Taktiikkana on ollut marssia mieleiseen
työpaikkaan ja jutella pomon
kanssa. Jo
lähes 150?000 ihmistä on jat-
kuvasti tai valtaosan vuodesta
ilman työtä.
Hakanen ja viitisentuhatta
muuta suomalaista ovat olleet
työttömänä vähintään neljä
vuotta putkeen.
Sekatyöläiselle ei maita kaikki työ
Opiskelevien työttömien määrä on viisinkertaistunut lähes
14?000:een reilussa vuodessa.
Tuolloin omaehtoisesta opiskelusta alettiin maksaa työttömyysetuutta.
Maailmassa on mahdollisuuksia. Ei ole ihme, että
jotkut menevät työkkärin tapaamiseen vähän humalassa,
Hakanen sanoo.
??Töissä ollessa tuntee kuuluvansa johonkin ja elämällä on
merkitystä. Suunnitelmissa ei ole tehdä hommia, jotka eivät aidosti kiinnosta.
Hän on saanut töitä aina,
kun on halunnut. Kerro työpaikan kannalta oleellinen taidoistasi ja luonteestasi. Keskity aidosti kiinnostaviin ja taitojesi mukaisiin
paikkoihin.
?Muista taustatyö. 0440 128 000
www.lohjanportinauto.fi
MERINIITYNKATU 21
Hyvä päivä alkaa
sanomalehdellä.
- penkkipesut+ verhoilupesut
- buleeraukset (kiillotushionta)
- vahaukset
- perusvahaukset
- teflonvahaukset
- kestovahaukset
- erikoisvahaukset
Koneellisesti epämiellyttävien
hajujen poistot autoista, asuntoautoista, veneistä jne.
6) .DWVDVWXV 2\
Pienet maalaukset ja muut
alan työt. Konkreettiset esimerkit toimivat parhaiten. (STT). Tilannetta
ei helpota täytettävien kaavakkeiden sekamelska.
??Tilin tekeminen virkailijalle kaikista omista menoista on
nöyryyttävää. 044 551 2408
Kimmo Reimari p. Lähes aina taskuun on
jäänyt sopimus vähintään koeajalle.
Niinimaan mielestä monet
nuoret joko ovat laiskoja työnhakijoita tai keskittyvät liiaksi
yhteen ammattiin, mutta heille
ei toisaalta ole tarjolla hyviä
töitä. En ole sentään vielä
pudonnut alimpaan kuoppaan.
Näin onnistut . MAALISKUUTA 2011 | VIIKKO 13 | N:O 88 | www.sss.fi | IRTONUMERO 1,50 ?
SALON SEUDUN SANOMAT
TÄYDEN
PALVELUN S
U
K
S
E
K
O
T
AU
e 1.4.
BMW 1-sarja
Mobil Rally Formula
5W-50 öljytarjous!
PALVELUT:
Ajamisen iloa
Käsityönä päälipesut
Sisäsiivoukset
Tarjolla lohisoppaa
a
klo 11.00 alkaen
(200 annosta)
27 ?
/4 L kannu
LIMITED BUSINESS EDITION
Litrahinta 6,75
Meriniitynkatu 21, Salo
Jyrki Ikonen p. Kun matto vedetään
tarpeeksi monta kertaa alta,
pettymyksistä kasvaa pohjattomalta tuntuva suo. Työttömänä on ulkopuolinen olo, hän jatkaa.
Hakasella ei ole enää monta
vuotta eläkeikään, mutta toiveissa on vielä työpaikka.
Joonatan Niinimaa ei halua tehdä töitä, jotka eivät oikeasti kiinnosta.
??Katsotaan, jos tässä jotain
keksisi. Osalle nuorista työttömyys on valinta.
??Minua ei saisi kahdeksasta
neljään -hommiin loppuelämäksi, sanoo turkulainen Joonatan Niinimaa.
23-vuotias sekatyöläinen
keskittyy parhaillaan vapaaehtoistyöhön ja musiikkitapahtumien parissa puuhailuun.
Niinimaa jättäytyi työttömäksi
pari vuotta sitten. Tällöin esimerkiksi matkustus kausilipulla Itäkeskuksesta Helsingin keskustaan olisi tullut kalliimmaksi
kuin kausilipun käyttäminen
ydinkeskustassa.
??Helsinki mahtuu lähes kokonaan A- ja B-kaarten sisään,
Espoo ja Vantaa puolestaan Bja C-kaarille. Suosittelijat
ovat tärkeitä.
?Ole kiinnostunut. 731 3545
Työvoimatoimistoissa ja työ- ja
elinkeinoministeriössä myönnetään ongelmat. Häntä ei pätkätyö
kiinnosta, koska tienaaminen
pienentää työttömyysturvaa.
Perussääntö on, että jokainen
palkkaeuro vähentää työmarkkinatukea 50 senttiä.
??Jos menet pariksi päiväksi
töihin, kaikki menee sekaisin.
Jonkin verran pitäisi saada tienata ilman, että se vaikuttaa
tukeen, Hakanen vaatii.
Muut työttömät ovat samaa
mieltä. Vaikka et saisi paikkaa,
kysy kohteliaasti, mitä jäi puuttumaan.
Sillä hän tarkoittaa vaikeimmin työllistyvien joukkoa. Työttömien Valtakunnallisen Yhteistoimintajärjestön puheenjohtajan Lea
Karjalaisen mielestä on tulevaisuutta, että palkkaa voi nostaa tiettyyn rajaan asti ilman
vaikutusta työttömyysturvaan.
Karjalaisen mukaan yksin elävän ei nykyisin ole järkevää
tehdä pätkätöitä, koska etuudet menevät uusiksi ja elanto
voi jopa laskea.
??He menevät silti riskillä
pätkästä pätkään ja toivovat
reitin avautuvan pysyvämpään
työhön, Karjalainen kertoo.
Etuusjärjestelmä
syyniin
Peruss-Anneli tavallisen ihmisen asialla
Anneli Suominen 108
Ilmoituksen maksaja: Anneli Suominen
www.annelisuominen.?
Odotetut Maleenan
Siivouspäivät
Keskiviikosta lauantaihin
sin
i
l
l
e
d
o
T innoin!
ale-h
70?
yksittäiskappaleita
housupukuja
leninkejä
puseroita
farkkuja
asusteita
ym.
5?
100?
TURUNTIE 3, SALO, PUH. 733 2685 tai 0440 749 128
www.autopesumviuhko.fi
0HULQLLW\QNDWX 6DOR
SXK
$YRLQQD DUN
ZZZ VINDWVDVWXVVDOR À
Työttömyysturva ja palkka
halutaan sulauttaa yhteen
Pätkätyö ei houkuttele, sillä tienestit kutistavat työttömyysturvaa
STT | RIKU ROSLUND
Sukunimi sen sanoo,
kuka on suomalaisten
puolella
Työttömän ei kannata tehdä
pätkätyötä, koska elintaso ei
siitä nouse.
Tätä mieltä on Merja Hakanen, joka laskeskelee olleensa
vailla pysyvää tointa yhdeksän vuotta. Tervetuloa!
Lohjanportin Auto Oy
(Katso perjantai 1.4 SSS lehti)
ti)
$YDWWX XXVL \ULWWlMl
YHWRLQHQ VXRPDODLQHQ
NDWVDVWXVDVHPD
- henkilöautot
- pakettiautot
- asuntoautot ja asuntovaunut
- veneet
avataan p
- kahvia
- pullaa
- mehua
- ilmapalloja
ja tottakai hyviä
vi
iä
TARJOUKSIA!
7$
7
8
8
Meriniitynkatu 21, 24100 SALO
Meriniitynkatu 21, Salo
p. KESKIVIIKKONA 30. Vakuuttaako se sinut. Työnantaja voi päättää jatkostasi ensimmäisten lauseiden perusteella. Kysy haastattelussa esimerkiksi mahdollisuuksistasi
edetä urallasi työpaikassa.
?Älä jaarittele. Ministeriö
julkaisee pian tutkimuksen,
jota varten esimerkiksi työvoimatoimistojen virkailijat kertoivat kokemuksistaan.
Selvisi, että kannustinloukut
ja turha byrokratia rassaavat
Suomen pitkäaikaistyöttömiä.
Tutkimusraportissa vaaditaankin koko etuusjärjestelmän toimivuuden pohtimista.
Lisäksi pitää miettiä rohkeita
keinoja työllisyyden parantamiseksi.
Tutkijat huomauttavat, että
työttömyysturvan ja palkan
yhdistämisestä on hyviä tuloksia useissa Euroopan maissa.
Vaikeasti työllistyvät saadaan
töihin sujuvammin työmarkki-
Lehtikuva/Tea Karvinen
noilta kuin kotisohvalta.
??Meillä on jo tällaisia instrumentteja, mutta niitä voisi
kehittää nykyistä luovemmin,
linjaa hallituksen puheenjohtaja Petri Uusikylä tutkimuksen toteuttaneesta Net Effectistä, joka on julkishallinnon
tutkimus- ja konsultointiyritys.
Tilinteko
nöyryyttää
Merja Hakanen ei tarkalleen
muista, koska on viimeksi
saanut rahaa palkkatyöstä.
Muutaman kerran kutsu on
käynyt toviksi työharjoitteluun tai palkkatuettuihin
hommiin.
Hakasen mielestä säännöt
täytyy saada selkeämmiksi.
Monia työttömiä rassaa jatkuva sahaaminen työvoimatoimiston luukun ja pätkäpestien
välillä. Suunnittele hakemus työpaikan tarpeiden mukaan.
?Tee ytimekäs ja huolellinen hakemus. Ennen päätöstä
hallitus pyytää kuntien lausunnot.
Pääkaupunkiseudun lippujärjestelmää on valmisteltu
rinnan matkakorttijärjestelmän uudistuksen kanssa vuodesta 2006.
Tavoitteena on kasvavan
Helsingin seudun tarpeisiin
soveltuva, asiakkaan kannalta
selkeä ja oikeudenmukainen
järjestelmä. Myös työvoimatoimiston
byrokratia harmittaa: paperisota on monimutkaista ja viivästyttää asioiden hoitoa.
??Suomessa vain rikas pystyy
huijaamaan järjestelmää.
Pääkaupunkiseudun matkaliput hinnoitellaan vyöhykkeittäin
Kuntien sisälle ei olekaan tulossa kausilippujen hintarajaa
Pääkaupunkiseudun joukkoliikenteen matkaliput aiotaan
hinnoitella vyöhykkeittäin,
päätti Helsingin seudun liikenteen (HSL) hallitus tiistaina.
Vyöhykekaarien rajat perustuvat ensisijaisesti etäisyyteen
Helsingin keskustasta.
Helsingissä, Espoossa, Kauniaisissa ja Vantaalla tulee
ainakin kausilipuissa minimiostokseksi kaksi kaarta. Jatkosuunnittelun varaan jää vielä se, mihin
vyöhykkeeseen itäisimpään
Helsinkiin liitetty Östersundomin alue sijoitetaan, kertoo
HSL:n toimitusjohtaja Suvi
Rihtniemi.
Valmius myös
lisäkunnille
Pääkaupunkiseudun joukkolii-
kenteen vyöhykkeitä jaettaessa
on tavoitteena ottaa huomioon,
ettei yhtenäisiä palvelualueita
jaeta eri kaarille.
Vyöhykerajat voivat mukailla paikoittain kuntarajoja ja
maantieteellisiä rajoja, kuten
vesistöjä tai suuria liikenneväyliä.
??Lippujärjestelmän aluetta
tulee voida laajentaa vaiheittain, kun uusia kuntia liittyy
HSL:ään, Rihtniemi täyden-
tää.
Jo alussa hinnoitteluun tarvitaan lisävyöhyke tai -vyöhykkeitä esimerkiksi Kirkkonummea ja HSL:n jäseneksi liittyvää Keravaa varten.
Vyöhykekaarten rajat, lippulajit ja niiden hinnat sekä kustannusvaikutukset kunnille
määritellään jatkoselvitysten
perusteella.
HSL:n hallitus päättää mallista vuoden 2012 loppuun
mennessä. Näin
kunnan sisällä ei yleensä ole
kausilipuissa kahta eri hintavaihtoehtoa.
Joissakin aiemmissa suunnitelmissa kuntien sisälle kaavailtiin myös kausilippujen
hintarajoja. viisi vinkkiä
työnhakijalle
?Älä tee turhaa työtä
Kotikaupungissani Raumalla ajetaan
Työnteolla
keskustassa mukulakivien ja asfaltin
n. Kalkkipöly kulkeutui tuulen mukana auton
sisätiloihin, ja lumikalkkisekoituksen
sulaessa kengistä tuli kalkin valkaisemat.
Kotona totesin onneksi suvun jälki-
Vihainen maalla-asuja
Synninpäästö maaseudulle
Uuden tutkimustiedon avulla on mahdollista purkaa kaupungin ja maaseudun
välistä vastakkainasettelua ilmasto- ja
ympäristökysymyksissä. n. Mika
si. Soitto ensin
n. Ja edes. Suurkaupungin ydinkeskustassa vuosittaisen autoilun mediaani
on 15 000 km ja pendelöintitaajamissa
23 000 km, pitkien etäisyyksien syrjäseuduilla vain niukasti enemmän, 25 000
kilometriä.
Enemmän vähennystä saadaan kannustamalla tuhat 20 kilometrin pendelöijää
paikallisjunaan kuin sata 50 kilometrin
työmatkaa autoilevaa asumaan kaupunkiin. Miehen sana ei pitänyt, se
muuttui toiseksi.
Hämeen Sanomat
n. Köyhalustaan. Kylläpä kirjoitit pahasti, oikein
Ei maksuun
kertoimilla, syöt kai leipää sentään, häpeä
n. Suomessa ydinvoima ei näytä sittenkään
nousevan kuumaksi vaaliteemaksi. Näihin liittyvät ohjelmisto- ja muut kulut lohkaisevat kuntien menoista
ison siivun. Soittakaa hyvät ihmiset ennen kuin
tulette kylään. Tavoite on hyvä ja
sekä eettisesti että ekologisesti hyvin perusteltu. Ympäristönsuojelun
alkuaikoina, 1970-luvun alussa, tämä ajatus
kirjattiin YK:n päätökseen maailmanperintösopimuksesta. Näitä kohteita ovat kaksi vuonoa
Norjassa, Ruotsin jyrkkärantainen Merenkurkku, Illulissatin jäävuono Grönlannissa
ja Islannin tulivuorisaari. Erityinen kilpailuvaltti
meikäläisille laitevalmistajille
on arktinen osaaminen, koska
kasvava osa tuulivoimasta rakennetaan tulevaisuudessa kylmiin olosuhteisiin.
Kalkkiterrori kiristää pinnaa
voiman hyödyntäjiin, mutta
tuulienergiaan yritetään puhaltaa vauhtia äskettäin voimaan
tulleella takuuhintajärjestelmällä.
SALON seudullakin suomalainen tuulibuumi näkyy vahvana. Maaseudulla
taas asumisen ja liikkumisen hiilijalanjälki on merkittävästi suurempi.
Kaupungeissa avain hiilikuorman pienentämiseen on joukkoliikenne. Itsestä kiinni. Vaasan tutkimuksen mukaan sekä maalla että kaupungissa noin 60 prosenttia ihmisistä
haluaa elää nykyistä ympäristöystävällisemmin ja vain viisi prosenttia sanoi, ettei asia kiinnosta.
Asenteissa on yllättäviäkin eroja, sillä
pendelöintitaajaman ja ydinkeskustan
asukkaista kolmannes ei koskaan suosinut lähiruokaa, mutta syrjäseudulla
asuvista peräti kolmannes suosi luomuruokaa mahdollisimman paljon ja kotitarvekasvatusta ja pyydystystä harjoitti
yli 70 prosenttia. Minulle kelpaa vaatimaton huone Kaonnensa ohi
jalakodista, kun ja jos tarvitsen sitä. Suomen uskottavuus EU-foorumeilla
vaatii, että politiikan takana on koko hallitus.
Ei pieni maa voi istua tässä asiassa kahdella
tuolilla.
Kainuun Sanomat
n. Asian saaminen päätökseen edellyttää vielä valtuuston päätöstä.
Toimivat tietojärjestelmät ovat kunnan tehokkaan toiminnan avain. Mitä äänestäjä tekee. Hajautettu
energiantuotanto, maaseudun biopolttoaineratkaisut, vahva raideliikenneverkko
kaupunkikeskuksien väliin ja hyvä joukkoliikenne kaupunkiseutujen sisälle olisivat askeleita kohti yhdyskuntia, joissa
voi valita oman asumisen mallinsa vapaasti mutta kestävästi.
Mari Saario
maakuntahallituksen jäsen (vihr.)
Kaarina
040 7711 777
n. Älä kadehdi heidän eläk- likrämppä
keitään, ja työeläkehän on itse ansaittu. Niin minulle ne sujuvaa. Tällöin lähtökohtana ei tulisi olla
paikkakunnan matkailutavoitteet vaan alkuperäisen luonnon säilyttäminen. Toimitus valikoi, käsittelee,
otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat
tekstit. Autoja ei
voi maaseudulta viedä, mutta ratkaisuja
moniautoisuuteen tulee tarjota etätyön
ja teknologian avulla. Nyt tämän asiakirjan ovat
ratifioineet käytännössä kaikki maailman
valtiot, 186 maata.
Maailmanperintöön lasketaan kuuluvan
kulttuurikohteet ja luontokohteet mukaan
lukien maisemat. Ystäviä ja harrastuksia riittänyt keskin. Tekisin mitä
n. Keväiset lannan levitykset, ylileveät
maanmuokkaus- ja kylvökoneet, elonkorjuun aikana leikkuupuimurit ja syksyiset savipaakut maantiellä kyntöaurojen pudottamina.
Viime viikolla ymmärtäväisyyteni loppui. Jotkut ovat puhuneet rahastamises-
MUUT LEHDET
takin, johon riippuvuus muutamista monikansallisista yrityksistä on johtanut.
Kuntien yhteisesti omistamien yhtiöiden kautta näille markkinoille halutaan toimija, joka
yhteisten hankintojen kautta tuo kunnille konkreettisia säästöjä. Lähes 40 vuoden aikana
luettelo ei näytä muodostuneen tasapainoiseksi, vaan ihmisen omat luomukset,
kulttuurirakennelmat, hallitsevat useiden
maiden luetteloa.
Kunkin sopimuksessa mukana olevan
maan esityksestä mukana on nyt yhteensä 890 kohdetta, joista ihmisen kulttuuria
luonnehtii 689 kohdetta ja luontoa vain 176.
Suomi ei ole ollut mukana erityisesti aktiivisesti. Makasin pahan migreenin
kourissa ja oven takana yllätysvieras. Totta, työttömille löytyy töitä, jos vain n. n. 2
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 30. Karkeasti kärjistäen: ilmaston kannalta katastrofaalista olisi autoilla kuin maalainen ja kuluttaa kuin kaupunkilainen.
Sitran tutkimuksen mukaan pääkaupunkiseudun asukkaalla on yksityisen
kulutuksen hiilijalanjälki suurempi kuin
maaseudulla, ja ero selittyy muun muassa kotitarveviljelyn ja vapaa-ajan matkustamisen eroavaisuuksilla. Hoitsu
sa. Kelloja eteenpäin ja kelloja taaksepäin. maaliskuuta 2011
Perustettu 1919
Mielipide
Päätoimittaja JUKKA HOLMBERG
Toimituspäällikkö JARMO LEHTO
PÄÄKIRJOITUS
Kirjoita lyhyesti. Kukaan ei sairastu pysyvästi omasta tottunut elämään pienellä tulolla. Tuulivoi- tään, kasvavat prosentit helposti isoiksi, mutta
Japanin ydinvoimakatastrofi vauhdittaa tuulimaan investoidaan nyt 50 miljardia euroa vuodes- kovasta kasvuvauhdista tuokin luku kertoo.
voiman suosiota entisestään ympäri maailmaa.
sa, mutta tutkimuskeskuksen arvion mukaan inTähän buumiin Suomen kannattaa osallistua
Suomen kansallisena tavoitteena on tuulivoivestoinnit kaksinkertaistuvat seuraavien viiden man lisääminen niin, että vuonna 2020 kuusi pro- sekä vientitulojen toivossa että oman turvallisuuvuoden aikana.
tensa takia.
senttia sähköstä syntyisi propellivoimalla.
EUROOPAN unioni ja Yhdysvallat kaavailevat
Suomi kuuluu nyt Euroopan laiskimpiin tuuli-
Yhteistoiminnasta hyödyt kotiin
Salon kaupunki on ottamassa uutta asentoa
suhteessa kuntien yhdessä omistamiin talous- ja
tietohallintayhtiöihin (SSS 29.3.). Terijoen hallitukseen tarvittiin aikoi- vain päästäkseni takaisin rakastamaani
naan seitsemän ministeriä. Kukaan ei valita, ja liikennapsua aiheettomia sakkoja. Entinen viljelijä
sairauseläkkeelle on vaikea päästä, he jot- n. Auto on pitänyt pesettää ja puhdistaa niin sisältä kuin ulkoa, ja kevään
mittaan kaikki pihavaraston työkalut ja
koneet on puhdistettava kalkista.
Kalkki sinällään varmasti stabilisoi
happamuuden, mutta tuskin sentään
meidän hapanta perhekuntaamme.
Mitä tällaisesta asiasta sanoo Suomen
laki tai säädökset naapurisuhteista?
nan hiilijalanjälkeen, esimerkkejä ovat
uusiutuvan energian, biopolttoaineiden
ja kierrätysravinteiden tuotanto, niukkahiilinen alkutuotanto sekä lähimatkailun
kaltaiset palvelut.
Halua muutokseen on. Sopimus rakentuu kohdeluettelosta, johon yksittäiset hankkeet
hyväksyy YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuu-
rijärjestö Unesco. Vaasan
Levón-instituutin tutkimuksen mukaan
suomalaisissa suurissa kaupungeissa
melkein viidennes liikkuu pääosin edelleen autolla. Kirkon muuttumaton tehtävä julistaa
n. Yhtiöissä on mukana jo melkein 150 kuntaa, ja asiantuntijoiden mukaan sijoitettava osakepääoma saadaan takaisin muutaman tulevan vuoden aikana. Yhprosenttiin toisi Suomeen jopa 12 miljardin euron neksen sähköstään. Tästä näkökulmasta suurten kaupunkien ruuhkamaksut ovat polttoaineen
hinnankorotuksia reilumpi ilmastotoimi.
Joukkoliikennettä tukevan maankäytön merkitys korostuu erityisesti suurten
kaupunkien naapurikunnissa. Vain 15
prosenttia vastaajista pitää ehdokkaan ydinvoimakantaa ratkaisevana valintaperusteena.
Olen suhtautunut myönteisen ymmärtäväisesti maaseudulla asuvana erilaisiin
maanviljelyksestä aiheutuviin haittoihin. Puole voi mitään. On tragikoomista, että
jo muutaman vuoden kuluttua sen tarvitsi
pyytää selvitystä Suomen ainoaa luontokohdetta uhkaavasta rakennussuunnitelmasta: Merenkurkkuun oli kaavailtu tuulivoimaloiden puistoja.
Eräiden kohteiden osalta luonto on tosin
ihmisen myötävaikutuksella muuttamassa
perinnön tarkoitusta. Eestaas
n. Sen virallisen aseman tehtäviin
kuuluu muun muassa aloitteellisuus maakohtaisten luontokohteiden esittämisessä ja
tieteellisen arvion antaminen näistä.
Liiton toinen tehtävä on valvoa ja seurata
jo valittujen luontokohteiden tilaa sekä sitä
uhkaavia tekijöitä. Nämä kohteet painottuvat yleiseen tapaan kulttuuriin.
nn
Maailmanperintöluettelossa Suomesta
ovat Suomenlinnan linnoitus, Vanha Rauma, Petäjäveden vanha kirkko, Verlan paperitehdas ja Sammallahdenmäen pronssikautinen hautapaikka. En
päässyt ovea avaamaan. Yhteistoiminnan
tarjoamat säästöt Salonkin on viisasta kuitata
hyödykseen.
?
Japanin
ydinvoimakatastrofi
vauhdittaa tuulivoiman
suosiota entisestään
ympäri maailmaa.
LEHTO
n. Alusta lähtien Unescon päämajaa on avustanut Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto. Maanviljelijät olivat tilanneet peltojen kalkituksen urakoitsijalta. Toimitus
tarvitsee tietoonsa myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot.
Sähköpostiosoite: mielipide@sss.fi
Postiosoite: SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo
Mielipidesivun tuottaja:
Risto Knuuttila,
(02)7702 340
Kommentoi
verkossa
Tätä mieltä
30.3.2011
Tuulivoima etenee nyt myötäisessä
Tuulivoiman ja siihen liittyvien
laitteiden kasvava kysyntä avaa
Suomelle isoja vientimahdollisuuksia, uskoo tutkimuskeskus
VTT.
VTT:n mukaan suomalaisilla
on hyvät mahdollisuudet takoa
tuulivoimasta uusi miljardibisnes. Vanhukset ja sairaseläkeläiset muokkaa oppinsa ihmismielen mukaisekovat eläkkeensä ansainneet. Yksin jätetty, halveksittu skitsofreenik- määräistä enemmän. Kaupunginhallituksen enemmistön mielestä osakkuus on
kaupungille kannattava sijoitus. Jouduin sairauseläkkeelle. Lasten hiekkalaatikossa
ja pihalla on todella riemukasta leikkiä,
koska joka käynnin jälkeen jalkineet
vaatteet ja ulkona olijat pitää pestä kalkista. Kulttuurikohteita
on sen sijaan löydetty peräti 27.
Luonnon toissijaisuutta voidaan ihmetellä
ottaen huomioon sopimuksen alkuvaiheiden tilanne. Tosin joka kerta ulkona käydessä siirtyy jaloissa
ja vaatteissa sisälle kalkkivelliä. Nukkuu n. Yhtään enem- työhön, mutta sairaus estää. Minulla kaikki 4 lasta kotona kouluun
ka pääsevät, ovat tosissaan sairaita eivät- asti, ja sosiaaliset taidot ja tavat kunnoskä vain sinua kiusatakseen. Yrittäjä saapui paikalle oman aikataulunsa mukaan.
Levityshetkellä ja sen jälkeisinä päivinä
ajoittain vaarallisen voimakkaana puhaltanut tuuli ei tuntunut olevan esteenä.
Näin ollen tullessani kotiin sain jo yleisellä maantiellä ajaa kalkkipilven läpi.
Seuraavaksi pysähdyin ottamaan kalkin
peittämät postit laatikosta sillä seurauksella, että päällystakkini peittyi hienojakoiseen kalkkipölyyn ja kengät tahraantuivat kalkin sekaiseen lumivelliin. nen
Venäjällä lopetetaan moinen. Haluatteko samaa tännekin
kävi Turussa. Autossa voi ajon aikana räplätä radiota ko, loppujen lopuksi on kyse häntä sor-
KOLUMNI
Jääkö luontoa perinnöksi?
OLLI
PAASIVIRTA
OLLI
PAASIVIRTA
Y
mpäristön suojelemisen eräänä perusteena esitetään tarve
säästää jotain tuleville sukupolville. Oikeuteen ollaan menossa. Ei työtön mitään takuueläkettä saa. Kirjoita mieluummin nimelläsi. VTT:n mukaan tuulivoiman tenä korvaavana energiavaihtoehtona tuulivoima
vuotuiset vientitulot.
käyttö kasvoi maailmanlaajuisesti pelkästään on kuitenkin tärkeä, koska ydinvoima on nähtävä
VTT:n laskelmat perustuvat vauhtiin, jolla tuu- viime vuonna 22 prosenttia. Olen
n. Tuulivoimapuistoiksi sopivia alueita on jo löydetty muun
muassa Salosta, Kemiönsaaresta sekä Paimion ja Sauvon
rajalta.
Mahdollisia paikkoja on meillä ja muualla enemmänkin,
TEKNOLOGIATEOLLISUUmutta kyse on sopivan maiseDEN arvion mukaan tuulivoiman lisäksi aina siitäkin, miten
man maailmanlaajuinen suosio
korkealle tuulen perässä pitäisi
kolminkertaistaa Suomen vienmennä, jotta hyötysuhde olisi
nin arvon kymmenessä vuodesriittävä.
sa 3 miljardiin euroon, vaikkei Takuuhintajärjestelmän uskotaan puhaltavan lisää vauhtia suomalaiseen tuulivoimarakentamiseen.
Ydinsähkön osuus Suomen
täkäläisten valmistajien marksähkönkulutuksesta on parhailkinaosuus kasvaisi lainkaan.
laan neljänneksen luokkaa, joMarkkinaosuuden kasvu kolmesta seitsemään tuottavansa vuonna 2030 tuulivoimalla yli viiden- ten tuulipropellit eivät riitä sitä korvaamaan. Lihansyöntiä vältteli
viidennes kaikista vastanneista ja kaupunkiasukkaista joka kolmannes.
Sitran tutkimuksen mukaan sekä maalla että kaupungissa kuluttaja voi valinnoillaan alentaa hiilijalanjälkeään jopa
kolmanneksen. Mut- tavasta yhteiskunnallisesta torjunnasta.
ta älä koske kännykkään, siitä tulee sak- Ihminen on sosiaalinen olento
ko. Oikeusvaltioko
n. Kirjoittaja on ympäristönsuojeluneuvos.
ja cd-soitinta sekä polttaa tupakkia. Vihreillä lupa hallituksessa äänestää Raamattua sellaisena kuin se on kirjoitetatomia vastaan ja persuilla omat vaati- tu. Sinelli
n. Kohteita on vain kuusi, vaikka maamme luontokohteet on kartoitettu maailmanlaajuisesti arvioituina tarkasti. Yksityisiltä parkkipaikoilta voi myös päällä 30 km/h. Eikä myöskään vanhuudel- hyys ei ole ilo, vaikka sille nauretaan. Elintason nousu ei välttämättä merkitse hiilijalanjäljen kasvua
eikä hiilijalanjäljen alentaminen hyvinvoinnin laskua.
Synninpäästö on siis mahdollinen niin
maalaiselle kuin kaupunkilaisellekin,
keinot vain ovat erilaiset. AR
mukset. Vielä viime keväänä tämä torjuttiin. Tätä vinoutunutta kokonaisuutta paikkaamaan vasta vuonna 2006
Unescon yleiskokous päätti ottaa mukaan
ensimmäisen luontokohteen, Merenkurkun
maankohoamisalueen.
Pohjoismaista luettelossa on vain viisi luontokohdetta osoittaen vanhahtavaa
ajattelua sen suhteen, mitä me ajattelemme
olevan tuleville sukupolville muistamisen
arvoista. Timo Soini rukkasi merkittävästi kantaansa, sillä hän ehti jo julistaa, ettei perussuomalaiset istu EU-rahastoja tukevassa
hallituksessa. Joten älkää
luulko, että sairas olisi laiska. Jo tehty
työ Natura- ja vastaavissa suunnitelmissa
antaa tähän tuloksellisen perustan.
n. Häpyä. Meillä asioita vähätellään ja asioita paisutellaan.
Stressiä vähätellään tässä asiassa. Perinnössä tulisi olla jotain
pitkäaikaista ja pysyvää.
Opetus- ja kulttuuriministeriön ja sen
Unesco-toimikunnan tulisi aktiivisesti täydentää perintöluetteloa uusilla luontokohteilla. Näin on käymässä
muun muassa Grönlannin Illulissatin jäävuonolle, jossa jäävirta on sulanut ilmaston
lämpenemisen takia.
nn
Suomessa on tarpeen säilyttää luontoa
ajalta ennen talousmetsiä, tehomaataloutta, moottoriteitä ja taajamarakentamista.
Nykyinen kohde, Merenkurkku, ei tähän
tarpeeseen vastaa varsinkaan, kun luontainen maan kohoaminen on jo nyt viimeisten
vuosikymmenien aikana muuttanut luontokuvaa suuresti. Kirkolta menee pohja pois, kun se
hakisivat. Apea naipää ei tarvita seuraavassakaan. Kun pienestä lähde- väliaikaisena ratkaisuna.
livoiman käyttö maailmassa lisääntyy. Pihakatoksen työkalut ja koneet ovat kaikki
kalkkipölyn peitossa ja ennen tumma
automme on saanut ylleen syövyttävän
ja ruostuttavan kalkkimaalin.
Tätä irtokalkin pölyämistä jatkui kunnes viimein lumisade peitti kalkin alleen.
Edessä on kalkkivellinen kevät, kunhan
lumet sulavat. Maaseudulla on
mahdollisuus vaikuttaa koko yhteiskun-
rit
a
Tekst
Helsingin Sanomat
kasvun sekä rattaiden ja niissä yleensä
ulkona päiväunia nukkuvan pienokaisen
olevan turvallisesti sisätiloissa. Kriisirahastoissa on kyse niin perustavanlaatuisesta kysymyksestä, että ei olisi
oikeinkaan antaa millekään puolueelle siinä
erivapauksia.
Karjalainen
n
Syynä hiljaisuuteen lienee asian
kytkös Nokian huhtikuussa käytäviin ytneuvotteluihin.
Suomen tällä hetkellä ainoa äkillisen
rakennemuutoksen toimiala on meriteollisuus. Verojen korottaminen on vähintään yhtä hankalaa, sanoo
valtiovarainministeri ja kokoomuksen
puoluejohtaja Jyrki Katainen.
Hän ei edes vaalikentillä sorru lupaa-
maan löysiä. LP Viesti
vei harvinaisen kaksijakoisen ottelun
erin 3?1 (24?26, 25?20, 25?12, 25?9).
Musertavan ylivoimaisena suosikkina finaalisarjaan lähtenyt LP Viesti oli
hivenen unessa ottelun alussa, kunnes
joukkue pääsi omalle ylivoimaiselle tasolleen. Menojen lisäämiseen ei
ole mahdollisuutta. Jos ICT-alasta tulee rakennemuu-
Aurinkoista
2°c
TAKASIVU
Kaupungintalon
harjannostajaisissa
yllätysvieras
Ministeriö suunnittelee ICT-alan julistamista rakennemuutoksen toimialaksi
SSS | Suvi Kulla
Sää Salon seudulla
toksen toimiala, merkitsee se tukirahan
jakamista alan murroksesta kärsineille
yrityksille.
Salo on saanut omana rakennemuutosaikanaan miljoonia euroja erilaisia tukia.
Nyt jaossa olevat yritystuet tekevät hyvin
kauppansa.
. Eiköhän kaikki mene mitä jaettavissa
on, arvioi Jouko Urmas Yrityssalosta.
TALOUS 10
SSS/Essi Seppälä
Salon kaupungintalon harjannostajaisissa nähtiin tiistaina yllätysvieras, Putous-ohjelmasta tutuksi tullut
valvova rakennusmestari Timo Harjakainen eli näyttelijä Aku Hirviniemi.
Harjakainen tarjoili yleisölleen tuhdin annokseen Saloon paikallistettua
viina- ja alapäähuumoria. Lähdemme voittamaan mestaruutta. Katainen yrittää vakuuttaa kuuntelijansa luottamaan siihen,
että suomalaisten on seistävä eurooppalaisten vastuunkantajien rivissä, oltava
mukana tukemassa valtioita, joiden talous on kuralla. Suomen velkaantumiskierre on saatava poikki. maaliskuuta 2011
www.sss.fi
Vinkkaa
uutinen!
Muistipelin kehittelyyn
Punnan apuraha
(02) 7702 314
KULTTUURI 13
toimitus@sss.fi
Granaattiomena hurmaa
antiikin pidoissa
KESKIVIIKKOKEITTIÖ 14
Salon haaveet rakennemuutoksen
jatkoajasta tuskin toteutuvat
Salon suunnitelma hakea jatkoa äkillisen
rakennemuutoksen alueena ei näillä näkymin toteudu. Ryhtiliikettä johti jälleen kerran
Virginie De Carne, joka sai erinomaista
tukea muun muassa Hanna-Mari Armiselta.
SIVU 15
?Kilpailukykymme
edellyttää halpaa energiaa
teollisuudelle.?
Mauri Salo, kesk.
LP Viesti esitteli mielenkiintoisen letkajenkan finaaliottelun tuoksinassa. Salon Seudun Sanomat tavoitti tiistaina rakennemuutosasioista vastaavan johtajan Anssi Paasi-
virran, mutta hän ei halunnut kommentoida suunnitelmaa sanallakaan.
Myöskään elinkeinoministeri Mauri
Pekkarinen ei halunnut kommentoida
asiaa. Se olisi monelle varmasti iso
yllätys, mutta ei meille, Karhun Vesa Mäkäläinen uhoaa.
Muut puolivälieräparit ovat Tampereen Pyrintö?Torpan Pojat ja Uudenkaupungin Korihait?Espoon Honka.
