maaliskuuta 1954
Helsingissä
. latureiden ja starttien vaihdot
. Se menee omalla
aikataulullaan, Ahonala pohtii.
kaikki ekokylän tarvitsema
energia tuotettaisiin itsenäisesti biokaasulla ja tuulivoimalla.
Ahonalan mukaan talojen
rakennustyöt alkavat todennäköisesti ensi vuonna.
? Aiemmin vallalla on ollut
soininvaaralainen ajatus, jossa ekologisinta olisi asua keskellä Helsinkiä. Tuotetaan jotakin,
mikä on arvokasta, Ahonala
kuvailee.
Svarfvarsin tila on laajentamassa omaa tuotantoaan
etenkin nettikaupan kasvun
siivittämänä. Syntynyt 20. SALON SEUDUN SANOMAT
N:o 205
Keskiviikkona 29. Kaikki
lähtee valistuneiden kansalaisten aktiivisesta yhteistoiminnasta, Vilkuna kuvailee.
Luomuliiton mukaan kaikkien luomutuotteiden myynti
nousi viime vuonna jopa viidenneksellä.
? Varsinkin luomuruoan nettikauppa kasvaa kovaa vauh-
tia. Omistaa Svarfvarsin luomutilan
Karjaalla
. Jot-
Ravinnon ja terveyden yhteys
sai kiinnostumaan maataloudesta
?Luomutuottaja Jukka Ahonala
. (STT). ilmastointilaitteiden huollot
ja paljon muuta
H u o lta
SALON AUTOTARVIKE
0,03?/puhelu + 0,008?/min + pvm
ESPOO, JYVÄSKYLÄ, KEMI, KUOPIO, OULU, PIETARSAARI, SALO, TAMPERE, TORNIO, TURKU, HUITTINEN
Edullinen ja
ammattitaitoinen
kaikille merkeille
5 TEHOALUETTA (MAX 700 W)
SALO, Myllyojankatu 14. Ravinnon ja terveyden yhteys
toisiinsa sai kiinnostumaan maataloudesta
. Sanotaan, että tavanomainen suomalainen on kuin
luomua. Aluksi
Ahonala oli vain työläinen ja
vuokramies, mutta muutama
vuosi sitten hän siirtyi omistajaksi.
Maatilan kupeeseen on suunnitteilla ekokylä, johon on
tarkoitus rakentaa vajaat parikymmentä energiatehokasta asuintaloa. Opiskeli puutarhuriksi Överbyn
maatalous- ja puutarhaoppilaitoksessa
. Ruokapiiri on ryhmä ihmisiä, jotka
tilaavat maataloustuotteita
suoraan maanviljelijöiltä tai jalostajilta.
Luomuliiton toiminnanjohtajan Visa Vilkunan mukaan
tätä nykyä kotimaassa toimii jo
kymmenittäin luomutuotteita
myyviä nettikauppoja.
? Enää ei yksinäinen tyyppi
tilaa pussukkaa tai purnukkaa,
vaan saman kulmakunnan ihmisiä kokoontuu yhteen ja järjestää ostot yhteisesti. Kaksi muuta
miestä selvisivät ilman osumia.
Syyttäjä piti tekoa ensisijaisesti murhana ja kahtena mur-
han yrityksenä ja vaati elinkautista tuomiota.
?Kuolema ei tuntunut
todennäköiseltä?
Haavisto itse arvioi vakavimman tekonsa laittomaksi uhkaukseksi ja törkeäksi kuolemantuottamukseksi, koska vakaa
harkinta puuttui eikä kuolema
tuntunut todennäköiseltä sillä
aseella ja niin kaukaa.
Oikeus torjui puolustuksen
väitteet laukauksien suuntaamisesta ilmaan. Ruoan puhtautta on
tuotu esille, ei niinkään tuotantotapaa, Vilkuna näkee.
Keski-ikäinen mies loukkaantui vakavasti henkilöauton ja
säiliöauton kolarissa Parikkalassa Kaakkois-Suomessa.
Onnettomuus tapahtui tiistaina Parikkalan taajaman
ylikulkusillan kohdalla.
Päivystävän palomestarin
mukaan henkilöauto oli äkillisesti ajautunut säiliöauton
eteen. Vilkkaimpana
kesäaikana kiinni oleva nettikauppa on tarkoitettu yksityisasiakkaille, ja maatilan vuosittaisesta myynnistä sen osuus
on noin puolet.
Vaikka Svarfvarsin tilalla
myynti on rajussa nousussa,
monille nettiruoan tilaaminen
on yhä vierasta.
? Aika moni haluaa itse hypistellä niitä tomaatteja. pakoputkenvaihdot
. Kyynisyyttä on aika paljon.
Maatilan viereen
nousee ekokylä
Ruokapiirit kiihdyttävät
luomuruoan kauppaa netissä
Ahonalalla, 55, on huikeita
suunnitelmia järvenrantatilalle, jossa hän aloitti työskentelyn jo 30 vuotta sitten. Avoinna: 09-17, kesälauantait suljettu
on voimassa 18.7.-14.8.2009
Puh. öljynvaihdot
. 02-7331 182
Avoinna ma-to 9-17.30, pe 9-18, la 9-14
Esim.
. Mutta jos me tuotamme itse tarvitsemamme energia ja polttoaine eli biokaasu,
niin kyllä minä katson, että
asumme ekologisesti, Ahonala
perustelee.
Eläkkeelle heti
kun pystyy
Jo pelkässä luomutilassakin
riittää Ahonalalle haasteita.
Jopa siinä määrin, että hän
haluaisi jäädä eläkkeelle niin
pian kuin mahdollista. Olisihan se
helpompaa, jos ei olisi kaikkia
näitä ajatuksia päässä. arvoisen
UPO-mikroaaltouunin.
SUOMENKIELINEN
OHJAUSPANEELI
RUOSTUMATONTA
TERÄSTÄ
M1770DS
Irtonumero 1,50 . Ammuskelu
tapahtui kuitenkin kiihtymystilassa ja ilman vakaata harkintaa, joten kyse oli taposta.
Vainajan leski saa kulukorvausten lisäksi kärsimyksistä
enimmäiskorvauksen, 8 000
euroa. 075 326 7800
www.keittiöjätti.. (02) 731 3362
Avoinna ma-pe 8-17
Tammelan
ampujalle
12 vuotta
vankeutta
STT | MERJA ÅKERLIND
Kaivurinkuljettajan kuoliaaksi
ampunut tammelalaismies sai
tiistaina 12 vuoden vankeustuomion taposta, tapon yrityksestä ja vaaran aiheuttamisesta.
Forssa-Loimaan käräjäoikeus
näki huhtikuisen henkirikoksen lievempänä kuin syyttäjä,
mutta rankempana kuin tekijä,
1938 syntynyt Simo Ismo Uolevi Haavisto.
Haavisto vastusti alueellisen
viemäriverkoston paineviemärin sijoittamista tontilleen.
Häntä kismittivät kaivujäljet,
jotka olivat jääneet näkyviin
verkoston aiemmasta työvaiheesta.
Haavisto pyysi ensin kahdesti kaivinkoneenkuljettajaa
pysäyttämään ?romunsa?. Kun
hätäkeskus ei suostunut lähettämään paikalle poliiseja, mies
otti oikeuden omiin käsiinsä ja
kaivoi laatikosta esiin luvallisen,
puoliautomaattisen pistoolin.
Kaivajat pakenivat nähtyään
aseistautuneen miehen 60 metrin päässä. Pohjois-Karjalan poliisin mukaan hän säilyi pahemmilta
seurauksilta. Jos
vaikkapa joku hänen kuudesta lapsestaan haluaisi ryhtyä
luomutuottajaksi.
? Tässä on taivas rajana. Toimitus
asennusvalmiina jopa vuorokaudessa.
ASIAKASTA
LÄMMÖLLÄ
Toteuta nyt unelmasi tyylikkäästä ja kestävästä keittiöstä todelliseen sopuhintaan.
Kun ostat vähintään 800 ?
arvoisen keittiön*, saat kaupan päälle 115 . Poika
lensi mopon selästä ja kieri
maassa useita metrejä. Avomaalla viljellään perunaa, maissia, sipulia
ja papuja. Tarjous
tai niin kauan kuin tavaraa riittää.
-20%
ASENNUSPALVELU
TASALÄMPÖMIKRON ARVO
TILAVUUS 17 LITRAA
PAKOPUTKET
Salon Autosähkö
Örninkatu 8, 24100 Salo
Puh. Toiminut aiemmin Karjaan
kaupunginvaltuustossa ja sivistyslautakunnassa vihreiden
puolueessa
kut jopa ajattelevat sen olevan
noloa, että joku tuo ruokaa kotiin, Ahonala miettii.
Ahonala luettelee kuitenkin
ylpeänä asiakkaitaan, joihin lukeutuu Helsingin huippuravintoloita, kuten Savoy ja Nokka,
sekä koko joukko päiväkoteja,
kouluja ja palvelutaloja.
Luomuruoan menekki on
kuitenkin kotimaassa edelleen
sangen vaatimatonta etenkin,
jos vertaa myyntiä useisiin
muihin Euroopan maihin.
? Toivon, että ajattelu muuttuisi muun kuin jonkun ruokaskandaalin kautta. Hen-
kilökohtaisesti se on omasta
jaksamisesta kiinni. Ideana on, että
Luomuruoan nettikauppa on
kasvussa niin sanottujen ruokapiirien vauhdittamana. (STT)
Autoilija kuoli
Tuusniemellä
Henkilöautoa kuljettanut
mies kuoli törmättyään raskaaseen ajoneuvoyhdistelmään Tuusniemellä PohjoisSavossa tiistaiaamuna.
Onnettomuus sattui noin
kymmenen kilometriä Outokummusta Tuusniemen
suuntaan. Ei kehitystä
voi jouduttaa. pakokaasumittaukset (bens.)
. Joensuusta päin
tuli kaksi erikoiskuljetukses-
sa ollutta leveää ajoneuvoa.
Vastakkaiseen suuntaan ajoi
iäkäs mies, joka törmäsi takimmaiseen ajoneuvoon.
Henkilöauto suistui tieltä, törmäsi puuhun ja syttyi palamaan. Vaatimus tuhannen euron kuukausittaisesta elatusrahasta meni nurin.
Toinen hengissä selvinneistä
miehistä oikeutettiin 3 000 euron kärsimyskorvaukseen. Jukka Ahonala
astelee turhautuneena yhdessä kolmesta kasvihuoneestaan
Svarfvarsin luomutilalla Karjaalla aurinkoisena kesäpäivänä.
? Miksi tuo on aina päällä?
hän kysyy ennen kuin painaa
radion sammuksiin.
Muista kasvihuoneista löytyy
salaattia, tomaatteja ja kirsikkatomaatteja. Henkilöauton kuljettaja lennätettiin pelastushelikopteri Ilmarilla sairaalahoitoon.
Säiliöautossa olleet kuljettaja ja matkustajat eivät
saaneet onnettomuudessa
fyysisiä vammoja. Uskon, että se voi olla tulevaisuudessa kova sana, Vilkuna sanoo.
Viime vuonna luomutuotteiden osuus kaikista elintarvikeostoista oli kuitenkin edelleen
vain yhden prosentin luokkaa.
? Luomun merkitystä on vähätelty. Kolme luotia osui
1947 syntyneeseen kaivinkoneenkuljettajaan, joka kuoli
vammoihinsa. Kaukana aitauksessa käyskentelee toistakymmen-
tä Lapin lehmää.
? Laatu on ollut keskeinen
lähtökohta. heinäkuuta 2009
Keittiöt | Komerot | Kylpyhuoneet | Kodinhoitohuoneet | Liukuovijärjestelmät | Kaikki kodin kiintokalusteet
HALVEMPI
Keittiö
heti
varastosta
mukaan!
Rungot
koottuina,
komerot
osina!
KEITTIÖN
OSTAJALLE
KAUPAN
PÄÄLLE!
MUISTAA
Kotimaiset
kalusterunkomme
valmistaa Martelakonserniin kuuluva
Kidex Oy!
KUVAN KEITTIÖ VAIN
1490?
Hinta ei sisällä kodinkoneita eikä hanaa. Silloin hiilijalanjälki olisi muka kaikkein
pienin. Ohikulkijat
sammuttivat palon, mutta
miehen pelastamiseksi ei
ollut mitään tehtävissä.
(STT)
Mopopoika
pelastui
täpärästi
junan alta
Juna törmäsi tasoristeystä
ylittävään mopoon, mutta
nuori mopoilija selvisi ruhjeilla Nurmeksessa PohjoisKarjalassa maanantai-iltana.
Onnettomuus sattui vartioimattomassa tasoristeyksessä, jossa on pakollista pysähtymistä osoittava liikennemerkki. 15-vuotias poika ajoi
risteykseen pysähtymättä.
Samaan aikaan paikalle tuli
kiskobussi, jonka etukulma
osui mopon takaosaan.
Junalla oli vauhtia noin 70
kilometriä tunnissa. Nukun neljästä kuuteen tuntiin yössä, eikä vapaapäiviä ole, hän sanoo.
Ahonala oli aiemmin pitkään
mukana kunnallispolitiikassa
ja lähti jopa vihreiden eduskuntavaaliehdokkaaksi, mutta
turhautui pian, kun ei saanut
aatteilleen vastakaikua.
? Olen tottunut olemaan
naurunalaisena. määräaikaishuollot
. Vietti lapsuutensa Helsingin
Hakaniemessä ja kävi nuorena
Steiner-koulua
. (sis.alv)
Vielä loppuviikon
Paljon tuotteita
tasarahahinnoin
LAPSILUKKO
8 AUTOMAATTIOHJELMAA
10E 20E
40E 30E
50E
(h-autot)
ASENNUSPALVELU
-30%
115?
NYT MYÖS ÖLJYNVAIHDOT
2090
* Hintaan ei lasketa kodinkoneita.
5L
Kallistu halvempaan
Avoinna ma-pe 8-17, la 9-13
Luomukauppa netissä oli
vain yksi hurjista haaveista
Karjaalaisen luomutuottaja Jukka Ahonalan mielestä kehitystä ei voi jouduttaa
Lehtikuva/Vesa Moilanen
NYT MYÖS ASENNUKSET
SAMASSA OSOITTEESSA!
a se!
www
(4,18E/l)
ÖRNINKATU 8,
p. Toinen saa 1 000 euroa henkisestä
kärsimyksestä ja lisäksi 800 euroa tilapäisestä haitasta, akuutista stressireaktiosta ja paniikkihäiriön pahentumisesta.
Tuomitun omaisuutta määrättiin saatavien turvaamiseksi
hukkaamiskieltoon noin 45 000
euron arvosta.
Lyhyet
Mies loukkaantui
henkilöauton
ja säiliöauton
kolarissa
Jukka Ahonala tarkastaa tomaatteja kasvihuoneessa Svarfvarsin luomutilalla Karjaalla.
STT | MAUNU ANHAVA
Paprikaa, chiliä, kurkkua, pinaattia, sitruunaruohoa, basilikaa ja rosmariinia somassa
rivistössä
Aina aurinkoisina iltoina Vanhalla TuAri
runtiellä Halikon asemalla kyykkypyörien
kiihdytyskisat!. Moni on ihmetellyt valtakunnallista tiedottamista näin paikallisista uhkista. Nykypäättäjät ajan. Samanlainen
lämpötila jatkui muuten läpi elokuunkin.
Hyvä puoli oli se, että eipä ainakaan kastunut.
Intin käyminen oli henkilökohtaisesti velvollisuus, joka piti suorittaa. Vaihtoehtoja ovat vanha Elsa-lindan kustannuksista on Varsinais-Suomen liiton
jaus ja uutta moottoritietä mukaileva kulku.
mukaan vajaat 800 miljoonaa euroa.
Olennaista on, että radan vaikutusalueen kunRatahankkeessa ei ole varaa samanlaiseen
nat ja maakuntaliitot tarttuvat pontevasti asinuhjaamiseen kuin moottoritien ajamisessa. Se on auttamattoman
kaukana, kuten maaherra Rauno Saari totesi kiirehtiessään
rakentamista (SSS 26.7.).
Annettuun aikatauluun ei pidä alistua, sillä monet seikat
puoltavat rataliikenteen kehittämistä. Puhsivistävää toimintaa. Salonkadun kiinteistöt, leikatkaapas n. Nimenomaan Salon iltatorit ja markki- odottaa eikä rynni. Oman perhekuntansa suomalainen on aina uskonut taloudellisesti pärjäävän.
Helsingin Sanomat
KOLUMNI
Inttijuttuja
?Inttijuttuja tulee
kerrattua kavereiden
kanssa väkisinkin.?
nn
Täytyy myöntää, kun jälkeenpäin ajattelee, että ei silloin heinäkuun 14. Kiskolan piha on kuin kaatopaikka! n. Kiitos suvisalo! Evakkotyttö
telua. Nyt myös ratayhteys
Hätätiedote toimii, ihminen ei
Viranomaiset ovat aloittaneet Suomessa uuden
tavan ilmoittaa vaaratilanteista. Kaikki kaverit
suhtautuvat nykyisin armeija-aikaan leppoisin mielin. Arvostakaamme heitä. Minulla oli kymmenen vuotta nuorempi nen kuin valvonta alkaa. Sepeliä
tupa
n. Siitä on kuusi kesää, kun astuin armeijan harmaisiin . Kysymys
onkin tahtotilasta, jota ohjailevat liiaksi
markkinatalouden kovat lait. Kukaan ei halua matkailla Salossa, kun
puolueidensa rahanjaossa. Niin kauan kuin on miehiä ja naisia, on n. Suomalaisten tuloerot ovat kansainvälisesti verraten edelleen keskimääräistä pienemmät. Oikeisyh-äidillä. Sama meno Kisko?Perniö-yhdystiellä. Vanhan aikainen
toimialajohtajien, mutta työntekijöiden
palkkojen harmonisointi päätetään poisn. Veroja pitäisi laskea sekä tukia. Somerolainen
n. Niihin ei kukaan puutu
ehdottamalla esimerkiksi avustuskohteiden varmistamista ja sanktioiden asettamista. Näin on vanhuudesta kirjoittanut
ranskalainen kirjailija, poliitikko ja kulttuuriministeri Andre Malraux.
Aikanaan kaikki me toteamme olevamme vanhuksia ja joudumme tekemään
tilaa uusille sukupolville. Unohdettu isä
Aita ansaitsee sen
paitsi maksajana
n. Pia
n. Mutta omien vanhustemme huollosta ja hyvinvoinnista määrärahoja leikataan joka vaalikaudella. Mene lenkille. Nousun merkit ovat kuitenkin vielä siksi
hauraita, että ne voivat osoittautua myös
ennenaikaisiksi. Voi
olla, että muuten sitä olisi alkanut miettiä,
lähteäkö koko paikkaan ollenkaan. Pitkän elämäntyön tehneenä jokaisella ihmisellä luulisi olevan ansaittu oikeus turvalliseen ja
hyvään vanhuuteen. Kaikki ahdasmieliset, jotka yrittävät
n. Onneksi tosiaan näin, sillä
kuuden kuukauden aika taisin viettää vain
4?5 viikonloppua kasarmilla. Tai ilmoita puhelinnumero, jos haluat
misen syynä ikäero puolisoon verrattuna. Ei siis ollenkaan paha juttu, kun näin jälkikäteen asiaa
ajattelee.
nn
Inttijuttuja tulee kerrattua kavereiden
kanssa väkisinkin. Mamma
Luistelija
n. vai pitäisikö sanoa
armeijan vihreisiin . Tämän hetken arvio Salon ratarkka kulku. Vaikka
olin koko ajan menossa armeijaan, toinen
aivopuolisko jotenkin vastusti koko ideaa.
Joka tapauksessa bussi vei tulevan alokkaan Salosta Turun kautta Säkylään. Kirjoita mieluummin nimelläsi. rahallisesti on liian pieni, että työtä kanKohta työtön
nattaisi ottaa vastaan. Myös inttimuistot. Kun oikorataa sen myötä suorastaan
tarjotaan Varsinais-Suomelle, kannattaa hankkeen paimentamiseen panostaa lähivuosina voimallisesti.
Oikoradan suunnittelu ei tarkoita nykyisen
rantaradan jättämistä heitteille. Tuloerojen kasvuvauhti
on ollut ennätysmäisen vinhaa OECD-maihin verrattuna.
040 7711 777
n. Päättäjiltä vaaditaan yksituumaisuutta,
kyaikainen autotie valmistui Turun ja Helsingin
jotta hanke saadaan nopeasti valmistelluksi.
välille 10?20 vuotta ajastaan jäljessä, vaikka ykBUDJETTITAISTELUSSA muita ratahankkeiköstien vanhanaikaisuus oli pitkään valtakunta vastaan on avuksi, jos kotirintama on mahdolnallinen ihmetyksen aihe. Onhan muitakin toripäiviä. Nykyään
asian muisteleminen tuottaa pienen hymyn
suupieliin.
Ensimmäinen päivä tulee pysymään mielessä varmasti aina: aurinkoa riitti ja lämpötila kieppui yli 25 asteessa. Jos golfatessa syke yli 130, olet rapa-
Eki Liikanen, kaivattua karjalaista eloa ja kunnossa. Se
kytkeytyy uusien suurten asuinalueiden kaavoittamiseen Luoteis-Espooseen Histan alueelle.
RATAHALLINTOKESKUS on
jo tekemässä Salon ja Lohjan välisen radan alustavaa yleissuunnitelmaa ja ympäristövaikutusten arviointia. Kun
hana aukesi, se pitikin jo sulkea, koska käytävältä kuului samassa ?minuutti?. Varsinkin sauna ja kaikenlaiset illanistujaiset ovat tähän tarkoitukseen sopivia paikkoja. Kukaan ei ole katunut sen käymistä, vaan kaikki osaavat jo nauraa asialle.
Inttijutut ovat ehdottomasti parasta antia
miesporukassa, vaikka välillä mukaan mahtuukin melkoisia tornihuhuja.
Saa nähdä, millaiset ovat tunnelmani
silloin, kun näen puolustusvoimien kirjekuoren postilaatikossa kertauskutsun merkiksi. Olikohan Ranskan presidentin pyörty- . Kuluttajabarometri on viime vuosina
liikkunut alas vain kun pyydetään arviota
kansantalouden tilasta. Särkänniemi
ja iskä
n. Etkö tiedä,
ettei pikkulapsia saa jättää yksin kotiin
n. Meidän lapsemme nukkuu sitä parem-
Miksi nuoriso saa Kiskossa rellestää polii- min, mitä enemmän on hälinää ja ääntä.
sin siihen puuttumatta. Tällaiset naapurit minulla, veroja ja yksityistämällä palvelut. Nyt olisi poliittisilla päättäjillä korkea aika tosissaan pohtia niitä keinoja,
joilla vanhustenhuolto voidaan hoitaa
tulevaisuudessa ja taata vanhuksille ihmisarvoinen loppuelämä.
Omaishoidon kehittämisessä on syytä
ottaa huomioon myös globalisaation
vaikutus, koska ulkomailla tulee työskentelemään yhä enemmän suomalaisia, samoin meillä työskentelee yhä enemmän
ulkomaalaisia. Veroissa me työtäte- taana sitten lähtö ?suureen maailmaan?
kevät jo kirjat maksamme. Perinteiseen
kulttuuriimme on aina kuulunut vanhusten kunnioittaminen ja huolenpito
elämän ehtoopuolella. heinäkuuta 2009
Perustettu 1919
Mielipide
Päätoimittaja JUKKA HOLMBERG
Toimituspäällikkö JARMO LEHTO
Kerro i
kantas
Kirjoita lyhyesti. Ravut kyllä päästäm-
Etelä-Suomen Sanomat
ika kultaa muistot. set ym. Hyvä veli -sopimus päätti vanhan kau-
inhimilliseen asiaan, jossa järjen käyttö ei pungin palkankorotuksen heti ja uusien
ollut sallittua. Edessä
Teuvo Havia
Somero
olla: Salo on enemmän sekaisin kuin voisi me takaisin. Harva yritys on enää lisäkaraisun
tarpeessa.
A
Maksamme veroja saadaksemme vastineeksi yhteiskunnalta erilaisia palveluja, myös vanhuksille tarkoitettuja. Eläkeläiset ja sodanjälkeinen sukupolvi
flirttiä. Oikoratoja kun suunniteltehty jo aiemmin, mutta nyt niitataan kiinni sen
laan muuallekin. Vanhuus paljastaa ihmisen aina, ja jos vanhuus on sisällyksetöntä, niin kuin se usein on, johtuu se vain
siitä, että ihmiset itse ovat sisällyksettömiä.. Ihailen tarmoa tarttua n. Viisi päivää intissä ja viikonloput kotona. Toimitus
tarvitsee tietoonsa myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot.
Sähköpostiosoite: mielipide@sss.fi
Postiosoite: SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo
Lähetä tekstari numeroon 040 7711 777.
Viestin enimmäispituus on 160 merkkiä.
Tekstiviestin hinta on operaattorin tekstiviestistä perimä maksu.
Mielipidesivun tuottaja: Risto Knuuttila,
(02)7702 340
PÄÄKIRJOITUS
Tätä mieltä
Oikorata on tulossa tarjottimelle
Syöksykierteen vaara uhkaa
suomalaista vanhustenhoitoa
29.7.2009
Nopea ja suora junayhteys Salosta Helsinkiin on vihdoin nytkähtämässä eteenpäin suunnittelupöydillä.
Pitkään haviteltu radan oikaisu on lähdössä liikkeelle pääkaupunkiseudun tarpeista. Vanhus. Suur-Salo on jo niittänyt kyseenalaista taa. Samaan aikaan
oikoradalle piirretään paikkaa
Uudenmaan ja Varsinais-Suo- Nykyisin junat mutkittelevat rantarataa Perniön kautta.
men maakuntakaavoihin. Eli
olemme etukäteen elämämme varrella
ostaneet elämämme loppupuolella tarvitsemamme yhteiskunnalliset palvelut.
Pois ei pidä sulkea sitäkään, että lähes
jokainen vanhus maksaa veroja saamastaan eläkkeestä, jopa enemmän kuin moni työssä käyvä.
Uskallankin väittää, että rahasta vanhustenhuolto ei voi olla kiinni. Tunne on varmasti hyvin samankaltainen niillä varusmiehillä, jotka astuivat
palvelukseen pari viikkoa sitten.
?Elämää voi pettää kauan, mutta lopulta
se kuitenkin muovaa meidät ansioittemme mukaisiksi. Yhteiskunnan varoilla kustannetaan monia sellaisia
hankkeita, joiden hyötynäkökohdat ovat
hyvinkin kyseenalaiset. Periaatteellinen varaus radalle on
lisimman yhtenäinen. Kansalaisille
suunnattuja hätätiedotteita julkaistaan näkyvästi tv-kanavilla ja teksti-tv:ssä, jotta tieto tavoittaisi kohderyhmänsä mahdollisimman nopeasti.
Viime päivinä hätätiedotteilla on varoitettu
karhusta Kaakkois-Suomessa ja vaarallisista
päästöistä Porvoon suunnalla. Muutakin
ei mitään positiivista. Oma rauha, oma
Valtavat ojat. Nyaan. Toivottavasti ei. Nyt nämä arvot
näyttävät kadonneen tämän ylenpalttisen materialismin palvonnan seurauksena.
Vanhusten hoidossa tapahtunut kehitys on johtamassa ?syöksykierteeseen?.
Nykyisessä vanhusten hoidossa on tehty
ja yhä tehdään erittäin paljon hätiköityjä
ratkaisuja, jotka tulevaisuudessa johtavat
vanhusten huollon jatkuvasti paheneviin
ongelmiin.
Määrärahojen toistuvat leikkaukset ja
siitä johtuva hoitajakato heikentävät varsinkin laitoshoidossa olevien vanhusten
ihmisarvoista elämää. Mikkelin lokki
huoletonta, onnellista elämää. Antaisitko ruisleivän te- ään erotus työttömänä tai työssä ollessa
ko-ohjeesi. Nyt elän samanikäiseni kanssa teen. Rajat aukeavat, ikävä kyllä idästä länvomisia. Miksi juopot saavat muuttaa sa- topolitiikkaa
maan taloon, jossa on lapsia ja sairaita. Lukisit sinä- ihmisiä palvelemaan. Itselläni takoi
päässä ajatus, etten enempää kuutta kuukautta tule Huovinrinteellä viihtymään.
Näin myös kävi, sillä minusta leivottiin kuuden kuukauden konekiväärimies.
Puoli vuotta on ihmisen elämässä lyhyt
aika, mutta tuolloin syksyllä 2003 aika
tuntui matelevan. Onko näin
nainen, mutta hän halusi lapsia, enkä kaivannut uudestaan vaippavuoria ja yöval- n. Pitääkö jotain sattua, enn. Suihkussa ei juuri aikaansa voinut viettää. Kehitysapuun
syydetään miljardeja, joista osa useimmiten päättyy asekauppiaille ja muille
keinottelijoille. Työtön, eläkeläinen, sairas, vuorotyöläi- vat nyt sitä alas poistamalla perintö- ym.
nen ja juoppo. Minäkin haluaisin opetella. Tekniikka ei kuitenkaan vielä
mahdollista tiedotteiden jakelua vain tietyllä
MUUT LEHDET
alueella.
