Maaja metsätalousministeriön asettaman työryhmän mielestä kuntien
perustason eläinlääkäripalvelujen pitäisi olla samantasoisia kaikille kotieläimille. Nyt
myös lääketeollisuus on nähnyt
koirien ylipaino-ongelmassa hyvän sauman uudelle lääkkeelle.
Sillä noin kahdeksan prosentin
painonkevennyksen hinnaksi tulee pikkukoirilla yli 20 euroa ja
rotevammalla noin 40-kiloisella
koiralla yli 50 euroa. Kaikista ylipainoisista koirista joka kolmas joutuu yleensä
laihdutuskuurille, ja näistä vain
joka kolmas onnistuu painonhallinnassa. Kunnan
velvollisuus järjestää terveydenhuoltoon kuuluvia eläinlääkäripalveluja rajattaisiin kuitenkin
vain valtakunnallisiin terveydenhuolto-ohjelmiin, joita tällä hetkellä on laadittu vain naudoille ja
sioille.
Työryhmän ehdotuksen mukaan
valtio korvaisi eläinten terveyden
ja hyvinvoinnin valvontaan liittyvät palkkaus- ja muut välittömät
kustannukset kunnille vuodesta
2009 alkaen. Jakson aikana liikenteen
valvontaan käytössä olevat voimavarat suunnattiin valvontaan
taajamissa ja niiden lähiteillä.
Poliisi valvoi erityisesti vaaralliseksi tiedettyjä tie- ja katuosuuksia. Lähtökohtana
työryhmällä oli, että eläinlääkäripalvelut ovat saatavilla viikon
jokaisena päivänä vuorokauden
ympäri.
Lemmikkieläimille ja hevosille
kuntien pitäisi järjestää myös
mahdollisuus eläinlääkärin lähetteellä jatkohoitoon, jos ne tarvitsevat kiireellistä erikoishoitoa.
Kunta voisi esimerkiksi solmia
sopimuksia erikoishoitoa antavien klinikoiden kanssa.
Kuntaliitto on ehdotuksista
eri mieltä. Maa- ja metsätalousministeriö pyytää ehdotuksista
lausunnot ja jatkaa sitten eläinlääkintähuoltolain valmistelua
niiden pohjalta.
Valtion korvaus
vuodesta 2009 alkaen
Elintarviketuotantoeläinten ter-
veydenhuolto kuuluu perustason
eläinlääkäripalveluihin. Edellinen uusi
lintulaji oli Porissa viime lokakuussa havaittu kivikkosirkku.
BirdLife Suomen tiedottaja Lauri Hänninen kertoo, että jonain
vuosina maassa ei tehdä yhtään
uutta lintuhavaintoa. Tätä varten tarvitaan 4,8 miljoonan euron lisäys
eläinlääkintähuollon määrärahaan.
Kunnat eivät enää voisi tukea
eläintuotantoa maksamalla osa
eläinlääkäripalvelujen maksuista, koska tällainen periaate on
ristiriidassa EU:n säännösten
kanssa. Rasvaa on kertynyt myös
niskaan, selkään ja lapojen seudulle.
Ylhäältä katsottaessa vyötärö erottuu
huonosti tai ei ollenkaan.
STT
Lihava lemmikki
läheinen omistajalle
Lemmikin liikapaino kertoo Rinkisen mukaan usein hyvin läheisestä suhteesta ihmiseen. Se vastustaa eriävässä mielipiteessään myös ajatusta, että lemmikkien ja hevosten jatkohoidon turvaaminen tulisi kuntien tehtäväksi. (sis.alv)
www.sss.fi
Salon Seudun Sanomien
KESTOTILAAJA,
OLETKO
JO HYÖDYNTÄNYT
ilmaisen
?
nettilehtietusi
www.sss.fi
Salon Seudun Sanomien
KESTOTILAAJA, OLETKO
JO HYÖDYNTÄNYT
?
ilmaisen nettilehtietusi
Salon Seudun Sanomien
kestotilaajana saat lukea
ilmaiseksi näköislehden
netin kautta 10 kertaa
kalenterivuoden aikana.
Käyttö edellyttää vain
rekisteröitymistä Salon
Seudun Sanomien näköislehden käyttäjäksi.
ota tilauslaskustasi talteen asiakasnumerosi, mene osoitteeseen
www.sss.fi/nakoislehti ja rekisteröidy näköislehden käyttäjäksi.
Salon Seudun Sanomien kestotilaajana saat lukea
ilmaiseksi lehden näköislehden netin kautta 10
Otettuasi ilmaisen 10-kortin käyttöön, pääset seuraavilla kerroilla
näköislehteen "siirry sisään" -linkkiä klikkaamalla.
kertaa kalenterivuoden aikana. Kuntaliitto
Lihavuus
on koiralle
terveysriski
SSS?STT?Sinikka Suosalmi
Lihavuudesta on tullut paha
ongelma myös koirille ja kissoille. Huostaan otettuna
koira kuitenkin laihtui 22 kiloa
ja palautettiin takaisin omistajilleen, kertoo Rinkinen.
vaatii myös, että valtio korvaa
kuntien todelliset kustannukset
täysimääräisinä.
Työryhmä luovutti raporttinsa maa- ja metsätalousministeri
Sirkka-Liisa Anttilalle (kesk.)
tiistaina. sosiaali- ja terveysministeriö, valtiovarainministeriö,
Kuntaliitto ja Eläinlääkäriliitto.
Koiran ylipaino
Ylipaino on koiralle terveysriski
Koiran laihduttaminen
luusto- ja nivelongelmat
päivittäisen kalorimäärän vähentäminen ja kulutuksen lisääminen
diabetes
rauhallinen tahti: painonpudotus korkeintaan 1?2 % painosta viikossa
munuais- ja maksasairaudet
liikunnan lisääminen aloitettava varovasti ikä ja kunto huomioiden
sydänvaivat
oikea ravinto: erityisruokavalio auttaa painonhallinnassa
ihon ja turkin huonokuntoisuus
päivittäisen kävelylenkin pidentäminen hyvä keino, varo ylirasittamasta koiraa
huono kuumuudensietokyky (läähättää)
ei makupaloja!
liikkuminen vaikeutuu
kerro myös perheenjäsenille ja vieraille, että koira laihduttaa
suuremmat riskit mm. Lisäksi poliisi otti
haltuun yli 360 ajokorttia.
Valvontajakson aikana puhallu-
tettiin yhteensä 54 000 ajoneuvon
kuljettajaa. SALON SEUDUN SANOMAT
N:o 147
Keskiviikkona 30. Vyötärö erottuu
turhankin selvästi ylhäältä päin
katsottaessa.
Normaalipainoinen koira
Kylkiluut ja selkäranka eivät näy, mutta
tuntuvat ihon alla sormin sivelemällä.
Ylhäältä katsottaessa koiran kapein
kohta on vyötärö (lantion ja rintakehän
välissä).
Lihava koira
Kylkiluut eivät näy, eivätkä tunnu
painelematta. Koirista joka neljännelle
ja kissoista jopa joka toiselle on
kertynyt selvästi liikaa painoa.
Ylipaino aiheuttaa koirillekin terveysriskejä rasittaen mm. Vaikeinta laihduttaminen on silloin, kun koira on
jo siinä kunnossa, ettei se jaksa
kunnolla edes lenkkeillä. Yksikään
keskisuomalaisten Joutsan ja
Leivonmäen asukkaista ei huomauttanut määräajassa kuntien yhdistymispäätöksestä.
Myös Länsi-Suomen lääninhallitus puoltaa 4 200 asukkaan
Joutsan ja 1 100 asukkaan Leivonmäen liitosta.
Jotta kuntajaon muutos tulee
voimaan suunnitelman mukaisesti ensi vuoden alussa,
on valtioneuvoston annettava
päätöksensä kesäkuun loppuun
mennessä.
SSS?STT
Tehovalvonnassa kiinni
runsaasti kaahareita
SSS?STT
Poliisin viimeviikkoisessa valtakunnallisessa liikenteen tehovalvonnassa jäi kiinni runsaasti
kaahareita ja rattijuoppoja.
Koko maassa poliisi havaitsi
viikon aikana lähes 4 000 ylinopeutta ajanutta ja 369 liikennejuopumusepäilyä. Se
muistuttaa hyvin paljon Suomessa pesivää tiltalttia, mutta helpoimmin lajit erottaa toisistaan
laulun perusteella.
Lisäksi viime päivinä on havaittu harvinaisemmista eläimistä
muun muassa kenttäkerttunen
Ahvenanmaalla, rusorintakerttu Hangossa sekä mehiläissyöjä
Hangossa, Kirkkonummella ja
Mynämäellä.
Hännisen mukaan nyt kannattaisi olla liikkeellä ulkosaaristossa, jos haluaisi itse löytää harvinaisen linnun
Mikäli BirdLife Suomen rariteettikomitea hyväksyy havainnon, iberiantiltaltista tulee 451.
laji Suomessa havaittujen lintulajien listalle.
Veroilmoitusten viimeinen palautuspäivä on torstaina. Usein
lihava koira tai kissa esimerkiksi
nukkuu omistajansa sängyssä.
? Eräskin kissanomistaja totesi,
miten mielen valtaa syvä rauha,
kun hän katsoo kissansa syövän,
muistelee Rinkinen.
Koiran laihduttaminen ei ole
omistajille juuri sen helpompaa
kuin omien liikakilojen karsiminen. Ilman ajo-oikeutta
ajoi lähes 300 kuljettajaa.
Ilman turvavöitä tavattiin liikenteessä noin 750 henkilöä ajoneuvon etupenkiltä ja 55 takaistuimelta.
Matkapuhelimeen ilman hands
free -välineitä puhuneita kuljettajia valvonnassa jäi kiinni yli
200.
Valvonta oli osa poliisin val-
takunnallista Liikenneturvallisuustoiminta 2007 -suunnitelmaa. ? Sanotaan,
että jos tulisi kolme uutta samana
vuonna, niin se olisi jo hyvä, Hänninen kuvaili.
Iberiantiltaltti (Phylloscopus
ibericus) pesii Lounais-Ranskassa, Espanjassa ja Portugalissa. Sen mielestä kunnan
perustason eläinlääkäripalvelut
tulisi järjestää ensisijaisesti vain
hyötyeläimille. Koiran ylipaino johtuu hänen mukaansa lähes aina sen isännästä tai emännästä. Lääke ei
kuitenkaan yksin laihduta, vaan
se on pikemminkin tukena elämäntapojen muutoksessa, sanoo
Rinkinen.
Koiran järkevällä ruokavaliolla
voi sen sijaan saada jopa säästöä ja liikuntaa lisäämällä pysyy
myös koiran emäntä tai isäntä
kunnossa.
Iberiantiltaltti on kotoisin Lounas-Euroopasta.
Iberiantiltaltti on
Suomen lintukartan
uusin tuttavuus
SSS?STT
Lämmin eteläinen ilmavirtaus
on tuonut viime aikoina Suomeen
poikkeuksellisen paljon lintuharvinaisuuksia.
Hangon lintuasemalla havaittiin sunnuntaina uusi tuttavuus,
iberiantiltaltti.
Hankoniemen kärjessä tehty
havainto on kautta aikain ensimmäinen Suomessa. leikkauksissa
pidä raikasta vettä koko ajan saatavilla
Mistä tietää, onko koira ylipainoinen?
Liian laiha koira
Kylkiluut ja selkäranka näkyvät ja koiran
olemus on luiseva. Palautuspäivän voi tarkistaa omasta
veroilmoituslomakkeesta.
Esitäytetyn ilmoituksen tiedot kannattaa tarkistaa, jotta
veroilmoituksesta ei jää puuttumaan vähennyksiä, tuloja tai
varoja. Silloin
hyvä liikuntamuoto on uiminen,
sanoo Rinkinen.
Koiranruokien valmistajilla
on jo erikoisvalmisteita ylipainoisille koirille ja kissoille. toukokuuta 2007
Irtonumero 1,35 . Käyttö edellyttää
vain rekisteröitymistä Salon Seudun Sanomien
näköislehden käyttäjäksi.
Työryhmä tehostaisi
eläinlääkäripäivystystä
STT
SÄHKEET
Veroilmoitukset
palautettava
viimeistään
huomenna
ota tilauslaskustasi talteen asiakasnumerosi, mene osoitteeseen
www.sss.fi/nakoislehti ja rekisteröidy SSS:n näköislehden
käyttäjäksi (käyttäjätunnuksen ja salasanan keksit itse - muista
laittaa ne itsellesi talteen!).
Otettuasi ilmaisen 10-kortin käyttöön, pääset seuraavilla kerroilla
näköislehteen "siirry sisään" -linkkiä klikkaamalla.
SSS?STT
Eläinlääkäripäivystystä olisi
tehostettava ja valtion rahoitusta
eläinten terveyden ja hyvinvoinnin valvontaan on lisättävä. Jos kaikki tiedot veroilmoituksessa ovat oikein, veroilmoitusta ei tarvitse palauttaa.
SSS?STT
Yksimielinen
kannatus
kuntaliitokselle
Kuntaliitokset törmäävät
usein asukkaiden vastustukseen, mutteivät aina. Eläinlääkäripalvelujen
kustannuksia voitaisiin kuitenkin
ottaa huomioon maataloustukien
yhteydessä.
Työryhmässä olivat edustettuina
maa- ja metsätalousministeriön
lisäksi mm. Perintötekijät vaikuttavat
liikakilojen kertymiseen niin
koiralla kuin ihmiselläkin, mutta
omistaja on kuitenkin vastuussa
lemmikkinsä hyvinvoinnista.
Englannissa jouduttiin taannoin ottamaan huostaan yli
70-kiloiseksi paisunut ja tuskin
liikkumaan kykenevä Rusty-koira ja omistajat saivat syytteen
eläimen laiminlyönnistä. Viime viikon tehovalvonnan
aikana poliisi puuttui kaikkeen
lainvastaiseen liikennekäyttäytymiseen.. niveliä
ja sydäntä.
Koiran eliniän lasketaankin lyhenevän ylipainon vuoksi lähes
kahdella vuodella, sanoo Orion
Pharman asiantuntijaeläinlääkäri Minna Rinkinen. Rustyparka kuului labradorinnoutajien
rotuun, joilla näyttää olevan erityistä perinnöllistä taipumusta
lihomiseen
Jos kansanedustaja on poissa työpaikaltaan päiväkausia ilmoittamatta, vähennettäköön se palkasta. Nuorisojärjestö Nashille tällainen tulkintojen moninaisuus on vierasta niin kuin lukuisille muillekin venäläisille nationalisteille, kuten nationalisteille
ylipäätään.
Mitä tulee Kremliin, niin kysymys hallituksen haluttomuudesta puuttua marionettiensa toimintaan liittyy oleellisesti siihen,
että Kremlin viisi vuotta sitten lanseerama
?patrioottisen kasvatuksen ohjelma. Koepalloajattelun mukaan hallitus haluaa kokeilla, miten ihmiset suhtautuvat tällaiseen muutokseen. Sitä
ikäistensä seuraa hän on kuitenkin halunnut
jo pitkään. Totuudet ovat tulkintoja ja patsaat patsaita, eivät ne pure, mutta niiden väkivaltainen purkaminen tai siirto näemmä
puree.
Tällä tavoin Venäjäkin, ennemmin tai myöhemmin, ymmärtää mikä on ahdasmielisen
nationalismin tie: henkinen umpikuja ja
eristyneisyys, jota maa tuskin itselleen haluaa. Tätä kiinnostusta varjostaa
myös henkilökohtainen huoli erityisesti siitä
innokkuudesta, joka näyttää liittyvän eri tahojen tarpeeseen julistaa ?historian tosiasioita?.
Historia on historiankirjoitusta, eli kieltä.
Ja siinä missä kieltä voidaan käyttää eri
tavoin, eri tavoin tätä kieltä voidaan myös
tulkita ja ymmärtää. Aina vedotaan koulutuksen pituuteen,
yhteiskunta sen maksaa. ?Ex-konna
VÄLIHUUTO
Apinaoikeudet
ihmisille?
?Bonobot eli kääpiösimpanssit ovat paljon
rauhallisempaa sakkia kuin me ihmiset.
Konfliktitilanteet yksilöiden tai laumojen välillä ratkaistaan väkivallan sijaan halimalla,
pusuttelemalla ja ennen kaikkea vanhalla
kunnon seksillä, jossa ei juuri sukupuolta,
ikää tai sosiaalista asemaa katsota.
Panee mietteliääksi. Käymme lastemme
kanssa monissa eri paikoissa ja viikonloput
menemme paljolti heidän ehtojensa mukaan.
Olemme lähipiiristä saaneetkin palautetta,
että te jaksatte kyllä touhuta lastenne kanssa
tosi paljon ja on ihailtavaa nähdä, miten paljon viitsitte lapsillenne puhua ja ottaa heidät
mukaan, mihin ikinä menettekin. ?Eikö
. Lisäksi
luonnollisesti maksamme hoidosta. Tuo periaate merkitsee, että kaikilla alle seitsenvuotiailla on oikeus saada
kunnalta päivähoitopaikka.
Hallituksen budjettikehyspäätöksissä todetaan, että vuoden
2008 elokuussa otetaan käyttöön kokopäivähoidon vähimmäismaksu.
Vähimmäismaksulla on määrä ohjata niitä perheitä siirtymään osapäivähoitoon, joissa toinen vanhemmista on kotona.
Pienituloisten oikeus maksuttomaan puolipäivähoitoon on hallituksen mukaan tarkoitus säilyttää.
Aihe oli luonnollisesti esillä myös eduskunnan tiistaisessa budjettikehyskäsittelyssä. jos esimerkiksi
vanhemmilla ovat lomat eri aikoina . Ihmettelevä isoäiti. Ja maantieteen tosiasioiden kieltämisellä ei rauhallista
Eurooppaa rakennetta. Suurempi palkka
niille, jotka menevät nuorena töihin ja tekevät pitkän työuran. vai ?hyvin valppaana?. ?Ärmätti
. Jos on pitkät päivät ja viikot hoidossa,
olisi hyvä saada välillä vapaapäiväkin, jos
vanhempi pystyy sen antamaan. hoitoon. Muutoksen ratkaisutavasta voidaan haluttaessa tehdä . Vaakuna . Pronssisoturin siirto
ilmensi hyvin pakkomiellettä sanella historian ?tosiasioita?. Seutukunnan vetovoiman
nostamiseksi tarvitaan konkreettisia
toimia, euroja, kovaa työtä ja lobbausta. Minusta
tuo vaihtaminen tuo lapselle epävarmuuden
tunnetta, sen lisäksi, että kaverit vaihtuvat
tiuhaan tahtiin.
Hoitomaksuissa sitä vastoin taitaa olla kuntakohtaisia eroavaisuuksia. Antakaa ihmisten pitää totuutensa, ja
ymmärtää sitä kautta, että tuo totuus elää
ja muuttuu. lennoille. Lisäksi ainakin meidän tapauksessamme halusimme tarjota molemmille
lapsillemme samat lähtökohdat; jakamatonta
huomiota. Lähialueen hoitolapset ja koululaiset
ovat myös lomilla ja perheen kera reissataan
sukulaisiin ja lomamatkoille.
Minusta jokaista lasta pitää kohdella yksilönä, miettiä oikea ratkaisu juuri hänen tarpeidensa mukaan. Kummallekin
ilmaukselle on koodattu oma tarkoituksensa.
Hyvä päätös, jos se pitää. ?Kahden äiti
. ?Todellisia ammattilaisia
. istutettiin taloudellisen turvattomuuden ja kansallisen epäyhtenäisyyden kypsyttämään maaperään, jossa voimakkaimmat idut liittyivät
kansallisen ylpeyden teemaan.
Niin kuin likimain jokaisessa eurooppalai-
KOLUMNI
sessa valtiossa, myös Venäjällä arvokkaimmista arvokkain on sodassa kaatunut uhri,
johon kansallinen ylpeys nivoutuu. On valitettavaa, että demokratian edellytyksenä oleva minimikonsensus rakentuu nyky-Venäjällä eneneväs-
sä määrin ahdasmieliselle nationalismille,
jonka erottamaton kumppani on värittynyt
sotahistoriallinen hehkutus. Vessasta maksava asiakas
Nimimerkin mielestä on väärin syyllistää vanhempia, jotka vievät lapsensa ?turhaan. Eikö olisi hyvä, kun halikkolaiset saisivat äänestää kuntaliitoksesta. Jokaisella yksilöllinen synnytys ja kipukynnys. Oletko parempi äiti
ilman kivunlievityksiä. Hyvä Halikon keskustavaltuutetut! Mielipide pitää sanoa ennen nuijan kopautusta.
?Taavi
. Länsi voisi tällä haavaa miettiä,
onko lähes periaatteellinen Venäjä-vastaisuus ollut kovin hedelmällistä. Kiitos poliiseille, jotka estitte
?ratkaisuni?. Kaikilla perheillä ei ole verkostoja,
joissa toisten lasten seuraa olisi tarjolla.?
Minua pian työelämään palaavana huolettaa enemmänkin se, pääsevätkö sisarukset
samaan hoitopaikkaan ja se, ettei hoitopaikkoja tarvitsisi vaihtaa kovin usein. Silloin hän
saa leikkiseuraa vaikkapa toisesta vanhemmasta. Kun tämä perinne alkaa
saada lisävoimaa kansan syvistä riveistä ilman ohjailua, niin miksi sitä rajoittamaan?
Onhan kyseessä omanlaisensa kansalaisyhteiskunnan ilmentymä, jonka puutteista
länsi on usein ja perustellusti Venäjää kritisoinut.
Ongelma vain tällaisessa kansalaisaloitteellisuudessa on siinä, että patriotismin
mopo voi alkaa ?keulia. Toisaalta tiedetään, että päivähoito on kunnille suuri kustannuserä. Itse me isovanhemmat olemme rakentaneet sellaisen yhteiskunnan, joka tuottaa näitä ?patalaiskoja?
omaan napaan tuijottavia nykynuoria.
?Papparainen
. Toki syntymä on iloinen ja onnellinen, nyt vain puhe itse kivusta.
Jos taju menee ja voimat, edes ilokaasu hyvä
apu, että jaksaa ponnistaa. 58 minuutin
ponnistusvaihe
. Samaten perheet, joissa vanhempi työskentelee tai opiskelee kotona.
Peruspalveluministeri Paula Risikko muotoili puolestaan niin,
että opiskelijaperheet ovat suotta huolestuneet ilmaisen päivähoitopaikkansa puolesta.
Asia on poliittisesti kuuma. on meille
muisto niiltä ajoilta, kun meillä ei vielä ollut
lapsia.
Jokainen perhe on tietenkin omanlaisensa,
myös omanlaisine tarpeineen, mutta yhdyn
artikkelissa olleen Stakesin projektipäällikön
Marja Kaskelan sanoihin: ?Lapsella on oikeus
myös leikkiseuraan. Mielipide
Keskiviikkona 30. Tämä artikkelissakin mainittu ?oma aika. ?Hoikka
. ?Isommillekin
. Nyt nekin piirit, jotka
aiemmin myötäilivät kotoista nationalismia
ollen kuitenkin lähempänä läntisiä vaikutteita, ovat alkaneet kuunnella enemmän nationalistien ääntä: aivan sama mitä Venäjä
tekee, sontaa tulee kuitenkin niskaan.