Sivu 16
VAALIDEBATTI
SSS | Olli Mäntylä
LP Viesti selvisi voittajaksi Oriveden
Ponnistuksen tarjoamasta alkushokista
lentopallon naisten Mestaruusliigan ensimmäisessä finaaliottelussa. Jyrki Katainen marssi suoraan tiskille, tilasi Tuija Wäggiltä päivän lounaan, maksoi omasta kukkarostaan 7,20 euroa ja kehui lihapataa hyväksi ja edulliseksi.
Katainen: Kriisirahasto ei rokota kotitalouksia
Kokoomusjohtaja ei edes vaalikiertueella lähde lupaamaan lisää rahaa ja helppoa elämää
SSS | Hia Sjöblom
. Kriisirahasto tarvitaan,
mutta se ei Kataisen vakuuttelun mukaan syö suomalaisilta kotitalouksilta
rahaa.
. Mahdollinen jatkoaika tyssännee äkillisen rakennemuutoksen alueille asetettuihin kriteereihin.
Esimerkiksi työttömyyden pitäisi heiketä
alueella tänä vuonna kaksi prosenttiyksikköä. Riikka Arminen (edessä), Olga Niemi ja Virginie De Carne taiteilivat ja ennen
kaikkea toimittivat pallot voimalla kenttään yhä paremmin pelin edetessä.
?Ydinvoima on niin halpaa,
ettei se innosta keksimään
vaihtoehtoja.?
Saska Tuomasjukka, vihr.
SIVU 6. Siitä on ministeriön kanssa keskusteltu, että ICT-alasta tulisi rakennemuutoksen toimiala, jolloin myös Salo olisi mukana, Rantakokko kertoo.
Asiaa valmistellaan parhaillaan työ- ja
elinkeinoministeriössä. Sitä ei voi tehdä kertaheitolla. Kausi jatkuu ku-
luvan vuoden loppuun. Kaupunginjohtaja Antti
Rantakokko esitti ajatuksen helmikuussa, kun Nokia kertoi suunnanmuutoksestaan ja tulevista henkilöstövähennyksistä.
Salosta tuli äkillisen rakennemuutoksen alue syksyllä 2009. Kun menotaso jäädytetään, jokainen
uusi rahoitustarve tietää leikkausta jos-
URHEILU
LP Viesti
selvisi
alkushokista
tain muualta. Näin tuskin tulee käymään.
Rantakokko arvioikin nyt, ettei Salolla ole ensi vuonna mahdollisuuksia rakennemuutosalueen statukseen. Hän
on kuitenkin toiveikas sen suhteen, että
jonkinlaisia tukieuroja Saloon saadaan
jatkossakin.
. Osansa
myllytyksestä saivat niin kaupungin
johto kuin rakentajatkin.
Sivu 7
Liittouma
perustaa ryhmän
ohjaamaan
Libyan-politiikkaa
Lontoon Libya-kokoukseen osallistuneet liittouman maat jatkavat sotilasoperaatiotaan, kunnes Libyan
johtaja Muammar Gaddafi taipuu
YK:n vaatimuksiin.
Britannian ulkoministeriön mukaan liittouma on myös päättänyt
perustaa ryhmän, jonka tarkoituksena on ohjata liittouman Libyanpolitiikkaa.
Sivu 12
Suomeen saattaa
nousta tuhat
uutta
tuulivoimalaa
Suomeen saattaa nousta lähivuosina jopa tuhat uutta tuulivoimalaa.
Vireillä olevia hankkeita vauhdittaa
viime viikolla voimaan tullut uusi
syöttötariffi, joka varmistaa tuulivoiman tuottajille sähköstä 12 vuodeksi
tietyn takuuhinnan.
Tähän asti Suomessa vain 0,3 prosenttia sähköstä on tuotettu tuulella,
kun EU-maiden keskiarvo on viisi
prosenttia.
Sivu 8
Pohjalaista
uhoa Korisliigan
playoff-aattona
Uusimaalaisten kokoomusehdokkaiden iskujoukko pysähtyi eilen Karjalohjalla Unkan baarissa. Ostoksille osoitteeseen:
www.sss.?/verkkokauppa
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 30. Pohjalaiset eivät
lähde sarjaan nöyristellen.
. Rahaa ei yksittäinen ihminen menetä, vaikka Suomi on mukana eurooppalaisen kriisirahaston rakentamisessa.
SSS/Sami Kilpiö
Kotitalouksille se tuo vakautta ja turvallisuutta, Katainen sanoi eilen Karjalohjalla.
UUTISET 5
Korisliigan puolivälierät alkavat tänään Joensuun Katajan ja Kouvolan
Kouvojen välisellä ottelulla.
Kauhajoen Karhu kohtaa omassa
sarjassaan runkosarjan kakkosen
KTP:n Kotkasta
Paljonko nostat penkiltä?
Salolainen Mauno Kontto
on kuullut tämän kysymyksen
ja vastannut siihen elämänsä
aikana laskemattomia kertoja.
Eikä toki syyttä, sillä häntä voi
kaikin mahdollisin perustein
luonnehtia salolaisen voimailuurheilun pioneeriksi.
Vaikka Kontolle tuleekin mittariin huomenna jo 70 vuotta,
ei mies höllennä tahtiaan intohimonsa suhteen.
. (STT)
Otso onnittelee
?Asuu Salossa.
lastenpalsta@sss.fi
?Perheeseen kuuluu vaimo.
?Työskenteli 25 vuotta Salon Ollikkalan kuntosalilla.
?Urheilusaavutuksia: voimanostosta neljä ikämiesten maailmanmestaruutta, yksi MM-pronssi, kaksi EM-kultaa, yksi EM-hopea, kolme PM-kultaa ja
toistakymmentä Suomen mestaruutta.
?Toiminut huoltajana muun muassa Angelniemen Ankkurin suunnistusjoukkueessa ja Salon Piivolleyn lentopallojoukkueessa.
4 vuotta
Matias Virtaperko
30.3. Salossa
?Motto: Tee jokaisesta päivästä hyvä.
LUKIJAN KUVA
toimitus@sss.fi
Eero Ketola
4 vuotta
Noel Salminen
30.3. Olen kyllä ilman muuta valmis tekemään
muuta talkootyötä Salossa, jos
Piivolleyn toiminta jatkuu.
Niin, että paljonko
nousee penkistä?
Tämä juttu alkoi voimanostol-
Innokas harrastajapuutarhuri voi altistua
torjunta-aineille
la, ja tämän miehen kohdalla
jutun on myös hyvä päättyä
voimanostoon. Yhtenä päivänä lentopallokaverit sitten taivuttelivat
lähtemään punttisalille, ja sillä
tiellä tässä edelleen ollaan, mies
toteaa noin 45-vuotisen punttitreenihistorian läpikäyneenä.
Kaikki Ollikkalan koulun punttisalilla käyneet tunnistavat ja
enemmän tai vähemmän tuntevatkin Konton . Kyllä melkein kaikki harrastuksetkin ovat vuosien mittaan urheiluun liittyneet. Yleisurheilu, hiihto,
suunnistus ja sauvakävely
muodostavat lentopallon ja voimanoston lisäksi pitkän listan
erilaisista liikuntamuodoista.
. Perniössä
8 vuotta
Aleksi Vienola
30.3. Tämän takaa
25 työvuotta salilla, joka olivat
laatuaan Salon ensimmäinen.
Kilpailijana Kontto loi pitkän
ja menestyksekkäänkin uran.
Tai pikemminkin on luonut, sillä vaikka hän on tehnyt lopettamispäätöksen, sisältää tuo
päätös yhden ?porsaanreiän?.
. Tämä tulee ilmi kysyessä miehen kiinnostuksen
kohteita. Montaa 70-vuotiasta
voimanostajaa ei kilpailutasolla nosta, sanoo tähän asti neljä
ikämiesten maailmanmestaruutta voittanut Kontto.
Toimituksen valitsemista tapahtumista julkaistaan tapahtuman nimi,
paikka, aika ja tarvittaessa lyhyt
kuvaus sisällöstä.
Inari valittiin
vuoden kalastusalueeksi
Mauno Kontto penkkipunnersi juhlan kunniaksi ja valokuvaajan mieliksi muutaman noston 70 kilon painoilla. Kun pian tulee 70 vuotta
mittariin, haluan vielä sen
jälkeen voittaa yhden maailmanmestaruuden. Tapahtuma on osa
Salon kaupungin Turku 2011 kulttuuripääkaupunkiohjelmaa
The Sound of Music, klassikkomusikaali Teatteri Provinssin
päänäyttämöllä (Salorankatu 5?7) klo 19. edelleen viitaten siihen
lääkärin kehotukseen olemaan
pinnistämättä. Marttilassa
6 vuotta
Sini Kaskela
30.3. Hän teki näin, vaikka haastattelupäivä ei ollutkaan varsinainen voimaharjoittelulle varattu päivä.
Kontto on kauttaaltaan urheiluihminen. Halikossa
Kasvinsuojeluaineiden käyttökoulutusta halutaan laajentaa
STT | KAISA MYLLYLÄ
Harrastajapuutarhurien liiallinen into käyttää torjuntaaineita huolettaa viranomaisia.
Kasvinsuojeluaineiden kestävää käyttöä pohtinut työryhmä
esittää, että kuluttajaviestintää ja harrastajien tietoisuutta
parannetaan esimerkiksi kouluttamalla aineiden myyjiä.
Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) kasvinsuojeluaineryhmän ylitarkastajaa
Sari Autiota huolettavat nimenomaan torjunta-aineiden
kanssa tolskaavat amatöörit.
Hänen mielestään suomalaiset ammattiviljelijät ovat hyvin koulutettuja eivätkä he
käytä kasvinsuojeluaineita
turhaan.
??Onko tarpeen, että kuluttajamarkkinoilla on ympäristölle
vaarallisia aineita. Lääkäri on
kieltänyt rehkimästä, ja siksi
nostelen kevyillä painoilla pidempiä sarjoja. Halikossa
9 vuotta
Kevin Davino
30.3. maaliskuuta 2011
Huomenta
päivää
n toimitus@sss.fi
Vinkkaa
juttu!
Paljon onnea
Tänään:
Suomenkielinen kalenteri:
Usko
Ruotsinkielinen kalenteri:
Tage, Guy
Huomenna:
Suomenkielinen kalenteri:
Irma, Irmeli
Ruotsinkielinen kalenteri:
Irma, Irmelin
Päivän Sana
Silloin johtomiehet ja väkijoukko sanoivat papeille ja
profeetoille: ?Ei kuolemantuomiota tälle miehelle!
Hän on puhunut meille
Herran, Jumalamme,
lähettämänä.
Jer. Salossa
6 vuotta
Meri Kaskela
30.3. Muurlassa
4 vuotta
Riku Saturi
30.3. Harjoittelen edelleen kolmesti viikossa. Jos saisi pinnistää, niin 170 voisi nousta.
Vain-sanakin on näemmä
suhteellinen sana.
nn
Mauno Kontto viettää merkkipäiväänsä matkoilla.
MAUNO KONTTO
?Syntynyt 31.3.1941 Raisiossa.
Suomen Vapaa-ajankalastajien
Keskusjärjestö (SVK) on valinnut Inarin vuoden 2010 kalastusalueeksi.
Järjestön mukaan Inarin kalastusalue on poikkeuksellisen
laaja ja sillä on pitkät perinteet
yhteistoiminnasta luonnon ja
erilaisten kansalaisryhmien
kanssa.
Kalastusalueeseen kuuluu
vesialueita hieman yli 2?000
neliökilometriä. Esimerkiksi siirtolapuutarhassa palstaa
pitävä voi altistaa kasvinsuojeluaineille pihan, perheenjäsenensä, naapurinsa ja lemmikkinsä, työryhmässä itsekin
ollut Autio huomauttaa.
Koulutus voi tyssätä
rahapulaan
Puolitoistavuotisen ryhmätyöskentelyn tuloksena syntyi
kymmenvuotinen kansallinen
ohjelma, joka on vastaus EU-
direktiiviin vuodelta 2009. Pääasiassa ohjelma kehittää ja täsmentää jo olemassa olevia käytäntöjä.
Viljelijöille tarkoitetun koulutuksen sisältöjä kehitetään siten, että viljelijät saavat ajantasaista tietoa vaihtoehtoisista
kasvinsuojelun menetelmistä
ja esimerkiksi luonnonmukaisesta viljelystä.
Nykyään ympäristötukien
saamisen edellytyksenä on,
että viljelijä suorittaa kasvinsuojeluaineiden käyttökoulutuksen.
Koulutukset halutaan nyt
laajentaa koskemaan kaikkia
ammattimaisia viljelijöitä.
Viranomaisten huolena on,
ettei koulutusten järjestämiseen saada riittävästi rahaa.
EU asettaa lisää velvoitteita
jäsenmailleen, mutta valtion
tuottavuusohjelma hankaloittaa tarvittavan uuden henkilöstön palkkaamista.
Kevään diagrammi Perttelin Inkereellä.
Naisjärjestöt juhlivat 100-vuotistaivaltaan postimerkillä
Naisjärjestöjen Keskusliitto
juhlii 100-vuotissyntymäpäiväänsä juhlapostimerkillä.
Sukupuolten tasa-arvoa ajava
järjestö julkistaa merkkivuoden kunniaksi Loistavat naiset
-postimerkin.
Kuuden postimerkin vihkossa
on kuvattu naisen elämän tähtihetkiä. Niissä jutteluissa maailma paranee joka kerta,
Kontto naurahtaa.
Lentopallossa Kontto toimi
kaksi edelliskautta Salon Piivolleyn huoltajana ja fysiikkavalmentajana. Mummi
Teatteri
Pikkuruu Mustanmusta, Teatteri Puutaivaan lastenteatteri
Tikut Salossa, Halikon Vaskiolla klo 18. (STT)
Seuraavan päivän lehteen tarkoitettujen onnittelukuvien on oltava täydellisine tietoineen
(ikä, etu- ja sukunimi, syntymäpäivämäärä, kotipaikka) toimituksessa
edellisenä päivänä klo 12 mennessä, viikonlopun (la-su-ma) lehtiin tarkoitetut
kuvat perjantaihin klo 12 mennessä.. Salossa
8 vuotta
Valtteri Niemi
30.3. 4
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 30. ja Kontto tunnistaa kaikki kävijät. Italiassa
12 vuotta
Mikael Iltanen
30.3. tangossa 170 kiloa
Kontto kiittää elämäntapansa
löytymisestä lentopalloväkeä ?
ja sattumaa.
. Lisäksi vihkossa on 30 vaaleanpunaista puhekuplatarraa,
joissa on iskulauseita suomeksi
ja ruotsiksi.
Ensipäivän tapahtumaa vietetään perjantaina Helsingin
Pääpostilla. Marttilassa
7 vuotta
Janina
Liimatainen
30.3. Salossa
5 vuotta
Maisa Piirainen
30.3. Ohjelman tavoitteena on vähentää
kasvinsuojeluaineista ihmisille
ja ympäristölle koituvia riskejä
sekä riippuvuutta kemiallisista
kasvinsuojeluaineista.
Työryhmä esitti kymmeniä toimia ja selvityskohteita
muun muassa kasvinsuojeluainejäämien, ympäristösuojelun, viestinnän, koulutuksen,
kaluston tarkistamisen ja ympäristöystävällisen torjunnan
saralla. 26: 16
Yhteystiedot
Tapahtumatiedot kerralla lehteen ja nettiin
Tilaajapalveluun
Puh: (02) 7702 626, klo 8.30-15.30
Sähköposti: tilaajapalvelu@sss.fi
Ilmoita tiedot Salon seudun tapahtumista yhdellä kertaa viikkokalenteriin, päivän menotietoihin ja netin
tapahtumakalenteriin.
Perjantaina julkaistavaan viikkokalenteriin (la-pe) tiedot on toimitettava
keskiviikkoon klo 16:een mennessä.
Päivittäiseen kalenteriin tiedot ehtivät
tarvittaessa edeltävänä arkipäivänä klo
12 mennessä.
Laita mukaan merkintä ?tapahtumia?
ja yhteystietosi.
Ilmoituspalveluun
Puh: (02) 7702 610, klo 8.30-15.30
Sähköposti: ilmoitukset@sss.fi
Faxit: (02) 7702 222
Viikkomarkkina- ja rivi-ilmoitukset sekä lehden tilaukset,
keskeytykset ja osoitteenmuutokset myös verkkosivuillamme
www.sss.fi
70 VUOTTA
SSS | Olli Mäntylä
olli.mantyla@sss.fi
. Heh, tätä ovat varsinkin
nuoret miehet kyselleet minulta valtavasti. Hän jätti kyseiset tehtävät, kun Piin pelit
päättyivät tänä keväänä.
. Eli se penkkikysymys: Paljonko nousee?
. Toimin nuorempana lentopalloilun parissa esimerkiksi valmentajana. Alueella on
säilynyt useita alkuperäisiä
taimen-, nieriä-, siika- ja harjuskantoja. Tiina Pajun ja Sari
Luhtasen suunnittelemassa
vihkossa seikkailevat sarjakuvaneidot Maisa ja Kaarina. Sen jälkeen
voin olla täysin tyytyväinen
uraani. Esimerkiksi 70
kilolla kymmenen toiston sarjoja ja niin edelleen.
Keveyskin on näemmä suhteellinen käsite.
Salolainen Katri Aumola on
valmistunut kasvatustieteiden
maisteriksi Joensuun yliopistosta.
Onnen hetket
ONNEA
Jenni 18 v.
t. Tänä
päivänä tosin voi niihin lisätä
?eläkeläisparlamentin?, johon
kokoonnumme ystävien kanssa
säännöllisesti. Hulkkonen
on OP-Keskuksen/OP-Pohjolan
hallintoneuvoston varapuheenjohtaja ja OP-johtajat ry:n hallituksen puheenjohtaja.
Huom! Kaikki muutokset ja
korjaukset ylläoleviin osoitteisiin.
Elokuvat
Mauno Kontto aikoo juhlistaa merkkipäiväänsä vielä yhdellä MM-kullalla
ANSIOMERKKEJÄ
Ilmoita nettisivun kautta:
www.sss.fi/tapahtumat,
sähköpostilla: kalenteri@sss.fi
postitse: SSS / toimituksen sihteeri,
PL 117, 24101 SALO
Tänään
70 vuotta . Kuusjoella
8 vuotta
Hilla Heino
30.3. Päädyin tähän ratkaisuun
siksi, että joukkueiden mukana
kiertäminen vie kuitenkin paljon
aikaa, kun pelit pelataan pitkien
bussimatkojen päässä. Tapahtuma on osa
Turku 2011 kulttuuripääkaupunkiohjelmaa
Vaimoni on toista maata, Teatteri Provinssin farssi Salossa,
teatteriravintola Asemalla (Asemakatu 15) klo 19
Muita tapahtumia
Mielenterveysilta Salossa, Salotossa klo 16, mielenterveyskuntoutujien avoin kahvila, jossa voi tavata toisia ja saada
vertaistukea
Usko arjessa -ilta Salossa, Salo-Uskelan seurakuntatalossa
klo 18.30, teemana hyödyttömästä hyödylliseksi, puhujavieraana Ari Malmi
Kokouksia
Halikon Hakoniskat ry:n kevätkokous Vaskion OP:n kerhotilassa klo 18
Halikon Märynummen Sosialidemokraatit ry:n kevätkokous Märynummen paloasemalla klo 18
Salon elektroniikkamuseon Ystävät ry:n vuosikokous
Salon kaupunginhallituksen huoneessa klo 18
Salon Musiikkiluokkien Tukiyhdistys ry:n kevätkokous
Ravintola Vilhossa klo 18.30
Vaskion Maa- ja kotitalousnaisten kevätkokous Pukkilassa
klo 18.30
Sali löytyi
sattumalta
VALMISTUNEITA
kalenteri@sss.fi
Black Swan, Bio Jännä, Salo klo 17.30
Kaksin karkuteillä (dub), Bio-Salo 2 klo 18
Arthur ja kaksi maailmaa (dub), Bio-Salo 1 klo 18.30
Sanctum (3D), Bio Jännä, Salo klo 19.30
SSS/Minna Määttänen
Salon Osuuspankin toimitusjohtaja Jukka Hulkkonen on
saanut OP-Pohjola-ryhmän
korkeimman kunniamerkin,
Gebhard-mitalin. Tällä hetkellä luku on enää vain 120?130
kiloa ?
(SSS)
Jyrki Katainen
osaa sanoa
tiukasti EI
?Puolueella on väliä?
SSS/Essi Seppälä
SSS | Hia Sjöblom
hia.sjoblom@sss.fi
. Ääni on suoraan isältä peritty, vaikka nyt vielä vaalikentillä hieman käheytynyt,
nauraa toppatakkiin ja pipoon
sonnustautunut mies.
Edellispäivänä sama mies
kävi Ruotsissa, vakuuttamassa huolestuneille ruotsinsuomalaisille, ettei Suomea
olla vetämässä pois kansainvälisen maailman kartalta.
. Kataisen mukaan kriisirahastoon
pantavat suomalaissijoitukset
eivät ole suoraan pois suomalaisten kotitalouksien rahoista.
. On tärkeä oppia toimimaan
demokratiassa.
Synkät pilvet roikkuvat talouden taivaalla
Puoluejohtaja ja valtiovarainministeri Jyrki Kataisen mukaan kohtuutta arvostavien
suomalaisten oikeustaju on
koetuksella.
. Arvostelu kohdistuu suoraan perussuomalaisten vaaliohjelman kantaan
taiteen tukemisen turhuudesta.
Kokoomusjohtaja ei suostu työn
verotuksen kiristämiseen, ei löysiin
rahalupauksiin, ei pakkoruotsin
poistoon, ei vähäosaisimpiin
kohdistuviin leikkauksiin eikä
eurooppalaisen vastuun pakoiluun
18
SSS | Hia Sjöblom
hia.sjoblom@sss.fi
. Sitä pidettiin
omantunnon asiana. Eivät välttämättä puolen vuoden, mutta takuuvarmasti kymmenen vuoden sisällä kumminkin, Jyrki Katainen varoittaa kotitalouksia liian suurista asuntoveloista.
noo päinvastoin, että budjettiin
on joka tapauksessa tulossa
leikkauksia. Hän sa-
nn
SSS kysyy eduskuntavaalien alla
seudulla liikkuvilta äänestäjiltä
ajatuksia politiikasta, poliitikoista, yhteiskunnasta ja vaaleista.
Keskustanaiset
kosiskelevat
mediaa käsilaukuilla
Kataisen ratkaisu ei ole vetäytyminen eurooppalaisesta vastuusta ja yhteistyöstä
malaisille, että eurooppalainen
kriisirahasto loppujen lopuksi
on hyvä myös Suomelle. Ennätysalhaiset korot nousevat ilman muuta. Mutta miten joku voi vastustaa talouden vakautta. Jos katkaisisimme
sen kertaheitolla, se tietäisi
kahdeksan miljardin välitöntä
menoleikkausta tai verojenkeruuta. Siitä lasketaan
d´Hondtin menetelmällä vertausluvut. Jos yhteisestä ohjelmasta ei pystytä sopimaan,
hallituksen muodostavat jotkut
muut, Katainen torppaa etukäteissopimukset siitä, että joku
voisi olla hallituksessa eri mieltä tai äänestää vastaan.
Vihreät tekivät niin ydinvoima-asiassa. Ne eivät oikeuta
rikkomaan rintamaa.
. Kun joku valtio uhkaa romahtaa meidän niskoillemme
niin, että mekin menemme
polvillemme ja hampaat edellä
asfalttiin, löytyy apu yhdessä
koottavasta varmuusrahastosta. Eri puolueilla on näihin korotuksiin vaihtoehtoja. Meillä
on arvonlisävero ja muilla on
muita.
laukusta löytyy sanakirjaa ja
villasukkaa, tuttia ja tuoreita
mansikoita, sandwichiä ja Suomen karttaa. Paljon
riippuu siitä, millaisissa olosuhteissa ja yhteisöissä ihmiset elävät.
Hallituksessa
tai sitten ei
Vaikka kokoomuksellakin on
hallitusehtoja, on puheenjohtajan kanta selkeä.
. maaliskuuta 2011
Uutiset
Vinkkaa
uutinen!
toimitus@sss.fi
n Uutistuottajat:
Johanna Käkönen, Jarkko Turpeinen
Sari Gustafsson
Neljäsosa autoilijoista ei aio käyttää 95 E10 -bensiiniä
(02) 7702 314
Joka neljäs autoilija ei aio tankata autoonsa
uutta 95 E10 -bensiiniä, selviää Autoliiton
jäsenkyselystä.
Reilu viidesosa uutta bensiiniä käyttäneistä on lopettanut sen käytön. Suurin syy olla tankkaamatta 95 E10:tä on epävarmuus,
jota ovat aiheuttaneet muun muassa ristiriitaiset lausunnot polttoaineen mahdollisista
haittavaikutuksista.
Vastanneista 44 prosenttia tankkaa 95 E10
-bensiiniä jatkuvasti tai melko usein ja 23 prosenttia ei ole tankannut kertaakaan, vaan käyttää ainoastaan 98-oktaanista bensiiniä. Tähän maaperään myös
perussuomalaisten politiikka
uppoaa helposti.
5
Salon seudulta on ennätysmäärä ehdokkaita huhtikuun eduskuntavaaleissa. Liian paljon on
rakennettu kynnyksiä. Velkaantumiskierre on
saatava poikki vuoteen 2015
mennessä. Tämä kaikki lisää politiikan uskottavuusongelmaa.
Katainen myöntää, että kysymyksiin vastaaminen ja luottamuksen palauttaminen on työlästä. Näitä kuvia ehdokkaat ovat kommentoineet
omaan elämäänsä ja vaaliteemoihinsa sopivasti.
Mutta miten toimitukseen lähetetty muovinen Made in China -käsilaukku sopii keskustan
tavoitteisiin suomalaisen työn
tukemisesta?
. Toki toivoimme, että kampanjaan olisi voinut teettää
suomalaisia käsilaukkuja. Ydinvoimaan sisältyy monelle paljon eettisiä asioita. Riippuu
työmarkkinajärjestöjen kannasta.
Pakkoruotsi. ??Ei uusia, mutta
Loviisan vanhat laitokset korvaava on mahdollinen.
Nato-jäsenyys. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 30. Mukana oleminen on erittäin tärkeää suomalaiselle taloudelle
ja vaikutusvallalle.
. Talousasiat ovat Kataisen asteikossa
JYRKI KATAINEN
?39-vuotias yhteiskuntatieteiden maisteri
?Kokoomuksen puheenjohtaja
vuodesta 2004
?Syntynyt Siilinjärvellä
?Asuu Espoossa vaimonsa ja
kahden lapsensa kanssa
?Harrastaa metsästystä
?Kansanedustaja vuodesta
1999
?Valtiovarainministeri vuodesta 2007
mielipiteitä. Kotitalouksille vakaus ja
. Pääsääntö on, että jos ollaan hallituksessa, ollaan hallituksessa. Viime vuosina on tapahtunut asioita, jotka panevat ihmiset kysymään, millä oikeudella
Kreikka hoitaa hulttiomaisesti
talouspolitiikkaansa tai poliitikot sössivät vaalirahoituksensa tai millä oikeudella joillekin
isojen firmojen eroaville johtajille maksetaan huimia palkkioita. Puolueella on väliä, mutta
ehdokkaan valinta on vielä vähän
hakusessa, karjalohjalainen Iris
Pessa sanoo.
Vaalikuplintaa
Kokoomusehdokkaat juttelevat karjalohjalaisen baarin
hämyssä asiakkaiden kanssa.
Ikkunapöydän viiksekäs mies
toteaa, että ?osaattehan te ainakin käyttäytyä, kun tervehditte
sisään tullessa?. Heillä on siis bensiinikäyttöinen auto,
johon uusi bensiini soveltuu.
Autoliiton kysely on edelleen käynnissä
kaikille avoimena osoitteessa www.autoliitto.fi. Kokoomuskin sanoo ennakkoon ei.
. Varsinais-Suomen
VARSINAIS-SUOMEN
VAALIPIIRIN
ÄÄNIOIKEUTETUT
Salo
Paimio
Somero
Kemiönsaari
Sauvo
Koski
Marttila
43 394
8 145
7 638
6 687
2 429
1 989
1 650
Koko piiri
380 804
vaalipiiristä valitaan 17 kansanedustajaa.
Viimeisistä paikoista saatetaan käydä tiukka taistelu.
Siksi on syytäkin sanoa, että jokainen annettu ääni ratkaisee.. . Vuoden alussa aiemman 95-oktaanisen
bensiinin korvannut 95 E10 on ollut kestopuheenaihe Suomessa. Mutta Suomen
pärjäämisestä en olisi niinkään
varma, valtiontaloudesta vastaava puoluejohtaja sanoo.
. hän
osoittaa kysymyksensä perussuomalaisille.
. Vastuunkanto
ei mitä todennäköisimmin lopu
vaaleihin.
Talousahdinko Suomessa ja
muualla eivät katoa kuin tuhka tuuleen huhtikuun seitsemännentoista päivän jälkeen.
Katainen tietää sen. He eivät kuitenkaan välttämättä ole elämältään köyhiä.
Köyhyys on suhteellista. ??Kyllä, koska
se on osa suomalaisuutta.
Tuloverot. Eurooppa varmaan pärjäisi
ilman Suomea. Summa on niin
suuri, että se vastaa koko opetusministeriön vuotuista budjettia.
Tilanne on vakava, eikä Kataiselta heru löysän rahan lupauksia, vaikka vaaleihin on
aikaa vain 18 päivää. Yksittäinen suomalainen ei
menetä tässä järjestelyssä rahaa, vaan se päinvastoin tuo
turvallisuutta, Katainen perustelee kriisirahaston tärkeyttä.
SSS | Hia Sjöblom
. Takapöydän tatuoidut kaverit ahmivat annoksensa nopeasti loppuun ja häipyvät pihalle. Menojen lisäämiseen ei siis
ole mahdollisuutta. ??Kyllä, mutta
ei vielä ensi vaalikaudella ilman konsensusta.
Eläkeiän nosto. Kotimainen teollisuus on keskustalle tärkeää, mutta nyt tuli
budjetti vastaan, Rajaniemi
kertoo.
Tilausta ei kuitenkaan käännetty Kiinaankaan. . Käytännössä se on
mahdotonta. Siksi hän
kiertää joukkoineen vakuuttamassa, että kokoomuksen tie
on valitsemisen arvoinen.
Hän ennustaa vaalien jälkeisten hallitusneuvottelujen
olevan vaikeat. Vähäosaisilta, perusturvan
varassa eläviltä ei saa leikata
päivää
vaaleihin
EDUSKUNTAVAALIT 17.4.2011
eikä työn verotusta kiristää.
Mutta tunteeko valtiovarainministeri suomalaisia köyhiä?
Katainen kertoo, että hänen
lähipiirissään on erittäin pienipalkkaisia sinnittelijöitä.
. Oikeata ehdokasta olen
hakenut vaalikoneesta, mutta
en oikein tiedä, luotanko sen
tulokseen.
Pessa on pannut merkille,
että edessä olevien eduskuntavaalien alla puhutaan tuttujen ja kollegoiden kesken
paljon enemmän politiikkaa
kuin aikaisemmin. Ajetaan niiden
laskua, mutta nosto on kynnys.
Rahat eivät tule
kotitalouksista
Kataisen reseptit ovat toiset.
Hän taistelee eurooppalaisuuden ja yhteisen vastuunkannon
puolesta. Siellä oltiin oikeasti huolissaan siitä, että meistä on tulossa jonkinlainen takapajula.
Edessä vaikeat
hallitusneuvottelut
Puoluejohtajan harteita painavat muutkin murheet kuin
menestyksestä kisaavan puolueen kannatus. Verojen korottaminen on vähintään yhtä
hankalaa. Kuuntelen ja päätän sen perusteella, ketä äänestän, karjalohjalainen kuvataiteilija Iris
Pessa sanoo.
. Sen voin kyllä sanoa, että
taidekenttä on aika pillastunut
joistakin lausunnoista tässä
vaalien alla, hän sanoo ja puistelee päätään. Jos Suomi kaataisi eurooppalaisen vakausratkaisun, sillä
olisi merkittäviä ulkopoliittisia
seuraamuksia Suomelle. Koko vaalipiirissä
on 380?000 äänioikeutettua.
Suurin osa heistä asuu Turussa.
Vaalien tulos on pitkälti puhdasta matematiikkaa.
Tuloksia varten lasketaan
vaalipiireittäin ensin ehdokaslistan saama kokonaisäänimäärä. Kokoomuksellakin niitä on, mutta ei
liian jyrkkiä. Puolueella on tietenkin väliä. Mielipiteitä
vaihdetaan ja vertaillaan ajatuksia.
. Nyt läntiselle Uudellemaalle tuodaan
kokoomuksen vaalisanomaa.
Bussin pomo on ilman muuta
möreä-ääninen puolueen puheenjohtaja Jyrki Katainen.
. Hän vakuuttaa suo-
SSS/Essi Seppälä
turvallisuus tulee sitä kautta,
että valtioiden kaatumisriskiä
jatkossa ei pitäisi olla.
. Lähes
puolet vastaajista aikoo käyttää 95 E10 -bensiiniä jatkossa eikä näe siinä mitään ongelmia.
Autoliiton kyselyyn vastasi vajaat 1?300
henkilöä, joista 922 täytti osallistumisen kriteerit. Vaalikoneet antavat yllättäviä tuloksia. Aina, kun rahoitusta johonkin lisätään, se on
leikattava jostain muualta
pois.
. Karaoke kiinnostaisi enemmän kuin kokoomus.
Lounaalle piipahtanut nuorisotyöntekijä Anni Juntunen
nappaa tilaisuudesta vaarin ja
kutsuu kokoomusehdokkaat
raitin toiselle puolelle tutustumaan talkoilla kunnostettavaan vanhaan tiilitehtaaseen.
Siihen kylätoimikunta suunnittelee kulttuurin keskusta.
Ehdokkaat otattavat itsestään luokkakuvan ränsistyneen tehtaan edessä. Hei täällä on äänestäjiä, uusmaalaisten kokoomusehdokkaiden joukko ilakoi, kun vaalikiertuebussi pysähtyy Karjalohjalla Unkan baarin edessä.
Mainoslehtiset heiluvat käsissä, kasvot nauravat. Rajamäen
mukaan puolueen naiset ovat
kampanjaa varten käyneet läpi
laukkuvarastojaan
ja laittaneet tarpeettomiksi
jääneet
kiertoon.
Salossa vain kymmenesosa vaalipiirin äänistä
hia.sjoblom@sss.fi
Velkaongelmissa
ihan omasta takaa
Suomella on omasta takaa ylivelkaantumisongelmia vähintään haasteeksi asti.
. Se on
vain yksitoista prosenttia koko
vaalipiirin äänioikeutettujen
määrästä. Salossa äänioikeutettuja on hieman yli 43?000. Juntunen
kertoo kehottavansa nuoria äänestämään vaaleissa.
. Kokoomus sinnittelee kannatusmittauksissa
ykköspaikalla. Niitä on tarkoitus
korottaa miljardin edestä.
. Salon Seudun Sanomien levikkialueelta peräti 32 ehdokasta pyrkii
eduskuntaan eri puolueiden
listoilta.
Äänet kerätään koko piirin
alueelta. Sen
sijaan suomalaisten suojaamista romahtavien valtiontalouksien vaurioilta, turvallisuutta
ja vakautta on vaikea nähdä
omantunnon kysymyksinä.
Kohtaamisilla
on arvonsa
SSS
/Ha
nna
Lau
r
ikk
o
SSS | Mari Areva
mari.areva@sss.fi
Salon Seudun Sanomien toimituksessa availtiin tiistaina
yllättävää postipakettia.
Kävi ilmi, että Anneli Jäätteenmäki oli lähettänyt uutistuottajalle mustan käsilaukun
ja pinkin ystäväkirjan, jonka
sivuilla itsestään kertovat
kaikki keskustan eduskuntaan
pyrkivät naiset.
Veskoja ja ystäväkirjoja lähetetään lähinnä eri medioiden
toimituksiin, kertoo järjestösuunnittelija Elina Rajaniemi.
Tarkoituksena on tuoda esille
Keskustanaisten Käsilaukku.
fi-nettisivustoa, jossa ehdolla
olevat naiset kertovat hiukan
itsestään ja vähän enemmän
ajamistaan asioista.
Kurkista ehdokkaan käsilaukkuun, sivusto kehottaa, mutta esillä on
vain vaaliteemoja,
ei todellisten
käsilaukkujen
henkilökohtaista esineistöä.
