OSOITTEEN MUUTOKSET
Puhelin (02) 770 2626
Telefax (02) 770 2211
sss.tilaajapalvelu@sss.fi
kanssa. Eläkepäiville lava saateltiin
virallisesti syksyllä vuonna 2004,
kun Salon tori sai uuden, kiinteän
esiintymislavan.
- Postin varhaisjakelupäivystys
Puhelin: 0200 72822 (mpm/pvm)
Ark. Sauvon kunnallisveroprosentti on nyt 19,5.
Allén odottaa, että kunnan toimintatuotot kehittyvät myönteisesti, sillä kuntaan rakennetaan
ahkerasti. Järjestelytoimikunnan valinta on hiertänyt etenkin SDP:
tä ja pieniä puolueita, koska ne
ovat toimikunnassa aliedustettuja vuoden 2004 vaalitulokseen
nähden.
Toimikunnassa paikkoja oli jaossa yhteensä 27, joista kymmenen meni keskustalle, yhdeksän
kokoomukselle, seitsemän SDP:
lle ja yksi vihreille. Kunta omistaa noin
sata rivitalo- ja kerrostaloasuntoa pääosin Sauvon keskustassa.
Kunta selvittää ensi vuoden aikana edellytyksiä asunnoista luopumiselle. Uutiset
Tiistaina 28. Lava oli kytketty paksujen
pulttien kanssa kiinni aisastoon.
Sokkanaulat olivat tuntemattomasta syystä irronneet, jolloin
pultit pääsivät tärinässä liikkumaan. Poliisi puuttuu syyskuun ajan
kaikkiin ylinopeuksiin Helsingin
ja Hangon välisellä valtatiellä.
Poliisi haluaa selvittää, miten
nollatoleranssi vaikuttaa ajonopeuksiin ja onnettomuuksiin.
Jätepisteiden väärinkäytöstä narahtavat
saavat laskun ja selvityspyynnön
SSS?Lilli Jokela
Sekajätteen aluekeräyspisteiden väärinkäytöstä narahtaneille asukkaille on lähtenyt toista
kymmentä selvityspyyntöä kesän
aikana Paimion, Sauvon ja Piikkiön alueella.
Etenkin Paimion SukselantielJAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS
183,00 ?
93,00 ?
47,00 ?
Ei enää luvassa
veronkorotuksia
1984. Hänen
mielestään kuntajakoselvittäjä
Arto Kosken mainostama taitava yhdistyminen lähti murenemaan päätöksen myötä.
Timo Jaakola (kd.) pohti, että
yhdistymissopimuksen teksti oli
liian väljä tältä osin. 020 452 6725
Avoinna ma-pe klo 6.30- 8.30
la-su klo 6.30-10.00
lä sijaitsevaa aluekeräyspistettä
ovat käyttäneet asukkaat, joilla ei
ole oikeutta käyttää pistettä. Riskiksi
Haltsonen nosti uuden lajin arvaamattomuuden sen suhteen,
miten harrastajamäärä kehittyy.
Kristillisdemokraattien Silja
Kulmala katsoi, että rullakiekon
pelimahdollisuuksien parantaminen on yksi keino ehkäistä ennalta nuorten päihteiden käyttöä.
Kulmala korosti, että moni jääkiekkoa harrastava pelaa kesäisin
rullakiekkoa, joten siinä mielessä
laji ei ole herkästi kuihtuva.
SDP:n Jouko Elo oli sivistyslautakunnan puheenjohtajana
huolissaan koulujen mahdollisuuksista käyttää jäähallia.
? Jos jää sulatetaan jo maaliskuun puolivälissä rullakiekkoa
varten, katoaa kouluilta mahdollisuus käyttää hallia juuri silloin,
kun liikuntamahdollisuudet ovat
huonoimmat eli maalis-huhti-
SALON SEUDUN SANOMAT
Sanomalehtien Liiton jäsen
LT-LEVIKKI 22.154 kpl
(LT-levikki 2006)
SSS sähköposti:
sss.toimitus@sss.fi
JULKAISIJA
Salon Seudun Sanomat Oy
Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
7-päiväinen sanomalehti
Puhelin: (02) 770 21 (vaihde)
TOIMITUS
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna: ma-pe klo 9.00-21.30,
la klo 14.00-21.30,
su klo 14.00-21.30
Telefax (02) 770 2300
Puhelin (02) 770 21 (vaihde)
kuussa. Tavoite on kova, sillä olemme
tehneet jo paljon talouden tervehdyttämiseksi, mutta menolisäys
on ollut enemmän kuin kolme
prosenttia, huomauttaa Allén.
Sauvo on muun muassa korottanut veroprosenttia kolmena viime
vuonna. Uusia rakennuslupia
on myönnetty reilusti yli 60 kahden viime vuoden aikana. Hänestä tuntui, että vasemmistoliiton
äänestäjiä on aliarvioitu. Kuitenkin SDP sai
puolet Salon kuudesta paikasta.
Nummentalo mietti, että sopimuksessa olisi tietysti voinut olla
lueteltu se, montako paikkaa mistäkin puolueesta olisi pitänyt olla.
Se olisi kuitenkin aiheuttanut
omat ongelmansa.
Jorma Elovaara (sd.) korosti
haluavansa, että lääninhallitus
tutkii asian seudullisesti eikä Salon kaupungin osalta.
Kaisa Saarinen (vihr.) toivoi,
että uusi Salo toimii avoimesti.
Someron valtuusto antoi
rahat rullakiekon alustalle
SSS?Päivi Malin-Perho
Someron jäähalliin saadaan
rullakiekkoalusta. Erilaiset vaihtoehdot ja asuntojen myynnin talousvaikutukset
selviävät ensi vuonna. Tämän seurauksena vetoakseli irtosi ja lava päätyi ojaan,
kertaa Salon varikkopäällikkö
Pekka Iltanen aamun tapahtumia.
Heinähäkkiä kuljettaneen liikennöitsijän mukaan matka sujui
Muurlaan mennessä hyvin.
klo 6.00-12.00
- Lohjan ja Tammisaaren alueen
varhaisjakelut Suomen Posti Oyj:
Lohja
puh. 020 452 6723
Tammisaari puh. Sieltä sitä on voinut
lainata ja vuokrata.
Salon kulttuuritoimisto on hoitanut häkin vuokrausta ja lainaamista. Asuntojen
kohtalo on vielä täysin avoinna,
sanoo Allén.
1970-1990-luvuilla rakennetuista asunnoista aiheutuu vuosittain
miinusmerkkinen tulos kunnan
talouteen. Sauvon kunnanjohtaja
Seppo Allén pitää mahdollisena,
että asuntoja tarjotaan niissä asuville tai koko paketti myydään ulkopuoliselle.
. Muuttoliike Sauvoon on Allénin mukaan piristynyt.
. Hänen
mielestään yhdistymissopimuk-
seen olisi pitänyt kirjata, että
toimikunta muodostetaan edellisten kunnallisvaalien tuloksen
mukaan.
Juhani Nummentalo (kok.)
sanoi olevansa hämmästynyt siitä, että asiasta käydään keskustelua vain Salon hallituksessa ja
valtuustossa. Vihreiden lisäksi vasemmistoliitolle
olisi kuulunut yksi paikka.
?Taitava yhdistyminen
lähti murenemaan?
Risto Keto-oja (sd.) sanoi, et-
tei valtuustojen ja hallitusten
puheenjohtajilla ollut mitään
valtuutusta päättää paikkajaosta
järjestelytoimikunnassa. Vaalituloksen
mukaan SDP:n olisi pitänyt saada
yhdeksän paikkaa ja keskustan ja
kokoomuksen kahdeksan. Sitä ovat vuokranneet niin yritykset, yksityiset kuin yhteisöt-
kin, kertoo Kallio.
Kirjavia tunteita herättänyt
heinähäkki vedettiin Salon torille ensimmäistä kertaa keväällä
Salon valtuusto haluaa läänin Sauvo suunnittelee sadan
tutkivan järjestelytoimikunnan vuokra-asunnon myyntiä
SSS?Jarkko Turpeinen
Salon valtuusto huomauttaa
lausunnossaan lääninhallitukselle, että uutta kuntaa valmistelevan järjestelytoimikunnan
kokoonpanosta ei neuvoteltu puolueosastojen kesken, vaan siitä
sovittiin kuntien puheenjohtajien
palaverissa. Jos vauriot ovat kovin suuria,
lavan käytöstä saatetaan luopua,
toteaa Iltanen.
Päätöksen esiintymislavan
remontista tekee Salon kulttuuritoimi. Päätös lavan kohtalosta tehdään kustannusarvion
perusteella, toteaa Kallio.
Kiirettä ratkaisun tekemiseen
ei ole, sillä heinähäkille ei ole
merkitty yhtään tilausta loppuvuodelle.
Kiinnostus on
ollut vähäistä
Salon torilla parikymmentä
vuotta seissyt siirrettävä esiintymislava eli tuttavallisemmin
heinähäkki on viettänyt jo muutaman vuoden ajan leppoisia eläkepäiviä Salon kaupungin keskusvarastolla. Puhelin 0200-71000
Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
- Someron ja Koski tl:n alueen
varhaisjakelut: Suomen Posti Oy,
Joensuuntie 5, Somero.
Puhelin 0200-71000
Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
ILMOITUSOSASTO
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
ta sekajätepisteistä. Toimistonhoitaja Päivi
Kallio toteaa, ettei ratkaisua
ole odotettavissa kovin nopeasti.
. Harmillinen takaisku. Asunnoista luopuminen on osa Sauvon kunnan talouden vakauttamissuunnitelmaa
tuleville vuosille.
Vakauttamissuunnitelmassa mainitaan myös korotukset
taksoihin ja tonttihintoihin.
Sauvon valtuutetut hyväksyivät
suunnitelman maanantai-iltana
käyttämättä yhtäkään puheenvuoroa.
193,00 ?
104,00 ?
53,00 ?
22,00 ?
Tilaukset toimitetaan force majeure- (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden
viivästykset, yms.) varauksin.
Sauvon kunnalla on kattamatonta alijäämää noin 705 000
euroa. Anomuksia on tullut viime
vuosina jonkin verran ja niihin
kaikkiin on suostuttu.
. Hän nosti
esille muun muassa oman röntgenin ja laboratorion tulevaisuuden.
TILAUSHINNAT
1.12.2006 alkaen.
Jatkuva säästötilaus
12 kk:n maksuerä
6 kk:n maksuerä
3 kk:n maksuerä
Määräaikaistilaus
12 kk
6 kk
3 kk
1 kk
SSS-Lilli Jokela
Sauvon kunta harkitsee omistamiensa vuokra-asuntojen
myymistä. Rantolan uuden asuinalueen
tontit ovat myynnissä, ja Osmalahden uudet omakotitontit tulevat myyntiin todennäköisesti ensi
keväänä.
Vakauttamissuunnitelman
mukaan Osmalahden tontteihin
lätkäistään aiempaa kalliimpi
hintalappu.
. Neliöhinnat vaihtelevat
todennäköisesti 10 ja 45 euron välillä kuten Rantolassa.
Palveluyhteistyö
odottaa liitospäätöstä
Vuokratalojen myynti ja taksojen sekä tonttihintojen korottaminen eivät yksin riitä talouden
tunnuslukujen siistimiseen. Palokunta sai hälytyksen salaman aiheuttamasta
tulipalosta noin seitsemän aikaan illalla.
Päivystävän palomestarin
mukaan palo sai alkunsa talon
yläkerrasta
Tällöin ennakkoäänestys olisi 29.10.?2.11.
Turun hallinto-oikeus määräsi vaalit uusittavaksi, koska
yhden ehdokkaan nimen perässä oli sitoutumattomuudesta
kertova sit-merkintä, mikä on
vastoin kirkon vaalijärjestystä.
Neljä kuntaa yhdistyy
uudeksi Naantaliksi
SSS?STT
Naantalin kaupunki ja kolme
saaristokuntaa liittyvät yhteen.
Naantalin, Merimaskun, Rymättylän sekä Velkuan valtuustot
päättivät liittymisestä maanan-
SSS?STT
Sammatti ja Lohja yhdistyvät
vuoden 2009 alussa. Satakunnan verotoimistoon yhdistyvät
Kankaanpään, Kokemäen, Porin
ja Rauman verotoimistot. Hinnankorotuskaavailuja pidetään ristiriitaisina myös saaristolain kanssa,
sillä lain mukaan saarissakin
asuville ihmisille pyritään järjestämään peruspalvelut järjelliseen
hintaan.
ovat niin sanotut sopuvaalit, jossa
ehdolla olleet täyttävät valtuustopaikat.
. Uudet
maakunnalliset verotoimistot
aloittavat toimintansa 1.1.2008.
Yhdistämisellä pyritään yhtenäistämään ja tehostamaan veroviraston toimintaa.
LUOVUTTAMINEN ON
HELPOMPAA KUIN LUULETKAAN.
asioiden sihteerinä, Ahde (sd.)
kansanedustajana, Sorsa (sd.)
puoluesihteerinä ja Sundqvist
(sd.) kansanedustajana.
Ojenna kätesi.
Verenluovutus perjantaina 31.8. Tietysti tutkinnasta tietävien
joukko pyrittiin rajaamaan minimiin.
Supon rikosilmoituksia pääsee
katsomaan Moilasen mukaan 4?5
ihmistä.
Rusi vaatii valtiolta puolta mil-
joonaa euroa korvauksia. He kiinnittävät huomiota siihen, että
kiinteiden puhelinten ääressä on
paljon vanhuksia, joille edullinen
. Halutessasi pidemmän maksuajan,
maksat korot ja kulut sopimusehtojen mukaisesti. Hallinnollisella organisaatiomuutoksella ei ole vaikutusta asiakaspalveluun, joka
säilyy pääosin nykyisellään.
Myös Loimaan, Raision, Turun,
Turunmaan ja Uudenkaupungin
verotoimistot yhdistetään Varsinais-Suomen verotoimistoon.
Yhdistäminen toteutetaan siten,
että nykyiset verotoimistot lakkautetaan ja samalla perustetaan
uudet Varsinais-Suomen ja Satakunnan verotoimistot. edesmenneen Uuden Suomen päätoimittaja Pentti
Poukka
. Käyttöluoton
todellinen vuosikorko 1500 euron luotolle on 17,40% (03/07).
Laskelmassa on huomioitu 3,70 euron kuukausittainen
tilinhoitomaksu.. Toisaalla
hän kuitenkin sanoi virkavallalle, että hän ei ole kaikkia sataa
asiakirjaa voinut luovuttaa itäsaksalaisille.
. Kirjan koko nimi
on Vasemmalta ohi . Haluttiin irti siitä, että oli
vain joku epäilty, asianajaja
Zacharias Sundström sanoi.
. entinen pääministeri ja SDP:n
puheenjohtaja Kalevi Sorsa
. Rusia ja
hänen veljeään Jukkaa epäiltiin
törkeästä vakoilusta DDR:n hyväksi vuosina 1969?1976, mutta
jupakasta ei noussut syytteitä.
Rusin mukaan Supo aloitti häneen kohdistuneen vakoilututkinnan, koska se tulkitsi väärin Sta-
sin henkilö- ja operaatiokortteja.
Valtio ja Supo ovat taas kiistäneet
korttien painon. Ota virallinen henkilötodistus mukaasi.
YHULSDOYHOX ß / KDDVWH ß
AT!!
N
I
K
K
R
A
M
N
A
A
K
K
NYT ON ASIA AT VAIN KÄTEISELLÄ!!
ELOKUUSSA KAUPTEISOSTAJAN EDUT!!!!
JA ÄLYTTÖMÄT KÄ
ALE ALE
!
!
O
K
K
I
I
V
N
Maskun Salonttaa toimintansa VIIMEINE
kauppias lope
I
S
K
Ä
J
H
Y
T
A
V
!
!
I
T
A
N
T
Y
Y
A
M
N
U
A
U
P
S
P
O
L
E
K
I
I
L
O
K
KO
!
E
Ä
L
S
A
S
E
N
N
E
M
N
I
H
I
A
%
PERJANT
0
9
A
P
O
ÄN -30%, J
Ä
Ä
T
N
I
H
Ä
V
A
KAIKIST
!
a
s
n
a
h
a
t
n
a
a
t
n
i
h
n
LOPUT
siis mihi
Regency ryhmä.
Pöytä 150 x 97 cm
+ kuusi tuolia.
Laadukasta Keruing
kovapuuta.
689,-
tai-iltana.
Saaristokunnat sulautuvat
osaksi Naantalin kaupunkia vuoden 2009 alussa. klo 13?18 VPK:n
talolla, Salo. Uudet Käyttöluotto
asiakkaat eivät myöskään maksa korottomalta ajalta tilinhoitomaksua 3,70 euroa. Alueella asuu
vajaat 20 000 ihmistä.
Varsinaissuomalaisen saaristokaupungin nimi pysyy Naantalina.
Sammatti hyväksyi
liitoksen Lohjaan
43500,-
7
Myydään tarpeettomana
FORD TRANSIT vm. elokuuta 2007
Salon verotoimisto osaksi
Varsinais-Suomen
verotoimistoa
Moilanen: Supo ei vuotanut
Rusin vakoilututkintaa
Lehtikuva/Marja Airio
SSS?STT?Marjo Näkki
Suojelupoliisin apulaispäällikkö
Hannu Moilanen on varma, että
tieto suurlähettiläs Alpo Rusin
vakoiluepäilyistä ei vuotanut julkisuuteen Suposta.
Epäily tuli julkisuuteen ensi
kertaa syyskuussa 2002, kun Ylen
tv-uutiset kertoi Supon tutkivan
Rusin Stasi-yhteyksiä. Alkon entinen pääjohtaja,
SDP:n kansanedustajana
toiminut Pekka Kuusi
. Jos ehdokkaitta tulee alle 12,
asia palautuu Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituliin, joka
määräisi todennäköisesti uusintavaaleille uuden ajankohdan,
kertoo Kainulainen.
Mielenkiintoa seurakuntavaalien uusintaan laskee se, että
valittu valtuusto toimii enää ensi vuoden ajan, jos Salon seudun
seurakuntaliitos toteutuu.
Kainulaisen mukaan viimeisten
vaalien mukaan valittu seurakuntavaltuusto jatkaa työtään
normaalisti, kunnes uusintavaalit on käyty.
Seurakuntavaalit uusitaan 11.
marraskuuta, jos ehdokkaita on
tarpeeksi. Sen tosiseikaston perusteella,
mikä meillä oli käytettävissä, oli
selvää, että esitutkinta piti käynnistää, ja se piti saattaa loppuun
asti, Supoa parhaillaan johtava
toinen apulaispäällikkö Petri
Knape sanoi.
Stasin systeemi oli erittäin mo-
ja toimiva puhelinyhteys on tärkeä turvallisuustekijä.
Piirihallitus huomauttaa, että
niin kauan kuin palveluita ei kyetä takaamaan langattomassa verkossa varmuudella, ei lankaverkon käyttäjille pitäisi kohdentaa
korotettuja maksuja. Rusi sanoo, että
edustustolla on ollut omat suunnitelmat henkilöiden varalle ja
heille ?päällystakit?.
Listan tunnetuimpia henkilöitä ovat Paavo Lipponen, Matti Ahde ja Ulf Sundqvist sekä
edesmennyt Kalevi Sorsa.
Lipponen (sd.) toimi tuona aikana muun muassa kansainvälisten
Perttelissä jännitetään, riittääkö
seurakunnan uusintavaaleihin ehdokkaita
Virheellisellä menettelyllä valittu valtuusto jatkaa työtään toistaiseksi
SSS?Jorma Palovaara
Perttelin kirkkovaltuuston uusintavaalien ehdokasasettelu on
käynnissä, ja listat ehdokkaista
on jätettävä syyskuun 14. Lista on ei-kommunisteista.
Kommunistithan siellä lappasivat yhtä mittaa, Alpo Rusi totesi puhelimitse.
Istuntotauolla Rusin oikeusavustajat selittivät listan esittämisen tarkoitusta.
. Kamppailu
Suomen ulkopoliittisesta johtajuudesta rautaesiripun varjossa
1945?1990. Moilasta
kuultiin maanantaina Helsingin
käräjäoikeudessa, jossa jatkettiin
Rusin vahingonkorvauskanteen
käsittelyä.
Moilasen mukaan Supossa tutkittiin tietovuotoa, mutta syyllistä ei löytynyt. ?Pekka?
luovutti Saksaan tutkinnan mukaan sata asiakirjaa, joihin Rusin
veljeksillä oli Moilasen mukaan
virkojensa puolesta pääsy.
Knape sanoi, että Pekka oli
Suomessa Stasin ykköslähde ja
Pohjoismaidenkin mittakaavassa
merkittävä.
Vaikka luovutukset alkoivat
1969, ne kiihtyivät vuosina 1973?
1976. Ne kyettiin yhdistämään toisiinsa koodin XV/11/69
kanssa.
Moilanen kertoi, että koodiin
kyettiin liittämään vain Rusin
veljekset. Uutiset
Tiistaina 28. Tielaitoksen entinen pääjohtaja, keskustajavaikuttaja
Jouko Loikkanen
. Niiden mukaan
esitutkintakynnys ylittyi entiseen
Itä-Saksaan luovutettujen asiakirjojen suuren määrän ja laadun
sekä entisen Stasi-upseerin puhuttamisen perusteella.
Oikeudessa esitetyllä Rusin
listalla tunnettuja suomalaisia
SSS?STT
Suurlähettiläs Alpo Rusin
avustajat esittivät maanantaina
oikeudessa listan vallankäyttäjistä, jotka olisivat pitäneet
tiivistä yhteyttä entisen Itä-Saksan Helsingin edustustoon.
Avustajat väittävät, että listassa mainituilla 12 henkilöllä
olisi ollut ?jatkuva yhteys DDR:n
Helsingin edustuston virkailijoiden kanssa vuosina 1969?1977?.
Vakoilusta Rusi ei heitä syytä.
Listalla on mainittu useita
SDP:n nykyisiä ja entisiä vaikuttajia. Sammatin
kunnanvaltuusto hyväksyi maanantaina liittymisen Lohjaan.
Uudellamaalla sijaitseva Sam-
SSS
nimutkainen ja hajautettu. Stasia kiinnostavista henkilöistä kertovat F16-kortit ja operaatioista
kertovat F22-kortit oli sijoitettu
eri paikkoihin. SDP:n puoluetoimistossa
järjestöpäällikkönä työskennellyt Unto Niemi
. 2 tuotetta/as.
MAKSUAIKAA
KOLME KUUKAUTTA
Korot ja kulut
uusille ja vanhoille Käyttöluottoasiakkaille,
kysy lisää myyjiltämme
Ajalla 1.-31.8.2007 uudet Käyttöluotto asiakkaat saavat ostoilleen
korotonta maksuaikaa kolme kuukautta. SDP:n kansanedustaja, Veikkauksen entinen pääjohtaja
Matti Ahde
. Tämän prosessin aikana minä
tuijotin hyvin syvälle silmiin jokaista mahdollista kandidaattia,
ja kaiken tämän selvittelytyön
jälkeen olen täysin vakuuttunut,
että suojelupoliisista tämä vuoto
ei ole lähtöisin, vakoiluepäilyissä
tutkinnanjohtajana toiminut Moilanen sanoi.
Moilasen mukaan tieto Rusin
tutkinnasta oli Supon johtoryhmällä, tutkintaa tehneessä
vastavakoiluyksikössä sekä viestiteknisellä henkilöstöllä, joka
teki asiaan liittyviä tiedusteluja.
Lisäksi tutkinnasta tiesi Supon
Jyväskylän edustaja, sillä hän
järjesteli tapaamisia Jukka Rusin kanssa sekä Oulussa toiminut
Supon työntekijä, joka osallistui
RUSI-LISTAN NIMET
. presidentti Urho Kekkosen
poika, hallitusneuvos Matti
Kekkonen
. Listalta löytyy myös
keskustapiireistä tunnettuja
henkilöitä.
. Silloin herää kysymys, kuka
muu sitä on voinut toimittaa,
Knape tiivisti.
XV/11/69-koodilla suojattu operaatio päättyi vuonna 1977.
matti on selvästi pienempi kuin
liitoksen toinen osapuoli. Jukka Rusi aloitti vuoden
1973 alussa Metsäteollisuuden
keskusliiton palveluksessa. entinen pääministeri ja
SDP:n puheenjohtaja Paavo
Lipponen
. entinen pankinjohtaja, demaripoliitikko Ulf Sundqvist
. suurlähettiläs, SDP:n kansanedustajana toiminut Lars
Lindeman
. Minusta ei löytynyt mainintoja Stasin osa-arkistosta, ei
ulkoministeriön arkistosta, ei
mistään mitään, joka tarkoittaa
sitä, etten minä ole voinut olla
tekemisissä DDR:n edustuston
henkilökunnan kanssa muuta
kuin sattumalta satunnaiset
kaksi kertaa vuonna 1975, jolloin olin sairaana viikon verran
veljeni luona ja silloin siellä kävi
Grimm, Alpo Rusi sanoo.
