Viikko 27 | N:o 177 | Irtonumero 2,30 € Kestotilauksena 0,89 €/päivä TIISTAI 3.7.2018 SALON SEUDUN SANOMAT Hetki kaupantekoon Paikka kaupantekoon Tilaisuus kaupantekoon SSS Mediamyynti palvelee! KAUPAN Paikka SSS MEDIAMYYNTI | (02) 770 21 | www.sss.fi/ilmoitukset Salkkarissa joka torstai ja lauantai Salon Seudun Sanomien perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 95 vuotta. Täydennä tilaustasi www.tilaajapalvelija.fi/plus Soita Tilaajapalveluumme p. Luettavissasi on Salkkarit milloin tahansa, yhteensä noin 5000 numeroa. Salon Seudun Sanomat on aina ollut salonseutulaisuuden asialla eikä siihen ole tulossa muutoksia. Jopa vuodesta 1920 lähtien löytyy näytekappaleita. Digilehti kulkee mukana kesälläkin! Vain + 3 € / kk. 02 770 2626 (ma-pe klo 8.00 – 16.00) Ota paperilehden rinnalle kätevä digilehti ja luet päivän Salkkarin missä ja milloin vaan! Tilaus sisältää myös kattavan lehtiarkiston. Helmikuusta 2002 lähtien näkyy jokaisen päivän lehti. Jopa vuodesta 1920 lähtien löytyy näytekappaleita jokaiselta vuodelta. Helmikuusta 2002 lähtien näkyy jokaisen päivän lehti. Luettavissasi on yhteensä noin 5000 numeroa. juhlalehden, jossa muistellaan vähän menneitä, mutta suunnataan katsemyös kohti tulevaisuutta. tilaajapalvelija.fi/plus KESTOTILAAJALLE DIGIPLUSTILAUS VAIN €/kk 3 + (ark klo 8.00 16.00) 02 770 2626 Soita tilaajapalveluumme Kestotilaajana olet hyvässä seurassa. Paikallisuus on ollut Salkkarin vahvuus aina ja matkalla kohti sadan vuoden rajapyykkiä paikallisuuden asema vankistuu edelleen. LAAJENNA TILAUSTASI Ota paperilehden rinnalle kätevä digilehti ja luet päivän Salkkarin missä ja milloin vaan! Sisältää myös kattavan lehtiarkiston. Juhlavuoden kunniaksi julkaisemme keskiviikkona 19.11
Kaupungistuminen on trendi, mutta kolmannes niin salolaisista kuin muistakin suomalaisista asuu edelleen maaseudulla. Vaikka Salo on itseään suurempien seurassa ajamassa kaupunkien etua, sen on kotikentällä kehitettävä sekä urbaania keskustaa että turvattava maaseudun elinvoimaisuutta. Salon taidemuseon johtajana ja museopalveluiden esimiehenä aloittaa lokakuun alussa Susanna Luojus. Menettely voi olla yksi tapa turvata elämisen ja kasvun mahdollisuuksia maakuntakeskusten ulkopuolella. PÄÄKIRJOITUS PERUSTETTU 1919 | PÄÄTOIMITTAJA VILLE POHJONEN 2 SALON SEUDUN SANOMAT | TIISTAINA 3. Kaupunkielämä on Salossa kovin erilaista kuin Helsingissä. HEINÄKUUTA 2018 Maaseutu kaupungissa ”Kolmannes suomalaisista asuu edelleen maaseudulla.” 3.7.2018 Elävä maaseutu on osa Salon kaupunkia. S S S A R K I S T O / T A T U G U S T A F S S O N KOTI SALOSSA. Hän on paljasjalkainen salolainen ja työskentelee parhaillaan Helsingissä Amos Rex taidemuseossa näyttelypäällikkönä. Määritelmän mukaan seutukaupunkeja ovat kaupungit, jotka ovat seutunsa ja talousalueensa keskuksia. Tätä asiaa Salokin korosti toistuvasti soteja maakuntauudistuksesta vuosien varrella annetuissa lukuisissa lausunnoissa. Entiset Salon seutu ja talousalue ovat olleet kohta jo kymmenen vuotta yhtä ja samaa Saloa. Juhannuksen alla valmistui valtiovarainministeriön selvitysryhmän laatima seutukaupunkiohjelma. Suomen suurimmat kaupungit eroavat toisistaan koon lisäksi monella muullakin lailla, vaikka niiden johtajat kokoontuvatkin saman pöydän ympärille etsimään yhteistä säveltä. Sekin kuuluu työja elinkeinoministeriön vahvistamassa tukialuejaossa Salon seutukuntaan. Vaikka ovat kaupunkeja, osalla seutukaupungeista on vastuuta myös maaseudun tulevaisuudesta. Monelle it. Mari Rannikko ja Tuula Kurki poimivat eilen mansikoita talteen talveksi Paimiossa. Erityisesti kaupunkien erityistarpeista on pitänyt ääntä Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok.). Luojus Salon taidemuseon johtoon MANSIKOITA RIITTÄÄ VIELÄ POIMITTAVAKSI. Poikkeuksen tekee itsenäisenä pysynyt Somero. Salon kaltaisessa moni-ilmeisessä ja pinta-alaltaan suuressa kunnassa kaupunki ja maaseutu ovat samojen hallinnollisten rajojen sisällä. Koska seutukaupungit eivät ole kuntien pienimpiä, ne pystyvät kehittämään elinvoimaansa omin voimin ja järjestämään suuren osan asukkaiden tarvitsemista palveluista. Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi K aupunkien rooli ja kaupunkipolitiikka ovat nousset puheenaiheiksi soteja maakuntauudistuksen yhteydessä. Seutukaupunki-nimitys sopii Salolle, joka on sekä seutu että kaupunki. Hän kokosi 21 suurimman kaupungin johtajista koostuvan foorumin, jossa Salokin on mukana. Ohjelmassa etsitään seutukaupunkien, valtion ja maakuntien välille sopimusmenettelyä esimerkiksi tiehankkeista tai koulutuksesta. Siinä määritellään Salon kaltaisten maakuntakeskuksia pienempienkaupunkien asemaa ja mahdollisuuksia
SIVUT 26–27. HEINÄKUUTA 2018 | SALON SEUDUN SANOMAT 3 Osallistu keskusteluun: www.sss.fi > twitter.com/Salkkari www.facebook/salonseudunsanomat instagram.com/salonseudunsanomat UUTISET URHEILU KULTTUURI VARALTA VIRKAAN. L E H T I K U V A / V E S A M O I L A N E N Susijengi jatkoon Suomen miesten koripallomaajoukkue vältti sen pahimman skenaarion eli putoamisen MM-karsinnoista. KULTTUURI 22–23 Luojus Salon taidemuseon johtoon sepoiminta on jokavuotinen perinne – Lajikkeella ei ole niin väliä, kunhan se on hyvää ja kestää pakastamista, kertovat naiset. SIVU 23 Loppuunmyydyt konsertit Kiskossa Tyytyväiset Lilli Paasikivi (vas.) ja Camilla Nylynd Kiskon kirkossa sunnuntaisen konsertin jälkeen. Salon Kärkässä satoi vain reilut 22 millimetriä, kun tavanomainen sademäärä Salon seudulla on 55–60 millimetriä kesäkuussa. Sunnuntaina yleisön hurmasivat sopraano Camilla Nylund ja Ylioppilaskunnan Laulajista Kiskon konserttia varten vasten koottu YL Alumni Ensemble. Pari kuukautta kestänyt kuiva jakso alkaa näkyä myös pienimmissä pohjavesissä, joskin viime syksyn runsaiden sateiden ja talven jäljiltä tilanne on ollut keväällä hyvä. S S S / V E L I M A T T I H E N T T O N E N Jamar Wilson ja kumppanit päihittivät Islannin lopulta ilman suurempia ongelmia 91–77. Susijengi voitti Helsingissä Islannin ja etenee jatkokarsintaan. Sateet ovat tulleet epätasaisesti: Kiikalan lentokentällä vettä kertyi kesäkuussa hiukan yli 50 millimetriä. Kuivimpia alueita ovat olleet Lounaisja Kaakkois-Suomi, joissa kesäkuun sateet jäivät keskimäärin alle 30 millimetrin. Susanna Luojus valittiin virkaan sen jälkeen, kun alunperin museopalveluiden esimieheksi valittu Arja Elovirta kieltäytyi yllättäen tehtävästä viikko sitten. SIVUT 4–5 S S S / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O Sateet jäivät maan lounaisosissa noin puoleen keskimääräisestä kesäkuun sademäärästä. Sunnuntain konsertissa Kiskon konserttiviikonvaihdetta ideoiva Suomen kansallisoopperan taiteellinen johtaja, kesäkiskolainen Lilli Paasikivi saattoi iloisena todeta, että jatkoa tapahtumalle on luvassa jälleen ensi kesänä. TIISTAINA 3. SIVU 16 Kesäkuussa satoi puolet normaalista Kiskossa viikonvaihteessa järjestetyt Sydänkesän Säveliä -konsertit olivat sekä taiteellisesti että yleisömäärän suhteen täydelliset menestykset. MM-kisapaikka on kuitenkin ainakin vielä kaukainen asia, sillä vastustajat kovenevat jatkossa merkittävästi. Luojus valittiin jo toukokuussa Elovirran varalle
HEINÄKUUTA 2018 UUTISET Vinkkaa uutinen: toimitus@sss.fi Uutistuottaja: Jarkko Turpeinen, (02) 770 2314 SSS | Anni Himberg anni.himberg@sss.fi Alanteen tilalla Paimiossa riittää mansikanpoimijoita, vaikka harmaat pilvet kielivät tulevasta vesisateesta. Sieltä tulee sarjoissa erilaisia petolintujen ääniä, jotka pitävät asiattomat vieraat poissa, sanoo Antti Alanne. Katso lisää www.sss.fi STT | Sanna Raita-Aho Puolustusministeriön työryhmä ehdotti maanantaina Jehovan todistajien vapautuslain kumoamista. Penttilän mukaan ratkaisuun vaikuttivat ennen kaikkea yhteiskunnalliset muutokset. Tilan mansikkamaalta kerätään nyt kotipakastimiin Polkaa, joka on varsin perinteinen lajike. – Nyt on tarkoitus poimia 10 litraa, mutta ei se koko talveksi riitä. Kun yhdessä kohtaa vasta kukkii, toisessa marjat ovat jo tummemman punaisia. Olen vähän vanhan ajan ihminen tässä asiassa, nauraa Kurki. Isolla mansikkamaalla lajikkeita kypsyy kokoajan. Miehen 9,5 vuoden vankeustuomio tuli myös muun muassa tuhotyöstä ja laittomista uhkauksista. – Eipä ole kukaan äänistä valittanut, nauraa Alanne. Kansainvälisen terveysjärjestön WHO:n mukaan esimerkiksi keuhkokuumeen, tuberkuloosin, tippurin ja salmonellan hoito on hankaloitumassa, sillä niihin tarkoitettujen antibioottien teho heikentyy. (STT). Alkukesästä maistoin Sonataa ja se oli hyvä, kestävä ja kiinteä, mutta tämä Polka on myös hyvää. Tunnin poiminnan jälkeen 10 litran ämpäri on täyttynyt isoilla punaisilla marjoilla, mutta urakka ei pääty pellolle. Siirtymäajan jälkeen vapautuksia ei enää myönnettäisi. Kyse oli miehestä, joka kertoi pitävänsä syrjintänä sitä, että vain JehoTyöryhmä haluaa Jehovan todistajat jatkossa asevelvollisiksi Muun muassa uhkaympäristön muutos vaikutti päätökseen. Muutamaa varista härveli tuntui kiinnostavan, mutta muuten se on saanut olla rauhassa. Itsepoimintakausi lähti tilalla käyntiin heti juhannuksen jälkeen. VTT kehitti rokotteen vähentämään porsaiden antibioottitarvetta Teknologian tutkimuskeskus VTT kertoo kehittäneensä porsaille rokotteen, jolla voidaan korvata antibioottiresistenssiä aiheuttavien lääkkeiden käyttöä. Jopa 70 prosenttia antibiooteista kuluu VTT:n mukaan eläinten, pääasiassa tuotantoeläinten hoidossa. Jonnin verran joutuu poimiessa plokkaamaan, osa raakoja, osa jo valmiitakin, mutta kyllä tästä astiat täyteen saadaan. – Kahden viikon päästä olemme aloittaneet poimimaan Salsaa, sillä Polka ja Sonata ovat nyt pikku hiljaa loppumassa. Puhelin on soinut siitä saakka tiiviisti ja pellon reunalla opastetaan löytämään poimintapaikat. Häntä on oikeuden mukaan pidettävä erittäin vaarallisena toisen hengelle, terveydelle tai vapaudelle. Mansikkaa kerätään nyt kotipakastimiin Lintuja ei näy missään, mutta mansikkamaalta kuuluu hirmuinen raakkuminen. Pitäisi hommata isompi pakastin, miettii Rannikko. Kukasta marjaan menee neljä viikkoa, joten mansikkaa on vielä tulossa. Antibioottiresistenssi johtuu antibioottien väärinja liikakäytöstä, mikä uhkaa johtaa siihen, että antibiootit eivät pure sairauksiin. Hetken paikannuksen jälkeen huomaamme pellon laidalla nököttävän kaksimetrisen metallisen kepin, jonka päässä olevasta kaiuttimesta äänet kantautuvat. Meillä syödään paljon marjoja ja yleensä mansikat ovat jo jouluna loppu. Asiasta virisi keskustelu, kun Helsingin hovioikeus hylkäsi keväällä 2018 syytteen siviilipalveluksesta kieltäytymisestä. Oikeus määräsi Mikko Antero Seppälän istumaan koko rangaistuksensa vankilassa. Meillä oli sellaiset jo viime vuonna ja hyvin ovat toimineet. – Mansikat, mustikat, puolukat tai muut marjat, kaikki pitää poimia itse. – Ei sillä ole väliä. Teko oli raaka ja julma, ja siinä oli suunnitelmallisuutta, oikeus arvioi. Koriin ja ämpäriin sujahtaa parhaimmat marjat, eikä Rannikkokaan kysele eri mansikkalajikkeiden perään. Naisen ja pojan pelastautuminen viivästyi jonkin verran, koska nainen pelkäsi ulkopuolella ollutta miestä. Paimiolaiselle Tuula Kurjelle mansikkamaalla poiminta on jokavuotinen perinne, mutta lajikkeiden perään hän ei juuri kysele. Hän kaatoi yöaikaan bensiiniä rikkomastaan ikkunasta sisään ja heitti kanisterin perään. Polkan poiminta on monelle vanha tapa, sillä se on hyvin tunnettu lajike, joka sopii pakastukseen, kertoo Alanteen tilan vanhempi isäntä Antti Alanne. Työryhmä ehdottaa, että laki kumottaisiin siirtymäaikana siten, että ne henkilöt, jotka ovat ennen kumoamislain voimaantuloa hakeneet lykkäystä palveluksen aloittamiselle, voisivat edelleen hakea vapautusta asevelvollisuuden suorittamisesta. 4 SALON SEUDUN SANOMAT | TIISTAINA 3. (STT) Miehelle vankeutta exnaisystävän ja tämän pojan murhayrityksestä Oulun käräjäoikeus tuomitsi 37-vuotiaan miehen maanantaina vankeuteen entisen naisystävänsä ja tämän teini-ikäisen pojan murhan yrityksestä. – Tästä viikosta piti tulla hyvä helleviikko, mutta nyt vesisateet vähän hidastavat marjojen kypsymistä, miettii Alanne. – Toukokuussa aloitetaan kasvihuoneista, kesä menee tietysti täällä pellolla ja viimeiset marjat saadaan vielä lokakuussa taas kasvihuoneista, kertoo Antti Alanne. Siitä sen on tarkoitus lähteä lausuntokierrokselle kesän aikana, kertoo työryhmän puheenjohtaja, ylijohtaja Teemu Penttilä STT:lle. Työryhmä on luovuttanut mietintönsä puolustusministeri Jussi Niinistölle (sin.). Siitä tulee huono omatunto, jos ostaa marjat valmiina. WHO:n mukaan antibioottiresistenssi on globaali terveysuhka. Laki Jehovan todistajien vapauttamisesta aseja siviilipalveluksesta tuli voimaan 1980-luvulla. – Se on elektroninen linnunkarkoitin, joka toimii aurinkokennojen kanssa. Osa häviää parempiin suihin vielä peratessakin, sanoo Rannikko. – Itsepoiminta jatkuu tilalla vielä kuun puoliväliin asti sitä mukaa, kun lajikkeita kypsyy. Mies sytytti syksyllä Limingassa tuleen omakotitalon, jossa nainen ja poika asuivat. Juomaveteen sekoitettavalla rokotteella voidaan ehkäistä nuorilla porsailla esiintyvää ripulia, johon on tavallisesti käytetty muun muassa antibiootteja, VTT kertoo. Vaikka kyykistely selän päälle vähän ottaakin, Kurki ei voisi kuvitella ostavansa marjoja valmiiksi poimittuna. – Osa sanoo perkaavansa mansikat jo poimiessa, mutta minä teen sen mielummin kotona, sanoo Kurki ja venyttelee selkäänsä. Tämä tarkoittaisi sitä, että Jehovan todistajien tulisi myös suorittaa asetai siviilipalvelus. Kukinnasta menee neljä viikkoa, niin se on marjassa. – Ei sillä lajilla niin väliä ole, kunhan maistuu hyvälle ja kestää hyvin pakkasta, kertoo Kurki. Itsepoiminta on perinne. Kuulostaa aivan siltä kuin lauma variksia tappelisi. Miehelle tehtiin mielentilatutkimus ja vaarallisuusarvio. Alanne vakuuttaa kuitenkin, ettei mansikka ole vielä loppumassa. Halikkolaisella Mari Rannikolla kasvaa muutama mansikka kotipihassakin, mutta isompi määrä pitää käydä poimimassa muualta. Asiattomilta pääsy kielletty Alanteen tilan mansikkasesonki kestää puoli vuotta
–?Rannikon jokien ja merialueiden heikompi tila aiheutuu pääosin liiallisesta maatalouden kuormituksesta, kertoo ympäristöjärjestö WWF:n suojeluasiantuntija Jenny Jyrkänkallio-Mikkola. Eurooppa-, kulttuurija urheiluministeri Sampo Terho (sin.) arvioi jo keväällä blogissaan, että todennäköisimmin yhä useampi Jehovan todistaja valitsee jatkossa siviilipalveluksen. TIISTAINA 3. –?Nykyään uhkaympäristö Suomelle on sellainen, että myös aseettoman toiminnan keinoin voidaan suojella suomalaista yhteiskuntaa. Ne taas olivat vastaus sille, että Yhdysvallat nosti teräksen ja alumiinin tulleja kesäkuun alussa. EEA:n State of Water -raportissa on mukana yli 130 000 EU:n alueella sijaitsevaa vesistöä, kuten jokia ja järviä. Presidentti Donald Trumpin uhkaus autotullien nostamisesta 20 prosenttiin on käsitetty vastauksena EU:n kesäkuussa asettamille tulleille, jotka koskevat muun muassa farkkujen, Harley Davidson -moottoripyörien ja joidenkin maataloustuotteiden tuontia Yhdysvalloista 2,8 miljardin euron arvosta. HEINÄKUUTA 2018 | SALON SEUDUN SANOMAT 5 twitter.com/Salkkari www.facebook/salonseudunsanomat instagram.com/salonseudunsanomat K U V A T : S S S / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O Työryhmä haluaa Jehovan todistajat jatkossa asevelvollisiksi van todistajilla on mahdollisuus vapautua kokonaan palveluksesta. Jehovan todistajat ovat suhtautuneet neutraalisti siviilipalvelukseen. Hänen mukaansa myös maanpuolustusvelvollisuuden sisältö on muuttunut. Uusien autojen keskimääräiset hiilidioksidipäästöt olivat 116 grammaa kilometriltä, hieman vuoden takaisen 119 gramman keskiarvoa pienemmät. Linja-auto ajautui ilman näkyvää syytä tien oikeaan laitaan, suistui ojaan ja kaatui kyljelleen. (STT) EU vastaa Yhdysvaltojen autotulliuhkaan Eurooppa asettaa vastatoimia 252 miljardin euron tuonnille Yhdysvalloista, jos Yhdysvallat ei luovu eurooppalaisia autoja koskevien tullien korotusaikeistaan, Euroopan komissio kertoi maanantaina. Alkoholilla ei ollut osuutta onnettomuuteen. –?Jos tällainen tuomioistuinkäytäntö yleistyy ja vahvistuu, se on iso riski yleiselle asevelvollisuusjärjestelmälle, Penttilä sanoo. (STT, AFP) Mansikanpoimijoita kyydinnyt bussi kaatui Ukrainalaisia mansikanpoimijoita kuljettanut bussi suistui ojaan Pohjois-Savon Rautalammilla maanantaina iltapäivällä. Ihmiset pääsivät itse pois kyydistä. Palkkiota voi saada 1?500 euroa sellaisen uuden auton hankintaan, jonka hiilidioksidipäästöt ovat enintään 110 grammaa kilometriltä. Palkkiota oli käytetty yhteensä noin 5?400 uuden vähäpäästöisen auton hankintaan. Kampanja jatkuu syyskuun alkuun asti, ellei romutusmäärärahaa käytetä loppuun sitä ennen. (STT) Alkuvuonna myytiin lähes 70 000 autoa Autokauppa kasvoi kahdeksan prosenttia alkuvuonna. Ajoneuvo oli poliisin mukaan ukrainalainen, ja sen oli tarkoitus lähteä takaisin Ukrainaan heti perille päästyään. Vesistöjen tilaa heikentävät maatalouden lisäksi vesivoimatuotanto ja haitalliset kemikaalit. Suomessa tilanne on huolestuttava erityisesti rannikkoalueilla. Linja-autossa oli kuljettaja ja 18 matkustajaa, ja yksi heistä lähti terveyskeskukseen tarkastuttamaan vammojaan. Vesistöjen on annettu rappeutua erityisesti Keski-Euroopassa. – Kyllä ne pitää itse poimia, muuten tulee huono omatunto, nauraa Kurki. Autokauppa vilkastui vuoden alkupuoliskolla kahdeksan prosenttia verrattuna viime vuoden alkuun. Onnettomuushetkellä autolla oli nopeutta 60 kilometriä tunnissa. Romutuspalkkiosta oli kesäkuun loppuun mennessä varattu yli 70 prosenttia. Paimiolaiselle Tuula Kurjelle mansikanpoiminta on jokavuotinen perinne. –?Tämä merkitsee ihmisoikeusongelman ratkaisemista niitä heikentämällä, liitto katsoi tiedotteessaan. Täyssähköautoilla ja muilla pienipäästöisillä palkkio nousee 2?500 euroon. (STT). Aseistakieltäytyjäliitto kritisoi päätöstä heti tuoreeltaan maanantaina. Poliisi selvittää turman syytä. Ihmisen toiminta on suurin vesien laatua heikentävä tekijä. L E H T I K U V A / R O N I R E K O M A A Euroopan vesistöt voivat huonosti Vain 40 prosenttia Euroopan kartoitetuista pintavesistä on hyvässä kunnossa, paljastaa Euroopan ympäristökeskuksen (EEA) raportti. –. Kun heitä kuultiin, he pitivät sitä yksilön omana päätöksenä, Penttilä sanoo. Siviilipalvelus on aidosti aseeton vaihtoehto. Uusia henkilöautoja rekisteröitiin 69 600 kappaletta tammi-kesäkuun aikana, kertoo Autoalan Tiedotuskeskus
