Nykyisin heikossa kunnossa olevat maat kuten Espanja ja Italia joutuvat maksamaan lainastaan kovempaa hintaa eli korkeampaa korkoa kuin esimerkiksi Suomi ja Saksa.
Jälkimarkkinat
Joukkovelkakirjan ostanut sijoittaja voi myydä velkakirjaa kauppatavarana eteenpäin. Heikkinen arvelee, että uusi hallituspohja ja perussuomalaisten suosion nousu ovat tuoneet julkiseen keskusteluun enemmän mielipiteitä. Kiito- ja rullaustiellä liikkuminen edellyttää lennonjohdon lupaa, joka annetaan nyt sähköisellä työkalulla. (02) 77021 Örninkatu 14, Salo.
Tilastotiede vakuuttaa yleisön
Myös talouselämän viestinnän lehtori Heidi Hirsto Aaltoyliopistosta arvostelee talouspuheen hallitsevaa asemaa yhteiskunnassa.
Sinua palvelevat:
Janne Leivo Pia Peltola Virve Ruissalo Pirkko Pelander-Alén Mikko Ruosteenoja (02) 770 2214 (02) 770 2215 (02) 770 2218 (02) 770 2225 (02) 770 2203
1
Olen huolissani siitä, että ainoastaan laskelmiin perustuva tieto kelpaa toiminnan perusteluksi. Euromaat ovat myöntäneet rahastolle takuita, joita vastaan rahasto hankkii euromaille lainaamansa rahat markkinoilta.
Institutionaalinen sijoittaja
Institutionaalinen sijoittaja on suuria sijoituksia tekevä yhteisö, kuten eläke- ja vakuutusyhtiö, pankki tai sijoitusrahasto.
Lainan vakuus
Vakuudella tarkoitetaan panttia, jonka lainanottaja jättää vastineeksi lainasta. Järjestelmä yhdistää lennonjohdon antamat reittiselvitykset, luvat lentoaseman alueella liikkumiseen ja tutkajärjestelmien tilannekuvat. muhkea tietopaketti autoilusta ja liikenteestä.
Auto ja liikenne -teema tarjoaa tärkeää asiaa syksyn liikenteessä liikkujille. Kaikkien pitäisi pystyä kertomaan omasta työstään ja muusta elämästään siten, että muutkin kuin asiaan vihkiytyneet ymmärtävät, mistä on kyse. Panttina voi toimia mikä tahansa arvoesine tai omaisuus, kuten arvopaperit, pankkitalletukset tai asunto. Lentoaseman ylläpidosta vastaavalta Finavialta sanotaan, että järjestelmä parantaa turvallisuutta ja liikenteen sujuvuutta. Särkkä ei ole huolissaan, vaikka pitkälle automatisoituun järjestelmään tulisi jostain syystä vika. Esimerkiksi Euroopan keskuspankki ostaa velkakirjoja aina jälkimarkkinoilta, koska perustamissopimuksensa mukaan se ei saa lainata suoraan rahaa valtioille. Potilaat hengittävät sairaalassa samaa ilmaa kuin henkilökuntakin. Vuosien saatossa käyttökieltoon on asetettu niin päiväkoteja kuin kunnanvirastojakin. johtaja. Se tarkoittaa voimakasta kehitystä myös lennonjohtoon liittyvissä teknisissä järjestelmissä, toteaa operatiivinen johtaja Raine Luojus. Hirston mielestä vain matematiikan ja tilastotieteen avulla saatuja tuloksia pidetään yleisesti luotettavina. Hirston mukaan verkossa on paljon järkeviä kommentteja ja epäilyjä esimerkiksi pörssiyritysten toiminnasta ja sijoittamisen eettisyydestä. Sisäilmaongelma on silti olemassa, henkilöstö oireilee, sanoo Martti Pysäys, Keski-Suomen sairaanhoitopiirin va. Matemaattisten mallien puutteellisuus ja yksinkertaistukset jäävät kuitenkin usein huomiotta. (02) 7333 555
Yrittäjä! Ota yhteyttä ja tule mukaan!
Erja Kalliola p. Matkustajat voivat olla turvallisin mielin. Paperityö on poistunut. Teeman mielenkiintoiset artikkelit ja ajankohtaiset ilmoitukset luovat yhdessä toimivan mediaympäristön, joka kiinnostaa lukijoitamme. Vesa Heikkinen kehottaa jokaista miettimään aktiivisemmin, kenelle puheensa suun-
taa. Maakunnassa on jo jonkin aikaa pohdittu, pitäisikö vuonna 1954 valmistuneen sairaalan tontille rakentaa uusia rakennuksia ainaisen korjaamisen sijaan. Sekä Terosen että Pysäyksen mukaan hoitoajat ovat kuitenkin niin lyhyitä, että huono sisäilma ei ehdi aiheuttaa suuria ongelmia.
LOPPUUNMYYNTI
TL-TUKKU OY
Koe, mitä Exuviance voi tehdä ihosi hyväksi
7 tuotetta kokeiltavaksi
LennonjoHTajaLLa on paLKKa KoHdaLLaan
Lennonjohtajan ammattiopistotasoinen tutkinto suoritetaan kahdessa vuodessa. Ennen päätöstä aluehallintovirasto aikoo vielä kuulla sairaanhoitopiirin edustajia. Jos käyttökieltoon päädytään, se alkaa tammikuussa. Hirston mukaan poliitikot usein toistavat ajatusta, että talouden ja rahoitusmarkkinoiden kehitykselle ei mahda mitään. Niiden perusteella Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto katsoo, että ongelmallisimmilla osastoilla työskentely aiheuttaa työntekijöille sietämättömän terveysriskin. Hän huomauttaa, että rahoitusala perustuu teorioihin, jotka ovat kaukana käytännön elämästä. Valtaosa suomalaisista kuuluu alempiin luokkiin, joissa asiantuntijakieltä ei aina ymmärretä. 799
SALON SALONKI
kauneushoitola
Vilhonkatu 23, Salo puh. Uudistusten avulla pyrimme myös siihen, että kehnolla talvikelillä on sama lentojen määrä kuin kauniina kesäpäivänä. Kysyntään pitää vastata, Luojus sanoo.
joutumassa käyttökieltoon
Sisäilmaongelmat ovat käyneet sietämättömiksi
STT | ELINA KORKEE
kastuksia. Kielentutkijat pelkäävät, että vaikeaselkoinen talouspuhe uhkaa suomen kielen yhtenäisyyttä ja lisää yhteiskunnan eriarvoisuutta. Mutta taloustieteilijöillä ja
rahoitusalan ammattilaisilla on ihmeellistä arvovaltaa, jota ei oikein uskalleta kyseenalaistaa. Korjauksia on tehty, mutta ongelmat eivät ole poistuneet. Se parantaa turvallisuutta, koska nyt on vähemmän mahdollisuuksia väärinymmärryksiin, Särkkä selvittää. Keskimääräinen työaika Hki-Vantaan lentoasemalla on 32,6 tuntia viikossa. Martti Pysäys arvelee, että käyttökieltojupakka saattaa panna rakennusaikeisiin vauhtia. Samalla ne ovat luoneet tervettä painetta poliitikkojen talouspuheisiin.
Lennonjohtaja ei enää Osa Keski-Suomen keskussairaalasta on pyörittele papereita
Finavia: Uusi järjestelmä parantaa turvallisuutta
STT | TUOMAS ARKIMIES
Helsinki-Vantaan lentoasemalla on siirrytty tämän vuoden aikana käyttämään sähköistä lentoliikenteen hallintajärjestelmää. Joukkovelkakirjojen ostajat lainaavat valtiolle tai yritykselle rahaa, jonka ne odottavat saavansa takaisin tiettynä päivämääränä.
Eurobondi
Käytännössä eurobondeja ei ole olemassa, niiden käyttöä on vasta ehdotettu. Järjestelmä korvaa paperisen lentolistan. 0400 825 337
erja.kalliola@sss.fi
Liina Seppo p. Käyttökiellon tueksi saatetaan asettaa vielä 110 000 euron uhkasakko, joka kieltoa rikottaessa lankeaisi maksettavaksi. Kaupankäynti tapahtuu tällöin jälkimarkkinoilla. Ajatuksena on tasoittaa euromaiden joukkolainojen hintaeroja. Vian sattuessa hoitaisimme työmme vain toisella tavalla. Talouselämässä tilastotietoa seurataan erityisen tarkasti. Ilmoitusvaraukset ja työaineistot teemasivuille tarvitsemme viimeistään maanantaina 29.8. Tavoitteena on nopea ratkaisu, sanoo Arto Teronen, aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen johtaja. Voi sanoa, että rahoitusala mystifioi markkinoiden toimintaa: se esittää toiminnan automaattisena ja piilottaa toimijoiden motiivit.
Miten jargon avautuisi paremmin?
Miten sitten yksittäiset kansalaiset voisivat saada talouden munkkilatinasta paremmin selvää ja purkaa talouspuheen ylivaltaa. Talousjargon näyttää nyt muodostuneen eliitin statuskieleksi, sanoo Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksessa työskentelevä Heikkinen.
Näillä termeillä pääset talouskeskustelussa kärryille
Joukkovelkakirja
Esimerkiksi valtiot tai yritykset laskevat liikkeelle joukkovelkakirjoja tarvitessaan rahaa. Ne eivät kuitenkaan sovi kaikkien käyttökiellon uhkaamien osastojen tiloiksi, vaan edessä on melkoinen siirtomylläkkä. MAANANTAINA 29. Ihmiset ja media kaipaavat auktoriteetteja ja asiantuntijoita. Monet osastoilla työskentelevistä ovat jo pitkään kärsineet hengitystievaivoista, iho-oireista ja väsymyksestä. 040 485 1069 liina.seppo@sss.fi
Tule valitsemaan oma digikamerasi laajasta valikoimasta! Parhaat merkit, parhaat tarjoukset ja tavarat Tilaa kuvat, kuvakirjat, canvas taulut ja lahjatuotteet nyt kätevästi myös netin kautta www.kuva-jarvinen.com. Myös pörssikauppaa käydään jälkimarkkinoilla.
Euroopan rahoitusvakausväline ERVV
ERVV on euromaiden muodostama rahasto, jonka tavoitteena on turvata toimiva rahoitusjärjestelmä euroalueella. Järjestelmän elinkaari on 10 15 vuotta. Hirsto kannustaa kyseenalaistamaan asioita rohkeasti ja kysymään asiantuntijoilta, keitä ovat esimerkiksi "institutionaaliset sijoittajat". bond = joukkovelkakirja). Eliitti kehittää aina omat kielensä. Rahasto toimii käytännössä osakeyhtiönä ja se voi myöntää määräaikaista lainaa vaikeuksiin ajautuneille euromaille. Terosen mukaan Keski-Suomen keskussairaalan käyttökielto olisi kuitenkin laajimpien joukossa. Jostain syystä ajatukset eivät ole saaneet hirveästi jalansijaa esimerkiksi valtamediassa. Tavoitteenamme on olla Pohjois-Euroopan suosituin vaihtoasema. Tornin taustamelua on yritetty vähentää ja valaistusta on parannettu. Keskiansio Hki-Vantaalla on 7 300 euroa kuukaudessa.
Keski-Suomen keskussairaalan sisäilmaongelmat Jyväskylässä ovat viemässä useita osastoja evakkoon. Ylimpään luokkaan kuuluvat aktiiviset ja työssään menestyvät kansalaiset, jotka hallitsevat yleiskielen lisäksi talouden, lainsäädännön ja viranomaisten kieltä. Helsinki-Vantaan uudistetussa lennonjohtotornissa on pyritty myös parantamaan henkilökunnan viihtyvyyttä. Meidän ei enää tarvitse myöskään soitella puhelimella kovin paljon, vaan tieto kulkee entistä enemmän sähköisesti, kertoo lennonjohtaja Esa Särkkä. Aluehallintovirasto harkitsee käyttökieltoa vastasyntyneiden tehoosastolle, synnytyssaleille sekä neljälle muulle osastolle. Uudistusten kokonaishinta uusine järjestelmineen on Finavian mukaan noin 3,4 miljoonaa euroa. Mittauksissa ei ole havaittu hometta tai kosteutta. ELOKUUTA 2011 | VIIKKO 35 | N:O 235 | www.sss.fi | IRTONUMERO 1,50
SALON SEUDUN SANOMAT
Talouskielen vaikeaselkoisuus huolettaa tutkijoita
"Kannattaa rohkeasti epäillä rahoitusammattilaisten arvovaltaa"
STT | ANNU MARJANEN
Talousmyllerrys ja euroalueen velkakriisi hallitsevat julkisuutta, mutta joukkolainajargon ja keskustelu eurobondeista jäävät monelle avautumatta. Työssä vaaditaan muun muassa kolmiulotteista havainnointikykyä, paineensietokykyä ja hyvää englannin kielen taitoa. Viime viikkoina heikot kasvuluvut ovat lisänneet taantuman pelkoa, mikä on säikäyt-
tänyt sijoittajat ja johtanut osakekurssien romahdukseen. Touko-kesäkuussa sairaalassa tehtiin työsuojelutar-
Parakkeja on jo tilattu
Keski-Suomen sairaanhoitopiiri on jo tilannut kaksi kahden kerroksen parakkirakennusta, joihin mahtuu yhteensä sata vuodepaikkaa. Lainanottajina olisivat siis kaikki euromaat yhdessä. Tuona aikana sitä pitää kuitenkin päivittää. Taustalla arvellaan olevan sairaalarakennusten vanhoja kosteusvaurioita ja ilmanvaihto-ongelmia. Heikkisen mukaan asiaan tulisi kiinnittää enemmän huomiota eri alojen ammattilaisten koulutuksessa. Mutta eihän uusia sairaaloita hetkessä saa, työ kestää kuusiseitsemän vuotta, sanoo Pysäys.
Netistä Sinut löytävät kaikki Nyt näkyvyys kerralla kuntoon!
Salonseudunpalvelut.fi -sivustolta
löydät parasta paikallista palvelutarjontaa!
Voit esitellä toimintaasi monipuolisesti ja päivittää sivujasi aina halutessasi Nettitarjouksesi näkyy myös sss.fi etu-sivulla uutisten välissä Lisäpalveluna kotisivut omalla kotisivuosoitteella
Tarjoamme aloituspakkauksen
Osta rentouttava ja tehokas Exuviance-kasvohoito, niin saat kaupan päälle 7 Exuviance-tuotetta sisältävän aloituspakkauksen.
Muuttomyynti
...muutamme syyskuun lopulla uusiin tiloihin!
Nyt siivotaan muuton edestä varastoa! Hullun halvalla poistoeriä, esittelykoneita, yms tuotteita.
Nyt se alkaa...
Tule penkomaan poistokoreja ja tekemään löytöjä!
Sinäkin voit tehdä kauppaa netissä!
Verkkokauppapalvelumme avulla
Tarjous voimassa 31.10.11 asti
Alennukset jopa -50%!!!
saat helppokäyttöisen ja hakukoneista hyvin löytyvän verkkokaupan nopeasti käyttöösi
voit keskittyä myymään tuotteitasi, me huolehdimme tekniikasta ja markkinoinnista
myyntialueesi laajenee, saat uusia asiakkaita ja lisää kauppaa
Canon EOS 550D +
· 18 18 megapikselin APS-C-kokoinen CMOS-kenno · Full HD -videokuvaus · Sarjakuvaus 3,7 kuvaa/s · Teräväpiirtovideo · HDMI-liitäntä · Ulkoisen mikrofonin liitäntä
EF-S 18-55 IS
Video Spotti
Ota askel eteenpäin sähköisessä markkinoinnissa
Salonseudunpalvelut.fi VideoSpotilla!
Saat näkyvyydellesi uuden ulottuvuuden Videon katsomalla asiakkaasi voi jo etukäteen tutustua sinuun ja palveluihisi Erotut kilpailijoistasi löytymällä myös Youtubesta
Kaupanpäälle
(laukku, jalusta ja puhdistusliina)
4 GB SDHC kortti + Outdoor accerory kit
Arvo 99 euroa
, 699Norm. Eurobondi tarkoittaa euromaiden yhteistä joukkovelkakirjaa (engl. Lainaa voi saada myös ilman vakuuksia.
STT, lähteet: Suomen Pankki, Pörssisäätiö
Salon Seudun Sanomien teemana julkaistaan 1.9. Vika voisi näkyä siinä, että lennot myöhästelevät, mutta turvallisuutta se ei uhkaisi. Tekstintutkija Vesa Heikkinen ja suomen kielen professori Harri Mantila arvioivat, että suomalaiset ovat jakautuneet eri luokkiin kielitaidon mukaan. Ensikokemusten mukaan lennonjohtajien työ on tullut uuden järjestelmän myötä entistä vaivattomammaksi. klo 15.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi tai ilmoitusmarkkinointi p
Vientialan korotustaso ei kelpaa ylärajaksi palkansaajajärjestöille. liikaa eläkkeen ostovoimaa. Neljän vuoden kuluttua joka kolmas palomies on yli viisikymmenvuotias. Kaikki mitä minä en tee, harrasta tai misvaa. PELASTUSALA ei ole ainut ala, jossa kentältä tulee viestiä, että ammattiin johtavien koulutuspaikkojen määrää tulisi muuttaa. Miksi käytäntö on erilainen eri ihmisille. Kiitos kärsivällisyydestä!
n Kirjoittaja on Yleisradion toimittaja ja kirjailija.
n Tupurin ilkivalta on hyvin vähäistä, vähemmän kuin keskimäärin. Samaan aikaan toimittajien työpaikat ovat vähentyneet selvästi. Jos on kiire, kun mennään ajoneuvolla johonkin, niin aina toiset ovat edessä. Tarkoitan tällä ajotapoja, joita on tullut nähtyä ja koettua taas kesän aikana. Nämä herrat todistavatkin, että Suomessa ei vallitse maailmalta tuttu markkinatalous. Jos se onnistuu työstä kieltäytymällä, mikäs sen rattoisampaa! Herrojen tuohtumus sotii kapitalismia itseään vastaan. Lisäksi valtio tarjoutuu, nytkin, maksamaan firmojen palkankorotukset veronalennuksina, veronmaksajan pussista. Ei niitä jätökEU:hun liityttiin. Mihin saavat vielä äänestää. Ero eurosta n Miehet valmistelevat ja vastaavat. Kapitalistien mielestä ihmistä kannustaa vain yksi asia: raha. Se n Koiranomistajan logiikkaa seuraten
TIMO HARAKKA
E
nn
Markkinatalouteen kuuluu liberalismi. Ajattele, autoErilaisilla lyömä- ja teräaseilla muutama maattilaatikko ja säädin! Voit laittaa jalat kymmenen. Ilo omista taidoista kuitenkin himmenee, jos koulutusta vastaavaa lisää koulutuspaikkoja. OPETUSMINISTERIÖ ehdottaakin koulutusmääriin selviä muutoksia. Hermoheikkoisia riittää
Kansan Uutisten Viikkolehti
KOLUMNI
Irti pakkokapitalismista
nykyajan kommunismia." En ollut terassilla ihan tosissani, mutta nyt taidan olla. Sopimuksen nimestä käydään turhan oloista keskustelua. Sitä jo paheksutaan. Se on kuin nuorten huiputtamista. n Valtiovarainministeriön esittelemä ensi vuoden valtion talousarvioesitys ei ole mikään Raamattu, jonka jokaista esitystä ja lausetta uskossa olevat pitävät lopullisena totuutena.
Nykypäivä
n Kela pyytää B-lausuntoa kahdenkymmenen sairauslomapäivän jälkeen. elokuuta 2011
SALON SEUDUN SANOMAT
Perustettu 1919
Päätoimittaja JUKKA HOLMBERG Toimituspäällikkö JARMO LEHTO
Mielipide
koja halutaan vähentää selvästi. Jospa ensin tutkittaisiin tekijöiden asuinpaikka ennen kuin jatketaan hutkintaa. Suomalainen kapitalismi huutaa aina valtiota apuun, saattaakseen voimaan pakkokapitalismin. Asian valmistelussa ovat olleet mukana niin työntekijäjärjestöt kuin Elinkeinoelämän keskusliitto. Sähköpostiosoite: mielipide@sss.fi Postiosoite: SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo
Kirjoita lyhyesti. Näillä sanoilla leppoistan itseni kolumneista, joita olen saanut ilokseni kirjoittaa tähän lehteen jo kaksi vuotta. Toimitus valikoi, käsittelee,
Mielipidesivun tuottaja: Kauko Mäntylä, (02)7702 319
Kommentoi
verkossa
PÄÄKIRJOITUS
29.8.2011
Tätä mieltä
Koulutuspaikat vastaamaan työelämän tarpeita
Suomalainen työvoima ikääntyy vauhdilla, mutta joillakin aloilla ikääntyminen on erityisen selvää. Ei ihmisiäkään vitäisi itse ansaittu eläketulo vapauttaa hata ulosteperustein. Ikääntyvä Suomi joutuu odottamaan uutta veronmaksajaa ja kipeästi kaivattua työvoimaa turhan pitkään.
Työmarkkinoille rauhansopimus
Suomessa on eletty muutama vuosi keskitettyjen tulopoliittisten ratkaisujen jälkeistä aikaa, koska työnantajia edustava Elinkeinoelämän keskusliitto halusi siirtää sopimisen liitto- ja yritystasolle. Ei kai niissä kuvitella, että esimerkiksi julkisella sektorilla olisi tässä tilanteessa varaa suurempiin korotuksiin. Äityli Vanhemmissa vika
n Onpa mukavaa nauttia loppukesän n Kamarimuusikko. Miksi pitäisi työskennellä valtion pakottamana. Ihmiset, jotka eivät taistele toimeentulostaan, eivät tahdo lisää tuloja, vaan merkitystä. Mitään hyvää siis ei taaskaan unionin suunnalta ole tulossa Suomelle.
Perussuomalainen
n On selvää, että hallitus hakee vielä toimintatapojaan. Uusi hallitus patistaa järjestöjä maltilliseen keskitettyyn palkkaratkaisuun, jota se voisi tukea tuloveron ja yhteisöveron alennuksilla. Internet-sukupolvikaan ei hamua rahaa: Wikipedia on vain yksi esimerkki digitaalisesta "kommunismista". Jotain koh- Koiraton tuutta n Kalastajat, muistakaa kokea verkkonn Fillaristit, kun eteen tulee liikenne- ne päivittäin. Se ei riitä. Syksyn pimetessä vauhdin osuus vain korostuu.
Raimo Nikander entinen liikenteen ammattilainen Salo
SSS/Minna Määttänen
EHDOTUKSET aloituspaikkojen muutoksiksi kuulostavat järkeviltä ja tarpeellisilta. Fiasko teko ja suohon siä korjata, vaikka koiraveroa ei kerätäkään. Joskus voi olla vähän kiire, mutta ei aina. Ei siis lähelläkään kuuttakymmentä päivää. Vakionopeudensäädin on toihmistä. Saikku
lämpimästä ahon laidassa. on aina nuorelle suuri juhla. Nikula vaatii alalle Ammattiin työtä ei löydy. vielä huonommin kuin muut, ei voi olla. Vainajan omaiset saavat 10 000 euroa, jos on nuori henkilö. Kun koulutuksen ja työelämän tarpeiden ristiriita on näin ilmiselvä, on yhteiskunnan tartuttava asiaan. Ministerit ovat hädin tuskin ennättäneet tutustua toisiinsa saatikka omiin hallinnonaloihinsa. Työleireilläkö. Ne ovat nousseet 40-, 50ja 60-alueilla jo kahdeksaankymmeneen kilometriin tunnissa. Ilkeästi ajatellen tulee ehkä halvemmaksi, kun pidetään vain vauhdit kovina. Nuoren, jolle ei tarjota kuin keikkatyötä ilman sosiaaliturvaa, ei voi edellyttää sitoutuvan "kansantalouden kokonaisetuun". Toimitus tarvitsee tietoonsa myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot. Työmarkkinamafian sosiaali- ja eläkeratkaisujen takia suomalainen työ on jakautunut turvalliseen ja turvattomaan. Molempien ratkaisu on kuitenkin sama: irtaudumme työn pakosta. Virhe on yksinkertainen. Auto asuu tallissa ja käy Ok pari kertaa viikossa tunnin ulkoilulla n Mopoautot ne liikenteessä jarruja ovat, ruokakaupan parkkiruudussa. Kulttuurialan, viestinnän ja esimerkiksi käsitöiden koulutuspaik-
Mopojen nopeus karkaa kohta kuskien käsistä
Mopot ovat karanneet taas käsistä eli mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Jos joku vaikka kojelaudalle ja napsutella vauhtia hullu ampuu jonkun, niin se on jo hirveää. Asia muistui mieleen äskettäin, kun samaa kirosi Björn Wahlroos: "Downshiftaus on
nn
Sukupolvien välinen tulonjako on törkeän vino. Terveisin kiitollinen veronmaksaja
Pa jalkapallo jne. Aamukiire tuntuu olevan hirveä. Jokainen toteuttakoon yksilöllisyyttään: valitkoon ammattinsa, aatteensa ja napakorunsa ihan vapaasti. della ihmeellinen vekotin. Vai onko loistavista vanhemmista johtu- n Kyllä on pienipäistä porukkaa Salossa. Karkean arvion mukaan verkossa tehty ilmainen työ viimeisten 15 vuoden aikana vastaisi vähintään 32 miljoonan kokoaikaisen työntekijän uurastusta. Vain puolet yli viisikymppisistä palomiehistä pystyy savusukeltamaan. Monipuolisuutta hinkään. Juuri hänen vanhakantainen moralisointinsa johtaa siihen, että ihmiset eivät uskalla irtautua työstä muuten kuin työkyvyttömyyteen vedoten. Kaikkein selvin ristiriita on kulttuurialan koulutuksen ja työpaikkojen välillä. Kokonaan, eikä vain osittain; riuhtaisemalla, eikä leppoistaen. Vapaus tarvitsee voimaa, joka turvaa universaalit arvot, ei yhden blokin valtaa. Eivät kypärät ja muut paljon auta, kun kovassa vauhdissa tulee osuma. Inhoan upotaan. Lisää koulutuspaikkoja ministeriö haluaa sosiaali- ja terveysalalle. Olet myös liian yk-
n Harmittaa, kun työkavereina on elä-
Suomen Kuvalehti
n EU:ssa hiotaan Eurooppa 2020 -strategiaa, joka sisältää vahvoja kannanottoja ja toimintaohjeita jäsenmaille eläkeiän nostamiseksi. On väärin kouluttaa nuoria ammatteihin, joista he eivät tule löytämään töitä. Ja tällaiset n Eduskunnassa koetaan tungetteleva katse sukupuoliseksi häirinnäksi. Hänen mukaansa päättäjien on nyt ryhdyttävä toimiin palomiesten ikäongelman ratkaivalmistuminen semiseksi. Kirjoita mieluummin nimelläsi. Silloin vapaus voittaa.