DDR:n lähetystön Peter Grimm
oli Jukka Rusin kontakti.
Rusin mukaan edustustoon
?kutsuttiin poliittisia, ei kulttuurihenkilöitä?. 165 tkm
Detroit-kansituoli
pehmusteella.
Eukalyptus-puuta.
139,-
50,-
Viimeiset
Design rottinki
pöydät ja tuolit
35,-
Ei jälleenmyyjille! Max. Asiakirjaluovutukset teki koodinimi
Pekka, jolla oli Stasi-upseerin
mukaan yhteys Alpo Rusiin. 2001
Ajettu n. Kirja ei ole vielä ilmestynyt.
Rusin mukaan lista osoittaa ainakin sen, ettei hän ole pitänyt
yhteyttä edustuston kanssa.
. Alpo Rusin veli, Stasi-yhteydet tunnustanut Jukka Rusi
. Tosin ennakkoäänestysmahdollisuus järjestetään nyt vain
Perttelissä, koska muita seurakuntia ei voida tässä tilanteessa
velvoittaa järjestämään sitä.
Sopuvaalit
sopivalla
ehdokasmäärällä
Jos ehdokasluku on tusinasta
viiteentoista ehdokasta, vaalit
Saaristolaiset suuttuivat
TeliaSoneran
korotusaikeille
RKP pitää suunnitelmaa
eriarvoisuutta lisäävänä
SSS?Hia Sjöblom
Turunmaan RKP pitää TeliaSoneran suunnitelmia puhelinmaksujen korottamiseksi saaristossa
vastuuttomina. Moilanen viittasi
kuulemisessaan 35 vuotta kestäneeseen uraansa Supossa, minkä
aikana hän on oppinut tuntemaan
henkilöstön ?erittäin hyvin?.
. Uutispäivä Demarin erikoistoimittaja Seppo Halminen
Todistajana kuultava Suojelupoliisin osastopäällikkö Hannu Moilanen (vas.) menossa Alpo Rusi vastaan Valtio -oikeudenistuntoon maanantaina Helsingin käräjäoikeudessa. Supon apulaispäällikkö Petri Knape vastaa tiedotusvälineiden kysymyksiin kuulemisensa jälkeen.
Stasi-tutkintaan.
. Tämä aineisto, jota tässä on
väitetty syytä epäillä -kynnyksen ylittäneen, on kovin monen
muunkin hallussa ollut, Rusin
avustaja varatuomari Olli Santanen jatkoi.
Suojelupoliisin mukaan Rusin
veljeksiä oli syytä epäillä törkeästä vakoilusta muun muassa
asiakirjojen suuren määrän ja
niiden laadun takia.
Rusin nimilista perustuu arkistotietoihin, joita Rusi sanoo tutkineensa Vasemmalta ohi -kirjaansa varten. TeliaSonera on
vilautellut kiinteiden puhelinyhteyksien maksujen korotuksia
saaristoon ja haja-alueille.
RKP:n piiri pitää suunnitelmia
ihmisiä eriarvoistavana. Nyt jännitämme, riittääkö
ehdokkaiden ja seurakuntalaisten mielenkiinto uusintavaaleissa, toteaa seurakunnan
talouspäällikkö Seija Kainulainen.
Jos vaaleihin tulee enemmän
ehdokkaita kuin valtuustopaikko-
ja eli yli 15, vaalit pidetään normaaliin tapaan.
. Sammatissa asuu noin 1 200 ihmistä, Lohjalla on 37 500 asukasta.
Myös pinta-alaltaan Lohja on
Sammattia nelisen kertaa suurempi.
Salon verotoimisto yhdistyy
ensi vuoden alusta alkaen Varsinais-Suomen verotoimistoon.
Varsinais-Suomen verotoimiston
päätoimipaikka on Turussa, mutta Salossa sijaitsee jatkossa yksi
Varsinais-Suomen verotoimiston
toimipisteistä. Molemmilla oli Supon
mukaan pääsy asiakirjoihin, jotka päätyivät Stasille. päivään mennessä.
. Pikkuveli Alpo siirtyi ulkoministeriöön kuukautta myöhemmin.
Jukka Rusi otti poliisikuulusteluissa syytä asiakirjojen luovutuksesta itselleen
Naarmuuntuneiden
puhelinten korjaaminen menee
takuuseen.
SSS?STT
Rautaruukki ja
Wärtsilä sopivat
komponenteista
määrä kaksinkertaistuu ja toimitukset kasvavat myös Italiaan ja
Kiinaan.
Rautaruukki on Wärtsilän
moottorialustojen ja öljyaltaiden
päätoimittaja. Kauppa on ollut vauhdissa, mutta ylilyöntejä on alkanut
tapahtua ympäri Suomea, sanoo
salolaisen Ylhäisten Sisustustehtaan yrittäjä Pasi Paakkonen.
Paakkonen ennustaa tilanteen
tietävän jossain vaiheessa yritysjärjestelyjä.
. Muut. Myös
Finproon on tullut runsaasti etenkin
Romaniaa koskevia kyselyitä.
Suomen ja itäisen Keski-Euroopan maiden välistä kauppaa
edistävän yhdistyksen puheenjohtajan Antti Jokisen mukaan
Romaniaa tutkaillaan nyt tosissaan Kiinan vaihtoehtona.
Tuhannen
neliön laajennus
Ylhäisten Sisustustehdas on
toiminut vanhassa näkkileipätehtaassa kolmen vuoden ajan.
Myynti- ja näyttelytilaa liikkeessä on kolmisentuhatta neliötä.
Myymäläpinta-alaa halutaan
lisää.
Kiinteistö Oy Ylhäisten Leipätehdas hakee parhaillaan lupaa
ottaa liiketilaksi kiinteistön noin
tuhannen neliön ullakkokerros.
? Meillä on tuoteryhmiä, jotka
ovat olleet liian pienesti esillä.
Lisätila tulee tarpeeseen. Ja ne
ovat halpoja neliöitä, koska ovat
samassa rakennuksessa ja tällä
hetkellä varastokäytössä, Paakkonen sanoo.
Paakkosen mukaan suuret yksiköt vetävät nyt asiakkaita joka
alalla.
. Satama
OsakeInteract
päätti
prosenttia.
DJ
Stoxx Nordic 30
8637,90
-0,48
Sydney,
All Ordinaries -3,62
6184,90 miljoonaa
+1,61
Rahoitus
196,59
+0,17
+26,74
euroa
Vaihto
Frankfurt,
DAX
7479,25
-0,37
Tokio,
Nikkei
16301,39
+0,32
Biotekniikkayhtiö Biohitin B-osake
kiilasi
4,6
prosenttia.
Informaatioteknologia
40,99
+0,56
+6,84
+35,10
FTSE Eurotop 100
3153,82
+0,13
Tokio,+0,87
Topix
1587,76
+0,12
Tietoliikennepalvelut
27,96
-3,48
+19,95
Metsäyhtiöistä jäivät lopulta Yhdyskuntapalvelut
pakkaselle
UPM
prosentin
ja Wien+1,03
Hong
Kong, HSI
23577,73
+2,86
1691,38
+0,19
740,09
-3,88
+8,77
Ulkomaiset pörssit
Vaihdetuimmat
4000SMI
Lontoo,
FTSE
6220,10
+0,37
Zürich
8846,20
+0,80
Stora Enso 0,5 prosenttia. Vaihtoa kertyi 651 miljoonaa euroa. Kuitenkaan kauppa ei lisäänny merkittävästi. Osake vahvistui päivän
päätteekjyaltaita
Italiaan, Kiinaan ja Suo- gin, Pyhäjoen, Simon ja Vaalan11100
si 1,9 prosenttia.
meen.
Suomeen toimitettavien
Metalliosakkeista
Outokumpu kanssa.
kallistui 1,9 prosenttia ja 11000 5 p
moottorialustojen
öljyaltaiden
SSS?STT10900
konepajakonsernijaMetso
0,5 prosenttia.
ti
Pohjoismainen pörssioperaattori OMX:n nousu taittui iltaa
kohti. Se malli voi olla jatkossa oikea, että on paljon palvelua ja
tuotteita saman katon alla. Mukana voi olla useampi yrittäjä,
joilla on kuitenkin sama kohderyhmä.
Sisustustehtaan asiakkaista
vähän alle puolet tulee Salosta ja
vähän yli puolet talousalueelta ja
sen ulkopuolelta.
. M-realin
B-osake
prosenttia.
Perusteollisuus
174,35
+0,08Cencorp (LP)
-7,84
+11,56
1600
1,34
USD/Barreli
4,4
1,355
-4,35
Marimekko
+2,94 3500
1,33
Teollisuustuotteet
ja -palvelut
399,40
+0,27Rocla
-7,43
+44,83
vaihteen
ennätystasolla.
män
keskusliiton
EK:n
suhdanVaihtokärjessä
luisui
suuresta
osakevaihdosta
kertonut
3000
1400
1,32
viim. % 1 kk Muut. Osake päätti plussalle 1,3 prosenttia.
FTSE Eurotop 100
3153,82
+0,13
Tokio,
Topix Helsinki 1587,76
+0,12
Pörssikommentti
OMX
miljoonaa
euroa
Vaihto
Nousseet
ja
laskeneet
Hong Kong, HSI
23577,73
+2,86
Wien
1691,38
+0,19
Biotekniikkayhtiö Biohitin B-osake kiilasi 4,6 prosenttia.
Lontoo, FTSE
6220,10
+0,37
Zürich SMI
8846,20
+0,80
Metsäyhtiöistä jäivät lopulta pakkaselle UPM prosentin ja Milano, Mibtel
Päätöskurssin muutos
Päätöskurssin -0,10
muutos 12000
30981,00
4000 RTS
1895,71
+1,66
Stora Enso 0,5 prosenttia. Vaihtoa kertyi 651 miljoonaa euroa. % ed. M-realin B-osake kiri 1,7 prosenttia. Arviot
säästämisen
kuluessa.
Fortum
23,55
24,10
DJ
Stoxx
Nordic
535,08
-0,20
Singapore,
Straits
Times
3388,44
+0,56
Kulutustavarat ja -palvelut
213,81
+0,14
-4,15
+25,76
4,2
11000
Metso
45,90
23,02
DJ
Stoxx
Nordic
30
8637,90
-0,48
Sydney,
All
Ordinaries
6184,90
+1,61
aikojen
kurssiheilahtelujaan.
Osake
vahvistui
päivän
päätteekedullisuudesta
ovat
kohonneet
Tilastokeskus
mittasi
1 535
Päivittäistavarat
327,44
+0,91
-6,48
+34,96
11100
Wärtsilä B
44,91
20,35
Frankfurt,
DAX
7479,25
-0,37
Tokio,
16301,39
+0,32
4,0 Nikkei
10500
Terveydenhuolto viimeksi kuluneen
320,43 suomalaisen
+0,88
-12,85
+26,97
si 1,9
prosenttia.
voimakkaasti
3 kk
Amer Sports
16,81
15,48
Eurotop
100 kuluttajan
3153,82 luotta+0,13
Tokio, Topix
1587,76
+0,12
Helsingissä kurssit 196,59
päättivätFTSE
eilen
nousujohteisesti.
Rahoitus
+0,17
-3,62
+26,74
11000
3,8
10000
24,68
15,03
HongMetalliosakkeista
Kong,
HSI
23577,73
+2,86
Wien
1691,38
+0,19
Outokumpu
kallistui
1,95 prosenttia
ja Neste Oil 5 pv
vuoden
aikana, kunOMXH
euriborit
ovat
talouteen
elokuuta.
Informaatioteknologia
40,99 musta
+0,56
+6,84
+35,10
3
4
6
7
8+0,80
Yleisindeksi
vahvistui
0,5Lontoo,
prosenttia
111.?17.
270,87
pisteeRautaruukki K
40,17
14,34
FTSE
6220,10
+0,37prosenttia.
Zürich
8846,20
9500 SMI
Tietoliikennepalvelut
27,96 Ajanjaksolle
+0,87
-3,48
+19,95
konepajakonserni
Metso
0,5
10900
kääntyneet
reippaaseen
nousuun
osuu
Yhdysvaltojen
Outokumpu
22,03
11,96
Milano,
Mibtel
30981,00
-0,10
seen ja painorajoitettu OMXH
5 pörssioperaattori
871,48+8,77
pis3
4
5
6
7
8
Yhdyskuntapalvelut
740,09 Cap 0,4
+1,03prosenttia
-3,88
ti
ke
to
pe
Pohjoismainen
OMX:n
nousu
taittui
iltaa
Moskova,
RTS
1895,71
+1,66
ja osakemarkkinat
ovatkertyi
jatkaneet
asuntoluottokriisistä
lähtenyt
teeseen. Virossa talouskasvu on niin
voimakasta, että sieltä löytyy
markkinoita kapeallekin sektorille.
Sami Kilpiö
Nousupäivä päättyi
rauhallisesti
Ulkomaiset pörssit
OMX Helsinki
Vaihdetuimmat
Nousupäivä päättyi
rauhallisesti
Euro/dollari
Valuutat
Vaihto
Euribor 360
Toimialaindeksit
Euro/dollari
Yrityksissä notkahti
Nousseet ja laskeneet
Vaihto
Raakaöljy
Nousseet ja laskeneet
Valuutat
1500
11000
1000
10500
500
100000
9500
1600
11300
1400
3
3
1200
11200
1000
11100
800
11000 5
600 5 p
10900 ti
ti
Vaihto
Vaihde
4000
3500
Nokia
3000
Stora
Enso R
2500
UPM-Kymme
2000
Fortum
1500
Metso
1000 B
Wärtsilä
500
Amer
Sports
Neste 0Oil
Rautaruukki3
Outokumpu
1600
1400
Euribo
1200
100027.0
1 vko
800 4,11
5
1 kk 4,43
2 kk600 4,58
ti
3 kk 4,72
4 kk 4,74
5 kk 4,74
6 kk 4,74
4,8
Vaihde
4,6
4,4
Nokia
Stora
4,2Enso R
UPM-Kymme
4,0
Fortum
3
Metso
3,8
Wärtsilä B 3
Amer Sports
Neste Oil
Rautaruukki
Outokumpu
Valuut
Australia - d
E-Korea - wo
Englanti - pu
Islanti - kruu
Japani 27.0
- jeni
- do
1Kanada
vko 4,11
Norja
1 kk kruun
4,43
kruu
2Ruotsi
kk - 4,58
fran
3Sveitsi
kk - 4,72
Tanska
kru
4USA
kk - dollar
4,74
5Viro
kk - kruunu
4,74
6 kk 4,74
4,8
Euribo
Raaka
4,6
4,4
Pohjanmere
4,2
4,0
3,8
3
3
Valuut
Australia - d
E-Korea - wo
Englanti - pu
Islanti - kruu
Japani - jeni
Kanada - do
Norja - kruun
Ruotsi - kruu
Sveitsi - fran
Tanska - kru
USA - dollar
Viro - kruunu
Raaka
Pohjanmere. M-realin
B-osake
kiri 1,7
prosenttia.
3500
Milano,
Mibtel
30981,00
-0,10
päätöskurssi
milj.
euroa
muutos-%
muutos-%
Vaihtokärjessä luisui
suuresta
osakevaihdosta
3000
Moskova,
RTS
1895,71kertonut
+1,66
2500
Nokia Composite
22,64
349,74
Amsterdam, AEX
518,10
0,00
Oslo,
OSE
537,64
-0,42
HKScan
0,4 prosenttia.
Nasdaq
2560,70
-0,62
2000
Tukkukauppa
muutostilassa
Ylhäisten Sisustustehtaan liikevaihto on tukkumyynti mukaan
luettuna 2,5 miljoonaa euroa.
Paakkosen mukaan tavoitteena
on pitää liikevaihto saman suuntaisena, mutta tehostaa toimintaa
joka osa-alueella. 24.08.
1,34
si 1,9 prosenttia.
Islanti
-osakevaihdosta
kruunu
87,440 1,355
1 3000
vko 4,117 4,156
7 kk 4,751 4,759
1,33
Vaihtokärjessä luisui suuresta
kertonut
tason noustessa.
Epäröinti
laisuudestaan.
Japani
158,630 1,350
1 2500
kk 4,439 4,447
8 kk 4,751 4,763
Metalliosakkeista OutokumpuHKScan
kallistui0,41,9
prosenttia ja 11000
1,32 - jeni
5
pv
5
pv
prosenttia.
Kanada
dollari
1,433
2 2000
kk 4,588 4,592
9 kk 4,753 4,767
1,31
natiskeillä
saattaakin ennakoida
konepajakonserni
Metso 0,5 prosenttia.
10900
Norja
- kruunu
1,345
1,30 %
Toimiala
Muut.
ed. Kummallekin riittää asiakkaita, mutta pitää erikoistua jompaankumpaan.
Ylhäisten Sisustustehtaan liikeidea perustuu palveluun. % 1 kk Muut. 10000
toimituksista.
Toimitusten
arvoa
Teollisuusja
energiayhtiöiden
Yleisindeksi OMXH vahvistui 0,5 prosenttia 11 270,87 pistee9500
Rautaruukki
ei tiedotteessaan
rajannut
seen ja painorajoitettu
OMXH Capydinvoimahanke
0,4 prosenttia 5on
871,48
pis-lai3
kertonut.
tospaikkavaihtoehtonsa
viiteen
teeseen. Meilläkin on
tämä prosessi käynnissä.
Myös yrityksen mattojen maahantuonti ja jälleenmyynti Virossa toimii Paakkosen mukaan
hyvin. +25,76
ed.
Stromsdal
-2,94
Tekla
(LP)
+2,64
Kulutustavarat
ja
-palvelut
213,81
+0,14
-4,15
4,2
1,350
5
pv
2500
Valoisan
oman
taloudellisen
netiedustelun
mukaan
luottamus
1,31
HKScan
0,4 prosenttia.
Päivittäistavarat
327,44
+0,91Fiskars
-2,90
QPR Software
+2,60 Pohjanmeren
1200
Brent K -6,48
69,06+34,96
68,91
2000
4,0
1,345
1,30
Terveydenhuolto
320,43
+0,88Done Solutions
-12,85
+26,97
3 kk
-2,70
Ixonos
+2,51 1500
tulevaisuuden
heikkeni
3
4vastapainoksi
5
6
7 suo8
ti aavistuksen
ke
to niinpeteolli1000
Rahoitus
196,59
+0,17Stonesoft -3,62
+26,74
3,8
-2,17
Olvi
A
+2,37 1000
malaiset synkistelevät kuitenkin suudessa,
rakentamisessa
kuin
Lähde: Startel/OMX
Exchanges, Interactive
Data
Informaatioteknologia
40,99
+0,56
+6,84
+35,10
5
6
7
8
500
800 53 pv 4
Basware -3,48
-2,11
Panostaja B New Shar
+1,94
Tietoliikennepalvelut
27,96
+0,87
+19,95
Suomen kansantalouden näky- palveluissakin.
0
-1,96
Outokumpu
+1,94
Yhdyskuntapalvelut
740,09
+1,033Citycon
-3,88
+8,77
600
6
7
8
Larox 4B (LP)5
-1,92
Wärtsilä A
+1,91
ti
ke
to
pe
Päätöskurssin muutos
Euron arvo
Satama Interact (LP)
-1,64
Efore (LP) Päätöskurssin muutos
+1,90
valuutassa
Cencorp (LP)
-5,71
Biohit B
+4,55
1600
Rocla
-4,35
Marimekko
+2,94
Australia
dollari
1,643
1400
Stromsdal
-2,94
Tekla (LP)
+2,64
E-Korea - won
1282,010
Ateena
4813,91
+0,28
Pariisi, CAC 40
5586,90
+0,31
Budapest
27009,62
+0,55
Praha
1787,70
+1,17
DJ Stoxx Nordic
535,08
-0,20
Singapore, Straits Times
3388,44
+0,56
DJ Stoxx Nordic 30
8637,90
-0,48
Sydney, All Ordinaries
6184,90
+1,61
Frankfurt, DAX
7479,25
-0,37
Tokio, Nikkei
16301,39
+0,32
FTSE Eurotop 100
3153,82
+0,13
Tokio, Topix
1587,76
+0,12
Päätöskurssin+0,19
muutos
Hong Kong, HSI
23577,73
+2,86
Wien
1691,38
FTSE
6220,10
+0,37
Zürich SMI Biohit B Hän
8846,20
+0,80
+4,55
Perniöläinen Susanna Manelius poikkesi Lontoo,
Turun-reissullaan
Salossa
sisustustavaraostoksilla.
kertoo
raMilano, Mibtel
30981,00
-0,10
Marimekko
+2,94
kastavansa sisustamista ja olevansa valmis
matkustamaan
pitkiäkin
matkoja
erikoisuuksia
etsiessä.
Varsinkin
Moskova,
RTS
1895,71
+1,66
Tekla (LP)
+2,64
Nasdaq
Composite
2560,70
-0,62
tapetti- ja verho-ostoksissa Manelius kaipaa
asiantuntevaa
palvelua.
QPR Software
+2,60
New York, DJIA
13314,82
-0,48
Ixonos
+2,51
OMX Stockholm
389,69
-0,46
Olvi A
+2,37
OMX Tallinn
900,73
-0,09
Nousseet ja laskeneet
Pörssikommentti
30
Kausitasoitettu saldoluku
20
10
0
-10
-20
-30
1998
1999
2000
2001
2002
2003
2004
2005
2006
2007
STT, lähde: EK
Pörssikommentti
SSS?STT?Antti Autio
Suomalaiset kuluttajat pitävät
omia säästämismahdollisuuksiaan parempina kuin kertaakaan
vuoden 1995 jälkeen. Näiden lisäksi Halikon
retail park -kauppakeskittymään
tulee kaksi huonekalukauppaa.
. Yh11000
tiöt ovat solmineet sopimuksen etenevät
10500
moottorialustojen
ja öljyaltaiden
Helsingissä kurssit
päättivät eilen nousujohteisesti. Nokia eteni 0,6 Muut. Sisustustehdas
työllistää 15 henkilöä.
Yritys harjoittaa myös mattojen
ja erikoishuonekalujen tukkukauppaa.
. % ed. Osake vahvistui päivän päätteeksi 1,9 prosenttia.
Metalliosakkeista Outokumpu kallistui 1,9 prosenttia ja
konepajakonserni Metso 0,5 prosenttia.
to
pe -0,48
Stoxx tiNordic 30 ke
8637,90
Sydney, All Ordinaries
6184,90
+1,61
Pohjoismainen pörssioperaattori OMX:n nousu taittui iltaa DJ
Frankfurt, DAX
7479,25
-0,37
Tokio, Nikkei
16301,39
+0,32
kohti. Hanketta vetävä Fenno-11300
lälleKonelaivoissa
ja voimalaitoksissa
voimaRamirent
jatkaa voimalaselvityksiä
ja laitevuokrausta
harjoittava
korjasi viime- 11200
käytettäviä
moottorialustoja
ja
ölKemijärven,
Kristiinankaupunaikojen kurssiheilahtelujaan. Viraston mielestä parturi- ja
kampaamoalan toimialajärjestö
on hinnankorotussuosituksillaan
rikkonut kilpailunrajoituslakia.
Virasto esittää järjestölle kaikkiaan 33 000 euron seuraamusmaksua vuosina 2000?2006 annetuista suosituksista. % 1 kk Muut. elokuuta 2007
8
Sami Kilpiö
SÄHKEET
Nokian
kommunikaattorilla
toimitusongelmia
Nokialla on ollut vaikeuksia
toimittaa kauppoihin uusia E90kommunikaattoreita, kertoo Tietokone-lehti verkkosivuillaan. Se toimittaa Wärtsilälle myös vauhtipyöriä ja kampiakselin vastapainoja.
SSS?STT
Kilpailuvirasto:
Hiusyrittäjät
rikkoivat lakia
Kilpailuvirasto vaatii sakkoja
Suomen Hiusyrittäjät -yhdistykselle. Samalle kakulle on enemmän jakajia, Paakkonen sanoo.
Positiivista Paakkonen löytää
siitä, että seudulta ei enää valu
kauppaa niin paljon seudun ulkopuolelle.
. Nokian mukaan syy on ollut mikrofonikomponenttien saatavuudessa,
mutta tilanne on nyt ratkaistu ja
toimitukset pyörivät jälleen.
Tietokone-lehti kertoo myös
suunnitteluvirheestä, joka on aiheuttanut kommunikaattorien
näyttöjen naarmuuntumista, kun
näppäimistö ja näyttö osuvat yhteen.
Nokia lupaa lehden mukaan,
että ongelma on nyt korjattu, ja
uusissa tuotantolinjoilta tulevissa
puhelimissa naarmuuntumista
ei esiinny. Yli kaksi kolmasosaa
kotitalouksista on onnistunut
jättämään rahaa säästöön, ja 82
prosenttia arvioi kykenevänsä
tekemään niin seuraavan vuoden
aikana.
Säästämistä edesauttaa se, että
kotitalouksien rahatilanne on tällä hetkellä lähellä huipputasoaan.