UPM:n kanssa kunnat sopivat jo aiemmin luopuvansa valituksesta hovioikeuteen sitä vastaan, että yhtiö ei vaadi niiltä käräjäkuluja. Valtuustoaloitteen mukaan pelastettujen lukumäärä olisi pelastetuslaitoksen tietoja suurempi. Paikalle sattuneet ohikulkijat yrittivät auttaa miestä ylös joesta ennen kuin pelastuslaitos ehti paikan päälle. Sitten näytti siltä, että myös pelastaja alkaa upota, joten ystäväni hyppäsi heidän peräänsä, Yliniitty kertaa yön tapahtumia. Vaatimukset hovissa olivat alkujaan yli kuusi miljoonaa euroa. Puukartelli oli voimassa ennen kuin lainsäädäntö muuttui, ja näyttöä on arvioitu vanhan lain mukaisesti. Kuoppamäen mukaan näistä ei ole tahdottu saada riittävää näyttöä korvausten määräämiseksi. Markkinaoikeus totesi vuonna 2009, että metsäyhtiöt tekivät kartelliyhteistyötä vuosina 1997– 2004. Käräjäoikeuden mukaan kiellettyä tietojenvaihtoa yhtiöiden välillä tapahtui, mutta näyttöä vaikutuksesta raakapuun hintaan ei löytynyt. – Olisimme varmasti kuolleet, jos reunassa ei siinä kohden olisi ollut jotakin. HEINÄKUUTA 2018 SSS | Pilvi Pitkäranta pilvi.pitkaranta@sss.fi Salonjoesta pelastettiin mies perjantain ja lauantain välisenä yönä (SSS 1.7.2018). Jupakan kuntahaarassa kaikki hovioikeuteen valittaneet 32 kuntaa ovat peruneet valituksensa, ja käräjäoikeuden syksyinen tuomio jää voimaan. Heidän onnekseen reunassa oli viemäriputki, josta he pystyivät pitämään kiinni odottaessaan pelastuslaitoksen saapumista. Harvoin lainrikkomukseen osallistuneet lähtevät oikeuteen todistamaan, paljonko vahinkoa heidän menettelystään aiheutui. –?Tällaista luksusta ei kuitenkaan ole usein. Metsähallitus on kertonut haKuntien usko vahingonkorvauksiin loppui Metsähallituksen kanteen kaaduttua hovissa. Kartellien haitoista on kuitenkin tutkimusnäyttöä. Korvausvaateet hylättiin, ja metsänomistajat määrättiin maksamaan yhtiöiden oikeudenkäyntikulut. Vuonna 2016 kilpailulainsäädäntö muuttui EU:ssa. Tällöin kartellin uhrin on hyvin hankala arvioida, paljonko vahinkoa on syntynyt. Tämän lainsäädännön mukaan oikeudessa on tulkittu näyttöä myös niin sanotussa puukartellivyyhdessä, jossa kunnat ovat nyt luopuneet hovivalituksistaan. Käräjäoikeus ei kuitenkaan löytänyt näyttöä, että puun myynti olisi vähentynyt, kauppoja jäänyt tekemättä tai kunnille olisi tullut vahinkoa Stora Enson, Metsäliiton ja UPM-Kymmenen kilpailunrajoituslain vastaisen menettelyn takia. Yhdyskuntatekniikan kaupungininsinööri Petri Virtaselle ei kuitenkaan ole vielä ehtinyt tutustua valtuustoaloitteseen. Salonjoessa miestä auttaneet joutuivat itsekin vaaraan STT | Mikko Gustafsson, Päivi Paju, Tapio Pellinen Vanhan lainsäädännön aikana on ollut erittäin vaikeaa näyttää oikeudessa, että kartellit ovat aiheuttaneet taloudellista vahinkoa. Metsänomistajat katsoivat, että kartelli laski raakapuun hintaa ja metsänomistajat menettivät suuria summia. Pesonen kertoo, että asiasta huolestuneet kuntalaiset ovat olleet häneen yhteydessä. – Joen reunasta hyppäsi mies auttamaan hukkumisvaarassa olevaa ihmistä. Joessa noin viiden metrin päässä miehestä oli kellui pelastusrengas. – Muutama yhteyttä ottaneista kuntalaisista oli itsekin ollut pelastustehtävissä mukana. Näyttö kartellien vahingoista tiukassa – kunnat luovuttivat puukartellivyyhdessä Metsänomistajien haara päätökseen aiemmin Puukartellijupakan haaroista yksi päättyi alkuvuonna, kun yksityiset metsänomistajat päättivät olla viemättä metsäyhtiöitä hovioikeuteen. –?Kartellit pyrkivät kaikin keinoin pitämään kartelliyhteistyön salassa asiakkailta: pidetään salaisia kokouksia, ei pidetä kokouspöytäkirjoja, silputaan papereita ja niin edelleen. Yksi miestä auttaneista ohikulkijoista oli Kaarinassa asuva Jerry Yliniitty. Virtasen mukaan joen reunustojen tartuntaköysien määrää lisättiin viime syksynä. Yliniitty oli keskustassa kahden ystävänsä kanssa, kun he huomasivat miehen keskellä jokea. Lähes 500 yksityistä metsänomistajaa vaati käräjillä miljoonakorvauksia Stora Ensolta, Metsäliitto Osuuskunnalta ja UPM-Kymmeneltä. Yliniityn ystävä hälyytti pian myös hänet itsensä apuun. Hän arvioi yhteydenottoja tulleen noin seitsemältä henkilöltä. Virtasen mukaan joen lähistöltä löytyy lisäksi jo nyt esimerkiksi pelastusrenkaita ja veneitä sekä lauttoja, jotka mahdollistavat joesta pelastamisen. Vahingon määrän näyttäminen toteen kartellijutuissa on ollut erittäin vaikeaa, sanoo yritysjuridiikan professori Petri Kuoppamäki Aalto-yliopistosta. Myös tikkaita tuotiin silloin lisää, mutta jäiden lähtö vei osan niistä mennessään. Käräjillä kuntien korvausvaateet metsäyhtiöille hylättiin. Uusi lainsäädäntö alkaa Kuoppamäen mukaan purra toden teolla noin viiden vuoden kuluttua, kun uudistuksesta alkaa olla oikeuskäytäntöä. Metsänomistajien noin 490 hengen Suuri Savotta -ryhmä aikoi viedä jutun hoviin, mutta päätyi hyväksymään Stora Enson ja UPMKymmenen sovintotarjouksen. Kaveriporukka huomasi Yliniityn mukaan nopeasti, että tilanteessa oli tosi kyseessä. Kuntaliiton mukaan kunnat arvelivat häviävänsä vahingonkorvausjutun hovissa. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 6 SALON SEUDUN SANOMAT | TIISTAINA 3. Joelta löytyy jo nyt esimerkiksi tartuntaköysiä. Sovinnon mukaan nämä yhtiöt eivät vaadi kulujen korvaamista, jos juttua ei viedä hovioikeuteen. Joen reunustalla on tikkaita ja tartuntaköysiä.. Ystävä pystyi uimaan joen toiseen reunaan, ja ensimmäisenä jokeen mennyt pelastaja puolestaan auttoi Yliniityn ja pelastettavan miehen mukanaan vastakkaiseen reunaan. Vuosien 1994–2002 asfalttikartellijutussa vahingonkorvauksia määrättiin, koska kartellissa mukana olleet tahot todistivat, paljonko saivat hyötyä. Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen mukaan Salonjoessa suoritetaan vuosittain muutamia pelastusoperaatioita. Salonjoen turvallisuudesta jätettiin valtuustoaloite kesäkuussa. Yliniityn mukaan heidän kohdallaan reunuksessa ei ollut tikkaita tai tartuntaketjuja. Kaupunkikehitysjohtaja Mika Mannervesi kertoo, että aloite on lähtenyt valmisteltavaksi Salon kaupungin kaupunkikehityspalveluihin. Jäiden viemien tikkaiden tilalle on kuitenkin tulossa uusia. Aloitteen mukaan tämä johtuu siitä, että ulkopuoliset ovat auttaneet ihmisiä ylös joesta ennen pelastuslaitoksen saapumista. Kunnista useimmat olivat vaatineet vahingonkorvausta sekä Stora Ensolta, Metsäliitto Osuuskunnalta että UPM-Kymmeneltä. Kanteita on jouduttu usein ajamaan esimerkiksi hintakehitysarvioiden pohjalta. Uuden lain mukaan kartellien jäsenten pitää välttääkseen korvaukset osoittaa, että eivät ole aiheuttaneet vahinkoa. Valtuustoaloitteessa pidetäänkin tärkeänä, että erityisesti tartuntaköysien määrää lisättäisiin entisestään. Sari Pesonen (vihr.) ja 18 muuta valtuutettua jättivät joen alueen turvallisuudesta aloitteen kaupungin valtuuston kokouksessa 11. kesäkuuta. Kunnat olivat vaatineet korvauksia, koska ne katsoivat metsäyhtiöiden maksaneen raakapuusta alihintaa
Näin saataisiin korkeimman oikeuden arvio, mikä on riittävä näyttö vahingon korvaamiseksi kartelliasioissa. Tapahtumien kulku ja tekijät ovat vielä hämärän peitossa. Johtava lakimies Pirkka-Petri Lebedeff Kuntaliitosta kertoo, että tämä ratkaisu on taustalla kuntien valitusten perumisessa. L E H T I K U V A / T I M O J A A K O N A H O luavansa viedä puukartellijutun korkeimman oikeuden käsittelyyn. Pudasjärvellä murhasta epäilty vangittiin –. 040-7181893 www.homeopaatti.com • Homeopaattinen tukiohjelma ja iirisanalyysi Tuija KiviHarjun vastaanotto Salossa torstaina 5.7.2018 Ärtyvä suoli, kipeät lihakset hiivasyndr., reuma, allergiat Dipl. Poliisi epäilee, että teon motiivina oli mustasukkaisuus. HEINÄKUUTA 2018 | SALON SEUDUN SANOMAT 7 Ajanvaraus p. 89€ S S S / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O Murtautujat penkoivat omakotitaloa Salossa Omakotitaloon murtauduttiin Salon Ollikkalassa sunnuntaina. teon taustalla ehkä mustasukkaisuus Pudasjärvellä Pohjois-Pohjanmaalla murhasta epäilty noin 50-vuotias mies vangittiin käräjillä maanantaina. Mylläkän takia asukkaat eivät ilmoitushetkellä osanneet kertoa, onko jotain varastettu. Mahdolliset silminnäkijähavainnot voi ilmoittaa Salon poliisin palvelunumeroon 02 95 417427. Lebedeff toivoo, että Metsähallitus saa asian KKO:n puitavaksi. TIISTAINA 3. Noin 40-vuotias paikkakuntalainen mies ammuttiin viime torstaina kerrostalon porraskäytävässä Pudasjärven keskustassa. Murtautujat olivat penkoneet tavaroita ja sotkeneet paikkoja. Hovioikeus hylkäsi toukokuussa Metsähallituksen kanteen, koska näyttöä vahingosta ei oikeuden mukaan ollut. Poliisin mukaan epäilty ja uhri olivat kamppailleet ennen henkirikosta ja teossa käytettiin kahta luvallista käsiasetta. Epäilty ilmoittautui itse poliisille, ja hänet otettiin kiinni samana iltana. Taloon oltiin tunkeuduttu vääntämällä sen ulko-ovi auki. (STT). Epäilty on poliisin mukaan kertonut tapahtumien edenneen eri tavalla kuin hän oli uhrin tapaamisen suunnitellut. Asukkaat olivat murron aikana poissa. (SSS) Näyttö kartellien vahingoista tiukassa – kunnat luovuttivat puukartellivyyhdessä Salo ja Somero olivat mukana kuntien puukartellikanteessa. HOMEOPAATTI iridologi HIVENAINEJA VITAMIINITUTKIMUS Tutkituta 27 eri vitamiinija hivenainetta 59 € norm. –?Rikoksesta epäilty on antanut esitutkinnassa alustavan selvityksen tapahtumien kulusta, poliisi tiedotti maanantaina. Lebedeffin mukaan kunnat pitivät todennäköisenä, että niiden vaatimukset hylättäisiin. Hänet vangittiin todennäköisin syin teosta epäiltynä. Tapaus sattui päivällä kello 11 –18 välisenä aikana Hellmanninkadulla
Lainan ottajille viime vuoden aikana on alettu markkinoida pitkiä, jopa kymmenien vuosien mittaisia kulutusluottoja. – Lakiuudistuksesta on kysytty joka päivä. Uudistus vaikutti myös sopimusliikenteeseen. Salon taksit jatkavat samaan malliin STT | Tapioi Pellinen, Nina Törnudd Velkaantuneita auttava Takuusäätiö on havainnut luottomarkkinoilla uuden ilmiön, joka uhkaa aiheuttaa ongelmia velkaongelmaisille ihmisille tulevina vuosina. ”Kyytiin pääsee ihan niin kuin ennenkin.” Asiakkaat hämmentyneitä taksien uudistuneesta hinnoittelusta SSS | Veera Välimäki Salossa taksiliikenne jatkuu uudistuksesta huolimatta vanhaan tapaan, vakuuttaa Salon Seudun Taksit ry:n puheenjohtaja Ilkka Seppälä. Aiemmin Salossa on ollut 82 taksilupaa. Uudistuksen myötä taksinkuljettajaksi pääsee, kun suorittaa hyväksytysti taksinkuljettajan kokeen, ja täyttää muut vaatimukset. Takuusäätiö huolissaan ylipitkien kulutusluottojen kasvusta Miehillä maksuhäiriöitä selvästi naisia enemmän STT Lähde: Suomen Asiakastieto Oy Maksuhäiriöisten osuudet eri ikäryhmissä 30.6.2018 16 14 12 10 8 6 4 2 alle 20 Prosenttia 20–24 25–29 30–34 35–39 40–44 45–49 50–54 55–59 60–64 65–69 70 ja yli Miehet Naiset Maksuhäiriöiden määrässä taas uusi ennätys – merkintä jo lähes 400 000:lla. Myös uusien taksilupien hakeminen lähti Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin mukaan vauhdilla käyntiin, kun virasto vastaanotti sunnuntaina lähes 700 taksilupahakemusta päivän aikana, Trafi kertoi tiedotteessaan. Korkovaikutus merkitsee, että ihmiset maksavat lainatun summan moninkertaisena, kertoo säätiön toimitusjohtaja Juha Pantzar. Esillä ei kuitenkaan ole rajoituksia laina-aikoihin. Nykyään kunnan tai kaupungin kyytisopimukset tehdään tietyn liikennöitsijän kanssa. Suuremmissa kaupungeissa kilpailu on kovempaa. Myös taksilupien ja samalla taksiautojen määrän vapautuminen lisää kilpailua. Asiakastiedon mukaan maksuhäiriömerkintöjä saaneiden ihmisten määrä kasvoi 379?000 ihmiseen kesäkuun loppuun mennessä. Efektiivinen korko voi olla lähes 38 prosenttia, pankki ilmoittaa. Yli puolet kaikista rekisterissä olevista on saanut uusia merkintöjä tänä vuonna. Seppänen arvelee Saloon tulevan kymmenkunta uutta taksia. Pitkiä kulutusluottoja on markkinoinut ainakin Bank Norwegian, joka tarjoaa jopa 60?000 euron ja 15 vuoden vakuudettomia lainoja. –?On tärkeää ymmärtää, että varsinainen ongelma on monivelkaisuus. Tämä koskee Suomen kaikkia takseja, joita on noin 10?000, kertoi Pentikäinen. Salossa Kela-korvattavat taksikyydit ajaa Lounais-Suomen Taksidata Oy. Salossa on yhä samat autot, kuskit ja hinnat, Seppälä summaa. Trafi aloitti lupahakemusten käsittelyn sunnuntaina, ja ensimmäiset uudet luvat annetaan lähipäivinä. Sillä saadaan kyllä korkoprosentti pysymään matalana, mutta kuinka monta kertaa se lainasumma tulee maksettua. –?Isoin ongelma nyt on velkaaikojen kasvu ihan järjettömiin mittoihin. Seppälän mukaan salolaiset taksikuskit eivät ole lähteneet hintakilpailuun mukaan. Asiakkaat ovat olleet huojentuneita kuullessaan, ettei ihmeellisempiä muutoksia ole tullut. Keskimäärin jokaisella rekisteröidyllä on 15 maksuhäiriömerkintää. Myös Oulun Aluetaksin toimitusjohtaja Ville-Veikko Pohjola oli huomannut, että asiakkaille heräsi paljon kysymyksiä uudistuksesta. –?Jotkut kuljettajat ovat kertoneet, että osa asiakkaista luulee, että taksilla ei voi ajaa, jos asiakas ei ole selvittänyt hintaa etukäteen, Pentikäinen harmitteli STT:lle. Taksidatalla on puolentoista vuoden sopimus Kelan kanssa. Taksimittari ei ole pakollinen, jos taksi käyttää kiinteää hinnoittelua. Trafin henkilöja liikennelupaosaton päällikkö Kimmo Pylväs uskoi, että kuljettajakokeeseen osallistuvat ne, jotka eivät ole päässeet alalle kiintiöjärjestelmän takia. Hän korostikin, että kyytiin pääsee kuten ennen, ja yrityksen kuljettajat kertovat hinnoitteluperusteet. Vaikka taksit voivat uudistuksen jälkeen hinnoitella matkat vapaasi, on taksinkuljettajan kerrottava asiakkaalle hinta tai hinnoitteluperusteet. –?Asiakkaat kysyivät, uskaltaako taksin tilata ja miten varmistan, ettei minua esimerkiksi ryöstetä, Pohjola kertoi. Vireillä on lisäksi selvitys positiivisesta luottorekisteristä ja esitys muutoksesta kuluttajansuojalakiin, joka laajentaisi korkokaton myös yli 2?000 euron lainoihin. –?Yleensä menee vuosia, että tilanne kriisiytyy, Pantzar sanoi STT:lle. Taksinkuljettajan ajokokeeseen odotetaankin tällä viikolla noin sataa osallistujaa, kun aikaisemmin kokeessa on ollut viikossa noin 50 osallistujaa, kertoi kokeen järjestäjä Ajovarma STT:lle. –?En usko, että osallistujien määrä kuitenkaan loputtomiin kasvaa, Pylväs sanoi STT:lle. Pantzar kertoo, että Takuusäätiössä on tehty laskelmia esimerkiksi 15?000 euron vakuudettomista luotoista, joiden korot ovat 30 prosentin luokkaa ja laina-aika 15 vuotta. Siinä maksettavaksi tulee ajan mittaan yhteensä 60?000 euroa. –?Esimerkiksi kassajärjestelmät, taksamittarit ja maksupäätteet pitää päivittää. Suomen Asiakastiedon kertoma maksuhäiriömerkintöjen määrän kasvu ei näy Takuusäätiössä heti, koska ihmiset yrittävät ensin saada asioitaan järjestykseen ottamalla uusia luottoja, Pantzar sanoo. – Kelan korvaaman taksikyydin saa samalla tavalla kuin aiemmin, Seppälä kertoo. ” Varsinainen ongelma on monivelkaisuus.” Toimitusjohtaja Mika Pantzar. Kela-kyydit on jatkossa tilattava Kelan kilpailuttamalta palveluntuottajalta. Laajaa tukea on saanut myös Jari Myllykosken (vas.) käynnistämä aloite, jossa vaaditaan maksuhäiriömerkintöjen poistamista kun velka on maksettu tai sen peruste poistunut. Kansanedustaja Arto Satosen (kok.) lakialoite pikavippien markkinointikiellosta on saanut eduskunnassa laajaa kannatusta. Samoilla henkilöillä on asuntolainaa, kulutusluottoa, avoimia korttiluottoja, kuukausimaksullisia palveluita ja niin edelleen, kertoo liiketoimintajohtaja Jouni Muhonen Asiakastiedosta. Meneillään on parhaillaan neljä lainsäädäntöhanketta tai ehdotusta, joilla yritetään parantaa ylivelkaantuneiden ja velkaantumisvaarassa olevien ihmisten asemaa sekä torjua maksuhäiriöiden leviämistä. Taksiyrityksille uudistus tarkoitti valtavia teknisiä ponnisteluita, kun jokaiseen autoon oli tehtävä teknisiä päivityksiä. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 8 SALON SEUDUN SANOMAT | TIISTAINA 3. HEINÄKUUTA 2018 STT | Liisa Ovaska Sunnuntaina voimaan tullut taksialan uudistus hämmensi asiakkaita, kertoi Lähitaksin toimitusjohtaja Juha Pentikäinen. –?Näin eilen vanhemman rouvan, joka odotti toista tuntia kyytiä avustajansa kanssa, kun sopimuskuljettaja ei pystynyt kyytiä tarjoamaan, Pohjola kommentoi STT:lle. Sen sijaan taksista pitää löytyä mittari, jos hinnoittelu perustuu matkaan tai aikaan. Hänen mukaansa kokeessa voi olla ruuhkaa lähipäivinä. Tilanne on Pohjolasta erityisen ikävä, jos uudistuksesta koituu suuria ongelmia asiakkaille. Viime vuonna heitä oli vastaavana ajankohtana 6?700 vähemmän. Pohjola kertoi, että jotkut asiakkaat ihmettelivät, miten he eivät voi tilata kyytiä miltä tahansa taksiyhtiöltä
Normaali osamaksu: käsiraha 5.100,00 €, rahoitettava osuus 9.089,00 €, aika 60 kk, viimeinen suurempi erä 5.136,00 €, korko %, perustamiskulu 199 €, käsittelymaksu 12 €/kk, kk-erä 79,00 €, kulut yht. 159 €/kk *** tai 28.207 € alk. 2.075,30 €, tod. Vakuutuksen myöntää OP Vakuutus Oy ja tarjous edellyttää OP:n liikennevakuutuksen ottamista. vuosikorko 5,11 %, luotto ja luottokustannukset yhteensä 7.323,17 €. Rahoitus edellyttää myönteistä luottopäätöstä ja kaskovakuutusta. ** Rahoitusesimerkki: Kia Picanto 1,0 ISG LX EcoDynamics, EU-yhd. 919,00 €, tod. deltadrive.fi SUOMEN KESÄ ALKAA DELTASTA! UUDET KIAT HETI AJOON KESÄN PARHAILLA EDUILLA KIA CEE´D FARMARI Perheautoluokan kestosuosikki VUODEN TAKUU ETUSI JOPA 4000 € KÄSIRAHA € • KIINTEÄ KUUKAUSIERÄ • OSTAMME NYKYISEN AUTOSI • VOIT PALAUTTAA AUTON KAUDEN PÄÄTTYESSÄ • deltadrive.fi ETUSI JOPA 3000 € HUIPPUVARUSTEET! Rahoitusesimerkki: Vaihtoauton hinta toimituskuluineen 8.010,00 € + 800 € huoltorahaa = 8.810,00 €, käsiraha 2.610,00 €, rahoitettava osuus 6.399,00 €, aika 60 kk, viimeinen suurempi erä 2.650,00 €, korko 0,90 %, perustamiskulu 199 €, käsittelymaksu 12 €/kk, kk-erä 79,00 €, kulut yht. Tarjoukset voimassa rajattuun erään autoja. Rahoitus edellyttää myönteistä luottopäätöstä ja kaskovakuutusta. 919,00 €, tod. 79 €/kk tai 8.010.00 € ( sis. Santander Consumer Finance Oy, Risto Rytin tie 33, 00570 HKI. kulutus 5,0 l/100 km, CO2-päästöt 117 g/km, hinta 21.329,84 €, käsiraha 0,00 €, rahoitettava osuus 19.811.74 €, aika 36 kk, hinta 13.331,34 € mikäli haluaa lunastaa auton kauden päättyessä, korko 2,9%, perustamiskulu 199,00 €, käsittelymaksu 12,00 €/kk, kk-erä 239,00 €, kulut yht. Normaali osamaksu: käsiraha 7.500,00 €, rahoitettava osuus 12.589,00 €, aika 60 kk, viimeinen suurempi erä 7.456,00 €, korko %, perustamiskulu 199 €, käsittelymaksu 12 €/kk, kk-erä 99,00 €, kulut yht. VUOSI -50%! DELTA AUTO SALO . HEINÄKUUTA 2018 | SALON SEUDUN SANOMAT 9 Tarjoukset ovat voimassa määräerään autoja 31.5.2018 asti. Automyynti: 0207 408 611 . kulutus 4,2 l/100 km, CO2-päästöt 97 g/km, hinta 13.990,00 €. L E H T I K U V A / J U S S I N U K A R I. vuosikorko 4,92 %, luotto ja luottokustannukset yhteensä 15.332,55 €.*** Rahoitusesimerkki: Kia Niro 1,6 GDI Hybrid LX DCT, EU-yhd. Kaskovakuutu s 1. Santander Consumer Finance Oy, Risto Rytin tie 33, 00570 HKI. 919,00 €, tod. Kia Rio alk. 239 €/kk Alk. 775,00 €, tod. . vuosikorko 2,64 %, luotto ja luottokustannukset yhteensä 9.809,00 €. delta.fi Asiakkaat hämmentyneitä taksien uudistuneesta hinnoittelusta Takseja Helsinki-Vantaan lentoasemalla maanantaina. DeltaDrive: Kia Niro 1,6 GDI Hybrid LX DCT hinta toimituskuluineen 27 880,41 €, käsiraha 0,00 €, rahoitettava osuus 28 079,41 €, aika 48 kk, hinta 15 763,32 € mikäli haluaa lunastaa auton kauden päättyessä, korko 2,9 %, perustamiskulu 199,00 €, käsittelymaksu 12,00 €/kk, kk-erä328,38 €, kulut yht. 99 €/kk * tai 19.890 € alk. ma-pe 8-17 . 79 €/kk ** tai 13.990 € alk. vuosikorko 4,27 %, luotto ja luottokustannukset yhteensä 21.688,04 €. DeltaDrive: käsiraha 0,00 €, rahoitettava osuus 13.928,05 €, aika 36 kk, hinta 8.372,70 € mikäli haluaa lunastaa auton kauden päättyessä, korko 2,9%, perustamiskulu 199,00 €, käsittelymaksu 12,00 €/kk, kk-erä 199,00€, kulut yht. % UUSIIN AUTOIHIN! KIA PICANTO Näppärä kaupunkiauto Alk. vuosi -50%: Etu on voimassa 31.7.2018 mennessä yksityiskäyttöön tilattuihin uusiin ja käytettyihin autoihin. Rahoitus edellyttää myönteistä luottopäätöstä ja kaskovakuutusta. Santander Consumer Finance Oy, Risto Rytin tie 33, 00570 HKI. kulut 110 € ) KAIKKIIN VAIHTOAUTOIHIN: • KORKO 0,9 % HUOLTORAHALLA • TAKUU VOIMASSA / KÄYTTÖTURVA KAUPAN PÄÄLLE • VAIHTO-OIKEUS 7 VRK Kaikil le tarjou ksen saane ille kylmä laukku ja Jaffat! * Rahoitusesimerkki: Kia cee’d SW 1,4 ISG Active EcoDynamics, EU-yhd. KORKO ALK. toim. kulutus 3,8 l/100 km, CO2-päästöt 88 g/km, hinta toimituskuluineen 28.206,51 €. Normaali osamaksu: käsiraha 9.850,00 €, rahoitettava osuus 18.555,51 €, aika 60 kk, viimeinen suurempi erä 9.883,00 €, korko %, perustamiskulu 199 €, käsittelymaksu 12 €/kk, kk-erä 158,99 €, kulut yht. Luotonantajana esim. 1.603,50 €, tod. TIISTAINA 3. 329 €/kk ERÄSSÄ AUTOJA: • METALLIVÄRI • TALVIRENKAAT ALUMIINIVANTEIN • LÄMMITETTÄVÄ OHJAUSPYÖRÄ Deltan monimerkkihuolto palvelee kaikkia automerkkejä. KESÄN AJAN TARJOLLA JÄÄTELÖÄ TERVETULOA! ERÄÄN AUTOJA PREMIUMVARUSTEET KAUPAN PÄÄLLE: • 8” KOSKETUSVÄRINÄYTTÖ NAVIGAATIOLLA • SÄHKÖSÄÄTÖINEN KULJETTAJAN ISTUIN • JBL-ÄÄNENTOISTOJÄRJESTELMÄ • LÄMMITETTÄVÄT TAKAISTUIMET Alk. VARAATHAN HUOLTOSI NYT! KASKOVAKUUTUS KAIKKIIN AUTOIHIN 1. kulutus 6,1 l/100 km, CO2-päästöt 129 g/km, hinta 19.890,00 €. Meriniitynkatu 15 . Luotonantajana esim. Ei yhdistettävissä muihin tarjouksiin. vuosikorko 3,9 %, luotto ja luottokustannukset yhteensä 31 209,18 €. 1.123,17 € €, tod. DeltaDrive: Kia cee’d SW 1,0 ISG 100hv LX EcoDynamics, EU-yhd. vuosikorko 1,86 %, luotto ja luottokustannukset yhteensä 13.309,00 €. vuosikorko 1,31 %, luotto ja luottokustannukset yhteensä 19.275,51,00 €. 199 €/kk KIA NIRO Hybridi automaatilla VAIHTOAUTOT EDULLISELLA KESÄHINNALLA! Esim. ma-pe 9-17 Huolto: 0207 408 612 . Luotonantajana esim. Kuvien autot erikoisvarustein. Puhelun hinta on 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min