LEHTO
n Kiitosta iltatorin järjestäjille. Vakiasiakas n Koirallinen. Esimerkillisen rauhallista on. Vanhemman henkilön omaiset saavat ikävähennysten perusteella 5 000 euroa. Itse vien jaffapullot aina pie- n Onko ne Tupurin kakarat kasvatettu niin lähikauppoihin, ei ole koskaan jonoa. Ne eivät mahdu yhteen. epäilyttävän hyväkuntoiset eläkeläiset ja työnsä leppoistajat, joilla on varaa palkattomaan vapaaehtoistoimintaan. Onnettomuudesta tiedotettaessa sanotaan, että alkoholilla ei ollut osuutta asiaan. EK ilmoitti torstaina valmiudestaan "kilpailukykysopimuksen" tekemiseen, jos muut alat noudattaisivat teknologiateollisuuden palkkalinjaa. Vielä kun hankit autoosi kahvinkeittimen. Kun kerroin hänelle, että näin ikämiehenä itsekin pyrin vähentämään hommia viettääkseni aikaa pienen tyttäreni kanssa, tasainen mies suorastaan suuttui: "Se on epäisänmaallista!" Hän läksytti, että koulutetun väen täytyy tehdä työvuodet täytenä täyteen, muuten kansantalous kaatuu. Vanhempi väki muodostaa sen "kolmannen sektorin", jolle elinkeinoelämä haluaa siirtää julkisia palveluita tajuamatta, että yleishyödyllisissä järjestöissä puuhaavat
saan vääntää jöötin vaikka keskelle toria. Työn ja sitä myötä ansioiden vapaaehtoinen vähentäminen, siis leppoistaminen, on perkeleestä. Antti Tuisku on huippuesiintyjä ja on superhieno juttu, että Salo on ehdoton ykkönen, mitä tulee iltatoreihin. Vinoutunut koulutus on kallista myös yhteiskunnalle. Kalastaja ylitätte ajoradan, teidän pitää väistää ajoradalla ajavia aina. Tärkeintä olisi rauhoittaa talouden epävarmuutta ja taata työrauha, myös laittomilta lakoilta.
"
On väärin kouluttaa nuoria ammatteihin, joista he eivät tule löytämään töitä.
Kirjoittajan mielestä moponopeudet ovat kaupungilla kasvaneet.
a Tekst
rit
040 7711 777
n SalPa salibandy, HuKu salibandy, Sal-
MUUT LEHDET
n (Libyan) Vapaus tarvitsee tuekseen YK:n, jonka arvot ovat kunnossa, mutta myös Naton. En voi kuin mielessäni harmitella ja toivoa parasta sekä pelätä pahinta. Yksi harmaantuva ammattiala ovat palomiehet (SSS 24.8.). Rinnastukset muutuloverosta, koska kulutusverotus alentaa hun roskaamiseen ovat yhtä asiattomia. Lahjomaton
Verkosta
"Kun sieltä huitsin nevadasta (Viitannummelta) pitää joka tapauksessa tulla ihmisten ilmoille töihinkin, niin samassahan se lapsi kulkee hoitoon." Piisami puussa. Pientä näkyy Salossa. Myös humanistiselle ja kasvatusalalle esitetään lisää aloituspaikkoja. Tästä saa helposti sen käsityksen, että jos näin ei ollut, niin se siitä. Ehkä pitäisi vähän laajentaa tiedottamistapaa: ei ollut kännykkä onnettomuuden syynä eivätkä kiire, näkö tai välinpitämättömyys. Palomiesten ammattiliiton puheenjohtaja Kim Nikula onkin erittäin huolestunut tilanteesta. Sirkat sirisee, sipuolinen. Jos asuntovelka ei pakota, keski-ikäinen tinkii tuloistaan hakeakseen elämälle merkitystä. Lähi- purissa ruoat esille ja hintakilpailua. Polliisi Henki eriarvoinen n Luvattiin paljon kaikkea hyvää, kun n Suuren koiran omistaja. Me viisikymppiset olemme saaneet kyllin, alle 30-vuotiaat elävät epävarmuudessa. Antakaa n Mikä pakko pulloja on isoon markettiin nuorille tilaa. Kannustamaan
keikäisiä ja nuoria on paljon työttöminä. Hallituksen pöydälle asia on tulossa loppuvuodesta.
otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat tekstit. Se vapaa kasvatus tä en tykkää, pitäisi kieltää. Musiikin asiantuntijoita yhlinnut laulaa, pilvilautat lipuu, ei kiire mi- distykseen, eri lajien. Nyt valtion pitäisi lisäksi pakottaa ihmiset
räänä kesäiltana terassiseuranani oli työnantajajärjestön lääkäri, joka voivotteli suomalaisten haluja päästä työstä pois. Viestintäalalla tiedetään, että kaikille nyt koulutettaville toimittajille ei tule koskaan löytymään oman alan töitä. Kohta 20 vuotta Tun Saloon pitäisi saada kauppahalli. Siirtykää jo vanhuuden lepoon. Maksanhan veroja. tekemään töitä. Ei sillä tohinalla, jos jotain tulee yllättäen tielle, ole enää ainakaan kevyellä liikenteellä mitään suojaa. Ennen vanhaan valtio järjesti vientiä itänaapuriin, nykyään miljardien yritystuet. Epi tosi tyhjää, kaikki pitää rikkoa ja tuhria. SDP:llä ja ay-liikkeellä on halu näyttää, että sopimiseen pystytään, kunhan hallituksen kokoonpano on oikea. Työläinen palauttaa. Ei sillä pitkälle mennä, ja yhteiskunnalle tulee huima lasku, jollei kolarin osapuoli heti saa surmaansa. Koulutuksen painopisteitä on pystyttävä muuttamaan, kun yhteiskunta ympärillä muuttuu. Opettakaa liiken- n Käsittämätöntä Anjalan päiväkodin tanesäännöt myös lapsille, jotka kulkevat pauksessa on, että vanhemmat eivät kasvata lapsiaan. Mukavaa rahalla, jota se saa eri tahoilta! Nyt yksin Eläkeläisen auto tulisi päästää eläke- puolisuus ilahduttaa vain iskelmäfaneja! vakuutukselle. Näin työelämä hajotetaan: meillä on joko työ tai elämä. Myös fillaristi n Autolla surmataan vuodessa parisataa n Säädin. Vasta kauan terassin sulkeutumisen jälkeen keksin vastauksen työnantajien lääkärille. Halvempi ei siellä monta tavallista autoa jarruna vakuutus ole. 2
Maanantaina 29. ylös ja alas. Kun ammattiin valmistunut nuori ei saa oman alansa töitä, on edessä todennäköisesti työttömyys ja jossain vaiheessa opiskelu toiseen ammattiin. Olen seurannut mopojen ajonopeuksia kaupungissa. Antaa todella fiksun n Kyllä Suomen nuorisolla korvien väli on kuvan koiranomistajista. Olen huomannut, että kaikmerkki, joka on keltainen kolmio tai kun ki eivät tee niin. Syy ja seuraus fillarilla. Jos paheksuu ulosteita, se n Kun ansiotulon veroa alennetaan, pi- ei johdu koiravihasta. kun vaimo istuu papiljotit päässä vasta- Lapset ja nuoret oppivat pienestä pitäen, päätä. Onko hyvä sitä aamulla oikein katseensa suuntaisi, n Koulukuvausten järjestelykorvaus. Tuhoisaa pörssikapitalismia on pyritty horjuttamaan kaikin keinoin, onnistumatta. Viestinnän koulutuspaikkoja on tullut viimeisen parin vuosikymmenen aikana lisää muun muassa ammattikorkeakouluihin. Vau. Savusukellus taas on tärkeä osa nykyaikaista pelastamista. Kysyn vain että lahjonta kannattaa. Se hyväksytään ilman muuta. Kulttuurituottajia koulutetaan paljon, mutta työpaikkojen määrä ei suinkaan ole kasvussa. Muutosesityksiä on pohdittu tarkkaan. Ostokset teen isommassa kaupassa
Bolt sortui dramaattisesti varaslähtöön, joka tiesi hylätyksi tuloa kisasta. Kyllösen mielestä rajan voisi pudottaa 0,5 promillesta 0,2 promilleen. Maassa tehdään noin 30 000 itsemurhaa vuodessa. Liikelaitos Salon kaukolämmön verkostoon on liitetty alkuvuoden aikana 19 kiinteistöä keskustan alueella. elokuuta 2011
www.sss.fi
Vinkkaa uutinen!
toimitus@sss.fi
Virtuaalipalvelu toi voimia omaishoitajille
UUTISET 6
"Olen Alex. Kaksi tutkijaa huone-eristetään vuorokauden ajaksi, ja he raportoivat eristämisen aiheuttamista tunteista ja kokemuksista.
SSS/Minna Määttänen
ULKOMAAT
URHEILU
Lehtikuva/Getty Images/AFP/Chip Somodevi
New Yorkissa on pahin ohi
neW YorK | STT
Yhdysvaltain itärannikkoa murjoneen hurrikaani Irenen tuhot näyttävät jääneen New Yorkissa pelättyä pienemmiksi. Moni ei ollut aiemmin lounastanut lehmien kanssa niistä kutsuvieraista, joiden
Japanin itsemurhaluvut ovat maailman korkeimpia. Talon antimet maistuivat myös Varsinais-Suomen Ely-keskuksen ylitarkastajalle Iiro Ikoselle (vas.) ja maisemanhoidon suunnittelijalle Eija Hagelbergille.
UUTISET 9
UUTISET
Halikossa tutkitaan huoneeristämistä
SSS | TaLViKKi SaLin
Suomen psykiatrisissa laitoksissa käytetään huone-eristämistä kansainvälisesti verrattuna paljon. Liikelaitos Salon kaukolämpö laajentaa verkostoaan tänä vuonna noin 700 000 eurolla. Runkolinjojen yhdistäminen ei tuo kaukolämmölle lisää asiakkaita, mutta yhteys helpottaa verkoston käytettävyyttä ja lämmönjakoa keskustan alueella.
Päivi Räsänen laskisi kaupan alkoholirajan 3,5 prosenttiin
Sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) haluaa, että kaupoissa myytävien juomien alkoholipitoisuutta lasketaan. Loppuvuoden aikana asiakkaita tulee vielä saman verran kuin mitä alkuvuonna on liitetty. Tuoreimmat paikalliset
SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 29. Säätieteilijöiden katseet kääntyivät sunnuntaina jälleen Atlantille, missä muodostui hurrikaanikauden kymmenes trooppinen myrsky Jose.
Usain Boltille kävi kylmät
SSS | TuomaS reiniKainen
Jamaikan pikajuoksija Usain Bolt varasti show´n Daegun miesten sadan metrin MM-finaalissa, mutta ei sillä tavoin kuin mies itse olisi varmasti toivonut. Luvassa voi kuitenkin vielä olla voimakkaita tuulia. Noin puolet on omakotitaloja, mutta joukkoon mahtuu myös suuria kerrostaloja ja rivitaloja. Lokakuussa Halikon sairaalassa aiotaan tehdä tutkimus, joka on ainutlaatuinen koko Suomessa. Hengissä selvinneitä painavat yleisimmin huoli toimeentulosta, suru omaisten menetyksestä ja syyllisyys omasta selviytymisestä.
Sivu 10
lounashetki taltioitiin sunnuntaina ja dokumentoitiin osaksi Halikonlahti Green Art Ravintoketjuissa -näyttelyä. Halikon sairaalassa huone-eristämisen määrää on kuitenkin saatu kolmessa vuodessa vähennettyä lähes 70 prosentilla. Paunan mukaan uusia asiakkaita tulee tasaisesti keskusta-alueelta, kun vanhat kiinteistöt joutuvat uusimaan lämmityskattiloitaan. Tämä on tarinani."
KULTTUURI 11
Sää Salon seudulla
Sadekuuroja
(02) 7702 314
17 °c
TAKASIVU
Kaukolämmön suosion kasvu jatkuu Salossa
Alkuvuonna verkostoon on liitetty isoja kiinteistöjä
SSS | VeSa KäiVäräinen
Kaukolämmön kysyntä jatkuu kovana Salossa. Liittyjien lukumäärä on pieni aiempiin vuosiin verrattuna, mutta isojen asiakkaiden takia lämmitettävää alaa on tullut paljon lisää. Urakka maksaa jälkitöineen noin 200 000 euroa. Vähittäiskaupoissa saa tällä hetkellä myydä juomia, joiden alkoholipitoisuus on 4,7 prosenttia. Yksi suurimmista töistä on runkolinjojen yhdistäminen Vilhonkadun ja Örninkadun välillä. Liikenneministeri Merja Kyllönen olisi valmis laskemaan rajaa, kun taas oikeusministeri Anna-Maja Henriksson pitäisi sen ennallaan. Hopealle kurotti USA:n Walter Dix ajalla 10,08 ja pronssimitalin vei Saint Kitts ja Nevisin Kim Collins sadasosan hitaampana.
Lehtikuva/Jussi Nukari
SIVU 5
Psykiatrisessa hoidossa huone-eristyksellä tarkoitetaan sitä, kun potilas lukitaan tyhjään, vain makuupatjalla varustettuun huoneeseen.
SIVU 10
Manhattan välttyi suurtulvalta.
SIVU 12
Usain Boltin maailma romahti täysin Daegussa, kun hän oli syyllistynyt vilppilähtöön.. Henriksson suhtautuu ajatukseen varauksella, koska rajan laskeminen lisäisi huomattavasti poliisin ja syyttäjän työtaakkaa.
Sivu 7
SalPa nousi Kakkosen B-lohkon viidenneksi
Salon Palloilijat voitti sunnuntaina Urheilupuistossa jalkapallon Kakkosen B-lohkon ottelussa porilaisen Musan Salaman maalein 31. minuutilla, kun Joni-Petteri Malkan keskitykseksi tarkoitettu pallo leijaili MuSan maalivahdin yli takanurkkaan. Boltin jouduttua sivustaseuraajan rooliin kiihdytti kullan itselleen toinen jamaikalainen Yohan Blake ajalla 9,92. Asiantuntijat pelkäävät itsemurhien lisääntyvän maaliskuisen luonnonkatastrofin takia. Viranomaisten mukaan myrskyn pahin vaihe on nyt ohitettu ja sää alkaa kirkastua. Niistä kolme pelataan kotikentällä (TiPS, BK-46 ja Ilves) ja kaksi vieraskentällä (Pallo-Iirot ja Jazz).
Sivu 13
Japanin katastrofin pelätään lisäävän itsemurhia
LEHMILLE MAISTUI LOUNAS IHMISTEN SEURASSA. Lämmitettäviä rakennuskuutioita on tullut tänä vuonna 45 000 kuutiometriä, toimitusjohtaja Alpo Pauna kertoo. Irene heikkeni hurrikaanista trooppiseksi myrskyksi ennen New Yorkiin iskeytymistään. Voitolla SalPa nousi B-lohkon viidenneksi, kun kautta on jäljellä viisi ottelua. Räsäsen mielestä raja voisi olla Ruotsin tapaan 3,5 prosenttia. Kaukolämmön hinta on kilpailukykyinen, koska sähkön hinta nousee koko ajan, hän perustelee. Räsänen kiristäisi myös anniskeluluvan saamisen ehtoja.
Sivu 6
UUTISET 5
SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo
Ministerit erimielisiä rattijuopumusrajasta
Rattijuopumusrajan laskeminen jakaa ministereiden kantoja. Tammenpään luomutilalla Halikossa ayshirelehmät nautiskelivat pöydän toisella puolen energialeikettä. Ottelun voittomaali nähtiin 69
Voi meitä maakrapuja! Kaisa Häkkinen Kirjoittaja on Turun yliopiston suomen kielen professori.
nostavat postikorttien arvoa. Välttämättömät toimet, kuten ruuan antaminen, tehdään vähäeleisesti. Taustalla avautuva maisema on paljon nykyistä avarampi, mutta tunnistetta-
vissa. Kala on kyllä ollut perusruokaa, mutta sitä on saatu joista ja järvistä. elokuuta 2011
SALON SEUDUN SANOMAT
Paljon onnea
Tänään: Suomenkielinen kalenteri: Iina, Iines, Inari Ruotsinkielinen kalenteri: Ines, Ina Huomenna: Suomenkielinen kalenteri: Eemil, Eemeli Ruotsinkielinen kalenteri: Emil
Päivän Sana
He ryntäsivät paikaltaan, ajoivat Jeesuksen ulos kaupungista ja veivät hänet jyrkänteelle syöstäkseen hänet sieltä alas; kaupunki näet oli rakennettu vuorelle. Jos koira on pomo, tulee ongelmakäytöksiä. Kolinapurkkia käytettäessä lisätään koiran maailmaan uhka. Hän kouluttaa laumahierarkiaan perustuvalla Pertti Vilanderin luomalla Pevi-menetelmällä. Salossa
Otso onnittelee -palstalla julkaistaan tasavuosia täyttävien 112-vuotiaiden lasten onnitteluja. Jos koira ei kuuntele seuraavalla käyntikerralla omistajan ei-sanaa,
4 vuotta Enni Riikonen 29.8. Autonomianaikaisia postikortteja löytyy Salon kauppalasta kyllä, mutta maaseutupitäjistä vähemmän. Pyydettävä asia on ensin yksinkertainen. Kun kamerat alkoivat yleistyä Suomessa heti 1900-luvun alussa, alkoi postikorttienkin määrä kasvaa. Suomen postikorttiyhdistyksen palkitsemassa kokoelmassaan "Suomalainen työ siihen aikaan kun isä lampun osti" Jokinen esittelee suomalaisia ammatteja vanhojen, erityisen hienojen postikorttien kautta.
Mukana on myös Salon rautatieasemalta vuonna 1911 otettu kuva asemarakennuksesta ja veturista. Ilmoita nettisivun kautta: www.sss.fi/tapahtumat, sähköpostilla: kalenteri@sss.fi postitse: SSS / toimituksen sihteeri, PL 117, 24101 SALO huom! Kaikki muutokset ja korjaukset ylläoleviin osoitteisiin.
Vinkkaa juttu!
Jo yli sadan vuoden takainen Salo tallentui postikortteihin
Naantalilaisella Olavi Jokisella on kokoelma vanhoja salonseutulaisia postikortteja sekä kauppalasta että maaseudulta
jonna.valikangas@sss.fi
Tänään
Elokuvat
kalenteri@sss.fi
Autot 2 (3D, dub.), Bio Jännä, Salo klo 17 Autot 2 (dub), Bio-Salo 1 klo 17.30 Conan-barbaari (3D), Bio Jännä, Salo klo 19 Morsiusneidot, Bio-Salo 2 klo 19 Autot 2 (dub), Paimion Kino klo 19 Vares: Sukkanauhakäärme, Bio-Salo 1 klo 19.30
Muita tapahtumia
Raid ja mustempi lammas -näytelmän casting-tilaisuus Salossa, Teatteri Provinssin päänäyttämöllä (Salorankatu 57) klo 16.3018.30
SSS/Jonna Välikangas, Hanna Laurikko
SSS | Jonna VälikangaS
Olavi Jokisen olohuoneen pöydällä levittyvät vanhat mustavalkoiset postikortit. Suurlakkokokouksia pidettiin monessa paikassa ja niitä kuvaavia postikortteja on paljon, Jokinen Sanoo.
Hautajaiset postikortissa
Yksi Jokisen suosikkikuvista on Kiskon hautausmaalta napattu kuva erikoisesta hau-
tajaissaattueesta. Koiralle saa lässyttää ja sitä pitää lällyttää, mutta sen pitää tulla ihmisen aloitteesta, ei koiran. Seuraavan päivänlehteen tarkoitettujen onnittelukuvien on oltava täydellisine tietoineen (ikä, etu- ja sukunimi, syntymäpäivämäärä, kotipaikka) toimituksessa edellisenä päivänä klo 12 mennessä. Uudet asiat ja niihin liittyvät sanat opitaan usein naapureilta. Rankaisuun perustuva koulutus on pitkällä tähtäimellä tehotonta verrattuna palkitsemalla kouluttamiseen. Jokisella on kokoelmissaan lisäksi esimerkiksi Salon torilta vuoden 1905 suurlakkokokouksesta napattu kuva, jossa torialue kuhisee tumma-asuisia ihmisiä. Pelataanhan siinä asial-
la, jota koira sillä hetkellä haluaa eniten. Jahti ja kuutti on saatu joko alasaksasta tai ruotsista. Koska olen viettänyt alueella paljon aikaa, aloin ottamaan seudulla kuvattuja postikortteja ahkerasti talteen muun postikorttikeräilyni ohessa. Verbi soutaa on ikivanhaa perua. 4
Huomenta päivää
n toimitus@sss.fi
Maanantaina 29. Se, joka hallitsee vahvisteet, hallitsee koiran. Hänen koulutustapansa perustuu palkitsemiseen. En ymmärrä, miten Pevi voisi olla kova koulutustapa, koska kaikessa toimitaan aina koiran mukaan.
"Johtajuudella ei ole merkitystä"
Ammattikouluttajat käyttävät positiiviseen vahvistamiseen perustuvaa kouluttamista nimenomaan sen tehokkuuden takia. Esimerkiksi suomen murteissa tunnettu huonon veneen nimitys luuppi on lainaa ruotsista tai alasaksasta, sen sijaan nykyaikaisen purjealuksen nimi sluuppi tulee englannista. Tässä on Salo autonomian aikaan, aivan 1900-luvun alkuvuosina. Perjantaina julkaistavaan viikkokalenteriin (la-pe) tiedot on toimitettava keskiviikkoon klo 16:een mennessä. Tehoste voi olla kolinapurkki, ilmapainesuihke tai vaikka lapanen. Latinasta juontuva ankkuri on tullut ruotsin kautta. Yleensä ruvetaan käyttäytymään koiraa kohtaan samoin kuin lasta kohtaan. Suuret löytöretket, kaukokauppa ja siirtomaapolitiikka merkitsivät Euroopassa
Vanhat postikortit ovat kiehtovia.
Autonomian aikaan
Ennen Suomen itsenäistymistä postikortit painettiin ulkomailla ja ne tunnistaa kirjoituspuolen kansainvälisestä carte postale -merkinnästä. Linja-auton tyypistä ja paperin valoisuudesta voisi ehkä ajatella, että
kuva on 1930-luvulta. Jos koiraa tölkitetään aina kun se haukkuu toiselle koiralle, koira oppii yhdistämään toisen koiran tölkitykseen. Salossa
6 vuotta Arttu Tuominen 29.8. Palkkion, eli vahvisteen, käyttö toimii yksinkertaisesti palkitsemalla koiraa halutusta käytöksestä ja jättämällä ei-toivottu huomioimatta. Nimitysten alkuperä antaa vihjeitä siitä, mitkä ovat olleet merenkulun mahtimaita. En tuomitse namikoulutusta. Toimituksen valitsemista tapahtumista julkaistaan tapahtuman nimi, paikka, aika ja tarvittaessa lyhyt kuvaus sisällöstä. Heidän mielestään laumahierarkiakoulutuksessa käytetään liian kovia otteita. Susitutkija David Mech, joka aikanaan toi johtajuusajattelun koiramaailmaan, on tehnyt viimeiset 20 vuotta töitä myytin kumoamiseksi. Sari Paavilainen on virallisen ammattitutkinnon suorittanut eläintenkouluttaja ja
Lehtikuva/Seppo Samuli
MITä ovaT KolInaPurKKI, JääKauSI Ja PoSITIIvInen vahvISTaMInen?
Kolinapurkki: Rämisevä purkki tai rasia. Sanasto muodostui kansainväliseksi, ja se näkyy esimerkiksi alustyyppien nimissä. Viikonlopun (la-su-ma) lehtiin tarkoitetut kuvat perjantaihin klo 12 mennessä.. Palkkion poisto on tehokkaampi rankaisu kuin mikään muu. Koiran täytyy olla laumassa alimpana ja ihmisen ylimpänä. Kaikille ei käytetä kolinapurkkia, vaan mennään koiran luonteen mukaan. Eri eläinlajit eivät voi muodostaa laumaa keskenään, koska yhteinen kieli puuttuu. Näin on käynyt myös Itämeren rannoilla, kun kantasuomalaiset ovat tarkkailleet germaanikieliä puhuneita merenkulkijoita. Toisten mukaan taas käytösongelmissa on lähes aina kyse johtajuuden puutteesta. Kolinapurkki voidaan tehdä esimerkiksi sulkemalla kolikoita tyhjän juomatölkin sisään. 4: 29
Yhteystiedot
Tilaajapalveluun Puh: (02) 7702 626, klo 8.30-15.30 Sähköposti: tilaajapalvelu@sss.fi Ilmoituspalveluun Puh: (02) 7702 610, klo 8.30-15.30 Sähköposti: ilmoitukset@sss.fi Faxit: (02) 7702 222 Viikkomarkkina- ja rivi-ilmoitukset sekä lehden tilaukset, keskeytykset ja osoitteenmuutokset myös verkkosivuillamme www.sss.fi
Tapahtumatiedot kerralla lehteen ja nettiin
Ilmoita tiedot Salon seudun tapahtumista yhdellä kertaa viikkokalenteriin, päivän menotietoihin ja netin tapahtumakalenteriin. 1920-luvulla paperi oli ehkä aavistuksen tummempaa, Jokinen pohdiskelee. Kouluttajalla on oltava jotain, mitä eläin oikeasti haluaa. Halikossa
Palkkio vai johtajuus?
Koirankoulutuksessa kiistellään nameista ja kolinapurkeista
STT | PaUla RoPPonEn
Koirien koulutustavat kuumentavat tunteita nettikeskusteluissa. Vesille on päästy vaikkapa haavanrungosta koverretulla ruuhella, haapiolla. Mastoa on arveltu ruotsalaiseksi, alasaksalaiseksi tai vanhemmaksi germaaniseksi lainaksi. Kirsi Aalto on ongelmakoirakouluttaja, joka pyörittää Koirakoulu Kitiä. Sillä tiputetaan koiran egoa alaspäin ja saadaan koiralle korvia päähän. Keskiajalla Itämerta hallitsivat alasaksalaisten hansakauppiaiden koggit ja holkit. Eikö merisanastossa sitten ole mitään omaa. Esimerkiksi italian galeazza muuttui kaljaasiksi matkallaan ranskan, hollannin ja ruotsin kautta suomeen. Ei silitellä, ei puhuta, ei edes katsota. Ei lastakaan lahjota siihen, että hän kävelee tien vasenta puolta. Salossa
lähdemme tehostamaan sitä. Kuvissa kaupungin halki virtaa suuri joki, jossa on komeita laivoja. Esimerkiksi laiva ja purje ovat vanhoja germaanisia lainoja, samoin airo, keula, laita, lautta, parras, pursi, raaka, ruuhi, teljo ja väylä. Arkkua on kantamassa ja saattamassa joukko nuoria tyttöjä ja heidän takanaan pilkistää linja-auto, josta tarkkasilmäinen huomaa tekstin Kisko-Salo. Sen sijaan arkielämässä koiran täytyy totella, kun omistaja sanoo. Namikoulukin voisi toimia eri tavalla, jos koiraa alettaisiin enemmän kieltää. Jokinen alkoi kerätä kotipaikkakuntaansa Naantalia kuvaavia postikortteja jo 80-luvun lopulla. Erikoislaatuinen kuva, johon on tallentunut esimerkiksi kaksi veturia, on entistä arvokkaampi. Palkkio, eli vahviste, voi olla esimerkiksi nami, leikki, pääsy ulos autosta tai mitä ikinä koira tilanteessa haluaa. Kaljaasin lisäksi parkki juontuu italiasta, kutteri, kuunari ja priki englannista ja fregatti ilmeisesti ranskasta. Autonomian aikaiset kortit ovat hieman pehmeämpää paperia eikä niillä ole kiiltävää pintaa. Ongelma on 95-prosenttisesti aina ihmisessä, ei koirassa. Minulla on sekä Kiikalasta että Kiskosta yksi postikortti siltä ajalta, muut pikkupitäjiä kuvaavat kortit ovat hieman uudempia, Jokinen kertoo. Salossa
6 vuotta Anni Kuittinen 29.8. Jokinen ei muista, mistä tai milloin on kortin ostanut, mutta hän haluaisi kovasti saada selville, mistä kuvassa on kyse.
