Lukea vain asioista, jotka tukevat omia näkemyksiä ja sopivat omaan maailmankuvaan. Siitä puhutaan .” ” Olisihan se mukavaa. Niitä tarvitaan valistu neen mielipiteen muodostamiseen ja järkevän yhteiskunnallisen keskustelun käymiseen. MIELIPITEET VOIVAT OLLA VAIHTOEHTOISIA – FAKTAT EIVÄT. Viikko 1 | N:o 2 | Irtonumero 2,40 € Kestotilauksena 0,97 €/päivä PERJANTAI 3.1.2020 SALON SEUDUN SANOMAT MAINOSTAJA, ajankohtaisinta asiaa juuri sinulle: Ilmastonmuutos on . Vaikka mielipiteitä on yhtä monta kuin meitä ihmisiäkin, faktat ovat faktoja. Nähdä vain sitä mitä haluaa nähdä. Siksi tarvitsemme riippumatonta, moni äänistä mediaa. Mutta todellisuus ei ole sellainen
Salon kaupunki valmistautuu sulkemaan Kukonkallion ja Hintan hoivakodit, koska rakennuksia ei kannata saneerata. Paljon puhetta tulee olemaan myös Natosta, EU:n omista asevoimista ja EU:n roolista. Presidentinvaalien tulos on arvoitus, ja sillä on vaikutuksensa: jatkuuko supervallan hajota ja hallitse -politiikka, vai palaako se joukkuepelaajaksi. Valokeskittymät kertovat lähinnä siitä, missä asuu paljon ihmisiä, jotka valaisevat öitään sähkövaloilla. Viimeksi mainitun taistelun Trump häviää, mutta saattaa ehtiä sitä ennen tehdä vastuuttomilla toimillaan vahinkoa maailmalle. Onneksi tähän ei tarvitse ryhtyä, sillä yhä reaaliaikaisempi globaali media pitää siitä ajallaan huolen. Vuosi vaihtui Australiassa metsäpalojen roihutessa ja lämpöennätysten hipoessa viittäkymmentä astetta. Salon Asemapuistossa sijaitsevan Nivaron talon uudet omistajat Hannu ja Raija Riihimäki näkevät rapistuneen talon mah. Euroopassa puhutaan tänäkin vuonna brexitistä, ilmastonmuutoksesta, nationalismin noususta, terrorismista ja maahanmuutosta. Suuria myönnytyksiä tai nöyryyttä lienee lännessä turha odottaa. USA:ssa otsikot eivät vuonna 2020 yllättäne: Trump, presidentinvaalit, Trump, valtakunnanoikeus, Trump, demokraattiehdokkaan valinta, Trump ja taistelu tuulimyllyjä eli ilmastonmuutoksen tuhojen loiventamista pyrkiviä tahoja vastaan. Niissä on yhteensä yli 170 paikkaa, ja vastaava määrä on lähivuosina saatava jostain muualta. Monet aiheistakin voi jo listata. Venäjän eli Putinin politiikka jatkunee vaikeasti ennakoitavana. Näkyykö upporikkaassa Saudi-Arabiassa merkkejä tasa-arvon ja ihmisoikeuksien kunnioittamisen kasvusta. Jopa siinä määrin, että uutistulva voi herkimmille aiheuttaa ähkyä. Miten käy Hongkongille. TAMMIKUUTA 2020 Hyviä ja huonoja uutisia myös 2020 ”Luvassa on toki myös hyviä uutisia kehityksestä ja innovaatioista.” 3.1.2020 Maailmamme yöllä. Luvassa on toki myös hyviä uutisia kehityksestä ja innovaatioista, joiden tulee saada omat, isot otsikkonsa huonon politiikan ja luonnonkatastrofien aiheuttamien huonojen uutisten joukossa. Muuallakin riittää runsaasti otsikkomateriaalia: mitä tapahtuu Syyrian sisällissodassa, entä Iranissa tai Israelissa. PÄÄKIRJOITUS PERUSTETTU 1919 | PÄÄTOIMITTAJA VILLE POHJONEN 2 SALON SEUDUN SANOMAT | PERJANTAINA 3. Jää nähtäväksi, millaisia paloja ja lämpötiloja tarvitaan, jotta Australian hallituksen ilmastonmuutosta vähättelevät puheet ja teot muuttuvat. N A S A E A R T H O B S E R V A T O R Y / N O A A N G D C HUONOSSA KUNNOSSA. Ennustajanlahjoja tarvitaan, jos pitäisi kertoa, miten asiat kussakin uutisaiheessa tarkemmin kehittyvät. Sama pätee diktatuuri Pohjois-Koreaan. Afrikan maiden painoarvo kasvaa, mutta miten ja kuinka nopeasti. Salo valmistautuu sulkemaan Kukonkallion ja Hintan RAPPION AIKA ON OHI. Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi E i tarvitse olla ennustaja todetakseen, etteivät uutiset tule loppumaan alkaneena vuonna eikä vuosikymmenenä
Mika Kankareella on edelleen kymmeniä hyllymetrejä kirjoja ja sarjakuvia. Lounaismaan Osuuspankin kulttuuriyhdistyksen työryhmä on ottanut teemaksi sekä ruumiin että hengen kulttuurin ja näiden yhdessä aikaansaaman elinvoiman lisäämisen. S S S / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O Kulttuurikeskiviikot-luentosarjassa paneudutaan neljästi kevään aikana ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. kerran. SIVUT 10–11 S S S / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O Antikvariaattien määrä on puolittunut Suomessa 1990-luvulta. SIVUT 18–19 Junnukorista lauantaista loppiaiseen. Salossa liikkeitä on jäljellä enää yksi, Mika Kankareen vuodesta 1984 asti pyörittämä pelikauppa Pop Shop. TAMMIKUUTA 2020 | SALON SEUDUN SANOMAT 3 Osallistu keskusteluun: www.sss.fi > UUTISET URHEILU 300 UUTTA PAIKKAA. Kirjat ja sarjakuvat ovat siirtyneet paraatipaikalta takahuoneeseen. Sunnuntaina pelataan vain iltapäivälle asti, sillä ensimmäistä kertaa leirin ohjelmassa on Korisliigan ottelu Vilpas–Kouvot, johon kaikille leiriläisille on vapaa pääsy. Saloon tulevat luennoimaan tammija helmikuun aikana Alpo Suhonen, Markku Partinen ja Pirkko Lahti. LP-levyjen, kirjojen ja sarjakuvien myynnillä aloittanut Kankare tekee nykyisin eniten kauppaa peleillä, elokuvilla ja musiikilla. Kahdeksassa koulussa ja kolmessa hallissa pelattavaan turnaukseen osallistuu noin 1 300 pelaajaa 33 eri seurasta ympäri Suomen. SIVUT 6–7 Kevään teemana aktiivinen elämä Vilppaan AND1-juniorikoripalloturnaus järjestetään tulevana viikonloppuna jo 13. Ilman kahden suuren hoivakodin sulkemistakin uusia on rakennettava, koska väki vanhenee. UUTISET 4–5 Salo valmistautuu sulkemaan Kukonkallion ja Hintan dollisuudet. He aloittavat tänä keväänä vajaat 120 vuotta vanhan rakennuksen julkisivun kunnostamisen ja etenevät siitä sisätiloihin. Vuoteen 2025 mennessä Salossa tarvitaan yhteensä 300 korvaavaa tai kokonaan uutta asukaspaikkaa. PERJANTAINA 3. SIVU 8 Divari säilyy, valikoima vaihtuu Kirja ei häviä. Luentosarja päättyy aktiivisen elämäntavan yhtälön puntarointiin paneelissa, jossa on mukana paikallisia kulttuurija urheiluvaikuttajia. Turnauksen aikataulu poikkeaa edellisista vuosista. Tällä kertaa pelit alkavat kaikissa ikäluokissa lauantaina ja päättyvät loppiaismaanantaina
Mahdollista on myös, että kaupunki pyörittää omaa toimintaa yksityisiltä vuokratuissa tiloissa. Poliisi tutki tekoa ensin lievempinä rikoksina, mutta esitutkinnassa saatiin näyttöä teon suunnitelmallisuudesta. TAMMIKUUTA 2020 UUTISET Vinkkaa uutinen: toimitus@sss.fi Uutistuottaja: Jarkko Turpeinen, (02) 770 2314 Lähetä uutisvideo tai -kuva Whatsapp-viestinä 050-5130264. – Kaupungin hoivayksiköiden kunnosta tehtiin karkea arvio, ja osaa niistä ei kannata ylläpitää pidemmän päälle, sanoo apulaiskaupunginjohtaja Jari Niemelä. Vapaana on vain muutamia paikkoja, kehittämisohjelmassa todetaan. Ympärivuorokautisen hoivan asiakkaita on nyt vajaat 450. Merikotka on rauhoitettu eläin koko maassa. Myös hoitajia tarvitaan nykyistä enemmän. Luoti löytyi linnun siivestä. Haavoittunut merikotka on saanut hoitoa ja on poliisin mukaan hyvässä kunnossa. Kaupunki voi rakentaa oman ison yksikön tai useampia pieniä. Viiden vuoden päästä heitä on 560. Yhteensä uusia paikkoja tarvitaan vuoteen 2025 mennessä melkein 300. Halikkokoti ja Rauha ja Toivo -koti Halikossa, Anninkartanon ryhmäkoti ja Paukkulakoti Salon keskustassa sekä Perniön palvelukeskus säilytetään. Viime vuoden lopulla valmistuneen vanhuspalveluiden kehittämisohjelman mukaan Salo tarvitsee uusia vanhusten ympärivuorokautisen hoivan paikkoja joka vuosi parikymmentä pelkästään siksi, että kaupungin asukkaat ikääntyvät. Salon keskustan tuntumassa olevasta Kukonkalliosta ja Suomusjärvellä sijaitsevasta Hintasta luovutaan. Kansallinen tavoite on, että kotihoito on tulevaisuudessakin ensisijainen hoitomuoto ja että vanhukset asuvat mahdollisimman pitkään kotona. Rikosnimike muuttui murhan yritykseksi, josta epäillään kolmea ihmistä. Sosiaalija terveyslautakunta päätti, että vanhuspalveluiden kehittämisohjelmassa esitettyjä toimenpiteitä aletaan valmistella alkuvuoden 2020 aikana. Poliisi pyytää havaintoja linnun liikkeistä ja mahdollisesta ampujasta. (STT) Hoivakiinteistöistä tehdyssä selvityksessä Kukonkalliota kuvataan sokkeloiseksi ja epäkäytännölliseksi. Kehittämisohjelmassa arvioitu vanhuspalveluiden kasvu lisää menoja viidessä vuodessa kuusi miljoonaa euroa. Tämän päälle tarvitaan vielä tiloja, joilla korvataan käytöstä poistettavia nykyisiä hoivayksiköitä. (STT) Hätäkeskukset hoitivat vuodenvaihteessa yli 19?000 puhelua Hätäkeskukset vastasivat uudenvuodenaaton iltakuuden ja uudenvuodenpäivän iltakuuden välillä yhteensä 19?315 hätäpuheluun. Rakennukset ovat peräisin 1930–1970-luvuilta. Asiassa epäillään myös ampuma-aserikosta. Kotihoidon asiakasmäärä nousee melkein tuhanteen. Eniten ilmoituksia tuli kaatumisista ja sairastumisista sekä ilkivallasta, järjestyslakirikkomuksista ja muunlaisesta häiriökäyttäytymisestä. Rakennukset ovat siinä kunnossa, että niitä ei kannata enää saneerata, todetaan ympärivuorokautisen hoidon kiinteistöistä tehdyssä selvityksessä. Aikataulusta ei ole vielä päätetty, eikä siitä, miten korvaavat tilat hankitaan. Suurin osa, yli puolet hälytystehtävistä, välitettiin ensihoidolle. 4 SALON SEUDUN SANOMAT | PERJANTAINA 3. Hoivakotitarvetta voidaan ratkaista eri tavoin. Viiden vuoden päästä heitä on 8 000. 75 vuotta täyttäneitä on Salossa nyt yli 6 000. Alholan hoivakodin ja Alppilakodin rakennus Perniössä vaatii laajaa saneerausta, jos se aiotaan pitää. Esimerkiksi omaishoidettavia on viiden vuoden päästä 400, lähes sata enemmän kuin nyt. Puheluiden taustalla oli myös muun muassa päihtyneitä ihmisiä, liikenneonnettomuuksia ja tulipaloja. (STT) Järvenpään ampumisesta epäillään kolmea Itä-Uudenmaan poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan Järvenpään syksyisessä ampumisessa. Vihjeet voi ilmoittaa Loimaan poliisin numeroon 0295?444933. Melkein puolet kaupungin lähes 400 omasta ympärivuorokautisen hoivan paikasta on näissä kahdessa hoivakodissa. Kaupunki aikoo ratkaista tämän vuoden aikana, järjestetäänkö asia omana toimintana vai palvelusetelillä vai sekä että. Yksityisistä hoivakodeista voidaan ostaa nykyistä enemmän paikkoja suoraan tai palvelusetelillä. Tiedotteessaan poliisi huomauttaa merikotkan olevan kookas lintu, jonka lento on varmasti herättänyt huomiota. Kehittämisohjelma ulottuu vuoteen 2025. Selvitys kiinteistöistä tehtiin vanhuspalveluiden kehittämisohjelma varten. ”Osaa hoivayksiköistä ei kannata ylläpitää pidemmän päälle.” Apulaiskaupunginjohtaja Jari Niemelä Poliisi kaipaa vihjeitä merikotkan ampumisesta Pöytyällä Lounais-Suomen poliisi kaipaa vihjeitä ilmeisesti ilmakiväärillä ammutusta merikotkasta, joka löydettiin haavoittuneena Pöytyältä lauantaina 16. Tutkinnanjohtaja Mikko Minkkisen mukaan yksi on ampunut, ja kahden muun poliisi katsoo osallistuneen rikokseen muuten. Kukonkalliossa on yli sata ja Hintassa lähes 70 paikkaa. Ensi hätään yksityisistä palvelutuottajista tai niiden tiloista ei ole apua. Saloon tarvitaan lähivuosina 300 vanhusten hoivakotipaikkaa SSS | Asko Lehtonen asko.lehtonen@sss.fi Salon kaupunki valmistautuu luopumaan Kukonkallion ja Hintan hoivakodeista. Miestä ammuttiin haulikolla kerrostalon sisäpihalla syyskuun puolivälissä. Vanhusten määrä kasvaa, ja vanhoja kiinteistöjä aiotaan poistaa käytöstä. Tarvetta on ainakin vuoteen 2025 asti. marraskuuta. Tavoite on, että korkeintaan kahdeksan prosenttia yli 75-vuotiaista on ympärivuorokautisessa hoidossa. Reilu kolmannes hälytyksistä meni poliisille ja loput pelastukselle ja sosiaalipäivystykselle. Perniön Vuorela toimii Attendon kiinteistössä Mahlakankareella, eikä enää palaa takaisin omiin tiloihinsa. Sosiaalipäivystykselle ohjattiin eniten alaikäisten katoamisia, karkaamisia tai muita vaikeuksia, alaikäisten päihteiden käyttöä ja perheväkivaltaa. Vanhusten määrän kasvu näkyy muissakin vanhuspalveluissa. Peruskorjaus on tehty 1990-luvulla.