–?Se oli kymmenkunta senttiä betonivalun sisällä. Myrkkykatko muistuttaa keskenkasvuisena hämäävästi koiranputkea. Myrkkykatkon varsi on sileä, punapilkkuinen ja sinihärmeinen. Osalle silloista tarkastus on tehty äskettäin, osa niistä taas on niin matalia, että ”erityistä riskiä ei ole”. Varminta on kerätä vain Eviran suosittelemia luonnonyrttejä, entiseltä nimeltään kauppayrttejä. Silminnäkijän mukaan silta keikahti 45 asteen kulmaan. Repoveden Lapinsalmen riippusillan kannatinvaijeri petti sunnuntaina, ja Metsähallitus pyrkii nyt varmistamaan kulkijoiden turvallisuuden lisätoimin. –?Kun poliisi on saanut tapauksen tutkinnan valmiiksi, voidaan paremmin arvioida, onko vian syy ollut esimerkiksi suunnitteluvirhe tai aineen väsyminen melko iäkkäässä, noin 30 vuotta vanhassa sillassa, Mäntynen lisäsi. Myrkkykatkon lehti. Sitä oli täysin mahdoton havaita. Onnettomuushetkellä sillalla oli yhdeksän ihmistä, mutta kukaan ei loukkaantunut. Koiranputken hengenvaarallisia näköislajeja ovat myrkkykatko ja hukanputki. Koiranputken lehti. Lujuudet on laskettu niin, että (se kestää) isommankin porukan. Myrkkykatkon varsi. Yksi tällainen laji on erittäin yleinen koiranputki. Metsähallituksen luontopalveluiden kenttäpäällikkö Auvo Sapattinen kertoi, että Repoveden sillan kiinnikkeessä ollut halkeama oli mahdoton havaita. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 10 SALON SEUDUN SANOMAT | TIISTAINA 3. Sinänsä mukava harrastus voi kuitenkin johtaa vaarallisiin seurauksiin, jos kerää mukaansa kasveja, joita ei tunnista varmasti. Selkein erottava tuntomerkki on kasvien varsissa. Koiranputken siemeniä. STT | Jecaterina Mantsinen, Pertti Mattila, Janne Huuskonen Metsähallitus tekee ylimääräisen katselmuksen osalle hallinnassaan olevista riippusilloista. Onnettomuustutkintakeskus puolestaan ei ala selvittää onnettomuutta muun muassa siksi, että kukaan ei loukMetsähallitus tekee ylimääräisen katselmuksen osalle riippusilloista. –?Kyllä silta kestää sen, ei siitä ole kiinni se homma. Koiranputken varsi on särmikäs ja uurteinen, kokonaan vihreä. Kun se Myrkkykatko on hengenvaarallinen Myrkkykatko. Monilla vaarattomilla kasveilla on hengenvaarallisia näköislajeja. Lisäksi kasvin kerrotaan olevan paikallisesti ärsyttävä. Poliisin mukaan tässä vaiheessa näyttää siltä, ettei tapaus anna syytä rikostutkintaan. Myrkkykatkon siemeniä. Koiranputki mainitaan joidenkin lähteiden mukaan syötäväksi kelpaavaksi, mutta sen makua kuvaillaan epämiellyttäväksi. Myrkkykatko haisee pahalle, varsinkin helteellä, mutta aina sen hajua ei erota. Kummatkaan näistä myrkyllisistä lajeista eivät ole yleisiä, mutta niihin voi törmätä vanhoilla asuinpaikoilla, satamissa tai joskus harvoin jopa omalla pihalla lintujen mukana kulkeutuneiden siemenien itäessä. Sapattinen korosti, että vaikka sillalla ei ohjeiden mukaan saanut olla yhdeksää ihmistä, kannatinvaijerin katkeaminen ei johtunut siitä. Varren tuntomerkkejä ei välttämättä keskenkasvuisesta kasvista helposti huomaa, jolloin pikavilkaisulla myrkkykatkon voi helposti sekoittaa koiranputkeen. Terve kriittisyys on paikallaan varsinkin internetissä annettuja neuvoja kohtaan. HEINÄKUUTA 2018 Tarja Siuvatti Luonnonyrttien harrastajia tulee joka vuosi lisää. Metsähallituksen hankintapäällikkö Matti Mäntynen sanoi STT:lle, että kaikille luontopolkujen riippusilloille katselmusta ei ole tarpeen tehdä. Luonnonyrttiopas sisältää suositeltavat, helposti tunnettavat, yleiset, syötäväksi kelpaavat kasvit. Koiranputken varsi. Myrkkykatkon siemenien kerrotaan säilyttävän itävyytensä maaperässä pitkään, jopa vuosisatoja
Riippusillan rakenteellista turvallisuutta puolestaan valvoo Kouvolan rakennusvalvonta.. fi, www.luontoportti.com Helsingin Sörnäisissä lauantaina poliisipartiota veitsi kädessä lähestynyt mies tallentui valvontakamerakuviin. Turvallisuusja kemikaalivirasto Tukesin vs. Kuolema seuraa lopulta hengityselinten halvaantumisesta. Maittava . tilaajapalvelija.fi/plus KESTOTILAAJALLE DIGIPLUSTILAUS VAIN €/kk 3 + (ark klo 8.00 16.00) 02 770 2626 Soita tilaajapalveluumme Kestotilaajana olet hyvässä seurassa. Jopa vuodesta 1920 lähtien löytyy näytekappaleita jokaiselta vuodelta. Helmikuusta 2002 lähtien näkyy jokaisen päivän lehti. Tilanne sai alkunsa, kun poliisi oli keskellä päivää selvittämässä puukotusta Vaasanaukiolla. Poliisi ampui tilanteessa laukauksen, joka ei osunut kehenkään. Koiranputken lehtien kärjet ovat terävähköjä, eikä niissä ole valkoisia pilkkuja kärjissä. Myrkytystä hoidetaan kytkemällä potilas hengityskoneeseen, kunnes myrkyn vaikutus on lakannut. K U V A T : T A R J A S I U V A T T I on kasvanut täyteen kokoonsa ja alkaa kukkia, punaiset varren pilkut ja vaalea härme näkyvät selvästi. Myrkkykatkoa ei ehkä helposti tule ruuaksi laittaneeksi, mutta myrkytykseen riittää onton varren käyttäminen hernepyssynä. Vakava koniinimyrkytys alkaa halvaantumisena jaloissa, mistä se etenee ylöspäin kehossa. Puukotusta tutkii Helsingin poliisi. Myrkkykatko. Kuvissa näkyy rikoskomisario Rauno Jämsän mukaan yksi poliisipartio, mutta lähellä oli toinenkin. Maittava . Ihmisen tajunta säilyy koko ajan ja sydänkin säilyttää toimintakykynsä pitkään. Ravintola Olivia: Salaattipöytä, talon burger, kanapasta, lammaspasta, pizza kolmella täytteellä, kebab rankalaisilla tai riisillä, havajinleike, kanaleike Rosmariini: Rapeat kalapalat, sitruunadippi, perunat L,GL, kinkkukiusaus, lämmin kasvislisäke L,GL, pariloitu lohisalaatti L,GL, kahvi, lleivonnainen Salkkarin Lounasravintola: Broilerwokki L,G, sinappiset uunisilakat L,G, riisi, nuudeli, keitetyt perunat, savuporokeitto L,G, mansikkakiisseli L,G Salo IoT Campus: Kylmäsavukirjolohi-juustokastike, kasvispyörykät, jogurttikurkkukastike, tilliperunat, tomaattikeitto Salon Palvelutalosäätiö: Possujuurespata L G, riisi, salaattipöytä, marjakiisseli Salon Patarouva: Jauhelihapihvejä kastikkeella, perunasose, broiler-kasvisgratiinia, kesäkeittoa, serranokinkku-hunajamelonisalaattia, hedelmiä Salon Seurahuone: Bataatti-kookoskeitto, lindströminpihvi Splizzeria: Splizza tropicana, splizza red and green, zalaatti chevre pastram Teboil Helsingintie: Broilerin paistileike, riisi, soijalla maustettu kasviskastike Vikström & Juuliina: Paistetut muikut, muusi, chili con carne+ riisi, kasvismunakasrulla, purjoperunasosekeitto, makkarapalvimuusi Salon Seudun Sanomien perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 95 vuotta. Kuluttajaturvallisuuslain mukaan ohjatulla luontoreitillä pitäisi olla turvallisuusasiakirja, jossa kuvataan, miten palvelun turvallisuus on järjestetty. Myrkkykatkon siemenet ovat lähes pallomaisia ja paksuharjaisia. HEINÄKUUTA 2018 | SALON SEUDUN SANOMAT 11 Tässä on ilmoiTuspaikka sinun lounasravinTolallesi Lounaat Hei lounasravintolayrittäjä, tahdotko mukaan MaittavaMenu-palveluumme. Eroja huomaa parhaiten, jos on mahdollisuus verrata molempien kasvien lehtiä suurennuslasin avulla toisiinsa. TIISTAINA 3. Silti esimerkiksi kuivuus voi haalistaa myös koiranputken lehtien kärjet, joten mikään varma tuntomerkki se ei ole. Kuuluisin myrkkykatkon uhri lienee Sokrates, joka tuomittiin kuolemaan toisinajattelijana ja pakotettiin juomaan myrkkykatkosta uutettu malja. Metsähallituksen Luontopalvelujen hallinnassa on yli 30 riippusiltaa. Tärkeintä, että heillä itsellään on se, Murtonen sanoi. Sillan ollessa poissa käytöstä retkeilijöiden on käytettävä vaijerilossia. epäillään murhan yrityksestä Poliisi ampui tilanteessa laukauksen, joka ei osunut kehenkään. Miestä on alustavasti epäilty murhan yrityksestä ja virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta. Myrkkykatkon lehdykät ovat pyöreämmän muotoisia kuin koiranputkella, ja lehtien kärjet ovat valkopilkkuiset. Koiranputken siemenet ovat pitkulaisia ja sileitä. Luettavissasi on Salkkarit milloin tahansa, yhteensä noin 5000 numeroa. Itä-Uudenmaan poliisista kerrotaan, että noin 40-vuotiasta miestä alettiin kuulla maanantaina päivällä. Tuolloin mies juoksi poliisin mukaan poliisipartiota kohti teräaseen kanssa. Jo yksi puhallus riittää saamaan aikaan suun polttelua ja pahoinvointia. Sapattisen mukaan vielä selvitetään, voiko Repoveden sillan korjata vai pitääkö rakentaa kokonaan uusi. Soita Minna Ihanmäki 02 770 2212 Heli Valanne 02 770 2216 2.–6.7.2018 Cafe Matilda: Kana-pekonikastike, riisi, muussi, silakkalaatikko, hedelmäsalaatti, kahvi Dreamravintola: Jauhelihakastike, keitetyt perunat, kermainen lohikeitto L,G Helmisimpukka Halikko: Itsetehdyt pannupihvit, sipulipekonikastike, paistetut perunat L,G, paprika-smetanabroilerpata, riisi L,G, lihakeitto L,G, paneroitu porsaanleike, bbq-tuorejuustoa Kahvila-Ravintola Kespa: Nakkikeitto M,G, maksakastike, puolukkasurvos L,G, paahdettu porsaan ulkofile, dijon-hunaja-kastikkeessa L,G, mutakakku, kermavaahto L Mama´s lounasja tilausravintola: Maissikeitto GL,L, pekoni-kasvistäytteinen murekerulla GL,L, rapeat kalapalat L, marjasmoothie GL,L Maranklubi: Saariston -Lassen kalapäivä Muurla: Fenkolikeitto G,L, puutarhurin lihamureke G,L, päivän kasvis Muurlan Kalakauppa: Lohikeitto Muurlan Opisto: Broileria sweet & sour L,G, kukkakaaligratiini, marjakiisseli Ravintola Ilolansalo: Kirjolohipyörykät G, L, kasvispyörykät G, L, lämmin vihannes, uuden sadon perunat, salaatit, mansikka-hedelmäkimara G, L. Metsähallitus tekee ylimääräisen katselmuksen osalle riippusilloista kaantunut. Kasvin pääasiallisin myrkky on koniini, jota on versoissa etenkin kukinnan ja siementen kehittymisen aikaan. Koiranputken ja myrkkykatkon lehdet ovat muistuttavat toisiaan. juhlalehden, jossa muistellaan vähän menneitä, mutta suunnataan katsemyös kohti tulevaisuutta. Salon Seudun Sanomat on aina ollut salonseutulaisuuden asialla eikä siihen ole tulossa muutoksia. ryhmäpäällikkö Mervi Murtonen kertoi, että Repoveden reitin turvallisuusasiakirjaa täytyy kysyä Metsähallitukselta, joka vastaa luontoreitistä. Repovesi on kävijämäärältään Suomen kuudenneksi suosituin kansallispuisto. Aseenkäyttöä selvitetään syyttäjän johdolla. Jämsä kertoi, että ainakaan toistaiseksi ei ole tiedossa, että miehellä olisi yhteyksiä puukotuksesta epäiltyihin. (STT) Helsingin veitsimiehen liikkeet tallentuivat valvontakameraan –. LAAJENNA TILAUSTASI Ota paperilehden rinnalle kätevä digilehti ja luet päivän Salkkarin missä ja milloin vaan! Sisältää myös kattavan lehtiarkiston. Paikallisuus on ollut Salkkarin vahvuus aina ja matkalla kohti sadan vuoden rajapyykkiä paikallisuuden asema vankistuu edelleen. Juhlavuoden kunniaksi julkaisemme keskiviikkona 19.11. Lähteet: Luonnonyrttiopas, Myrkytystietokeskus, www.arktisetaromit. –?Heillä ei ole velvollisuutta toimittaa sitä meille. Kukkien vertailu on vielä vaikeampaa, eroja on lähinnä terälehtien lovipäisyydessä ja siemenissä kukinnan jälkeen
Mies jäi rantaveteen kaatuneen ruohonleikkurin alle ja kuoli. Huttunen toivoo, että ihmiset kertoisivat Tukesille ruohonleikkurien käytössä tapahtuneista turmista. uu u Kesäkuu 2012: Mies löydettiin päältäajettavan ruohonleikkurin alta kuolleena Kokkolassa. Ruohonleikkuri suistui alas jyrkkää rinnettä, ja mies jäi ruohonleikkurin alle ja kuoli. Keväällä Tukes pyysi maahantuojilta tarkastettavaksi käyttöohjeet muutamista päältäajettavista ruohonleikkureista. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 12 SALON SEUDUN SANOMAT | TIISTAINA 3. Hänen mukaansa onnettomuuksia sattuu ammattikäytössä harvoin. uu u Heinäkuu 2017: 59-vuotias nainen kuoli Pieksämäellä, kun hänen ajamansa päältäajettava ruohonleikkuri kaatui, ja nainen jäi koneen alle puristuksiin. Huttusen mukaan voi silti pohtia, pitäisikö ruohonleikkurien kaatumisherkkyyttä ryhtyä testaamaan. uu u Käytä ajaessa ainakin turvakenkiä ja kuulosuojaimia, mahdollisesti myös suojalaseja, hengityssuojainta ja kypärää. uu u Heinäkuu 2016: Juvalla 78-vuotias mies ajoi ruohonleikkurilla liian lähelle jyrkänteen reunaa. Päältäajettavien ruohonleikkurien kaatumiset aiheuttaneet kuolemia UHRI USEIN MIES Turmia tapahtunut lähes vuosittain uu u Heinäkuu 2011: Keski-ikäinen mies kuoli työtapaturmassa Lahdessa. Mies jäi ruohonleikkurin alle ja kuoli. uu u Vältä ajamista kaltevilla pinnoilla, joissa on vaarana koneen kellahtaminen nurin. Espoon seudun koulutuskuntayhtymän Omnian puutarha-alan lehtorin Johnny Määttäsen ensimmäinen ohje päältäajettavien ruohonleikkurien käyttäjille kuuluu: noudattakaa käyttöohjeita. Mies löytyi kaatuneen ruohonleikkurin alta ojasta. uu u Kesäkuu 2015: Nurmikkoa leikannut iäkäs mies kuoli ajettuaan ruohonleikkurilla ojaan Pyhäjoella. –?Kaikki nämä ovat standardin mukaisia laitteita, ja oikein käytettynä ihan turvallisia, Määttänen sanoo . Tukesin ylitarkastaja Soili Huttunen kehottaa päältäajettavien ruohonleikkurien käyttäjiä varovaisuuteen. Ruohonleikkuussa sattuneet vakavat turmat painottuvat vapaaajalle, sillä kuolemaan johtaneista onnettomuuksista vain yksi näyttäisi olleen työtapaturma. Ruohonleikkuussa sattuneet vakavat turmat painottuvat vapaa-ajalle. Kaikki seitsemän turmaa ovat tapahtuneet, kun päältäajettava ruohonleikkuri on kaatunut esimerkiksi ojaan tai alas rinnettä. Viimeisin turma sattui lauantaina, kun vanhempi mies kuoli päältäajettavan ruohonleikkurin alle Eurajoella Satakunnassa. Pelastuslaitoksen sukeltaja nosti miehen Liminkaojasta. uu u Marraskuu 2014: Iäkäs mies peruutti päältäajettavalla ruohonleikkurilla veteen Haminassa. Naapuri löysi kuolleen miehen ruohonleikkurin alta ojasta. Tukesille ei ole tullut tietoon päältäajettavien ruohonleikkureiden terien aiheuttamia vammoja Suomessa, vaikka ulkomailla niitä tapahtuu. Hän leikkasi taloyhtiön nurmikkoa jyrkässä rinteessä, kun päältäajettava ruohonleikkuri lähti liukumaan rinnettä alas ja ajautui metsään. Mies kuoli elvytyksestä huolimatta. Poliisi epäili miehen saaneen sairauskohtauksen ja suistuneen ojaan ruohonleikkurilla. Tukes ei ole testauttanut päältäajettavia ruohonleikkureita, mutta tietoon ei ole tullut, että koneiden turvallisuudessa olisi puutteita. uu u Kesäkuu 2018: Vanhempi mies kuoli päältäajettavan ruohonleikkurin alle Eurajoella. Ja että peruuttaessa on varovainen, ettei esimerkiksi peruuta lapsen päälle. Kattavaa tilastoa onnettomuuksista ei ole, koska vapaa-ajan turmista vain vakavimmat tulevat uutisoinnin myötä Tukesin tietoon. Hänen mukaansa olisi hyvä välttää kaltevampia maastonkohtia, ja leikata ne työnnettävällä ruohonleikkurilla. L E H T I K U V A / E M M I K O R H O N E N NOUDATA OHJEITA Näin vältät turmat ruohonleikkuussa uu u Lue päältäajettavan ruohonleikkurin käyttöja turvallisuusohjeet ja noudata niitä. Turvallisuusja kemikaalivirasto Tukesin ja STT:n arkiston tietojen mukaan seitsemän ihmistä on kuollut ruohonleikkuriturmissa Suomessa vuodesta 2010 lähtien. uu u Keskity ruohonleikkurin ajamiseen, älä kuuntele musiikkia tai räplää puhelinta ajon aikana. Huttusen mukaan terät eivät ole ulkomailla aiheuttaneet vammoja niinkään koneen käyttäjille vaan ulkopuolisille, kuten lapsille. uu u Tarkista ennen leikkuuta, ettei nurmikon seassa ole sinne kuulumattomia esineitä, kuten isoja kiviä.. HEINÄKUUTA 2018 STT | Iiro-Matti Nieminen Päältäajettavien ruohonleikkurien käyttäjille on sattunut useita kuolemaan johtaneita onnettomuuksia tällä vuosikymmenellä. –?On tärkeää, että pidetään leikkuualue vapaana, että siellä ei ole lapsia tai lemmikkejä. Kaikista ohjeista löytyi asianmukaiset tiedot maastosta, jossa koneella voi ajaa turvallisesti. Kaltevaa maastoa kannattaa varoa turmien välttämiseksi. Kuljettaja on jäänyt kaatuneen koneen alle ja kuollut. –?Tämä on ihan todellinen riski näiden onnettomuuksien valossa, joten olisin varovainen, Huttunen kommentoi STT:lle. Määttänen vinkkaa, että verkosta löytyvä Viherja ympäristörakentajat ry:n Turvamappi tarjoaa ohjeita päältäajettavan ruohonleikkurin käyttöön
TIISTAINA 3. HEINÄKUUTA 2018 | SALON SEUDUN SANOMAT 13
–?Näitä kysymyksiä voi kommentoida vasta kokouksen jälkeen. heinäkuuta Helsingissä. Arvailut Saksan hallituksen kohtalosta painoivat myös euroa suhteessa dollariin. Samalla hän etäännyttää tärkeimpiä liittolaisiaan, arvioi Kokonaismaanpuolustuksen tutkimuslaitoksessa (FOI) työskentelevä Dalsjö STT:lle. L E H T I K U V A / V E S A M O I L A N E N Visby | Matias Åberg Pohjoisen Euroopan turvallisuustilanne on sotilaallisesta näkökulmasta hieman kohentunut viime aikoina, mutta huolta herättävät poliittisen tason toimet ja erityisesti Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin liikkeet. Helsingissä Rakennusyhtiö YIT oli kovissa paineissa ja vaipui päivän mittaan 4,5 prosenttia. En lähde spekuloimaan asialla, Hultqvist sanoi STT:lle. Nordea yhdistää voimansa norjalaisen yhtiön kanssa Nordea kertoo, että kauppa tuo sille 176 000 asiakasta ja 4 840 miljoonan euron luottovolyymin ja näin vahvistaa Nordean asemaa Norjan toiseksi suurimpana pankkina. Tällä yrityskaupalla kerromme, että olemme halukkaita investoimaan ydintoimintaamme ydinmarkkinoillamme, eli pankkimarkkinoille Pohjoismaissa, Manner kertoo. Vakuutusyhtiö myös myy omistamansa Gjensidige Bankin Nordealle. Vaikka pohjoisen Euroopan turvallisuustilanteeseen heijastuvat poliittiset huolet, löytää ruotsalaistutkija Dalsjö sotilaallisesta tasosta positiivista sanottavaa. Salonius-Pasternakin mukaan sotilaallinen tilanne on kuitenkin yhä paljon aktiivisemmalla tasolla kuin viisi vuotta sitten. Nordea myy jatkossa myös Gjensidigen vakuutuksia henkilöja yritysasiakkailleen, ja Gjensidige markkinoi Nordean pankkipalveluita omissa kanavissaan. –?Riski on suuri, että asiat tapahtuvat ohi instituutioiden, kuten EU:n ja sotilasliitto Naton sekä pienten ja keskisuurten maiden, kuten Ruotsin ja Suomen. –?Trump näyttää haluavan sopia asioista Venäjän kanssa. Gjensidige Forsikring -vakuutusyhtiö myy verkossa toimivan Gjensidige Bank -pankkinsa Nordealle 578 miljoonan euron käteiskorvauksella. –?Siellä on nähtävissä pientä kohentumista, hän sanoo. Trump on menossa Naton huippukoukseen Brysseliin ensi viikolla, ja huipputapaaminen Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa pidetään 16. Lopulta palo kuitenkin osoittautui junan keulassa pienellä liekillä käryttäneeksi ja savuttaneeksi sähkölaitteeksi. –?Synergiaetuja on kahdenlaisia. Näkemystään Dalsjö perustelee muun muassa Yhdysvaltain ja Naton läsnäolon vahvistumisella, Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyöllä sekä viimeksi mainittujen maiden syventyneellä yhteistyöllä Yhdysvaltain kanssa. Kauppasodan jännitteet painoivat pörssejä laskuun Viime päivinä jatkunut kauppasotauhittelu hermostutti pörssejä ympäri maailman maanantaina. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 14 SALON SEUDUN SANOMAT | TIISTAINA 3. Pelastuslaitos sai noin kello 19.30 hälytyksen suuresta liikennevälinepalosta maan alla. Presidentti Trumpin toimet ovat Euroopassa luupin alla. Nordean kauppa norjalaisesta Gjensidige Bankista ei tuottanut kurssinousua, vaan Nordean kurssi päätyi reilun prosentin laskuun. Kysymys kuuluu, realisoituvatko ne. Nordea odottaa kaupan tuottavan kuluihin liittyviä synergiaetuja noin 25 miljoonaa euroa vuodessa vuoteen 2022 mennessä. L E H T I K U V A / M A R T T I K A I N U L A I N E N Ruotsin puolustusministeri vaitonainen Trumpin ja Putinin tapaamisesta. Salonius-Pasternak nostaa esiin skenaariot siitä, voisiko Trump mahdollisesti hyväksyä Krimin valtaamisen tai asettua sille kannalle, että sotilaallista harjoittelua Itämerellä voisi vähentää, jotta Venäjää ei provosoitaisi. Kaupankäynti Wall Streetillä sujui illansuussa laskun merkeissä, ja Euroopassa päädyttiin miinukselle. Euroopassa tuli takapakkia laajalla rintamalla. Toisaalta niitä syntyy kulujen vähentyessä, kun Gjensidige Bank kytketään Nordean uuteen peruspankkijärjestelmään eikä kahta hallintoa tarvita, sanoo Nordean varatoimitusjohtaja Topi Manner. Näin arvioivat turvallisuuspolitiikkaan perehtyneet tutkijat Ruotsin Almedalenin politiikkaviikolla. HEINÄKUUTA 2018 STT | Tapio Pellinen Nordea ja Gjensidige-konserni ovat sopineet pitkäaikaisesta yhteistyöstä ja pankkikaupoista Norjassa. –?Tämä on selvä riski, mutta tässä tilanteessa on vaikea ennakoida mitään. (STT, AFP) Kymmeniä evakuoitiin junapalon takia Vantaalla Noin 50 ihmistä evakuoitiin maan alta lähijunasta Vantaalla maanantai-iltana, kun kehäradalla Aviapolisin tunnelissa olleessa junassa syttyi pieni tulipalo. –?Sopimus antaa Gjensidigelle mahdollisuuden tavoittaa aiempaa enemmän asiakkaita ja tarjota entistä laajempaa rahoitustuotteiden valikoimaa sekä henkilöettä yritysasiakkaille, sanoo Gjensidigen toimitusjohtaja Helge Leiro Baastad. –?Laajemmin tämä kauppa liittyy sellaiseen linjaan, jossa Nordea on vähentänyt riskejä omien kotimarkkinoidensa ulkopuolella, kuten Venäjällä ja Baltiassa. Nordea kertoo, että kauppa tuo sille 176 000 asiakasta ja 4 840 miljoonan euron luottovolyymin ja näin vahvistaa Nordean asemaa maan toiseksi suurimpana pankkina. Kaupan toteutuminen edellyttää hyväksyntää viranomaisilta ja muilta valvovilta tahoilta, ja se saadaan näillä näkymin päätökseen ensi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. –?Esimerkiksi sotilasliitto Naton pirstaloituminen on yksi tällainen riski, hän sanoi Visbyssä. Suomen Ulkopoliittisen instituutin vanhemman tutkijan Charly Salonius-Pasternakin mukaan kansainvälisessä turvallisuustilanteessa on nähtävissä hyvin suuria riskejä. Ruotsin toiseksi suurimman puolueen, maltillisen kokoomuksen puolustuspoliittinen vastaava Hans Wallmark arvioi, ettei huipputapaaminen välttämättä tuo hyvää mukanaan. Ruotsin puolustusministeri, sosiaalidemokraattien Peter Hultqvist ei halunnut etukäteen arvioida Helsingin-tapaamista. Ruotsalaistutkija Robert Dalsjön mukaan poliittinen ulottuvuus näyttää juuri nyt hyvin synkältä. Gjensidige-konsernilla on Norjassa 750?000 asiakasta. Niitä syntyy yhtäältä lisätuotoista ja lisämyynnistä, kun kummankin yhtiön jakeluverkosto ja asiakasverkosto laajenevat. Trump ja poliittiset liikkeet huolettavat turvallisuuspolitiikan tuntijoita Ruotsin puolustusministeri, sosiaalidemokraattien Peter Hultqvist ei halua etukäteen arvioida Helsingin-tapaamista. Huolta on ollut ainakin siitä, päätyisikö Trump kahdenkeskisiin sopimuksiin Putinin kanssa. (STT). Manner kertoo, että hallinnon työpaikkoja Norjassa vähennetään, mutta siitä ei ole vielä tehty yksityiskohtaista suunnitelmaa