Jos sivuston kuvakkeita
on uskominen, kaikkien ehdokkaiden käsi-
nn
Ehdimme vielä pari pikakommenttia ennen kuin kiertuebussi jatkaa.
Ydinvoima
Air-Ix Oy
suunnittelee Teilinummen
vesihuoltotyöt 19?600 eurolla.
SSS | Minna Filppu
Hyväksyntä
Raaseporin
vetämälle
maaseutuhallinnolle
?40-vuotias Sodankylässä syntynyt paimiolainen.
?Kansanedustajaksi kolme kertaa varapaikalta (-95, -06 ja -10)
ja kerran suoraan vaaleista (-99).
Saska Tuomasjukka
SASKA
TUOMASJUKKA
?64-vuotias yrittäjä ja valtuuston puheenjohtaja Somerolta.
?Tuulivoiman
hintaa nostavien
syöttötariffien
ideahan on,
että ne tulevat
aikanaan
tarpeettomiksi.?
Lyhyet
KARJALOHJA. Sekin tarvitsee tietenkin energiaa. Hän
ja Lindholm tekevät yhdessä
töitä vuoden loppuun. Keskustalainen kansanedustaja Mauri Salo perustelee ydinsähkön rakentamisen talouskasvulla, jota tarvitaan luomaan työtä suomalaisille. Hän on kertonut vain
leikkineensä tytön kanssa.
Mies ehtii täyttää 83 vuotta
ennen kuin hovioikeus on ratkaissut asian.
Helsingin Kalasataman romanien
tilanne ratkeaa keskiviikkona
Helsingin Kalasatamaan majoittuneiden romanien kohtalo ratkeaa keskiviikkona.
Päätöksen tekemistä varten
romaneilta on tiedusteltu,
millaisia suunnitelmia kullakin heistä on Suomessa, ker-
toi Helsingin sosiaaliviraston
johtava asiantuntija Jarmo
Räihä.
Sosiaalivirasto oli kutsunut
tiistaiksi romanit Diakonissalaitoksen päiväkeskukseen
keskustelemaan heidän asi-
Avoinna ma-pe klo 8.30-15.30
Puhelin (02) 770 2626
Telefax (02) 770 2222
tilaajapalvelu@sss.fi
Verkko-osoite:
www.sss.fi/tilaajapalvelu
Määräaikaistilaus
12 kk
6 kk
3 kk
1 kk
TILAUSHINNAT
1.12.2010 alkaen.
Jatkuva säästötilaus
12 kk:n maksuerä
6 kk:n maksuerä
3 kk:n maksuerä
235,00 ?
125,00 ?
64,50 ?
26,00 ?
Tilaukset toimitetaan force majeure- (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden
viivästykset, yms.) varauksin.
JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS
215,00 ?
110,00 ?
56,00 ?
-
Itellan varhaisjakelupäivystys
Puhelin: 0200 72822 (mpm/pvm)
Ark. Myös kaupungingeodeetti Tom Granström ja
kaupungininsinööri Rolf Söderström jäävät eläkkeelle
tänä vuonna. Halvalla energialla on. Tilikauden tulos nousi 82?000 euroa
plussan puolelle talousarvion
130?000 euron alijäämäodotuksista huolimatta. Fortumin laitokset jäivät ilman periaatelupaa. Se tarkoittaa vääjäämättä, että ainakin seuraavat 50 vuotta Suomessa tehdään sähköä ydinvoimalla. maaliskuuta 2011
UUTISET
Ydinvoima kirvoitti kipakan väittelyn
Terawattitunnit ja näkemykset sinkoilivat tämänkertaisen debattikaksikon välillä. Suomi on valinnut tiensä ydinvoiman käyttäjänä. Meille voisi jäädä suunnittelun ja teknologian osaaminen.
. Me tarvitsemme halpaa energiaa teollisuuden pyörittämiseen. Ammatillisen
osaamisen ohella koulutuksessa pitää monipuolisemmin
korostaa yleisiä työelämän
taitoja ja pelisääntöjä, esittää
Saarikko. 6
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 30. Meillä on lisäksi peltobiomassat, joiden turvin voidaan korvata joitakin hiililauhteita. Me tarvitsemme kaiken tämän sähkön
ollaksemme omavaraisia.
.
klo 6.00-16.00
oistaan. En ole ikinä ollut ydinvoiman kannattaja, mutta olen
realisti. Vaikka panostamme paljon budjettirahaa bioenergiaan ja tuulivoimaan,
meillä on olemassa olevat ja tulevat ydinvoimalat, joista periaatepäätökset on tehty. Rakenteilla oleva Olkiluoto kolmonen on ollut huono työllistäjä, kun rakentajista valtaosa on ulkomaalaisia. Paikalle saapui 25
henkilöä, joista jokainen haastateltiin yksitellen.
Hänen mukaansa romanit
voivat yöpyä Kalasatamassa
vielä keskiviikon vastaisen
yön. Salon mielestä kaiken kasvun edellytys on halpa energia. Hyvinvoinnin pyörittäminen ilman talouskasvua ei onnistu.
. Poliisin tietoon on jo tullut
tapauksia, joissa kaupustelijat
ovat käyneet kiinni ihmisiin
hihasta repimällä. Energialla teemme bisneksen, jos olemme tehdäksemme.
. Joka kerta, kun hallitus antaa luvan rakentaa uutta ydinvoimaa, annetaan myös raamit talouden rahavirroille. Lisäksi
Lindholm tekee projektitöitä,
hallituksen puheenjohtaja Ulf
Heimberg (sd.) kertoo.
Kaj Lindholm on toiminut
kaupunginjohtajan sijaisena,
mutta uuden teknisen johtajan toimenkuvaan sijaisena
toimiminen ei tule kuulumaan. Käräjäoikeus tuomitsi iäkkään miehen
yli kahdeksi vuodeksi vankeuteen helmikuussa.
Valituksessaan mies vaatii
hovioikeutta ensisijaisesti kumoamaan koko tuomion. Kukaan ei
kuitenkaan tiettävästi ole näissä tilanteissa loukkaantunut.
Jos kerjääjä tai oven taakse
tullut avunpyytäjä on lapsi,
niissäkin tapauksissa pyydetään asiasta ilmoittamaan hätäkeskukseen numeroon 112.
(SSS)
Telefax (02) 770 2222
Sähköposti:
ilmoitukset@sss.fi
Verkko-osoite:
www.sss.fi/ilmoitukset
Viikkomarkkinoiden ja Nettitorin
ilmoitushinnat, ohjeet ja asiointi
internetissä www.sss.fi/tori
PAINOPAIKKA:
Salon Lehtitehdas
ISSN 0782-5404
Salo 2011. Mahdollinen lisätarve pystytään tuottamaan ilman lisäydinvoimaa tai
muutakaan mustaa energiaa. Käräjäoikeus määräsi miehen maksamaan uhrille myös 25?000 euroa vahingonkorvauksia. huhtikuuta.
Kaupunginhallituksen nimeämään haastatteluryhmään
kuuluvat Heimbergin lisäksi
kaupunginjohtaja Mårten Johanssonin lisäksi ja hallituksen varapuheenjohtaja Anders
Walls (r.). Noin 260?000
euron alijäämään varautuneelle kunnalle kertyi ylijäämää vajaat 290?000 euroa.
Kosken kunta käytti viime
vuonna toiminnan pyörittämiseen 14 miljoonaa euroa,
mikä on runsaat 300?000 euroa vähemmän kuin talousarvioon oli varattu. Keskusta
on valmis sitoutumaan tähän
tavoitteeseen.
??Yksikään nuori ei saisi
jäädä ilman työ- tai opiskelupaikkaa, mutta todellisuus on
kuitenkin karua. Kunnanhallitus päätti liittyä osakkaaksi
Kuntien Tiera Oy:öön, joka
tarjoaa tietohallinnon ja tietotekniikan palveluja. Olen sitä mieltä, että Loviisan ydinvoimalavanhukset voi korvata uusilla.
. Kunnan tulot ylittivät
toimintamenot 725?000 eurolla, kun talousarviossa kunta
arvioi vuosikatteen jäävän
240?000 euroon. Meidän pitää sisukkaasti sopeutua globalisaatioon, joka siirtää paperitehtaat sinne, missä puu kasvaa
nopeammin ja paperia kulutetaan. Kiivas ydinvoimakeskustelu on SSS:n vaalidebattisarjan neljästoista.
?Joka ainoan
ydinvoimaratkaisun
rinnalla on aina
sovittu myös
uusiutuvan energiatuotannon
lisäämisestä.?
Mauri Salo
. Yhdyskuntatekninen lautakunta nimeää lisäksi
omat edustajansa.
Raaseporin kaupungissa on
avoinna myös johtavan lääkärin virka, sillä viime kesänä
tehtävään valittu Elias Orvomaa lähtee uusiin töihin vappuaattona.
Hakuaikaa on huhtikuun
puoliväliin asti.
Telefax (02) 770 2300
Puhelin (02) 770 21 (vaihde)
Puhelin iltaisin
-
uutistoimitus
770 21, 770 2314
- urheilu 770 2309
ALUETOIMITUS
Somero, Kiiruuntie 1,
Puhelin (02) 7488 656
TILAAJAPALVELU
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Salolaismies vaatii hovioikeutta
kumoamaan koko rangaistuksen
SSS | Lasse Kylänpää
lasse.kylanpaa@sss.fi
Pikkutytön törkeästä hyväksikäytöstä tuomittu salolaismies
vaatii hovioikeutta kumoamaan koko tuomion. Oikeudenkäynti
pidettiin suljettujen ovien takana, ja asiakirjat määrättiin
salaisiksi 60 vuodeksi.
Tuomittu on kiistänyt kaikki
syytteet. Mutta sillä ei
ole merkitystä kansantaloudelle. Käytännössä yritykset ja pääoma kanavoivat rahoja tarjolla olevaan ydinvoiman rakentamiseen. Yksi perusongelma on, että risupaketti yhdistettynä ydinvoimaan lisää meidän energiankulutustamme.
. Meillä on monta syytä, miksi täältä on lähtenyt teollisuutta.
Yksi on kalliit kustannukset. Ei meiltä lähde ydinteknologiaa maailmalle niin kuin
tanskalaisilta lähtee tuulivoimaosaamista. Miksi näin. Po-
Someron ja Koski tl:n alueen
varhaisjakelut: Suomen Posti Oy,
Joensuuntie 5, Somero.
Puhelin 0200-71000
Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
ILMOITUSOSASTO
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna ma-pe klo 8.30-15.30,
ilmoitustilavaraukset ja valmiit
aineistot seuraavan päivän
lehteen viimeistään klo 14.00.
Puhelin (02) 770 2610
liisi kehottaa myös harkitsemaan tarkasti, päästääkö kotioven taakse tullutta rahanpyytäjää sisälle.
Tapahtumasta kannattaa ilmoittaa poliisille varsinkin, jos
kerjääminen on aggressiivista
tai kaupustelulla aiheutetaan
haittaa tai jopa vaaratilanteita. Keinoja ovat säästäminen ja bioenergia sekä tuulivoima.
. Tiedän, että käpyjä keräämällä ja polttamalla
tätä yhteiskuntaa ei saada pyörimään.
. Alasajon kustannukset voivat
nousta yllättävästi. Meiltä puuttuu 250?000 työpaikkaa, ja saman verran ihmisiä
on muuten työvoimahallinnon toimenpiteiden piirissä. huhtikuuta
Kaupunginhallitus käsittelee
teknisen johtajan valintaa 11.
huhtikuuta ja valtuusto tekee päätöksen 26. Kullekin nuorelle on löydettävä sopivia toimintatapoja elämässä eteenpäin
pääsemiseksi. (STT)
Viikonl. Myös ihmisten
ovikelloja on soitettu ja esitetty
lappua, jossa annetaan ymmärtää henkilön perheen menehtyneen katastrofissa ja pyydetään rahaa.
Poliisi pyytää ihmisiä käyttämään harkintaa ostaessaan
kaupustelijoilta tavaroita, sillä
poliisin tietoon on tullut tapauksia, joissa rahaa kaivaneen
ihmisen lompakko on lähtenyt
kaupustelijoiden mukaan. Eikä teollisuuskaan hetkessä katoa.
. (SSS)
Varsinais-Suomen poliisi
varoittaa kaupustelijoista
Kevät on tuonut tullessaan
ulkomaalaiset kaupustelijat,
kertoo Varsinais-Suomen poliisi. Yhteistyö
alkaa aikaisintaan vuoden
2012 alusta.
?Perheessä vaimo ja kaksi kouluikäistä lasta.
?Vihreä kaupunginvaltuutettu.
?Harrastaa suunnistusta ja ketojen hoitoa.
Yhteistoiminta-alueeseen
ovat liittymässä Raaseporin
ja Karjalohjan lisäksi ainakin Hanko, Inkoo, Karkkila,
Lohja, Nummi-Pusula, Siuntio, Espoo, Kirkkonummi ja
Vihti sekä mahdollisesti Helsinki ja Vantaa.
SSS | Minna Filppu
Tilinpäätös nousi
odottamatta
plussalle
KARJALOHJA. Kunnanhallitus
päätti myydä kolme tonttia
Teilinummen teollisuusalueelta Simo-Pekka Heinosen AH-kiinteistöhuollolle.
Yhteensä noin 11?800 neliön
myyntihinta on 35?400 euroa.
AH-Kiinteistöhuolto rakentaa Rinteenpellonkujan.
Kunnanhallitus hyväksyi
yrityksen tekemän 53?900
euron tarjouksen. Kiinteistö- ja
yhteisöveron tuotto kasvoi
yli odotusten, kunnanjohtaja
Henri Partanen kertoo.
??Erikoissairaanhoidon menot ylittyivät 125?000 eurolla,
mutta sosiaali- ja terveystoimen yhteistyöalue palautti
Karjalohjalle 430?000 euroa.
Kunta maksoi viime vuonna lainojaan pois 200?000
euroa eikä ottanut uutta velkaa, joten lainamäärä asukasta kohden on enää 1?561
euroa.
SSS | Minna Filppu
Kuntien Tiera
Oy:n osakkaaksi
KARJALOHJA. Tuomasjukan mielestä se taas ei voi olla Suomen kilpailuvaltti. Tois-
sijaisena vaihtoehtona hän
pitää ehdottoman vankeusrangaistuksen lyhentämistä ja
muuttamista ehdolliseksi.
Varsinais-Suomen käräjäoikeus tuomitsi 82-vuotiaan
miehen lapsen törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä
kahdeksi vuodeksi ja neljäksi kuukaudeksi ehdottomaan
vankeuteen.
Käräjäoikeuden mukaan mies
oli yhdynnässä perhetuttujensa
pikkutytön kanssa ainakin kolme kertaa 2000-luvun alussa.
Uhri oli ensimmäisellä kerralla
vasta 8-vuotias.
Tuomiota lievensi syytetyn
korkea ikä. Vihreiden Saska Tuomasjukka sanoo ydinvoimaloiden imevän rahoitusta uusiutuvan energian kehittämiseltä ja sitä rataa vähentävän työtä. Olemme muuttumassa teollisuusyhteiskunnasta palveluyhteiskunnaksi. Sen sijaan hänelle tulee
kaupungininsinöörin töitä.
??Yhdyskuntatekninen puoli
on haasteellisessa tilanteessa,
sillä meneillään on sukupolvenvaihdos. Virkaa
hakivat Raaseporin kaupunkisuunnittelupäällikkö, diplomi-insinööri Kukka-Maaria
Luukkonen Karjaalta, VR
Rata Oy:n projektipäällikkö, diplomi-insinööri Jukka
Horttanainen Karjaalta,
Hangon sataman tekninen
johtaja, rakennusinsinööri
Björn Peltonen Hangosta ja
Lemminkäinen Infran liiketoimintajohtaja, insinööri Jan
Gröndahl Klaukkalasta.
Raasepori hakee teknistä
johtajaa, sillä viran nykyinen
haltija, Karjaan entinen kaupunginjohtaja Kaj Lindholm
jää eläkkeelle vuoden lopussa.
??Uuden teknisen johtajan
on tarkoitus aloittaa virassaan kesäkuun alussa. Halpa energia ei voi olla Suomen kilpailuvaltti. Suomalaisella yhteiskunnalla on tässä
peiliin katsomisen paikka.
Kahden laman välissä kasvaneita nuoria on pudonnut
osattomuuteen. Sähköntarpeen arvio on laskenut huomattavasti. Fortumin ydinvoimalan periaatepäätökselle sanoisin EI.
Muutkin periaateluvat pitäisi palauttaa vielä eduskuntaan.
MAURI
SALO
?Elintarvikekemisti ja luomualan yrittäjä.
?Puoluehallituksen jäsen.
?Hevosurheilumies, jolla on
omiakin hevosia.
?Haluaa palauttaa kilpailukyvyn ja turvata kotimaisen ruuan
tuotannon.
Kosken viime
vuosi ennakoitua
parempi
KOSKI. Jos olisimme olleet
ajoissa vauhdissa, myisimme jo tuulivoimateknologiaa laajasti.
Ydinvoiman kehittäminen rapauttaa elinkeinopolitiikkaamme.
Me olemme myöhässä. Olemme mitoittaneet bioenergian käytön ja tuet niin, että se
vastaa laskennallista metsien tuotantoa.
klo 6.00-12.00
-
Uusimaa: Itellan varhaisjakeluiden jakelupäivystys:
Puhelin 0200 30011(mpm/pvm)
Avoinna ma-pe klo 6.30-16.00
la klo 7.00-12.00
su klo 7.30-12.00
JAKELUTIEDUSTELUT
-
Salon alueen varhaisjakelut:
Itella Oyj, PL 4711,
Salo. Lisäksi alamme
SALON SEUDUN SANOMAT
Sanomalehtien Liiton jäsen
7-päiväinen sanomalehti
LT-LEVIKKI 21.828 kpl
(LT-levikki 2010)
SSS sähköposti:
toimitus@sss.fi
JULKAISIJA
Salon Seudun Sanomat Oy
Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Puhelin: (02) 770 21 (vaihde)
TOIMITUS
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna:
ma-pe klo 9.00-23.00,
la klo 14.45-23.00,
su klo 15.00-23.00
etsiä kaupunginarkkitehtiä,
sillä olemme todenneet, että
tämän kokoinen kaupunki tarvitsee omansa, Heimberg huomauttaa.
Valinta tehdään
26. Kaikista säästöyrityksistä huolimatta sähkönkulutus on kasvanut. Poliisi sai tiistaina useita
ilmoituksia kaupustelijoista,
jotka yrittävät myydä erilaisia
tavaroita ihmisille muun muassa kauppojen ja huoltoasemien pihoilla. Jos ydinvoima olisi oikeasti välivaihe, sitä ei pitäisi rakentaa lisää. Ei meidän
pidä tehdä ydinvoimaa, kun muu maailma tekee muita tekniikoita. Sen
sijaan Karjalohja ei liity talous- ja henkilöstöhallinnon
palveluja tarjoavan Kuntien
Taitoa Oy:n osakkaaksi.
Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra on ehdottanut kuntien ja kuntayhtymien palvelujen organisoimista
kuntien omistamiin palvelukeskuksiin.
SSS | Minna Filppu
?Teema: Työtä jakamalla sitä
riittää useammalle!
Vaalipiik t
Annika Saarikko:
Nuorille työlupaus
Teksti: SSS | HIA SJÖBLOM, Kuvat: SSS | Minna Määttänen
Raasepori haastattelee kaikki Pikkutytön hyväksikäytöstä
tekniseksi johtajaksi hakeneet tuomittu valitti tuomiostaan
Kaupunki tarvitsee myös
geodeetin ja arkkitehdin
SSS | Minna Filppu
minna.filppu@sss.fi
Raaseporin kaupunginhallitus haastattelee kaikki neljä
tekniseksi johtajaksi hakenutta ensi maanantaina. Jos tehtäisiin toisenlaisia
päätöksiä, rahavirrat kääntyisivät vaihtoehtoisten energiamuotojen kehittämiseen. Karjalohjalla on nyt kumulatiivista ylijäämää 1 miljoonaa.
??Puolen veroprosentin korotus auttoi, sillä verotulot
jäivät budjetoidusta vain parillatuhannella. Kunnanhallitus
hyväksyi viime vuoden tilinpäätöksen, jossa vuosikate
oli 344 000 euroa. Se tulee mahdolliseksi vain, jos Talvivaaralle myönnetään ympäristölupa.
. Kolmas syy on unionin ilmastopolitiikka. Se on
talouskasvun ehdoton edellytys.
. Hinta siitä on
inhimillisesti ja taloudellisesti
katsoen aivan liian kallis, sanoo Saarikko.
. Puhelin 0200-71000
Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
Keskustan varapuheenjohtaja
Annika Saarikko vaatii, että seuraava hallitus ottaa tehtäväkseen nuorisotyöttömyyden nujertamisen. Jos tuulivoiman tuotantoa
lisätään huimasti, se nostaa sähkön hintaa 30?40 prosenttia tai
nielee valtion varoja satoja miljoonia.
. Tuulivoiman tuotantotuki on iso. Erotus
tuli ennen kaikkea erikoissairaanhoidosta, johon meni rahaa ennakoitua vähemmän.
SSS | Päivi Malin-Perho
Kunta myy kolme
teollisuustonttia
Heinoselle
KARJALOHJA. Kunnanhallitus
hyväksyi Länsi-Uudellemaalle suunnitellun Raasepori-vetoisen maaseutuhallinnon yhteistoiminta-alueen
perustamisen. Emme ole omavaraisia ydinvoiman tuottajia niin
kauan kuin meillä ei ole omaa uraania. Monessa kunnassa ja kaupungissa nuorisotyöttömyyteen on onnistuttu puuttumaan tehokkaasti. Periaateluvan saaneille ydinvoimaloille rakennusluvat
myöntää maan hallitus. Olemme auttamatta ydinvoimavaltio, ja nyt pitää miettiä,
miten siitä tehdään EXIT. Meillä
on tällä hetkellä hirvittävä hiilivuoto ja jokaisen hiilivuototonnin mukana valuu suomalaista työtä pois.
. Kosken kunnan viime
vuosi sujui odotettua paremmin. Hyvät käytännöt pitää saada nyt leviämään, Saarikko kannustaa.
. Toinen on viime aikojen energiaveroratkaisut. Siihen ei tarvita edes onnettomuutta.
Ee-
Saba Wind haluaa
osansa Tammisaaren
tuulista
Suunnitteilla
satametrisiä
voimaloita
SSS | Minna Filppu
minna.filppu@sss.fi
Ahvenanmaalainen energian
myynti- ja jakeluyhtiö Saba
Wind Oy haluaa hyödyntää
Tammisaaren harjun tuulia.
Se suunnittelee rakentavansa
neljästä kuuteen tuulivoimalaa
Tammisaaren ja Karjaan välille. (STT)
LÄÄKE VARSINAIS-SUOMESTA
ta poimimistaan miesuhreista
?poikarakkautta henkivän guggenheimilaisen tilataideteoksen. Harjannostajaispäivän vierailujen
takia työt oli keskeytetty turvallisuussyistä.
Päiväkodin puuha-petet tarkastivat
Salon uuden kaupungintalon
Miten
ilmastointiputket
pysyvät
katossa?
Kommentoi
verkossa
nen hengen ryhmää kaupungin
työntekijöitä.
Taloa on meinattu
90 vuotta
SSS | Vesa Käiväräinen
vesa.kaivarainen@sss.fi
??Noi putket on jänniä. Elissa
Seitz, 6, sanoi harkitsevansa isona muurarin ammattia.
leen, Päivi Isopuro päiväkodista kiittelee.
Paaluttaja oli
jännin kone
Järeä paalutuskone on jäänyt
lastenkin mieleen. Salon Korvakahvila
klo 11.00-12.30
. Päätösten vaikutus
ihmisten arkeen tulee
olla keskeisin päämäärä.
Ota yhteyttä!
Vesa Mäki
kansan edustajaehdokas
Puh. Seasons Of My
Soul -levyn tehnyt Rumer on
uusi brittiläinen artisti, joka
esiintyy tulevana kesänä Pori Jazzissa.
Yle: Soini luopui
erivapaustoiveista
Timo Harjakaisen ohjelmaan kuului muun muassa NCC:n työsuojelupäällikön Harto Tulisen ?kosteustesti?. ja lupasi jättää sen talon
komistukseksi.
Ohjelmatoimiston kautta tilattu Harjakaisen keikka maksoi kaupungille verottomana
4?240 euroa.
i
t
t
o
p
s
y
t
ä
n
n
e
S
Osakkaaksi
kuntien palvelukeskuksiin
SSS/Vesa Käiväräinen
Tukiryhmä
i a ksi
n
n
u
k
n
e
d
i
y nt t ä r e
vedenottamoa ei ole aiemmin
peruskorjattu. Kaupungintalotyömaalla ole sattunut toistaiseksi yhtään työtapaturmaa.
Talo valmistuu elokuussa.
Timo Harjakainen
villitsi
harjakaisväkeä
Putous-ohjelmasta tuttu valvova rakennusmestari Timo
Harjakainen eli näyttelijä
Aku Hirviniemi sai yleisön
ulvomaan naurusta Salon kaupungintalon harjannostajaisissa tiistaina.
Juoma- ja alapäähuumorin
erikoisasiantuntija yritti muun
muassa värvätä yleisöstä naisstripparia, koska kaupunginjohtaja Antti Rantakokon ei
kuulemma ollut annettu tilata
luvattua esiintyjää.
Harjakaisen vyörytyksestä
saivat osansa kaupungin johtavat virkamiehet ja luottamushenkilöt sekä kaupungintalon
rakentaja NCC, jonka piikkiin
hän yllytti juhlaväkeä ryyppäämään?kaikki tarjolla olleet
kaksi olutta.
Kerttu-vaimostaan roisia vitsiä vääntänyt rakennusmestari kiisti olevansa sovinisti. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 30. Rumer-niminen laulaja ei ole amerikkalaisten
Bruce Willisin ja Demi Mooren tytär. 1970-luvun alussa valmistunutta Nummenpään
SAUVO. Miten
ne oikein pysyy tuolla katossa, kuusivuotias Elissa Seitz
ihmetteli tiistaina Salon kaupungintalotyömaan ilmastointiputkia.
Elissa ja muut Montessoripäiväkoti Aurinkoleijonan lapset
oli kutsuttu kaupungintalon
harjannostajaispäivänä työmaalle kylään, koska talon rakentajat ja lapset ovat olleet jo
vuoden päivät tiiviisti naapuruksina.
Rinnakkaiselo on sujunut
Havunkadulla hyvin, vaikka
melua ja tärinää riitti varsinkin työmaan paalutusvaiheessa.
??Talo pysyi peloista huolimatta paikoillaan, ja paalutuskoneen kuljettajakin ajoitti
ruokatuntinsa niin, että lapset
ehtivät nukahtaa päiväunil-
Eemeli Seppälä, 7, piti kaupungintalossa erityisesti ikkunoista. Kunnallistekniikka on lähellä, joten
esimerkiksi tarvittavat tiet olisi helppo rakentaa, hallituksen
puheenjohtaja Ulf Heimberg
(sd.) toteaa.
??Suuri osa alueesta on teollisuusaluetta, joten edellytykset ympäristöluvan saamiseen
ovat paremmat kuin monessa
muussa paikassa. Elissa Seitz arveli,
että muurarin homma voisi olla mukava.
Päiväkodin väki esitti rakentajille kiitokseksi Puuha-Peten
tunnuslaulun.
??Ensimmäistä kertaa päiväkotilapset minun työmaallani vierailevat. Valtuusto hyväksyi
toisen sosiaalityöntekijän viran perustamisen Sauvoon.
Uuden viranhaltijan työ tulee painottumaan lasten ja
nuorten sosiaalityöhön.
Pääosa Sauvon sosiaalityöstä on viime vuosina tehty
kirjallisten hakemusten perusteella, sillä resurssit eivät
ole riittäneet asiakkaiden tapaamiseen.
Sosiaalityöntekijän palkkauskustannukset ovat 45?000
euroa vuodessa. Alueella on useita maanomistajia, joista yksi on Raaseporin kaupunki.
Yrittäjä Tage Romberg esitteli kaupunginhallitukselle
suunnitelmia maanantaina.
??Yritys havittelee kahden?
kolmen megawatin voimaloi-
den rakentamista Raaseporin
vanhan tiilitehtaan kohdalle.
Alue jää junaradan ja valtatie
25:n väliin muutenkin rikkinäiselle harjulle, joten meluongelmaa ei pitäisi olla. Kunnanvaltuusto lisäsi 22?000 euron määrärahan
Nummenpään vedenottamon
peruskorjausta varten, sillä
kaikki laskut eivät ehtineet
viime vuoden kirjanpitoon.
Kunta on peruskorjannut
Nummenpään vedenottamoa noin 490?000 eurolla
kolmen viime vuoden aikana. Kunnanvaltuusto
päätti liittää Sauvon sekä Kuntien Tiera Oy:n että
Kunnan Taitoa Oy:n osakkaaksi. Toisaalta,
ei ennen ole näin lähekkäin
päiväkodin kanssa oltukaan,
työmaapäällikkö Arvi Lehtovaara NCC Rakennus Oy:stä
myönsi.
Aurinkoleijonan lapset eivät
olleet rakennustyömaan ainoita vieraita tiistaina. 48?500?euron hankkeeseen on haettu leader-rahoitusta.
SSS | Minna Filppu
Oikaisu
Lauantain kulttuurisivun
levyarvioissa (SSS 26.3.) oli
virhe. Virka perustetaan heinäkuun alusta.
SSS | Minna Filppu
Valtuusto sinetöi
maaseutuhallinnon
yhteistyön
Työmaainsinööri Miia Järvelin NCC Rakennus Oy:stä kierrätti Aurinkoleijonan lapsia kaupungintalon puolivalmiissa tiloissa ja kertoi, että normaalisti talossa on kymmeniä rakentajia töissä. Tulinen säilyi kuivana
eikä Harjakainen saanut pelkäämäänsä äkkilähtöä Salosta.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on luopunut
ajatuksesta saada erivapauksia
hallituksessa, kertoo Yle uutiset.
Soini sai maanantaina niskaansa kovaa arvostelua, kun
hän väläytti Ylen haastattelussa mahdollisuutta äänestää
hallituksessa erivapaudella
EU:n kriisirahastoja vastaan.
Soinin ajatus tyrmättiin muissa puolueissa täysin mahdotto-
Lotos sa
Eduskuntaan
Anna-Liisa Koivisto
28
ti.
klo 20.30 as
in
/lotto
ih
ta
n
a
u
i veikkaus.?
ta
ä
s
Peliaikaa la
is
te
is
p
myynti
eikkauksen
V
t
to
lo
a
k
k
ru
JO
J
O YL
LI
I 29
95
50 PÄ
PÄ Ä
ÄV
VO
OI
ITT
T TO
OA
A.
Lääkäri, lääketieteen tohtori
Hyvinvointialan yrittäjä
Liedon kunnanhallituksen
puheenjohtaja
www.anna-liisakoivisto.com
VOITOT
TALTEEN
VEIKKAUS
KORTILLA.
Tule tapaamaan Vesaa to 31.3.
. maaliskuuta 2011
Uutiset
SSS/Kirsi -Maarit Venetpalo
Lyhyet
Kunta saa toisen
sosiaalityöntekijän
SAUVO. Taloa kiersi myös kolme viidenkymme-
Salon teknisen toimen johtaja Mika Mannervesi totesi
talon virallisessa harjannostajaistilaisuudessa, että uutta
kaupungintaloa ?on meinattu
tehdä. Elissa Seitziin vaikutuksen oli tehnyt nostokurki.
??Ikkunat on hienoja. Karunan Urheilijat
saa kunnanvaltuuston päätöksellä 30?000?euron välirahoituksen rantahankkeensa
toteuttamista varten.
Yhdistys aikoo pidentää
kunnalta vuokralla olevan
rannan käyttökautta muun
muassa rakentamalla laiturin ja lasittamalla tanssilavan. 040 591 8859
vesamaki.eduskuntaan@gmail.com
www.vesamaki.net
KESKITYTÄÄN OLENNAISEEN
Tämän ilmoituksen maksaja on Varsinais-Suomi Liikkeelle ry.
SSS/Kirsi -Maarit Venetpalo
7. noin 90 vuotta.
??Aika tyypillistä julkiselle
hankkeelle on, että meinataan
pitkään ja lopulta toteutus kestää murto-osan suunnitteluajasta, Mannervesi sanoi 12,5
miljoonaa euroa maksavasta
kaupungintalosta.
Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jukka Roos (sd.)
oli niin ikään löytänyt Salon
kauppalan ja kaupungin historiasta useita päätöksiä kaupungintalon rakentamisesta.
Hän kehotti salolaisia olemaan
ylpeitä talostaan, kun se vihdoin toteutuu.
NCC Rakennus Oy:n Lounais-Suomen aluejohtaja Mika
Soini kehui rakentajia erityisesti työturvallisuudesta huolehtimisesta. Hän
korosti, ettei voi sietää kahta
asiaa: sovinisteja ja naisia esimiesasemassa.
Harjakainen ratkaisi esityksensä aikana myös salolaisia
jäytäneen kiistan kaupungintalon taidehankinnoista.
Hän rakensi yleisön joukos-
SAUVO. Kunnanvaltuusto sinetöi maaseutuhallinnon
yhteistyösopimuksen, jonka
mukaan Paimio alkaa käsitellä Sauvon, Kemiönsaaren,
Kaarinan ja Länsi-Turunmaan maataloustukia vuoden?2013 alusta.
Laki vaatii muodostamaan
yhteistoiminta-alueita, joilla
toimii vähintään 800?maatalouden tukihakemuksen
tehnyttä maatalousyrittäjää
ja jossa yhden johdon alla on
vähintään viisi viranhaltijaa.
SSS | Minna Filppu
Nummenpään
vedenottamolle
lisää rahaa
SAUVO. Halikon K-Market
Pirkantori
klo 13.00-14.30
182
Myös po
mana hyväksyä.
Nyt Soini on perääntynyt ajatuksesta.
??Kun vanhat puolueet sanovat, että hallituksessa joko
ollaan tai ei olla, niin viesti on
ymmärretty, hän sanoo Ylelle.
Soini sanoo tähtäävänsä nyt
siihen, että EU:n kriisimaiden
tukemiselle kriittiset puolueet
saisivat enemmistön eduskuntaan. Eemeli
Seppälä, 7, nosti paaluttajan
jännimmäksi laitteeksi, jonka
hän oli työmaalla nähnyt. Ne on
varmaan tosi painavia. Kummastakin merkitään osakkeita eurolla asukasta kohden.
Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra on ehdottanut kuntien ja kuntayhtymien palvelujen organisoimista
kuntien omistamiin palvelukeskuksiin, joista Tiera tarjoaa tietohallinnon ja tietotekniikan palveluja ja Taitoa
talous- ja henkilöstöhallinnon palveluja.
SSS | Minna Filppu
Valtuusto myönsi
rahat Urheilijoille
SAUVO. Niistä
näkee niin hyvin ulos, Eemeli
kehui nauttiessaan harjannostajaisten kunniaksi mehua ja
munkkia.
Kaksikko sanoi leikkivänsä
joskus rakennusmiehiä. Saba Wind
on suunnitellut voimaloista
sadan metrin korkuisia eli
isompia kuin Hankoniemellä
olevat.
Saba Wind voi aloittaa tuulivoimaloiden rakentamisen
Raaseporissa kahden vuoden
päästä, jos luvat heltiävät.
??Suomessa on vain vähän
päälle sata tuulivoimalaa,
Heimberg huomauttaa.
meli Seppälä ei vielä osannut
sanoa, tuleeko hänestä isona
rakentaja. Korjauksen
myötä verkkopaine on saatu
tasattua eikä vaihtelu enää
rasita verkostoa.
SSS | Minna Filppu
Politiikka on joukkuepeliä
1 kpl/asiakas. 479 ¤
TYYLIKKÄÄSTI JA INNOVATIIVISESTI
MUOTOILTU ÄLYPUHELIN.
NOKIA E7
H^h~ai~~ `V^`Zc n]iZnYZce^iddc iVgk^iiVkVc# ) ijjbVc 8aZVg"
7aVX` 6BDA:9 "`dh`Zijhc~nii. Sen jälkeen voimalasta
ehtii kertyä omistajalle vielä
kunnon tuotot.
Suunnitelmista on kuitenkin
pitkä matka siihen, että tuulimylly on pystyssä ja tuottaa
sähköä. Tanskassa tuulivoiman osuus on jo pitkään ollut
lähes 20 prosenttia.