Myös vuoden keskilämpötilojen kympin kärjessä on viisi vuotta 2010-luvulta. Viime vuoden alin lämpötila oli 39,1 pakkasastetta Utsjoen Kevojärvellä helmikuun alussa, ja ylin oli 33,7 astetta Porvoon Emäsalossa heinäkuun lopussa. Viime vuosi alkoi Aapeli-myrskyllä, joka toi Suomen merialueiden uuden tuuliennätyksen, 32,5 metriä sekunnissa. Kesän hellejakso ei välttämättä riitä heilauttamaan koko vuotta ennätyslukemiin. TAMMIKUUTA 2020 | SALON SEUDUN SANOMAT 5 twitter.com/Salkkari www.facebook/salonseudunsanomat instagram.com/salonseudunsanomat Saloon tarvitaan lähivuosina 300 vanhusten hoivakotipaikkaa VANHUSPALVELUIDEN KEHITTÄMISOHJELMA Toimenpiteitä uu u Suljettavien hoivakotien korvaaminen uusilla tiloilla ja kokonaan uusien tilojen hankkiminen ratkaistaan 2020. Ilmatieteen laitoksen meteorologi Pauli Jokinen huomauttaa, että 2000-luvulla on rikottu kuuden eri kuukauden lämpötilaennätykset, joista viisi 2010-luvulla. Etelärannikolla vuosi oli useilla havaintoasemilla mittaushistorian kolmen lämpimimmän joukossa. Hänen mukaansa globaalit tilastot tulevat julki viikon tai parin kuluttua. (STT) Kunnilla ei ole liitoshaluja, vaikka talous on tiukalla. Kuukausista huhtikuu oli monella havaintoasemalla poikkeuksellisen lämmin, ja asemakohtaisia huhtikuun lämpötilaennätyksiä mitattiin useita. uu u Matalan kynnyksen palveluohjauspiste avataan keskeiselle paikalle 2021. –?Vaikka mitä saataisiin aikaiseksi päästöjen osalta, kyllä lämpimämpään suuntaan mennään vielä alkanutkin vuosikymmen, Jokinen sanoo. Keskimäärin vuodessa mitataan 130?000 maasalamaa, kun viime vuonna niitä kirjattiin rekisteriin noin 87?000. –?Ainakin Suomessa talvikuukaudet ratkaisevat, tuleeko vuodesta tavanomaisesta kylmempi vai lämpimämpi, koska talvella lämpötilapoikkeamat ovat paljon suurempia kuin kesällä. uu u Lääkkeiden koneellinen annosjakelu otetaan käyttöön palvelusetelillä vuonna 2021. Sen sijaan kuukauden kylmyysennätys on rikottu viimeksi vuonna 1999 ja sitä ennen vuonna 1980. S S S / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N YMPÄRIVUOROKAUTINEN HOIVA Nykyiset hoivakodit uu u Kukonkallio 107 paikkaa uu u Anninkartano 16 paikkaa uu u Paukkulakoti 78 paikkaa uu u Rauha ja Toivo -koti 13 paikkaa uu u Halikkokoti 26 paikkaa uu u Hintta 67 paikkaa uu u Perniön palvelukeskus 20 paikkaa uu u Alhola 29 paikkaa uu u Alppilakoti 19 paikkaa uu u Vuorela (Attendo Tupurin tiloissa) 21 paikkaa Viime vuosi oli Suomessa liki asteen tavanomaista lämpimämpi STT | Anne Salomäki Viime vuosi oli lähes koko Suomessa tavanomaista lämpimämpi, selviää Ilmatieteen laitoksen torstaina julkistamista tilastoista. Koko maailman osalta Jokinen ei ota kantaa viime vuoden tai vuosikymmenen säähän. uu u Kotihoidon palvelujen järjestäminen ratkaistaan 2020. Eniten vuoden aikana satoi Puolangan Paljakassa (828,8 millimetriä), vähiten Utsjoen Kevolla (375,3 millimetriä). Vuosina 2007–2020 kuntaliitoksia tehtiin 76 ja kuntien lukumäärä on vähentynyt 431:stä 310:een. Vuoden sademäärä oli enimmäkseen tavanomaista tai tavanomaista suurempaa. Kuntaliiton tutkimuspäällikkö Marianne Pekola-Sjöblom kertoo, että tilannetta selittää hallituksen valmistelema sote-uudistus, joka toteutuessaan veisi merkittävän osan kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja kuluista. Hiihtäjiä Espoon Oittaalla. –?Kunnilla voisi olla silloin paremmat mahdollisuudet selviytyä velvoitteistaan, Pekola-Sjöblom sanoo Uutissuomalaiselle. Etenkin joulu-, tammija helmikuu ovat aika ratkaisevia. Meteorologin arvion mukaan sää lämpenee yhä tällä vuosikymmenellä. Sen sijaan KeskiEuroopasta luettiin pitkin kesää uutisia hurjasta lämpöaallosta. PERJANTAINA 3. Vuodenvaihteessa astui voimaan yksi liitos Pohjois-Karjalan Nurmeksen ja Valtimon yhdistyessä. 2010-luvulla rikottiin useita kuukauden lämpöennätyksiä, mutta kylmyysennätyksiä ei yhtäkään. Koko maan keskiarvo oli noin 0,9 astetta vuosien 1981–2010 keskiarvoa korkeampi. L E H T I K U V A / J U S S I N U K A R I Vaikka kunnat kärsivät talousvaikeuksista, kuntaliitosselvityksiin ei ole tällä hetkellä haluja, kirjoittaa Uutissuomalainen. Kuntaliiton mukaan tänä vuonna yhdistymistä selvitetään ainoastaan Satakunnan Honkajoella ja Kankaanpäässä. Myrskyisästä alusta huolimatta ukkoskauden salamalukema jäi keskimääräistä alhaisemmaksi. Suomessa ei viime kesänä hikoiltu samanlaisissa helteissä kuin vuonna 2018. Meteorologi uskoo trendin jatkuvan samanlaisena vaikka muistuttaakin, että yksittäiset vuodet saattavat olla hyvinkin erilaisia. Päättyneellä vuosikymmenellä on muutenkin riittänyt lämpöä. Ainoastaan Lapin keskilämpötila oli lähellä pitkäaikaisia keskiarvoja
klo 10 Halikon kirkossa; Rosendahl, Parviainen. klo 18; Hekkala, Parviainen. joulukuuta kymmenen kansanedustajan tekemän muistutuksen johdosta. Elämyksellinen, pääosin nukketeatterin keinoin esitetty kertomus ensimmäisestä joulusta. klo 14 Angelniemen seurakuntatalossa; Laakkonen, Rosendahl. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 6 SALON SEUDUN SANOMAT | PERJANTAINA 3. klo 16 Galleria Levolassa, Perniöntie 1719. Messu ma 6.1. • Messu ma 6.1. Teemana on aktiivinen elämäntapa, laajasti käsitettynä. Tätä ajatusta tukee hyvin Kulttuurikeskiviikkojen ensimmäinen luennoitsija, Alpo Suhonen. Hoiturit-kuoro, joht. Oikeuskansleri ei tutki Haaviston toimia al-Hol-asiassa Haaviston toimien selvitys perustuslakivaliokunnassa on oikeuskanslerin mukaan riittävän kattava.. – Pitkän urani aikana kaupungin kulttuuritoimen palveluksessa törmäsin usein vastakkaisasetteluun liikunnan ja kulttuurin välillä. Erkki Juhani Pettersson 83 v. • Työikäisten miesten piiri ke 8.1. Pöysti kertoi STT:lle, ettei hän tässä kohtaa selvitystä halua ottaa kantaa yksityiskohtiin, mutta asiaan liittyy muun muassa ministeriön johtamiseen ja työilmapiiriin liittyviä kysymyksiä. Yhteisessä pöydässä to 9.1. • Messu ma 6.1. Joulupolku su 5.1. lähtien maanantaisin: Kiikalan srk-talo klo 9–9.45, Salo-Uskelan srktalo 1–3-v. Ihmiselo ei ole mustavalkoista, toteaa yhdistyksen hallitukseen kuuluva Jouko Kivirinta. Kirkon jälkeen yhdessäoloa seurakuntakodissa. Vanhan musiikin joulu su 5.1. Muuta toimintaa • Rupatteluryhmä ke 8.1. lähtien ti klo 11.30 seurakuntatalon kahviossa. Sopii kaikenikäisille. Kauneimmat joululaulut Ma 6.1. klo 18.30 Halikon seurakuntatalossa, Kiiski. Perhekerhot jatkuvat 7.1. Tätä on tarjolla tänä keväänä Lounaismaan Osuuspankin kulttuuriyhdistyksen järjestämissä Kulttuurikeskiviikoissa. Vapautuneita paikkoja voi tiedustella opettajalta sähköpostitse schukovanna@gmail.com tai viestillä 040 533 8946. Kanteluita on tehty erityisesti ulkoministeriön virkamiehen väitetystä painostamisesta ja siirrosta toisiin tehtäviin. Kulttuuria ja ihmiseloa on käsitelty Kulttuurikeskiviikoissa jo sangen monelta eri kantilta. – Hän on urallaan tehnyt töitä sekä kulttuurin että liikunnan parissa, toteaa yhdistyksen hallituksen jäsen, toimittaja Veli-Matti Henttonen. Kevään toinen luennoitsija on Suomen tunnetuin unitutkija, Kevään Kulttuurikeskiviikoissa rikotaan keinotekoista jakoa ruumiin ja hengen kulttuurin väliseltä rajapinnalta. klo 10; Hekkala, Koivisto. salonseurakunta@evl.fi . klo 18 Salon kirkossa, Kirkkokatu 7. tammikuuta aiheesta Viisas keho. Lisätiedot ja ilmoittautumislomake (3.1. Ohjelma 10 €. – Olemme tietoisesti laajentaneet kulttuurikäsitystä tämän kevään Kulttuurikeskiviikkojen tarjonnassa. Messu klo 10 Muurlan kirkossa ja Sanajumalanpalvelus klo 13 Kiskon kirkossa; Santakari, Keinänen. Päiväretki Himokselle Nuorten ja perheiden laskettelumatka la 1.2. • Lapsikuoro Allegron harjoitukset seurakuntatalossa 8.1. Se on turhaa, sillä molemmat luovat hyvinvointia ja lisäävät aktiivisuutta. Myös poliisiylijohtaja Seppo Kolehmaisen menettely on oikeuskanslerin tutkittavana. Pöysti sanoi torstaina STT:lle, että perustuslakivaliokunnan selvittämä ministerivastuuasia on kattava. lähtien. klo 10; Huhtasalo, Laakkonen. www.salonseurakunta.fi . klo 13 Salon kirkon sivusalissa. Oikeuskansleri kuitenkin tutkii ulkoministeriön virkamiesjohdon menettelyn al-Hol-asiassa. Retken hinta 20 €/hlö sisältää lounaan ja matkan, ei laskettelulippuja. Leirejä koululaisille Kevättalven leirit ja ilmoittautuminen: www.salonseurakunta. Loppiaisena 6.1. TAMMIKUUTA 2020 Kirkonmenot • Kauneimmat joululaulut -iltakirkko su 5.1. Jukka Hulkkosen mukaan luennoilla on aiemmin liikuttu enemmän totutumpien kulttuuriaiheiden parissa. Kirsti Helena Hiltunen 93 v. Kirkonmenot su 5.1. Oikeuskansleri kertoo päätöksessään, ettei tutki Haaviston toimia, koska asia on vireillä eduskunnan perustuslakivaliokunnassa. Riitta Helenius, lukijana Anne Haapala. Kari Risto Alander 73 v. joulukuuta useita kanteluita, jotka liittyvät Syyrian al-Holin leirillä olevien Suomen kansalaisten kotiuttamista koskevaan asiakokonaisuuteen. Loppiaisjumalanpalvelus ma 6.1. klo 16 Salon kirkossa, Kirkkokatu 7. • Aamurukous torstaisin klo 7.35 Vaskion kirkossa. Perustuslakivaliokunta aloitti tutkinnan Haaviston toimien lainmukaisuudesta 20. – Salon kulttuuritarjonta on vireää ja vilkasta, ja se on selvästi lisääntynyt parinkymmenen vuoden aikana, Hulkkonen sanoo. Ajat ja paikat www. Kuljetuksissa ota yhteyttä Eliseen p. seurakuntatalossa: klo 12.15 ruokailu, klo 13 vieraana pastori Marika Lähteenmäki. • Raamattupiiri ke 8.1. fi/koululaiset. Leila Inkeri Laine 88 v. Joulua sävelin, runoin ja Raamatun sanoin ma 6.1. Kolehmainen oli valiokunnan kuultavana joulukuussa. Beata Marleena Melkkilä Aino Orvokki Seppä 97 v. Kirkonmenot • Messu su 5.1. lähtien to klo 17–19 Pikkupappilassa 2. Lukukausi 90 €/lapsi. –?Jos ilmenee jotain sellaista, mitä ei ole perustuslakivaliokunnassa käsittelyssä, luonnollisesti laillisuusvalvojilla on siltä osin asiaa mahdollisuus selvittää. klo 13 Ikäkeskus Majakassa Koivulehdon palvelutalon alakerrassa. Vappu Sofia Sarttila 92 v. Maksullinen konsertti, järj. Kesto noin 30 min. klo 10 Kitulan seurakuntakeskuksessa; Airaksinen, Koivisto. Virolainen The Early Music Group of Kiili solisteineen esittää juhlavaa joulumusiikkia 1300–1600-luvuilta. Haavistosta on tehty oikeuskanslerille 2.–23. Kotiuttamista hoitamaan nimitettiin erillinen virkamies, jonka nimitysprosessin laillisuus on myös valiokunnan tutkittavana. Alpo Suhonen tunnetaan kenties parhaiten siitä, että hän oli ensimmäinen eurooppalainen NHLpäävalmentaja. Kirkkokatu 5. ”Salon kulttuuritarjonta on vireää ja vilkasta, ja se on selvästi lisääntynyt parinkymmenen vuoden aikana.” Lounaismaan Osuuspankin kulttuuriyhdistyksen puheenjohtaja Jukka Hulkkonen STT | Ilkka Hemmilä Oikeuskansleri ei ryhdy toimenpiteisiin ulkoministeri Pekka Haavistosta (vihr.) tehdyissä kanteluissa al-Hol-asiassa. Ohjelma 5 €. vanhempi-lapsiryhmä 10.30–11.15, vauvaryhmä 11.15–12. Markku Tapani Mattila 79 v. Irma Inkeri Orvokki Heikkilä 90 v. klo 13 Perniön kirkossa; Hekkala, Koivisto. Oikeuskanslerille tulleissa kanteluissa on esitetty, että Kolehmainen olisi mahdollisesti antanut virheellistä informaatiota eduskunnan hallintovaliokunnalle. tammikuuta. SSS | Mikko Kiviluoto mikko.kiviluoto@sss.fi Kokonaisvaltaista elämänhallintaa, sekä ruumiin että hengen kulttuuria. klo 18 lähtien): www.salonseurakunta.fi > Ajankohtaista > Matkat ja retket. Kulttuurikeskiviikkoja järjestetään nyt jo 13. Hän vastasi tuolloin kysymyksiin, jotka liittyvät al-Holin leirillä olevien suomalaisten kotiuttamisen aikataulusta ja poliisin roolista asiassa. klo 10; Laaksonen, Laakkonen. Tuotto Kirkon Ulkomaanavun Naisten pankille. Myös ulkoministerin esikunta on käsittelyssä mukana. Oikeuskanslerinvirasto on toistaiseksi saanut al-Hol-kokonaisuudesta parikymmentä kantelua. lähtien: 1–2-luokkalaiset ke klo 17 ja 3–6-luokkalaiset ke 18.30. vaihde (02) 774 51 SALON SEURAKUNTA¤ HALIKKO KUUSJOKI KISKO & MUURLA KIIKALA & SUOMUSJÄRVI PERTTELI PERNIÖ SALO-USKELA SÄRKISALO HAUTAAN SIUNATUT YHTEINEN TOIMINTA KASTETUT Liikuntaa, kulttuuria vaiko molempia. Myös tapahtumapaikka, Astrumkeskus, korostaa liikunnan ja kulttuurin luontevaa yhteyttä, kertoo yhdistyksen puheenjohtaja Jukka Hulkkonen. Lisäksi Suhonen tunnetaan työstään kirjailijana, teatterinjohtajana ja muun muassa Pori Jazz -festivaalin toiminnanjohtajana. klo 18 Vaskion kirkossa; Rosendahl, Parviainen. lähtien ti–pe klo 10–14 os. • Iltaperhekerho 9.1. Seurakunta tarjoaa kahvit. Jussi August Aaltonen 79 v. Muskarit jatkuvat 13.3. Yhdistyksen hallitus haluaa valitsemallaan teemalla tietoisesti vähentää totuttua jaottelua sekä vastakkainasettelua. Oikeuskansleri Tuomas Pöysti oli tuolloin valiokunnan kuultavana, ja tarkoituksena oli käydä läpi kahden tahon välistä työnjakoa. Haavistoa on syytetty siitä, että hän olisi vierittänyt ulkoministeriön virkamiehelle vastuuta suomalaisten kotiuttamisessa alHolin leiriltä. Vielä kerran joululaulut Jorma Hynninen ja Tapio Tiitu ma 6.1. Jukka Herman Lehtinen 77 v. Veikko Juhani Laakso 80 v. Messu su 5.1. • Messu klo 17 Salon kirkossa; Viitanen, Laakkonen. Yhteiskammarin kahvio keskiviikkoisin klo 13.30–15.30 seurakuntatalossa. Perustuslakivaliokunta kokoontuu seuraavan kerran 14. 040 849 6720. Laulujen välissä Angelniemen Marttojen järjestämät kahvit Lasten lähetyskerhon kummikohteen hyväksi. Perniökulttuurisäätiö. Kauneimmat joululaulut -messu su 5.1. • Miesten jumppa 10.1. klo 14 seurakuntatalossa. Muuta toimintaa • Olohuone Salotto 7.1. • Toivoa naisille -piiri to 9.1. – Halusimme nostaa sekä liikunnan että hengen kulttuurin merkitystä ihmisen hyvinvoinnin vahvistamisessa. • Messu klo 10 Uskelan kirkossa; Viitanen, Parviainen. Suhonen luennoi 8. Ystäväpiiri 14.1. kertaa. • Raamattuja rukouspiiri torstaisin klo 18 Halikon srk-talossa. Pöysti viittasi julkisuudessa esitettyihin syytöksiin ulkoministerin johtamistavasta ja ministeriössä vallitsevasta ilmapiiristä. klo 15 Perniön kirkossa. lähtien pe klo 9 Hermannin koulun juhlasalissa, Torikatu 5. Nyt tavoitellaan kokonaisvaltaista otetta ihmiselon aktiivisuuden lisäämisessä. salonseurakunta.fi > Lapset ja perheet. Hulkkosen mukaan luentosarjojen tausta-ajatus on se, että tarjonta lisää kulttuurin kulutusta, ja näin on myös käytännössä tapahtunut
– Tästä tosin salolaislääkäri Jari Vainion kahden luennon osuus oli yksistään noin 700 kuulijaa, OP Lounaismaan Arja Hietanen kertoo. uu u Maksuttomat yleisötilaisuudet järjestetään Teatteri Provinssin tiloissa Astrum-keskuksessa Salossa. Vasemmalta Helinä Rinne, Jukka Hulkkonen, Arja Hietanen, Jouko Kivirinta ja Veli-Matti Henttonen.. Henkilöstöpalveluyhtiö Baronan toimitusjohtaja Minna Vanhala-Harmanen totesi, ettei aktiivimallin tulo tai lähtö juuri näkynyt yhtiön toiminnassa. Rinne lisää, että Lahti on itsekin kulttuurin suurkuluttaja: hänet näkee usein teattereissa ja konserteissa. Alennettua etuutta ainakin yhdessä tukimaksatuksessa saaneita oli vajaan kahden vuoden jaksolla kaikkiaan 47,5 prosenttia. Kulttuurikeskiviikot-luentosarjaa rakentanut työryhmä haluaa rikkoa kulttuurin ja urheilun keinotekoista vastakkainasettelua. Psykologi Pirkko Lahti toimi pitkään Suomen Mielenterveysseuran toiminnanjohtajana ja myös Maailman mielenterveysliiton presidenttinä. Tuista leikattiin 4,65 prosenttia, jos työtön ei seurantakauden aikana tehnyt vähintään 18 tuntia töitä tai osallistunut työllistymistä edistäviin palveluihin tai yritystoimintaan. Kevään Kulttuurikeskiviikoissa rikotaan keinotekoista jakoa ruumiin ja hengen kulttuurin väliseltä rajapinnalta. Töitä pitäisi olla ainakin 18 tuntia viikossa. TAMMIKUUTA 2020 | SALON SEUDUN SANOMAT 7 Liikuntaa, kulttuuria vaiko molempia. Paneelikeskustelussa Aktiivinen elämäntapa – liikuntaa vai oleilua. Tällä kertaa näin tehdään paneelin voimin. Toimialajohtaja Heikki Ruohonen Eezy Urapalveluista kertoi, että aktiivimallin vaikutukset näkyivät heillä alkuvaiheessa siinä, että valmennuksiin tuli jonkin verran enemmän hakemuksia. Kulttuurikeskiviikkojen viimeisessä tilaisuudessa pohditaan vielä tarkemmin liikunnan ja kulttuurin välisiä suhteita. – Lahden kanssa oli puhetta, että aktiivinen voi olla, vaikkei enää voisikaan ehkä fyysisesti liikkua kuten aiemmin. Kulttuurikeskiviikot ovat vakiinnuttaneet paikkansa Salon kevään tarjonnassa. –?Pitkäaikaistyöttömien palvelussa minusta ratkaisevaa on se tuki, jonka ihminen pystyy ihmiselle antamaan, eri palveluvaihtoehtojen esittelyssä ja arvioinnissa yhdessä asiakkaan kanssa palvelutarpeen pohjalta. Ajassa liikkuu teemoja ja puheenaiheita, minkä takia iltojen teemat eivät ole keksimällä keksittyjä, Jouko Kivirinta sanoo. Kelan tilastojen mukaan vuosina 2018– 19 malli leikkasi lähes joka toisen peruspäivärahaa tai työmarkkinatukea saavan työttömän tukia. Finanssivalvonnan tilastoista ilmenee, että myös ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa saavista moni menetti tukia leikkurin takia. Aktiivimalli jäi hiljaisesti historiaan KULTTUURIKESKIVIIKOT 8.1.