On kyllä helppo sympatisoida pientä Viroa
suurta häirikköä vastaan, mutta geopolitiikka ei ole aina niin tasa-arvoista. ?Koiraton kesä, kiitos
. Vain yhden lapseni
kummit ymmärsivät. Ope-33. Perheen
yhteinen aika arvokasta. Jos opettajakelpoisuudet kunnossa, on minimi yli 2 100 e/kk (OAJ-sivusto), hoitajilla monta sataa vähemmän! Tutki,
älä hutki. Ylipainoisille tuplamaksu esim. hoitoon, vaikka toinen vanhemmista on kotona. Lapsi kaipaa kavereita, mutta myös lomaa. Osuva tunnuslause ?totuuksille. Jos tämä menee ketterästi läpi, tulee muitakin korotuksia, epäillään.
Noinkin voi tulkita. ?Äx2
. Vanhempi lapsemme on hoidossa 10 päivää kuukaudessa.
Päätöksemme viedä lapsi hoitoon perustuu
siihen, ettei kotimme läheisyydessä ole muita
lapsia, kenen kanssa leikkiä ja touhuta. Pitäisiköhän meidän
apinoiden ihmisoikeuksien sijaan olla vaatimassa apinaoikeuksia ihmisille??
Esko Valtaoja
Turun Sanomissa
. Perheen
hyvinvoinnin takia tuo oma aika olisi ensiarvoisen tärkeää, mutta toisille melkein
mahdotonta järjestää. Ei kai se suojatyötä ole.
?Kansa
. Hyvässä ja vähemmän
hyvässä. Forssan seudun murheenkryyninä
ovat erityisesti liikenneyhteydet.?
Lehdet luki Kauko Mäntylä.
Kirjoita lyhyesti. Siihen niillä on tiettävästi myös riittävät keinot.
Samanlaiset järjestelyt koskevat myös
muita erityiskohteita kuten armeijan
asevarastoja sekä lentoasemia, vankiloita, arvokuljetuksia ja niin edelleen.?
ILTA-SANOMAT on tyytyväinen
verottajan uusiin ohjeisiin: tiede-,
taide- ja kulttuurisäätiöiden tuotot eivät joudukaan verolle.
?Suomen kulttuurirahaston, Alfred
Kordelinin säätiön ja lukuisten pienempien tiede- ja tutkimustoimintaa
rahoittavien säätiöiden rahastotuottojen verottaminen olisi ollut tuhoisaa
KERRO KANTASI
Kirjoita Tätä mieltä -palstalle mielipiteesi. Jos kuka tahansa koululainenkin
ajaa kotimme ohitse, huutaa lapsemme ohikulkijalle: ?Tuletko meille leikkimään.. ?4 x äiti
. Toimitus valikoi, käsittelee, otsikoi ja tarvittaessa lyhentää
julkaistavat tekstit.
Sähköpostiosoite: sss.mielipide@sss.fi
Postiosoite: SSS/mielipide,
PL 117, 24101 Salo
Mielipidesivun tuottaja:
Kauko Mäntylä, (02)7702 319
Tehdessäni tutkimusta Viron suurlähetystöä piirittäneen nuorisojärjestö Nashin retoriikasta on ollut kiinnostavaa seurata viimeaikaisia tapahtumia, jotka saivat alkunsa
Tallinnan Tônismäellä sijainneen soturipatsaan siirrosta. Me koimme ainakin
ratkaisumme erittäin epäitsekkääksi, sillä se
tulee meille myöskin kalliiksi, kun tiedetään
kotihoidontuen ?suuruus?.
Meillä ei ole mahdollisuutta kuntalisään,
koska toinen lapsista on hoidossa. joutsen ja yhdeksän sopulia
siinä alla on kaikkein paras! ?Sopuli
. Hoitolapsia on koko- tai osapäivähoidossa 186 000. Meidän kunnassamme maksamme joka tapauksessa vähintään 10 päivästä, vaikka lapsi olisi hoidossa
vain yhden päivän.
Mikäli kesällä lapsi on pois hoidosta useam-
man kuin yhden kuukauden . Mikäli lapsi tulee ko.
kuukautena hoitoon vaikka yhdeksi päiväksi,
tällöin vanhemmat joutuvat maksamaan koko
kuukaudesta.
Meillä hoidossa oleva lapsemme saa viettää
kotona kesän, jolloin vanhemmillakin on kesäloma, peräkkäisinä kuukausina. Viestin enimmäispituus on 160 merkkiä.
Viestin lopussa on oltava lähettäjän
nimi tai nimimerkki.
Toimitus valikoi ja toimituksellisen
tavan mukaisesti käsittelee julkaistavat
tekstiviestit.
Tekstiviestin hinta on operaattorin
tekstiviestistä perimä maksu.. Arkistokuva
salolaisesta päiväkoti Mesikämmenestä.
Lapsella on oikeus leikkikavereihin
Luin lehtiartikkelin (SSS 27.5.) ja suivaannuin jutusta sen verran, että päätin tarttua
kynään.
Meidän perheessämme on juuri tuo tilanne,
jossa äiti on kotona hoitovapaalla ja vanhempi
lapsi (3 v.) tuodaan ?turhaan. joka tapauksessa vanhemmat joutuvat maksamaan
puolet hoitomaksusta. Hauhau. Liikalihavuus ja ylipaino ovat jo uhka
kansanterveydelle. Neljän lapsen äiti. Ei kiva allergisille
tai muillekaan. Päätin, että en jaksa taistella byrokraatteja vastaan. ?Etu
. tälle venäläisnationalistien väitteelle. Eikä ihme.
Asuntovelallinen joutuu päättelemään mahdollista seuraavaa
koronnostoa siitä, sanooko pääjohtaja pankin seuraavan tilannetta ?erittäin tarkasti. Äitiä
kovasti surettaa nähdä hänet yksin hiekkalaatikolla isän ollessa töissä ja äidin ruokkiessa vauvaa sisällä.
Minusta oli pöyristyttävää lukea, että vanhemmat haluavat ?omaa aikaa?. Neljän lapsen äiti. Onnellinen tapahtuma myös ilokaasun kera. Seurataan päätöksen pitoa erittäin
valppaasti.
MUISTA LEHDISTÄ
Vaaraksi tekijöilleen
LOVIISAN SANOMAT toteaa, että Greenpeacen iskut ovat yleensä
harmittomia. Venäläiset
nationalistit ovat nimittäin Neuvostoliiton
romahduksesta asti toitottaneet, että länsi ei
halua Venäjältä muuta kuin sen luonnonvarat ja tuhota sen.
Lännen melko yksioikoinen kritiikki Venäjän kaikille toimille on viimeinkin antanut
laajempaa ?todistetta. . Niin kuului ollakin, onhan kyse yhteiskunnan keskeisistä linjanvedoista.
Hallituksen vahva kaksikko pääministeri Matti Vanhanen
ja valtiovarainministeri Jyrki Katainen painoi jarrua jo ennen
eduskuntakäsittelyä.
Kumpikin toppuutteli julkisuudessa, että yksityiskohdista ei
ole vielä päätetty. Kun lapsilleni kummeja pyysin, sanoin
ei lahjoja vaan läsnäoloa. historia itsessään on virhe?.
Kirjoittaja on tutkija
Aleksanteri-instituutissa.
TEKSTARIT
Kirsi Höglund
. Tehokas vastavoima tälle puuttuu.
Lännen vaikutteet ovat olleet aina olleet
Venäjälle se ?toinen?. Kaikki työt ovat vaativia.
?Loppuu opetus ja hoito, jos siivous loppuu
. Alle 3-vuotiaan paikka on ehdottomasti
kotona! Se kolme vuotta on mitättömän pieni aika pois työelämästä. päätelmiä porvarihallituksen asennemaailmasta.
Oppositiosta on jo esitetty, että kyseessä on koepallo. Kiitos kaikkien aikojen parhaasta Koskisfolkista alusta loppuun asti! ?Kaiken kokenut
. Olimme
kuitenkin valmiit uhraukseen, koska koimme
sen lapsemme edun mukaiseksi.
Mielestämme meillä on ihanat, iloiset ja tasapainoiset lapset, ja meistä molemmat heistä
saavat valtavasti huomiota. ja miljoonia uhreja nähneelle Euroopan
mantereelle löytyy sarajevolaisen taiteilija
Braco Dimitrievicin sanoista: ?Historiassa ei
ole virheitä . Ylevä
kuolema, oli se sitten minkä tahansa aatteen
puolesta, selättää kaikki epäilyt, joita siihen
yritetään liittää. ?Kokenut
040-7711-777 Tekstarit-palstalle otetaan vastaan matkapuhelimella
lähetettyjä tekstiviestejä. Kirjoita mieluimmin nimellä,
mutta nimimerkilläkin voit kirjoittaa.
Toimituksen tietoon on tekstareita lukuun ottamatta annettava kaikissa tapauksissa kirjoittajan nimi ja puhelintai sähköpostiyhteystiedot.
koko Suomen kulttuurielämälle.
Tiede- ja kulttuurisäätiöiden verottaminen olisi leikannut merkittävän
osan niistä rahastotuotoista, joilla rahoitetaan tieteellistä tutkimusta ja eri
alojen kulttuurihankkeita.?
FORSSAN LEHTI sanoo, että
Forssan seudulla on taas tekemisen meininkiä, mutta väestökehitys ei tyydytä.
?Vaikka Forssan seudulla on taas
tekemisen meininkiä, kuntien asukaskehitys ei ole läheskään tyydyttävä.
Synninpäästön saa vain Tammela.
Moottoritien varsikunnat ovat siinä
otollisessa tilanteessa, josta Forssan
seudulla haaveillaan.
Hämeen liitto on asettanut tavoitteekseen saada myös Forssan seudun
asukasluku kasvu-uralle. Onko tutkittu, kuinka moni mielenterveyskeskuksen asiakas tekee itsemurhan?
?Onko
. toukokuuta 2007
2
Päätoimittaja: Jarmo Vähäsilta
Toimituspäälliköt: Jarmo Lehto ja Virpi Lietzén
Historian virhe vai historia virheenä?
PÄÄKIRJOITUS
Jussi Lassila
Hallitus on toppuutellut kritiikkiä, joka syntyi päivähoitomaksujen korotuspäätöksestä. . Kun ne kohdistuvat
ydinvoimaloihin, aktivismi voi
olla vaaraksi tekijöilleen, lehti sanoo.
?Ydinvoimaloita vastaan tehtävissä
ympäristöaktivistien iskuissa piilee
kuitenkin erityinen turvallisuusriski,
joka kohdistuu aktivisteihin itseensä.
Niin Suomen kuin muidenkin maiden
ydinvoimaloilla on lain vaatima ankara velvollisuus estää luvattomien tunkeutujien pääsy laitosalueelle ja erityisesti laitoksen sisätiloihin. Vanhemmat, herätkää ajattelemaan lapsianne! Miksi isommat koko kesän hoidossa,
kun äiti lomailee vauvan kanssa. Annamme kaiken
LEHTO
aikamme heille, emme kiikuta heitä tämän
tästä ?yökylään?, jotta vanhemmat pääsisivät
omiin rientoihinsa tms. Katainen luetteli lehtihaastattelussa perheitä, joilla maksuton oikeus kokopäivähoitoon tulee säilymään.
Tällaisia ovat perheet, joissa on sosiaalisia vaikeuksia. Kai sentään sen
voit omalle lapsellesi suoda. siinä määrin, että
valtiolta loppuvat keinot pitää se kontrollissaan.
Nashin toiminnassa on huomattavassa
määrin tätä yltiöpatrioottista paloa, jonka
Kreml katsoo toimivan tehokkaana venttiilinä radikaaleimmille ja väkivaltaisille nationalistisille liikkeille, joille Venäjällä tuntuu
olevan kysyntää. ja tehdään . Forssan
seutu kaipaakin Hämeen kolmesta
seutukunnasta kipeimmin kehittämispanoksia, sillä kasvukunnat pärjäävät
omillaankin. Kaipasit Salossa 6?10 hengen viihtyisää
kokouskabinettia, niin löytyy kyllä. Tämä oli itsestäänselvyys esikoisemme synnyttyä ja meistä kuopuksellakin
oli oikeus samaan ja pyrimme järjestämään
sitä hänelle mahdollisuuksien puitteissa.
Kotona vanhemmalla lapsellamme ei ainakaan vielä ole ilmaantunut mustasukkaisuutta pienemmän saadessa enemmän huomiota.
Uskon sen johtuvan osaksi siitä, että hän saa
itse olla ikätovereidensa kanssa hoitopaikassa.
En siis missään nimessä allekirjoita väitettä,
että kysymyksessä olisi se, ettei toinen vanhemmista jaksaisi hoitaa molempia lapsiaan.
Lapsilleen omistautuvan perheen äiti
. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen sanoo, että yksityiskohtia on vielä
auki.
Toppuuttelua
Hallituksen viikon vanha periaatepäätös päivähoitomaksujen
korottamisesta joutui heti myrskyn silmään.
Oppositio tarttui hanakasti asiaan, joka sen mukaan romuttaa subjektiivisen päivähoito-oikeuden periaatteen. Jos ei odota liikoja kuntaliitokselta, niin
pettymyskin pienempi, kun liitosavustukset
on syöty ja edessä on ankea arki. On unohdettu, että lapsilla on luontainen tarve olla omanikäistensä
seurassa. Maksuja on korotettu viimeksi viisi vuotta sitten.
Kuntaliitto on vuosia lobannut sen puolesta, että vain puolipäivähoitoon olisi subjektiivinen oikeus.
Valtiolla menee talous hyvin, hallituksella menee hyvin . Inhottaa, kun Plazan wc-tilat ovat aina
hirveässä kunnossa ja paperi sekä pyyhkeet
loppu. Poliisille lisää resursseja, teette arvokasta työtä. mutta monilla kunnilla menee kovin kituuttaen.
Koodit pois
Euroopan keskuspankki EKP aikoo luopua koodikielestään
puhuessaan rahapolitiikasta.
Nykyään EU-asukas ei juuri ymmärrä EKP:n liturgiaa korkokokousten jälkeen. Karvat ja hilse pilaavat uimaveden varsinkin tuulettomana hellepäivänä,
hajusta puhumattakaan. Vakavin seurauksin.
Olisi toivottavaa, että niin EU:n uudet kuin
TÄTÄ MIELTÄ
vanhemmatkin demokratiat vakiinnuttaisivat demokratiansa kriittisen keskustelun
ympärille, eikä millekään monoliittisille
?totuuksille?. ?Arki tulee
Jotta nykytasoiset palvelut jatkuisivat
suurseurakunnassakin, sen kirkollisveroäyrin suuruudeksi olisi päätettävä vähintään
1,35 prosenttia.
Sivu 5
. Salon seudulla tukiprosentti on vielä nyt keskimäärin 20, ylitarkastaja
Markku Alm maa- ja metsätalousministeriöstä sanoo.
. Muut kirkkoherrat muuttuisivat kappalaisiksi, joilla kuitenkin säilyisi kirkkoherran
palkka.
Papit ja työntekijät toimisivat ensi sijassa
nykyseurakuntiensa alueilla. Edellisen kerran vastaavanlainen toukokuun sää oli vuonna
1995.
Sivu 6
Suurkunta
leikkaisi
maaseudun
yritystukia
SSS?Hia Sjöblom
Vaikka EU:ssa ei vieläkään ole hyväksytty maaseutuohjelmaa jo alkaneelle
ohjelmakaudelle, käynnistetään siihen
liittyvien maaseudun yritystukien hakeminen näillä näkymin maanantaina.
Tukea voivat hakea maaseudulla toimivat, alle kymmenen henkeä työllistävät
mikroyritykset. Kunnat tämän loppujen lopuksi päättävät,
eikä sairaanhoitopiirin johto, Markku Havia
puolestaan jyrähtää.
Aluesairaalan johtokunta on pyytänyt asiasta lausuntoa Salon seudun kunnilta.
Sivu 5
+19
Takasivu
Helleraja
ylittyi Salossa
SSS?Elina Lahti
Kirsi Höglund
Helleraja rikkoutui reippaasti Salossa
Kärkän mittauspaikalla tiistaina, jolloin lämpötila kipusi iltapäivällä jo noin
27 asteeseen.
Kun kosteuskin oli vielä iltapäivällä
60 prosentin, helle muuttui tukalaksi.
Ylimeteorologi Anneli Nordlund Ilmatieteen laitokselta sanoo, että toukokuun helteitä sattuu noin joka kolmas
vuosi, mutta yhdistettynä kosteuteen
harvemmin. Lisäksi myymälän yhteyteen
tulee 700 neliön aidattu ja katettu ulkomyymälä.
Tokmanni-konsernilla on viisi eri brändiä,
se omistaa muun muassa Salossakin toimivan Vapaa Valinnan.
Sivu 12
Rauli Tuominen (vas.) ja Antti Haikio antoivat oman panoksensa Nikkilänpuiston
kohentamiseen.
Kuusjoen
Nikkilänpuisto
eläväksi lasten
voimin
SSS?Mikko Rantala
Kuusjoen Kurkelan ja Raatalan alakoululaiset elävöittivät tiistaina Nikkilänpuistoa istutuksin ja kiveyksin.
Koululaiset kasvattivat kevään aikana
kouluillaan taimia, joita päästiin eilen
istuttamaan omalle kasvimaalle puistoon. Mahdollisuudet
saada maaseudun yritystukea todennäköisesti heikkenevät, kun tukea pitäisi antaa 60 000 asukkaan kaupungin
maaseutuosiin, Alm sanoo. Liikelaitoksena sairaala pysyisi osana VarsinaisSuomen sairaanhoitopiiriä, mutta sen asema
olisi nykyistä itsenäisempi.
Liikelaitosmallilla halutaan varmistaa se,
että käyttäjäkuntien näkemykset vaikuttavat
entistä paremmin toiminnan sisältöön. Hän korostaa kuitenkin, että koko alkaneella ohjelmakaudella (2007?2013) tukiprosenttien perusteena pidetään vuoteen 2005
kiinnitettyä maaseudun kolmijakoon
perustuvaa kuntarakennetta.
Sivu 12
Kirsi Höglund
Pertteliläinen Antti Koski tutkii kevätvehnäpellollaan kirvatilannetta. Hakemus tehdään TEkeskukselle.
. SALON SEUDUN SANOMAT
Keskiviikkona 30. Samalla malli turvaisi paikallisen johtokunnan
aseman niin, ettei sitä voitaisi lakkauttaa.
Sairaalan johtokunta on kokenut, ettei sillä
nykyisellään ole riittävästi päätösvaltaa.
. Jälkeenpäin ajatellen kylvö tapahtui liian
aikaisin, sillä parin viikon päästä siitä tuli
yöpakkasia, kertoo Koski tutkiessaan pellon
kasvua.
Koski ei ole toistaiseksi nähnyt pelloillaan
yhtään kirvaa. Tarvittaessa
he muodostaisivat yhteistyö- ja sijaisuusrenkaita. Leppäkerttuja sen sijaan on
runsaasti, mikä viittaa kirvoihin.
Salon seudun demarit Salon suurseurakunnan
suurkunnan kannalla malli alkaa selventyä
Salon valtuutetuille
vapaat kädet
SSS?Vesa Käiväräinen
Salon seudun sosiaalidemokraatit hyväksyvät kuntajakoselvittäjä Arto Kosken esityksen kymmenen kunnan hallinnon ja palvelujen järjestelysopimukseksi.
Kuntaliitoshanketta on nyt käsitelty kaikissa seudun kuntien sosiaalidemokraattisissa
kunnallisjärjestöissä.
Salon kunnallisjärjestön edustajisto otti
viimeisenä asiaan kantaa tiistaina. toukokuuta 2007
Sitkeällä työllä parturikampaajamestariksi
KOTISIVU 4
Puikoilla onnistuu,
kun haarukkaa ei ole
Klubitalolle löytyi
paikka Salosta
UUTISET 6
KESKIVIIKKOKEITTIÖ 15
Salon sairaalasta halutaan liikelaitos
Sää:
Pilvistä
Johtokunta kysyy kuntien mielipidettä, sairaanhoitopiirin johto vastustaa hanketta
SSS?Jarkko Turpeinen
Salon aluesairaalan johtokunta virittelee
ajatusta sairaalan liikelaitostamisesta. Myös käytännön puistorakentaminen oli lasten heiniä.
Kuntalaisten kohtaamispaikka -hankkeen puuhanainen Anu Suosalo toivoo, että lapsille jäisi käsitys, että itse
tekemällä voi osallistua oman kunnan
puuhiin.
. Se suo-
sittelee uuden kunnan perustamista, mutta
koska asia on suuri, Salon demarivaltuutetut saavat vapaasti päättää omasta kannastaan.
Salon seudun sosiaalidemokraatit toteavat
yhteisessä kannanotossaan, että Arto Kosken
esitys ei yksityiskohdiltaan vastaa yksittäisten kuntien odotuksia.
Siitä huolimatta kuntien seudulliset resurssit on tärkeä yhdistää, jotta ne voivat
paremmin kohdata tulevaisuuden vaativat
haasteet.
Demarien mielestä uuden kunnan toimintaa
valmistelevan järjestelytoimikunnan kokoonpanossa on noudatettava suositusta, jonka
mukaan niiden kuntien, joilla on kaksi paikkaa, edustajien tulee olla eri puolueista.
Pukarista
kirkkoherra,
muista
kappalaisia
SSS?Irmeli Suvenmaa
Kymmenen nykyisen seurakunnan yhdistäminen yhdeksi suurseurakunnaksi näyttää
rakenneselvittäjä Pertti Ruotsalon kokoamien kannanottojen mukaan toimivimmalta
mallilta tulevaisuudessa, jos Salon seudun
kymmenen kuntaa päättävät myös yhdistyä
yhdeksi.
Vajaan 70 000 jäsenen Salon seurakunnan
ensimmäiseksi johtajaksi tulisi Kirkkohallituksen päätöksellä kirkkoherra Jouko Pukari. Oppilaat saivat itse suunnitella
istutusten ja kiveysten paikkoja puistossa. Johtokunta on yksimielisesti ollut kaikkia
niitä vastaan, mutta kaikki ne on ajettu läpi.
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtaja
Aki Lindén ei pidä Salon sairaalan liikelaitostamista järkevänä. Tämähän ei ole vain kunnan puisto
vaan meidän kaikkien asukkaiden ajanviettopaikka, Suosalo muistuttaa.
Sivu 8. Tuskin leppäkertut täällä viihtyisivät, ellei niillä olisi syömistä, toteaa Koski.
Sivu 7
Tokmannin
Tarjoustalo
retail parkiin
SSS?Mikko Nurmisto
Suomen suurin halpakauppaketju Tokmanni avaa ensi vuonna Tarjoustalon Salon ja
Halikon rajalla.