Hälytysten teho todentui hämmästyttävällä tavalla Lappeenrannassa, jossa karhuvaroitus johti yleisöryntäykseen vaarapaikalle. Ei mitään maksuja kirjastoon, kansaa ja puhtaassa saunassa kylpeminen. Ajattelemisen aihetta antaa se, miten rajuun kasvuun erot ryöpsähtivät viime
vuosikymmenellä. Moni halusi nähdä karhun edes auton
lasin takaa.
Yleisenä tiedotuksena koko valtakuntaan: varoitus annetaan, jotta ihmiset osaisivat välttää
vaarapaikkaa, ei siksi että he menisivät sinne
uteliaisuuttaan häiritsemään poliisin tai pelastuslaitoksen työtä.
on saatava samalle tasolle kuin
se on esimerkiksi Tampereelta
ja Lahdesta Helsinkiin.
Oikoradan on arveltu valmistuvan aikaisintaan vuonna
2030. Toimitus valikoi, käsittelee,
otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat
tekstit. EK:n ekonomisti Penna
Urrila varoittaakin, että maailmalta voi tulla
niskaan vielä uusi kylmä suihku. Toit toripäivään iloa ja hyvää mieltä, n. mennä hoitamaan. Miksi Otsonkatu on pimeänä. Onko meidän
vanhuksemme katsottu, anteeksi vaan,
ongelmajätteeksi.
Ihmisten elinikä pitenee, ja siihen suhteutettuna myös vanhusten määrä lisääntyy. Sikäläisiä ruuhkia halutaan helpottaa rakentamalla uusi rata
Espoon keskuksesta Lohjalle. Kertausmuistoja odotellessa tyydyn
muistelemaan varusmiesajan iloja.
tehneet Suomesta hyvinvointivaltion. Ei mitään yhteyttä. Tapsa
n. Golf on puuhasoloa. Upea kesäpäivä!
kin
Reinon tyttö
n. Mikäs sen ihanampaa
Keskipohjanmaa
n. päivänä 19vuotias salolaispoika osannut aavistaa, mihin sitä on joutumassa. Kyllästynyt
Tulemme mielellämme vaunujen kanssa
iltatorille, ja tilaa kyllä saa, kun malttaa
n. Se on joka tapauksessa pidettävä turvallisessa ajokunnossa.
?
Olennaista on,
että radan vaikutusalueen
kunnat ja maakuntaliitot
tarttuvat pontevasti asiaan.
Päättäjiltä vaaditaan
yksituumaisuutta, jotta
hanke saadaan nopeasti
valmistelluksi.
rit
LEHTO
a
Tekst
n. Kotonaan vielä asuvan
vanhuksen lähiomaiset saattavat asua
kaukana eivätkä silloin ole omaishoidon
käytettävissä. Ei se onnistu.?
n. Joulut, lasten synttärit, koulunpäätök-
pensasaitanne! On aika rujon näköistä. Tänä päivänä ihmisten
asenne näyttää ikääntymistä kohtaan
muuttuneen selvästi välinpitämättömyyden suuntaan aivan kuin kysymyksessä
olisi jokin tilapäinen ilmiö. Utelias ravustaja. Viikoista muodostui rutiininomaisia. Tähän pitäisi saada muutos
n. n. 2
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 29. Palkkaa
mainetta Suomen suurjunttilana liitoskohunsa, palkkaharmonisointinsa ja omien n. Aikuinen
mies
n. Tämän pitäisi olla
itsestään selvyys, varsinkin kun elämme
hyvinvointivaltiossa.
Mutta ovatko asiat siten kuin oletamme
niiden olevan. Hoitohenkilökunnan vähentäminen merkitsee, että
vanhukset joudutaan jättämään useiksi
tunneiksi yksikseen, ilman valvontaa.
Myös kotonaan asuvien vanhusten elämä vaikeutuu, kun kunnat vähentävät
taksipalvelujen käyttöä siitä huolimatta,
että julkinen liikenne varsinkin haja-asutusalueilla on ajat sitten lakkautettu.
Puhutaan omaishoidon lisäämisestä,
mutta onko silloin ajateltu asiaa tarpeeksi syvällisesti omaisten näkökulmasta.
Uutistoimittaja TUOMAS REINIKAINEN
tuomas.reinikainen@sss.fi
oli tutustuminen uusiin ihmisiin ja tapoihin.
Ensimmäinen aamuherätys ei tuntunut
niin pahalta kuin jotkut olivat väittäneet.
Desibelimittarit olivat kuitenkin kovilla,
kun innokkaat alikersantit pääsivät huutelemaan huuli pyöreänä seisseille alokkaille
ensimmäisenä aamuna Johnnyn Ihana aamu -kappaleen renkuttaessa taustalla. Poliisin mukaan väkeä oli enemmän kuin asuntomessujen
aikaan. Taskulaskin. Ehkä hyvä niin. rempi jäädä itse kotiin. Ihanaa, aamiaisen jälkeen saunan pesu
n. Se on ympäristöystävällinen ja turvallinen joukkoliikennevaihtoehto, joka sopii
erityisen hyvin työmatkaliikenteeseen.
NOPEAN radan lasketaan lyhentävän matka-aikaa Salon ja
Helsingin välillä puoli tuntia.
Sillä on suuri merkitys myös
alueen elinkeinoelämälle.
Nyt näyttää siltä, että oikorata toteutuu vaiheittain. Koeravustaja
kukaan uskoa. Tuo ojankaivutyyli on Kiskossa tapa- rajoittaa muiden iltatorille tuloa, on pana. Haapemummi. niihin
kurkkusalaatin värisiin vaatteisiin.
Tänä kesänä tuli oikeasti mietittyä ja laskettua ensimmäistä kertaa, että tosiaan:
nyt tuli kuluneeksi jo kuusi vuotta siitä niin
sekavasta tunteesta, kun ei tiennyt mitä
seuraavien kuukausien aikana tulee tapahtumaan. Nykyn. Vaunuileva lapsi, äiti
nat on tarkoitettu lapsille. Kesken jääneen lauseen pitäisi n. Koska Pahkavuoren katuvalot saadaan
taas päälle. Ensin rakennettaneen yhteys Espoosta
Lohjalle. Nämä tapaukset tulevat
varmasti tulevaisuudessa lisääntymään,
sillä maailma käy aina vain pienemmäksi ja työpaikat saattavat olla missä päin
maailmaa tahansa.
Lopuksi, kuten Bernard Shaw toteaa:
?Älä yritä elää ikuisesti
Huomenna
kolme vuotta täyttävä kuopus Sisukin
on jo matkassa mukana, ja 6-vuotias Elmo poimii hyvinkin litran yhdellä marjareissulla.
. Miesten seiväshypyssä
kiivaimmin paikasta kamppailevat
Someron Esan Eemeli Salomäki ja
seipään lajivalmentaja Vesa Rantanen, jonka nimissä on myös kauden
kotimainen kärkitulos 560.
Kisoihin on näillä näkymin pääsemässä vain yksi hyppääjä, sillä A-rajaa 570 ei ole kenelläkään ylitettynä.
Sivu 12
Stt
Heinäkuun alussa uudistuneiden ASPasuntosäästämistilien suosio on moninkertaistunut. Eikä siinä kaikki,
KULTTUURI
sillä yksi mustikka on sujahtanut Idan
sandaaliin. Koko aluetta
riivaa entistä kuivempi ilmasto.
Lähi-idän seuraavan sodan syyksi
onkin ennustettu kiistaa hupenevista vesivaroista.
Sivu 9
Salomäen kisapaikkaa uhkaa
lajivalmentaja
. Uimarantoja
on yhdenmukaistettu, ja rantavahteja on
ollut kesällä seitsemällä rannalla. Niitä on helppo metsästää poimurilla, joka on sormia selvästi
nopeampi.
Retket mustikkametsään ovat Heleniuksen perheessä tavallisia. Valtava, arvioi Idan äiti, muurlalainen Elsi Helenius kesän mustikkasatoa.
Kaikkialla Etelä-Suomessa marjoja on
nyt runsaasti.
Puolessa tunnissa poimijoiden ämpäri
on puolillaan pulleita marjoja. Esimerkiksi
mustikkasadosta vain 10?15 prosenttia
kerätään talteen.
UUTISET
TALOUS
Tämän kesän
suurin Suomessa
järjestettävä
partioleiri
Reila 09
starttaa tänään.
Leiri kokoaa
yhteen 3 500
partiolaista,
myös ison joukon
salonseutulaisia.
ASP-ehdot
hämmentävät
pankkien
tiskeillä
SIVU 6
KESKIVIIKKOKEITTIÖ 11
Viikonloppuna yleisurheilun Kalevan kisoissa ratkaistaan lopullisesti
MM-Berliiniin matkaava Suomen
kisajoukkue. Asiakkaiden kokemusten
mukaan pankkien konttoreissa ASP-uudistuksesta ollaan kuitenkin melko tietämättömiä.
ASP-tilien suosion takana ovat heinäkuun alussa voimaan tulleet muutokset,
joilla valtio pyrkii elvyttämään asuntokauppaa.
Valtio esimerkiksi palkitsee säästötavoitteen saavuttaneen nuoren 3 000 euron asuntosäästöpalkkiolla, jos asunnon
hankkii vuoden 2011 loppuun mennessä.
SIVU 8
ASP-tilit kiinnostavat.. 1990-luvulla juuri vastavalmistuneet olivat
laman suurimpia häviäjiä.
Lumisadetta
Sivu 6
Lähi-idässä
kärsitään
kuivuudesta
Lähi-itää koettelee parhaillaan ennätyskuivuus. Näin pullea, Ida Helenius näyttää.
Pulskia mustikoita metsät pullollaan
Ida Helenius nauttii poimimisesta,
vaikka sormet vähän tahriintuvatkin
SSS | Anneli Kajander-Ekström
Neljävuotiaan Ida Heleniuksen sormet,
suupielet ja paidan etumus ovat mustikasta sinivioletit. Lisäksi
rannoille on ilmestynyt uusia pelastus-
TAKASIVU
Puolipilvistä
Jyrki Katainen:
Deflaatio
ei laske
Kela-etuuksia
Epävakaista
Vesisadetta
Valtiovarainministeri
Jyrki Katai-
renkaita ja sääntötauluja.
Salon kaupungin alueella on nykyään
24 uimapaikkaa. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 29. Selvä
piikki tilastoihin on tullut nyt kesällä, ja syksyksi tilanteen odotetaan
vain pahentuvan.
Helpotusta tuo kuitenkin se, että
nykyinen talouskriisi on erilainen
kuin 1990-luvun lama. Jos uima-
paikalla käy uimassa vain kaksi?kolme
ihmistä päivittäin, ei ainakaan näillä resursseilla rannan huoltaminen ole mahdollista, hän kertoo.
Kuntaliitosten myötä Salossa on tarkistettu uimarantojen kunnot. Sotkuiset sormet pes-
tään kotona.
. Tanssin tilanne Kemiönsaarella on parantunut jatkuvasti, mutta maine ja arvostus on saavutettu tekemällä, Petters
painottaa.
SIVU 10
Koreografi Marianne Pettersin uusin tanssiteos kertoo kaipuusta.
kokoisen komeiksi. Lapset noukkivat minkä noukkivat,
mutta metsään tullaan yhdessä. Suuret ikäluokat alkavat jäädä eläkkeelle joukolla
Lumikuuroj
jo ensi vuonna, joten nuorille on eri
tavalla sijaa työelämässä. Kesäkuussa
15?24-vuotiaita työttömiä oli työministeriön mukaan yli 40 000. Tyttö nappaa liiskaantuneen
marjan suuhunsa ja nauraa päälle.
Mustikat ovat hyviä, ja niiden poimiminen on hauskaa. Salon liikuntalaitosten
esimies Reino Laaksonen aikoo ehdot-
taa lautakunnalle, että neljä uimapaikkaa poistettaisiin kaupungin virallisista
uimapaikoista.
Laaksonen perustelee, että on järkevämpää panostaa suurimpien uimarantojen palveluihin, kuten vessoihin ja uimavalvontaan, kuin yrittää pitää kaikkia
rantoja jonkinlaisessa kunnossa.
? Kyse on käyttäjämääristä. Tätä mieltä on
Kemiönsaarella pitkään tanssia opettanut koreografi Marianne Petters.
Petters on toteuttanut saarella monia
taiteellisesti kunnianhimoisia tanssiproduktioita, ja vähitellen tukea on alkanut
näkyä myös rahallisessa muodossa.
. Häntä ilahduttaa, että
marjat ovat kypsyneet tasaisesti ja tasa-
SSS/Sami Kilpiö
Tanssin asema
kohentunut
Kemiönsaarella
SSS | MARI AREVA
Sanattomaan ilmaisuun keskittyvä tanssitaide kohentaa erityisesti kaksikielisten
kuntien kulttuurielämää. heinäkuuta 2009
www.sss.fi
Vinkkaa
uutinen!
Lady Gaga
saapui Suomeen
Kakko uskoo Hirvoseen
Jyväskylän MM-rallissa
(02) 7702 314
KULTTUURI 10
URHEILU12
toimitus@sss.fi
Sää Salon seudulla
Puolipilvistä
21 °c
Puoliselkeää
Aurinkoista
Salo aikoo vähentää virallisten
uimapaikkojensa määrää
Tarkoituksena on parantaa jäljelle
jäävien uimarantojen hoitoa
SSS | Helene Källi
Salo aikoo supistaa uimapaikkojensa
määrää ja keskittyä suurimpien uimarantojen hoitoon. Pisimmät
varvut kumartuvat kohti maata, eikä
Helenius muista moneen vuoteen olleen
näin hyvää satoa. Esimerkiksi Syyriassa
sadattuhannet viljelijät ovat joutuneet jättämään kotinsa. Tänä
vuonna mustikkaan lähdettiin ensimmäisen kerran lasten tahdosta piirakkamarjoja hakemaan, Elsi Helenius sanoo.
Lapsiperheitä houkutellaan marjametsään valtakunnallisella kampanjalla.
Metsiin jää joka vuosi miljoonia kiloja
poimimattomia marjoja. Rantojen kunnossapidosta vastaavan Salon liikuntatoimen
väkimäärää ei ole lisätty, vaikka työt ovat
lisääntyneet.
UUTISET 5
SSS/Sami Kilpiö
sen mukaan indeksisidonnaisten Kela-etuuksien, kuten kansaneläkkeiden ja työmarkkinatuen, taso ei laske
hintojen laskun vuoksi.
Katainen aikoo antaa asiaa koskevan esityksen tänään, kun valtiovarainministeriö esittelee budjettiesityksensä keskeisen sisällön.
Katainen arvioi, että valtio velkaantuu tänä vuonna lisää noin kymmenen miljardia euroa ja ensi vuonna
noin 12 miljardia euroa.
Sivu 5
Uk
Nuorisotyöttömyys
kasvanut
hälyttävästi
Nuorisotyöttömyys liikkuu huolestuttavissa lukemissa
(STT)
toimitus@sss.fi
Pia Mikkola
5 vuotta
Aaro Tuominen
29.7. Salossa
Lastenpalstalle
myös sähköpostilla
Salon Seudun Sanomien lasten
palstalla julkaistaan tasavuosia täyttävien 1?12 vuotiaiden lasten kasvokuvia. Palkitsevaa on myös
lapsilta tuleva palaute. Siitä hän muodosti
käsityksen, minkälainen johta-
ja hän ei itse ainakaan haluaisi
olla.
Vuonna 1982 Hildén pääsi
opiskelemaan Tampereen lastentarhanopettajaopistoon.
Ennen opintojensa aloittamista
Hildén oli ehtinyt tehdä sijaisena kaikkia mahdollisia päiväkotiin liittyviä töitä paitsi
keittiöhommia.
? Tekemistäni eri tehtävistä
sain päiväkodin toiminnasta
kokonaiskäsityksen, jota ilman
en voisi nyt toimia johtajana.
Vuonna 1997 Hildén aloitti
Salon Torikadun päiväkodin
johtajana. Palsta on maksuton.
Syntymäpäiviään viettävien
lasten onnitteluja julkaistaan
päivittäin. Parikymppiset muodista kiinnostuneet nuoret naiset muuttavat keskukseen elokuun alussa ja viipyvät syksyn
loppuun asti.
? Ideana on todistaa, että
kauppakeskuksesta löytyy
kaikkea, mitä ihminen tarvitsee elääkseen, selvittää kaup-
pakeskuspäällikkö Lars Eklundh.
Kaksikko valikoitui asukeiksi
keväällä avoimen valintaprosessin kautta. Toimii Salossa Palometsän
päiväkodin johtajana ja lisäksi
päiväkoti Mesikämmenen vs.
johtajana
Toimituksen valitsemista tapahtumista julkaistaan tapahtuman nimi,
paikka, aika ja tarvittaessa lyhyt
kuvaus sisällöstä.
Ilmoita nettisivun kautta:
www.sss.fi/tapahtumat,
sähköpostilla: kalenteri@sss.fi
postitse: SSS / toimituksen sihteeri,
PL 117, 24101 SALO
Huom! Kaikki muutokset ja
korjaukset ylläoleviin osoitteisiin.
Tänään
kalenteri@sss.fi
Elokuvat
. Salossa
5 vuotta
Joona Väisänen
29.7. Atlantin länsituulet kuljettivat keskiseen
Uusi markkinointikikka . Tämän
takia hevoseläimet, erilaiset
antiloopit, kirahvit, sarvikuonot ja nykynorsujen kaltaiset
sukulaiseläimet olivat Euraasian alueella yleisiä.
Tavallisia tuolloin olivat myös
kesän ja talven kausivaihtelut
sekä nahkealehtisten aina viheriöivien puiden ja pensaiden
muodostama metsien ja aukeiden mosaiikki.
LUKIJAN KUVA
Tuunattu nurmikonnielijä.
Ilmakehän kiertoliikkeiden
muutokset muuttivat tilanteen noin viisi miljoonaa vuotta sitten. heinäkuuta 2009
Huomenta
päivää
n toimitus@sss.fi
Vinkkaa
juttu!
Paljon onnea
Päivän Sana
Yhteystiedot
Tapahtumatiedot kerralla lehteen ja nettiin
Tänään:
Suomenkielinen kalenteri:
Olavi, Olli, Uolevi, Uoti
Ruotsinkielinen kalenteri:
Olof, Olav, Ola, Ole, Olle
Mooses ilmoitti heille käskyt, jotka Herra oli antanut
hänelle Siinainvuorella.
Sanottuaan kaiken tämän
Mooses verhosi kasvonsa.
2. Koskella asuva Hildén
kertoo alkaneensa jo 16-vuotiaana hoitaa siskonsa vauvaa.
? Iltalukion ja siskonpojan
hoitamisen yhdistäminen oli
niin aikaavievää, että en esimerkiksi ehtinyt katsoa lain-
kaan televisiota sen kolmen
vuoden aikana, hän muistelee.
Nuorena aloitettu vastuullinen lastenhoitotyö osoitti,
mihin suuntaan Hildénin ammatillinen tulevaisuus menisi.
Hän halusi kovasti työskennellä lasten parissa, joten valmistuttuaan ylioppilaaksi hän
hakeutui päiväkotiin töihin.
? Aloitin työurani päiväkodissa ruohonjuuritasolta, eli pääsin sinne siivoojan sijaiseksi,
hän naurahtaa.
1980-luvulla päiväkotijärjes-
telmä oli vielä kovin hierarkinen. ja hypätä
syliin.
Nykypäivän vanhempia hän
ohjeistaa asettamaan lapsille
rajoja.
? Vanhemmat yrittävät liikaa
olla lastensa kavereita. Eläinten vallankumous Raaseporin kesäteatteri
Snappertunassa (esityskieli ruotsi) klo 19
Don Quijote ja mainio aseenkantaja Salon Teatteri Vuohensaaren kesäteatterissa klo 19
Sofian aika, Mustion Linnan kesäteatteri Raaseporissa (esityskieli suomi) klo 19
Musiikki
Yhteislauluilta Karjalohjalla, Puujärven rannalla klo 18
Muita tapahtumia
Faces Etnofestivaali Raaseporissa, Pohjan Billnäsissä 29.7.?
2.8.
Paimion parantolan opastetut kierrokset Alvar Aallon suunnittelemassa funkkisparantolassa klo 10 ja klo 14
Länsiafrikkalaisten rytmien rumpu-työpaja Salossa, Mathildedalin Meri-Teijo Makasiineilla klo 17?19
Sinilevistä ja huussin rakentamisesta tietoa Salossa, Perttelin
Varvojärven saunalla klo 18, puhuu limnologi Päivi Joki-Heiskala ja kaupungin uimarannoista vastaava Reino Laaksonen
Kokouksia
Hajalan metsästysseura ry:n kesäkokous SaSA:n ampumaradalla klo 19
Otso onnittelee
lastenpalsta@sss.fi
3 vuotta
Leo Kaitala
29.7. Päiväkodin johtaja teki
Hildénille heti selväksi, missä
siivoojan paikka on työyhteisössä.
? Hän osoitti minulle erään
huoneen, minne en saisi kertaakaan jalallani astua. Motto: Tommy Tabermannin
?Elinehto?
Teatteri
kriisit näkyvät heti työssä ja siten myös lapset huomaavat, jos
asiat eivät ole kunnossa.
Kahdenkeskisissä kehityskeskusteluissa Hildén oppiikin
tuntemaan alaisensa entistä
paremmin.
? Tiedän alaisteni ilot ja surut, ja se on työssäni suuri
rikkaus. Erityi-
sesti hän arvostaa tekemiään
psykologian opintoja Turun yliopistossa.
? Psykologiasta olen saanut apua ihmisten ymmärtämiseen ja kohtaamiseen.
Olen tekemisissä niin lasten,
vanhempien kuin alaisteni
kanssa. Tämän
mahdollistivat suotuisat ilmasto-olot.
Suomalaistutkijat ovat nyt
pystyneet osoittamaan, kuinka
muinainen ilmasto on vaikuttanut Euraasian nisäkäsyhteisöjen levinneisyyteen ja tuhoon.
Tutkimustuloksiin on päästy
yhdistämällä ilmastomallinnus
ja fossiilien tutkimus.
Helsingin yliopiston tutkijoiden löydöistä kerrotaan arvostetussa yhdysvaltalaisessa
tieteellisessä julkaisusarjassa
Proceedings of the National
Academy of Sciences (PNAS).
Tutkijoiden mukaan noin
kymmenen miljoonaa vuotta
sitten itäisellä Välimerellä vallitsi nykyistä korkeamman ilmanpaineen alue. Kirkkonummella
6 vuotta
Maija Salminen
29.7. Harrastaa keilailua, uintia, karaokea, liikuntaa ja lukemista
Ice Age 3: Dinosaurusten aika (dub), Bio Jännä, Salo klo 17
Bruno, Bio Jännä, Salo klo 19
Harry Potter ja puoliverinen prinssi, Bio-Salo 1 klo 19
Ice Age 3: Dinosaurusten aika (dub), Bio-Salo 2 klo 17.30
Drag me to hell, Bio-Salo 2 klo 19.30
. Kasvokuva on parempi kuin kaukaa otettu kuva tai ryhmäkuva. Lohjalla
? Salon päiväkodeissa tarjotaan erityisen laadukasta varhaiskasvatusta, siitä menen takuuseen, vakuuttaa 50-vuotispäiviään juhliva Ritva Hildén.
Ilmasto muovasi muinoin nisäkäsyhteisöjä
Onnen hetket
Onnea Pikkuveli 18v!
Huomenta ja Onnea
Meidän Heli Linnea 30v.
Kymmenisen miljoonaa vuotta
sitten Euraasian alueella eleli
yleisesti antilooppeja, kirahveja ja sarvikuonoja. Ihmettelin, mikä se on, ja selvisi, että
se on lastentarhanopettajien
kahvihuone. Seuraavan päivän
lehteen tarkoitetut onnittelut
on oltava täydellisine tietoineen toimituksessa edellisenä
päivänä klo 12 mennessä,
viikonlopun (la-su-ma) lehtiin tarkoitetut perjantaihin klo 12 mennessä.
Kuvan ja tiedot voi toki lähettää jo aiemminkin.
Kuvat voi tuoda joko SSS:n
palvelupisteeseen (Örninkatu 14) tai postittaa osoitteella Salon Seudun Sanomat,
Lasten palsta, PL 117, 24101
SALO.
Onnittelun voi lähettää myös
sähköpostilla osoitteella: lastenpalsta@sss.fi Kuvien tallennusmuoto jpg. Tärkein ohjenuora kasvatuksessa
on ?rakkaus ja rajat?. Kun Torikadun päiväkotilaiset siirrettiin viime
vuonna Palometsään, siirtyi
Hildén heidän mukanaan Palometsän päiväkodin johtajaksi.
Hildén on opiskellut ahkerasti pitkin työuraansa. Moos. He asuvat keskukseen rakennetussa talossa,
joka on suomalaista tuotantoa.
Naiset shoppailevat päivällä
keskuksessa ja kirjoittavat elämästään blogissa. Eklundhin
mukaan he saavat työstään
pienen palkkion.
Eklundh kertoo, että he saavat viettää asumisaikanaan
normaalia elämää, tavata kavereitaan ja opiskella. Keski-Eurooppaan
saapui kuivempaa ilmaa ja
Välimerelle taas kosteampaa.
Elinympäristötkin muuttuivat
ilmastonmuutoksen takia yhä
vaihtelevammiksi ja mosaiikkimaisemmiksi. johtaja Ritva
Hildén on aina ollut lapsirakas
luonne. Koska
päiväkotityötä tehdään omalla persoonalla, yksityiselämän
?Syntynyt 30.7.1959 Ruovedellä
. 34: 32-33
Tilaajapalveluun
Puh: (02) 7702 626, klo 8.30-16.30
Sähköposti: tilaajapalvelu@sss.fi
Ilmoita tiedot Salon seudun tapahtumista yhdellä kertaa viikkokalenteriin, päivän menotietoihin ja netin
tapahtumakalenteriin.
Perjantaina julkaistavaan viikkokalenteriin tiedot on toimitettava
keskiviikkoon klo 16:een mennessä.
Päivittäiseen kalenteriin tiedot
ehtivät tarvittaessa edeltävänä arkipäivänä klo 12 mennessä.
Laita mukaan merkintä ?tapahtumia?
ja yhteystietosi.
Huomenna:
Suomenkielinen kalenteri: Asta
Ruotsinkielinen kalenteri: Asta
Ilmoituspalveluun
Puh: (02) 7702 610, klo 8.30-16.30
Sähköposti: ilmoitukset@sss.fi
Faxit: (02) 7702 222
Viikkomarkkinat, palvelunumero 0600 91700 (2,98 ?/min + pvm)
(viikkomarkkinat avoinna ma?to klo 8.30?16.30, pe klo 8.30?14.00)
50 VUOTTA
Ritva Hildén
?Palkitsevaa on,
kun lapsi hyppää syliin?
Ritva Hildénin tie vei
siivoojan sijaisesta
päiväkodin johtajaksi
SSS | Mari Saarinen
mari.saarinen@sss.fi
Huomenna 50 vuotta täyttävä
Salon Palometsän päiväkodin johtaja ja päiväkoti Mesikämmenen vs. He
voivat sanoa, että ?tykkään sinusta ihan hirveästi. Samalla hajosi
edellisen kauden laajojen ja yhtenäisten alueiden nisäkäsyhteisöt. (STT)
Eurooppaan sadetta ja Välimerelle kuivempia oloja. Salossa
11 vuotta
Markus Sorola
29.7. 4
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 29. Tavallaan työni onkin
toimimista ihmissuhdespesialistina: olen sekä kannustaja
että motivoija.
Oma persoona
likoon työpaikalla
Hildénin mielestä päiväkodin
johtajan tulee tietää mahdollisimman paljon sekä alaistensa
tekemästä työstä että heidän
yksityiselämästään. Vastuuta
päättämisestä ei pidä sysätä
lapsille, hän muistuttaa.
SSS/Mari Saarinen
Djurgården . naiset
muuttavat kauppakeskukseen
T: Riika, Ville ja Markus perh.
:lla ukset?,
?vanht miehineen,
sisko een
lapsinirineen
ja ko
Lämmin kiitokseni
kaikille minua muistaneille
jäädessäni vapaalle.
Hyvää jatkoa kaikille! Antero Vuorinen
Shoppailu silloin tällöin on kivaa, mutta harvemmin kauppakeskukseen sentään muutetaan asumaan.
Helsinkiläinen kauppakeskus
Forum on kuitenkin houkutellut syksyksi kaksi vakituista
asukkia. Kuvia ei palauteta.
Myös lasten piirrokset, runot ja lyhyet kirjoitukset
ovat palstalle tervetulleita.. Tämä kastijako on
jäänyt minulle ikuisesti mieleeni.