–19.2. Etelä-Pohjanmaan TE-toimiston johtaja Leena TuohimaaKari arvioi myös, että vaikutukset mallin poistumisesta jäävät vaatimattomiksi. klo 19 Markku Partinen: Hyvästä unesta aktiivisuutta elämään ja aktiivisesta elämästä hyvään uneen uu u 12.2. Suurin huoli on työvoiman saatavuus ja työpaikkojen täyttäminen, ja siltä pohjalta on TE-toimistojen toimintaa suunniteltu. PERJANTAINA 3. Tarkoitus on pohtia, miten voi harrastaa luontevasti sekä kulttuuria että liikuntaa, paneelikeskustelun vetävä Veli-Matti Henttonen sanoo. Että mielen aktiivisuus voi korvata fyysistä aktiivisuutta, Rinne sanoo. Aktiivimalli ehti vaikuttaa monen työttömän tukiin. Me olemme ohjanneet ja neuvoneet ja yrittäneet auttaa. Lakkautuksen ei odoteta näkyvän käytännössä. –?Jossain määrin tuli hakemuksia, joista ilmeni, että ne oli aktiivimallin takia lähetetty, mutta ei se ollut meidän toiminnan kannalta merkityksellistä. Saldosta puuttuvat vielä joulukuun luvut. Jos se pelkän aktiivimallin takia tehdään, niin ei se kovin hyvää tulosta tuota, Vanhala-Harmanen sanoi STT:lle. –?Me emme ole ikinä kuuluneet siihen ryhmään, joka olisi pitänyt koko aktiivimallia kovin onnistuneena, Vanhala-Harmanen sanoi. klo 19 Alpo Suhonen: Viisas keho uu u 22.1. uu u 19.2. Silloin epävarmuus oli suurta ja kysymystulva suurimmillaan. Hietasen ja Hulkkosen mukaan luennoilla on keskimäärin käynyt 150–200 kuulijaa. professori ja neurologian dosentti Markku Partinen. –?Vaikutukset ovat ehkä olleet enemmän sillä yksilötasolla, kun työttömät ovat miettineet, mitä minun pitää tehdä. ovat mukana muun muassa kulttuurituottaja Suvi Aarnio, museonjohtaja Susanna Luojus ja Salon harmonikkakerhon puheenjohtaja, OP Lounaismaan myyntijohtaja Tuomas Virtanen. 2020 Aktiivinen elämäntapa uu u 8.1. – Kansainvälisesti arvostettu unitutkija Partinen tuntee unen jos kuka. Lisäksi 18 tunnin minimityöaika on niin lyhyt, ettei sellaisia työtehtäviä juuri ole edes tarjolla, hän toteaa. – Lahti kulkee yhä puhumassa tiheään ympäri Suomea. klo 19 Pirkko Lahti: Elämältä tämä maistuu... TE-toimistoista kerrotaan, että aktiivimalli aiheutti eniten työtä vuoden 2018 alussa, kun leikkuri tuli voimaan. –?Asiakkaat ovat itse olleet kiinnostuneita, miten ehdot pystyy täyttämään. S S S / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O STT | Nina Törnudd Vuodenvaihteessa kuopattua aktiivimallia ei jäädä suuremmin suremaan työmarkkinoilla. Viime vuoden aikana liki 32?000 työttömyyskassojen jäsentä sai alennettua ansiopäivärahaa ainakin yhdessä maksatuksessa. Myös kevään kolmas luennoitsija on alansa huippu. klo 19 Paneeli: Aktiivinen elämäntapa – liikuntaa vai oleilua. Uudenmaan TE-toimiston palvelujohtaja Pirjo Krokfors arvioi, että aktiivimallin poistumisen vaikutukset jäävät loppujen lopuksi vähäisiksi. Unesta ja sen tärkeydestä on puhuttu paljon viime aikoina, Jukka Hulkkonen sanoo. – Mukana on salolaisia kulttuurija urheiluvaikuttajia. Kun ansiopäivärahan saajia oli yhteensä reilut 104 000, iski leikkuri noin joka kolmannen tukiin. Toissa talvena ne saavuttivat suuremman yleisömäärän kuin koskaan ennen, viidellä luennolla oli yhteensä noin 1?500 kuulijaa. Työssäoloehdon täyttämiseksi vaadittiin 18 tunnin työntekoa kolmen kuukauden jaksolla. Työssäoloehdon täyttäviä töitä tehtiin myös jonkin verran Eezyn kautta. – Teemoissa ja vierailijoiden valinnoissa tarvitaan ajan hengen seuraamista. Millä ehdoin. Kurssien ja koulutusten tarjonta perustuu pitkäaikaiseen suunnitteluun, ei mallin ehtojen täyttämiseen. Työn hakeminen ja työntekijöiden löytäminen on tänä päivänä aika haasteellista. Hän puhuu ihmisille hyvää, kertoo kulttuuriyhdistyksen hallitukseen kuuluva Helinä Rinne
Elokuvia opeteltiin katsomaan vhsvideokaseteilta. Ne tosin vastaanottavat kirjoja vain harvinaisissa tapauksissa: hyllyihin saattavat kelvata tämän hetken bestsellerit. Antikvariaatille löytyy edelleen kysyntää. Nykyisin leffoja katsotaan Netflixin tapaisten palveluiden kautta suoraan kotisohvalta. Ensimmäisiä tietokonepelejä alkoi tulla markkinoille. Ne ovat myös liikkeen päätuotteita. He hankkivat musiikkia, elokuvia ja vanhoja keräilypelejä. Mies myöntää miettineensä välillä, että maailmassa olisi paljon muutakin mielenkiintoista, jota voisi kokeilla. –?Salolaiset ovat olleet aktiivisia asiakkaita, siitä pitää olla kiitollinen. –?Jotkut liikkeet ovat keskittyneet sotahistoriaan, toiset filosofiaan tai taidekirjoihin. Surojegin arvelee, että tänä päivänä antikvariaattien halutuinta materiaalia on laadukas, ajantasainen tietokirjallisuus. –?Koska esimerkiksi tämän syksyn uutuuskirjat menevät kaupaksi erittäin hyvin jouluun asti, mutta keväällä en niitä välttämättä enää halua. –?Keräilijöitä on edelleen, nykypäivänäkin. uu u Antikvariaatit. –?Sen takia olen varmasti edelleen Salon seudulla, että olen muuttanut myyntivalikoimaa enkä ole jäänyt kiinni kirjoihin, Kankare miettii. Mutta kyllä kaunokirjallisuuskin edelleen myy: jokaisen ostamani Tolstoin, Tsehovin, Dostojevskin lupaan myydä nyt ja todennäköisesti kymmenenkin vuoden kuluttua myös. Varsinkin tuoreet bestsellerit menevät vielä hyvin kaupaksi muutamalla eurolla. 1980-luvulla ihmiset keräilivät vielä kirjoja, sarjakuvia ja lehtiä. Kankare sanoo viihtyvänsä työssään. Verkkokauppa on lähes elinehto tämän päivän antikvariaateille, Surojegin arvioi. Hänen mielestään ostettavaa tavaraa on helpompi arvioida paikan päällä, ja kiinnostava tavara käy kaupaksi myös hyllystä. –?Alan kulta-aikaa elettiin 70ja 80-luvulla, jolloin esimerkiksi Helsingissä oli divari tai kaksi joka kaupunginosassa. Hyllyihin haluttiin klassikkoja, Väinö Linnaa ja Mika Waltaria. Myös antikvariaatit harvenevat. On hyvä kuitenkin varmistaa etukäteen, että kierrätyskeskus ottaa kirjoja vastaan. Jos luovuutta löytyy ja askartelu innostaa, netti on pullollaan vinkkejä siitä, mitä kaikkea vanhoista kirjoista voi loihtia.. Nykyisin vinyyliä arvostetaan taas. uu u Kirjastot. Lopettamisaikeita hänellä ei kuitenkaan ole. Antikvariaatteja on Suomessa nyt arviolta 40–50. –?Kirjoista haettiin varsinkin ensipainoksia. Myyntiin, kierrätykseen tai jätteeksi uu u Ylimääräisistä kirjoista voi hankkiutua eroon monin tavoin: uu u Paikallinen kierrätyskeskus. Kirjoja ja sarjakuvia Kankareelta löytyy kymmeniä hyllymetrejä, mutta aika monelle kirjojen myyjälle hän joutuu sanomaan nykyisin ”ei kiitos”. Jos uskot, että kokoelmissasi on arvokkaita helmiä, sovi divarinpitäjän kanssa, että lähetät hänelle etukäteen kuvia kirjoistasi. Musiikkia kuunnellaan perinteisten levyjen sijasta suoratoistona. Alkuvuosilta tuttu LP-levy on ehtinyt sinä aikana kertaalleen kadota ja tulla takaisin. uu u Kirpputorit. Asiakaskunnassa ilmiö on kuitenkin käänteinen: nuoria asiakkaita on enemmän kuin koskaan, Surojegin iloitsee. Vhs-elokuvat vaihtuivat dvd-levyihin, ja tietokoneet kehittyivät. Se virkisti myyntiä meillä. Mutta kun verkkokaupassa on käytännössä jokainen toimija, myynti on pysähtynyt tai lähtenyt laskuun. Silloin niiden palveluihin kuuluivat myös veikkausten vastaanotto ja tupakkatuotteiden myynti. Niiden toimintaa korvaavat osaltaan kirpputorit, joita Salossakin on runsaasti. Paraatipaikalla nykypäivän antikvariaatissa komeilevat pelit, elokuvat ja musiikki. 36 vuotta myöhemmin hän pyörittää edelleen antikvariaattia, mutta nyt sitä kutsutaan pelikaupaksi, ja näyteikkunasta näkyy pelejä, elokuvia ja cd-levyjä. Samoin leffavuokraamon lopettaminen on tuonut hetkellistä parannusta myyntiin, Mika Kankare sanoo. –?1990-luvun taitteessa konsolipelit alkoivat yleistyä. Pikkupojasta asti innokkaasti lukenut nuorimies teki harrastuksestaan tavallaan työn, kun ryhtyi divarinpitäjäksi. Surojegin neuvoo, että joululukemiseksi ostetut tai lahjaksi saadut uutuuskirjat kannattaa kiikuttaa divariin heti lukemisen jälkeen, jos ei halua kirjoja säilyttää. Jos asiakaskunta on 30 vuotta tottunut, että asioita hoidetaan tietyllä tavalla, ja uusi omistaja haluaa tehdä liikkeestä oman näköisensä, se voi olla suurempi riski kuin etu, kertoo Suomen Antikvariaattiyhdistyksen puheenjohtaja Timo Surojegin, itse alalla 35 vuotta viihtynyt. Nuoria yrittäjiä divareihin on vaikea saada. Harvinaisen kirjan hinta saattoi olla 100–150 markkaa, kun tavallinen maksoi parikymppiä, Kankare vertaa. LP-levy on ehtinyt kolmessa vuosikymmenessä kuolla ja herätä uudelleen henkiin. uu u Netti. Ja joka viikko tulee joku, joka löytää liikkeen ensimmäistä kertaa. uu u Oman taloyhtiön lajittelupiste: joko koko kirja sellaisenaan sekajätteeseen tai irrotetut kannet sekatai kartonkijätteeseen ja sivut paperinkeräykseen. Erilaisia pelikoneita oli paljon, ja kirjojen ja sarjakuvien suosio laski. –?Tätä miettii joskus hiljaisina aikoina keväällä. Tekninen kehitys on tappanut perinteisiä liikkeitä. Ota selvää etukäteen, vastaanottavatko sairaalat, palvelutalot tai vankilat kirjoja. S S S / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O STT | Hanna Kauppinen Vaikka antikvariaattien määrä on Suomessa puolittunut 90-luvulta, alaa on elvyttänyt verkkokauppa. Vanhan liikkeen jatkamista vaikeuttaa se, että pitkään samalla omistajalla ollut liike on usein profiloitunut omistajaansa. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 8 SALON SEUDUN SANOMAT | PERJANTAINA 3. Mika Kankare on pitänyt antikvariaattia Salossa pian 36 vuotta. TAMMIKUUTA 2020 SSS | Vesa Käiväräinen vesa.kaivarainen@sss.fi Sarjakuvat, kirjat ja LP-levyt olivat kovaa valuuttaa, kun Mika Kankare aloitti antikvariaatin pitämisen Salossa vuonna 1984. Bestsellerien elinkaari on järkyttävänkin lyhyt: ne halutaan lukea heti. Esimerkiksi videovuokraamot ovat käyneet vähiin. –?Täällä Anttilan loppu oli iso muutos. uu u Lahjaksi. Autoissa soivat radion lisäksi ckasetit ja kodeissa LP-levyt. Yhdistyksen lähes kaikki jäsenyhdistykset toimivat myös netissä. –?Oikeastaan on helpompi perustaa uusi kuin hypätä toisen saappaisiin. –?Uudehkot kirjat ja elämäkerrat esimerkiksi risaista elämää viettäneistä julkkiksista ja bändeistä kiinnostavat aina, ja ne myydään usein nopeasti pois. Verkkokauppa pitänyt antikvariaatteja pystyssä MINNE YLIMÄÄRÄISET KIRJAT. –?Se paikkaa sitä, että kivijalan ovi harvemmin nykyään käy. Konsolipelit ja leffat valtaavat tilaa kirjoilta Nykypäivän antikvariaatissa pääosissa ovat pelit, elokuvat ja musiikki. Sitten tulevat syksy ja joulu, ja myynti vilkastuu taas. 2000-luvulla elokuvien katselu siirtyi blu-ray-levyjen kautta suoratoistopalveluihin. Verkkomyyntiin Mika Kankare ei ole lähtenyt mukaan ollenkaan. Mitä enemmän samoja nimikkeitä sinne ilmestyy, hinnat laskevat
Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin 8,35 snt/puh + 12,09 snt/min (sis. 24%) Tarjoukset voimassa PE-MA 3.-6.1.2020 Tuotteita reilut, mutta rajoitetut erät. alv. TAMMIKUUTA 2020 | SALON SEUDUN SANOMAT 9 ww w. kcit ym ar ke t.f i SALO Puh. PERJANTAINA 3. Street Food, hieman epäterveellistä, mutta niin hyvää! KCM-lihamestarin NAUDAN JAUHELIHA 9 95 KG Felix AMERIKKALAINEN KURKKUVIIPALE 410/215 g 7,67/kg 1 65 PRK Aura MAJONEESIT 285 g 9,09/kg 2 59 KPL HK POPSI PERHENAKKI 600 g 3,32/kg 1 99 PKT Fazer BRIOSSI HOTDOG-SÄMPYLÄ 4 kpl/200 g ja HAMPURILAISSÄMPYLÄ 4 kpl/240 g 8,29-9,95/kg 1 99 PS. 010 537 9200 Aukioloajat arkisin 8–21, lauantaisin 8–20, sunnuntaisin 12–18. Vain kotitalouksille
Heidän viimeisin projektinsa on Tehdaskadulla sijaitsevan Koulukaluston entisen pääkonttorin kunnostaminen omaksi kodiksi. Tämän jälkeen rakennuksessa ollut muun muassa kirpputoreja. Kauppa käsittää puutalokorttelin, jossa 275-neliöisen Nivaron talon lisäksi sijaitsevat 400 neliön entinen päiväkotirakennus ja 147 neliön varastorakennus. Raija ja Hannu Riihimäellä on osaamista vanhojen kohteiden kunnostamisessa. 1920-luvulla rakennetun talon remontointi vanhaa kunnioittaen vei yli 10 vuotta. Kantava runko on korjattu ja osittain romahtanutta katonharjaa on nostettu. Hän on tehnyt töitä muun muassa museoille ja teattereille Keisarin Kuosi -yrityksensä kautta. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 10 SALON SEUDUN SANOMAT | PERJANTAINA 3. Pitkään tyhjillään ollut rakennus ryhdistäytyy, kun uudet omistajat Raija ja Hannu Riihimäki aikovat remontoida talon asunnoiksi. Vanhasta rakennuskulttuurista kiinnostunut Raija Riihimäki on ammatiltaan ompelija. Asemakatu 2:n kiinteistöön kuuluvat Nivaron talo (etualalla), Keltainen talo ja takaa pilkottava vihreä varastorakennus. – Me teemme kimpassa, vaikka näkemyseroja onkin. – Ei niin pientä pilaa, ettei totta toinen puoli, Raija Riihimäki vastaa. Tuleeko Nivaroon siis Riihimäkien uusi koti. Remonttiin lähdetään neuvottelemalla kaupungin ja Museoviraston kanssa siitä, miten suojellussa rakennuksessa on järkevintä edetä. uu u Edustaa kertaustyyliä. Raija Riihimäki myötäilee ajatusta. Rakennus siirtyi kaupungin omistukseen 1970-luvulla. Matalan kynnyksen mielenterveystyötä tekevä Klubitalo jatkaa vuokralla. Kertaustyyliä edustava Nivaron talo on rakennettu vuonna 1901 kestikievariksi. – Aloitamme kartoittamalla ulkopuolelta. Saloon vuonna 1989 muuttaneilla uusilla omistajilla ei ole entuudestaan rakennuksiin erityistä suhdetta, mutta Raija Riihimäkeä kaunis talo on kiehtonut monet kerrat ohikulkumatkalla. Päiväkotirakennuksessa, niin sanotussa Keltaisessa talossa, toimii Salon Klubitalo. Kauppa on herättänyt kiinnostusta. Osa seinistä on pinkopahvitettu ja osa ikkunoista ja ovista on kunnostettu. Maalausta, hirsien Nivaron talo kunnostetaan asunnoiksi NIVARON TALO 1900-luvun alun kaunotar uu u Rakennettu 1901 kestikievariksi Salon Asemapuistoon. Ensin ajattelin, että ei hemmetti, viitsimmekö me enää tässä iässä, mutta sitten päätettiin, että kokeillaan, Hannu Riihimäki sanoo. Kun kiinteistö tuli myyntiin, se oli menoa. uu u Saanut nimensä talossa asuneen vaatturimestari Abel Nivaron ja Liisa Nivaron perheen mukaan. uu u Toiminut myös matkustajakotina ja yksityisasuntoina. 2000-luvulla rakennuksesta tuli Salon seudun ammattioppilaitoksen korjausrakentamiskohde useiksi vuosiksi. uu u Siirtyi 1970-luvulla Salon kaupungille. Talo on ollut ennen meitä ja on meidän jälkeemme. Hannulla on ammattitaito, minulla kuvitelma, mutta ei osaamista, Raija Riihimäki valaisee. ”Me olemme vain pieni pala talon historiassa.” Raija Riihimäki Rakennuksen rautatieaseman puoleisen kulman pääsisäänkäynti on puuleikkauksin koristeltu.. uu u 2000-luvulla Salon seudun ammattiopiston korjausrakennuskohteena useita vuosia. Asemakadun ja Mariankadun kulmassa sijaitseva Asemakatu 2:n kiinteistö siirtyi Salon kaupungilta Riihimäkien Kasirata Oy:lle viime vuoden lopulla 180 000 eurolla. Julkisivussa runsaasti koristeellisia puuleikkauksia. Melkoiseen urakkaan ryhtyminen saa perspektiiviä, kun rakennusalan koulutuksen saanut Hannu Riihimäki kertoo rakentaneensa kolme omakotitaloa entisöintikohteiden lisäksi. – Ajattelin, että olisi kiva juoda aamukahvia niiden alla. Me olemme vain pieni pala talon historiassa, Raija Riihimäki sanoo. Tämän jälkeen siinä on ollut Pelastusarmeijan ja Eläinsuojeluyhdistyksen kirpputorit. Kiinteistöön kuuluvat lisäksi varastorakennus ja vuonna 2002 hoitoja palvelukeskukseksi remontoitu Keltainen talo. Heiltä on kysytty toimistotiloja, mutta niitä ei ole tulossa. Salolaiset Raija ja Hannu Riihimäki ostivat talon, joka on nuokkunut Asemapuistossa vuosikymmeniä. – Pääsemme aloittamaan puhtaalta pöydältä, kun rakennusta on ei ole remontoitu pilalle, Riihimäet kiittelevät. ”Tunteet menivät järjen edelle.” Hannu Riihimäki Hannu Riihimäestä Nivaron talon kauneimmassa huoneessa olisi kiva juoda aamukahvia. – Olemme kiinnostuneita tarinoista, vanhoista valokuvista ja kaikesta, mikä liittyy Nivaron taloon. Riihimäet aikovat tehdä mahdollisimman paljon itse. uu u Osa Asemakatu 2:n kiinteistöä, jonka Kasirata Oy osti Salon kaupungilta marraskuussa. Pluskuusikymppinen pariskunta on edelleen osan aikaa töissä omassa yrityksessä Salon Keilahallilla, mutta kevään edetessä heidät tapaa Nivaron talolta todennäköisesti aika usein. Rakennuksesta ei myöskään aiota myydä asuntoja, ainoastaan vuokrata. Se on toiminut muun muassa matkustajakotina ja useamman perheen asuintalona. – Tunteet menivät järjen edelle. Alkuperäiset rakennuspiirustukset on tilattu kaupungilta, mutta kaikki mahdollinen tieto on tervetullutta. uu u Suunnitellut Otto Dahl. Rakennusja sisustusalan lisäapuja löytyy perhebändistä, jossa on sisustussuunnittelija, rakennusmestari, puualan osaaja ja ekologisen rakentamisen taitaja. Lisäksi se on ollut satunnaisena näyttelytilana ja pop up -kahviloiden pitopaikkana, mutta enimmän aikaa rakennus on ollut tyhjänä. TAMMIKUUTA 2020 SSS | Anneli Kajander-Ekström anneli.kajander-ekstrom@sss.fi Nivaron talossa Salon Asemapuistossa alkaa tapahtua. Viimeinen niitti oli, kun hän näki kattomaalaukset ja alkoi tunnelmoida