Halikon Prismakeskuksen viereen rakennettavaan retail park -ostospuistoon tulee
Tarjoustalon noin 6 000 neliön käyttötavaramyymälä. Sairaanhoitopiirin hallitus kuitenkin päättää niin kuin se parhaaksi näkee, johtokunnan puheenjohtaja Markku Havia (kesk.)
sanoo ja viittaa esimerkiksi päätöksiin, joilla
laboratorio ja kuvantaminen on keskitetty koko piirin kattaviksi toimintayksiköiksi.
. Erityisesti kirppoja on rypsi- ja rapsipelloilla äärettömän paljon viime vuosiin ver-
rattuna, kertoo agronomi Markus Isotalo
ProAgria Farmasta.
Varsinais-Suomessa on erityisen paljon tuomikirvan munia, ja maakuntaa voidaan nyt
pitää kirvojen riskialueena.
Näin kerrotaan ProAgria Farmasta, jossa
seurataan tarkkaan koko Varsinais-Suomen
viljelykasvien ja tuholaisten tilannetta.
Pertteliläinen maanviljelijä Antti Koski
kylvi huhtikuun puolivälissä lähes 30 hehtaaria kevätvehnää.
. Hänen mukaansa liikelaitoksella pitäisi olla merkittävää ulkoista
myyntiä.
. Tilanne muuttuu, jos Salon seudulla syntyy suurkunta. Ainakaan toistaiseksi kirvoja ei ole.
Varsinais-Suomen pellot kärsivät tuholaisista
SSS?Liisa Käiväräinen
Koko Varsinais-Suomessa ja Salon seudulla
on nyt paljon tuholaisia pelloilla.
Hänen mukaansa
sairaanhoitopiiriin kuuluva sairaala ei voi enää olla juuri itsenäisempi kuin Salo on.
. Vuoden 2009
alusta lähtien uuden seurakuntamuodon on määrä käynnistyä
. Pienissä seurakunnissa äänestysprosentit ovat nytkin
korkeita. Se merkitsisi Salo-Uskelaa pienempien
seurakuntien hyötymistä, koska
kaikissa niissä nykyisin on korke-
ampi veroprosentti kuin Salossa.
Selvittäjä Pertti Ruotsalon mukaan äyrihinnan haarukka olisi
tulevan kokoisella seurakunnalla
1,1?1,95 prosenttia. Alussa
olin itse kovasti vielä kappeliseurakunnan kannalla . Heinäkuun lopussa
hän jättää sen tuomiokapitulille.
Elo-syyskuun vaihteessa se tulee
vielä seurakuntien päättäjien
ruodittavaksi. Pienimmät seurakuntaalueet voisivat tarvittaessa toimia
muita kiinteämmässä yhteistyössä, esimerkiksi Särkisalo, Perniö,
Kisko ja Suomusjärvi yhdessä
tai Kuusjoki, Pertteli, Kiikala ja
Muurla yhdessä. Tämän taas
pelätään nostavan Salon seudun
kuntien kustannuksia.
Sairaanhoitopiirin
valtuusto päättää
Sairaalan johtokunta on pyytänyt kunnilta vastauksia kyselyynsä toukokuun aikana, mutta
niitä ei vielä ole annettu. perusturvajohtaja ehdottaa
myönteisen kannan ottamista.
Asia ei ole kuitenkaan pelkästään Salon seudun kuntien ratkaistavissa, vaan lopullisen päätöksen tekee sairaanhoitopiirin
valtuusto.
Asiakkaan arjessa liikelaitostaminen ei suoraan näkyisi.
Sairaanhoitopiirin johtaja
tyrmää ajatuksen täysin
?Liikelaitoksen
edellytykset eivät täyty?
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtaja Aki Lindén vastustaa Salon sairaalan liikelaitostamista. Kiikalan seurakunnasta selvitystä kuulemassa
ollut Jouko Marjalaakso totesikin ykskantaan:
. Se mahdollistaisi joustavasti myös pappien sijaistamisen
ja hajauttamisen sinne, missä
kulloinkin on työruuhkaa. Kunnallisen liikelaitoksen ja
taseyksikön ero on loppujen lopuksi aika pieni.
Lindénin mielestä Salon alue-
sairaalassa eivät kuitenkaan
täyty kunnallisen liikelaitoksen
edellytykset.
. Se on ainoa sairaalaliikelaitos koko Suomessa.
Turunmaan sairaalan ulkoinen
myynti on 50 prosenttia, eli puolet sen palveluista menee muualle
kuin jäsenkunnille. Vaikka ihmisiä on
töissä vierekkäisissä huoneissa,
niin kaikilla on eri pomot, jotka
istuvat Turussa. Tarvittaessa he muodostaisivat yhteistyö- ja sijaisuusrenkaita. Ruotsalo muistutti, että eroihin voi ennemminkin vaikuttaa kaupungin
veroäyrin nousu.
Suurseurakunnan yhteenlasketun jäsenmäärä edellyttää
33-paikkaista kirkkovaltuustoa.
Halikkolaiset kuulijat kantoivat
huolta siitä, että tuleva Salon
alue voisi suurväkisimpänä kaapata lähes kaikki paikat. Arvioinnin on tehnyt Helsingin
yliopiston yhteiskuntapolitiikan
laitoksen sosiaalityön professori
Kari Huotari.
Raportin mukaan peliriippuvuus on aiheuttanut masennusta,
ahdistusta, ihmissuhdeongelmia,
taloudellisia katastrofeja sekä pahimmillaan itsemurha-ajatuksia
ja -yrityksiä.. Liikelaitoksen kirjanpito
toimisi erillään sairaanhoitopiirin kirjanpidosta. Koon
muutos vaikuttaisi muun muassa
kirkkoherrojen työnkuvan muutokseen, muiden pappien ja työntekijöiden työtapojen järkeistämiseen, veroäyrin muuttumiseen ja
yhteistoimintaan kaikilla mahdollisilla tavoilla eri seurakuntatyöaloilla.
Työntekijäpula
nostaa uusien
hoitajien
palkkoja
SSS?STT
Hoitajapula nostaa uusien hoitajien palkkoja. Ettei sitä murennettaisi tällä
tavoin kuin nyt viime aikoina on
tehty.
Muun muassa laboratorio, kuvantaminen ja lääkekeskus on
keskitetty koko sairaanhoitopiirin
kattaviksi toimintayksiköiksi.
. Työalojen hankinnat tehtäisiin yhdessä, samoin
työsuunnitelmia.
Yhteensä lähes 50 000 jäsenen
Salon seurakunnan ensimmäiseksi johtajaksi tulisi kirkkolain
mukaan, tuomiokapitulin esityksestä ja Kirkkohallituksen päätöksellä kirkkoherra Jouko Pukari. kesäkuuta alkaen.
Teknisessä lautakunnassa Esko
E Rannikko (kok.) esitti kuitenkin hankkeesta luopumista.
Lopulta koko lautakunta asettui
yksimielisesti hänen taakseen.
? Lautakunnan ajatus oli, että
Turuntien ja Salonsillan korjaus
häiritsee jo kesän aikana keskustan liikennettä, eikä lisähäiriötä
haluta, Pauna kertoi kokouksen
jälkeen.
SSS?Irmeli Suvenmaa
. Että jossakin on asiakkaita,
muitakin kuin omistajat. Tekninen lautakunta
päätti asiasta yksimielisesti tiistai-iltana.
Vilhonkadun kävelyosuuden
laajentamista Asemakadulta Salonjoelle asti oli toivottu kansalaisadressissa, jonka oli allekirjoittanut 90 henkilöä.
Salon tekninen johtaja Alpo
Pauna esitti kokeilun aloittamista 11. Lindén korostaa, että Turunmaan sairaalan liikelaitos on kokeilu, jota jatketaan
muutaman vuoden.
Vilhonkadun
kävelyosuus
ei laajene
Salossa
SSS?Vesa Käiväräinen
Vilhonkadun kävelykatuosuutta
ei laajennetakaan kesän ajaksi
Salossa. Kesäkuussa 2008
Kirkkohallitus lyö lukkoon sille esitetyn mallin. Sen mittaan on selvinnyt, millä tavalla jokin seurakuntatoiminnan puoli olisi ehkä vielä
paremmin järjestettävissä. Selvittäjä vakuutti, ettei niin välttämättä
käy. Käydään selkeästi kilpailua jonkun
kanssa ja jossakin on markkinoita, joita yritetään vallata.
Rakenneselvittäjän tunnustelujen perusteella
suurseurakunta olisi toimivin Salon seudulla
Kappeliseurakunta-malli alkaa paljastua sittenkin kankeaksi
Marko Mattila
Turunmaan sairaala
on jo liikelaitos
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä Turunmaan sairaala liikelaitostettiin puolitoista vuotta
sitten. Jatkossa voitaisiin pitää
entistä enemmän oman alueen
puolta.
Selvittäjällä on vielä kaksi kuukautta aikaa tehdä raporttinsa
valmiiksi. Salon aluesairaalan mukaan tämä
mahdollistaisi sairaaloiden taseen
yhdistämisen, jolloin sairaalakohtaisia yli- tai alijäämiä voitaisiin
tasoittaa piiritasolla. Jos toisaalla tarvitaan lisää
resursseja, voidaan työnjaosta
neuvotella. jos myös kunnat ovat päättäneet yhdistyä.
Ruotsalo kiertää vielä tänään ja
huomenna pitämässä vastaavanlaisia avoimia esittelytilaisuuksia.
Tänään keskiviikkona tilaisuus
on Perniön seurakuntatalossa
ja huomenna torstaina Perttelin
seurakuntatalossa, molemmissa
kello 18.
SSS?STT
Ongelmallista pelaamista on
vaikea kokonaan lopettaa, mutta
sen sijaan oman pelaamisensa voi
saada kuntoutuksen avulla hallintaan. Jyväskylän
suurseurakunnasta hän oli napannut hyvältä vaikuttavan aluemalliajattelun.
Kymmenen nykyisen seurakunnan yhdistäminen yhdeksi suurseurakunnaksi näyttää Ruotsalon
kokoamien kannanottojen ja harkinnan mukaan toimivimmalta
mallilta tulevaisuudessa, jos Salon
seudun kymmenen kuntaa päättävät myös yhdistyä yhdeksi. Asia
tulee ensimmäisenä esille Salon
perusturvalautakunnassa, jolle
vs. toukokuuta 2007
sss.toimitus@sss.fi
5
Salon sairaalan johtokunta haluaa
nykyistä itsenäisemmän aseman
Pohdinnassa sairaalan
liikelaitostaminen
SSS?Jarkko Turpeinen
Salon aluesairaalan johtokunta
kysyy seudun kuntien mielipidettä sairaalan liikelaitostamisesta.
. Siinä olisi enemmän itsenäistä
päätäntävaltaa. Ylen Ajankohtaisen kakkosen mukaan uusille
hoitajille maksetaan enemmän
palkkaa kuin kokeneemmille
työntekijöille.
Uuden hoitajan peruspalkka
voi olla samasta työstä jopa 150
euroa suurempi kuin kokeneemmalla kollegalla.
Sairaanhoitajaliitto pelkääkin,
että palkkakilpa ajaa hoitajat toisiaan vastaan.
Maalisvaaleissa puolueet lupasivat kaikille sairaanhoitajille
tuntuvia palkankorotuksia.
Aluemalli säilyttäisi
tuttuuden
Salon suurseurakunta koostuisi
kymmenestä toiminta-alueesta,
joilla olisi nykyisten seurakuntien
nimet eli olisi esimerkiksi Salon
seurakunnan Halikon alue tai
Särkisalon alue ja samoin kahdeksan muuta aluetta. Sillähän on oma talous ja oma
johtokunta.
. Pukaria esitettäneen siksi, että hän
on nykykirkkoherroista ensinnä
siirtymässä eläkkeelle, ja siten
seuraavaa johtajaa seurakuntalaiset pääsisivät valitsemaan
Toimitaan kuten liikeyrityksen
kuuluukin.
Peliriippuvaiset
tarvitsevat
palveluita
Marjatta Hyttinen Salo-Uskelan seurakunnasta huomautti eilisessä seurakuntarakenneselvittelytilaisuudessa, että suurseurakunnan ainoalla kirkkoherralla tulee olemaan suunnattoman paljon valtaa.
muutaman vuoden kuluttua.
Papit varsinaiseen
palvelutyöhönsä
Muut kirkkoherrat muuttuisivat kappalaisiksi, joilla kuitenkin
säilyisi kirkkoherran palkka. Jos Salon alueen kunnat ovat
sitä mieltä, että tällainen liikelaitosmalli olisi harkitsemisen arvoinen asia, niin sitten siitä neuvotellaan ja tutkitaan ja katsellaan
tarkemmin, Salon aluesairaalan johtokunnan puheenjohtaja
Markku Havia (kesk.) sanoo.
Havia ei halua lähteä tässä vaiheessa esittämään mitään arvioita siitä, koska liikelaitostaminen
voisi tapahtua.
Liikelaitostamisella tavoiteltaisiin nykyistä itsenäisempää
asemaa. Liikelaitos olisi
vastuussa sairaanhoitopiirin valtuustolle eikä hallitukselle.
. Sekään ei riittäisi, jos
halutaan tasa-arvoista palvelua.
Ruotsalo uskoi, että esimerkiksi
nuorisotyöntekijöiden määrää tulisi tarvetta lisätä, koska nykyisillä
pienillä seurakunnilla ei ole ollut
varaa palkata yhtäkään.
Pienet hyötyvät palveluissa ja äyreissä
Kuulijat olivat huolissaan siitä,
merkitseekö suurseurakuntamalli nykyisten työntekijöiden heittelemistä alueelta toiselle. Kunkin alueen
kirkko ja muut toimintapaikat ja
hautausmaat säilyisivät. tänään en enää
ollenkaan, kuvaili seurakuntarakenneselvittäjä Pertti Ruotsalo
eilen työnsä etenemistä.Ruotsalo
esitteli Salossa kaikille kiinnostuneille seudulle hahmottelemaansa
toimivinta seurakuntamallia.
Aineksia tähän malliin hän on
kerännyt täkäläisten seurakuntien työntekijöiltä, luottamushenkilöiltä ja vastuunkantajilta.
Myös muualla maassa tehdyistä
seurakuntaliitoskokemuksista
hän on ottanut oppia. Kaikki
toimitukset hoidettaisiin lähityöntekijöillä, kuten tähänkin saakka.
Eli seurakuntalaisilla säilyisi tuttuuden ja läheisyyden tunne.
Nykyiset työntekijät toimisivat
ensi sijassa nykyseurakuntiensa
alueilla. Uutiset
Keskiviikkona 30. Näin pelaajan elämänlaatu
voi kohentua ja pelaamisesta johtuvat sosiaaliset, taloudelliset ja
terveydelliset haitat vähentyä.
Ensimmäinen ongelmapelaajien, peliriippuvaisten ja heidän
läheistensä kuntoutusta arvioiva
raportti on valmistunut Suomessa. Salon aluesairaala tuottaa palvelut 99-prosenttisesti Salon alueen kunnille eikä sillä ole
mitään ulkoista myyntiä.
Ulkoinen myynti tarkoittaa
Lindénin mukaan puhdasta bisneksen tekemistä.
. Voisi olla järkevää sekin, ettei joka kirkossa pidettäisi
jumalanpalvelusta. Nämä viipaloivat koko tämän
sairaalan. He
vapautuisivat kokonaan hallinnollisista tehtävistä, jolloin työaikaa
jäisi varsinaiseen seurakuntalaisten kohtaamiseen ja palvelemiseen. Työntekijä voi esittää
jopa omia toivomuksia asemapaikastaan.
Veroäyrin suuruus olisi ilman
muuta koko suunnitellussa suurseurakunnassa sama. Viime päivinä Salon
Seudun Sanomien palstoilla on
keskusteltu paljon sairaanhoitopiirin taloushallinnon keskittämisestä Turkuun.
Jatkossa sairaanhoitopiirin
strategiaan on kirjattu esimerkiksi aluesairaaloista muodostuvan
alueellisen erikoissairaanhoidon
toimialan muodostaminen. Hyvä, että yhdeksän kirkkoherra keskittyy silloin sellaisiin
hommiin, jotka he paremmin
osaavatkin. Näin
saataisiin hoidetuksi erityistyöalojakin koko Salon seudulla, kuten
maahanmuuttajatyötä.
Tätä puolta eilinen yleisö piti
seurakuntamuutoksen yhtenä
suurena plussana. Tämä oli tavallaan tällainen
eräänlainen turha irtiotto jälleen
kerran, Lindén sanoo ja tietää,
että kysymys on puhtaasti tavoitteesta lisätä itsenäisyyttä.
Lindén toteaa, että Salon alue-
sairaala on nyt niin sanottu taseyksikkö, kuten myös Loimaan
aluesairaala. Tämä on ollut hyvässä mielessä prosessi. Kirkkohallituksella ei ole
tällaisissa tapauksissa oikeutta
määrätä pidettäväksi ennenaikaista kirkkoherranvaalia. Kunnallisen liikelaitoksen tärkein tunnusmerkki on se, että sillä pitää olla merkittävää ulkoista
myyntiä. Se ei ole oikein.
Siinä ei tule sellaista me-henkeä
sairaalan työporukkaan, Markku
Havia sanoo.
Mitä tulevaisuus
tuo tullessaan?
Pelkona on, että sairaalan
käyttäjäkuntien mahdollisuudet
vaikuttaa aluesairaalan toimintalinjoihin ja palvelutarjontaan
vähenevät edelleen nykyisessä
mallissa. Se ei kuulu sairaanhoitopiirin suunnitelmiin, eikä hän
aio esittää sen toteuttamista.
. Tietysti isoissa
linjoissa mennään piirin päätösten mukaan, Havia toteaa.
Myös Salon aluesairaalan hallintojohtaja Hannu Ampuja
sanoo, että liikelaitostamisen
tavoitteena olisi sairaalatasoisen
päätöksenteon pysyminen Salon
seudulla.
. Jotta nykytasoiset palvelut jatkuisivat suurseurakunnassakin, kirkollisveroäyrin suuruudeksi olisi päätettävä vähintään 1,35 prosenttia.
Äyrinnoston vaikutusta kirkosta eroamisiin kyseltiin jo. Ruotsalo tyynnytteli, ettei näin välttämättä käy. Niitä voisi olla
järkevää painottaa kysynnän mukaan.
Myös muiden työalojen työntekijät voisivat yhdistää voimavaransa
Kuljetustarpeet:
diak. Ilmoitt. Kiitokset
kerääjille, lahjoittajille ja kaikille
mukana olleille!
Perttelin seurakunnan nettisivut: www.perttelinseurakunta.fi
Kastettu: Minna-Riina Karoliina Hopia.
6
7-päiväinen sanomalehti
Puhelin: (02) 770 21 (vaihde)
TOIMITUS
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna: ma-pe klo 9.00-23.00,
la klo 14.00-23.00,
su klo 16.00-23.00
Telefax (02) 770 2300
Puhelin (02) 770 21 (vaihde)
koon kuuluivat Jussarön lisäksi
Hästö-Busö ja Russarö. Ne ovat oikeita työsuhteita,
mutta sidottuja klubitaloon. klo 11.30., Liisi Kärkkäinen,
Kirsi Laakkonen.
Vähäväkisten ja A-klinikan
virkistyspäivä to 31.5. Seuraamme jännityksellä,
kuvaili tiistain hellekäyrän kipuamista ylimeteorologi Anneli
Nordlund Ilmatieteen laitokselta.
Helleraja menikin yllättäen rikki myös Salon seudulla, vaikka
maanantaina tähän ei vielä uskottu.
Nordlund kertoi lämpimän ilman virranneen kaakosta. Siellä on ollut sama
lääkäri jo yli 30 vuotta.
Omalääkärijärjestelmä on ollut
yhdeksän vuotta.
. Kattoa hiekkapuhalletaan parhaillaan, minkä jälkeen se maalataan perinteisellä grafiittimaalilla.
. Klubitalojen maailmanlaajuiseen kattojärjestöön kuuluu lähes
300 klubitaloa noin 25
maassa.
???????????
DRAGSFJÄRD
Pe 1.6 klo 10.00 Koulujumalanpalvelus Ttehtaan kirkossa.
KIIKALA
Kirkkovaltuusto ke 30.5. Eräiden ulkomaisten
tutkimusten mukaan sairaalahoitojaksot vähenevät jopa puolella.
Klubitalo ei kuitenkaan korvaa
mielenterveyspalveluja, vaan täydentää niitä. Salon seudulta jäseniä
on noin viisikymmentä. Nieminen peruskorjaa ne. 020 452 6725
Avoinna ma-pe klo 6.30- 8.30
la-su klo 6.30-10.00
kuussa 1999. 020 452 6723
Tammisaari puh. Kun
pilvisyys oli vielä vähäisempää
kuin oli arvioitu, päästiin hellelu-
jen remontille kumpusi tarve 60luvulla maalatun lateksimaalin
irtoilemisen vuoksi. toukokuuta 2007
Salon klubitalo vähän
lähempänä toteutumista
Mielenterveysseuran
hankkeelle löytyi tilat,
mutta rahoitus
on vielä auki
SSS?Jarkko Turpeinen
Salon seudun mielenterveysseuran klubitalolle on viimeinkin
löydetty tilat. Puhelin 0200-71000
Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
- Someron ja Koski tl:n alueen
varhaisjakelut: Suomen Posti Oy,
Joensuuntie 5, Somero.
Puhelin 0200-71000
Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
ILMOITUSOSASTO
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Sairauslomat kiusaavat parhaillaan Salon seudun terveyskeskuksen omalääkärijärjestelmää,
jossa äkillisiä poissaoloja ovat joutuneet paikkaamaan muut lääkärit, myös johtava lääkäri Seppo
Junnila.
. Lähtö oli ollut kiireinen,
kertoi Veikko-Olavi Eronen.
Jussarön muistolaatan paljastuksessa olivat mukana muun
muassa Helsingin merivalvontaalueen päällikkö, komentajakapteeni Markku Aheristo, Jussarön asemapäällikkö yliluutnantti
Olli Taattola, Suomenlahden
Meripuolustusalueen Porkkalan
Rannikkopataljoonan komentaja
Ismo Korhonen ja hänen kesäkuussa aloittava seuraajansa
komentajakapteeni Pekka VarTILAUSHINNAT
1.12.2006 alkaen.
Jatkuva säästötilaus
12 kk:n maksuerä
6 kk:n maksuerä
3 kk:n maksuerä
Määräaikaistilaus
12 kk
6 kk
3 kk
1 kk
Eero Ketola
SSS?Elina lahti
Muistolaatan luovutuksen yhteydessä Perinneyhdistys kiitti Jussarön
Merivartioasemaa ja sen henkilöstöä patterin lippukilvellä. Ajatuksena on saada taloon päivittäin 25?30
kävijää ja klubitalon jäseneksi
kaikkiaan noin 200 jäsentä vuositasolla.
Sairaalajaksot
voivat vähetä
Oletettavaa on, että klubitalon
perustaminen vähentäisi poliklinikkakäyntejä ja sairaalaan hakeutumista. Heidän tilalleen on
kuitenkin palkattu sijaisia.