Nyt tavoitteeksi on asetettu,
että vuonna 2020 Suomessa olisi
2?500 megawattia tuulivoimaa,
mikä kattaisi kuusi prosenttia
sähköntuotannosta. 150 ¤
Tuulivoimakapasiteetti maailmalla 1995?2010
200
180
160
140
120
100
80
60
40
20
0
Kapasiteetti, GW
Tuulivoimahankkeet
Suomessa
95 96 97 98 99 00 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10
STT, lähde: VTT
taminen merelle on kuitenkin
niin kallista, ettei se nykyisellä
tukitasolla vielä kannata.
Lupaprosessi
jarruttaa
Tuulivoiman rakentajia kannustaa rivakkaan toimintaan
se, että nopeimmat saavat
isomman tuen. Sillä hintatasolla 2?500
megawatin tuulivoimatuotannon tukeminen maksaisi 140
miljoonaa euroa.
VTT: Tuulivoimasta suomalaisille jättimarkkinat
Pintaa syvemmältä.
SUURI NÄYTTÖ JA
LAAJA NÄPPÄIMISTÖ.
Tuulivoimakapasiteetti ja tuulivoimahankkeet
KEVYT JA
NÄPPÄRÄ.
NOKIA 2690
. Ympäristövaikutukset huomioiva suunnittelu on
yksi VTT:n tutkimusalueista.
Valtion lasku riippuu
markkinahinnasta
Omakotitalojen pihoille pystytettävät pienvoimalat eivät ole
syöttötariffin piirissä.
GZVVa^V^`V^hZi ;VXZWdd`"
_V Il^iiZg"hn?iiZZi
.
H~]`?edhi^! `VaZciZg^
ja musiikkisoitin
iShokk
hintaan!
108 ¤
norm. Dhd^iZ`^g_VVc bV]YjiVi _deV
'%%% n]iZnhi^ZYdi
. BE("hd^i^c _V ;B " hiZgZdgVY^d
. 10-19, la 10-15
Linjuri
Vilhonkatu 14
Ark. 10-19, la 10-18
kylmille alueille.
VTT:n mukaan tuulivoimaan
investoidaan nyt maailmalla
noin 50 miljardia euroa vuodessa, ja summan arvioidaan
kaksinkertaistuvan viidessä
vuodessa. Suomessa tehdään
voimaloiden pääkomponentteja, vaihteita, generaattoreita ja
suuntaajia, jatkossa toivottavasti yhä enemmän myös kokonaisia voimaloita.
Suomen suurimpia tuuli-
teknologian valmistajia ovat
muun muassa Winwind, Moventas Wind, The Switch, Rautaruukki, Ahlstrom, Vaisala ja
Mervento.
VTT on osallistunut mittavalla panoksella tuulivoiman kehityshankkeisiin.. =Zaeed h~]`?edhi^c `~nii??cdiid
58¤
norm.
_V cdeZV LA6C" n]iZnh!
2 megapikselinkamera
. Viime vuonna tuulivoiman tuotanto kasvoi yli
20 prosenttia. Viime vuonna sähkö
maksoi pohjoismaisessa sähköpörssissä keskimäärin hieman
vaille 60 euroa megawattitunnilta. VTT:ssä arvellaan, että sen
vuoksi osa hankkeista todennäköisesti kariutuu tai ainakin
viivästyy.
??Nyt mitataan konkreettisesti se, kuinka moni on valmis
ottamaan tuulivoimalan naapuriinsa, Holttinen sanoi.
VTT:n asiakaspäällikkö Esa
Peltola huomautti, että tuulivoimalan melu- ja muita haittoja pystytään kuitenkin tuntuvasti vähentämään uudella
teknologialla ja hyvällä suunnittelulla. maaliskuuta 2011
Uutiset
Takuuhinta polkaisi Suomessa
käyntiin tuulivoimabuumin
HAUSKINTA
nappulaliiga tytöille ja pojille
Maahan saattaa nousta tuhat uutta tuulimyllyä
MIKROT 04-05
MINIT 02-03
0 03
STT | RAISA KARSIKKO
NAPPULAT 00-01
U
D
U
A
T
T
ILMOI NYT
net/ilmo
A
Alhaisi
S
SIMO SUOKAS
.
a
p
l
a
s
.
w
ww
Suomeen saattaa nousta lähivuosina jopa tuhat uutta tuulivoimalaa, jos kaikki vireillä
olevat hankkeet lähtevät käyntiin. Ei puhelinvarauksia.
NOKIA C3-00
. Tuulivoimalan raken-
050 480 3180
Pahkavuori / Keskusta
P
K
KARI LAITINEN
050 437 3050
Paukkula / Ollikkala
KIMMO PAULAMÄKI
Tupuri
tytöt: VESA VALKONEN
pojat: JANNE SOLJAMA
MAANANTAINA 18.4.
ENSIMMÄISET HARJOITUKSET
OMAN ALUEEN KENTÄLLÄ!
040 746 7250
050 439 9729
044 092 0029
Nappulatytöt
TEIJA KUJANPÄÄ
Harjoitusajat löydät osoitteesta:
www.prisma-liiga.salpa.net
044 292 9737
LISÄTIETOJA:
Berndt Ahlfors 044 . Hjjg^ '!) ijjbVc k~g^c~nii. Syöttötariffi ei ainakaan toistaiseksi
koske myöskään Ahvenanmaata, jossa voimaloille muuten
olisi hyviä paikkoja.
Valtiolle tuulivoiman tukemisesta kertyvä lasku riippuu siitä, kuinka isoksi sähkön markkinahinnan ja takuuhinnan ero
venähtää. 569 ¤
HALIKKO
SALO
Prismantie 2
(Prisman kauppakäytävällä)
Ark. ) ijjbVc HjeZg 6BDA:9 `dh`Zijhc~nii?
. 8
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 30. _V FL:GIN "c~ee~^b^hi?#
In?]?c _V kVeVV"V^`VVc a^^iink~i h~]`?edhi^i gZVVa^V^`V^hZhi^#
@VgiVi "hdkZaajh ^abV^hZaaV cVk^\d^cc^aaV! - bZ\Ve^`hZa^c `VbZgV
_V =9 ¹k^YZd`jkVjh! i~nh^c ^ciZ\gd^Yji n]iZ^h?eVakZaji#
549 ¤
norm. * bZ\Ve^`hZa^c `VbZgV
. Bj^hi^`dgii^ij`^ -<W Vhi^
. Kasvun veturi
oli pitkään Eurooppa, mutta
viime vuosina Kiina on ajanut
ohi.
Suomen tuulivoimateknologian vienti on Teknologiateollisuuden mukaan nyt noin miljardi euroa vuodessa ja mark-
kinaosuus kolmen prosentin
vaiheilla. Tuulivoimabuumia vauhdittaa syöttötariffi, joka varmistaa tuulivoiman tuottajille
sähköstä 12 vuodeksi tietyn
takuuhinnan. Sitä ennen on käytävä
läpi rankka lupaprosessi, jossa kartoitetaan muun muassa
ympäristö- ja tutkavaikutukset. Ei jälleenmyyjille. Syöttötariffi
on vuosina 2013?2015 alkuun
105,30 euroa megawattitunnilta ja laskee sitten 83,5 euroon
megawattitunnilta.
Tuulivoimainvestoinnin on
arvioitu tuen avulla maksavan
itsensä takaisin noin 12 vuodessa. Rakentajat ovat maastossa ja hakevat parhaita paikkoja, tutkimuskeskus VTT:n tutkimuskoordinaattori Hannele
Holttinen luonnehtii.
Holttisen mukaan syöttötariffi on merkittävä sysäys tuulivoiman lisärakentamiselle
Suomessa. Hankkeita on valmisteilla reilusti tätä
enemmän, eniten länsirannikolle mutta myös sisämaahan, tuntureille ja vaaroille.
Suurin potentiaali olisi merituulella, jolla voisi VTT:n mukaan tuottaa vuonna 2030 jopa
10?30 prosenttia Suomen sähköstä. -% ¤
SUOSITTU
ÄLYPUHELIN.
Samsung Galaxy S
. Sitä koskeva laki
tuli voimaan viime viikolla.
??Kultaryntäys on nyt alkanut. 3355780,
berndt.ahlfors@salpa.net
tai aluevastaavilta.
Lisäksi Prisma-liigassa mukana:
Halikko, Kisko, Muurla, Perniö, Pertteli,
Salon Wilpas sekä Suomusjärvi
www.prisma-liiga.salpa.net
Tuulivoiman yleistyminen voi
avata suomalaisyrityksille
miljardien eurojen markkinat,
arvioi tutkimuskeskus VTT.
Erityinen kilpailuvaltti on arktinen tuulivoimaosaaminen,
koska kasvava osa tuulivoimaloista rakennetaan jatkossa
Siksi sanomalehti.
Tällä hintaa vain
2.4.
SAAKKA!
DNA Kaupasta.
Tuotehinnat voimassa 2.4.2011 saakka tai niin kauan kuin tuotteita riittää.
I~nh^`d`d^cZc FlZgin
"c~ee~^b^hi?
. 6cYgd^Y '#'# _V 7ajZiddi] (#%#
. Tähän asti Suomi
on ollut tuulivoiman kehitysmaa; meillä vain 0,3 prosenttia
sähköstä tehdään tuulella, kun
EU-maiden keskiarvo on viisi
prosenttia. ;VXZWdd`! <dd\aZ IVa`!BZhhZc\Zg!
`VaZciZg^ _V h~]`?edhi^
459¤
norm
Tuoreen kirjan mukaan tyypillisesti tällainen etäomaishoitaja asuu ja
käy työssä muulla paikkakunnalla kuin ikääntynyt vanhempansa.
Perheen elämään omaishoi-
?Voit olla oikeutettu tukeen ja muuhun apuun, jos pidät huolta erityistä
hoivaa tarvitsevasta läheisestäsi, joka ei selviä arjesta omatoimisesti.
?Jos kunta hylkää hakemuksesi, voit valittaa päätöksestä ensin sosiaalija terveyslautakuntaan.
?Tuki on keskimäärin noin 440 euroa kuukaudessa.
Omaishoito, Tietoa ja tukea yhteistyöhön?-kirja. Oman
taloutensa isäntä kun makselee
vakuutuksia OP-bonuksilla.
3 300
515
59 %
telijänä että laskutuskeskuksena. Käräjäoikeus
katsoi kuitenkin, että kyse ei
ollut Uusi Suomi -tavaramerkin käyttämisestä elinkeinotoiminnassa.
Tavaramerkkioikeuden suojan piiriin kuuluu vain tunnuksen käyttäminen elinkeinotoi-
Lehtikuva/Pekka Sakki
minnassa. Tee taloustaitotesti osoitteessa op.?. Syytetyt
pitävät Outokummun korvausvaateita liian suurina.
Jutun pääkäsittely alkoi tiistaina Oulun käräjäoikeudessa.
Kaikkiaan laajassa romupetosvyyhdessä on syytettynä kaksitoista henkilöä. Se on hyvän elämän ehto. Oikeus ei löytänyt
perusteita Uusi Suomi -nimen
käyttökieltoon.
Vihreiden kampanja vietiin
käräjille, koska Uusi Suomi
-verkkolehden kustantaja Niklas Herlin katsoi vihreiden
syyllistyneen tavaramerkin
varastamiseen. Puolue selvitti
oikeudelle, että kyse oli puolueen tavoitteesta luoda uusi Suomi, eikä puolueen tarkoituksena ylipäätään ollut oikeudettomasti hyödyntää kaupallisessa
viestinnässä toimivan yhtiön
nimeä tai liiketoimintaa.
Turvapaikanhakijoiden määrä
putosi selvästi viime vuonna
BRYSSEL | STT
Turvapaikanhakijoiden määrä
väheni Suomessa yli kolmanneksella viime vuonna, käy
ilmi Eurostatin tiistaina julkistamista tilastoista.
Turvapaikkaa haki Suomesta
viime vuonna noin 3?100 henkeä, kun vuotta aiemmin vastaava luku oli 4?900.
Turvapaikanhakijoiden kaksi suurinta ryhmää olivat somalialaiset ja irakilaiset, joita
molempia oli hieman yli 500.
Kolmanneksi suurin ryhmä oli
venäläiset, joita oli hieman alle
400.
Suomessa tehtiin viime vuonna vajaat 4?300 turvapaikkapäätöstä, joista noin 1?600 oli
myönteisiä.
Kaikkiaan EU-maissa tehtiin
viime vuonna lähes 258?000
turvapaikkahakemusta, mikä
6?000 hakemusta vähemmän
kuin vuonna 2009.
Eniten turvapaikkahakemuksia tehtiin Ranskassa (51?600),
Saksassa (48?500) ja Ruotsissa
(31?900).
Eniten turvapaikanhakijoita tuli Afganistanista (20?600),
Turvapaikkahakemukset EU-maissa 2010
Suurin osa päätöksen perustana olleista hakemuksista on tehty ennen vuotta 2010
Hylättyjen hakemusten osuus, %
Hakemuksia, tuhatta
795
63 %
Suomi
0
10
20
30
40
Koko EU
50
50
100
150
200
250
4 300
222 100
60
75 %
0
300
STT, lähde: Eurostat
Venäjältä (18?500) ja Serbiasta
(17?700).
EU-maissa tehtiin viime
vuonna reilut 222?000 turva-
nitelmat, raportit, muistiinpanot ja muut asiakirjat.
Satakunnan käräjäoikeus
hylkäsi vaatimuksen viime
toukokuussa.
Vaasan hovioikeuden mukaan
poliisin vaitiolo-oikeus voidaan
erittäin painavista syistä murtaa. Syyttäjä katsoo,
että neljä miestä yhdessä erehdytti yhtiötä maksamaan romumetallista yhteensä yli kolme
miljoonaa euroa. Asiaa pohditaan hänen
mukaansa kaikessa rauhassa.
Huuskon mukaan päätös ei
kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, etteikö Uuden Suomen
merkkiä heidän mielestään olisi loukattu.
??On kurja asia, että erilaiset
mainostoimistojipot vaaleissa nousevat tällaiseen rooliin.
Kyllä se on meidän merkkiämme pilannut ja aiheuttanut sellaista sekaannusta. (STT)
Syyttäjä vaatii miehille liiketoimintakieltoa. Ehkäpä juuri
siksi hänelle usein
sanotaan: ?Olet aina
niin hyväntuulinen.?
Toinen jalka tukevasti maassa,
toisen alla elämää sulostuttavia
pieniä mielitekoja, jotka on hankittu säästyneillä euroilla. Syyttäjän mukaan
mittavat vahingot aiheutuivat,
kun teräsyhtiölle myytiin arvotonta romumetallia. Omaishoitajien joukossa
on myös nuoria, jotka huolehtivat isovanhemmistaan.
SSS/Marko Mattila
Omaishoito on viime vuosina muuttunut; yhä useampi
omaishoitaja pitää huolta toisella paikkakunnalla asuvasta
vanhemmastaan. Tämän
tutkimuksen mukaan joka nel-
jäs suomalainen auttaa läheistään, jolla on vaikeuksia selvitä yksin arjesta.
Lääkäriseura Duodecimin
kirja Omaishoidosta julkaistiin
tiistaina.
Outokumpu Stainless vaatii miljoonakorvauksia
Syyttäjän mukaan teräsyhtiölle myytiin jopa arvotonta romumetallia
STT | PÄIVI SEESKORPI
Outokumpu Stainless vaatii
hieman yli kahden miljoonan
euron korvauksia Pohjois-Suomen niin sanotussa romupetosjutussa. Tuoreen
Omaishoitokirjan mukaan tukeen varatut rahat ovat monin
paikoin yhä liian vähäiset.
Osa ihmisistä ei osaa hakea
omaishoidon tukea tai ei yksinkertaisesti jaksa edes ajatella sitä omaisen sairauden
takia. Osa taas vierastaa aja-
Omaishoidontukea
kannattaa hakea jo varhain
?Mahdollisuus saada omaishoidontukea kunnalta kannattaa selvittää
heti, kun arvelet olevasi omaishoitaja.
tusta tuen hakemisesta, sillä
se tarkoittaa vieraiden ihmisten mukaan tuloa perheen arkeen.
??Harva haluaa vierasta henkilöä kotiinsa, sanoo Merja
Salanko-Vuorela. Tuen saaminen edellyttää sopimuksen tekemistä kunnan kanssa. Ei se taloudellisesti myönteistä ole.
Vihreät tarkistuttivat lakimiehellä tunnuksen käyttöönoton etukäteen. He katsovat, että
teräsyhtiön kärsimät vahingot
ovat maksimissaan 120?000 euroa.
Poliisi haluaa hillitä Heinolan
surman herättämää nettikeskustelua, jossa arvaillaan teon
motiivia ja tekijöitä.
??Henkilön tai henkilöiden leimaaminen tekijäksi rikokseen
ei ole asiallista, ja se voi täyttää rikoksen tunnusmerkistön,
painottaa rikoskomisario Jari
Kiiskinen.
Poliisi on saanut monia huolestuneita yhteydenottoja, jotka koskevat asian ympärillä
käytävää vilkasta nettikeskus-
26 700
575
76 %
Britannia
Keskusrikospoliisi joutuu paljastamaan tietoja Ulvilan murhan poliisitutkintaan liittyvästä peitetoiminnastaan.
Vaasan hovioikeus päätti tiistaina, että keskusrikospoliisin
tulee esittää peitetoiminnan
raporteista sellaiset otteet, jotka eivät paljasta toiminnassa
olleen poliisin henkilöllisyyttä
tai tietoja poliisin menetelmistä.
Aviomiehensä murhasta elinkautiseen vankeuteen käräjäoikeudessa tuomittu Anneli
Auer ja uhrin omaiset ovat
vaatineet poliisia julkistamaan
peitetoimintaan liittyvät suun-
27 600
915
69 %
Ruotsi
45 300
380
77 %
Saksa
37 600
595
86 %
Tanska
Hakemuksia
miljoonaa
asukasta Turvapaikkakohden
päätöksiä
3 410
Ranska
Poliisin kerrottava
peitetoiminnastaan
Ulvilan murhatutkimuksessa
Poliisi haluaa hillitä
nettikeskustelua
Heinolan surmasta
Etähoito
lisääntyy
?Tukea voi hakea myös takautuvasti puolen vuoden ajan, mutta se on
hankalampaa.
9
Terve talous kuuluu jokaiselle. maaliskuuta 17-vuotiaan nuoren miehen ruumis.
Päijät-Hämeen käräjäoikeus on
vanginnut kaksi päijäthämäläistä nuorta miestä, joita epäillään todennäköisin syin 17-vuotiaan nuorukaisen taposta.
Tutkinnan tässä vaiheessa
poliisi ei kerro tarkemmin teon
motiivista tai tekijöistä. Se tähystelee luottavaisena tulevaisuuteen,
sillä siellä siintää isoja ja pieniä
haaveita ja hankkeita, joiden toteutumista avittaa muutama taiten
laadittu säästösuunnitelma.
Rakas kukkaro, joka on
pullollaan yhtä sun toista
enemmän ja vähemmän
oleellista.
Alati valmiina ottamaan
pontevia askelia kohti
uusia seikkailuja.
Ei hermoile turhia eikä
hötkyile. Verohallinto vaatii hieman yli kahden
miljoonan euron korvauksia.
Jutun käsittelyyn on Oulun
käräjäoikeudessa varattu useita viikkoja.
paikkapäätöstä, joista myönteisiä oli hieman yli 55?000.
telua. Uuden
Suomen päätoimittaja ja toimi-
Anni Sinnemäki julkisti viime joulukuussa vihreiden uuden vaalikampanjailmeen.
tusjohtaja Markku Huusko ei
osannut vielä sanoa, valittaako
yhtiö päätöksestä hovioikeuteen. Helsingin käräjäoikeus totesi päätöksessään, että
puolue ei eduskuntavaalityötä
tehdessään pidä ammattimaisesti kaupan, myy eikä muutoin vastiketta vastaan luovuta
tavaroitaan tai palvelujaan.
Käräjäoikeuden mukaan
eduskuntavaaliehdokkaiden
asettaminen ja puolueen tavoitteista tiedottaminen ei sellaisenaan tähtää taloudelliseen hyötyyn eikä tietyn tavaran tai palvelun myynnin edistämiseen.
Valittaminen
harkinnassa
Herlin ei halunnut kommentoida käräjäoikeuden päätöstä
STT:lle, koska kyse on yhtiölle kuuluvasta asiasta. (STT)
MISTÄ TUNNISTAT
OMAN TALOUTENSA ISÄNNÄN?
Oikea tai kuvitteellinen
heinänkorsi suussa,
korostaa henkistä
kauneutta ja mielen
tyyneyttä.
Isännän katse ei pälyile. Syyttäjä vaatii
rangaistuksia muun muassa
törkeästä petoksesta, törkeästä
veropetoksesta sekä avuannosta törkeisiin veropetoksiin.
?Romukuormat
ylimitoitettuja?
Juttuvyyhdessä on pääosin kyse
vilpillisestä metallin myymisestä, ja isoin ostaja oli Outokumpu Steinless. Miesten mukaan romukuormien
määrät ovat merkittävästi ylimitoitettuja. Rikokset tehtiin
vuosina 2004?2007 Oulussa,
Muhoksella, Tyrnävällä, Vaalassa ja Torniossa.
Syyttäjän mukaan rikoksilla
on asianomistajille aiheutettu
yhteensä noin 5,4 miljoonan
euron vahingot.
Tiistaina syytteen sai seitsemän miestä. Hän on toiminnanjohtajana Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry:ssä.
S a l a n k o - Vu o r e l a n m u kaan omaishoitaja on usein
50?64-vuotias nainen, joka
asuu suuressa kaupungissa.
Omaishoitajina olevat miehet
ovat monasti eläkeläisiä ja pitävät huolta sairaasta vaimostaan. Kiiskinen muistuttaa,
että keskustelun täytyy pysyä
asiallisena.
Heinolan raviradan maastosta
löytyi 13. Poliisin on esitettävä asiakirjaotteet hovioikeudelle huhtikuun
puoliväliin mennessä. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 30. Syytekohtia
on kymmeniä. Sen mukaan
joka neljäs antoi tyydyttävän
arvosanan ja vain 9 prosenttia
arvioi tuhojen korjuun välttäväksi tai huonoksi.
??Eniten kehitettävää nähtiin
tiedotuksessa, kertoi opinnäytetyön tehnyt metsätalousinsinööri-opiskelija Jarno Kovanen. He vastustavat sitä muun muassa siksi,
että syytetyistä rikoksista on
kulunut jo hyvin pitkä aika.
Juttukokonaisuuteen liittyy
myös veronkiertoa. Silloin kun talous,
oli se iso tai pieni, on kunnossa, on mieli vireä ja koko olemus levollinen
sekä ylevän rento.
Testaa oletko oman taloutesi isäntä. maaliskuuta 2011
Uutiset
Suomessa jopa 60?000 ihmistä
hoitaa vaikeasti sairasta omaista
Tuen hakeminen jää usein syrjään vaativassa elämäntilanteessa
STT |PÄIVI SEPPÄLÄ
Suomessa on tuoreen kirjan
mukaan noin 60?000 ihmistä,
joiden omaishoitotyö on niin
vaativaa, että ilman sitä hoidettava olisi laitoshoidossa.
Nämä raskasta työtä tekevät
ihmiset säästävät Sitran tekemän selvityksen mukaan vuodessa reilusti yli miljardi euroa
yhteiskunnan varoja.
Omaishoidon tukea saa Suomessa alle 40?000 ihmistä,
vaikka läheisistään päivittäin
huolta pitäviä on arviolta noin
300?000. (STT)
Asta-myrskystä kärsineet:
Korjaustyö toimi hyvin
Viimekesäisen Asta-myrskyn
tuhoista kärsineiden metsänomistajien enemmistö arvioi,
että tuhojen hoito oli kiitettävää tai hyvää.
Etelä-Savon metsäkeskuksen
tilaama tutkimus asiasta julkistettiin tiistaina Joroisissa
ja Savonlinnassa. Keskusrikospoliisin mukaan peitetoiminta ei paljastanut mitään Auerin puolesta tai
häntä vastaan.
Hovioikeus katsoo kuitenkin
Auerilla olevan oikeus saada
tietoja peitetoiminnasta. Omaishoitajat ja LäheisetLiitto ry.
Omaishoidon tukea saa Suomessa alle 40?000 ihmistä.
to voi tulla monta eri kautta.
Omaishoito voi alkaa, jos esimerkiksi perheeseen syntyy
vammainen lapsi tai perheenjäsen joutuu onnettomuuteen
eikä selviä enää itsenäisesti.
Muutaman vuoden takaisen
Omaishoitotutkimuksen mukaan suurin osa läheisiään arjessa auttavista ei ole ajatellut
olevansa omaishoitaja. Kunnissa
suhtaudutaan hyvin eri tavoin omaishoitajien tarpeisiin
ja tukihakemuksiin. Yhtiö luuli
saavansa kaupassa ruostumatonta ja haponkestävää terästä.
Osa syytetyistä toimi niin sanotussa romutukkuliikkeessä,
joka toimii sekä romun käsit-
Herlin hävisi käräjät vihreiden
Uusi Suomi -kampanjasta
STT | PEKKA POHJOLAINEN
Vihreät saavat käydä vaalikampanjansa loppuun Uusi
Suomi -teemallaan. Yksi syytetyistä työskenteli
tuolloin Outokummun palveluksessa.
Syytetyt kiistivät osan syytteistä, osan he myönsivät. Vihreät
voittivat käräjäoikeudessa
kampanjastaan nousseen oikeusjutun
Lakko keskeyttää
ammattiliitto Pron mukaan Soneran puhelimien ja laajakaistojen asiakaspalvelut.
Lakkoon menee ammattiliiton mukaan Telia Soneralta
3?100 henkilöä ja yli 200 yhtiön
alihankkijoiden työntekijää.
Työtaistelu johtuu Pron mukaan maaliskuussa aloitetuista
yt-neuvotteluista, joiden tavoitteena on noin 300 toimihenkilön vähentäminen.
Ammattiliitto perusteli lakkoa sillä, ettei Telia Sonera ole
neuvotteluissa sen mukaan ollut valmis ottamaan huomioon
henkilöstön näkemyksiä. Yle teki tiistaina
vahvistetun tilinpäätöksen
mukaan 26,5 miljoonan euron tappion, kun yhtiö vuotta
aiemmin oli niukasti voitollinen. (STT)
Metalliliitto on asettanut
takarajan, johon mennessä
Olkiluodon ydinvoimalatyömaan palkka-asiat tulee
hoitaa kuntoon. Kauppakeskus Linjurissa puolestaan
kävi 3 miljoonaa asiakasta ja
myynti oli 35,7 miljoonaa.
Yhteensä Suomessa toimi viime vuonna 74 kauppakeskusta, ja niiden kokonaismyynti oli
noin 5,1 miljardia euroa. Yhdellä Espoossa tehdyllä
päätöksellä voidaan nollata
saavutettu työpaikkojen kasvu.
Salon jatkoaika rakennemuutosalueena ei näytä todennäköiseltä, joten nyt jaettavat
tukirahat saattavat jäädä
viimeisiksi. Niin tiukalle rahoitus
meni, että ilman tukea investointi olisi jäänyt tekemättä.
On se jo työtäkin tuonut, viime
viikolla palkkasimme uuden
kaverin käyttämään konetta.
Haapasaari Works valmistaa
alihankintana osia konepajoille. Näyttää siltä, että kaikki
menee eikä ehkä riitäkään,
sanoo tukiasioita Yrityssalossa
hoitava Jouko Urmas.
Salo on valtakunnallisestikin
verrattuna onnistunut masinoimaan paljon investointeja:
Koko maassa kehittämisrahaa
on jaossa 6 miljoonaa euroa.
Viiden Ely-keskuksen alueelle
jakautuvasta potista 40 prosenttia tulee Varsinais-Suomen
Ely-keskuksen kautta Saloon.
Työpaikkoja investoinnit ovat
poikineet tähän mennessä noin
170, jota Urmas pitää hyvänä
lukuna. maaliskuuta 2011
Talous
n Taloustoimitus
Suvi Kulla (02) 7702 328
Mikko Nurmisto (02) 7702 317
Vinkkaa
uutinen!
talous@sss.fi
Nokia: Apple rikkoo patenttisuojaa lähes kaikissa tuotteissaan
Nokia väittää tietokone- ja matkapuhelinvalmistaja Applen käyttävän yhtiön
omistamia patentoituja tietoja lähes
kaikissa Applen tuotteissa. Yhtiön henkisen omaisuuden salkussa on yli 10?000 patenttiperhettä. Kiikalan hallissa
komeilee uusi 150 000 euron
työstökone, joka on osittain rahoitettu investointituella.
. Tämä käy ilmi
juuri julkistetuista Kauppakeskukset 2011 -tilastoista.
Viime vuonna kasvu kiihtyi edellisvuodesta. Kauppakeskusten asiakaskäyntien
määrä nousi 318 miljoonaan,
kun se vuonna 2009 oli 302 miljoonaa.
Telia Soneran
toimihenkilöt
viiden päivän lakkoon
Tuoreimmat bkt-ennusteet
Joulukuu
2010
SSS | TALVIKKI SALIN
talvikki.salin@sss.fi
rustelee.
PT:n arviot ovat eri linjalla
kuin valtiovarainministeriön ja
eräiden muiden talousennustajien vastikään julkistamat näkemykset.
PT:n laskelmien mukaan niin
sanottu kestävyysvaje pienenee selvästi 4?5 prosentin haarukan alapuolelle. Kasvuprosentti oli 5,4, kun samaan
aikaan koko vähittäiskauppa
kasvoi 3,9 prosenttia. Lisäksi Soneran
kaupat menevät kiinni. Soneralla ei Pron mukaan ole taloudellista tarvetta irtisanomisiin.
Ammattiliiton tiedotteen
mukaan asiakkaille ei lakon
aikana avata uusia liittymiä,
vikapuheluihin ei vastata eikä
vikoja korjata. Suomen Kauppakeskusyhdistyksen mukaan
tämä kertoo kauppakeskusten
tehokkuuden, vetovoimaisuuden ja palvelukyvyn kasvusta.
Kauppakeskusten rooli ihmisten olohuoneina ja kohtaamispaikkoina on vahvistunut. Itse asennoidun niin, että nyt jaetaan
viimeisiä rahoja.
?Jame-Shaft Oy 239 600 e
?Testhouse Enko Oy 238 000 e
?Tarvasjoen Teräsovi Oy
220 000 e
?Oy Western Shipyard Ltd
162 500 e
?Teijo-Talot Oy 160 000 e
?Finnfoam Oy 139 000 e
Lähde: Varsinais-Suomen Ely-keskus
Euribor
12 kk 1,980
3 kk 1,219
Yleisradion tulos kääntyi
viime vuonna uudelleen
tappiolle. Liitto aikoo
aloittaa lakon huhtikuun
+0,04 %
-0,24%
+0,009
+0,009
puolivälissä, jos puolalaisen
yrityksen palkkaepäselvyyksiä ei sitä ennen ratkaista.
Metalliliiton tietojen mukaan työmaan ilmastointitöistä vastaava KMW Engineering on jättänyt maksamatta työntekijöilleen noin
puoli miljoonaa euroa.
Metalliliitto sanoo, että
noin 50 työntekijälle on maksettu useita euroja pienempää tuntipalkkaa kuin suomalaiset työehtosopimukset
edellyttävät. (STT)
teidensa keskeisissä toiminnoissa. Logliftin takia osaavia hitsareita on työttömänä.
Logliftin lopetus oli kova
paikka myös Haapasaarelle itselleen: ennen lamaa Logliftin
asiakkuus toi jopa 90 prosenttia töistä.
. Kari Haapasaari
sanoo, että ainakin toistaiseksi
työvoiman saaminen on suju-
nut hyvin.
. Tuleeko kassaan
kesken vuotta täydennystä, on
epävarmaa.
. Kauppa tarkoittaa
toiminnan laajentamista vuokrahalliin Salon Meriniittyyn.
Yrityksellä on entuudestaan
oma kiinteistö Kiikalassa, jossa
työskentelee tällä hetkellä 20
työntekijää. (STT)
Kauppakeskusten
myynti kasvussa
Kävijämäärät:
Plaza 4,5 miljoonaa,
Linjuri 3 miljoonaa
Haapasaari Worksin Salon yksikkö on Meriniitynkadulla. Arvio
sijoittuu tähän mennessä jo
julkaistujen ennusteiden kärkipäähän, joiden kasvuprosentit vaihtelevat kolmesta
neljään.
Laitos perustelee näkemys-
6,170
Metalliliitolta
takaraja
Olkiluodon
palkanmaksulle
valmistus siirtyi Haapasaari
Worksille. Monet patenteista ovat astuneet
voimaan yli kymmenen vuotta ennen
kuin Apple teki ensimmäisen iPhonen.
Melinin mukaan Nokia on investoinut
tutkimukseen ja tuotekehitykseen noin
43 miljardia euroa kahdessakymmenessä vuodessa. 2009 oli kamala vuosi.
Nyt asiakaskunta on laajempi, tukijalkoja enemmän . Taloutta rasitti edelleen
digisiirtymästä alkanut tvmaksukertymän lasku.
Televisiomaksuja maksettiin noin 6?000 vähemmän
kuin vuotta aiemmin, eli
noin 1?896?000. Työntekijämäärä
kasvaa reilusta kymmenestä
noin neljäänkymmeneen.
Miten tämä on tiedossa jo
huhtikuussa?
. Metalliliitto odottaa,
että tutkimukset valmistuvat viimeistään ensi viikolla.
(STT)
Kylmä talvi ja
talouskasvu
kiihdyttivät
energiankulutusta
Viime vuoden kylmä talvi ja
taloustaantumasta toipunut
teollisuus kasvattivat viime
vuonna Suomen energiankulutusta.
Energian kokonaiskulutus
kasvoi viime vuonna yhdeksän prosenttia edellisvuodesta, mikä palautti kulutuksen
taloustaantumaa edeltävälle
tasolle.
Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan sähköä kului viime vuonna kahdeksan
prosenttia enemmän kuin
vuonna 2009.
Eniten sähkön kulutus lisääntyi metsäteollisuudessa ja toiseksi eniten koti- ja
maatalouksissa. Olemme myös minimoineet yllätyksiä esimerkiksi
luopumalla urakkahinnoittelusta ja käyttämällä sopimushintoja.
Ison siivun kasvusta tuo Meseran kanssa maaliskuussa
tehty liiketoimintakauppa,
jonka myötä kevyiden teräsrakenteiden (entinen Halmetal)
PT eri linjoilla valtiovarainministeriön
kanssa julkisen talouden tilasta
Palkansaajien tutkimuslaitos
(PT) ennustaa, että Suomen
kokonaistuotanto kasvaa tänä
vuonna 3,8 prosenttia. ja
sumua vähemmän.
Bruttokansantuotteen määrän muutos, %
4
3
2
1
0
2,5
Tammikuu
2011
3,1
3,0
Helmikuu
2011
3,8
Maaliskuu
2011
3,9
3,2
3,0
Tapiola Aktia Nordea OP- Suomen Sampo PTT
Pohjola Pankki Pankki
Pankki
3,6
4,0
3,8
VM
Etla
PT
STT
nen talous pääsee tänä vuonna
jo miltei tasapainoon ja ensi
vuonna olisi näköpiirissä runsaan kahden miljardin euron
ylijäämä. Salolla on edelleen ihan
sama ongelma kuin ennenkin.
Yhdessä korissa on liikaa munia. Tämä syytös
sisältyy Yhdysvaltain Kansainväliselle
kauppakomissiolle ITC:lle jätettyyn kanteeseen.
Apple käyttää Nokian mukaan seitsemää patentoitua avainteknologiaa tuot-
PÄIVÄN LUVUT
sesta. Syy löytyy luvuista: Hänen johtamansa Haapasaari Worksin liikevaihto kasvaa tänä vuonna 1,2
miljoonasta eurosta 4?5 miljoonaan euroon. Se
nousi 398 miljoonaan euroon.
Yleisradion tuotot kohosivat kokonaisuudessaan 420
miljoonaan euroon. 10
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 30. Yrityksen ydinosaamista
on hitsaus. Toimiala
kasvoi vuonna 2010 edelliseen
vuoteen verrattuna 5,4 prosenttia sekä myynti- että kävijämäärissä. Nyt on vaalivuosi, joten mitä vain voi tapahtua. Rakennemuutosta tukieurot eivät ole kuitenkaan
ratkaisseet.
. Myöskään arkipyhistä ja ylitöistä ei ole liiton mukaan maksettu kuten
kuuluu.
Lounais-Suomen aluehallintovirasto selvittää parhaillaan KMW Engineerin toimintaa. Yleisradio on sitoutunut tasapainottamaan talouden vuoden
2012 aikana.