Tutkimukseen haastateltiin joulukuun alussa yli tuhatta suomalaista. Talon kylmä vintti on ollut varastona. (STT) Ylen kysely: Hoitajille suotaisiin muita isommat palkankorotukset Nivaron talo kunnostetaan asunnoiksi Salolaiset Raija ja Hannu Riihimäki ostivat talon, joka on nuokkunut Asemapuistossa vuosikymmeniä. TAMMIKUUTA 2020 | SALON SEUDUN SANOMAT 11 3 pkt 3 prk Tarjoukset voimassa perjantai 3.1.2019 sunnuntai 5.1.2020 Palvelemme MA-LA 7-22, SU 10-22 -kortilla -kortilla -kortilla 8 00 2 00 4 00 Yksittäin ja ilman Plussa-korttia 3,49/pkt Yksittäin ja ilman Plussa-korttia 0,79-1,09/prk (3,16-5,45/kg) 1 erä/talous 1 99 ENOLA Helsingintie 32, SALO 045 318 3373 PIRKKATORI Halikontie 2, HALIKKO (02) 737 1666 Kauppakohtaiset aukioloajat www.k-market.fi LINDHOLM Sähkötie 2, PERTTELI (02) 7346774 pss 1lk Espanjan klementiini 1,5kg (5,33-5,51/kg) Kulta Katriina 450-500g Valio pehmeä maitorahka 200-250g (ei täyteläinen) (3,45-4,00/kg) HK Sininen lenkki 500-580g 2 pkt Yksittäin ja ilman Plussa-korttia 2,65/pkt (4,57-5,30/kg ale Turuntie 8, Salo P. korjausta ja nostoja, sellaista, mitä voi tehdä ilman rakennuslupaa. SAK pyrki kartoittamaan liittojen arvioita ilmastonmuutosta hillitsevien toimien mahdollisista vaikutuksista suomalaiseen työelämään ja työntekijöihin. – Toivottavasti saamme uunit käyttöön, Riihimäet miettivät. Raija Riihimäki uskoo, että joku tapeteista voisi löytyä rullina varaosapankkien varastoista. Kaikilla toimialoilla oli havaittu tarve päivittää työntekijöiden ammatillista osaamista, kun työt siirtyvät toimialalta ja tehtävästä toiseen. Salon seudun ammattiopiston oppilaat ovat kunnostaneet osan alkuperäisistä ovista. (STT) SAK selvitti: Ilmastonmuutoksen hillintä vaikuttaa työelämään Hoitoalan työntekijöille oltaisiin valmiita suomaan muita korkeammat palkankorotukset, ilmenee Ylen Taloustutkimuksella teettämästä kyselystä. Monilla teollisuusaloilla koettiin myös tarvetta täysin uudelle osaamiselle. Siinä Hannu Riihimäki haaveilee istuvansa ja katsovansa junien kulkua sitten, kun kaikki on valmista. Sahanpurujen joukossa on muun muassa nappeja ja sanomalehtiä. Hannu Riihimäestä Nivaron talon kauneimmassa huoneessa olisi kiva juoda aamukahvia. 02 733 1933 Miestenpukimo Yhteiskunnan pyrkimyksillä hiilineutraaliuteen on huomattavia vaikutuksia myös työelämään, mutta vaikutusten ja erityisesti niiden mittakaavan arviointi on hankalaa kaikilla aloilla. Yleistä linjaa korkeampia korotuksia vastusti 11 prosenttia vastaajista ja joka kymmenes ei osannut sanoa kantaansa. Haastatellut eivät usko työn kokonaismäärän vähenevän, jos ilmastotoimet pannaan toimeen hallitusti. Historiatietoa ja valokuvia Nivaron talosta voi lähettää sähköpostiin raija.riihimaki@gmail.com. Ammattikoululaiset ovat kaivaneet seinistä esille vuosikymmenten tapettikerrostumia. PERJANTAINA 3. – Vanhoja rakennusmateriaaleja ja tarvikkeita on nyt paremmin saatavilla kuin parikymmentä vuotta sitten, jolloin kaikki hävitettiin. Yhdessä kamarissa on vankkatekoinen keinutuoli. Sosiaalija terveysalojen palkansaajaliitot Tehy, Super ja JHL vaativat jäsenilleen vientialoja isompia palkankorotuksia. K U V A T : S S S / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O Talossa on useita pönttöuuneja, jotka aiotaan kunnostaa. Vähiten kannatusta tuli kokoomuksen kannattajilta, mutta heistäkin 68 prosenttia suhtautui asiaan myönteisesti. Asiantuntijat uskoivat, että osaamisen päivitystarve on kuitenkin melko pientä ja kehittäminen voidaan hoitaa ensisijaisesti työpaikoilla. Hoitajien palkkatoiveita tuki selvä enemmistö kaikkien puolueiden kannattajista. – Ihmiset ovat sanoneet, että aivan ihanaa, mutta oletteko te ihan hulluja, Raija Riihimäki nauraa. Raija Riihimäki myötäilee ajatusta. Mutta keneltä on jäänyt keinutuoli. Pönttöuuneja on useita ja kaakeliuuneja yksi. Näin toteavat 13 SAK:n jäsenliiton asiantuntijahaastateltavat keskusjärjestön tuoreessa selvityksessä. Myönteisimmin niihin suhtautuivat vasemmistoliiton, SDP:n, kristillisdemokraattien ja nyt-liikkeen kannattajat. Siihen vastanneista 79 prosenttia kannatti hoitajille muita korkeampia korotuksia. Rakennuksessa on sähkö, mutta vesijohtoa tai viemäreitä ei ole. Virhemarginaali on noin kolme prosenttiyksikköä suuntaansa
Samalla Sähköliitto aloitti uudet tukilakot. Tapaaminen alkoi yhden aikaan iltapäivällä. Lakkojen piirissä ovat Aurora Tornio, Kokkolan Energia, Tornion Voima ja varsinaissuomalainen VSV-Energia. Neuvottelut keskeytettiin lopulta iltayhdeksän jälkeen, ja niitä jatketaan perjantaina kymmeneltä. Tukilakkojen Teknologiateollisuuden kanssa käytävässä kiistassa oli määrä alkaa torstaina kello 22, ja niiden on tarkoitus kestää neljä viikkoa. –?Siitä on tullut osa sosiaalija terveydenhuollon palvelujärjestelmää, jota käytetään kasvokkaisten hoitokäyntien ja puhelinaikojen täydentäjänä. Neuvottelut jäivät tauolle sen jälkeen, kun molemmat osapuolet hylkäsivät valtakunnansovittelija Vuokko Piekkalan toisen sovintoehdotuksen joulun alla. 1900-luvun alkaessa maanosa oli muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta siirtomaavaltojen hallussa. Marraskuussa Finnish Journal of eHealth and eWelfare -lehdessä julkaistun tutkimuksen ovat tehneet THL, Helsingin yliopistollinen sairaala Hus sekä Tampereen ja Helsingin yliopistot. Ehdotuksen mukaan palkat olisivat nousseet yhteensä 2,4 prosenttia kahden vuoden aikana. Handelsbankenilla on ollut toimintaa esimerkiksi Hongkongissa ja Taiwanissa sekä Malesiassa ja Singaporessa. tasavalta Somalia Benin Niger Burkina Faso Norsunluurannikko Tshad Keski-Afrikan tasav. TAMMIKUUTA 2020 Suomalaisilla on harvinaisen laaja pääsy terveystietoihinsa STT | Tarja Repo Suomalaiset pääsevät kansainvälisesti katsoen poikkeuksellisen kattavasti näkemään omat terveystietonsa. Nykyisin neljännes kaikista uusimispyynnöistä tehdään Omakannan kautta. Pyyntöjä on voinut tehdä sähköisesti neljän vuoden ajan. Vaatimukset itsenäisyydestä voimistuivat varsinkin maailmansotien jälkeen, joissa myös tuhannet siirtomaiden kansalaiset olivat joutuneet uhraamaan henkensä emämaan puolesta. STT | Niilo Simojoki Euroopan mahtivaltiot sopivat Afrikan jakamisen periaatteista keskenään Berliinin konferenssissa 1885. Eniten Omakantaa käyttivät viime vuonna Kempeleellä, Limingassa ja Muhoksella asuvat. Väntti kertoo käyneensä valtakunnansovittelijan kanssa torstaina perinpohjaisen keskustelun tilanteen ratkaisemisesta. Enemmistö potilasdokumenteista menee jo Omakantaan. (STT) Handelsbanken vetäytyy Aasiasta Ruotsalaispankki Handelsbanken lopettaa toimintonsa Aasiassa vaiheittain, kertoo Kauppalehti. Ranskan itseensä liittämä Algeria, joka ei siis ollut muodollisesti siirtomaa, itsenäistyi vasta verisen sodan jälkeen 1962. Hänen mukaansa Omakannan suosio osoittaa, että se vastaa kansalaisten tarpeisiin. Sähköliitto aloitti sähköasentajien lakon kahdessatoista Teknologiateollisuuden jäsenyrityksessä 5. Se alkoi tammikuussa 1960 Kamerunin itsenäistymisellä Ranskan alaisuudesta. Teknologiateollisuus pitää Sähköliiton lakkoa laittomana ja sanoo sen aiheuttavan suurta haittaa keskeisille vientiyrityksille. Vuoden loppuun mennessä maailmaan olisi syntynyt jo yhteensä 17 uutta afrikkalaista valtiota. (STT) Oikaisu STT:n jutusta poliisin nopeusvalvontakameroista (SSS 24.12.) sai käsityksen, että liikennekuolemien ja tapaturmien väheneminen Nelosja Kuutostiellä johtui pelkästään uusista valvontakameroista. Teknologiateollisuus ja Teollisuusliitto kokoontuivat tällä kertaa keskenään ilman valtakunnansovittelijan apua. Jo nyt suurin osa potilasdokumenteista menee automaattisesti nähtäville Omakantaverkkopalveluun. Kaikki tällä hetkellä käytettävissä oleva tieto osoittaa kuitenkin, että valvonta yleensä ottaen laskee keskinopeuksia, mikä taas vähentää onnettomuuksia. Maanosan väestö on kasvanut räjähdysmäisesti, valtiot etsivät yhä taloudellisen kehityksen oikeaa mallia. Tukilakon kohteet on valittu sillä perusteella, että kolmessa varsinaisen lakon piirissä olevalla tehtaalla Kokkolassa, Uudessakaupungissa ja Torniossa sähköalan töissä oli käytetty rikkureita, Väntti sanoo STT:lle. Omakannan palvelut ovat monipuolistuneet vaiheittain. Sähköliitto kiistää uusien tukilakkojen uhkaavan kaukolämpöä. –?Suomi on maailman huippua siinä, kuinka laajalti kansalaiset pääsevät käsiksi omiin terveystietoihinsa. Jutussa tarkasteltu aikajakso on niin lyhyt, ettei tällaista päätelmää voi tehdä, vaan kyse voi olla pelkästä tilastopoikkeamasta. Kongon tasav. Ikäraja on nyt 10 vuotta. Gabon Mali Nigeria Mauritania Vuonna 1960 itsenäistyneet Afrikan siirtomaat Siirtomaaisäntä ennen itsenäistymistä: Ranska Britannia Italia Belgia STT | Ilkka Hemmilä, Raisa Kivilahti-Leppänen Sähköliitto kiistää väitteen, jonka mukaan liiton uudet tukilakot uhkaavat kaukolämpöasiakkaiden lämmönjakelua länsirannikolla. joulukuuta. –?Hengen ja terveyden turvaamiseen liittyvä työ on rajattu ulkopuolelle, ja asukkaiden kaukolämmön saanti turvataan, vastaa Sähköliiton puheenjohtaja Sauli Väntti. Omakantaan on myös kirjattu runsaat puoli miljoonaa elinluovutustestamenttia ja noin sata tuhatta hoitotahtoa, Kelasta kerrotaan. Energiateollisuus varoitti torstaina, että tukilakot saattavat katkaista lämmön joiltain kaukolämpöasiakkailta. Kansalliseen terveysarkisto Kantaan kuuluvan Omakannan käyttöluvut ovat olleet kovassa kasvussa varsinkin viime vuosina. Palvelun käyttö laajenee edelleen, kun huoltajat pääsevät näkemään siellä myös 10–17-vuotiaiden lastensa tiedot ja voivat hakea uusintaa heidän resepteilleen. Lakon piirissä ovat muun muassa Konecranes, Meyer Turun telakka ja Uudenkaupungin autotehdasta pyörittävä Valmet Automotive. Reseptien uudistamispyyntöjä oli tehty Omakannassa 8,6 miljoonaa kertaa. Handelsbanken ei kommentoi asiaa Kauppalehdelle, mutta pankin tiedottaja sanoo yrityksen päättäneen keskittää kotimarkkinoiden ulkopuoliset toiminnot toimipaikkoihinsa Luxemburgissa ja New Yorkissa. Esimerkiksi Kiinassa toimivien suomalaisyritysten on etsittävä uusi pankki, jos ne ovat olleet Handelsbankenin asiakkaita. tammikuuta asti. Nuoren päätöskyky ja tahto kuitenkin vaikuttavat tietojen antamiseen huoltajille. Tuolloin järjestö kertoi, että niiden kohteena olevat voimalaitokset tuottavat tehtaille energiaa. Esimerkiksi Ruotsissa maakäräjät määrittelevät alueellisesti, millaisia potilastietoja asukkaille näytetään. Kauppalehden mukaan pankin työntekijät lähtevät asemapaikoiltaan Aasiasta kuluvan vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Afrikan siirtomaat itsenäistyivät joukolla 60 vuotta sitten STT, Maija Korpinen Kamerun Senegal Togo Madagaskar Kongon demokr. Sähköliitto ilmoitti tukilakoista ennen joulua. Hieman yllättäen myös yli 65-vuotiaista reilusti yli kolmannes on käyttänyt Omakantaa, selviää palvelun käytöstä tehdystä tutkimuksesta. Uhka koskee niin kotitalouksia, sairaaloita kuin palvelulaitoksia, työmarkkinoista vastaava johtaja Kari Laaksonen Energiateollisuudesta sanoo tiedotteessa. Suuri osa uusista valtioista oli juuri Ranskan entisiä alusmaita, kuten esimerkiksi Keski-Afrikan tasavalta, Madagaskar ja Tshad. Lakon takana on Sähköliiton vaatimus saada sen jäsenille oma luottamusmies tai vastaava edustaja Teknologiateollisuuden jäsenyrityksissä. –?Minun mielestäni kävimme hyvän keskustelun, ja hän sanoi käyvänsä toisenkin osapuolen kanssa vastaavaa keskustelua. Lehti kertoo pankin aikovan keskittää toimintonsa Euroopan markkinoille osana mittavaa kustannussäästöohjelmaa. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 12 SALON SEUDUN SANOMAT | PERJANTAINA 3. Esimerkiksi Egypti itsenäistyi Britannian alaisuudesta jo 1922 ja Libya 1951, mutta varsinaista siirtomaavallan purkautumisen aaltoa saatiin vielä odottaa. Meillä kansalaisille halutaan taata mahdollisimman pitkälle pääsy samoihin tietoihin kuin ammattilaisille, luonnehtii johtava asiantuntija, terveydenhuollon erikoislääkäri Vesa Jormanainen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:stä. Lakon oli määrä päättyä torstaina, mutta myös sitä on jatkettu neljällä viikolla 30. Teknologiateollisuuden työehtosopimusta neuvoteltiin kahden kesken Kädenvääntö teknologiateollisuuden työehtosopimuksesta jatkui torstaina myöhään. Jo puolet suomalaisista käyttää Omakantaa, jossa voi reseptien uusimisen lisäksi tarkastella omia terveystietojaan, kuten diagnooseja, potilaskertomuksia, lähetteitä, laboratorioja röntgentuloksia sekä lääkärintodistuksia. Asiasta kertoivat Twitterissä Teknologiateollisuuden työmarkkinajohtaja Minna Helle ja Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto. Vuonna 2010 perustettuun asiointipalveluun oli kirjauduttu marraskuun loppuun mennessä runsaat 68 miljoonaa kertaa
Ti 7.1. Soita Minna Ihanmäki 02 770 2212 Pia Peltola 02 770 2215 Cafe Rio: Kermainen broilerikeitto L, G + vaihtuva salaattibuffet Dreamravintola: Porsaanleike (L), perunamuusi (L, G), broileri-pekonipizza (L), kookos-kanakeitto (L, G) Kahvila-Ravintola Kespa: Pinaattikeitto L,G, kebabkiusaus L,G, possua tuorejuustokastikkeessa L,G, ananasrahka L,G Lounasravintola Mustapippuri: Porsaanleike, luomusiitakesienikastike (L, G), kermainen kalakeitto (L, G), hedelmäsalaatti (L, G) Mama´s lounasja tilausravintola: Kaalikääryleet , puolukkaa gl ,l, broilerin leike, currydippi gl , l, banaani-kinuski rahka gl, l Muurla: Salaattibuffet, lohikeitto G,L, hawajinleike G,L, päivän kasvis, jälkiruoka Muurlan Opisto: Lasagne L, saa G, kasvissosekeitto L, G, jäätelö L, G Ravintola Ilolansalo: Lihakeitto G, L, kukkakaalikeitto G, L, juustoviipaleet, tuorepalat, talon leipää, omenapiirakka & vaniljakastike L (G) ja kahvi Rosmariini: Grillipihvi, porsaanlihasta, pannuperunat, paprika-sipulipaistos L, GL; Nizzan salaatti L,GL; kahvi ja leivonnainen Salkkarin Lounasravintola: Porsaan grillipihvi, BBQ kastike L,G, juustoinen pinaattipastavuoka L, valkosipulikermaperunat, ranskalaiset, uuniperuna, täytteet: savulohi-, sekä auratäyte L,G, makeinen Salo IoT Campus: Broileria romescokastikkeessa, mustapapupihvi ja sitruunamajoneesia, juuressosekeittoa Salon Palvelutalosäätiö: Makkarakastike L, perunat, salaattipöytä, kuningatarrahka Salon Patarouva: porsaanleike(L) smetana-pekonikastike (L,G), uuniperunaa savulohitäyte (L,G), makkarakeitto (M,G), leipäjuustosalaatti (L,G), jälkiruoka: talonjälkiruoka Teboil Helsingintie: Porsaan uunipaisti, kermaperunat, paistikastike, kasviksia, salaattipöytä Salon Seudun Sanomien perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 95 vuotta. lehteen tulevien ilmoitusten työaineistot pe 3.1. Kamerunilaisen sosiologin Francis Nyamnjohin mukaan näköalattomuudesta ja työttömyydestä kärsivä nuoriso on valmis räjähtämään minä hetkenä hyvänsä. Afrikan siirtomaat itsenäistyivät joukolla 60 vuotta sitten Vuoden 1960 itsenäistyjistä maantieteellisesti suurin oli Belgian Kongo, entinen Zaire ja nykyinen Kongon demokraattinen tasavalta. –?Me emme ole päässeet irti siirtomaakuviosta. Luettavissasi on Salkkarit milloin tahansa, yhteensä noin 5000 numeroa. –?He janoavat poliittisia vapauksia ja taloudellisia mahdollisuuksia, Nyamnjoh sanoo AFP:lle. Jatkossa todennäköistä on, että potilaat tarkistavat Omakannasta yhä useammin myös laboratoriotuloksiaan ja jatkohoito-ohjeita sen sijaan, että pitäisi varata puhelinaikoja lääkärille. Eurooppaan suuntautuva muuttopaine ja kasvun tarjoamat mahdollisuudet ovat saaneet myös EU:n miettimään suhtautumistaan Afrikkaan uusiksi. juhlalehden, jossa muistellaan vähän menneitä, mutta suunnataan katsemyös kohti tulevaisuutta. Omakannan käyttö kasvaa STT, lähde: THL, koonnut: Tarja Repo, grafiikka: Maija Korpinen Omakanta-palveluun kirjautumiset ja henkilömäärät kuukausittain vuosina 2010–2019 2,0 1,8 1,6 1,4 1,2 1,0 0,8 0,6 0,4 0,2 0,0 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019 Milj. Salon Seudun Sanomat on aina ollut salonseutulaisuuden asialla eikä siihen ole tulossa muutoksia. Tuore kansainvälisten kumppanuuksien komissaari Jutta Urpilainen on saanut tehtäväksi laatia unionille kumppanuuteen perustuva Afrikka-strategia yhdessä ulkoministeri Josep Borrellin kanssa. Tässä on ilmoiTuspaikka sinun lounasravinTolallesi Lounaat Suomalaisilla on harvinaisen laaja pääsy terveystietoihinsa Maanosan väestö on kasvanut räjähdysmäisesti, valtiot etsivät yhä taloudellisen kehityksen oikeaa mallia. Afrikka on muuttunut paljon itsenäistymisaaltoa seuranneessa 60 vuodessa. –?Meidän täytyy kääntää selkämme vanhalle narratiiville Afrikasta epävakauden ja köyhyyden mantereena, Urpilainen sanoi EU-parlamentin kuulemisessa lokakuussa. klo 14 mennessä osoitteeseen ilmoitukset@sss.fi Hei lounasravintolayrittäjä, tahdotko mukaan MaittavaMenu-palveluumme. lehti ei ilmesty. Valtava alue ja sen luonnonrikkaudet olivat pitkään Belgian kuninkaan Leopold II:n henkilökohtaisessa omistuksessa. Juhlavuoden kunniaksi julkaisemme keskiviikkona 19.11. Maittava . tilaajapalvelija.fi/plus KESTOTILAAJALLE DIGIPLUSTILAUS VAIN €/kk 3 + (ark klo 8.00 16.00) 02 770 2626 Soita tilaajapalveluumme Kestotilaajana olet hyvässä seurassa. Jopa vuodesta 1920 lähtien löytyy näytekappaleita jokaiselta vuodelta. Vuoteen 2050 mennessä Afrikan väestömäärän odotetaan vielä kaksinkertaistuvan nykyisestä. Helmikuusta 2002 lähtien näkyy jokaisen päivän lehti. Mantereen väkiluku on paisunut vajaasta 230 miljoonasta yli miljardiin ja miljoonakaupunkien määrä kahdesta moninkertaiseksi. Sähköisten palveluiden avulla säästyy esimerkiksi matkakustannuksia. Esimerkiksi diagnooseja on tarpeen kirjoittaa selkokielellä, jotta potilaat ymmärtävät niitä. Myös sosiaalipalvelujen asiakastiedot ovat tulossa Omakantaan. Maittava . PERJANTAINA 3. TAMMIKUUTA 2020 | SALON SEUDUN SANOMAT 13 TÄNÄÄN LohiSOPPAA, savukalaa ja saunapalvia MUURLAN SUORAMYYNTIHALLI 045 138 2371 www.savukalakauppa.fi Salon Seudun Sanomat ilmestyy loppiaisena 6.1. Paikallisuus on ollut Salkkarin vahvuus aina ja matkalla kohti sadan vuoden rajapyykkiä paikallisuuden asema vankistuu edelleen. Pohjimmiltaan Afrikka on edelleen raakaaineiden tuottaja ja viejä, tiivistää AFP:lle togolainen ekonomisti Kako Mubukpo. –?Terveydenhuollon ammattilaiset ovat alkaneet hyödyntää palvelua yhä enemmän vuorovaikutuksessa potilaiden kanssa, arvioi ylilääkäri Anu Niemi THL:stä. Maan Britannialle kuulunut osa liittyi ranskalaiseen osaan jo 1961, mutta englannin ja ranskankielisten ryhmien kiistat ja väkivaltaisuudet ovat jatkuneet näihin päiviin saakka. LAAJENNA TILAUSTASI Ota paperilehden rinnalle kätevä digilehti ja luet päivän Salkkarin missä ja milloin vaan! Sisältää myös kattavan lehtiarkiston. Kirjautumiset Henkilömäärä Omakanta-palvelu on ollut käytössä 20.5.2010 lähtien Omakanta-palvelua käyttäneet aikuiset terveyskeskuksittain ja sairaanhoitopiireittäin vuonna 2018 > 50 % 45–50 % 40–45 % 35–40 % < 35 % sairaanhoitopiirin raja ”Pohjimmiltaan Afrikka on edelleen raaka-aineiden tuottaja ja viejä.” Togolainen ekonomisti Kako Mubukpo. Hän mainitsee, että Omakanta on vaatinut ammattilaisilta huomion kiinnittämistä teksteihinsä. Ranskalaistutkija Jean-Joseph Boillot’n mukaan Afrikka etsii yhä taloudellisen kehityksen oikeaa mallia. Vaikka köyhyydessä elävien afrikkalaisten osuus on Maailmanpankin tilastojen mukaan laskenut, ovat maiden väliset ja niiden sisäiset erot suuria. klo 14 mennessä, painovalmiit aineistot ti 7.1. Kaikesta kehityksestä huolimatta Afrikan yleinen teollistumisaste on yhä alhainen ja palvelusektori vasta muotoutumassa. Kamerun on hyvä esimerkki siirtomaavallan vaikeasta perinnöstä. Ke 8.1. Reilusti yli puolet afrikkalaisista on alle 25-vuotiaita