Otso onnittelee
lastenpalsta@sss.fi
2 vuotta Juho Rannikko 29.8. Rankaisu ei kerro koiralle, mitä sen pitäisi tehdä. Korteissa vilahtelee vanhoja vetureita ja hevoskärryjä, pitkät suorat kadut tuovat mustavalkoisina mieleen villin lännen. Vanhoihin salolaiskortteihin törmää pari, kolme kertaa vuodessa, Jokinen kertoo.
KIELIPALSTA
Laiva ohoi!
Uralilaiset esi-isämme ovat olleet maakrapuja siitä päätellen, ettei vanhassa perintösanastossa ole mitään mereen viittaavaa. Sama sana on voinut lainautua eri teitä. No, jos tarkkoja ollaan, niin omista aineksista on muodostettu yhdyssana haaksirikko. Salonseutulaiset kortit alkoivat pian myös kiinnostaa, sillä hän oli vieraillut tätiensä luona Salossa ja Kiikalassa pikkupoikana ahkerasti jo 1940-luvun alussa. Osa vannoo namien ja muiden palkkioiden nimeen. Positiivinen vahvistaminen: Vahvistetaan haluttua käytöstä palkitsemalla koira siitä. Suurimmalle osalle koirista laitetaan viikon jääkausi, eli huomioimattomuusjakso. Tunnistan, että kuva on Kiskon hautausmaan tienoolta, koska olen käynyt Kiskossa lapsena useasti. Se on ainoa tapa saada aikaan luotettavaa käytöstä. Siksi ne likaantuvat helpommin, Jokinen muistuttaa. Pevi-koulutuksessa katsomme ensin neuvolatunnilla, minkälainen koiran ja omistajan suhde on. Sanat vaelsivat kielestä toiseen muuntuen lainaajakieleen sopiviksi. Salossa
5 vuotta Minttu Virtanen 29.8. Hän kertoo, että esimerkiksi junat ja laivat ovat aiheita,
säännöllisen valtameripurjehduksen alkua. Luuk. Vaatimustasoa nostetaan vähitellen.
Sari Paavilaisen koulutustapa perustuu palkitsemiseen.
Koirakoulu Vision toimitusjohtaja. Mekin käytämme nameja silloin, kun tehdään tottelevaisuusliikkeitä. Päivittäiseen kalenteriin tiedot ehtivät tarvittaessa edeltävänä arkipäivänä klo 12 mennessä. Jääkausi: Noin kolmen viikon mittainen jakso, jonka aikana koiraa ei huomioida. Tämä määritelmä on kuitenkin vain arvaus, koska en ole asiantuntija. Purkkia käytetään helisyttämällä tai pudottamalla maahan koiran lähellä. Salossa
6 vuotta Iida Kohtala 29.8. Laita mukaan merkintä "tapahtumia" ja yhteystietosi. Pelko ja epävarmuus lisääntyvät, vaikka koiran ei-toivottu käytös hetkeksi poistuisi. Koirasta tulee painekattila, joka poksahtaa jonain päivänä.
6 vuotta Viivi Kohtala 29.8. Johtajuudella ei ole merkitystä
Tällaiseen huoneeseen eristetään Suomessa vuosittain noin 2 000 mielenterveyden häiriöstä kärsivää potilasta psykiatrisissa laitoksissa. STT:n tietojen mukaan siirron taustalla on näitä yksityisiä päiväkoteja ylläpitävän yrityksen johtoportaaseen liittyvä hyväksikäyttöepäily. (STT)
vesa.kaivarainen@sss.fi
SSS | VeSa KäiVäräinen
Liikelaitos Salon kaukolämmön työmaa haittaa liikennettä Salon keskustassa vielä syyskuun alkupuolelle asti. Kadun pi-
täisi olla käytössä normaalisti tiistaiaamuna. elokuuta 2011
5
Uutiset
toimitus@sss.fi
Suuret purjelaivat jättivät Turun
Suuret purjelaivat jättivät Turun sunnuntaina. Merkkejä ei oikein huomata ajoissa, kaukolämpöesimies Kalevi Tuomi kertoo. (STTMikko Niiles)
Lehtikuva/Roni Lehti
(02) 7702 314
n Uutistuottajat: Johanna Käkönen, Jarkko Turpeinen
Vinkkaa uutinen!
Kaukolämmön runkolinjatyö haittaa liikennettä Salossa
Mariankatu alitetaan ensi yön aikana
Kommentoi
verkossa
SSS/Minna Määttänen
Lyhyet
Kolme loukkaantui kolarissa Suomusjärvellä
Kolme henkilöä loukkaantui lauantaiaamuna kello 6.50 vanhalla ykköstiellä rajussa peräänajossa. Sen takia esimerkiksi Mariankadun alitus
Kaukolämmön uutta runkolinjaa rakennetaan Länsirannassa. Lisäksi Ylhäistentie 2:ssa Turun AMK:n roskakatoksessa oleva roska-astia sytytettiin palamaan. Kokeen ajan hänellä on käytössään vain ohut patja lattialla sekä peitto, jota ei pysty repimään aivan kuin aidossakin huone-eristystilanteessa.
ajantajun menettäminen, Makkonen arvioi.
Halikossa vähennetty pakkotoimien käyttöä
Tutkimuksen tavoitteena on herättää keskustelua psykiatrisessa hoidossa käytetyistä pakkotoimista ja tuottaa uutta tietoa huone-eristyksestä potilaan näkökulmasta. Eristämisen sijasta olemme esimerkiksi kutsuneet paikalle ylimääräisen hoitajan tarkkailemaan potilasta. Opiskelijoiden pitäisi kokeilla, miltä eristettynä oleminen tuntuu, ettei pakkotoimista tulisi rutiineja, vaan muistettaisiin, että kyse on menetelmästä, joka jättää jälkensä. Otsonkadulla poltettiin Derbi Senda -merkkinen mopo. Kevyelle liikenteelle on rakennettava väliaikainen reitti, kun pyörätie kaivetaan
auki. Siitä lähtee sitten useita vuoroja, Voutilainen sanoi. Sää suosi kävijöitä. Laivoja kävi katsomassa Aurajoen rannassa neljän päivän aikana 320 000 ihmistä. Vuonna 1946 syntynyt paikkakuntalainen mies oli ollut ajamassa Suomusjärvellä Helsingin suuntaan, kun hän törmäsi ohituskaistojen alueella vauhdilla samaan suuntaan menossa olleen ajoneuvon perään. Yöaikaan käytössä on yksi ajokaista kerrallaan. Poliisi kertoi sunnuntaina, että sairaalaan viedyllä pojalla ei ole välitöntä hengenvaaraa. Henkilökunnan asenteilla on suuri merkitys, Makkonen selittää. Voutilaisen mukaan joitakin kymmeniä lapsia joudutaan kuljettamaan päivähoitoon bussi- tai taksikyydein. Myös Mariankadun puolelta yritetään kirjaston parkkipaikalle. Kalevi Tuomen mukaan toi-
nen ongelmakohta työmaalla tulee olemaan radan alikulun kohdalla. Tutkimus liittyy Halikon sairaalassa jo vuodesta 2007 asti tehtyyn pakonkäytön vähentämiseen tähtäävään kehittämistyöhön, joka on osa Turun Yliopiston kansainvälistä ePsychNurse.Net-projektia. Kokeeseen osallistuvat tutkijat ovat mielenterveysalan ammattilaisia: Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin suunnittelija, terveystieteiden maisteri Pekka Makkonen ja Mielen avain -hankkeen johtaja, terveystieteiden tohtori Lauri Kuosmanen. (SSS)
Ollikkalassa murtauduttu omakotitaloon
Salon Ollikkalassa, Idankujalla, on murtauduttu perjantain ja lauantain aikana omakotitaloon. The Culture Tall Ships Regatassa Turussa vieraili viikonlopun aikana 30 alusta. SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 29. Roskaastia ja katos vaurioituivat, mutta tuli ei levinnyt laajemmalle. (SSS)
Nainen hukkui uintireissulla Kiikoisissa
Noin 60-vuotias nainen hukkui uintireissulla Kiikoisissa Satakunnassa lauantai-iltana. Vastaavaa tutkimusta ei ole aiemmin Suomessa tehty. Yritämme saada aikaan mahdollisimman realistiset olosuhteet, Makkonen kertoo. (SSS)
Alpo Pauna kertoo. Poliisin mukaan onnettomuus sattui hieman ennen iltakuutta Savilahdentiellä. Tutkittavien psyykkistä ja fyysistä tilaa seurataan jatkuvasti tutkimuksen aikana. Tavoitteena kuitenkin on, että kaupunki voisi asettua päiväkodin vanhoihin tiloihin vuokralle ja hoitaa lapsia tutuissa tiloissa. Tiikarinkadulla puolestaan poltettiin Fiat Uno -merkkinen henkilöauto, josta tuli ilmeisesti levisi viereiseen Fiat Hobby -asuntoautoon. Luulisin, että vaikeinta kokeessa tulee itselleni olemaan
Mies kaahasi poliisia pakoon Somerontiellä Salossa
Somerontiellä ajoi lauantain ja sunnuntain välisenä yönä puoli yhden aikoihin poliisipartiota vastaan henkilöauto 133 km:n tuntinopeudella. Ajoneuvot romuttuivat pahoin ja osalliset loukkaantuivat. Päiväkotilapset siirretään maanantaina kaupungin viimeviikkoisen suunnitelman mukaan Vuosaari-Östersundomin päivähoitoalueelle. Talosta vietiin ainakin arvokoruja ja rahaa. Työt aloitetaan maanantaiiltana kymmeneltä. Verkostoon on liitetty alkuvuoden aikana jo 19 uutta asiakasta keskustan alueella.
Moni yrittää yhä Länsirantaan
Kaukolämpötyömaan takia Vilhonkatu on katkaistu joen puoleisesta päästä, eikä Länsirantaan pääse. Onnettomuudessa kuoli vuonna 1960 syntynyt kymenlaaksolainen nainen. Vasemmalle kääntyvässä kaarteessa moottoripyörä suistui pois tieltä kulkusuunnassaan oikealle ja törmäsi kantoon. Perään ajaneen ajoneuvon kuljettaja vietiin Tyksiin ja perään ajetun ajoneuvon vuonna 1925 syntyneet kuljettaja ja matkustaja tarkastettaviksi Salon sairaalaan. Suurin sallittu nopeus alueella on 100 km tunnissa. Autoilija ei ehtinyt edes jarruttaa ennen kolaria. Keskustassa sijaitsevat työmaat kärsivät aina ilkivallasta. Yritetään järjestää jonkinlainen reitti työmaan ohi väliaikaisten siltojen avulla, Tuomi suunnittelee.
Mopoilija loukkaantui kolarissa Jalasjärvellä
Mopoilija loukkaantui lauantaina kolarissa Jalasjärvellä Etelä-Pohjanmaalla. Partio tavoitti auton myöhemmin Harjupolulta ojaan suistuneena. Urakka jälkitöineen maksaa noin 200 000 euroa. Vuonna 2010 määrä oli 72, eli kolmessa vuodessa saimme määrän laskemaan 68 prosenttia, Makkonen kertoo. Silti työmaalle pyrkii vähän väliä autoja. Psykiatrisissa hoitolaitok-
sissa mielenterveyslaki sallii neljän erilaisen pakkotoimen käytön: huone-eristämisen, kiinnipitämisen, pakkolääkinnän ja lepositeisiin laittamisen. Hänet löydettiin myöhemmin autonsa luota. Tutkimuksessa roolit on siis käännetty päälaellaan: potilas valvoo hoitajaa. Kaksi tutkijaa eristetään vuorokaudeksi vastaavanlaisiin huoneisiin, ja he raportoivat eristyksen aiheuttamista tuntemuksista. Reitti kulkee siten, että van-
hempien on helppo viedä lapsi jonkin lähellä olevan päiväkodin pihaan. Molemmat ajoneuvot tuhoutuivat palossa. Mukana oli neljä yli satametristä alusta, joukossa maailman pisin ja toiseksi pisin perinteinen purjelaiva, kertoi tapahtuman viestintäpäällikkö Hannu Waher. (STT)
Vuosaaren päiväkotilapsille löydettiin väliaikainen hoitopaikka
Tutkija Pekka Makkonen tulee viettämään eristyshuoneessa 24 tuntia. Yllättävän rauhassa työmaa on saanut olla. Moni tulee hotellin suunnasta ja yrittää Länsirantaan, mutta joutuu kääntymään viime tingassa risteyksessä. Kaukolämpötyömaan aitojakin on kanneltu ympäriinsä, mutta suurempaa vahinkoa ei ole tehty. Tutkimuksessa käytettävä vuorokauden mittainen eristäminen on erittäin harvinaista.
Helsingissä Vuosaaressa Kolibri- ja Pikku-Kolibri-päiväkotien noin sadalle lapselle on löytynyt väliaikaiset hoitopaikat, kertoo Helsingin kaupungin sosiaalijohtaja Paavo Voutilainen. Regatta järjestettiin Tall Ships Races -tapahtuman jatkeeksi Turun kulttuuripääkaupunkivuoden kunniaksi. Hoitaja käy katsomassa vartin välein potilaan tilannetta, ja huoneen ulkopuoliseen vessaan pääsee johdetusti. (STT). Halikon sairaalassa aiotaan lokakuussa tehdä tutkimus, jossa selvitetään, miltä eristäminen potilaasta tuntuu. Voutilaisella on käsitys, että kaikki työntekijät myös tarttuivat tilaisuuteen. Jatkossa huipputehoa on helpompi jakaa, emmekä joudu kuormittamaan Tehdaskadun linjaa liikaa, liikelaitos Salon kaukolämmön toimitusjohtaja
Salossa sytytettiin viikonloppuna useita tulipaloja
Salon alueella sytytettiin lauantaiyönä useita tulipaloja. Useimmiten huone-eritys kestää joitakin tunteja. Samaan seurueeseen kuuluneet ihmiset olivat löytäneet naisen elottomana vedestä. Keinoa käytetään, kun potilas on psykoottisessa tilassa ja vaaraksi itselleen tai muille. Helsinkiin laivat purjehtivat vuonna 2013. Kaukolämpöverkostoon rakennetaan uutta järeää runkolinjaa, joka yhdistää Tehdaskatua pitkin torille tulevan linjan ja sokerisillalta Meriniittyyn Örninkadulle yltävän linjan. Olemme päässeet tähän tulokseen ennaltaehkäisyllä ja kehittämällä vaihtoehtoisia menetelmiä. Meillä ei ole mielenterveysongelmaa, mutta se ei estä tekemästä tällaista tutkimusta. Autossa olleet eivät loukkaantuneet. Huone-eristämisen käyttö voisi vähentyä, jos terveydenhuollon ammattilaiset olisivat
itse kokeneet, miltä toimenpide tuntuu. Myös Tupurissa, Alarinne 1:ssä grillin takana olleet keräilyastiat poltettiin. Kuljettaja loukkaantui turmassa. Tall Ships Racesia ei purjehdittu tänä vuonna Itämerellä, mutta osa kisaamassa olleista aluksista osallistui vielä regattaan. Poliisikoira Andy jäljitti autoa kuljettanutta vuonna 1992 syntynyttä salolaismiestä, mutta ei onnistunut tavoittamaan tätä vielä tässä vaiheessa. Asukkaat olivat olleet yön poissa mökillään ja palatessaan huomanneet murron. Tutkimuksen valvojina toimivat kokenut mielenterveyshoitaja sekä kokemusasiantuntija, joka on itse kokenut huone-eristämisen. Jatkossa työ etenee Mariankadun ali Meriniityn suuntaan.
tehdään maanantain ja tiistain välisenä yönä, jolloin liikenne on vähäisintä. Edellä kulkeneen auton kuljettaja oli ajanut hiljaa vastaan paistaneen auringon ja sumun takia. Kolibrin- ja Pikku-Kolibrin työntekijöille tarjottiin mahdollisuutta siirtyä kaupungin palvelukseen. Linjojen yhdistäminen parantaa verkoston käytettävyyttä. Nainen kuoli elvytysyrityksistä huolimatta. Lepositeiden käyttäminen alkaa olla Halikon sairaalassa vähäisintä koko maassa, Makkonen mainitsee. Tutkijoita kohdellaan kokeessa samoin kuin potilaita: he pukevat ylleen sairaalan vaatteet, saavat huoneeseen sairaalan ruuan ja saavat käydä vuorokauden sisällä kerran suihkussa. Moottoripyörää ajoi vuonna 1963 syntynyt kymenlaaksolaismies. Nainen oli lähtenyt Kiikoisjärveen uimaan, mutta ei ollut palannut takaisin. Molemmat ovat tutkineet pakkohoitokeinojen käyttöä. Varsinainen Tall Ships Races -tapahtuma järjestettiin Turussa viimeksi vuonna 2009. Liikennekin on sujunut hyvin, Tuomi kiittelee.
Moottoripyörän matkustaja kuoli Taipalsaarella
Matkustaja kuoli moottoripyörän suistuttua tieltä Taipalsaarella Etelä-Karjalassa lauantaina. (STT)
Miltä tuntuu olla eristettynä tyhjään huoneeseen?
Halikon sairaalassa tehdään tutkimus, jossa tutkijat asettuvat potilaan asemaan
SSS/Minna Määttänen
talvikki.salin@sss.fi
SSS | TalViKKi Salin
Tyhjyyttään kaikuva pieni huone, jonka lattialla lojuu yksinäinen patja. Perjantai ja lauantai olivat liki helteisiä, ja sunnuntainakin tarkeni kesävaatteissa. Moottoripyörä oli tulossa Savitaipaleen suunnasta kohti Taipalsaarta. Autoilija oli ajanut Tampereentietä, kun mopoilija ajoi hänen eteensä kärkikolmion takaa Ilvesjoentieltä. Suomessa pakkotoimien käyttö on kansainvälisesti verrattuna suurta, mikä on Makkosen mielestä huolestuttavaa.
Olen huolissani myös siitä, että sairaanhoitajat eivät saa Suomessa juuri mitään koulutusta pakkokeinojen käyttöön. Halikossa on saatu vähennettyä pakkotoimien käyttöä huimasti, mikä on herättänyt huomiota muuallakin.
Vuonna 2007 Halikon sairaalassa käytettiin huone-eristystä 218 kertaa. (SSS)
Pahin paikka tehdään yöllä
Kaukolämmön rakentajat yrittävät tehdä työnsä aiheuttaen mahdollisimman vähän haittaa liikenteelle. Voutilainen arvioi, että lapset ovat ainakin ensi viikon tai mahdollisesti paljon pidempään Vuosaari-Östersundomin päivähoitoalueella. Kuormitus kasvaa, koska kaukolämpöverkostoa laajennetaan jatkuvasti kovan kysynnän takia. Seuraavan kerran isot laivat saatetaan nähdä Aurajoessa vuonna 2017, Hannu Waher arvelee. Törmäyksessä poika lensi auton keulan kautta tuulilasiin ja siitä penkereelle. Kun poliisipartio yritti pysäyttää autoa, se lähti karkuun. Niiden käyttämisen määrä vaihtelee suuresti laitoksittain. Laivat suuntasivat yöksi Utöön, josta regatta jatkuu maanantaina Puolan Gdyniaan
Olemme myös kuulleet, että osa kokeilussa mukana olleista on ystävystynyt keskenään. Kun ohjelmaa ei tule, olen hermostunut ja mietin, mitä tekisin. Ohjelmien lisäksi omaishoitajat pystyivät ottamaan yhteyttä toisiinsa sekä asiantuntijoihin. Ryhdyttäisiin vain myymään miedompia tuotteita ja vahvemmat tuotteet siirtyisivät Alkoon. Hankkeita ja projekteja alkaa ja loppuu. Käytännössä teemat ovat kuitenkin peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonin (sd.) ja sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikon (kok.) tontilla. Toivon, että poliisien resurssipulaa pystyttäisiin helpottamaan sillä, että sosiaaliset ongelmat vähenisivät.
Lehtikuva/Roni Rekomaa
Sinulle
29.8.4.9.
Toimituskulut
verkkokaupassa
0
Tapahtuman ajan verkkokaupassa kotimaan toimituskulut 0 euroa. Henell suree.
Märynummelainen Niilo Henell otti osaa viimeiseen valtakunnalliseen keskusteluun HyvinvointiTV-palvelun kautta. Räsänen uskoo, että ääriliikkeiden seurantaan on varattu riittävästi resursseja, mutta rivipoliisien rahoituksesta hän kantaa huolta. Kaikilla osanottajilla oli surku siitä, että kunnilla ei ole varaa maksaa laitteiden ylläpitoa, jonka takia palvelu joudutaan lopettamaan monilla paikkakunnilla.
Muoti ja kauneus
Muoti ja kauneus
Tervetuloa
Kaikki kauneudesta
tapahtumaan!
Tänään se alkaa! Kutsu Kauneuteen -tapahtuma Sokoksissa ja Emotioneissa tarjoaa kaiken ajankohtaisen kauneudesta. Räsänen kannattaa myös sitä, että vähittäiskaupoissa myytävien alkoholijuomien alkoholipitoisuutta lasketaan. elokuuta 2011
SALON SEUDUN SANOMAT
UUTISET
SSS/Kirsi -Maarit Venetpalo
Omaishoitajien virtuaalipalvelu loppuu rahapulaan
sanna.ikola@sss.fi
SSS | Sanna Ikola
Iäkkäille omaishoitajille suunnattu HyvinvointiTV tulee tiensä päähän elokuun lopussa. Tätä kautta on tullut tuttuja, joiden kanssa tulee soiteltua ja tavattuakin, kertoo espoolainen Aino Salo. Ohjelmien sisällön tuotannosta vastasivat Turun ammattikorkeakoulun opiskelijat. Palvelu tarjosi syrjäseuduilla asuville omaishoitajille muun muassa kulttuuria, musiikkia, tietoa terveydestä sekä erilaisia liikuntaohjelmia. Keski- ja Etelä-Euroopan maissa saatetaan paikoitellen rajoittaa enemmänkin. Sisäministeriö toivoo, että valtiovarainministeriön budjettiehdotukseen tehtäisiin tilaa vielä 35 miljoonan euron lisäykselle. Ryhmät eivät myöskään ole laajasti verkottuneita. Ministeri uskoo, että poliisin työmäärää saataisiin vähennettyä, jos nuorten syrjäytymiseen puututtaisiin ja alkoholipolitiikkaa kiristettäisiin. Anniskeluoikeuksien saamisen kriteereitä pitäisi hänen mielestään kiristää sellaisissa tapahtumissa, joihin osallistuu paljon lapsia
Telefax (02) 770 2300 Puhelin (02) 770 21 (vaihde) Puhelin iltaisin - uutistoimitus 770 21, 770 2314 - urheilu 770 2309 ALUETOIMITUS Somero, Kiiruuntie 1, Puhelin (02) 7488 656 TILAAJAPALVELU Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Avoinna ma-pe klo 8.30-15.30 Puhelin (02) 770 2626 Telefax (02) 770 2222 tilaajapalvelu@sss.fi Verkko-osoite: www.sss.fi/tilaajapalvelu TILAUSHINNAT 1.12.2010 alkaen. Mutta ei se niin ole. HyvinvointiTV:tä varten asiakkailla oli käytössään televisio, keskusyksikkö, laajakaistayhteys, kosketusnäyttö, webkamera sekä mikrofoni. Usein puhutaan keskioluen laimentamisesta, mutta tämähän ei tarkoita sitä. Alkoholi on iso verovarojen syöjä ja kaiken viranomaistoiminnan rasittaja. Olen ollut puolitoista vuotta leskenä ja palvelusta on ollut paljon iloa. Vuorovaikutteista tv-palvelua kokeiltiin Salossa osana laajempaa Turvallinen koti -hanketta. Sanoisin, että jämäkkä alkoholipolitiikka on aivan yhtä tärkeää kuin harmaan talouden torjuminen, Räsänen sanoo. 6
Maanantaina 29. Omaishoitajat ovat voineet kommunikoida keskenään ja saaneet toisiltaan vertaistukea, Lyytinen sanoo. Puhelin (02) 770 2610
pieniä. Alkoholin suurkulutus aiheuttaa Räsäsen mielestä poliisille aivan liikaa turhia tehtäviä, jotka olisivat helposti kitkettävissä. Tuolijumppakin on mukavan kevyttä, mutta silti tehokasta, Henell kertoo ja näyttää jumpassa tehtyjä liikkeitä. Katso lisää huippuetuja ja tapahtumatiedot: sokos.fi
HUIPPUEDUT
Maanantai 29.8.
Rénergiehoitovoide 50 ml
Päivän
Perjantai 2.9.
Liquid Facial Soap -kasvosaippua 400 ml Jättikoko! Mild ja Oily Skin.
59,90
(96,) 1198,/l
22,90
(Arvo 54,40) 57,25/l
tiistai 30.8.
Hydra Life Skin Perfect -hoitotuote 50 ml
Lauantai 3.9.
Matte Harmony -mineraalimeikkipuuteri Viisi luonnollista sävyä.
49,90
(76,50) 998,/l
10,90 (17,90)
Premium Beauty Elvyttävä Päivävoide 100 ml Jättikoko!
KesKiviiKKo 31.8.
Liquid Eye Liner -nestemäinen rajausväri
29,90
Haluaisin olla vaikuttamassa siihen, että Suomi on vuonna 2015 turvallisempi maa kuin tällä hetkellä. Räsäsen mielestä raja voisi olla Ruotsin tapaan 3,5 prosenttia. Sisäministerin pestiin vielä totutteleva Räsänen myöntää, että perhepolitiikasta vastaavan peruspalveluministerin salkku olisi sopinut hänelle paremmin. Jo nyt on päätetty, että alkoholiveron korotus kiristyy ensi
Viikonl. klo 6.00-12.00 -Uusimaa: Itellan varhaisjakeluiden jakelupäivystys: Puhelin 0200 30011(mpm/pvm) Avoinna ma-pe klo 6.30-16.00 la klo 7.00-12.00 su klo 7.30-12.00 JAKELUTIEDUSTELUT -Salon alueen varhaisjakelut: Itella Oyj, PL 4711, Salo. Kesän aikana tehdyn kypsyttelyn jälkeen hän on kuitenkin päättänyt tehdä sisäministerin tehtävästä itsensä näköisen. Me emme pysty jatkamaan tätä ainakaan tällaisenaan, sillä laitteet ja ylläpito on kallista eikä kuluja voida maksattaa asiakkailla, toteaa Salon vanhuspalveluiden johtaja Hannele Lyytinen. Toivoisin, että me pystyisimme niukoista resursseista huolimatta edistämään sisäistä turvallisuutta ja vähentämään syrjäytymistä, sanoo sisäministeri Päivi Räsänen (kd.).