Kaikki päiväkodin
osa-alueet hallussa
Hildénin muistoissa päiväkodin johtaja oli tuohon aikaan
pelottava henkilö, joka koki
olevansa tavallisten ihmisten
yläpuolella. Älä liitä kuvaa
minkään sovellusohjelman dokumenttiin, vaan lähetä pelkkä kuvatiedosto.
Kuvan mukana on oltava seuraavat tiedot:
ikä, etu- sekä sukunimi
(etunimistä vain kutsumanimi), syntymäpäivämäärä,
kotipaikka sekä mielellään
puhelinnumero.
Älä leikkaa tai muutenkaan
käsittele kuvia ennakolta. Salossa
7 vuotta
Niklas Laiho
29.7
EU-uimarannoilla pitää olla uimavalvoja,
ja niiden vedenlaatua tarkkaillaan muita rantoja useammin. Hänen mukaansa puolue ei voi
yksipuolisesti kertoa rahoittajien nimiä.
Esimerkiksi keskusta kysyi
suurimmilta rahoittajiltaan,
saako se julkaista heidän nimensä, ja julkaisi ne. Muurlan keskustan Jokivarren asemakaavasta on
tehty valitus korkeimpaan
hallinto-oikeuteen.
Valituksen on tehnyt Tampereelta oleva Johanna Jokela, joka teki samasta asiasta
valituksen aiemmin Turun
hallinto-oikeuteen.
Turun hallinto-oikeus hylkäsi Jokelan valituksen toukokuun lopussa.
Jokelan mielestä Muurla
ei olisi saanut hyväksyä Jokivarren asemakaavaa tulevan kuntaliitoksen alla. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 29. Tästä huolimatta hän
toisti, ettei kokoomuksella ole
aikomusta avata puolueensa
rahoitusta viime eduskuntavaalivuoden osalta.
Vuonna 2007 järjestettyjen
eduskuntavaalien jälkeen on
paljastunut toinen toistaan
suurempia lahjoitussummia
kansanedustajille, ministereille ja puolueille.
? Rahoittajat voivat vapaasti
kertoa, jos ovat rahoittaneet
kokoomusta. Tarkoituksena on saada
kaikki toimiviksi ja turvallisiksi, Laaksonen summaa.
Nykyisessä Salossa on kahdeksan EU-uimarantaa ja 16
uimapaikkaa. Vesiliukumäki on tytön ehdoton
suosikki.
? Tämä on paras uimaranta,
jossa ollaan oltu, yhdeksänvuotias Väntsi hihkuu.
Aada, Eero ja Leena Sario
ovat samaa mieltä.
Kuntaliitosten jälkeen Salo
on yhdenmukaistanut uimapaikkojaan. Laaksosen mukaan tarkastajalle kertyykin
jonakin päivänä runsaasti kilometrejä.
? Ensimmäinen vuosi on vasta menossa, ja tässä täytyy
oppia. Toinen jykevistä pylväistä oli yllättäen katkennut lähes maan
tasalta ja kaatunut. Uhrin kaveri joutui
sokkiin, mutta pystyi vielä soittamaan hätäkeskukseen.
? Hän yritti saada uhrin pois
pylvään alta, mutta ei onnistunut,
ylikomisario Mats Lagerstam
Raaseporin poliisista kertoo.
Kaverukset olivat istuskelleet
narulla, joka oli viritetty Billnäsin ruotsinkielisen alakoulun portinpylväiden väliin. Nyt heitä on seitsemällä rannalla.
? Vaikka itse vahdin lapsia
koko ajan, on huojentavaa ajatella, että on hengenpelastaja
lähistöllä, jos jotain sattuu, äiti
Leena Sario miettii.
Perhe on muuttanut Pertteliin noin vuosi sitten. (STT)
Uimavalvojat tuovat
turvaa Salon uimarannoille
Salon kaupungin liikuntalaitosten esimies Reino Laaksonen aikoo ehdottaa lautakunnalle, että Salon kaupungin 24
uimarannasta neljä jätettäisiin
kaupungin uimarantalistojen
ulkopuolelle, eli niitä ei hoidettaisi.
Laaksosen mukaan kyse on
resursseista. Kyllä fiksu ihminen
ottaa sen huomioon.
Katainen sanoi uuden avoimuuden ajan koittaneen Suomessa vaalirahakeskustelun
myötä. Portin
tarkoituksena on vähentää yökäyttöä ja öistä metelöintiä.
Salon kaupungin liikuntalaitosten esimies Reino Laaksosen mukaan rannassa on
soitettu musiikkia myöhään,
mikä on häirinnyt mökkiläisiä.
? Kyseessä on ilmeisesti nuorisoa, joka on ajanut rantaan
autoilla, Laaksonen kertoo.
Hänen mukaansa poliisitkin
ovat käyneet paikalla muutaman kerran. Hän muistutti,
että veronkiristys on tulossa
vasta vuonna 2011, joten aikaa pohtia asiaa ja mahdollisia
kompensaatioita vielä on.
Katainen korosti myös voimakkaasti palkkamaltin merkitystä tulevalla työmarkkinakierroksella. Rantojen kunnot
kartoitettiin terveystarkastajan kanssa, ja puutteet korjattiin. Ennen rantavahti
oli vain Lehmijärvellä. Yksi pylväs
painaa yli 600 kiloa.
? Pylväät on valettu tukevasti
anturaan. Vaikenemista
Katainen perusteli lahjoittajien yksityisyyden suojalla. Sen reviiri on laajentunut huomattavasti kuntaliitosten myötä.
? Kaukaisimmasta paikasta Nummijärjeltä Kuusjoelta on ainakin 75 kilometriä
kaukaisimpaan paikkaan eli
Särkisalon Meripirttiin, hän
laskee.
Yksi ihminen kiertää jatkuvasti tarkastamassa uimarantojen kuntoa. Vielä tiistaina ei
tiedetty, miksi ja kuka oli virittänyt narun pylväiden väliin.
Poliisi selvittää tapahtumien
kulkua.
Lyhyet
Jokivarren
kaava
korkeimpaan
hallintooikeuteen
SALO. Ensi vuoden
indeksitarkistukset lasketaan
heinä-syyskuun inflaatiotilanteen mukaan.
Katainen arvioi tiistaina budjettineuvottelujen kulusta järjestämässään tiedotustilaisuudessa, että valtio velkaantuu
tänä vuonna lisää noin kymmenen miljardia euroa ja ensi
vuonna noin 12 miljardia euroa.
? Joudumme taiteilemaan
velkaantumisen ja ylivelkaantumisen välillä, hän myönsi.
Julkisen talouden kriisi jatkuu
hänen mukaansa vuosia.
Vaikka valtio velkaantuu,
elvytykseen panostetaan Kataisen mukaan yhä. heinäkuuta 2009
Uutiset
toimitus@sss.fi
n Uutistuottajat:
Johanna Käkönen, Jarkko Turpeinen
Vinkkaa
uutinen!
(02) 7702 314
SSS/Marko Mattila
Satotoiveet yltävät korkealle, kertoo ennakkosatoarvio
Satonäkymät ovat toistaiseksi hyvät.
Näin kerrottiin maa- ja metsätalousministeriön ensimmäisessä ennakkosatoarviossa tiistaina.
Viljasato yltää tänä syksynä 4,3 miljardiin kiloon, jos kasvuolot jatkuvat
alkukesän kaltaisina puintiaikaan asti.
Viime syksynä viljasato oli 4,2 miljardia
kiloa.
Puolet viljasadosta on ohraa. Leena
Sarion mielestä on hyvä, jos
uimarannoilla on vessat.
? Täällä on hienoa, että voi
käydä myös saunassa ja suihkussa, sillä vedestä jää hieman
limaa ihoon, hän kiittelee.
Uinnin jälkeen konkkaronkka paistaa makkaraa grillikatoksessa.
Resurssit
suurimpiin rantoihin?
Graniittisen
pylvään alle jäänyt
koulupoika kuoli
Raaseporissa
Kuvat: SSS/Sami Kilpiö
Kaupunki
suunnittelee
vähentävänsä
uimarantojensa
määrää
SSS | Helene Källi
5
Billnäsin koulun portin
raskas kivipylväs katkesi
SSS | Lasse Kylänpää
lasse.kylanpaa@sss.fi
Raaseporilainen poika kuoli
raskaan graniittipylvään kaaduttua hänen päälleen myöhään maanantai-iltana Billnäsissä. Vaikea sanoa, miksi
tämä yksi katkesi, kiinteistörakennusmestari Stefan Sarkanen Raaseporin kaupungista
sanoo.
Kaupunki tarkasti muut pylväät onnettomuuden jälkeen.
Jäljellä olevat kolme pylvästä
ovat kaupungin mukaan ehjiä
ja tukevasti kiinnitettyjä, ja ne
saavat jäädä paikoilleen toistaiseksi.
Kiinteistörakennusmestari
Sarkasen mukaan katkenneessa graniittipylväässä saattoi
olla särö, jos esimerkiksi aurausauto oli jossain vaiheessa
kolhaissut kiveä.
Poliisi on toimittanut katkenneen pylvään teknisiin
tutkimuksiin. Ruissato jää vuosikymmenen toiseksi pienimmäksi.
Rypsistä odotetaan puolet suurempaa satoa kuin viime vuonna. Kyse on
sellaisten investointien aikaistamisesta, joita Suomessa on
järkevää tehdä.
Työttömyysprosentti nousee
valtiovarainministerin tämänhetkisen arvion mukaan
ensi vuonna 10,5 prosenttiin.
Talouden epävarmuustekijät
ovat kuitenkin erittäin suuria.
Nyt ollaan hänen mukaansa
kuitenkin päästy tilanteeseen,
jossa suhdannekatsaukset ja
välitarkastelut eivät ole enää
järjestään huonompia kuin
edelliset.
Säästöjä
haetaan vielä
Ministeriöt saivat keväällä
tehtäväkseen etsiä määrärahoistaan työllisyyden hoitoon
200 miljoonan euron säästöt.
Katainen sanoi, ettei koko summaa ole aivan vielä löytynyt.
? Sitä etsitään, ja hallituskumppaneiden kanssa neuvotellaan.
Valtiovarainministeri ei vielä
lähtenyt liputtamaan energiaverojen tulevan kiristämisen
perumiselle metsäteollisuuden
tukemiseksi. Laaksonen
kertoo, että entinen Perttelin
kunta päätti asentaa puomin
helene.kalli@sss.fi
Pertteliläinen Jenna Väntsi
kiitää Varvojärven vesiliukumäessä huimaa vauhtia. Näin
ollen elokuussa portti avataan
vasta iltapäivällä.
Reino Laaksosen mukaan
rannalle voi mennä uimaan
portista huolimatta.
? Jonkin verran siitä tulee kävelemistä, kun portti on kiinni.
Hän kertoo, että puomi on
vielä niin uusi asia, että täytyy miettiä, miten se saataisiin
avattua jo esimerkiksi kahdek-
san aikaan aamulla.
Varvojärven yökäytön lisäksi
muita ongelmia ei Laaksosen
mukaan ole ollut.
? Tietysti sattuu aina jotain
pientä, mutta kiusanteolta
olemme välttyneet.
Rantaan ajo on estetty myös
Lehmijärvellä ja Nummijärvellä.
Katainen suojaa Kela-etuudet hintojen laskulta
STT | PEKKA POHJOLAINEN
Indeksisidonnaisten Kelaetuuksien taso ei heikkene kuluttajahintojen laskun vuoksi,
valtiovarainministeri Jyrki
Katainen (kok.) lupaa.
Katainen sanoi tiistaina, että
hän antaa asiaa koskevan lakiesityksen valtion talousarvioesityksen yhteydessä.
Kuluttajahintojen lasku vaikuttaa suoraan Kelan maksamiin kansaneläkkeisiin sekä
työttömyysturvan peruspäivärahaan ja työmarkkinatukeen.
Kesäkuussa kuluttajahinnat
painuivat 0,1 prosenttia miinuksen puolelle. Toiseksi
eniten saadaan kauraa ja kolmanneksi
eniten vehnää. Alle jäänyt
13-vuotias poika kuoli päähän
osuneeseen iskuun ilmeisesti
välittömästi.
Uhrin toveri ei loukkaantunut, mutta hän oli tiistaina
sairaalahoidossa vakavien sokkioireiden takia.
Pystytetty kolme
vuotta sitten
Billnäsin ruotsinkielisen koulun
Uimavalvoja Emma Kososen mukaan Perttelin Varvojärvellä on ruuhkaa vain hellepäivinä.
pihalle Ruukintiellä pääsee kahdesta portista, joita reunustavat
luonnonkivestä hakatut pylväät.
Pylväät pystytettiin kolmisen
vuotta sitten koulun peruskorjauksen yhteydessä. Esimerkiksi Varvojärven
rannalle on tänä vuonna saatu
uudet airot, kivilaattoja, ensiapuvälineitä ja uusia pelastusrenkaita.
Suurin ero entiseen ovat uinninvalvojat. Koruton viesti
osapuolille oli, että heidän
käsissään on kymmenien tuhansien ihmisten työpaikat.
Valtiovarainministeri sanoi
kuitenkin vakuuttuneensa
täysin työmarkkinaosapuolten
realiteettien tajusta.
Valtiovarainministeriön budjettiehdotus valmistuu keskeisiltä osiltaan esittelykuntoon
keskiviikkona.
Lehtikuva
Toimittajat piirittivät valtionvarainministeri Jyrki Kataista (kok.) budjettineuvotteluiden tiedotustilaisuudessa Santahaminassa.
STT | TUOMAS PELTOMÄKI
Kokoomuksen puheenjohtaja
Jyrki Katainen hämmästeli tiistaina Ilkka Kanervan
(kok.) Nova Kiinteistökehitykseltä saamaa rahalahjoitusta.
Kanerva sai ulkoministerinä
toimiessaan syntymäpäiväjuhliaan varten 17 000 euron lahjoituksen Novalta, joka ajautui
sittemmin konkurssiin.
? Summa kuulostaa tavattoman suurelta, Katainen sanoi.
? Minusta on ihan järkevää
huomata, että maailma on
muuttunut hyvin paljon viimeisten vuosien aikana poliittisen rahoituksen ja avoimuuden
suhteen. Meillä ei ole mitään sitä vastaan, Katainen
sanoi.
Tähän mennessä ainoastaan
Teollisuuden ja työnantajain
TT-säätiö on kertonut lahjoittaneensa kokoomukselle 150 000
euroa.
Kokoomus aikoo kertoa tulevista rahoittajistaan, jos asiasta säädetään erillinen laki, jossa määritellään ilmoitettavat
minimisummat. Hänen mielestään on järkevämpää panos-
taa suurimpien uimarantojen
palveluihin, kuten laitureiden
kunnossapitoon, vessoihin ja
uimavalvontaan, kuin yrittää
pitää kaikkia rantoja vain jonkinlaisessa kunnossa.
? On kyse käyttäjämääristä.
Jos uimapaikalla käy uimassa
vain kaksi?kolme ihmistä päivittäin, ei ainakaan näillä resursseilla rannan huoltaminen
ole mahdollista.
Laaksonen ei vielä halua paljastaa, mitä uimapaikkoja hän
aikoo ehdottaa poistattavaksi
kaupungin uimapaikkalistalta.
Esimerkkinä pienestä uimarannasta hän kuitenkin
käyttää Muurlan Takapellon
uimapaikkaa, johon kuljetaan
taloyhtiön pihan kautta polkua
pitkin.
? Vaikka uimapaikka tiputettaisiinkin kaupungin uimapaikkalistalta, säilyvät jokamiehen oikeudet ja rannassa
voi käydä edelleen uimassa,
Laaksonen muistuttaa.
Rannoista vastaa Salon kaupungin liikuntapuoli. Salo
vaatii korkeimmalle hallintooikeudelle tehdyn valituksen
hylkäämistä.
SSS | Mari Saarinen
Perttelin
Kuuskallion
kaava
nähtäville
SALO. Lisäksi
vihreät, kristilliset, perussuomalaiset, RKP ja vasemmistoliitto ovat joko kertoneet tai
aikovat kertoa puolueensa rahoittajat.
Vain kokoomus ja SDP aikovat pysyä vaiti.. Herneen satoon on odotettavissa yli kol-
manneksen lisäys, ja sokerijuurikkaan
sadon uskotaan puolestaan kasvavan
noin viidenneksellä.
Koska ennakkosatoarvio kuvaa heinäkuun puolivälin tilannetta, on kasvukauden loppuvaiheella ja korjuuolosuhteilla ratkaiseva vaikutus syksyn
puintimääriin. Elokuussa ranta
aukeaa vasta kello 16. Salon kaupunginhallitus asettaa nähtäville Perttelin Kuuskallion alueen
asemakaavaluonnoksen.
Kuuskallion alue sijaitsee
Perttelissä Kaivolan kylässä.
Alueesta pyritään muodostamaan luonnonläheinen
asuinympäristö.
SSS | Mari Saarinen
Eero ja Aada Sario sekä Jenna Väntsi nauttivat viimeisistä kesälomapäivistä Perttelin Varvojärvellä.
Katainen kiittelee
Metelöijät pyritään pitämään poissa portin avulla Perttelin Varvojärvellä
avoimuutta,
mutta ei paljasta
vaalirahoittajia
jo vuonna 2007.
Kiusanteolta
on vältytty
Uimavalvoja Emma Kososen mukaan rannalta löytyy
jonkin verran tupakantumppeja, mutta suurempaa vahinkoa
ei ole ollut.
Portti avataan, kun saunavahti tulee lämmittämään saunaa.
Heinäkuussa ranta on auki
kello 13?21. Kriteerinä on, että rannalla käy yli 100 ihmistä päivässä.
Perttelin Varvojärvelle vievälle tielle pystytettiin portti vajaa pari viikkoa sitten. Deflaatio on
saanut erityisesti eläkeläiset
pelkäämään, että sosiaalietuudet heikkenevät
klo 6.00-16.00
Viikonl. Kaksikko kertoo
lähtevänsä leirille odottavaisin
mielin, sillä tunnetusti yllätyksiä on luvassa.
? Ohjelmassa tulee olemaan
jonkin verran työtehtäviä. Monella muulla se on jo
hajonnut, Hartman nauraa.
? Itse en lähtisi reissuun ilman puukkoa. Reilan muonituspäällikkö Sanna Ahtiainen tietää,
mikä leiriruoan juju on.
? Ulkoilma vaikuttaa, mutta
myös oikeat mausteet ja kun-
tiia.paavilainen@sss.fi
????????????????
Alen
loppurysäys
Vielä ehdit
saada
merkkivaatteita
huippuedullisesti
Turuntie 3 p. Lisäksi osallistumme vaellushaikeille, minä 60 kilometrin ja
Lauri 40 kilometrin vaellukselle, Hartman selittää.
Lounais-Suomen partiopiirin
ensimmäiselle piirileirille odotetaan noin 3 500 leiriläistä,
joista 700 on vapaaehtoisia
aikuisia. Krp:stä kuitenkin kerrotaan, että pienehköjä
summia koskevia oikeusapupyyntöjä ei tehdä, koska se ei
kannata taloudellisesti.
Sisäministeriön poliisijohtajan Jorma Toivasen mukaan
juttujen tutkimista ei voi hylätä taloudellisista syistä. (STT)
SSS | Tiia Paavilainen
Salon Leiriveikkojen Tomas
Hartman ja Lauri Kankaanpää kuuluvat suureen joukkoon salolaispartiolaisia, jotka
lähtevät tänään kohti Reila 09
-partioleiriä. Ohjelman
ideana on, ettei eläköityvien
paikkoja useinkaan täytetä,
vaan työntekijöiden määrää
tietoisesti vähennetään.
Yhteiskuntatakuu
apuna
1990-luvulla juuri vastavalmistuneet olivat laman suurimpia
häviäjiä. Niistä ruoat kuljetetaan
alaleirien valmistuskeittiöihin.
Omia eväitä ei leirillä siis
tarvita. Sinänsä alue on mainio leirikäyttöön, sillä hiekkamaasto ja
rannan läheisyys helpottavat
toimimista.
Kososen mukaan perinteisempiin leireihin verrattuna
suurleireillä on omat tarpeensa. Lehden
mukaan esimerkiksi Pirkanmaan poliisissa ei tutkita EU:n
ulkopuolelta tehtyjä parin sadan euron nettihuijauksia.
Poliisi pystyisi jäljittämään
huijareita seuraamalla rahan
liikkeitä oikeusapupyynnöillä,
jotka tehdään keskusrikospoliisin kautta. Puhelin 0200-71000
Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
non raaka-aineet, eikä mitään
eineksiä. Myöhemmin illalla
puolueen puheenjohtaja Päivi Räsänen soitti STT:hen ja
kertoi kolme nimeä lisää. 731 2827
Moni nuori hakee kuumeisesti töitä, mutta työpaikan löytäminen on parhaillaan hankalaa.
Tomas Hartman ja Lauri Kankaanpää kuuluvat siihen Salon Leiriveikkojen porukkaan, joka suuntaa Reila-leirille
tänään.
SALON SEUDUN SANOMAT
Sanomalehtien Liiton jäsen
7-päiväinen sanomalehti
LT-LEVIKKI 22.216 kpl
(LT-levikki 2008)
SSS sähköposti:
toimitus@sss.fi
JULKAISIJA
Salon Seudun Sanomat Oy
Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Puhelin: (02) 770 21 (vaihde)
TOIMITUS
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna: ma-pe klo 9.00-23.00,
la klo 14.45-23.00,
su klo 15.00-23.00
Telefax (02) 770 2300
Puhelin (02) 770 21 (vaihde)
Puhelin iltaisin
- uutistoimitus
770 21, 770 2314
- urheilu 770 2309
ALUETOIMITUS
Somero, Kiiruuntie 1,
Puhelin (02) 7488 633
TILAAJAPALVELU
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna ma-pe klo 8.30-16.30
Puhelin (02) 770 2626
Telefax (02) 770 2222
tilaajapalvelu@sss.fi
Verkko-osoite:
www.sss.fi/tilaajapalvelu
TILAUSHINNAT
1.12.2008 alkaen.
Jatkuva säästötilaus
12 kk:n maksuerä
6 kk:n maksuerä
3 kk:n maksuerä
Määräaikaistilaus
12 kk
6 kk
3 kk
1 kk
215,00 ?
115,00 ?
60,00 ?
24,00 ?
Tilaukset toimitetaan force majeure- (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden
viivästykset, yms.) varauksin.
JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS
201,00 ?
103,00 ?
52,00 ?
- Postin varhaisjakelupäivystys
Puhelin: 0200 72822 (mpm/pvm)
Ark. Nyt aloittava puoluesihteeri valittaneen
silloin jatkamaan tehtävässä
seuraavat kaksi vuotta. (STT)
Lehtikuva/Heikki Saukkomaa
teeseensa on kiinnitetty erityistä huomiota kesällä.
Näin loppukesästä neuvontapalvelussa keskitytään löytämään ilman opiskelupaikkaa
jääneille nuorille paikka täydennyshaun kautta.
Jana Toivonen vastaa nuorten
ja vanhempien kysymyksiin
sähköpostitse ja puhelimitse.
Kokeilua rahoittaa Euroopan
sosiaalirahasto.
Raaseporilaisnuoresta työttömyys tuntuu kamalalta
19-vuotiaan raaseporilaisen
Per Simbergin syksy ei näytä lupaavalta. Syksyllä joudutaan hakemaan määrärahoja
luultavasti vielä lisää.
SSS/Tiia Paavilainen
Lehti: Poliisi
ei tutki
pieniä
nettipetoksia
?Jokin vetää metsään?
Yli 300 salolaispartiolaista
suuntaa piirileirille Raumalle
EU:n ulkopuolelta tehdyt pienet nettihuijaukset päätyvät
suoraan poliisin arkistomappiin ja jäävät tutkimatta, kertoo tiistain Aamulehti. Nuorille on
järjestettävä esimerkiksi koulutus-, työharjoittelu- tai työpajapaikka.
? Nuorten työttömyys on
usein lyhytkestoista, ja se
johtuu nimenomaan yhteis-
Jyväskylässä ysiluokkalaisista
napataan tiukasti kiinni
Jyväskylässä nuorten hätään
tartutaan reippain ottein.
Kuokkalan yläkoulussa järjestetään kukkeimpaan lomaaikaan neuvontapalvelu, jossa
vastataan yhdeksännen luokan
päättäneiden nuorten ja heidän
vanhempiensa kysymyksiin
jatkokoulutuksesta.
? Meillä on kaupungissa kunnianhimoinen tavoite, että sata
prosenttia peruskoulun päättä-
neistä siirtyy jatko-opintoihin,
sanoo kaupungin sivistyspalvelujen viestintäpäällikkö Antti
Laukkarinen.
Kokeilua on tarkoitus laajentaa myös muihin Jyväskylän
kouluihin. Se tarkoittaa, että työ- ja elinkeinotoimistot joutuvat kiinnittämään
huomiota nuoren tilanteeseen,
kun työttömyyttä on takana
kolme kuukautta. Kokeilun projektityöntekijän Jana Toivosen
mukaan palvelulle on tarvetta,
sillä peruskoulunsa päättävään
nuoreen on saatava kontakti
heti, jos tilanne on luisumassa
hallinnasta.
? Jos nuori on puoli vuotta
pois arjesta, heräilee puoliltapäivin ja pyörii toimettomana,
motivaatio laskee.
klo 6.00-12.00
- Uusimaa: Postin varhaisjakeluiden jakelupäivystys:
Puhelin 0200 30011(mpm/pvm)
Avoinna ma-pe klo 6.30-16.00
la klo 7.00-12.00
su klo 7.30-12.00
JAKELUTIEDUSTELUT
- Salon alueen varhaisjakelut:
Suomen Posti Oy, PL 4711,
Salo. Aina on olemassa toimettomuutta parempi vaihtoehto, hän painottaa.
Kuokkalan koulussa tehtiin
jo keväällä kartoitusta siitä,
ketkä ysiluokkalaiset ovat
suurimmassa vaarassa tippua
opintoputkesta. Syksyksi tilanteen odotetaan vain
pahentuvan.
Nyt on äärimmäisen tärkeää,
että pudokkaille löytyy sopiva koulutusmuoto, painottaa
asiantuntija.
? Välivuosien pitäjät selviävät
kyllä. (STT)
Telefax (02) 770 2222
Sähköposti:
ilmoitukset@sss.fi
Verkko-osoite:
www.sss.fi/ilmoitukset
Viikkomarkkinat
Puhelin 0600-91700
Puhelun hinta 2,98 ?/min +pvm
(sis. (STT)
H1N1rokotetta
testataan
Suomessa
Sikainfluenssarokotetta aletaan testata ihmisillä myös
Suomessa, kertoo Yle uutiset.
Testien on määrä alkaa elokuun puolivälissä.
Ihmistestauksilta puuttuu toistaiseksi viranomaisten lupa. Suurin osa löytää lopulta paikkansa työmarkkinoilla, sanoo Helsingin yliopiston
Svenska social- och kommunalhögskolanin sosiaalipolitiikan
professori Helena Blomberg-
Kroll.
Hän muistuttaa, että nykyinen talouskriisi on varsin erilainen kuin 1990-luvun lama.
Suuret ikäluokat alkavat eläköityä joukolla jo ensi vuonna,
joten nuorille on eri tavalla sijaa työelämässä.
Työttömyys
voi kostautua
Nuorten ei kuitenkaan kannata tuudittautua taantumaan.
Blomberg-Kroll pelkää, että
joissain tapauksissa taantuman aikaiset työttömyysputket
saattavat myöhemmin kostautua.
Työnantajat saattavat olla
epäluuloisia hakijoita kohtaan, joilla on työttömyysjaksoja takana: kilpailutilanteessa vastavalmistuneet voivat
jyrätä työttömänä olleet.
Blomberg-Krollin mukaan ilmiö näkynee ainakin jossakin
laajuudessa tulevaisuudessa.
Hän kuitenkin korostaa, että
on äärimmäisen vaikea tietää,
kuinka taloudellinen tilanne
kehittyy.
? Voi olla, että monet julkisen sektorin työpaikat jätetään
täyttämättä, jos julkista alaa
supistetaan, hän sanoo.
Myös työ- ja elinkeinoministeriössä ollaan huolissaan valtion
tuottavuusohjelman vaikutuksista työllisyyteen. Varsinaisen tutkimusluvan antaa Lääkelaitos. Leiri on uuden Lounais-Suomen
partiopiirin ensimmäinen. Leirinjohtaja Elina Pekkarinen
kertoo leirin teeman olevan
löytöretkeily.
? Tämä on ensimmäinen kerta, kun mukana ovat kaikki
uudet ikäkaudet ja näemme
miten uusi partio-ohjelma
toimii kesäleirillä, kuusjokelaisessa Kuusenkävyt-lippukunnassa toimiva Pekkarinen
kertoo.
Leirin tekniikkapäällikkö Tapani Kosonen on ollut rakentamassa leiriä jo viikon ajan.
Puolustusvoimien harjoitusalueella Pyhärannassa pidettävä
leiri on vaatinut monenlaisia
ponnisteluja.
Salon Leiriveikkojen Hartman
ja Kankaanpää yrittävät määritellä leirin tunnelmaa.