(STT, TT) Indonesiassa yli 20 ihmistä kuollut uudenvuoden tulvissa JAKARTA Yli 20 ihmistä on kuollut tulvissa Indonesian pääkaupungissa Jakartassa. Meillä on myös hyvä vapaaehtoisreservi pelastuslaitoksen tukena. Hallituksen ohjelmaa esitellessään Kurz nimesikin yhdeksi painopisteeksi taistelun laitonta maahanmuuttoa vastaan ”sosiaalisen rauhan ja itävaltalaisen identiteetin säilyttämiseksi”. –?Tilanne vaikuttaa todella vaikealta, kun on sekä kuumaa että tuulista. Lisäksi hallitusohjelmassa on APAn mukaan varaus, että jos tulee uusi pakolaiskriisi, ÖVP saa etsiä parlamentissa toisen kumppanin, jonka kanssa ajaa läpi ”johdonmukaista linjaansa” maahanmuuttopolitiikassa. Venäläisen mukaan tämänhetkinen sää Australiassa on ilmastonmuutoksen skenaarioiden mukaista. Lähtökäsky annettiin myös kahdella sisämaa-alueella, jossa sijaitsee Snowy Mountainsin vuoriston matkailukohteita. Hän arvioi, että tulevaisuudessa leudot talvet lisääntynevät entisestään ilmastonmuutoksen myötä. Lauantaina odotettavissa on jälleen paahtavan kuuma päivä, ja 40 asteen lämpötilojen odotetaan kiihdyttävän paloja. (STT, AFP) Norjassa jopa 20 astetta lämmintä OSLO Keski-Norjassa sijaitsevan Sunndalsöran lämpötila nousi torstaina 19 asteeseen, mikä on tammikuun lämpöennätys. –?Ihmiset ovat voineet käyttää shortseja aamulla, hän sanoi norjalaisuutistoimisto NTB:lle. Myös yksi kaupungin lentokentistä oli suljettuna. Ennätysmäisten palojen sammutus voi viedä viikkoja, ehkä jopa kuukausia. Palot ovat myös aiheuttaneet runsaita savuhaittoja. Itävallan hallitusohjelmaluonnoksessa mukana muun muassa huivikielto. Mutta jos ilmasto muuttuu, niin kyllä se lisää meilläkin tämäntyyppisten palojen riskiä. Uudessa Etelä-Walesissa annettiin tuhansille turisteille evakuointikäsky maastopalojen uhkaamilta alueilta. Vihreiden kädenjälki näkyy ainakin ilmastokysymyksissä: vuoteen 2040 mennessä Itävallasta pitäisi tulla hiilineutraali maa. Australian viikkoja kestäneissä maastopaloissa on toistaiseksi kuollut 18 ihmistä. Hallituksen tavoitteista kertoivat torstaina koalitioon kuuluvien konservatiivien ja vihreiden johtajat. Maastopalot ovat lisääntyneet myös Suomessa viime vuosina, SPEKin Telaranta sanoo. Puolueet pääsivät sopuun hallitusyhteistyöstä edellisenä päivänä. Australiassa on meneillään kesälomakausi, ja alueella on paljon kotimaisia matkailijoita. Alueella on aiemminkin mitattu 16–17 asteen lämpötiloja tähän aikaan vuodesta. Palot ovat tuhonneet toistatuhatta kotia ja käristäneet Tanskaa suuremman alueen. L E H T I K U V A / A F P / P E T E R P A R K S Arlandassa siepattiin mies, kaksi epäiltyä pidätetty TUKHOLMA Ruotsin poliisi on pidättänyt kaksi miestä, joiden epäillään vieneen keskiviikkona kolmannen miehen Tukholmasta Arlandan lentokentältä vastoin tämän tahtoa. Poliisi otti keskiviikon ja torstain välisenä yönä kiinni kaksi epäiltyä. Vesisateita ei ainakaan lähipäivinä ole luvassa. Myös Sunndalsöran lähellä sijaitsevassa Åndalsnesissa lämpötila nousi 18,6 asteeseen. Keskeinen riskialue sijaitsee etelärannikolla lähellä Victorian rajaa. Granerödin mukaan alueella on usein lämmintä, johtuen tuulista, jotka lämmittävät ilmaa sen liikkuessa alas vuorilta. Telaranta arvioi, että pahimmassa tapauksessa Suomessa voitaisiin nähdä vastaavia maastopaloja kuin Ruotsissa oli kesällä 2018. (STT, NTB) Wien | STT Itävallan tulevan hallituksen ohjelmaluonnos pitää sisällään muun muassa alle 14-vuotiaiden koululaisten huivikiellon sekä mahdollisuuden ottaa ennaltaehkäisevästi säilöön vaarallisina pidettyjä ihmisiä, uutisoi uutistoimisto APA. Konservatiivipuolue ÖVP:n puheenjohtaja Sebastian Kurz on pitänyt rajavalvontaa ja ”poliittisen islamin” torjuntaa keskeisesti esillä pitääkseen puolueen ydinkannattajat tyytyväisinä. – Suomessa on aika kattava metsäautotieverkosto. Suomessa on kuitenkin myös laajoilta paloilta suojaavia tekijöitä. Tapausta tutkitaan muun muassa ihmisryöstönä. –?On mahdollista suojella ilmastoa ja rajoja. Tammija helmikuussa on vielä luvassa hyvin kuumia lämpötiloja. Erikoistutkija Ari Venäläinen Ilmatieteen laitokselta otti kantaa siihen, voivatko Australian palot vielä mennä vuotuisen vaihtelun piikkiin vai onko siirrytty poikkeuksellisiin oloihin. Australia evakuoi lisää maastopalojen vuoksi Batemans Bayn kaupungin asukkaista moni lähti tulipalojen tieltä evakkoon Uudessa Etelä-Walesissa. –?Olemme pystyneet yhdistämään molempien maailmojen parhaat puolet, Kurz kommentoi keskiviikkona uudenlaista hallitusyhteistyötä. –?Emme tee näitä päätöksiä kevyesti, mutta haluamme varmistaa, että teemme jokaisen ennaltaehkäisevän toimenpiteen, jotta voimme valmistautua mahdollisesti kammottavaan päivään lauantaina, Berejiklian sanoi. Tulvien vuoksi kymmeniätuhansia ihmisiä on evakuoitu. Tiedossa ei ole, kuinka kauan miestä pidettiin asunnossa ennen kuin hänet päästettiin vapaaksi. – Se voi olla sattumaa, mutta valistuneella arvauksella ilmastonmuutoksella voi olla myös vaikutusta maastopaloihin. Vihreät nousevat ensi kertaa Itävallassa valtaan, kun Kurzin liittolaissuhde oikeistopopulistisen puolueen FPÖ:n kanssa romuttui korruptioskandaaliin. Kymmeniätuhansia ihmisiä evakuoitiin kodeistaan hätämajoitukseen, ja suuri osa kaupungista oli vailla sähköä. Uutiskanava CNN arvioi, että maastopalojen sammutus voi viedä vielä jopa kuukausia. Osavaltiossa sijaitsee muun muassa Australian suurin kaupunki Sydney. Kuivuudessa ollaan nyt siellä niin ääripäässä. Uuden Etelä-Walesin pääministeri Gladys Berejiklian julisti osavaltioon seitsemän päivän hätätilan, joka mahdollistaa pakkoevakuoinnin perjantaista lähtien. Jakartan alueella asuu noin 30 miljoonaa ihmistä. Meteorologi Martin Graneröd kuvasi lämpötiloja kuin ”mukavaksi kesäpäiväksi Pohjois-Norjassa”. Mies vietiin Vällingbyn kaupunginosassa Tukholmassa sijaitsevaan asuntoon, missä häntä Aftonbladet-lehden mukaan pahoinpideltiin ja uhattiin aseella. Evakuointivyöhykkeeltä on poistuttava lauantaihin mennessä. Vihreiden johtaja Werner Kogler sanoi, että maan on tarkoitus olla edelläkävijä ilmastonmuutoksen torjunnassa Euroopassa. Suomen pelastusalan keskusjärjestön (SPEK) johtava asiantuntija Kari Telaranta sanoi STT:lle, että Australian maastopalojen sammutustöiden kestoa on vaikea arvioida. Uudenvuodenaaton kaatosateiden jäljiltä laajat alueet suurkaupungista olivat vielä torstaina veden vallassa, ja kaupungissa koettiin myös maanvyörymiä. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 14 SALON SEUDUN SANOMAT | PERJANTAINA 3. –?Vaikka Australiassa on ollut joskus aiemminkin laajoja maastopaloja, kyllä loppuvuosi on silti poikennut saatujen tietojen perusteella normaalista säävaihtelusta. Norjalaisen ilmastotutkijan Erik Kolstadin mukaan Norjassa on tänä vuonna luvassa leuto talvi. Viime vuonna uutisotsikoissa kerrottiin monista eri maastopaloista ympäri maailmaa Kaliforniasta Siperiaan. Vesisade helpottaisi nyt tilannetta todella paljon, hän sanoi. TAMMIKUUTA 2020 Sydney | ?STT–Sanna Raita-aho, Anssi Rulamo, Pertti Mattila Australia antoi uusia evakuointimääräyksiä maastopalojen vuoksi torstaina. Vihreiden johdon on määrä hyväksyä hallitusohjelmaluonnos lauantaina
Helmikuun 21. elokuvalla Claire Darlingin viimeiset hullutukset. Ja kas kummaa, siinäkin soitetaan, lauletaan ja tanssitaan, vaikka näyttämön takaseinää koristaa kansanmurhaaja Isä Aurinkoisen valtaisa juliste ja kaikki on vain mustaa ja valkoista, kuten Pawlikowskin elokuvissa aina. (STT) Westön Rikinkeltainen taivas elokuvaksi Elokuvasäätiö on myöntänyt 4,6 miljoonaa euroa tukia elokuvien ja sarjojen tuotantoon, esitykseen ja levitykseen sekä kulttuurivientiin. Musiikista mutta ennen kaikkea tanssista on kyse 3.4. Esityksen ja levityksen tukia jaettiin yli 770?000 euroa. Mukana kilvassa ovat sekä isot että pienet kustantamot. (STT) Runebergpalkinnon summa tuplaantuu Kaunokirjallisuuden kotimaisen Runeberg-palkinnon palkintosumma nousee 20?000 euroon. Orkesterin tiedotteen mukaan Opus valitsee vuosittain Ruotsin 20 merkittävintä tekijää klassisen musiikin alalta. Niin ikään upealle näyttelijätyölle rakentuu Olen kuka haluat (2019), Juliette Binochen hallitsema ranskalaisdraama eronneesta keski-ikäisestä opettajasta, joka luo Facebookiin itselleen valeprofiilin ja keksii identiteettinsä uudelleen. Aiemmin listaykkösenä ovat olleet esimerkiksi pasunisti Christian Lindberg ja sopraano Nina Stemme. Palkintosumman maksavat edelleen puoliksi sanomalehti Uusimaa ja Porvoon kaupunki. Huhtikuun 17. Valintaperusteissa Bromania kuvaillaan uuden johtamistyylin uranuurtajaksi ja Ruotsin todennäköisesti eniten töitä paiskivaksi muusikoksi, joka tuo nostetta sekä kollegoilleen että koko Ruotsin musiikkielämälle. Sarjassa on mukana myös pari kiinnostavaa näytettä uudesta ranskalaisesta elokuvasta. ”Pomon” laulut ovat kuin sanakirjoja, jotka kääntävät selkokielelle kaikki nuorukaisen mieltä vaivaavat kysymykset ja rinnassa myllertävät tunteet. Broman aloitti kolmivuotisen kautensa KPKO:ssa viime syksynä. Jos B linded by the Light esitti rock-tähteyden suvereenina sankaruutena, joka vaikuttaa ympäristöönsä mutta jossa tähti itse säilyy ikään kuin koskemattomana, Marianne & Leonard näyttää, miten ulkomaailma voi koskettaa tähteä. Hänen viimeisin ohjaustyönsä Cold War (2018) on ohjaajan aikaisempaa tuotantoa kevyempi ja romanttisempi, mutta ei yhtään vähäpätöisempi. Pawel Pawlikowski on nopeasti noussut Puolan seuratuimmaksi uuden polven elokuvantekijäksi. Palkinto on jaettu vuodesta 1987 lähtien. Pitkien näytelmäelokuvien joukossa on mukana Kjell Westön romaaniin perustuva Rikinkeltainen taivas, jonka ohjaa Claes Olsson ja tuottaa Solar Films. Uusi minä on luonnollisesti puolet entistä nuorempi ja blondimpi. Kulttuuriviennin tukia jaettiin yhteensä yli 154?000 euroa. Musiikillisesti samoilla jäljillä liikutaan Amazing Gracessa (2018), joka tulee ohjelmistoon 20.3. Sen sijaan salolaisyleisöä hemmotellaan esimerkiksi Kevin Macdonaldin dokumenttielokuvalla Whitney (2018), joka käy seikkaperäisesti ja kiehtovaan arkistokuvamateriaaliin tukeutuen läpi Whitney Houstonin loisteliasta uraa ja traagista elämää. alkaen nähtävässä And Then We Danced -elokuvassa (2019). Deneuven esittämä ikärouva herää kesäaamuun ja uskoo sen olevan elämänsä viimeinen päivä – alkaa tohina ja touhu, kun hän tekee pesänselvitystä ja tilinpäätöstä menneisyytensä kanssa. Laatuelokuvasarjan kevätkauden ehkäpä painokkain teos saadaan Saloon 7.2. Levan Akinin ohjaama kolmiodraama on harvinaislaatuinen elokuvavieras Georgiasta. Draaman ristiriita rakennetaan pojan vanhoillisesta perheestä, jossa varsinkaan isä ei ymmärrä, miksi kunnollisen pakistanilaispojan pitäisi luukuttaa huoneessaan jonkun amerikkalaisen farkkupöksyn rokkilauluja – ja vieläpä päätyä matkustamaan tämän kotikulmille New Jerseyn osavaltioon. päivänä ohjelmistoon saapuvassa Blinded by the Lightissa (2019) Bruce Springsteenin musiikki saa Britanniassa asuvan pakistanilaisen perheen teinipojan ymmärtämään maailman ja ihmisyyden mysteerit. Bio-Salon ”Vappuspecialissa” esitetään Jouko Aaltosen ohjaamat dokumenttielokuvat Kenen joukoissa seisot (2006) sekä Lauluja utopiasta (2017). Dokumentaarina se onkin sitten toista maata, sillä Amazing Grace taltioi itsensä Aretha Franklinin suuruuden tämän parhaina päivinä kirkkokonsertissa Los Angelesissa vuonna 1972. Whitney nähdään Salossa 24.1. Ruotsalainen Broman on Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin (KPKO) taiteellinen johtaja. Vapunpäivänä voi hypätä aikakoneen kyytiin ja eläytyä turvallisessa elokuvateatterimiljöössä pariksi tunniksi suomalaisen lähihistorian hulluuteen, jossa kommunistista vallankumousta ajettiin Suomeen laulun voimin. Oikeaa vastausta on koko kevät aikaa etsiä, sillä Salon kaupungin kulttuuriasiain yksikön ja Bio-Salon laatuelokuvasarjan kevätkausi täyttyy musiikkipitoisesta elokuvatarjonnasta – eikä mukana ole yhtään perinteistä musikaalia. Veteraaninäyttelijä Catherine Deneuven kannattelema Claire Darlingin viimeiset hullutukset (2018) jatkaa viime vuosina kovin suosittua teemaa iloisista vanhuksista elämänsä ehtoossa. KULTTUURI PERJANTAINA 3. Laatuelokuvasarjan keväässä raikaa laulu Sympaattinen brittidraama Blinded by the Light kuvaa maahanmuuttajataustaisen pojan henkistä kasvua Bruce Springsteenin musiikin avulla. Tuotannon tukia jaettiin eniten, yhteensä yli 3,7 miljoonaa euroa. Sarjoissa tekijöinä on muun muassa Jalmari Helander ja Auli Mantila ja dokumenttielokuvissa John Webster ja Mia Halme. Runeberg-palkinto on kaikkien suomalaisten kaunokirjallisten teosten ulottuvilla. päivästä lähtien Salossa esitettävä Marianne & Leonard: Sanoja rakkaudesta (2019) lähestyy samaa tematiikkaa toiselta kantilta. Vuotuisen tunnustuksen voittaja on saanut tähän asti 10?000 euroa. TAMMIKUUTA 2020 | SALON SEUDUN SANOMAT 15 Vinkkaa juttu: kulttuuri@sss.fi (02) 770 2314 Tommi Aitio Musiikin ja elokuvan ikiaikaisesta parisuhteesta tulevat kenties ensimmäisenä mieleen Hollywoodin näyttävät musikaalit, mutta totuus on paljon monimuotoisempi. Malin Broman klassisen musiikin ykkösnimi Ruotsalainen klassiseen musiikkiin ja oopperaan erikoistunut lehti Opus nosti vuosilistansa ykköseksi viulutaiteilija Malin Bromanin. (STT). Salon kaupungin kulttuuriasiain yksikön ja Bio-Salon laatuelokuvasarjan kevätkausi alkaa 10.1. Fanin ja tähden välistä hienovaraista vuorovaikutussuhdetta avataan laatuelokuvasarjassa peräti kahden teoksen voimin. Tuensaajien joukossa on kolme pitkää näytelmäelokuvaa, neljä sarjaa, seitsemän dokumenttielokuvaa ja kuusi lyhytelokuvaa. Springsteenista matkataan Georgian kautta Agit Propiin. alkaen. N I C K W A L L Pawel Pawlikowskin uusin ohjaustyö Cold War kuuluu Salon kaupungin kulttuuriasiain yksikön ja Bio-Salon laatuelokuvasarjan kevätkauden kiinnostavimpiin esityksiin. Nick Broomfieldin ohjaama dokumentti kuvaa lauluntekijä Leonard Cohenin ja hänen norjalaisen muusansa Marianne Ihlenin suhdetta. Siinä missä Whitney keskittyy rakentamaan kohteensa henkilökuvaa, fokusoituu Amazing Grace silkkaan musiikkiin – ja kummallakin metodilla syntyy hienoa draamaa
Järj. Järj. klo 18–21. Laulukööri Palvelukeskus Ilolansalossa (Ilolankatu 6, Salo) 7.1. Veitset esiin kaikki ovat epäiltyjä Bio-Salo klo 19.30. klo 14.30. Tukea ja keskustelua syöpään liittyvissä asioissa. Salva. klo 13. Eläkeliitto Kuusjoki. klo 16. Bio Stara klo 16.45. Kalenterissa ei julkaista yhdistysten vain jäsenille tarkoitettua toimintaa, myyntitapahtumia, eikä ennakkoilmoittautumista vaativia tilaisuuksia. Ilolansalo soi: Yrjö Teuri & Risto Salovaara (Ilolankatu 6, Salo) 10.1. Bingo Palvelukeskus Ilolansalossa (Ilolankatu 6, Salo) klo 10.30. 5.1. Tilaisuuksien tulee olla kaikille avoimia. Bio Stara klo 15. klo 14. Märynummi 16 SALON SEUDUN SANOMAT | PERJANTAINA 3. UrSalo. Lumo klo 14 ja 18.15. klo 19 / 10.1. O. Hoiturit-kuoron loppiaisilta Salon kirkossa (Kirkkokatu 7) 6.1. Taloustutkimuksen Vapaaajankeskusten imagot 2019 -tutkimuksessa Heureka sai vastaajilta parhaan arvosanan kaikista vapaaajankeskuksista. Tilaisuus on päihteetön. klo 19. Puhumassa Veijo Piipponen ja Aulikki Hartikainen-Piipponen. klo 19 (säävaraus). Runopiiri Terveystalon peräkammarissa (Yli-Pässintie 5) 8.1. Kesto noin 30 min. Canastaa Terveystalon peräkammarissa (Yli-Pässintie 5) 7.1. Palveluasema Salo-Karinassa klo 10–12. Pohjoismainen akvarellinäyttely Nordisk Akvarell 2019 Teijon Masuunin gallerian ja kahvilan näyttelytiloissa 31.5. klo 19. klo 10.30. Tanssikengät mukaan. (€) Jorma Hynninen, laulu ja Tapio Tiitu, säestys. Järj. Perniökulttuuri-säätiö. Lumo klo 17.30. klo 19 / 10.1. asti ti-pe klo 15–18, la-su klo 11– 14 Salon Seudun Lottaperinne ry:n valokuvanäyttely Kiikalan kirjastossa 27.1. Koko päivän ajan mahdollisuus tutustua maksutta mielikuvitukselliseen Alexander Reichsteinin näyttelyyn Ajan myötä. (STT) 30-vuotias Heureka teki lähes kävijäennätyksensä Dinosaurusrobotit ja luurankojen kopiot kiinnostivat Heurekassa. klo 16. Teräsleidit Bio-Salo klo 17. Järj. L E H T I K U V A / M A R T T I K A I N U L A I N E N. Järj. Polvijärven pastorit Astrum-keskuksessa (Salora-tila) 9.1. Salva. klo 19 / 5.1. Halikko as 12 vuotta Leona Aura 3.1. Vanhuspalveluiden palvelunohjaaja Anne Vainio paikalla. Loppiaiskonsertti ”Vielä kerran joululauluja” Pyhän Laurin kirkossa (Perniö) 6.1. Liikuntapalvelut, Halikon Nuorisoseura ja Salon 4H NÄYTTELYT Alexander Reichsteinin Ajan myötä koko perheen näyttely Salon Taidemuseo Veturitalli 12.1.2020 asti. Kaikille omaisille ja läheisille avoin vertaiskahvila FinFamin toimistolla 10.1. 3 vuotta Matias Mäkinen 3.1. klo 18. Järj. Salva. Pertteli 6 vuotta Aamu Hoikkala 2.1. Kari ja Saara Helena laulattavat. Ilmoita netin kautta www.sss.fi/tapahtumat, sähköpostilla: kalenteri@sss.fi tai postitse Salon Seudun Sanomat/kalenteri, PL 117, 24101 Salo. Tapahtumat 4.1.