Näin ollen potilaan pitäisi kyllä
päästä omalääkärin vastaanotolAvoinna ma-pe klo 8.30-16.30
Puhelin (vaihde) (02) 770 21
Telefax (02) 770 2222
Sähköposti:
sss.ilmoitukset@sss.fi
Verkko-osoite:
www.sss.fi/ilmoitukset
Viikkomarkkinat
Puhelin 0600-91700
Puhelun hinta 2,98 ?/min +pvm
(sis. Lateksimaali
oli tuolloin suosiossa eikä sen
haittapuolista vielä tiedetty. Salon Rummunlyöjänkadulla toimiva elintarvikelaboratorio lakkautetaan vuoden
2008 keväällä, jolloin klubitalo
voisi saada 350 neliömetrin suuruiset tilat käyttöönsä.
Mielenterveysseuran toiminnan-
johtaja Eeva-Liisa Lindholm
korostaa, että klubitalon käynnistyminen ei ole vielä lainkaan
varmaa. mennessä diakoni Elise Majalle p. Yhdistyksen puheenjohtaja Veikko-Olavi Eronen totesi
laatan paljastustilaisuudessa, että on surullista nähdä saariston
muuttuvan myös sillä tavalla,
että rannikkotykistöstä jää useille linnakesaarille pelkkiä muistolaattoja.
Nyt Jussarön länsiosa kuuluu
Tammisaaren kansallispuistoon
ja itäosa on avattu yleisölle. Samassa talossa toimii
myös kriisikeskus.
Jäsenet pitävät
huolta toisistaan
Klubitaloissa toimii yleensä erilaisia yksikköjä. Jo 1500-luvulla
Jussarö sai pelottavan maineen
Puhelin iltaisin
- uutistoimitus
770 21, 770 2314
- urheilu 770 2309
ALUETOIMITUS
Somero, Kiiruuntie 1,
Puhelin (02) 7488 633
TILAUKSET OSOITTEEN MUUTOKSET
Puhelin (02) 770 2626
Telefax (02) 770 2211
sss.tilaajapalvelu@sss.fi
purjehtijoiden keskuudessa. Uudenmaan Prikaati piti kenttätykistöammuntoja aina 1990-luvun
loppupuolelle asti. Kaupungilta tarvittaisiin lisäksi
160 000 euroa. 040-849 6720.
Yhteisvastuukeräys
tuotti
yhteensä 4672,80 euroa. Saloon on ajateltu
perustaa toimisto-, keittiö- sekä
siirtymätyöyksikkö ja asunto-ohjelma. 040-5863 820.
Koulujen kevätkirkko
to
31.5. Vuoksenniska OY lopetti toiminnan
kannattamattomana 1967.
Kaivostoiminnan jäljet näkyvät
murheellisina rauniona ja ilkivallan kohteeksi joutuneissa rakennuksissa liiankin hyvin.
. Perinneyhdistyksen puheenjohtaja Veikko-Olavi Eronen ojentaa kilven aseman päällikölle yliluutnantti Olli Taattolalle.
jonen sekä pataljoonanupseeri
komentajakapteeni Jyrki Ahonen.
Hangon Rannikkopatteriston
perinnesäätiö perustettiin toukoJAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS
183,00 ?
93,00 ?
47,00 ?
193,00 ?
104,00 ?
53,00 ?
22,00 ?
Tilaukset toimitetaan force majeure- (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden
viivästykset, yms.) varauksin.
Odotusaika keskimäärin
hiukan yli viikon
- Postin varhaisjakelupäivystys
Puhelin: 0200 72822 (mpm/pvm)
Ark. Uutiset
Keskiviikkona 30. Monet varusmiehet päivystivät merivartiossa
saarella. Sijaisuutta saatetaan joutua
hoitamaan pari vuotta, ehkä kauemminkin, jos vakituinen erikoistumisen jälkeen sattuu jäämään
äitiyslomalle.
Junnila muistuttaa, että lääkäreistä iso osa on nuoria naisia.
Omalääkäreiden odotusajat
ovat Salon seudun terveyskeskuksessa keskimäärin hiukan yli
viikon, joskin tilanne voi vaihdella ääripäissä. Heidän kokemuksistaan on laadittu
kaavio, joka kuvaa helteen tukaluutta. Raha-automaattiyhdistykseltä pitää saada hankkeeseen
rahoitus.
. Elise Maja p. Jos kuntoutuja ei jostain syystä
pysty menemään työpaikkaan, niin
ohjaajan tehtävä on hoitaa se työ.
Tällä taataan, että se työ tulee hoidettua.
Klubitaloon on tarkoitus palkata
johtaja ja kaksi ohjaajaa. Uuden maalikerroksen olisi tarkoitus kestää vähintään kaksikymmentä vuotta.
Remontti valmistunee syyskuun
loppuun mennessä, mikäli säät
eivät rajoita liikaa maalaamista.
. 050557 6417.
Seurakuntaretki Jokioisille ja
Ypäjälle ke 8.8. musiikkia, puffetti, arpajaiset, pelejä, kokko (säävaraus) ja hartaushetki leirikirkossa.
Tuotto lähetystölle. Eläkeliiton kirkkopyhä, kirkkokahvit ja ohjelmaa
srk-talolla.
Hartaushetki Kajala-kodissa
ke 30.5. 040-849 6720.
Seurakuntaliitos-info to 31.5.
klo 18 Perttelin srk-talolla, seurakuntarakenneselvitykseen liittyvä tiedotus- ja keskustelutilaisuus, mukana selvitysmies Pertti
Ruotsalo. klo
19.00 srk-talossa.
Koululaisjumalanpalvelus pe
1.6. Helsingin Kallion
evl.
?????????????????
LT-LEVIKKI 22.154 kpl
(LT-levikki 2006)
SSS sähköposti:
sss.toimitus@sss.fi
JULKAISIJA
Salon Seudun Sanomat Oy
Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Katon hiekkapuhallus on
jo käynnissä
Kuusjoen kirkon remontti on
täydessä tohinassa. Klubitalo on kansainvälinen konsepti.
. Hangon rannikkopatteristo piti kertausharjoituksia
ja leirejä 1980-luvulle asti. Vanha maali on ensin poistettava kokonaan puupintaan
asti, jotta lateksimaali saadaan
kokonaan pois, Haikio kuvailee
työprosessia.
Urakan suorittaa Forssan Moniala Ky. Salon perusturvalautakunta on todennut jo aiemmin, että se pitää hanketta
tärkeänä ja sitoutuu osaltaan sen
toteuttamiseen.
Ajatuksena on, että tilat omistava Jorma J. klo 11.00 Airaksinen, Uusisalo.
Sanajumalanpalvelus su 3.6.
klo 10.00 Airaksinen, Uusisalo.
Kesäkukkien istutus hoitohaudoille alkaa ma 4.6.
Kiikalan ja Suomusjärven yhteinen koko perheen juhannusaatto Lammenjärvellä pe 22.6.
Sauna lämpimänä klo 16?18 ja ohjelma alkaa klo 18.00 lipunnostolla.
Ohjelmassa mm. Tähän
asti hankkeelle ei ole pystytty
osoittamaan tiloja.
Kirsi Höglund
TIETONURKKA
KLUBITALO
. Talvisodan jälkeen 1940 Hankoniemi
vuokrattiin Neuvostoliitolle ja
Hästö-Busö jäi vuokra-alueen
puolelle.
Sodan jälkeen armeija poistui
Jussarösta ja merivartijat palasivat evakosta. Lisäksi on reach out -ohjelma,
mikä tarkoittaa sitä, että klubitalon
jäsenet pitävät huolta toisistaan ja
soittelevat perään, jos kaveria ei ole
näkynyt.
.
klo 6.00-16.00
Viikonl. Seinäpinto-
SSS?Elina Lahti
Helleraja rikkoutui tiistaina
Salossa reippaasti, kun lämpölukemat kipusivat iltapäivällä
jo noin 27 asteeseen Ilmatieteen
laitoksen mittauspaikalla Salon
Kärkässä. Kaikki mitä tehdään on työpainotteista päivätoimintaa, Eeva-Liisa Lindholm kertoo.
Kuntoutujat, jotka ovat palaamassa takaisin työelämään, voisivat tehdä sen siirtymätyöpaikan
kautta.
. 7342 601,
lisätietoja Lea Pistemaa p. Vielä syksyllä 1971 olivat kaivosalueen rakennukset hyvässä
kunnossa. Toimistotiloissa paperit ja mapit olivat pöydällä aivan
kuin työntekijät tulisivat aamulla
töihin. tyttöjen (13.15.6.) leireillä vielä tilaa, myös
9-vuotiaat voivat ilmoittautua.
Ilmoittautumiset p. Nämä ovat tilapäisiä häiriöitä,
hän sanoo ja lisää, että sairauslomat sattuivat juuri kesän ja lomien kynnykselle.
Junnila huomauttaa, että toki
lääkäritkin sairastavat. On ollut hyviä ja huonoja hetkiä, Junnila kuvailee lääkäreiden
saatavuutta.
Vilhonkatu 11-13, 24100 Salo
Puhelin (02) 770 2220
Telefax (02) 770 2211
TILAUKSET OSOITTEEN MUUTOKSET
770 2626
ma-pe 8.15-16.30
PAINOPAIKKA:
Salon Lehtitehdas
ISSN 0782-5404
Salo 2007. klo
17.30-20 Juvankoskella. klo 14, Martti Santakari,
Kirsi Laakkonen, Iltapäiväkuoro.
Äitien saunailta ke 30.5. klo 10-15
Juvankoskella. Sopukkatiimi.
Viikolla 23 ei ole diakonin vastaanottoa.
Hautaan siunattu: Erkki Antero Tuovinen 62 v. Nykyisin jäseniä on
noin 350. Kattoremontin lisäksi seinät ja
ikkunoiden ulkopokat maalataan
petroliöljymaalilla ja satunnaiset
lahovauriot korjataan, kertoo rakennusmestari Kaj Haikio.
Urakan kokonaiskustannukset
ovat 163 500 euroa. klo 10 Perttelin kirkossa, Martti Santakari,
Eeva-Stina Snellman, Elise Maja,
Iltapäiväkuoro. Ilmoitt.
Liisi Kärkkäiselle p. Tutustumme Jokioisten historiaan kartanoalueella,
kirkossa ja pappilamuseossa, vierailemme Ypäjän hevosmuseossa.
Retken hinta 30 ?, sis. Järj. Kerrotaan, että pahimmillaan kompassin näyttämä poikkesi 120
astetta oikeasta suunnasta.
Jussarön rauta kirvoitti kaivostoimintaan jo 1800-luvulla. Suurin
osa heistä on palvellut varusmiehenä vartiolinnakkeissa.
JAKELUTIEDUSTELUT
- Salon alueen varhaisjakelut:
Suomen Posti Oy, PL 4711,
Salo. aamu- ja
iltapäiväkahvit, lounaan, kuljetuksen, oppaan palvelut ja pääsymaksut. Joskus voi päästä
vastaanotolle päivässäkin, joskus
voi joutua odottamaan reippaasti
pitempään.
Lääkärien vaihtuvuus on erilaista terveyskeskuksen alueella,
mistä Junnila poimii esimerkin
Kuusjoelta. 28.6. Monet rakennukset ovat rapistuneet
ja romahtaneet.
Hangon Rannikkopatteristo toimi Jussarössä vuosina 1939?87.
Alussa patteriston Hangon loh-
SALON SEUDUN SANOMAT
Sanomalehtien Liiton jäsen
Kuusjoen kirkko
maalataan
Kosteus teki
helteestä tukalan
PERTTELI
?????????????????
Kuusjoen kirkon katto hiekkapuhalletaan veden kera, ettei hiekkapöly leviäisi kohtuuttoman kauas kirkosta.
SSS?Mikko Rantala
Eero Ketola
Pyhän Kolminaisuudenpäivän messu su 3.6. Toiminta perustuu
ensisijaisesti kuntoutujien keskinäiseen vertaistukeen.
Klubitalohanke on ollut vireillä
Salon seudulla jo vuodesta 2004.
Silloin Halikon sairaalan kuntoutuspoliklinikka ja osa seudun sosiaalijohtajista teki Salon seudun
mielenterveysseuralle aloitteen
klubitalon perustamisesta. 22% alv)
PALVELUPISTE
Avoinna ma-pe klo 8.15-16.30
le, mutta ei välttämättä vakinaisen. Klubitalon jäsenyys on
vapaaehtoista ja maksutonta.
. Klubitalon tavoitteena
on tukea mielenterveyskuntoutujia selviämään
elämästään itsenäisemmin.
. Samalla helle muuttui tukalaksi, kun ilman kosteus
pysytteli vielä iltapäivälläkin 60
prosentin tuntumassa.
. Lähes kolmenkymmenen vuoden aikana Jussarössä
toimi yhdeksän vartiopäällikköä.
Jussarön rautamalmi on häirinnyt kompasseja. Kuusjoen kirkko on rakennettu vuosina 1822 ja 1823.
Sitä on laajennettu 1870-luvulla
ja muutettu vuonna 1897.
kemiin.
Toukokuun helteet eivät sinänsä
ole harvinaisia, sillä niitä sattuu
noin joka kolmas vuosi. poikien
(11.-13.6.) ja 7-8 v. Sen sijaan
kosteaan ilmaan yhdistettynä sää
on harvinaisempi.
Nordlund kaivaa tilastoja ja löytää vasta vuodelta 1995 vastaavanlaisen toukokuun.
Kosteus lisää helteen vaikutusta, minkä yhteisvaikutusta
on testattu ihmisten avulla. Klubitalossa yhden työntekijän toimenkuvaan kuuluu siirtymätyönohjaus. Kahvitarjoilu.
Lasten ja varhaisnuorten leirit Juvankoskella: 7.-8 v.
klo 6.00-12.00
- Lohjan ja Tammisaaren alueen
varhaisjakelut Suomen Posti Oyj:
Lohja
puh. Esimerkiksi eilinen noin
27 asteen lämpö yhdessä noin 60
prosentin kosteuden kanssa vastasi 35?40 asteen hellettä.
Yhtä tukalaa säätä ei kuitenkaan enää ennusteta, sillä pohjoisempaa puskee kylmempää
ilmaa, joka Nordlundin mukaan
viilentää jo keskiviikkona myös
eteläisen Suomen.
Saarella on vanhoja kylttejä, jotka kertovat aikaisemmasta toiminnasta.
Sairauslomat
kiusaavat omalääkärijärjestelmää
Rannikkotykistöstä muistolaatta
Jussarön merivartioston seinään
Saaren länsiosa
kansallispuistoa,
itäosa avoinna yleisölle
Eero Ketola
Hangon rannikkopatteriston
perinneyhdistys on vienyt muistolaatan Jussarön merivartioston
seinään. Lisäksi
sellainen haave on mahdoton, että omalääkäri olisi aina paikalla.
Seudun terveyskeskuksessa
on hiukan yli kolmekymmentä
omalääkäriä, joista osa on erikoistumiskoulutuksessa tai muuten
pitempään poissa, esimerkiksi
hoitovapaalla. Se on kolmas kerta kun haetaan eikä kukaan ole mitään vielä
luvannut.
RAY:ltä haetaan hankkeeseen
kolmen vuoden ajalle yhteensä
445 000 euron avustusta
Rypsissä on aina kirppoja,
enemmän tai vähemmän, toteaa
Koski.
Kirpoille kelpaavat myös ristikukkaisen ruusukaalin, suositun
vihanneksen, lehdet.
. Yhden viljelijän ruiskutustoimet eivät auta, jos ympärillä on
laajoja alueita rypsi- tai rapsiviljelmiä. Hiiskanpuiston reunaan tulee 13
vinopysäköintipaikkaa, jotka
varataan päiväsaikaan koulun
väen käyttöön liikennemerkillä.
Paikkojen rakentaminen
maksaa 7 000 euroa. Hakemuksia tuli yhteensä 53.
Työn, yrittämisen ja työelämän
politiikkaohjelman johtoon pyrkivät muun muassa pääministeri
Matti Vanhasen veli, Suomen
Yrittäjien johtaja Rauno Vanhanen ja entinen valtiovarainministerin poliittinen valtiosihteeri
Pertti Rauhio (sd.).
Lasten, nuorten ja perheiden
hyvinvoinnin politiikkaohjelman
johtajaksi pyrkii muun muassa
rovaniemeläinen entinen keskustan kansanedustaja Tatja Karvonen, joka Perhon lailla jäi valitsematta maaliskuun vaaleissa.
Politiikkaohjelmat ovat hallitusohjelmassa määriteltyjä laajoja
poikkihallinnollisia tehtäväkokonaisuuksia.. Huhtikuun alussa kylvettyjen
siementen itäminen kesti niin
kauan huhtikuun lopun viileydessä, että suojaus petti. luokan Vapaudenristin saivat
halikkolaislähtöinen maaherra
Heikki Juhani Koski Helsingistä, Oulun yliopiston rehtori
Lauri Heikki Juhani Lajunen
ja suurlähettiläs Ernst René Anselm Nyberg.
Suomen Valkoisen Ruusun ri-
Terhi Sinnelä haluaa liikuttaa
myös vanhempia, joten torstaina
7. Tekninen
lautakunta päätti, että työ tehdään lukion risteyksen remontin yhteydessä kesän aikana.
SSS?Vesa Käiväräinen
Maija Perho
hakee hallituksen
terveyspolitiikan
ohjelmajohtoon
SSS?Hia Sjöblom
Ehkä hieman yllättäen vaaleissa eduskunnasta pudonnut
turkulainen Maija Perho (kok.)
hakee hallituksen terveyden
edistämisen politiikkaohjelman
johtoon. Myös kitupellava eli camelina saa muutaman
rauhallisen vuoden jälkeen osansa pienistä kirpoista.
Kirpat ovat maassa hyppien liikkuvia pieniä lehtikuoriaisia, joille
maistuvat erityisesti öljykasvin
sirkkalehdet.
Öljykasvien siemenet on yleensä
peitattu niin, että peittaus suojaa
kasvia kahden viikon ajan taimivaiheessa.
. Muutama hyppivä kirppa on löytänyt tiensä ruusukaalin lehdille.
SSS?STT
Kirkkohallitus on päättänyt
lähettää kirkon keskushallinnon
kehittämistä koskevan mietinnön
laajalle lausuntokierrokselle.
Kirkkohallitus kokoontui tiistaina Kuopiossa. Sähkösuunnittelun tekee Sähköinsinööritoimisto Lindstedt Oy 24 000
eurolla ja rakennesuunnittelun Rakennusinsinööritoimisto Toivonen & Keskitalo Oy
10 500 eurolla.
SSS?Vesa Käiväräinen
Alhaisten koulun
väelle parkkipaikkoja
Salon Alhaisten koulun väelle
rakennetaan lisää pysäköintitilaa Koulukadun varteen. Siitä kertoo tilan lähipellolla
parveilevien leppäkerttujen suuri
määrä.
Koski ei viljele tänä vuonna lainkaan öljykasveja.
. Osa pelloista
on täysin syöty, ja uusintakylvöjä
jatketaan, toteaa agronomi Markus Isotalo ProAgria Farmasta.
SSS?Vesa Käiväräinen
Hermannin
remonttiin
suunnittelijoita
Isotalo kehottaa maanviljelijöitä
ryhtymään yhteistuumin työhön
Kirsi Höglund
Antti Koski tarkistaa harsojen alla kasvavat ruusukaalit. Hallintoa voitaisiin
keventää antamalla virkamiehille
nykyistä enemmän päätösvaltaa.
Kirkkohallituksen ylimmälle
päättävälle elimelle eli Kirkkohallituksen täysistunnolle jäisi
näin ollen enemmän aikaa paneutua laajoihin ja periaatteellisiin
kysymyksiin.
Halikon kunnanvaltuusto on päättänyt käynnistää
Toijalan-Isokylän
Halikko osayleiskaavan laatimisen yhdessä Salon
kanssa. Tasavallan presidentti myönsi hänelle Vapaudenristin ritarikunnan suurristin.
Klenberg saa harvoin myönnettävän kunniamerkin poikkeuk-
sellisen suurista ja pitkäaikaisista maanpuolustusansioista.
Hän on ollut puolustusvoimain
komentajana vuosina 1990?1994.
Hän toimii myös Vapaudenristin
ritarikunnan kanslerina.
Tasavallan presidentti myönsi
Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan I luokan komentajamerkin kenraaliluutnantti Ari
Tapani Puheloiselle, kansliapäällikkö Kari Allan Rimpille
ja vara-amiraali Jaakko Ilmari
Smolanderille.
Suomen Leijonan ritarikunnan
I luokan komentajamerkin saivat
kenraalimajuri Paavo Kalevi
Kiljunen ja kontra-amiraali Juha Sakari Rannikko.
Vapaudenristin ritarikunnan
1. Keskitetyn rakenteen ja
päätöksenteon mallissa kirkkohallituksen asemaa ja tehtäviä vahvistettaisiin. luokan Vapaudenristi
Amiraali Jan Klenbergille
lippupäivän
korkein kunniamerkki
SSS?Seija Järvinen-STT
Puolustusvoimain entinen komentaja, amiraali Jan Klenberg
saa lippupäivän korkeimman
kunniamerkin. Kaikkiaan lääninhallitus jakoi 159 000 euroa 3.?9.luokkalaisten lasten liikunnallisiin iltapäiväkerhoihin.
Toimintaa Suomusjärvellä kehitellyt vapaa-aikasihteeri Terhi
Sinnelä on innoissaan.
? Avustus mahdollistaa meille
jatkuvuuden. Kaavan suunnittelukustannukset jaetaan puoliksi.
Valtuusto päätti viime kokouksessaan käynnistää myös
Kiinteistö Oy Riikinhallin
kaavamuutoksen. luokan Vapaudenristin.
tarikunnan komentajamerkin
saivat ylijohtaja Eero Antero
Lavonen ja prikaatikenraali
Markku Ilmari Nikkilä.
Suomen Leijonan ritarikunnan
komentajamerkki myönnettiin 19
henkilölle.
Suomen Valkoisen Ruusun ritarimerkin sai kapteeni Jyrimatti
Hollmén Salosta. Suosittelen viljelijöitä muutenkin olemaan nyt tarkkana ja
seuraamaan tauti- ja tuholaistilannetta jatkuvasti, sanoo Isotalo.
Pertteliläinen Antti Koski tyytyväisenä:
Yhtään kirvaa ei näy
Perttelin Romsilassa asuva
maanviljelijä Antti Koski tarpoo
reippaasti vehnäpellolleen. Samaa tehtävää hakee
myös muun muassa vihreiden
taustavaikuttajiin kuuluva UKKinstituutin johtaja Mikael Fogelholm.
Perho valittiin eduskuntaan
vuonna 1991. Erityisesti
pyritään löytämään keinoja liian
vähän liikkuvien lasten ja nuorten liikkumisen lisäämiseen sekä
jo liikkuvien lasten liikuntaharrastamisen vakiinnuttamiseen.
Hankkeissa huomioitiin erityisesti kunnan ja urheiluseurojen
välinen yhteistyö.