25,90 (37,50)
torstai 1.9.
(Arvo 79,80) 299,/l
sunnuntai 4.9.
Excellengthmaskara
Ostaessasi kosmetiikka tuotteita 50 eurolla saat upean sateenvarjon (Arvo 16,).
Etu on voimassa Kutsu Kauneuteen -tapahtuman ajan. Märynummella asuva Niilo Henell on käyttänyt HyvinvointiTV:n palveluita
alusta, eli vuodesta 2009 asti. Poliisi on tehostanut erityisesti verkkokeskusteluiden seurantaa Norjan terrori-iskun jälkeen. Osa halusi pitää yhteyttä omaishoidon tukikäsittelijään Pirjo Virtaseen tv-palvelun kautta. Hän on murheissaan palvelun lakkauttamisesta. Niitä ei ole paljon ja ne ovat
-Someron ja Koski tl:n alueen varhaisjakelut: Suomen Posti Oy, Joensuuntie 5, Somero. Lyytinen kertoo, että yhteensä kokeilussa oli mukana yksitoista henkilöä. Henell kertoo katsoneensa ohjelmia jokaisena lähetyspäivänä. Me luulemme, että vain meillä Suomessa yritetään rajoittaa alkoholin käyttöä. Norjan tragedian jälkeen on keskusteltu kiivaasti siitä, kuinka paljon Suomessa on erilaisia ääriliikkeitä. Palvelusta on saatu valtavan hyvää palautetta. Keskustelijat ympäri Suomea olivat myös pahoillaan palvelun lopettamisesta. Verkkosivustoja läpikäyvien poliisien määrää on lisätty, mutta viranomaiset eivät halua paljastaa tarkkoja määriä. tapahtumapäivän ajan. Tästä valtaosa, 23 miljoonaa, käytettäisiin siihen, että poliisien määrä voidaan pitää ennallaan.
SALON SEUDUN SANOMAT
Sanomalehtien Liiton jäsen
7-päiväinen sanomalehti
235,00 125,00 64,50 26,00
LT-LEVIKKI 21.828 kpl (LT-levikki 2010) SSS sähköposti: toimitus@sss.fi JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) TOIMITUS Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Avoinna: ma-pe klo 9.00-23.00, la klo 14.45-23.00, su klo 15.00-23.00
Tilaukset toimitetaan force majeure- (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, yms.) varauksin.
Telefax (02) 770 2222 Sähköposti: ilmoitukset@sss.fi Verkko-osoite: www.sss.fi/ilmoitukset Viikkomarkkinoiden ja Nettitorin ilmoitushinnat, ohjeet ja asiointi internetissä www.sss.fi/tori PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2011 ISSN 0782-5404
JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS 215,00 110,00 56,00 -Itellan varhaisjakelupäivystys Puhelin: 0200 72822 (mpm/pvm) Ark. Puhelin 0200-71000 Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
vuonna, millä kerätään valtion kassaan 100 miljoonaa euroa vuodessa.
Syrjäytyminen isoin uhka
Suomen isoin turvallisuusuhka on Räsäsen mukaan syrjäytyminen. Saamme jatkaa valtakunnallisessa verkossa niin kauan kuin se on, mutta ei ole varmuutta koska sekin loppuu. Katselen asioita herkästi laajemmin kuin ainoastaan oman hallinnonalan näkökulmasta. Rajoitettu erä
laHjaETU
Skin Vivo -seerumi 50 ml
8,90 (16,90)
Sensitive Touch 5 min Rauhoittava Tehovoide 50 ml
49,90
(86,) 998,/l
9,90
(19,90) 198,/l Edut ovat voimassa ko. Meillä on arviolta 50 000 sellaista nuorta, jotka eivät ole kiinnittyneet työpaikkaan tai koulutukseen. Henell otti osaa myös viimeiseen valtakunnalliseen keskusteluun. Tälle alalle on tullut useampia toimijoita ja kartoitamme nyt tilannetta. Projektin alussa mukaan lähti kuusi omaishoitajaa. Ei Kauneuden verkkokaupasta. klo 6.00-16.00. Budjettiriihessä käydään syyskuun puolivälissä tiukka vääntö poliisin määrärahoista. Vähittäiskaupoissa saa tällä hetkellä myydä juomia, joiden alkoholipitoisuus on 4,7 prosenttia. Espoolainen Tatjana Träskman kuvaa palvelua henkireiäksi. Suojelupoliisin seuraamia äärikansallisia tai esimerkiksi anarkistisia ryhmiä on Räsäsen mukaan muutamia. Meillä on suuntauksia hy-
vinvointiteknologiaan ja pilottihankkeita suunnitteilla. Puhelin 0200-71000 Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00 ILMOITUSOSASTO Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Avoinna ma-pe klo 8.30-15.30, ilmoitustilavaraukset ja valmiit aineistot seuraavan päivän lehteen viimeistään klo 14.00. Siinä tulee helposti yhteiskunnan ulkopuolelle syrjäytymisen ja tarkoituksettomuuden fiilis. Saat ammattilaisten vinkit sekä päivittäin vaihtuvat huippuedut.
Päivi Räsänen tekee sisäministerin pestistä itsensä näköisen
Tuore ministeri vähentäisi poliisien tehtäviä tiukalla alkoholipolitiikalla
STT | annIIna lUoTonEn
Sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) haluaa rauhoittaa kadut kiristämällä alkoholipolitiikkaa. Ihminen on aika laiska, jos ei ole vetäjää. Kanavalta on tullut hyvää ohjelmaa ja jumppaa. Lyytinen kertoo, että kirvestä ei kuitenkaan ole heitetty kaivoon. En antaisi tätä pois. Kahdella kävi niin, että omaishoitosuhde päättyi, mutta he toivoivat, että saisivat silti pitää laitteet, ja me annoimme, sillä tämä on ollut monelle sellainen henkireikä. Rajoitettu erä.
Olut laimeammaksi
Räsänen haluaa vaikeuttaa alkoholin saatavuutta muun muassa toritapahtumissa ja urheiluotteluissa. Jatkuva säästötilaus 12 kk:n maksuerä 6 kk:n maksuerä 3 kk:n maksuerä Määräaikaistilaus 12 kk 6 kk 3 kk 1 kk
Salo · mape 920 · la 918 · su 1218 sokos.fi
ja nuoria
Ei ehdotusta Rajan lasku ei ole mahdollista ilman lisäresursseja poliisille ja syyttäjille. Esimerkiksi Saksassa kaikilla alle 21-vuotiailla, uusilla kuljettajilla sekä matkustajaliikenteen ammattikuljettajilla on nollatoleranssi, vaikka yleinen raja on 0,5 promillea. Muutos 0,2 promilleen toisi poliisille kädet täyteen töitä. maassa uusille kuljettajille ja ammattilaiselle on alhaisempi promilleraja kuin muille kuljettajille. 02 731 6660 Avoinna mape 917, la 9-14
S
I
R
I
S
T
Ä
T
?
Parhaat tarjouksemme torstaihin saakka
ROYAL GALA OMENA
1 59 0
Italia
49
kg
KERÄKAALI
Suomi
kg
Parhaat tarjoukset tällä paikalla joka maanantai - voimassa torstaihin 1.9. Nollatoleranssi on nollatoleranssi, eikä sinnepäin. Rattijuoppojen kuolonkolareissa noin 80 % kuljettajista on ollut vähintään 1,2 promillen humalassa. Rattijuopumuksissa vahingoittuu paljon nuoria.
STT, kuvat: Lehtikuva
PALVELEE SINUA LIIKKEESSÄMME.
SILMÄLÄÄKÄRI
V
N Y
O
T
I
N
T
Ä H
K
D
O
Ä
I
L
M
A
N
E
T
T
Ä
SOITA JA KYSY AIKAA.
SALO:
Turuntie 2, puh. Vähäisenkin alkoholin vaikutus muiden päihteiden kanssa moninkertaistuu heikentäen kuljettajan ajokykyä. Alentaa promilleraja 0,2:een. Nuoretkaan kuljettajat eivät ole ongelma, Tolvanen listaa. Plain 90%kuljettajilla alempi raja Uusilla Ingressi 0,40 0,20 0,00
Suomi Norja Ruotsi Viro Latvia Liettua Puola Tshekki Itävalta
53 onnettomuutta 7%
17 %
0,200,49
0,501,19
1,201,99
2,00
STT
Irlanti
Tanska Hollanti Britannia Belgia Saksa
Viisarin värähdys toisi 100 000 käräjille
Promillerajan lasku pitäisi poliisin ja oikeuslaitoksen kiireisenä. Erityisesti kokemattoman kuljettajan kyky selviytyä vaativista ajotehtävistä heikkenee. autoilijalle, Kemppainen kertoo.
Rajat eivät vaikuta kolarikuolemiin
Ylikomisario Kemppainen kertoo, että monessa Euroopan
Kun nykyisin rattijuopumuksia käsitellään oikeudessa vuosittain pitkälti 30 000 tapausta, rajan lasku 0,2 promilleen nostaisi rikosseuraamukset ehkäpä sataantuhanteen. Yleisin perusraja rattijuopumukselle Euroopassa on sama kuin Suomessa, 0,5 promillea. He ovat sivistyneitä, ja heillä on hyvät tiet. Huomioitava näkökulma on myös yhdenvertaisuus lain edessä.
HS: Soveltuvuustestit yleistyneet rekrytoinneissa
Soveltuvuustestit ovat yleistyneet rekrytoinneissa, kertoo Helsingin Sanomat. Englannissa on turvallisin liikenne koko Euroopassa. Sitten on maita, joissa on nollatoleranssi ja silti kovia kuolleisuuslukuja, valottaa rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen ItäSuomen yliopistosta. (STT)
Eniten kuolleita törkeissä rattijuopumuksissa
Kuolinonnettomuudet ja kuljettajien promillemäärät 20002009
40 30 20 10 0
Promillemäärä %-osuus
Promillerajat Euroopassa
Islanti
280 onnettomuutta 39 % 121 onnettomuutta
264 onnettomuutta 37 %
0,80 Ammattikuljettajilla alempi raja 0,50 8pt. Rajan laskemisessa 0,2 promilleen ei ole kyse nipottavasta moralisoinnista. Pahiten päihtyneet ajavat öisin ja pääväyliä vältellen. Professori Tolvanen ei lämpiä erityisrajoille. Valvonnan taso ja tapa myös painavat vaa´assa tuntuvasti. Promillerajat ovat näpertelyä, politiikkaa. Erityisryhmät tekisivät valvonnan vaikeaksi. Raja tulisi laskea 0,5 promillesta 0,2 promilleen. Promillerajoihin ei silloin puututtu. Ammattikuljettajat eivät aiheuta onnettomuuksia. Euroopan Liikkuvien poliisien (TISPOL) näkemys on, että harmonisoidaan käytäntöä vähintään 0,5 rajalle. (STT)
Atlantti
Luxemburg Ranska
Portugali
Slovakia Romania
Sveitsi Italia
Unkari
Mustameri
Slovenia Bulgaria
Espanja
Välimeri
Kreikka Malta
Kypros
STT, lähde: TISPOL - Eurooppalaisten liikennepoliisien yhteistyöverkosto
0,5 0,2
Pitäisikö tieliikenteen promillerajoja Suomessa muuttaa. Mitä merkitsisi jokunen kymmenen päiväsakkoa "so what" ajateltaisiin, pohtii Tolvanen rangaistavuuden rajaa. Nykyisin ratsioissa rattijuopumuslukemia tavataan yhdellä 650700:sta autoilijasta. Jo 0,10,2 promillen humala haittaa joitakin kuljettajan toimintoja. Mutta viisari värähtää lukeman ollessa alle 0,5 promillea joka 150. Uskon, että tekniikka on tulevaisuuden tie. saakka.
1
1
TUMMA RYPÄLE
500 g, Espanja
29
rs
-35 %
2,58/kg, ilman korttia 1,99/rs (3,98/kg)
TOMAATTI Puola
00
kg
3 4
310-580 g Valio
HK
SININEN LENKKI
50
2 pkt
3,02-5,65/kg, yksittäin ja ilman korttia 2,59/pkt (4,47-8,35/kg)
-32 %
OIVARIINIT
400 g
00
2 rs
(5,00/kg) yksittäin ja ilman korttia 2,49/rs (6,23/kg)
-19 %
1 3
180 g
ESIPAISTETTU SÄMPYLÄ TAI PATONKI 300 g
50
2 pkt
2,50/kg, yksittäin 0,79/pkt (2,63/kg)
KEVYT TUOREJUUSTOT
40
2 rs
LISÄKSI K-PLUSSAPISTEILLÄ ETUSI JOPA
9,44/kg, yksittäin 1,79/rs (9,94/kg)
TARJOUSTAKUU K-PLUSSATARJOUKSISSA AINA VÄHINTÄÄN
-10%
5%. Ja kovennetaan rangaistuksia, vaikka nekin ovat mielestäni kohdallaan.
Jätevettä valunut Vesankajärveen Jyväskylässä
Jätevettä on valunut Vesankajärveen Jyväskylän Vesangan kaupunginosassa. ANNA-MAJA HENRIKSSON (r.), MERJA KYLLÖNEN (vas.), oikeusministeri liikenneministeri Promillerajoista keskusteltiin edellisessä Kyllä. Jos ollaan vaikkapa Juvan ja Kuopion välissä, kestää tunnin viedä puhallettu poliisiaseman tarkkuusalkometrille, ei siinä ole järkeä, Kemppainen kuittaa. 510 vuodessa moni maa on tullut 0,8 promillesta 0,5 promilleen tai alle, selvittää TISPOL-yhteistyöjärjestön varapresidentti Pasi Kemppainen. Tolvanen muistuttaa, että suurimmat promillet törkeän rattijuoppouden raja 1,2 promillea eivät näy ratsioissa. Rajat eivät kerro totuutta käytännöstä. hallituksessa niinkin myöhään kuin vuonna 2010. Vedestä otetaan maanantaina näytteitä, minkä jälkeen terveysviranomaiset tiedottavat asiasta lisää. Suomessa on salliva viinanjuontikulttuuri ja autoakin saa ajaa pikkupäissään. Niillä on helppo saada irtopisteitä alennetaan rajoja. Alkoholi on joka neljännen liikennekuoleman syy.
0,2
PÄIVI RÄSÄNEN (kd), sisäasiainministeri Liikenteen turvallisuuden parantamiseksi promillerajaa olisi tarpeen laskea. Alle 0,5 promillenkin alkoholipitoisuus lisää erityisesti nuorten riskinottoa ja ajovirheitä. Riski kasvaa selvästi 0,35 promillessa. Kulttuurinen juttu. Varsinaisia tilastoja testien määrästä ei ole, mutta asian ovat havainneet niin testiyritykset kuin työnantajat, ammattiliitot ja psykologiliittokin. Jos, niin miten. Niihin, joille vakavia onnettomuuksia päihtyneenä sattuu, ei promillerajalla voida vaikuttaa, tutkija painottaa. Soveltuvuustestejä käytetään erityisesti rekrytoinneissa esimies- ja asiantuntijatehtäviin sekä toimihenkilöiksi tai myyntityöhön pyrkiville. Mihin promillemääriin. Englannissa ja Maltalla käry käy vasta 0,8 promillessa, kun monessa entisen itäblokin maassa on nollatoleranssi. Ajokielto taas olisi kohtuuton rangaistus 0,2 promillen rikkomisesta. Työnantajat haluavat yhä useammin asiantuntija-arvion työnhakijan persoonallisuudesta ja kyvyistä. Ajokielto on oikea sanktio rattijuoppoudesta. Maaseu-
dulla ei nykyisin käytännössä ole poliisipartioita, joten teko on vapaa. Viranomaiset kehottavat välttämään toistaiseksi uimista Vesangan koulun viereisellä uimarannalla. Törkeään rattijuopumukseen tulisi puuttua entistä tehokkaammin ja kiinnijäämisriskiä on korotettava. Nykyvälineillä ratsian pito 0,2 promillen rajoilla olisi sekin hankalaa. Perustelu muutokselle tai pitäytymiseen entisessä. Muuhun Eurooppaan verrattuna Suomessa tehdään paljon soveltuvuustestejä. SALON SEUDUN SANOMAT
UUtiset
Maanantaina 29. Turvallisuuden ja promillerajojen välille ei pidä vetää yhtäläisyysmerkkejä. Jyväskylän Energian mukaan vuoto johtui runkoviemärin tukkeutumisesta, jolloin tarkistuskaivon kautta jätevettä pääsi järveen arviolta 30 kuutiometriä. Ohikulkija huomasi vuodon lauantai-iltana ja ilmoitti asiasta hätäkeskukseen. Alkolukko on tehokas tapa estää rattijuopumuksen uusimista. Jos tehoa haetaan, niin alkolukko pakolliseksi kaikkiin autoihin ja säätö 0,2 promilleen. Paljon vaarallisemmissa ylinopeuksissa korttikysymys nostetaan pöydälle vasta 30 kilometrin ylinopeuden kohdalla. Yhdenmukainen kaksiportainen järjestelmämme on selkeä ja toimii hyvin. Tolvanen niittaa promillerajat näpertelyksi. elokuuta 2011
7
Eurooppa ei ole yhdentynyt tieliikenteen promillerajoissa
Tutkija pitää puolen promillen rajaa ja kaksiportaista järjestelmää hyvänä
STT | HEIKKI METSÄMÄKI
Rattijuoppouden promillerajoissa on Euroopassa huima vaihteluväli
Uskokaa siis silmiänne ja lukekaa taulukosta, kuinka suuria summia sitä voikaan säästää ostamalla moniteholasinsa Nisseniltä.
%
%
sis. Kyse on vakavasta rikkeestä, joka voi tulla kalliiksi. Auto odottaa kiltisti suojatien edessä. linssit, 75 kehykset, näöntarkastus
MONITEHOSILMÄLASIT TARJOUSHINTA ALENNUS
PERUSLINSSEILLÄ HEIJASTAMATTOMILLA KOVAPINTALINSSEILLÄ OHUILLA JA KESTÄVILLÄ LINSSEILLÄ
Emme ota vastaan puhelinvarauksia! Aletuotteilla ei vaihtoeikä palautusoikeutta. He ajavat eniten päihtyneinä, punaisia päin ja ilman ajokorttia. Tuolloin saksalaiset ja ranskalaiset pankit maksaisivat omista virheistään. Edellisen tositarinan kaltaisia tilanteita nähdään jatkuvasti eri puolilla Suomea, eikä ihme. EU ei silti hylkäisi varsin hyvin taloutensa hoitanutta maata. Ei voi yhdistää muihin tarjouksiin. Osa asiakkaistamme epäilee joutuneensa jopa silmänkääntötempun uhriksi. 020 110 6100. Pyöräilevien lasten loukkaantumisriski on kaksi kertaa suurempi kuin muulla väestöllä. (STT)
Huovat , peitteet, lakanat, tyynyliinat, pyyhkeet, langat ja ompelutarvikkeet
-30 -50
Sähkötarvikkeet ja valaisimet Lelut ja pelit Tietokone- ja konsolipelit, musiikki, kodinkoneet ja kauneudenhoitolaitteet
Pyörätarvikkeet, autotarvikkeet ja kemikaalit, kodin pienrauta ja Pislan tuotteet
-40 -30
-20
-30 -30
Lego -rakennussarjat
Lasi- ja posliiniastiat, keittiötyövälineet, keittiökoneet, muoviastiat, kodin sisustus, kodintekstiili, kaunokirjallisuus, paperitarvikkeet ja kortit
Nissen paljastaa: Näin tehtiin "Monitehot yksitehojen hinnalla" tarjoustemppu.
Kadulla ihmetellään, miten Nissenin "monitehot yksitehojen hinnalla" -tarjous voi olla todellinen. Anttila syyttää valtiovarainministeri Jutta Urpilaista (sd.) Suomen vaikutusvallan romuttamisesta EU:ssa. Lapsi selviää säikähdyksellä. Hän arvioi, että Suomen maineen heikentyminen vaikuttaa seuraaviin neuvotteluihin EU:n maataloustuista. Uskon, että EU on yhteistyötä ja solidaarisuutta, Aurbry sanoi Ylelle. Kyse ei kuitenkaan ole linssin viilaamisesta, vaan ainutlaatuisesta silmälasitarjouksesta. alusvaatteet, sukat ja sukkahousut)
%
% %
Yle: Ranskan HS: Soini vaatii sosialistijohtaja tuomitsee selkeää irtiottoa Suomen Kreikka-vakuudet Kreikan tukipaketista
Ranskan sosialistisen puolueen johtaja Martine Aubry tuomitsee Suomen vakuusvaatimuksen Kreikan lainapaketille. Ylen haastattelema Aubry antoi myös ymmärtää, että oman linjan vetäminen Kreikka-asiassa heikentää Suomen asemaa EU:ssa. Myös presidentti Nicolas Sarkozy on pysynyt kannastaan vaiti. Poika on päässyt puoleenväliin, kun viereiseltä kaistalta lähestyy toinen auto. Lue lisää www.nissen.fi
SALO Vilhonkatu 11-13, puh. Lähes kaksi kolmasosaa onnettomuuksista tapahtuu taajamissa. Vakuutusyhtiö Ifin tuoreen liikenneturvallisuuskyselyn mukaan lähes puolet 1822-vuotiaista nuorista ei aina pysähdy suojatien eteen, vaikka viereisellä samansuuntaisella kaistalla oleva auto olisi paikallaan. Puhelun hinta matkapuhelimesta 8,21 snt/puh + 16,9 snt/min ja kiinteästä verkosta 8,21 snt/puh + 6,9 snt/min. Soini sanoi Helsingin Sanomien haastattelussa sunnuntaina, että hallitus pelottelee suomalaisia EU-maineen menetyksellä. elokuuta 2011
SALON SEUDUN SANOMAT
UUtiset
UUDISTAMME KÄYTTÖTAVARAVALIKOIMIA!!! Paljon tuotteita prosenttialennuksilla
(alennukset eivät koske keräilykampanjan tuotteita)
Joka toinen nuori ajaa suojatien yli, kun pitäisi pysähtyä
Moni lapsi loukkaantuu tietä ylittäessään
STT | RIKU ROSLUND
Valo vaihtuu vihreäksi, ja pieni poika alkaa ylittää katua. Kun Suomella oli aikanaan ongelmia, Suomeen suhtauduttiin solidaarisesti. Nuoret rikkovat liikennesääntöjä muita ikäryhmiä useammin. Suomen Kreikka-kanta kosketti minua en ymmärrä sitä, Aubry sanoi. Monet ihmiset eivät tätä ymmärrä, sanoo korvauslakimies Sami Salonen Ifistä. Alennukset voimassa 29.8.-12.9.2011.
SALO, Hämeentie 37 puh. Kaikista muista edullisista moniteholinsseistä saat 90 :n alennuksen sekä optikon näöntarkastuksen (arvo 15 ) kaupan päälle. Ifin valtakunnallisesti kattavaan liikenneturvallisuuskyselyyn vastasi reilut 1 000 ihmistä. Aubry huomautti, että nyt Kreikan tukemiselle ehtoja lateleva Suomi on aiemmin voinut luottaa muiden maiden yhteisvastuullisuuteen. Liikenneturvan kyselytutkimuksen mukaan monia vanhempia huolestuttaa jälkikasvun päästäminen liikenteen sekaan. sittain. Kuljettaja ei näe katvealueelle jäävää jalankulkijaa, vaan jatkaa eteenpäin hiljentämättä. Myymme nyt monitehosilmälasit näöntarkastuksen kanssa yli sata euroa normaalihintaa halvemmalla. Soinin mielestä paras ratkaisu olisi, että tukipaketti kaatuisi ja Kreikka ajautuisi velkasaneeraukseen. Kaikista ikäryhmistä yksi neljästä jatkaa suojatien yli pysähtymättä, jotkut jopa hidastamatta. (STT) Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soinin mielestä hallituksen tulisi selkeästi ilmoittaa, ettei se aio olla mukana Kreikan tukipaketissa. Kolme neljästä nuoresta on ajanut ylinopeutta tai puhunut kännykkään ilman hands free -laitetta viimeksi kuluneen vuoden aikana. 8
Maanantaina 29. 02-727 1081 MA-PE 7-21 LA 7-18, SU 12-18
75 115 165
105 115 115
Tarjous koskee alk. www.nissen.fi. Viime vuosina liikenteessä on kuollut keskimäärin kahdeksan ja loukkaantunut 560 lasta vuo-
-40
% % %
(esim. Tieliikennelain mukaan tällaisessa tilanteessa auto pitää pysäyttää. Virhemarginaali on 2,8 prosenttiyksikköä suuntaansa. Autoilijoiden enemmistön mukaan vaikeinta liikenteessä on havaita jalan tai polkupyörällä liikkuva lapsi. Valot ovat vaihtumassa, tulee äkkijarrutus ja asvaltti huutaa. 75 :n kehyshintaryhmää sekä yllä mainittuja perus-, pronssi- ja hopeapaketin moniteholinssejä vakiovoimakkuusrajoin. Hän sanoi hämmentyneensä siitä, että esimerkiksi kestävän kehityksen eteen paljon töitä tehnyt Suomi reagoi Kreikkavakuuksiin näin. Yli puolet vanhemmista kokee koulumatkan vaaralliseksi ja joka neljännen mielestä taipaleen varrella on useita vaaran paikkoja. Suurin osa harjoittelee koulureitin kulkemista lapsensa kanssa.
KAIKKI loput naisten, miesten ja lasten vaatteet
Koulumatka isien ja äitien huolenaihe
Suojatie voi olla lapselle vaaran paikka. Hallituskritiikkiin yhtyi sunnuntaina myös entinen maa- ja metsätalousministeri SirkkaLiisa Anttila (kesk.) Forssan Lehden kolumnissaan. Hallituksen pitäisi nyt ilmoittaa, ettei se kerta kaikkiaan aio olla mukana lainapaketissa. Ranskan oikeistohallitus ei ole ottanut kantaa Suomen vakuusvaatimuksiin. Alle 15-vuotiaiden jalankulkijoiden loukkaantumisista kaksi kolmesta tapahtuu tietä ylitettäessä. Kaikista vastaajista näin on tehnyt kaksi kolmesta
Ihmiset söivät tuoreista herneistä tehtyä keittoa, ja lehmät energialeikettä, säilörehurypsiä sekä kivennäisiä. Tämä neljän hengen Kultivator -taiteilijaryhmämme tilaisuus järjestettiin silloin Öölannin saarella. Järjestimme vastaavan tapahtuman vuonna 2005 ensimmäisen kerran kutsuvierastapahtumana Ruotsissa, kun Malinin sisko sai tällaisen leikkisän idean, kertoi hollantilaissyntyinen Mathieu Vrijman. Hän teki tussiluonnoksia nopeaan tahtiin.