Luvassa olevat palkankorotukset
lisännevät edelleen säästämis-
Toimialaindeksit
Euro/dollari
Euribor 360
OMX Helsinki
Nousupäivä päättyi
rauhallisesti
Suomalaiset innostuivat säästämisestä
Teollisuuden luottamusindikaattori
seen ja painorajoitettu OMXH Cap 0,4 prosenttia 5 871,48 pisCencorp (LP)
-5,71
B
+4,55
teeseen.Biohit
Vaihtoa
kertyi 651+2,94
miljoonaa euroa.
Nokia eteni -4,35
0,6
Rocla
Marimekko
12000
prosenttia
22,64
euroon.
Stromsdal
-2,94
Tekla
(LP)
+2,64
11500
Fiskars K korjasi viime-2,90
Kone-QPR
ja Software
laitevuokrausta+2,60
harjoittava Ramirent
11000
Done Solutions
-2,70
+2,51
aikojen Ixonos
kurssiheilahtelujaan.
Osake vahvistui
päivän päätteekStonesoft
-2,17
Olvi
A
+2,37
10500
si 1,9 prosenttia.
Basware
-2,11
Panostaja B New Shar
+1,94
10000
Citycon1,9 prosenttia -1,96
Outokumpu
+1,94
Metalliosakkeista
Outokumpu
kallistui
ja
Larox B (LP)
-1,92
Wärtsilä A
+1,91
9500
konepajakonserni
Metso
0,5
prosenttia.
Satama Interact (LP)
-1,64
3 Efore4 (LP)5
6
7
8+1,90
Pohjoismainen pörssioperaattori OMX:n nousu taittui iltaa
11300
kohti. % 12 kk
-1,64
Efore (LP)
+1,90 11300 Satama Interact (LP)
22,64
Helsinki
11270,87
+0,45
-1,53
+26,45
Cencorp
(LP) euroon. Asiakkaat haluavat valita
isoista valikoimista.
Kiristyvä kilpailu tulee johtamaan kulurakenteiden karsimiseen. Nyt on jo tappiollisia ketjuja. Jokainen tietää, että ylikapasiteettia rakennetaan hurjasti
liikaa. Osake päätti plussalle 1,3 prosenttia.
Vaihto
Biotekniikkayhtiö Biohitin B-osake kiilasi 4,6 prosenttia.
Pörssikommentti
OMX
H
Metsäyhtiöistä jäivät lopulta pakkaselle UPM prosentin ja
4000
Stora Enso 0,5 prosenttia. Vaihtoa
Toimiala euroa. % 127,952
kk
3 1500
kk 4,728 4,721
10 kk 4,756 4,772
to6
muun muassa
asuntomarkkinoi- tikruunu
3
4 ke 5 -1,53
7 pe+26,45
8 9,372
ke
to
pe
4 1000
kk ti 4,740 4,745
11 kk 4,761
4,775
Pohjoismainen
pörssioperaattori
nousu taittui11270,87
iltaa Ruotsi
OMX OMX:n
Helsinki
+0,45
Sveitsi
frangi
1,644
5 kk500 4,742 4,749
12 kk 4,764 4,780
OMX Helsinki CAPPED
5871,48
+0,36
-4,81
+23,52
den rauhoittumista.
kohti.
Osake päätti plussalle 1,3 1,370
prosenttia.
1,39
Tanska+0,41
- kruunu
7,442
6
kk
4,745
4,757
OMXHB
63,67
-0,52
+27,10
0
miljoonaa
euroa
1,38
Kokonaisuudessaan
suomalaisYritysten
talousluottamus
notUSA -+0,29
dollari
1,366
Biotekniikkayhtiö
Biohitin B-osake
kiilasi
4,6 prosenttia.
OMXH25-indeksi
3122,64
-4,23
+21,99
4,8
3
4
5
6
7
8
1,365
1,37
Viro - +0,50
kruunu
15,647
HEXTech
1195,73
-2,89
ten kuluttajien
luottamus
talouhieman
elokuussa
mutta
Päätöskurssin+14,53
muutos
Päätöskurssin
muutos
1,36
Metsäyhtiöistä
jäivät
lopultakahti
pakkaselle
UPM
prosentin
ja
4,6
1,360
Energia
143,74
+0,13
-6,03
-3,03
1,35
-5,71
Biohitkiri
B 1,7
+4,55 4000
teen Stora
on nytEnso
lähes0,5
vuosituhannen
pysyi
yhä vahvana.
Elinkeinoeläprosenttia. % 12 kk
3 kk 4,728 4,721
10 kk 4,756320,43
4,772
Terveydenhuolto
+0,88
-12,85
+26,97
Helsingissä
kurssit +26,45
päättivät
nousujohteisesti.
4 kk eilen
4,740 4,745
11 kk 4,761196,59
4,775 10000
OMX Helsinki
11270,87
+0,45
-1,53
Rahoitus
+0,17
-3,62
+26,74
5 kkprosenttia
4,742 4,749
12 kk 4,764
4,780
OMX Helsinki CAPPED
5871,48
+0,36
-4,81
+23,52 0,5
Informaatioteknologia
40,99
+0,56
+6,84
+35,10
Yleisindeksi
OMXH
vahvistui
11 270,87
pistee9500
6 kk 4,745 4,757
OMXHB
63,67
+0,41
-0,52
+27,10
Tietoliikennepalvelut
27,96
+0,87
-3,48
+19,95
seen
ja
painorajoitettu
OMXH
Cap
0,4
prosenttia
5
871,48
pis4 päätöskurssi
5
6
7 milj.
8euroa
OMXH25-indeksi
3122,64
+0,29
-4,23
+21,99
Yhdyskuntapalvelut
740,09
+1,033
-3,88
+8,77
muutos-%
muutos-%
4,8
HEXTech
1195,73 miä,
+0,50
-2,89
+14,53
mahdollisuuksia.
vaikka
yli
puolet
kuluttajista
teeseen.AEXVaihtoa 518,10
kertyi 6510,00miljoonaa
euroa.
Nokia
eteni
0,6
Nokia
22,64
349,74
Amsterdam,
Oslo,
OSE
537,64
-0,42
4,6
12000
Energia
143,74
+0,13
-6,03
-3,03
11300
Stora Enso R
13,03
44,52
Ateena
4813,91
+0,28
Pariisi, CAC 40
5586,90
+0,31
Pisteenä
iin päällä on korkotyöttömyyden
vähentyvän
prosenttia
22,64
euroon.
Perusteollisuus
174,35 uskoo
+0,08
-7,84
+11,56
4,4
11500
UPM-Kymmene
16,55
26,04
Budapest
27009,62
+0,55
Praha
1787,70
+1,17
ja -palvelut
399,40 seuraavan
+0,27 vuoden
-7,43
+44,83
Koneja
laitevuokrausta
harjoittava
Ramirent
korjasi
viime11200
jen Teollisuustuotteet
nousu. Myyntineliöitä rakennetaan
lisää kovaa vauhtia koko maassa.
. % ed. Muut. Perinteisen tukkukaupan aika
on ohi. Joku ketju vielä pilkotaan,
ja kenttä puhdistuu ketjuoston
kautta, vähän kuten päivittäistavarakaupassa.
Salon seudullekin on tulossa uusia alan toimijoita, näillä näkymin
ainakin Maskun Kalustetalon,
Vepsäläisen ja Koti-Idean uudet
myymälät. Nokia eteni 0,6
Rautaruukki
toimittaa
prosenttia
22,64
euroon.Wärtsi- kuntaan. Vaihtoa
651 miljoonaa
euroa.
Nokia
eteni pa0,61,3 prosenttia.
Nasdaq
Composite
2560,70
-0,62
Euron arvo
kohti.
Osake
päätti
plussalle
kohoamistaan
ajoittaisesti
heilunniikki
maailman
rahamarkkinoil11300
valuutassa 1,370
New York, DJIA
13314,82
-0,48
1,39
miljoonaa euroa
prosenttia 22,64 euroon.
1,38
Biotekniikkayhtiö
kiilasi 4,6 prosenttia.
Stockholm
389,69Biohitin
-0,46 B-osake
nasta huolimatta.
la, OMX
mutta
se ei näytä järkyttäneen
1,365
Kone- ja laitevuokrausta harjoittava
viime1,37 - dollari
11200
Australia
1,643
OMXMetsäyhtiöistä
TallinnRamirent korjasi
900,73
-0,09
jäivät
lopulta pakkaselle
UPM prosentin
ja
1,36 - won
Vastaavasti
lainanoton houkut- Osake
tyynien
suomalaisten
arvioita
E-Korea
1282,010 1,360
aikojen kurssiheilahtelujaan.
vahvistui
päivän
päätteek4000
1,35B-osake
11100
Stora
Enso 0,5
prosenttia.
M-realin
Englanti
- punta kiri 1,7 prosenttia.
0,678
televuus
on
romahtanut
korkoomasta
taloudellisesta
tulevai350027.08. Moskova,
-5,71
Biohit B
+4,55 11500 Cencorp (LP)
3500 Composite
Nasdaq
2560,70
-0,62
Rocla
-4,35
Marimekko
+2,94
Vaihtokärjessä luisui suuresta osakevaihdosta kertonut New
3000
York, DJIA
13314,82
-0,48
-2,94
Tekla (LP) 389,69
+2,64 11000 Stromsdal
2500
OMX
Stockholm
-0,46
HKScan 0,4 prosenttia.
-2,90
2000
+2,60 10500 Fiskars K
OMX
Tallinn QPR Software 900,73
-0,09
1500
Done Solutions
-2,70
Ixonos nousujohteisesti.
+2,51
Helsingissä kurssit päättivät1000 eilen
-2,17
Olvi A
+2,37 10000 Stonesoft
Yleisindeksi OMXH vahvistui 0,5500
prosenttia
11B270,87
-2,11
Panostaja
New Shar pistee+1,94 9500 Basware
Toimialaindeksit
Nousseet ja laskeneet
0 prosenttia 5 871,48 pisseen ja painorajoitettu OMXH Cap
0,4
3
4
5
6
7
8
Citycon
-1,96
3 Outokumpu
4
5
6
7
8+1,94
Larox B (LP)
-1,92
Wärtsilä A
+1,91
kertyi 651
miljoonaa
Päätöskurssin
muutos
Päätöskurssin muutos teeseen. Muut. -5,71 OMX
Biohit B
+4,55 prosenttia
1600
OMX Helsinki
CAPPED
5871,48
+0,36
-4,81
+23,52
Roclaja laitevuokrausta
-4,35
Marimekko
+2,94
Koneharjoittava
Ramirent
korjasi
viime11200
1400
63,67
+0,41
-0,52
+27,10
Stromsdal
-2,94 OMXHB
Tekla (LP)
+2,64
kurssiheilahtelujaan.
vahvistui päivän
päätteekOMXH25-indeksi
3122,64
+0,29
-4,23
+21,99
Ulkomaiset
pörssit
Fiskars
K
-2,90Osake
QPR Software
+2,60 aikojen
11100
1200
1195,73
+0,50
-2,89
+14,53
Done Solutions
-2,70 HEXTech
Ixonos
+2,51 si 1,9 prosenttia.
Energia
143,74
+0,13
-6,03
-3,03
1000
muutos-%
muutos-%
Stonesoft
-2,17 Perusteollisuus
Olvi A
+2,37
Metalliosakkeista
Outokumpu
kallistui 1,9 prosenttia
ja 11000
174,35
+0,08
-7,84
+11,56
5 pv
800 5 AEX
Basware
-2,11 Teollisuustuotteet
Panostaja B New Shar
+1,94 konepajakonserni
Amsterdam,
518,10
0,00
Oslo,
OSE
537,64
-0,42
ja
-palvelut
399,40
+0,27
-7,43
+44,83
pv
Metso 0,5
10900
Ateena
+0,28
Pariisi,
CAC 40
5586,90
+0,31
Citycon
-1,96prosenttia.
Outokumpu
+1,94
Kulutustavarat
ja -palvelut 4813,91
213,81
+0,14
-4,15
+25,76
600
ti
ke
to
pe
Budapest
27009,62
+0,55
Praha
1787,70
+1,17
Pohjoismainen
pörssioperaattori
OMX:n
iltaa
+0,91
-6,48
+34,96
Larox B (LP)
-1,92 Päivittäistavarat
Wärtsilä A
+1,91
ti
kenousu
to taittuipe327,44
DJ Stoxx Nordic
535,08
-0,20
Singapore,
3388,44
+0,56
320,43
+0,88Straits Times-12,85
+26,97
(LP)plussalle
-1,641,3 Terveydenhuolto
Efore (LP)
+1,90 kohti. Varastoista pyritään eroon,
ja jatkossa tavara tulee asiakkaille suoraan tehtailta. Muihin Baltian maihin
myynti on satunnaista.
. Tästä tulee aika voimakas
maakunnallinen keskus sisustuskaupassa, täältä löytyy monipuolista tarjontaa.
Romania
ja Bulgaria
kiinnostavat
yrityksiä
SSS?STT
Suomalaisyritykset silmäilevät yhä
useammin Romanian ja Bulgarian
markkinoita. Tarjontaan kuuluvat palvelut suunnittelusta toteutukseen.
rauhallisesti
. Nokia eteni 0,6
prosenttia 22,64 euroon.
Kone- ja laitevuokrausta harjoittava Ramirent korjasi viimeaikojen kurssiheilahtelujaan. Maksusta
päättää markkinaoikeus.
Viraston mukaan järjestö pyrki
hintasuosituksilla vaikuttamaan
parturi-kampaamoalan kilpailuun ja nostamaan alan hintatasoa. % 12 kk
Toimiala
-4,35
1,370
1,39
1400
-2,94
OMX
11270,87
+0,45
-1,53
+26,45
1,38HelsinkiStromsdal
OMX
CAPPED
5871,48
+0,36
-4,81
+23,52
1,37HelsinkiFiskars
K
-2,90 1,365
1200
OMXHB
63,67
+0,41
-0,52
+27,10
1,36
Done Solutions
-2,70 1,360
1000
1,35
OMXH25-indeksi
3122,64
+0,29
-4,23
+21,99
Stonesoft
-2,17
1,34
1195,73
+0,50
-2,89
+14,53
800
Basware
-2,11 1,355
Panostaja B New Shar
+1,94 HEXTech
12000
1,33
Energia
143,74
+0,135 pv
-6,03
-3,03
1,32 27.08.
24.08.
Citycon
-1,96
Outokumpu
+1,94 Perusteollisuus
1,350
174,35
+0,08
-7,84
+11,56
600
5
pv
11500
11,31
vko 4,117
4,156
7 kk 4,751399,40
4,759
Larox
B
(LP)
-1,92
Wärtsilä A
+1,91 Teollisuustuotteet
ja
-palvelut
+0,27
-7,43
+44,83
ti
ke
to
pe
11,30
kk 4,439
8 kk
4,751213,81
4,763 1,345
11000
Interact
Efore (LP)
+1,90 Kulutustavarat
ja44,447
-palvelut
+0,14
-4,15
3 Satama
6(LP) 4,753
7
8-1,64
ti
ke
to
pe+25,76
2 kk 4,588
4,592 5 9 kk
4,767
Päivittäistavarat
327,44
+0,91
-6,48
+34,96
10500
Toimiala
Muut. Osake päätti plussalle 1,3 prosenttia.
Ulkomaiset
pörssitBiohitin B-osake kiilasi 4,6 prosenttia.
Biotekniikkayhtiö
11200
Metsäyhtiöistä jäivätmuutos-%
lopulta pakkaselle UPM prosentin
ja
muutos-%
11100
Stora Enso 0,5 prosenttia.
M-realin
B-osake kiri 1,7537,64
prosenttia.
Amsterdam, AEX
518,10
0,00
Oslo, OSE
-0,42
Vaihtokärjessä
luisui +0,28
suuresta
kertonut
11000
Ateena
4813,91
Pariisi,osakevaihdosta
CAC 40
5586,90
+0,31
5 pv 0,4 prosenttia.
Budapest
27009,62
+0,55
Praha
1787,70
+1,17
HKScan
10900
DJ Stoxx Nordic
535,08
-0,20
Singapore, Straits Times
3388,44
+0,56
Nousupäivä päättyi
rauhallisesti
Toimialaindeksit
Syinä hyvä rahatilanne
ja korkojen nousu
Helsingissäja laskeneet
kurssit päättivät eilen nousujohteisesti.
Nousseet
Yleisindeksi
OMXH vahvistui 0,5 prosenttia 11 270,87 pisteeOMX
Helsinki
Päätöskurssin muutos
Päätöskurssin muutos
Helsingissä kurssit päättivät eilen nousujohteisesti.
Yleisindeksi OMXH vahvistui 0,5 prosenttia 11 270,87 pisteeseen ja painorajoitettu OMXH Cap 0,4 prosenttia 5 871,48 pisteeseen. Kiinnostusta on selvästi kasvattanut kaksikon EU-jäsenyys.
Rautaruukin aluejohtajan Jukka
Hirviniemen mukaan suomalaiskiinnostus näyttää lisääntyneen merkittävästi kuluneen vuoden aikana.
Romaniaan investoineeseen teräsyhtiöön on otettu usein yhteyttä ja kyselty markkinakokemuksista. Muut. Talous
Sanna Heinonen 7702 328, Mikko Nurmisto 7702 317, sss.talous@sss.fi
Tiistaina 28. Myös arviot
säästämisen edullisuudesta ovat
ennätystasolla.
Tilastokeskuksen maanantaina
julkaiseman kuluttajien luottamusindikaattorin mukaan peräti
79 prosenttia suomalaisista pitää
nyt ajankohtaa otollisena säästämiselle. % 1 kk Muut. Tänne ei ole helppo tulla. Täällä
on jo olemassa oleva kilpailu, ja se
vielä kiristyy huomattavasti. M-realin B-osake kiri 1,7 prosenttia.
3500
Vaihtokärjessä luisui suuresta osakevaihdosta kertonut 12000
3000
2500
11500
HKScan 0,4 prosenttia.
2000
Nousupäivä päättyi
rauhallisesti
Ylhäisten Sisustustehtaan yrittäjä Pasi Paakkonen haluaa myös entisen näkkileipätehtaan ullakolla sijaitsevan vanhan jauhovaraston myynti- ja näyttelytilaksi.
Pasi Paakkonen:
Sisustuskaupan kilpavarustelu
on johtanut jo ylilyönteihin
Pörssikommentti
Nousupäivä
päättyi
Salolainen Ylhäisten Sisustustehdas haluaa myös ullakkoneliöt
myyntikäyttöön
SSS?Mikko Nurmisto
Huonekalu- ja sisustuskaupassa
on käynnissä hurja kilpavarustelu. Läntinen Uusimaa on meille
merkittävä suunta, mistä tulee
asiakkaita.
StoraYork,
EnsoDJIA
R
13,03
44,52
New
13314,82
-0,48
1500
UPM-Kymmene
16,55
26,04
OMX
Stockholm
389,69
-0,46
1000
Fortum
23,55
24,10
OMX
Tallinn
900,73
-0,09
500
Metso
45,90
23,02
0
Wärtsilä B
44,91
20,35
3
4
5
6
7
8
Amer Sports
16,81
15,48
Päätöskurssin
muutos
Neste Oil
24,68
15,03
Rautaruukki KCencorp (LP) 40,17
14,34
-5,71
1600
Outokumpu Rocla
22,03
11,96 Muut. Osa alan toimijoista tulee
karsimaan palvelua.
? Asiakkaat jakaantuvat kahteen ryhmään, palvelua haluaviin
ja sellaisiin, jotka eivät halua palvelua vaan keskittyvät hintaan.
Segmentointi tulee tärkeämmäksi. Lisäksi suosituksilla yritettiin yhdenmukaistaa korotusten
määrää ja ajankohtaa.
SSS?STT
Pörssikommentti
Rautaruukki tiedotti
OMX H
maanan- Fennovoiman
taina päässeensä sopimukseen
12000
Wärtsilän kanssa globaaleista voimalaselvitykset
11500
komponenttitoimituksista
Meillä ei ole vettä
eikä sähköä. Hän muistuttaa, että lähes kaikki Venäjällä
tapahtuneet toimittajien murhat
ovat jääneet ratkaisematta.
? Luulen, että Kreml on vain kyllästynyt siihen, että koko maailma
kyselee, mitä Politkovskajan tapaukselle kuuluu, Panfilov sanoo.
Kansainvälisen journalistiliiton
IFJ:n mukaan Venäjällä on tapettu vuoden 1993 jälkeen yli 80
toimittajaa heidän ammattinsa
vuoksi.
Lehtikuva/Reuters/Icon
Ranska
haluaa
vahvan EUpuolustuksen
SOFIA?Bulgarian tulliviranomaiset takavarikoivat maanantaina peräti 123,6 kilon heroiinilastin. Kehitysapuministeri Gunilla
Carlsson esitteli maanantaina
suunnitelman kehitysavun kohdentamisesta nykyisten 70 maan
sijasta 33 maahan.
Apua suunnataan entistä enemmän köyhyyden kitkemiseen.
? Tässä ei ole kyse mistään
säästötoimista. Entisestä
puolustusministeristä Fukushiro Nukagasta, 63, tulee uusi
valtiovarainministeri.
Uusi puolustusministeri on
Masahiko Komura, 65, joka
on toiminut aiemmin ulkoministerinä. Maa sijaitsee
Kaakkois-Aasiasta Eurooppaan
johtavan huumeiden salakuljetusreitin varrella.
STT?Reuters
BRYSSEL?Ranskan presidentti
Nicolas Sarkozy peräänkuulutti
tehokasta EU-puolustusta maanantaina pitämässään ulkopolitiikan linjapuheessa.
Sarkozyn mukaan EU-maiden
on esimerkiksi parannettava
yhteisten operaatioiden suunnittelua ja toteutusta vastatakseen
paremmin kansainvälisiin kriiseihin.
Ranska on pitkään ollut EU-puolustuksen kannattaja. Todennäköinen vaihtoehto on median
veikkailujen mukaan nykyinen
kotimaan turvavirastoa johtava
Michael Chertoff.
Bushin ympäriltä on kadonnut luotettavia liittolaisia runsaasti viime aikoina. Niin ikään sama joukko
olisi sekaantunut keskuspankkiiri Andrei Kozlovin murhaan.
Klebnikovin, Kozlovin ja Politkovskajan murhat ovat Tshaikan
mukaan sarja provokaatioita,
joiden avulla pyrittiin luomaan
ulkoista painetta Venäjän johtoa
kohtaan.
Klebnikov toimi Forbes-talouslehden venäläisen painoksen
päätoimittajana. Ulkoministeriö
ilmoitti maanantaina, että myös
metsäpaloasiantuntijoita tarjotaan Kreikalle.
Tarjotut kopterit kuuluvat Copterline -yhtiölle, eivätkä ne ole
pelastusvalmiudessa Suomessa,
kerrottiin sisäministeriöstä STT:
lle. Sammutusmiehistöjen työtä hankaloitti
kova, puuskainen tuuli, joka sai
liekkimeren etenemään ripeästi.
Liekkien ympäröimistä kylistä
saapui hätäisiä avunpyyntöjä.
? Me palamme -- auttakaa meitä. Maailmalta
Tiistaina 28. elokuuta 2007
Syyttäjä: Tshetsheenit toimittaja
Politkovskajan murhan takana
STT?Reuters?AFP?DPA
MOSKOVA?Toimittaja Anna
Politkovskajan murhasi tshetsheenien johtama moskovalainen
rikollisjoukko, Venäjän valtakunnansyyttäjä Juri Tshaika ilmoitti maanantaina. Heroiinin arvo katukaupassa olisi ollut jopa
seitsemän miljoonaa euroa.
Bulgarian tulliin on kuluvan
vuoden aikana jäänyt jo yli 400
kiloa heroiinia. Turma on yksi
Ugandan liikennehistorian pahimmista.
STT?Reuters?AFP
Bulgarian tulli
takavarikoi
ison huume-erän
SSS?STT?Erja Yläjärvi
Ruotsi karsii
kehitysyhteistyökohteiden
määrää
9
Virolaismies
ammuttiin
Espanjassa
TALLINNA?Virolainen mies
surmattiin teloitustyyliin Espanjan aurinkorannikolla sunnuntaina, uutistoimisto BNS
kertoi.
Paikallisten lehtitietojen mukaan 35-vuotias virolainen istui
seuralaisineen baarin terassilla
Nueva Andaluciassa, kun kaksi
moottoripyörällä liikkunutta
henkilöä pysähtyi heidän viereensä. Neuvottelut sopimuksen yksityiskohdista
ovat vielä kesken.
Turkin EU-jäsenyyttä vastustava presidentti lupasi myös, ettei
Ranska estä jäsenyysneuvottelujen jatkamista. Hänen
väitettiin junailleen Yhdysvaltain
liittovaltion syyttäjien joukkoerottamisen vuonna 2006. Talouselämän
ohella Klebnikov oli kirjoittanut
Tshetshenian tilanteesta.