Hakemuksia saapui kaikkiaan
52 ja avustusta sai yhteensä 28
hanketta. Koko
maakunta on nyt riskialuetta,
muistuttaa Isotalo.
Hän kehottaakin viljelijöitä
nyppäämään muutaman oraan
ylös ja katsomaan niiden tyveen,
noin sentin verran maan pinnasta.
. Uutiset
Keskiviikkona 30. Kirkon keskushallinnon kehittämistyöryhmä on
esittänyt, että keskushallintoa kehitettäisiin nykyisen järjestelmän
pohjalta.
Esillä on ollut myös kaksi muuta
mallia hoitaa kirkon keskushallintoa. Muutos liittyy yrittäjä Timo Takatalon
suunnitelmaan rakentaa hotelli
ja rivitaloja vanhan ykköstien
varteen.
SSS?Vesa Käiväräinen
Salon tekninen lautakunta esittää kaupungin omistamien
asuntojen vuokrien
nostamista. Edelliseltä vuodelta maan pinnalle jäänyt runsas olki saattaa
kuitenkin lisätä tautipainetta,
sillä taudit voivat siirtyä olkijätteestä uuteen kasvustoon, sanoo
Isotalo.
Kitupellava eli camelina tai ruistankio on saanut olla viime vuosina suhteellisen rauhassa taudeilta ja tuholaisilta. Piispainkokoukselle jäisi omaa päätösvaltaa ja
sillä säilyisi aloiteoikeus kirkolliskokoukselle. Suomusjärven lisäksi
Varsinais-Suomesta saivat tukea
Kaarinan Ura Basket, FC TPS
sekä Mannerheimin Lastensuojeluliiton Vahdon yhdistys.
Kaikkiaan tänä lippujuhlapäivänä myönnettiin 945 kunniamerkkiä.
Kunniamerkkejä
Salon seudulle
Heikki Koski sai Vapaudenristin
ritarikunnan 1. Vuokria
Salo
korotettaisiin esityksen mukaan noin
13,4 prosenttia. Hän toimi Lipposen
hallituksessa sosiaali- ja terveysministerinä.
Maanantaina päättyi hallituksen kolmen politiikkaohjelman
johtajien virkojen haku. Ruusukaali kypsyy elokuun
puolivälin paikkeilla ja sitä saa
jouluun asti kaupoista. Myös naapureiden olisi
ruiskutettava samaan aikaan
omat peltonsa, neuvoo Isotalo.
Hänen arvionsa mukaan viljelijöiden välinen yhteistyö vaihtelee
paikkakunnittain ja jopa kylittäin.
Viime päivien hautova, kostea
ilma on Isotalon mukaan viljan
ja öljykasvien kasvun kannalta
hyvä.
. Piispainkokous ja kirkon ulkoasiain neuvosto
olisivat asiantuntijaelimiä.
Toisen mallissa päätöksentekoa
hajautettaisiin. Koko
maassa ruusukaalia viljellään alle
kaksikymmentä hehtaaria, kertoo
Koski.
Hänen viljelmillään on reilut
puolitoista hehtaaria ruusukaalia.
Tällä hetkellä kaalit saavat kasvaa
suhteellisen rauhassa harson alla.
Kirpat ovat ruokailemassa vain
reunimmaisissa ruusukaaleissa.
Kosken pelloilla kasvaa myös
ruokahernettä, mallasohraa ja
mansikoita.
Suomusjärvi saa liikuttaa koululaisia
iltapäivisin lääninhallituksen tuella
Kerhossa etsitään
jokaiselle sopivaa
urheiluharrastusta
SSS?Minna Filppu
Suomusjärven kunnan vapaaaikatoimi sai Länsi-Suomen lääninhallitukselta 3 000 euroa lii-
kunnallisen iltapäivätoimintansa
kehittämiseen. Korotus tulisi
voimaan syyskuun alusta.
Edellisen kerran vuokria
nostettiin neljä vuotta sitten.
Vuokrien korotuksesta päättää
Salon kaupunginhallitus.
Maanviljelijät
yhteistyöhön
Kirkon keskushallintoa
pyritään
kehittämään
Halikko panee
kaavat liikkeelle
Salo nostaa
asuntojensa
vuokria
SSS?Liisa Käiväräinen
Kirpat ovat pieniä lehtikuoriaisia,
jotka liikkuvat hyppien.
7
kirppojen ja rapsikuoriaisten häätämiseksi.
. Tuomikirvan munia on Varsinais-Suomessa runsaasti. Muurlan kunnanjohtaja Mauri Olavi Hermunen sekä kapteeniluutnantti Eero Olavi Mehtälä Salosta saivat
Suomen Leijonan ritarimerkin.
Halikkolainen maanviljelijä
Leo Antero Leino ja teknikko
Pertti Olavi Räsänen Perniöstä
saivat Suomen Leijonan ansioristin.
Salolainen farmaseutti Ritva
Kaarina Kulmala sai Suomen
Valkoisen Ruusun I luokan mitalin kultaristein.
Salon tekninen lautakunta on
valinnut erikoissuunnittelijat
Hermannin koulun peruskorjausurakkaan.
LVIA-suunnittelusta vastaa
LVI-Insinööritoimisto Alfa
Oy, jonka veroton tarjous oli
58 000 euroa. kesäkuuta koulun pallokentällä alkaa iltakuudelta starttipesis
kaikille yläasteikäisille ja aikuisille.
? Keväällä suunnittelimme ja
rakensimme yhdessä 7.?9.-luokkalaisten kanssa pyörätemppuradan ja heillä oli myös oma, valvottu salivuoronsa.
Lääninhallituksen jakamien
avustusten tavoitteena on luoda
uusia toimintamalleja, joita voidaan vakiinnuttaa normaaliksi
toiminnaksi myös alueellisesti
Esko Keski-Vähälä
ja valtakunnallisesti. onneksi,
toteaa Koski tyytyväisenä.
Vajaat kolmekymmentä hehtaaria kevätvehnää kylvänyt Koski
arvelee kuitenkin, että kirvoja löytyy. Lämpötilan noustessa yli viiteentoista
asteeseen kirpat virkistyvät ja
siirtyvät maasta öljykasvustoon,
kuvailee Isotalo.
Kirvatilannetta
tarkkailtava
Myös kirvat pitävät maanvilje-
lijöitä jännityksessä.
Kirvat ovat pieniä hyönteisiä,
jotka imevät kasveista nestettä.
Ne viihtyvät erityisesti viljakasveissa.
. Nyt siinäkin on
havaittu runsaasti kirppoja.
. Osasyynä saattaa olla kirpan
leviäminen tuulten mukana. Piispainkokouksen toimivalta täsmennettäisiin
nykyisestä kirkon opin ja uskon
tulkinnan asioissa.
Kirkkohallituksen tehtävänä on
kirkolliskokouksen asioiden valmistelu ja päätösten toimeenpano. Kirkkohallitus hoitaa lisäksi
kirkon yhteistä hallintoa, taloutta
ja toimintaa. Kirkkohallitus voisi
käyttää päätösvaltaa asioissa, jotka eivät säännösten mukaan kuulu
kirkolliskokoukselle. Pyrimme vankistamaan jo aloitettua toimintaa, hän
toteaa.
? Meillä on 3.?6.-luokkalaisten
iltapäiväkerho neljänä päivänä
viikossa: kahtena päivänä panostetaan kädentaitoihin ja kahtena
liikkumiseen.
Suomusjärven iltapäivätoiminnassa lapset saavat leikinomaisesti tutustua mahdollisimman
moniin eri liikuntalajeihin, jotta
jokainen voisi löytää mieleisensä.
Tänä keväänä ohjelmassa on ollut
muun muassa jousiammuntaa,
retkeilyä ja sirkuskoulua.
? Pyrin saamaan mukaan myös
paikallisia yhdistyksiä, jotta lapset löytäisivät mukaan seuratoimintaan.
Suomusjärven kunta on palkannut kouluvuoden aikana toimiviin
iltapäiväkerhoihin Terhi Sinnelän
lisäksi kaksi ohjaajaa ja syksyksi
kunnanhallitus on luvannut kolmannen.
Valtuusto päättää asiasta kesäkuussa.
Maaherra Heikki Koskelle
1. Täällä ei näy kirvoja . toukokuuta 2007
Varsinais-Suomi kirvojen riskialuetta
KOTIKUNTA
Kirpat kansoittavat rypsi- ja rapsipellot
Kirsi Höglund
Farma
kannustaa
viljelijöitä
yhteistyöhön
tuholaisten
torjumiseksi
Erityisesti öljykasveissa, kuten
rypsissä ja rapsissa, on nyt runsaasti kirppoja verrattuna aikaisempiin vuosiin. Hän irrottaa pienen tukon kevätvehnää
ja tutkii sitä tarkkaan.
Avaustarjoukset voimassa uudelle laajakaistan avaajalle 1 M ja nopeampiin liittymiin 3.5.-3.6.2007.
SALON SEUDUN PUHELIN OY
. Toivotaan, että lapsille jää
käsitys, että itse tekemällä voi
osallistua oman kunnan puuhiin.
Tämähän ei ole vain kunnan puisto vaan meidän kaikkien asukkaiden ajanviettopaikka, Sinisalo
muistuttaa.
Nikkilänpuistoa kohensi noin 50
alakoululaista ja iltapäivällä vielä
noin 20 esikoululaista. Uuteen kouluun tulevat
tilat myös päivähoidolle.
Kouluverkkoselvityksen mukaisen uuden koulun ja päiväkodin suuruus tulee olemaan noin
2 000 kerrosneliömetriä.
Tietokone HP 510 CEL-360
SSP
Laajakaista
1M
alk. Laajakaistan hinnat: 512 K 26,90/kk, 1 M 30,90/kk, 2 M 36,90/kk, 10 M 49,90/kk, 24 M 51,90/kk. 30,90 /kk
+
19,- /kk
12 kk:n sopimuksella, 1 M ja nopeampiin liittymiin
Kaupan päälle
149,-
199,-
299,-
Loma-ajan
toiminta vaatii
viisi lasta viikossa
Someron vapaa-ajan lautakunta järjestää koululaisille lomaajan toimintaa niinä viikkoina,
joina toimintaan ilmoittautuu
vähintään viisi lasta. Eilen oli vuorossa
puutarhurirupeaman huipentuma, kun koululaiset pääsivät itse
ahertamaan puistoon.
. Uutiset
Keskiviikkona 30. Omistusoikeus siirtyy ostajalle heti kaupantekohetkellä.
Tietokoneen osalta sopimus on 36 kk, kokonaiskustannus sopimusajalta on 684 e. Anu Suosalo.
. Viikkotaksa on 40 euroa eikä siitä vähennetä mahdollisia poissaoloja.
SSS?Minna Filppu
SSP Laajakaistapakettti
SGH-Z400
+ bluetooth HF + + bluetoo
1 GB muistikortti 1 GB mu th HF +
istikortti
Someron vapaa-ajanlautakunta jakoi tällä viikolla nuorisotoimintaan 4 900 euroa.
Partiolippukunta Marjatat ja
partiolippukunta Mikon Pojat
saivat kumpikin 1 550 euron perusavustuksen.Samansuuruinen
summa myönnettiin myös Someron Vesaisille. Me on tässä istutettu mansikoita. Tätä on hauska tehdä, koska ei
tarvitse olla koulussa, naurahtavat kuudes- ja viidesluokkalaiset
Elina Heikkilä ja Milka Malin
kiviämpäri tukevasti kourissaan.
Myös Rauli Tuominen ja Antti Haikio innostuivat puutarhanhoidosta.
. Nuorisovaltuusto esitti, että sen jäsen voisi
olla läsnä, kun lautakunnassa
käsitellään nuoria ja nuorten vapaa-aikaan liittyviä asioita.
Vapaa-ajanlautakunta toteaa,
että nuorisovaltuusto on epävirallinen toimielin ja sen jäsenet alaikäisiä. Ryhmä äitejä pohti taannoin,
että puisto pitäisi saada hyötykäyttöön, jotta ihmiset eivät käyttäisi sitä vain läpikulkuväylänä,
Suosalo muistelee puistoprojektin
syntyä.
Tämän jälkeen päätettiin tarttua toimeen. Salo Plaza 2.krs, ma-pe 9-20, la 9-18 . Somero Heikintie 4, ma-pe 8-12 ja 13-16.30 . ADSL-modeemi
. 1/2/10 M -tuotteissa
lisäksi 2 e lisämaksu, kun asiakkaalla ei ole lankapuhelinliittymää. 6 kk:n tietoturva (sis. MP3-soitin
ARVO YHT. 99,-
49,90
= /kk
AVAUS 0,-
(78,-)
(Tietoturva 4,99/kk, adsl-modeemi 39,-, MP3-soitin Philips SA1212 39,-.
MP3 -soitin saatavissa vko 21 alkaen SSP Plazan palvelupisteestä
laajakaistasopimusta vastaan.)
* SSP Laajakaistapaketti on mahdollista saada 512 kbits/s ja nopeampiin liittymiin. Koululaiset kasvattivat keväällä kouluillaan taimia ja
suunnittelivat istutusten ja kiveysten paikkoja. Puutarhurikokelaiden tarkoituksena oli elävöittää Kuusjoen
Nikkilänpuistoa ihmisystävällisemmäksi ja viihtyisämmäksi
ajanviettopaikaksi.
Kuntalaisten kohtaamispaikka
-hankkeeseen kuuluvassa puistoprojektissa pääasiallisena ideoijana toimi taiteilija Tea Tikka
ja omien sanojensa mukaan ?työrukkasena. Molempia lippukuntia tuettiin lisäksi yhteensä
300 euron kohdeavustuksella,
joka suunnattiin partiokolon kylmän varastotilan remonttiin.
SSS?Minna Filppu
määräaikainen sopimus*
Laajakaistapaketin voit valita eri konevaihtoehdoilla ja
nopeuksilla. toukokuuta 2007
8
Kirsi Höglund
Kuusjoen
alakoululaiset
ahersivat
puutarhatöissä
Nikkilänpuisto
elävöityy
SSS?Mikko Rantala
Kuusjoen Kurkelan ja Raatalan
alakoululaiset pääsivät eilen rakennuspuuhiin helteisessä säässä. Kaikki
vanhat koulut lakkautetaan ja
uusi rakennetaan Kuusjoki-talon
viereen. Lautakunta muistuttaa,
että asioihin vaikuttaminen hoituu
nuorisovaltuuston kautta ja toivoo
nuorten tuovan mielipiteensä esille heitä koskevissa asioissa.
Myös Someron sivistyslautakunta on tyrmännyt nuorisovaltuuston samansisältöisen pyynnön.
SSS?Minna Filppu
Kirsi Höglund
Somero jakoi
nuorisotoimintaan
4 900 euroa
Elina Heikkilä (vas.) ja Milka Malin ylittivät puutarhatyön touhussa moneen otteeseen taiteilija Hannu Nikanderin visioiman eläinaiheisen sillan.
Renja Alijoki (alhaalla vas.), Sara-Elise Ruokonen, Jesse Aarnio (ylhäällä vas.) ja Joakim Lavonen ahersivat Nikkilänpuistossa maanläheisissä tunnelmissa.
Kuusjoki hakee konsulttia toteuttamaan kouluhanketta
Keskustelutilaisuus tänään Kurkelassa
SSS?Minna Filppu
Kuusjoen kunta hakee rakennuttamiskonsulttia toteuttamaan
uuden koulun ja päiväkodin rakentamista.
Rakennuttamiskonsultin tehtävinä on kilpailuttaa pää- ja
erikoissuunnittelijat, tehdä
suunnittelusopimukset ja valvoa
suunnitelmien laadintaa sekä
kilpailuttaa rakentamisen pää-
ja sivu-urakat, tehdä urakkasopimukset ja valvoa rakentamista.
Kunnanhallitus päättää valinnoista.
Konsultti toimii yhteistyössä
rakennustoimikunnan kanssa,
johon kunnanhallitus nimesi
kunnanjohtaja Aarno Solan ja
koulutoimen sihteeri Mika Oksan lisäksi kunnanvaltuuston
puheenjohtaja Leena Riihikankareen (kesk.) ja kunnanhallituksesta puheenjohtaja Esa Ojasen (kesk.) sekä Anna-Leena
Yli-Jaman (kok.), Harri Lindholmin (vas.) ja Jaakko Niemi-
Tyylikkäät lahjat
alkukesän sankareille
139,-
SGH-E250
Uusi
Nelitaajuuspuhelin,
jossa FM-radio,
bluetooth,
musiikkisoitin,
helppokäyttöiset
viesti- ja
ääniominaisuudet,
kameratoiminnon
mms-pikalähetys,
LED-valot
SGH-X520
Uusi
Suosittu
simpukkapuhelin
sen (kok.).
Rakennuttajakonsultti valitaan
kesän aikana, ja suunnitelmien
odotetaan valmistuvan helmikuussa.
Urakat kilpailutetaan ensi keväänä ja vuoden 2009 loppuun
mennessä uudisrakennuksen on
tarkoitus olla valmis.
Kuusjoen kunta järjestää tä-
nään keskiviikkoiltana kello 18
tiedotus- ja keskustelutilaisuuden
nykyisten koulujen oppilaiden
vanhemmille ja muille kouluasiasta kiinnostuneille.
Tilaisuudessa tiedotetaan kouluverkon uudistusprojektin taustoista, nykytilasta ja etenemisestä.
Kuusjoen valtuusto on päättä-
nyt päivähoidon ja koulutoimen
uudelleenjärjestelyistä. TFT WXGA-näyttö, 512 M
keskusmuisti, 60 GB kiintolevy, DL DVD+/RW SuperMulti,
WLAN, Windows XP Home Edition, 1 vuoden takuu.
. Tämä on ihan helppoa,
tokaisevat pojat, jotka eivät innostuksesta huolimatta aio tulla
juttelemaan kasveille kesällä
vauhdittaakseen niiden kasvua.
KOTIKUNTA
Sauvo
huomauttaa
mahdollisuudesta
ruopata
lintuvesialueella
Sauvon kunta huomauttaa, että Leiskun syvän uoman ja
Sauvonjoen alaosan
ruoppaamisen on
Sauvo
oltava mahdollista,
vaikka alueelle perustettaisiin
luonnonsuojelualue.
Ympäristökeskus aikoo suojella Sauvonlahden, Eistilänlahden, Kärkniemenlahden ja Leiskunlahden lintuvesialueet.
SSS?Lilli Jokela
Omatoimisuudesta
kipinä osallistumiseen
Nuorisovaltuutettu
ei pääse vapaaajan lautakuntaankaan
Jokainen koululainen sai itse
upottaa oman kiveyspätkänsä
puiston polun varteen, ja kasvimaakin syntyi oppilaiden käsien
kautta.
. maksuton palvelunumero 0800 30 300. www.ssp.fi . Puistoon
istutettiin puuhapäivän aikana
muun muassa krasseja, erilaisia
yrttejä, kehäkukkia ja perennoita.
Suunnitelmissa on tuoda puistoon lisäksi penkkejä ja tuoleja
sekä istuttaa marjapensaita ja
luumu- ja omenapuita.
Someron nuorisovaltuuston edustaja ei
saa haluamaansa läsnäolo-oikeutta vapaaSomero ajanlautakunnan kokouksiin. Laajakaistan osalta sopimus on 12 kk:n määräaikainen sopimus. palomuuri, virusturva, roskaposti)
. Esimerkkipaketissa 1 M laajakaista ja monipuolinen laajakaistakannettava HP 510 CEL-360, jossa Intel
Celeron M360 prosessori, 15,4
Särkisen
kokemukset näkyvät
Kaupunki pitää Energiamarkkinavirastolle valmistellussa
lausunnossaan hyvitysmaksun
langettamista kohtuuttomana.
Se muistuttaa, että Salon kaukolämpölaitos on käyttänyt jaettuja päästöoikeuksia huomattavasti vähemmän kuin sille on
niitä jaettu. Muinaistieteellinen toimikunta (nykyinen Museovirasto)
esitti kuitenkin, että niitä ei jätetä esille, koska ne tekevät alttarin
seudun liian levottomaksi, hän
mainitsee.
Särkinen lahjoitti valmiin teoksen tiistaina tukijoilleen, jotka
ovat tehneet kirjan painamisen
mahdolliseksi. Muutaman
minuutin odottelun jälkeen paljastuu, että huoli ei ollut aiheeton: mopon vauhti kiihtyi yli 50
kilometriin tunnissa, joten mopoilijalle rapsahti sakot.
? Viritetyillä mopolla ajaminen
on yleistä. Kalmakoski
kertoo, että asiaa on pohdittu.
Mitään kouriintuntuvaa ei ole
kuitenkaan saatu aikaiseksi, sillä kyse ei ole yksinkertaisesta jutusta: vaikka mopoilija on kevyen liikenteen väylällä ?kunkku?,
hän on ajoradalla autojen seassa
kaikkein suojattomin menijä.
? Mopokortin kuljettajatutkinto
sisältää nykyään vain tietopohjaisen kokeen. Toisella heistä
kypärän hihna oli auki, toisella
liian löysällä. Lisäksi oikeus määräsi hänet maksamaan
entiselle puolisolleen henkisestä
kärsimyksestä 400 euroa.. Särkinen
toimi Halikon kunnan vastaavana rakennusmestarina vuosina
1949?1982. Kirjan merkittävimpänä osana hän mainitsee
luvun, jossa kuvataan Halikon
kirkon entistämistöitä vuonna
1959.
? Kirkko oli rapistunut, ja siellä
jouduttiin korjaamaan erityisesti
kattorakenteita. Kyydin
kilometrihinta on viidenneksen
edullisempi kuin tavallisessa taksissa.
9
SÄHKEET
Aktivistit
edelleen
Olkiluodon
nosturissa
Ympäristöjärjestö Greenpeacen mielenosoitus Olkiluodon ydinvoimalan työmaalla
jatkuu. Mopojen määrän lisääntymisellä ja niiden virittämisellä
on selkeä yhteys onnettomuuksiin, Liikkuvan poliisin Oulun
yksikön ylikomisario Marko Törmänen kertoo.
Liikenneturvan mukaan mopoja viritetään ahkerasti. Särkinen on saanut uuden
kirjansa valmiiksi tänä keväänä.
Aiemmin hän on tehnyt muun
muassa kirjan Ylirakennusmestari
muistelee.
Nuori oululainen mopoilija
on silminnähden hermostunut.
Hänet pysäyttänyt poliisi testaa parhaillaan, kuinka lujaa
kulkupelillä pääsee. Yhdistykset painottavat uuden monitoimihallin olevan merkki nykyaikaisesta kaupungista, joka satsaa
liikunta- ja kulttuuripalveluihin.
Monitoimihallin toivotaan palvelevan myös messutapahtumia.
Kimppataksin pysäkkitoiveita
selvitellään vielä Salossa
Mopoilijoiden loukkaantumiset lisääntyneet selvästi
miesten skootterista ei löytynyt.
Poliisilla ja Liikenneturvalla on
eri puolilla Suomea meneillään
yhteinen valtakunnallinen tiedotus- ja valvontatempaus, jossa
keskitytään mopojen nopeuksiin.