Lehmissä kauneinta ovat ehkä silmät, hän tuumi ateriointia katsellen. kestotilaajille yllätysetuja!. Kemiönsaarella pitkään aiemmin asunut kuvataiteilija ja nykyisin Halikossa opettajana
toimiva Petra Kallio istui olkipaalin päällä ja ikuisti lehmien ruokailua. Jos todellista ilmastollista hyötyä haluttaisiin saada, niin Riskun mukaan lehmien pitämisestä pitäisi luopua tyystin. Vrijman on huolissaan siitä, että kaikki
Maitotilaneuvoja Leena Eklöf Perniöstä tarjoilee jälkiruuaksi omenaa pöytäseurueessa ruokailevalle lehmälle Tammenpään luomutilalla. Luomutilan ayshirelehmät olivat suuressa osassa lounashetken onnistumisessa, vaikka eivät sitä
Kuvataiteilija Petra Kallio istui olkipaalin päällä tehden luonnoksia lehmästä.
Luomutilan naapurissa asuva Maria Västilä ojentaa lehmälle hedelmäistä jälkiruokaa. elokuuta 2011
9
"Lehmiä on syytetty turhaan kasvihuonepäästöistä"
seija.jarvinen@sss.fi
Kuvat: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo
SSS | SEIJA JÄRVINEN
Lehmiä on syytetty turhaan kasvihuonekaasupäästöistä, sanoi lähiruokatutkija Helmi Risku, joka osallistui kutsuvieraslounaalle Tammenpään luomutilalla Halikossa. He ovat myös itse maitotilallisia, joilla on 30 lypsylehmää. Takana lähiruokatutkija Helmi Risku, joka on lapsuudessaan syönyt lehmien kanssa.
nykytaide heijastaa kaupunkielämää, ja maaseutu etääntyy meistä ja me maaseudusta. Ihmiset ja eläimet ovat eläneet lähes 10 000 vuoden ajan läheisessä vuorovaikutuksessa toistensa kanssa, muistutti Malin Vrijman.
ääneen maininneetkaan. Lehmän ja ihmisen suhde on läheinen, ja sitä täytyy kehittää. Tutkimuksien mukaan lehmien osuus on kuitenkin päästöissä vähäinen. Kansainväliset kutsuvieraat tulivat Ruotsista Öölannista, josta taitelijapari Mathieu ja Malin Vrijman toivat idean lehmien kanssa ruokailusta. SALON SEUDUN SANOMAT
UUtiset
Maanantaina 29. Ei se olisi ehkä Tukholmassa onnistunutkaan, hän naurahti. keskustelua Kitulan kyläsuunnitelman päivittämisestä, valokuvanäyttely, kirjallinen salonki aiheena lehmä, lasten suunnistusharjoitus, VPK-kaluston esittelyä, vinkkejä puutarhan syystöihin, jätevesineuvontaa, musiikkia lapsille pieni pomppulinna, pihapelejä, asfalttimaalausta, poniratsastusta
lukijatapaaminen Suomusjärvellä, Kitulassa kirjaston pihalla ja kirjastossa
PS. Jari Laiho seuraa vierestä. Kutsu-
vieraiden lounashetki lehmien kera taltioitiin osaksi Halikonlahti Green Art Ravintoketjuissa -näyttelyä. Jo lapsuudessa lehmien kanssa ruokaillut Risku kirjoitti ruoka-ainevalinnoista ja kasvihuonekaasupäästöistä vuosi sitten, jolloin lehmätkin
leimattiin syypäiksi päästöjen suuruuteen. Lounas taltioitiin myös videol-
le ja valokuviin osaksi Halikonlahti Green Art -näyttelyä, joka aukeaa Salon taidemuseossa 10.syyskuuta.
Lounas videolle, kuviksi ja piirroksiksi
Saman pöydän ääressä Tammenpään luomutilalla ruokaillessa jokainen saattoi miettiä omaa suhdettaan lehmiin. Siitä syntyi teos "Illallinen lehmien kanssa". Lounaalle osallistuneet taiteilijat ikuistivat tapaamisen maalauksin ja piirroksin sekä videolle. klo 1518
Monipuolista yhdistysten järjestämää ohjelmaa, mm. Hän korosti, ettei ilmastokysymys ratkea yksinkertaisesti keskittymällä vain yhteen asiaan.
Idea lounastaa tuli Ruotsista
Kutsuvieraina lounaalla lehmien kanssa oli muun muassa taiteilijoita, eläinlääkäreitä sekä ympäristö-ja maatalousalan ihmisiä, mutta myös luomutilan isäntäparin, Kia ja Mats Boijerin naapureita. Asuin lapsena pientilalla Karvialla, jossa moniin ihaniin lapsuusmuistoihini lehmätkin liittyvät, sanoi Västilä.
Kultivator-ryhmän taiteilijapariskunta Malin ja Mathieu Vrijman ovat itsekin maitotilallisia Ruotsista, Öölannin saarelta.
Salkkari
keskiviikkona 31.8
Irene sai Hudsonjoen tulvimaan kaduille Manhattanin eteläosassa, mutta pelätyiltä suurtulvilta ja laajoilta sähkökatkoksilta vältyttiin. Aiemmin hän on väittänyt kuulleensa ääniä, jotka yllyttivät häntä murhaan. Ennakkoon myrskytuhojen loppulaskun suuruuden ennustaminen on mahdotonta, mutta kyse on miljardeista dollareista. Yhdysvaltain historian tähän mennessä kallein myrsky on Meksikonlahden ranta-alueita vuonna 2005 runnellut Katrina. Sitä ennen uutistoimisto AP kertoi, että Gaddafi haluaisi neuvotella kapinallisten kanssa siirtymäkauden hallituksen muodostamisesta. Toki lauantaina paikalliset hamstrasivat jonkin verran tavaraa kaupoista. (STTAFPReuters)
Fukushimalaisen maanviljelijän Hisashi Tarukawan leski Mitsuyo Tarukawa uskoo, että perheen elinkeinon tuhonnut säteily ajoi hänen puolisonsa itsemurhaan.
henkisistä kärsimyksistä.
Henkistä ja taloudellista tukea
Japanissa pelätään, että maaliskuun maanjäristyksen, tsunamin ja ydinonnettomuuden aiheuttama järkytys nostaa maan jo ennestään korkeita it-
semurhalukuja. Ensimmäisen öljylastissa olevan laivan on tarkoitus lähteä Tobrukin satamasta kuun lopussa. Myrskyn aineellisten tuhojen arvioidaan nousevan jopa kymmeniin miljardeihin dollareihin. Kuun alussa Lontoosta muihin kaupunkeihin levinneet mellakat aiheuttivat suurta tuhoa. Erikoisvalmisteisessa kuljetushäkissä matkaava lintu saa saattajakseen henkilökohtaisen eläinlääkärin. Sähköyhtiöt arvioivat, että voi viedä päiviä, ennen kuin sähköt saadaan palautettua kaikille asukkaille. Syytin heitä kaikista epäonnistumisistani, Mijailovic sanoi. Uskon, että hänen itsemurhansa oli protesti, kuin seppuku (rituaali-itsemurha). Kapinallisten mukaan kaupungin antautumisesta keskustellaan yhä, mutta ei ikuisesti. Isä ei jättänyt viestiä, mutta perhe on vakuuttunut, että syy itsemurhaan oli ydinonnettomuus. Aiomme olla avoinna, mutta Luontoäidillä saattaa olla muita suunnitelmia, varoitti New Yorkin pörssin varatoimitusjohtaja Lou Pastina lauantaina.
Lyhyet
Raitiovaunu suistui kiskoilta Brasiliassa, viisi kuoli
SAO PAULO. Syyrian vallankumous 2011 -nimellä Facebookissa esiintyvä ryhmä kehotti ihmisiä rukoilemaan marttyyrien puolesta moskeijoissa ja kirkoissa. Hän luopui syömälakosta, koska erityisistuntoon kokoontunut parlamentti hyväksyi lauantaina periaatteessa joukon Hazaren vaatimuksia. (STTAFP)
KANADA
M
M
Atlantti
Ottawa
M
15.00 Maanantai
H M
400 km
USA
New York 15.00 Sunnuntai Washington D.C.
H
M
Hurrikaani Myrsky
STT/Reuters
"Evakuoin itseni hautaan"
Japanin luonnonkatastrofin pelätään lisäävän itsemurhia
SUKAGAWA, JAPANI | STTAFP
Voi ei, kaikki on ohi. Viljelijät, kalastajat ja matkailuyrittäjät menettivät elinkeinonsa. Tuhannen ylimääräisen poliisin oli tarkoitus varmistaa, ettei kaupungissa puhkea uusia mellakoita. Sunnuntaina jännitettiin sitä, tulviiko hurrikaanin nostattama vesimassa Manhattanille niin, ettei New Yorkin pörssi kykenisi toimimaan maanantaina tavalliseen tapaan. Viranomaisilta odotettiin vielä sunnuntain aikana päätöstä siitä, milloin liikennettä voidaan jatkaa.
Irene laantui trooppiseksi myrskyksi
Ajat Suomen aikaa
15.00 Keskiviikko 15.00 Tiistai
M
Irene heiluttaa myös Yhdysvaltain taloutta
NEW YORK | STTReutersAFP
Hurrikaani Irene käy kalliiksi Yhdysvalloille. Kun Irene ei aiheuttanutkaan pelättyä kaaosta ja hävitystä, osa asukkaista ryhtyi arvostelemaan evakuointimääräystä. Myös itsetuhoisia ajatuksia koskevat yhteydenotot auttaviin puhelimiin ovat lisääntyneet.
Poliisi varautui mellakoihin Lontoossa
LONTOO. Japanilaismedia kertoi kesäkuussa 93-vuotiaasta naisesta, joka riisti henkensä perheen evakuoinnin jälkeen. Katastrofin pahimmin koettelemilla alueilla on jo raportoitu itsemurhien yleistymisestä. BBC:n mukaan raitiovaunu luisui kiskoilta ja törmäsi lyhtypylvääseen. Jalostamon johtajan mukaan laitos on säilynyt kuukausia jatkuneissa taisteluissa vahingoittumattomana ja henkilökunta valmistelee parhaillaan tuotannon käynnistämistä. Kapinallisneuvoston jäsen Ali Tarhouni kiisti sunnuntaina, että kapinallisjohto neuvottelisi Gaddafin kanssa. Jopa Yhdysvaltain rahamaailman keskus New Yorkin Wall Street saattaa tällä kertaa kärsiä kouriintuntuvista myrskytuhoista. En kuullut ääniä. Lontoon Notting Hillin karnevaalit alkoivat sunnuntai-iltana rauhallisesti mellakoiden pelosta huolimatta. Sunnuntaina myrskyn vuoksi ilman sähköä oli yli kolme miljoonaa kotitaloutta ja yritystä. Asiantuntijat pelkäävät itsemurhien lisääntyvän maaliskuisen luonnonkatastrofin takia. Myös Libyan suurin öljynjalostamo Ras Lanufissa on valmis tuotannon käynnistämiseen. Vaikka myrskyn pahin vaihe oli ohitettu sunnuntaina puoliltapäivin paikallista aikaa, viranomaiset kehottivat ihmisiä yhä varovaisuuteen äkillisten tulvien varalta. Hazaren kampanja sai niin laajaa tukea, että pääministeri Manmohan Singhin hallitus joutui ahtaalle. Fukushiman voimala sijaitsee vain 60 kilometrin päässä pelloista, joilla Tarukawa oli koko ikänsä viljellyt riisiä ja vihanneksia. elokuuta 2011
SALON SEUDUN SANOMAT
Ulkomaat
n toimitus@sss.fi
Kalapirtelöillä lihotettu harhailijapingviini lähtee kotiin
WELLINGTON. Tarhouni kertoi, etteivät kapinalliset ole edes todella varmoja siitä, missä Gaddafi oleskelee. Maaliskuussa vaurioituneesta ydinreaktorista levisi muutamassa päivässä radioaktiivinen pilvi, joka teki hänen elämäntyöstään ongelmajätettä. Jos hän antautuu, me neuvottelemme ja otamme kiinni hänet, Tarhouni sanoi pääkaupungissa Tripolissa. Kokouksessa syntyi rauhansuunnitelma, jota Syyrialle lähtee esittelemään Arabiliiton pääsihteeri Nabil al-Arabi. Mijailovic on kertonut motiiveistaan ruotsalaislehti Expressenille. -- Toivottavasti se törmää toisiin pingviineihin, jotka se tunnistaa, pidämme sormet ristissä, saatille lähtevä eläinlääkäri Lisa Argilla sanoi. Hengissä selvinneitä painavat yleisimmin huoli toimeentulosta, suru omaisten menetyksestä ja syyllisyys omasta selviytymisestä. Maassa tehdään noin 30 000 itsemurhaa vuodessa, mikä on väkilukuun suhteutettuna enemmän kuin esimerkiksi Suomessa. Katastrofissa kuoli yli 20 000 ihmistä ja yli 87 000 asuu yhä väliaikaismajoituksessa. Se oli pelkkää tyhjää puhetta, 32-vuotias Mijailovic sanoi. Sunnuntaina kapinallisten ja Muammar Gaddafille uskollisten joukkojen kerrottiin ottaneen rajusti yhteen maan länsiosissa Ragdalin kaupungissa. Jotta vastaavilta kohtaloilta
vältyttäisiin, toimeentulonsa ja kotinsa menettäneille on asiantuntijoiden mukaan tarjottava henkistä ja taloudellista tukea. Pelkästään Fukushimassa kymmenettuhannet joutuivat
jättämään kotinsa. Maaliskuun 24. En halua, että hän kuoli turhaan, sanoo Kazuya Tarukawa. Ruotsin korkein oikeus tuomitsi Mijailovicin elinkautiseen rangaistukseen 2004.
30 000 itseMurhAA vuodessA
Japanin itsemurhaluvut ovat maailman korkeimpia. Argillan mukaan Happy Feet on toipunut hyvin ja se on saanut painoaan takaisin kalapirtelödieetillä. (STTAFP)
Lehtikuva/AFP Photo/Neil Sands
Vinkkaa juttu!
(02) 7702 314
Historialliseksi pelätty Irene säästi New Yorkin suurtuhoilta
NEW YORK | STTMARIA ROSVALL
New Yorkin itärannikkoa murjonut hurrikaani Irene näytti sunnuntaina säästäneen New Yorkin suurimmalta raivoltaan. Yöllä kaupunki ole melkein täysin autio, mitä ei New Yorkissa usein pääse kokemaan, Salminen sanoi. Intialaiset ovat kyllästyneet viranomaisiin, jotka vaativat lahjuksia esimerkiksi syntymätodistuksen tai ajokortin saamisesta. Asiantuntijat uskovat tilanteen synkistyvän entisestään sitä mukaa kun helpotus omasta selviytymisestä väistyy ja mullistuksen jälkeinen arki haasteineen alkaa. päivä 64-vuotias Tarukawa hirttäytyi peltomaillaan kasvavaan puuhun. Tuhoja vähensi se, että Irene heikkeni hurrikaanista trooppiseksi myrskyksi juuri ennen iskeytymistään New Yorkiin. Libyan kapinallisten hallitsema Agoco-öljy-yhtiö sanoi sunnuntaina aloittavansa tuotannon kahdella öljykentällä syyskuun puolivälissä. Heinäkuussa ranskalainen turisti kuoli pudottuaan samanlaisen raitiovaunun kyydistä. Neljän päivän merimatkan jälkeen se päästetään vapaaksi jäisiin vesiin. Viisi ihmistä kuoli ja yli 30 loukkaantui maisemaraitiovaunun suistuttua kiskoilta Rio de Janeirossa Brasiliassa lauantaina. Itsemurhia ei estetä vain hoitamalla mielenterveyttä. Mijailovicin mukaan oli sattumaa, että Lindh valikoitui puukotuksen kohteeksi. Uusiseelantilaisen eläintarhan kuuluisin asukas, kaukomatkaajapingviini Happy Feet, jättää parantolansa maanantaina taakseen ja lähtee kotimatkalle. Gaddafin neuvotteluhalukkuudesta kertoi hänen tiedottajansa Moussa Ibrahim puhelimitse AP:lle myöhään lauantaina. (STTAFP)
Ensimmäinen öljylasti luvataan Libyasta syyskuun lopussa
TRIPOLI. Neuvottelutarjous näyttäsi viittaavan Gaddafin mielenmuutokseen, sillä vielä viime viikolla hän kutsui ääniviestissään kapinallisia rotiksi ja yllytti kannattajiaan tuloksetta kukistamaan vastustajansa.
Lehtikuva/AFP Photo/Emmanuel Dunand
Arabiliitto sorvasi rauhanaloitteen Syyriaa varten
KAIRO/AMMAN | STTReutersAFP
Arabiliitto on vaatinut Syyriaa lopettamaan kuukausia kestäneen verenvuodatuksen. Jopa miljoona ihmistä Länsi-Lontoon kaduille keräävä karnevaali on Euroopan suurimpia katujuhlia. Hän kertoi nähneensä ministerin tavaratalo NK:n ulkopuolella, jolloin hän oli päättänyt puukottaa tätä. Alavilta alueilta evakuoitiin yli 370 000 ihmistä. Ruumiin löysi hänen poikansa, Kazuya Tarukawa, 36. Maisemaraitiovaunu on suosittu turistien keskuudessa, koska sen kyydistä näkee hyvin kaupungin. Fukushimalaisen maanviljelijän Hisashi Tarukawan perhe muistaa miehen mutisseen sanat hänen nähtyään televisiosta, että luonnonkatastrofi oli aiheuttanut onnettomuuden läheisessä ydinvoimalassa. Hän on parhaillaan oikeuspsykiatrisella klinikalla odottamassa uutta vankilapaikkaa. Hän aikoo haastaa ydinvoimalan omistajan, energiayhtiö Tepcon oikeuteen perheelle aiheutuneista aineellisista ja
Lehtikuva/AFP Photo/Shingo Ito
Murhaaja valitsi Anna Lindhin uhrikseen sattumalta
TUKHOLMA | STTAFPTT
Ruotsin ulkoministerin Anna Lindhin murhaaja Mijailo Mijailovic sanoo tappaneensa Lindhin, koska tunsi vihaa poliitikkoja kohtaan. Suurin osa kuolemantapauksista sattui PohjoisCarolinassa, johon Irene iskeytyi ykkösluokan hurrikaanina lauantaina. Öljyntuotanto on seissyt helmikuusta lähtien. Newyorkilaisille suurin kysymys on, milloin kaupungin joukkoliikenne saadaan jälleen käyntiin. Hänen matkansa ajankohta ei ole vielä tiedossa. Arabivaltiot sorvasivat yhteistä kannanottoa ulkoministerikokouksessa Egyptin pääkaupungissa Kairossa viikonvaihteessa. Nyt joillekin ihmisille on koitunut tuhansien dollarien edestä vahinkoja, jotka he olisivat voineet estää, jos olisivat olleet kotona, sanoi Coney Islandilla asuva Joe Perota uutistoimisto AFP:lle. Myrskytuhot vaikuttivat jäävän pelättyä pienemmiksi. Toisin kuin Tarukawa, hän jätti myös viestin: Olisin teille vain taakaksi. Nyt ihmiset näyttivät kuitenkin keskittyvän hauskanpitoon. Myrskyn kokonaiskustannukset nousivat 81 miljardiin dollariin eli liki 56 miljardiin euroon. Eläinlääkärien arvion mukaan epäonninen lintu oli syönyt hiekkaa luultuaan sitä lumeksi. Hazare haluaa muun muassa korruptiojuttujen tutkinnan tehostamista. Intian tunnetuin korruption vastainen aktivisti. 10
Maanantaina 29. Hän puukotti Lindhin hengiltä Tukholman keskustassa syyskuussa 2003. (STTReuters) lopetti syömälakkonsa sunnuntaina. Sunnuntaina Syyrian hallinto varoitti kansalaisia osallistumasta Damaskoksen mielenosoituksiin, joista leviää tietoa Facebookissa. Irenen vuoksi kaupungin metro, bussit ja junat seisahtuivat ja lentokentät suljettiin. New Yorkissa palomiesten MM-kisoja varten oleva Kim Salminen kertoi STT:lle, että sunnuntain vastaisena yönä kaupungissa satoi rankasti, mutta aamulla sade oli heikentynyt tihkuksi. Terapia voi toimia sitten, kun uhrien saama käytännön apu ja fyysinen terveydenhuolto on kunnossa, muistuttaa Shinji Yukita, tokiolainen psykiatri ja sairaalanjohtaja.
Korruption vastustaja lopetti syömälakkonsa Intiassa
DELHI. Lintua on hoidettu Wellingtonin eläintarhassa kesäkuusta lähtien, jolloin sen mahasta poistettiin kilokaupalla hiekkaa. Kaupungin kaduille oli määrätty lisää poliiseja kaksipäiväisten karnevaalien ajaksi. Sunnuntai-iltapäivään mennessä Irenen kerrottiin vaati-
Hurrikaani Irene iskeytymässä Manhattanille sunnuntaina.
neen 14 ihmisen hengen Yhdysvalloissa. Uuden-Seelannin rannikolle alkukesällä eksynyt pingviini matkustaa kotiinsa Etelämantereelle tutkimusaluksen kyydissä. Salminen ei missään vaiheessa huomannut kaupungissa minkäänlaista paniikkia lähestyvän hurrikaanin vuoksi. Pelastuslaitos ei osannut sanoa, miksi vaunu oli suistunut kiskoiltaan. Koska tunsin vihaa poliitikkoja kohtaa, sekä ruotsalaisia että serbialaisia. Loppujen lopuksi koko kaupungissa on kuitenkin ollut koko ajan hyvin rauhallinen tunnelma.
Libyan kapinallisia ei kiinnosta Gaddafin neuvottelutarjous
TRIPOLI | STTReuters
Libya kapinallisjohto ei aio neuvotella Muammar Gaddafin kanssa, jollei tämä antaudu. Arabimaat kehottivat Syyrian hallintoa hillitsemään voimatoimia sen jälkeen, kun maan pääkaupungissa Damaskoksessa puhkesi yksi rajuimmista presidentti Bashar al-Assadin vastaisista mielenosoituksista lauantaina. Tulvia tai muita myrskytuhoja ei Keski-Manhattanilla näkynyt. Kaikkia ei olisi pitänyt evakuoida. Evakuoin itseni hautaan. Kapinalliset kertoivat myös olevansa enää 30 kilometrin päässä Gaddafin kotikaupungista Sirtestä, jota vanhan vallan joukot yhä hallitsevat. Ibrahim vakuutti AP:lle, että Gaddafi oleskelee edelleen Libyassa. YK:n mukaan ainakin 2 200 ihmistä on tapettu Syyriassa sen jälkeen, kun mielenosoitukset alkoivat maaliskuussa.
Evakuointimääräystä arvosteltiin
Hurrikaanin vuoksi New Yorkiin annettiin kaupungin historian ensimmäinen evakuointimääräys. Se on luultavasti hyvin innoissaan ja vain sukeltaa menemään, ja se on viimeinen mitä siitä näemme. 74-vuotias Anna Hazare ehti olla syömättä 13 vuorokautta ja hän laihtui 7,5 kiloa
SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 29. Tämä on minun tarinani." Näin koruttomasti alkaa lähes kolmituntinen tapahtumien vyöry, joka ei voi olla koskettamatta vieläkään lähes puoli vuosisataa alkuperäistekstin Anthony Burgessin romaanin A Clockwork Orange ilmestymisen jälkeen. V. Meidän sukupolvemme rakasti amerikkalaisia elokuvia yli kaiken, ja westernit olivat parasta. Jussi Jätinvuori tulkitsee pääroolissa Alexia loistavasti visuaalisena hahmona ja ajattelevana, tuntevana olentona. elokuuta 2011
Lehtikuva/Aleksi Makkonen
11
Kulttuuri
kulttuuri@sss.fi
n Kulttuuritoimitus Veli-Matti Henttonen (02) 7702 329 Mari Areva (02) 7702 320
Saksalainen naisenergia vei maailmanmestaruuden
Ilmakitaransoiton tuore maailmanmestari on saksalainen Aline "The Devil´s Niece" Westphal. Noin 30 000 euron korjaustöiden on määrä valmistua syksyllä. marraskuuta. MM-finaalitaisto käytiin Oulun Torinrannassa, jossa Westphal kitaroi itselleen tuomaristolta 34,4 pistettä. Snellmanin tapaamisesta Parolannummella 1863. Monissa kohtauksissa on loistavia roolisuorituksia. Tapahtuman ohjelma tarjoaa musiikin ohella elokuvia ja punnittuja puheenvuoroja ajankohtaisista aiheista. Symboliset rituaalit nousevat hyvin Alexin sisäisen maailman kuvaajiksi ja häivyttävät realistisen väkivallan kuvauksen tarvetta, mutta puheen
sävyihin löytyy myös tahdonvoimaa ja kovuutta. Nuoren lupauksen palkinto Teinipumpeli myönnettiin tamperelaiselle Joona Sarisalmelle hänen Jujuyhtyeelle ohjaamastaan Loppu-videosta. Ura suuntautui kuitenkin toisaalle. Kun tapasin Quentin Tarantinon, hän sanoi pitävänsä kirjoittamaani ja Solliman
7
NAUDAN KEITTOLIHA
Lisätiedot www.kesko.fi/ Vastuullisuus
95
kg
0
Apetit
1,50 /kg, pakaste
SALO
Hämeentie 2430, puh. Minna-Stiina SaaristoVellinki on dramatisoinut ja ohjannut Kellopeliappelsiinin oikeudenomistajien luvalla sekä romaanin että elokuvan pohjalta. Entisen panimon hallin yhdelle seinämälle tiiviisti sijoittuva näyttämö on Mikko Saariston lavastama. Tuntematon amerikkalainen Clint Eastwood teki ensimmäisen pääroolinsa. Toiseksi sijoittui yhdysvaltalainen Justin "Nordic Thunder" Howard 34,1 pisteellä ja kolmanneksi Veronica "Like Ever Gin" Mullerova Tshekistä 33,8 pisteellä. Tuolloin synkäksi tulevaisuudenkuvitelmaksi Stanley Kubrickin samannimisen elokuvaversion (1971) tavoin tulkitun nuorison "järjettömän" ja yhteiskunnan "järjestyksen" nimissä harjoittaman henkisen väkivallan kuvaus tuli uudelleen hätkähdyttävän ajankohtaiseksi Englannin uusimpien levottomuuksien valossa. Kaksikko kirjoitti yhdessä muun muassa Huuliharppukostajan. Suostuin Roomaan kirjoittamaan Leonen kanssa, kun minulle luvattiin copywriterin vuosipalkka yhdestä käsikirjoituksesta. Spagettiwesternejä tehtiin lopulta satoja, ja ne olivat 1970-luvun puoliväliin asti suosittuja ympäri Eurooppaa. Olimme nuoria poikia sodan jälkeen, kun kaikki fasistien parinkymmenen vuoden ajan kieltämät ulkomaiset elokuvat tuotiin teattereihin. Leone kirjoitti uusinta elokuvaansa Bernardo Bertoluccin ja Dario Argenton kanssa. Varsinkin väliajan jälkeinen vankilakuvaus on tiheätunnelmainen, sanoitta ja rivien väleissä paljon puhuva. Burgessin ja Kubrickin tyylitteleviä ja estetisoivia, moraalisista kannanotoista pidättyviä visioita syytettiin aikoinaan väkivallan ihannoinnista. Patu Heiskasen hienosti luonnehtimalla pastorilla on myötätuntoonsa monia motiiveja, vartijana Jarno Huhtala pystyy puolestaan personoimaan koko laitoksen hengen vankiryhmän kulkiessa loputonta ympyrää naamiot kasvoillaan. Espanjan Almeriasta löydettiin oivat maisemat. Vain muutaman dollarin tähden on pitkälti käsialaani, vaikken saanut siihen nimeäni. Valtakunnallisesti merkittävä monumentti seisoo Panssariprikaatin harjoitusalueella. Ensimmäiselle elokuvalle, johon Leone minua pyysi mukaan, sanoin ei. Italiassa oli 1950-luvulta alkaen elokuvateollisuus, jonka tärkeä osa olivat amerikkalaisten elokuvien jäljitelmät. Heidän keskustelunsa ansiosta suomen kielestä tuli yhdenvertainen ruotsin kanssa. Niin me kirjoitimme Huuliharppukostajan.