Venäjän keskuspankin varajohtajana toiminut Kozlov ammuttiin
viime vuoden syyskuussa Moskovassa. Sen sijaan apua virtaa entistä
enemmän Afrikan köyhiin maihin.
Kehitysapuministeri Carlsson sanoi, että muutokset eivät
koske EU:n tai YK:n kautta annettavaa multilateraalista tai
humanitääristä apua. Sosiaali- ja terveysministeriksi tulee Yoichi Masuzoe.
STT?Reuters?DPA
Viron ortodoksikirkko puuhaa
Saarenmaalle
nunnaluostaria
TALLINNA?Viron Saarenmaan Orissaareen aiotaan
perustaa ortodoksinen nunnaluostari. Bush oli toistuvasti kieltäytynyt erottamasta ministeriään, ja hänen mukaansa Gonzales nautti presidentin täyttä
luottamusta.
? Väärinkäytöksistä ei ole mitään todisteita, vakuutteli Bush
aiemmin tässä kuussa pitämässään tiedotustilaisuudessa.
? Tämä on ollut pitkä ja vaikea kamppailu, mutta vihdoin
oikeusministeri on tehnyt oikein
ja eronnut, iloitsi Gonzalesin eroa
pitkään vaatinut demokraattisenaattori Charles Schumer.
Chertoff
mahdollinen seuraaja
Gonzales ilmoitti erostaan pre-
sidentti George W. Olemme taistelleet
tulta vastaan traktoreilla ja puunoksilla, kertoi nainen Nemoutan
kylästä Peloponnesokselta Antenna-tv-asemalle.
Apua tulossa
Sadat kreikkalaiset palokuntalaiset ja sotilaat saivat maanantaina vahvistusta ulkomailta
saapuvilta pelastustyöntekijöiltä.
Ranskan ja Italian lähettämät
sammutuskoneet liittyivät avustamaan Kreikan sammutuskoneiden ja -helikopterien yrityksiä
tukahduttaa palot ilmasta käsin.
Etelä-Peloponnesokselle tuli
myös joukko ranskalaisia palomiehiä.
? Meillä on valtava työ edes-
sämme. Sanaakaan sanomatta
toinen motoristeista käveli virolaisen viereen ja ampui häntä
päähän.
Motoristit onnistuivat pakenemaan paikalta. Hänen mukaansa
neuvottelujen lopputuloksen pitää
kuitenkin olla avoin. Siksi uusi
ehdotus koskee vain kolmasosaa
eli 9,5 miljardia kruunua Ruotsin kehitysyhteistyöbudjetista,
joka on tänä vuonna noin 30
miljardia kruunua (3,2 miljardia
euroa).
NAIROBI/KAMPALA?Yli 70
sotilasta kuoli liikenneonnettomuudessa Ugandassa, kun
heitä kuljettanut kuorma-auto
törmäsi betoniaitaan ja kaatui
vuoristotiellä. Lisäksi
pohditaan avustamista paloalueiden jälleenmetsityksessä yhteistyössä kreikkalaisviranomaisten
kanssa.
Yhdysvaltain oikeusministeri ilmoitti eroavansa
Lehtikuva/Reuters/Jim Bourg
SSS?STT?Päivi Sinisalo
WASHINGTON?Yhdysvaltain
oikeusministerin Alberto Gonzalesin ura on ollut pitkään vastatuulessa, mutta eroilmoitus oli
silti yllätys. Bushille viikonvaihteessa. Bushin
hallinnon harmaana eminenssinä pidetty luotettu neuvonantaja Karl Rove erosi vastikään.
Tiedottaja Tony Snow on myös
eronnut.
Vuoden 2006 vaalien jälkeen
Bushin viereltä ovat kadonneet myös muiden muassa
neuvonantaja Harriet Miers
ja puolustusministeri Donald
Rumsfeld.
TOKIO?Alhaisten kannatuslukujen huolestuttama Japanin
pääministeri Shinzo Abe teki
maanantaina perusteellisen
remontin hallituksessaan. Sarkozyn
mukaan sotilaallisesti vahvempi
unioni ei ole kilpailija sotilasliitto
Natolle.
? Yhä lisääntyvien kriisien
edessä ei ole huolta eurooppalaisen puolustuskyvyn ylitarjonnasta, pikemminkin sen puutteesta,
Sarkozy sanoi Pariisissa.
Hänen mukaansa on myös Yhdysvaltain etu, että Eurooppa saa
oman puolustuksensa järjestykseen.
Sarkozy lupasi puheessaan
muutenkin tehdä EU-politiikasta
ulkopolitiikkansa painopisteen.
Hänen mukaansa Ranska aikoo
muun muassa olla ensimmäinen
maa, joka vahvistaa unionin uuden perussopimuksen. Häntä olisikin odottanut
mahdollisesti syyte väärästä valasta.
Kongressin oli määrä jatkaa
Gonzalesin toimien penkomista,
kun se palaa lomalta syyskuun
alussa. Bush ei ole ainakaan toistaiseksi kertonut, kuka
on Gonzalesin seuraaja. Hän kertoi viranomaisten pidättäneen kymmenen
henkilöä toimittajamurhasta
epäiltynä.
Murhasta epäiltyjen joukossa on
Tshaikan mukaan myös palveluk-
sessa olevia ja eläkkeelle siirtyneitä sisäministeriön ja turvallisuuspalvelu FSB:n viranomaisia.
Tshaikan mukaan Politkovskajan murhan tilaaja asuu Venäjän
ulkopuolella. päivänä.
? Olen elänyt amerikkalaista
unelmaa, hän viittasi vaatimattomaan taustaansa.
? Olen kiitollinen presidentti
Bushille hänen ystävyydestään
ja mahdollisuuksista, joita hän on
antanut minulle.
Bush sanoi puolestaan, että hän
hyväksyi eroilmoituksen ?vastahakoisesti ja suuren arvostuksen
Alberto Gonzales ilmoitti erostaan maanantaina.
tuntein?.
? Hänen hyvä nimensä vedettiin
lokaan poliittisen pelin vuoksi,
syytti Bush lyhyessä tv-lausunnossaan.
Kongressi on tutkinut Gonzalesin toimia jo pitkään. Uhrilla ei
tiettävästi kuitenkaan ollut rikosrekisteriä.
STT?BNS
Liekkien ahdistamat asukkaat odottivat evakuointia kreikkalaisessa Frixan kylässä maanantaina.
Taistelu liekkejä vastaan jatkui
Useita pidätetty epäiltyinä Kreikan maastopalojen sytyttämisestä
Maastopaloja
Evia
KREIKKA
STT?AFP?Reuters
ATEENA?Kreikassapalokunnat
ja sotilaat jatkoivat maanantaina
taisteluaan sammuttaakseen
kymmeniä maastopaloja, jotka
riehuivat eri puolilla maata. Apuhanat sulkeutuvat
muiden muassa Kiinaan ja Vietnamiin.
Häviäjiin kuuluu myös Nicaragua, jota Ruotsi on tänä vuonna
tukenut noin 240 miljoonalla
kruunulla (26 miljoonalla eurolla). Loppujen osalta Ruotsi
lopettaa kehitysyhteistyöavun
3?4 vuoden siirtymäkauden kuluessa. Ruotsi haluaa
kohdentaa kehitysyhteistyötään
harvempiin maihin, jotta apu olisi
tehokkaampaa, Carlsson perusteli hallituksen ehdotusta.
Ehdotuksessa on määritelty kehitysyhteistyölle neljä painopistealuetta: köyhyyden poistaminen
etenkin Afrikan maissa, köyhyyden torjuminen ja demokratian
edistäminen Euroopan uusissa
demokratioissa, rauhan ja turvallisuuden takaaminen sekä
demokratian ja ihmisoikeuksien
vahvistaminen.
Listalla luetellaan ne 33 maata, jotka kuuluvat näihin kohderyhmiin. Hallitus lupasi jopa miljoonan euron
palkkioita tiedoista, joilla voitaisiin jäljittää paloja mahdollisesti
tahallaan sytyttäneet henkilöt.
Pelastusviranomaisten mukaan
seitsemää ihmistä vastaan on jo
nostettu syyte tuhopoltosta. Maan armeijan
maanantaina antamien tietojen
mukaan turmassa loukkaantui
lisäksi yli 40 sotilasta.
Onnettomuus tapahtui sunnuntai-iltana maan vuoristoisessa itäosassa. Monin paikoin kunnalliset johtajat
ovat epäilleet hämäräperäisten
kiinteistöyrittäjien sytyttäneen
metsiä ja viljelymaita tuleen saadakseen uutta rakennusmaata.
Myös pääministeri Kostas Karamanlis on yhtynyt epäilijöihin.
? Se tosiasia että niin monta
paloa on syttynyt niin monilla
paikkakunnilla samaan aikaan
ei ehkä ole sattumaa, hän sanoi
viikonvaihteessa.
Kymmenet palot riehuivat hallitsemattomina Peloponnesoksen
niemimaan eteläkärjestä aina
Ioanninan kaupungin liepeille
maan pohjoisosassa. Gonzales ei selittänyt
mitään syitä eroonsa maanantaina antamassaan niukkasanaisessa lausunnossa. Kreikka on pyytänyt
apua EU:n kautta.
Kreikassa oleskelevat suomalaiset ovat ulkoministeriön tähänastisten tietojen mukaan turvassa.
Suomen Ateenan-suurlähetystö
jatkaa tiivistä yhteistyötä alueella toimivien suomalaisten matkanjärjestäjien kanssa.
Suomen tarjoamat kolme sammutushelikopteria pystyvät kukin
kuljettamaan vettä noin 600?800
litraa.
Suomi selvittää ulkoministeriön
mukaan myös mahdollisuuksia
tarjota asiantuntemusta palojen
sammuttamisen jälkeiseen luon-
Abe pisti Japanin
hallituksen
suurremonttiin
Aliveri
Ateena
Olympia
Zakharo
Kalamata
Kreetanmeri
50 km
Kreeta
STT
non ennallistamiseen. Demokraattipuolueen mukaan Bushin
hallinto halusi korvata erotetut
syyttäjät republikaaneille myötämielisillä henkilöillä.
Lisäksi Gonzalesin väitetään
valehdelleen, kun hän todisti kongressille amerikkalaisten laitonta
salakuuntelua koskeneessa skandaalissa. Monet kyläläiset
ovat purkaneet turhautumistaan
pelastustöiden hitauteen.
? Meidät on jätetty täysin Luojan armoille. Jäsenyyden
sijasta Turkille voitaisiin tarjota
vain tiivistettyä yhteistyötä.
SSS?STT?Ari Setälä
TUKHOLMA?Ruotsi karsii nelisenkymmentä valtiota kehitysyhteistyön kohdemaidensa listalta. Missä ovat helikopterit, huusi
mies kännykkäänsä Frixan kylästä palojen lähestyessä uhkaavasti
asumuksia.
Tuhannet ihmiset ovat menettäneet kotinsa paloissa, ja yli 60 ihmistä on kuollut. Kozlov vastasi keskuspankissa pankkitoiminnan valvonnasta ja toimi aktiivisesti muun
muassa rahanpesua vastaan.
Politkovskajan työnantajan Novaja Gazetan päätoimittaja Sergei Sokolov kiitteli maanantaina
murhatutkimusten edistymistä ja
piti niitä ammattitaitoisina.
Moskovalainen sananvapausaktivisti Oleg Panfilov sen sijaan
piti maanantaina julkistettuja pi-
SÄHKEET
Yli 70 sotilasta
kuoli liikenneonnettomuudessa
Ugandassa
dätyksiä bluffauksena. Heidän tunnistamistaan vaikeuttaa se, että
molemmilla oli kypärät.
Paikallinen poliisi epäilee tapauksen liittyvän alamaailman
välienselvittelyyn. Luostarin on määrä
aloittaa toimintansa syksyllä
2008, paikallinen Oma Saar
-lehti kertoi maanantaina.
Ortodoksikirkon edustaja Andreas Põld kertoi lehdelle, että
taloudellisista mahdollisuuksista riippuen luostariin tulee asumaan aluksi vähintään kolme,
mahdollisesti jopa kymmenen
nunnaa.
Ensimmäisten tulijoiden joukossa on kaksi virolaisnunnaa,
jotka paraikaa harjaantuvat
luostarielämään Ranskassa.
SSS?STT. Huume-erä löytyi
kuorma-autosta, joka oli tulossa
Iranista.
Poliisi pidätti auton bulgarialaisen kuljettajan. Hallitukseen nousee joukko kokeneita veteraanipoliitikkoja.
Ulkoministeriksi nimitettiin
Nobutaka Machimura, 62,
joka on toiminut aiemmin ulkoja opetusministerinä. Sammutuslentokoneita ei
Suomesta löytynyt.
Apu lähtee matkaan, jos Kreikan viranomaiset katsovat sen soveltuvaksi. Palo on tuhonnut jo lähes
20 000 hehtaaria maata, sanoi
62-jäsenisen joukon johtaja Philippe Risser.
Apua oli tulossa myös Kyproksesta, Saksasta, Hollannista, Israelista, Romaniasta, Norjasta ja
Ruotsista.
Suomelta kolme
sammutuskopteria
Suomi on päättänyt tarjota
Kreikalle kolmea yksityistä sammutushelikopteria ja 25:tä Finn
Rescue Force -pelastuskomennuskunnan miestä metsäpalojen
sammutustyöhön. Hän vahvisti
eronsa ja sanoi astuvansa syrjään
syyskuun 17. Ulkomailta käsin toimivat tahot yrittivät hänen mielestään murhalla horjuttaa presidentti Vladimir Putinin asemaa.
? Politkovskajan murhaamisesta voivat olla kiinnostuneita vain
sellaiset henkilöt, jotka asuvat Venäjän rajojen ulkopuolella, Tshai-
ka sanoi tiedotustilaisuudessaan.
Tshaika kertoi myös, että Politkovskajan ampunut henkilö
on teosta pidätettyjen joukossa.
Putinin ja Tshetshenian sodan
vastustajana tunnettu Politkovskaja ammuttiin kotitalonsa
porraskäytävässä viime vuoden
lokakuussa.
Kun Tshaikalta kysyttiin, epäileekö hän Politkovskajan murhasta Lontoossa asuvaa ja Putinia
vastustavaa miljonääriliikemiestä
Boris Berezovskia, hän hymyili
ja kieltäytyi vastaamasta.
Murhasarja Putinin
kaatamiseksi
Tshaikan mukaan sama rikollisjoukko on myös vuonna 2004
tapahtuneen amerikkalaistoimittaja Paul Klebnikovin murhan
takana
Kulttuuri
Veli-Matti Henttonen 7702 329, sss.kulttuuri@sss.fi
Tiistaina 28. Kilpailun voitti
Ulla-Maija Liljan ohjaama
Yömyssy. 128 s. Paksun
Kertun balladin näki Paimion perinnemäellä noin 5 300 katsojaa.
. Kaksikko on oppinut, että se
paljastuu kustakin levystä vasta
ajan myötä.
? Meillä on myös se tapa, että
kaikki levylle tulevat biisit ovat
yhtä tärkeitä. keskeiseen vokabulaariin kuuluva
teonsana. Syvään
päähän soi vapautuneesti ja
tekstien riimeissäkin on irtonainen ote.
? Aika helppoa näitä biisejä on
ollut nyt tehdä. Niissä on enemmän
rokkia ja vähemmän mutkia.
Mutta kyllä tältäkin levyltä löytyy
tunnelmia, Martti makustelee.
Bändin sävelmaakari Pantse
Syrjä lisää, että nyt lähdettiin
tarkoituksella hakemaan intensiivisempää bändiotetta.
? Edellisellä albumilla teimme
paluun tosi pitkältä (11 vuoden)
levytystauolta. Sateen takia jouduimme perumaan
kokonaan yhden esityksen. Näillä pojilla kuolema
on elämäntapa ja ?hoidella. elokuuta 2007
Mari Areva
10
Mari Areva
SÄHKEET
Rujo vei voiton
Harrastajateatterikesässä
Helsinkiläinen Teatteri Rujo
vei voiton Seinäjoella viikonvaihteessa järjestetyssä Harrastajateatterikesässä. Lippuja kysyttiin
vielä paljon enemmän, mutta tila
on valitettavasti rajallinen, Provinssin tuottaja Seppo Suominen toteaa.
Suomusjärvellä teatteriryhmä
Suonäppien 25-vuotisjuhlanäytelmän Pikatie näki 1 330 katsojaa.
. Raul Arévalon kaikki
kolme elokuvaa kiinnostivat,
mutta kärkeen sijoittui Antonio Banderasin tähdittämä
El camino de los ingleses, joka
oli loppuunmyyty.
Espoo Ciné juhlisti suomalaisen näytelmäelokuvan satavuotisjuhlaa järjestämällä lyhytelokuvakilpailun Salaviinanpolttajat 2007. Opri nosti ensimmäistä kertaa Kiikalan Kipinöiden katsojamäärän päälle tuhannen.
Espoo Cinéssä
24 000 katselijaa
Paimion Paksun
Kertun balladi
kesäteattereiden
katsotuin
Espoon elokuvatapahtuma
Espoo Ciné ylsi tänä vuonna
katsojaennätykseen. Koko ajan tapahtuu.
Capote kuvaa tarkkaan henkilöidensä mielenliikkeitä ja eri
ympäristöjen ja tilanteiden tunnelmia. 25-vuotias Alsanea opiskelee ja asuu tällä hetkellä Chicagossa.
SSS?STT
Eppu Normaali päätti rokata vallattomammin Kuolema elämäntapana
SSS?STT?Pertti Mattila
Suomen menestynein yhtye
Eppu Normaali rokkaa uutuuslevyllään reippaammalla otteella
kuin aikoihin. Sitä on vähän tässä lähdetty
hakeen.
? Puolitosissani voisin väittää,
että nyt koetettiin jatkaa eteenpäin siitä mihin 80-luvulla jäätiin.
Eppujen taivalta seuranneille
kuulostaa varmasti hyvältä, että bändi on päässyt eroon liian
tiukasta itsekritiikistä. Suomentaneet Pasi Rakas Jääskeläinen ja Päivi Liski. pojasta ja
?menninkäisen näköisestä, aavemaisesta. Romaaniin on jäänyt hurjasti kerronnallista löysää
ja yksinkertaisesti huonoa lausetta: ?Asia on niin, että me olemme jo
peitonneet Bernsteinin, ja tämä on
mahtava tilaisuus saada Johnson.
Se todella satuttaisi Cazaletia, se
satuttaisi kaikkia heitä.?
Siperian pohatan henkilöhahmojen suunnaton kovanaamaisuus vaikuttaa useimmiten
pelkältä machoilevalta poseeraukselta. Näytöksissämme ei satanut
kertakaan, vaikka päivällä olisi
satanutkin, Kipinöiden ohjaaja
Tuula Mäkelä hämmästelee.
Suomusjärvellä
hivottiin ennätystä
Yli kahdentuhannen katsojan
päästiin sekä Halikon Rikalanmäellä että Salon Vuohensaaressa.
Vuoden kesäteatterimestarin
tittelin Salon Teatterille tuoneen
Papin perheen näki Vuohensaaressa vajaat 2 500 katsojaa. Tammi. Miehistä hänellä on ollut kokemuksia
aiemminkin, mutta hän hullaantuu työläistaustaiseen Clydeen.
Kuin ohimennen nuorten todetaan menneen naimisiin omaisten
ja ystävien tietämättä. Mutta lopulta sain sen toimimaan,
Martti myöntää.
Syrjän veljekset eivät suostu heti levyn teon jälkeen arvioimaan,
mitkä voisivat olla Syvään päähän -platan tärkeimmät kappaleet. Syyskuun alussa ilmestyvä Syvään päähän -albumi
tarjoilee ?vähän ryhdikkäämpää?
Eppu-musaa, kuten solisti Martti Syrjä asian kiteyttää.
? Voisi sanoa niin, että tän levyn
biisit kulkee. Teemme jokaisen
laulun samalla rakkaudella ja
pieteetillä, Pantse ja Martti tähdentävät yhteen ääneen.
Eput linjasivat jo varhaisen
Maximum Jee & Jee -albuminsa
aikaan, että levyn jokaisen laulun
pitää olla niin tasokas, että sen
voi lohkaista myös singleksi.
? Se on edelleen hyvä ja asiallinen tavoite, Pantse lämpiää.
Eppu Normaalin ura on kestänyt jo kolme vuosikymmentä.
Bändin yleisö näyttää olevan
poikkeuksellisen uskollista sorttia. Ennakoimme, että kantaesitystä
olisi vaikeampi myydä yleisölle,
mutta ainakin omalla kylällä esi-
tys on puhuttanut aikaisempia
enemmän, kuvaille Pitkänen paikallishistoriasta ammentaneen
esityksen menestystä.
Kirakan katsojamäärä
laski reippaasti
Somerolla teatteria katsottiin
kesällä noin 3 000 kävijän voi-
min. Eput
värkkäsivät albumille biisin nimeltä Laulu jää pystyyn. Kuinka monen muun vuosikymmeniä vanhan kombon kuulijat olisivat pysyneet kelkassa
yli 10 vuoden tauon ilman yhtäkään uutta biisiä?
Mutta tuon pitkän linjan yleisön
jatkeeksi on ilmaantunut myös
nuoria Eppu-faneja.
? Tässä on jo aika mones sukupolvi kuuntelijoita menossa.
Osa on niitä, jotka ovat löytäneet
meidän musan vanhempiensa
levyhyllystä. Päähenkilöt kokevat
kohtaamansa sovitut avioliitot,
peittävät hunnut ja pahansuovat juorut epämiellyttäviksi
ja käsittelevät asioita omilla
tavoillaan. Someron Tupanäyttämöllä jatkettiin aiempien vuosien
viitoittamalla linjalla eli Suloisen
myrkynkeittäjän näki Havuharjulla vajaat 1 500 katsojaa.
Perniön Kirakassa Kulkurin
valssi eli Koivusaaren kartanon
salaisuus -laulunäytelmän näki
noin 1 900 katsojaa.
Viime vuonna toinen kotimaiseen elokuvaklassikkoon nojannut musiikkipitoinen näytelmä,
Vaimoke, veti idylliseen kesäteatteriin yli 700 katsojaa enemmän.
Saudiarbialaisen Rajaa Alsanean esikoisteos Girls of
Riyadh julkaistaan suomeksi
ensi vuoden elokuussa. Uusin levy, Syvään päähän,
ilmestyy 5. Putin tosin piipahtaa Siperian pohatassa hetken, mutta katoaa
sitten näkymättömiin kuin ei olisi
koskaan fiktiivisille romaanihenki-
löille näyttäytynytkään.
Päärosvon sisääntulo, lyhyt soolonumero sekä näyttämöltä poistuminen on ajoitettu täydellisesti.
Higgins rinnastaa Putinin Venäjän itsensä Isä Aurinkoisen aikakauden neuvostodiktatuuriin,
eikä varmaan aiheetta.
Muutoin Siperian pohatta on
tuttua, turvallista ja vallan viihdyttävää Higginsiä. Tällä
käsittämättömällä nimellä pukattiin aikoinaan Suomen valkokankaille Led Zeppelinin
konserttifilmi Song Remains The
Same.
? Sain kyllä tehdä aika laillakin
töitä, että onnistuin ujuttamaan
ton nimen biisin tekstiin. Edellinen ennätys oli 23 000, ja se tehtiin
vuonna 1998.
Festivaalien suosikiksi nousi
espanjankielisten elokuvien
sarja. Eli toivottavasti kukaan kuulija ei pääse
sanomaan, että nyt se on selvästi
kuunnellut jotain tiettyä bändiä,
Pantse linjaa.
Martin on helppo vastata siihen,
mistä hän löytää vaikutteet teksteihinsä.
? Eppujen sanoituksissa mennään niissä tunnelmissa, joita
mulle herää Pantsen tekemistä
demonauhoista. Mun sanoitukset
ovat kuvitusta Pantsen ensin tekemiin melodioihin.
Lehtikuva/Heikki Saukkomaa
Tommi Aitio
Jack Higgins: Siperian pohatta (Without Mercy). Teatteri Provinssi puolestaan esitti
Unelmamies-komediaa loppuunmyydyille saleille.
. Koko ajan hän säilyttää
viileän etäisyyden. Vielä 20 katsojaa enemmän,
niin ennätys olisi ollut siinä. Noin 30 romaanin mies ei ole koskaan ollut
mikään sulokynä eikä hän Siperian pohattaakaan järin kirjallisesti ole kirjoittanut, mutta viihdyttävyyden funktionsa Higginsin
uusinkin täyttää esimerkillisesti.
Tosin henkilöitä, poliittisia juonia
ja sisäänrakennettua väkivaltaista
käytöstä on paljon ja dramaturgisesti liikaakin. Kokonaisuutena kesään voi kyllä olla
tyytyväinen, Linnakylä kuvailee.