Samalla muistutetaan, että viritetyllä mopolla ajaminen on turvallisuusriski.
? Mopoilijoille vuosittain sattuneet loukkaantumiset ovat
lisääntyneet reilusta 300:sta lähes 800:aan viiden viime vuoden
aikana. Uutiset
Keskiviikkona 30. Kaupungin
mielestä virasto voisi jatkossa
mitätöidä viran puolesta päästöoikeudet, joista sille on tehty
asianmukaisesti todennetut ilmoitukset.
Paimion yhdistykset
kiirehtivät
monitoimihallia
Viritetyt mopot ovat
iso turvallisuusriski
SSS?STT?Päivi Seeskorpi
ole hyötynyt tilanteesta mitenkään.
Kaupungin mielestä laiminlyönti perustui inhimilliseen erehdykseen, joka johtui osin siitä, että
lainsäädäntö on varsin uutta eikä
rutiineja ole vielä syntynyt.
Se pyytääkin, ettei Energiamarkkinavirasto soveltaisi lakia
sen tiukan sanamuodon mukaisesti. Tyypillisesti pakoputkistoa,
kaasutinta ja välityksiä on muutettu niin, että mopon vauhti
kiihtyy sallittua 45 kilometrin
tuntinopeutta suuremmaksi.
? Käytännössä noin 70 prosenttia mopoista ja moposkoottereista on viritettyjä, koulutusohjaaja Eero Kalmakoski Liikenneturvan Oulun aluetoimistosta
arvioi.
Mopon viritys johtaa siihen,
että ylinopeudella ajaminen on
hyvin tavallista. Sateesta ja tuulesta huolimatta aktivistit vakuuttavat
pysyvänsä siellä.
Nosturissa olevan järjestön
energiavastaavan Lauri Myllyvirran mukaan Teollisuuden
Voiman ja Arevan taholta ei ole
tullut sellaista viestiä, että mielenosoittajat olisivat valmiita
tulemaan alas.
SSS?STT
Vaimon
sähköposteja
urkkineelle
tuli tuomio
SSS?STT
Nelikymppinen hartolalaismies
sai tiistaina Heinolan käräjäoikeudessa sakkotuomion viestintäsalaisuuden loukkauksesta. Kirja käsittelee juuri
Halikon alueen historiallisesti arvokkaita rakennuksia.
? Kirjan sisältö perustuu hankkeisiin, joissa olen itse ollut vastaavana rakennusmestarina. kuvia. Virittäminen on ihan
helppoa, pilkkahommaa. Kuusi Greenpeacen aktivistia oli edelleen tiistai-iltana
rakennustyömaan nosturissa.
Aktivistit kiipesivät nosturiin
80 metrin korkeudelle maanantaina. Viime vuoden osalta aina-
Talvikki Salin
Halikon historiallisten
rakennusten
entisöinnistä kirja
Ylirakennusmestari
Åke W. Mopoilijoille
tarvittaisiin esimerkiksi pieni
ajotutkinto harjoitteluineen, jotta heidän ymmärryksensä liikenteen vaaranpaikoista kasvaisi,
hän esittää.
toivonut, että se saisi palvelupysäkkinsä torin varrelle ja öisin
Asemakadulle ravintola Rikalan
edustalle.
Kimppataksin ajatuksena on
kuljettaa erityisesti ruuhka-aikoina ryhmiä tai samaan suuntaan
kulkevia, toisilleen vieraita matkustajia kotiosoitteisiinsa. Mopolla
on tylsä ajaa 45 kilometrin tuntivauhtia, nuorimies tuumaa.
Kaksi seuraavaa mopoilijaa selviää rikesakolla. Virityksiä nuorten
mopoilija on virittänyt ajopelinsä
itse. Määräajan ylitys ei
ole aiheuttanut kenellekään vahinkoa, eikä kaukolämpölaitos
mopoilijat saataisiin pois kevyen
liikenteen väyliltä. Salo toimitti ilmoituksen määräajassa.
Lisäksi kaupungin olisi pitänyt
palauttaa huhtikuun loppuun
mennessä virastolle rekisteriä
varten edellisen vuoden kulutusta
vastaava määrä päästöoikeuksia.
Lain mukaan tekemättä jääneestä ilmoituksesta määrätään
ylitysmaksu, jonka suuruus on
40 euroa päästöoikeudelta. toukokuuta 2007
Energiamarkkinavirasto uhkaa Saloa
tuhdilla päästökauppamaksulla
Laiminlyönnistä tulossa
liki 132 000 euron lasku
SSS?Vesa Käiväräinen
Energiamarkkinavirasto harkitsee liki 132 000 euron hyvitysmaksun langettamista Salon
kaukolämpölaitokselle päästöoikeuksien palautusvelvoitteen laiminlyönnistä.
Laiminlyönti sattui tänä keväänä, kun kaukolämpölaitos jätti
päästökauppaan kuuluvan toisen
ilmoituksen tekemättä inhimillisen erehdyksen takia.
Päästökauppalakiin kuuluu, että kunkin kalenterivuoden päästöistä laaditaan selvitys, jonka
varmentaa erityinen todentaja.
Varmennus on toimitettava Energiamarkkinavirastolle maaliskuun loppuun mennessä. Törmäsen mukaan onnettomuuksia ja vaaratilanteita sattuu varsinkin kevyen
liikenteen väylillä, muun muassa
liittymien ja alikulkutunnelien
kohdalla.
Yhä yleistyvä toive onkin, että
mion Haka, Paimion Urheilijat ja
Paimion Yritys.
Aloitteen tekijöiden mukaan
Paimion sisäliikuntapaikkojen rajallisuus on este urheiluseurojen
toiminnan laajentamiselle. Yleensä
kin sellaiset tapaukset, joissa ei
ole ollut hyötymistarkoitusta, pitäisi jättää rankaisematta.
Salo esittää myös, että Energiamarkkinavirasto tekisi aloitteen
lain muuttamisesta. Hän
tunnusti urkkineensa vaimonsa
sähköpostia.
Urkinta ajoittuu kesälle 2005,
jolloin pariskunta asui vielä yhdessä, mutta oli tekemässä eroa.
Miehen todettiin selailleen vaimonsa sähköpostia muutaman
kerran.
Oikeudessa ei täysin kirkastunut, miten mies oli saanut käyttöönsä vaimonsa salasanan.
Mies kertoi laittomuuksista
myöhemmin itse ex-puolisolleen.
Tämä jätti tutkintapyynnön poliisille viime kesänä.
Miehen tuomioksi tuli 20 päiväsakkoa, mikä tietää hänen tuloillaan 220 euron laskua. Hänen mukaansa asia
tuodaan uudelleen lautakunnalle
lisäselvitysten jälkeen.
Suomen Kimppataksi Oy on
Åke W. Se
perustuu käytännön kokemuksiini, Särkinen kuvailee.
? Olen tehnyt tätä kirjaa koko
ikäni, hän naurahtaa.
Kirjan esipuheessa Särkinen toteaa, että sotien jälkeen kunnan
omistamat rakennukset olivat
päässeet pahasti rappeutumaan,
joten niissä oli tehtävä peruskorjaus- ja muutostöitä. Joukossa on monia
yrityksiä sekä Suomen tietokirjailijat ry ja Halikon kunta.
? Ilman teitä kirja olisi jäänyt
käsikirjoitusasteelle, ylirakennusmestari totesi.
Särkisen kirja on saatavana
myös Salon kirjastosta.
SSS?Vesa Käiväräinen
Suomen Kimppataksi Oy ei saanut vielä tiistaina lupaa palvelupysäkkien pystyttämiseen Salossa.
Teknisen toimen johtaja Alpo
Pauna veti asian pois teknisen
lautakunnan listalta ennen kokousta. Salon
tapauksessa lasku olisi 131 760
euroa.
SSS?Talvikki Salin
Ylirakennusmestari Åke W.
Särkiseltä (s. En haluasi, että
tällaisella vaativuudella kaikki
mopoilijat otetaan kevyen liikenteen väyliltä pois. Teoksessa
hän kertoo sanoin ja kuvin muun
muassa Kreivinmäen tuulimyllyn,
Trömperin kestikievarin ja Hajalan kartanon päärakennuksen
kunnostamisesta. Silloin tulivat
esille kirkon kattomaalaukset,
SSS?Lilli Jokela
Paimiolaiset yhdistykset patistavat Paimion kaupunkia käynnistämään monitoimihallin suunnittelun.
Yhdistykset aikovat jättää kaupungille aloitteen, jonka mukaan
ensi vuoden budjettiin on varattava määräraha monitoimihallin
suunnitteluun.
Hanketta ajavat ainakin Pai-
Särkinen kertoo.
? Alttarin lähellä tuli näkyviin
myös pitkähäntäisiä ?pirun. 1919) on valmistunut kirja nimeltä Historiallisesti
arvokkaiden rakennusten entistämis- ja muutostyöt
Erotu joukosta tyylikkäillä värikuorilla
. Tuontimaana se
oli ykkönen. Tampere . Kuusamo . Teollisuus tuo käyttämästään puusta vajaan viidenneksen ulkomailta. Salo . Siksi
hallitukselta vaaditaan nyt vastuullista finanssipolitiikkaa verotuksessa ja menolisäyksissä.
. Varkaus . Riihimäki . Kaiutinpuhelin sekä MP3-soitin
. Helsinki . Kokonaiskustannus 501,60 ?.
dna Into *
+ 0,069
=
?/min & kpl
dna Kimppa
27,90 ?/kk
dna Kimppa 24 kk:n määräaik. Bluetooth, Outlook sync ja sähköpostimahdollisuus
Puhelin ilman Kimppaa 349 ?.
Kimpan yhteydessä 144 ?.
dna Into *
+ 0,069
=
?/min & kpl
dna Kimppa
6,90 ?/kk
dna Kimppa 24 kk:n määräaik. Päätöksellä olisi haitalliset vaikutukset
Suomen kansantalouteen. Suomalaisyritykset ovat
investoineet Venäjälle kahden
miljardin euron arvosta.
Myös Fradkov kehui yhteistyömahdollisuuksia. Lempäälä . Lahti . Oulu
Pori . tunnetaan rempseydestään ja huumorintajustaan.
Valintaa edeltäneissä puheen-
vuoroissa jäsenliittojen edustajat
korostivat Viljasen vahvuuksia ja
edellytyksiä vetää liittoa seuraavan nelivuotiskauden.
Puhujat korostivat myös tarvetta edelleen vahvistaa Akavan
yhteiskuntapoliittista asemaa ja
edunvalvontaa.
Viljanen saa johdettavakseen
noin 485 000 -jäsenisen järjestön,
jossa puheenjohtajilla on perinteisesti ollut vaikeuksia saada tukea
kaikilta jäsenliitoilta.
Viljanen korostikin valintansa
jälkeen, että Akavan tavoitteet on
määriteltävä ja rakennettava siten, että kaikki voivat olla niiden
takana.
Viljasen mukaan yhteistä on
keskeisin tavoite: osaamisen arvostus ja työn kannustavuus ovat
ne keinot, joilla hyvinvointiyhteiskuntaa kehitetään.
Viljanen torjui epäilyt, että Uu-
129?
den insinööriliiton ja STTK:laisen
Toimihenkilöunionin reviiririidat
korostuisivat ja vaikeuttaisivat
yhteistyötä keskusjärjestöjen välillä.
Kiistoja synnyttävät hänen
mukaansa ne, joilla kiistoihin on
tarvetta.
Väistynyt puheenjohtaja Risto
Piekka korosti, että vaikka järjestöillä on hyvin erilaisia tavoitteita,
yhteistyökyky on yhä keskeinen
keino myös akavalaisten palkansaajien etujen valvomisessa.
Piekka sai kokouksessa kosolti
kiitoksia vuonna 1973 alkaneesta
urastaan Akavassa.
Liittokokous ei tehnyt kokouksessaan henkilövalintojen lisäksi merkittäviä linjaratkaisuja.
Puheenvuoroissa käytiin läpi
Akavan keskeisiä tavoitteita työelämän kehittämisestä, palkkauksesta ja koulutuksesta.
Lehtikuva/Sari Gustafsson
W200i
. 3.5 mm liitäntä stereokuulokkeille
. värillä
. Saman hän
toisti keskustelujen jälkeen pidetyssä lehdistötilaisuudessa.
Taustalla vientitulleille on se,
että venäläiset yritykset haluavat
jalostaa puuta omalla alueellaan.
Venäjä siis haluaa askel askeleelta muuttua raaka-aineiden viejästä teollisuustuotteiden viejäksi.
Keskustelujen jälkeen Fradkov
korosti, että vientitullit ovat vain
osa kokonaisuudesta ja että Venäjä haluaa ottaa huomioon myös
suomalaiset näkökohdat. Stereo Bluetooth
. Kajaani . Hyvinkää . Jyväskylä . 5 Mpix kamera Carl Zeissin optiikalla
. 65 000 värin näyttö
. Ylivieska
HALIKKO
Prismantie 2
(Prisman kauppakäytävällä)
Puh. Norm.hintaiset kotimaan puhelut ja tekstiviestit 0,069¤/min & kpl. Turku . Tullit
vahingoittaisivat hänen mielestään myös metsäalan yhteistyötä
maiden kesken.
Vanhanen huomautti, että EU
ja Suomi pitävät tulleja niiden
sitoumusten vastaisena, joista Venäjä on sopinut EU:n kanssa ehtona Venäjän jäsenyydelle Maailman kauppajärjestössä WTO:ssa.
Hän kertoi rohkaisseensa Venäjää neuvottelemaan asiasta EU:
n kanssa.
. Tullien käyttöönotto
lopettaisi puun tuonnin Venäjältä
käytännössä kokonaan. Seinäjoki . Kouvola . Ensi vuoden huhtikuussa vientitulleja korotetaan vähintään 15
euroon ja vuoden 2009 alussa vähintään 50 euroon kuutiolta.
. Vaasa . Viidennes kotimaisen teollisuuden
Raakapuulle tulee
kuitenkin vientitullit
SSS?STT?Risto Jussila
Venäjän pääministerin Mihail
Fradkovin tiistainen Suomenvierailu oli varmasti pettymys,
jos kuvitelmana oli, että Venäjä
ilmoittaisi luopuvansa aikomuksistaan panna vientitullit raakapuulle.
Fardkov teki selväksi isännälleen pääministeri Matti Vanhaselle (kesk.), että Venäjä ottaa
vientitullit käyttöön. Kokonaiskustannus 669,60 ?.
*dna Into: Avaus 2,90¤, kk-maksu 0,90¤/kk 24kk, sen jälkeen 4,90¤/kk. 2 Mpix kamera ja kameravideopuheluille
. toukokuuta 2007
Venäjä ymmärtää Suomen
näkökannat puutulliasiassa
Lehtikuva/Heikki Saukkomaa
puutullisuunnitelmista. Syntyvää
vajetta taas ei pystyttäisi korvaamaan kotimaisella puulla.
Tiedotustilaisuudessa käsiteltiin lyhyesti myös suomalaisyrityksen ja venäläisviranomaisten
kiistaa Kronstadtissa. Sahauskapasiteetin voimakas kasvu on lisännyt tuodun tukkipuun määrää ja osuutta viime vuosina.
. Tyylikkäästi muotoiltu, kevyt
ja näppäränkokoinen puhelin
. FM-radio ja sisäänrakennettu HF-kaiutin
. Mahdollista on
keskustella myös siirtymäajoista
ja siitä, mille puulajeille tulleja
määrätään.
Sinänsä Venäjältä ei odotettukaan mitään luopumista tulliaja-
Venäjän pääministeri Mikhail Fradkov (vas.) tapasi pääministeri Matti
Vanhasen Helsingissä tiistaina.
tuksesta. Hän
tosin muistutti, että tässäkin asiassa lähdetään Venäjän lainsäädännöstä.
10
. Fradkov
mainitsi diplomaattisesti, että
suomalainen hanke osui suuren
kansallisen hankkeen tielle. Valinta
oli odotettu.
Viljanen seuraa tehtävässä vuodesta 1999 Akavaa johtanutta
Risto Piekkaa (kok.).
Helsingissä koolla ollut Akavan
liittokokous teki päätöksensä yksimielisesti ilman äänestyksiä.
Omilla ehdokkaillaan keväällä
kampanjoimaan lähteneet liitot
asettuivat kokouksessa Viljasen
taakse, kun oli selvää, että hänen
takanaan on selvästi yli puolet
kokousedustajista.
Akavan uusi vetäjä . Musiikin kuuntelu ja kuvaaminen kantta
avaamatta erillisillä hallintanäppäimillä
. Tienaamme ensin ja jaamme
vasta sitten, valtiovarainministeri kiteytti kehysratkaisun viestin.. Mikkeli . Maiden kauppavaihto oli viime vuonna 14 miljardia
euroa. Itä-Suomeen siitä jäi yli 10 miljoonaa kuutiometriä.
Maiden taloussuhteiden merkityksestä kertoo Vanhasen mielestä jotain se, että Venäjä oli viime
vuonna Suomen kolmanneksi tärkein vientimaa. Klassikkomuotoilu isolla
helposti luettavalla näytöllä
79?
Korkeasti koulutettujen etujärjestö Akava valitsi tiistaina uudeksi puheenjohtajakseen Uuden
insinööriliiton puheenjohtajan
Matti Viljasen (57, sit.). Heinäkuun alussa vientitulli nousee 4 eurosta vähintään 10 euroon kuutiolta.
. Suuri 2.4 tuuman näyttö16 milj. Fradkovin hän tapasi viimeksi syksyllä Moskovassa.
SSS?STT
KÄNNYKKÄKESÄ
VOITA 44?
KESÄ!
Aisti läheisy
Miellyttävä, pyöristet
ys
yillä reunoilla
varustettu taittuva
Tarkka ja suuri
värinäyttö
muoto FM-radio
, Bluetooth ja
MP3-soitin
kts.
takasisäkan
VIELÄ ON MO
NTA SIVUA
KESÄÄ JÄLJEL
LÄ
si
TUTUSTU JA
OTA TALTEEN
Aisti läheisyys
Elä täysillä ja anna
toisten seurata
. Siilinjärvi . Tarjoustuotteita 1 kpl/asiakas. 1.9 tuuman tft-näyttö, joka tukee
262 000 väriä
. Joensuu . Raahe . Tarkka ja suuri värinäyttö
. VGA kamera ja videotuki
. Jopa 65 536 värin näyttö
. Hämeenlinna . Kaarina . ja syytti kokoomusta suoranaisesta vihasta
aktiivisen työvoimapolitiikan
määrärahoja kohtaan. Vantaa . Vanhanen luonnehti,
että vierailuvaihdot ovat erittäin
tiiviitä. sopimus. Liioin ratkaisua ei ollut
tiedossakaan, sillä varsinaisia
neuvotteluja käydään Venäjän ja
EU:n kesken.
Suomi huolissaan
Vanhanen korosti, että Suomi
on hyvin huolissaan Venäjän
Muutoin Vanhanen ja Fradkov
korostivat maiden yhteistyön
merkitystä. Fradkov kertoi tuoneensa esiin myös
ajatuksen Venäjän mahdollisesta
osallistumisesta uuden ydinvoimalan rakentamiseen Suomessa.
Fradkov tapasi ennen lähtöään
myös presidentti Tarja Halosen.
Matti Viljanen Akavan
johtoon yksimielisesti
KAIKKIEN AIKOJEN
Mutkaton juttukumppani
käyttämästä raakapuusta tulee
Venäjältä. Odotamme Venäjältä ratkaisua, jolla ei ole kielteisiä vaikutuksia teollisuudellemme ja joka
turvaisi nykyisten kauppaehtojen
säilymisen eri puutavaralajien
osalta pysyvällä tavalla, hän tiivisti.
Puutulleilla katsotaan olevan
suuri merkitys suomalaiselle
puunjalostusteollisuudelle. Osa puhelimien ominaisuuksista on käytettävissä vain 3G-palvelualueella, katso www.dna?nland.?/kuuluvuus
Espoo . Kuopio . 64 Mt sisäistä muistia, tuki microSDmuistikortille
. 0440 338 261
Ark. Karhula . 3,5 mm stereokuulokeliitäntä ja tv-out-liitäntä
. Bluetooth, IrDa ja USB
MPS-70
-kaiuttimilla 169 ?.
159?
0?
SGH-Z150
i cni
0?
BV`hV
i cni
BV`hV
BV`hV
tai ota dna Kimppa, saat huippupuhelimen ja liittymän samassa
. Uutiset
Keskiviikkona 30. . Miellyttävä, pyöristetyillä reunoilla
varustettu taittuva muoto
. Huippunopeat 3G HSDPA-, WLAN-laajakaistayhteydet
. Tornio . Rauma . Kemi . ?HiljanenViljanen. Puhuva kello ja hälytys
Venäjä tuonnissa
ykkönen
TIETONURKKA
TEOLLISUUS TUO VAJAAN VIIDENNEKSEN
PUUSTA ULKOMAILTA
. sopimus. Lappeenranta . Pääoppositiopuolue SDP arvosteli hallitusta
voimakkaasti muun muassa tukityöllistämisrahojen karsimisesta.
SDP:n puheenjohtaja Eero Heinäluoma katsoi hallituksen tietoisesti alimitoittaneen kehyksensä.
Alimitoitus on Heinäluoman mukaan johtanut 250 miljoonan euron
leikkauslistaan, jota häveliäästi
kutsutaan menojen uudelleenkohdentamiseksi. Kokonaiskustannus 165,60 ?.
0?
Matti Viljanen valittiin Akavan uudeksi puheenjohtajaksi järjestön liittokokouksessa tiistaina.
Älykäs ja kauniisti muotoiltu
Yksi laite, loputtomasti mahdollisuuksia
. sopimus. Walkman MP3-soitin
. Venäjä
on valmis harkitsemaan puunjalostusteollisuudessa tarvittavien
teknisten laitteiden tuontitullien
alentamista ja myös investointien helpottamista. 160 Mt sisäistä muistia, tuki 2 Gt:n
microSD muistikortille
. Kuvaaminen, musiikki, web ja navigointi
- kaikki yhdessä laitteessa
Puhelin ilman Kimppaa 635 ?.
Kimpan yhteydessä 480 ?.
Puhelin ilman Kimppaa 920 ?.
Kimpan yhteydessä 648 ?.
dna Into *
+ 0,069
i cni
=
?/min & kpl
dna Kimppa
20,90 ?/kk
dna Kimppa 24 kk:n määräaik. 80?85 prosenttia tuonnista tulee Venäjältä ja loput pääasiassa Baltian maista.
. 24 kk:n esimerkkilaskelma: dna Kimppa
Into-liittymällä 21,60 ¤ ja Nokia N76 480 ¤ = 501,60 ¤. Hallituksen perusteluja talouden ylikuumenemisen ehkäisemisestä ei
kelpuutettu.
Varoituksen sanoja
Kehysratkaisun esitellyt Katainen varoitti talouden ylikuumenemisesta.