Kauniaisten musiikkitapahtuma kuusipäiväiseksi
Kauniaisten musiikkijuhlat laajentuvat kuusipäiväiseksi. Sisäministerin (Viljami Hotanen) ja naistoimittajan (Moona Almenoksa) yhteiskohtauksessa on melkoista säkenöintiä. Tuomariston mukaan voittajavideossa oli omaperäinen idea maanläheisesti toteutettuna. Musiikkijuhlien taiteellinen johtaja Seppo Kimanen haluaa festivaalin valottavan kulttuurin avulla, missä Suomi ja Eurooppa tällä hetkellä ovat. 020 720 3700 MAPE 821, LA 818, SU 1218. (STT)
Länsi löytyi Espanjasta
Lännenelokuvien tekeminen ei siis ollut kaukaa haettu ajatus. Puhelimessa hän oli tuskainen ja sanoi, että nämä ovat liian intellektuelleja eikä työstä tule mitään. Festivaalin säveltäjänimiä ovat esimerkiksi Chopin, Bach ja Beethoven. Tarjoukset myös netissä www.k-citymarket.fi
Eastwood ja dollarit
Donati tapasi Leonen ensimmäistä kertaa jo 23-vuotiaana kirjailijana, jonka teoksiin haluttiin elokuvaoikeuksia. Asiakaspalaute: tom.eriksson@citymarket.fi
30
ps
Suomalainen luuton
KEITTOJUURES 200 g
Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8,21 snt/puh + 6,9 snt/min (sis alv 23%), matkapuhelimesta 8,21 snt/puh + 16,9 snt/min (sis alv 23%).
www.k-citymarket.fi. Jengijohtajana (väki) vallasta nauttiva, vankilassa laitostumiseen alistuva ja kiistanalaisen hoitomenetelmän koekaniinina Alex on vain suuren kellokoneiston pieni ratas,
jolla ei saisi olla omaa tahtoa eikä persoonallisuutta. Donati kysyi, eikö siihen tarvita lupa. Elokuvasta tuli Kourallinen dollareita. Monet italialaiset elokuvantekijät käyttivät englanninkielisiä salanimiä, jotta elokuvat eivät vaikuttaisi italialaisilta. Sen tuoma etäisyys auttaa purkamaan aihepiiriin liittyviä tunteenomaisia ennakkoasenteita, mutta sallii ongelmakokonaisuuden kriittisen tarkastelun eri osapuolten näkökulmasta. (STT)
Vinkkaa juttu!
Aline "The Devil´s Niece" Westphal
Väkivallan monet kasvot
OTTO LAPPALAINEN
Anthony Burgess: Kellopeliappelsiini. ohjaamaa Luodin lakia parempana kuin yhtään Leonen westerniä. Olin vuonna 1963 copywriter mainostoimistossa, kun hän käski minua katsomaan Akira Kurosawan elokuvan Yojimbo, Donati kertoo. Lokakuussa ensi-iltaan tulee Mauri Kunnaksen kirjaan perustuva Suuri urheiluesitys, joka on lapsille suunnattu, liikuntaan innostava kiertuenäytelmä. Nyt toista kertaa järjestettävä tapahtuma soi 1.6. Donati, 78, oli kaimansa mestariohjaaja Sergio Leonen läheinen ystävä ja tärkeä yhteistyökumppani. Keskeisenä tilanjakajana on panssariverkkoaita, mutta muutamassa kohtauksessa hyödynnetään tehokkaasti kapeaa yläparvea. Leone halusi tehdä siitä lännenelokuvaversion. Vanhasta ohjelmistosta jatkaa tänä syksynä ympäristönsuojelusta kertova lastennäytelmä Eikka Ekoveikka sekä nuorille suunnattu, koulukiusaamisesta kertova Elämäni luuserina. Käsikirjoitus ja ohjaus Minna-Stiina Saaristo-Vellinki. Kansanpumpeli-äänestyksen voitti kouvolalainen Jouni Kallio Stam1nalle ohjaamallaan Yhdeksän tien päät -videolla. Loppu onkin tunnettua historiaa. Yksinkertaista ratkaisua väkivaltaan ei ole, mutta osasyitä on lukematon määrä, kuten näytelmä tuo paikoin hykerryttävän satiirin keinoin esiin niin perheen piiristä, yhteiskunnan holhoavasta asenteesta, politiikan pelistä kuin mediankin maailmasta. Kisan voittanut Sydänmaavideo on ohjattu Olavi Uusivirralle. Olen muuten samaa mieltä, Donati toteaa.
SOPPAA
HINTA VOIMASSA MAKE 29.31.8.2011, ELLEI TOISIN MAINITA. Alexin maailmassa Beethovenilla on tärkeä osuus, kuten esityksessäkin nauhalta tulevana musiikkina. Patsas pystytettiin 1868 muistuttamaan keisari Aleksanteri II:n ja valtiopäivämies J. Piispanristillä.
Mikko Vihervaara
TEATTERI
"Minä olen Alex. Yleisöäänestyksessä annettiin yhteensä ennätykselliset 5 400 ääntä. Aiheen painostavuutta muun muassa vastavaloin korostava valaistus (Thomas Kother) ja teatterisavu tuovan oman vahvan tunnelmansa hämäryyttä ja muuten tyhjyyttä huokuvaan esitystilaan.
Kellopeliappelsiinin Sami Olander, Jussi Jätinvuori, Teemu Paavilainen ja Joonatan Perälä.
Lyhyet
Liikuntaa ja ympäristöasiaa lapsille Turussa
Turun Linnateatterin alkavan syyskauden ohjelmisto painottuu etenkin lasten ja nuorten näytelmiin. Nyt suuri yleisö muistaa vain Leonen ohjaukset. Syksyn ohjelmassa on myös runsaasti vierailuesityksiä. Yllättävän tarkkanäköisesti Alexin tarinaan kietoutuu poliittisen pelin aina uusiutuva kiertokulku. Aikuisille Linnateatteri tarjoilee lisää esityksiä muun muassa viime keväänä ensi-iltansa saaneesta psykologisesta draamasta Fundamentalisti sekä Juha Vuorisen tekstiin perustuvasta Juoppohullun päiväkirjasta, joka saavutti suuren yleisösuosion viime kesänä. Pidin ajatusta silti aivan hulluna ja sanoin vaimolleni, että jos Leone soittaa, valehtele, että olen matkoilla. Leijonaa paikataan ja valosten juotokset varmistetaan, minkä jälkeen patsas saa uuden pintakäsittelyn. Leonekin oli Bob Roberts. Hieman myöhemmin Donati sai puhelun, jonka seuraukset elokuvahistorialle ovat valtavat. Suomen ensiesityksenä kuullaan Jyrki Linjaman kirkko-oopperan Die Geburt des Täufers oratorioversio. Olimme täysin amerikkalaisen kulttuurin kyllästämiä, Donati muistelee puhelimessa Roomasta. Leone sanoi, että siitä tulee pieni elokuva, jota ei nähdä Italian ulkopuolella. Osa niistä oli kuitenkin taitavasti tehtyjä. Donati kirjoitti monille muillekin, esimerkiksi kolmannelle Sergiolle, Sodankylän elokuvajuhlillakin vierailleelle Sergio Sollimalle. Ilmakitaroinnin maailmanmestaruus on mennyt naiselle viimeksi vuonna 2004. Mirva Kantasen suunnittelema puvustus on väreiltään ja muotokieleltään vahvan symbolista. (STT)
Spagettiwesternien kirjoittajaksi eikä vain muutaman dollarin tähden
STT | KALLE KINNUNEN
Sergio Donatin nimi ei ole suurelle yleisölle tuttu, mutta hänen mielikuvituksensa on. Ilman Donatin kynää rakastetuimmat spagettiwesternit eivät olisi löytäneet muotoaan. (STT)
Olavi Uusivirran Sydänmaavideon ohjaaja palkittiin Oulussa
Helsinkiläisen Henna Riikosen teos valittiin parhaaksi kotimaiseksi musiikkivideoksi Pumpeligaalassa Oulussa viikonvaihteessa. Mukana on myös livebändi "Toinen todellisuus", joka säestää kohtauksia Oskari Ruohosen tummasävyisillä sävellyksillä. Kyseessä on nuorison henkiseen tilaan aiemminkin paneutuneen Kaarinan Nuorisoteatterin 20-vuotisjuhlaesitys.
Tyylitajuisia roolitulkintoja
Ohjaaja on saanut hienosti esiin vaikeaan aiheeseen täysipainoisesti heittäytyvästä esiintyjäkaartista aina ajankohtaista yhteiskuntasatiiria. Monumentti on ruotsalaisen kuvanveistäjän Andreas Fornanderin (18201903) luomus. Kaarinan Nuorisoteatterin ensi-ilta 26.8. (STT)
Parolan leijona trimmataan kuntoon
Hattulassa kunnostetaan Parolan leijonaa, yhtä Suomen vanhimmista julkisista monumenteista. Leijona seisoo yli neljä metriä korkealla jalustalla
85 metriä on mahdollinen huippuonnistumisella. Ari Manniosta ja Tero Pitkämäestä välittyi sunnuntaina kova usko omaan onnistumiseen Daegun MMkisoissa. Fyysisesti olen sellaisessa kunnossa, mutta heitto on sitten tekniikasta kiinni, Pitkämäki arvioi. Seitsenottelun keihäs, B 400 m:n aj, vä Seiväs, lk 400 m:n aj, vä Kiekko, lk Seitsenottelun 800 m, lk 1 500 m:n, vä 800 m:n, lk 3 000 m:n ej, lk 400 m:n, lk
Keihäsmiehet tulivat pimennosta MM-tunnelmaan
STT | KAIJA YLINIEMI
KEIHÄÄNHEITTO. Mestaruuden vei kaikkien yllätykseksi 22-vuotias etiopialainen Ibrahim Jeilan (kuvassa). Leikkaus ja kuntoutus olisivat olleet niin pitkä operaatio. Jamaikalainen alitti 10 sekuntia 19-vuotiaana, mutta
tuo tulos hylättiin piristekäryn vuoksi. Nautitaan nyt hetki tästä mestaruudesta, Blake yritti sanoa, kun Boltia koskeva kysymystulva alkoi finaalin jälkeisessä mediatapaamisessa. Viime kesänä Barcelonan EM-kisoissa 5 000 ja 10 000 metriä voittanut Farah hävisi MM-tittelin 0,26 sekunnilla. Se oli aivan mahtava juoksu. Keihäsmiehet saapuivat illalla kisakylään yhdessä Jonathan Åstrandin ja Merja Korpelan kanssa. Vilppilähtö ja diskaus Daegun MM-kisojen sadan metrin finaalissa loksautti leuat auki tehokkaammin kuin yksikään jamaikalaisen maailmaennätysjuoksuista. En halua, että sitä leikataan koskaan, MM-karsintaan valmistautuva Torro sanoo. Etelä-Afrikan Oscar Pistoriuksen toive toteutui. Berliinin verrattuna nyt tuli enemmän huonoja tuloksia. Ensi kertaa urallaan aikuisten arvokisoihin tullut Mannio, 24, uskoi saaneensa täksi kaudeksi kunnonajoituksen kohdalleen. Kun pettymys joskus hellittää, pientä lohtua tuonee se, että huippusprintterin hermoilu tai hölmöily lähtötelineissä ei ole tavatonta. Ei ollut vaihtoehtoja. Juoksijan hölmistyneet ilmeet ja paidan repiminen päältä kielivät kuitenkin aidosta tuskasta. Fyysinen terävyys löytyi leiriltä, ja pari hyvää heittoharjoitusta toivat uskoa omaan tekemiseen. Kisan kakkoseksi nousi viime kesän EM-kisojen pronssimitalisti Olga Kutsherenko tuloksella 677. Kun Bolt käveli ulos stadionilta, harjoituskumppani Yohan Blake sai suosikin paineet ja kesti ne. Silloin on juostava samalla tavalla kuin nyt, Pistorius ennakoi välieriä. Kun meitä oli enää seitsemän starttaamassa, tiesin että nyt on päästävä mitaleille, konkari kertaili.
Vilppilähtösääntö muuttui Viime kaudella Kaudesta 2010 lähtien voimassa olleen juoksujen vilppilähtösäännön mukaan jo ensimmäisen vilppilähdön ottaja joutuu radan sivuun. B 400 m:n aj, ae 110 m:n aj, vä Seitsenottelun kuula Moukari, lk Seiväs, lk 100 m:n vä 400 m:n vä Seitsenottelun 200 m Kuula, lk 400 m, lk 110 m aj, lk 100 m, lk
Jenkeille kultaa Hardeen ja Reesen toimesta
Miesten kymmenottelussa Trey Hardee ja Ashton Eaton urakoivat kaksoisvoiton Yhdysvaltoihin. Kun Torro tutkimuksen jälkeen päätti, että jalkaa ei operoida, hän kokeili samantien muutamalla kovalla harjoitteella, miten jalka reagoisi kuormitukseen. Hän pinkaisi mestariksi kauden parhaallaan 9,92. Luulin, että minulla on riittävä nopeus kisan voittamiseen, mutta hän oli lopussa nopeampi. 12
Maanantaina 29. Daegusta hän hakee samanlaista onnistumista, ja Pitkämäki pääsee kisaan haastajan asemasta. Bolt palaa Daegussa radalle vielä 200 metrillä ja pikaviestissä.
Lehtikuva/AFP Photo/Mark Ralston
Osku Torro ei pelkää polven pettävän
KORKEUSHYPPY. En tiedä mikä siinä oli. Aiemmin hallikaudella Torro oli ehtinyt ylittää Suomen ennätyksen 233, joka rikkoi Daegun MMkisarajan. Nyt kunto on ajoitettu toiseen suuntaan, Mannio sanoi. Pitkämäki on kesän terveysongelmien jäljiltä jo huomattavasti paremmassa vireessä kuin MMvalintojen aikaan pari viikkoa sitten. Todennäköisen sadan metrin mestaruuden karkaamisen myötä Bolt menetti 60 000 dollarin verran palkintorahaa ja mahdollisesti mainossopimuksen bonuksia. Vamma kiusasi Torroa pitkin kesää, ja jalan hermotuksesta alkoi hiipua terä, kun hyppääjä varoi polvea kilpailutilanteessa. (STT)
Vinkkaa juttu!
urheilu@sss.fi
YLEISURHEILUN MM-KISAT DAEGUSSA
Huippulupaus Blake piti pään kylmänä
ME-mies Usain Boltin diskaus satasen MM-finaalissa järkytti niin radalla kuin katsomossa
STT | TAPIO NEVALAINEN
100 METRIN JUOKSU. Vieläkin enemmän iloitsi 35-vuotias Collins, joka voitti sadan metrin MMtittelin Pariisissa 2003. Atlantan olympialaisissa vuonna 1996 Britannian Linford Christie otti finaalissa kaksi vilppilähtöä ja suljettiin kilpailusta. Kiekon jälkeen tuli kuitenkin sellainen tunne, että homma on nyt hallinnassa, Hardee muisteli. Vilppilähtöjä ei ole sallittu sitten viime kauden, joten Bolt joutui kokemaan saman kohtalon kuin välierissä jatkosta pudonnut britti Dwain Chambers. Tiedotusvälineille pettynyt juoksija ei stadionilta lähtiessään puhua pukahtanut. Vamma tuli niin sanotun vapaan jalan, ei siis ponnistavan jalan, patellajänteeseen sisäratojen EM-kisojen karsinnan verryttelyssä talvella. Korkeushyppääjä Osku Torro otti syyskesästä härkää sarvista ja kokeili harjoituksissa, miten arpeutunut repeämä polvijänteessä kestää. Hän sai tuloksen vain ensimmäisellään, mutta 682 riitti mestaruuteen. Kilpailu-uraansa entinen huippuottelija aikoo jatkaa vielä ensi kesän. Moniottelujen juoksuissa sallitaan nykyäänkin vielä yksi vilppilähtö per erä.
l l l
MM-OHJELMA
Kisa-aikataulu, ajat Suomen aikaa N M M N M M N M N M M N M N N N M N Maanantai 29.8. Hardee oli vielä avauspäivän jälkeen 53 pistettä Eatonia jäljessä, mutta nousi toisena päivänä parempana heittäjänä ohi. Aiemmin juoksuissa sallittiin yksi vilppilähtö, ja vasta toisen vilppilähdön ottaja hylättiin riippumatta siitä, ottiko hän ensimmäisen vilppilähdön. Minusta olisi parempi, jos säännöt sallisivat yhden vilppilähdön. Paremmin hän on juossut vain heinäkuun puolivälissä Italian Lignanossa, jossa hän alitti MM-kisojen tulosrajan ennätyksellään 45,07. Blake ja muut mitalistit Yhdysvaltain Walter Dix (10,08) sekä Saint Kitts ja Nevisin
Kim Collins (10,09) antoivat 100 metrin lähettäjälle puhtaat paperit alkueristä finaaliin. Kuuban Leonel Suárez ponnisti hyvänä toisen päivän lajien taitajana avauspäivän jälkeiseltä seitsemänneltä sijalta pronssille. Usain Bolt osaa shokeeraamisen taidon. Pistorius oli Bahaman konkarijuoksija Chris Brownin voittaman alkuerän kolmas ajalla 45,39 ja meni jatkoon suoraan eräsijoituksen perusteella. elokuuta 2011
SALON SEUDUN SANOMAT
Urheilu
Hannu Brusila, Olli Mäntylä, Juha Tuuna, (02) 7702 309
Mo Farahin pitkä kiri päättyi kymppitonnin hopeaan
Britti Mo Farahista ei tullut ensimmäistä eurooppalaista 10 000 metrin juoksun maailmanmestaria sitten Helsingissä 1983 mestaruuden vieneen Alberto Covaan. 21-vuotias Blake kuuluu lajin huippulupauksiin ja on jo ehtinyt maistella mitalin molempia puolia. Hän sai 500 metriä ennen maalia hurjaan kiriin sännänneen Farahin kiinni kalkkiviivoilla ja rutisti mestariksi ajalla 27.13,81. Urheilijat ja heidän mukanaan matkustaneet muut joukkueen jäsenet sammuttivat valot Mokpon viimeistelyleiriltä, kun lounaaseen Daegusta sijaitseva leiripaikka tyhjeni sunnuntaina suomalaisista. Valmiit-komennon ja laukauksen välisessä ajassa ei siis ollut heittoja. Hiilikuituproteesien avulla juokseva jalka-amputoitu eteläafrikkalainen viiletti Daegun MM-kisojen 400 metrin alkueristä välieriin. Onnistuminen täällä on minulle jo voitto, Pitkämäki ennakoi.
TV2 klo 03.50-07.40, 10.30-12.00, 12.50-16.10, 18.00-19.30
1 = Osku Torro. Kun jalka kesti ja hermotuskin alkoi terävöityä, hän päätti osallistua MMkisoihin. Aikaisempina vuosina olin alkukesästä hyvässä kunnossa, mutta kesän loppua kohden hiipui. Pistorius on ajoittanut kuntonsa mainiosti, sillä alkueräaika oli hänen uransa toiseksi nopein. Tämän eteen on tehty rajusti töitä ja lisää on luvassa maanantaina. 400 m:n aj, ae Kiekon kars. Kun se kesti, Torro pakkasi laukkunsa ja matkusti MMjoukkueen mukana Daeguun. (STT)
Trey Hardeelle kultamitali miesten ottelusta oli liikuttava hetki.
Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto
TV2 klo 03.50-06.50, 10.30-12.00, 12.50-16.15, 18.00-19.30
1 = Jukka Keskisalo
Tiistai 30.8. Naisten pituushypyn suosikeista vain mestaruutta puolustanut Yhdysvaltain Brittney Reese piti asemansa. Tällä kaudella Pitkämäki on jo kertaalleen heittänyt yli 85 metrin, toukokuussa Shanghaissa (85,33). Ei vaikka kolme viimeistä MM-titteliä kahminut Etiopian Kenenisa Bekele keskeytti Daegun kympillä. Tuulta ei oikeastaan ollut, joten se ei aiheuttanut yliastumisia. Mokpossa televisiosta oli pystynyt seuraamaan vain lauantain avajaiset, ei muuta. Paineet ovat olleet kovat, Pistorius kertasi. (STT)
Pistoriuksen toive toteutui
400 METRIN JUOKSU. A 1 3 000 m:n ej, ae Seitsenottelun korkeus. Hardee uusi Berliinin mestaruutensa pistein 8 607 ja voitti joukkuetoverinsa 102 pisteen marginaalilla. Ruotsin Carolina Klüftin ura ulkoratojen MM-kisoissa päättyi viidenteen sijaan tuloksella 656. Kisakylän portilla nimilappunsa kaulaan saaneiden urheilijoiden hyvää tuulta ei himmentänyt edes pitkäksi venynyt bussimatka, jossa he joutuivat välillä pysähtymään puoleksi tunniksi ruuhkaan. Kilpailussa kaikilla oli ongelmia askelmerkin kanssa eikä vähiten Reesellä. Kolmen sadan kilometrin ajoon kului viisi ja puoli tuntia. Tarvitsen aikaa, Bolt totesi kansainväliselle yleisurheiluliitolle. Boltin vilppilähtö oli niin selkeä, että se näytti lähes tahalliselta. Kolmas oli viime kesän Euroopan mestari, Latvian Ineta Radevica, joka paransi kesän parastaan 16 sentillä lukemiin 676. Kuubalainen kokosi 8 501 pistettä ja hävisi hopeamitalin vain neljällä pisteellä. 1 5 000 m:n ae 1 500 m:n ae Seitsenottelun keihäs, A Kolmiloikan kars. Minulla ei ole mitään sanottavaa. Voi olla, että rata oli vain niin nopea, ettei kellään tahtonut askelmerkki toimia, Reese kertasi. Hän heitti Kalevan kisoissa elokuun alussa kauden parhaansa 85,12, eikä kunto ole heittäjän mukaan kadonnut mihinkään. (STT)
Jamaikalla on ripeitä miehiä myös Usain Boltin takana. Manniolle sopi hyvin, että heittäjät vaihtoivat majapaikkaa vasta neljä päivää ennen karsintakilpailua. 4.00 4.10 4.20 5.20 5.40 5.45 6.50 13.00 13.05 13.30 13.55 14.00 14.35 15.00 15.20 15.45 N M N M N N N N N M M N N M N M Seitsenottelun pituus Korkeuden kars. Sittemmin hän on noussut kansainväliselle kärkitasolle Boltin harjoituskumppanina. Parempi mies voitti, Farah tunnusti. Hyvä, ettei kisatunnelmaan pääse liian aikaisin, Mannio totesi. Huippulupauksiin lukeutuva Yohan Blake on ainakin Daegun perusteella maailman nopein ihminen.
Blake: Lähettäjä johdonmukainen
Kun Bolt oli poistunut, juostiin Daegun stadionilla yksi latteimmista sadan metrin finaaleista miesmuistiin.
Boltin lisäksi kärkinimistä puuttuivat nivusvaivainen Asafa Powell ja lonkkaleikkauksen takia huilaava Yhdysvaltain Tyson Gay. Hardeen sarja oli tasainen: 100 metriä 10,45, pituus 745, kuula 15,09, korkeus 202, 400 metriä 48,37, 110 m:n aidat 13,97, kiekko 49,89, seiväs 480, keihäs 68,99 ja 1 500 metriä 4.45,68. Siinä tilanteessa piti vaan pitää pää kylmänä, Blake kertasi Boltin vilppilähtöä. 4.00 4.10 4.40 5.00 5.25 5.30 6.20 13.00 13.05 13.15 13.25 13.30 14.00 14.35 14.40 15.05 15.25 15.45 Seitsenottelun 100 m:n aj Kiekon kars. Oli sääli ettei Bolt ollut tässä kilpailussa, Blake totesi.