Vaskiolla toimivan teatteri Puu-
Paksun Kertun balladi piti Paimion kesäteatterin katsojamäärän seudun ykkösenä. Näyttelijä Tanja-Lotta
Räikkä valitsi mukaan 11 ryhmää 57 halukkaasta. Kunniamaininnan
saivat Paula Korvan Julkiviinanjuojat ja Arttu Niemisen
Varjoisten kujien lömppikuningas.
SSS?STT
Girls of Riyadh
suomeksi
Kiikalassa yleisöennätys
lyötiin toista kertaa peräkkäin
SSS?Mari Areva
S
alon seudun suosituimpana
kesäteatterina jatkaa Paimion kesäteatteri. Tämä oli teatterin historian
toiseksi paras vuosi, vaikka koko näytäntökauden ajan sää oli
epävakaista. Päivät täyttyvät hetken
oikkujen tyydyttämisestä, juhlista
ja tyhjänpäiväisestä jutustelusta.
Ihmissuhteetkin tuntuvat olevan
leikittelyn kohteena.
Päähenkilönä on Grady, alle
20-vuotias nainen, joka asustelee
vailla huolia New Yorkin kodissaan
vanhempien ollessa matkoilla. Kipinöiden
Oprin näki noin 1 200 katsojaa.
Katsojamäärä nousi huimasti, sillä viime vuonna Naisten saunan
näki Kiikalassa 950 katsojaa.
. Pystyykö
Grady ottamaan vastuun, vai onko kaikki leikittelyä?
Jo nuori Capote oli parhaimmillaan kuvatessaan huvittelunhaluista nuorisoa, jota itsekin edusti. Tällä kertaa rima näyttää olevan sillain sopivan
matalalla, Martti vitsailee.
Laulu jää nyt
todellakin pystyyn
Siitä vallattomuudesta puheen
ollen: Eppu Normaali ikuisti uudella levyllään elokuvan nimen
suomennoksen, joka on ehkäpä
leffahistoriamme huonoin. 302 s. Tämä oli toiseksi paras kesä
Tyrynmäellä, kertoo Suonäppien
puheenjohtaja Katja Linnakylä.
Katsojaennätys kävi Suomusjärvellä todella lähellä.
. Suomalaisille varsin tuntemattoman kirjoittajan varsin tun-
temattoman näytelmän näki noin
2 200 katsojaa. Tapahtumassa kävi 24 000 elokuvista
kiinnostunutta. Gummerus. tytöstä.. 28 e.
KIRJAT
Jack Higginsillä on pelisilmää.
Venäjän itsevaltainen presidentti
Vladimir Putin on oikein hyvä
valinta vakoiluromaanin beckettläisittäin poissaolevaksi päähenkilöksi. Hän ei kaunistele, vaan uskaltaa puhua vaikkapa ?madonvalkoisesta. Mutta aina
suodattuu päähän semmoinen
myllerrys ympäröivästä musiikkimaailmasta. Ryhmä palkittiin 840 euron kannustusrahalla
esityksestään Woyzeck. Alsanea tuo teoksessa rohkeasti esille erilaisia
kiellettyjä aiheita ja tuulettaa
sukupuolirooleja.
Kirjan julkaisu kiellettiin
aluksi Alsanean kotimaassa,
ja sen ensimmäinen painos
julkaistiin Libanonissa kaksi
vuotta sitten. Joka vuosi sinne
suodattuu vähän lisää, mutta ei
koskaan ihan suoraan. Kirja on
aiheuttanut kohua kotimaassaan, ja sen oikeudet on myyty
jo yli viiteentoista maahan.
Kirja kertoo neljän naisen
elämästä islamilaisessa yhteiskunnassa. Sen jälkeen ajattelin, että seuraavalla levyllä
voidaan sitten painaa meneen
vallattomamminkin halutessamme. Silti heistä huokuu useammin tahatonta komiikkaa kuin
pelottavuutta.
Suuren romaanin alkuitu
Otto Lappalainen
Eppu Normaalin albumeita on myyty jo peräti puolitoista miljoonaa kappaletta. syyskuuta.
Truman Capote: Kesän taittuessa (Summer Crossing).
Suom. Somerniemen musiikkiteatteri teki paluun seudun kesäteatterivahvuuteen välivuoden
jälkeen.
Talkootanssit keräsi noin 1 500
katsojaa. 25,90 e.
Truman Capote (1924?1984)
aloitti Kesän taittuessa -romaanin
kirjoittamisen jo 20-vuotiaana.
Ruutuvihot kulkivat hänen mukanaan vielä 1940-luvun lopulla,
mutta yhteiskuntakriittiseksi tarkoitettu rakkausromaani ei tahtonut löytää lopullista muotoaan.
Kadonneeksi luultu käsikirjoitus
löytyi vasta 2004 huutokauppaan
tarjottujen esineiden joukosta.
Neljästä vihosta ja muistilapuis-
ta saatiin julkaistavaksi kaiken
kaikkiaan kiinnostava romaani.
Avoimeksi jäävä loppu viittaa
tietyn amerikkalaisen elämäntavan umpikujaan. Kaijamari Sivill. Sodan jälkeen
varakas nuoriso elää kuin huomista ei olisi. Vain vuonna 2003
esitetty Jääkärin morsian on vetänyt enemmän yleisöä, kertoo
Paimion kesäteatterin tiedottaja
Merita Seppälä.
Kiikalan Kipinät puolestaan rikkoi katsojaennätyksensä jo toisena kesänä peräkkäin. Raati
luonnehti esitystä ?hienosti tyylitellyksi makaaberiksi kauhukabinetiksi, jonka teatteriajattelu oli hyvin kehittynyttä?.
Kunniakirjan saivat Helsingin Ylioppilasteatteri, seinäjokelainen Actors´ Studio sekä
IN-teatteri Iisalmesta.
Tapahtuma järjestettiin 34:ttä
kertaa. Raatiin
kuuluivat Pieta Koskenniemi, Eija-Irmeli Lahti, Ari
Wahlsten ja Petri Lairikko.
SSS?STT
Tuula Mäkelä esitti karjalaismuoria Opri-näytelmän nimiosassa. Epuille on ihan selvästi tullut nuorta yleisöä entisen
lisäksi, Martti kiittää.
Nuoret tuskin ovat tykästyneet
bändiin sen vuoksi, että Eppu
Normaali olisi napannut soundiinsa moderneja saatikka trendikkäitä mausteita.
? Mä en tarkkaan ottaen hae
vaikutteita mistään. Näytelmässä olivat mukana muiden muassa Markku Kotamäki
(kievarin isäntä), Anne-Maija Mulari (aatelisrouva Sparre) ja Jenni Koski (poju).
taivaan kesä ylitti ohjaaja Maisa
Pitkäsen mukaan odotukset,
vaikka katsojamäärä notkahtikin
hieman viimevuotisesta.
- Sahan laulun näki tänä kesänä
noin 850 katsojaa, joka on meillä
siitä parhaimmasta päästä
alkuerät
5.25 N keihäs, karsinta, B
5.40 M 110 m aidat, alkuerät
13.30 N kolmiloikka, karsinta, A+B
13.40 N 200 m, 2. Hyppääjät se sen sijaan
virittelee loistoiskuun. elokuuta 2007
Urheilu
annu Brusila, Paul Lipiäinen, Harri Sulonen, Olli Mäntylä
H
7702 309, sss.urheilu@sss.fi
Loimu ja Piivolley
avaavat liigakauden
Sivu 14
Sivu 13
Kuningas Bekelen kolmas kulta
SÄHKEET
Lehtikuva/Reuters/Dylan Martinez
Upea kiri toi
taas kympin
mestaruuden
Evora loikki
maansa historiaa
Christian Olssonin poisjäänti
ei latistanut miesten kolmiloikkafinaalin tasoa. Hän kääntää syksyllä ajatukset Pekingin
olympialaisiin ja aikoo ensi kesänä palata tasolleen lajinsa maailman kärkiryhmään.
Suomalaiset keihäänheittäjänaiset ovat keskiviikon karsintakilpailussa tismalleen samassa
asemassa kuin ennen lukuisia
aiempia arvokilpailuja. Sitä varoessa
tekniikka meni sekaisin, ja heitot
ovat olleet ailahtelevia. Nina Tikkinen kiekkooppiin Pohjois-Amerikkaan
Tiistaina 28. Nyt amerikkalainen oli toinen samalla
ajalla Campbellin kanssa.
Juoksijoiden maaliintulon
jälkeen kesti useita minuutteja
ennen kuin mestari nimi oli tiedossa. Hän tuli maaliin neljäntenä ajassa 27.21,37.
Myös kolmanneksi ajalla 27.12,17
juossut Kenian Martin Irungu
Mathathi kuului neljän juoksijan
ryhmään, joka kahdeksan kilometrin jälkeen meni menojaan.
?Hopeamieheksi. Valotaulu näytti välillä
mestariksi Yhdysvaltain Torri
Edwardsia ajalla 11,01, kun kisan ennakkosuosikki oli lopulta
neljäs 0,04 sekuntia heikommalla ajalla. Kun Mathathi
lähti vetämään, kehotin Sihineä
seuraamaan, kun en itse ollut
parhaissa voimissani. Olssonin
tämän kauden parhaalla tuloksella 17,56 olisi ollut Osakan
MM-finaalissa vasta kolmas.
Portugalin Nelson Evora
loikki kolmannellaan komeasti
17,74 ja paransi maansa ennätystä huikeat 23 senttiä. Karsintakilpailussa on syytä heittää
kauden paras keihäskaari, jotta
paikka perjantaina heitettävään
loppukilpailuun aukeaisi.
Eroa viime vuosien arvokilpailuihin on kuitenkin siinä, että
Taina Kolkkala ja Paula Tarvainen pitävät kaksistaan Suomen
keihäsmainetta yllä. ? On kova urakka juosta kaksi kymppiä kahdessa viikossa ja matkustaa, mutta yritän,
Bekele sanoi.
Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto
Kolkkala ja Tarvainen
hakevat huippuheittoa
SSS?STT
Olli-Pekka Karjalaisen mukaan syyskuun alussa Göteborgissa Ruotsi-ottelussa päättyvä kausi on ollut hänen
uransa vaikein.
Kauden parhaat heitot
eivät lohduta Karjalaista
SSS?STT
Olli-Pekka Karjalainen kiskoi
takkuisen kauden parhaat heittonsa moukarinheiton loppukilpailussa. Bekele näytti kukistuvan, mutta tuli
kuin pikajuoksija viimeiset 200
metriä ja sinetöi voiton. ristitty Sihine
on olympia- ja MM-hopeamitalisti
ja kesän tilastoykkönen. Mutta kun
on joskus ollut näissä kisoissa viides, se ei paljon lohduta, Karjalainen totesi.
Karjalainen seurasi sivusta,
kun Ivan Tihon sinetöi voiton
viimeisen kierroksen heitollaan,
joka kaarsi kauden kärkitulokseen 83,63. Hän varmisti paikan
kolmelle viimeiselle kierrokselle
kahden yliastutun jälkeen vasta
kolmannellaan (79,35).
Tihonin kolmas heitto naulasi
Karjalaisen sijoituksen ja pudotti
hänet jatkokierroksilta.
? Se oli toinen kerta, kun hän oli
tuossa tilanteessa arvokisoissa.
Tiesin, että näin käy, kun siellä oli
vielä Tihon ja Miloslav Konopka
heittämättä, Karjalainen kertaili.
Tihon eteni jatkoon kahden
epäonnistumisen jälkeen myös
Helsingin MM-kisoissa 2005 ja
viime vuoden EM-kisojen karsintakilpailussa. Hänen valmennettavansa juhlivat maailmanmestaruuksia sadalla metrillä:
Tyson Gay miesten kilpailussa
ja Veronica Campbell maanantaina naisten pikamatkalla.
25-vuotias jamaikalainen sai
Nagai-stadionilla revanssin tappiostaan Helsingin MM-kisojen
sadalla metrillä Yhdysvaltain
Lauryn Williamsille. Yhdeksäs sija tuloksella
78,35 jätti mielen apeaksi. Kisastressi laukesi
oksentamiseen, ja Ranta sen
jälkeen oli valmis dopingtestiin,
johon hän sai kutsun.
SSS?STT
Volkova voitti
ilman taktiikkaa
TV2 klo 03.50-06.30, klo 07.00-07.30
kooste yön tapahtumista, klo 11.35-12.05
koosteen uusinta, klo 13.10-16.50,
klo 18.20-19.50 Osaka tänään
STT
Venäjän Jekaterina Volkovan
liki seitsemän sekunnin ennätysparannus teki hänestä yleisurheilun MM-kisahistorian
toisen naisten 3 000 metrin estejuoksun maailmanmestarin.
Volkova piti ennätystä valtavana bonuksena, sillä hän lähti
kilpailuun avoimin mielin.
? Minulla ei ollut mitään ennakkotaktiikkaa, päätin vain
juosta, 29-vuotias Volkova kuvasi.
SSS?STT. Osakassa toiseksi
kiskoi Slovenian Primos Kozmus tuloksella 82,29, ja kolmas
oli Slovakian Libor Charfreitag
(81,60).
Karjalaisen tunteet risteilivät
laidasta laitaan finaalin jälkeen.
Yli 83 metriä parhaimmillaan
heittänyt viime kesän EM-kakkonen oli pettynyt sijoitukseensa.
Toisaalta Osakan kolme heittoa
78,15?78,27 ja 78,35 osoittivat,
että taso on nyt reilussa 78 metrissä.
? Ne olivat kauden parhaita
heittoja teknisesti, mutta eivät
ne minun heitoiksi mitään hyviä
olleet. Sitä kisaa kannattaa muistella, Tarvainen kuvasi.
Tarvainen, 34, on tällä kaudella
kilpaillut harvakseltaan, koska juhannuksen tietämissä hänen oikea
olkapäänsä kipeytyi. Wioletta Janowska Puola keskeytti.
Miehet:
10 000 m: 1) Kenenisa Bekele Etiopia 27.05,90, 2) Sileshi Sihine Etiopia
27.09,03, 3) Martin Irungu Mathathi Kenia 27.12,17, 4) Zersenay Tadese Eritrea
27.21,37, 5) Josephat Muchiri Ndambiri Kenia 27.31,41, 6) Gebre-egziabher
Gebremariam Etiopia 27.44,58, 7) Abdihakem Abdirahman USA 27.56,62, 8)
Josphat Kiprono Menjo Kenia 28.25,67,
9) Dathan Ritzenhein USA 28.28,59, 10)
Boniface Kiprop Uganda 28.30,99,
LOPPUKILPAILUT
TÄNÄÄN
Miehet:
Kiekko (klo 13.30 Suomen aikaa)
3·000 m esteet (klo 14.55)
400 m aidat (klo 16.20)
Naiset:
Seiväs (klo 13.30)
Pituus (klo 14.50)
800 m (klo 15.20)
Suomalaisurheilijat keskiviikkona
Taina Kolkkala (o.s. Osakassa
ilta viileni kympin juoksun aikana noin 30 asteeseen, mikä sopi
vuoristojen viileähköissä säissä
harjoittelemaan tottuneelle etiopialaiselle.
11
oli valkovenäläiselle kolmas perättäinen. MM-karsintakilpailussa silloinen 58,72 metrin
heitto kaipaa kuitenkin ainakin
kaksi metriä lisää mittaa.
Lehtikuva/Markku Ulander
Osakan kisat ovat Taina Kolkkalalle (takana) jo 12:nnet aikuisten arvokilpailut Paula Tarvainen heittää seitsemänsissä arvokisoissaan.
KOLMAS KILPAILUPÄIVÄ
Loppukilpailut:
Naiset:
100 m (?0,2 m/s): 1) Veronica Campbell
Jamaika 11,01, 2) Lauryn Williams USA
11,01, 3) Carmelita Jeter USA 11,02, 4)
Torri Edwards USA 11,05, 5) Kim Gevaert
Belgia 11,05, 6) Christine Arron Ranska
11,08, 7) Kerron Stewart Jamaika 11,12,
8) Oludamola Osayomi Nigeria 11,26.
3 000 m ej: 1) Jekaterina Volkova Venäjä 9.06,57, 2) Tatjana Petrova Venäjä
9.09,19, 3) Eunice Jepkorir Kenia 9.20,09,
4) Ruth Bisibori Nyangau Kenia 9.25,25,
5) Sophie Duarte Ranska 9.27,51, 6)
Cristina Casandra Romania 9.29,63,
7) Gulnara Samitova-Galkina Venäjä
9.30,24, 8) Rosa Morato Espanja 9.36,84,
9) Hanane Ouhaddou Marokko 9.37,87,
10) Roisin McGettigan Irlanti 9.39,80,
11) Veerle Dejaeghere Belgia 9.40,10,
12) Fionnuala Britton Irlanti 9.48,09,
13) Sara Moreira Portugali 10.00,40, 14)
Mardrea Hyman Jamaika 10.16,24. Tasaisempiin tuloksiin pyrkiessään Tarvainen
miettii kolmea teemaa heitossaan:
keihään kärki pitää saada kontrolliin, heiton pitää mennä eteenpäin
eikä taivaan tuuliin ja heiton pitää
lähteä tukijalan päältä.
Jos lopputulos on keskiviikon
karsinnassa yhtä hyvä kuin vuoden
2002 gp-kilpailuissa Osakassa, Tarvaisella ei ole hätää. Miesten
korkeushypyn karsintakilpailu
oli yhtä tasokas kuin sunnuntainen naisten seiväshypyn
karsintakilpailu. alkuerät
13.45 N kiekko
14.00 M korkeus
14.05 N 5 000 m, alkuerät
15.05 N 100 m aidat
15.25 M 400 m, välierät
15.50 N 400 m
16.05 M 1 500 m
16.20 M 200 m, välierät
Paahtava hellesää syö vauhtia pidemmillä kestävyysmatkoilla. 30-vuotias porilainen oli välillä sivussa kaksista
kisoista, sillä Helsingin MM-kilpailujen aikaan hän oli äitiyslomalla
ja Göteborgin EM-kisoihin kiilasi
hänen sijastaan Kirsi Ahonen.
Karsintaraja on 61 metriä, ja
Kolkkalan tämän kauden paras
tulos on 59,50. Uppa)
Laji: Keihäänheitto
Parhaat arvokisasaavutukset:
olympialaisten 10:s 2004, MMkilpailujen 10:s 1999 ja 2003,
MM-kilpailujen 12:s 2001, 22vuotiaiden EM-kultaa 1997, 19vuotiaiden MM-kultaa 1994, 19vuotiaiden EM-kultaa 1995.
Paula Tarvainen
Laji: Keihäänheitto
11) Galen Rupp USA 28.41,71, 12) Kensuke Takezawa Japani 28.51,69, 13) Tola
Tadesse Etiopia 28.51,75, 14) Alejandro
Suarez Meksiko 28.52,19, 15) Wilson
Kipkemei Busienei Uganda 29.24,72,
16) Dickson Marwa Mkami Tansania
29.25,91, 17) Kazuhiro Maeda Japani
29.48,17, 18) Michael Aish U-Seelanti
30.34,16,
Khalid El Amri Marokko, Simon Bairu
Kanada, Ahmad Hassan Abdullah Qatar
ja Essa Ismail Rashed Qatar keskeyttivät. Nyt turhat yritykset söivät miestä, Frösén
kertasi hellekisaa.
? Eivät ne yritykset 229:stä
olleet mitenkään huonoja. Matkalla hän tyytyi kyttäilemään
kärkimiehen takana vauhdin
kiihtyessä matkan jälkimmäisellä
puoliskolla: kahdeksas kilometrin
juostiin aikaan 2.41,89, yhdeksäs
2.40,99 ja viimeinen 2.30,33.
Vetojuhdan tehtävän ratkaisevilla kilometrillä hoiti Eritrean
Zersenay Tadesse. Myös
universiadeissa Bangkokissa
juoksin aamun erässä 57:llä alkavan ajan (57,56), mutta illalla sitten kulki, Ranta kertasi.
Kisan jälkeen Ranta sai migreenikohtauksen, mikä on hänelle tuttua. Hän oli viisi
vuotta sitten toinen gp-kisassa,
joka heitettiin Nagai-stadionia pienemmällä areenalla. Varmuus on nyt tuossa.
Hyvällä heitolla tulossarjaan olisi
voinut tulla piikki, Karjalainen
tuumi.
Helsingissä asuva ex-töysäläinen ei ole huolissaan. Peräti 15
miestä ylitti karsintarajan 229.
Oskari Frösénillä oli karsintakilpailussa edellytykset 229:n
ylitykseen. Nyt
ei vaan tekniikka toiminut.
Oliko se sitten päästä kiinni vai
mistä, Frösén aprikoi.
SSS?STT
Ranta ei viihdy
aamujuoksuissa
Aamupäiväjuoksu tuotti Ilona
Rannalle tuskaa Osakan MMkilpailuissa. Tosin 226 meni vasta kolmannella, mutta hypyllä,
jolla olisi ylittynyt myös 229.
? Se ei aina mene niin kuin
suunnittelee. Ranta kellotti naisten 400 metrin aitojen alkuerissä
ajan 57,64 ja karsiutui jatkosta.
? Minulla on aina ollut vaikeuksia juosta aamulla, vaikka
heräisin kuinka aikaisin. Sihinen
aika oli 27.09,03.
? Kolme kierrosta ennen maalia
olin väsynyt, mutta kehoni toipui
loppua kohden. Tarvainen sen sijaan on heittänyt tällä kaudella
kahdesti yli 60 metrin, ja hänen
kesän parhaansa on 61,03. Vuoden 1994
EM-kisoista lähtien suurkisoja
kiertänyt Mikaela Ingberg ei läpäissyt valintaseulaa, ja hänen
pitkä kisaputkensa katkesi.
Kauan on ollut mukana myös
Kolkkala, mutta silti Osaka on hänelle kuin uusi alku. Heitin kolme kertaa kauden
parhaani, joten kovin paljon
enempää ei voi vaatia. Tovin ehdittiin mestarina näyttää myös Williamsia.
SSS?STT
SSS?STT
Kenenisa Bekele lähestyy esikuvansa Haile Gebrselassien
meriittejä askel toisensa jälkeen.
Osakan MM-kisoissa etiopialaisen uran kolmannen perättäisen
10 000 metrin maailmanmestaruuden sinetöi häikäisevä 200
metrin kiri, jolla hän murskasi
maanmiehensä Sileshi Sihinen
mestaruushaaveet.
24-vuotias Bekele tuli mestarina maaliin ajassa 27.05,90. Karjalainen olisi halunnut heittää
myös MM-historian tasokkaimman moukarikisan viimeisillä
kierroksilla.
. Hän avasi Osakan kympin kiritaistelun
viimeisen kierroksen alussa. Tulos
yllätti tuoreen mestarinkin.
? Käsittämätöntä, että pystyin tuollaiseen tulokseen, Evora huokaisi.
Ykkössija oli 23-vuotiaan ensimmäinen arvovoitto aikuisten
sarjassa, ja hän teki sillä Portugalin yleisurheiluhistoriaa.
Kultamitali oli ensimmäinen
portugalilaisen miehen voittama MM-kisoissa.
SSS?STT
Frösénille liikaa
hyppyjä
Loppukauden tavoitteekseen Kenenisa Bekele on asettanut maailmanennätysvauhdin Brysselin Kultaisen liigan kilpailussa syyskuussa. Hasan Mahboob Bahrain ja David
Galvan Meksiko eivät osallistuneet.
3-loikka: 1) Nelson Evora Portugali
17,74 (1,4 m/s), 2) Jadel Gregorio Brasilia 17,59 (0,3), 3) Walter Davis USA
17,33 (1,0), 4) Osniel Tosca Kuuba 17,32
(1,1), 5) Aarik Wilson USA 17,31 (0,6), 6)
Phillips Idowu Britannia 17,09 (?0,9),
7) David Girait Kuuba 16,91 (0,7), 8)
Alexander Martinez Sveitsi 16,85 (1,3),
9) Deokhyeon Kim Etelä-Korea 16,71
(1,1), 10) Aleksandr Petrenko Venäjä
16,66 (0,8),
11) Minwei Zhong Kiina 16,66 (1,5), 12)
Dimitrios Tsiamis Kreikka 16,59 (?1,1).
Moukari: 1) Ivan Tihon V-Venäjä 83,63
(kk), 2) Primoz Kozmus Slovenia 82,29,
3) Libor Charfreitag Slovakia 81,60,
4) Vadim Devjatovskij V-Venäjä 81,57,
5) Krisztian Pars Unkari 80,93, 6) Koji Murofushi Japani 80,46, 7) Szymon
Ziolkowski Puola 80,09, 8) Markus Esser
Saksa 79,66, 9) Olli-Pekka Karjalainen
Suomi 78,35, 10) Miloslav Konopka Slovakia 78,09,
11) Esref Apak Turkki 76,59, 12) Ali
Mohamed Al-Zinkawi Kuwait 76,04.
Keskiviikko 29.8.