Petauspatjat alk. TIISTAINA 3. krs Pitkät palveluajat! Ma-Pe 9-21 La 10-18, Su 12-16 JO ALENNETUISTA HINNOISTA OUTLET LISÄALENNUS Viimeiset päivät! Moottorisänky 160x200 7 vyöhyke pussijousitus, hard tai medium myös pääty, petauspatja ja jalat sisältyvät hintaan saatavilla paljon eri kokoja Jenkkisänky laatikolla 7 vyöhyke pussijousitus, hard tai medium myös pääty, petauspatja ja jalat sisältyvät hintaan saatavilla paljon eri kokoja alk. HEINÄKUUTA 2018 | SALON SEUDUN SANOMAT 15 -60% DS kulmasohva ruskea, musta ja valkoinen sekoitenahka SA 3+2+1 Recliner sohvaryhmä 995 € 2360 € NYT ILMAINEN KOTIINKULJETUS viemme samalla vanhat pois! harmaa, sininen ja musta sekoitenahka (3788,-) -60% GD TV-tuoli ja rahi 595 € NYT (1990,-) -70% SA Recliner 1 (5900,-) 250 € Kauppakeskus Linjurissa, entisen Anttilan tiloissa NYT AVATTU SUURMYYMÄLÄ -50% (2500,-) 1250 € 650 € VILHONKATU 14, SALO LINJURI 2. 35€ Joustinpatjat alk. 99€ Runkopatjat alk. 129€ Jenkki MO 160x200 (1700,-) 50% 7 vyöhyke pussijousitus, hard tai medium, myös pääty, petauspatja ja jalat kuuluvat hintaan 850 € HETI MUKAAN JE Divaanisohva 200 cm 290 € NYT
Liittyvätkö sääilmiöt ilmastonmuutokseen. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 16 SALON SEUDUN SANOMAT | TIISTAINA 3. – Tilanne on ollut hyvä, kun kevät ja viime syksy ovat taustalla, mutta pikkukaivoja on kuivunut ja jotkut kunnalliset vedenottamot ovat joutuneet rajoittamaan veden käyttöä, sanoo johtava hydrologi Bertel Vehviläinen Suomen ympäristökeskuksesta. HEINÄKUUTA 2018 SSS | Elina Lahti elina.lahti@sss.fi Pitkään kestänyt kuivuus heijastuu paikoitellen jo pohjavesiin. – Kesäkuussa kuivinta oli lounaassa ja kaakossa, kuvailee kevään ja alkukesän säätä meteorologi Niina Niinimäki Ilmatieteen laitoksen Ilmastopalvelusta. Kesäsateet ovat jakautuneet epätasaisesti. Alkukesän kuivuus näkyy jo pohjavesissä Vähäiset kesäsateet eivät juuri näy pohjavesissä, sillä kesällä kasvit käyttävät vettä, jota myös haihtuu. S S S / V I L L E V E I K K O K A A K I N E N ”Kesäkuussa kuivinta oli lounaassa ja kaakossa.” Meteorologi Niina Niinimäki. Vehviläinen muistuttaa, että pohjavesien kannalta syksy ja kevät ovat tärkeitä. Sää vaihtelee luontaisesti ja nyt matalapaineiden reitit eivät vain ole osuneet maan lounaisosiin. Salo Kärkässä kyseisenä päivänä satoi 11,1 millimetriä. Poikkeuksellisen kuiva kesäkuu ei Salossa ole ollut, vaikka Kärkän havaintopaikalla vettä kertyikin vain reilut 22 millimetriä, mikä oli hiukan toukokuuta enemmän. Vaikka heinäkuu on alkanut epävakaisessa säässä, pienet sateet eivät juuri kerrytä vettä, jota myös kasvit käytttävät tähän aikaan vuodesta tehokkaasti. Nyt kuitenkin kevät alkoi aikaisin ja jos loppukesä jatkuu vähäsateisena, myös pohjavedet alkavat vähetä syksyä kohti mentäessä. – Kyllä osittain, Niinimäki sanoo. – Kaikkea ei ilmastonmuutos selitä, hän sanoo. Lounais-Suomessa vähiten on satanut Laitilassa sekä saaristossa. Muina sadepäivinä saatiin vain alle yhden millimetrin lukemia. Nyt vesi on ollut laskusuunnassa. Kesäkuun sateet jäivät sekä lounaassa että kaakossa alle 30 millimetrin. Toiseksi eniten vettä satoi 21.6., jolloin saatiin 9,4 millimetriä. Lounais-Suomi on ollut kuivinta seutua. Ympäristökeskuksen pohjaveden havaintopaikoista yksi sijaitsee Perniössä, jossa keväällä oli vielä normaalitilanne. Kuivimpia alueita parina viime kuukautena ovat olleet maan lounaisosat. Tämä näkyy hyvin kesäkuun sademäärissä Ilmatieteen laitoksen Salon Kärkän ja Kiikalan lentokentän välillä. – Kaikista kuivinta on toukokuussa ollut Lounais-Suomessa, minkä lisäksi Pohjanmaalla ja Kaakkois-Suomessa on ollut kuivaa. Matalapaineet ovat kiertäneet myös maan kaakkoisosan. Sademäärät kasvavat, mutta toisaalta voi tulla pitkiä kuivia jaksoja. Pohjavettä on kuitenkin ollut pääsääntöisesti riittävästi viime syksyn sateiden ja talven jälkeen. – Ihan kärkisijoille ei ylletä, sillä esimerkiksi vuonna 1992 Salo Kärkässä satoi 9,3 millimetriä ja vuonna 1970 satoi 9,8 millimetriä, Niinimäki sanoo. Kiikalassa vettä kertyi 50,3 millimetriä, josta yli 21 millimetriä satoi yhtenä päivänä (19.6.). Alle 20 millimetrin sademääriä on mitattu Kärkässä muutamana vuotena. Kuiva alkukesä on iso vastakohta viime vuoden loppukesän ja syksyn märkyydelle. Keskimäärin kesäkuussa sataa Salon seudulla 55-60 millimetriä. Vähäiset kesäsateet eivät juuri kerrytä vesivaroja
Lardotin tapauksessa epäily koskee aikaa, jolloin hän toimi Poliisihallituksen rikostorjuntayksikön päällikkönä. Tänään Huomenna Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys päättyy Pimeys alkaa Veden korkeus eilen: Meriveden korkeus Hanko: Aallon korkeus selkeää puolipilvistä pilvistä sadekuuroja räntäsadetta lumikuuroja sadetta lumisadetta ukkosta Salo Somero Kemiönsaari Sauvo Paimio Marttila Koski Turku Helsinki -35 -30 -25 -20 -15 -10 -5 °C +5 +10 +15 +20 +25 +30 +35 +19 +19 +17 +18 +20 +17 +25 +25 8 7 8 7 Suomi klo 15:00 Ti +17 +16 +17 +17 +16 +16 +16 +17 +18 Ke +17 +17 +18 +18 +19 +18 +18 +21 +19 To +20 +20 +21 +21 +21 +20 +21 +21 +19 Pe +21 +19 +22 +22 +21 +21 +20 +22 +20 La +22 +22 +21 +21 +23 +24 +23 +23 +23 Su +23 +21 +22 +22 +22 +22 +22 +21 +23 Ma +22 +21 +21 +21 +21 +22 +22 +21 +23 4:07 22:55 4:08 22:54 2:22 0:39 2:25 0:36 Heikkoa tai kohtalaista pohjoistuulta. Esitutkinta tietolähdetoiminnan valvonnasta laajeni KRP:n päällikköön Robin Lardotin tapauksessa epäily koskee aikaa, jolloin hän toimi Poliisihallituksen rikostorjuntayksikön päällikkönä. Pilvistä ja sadetta. Aapio puolestaan on pidätetty virasta. Olen virkavastuulla toiminut ja omatuntoni on täysin puhdas, Lardot sanoo STT:lle. Paatero ja Riikonen ovat nykyään molemmat eläkkeellä. –?Juuri tämän takia on tärkeää, että asia ripeästi, perinpohjaisesti ja asianmukaisesti selvitetään. Helsingin poliisilla ei ollut tuolloin ainoatakaan virallisesti rekisteröityä tietolähdettä, vaikka Helsingin huumepoliisin ex-päällikön Jari Aarnion huumeja virkarikosjutussa salaiseen tietolähdetoimintaan on viitattu taajaan. –?Odotamme syyttäjän ratkaisun valmistumista asiassa. Helsingin poliisilaitoksen tietolähdetoiminnan järjestämisen vuoksi on nostettu syytteet muun muassa entistä poliisiylijohtajaa Mikko Paateroa, entistä Helsingin poliisikomentajaa Jukka Riikosta, nykyistä Helsingin poliisipäällikköä Lasse Aapiota ja huumepoliisin entistä päällikköä Jari Aarniota vastaan. Juttua aletaan käsitellä oikeudessa elokuussa. L E H T I K U V A / V E S A M O I L A N E N Robin Lardot: Toimin virkavastuulla ja omatuntoni on täysin puhdas. Kaikkiaan syytteet on nostettu seitsemän entisen tai nykyisen poliisin toiminnasta. Valtakunnansyyttäjänvirasto tiedotti asiasta maanantaina Helsingin Sanomien kerrottua, että tietolähdetoiminnan valvontaa ja järjestämistä koskeva esitutkinta on laajentunut Lardotiin. Turku ?14 cm Hanko ?12 cm 0,4 m 0,3 m 0,3 m Aamu Keskipäivä Ilta Salon seutu tänään: 7 päivän ennuste Suomen säähuiput sunnuntaina Pello Lämmintä +23 °C Salla Kylmää ?1 °C Kalbådagrund Tuulista 14 m/s Leivonmäki Sateista mm STT | Mikko Gustafsson Keskusrikospoliisin päällikköä Robin Lardotia ja toista henkilöä epäillään virkarikoksesta. TIISTAINA 3. Viraston mukaan esitutkinnassa selvitetään vuosien 2010–2013 tapahtumia. Uusi rikosepäily koskee myös toista henkilöä, jonka henkilöllisyyttä Valtakunnansyyttäjänvirasto ei kerro. Emme ryhdy toimenpiteisiin, ennen kuin syyteharkinta on valmistunut, kansliapäällikkö Ilkka Salmi sisäministeriöstä sanoo. Päivälämpötila 15...17 astetta. HEINÄKUUTA 2018 | SALON SEUDUN SANOMAT 17 3.7.2018 Salo Somero Koski Marttila Paimio Sauvo Kemiönsaari +17 +17 +17 +16 +16 +16 3 Sää Laaja sääkatsaus: www.sss.. Työnantajan puolelta avainkysymys asiassa on se, eteneekö juttu mahdollisesti myöhemmin syyttäjältä oikeuteen. Valtakunnansyyttäjänvirasto tiedotti asiasta Helsingin Sanomien kerrottua, että esitutkinta on laajentunut Lardotiin.. Kysyttäessä jatkamisestaan KRP:n päällikön virassa Lardot vastaa, että on valmis eroamaan ilman muuta, jos on syyllistynyt väitettyyn laiminlyöntiin
Poikien ja valmentajan ystävät ja opettajat eivät ole missään vaiheessa luopuneet toivosta. –?On ihmetelty, mistä tässä loppupeleissä on kysymys. Merkel puolestaan on puolustanut EU:ssa saavutettua sopua, jonka mukaan Välimeren rannalle perustetaan siirtolaiskeskuksia. Umpisolmun avaamiseksi on Jokelan mukaan avautunut kolme vaihtoehtoa eli Merkel taipuu, sisäministeri Horst Seehofer aloittaa toimet rajalla, mikä saattaisi johtaa hänen erottamiseensa hallituksesta tai sitten Seehofer itse eroaa hallituksesta ja luopuu myös CSU:n puheenjohtajuudesta. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 18 SALON SEUDUN SANOMAT | TIISTAINA 3. Sekä CDU että CSU yrittivät liennyttää kriisiä, mutta Seehofer näytti säilyttäneen taistelutahtonsa. Uusi hallitushan on ollut toiminnassa kolmisen kuukautta, hän sanoo. Hän on uhannut alkaa käännyttää siirtolaisia rajalta, jos heidät on jo rekisteröity turvapaikanhakijoiksi muualla EU:ssa. Pojat ovat iältään 11–16-vuotiaita. Yli viikon luolassa loukussa olleet pojat löytyivät elossa Thaimaassa Onnellinen perheenjäsen katsoo tabletilta kuvaa, jonka pelastajat ottivat luolassa olevista pojista. Esimerkiksi Spiegel kommentoi aihetta: ”On reilua kysyä: Onko CSU menettänyt järkensä. He olivat kuitenkin vetäytyneet nelisensataa metriä kauemmaksi siitä. Sukeltajat ovat vieneet luolaan satoja happipulloja ja perustaneet leirin sen sisälle. Intian poliisi on pidättänyt 23 hyökkäyksestä kuvatun videon perusteella tunnistamaansa ihmistä. Hän otti tiedon poikien löytymisestä vastaan ilolla. –?Olen niin iloinen. Väsyneet sukulaiset ovat odottaneet epätoivoisina uutisia pojistaan luolan edustalla yli viikon. Loppujen lopuksi hallitus voi kaatua ja vanha, ylväs puolue voi ajautua naurettavuuteen.” Ohjelmajohtaja Juha Jokela Ulkopoliittisesta instituutista kertoo, että saksalaisessa mediassa on pohdittu myös sitä, onko hallituksen sisäisen kriisin takana muutakin kuin maahanmuuttoon liittyvä kysymys. Saksan hallituskriisi ja sisäministeri Horst Seehoferin asema ei selvinnyt vielä myöhään maanantai-iltana. Kymmenen kilometriä pitkä Tham Luangin luola on Thaimaan pisimpiä. Toivon, että hän on fyysisesti ja henkisesti kunnossa. Tinnakorn Boonpiemin 12-vuotias poika on loukussa olevien joukossa. (STT, AFP) Merkel on saanut tukea sekä omalta että Seehoferin johtamalta puolueelta. Kriisi kytkeytyy maahanmuuttopolitiikkaan, jossa Seehofer kannattaa tiukempaa llinjaa kuin liittokansleri Angela Merkel. Perättömiksi osoittautuneet huhut ovat liittyneet lapsikaappauksiin, varkauksiin ja seksuaaliseen ahdisteluun. Onko tästä tullut kahden vahvan hahmon, Merkelin ja Seehoferin, poliittinen kiista, jossa on myös pelissä arvovaltaa, Jokela sanoo STT:lle. Saksan hallituskriisiin haettiin yhä ratkaisua Väkijoukot surmanneet 25 ihmistä Intiassa some-huhujen takia Intiassa sosiaalisessa mediassa lietsotut huhut ovat viime kuukausina johtaneet 25 ihmisen kuolemaan joukkopahoinpitelyissä. Seehofer on tyytymätön EU:n viime viikolla saavuttamaan siirtolaissopuun. kesäkuuta suojaan rankkasateilta ja jäivät nousevien tulvavesien taakse. Viimeisimmässä tapauksessa väkijoukko hakkasi kepeillä kuoliaaksi viisi lasten kaappauksista epäilemäänsä miestä. Muut puolueet ja saksalaiset tiedotusvälineet ovat ihmetelleet tilannetta. Tehtävä ei ole helppo, koska heidät täytyy kuljettaa useita kilometrejä luolan läpi, jossa on yhä paikoitellen vettä. L E H T I K U V A / A F P / L I L L I A N S U W A N R U M P H A Heidän tuomisessaan ulos riittää vielä haasteita. –?Hieman yllättävää on, että se tuli näin nopeasti uuden hallituksen alkumetreillä. Pelkään, että tämä tapaus voi vaikuttaa häneen henkisesti, hän sanoi Loukkuun jääneiden auttamiseksi aloitettiin kansainvälinen pelastusoperaatio. Tapaus sattui sunnuntaina Dhulen kaupungissa Maharashtran osavaltiossa läntisessä Intiassa. Alun perin heidän arveltiin olevan korkealla olevalla ulkonemalla, joka tunnetaan nimellä ”Pattaya beach”. –?Viemme heille ruokaa, ja lähetämme sinne sukellustaitoisen lääkärin, hän sanoi. (STT). Sen sisällä on vaikea suunnistaa, koska siellä on kiemurtelevia onkaloita ja käytäviä. Poliisi etsii vielä 12:ta epäiltyä. HEINÄKUUTA 2018 Bangkok | STT, AFP Thaimaan pohjoisosassa yhdeksän päivää luolassa loukussa olleet 12 poikaa ja heidän jalkapallovalmentajansa on löydetty elossa, kertoi alueen kuvernööri maanantaina. Thaimaalaisten lisäksi mukana oli yhdysvaltalaisia, australialaisia, kiinalaisia ja japanilaisia asiantuntijoita. Jokela muistuttaa, että kristillisdemokraattisen CDU:n ja Baijerin kristillissosiaalinen unionin CSU:n liitto on kuitenkin kestänyt useita kymmeniä vuosia. Luolan ulkopuolella oleva kyltti varoittaa menemästä sen sisälle sadekauden aikana heinäkuussa ja marraskuussa. Kuvernööri Narongsak Osottanakornin mukaan luolassa edelleen olevista huolehditaan siihen asti, kunnes heidät voidaan siirtää sieltä pois. Hän on liittokansleri ainoastaan minun takiani, hänen kerrotaan uhonneen juuri ennen viime hetken tapaamista Merkelin kanssa maanantai-iltana. Pojat ja heidän valmentajansa menivät Tham Luangin luolaan 23. Jokelan mukaan kyse on vaikeasta sisäpoliittisesta kiistasta hallituksen sisällä. Lisäksi buddhalaiset munkit ovat rukoilleet luolan luona. –?En anna liittokanslerin erottaa minua. –?Jotenkin olisi ajatellut, että nämä (maahanmuuttoon liittyvät) asiat olisi sovittu jo hallitusneuvottelujen aikana, hän sanoo. Viikonloppuna sekä Merkelin johtama kristillisdemokraattinen CDU että hallituskumppani Baijerin kristillissosiaalinen unioni CSU keskustelivat tahoillaan suunnitelmista siirtolaisuuden vähentämiseksi. Lisäksi Merkel ilmoitti jälkeenpäin sopineensa erikseen Espanjan ja Kreikan kanssa turvapaikanhakijoiden palauttamisesta. Samankaltaiset sopimukset on hallituskumppaneille lähetetyn asiakirjan mukaan saatu aikaan myös useiden muiden EU-maiden kanssa. Samankaltaisia hyökkäyksiä on sattunut ainakin 11 osavaltiossa eri puolilla maata. Ensimmäinen hyökkäys sattui viime vuoden maaliskuussa
Tutustu Salkkarin DIGILEHTEEN NYT 2kk Tutustu Salkkarin DIGILEHTEEN NYT 2kk € EU esitti Puolalle huolensa korkeimman oikeuden uudistuksesta BRYSSEL EU esitti maanantaina Puolalle virallisesti vakavan huolensa maan korkeimman oikeuden uudistuksesta. Arvomme lisäksi 4 kahden lipun lippupakettia Elokuvateatteri Bio-Saloon. Puiston biodiversiteetti on suuri ja se on pyhä paikka alkuperäisasukkaille. HEINÄKUUTA 2018 | SALON SEUDUN SANOMAT 19 Jos et ole vielä tutustunut digilehteen, TEE SE NYT ja voit lukea lehden missä ja milloin vain. Tilaa helposti! Postimaksu maksettu Pakollinen tieto. Huolena on, että useampi kuin joka kolmas tuomari voi joutua pakotetuksi eläkkeelle. *) Pääpalkinto arvotaan vuoden 2018 lopussa, elokuvalippupaketit elo-marraskuussa. Hän sai lupauksen Ranskan kansalaisuudesta ja työpaikasta palolaitoksella. Tämä voisi johtaa äänioikeuden menetykseen EU-päätöksenteossa. Saat käyttöösi myös laajan lehtiarkiston jo ilmestyneitä numeroita. * Tarjous ei koske tarjousaikana irtisanottuja tilauksia. . FBI:n mukaan miehellä on laaja rikollinen tausta. Gassama oli yksi 24:stä palokunnassa aloittaneesta. Osoitteita voidaan käyttää suoramarkkinointiin ja luovuttaa tietosuoja-asetuksen mukaisesti. Kyse on kokonaisuudesta uudistuksia, joiden pelätään käytännössä lopettavan oikeuslaitoksen riippumattomuuden. 2018 Nimi Osoite Postinumero ja -toimipaikka Puhelinnumero Sähköposti SALON SEUDUN SANOMAT Sopimus 5007578 00003 VASTAUSLÄHETYS Soita Tilaajapalveluun: 02 770 2626 (ark. Ranskassa laittomasti oleskellut mies sai urotyön seurauksena kutsun presidentti Emmanuel Macronin luo. Kolumbian suurin luonnonpuisto on laajuudeltaan 2,7 miljoonaa hehtaaria ja käsittää viisi kuntaa eteläisessä Amazoniassa. heinäkuuta Yhdysvaltain sotilaita ja näiden perheenjäseniä vastaan Clevelandissa Ohion osavaltiossa. (STT, AFP) ”Hämähäkkimies” aloitti Pariisin palolaitoksella PARIISI Parvekkeelta roikkuneen lapsen Pariisissa pelastanut Mamoudou Gassama on aloittanut uudessa työssään Pariisin palolaitoksella, kertoi CNN. Paperilehden tilauksen on oltava voimassa koko 2kk ajan. Eräässä tapauksessa asiakas oli käynyt myyjän kurkkuun kiinni, toisessa asiakas oli heittänyt ruokatavaroita lattialle ja rynnännyt ulos kaupasta kiroillen henkilökunnalle. Luettavissasi on yhteensä noin 5000 lehteä. Colesin muovipussikielto astui voimaan sunnuntaina, Woolworthsin 20. (STT, AFP) Ilmaismuovipussien poisto kaupoista herätti raivoa Australiassa SYDNEY Australiassa kymmenet myyjät ovat joutuneet asiakkaiden raivon kohteeksi sen jälkeen kun kaksi kauppaketjua yritti lopettaa kertakäyttöisten muovipussien käyttöä. (STT, AFP) Kolumbialaisesta kansallispuistosta tulee maailmanperintökohde MANAMA Chiribiqueten kansallispuisto Kolumbiassa on päässyt Unescon listalle maailmanperintökohteista, Unesco ilmoitti sunnuntaina. 8–16) Verkossa 24/7: tilaajapalvelija.fi/diginolla Täytä tämä kuponki ja tiputa se postiin. Lapsen isä oli jättänyt lapsen yksin käydäkseen kaupassa. Toimitamme tunnukset sähköpostilla. Tilaukset sisältävät arvonlisäveron. Syntyperäinen yhdysvaltalaismies pidätettiin sunnuntaina hänen keskusteltuaan agentin kanssa. CNN:n mukaan laiminlyönnistä epäilty isä saa kuulla tuomionsa syyskuussa. Osallistut myös arvontaan. (STT) FBI sanoo estäneensä iskun WASHINGTON Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI kertoi maanantaina pidättäneensä äärijärjestö al-Qaidan kannattajaksi oletetun miehen, joka oli suunnitellut pommi-iskua. 731 2690 Tilaus on määräaikainen ja päättyy automaattisesti. FBI sanoi miehen kertoneen peitetehtävässä olleelle agentille haluavansa räjäyttää räjähteillä lastatun ajoneuvon itsenäisyyspäivän juhlinnan aikana keskiviikkona. Pääpalkintona Salon Seurahuoneen á la carte -illallinen kahdelle. Aluetta tullaan laajentamaan 1,5 miljoonalla hehtaarilla maanantaina. kesäkuuta, mutta se jouduttiin viivästyttämään asiakkaiden valitusten takia. 22-vuotias malilaismies huomasi toukokuussa Pariisissa neljännen kerroksen parvekkeelta roikkuneen pikkulapsen ja kapusi pelastamaan hänet. Puolalle nyt annettu ilmoitus on ensimmäinen askel menettelyssä, joka voi johtaa Euroopan unionin tuomioistuimeen. Miestä oli tarkkailtu kuukausia. ja osallistut ARVONT AAN ja osallistut ARVONT AAN Nyt ei maksa mitään! Nyt ei maksa mitään! DIGItilauksen alkamispäivä: . FBI:n mukaan mies aikoi iskeä itsenäisyyspäivän paraatissa 4. Puolan toimet oikeuslaitoksen uudistamiseksi ovat jo pidemmän aikaa huolestuttaneet EU:ta, ja niistä on käyty vuoropuhelua. Myyjien ammattiliiton tekemässä kyselyssä 61 vastaajaa kertoo kokeneensa maksullisten muovipussien takia loukkaavaa tai väkivaltaista käytöstä. Sankariteosta kuvattu video levisi nopeasti sosiaalisessa mediassa, ja miehelle annettiin lempinimi Hämähäkkimies. Woolworths ja Coles ilmoittivat viime vuonna vapaaehtoisesti korvaavansa kevyet, ilmaiset muovipussit ympäristöystävällisemmillä uudelleenkäytettävillä pusseilla, jotka maksaisivat noin 10 senttiä. Kolumbian presidentti Juan Manuel Santos sanoo, että hänen hallituksena aikoo laajentaa suojeltua aluetta seudulla. Tiistaina voimaan astuva korkeinta oikeutta koskeva uudistus alentaa tuomareiden eläkeikää 70:stä 65:een. *) Helsingintie 11 • p. EU-komissio päätti jo joulukuussa aktivoida Lissabonin sopimuksen artikla 7:n Puolaa vastaan oikeusvaltio-ongelmien takia. Tämä on Kolumbian yhdeksäs kohde listauksessa. TIISTAINA 3. Maasta löytyy maailman toiseksi suurin biodiversiteetti Brasilian jälkeen. (STT, AFP)