? Ei sitä voi oikein lomaksikaan sanoa, mutta ei se epämiellyttävää raatamistakaan
ole. Nykyään turvallisuuden vuoksi puukkoa ei
kuitenkaan saa käyttää leirillä
muuten kuin johtajien luvalla,
Kankaanpää selittää.
Reila 09 lukuina
?3 500 leiriläistä
?700 aikuista johtajaa
?2,5 vuotta suunnittelua
?250 hehtaaria, joista 50 hehtaaria telttaleiriä
?30 000 ruuvia
?6 täysperävaunullista
rekkakuormaa rakennustavaraa
saapui pelkästään perjantaina
?600 metriä voimavirtakaapelia
?14 kuutiota lämmintä suihkuvettä per vuorokausi
?8 kilometriä lautaa
?4 kilometriä pattinkia
?500 metriä ruokapöytää
?4 keittiötä + jakelukeittiö
?13 000 lihapullaa
?500 kilogrammaa ruskistettua jauhelihaa
- Someron ja Koski tl:n alueen
varhaisjakelut: Suomen Posti Oy,
Joensuuntie 5, Somero.
Puhelin 0200-71000
Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
ILMOITUSOSASTO
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna ma-pe klo 8.30-16.30,
ilmoitustilavaraukset ja valmiit
aineistot seuraavan päivän
lehteen viimeistään klo 14.00.
Puhelin (02) 770 2610
Kristillisdemokraatit
panttasivat
nimiä
Kristillisdemokraattien puoluesihteerin tehtävään on hakenut kuusi henkilöä, mutta
puolue arkaili tiistaina julkistaa nimiä.
Iltapäivällä puolueesta suostuttiin ensin nimeämään ainoastaan yksi hakija, joka on
kristillisdemokraattien varapuheenjohtaja Asmo Maanselkä, 26. Salon kymmenestä
lippukunnasta lähtee leirille
yhteensä yli 300 partiolaista.
? Kuntaliitos yhdistää myös
meitä partiolaisia. Ajoitus on tärkeää,
ruoan on oltava valmiina silloin kun ohjelmassa on varattu
aikaa syömiselle.
Ahtiaisen mukaan kamalinta
olisi, jos leirillä loppuisi ruoka
kesken. Kesäksi ei ole herunut töitä,
eikä syksyksi opiskelupaikkaa
. He
ovat Auli Lehto, Ari-Pekka
Niemelä ja Marco Roth. Monesti
on niin, että parhaat leirimuistot tulevat kommelluksista,
Kankaanpää jatkaa.
Poikien mukaan siihen voi
luottaa, että leireillä ruoka on
hyvää. Viranomainen
on aika kaukana, jos valtio on
viranomaisista lähin, Kauppinen arvioi. Kesäkuussa
15?24-vuotiaita työttömiä oli
työministeriön mukaan yli
40 000. 22% alv)
PAINOPAIKKA:
Salon Lehtitehdas
ISSN 0782-5404
Salo 2009. Kurjassa taloustilanteessa oli hankala ujuttaa jalkaa työnantajan oven väliin.
Työmarkkinoiden piristyessä
tuoreen tutkinnon tehneet
kiilasivat kylmästi työmarkki-
noilta tipahtaneiden ohi.
Nykyisin nuorten apuna on
yhteiskuntatakuu. 6
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 29. heinäkuuta 2009
UUTISET
Monen nuoren syksy näyttää synkältä
Tutkijan mielestä nykytaantuman nuoret eivät silti ole yhtä pulassa kuin viime laman nuoriso
Moni nuori on tällä hetkellä
hermoja raastavassa tilanteessa. Merkonomiksi
opiskellut Simberg ei löytänyt
kesätöitä, ja opiskelupaikkakin
meni sivu suun.
Simberg saa työmarkkinatukea ja vanhemmat avustavat
tarpeen mukaan, mutta tilan-
ne ei ole helppo.
? Tämä tuntuu kamalalta.
Aina aiemmin on ollut opiskelupaikka, ja nyt en sitä saanutkaan, vaikka luin kunnolla
pääsykokeisiin, kertoo yritystaloudesta kiinnostunut Simberg.
Nuorukainen ei ole kuiten-
kaan täysin hädissään syksyn
suhteen.
? Olen miettinyt myös oman
yrityksen perustamista.
Simberg on yksi monista
nuorista, joista Raaseporin
sosiaalijohtaja Eivor Österlund-Holmqvist on huolissaan. Leireiltä saa
aina uusia ystäviä. Jatkossa
Salon partiolaiset toimivat varmaan enemmän yhdessä, Kankaanpää pohtii.
? Sotilasalueelle ei päästä
kuin erikseen sopimalla. Räsäsen mukaan hakijoiden työtehtävät saattavat vaikuttaa siihen, että he haluavat
pysyä pois julkisuudesta.
Puoluesihteerin tehtävä tuli
haettavaksi, kun puoluesihteeri Sari Essayah sai paikan
EU-parlamentista.
Kristillisdemokraattien puoluehallitus valitsee uuden
puoluesihteerin aluksi vain
marraskuun puoluevaltuuston
kokoukseen saakka. Kosonen
kertoo myös leiriläisten osallistuvan rakentamiseen.
? Ruokapöydät ovat valmiina
taivasalla, mutta osan niistä
leiriläiset saavat kattaa itse.
Käytännössä leirin rakentelu
jatkuu, kunnes leiriä aletaan
purkaa.
Kesän isoin
partioleiri
Odotuksissa
hyvää ruokaa
Reila 09 on tämän kesän suurin partioleiri Suomessa. Tutkimushanke etenee ensi tiistaina
eettisen lautakunnan käsiteltäväksi. Kahvilan ja jakelukeittiön
kylmäkoneisto vaatii sähköä,
ja esiintymislavalle on rakennettu konserttitasoiset ääni- ja
valolaitteistot.
? Yksi iso urakka oli suihkujen rakentaminen, niitä on
kymmenen sekä tytöille että
pojille.
Rekan lavoilla kulkevia siirtovessoja tuodaan paikalle
toistasataa, jottei kenelläkään
leiriläisistä olisi yli 200 metrin
matkaa käymälään. ponnisteluista huolimatta.
Tänä vuonna tilanne koskee
lukuisia nuoria, sillä nuorisotyöttömyys huitelee hälyttävissä lukemissa. Heidän tilan-
kuntatakuusta, kuvaa erikoissuunnittelija Mikko
Kauppinen työ- ja elinkeinoministeriöstä.
Kauppinen on tyytyväinen,
että kunnat osallistuvat työttömyyden hoidosta kertyviin
kustannuksiin.
? Ennen kunnat pääsivät
työttömyyden hoidosta kuin
koira veräjästä. Selvä piikki tilastoihin
on tullut nyt kesällä, koska ilman kesätyötä on tänä vuonna
jäänyt tuhansia nuoria. Hän arvioi, että kuivan
kesätyötilanteen jälkeen nuorten vaikeudet saada töitä vain
syvenevät syksyllä.
Esimerkiksi Raaseporissa on
jouduttu nostamaan toimeentulotukibudjettia työttömyyden
takia jo nyt. Hartman ja Kankaanpää osaavat kuitenkin nimetä
asiat, joita ilman he eivät leirille lähtisi.
? Minulla on joka reissulla
mukana itse rakennettu leirijakkara, jonka tein vuonna
2001. Valtakunnallisesti tunnettuja he
eivät ole.
Kaksi tehtävään hakenutta
Räsänen jätti yhä pimentoon,
koska he eivät halua julkisuuteen. Tiedossa on metsässä olemista, henkevää tekemistä ja
välillä rankkaakin, kuten vaellus, Hartman listaa.
? Jokin sinne metsään vetää,
se vaan on mukavaa. Täydennyskuljetuksia
tuleekin paikalle leirin kuluessa.
? Meillä on jakelukeittiö, jossa on kylmäkontti ja pakastekontti
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 29. heinäkuuta 2009
90 vuotta Salon seudun elämässä
Piivolleyn lentopallojoukkue pelimatkalla Muurameen, Jesse Mäntylä, Andrew Grant ja Antti Esko.
Sami Kilpiö
2009
Sari Pesosen jakamat kortit Salon Täyspotissa.
Marko Mattila
2008
7
RIM-yh-
tiön pääpaikka on juuri Ontariossa.
Ericsson aikoo maksaa Nortelin cdma- ja lte-liiketoiminnoista yli 1,1 miljardia dollaria eli
noin 800 miljoonaa euroa. Taustalla on
lähinnä yhtiön Venäjän liiketoiminta.
Oriola-KD kertoi, että huhti-kesäkuun liikevoitto nousi
13,5 miljoonaan euroon vertailukauden reilusta neljästä
miljoonasta eurosta. (STT?Reuters)
Oriola-KD:n
alkuvuosi oli
ennakoitua
parempi
Lufthansalta
uusi esitys
Austrian
Airlinesin ostosta
Lääketukkuri Oriola-KD julkisti tiistaina ennakkotietoja
tuloksestaan, koska tammikesäkuun katsauskausi on
sujunut ennakoitua paremmin.
Toimitusjohtaja Eero Hautaniemen mukaan yhtiön
liiketoiminta on kehittynyt
erittäin positiivisesti vuoden
alkupuoliskolla. Anttila vakuuttaa, että ympäristöministeriön
Säännöksistä
hämmennystä
Kysymyksiä herättää myös tilanne, jossa kaksi erillisen ASPtilin omistavaa asuntosäästäjää
päättää ostaa yhteisen asunnon.
Jotta ASP-ehdot täyttyvät, tilin
talletuksissa on tietyt vähimmäis- ja enimmäismäärät. Esimerkiksi Nordeassa tilien määrä seitsenkertaistui vuoden takaisesta.
Arkikokemus kuitenkin osoittaa, että pankkien konttoreissa
ASP-uudistuksesta ollaan melko tietämättömiä.
Esimerkiksi ympäristöministeriön verkkosivuilta löytyvien
ehtojen mukaan ASP-asuntolainan voi ottaa mistä tahansa
pankista. Puh. Sitä ei siis tarvitse
sitoa pankkiin, johon säästösopimus on tehty. Samoin valtion takauksen nouseminen
ja mahdollisuus nopeampaan
säästämiseen ovat lisänneet tilin suosiota.
Myös Mikko Hyttinen OPPohjolasta kertoo, että ASP-tilien suosio on moninkertaistunut.
? Lähtötaso oli kuitenkin niin
alhainen, että vaikka kasvuluvut ovat suuria, niin koko
asuntolainamarkkinaan ASP
ei ole vielä dramaattisesti vaikuttanut.
-0,58 %
Euribor
12 kk 1,373
3 kk 0,908
Heinäkuun alussa uudistuneen asuntosäästöjärjestelmän suosio räjähti
ehtojen mukaiset ohjeistukset
ovat menneet konttoreille asti.
5643,78
Nokia Oyj
Uusittu ASP kiinnostaa ja
hämmentää pankkien tiskeillä
STT | PAULIINA PIETILÄ
PÄIVÄN LUVUT
Annika Åkerback
Kanadalaisen verkkoyhtiö Nortelin osien siirtyminen ruotsalaiselle Ericssonille varmistuu
vasta, kun Kanadan viranomaiset ottavat kantaa Nortel-huutokaupan laillisuuteen.
Asiasta on valittanut Blackberry-älypuhelimia valmistava
RIM (Reseach in Motion) -yhtiö, jonka mielestä sen tarjous
jätettiin perusteetta huutokaupan ulkopuolelle.
Vastahangassa on myös Ontarion osavaltio, jonka talousministeri Dwight Duncan aikoo
lehtitietojen mukaan vedota
Kanadan hallitukseen Nortelkaupan estämiseksi.
Duncanin mukaan osavaltio
ei hyväksy mittavia valtiontukia saaneen Nortelin keskeisten patenttien siirtymistä
ulkomaiselle yhtiölle. Jos pankki hyväksyy lainasta 70 prosenttia
vakuudeksi, ja lopulle osuudelle tarvitaan muuta vakuutta,
valtion osatakausjärjestelmä
tulee juuri siinä vastaan. Kanadalainen autoteollisuuden alihankkija Magna on parantanut tarjoustaan Opelista,
kertoo uutistoimisto Reuters
viitaten saksalaiseen hallituslähteeseen.
Viime viikolla kerrottiin, että Opelin ostajaehdokkaat on
karsittu kolmesta kahteen.
Pelistä on pudonnut kiinalainen Beijing Automotive.
Näin Opel on siirtymässä
joko Magnan tai belgialaisen
RHJ:n omistukseen.
General Motorsin ja Saksan hallituksen on kuitenkin
kerrottu olevan erimielisiä
Opelin ostajasta. 690,-
NYT 139,Viiva 350 -taso
120 x 35 x 47 cm,
norm. Aiemmin suurimmat pudotukset bruttokansantuotteeseensa on kirjannut Latvia.
Liettuan on Latvian tavoin
leikattava budjettiaan selvitäkseen talouskurimuksesta, mutta ainakin toistaiseksi
Liettua on sanonut selviävänsä ilman Kansainvälisen
valuuttarahaston IMF:n tukea.
Latvian hallitus pääsi
maanantaina sopuun IMF:n
kanssa uudesta 200 miljoonan euron lainaerästä. Pankkeja pitää pystyä kilpailuttamaan.
Sampo pankin viestintäjohtaja Timo J. Verohallituksen ylitarkastaja Tarja
Kärkkäinen kertoo, että aika
harva on nostanut veroprosenttiaan.
ASP-tilien suosio on moninkertaistunut.
Ericssonin
Nortel-kauppa
vielä vastatuulessa
Kanadassa
Ericsson aikoo maksaa Nortelin
cdma- ja lte-liiketoiminnoista
yli 1,1 miljardia dollaria eli
noin 800 miljoonaa euroa
Alensimme lisää hintoja.
Esillä paljon uusia tuote-eriä!
Kaikki kalusteet myymälästä ja varastosta
vähintään
ja osa jopa
-80%
Esim. Sampo Pankin konttorissa arveltiin,
että säästösopimuksen ehdot
eivät täyty, jos kahden ihmisen
eri tileille yhteensä tekemät talletukset ovat liian isot.
Eeva Vuokko Valtiokonttorista kertoo, että ASP-ehdot
ovat tilikohtaisia.
? Kahdella erillisellä säästäjällä on kummallakin erilliset
säästörajansa. Nortel perusteli aiemmin RIMin tarjouksen
hyllytystä sillä, että yhtiö kieltäytyi noudattamasta huutokaupan tiettyjä ehtoja.
Ericssonin talousjohtaja
Hans Vestberg sanoi Financial Times -lehdelle, ettei yhtiö
usko kaupan kaatuvan valituksiin. (STT)
Magna paransi
tarjoustaan
Opelista
Kilpailu autonvalmistaja
Opelista kiristyy. Korkotukilainalla on paikkakunnasta riippuva yläraja. Magna vähentäisi Opelin Saksassa sijaitsevia työpaikkoja vähemmän kuin RHJ.
Opelilla on Saksassa 25 000
työntekijää. (STT)
? Viime vuonna asuntolainakorko nousi korkealle vasta
loppukesän jälkeen. Erä II-laatuisia kiiltovalkoisia
Viiva-kaappeja ja -tasoja jopa -80%
Viiva 550 -kaappi
120 x 55 x 47 cm,
norm. Kanadan viranomaisten
kantaa odotetaan vielä tiistain
aikana.
Nortelin osia tavoitteli myös
Nokia Siemens Networks, joka
teki niistä ostotarjouksen aiemmin tässä kuussa. heinäkuuta 2009
Talous
Vähittäiskaupan myynti laski vain hieman
Vinkkaa
uutinen!
n Taloustoimitus
Suvi Kulla (02) 7702 328
Mikko Nurmisto (02) 7702 317
talous@sss.fi
Vähittäiskaupan myynti väheni kesäkuussa hieman vuotta aiemmasta.
Tilastokeskuksen tiistaina julkistaman
kaupan pikaennakon mukaan myynnin arvo laski 0,2 prosenttia viime vuoden kesäkuusta. Komissio
tutkii nyt, onko Lufthansan
ehdotus EU:n kilpailusäädösten mukainen.
Austrian Airlinesin osakkeenomistajat hyväksyivät
kaupan jo toukokuussa, mutta itävaltalaisyhtiön siirtymisen Lufthansan leiriin on
pelätty vääristävän lentokilpailua.
Itävaltalaislähteiden mukaan uudessa esityksessä
Lufthansa luopuisi osasta
lennoistaan riittävän kilpailun varmistamiseksi.
Lufthansa antoi nyt kolmannen esityksensä kaupan
yksityiskohdista.
(STT?Reuters?DPA). Esimerkiksi
Helsingissä lainan yläraja on 145 000 euroa.
Asuntolainakoron
lasku saattaa tuoda
veromätkyt
STT | PAULIINA PIETILÄ
Suurelle osaa suomalaisista
saattaa tipahtaa yllättävät veromätkyt, sillä verovähennyskelpoiset asuntolainojen korot
ovat laskeneet viime aikoina
huomattavasti.
Verohallinnosta muistutetaan, että jos verokortti on laskettu todellista korkeamman
lainakoron mukaan, joutuu
ennen ensi vuoden joulua maksamaan jäännösveroa.
Suomalaisista veronmaksajista noin 1,5 miljoonalla on
asuntovelan korkoja. Myöhemmin he voivat saada yhteisen ASP-lainan, jonka edut
ovat asuntokohtaisia.
Säännöksiin ei tosin ole kirjattu suoraa kantaa siihen, mitä tapahtuu, kun kaksi asuntosäästäjää lyövät hynttyynsä
yhteen.
Nordean konttorissa asiakkaalle taas ei osattu kertoa,
maksetaanko tallettajalle yhden prosentin koron lisäksi
luvattu lisäkorko pelkästä talletuksesta vai korollisesta talletuksesta. Hän uskoo,
että eniten tilissä houkuttelee 3 000 euron säästöpalkkio.
Myös lainan enimmäissuuruuden nostaminen esimerkiksi
Helsingissä 145 000 euroon oli
merkittävä uudistus.
? Se mahdollistaa järkevän
kokoisen lainan. Bruttokansantuote putosi viime
vuodesta 22 prosenttia.
Vuoden toinen neljännes
oli huomattavasti synkempi
kuin ensimmäinen, sillä tammi-maaliskuussa pudotusta
tuli 13 prosenttia.
Liettuan toisen vuosineljänneksen tulos on EU:n
huonoin. Jos koron
tarkistuspiste on syksyllä, moni saattaa vasta silloin huomata, että korko onkin tullut paljon alemmas.
Esimerkiksi 100 000 euron
lainassa, jossa on 15 vuotta
maksuaikaa, koron laskeminen
viidestä prosentista kahteen
tekee yli 800 euron jäännösveron.
? Hyvä nyrkkisääntö on, että jos korkojen määrässä on
tuhannen euron ero, se tekee
280 euroa verojen määrässä.
Verohallinnon verkkosivuilla
on veroprosenttilaskuri, jolla
veroprosenttiaan voi tarkistaa,
Kärkkäinen sanoo.
Lyhyet
Liettuan talous
sukelsi odotuksia
pahemmin
Liettuan kansantalous notkahti huhti-kesäkuussa odotuksiakin pahemmin. Liikevaihto kuitenkin laski toisella vuosineljänneksellä prosentin noin 412 miljoonaan
euroon.
Yhtiö julkistaa osavuosi-
Lufthansa on tehnyt EU-komissiolle uuden esityksen
Austrian Airlines -lentoyhtiön ostamisesta. Lainan voi jopa siirtää toiseen
pankkiin. 020 7801 680.
Puhelun hinta lankapuhelimesta 8,21 snt + 6,9 snt/min tai matkapuhelimesta 8,21 snt + 14,9 snt/min
EI PUHELINVARAUKSIA JA -TIEDUSTELUJA.
-0,22 %
?ASP-sopimuksen voi siirtää toiseen pankkiin ja ASP-lainan saa ottaa
eri pankista, kuin mihin talletukset on tehty.
LOPPUUNMYYNTI
-30%
9,20
?Pankki maksaa talletukselle yhden prosentin koron. Sampo Pankin
konttorissa asiakkaalle kerrottiin kuitenkin, että jos ASP-lainan ottaa eri pankista kuin tilin, saattaa se aiheuttaa joitain
vaikeuksia lainan takauksessa.
Liisa Linna-Angelvuo ympäristöministeriöstä ihmettelee
ongelmaa.
? Valtio takaa lainasta uudistuksen myötä enimmillään
50 000 euroa. Ma-pe 10-18, la 10-15. Vuokko Valtiokonttorista vahvistaa, että pankit
SSS/Marko Mattila
eivät ole olleet hyvin kärryillä
ASP-asioista.
Linna-Angelvuo ympäristöministeriöstä muistuttaa, että
uudistus tehtiin heinäkuussa
nopealla aikataululla.
? Sovellukset tehdään ASPsäännösten yleisimpien tulkintalinjausten mukaisesti ja
katsotaan sitten myöhemmin,
mitenkä se sovitellaan.
-0,004
-0,006
ASP-säästäjä voi saada
3 000 euron palkkion
? Asuntosäästöpalkkio- eli ASP-järjestelmä on tarkoitettu 18?30vuotiaille ensiasunnon ostajille.
?ASP-ehtojen mukaan tilille tulee laittaa 150?3 000 euroa vähintään
kahdeksana vuosineljänneksenä ennen lainan nostamista. Talletuksia ei
tarvitse tehdä peräkkäisinä neljänneksinä.
?Asunnon hinnasta täytyy säästää vähintään kymmenen prosenttia
ennen asuntokaupoille lähtöä.
?Valtio palkitsee säästötavoitteen saavuttaneen nuoren 3 000 euron
asuntosäästöpalkkiolla, jos asunnon hankkii vuoden 2011 loppuun mennessä.
?ASP-laina muodostuu ASP-korkotukilainasta ja mahdollisesta lisälainasta. Ihmisethän
voivat säästää toisistaan tietämättä, kunnes kohtaavat. Kun tallettaja on
saavuttanut säästötavoitteensa ja tehnyt asuntokaupan, pankki maksaa 2?4
prosentin lisäkoron.
Nordeassa ASP-tilit
seitsenkertaistuneet
Nordean rahoitustuotteista
vastaava johtaja Tom Miller
kertoo, että ASP-tilejä on avattu heinäkuussa 650, kun vuosi sitten samaan aikaan niitä
avattiin alle sata. (STT)
katsauksensa torstaina 13.
elokuuta. 590,-
NYT 99,Tervetuloa löytämään kumppani, joka ei vie kaikkia rahojasi.
Salo, Savipajankatu 2. 8
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 29. RIMin mukaan sen tarjous olisi
ollut yhtä hyvä. (STT)
Heinäkuun alussa uudistunut
ASP-asuntosäästämisjärjestelmä on houkutellut monen nuoren asuntosäästäjän avaamaan
ASP-tilin. Myynnin määrä laski
samana aikana 0,9 prosenttia.
OMX Helsinki
Tammi-kesäkuussa vähittäiskaupan
myynti laski 2,2 prosenttia viime vuoteen verrattuna.
Kaupan pikaennakko perustuu otokseen, joka kattaa keskimäärin puolet
vähittäiskaupan liikevaihdosta
Kaksi ihmistä kuoli
ja ainakin 85 oli tiistaina
kateissa haitilaisia kuljettaneen veneen upottua Atlantilla. Jos Britannian hallituksen tahto toteutuu, maan virkamiehet lähettävät pian ahkerasti Twitter-mikroblogiviestejä, kertoo BBC.
Hallituksen verkkosivuilla julkaistun ohjeistuksen mukaan ministeriöiden virkamiesten tulisi ?tweetata. Euroopan maat
ovat peruneet tukensa patoprojektille.
Lapsena juotu maito pidentää ikää
PARIISI | STT?AFP
Lehtikuva/Marja Airio
Yhdysvaltain hallinto yrittää
iskeä kaksi kärpästä yhdellä
iskulla: saada maanteille vähemmän polttoainetta kuluttavia ajokkeja sekä edistää autokauppaa.
Amerikkalaisia maanitellaan kaupoille uuden ohjelman
avulla, joka tarjoaa jopa 4 500
dollarin hyvityksen bensasyöpön auton vaihtamisesta
tuliterään.
Ostaja ei näe rahaa missään
vaiheessa, vaan hyvitys menee suoraan myyjälle valtion
kukkarosta. Hän kertoo menettäneensä kaksi kolmasosaa karjastaan, kun kaivot kuivuivat.
Okla muutti Itä-Syyriasta
kahden vaimonsa ja 15 lapsensa kanssa telttaan Damaskoksen suurimman kaatopaikan
viereen viisi kuukautta sitten.
Perhe on muuttunut vehnää
viljelevistä karjankasvattajista
pakolaisiksi.
Oklan kotialueen Hasakan
vehnäntuotannon odotetaan
laskevan yli 900 000 tonnia tänä vuonna. Tapaamista he kuvailivat tärkeäksi ja tuotteliaaksi.
Yhdysvallat haluaa Israelin lopettavan siirtokuntien
rakentamisen miehitetyille
alueille. Saddam Hussein
yritti palauttaa Irakia muinaiseen kukoistukseen 1980-luvulla rakentamansa joen avulla.
Suuri osa Irakin pelloista
repeilee kuivuudesta ja paahtuu kuumuudessa. Nyt meidän on
pakko tuoda maahan vehnää ja
rehua.
Dalila vietti seitsemän vuotta
vankilassa kritisoituaan hallituksen talouspolitiikkaa.
Syyrian kuivuus
Prosenttia normaalista sademäärästä
(lokakuu 2008 - huhtikuu 2009)
50%
75%
150%
Hasakan maakunta
on pahiten kärsinyt
kuivuudesta
> 150%
Pato
(maassa yhteensä 166 patoa, joiden kapasiteetti on 19,7 km3)
Asiantuntijat:
Lähi-itään vesisota
Saddamjoeksi kutsuttu kastelujärjestelmä Irakissa on
muuttunut säälittävän vihreäksi puroksi, joka vedenpinta
on kaukana korkeimmista lukemistaan. Lisähoukuttimena
tarjotaan ilmaisia huoltoja ja
alennusbensaa.
Lehtikuva/Reuters/Jim Young
Amerikkalaisia maanitellaan vaihtamaan bensasyöppö auto tuliterään.
Touhukas harmaahiuksinen
mies ilmaantuu aitasta syli
täynnä lasipurkkeja.
? Tämä on Viron ainoa juotikaskasvattamo, hän julistaa
ylpeänä, nappaa auki yhden
purkeista ja liu?uttaa pitkän
mustan iilimadon valkoiselle
pellille.
? Tämä on imenyt ihmisen
verta jo monta vuotta, siksi se
on niin suuri.
Elmar Susi on aikamoinen
persoona, parantajaksi itseään
tituleeraa. Hallitus
on arvioinut kuolonuhreja olevan noin 50.
Viikonloppuna puhjenneet
levottomuudet ovat levinneet
neljään osavaltioon Pohjois-
Nigeriassa. (STT?Reuters)
Nigerian
yhteenotoissa
kuollut yli 200
Kapinallisten ja poliisin väliset yhteenotot ovat jatkuneet
ja laajentuneet Nigeriassa. Yhdysvaltain armeija
ei halua enää kertoa vastapuolen tappioista Afganistanissa, koska se antaa armeijan mukaan harhaanjohtavan kuvan sotilasoperaation
varsinaisesta tavoitteesta.
? Me emme ryhdy sotilasoperaatioihin vain tappaaksemme ihmisiä, me toimimme pelotellaksemme kapinallisia ja suojellaksemme
siviilejä, tähdensi amerikkalaisjoukkojen tiedottaja, kapteeni Elizabeth Mathias
tiistaina.
Uuden tiedotuspolitiikan
taustalla on komentajanvaihdos, jota edelsi ankara
arvostelu siviilien joutumisesta amerikkalaisjoukkojen
uhriksi. Rasvaiset ja kolesterolia sisältävät maitotuotteet
eivät lisääkään sydän- ja verisuonitautien riskiä vaan
ehkäisevät erityisesti halvauksia.
Tutkimusta varten jäljitettiin
1 300 brittiperhettä, joita oli
tarkasteltu 1930-luvulla. Kuluttajan on lisäksi
tiedettävä, mitkä kaupat kuuluvat ohjelman piiriin.
Ohjelma on alustavien tietojen mukaan kuitenkin ollut
piristysruiske autokaupalle,
jonka myyntiluvut ovat synkimmillään 30 vuoteen.
? Se on tuomassa kauppoihin
asiakkaita, joita emme olisi
muuten saaneet, ja myynti on
nousussa, iloitsi autokauppias Jim Seavitt Detroit Free
Press -lehdessä.
? Meillä on ainakin 70 kauppaa tekeillä, intoili toinen detroitilainen myyjä Bill Demmer.
Ohjelma on voimassa marraskuuhun, ellei siihen varattu
miljardin dollarin määräraha
lopu sitä ennen. Veneessä arveltiin uppoamishetkellä olleen
parisataa matkustajaa.