Yleisurheilun MM-kisa-aikataulu
(ajat Suomen aikaa)
klo
suomalaisia mukana
4.00 N 1 500 m, alkuerät
4.00 N keihäs, karsinta, A
4.20 M pituus, karsinta, A+B
4.40 N 200 m, 1. Maailmanmestaruus
Campbell sai
makean revanssin
Pikajuoksuvalmentaja Lance
Braumanilla on mitä juhlia,
kun hän tiistaina vapautuu
vankilasta. Sitten sain
Sihinen kiinni, ja oli pakko mennä ohi, kymppitonnin kuningas
Bekele kertasi.
Gebrselassie juoksi urallaan neljä kympin MM-titteliä, joten Bekelen olisi pystyttävä uusimaan
temppunsa vielä 2009 Berliinissä,
mikäli hän aikoo sivuta Hailen
saavutusta.
Kuluvalla kaudella Bekele keskeytti keväällä MM-maastoissa
Kenian Mombasassa kuumissa
ja kosteissa oloissa. Sa-
manlainen kaari Osakassa, niin
Tarvainen pääsee puolustamaan
Helsingin MM-kilpailujen kuudetta sijaansa.
Helsingin hyvät muistot ovat
Tarvaiselle hyvä lähde ammentaa
kilpailuvirettä.
? Heitin siellä karsinnassa vasta
viimeisellä heitolla finaalipaikan,
ja loppukilpailusta tuli kuudes sija
10000. vuosikorko 9,41%,
luottokustannukset 2353,46?.Vaihtoautojen kk-erät laskettu 60 kk maksuajalla, 20% käsirahalla.
DUN WL . Special Mobil
. 600?
Päästöt: CO2(g/Km) 318
Honda Cr-v Hatchback
-01 2.0i LS 4WD 5d
-98
15.900.- 202 tkm, ilmastointi
12.900.-
220.- kuukausierä
291.-
Citroen C2 1.6i 16v
Audi A4 Avant 1.9
Toyota Avensis 2.0 D-4D
-04 TDI 66kw
-00
Linea Sol Elegant Wagon -05 VTR SensoDrive
14.900.- 291 tkm, ilmastointi
11.900.139 tkm, ilmastointi
27.490.- 58 tkm, h.kirja
445.- kuukausierä
kuukausierä
Salon autoalan
liikkeiden yhdistys:
. Traktoauto
Audi A4 Avant 1.8
turbo
125 tkm, ilmastointi
kuukausierä
246.- kuukausierä
Hyundai Getz 1.3
Nissan Almera tino 1.8
-02 Visia A/C
-03 GLS 5d A/C
23.900.- 60 tkm, ilmastointi
14.900.- 47 tkm, ilmastointi
396.- kuukausierä
252.- kuukausierä
Chrysler Grand Voyager 3.3 Citroen Xsara Picasso
-03
V6 A4 Town& Country -00 1.8i 16v SX
12.900.160tkm, ilmastointi
19.900.- 99 tkm, ilmastointi
272.- kuukausierä
kuukausierä
220.-
211.-
-04
11.900.-
Saab 9-3 2.0t
Sport 3d
222 tkm
kuukausierä
199.-
-00
8.900.-
127.-
Rahoitusesimerkki: 20% käsiraha, viim. perustamiskustannukset, 7?/kk
käsittelymaksu Esim. Delta-Auto
. PasseliAuto
. Tiistaina 28. auto, käsiraha 20% (2000?), kk-erä 141,50?. Astrum Auto
. PP-Auto
. elokuuta 2007
Salon
merkkiliikkeet
12
Chrysler 300C
Hemi 5.7 V8
51.900 ?
uskomattoman
edulliseen hintaan
Autoja rajoitettu erä.
Volvo S80 2.4
Audi A6 3.0 V6 quattro
162kW tiptronic-aut.
-01 170hv
149 tkm, ilmastointi
29.900.- 93tkm, ilmastointi
Salkkarissa
joka tiistai
512.- kuukausierä
kuukausierä
+ tk. Salon Automyynti
. Keskusautohalli
. Salon Autotalo
. KSL:n mukainen tod. erä 20% auton hinnasta, 6,9% korko, 130
Altea -malliston keskikulutus 5,4 . ?????????????????????????????????
????????
?????
???????. kattoluukku, urheilualusta 31800?
Toyota COROLLA 1.6 VVT-i Sol STW -04
ml 125 tkm, aut.ilmast., 1 om., alut,
h-kirja, lohkol., koukku
16400?
Ford FOCUS C-MAX 1.6i Trend 5d -04
ml 40 tkm, abs, ilmast., 2 renkaat,
h-kirja, lohkol., koukku
18400?
Ford MONDEO 1.8i Centennial 4d -03
ml 29 tkm, aut.ilmastointi, 1 om.,
2 renkaat, vakionop.säädin 19480?
Ford FOCUS 1.6 Ti-VCT Ghia 4d
Ford MONDEO 2.0i Titanium STW-05
ml 5 tkm, abs, ilmast., esp, 2 airbag
myös sivuilla ja ikkunoissa 26900?
FIAT STILO 100 16V Actual Multi -05
25 tkm, ilmast., 2 renkaat, abs, 4 airbag,
lohkol.+sisäp., sähköikk., cd
16980?
FORD TRANSIT 100 TourneoXLT -05
31 tkm, 1+8 bussi, alut, ilmast., abs,
2 renkaat, koukku, cd-soitin
35950?
OPEL ASTRA 1.8i Eleg.Wagon
-02
84 tkm, aut., abs, ilmast., h-kirja, 2 airbag,
lohkol.+sisäp., vakionop.säädin 14390?
FORD MAVERICK 3.0i V6 204hv -06
25 tkm, ilmast., 4 airbag, nahkaverh.,
koukku, vakionop.säädin
35900?
NISSAN MAXIMA QX 3.0 SE AC -00
123 tkm, aut.ilmastointi, abs, lohkol.,
2 renkaat, kauko-ohj., cd
13490?
PEUGEOT 407 SW Sport 2.2 farm. OD
ISO farmari.
www.salonmerkkiliikkeet.net
0\OO\RMDQN 3
????????????????????????????????. la 10-15 ja su 11-15.
SALO . sisustus, metalliväri
ml 19 tkm, aut.ilmastointi, esp, alut,
ml 77 tkm, ilmast., nahkasisustus,
urheiluistuimet, 2 renkaat 34800. alv
18900?
Ford FOCUS 1.6 Ti-VCT Ghia 5d -05
Ford TOURNEO Connect TDCi
-05
ml 7 tkm, abs, ilmast., esp, 2 airbag
myös ikkunoissa, urheiluist. ??????
????????
???????????????????????????????????. STW -04
102 tkm, abs, esp, ilmast., 2 airbag,
Webasto, 2 renkaat, metalliv. ????????????????????????????????????????
??????
???????. ??????????????????????????????????????
?????
???????. ??????
????????
-89 OPEL CORSA 1.2 SWING
-99
9850?
790?
-91 MAZDA 323 1.6 GLX
1450?
CHEVROLET NUBIRA WAG. 118,00 ?, luottohinta 9.471,50 ?. ??????
????????
??????????????????????????????????????. 22500?
Ford MONDEO 1.8i Centennial 4d -06
Ford TRANSIT 300L 2.0TDi Van
-04
PEUGEOT 307 Wagon Trendy 1.6 -06
35 tkm, 2 renkaat, abs, ilmast., cd-soitin,
sumuvalot, Leijona-auto
19980?
ml 195 tkm, aut.ilmastointi, 17. f i
ml 27 tkm, aut.ilmastointi, 16. ?????????????????????????????????????
??????
???????. 1.8 -06
21 tkm, 2 renkaat, abs, 4 airbag, cd,
lohkol., sumuvalot, sähköikk. -04
ml 85 tkm, 2 alut, abs, esp, aut.ilmastointi,
puolinahkaverh., pet.tutka
24950 ?
FIAT PUNTO 50 Dynamic 5d
-04
39 tkm, abs, ilmast., 2 airbag, kauko-ohj.,
2 renkaat, sumuvalot
10690?
Nissan KUBISTAR 1.5 dCi 70 Van -07
OPEL VECTRA 1.8 Comfort 4d
-05
23 tkm, abs, 2 renkaat, aut.ilmastointi,
lohkol., esp
23950?
SAAB 9000 CSE 2.0t Jubilee 5d A -97
220 tkm, 1 om., 2 airbag, h-kirja,
ilmast., 2 renkaat, alut
9980?
Ford RANGER 2.5TD PICKUP 4x4 -05
SAAB 9-3 1.8t Linear Sport Sedan -04
73 tkm, 1 om., abs, ilmast., kauko-ohj.,
2 renkaat, lohkol.
23940?
OPEL TIGRA 1.4i-16 3d
64 tkm, 2 renkaat, huoltokirja,
metalliväri
OPEL CORSA 1.2-16 Comfort 5d -03
90 tkm, 1 om., 2 airbag, h-kirja,
kauko-ohj., 2 renkaat, s-lasit
8970?
Ford TRANSIT 330L 2.4TDi 90
-02
ml 130 tkm, abs, 2 renkaat, eberi kellolla, vanerit, sis. Normaali luottopäätöskäytäntö. 8,9 l / 100 km. ??????
????????
LAATUVAIHDOKIT
-06 Volvo S60 2.5T AWD 4d A
-04
BMW 318 2.0i 105 kw 4d
-02 CHEVROLET NUBIRA 1.8 CDX farm.-07
65 tkm, ilmast., abs, h-kirja, 2 renkaat,
7 tkm, esittalyauto, aut.ilmastointi, nahka19980?
lohkol., koukku, soitin
21980. ???????????????????????????????????????
??????
???????. 15.000 ?/30 kk. 17950?
-93 NISSAN SUNNY 3d
1490?
DAEWOO Evanda 2.0-16 CDX 4d -04
ml 59 tkm, aut.ilmastointi, nahkasis.,
2 renkaat, metalliv., abs
16390?
-91 OPEL CORSA 1.4 SWING
1490?
-94 OPEL VECTRA 2.0 CDX 2940?
-95 PEUGEOT 405 1.6 GLI
???????????????????
???????????????
????????????????????
Ykkösen
tarjous.
Nyt kaikkiin autoihin!
?????????????
Ylivoimainen takuu.
Parhailla vaihtoautoilla 2 v tai 30 000 km,
uusilla autoilla 5 v tai 150 000 km.
Käsiraha 1 %*
Kymppitonnin auto satasella heti käyttöösi.
Koskee myös uusia autoja!
Korko 1 %*
Max. ????????????????????????????????????
???????
???????. ??????
???????
?????????????????????????????????????
??????
????????
???????????????????????????????????????????
??????
???????
???????????????????????????. Tarvittaessa saat myös
edullisen lisärahoituksen.
*Esimerkkilaskelma: Auton hinta 8.900,00 ?, käsiraha 89,00 ?, luoton perustamiskulu 185,00 ?, rahoitettava osuus 8.996,00 ?, korko
1,0 %, luottoaika 30 kk, maksuerä 303,80 ?/kk (sis. COF -päästöt 146 . ???
??????
????????
???????????????????????????????????
???????
???????
???????????????????????????????. alut,
esp, 1 om., h-kirja, cd-soitin 26500?
-05
ml 31 tkm, aut.ilmastointi, 1 om., h-kirja,
2 renkaat, vakionop.säädin 19900?
Kuvan auto erikoisvarustein. 214 g/km.
Ford S-MAX 2.0 Trend 5d
?????????????????????????????????????. Meriniitynkatu 15
palvelemme: ma 9-17, ti 9-18,
ke - pe 9-17 , la 10-15 ja su 2.9 11-15
Automyynti:
Mikko Keto
Juha Tervo
Arto Tervahauta
Erkki Nila
020
040
040
040
040
740 8611
342 7202
342 7201
342 7135
342 7138. Maahantuoja auto-span oy. alut,
Webasto, vakionop.säädin 19980?
ml 36 tkm, abs, aut.ilmast., esp,
18?alut, 1 om., 2 renkaat 24900?
Ford C-MAX 1.8 Trend 5d
-07
ml 2 tkm, ilmast., esp, cd-radio,
kaukoluk., , metalliv.
25900?
Uusi
SEAT Altea
Huippuvarustelu!
ESP-ajonvakautusjärjestelmä, ABS/EBV+ESBS, ilmastointi, vakionopeuden säädin, ajotietokone,
integroitu radio/CD/MP3 -soitin AUX-liitännällä, 6 kaiutinta, kauko-ohjattu keskuslukitus, sähköikkunat, pöydät takamatkustajille, kattokaiteet, säädettävät takaistuimet, 635 litran tavaratila, sumuvalot, rengaspainetunnistin, täyssinkitty
turvakori, etuturvatyynyt, sivuturvatyynyt ja turvaverhot, isofix-lastenistuinkiinnitys, täydet 5 tähteä EURO NCAP törmäystestissä
1.6 bensiini
alk.
22 990 ?
1.9 TDI diesel
alk.
26 200 ?
ml 46 tkm, abs, 1 om., eberi kellolla,
ilmast., koukku, sis.alv
24900?
ml 48 tkm, abs, 1 om., ilmast, h-kirja,
eberi kellolla, sis.alv
25400?
Ford TRANSIT 300L 2.0 TDCi XLT -06
ml 56 tkm, abs, ilmast., kauko-ohj.,
2 renkaat, koukku, sis.alv 28900?
LISÄÄ VAIHTOAUTOJA LÖYTYY:
www.salonautomyynti.fi
MA, KE-PE 9.00-17.00
TI 9.00-18.00,
LA 10-14
ÖRNINKATU 3-5
Myynti 777 7710, Huolto 777 7740
Bonusta jopa 5%
????????????????????????????????. ??????
??????????????????????????????????. Ykköstarjous koskee kaikkia Delta-Auton uusia ja
vaihtoautoja.
3250?
-97 OPEL CORSA 1.2 ECO 3d 3950?
Ford FOCUS 1.6 Ti-VCT Ghia Wagon
-06, 30 tkm
19.990,Bonusta jopa 5%
-RHQVXXQNDWX 6$/2
0D WL NH SH OD
0\\QWL +XROWR
Mazda6 2.0 Elegance 4-ov
-03, 80 tkm
18.990,-
Mazda6 1.8 Sport Wagon Elegance 5-ov
-03, 95 tkm
17.990,-
Ford FOCUS 1.6 Ti-VCT Sport 3d
-05, 54 tkm
17.900,-
Volkswagen GOLF 1.6 Comfort Variant
74kw, -00, 110 tkm
12.990,-
Tervetuloa viikonloppunäyttelyyn 1.-2.9. ??????
????????
?????????????????????????????????. ??????????????????????????????????
??????
???????. ???
??????
????????
?????????????????????????????????????????
??????
???????
?????????????????????????????????????
?????????????????
????????????????????
??????????????
???????????
?????????????????
VW PASSAT 1.9 TDI PwD Highline -04
84 tkm, aut.ilmastointi, abs, jalopuuta,
urheiluist., 2 renkaat
24980?
-99
Ford FOCUS 1.6 Ti-VCT Sport 5d -07
Volkswagen-konsernin Audi-Brand Groupin uudet huippuluokan SEAT
tilafarmarit ovat saapuneet! Tervetuloa tutustumaan!
Ford FOCUS 1.8 TDCi Trend STW -07
Nissan PICKUP King Cab 4wd
ml 40 tkm, aut.ilmastointi, esp, 1 om.,
per.tutka, lohkol.+sisäp.
20800?
Tilavampi, tyylikkäämpi ja turvallisempi! Uusi näyttävä tilafarmari on
perheystävällinen ratkaisu mukavaan ja turvalliseen matkantekoon.
Suorituskyky, taloudellisuus ja runsas vakiovarustelu samaan hintaan.
s e a t . 22600?
Nissan PRIMERA 2.2 dCi Tekna
-05
ml 90 tkm, 1 om., ilmast., Xenon,
lohko.+sisäp., h-kirja
22900?
ml 111 tkm, airbag, 1 om., abs,
2 renkaat, lavasuoja, sis.alv19880?
ml 64 tkm, ilmst., eberi kellolla,
tehdastakuu, koukku
21900?
ml 5 tkm, ilmast., kaukolukitus,
cd-radio, sis.alv
21900?
ml 32 tkm, abs, 2 renkaat, lavasuoja,
lohkol., sähköpeilit+lasit 21980?
Peugeot 407 SW Confort 2.0 HDi -05
Ford TRANSIT 300L 2.0TDi Van
-04
OPEL VECTRA 1.9 CDTI Eleg. käsittelymaksun 8,95 ?/kk), KSL:n mukainen todellinen vuosikorko 4,92 %, korot
sopimusajalta yht
elokuuta 2007
Kirsi Höglund
Salon merkkiliikkeet
Salkkarissa joka tiistai
13
Sten ja
Nieminen
erävoitolla
suoraan
välieriin
SSS?STT
Sanna Sten ja Minna Nieminen
voittivat eränsä ja selvisivät suoraan välieriin naisten kevyessä
pariairokaksikossa soudun MMkilpailuissa Münchenissä. Ennen
sitä päävalmentaja Ismo Tuominen vie joukkonsa toiseen vieras-
otteluun Vammalaan.
Naisten liiga käynnistyy vasta
lokakuun puolella. kilpailu: Miesten moukarin voittaja
2. Heti perään
sunnuntaina Prihat pelaa Somerolla.
Espanja mittaa
Berruton joukkueen
Tämän kesän Euroopan liigan
voittajamaa Espanja mittaa
Suomen miesten lentopallomaajoukkueen iskukyvyn juuri EMlopputurnauksen alla torstaina
Laihialla pelattavassa maaotte-
lussa.
Italialaisen Andrea Anastasin
valmentama Espanjan joukkue
on saapunut leireilemään Suomen maajoukkueen seuraksi
Kuortaneen urheiluopistolle.
Espanja on Suomelle hyvä mittari useammassakin suhteessa.
Se pelaa Suomen tapaan ensi viikon torstaina alkavassa Venäjän
EM-lopputurnauksessa ja on vakiomenestyjä Euroopan tasolla.
Vahvoja esityksiä Euroopan
liigassa tehnyt joukkue pelaa
Pietarin alkulohkossa yhdessä
Ranskan, Slovenian sekä Slovakian kanssa ja tulee näin Suomea vastaan aikaisintaan vasta
välierissä.
Suomihan pelaa Moskovan alkulohkossa yhdessä Italian, Kroatian ja Bulgarian kanssa.
EM-kisat tulevat olemaan ensimmäinen arvokisakokemus
Suomen joukkueesta kaikille
muille paitsi edellisissä kisoissa
1997 Eindhovenissa Hollannissa
jo mukana olleille Tuomas Sammelvuolle ja Janne Heikkiselle.
Espanjan vahvoja meriittejä
Euroopan liigan kesäisen voiton
lisäksi ovat mm. Kelpo
naapurukset kohtaavat miesten
liigan syksyn ensimmäisessä ottelussa torstaina 27. Tuolloin Espanja
vei voiton erin 3-2.
Tätä edellisetkin kaksi kohtaamista olivat olympiakarsintoja:
1999 Kuusamossa Suomi kukisti
sensaatiomaisesti Espanjan 3-1,
mutta joutui antautumaan viikkoa myöhemmin Soriassa vieraskentällä 0-3.
Koripallonaiset eivät nöyristele
Päävalmentaja luottaa
omiinsa EM-karsinnoissa
Meiltä parhaat vaihtoautot ja Titaanit
NISSAN X-TRAIL 2.5
Sport 4x4
-05
ml 9 tkm, uutom. Lohkoykkönen matkaa Italiaan kahden muun lohkovoittajan kanssa jatkokarsintaan,
josta paras pääsee EM-Chietiin.
Alkulohkojen viimeiset pelaavat
sen sijaan putoamiskarsinnan Bdivisioonaan.
Avausottelussa keskiviikkona
Suomi saa Vantaalle vieraakseen
lohkon ennakkosuosikki Puolan.
? Olemme tehneet valmistautu-
misessa kaiken, mitä tehtävissä
on. Kiikalan vapaa-aikaltk. lokakuuta, jolloin se saa
vieraakseen Pielaveden. kilpailu: Miesten kolmiloikan voittotulos
2. kilpailu: Naisten 100 metrin voittaja
Voittoyhdistelmä: 2 Tikhon I?4 Evora
N?6 Campbell V
Kerroin: 30,65
Poissa:
1.kilpailusta: 2.kilpailusta: 3.kilpailusta:?
MONIVETO
SuperMoniveto 3/
1 Valencia?Villarreal 0?3
2 Racing?Barcelona 0?0
3 Athletic?Osasuna 0?0
4 Espanyol?Valladolid 0?1
Tulosyhdistelmä: 0?3, 0?0, 0?0, 0?1
Kertoimet
1.voittoluokka: 221 433,42
2.voittoluokka: 1 161,61
PITKÄVETO
107 PSG?Lille X (1?1) 2,95
108 Lilleström?Aalesund 1 (7?0) 1,40
109 Odd Gr.?Viking 2 (1?3) 2,45
110 Fredrikstad?Tromsö 1 (2?1) 1,75
111 Lyn?Strömsg. Kiinan kaksikko oli 500
metrin kohdalla karannut vasta
viidentenä olleilta suomalaisilta
jo 3,6 sekunnin päähän. Viimeiset jäljellä olevat päivät
keskitymme Puolan joukkueen
taktisiin kuvioihin. Meillä on joukkue, joka
uskoo, että pystyy voittamaan.
Suomi pystyy olemaan Euroopan
16 parhaan maan joukossa, eli
EM-kisoissa, Diaz latasi.
Italiassa järjestettävien EMkisojen viimeisestä kisapaikasta
taistelee Suomen lisäksi jatkokarsinnoissa kahdeksan joukkuetta.
Suomi kohtaa lohkossaan Puolan
ja Slovenian kerran kotona ja kerran vieraissa. Katsomme
nauhoilta, mitä he tekevät niin
hyökkäyksessä kuin puolustuksessa, Diaz kertoi.
Suomi voitti karsintojen lämmittelyturnauksen Bulgariassa,
jossa kaatuivat niin isäntämaa
kuin lohkovastus Sloveniakin.
Maajoukkueen kapteeni Taru
Tuukkasen mukaan Suomi pystyy yllättämään lohkovastustajat,
koska joukkue pelaa aivan erilaista peliä kuin mitä siltä on totuttu
näkemään.
? Emme lähde enää peleihin
?anteeksi että olemme täällä?
-asenteella, vaan olemme kilpailukykyisempinä ja -haluisempina
kuin aikaisemmin. kilpailu: Naisten 100 metrin voittotulos
Voittoyhdistelmä: 11 (17,71?17,80)?12
(11,01?11,03)
Kerroin: 91,67
Supertripla 1
Miesten 10 000 m, Osaka, JPN
Voittoyhdistelmä: 5 Bekele K?1 Sihine
S?7 Mathathi M
Kerroin: 33,73
Poissa: Päivän Trio 1
Voittajat, Osaka, JPN
1. 2 (0?1) 4,40
123 Lyon-St?Etienne 1 (1?0) 1,40
124 Colorado?Los A 1 (3?0) 1,95
125 Chivas?R Salt Lake 1 (1?0) 1,40
126 Tikhon?DeviatovskAiy 1 1,45
127 Murofushi?Pars 2 2,00
128 Karjalainen?Ziolkowski 2 1,40
129 Gregorio?Wilson 1 1,75
130 Evora?Idowu 1 1,50
131 Edwards?Campbell 2 2,35
132 Arron?Williams 2 2,25
???????????????????
Reetta Piipari kuuluu naisten maajoukkueen ehdottomiin tukipilareihin ja
ratkaisupelaajiin.
Yleisurheilun kuntaottelu ti
28.8 Kiikalan kentällä klo 18.00.
Kenttä on museon vieressä. vuosi-inventaarion takia.
Avoinna:
ma-pe 8-18, la 9-14
Myllyojankatu 11, Salo
www.passeliauto.com
Myynti:
puh. Lauantaina 6.
lokakuuta ohjelmassa ovat mm.
ottelut Ploki-Harmonie?Somero ja Viesti?Prihat. kilpailu: Kilpailun voittaja
2. Kilpailun
alku ei kuitenkaan sujunut toivotusti. syyskuuta Loimun kotiluolassa, aina vaikeassa
Raision Kerttulassa.
Loimu?Piivolley on samalla
kauden ensimmäinen tv-ottelu
Urheilukanavalla.
Kotikentällään Pii esiintyy vasta 13. KiU. Välierät soudetaan perjantaina.
PÄIVÄN PELIT
Piivolley kohtasi Loimun viimeksi Salo-Volley -turnauksessa. Kiinan kaksikko
Dongxiang Xu/Haixia Chen hävisi
lopulta vain 0,04 sekuntia.
Sten ja Nieminen onnistuivat
nyt kohtalaisesti painonpudotuksessa, jossa heillä on aiemmin kesällä ollut vaikeuksia. kilpailu: Miesten kolmiloikan voittaja
3. Urheilu
Tiistaina 28. 1 (1?0) 1,95
112 Horsens?Bröndby 1 (4?2) 2,70
113 Athletic?Osasuna X (0?0) 3,05
114 Racing?Barcelona X (0?0) 3,80
116 Mallorca?Levante 1 (3?0) 1,70
117 Valencia?Villarreal 2 (0?3) 4,90
118 Deportivo?Almeria 2 (0?3) 4,05
119 Recreativo?Betis X (1?1) 3,10
120 Start?Brann X (1?1) 3,25
121 Palermo?Roma 2 (0?2) 2,15
122 Espanyol?Vallad. ilmast., erikois
vanteet, huoltok., vak.nop.säädin
20800 ?