MUITA TAPAHTUMIA Bocciaa Paukkulan kentällä klo 10-12. HEINÄKUUTA 2018 NIMIPÄIVÄT TÄNÄÄN: Suomenkielinen kalenteri: Arvo Ruotsinkielinen kalenteri: Egil, Ejvind, Öjvind NIMIPÄIVÄT HUOMENNA: Suomenkielinen kalenteri: Ulla, Ulpu Ruotsinkielinen kalenteri: Ulrika, Ulla, Ulrik PÄIVÄN SANA Minä saavun kokoamaan kaikki kansat ja kielet, ja kaikki tulevat ja näkevät kirkkauteni. vuotis juhlavuonnaan Minna Canthin teokseen työmiehen vaimo perustuvan musikaalin Suruttomat. Jes. TÄNÄÄN kalenteri@sss.fi Ilmoita tiedot Salon seudun tapahtumista yhdellä kertaa viikkokalenteriin, päivän menotietoihin ja netin tapahtumakalenteriin. Mölkkyä Moision koulun kentällä klo 10-11.30. P Ä I V I S A L O V A A R A LUKIJAN KUVA MONIQUIRA Maalaistytöksi puettu aasi voitti kauneuskilpailun kolumbialaisessa Monquiran kaupungissa sunnuntaina. Metka Kööri & Antti Vainio laulattavat. Isommassa yksikössä vissiin sielläkin polvet hoidetaan paremmin. Viisi vuotta sitten hoidon onnistuminen vaati välttämättä isoja kuntaliitoksia. 66: 18–19 ELOKUVAT Jurassic World: Kaatunut valtakunta Lumo klo 17.45 Maija Mehiläinen: Hunajakisat (dub) Lumo klo 16 Ocean’s 8 Lumo klo 18 Sherlock Gnomes (dub) Lumo klo 16.45 TEATTERI Putkinotko Kirakan kesäteatterissa (Kirakantie 240) klo 19. Salon Eläkkeensaajat ry. Aasit ovat perinteisesti olleet rakastettuja työtovereita vuoristoisessa ja pitkälti maalaisessa Kolumbiassa. Heinähattu ja Vilttitossu Teatteri Puutaivaassa (Kavalontie 68) klo 18. Toimituksen valitsemista tapahtumista julkaistaan tapahtuman nimi, paikka, aika ja tarvittaessa lyhyt kuvaus sisällöstä. Järj. Järj. Onneksi liikunta auttaa polviongelmiin ja akuuttia leikkaustarvetta ei tullut. otso onnittelee HUOMENTA 20 SALON SEUDUN SANOMAT | TIISTAINA 3. Ilmoita nettisivun kautta: www.sss.fi/tapahtumat, sähköpostilla: kalenteri@sss.fi postitse: Salon Seudun Sanomat/kalenteri, PL 117, 24101 SALO Huom! Kaikki muutokset ja korjaukset ylläoleviin osoitteisiin. Vaalit nimittäin painoivat päälle ja sote kaatui kuin eno veneestä. Nyt tehtäisiin vieläkin parempi sote-uudistus. Eläkeliiton Salon yhdistys. Ehkä ensi kerralla pitäisi ajatella enemmän potilaan näkökulmaa ja kustannustehokkuutta. Paimion kesäteatteri esittää 40. Ja siltä varalta, että toinenkin polvi alkaisi vihoitella, lätkäistiin päälle vielä valinnanvapaus. Minun polveni tulevaisuuden turvaamiseksi oltiin säätämässä lakia jopa kuntien pakkoliitoksista. Luvassa suuria tunteita, draamaa ja tragediaa. Vaskio 9 vuotta Caspar Alho 3.7. Rahisevan polveni jatkohoidon varmistamiseksi hallitus oli siis valmis pakottamaan velkaiset pikkukunnat osaksi isompaa, paremmin varoissaan olevaa kaupunkia. Mutta se pitää muistaa, että epäonnistuminen ei ole koskaan ilon aihe. Päivittäiseen kalenteriin tiedot ehtivät tarvittaessa edeltävänä arkipäivänä klo 12 mennessä.Laita mukaan merkintä ”tapahtumia” ja yhteystietosi. Enää ei kuntaliitoksia tarvittu, nyt lumpioitteni hyvinvointi vaati maakuntien Suomea. TOSIKKO ILON PISAROITA 14 -vuotis Onnittelut Sofialle Colorado Trinidad t. Suruttomat musikaali Museomäen kesäteatterilavalla (Sähköyhtiöntie 198) klo 19. Kyllä sitä uudistusta varmaan tarvitaan ja mukana on ollut paljon vilpitöntä yritystä ja suuri määrä työtä on tehty. Koko perheen kesäisen värikäs seikkailunäytelmä. Kisa oli osa vuosittaista aasifestivaalia, joka on järjestetty 14 vuoden ajan. Pertteli 8 vuotta Tinja Lehtovirta 2.7. Aluksi oli epäselvää, riittääkö polviongelmien ratkaisemiseen yhdeksän maakuntaa vai tarvittaisiinko peräti kahdeksantoista. Sitten taas tehdään uusi ”kaikkeista paras” -sote, joka kestää ja toimii polvesta polveen. Perusteellisen kannatusaluekartoituksen perusteella päätettiin, että kyllä niitä maakuntia pitää olla täydet 18. Vaikka aasit yhä enenevissä määrin on korvattu traktoreilla, niillä on yhä erityinen paikka kolumbialaisten sydämissä. Isoisä & Anneli Lumme kukkii kesä-elokuussa. Lennä laulu meidän landelle -yhteislaulutilaisuus Hovimäen leirintäalue (Hovimäentie 28) klo 19. 1 vuotta Eevi Tikkanen 3.7. Eduskuntavaalit tulevat ehkä ensin ja valta voi vaihtua. Vähän siis samaan malliin kuin Krim ”liitettiin” takaisin äiti-venäjään. Perjantaina julkaistavaan viikkokalenteriin (la-pe) tiedot on toimitettava keskiviikkoon klo 16:een mennessä. (STT, AFP) Maalaistytöksi puettu aasi voitti kolumbialaisen kauneuskilpailun. Siis tietenkin vain, jos se ehditään valmistella ja käsitellä eduskunnassa ennen seuraavan vaalikauden loppua. Salo 11 vuotta Torsti Nikander 3.7. Ja heidän keskellään minä teen ihmeen ja heidän joukostaan lähetän eloon jääneitä vieraiden kansojen luo. Salo Vinkkaa juttu: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi Kyllä jo pikkuisen pelottaa, jos vaikka polvi sanoo niks ja naks ja pitäisi päästä leikkauspöydälle. Maakuntien Suomen ennuste on kuitenkin huono, mahtaako jaksaa tarpoa elon polkua edes ensimmäisiin alan vaaleihin asti. Julkisella puolella operoitu patella voisi saada parikseen yksityisen tahon leikkelemän version, kun ensin sinnittelisi läpi karanteeniajan ja olisi taas vapaa valitsemaan. Suomusjärvi 2 vuotta Ella Suvila 3.7. Räikeässä mekossaan, johon oli kirjailtu etanoita, pitkissä vaaleissa hiuksissaan ja tuuheissa kulmakarvoissaan, Amasijos Arcabucon kaupungista onnistui voittamaan eniten sydämiä ja päihitti 59 muuta kilpailijaa, joita oli puettu muun muassa höyheniin ja Kolumbian kansallisen jalkapallojoukkueen paitoihin. Vaaliasetelmien uumoilun voisi jättää kokonaan väliin… Patella voi olla sote-ongelma Palstalla vuorottelevat Lotta Vuorio, Tosikko ja Hilma. Mutta ei hätää, maahan saatiin uusi hallitus, joka tarttui toimeen heti. Silloisen hallituksen näkökulmasta isojen kaupunkikeskeisten kuntien malli sataisi laariin paitsi parempana hoitona, myös suurempina paikkamäärinä valtuustoissa
Minä ymmärsin kirjoituksen aivan päinvastoin. Nykyinen tie sopiva luontokohteen tieksi. Toimitus tarvitsee myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot. Antti Kyynäräinen Särkisalo Kenen karjaa ovat peurat ja kauriit. Poikareppanat tekevät paikkansa ja palkkansa säilyttämiseksi niin kuin pääministeri määrää. Vanha periaatehan on, että karjan omistaja vastaa eläintensä aiheuttamista vahingoista. Pullistelijoiden ilmastosopimus u u Vaalit tulossa, kun kansanedustaja ottaa kantaa taksimonopolin purkauksesta. Osoitteet: mielipide@sss.fi | SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo u u Miksi Vuohensaarentielle halutaan asvaltti. Nehän ovat hyviä työvoimavarastoja, joista tarvitsijat saavat työvoimaa – veronmaksajien piikkiin tietenkin! Ennustaja u u Voi teitä salonseutulaiset. Kokemusta on u u Ilmansaastuttajat palkitaan pokaaleilla Tractor Pulling -kisoissa, joissa jättitraktorit syytävät mustaakin mustempia savuja ilmoihin. Tosi kivaa u u Ihan sama, paljonko lentokone päästää per km. Pilalle tallottu maasto roskineen on masentava näky. Hiilidioksidipäästöistä ollaan hiljaa. Uuno u u Olipa hienoa nähdä, että joku seurakuntalainen on istuttanut kukat seurakuntaa yli 30 vuotta palvelleen rovasti Jaakkolan haudalle Kuusjoen hautausmaalla. Nyt joka tapauksessa kärsijöinä ja maksumiehinä ovat täysin syyttömät sivulliset. Tukka. Suosikaa siis kotimaata. Tuskin haluamme Saloon kuihtuvaa keskustaa. Kannattaisi samalla mittapuulla tarkastella valtion vakavaraisuutta. Invaparkkiruutuun on oikeus henkilöllä, jolla on henkilökohtainen pysäköintilupa. Nyt saa paremman palvelun, kun on monopoli pois. Pilalla u u Poliittiset johtajat sopivat yön yli kestäneissä keskusteluissa, että eräisiin maihin perustetaan pakolaisia ottavia siirtolaiskeskuksia. Eläinten yksittäiselle puutarhalle aiheuttamat tuhot ovat helposti satoja, jopa tuhansia euroja. Oikea taputus pliis TÄTÄ MIELTÄ TEKSTARIT 040 7711 777 TIISTAINA 3. Kyllä maksaisi. Haudalla u u Ihmettelen, miksi kriisinhallintakeskus aikanaan perustettiin Kuopioon. Kirjoita mieluummin nimelläsi. Keijo Kuisma Märynummi Tuulivoimaloiden melusta järjestettävä keskustelu Paljon Euroopassa matkailleena väitän, että ainoa oikea paikka matkakeskukselle on kaupungin ydinkeskusta. Haluaisin jälleen kerran muistuttaa teitä salolaisia, mökkiläisiä ja turisteja: jättäkää invaparkkiruudut tyhjiksi niitä tarvitseville autoilijoille, joilla on invapysäköintilupa. Olisihan tietenkin mahdollista, että kaupunki suorittaisi noiden melujen todentamisen (mittaamisen). Myötätuntona meille äideille u u Ei paljon maksaisi. Esimerkiksi eteläisessä Salon saaristossa normaali marjojen ja vihannesten viljely ja puutarhanhoito on käytännössä jo mahdotonta huimasti lisääntyneiden eläinkantojen ja eläinten kesyyntymisen vuoksi. UPM kiittää. Ei asvalttia u u Finanssivalvonta suuressa viisaudessaan pohtii Nordean vakavaraisuutta. Aivan ihana konsertti Kiskon kirkossa, mutta yleisön ei kuulu taputtaa joka laulun välissä, varsinkaan, kun laulajatar ei kumartanut, ja ohjelmasta sen selvästi tajusi, että vasta lopuksi kuuluu taputtaa! Ottakaa opiksi. Miksi meillä, jotka vuosikymmeniä ennen ”myllyjen” rakentamista olemme asuneet Märynummella, ei ole enää oikeutta hiljaiseen, viihtyisään asumiseen. Toivon kaikille hyvää kesää, ja muistakaa, että invaparkkiruudut eivät ole ns. Rekkari muistiin tarkastusta varten. Sen alla ei eroa. Ainakin Salon keskustan ja torin läheisyydessä. Ja jälki on sen mukaista. Kun nyt vieraslajeista keskustellaan, on syytä muistaa, että vieraslaji se on valkohäntäkauriskin. Visioida tietysti aina voi, mutta keskustelu ja päätökset ratalinjauksesta tehtiin jo muutama vuosi sitten. Hiekkatien maisemallinen romantiikka on arvokkaampaa kuin auton pysyminen pölyttömänä. tervejalkaisia kansalaisia varten. Yrittäjä u u Vai on Kysyjä sitä mieltä, että vanhuksille riittäisi syöminen joka toinen päivä! Kas kun ei kerran viikossa! Koitapa itse syödä vain joka toinen päivä! Ainakin minun tuntemani ruokapalvelun saajat syövät annoksensa joka päivä, loppuviikosta voivat hiukan säästää viikonloppua varten silloin, kun ruokaa ei tuoda. jm u u Hallituksen toiminta on hyvin läpinäkyvää. Vuohensaaren tien loppuosa ei rakenteeltaan ole sellainen, että sen voisi asvaltoida. Paljon ajava u u Toukokuussa Saloon muutti 21 henkeä enemmän kuin täältä pois. Tilanteeseen on saatava pikainen korjaus. Henkilö, jolla on ilmaiset kyydit, jotka kansa maksaa. HEINÄKUUTA 2018 | SALON SEUDUN SANOMAT 21 SSS VERKOSSA Pienten hirvieläinten liikenteelle aiheuttamiin ongelmiin on kiinnitetty runsaasti huomiota. Esimerkiksi Utsjoki Kevolla olisi ollut saman verran kriisejä hallinnoitavaksi. Valkohäntäpeurojen tai -kauriiden sekä metsäkauriiden puutarhoille ja viljelyksille aiheuttamiin tuhoihin sen sijaan ei ole reagoitu riittävästi, jos lainkaan. Veden nousut ja laskut, pakkaset, lämpimät pitävät tien liikkeessä, mistä seurauksena jatkuvaa korjausta ja myös salolaista valitusta. Ei asvalttia tarvita joka paikkaan. Kesä on parhaimmillaan, ja lomat ovat alkaneet tai alkamassa. Retkeilyreitti Teijoon u u Narkkarin sisko ja Empatiaa. Matka on pitkä ja päästöt valtavat. Ulla Topi Salo Jättäkää invaparkkiruudut luvallisille käyttäjille Löytyisikö Salon kaupungista virkamiestä, poliitikkoa tai poliittista ryhmittymää, joka saisi aikaiseksi keskustelutilaisuuden tuulivoimatoimijoille ja meluista kärsiville Märynummen asukkaille. Ellei ole, niin jätän kyydin. Sotessa on teetetty turhanpäiväistä lausuntopaperityötä varmasti miljardin edestä kymmenessä vuodessa. Jos aikaa on puuhasteluun keskellä kesälomia. Mennyt viikonvaihde on muistuttanut melujen takia Märynummella enemmänkin ”sotatoimialuetta”. Kunnat voivat kuitenkin ohjata maankäyttöä radan vaikutusalueella ja esimerkiksi paikallisasemia on varmasti haluttaessa mahdollista saada lisää. Nyrkinpuija u u Totta kirjoitit! Nim. Nyt käynnistetään käytännön suunnittelu maakuntakaavaan merkityn aluevarauksen puitteissa. Vahinkoja pyritään estämään muun muassa rajoituksin sekä varoituksin, ja korvausjärjestelmät ovat kunnossa. Autollekin on vaihtoehtoja, ellei torin parkkipaikkapulan takia 200 m kävely ole liikaa. Myös erikoisesti fysioterapialaitosten edessä olevat invaparkkiruudut on tarkoitettu asiakkaiden vientiä ja hakua varten. Ovatko peurat ja kauriit siis valtion vastuulla vai ovatko syyllisiä tilanteen kärjistymiseen metsästysseurat, jotka eivät riittävästi säätele alueidensa eläinkantoja. Angelniementiekin kaavaillaan muuttaa takaisin soratieksi, vaikka sen takana on asutusta ja kirkko. MIELIPIDE Kirjoita lyhyesti. Toimitus valikoi, käsittelee, otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat tekstit. Julkisessa hallinnoinnissa on mukava olla, kustannuksista ei väliä eikä vastuuseen joudu. Äänestävä veronmaksaja ei. Myös kaikki luottamushenkilöt, jotka edesauttoivat ”myllyjen” rakentamista, olisivat tervetulleita kertomaan vaikuttimistaan. Matkamies Muurlasta. Narkkarin sisko! Meidän lapsi alkoi yli 30v, oman avioeron jälkeen huumeiden käytön, eroon ei pääse siitä! Sinulle, huumeiden käyttäjien äitien mollaajalle, otapa huomioon, myös sinun aikuinen lapsesi, voi vielä yhtenä päivänä olla narkkari! Etkä voi tilanteelle mitään! Nähty on u u Mikä on ainoa ero Sipilän ja Trumpin välillä. Isänmaan parturi u u Taksin, jolla ei ole keltaista Taksi-kylttiä katolla, on esitettävä kuljetukseen oikeuttava lupa. Samoin on hirvivahinkojen osalta. Yrittäjät pitävät Suomen pystyssä ja vapaa kilpailu asiakkaista, ei monopoli kuten nyt oli. Tapahtuuko se kaatolupia reilusti lisäämällä tai esimerkiksi metsästysoikeuksia väljentämällä, ammattimetsästäjiä käyttämällä, kaupallista metsästystä aktiivisesti kehittämällä tai jollain muulla tavalla tai näitä yhdistämällä, on viranomaisten ja metsästäjien päätettävissä, mutta nyt on syytä kuulla myös puutarhureita ja viljelijöitä. Soitto u u Märynummen frisbeegolfradalle suosittelisin tuhkakuppeja 2 metrin välein ja keräyspisteitä tyhjille oluttölkeille. Ihmisvirrat halutaan ohjata keskustojen kautta ja hyödyntämään paikallisia palveluja. Edes lehdistö ei paljon viitsi vahtia. Varatkaa aikaa ja kävelkää vaikka vähän kauempaa. Kuntien pitää tässä olla aktiivisia. Julkisuutta saa silloin helposti tyhjänpäiväisillekin asioille. Nyt se siirretään Stadiin
Vaarana oli jopa taidemuseon sulkeminen, mikä olisi saattanut henkilökunnan ja yleisön todella ikävään tilanteeseen. Luojus valittiin toukokuussa Elovirran varalle. Elovirta kertoo virasta kieltäytymisen olleen erittäin vaikea henkilökohtainen päätös. ”Onneksi meillä oli varalle valittuna toinen erittäin pätevä henkilö.” Hilpi Tanska Salolainen Susanna Luojus aloittaa Salon museopalveluiden esimiehenä lokakuun alussa. Hanke on Suomen mittakaavassa suuri. Lasipalatsissa sijaitseva yksityinen taidemuseo avataan yleisölle elokuun lopulla. Luojus valittiin Salon museopalveluiden uudeksi esimieheksi sen jälkeen, kun virkaan ensimmäisenä valittu filosofian lisensiaatti ja taidehistorioitsija Arja Elovirta ilmoitti, ettei voikaan ottaa työtä vastaan. Kotiseudulla on hänelle suuri merkitys. Hilpi Tanska toimii museopalveluiden esimiehen sijaisena heinäkuun ajan, minkä jälkeen tehtävään haetaan täyttölupaa henkilöstöjaokselta. HEINÄKUUTA 2018 Susanna Luojus avaa Amos Rexin ja siirtyy sen jälkeen Veturitalliin SSS | Katri Henttonen katri.henttonen@sss.fi Salon taidemuseo Veturitallin ja museopalveluiden johtajana aloittaa salolainen Susanna Luojus. Museopalveluiden esimiehen virkaan ei tarvitse järjestää uutta hakukierrosta, sillä Luojuksen valinta on lainvoimainen toukokuussa tehdyn päätöksen perusteella. –?Olen ollut projektissa mukana alusta eli vuodesta 2013 asti. –?Elovirta ja Luojus olivat vahvimmat hakijat virkaan ja he molemmat etenivät haussa loppusuoralle. Lojaliteettisyyt saivat Elovirran luopumaan Salon museopalveluiden johtajan pestistä. lokakuuta nykyisten töittensä ja irtisanomisajan takia. S S S / V I L L E V E I K K O K A A K I N E N. Salon taidemuseon nykyinen johtaja ja museopalveluiden esimies Laura Luostarinen on parhaillaan vuosilomalla ja hän jää lomalta suoraan eläkkeelle elokuun alussa. Helsinki on ollut minulle vain paikka, jossa käydä töissä, Perniöstä lähtöisin ja nykyään perheensä kanssa Pahkavuoressa asuva Luojus kertoo. Tanska otti välittömästi yhteyttä Luojukseen, joka ilmoitti ottavansa paikan vastaan. Kaupunki olisi jäänyt todella hankalaan tilanteeseen, jos minäkin olisin lähtenyt. Hän työskentelee parhaillaan Helsingissä Amos Rex taidemuseossa näyttelypäällikkönä. Tehtävää hoidetaan siihen asti väliaikaisjärjestelyin. Luojus on perheineen tuttu myös salolaisesta urheilusta, sillä hänen kaksi poikaansa pelaavat koripalloa Salon Vilppaassa. Elovirran piti aloittaa työt elokuun alussa. Luojus sanoo jättävänsä työn Helsingissä haikein, mutta toisaalta iloisin mielin. –?Olen kulkenut Helsinkiin töihin kymmenen vuoden ajan, hän kertoo. –?Tunnen itseni vahvasti varsinaissuomalaiseksi. –?Taustalla painoivat lojaliteettisyyt. Salon kaupunki tiedotti Elovirran päätöksestä vasta eilen. Suunnittelemani elämänmuutos jäi ikävä kyllä tekemättä, Elovirta jatkaa. Keravan museopalveluiden johtaja jäi eläkkeelle kesäkuun alussa. Amos Rexin rakentamiskustannukset ovat noin 50 miljoonaa euroa. KULTTUURI 22 SALON SEUDUN SANOMAT | TIISTAINA 3. Elovirta valittiin tuolloin tehtävään ja Luojus varalle. – Amos Rex on ollut hieno projekti ja jään seuraamaan Salosta, kuinka uusi museo nousee siivilleen. –?Olisin mielelläni tullut jatkamaan Laura Luostarisen erittäin hyvää työtä. Luojus kertoo ottavansa tehtävän vastaan erittäin tyytyväisenä. Saamme varmasti todella hyvän henkilön tehtävään, Tanska toteaa. Hän jää töihin Keravalle taidemuseon johtajaksi. 46-vuotias Susanna Luojus on filosofian maisteri ja hänellä on pitkä työkokemus museotyöstä muun muassa Turun taidemuseossa sekä Amos Andersonin taidemuseossa. –?Saimme Elovirralta tiedon viikko sitten. Luojus kertoo ilmoituksen virkaan valitsemisesta tulleen yllätyksenä –?Hausta ja päätöksestä oli jo ehtinyt kulua sen verran aikaa, hän sanoo. –?Onhan tämä se työ, johon olen itse kovasti halunnut. Myös Luojuksen työmatkansa muuttuu oleellisesti. Lisäksi hän toimii kaupungin museopalveluiden vastuualueen johtajana, Salon vapaa-aikapalveluiden johtaja Hilpi Tanska kertoo. Tanska sanoo Elovirran ilmoituksen tulleen yllätyksenä. Luojus aloittaa virassa vasta 1. Töitä on tehty todella paljon ja sitä riittää edelleen, hän sanoo. –?Ilmoitus tuli aika myöhäisessä vaiheessa, mutta onneksi meillä oli varalle valittuna toinen erittäin pätevä henkilö, hän sanoo