Yhdysvaltain merivartioston mukaan vene upposi lähellä Britannialle kuuluvia
Turks- ja Caicossaaria. On kyse myös huolimattomuudesta, Tajani arveli. Paikallisten asukkaiden mukaan viidakkoveitsin, puukoin ja kotitekoisin
räjähtein varustautuneet
nuoret ovat hyökkäilleet poliiseja ja hallintorakennuksia
vastaan.
Osavaltioihin on määrätty
yöllinen ulkonaliikkumiskielto.
Presidentti Umaru Yar?Adua
vakuutti, että tilanne on hallinnassa ja että sotilaat valmistautuvat ratkaisevaan hyökkäykseen.
Parantaja Susi manaa
pois pahuuden
ANTSLA, VIRO | STT?MARJO NÄKKI
Tuoreen tutkimuksen mukaan lapsena juotu maito saattaa pidentää ikää.
Amerikkalaisia houkutellaan autokaupoille porkkanalla
WASHINGTON | STT?PÄIVI SINISALO
taina sopuun Israelin siirtokuntahankkeista palestiinalaisalueilla.
Netanjahu ja Mitchell vakuuttivat kuitenkin edistyneensä neuvotteluissa. Pitävätköhän
kaikki tarinat oikeasti paikkansa?
Seuraavaksi lasipurkista ilmaantuu kyykäärme. (STT?DPA?AFP)
Damaskos
MAIDUGURI, NAIROBI | STT?DPA?Reuters
Lapsena juotu maito saattaa
pidentää ikää, tuore tutkimus
osoittaa. Nyt on pojan vuoro viihdyttää tai parantaa vierailijoita
Saarjärven tilalla Võrumaalla
Etelä-Virossa.
? Olen hoitanut erästäkin
suomalaismiestä huonon näön
vuoksi. Saaret sijaisevat noin 160 kilometriä Haitista pohjoiseen.
Haitilaiset olivat luultavasti matkalla Bahamasaarille tai Yhdysvaltojen
kaakkoisrannikolle. (STT)
paremmin perille. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 29. Samoin
luvataan maksuttomia lainakuukausia, jos ostajan tulot
putoavat. (STT?DPA)
Vesipula vie maanviljelijät
pelloilta slummeihin Syyriassa
DAMASKOS,JUSUFIJA, IRAK | STT?Reuters
Lyhyet
Liki 90 haitilaisen
pelätään
hukkuneen
Atlantilla
MIAMI. Kotinsa
jättäneet ajautuvat suurkaupunkien laidoille teltta- tai
hökkelikyliin.
Syyrian johtava taloustieteilijä Aref Dalila sanoo avustusvetoisen maatalouspolitiikan
vaikuttaneen nykyiseen vesikriisiin. Kolmannella kerralla
hän heitti silmälasinsa tuohon
järveen ja hyppäsi autonrattiin.
Ja ovat ne juotikkaat pahemmassakin hädässä auttaneet.
Pariskunnat ovat saaneet apua
lapsenteossa, ja synnytti se yksikin yli 60-vuotias nainen potran pojan, josta oikein kuuluisa
tieteilijä tuli.
Juotikasta on käytetty lääkinnässä antiikin ajoista lähtien.
Sen voiman pitäisi perustua
sen erittämään sylkeen. Suunnitelmien on määrä olla valmiina
ensi vuonna.
? Osa katoamisista selittyy
rikollisuudella, mutta se ei
luultavasti ole pääsyy. Israel puolestaan
vaatii, että siirtokunnat saavat jatkaa ?luonnollista kasvuaan?. Juotikas asetetaan ihmisen iholle, josta se alkaa etsiä kohtaa
imeä verta.
? Kun lasken kymmeneen,
sen sylkeä on kaikkialla kehossa.
Ja se se vasta kova puhdistaja
onkin. Humalainenkin selviää
kuulemma jo puolessa tunnissa.
Elmar Susi on varsinainen
veijari. YK:n mukaan Irakin rajalla sijaitsevan alueen
aliravitsemustapaukset ovat
lisääntyneet 370 prosenttia
vuodesta 2006.
Kuivuus on vallannut 60 prosenttia Syyrian pinta-alasta
ja vaikuttaa YK:n mukaan 1,3
miljoonaan ihmiseen. Eri
lähteet kertoivat tiistaina, että jo yli 250 ihmistä on saanut
surmansa väkivaltaisuuksissa
parin päivän aikana. Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu
ja Yhdysvaltain Lähi-idän
erikoislähettiläs George
Mitchell eivät päässeet tiis-
S Y Y R I A
Barada
IRAK
ISRAEL
JORDANIA
STT/Reuters, lähteet: USDA, UNEP, FAO
ja vähäisistä vedensäästötoimista.
Tilannetta kiristää Turkin
päätös jatkaa kiistellyn vesivoimaa tuottavan padon rakentamista Irakiin virtaavaan
Tigrisjokeen. Nyt se manaa pois pahat
henget ja auttaa sekä paise- että iho-ongelmissa.
? Nämä poistavat kiroukset,
Susi sanoo ja asettaa matelijan
kaulalleen.
Elmar Suden ystäviin kuuluvat myös majavat, joiden rauhasten erite auttaa muun muassa astmaan. Dalilan mukaan hallitus salli vehnänkasvatuksen
kuivahkoilla laidunmaa-alueilla ja kannusti laittomien kaivojen poraamiseen, mikä vahingoitti pohjaveden pintaa.
? Syyria taisteli tullakseen
vehnän maastaviejäksi, mikä
on harvinaista kolmannessa
maailmassa. Riutoilta pelastettiin
113 ihmistä. Jokapäiväisessä
elämässäkin vesieläin on hyvä
tuttavuus.
? Kun sanon niille, että tehkää minulle uunipuita, niin
saan tällaisia, Susi nostaa kaluttua puolenmetrin puunpätkää.
Saunapuiksi tulee sitten vähän lyhyempää klapia.. Emme ole
saaneet apua mistään, sanoo
maanviljelijä Mohammed
Okla. tärkeistä asioista ja tulevista
tapahtumista. Kymmenettuhannet haitilaiset
ovat viime vuosina lähteneet
vaaralliselle merimatkalle
paremman elämän toivossa.
(STT?AFP?Reuters)
USA ja Israel
edistyivät
kiistassaan
JERUSALEM. Vesipula
köyhdyttää sodasta palautuvaa maata entisestään ja tekee
jälleenrakennuksesta erityisen
hankalaa.
Vesi on Lähi-idässä niin arvokas hyödyke, että asiantuntijat
ennustavat siitä sodan aihetta
tulevaisuudessa, ellei kestävää
ratkaisua löydetä.
Irak syyttää naapurimaitaan
Turkkia, Irania ja Syyriaa patojen rakentamisesta ja liiallisesta vedenkäytöstä. Veden
pinta peittyy levään, ja aavikko
laajenee uoman ympärillä.
? Joki on niin saastunut, että
tuotteidemme laatu kärsii ja
ruoka riittää perheelleni juuri ja juuri, sanoo 80-vuotias
maanviljelijä Mohammad alHamdo.
Syyrian pahin kuivuus vuosikymmeniin on ajanut sadattuhannet ihmiset kodeistaan
ja nostanut keskustelun Lähiidän yhteisestä vesipolitiikasta
ajankohtaiseksi. Koko aluetta
riivaa entistä kuivempi ilmasto. Mutta jalka nousee ke-
STT/Marjo Näkki
Elmar Susi uskoo myös kyykäärmeiden parantavaan voimaan.
peästi kahdeksankymppisellä.
Susi on kertomansa mukaan
siunannut omin menoin useita
pareja, ja nekin vasta kuolema on erottanut. heinäkuuta 2009
Ulkomaat
Vinkkaa
juttu!
n toimitus@sss.fi
(02) 7702 314
Lehtikuva/Sari Gustafsson
EU:n lentoyhtiöt hukkaavat 10 000 laukkua päivässä
BRYSSEL. Asiantuntijoiden mukaan Irakin
ongelmat johtuvat myös räjähdysmäisestä väestönkasvusta,
tehottomasta keinokastelusta
100%
TURKKI
Tigris
Ifrin
Aleppo
Hasaka
Tabka
Syyrian suurin
pato
Khabour
12 patoa
Orontes
49 patoa
VÄLIMERI
Deir al-Zor
Hamah
50 km
Eufrat
4 patoa
LIBANON
?Käytä Twitteriä?
HELSINKI. Se on jo
kuollut, autonrenkaan alle jäänyt. Tuhansien vuosien ajan
joki on kostuttanut Syyrian reheviä tasankoja.
Narinastaan kuuluisat Orontesjoen valtavat 1100-luvun
noriat eli vedennostopyörät
yltävät nykyään hädin tuskin
nouseviin vuorovesiin. Patojen rakentaminen ja
kaivojen poraus heikentävät
vesivaroja.
Lähi-idän maiden väliset jännitteet ja vihamielisyys antavat kuitenkin aihetta epäillä,
onko yhteinen vesipolitiikka
edes mahdollista.
Karjankasvattaja
muutti kaatopaikalle
YK:n tuoreen tutkimuksen
mukaan 200 000?250 000 syyrialaista maanviljelijää perhei-
neen on joutunut jättämään
maatilansa kuivuuden takia.
? Voimme hädin tuskin ostaa leipää ja teetä. Kyse on sukuviasta,
isä huolehti aikanaan paikallisen kartanonherran terveydestä. Vuoteen 2005 mennessä yli 4 000
tutkitusta oli kuollut 34 prosenttia.
Niissä perheissä, joissa oli
nautittu paljon kalsiumpitoisia maitotuotteita, kuolleita oli
neljännes muita perheitä vähemmän.
Reilu puoli litraa maitoa päivittäin juoneilla oli jopa 60 prosenttia muita pienempi mahdollisuus saada halvaus, BBC
siteerasi tutkimusta.
Tulosten vahvistamiseksi tarvitaan kuitenkin vielä lisätietoa, koska myös muut tekijät
saattoivat vaikuttaa tuloksiin,
tutkijat muistuttivat.
Tutkimuksessa huomioitiin
se, että maitoa juoneet lapset
tulivat varakkaista perheistä
ja söivät keskimääräistä terveellisemmin.
Bristolin yliopiston ja Queenslandin lääketieteellisen instituutin pitkäaikaistutkimus
julkaistiin tiistaina British Medical Journal -lehdessä.
9
taja saa kuitenkin alennuksen
lisäksi normaalin välirahan
vaihdokistaan.
Ohjelmaa on vaivannut alkukankeus ja monimutkaisuus.
Vaihtoon kelpuutettavan vanhan auton on oltava alle 25 vuoden ikäinen, ja sen kulutuksen
pitää olla yli 14 litraa sadalla.
Uusi ajokki saa puolestaan kuluttaa korkeintaan yksitoista
litraa sadalla.
Osan pulmista aiheutti ympäristövirasto, sillä sen laskelmat
vanhojen autojen kulutuksesta
ja listat hyvitysrahaan oikeuttavista malleista muuttuivat
juuri ennen ohjelman voimaan-
tuloa. Sen tuloksena
lasketaan syntyvän 250 000 autokauppaa, ja kauppiaat ovat
yrittäneet itsekin vauhdittaa
myyntiä uusilla konsteilla.
Suuria menoeriä varovia
amerikkalaisia on kosittu sopimuksilla, joissa autokauppa lupaa ostaa ajopelin takaisin, jos
työpaikka menee alta. EU:n lentoyhtiöiltä
katoaa keskimäärin 10 000
laukkua päivässä, kertoo tiistaina julkaistu EU:n tutkimus.
Suurin osa laukuista löytyy
myöhemmin, mutta osa jää
teille tietämättömille.
Liikennekomissaari Anto-
nio Tajanin mukaan tilanne
on vakava ja vaatii selvitystä.
? Tämä on paitsi hyvin epämiellyttää matkustajille myös
huomattava menoerä lentoyhtiöille, Tajani sanoi.
EU-komissio aikoo selvittää
keinoja, joilla laukut saataisiin
Kuivettuvan Lähi-idän yhteistä vesipolitiikkaa epäillään mahdottomaksi
Vain pari vuosikymmentä sitten Orontesjoki kuhisi erilaisia
kaloja. Uuden auton os-
USA puolustaa
päätöstään vaieta
KABUL
Vakituisesta työpaikasta, perheestä, arkisesta
elämästä..., 39-vuotias koreografi hymyilee.
Tuu hakee mut pois täältä tanssiteoksen ensi-ilta on 1.
elokuuta kello 18 Taalintehtaan Folkets Husissa.
Kymmenvuotistaivaltaan
juhliva urbaanin taiteen festivaali URB alkaa torstaina
Momentteja-esityksillä. Päivän lainaus
Sisäpiirivitsikin taipuu sketsiksi
Brittikuvittaja esittäytyy Mustiossa
?Kaikki varmasti tietävät esimerkkejä vitsailusta ja inside-hokemista, jotka syntyvät
koulussa, työpaikalla, matkoilla, baari-iltoina. Drag Me To Hell on
viehättävän vanhanaikaista
kasarikauhua, elokuvan muotoon puristettua tukkaheviä
spandex-housuissa.
Täsmälleen tällaisia elokuva
Raimi teki pitkin 1980-lukua
ja juuri näiden elokuvien ansiosta häntä voidaan nimittää
viimeiseksi suureksi kauhuohjaajaksi.
Drag Me To Hell ei ehkä ole
lajityyppinsä suunnannäyttäjä
tai maamerkki, mutta pirullisen viehättävä se on. Tai
luulisi, että on mahdotonta selittää. Kun tanssii, ei tarvitse puhua tai käyttää muuten sanoja.
Sanallinen viestiminen on nykykulttuurin vaatimus, mutta
kaikki eivät ole siinä yhtä hyviä. Toisaal-
ta kaipaan pois arkirutiineista,
kuten monet muutkin ikäiseni
naiset. Olen rakkauteen ja taiteeseen uskova performanssitaiteilija. elokuuta
asti. Jälkikäteen niitä on mahdotonta
selittää niille, jotka eivät olleet paikalla. Erikoista oli, että lapset
kaipasivat pois tulivuoresta,
viidakosta, erilaista mielikuvituspaikoista. Kuvaus: Peter Deming. Illalla ja seuraavana
päivänä nykytaiteen museossa nähdään kaksi breakdance-esitystä, suomalainen
Response ja serbialainen Oh
no!
Sunnuntaina ja maanantaina on tarjolla muun muassa
amerikkalaisen World/Inferno Friendship Societyn
dramatisoitu postpunk-konsertti Addicted to bad ideas.
Se nähdään Savoy-teatterissa.
Erilaisten esitysten lisäksi muun muassa elokuvia ja
klubeja tarjoileva festivaali
huipentuu sunnuntaina 9.
elokuuta Kiasmassa ja sen
edustalla järjestettävään
päätösjuhlaan.
Tapahtuman ohjelmisto on
nähtävissä kokonaisuudessaan nettiosoitteessa www.
urb.fi. Laulajan mukaan hän ei kärsinyt taustavoimina häärimisestä.
Sam Raimin ohjaama Drag Me To Hell on niin muodon kuin sisältönsäkin
osalta perinteinen kauhuelokuva. sen, miten kansalliseepoksemme on
puhutellut kuvataiteilijoita
kaikkina aikoina, ilmestymishetkestään aina nykypäivään asti.
Näyttelyn historiallisessa
osuudessa on esillä maalauksia, veistoksia, grafiikkaa
ja valokuvia 1850-luvulta
1900-luvun lopulle. Ilmaisun tapoja on muita-
kin, hän muistuttaa.
Suurin osa nyt nähtävät teoksen budjetista kuluu kahden
mukana olevan ammattilaisen,
Pettersin ja Taalintehtaalta
kotoisin olevan tanssija Anna
Othmanin, palkkoihin. Se tarkoittaa pyrkimystä
pois pinnallisuudesta. Sen hän toteuttaa
yhdessä hiphop-artisti Kanye
Westin kanssa Yhdysvalloissa.
Vasta 23-vuotias nainen on
kiinnostunut musiikin lisäksi
etenkin designista. Rahallinen tuki ei aina ole
ollut mikään itsestäänselvyys.
. elokuuta. Niitä
nähdään Kallion kaupunginosassa Helsingissä aamukahdeksasta alkaen.
Avajaispäivänä voivat halukkaat myös osallistua
videotanssiprojektiin Kiasmassa. Minä vain
teen siitä valheesta joka päivä
totta.
New Yorkissa varttunut Lady Gaga teki vielä muutama
vuosi sitten kappaleita muun
muassa Britney Spearsille ja
Pussycat Dollsille. Tukea on tullut alueellisesti
ajattelevilta tahoilta, Petters
summaa.
Petters on opettanut tanssia
Kemiönsaarella reilut 13 vuotta. Tästä
suivaantuneena täti kiroaa
pankkineidin, jota odottaa kolmen päivän piina. Estradin pyöreys tuo mukanaan rauhaa ja tunnetta siitä,
että tässä istumme kaikki yhteisellä iltanuotiolla, Petters
kuvailee.
Mutta mitä Marianne Petters
Lady Gaga on
performanssia ja täyttä
totta
STT | HANNA SYRJÄLÄ
Kun Lady Gaga esiintyi
taannoin saksalaisen televisiokanavan haastattelussa,
hän oli pukeutunut vihreistä
pehmosammakoista valmistettuun asuun. Se
ei ole fiktiota, vaikka onkin
tavallaan valhetta. On
nuori pankkivirkailijanainen,
joka konttorin apulaisjohtajan
virka silmissään kiiluen tekee
kielteisen lainapäätöksen vanhalle mustalaisnaiselle. Toisaalta vanhat ihmiset
eivät kaivanneet pois mistään,
heidän toiveensa oli pysyä
sellaisena kuin ovat nykyhetkessä. Vegan on alunperin lontoolainen
kuvittaja ja maailmanmatkaaja.
Veganin työt ovat vesiväreillä väritettyjä tuokiokuvia mielenkiintoisista ihmisistä
on tullut todistettua vuosien varrella useammankin sketsin voimin, ettei se ehkä
olekaan niin mahdotonta.?
Näyttelijä Jani Volanen
Suomen Kuvalehdessä
ja paikoista. Hänessä on kasarikauhun vaatimaa viatonta hämmästystä ja sopivalla
tavalla kömpelöä replikointia.
Hänen poikaystäväänsä esittävä Justin Long on pelkästään
kömpelö, mutta Drag Me To
Hellin tyylihistoriallisessa viitekehyksessä sitä ei sovi pitää
vakavana virheenä.
Sam Raimin uuden elokuvan
voi katsoa aikamatkana 80-luvulle tai sitten vain näppärästi kirjoitettuna ja kompaktisti
toteutettuna näytteenä lajityypistä, joka on jo melkein kuollut. Uskon glamouriin
elämään ja elän sellaista. (STT)
ELOKUVA
Arvostus ansaitaan tekemällä
Marianne Pettersin Tuu hakee mut pois täältä -teoksen
budjetti on noin 12 000 euroa.
Koreografi on tyytyväinen, sillä esitystä on tukenut viisi eri
tahoa, esimerkiksi Läntinen
tanssin aluekeskus ja Kemiönsaaren kunta.
. (STT?
AFP?Reuters)
Helsingissä
yksitoista päivää
urbaania taidetta
Tuu hakee mut pois täältä -teoksessa tanssivat Helka Sundström (vas.), Anna Othman ja Hilla Nikkari.
Kuvaus kaipuusta kiertää Kemiönsaarta
Koreografi Marianne Petters loi tanssiteoksen eri-ikäisten naisten haaveista
SSS | Mari Areva
mari.areva@sss.fi
Mistä eri-ikäiset naiset kaipaavat pois. Washingtonin osavaltiossa syntynyt amerikkalaiskoreografi sai uransa
aikana useita palkintoja ja
tunnustuksia.
Cunninghamin pitkäaikainen elämänkumppani oli
säveltäjä John Cage. Tämä on
levyni viesti. heinäkuuta 2009
Kulttuuri
n Kulttuuritoimitus
Veli-Matti Henttonen (02) 7702 329
Mari Areva (02) 7702 320
Vinkkaa
juttu!
kulttuuri@sss.fi
. Konsepti meni siis
vähän uusiksi, kun erot löytyivätkin siitä, mistä halutaan
pois, Petters kertoo.
Nykytilakin voi
tyydyttää
Pettersin teoksen teemaksi
vahvistuikin kaipuu, kokemus,
joka hänestä on vahvasti läsnä
niin taiteen eri muodoissa kuin
elämässä itsessäänkin.
Tuu hakee mut pois täältä
-teoksessa tanssii kuusi eriikäistä naista 4-vuotiaasta Hilla Nikkarista 77-vuotiaaseen
Helka Sundströmiin.
Kaikilla tanssijoilla on kronologisesti etenevässä teoksessa
kaksi Pettersin suunnittelemaa sooloa, joissa hahmottuu
vastaus molempiin ydinkysymyksiin.
. (STT)
Ateneumin
Kalevalanäyttelyssä
yli 100 000 kävijää
Ateneumin taidemuseon
suuri Kalevalan juhlavuoden
näyttely päättyy sunnuntaina 9. Se saattaa kertoa
vahvasta eläytymisestä esimerkiksi tv-sarjoihin, Petters
puntaroi.
. Luulin, että eroja olisi siinä,
minne kaivataan. Christopher Youngin
häiriintynyt äänimaailma soi
hyvin epähollywoodilaisesti
mikä edistää kummasti Drag
Me To Hellin tavoittelemaa piinan illuusiota.. syvyys, jota olen
viime aikoina pohdiskellut paljon. Kun
kävelin kadulla, ihmiset sanoivat, että en tiedä kuka hän on,
mutta haluan tietää. Vastaukseni löytyy sanaparista hyvyys . Tässä
Mustion linnan temppelissä on viikon ajan
esillä brittiläisen Jimmy Veganin vesiväritöitä. Tanssin tilanne Kemiön-
saarella on parantunut koko
ajan, mutta maine ja arvostus
on saavutettu tekemällä. Kun tein
levyä, en ollut kukaan, mutta
uskoin olevani jotakin. Helmikuun
lopussa avautuneeseen näyttelyyn on tähän mennessä
tutustunut jo yli 100 000 kävijää.
Uuden Kalevalan 160-vuotisjuhlavuoden kunniaksi
koottu näyttely on laajin
Kalevala-taiteen katselmus
moniin vuosikymmeniin.
Ateneumissa on esillä yli
kaksisataa teosta liki kuudeltakymmeneltä taiteilijalta.
Näyttely esittelee Kalevalan monet kasvot . Lady Gaga, oikealta
nimeltään Stefani Germanotta, on sanonut olevansa kokonaistaideteos. Se
on filosofia, joka puhuttelee
minua.
sitten itse kaipaa?
. Seuraavaksi suurin menoerä ovat
olleet materiaalikulut, mutta
nyt Pettersin ryhmällä on käytössään sekä tanssimatto että
siirrettävät äänentoistolaitteet.
. Musiikki: Christopher Young. Hän ihailee
poptaiteilija Andy Warholia.
? Andy teki kaupallista taidetta, joka otettiin yhtä vakavasti kuin korkeakulttuuri. Sinä aikana
piloille menevät työkuviot, yksityiselämä ja auto.
Kolmen päivän jälkeen itse
vanha kehno on tulossa noutamaan tyttöä vetääkseen tämän,
elokuvan nimen mukaisesti,
suoraan helvettiin.
Alison Lohman antaa täydelliset kasvot pankkineidin
kärsimyksille. Niistä samoista asioista, joita parikymppiset vasta
haaveilevat. Laulajan
mukaan hän ei kärsinyt taustavoimina häärimisestä.
? Olin innoissani. Leikkaus: Bob Murawski. Entä mihin he mieluiten haluaisivat mennä?
Näitä kysymyksiä kemiöläinen tanssija ja koreografi
Marianne Petters pyöritteli
mielessään, kun hän valmisteli tanssiteosta Tuu hakee mut
pois täältä. Helsinkiläisen
hotellin ravintolassa hän ei ole
tiistaina aivan yhtä oudoissa vaatteissa, vaikka onkin
persoonallisesti pukeutunut.
Muutaman tunnin kuluttua
Kulttuuritalolla konsertoineella laulajalla oli päällään
musta mekko, jossa oli valtava
rypytetty kaulus.
Etenkin hiteistä Poker Face ja
Just Dance tunnetun Lady Gagan yhteydessä on puhuttava
vaatteista. Oman
kokonaisuutensa muodostavat uudet taideteokset ja
sävellykset, jotka Kalevalaseura tilasi kymmeneltä kuvataiteilijalta ja kymmeneltä
säveltäjältä. (SSS)
SSS/Sami Kilpiö
Lyhyet
Koreografi
Merce
Cunningham
on kuollut
Amerikkalainen koreografi
ja tanssija Merce Cunningham on kuollut. Kaipuuta ei tunnettu
menneeseen eikä tulevaan,
hän jatkaa.
Yhteinen
nuotiopiiri
Musiikin Tuu hakee mut pois
täältä -esitykseen on tehnyt
Västanfjärdissä asuva folkmuusikko Laura Naukkarinen.
Työryhmän esitys kiertää eri
puolilla Kemiönsaarta ja se
nähdään yhteensä neljä kertaa.
Ensi-ilta on Taalintehtaalla,
seuraava esitys Västanfjärdissä ja kaksi viimeistä Kemiössä.
Esityksessä yleisö istuu piirissä tuoleilla ja keskellä avautuu
tanssijoille ympyränmuotoinen
valkoinen areena.
. Petters lähestyi aihettaan kysymällä kysymykset
eri-ikäisiltä ihmisiltä. Ohjaus: Sam Raimi.
Käsikirjoitus: Sam ja Ivan
Raimi. Hänen tyyliään voisi kuvailla
osin sarjakuvamaiseksi ja naivistiseksi, tosin töiden joukkoon mahtuu myös hyvinkin realistista maisemakuvausta.
Veganin näyttely on esillä 6. Kävi kuitenkin niin, että kaikenikäiset toivoivat samaa asiaa: rauhaa ja
hiljaisuutta. Haluan, että fanini ottavat luovuutensa ja kunnianhimonsa käyttöön.
Queenin Radio Ga Ga kappaleesta taiteilijanimensä
ottanut Lady Gaga kirjoittaa
parhaillaan uusia kappaleita
ja suunnittelee kiertuetta loppuvuodelle. Bio Salo 2.
Spider-Manien jälkeen pienimuotoiseen tuotantoon palannut Sam Raimi ohjaa taas
kuin 2000-lukua ei olisi keksittykään. Pääosissa: Alison Lohman, Justin Long,
Lorna Raver, Dileep Rao,
David Paymer, Adriana Barraza jne. Matto on erityisen tärkeä,
kun esityksiä viedään eri paikkoihin, hän kertoo.
Lehtikuva/Reuters/Mark Blinch
New Yorkissa varttunut Lady Gaga teki vielä muutama vuosi sitten kappaleita muun muassa Britney Spearsille
ja Pussycat Dollsille. Hän kuoli
kotonaan 90-vuotiaana, ilmoitti Cunninghamin mukaan nimetty tanssisäätiö.
Viimeisinä vuosinaan Cunningham tunnustettiin yleisesti maailman suurimmaksi
koreografiksi, kerrottiin New
York Timesin muistokirjoituksessa. Vastukset yllättivät.
. Perinnetietoisuuteen kuuluu totta kai
spiritistinen istunto, joka on lajityypin klassinen peruskohtaus.
Elokuvan muotoista
tukkaheviä
Tommi Aitio
DRAG ME TO HELL (USA
2009). 10
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 29. Nimenomaan ?pirullisen?, sillä tyylisuuntauksen vaateiden mukaisesti Raimi operoi kirousten
ja pahojen henkien ja muiden
diabolisten aiheiden parissa.
Juttu on löyhä niin kuin se
kasarikauhussa tapaa olla. Toisaalta, jos minulla on idea, joka
vaatii toteuttamista, teen sen,
vaikka rahallista tukea ei heruisikaan, Petters painottaa
Hänestä tanssilla on oma tärkeä asemansa kaksikielisen
kunnan kulttuurielämässä.
. Performanssiin
ei kuulu enää pelkkä musiikki,
vaan kaikki, mitä hän tekee.
Onko Lady Gaga siis erään-
lainen satuhahmo?
? Ei. Oli hienoa
kuulla Britneyn ensimmäistä
kertaa laulavan omaa tekstiä.
Lady Gagan oma albumi The
Fame (suomeksi kuuluisuus tai
maine) ilmestyi viime vuonna.
Lady Gaga sanoo, että hänen
levynsä teema viittaa muuhun
kuin elämään julkkiksena.
? Levyn tarkoittama kuuluisuus on erilaista kuin se, mitä
koen tänä päivänä
Kotitalousopettaja Riitta Pojanluoma on
todennut sen vaivattomaksi välineeksi
kalojen, ohuiden makkaroiden, nakkien
ja pitkänomaisten kasvisten grillaamisessa. 4-vuotias Ida
on keskittynyt juuri nyt mustikoiden pujottamiseen oksaan,
ja huomenna kolme täyttävä
Sulo nappaa suuhunsa marjan sieltä, toisen täältä. Annoin niiden tasaantua uunipellillä 20 minuuttia ennen grillaamista.