POISTO 7.900 ?
ml 179 tkm, 2 x renkaat, ABS,
metalliväri, turvatyynyt, audio
NYT 6800 ?
FIAT PUNTO 60 SX
-02 Dualdrive 3d
ml 127 tkm, 2 x renkaat, ABS,
metalliväri, sävylasit, turvatyynyt
13750 ?
VOLKSWAGEN Touran
TOYOTA CAMRY
Firstline 1.6 FSi 85kW -04 2.2i 4d
ml 64 tkm, ilmastointi, huoltokirja, turvatyynyt, vak.nop.säädin,
ml 145 tkm, 1 omistaja, 2 renkaat,
huoltokirja, vetokoukku
TOYOTA CARINA E 1.8
-02 16V Economy GLi 4d -97
ml 66 tkm, 1 omistaja, automaatti-ilmastointi, huoltokirja
22700 ?
9400 ?
TOYOTA COROLLA 1.6
TOYOTA COROLLA 1.6
VVT-i Linea Sol 4ov
-05 Linea Terra 4ov
-99
TOYOTA AVENSIS 2.0 VVT-i MAZDA 6 1.8
Linea Sol Technical Lb -03 Classic 4d
ml 83 tkm, 2 x renk., automaattiilmastointi, huoltokirja, takuu
ml 14 tkm, 1 om., 2 renk., ABS,
ajonestolaite, lohkolämmitin
ml 116 tkm,2x renkaat, soitin,
huoltokirja
-01
SHOKKI 4800 ?
MITSUBISHI L200 2.5 TD
-98 4WD CC GL ABS
-04
ml 138 tkm, 2 x renk, 4xairbag,
huoltokirja, Ilmastointi, koukku
12900 ?
NISSAN ALMERA 1.5
Comfort SportDec
ml 54 tkm, 1 omi., 2 x renkaat,
huoltokirja, vetokoukku
4400 ?
PEUGEOT BOXER Fourgon
-01 2.4 TD KA
-98
ml 90 tkm, 2 x erik.vant., huoltokirja, ilmastointi, lohkolämmitin
9800 ?
ml 131 tkm,2 x renkaat,Webasto,
CD-soitin, huoltokirja, vetokoukku
POISTO 9900 ?
Korjaamo ja varaosat suljettuna pe 31.8. Ilman ulkomaalaisia vahvistuksia pelannut nuorekas Loimu osoitti finaalitappiosta huolimatta olevansa erittäin vaaralinen joukkue ensi kauden liigataisteluissa.
Loimu?Piivolley avaa
lentopallokauden
Viestille heti kotiottelu,
Somero matkaa Pihtiputaalle
SSS?Harri Sulonen
Raision Loimu ja Salon Piivolley
avaavat kauden 2007?2008 lentopalloilun SM-liigan ottelut. ilmastointi, turvatyynyt, vak.nop.säädin, koukku
30500 ?
TOYOTA RAV4 2.0
VVT-i 4WD
-04
ml 61 tkm, ilmastointi, erikoisvanteet, turvatyynyt, vetokoukku
28400 ?
NISSAN Primera 1.8
Visia ESP 4-ov.
CHEVROLET MATIZ 0.8
-05 6V Base 5d
-06
ml 51 tkm, 2 renkaat, automaatilmastointi, huoltokirja
19800 ?
ml 85 tkm, 1 om., automaattinen
ilmastointi, huoltokirja, takuu
18400 ?
ml 91 tkm, ilmastointi, 2x renkaat,
turvatyynyt, met.väri, sävylasit
TOYOTA AVENSIS 1.6 VVT-i
Linea Sol Technical 4ov -04
OPEL ZAFIRA 1.6 16V
Comfort 5d
16400 ?
23800 ?
22400 ?
VOLVO V70 2.4 103kw
Business
-01
ml 141 tkm, autom. kilpailu: Kilpailun voittotulos
Voittoyhdistelmä: 2 (Tikhon I)?13
(83,50?83,99)
Kerroin: 33,25
Poissa: Päivän Pari 2
Voittotulos, Osaka, JPN
1. (Domingo Diaz) on
sanonut hyvin: teoriassa meillä ei
pitäisi olla mahdollisuuksia päästä EM-kisoihin, mutta käytännössä yllätämme ja voitamme karsintaottelut, Tuukkanen jatkoi.
Tuukkasen sentteriparina aloituksessa pelaava Niina Laaksonen taitaa vastustajien analysoinnin tiivistämisen.
? Täysin voitettavissa, Laaksonen tuumasi Puolasta ja Sloveniasta.
Lehtikuva/Sanna Heikintalo
KENO
Voittonumerot:
3, 5, 8, 12, 14, 17, 22, 32, 35, 37, 39, 41,
44, 47, 50, 53, 54, 60, 64, 65
MITALIPELI
Kulta: 1, 3, 4, 2, 5
Hopea: 4, 1, 3, 2, 5
Pronssi: 5, 1, 3, 2, 4
TULOSVETO
9 Palermo?Roma 0?2
Kerroin: 12,89
10 Lyon?St-Etienne 1?0
Kerroin: 6,72
11 Espanyol?Valladolid 0?1
Kerroin: 14,04
VEIKKAUSBINGO
Maanantai
Ensimmäiset vaakabingot:
54, 32, 72, 14, 23, 53, 52, 38, 70
Vaakabingot:
54, 32, 72, 14, 23, 53, 52, 38, 70, 71, 75,
43, 20, 6, 66, 9, 4, 48, 8, 3, 61, 50, 2, 63,
21, 15, 7, 19, 18, 11, 28
Voitonjako:
Ensimmäiset vaakabingot ei yhtään
kappaletta, vaakabingot 41 kpl voittoosuus 5,20 e.
VOITTAJAVETO
Päivän Pari 1
Miesten moukari, Osaka, JPN
1. edellisten EMkisojen neljäs tila 2005, mukana
olo Sydneyn olympiaturnauksessa 2000, maailmancupin kuudes
tila 1999 ja MM-kisojen kahdeksas tila 1998.
Suomi on kohdannut Espanjan
viimeksi Leipzigin olympiakarsinnoissa 2004. Toisena
soutaneisiin puolalaisiin Magdalena Kemnitz ja Ilona Mokronowskaankin ero oli 1,8 sekuntia.
Reilun 750 metrin soudun jälkeen alkoi suomalaiskaksikko
kuitenkin saavuttaa sekä Kiinaa
että Puolaa, 1 500 metrin kohdalla Suomen kaksikko oli noussut jo
Kiinan jälkeen toiseksi.
Erävoitosta huolimatta Suomen
kaksikko oli aikavertailussa vasta
päivän kuudenneksi nopein. 0403 066 280
myynti@passeliauto.com
SSS?STT
Naisten koripallomaajoukkueen
päävalmentaja Domingo Diaz
uskoo vahvasti suomalaisten
mahdollisuuksiin keskiviikkona
alkavassa EM-jatkokarsinnassa.
Kesäkuussa valmennuspestin
vastaanottaneen espanjalaisen
myötä suomalaisten otteista on
paistanut voitontahto turhan kiltteyden sijaan.
? Pelaajat pelaavat suurella
suomalaisella sydämellä ja kuten olen aikaisemmin todennut,
ei suomalainen sydän ole jäästä
tehty, vaan veri virtaa voimakkaana. Olympiamaapaikkaa tavoittelevien
Stenin ja Niemisen erävoitto tuli
ajalla 7.11,32. Jo ensimmäisestä leiristä näki, että harjoittelussa on ihan eri meininki, Tuukkanen sanoi.
? ?Mingo
Uskon,
että tein oikean päätöksen. Harva tosin muistaa
25-vuotiaan yhdysvaltalaisen
edellistä visiittiä suomalaisseurassa. Uskon ja todella toivon laukaukseni parantuvan. Kenttä kesti kiitettävästi liki 175 lähtöä, vaikka sadekin vieraili
pitkän päivän aikana estekisoissa.
Jarkko Immonen NHL:stä JyP:iin
SSS?STT
Jääkiekon SM-liigaseura JYP
jatkaa kovia satsauksiaan syyskuussa alkavaan kauteen, kun
Jarkko Immonen tarttui joukkueen verkkoon.
Kaksi kautta New York Rangersissa peliaikaa hakenut
keskushyökkääjä allekirjoitti
JYPin kanssa 1+1+1-vuotisen
sopimuksen.
? Kyse on NHL-optiosta, joka
on auki syyskuun loppuun saakka. Onneksi kielitaito karttuu
ajallaan.
Nina Tikkisen ajatuksena on pelata Yhdysvalloissa neljä vuotta.
Sen jälkeen hän palaa takaisin
Suomeen.
. Urheilu
Tiistaina 28. Ellei lasketa Jodi Helmistä,
jonka äidillä ja isällä on Suomen
kansalaisuudet. Hienoa on tulla JYPin riveihin uu-
destaan. Tavoitteeseen pääsyä edistävät kovat pelit ulkomailla. Jos hän pelaisi Sevillan
riveissä Mestarien liigaa, hän ei
saisi edustaa toista seuraa liigan
lohkovaiheessa.
Anisin ratsastuskentän uusittua pohjaa kävi testaamassa mm. 367.1 (avoin kaikille)
1) Tomas Kiviranta Narah (71) TUUR
0 0 27,94, 2) Kira Rohrbach Jolly Rocky
(47) KAR 0 0 29,43, 3) Essi Seppälä
Charlene (25) HaRi 0 Hyl, 4) LottaRiikka Rintamäki Caius H (115) KAR
4 55,00.. Haluamme kuulla kokonaisuuden,
koska GBK on iso seura. Nyt olen todella
iloinen, että siirto ratkesi. Meidän
1-divisioonalohkossamme pelaa
kahdeksan joukkuetta ja toisessa
lohkossa saman verran, joten pudotuspeleihin pääsy vaatii onnistumisia.
Tikkinen opiskelee yliopistossa
Kokkola yhdistää
voimiaan ja haluaa
Veikkausliigaan
SSS?STT
SÄHKEET
Paimion Urheilijoiden Topias
Filppu ylsi hopealle yleisurheilun 22-vuotiaiden SM-kisoissa
Kokkolassa. Yritän sitä vakavissani ensi kesänä. Seurojen pitäisi
joka tapauksessa valmistautua jo
ensi kauteen, Nikkanen jatkoi.
GBK ei ole vielä päättänyt, aikooko se viedä asiaa seuran sisällä eteenpäin.
? Meillä ei ole vielä kantaa. sijan lopputuloksissa ja ansaitsi 20 179 dollaria.
Ochoalle voitto oli kolmas perättäinen
kiertueella.
Harrison, New York:
Miesten Yhdysvaltain PGA-kiertueen
7 miljoonan dollarin kilpailu:
Lopputulokset 72 reikää (par 71):
268 lyöntiä (16 alle ihanteen): Steve
Stricker 67+67+65+69,
270 (?14): K.J. 14) Kilpinen
Taisto SaSA 80, 15) Kataja Pentti SaSA
79
Mariette: 1) Ansamaa Tarmo TSA 92
2) Päärnilä Jukka SSG 91, 3) Ekman
Marko TSA 91... Nyt
haemme tosissaan menestystä,
Immonen suunnitteli.
JYP:n verkkoon juuttuneet
kultakalat haluavat mitalin
. Olen varma,
että tulen viihtymään. Hänen näkemyksensä
mukaan jääkiekko on Yhdysvalloissa fyysisempää ja hyvistä paikoista lauotaan enemmän, kun
Suomessa vielä syötetään. Nuoren naisen pitkän tähtäimen tavoitteena on pelata olympiajoukkueessa
Vancouverissa vuonna 2010. MSU:n joukkueessa ei
pelaa Nina Tikkisen ohella muita
suomalaisia.
. Viime
vuoden pelaajabudjetti oli 0,9
miljoonaa euroa, nyt summa on
1,7 miljoonaa.
14
Sentteri James Reaves tekee
paluun Korisliigassa pelaavan
Uudenkaupungin Korihaiden
riveihin. Jos Immonen saa pelipaikan
NHL:stä, päästämme hänet menemään ilomielin. Kakkosessa meillä
olisi yhdessä niin kova nippu, ettei
nousemisesta olisi epäselvyyttä,
Nikkanen tokaisi.
Seurafuusiot eivät ole aina päättyneet onnellisesti. 5) Kataja Pentti SaSA 79
Vetterli: 1) Salin Ari SSG 88, 2) Näätänen Reijo SSG 88, 3) Aho Pertti TSA
87... Tulokset eivät täten
olleet tilastokelpoisia.
Filppu karsiutui finaalista Lappeenrannan Kalevan kisoissa.
Tämän kauden parhaaksi ajakseen hän on kellottanut 14,70.
SSS
SSS?Annina Vainio
ole tyrmänneet hanketta, mutta
kummatkin osapuolet varmasti
miettivät kysymystä, miten käy
keskinäisen kilpailun, Storbacka
lisäsi.
Yhdistymishanketta ei haudata,
vaikka kumpikin seura putoaisi
Kakkoseen kauden päätteeksi.
? Sarjapaikka voidaan myöntää uudelle seuralle, jos yli puolet
entisen seuran pelaajista päättää
siihen liittyä. Pähkäilin pari kuukautta ja
päädyin MSU:n kannalle. Tiukkaa on, mutta kovalla
työllä ja asenteella luotan saavani
peliaikaa, Tikkinen tuumaa.
Kovaa harjoittelua
Tikkinen odottaa innolla kauden
alkua, uusia haasteita ja kovaa
treeniä. Hän putosi kuitenkin jaetulle 17:nnelle
sijalle.
na-Maija Hägg Lucas (62) MeRaTa 0
68,30, 1 Anna-Maija Hägg Marshland
Gipsy Queen (66) MeRaTa 0 65,59, 1
Katariina Vilander Mollamari (69) TR
0 64,58, 1 Hanna Niemi Junkku (49)
MER 0 63,59, 1 Anna Silén Alexander
Katt (2) MeRaTa 0 61,34, 1 Sofia Smal
Kenzo (50) LitRa 0 57,93, 1 Suvi Virkki
Mini Riksa (90) Mt-Team 0 63,03, 1 Eeva Kattelus Pina Colada (80) Mt-Team
0 67,92, 1 Sonja Sirkiä Roosi (91) SRS 0
65,99, 1 Heli Saari Mamman Valve (64)
MeRaTa 0 69,16, 1 Tuukka Kahila Boy
(108) SRS 0 67,31
Luokka 2 Este, estekorkeus 95
cm, arv. elokuuta 2007
Tikkinen haluaa Vancouveriin
Paul Lipiäinen
HT-kasvatti
hakee oppia
P-Amerikasta
Salosta kotoisin oleva jääkiekkoilija Nina Tikkinen, 20, pelaa
tällä kaudella ulkomailla.
Salo HT:n kasvatti karisti kotimaan tomut jaloistaan yli viikko sitten ja lähti kiekkoilemaan
yliopistosarjaan Yhdysvaltoihin
Minnesota State Universityn
(MSU) joukkueeseen. A.1.0 (avoin ratsukoille, jotka
vv. Sini-Sofia Näreinen. Valmentajat Hannu Saintula (vas.), ja Jussi Melkko valitsivat Tikkisen MM-kisajoukkueeseen ensimmäistä kertaa viime talvena.
Sarjassa pelaa monia USA:n, Kanadan, Ruotsin ja Suomen maajoukkuepelaajia.
. Mitä
ilmeisimmin hän on, sillä rahaa
tarvittiin runsaasti keskisuomalaisilta yrityksiltä, jotta Immosen nimi ilmestyi paperiin.
Sen toimitusjohtaja tunnusti,
että JYPillä ei ole ollut koskaan
näin kallista joukkuetta. AM5 (avoin kaikille)
1) Kira Rohrbach Jolly Rocky (47)
KAR 0 5 45,59, 2) Magnus Lillkvist Leif
Ericsson (59) ParS 0 7 43,12, 3) AnnaKaisa Lehtonen Chimere Z (26) TR 0
8, 44,71, 4) Fanny Förström Karfiol Ks
(109) MeRaTa 0 11 47,15, 5) Ilona Heikonen Funkel Mumbo-Jumbo (33) TR 0
13 45,65, 6) Tanita Lehtonen Sissi 2000
(97) TR 0 20 56,31, 7) Tomas Kiviranta
Narah (71) TUUR 0 24 56,15
Luokka 5 Este, estekorkeus 125
cm, arv. 5) Jyrä Hannu SaSA,
8) Kataja Pentti SaSA 84, 14) Kilpinen
Taisto SaSA 38
Cominazzo: 1) Ansamaa Tarmo TSA
92, 2) Lempiäinen Ari TSA 84, 3) Jyrä
Hannu SaSA 80... Yhdistymisen myötä edustusjoukkueiden
keskinäinen kilpailu jäisikin historiaan.
? 1930-luvulta peräisin olevat
perinteemme ovat pitkät. Koulussa oppilaita on noin 14 000, joista
kansainvälisiä opiskelijoita on
noin 300. Peliaika täällä on siis todella
tärkeää maajoukkuetta ajatellen, tietää Tikkinen.
Ainut suomalainen
Nina Tikkinen kuvailee yliopistosarjaa todella kovatasoiseksi.
Kokkolalainen jalkapallo halutaan nostaa liigatasolle yhdistämällä nykyisten Ykkösessä pelaavien KPV:n ja GBK:n edustusjoukkueet uudeksi seuraksi. Vesi imeytyi
maahan pikavauhtia, eivätkä ratsukot joutuneet liukastelemaan.
SRS:n omat kilpailijat menestyivät odotusten mukaan vain alemmissa luokissa, sillä ylemmissä
luokissa ratsastajat sortuivat yllättäviin virheisiin.
Anisin pitkässä kilpailupäivässä
riitti lähtöjä aamusta iltaan.
Suomenhevosen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi SRS jakoi jokaisessa viidessä luokassa erikoispalkinnon parhaalle suomenhevoselle. Lauantaina
Alves oli sivussa liigan avausottelusta Getafea vastaan lievän
vamman takia.
Sevilla tyrmäsi Chelsean rahakkaan tarjouksen Alvesista
viime viikolla. Hanketta
avittaa eteenpäin ryhmä yrityksiä,
jotka ilmoittivat lauantaina valmiutensa sitoutua pitkäaikaiseen
yhteistyöhön Veikkausliigatasolle
pyrkivän uuden seuran kanssa.
Seurojen pitkät perinteet ja halu
keskinäiseen kilpailuun voivat
kuitenkin seistä yhdistymisen
tiellä.
? Suhtaudumme hankkeeseen
myönteisesti, mutta seuratoiminnassa pitkään mukana olleena
tiedän, että huomioon on otettava
paljon isoja asioita, KPV:n puheenjohtaja Jorma Nikkanen totesi.
Kokkolan Palloveikkojen (perustettu 1930) ja Gamlakarleby
Bollklubbin (1924) seuratoiminta jatkuisi junioreissa, jos uusi
seurahanke toteutuisi. Lisäksi naisten jääkiekkoa arvostetaan
enemmän kuin Suomessa.
. Kesät ja joulut aion olla Suomessa, vaikka ensi joululoma
näyttääkin menevän maajoukkueleirillä, kiteyttää Tikkinen.
Anisin uusitulle kentälle kiitosta
Pohja kesti pitkän
kisapäivän rasitukset
SSS
Salon Ratsastusseura pääsi
testaamaan uusittua kenttäänsä
alueellisissa estekilpailuissa. Olisin nytkin
saanut kaksisuuntaisen sopimuksen, mutta en tyydy siihen.
Haluan yksisuuntaisen sopimuksen, Immonen sanoi.
Immonen on paluumuuttaja,
sillä hän pelasi JYPissä kolme
kautta vuosina 2002?05.
? Fiilikset ovat hyvät. Olen kuitenkin
ainut suomea puhuva, huomauttaa Tikkinen.
Joukkueessa pelaa kaksi ruotsalaista, muut ovat jenkkejä tai
kanadalaisia. Fanien takinkäännön suhina brasilialaisen suhteen
sai kuitenkin lisäpuhtia maanantaina, kun seurasiirtoa hamuava
Alves kieltäytyi matkustamasta
seuran kanssa Ateenaan Mestarien liigan kolmannen karsintakierroksen toiseen osaotteluun
AEK:ta vastaan.
? Daniel Alves on osoittanut
matkustamiskiellollaan täydellistä kunnioituksen puutetta kollegojaan ja hänelle palkkaa maksavaa seuraa kohtaan, Sevillan puheenjohtaja Jose Maria del Nido
älähti seuran verkkosivuilla.
Sevillan valmentaja Juande
Ramos nimesi Alvesin sekä Ateenan että perjantaina Monacossa
pelattavan Euroopan Super cupin
AC Milan -ottelun kokoonpanoon.
Sevilla voitti kotonaan ensimmäisen AEK-ottelun 2?0. Hän kuuluu myös alle 21vuotiaiden maajoukkueeseen.
? En ollut tyytyväinen peliaikaani HJK:ssa. Kokeneella hyökkääjällä on tilillään
yksi SM-kulta Tapparan paidassa kaudelta 2002?03.
Amerikkalainen Fulghum, 26,
on pelannut viimeiset kolme
kautta AHL:ssä ja ECHL:ssä.
Viime kaudella hän teki ECHL:n
Columbia Infernossa 65 ottelussa
tehot 26+17=43 ja oli joukkueensa toiseksi paras maalintekijä.
SSS?STT
Harri Sulonen
TULOSPÖRSSI
AMPUMAURHEILU
Loimaa, TSA:n 20:s mustaruutikisa:
Kuchenreuter: 1) Hautamäki Juha
LEA 97, 2) Jyrä Hannu SaSA 95, 3)
Ansamaa Tarmo TSA 93... Emme
Filpulle
22-vuotiaiden
SM-aitahopeaa
James Reaves
palaa Korihaihin
Salosta kotoisin oleva naiskiekkoilija Nina Tikkinen muutti hiljattain Yhdysvaltoihin pelaamaan yliopistosarjaa. Brassi haluaa yhä
sitkeästi vaihtaa seuraa ennen
siirtoajan umpeutumista 31. Choi E-Korea
64+66+70+70,
271 (?13): Rory Sabbatini E-Arikka
63+71+69+68,
272 (?12): Mark Calcavecchia USA
67+75+65+65, Geoff Ogilvy Australia
68+66+69+69, Ernie Els E-Afrikka
65+71+68+68,
273 (?11): Phil Mickelson USA
67+70+69+67, Rich Beem USA
64+68+69+72.
Voitto oli Strickerille uran neljäs ja
kauden ensimmäinen PGA-kiertueella.
Ykköspalkinto oli 1,2 miljoonaa dollaria.
JALKAPALLO
Junnufutis:
T97 piirisarja:
SalPa?PaiHa 2?0. Filppu pinkoi 110
metrin aitamatkan aikaan 14,81,
jolla hän hävisi mestaruuden
voittaneelle Jyri Lindénille 48
sadasosasekuntia.
Olosuhteet olivat Kokkolassa
pikamatkoille suotuisat, sillä takana puhalsi 2,3 sekuntimetrin
myötätuuli. JYP-nutussa hyökkäävät ensi kaudella
myös Ilari Filppula ja Tommi
Hannus, joten keskisuomalaisten hyökkäyspää on juonikas ja
taitava.
? Edellisellä kolmivuotiskaudellani JYP ei menestynyt. vähempi ei riitä.
Toimitusjohtaja Seppänen ei
ole halukas arvioimaan, onko
Jarkko Immonen JYP:n kaikkien aikojen kallein pelaaja. Aikataulu
yhdistämiselle ensi kaudeksi on
silti äärimmäisen tiukka. Minea Blomqvist Suomi 70+70+75.
Blomqvist jakoi 17. Reaves ehti olla Uudessakaupungissa kolme päivää
syksyllä 2004, kun Saksan liigan
Braunschweig osti jenkin Korihailta seuraansa.
? Olen iloinen, että Korihait
antoi minulle uuden mahdollisuuden aloittaa ura Euroopassa,
edelliset kaksi kautta Yhdysvaltain ABA-liigaa Rochesterissa
18 pisteen keskiarvolla pelannut
Reaves kertoi.
? Hän eroaa pois laitetusta
Andrew Naevesta ainakin siinä,
että hän pystyy modernina sentterinä myös heittämään ja osallistumaan nopeaan peliimme aktiivisesti, Korihaiden valmentaja
Jyri Lehtonen kehui.