Tulkinta kasvoi vähitellen kerrassaan mahtavuuteen, siinä ei yksinkertaisuus vaivannut. Ingalls Wilderin löyhästi omaelämäkerrallisissa lastenkirjoissa kuvataan 1800-luvun uudisraivaajaperheen elämää, ja Yhdysvaltojen alkuperäisasukkaista puhutaan samassa vihamielisessä ja halveksivassa sävyssä kuin tuon ajan uudisraivaajat puhuivat. uu u Ohjelman on toimittanut Topias Tiheäsalo. Nautittavan puhdas sointi oli mieskuorolaulua parhaimmillaan, ja Honkanen oli saanut vanhojen klassikkosävellyksien tulkintoihin joitain uusia vivahteita. Esimerkiksi sisällissodassa orjuuden kannattajien puolella taistelleiden kenraalien sankaripatsaita on otettu pois julkisilta paikoilta. kesäkuuta. Se kokee kuitenkin, että sen lastenkirjallisuuden elämäntyöstä myöntämän palkinnon on aika saada uusi nimi, joka ottaa paremmin huomioon seuran koko kohderyhmän eli kaikki lapset. heinäkuuta. Camilla Nylund on todellinen huippu taiteilija niin ääneltään kuin tulkinnaltaan. Vuoden 2018 pääesiintyjäyhtyeitä olivat muun muassa ensi kertaa Suomessa vieraillut Body Count, ranskalainen Gojira sekä australialaiscombo Parkway Drive. Nylundin ja Hirvosen ohjelma käsitti melkein yksinomaan Jean Sibeliuksen yksinlauluja opuksista 17 ja 37. Konsertin loppuun Nylund ja Hirvonen olivat valinneet kolme laulua Sibeliuksen opuksesta 37, joka lienee mestarin lauluista oopperamaisin. Potkuista alun perin kertoneen Teatteri&Tanssi -lehden mukaan irtisanomisen syy liittyy kursseihin, joilla Vuori on auttanut opiskelijoita tutustumaan rituaaleissa käytettäviin huumaaviin aineisiin. Vaatimus esitetään 38 ihmisen allekirjoittamassa vetoomuksessa, joka on lähetetty Taideyliopiston johdolle ja dekaani Maarit Ruikalle. (STT–AFP) Pieni talo preerialla -kirjailijan nimi ei kelpaa lastenkirjallisuuspalkintoon USA:ssa. Lasten kirjastoseura korostaa, että se on yhä sitoutunut tarjoamaan lukijoille mahdollisuuden lukea Pieni talo preerialla -kirjoja. Itse vaikutuin erityisesti harvemmin kuullusta Oscar Levertinin sanoihin sävelletystä laulusta En slända. Ei ihme, että laulajatar valloittaa isoilla oopperanäyttämöillä, etenkin jos huomasi laulun viimeisessä äänessä kauniilla kasvoilla keimailevasti viipyilevän ilmeen. Tuskin ajan löytäminen kovin helppoa oli, varsinkin kun laulajattaren pianistin Matti Hirvosen omat esiintymiset ja opettamiset maailman musiikkikeskuksissa täyttävät myös tätä kalenteria. Järjestyksessä 21. Viimeisenä päivänä kävijöitä oli 9?000. Huipputasokasta laulun juhlaa KONSERTTI RADIOSTA uu u Kiskon Sydänkesän Sävelten sunnuntainen konsertti Kiskon kirkossa on kuultavissa keskiviikkona 4.7. Sopraano Camilla Nylund oli kukkasensa ansainnut erinnomaisen konsertin päätteeksi sunnuntaina Kiskossa. Yhdysvalloissa on viime vuosina käyty paljon keskustelua oman aikansa arvomaailmaa heijastavista teoksista, joiden kuvastamia arvoja ei enää pidetä hyväksyttävinä. Pianisti oli herkästi kaiken aikaa tunnelmissa mukana, pianon tremolot värisivät unenomaisuutta ja kaikki kasvoi pitkän crescendon syvissä soinnuissa mahtavuuteen. Nylundin todella kaunissointinen ääni resitoi paikoin hiljaisina sooloina, ja Hirvonen väritti esitystä herkullisesti, muun muassa laulun lopussa kuvaten pianon trillein korennon siipien värinää. raskaan musiikin Tuska-festivaali keräsi puolestaan kolmen päivän aikana 34?000 kävijää Helsingin Suvilahteen. Lauluja Var det en dröm ja Flickan kom ifrån sin älsklings möte ovat levyttäneet monet laulutaiteen kuuluisuudet. TIISTAINA 3. Teemu Honkanen Kiskon kirkossa 1. A.V.Koskimiehen runoon sävelletty laulu Illalle toistaa itsepintaisesti yksinkertaista säettä, jota piano-osuus kehittelee soinnullisesti. S S S / V E L I M A T T I H E N T T O N E N KONSERTTI Pieni talo preerialla -kirjasarjastaan kuuluisaksi tulleen Laura Ingalls Wilderin nimi on päätetty jättää pois amerikkalaisen lastenkirjallisuuspalkinnon nimestä. Onneksi onnistuttiin, sillä aikaisin loppuunmyydystä konsertista muodostui laadukas menestys. Upeaa kansainvälistä uraa luonut sopraanomme Camilla Nylund oli löytänyt kalenteristaan aikaa piipahtaa esiintymään Kiskon kesäkonserttiin. Upeat tenorit ja syvän samettisen pehmeät bassoäänet varmistivat, että kirjainparia YL saattoi perustellusti nimessä käyttää. Konsertin aloitti Ylioppilaskunnan Laulajien pitkässä ”koulutuksessa” olleista miehistä tätä tilaisuutta varten koottu YL Alumni Ensemble johtajanaan ainakin kamarikuoro Key Ensemblen taitavana vetäjänä toimiva Teemu Honkanen. Päähenkilöt toteavat muun muassa, että ”vain kuollut intiaani on hyvä intiaani”. Kuulin se nyt ensi kertaa oudon jylhänä pianoversiona. Avauspäivänä tapahtumassa kävi 12?000 ja lauantaina 13?000 ihmistä. Lilli Paasikiveltä ja KiskoSeuralta odotetaan innolla seuraavan kesän tarjontaa. (STT) Teatterikorkeakoulussa ei hyväksytä lehtorin potkuja SSS | Veli-Matti Henttonen veli-matti.henttonen@sss.fi Seinäjoen Törnävänsaarella 40. Allekirjoittajat kertovat tiedotteessa, että pitävät lehtorin erottamista hätiköitynä ja perusteettomana ja vaativat tapauksen uudelleenkäsittelyä. Tällaiseen pystyvät vain suuret taiteilijat. Yle Radio 1:stä kello 19.02 alkaen. Leevi Madetojan Suvi-illan vieno tuuli soi ihastuttavassa legatossa, ja Sibeliuksen laulut, kuten Terve kuu, vaikuttivat syvästi. Teatterikorkeakoulun lehtori Eero-Tapio Vuori irtisanottiin kesäkuun alkupuolella. Sen sijaan mestarin ihana Rakastava-sarja jäi kaipaamaan lisää tarvittavaa lämpöä ja hellyyttä. Lisäksi he vaativat avointa ja kriittistä keskustelua selkeämpien yhteisten sääntöjen muodostamiseksi. Kirjojen rasismista on kiistelty Yhdysvalloissa vuosia, mutta ne ovat yhä erittäin suosittuja niin Yhdysvalloissa kuin muuallakin maailmassa. Hän soitti omana soolonaan Sibeliuksen rakastetun Valse tristen. Varsinkin ensin mainittu laulu vaatii esittäjältä todella paljon. Ylimääräinenkin saatiin, Sibeliuksen Våren flyktar hastigt. Nimestään huolimatta Matti Hirvonen on ruotsalainen. Koko viikonlopun yhteismäärä 76 000 vierasta kohoaa festivaalin pitkän historian toiseksi suurimmaksi. Provinssissa liki ennätysyleisö Reijo Anttila Sopraano Camilla Nylund pianistinaan Matti Hirvonen sekä YL Alumni Ensemble joht. uu u Puolentoista tunnin mittainen konsertti on lisäksi kuunneltavissa kuukauden ajan Ale Areenassa. kertaa vietetyn Provinssi-festivaalin juhlavuosi huipentui sunnuntaina peräti 28 000 katsojaa keränneeseen päätöspäivään. Mies konsertoi säännöllisesti liedpianistina ja kamarimuusikkona eri puolilla maailmaa. HEINÄKUUTA 2018 | SALON SEUDUN SANOMAT 23 twitter.com/Salkkari www.facebook/salonseudunsanomat instagram.com/salonseudunsanomat Vinkkaa juttu: kulttuuri@sss.fi Kulttuuritoimitus: Veli-Matti Henttonen (02) 770 2329 Joukko Teatterikorkeakoulun opettajia, tutkijoita ja tohtoriopiskelijoita vaatii ohjaajantyön lehtorin erottamisen perumista. Ensi kesänä Provinssia juhlitaan Seinäjoella 27.–29. Viikonlopun kohokohtia olivat Seinäjoella esimerkiksi metallibändi Volbeatin keikka festivaalin avauspäivänä, The Offspringin hittiputki perjantai-iltana sekä toistaiseksi festivaalin suurimman yleisömäärän keränneen Cheekin viimeinen esiintyminen Provinssissa. Palkinnon myöntävä lasten kirjastoseura tuli siihen tulokseen, että kirjassa kuvatut stereotyyppiset asenteet eivät sovi yhteen sen arvojen kanssa
Toisella puoliajalla Brasilia iski kaksi maalia, jätti Meksikon aseettomaksi ja meni menojaan. Vasemmalla laidalla tähtipelaaja Neymar on löytänyt hyökkäysroihun ja teki Meksiko-ottelun avausmaalin. L E H T I K U V A / A F P / J O H A N N E S E I S E L E STT | Tapio Keskitalo Mestarisuosikki toisensa jälkeen on pudonnut jalkapallon MM-kisoissa, mutta Brasilian meno vain kiihtyy. Marquinhos), Philippe Coutinho (86. Miguel Layun), Hector Herrera (v); Hirving Lozano, Javier Hernandez (60. Listalla kolmantena on alkulohkon ottelu Nigeria–Argentiina, jossa kummankin joukkueen jatkopaikka oli katkolla. Jonathan dos Santos), Hugo Ayala, Carlos Salcedo (v), Jesus Gallardo; Andres Guardado (v), Rafael Marquez (45. Roberto Firmino 2–0. MM-JALKAPALLO 2018 24 SALON SEUDUN SANOMAT | TIISTAINA 3. uu u Yleisöä: 41?970. Roberto Firmino), Neymar; Gabriel Jesus. Venäjän MM-turnauksen kenties suurin voittajasuosikki eteni puolivälieriin kukistettuaan Meksikon 2–0. Sama luonnehdinta pätee listan vitoseen eli Iran– Portugaliin. L E H T I K U V A / A F P / F A B R I C E C O F F R I N I Tähän loppui Meksikon taistelu: Neymar (oik.) liukui voittomaalin. Tuolloin se romahti kotikisojensa välierissä käsittämättömään 1–7-tappioon Saksalle. SSS | Olli Mäntylä TV2:N SUURIMMAT KATSOJALUVUT 1) Kroatia–Tanska*, keskimäärin 741 000 katsojaa 2) Uruguay–Portugali*, 690000 3) Nigeria–Argentiina, 625 000 4) Saksa–Ruotsi, 613 000 5) Iran–Portugali, 607 000 6) Espanja–Venäjä*, 598 000 7) Tunisia–Englanti, 595 000 8) Serbia–Brasilia, 589 000 9) Venäjä–Egypti ja Englanti–Belgia, 568 000 * pudotuspeli Kroatian maalivahti Danijel Subasicin tähdittämää neljännesvälierää seurasi Suomessa toistaiseksi kisojen suurin katsojajoukko. Meksiko jäi toisella puoliajalla vaille mahdollisuuksia. Raul Jimenez), Carlos Vela. Vastaavasti vaikkapa jalkapallon miesten Mestarien liigan finaalin katsojaluku oli TV2:lla 357 000, eli siinä vertailussa MM-futis kiinnostaa suomalaisia. Pienelle peliajalle kisoissa jäänyt Roberto Firmino sinetöi Brasilian jatkopaikan ja Meksikon jäämisen jälleen kerran ensimmäiselle pudotuspelikierrokselle. Lisäksi hän pohjusti vaihdosta kentälle tulleen Roberto Firminon tekemän 2–0-osuman. Ottelun avausmaali nähtiin 51. Brasilian kone ei yski 5. NELJÄNNESVÄLIERÄ Brasilia–Meksiko 2–0 (0–0) uu u 51. minuutilla, kun Willian antoi matalan keskityksen maalille, jossa Neymar ohjasi pallon verkon perukoille. Laitapuolustaja Marcelo oli koko Meksiko-ottelun vaihdossa. Joukkueen pelaaminen on tasapainoista, sen hyökkäys toimii ja puolustus pitää vastustajat vähillä huippupaikoilla. Mikäli Brasilia hyytyy Venäjällä ennen finaalia, Titen valmentama nykyryhmä joutuu kovaan mankeliin. L E H T I K U V A / A F P / S A E E D K H A N. uu u Brasilia: Alisson; Fagner, Thiago Silva, Miranda, Filipe Luis (v); Paulinho (80. –?Tämä oli erittäin vaikea ottelu. uu u Meksiko: Guillermo Ochoa; Edson Alvarez (v) (55. Fernandinho), Casemiro (v); Willian (90. Tappio sai osan brasilialaisista itkemään Belo Horizonten stadionin katsomossa, ja jälkipyykki oli armotonta. Näiden pelien väliin kiilasi edelliseltä viikolta Saksan ja Ruotsin alkulohkotrilleri. Kuudetta maailmanmestaruuttaan jahtaava Brasilia oli jo karsinnoissa vakuuttava. Meksiko aloitti Samaran neljännesvälierän vakuuttavasti, mutta Brasilia sai pikkuhiljaa pelaamisen uomiinsa. Brasilialaisten itseluottamusta nostavat monet asiat. Maa on lähtenyt ensimmäisen pudotuspelikierroksen jälkeen kotimatkalle peräti seitsemän peräkkäistä kertaa. Sen keskimääräinen katsojaluku oli 741 000. Kisojen huippulukema nähtiin sunnuntai-illan pelissä Kroatia– Tanska. Meksikolle putoaminen neljännesvälierissä on tuttu juttu. Esimerkiksi lauantaina Ranskan ja Argentiinan välinen ottelu saattoi lähtökohtaisesti kiinnostaa yleisöä enemmän kuin saman illan Uruguay–Portugali. Brasilialle huolta tuo Casemiron korttitilin täyttyminen ja puolivälierän pelikielto sekä Marcelon selkävaivat. Jälkimmäistä ottelua seurasi kuitenkin keskimäärin yli 100 000 katsojaa enemmän kuin Ranska–Argentiinaa. HEINÄKUUTA 2018 Kroatia–Tanska houkutteli suurimman katsojajoukon MM-kisojen neljä ensimmäistä pudotuspeliä keräsivät hieman otteluiden alkamisajasta riippuvaisia televisiokatsojien lukuja. Ottelun lopussa Neymar karkasi meksikolaispuolustukselta. Tiesimme vastustajamme laadun, Neymar kehui Meksikoa uutistoimisto AFP:lle. Suomen aikaa kello 21 startanneet pelit houkuttelivat ruudun ääreen usempia katsojia kuin alkuillan neljännesvälierät. Neymar 1–0, 88. Vertailun vuoksi: Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueen MMpuolivälieräottelua seurasi viime keväänä MTV3-kanavalla 1,4 miljoonaa katsojaa. Hänen laukauksensa muutti suuntaa maalivahti Guillermo Ochoasta, ja Firminolla oli helppo työ jatkaa pallo maaliin. Samalla se on pyyhkinyt neljän vuoden takaiset haamut matkoihinsa
Hazardin erinomainen keskitys tavoitti Fellainin pään, ja sillä selvä. Pian pallo kimposi kärkipelaaja Romelu Lukakun jalkojen väliin, ja avausmaali oli senteistä kiinni. Lukaku pääsi tunnin kohdalla puskemaan Thomas Meunierin keskityksestä täysin vapaasti lähietäisyydeltä. Pallo painui täpärästi ohi maalin. Japanikaan ei masentunut vastustajan nopeista maaleista. Belgia sai kuitenkin onnekkaan hetkensä, jonka myötä ottelun lopusta tuli hirmuinen trilleri. Takashi Inui 0–2, 70. Se pystyi silloin tällöin nousemaan varsinaisella peliajalla vielä hyviin hyökkäyksiin. Peliväline painui kuitenkin Kawashiman vartoimaan maaliin: takaa-ajajalla oli lähes puoli tuntia aikaa tasoitukseen. Jan Vertonghen 1–2, 74. NELJÄNNESVÄLIERÄ Belgia–Japani 3–2 uu u 48. Puoliajan loppua kohti Belgia ei saanut enää pelattua palloa samalla tavalla kohti Hazardia ja Lukakua. Aktiivisesti maalia hakeneen Belgian harhasyöttö kostautui lopulta pahimmalla mahdollisella tavalla. Japani tarjosi shokkihoitoa ja lisäsi samalla mielenkiintoa otteluun entisestään heti toisen puoliajan alussa. Sen jälkeisellä vartilla Belgia ei pelkästään näyttänyt vaaralliselta, se todella oli sitä. Näin aasialaismaa on selviytynyt edelleen vain yhden kerran MM-kisoissa puolivälieriin. Marouane Fellaini 2–2, 90+4. HEINÄKUUTA 2018 | SALON SEUDUN SANOMAT 25 MM-JALKAPALLO 2018 twitter.com/Salkkari www.facebook/salonseudunsanomat instagram.com/salonseudunsanomat Vinkkaa juttu: urheilu@sss.fi Urheilutoimitus: Olli Mäntylä, Juha Tuuna (02) 770 2309 L E H T I K U V A / A F P / O D D A N D E R S E N SSS | Olli Mäntylä olli.mantyla@sss.fi Belgia eteni MM-kisojen välieriin draaman kaareltaan ja viihdyttävyydeltään fantastisen ottelun jälkeen. Lukaku pääsi puskemaan vapaasti, mutta pusku meni suoraan keskelle ja Kawaguchi pystyi torjumaan tilanteen kulmaksi. Ensimmäisen 15-minuuttisen aikana Belgia näytti suhteellisen vaaralliselta, joskin yhtään laukausta se ei vielä siinä vaiheessa saanut Japanin kahta optimistista kaukolaukausta vastaan. Loppua kohti Belgia alkoi saada muiden muassa kulmapotkutilanteita, ja niissä joukkue oli japanilaisia vastaan vaarallinen. Hazardin laukaus pamahti sisätolppaan. Belgia sai yhden henkisistä johtajistaan, toppari Vincent Kompanyn kisoissa ensimmäistä kertaa aloitukseen. Japanilaisten viimeistely oli sen sijaan satumaisen kliinistä. Varsinkin sen jälkeen, kun Marouane Fellaini otettiin vaihdosta kentälle. Belgian Vincent Kompany näytti akrobaattisia otteita vammahistoriasta huolimatta. Oli kuitenkin äärimmäisen pienestä kiinni, etteikö Belgia olisi tullut tasoihin lähes heti perään. Uskomaton draaman kaari 6. Toppari Jan Vertonghen ei pystynyt katkaisemaan Gaku Shibasakin erinomaista pystysyöttöä. Peliaikaa oli jäljellä alle puoli minuuttia. Niihin lukeutui Keisuke Hondan lisäajan vapaapotku, jonka Courtois torjui kulmaksi. Sen teki Etelä-Korea, joka ylsi kotikisoissaan 2002 välieriin. Asiat ovat pienestä kiinni yksittäisissä otteluissa. Pudotuspelivaiheen suurin mahdollinen yllätys oli kypsymässä Japanin johtaessa 2–0. Toki Belgialla oli aikaa vielä nelisenkymmentä minuuttia. TIISTAINA 3. Tuo päävalmentaja Roberto Martinezin vaihto osoittautui täydelliseksi, sillä 2–2-tasoituksessa ei ollut onnesta tietoakaan. Haraguchin upea laukaus tolpan juureen toi tuloksen. Se tavoitti Genki Haraguchin, joka pystyi pitämään pallon ja pääsemään laukaisupaikkaan, vaikka Vertonghenilla oli vielä mahdollisuus katkaista tilanne. Belgia nousi kahden maalin takaa 3–2-voittoon varsinaisella peliajalla. Belgia palasi Englantia vastaan pelatun ”väliottelun” jälkeen tuttuun aloituskokoonpanoonsa, samoin kuin toisaalta myös Japani omaansa. Inuin laukaus rangaistusalueen ulkopuolelta painui vastustamattomasti ohi Courtois´n. Se laukoi pikatahtiin kolmesti, ja Japani blokkasi kaikki vedot kulmapotkuksi. Toppari Jan Vertonghen puski kulmapotkun jälkitilanteesta oletettavasti pallon, joka oli tarkoitettu maalin edessä päivystäneille maanmiehille. Maalintekopaikkoja kehkeytyi 15–30 peliminuutin välillä Belgialle suorastaan liukuhihnalta. Toisaalta se merkitsi samalla hyökkäysvoittoisen jalkapalloilun ystävälle viihdyttävää ottelua. Varsinkin, kun tilanteeseen oli ehtiä myös toinen joukkueen pelaaja ennen Japanin maalivahtia Eiji Kawashimaa. Courtois käynnistyi nopean hyökkäyksen, jonka joukkue pelasi loistavasti. Ei olisi uskonut, että sen Japanin kulman jälkeen Belgia ehti vielä tehdä varsinaisella peliajalla voittomaalin. Japanin vaaratilanteet rajoittuivat ensimmäisellä puoliajalla Takashi Inuin puskuun, jonka maalivahti maalivahti Thibaut Courtois kuitenkin torjui helposti. Kawashima torjui Eden Hazardin tykin, ja Kompany oli lähellä maalintekoa vapaapotkun jälkeen. Belgia pääsi yrittämään ratkaisua vielä varsinaisella peliajalla. Genki Haraguchi 0–1, 52. Japani puolusti aktiivisesti, mikä siis johti vastustajan maalintekopaikkoihin. Nacer Chadli 3–2 uu u Puolivälierä: Belgia–Brasilia. Meunierin keskitys tavoitti vaihtopelaaja Nacer Chadlin, jolla oli helppo tehtävä nousta sankariksi. Eiji Kawashima joutui kokemaan lopulta karvaan pettymyksen.. Jo 2–0 johtanut Japani joutui taipumaan lisäaikamaalilla 2–3