Loppusilaus vaati grillimestarilta nopeutta, sillä lihasta tirissyt rasva nostatti liekkejä. Sivele pinnoille marinadia kypsentämisen aikana.
Jos luut ovat paksuja ja lihaisia, jälkikypsytä käärittynä folioon. Puolivuotias Elmo keikkui ensimmäisen kerran marjametsässä kantorinkassa.
. Sitten juostaan
saniaisviidakossa, lennätetään
keppejä ja käpyjä ja pujahdetaan onkaloihin. Mutta, lehtipuuhiilen antama savuun vivahtava aromi on se ainoa oikea.?
Hän myöntää, että ei ole edes kokeillut nopeita ja tehokkaita
kaasugrillejä.
Tätä kokeilin:
Porsaan kylkiluut . Sen verran metsä tömisee.
. Laita pannu lämpimälle
liedelle ja paahda kaurahiutaleita ja sokeria koko ajan
sekoittaen. Varmaan kampanjoita tarvitaan, kun metsään jää paljon
satoa ja sitten ostetaan ulkomaalaisia hedelmiä, Elsi Helenius pohtii.
Hän arvioi, että hyvänä satovuotena he poimivat satakunta litraa metsämarjoja: puolet
puolukkaa, vajaa puolet mustikkaa ja hiukkasen vadelmia.
Karpalot ja hillat ovat harvinaisempaa herkkua.
Omassa puutarhassa kasvaa
punaisia ja mustia viinimarjoja, karviaisia ja vadelmia.
Mahtavasta marjamäärästä
huolimatta perhe ei ole omavarainen, vaan kausihedelmiä
ostetaan kaupasta.
Suurin osa marjoista hillotaan ja mehustetaan, sillä heillä on ollut onni saada naapurin
kellari lainaksi.
Pieni osa marjoista pakastetaan ja mustikoita kuivatetaan
jonkin verran. Vatkaa kerma
kuohkeaksi vaahdoksi ja lisää
seokseen.
Levitä vaahto mustikoiden
päälle ja kuorruta 175-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.
Varo, ettei pinta tummu liikaa.
Tarjoile haaleana sellaisenaan
tai esimerkiksi tuoreiden vadelmien kera.
Oheiset ohjeet ovat Kotimaisten Kasvisten.
MARJAISA
HIUTALEHERKKU
1 dl kaurahiutaleita
2 rkl sokeria
2 dl marjoja (vadelma, mustikka, mansikka)
?Mustikoissa on runsaasti A-, B- ja C-vitamiineja, kuituja sekä flavonoideja.
?Mustikoiden uskotaan parantavan hämäränäköä ja niillä saattaa olla
suotuisa vaikutus silmäsairauksien ehkäisyssä.
?Mustikkaa pidetään vatsalääkkeenä: tuoreet mustikat auttavat ummetuksessa, kuivatut ripulissa.
Tein marinadin ohjeen mukaan. Lapset pitää viedä metsään,
jos haluaa, että he keräävät
marjoja. Luita oli hauska kaluta yhdessä reilusti maiskutellen.
Huippuhyvää.
?Mustikkaa käytetään kasvivärjäyksessä ja se toimii lihan leimasinvärinä.
?Mustikka on Suomen tärkeimpiä luonnonvientituotteita makunsa,
värinsä ja ominaisuuksiensa takia.
?Suomesta viedään mustikoita Eurooppaan elintarviketeollisuuden
tarpeisiin. Näpsä värkki
Halsteriin mahtuu enemmän
Halsteri on oiva apu grillaamiseen. Siirrä jogurtti säilytysastiaan ja laita jääkaappiin. (SSS). Lasten ehdoilla ollaan. Tämä
on hyvä tapa viettää perheen
yhteistä aikaa. Siirrä saostunut viili jääkaappiin.
Viili kermakuorella
4 tl hyvää viiliä
8 rkl kermaa
8 dl täys- tai kevytmaitoa
Valmista kuten edellä, mutta sekoita kerma ja maito ennen
kuin kaadat sen viilikuppiin viilinsiemenen päälle.
Jogurtin valmistus
6 annosta
2 dl maustamatonta jogurttia
1 l kulutus- tai kevytmaitoa
Kuumenna maito kiehuvaksi. Makuasia on millä grillillä
grillaat. Jos siihen tottuu pienenä ei se ole sen kummallisempaa kuin ikkunashoppailu.
Ida Helenius poimii suuria ja makeita mustikoita.
Kesän ensimmäisellä mustikkaretkellä perhe lähti pari viikkoa sitten lasten yllytyksestä.
Elmo halusi mustikkapiirakkaa.
. Hyttyset tai
muurahaiset eivät häiritse eikä käärmeeseen ole törmätty
koskaan. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikko-
keittiö
n Tuottaja
Anneli Kajander-Ekström
(02) 7702 330
Vinkkaa
herkku!
keskiviikkokeittio@sss.fi
Keskiviikkona 29. Pakko
paljastaa, että tähteitä ei jäänyt, vaikka tarjolla oli muutakin
syötävää.
Alkuasukasruokaa . Sitten loitompana hiilloksesta, pihdeillä
käännellen 30?40 minuuttia. Myös
Hemppa-koira riipii marjoja
suuhunsa.
Elsi Heleniukselle marjojen
poimiminen ei ole koskaan ollut
vastenmielistä. alkuasukasruokaa
SSS/Anneli Kajander-Ekström
Elsi (vas.) ja Elmo Heleniuksen poimurit nielevät mustikoita kitaansa. Tarvitset
vain maitoa ja hapatetta. Kun äiti ja isä olivat töissä,
minä menin pienenä mamman
kanssa metsään. Kypsennä pannukakku 225 asteessa
noin 30 minuuttia.
Viiliä kotikonstein
Sekä viilin että jogurtin valmistus on kotona helppoa. Viilin ja jogurtin valmistus onnistuu paremmin, jos käytät täys- tai kevytmaitoa.
Viilin valmistus
2 dl viiliä tai kermaviiliä
1 l täys- tai kevytmaitoa
Sekoita viili ja jaa se 4?5 annoskulhoon, lisää huoneenlämpöinen maitoa ja sekoita kevyesti. Alkusivut kannattaa lukea tarkkaan ennen kuin siirtyy
toteuttamaan kohtuullisen yksinkertaisia ohjeita.
Kirjan nimi paljastaa minkä sortin grillaaja Riitta Pojanluoma
on. Mustikkavuoka kelpaa hienommankin aterian jälkiruoaksi, ja
pannukakku marjojen kanssa
on tukeva välipala.
MUSTIKKAVUOKA
1 l mustikoita, tuoreita tai pakastettuja
2 rkl tomusokeria
3 kananmunankeltuaista
¾ dl sokeria
100 g mantelimassaa
2 dl kuohukermaa
Laita mustikat uunivuokaan
ja ripottele päälle tomusokeri.
Raasta mantelimassa. Jos lihoja ei olisi esikypsennetty, olisivatkohan ne kypsyneet ohjeessa annetussa ajassa?
Varasimme neljälle hengelle kaksi kiloa kylkiluita. Joko sellaisenaan tai sokerilla ja kastikkeella terästettynä. Into ei katken-
nut edes yläasteikäisenä, vaan
hän osti ensimmäiset stereonsa
marjatilillään.
. Sulje pussi tiiviisti ja kääntele niin, että
marinadi leviää tasaisesti luiden pinnoille. Jos tikun nokassa on ahdasta, halsteriin mahtuu kerralla tosimiehen
ja kaverinkin saunamakkarasatsi.
Öljyä halsteri ennen kuin täytät
sen, niin ruoka ei tartu kiinni lankoihin.
Kuvat: SSS/Sami Kilpiö
RUOKAKIRJA
Grillaajan käsikirja
SSS | Anneli Kajander-Ekström
Riitta Pojanluoma:
Hehkuvilla hiilillä,
Tammi, 112 s., 19.60 e.
Kotitalousopettaja ja
toimittaja Riitta Pojanluoman Hehkuvilla hiilillä - kirjassa on kaikki
grillaajan tarvitsema
perustieto. Anna jäähtyä.
Kokoa paahdetut hiutaleet,
marjat ja jogurtti kerroksittain
lasiin tai annosastiaan ja herkuttele.
MAKEAT MARJAT
JA PANNUKAKKU
5 dl marjoja (mansikka, vadelma, mustikka, herukat)
1 dl vadelmahilloa
Sekoita keskenään ja tarjoile
pannukakun kera.
Kardemummainen pannukakku
4 dl rasvatonta maitoa
1 muna
1 tl kardemummaa
1 rkl sokeria
½ tl suolaa
runsas 2 dl vehnäjauhoja
Sekoita maitoon muna, mausteet ja lopuksi vehnäjauhot.
Vatkaa taikina tasaiseksi. Kirja on todellinen käsikirja varsinkin
heille, jotka ovat ostaneet
elämänsä ensimmäisen
grillin ja vasta harjoittelevat grillaamisen saloja.
Klisee maltti on valttia sopii grillaamiseen erityisen hyvin.
Hätäinen, liian kuumilla hiilillä grillaava joutuu tyytymään
pinnalta kärventyneeseen, sisältä sitkeään ja pahimmillaan
ikävästi grillinesteeltä maistuvaan kakkaraan.
Pojanluoman kirjassa grillaamisen perusasiat kerrotaan selkeästi. Vatkaa
keltuaiset ja sokeri vaahdoksi
ja sekoita joukkoon raastettu
mantelimassa. Yksinkertaisin
tapa on kuivattaa mustikat
sanomalehden päällä mökillä,
jossa ne saavat olla rauhassa
levällään.
Tirisevää alkuasukasruokaa.
1 kg lihaisia porsaan kylkiluita
Marinadi
4 rkl soijakastiketta
3 rkl ruskeaa sokeria
1 rkl chili-tomaattikastiketta
1 rkl rypsiöljyä
1 rkl tuoretta inkivääriraastetta
2 murskattua valkosipulinkynttä
2 tl yrtti-grillausmaustetta
Pane luut tukevaan muovipussiin. Anna
taikinan turvota 30 minuuttia.
Voitele tasapohjainen piirakkavuoka tai vuoraa se leivinpaperilla (halkaisija 25 cm) ja
kaada taikina siihen. Peitä kulhot esimerkiksi voipaperilla ja anna olla huoneenlämmössä liikuttelematta noin
vuorokausi. heinäkuuta 2009
11
. Ida Helenius keskittyy maisteluun.
Marjaretkelle ikkunashoppailun sijaan
Heleniuksen perhe poimii kesässä satakunta litraa metsämarjoja
SSS | Anneli Kajander-Ekström
anneli.kajander-ekstrom@sss.fi
I
hanat lihavat mustikat
peittävät hetkessä muurlalaisen Heleniuksen perheen marjaämpärin pohjan.
Elsi-äidin kädessä suihkii
70-luvulta oleva perinnepoimuri Marja-Maija, ja 6-vuotias
Elmo käyttää sujuvasti uudempaa mallia. Jogurtti säilyy jääkaapissa viikon verran. Mustikoista valmistetaan muun muassa jogurttia ja hilloja.
?Aasiassa lääketeollisuus käyttää suomalaista mustikkaa raaka-aineenaan.
Mustikkavuoka on jälkiruoka, joka vie kielen mukanaan.
dl rasvatonta, maustama1
tonta jogurttia
Sekoita kaurahiutaleet ja sokeri pinnoitetulla paistinpannulla. Se oli sellaisenaan maukasta
ja määrä oli riittävä. Hyviltä, Elmo sanoo mustikoiden ja piirakan maistuvan.
Silti kaikkein parhaalta hänen
suussaan maistuu vadelma.
Elmo, Ida ja Sulo viihtyvät
hyvin metsässä, vaikka aina ei
jaksa poimia. Miehelläni on
ollut sama juttu.
Aviomiehellä Harri Laaksosella oli poimuri jo ennen seurustelua.
. Peitä kattila ja jätä huoneenlämpöön
noin 8 tunniksi. Halsterin kääntely on helppoa ja sen
voi nostaa grilliritilältä vadin päälle ja valella grillattavat marinadilla.
Halsteri on myös näppärä takkamakkaran
paistoteline. Kyljet kypsyivät 120-asteisessa uunissa
puolitoista tuntia. Anna maustua viileässä vaikka yön yli.
Grillaa luita aluksi kohtalaisella hiilloksella niin, että ne
saavat paahtopinnan. Hiiligrilleillä on vankka kannattajakuntansa, vaikka
hiilet sottaavat, sytyttely on työlästä ja pitää odotella hiilloksen
kehkeytymistä. Pidä lämpimänä ritilän laidalla.
nn
Mustikkavuoassa on marsipaanikreemi
SSS/Anneli-Kajander Ekström
SSS | Anneli Kajander-Ekström
Sinisessä marjassa paljon HYVÄÄ
T
uoreet marjat ovat kesän
paras jälkiruoka. Se ei ollut kriteeri, mutta
positiivinen tekijä!
Omat lapset on kasvatettu
metsän ja marjastuksen ystäviksi. Anna jäähtyä kädenlämpöiseksi.
Vatkaa jogurtti maitoon. Seos on riittävästi
paahtunut, kun hiutaleet ovat
saaneet vähän väriä ja sokeri
on imeytynyt hiutaleisiin. Sekoita marinadin ainekset ja kaada pussiin. Yleensä muka-
na on evästä ja se on parasta.
Kampanja tuuppaa
marjametsään
Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Martat ja Piltti ovat
haastaneet valtakunnallisessa
kampanjassaan lapsiperheet
marjaretkelle.
Tavoitteena on kertoa marjastuksesta perheen harrastuksena, jossa yhdistyvät luonto ja
liikunta.
. todellakin! Näytimme ruokapöydän ympärillä melkoisen villeiltä rasva suupielissä kiillellen. Hapatteeksi käy kaupasta ostettu viili tai kermaviili ja maustamaton jogurtti. Kylkiluut olivat marinadissa toista vuorokautta, joten ne olivat imeneet itseensä maun hyvin.
Lihakauppias suositteli kylkiluiden kypsentämistä uunissa
ennen grillaamista. Näin hän vakuuttaa lukijan:
MM-paikka pitää an-
Eemeli Salomäen pahin vastustaja viikonloppuna käytävissä Kalevan Kisoissa on SUL:n seipään lajivalmentaja Vesa Rantanen.
saita.
? Se olisi minulle henkilökohtaisesti pettymys, jos en pääsisi
kisoihin, sillä olen harjoitteluni
siihen tähdännyt. Ei
sinne ainakaan mitään sitä vähempää lähdetä hakemaan.
Lajivalmentaja ei
jäähdyttele
Joku saattaisi ehdottaa, että
33-vuotias Rantanen antaisi
kisapaikan suosiolla 21-vuotiaalle Salomäelle, mutta se
ei lopulta olisi oikein ketään
kohtaan. Suomi on hyvä ponnahduslauta amerikkalaisille pelaajille. Siksi on järkevämpää olla
paikalla vain asiakastilaisuuksien merkeissä.
Suomen MM-ralli ajetaan tulevassa viikonvaihteessa.
Millä mielin seuraat MM-sarjaa, jossa kärkisijat jaetaan
usein samojen nimien kesken?
. Miksi
et?
. He eivät taatusti löytäisi ketään yhtä nopeaa 23vuotiasta kuljettajaa tilalle.
Miiro Koivula
Rallin turvallisuus on
puhuttanut viimeaikaisten onnettomuuksien
vuoksi. Vaikka voittaisi koko kilpailun, ei siitä olisi taloudellista hyötyä. Onko kolmen
parhaan joukkoon yltäminen vielä realismia?
. Pelkkä kisamakkara ja piirikunnallinen tulostaso ei enää riitä.?
Veikkaaja-lehden Toimitukselta-osio.
91-vuotias Koppinen urakoi viidessä lajissa
Lahdessa käynnissä olevissa veteraaniyleisurheilun MM-kilpailuissa nähdään
monille salolaisille tuttu mies. Toki laji on meilläkin vahva.
Jalkapalloa pelaavien nuorten, niin tyttöjen kuin poikien,
määrä kasvaa koko ajan. Sebastien Loeb on kolmas. Muutamme todennäköisesti pelisysteemiämme
jonkin verran tämän vuoksi,
Sinisalo toteaa.
Vielä tiistaina oli epävarmaa
se, mille pelipaikoille hakalaiset asetetaan. Tällä kertaa muutos on
FC Hakan yhteistyösopimuksen sanelemaa, sillä kolme
Hakan pelaajaa ottaa paikkansa salolaisten avauskokoonpanosta.
Miehet ovat SalPalle tuttuja, sillä Erkka Heinä, Niko
Hoikkala ja Kalle Multanen
ovat pelanneet sinivalkoisissa
joko tällä tai viime kaudella.
Maalivahti Heinä piti nollan
SalPan hakiessa pisteet alkukesällä Lohjalta. Hoikkala on
pelannut pääsääntöisesti topparina ja Multanen kärjessä,
mutta vaihtoehtoina ovat myös
oikean puolustajan sekä laitapelaajan paikat.
SalPan ja KaaPon ottelut ovat
olleet perinteisesti kuumia ja
tasaisia kohtaamisia. Odotimme viisi vuotta
ennen kuin lähdimme mukaan.
Edelliset yritykset pyörittää
ammattilaisliigaa USA:ssa olivat kaatuneet eri syihin, joten
nyt halusimme ensin katsoa
onnistutaanko tällä kertaa,
sympaattinen Williamson kertoo.
. Yhteistyösopimuksen
mukaan uudet tulokkaat on
käytännössä pakko laittaa suoraan avauskokoonpanoon.
. Salolaisen Marko Kakon alkukausi rallin SM-sarjassa
ei ole edennyt suunnitelmien mukaan. Eikä väki ole ainakaan nuortumassa.
Nykyajan ihminen kaipaa viihdettä, palveluja, persoonia ja draamaa. Olin mahataudissa vielä lauantaina, joten sunnuntain kisassa ei ollut ihan
paras olo. Onko oikein, että hän saa jatkaa Fordilla?
. Niin
kauan kuin pysyn terveenä,
pystyn myös kehittymään, us-
koo Salomäki.
? Tekniikassani on vielä kehittämistä, etenkin hypyn lopussa ja siinä vaiheessa, kun
irrotaan maasta. Lisäksi Koppinen kolmiloikkaa sekä hyppää korkeutta ja pituutta.
jalkapalloilijaa. Päivän lainaus
Vinkkaa
juttu!
urheilu@sss.fi
SSS/Kirsi Höglund
?Kalevan kisojen arvo on olematon. Kun fysiikka
vuosien myötä kehittyy, pystyn
siirtymään yhä isompiin ja jäykempiin seipäisiin.
Pelaaja-agentti David-Ross Williamson kävi Tammisaaressa
Bubi Asplund
vekselle.
. Ei vielä
lähelläkään eläkeikää, Salomäki virnistää. Lisäksi SaSA:lle kirjattiin useita joukkuemitaleita.
(SSS). Itse
asiassa jalkapallo on USA:n
suurin urheilulaji, mitä harrastajamääriin tulee, Williamson
sanoo ja jatkaa:
. Siitä vaan sijoittamaan riviä Veikkaukselle vaikkapa 500 euron panoksella.
Latvalan potkuista on huhuttu pitkin kautta. Williamson hoitaa varsin monen tunnetun
pelaajan asioita. Näin saan
toimia jalkapallon parissa
ja saan siitä vielä palkkaa,
52-vuotias bostonilaisjuristi
naurahtaa ja toteaa, että pelaaja-agenttina toimiminen on
kovaa bisnestä.
Jalkapallo on
USA:n suurin laji
Bostonilainen pelaaja-agentti David-Ross Williamson on EIF:ssä pelaavan Chris Corcoranin agentti.
JALKAPALLO. Nykyinen MLS-liiga aloitti
16 vuotta sitten Pohjois-Amerikassa. heinäkuuta 2009
Urheilu
. Enkä kai
muuten harjoittelisi, jos en tähtäisi korkealle.
Rantanen on luonnollisesti
jäävännyt itsensä valintapäätöksen tekemisestä, koska on
itse yksi sen kohteista.
? Jos maalaisjärjellä ajatte-
lee, niin Kalevan kisojen voittajan pitäisi päästä kisoihin,
sillä meidän B-rajan ylittäneiden voitot ovat menneet suurin
piirtein ristiin, Rantanen pyörittelee.
Salomäki ei näe ongelmaa sii-
nä, että lajivalmentaja kirittää
nuorempiaan.
? Tai ei pidä edes sanoa, että
nuorempiaan, sillä Veskuhan
on vielä nuori itsekin. Heidän toistaiseksi
ainoa pelaaja Suomessa on juuri Corcoran.
. Viron
kilpailussa kuoli katsoja siksi, että hän oli kuvaamassa
väärässä paikassa. Vähintään seitsemän peliä
viikossa, mutta ei se mitään,
kun rakastaa jalkapalloa!
RALLI. Pikemminkin päinvastoin, sillä autot ovat aiempaa
reilusti turvallisempia. Koppisen nimi löy-
Nouseva voima vastaan rutiini
Lajivalmentaja Vesa Rantanen kirittää Eemeli Salomäkeä kisassa MM-paikasta
SSS/Sami Kilpiö
YLEISURHEILU. Lisäksi erikoiskokeet ovat niin täynnä kiviä, että auto pitäisi laittaa lähes
täysin uusiksi kilpailun jälkeen. Mutta onhan jalkapallon suosio on kasvanut
maassamme ja kasvaa edelleen.
Tuttuja
nimiä tallissa
Williamson ja hänen kollegansa Angel Melendez toimivat monen tunnetun pelaajan
agenttina. Mike J. Ainakin viiden parhaan joukkoon uskon pääseväni melkoisella varmuudella. Hopeisen lätkän saavutti myös Markku
Haklin Y50-sarjan asentokilpailussa. Kauteen on mahtunut
niin uuden auton teknisiä vikoja kuin omia ajovirheitäkin.
Kakko on SM-pisteissä yhdeksäntenä.
Tavoittelit kauteen lähdettäessä mitalia, mutta tällä
hetkellä siihen on matkaa 20 pistettä. Tammisaaren EIF matkustaa Lohjalle
LoPan vieraaksi. EIF:n ja SalPan ottelut vihelletään käyntiin kello 18.30.
Olli Silanto nappasi
11 ampumamitalia
AMMUNTA. MM-sarjan tv-lähetyksissä näytetään vain niitä kolmea kuljettajaa, jotka ovat aina
kärjessä. Tarkoituksemme on tiivistää jo ennestään hyvää yhteistyötämme Keeneyn kanssa.
Kysymykseen montako peliä
pelaaja-agentti näkee esimerkiksi yhden pelikauden aikana, Williamson vastaa naurahtaen:
. Ehdottomasti. Mutta baseball, koripallo,
amerikkalainen jalkapallo,
jääkiekko saavat parhaimmat
televisiointiajat, sponsorit ja
suuren yleisön mielenkiinnon,
yhä edelleen. 12
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 29. Suomalainen jalkapallo
sopii amerikkalaispelaajille.
Täältä on hyvä lähteä Euroopan isommille rahakentille,
Williamson tuumaa.
Hän uskoo, että lähivuosina
yhä useampi jenkkifutaaja löytää tiensä Suomen pallokentille.
Williamson ei muista nähneensä suomalaispelaajia USA:n
ammattilaisliigoissa, mutta
tietää toki, että moni nuori jal-
kapalloilija, niin tyttö- kuin poikapuolella on pelannut ja pelaa
yliopistosarjoissa USA:ssa.
Pelaaja-agentin toimenkuvaan kuuluu muun muassa
pelaajien sopimusneuvottelut,
yhteyksien luominen ja etujen
valvominen. Rakastan jalkapalloa ja
pidän tästä työstä. Salon Seudun Ampujien kivääriampujat menestyivät laajalla rintamalla ikämiesten SM-kisoissa Oulussa.
Erityisesti Olli Silanto kunnostautui Y70-sarjassa vieden
peräti 11 mitalia.
Kolme kultaa, kolme hopeaa,
yksi pronssi ja neljä joukkuehopeaa tulivat kauttaaltaan myös
hyvillä tuloksilla. Autossa on niin paljon potentiaalia, että
ainakin nopeutta pitäisi jatkossa löytyä riittävästi.
Et ole tänä vuonna itse ajamassa Neste Rallissa. Jari-Matti Latvala on kisan nopein kuljettaja, mutta
Mikko Hirvonen nostetaan tallimääräyksellä kisan voittajaksi. Salon Palloilijoiden
kokoonpano muuttuu jälleen
merkittävästi, kun joukkue
kohtaa Kakkosen tämän illan kotiottelussaan Kaarinan
Pojat. Kerropa siis, ketkä ovat kolmen kärjessä Jyväskylässä.
. Itse seuraan tällä hetkellä mieluummin seuraavan tason
IRC-sarjaa kuin MM-osakilpailuja. En varsinaisesti ole katsastamassa pelaajia, mutta seuraan toki silmä tarkkana koko
ajan. En ole mukana millään jäähdyttelymeiningillä, vaikka moni niin tun-
tuu ajattelevankin, Rantanen
täräyttää.
? Kun teen lajivalmentajan
hommia, olen kaikkien hyppääjien käytettävissä, mutta
omissa oloissani keskityn vain
omaan harjoitteluni. Niistä osa on
ehdolla myös sarjan Suomen
ennätyksiksi, jotka vahvistetaan ikämiessarjoissa vasta
kauden lopussa.
SaSA:n Jaakko Suominen
voitti kultaa Y50-sarjassa, jossa Juha-Pekka Saarimaa
ylsi hopealle. Ilmari
Koppinen, 91, metsästää jälleen uusia
ennätyksiä yli 90-vuotiaiden sarjassa.
Kyseessä on kilpailujen vanhin ikäluokka, jonka osallistujalista ei luonnollisestikaan ole järin pitkä. Graczyk pelaa
maalivahtina San Jose Eart-
quakesissa ja hänen siskonsa
Kristen Graczyk sai juuri
sopimuksen FC Gold Pridejoukkueessa, Williamson selvittää.
Ensisijaisesti
kontaktien luontia
Williamson viipyy Suomessa
torstaihin asti ja haluaa tavata
niin monta seurajohtajaa kuin
mahdollista.
. Tällä hetkellä emme välttämättä tarvitsisi uusia miehiä, mutta näin tämä systeemi
vaan menee. Miesten seiväshypyssä MM-Berliiniin lähtijän
seulomisen tekee mielenkiintoiseksi se, että Espoon
Kalevan kisojen lopulliseen
karsintaan paalupaikalta
starttaa seipään lajivalmentaja Vesa Rantanen, joka pitää
hallussaan kauden kärkitulosta 560.
MM-kisojen B-rajan 555 ovat
ylittäneet myös Someron Esan
Eemeli Salomäki ja Helsingin
Kisa-Veikkojen Jarno Kivioja, joista Salomäki on kauden
kokonaisnäyttöjen perusteella
edellä.
Kisoihin on näillä näkymin
pääsemässä vain yksi hyppääjä, sillä A-rajaa 570 ei ole kenelläkään ylitettynä.
Salomäki sijoittui 22-vuotiaiden EM-kisoissa Kaunasissa
neljänneksi kelpo tuloksella 550.
? Vähän jäi EM-kisoista hampaankoloon. Hannu Brusila, Jussi Rasimus,
Juha Tuuna, (02) 7702 309
. Sitten lähdimme mukaan
ja silloin pelaaja-agentteja ei
USA:ssa ollut kuin kourallinen,
nyt agenttien määrä on suuri ja
kilpailu on toki kovaa.
Williamson ei ole aivan vakuuttunut siitä, että nykyinen
MLS-liiga ja jalkapallo olisi
lopulliset vallannut paikkansa
USA:n urheilukartalla.
. Yksi heistä on
Kakkosessa pelaavan Tammisaaren EIF:n keskikenttäpelaaja Chris Corcoran.
Lauantaina Williamson oli
Tammisaaren keskuskentällä
seuraamassa suojattinsa peliä
kun EIF hävisi Tampereen Il-
Williamson on itse pelannut
jalkapalloa USA:ssa, lähinnä
Suomen Kakkosta vastaavalla tasolla ja hän on toiminut
kolmisenkymmentä vuotta lakimiehenä kotikaupungissaan
Bostonissa.
Noin kymmenen vuotta sitten hän aloitti pelaaja-agentin
hommat.
. Onko autourheilu
muuttunut aiempaa vaarallisemmaksi?
. Kaikki hänen
suojattinsa eivät ole amerikkalaisia.
Suojattien listalta löytyy muun
muassa Trinidad&Tobagon
maajoukkuemies Avery John
(nyt DC United, MLS-liiga, pelasi Saksan MM-kisoissa 2006),
Englannin naisten maajoukkueen puolustaja Anita Asante
(Sky Blue FC, WPS-liiga) ja
walesiläinen keskikenttämies
Andrew Dorham (St.Mirren,
Skotlanti).