–10.1. klo 14.30. MUITA TAPAHTUMIA Kirin lauantaitanssit aikuisille Muurlassa (Kistolantie 1) 4.1. ”Maailma Periaatteessa” -taidenäyttely, valikoima J. juhlavuottaan viettänyt tiedekeskus Heureka Vantaan Tikkurilassa keräsi vuoden aikana yli 423?000 kävijää. Made in Salo –näyttely (mm. Elämyksellinen, pääosin nukketeatterin keinoin esitetty kertomus ensimmäisestä joulusta. Maatalouden laitteita menneiltä vuosikymmeniltä Mäkilän Traktorimuseo (Härkätie, Somero) Ti–su klo 10–18. Järj. Järj. Salon seudun mielenterveysomaiset. Kerro tapahtuman nimi, paikka, aika ja lyhyt kuvaus tapahtumasta sekä onko tilaisuus pääsymaksullinen. Mallanderin taidekokoelmasta Kulttuuritalo Villi (Vähäsillankatu 9, Salo) 19.1. Urheiluvalmentaja Alpo Suhonen kertoo kokonaisvaltaisen ihmiskäsityksen ymmärtämisestä. Turku 12 vuotta Rasmus Lintula 1.1. Järj. Sydänkerho Salon srk-talon keskisalissa 7.1. Järj. klo 13–15. Järj. Tulos veti vertoja Heurekan kaikkien aikojen kävijäennätykselle avajaisvuodelta 1989, jolloin paikalla kävi yli 430?000 kävijää. Kiri ja Timo Rautala. (€). MUSIIKKI Vanhan musiikin joulu Salon kirkossa (Kirkkokatu 7) 5.1. Salva. (€) Esiintymässä Timo Rautala seuranaan Harry Lindström. klo 19. Mukana Lähi-Tapiolan edustaja ja musiikkia ym. Järj. Yhteislaulut Terveystalolla ( Yli-Pässintie 5) 7.1. 400?000 kävijän raja rikottiin vasta neljättä kertaa. Mustapukuinen nainen kauhutarina, yli 12-vuotiaille Salon Teatterissa klo 19. klo 17 / 8.1. Veli-Matti Henttosen Elävät kuva III -valokuvanäyttely, mukana uusia kuvia Teatteri PROvinssin aulassa (Salorankatu 5-7, Salo) Nähtävillä lipunmyynnin aukioloaikoina sekä esitysiltoina. MUITA TAPAHTUMIA Museoperjantai Salon taidemuseo Veturitallissa. Ilolansalo soi: Ahteenjuuri Palvelukeskus Ilolansalossa (Ilolankatu 6, Salo) 6.1. Bingo Palvelukeskus Ilolansalossa (Ilolankatu 6, Salo) 10.1. klo 13:30. Järj. Jumanji: The next level Lumo klo 20. klo 13. Parituntinen runoa, proosaa ja puheenporinaa. Joulupolku Galleria Levolassa (Perniöntie 1719) 5.1. Musik.johto Riitta Helenius, lukuosuudet Anne Haapala. Kauneimmat joululaulut vielä kerran Angelniemen srk-talossa (Päivöläntie 8) 6.1. TÄNÄÄN kalenteri@sss.fi Tiedot Salon seudun tapahtumista perjantaina julkaistavaan viikkokalenteriin (lape) on toimitettava keskiviikkoon klo 16 mennessä. Salon srk. Tiedekeskuksessa vierailee keskimäärin noin 300?000 kävijää vuodessa. Eläkeliitto Kuusjoki. klo 18. Salo 10 vuotta Minea ja Marlo Mäkinen 3.1. Tarhapäivä Bio-Salo klo 15.30. Bio Stara klo 17.15. Talonpoikaismiljöö 1700-1800-luvulta Kreivinmäen ulkomuseo (Viurilantie 34, Halikko) Alue avoinna yleisölle läpi vuoden. Järj. Hyvinvointipisteellä kauppakeskus Linjurissa 10.1. klo 10–12. klo 15. Päivittäiseen Tänään-osioon tiedot tulee lähettää edeltävänä arkipäivänä klo 12 mennessä. Heureka nousi kärkisijalle ohi maan tunnetuimpien huvipuistojen. Salon srk. Salva. TAMMIKUUTA 2020 otso onnittelee otso onnittelee lastenpalsta@sss.fi TEATTERI (€) Mustapukuinen nainen kauhutarina, yli 12-vuotiaille Salon Teatterissa 4.1. Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen Salon seudun paikallisosasto. Lounaismaan Osuuspankin Kulttuuriyhdistys. Järj. HUOMENTA NIMIPÄIVÄT TÄNÄÄN: Suomenkielinen kalenteri: Elmeri, Elmo, Elmer Ruotsinkielinen kalenteri: Elmer, Helmer NIMIPÄIVÄT HUOMENNA: Suomenkielinen kalenteri: Tiitus, Ruut Ruotsinkielinen kalenteri: Rut, Noomi, Naomi PÄIVÄN SANA Kun aika oli täyttynyt, Jumala lähetti tänne Poikansa. radiot, televisiot, puhelimet sekä videopelit) Salon elektroniikkamuseo (Salorankatu 5-7, Astrum-keskus) To-pe klo 11–17, la klo 11–15. Eläkeliitto Kuusjoki. Salon srk. klo 17 / 7.1. Järj. Tanssia kaikenikäisille Halikon nuorisoseuran talolla (Mustamäentie 169) 10.1. Järj. Lumo klo 19.45. Bio Stara klo 19. Joulua sävelin, ajatelmin ja Raamatun sanoin. Bio Stara klo 19.30. Virolainen The Early Music Group of Kiili solisteineen esittää juhlavaa joulumusiikkia 1300–1600-luvuilta. Bio Stara klo 14.30. asti la-su klo 12–16. 4: 4-5 ELOKUVAT (€) Cats Bio-Salo klo 17.30. Frozen 2 Lumo klo 16. Kulttuurikeskiviikko: Viisas keho Teatteri Provinssissa 8.1. Salo 6 vuotta Elias Jokinen 3.1. TEATTERI (€) Iltatähti musiikkikomedia Paimion talviteatterissa klo 19. Frozen 2 (dub.) Bio-Salo klo 14.45. Rakkauden kosketus. klo 19. Vaskio 12 vuotta Sasha Berg 3.1. Lumo klo 13 ja 15.15. Viime vuonna 30. Järj. Avajaisvuoden jälkeen huippuvuosia olivat 2001 ja 2013. Juhlavuonna suosiota siivitti Jättimäiset dinosaurukset -näyttely. Heurekan näyttelyitä on 30 vuoden taipaleella käynyt katsomassa 8,7 miljoonaa ihmistä. Turku 8 vuotta Riia Söderberg 3.1. Tähtinäytäntö Halikon vesitornin tähtitornilla 5.1. Salva. Iltatähti musiikkikomedia Paimion talviteatterissa. Star Wars: The Rise of Skywalker Bio-Salo klo 19. Hyvinvointipisteellä kauppakeskus Linjurissa klo 10–12. Järj. Laita mukaan yhteystietosi sekä tieto tilaisuuden järjestäjästä. Kuorolaulujen lisäksi yhteislauluna tuttuja joululauluja. Naisesta hän syntyi ja tuli lain alaiseksi lunastaakseen lain alaisina elävät vapaiksi, että me pääsisimme lapsen asemaan. Järj. MUSIIKKI Ilolansalo soi: Atte & Veko yhteislaulua Palvelukeskus Ilolansalossa (Ilolankatu 6, Salo) klo 14.30. Loppiaisen pakollinen kantri ja blues annos. klo 10–12 vanhuspalveluiden muistikoordinaattori Kaisa Niinistö paikalla. asti. Gal. klo 18–22 ATLASyhtyeen tahdissa
Pilvistä, vesisadetta. Turku +20 cm Hanko +24 cm 2,7 m 2,9 m 2,9 m Aamu Keskipäivä Ilta Salon seutu tänään: 7 päivän ennuste Suomen säähuiput keskiviikkona Kruunupyy Lämmintä +7 °C Sodankylä Kylmää ?27 °C Raahe Tuulista 20 m/s Salla Sateista 5 mm TÄTÄ MIELTÄ Näin vastasi YVA-tilaisuudessa 4.12. Väkimäärä Helsinki–Tampere-kasvukäytävässä on lisääntynyt: Suomen työpaikoista siellä sijaitsee 40 %, BKT:stä syntyy 45 % ja yritysten liikevaihdosta 50 %. Pelokas TEKSTARIT PERJANTAINA 3. Miksi kirjaston käyttö on ilmaista. Eivät ymmärrä, mistä on kyse ja mihin juosta. Ympäristöministeriön mukaan ”lyhimmillään maakuntakaavan laadinta alusta sen hyväksymiseen asti kestää vajaan vuoden, pisimmillään 5–6 vuotta”. Unohdetaanko siis Salon kaupunginjohdon asemalupaukset Suomusjärvelle. Moottoritietä myötäilevälle ratalinjaukselle on merkitty asemavaraus Kitulan kohdalle lähelle Kiikala–Kisko-poikittaisväylän moottoritieliittymää. Hän sanoi, että nykysuunnitelmassa on muitakin ratageometrian sallimia asemavarauksia metsässä, joihin ei asema toteudu. Nyt se voi toteutua vain 48 kilometrin matkalla Lohjan Lempolan ja Muurlan laakson välillä, kun siellä ei ole asemia. Väyläviraston mukaan Helsinki– Turku-radan tavoite on ”raideliikenteen parempi saavutettavuus”. Salon keskusta-alueella ajetaan korkeintaan 120 km/h. Toimitus valikoi, käsittelee, otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat tekstit. Miten tällainen rata toteuttaa EU:n uutta ilmasto-ohjelmaa. Kirjastossa tulisi olla 100 euron vuosimaksu ja lisäksi yksi euro joka lainauksesta. Olisiko nopeutta olennaisempaa saada aikaan kasvua koko Helsinki–Turku-radan varrelle Helsinki–Tampere-kasvukäytävän tavoin, jossa on nyt 28 lähijuna-asemaa ja rata moottoritien tuntumassa. Valittu radan linjaus on siis Suomusjärven aseman toteutumiselle väärä. Alkujaan koko oikoradan tavoitenopeudeksi ilmoitettiin 300 km/h. Lähellä olevan moottoritien rakentamisen aikaisia tutkimuksia ja maalunastuksia voidaan osin hyödyntää. Perustelut ratalinjauksen muutokselle Salon osuudella ovat vahvat: saadaan koko radalle paikallisjunaliikenne, edistetään päästötavoitteiden toteutumista, toteutuu yhtenäinen työssäkäyntialue, edistetään kasvukäytävän kehittymistä ja parannetaan radan kannattavuutta. Nautitaan joulukuusesta u u Uudenvuodenpuheessa meidän presidenttimme joka sana oli harkittu ja hyvä. Asiantuntijoiden mukaan junarata synnyttää kasvukäytävää vasta moottoritien ja tieverkon solmukohdissa olevien taajamien asemapaikkojen kautta. Osoitteet: mielipide@sss.fi | SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo u u Vastuullisuutta. Vuonna 2018 maakuntaliitto ilmoitti syyksi asemapaikkojen poisjäännille Suomusjärveltä ja Muurlasta näiden asemien kehittämisen olevan ”oikoradan ja nopean junayhteyden tavoitteille alisteisia”. Kirjoita mieluummin nimelläsi. Säälin villieläimiä, jotka kuulevat kauheaa pauketta ja valot räiskyvät. TAMMIKUUTA 2020 | SALON SEUDUN SANOMAT 17 3.1.2020 Salo Somero Koski Marttila Paimio Sauvo Kemiönsaari +6 +6 +6 +5 +5 +5 8 Sää Laaja sääkatsaus: www.sss.. Varsinais-Suomen liiton kanta Salon valitsemalle linjaukselle viittasi samaan: ”Suomusjärvellä olemassa olevat taajamat eivät sijaitse ratalinjauksen välittömässä läheisyydessä”, joten maakuntaliitto totesi aseman esteeksi ”yhdyskuntarakenteen pirstoutumisen ja nykyisen rakenteen vinoutumisen”. Moottoritietä myötäilevän linjausvaihtoehdon pääosasta on alustava suunnitelma ja ympäristövaikutusten arviointi jo tehty. Illaksi selkenevää. Ilon vuosikymmen u u Hyvä, että kirjasto oli kiinni jouluna, tulee säästöä. Miten se toteutuu, kun Lohjan ja Salon 63 kilometrin väli jää ilman asemia. Kirjastomaksut u u Toivottavasti valopuun varaosien saanti kestää kauan, saadaan nauttia oikein valaistusta kuusesta. Myös asema Piihovin kohdalla olisi samoin monesta suunnasta hyvin saavutettava. Näin säästettiin kustannuksia Kerava–Lahti-radallakin. Päivälämpötila +4...+6 astetta. Harkittua puhetta u u Kieltäkää nyt jo lailla ilotulitusraketit. Marja-Leena Andelmin Päivi Kukkonen Suomusjärvi Suomusjärvelle ei tule asemaa. Toimitus tarvitsee myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot. Tänään Huomenna Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys päättyy Pimeys alkaa Veden korkeus eilen: Meriveden korkeus Hanko: Aallon korkeus selkeää puolipilvistä pilvistä sadekuuroja räntäsadetta lumikuuroja sadetta lumisadetta ukkosta Salo Somero Kemiönsaari Sauvo Paimio Marttila Koski Turku Helsinki -35 -30 -25 -20 -15 -10 -5 °C +5 +10 +15 +20 +25 +30 +35 +5 +5 +3 +3 +4 +2 +1 16 9 13 10 Suomi klo 14:00 Pe +5 +4 +6 +6 +6 +5 +5 +6 +5 La +2 +2 +2 +2 +1 +1 +2 +2 Su ?3 ?4 ?3 ?3 ?3 ?3 ?4 ?3 ?3 Ma +2 +1 +2 +1 +2 +2 +2 +2 +3 Ti +5 +4 +5 +5 +4 +4 +4 +4 +5 Ke +3 +2 +4 +3 +3 +3 +3 +4 +3 To +2 +1 +3 +2 +2 +2 +2 +2 +2 9:32 15:32 9:31 15:33 8:34 16:29 8:34 16:30 Navakkaa, puuskissa kovaa, lounaasta länteen kääntyvää tuulta. Miten se tukee Suomen hallitusohjelman tavoitteita siirtää liikennettä enemmän raiteille, kehittää kestävää liikkumista alueellisesti tasapainoisella tavalla ja mahdollistaa järkevää rahankäyttöä. Moottoritien pohjoispuolisella linjauksella asemavaraus olisi Suomusjärven taajaman, Kitulan, kohdalla. Salossa on kuntaliitoksen jälkeen saatu palvelut ihmislähtöisiksi. Sitowisen projektipäällikkö kysymykseen, miten Lahnajärvelle saadaan asema. MIELIPIDE Kirjoita lyhyesti. Aika moni ihminen on lähtenyt u u Nyt alkaa taas iloinen 20-luku
Ihan hyvillä mielin lähdettiin tauolle, vaikka tavoiteltuun cupin finaaliin ei päästykään. Talkoolaisia turnaus vaatii noin 250. Saimme juonesta kiinni marraskuun lopulla Mestarien liigan pelissä Novaraa vastaan, Koskelo kertoi liiton tiedotteessa. AND1-TURNAUS NUMEROINA Pomputusta pitkin Saloa uu u Joukkuemäärä: 117 uu u Seurojen määrä: 33 uu u Pelaajamäärä: 1 300 uu u Ottelumäärä: 300 uu u Pelipaikat: Salohalli (3 kenttää), Halikon liikuntahalli (2 kenttää), Urheilutalo, Salon lukio, Hermannin koulu, Moision koulu, Meritalon koulu, Alhaisten koulu, Uskelan koulu, Pajulan koulu, Ollikkalan koulu. Suomen pöytätennishuiput kokoontuvat taas Koskelle Alex Naumi puolustaa GPkisan voittoa. – Oma pelaaminen jatkui siitä mihin viime keväänä jäi. – Se on huikea määrä. Miesten GP-luokan kaksinpelin loppuottelu lauantaina noin kello 16.30. Kesäsalolaisen Roosa Koskelon MTV Allianz Stuttgartin saldo oli kova. Täällä kun ei pelata pudotuspelejä vaan runkosarjan jälkeen kuusi parasta pelaa uuden sarjan keskenään. (SSS) 15. Kosonen on pelannut poikkeuksellisesti hakkurina. Mun kaikki työkaverini on myös mukana! – Varsinkin joukkueenjohtajilLoppiaiseen asti venytetty AND1-turnaus rikkonee Vilppaan yleisöennätyksen. TAMMIKUUTA 2020 SSS | Juha Tuuna juha.tuuna@sss.fi KORIPALLO Salo on tulevana viikonloppuna vieläkin kirjaimellisemmin koripallokaupunki, kun Vilppaan perinteinen AND1-junioriturnaus käydään jo 13. – Voiton puolustaminen on mukavaa, mutta jotenkin kaikkein hauskinta on se, että pääsee pelaamaan ikiomassa kotisalissaan, 18-vuotias Naumi kertoo. Turnaus on säilyttänyt asemansa yhtenä Suomen suurimmista junioriturnauksista. URHEILU Vinkkaa juttu: urheilu@sss.fi Urheilutoimitus: Olli Mäntylä, Juha Tuuna (02) 770 2309 18 SALON SEUDUN SANOMAT | PERJANTAINA 3. Tämän vuoden turnaus on siitä poikkeuksellinen, että se alkaa lauantaina ja jatkuu maanantaille eli loppiaiseen. – Pisteet ovat todella tärkeitä. Vuodesta 2006 pelattuun Kosken Maljaan osallistuu tänä vuonna 140 pelaajaa ympäri Suomea. Kisa on seuralle paitsi tärkeä tulolähde myös mahdollisuus kohdata vastustajian kotipöydillä. – Se on tuottanut vähän hankaluuksia. Suurimman osan peleistä aloitin, mutta viimeiset vietin aikalailla vaihdossa. Kuorma on kasvanut aika isoksi sekä fyysisesti että henkisesti, mutta omaan tasoon ei oikeastaan ole tullut muutosta suuntaan tai toiseen. Challenge Cupissa Bacau eteni 16 parhaan joukkoon, seuraava vastustaja on Piia Korhosen Dresdner. kerran. – Syyskausi meni joukkueella vähän vaihtelevasti. Michaela Madsenin BWC Lendedele voitti Belgian liigan syyskaudella vain kaksi ottelua kahdeksasta ja putosi cupista. Sakke Ojalaa turnauspäällik. Kaiusta mukana ovat lähes kaikki pelaajat pingiskoululaisista edustusjoukkueeseen. Tänä vuonna joukkueita on 33 eri seurasta yhteensä 117. – Pyrimme järjestämään kilpailut niin hyvin kuin osaamme. Turnaus pelataan 11 eri koulussa tai hallissa. Pelikenttiä on yhteensä 14. Majoituskouluja on viisi (Moisio, lukio, ammattiopisto, Armfelt ja Hermanni). Joukkue on Bundesliigan toisena, selviytyi Saksan cupin finaaliin ja on Mestarien liigan lohkoykkönen. Kolmen päivän korisjuhla 13. Laura Pihlajamäen seitsemäs kausi Euroopassa on kulunut Romaniassa CS Stiinta Bacaussa. –?Syksy jäi aika vahvasti plussan puolelle. LP Viestin ex-pelaajilla pääosin hyvä syyskausi eurokentillä LENTOPALLO LP Viestin entisillä pelaajilla on ollut pääosin menestyksekäs syyskausi Euroopan sarjoissa. (SSS) Noora Kosonen S S S A R K I S T O / M A R K O M A T T I L A le turnaus on aikamoinen rutistus, Aarikka-Laanti muistuttaa. Noora Kososen Gent on Belgian liigan kolmantena saldolla seitsemän voittoa ja kaksi tappiota. Jos määrä menisi yli, kentät loppuisivat ja esimerkiksi ruokailun järjestäminen on huomattavasti vaikeampaa, turnauspäällikkö Kirsi Aarikka-Laanti kertoo. PÖYTÄTENNIS Maan pöytätennishuiput kokoontuvat viikonloppuna Koskelle ratkaisemaan perinteisen Kosken Maljan kohtalon. – Kun joukkuemäärä pysyy alle 130 joukkueessa, niin sen pystyy vielä hoitamaan. Miesten kaksinpelin voittoa puolustaa järjestävän seuran Kosken Kaiun oma kasvatti Alex Naumi, joka on päässyt valmistautunut kisaan poikkeuksellisesti kotonaan Koskella. Naumin ohella kaikulaisista myös Riku Autio, Veikka Flemming ja Sam Khosravi hakevat hyviä sijoituksia kaksinpelissä. Joukkue on liigakolmonen, ainoat tappiot tulivat kärkikaksikolle. Se tarkoittaa noin 1 300 pelaajaa. Ruotsissa asuva Naumi on parannellut pelikäden olkapäätään ja uhkuu intoa ennen viikonlopun kisoja. – Lähetämme kisasta kahdella kameralla live-kuvaa ja tärkeimpiä otteluita tuomitsevat kansainvälisen tuomarikortin omaavat tuomarit, Kaiun pöytätennisjaoston puheenjohtaja Tero Naumi kertoo. Tärkeitä palveluja ovat esimerkiksi kanttiini ja lämmin ruoka, joita osanottajat ovat kiitelleet kovasti. Kosken Malja GP Kosken koulukeskuksessa lauantaina ja sunnuntaina
Kolmas suomalainen tehdaskuljettaja MM-sarjassa on Toyotalle siirtynyt Kalle Rovanperä. –?Palaamme monin tavoin juurillemme. Tälle paikalle oli tarjolla useita lahjakkaita kuljettajia. Tervetuloa! Angelniemen Ankkuri S S S A R K I S T O / V E S A K Ä I V Ä R Ä I N E N ”Turnauksen avulla pystymme pitämään harrastuskustannuksia kurissa.” Turnauspäällikkö Kirsi Aarikka-Laanti Alex Naumi pääsee viikonloppuna kotipöydilleen. Hän oli ykkönen Suomen MM-rallissa vuonna 2017. Aarikka-Laanti kertoo, että liigaottelu lisättiin turnausohjelmaan asiakaspalautteen perusteella. Sen jälkeen pitää liikutella tuhat ihmistä halliin ja vielä niin, että pieninkin mikrotyttö ja -poika näkee matsin kunnolla. – Viime vuosi meni pelonsekaisin tuntein, koska Saken jättämät saappaat olivat niin isot. Ja vielä Salohallissa, jossa tunnelma on ihan oma juttunsa, Aarikka-Laanti hehkuttaa. – Tätä on toivottu monena vuonna sekä muiden seurojen että oman seuramme sisältä. Aarikka-Laannin mukaan tavoitteena on, että seuralle jäisi turnauksesta 50 000 euroa. TAMMIKUUTA 2020 | SALON SEUDUN SANOMAT 19 twitter.com/Salkkari www.facebook/salonseudunsanomat instagram.com/salonseudunsanomat URHEILUSSA TAPAHTUU Kuntosuunnistus Street-O eli kaupunkisuunnistus lauantaina 4.1. Opastus Vaskiontieltä. Lappi on voittanut urallaan yhden MM-kilpailun. Saavutimme loistavia tuloksia Marcuksen (Grönholm), Mikon (Hirvonen) ja Jari-Matin (Latvala) kanssa. Lisäksi joukkueet saavat tuloja pelipaikkojen puffettimyynnistä. S S S A R K I S T O / J A R M O K O S K E L A Vilppaan liigapelaajat (kuvassa Riku Laine) ovat olleet perinteisesti mukana turnauksessa. Monelle junnulle sunnuntain matsi tulee olemaan elämän ensimmäinen liigaottelu. Lappi sijoittui viime kaudella MM-sarjassa kymmenenneksi ja Suninen yhdeksänneksi. Turnauksen avulla pystymme pitämään harrastuskustannuksia kurissa. Lapin ja Sunisen on määrä ajaa kauden kaikki MM-rallit ja Greensmithin yhdeksän kisaa. Olen todella iloinen, että he luottavat meihin, Lappi sanoi tallin tiedotteessa. Leiriottelu tuo oman haasteensa järjestäjille. könä seurannut Aarikka-Laanti on tehtävässä nyt toista vuottaan. Tarkemmat ohjeet www.angelniemenankkuri.com. PERJANTAINA 3. – Mutta kyllä se siitä, vaikka seitsemäs tammikuuta saatankin olla vähän väsynyt. – Ja onhan se makeeta. Odotan innolla, kuinka seuraava sukupolvi ”lentäviä suomalaisia” kehittyy, M-Sportin pomo Malcolm Wilson sanoi viitaten tallin kokemuksiin suomalaiskuskeista. –?M-Sport Fordilla on todellista intohimoa ralliin. finaali Vilpas–Kataja 10.5. MSportin kolmas kuski on britti Gus Greensmith, 23. –?Ensinnäkin sunnuntain ottelut pitää lopettaa riittävän ajoissa. Tämä vuosi on mennyt vieläkin pahemmin, Aarikka-Laanti nauraa. Toinen suuri muutos on sunnuntai-iltana Salohallissa pelattava leiriottelu Vilpas–Kouvot, johon jokaisella turnaukseen osallistuvalla pelaajalla on vapaa pääsy. 2017). Sunisen paras sijoitus on kakkostila Sardinian MM-rallista viime kaudelta. MM-sarja alkaa tammikuun lopussa Monte Carlon rallilla. Lappi siirtyy Sunisen tallikaveriksi Fordille RALLI Esapekka Lappi ajaa ensi kaudella MM-sarjassa M-Sportin Fordilla. Halikon kirkonkylälläkeskuspaikkana Halikon lukio. Lapin kartanlukijana jatkaa Janne Ferm ja Sunisen Jarmo Lehtinen. Tänä vuonna he ovat mukana leiriottelussa ja palkintojenjaossa. Lapilta lähti viime kauden päätteeksi talli alta, kun Citroen ilmoitti loppuvuodesta yllättäen vetäytyvänsä MM-sarjasta. Vilppaan katsojakeskiarvo on ollut tällä kaudella 1 313, joten sunnuntaina saatetaan rikkoa seuran yleisöennätys, joka on 2 352 (5. (STT) Esapekka Lappi L E H T I K U V A / R O N I R E K O M A A. Turnaus muodostaa Vilppaan talouden perustan. M-Sport julkisti ensi kauden kuljettajansa torstaina. Samalla Lappi, 28, siirtyy Teemu Sunisen, 25, tallikaveriksi. Lähdöt klo 10 – 11. –?Ja ne rahat menevät suoraan junioreille