Ylen hallintoneuvoston puheenjohtaja Kimmo Sasi
(kok.) ja hallituksen puheenjohtaja Kari Neilimo kiirehtivät tilinpäätöksessä yleisradiotoiminnan rahoituksen
varmistamista. Samaan
aikaan uutta liiketilaa tuli
markkinoille aiempia vuosia
vähemmän. Tutkimuslaitos ei
myöskään usko, että kriisit ja
levottomuudet vaikuttaisivat
huomattavasti maailmantalouteen.
Varjoja talouskasvun taivaalle tuo jatkuvasti kiihtyvä
inflaatio, joka PT:n mukaan
kiihtyy Suomessa muuta euroaluetta nopeammaksi.
Suomessa inflaatio eli kuluttajahintojen nousuvauhti
yltää tänä vuonna jo kolmeen
prosenttiin ja ensi vuonna 2,8
prosenttiin.
PT:n mukaan palkansaajien
reaaliansiot laskevat hieman
tänä vuonna ja ensi vuonna
kotitalouksien ostovoima kasvaa vaisummin kuin edellis-
vuosina.
Euroalueen tämän vuoden
inflaatioprosentiksi tutkimuslaitos ennustaa 2,2 prosenttia.
Inflaatiopaineiden kasvaessa
Euroopan keskuspankilta odotetaan maltillista ohjauskoron
nostoa vuoden loppuun mennessä.
Tiistaina julkistetun ennusteen mukaan Suomen työttömyys alenee tänä vuonna 7,8
prosenttiin ja ensi vuonna 7,1
prosenttiin.
PT povaa julkiseen
talouteen ylijäämää
PT:n mukaan Suomen julki-
seen. Tähän mennessä suurimmat tuet ovat:
7513,12
Lyhyet
Tukieurot
uhkaavat
loppua
kesken
Eniten Tukea
saaneet
OMX Helsinki
tään muun muassa sillä, että
Suomelle tärkeät vientimaat
kuten Saksa, Ruotsi ja Venäjä ovat toipuneet taloustaantumasta. Yrityksen osakkaat toimitusjohtaja Kari Haapasaari ja hallituksen puheenjohtaja Toni Kanasuo seurasivat tiistaina nimikylttien
asennusta. Maksutuotto kasvoi kolmen prosentin
lupamaksukorotuksen seurauksena 2,7 prosenttia. Kävijämäärä
pysyi ennallaan, mutta myynti
kasvoi 1,8 prosentilla. Nokia
kertoi uuden valituksen jättämisestä tiistaina. Ainoastaan hätätyö hoidetaan eli numero 112 toimii, kertoi Pro.
Palvelualojen työnantajien
varatoimitusjohtaja Harri
Hietala paheksuu työtaistelua. Tälle vuodelle jaossa on
2,4 miljoonaa euroa.
. ITC:n lisäksi Nokian kanteita Applea vastaan on vireillä Yhdysvalloissa,
Saksassa, Britanniassa ja Alankomaissa.
Nokian henkisestä omaisuudesta vastaavan apulaisjohtajan Paul Melinin
mukaan yhtiö on haastanut Applen
kaikkiaan 46:n Nokian patentin rikkomi-
Rakennemuutoksen hitti
Salossa: investointituki
SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo
SSS | Suvi Kulla
Salon rakennemuutoksen hoitoon kohdennetut yritystuet
kelpaavat hyvin yrityksille.
Erityisen suosituksi on noussut kehittämistuki, jolla yritys
voi rahoittaa 10?20 prosenttia
tukikelpoisista investoinneista.
Investointeja on tähän mennessä tuettu 2,9 miljoonalla eurolla. Tuki tuli todellakin tarpee-
Palkansaajien tutkimuslaitos
povaa reipasta talouskasvua
STT | ARJA JOENPOLVI
Nokia Oyj
Yleisradion tulos
27 miljoonaa
euroa tappiollinen
suvi.kulla@sss.fi
Yritykset ovat voineet hakea tukea, joka kattaa 10?20 prosenttia
investoinnin arvosta. Hänen mukaansa ammattiliitto Pro on sidottu työrauhaan ja sen ilmoittama lakko on sekä sovitun työrauhan
että lainsäädännön vastainen.
(STT). Li-
säksi monia julkisia palveluita
ja hyvinvointipalveluita saa jo
kauppakeskuksista.
Salon kauppakeskus Plazassa
kävi viime vuonna 4,5 miljoonaa asiakasta ja myynti oli 57
miljoonaa euroa. Kulut ja
poistot olivat samaan aikaan
447 miljoonaa euroa. Kestävyysvajeella tarkoitetaan, kuinka
paljon veroja pitäisi korottaa
tai menoja leikata valtion tulojen ja menojen tasapainottamiseksi.
Sonera Finlandin toimihenkilöt menevät keskiviikkona
viiden päivän mielenosoituslakkoon. Näkymä on nyt kirkas, ja
olemme pystyneet tekemään
ennusteita paremmin kuin
koskaan. Yrityksen kolmas osakas on Jari Virtanen.
Vauhdilla ulos sumusta
Haapasaari Works pystyttää toisen pajan Meriniittyyn
Toimitusjohtaja Kari Haapasaari on yhtä hymyä. Vuonna 2015 julkisen
talouden rahoitusylijäämä olisi
jo vajaat viisi miljardia euroa
eli noin 2,4 prosenttia bruttokansantuotteesta.
??Näillä näkymin tähän riittää jo se, että julkisten menojen reaalikasvu rajoitetaan selvästi alle 1,5 prosentin ja että
kokonaisverotusta kiristetään
jonkin verran, PT:n katsaus pe-
Kauppakeskuksilla menee
tällä hetkellä hyvin
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 30. Tiemäärärahoista nykyistä suurempi osa kohdennettava
Varsinais-Suomeen
UUDET VOIMAT TILALLE
Vapauspuolue
123
Yhdistävä tekijä.
Juhani Nummentalo.
www.katja2011.fi
ww
VALLAN VÄÄRINKÄYTTÄJÄPUOLUEET ULOS EDUSKUNNASTA
Todellinen vaikuttaminen edellyttää kokemusta ?
Olen valmis jatkamaan työtäni
oman kotiseutukuntamme
edustajana
177
Tue
Tuellasi
jatkokaudelle
eduskuntavaaleissa 2011
edu
Ilmoituksen maksaa Katjan tukiryhmä
Esko
Itse maksettu ilmoitus
Koulutuksen ja maaseudun
elinvoimaisuuden puolustaja
Maksaja Esko Kiviranta
Kansanedustaja, talous- ja veroasiantuntija
Maanviljelijä, agronomi, varatuomari
WWW.VAPAUSPUOLUE.FI
PAIKKAKUNNAT / VARSINAIS-SUOMI /
SATOPÄÄ / LISÄTIETOA MINUSTA
VP vaalitukitili 114630-1125589 viite Satopää.
Äänestä eduskuntaan
Osaamista ja kokemusta
Filoso?an tohtori
LAURI HEIKKILÄ
Mikroelektroniikan erikoistutkija
Sivutoiminen maanviljelijä
Perussuomalaisten Varsinais-Suomen piirin
puheenjohtaja ja puoluehallituksen jäsen
Maakuntavaltuutettu,
Marttilan kunnanvaltuutettu
Vastuullisia tekoja. maaliskuuta 2011
11
Suomen kansalle
edustaja
sannaleivonen.net
101
Edustajasi eduskunnassa
KIVIRANTA
w w w. Vakavista rikoksista ankarammat rangaistukset
. ?
Keskustan Kemiönsaaren paikallisyhdistys
Kansanedustaja
Kansanedustaja
PERTTI HEMMILÄ
Ilmoituksen maksaja Mauri Salo
Mauri Salo
Vapaa pääsy, tervetuloa!
Maurin vaalitupa Annankatu 10
Puh. Puhdas kotimainen lähellä tuotettu ruoka ja energia on
meidän kaikkien yhteinen etu
. Lasten ja perheiden hyvinvointi ennen kaikkea
Päätösvoimaa ja
taloustaitoa.
35
27
. Hallintoa kevennettävä reippaasti
www.perttihemmila.net
Maalaislääkäri Tapani Kiminkinen
Someron Teeriharjulla
su 3.4. Oikeudenmukainen verotus, ei tasaveroa,
energiaverotusta kevennettävä
161
. e s k o k iv i ra n t a . Eduskuntatoimieni ja puheideni aiheet ovat tulleet
melkeinpä aina Teiltä aktiivisilta alueemme ihmisiltä.
Kiitos kaikista yhteydenotoista ja palautteista!
Toivon tukeanne myös jatkossa.
Salon seutu on edustajansa ansainnut!
. Eläkeläisille oikeudenmukainen kohtelu, tasaindeksi takaisin
. klo 17
Katja Taimela
. Vahvoja näyttöjä.
Numppa saa aikaan.
Varsinais-Suomi
183
Maakunnan Yhdistävät Tekijät ry
www.numppa.net
97
Maksaja: Lauri Heikkilä
www.lauriheikkila.?
KE 30.3.
klo 10.30-17 Ministeri Suvi Lindenin matkassa:
Paimio-Sauvo-Kemiönsaari-Kaarina-Parainen
Salon Seudun
Sanomien
Löydä oma
ehdokkaasi
VAALIKONE
www.sss.?/vaalit2011
TO 31.3.
klo 12-14 Annika kuuntelee Korva-kahvilassa, Turuntie 5, Salo
klo 15-17 Annika kuuntelee Korva-kahvilassa, Kristiinankatu 9, Turku
klo 20 Mieletön matka eduskuntaan-elokuvakiertue, Turku
PE 1.4.
klo 11.30-13 Annika kuuntelee, Kiikalan kirkonkylä
LA 2.4.
klo 9-11.30 Annika kuuntelee, Salon tori
klo 12-14 Annika kuuntelee, Kauppakeskus Plaza, Salo
SU 3.4.
klo 10-12 Loimaan messut, Loimaa
klo 13-16 Naisday-messut, Turku. 0500 535 126, www.maurisalo.fi
- rohkea puolustaja
Haasteelliset mutta antoisat neljä vuotta alkavat olla paketissa. Työnteko ja yrittäminen kannattavaksi
Ranska ilmaisi kuitenkin olevansa valmis neuvottelemaan asiasta,
vaikka asiaa ei turvallisuusneuvoston päätöslauselmassa
mainita. Oikeudenkäynnin on määrä alkaa viikon päästä keskiviikkona. Pitoisuudet ilmassa ovat hyvin
pieniä, sanoi Filippiinien ydintutkimuslaitoksen edustaja.
??Voin vakuuttaa, että määrillä ei ole minkäänlaista vaikutusta kansalaisten elämään,
totesi puolestaan Yun Choul
Ho Etelä-Korean ydinturvallisuusinstituutista.
Jälkiä radioaktiivisuudesta
on tavattu aina Yhdysvalloissa
asti. Suomi ei osallistunut
Lontoon-kokoukseen eikä ole
lähdössä Nato-johtoiseen sotilasoperaatioon.
??Kun Suomi on tässä vaiheessa niin selkeästi ilmoittanut, ettei se ole valmis lähtemään Libyaan, on luonnollista
ettei Suomi myöskään osallistu
Lontoon kokoukseen, sanoo Sa-
lonius-Pasternak.
??Jos parin viikon päästä pidetään tapaaminen, jossa pohditaan kaikkien kiinnostuneiden
kesken esimerkiksi humanitaaristen kuljetusten suojelemista,
Suomi on varmaan siinä vaiheessa mukana, hän arvelee.
Stubb: Suomen Libya-kanta pysyy
Ruotsin päätös lähettää hävittäjiään Libya-operaatioon ei
johda Suomessa minkäänlaiseen uudelleenarviointiin.
??Olemme todenneet alusta
saakka aika yksiselitteisesti,
että Hornetit eivät ole käytettävissä tätä lentokieltooperaatiota varten. kuten Hugo Chavezin johtama Venezuela.
Gaddafi itse lähestyi Lontoon-kokouksen osallistujamaita kirjeitse. Normaaleista
koulutarvikkeista on tullut
muistoesineitä: jotain joka
tarjoaa yhteyden ainiaaksi
menetettyyn.
??Minä haluan hänet takaisin.
En välitä siitä, missä kunnossa
hänen ruumiinsa on. Kapinalliset pääsivät
parhaimmillaan 80 kilometrin
päähän Sirten rannikkokaupungista, joka on tärkeä sotilastukikohta ja Gaddafin syntymäkaupunki.
Taistelijat joutuivat kuitenkin perääntymään ankarassa
tulituksessa kohti Bin Jawadin
kaupunkia. Hyökkäys tehtiin Tikritin kaupungissa Bagdadin pohjoispuolella.
Osa kuolonuhreista sai surmansa rakennuksen sisällä ja
osa ulkona. Ennen rynnäkköä
hyökkääjiin kuulunut itsemurhapommittaja räjäytti itsensä
rakennuksen edessä. Fukushiman ydinvoimalaonnettomuus on paljastanut vakavia
virheitä ja laiminlyöntejä yhtiön toiminnassa.
Pääministeri Naoto Kan on
arvostellut Tepcoa ankarasti
puutteellisesta ja sekavasta
tiedotuksesta. (STT?AFP)
delle.
??Syytä paniikkiin ei ole. Yhdysvaltojen ulkoministerin Hillary Clintonin
mukaan päätöslauselma voisi
sallia aseistamisen.
Italian mukaan kokouksessa
oltiin yhtä mieltä siitä, että
Gaddafin pitäisi lähteä Libyasta. (STT)
Koreat
neuvottelevat
tulivuoren
seurannasta
SOUL. Monet kapinallisista odottivat kansainvälisen liittouman ilmaiskuja avukseen,
sillä ilman niitä kapinallisten
menestys on epävarmaa.
Kapinalliset kertoivat tiistaina, että Misratan kaupungin
taisteluissa on kuollut viimeisten yhdeksän päivän aikana yli
Libyalaislapsi leikki tuhoutuneella panssarivaunulla Tripolin itäpuolella Ajdabiyassa samaan aikaan, kun kansainvälinen liittouma kokoontui Lontoossa.
kyseenalaisempi kohde.
??Näissä tapauksissa on
otettu huomioon päätöslauselmassakin todettu siviileihin kohdistuva mahdollinen
uhka, mikä on tietysti melko
laaja ja vaikeasti tulkittava
käsite.
120 siviiliä. Ran tietää, ettei
hänen veljensä koskaan enää
tule leikkimään hänen kanssaan ja Keiko tietää, ettei hän
koskaan enää saa pitää poikaansa sylissään. Mahdollisena piilopaikkana voisi
toimia sellainen maa, johon
Gaddafilla on läheiset suhteet
. Tiistain vastaisen yön aikana
saarelle oli saapunut jälleen
uusia siirtolaisaluksia, mikä
sai paikalliset ihmiset kiihdyttämään protestejaan.
Lampedusan asukkaat valloittivat kaupungintalon ja
uhkasivat lakkoilulla, jos
siirtolaisia ei siirretä pikaisesti muualle.
Saarelle on virrannut tuhansia siirtolaisia kalastusaluksilla sen jälkeen, kun
Tunisian presidentin syrjäyttäminen löysäsi tavallisesti
tiukkaa rajavalvontaa. Lampedusassa asuu vakituisesti
noin 5?000 ihmistä. Ranilla on kädessään pehmokrokotiili, joka
yrittää toistuvasti pistellä poskeensa äidin huovan.
Keiko ja Ran nauravat. Kapinallisten mukaan tieto perustuu sairaalalähteisiin. Hollywood-näyttelijä George
Clooney saattaa todistaa Italian pääministerin Silvio Berlusconin seksioikeudenkäynnissä, tapausta tunteva asianajaja kertoi tiistaina uutistoimisto AFP:lle.
Nimettömänä esiintynyt asianajaja kertoi, että Berlusconin puolustus on esittänyt tuomioistuimelle yhteensä 78 todis-
Vinkkaa
juttu!
n toimitus@sss.fi
Filmitähti George Clooney todistamaan Berlusconista
(02) 7702 314
tajaa. Määrät ovat
kuitenkin niin alhaisia, etteivät ne ole vaarallisia tervey-
Tsunami tappoi valtaosan
Okawan koulun oppilaista ja opettajista
ISHINOMAKI | STT?Reuters
Lyhyet
USA:n korkein
oikeus pui
historiallista
syrjintäkannetta
Gaddafin joukot pysäyttivät
kapinallisten etenemisen
TRIPOLI | STT?Reuters?AFP
ney on päätynyt todistajalistalle ilmeisesti
siksi, että El Mahroug oli kertonut näyttelijän osallistuneen Berlusconin juhliin.
Milanolainen oikeusistuin saattaa torpata
osan todistajista, jos se katsoo, ettei heidän
todistuksensa ole olennainen jutun kannalta. Se voi olla humanitäärisen avun perille viemistä, sanktioiden toimeenpanoa,
merivalvontaa pakolaisvirtojen
hallitsemiseksi tai ihmisten
evakuointia.
EU:n taistelujoukkojen käyttämistä Libyassa Stubb ei pidä
todennäköisenä.
??Emme sulje pois mitään
vaihtoehtoja, mutta näemme
aika epätodennäköisenä sen,
että nopean toiminnan joukkoja käytettäisiin. Suomi
mukaan luettuna . (STT?AFP)
Irakissa verinen
hyökkäys
BAGDAD | STT?AFP?Reuters
Yli 40 ihmistä kuoli ja liki sata haavoittui hyökkäyksessä
hallintorakennukseen Irakissa
tiistaina.
Räjähdevöin, käsikranaatein
ja asein varustautuneet hyökkääjät rynnäköivät rakennukseen, jossa oli käynnissä maakuntaneuvoston kokous. Koulun
päättäjäisjuhlallisuudet on peruttu, sillä päättöluokan 21:stä
oppilaasta selvisi vain viisi. Libyapäätöslauselma markkinoitiin
ainakin aluksi lentokieltoaluetta painottaen. Kun poliiseja alkoi saapua, paikalla
räjähti vielä autopommi.
Turvallisuusjoukkojen ja
hyökkääjien välillä käytiin
tulitaistelua tunteja. Paikalla oli
myös Libyan kapinallisten
edustaja.
Britannian ja Yhdysvaltojen
mukaan kokouksessa ei keskusteltu Libyan kapinallisten
aseistamisesta. Sairaalalähteiden mukaan rakennuksesta löydettiin
kuuden hyökkääjän ruumiit,
joista neljä kuoli turvallisuusjoukkojen luoteihin ja kaksi räjäytti itsensä.
Vaikka väkivaltaisuudet Irakissa ovat laantuneet huomattavasti viime aikoina, muun
muassa Tikritissä verisiä iskuja tehdään yhä tuon tuosta.
Pieniä säteilymääriä
on levinnyt yli Aasian
MANILA | STT?AFP
Pieniä määriä radioaktiivista säteilyä on levinnyt ympäri
Aasiaa japanilaisesta Fukushiman vaurioituneesta ydinvoimalasta. Maiden valtuuskunnat ovat aloittaneet neuvottelut harvinaisesta yhteistyöstä Paektun vuorella rajaalueella.
Tulivuori purkautui edellisen kerran vuonna 1903.
Asiantuntijoiden mukaan
seuraavaa purkautumista on
mahdoton ennustaa, mutta
vuoren aktiivisuus näyttää
lisääntyneen. Äidin
mukaan he pelaavat ?teeskentelypeliä?. Kanteen nostaneet
naiset kertovat edustavansa 1,5 miljoonaa Walmartin
naispuolista työntekijää. Hän istuu huovalla
evakuointikeskuksessa toisen
WASHINGTON. Vakavia
yhteenottoja siirtolaisten ja
asukkaiden välillä ei ole juurikaan sattunut. Jos niin
tehdään, voi hyvin olla, että
joukkoja käytetään joustavasti
erilaisina palasina.
Stubb myös torjuu moitteet
siitä, että Suomi olisi voinut
olla aktiivisempi Libya-operaatiossa. Seinän vieressä
on siisteissä riveissä kuran
tahraamia koulureppuja. Toteutuessaan kanne olisi Yhdysvaltain historian suurin
syrjintäkanne.
Walmartin mukaan naisjoukko ei täytä joukkokanteen edellytyksiä, koska se
on liian laaja ja hajanainen.
Kyseessä on merkittävä ennakkotapaus Yhdysvalloissa.
Jos joukkokanteen annetaan
edetä, on odotettavissa muitakin samantyyppisiä syrjintäkanteita.
Asiantuntijoiden mukaan
Yhdysvaltain korkein oikeus
ei nykyisellään pidä jättimäisistä joukkokanteista. (STT?AFP?
Reuters)
namin tuhoaman Okawan koulun oppilaasta, jotka on joko
vahvistettu kuolleiksi tai jotka
ovat edelleen kadoksissa.
Okawan peruskoulun 108 oppilaasta jäi henkiin 34. Lapsen
tulee palata takaisin äitinsä
luokse, sanoi Keiko Naganuma uutiskanava CNN:lle.
Hänen 8-vuotias Koto-poikansa on yksi niistä 74:stä tsu-
Yli 27?000 ihmistä
kuollut tai kateissa
?Japanin maanjäristyksessä ja sitä seuranneessa tsunamissa oli tiistaisten tietojen mukaan kuollut yli 10?800 ihmistä.
?Kateissa on runsaat 16?200 ihmistä.
?Tilapäisissä suojissa asuu katastrofin seurauksena noin neljännesmiljoona ihmistä.
?Aineellisten vahinkojen yhteissumma on jo runsaat 213 miljoonaa
euroa.
Italialaissaarella
protestoidaan
Pohjois-Afrikan
siirtolaisia vastaan
LAMPEDUSA. Viranomaisten tiedot
huolestuttivat miljoonia ihmisiä, jotka ovat jo alkaneet varoa
japanilaisia elintarvikkeita.
Kiinan, Etelä-Korean, Filippiinien ja Vietnamin hallitukset kertoivat tiistaina, että radioaktiivisia aineita on mitattu
maiden alueella. Listalla on Clooneyn lisäksi muun
muassa portugalilainen jalkapalloilija Cristian Ronaldo, italialaisministereitä sekä
useita tunnettuja henkilöitä Italian viihdeteollisuudesta.
Berlusconia syytetään seksin ostamisesta
marokkolaissyntyiseltä Karima El Mahrougilta, kun tämä oli vasta 17-vuotias. 12
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 30. Ei olisi reilua heitä
kohtaan, että osa lapsista saisi
päättötodistuksen, perustelee
koulun rehtori Teruyuki Kashiba.
?Teeskentelypeliä?
Keiko Naganumalle koulun
päätösjuhla on kovin kaukainen asia. Pohjois-Afrikasta
saapuneiden siirtolaisten
aiheuttama kiukku yltyi
tiistaina Italian eteläisellä
Lampedusan saarella. Hän vastaa, että aktiivinen voi olla monella tavalla,
kuten Suomi on ollutkin. Monille vanhemmille tässä on
kaikki, mitä heidän lapsistaan on jäljellä. Taisteluja koskeville tiedoille ei saatu
vahvistusta, koska Libyan viranomaiset eivät ole päästäneet kaupunkiin toimittajia.
Suomella kenties
rooli myöhemmin
Lontoon kokoukseen osallistunut Ruotsi vahvisti tiistaina
osallistumisensa Libya-operaatioon. Hän vaati
liittoumaa lähtemään Libyas-
Lehtikuva/AFP Photo/Mahmud Hams
ta ja vertasi operaatiota natsijohtaja Adolf Hitlerin toimintaan toisen maailmansodan aikana.
Liittouma
kapinallisten tukena?
YK:n turvallisuusneuvoston
päätöslauselma Libyan siviilien suojelemisesta on herättänyt poikkeuksellisen paljon
erilaisia tulkintoja ja kädenvääntöä sen oikeasta toteutustavasta. Lontoon kansainvälinen Libya-kokous
päätti lisäksi perustaa erityisen yhteysryhmän ohjaamaan
liittouman Libyan-politiikkaa.
Kokoukseen osallistui lähes
40 valtiota, joista seitsemän
oli arabimaita. Tämä ei
johdu vain siitä, ettei niillä
isketä ilmasta maahan, vaan
ylipäätään näemme meidän
roolin toisaalla, ulkoministeri
Alexander Stubb (kok.) sanoi
tiistaina STT:lle.
Stubb korostaa, että Suomi
on muilla tavoin ollut mukana
operaatiossa, muun muassa
ensimmäisenä ehdottamassa
pakotteiden käyttöönottoa.
??Varmasti tulemme jatkossakin osallistumaan operaation
muihin osiin. Yhdysvaltain
korkein oikeus ryhtyi tiistaina käsittelemään syrjintäkannetta, jonka naistyöntekijät ovat nostaneet maailman suurinta kauppaketjua
Walmartia vastaan.
poikansa, kuusivuotiaan Ranin kanssa. Ympäristöviranomaiset
ilmoittivat maanantaina, että
sadevesi oli saastunutta Ohion
osavaltiossa.
Japani pohtii ydinvoimayhtiön kansallistamista
OSAKA/TOKIO | STT?Reuters?AFP
Tsunamin uhreiksi joutuneiden oppilaiden reppuja tarkastetaan Okawan
koulussa Ishinomakissa.
Japanin hallitus on valmis
harkitsemaan ydinvoimayhtiö
Tepcon väliaikaista kansallistamista, kertoivat paikalliset
tiedotusvälineet tiistaina. Cloo-
Liittouma ei aio luovuttaa
ennen kuin Gaddafi taipuu
Tutkija: Libya-päätöslauselmaa voi lukea monin tavoin
HELSINKI/LONTOO | STT?AFP?Reuters
Libyaan hyökänneen liittouman maat päättivät tiistaina
jatkaa sotilasoperaatiotaan
niin kauan, kunnes Muammar Gaddafi tottelee YK:n
turvallisuusneuvoston asettamia vaatimuksia siviilien
suojelemiseksi. Hän on kertonut
olleensa itsekin ajoittain tv-tietojen varassa.
Kan sanoi tiistaina, että Japanin on panostettava vaihtoehtoisiin energialähteisiin.
Hän toivoi erityistä satsausta
aurinko- ja biomassaenergiaan.
Viime viikolla Tepco pyysi anteeksi, kun kaksi yhtiön työntekijää astui radioaktiiviseen
veteen ja joutui sairaalaan.. Mutta siitä
ei puhuta.
??Jos pysähtyisin hetkeksikin
ajattelemaan poikaani ja kaikkia niitä muita ihmisiä, jotka
ovat kadoksissa, en pystyisi
enää tekemään mitään muuta,
Keiko perustelee.
Siksi pehmokrokotiili jatkaa
edelleen hyökkäyksiään huopaa kohti, Keiko jatkaa nauramistaan ja koko perhe jatkaa
normaalin elämän teeskentelemistä. Jotta he jaksaisivat.
Oikeus kuuli osapuolia
siitä, voidaanko syytteitä
käsitellä joukkokanteena
vai ei. Huoli tulivuoren mahdollisesta purkautumisesta
yhdistää Pohjois- ja EteläKoreaa. Kärkkäimmät arvostelijat ovat katsoneet, että
Naton nyt johtama liittoutuma on jo kapinallisia tukeva
sodan osapuoli.
??Ulkopuolisen silmissä tilanne näyttää siltä, että ainakin vielä toimitaan YK:n
päätöslauselman puitteissa
eli suojellaan siviilejä, sanoo
tutkija Charly SaloniusPasternak Ulkopoliittisesta
instituutista.
Hänen mukaansa on vaikea
kuvitella tilannetta, jossa Nato iskisi siviilien suojelun nimissä kapinallisia vastaan.
??Jos kapinalliset aivan tarkoitushakuisesti keräisivät
Gaddafin tukijoita ja teloittaisivat heitä, uskon, että
sellaista Nato ei pystyisi seuraamaan sivusta tekemättä
mitään.
Tutkija huomauttaa, että monissa maissa . Uutistoimisto AFP:n mukaan luku olisi vielä korkeampi.
Misratassa käytiin tiettävästi
edelleen taisteluja ja kumpikin
osapuoli sanoi hallitsevansa
osaa kaupungista. maaliskuuta 2011
Ulkomaat
Lehtikuva/AFP Photo/Kimihiro Hoshino
ROOMA. Sellaisen
painotuksen mukaan iskut
esimerkiksi Libyan ilmatorjuntaa vastaan ovat luonnollisesti hyväksyttyjä, kun taas
Gaddafin panssarivaunut
kaupunkien liepeillä ovat jo
Muammar Gaddafin hyvin
aseistetut ja järjestäytyneet
joukot pysäyttivät tiistaina
kapinallisten työntymisen
länteen. Yhteensä 13 opettajasta kolme jäi
eloon.
??Haluamme kunnioittaa niitä perheitä, jotka menettivät
lapsensa. Viime marraskuussa siitä nousi valtava
määrä rikkikaasuja.
Osapuolten on määrä sopia
muun muassa eteläkorealaisten mittauslaitteiden viemisestä vuorelle. Yhteisessä lausunnossa
maanpaosta ei kuitenkaan puhuta mitään.
Gaddafille myönnettävä pakomahdollisuus voisi kenties
estää pitkittyneen konfliktin
syntymisen Libyassa. He
uskovat Walmartin lopulta
voittavan kiistan. (STT)
Lehtikuva/AFP Photo/Jiji Press
?En ajattele kuollutta
poikaani, jotta jaksaisin?
Koulukirjoja, vihkoja ja väriliituja on koottu ryhmiin rojun keskelle. Saarelle
saapuneiden pohjoisafrikkalaisten miesten määrä on jo
ylittänyt asukasluvun.
Siirtolaiset asuvat telttaleireissä ja odottava kuljetusta mantereelle. Lopulta
turvallisuusjoukot rynnäköivät
sisään
Iltaan liittyy myös ruokailu liettualaiseen tapaan.
Sinisessä talossa avautuu
samalla liettualaisen puunveistotaiteilija Adolfas Teresiusin näyttely Kyynel
Jumalan silmässä. (STT)
Suomen vävypojalle
maailman suurin
lastenkirjapalkinto
messa julkisuuteen hiljattain
sen jälkeen, kun hän oli saanut Oscar-palkinnon parhaasta
animoidusta lyhytelokuvasta
ja kiittänyt vaimoaan gaalassa
suomeksi sanomalla ?minä rakastan sinua?.
Shaun Tanin kirjoja on käännetty noin kymmenelle kielelle
muttei suomeksi.
Astrid Lindgrenin muistopalkinto perustettiin vuonna 2002
rakastetun ruotsalaisen kirjailijan kunniaksi. Näyttelyssä on esillä lisäksi neljän
Liettuan taiteilijaliiton keraamikon töitä.
Liettua-teemailta Sinisessä
talossa perjantaina 1.4. heinäkuuta pääkonsertissa.
Perjantai-illan Women sing
the blues -konsertin tähti on
kotimainen ja maailmalla myös
arvostettu Erja Lyytinen yhtyeensä kanssa. Baltic
Jazzin erikoisuuksiin kuuluu
torstainen Opera meets jazz
-konsertti, jossa esiintyvät Esa
Heikkilän ja festivaalin taiteellisen johtajan Antti Sarpilan johdolla sinfoniaorkesteri Vivo ja Opera Big Band.
Masuunilla pidettävä konsertti
on osa Loisto-konserttisarjaa,
joka puolestaan kuuluu Turun
VUOSI TURUSSA
Salon Sinisessä talossa järjestetään Liettua-aiheinen
teemailta perjantaina. Maailman suurin lastenkirjapalkinto on viisi
miljoonaa Ruotsin kruunua eli
noin 558?000 euroa.
Tuomariston mielestä vuonna
1974 syntynyt Shaun Tan on
kuvakirjojen uudistaja. Vuoden teemasta ja vieraista tiedotetaan myöhemmin.
nn
Baltic Jazz Taalintehtaalla
8-10.7.
Tom Jones ja Rumer ovat kesän jazztähtiä Porissa
Ensi kesän Pori Jazz lupaa
tarjota legendoja ja nousevia
kykyjä. Näyttely on samalla
osa Ornamon 100-vuotisjuhlavuotta.
Säätiö jakoi nyt viidennen
kerran apurahoja. Sen he
kertovat, että pelaaminen tapahtuu suljetulla pelilaudalla
ja mukana voi olla useita pelaajia.
Oppipoika-, kisälli- ja mestaritason peleissä pelataan aina
vain itseään vastaan.
Yleistoimintaan
ja näyttelyyn
Teatteri Provinssin puolesta
apurahan vastaanottanut teat-
terinjohtaja Seppo Suominen kertoi rahan tulevan hyvään tarpeeseen ja menevän
hyvään käyttöön. Three
Voices, Sven Nygård . Blue Moon 251
s. maaliskuuta 2011
Kulttuuri
n Kulttuuritoimitus
Veli-Matti Henttonen (02) 7702 329
Mari Areva (02) 7702 320
Vinkkaa
juttu!
kulttuuri@sss.fi
Turusta taistellaan kulttuurivuoden dokumenttiuutuudessa
Kulttuuripääkaupunki Turku tunnetaan paitsi vanhasta arkkitehtuuristaan myös sen kiistellystä purkamisesta uuden tieltä. huhtikuuta. Kaksikon
lyhytelokuva Elma ja Liisa
pääsee levitykseen myös elokuvateattereissa.
Viitala ja Tola näyttelevät
itse pääroolit filmissä, joka
saa ensi-iltansa 8. Samalla jakoaikatauluun tehtiin muutos:
apurahat jaetaan jatkossa aina
alkuvuodesta aiemman syksyn
asemasta.
Erika Luoto
SSS | Veli-Matti Henttonen
SSS/Veli-Matti Henttonen
veli-matti.henttonen@sss.fi
Erja Lyytisen bluesia voi kuunnella
perjantaina Women sing the blues
-konsertissa.
Suomalaista jazzia Baltic Jazziin
tuo muun muassa saksofonisti Timo Lassy.
kulttuuripääkaupunkivuoden
ohjelmistoon.
Toinen erikoisuus on perjantainen Okay Jazz, jossa kuullaan musiikkia vuosikausia
Baltic Jazzissa juontajana
toimineen Åke Grandellin
levyhyllystä. alkaa klo 18. samalla myös
kirjailijan esikoinen . Mustakuulanimellä kulkevaa peliä ovat
kehitelleet salolaiset Jari
Parviainen ja Jussi Malminen.
Samansuuruisen Juha Punta
Säätiön jakaman apurahan sai
Teatteri Provinssi. huhtikuuta
Lontoossa Japanin katastrofin uhrien auttamiseksi.
Esiintymislavalle nousevat
Oasis-yhtyeen entisten jäsenten bändi Beady Eye,
Primal Scream ja The Coral. 1974) on uusi
dekkaristituttavuus, eikä yhtään hullumpi olekaan. Kaukana
kaikesta sijaitsevan rajaseudun arkipäivään kuuluvat risaiset perheet ja näihin tällöin
olennaisesti liittyvät päihteet
ja väkivalta. Tanskalaista
osaavuutta Baltic Jazziin tuo
laulajatar Sinne Eeg akustisen trionsa kanssa.
Kotimaista jazzia viikonvaihteeseen tarjoilevat esimerkiksi
Pentti Lasanen & Big Swing
Orchestra, Timo Lassy Band
(rummuissa Teppo Mäkynen)
ja The Great Helsinki Swing
Big Band. Samassa konsertissa
esiintyy myös brittisoulin tuore
kasvo Rumer, jota on verrattu
muun muassa Duffyyn.
Viime vuoden rajusta kolaristaan toipunut tuottajalegenda
Daniel Lanois esiintyy Black
Dub -yhtyeensä kanssa torstaina LP46!:ssa.
Perjantain konsertin päätähti on yhä haussa, mutta silloin
ohjelmassa ovat muun muassa
flamencoa tuoreesti maustava Ojos de Brujo ja soultähti
Aloe Blacc, jonka I Need A
Dollar -biisi soi parhaillaan
How To Make It In America tvsarjan tunnuskappaleena.
Elton John
vetää väen
Lauantaina konsertin päättävästä Elton Johnista jazzorganisaatio odottaa aikaisem-
pien vuosien Stingin ja Santanan kaltaista yleisömagneettia. Tehtävää hoitaa myös
rajan toisella puolella vaikuttavan komisario Jim Hendry.
Tässä mielessä kirjassa ollaan
siis varsin konkreettisesti rajamaalla.
Vainajaan liittyvät asiat,
kuten erikoinen sormus, johdattavat tutkimukset vuosien
taakse. (STT)
Suburban Tribe
jättää hyvästit
Kotimaisen rockin terävimmän kärjen liepeillä kaksi
vuosikymmentä rymistellyt
Suburban Tribe lopettaa.
Yhtye hyvästelee yleisönsä
Helsingin Tavastia-klubin
keikalla 30. umpihankeen hiihtämismenetelmää hyväksi käyttäen. Isien pahat teot paljastuvat vähitellen.
Pian paljastuu toinen murha.