Kataisen mukaan ilmassa on
hieman samoja merkkejä kuin 20
vuotta sitten, kun ylikuumenemiseen ei reagoitu ajoissa. Venäjän hallitus on korottamassa portaittain pyöreän puun vientitulleja.
. Kaksi videopuhelut mahdollistavaa
VGA-kameraa
. Halikko . Muut hinnat www.dna?nland.?. Noin 60 prosenttia tuonnista on ollut koivukuitupuuta, sillä kotimaasta saadaan vain puolet vuoden tarpeesta.
. 10-19, la 10-15,
su 12-15
www.dnakauppa.?
Oppositio riepotteli
talousraameja
Tukityöllistämisrahojen
karsiminen ärsytti SDP:tä
SSS?STT?Pekka Pohjolainen
Hallituksen viimeviikkoisesta raamipäätöksestä ei löytynyt
juuri kehumisen aihetta, kun oppositio pääsi tiistaina sanomaan
aiheesta sanottavansa eduskunnassa.
Oppositio oli kaivanut päätöksestä kaikki kohdat, joilla hallitusta saattoi lyödä vähäosaisten
kurittamisesta. Venäjä on hänen mukaansa kiinnostunut varsinkin huipputekniikasta. SÄÄSTÖSI 149,24 ¤. Ei jälleenmyyjille. Kerava . FM-radio, Bluetooth ja MP3-soitin
. Tarjoukset voimassa 22.6.2007 asti
tai niin kauan kuin tuotteita riittää. Porvoo . Korkealaatuiset soittoäänet
. Puuntuonti Venäjältä uhkaa loppua kokonaan parissa vuodessa
vientitullien takia.
. Jaakonsaari huomautti, että näillä rahoilla
on työllistetty kaikkein hankalimpia tapauksia, kuten ikääntyneitä
ja maahanmuuttajia.
Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) selvitti, että ylisuuria massoja karsimalla raivataan
tilaa ja aikaa sille, että kaikkein
vaikeimmille tapauksille voidaan
räätälöidä henkilökohtaisia työllistymissuunnitelmia.
Useat opposition edustajat
toivat julki närkästyksensä liikennehankkeiden, kuten Lusi?Mikkeli-tieosuuden ja Vantaan
Kehärahan lykkäämisestä. Sisäänrakennettu GPS ja karttaohjelma
. Erikseen ostettuna dna Onni-liittymä 15,84 ¤ + Nokia N76 635 ¤ = 650,84 ¤. Melodiset soittoäänet
. Suomeen tuotiin viime vuonna raakapuuta ja haketta Venäjältä
arviolta 16 miljoonaa kuutiota. Kärsimään joutuvat
muun muassa pitkäaikaistyöttömät, oppositiojohtaja katsoi.
Saman puolueen Liisa Jaakonsaari päivitteli, ?kuinka hallitus
voi olla näin julma
Kahdelle miehelle määrättiin sakot.
Tuomitut ovat 17?29-vuotiaita.
Rikoksista epäiltiin myös yhtä
nuorta naista, mutta häntä ei
saatu haastettua oikeuteen.
Tuomioita tuli tuhotyön yrityksestä, väkivaltaisesta mellakasta,
varomattomasta käsittelystä ja
virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.
Rähinä puhkesi EuroMayday
-mielenosoituksen jälkeen Helsingin keskustan makasiineilla,
joissa sytytettiin tulipaloja. Yksi
mies myönsi heittäneensä tavaroita, mutta hän piti tekoa vähäisenä
virkamiehen vastustamisena.
Syyttäjä Otto Jämsén olisi
halunnut kahdeksalle miehelle
ehdotonta vankilareissua ja kahdelle ehdollista tai sakkoja. toukokuuta 2007
Vappurähinöistä syytetyille tuomio
Lehtikuva
Helsingin käräjäoikeudessa oli tuomiolla kaikkiaan kymmenen makasiinien vappurähinässä mukana ollutta.
Paikalliset sopimukset työpaikoilla
40
Sovittu palkoista
Sovittu työajoista
Syntynyt soveltamisongelmia
% työpaikoista
35
SSS?STT
25
SAK:laisten luottamusmiehet
arvioivat paikallisen sopimisen
työpaikoilla sujuvan tyydyttävästi. Tyydytään tuomioon,
Jämsén sanoo.
Oikeus katsoi, että tavaroiden
heittelyssä käytettiin ainakin
osittain yhteistyötä mahdollisimman suurien vammojen aiheuttamiseksi poliiseille. Ehdollisen määrä vaihteli vuodesta ja neljästä
kuukaudesta lyhyimmillään kuuteenkymmeneen päivään. Yhteyskuntaopin kokeessa ollut kuntavaalien tuloskartta
tuotti värityksen takia vaikeuksia
punavihersokeille. Työajasta sopineilla työpaikoilla arvosana oli
7,5 ja palkasta sopineilla 6,3, käy
ilmi SAK:n tiistaina julkistamasta luottamusmieskyselystä.
Paikallisen palkkasopimisen
arvosana tippuu vielä lisää, jos
sopimuksesta on koitunut soveltamisongelmia. Osa jutun asianomistajista pystyi oikeuden mielestä luotettavasti tunnistamaan
syytettyjä rähinöitsijöiksi. Tuomittu Merja Anitta
Korhonen määrättiin pidettäväksi edelleen vangittuna.
Nainen puukotti huhtikuussa
50-vuotiasta miesystäväänsä nurmeslaisessa omakotitalossa, jossa
pariskunta oli kyläilemässä.
SSS?STT
Luottamusmiehet moittivat
paikallista palkkasopimista
30
20
Kahdeksalle ehdollista
vankeutta,kaksi sai sakkoja
11
liselle sopimiselle arvosanaksi
keskimäärin 7,1. He kiistivät myös syyttäjän väitteen kahakan yksituumaisuudesta. Osa syytetyistä joutuu maksamaan poliiseille korkeimmillaan 1 800 euron
kärsimyskorvaukset.
Ei aiempia tuomioita
Vaikka syytetyt olivat oikeudessa kovasti huonomuistisia,
tuomiota sateli. Seuraavat kahdeksan (8) kuukautta maksat normaalisti 29 ?/kk. Työaikasopimisessa tämmöistä eroa ei havaittu.
SAK:n mielestä oikea tie lisätä
paikallista sopimista onkin se,
että karsitaan paikallisen palkkasopimisen soveltamispulmia.
Järjestön mukaan ongelmia
koituu esimerkiksi silloin, kun
sopimukseen liittyy töiden organisointia ja työnantaja päättää
työnjohto-oikeuden nojalla siitä
itse, työntekijäpuolen sivuuttaen.
Palkoista sopiminen on viime
vuosina lievästi vähentynyt. Suomi - Kazakhstan
Katso muu
ottelutarjonta
www.canalplus.fi
Kokeissa ei virheitä
tänä vuonna
Roman sanoo tämän kevään
kirjoitusten sujuneen ilman ongelmia. Hän
sanoo STT:lle olevansa tyytyväinen tuomioon.
? En ilmoita tästä tyytymättömyyttä. Oikeuden mielestä rähinöitsijöiden
teot kohdistuivat tehtäviään tehneisiin palomiehiin ja heitä turvaaviin poliiseihin, minkä takia
täysi-ikäiset tekijät voitaisiin tuomita ehdottomaan vankeuteen.
Ketään syytetyistä ei kuitenkaan
ole aiemmin tuomittu. Tarjous on voimassa 31.5.2007 asti.
ÖRNINK. Hylättyjä suorituksia
on 2 200, eli hylkäämisprosentti
on tänä keväänä seitsemän. Sen vuoksi
oikeus määräsi rangaistukset ehdollisina.
SÄHKEET
Paloittelusurman tuomio
pysyi ennallaan
TALLINNA?Tallinnan paloittelusurmasta tuomitun Markus
Pasi Pöngän tuomio pysyy ennallaan. Suomi - Belgia
22.8. Uutiset
Keskiviikkona 30. Samalla kun paikallinen
sopiminen on yleistynyt, myös
sopimusten soveltamisongelmat
ovat jonkin verran lisääntyneet.
Pulmia on varsinkin sovittaessa
palkoista.
Kouluarvosanoilla mitattuna
luottamusmiehet antavat paikal-
15
10
5
0
1995
96
97
98
99
00
01
02
03
04
05 2006
STT, lähde: SAK
SSS?STT?Tiina Salumäki
maan tulleita palomiehiä.
Helsingin käräjäoikeus tuomitsi
tiistaina kaikki kymmenen ihmistä, jotka oli saatu haastettua
oikeuteen vastaamaan VR:n makasiinien rähinöintisyytteisiin.
Kahdeksalle miehelle lankesi
ehdollinen vankeus toissa vapun
kahakoinnista. Kokeen tulokset jakautuivat tasaisesti kaikkien arvosanojen kesken.
KUINKA KÄY
MAAJOUKKUEEN
MATKALLA KOHTI
EM-KISOJA 2008?
Katso karsintaottelut CANAL+:lta:
2.6. Tarjous koskee ainoastaan uusia CANAL+ Total
-tilauksia ja kaapeliverkkoon liitettyjä kotitalouksia. Uudistuksia oli myös pitkässä matematiikassa, jossa kokelailla oli
mahdollisuus suorittaa kaksi laajempaa tähtitehtävää.
Romanin mukaan terveystieto
oli yllättävän suosittu, ja siihen
ilmoittautui 4 500 kokelasta. Muutama syytetyistä
kuitenkin myönsi huudelleensa
poliisille hävyttömyyksiä tai laittaneensa pari klapia nuotioon. Kahakassa 12
poliisia sai vammoja. Myös uhri oli
suomalainen.
Pönkä siirretään nyt Suomeen
istumaan rangaistustaan.
STT-BNS
Naiselle
neljä vuotta
puukotuksesta
Nurmeksessa
Nurmeksen käräjäoikeus tuomitsi tiistaina 47-vuotiaan nurmeslaisen naisen tapon yrityksestä neljäksi vuodeksi vankeuteen. Suomi - Serbia
6.6. Tarkista avaus- ja
korttimaksut omalta kaapeli-tv operaattoriltasi. Tallinnan piirikunnanoikeus piti ennallaan maaoikeuden helmikuisen päätöksen, jolla Pönkä tuomittiin 12 vuoden
vankeuteen murhasta.
Pönkä surmasi ja paloitteli
ystävänsä Tallinnassa vuoden
2005 joulukuussa. Osa
nuorista heitti tavaroilla ja kivillä
poliiseja sekä paloa sammutta-
Useat poliisit
loukkaantuivat
Oikeudessa syytetyt kiistivät
rikokset. Toinen
uutuus oli terveystiedon koe. Laajin tutkinto koostuu 12:sta eri aineesta, joka on
kaikkien aikojen ennätys.
? Nyt kun tutkinnon voi jakaa
kolmelle eri kerralle, tämä oli
mahdollista, ylioppilastutkintolautakunnan pääsihteeri Anneli
Roman kertoo.
Kevään kirjoituksissa oli kaksi
uutta koetta. Roman myöntää, että kartta olisi voitu tehdä
muillakin väreillä.
? Kysymykselle oli kuitenkin
vaihtoehtoja, joten siinä mielessä se
ei tuottanut ongelmia, hän toteaa.
Valkolakin painaa päähänsä tänä
keväänä hieman yli 29 500 uutta
ylioppilasta. Uudistunut äidinkielen koe koostui kahdesta arvosteltavasta osasta; tekstitaidon
kokeesta ja esseekokeesta. Lisäksi
osa heistä oli tallentunut videolle
tai valokuviin.
Alun perin poliisit saapuivat
makasiineille turvaamaan palomiehiä, kun he sammuttivat
paikalla roihuavaa tulta. 3-5 P. Työajoista sopiminen näyttäisi kääntyneen uuteen nousuun.
Ronaldinwho?
Kuusi
kirjoitti
kahdeksan
ällää
SSS?STT
Tämän kevään ylioppilaskirjoituksissa kahdeksan laudaturin
suoritukseen ylsi kuusi kokelasta.
Seitsemän laudaturin kirjoittajia
on peräti 16. Reputukset eivät kasaantuneet tietyille
aineille, joskin muiden vuosien tapaan eniten hylkäyksiä tuli tälläkin
kertaa matematiikan kokeessa.
Täydentäjät ja tutkinnon hajauttajat huomioon ottaen ylioppilaskokeiden parissa ahersi yli 41 300
henkilöä.
Ylioppilastutkintolautakunta
julkaisi uusien valkolakkien nimet tiistaina internetsivustolla
www.ylioppilastutkinto.fi.
Tuoreet ylioppilaat lakitetaan
lauantaina.
KATSO KESÄ
PUOLEEN HINTAAN!
Katso CANAL+ Total -paketin kanavia ensimmäiset neljä (4) kuukautta puoleen hintaan
14,50 ?/kk. 777 7710
etunimi.sukunimi@sok.fi
www.salonautomyynti.fi
Kakko-
sen mukaan tavoitteena on rikkoa
150 myymälän raja ja sen jälkeen
lähestyä hiljalleen 200:aa.
Tämän jälkeen konserni tähtää
ulkomaille, muun muassa Venäjä
on Kakkosen mukaan mielenkiintoinen suunta.
Tokmanni-konsernin liikevaihto
tulee tänä vuonna olemaan noin
530 miljoonaa euroa.
Tokmanni-konserni on saanut
alkunsa Kyösti ja Kari Kakkosen vuonna 1989 perustamasta
Okman Oy:stä. 7-päivää-lehden tyyppiseen
journalismiin haluamme enemmän kuin hajuraon. 2007 on
37,9 euroa/kk.
Muutos v. 60 000 asukkaan suurkunta Salon seudulla saattaa toteutuessaan pudottaa yritystukia,
ylitarkastaja Markku Alm arvelee.
Biohit laskupörssin tähti ?
OMXH -0,6 %
Helsingin pörssissä osakkeiden kurssit nuupahtivat eilen kesähelteessä. Näen, että halpakauppa kaksinkertaistaa volyyminsa Suomessa lähivuosina.
Kakkosen mukaan Saksassa
halpakaupalla on hallussaan 40
prosenttia vähittäiskaupan markkinoista, kun Suomessa osuus on
vielä alle 10 prosenttia.
. Emme varmaan helposti pääse Saksan lukuihin, mutta jonnekin nykyisen ja Saksan tilanteen
välille.
Tokmanni aikoo pysyä vauhdissa mukana. Sadeoja tahtoo lehden
jatkavan tiukasti helmikuussa
kuolleen päätoimittajan Hannu
Savolan viitoittamalla ?pari piirua asiajournalismiin. Ajatus yrittäjäksi ryhtymisestä kypsyi vuosien myötä ja
hän tarttui tilaisuuteen, kun yritys tuli myyntiin.
Salon Kiinteistöhuollon liikevaihto on noin 700 000 euroa, ja
sen palveluksessa on kahdeksan
vakituista työntekijää.
Heleniuksen mukaan yritys on
ISS:n jälkeen Salon toiseksi suurin kiinteistöhuoltoyritys.
Painotettu keskiarvo v. Esimerkiksi ilmaisuja siitä, kuinka
pankki ?seuraa erittäin tarkasti?
tai ?hyvin valppaana. Prismakeskuksen puoleinen pääty on varattu 1 000?1 500 neliön kodintekniikka- ja huonekaluliikkeille.
vanhojen remontteja, tälle vuodelle vastaavia toimenpiteitä on
listattu 14. Kuvassa retail parkin suunnitelman vasemmalla puolella näkyvät Halikon Prismakeskus ja ABC-liikenneasema. Kaikki
nykyiset S-ryhmän jäsensijoitusvarat kuten S-tilit ja määräaikaistilit siirretään S-Pankkiin
lokakuun 13. Hintakori laskettiin niin, että
se sisälsi puhelujen aloitusmaksun.
Euroa/kk Muutos, %
Suomi
17,7
Luxemburg
SSS?Mikko Nurmisto
Tokmanni avaa Tarjoustalomyymälän Salon ja Halikon rajalle rakennettavaan retail park kauppakeskittymään ensi vuoden
syksyllä.
Tokmanni on vuokrannut
Skanska Talonrakennus Oy:ltä
noin 6 000 neliön liiketilan ja
noin 700 neliön aidatun ja katetun ulkomyymälän.
Tokmanni-konserni on Suomen
suurin halpakauppa-alan yritys.
Tarjoustalo-konseptiin kuuluvat
Tokmannin mukaan käyttötavarakaupan kaikki keskeiset osaalueet autovaraosa-tarvikkeista,
työkaluista ja kodin raudasta
tekstiileihin ja kemikaliotuotteisiin sekä erilaiset vapaa-ajan
tuotteistot.
Tarjoustalo tulee työllistämään
30?35 henkilöä.
Tokmannista tulee retail parkin suurin vuokralainen. Tilanne saattaa muuttua
rakenteilla olevan suurkunnan
myötä, maa- ja metsätalousministeriön ylitarkastaja Markku Alm
varoittelee. Nimikysymys ratkeaa aikanaan. päivä.
Muutos ei vaadi toimenpiteitä
S-ryhmän asiakkailta. Viime vuonna konserni teki 10 toimenpidettä, uusien
myymälöiden perustamisia tai
12
Keskiviikkona 30. Tässä vaiheessa nimet säilytetään. Vielä ei tiedetä, miten
60 000 asukkaan Salon kaupungin maaseutu määritellään. Kiskomme
itsemme siitä niin pitkälle kuin
voimme, Sadeoja kärjistää.
Linjaus ei tarkoita sitä, että
julkisuuden henkilöt ja viihde
eivät enää saisi palstatilaa IltaSanomissa. Hänen mukaansa halpaketjujen kehitys tulee seuraamaan Suomessakin eurooppalaista kehitystä.
. Hinnat laskivat
eniten Alankomaissa ja Luxemburgissa ja nousivat selvimmin
Suomessa ja Espanjassa.
Pörssikommentti
Tokmannin Tarjoustalo vie Salon ja Halikon retail parkin tiloista reilun neljänneksen. Ennen tukipäätöksien
tekoa pitää vielä odottaa EU:n
maaseutuohjelman hyväksymistä, jonka pitäisi onnistua juhannuksen alla.
Salonseutulaisella maaseudulla
toimiva tai toimintaa käynnistävä
alle kymmenen hengen yritys voi
saada tukea noin 20 prosenttia
hyväksytyistä kustannuksista.
Särkisalossa prosentti on saaristo-olosuhteiden takia jopa 35.
. 2006
keskiarvosta
(38,3) on ?1,1 %,
0
Halpakauppa
kaksinkertaistuu
SSS?Mikko Nurmisto
11,7
17,9 ?15,5
Portugali
Tokmannin konsernijohtaja
Kyösti Kakkonen uskoo halpakauppakonseptin kasvuun. Maaseudun
mikroyrityksille suunnattua tukea
ei kuitenkaan makseta Suomen
20 suurimman kaupungin eikä yli
25 000 asukkaan keskustaajamien
alueille. Salon
vauraus vaikuttaa tukiprosentteja pienentävästi.
TE-keskuksen yritystarkastaja Janne Rekola sanoo, että
suurkunta tuo laskennallista
vaurautta myös reuna-alueille.
Hän toppuuttelee kuitenkin tulevaisuuspelkoja toteamalla, ettei
kukaan vielä tiedä onko EU:ssa
seuraavaa rahoituskautta ja maaseutuohjelmaa ylipäätään.
Alm muistuttaa, että tänä vuonna käynnistynyt EU:n ohjelmakausi jatkuu vuoteen 2013.
. Nyt
periaatteessa kaikki maaseudulla
toimivat pienyritykset voivat hakea tukea investointeihin, käyn-
nistämiseen ja kehittämiseen TEkeskuksilta.
. Ilta-Sanomiin
hän lupaa hyvää journalismia.
. SSO:n S-Rautamarket-, Agrimarket- ja Multasormi-myymälät ovat tulossa retail parkin Salon puoleiseen päätyyn (oikealla), Tarjoustalo tulee rakennuksen keskiosaan. Metso oli juuri ja juuri
plussalla, mutta Outokumpu heikkeni kaksi prosenttia ja
Outotec valui 2,1 prosenttia.
Nousseet ja laskeneet
Amsterdam, AEX
Ateena
Budapest
DJ Stoxx Nordic
DJ Stoxx Nordic 30
Frankfurt, DAX
FTSE Eurotop 100
Hong Kong, HSI
Lontoo, FTSE
Milano, Mibtel
Moskova, RTS
Nasdaq Composite
New York, DJIA
OMX Stockholm
OMX Tallinn
muutos-%
-0,15
+0,38
+0,59
-0,26
-0,36
+0,40
+0,06
-0,29
+0,54
-0,28
-1,36
+0,73
+0,16
-0,18
+0,12
536,77
4938,27
25989,50
550,13
8981,20
7770,09
3301,83
20469,59
6606,00
33599,00
1770,42
2575,98
13528,33
416,57
910,02
1,38
1,352
1,36
1,350
1,34
SSS?STT
Ilta-Sanomien ja IS-tuoteperheen vastaavaksi päätoimittajaksi on valittu Tapio Sadeoja.
SanomaWSOY:n hallitus nimitti
Sadeojan tehtäväänsä tiistaista
lähtien.
Sadeoja, 48, on työskennellyt
lehden palveluksessa vuodesta
1981, viimeksi vt. Sen aikana myönnettävien
maaseudun yritystukien prosentit on sidottu vuoden 2005 mukaiseen kuntajakoon.
Ei tilakytköstä
Uutta maanantaina käynnistyvässä hakukierroksessa on, että
maaseudulla toimivan ja tukea
hakevan yrityksen ei tarvitse
olla kytköksissä maatilaan. Pääomarakenteen
muutos mahdollisti voimakkaan
kasvustrategian toteuttamisen
yritysostoin.
Maaseutuohjelman yritystuet saattavat
pienentyä uuden suurkunnan reunoilla
S-Pankki
aukeaa
lokakuussa
27,3
Itävalta
STT / LVM
Salon
Kiinteistöhuolto Oy
työntekijän
omistukseen Tuen saaminen ei enää
Salon PMH-Huolto Oy on ostanut Salon Kiinteistöhuolto Oy:
n sen omistaneilta Salon Laatuasunnot Oy:ltä ja Tero Niemiseltä.
Vasta perustetun Salon PMHHuollon omistavat Piia ja Mika
Helenius.
Salon Kiinteistöhuolto jatkaa
perinteistä talonmiestoimintaa
entisellään toimitusjohtajanaan
Mika Helenius.
Mika Helenius on työskennellyt
Salon Kiinteistöhuollossa vuodesta 1990. rahamarkkinoiden tilannetta, pidetään
markkinoilla merkkinä koronnostosta. Aiemmin tukea annettiin lähinnä
maatilojen lisäelinkeinoille. Tänä vuonna konserni
on jo avannut neljä uutta suuryksikköä, muun muassa yli 5 000
neliön Tarjoustalon Kaarinan
Piispanristille.
Retail parkiin tulon yhteydessä
Tokmanni julkisti tehneensä kahdeksan muutakin pitkäaikaista
vuokrasopimusta uusista myymälöistä eri puolille Suomea.