Tallin tunnetuimpia amerikkalaispelaajia ovat Corey
Ashe, joka on pelannut USA:
n nuorten maajoukkueessa ja
pelaa tätä nykyä MLS-liigan
Houston Dynamo-joukkueessa,
Zach Kirby (Miami FC, USL
1 divisioona), keskipuolustaja
Ross Smith (Colorado Rapids,
MLS-liiga) ja Lance Watson
(Kansas City Wizards, MLSliiga).
Williamsonin tiimiin kuuluu
myös USAn jalkapallohistorian
ensimmäinen veli-sisar pari joka samanaikaisesti pelaa USA:
n korkeimmalla ammattilaisten sarjatasolla.
. Ford ei tule missään nimessä luopumaan
Latvalasta. Kilpailujen tulokset pystyy usein tietämään jo etukäteen.
Selvä. (STT)
Tämän kauden aikana nuorten EM-nelosen ennätys on
toistaiseksi parantunut viisi
senttiä.
? Sellainen vaitonainen tavoite on ollut parantaa ennätystä
kymmenen senttiä vuodessa,
mutta nyt tuntuu, että paran-
nusta voisi tulla enemmänkin.
Jos kaikki menee kohdalleen ja
kelit suosivat, niin voi mennä
jopa 570.
Juuri tuo lopullinen askel
570:een ja sen paremmalle puolelle, toisin sanoen kansainvälisesti merkittäviin korkeuksiin,
on ollut suomalaishyppääjille
vaikea.
Matti Mononen käväisi siellä, mutta loukkaantumiset veivät miehen.
Myöskään Vesa Rantanen
ei pystynyt vakiinnuttamaan
tulostasoaan ennätyksensä 572
lähimaastoon.
? Aiemmille suomalaisyrittäjille on tullut loukkaantumisia.
Itse olen säilynyt terveenä ja
pystynyt suunnittelemaan harjoitteluni pitkäjänteisesti. Yleensä matkalla on
mukana myös vaimo ja hänen
kolme lastaan.
Hän sanoo, että FC Viikinkien organisaatiossa toimiva
amerikkalainen Mike Keeney
on ollut suureksi avuksi muun
muassa silloin kun Corcoranille haettiin seuraa.
. Huonoa
tuuria oli myös Bulgarian
Marko Kakko
kolarissa.
?Emme tarvitsisi
Hakan miehiä?
SSS | OLLI MÄNTYLÄ
JALKAPALLO. Ensiksikin osallistuminen on kallista. Näennäisesti viikonloppuna
Espoossa käytävillä kisoilla on merkitystä MM-kisanäyttöjä ajatellen, mutta kun mitalitoivot ovat lunastaneet jo paikkansa Berliiniin, niin ketä kiinnostaa tuntemattoman heittäjän B-rajan ylitys?
Yleisurheilukatsomon keski-ikä on lähempänä kansaneläke- kuin
asevelvollisuusikää. Kisa alkoi vielä ihan
hyvin, mutta voimat loppuivat
kuumassa kelissä kesken, Salomäki muistelee.
? Tulos oli ihan hyvä, mutta
jäi sellainen tunne, että varaa
on paljon parempaankin.
Hyvä korvaus hienoiselle EMpettymykselle voisi olla aikuisten MM-kisapaikan nappaaminen Kalevan kisoista.
? Paikat ovat kunnossa ja
viime vuoden SM-kisoista on
mestaruus puolustettavana. Tälläkin
kaudella KaaPossa esiintyy viisi sellaista miestä, jotka ovat
pelanneet myös salolaisten riveissä.
Kakkosen B-lohkossa pelataan harvinainen täysi seitsemän ottelun kierros. Olen täällä ensisijaisesti
luomassa yhteyksiä seuroihin,
Williamson sanoo ja kehuu samaan hengenvetoon Suomea
mukavaksi maaksi.
Työn takia hän matkustaa
erittäin paljon eri puolilla maapalloa. David-Ross Williamsonilla on varsin mielenkiintoinen työ.
Hän toimii pelaaja-agenttina
ja hänen talliinsa kuuluu tällä hetkellä viitisenkymmentä
HOMMA HANSKASSA?
?Hirvonen voittaa
tallimääräyksellä?
SSS | OLLI MÄNTYLÄ
?Suomifutis sopii amerikkalaispelaajalle?
BUBI ASPLUND
SSS | OLLI MÄNTYLÄ
olli.mantyla@sss.fi
Kansainvälinen huippu häämöttää, kunhan terveys säilyy
Eemeli Salomäen seiväsura
on kulkenut tähän asti suunnitelmien mukaisesti.
Tulosparannusta on tullut
vuosittain tasaisesti, ja esimerkiksi vuosien 2007 ja 2008
välillä ennätys parani 520:sta
550:een.
tyy kuitenkin listalta peräti viiden eri lajin
kohdalta.
Hän osallistuu sadan metrin juoksuun
sekä 80 metrin aitamatkalle, jossa suomalainen on ainoa kilpailija. Puolustaja
Hoikkala ja hyökkääjä Multanen puolestaan esiintyivät SalPan riveissä muutamia kertoja
viime vuonna.
SalPan päävalmentaja Markus Sinisalo ei ole täysin tyytyväinen siihen, että miehistö
vaihtuu
8. P. 733 5693
Autokorj. 0400 530 960
Vesijohtoliike V. 3, p. 0400 745181, 736 2477
T:mi Jarkko Nikander
VTT:n hyväksymä märkätila-asentaja
Laatoitukset, saneeraukset ja
Tulikivi-uunien muuraukset.
P. 777 710, myös päivystys
Salon Kylmäpojat
Kailiniituntie 2, Halikko
P. 050 349 6235
Kauralant. Kurki
Peltisepänliikkeet
Kattotyöt, muut peltityöt
Markunpelti Oy, P. Salo, p. 113, p.7485814
www.kaihdin-lehtonen.fi
Muuttolaatikkovuokraus.
p. P. 2-4, Halikko kk
p. P. 727 292
Autosähkökorjaamot
Katuhaukka Oy
T:mi Petri Palenius
Isännöintipalveluja
Autopuhdistukset
Salon Lukko- ja helahoito
Kaakelitehtaankatu 2, p. 045 129 9123 Koski Tl
Videokuvausta
MH-Media
Taksit
Kuvaus, editointi, ohjelmatuotanto.
Erilaiset DVD-toteutukset.
P. 0440 863 380
Sähkö-ja valaisinliikkeet
Ello
Turunt. 727 7100
Autotarvikeliikkeet
Autotarvike
Örninkatu 8, p. 11?13, p. 736 2110, 040 501 0090
www.extremefun.org,
p. 10. 22, Salo. 8, p. 050 440 9414
Salon Siivouslikat
Koti-, toimisto-, porras- ja
rakennusten loppusiivoukset.
P. 7, Salo
p. 42, Turku
P. 733 4855, 0400 644 955
ServPro Oy Poltinhuolto Vuorinen
P. 14, p. 0400 954 836 (Salo + lähikunnat) Matti Jokinen Metsäpalvelut
p. krs, p. 040 847 5649
LVI-Palveluja
Ohjelmapalvelut
Jari Auranen
p. 21, p. P. Laite- ja tarvikemyynti.
Esiintymislavat. 0440 742 125
Parkettiasennus K. 010 366 0400 www.oikeus.fi
puhallusvillaa. 02-731 4700
www.ykkoskeittio.fi
Myllyojank. 13, 24260 Salo
p. 733 3906, 0500 127 863
Vaarna Oy Talousasiaintoimisto
Talouspäällikköpalvelut.
p. 040 731 3462
p. 735 2412, 0400 223 697
Talonmiespalvelut
Nurmexi
Mökki- ja ok-talotalkkari,
pienkonehuollot.
P. P. 23, p. 1, Salo.p. 2 p. 727 4660, fax 727 4669
Siirrettävällä kenttäsirkkelillä
Tulos-Forum Oy, Salo
Suomusjärvi, p. 0500 534 938
Rengas Japi Oy Piisitie 3B,
Suutari-Pekka, Euromarket,
Pianokartano Oy
www.mainoskeskus.com
Kuusjoki, p. 0400-22 55 65
Salon Autoehostus Oy
Käsinpesut, moottorinpesut,
teflonvahaukset, sisäpesut, ym.
HUOM! Puh.luettelon etuseteli
Myllyojank. 6, Salo. 5, 24100 Salo
puh. 777 8600
www.korvenoja-niinisto.fi
Asianajotoimisto
varatuomari Timo Havia
Hornink. 040 566 0429
Hinauspalvelut
ATK-palvelut
Tietotekniikkapalveluja
www.saloplan.fi
Lassi p. P. 045 675 9011
www.kakenkaihdin.com
Asianajopalveluja
Salon Oikeusaputoimisto
Vakio-Puhallus Oy
Kirkkokatu 1-3 A
P. 22 % / rivi/ilm.kerta.
Julkaisukertoja vähintään neljä.
Soita puh. 6 A 3, Salo.
P. P. 040 706 2737, 731 1243
LVI J.Vasankari Oy
Ompelukoneita
LVI-asennus Teemu Toivonen
Bikeservice Oy
Myynti ja huolto, kaikki merkit.
Vilhonk. Siren p. 731 7366, 040 514 0548
Halikon RKT Ky
Mainospalvelut
Ilaksi Oy
Saneeraus- ja rakennustyöt
P. 044
577 0553
www.puunainen.fi
p. 733 7313
Kalustemyynti A. 738 8260
Tapio Suonio
Sahattua ja höylättyä puutavaraa
p. 733 5535
Tehokas ja joustava mainostalo.
P. Suoramarkkinointituotteet
Örnink. (02) 731 7240
Erikoisliike on asiantuntija.
T:mi Timo Mynttinen
Parkettityöt
LVI-asennukset/huolto,
lämpöpumput: myynti, asennus,
huolto. 02-731 2525
peltityöt. 044 556 2910 www.ilaksi.com
Ketomaank. 02-7357293
www.painovirjamo.fi
Liukuovikaapistot
Salon Painokeskus Reiote Oy
Fribölent. Soita ja lisää tietosi palveluhakemistoon p. 733 7303
Antiikki/keräily
Aarnion Raha ja Antiikki Oy
Antiikki- ja keräilytavaroita
os. 727 5700
Paljeovi ja Kaihdintuote
Ostetaan ja myydään kuolinpesiä
p. 10041,
matkapuhelimesta 02-10041
Taksi Seppo Virtanen
Hellbergin Pidot
Verhoiluliikkeet
Vilhonk. Sandberg Oy
Helsingint. 0500 527 559 (Salo, Halikko,
Paimio) Edustaja Juhani Kokko
P. 9, p. Pihakiven Lasiliike Ky
Rakennus- ja saneerauspalvelu
P. Asennus- ja mittauspalv.
Jussin Diesel Oy
Salon Moottorihuolto
Lukkoliikkeet
T:mi Kaken Kaihdin,
Dieselkorjaamot
Mariank. 040 724 1345
LVI-asennus Yliräisänen
P. 731 3362
Ovikil., postil. 727 7101
p. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 29. 733 1494
Kaihdinliikkeet
Autovuokraamot
Säleverhoja, rullaverhoja, markiisit
taite- ja paljeovia, ym.
Mittaus- ja asennuspalvelu
Kaihdin-Lehtonen Oy Somero,
Jaatilant. P. 731 3375, Örninkatu 10
Pianokartano Oy
Pianoliikkeitä
Hanskin Mainos Ky
Lakiasiaintoimisto Jorma Tammi
P. 731 8227
Kodinkonehuollot
Louhintapalvelut
Warrock Oy, Sammatti
P. 0400 534 036
Salon Lukkopalvelu
Perämiehenk. 733 1226, 040 501 1649
Höyläämöjä
Huolto Järvi Oy
Salon Kylmäapu
Ratak. 0400 532 459
P. 045 121 1655
Puunainen Oy
Heimo Ketola Liipolant. P. 77 021 / ilmoitukset.. p. 10. 045 7840 2145
Autohinaus Oy
p. 040 502 3548, Kuusjoki
Painovirjamo Oy
Joensuunk. 37, p. P. 47, Somero, p.748 6406
www.easynetti.com/paljeovijakaihdintuote
Kaiverruspalvelut
Salon Tilipalvelu Oy
Turunt. 050 378 6509
www.rakennussaneeraus.fi
Pertteli kk. Hornink. 044 733 5001 fax 733 1682
mika@aarnio.com
Lasitusliikkeet
P. 8
Kurppa Keittiöt Oy Piisit. 731 6535
www.hanskinmainos.fi
Kailinniituntie 3, 24800 Halikko,
p. 0400 223 857, 734 1262
Kaivuu- ja maansiirtotyöt.
Piha/vihertyöt, salaojakaivuut,
www.mp-tec.fi P. bussi, 1+8h. 0400 534 641
www.markunpelti.fi
Lämpöpumput
Matti Tulonen P. (02) 731 3971 www.mainoset.fi
Kiinteistöremontti
Heikki Koponen
Kaikki remontit ja julkisivukorjaukset
P. 2 A, p. 044 584 3480
Pelti-Saari Oy Rakennusalan
Kiinteistöhuollot
Salon Kiinteistöhuolto Oy
Satamak. P. 0400 252 819
Mökkihuolto P.Kirves
LVI-Palvelu Alanko
& Salminen Oy Ratak. P. 724 0195
TIKO-isännöitsijä Esa Ojanen
Suutarit
Asianajotoimisto Timo Savolainen Mainoset & Maigrafi
Kiinteistökorjaukset
Joensuunk. 0400 812 000
Satamakatu 31, p. 12, Salo, p. 040 510 8457
Kengitysseppä Juha Säde
P. 045 127 7734,
www.meidan.fi
P. 0400 534 613
Kiertokatu 2. 733 8400
Mökkipalvelut
Puusepänliikkeet
Tieisännöitsijät
Kaakelitehtaankatu 2, p. joka toinen keskiviikko
Sinunkin yrityksesi palvelut kuluttaja löytää helposti SSS-palveluhakemistosta. 733 1202
Auktorisoitu taloushallintoliiton
jäsentoimisto Laskuri Oy,
Hornink. joka toinen keskiviikko
muut palvelut: . 731 1951, 0400 745 391
Linnapellont. 02-7333440
Adpartner Oy
Helsingintie 5. 727 6100,
24910 Halikko As. 0400 224 095.
SSP asennus Oy
p. 040 523 8796
Paperinkeräyksiä
p.7276200
LVI-Vihiniemi Oy
Raitalank. 10, www.valoset.fi
Pitopalvelut
Hämeent. 77 021
. P. 727 3500
Salon Seudun Ympäristöhuolto Oy p. 731 6820
1+8 hengen, invavarustein
Pertteli. P. 8, p. 0400 812 000
Jäähdytinkorjaamot
Jussin Auto ja Kenno
Autoverhoiluliikkeet
Vanutehtaanmäki
p. 4, 24100 Salo
P. 731 2151, 0440 533 393
Tuolin Henki p. taksi invavarustein. 045 124 7282, www.satamo.net
T:mi Samuli Pylkkänen
Jukka Lehti
p. 040 553 0286
Pitopalvelu, lounasruokala,
lounas myös mukaan.
Vikström
pitopalvelu ja eineskeittiö
Torikatu 3, p. 734 4806
Jukka Lehti
p. 8,
p. (02) 731 7240
Erikoisliike on asiantuntija.
Suoraan valmistajalta
Lupin Oy
Lemminkäisenk. 040 522 6325
Koskinen Seppo
myös viemärien avaukset
p. 10, p. 727 3500
P. 253 1532, fax 253 1533
Salon Lehtitehdas
Örnink. 0400 224 095
Tv- ja Videohuolto Hänninen Oy
Helsingint. p. 040 744 5683/Kiikala
Öljypoltinhuollot
Poltinhuolto Ahonen
p. 731 6096
Leimasimet
p. P. 731 3743, 0400 560 043
Markiisit ja markiisien korjaus,
säleverhot, rullaverhot, taiteovet, ym.
Mittaus- ja asennuspalvelu
Majavank. 7, 24130 Salo.
P. 0400 769 644 palvelut. Pursimiehenk. 0440 534 926, 731 9696
Salon Hyötykäyttö
ServPro Oy Poltinhuolto Vuorinen
Salon Seudun Ympäristöhuolto Oy p. 3, Salo p. P. 8, 2. 10. 733 1923
Salon Autopesu & Fixaus Oy
Autojen sisä- ja ulkopuhdistukset,
kesto / takuupinnoitteet.
Joensuunk. 22 p. 0440 532 085
Risto Tuovinen Oy
P. 0400 842 808
Myös uima-altaat ym. 041 504 9488, harriketokoski.com Ääni ja Media Oy
Äänentoisto-, valaistus-, djTaksi ja Tilausliikenne Keijo
ja karaokepalvelut.
Räsänen Salo 17h. 8, p. tasokas bussi,
p. 0400 125 915
Äänentoistopalvelut
Suomen Esityspalvelu ky
8 h tilataksi inva/paarivarustein.
Äänentoisto-, valaistus- ja ohjelmaTaksi Ari Hillgen P. 22, 24240 Salo
P. 731 2151, 0440 533 393
Koirahoitola Faderviken, Särkisalo
Metsäpihan Koirahoitola
Avance-keittiöt p. P. 736 2044.
www.paulikurppa.fi
Pinjasto Oy / Saari Keittiöt
P. 0400 891 653
Palveluhakemistojen aikataulu:
terveys- ja kauneudenhoitopalvelut: . 050 330 5696
jetsanis@gmail.com
Kulta-/kelloliikkeet
Kello ja Kulta Jokinen
Turunt. 728 0772, 050 566 8863
Elämysohjelmat ja melontapalvelut
viemärien videokuvausta
p. p. 77 021 / ilmoitukset.
Antenniasennuksia
Jussi Salomaa P. 0400 165 931, 0400 536 931
Salon Autosähkö
Örnink. Tuomi
Myös hionnat ja lakkaukset,
Salo, p. 727 7100
Eristäminen
Muuttopalveluja
Rulla- ja säleverhot, palje- ja taiteRummunlyöjänkatu 7, Salo
ovet, pystylamellikaihtimet, APOLLO- P. 22, Salo p. 727 5700
Rummunlyöjänk. Sanomalehdet,
. Pasi Niini
Säästäjänt. P. 7, 2.krs, Salo, 733 3322
Laatoitus- ja vesieristystyöt
K. 26, p. 7,
Halikko, p. 731 7761
Sähköliike Valoset
Annank. 13 C 16, Salo
p. 777 350. 040 580 3545
Laattojen myynti ja asennus,
kylpyhuonekalusteet
Autovuokraamo JS-Rent Ay
Myös trimmaukset, kurssit, leirit,
agility... 1, Vaskio
p. 777 710, myös päivystys
markiisit. 0400 831 993
Rengasliikkeet
Olli Hämälistö
Kylpyhuoneremontit täydelllisinä.
Kengityspalvelut
Yksityisteiden hallintopalvelut,
Asemak. 4, Salo
Helsingint. 13 Torin varrella
P. 040 716 1537
Jätekuljetukset
Salon Jätehuolto Oy
Satamakatu 31, p. 731 7362
Täydellinen suutari-, ortopedi-,
avain- ja teroituspalvelu
Kaiverruspalvelu ovikilpiin, postilaatikkoihin, kaulapantoihin
p. 044 284 8996
p. 044 300 4400
Perniö/Juhani Loimulahti:
P. 59
Halikon LVI-Asennus
Vesijohtoasennus Atte Rauhala
Kaivuu-ja maansiirtotyöt Laatoitustyöt
Puusepänliike Matti Pentikäinen
Tmi Iisilastu. 736 2244, 044 517 2244
P. 0500 720 058 Koski tl
Salon Kilpi ja Kaiverrus Ky
Kirjapainot
Ollikalank. P. 721 2600
P. 731 2899
Lounais-Suomen
Rakennussaneeraus Oy
Salon Parveke- ja Terassilasitus p. 737 1700, fax 737 1214
Tilitoimisto Simo Vuori Ky
Halikon Huoltosähkö Oy
www.ekopiha.info
Mainosvakka Ky
Aluepäällikkö Tuomas Kunnari
P. 721 2300, fax 721 2310
Lakiasiat
Asianajotoimisto
Korvenoja & Niinistö Oy
Euromaster Oy
P. 733 2685
Örninkatu 8. P. 727 3636
Koirahoitolat
p. 0440 749 129
Salo Isännöinti Oy
Horninkatu 15, 2 krs.
Ketokulta Marianne 721 7266
Kaskela Erkki 721 7265
Rouvari Matti 721 7267
Borenius Hannu 721 7264
Elonen Timo 721 7268
www.saloisannointi.fi
Salonjokilaakson OPKiinteistökeskus Oy ISA
Salo/Antti Rontti AIT:
P. 02-7333440
Pihasuunnittelua
Kotisivut & kauppapaikat
0400 741 177
Lattialämmitykset
Warmia Oy
Tilitoimistot
Turunt. 050 571 2389
Pertteli/Kirsi Mäkinen:
P. 731 1556,
0400 531 647
Kotityöpalvelu Marja Kanerva
Siivouspalvelu, vaatehuolto, ym.
kotityöt. 734 6450
Pianokuljetuksia
Ollikalank. 731 7362
Manacor Oy
Inkerink. 050 530 9525
Verhoomo Toppatuoli
Sähkölaitekorjaamot
Sähkökj. 727 3377 www.vaarna.com
TV-Huollot
Jussi Salomaa P. 733 5881
Leppä Jussi
Liikkuvalla kalustolla.
P. 18, Salo p. 731 2908
Hedvig p.040 554 3624
J.&R. 38 p. 040 548 4116
Auktorisoitu Taloushallintoliiton
jäsentoimisto TiliWahlsten Oy
p. 4, Salo, p. 11, p. 040 715 7949
Kotipalvelu Näpsäkkä
P. 733 5727
K. 731 2905
Juomakuljetukset
Salon Moottorihuolto
Salon Juomatukku
Ratak. 0400 590 667
www.ristotuovinen.com
Kumikorjaamo
Niemelä & Niemelä
Suutari Tauno Lempinen
Harventajank. Lasse Pelkonen
Vilhonk. erik.laatoitukset Salon Laatulämmitys
P. 0500 530 441 Mika Helenius
Salo, Somero, p. 1, p. Lintula p. 0440 121 715
Huonekaluliikkeet
Autokorjaamot
Autokorj. 727 3100
Brodeerausta
Brodeman
Brodeeraus ja paitojen painaminen
www.brodeman.fi
p. 3, P. 0400 783 047
Autolasitukset
VM-Autolasi Oy
Kaikki autolasitukset,
yli 15 vuoden kokemuksella.
Salitunk. 0440 627 559
Salon Ulataksi p. 733 3079
Ruokala Margit Heinä
Mp-korjaamot
Salon Mopo ja Pyörä
p. 045 7840 2146
Pasi p. 040 756 4146,
040 742 1385
Koirahoitola Jetsanis
Keittiökalusteet
Kuusjoki P. Myllyojank. 727 444, myös päivystys
Mökkitalkkarityöt
P. 727 666
Salon Seudun
OP-Tilikeskus
Helenank. 733 6100
Halikon Hinaus
p. 040 730 8712
hellbergin.pidot@gmail.com
www.hellberginpidot.fi
Perhejuhlat, muistotilaisuudet, kokous- ja koulutustila sekä tarjoilu.
Metsäpalvelut
Juhlapalvelu Marja Kankare
Perniönt. 4-6, Halikko as.
Avestia
p. 733 1182
Meriniityn Varaosahuolto
Ford-osat ja -tarvikkeet
p. 0400 530 433, fax 731 3306
1+14h. 044 543 9426
www.autofiksaus.com
Tmi Autopesu
Meriniitynkatu 21. 02 7336198,
0440 780 357
Kahvila-Konditoria
Kultainen Tuoksu
Tilauksesta täyte- ja voileipäkakut.
Nyt myös pitopalvelu.
Inkerink. ja lemmikit. 0500 128 956
Siivouspalvelut
Katin siivouspalvelu
Koti-, toimisto- ja rakennusten
loppusiivoukset. 731 2325.
Kaikki alan korjaustyöt,
Polar-huoltopiste
Kylmälaitekorjaamot
Asennustyöt ja kalusteet
Huolto-Järvi Oy
p. 733 3999
www.lakisalo.net
Turunt. SuutariPekka, Euromarket, p. 13. 770 1660
Tilitoimisto Tihahe Oy
Turunt. 0400 554 587
Ikkunoiden, -ovien ja huonekalujen
entisöintiä. 722 1144
Kaakeliliikkeet
Salon Kaakeli Oy
Vuokrataan pakettiautoja, esim.
muutot, pienkuljetukset, vapaa-ajan
käytöt. Puusepäntyöt. Vuorela Oy
Helsingint. 7 C 6, Salo
p. 0500 901 747
Taksiautoilija Harri Ketokoski
www.suomenesityspalvelu.fi
Salon seutu / Pertteli
P. 731 3004, 050 331 3300
Salon Mainosbrodeeraus Oy
Kaiken maailman brodeeraukset
p. 14, 24100 Salo
p. 733 3366
tai 0400 808 430
Tilitoimisto Salotilit Oy
Sahat/sahauspalvelut
Tilitoimisto Tietotilit Ky
Turunt. 050 495 4665
www.sisa.fi, www.sisa-keittio.net
Salon Kylmäapu
SISA Oy / SISA-keittiö
Ykköskeittiö, Joensuunk.4, Salo
P. heinäkuuta 2009
Alojensa ammattilaiset esittäytyvät
13
Palveluhakemisto julkaistaan joka toinen keskiviikko.
Ilmoituksen hinta vain 2,60 euroa
+ alv. 731 6234
Huutokauppoja
Salon Huutokauppakamari
Okko Hämälistö
Höyläyspalvelut siirtohöylällä.
p
Oulu, Raahe
. Kansainvälinen
hiihtoliitto FIS kokeilee mäkihypyn ja yhdistetyn kesäkisoissa uudenlaista tapaa
saada hyppykisoista entistä
tasapuolisempia ja vähentää
olojen vaikutuksen merkitystä.
. Tämä
pätee kaiken ikäisiin pelaajiin. Nurmo, Kuopio . kierrosta: Diana
Marcinkevica Latvia?Emma Laine
Suomi (1) 6?3, 3?6, 6?1, Karolina
Nowak Saksa (7)?Leia Kaukonen
Suomi 6?1, 6?3, Daniela Scivetti
Australia?Heini Salonen Suomi 6?3,
2?6, 6?3.
Nelinpeli: 1. 40-vuotias saksalainen voitti 91 kilpailua 250:stä uransa aikana.
Muita Ferrarin vaihtoehtoja
ovat ainakin testikuskit Marc
Gene ja Luca Badoer. Hyvinkää, 4.8. kierrosta: Ella Leivo/Saana Saarteinen Suomi?Cecilia
Estlander/Johanna Hyöty Suomi
6?4, 4?6, (10?6).
Silva Brasilia 27,12, 3) Brenton Ricard Australia 27,15,...74) Jani Rusi
Suomi 29,19. Kipinän se iskee jo junioreissa, ja polte jatkuu yhtä
tulisena vielä senioriluokissa.
Salo Golfin hyväkuntoisella
kentällä vietettiin eilen senioripäivää ennen muuta yhdessäolon merkeissä. Vetoan tässä UKK-instituutin tutkimukseen, jonka mukaan golfari mailakärryineen
kulkee yhden kierroksen aikana 8,4 kilometriä ja kuluttaa
1700 kilokaloria. Testataan järjestelmää,
jossa ensinnäkin voidaan
muuttaa lähtölavaa kesken
kierroksen, ja lähtölavan
muutoksesta annetaan tietty
hyvitys metreissä. 28-vuotias
Massa on liikuttanut käsiään
ja jalkojaan. Ihmeellinen tunne. heinäkuuta 2009
Urheilu
Seniorigolfarit eivät nirsoile
Kentille mahtuvat niin kilpapelaajat kuin harrastelijatkin
HARRI SULONEN
GOLF. Hyvinkää . 040-5073876
nossa, josta siirtyi pian AHLjoukkue Rockfordiin. Tiistai toi
tälläkin saralla hyviä uutisia.
? Felipe avasi vasemman silmänsä ja voi nähdä meidät,
brasilialaisen henkilökohtainen
lääkäri Dino Altmann kertoi.
Kaksinpeli: 1. Ensimmäinen Iitissä, toinen Espoon Mastersissa ja kolmas Salossa. Naisten
määrä on 144 ja miesten 205.
Viime aikoina myös muualla
pelattavat kilpailut ovat alkaneet kiinnostaa salolaispelaajia.
Kansallista ja
kansainvälistä
Suomen Golfliiton Seniorit toimii omana yksikkönään yhteistyössä liiton kanssa. J. Vap. Samanaikaisesti mitataan tuulen nopeus, ja myös siitä annetaan
hyvitys- tai miinuspisteitä
riippuen tuulen suunnasta.
Näiden perusteella määräytyy hypyn pituus ja pituuspisteet, kertoi FIS:n mäkikomitean puheenjohtaja Jouko
Törmänen. 14
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 29. Oulu . Kuopio.