Tapahtumia tutkittaessa menneisyydestä paljastuu myös outo kuolema. Koko
vuoden yleisötavoitteena on yhteensä kaksi miljoonaa käyntiä.
Punnalta euroja kulttuurille ja kuntoutukseen
SSS/Kirsi -Maarit Venetpalo
SSS | Veli-Matti Henttonen
veli-matti.henttonen@sss.fi
Juha Punta Säätiön apurahan saivat salolaiset Jari Parviainen (vas.) ja Jussi Malminen (oik.) muistipelin toteuttamiseen, Teatteri Provinssi, jonka puolesta apurahan otti vastaan Seppo
Suominen sekä keraamikko Johanna Sarparanta.
dellista aivojumppaa.
Tuotteen suojausasioiden ja
tekijänoikeuksien ollessa vielä
kesken, kaksikko ei paljasta
sen enempää pelistään. Suominen
muistutti erityisesti apurahan
olevan tunnustus salonseutulaisen teatterin eteen tehdystä
työstä.
Keraamikko Johanna Sarpa-
ranta sai apurahan loppuvuoden näyttelyn toteuttamiseen.
Sarparanta pitää vuodenvaihteen ylitse taidemuseo Veturitallissa ison näyttelyn, johon
hän on kutsunut mukaan
samanhenkiset kollegansa
Anna Maria Osipowin, Åsa
Hellmanin ja Riitta Talon-
pojan. Hän
luo visuaalisesti loisteliaita
kertomuksia, joissa ihminen on
keskiössä.
Shaun Tan on naimisissa
suomalaisen Inari Kiurun
kanssa. Niiden konserteissa oli
noin 35?000 kuuntelijaa. Tällä
hetkellä lauantailippuja on
myyty 5?500.
Jazzlegendoissa pääpaino on
sunnuntaina Kirjurinluodossa.
Silloin lavalla nähdään pianisti Randy Weston ja African
Rhythms Trio sekä saksofonisti Charles Lloyd ja hänen
New Quartetinsa.
Trumpetisti Randy Brecker
ja saksofonisti Bill Evans
tuovat Poriin yhtyeen, jonka
komppi koostuu maineikkaasta
newyorkilaisesta triosta Me-
Joukko brittirockin suuruuksia konsertoi 3. Vain digitaalisesti julkaistavalla albumilla esiintyy joukko yhtiön
tunnetuimpia artisteja kuten
U2 ja Justin Bieber. Päinvastoin.
Jo neljä romaania kirjoittaneen McGillowayn ensimmäinen suomennettu teos
Rajamailla . Se myönnettiin nyt yhdeksännen kerran.
(STT)
KIRJA
Isien pahat teot
SSS | Veli-Matti Henttonen
veli-matti.henttonen@sss.fi
Tanskalaislaulaja Sinne Eeg esiintyy Baltic Jazzin lauantain 9. Jälkimmäinen edustaa ensimmäistä kertaa säätiön sääntöjen mukaista
muuta kuin kulttuuria. Viikonvaihde päättyy 10. Peli
on tuttu myös Salon muistiyhdistyksessä.
. Kasnäsissa Costa
del Sol Trion myötä. kerran
STT | SOILA OJANEN
Lyhyet
Brittimuusikot
soittavat apua
Japanin
katastrofiuhreille
Pohjoismaisuus kuuluu Baltic Jazzissa
Kesän Baltic Jazzissa soi vahvasti pohjoismainen jazz. Palaute meille on ollut, että
peli tarjoaa parhaimmillaan to-
13
deski, Martin & Wood. Shaun Tan nousi Suo-
Taalintehtaalla heinäkuussa jazzia jo 24. Ideoimme peliä ensin itseäni varten, mutta pian huomasimme pelin mahdollisuudet
laajemmin. Ruotsista Taalintehtaalle
saadaan muun muassa Ulf Johansson Werre ja Carolina
Wallin Pérez. Se mahdollistaa erilaista löytämistä kuin
yhden huippunimen massakonsertissa, kuvaa festivaalifilosofiaa Pori Jazzin tiedottaja
Sinisessä talossa
Liettua-teemailta
Astrid Lindgrenin muistopalkinnon on saanut australialainen kuvittaja ja kirjailija
Shaun Tan. Viime vuonna esitelty
blues-osa on myös mukana tänä vuonna ja luvassa on jopa
harmonikkamusiikkia, kertoo
Baltic Jazzin toiminnanjohtaja
Alexandra Walk.
Festivaalin punainen lanka
on Pohjola ja pohjoismainen
jazz. Sunnuntain ulkoilmakonsertissa on mahdollista kuulla norjalaisen Geir
Rönningin rockklassikoita
ison orkesterin säestäminä
swingversioina. 29,90 e.
Pohjois-irlantilainen Brian
McGilloway (s. Mukana on muun muassa Kaunasin alueelta tuleva kansanmusiikkiyhtye Verupe,
joka esittää perinteistä liettualaista musiikkia. 1 000 euron
apuraha meni keraamikko Johanna Sarparannalle.
. Säätiön tarkoituksena on edistää
taiteen ohella muun muassa
yrittäjyyttä ja yhteiskunnallista kehitystä , summasi Juha
Punta apurahat myöntäneen
säätiön puolesta.
Jari Parviainen ja Jussi Malminen ovat ideoineet muistipeliään ns. Netin avulla asiaa on
myös tutkittu paljon.
Nyt peliä on testattu lähipiirin lisäksi muun muassa Maskun kuntoutuskeskuksessa ja
erityisoppilaiden kanssa. heinäkuuta.
Janne Joutsenniemen
johtama bändi julkaisi kaikkiaan kahdeksan studioalbumia. Kaiken taustalla on Jari
Parviaisen sairastama harvinainen muistamiseen liittyvä
cadasil-tauti.
. Päätöskonsertin jatkoksi on vielä tarjolla nuoremmalle väellä jatkot
Verstaalla muun muassa Uniklubin tahdittamana.
Järjestyksessään 24. Tarina alkaa
siitä, kun kuusitoistavuotiaan
Angela Cashellin ruumis löytyy Irlannin tasavallan ja Pohjois-Irlannin rajalinjalta.
Koska Angela asui Irlannin
tasavallassa, paikallisen poliisin eli Gardan komisario Benedict Devlin saa jutun tutkittavakseen. Samalla tarinan langat
haaroittuvat laajalle. Vuoden ohjelma on perinteinen kokoelma klassista
jazzia. Sunnuntain pääkonsertin kotimainen tähti on
vastikään uuden levyn julkaissut Johanna Iivanainen.
Mikko Peltola.
Festivaalitalous on rakennettu 57?000 myydyn lipun varaan.
Konkari Tomppa
ja tuore Rumer
Kirjurinluodon torstain ulkoilmakonsertissa lavakarismaansa esittelee tummaääninen
Tom Jones isoine orkestereineen. Totte
Björklöf Sextet sekä ahvenanmaalainen Red Beans &
Rice.
. kertoo
murhamysteerin. Festivaali luottaa vahvan brändinsä korostuvan ja
houkuttelevan yleisöä, vaikka
jättimäisiä musiikkitapahtumia on nykyisin valtavasti.
??Näin laajalla ja perinteisellä festivaalilla on velvollisuus
tarjota myönteisiä yllätyksiä,
mikä tarkoittaa tuoreita nimiä
ja uutta musiikkia. Idean peliin saimme noin vuosi sitten, Jari Parviainen kertoo.
Umpihankimenetelmää Parviainen ja Malminen ovat
käyttäneet tutustumalla hyllymetreittäin erilaisiin pelejä
ja aivosairauksia käsitteleviin
kirjoihin. Suomalaisen kaupunkitilan muutosta ja kamppailua
siitä käsitellään Jouko Aaltosen ohjaamassa uudessa dokumenttielokuvassa Taistelu Turusta, jota esitetään
huhtikuussa osana Turku 2011 -vuoden ohjelmaa.
Takavuosien Turkuun kurkistetaan
myös säveltäjä Kirmo Lintisen tuoreessa Solistina Turku -sävelteoksessa, jonka konserttiesitysten taustalla
näytetään vanhoja kaitafilmejä Turusta. Varaslähtö-konsertilla keskiviikkona 6.7. Alueen jännitteet
näkyvät kirjassa, mutta esimerkiksi mistään IRAan liittyvästä ei tarina sen enempää
rakennu.
Brian McGillowayn nimi kannattaa laittaa jatkoa ajatellen
mieleen. Lisäksi konsertissa kuullaan ruotsalaista
Ingrid Savbrantia ja Lena &
The Slide Brothers -kokoonpanoa.
Festivaalin liittyvä kirjailijakeskustelu on myös ohjelmassa. Jos vain sattuu pitämään maaseutuhenkisistä,
karun koruttomista nykyajan
ajattomista dekkareista.. Kaksikko teki myös elokuvan käsikirjoituksen.
Kahdesta nuoresta naisesta kertova Elma ja Liisa alkaa kepeänä road moviena.
Filmi saa lopulta erikoisia,
dramaattisia ja absurdejakin
piirteitä. Apurahaa saivat nyt kulttuuri ja kuntoutus. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 30. Salon
musiikkikoulun lapsilla on
oma soittoesitys. Taalintehtaalla on tarjolla heinäkuun toinen viikonvaihde
musiikkia, jota esittävät suomalaisten lisäksi Ruotsista,
Norjasta ja Tanskasta saapuvat vieraat.
Festivaali alkaa aiemmilta
vuosilta tuttuun tyyliin ns. (STT?
Reuters)
Viitalan ja Tolan
lyhytfilmi
leffateattereihin
Tunnetut nuoren polven
näyttelijät Pihla Viitala
ja Pamela Tola debytoivat
elokuvaohjaajina. Tapauksilla näyttäisi olevan jokin yhteys.
Tapahtumia tutkivan komisario Devlinin työtä ei suinkaan helpota se, että hänen
esimiehensä nimi tulee esille
tutkimusten edistyessä.
McGillowayn kuvaama pikkukaupunki- ja maaseutumiljöö tuntuu aidolta. Mukana menossa ovat
myös Paul Weller, Richard
Ashcroft ja Graham Coxon.
Universal Music puoles-
taan julkaisee albumin uhrien auttamiseksi. (SSS)
M
uistisairauden hidastamiseksi kehiteltävä
peli sai tiistaina 2 000
euron apurahan. Kiinnostavia jazzkiinnityksiä ovat
myös James Hunter, Mos
Def, Seasick Steve ja Zigaboo Modeliste.
Festivaalin kotimaisia esiintyjiä ovat muun muassa Kerkko Koskinen orkestereineen,
Aki Rissasen trio ja Felix
Zenger.
nn
Pori Jazz järjestetään 9.?
17.?heinäkuuta.
Rumer tarjoaa uutuuden viehätystä ensi kesän Pori Jazzissa
Brian McGilloway: Rajamailla (Borderlands) Suom.
Risto Raitio. Huhtikuun ohjelmassa on lisäksi
muun muassa tanssiteatteri Erin Passio-tanssispektaakkeli pääsiäisviikolla
Turun tuomiokirkossa.
Turun kulttuuripääkaupunkivuoden
tapahtumissa on tähän mennessä
käynyt lähes 170?000 ihmistä. heinäkuuta
sunnuntai-illan Söderlångvikin kartanossa Jukka Perkon
kvartetin konserttiin. Konsertissa esiintyvät Three Sounds
Reseptit
on jaoteltu kätevästi erilaisiin
osioihin, kuten keittoihin, retkiruokiin ja juhlaruokiin.
Huonoa: Lohiruokiin kyllästyneelle ja sillin inhoajalle
kirjalla on varsin vähän annettavaa. Tarjoilijoiden
vaatetus ja ravintolan juhlavan
karu sisustus on asiantuntijoiden opastuksella rekonstruoitu.
Ravintolapäällikkö Nikos
Ziogas kertoo suurimman
osan asiakkaista olevan ulkomaalaisia.
Ruokalista osoittaa, että
kreikkalainen keittiö on yl-
KEITTIÖMESTARI
Michelin-tähti
ei muuta Oloa
Marja-Kristiina Vainela
Vastassani on tyytyväinen, mutta kiireisen oloinen mies. painos ilmestyi maaliskuussa.
?Oppaassa on hotelleja ja ravintoloita 44 kaupungista 20 maasta.
Juustot ja oliivit ovat kreikkalaisten herkkuja.
lättävän muuttumaton vuosituhannesta toiseen. Tähteäkin hienompaa on se, että ravintolapöytämme ovat täynnä
aamusta iltaan.
Tuleeko Ololle nyt paineita tähden saamiseksi aina uudelleen?
??Perustimme ravintolamme 2006, ja alku oli hankala. Kolakarkit säilyvät
taatusti 4?5 päivää kauemmin
ja aprikoosi-mantelineliöt 2?3
päivää pitempään.
Opin: Kriikunoista voi tehdä
tahnaa ja kriikunaviinaa. (SSS)
Iki
n
o
i
t
n
a
l
p
P
i
d
a
o
s
i
s
s
i
s
s
a
i
a
k
i
a
Sovella
antiikin
herkkuja
koti
keittiössä
Mustekalan sisällä
on kaali-juustotäyte.
T
Haarukoita tai
laseja ei ole
Ruokien ohella myös ravintolan ympäristö on autenttinen.
Juomalasien tilallaan on savikupit. 14
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 30. Sekoita pähkinöiden ja rusinoiden kanssa.
Sekoita hunajaan tilkka anisuutetta öljynä tai maustettuna
viinana.
Yhdistä hunaja kuivahedelmiin ja anna marinoitua pari
päivää viileässä.
Lisää joukkoon granaattiomenan siemenet. Helsinkiläisen ravintola Olon keittiömestari ja yksi
omistajista, Pekka Terävä, taitaa hykerrellä sisimmässään,
sillä pitkä odotus on ohi: Olo sai ensimmäisen Michelin-tähtensä.
??Bisneksemme perimmäinen ajatus ei ole tehdä ruokaa
Michelin-raadille, vaan tavallisille asiakkaillemme. Nyt
asiakkaat ovat tottuneet tapaamme toimia, ja jatkamme siitä.
Tuoreita yllätyksiä
Mika Rissanen
alvella meidän tulisi
maata pehmeällä sohvalla tulen äärellä, puhua
niitä näitä, juoda makeaa viiniä ja syödä kikherneitä, pohti
runoilija-filosofi Ksenofanes
kaksi ja puolituhatta vuotta
sitten.
Jos kikherneet ja makea viini
eivät maistu, antiikin kreikkalaispidoissa oli tarjolla muitakin herkkuja . Sen sijaan tarjolla on kokonaisia yllätysmenuja.
??Ostamme raaka-aineemme pientuottajilta, jotka eivät voi
sitoutua suuriin tavarantoimituksiin. Sinä
aikana voit valmistaa täytteen.
Hauduta hienoksi hakattu
kaali pehmeäksi. Siksi mekään emme
halua luvata ruokalistallamme mitään, mitä emme voi varmasti tehdä tuoreena.
?Tarjoamme aina siis sitä, mitä kullakin hetkellä on parhaimmillaan. Molemmat salaatit
sopivat hentorakenteisina osaksi
salaattisekoituksia.
Kastele ruukkusalaatteja ahkerasti, jos et käytä niitä kerralla. Teolliseen sarjatuotantoon emme suostu.
??Vaikka olemme sitoutuneita valitsemaamme linjaan, kuljemme silmät avoimina. Erikoisuutena on hapankirsikkamehua.
KYKLOPEASALAATTI
neljälle
kaksi ruukullista rucolaa
200 g fetajuustoa
1 dl oliiviöljyä
4 rkl valkoviinietikkaa
koristeluun retiisejä
Revi ja pese rucolan lehdet.
Anna marinoitua öljyn ja etikan
kanssa hetki. Jaa annoksiin ja
lisää päälle murennettu feta.
Koristele puolitetuilla tai siivutetuilla retiiseillä.
TÄYTETYT
MUSTEKALAT
neljälle
neljä keskikokoista (10?15 cm),
pakastettua mustekalaa
Akródia-jälkiruoka viimeistellään Hymetos-vuoren hunajalla.
300 g ohueksi suikaloitua kaalia
400 g ricottaa tai
maustamatonta
tuorejuustoa
2 valkosipulin kynttä
1 ruukku persiljaa
10 mintun lehteä
hyppysellinen timjamia
oliiviöljyä
suolaa, mustapippuria
(sitruunamehua)
Puhdista mustekalat ja keitä
niitä noin 15 minuuttia. Ideana on, että samasta taikinasta voidaan valmistaa erilaisia
leivonnaisia eri tavalla koristeltuna. Niitä noudattamalla
uskoisin onnistuvani.
Huonoa: Kakuissa on paljon ainesosia, jotka eivät kuulu keittiön perusvalikoimaan,
esimerkiksi appelsiininkukkavesi, vaniljauute ja ruusuvesi.
Kakkujen koristelussa on käytetty kangasnauhoja ja jopa
teippiä.
Kuvissa koristelut ovat kau-
Carlos Horrillo & Patrick
Morcas: Tapas, Yksinkertaisia yhdistelmiä, hätkähdyttäviä makuja, Tammi 2011,
176 sivua, 22,50 euroa.
Mikä: Lontoolaisen tapasravintolan El Paradorin omistajien tekemä kirja ravintolansa suosituimmista annoksista.
Joukossa on paljon suvussa
kulkeneita tapas-ohjeita.
Hyvää: Kirjassa on kohtuullisen hyvä otos kasvisruokaohjeita. Tarjoile jogurtin
kera.
Pekka Terävä haluaa tarjota asiakkaille ruokaa niistä raaka-aineista,
jotka kulloinkin ovat parhaimmillaan.
RUOKAKIRJAT
Lohikalojen
ja sillin ystäville
Maku-ja namupaloja
purkissa ja pullossa
Kangasnauhoin
koristeltuja kakkuja
Herkullinen lääke
kaukokaipuuseen
Marja-Kristiina Vainela
SSS | Anneli Kajander-Ekström
SSS | Anneli Kajander-Ekström
Marja-Kristiina Vainela
Klara Desser: Hienoja kalaruokia, Tammi 2011, 155
sivua, 28,80 euroa.
Mikä: Tämän kirjan kirjoittajalla on missio: hän yrittää
saada ihmiset syömään enemmän rasvaista kalaa, joka
sisältää terveellisiä omega3rasvahappoja. Yritän
omistaa heille viikonloput ja osan arki-illoista ja -aamuistakin, hän vakuuttaa.
Suomen Michelin-tähtiravintolat
?Kaksi tähteä: Chez Dominique
?Yksi tähti: Demo, Luomo, Olo, Postres
?Kaikki Suomen tähtiravintolat sijaitsevat Helsingissä.
?Michelin guide Main Cities of Europe 2011 hotelli- ja ravintolaoppaan 30. Vuonna 1998 perustetun ravintolan
syntyä edelsi kuuden vuoden
tutkimustyö.
Perustajat Ioannis ja Souli
Adamis perehtyivät Ateenan
loiston päivien resepteihin, pitokuvauksiin ja ruokatapoihin.
Kaupungin symposioneissa
viihtyivät 400?300-luvuilla ennen ajanlaskumme alkua niin
maineikkaat filosofit kuin sotapäälliköiden ja kuvanveistäjien
parhaimmistokin.
Hennossa
lehtisinapissa on
paljon makua.
SSS/Anneli Kajander-Ekström
Pekka Terävä muistelee, kuinka asiakaskunta Olon perustamisen aikoihin hämmästeli, kun ravintolassa ei ole varsinaista à la carte -listaa. Haarukan sijaan on pärjättävä lusikalla. Toisaalta juuri nämä
Annie Rigg: Lahjoja keittiöstä, Tammi 2011, 176 sivua, 24 euroa.
Mikä: 100 erilaista ruokalahjaa säilykkeistä siirappeihin,
leipätangoista tuunattuihin alkoholijuomiin.
Sekalainen kokoelma reseptejä, joista suurin osa selkeitä ja
helpohkoja. Muuten kirja on
varsin tavallinen keittokirja,
jossa on runsaasti kalareseptejä.
Hyvää: Vaikka kirjailija
perustelee runsasta kalansyöntiä sen terveellisyydellä,
varsinainen sananjulistus jää
kirjan alkuteksteihin. Kirjan kirjoittaja
on englantilainen ruokaan erikoistunut toimittaja ja stylisti.
Hyvää: Herättää kiinnostuksen kokeilemiseen. Sivele pintaan
oliiviöljyä. maaliskuuta 2011
Keskiviikko-
keittiö
n Tuottaja
Anneli Kajander-Ekström
(02) 7702 330
Salaatti voi maistua sinapilta
Salaattien kasvava valikoima on
rehevä. Mausta suolalla ja
pippurilla.
Kypsennä grillissä tai
175-asteisessa uunissa 25?30
minuuttia, kunnes mustekala
tuntuu pehmeältä.
Lisää halutessasi tilkka sitruunamehua. Ensi
Fiona Cairns: Kahvipöydän
kauneimmat kakut, Moreeni 2011, 208 sivua, 38 euroa.
Mikä: Yli 30 kakku- ja pikkuleipäreseptiä sisältävä kirja,
jonka kirjoittaja on englantilainen leipuri-kondiittori. Kirja
kannattaa kaivaa esiin loppukesästä satokauden ollessa
parhaimmillaan.
Huonoa: Tuotteille annetut
säilyvyysajat ovat epämääräisiä muutamasta päivästä ikuisuuteen. Lisää juusto, murskattu valkosipuli ja
hienonnetut yrtit. Kun
kysyn miltä nyt tuntuu, hän vastaa ?ei tässä kurjuutta kummempaa?.
Ulkopuolisen silmiin kurjuus ei ainakaan ole silmiinpistävää. Mahtaako kalakauppias
kalalajit ovat makrillin ohella
kaikkein rasvaisimpia.
Opin: Kookosta voi yhdistää
silliin. Osa
resepteistä on suurpiirteisiä:
paljonko on 12 lorausta oliiviöljyä?
Opin: Perunat ovat espanjaksi patatas ja bataatit batatas.
Kenelle: Etelän lämpöön
haikaileville, matkakuumeesta kärsiville kotikokeille, jotka
haluavat saada ruokapöytäänsä aitoja makuja melko vähällä
vaivalla.. Kirjan kirjoittaja kehuu
yhdistelmän toimivan jopa
erinomaisesti.
Kenelle: Hänelle, jolla on
paljon lohta, mutta joka ei tiedä, mitä sillä tekisi.
syksyn satoa odotellessa.
Nyt tiedän, mitä on brittipubien äijäruokaa: salottisipuleista valmistetut etikkasipulit, jotka ohjeenakin maistuvat
mahtavilta.
Kenelle: Kenelle vaan, joka
haluaa ilahduttaa toista itse
tehdyllä ruokalahjalla tai haluaa säilöä omaan ruokakaappiin kaikenlaista jännittävää.
niita, mutta entä tarjoilussa?
Hankalia.
Opin: Miten sokeroidaan
kukkia ja lehtiä koristeiksi.
Kenelle: Muutaman täytekakun aikaisemmin leiponeille.
Kaikille, jotka jaksavat nähdä vaivaa leivonnaisten ja varsinkin niiden koristelussa.
keksiä suomalaista vastinetta
esimerkiksi silorauskulle. Täytä jääh-
tyneet mustekalat kaali-juusto-seoksella. Yrtit, juustot, kaali
ja karkea ohramuhennos kuuluvat moniin annoksiin.
Jälkiruokiin käytetään ylistettyä Hymettoksen hunajaa,
paikallisherkkua Ateenaa reunustavalta karulta vuorelta.
Viini ja olut on valmistettu antiikin menetelmin. Niitä ei ole monessa
ravintolassa tarjolla, koska monet kokit pitävät kasvissyöjille
kokkaamista kuulemma jotenkin alentavana. Antiikin Kreikassa käytettiin katkeroitettua viiniä.
Tarjoile heti tuoreiden kasvisten ja ohramuhennoksen
tai riisin kanssa.
AKRÓDIAJÄLKIRUOKA
neljälle
100 g kuivattuja viikunoita
150 g pähkinöitä ja
siemeniä
50 g rusinoita
1 granaattiomena
juoksevaa hunajaa
tilkka anisöljyä, mastikaa
tai ouzoa
400 g kreikkalaista
jogurttia
Pilko viikunat. Tuoreet
kasvikset, juustot ja oliiviöljy
ovat Archeon Gefsisksen alkupalojen sydän. Alussa
on muun muassa lista rasvaisimmista kaloista. Useimmiten nuokahtanut salaatti virkoaa
suihkussa. Jos tulee houkutteleva mahdollisuus
vaikkapa toiminnan laajentamiseen, saatamme tarttua siihen.
Mies vaikuttaa intohimoisesti omistautuneelta työlleen, ja
mainitseekin olevansa Olossa ?aina?.
Onko keittiömestarilla mitään muuta elämää kuin työ?
??Kotona ovat 8- ja 10-vuotiaat pojat sekä vaimo. Kakut ja pikkuleivät
ovat kohtuullisen raskaita
voita, pähkinöitä tai suklaata
säästämättä.
Hyvää: Ohjeet ovat yksityiskohtaisia. salaateista
suolakalaan ja mustekaloista
täytettyyn porsaaseen.
Antiikin ajan makuihin voi
tutustua ateenalaisessa Archeon Gefsis -ravintolassa. Nämä ohjeet
ovat pääsääntöisesti sellaisia,
että niihin saa tarveaineita
suomalaisistakin ruokakaupoista.
Huonoa: Kirjassa on runsaasti kalareseptejä, joihin
tarvittavia kaloja Suomesta ei
saa. Perinteisen lehtisalaatin
rinnalla ovat lollo rossot, mitsunat,
sikurit, rucolat ja vuonankaalit.
Niiden sekoituksista syntyy ruokapöydän houkutteleva salaatti, jossa
makuvivahteita riittää.
Vinkkaa
herkku!
keskiviikkokeittio@sss.fi
Maistele pelkkiä salaatteja sellaisenaan, aina ei tarvita salaatinkastiketta.
Salaattien uusimmat tulokkaat
ovat lehtisinappi ja sinappi, joiden
kesy ensimaku muuttuu teräväksi
loppupotkuksi. Ksenofonin
himoitsemat kikherneet tarjotaan punajuuren kera antiikin
laserjuurella maustettuna.
Liha ja meren antimet tarjoillaan konstailemattomasti
grillattuna
loppuottelu tänään OrPo?LP Viesti.
?Virrieltä. Siellä
sitten saunotaan aamuseitsemään, Viita lohkaisi UrhoTV:n
haastattelussa.
Kiekkovälierät
syrjäyttivät kaksi
finaalia UrhoTV:llä
SSS | Olli Mäntylä
SSS/Sami Kilpiö
olli.mantyla@sss.fi
Suomalaisen maksukanavan
UrhoTV:n piti näyttää kaikki
lentopallon naisten Mestaruusliigan finaalit suorina lähetyksinä televisiosta. Siksi
jouduimme tällä kertaa ikävä
kyllä ?syrjimään. Joitakin yksittäisten ottelujen katsojamääriä on kuitenkin
tiedossa.
Kummalla lajilla on enemmän katsojia, koripallolla
vai lentopallolla, Juha-Pekka Louhelainen?
. Meillä on kuitenkin vakaa usko siihen, että tästä jääkiekon luvatusta maasta löytyy
jatkossa enemmän myös näiden tällä hetkellä pienempien
lajien seuraajia.. ratkaisijaa).
. Tempun tekeminen on tosin
teoriassa hieman helpottunut kaudesta 2008?
2009 lähtien. Kahdessa ensimmäisessä
erässä kaikki ?Virrietä. Ja kävi ohimennen myös verkolla kääntämässä ottelun kulun kotijoukkueelle.
Erittäin hyvä, ellei täydellinen
Kipparitar Arminen ja De Carne pelastivat LP Viestille avausvoiton
LP VIESTI?ORPO
3?1
(24?26, 25?20, 25?12, 25?9)
SSS | Olli Mäntylä
olli.mantyla@sss.fi
LENTOPALLO. Torjunnoista jokikinen tuli tärkeään
paikkaan, ja niitä kotijoukkue
todella tarvitsi.
Aluksi pallon taputtelua, lopuksi hyvää peliä
LP Viestin Natalia Kandratsyeva pelasi tutun varman ottelun. puheiden
lisäksi teoillaan. Mascara-yhtyeen
ysärirenkutusta mukaillen ?
erittäin hyvä, ellei täydellinen.
Mascara ei sitä koskaan ollut,
Arminen on.
Paljon mahdollista on se, että tuon syöttövuoron ja vilkun
näyttämisen jälkeen OrPo nä-
kee koko finaalisarjassa LP
Viestistä enää vain perävalot.
. neljäs erä jo OrPon
totaalista nöyryyttämistä.
Pääroolia näytteli vähemmän
yllättäen Virginie De Carne.
Tässä kohdassa on vedottava
salolaisiin lentopallokatsojiin:
Tulkaa katsomaan tätä pelaajaa niin kauan kuin se on
mahdollista! Salohallissa se
mahdollisuus tarjoutuu todennäköisesti enää kerran . lentopalloa
näissä valinnoissa. Finalistien välinen materiaaliero varsinkin hyökkäyspäässä
on sen verran suuri, että OrPon henkinen selkäranka naksahtaa väkisinkin poikki jossain vaiheessa ottelua.
Ja niinhän siinä kävi eilenkin: Kun Hanna-Mari ja Riikka Arminen saivat toisessa erässä syöttönsä kohdalleen ja
Olga Niemi syttyi kolmannessa huippuesitykseen, OrPo oli
myyty jo ennen läpihuutojutuksi mennyttä päätöserää.
OrPo saattaa ryövätä LP Viestiltä erän sieltä ja toisen
täältä, mutta ei koko ottelua. Sitä ennen mestaruuteen tarvittiin kolme voittoa, kun nyt niitä tarvitaan neljä.
SSS | Juha Tuuna
SSS | Olli Mäntylä
NAISTEN LENTOPALLOLIIGAN FINAALISARJA 2011
Kuvat: SSS/Sami Kilpiö
YLÄNURKKA
Erämenetys oli
hyvä herätys
Mitä naisten Mestaruusliigan avausfinaali kertoi loppuottelusarjan luonteesta?
Ainakin sen, että kevään huipentumassa pelaa kaksi selvästi maan parasta joukkuetta. Se hävisi avausfinaalin
Salon Viestille mutta nousi mestaruuteen otteluvoitoin 3?2. 2. Ellei OrPo pysty voittamaan illan kotiotteluaan, sen on
henkisestikin erittäin vaikea
nousta enää taistelemaan
koko finaalisarjan voitosta.
LP Viestin juna kulkee
edelleen aikataulussaan.
Eikä se ole mikään Pendolino, vaan se kulkee
Lokomon vanhan dieselveturin voimalla: vaunu
etenee kohti pääteasemaansa varmasti, määrätietoisesti ja ilman turhia
pysähdyksiä.
HANNU BRUSILA
Perillä sen pitäisi olla
hannu.brusila@sss.fi
sunnuntaina.
?Finaalisarjassa
on jo tänään
ratkaisun makua?
LP Viestin Hanna-Mari Arminen hoiti puolustuspelin riittävän hyvin kaksistaan Hillaelina Hämäläisen kanssa. Ura,
jonka päätösvuosia muistellaan Salossa vielä vuonna 2051
. Syöttövuoro
kesti tilanteeseen 23?17 asti, ja
samalla LP Viesti paineli vilkku päällä OrPon ohi.
Kipparitar Arminen oli
omaan tasoonsa nähden avausfinaalissa . Ryhmä pelasi alussa kovalla itseluottamuksella, jota ruokkivat tasaisesti jakautuneet onnistumiset. Vissiin pelättiin sitä yhtäkkistä
asetelmaa ja ajatusta, että voitaisiin voittaa LP Viesti, Petäjäjärvi mietti.
Palautumisaika toiseen finaaliin on lyhyt, lähes minimaalisen lyhyt. maaliskuuta 2011
Urheilu
. Suomen mestaruutta ei voiteta pelkästään sillä,
että kentälle mennään pelaamaan lentopalloa puolivaloilla vain lentopalloilun vuoksi.
Toisaalta avaus kertoi myös sen, ettei OrPolla ole mitään
jakoa omalla tasollaan huseeraavaa LP Viestiä vastaan. Ne teot käänsivät ottelun, joka oli toisessa
erässä hyvää vauhtia luisumassa Oriveden Ponnistuksen
2?0-johtoasemaksi.
Ilman H-M Armista tuo luisu
olisi saattanut johtaa jopa yhteen kuluvan vuosituhannen
kovimmista palloiluyllätyksis-
tä, OrPon otteluvoittoon.
Vilkku päälle
ja kauas ohi
Lentopallo-ottelussa näkee
harvoin yhtä selkeästi pelin
kääntävää kulminaatiohetkeä
kuin mitä näki tiistaina Salohallissa. Kun LP
Viesti tappaa neljä?viisi palloa
kymmenestä ja me vain kaksi?kolme, niin siinähän se ero
tulee. Vastustajasta yllätti lähinnä Emily Palkertin peli, kun
emme olleet häntä aiemmin
kohdanneet, pohti H-M Armi-
nen OrPon korkeimmat teholukemat tehtailleesta amerikkalaispelaajasta.
Tulkaa katsomaan
tätä pelaajaa!
Kolmas ja neljäs erä olivat
alusta asti kotijoukkueen näytöstä . Loppua kohti päästiin omalle tasollemme, totesi
kaiken muun lisäksi neljä ässäsyöttöä pirullisilla kierteillään
tehtaillut Hanna-Mari Arminen.
Kauden parasta
kotimaista?
LP Viesti ei pelannut kahdessa
ensimmäisessä erässä missään
nimessä huonosti, vaikka se
hieman oman rutiinitasonsa
alapuolella vaeltelikin. Ensimmäinen erä meni harmittavasti vastustajalle,
vaikka johdimme sitä melkein
koko ajan. Mutta tähän kysymykseen sen enempää minä kuin
kukaan muukaan ei pysty antamaan täysin varmaa vastausta. (Virginie De Carne) lukuun ottamatta vain taputtelivat palloa
ja peli oli flegmaattista. Aynur Karomova (kuvassa oikealla) ja
kumppanit kohtaavat Lokomotivin toisessa ja ratkaisevassa
finaalissa lauantaina.
Tämän tempun teki kaudella 2000?2001
Hämeenlinnan Tarmo. Pääval-
mentaja Tomi Lemminkäinen
peräsi ennen finaaleja keskipelaaja Olga Niemeltä aiempaa
kovempia hyökkäystehoja.
Niitäkin nähtiin, mutta uransa jatkamista pohtiva pelaaja
säkenöi etenkin vastustajan
pysäyttäjänä: Niemi saalisti
ottelussa kerrassaan hienot
viisi torjuntapistettä. Pelin puolivälin jälkeen
tasaisesti jakautuivatkin sitten
enää epäonnistumiset.
. LP Viestillä oli ensimmäistä kertaa yli kahteen
vuoteen hätä kotimaan kentillä. Kaksi
viimeistä erää olivat kuitenkin
jo aika hyvää pelaamista, Lemminkäinen totesi ?aika hyvistä?
eristä, jotka päättyivät kotijoukkueen tyrmäysvoittoihin.
Vierailija OrPo puolestaan
osoitti jo Salohallissa, että se
on ilman muuta finaalipaikan
arvoinen joukkue. Ja
saattaa mennä sinne vuoteen
2101 ennen kuin uudestaan
nähdäänkään.
Heikompikin päivä
huippuluokkaa
Lopulta LP Viestin jokainen pelaaja sai kokonaisarvosanansa
positiivisen puolelle. kolmannessa finaaliottelussa lauantaina.
Sunnuntaina Orivedellä vietettäneen LP Viestin mestaruusjuhlia, ja siihen päättyy
De Carnen mieletön ura. Toisen erän tilanteessa 17?17 Arminen näytti loistavien puolustustaitonsa lisäksi
hyökkäysosaamistaan.
Naisen kenties kauden kovin
pommi mäjähti OrPon kenttään, ja tämän jälkeen erän
loppu oli täyttä Armis-show?ta.
Seuraavassa pallossa hän lähetti liikkeelle syötön ja teki
torjuntapisteen. Tämä on jääkylmä fakta niille,
jotka toivovat finaalisarjan venymistä ensi viikolle.
Tänään finaalisarjassa onkin . Otteluun valmistautuminen
oli mielestäni ihan kunnossa.
Toki se saattoi vaikuttaa, että
välierät menivät niin helposti,
ettemme saaneet kunnon pelejä alle. jo ratkaisun makua. Nyt venytellään, syödään
ja ajellaan Orivedelle. Lisäksi
jokainen kanava tarvitsee vetonauloja, ja meillä jääkiekon
SM-liiga on epäilemättä sellainen.