– Meillä on hyvä tiimi kentällä ja hyvä tiimi kentän laidalla, tiivistää Heikkilä. Fakta vaan on, että ajankohtana se on aika myöhään. Täällä pelaavat Salon parhaat, ne jotka haluavat. Sen osoittivat myös Salon 2006 syntyneet pojat, jotka selvittivät tiensä ikäluokkansa valtakunnalliseen pääsarjaan Etelä-Länsi -liigaan. – Olemme jo nyt ylittäneet itsemme ja yllättäneet muut. Markkasen lisäksi Suomi on joutunut pelaamaan suuren osan MMkarsintapeleistä ilman aloitusviisikon takamiehiään Sasu Salinia ja Petteri Koposta, jotka ovat jääneet Euroliigan panttivangeiksi kiistassa Kansainvälisen koripalloliiton kanssa. syyskuuta, ja NBA-harjoitusleirit alkavat syyskuun lopulla. Jatkokarsinnat pelataan syys-, marrasja helmikuussa, ja kuuden maan jatkokarsintalohkosta kolme parasta pääsee 2019 MM-kisoihin.. Meidän harjoitusleiri on alkamaisillaan, ja mä totta kai haluan pelata. uu u Tshekki–Bulgaria 81–75 (19– 20, 22–15, 18–15, 22–25) Lohkon lopputilanne 1) Tshekki 6 5 1 464–425 11 2) Suomi 6 3 3 453–449 9 3) Bulgaria 6 2 4 466–476 8 4) Islanti 6 2 4 463–496 8 uu u Tshekki, Suomi ja Bulgaria etenevät MM-karsintojen toiseen lohkovaiheeseen. Yhteistyö kolmen seuran kesken on sujunut mainiosti. Markkasen pelaaminen syyskuun peleissä on auki. Mainittuun pieneen viisikkoon kuului myös Salon Vilppaan Juho Nenonen, joka punnersi yhden levypallon. Saman joukkueen Mikko Koivisto pelasi runsaat 14 minuuttia ja antoi näyttävän syötön Markkasen alley-oop-donkkiin. – Kyllä me ollaan ihan Salo YJ, mikä lukee pelipaidoissakin, sanoo joukkueen vastuuvalmentaja Petri Heikkilä. Esimerkiksi Oskari Jakonen ja Niklas Friberg lähtivät Turkuun vasta lähes aikuisina, antaa Heikkilä vastauksen omaan kysymykseensä. Suomen kaikkien aikojen koripalloilija Lauri Markkanen nousi Islantia vastaan vihdoin NBAtähdeltä odotetulle tasolle. Olen sanonut jo ennenkin, että ei ole mitään syytä, etteikö kaikki voisi pelata, Dettmann sanoi. Me pystymme tekemään sen, että pojat saavat pelata kovia pelejä eikä heidän tarvitse matkustella, muistuttaa Wahlsten ja sanoo, että kaikki ovat tervetulleita mukaan. Salo YJ:n lähtökohtana onkin ajatus, että oman kaupungin joukkueessa on tarjolla riittävän kovatasoisia pelejä. Jatkokarsintalohkossa vastaan tulevat Tshekki, Bulgaria, Ranska, Venäjä ja Bosnia-Hertsegovina. Jatkokarsinnat pelataan syys-, marrasja helmikuussa, ja kuuden maan karsintalohkosta kolme parasta pääsee 2019 MM-kisoihin. Salo YJ sijoittui kevään Alueliigassa neljänneksi, ja pääsi näin syksyksi Etelä-Länsi -liigaan. – Se (pelaaminen MM-jatkokarsinnassa) riippuu vähän, että mitkä Jenkeissä suunnitelmat ovat. – Kyllä me heitäkin tarvittaisiin, mutta joku vaan haluaa pelata kovemman nimen seurassa, harmittelee Heikkilä ja kysyy kuinka moni joku salolainen junnu on lyönyt itsensä läpi Tepsissä, kun on mennyt sinne nuorena. Toivottavasti pääsen, Markkanen sanoi. Joukkueessa on kuusi pelaajaa Halikosta, ja SalPasta sekä Perttelistä kummastakin neljä. Valmennuskaksikko onkin harmissaan, että potentiaalisia salolaisia poikia pelaa esimerkiksi Turun Palloseurassa. Rinki on siis varsin kapea ja tarvetta olisi suuremmalle pelaajamäärälle. Pelaajat harjoittelevat pääosin omissa seuroissaan, ja yhteisharjoituksia on viikossa yksi tai kaksi. –?Nämä karsinnat olisivat olleet niin helpot pelata, jos meillä olisi ollut sama joukkue kuin viime vuoden EM-kisoissa. – Se on hyvä kysymys. Nyt meillä vaihtui joka peliin ainakin viisi miestä. Suomen seuraava peli on 13. Kausi ei ole virallisesti menossa, joten se on ihan keskustelujuttu. Salo YJ:n tulevaisuudesta ei vielä ole puhuttu mitään, vaan joukkue katsoo ensin mitä elokuun alussa alkava Etelä-Länsi -liiga tuo tullessaan. Salo YJ selvisi 12-vuotiaiden poikien EteläLänsi -liigaan. Tämä oli todella kova suoritus suomalaiselta koripallolta, että me taisteltiin kapealla porukalla tästä kapeasta raosta läpi, Dettmann sanoi. Markkanen heitti 28 pistetä pelitilanneheittotarkuudella 10/12, ja hänen iltansa ainoa miinus oli se, että viisi vapaaheittoa lipsahti ohi. Edellinen salolaisjoukkue tällä tasolla oli seitsemän vuotta sitten SalPan -99 syntyneiden ryhmä. Kolmannella neljänneksellä Suomi kokeili Islannin omia aseita eli pientä viisikkoa, jossa Koponen, Ilari Seppälä ja Salin pelasivat samaan aikaan takakentällä. uu u Jatkokarsintalohkossa Suomea vastaan tulevat Tshekki, Bulgaria, Ranska, Venäjä ja Bosnia-Hertsegovina. – Tämä ei ole mikään seura, vaan joukkue jossa niin pelaajat kuin valmennuskin haluavat kehittyä. Markkasen kesäharjoittelu jatkuu vielä pari viikkoa Suomessa, jonka jälkeen hän matkustaa jälleen Chicagoon harjoittelemaan. – Ei yksikään. HEINÄKUUTA 2018 Seurayhteistyön voimannäyte Jari Vuorio JALKAPALLO Yhteistyössä on tunnetusti voimaa. Nousukauden jatkaminen on siten koripallomaajoukkueen omissa käsissä. NBA-pelaaja teki eron Suomen eduksi STT | Raiko Häyrinen KORIPALLO Suomi-koripalloilun vuoden jatkunut nousukausi toi maanantai-iltana yli 12 100 kannattajaa loppuunmyytyyn Helsingin Areenaan, ja Suomi takasi ensi talveksi maajoukkuekoripalloa voittamalla Islannin pistein 91–77 MMkarsinnan ensimmäisen lohkovaiheen viimeisessä pelissä. Mutta onko Markkanen Suomen käytössä, kun jatkokarsinnat alkavat syyskuussa. Joukkue kantaa virallisesti nimeä SalPa/FC Halikko YJ, mutta nimiseurojen lisäksi joukkueessa on pelaajia myös Perttelin Peikoista. Tähän kysymykseen sekä Markkanen että päävalmentaja Henrik Dettmann eivät antaneet suoraa vastausta. Salo YJ sai alkunsa viime vuoden alkutalvesta, kun Perttelissä alettiin miettiä seurayhteistyötä. Pikku hiljaa syntyi ajatus yhdistelmäjoukkueesta, ja että yritettäisiin mennä sen kanssa mahdollisimman korkeaan sarjaan pelaamaan, muistelee Johan Wahlsten, joka toimii Heikkilän kanssa joukkueen valmentajana. – Tämä on ihan avoin joukkue. Kovin moni tuskin uskoi, että pärjäisimme edes Alueliigassa, sanovat Petri Heikkilä ja Johan Wahlsten, joiden apuna toimivat SalPan valmennuspäällikkö Ilkka Virtanen sekä maalivahtivalmentaja Mikko Känkänen. – Aluksi tarkoituksena oli, että harjoiteltaisiin vaikka kerran viikossa yhdessä. – Ei ne kieltää voi. Se toimi, samoin kuin Carl Lindbomin nostaminen aloitusviisikkoon. MIESTEN MM-KARSINTA, F-LOHKO Suomi–Islanti 91–77 (28–19, 16– 23, 23–17, 24–19) uu u Suomi: Lauri Markkanen 28/7, Sasu Salin 19/5, Petteri Koponen 17/3, Carl Lindbom 9/7, Jamar Wilson 9/2, Shawn Huff 5/5, Mikko Koivisto 2/1, Ilari Seppälä 2/0, Mikael Jantunen 0/2, Juho Nenonen 0/1. URHEILU 26 SALON SEUDUN SANOMAT | TIISTAINA 3. Päävalmentaja Dettmann kiitteli pelaajiaan jatkokarsintapaikasta, vaikka sen varmistaminen jäikin viimeiseen peliin Islantia vastaan ja vaikka jatkolohkoon mukaan otettavia sarjapisteitä olisi voinut tulla mieluusti enemmän
Ensi kaudella Ranskan liigassa pelaavat suomalaisista myös Saana Koljonen, Kaisa Alanko ja HPK:sta siirtyneet Salla Karhu sekä Daniela Öhman. Siellä hän sijoittui 19-vuotiaiden kilpailussa kymmenneksi. Superinnoissani olen tästä mahdollisuudesta, mikä minulle on nyt suotu. Hämeenlinnan Lentopallokerhoa edustanut Suomen naisten maajoukkueen keskipelaaja Michaela Madsen siirtyy ranskalaisen Racing Club Cannesin riveihin. Viime vuonna sellainen tuli 19-vuotiaiden kilpailusta 3 000 metrin matkalla. M I I K K A J Ä R V I N E N Hienoa saavutusta kelpaa yhdistelmäjoukkueen tuulettaa. Hänen ennätyksensä 3 000 metrin esteissä on 11.22,01. TIISTAINA 3. Hän on saavuttanut neljä Suomen mestaruutta seuroinaan LP Viesti ja HPK. (STT, SSS) Madsenkin Ranskaan – HLPK:n pelaajapakka menee uusiksi L E H T I K U V A / V E S A M O I L A N E N Lauri Markkanen pääsi operoimaan edellisottelua vapaammin niin hyökkäyskorin alla kuin kolmen pisteen kaaren takanakin.. Ruokonen harrastaa myös suunnistusta, jossa hän vaihtoi viime vuonna seuraa Perttelin Peikoista Angelniemen Ankkuriin. Voitto tuli muutaman sekunnin erolla kilpailussa, johon osallistui viisi juoksijaa. Yleisurheilua päälajinaan pitävä Ruokonen on tällä kaudella juossut joitakin ratakisoja sekä esimerkiksi SM-maastot Perniön Melassuolla. Ykkössijan vienyt venäläinen Elizaveta Mukhina päihitti suomalaisen hieman alle sekunnin erolla. Ruokoselle kuurojen EM-kulta ja -hopea Sara-Elise Ruokonen pääsi tuulettamaan voittoa lähes 50 000 katsojaa vetävällä Vasil Levskin kansallistadionilla Bulgarian pääkaupungissa Sofiassa. HEINÄKUUTA 2018 | SALON SEUDUN SANOMAT 27 SSS | Olli Mäntylä olli.mantyla@sss.fi YLEISURHEILU Kuusjoen Humua seuratasolla edustava Sara-Elise Ruokonen saavutti nuorten kultaja hopeamitalin kuurojen EMkilpailuissa Bulgariassa. J A R I V U O R I O LENTOPALLO LP Viestin tavoin myös toisen naisten Mestaruusliigan viime kauden finaalijoukkueen pelaajisto menee pitkälti uusiksi. 800 metrillä oli mukana kahdeksan kilpailijaa, eikä Ruokosen voitto jäänyt kauas. Nuorten ulkoratojen SM-kilpailuista Ruokosella on kaksi pronssimitalia eri ikäluokkien estejuoksuista. Valkealan Kajon kasvatti on pelannut naisten maajoukkueessa 22 ottelua. 19-vuotias urheilija juoksi alle 20-vuotiaiden Euroopan mestariksi 1 500 metrin matkalla ja toiseksi 800 metrillä. Madsen, 24, kärsi koko viime kauden loukkaantumisista. –?Aivan mahtavaa, kuinka pitkä kuntoutus ja kärsivällisyys saa vihdoin kirsikan kakun päälle. En malta odottaa, että pääsen uuteen ympäristöön oppimaan paljon uutta huippuvalmentajalta, Madsen viittasi tiedotteessa italialaisvalmentaja Riccardo Marchesiin
Nike omistaa yhä hänen nimikirjaimistaan koostuvan RF-logon, mutta sveitsiläistähti aikoo hankkia sen omistukseensa. Lisäksi hän on voittanut kaksi olympiakultaa. Federer, 36, on pitkäaikaisen tukijansa kanssa hyvissä väleissä ja pelaa yhä yhtiön tossuilla. James saavutti Clevelandin riveissä mestaruuden 2016 ja sitä ennen mestaruudet Miami Heatissa vuosina 2012 ja 2013. Pentti Kataja saavutti ikämiessarjan pronssin nallilukkokiväärillä. –?Minulla ei ole nyt tossusopimusta. Toivon, että yhtiö on auttavainen asiassa, Federer sanoi. Lisäksi hänet palkittiin seinälaatalla siitä, että Kataja on yhtenä kolmesta ampujasta ollut mukana kaikissa SM-kilpailuissa. (STT– AFP) TENNIS Tennisikoni Roger Federerin avauskierroksen voitto jäi sivurooliin Wimbledonin ruohokenttäturnauksen ensimmäisenä pelipäivänä. Lisäksi hän oli ikämiessarjan pronssilla lajeissa Smith & Wesson ja Kuchenreuter. James, 33, on valittu neljästi sarjan arvokkaimmaksi pelaajaksi, kolmesti finaalien arvokkaimmaksi pelaajaksi ja neljätoista kertaa tähdistöön. Sveitsiläistähti tienasi aiemmasta sopimuksestaan ”vain” kymmenen miljoonaa dollaria vuodessa. Ari Lempiäinen oli ykkönen lunttulukkokiväärissä sekä pystyettä polviasennon kilpailussa (Hizadai ja Tanegashima). Saksalaisvalmentaja Jürgen Klopp odottaa Salahin, 26, johdattavan joukkueen suuriin saavutuksiin. Hän pääsi ruohokentällä hyvään vireeseen jo kesäkuun puolella, kun voitti Lontoossa Queen’s Clubin turnauksen. Cilic iski 21 läpisyöttöä ja pelasi muutenkin vakuuttavasti. Menneellä kaudella hän pelasi Cleveland Cavaliersissa, joka sijoittui sarjassa toiseksi. Salah teki Liverpoolille 32 liigamaalia, mikä on ennätys 38 sarjakierroksen aikakaudella. Hannu Jyrä voitti lunttulukkopistoolin mestaruuden 25 metrin matkalla. –?Uusi varustesopimus on ollut vireillä pitkän aikaa, Federer kertoi. Sopimus päättää Federerin parinkymmenen vuoden yhteistyön amerikkalaisen Niken kanssa. –?Tervetuloa perheeseen @ KingJames #lakers4life #striveforgreatness, Lakers-legenda Kobe Bryant kirjoitti Twitterissä. –?Ne ovat minun nimikirjaimeni. Talouslehti Forbesin viime vuoden tienestilistalla Federer oli seitsemäs. Katsotaan, kenen tossuilla pelaan jatkossa. SSS | Olli Mäntylä LeBron James siirtyy Lakersiin KORIPALLO NBA-tähti LeBron James siirtyy neljän vuoden sopimuksella NBA-seura Los Angeles Lakersin riveihin. Saman miehen hän kukisti Lontoon avauksessaan myös viime vuonna. Hän uskoo Liverpooliin ja me häneen, Klopp sanoi seuran verkkosivuilla. –?Sopimus kertoo kaksi asiaa. Vaatteet olivat uudet, mutta kaikki muu Federerin pelissä oli tuttua. Viime viikonloppuna pidettiin Orivedellä SM-kilpailut samalla ampumaradalla, jossa harrastustoiminta Suomessa lähti 40 vuotta sitten käyntiin. Nike on yksi vaihtoehto, eivätkä välimme ole katkenneet. Viime vuonna Federer voitti Wimbledonin finaalissa Kroatian Marin Cilicin. Hän ansaitsi viime vuonna runsaat 77 miljoonaa dollaria. Summa nostaa hänet yhdeksi parhaiten ansaitsevista urheilijoista maailmassa. Jamesin agenttitoimisto Klutch Sports Group vahvisti sopimuksen arvon olevan 154 miljoonaa dollaria eli noin 132 miljoonaa euroa. 28 SALON SEUDUN SANOMAT | TIISTAINA 3. Keisari sai uudet vaatteet Roger Federerin kengät ovat vielä merkkiä Nike. (STT–AFP) Federer teki jättisopimuksen varusteista (ja voitti avausottelun). Salolaisampujat saavuttivat kolme Suomen mestaruutta. Kroaatti aloitti tämän vuoden turnauksen päihittämällä Japanin Yoshihito Nishiokan 6–1, 6–4, 6–4. Niitä on mustaruutiammunnassa järjestetty vuodesta 1979 lähtien. – Nyt oloni oli hyvä ottelun alusta lähtien, Federer kuvasi 79 minuuttia kestänyttä ottelua. Isompi uutinen oli, että 20. L E H T I K U V A / A F P / G L Y N K I R K. Wimbledon-turnauksessaan Federer pelaa uuden tukijan asussa. HEINÄKUUTA 2018 B.VIRTANEN FINGERPORI VIIVI JA WAGNER Saloon tukku mustaruutiammunnan SM-mitaleita AMPUMAURHEILU Mustaruutiammunnalla on varsin pitkät perinteet sekä Suomessa että Salossa. Kaikki japanilaislajien mestaruudet tulivat Salon Seudun Ampujien edustajille. Mediatietojen mukaan Federer tienaa 300 miljoonaa dollaria, noin 257 miljoonaa euroa, kymmenvuotisesta sopimuksestaan japanilaisen Uniqlon kanssa. (STT–AFP) Salah teki pitkän jatkosopimuksen Liverpooliin JALKAPALLO Englannin Valioliigassa pelaava Liverpool sai pidettyä kiinni tähtihyökkääjä Mohamed Salahista, joka teki monivuotisen jatkosopimuksen englantilaisseuran kanssa. Turnauksen kahdeksankertainen mestari voitti Serbian Dusan Lajovicin kolmessa erässä 6–1, 6–3, 6–4
Myös loukkaantumiset vaikeuttivat läpimurtoa. Suonenjokelaislähtöinen hyökkääjä ei ole aiemmin pelannut KHL:ssä. HEINÄKUUTA 2018 | SALON SEUDUN SANOMAT 29 IPANAVALTA WUMO LASSI JA LEEVI Naumista Pohjois-Euroopan nuorten mestari PÖYTÄTENNIS Kosken Kaikua seuratasolla edustava Alex Naumi voitti Pohjois-Euroopan nuorten mestaruuden Viron Haapasalussa pelatuissa kilpailuissa. Euroopassa Pakarinen pelasi edellisen kerran kaudella 20132014 HIFK:n riveissä. Hän on pelannut kotimaista Liigaa myös KalPassa. Lisäksi Suomen joukkue Naumi, Arttu Pihkala ja Veeti Valasti voittivat joukkuekilpailun. Naumi oli ykkönen 17-vuotiaiden sarjassa, jonka loppuottelussa hän päihitti norjalaisen Borgar Haugin erin 3–1. –?Kansainvälinen pyöräilyunioni (UCI) vahvistaa, että herra Christopher Froomen tapaus on loppuunkäsitelty, UCI kertoi tiedotteessa. L E H T I K U V A / A F P / G L Y N K I R K. TIISTAINA 3. – Parin–kolmen vuoden sisällä saatamme hyvinkin saada tuloksia, jotka ovat suomalaisessa pöytätenniksessä ennennäkemättömiä, suitsutti Suomen maajoukkueen päävalmentaja Mattias Bergkvist tiedotteessa. Pakarinen pelasi Edmontonissa 134 NHL:n runkosarjaottelua pistein 10+13=23, mutta ei onnistunut vakiinnuttamaan pelipaikkaansa. Froome kertoi lisänneensä lääkeannostuksensa määrää lääkärin ohjeiden mukaan, kun astmaoireet pahenivat. Koskelaismestaruus nähtiin myös alle 14-vuotiaiden sarjassa, jonka kaksinpelin voitti Kaiun edustaja Sam Khosravi. SSS | Olli Mäntylä Edmontonin hylkäämä Pakarinen KHL:ään JÄÄKIEKKO NHL-seura Edmonton Oilersin organisaatiossa neljä kautta kiekkoillut Iiro Pakarinen teki ensi kauden kattavan sopimuksen KHL-seura Metallurg Magnitogorskin kanssa, seuran verkkosivuilla kerrotaan. (STT) Dopingpilvi pois Froomen yltä PYÖRÄILY Brittipyöräilijä Chris Froome saa osallistua Ranskan ympäriajoon, joka käynnistyy tämän viikon lauantaina. Välierässä Virolla oli Suomea vastaan ottelupallo. (STT–AFP) Massatenniskauden väliin jättäneen Roger Federerin peli kulki ainakin avauskierroksella tuttuun malliin. Nelinkertainen tourin voittaja Froome joutui viime syksynä dopingsyytösten kohteeksi, kun hänen kerrottiin rikkoneen dopingsääntöjä elokuisessa Espanjan ympäriajossa. Kansainvälinen pyöräilyunioni julkaisi maanantaina vapauttavan päätöksen, joka sulkee Froomeen kohdistetun dopingtutkinnan. AHL:ssä hänelle kertyi 66 runkosarjaottelua pistein 27+18=45
alv. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. Naiset: Noora Antikainen (Orimattilan Seudun Urheiluampujat), Satu MäkeläNummela (Orimattilan Seudun Urheiluampujat), Marika Salmi (Orimattilan Seudun Urheiluampujat). klo 7.00-12.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Tilaajapalvelu 02 770 2626 Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. 10% /24 %) 12/6/4 kk erissä Määräaikaistilaus 35,40/kk (sis. 02 4123 500 | info@tk-opisto.fi • Kauppatieteet • Psykologia ja kasvatustiede • Lääketieteelliseen suuntaavat opinnot • Oikeustiede • Kommunikaation monimuotoisuus Haku nettisivuiltamme löytyvällä sähköisellä hakulomakkeella 13.7.2018 mennessä! Kymppiluokka Tule kympille korottamaan perusopetuksen arvo sanojasi! Hakuaika päättyy 24.7.2018. L E H T I K U V A / A F P / G R E G O R Y S H A M U S. klo 7.00-12.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Tilaajapalvelu 02 770 2626 Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. ma-pe klo 8.30-15.30, Puhelin: (02) 770 2610. klo 7.00-12.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Tilaajapalvelu 02 770 2626 Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. alv. 10% /24 %) 12/6/4 kk erissä Määräaikaistilaus 35,40/kk (sis. 10% /24 %) 12/6/4 kk erissä Määräaikaistilaus 35,40/kk (sis. alv. alv. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 14.45-23.00 su klo 15.00-23.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. 050 2001 TKO. 10%) 14,50/kk (kesto) Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2018 ISSN 0782-5404 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti Kokonaistavoittavuus 70 000 (KMT SL 2016) JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna klo 8.00-16.00 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERI +DIGI 1.12.2017 alkaen: Kestotilaus 29,22/kk (sis. 10% /24 %) 1/2/3 kk Digilehti (sis. ma-pe klo 8.30-15.30, Puhelin: (02) 770 2610. 10% /24 %) 1/2/3 kk Digilehti (sis. Andi-Maraton: Maraton: 1) Mika Penttilä, Salo Marathon Club, Salo, 4.01.51, 2) Helena Pajula, Ypäjän Yllätys, Ypäjä, 4.16.26, 3) Roman Asayevich, 1964, Minsk, 4.36.27, 4) Reijo Naalisvaara, 1951, TORNIO, 4.44.58. Voit hoitaa kaiken tilausasioinnin myös helposti verkossa. alv. alv. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 14.45-23.00 su klo 15.00-23.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. 10%) 14,50/kk (kesto) Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). 10% /24 %) 12/6/4 kk erissä Määräaikaistilaus 35,40/kk (sis. 10%) 14,50/kk (kesto) Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). Loppujärjestys kolmen parhaan uusinnan jälkeen: 1) Park Sung-hyun, 2) Ryu So-yeon, 3) Nasa Hataoka. klo 7.00-12.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Tilaajapalvelu 02 770 2626 Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. alv. 30 SALON SEUDUN SANOMAT | TIISTAINA 3. Kilpailussa ei ollut mukana suomalaisia. kierrosta: Miehet: Roger Federer Sveitsi (1)–Dusan Lajovic Serbia 6–1, 6–3, 6–4, Marin Cilic Kroatia (3)–Yoshihito Nishioka Japani 6–1, 6–4, 6–4, Sam Querrey USA (11)–Jordan Thompson Australia 6–2, 6–4, 6–3, Milos Raonic Kanada (13)–Liam Broady Britannia 7–5, 6–0, 6–1, Daniil Medvedev Venäjä–Borna Coric Kroatia (16) 7–6 (8–6), 6–2, 6–2, Lucas Pouille Ranska (17)–Denis Kudla USA 6–3, 6–3, 2–6, 6–3, Philipp Kohlschreiber Saksa (25)–Jevgeni Donskoi Venäjä 6–2, 6–4, 7–5, Jan-Lennard Struff Saksa– Leonardo Mayer Argentiina (32) 3–6, 6–7 (5–7), 7–6 (7–5), 7–6 (7–5), 6–1. ma-pe klo 8.30-15.30, Puhelin: (02) 770 2610. alv. 10% /24 %) 12/6/4 kk erissä Määräaikaistilaus 35,40/kk (sis. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. Naiset: 1) Inbee Park Etelä-Korea 7,95 (1), 2) Park Sung-hyun Etelä-Korea 7,41 (6), 3) Ariya Jutanugarn Thaimaa 7,32 (2), 4) Ryu So-yeon Etelä-Korea 7,23 (5), 5) Lexi Thompson USA 6,89 (3), 6) Shanshan Feng Kiina 6,50 (4), 7) I.K. ma-pe klo 8.30-15.30, Puhelin: (02) 770 2610. HEINÄKUUTA 2018 Puhelinosakkeista paras hinta www.puhelinosake.com Puh. alv. alv. alv. alv. 1/8-maraton: 1) Alexandra Lasorla, Sylvia, Perniö, 0.40.00. Trap: Miehet: Mirka Kyyrönen (Sibbo Skyttegille), Mika Myllylä (Pohjois-Hämeen Ampujat), Eemil Pirttisalo (Ruotsalon Metsästysyhdistys). Naiset: Caroline Wozniacki Tanska (2)– Varvara Lepchenko USA 6–0, 6–3, Donna Vekic Kroatia–Sloane Stephens USA (4) 6–1, 6–3, Karolina Pliskova Tshekki (7)–Harriet Dart Britannia 7–6 (7–2), 2–6, 6–1, Venus Williams USA (9)–Johanna Larsson Ruotsi 6–7 (3–7), 6–2, 6–1, Madison Keys USA (10)–Ajla Tomljanovic Australia 6–4, 6–2, Sorana Cirstea Romania–Magdalena Rybarikova Slovakia (19) 7–5, 6–3, Kiki Bertens Hollanti (20)–Barbora Stefkova Tshekki 6–3, 6–2, Camila Giorgi Italia–Anastasija Sevastova Latvia (21) 6–1, 2–6, 6–4. klo 8.00 – 16.00) Miten voimme auttaa. klo 7.00-12.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Tilaajapalvelu 02 770 2626 Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. Maailmanlistat (suluissa sijoitus edellisellä listalla): Miehet: 1) Dustin Johnson USA 9,78 (1), 2) Justin Thomas USA 8,60 (2), 3) Justin Rose Englanti 8,23 (3), 4) Brooks Koepka USA 8,04 (4), 5) Jon Rahm Espanja 7,53 (5), 6) Jordan Spieth USA 7,26 (6), 7) Rickie Fowler USA 6,79 (8), 8) Rory McIllroy Pohjois-Irlanti 6,70 (7), 9) Jason Day Australia 6,45 (9), 10) Tommy Fleetwood Englanti 6,07 (10), ...suomalaisia: 98) Mikko Korhonen 1,47 (96), 245) Tapio Pulkkanen 0,71 (236), 276) Mikko Ilonen 0,64 (290), 409) Kalle Samooja 0,44 (613), 562) Kim Koivu 0,29 (559), 627) Oliver Lindell 0,25 (607). JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2018 ISSN 0782-5404 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti Kokonaistavoittavuus 70 000 (KMT SL 2016) JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna klo 8.00-16.00 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERI +DIGI 1.12.2017 alkaen: Kestotilaus 29,22/kk (sis. ma-pe klo 8.30-15.30, Puhelin: (02) 770 2610. Puolimaraton: 1) Aarne Pohjois-Koivisto, Salo, 1.54.45, 2) Pekka Frantsi, FMR, Salo, 1.55.50, 3) Reima Mäkinen, Team RAJU, Turku, 2.33.00. 10%) 14,50/kk (kesto) Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. YLEISURHEILU Salo, 135. 136. 10% /24 %) 12/6/4 kk erissä Määräaikaistilaus 35,40/kk (sis. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. alv. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2018 ISSN 0782-5404 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti Kokonaistavoittavuus 70 000 (KMT SL 2016) JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. klo 7.00-12.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Tilaajapalvelu 02 770 2626 Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. 10%) 14,50/kk (kesto) Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). klo 7.00-12.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Tilaajapalvelu 02 770 2626 Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. . Kunkkunumero: 18 Maanantain päiväarvonta: 1, 4, 9, 15, 17, 21, 22, 28, 33, 37, 39, 43, 45, 48, 52, 61, 64, 67, 68, 70. TENNIS Lontoo, kauden 3/4 grand slam -turnaus, Wimbledon, palkintoarvo 34 miljoonaa puntaa: Sijoitettujen ja pohjoismaisten pelaajien otteluja, kaksinpelin 1. 10%) 14,50/kk (kesto) Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). Kim Etelä-Korea 5,56 (8), 8) Jessica Korda USA 5,28 (11), 9) Moriya Jutanugarn Thaimaa 5,20 (10), 10) Minjee Lee Australia 5,15 (9), ...suomalaisia: 279) Ursula Wikström 0,33 (291), 411) Noora Komulainen 0,17 (404), 485) Sanna Nuutinen 0,12 (492), 706) Krista Bakker 0,04 (701). ma-pe klo 8.30-15.30, Puhelin: (02) 770 2610. Neljännesmaraton: 1) Usko Lund, Nurmijärvi, 2.13.20. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. Kunkkunumero: 35 SYNTTÄRIT Voittorivi: 22. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 14.45-23.00 su klo 15.00-23.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. Puolimaraton: 1) Aleksei Belousov, Sylvia, Pietari, 1.43.59, 2) Tero Karttunen, Helsinki, 1.52.27, 3) Olga Mamina, Sylvia, Pietari, 2.01.41, 4) Nadezhda Lasorla, Sylvia, Perniö, 2.01.41, 5) Timo A Tanninen, Tampereen MCL, Turku, 2.14.16. Nelinpeli: 1) Mate Pavic Kroatia 8 240 (1), 2) Oliver Marach Itävalta 8 190 (2), 3) Lukasz Kubot Puola 6 980 (3) ja 4) Marcelo Melo Brasilia 6 980 (4), 5) John Peers Australia 6 795 (5), 6) Henri Kontinen Suomi 6 750 (6), 7) Bob Bryan USA 6 470 (7) ja Mike Bryan 6 470 (8), 9) Nicolas Mahut Ranska 5 690 (9), 10) Pierre-Hugues Herbert Ranska 5 660 (10). Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2018 ISSN 0782-5404 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti Kokonaistavoittavuus 70 000 (KMT SL 2016) JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna klo 8.00-16.00 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERI +DIGI 1.12.2017 alkaen: Kestotilaus 29,22/kk (sis. Naiset: Marjut Heinonen (Oulun Seudun Haulikkoampujat), Heidi Hämäläinen (Sibbo Skyttegille). alv. Kunkkunumero: 39 Maanantain ilta-arvonta: 9, 10, 14, 15, 18, 19, 21, 22, 23, 33, 35, 40, 43, 45, 48, 50, 51, 56, 60, 63. Voit hoitaa kaiken tilausasioinnin myös helposti verkossa. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 14.45-23.00 su klo 15.00-23.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. Turun kristillinen opisto | Lustokatu 7, 20380 Turku p. heinäkuuta: Skeet: Miehet: Oskari Kössi (Sibbo Skyttegille), Timo Laitinen (Sibbo Skyttegille), Tommi Takanen (Lahden Ampumaseura). ma-pe klo 8.30-15.30, Puhelin: (02) 770 2610. Nelinpeli: 1) Ekaterina Makarova Venäjä 8 000 (1) ja Elena Vesnina Venäjä 8?000 (1), 3) Timea Babos Unkari 7 550 (4), 4) Latisha Chan Taiwan 7 425 (3), 5) Andrea Sestini Hlavackova Tshekki 6 100 (5) ...suomalaisia: 369) Emma Laine 162 (387), ...451) Mia Eklund 116 (446), ...1?179) Oona Orpana 9 (1 179). 10% /24 %) 1/2/3 kk Digilehti (sis. alv. alv. tilaajapalvelija.fi 10 kk koroton maksuaika KESÄKALUSTEIDEN LOPPUUNMYYNTI 50 1968 – 2018 vuotta TUOLIEN HINNALLA 300€ PÖYTÄ KAUPAN PÄÄLLE! -50 % KAIKKI POIS • norm 499,• mustat tai punaiset tuolit • 160x90 CAFE KESÄSETTI 199 € TULOSPÖRSSI AMPUMAURHEILU Suomen joukkue haulikkolajien kauden viimeiseen maailmancupiin Yhdysvaltojen Tucsoniin 9.-19. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 14.45-23.00 su klo 15.00-23.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. GOLF Kildeer, Yhdysvallat, naisten kauden 3/5 arvoturnaus, palkintoarvo 3,65 miljoonaa dollaria: Lopputulokset 72/72 reiän jälkeen, par 72: 278 lyöntiä (10 alle parin): Nasa Hataoka Japani 69+72+73+64, Ryu So-yeon Etelä-Korea 69+69+67+73, Park Sunghyun Etelä-Korea 66+72+71+69 281 (–7): Jessica Korda USA 67+75+71+68, Angel Yin USA 73+69+68+71, 282 (–6): Charley Hull Englanti 68+75+72+67, Brooke Henderson Kanada 67+71+70+74, 283 (–5): Jacqui Concolino USA 70+73+73+67, Lizette Salas USA 70+74+69+70, Kim In-kyung Etelä-Korea 73+70+69+71. 10% /24 %) 1/2/3 kk Digilehti (sis. MYYTÄVÄNÄ OSTETAAN KOULUT JA KURSSIT Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti Kokonaistavoittavuus 70 000 (KMT SL 2016) JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna klo 8.00-16.00 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERI +DIGI 1.12.2017 alkaen: Kestotilaus 29,22/kk (sis. Andi-Maraton: Maraton: 1) Janne Uusitalo, FMR, Hämeenlinna, 3.40.33, 2) Roman Asayevich, 1964, Minsk, 4.40.32, 3) Reijo Naalisvaara, 1951, TORNIO, 5.20.57, 4) Kalevi Saukkonen, VSVU, Raisio, 8.43.49. Maailmanlistat (suluissa sijoitus edellisellä listalla): Miehet: Kaksinpeli: 1) Rafael Nadal Espanja 8 770 pistettä (1), 2) Roger Federer Sveitsi 8 720 (2), 3) Alexander Zverev Saksa 5 755 (3), 4) Juan Martin del Potro Argentiina 5 080 (4), 5) Marin Cilic Kroatia 5 060 (5), 6) Grigor Dimitrov Bulgaria 4 780 (6), 7) Dominic Thiem Itävalta 3 835 (7), 8) Kevin Anderson Etelä-Afrikka 3 635 (8), 9) David Goffin Belgia 3 110 (9), 10) John Isner USA 3 045 (10), ...suomalaisia: 360) Harri Heliövaara 123 (364), ...449) Emil Ruusuvuori 84 (452), ...658) Patrik Niklas-Salminen 39 (658). ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. alv. 10% /24 %) 1/2/3 kk Digilehti (sis. tilaajapalvelija.fi Tilaajapalvelu palvelee sinua puhelimitse 02 770 2626 (ark. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 14.45-23.00 su klo 15.00-23.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2018 ISSN 0782-5404 SALON SEUDUN SANOMAT SALON SEUDUN SANOMAT SALON SEUDUN SANOMAT SALON SEUDUN SANOMAT SALON SEUDUN SANOMAT SALON SEUDUN SANOMAT SALON SEUDUN SANOMAT Tilaajapalvelu palvelee sinua puhelimitse 02 770 2626 (ark. PÄIVÄN PELIT KAIKKI TAI EI MITÄÄN Oikeat numerot: 2, 4, 6, 7, 10, 11, 12, 15, 16, 17, 18, 19 KENO Sunnuntain myöhäisillan arvonta: 2, 3, 5, 7, 13, 18, 21, 23, 28, 30, 47, 57, 58, 60, 62, 63, 65, 66, 67, 68. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2018 ISSN 0782-5404 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti Kokonaistavoittavuus 70 000 (KMT SL 2016) JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna klo 8.00-16.00 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERI +DIGI 1.12.2017 alkaen: Kestotilaus 29,22/kk (sis. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 14.45-23.00 su klo 15.00-23.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2018 ISSN 0782-5404 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti Kokonaistavoittavuus 70 000 (KMT SL 2016) JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna klo 8.00-16.00 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERI +DIGI 1.12.2017 alkaen: Kestotilaus 29,22/kk (sis. klo 8.00 – 16.00) Miten voimme auttaa. touko 08 O Sung Hyun Park vei uusintareikien jälkeen voiton golfin naisten kauden kolmannessa arvoturnauksessa. Naiset: Kaksinpeli: 1) Simona Halep Romania 7 871 (1), 2) Caroline Wozniacki Tanska 6 910 (2), 3) Garbine Muguruza Espanja 6 550 (3), 4) Sloane Stephens USA 5 463 (4), 5) Elina Svitolina Ukraina 5 250 (5), 6) Caroline Garcia Ranska 4 960 (6), 7) Petra Kvitova Tshekki 4 610 (8), 8) Karolina Pliskova Tshekki 4 315 (7), 9) Venus Williams USA 3 971 (9), 10) Angelique Kerber Saksa 3?545 (11), ...suomalaisia: 542) Mia Eklund 56 (534), ...1 040) Piia Suomalainen 8 (1 041). alv. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. 10% /24 %) 1/2/3 kk Digilehti (sis
Kausi 7, 7/16. Lähetyksen selostaa suomeksi Hanna Pakarinen. HD 20.45 Yövaras (7) Lyhytelokuva Farahista, jonka auto alkaa salaperäisesti kadota öisin. Kotimainen visailuohjelma. Emmerdalen kylän asukkaiden elämänmenoa seuraava draamasarja. (42’) 20.58 Keno ja Synttärit Klo 21 21.00 Suomen huutokauppakeisari Kausi 7. Klo 21 21.00 #Subleffa: Uuno Turhapuro Herra Helsingin herra (S) Kaikille tutun Uunon uraputki valtiollisen elämän palveluksessa on lyhyt mutta nopea. Zlatan ei kuitenkaan lannistunut vaan raivasi tiensä huipulle. Onko oleellista kuinka vanha on vai se kuinka olla vanhaa. Uusinta. Lapset ja BUU-leima arvuuttelevat, mikä voisi olla sellainen, joka pomppii ja pomppii, muttei pääse koskaan ovelle. Vieraana näyttelijä Sanna Stellan. Kausi 1, jakso 1/8. 18.00 Paavo Pesusieni (7) Kausi 3, 6/20. (U) 19.00 Puutarhan pelastajat 10/20. (38’) 02.00 Grillit huurussa (S) Kausi 2. Amerikkalainen realitysarja. Kausi 1, 5/8. Mike jatkaa yhä vankilatapauksen tutkimista vastoin Harveyn tahtoa. Uusin exä saa poikien puntit tutisemaan ja kukkotappelu voi alkaa. Myötäja vastamäessä. buu.yle.fi (U) 18.13 Kaverini Tuuve (S) 1/9. HD 19.45 Eläinten ystävät Orvot orangivauvat. Christopher O’Regan kertoo säännöstelystä toisen maailmansodan aikana. Kotimainen komediasarja. Jakso 9/10. KANAVAT TIISTAI 32 SALON SEUDUN SANOMAT | TIISTAINA 3. Uudella tulokkaalla on selkeä tavoite mielessään ja saa muilta talon tytöiltä varsin kylmän vastaanoton. Missä olisi hyvä työskennellä tai asua. Kausi 19, 10/20. Pelastetut poikaset tarvitsevat hoitoa 24/7 ja usein kiintyvät hoitajiinsa. Lavan valtaavat Suomen kärkipään stand up -koomikot ja nyt saa nautiskella nauruhermoja kutittelevasta huippukomiikasta! Estradille nousevat Ismo Leikola, Mika Eirtovaara, Ali Jahangiri, Toni Jyvälä, Heikki Vilja, Matti Patronen ja Ilari Johansson. Euroopan ulkoreunalla, Puolan ja Ukrainan rajalla toimii syrjäinen rajavalvontapiste. (41’) 20.00 Heikoin lenkki Kausi 2. Mikä inspiroi ja kannustaa. HD 00.15 Uutisikkuna TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Toisenlaiset frendit 06.55 Ylen Aamu-tv 09.30 Pokka pitää (S) 10.00 Doc Martin (12) 10.50 Päivän kasvo 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Ekopolis (S) 13.10 Herrat täysihoidossa (S) 14.10 Ikimuistoinen: Lavakuninkaat 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.50 A-studio 16.20 Aarteenetsijät 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä Klo 17 17.00 Yle Uutiset HD 17.10 Doc Martin (7) Kausi 6, 1/8. Kausi 3. Kotimainen keskusteluohjelma. 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Say What Elämää eristyksissä. 20.00 Simpsonit (7) Muistinmenetys. (42’) 19.00 Haluatko miljonääriksi. (43’) 18.00 MasterChef Suomi Jakso 12/20. HD 22.55 Gösta ”Göde” Sundqvist (1990) Henkilökuva Leevi and the Leavings -yhtyeen laulajasäveltäjä-sanoittaja-sovittajasta Gösta Sundqvistista. (41’) 22.00 Kupla Kausi 1. Kausi 19, 9/20. Ruotsalainen realitysarja. 02.25 Amazing Race Aaseja ja U-käännöksiä. Jakso 2/10. 14.55 Vain elämää 15.55 Onnenarpa 16.00 Huvila & Huussi Klo 17 17.00 Leijonan luola USA Jakso 6/25. T: HBO, Puola. Kausi 18, 22/22. Ihmisten toimesta kaltoinkohdeltuja ja orpoja orankien poikasia löytyy usein Borneon sademetsistä. 19.00 Ninja Warrior Los Angelesin finaali, osa 2/2. (U) 20.00 YLE TEEMA 20.00 Sarjakuvaelämää Dokumentti seuraa suomalaisen nykysarjakuvan keskeisiä tekijöitä. Vähäisten tietojen pohjalta he yrittävät arvata, kuka missäkin asuu. T: BBC. Nämä miehet muuttivat maailmantaloutta, kyseenalaistivat yhteiskuntaa ja porautuivat ihmismieleen. Lemmikkejä kohdellaan usein perheenjäseninä mutta niillä on salainen maailma, jota tuskin tunnistaisimme. 20.00 Remonttipiiskuri Rotia touhuun Riihimäellä. Kotimainen keskusteluohjelma. buu.yle.fi HD 18.07 Lalla ja Mix (S) Viihdealalla. Kotimainen dokumentaarinen sarja. Jakso 6/10. (U) HD Klo 21 21.00 Historia: Marx, Nietzsche ja Freud 2/3. Kausi 1, 1/10. (41’) 00.00 Stand Up! SPESIAALI: Naurupartio (S) Kausi 1. -ohjelman ensimmäisessä jaksossa tapaamme nelikon, josta löytyy yrittäjä, kampaaja, sisustussuunnittelija ja innovaattori. Amerikkalainen saippuasarja. (41’) 23.00 Hyvät ja huonot uutiset Kausi 10. (U) HD 23.55 Polte (S) Sirpaleinen melodraama, joka pohjautuu vaurioituneeseen filmimateriaaliin Teuvo Tulion ohjaamasta elokuvasta Nuorena nukkunut (1937). Kuka on teon takana. Klo 21 21.00 Radalla Kausi 1, 5/10. HD Nelonen 04.45 Astral-TV 05.00 Astral-TV 06.00 Myyrä ja Panda (S) 06.10 Hisse Hoksausmaassa (S) 06.25 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti (7) 06.50 Angry Birds Blues (S) 06.55 Angry Birds Piggy Tales 07.00 Rusty Rivets (S) 07.25 Madagascarin pingviinit (7) 07.50 Disney esittää: DuckTales (7) 08.10 Sonic Boom (7) 08.25 Sonic Boom (7) 08.35 Disney esittää: Star Wars Rebels (7) 09.00 Pikakurssi kodinostoon 09.30 Remppa vai muutto: Lomakodit 10.30 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Haluatko miljonääriksi. Suomalaisliigan epäiltiin vuosituhannen vaihteessa levittävän Kymenlaaksoon isoja määriä huumausaineita. (43’) MTV3 04.10 I Love You.. Illan isäntänä Kari Ketonen. 03.05 Exiä rannalla (7) Osa 7. HD 20.00 Tanja ja kuuro Eurooppa: Yläilmoissa 20.30 Yle Uutiset HD 20.55 Urheiluruutu HD Klo 21 21.00 Allsång på Skansen Suora yhteislauluohjelma Tukholman Skansenilta, jonka juontaa Sanna Nielsen. Puhuttu suomeksi. Uusinta. Nyt on sitten pantava lusikat jakoon. Kaupunkifinaalit laitetaan käyntiin Los Angelesin kisalla. 20.30 Simpsonit (7) Kuningasidea äänestykseen. 23.30 SuomiAreena kesän kuumimmat keskustelut 23.35 Pukumiehet (S) Ratkaiseva päätös. HD 20.20 FIFAn jalkapallon MM 2018: Neljännesvälierä Kolumbia Englanti H-lohkon ykkönen Kolumbia kohtaa G-lohkon kakkosen Englannin neljännesvälierässä. Jakso 2/24. 03.20 Amazing Race Kausi 24, 9/12. HD 22.30 Yle Uutiset HD 22.35 Prisma: Lemmikkien villi sydän 1/2. Uusinta. Kaarevan pöydän ääreen uutisista keskustelemaan ovat saapuneet panelistit Wickström, Vuorinen, Lahtinen ja Kuustonen. Say What joutuu keskelle arktista lumimyrskyä matkallaan kohti yhtä maailman syrjäisintä kolkkaa. Kausi 1, 7/10. 01.30 Amazing Race Kausi 24, 7/12. Moskova, Venäjä. Kausi 24, 8/12. (U) 23.31 Leevi and the Leavings Musiikkivideoita vuosilta 1985 2007: Poika nimeltä Päivi, Pohjois-Karjala, Rakkauden työkalu, Tuhlaajapoika, Laura Jenna Ellinoora Aleksandra Camilla Jurvanen ja Nainen toiselta planeetalta. buu.yle.fi HD 18.26 BUU-arvoituksia (S) 1/13. Amerikkalainen realitysarja. Amerikkalainen realitysarja. Kotimainen sarja. Operaatio bravo. (U) HD 23.30 Raja jota ei ylitetä (16) 1/6. Jakso 20/31. Rovaniemi. Kotimainen realitysarja. (U) HD 00.10 Uutisikkuna. buu.yle.fi HD 18.30 Talot huokuvat historiaa 5/6. 18.25 Emmerdale (12) Tulista välienselvittelyä. 17.55 Kauniit ja rohkeat (S) Älä riisu sormustasi, Brooke. T: BBC. Amerikkalainen realitysarja. . Millaisessa maailmassa Marx, Nietzsche ja Freud elivät, keitä he olivat ja miten he vaikuttavat nykyajassa. Kotimainen visailuohjelma. HD 22.00 Vaimo takaisin (7) 5/6. Vaihtelu virkistää. Jakso 5/12. Kausi 9, 14/35. (41’) 01.00 Arman ja Suomen rikosmysteerit (7) Kausi 1. Amerikkalainen piirrossarja. Uskollinen. HD 19.30 Yle Nyheter TV-nytt HD 19.45 Ajankuvia Tukholmasta Lihaa ilman voita. Kuvausryhmä seuraa epäiltyjen liikkeitä ja käräyttää petolliset siipat itse teossa. Gladiaattorit koetuksella. Amerikkalainen piirrossarja. HD 22.00 The Handmaid’s Tale Orjattaresi (16) 5/10. Jakso 2/13. Maaliviiva lähestyy, ja paineet kasvavat kahden tiimin välillä. (39’) 03.00 Ex on the Beach Ruotsi (7) Kausi 1. Vanha kyläkauppa on sulkenut ovensa jo kauan sitten, mutta talon uudet omistajat haluavat entisöidä säilyneen liiketilan. 06.52 Kuiske (S) 07.00 Kotkaperhe 07.06 Tilda ja hänen ystävänsä (S) 07.18 Killen kimppakyyti (S) 07.29 Keppihevostalli 07.37 Pusse (S) 07.51 Askarrellaan 07.58 Vekarat! (S) 08.24 Galaxi 08.25 Urheiluhullut (S) 08.27 Merten syvyyksissä (7) 08.50 Näin Norjassa 09.00 Casualty (12) 09.50 FIFAn jalkapallon MM 2018 10.50 Holby Cityn sairaala (12) 11.50 Luolateoreetikot (7) 11.53 Luolateoreetikot (7) 11.56 Luolateoreetikot (7) 11.59 Luolateoreetikot (7) 12.02 Luolateoreetikot (7) 12.05 Luolateoreetikot (7) 12.10 Luolateoreetikot (7) 12.13 Luolateoreetikot (7) 12.14 Luolateoreetikot (7) 12.17 Luolateoreetikot (7) 12.20 Norjan kovin 13.00 Lofoottien kalamestari 14.00 Kummeli (7) 14.30 Latela 14.58 Latela 15.30 Uusi päivä (S) 15.57 Uusi päivä (S) 16.30 FIFAn jalkapallon MM 2018: Neljännesvälierä Ruotsi – Sveitsi Klo 19 19.20 Zlatan voittamaton ruotsalainen Zlatan Ibrahimovicia esittävä hohtava näköisveistos paljastetaan Malmössä, mutta Zlatanin elämä siirtolaisgetosta ihailluksi jalkapalloilijaksi ei ollut helppo. Amerikkalainen piirrossarja. 02.10 Exiä rannalla (7) Osa 6. Selostus Matti Härkönen. 17.30 Salatut elämät (S) Osa 2682: Tale siittää ja kumartaa. TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 3.7. But I Lied 05.05 Rikospaikka 06.30 Aamusää 06.55 Huomenta Suomi 09.05 Kauniit ja rohkeat (S) 09.30 Emmerdale (7) 10.00 Pihlajakadun tuhmat tädit 2 vaatteet pois (12) 10.30 Leilan superfood 11.00 Illallinen äidille 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.00 Leilan superfood 13.30 Remontilla rahoiksi 14.35 Selviytyjät 15.30 Amazing Race 16.30 Salatut elämät (7) Klo 17 17.00 Salatut elämät (7) Osa 2681: Jiri muistaa Paulan olevan sydämellinen nainen. HD Klo 23 23.15 FIFAn jalkapallon MM 2018 Kooste päivän otteluista. 5/14. Vilpillisin keinoin Manhattanin menestyneimpien lakimiesten joukkoon kivunnut Mike Ross on palannut Pearson Specter Litt -lakitoimistoon, jossa taistelu osakkuuksista käy kiivaana. Kotimainen ruokareality. YLE TEEMA & FEM 09.00 YLE FEM 09.00 Minun totuuteni 10.00 Elämä käännekohdassa 10.30 Vanhasta uudeksi kierrätysvinkkejä 11.00 Leo juhlii maailmalla 11.30 Jenni tapaa romaneja 12.00 YLE TEEMA 12.00 Bodo kabareekuningas (12) 12.55 Sininen laulu: Suomen taiteiden tarina 13.55 Kahlitsematon renessanssi 14.55 Starring Taina Elg 15.55 Isä Matteon tutkimuksia (12) 16.55 Pikku Kakkonen Klo 17 17.55 YLE FEM 17.55 Yle Nyheter TV-nytt HD 18.00 Me kolme (S) Uusi naapuri. (95’) 23.05 Top Gear Pikkuautoihin mieltyneet James, Jeremy ja Richard saavat haasteeksi ajaa koko Ukrainan halki valitsemillaan yksilitraisilla kaupunkiautoilla. Sitä vastaan tehdään pommi-isku, josta selviytyy hengissä vain yksi mies. Ohjaaja: Ere Kokkonen, Suomi, 1991. Jakso 4. 00.15 Sub.doc: Vastanaineiden karu todellisuus Brittiläisessä dokumentissa tarkastellaan avioliiton jälkeistä elämää, kun häistä on kulunut vuosi. 00.35 Alasti-klubi Vesala. HEINÄKUUTA 2018 SUB 04.10 Ensitreffit alttarilla Australia 05.05 Lemmen viemää (7) 06.40 Muumilaakson tarinoita (S) 07.05 Antti piirtää (S) 07.25 Chaplin (S) 07.30 Viidakon veijarit (S) 07.45 Nuori Robin Hood (S) 08.00 Muumilaakson tarinoita (S) 08.25 Leo (S) 08.30 Muumilaakson tarinoita (S) 08.55 Paavo Pesusieni (7) 09.20 Viidakon veijarit (S) 09.30 Fresh Off the Boat (S) 10.00 Lemmen viemää (7) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 12.00 Emmerdale (7) 12.30 Villi ja vapaa (7) 13.00 Gladiaattorit 14.00 Scorpion (12) 15.00 Ihmemies MacGyver (12) 16.00 Middle (S) 16.30 Simpsonit (7) Klo 17 17.00 Kenen kotona. Bex aikoo muuttaa pysyvästi siskonsa luo. Viimeinkin selviää, miksi Alex haluaa pitää kiinni vastapuolella olevasta asiakkaastaan. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Pihlajakadun tuhmat tädit 2 vaatteet pois (12) Tais lähtee vähän käsistä. Uudet kuvaustekniikat paljastavat niiden luonnolliset vaistot. Amerikkalainen urheilukilpailu. 01.15 Rysän päällä Kausi 15, jakso 17/22. Uusinta. Uuden ohjelman juontaa Tuija Pehkonen. Päinvastoin: sallivana pidetty Ruotsi käänsi nuorelle monesti selkänsä. Makuasia. 18.30 Simpsonit (7) Ulalla uutisista. (U) HD 18.00 Yle Uutiset HD 18.13 Yle Uutiset alueeltasi 18.20 Päivän kasvo HD 18.30 Pokka pitää (S) Hyacinth tarjoutuu hakemaan naisten seurapiirilounaan erikoisvieraan asemalta ja aikoo tehdä vaikutuksen tähän eläkkeellä olevaan kommodoriin. Mv