Jos Blake oli riemuissaan mestaruudesta, lämmitti hopeinen mitali olympiapronssimitalisti Dixiä
Jos oli Malkan voittomaalissa kolme neljäsosaa tuuria, vaihtopelaaja Jaakko Hietarinnan 31-maali kymmenen minuuttia ennen päätösvihellystä oli sataprosenttinen taidonnäyte. Lahtinen lähtee opiskelemaan Espanjan lämpöön. Ljahovitsh ei kuitenkaan hävinnyt suosiolla. Voitto tuli alkuvaikeuksien jälkeen hyvällä taktikoinnilla. voitto ja 11. Voiton vei Englannin Helen Harper-Smith tuloksella 97. Luokkavoittoja Swivelille tuli kaksi kappaletta: yleisen B-luokan vakiotanssien voittoon tanssivat pari Markus RantaAlisa Heino ja pari Aleksi MäkirinneLotta Nikander pyörähtelivät ykköseksi junioreiden 2D-luokassa. Vasta 13. Vaikka Keravan turnaus jäi Kiekkohaiden osalta varsin vaisuksi tulosten muodossa, antoi kaksi peliä vastauksen testipelaajien tasosta. 15-vuotias motocross-kuljettaja kuoli Ruotsin mestaruuskilpailuissa Västeråsissa sunnuntaina. Pekka Päivärinta ja Adolf Hänni varmistivat sunnuntaina ratamoottoripyöräilyn sivuvaunuluokan maailmanmes-
Voittajaksi palanneella Sebastian Vettelillä riitti hauskaa ykköspallilla. Vettel sai kisan haltuunsa turva-auton tultua radalle 13. Kyllähän turnaus meidän
osalta meni poskelleen jo ennen kuin kiekko tippui jäähän, Nurmi harmitteli. Vettelin johto MM-pisteissä on jo 92 pistettä, kun kautta on ajamatta vielä seitsemän kisaa. Salolainen tanssiurheiluseura Swivel sai menestystä lauantaina Vantaalla käydyistä kisoista. (SSS) taruuden Saksan Oscherslebenissa. Heikki Kovalaisen ja Lotustallin kisa alkoi synkästi, kun suomalaiskuski ja tallitoveri Jarno Trulli ajautuivat yhteen heti lähdön jälkeen. Kerro nyt rehellisesti, yrititkö tilanteessa maalia. Heleniuksen mukaan hän ei saanut itsestään kaikkea irti, mikä näkyi aluksi tietynlaisena laiskuutena. tyrmäysvoitto varmistui ottelun yhdeksännessä erässä. Aika-ajo oli huono, ja jos olisimme siinä saaneet hänet kärkitiloille, jonne hän kuuluisi, hän olisi taistellut voitosta, McLarenin tallipäällikkö Martin Whitmarsh hehkutti BBC:lle. Kolmas sija oli ihan ok, kun muistaa, että Kemoran kisa jäi kokonaan väliin. Red Bullille kisa olikin täysosuma, sillä surkean lähdön saanut Mark Webber taisteli itsensä lopulta toiseksi. SalPalla oli paikkoja niitata pelille jo ratkaiseva osuma, mutta MuSa onnistui puolen tunnin pelin jälkeen ensimmäisestä maalipaikastaan. Mika Kallio ajoi kauden toiseksi parhaan sijoituksensa, kun hän sijoittui yhdeksänneksi ratamoottoripyöräilyn MMsarjan Moto2-luokassa Indianapolisissa. Loppuerissä näkyi, että pääsen iskemään terävästi ja että kaveri oli loppu. SALON SEUDUN SANOMAT
UrheilU
Maanantaina 29. Ykköspaikan hän otti Ferrarin Fernando Alonsolta 18. Ammattilaisuran 16. Webber on MM-pisteissäkin yhä toisena. 15-vuotias poika kuljetettiin pikaisesti paikalliseen sairaalaan, mutta vammat olivat liian vaikeat. Sen jälkeen kaikki kuitenkin sujui, ja Lotukselle 14:s (Trulli) ja 15:s (Kovalainen) sija merkitsi yhtä tallin parhaista kisoista. Marko Rätön veli Jani ajoi puolestaan kahdeksanneksi Superstock 600 -luokassa. Olen erittäin iloinen tuloksesta ja kisasta, siitä kuinka taktikoimme, Vettel summasi Autosportverkkosivustolla. Salon Seudun Ampujia edustava Hannu Jyrä ampui mustaruudin EM-kisoissa Haminassa pronssia. Kiekkohaiden kannalta positiivisiin seikkoihin kuuluu se, että vanhoista pelaajista hyökkääjä Juuso Sinervo ja puolustaja Jarmo Ruohomaa esiintyvät Kiekkohaiden rivistössä tulevalla sesongilla.
lyhyet
Jyrä tähtäsi EM-pronssia
aMPuMauRhEILu. Jani Nurmen luotsaama salolaisnippu matkasi Keravalle vain 13 pelaajalla ryhmässä liikkuvan flunssa-aallon vuoksi. Viikon verran kestäneissä kisoissa oli yhteensä 253 ampujaa 17 eri maasta. Marttilan vauhtihirmu Erkka Korpiaho varmisti sunnuntaina uransa 14. Kuolemantapaus on neljäs ruotsalaisessa moottoripyöräilyssä tänä vuonna ja kolmas motocrossissa. Törmäys Kamui Kobayashin kanssa sinkosi britin rajusti päin reunavallia. Heimo antoi nopean
SalPan kokoonpano: Mika Lahtinen; Joonas Tursas, Verneri Kryssi, Jyri Kallio, Tom Mikkola; Jussi Haijanen, Toni Kuisma, Jon Uotila (73 min Jaakko Hietarinta); Markus Mustonen (61 min Iku Leino), Joni-Petteri Malka, Matti Heimo
l l
Erotuomari: Jani Laaksonen Yleisömäärä: 184
l
rajaheiton Hietarinnalle, joka nosti pallon puolustajan yli ja tinttasi ilmasta pallon komeasti ylänurkkaan. SalPan parhaimmistoon kuului Kuisman, Malkan ja Heimon lisäksi Jussi Haijanen, joka otti uneliaan alun jälkeen totutusti kuninkaan roolin keskikentällä. Nelikymppinen brassilegenda Piracaia antoi kulmapotkun, jonka Jussi Männistö puski SALPA MUSA 31 (11) Maalit: 10 Matti Heimo 20 min, 11 Jussi Männistö 32 min, 21 Joni-Petteri Malka 69 min, 31 Jaakko Hietarinta 80 min.
l
Tänään 22 vuotta täyttävä Joni-Petteri Malka pääsi hyökkäävämpään rooliin ja kiitti luottamuksesta voittomaalilla. Niklas Ajon kisa 125-kuutioisissa päättyi kaatumiseen seitsemännellä kierroksella. Käännyin jo kiroilemaan, mutta se taisi mennä veskarin käsien läpi maaliin, Malka tunnusti lopulta. Rättö kolmas Supersport B:ssä
tuomas.reinikainen@sss.fi
SSS | Juha Tuuna
Kuvat: SSS/Kirsi -Maarit Venetpalo
SSS | TuOMaS REInIKaInEn
JaLKaPaLLO. Hopeaa otti Itävallan Karl-Heinz Baumgardner tuloksella 96. Vastustajalla on ainakin panosta. Superbike-luokassa ajava BMWkuljettaja oli tyytyväinen kauden päättäneeseen ajoonsa. Olen huudellut vitsinä koko kauden, että pääsisin pelaamaan ylemmäs. Ensimmäisessä pelissä Lohjan KisaVeikot oli parempi maalein 61 ja toisessa kamppailussa Espoon Bluesin A-juniorit teilasivat Kiekkohait 50. Tykkään jotenkin lähiottelusta, sillä olen treenannut sitäkin, Helenius sanoi.
Kallio pisteille Indianapolisissa
MOOTTORIPYÖRÄILY. Marttilalaisen mestaruus ratkesi jo ennen lähtöä, kun
pistetaulukossa toisena olleen Vesa Kallion pyörä kärsi lämpöongelmista, eikä Kallio näin ollen ilmaantunut viivalle. Tuntui hyvältä tyrmätä, mutta tiedän, että pystyn tosi paljon parempaan, Helenius kommentoi STT:lle puhelimitse sunnuntaina aamupäivällä. Myös Jaakko Hietarinta (8) ja Matti Heimo (23) osuivat sunnuntaina.
ensin tolppaan ja siivosi oman paluupallonsa maalin kattoon. Rättö oli kuitenkin jo varmistanut kolmannen sijan yhteispisteissä. Kallio oli sitovinaan nappulakenkiensä nauhoja noin minuutin ajan, kunnes erotuomari antoi hänelle varoituksen. (STT)
Lehtikuva/AFP Photo/John Thys
Päivärinnalle ja Hännille MM-kultaa
MOOTTORIPYÖRÄILY. Sain itsekin muutaman iskun, mutta en tuntenut, että olisi ollut mitään hätää. SalPa kohtaa yläkentällä Kakkosen ottelussa TiPSin kello 15 ja alakentällä pelataan kello 14 alkaen Salon Mestaruussarjan päätöskierrosta, jonka viimeinen ja mestaruuden todennäköisesti ratkaiseva ottelu Perttelin ja IBK Medan välillä starttaa kello 16.30. Puolustaja Bill Hortonille annetaan vielä lisäaikaa näyttää kykyjään, Nurmi kertoi. minuutilla laituri Joni-Petteri Malkalla kävi munkki. Maalivahti Mika Lahtinen pelasi kauden viimeisen ottelunsa sinivalkoisissa. Tällä kaudella seitsemän ja urallaan 17 voittoa ottaneelle Vettelille voitto oli ensimmäinen Belgiassa, sarjan pisimmällä ja haastavimmalla radalla. Totta kai, Malka hekotti. Yksi päivän iloisimmista oli myös McLarenin Jenson Button, joka ajoi lähes virheettömästi. Porvoolaisiskijä voitti sunnuntaiyönä Valko-Venäjän Sjarhei Ljahovitshin kehätuomarin keskeytyksellä Saksan Erfurtissa käydyssä WBA- ja WBO-liittojen Intercontinental-titteliottelussa. Yri-
SalPaa ja Mestaruussarjaa päällekkäin
Lauantaina Urheilupuistossa vietetään todellista futispäivää. Onnettomuus tapahtui MX2-luokan avauserässä. Episodin ideana oli hank-
kia pelikielto ensi viikon kotiotteluun jumbo-TiPSiä vastaan.
tetään me tehdä vähän kiusaa, Malka virnisti.
"Yritetään tehdä vähän kiusaa"
SalPa nousi voitolla B-lohkon viidenneksi, kun sarjaa on jäljellä viisi ottelua. Se edellyttäisi kahden SM-luokan ajamista samalla kaudella, eikä se ole mahdollista. Ei sellainen jyrä, joka vain tulee päälle ja yrittää lyödä. Suomi-sarjaa varten valmistautuva Salon Kiekkohait jatkoi harjoitusotteluitaan lauantaina Keravalla, jossa turkoosipaitojen saldoksi tuli kaksi selvää tappiota. Vastustaja oli tosi tekninen, taktillinen ja liikkuva. Hamilton selvisi täräyksestä ehjin nahoin. (STT)
Vasen laitapuolustaja Tom Mikkola piti MuSa-hyökkääjät hyvin kurissa.
Heleniuksen tyrmäävä vire kehässä jatkui
Lehtikuva/AFP Photo/Martin Schutt
STT | anTTI TIRI
nYRKKEILY. Vauhti kasvoi loppukaudella mukavasti. minuutilla. lähtöruudusta liikkeelle päässyt Button joutui varikolle heti alussa lähtöhässäkän vaurioitettua etusiipeä, putosi pahimmillaan 19:nneksi, mutta poimi sen jälkeen miehiä edeltään tasaisen tehokkaasti nousten aina kolmanneksi asti. Monet nyrkkeilyä seuraavat ihmettelivät, miksi ulottuva ja kovaa lyövä Helenius ei pitänyt vastustajaansa etäällä, vaan päästi hänet lähiotteluun. Ei mulla sinänsä ole väliä, koska (laita) pakki saa meidän taktiikassa hyökätä, Malka kertoi.
MOOTTORIPYÖRÄILY. Taisi se keskitys vähän "flintata". SalPan onneksi ottelun 69. Nyrkkeilijä Robert Helenius on jälleen askeleen lähempänä raskaan sarjan MMtitteliottelua. Maali oli Heimon tämän kauden kymmenes. Yhdeksännen erän alussa Heleniuksen iskumylly oli jo sellainen, että kehätuomari säntäsi väliin ennen Ljahovitshin lopullista tyrmäystä.
Sjarhei Ljahovitsh oli yltäpäältä veressä, kun Robert Heleniuksen painavat iskut moukaroivat valkovenäläisen kehoa.
Ljahovitsh on jo kolmas exmaailmanmestari, jonka Helenius kukistaa kehässä. SalPalla on jäljellä kolme kotiottelua (TiPS, BK-46 ja Ilves) sekä kaksi vierasottelua (PalloIirot ja Jazz). Tätä ennen suomalainen oli tyrmännyt USA:n Lamon Brewsterin ja Nigerian Samuel Peterin. Junioripuolella pronssimitalit omissa luokissaan saivat parit Niko RiskiSofia Nikkanen, Tuomas KoskinenVera Ruokonen ja Aarne KuusistoAnni Ryynänen. Supersport B -luokassa salolainen Marko Rättö keskeytti Motoparkissa kolmannelta sijalta. Hyvää kautta pelaava Toni Kuisma päästi pallon ovelasti längistä Matti Heimolle, joka laukoi pallon varmasti alanurkkaan. Jyrän tulos oli 95. Sitten on edessä taas helvetin pitkä talvi, jolloin saa mököttää kotona ihan tarpeeksi, Malka heitti. Onnettomuuksilla ei ole muuta yhteistä kuin se, että ne ovat kaikki onnettomuuksia, Svemon pääsihteeri Per Westling sanoi. kierroksella McLarenin Lewis Hamiltonin ulosajon jälkeen. (SSS)
15-vuotias motocross-kuski kuoli Ruotsissa
MOOTTORIPYÖRÄILY. Suomen mestaruutensa, kun hän kaasutti ykköspallille road racingin kauden viimeisessä SM-osakilpailussa Virtasalmen Motoparkissa. Suomalainen arvioi, että tämä oli toistaiseksi hänen uransa kovin ottelu. Suomen mestaruus
M. Kotijoukkue hallitsi kenttätapahtumia, mutta peli oli jo muuttumassa mitäänsanomattomaksi potkimiseksi, joka päättyisi 11-pistejakoon. Neljätoista Suomen mestaruutta on kova ennätys lyötäväksi. Helenius käytti sitkeästi taistellutta Ljahovitshia polvillaan jo kahdeksannen erän lopussa, mutta vielä tuolloin kehäkongi pelasti valkovenäläisen. Jyrän mitali tuli alkuperäisessä nallilukkopistoolissa. Hän yritti oikeasti voittaa. Malka lähetti pallon oikealta kulmalipun vierestä maalille, mutta keskitys "epäonnistui" sen verran, että se leijaili MuSa-vahti Lauri Koskelan yli takakulmaan. Kesken lauantain pakasta tippui vielä kaksi miestä lisää. Heleniuksen iskut saivat valkovenäläisen nenän vuotamaan verta jo kolmannessa erässä, mutta WBOliiton entinen maailmanmesta-
ri otteli sisukkaasti. Pyörä oli nopea ja oikeastaan voitto tuli aika helposti, Korpiaho totesi. Loistava ajo. Hyviä matseja vielä jäljellä kovia jengejä vastaan. SalPa oli tuhria pisteet porilaiselle Musan Salamalle Kakkosen B-lohkon ottelussa sunnuntaina Urheilupuistossa. Nurmen mukaan latvialaiskolmikosta vain Janis Bullitikselle aiotaan tarjota sopimusta. Testailin uutta rengasmerkkiä jo ensi kautta silmällä pitäen. Ottelun lopussa nähtiin vielä lehtereitä huvittanut tilanne, kun puolustaja Jyri Kallio harppoi antamaan kulmapotkua. Ranta ja Heino tanssivat lisäksi yleisen A-luokan lattarikisassa hopealle. Ja mikäli niin lahjakas kaveri löytyisi, hän todennäköisesti lähtisi ajamaan maailmalle, eikä pysyisi SM-sarjassa, Korpiaho muistutti. Päivärinta ja apukuski Hänni voittivat päivän molemmat MM-lähdöt ja kasvattivat piste-etumatkansa niin tukevaksi, etteivät takaa-ajajat yllä ohi kauden päätöskilpailussa Le Mansissa syyskuun lopussa. Pakko myöntää, että kaverin iskukestävyys yllätti. Paras ja tässä tapauksessa ainoa vaihtoehto päällekkäisyyksien estämiseksi olisi aikaistaa SalPan ottelun alkua vähintään tunnilla.
JÄÄKIEKKO. Vettelin shamppanjaruiskutuksesta sai nauttia kisan kolmanneksi ajanut Jenson Button.. Ajo oli keskeytyshetkellä 12:ntena (STT)
Swivelin pareille menestystä Vantaalta
TanSSIuRhEILu. Tämä kausi oli ihan hyvä näillä treenimäärillä, Jani Rättö mietiskeli.
Flunssa-aalto sotki Kiekkohaiden pelit Keravalla
Ruohomaa ja Sinervo jatkavat
tuomas.reinikainen@sss.fi
SSS | TuOMaS REInIKaInEn
Kallio sitoi minuutin kengännauhoja
SalPa teki ottelun avausmaalin 20. Auto toimi loistavasti. kierroksella, ja piti sen jälkeen ohjat 44 kierroksen kisan loppuun saakka. Senioritanssijoista finaaliin itsensä tanssivat Jarkko AlhoEeva Alho sijoittuen viidenneksi. elokuuta 2011
13
Synttärisankarilla kävi munkki
Joni-Petteri Malkan takanurkkaan painunut keskitys pelasti SalPan pistejaolta
juha.tuuna@sss.fi
Korpiaholle jo 14. (STT)
Vettel venytti massiivista MM-johtoaan Spassa
auTOuRhEILu. Pian lähdön jälkeen tapahtui kaatuminen, pari kuskia kaatui, lajiliitto Svemon koordinaattori Peter Isberg kertoi. Maailmanmestaruus on Päivärinnalle kolmas ja Hännille toinen. McLaren-leirissä riemua rajoitti MM-pisteissä kolmannelta sijalta viidenneksi pudonneen Hamiltonin tyly kohtalo. Laitapakkina koko kauden pelannut Malka oli ottelussa harvinaisemmassa laitahyökkääjän roolissa, joka sopi tänään 22 vuotta täyttävälle pelaajalle mainiosti. Ennen matsia juttelimme, että pelataan nyt nämä jäljellä olevat ottelut kunnolla. Kallion nousujohteinen kisa huipentui vielä viimeisen kierroksen kahteen ohitukseen, ja hän hävisi voittaja Marc Marquezille lopulta vain 15 sekuntia. Pääsin hyvin lyömään, mutta kaveri tuli aina vain päälle, Helenius kehui. Red Bull -kuljettaja Sebastian Vettelin marssi kohti toista peräkkäistä formula ykkösten maailmanmestaruutta sai uutta vauhtia, kun kaikki heinäkuun kolme kisaa ilman voittoa ajanut saksalainen palasi voittajaksi Belgian gp:ssä Span legendaarisella radalla. Suorituksia Haminassa kertyi 1200
kierros), Sébastien Buemi Sveitsi, Toro Rosso (7. Mikkeli, 50 metrin kiväärilajien SM-kilpailut: Naiset: Makuu, 60 ls: 1) Marjo Yli-Kiikka IMAS 595, 2) Pauliina Frilander PiekSA 594, 3) Katarina Långström KSF 593, 4) Hanna Etula LAS 592, 5) Hanna-Kaija Nieminen LeA 590(34x), 6) Annika Sihvonen SMAS 590 (25x), 7) Roosa Prusila NoSA 584, 8) Henna Kärhä Hahlo 583 26x. Toiselle puoliajalle Arsenal tuli hivenen piristyneenä, mutta myös ManU lisäsi kierroksia. IRC-sarjan pistetilanne 7/11 osakilpailun jälkeen: 1) Hänninen 98, 2) Kopecky 95, 3) Loix 88,... GOLF Edison, New Jersey, Miesten PGA-kiertueen kilpailu, palkintoarvo 8 miljoonaa dollaria: Lopputulokset, 54 reikää (par 71): 194 lyöntiä (19 alle parin): Dustin Johnson USA 66+63+65, 196 (17): Matt Kuchar USA 63+65+68, 197 (16): Brandt Snedeker USA 70+66+61, Vijay Singh Fidzhi 65+64+68, 198 (15): Jonathan Byrd USA 65+66+67, 199 (14): Y.E. Kuljettajien MM-pistetilanne: 1) Vettel 259, 2) Webber 167, 3) Alonso 157, 4) Button 149, 5) Hamilton 146, 6) Massa 74, 7) Rosberg 56, 8) Schumacher 42, 9) Petrov 34, 10) Nick Heidfeld Saksa, Renault 34, 11) Kobayashi 27, 12) Sutil 24, 13) Buemi 12, 14) Alguersuari 10, 15) Perez 8, 16) Di Resta 8, 17) Barrichello 4, 18) Maldonado 1. peliminuutilla. Piirisarjan turnaus P02 Liiga 5v5: MaPS VihreätFC Halikko 110 FC Halikko: Caius Friberg 2+1, Jussi Tuominen 2+0, Lauri Becker 2+0, Niilo Linnamaa 2+0, Xhafer Qallaku 1+1, Marko Juva 1+0, Topias Kaski 0+2 SCR MustaFC Halikko 47 FC Halikko: Lauri Becker 3+1, Joel Niinistö 1+2, Caius Friberg 1+1, Niilo Linnamaa 1+0, Topias Kaski 1+0 VG-62 KeltaisetFC Halikko 020 FC Halikko: Jussi Tuominen 6+1, Xhafer Qallaku 5+2, Topias Kaski 4+2, Joel Niinistö 2+4, Niilo Linnamaa 2+3, Caius Friberg 1+3, Marko Juva 0+1 Piirisarjan turnaus P02 Ykkönen 5v5: MaPS MustatFC Halikko 39 FC Halikko: Caius Friberg 4+1, Lauri Becker 2+0, Joonas Reijonen 2+0, Jere Laakso 1+0, Severi Heikkilä 0+1 PaiHaFC Halikko 44 FC Halikko: Lauri Becker 1+1, Jere Laakso 1+0, Caius Friberg 1+0, Tomi Pirinen 1+0 MynPaFC Halikko 82 FC Halikko: Joonas Reijonen 2+0, Jere Laakso 0+1 Pojat01 7v7 liiga: SalPa valkoinenPaiHa valkoiset 41 SalPa valkoinenLieto punaiset 13 SalPa valkoinenKaana pool 28 SalPa: muhammed al araji 2+0, sebastian koivuniemi 1+0, alvar nyyssönen 1+0, tino suomi 0+1, ahmed morsidabdullah 0+1, lassi luojus 1+0, onni vesterinen 1+2, auror bushi 1+0, roope rantanen 0+1, august siren 0+1 Piirisarjaa T98 divari 9v9: RaifuWilpas 51 Wilpas: Noora Halava 1+0, Eveliina Sarttila 0+1 B-tytöt 1-divisioona lohko B: SalPaSiPS 21 (20) SalPa: Elina Takku 1+0, Petra Pakaste 1+0, Alma Heinä 0+1, Juulia Kytö 0+1 P01 Piirisarja, Ykkönen 5v5: SalPa SininenMaPS 43 MartMuSalPa Sininen 79 AUSalPa Sininen 39 SalPa: Topi Laamanen 7+1, Kristian Suokas 7+2, Aleksi Rahkala 3+0, Eetu Grönroos 1+3, Mikael Breilin 1+2, Teemu Leppävuori 0+0, Patrik Strömberg 1+0, Olli Aaltonen 2+0, Timo Laukkanen 0+1, Törrönen Viljami 0+4 Piirisarjan turnaus P01 Liiga 7v7: FC HalikkoKaaNa Manu 12 FC HalikkoPeU 20 FC HalikkoKSF 21 FC Halikko: Samuli Laine 2+0, Juho Järvenmäki 1+0, Kastrijot Qallaku 1+0, Arttu Niinivaara 1+0, Aarno Leino 0+2 Piirisarja D13: SalPa T-99TPS 10 janet Valtonen 1+0, Laura Lehtonen 0+1 Miesten Ykkönen: FC EspooPS Kemi 11 (01) PoPaJippo 02 (02) Englannin Valioliiga: NewcastleFulham 21, TottenhamManchester C 15, West BromwichStoke 01, Manchester UArsenal 82.
ManU iski pallon kahdeksan kertaa Arsenalin verkkoon
JALKAPALLO. JALKAPALLO Veikkausliiga: RoPSVPS 00 HonkaIFK Mariehamn 20 (10) HJK 21 18 0 3 5614 54 FC Inter 22 13 4 5 5128 43 JJK 22 10 8 4 3932 38 TPS 22 9 7 6 3229 34 FC Honka 22 8 8 6 3329 32 Haka 21 8 4 9 2537 28 MYPA 21 7 4 10 2329 25 MIFK 22 6 5 11 2331 23 FF Jaro 21 5 7 9 3336 22 KuPS 22 4 9 9 2841 21 VPS 22 3 11 8 1728 20 RoPS 22 2 7 13 2248 13 Seuraavat ottelut: 29.8. 10. Arsenalin täysankeaan iltapuhteeseen kuului kahdeksan takaiskumaalin lisäksi suomalais-englantilaisen puolustajan Carl Jenkinsonin ulosajo noin varttitunti ennen täyttä aikaa. Granfors 40, 89. Vähän kuuma keli alkoi painaa lopussa, mutta debyyttiin voi olla tyytyväinen. Kakkonen, Lohko B: IlvesJäPS 30 (10). Jonas Granfors 10, 43. minuutilla. Närpes KraftTPV 50 (20). Raitala pelasi täyden ottelun uuden seuransa Osasunan vasempana puolustajana, kun pamplonalaiset pelasivat maalittoman tasapelin Atletico Madridin vieraana. kierros), Daniel Ricciardo Australia, HRT (14. 19) Valtteri Bottas Suomi, Lotus ART. JoniPetteri Malka 21, 80. 9. 278 (-10): Joel Sjöholm Ruotsi 70+71+69+68, Stephen Gallacher Skotlanti 74+68+67+69. LOTTO Oikeat numerot: 3, 5, 10, 14, 29, 35, 39 Lisänumerot: 7, 28, 38 Voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6+lisänumero oikein 10 kpl voitto-osuus 17 868,60 e, 6 oikein 2 179,60 e, 5 oikein 54,30 e, 4 oikein 12,40 e. 14) Vainio 14. Miehet: Makuu, 60 ls, peruskilpailu + finaali: 1) Juha Soini JjA 696,0 (593+103), 2) Juha Rutonen SodA 695,0 (591+104), 3) Henri Häkkinen JA 694,0 (592+102), 4) Juho Kurki KaA 693,6 (592+101,6), 5) Pekka Saari IMAS 693,5 (592+101,5), 6) Olli Ruokolainen HlAS 693,1 (591+102,1), 7) Teemu Lipponen NoSA 692,4 (592+100,4), 8) Ismo Kärmeniemi ESA 691,6 (591+100,6). LottoPlus Lisävoittoluokat: 4+3 oikein 3 461,40 e, 4+2 oikein 43,40 e, 4+1 oikein 5,20 e, 3+3 oikein 130,80 e, 3+2 oikein 5,10 e, 3+1 oikein 1,00 e.
Arsenal ja Francis Coqueli (vas.) olivat helisemässä, kun Manchester United ja Tom Cleverley rymistelivät kahdeksan maalin arvoisesti joukkueiden välisessä kohtaamisessa.
burgista. ÅIFK Ilves, TPV P-Iirot, MuSa BK-46, LoPa I-Kissat, JäPS TuTo, FC Jazz-j Kraft. elokuuta 2011
SALON SEUDUN SANOMAT
UrheilU
TULOSPÖRSSI
AMPUMAURHEILU Öckerö, Ruotsi, Euroopan cup, vakiopistooli: Miehet: 1) Pål Hembre Norja 572, 2) Håkan Landebring Ruotsi 565, 3) Mikael Andersson Ruotsi 559 (uusinnassa 44), 4) Marko Talvitie Suomi 559 (39), ...8) Marko Räsänen Suomi 553, 9) Teemu Lahti Suomi 553, ...12) Ari Meinander Suomi 546. Cityn ja Dzekon esitykset olivat mannaa valmentaja Roberto Mancinille.