UrhoTV:llä on sopimus lentopallon Mestaruusliigojen ja
miesten Korisliigan televisioinnista kaudelle 2013?2014 asti.
Louhelaisen mukaan näiden
lajien kohdalla tullaan ensi
syksynäkin jatkamaan kuta
kuinkin nykyisellä formaatilla . Sikäli voi, että jääkiekkoon
kohdistuu lentopalloon ja koripalloon verrattuna valtavasti
enemmän kiinnostusta. hämäläisten eilen antamasta varoitussignaalista huolimatta . OrPon kannalta lohduton on myös
tilasto, joka kertoo vain yhden joukkueen
nousseen 2000-luvulla mestariksi sen jälkeen,
kun se oli hävinnyt ensimmäisen finaaliottelun.
LP Viestin Challenge Cupin puolivälierissä pudottanut Azerrail Baku voitti cupin avausfinaalin keskiviikkona Bakussa.
Azerrail voitti Sarhadchi Olympic Centerissä 2 600 katsojan
edessä paikallisvastustaja Lokomotivin 3?1 (23?25, 25?20,
25?16, 25?22). ja myös vuonna 2101, kun
tarinat ?siitä maagisesta belgialaisesta. Tämän pelin selkeä ratkaisutekijä oli vastustajan kovempi hyökkäysvoima. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 30. Panoksen
nostaa hyväksi myös se tosiseikka, että hän potee lievää selkävammaa.
LP Viestin päävalmentaja Tomi Lemminkäinen harmitteli
sitä, ettei hänen joukkueensa
ollut alussa valmis ensimmäiseen loppuotteluun. Kun
Ponnistus saa hengen päälle, sitä on vaikea enää pysäyttää.
Siinä mielessä ensimmäisen
erän menestys oli LP Viestille
hyvä herätys. Kuten
niin kovin usein aiemminkin,
sai Lemminkäinen olla lopulta
melko tyytyväinen ryhmänsä
kokonaisesitykseen.
. Lopetimme jostain syystä
pelaamisen sen puolentoista
erän hyvän pelin jälkeen. Toinen kohtaaminen
pelataan jo tänään Orivedellä.
. Kumpikin laji jää luonnollisestikin paljon jääkiekon
taakse. Hannu Brusila, Olli Mäntylä,
Juha Tuuna, (02) 7702 309
15
Avausfinaalin häviäjällä lohduttomat näkymät
Vinkkaa
juttu!
urheilu@sss.fi
Azerrail on lähellä eurocuptitteliä
On jokseenkin mahdotonta löytää lähihistoriasta tai nykypäivästä mitään sellaista tilastoa,
jolla voisi perustella LP Viestin jäävän hopeamitaleille. Näppituntuma on sellainen,
että lentopallo olisi suositumpaa. Kaikki muut osa-alueet
ovat näillä joukkueilla hyvinkin tasaiset, näki OrPon pää-
valmentaja Juhani Viita.
Emily Palkert ansaitsi joukkueensa parhaan pelaajan
tittelin pirteällä ja ennakkoluulottomalla pelillään kahdessa ensimmäisessä erässä.
Hänestäkään ei toki lopulta
ollut koko joukkueen syöksykierteen pysäyttäjäksi. loppuottelu, Pisteet ja +/LP Viesti: Hanna-Mari Arminen 9/+2, Riikka Arminen (passari)
4/+3, Olga Niemi 12/+11, Tatsiana Lapukhina 12/+4, Virginie De
Carne 28/+19, Natalia Kandratsyeva 14/+10.
l?
l?
Libero Hillaelina Hämäläisen vastaanottoprosentti: 61.
OrPo: Christina Houghtelling 10/+9, Sanna-Mari Perkiö 2/+1,
Eeva Puukka 4/0, Anni Mäkinen 10/+2, Merja Korhonen 3/-3,
Eveliina Koljonen 1/0, Jenni Petäjäjärvi (passari) 4/0, Katre Laanes 1/-3. ovat jo siirtyneet
useamman sukupolven läpi.
Erityisesti kolmas erä oli
1. Kun
OrPo pelasi samaan aikaan
alkupelin todella vahvaa peliä,
näyteltiin kaksi erää trilleriä,
jollaista Salohallin yleisö ei uskonut näkevänsä.
. Kapteeni Hanna-Mari
Armisen ansiosta tuo hätä ei
yltynyt sellaiseksi, jota ei olisi
enää pystynyt pidättelemään.
LP Viesti selvisi suuremman
luokan säikähdyksellä ja vei
kuin veikin naisten ensmmäisen Mestaruusliigan voiton nimiinsä.
Armisen ei ole tarvinnut
Suomessa käyttää kapteenin
valtikkaansa joukkueen tsemppaamiseen tappioasemassa.
Nyt hän sitä käytti . Emily Palkert 16/+14.
l?
Libero Heidi Hietalan/Saana Koljosen vastaanottoprosentit: 39
(Hietala) ja 73 (Koljonen)
l?
l?
Tuomarit: Mira Caven ja Reijo Ylikivistö.
l?
Yleisöä: 811.
l?
LP Viesti johtaa voitoin 1?0. Yli 800 katsojaa näki tiistaina Salohallissa kahden erän verran kauden toistaiseksi
parasta kotimaista naislentopalloilua, mitä todistaa sekin,
että voitosta voittoon tällä kaudella vyörynyt LP Viesti joutui kerrankin jonkun muun vietäväksi.
Eikä kotijoukkueen pehmeältä ja flegmaattiselta näyttänyt pelaaminen ollut välttämättä LP Viestin huonoutta,
vaan enemmänkin OrPon hyvyyttä. jälleen sellaista peliä, jota ei ole Suomen liigassa
koskaan aiemmin nähty. Miesten jääkiekon SM-liigan välieräpäiviä
kuitenkin rukattiin jäähallivarausten vuoksi, ja tämä merkitsee sitä, että kaksi lentisfinaalia väistyi kiekkovälierien
tieltä.
LP Viestin ja OrPon toista ja
kolmatta finaalia ei nähdä televisiosta suorina lähetyksinä.
Pelit näytetään vain internetissä ja UrhoTV:n Total-palvelussa.
Voiko näistä siirroista
päätellä sen, että UrhoTV:n
ylivoimainen päätuote on
jääkiekon SM-liiga, kanavan johtaja Juha-Pekka
Louhilainen?
. Lisäksi
LP Viesti tietää nyt huomattavasti tarkemmin sen, mitkä
ovat tammikuussa OrPoon liittyneen Palkertin vahvuudet ja
heikkoudet.
Passari Jenni Petäjäjärvi
ruokki hämmästyttävän tasaisesti kaikkia pelaajiaan.
Yhtäältä tämä merkitsi hyvää
(laaja ja tasainen materiaali),
toisaalta huonoa (joukkueesta
ei löytynyt ?virginiedecarnemaista. otteluita näytetään keskimäärin yksi?kaksi viikossa
sekä koripallossa että lentopallossa.
UrhoTV:n selostaja Toni Flink kulkee finaalikaravaanin mukana kaikissa otteluissa.
UrhoTV:n katsojalukuja ei ole
säännöllisesti saatavilla sen
enempää katsojien kuin kanavan oman väenkään nähtäväksi. Hallitseva mestari
näytti taraflexillään kuin unissakävelijältä, kun OrPo tuli
peliin rohkealla pelillä, kovalla latauksella ja tulisella syötöllä.
LP Viesti oppi heti kättelyssä sen, ettei OrPolle saa antaa
yhtään ylimääräistä siimaa
maaliskuuta 2011
Urheilu
Onko Karhu
musta hevonen?
SSS/Marko Mattila
AUTOURHEILU.?Formula ykkösten
vuoden 2007 maailmanmestari,
nykyisin ralliautoilun MM-sarjassa kilpaileva Kimi Räikkönen ajaa tänä vuonna myös osan
Pohjois-Amerikan vakioautosarjan NASCARin kisoista. Teroitin
ennen ottelua pelaajille inten-
siteetin merkitystä, ja tänään
olimmekin aivan eri joukkue
kuin edellispäivänä, hehkutti
LoKoKon päävalmentaja Greg
Gibson liiton tiedotteessa.
Kentän hahmo oli välierissä ja ensimmäisessä finaaliottelussa vaisusti esiintynyt Channing Toney (27/8).
(SSS)
Namibialainen ex-pikajuoksija
Frank Fredericks sai tiistaina kunnian asettaa viimeinen
pala nurmimattoa uutukaisen Lontoon olympiastadionin
kenttään. Vilpas Vikings julkaisee tänään iltapäivällä
pidettävässä tiedotustilaisuudessa kauden 2011?2012
päävalmentajansa nimen.
Samassa tilaisuudessa
seura julkaisee myös kaksi
pelaajasopimusta. Intensiivistä, fyysistä koripalloa pelannut LoKoKo venytti johtonsa
yli kymmenen pisteen jo 13
minuutin pelin jälkeen ja oli
taukoon mennessä hakenut 15
pisteen kaulan.
Kolmannen jakson lopulla
kotijoukkue tuli kotiyleisön
riemuksi parhaimmillaan kymmenen pisteen päähän, mutta
sen lähemmäksi vieraat eivät
Korikobria päästäneet.
. Pyrintö?ToPo, Kataja?Kouvot, KTP?Kauhajoki,
Korihait?Honka.
l?
Välierät alkavat 13.4. Stadionille
jäävät myös yleisurheilun suorituspaikat. OPS:n hallitus punnitsi
asiaa rauhassa eikä halunnut hätiköidä, vaan keräsimme ensin tietoja Keskusrikospoliisilta ja pelaajalta
itseltään päätöksen tueksi.
Nykyisten tietojen varassa ei
ollut mitään muuta mahdollisuutta, kertoo seuran manageri Miika Juntunen.
Donewell Yoben ja hänen
veljensä Dominic Yoben
epäillään syyllistyneen lahjuksen vastaanottamiseen
Veikkausliigan ottelun yhteydessä viime syksynä. Se olisi monelle
varmasti iso yllätys, mutta ei
meille.
??Olen ilolla seurannut Kouvojen ja tuttujen pelaajien menestystä. 16
SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 30. Kouvot?Kataja
Su 3.4. toukokuuta.
l?
turhaan päässyt kakkoseksi,
huomauttaa Karhun valmentajaksi joulukuussa tullut Ari
Tammivaara.
??Ottelusarjan voittaa se, joka
pärjää paremmin yksi vastaan
yksi -kamppailuissa ja onnistuu pienissä asioissa.
Pelaaja Vesa Mäkäläinen
ei ujostele Karhun tavoitteen
suhteen.
??Lähdemme voittamaan
mestaruutta. Tukholman kotipelistä
voitto oli olennaisin asia, sillä
järin paljon enempää ilonaiheita 2?1-voitosta ei isännille
irronnut.
Päävalmentaja Erik Hamrénilla riittää työsarkaa, jotta
Ruotsi pystyisi hätyyttämään
E-lohkon kärkijoukkuetta Hollantia. Tähän asti ei siihen
ole ollut mahdollisuutta.
Alun perin joulukuussa liigalisenssin saanut RoPS erotti
viime viikolla yhdeksän sopimuspelaajaansa, joiden epäiltiin sekaantuneen vedonlyöntivilppeihin.
Lisenssikomitean mukaan
RoPS:n pelaajasopimustilanne on tällä erää kaikesta huolimatta lisenssin vaatimassa
kunnossa.
??Heillä on 15 pelaajasopimusta ja neljä tulossa lisää,
kun lisenssiasia saadaan selväksi, Lehtola sanoo.
TamUlla tasan
viikko aikaa
TamU:n osalta komitea edellyttää vielä tarkennuksia taloutta
koskeviin asioihin. Pyrintö?ToPo, Kataja?Kouvot, KTP?Kauhajoki,
Korihait?Honka.
l?
Tarvittaessa:
To 7.4. Kirjallista sopimusta
Jalosella ei Pelicansin kanssa
ole. Jalonen ajoi Lahteen ja
ilmoitti, että vaan lähtee
KHL:ään. Lehtola oli esteellinen
TamU:n yhteistyöseura Ilves
ry:n johtokunnan jäsenenä.
Lehtikuva/Sari Gustafsson
Jalosen KHL-pesti
aiheuttaa närää
Pelicans-leirissä
JÄÄKIEKKO.?Kari Jalonen on
Etelä-Suomen Sanomien
mukaan menossa ensi kaudeksi Venäjän KHL-liigan
Nizhni Novgorodin valmentajaksi. Moldova viimeisteli loppuluvut lisäajalla.
(STT?TT?Reuters)
Lontoon olympiastadion
viimeistelyä vaille valmis
Loimaa haki kotiedun takaisin Lapualta
Selkä seinää vasten miesten I
divisioonan finaalien toiseen
osaotteluun lähtenyt Loimaan
Korikonkarit osoitti toipuneensa alle odotusten menneestä
avausottelusta ja haki Lapualta komean 76?93 (35?50) -voiton. Syyskierroksella sen sijaan KTP oli sarjan
voitokkain joukkue ja kotkalaiset päihittivät Karhunkin
kahdesti.
Karhun runkosarja oli monijakoinen: ensin 12 pelistä 8
voittoa, sitten 13 pelistä 11 tappiota, mutta runkosarjan päätteeksi taas 12 pelistä 9 voittoa.
??Olemme päässeet nyt hyvään rytmiin. On
hieno fiilis lähteä mukaan. Olemme tyrmistyneitä.Sopimusrikkomus on
selvä, ja ryhdymme asianmukaisiin toimenpiteisiin,
Pelicansin toimitusjohtaja
Ilkka Kaarna totesi.
Jalonen ja Pelicans tekivät
ESS:n mukaan suullisen valmentajasopimuksen tammikuussa. minuutilla,
kun hän rakensi Sebastian
Larssonille oivan maalipaikan 2?0-osumaan. Kataja?Kouvot
Pe 1.4. nostamaan palkkioitaan urheilijarahastosta.
??Helpottaahan se laskujen
maksamista, vaikka verottaja
vie ensin osuutensa.
Palkkioita saattaa olla luvassa ihan uusiltakin areenoilta.
??Levytyssopimusta ei ole
tarjottu, mutta Tanssii tähtien
kanssa -kisaan on pyydetty joka kausi. Pyrinnön valmentajan
Pieti Poikolan mukaan vielä
parempaa on luvassa.
??Olen yllättynyt etenkin siitä, miten hyvin olemme pelanneet vieraissa ja miten olemme
välillä voittaneet keskinkertaisellakin pelillä. Janne Ahosen
kosketus mäkihyppyyn jatkuu
paitsi oman pojan valmentajana myös pukujen ompelijana.
Ahonen arvelee juuri hyppyasun muuttuneen eniten hänen urallaan. (STT). Lisäksi seuran taloudellinen tilanne on hyvä.
Ahoselle luvassa ompeluhommia
STT | MERJA ÅKERLIND
MÄKIHYPPY. ToPo?Pyrintö, Kouvot?Kataja, Kauhajoki?KTP,
Honka?Korihait.
l?
La 9.4. Siitä voi valittaa seuralisenssivalituslautakunnalle.
l?
RoPS liigakelpoinen
Vilppaan ensi
kauden valmentaja
julkaistaan tänään
KORIPALLO. ToPo?Pyrintö, Kauhajoki?KTP, Honka?Korihait.
l?
Ti 5.4. huhtikuuta alkavaan
jalkapalloliigakauteen, Tampere Unitedin piina jatkuu vielä
ainakin tovin.
Seurojen taloudellista tilannetta arvioinut Palloliiton seuralisenssikomitea päätti tiistaina, että kumpikin saa pitää
lisenssissä, mutta TamU:lta
vaaditaan lisäselvityksiä.
??RoPS:n osalta asiat ovat
kunnossa. (STT)
Sauber-talli ei
valita hylkäyksestä
Janne Ahonen aikoo pysyä mäkihypyssä ompelijan roolissa.
sa. Stanislav Namasco
torjui Zlatanin vedon.
Ibrahimovic paikkasi erhettään ottelun 81. Sen jälkeen edessä
on kakkostaso Nationwide, ja
mahdollisesti myös pääluokka
Sprint Cup. Työtä riittää, sillä huipulla miehet hyppäävät yhdellä
puvulla vain parikymmentä
kertaa, ?jos se ei sitä ennen jää
kiinni oksiin tai koukkuun?.
??Osaan minä vaativampiakin ompeluhommia, totesi Ahonen ja paljasti muokanneensa
kerran hääpuvusta juhla-asun
Presidentinlinnaan.
Viikonvaihteessa Janne Ahonen jännitti katsomossa, kun
Mico-poika tuli junioricupin
Taivalkosken osakilpailussa
viidenneksi.
??Se on yhdeksänvuotiaalle
hyvä saavutus, kun sarjassa
on 12-vuotiaitakin. Räikkönen kertoi uudesta aluevaltauksestaan Turun Sanomille.
Räikkönen tekee ensiesiintymisensä NASCAR-sarjassa
ennen kesää. Seuran ei ole todettu olevan osallinen näihin
epäiltyihin vedonlyöntivilppeihin, komitean puheenjohtaja
Markku Lehtola totesi.
??KRP:n edustaja on julkisuudessa todennut, ettei seuraa
epäillä mistään ja sitä käsitellään asianomistajana. (STT?AP)
Lyhyet
Seuralisenssikomitea haluaa Tampere
Unitedilta vielä lisäselvityksiä taloudesta
Lehtikuva/Vesa Moilanen
telun alkupuoliskoa, mutta
tulostaululla ylivoima ei näkynyt. Vielä kansainvälisten edustustehtävien alkaessa puku oli paksu
ja päästi vähemmän ilmaan
lävitseen.
??Keulalla ei pärjää samalla
tekniikalla kuin ennen, kun ei
ole hyödynnettävissä sitä pur-
jetta.
Kahteen vuoteen ei Janne
Ahonen päästänyt lainkaan
muita korjailemaan pukujaan,
vaan päin vastoin päästeli saumoja kollegoittenkin haalareihin. Komitea ei
halunnut yksilöidä lisäselvitystarpeita, mutta niiden määräaika on ensi viikon keskiviikkona.
TamU:n on epäilty ottaneen
sponsorirahaa singaporelaiselta mieheltä, joka on pidätettynä jalkapallovilpistä epäiltynä. Seura
on myös ryhtynyt korjaaviin
toimenpiteisiin ja purkanut
kaikkien epäiltyjen työsopimukset. Kouvot on kasvattiseurani ja Kouvolaan on aina
mukava tulla. Tämän talven
asu on ihan erilainen kuin se,
jonka kotiväki osti Lahden
Hiihtoseuraan liittyneelle seitsemänvuotiaalle Jannelle. Seuran
tiistain lähetetyssä tiedotteessa ei käynyt ilmi, ovatko
pelaajat tai päävalmentaja
uusia vai onko kyse jatkosopimuksista.
SSS | JUHA TUUNA
JALKAPALLO.?Rovaniemen Palloseura voi jatkaa valmistautumista 28. Vastus ei ole kuitenkaan helppo, sillä ei KTP
KORISLIIGAN
PUOLIVÄLIERÄT
l?
Ke 30.3. On sitä
paitsi terveellistä oppia ensin
häviämään.
Myös 2,5-vuotias Milo repii
jo suksia jalkaan, mutta isä
toppuuttelee. Runkosarjassa
pääsin jo harjoittelemaan sinne
tuloa vastustajanakin, toteaa
Toijala, joka saavutti Kouvoissa pelaajana kolme mestaruutta ja valmentajana kaksi himmeämpää mitalia.
Jännitteitä on molemmin
puolin, kun Kouvojen valmentaja Jyri Lehtonen puolestaan pelasi Katajassa vuosina
2004?07.
JALKAPALLO. Tiedän että
pystymme vielä parempaan ja
tavoitteenamme on olla parhaimmillamme kauden viimeisessä pelissä, Poikola visioi.
ToPon yllätysmahdollisuuksia ei paranna se, että Hanno
Möttölä ja Antti Niskanen
ovat sairaslistalla kauden loppuun asti.
TS: Kimi Räikkönen
NASCAR-sarjaan
AUTOURHEILU.?Formula ykkösten Sauber-talli ei valita
ajokkinsa hylkäämisestä viikonvaihteen Australian gpkilpailussa. ja loppuottelusarja 25.4.
l?
Suomen mestari on selvillä
viimeistään 4. Isäntien maalitili aukesi
sentään puolen tunnin pelin
jälkeen Mikael Lustigin osumalla.
Isäntien tähtipelaaja Zlatan
Ibrahimovic hukkasi maalipaikan pari minuuttia ennen
taukoa. Stadion valmistui 16
kuukautta ennen ensi vuoden
kesäolympialaisia.
Aivan kisakunnossa stadion
ei vielä ole, sillä sieltä puuttuu
juoksuratojen ja muiden yleisurheilun suorituspaikkojen
pinnoite.
Stadionin rakentaminen pysyi aikataulun lisäksi budjetis-
Palloliiton puheenjohtaja Sauli Niinistö oli liigalisenssikomitean kanssa päättämässä Rovaniemen Palloseuran
liigakelpoisuudesta.
Liigalisenssikomitea päättää liigaseurat
Seura tarvitsee jalkapalloliigassa pelaamiseen
lisenssin, jonka myöntää liigahallituksen ja
Palloliiton liittohallituksen yhteinen liigalisenssikomitea.
l?
Lisenssikomiteassa on kuusi jäsentä: puheenjohtaja Markku Lehtola, varapuheenjohtaja
l?
Hannu Rautiainen, Petri Heikkinen, Juha Laitinen, Jan Walden ja Johan Kronberg. Samassa lohkossa pelaa
myös Suomi, jonka seuraavat
EM-karsintapelit ovat kesäkuun alussa.
Ruotsi hallitsi Moldova-ot-
Korihaille kotietu
kova valtti
Runkosarjan voittoennätyksen
Joensuu?Kouvolalinjalla jännitteitä
Runkosarjan kolmosen Joensuun Katajan ja Kouvolan Kouvojen otteluparissa on jännitteitä, kun Katajan valmentaja
Jukka Toijala ja maajoukkueeseen noussut takamies Antti
Kanervo siirtyivät viime keväänä Kouvolasta Joensuuhun.
Uudenkaupungin Korihaiden
ja Espoon Hongan otteluparissa Korihait nousee suosikiksi
etenkin kotietunsa turvin. Komitean
esittelijä on Seppo Miettinen.
Lisenssikomitea voi tehdä myös kielteisen lisenssipäätöksen. Talli totesi itse
omissa mittauksissaan, että
auton takasiipi ei ollut aivan
sääntöjen mukainen.
Tallin teknisen johtajan James Keyn mukaan kyse oli
millimetrien erosta sääntökirjaukseen, eikä se parantanut auton suorituskykyä.
Sauber-tallin kuljettajat
Sergio Perez ja Kamui
Kobayashi ajoivat sunnuntaina Melbournessa sijoille
seitsemän ja kahdeksan.
(STT?Reuters)
Japani vetäytyy
MM-jääkiekosta
JÄÄKIEKKO. Siitä tulee satavarmasti hauskaa
ja haastavaa, Räikkönen kertoi
Turun Sanomille.
Räikkönen ajaa ensimmäisen
kisansa muiden tulokkaiden
tapaan avolavaisten truckluokassa. (STT)
Zlatan tuhri pilkun,
Ruotsi otti silti
pisteet Moldovalta
Kuka pärjää
Pyrinnölle?
tehnyt ja mestaruutta puolustava Tampereen Pyrintö kohtaa viime kevään finaalivastustajansa Torpan Pojat.
Kolme pitkää voittoputkea
runkosarjassa venyttänyt Pyrintö on hävinnyt kotonaan
viimeksi helmikuun alussa ja
vieraissa joulukuun puolivälissä. Aina, kun pelaamme kovaa,
jotain hyvää tapahtuu. Lipponen kertoi
tiistaina MTV3:n haastattelussa, että Palloliitto varoitti
TamU:a tekemästä yhteistyötä
singaporelaismiehen edustaman yhtiön kanssa.
Lisenssikomitea ei kommentoinut asiaa millään tavalla.
Komitean puheenjohtaja Lehtola muistutti, että ?komitea
tarkasteli vain seurojen taloutta ja niiden kykyä vastata
taloudestaan tulevan kauden
aikana?.
Komitea ei sääntöjensä puitteissa voi evätä lisenssiä, vaikka seura olisi saanut rahaa eettisesti arveluttavista lähteistä.
TamU:a koskevissa kohdissa
komiteaa johti Hannu Rautiainen. Ruotsi hankki kolme tärkeää sarjapistettä kukistamalla tiistaina Moldovan
jalkapallon EM-karsintaottelussa. Japani ei ota tänä
vuonna osaa jääkiekon MMotteluihin maanjäristyksen
ja tsunamin maalle aiheuttaman katastrofin vuoksi.
Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n mukaan Japanin
joukkueista sekä pelaajat
että toimihenkilöt ovat menettäneet läheisiään katastrofissa.
Japanin miesten maajoukkue pelaa kakkostasolla eli
ykkösdivisioonassa, ja samalla tasolla ovat mukana
myös maan naisten ja alle
18-vuotiaiden maajoukkueet.
(STT?AP)
OPS purki Yoben
sopimuksen
JALKAPALLO.?Ykkösessä pelaava Oulun Palloseura on
purkanut jalkapallovilpistä
epäillyn Donewell Yoben
kaksivuotisen pelaajasopimuksen.
. Otteluvoitot ovat nyt tasan
1?1 ja ottelusarja jatkuu torstaina Loimaalla.
??Odotan innolla päästä tutustumaan NASCAR-maailmaan.
Olen seurannut sitä pitkään ja
tiedän, että se kivikova sarja.
Pidän jenkkitunnelmasta. Palloliiton toimitusjohtaja
Kimmo J. Samalla Helsingin
IFK:n jääkiekon SM-liigajoukkueen nykyinen päävalmentaja on pyörtänyt
päätöksensä siirtyä ensi
kaudeksi Lahden Pelicansin
valmentajaksi.
. Pieni tösä kotipihasta toki löytyy samaan
tapaan kuin Jannen lapsuudessa.
Autourheilu
rankempaa
??Jatkan fyysisesti kovemmassa lajissani, kuvailee Janne
kiihdytysajoja
??Suurin osa ihmisistä ei pys-
tyisi ajamaan sitä autoa tajuissaan viittä metriä pidemmälle,
kiihtyyhän vauhti nollasta sataseen 0,4 sekunnissa.
Muutoin uudet elämän kuviot ovat vielä auki tai salaisuuksia. Itä-Lontooseen rakennetun,
80?000 katsojaa vetävän stadionin rakentaminen maksoi 486
miljoonaa puntaa, noin 551
miljoonaa euroa.
Stadionilla järjestetään olympialaisten yleisurheilukilpailut
sekä avajaiset ja päättäjäiset.
Olympialaisten jälkeen stadion
kutistuu 60?000 katsojan areenaksi, jota isännöi jalkapalloseura West Ham. Pyrintö?ToPo, KTP?
Kauhajoki, Korihait?Honka.
l?
l?
La 2.4. Korihait hävisi runkosarjan 22
kotipelisään vain kolme.
??Pohitullin halli on ollut julma paikka vierailijoille, myöntää Hongan valmentaja Pekka
Salminen.
Hongan mahdollisuuksia nostaa se, että viime viikolla koko
aloitusviisikkoaan lepuuttanut
joukkue on Salmisen arvion
mukaan täysivoimaisena parketilla, kun Honka matkustaa
ensi kertaa Korihaiden vieraaksi.
Keskiviikkona alkavaa Kataja?Kouvot-sarjaa lukuunottamatta muut puolivälierät
käynnistyvät perjantaina.
(STT)
Vilppaan Theron Wilsonin (oik.) kanssa Salohallissa pallosta taistellut Kauhajoen Vesa Mäkäläisen kommenteista tihkuu itseluottamus Korisliigan pudotuspelien aattona.
Avausottelussa jo ennen taukoa LoKoKolta karannut Korikobrat oli tiistain ottelussa
helisemässä ensimmäisistä
minuuteista alkaen. Ensi vuonna Ahonen
pääsee ?eläkeläisenä. Hänellä on tällä kaudella ohjelmassa vielä
kahdeksan MM-rallia, ja NASCAR-ajot mies sovittaa ralliautoilunsa lomaan.
Vesa Mäkäläinen: Mestaruus olisi
muille yllätys, mutta ei meille
KORIPALLO.?Kotiedulla pudotuspeleihin pääsevä runkosarjan
kärkinelikko on suosikin asemassa kolmesta voitosta ratkeavissa puolivälierissä, kun
Korisliigan pudotuspelit alkavat keskiviikkona.
Ensimmäistä kertaa pudotuspeleissä mukana olevalle Kauhajoen Karhulle voi toki sovitella mustan hevosen asemaa.
Karhun puolivälierävastus on
runkosarjan kakkonen KTP,
jonka Karhu kukisti molemmissa tämän vuoden runkosarjakohtaamisissa
Se on ainoa syy, miksi jatkan.
??Mieleni on kuin hissi. Vastakkain on kaksi joukkuetta, jotka ovat selvittäneet
tiensä välieriin kovemman
kautta ja saaneet itseluottamusta omista peleistään, Petrell puntaroi.
Pudotuspeleistä nauttii myös
kokenut HIFK-pakki Toni Söderholm.
. Sen
arvasin, että tiistaina ei vielä
pelata, mutta en ollut varma
jatkuvatko pelit keskiviikkona,
torstaina vai milloin, Petrell
sanoo.
Lukko-taistoista Petrell ei
povaa yhtään helpompia kuin
Jokereita vastaan pelatuista
tasaisista kamppailuista.
. ottelu (paras viidestä): KoVe?
Saimaa Volley 0?3 (23?25, 19?25,
23?25).
Saimaa Volley johtaa voitoin 2?0.
Seuraavat ottelut: 31.?3. Lukko
Lukko . Toto (5-7-2): 14,55 3,68-4,782,09 131,50. Blues
3?0 5.10.
18.11.
Blues . Bl
u
2.4.
5.4.
7.4.
31.3.
4.4.
8.4.
9.4.
30.3.
1.4.
3.4.
6.4.
K . Zlatan Ibrahimovic R.
F-lohko:: Israel?Georgia 1?0 (0?0)
59. Tiistaina Ilveksellä oli enemmän hyviä tekopaikkoja, joukkue esimerkiksi
hukkasi rangaistuslaukauksen
ja useita läpiajoja.
Pudotuspelien arvokkaimpana pelaajana palkittiin HPK:n
hyökkääjä Annina Rajahuhta. loppuottelu (paras seitsemästä):
LP Viesti?OrPo 3?1 (24?26, 25?
20, 25?12, 25?9)
Seuraava ottelu: 30.?3. 420 e/kk
(sis. V4kerroin: 1725,18. Sebastian Larsson 2?0, 90+2. Riipillä himmeitä mitaleita on seitsemän ja
Lankosaarella kuusi. Toto
(8-7-9): 18,19 3,30-5,74-1,39 157,75.
9. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 30. Tiikerit?
Liiga-Riento, Saimaa Volley?KoVe,
1.?4. 3. divisioona, 2. Sitä (lopettamista) on hyvä
miettiä kauden jälkeen, kun
olo on rauhallinen, Selänne
kertoi NHL.com-sivulla.
Dufva sanoo.
Mediassa on paukutettu
Bluesia ?kädettömänä ajokoiralaumana, joka raivasi tiensä
välieriin rajulla rouhimisella?.
Dufva näkee toisin.
??Bluesilla on taitavia pelaajia. Vastassa on runkosarjan voittanut JYP, joka kellisti
Ilveksen puolivälierissä neljässä ottelussa. HIFK on odottanut tätä
muutaman vuoden.
SM-liigan välierien otteluparit
JYP
Blues
HIFK
1
9
3
4
Tämän kauden runkosarjakohtaamiset
28.9.
JYP . Finaaliin pääsee
neljällä voitolla.
. lähtö, V4-2, lv 2100 m: 1)
She Loves You/Seppo Markkula
17,8a (13,55), 2) Archie Ride 17,9a
(4,54).3) Unikum 17,9a (3,54).4)
Race Pilot 18,0a (2,64).poissa: 1. 21)
Juho Kurki Suomi 594.
JALKAPALLO
Miesten EM-karsintaotteluja
E-lohko: Ruotsi?Moldova 2?1
(1?0)
30. huhtikuuta:
Naiset: Sini Kukkonen Parkanon
Puntti (sarja 53 kg), Heidi Harju
Kankaanpään Voimailijat (58 kg),
Anna Everi Puntti-Karhut, Pori (58
kg),
Miehet: Milko Tokola Rovaniemen Reipas (77 kg), Miika AnttiRoiko Kalajoen Junkkarit (94 kg),
Teemu Roininen Lempäälän Kisa
(yli 105 kg).
VOIMISTELU
Suomen joukkue telinevoimistelun EM-kilpailuihin Berliiniin 6.?11. Toto (10-1-4): 14,24 2,623,87-1,89 82,11. ottelu (paras viidestä): LiigaRiento?Tiikerit 3?2 (18?25, 25?19,
25?22, 25?27, 15?9).
Liiga-Riento johtaa voitoin 1?0.
2. Levänneellä
joukkueella olisi ollut varmasti ainakin hienoinen etulyönti,
Lindgren vertaa.
??Pelillisesti HIFK:ssa on aika
paljon samoja elementtejä kuin
Lukossakin eli taidon lisäksi
joukkueesta löytyy tarvittaessa
myös kovuutta.
Lindgren sanoo olevansa vakuuttunut siitä, että oikea tunnelma syntyy jo ensimmäisessä
kohtaamisessa Helsingissä.
= Runkosarjan sijoitus
TULOSPÖRSSI
maaliskuussa, ja ?uhrina. HIFK
HIFK . klo 18.00 Villa Talpakassa
Särkisalossa.
Tervetuloa!
Salon
Urheilukalastajat ry
KEVÄTKOKOUS
ke 13.4.2011 klo 18
BackyardClub, Kirkkokatu 12.
Esillä sääntömääräiset asiat.
Tervetuloa!
Johtokunta
Kokouskutsu maanmittaustoimitukseen
Maanantaina 11. Minulle selvisi vasta viimeisen Jokerit-ottelun jälkeen,
minä päivänä pelataan. Blues
4?1 13.1.
13.1.
Blues . 2?3 (1?2, 0?0,
1?0, 0?1) D: Valtteri Filppula 0+1.
Anaheim?Colorado 5?4 (0?2, 3?1,
2?1) A: Teemu Selänne 3+2, Saku
Koivu 0+2.
Maalit
JYP
17
Anaheim Ducksin Teemu Selänteen, 40, ?mieli on kuin hissi?.
ran hattutempussa lokakuussa
2008. 3. Espoo
Jyväsk.
kk
o
Lehtikuva/Martti Kainulainen
Coloradoa
vastaan
hirmutehot 3+2
JÄÄKIEKKO
Naisten SM-sarja:
3. Tuon takia
en ajattele asiaa kauden aikana. loppuottelu (paras viidestä):
Blues?JYP 3?4 (0?1, 2?3, 1?0)
JYP voitti nuorten SM-liigan
mestaruuden voitoin 3?2.
NHL maanantaina:
Detroit?Chicago ja. oli
Tampa Bayn maalivahti Wendell Young.
Viiteen pisteeseen yhdessä
ottelussa Selänne ylsi yhdeksännen kerran urallaan.
(STT)
KORIPALLO
Miesten 1. lähtö, lv 1600 m: 1) Bombay/
Mika Forss 16,8a (1,68), 2) Hac
Bonita 16,9a (8,19).3) Kelly Keen
17,3a (6,72).4) Staro Aceofspades
17,3a (14,93).poissa: 2, 5, 11. lähtö, lv 2100 m Black Horse
amatööri-oppilasliiga: 1) Royal Ringo/Santtu Raitala 17,7a (18,19), 2)
Claudia Heaven 17,7a (43,9).3) Gia
Laurelton 17,9a (1,65).4) Rihanna
Kähö 17,9a (9,79).poissa: 4. huhtikuuta:
Miehet: Sami Aalto Turun Urheiluliitto, Petrus Laulumaa Voimisteluseura Helsinki, Markku Leinonen Kotkan Telinevoimistelijat,
Heikki Niva Espoon Telinetaiturit,
Tomi Tuuha Voimisteluseura Helsinki, Sakari Vekki Jyväskylän Voimistelijat -79.
Naiset: Rosanna Ojala Tampereen Voimistelijat, Annika Urvikko
Tampereen Voimistelijat.
RAVIT
TEIVO
1. V4kerroin: 27,73.
5. lämm.)+v+s. Tervetuloa
Muurlan VPK ry
sääntömääräinen
kevätkokous
to 7.4.2011 klo 19.00
paloasemalla.