PURJEHDUS
Karatsu, Japani
Laser radial -luokan MM-regatta:
Naiset, tilanne lähdön 2/12 jälkeen:
1) Veronika Fenclova Tshekki 6 pistettä (sijoitukset 1, 5), 2) Anna Tunnicliffe USA 6 (2, 4), 3) Susana Romero Steensma Espanja 7 (6, 1),...21)
Sari Multala Suomi 25 (15, 10),...39)
Tuula Tenkanen Suomi 41 (24, 17).
TENNIS
Tampere
Miesten ATP-haastajaturnaus, palkintoarvo 42 500 euroa:
Tosin kaikki oli pienestä kiinni.
Mahdollisuudet ratkaisukierroksille pysähtyivät nimittäin
ensimmäisen kierroksen kahteen viimeiseen reikään, joiden
haparointi iski taululle lukemat 82.
Harvakseltaan kilpaillut
Harju on joka tapauksessa
ilmoittautunut Helsingin Ta-
lissa elokuussa pelattavaan
Erkko Trophyyn eli Finnish
Amateur Championshipiin.
Oulussa parasta salolaista
tarjosi Wiurilan Lari Silfver.
Hän läpäisi cutin ja pelasi
täydet neljä kierrosta. Raahe, Joensuu
. (STT)
TPS:lle jenkkihyökkääjä AHL:stä
JÄÄKIEKKO. 82 42
Kitee
22 6 10 2 4 139?107 40
Koskenkorva 22 4 4 4 10 101?171 24
Hyvinkää
21 4 4 2 11 138?145 22
Oulu
21 5 2 2 12 95?125 21
Joensuu
21 2 5 5 9 106?157 21
Nurmo
21 1 4 5 11 92?138 16
Kuopio
20 1 3 2 14 61?107 11
Seuraavat ottelut: 30.7. 87 45
Kouvola
22 10 5 3 4 151?100 43
Vimpeli
22 9 7 2 4 161?103 43
Sotkamo
21 9 6 3 3 126?. Viime kauden
Radja aloitti ECHL:n Fres-
???????????????
?????????????????????
Osta RT 70m² Lapista!Käsiraha100e!040-8654444,0502694
452e/kk.Järvi!Joki!Kauppa läh!
?????????
Saaren Metsäpojat ry
Kesäkokous 6.8.09 klo 19.00
Virtasen mökillä.
Sääntöjen mukaiset asiat.
Hallitus kokoontuu klo 18.30.
Tervetuloa!
?????????????
6UOKRATTAVANA2APPULASTA
H KK M§
H K PARVEKE M§
(YVËKUNTO 3ALO2APPULA
0
Rt-kolmio Salon Palomäessä,
74,5 m², 3h+k+s+khh+varasto
+ autopaikka. Silloiset
ajatukset ovat käymässä toteen.
Turussa asuva Harju sai työpaikan Helsingistä, joten mahdollisuudet täysipainoiseen
harjoitteluun ovat rajalliset.
Tämä näkyy ennen muuta
lähipelissä, joka Oulussakin oli kaukana parhaasta.
nätyksen 1.42,00, mutta varsinainen uroteko oli Phelpsin
kellistäminen.
? Tämä on kuin unta. Liiton jäsenmäärästä se tekee noin kolmasosan.
Salo Golfissa senioreita riittää
myös kiitettävästi. Harmillista, että molemmat lähdöt jäivät tasapaksuiksi eikä kisa lähtenyt
halutulla tavalla käyntiin.
Tämä oli kuitenkin vasta
ensimmäinen päivä ja paljon
ehtii vielä tapahtua, Multala
harmitteli. Lääkärit ovat eniten huolissaan silmän seudun
vammasta, koska se voi vaikuttaa Massan uraan. Schumacherin tiedottaja Sabine
Kehm paljasti asian saksalaisuutistoimisto DPA:lle.
Kauden 2006 jälkeen lopettaneen kuljettajan manageri Willi
Weber kertoi sunnuntain Unkarin gp:n jälkeen medialle, että
Schumacherilla ei ole aikomustakaan palata radoille. Laser radial luokan purjehtijoiden Sari
Multalan ja Tuula Tenkasen urakka MM-regatassa
Japanissa alkoi nihkeästi.
Ensimmäisen päivän jälkeen
Multala on 21:s ja Tenkanen
on 39:s.
. SalPan B-pojat
avasivat syyskautensa jalkapallon Ykkösessä tappiollisesti. (STT?DPA)
PÄIVÄN PELIT
KENO
Voittonumerot: 1, 2, 3, 16, 17, 19,
21, 26, 28, 37, 43, 48, 49, 54, 60, 62,
64, 66, 67, 68.
VEIKKAUSBINGO
Ensimmäiset vaakabingot: 23, 42,
73, 13, 46, 17, 16, 24, 66
Vaakabingot: 23, 42, 73, 13, 46, 17,
16, 24, 66, 64, 28, 27, 43, 65, 53, 57,
20, 34, 33, 4, 26, 6, 5, 1, 8, 29, 50, 48,
15
Voitonjako: Ensimmäiset vaakabingot ei yhtään kappaletta, Vaakabingot 27 kpl voitto-osuus 5,80 e.
PURJEHDUS. Kyöppelinharjun kauniissa maisemissa.
Neljä rataa: helppo 1,3 km, 2,8
km, 4,5 ja 6,7 km.
Opastus valtatieltä 110, n. klo 18.00 Tupurin Beachkentällä! Tervetuloa uudet ja
vanhat!
SUUNNISTUS
Ykkössuunnat tänään keskiviikkona 29.7. Hyväkuntoinen ja
tasaisena myös hyvin pelaajaystävällinen senioreillekin.
Salolaisten golfkesästä SM-tasolla mitaliton?
Salo on jäämässä pitkästä aikaa ilman golfmitalia aikuisten
SM-kisoissa.
Oulussa käydyissä lyöntipelin
mestaruuskisoissa toiveet haihtuivat, kun Salo Golfin Satu
Harjun tie katkesi jo kahden ensimmäisen kierroksen jälkeen.
Sinänsä Harjun epäonnistuminen ei ollut yllätys, sillä hän
Lehtikuva/AFP Photo/Alberto Pizzoli
Kuuden ME:n päivä
TULOSPÖRSSI
- KaaPo
Keskiviikkona 29.7.
klo 18.30
Urheilupuistossa
Pääsylippujen hinnat:
aikuiset 6 E
lapset ja eläkeläiset 3 E
S-etukortilla aikuisten lippu -1%
www.salpa.net
???????????????????
Viestin D-97/-98 eka treenit ke
29.7. SGS saa
jäsenmaksuja 8500 pelaajalta,
mutta Raimiala näkee myös
sen olevan suotuisassa nousukiidossa.
SGS pyörittää vilkasta kilpailutoimintaa kotimaassa ja
kansainvälisillä kentillä. (STT)
Mäkihyppyyn
laskukaava?
MÄKIHYPPY. Korisliigan joukkue KTP-Basket on hankkinut kokemusta tekemällä
1+1-vuoden sopimuksen Ville-Pertti Lindin kanssa.
Hän on 197-senttinen laitahyökkääjä, joka pelasi viime
kaudella Porvoon Tarmossa
40 ottelua ja teki keskimäärin 6,7 pistettä ottelua kohti.
Lind valittiin kaudella 2004?
2005 liigan parhaaksi kuudenneksi pelaajaksi. Maaliintulon jälkeen
hän tuijotti tulostaulua hetken
ja poistui paikalta antamatta
Biedermannille tunnustusta.
Viime vuonna Phelps voitti
kahdeksan kultamitalia Pekingin olympialaisissa ja kipusi
olympiahistorian menestyneimmäksi urheilijaksi. Brasilialainen kilpaajaja Felipe Massa voi hänen
oman lääkärinsä mukaan siirtyä kotihoitoon ehkä jo viikon
kuluttua. kilometri Lahnajärveltä itäänpäin.
Tervetuloa
SUSI"
ennakoi kaudesta jonkinlaista
välivuotta jo keväällä. Kuopio, Sotkamo . Kun matkalle
useasti mahtuu rasittavia nousuja, niin kyllähän jokainen
siitä voi vetää omat johtopäätöksensä, todistaa Raimiala.
Senioriksi lasketaan Suomessa
naispelaaja, joka ko. Suomen Golfliiton Seniorien junailema tapahtuma veti väylille 84 pelaajaa muualtakin kuin Salosta.
. Miehissä vastaava alaikäraja on 55
vuotta.
UINTI. vuoden
aikana täyttää 50 vuotta. Talli ei
ole vielä tehnyt asian suhteen
päätöksiä. Hanakasti kisoja kiertävän Silfverin
78+75+80+78 riitti SM-tasolla
38:nteen tilaan.
Massa voi päästä jo
ensi viikolla kotiin
FORMULA 1. 040 769 7316 klo 17 jälk.
KT-asunnot keskustan tuntumassa
1h+kk, 36,5 m2, 277,40 ?/kk+vesi+sähkö
2h+k, 56,5 m2, 429,40 ?/kk+vesi+sähkö
3h+k, 65,0 m2, 494,00 ?/kk+vesi+sähkö
3h+k, 73,0 m2, 554,80 ?/kk+vesi+sähkö
4h+k, 91,0 m2, 691,60 ?/kk+vesi+sähkö
2h+k+s, 63 m², 500,00 ?/kk+vesi+sähkö
Vuokravakuus kaikissa
huoneistoissa 500,00e.
Tiedustelut Salon Isännöitsijätoimisto,
puh. Kaikkiin ilmoittautui enemmän pelaajia kuin yhteislähtöön mahtui, eli suomalainen seniorigolf
Viihdetaitelija Erkki Liikanen, 66,
uskoo, että kiireisen alkukesän jälkeen elokuussa jää entistä enemmän aikaa myös golfille
Kuvat: SSS/Sami Kilpiö
voi hyvin, kehaisi SGS:n puheenjohtaja Pertti Raimiala.
Seniorien osuus Golfliiton jäsenistössä on huomattava, sillä
Raimiala laskee määräksi noin
40 000. 727 3366, klo 10.00-15.00
???????????
ILMOITUS MAANMITTAUSTOIMITUKSISTA
Tiistaina 18.8.2009 klo 9.00
aloitetaan Tammisten perikunnan omistamalla Oinaslahden
tilalla 5:1 yksityistietoimitus nro
2009-320021.
Toimituksessa käsitellään yksityistielain mukaiset asiat koskien
Keijo ja Annikki Tammisen kuolinpesien hakemaa tieoikeuden
poistamista (lakannut yhteinen
tie) Sauvon kunnan Yli-Pataisten
kylän kiinteistön Oinaslahti 5:1
alueelta (kt.738-537-5-1) sekä venevalkamaoikeuden perustamista
Moorlahti 5:7 alueelle tarpeellisine rajankäynteineen.
Lain mukaan tiedotetussa toimituksessa asianosaisen poissaolo
ei estä toimituksen suorittamista.
Valitusaika alkaa toimituksessa
tehdystä päätöksestä tai loppukokouksesta. Teemu Seppä SalPan maalissa
pelasi hyvin, mutta siitä huolimatta kotijoukkue onnistui
kahdesti maalinteossa.
JARI VUORIO
Suomalaiset
vaisuja MM-vesillä
Paul Biedermann
kukisti Phelpsin
STT | JARKKO SORJONEN
Lyhyet
Saksan Paul Biedermann järjesti jymypaukun uinnin MM-kisoissa Roomassa kukistamalla 200 metrin vapaauinnissa Michael Phelpsin.
Hakoniskat 1+2+1+1 33:40.
M60: 1) Hannu Sihvonen Kangasniemen Kalske 2+5+1+0 33:38, 2)
Touko Tuominen Halikon Hakoniskat 1+2+0+1 35:18.
M55: 1) Reijo Stenius Oripään Urheilijat 2+3+1+1 37:28.
M50: 1) Markku Ruohonen Halikon
Hakoniskat 1+3+0+3 39:26
M45: 1) Harri Henttonen Kärkölän Kisa-Veikot 2+0+1+2 34:31,...4)
Ilkka Ratamo Halikon Hakoniskat
2+3+2+0 37:37
M40: 1) Ilari Köykkä Kauhajoen
Karhu 1+2+0+1 34:54...3) Jouko
Markkanen Halikon Hakoniskat
2+4+3+1 37:56.
M: 1) Tapio Pukki Loimaan Jankko
2+2+1+1 35:10,...8) Ville Häyrinen
Halikon Hakoniskat 3+1+1+2 41:36,
9) Janne Kivelä Halikon Hakoniskat
2+2+3+1 42:35, 10) Vesa Mäkinen
Halikon Hakoniskat 2+2+4+5 43:45
M21: 1) Sebastian Österholm Österby Sportklubb 2+1+1+2 38:27
M19: 1) Henri Kotilainen Tuusulan
Voima-Veikot 3+3+2+3 44:23
M17: 1) Andreas Selenius Österby
Sportklubb 0+2+1 26:32,...7) Akseli
Ratamo Halikon Hakoniskat 1+5+3
43:41
M15: 1) Lassi Sermiö Tuusulan Voima-veikot 1+2+1 23:22.
M13: 1) Eetu Leppämäki Loimaan
Jankko 0+2+2 21:10.
M11 PK: 1) Anton Pyssysalo Tuusulan Voima-Veikot 2+0 13:54, 2) Leevi
Vähäkylä Halikon Hakoniskat 2+2
16:36, 3) Patrick Salokannel Halikon
Hakoniskat 2+4 16:57.
M11 IK: 1) Sebastian Långström
Kirkkonummen HS 0+1 12:33, 2) Onni-Hermanni Salmenjaakko Halikon
Hakoniskat 1+1 13:10,...4) Kalle Lehtiö Halikon Hakoniskat 1+2 15:30, 5)
Valtteri Ilmanen Halikon Hakoniskat
2+0 21:16
M9 IK: 1) Severi Jaatinen Halikon
Hakoniskat 1+1 12:31
M9 PK: 1) Viljami Leppämäki Loimaan Jankko 1+1 12:48.M7 IK : 1)
Vihtori Kasvala Halikon Hakoniskat
0+1 10:43, 2) Lauri Ahvenniemi Hali-
kon Hakoniskat 4+4 16:31
BEACH VOLLEY
Klagenfurt, Itävalta
Maailmankiertueen karsinta:
Erika ja Emilia Nyström Suomi?
Natalja Bratuhhina/Kadri Puri Viro
21?9, 21?16, Marya Garcia/Bibiana
Candelas Meksiko?Nyströmit 21?8,
21?19.
Nyströmit eivät selviytyneet pääsarjaan.
Pesäpallo
Naisten Superpesis:
Pori?Rauma 2?0 (2?1, 5?0)
Miesten Superpesis
Koskenkorva?Kitee 2?0 (1?0, 2?1)
Sotkamo?Oulu
2?0 (6?5, 5?2)
Hyvinkää?Kouvola 1?2 (7?4, 3?5, 0?1)
Raahe
21 11 5 2 3 152?. Kukaan ei ole voittamaton.
Tuo todentui tiistaina uinnin
MM-kilpailuissa Roomassa, kun
saksalainen Paul Biedermann
kellisti itsensä Michael Phelpsin 200 metrin vapaauinnissa.
Phelps ei ollut hävinnyt finaalia
MM-kilpailuissa tai olympialaisissa neljään vuoteen.
Phelps vaikuttaa huonolta häviäjältä. Edellä
ajaneesta autosta irronnut lähes kilon painoinen jousi osui
hänen kypäräänsä. Hyökkääjä iski 57 AHL-ottelussa
tehopisteet 11+12=23.
184-senttinen ja 82-kiloinen Radja pelasi vuodet
2004?2008 New Hampshiren
yliopistossa NCAA-liigaa.
(STT)
Ville-Pertti Lind
siirtyy Kotkaan
KORIPALLO. Kouvola . Vimpeli, Joensuu . Katto
tuli vastaan, ja Phelps muokkasi lajivalikoimansa uusiksi.
Hän lähti Roomaan kolmen
henkilökohtaisen lajin suunnitelmalla ja kompastui heti ensimmäisessä finaalissa.
Siinä, jonka piti olla helpoin.
Biedermann ui maailmanen-
Suomen Golfliiton Seniorien puheenjohtaja Pertti Raimiala testasi pistebogey-kisassa Salon kentän ja antoi sille vilpittömät kehut. Britannian Gemma
Spofforth päihitti selkäuintifinaalissa venäläisen Anastasia
Zuevan 0,06 sekunnilla MEajalla 58,12.
Etelä-Afrikan Cameron van
der Burgh paransi 50 metrin
rintauinnin maailmanennätystä 0,15 sekuntia 26,74:ään.
Italian Federica Pellegrini
paransi nimissään ollutta 200
metrin vapaauinnin maailmanennätystä 0,80 sekunnilla
1.53,67:ään välierässä.
AMMUNTA
SaSA:n Karhumalja-kiertopalkintokilpailu
Pienoiskivääri 60 ls makuu:
Sarja Y: 1) Tero Hovila 589, 2) Ilkka
Ratamo 583
Sarja Y50: 1) Markku Haklin 584,
2) Seppo Ahokas 582, 3) Veikko Laine
580
Sarja Y60: 1) Jorma Koski 577, 2)
Pentti Vavuli 549
Sarja Y70: 1) Olli Silanto 592, 2) Eino Maijala 544
R9, Y50: 1) Jarkko Suominen 576,
2) Juha-Pekka Saarimaa 565
Sarja 14T, 30 ls: 1) Ilari Ratamo
279
Olli Silanto voitti kiertopalkinnon
vuodeksi haltuunsa
AMPUMAJUOKSU
Halikon Hakoniskojen
kilpailut:
N45: 1) Satu Salokannel Halikon
Hakoniskat 2+1+1+2 37:20
N: 1) Riikka Aakula Halikon Hakoniskat 0+3+2+5 40:57.
N17: 1) Ella-Riikka Eskola Oripään
Urheilijat 0+0+2 32:44.
N15: 1) Suvi Minkkinen Kangasniemen Kalske 3+2+3 29:58
N13: 1) Sanni Ratamo Halikon Hakoniskat 0+1+2 23:30,...4) Jenna Järvi Halikon Hakoniskat 2+1+5 37:20
N11 PK: 1) Jessi Juurenheimo Loimaan Jankko 2+2 17:20
N11 IK: 1) Jenni Ratamo Halikon
Hakoniskat 0+0 13:30
N9 IK: 1) Wilma Salmenjaakko Halikon Hakoniskat 1+1 12:47, 2) Siiri
Ratamo Halikon Hakoniskat 2+0
14:13
M75: 1) Paavo Ylitalo Oripään Urheilijat 2+5+4+4 57:50
M70: 1) Arno Pasonen IK Örne
2+2+0+2 42:41,...3) Lasse Valtonen
Halikon Hakoniskat 2+2+3+3 48:38,
4) Keijo Linnakoski Halikon Hakoniskat 4+5+5+4 49:15
M65: 1) Kalevi Vähäkylä Halikon
SalPan B-pojille
vierastappio
JALKAPALLO. Sotkamo, 2.8. 1.9.09.
Vuokra 580 e/kk + s + v.
P. Lisäksi hänen vasen silmänsä vahingoittui.
Hätäleikkaus ilmeisesti pelasti hänen henkensä. Massa
pidettiin nukutettuna leikkauksen jälkeen, ja hän on edelleen tehohoidossa. Koskenkorva, Kitee
. (STT)
????????????????
Hyvä ennustaja/selvänäkijä.
Soita 0700-930 10 Tea
(2.50e/min+pvm) Kemi
2ANSKALAINENBULLDOGGI2ANS
KISTYTTÚKOIRAETSIIPIKAISESTI
POIKAYSTËVËËPERHEEN
PERUSTAMISENMERKEISSË 0ERNIÚ
????????. Karvonen hylättiin.
Rusi ja Karvonen karsiutuivat.
YLEISURHEILU
Turku
Tilastopajacup 4/8:
Miehet:
100 m (+2,4): 1) Lauri Kalima HKV
10,77.
C-erä (+1,3): 1) Eemeli Salomäki
SomEsa 11,11.
Naiset:
100 m (+1,2): 1) Milja Thureson (15v.) TuTo 12,27.
Moukari: 1) Nina Schvedoff JärvPa
56,65, 2) Laura Pihkanen SomEsa
51,37.
Monte Carlo, Monaco
Kauden 4/5 super gp -kilpailu:
Miehet:
400 m aj: 1) L. Massan
kallo murtui. Golf tarjoaa liikunnallisia
haasteita yhtä hyvin totisille
kilpapelaajille kuin leppoisille harrastajillekin. En uskonut, että
pystyisin tähän vielä vuoteen
tai kahteen, 22-vuotias Biedermann tunnelmoi.
Maailmanennätykset menivät
uusiksi myös naisten 100 metrin selkäuintifinaalissa sekä
miesten 50 metrin rintauintivälierissä. PP-70 oli Tampereen
Lamminpään nurmella parempi maalein 2?1.
SalPa johti ottelua vielä
tauolla, kun Arttu Helenius
iski avausmaalin Niko Kallioniemen esityöstä.
Toisella puoliajalla SalPan
ote hiipui ja Kakkosesta
noussut PP-70 pääsi vyöryttämään hyökkäyksiä. Ferrari-kuljettaja
Massan toipuminen lauantaina
tapahtuneesta onnettomuudesta edistyy, eikä ongelmia ole
ilmennyt, arvioi tohtori Dino
Altman.
Massa loukkaantui hengenvaarallisesti F1:n Unkarin gp:n
aika-ajossa lauantaina. Joensuu, Nurmo
. kierrosta (suomalaisten ottelut): Juri Schukin Kazakstan?Henri Laaksonen Suomi 6?3, 5?
7, 6?2, Simone Vagnozzi Italia?Micke
Kontinen Suomi 6?4, 6?2.
Naisten ITF-turnaus (suomalaisten
ottelut):
Kaksinpeli: 1. Aivan
lähipäivinäkin on ulkomaille
lähdössä pelaajia kolmeen eriin
arvoturnaukseen.
Ja sitten ikuisuuskysymys
siitä, onko golf liikuntaa vai ei.
Pertti Raimiala on kuullut sen
niin monta kertaa, että vastaus
irtoaa hymyillen kuin itsestään.
. SM-liigajoukkue
TPS vahvistuu yhdysvaltalaisella hyökkääjällä Mike
Radjalla. Toimituksen asiakirjat toimitetaan valitusaikana vain
pyynnöstä.
Toimitusinsinööri Seppo Ahokas
Varsinais-Suomen
maanmittaustoimisto, Salo
Puh. Näitä tapaamisia järjestettiin
tänä kesänä kolme. van Zyl Etelä-Afrikka 47,94 kk, 2) Bershawn Jackson USA 47,98, 3) Dany McFarlane
48,13.
Naiset:
400 m aj: 1) Lashinda Demus USA
52,63 (kk ja kaikkien aikojen 4:s), 2)
Melaine Walker Jamaika 54,20, 3)
Josanne Lucas Trinidad ja Tobago
54,21.
Kolmiloikka: 1) Yargelis Savigne
Kuuba 14,89, 2) Mabel Gay Kuuba
14,41, 3) Tatjana Lebedeva Venäjä
14,39.
UINTI
Rooma
MM-kilpailut, tiistain iltakilpailut:
Miehet:
200 m vu: 1) Paul Biedermann Saksa 1.42,00 (ME), 2) Michael Phelps
USA 1.43,22, 3) Danila Izotov Venäjä1.43,90.
100 m su: 1) Junya Koga Japani
52,26, 2) Helge Meeuw Saksa 52,54,
3) Aschwin Wildeboer Espanja 52,64.
Naiset:
1 500 m vu: 1) Alessia Filippi Italia 15.44,93, 2) Lotte Friis Tanska
15.46,30, 3) Camelia Alina Potec Romania 15.55,63.
100 m su: 1) Gemma Spofforth Britannia 58,12 (ME), 2) Anastasia Zujeva Venäjä 58,18, 3) Emily Seebohm
Australia 58,88.
100 m ru: 1) Rebecca Soni USA
1.04,93, 2) Julia Efimova Venäjä 1.05,41, 3) Kasey Carlson USA
1.05,75.
Välierät:
50 m ru: 1) Cameron van der Burgh
Etelä-Afrikka 26,74 (ME)
Naiset:
200 m vu: 1) Federica Pellegrini
Italia 1.53,67 (ME)
Alkuerät:
Miehet:
50 m ru: 1) Cameron van der Burgh
Etelä-Afrikka 26,92, 2) Felipa Franca
Schumacher harkitsisi
kuskin paikkaa
Valtaosaa F1-sarjan ennätyksistä hallinnoiva Schumacher
on luvannut harkita Massan
korvaamista Ferrarilla, jos talli
kysyy häntä tehtävään
Kristiina 050 3504485
Tervetuloa!
Salon Osuuspankki
Tarvitsetko
kotipalvelua?
- asiointipalvelua, - pihatöitä
muiden kotitöiden lisäksi.
0400 511 988/Pirkko Jaakkola
Susanna Saaristo
VANHANAJAN
SAVUSAUNAPALVIA
sunnuntaina 2.8. heinäkuuta 2009
Salon kaupunginhallitus
SAMMUTTIMIEN
TARKASTUSPÄIVÄ PE 31.7.
Perinteiset makkarat ja maalaishyytelö
MUISTOLAATAN PALJASTUS
merikapteeni Bertel Förbomin haudalle Särkisalon kirkkomaalla
EDULLISESTI
- räystäskourut - syöksytorvet - kattoturvatuotteet
- tikkaat - hormiputket - piipunhatut
ALAN KOURU p. 8-17, la 9-13. Tällä kuulutuksella
ranta-asemakaava tulee voimaan.
Salossa 28. Ranta-asemakaavalla muodostuu RA
korttelit 1-4 sekä niihin liittyvä metsätalousalue. mukaan
ILOLAN TILA Muurla
P. 050 2694 ja 040 828 0624
??????????????
KISKON MAATALOUSVÄEN
SAUNAILTA
Tervetuloa koko perheen voimin viettämään kesäistä saunailtaa
Pennipoukamaan 4.8.2009. 045 112 5015
klo 9-15
SALON TORILLA
KE-LA
Tuo sammuttimesi tarkastukseen Salon
Agrimarketiin (Salon Sammutinhuolto).
Tarkastuksen tarjoaa Lähivakuutusyhdistys Etelä.
Paikka kesäaikana puiston reunassa
KIVIKYLÄN KOTIPALVAAMO
Lappi (02) 826 0905
??????????????????
Erittäin hyvä valikoima
Käytävämattoja
Leveydet 67 cm, 80 cm,
100 cm ja 120 cm.
Tyystiä-Kaiturin
ranta-asemakaavan
hyväksyminen
JP 27:n perinneyhdistys - Meripirtin Kerho
??????
IlmaInEn päIdEn
Kanttaus Käytävämaton ostajallE.
-25%
Kaikki ovh.
puuvillamatot
Tarj. 2009 n. 0400 744 475
????????????????????????
?????????????????????
???????????????????????????????
Muutama hirsihuvila/okt ja
rantatila puoleen hintaan! www.L1.fi
P. heinäkuuta 2009
?????????
??????????
?????????
????????????????
VADELMAA
Itsepoimien ja poimittuna
Sop. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 29. lehtori Kullervo Hantulan esitelmä Förbomista.
Tervetuloa!
???????????????????
?????????????
??????????????????
???????????????????????
???????????????????????????????
??????????????????????
???????????
B.
V
I
R
T
A
N
E
N
I
P
A
N
A
V
A
L
T
A
??????????????
Puhelinosakkeista
paras hinta.
P. 731 3402
?????????????????
?????????????????
V
I
I
V
I
J
A
W
A
G
N
E
R
L
A
S
S
I
J
A
L
E
E
V
I
R
E
T
U
T
E
I
N
I
L
E
E
N
A
K
A
L
K
K
A
R
O
J
E
R
E
ALKUSAMMUTTIMET
kuivuriin, varastoon, autoon, puimuriin, kotiin, jne.
2 kg SAMMUTIN
30,-
6 kg
12 kg
45,- 69,-
Kuivurit kuntoon!
Antin viljaputket ja -tarvikkeet myy Salon Agrimarket.
Polttoöljyt nyt myös Kuivuriehdolla!
www.agrimarket.?
Salo, Mariankatu 12B. 31.7.09 mennessä. Yhteiskuljetus lähtee klo 18.00 Kiskohallilta. 075 3030 1281 ark. p. klo 11.00
jumalanpalveluksen (10.00) jälkeen.
Ohjelmallinen kahvitilaisuus seurakuntakodilla, missä
mm. P. Ilm. 0400 451 888 torstaina salon torilla
Salon Agrimarketissa
?????????????????
?????????????
??????????????
????????????????
??????????
15
Helsingintie 10, Salo. 22.8.09 asti
Suomusjärven kunnanvaltuusto on hyväksynyt 9.12.2008 TyystiäKaiturin ranta-asemakaavan, joka käsittää osan kiinteistöstä
Metsä-Sipilä RN:o 1:28 Salon kaupungin Suomusjärven
Lahnajärven kylässä. voim