Pelasimme todella hyvän ottelun fantastista joukkuetta vastaan, Mancini sanoi. kierros). Manchester Cityn bosnialaishyökkääjän Edin Dzekon neljä täysosumaa olivat näyttävintä antia Englannin jalkapallokentillä sunnuntaina. Monza, Italia. Kilpailu typistyi kolmen kierroksen mittaiseksi Yhdysvaltain itärannikkoa uhkaavan hurrikaanin takia. Dzeko sai maalisumaansa oivaa tukea tuoreelta City-hankinnalta Samir Nasrilta. Perthshire, Skotlanti, Miesten Euroopan-kiertueen kilpailu, palkintoarvo 1,4 miljoonaa puntaa: Tilanne 72/72 reiän jälkeen, par 72: 277 lyöntiä (11 alle parin): George Coetzee Etelä-Afrikka 77+66+67+67, Thomas Björn Ruotsi 68+69+71+69, Pablo Larrazabal Espanja 70+68+70+69, Bernd Wiesberger 69+71+68+69, Mark Foster Englanti 66+71+68+72. Yang Etelä-Korea 70+66+63, Brian Davids Englanti 69+66+64, Camilo Villegas Kolumbia 68+66+65, Justin Rose Englanti 67+65+67. Tallien MM-pistetilanne: 1) Red Bull 426, 2) McLaren 295, 3) Ferrari 231, 4) Mercedes 98, 5) Renault 68, 6) Sauber 35, 7) Force India 32, 8) Toro Rosso 22, 9) Williams 5. 9. Zlin, Tshekki, IRC-rallisarjan kilpailu: 1) Jan Kopecky Tshekki, Skoda 2.15.51,7, 2) Freddy Loix Belgia, Skoda jäljessä 1,2 sekuntia, 3) Juho Hänninen/Mikko Markkula Suomi, Skoda 37,4,... 20. Yhteensä niitä on
koossa kuusi. Joukkuekilpailu: 1) KSF 1726. SalPa TiPS, 4.9. Janne Rossi 20, 90. Dzeko, 25, siirtyi alkuvuodesta Cityyn saksalaisseura Wolfs-
Lehtikuva/AFP Photo/Andrew Yates
PÄIVÄN PELIT
KENO Päiväarvonta Voittonumerot: 2, 3, 4, 8, 11, 22, 25, 28, 33, 35, 39, 40, 45, 47, 50, 51, 57, 59, 68, 70 Ilta-arvonta Voittonumerot: 7, 14, 15, 21, 22, 23, 25, 32, 33, 35, 39, 43, 47, 48, 49, 50, 51, 54, 58, 61 LAUANTAI-JOKERI Jokerinumero: 2 8 9 9 6 2 6 Voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 1 kpl voitto-osuus 202 308,40 e, 5 oikein 847,60 e, 4 oikein 52,60 e, 3 oikein 7,20 e, 2 oikein 2,50 e. Pistetilane 14/16 osakilpailun jälkeen: 1) Bottas 52, 2) Calado 47, 3) Nigel Melker Hollanti RSC Mücke 38, 4) Alexander Sims Britannia, Status 34, 5) Adrian Quaife-Hobbs Britannia, Manor 33, 6) Lewis Williamson Britannia, MW Arden 31,... 31. Mårten Grandell 50. BK-46 21 14 7 0 4714 49 Ilves 21 14 1 6 5428 43 P-Iirot 21 12 6 3 3821 42 Kraft 21 12 4 5 5526 40 SalPa 21 10 6 5 4321 36 FC Jazz-j 21 10 5 6 4227 35 ÅIFK 21 11 2 8 4438 35 JäPS 21 8 7 6 4629 31 TPV 21 9 3 9 3441 30 LoPa 21 6 2 13 2449 20 I-Kissat 21 5 4 12 1939 19 MuSa 21 4 3 14 1755 15 TuTo 21 4 2 15 1940 14 TiPS 21 1 2 18 1165 5 Seuraavat ottelut: 3.9. 14
Maanantaina 29. Wayne Rooney kiepautti hulppean 30-osuman vapaapotkusta 41. Aaro Vainio Suomi, Tech1 ja Matias Laine Suomi, Manor keskeyttivät. Haka HJK, MYPA FF Jaro, 8.9. kierros), Lewis Hamilton Britannia, McLaren (13. Italian gp (Monza). Mario Rac 20, 48. Arsenal kavensi, kun Walcott osui ensimmäisen puoliajan lisäajalla. kierros), Sergio Perez Meksiko, Sauber (28. Oli tietysti mahtavaa pelata uran ensimmäinen Espanjan liigan ottelu niin hienolla stadionilla ja niin kuuluisaa jengiä kuin Atletico Madrid vastaan. Aiemmin olivat onnistuneet lähietäisyydeltä Danny Welbeck ja kauempaa Ashley Young. Keskeyttäneet: Jaime Alguersuari Espanja, Toro Rosso (2. Hän oli alkuun vaisu, mutta tällä kaudella osumia on syntynyt jokaisessa valioliigaottelussa. (STT Reuters)
Raitala tyytyväinen debyyttiinsä
Suomalaisjalkapalloilija Jukka Raitala teki sunnuntaina ensiesiintymisensä Espanjan La Ligassa. MYPA MIFK, FC Honka JJK, RoPS FF Jaro, VPS Haka, TPS HJK, 9.9. Pajula 30. Rooney tälläsi toisenkin komea vaparimaalin ja täydensi hattutemppunsa rangaistuspotkusta 82. Spa-Francorchamps, Belgia, GP3-sarjan 14/16 osakilpailu: 1) Richie Stanaway Uusi-Seelanti, Lotus ART 26.47,675, 2) James Calado Britannia, Lotus ART jäljessä 4,0 sekuntia, 3) Nico Müller Sveitsi, Jenzer 7,1, 4) Michael Christensen Tanska, RSC Mücke 16,4, 5) Simon Trummer Sveitsi, MW Arden 17,0, 6) Alex Fontana Sveitsi, Jenzer 19,0,... Se oli sellaista hyvää jännitystä kuitenkin, eikä kentällä mitenkään pelaamiseen vaikuttanut. Seuraava osakilpailu: 11. (STT). Hyvä startti kaikin puolin ja hyvä debyytti itseltäni, Raitala kertoi tyytyväisenä. ManU meni menojaan jo ensimmäisellä puoliajalla, kun se löylytti Arsenalia 82 Englannin Valioliigassa. SalPaMuSa 31 (11). KuPS FC Inter. Rac 30, 88. HJK:sta maailmalle lähtenyt Raitala myönsi, että debyytti hiukan jännitti kun hän sai tiedon avauksessa olostaan ottelupäivän aamuna. Arsenal pääsi avausmaalin jälkeen yrittämään rangaistuspotkusta, kun Jonathan Evans repi Theo Walcottin nurin. Nasri syötti kaksi ensimmäistä ja oli mukana Sergio Agueron iskemässä neljännessä maalissa. Robin van Persien kuti oli ponneton, ja ManU-vahti David De Gea venytti näppinsä eteen. AUTOURHEILU Spa-Francorchamps, Formula ykkösten MM-sarjan 12/19 osakilpailu, Belgian gp: Lopputulokset (44 kierrosta): 1) Sebastian Vettel Saksa, Red Bull 1.26.44,893, 2) Mark Webber Australia, Red Bull jäljessä 3,741 sekuntia, 3) Jenson Button Britannia, McLaren 9,669, 4) Fernando Alonso Espanja, Ferrari 13,022, 5) Michael Schumacher Saksa, Mercedes 47,464, 6) Nico Rosberg Saksa, Mercedes 48,674, 7) Adrian Sutil Saksa, Force India 59,713, 8) Felipe Massa Brasilia, Ferrari 1.06,076, 9) Vitali Petrov Venäjä, Renault 1.11,917, 10) Pastor Maldonado Venezuela, Williams 1.17,615, 11) Paul di Resta Britannia, Force India 1.23,994, 12) Kamui Kobayashi Japani, Sauber 1.31,976, 13) Bruno Senna Brasilia, Renault 1.32,985, 14) Jarno Trulli Italia, Lotus 1 kierros, 15) Heikki Kovalainen Suomi, Lotus 1 kierros, 16) Rubens Barrichello Brasilia, Williams 1 kierros, 17) Jerome d'Ambrosio Belgia, Virgin 1 kierros, 18) Timo Glock Saksa, Virgin 1 kierros, 19) Vitantonio Liuzzi Italia, HRT 1 kierros. 8) Gardemeister 30. City nuiji Valioliigassa Tottenhamin vieraissa kerrassaan 51. Jaakko Hietarinta 31. Seuraavat kilpailut: 10.11. Jussi Männistö 11, 69. 6) Toni Gardemeister/Tapio Suominen Suomi, Skoda 3.13,8. Ville Pajula 10, 46. Matti Heimo 10, 32
Urheilijat saavat valita sakkokierrosten suorituksen ajankohdan. 20 km kävely: 1) Valeri Bortshin Venäjä 1.19.56, 2) Vladimir Kanajkin Venäjä 1.20.27, 3) Luis Fernando Lopez Kolumbia 1.20.38, 4) Zhen Wang Kiina 1.20.54, 5) Stanislav Emeljanov Venäjä 1.21.11, 6) Hyunsub Kim Etelä-Korea 1.21.17, 7) Ruslan Dimitrenko Ukraina 1.21.31, 8) Yusuke Suzuki Japani 1.21.39, 9) Alex Schwazer Italia 1.21.50, 10) Erick Barrondo Guatemala 1.22.08, Naiset: Pituus: 1) Brittney Reese USA 682, 2) Olga Kucherenko Venäjä 677, 3) Ineta Radevica Latvia 676, 4) Nastassia Mironchyk-Ivanova ValkoVenäjä 674, 5) Carolina Klüft Ruotsi 656, 6) Janay DeLoach USA 656, 7) Daria Klishina Venäjä 650, 8) Karin Mey Melis Turkki 644, 9) Mayookha Johny Intia 637, 10) Naide Gomes Portugali 626. Ota talteen! www.kaarinamakkonen.com
HUIPPUHINTA SSP:N OSAKKEESTA!
p. 050 1221.
Henkilökohtaista
SELVÄNÄKIJÄ (30v. TANSSIURHEILU Vantaa, Swivelin tanssijoiden sijoitukset: Lapsi 1E: 5) Samuel Lehtonen - Sa-
ni Ruokonen Juniori 1B vak: 3) Niko Riski -Sofia Nikkanen Juniori 1B lat: 4) Niko Riski - Sofia Nikkanen Juniori 2E: 3) Aarne Kuusisto - Anni Ryynänen Juniori 2D: 1) Aleksi Mäkirinne Lotta Nikander Juniori 2C vak: 6) Tuomas Koskinen - Vera Ruokonen Juniori 2C lat: 3) Tuomas Koskinen - Vera Ruokonen Yleinen B vak: 1) Markus Ranta -Alisa Heino Yleinen A lat: 2) Markus Ranta Alisa Heino Seniori 2C lat: 5) Jarkko Alho -Eeva Alho YHDISTETTY Oberwiesenthal, Kesä-gp -sarjan kilpailu 2/5 (ns. Joukkuekilpailu: 1) Saksa 124,30 virhepistettä, 2) Ranska 151,10, 3) Britannia 154,60. 10 000 m: 1) Ibrahim Jeilan Etiopia 27.13,81, 2) Mohamed Farah Britannia 27.14,07, 3) Imane Merga Etiopia 27.19,14, 4) Zersenay Tadese Eritrea 27.22,57, 5) Martin Irungu Mathathi Kenia 27.23,87, 6) Peter Cheruiyot Kirui Kenia 27.25,63, 7) Galen Rupp USA 27.26,84, 8) Sileshi Sihine Etiopia 27.34,11, 9) Paul Kipngetich Tanui Kenia 27.54,03, 10) Matthew Tegenkamp USA 28.41,62. kok) Kaarina Makkonen Salossa pe 2.9. K2, 20 km: 1) Itkonen/Oona Vasko PM 1.34.18, 2) Tuisku Jarva VeSa/ Jacintha Damström C 1.42.01, 3) Netta Malinen TaVi/Jantunen SMM 1.44.37. 16) Markus Malin Suomi 62,5. HS106-mäessä sata metriä tai sen yli hyppääville ei sakkokierroksia rullahiihto-osuudelle, alle sadan metrin jääville yhdestä kahdeksaan sakkokierrosta hypyn pituudesta riippuen. Superstock600: 1) Tatu Lauslehto TuMK, Yamaha, 29.07,065, 2) Erno Kostamo KiteeMC, Triumph jäljessä 15,558 sekuntia, 3) Niko Mäkinen WCRC, Yamaha, 21,247 Nordic Superbike: 1) Erkka Korpiaho TMK, BMW, 28.32,215, 2) Eeki Kuparinen WCRC, BMW jäljessä 18,309, 3) Eki Kaulamo VRT, BMW, 24,505 SM-pisteet kauden viimeisen kilpailun jälkeen: GP125: 1) Valter Patronen TMK 128, 2) Vainikka 116, 3) Lahti 115 Superstock600: 1) Marko Aarnio HelRC 120, 2) Mäkinen 110, 3) Kostamo 102. PURJEHDUS Helsinki, 49er-luokan SM-sarja, päätöskilpailu: 1) Kalle Bask/Lauri Lehtinen 74 (8 kilpailun kokonaispisteet), 2) Immu Kuusi/Heikki Elomaa 52, 3) Mikko Kotamies/Benjamin Grönholm 38. Tilanne maailmancupissa: 1) Korpi 1 000, 2) Zhang 800, 3) de Jong 600,... MELONTA Nummela, Vihti, Maratonmelonnan SM-kilpailut: Miehet: K1, 25 km: 1) Jari Väkiparta EKK 2.05.14, 2) Jussi Wallin AhlU 2.05.22, 3) Riku Ruokonen M 2.06.44. Nordic Superbike: 1) Korpiaho 156 2) Vesa Kallio ValkMK 117, 3) Magnus Collin VMK 103. Indianapolis, Ratamoottoripyöräilyn MM-sarjan kilpailu 12/18, aika-ajot: 125 ksm: 1) Nicolas Terol Espanja, Aprilia 1.48,199, 2) Sandro Cortese Saksa, Aprilia 1.48,919, 3) Johann Zarco Ranska, Derbi 1.48,939, ...15) Niklas Ajo Suomi, Aprilia 1.50,604. elokuuta 2011
15
TULOSPÖRSSI
LUMILAUTAILU Cardrona, Uusi-Seelanti, Lumikourun maailmancupin osakilpailu: Miehet: 1) Janne Korpi Suomi 93 pistettä, 2) Zhang Yiwei Kiina 90,8, 3) Dimi de Jong Hollanti 88, 4) Nathan Johnstone Australia 87,3, 5) Taku Hiraoka Japani 85,3, 6) Ayumu Nedefuja Japani 84,5,... Gp-tilanne (2/5): 1) Rydzek 160, 2) Kircheisen 120, 3) Eric Frenzel Saksa 111, 4) Schmid 88, 5) Christian Beetz Saksa 81, 6) Lamy Chappuis ja Gasper Berlot Slovenia 76,...20) Ryynänen 20.
YLEISURHEILU Salo, Twiga-minimarathon: Tytöt alle 5 vuotta 200 m, ei maaliintulojärjestyksessä: Eveliina Elovaara, Alina Syrjälä, Tammelan Ryske, Anni Hyytiäinen, Jenni Hyytiäinen, Emilia Willberg, Nessa Rannikko, Jemina Rauhaniemi, Natalia Rauhaniemi, Miisa Mustonen, Venla Siirilä, Miisa Suomi, Vanessa Laulumaa, Tuulia Virkki Pojat alle 5 vuotta 200 m, ei maaliintulojärjestyksessä: Valtteri Oksanen, Riko Karnisto, Riku Kallio, Samuel Häggman, Matias Lekberg, Melvin Sandberg, ÅIFK, Joona Mustonen, Niki Tuomikero, Edvin Sandblom, Fribergs Gurkor, Valtteri Martama, Frans Sandblom, Fribergs Gurkor, Aaron Areva Tytöt 5-6 v 400 m: 1) Josefiina Lokkila 01:50,0 2) Nella Saukkio 01:51,0 3)Ella Råstedt,Esbo IF 01:53,0 4) Selma Helenius 01:54,0 5) Annika Laulumaa 02:00,0,6)Enni Paananen 02:02,0 7)Julianna Willberg 02:08,0 8)Sofia Häggman 02:23,0 9)LottaMaria Pylkäs 02:26,0 10)Lilian Willberg 02:28,0 11)Viivi Jokirinta 02:30,0 12)Jenna Määttä Halikko 03:08,0 Pojat 5-6 v 400 m: 1)Jere Iltanen 01:42,0 2)Elmeri Lindström Salon Vilpas 01:43,0 3)Lari Sainio Salon Vilpas 01:45,0 4)Tuukka Tervo Someron Esa 01:51,0 5)Sampo Helkama Perniön Urheilijat 01:52,0 6)Konsta Käiväräinen Muurlan Vihuri 01:53,0 7)Nuutti Oksanen 02:00,0 8)Virkki Tuomas 02:05,0 9)Aarne Närvä 02:32,0 Tytöt 7 v 800 m: 1)Janet Isometsä 03:48,0 2)Viivi Salmelainen 03:54,0 3)Emilia Elovaara 03:56,0 4)Katariina Käiväräinen Muurlan Vihuri 03:59,0 Pojat 7 v 800 m: 1)Elmeri Syrjälä Tammelan Ryske 03:09,0 2)Kristian Helin Perttelin Peikot 03:12,0 3) Aleksi Tauriainen 03:44,0 4)Arttu Areva 03:47,0 5)Aatu Siekkinen 03:58,0 6)Philippe Visuri 04:33,0 Tytöt 8-9 v 1,2 km: 1)Julia Matchenkova Salon Vilpas 05:17,0 2) Roosa Keski-Vähälä 05:40,0 3)Milla SSS/Vesa Käiväräinen
Suomi 05:41,0 4)Veera Helkama Perniön Urheilijat 05:48,0 5)Johanna Willberg 05:49,0 6)Aino Siekkinen 06:13,0 Pojat 8-9 v 1,2 km: 1)Niilo Syrjälä Tammelan Ryske 04:28,0 2)Luukas Virolainen Someron Esa 04:30,0 3) Selim Kaitala 05:04,0 4)Tuomas Turpeinen 05:06,0 5)Eetu Tervo Someron Esa 05:08,0 6)Sauli Siltanen Perniön Urheilijat 05:31,0 7)Antero Lehtonen 05:34,0 8)Väinö Helenius 05:38,0 9)Tuomas Pakola Kosken Kaiku 05:44,0 10)Arttu Tauriainen05:53,0 11)Mikael Willberg 06:00,0 Tytöt 10-12 v 2,2 km: 1)Jonna Pakola Kosken Kaiku 07:23,0 2)Meri Alanne Perttelin Peikot 07:39,0 3) Ella Kaitala Salon Vilpas 08:04,0 4)Piitu-Liina Tervo Someron Esa 08:47,0 5)Aleksandra Rautiainen Angelniemen Ankkuri 10:04,0 6)Jenna Penttilä 10:37,0 Pojat 10-12 v 2,2 km: 1)Christian Vänttinen Raision Kuula 06:37,0 2) Kassu Jalonen Raisio 07:28,0 3)Ilari Martti Loimaan Jankko 07:35,0 4) Niilo Helkama Perniön Urheilijat 07:48,0 5)Oskari Heino Loimaan Jankko 09:57,0 Tytöt 13-14 v 3,2 km: 1)Netta Nikkanen Hämeenlinnan Tarmo 18:02,0 2)Elina Kakko Perttelin Peikot 18:18,0 3)Meri Huttunen Veikkolan Veikot 20:12,0 Pojat 13-14 v 3,2 km: 1)Simo Siltanen Perniön Urheilijat 17:24,0 Pojat 15-17 v 4,2 km: 1)Oskar Heinonen Salon Vilpas 17:20,0 2)Teemu Kakko Perttelin Peikot 19:59,0 Daegu, MM-kilpailut, 2. Moto2: 1) Marc Marquez Espanja, Suter 1.44,038, 2) Simone Corsi Italia, FTR 1.44,039, 3) Andrea Iannone Italia, Suter 1.44,158, ...18) Mika Kallio Suomi, Suter 1.45,160. K2, 25 km: 1) Vesa Tainio/Väkiparta EKK 1.53.45, 2) Antti Löppönen/ Heikki Ritvos M 1.58.25, 3) Jussi Wallin AhlU/Hannu Kaukola TaVi 2.01.37. p. Helsinki, Seurajoukkueiden SM-kilpailu: Luokka 12 120/130 cm: 1) Kuopion Ratsastajat 0-0-37.42 (Martta Kivelä/Tibria 0, Terhi Toikka/Zellma 0, Aino-Kaisa Räisänen/Let's Go 12, Pia Hallman/Wervelwind 0-37.42), 2) Viro 0-4-31.23, 3) Tuusulan Ratsastajat 1-223.58 (Tuuli Leivo/Ufarim 1, Calle Juslin/Internet 8, Jenni Säynäjärvi/Radiazzia 0, Pyry Kivikoski/Qimma 0), 4) Oulun Urheiluratsastajat 4-0-28.46 (Ville Peltokoski/Dynamic van de Heerkenshoeve 0, Johanna Jormakka/ Kiwi 0, Pinja Immonen 4, Hanna Tardiveau/Ultrafox 4-0-28.46). Tilanne maailmancupissa: 1) Cai 1 000, 2) Crawford 800, 3) Haller 600. sakkokierroskilpailu, HS106+10 km rullahiihto, v): 1) Johannes Rydzek Saksa 25.26,2 (ei sakkokierroksia), 2) Jan Schmid Norja jäljessä 29,4 sekuntia (0), 3) Bill Demong USA 32,0 (1), 4) Jason Lamy Chappuis Ranska 40,6 (1), 5) Alessandro Pittin Italia 50,0 (2), 6) Björn Kircheisen Saksa 55,0 (1),...51) Mikke Leinonen Suomi 3.49,9 (5),...54) Eetu Vähäsöyrinki Suomi 4.04,4 (5). MotoGP: 1) Casey Stoner Australia, Honda 1.38,850, 2) Ben Spies USA, Yamaha 1.39,373, 3) Jorge Lorenzo
Espanja, Yamaha 1.39,629. Janne Ryynänen (7 sakkokierrosta) ei päässyt hiihto-osuudelle. V I R T A N E N
V I I V I J A W A G N E R
I P A N A V A L T A
F I N G E R P O R I
R E T U
T E I N I L E E N A
KIITOS KUN VEIT MINUT SARJISNAAMIAISIIN. 040 701 7475/www.otc.fi
Torilla
tiistaina klo 12 asti - räystäskourut - syöksytorvet - savupiipun sisäputket - piipunhatut - jatkettavat alumiinitikkaat - A-malliset tasotikkaat - matto- ja pyykkitelineet - soluarinat OJALAN KOURU KY Rauma p. Bask ja Lehtinen voittivat Suomen mestaruuden. MOOTTORIPYÖRÄILY Virtasalmi, Road Racingin SMkilpailu: GP125: 1) Niki Tuuli IMK, Honda, 18.34,563, 2) Eemeli Lahti SsMK, Honda jäljessä 5,206 sekuntia, 3) Mika Vainikka RiMPKK, Malaguti 6,430. Mäkiosuudella ei tuulikerrointa eikä tyylipisteitä. päivän loppukilpailut: Miehet: 100 m: 1) Yohan Blake Jamaika 9,92, 2) Walter Dix USA 10,08, 3) Kim Collins Saint Kitts ja Nevis 10,09, 4) Christophe Lemaitre 10,19, 5) Daniel Bailey Antigua 10,26, 6) Jimmy Vicaut Ranska 10,27, 7) Nesta Carter 10,95. 040 701 1622
RÄYSTÄSKOURUT Salon torilla
Myytävänä
30:lle Somerolta kpl Isku KENKÄTELINE 1/as.
5
Paikkoja avoinna
HETI TÖIHIN
Takuupalkka 2400 /kk määrätystä työstä JATKUVA KOULUTUS JA TUKI
- Mahdollisuus edetä - Soita ja tule käymään!
050-560 9280
Sekalaiset
Aaron Areva taittoi hymyssä suin alle viisivuotiaiden 200 metrin matkan Twiga-minimarathonissa.
B. URHU 11.46. Ajanvar. Naiset: K1, 20 km: 1) Nina Itkonen TaVi 1.42.36, 2) Tanja Jantunen SMM 1.52.55, 3) Lotta Walinen C 1.58.57. OLEN SINULLE VELKAA.
NIIN OLET .
JOTEN.
NIINPÄ.
ANT AISIN SINULLE PUSUN, TIEDÄN. RATSASTUS Jämsänkoski, Matkaratsastuksen SM-kilpailut (103 km): 1) Ritva Lampinen/El Pedro, RieRat 10 tuntia 39 minuuttia, 2) Joona Mickelsson/Dali, TRS 11.23, 3) Heidi Antila/Zodina. 16) Malin 150. 02 822 4405 Myyntiauto Tmi T. 044 287 3437, 040 418 0437 (myös puh.aik.). Lopputulokset 10/10 lajin jäl-
keen: 1) Hardee 8 607 (10,55745 15,0920248,3713,9749,89 48068,994.45,68), 2) Suarez 7 718 (11,0773314,5420549,1714,29 46,2550069,124.24,16), 3) Eaton 7 686 (10,4674614,4420246,99 13,8546,1746055,174.18,94), 4) Drozdov 8 313, 5) Sintnicolaas 8 298, 6) Dudas 8 256, 7) Behrenbruch 8 211, 8) Knobel 8 200, 9) Pahapill 8 184, 10) Bouraada 8 158. Kiekko: 1) Yanfeng Li Kiina 66,52, 2) Nadine Muller Saksa 65,97, 3) Yarelys Barrios Kuuba 65,73, 4) Zaneta Glanc Puola 63,91, 5) Stephanie Brown Trafton USA 63,85, 6) Jian Tan Kiina 62,96, 7) Dragana Tomasevic Serbia 62,48, 8) Nicoleta Grasu Romania 62,08, 9) Denia Caballero Kuuba 60,73, 10) Dani Samuels Australia 59,14.
Halutaan ostaa
Kaikista paras hinta puhelinosakkeesta! P. Luhmühlen, Saksa, Kenttäratsastuksen EM-kilpailut: Lopputulokset rataestekokeen jälkeen: 1) Michael Jung/La Biosthetique-Sam FBW, Saksa 33,30 virhepistettä, 2) Sandra Auffarth/Opgun Louvo, Saksa 37,00, 3) Frank Ostholt/ Little Paint, Saksa 40,00, ...33) Maija Yli-Huhtala/Twins United, Suomi 85,90, ...38) Sanna Siltakorpi/Lucky Accord, Suomi 93,10. Yli kuudella sakkokierroksella ei pääse hiihtoosuudelle. Vuorio p. Naiset: 1) Cai Xuetong Kiina 92,8, 2) Holly Crawford Australia 88,5 3) Ursina Haller Sveitsi 77,3 4) Li Shuang Kiina 66, 5) Xu Xiujuan Kiina 65,3, 6) Ohe Hikaru Japani 40,8. ON LIIAN OUTOA PUSSAT A MUTT A...
ITSEÄÄN.
77
L A S S I J A L E E V I
J E R E. SALON SEUDUN SANOMAT
Maanantaina 29