Nuoret Leijonat muuttivat puheet teoiksi. Hänen alaisuudessaan NBA nousi maailmanlaajuiseksi ilmiöksi. Stern päästi NBA-pelaajat Barcelonan olympialaisiin vuonna 1992. Tällä strategialla Michael Jordanin, Kobe Bryantin ja LeBron Jamesin kaltaisista pelaajista tuli ympäri maailman tunnettuja supertähtiä. 20 SALON SEUDUN SANOMAT | PERJANTAINA 3. Kun Stern aloitti NBA:n johdossa, oli koripallo Yhdysvalloissa pikkutekijä verrattuna amerikkalaiseen jalkapalloon ja baseballiin, eikä liigan finaaleja edes näytetty joka vuosi suorana televisiossa. Ei jäänyt epäselvyyttä, kumpi hallitsi peliä, Suomen päävalmentaja Raimo Helminen kiitteli Ylen haastattelussa. Stern neuvotteli NBA:lle rahakkaita tvja sponsorisopimuksia ja nosti pelaajat markkinoinnin keskiöön. Suomen parhaimmistoon turnauksessa kuulunut hyökkääjäkaksikko kunnostautui tilanteessa, sillä Tanuksen syöttö oli millintarkka ja Odenin laukaus viuhui vihaisesti ohi Yhdysvaltain maalivahdin Spencer Knightin. Stern johti NBA:ta vuodet 1984– 2014, ja häntä pidetään yleisesti liigan nykyisen menestyksen luojana. NBA:n tv-tulot kasvoivat 22 miljoonasta dollarista vuonna 1984 noin 930 miljoonaan vuonna 2014. Nuoret Leijonat kukisti torstaina Tshekin Trinecissä pelatussa MM-puolivälieräottelussa Yhdysvallat 1–0 ja jatkaa turnauksessa neljän parhaan joukkoon välieriin. Suomi hallitsi peliä niin, että Yhdysvaltain takaa-ajo jäi näkemättä. Suomen voittomaalin ampui kolmannen erän alussa ylivoimapelin aikana suoraan Kristian Tanuksen syötöstä Joonas Oden. Suomi kohdannee Kanadan, sillä Ruotsi Joonas Odenin ylivoimamaali ja Justus Annusen nollapeli veivät Suomen MM-mitalipeleihin. –?Puolustimme hyvin, suljimme puolustuksen keskustan. Joulukuussa aivoverenvuodon saanut Stern kuoli uudenvuodenpäivänä 77-vuotiaana. TAMMIKUUTA 2020 B.VIRTANEN FINGERPORI VIIVI JA WAGNER NBA:n menestystarinan luoja on kuollut KORIPALLO NBA:n pitkäaikainen entinen johtaja David Stern on kuollut. Yhdysvaltain legendaarisen Dream Teamin esitykset kasvattivat NBA:n suosiota ja edistivät lajin kansainvälistymistä.(STT–AFP) David Stern L E H T I K U V A / A F P / B R A D B A R K E T STT | Reima Rautiainen JÄÄKIEKKO Maailmanmestaruutta puolustava Suomen alle 20-vuotiaiden miesten maajoukkue raivasi taas tiensä nuorten MM-kisojen mitalipeleihin. Meillä oli enemmän maalipaikkoja, Yhdysvalloilla ei paljoa. Välierät pelataan Tshekin Ostravassa lauantaina
Tanuksen, Odenin ja Patrik Puistolan hyökkäysketju on ollut turnauksessa Suomen paras. –?Saatiin aika paljon ylivoimaa koko turnauksessa. Jos Ruotsi voitti ottelun, välieräparit ovat Suomi–Kanada ja Venäjä–Ruotsi. Yksi joukkueena ehyesti pelanneen Suomen sankareista oli 30 torjunnalla nollan pitänyt maalivahti Justus Annunen. Olisi pitänyt rankaista kovemmalla kädellä, Laitinen sanoi. –?Olisi toivonut, että onnistumisia olisi tullut muillekin enemmän, niin vastuu ei olisi kaatunut niin paljon meidän harteille, Laitinen pohti. Suomelle kävi Venäjää vastaan samoin kuin aiemmin Kanada-välieräpelissä. Vielä on liian aikaista sanoa mitään, Farke kertoi. Hän ei puolivälierävoiton jälkeen murehtinut välierävastustajan nimeä. Vastustaja karkasi ennen ottelun puoliväliä 3–0-johtoon. –?Ei ollut paras peli meiltä. Joonas Oden ja Patrik Puistola juhlivat ottelun ainoaa maalia. Jatkoon pääsyyn vaaditaan joka tapauksessa sataprosenttinen onnistuminen. Mainion päätöserän pelannut Suomi voitti edellisissä MM-kisoissa Yhdysvallat finaalissa 3–2. PERJANTAINA 3. Meidän täytyy odottaa lääkäreiden ja fysioterapeuttien arviota. Pauliina Salonen ampui 1–4-kavennuksen kolmannessa erässä, mutta takaaajoa ajatellen osuma tuli liian myöhään. Haluamme kuitenkin edetä seuraavalle kierrokselle, joten meillä on kentällä vahva avausmiehistö, Farke ennakoi Preston-ottelua. –?Toivottavasti Teemun tapauksessa kyse ei ole mistään vakavasta. Slovakian MM-turnauksessa Suomi voitti yhden ottelun, eli puolivälierässä Tshekin. Saman huomasi vastustajasta: vaikka Yhdysvallat on hyvin luisteleva joukkue, virheiden minimointi johti puolin ja toisin tarkkaan peliin, eikä maalipaikoilla mässäilty. Laitisen, kuten hänen puolustajaparinsa Sanni Rantalan tie vie keväällä suurella todennäköisyydellä naisten MM-turnaukseen Kanadaan. TAMMIKUUTA 2020 | SALON SEUDUN SANOMAT 21 IPANAVALTA WUMO LASSI JA LEEVI Pukin takareisi huolettaa Norwichin päävalmentajaa JALKAPALLO Norwichin päävalmentaja Daniel Farke kertoi seuran kotisivuilla, että Teemu Pukki otettiin Crystal Palace -ottelun lopussa vaihtoon varotoimenpiteenä. –?Sama se, kuka tulee vastaan. Myös alkulohkossa Venäjä oli ollut Suomea parempi, silloin maalein 4–2. Kaveri teki maalit joka paikasta, jotka sille annoimme, kertoi STT:lle Bratislavasta Suomen parhaimmistoon kuulunut joukkueen kapteeni Nelli Laitinen. Pukki on tehnyt yhdeksän liigamaalia. Annoimme vastustajalle alkusarjassa liikaa maalipaikkoja. –?Hän otti varsinkin alussa tärkeitä koppeja. Suomi oli syystäkin saanut moitteita alkusarjan puolustuspelistään. Ennen voittomaalia hän patisti Tanusta syöttämäään kiekon itselleen. Siinäkin turnauksessa Suomi hävisi alkulohkon ensimmäisen ja viimeisen ottelun, samoin kuin Tshekissä Ruotsia ja Sveitsiä vastaan. Alkulohkossa Suomi hävisi Kanadalle, Yhdysvalloille ja Venäjälle. Eroa viimeisellä säilyjän paikalla olevaan Aston Villaan on seitsemän pistettä. Vaikein homma on aina muuttaa puheet teoiksi, mutta onnistuimme siinä, Tanus kehui. Bratislavassa Suomi teki alkulohkopelissä molemmat maalinsa Venäjää vastaan ylivoimalla, mutta torstaina erikoistilanteissa osumaprosentti oli nolla. Norwich kohtaa lauantaina cupissa Prestonin. Nuoret Leijonat puolusti suurimman osan alkulohkon peleistä luvattoman huolimattomasti, virheiden rasittamana. Norwich on Englannin Valioliigassa jumbona. L E H T I K U V A / P E T E R S Z N A P K A johti myöhään torstai-iltana pelattua puolivälierää Tshekkiä vastaan 3–0 kahden erän jälkeen. (STT) Daniel Farke L E H T I K U V A / A F P / L I N D S E Y P A R N A B Y Venäjä upotti Tyttöleijonien mitalihaaveet Yksi voitto, kuusi ottelua. –?MM-kisat ovat tavoite siinä kuin toisaalla Suomen mestaruus, Kiekko-Espoossa pelaava Laitinen suunnitteli. Osaamme kyllä puolustaa sitkeästi, Liigaa Jukureissa lainalla pelaava Tanus kertoi Trinecistä STT:lle. –?Tarvitsemme ihmeen säilyäksemme Valioliigassa, joten kierrätämme pelaajiamme hieman. Kotijoukkue Norwich ja Crystal Palace pelasivat keskiviikkona 1–1. Varakapteenin, keskushyökkääjä Kiira Yrjäsen johtama Suomen ykkösviisikko kantoi kisoissa paljon ratkaisuvastuuta. Pukilla oli tuntemuksia takareidessään. Torstaina Suomen voitti Bratislavassa pronssipelissä Venäjä 6–1. Kristina Gluharevan ajassa 28.36 iskemä 3–0-osuma oli naula Suomen MM-arkkuun. Puolivälierässä panokset olivat nousseet niin suuriksi, että puolustuspeli tiivistyi silmin nähden. ”Pidettiin pelaajien kesken Sveitsipelin jälkeen pieni palaveri.” Kristian Tanus. –?Pidettiin pelaajien kesken Sveitsi-pelin jälkeen pieni palaveri. –?Oli hieno pelata synnyinmaataan vastaan, Yhdysvalloissa 12-vuotiaaksi varttunut Oden sanoi Ylen haastattelussa. Voittosaldoon nähden Suomen alle 18-vuotiaiden tyttöjen jääkiekkomaajoukkueen neljäs sija Slovakian MM-kisoissa oli maksimisuoritus. –?Otin muutaman potkun keskelle ja lauoin, Oden sanoi
21 7 9 5 30–27 30 Sheffield U 20 7 8 5 23–19 29 Crystal P 21 7 7 7 19–23 28 Arsenal 21 6 9 6 28–30 27 Everton 21 7 4 10 24–32 25 Southamp. 31,30/kk 12/6/4 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Kestotilaus alk. Dallas voitti ottelun 4–2. Pekka Rinne (kuvassa) torjui Nashvillen maalilla 31 laukausta ja Dallasin Roope Hintz (kuvassa) kirjautti syöttöpisteen. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. Kunkkunumero: 32. Lukema on NHL:n historian toiseksi suurin. klo 7.00-12.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. . ottelu: Saksa–Kazakstan 4–0 (0–0, 2–0, 2–0) Bratislava, Slovakia, alle 18-vuotiaiden tyttöjen MM-kisat: Pronssiottelu: Venäjä–Suomi 6–1 (2–0, 1–0, 3–1) 1. 15,50/kk Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). erä: 28.36 Gluhareva (Ilona Markova) 3–0. klo 7.00-12.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. 22 SALON SEUDUN SANOMAT | PERJANTAINA 3. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 14.45-23.00 su klo 15.00-23.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. marras 51 M 85 630. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. 21 7 4 10 25–38 25 Newcastle 21 7 4 10 20–33 25 Brighton 21 6 6 9 25–29 24 Burnley 21 7 3 11 24–34 24 West Ham 20 6 4 10 25–32 22 Aston Villa 21 6 3 12 27–37 21 Bournem. Yleisöä: 137. 21 5 5 11 20–32 20 Watford 21 4 7 10 17–34 19 Norwich 21 3 5 13 22–41 14 JÄÄKIEKKO Ostrava/Trinec, Tshekki, alle 20-vuotiaiden miesten MM-kisat, pudotuspelit: Puolivälierät: USA–Suomi 0–1 (0–0, 0–0, 0–1) 1. erä: ei maaleja. klo 7.00-12.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. Suomi– Kreikka NBA:n lohkotilanteet (voitot/tappiot) ennen viime yön kierrosta: Itälohko: 1) Milwaukee 31/5 2) Boston 23/8 3) Miami 24/9 4) Toronto 23/11 5) Indiana 22/12 6) Philadelphia 23/13 7) Brooklyn 16/16 8) Orlando 15/19 9) Chicago 13/21 10) Charlotte 13/23 11) Detroit 12/22 12) Cleveland ja Washington 10/23 14) NY Knicks 10/24 15) Atlanta 7/27. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 14.45-23.00 su klo 15.00-23.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2020 ISSN 0782-5404 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Kestotilaus alk. TAMMIKUUTA 2020 Osakkeita LOUNEA ym. klo 7.00-12.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Tilaajapalvelu 02 770 2626 Avoinna klo 8.15-15.45 Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. Kunkkunumero: 1. alv.) 15,50/kk (kesto) Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). SINÄKIN JUURI NYT. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 14.45-23.00 su klo 15.00-23.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2020 ISSN 0782-5404 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Kestotilaus alk. 3. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. PÄIVÄN PELIT KAIKKI TAI EI MITÄÄN Oikeat numerot: 5, 7, 8, 9, 10, 12, 15, 18, 20, 21, 22, 23. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. TULOSPÖRSSI JALKAPALLO Englannin Valioliigan keskiviikon myöhäisottelu: Arsenal–Manchester U 2–0 Liverpool 19 18 10 47–14 55 Leicester 21 14 3 4 46–19 45 ManC 21 14 2 5 56–24 44 Chelsea 21 11 3 7 36–29 36 ManU 21 8 7 6 32–25 31 Tottenham 21 8 6 7 36–30 30 Wolverh. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. 2. hallikilpailut: Naiset, 60 m aj: 1) Matilda Bogdanoff Suomi (HIFK) 8,14, 2) Kreete Verlin Viro 8.43, 3) Diana Suumann Viro 8,47… 5) Tanja Kokkonen Suomi (LUM) 9,01. erä: 44.23 Joonas Oden (Kristian Tanus–Ville Heinola) 0–1 yv. 31,30/kk 12/6/4 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Kestotilaus alk. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. 31,30/kk 12/6/4 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Kestotilaus alk. P. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2020 ISSN 0782-5404 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Kestotilaus alk. erä: ei maaleja. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. 31,30/kk 12/6/4 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Kestotilaus alk. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. klo 7.00-12.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. NHL:n perinteinen ulkoilmaottelu pelattiin uudenvuodenpäivänä Dallasin Cotton Bowl -areenalla. WoVo–LP Kangasala, OrPo–Puijo. LENTOPALLO Naisten mestaruusliiga: WoVo–LiigaPloki 0–3 (13–25, 23–25, 18–25) LiigaPloki 17 8 7 2 47–23 38 LP Kangasala 15 12 2 1 41–14 38 Pölkky 16 10 2 2 2 40–21 36 LP Viesti 16 10 1 2 3 39–20 34 LP–Vampula 15 7 2 2 4 34–27 27 Hämeenlinna 15 6 1 1 7 26–30 21 OrPo 16 4 1 1 10 23–37 15 JymyVolley 16 4 2 10 22–38 14 WoVo 17 2 1 2 12 17–46 10 Puijo Wolley 14 1 1 12 9–40 4 Seuraavat ottelut: tänään Pölkky–LiigaPloki, Hämeenlinna–Kuortane, 5.1. klo 7.00-12.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2020 ISSN 0782-5404 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Kestotilaus alk. klo 7.00-12.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 14.45-23.00 su klo 15.00-23.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. Länsilohko: 1) LA Lakers 27/7 2) Denver 23/10 3) LA Clippers 24/11 4) Houston 23/11 5) Dallas ja Utah 21/12 7) Oklahoma City 18/15 8) San Antonio 14/18 9) Portland 14/21 10) Phoenix ja Memphis 13/21 12) Minnesota 12/21 13) Sacramento 12/22 14) New Orleans 11/23 15) Golden State 9/26. Loppuottelu: Kanada–USA oli kesken SSS:n mennessä painoon. Rangaistukset: 43.34 Jack Drury USA 2 min, 58.45 Antti Saarela S 2 min, 59.57 Oliver Wahlstrom USA 5+20. KÄSIPALLO Kozani, Kreikka, miesten MM-karsintaa: Kreikka–Suomi 36–22 (17–13) Suomen maalintekijät: Benjamin Helander 6, Ian Martin 5, Nico Rönnberg 3, Miro Koljonen 2, Oscar Kihlstedt 1, Robin Sjöman 1, Roni Syrjälä 1, Max Granlund 1, Sebastian Säkkinen 1 ja Teemu Tamminen 1. L E H T I K U V A / G E T T Y I M A G E S / A F P / R O N A L D M A R T I N E Z. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2020 ISSN 0782-5404 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Kestotilaus alk. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 14.45-23.00 su klo 15.00-23.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. Karsinnat pääsarjapaikasta, 1. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. Bogdanoff alitti MM-hallikisojen tulosrajan. 045 112 5015 OSTETAAN MYYTÄVÄNÄ KAIKKI TALVIKENGÄT ALE HINNOIN! Ortokenkiä ja erikoistossuja ongelmajaloille KUOMA lenkkareita, toppasaappaita NOKIANKUMISAAPPAITA (myös lämminvuorisia) Tervetuloa KIMMON KENKÄ Kankaanpää TALVIKENKÄ ALE TÄNÄÄN HALIKOSSA K-PIRKKATORIN PIHASSA 9-16 LAUANTAINA SALON TORILLA Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERI +DIGI 1.12.2019 alkaen: Kestotilaus 31,30/kk (sis. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. alv.) 12/6/4 kk erissä Määräaikaistilaus 37.00/kk (sis. Rangaistukset: 4.46 Alex Turcotte USA 2+2 min, 16.37 John Beecher USA 2 min. YLEISURHEILU Tallinna, Lasnamäen kv. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 14.45-23.00 su klo 15.00-23.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. Ilta-arvonta: 1, 4, 6, 7, 9, 15, 19, 20, 21, 25, 26, 33, 35, 37, 40, 46, 50, 58, 60, 62. erä: 12.44 Kristina Gluhareva (Varvara Boriskova) 1–0, 18.18 Anastasia Petina (Viktoria Butorina) 2–0. alv.) 1/2/3 kk Digilehti (sis. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 14.45-23.00 su klo 15.00-23.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2020 ISSN 0782-5404 SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi KAIKKI LUKEVAT ILMOITUKSIA. 2. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2020 ISSN 0782-5404 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. Suomen seuraava ottelu: 5.1. 15,50/kk Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. Dallas– Nashville-ottelua seurasi 85 360 katsojaa. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. 31,30/kk 12/6/4 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Kestotilaus alk. Anna Alpatova V 10+11+4=25/26, Kiia Lahtinen S 8+9+6=23/29. KENO Päiväarvonta: 6, 8, 15, 20, 24, 25, 27, 29, 32, 40, 41, 42, 48, 49, 53, 54, 60, 65, 68, 70. Aikalisä: 58.45 USA. 15,50/kk Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). Onnenapila: 1. Rangaistukset yhteensä: USA 4x2 min, 5+20 min, Suomi 2x2 min. SYNTTÄRIT Voittorivi: 4. Rangaistukset: 27.20 Eemil Erholtz S 2 min 3. erä: 43.10 Markova (Lifatova-Jelizaveta Shaleva) 4–0, 45.35 Pauliina Salonen (Sanni Rantala-Nea Tervonen) 4–1, 54.24 Anna Sviridova (Shaleva-Markova) 5–1, 59.08 Gluhareva (Kristi Shashina-Polina Arhipova) 6–1. Ostan/myyn osakeyhtiöitä. Maalivahtien torjunnat: Spencer Knight USA 10+6+12=28 (pois 58.45–59.57), Justus Annunen Suomi 11+12+7=30 Yleisöä: 4451 Sveitsi–Venäjä 1–3 (0–0, 1–3, 0–0) Kanada–Slovakia 6–1 (1–0, 4–0, 1–1) Ruotsi–Tshekki oli toisessa erässä tilanteessa 3–0 SSS:n mennessä painoon. 15,50/kk Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). 15,50/kk Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.)