Tervetuloa! Hallitus
Särkisalon Kokoomuksen
ja
Perniön Kokoomuksen
Sääntömääräinen kevätkokous
ke 6.4. Lukko
1?2
3?4
2?3
6?3
Blues
3
HIFK
14
Lukko
10
Runkosarjan kolme parasta pistemiestä joukkueittain
Pihlström 30+23=53
Perrin
18+32=50
Hytönen 18+26=44
Varakas 5+26=31 Peltonen 28+37=65 Lindgren 23+43=66
Karalahti 11+19=30 Kuhta
24+27=51 McLean 16+39=55
Luttinen 15+12=27 Haataja 16+22=38 Petruzalek 20+23=43
Paras playoff-pistemies
Pesonen 2+4=6
Kähkönen 7+1=8
Granlund 3+2=5
Petruzalek 5+4=9
Helsinki
Rauma Helsinki
Rauma Helsinki
Sunnuntai
10.4.
Maanantai
11.4.
Espoo Jyväsk.
Rauma
Helsinki
STT/Lehtikuva, lähde: SM-liiga
Risto Dufva ei
aliarvioi Bluesia
Lennart Petrell vakuuttaa nälän ja
energian riittävän välieräsarjassa.
??Nordenskiöldinkadun halli
on legendaarinen pelipaikka,
missä on helppo saada hyvä pelivire päälle. huhtikuuta
2011 klo 9.00 Varsinais-Suomen
käräjäoikeuden Salon kanslian
istuntosalissa 1 (Torikatu 2 Salo)
aloitetaan kokouksella maantietoimitus koskien Helsinki-Turku
valtatien n:o 1 moottoritieksi rakentamiseen liittyviä yksityistieja tilusjärjestelyjä Salon kaupungin Yltäkylän, Hinttalan ja
Kitulan kylissä välillä, joka alkaa Kitula-Seppälä yhdystieltä
ja päättyy Syvälammen risteyssillalle. Molemmat kuuluivat jo Naganossa
1998 olympiapronssia voittaneeseen maajoukkueeseen.
Sveitsissä mestaruuden
voittanut Lankosaari lopetti
27-vuotiaana 2005, mutta palasi 2009 kentille.
??Katja soitti muutama vuosi sitten ja sanoi, että mitäs
jos tulisit HPK:hon hakemaan
Edellinen rankkarimaali vuodelta 1993
Selänne onnistui edellisen ker-
puuttuvan mestaruuden. LoKoKo?
Lapua.
KÄSIPALLO
Miesten SM-liiga, välierien 1.
ottelut (paras viidestä):
West?Siuntio 29?22 (15?15)
West johtaa voitoin 1?0.
Cocks?Atlas 37?33 (19?14)
Cocks johtaa voitoin 1?0.
Seuraavat ottelut: 30. 040 5847 126
Kokouksia
Matkailu
Muurla Koski-Ranta
osakaskunta
Vuosikokous to 14.4.2010 klo
18.00 SPR:n Tippakololla, Pyymäenrinne 2, Muurla. Coloradoa vastaan Selänne onnistui myös ensimmäisen
kerran urallaan rangaistuslaukauksessa sitten vuoden 1993,
jolloin hän pelasi Winnipegissä. Troikka: 1351,46.
10. Blues
5?1
Lukko . Selänne osui tuolloinkin
AMPUMAURHEILU
Sydney, Australia, maailmancup
Miesten 50 m pienoiskivääri makuu 60 ls + 10 ls finaali: 1) Weiyi
Wang Kiina 703,4 (597+106,4),
2) Eric Uptagrafft USA 703,2
(599+104,2), 3) Henri Junghaenel
Saksa 700,8 (596+104,8),... lähtö, sh 1600 m: 1) Siron Veijari/Jari Nylund 26,1a (3,45), 2)
Ujori 26,4a (7,3).3) Hopihopi 26,5a
(5,48).4) Hildegard 27,1a (7,43). hattutempun maanantain 5?4-voitossa Coloradosta. Jokainen
hoitaa oman ruutunsa, ja tässä
vaiheessa vain tulos ratkaisee,
Salo HT:stä tuttu Annina Rajahuhta kuului HPK:n avainpelaajiin.
JÄÄKIEKKO.?Hämeenlinnan Pallokerho juhli historiansa ensimmäistä naisten jääkiekon Suomen mestaruutta voitettuaan
Tampereen Ilveksen kolmannessa loppuottelussa maalein
2?1. lähtö, V4-1, lv 2100 m: 1) King
Valley/Kim Åkerlund 17,2a (3,83),
2) King Arnie 17,5a (2,01).3) Filuren Goj 17,7a (21,27).4) Vivid Kemp
17,8a (8,87).poissa: 5, 6, 10. Teemu Selänne on
ikivihreä.
Selänne täyttää tuota pikaa
puolivuosisataa, mutta se ei
NHL-kaukaloissa näy. Ja kaiken
päälle syötti vielä kaksi maalia
eli oli mukana jokaisessa Anaheimin maalissa.
Lopettaminen on aihe, jota
Selänteeltä udellaan vähän väliä.
??Joskus on lopetettava, mutta vielä ei ole sen aika. Onhan tämä helvetin hienoa. Espoolaisilla on
takanaan kuuteen otteluun venynyt puolivälieräsarja Porin
Ässiä vastaan.
JYP on sarjan ehdoton ennakkosuosikki. Michal
Kadlec 2?0.
Lukko
?Onneksi lähdetään
samalta viivalta?
Lukon kultakypärä Perttu
Lindgren sanoo empimättä,
että HIFK on raumalaisille monessakin mielessä ihannevastustaja.
??Onneksi lähdetään liikkeelle samalta viivalta eli molemmilla on takana seitsemän
kovaa ottelua. Alexandru
Suvorov 2?1.
Epäonnistunut rangaistuspotku:
43. Toto
(4-6-7): 1,68 1,20-1,68-2,21 4,69.
3. HPK voitti mestaruuden
kokeneella joukkueella; kuudella pelaajalla on urallaan yli
50 A-maaottelua ja kaksi on
syntynyt 1970-luvulla.
Heille, Katja Riipille ja Sanna Lankosaarelle, mestaruus
oli ensimmäinen. Jonain päivänä tunnen, että
pystyn pelaamaan 10 vuotta
ja seuraavana mietin, miksi
teen tätä edelleen. Toto (2-4-5): 3,45 1,67-1,70-2,04 11,44.
4. HIFK kohtaa Helsingissä Rauman Lukon jo keskiviikkona. Sitä ennen Rajahuhta pelasi Salo HT:ssä.
Historiallista oli myös Bluesin 14 vuoden pituisen mitaliputken päättyminen, kun
pronssia voitti Oulun Kärpät.
Lehtikuva/Getty Images/AFP/Jeff Gross
Ikivihreä Selänne
dättehän, että oloni on ollut
mainio koko vuoden ja olen
näemmä pystynyt pelaamaan
parhaiden kanssa koko ajan,
Selänne pohti Orange County
Register -lehdessä.
??Hauskaa on ollut. JYP
0?3 18.11.
09.12.
JYP . lähtö, V4-3 DUO-1, lv 2100
m: 1) Sörgårdens Filippa*/Mika
Forss 16,4a (14,55), 2) Cassoulet
16,5a (22,77).3) White Cross Angel
16,5a (2,97).4) River Tempest 16,6a
Moottoriajoneuvoja myytävänä
(5,41). Toto (5-27): 1,53 1,15-2,14-4,92 6,66. 040-5073872. Uskon, että Bluesin valmennuksella ja meillä
on samoja teesejä. Tässä sitä nyt ollaan, Lankosaari
sanoi.
Rajahuhta
teki historiaa
HPK voitti mestaruuden niukasti, koska kaikki ottelut
päättyivät 2?1. V4kerroin: 162,56.
6. JYP
1?2 24.2.
17.2.
JYP . Tiikerit?Liiga-Riento.
LUMILAUTAILU
Valmalenco, Italia, nuorten
MM-kilpailut
Poikien lumilautacrossi: 1) Regino Hernandez Espanja, 2) Matija
Mihic Slovenia, 3) Elias Koivumaa
Suomi, ...9) Anton Lindfors Suomi.
PAINI
Dortmund, Saksa, EM-kilpailut, vapaapaini
Miehet, alle 60 kg: Malkhaz Zarkua Georgia?Jukka Hyytiäinen
Suomi 2?0 (5?0, 8?2).
Keskiviikkona suomalaisista ottelevat Jouni Rosenlöf alle 66-kiloisissa ja Ville Heino alle 84-kiloisissa.
PAINONNOSTO
Suomen joukkue naisten ja
miesten EM-kilpailuihin Venäjän Kazaniin 11.?17. Mikael Lustig 1?0, 81. Toimituksen yhteydessä
suoritetaan tarpeelliset rajankäynnit ja rajamerkkien siirrot.
Asianosaisen poissaolo ei estä
toimituksen suorittamista. Milan Baros 1?0, 70. Ensin Bluesissa, sitten Ilveksessä ja nyt
HPK:ssa. loppuottelu (paras viidestä):
Lapua?LoKoKo 76?93 (18?24,
17?26, 21?19, 20?24)
Lapua: Kim Sivén 17/7, Derick
Nelson 17/7, Tyrwone Still 12/4,
Jussi Turja 11/4, Jussi Salo 7/1,
Benny Valentine 5/3/5 syöttöä, Ville Turja 3/4, Panu Peltokangas 2/1,
Juhamatti Turja 2/0.
LoKoKo: Channing Toney 27/8,
J?son Stamper 24/10, Maurice Horton 12/11, Eero Aaltonen 10/4, Jani
Kivinen 7/4, Santeri Latvala 6/3,
Akseli Lepola 3/1, Janne Kinnunen
3/1, Turkka Rikkonen 1/1.
Erotuomarit: Mikko Toivonen,
Pekka Leppänen, Timo Lamminen.
Yleisö: 608.
Voitot 1?1.
Seuraava ottelu: 31. es
Lu
Jyväsk.
Espoo
Jyväsk. P 040-1285690
Erittäin siisti rt 1h+kk+vh 33
m² + ap Enolassa. Toto (3-9-16): 2,19 1,542,69-4,11 24,31.
2. Varmasti luvassa on hyvin
fyysinen sarja, ja taklauksia
tulee paljon. lähtö, lv 2100 m: 1) Maniac
Korpe/Ilkka Korpi 19,0 (2,19), 2)
Snow Mare 19,2 (14,93).3) Miller
It 18,5 (26,59).4) If You Dare 18,5
(68,15). Varmasti tiukka sarja tulossa. V. V4-kerroin: 1624,88.
7. Totta kai se kulutti henkistä
energiaa, mutta voitto myös toi
energiaa, Petrell sanoo.
JYP ja Blues aloittavat oman
välieräsarjansa torstaina Jyväskylässä. lähtö, V4-4 DUO-2, sh 2100 m:
1) Franko/Kari Rosimo 27,9a (1,53),
2) Aino-Ilona 28,0a (15,94).3) Vitven Vire 28,0a (46,7).4) Maiskaus
28,1a (11,28).poissa: 6. HIFK:n fanitkaan
eivät onneksi ole niitä kaikkein
hiljaisempia. Selänne
saalisti upean uran 22. maaliskuuta 2011
Urheilu
Petrell on virtaa täynnä
HIFK:n ja Lukon välieräsarja alkaa jo tänään
JÄÄKIEKKO.?HIFK:n hyökkääjä
Lennart Petrell vakuuttaa,
että virtaa riittää keskiviikkona Helsingissä alkavaan SMliigan välierätaistoon Lukkoa
vastaan. Siuntio?
West, Atlas?Cocks.
LENTOPALLO
Naisten Mestaruusliiga, 1. Toto (6-7-5):
1,92 1,34-2,35-2,83 7,15.
Pelivaihto 406 963,20 e, yleisöä 1
200
KENO
Voittonumerot: 2, 4, 10, 13, 14, 19,
29, 37, 38, 41, 43, 45, 50, 56, 57, 61,
66, 68, 69, 70
Vuokrattavana
Vuokrattavana Halikossa
2h+k+las.parv 47m2, 440e/
kk+v+s. OrPo?LP
Viesti.
Miesten liigakarsinnat:
1. Joukkue vei nimiinsä kaikki runkosarjan viisi
keskinäistä taistoa yhteisellä
maalierolla 17?4.
JYP-valmentaja Risto Dufvan
välieräteesit ovat tuttua tavaraa.
??Mitään ylivoimaisuuskuoppaa meidän ei kannata itsellemme kaivaa. (STT)
Espoon Blues on torstaina
Jyväskylässä alkavassa välieräsarjassa ankaran haasteen
edessä. Tal Ben Haim 1?0.
I-lohko: Tshekki?Liechtenstein
2?0 (1?0)
3. Heti vapaa.
P. 15)
Henri Häkkinen Suomi 594,. Siinäkin mielessä
olemme samalla viivalla. loppuottelu (paras viidestä):
HPK?Ilves 2?1 (0?0, 1?0, 1?1)
HPK vei mestaruuden voitoin
3?0, Ilvekselle hopeaa.
Nuorten SM-liiga, 5. On keskityttävä omiin hommiin. Tie-
Mikael
Granlund,
HIFK
playofftehot
3+2=5
Välierien ohjelma Neljällä voitolla finaaliin
Tarvittaessa
JY
MaaPerLauKeskiPerSunKeskiP
viikko Torstai jantai Lauantai nuntai nantai Tiistai viikko Torstai jantai antai
HIF . Seitsemänteen otteluun venynyt puolivälieräsarja
Jokereita vastaan ei tyydyttänyt menestysnälkää.
. Omaa maalia varjellaan viimeiseen mieheen saakka, Pesonen pohtii.
HPK:sta naisten
kiekkomestari
STT | JUHA AALTONEN
JÄÄKIEKKO. Toimitus n:o 2011-379295.
Salossa 29.3.2011
maanmittausinsinööri (DI)
Mikko Alanissi
Varsinais-Suomen maanmittaustoimisto
Torikatu 2, PL 91, 24101 Salo
puh. lähtö, sh 2100 m: 1) Ekulius/
Taisto Nurmio 30,9 (1,92), 2) Volsunen 31,8 (10,41).3) Taikarilla
33,4 (13,29).4) Tuulten Toivo 33,5
(55,95).poissa: 2, 8, 12. HIFK
HIFK . lähtö, TROIKKA-1, lv 2100
m: 1) Wayne Victon/Ari Moilanen
17
17,2a (14,24), 2) Briso Emma 17,4a
(29,8).3) Photocopy Jerk 17,6a
(7,32).4) Open Way 17,6a (3,51).
poissa: 2. Toto (72-3): 3,83 1,55-1,30-2,64 4,00. Toto (4-5): 13,55 3,21-1,93 17,56. Päivän Duo: 5-5,
kerroin: 23,92.
8. Hän teki kiekkohistoriaa voittamalla mestaruuden
kolmessa eri seurassa peräkkäisinä vuosina. Tässä vaiheessa kautta yhtään taitamatonta joukkuetta
ei enää ole mukana, mutta mediassa luodaan tietenkin omat
stereotypiat.
JYPin voimahyökkääjä Harri
Pesonen uskoo sarjasta tulevan HIFK?Lukko-parin tapaan
fyysinen.
40-50 ha hyväpuustoista metsää.
Tilalla on myös rakennuksia.
Kohteet myydään tarjousten perusteella ja myyjät pidättävät
itsellään oikeuden hyväksyä tai hylätä tehdyt tarjoukset.
Salon
OP-Kiinteistökeskus Oy, LKV
Osuuspankin liiketalo,
Turuntie 7, Salo
Puh. 3, p. Salo.
P. omaishoidettavalle tai
sairaalasta kotiutuvalle)
Lisätiedot ja varaukset
P. 3, Salo.
Helsingint. 0400 977 333
www.eijatang.com
Fysioterapeutti Jari Pelli
Hornink. 259
Euroopa
49
74
84
94
Torilla
Viron parhaat kylpylät, laivana Tallink Star. 044 913 2154.
Terveyden, kauneuden ja muodin
ammattilaiset Salkkarissa
joka toinen keskiviikko.
Ilmoituksen hinta vain 3,00 euroa
+ alv / rivi / ilm.kerta.
Julkaisukertoja vähintään neljä.
Terveys, kauneus ja muoti
Apteekit
Halikon Apteekki
Ateriapalvelut
Ateriapalvelu vanhuksille
Prismant. 11 ha eri ikäisistä kuvioista koostuvaa metsää. 050 1221.
Omaan käyttöön Matkaaja,
LMC, Solifer. Tilalla on myös rakennuksia.
Perniön Torkkilan kylässä n. 044 359 2050
Koulutettu hieroja-urheiluhieroja
Mari Solas Salon uimahalli
P. 02-721 3355
Tmi P. 733 2211 P. 0400 583 779
Hämeentie 14, Salo
www.hierontakeidassacrum.com
Kotihoitoa
Erjan Kotisairaanhoito
Hornink 7
050 917 2914
Liikevirta
Kotihoito Kodinonni
Hierontapiste Hyväolo
Jonna Hellberg-Pitkänen
wwww.hierontahoitolatuokio.fi
p. e.se
ks
ok
ko
i vk
ir
?ta.?
Kaikista paras
hinta puhelinosakkeesta!
P. 045 319 8311, www.marisolas.fi
Tero Sirkiä Helsingintie 7, Salo
P. 02-737 1502 Palvelukeskus Ilolansalossa.
Myös kotiintoimitettuna.
Lisätietoja ja tilaukset,
Kuninkaantien Apteekki
ma-pe p. 254
Paradiis 3.4., 10.4. 722 1221
www.kuninkaantienelainklinikka.fi
Lääkärintie 4, Kisko
Ajanvar. asti. 14, Salo. 0400 618 405
Jalkahoitolat
Itse maksettu ilmoitus
129
299
Tilaa tuliaiset ennakkoon!
Narva-Inkeri-Pietari-Terijoki-Viipuri, 4pv 7.7., 14.7... Rask
Hammas-Syke Plaza 3. krs, p. (02) 727 4100
www.sallab.fi
Päivähoitoa
Laadukasta ja yksilöllistä
päivähoitoa
Lääkärit
vanhuksille Ilolansalo Päiväkammari.
Lisätiedot p. laukunkuljetuspalvelun.
2 YÖTÄ HOTELLISSA,
Peltoa myytävänä
Lähde lomalle Ruissalon Kylpylään ja nauti
lämpimistä altaista, rentouttavista hoidoista
sekä luonnonkauniista ympäristöstä.
KYLPYLÄMATKAT VIROON
Nyt on kyse
oikeudenmukaisuudesta!
Sinun äänesi ratkaisee
Tule juttelemaan to 31.3. 259
Viimsi 3.4.-5.6. 733 7772, 0400 749 642
Avain Fysio
Turunt. Tervetuloa!
Lääkäri Liisa Sulkakoski
Miten pidän itseni ja
perheeni terveenä
kotikonstein?
Paikka; Hilkansali/Musiikkiopisto
Länsiranta 4 B, Salo
Kansanedustaja
Ilmaisluennon järjestää;
Terveys- ja Hyvinvointiyhdistys
kiertää maakuntaa
PERTTI HEMMILÄ
Huomenna torstaina 31.3.
Salon
OP-Kiinteistökeskus Oy, LKV
Osuuspankin liiketalo,
Turuntie 7, Salo
Puh. P. 731 4959
Timo Hirvonen, Tyrynt. alk. 77 021 / ilmoitukset.. hlö/H2
4 pv
5 pv
7.4.3.4.12.5.
17.4.
TALLINNA
KIERTOMATKAT 2011
Turun kunnantyöntekijäin sos.dem. Lisätietoja ja tilaukset,
ma-pe p. alk.
945
Ma-Ke -lähdöt
alk.
Milano-Garda-Venetsia-Pisa-Rooma, 7pv 20.6., 27.6... 77 021 / ilmoitukset.
Taina Niemi
Turuntie 26, p. 730 0511
www.omt-fysiosyke.fi
Hierojat
Hierontakeidas Sacrum
Koulutettu hieroja
Saija Niinivaara p. maaliskuuta 2011
149
RIIKA
4 päivää torstaisin 19.5.-23.6.
Albert
179
Daugava
194
Myös lentäen Turusta! alk. Peltonen
Salon Fysioterapia Oy
Gynekologit
Soita puh. ma-pe 8-20, la 8-18, su 12-16
Yliopiston Apteekki
palveluasumista ja tehostettua
palveluasumista vanhuksille ja
vammaisille.
Lisätietoja p. 02-721 3352
Puutarhak. 040 701 9414.
Katso: www.salonseudunpalvelut.fi
Kotihoito Merivire
Asiakaslähtöistä hoivaa ja hoitoa.
Kotiintuotettuna palveluna.
Palvelusetelituottaja.
P. puolihoito, hlö/H2. alk. alk.
849 Salosta kuljetuksin, bussi
mukana Tallinnan satamassa.
Uutuus! Kroatia ja Slovenia, 7pv 13.5., 20.5., 26.8... 194
Salosta lähdöt ma-pe!
Fra Mare* 7.4., 14.4. 7311250, 050 3250683
Turvapuhelimet
Lääkäriasemat
Turvapuhelinvuokrausta
vanhuksille ja vammaisille
Lääkäriasema
Salon Lääkintälaboratorio Oy
Rummunlyöjänk. 224
Viimsi 14.4.-9.6. alk.
995
B4
Baltian kierros, Tartto-Vilna-Riika, 6pv 17.5., 14.6... 209
+
Hinnat
Portus
Tervis 7.4., 14.4. 02 727 8302
myös koekäyttöön!
Salva ry:ltä. krs, Vilhonk. P. 733 5545
Ark. 214
Helsingistä
Central
20.4. alk. kosm. 044 5188932.
SALON TORILLA
TORSTAINA
KIVIKYLÄN KOTIPALVAAMO
Lappi (02) 826 0905
Tapahtumat
Tapahtumat
KEILAILUILTA
Pe 1.4.2011 klo 17.15-18.30
Maataloustuottajain Salon Seudun yhdistys järjestää
jäsenille perheineen keilailuillan Salon Keilahallissa
pe 8.4.2011 klo 19-21. krs
p. 733 2761
Lyhytaikaishoitoa
Lyhytaikaishoitoa vanhukselle
Ilolansalon Kammarissa
(esim. 4, katutaso, p. 7 A, 3. 7312300
av. parillisen viikon keskiviikko
Sinunkin yrityksesi palvelut kuluttaja löytää helposti SSS-palveluhakemistosta. 736 2133
Länsirannan
Hammaslääkärit
Länsiranta 8, Salo, p. 5as.2,
Pertteli, p. 11?13, 2. 8 Romsilant 424, Pertteli
p. Hki
Risteily + 1 yö Tallinnassa
Ma-to -lähdöt alk. 727 6550
John Sjöblom Halikon Vanha Turunt.
3 A, ajantil. Paradiis 7.4., 14.4. Myyjä pidättää itsellään oikeuden hyväksyä tai hylätä
tehdyt tarjoukset.
Lisätietoja kohteista antaa Juha Suokko 044-770 1331
2 vrk................................................alk. P. 02-721 3352
Vanhustentalot
Vanhustentalo Hopealehto
Viihtyisiä vuokra-asuntoja
vanhuksille Halikossa.
Tiedustelut puh. Hinta 1 hengen huoneessa alk. 0400 641 392.
VANHANAJAN
SAVUSAUNAPALVIA
Perinteiset makkarat ja maalaishyytelö
Halutaan vuokrata 3-henk.
perhe etsii RT-kotia, 3-4 h + k +
s alueelta Pahkavuori, Mököinen, Palometsä, Enola, Lukkarinmäki. 733 7868 Vilhonk. 7, p. Anneli Kivijärvi-Lehti
Mäyränk. ark. 1, 3.krs. 733 3677
8.00-21.00.- Valtakunnallinen
Ajanvaraus ma-pe klo 8-19
palvelu-numero 0300 20200
Nettiajanvaraus www.selk.fi
(0,4 e / min + pvm/mpm)
Asumispalvelut
Helsingint. Myös muut merkit huomioidaan. 02 7278 301
Palveluhakemistojen
aikataulu:
terveys- ja kauneudenhoito-palvelut:
. 989
hlö/
To -lähdöt
Chamonix-Geneve-Monaco-Nizza, 8pv 16.6., 7.7... alk.
Emm
toim e peri
mak itussua!
www.perttihemmila.net
Pärnun hotellimatkat
4pv to-su ja 5pv su-to, alk. 0400 509 513 www.uniqbody.fi
Hammaslääkärit
Hoitola-Kemikalio Aleksiina Ky
Halikko. 731 9631
Fysioterapiaa ja kuntoutusta
ikäihmisille
Halikko, p. krs.,
020 789 0860, www.liikevirta.fi
p. 733 2113
Ajan Terapia Rummunlyöjänk. 040 574 3107 Erja Suonpää
Koulutettu urheiluhieroja
Yliopistonkatu 11 a B 31, Turku.
P. Avoinna joka päivä Hornink. 731 6920 www.salonfysioterapia.fi
Tuula-Anneli Penttilä
Kauneushoitolat
A. 234,- /2 vrk tai alk. P. Tervetuloa!
SALVAn kotihoito, kotipalvelua,
kotisairaanhoitoa sekä omaishoitajan lomitusta myös ilta-aikaan
salolaisille vanhuksille ja vammaisille tilauksesta. alk. 8-16. Hki
Nosto-ovet mittatilaustyönä.
Puh. 02-721 3360, 044 721 3360
Optikkoliikkeet
Salon Silmälasikeskus Synsam
Turunt. krs, p. p. 8 Plaza. Kalev 28.4.-28.7. kuljetuksen satamaan. 0400 616 551
Kotipalvelua, kotisairaanhoitoa ja
omaishoitajan lomitusta.
P. yhdistys ry
PÄRNU
an
Euroop
upeat
atkat!
kiertom
.T
er
ve
tu
loa
!
18
Kriisiapua
Kriisikeskus Etappi
Rummunlyöjänkatu 7B.
Yht.otot ma-pe klo 10-15.
Tukea aikuisille ja nuorille
erilaisiin elämän kriisitilanteisiin.
p. parittoman viikon keskiviikko
Hermorata-, klassinen ja int.päähieronta. 041 502 4624
Kuninkaantien Eläinklinikka
Elämäntaidon valmennusta
Palvelukeskus Ilolansalossa
Fysioterapeutti Ella Höyhtyä
Kiskon fysikaalinen hoitolaitos
Vilhonk. Lisätiedot ja varaukset
p. 180,-/hlö
Sisältää majoituksen 2 hengen huoneessa, puolihoidon, sauna- ja
allasosaston vapaan käytön sekä runsaasti pääsiäisohjelmaa. 739 1519, 0440 663 413
Salon Eläinlääkärikeskus
OMT-Fysiosyke
Tmi Saija Hongisto
www.rentoutuminen.fi
www.minanmatkalla.fi
Erik.hammasteknikot
Erikoishammasteknikko
Marko Rosendahl
Helsingint. n
w
w
ww
. 148,-/hlö
3 vrk................................................alk. 040 504 3643
Palvelukeskus Ilolansalosta,
myös kotona annettuna.
Lisätietoja ja tilaukset
P. 7 A, 3. 10 peruslohkoa.
Tarkemmat tiedot saa toimistoltamme joko sähköisesti tai postitse.
Tarjoukset tulee jättää toimistollemme 15.4.2011 klo 16.30
mennessä. P. 7273 700 www.ssmts.fi
muut palvelut:
. krs, p. 274
319
324
329
339
359
374
389
Risteilyt sis. alk.
349
Oslo, Lillehammer ja Geiranger-vuono, 7pv 11.7., 18.7... 731 1345
koulutettu hieroja, urheiluhieroja
Ilkka Virtanen
Rummunlyöjänk. 14, Salo. 02 721 3350,
044 721 3350
Tammilehdon palvelukeskus
palveluasumista sekä tehostettua
palveluasumista vanhuksille.
Lisätietoja puh. Salon Plazan 1 krs,
klo 15.30-17.30, Someron Juttutuvalle soppatykille, Jukolantie 3, klo 18-19.30
FM, VTM, eduskuntavaaliehdokas
www.eeva-johanna.net
klo 9
klo 10
klo 11
klo 12
klo 14
klo 15
Perniö, Pito-Pastantti
Kiskon Osuuspankki
Suomusjärven Osuuspankki
Korva-kahvila, Salo, Turuntie 5
Kuusjoki, Osuuspankki
Pertteli, K-Extra
Perjantaina 1.4.
177
klo 17 Salossa Plazan sillalla
ilu
jo
ar
t
i
hv
Ka
SSS internetissä:
http://www.sss.fi
Maksaja Esko Kiviranta
Tule keskustelemaan
Halutaan ostaa
torstai 31.3.
klo 10
Halikko, Kuiron Leipomo
klo 11.30 Salo, Ravintola Kultainen Tuoksu,
Inkerinkatu 22
klo 13
Somero, Lounas-Kahvila Someron
Toritupa
klo 14.30 Kiikala, Ravintola AnMarin Helmi
klo 16
Suomusjärvi, Teboil Kivihovi
klo 17.15 Muurla, Muurlan lasi
klo 19
Perniö, tupailta Pirkko ja Ilkka
Leikkosen kotona, Arpatie 2
w
w
ia
vn
it
ra
a. 209
Viiking 3.4.
229
Tervis 3.4., 10.4. Kuljetus satamaan 26,- sis. 044 913 2154.
Esko
K I V I R A N TA
Alojensa ammattilaiset esittäytyvät
Omaan käyttöön Toyota Corolla vm.90/97, henkilö/farmari.
Myös muut merkit huomioidaan. 777 6480
ma-pe 9-16.30, to 9-17
Fysioterapeutti Airi Nummi
Jalkaterapiakeskus
Naviculare Pirkko Vuorinen
Bettina Allos ja Outi Pietilä
PlusTerveys - HymyDent
Raatihuoneenk. Puh. 7, 2. 2, Halikko.p. 02-721 3355, 721 3353
Länsiranta 8, 24100 Salo,
p. Salo, p. 0400 828 576
Eläinlääkäri Jerina Wallius
Sari Vihervuori
Rannantie 82, Muurla.
P. 25 ha salaojitettua tukikelpoista
peltoa. 4, p. 7 A, 3. 7 A, 3. 849 Baltic Princess -risteilyt!
Varsova-Krakova-Wien-Budapest, 7pv 27.6., 1.8. 269
Kalev 3.4.-24.4. Tähti täysihoito, muut
alk. 010 255 1377
Halutaan vuokrata
8pv, su-su/to-to
Laine* 3.4., 24.4.
Pirita* 3.4.-14.4.
Viiking 3.4.
Fra Mare* 3.4.-10.4.
Grand Rose 3.4.
Tervis 3.4.-10.4.
Paradiis 3.4.-10.4.
Siisti, parvekkeellinen yksiö tai
kaksio Salon keskustasta.
P. 28,5 ha avo-ojassa olevaa tukikelpoista
peltoa kolmessa lohkossa ja n. Soita ja lisää tietosi palveluhakemistoon p. vaihde 727 4100
Tammilehdon päivähoito
Kymmenen vuoden kokemuksella
päivähoitoa vanhuksille.
Lisätietoja puh. Puh. 179 Pirita* 3.4.
Viiking 7.4., 28.4. hlö/H2. 040 545 4936. 8.30-18.00, la 8.30-14.00
www.kuninkaantienapteekki.fi
Eläinlääkärit
Salon Vanha Apteekki
Vilhonk. 044 927 2114 tai
041 729 0254.
Myydään tarjousten perusteella Angelniemen Torkkilan ja kanamäen kylässä määräalana n. 02 721 3360
Lääkäriasema
Salon Lääkintälaboratorio Oy
Rummunlyöjänk. 733 7737
Fysioterapiaa
Astrologit
Asemak. 7,41 ha salaojitettua tukikelpoista peltoa yhdessä lohkossa.
Hirvelän kylässä n. 736 2020
sairaanhoitoa, hoivaa ja huolenpitoa
ympäri vuorokauden
viikon jokaisena päivänä
p. Ilmoittautumiset 5.4.2011 menn.
sihteeri Sari Rannikolle sari.rannikko@smail.fi tai
p. 799
Budapest-Wien-Praha-Berliini, 7pv 4.7., 11.7., 18.7... 044 216 2016, www.endogyne.fi
Dipl. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 30. 010 255 1377
Tarjouksen voi tehdä joko pelloista, metsistä tai koko tiloista
Tarjoukset tulee jättää toimistollemme 8.4.2011 klo 16.30
mennessä.
Lisätietoja kohteista antaa Juha Suokko 044-770 1331
Sekalaiset
44 Pirita* 7.4., 28.4. 14B
Ajalin-Laapotti Hillevi
P. Lisäksi tilalla on
osuuksia Perniön yhteismetsään. 229
Su-ke
Bern
alk. 02 44 55 100 | www.ruissalospa.fi
Ruissalon puistotie 640, 20100 Turku
Myymälä suljettu perjantaina 1.4.2011
inventaarion vuoksi.
4pv, to-su
39 IKAALISTEN
Matkatoimisto
5pv, su-to
209
Fra Mare* 3.4., 10.4. 727 2800
Seniorineuvola
SALVAN seniorineuvola
terveydenhuollon palveluita ikäihmisille Palvelukeskus Ilolansalossa. 777 6400
Av. 02 727 8301
Eija Tång
Astrologiset tulkinnat ja kurssit
eija.tang@gmail.com
p. krs. To alk. 8, p. 399
Kiertoajelu 7,-/hlö.
Rein-Mosel-Pariisi-Bryssel-Amsterdam, 6pv 11.7., 17.7... p. Ainespuuta n 1436 m² Uudistuskypsää alaa n 4, 2 ha. 044 542 7800 tai 02-733 3424/
osaamiskeskus avoinna TORSTAISIN
klo 15-18, Torikatu 3, Salo. 297,- /3 vrk.
Varaukset p. 02-721 3356, 044-721 3358
Kuusjoen Apteekki
p. P. 11 A 10, 4.krs, p. 0345800 ma-pe 9-17
Baltian matkoihin kuljetukset
Ei toimitusmaksua!
Salosta 26,-/hlö mp.
www.ikaalistenmatkatoimisto.?
Tapahtumat
Myydään peltoa ja metsää
Aimontapon kylässä n.17 ha salaojitettua tukikelpoista peltoa ja n. Soita ja tarjoa p. hlö/H2
Tilaa uusi esitteemme 2011! Kohteita Rooma, Nizza, Milano, Pariisi, Wien...
PÄÄSIÄINEN RUISSALOSSA
Pe -lähdöt
Myytävänä
34
39
59
1 yö hotellissa
To, Pe, La -lähdöt
150 bar
. 7.00-18.00, la 9.00-14.00. SALON SEUDUN SANOMAT
RAMAKKA U
IL
TARJO
Keskiviikkona 30. maaliskuuta 2011
SALO
19
KEVÄTMARKKINAT torstaina 31.3. p. (02) 777 700
. 11, 24100 Salo
. ark. 500 l/h
inamarkk n
hintaa
299.-
Porakone
. klo 10-16
Weideman esittely- ja koeajopäivä
Weideman
Hoftrac 1140
pienkuormaaja
Weideman
T4512
kurottaja
Painepesuri K.5.640
0
Painepesuri HD 5/15
?140 bar . 18 V
?kahdella
699.-
Pesurin ostajalle pesuaine
kaupan päälle
199.-
Li-ion akulla
Kulmahiomakone
ne
GA5030
59.-
Foliar Extra
Uuden sukupolven hivenlehtilannoitteet
Edustaja Tuomo Ojala paikalla
Edelläkävijän ratkaisu
rikkakasvien torjuntaan
MARKKINAPÄIVÄNÄ TALVIENNAKKOHINTAAN
POLTTOÖLJY
markkinahintaan
Edustaja paikalla
B.
V
I
R
T
A
N
E
N
Neste Farm Universal
tai Neste Diesel
10W30
54.-
20 l
Julius KISSAN
TÄYSRAVINTO
5 kg
Milka
NUOLUKIVI
Bio Color 8 kg tai
Bio Luvil 8 kg
25
90
Shampoo kaupan päälle
V
I
I
V
I
J
A
W
A
G
N
E
R
I
P
A
N
A
V
A
L
T
A
F
I
N
G
E
R
P
O
R
I
R
E
T
U
T
E
I
N
I
L
E
E
N
A
L
A
S
S
I
J
A
L
E
E
V
I
J
E
R
E
10 kg
Jeppe KOIRAN
TÄYSRAVINTO
3
90
9 90
90
21
säkki kuin säkki
Säkin ostajalle ruokinta-astia kaupan päälle!
SALO
www.k-maatalous.?
SALO
Meriniitynk. 460 l/h