SSS?STT
Mehmet Hetemaj
Viikinkeihin
Jalkapalloliigassa 12:ntena majaileva Viikingit vahvistuu HJK:
n keskikenttäpelaaja Mehmet
Hetemajlla. 7) Kataja Pentti SaSA 68
Lorenzoni: 1) Malmikankare Seppo
SaSA 16, 2) Vierikko Yrjö OrivA 7, 3)
Näätänen Reijo SSG 5.
GOLF
Portland, Oregon:
Naisten Yhdysvaltain LPGA-kiertueen 1,7 miljoonan dollarin turnaus:
Lopputulokset, 54 reikää (par 72):
204 lyöntiä (12 alle ihanteen): Lorena
Ochoa Meksiko 67+66+71,
209 (?7): Sophie Gustafson Ruotsi 66+68+75, Christina Kim USA
69+71+69, Mhairi McKay Skotlanti 70+67+72, In-Bee Park E-Korea
73+72+64,
210 (?6): Ji-Young Oh E-Korea
66+71+73,
211 (?5): Shi Hyun Ahn E-Korea
73+67+71, Beth Bader USA 70+71+70,
...
215 (?2): mm. SalPa: Melina
Lehtinen 1, Iina Tapio 1
SalPa?KaaNa 2?0. Peliajasta kilpailee
19 pelaajaa.
. JYP on hyvä joukkue.
Tarkoitus on, että pääsemme
tällä kaudella playoffeihin, Immonen tuumi.
Immosta ilahdutti myös se,
että Dwight Helminen pelaa JYPissä. A.2.0 (avoin kaikille)
1) Anja Brenner Kragelund?s Cassiopeia (54) KyIF0 46,71, 2) Magnus
Lillkvist Mamona Swe 1689 (65) ParS
0 49,34, 3) Susanna Brandt Chabanto
(23) SRS 0 50,37, 4) Tanita Lehtonen
Sissi 2000 (97) TR 0 51,00, 5) Jonna
Utoslahti Geoffrey (36) TR 0 51,06,
6) Sanni Retva Athletica Z (12) SRS
0, 51,59, 7) Nora Nikander Salina
(95) KAR 0 52,09, 8) Noora Taimela
Storm (113) DC 0 52,84, 9) Susanna af
Björksten Newston (73) SRS 0 55,81,
10) Paula Vuorela Jatkon Tytteli (46)
SRS 0 56,06, 11) Christian Häggström
Phoenix (77) EVIR 0 57,18
Luokka 4 Este, estekorkeus 115
cm, arv. Totta kai halukkuuteeni pelata Jyväskylässä vaikutti
se, että tänne ovat palanneet
myös Antti Virtanen ja Tuomas
Pihlman. KPV olisi
pelaajasopimustensa puolesta valmis yhdistymään jo ensi kaudeksi,
mutta ratkaisujen on synnyttävä
nopeasti.
? Meillä on sopimuksia runkopelaajille ensi kaudeksi. Myös fysiikkapuolella teen kovasti työtä, kertoo Tikkinen ulkomaanvuosien
tavoitteistaan.
Hän myöntää myös, että englanti voisi sujua sutjakamminkin.
. Helsinkiläisseurat
sopivat maanantaina loppukauden kestävästä vuokrasopimuksesta.
Hetemaj on tällä kaudella pelannut kahdeksassa jalkapalloliigan ottelussa HJK:n paidassa
ja onnistunut kerran maalinteossa. ?Jakke. Seu-
ran suureksi helpotukseksi kenttä läpäisi testin erinomaisesti.
Kilpailijoitten kiitosten mukaan
se oli sopivan kova mutta samalla
joustava.
Vaikka kisat kärsi hetken aikaa rajusta kaatosadekuuroista,
sekään ei häirinnyt. Sellaisen saivat TR:n Katariina
Vilander?Mollamari, MER:n Hanna Niemi?Junkku ja SRS:n oma
Paula Vuorela?Jatkon Tytteli.
Ylemmissä luokissa ei suomenhevosia nähty.
Marko Mattila
Alves kieltäytyi
Ateenan matkasta
Oikean puolustajan paikalla pelaava Daniel Alves on kuulunut
kahtena viime kautena espanjalaisseura Sevillan kannattajien
suosikkeihin. En usko,
että saan tänä syksynä NHLsopimusta. Yliopisto sijaitsee Mankato-nimisessä
kaupungissa, jossa asukkaita on
noin 50 000.
Naiskiekkoilija teki ratkaisun
ulkomaille lähdöstä jo viime talvena.
. Valmentaja Jeff Vizenor otti
viime joulukuussa yhteyttä nähtyään pari kansainvälistä peliäni. 367.1 (A2/A2) (avoin ratsukoille, jotka vv 2006-07 eivät ole
sijoittuneet yli 100 cm:n luokissa
1) Roosa Saarinen Escobar (112)
Mt-Team 0 0 33,12, 2) Vilma Catani
Mellow (67) KyIF 0 0 33,43, 3) Marika
Brandt Chabanto (23) SRS 0 0 34,37,
4) Susanna af Björksten Newston (73)
SRS 0 0 34,96, 5) Jonna Knuuti Ramzes (88) Piikkiön Ratsastajat 0 0 35,31,
6) Noora Taimela Storm (113) DC 0 0,
38,43, 7) Inka Savolainen Moskiito (70)
VARSA 0 0 38,60, 8) Elena Merivirta
Harvest Moon (41) SRS 0 0 38,71, 9)
Tuulia Pajunen Scherzino (96) KMR 0 0
41,09, 10) Robin Lumme Que Sera (84)
SRS 0 0 41,68
Luokka 3 Este, estekorkeus 105
cm, arv. Viikingit on hyvä ja taisteleva joukkue
ja olen varma, että pystyn auttamaan joukkuetta loppukauden
otteluissa, Hetemaj iloitsi.
SSS?STT
Alanen ja
Fulghum
koeajalle Tepsiin
Jääkiekon SM-liigaseura TPS
on vahvistanut rivejään kahdella
hyökkääjällä, kun Johannes Alanen ja Luke Fulghum liittyvät
turkulaisten ryhmään koeajalla.
Alasen koeaika on kuukauden ja
Fulghumin kahden kuukauden
mittainen.
Alanen, 29, pelasi viime kaudella JYPissä, kunnes hän siirtyi
tammikuussa Bluesiin. Joukkueen runko- ja valmentaja-asiat pitäisi ratkaista nopeasti ja olisikin
ollut hyvä, jos tämä olisi tullut aikaisemmin esille. Olen
sanonut jo aiemmin, ettei yhdistyminen tule olemaan helppoa.
Yrityksiä on ollut vuosien varrella, en tiedä, ovatko ne eronneet
tästä, GBK:n puheenjohtaja Tony
Storbacka pohti.
Paikalliskamppailujen
katoaminen puhuttaa
Puheenjohtajien mukaan joukkueiden johdon välit ovat kunnossa ja kannattajien väliltä löytyy
?aitoa kilpailuhenkeä?. Immonen pitää Helmisen
taitoja erinomaisina. Joukkue vaikuttaa tosi mukavalta ja hauskalta. on
NHL-tasoinen pelaaja, JYPin
toimitusjohtaja Jukka Seppänen
selvensi sopimuksen logiikkaa.
? Olen asennoitunut niin, että
pelaan JYPissä alkavan kauden.
Minulla oli pieniä kontakteja
NHL-seuroihin, mutta neuvottelut eivät edenneet. Vizenor vaikutti pätevältä, ja joukkue yhtenäiseltä ja ahkeralta.
Koulukin oli kiinnostava, kertaa
Tikkinen.
Maajoukkuelaiturille lähtö toisella mantereelle ei ollut mikään
hetken mielijohde, sillä Tikkinen
myöntää haaveilleensa yliopistojoukkueessa pelaamisesta jo
vuosia.
. elokuuta. Tampereelta
löytyy yhä kitinää Ilveksen ja TPV:
n yhdistämisestä Tampere Unitediksi, vaikka seura on voittanut
liigamestaruuksia ja kolkutellut
Mestarien liigan lohkovaiheen
portteja.
pääaineenaan historia ja sivuaineenaan kaupallinen ala. SalPa: Iida Juhola 2.
P97 Piirisarjaa:
FC Halikko?PaiHa/vihr 4 - 4
FC Halikko?SalPa/sin 2 - 3
FC Halikko?PaiHa/valk 2 - 2
PYÖRÄILY
Espoo, Nuuksion Pitkäjärven
ympäriajo, Sigma Super Marathon
Cup:
M18: 50 km: 2) Oksman Jerry Bikefly
Team 2.12.02,28
RATSASTUS
Salo, esteratsastuksen aluekilpailut:
Luokka 1 Este, estekorkeus 80
arv. 2006-07 eivät ole kilpailleet yli
90 cm:n luokissa)
1 Minttu Sihvonen Landlady (56) TR
0 79,19, 1 Irina Kokko Hilton Jäpä (43)
SRS 0 77,03, 1 Anna-Mari Koskimies
Dona Vega (30) MER 0 67,40, 1 An-
Suomen Minea Blomqvist oli kahden kierroksen jälkeen seitsemäntenä Yhdysvaltain LPGA-kiertueen
kilpailussa Oregonissa. Pienenä, kun aloitin jääkiekon, minulla oli kaksi isoa haavetta: pelata naisten maajoukkueessa ja kiekkoilla Jenkeissä.
Nyt molemmat unelmat ovat
toteutuneet, mistä olen hyvin onnellinen.
Tikkisen kauden ehdoton ykköstavoite on MM-kisat Kiinassa.
Pitkän tähtäimen suunnitelmat
osuvat vuoteen 2010 ja Vancouverin olympialaisiin.
050 325 5588.
Halikossa 2h+kk+parv.
1.9. leikkimökki
ensimökki . Silja Collin p. Tark. 09 454 22812
Rt kaksio 63 m² päätyasunto
Salossa. tiedot 0400 608 154.
6 m2
aitta . P. varasto
9m 998 ?
2
12m 1.298 ?
2
Tutustu netissä!
Tilaa esite 0424 852 260
Huom. Sis mm.
mopokortin, lompakon.
P. 2 hh, mukav. alk. Tiistaina 28. Vast. Vaanela Oy
Puh. Valm. P. 2-3 hoitoa/pvä. 380e/kk+v+s.
P. 02-735 8817,
Tukkumyynti 040 773 9360,
Valimonkatu 4, Meriniitty
Avoinna: ti-pe 9-17
??????????
?????????????
????
????
????????????????
.88/(0,67,/$,6886
+DOLNRQ VLYLVW\VODXWDNXQWD MlUMHVWll NXQWDODLVLOOH NXXOH
PLVWLODLVXXGHQ SHUXVRSHWXVODLQ PXNDLVHQ RSSLODVDOXH
MDRQ PllULWWlPLVHVWl NXQQDQYLUDVWRQ YDOWXXVWRVDOLVVD
WLLVWDLQD NOR
+DOLNRVVD
6LYLVW\VODXWDNXQQDQ SXKHHQMRKWDMD
??????????
??????
????????????????????????????
????????????????????????
??????????????????????
????????????????????????
????????????????????????????
julistaa haettavaksi
2 siivoojan tointa
Toimi 1: ensisijaisena sijoituspaikkana koulukeskus, jossa kokopäivätyö 38,25 h/vk.
Palkkaus KVTES:n mukaan.
Toimi 2: ensisijaisena sijoituspaikkana Paimion uimahalli Solina jossa osa-aikatyö ilta-ja viikonlopputyönä (jaksotyö, viikko työtä / viikko vapaata).
Palkkaus KVTES:n mukaan.
???????????????????
??????????????????????????
??????????????????????
????????????????????
???????????????
??????????????????????????????????
????????????????????
Paimion kaupunki
Tekninen ja ympäristöpalvelut toimiala
Räntmestarin krouvissa
tiistaina 28.8. 050-1993
Puhelinosakkeita,
SSP ym. 1000-1500m²,
vapaa korkeus 5 m tai yli.
Osto tai pitkäaikainen vuokraus. 0440-739029
??????????????
KAMERAVALVONTA
suunnittelu, laitteet, asennus
Sähköliike T. 040 513 6941, 02 422413.
Vast. 044 724 0300
SYYSHINTAAN
Perustuspaketit, uudisrakennukset
ja saneeraukset.
Salon Tilarakennus Oy
Puh. 0445 766 948.
Täydellinen toimituspaketti
698?
+Toim.
kulut
?????????
????????
TI-KE TARJOUKSET
Karjalanpaisti
5.90
3.90
4.90
7.90
. P. p. klo 20.30 alkaen.
Liput 10 e ovelta.
Ennakkovaraukset Halikon kulttuuritoimistoon puh. Käyntiosoite on Vistantie 18.. 040 589 5322.
??????????
Ostamme asuntosi
käteisellä!
www.finnreal.fi
Puh. Koko n. / kg
Puh. 040 514 7672.
???????????????
?????????????????????
OK-TALO
Ylivoimaisesti paras hinta
puhelinosakkeista!
P. 050-517 1590.
Tekniselle johtajalle osoitetut hakemukset opinto- ja työtodistuksineen on toimitettava 7.9.2007
klo 15.00 mennessä Paimion kaupungin tekniseen
virastoon osoitteella PL 50, 21531 Paimio. 040 738 1374.
???????????
?????????????
???????????????????????
??????????????????
???????????
????????????
?????
?????????????????
??????????????????????????
??????????????????????
TILAA SALON
SEUDUN SANOMAT
Soita: Tilaajapalveluun
02-770 2626
Tilaukset myös
netissä: www.sss.fi
SALON SEUDUN
SANOMAT
??????????????
??????????
Kadonnut ruskea käsilaukku
Salon keskustassa 24.8 Palkkio laukun löytäjälle. 850 ?
TEOLLISUUSTOIMITILAA tai
TEOLLISUUSHALLI.
Konetuotannon kokoonpanokäyttöön. koulua, Ahokatu 9. / kg
Estonia-kylpylään Pärnuun
16.-22.9.07 396e tai 7.-13.10.07 396e
Launokorven linja-auto muk. MatkaPeisa
????????????????????????????????????????????????
??????????????????
. muk matkalla. / kg
Naudan
ulko- ja
kulmapaisti
??????????????????????????
????????????????????????????
?????????????????????????????
????????????????????????
??????????????
TULOSPÖRSSI
. P. Toimitus sisältää myös
katehuovan ja lasit.
Parviaitat alk. 050 522 1213.
V
I
I
V
I
J
A
W
A
G
N
E
R
L
A
S
S
I
J
A
L
E
E
V
I
R
E
T
U
T
E
I
N
I
L
E
E
N
A
K
A
L
K
K
A
R
O
T
U
P
L
A
T
Toimiin valittavilta vaaditaan laitoshuoltajan koulutus
tai vankka työkokemus siivousalalta sekä tiimityöskentelytaitoja. 0207 536 660
VIERASMAJA
lä
mille vie
Nopeim halla
van
innalla!
tarjoush
Salosta tai Salon seudulta
4h+k+khh+s+2wc+ak+var =
128 m², Sirkkulassa läh. 2.490 ?
Pihavarastot alk. 3.950 ?
Pikkuvillat alk. matkanjärj. 040 595 8258
?????????????????
Sairaanhoitajaopiskelija etsii
RT-/KT-kaksiota Salon ympäristöstä. Matkanjoht. + parv. koko matkan ajan. Lisätietoja toimista antaa siivoustyönjohtaja Pirkko Rannelma puh. Läh. jouluksi. Laivamatka Vikingin
Rosellalla täysih., maj. Hyvä hinta,
rahat heti. 050-3298675
Luotettava, savuton nuoripari
haluaa vuokrata hyväkuntoisen ja ison 2h+k Salosta.
Sauna olisi plussaa.
P. elokuuta 2007 15
TENNIS
Maailmanlistat:
Miehet, ATP-lista: 1) Roger Federer
Sveisti 7 605 pistettä (edellisen sija
1), 2) Rafael Nadal Espanja 5 485 (2),
3) Novak Djokovic Serbia 3 670 (3), 4)
Nikolai Davidenko Venäjä 3 255 (4), 5)
Andy Roddick USA 2 990 (5), 6) James
Blake USA 2 390, 7) Fernando Gonzalez Chile 2 255, 8) Tommy Robredo
Espanja 1 950 (8), 9) Tomas Berdych
Tshekki 1 925 (9), 10) Tommy Haas
Saksa 1 880 (10),
11) Mihail Juzhni Venäjä 1 880 (11),
12) Ivan Ljubicic Kroatia 1 780 (12),
13) Richard Gasquet Ranska 1 740
(13), 14) Guillermo Canas Argentiina
1 648 (14), 15) David Ferrer Espanja
1 565 (15), 16) Lleyton Hewitt Australia 1 495 (16), 17) Carlos Moya Espanja 1 445 (17), 18) Markos Baghdatis
Kypros 1 440 (18), 19) Andy Murray
Britannia 1 420 (19), 20) Paul-Henri
Mathieu Ranska 1 265 (22), ...26) Jarkko Nieminen Suomi 1 070 (26).
Mestarien lista: 1) Nadal 982, 2) Federer 971, 3) Djokovic 662, 4) Roddick
416, 5) Davidenko 395, 6) Gonzalez
295, 7) Ferrer 292, 8) Blake 291, 9)
Ljubicic 288, 10) Robredo 277, ...28)
Nieminen 148.
Naiset, WTA-lista: 1) Justine Henin Belgia 4 692 pistettä (1), 2) Maria
Sharapova Venäjä 3 845 (2), 3) Jelena
Jankovic Serbia 3 429 (3), 4) Svetlana Kuznetsova Venäjä 3 176 (4), 5)
Ana Ivanovic Serbia 2 847 (5), 6) Anna Tshakvetadze Venäjä 2 586 (6), 7)
Amelie Mauresmo Ranska 2 376 (7), 8)
Nadja Petrova Venäjä 2 238 (8), 9) Serena Williams USA 2 237 (9), 10) Marion Bartoli Ranska 1 989 (11),
11) Daniela Hantuchova Slovakia
1 968 (10), 12) Patty Schnyder Sveitsi 1 774 (12), 13) Jelena Dementjeva
Venäjä 1 770 (15), 14) Venus Williams
USA 1 765 (13), 15) Nicole Vaidisova
Tshekki 1 708 (14), 16) Dinara Safina
Venäjä 1 708 (16), 17) Martina Hingis
Sveitsi 1 621 (17), 18) Tatiana Golovin
Ranska 1 586 (18), 19) Shahar Peer
Israel 1 524 (19), 20) Sybille Bammer
Itävalta 1 196 (20), ...186) Emma Laine
Suomi 165 (185).
Mestarien lista: 1) Henin 3 675, 2)
Jankovic 3 475, 3) Ivanovic 2 707, 4)
Kuznetsova 2 546, 5) Sharapova 2 340,
6) S.Williams 2 141, 7) Tshakvetadze
2 106, 8) V.Williams 1 740, 9) Petrova
1 698, 10) Hantuchova 1 684.
YLEISURHEILU
Salo, TUL:n seuraottelu:
P9 40 m Loppukilpailu: (+0,6): 1)
Niklas Korhonen SalVil 6,91, 2) Tuomas Saarinen SalVil 7,01, 3) Anton
Viljanen KaaUra 7,19.
P9 Pituus: 1) Niklas Korhonen SalVil
3,69, 2) Tuomas Saarinen SalVil 3,55,
3) Anton Viljanen KaaUra 3,41.
P9 Pallonheitto: 1) Tuomas Saarinen
SalVil 32,67, 2) Niklas Korhonen SalVil 31,22, 3) Anton Viljanen KaaUra
28,02.
P11 150 m Loppukilpailu: (+1,7): 1)
Lassi Lakanen SalVil 25,38.
P11 Kuula: 1) Lassi Tuttavainen SalVil 7,26.
P13 600 m Loppukilpailu: 1) Marko
Vendelin SalVil 1.46,52.
P15 100 m Loppukilpailu: (-0,8): 1)
Samu Kurppa SalVil 13,03.
P15 Keihäs: 1) Jeremias Vuori SalVil 57,58, 2) Kasper Siintola KaaUra
37,88, 3) Omar Halwest TuTo 29,00.
T9 40 m Loppukilpailu: (+1,8): 1) Saara Sinervo SalVil 7,04, 2) Essi Alanko
B.
V
I
R
T
A
N
E
N
I
P
A
N
A
V
A
L
T
A
SalVil 7,44, 3) Heidi Aarnio SalVil 8,11,
4) Essi Lakanen SalVil 8,24, 5) Sanna
Saarinen SalVil 8,37.
T9 Pituus: 1) Saara Sinervo SalVil
3,60, 2) Heidi Aarnio SalVil 2,73, 3) Essi Alanko SalVil 2,67, 4) Essi Lakanen
SalVil 2,48, 5) Sanna Saarinen SalVil
2,45.
T9 Pallonheitto: 1) Saara Sinervo
SalVil 23,73, 2) Essi Alanko SalVil
15,34, 3) Essi Lakanen SalVil 14,66, 4)
Sanna Saarinen SalVil 12,71, 5) Heidi
Aarnio SalVil 12,66.
T11 150 m Loppukilpailu: 1) Josefiina
Mäkinen SalVil 21,52, 2) Sonja Troberg
SalVil 22,66, 3) Stina Seitsonen TurPy
24,54, 5) Suvi Lakanen SalVil 24,91, 6)
Juulia Torkki SalVil 25,03, 7) Minttu
Turunen SalVil 26,10, 8) Siiri Niemi
SalVil 26,13.
T11 Korkeus: 1) Juulia Torkki SalVil
134, 2) Stina Seitsonen TurPy 120, 3)
Mira Kärpijoki PiikKe 115, 5) Minttu
Turunen SalVil 105.
T11 Kuula: 1) Josefiina Mäkinen SalVil 7,32, 2) Siiri Niemi SalVil 7,31, 3)
Juulia Torkki SalVil 7,02, 9) Suvi Lakanen SalVil 5,44, 10) Minttu Turunen
SalVil 5,41.
T13 600 m Loppukilpailu: 1) Julia
Vuori SalVil 1.48,41, 2) Hanna Paasio
TuTo 2.04,92, 3) Suvi Seitsonen TurPy
2.16,41.
T13 Kolmiloikka: 1) Pauliina Torkki
SalVil 9,50, 2) Suvi Seitsonen TurPy
8,40, 3) Heini Turunen SalVil 8,08.
T13 Kiekko: 1) Heini Turunen SalVil
19,58, 2) Mirena Demirtas KaaUra
18,68, 3) Suvi Seitsonen TurPy 14,40.
Muurlan vihurin mestaruuskilpailut:
Tytöt 3 v 40 m: 1) Iida Helenius 21.3,
2) Juulia Juva 31.79
Tytöt 3 v 300 m: 1) Iida Helenius
2.41, 2) Juulia Juva 6.31
Tytöt 3 v pallonheitto: 1) Iida Helenius 2.60, 2) Juulia Juva 1.76
Pojat 5 v 40 m: 1) Elmeri Kymäläinen 10.12, 2) Elmo Helenius 10.84, 3)
Ilkka Oksanen 11.96
Pojat 5 v 300 m: 1) Elmeri Kymäläinen 1.38, 2) Elmo Helenius 1.52, 3)
Ilkka Oksanen 1.58
Pojat 5 v pallonheitto: 1) Elmo Helenius 8.98, 2) Elmeri Kymäläinen 5.76,
3) Ilkka Oksanen 4.47
Tytöt 9 v 60 m: 1) Jonna Juva 12.25,
2) Sonja Lagerbom 12.70
Tytöt 9 v 600 m: 1) Jonna Juva 2.38,
2) Sonja Lagerbom 3.03
Tytöt 9 v pallonheitto: 1) Jonna Juva
11.31, 2) Sonja Lagerbom 8.80
Pojat 9 v 60 m: 1) Otto Kymäläinen
11.22
Pojat 9 v 600 m: 1) Otto Kymäläinen
2.28
Tytöt 11 v 60 m: 1) Sanni Oksanen
10.95
Tytöt 11 v: 600 m: 1) Sanni Oksanen
2.39
Tytöt 11 v pallonheitto: 1) Sanni Oksanen 17.68
Pojat 11 v 60 m: 1) Eemeli Mälkönen
10.81, 2) Tomi-Mikael Toivonen 10.92
Pojat 11 v 600 m: 1) Eemeli Mälkönen 3.02
Pojat 11 v pallonheitto: 1) Eemeli
Mälkönen 24.22, 2) Tomi-Mikael Toivonen 20.82
Tytöt 13 v 100 m: 1) Emma Mälkönen
15.30, 2) Vilja Oksanen 17.12
Tytöt 13 v 600 m: 1) Emma Mälkönen 2.20, 2) Vilja Oksanen 2.31
Tytöt 13 v pallonheitto: 1) Emma
Mälkönen 22.84, 2) Vilja Oksanen
21.10
Pojat 13 v 100 m: 1) Joni Juva 16.82
Pojat 13 v 600 m: 1) Joni Juva 2.14
Pojat 13 v pallonheitto: 1) Joni Juva
26.80.
?????????????
Liiketilaa 240 m²+piha-alue
Halikossa. / kg
Possun
lapa
Possun
suikalepaisti