Lande Yömakkarat tulessa!. (108’) Pääosissa: Michael Douglas, Robert Duvall, Barbara Hershey, Rachel Ticotin, Tuesday Weld. 02.25 Elämää Philadelphiassa (12) Jengin uudet kulkupelit. Ohjaaja: Martin Scorsese, USA/Hongkong 2006, 145’. Zahra painii uskontonsa ja haaveidensa ristitulessa. Sarjassa tutustutaan ranskalaisiin käsityöläisiin. Klo 21 21.00 Stadi vs. Turkulaiset kaverukset Topi ja Viljami kohtaavat kaksi tiimiä Espoosta, ystävykset Jonnan ja Keinazin sekä juuri kihlautuneet Lauran ja Aaronin. Uusinta. Ohjaus: Gore Verbinski. (U) 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben buu.yle. Pääosissa: Daniel Radcliffe, Emma Watson, Ralph Fiennes, Michael Gambon, Rupert Grint, Evanna Lynch. Huikea elokuva valkokaulusmiehestä Williamista, jolla palaa päre Los Angelesin ruuhkassa. HD 21.31 Exit (16) Osa 8/8. Kausi 3, 8/14. Kausi 13, 5/10. MTV3 07.45 Aamusää 08.00 Karhuherra Paddingtonin seikkailut (S) 08.25 Puuha-Pete (S) 08.35 Muumilaakson tarinoita (S) 09.00 Koiralle koti 09.30 Kauniit ja rohkeat (S) 10.00 Emmerdale (7) 10.30 Emmerdale (7) 11.00 Eläintarhan pikkupennut 11.30 Eläintarhan pikkupennut 12.00 Eläintarhan pikkupennut 12.30 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy 14.30 Koko Suomi leipoo 15.30 Koiralle koti 16.00 Rimakauhua ja rakkautta (7) Klo 17 17.00 Kauniit ja rohkeat (S) Kuka on Phoeben äiti, Flo?. 10.00 Remppa vai muutto 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.30 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Mitä lapsesi tekisi. HD 22.00 Yle Uutiset 22.04 Urheiluruutu 22.10 Ilmiantaja (16) Uusi sarja. Jakso 8/8. Billy ja Bea ovat menossa naimisiin, mutta epäilys valtaa sulhasen. 03.30 Alasti-klubi Lauri Tähkä. Peltsi ja Tom tutustuvat Itämeri-ystävälliseen viljelyyn mm. 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Sunnuntailounas (S) Idiootit. fi HD 18.30 Norjan prinsessa Ingrid Norjan prinsessa Ingrid Alexandra saa isovanhemmiltaan rippijuhlalahjaksi kansallispuvun. HD Klo 21 21.00 Exit (16) Osa 7/8. Frieda palaa Darwinille. Klo 21 21.00 Subleffa: Rankka päivä (16) Rankka päivä. Urhea taistelu matkailuvaunujen poistamiseksi teiltä jatkuu. Pääosissa: Leonardo DiCaprio, Matt Damon, Jack Nicholson, Mark Wahlberg, Martin Sheen, Ray Winstone, Vera Farmiga. Pääosissa Michael Keaton, Emma Stone, Zach Galifianakis, Edward Norton, Andrea Riseborough, Amy Ryan ja Naomi Watts. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.39 Cherrie ulos pimeydestä 3/3. Cherrie lähtee Malmön Rosengårdiin festareille, tapaa muita artisteja, kuten Ozzyn, Leslie Tayn ja Erik Lundinin, sekä puhuu heidän kanssaan lähiöiden tilanteesta. Perjantai Höyrytetyt kasvisnyytit, kaurapannari ja kookoskahvi. Harry Potter -elokuvasarjan viimeisessä seikkailussa taistelu velhomaailman hyvien ja pahojen voimien välillä kärjistyy avoimeksi sodaksi. HD 18.10 Holby Cityn sairaala (12) Kausi 21, 11/53. (Saksa 2010) HD 20.40 Luottomies 2 (7) Kausi 2, 7/8. HD 19.45 Mittatilaustyönä Huovutustaiteilija. Kausi 2, 9/10. (41’) Ohjelman tekstitys teksti-tv:n sivulla 333. HD 20.50 Luottomies 2 (7) Kausi 2, 8/8. HD 23.55 Uutisikkuna TV1 04.00 Uutisikkuna 07.30 Saamelaishäät 08.00 Avara luonto: Elämää Norjan vuonoissa 08.55 Yle Uutiset 09.00 Itämeren suojelijat Peltsi ja Tom 09.30 Koivisto 10.01 Yle Uutiset 10.05 Sydämen asialla (7) 10.55 Yle Uutiset Uusimaa 11.03 Yle Uutiset KaakkoisSuomi 11.11 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.19 Yle Uutiset Häme 11.27 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset KeskiSuomi ja Etelä-Savo 11.43 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.51 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.59 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.07 Yle Uutiset Lappi 12.15 Yle Oddasat 12.19 Oddasat 12.35 Kotirintaman naiset (7) 13.20 Sven Tuuva (7) 15.40 Itämeren suojelijat Peltsi ja Tom 16.10 Koivisto 16.40 Yle uutiset Selkosuomeksi 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä Klo 17 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Kotirintaman naiset (7) Kausi 1, 5/5. Äiti ja tytär Seinän edessä. Markus käy vastaamassa vaalikoneen kysymyksiin kirjastossa. 18.25 Liiga: Ilves TPS Ilves TPS. On aika palata Björkfjälletiin, pieneen pohjoisruotsalaiseen hiihtokeskukseen. AJ palaa opintojensa jälkeen innokkaana takaisin sairaalaan. TAMMIKUUTA 2020 SUB 04.10 Simpsonit (7) 04.35 Simpsonit (7) 06.30 Vikke Viikinki (S) 06.40 Vikke Viikinki (S) 06.50 Muumilaakson tarinoita (S) 07.15 Muumilaakson tarinoita (S) 07.40 Paavo Pesusieni (7) 08.00 Nuori Robin Hood (S) 08.15 Alvin ja pikkuoravat (S) 08.30 Chaplin (S) 08.35 Mia ja minä (7) 09.00 Middle (S) 09.30 Fresh Off the Boat (S) 10.00 Lemmen viemää (7) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 12.00 Emmerdale (7) 12.30 Emmerdale (7) 12.55 Simpsonit kausi 30 (7) 13.20 Simpsonit kausi 30 (7) 13.45 Myytinmurtajat 14.35 Love Island UK (7) 15.30 Nuori MacGyver (12) 16.20 Viettele vaatteilla 16.50 Luokkajuhlat Klo 18 18.00 Liigalive 360 Telian Liigalive 360 -studiolähetys suorana Liigan ytimestä. Auringonpolttamat. Kylän herätessä jouluaamuun Marlon ja Sam havahtuvat kostean illan jälkeen jossain kaukana. Severi ottaa opiston opetuksen kontolleen. . 00.05 Subleffa: Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 2 (12) Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 2. KANAVAT PERJANTAI 24 SALON SEUDUN SANOMAT | PERJANTAINA 3. (U) HD 17.25 YLE FEM 17.25 Ruskean kastikkeen maa Kausi 2, 5/8: Maitopropagandaa. Taju kankaalla. HD 22.35 Game of Thrones (16) Kausi 8, 3/6. Juhis (Kari Ketonen) epäilee ostajan tarkoitusperiä ja järjestää pienen operaation. Juuri Harry saattaa joutua tekemään äärimmäisen uhrauksen dramaattisessa viimeisessä taistelussa Voldemortia vastaan. 03.30 Billions (7) Äärimmäinen hiekkalaatikko. Sirpa on neljän lapsen yksinhuoltaja ja tyttärensä Eveliinan mielestä maailman paras äiti. HD Nelonen 04.25 Astral-TV 05.00 AstralTV 06.00 Rusty Rivets (S) 06.25 Disneyn esikoulu: Mikki ja ralliryhm (S) 06.45 Littlest Pet Shop: Meidän oma maailma (S) 07.00 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 07.25 Hatchimals (S) 07.35 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.45 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 08.00 Disney esittää: Ultimate Spider-Man vs. HD 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu Klo 21 21.05 Itse asiassa kuultuna : Lauri Ihalainen SAK:n mies. Ilkka Herlinin tilalla. 1/6. Ministeri Lauri Ihalainen teki vertaansa vailla olevan 40-vuotisen uran ay-liikkeen palveluksessa. Fårönlautalta löytyy ruumis. Kausi 1, 8/10. Kausi 2. Pääosissa: Russell Crowe, Ryan Gosling, Angourie Rice, Matt Bomer, Margaret Qualley. Jaksossa herkistytään äitienpäivän viettoon. . (U) 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Itämeren suojelijat Peltsi ja Tom 5/5. Markuksen eduskuntavaalikamppailu alkaa. Aisha ja Lydia valmistavat potilasta suureen iho-operaatioon. Tekstitetty suomeksi ja ruotsiksi. HD 22.10 Markus vastaan kansa 6/9. (U) HD 20.50 Pysähdys (S) Lyhytelokuva ex-pariskunnan kohtaamisesta raitiovaunupysäkillä. Pitkä yö. (U) HD Klo 21 21.00 Kino: Birdman (12) Neljä Oscaria voittanut, väliin mustakin komedia entisestä supersankari-leffojen tähdestä, joka yrittää nyt päteä vakavana näyttelijänä Broadwayllä. Jakso 1/40. Indonesia 2011. Ruokaa ilman rehevöitymistä. 03.00 Elämää Philadelphiassa (7) Jengi ratkaisee vessaongelman. Jengi kohtaa kaikenlaisia ajamiseen liittyviä sattumuksia, joiden myötä Deen luonne muuttuu, Dennis saa taloudellisesti ajattelevia kavereita. 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Elokuva: The Departed (16) The Departed. Ryan Gosling ja Russell Crowe ovat rähjäinen etsiväkaksikko 1970-luvun villiin Los Angelesiin sijoittuvassa rikoskomediassa. 20.00 Hitlist Kausi 1. Kausi 13, 6/10. Shoppi.fi. HD 20.00 Koivisto 7/8. Ohjaaja: David Yates, Iso-Britannia/ USA 2011. Flon äiti paljastaa, ettei hänen tyttärensä ole koskaan ollut raskaana, ja Flo joutuu vastailemaan Loganeiden järkyttyneisiin kysymyksiin Phoebesta. HD 19.10 Savannijengi (7) Animaatioelokuvassa savannin eläimet hermostuvat kun ihmisten rakentaman pato ohjaa vedet hienoon lomakeskukseen missä poliitikot vain puhuvat ympäristönsuojelusta. 14.55 Tulossa: Syke 15.00 Elokuva: Vaaleanpunainen pantteri 2 (7) 16.40 Tulossa: Paasosen polttaritoimisto (S) 16.45 Tulossa: Syke 16.50 Onnenarpa 16.55 Remppa vai muutto Vancouver Klo 17 17.55 Tulossa: Syke 18.00 The Wall Suomi Kausi 1. Yössä kaikuu hälytys: vihollinen on saapunut. Mauno Koiviston toisella presidenttikaudella pelko ja toivo juoksevat Euroopassa kilpaa. Jeppe ja Adam lähtevät Saint-Tropeziin järjestelemään Williamin bisneksiä, jotka ovat vielä pahemmassa jamassa kuin he pelkäsivät. Kaikki päättyy tähän. 20.58 Keno ja Synttärit Klo 21 21.00 Elokuva: Pirates of the Caribbean: Maailman laidalla (12) (Pirates of the Caribbean: At World’s End/USA 2007). (161’) 00.25 Elokuva: The Nice Guys (16) (Nice Guys, The 2016). Uusinta. Tyler Perry juontaa. Kun panokset ovat korkeammalla kuin koskaan, kukaan ei ole turvassa. Kaksikko pestautuu roska-alukselle ja pääsee huussihommiin. 18.30 Mitä tänään syötäisiin. Katsellaan Jaakon kanssa Maijuli, Lastenmusiikkiestradi, Dinotassut, Vertailuruutu, Fluugalaiset, Lumijengi sekä Rossi ja Rymy. Jakso 6/12. Respect-elokuvan pääosaan valittu Jennifer Hudson, Alicia Keys, John Legend, H.E.R., Janelle Monáe, Celine Dion, Chloe x Halle, SZA, Kelly Clarkson, Patti LaBelle, Alessia Cara, Common ja Brandi Carlile. 19.00 Hauskat kotivideot Uusi kausi käynnistyy kosmisissa merkeissä VHSfossiileja tutkien! Mummon koneellisen puhallusjobin sekä Mariah Careyn lisääntymisen ohella vierailun suorittaa Herra Jone Nikula! Kotimainen viihdeohjelma. Kausi 1, jakso 4/8. YLE TEEMA & FEM 08.05 YLE FEM 08.05 Suuren hirvivaelluksen parhaat palat 09.05 Puutarhassa tuoksuu ruoka 09.34 Antiikkikaksintaistelu 10.03 Onnistuuko elämä maalla. (U) HD 00.20 Uutisikkuna. Pääosissa Niina Sillanpää ja Marc Gassot. Uusinta. Kausi 4, 12/12. Tommi (Antti Luusuaniemi) luottaa liikaa netissä pyöränsä ostaneeseen mieheen. Osa 1/2. 06.52 Kim ja Kai (S) 07.00 Kerkko Kukko (S) 07.07 Killi ja Kiki (S) 07.12 Dinotassut Kaukainen hohde (S) 07.36 Emmi ja Kuru (S) 07.47 Henkilökuva: Kepparitytöt Emma ja Heta 07.53 Laura (S) 08.06 Uula ja Kuu (S) 08.18 Jetron matkaan (S) 08.31 Kati ja Töppö: Kati ihmemaa Ozissa (S) 08.55 Galaxi 08.56 Ville ja Lousku vauhdissa (7) 09.07 Merten syvyyksissä (7) 09.29 Tautisia tarinoita (7) 10.05 Holby Cityn sairaala (12) 11.05 Uusi päivä (S) 11.32 Uusi päivä (S) 12.00 Uusi päivä (S) 12.40 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 13.40 Muumilaakso (7) 14.05 Hiihdon maailmancup: Tour de Ski, naisten 10 km 14.55 Mäkihypyn MC: Mäkiviikko, Innsbruck 16.10 Hiihdon maailmancup: Tour de Ski, miesten 15 km Klo 17 17.10 Pikku Kakkonen Jaskan kirjakiska. Valhe 1/2. Tommi (Antti Luusuaniemi) palaa pahasti auringossa. HD 23.25 Katu laulaa (S) Jakartan kaduilla muusikot etsivät vapautta omaan elämäänsä. HD 23.10 Oddasat Saamenkieliset tv-uutiset. TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 3.1. Jakso 2/36. Se olin minä. Huiman seikkailuelokuvasarjan kolmas osa käynnistyy, kun kapteeni Jack Sparrow (Johnny Depp) on vapautettava Lentävän hollantilaisen kapteenin Davy Jonesin (Bill Nighy) kynsistä. HD 19.00 Hyvän karman sairaala (12) Kausi 3, 4/6. Sinister 6 (7) 08.20 LEGO Ninjago (7) 08.35 LEGO Jurassic World: Isla Nublarin legenda (7) 09.00 Mitä lapsesi tekisi. Jakso 3/15. Jakso 1/36. USA 1993. . Maatalous on Itämeren suurin kuormittaja. 20.30 Syke (7) Kausi 7. (111’) 02.40 Selviytyjät Suomi (S) Kausi 3. Ohjaus: Shane Black. Traumapolille tuodaan merestä nostettu, eloton mies. 19.55 Tulossa: Keihäsmatkat 20.00 Syke (12) Kausi 7. Ihmiskohtaloita. Celine on jättänyt Williamin, joka tarvitsee nyt todella jonkun, joka pitää huolta hänestä ja nostaa firman takaisin jaloilleen. 11.00 Efter Nio 2016 12.00 YLE TEEMA 12.00 Suomisen Olli yllättää (7) 13.25 Lasse Pöysti omassa persoonassa 14.25 Kustaa III 16.10 Pala valkoista marmoria (7) Klo 17 17.10 Hyvää joulua (S) Raitiovaunukuski Asko (Pertti Sveholm) löytää jouluaattona vauvan raitiovaunustaan. 02.30 Maria Wern (7) Maria Wern: Tavoittamattomissa. 17.30 Emmerdale (7) Pitkän kaavan polttarit.. 18.00 Emmerdale (7) Yllätyshäät, osa 1/2. 01.30 Aallonmurtaja (16) Äärirajoilla. Pääosissa: Johnny Depp, Keira Knightley, Orlando Bloom, Geoffrey Rush, Chow Yun-Fat, Bill Nighy. Väärä aika, väärä paikka. William lähtee kävellen tyttärensä syntymäpäiville. (U) 20.00 YLE TEEMA 20.00 Agatha Christie rikosten kuningatar Kuka oli Agatha Christie, modernin dekkarin äiti, joka loi legendaariset fiktiiviset hahmot Hercule Poirotin ja Neiti Marplen. Töihinpaluu. . Puheenaiheet ja ennakkoasetelmat ennen liigakierrosta. 2016. 23.05 Top Gear Kausi 14, 3/6. O: Daniel Ziv. USA 2014 HD 22.55 Yle Live: Aretha! Grammy-organisaation suurkonsertti soul-musiikin kuningattaren Aretha Franklinin (1942 2018) muistoksi. Ohjaaja Martin Scorsesen tiheätunnelmainen, neljällä Oscareilla palkittu rikosjännitysfilmi kahdesta miehestä, jotka kasvoivat samoilla Bostonin kujilla, mutta toimivat nyt vastakkaisilla puolilla. Juhlien jälkeen. Kärpänen kiusaa, helle pehmentää pään ja auto jää siihen. Juhiksen (Kari Ketonen) kaapista löytyy apu vaivaan. 19.00 Toinen kierros (7) Kausi 2, osa 1/8. Tammikuussa 2019 Los Angelesiin kokoontuivat mm. Sanansa mittainen