Tokmanni-konserni on laajentunut muun muassa muita halpakauppoja ostamalla, ja yhteensä
seitsemästä liikemerkistä jäljellä
on vielä viisi eri brändiä: Vapaa
Valinta, Säästötalo Robinhood,
Tokmanni, Tarjoustalo ja MaxiMakasiini.
. -tiellä.
. Pääomamarkkinapäiväänsä pitäneen M-realin
ohella muutkin paperiyhtiöt olivat alhaalla.
Yleisindeksi OMXH jäi 0,6 prosenttia miinukselle ja vaihtoa
kertyi noin 1,1 miljardia euroa.
Nokia pakitti puoli prosenttia 19,74 euroon. Ministeriön laskeman matkapuhelujen hintakorin mukaan suomalainen maksaa
kännykän käytöstä keskimäärin
17,7 euroa kuukaudessa. Käytetty termi viittaa jopa
aikaväliin, jolla koronnosto on
tulossa.
Weber sanoo, että yleisölle puhuttaessa koodit ovat erittäin
hyödyttömiä.
Hänen mukaansa koodisanat
eivät myöskään voi korvata talouden ja rahapolitiikan syvempää
analyysia.
Oslo, OSE
Pariisi, CAC 40
Praha
Singapore, Straits Times
Sydney, All Ordinaries
Tokio, Nikkei
Tokio, Topix
Wien
Zürich SMI
Euro/dollari
9000
SSS?STT?AFP
-5,80
-5,66
-5,20
-4,01
-3,91
-3,85
-3,37
-3,12
-2,68
-2,67
Ulkomaiset pörssit
10500
EKP luopuu koodikielestään
Viking Line
Birka Line B (T)
Ruukki Group
M-real B
SSH Com Security
Stonesoft
Lännen Tehtaat (LP)
Alma Media (LP)
Perlos
Vaahto Group A (LP)
+13,73
+7,20
+6,52
+6,12
+4,90
+4,84
+4,00
+3,60
+3,25
+3,17
11000
Ilta-Sanomien vastaavaksi
päätoimittajaksi Tapio Sadeoja
Päätöskurssin muutos
Päätöskurssin muutos
Biohit B
Etteplan (LP)
Done Solutions
Kasola A
Martela A (LP)
Ixonos
Evia (LP)
Efore (LP)
Solteq (LP)
Pohjois-Karjala (LP)
1
Australia - dollari
E-Korea - won
Englanti - punta
Islanti - kruunu
Japani - jeni
Kanada - dollari
Norja - kruunu
Ruotsi - kruunu
Sveitsi - frangi
Tanska - kruunu
USA - dollari
Viro - kruunu
Raakaöljy
Pohjanmeren Brent
2
3
4
5
1,647
1253,160
0,680
83,460
164,230
1,461
8,099
9,255
1,650
7,450
1,351
15,647
USD/Barreli
viim.
70,03
ed.
71,21
Lähde: Startel/OMX Exchanges, IS.Teledata AG, IDC ComStock
to
pe
ma
Euribor 360
1 vko
1 kk
2 kk
3 kk
4 kk
5 kk
6 kk
4,2
4,1
4,0
3,9
3,8
3,7
3,6
29.05.
3,858
3,992
4,073
4,109
4,157
4,211
4,244
28.05.
3,853
3,983
4,072
4,107
4,150
4,206
4,240
7 kk
8 kk
9 kk
10 kk
11 kk
12 kk
4,283
4,323
4,356
4,386
4,417
4,444
4,274
4,314
4,349
4,381
4,411
4,434
3 kk
12
1
2
3
4
5. Viihdettä ja julkisuuden henkilöitä voidaan käsitellä hyvän
journalismin keinoin ja hyvällä
maulla. Sitä ennen tarvitaan vielä
asetus, joka hyväksyttäneen tällä
viikolla. Meidän haasteemme on
tehdä kiinnostavaa lehteä, jonka
ihmiset haluavat ostaa, ja toisaalta tehdä se hyvän journalismin
keinoin, Sadeoja korostaa.
Sadeoja aloitti Ilta-Sanomien
vt. Talous
Suvi Kulla 7702 328, Mikko Nurmisto 7702 317, sss.talous@sss.fi
Tokmanni tuo Salon seudulle
yli 6 000 neliön Tarjoustalon
Halpakauppaketju laajentaa Suomessa hurjaa vauhtia
GSM-puhelujen hintakorit 2007
Selvitys perustui hintakoriin, jossa oli mukana arkipäivä-, arki-ilta- ja viikonloppupuheluitayhteensä 150 minuuttia kuukaudessa. Ainoastaan Sampo ja Metso olivat vaihtokärjessä
hiukan plussalla. Eri nimet ovat vahvoja
eri alueilla, kertoo Kakkonen.
Suomen
jälkeen Venäjälle
Tokmanni-konsernilla on tällä
hetkellä 118 myymälää. Verkkoyhtiö
Nokia Siemens Networks sai gsm-verkon laajennustilauksen
Kiinasta teleoperaattori Heilongjiang Mobilelta, mutta sopimuksen arvoa ei julkistettu.
Maanantaina vahvistuneet metsäyhtiöt olivat laskussa. Hintakoriin sisältyi myös 25 tekstiviestiä, liittymän kuukausimaksu ja arvonlisävero. Toiseksi
halvimmalla pääsee keskimäärin
17,9 euroa kuukaudessa maksava luxemburgilainen, kun taas
kalleimmissa maissa Ranskassa
ja Britanniassa kännykän käyttö
maksaa yli 45 euroa kuukaudessa.
GSM-puheluiden hinnat pysyivät Euroopassa pääosin viime
vuoden tasolla. vastaavana päätoimittajana
tämän vuoden tammikuussa. Nykyisten Setukorttien ja muiden rahoituspalveluiden käyttö jatkuu ennallaan.
?6,3
28,2 ?23,9*
Kreikka
30,8
?1,8
Italia
32,1
?6,8
Islanti
34,7
5,1
Espanja
35,9
8,8
Belgia
36,8
0,5
Norja
37,4
?4,8
Irlanti
39,5
?6,0
Sveitsi
41,9
0,2
Saksa
44,3
?5,3
Britannia
45,2
4,2
Ranska
46,3
6,9
10
20
30
40
50
Matkapuhelujen
hinnat nousseet
SSS?STT
Matkapuhelujen hinnat ovat
kääntyneet Suomessa nousuun.
Liikenne- ja viestintäministeriön
tiistaina julkaiseman tutkimuksen mukaan hinnat ovat nousseet
12 prosenttia viime vuodesta puhelujen aloitusmaksujen vuoksi.
Matkapuhelut ovat kuitenkin
Suomessa pysyneet Länsi-Euroopan halvimpina. Toinen
julkistettu vuokralainen on SuurSeudun Osuuskauppa.
Tokmanni ja SSO varaavat retail
parkin myyntitiloista noin puolet.
Näiden lisäksi ostospuistoon on
tulossa 4?5 muuta toimijaa, jotka
julkistetaan myöhemmin.
Retail parkin valmistumisen
tavoiteaika on ensi vuoden syyskuussa.
Ruotsi
18,1
0,2
Tanska
23,4
3,7
Hollanti
24,3 ?19,0
SSS?STT
S-ryhmän S-Pankki aloittaa
toimintansa lokakuussa. Tukea voivat saada esimerkiksi
erilaiset bioenergiaa hyödyntävät
yritykset, kuten alueelliset lämpölaitokset, jotka myyvät energiaa, ylitarkastaja Alm sanoo.
Aiempien ohjelmakausien aikana tuet menivät lähinnä maatiloilla toimivien metalli-, matkailu-, puujalostus- ja hevostalousyrityksiin.
Jo päättyneen EU:n ohjelmakauden aikana Salon seudulle
myönnettiin tukea vajaalle sadalle maaseudun pienyritykselle.
Tuet olivat 17 prosenttia koko
Varsinais-Suomen TE-keskuksen
alueen myöntämistä maaseudun
yritystuista.
Rekola uskoo, että uusi hakukierros tuo reippaasti lisää hakemuksia, koska maatilakytköstä ei
enää edellytetä.
. Uudet tilinumerot ilmoitetaan asiakasomistajille pankin avattua ovensa.
S-Pankki palvelee ensisijaisesti
asiakasomistajia. toukokuuta 2007
Kirsi Höglund
edellytä maatilakytköstä
SSS?Hia Sjöblom
Manner-Suomen kehittämisohjelman mukaiset maaseudun
pienyritysten tukien haku käynnistyy todennäköisesti maanantaina. EU:n näkökulmasta koko Suomi
näyttää maaseudulta. Tätä ennen hän oli muun muassa
uutispäätoimittajana ja toimituspäällikkönä.
Sadeojan edeltäjä Hannu Savola
menehtyi helmikuussa.
Euroopan keskuspankki aikoo
luopua koodikielestään rahapolitiikasta puhuessaan. Vuonna 2004
CapManin hallinnoimista rahastoista tuli Tokmannin enemmistöosakas. Stora
Enso heikkeni 2,3 prosenttia ja UPM 0,8 prosenttia.
M-realin vaihdetumpi B-osake vetäytyi neljä prosenttia,
vaikka M-realin toimitusjohtaja Mikko Helander totesi yhtiön
pääomamarkkinapäivässä, että päällystämättömän hienopaperin markkinahinta on yhä nousussa ja päällystetynkin hinta on
lähtenyt ylös.
Muuallakin nousijat olivat harvassa. vastaavana
päätoimittajana. Saksan keskuspankin pääjohtaja, Euroopan
keskuspankin neuvoston jäsen
Axel Weber perustelee luopumista Financial Timesin haastattelussa tiistaina, että koodikieli on
tavallisille ihmisille kuin vierasta
kieltä.
Koodikielellä tarkoitetaan ilmaisuja, joita esimerkiksi keskuspankin pääjohtaja Jean-Claude
Trichet käyttää keskuspankin
559,18
6049,18
1829,00
3527,08
6312,60
17672,56
1737,90
1844,79
9396,01
muutos-%
-1,00
-0,37
+0,04
+0,39
+0,60
+0,48
+0,78
-0,16
+0,16
1,348
1,32
1,30
1,346
1,28
1,344
12
1
2
3
4
5
5 pv
ke
to
pe
ma
OMX Helsinki
11500
11320
11300
11280
11260
11240
11220 5 pv
11200
ke
10000
9500
12
korkokokousten jälkeen
Patsaan siirtäminen oli järkytys, ja me päätimme esittää
oman vastalauseemme. Maa muistuttaa, että yli
miljardin asukkaan Kiina nousee pian
maailman suurimmaksi saastuttajaksi.
Kiina, Intia, Etelä-Afrikka, Meksiko ja
Brasilia on kutsuttu mukaan kokouksen
joihinkin osiin.
Euroopan mukaan kehitysmaita on
kuitenkin mahdotonta saada mukaan,
jos rikkaat maat eivät ota vetovastuuta. tiekartan Darfurin
rauhanneuvotteluille. Eri järjestöjen
laskelmien mukaan lupaukset eivät ole
toistaiseksi toteutuneet, ja joidenkin
maiden apu on jopa laskenut.
Jos kokouksen tulokset jäävät laihoiksi, siirtynee päähuomio kokouksen ympärillä järjestettäviin mielenosoituksiin.
Viime vuonna Venäjällä pidetyssä G8huippukokouksessa ei protesteja juuri
nähty, mutta nyt paikalle odotetaan
kymmeniätuhansia mielenosoittajia.
Kokousta vartioi 16 000 poliisia. YK arvioi, että kriisissä on saanut surmansa 200 000 ihmistä ja
kaksi miljoonaa on joutunut pakenemaan kodeistaan. Saimme sopimuksen, jonka
pohjalta ruotsalainen SAS pystyy kilpailemaan kotimarkkinoillamme, sanoi toimitusjohtaja
Anders Ehrling lehdistötilaisuudessa sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen.
. Pioneer-hinaaja purjehti
Komorien lipun alla.
SSS?STT. toukokuuta 2007
Putin: USA:n ohjuskilpi muuttaa
Euroopan ?ruutitynnyriksi?
MOSKOVA?Yhdysvaltojen
suunnitteleman ohjustorjuntajärjestelmän osien sijoitta-
minen Eurooppaan muuttaa
mantereen ?ruutitynnyriksi?,
varoittaa Venäjän presidentti
Vladimir Putin.
Asiasta kertoi uutistoimisto
Itar-Tass tiistaina.
Venäjä ilmoitti myös suorittaneensa onnistuneen ohjuskokeen uudella mantereiden välisellä ohjuksella, jota nykyiset
MOSKOVA?Venäjän uusi mannertenvälinen ohjus pystyy lävistämään kaikki ohjuskilvet, uutistoimisto Itar-Tass
kertoi varapääministeri Sergei Ivano-
Vladimir Putin
vin sanoneen.
Venäjä kokeili uutta ohjusta onnistuneesti aiemmin tiistaina.
. Gedserin mutkissa, ja
hän oli kääntänyt voimakkaasti
alusta yhteentörmäyksen välttämiseksi. Nyt keskitymme luottamuksen rakentamiseen asiakkaidemme silmissä, Ehrling jatkoi.
STT?TT
Nashin jäsen
ilmoittautui
Viron netti
hyökkäysten
tekijäksi
Viattomat kärsivät Sudanin Darfurissa.
Haavisto avittaa Darfur-neuvottelut alkuun
TIETONURKKA
Yhdysvallat mätkäisi Sudanille uusia pakotteita
DARFURIN KRIISI
STT?Reuters?AFP
HELSINKI/WASHINGTON?
EU:n entinen Sudanin-erityisedustaja, kansanedustaja Pekka Haavisto matkustaa keskiviikkona
Darfurin kriisialueelle tunnustelemaan rauhanneuvottelujen
mahdollisuutta. -- Me
pidimme hyökkäystä Viron hallituksen sivuja vastaan sopivimpana vastauksena.
STT?BNS
Kristina Regina
törmäsi tukkiproomuun
Tanskan vesillä
Länsi-Euroopan risteilyllä oleva matkustajalaiva Kristina Regina törmäsi tiistain vastaisena
yönä tukkiproomuun tanskalaisen Lollandin saaren eteläpuolella. Ahtisaari sanoi tiistaina Helsingin Sanomille olevansa ?hämmästynyt
ja pettynyt?, jos Venäjä turvautuu
veto-oikeuteensa.
Hänen mukaansa YK:ssa ei käytetä vetoa koskaan kevytmielisesti.
. Ehdotusta tukevat
muun muassa Yhdysvallat ja EU.
Puhelinkuuntelulaki
etenee Ruotsissa
osana ohjustorjuntajärjestelmää, jota tarvitaan amerikkalaisten mukaan Iranin ja Pohjois-Korean kaltaisten valtioiden hyökkäysten varalta.
ohjustorjuntajärjestelmät eivät
pysty tuhoamaan.
Yhdysvallat on kaavaillut ohjuspatterin rakentamista Puolaan ja tutka-asemaa Tshekkiin
?Uusi ohjus lävistää ohjuskilvet?
STT?Reuters
SÄHKEET
TUKHOLMA?Ruotsin porvarilliset puolueet ovat päässeet yhteisymmärrykseen puhelinkuuntelun
sallimisesta rikosten torjunnassa.
Asiaa koskevan lain on määrä olla
voimassa kolme vuotta.
Poliisi saa valtuudet seurata
puhelinliikennettä, postia ja
käyttää kameravalvontaa, jos
epäillystä rikoksesta voi saada
vähintään neljä vuotta vankeutta. He
olivat kuvitelleet, ettei patsasta
siirrettäisi ainakaan ennen voitonpäivää 9. Korotus on samansuuruinen kuin
muillakin aloilla.
. Darfurin asukkaat rukoilevat apua, ja he ovat sen ansainneet.
Yhdysvallat lisäsi pakotteita
muun muassa sudanilaisyritystä vastaan, joka on kuljettanut
aseita Sudanin hallitukselle ja
Darfurissa sotiville janjaweedjoukoille.
. Hallituksen aseistamat janjaweed-arabijoukot hyökkäsivät sen jälkeen afrikkalaisheimojen
kyliin.
. Ne ovat jo
laatineet ns. Yhdysvallat nimittää raakuuksia kansanmurhaksi. YK on pyytänyt
Haavistoa selvittämään osapuolten halukkuutta neuvotteluihin,
kertoi ulkoministeriö tiistaina.
Yhdysvaltain presidentti George W. Niinpä puolustuksen ja turvallisuuden kannalta venäläiset voivat olla turvassa, Ivanov sanoi.
Venäjän puolustusministeriön mukaan RS-24-mallinen ohjus laukaistiin aamupäivällä Pletsetskistä noin
800 kilometriä Moskovasta pohjoiseen.
Vajaa tunti myöhemmin se osui koh-
teeseensa Kamtshatkan niemimaalla.
Venäläisten sotilasasiantuntijoiden
mukaan ohjus on osa presidentti Vladimir Putinin lupaamaa ?tehokasta reaktiota. Asukasta kohti päästöt ovat Yhdys-
valloissa yli kuusi kertaa korkeammat
kuin Kiinassa.
Ympäristöasioiden lisäksi kokouksessa keskustellaan muun muassa kehitysavusta. En usko,
että venäläiset haluavat heikentää YK:n roolia paikkana, jossa
asioista pystytään sopimaan, Ahtisaari huomautti lehden haastattelussa.
Ahtisaari on esittänyt Serbiaan
kuuluvalle Kosovon maakunnalle itsenäisyyttä EU:n ja Naton
valvonnassa. Väkivaltaisuudet alkoivat vuonna 2003, kun sissiliikkeet hyökkäsivät hallituksen joukkoja vastaan. Ensinnäkin tämä heikentäisi
YK:n arvoa ja käyttöä. Jul-
kisuuteen vuotaneiden tietojen mukaan Yhdysvallat vastustaa kuitenkin
tiukasti kaikkia määrällisiä viittauksia
päästövähennyksiin.
Itämeren rantakohteessa Heiligendammessa kokousta emännöivä Merkel
myönsi jo viime viikolla, ettei sovun
löytyminen ole varmaa. Tavoitteena on aloittaa neuvottelut mahdollisesti jo heinäkuussa.
Bush tiukkana
Bush vetosi myös kansain-
väliseen yhteisöön, jotta se
liittyisi pakoterintamaan ja
pakottaisi Sudanin hallituksen
lopettamaan Darfurin kansanmurhan.
. YK:n mukaan
hyökkäyksissä on kansanmurhan piirteitä.
. kesäkuuta asti. Tuolloin yksi protestoija kuoli.
TALLINNA?Venäjän johtoa
tukevan Nashi-nuorisojärjestön
jäsen ilmoittautui tiistaina Viron nettihyökkäysten tekijäksi.
Konstantin Goloskokov kertoi
venäläiselle Vedomosti-lehdelle,
että hän ja muutamat hänen
ystävistään olivat tehneet osan
hyökkäyksistä.
Goloskokovin mukaan joukko
sai idean kuultuaan Tallinnan
pronssipatsaan siirtämisestä. Samaan aikaan
viisi brittisotilasta siepattiin Bagdadissa, kerrottiin Britannian ulkoministeriöstä.
Kahdeksan Yhdysvaltain sotilasta kuoli Dijalan maakunnassa, missä helikopteriturma vaati
kaksi kuolonuhria ja kuusi sotilasta sai surmansa pommihyökkäyksessä.
Kaksi amerikkalaissotilasta
kuoli Bagdadissa, missä heidän
ajoneuvonsa osui tienvarsimiinaan.
Kaiken kaikkiaan Yhdysvaltain
sotilaita on kuollut tässä kuussa
114, mikä on korkein tappioluku
vuosiin. Ranskan kokoisessa Darfurissa on noin kuusi miljoonaa ihmistä.
Alueella asuu maanviljelyä harjoittavia afrikkalaisheimoja sekä karjankasvatuksesta eläviä arabeja.
. Bush puolestaan ilmoitti
uusista Sudanin vastaisista pakotteista, joiden tarkoituksena
on saada Sudan lopettamaan verenvuodatus Darfurissa.
Haavisto on ulkoministeriön
mukaan YK-valtuuskunnan
kanssa Darfurissa 11. Haavisto tapaa Sudanin
johtoa ja useiden taistelevien
ryhmien edustajia sekä käy myös
Sudanin naapurimaissa Tshadissa ja Eritreassa.
Matkan tulosten pohjalta YK
ja Afrikan unioni AU päättävät
seuraavista toimista. Sopu päätti viisi päivää kestäneen lakon. Me tarvitsemme monenkeskisiä sopimuksia, hän painotti tavattuaan Yhdysvaltain edustajainhuoneen puhemie-
hen Nancy Pelosin.
Saksa oli kaavaillut, että G8-maiden
aloitteellisuus toisi vauhtia YK:n ilmastoneuvotteluille, jotka alkavat vuoden
lopulla. Vuoden 2004 marraskuussa 137 amerikkalaissotilasta
sai surmansa Irakissa.
Britannian ulkoministeriö vahvisti, että viisi brittisotilasta siepattiin Irakin valtiovarainministeriön lähistöllä. Kristina Reginan
kylki osui kuitenkin hinaajan
vetämän tukkiproomun peräkulmaan. Tiistaina hän
lupasi yhä jatkaa kamppailua asian
puolesta.
. Vuoden 2005 kokouksessa G8maat lupasivat näkyvästi tuplata avun
vuoteen 2010 mennessä. Sudanin
mukaan kuolleita on 9 000.
. Darfurilaiset ovat liian pitkään joutuneet kärsimään hallituksen alla, joka on osallisena
viattomien siviilien pommituk-
siin, murhiin ja raiskauksiin,
Bush sanoi lisäten, että hänen
hallintonsa pitää Darfurin kriisiä selkeästi kansanmurhana.
Presidentin mukaan ulkoministeri Condoleezza Rice on
saanut tehtäväksi hankkia tukea
uusille pakotteille YK:n turvallisuusneuvostossa.
Ranska ilmoitti tiistaina olevansa valmis keskustelemaan lisäpakotteista, ja myös Britannia
asettui tukemaan Yhdysvaltain
valitsemaa linjaa.
Sudanin ulkoministeriö tuomitsi pakotteet epäoikeudenmukaisina, ja sai tukea moitteille liittolaiseltaan Kiinalta.
. SAS:n lentojen oli määrä palautua normaaleiksi keskiviikkoon mennessä.
Välittäjän avustuksella aikaansaatu sopimus on kolmivuotinen,
ja se päättyy huhtikuussa 2010.
Tuona aikana palkat nousevat
10,3 prosenttia asteittain. Tällaisia rikoksia voivat olla
esimerkiksi terrorismirikokset,
murhat, tapot tai törkeä ryöstö.
STT?TT
Lehtikuva/AFP/Jean-Christophe Verhagen
STT?Reuters
13
PEKING?Kiinan elintarvikeja lääkeviraston entinen johtaja
tuomittiin tiistaina kuolemaan
lahjusten ottamisesta.
Kiinan Xinhua-uutistoimisto
kertoi, että Zheng Xiaoyu tuomittiin lahjusten vastaanottamisesta ja työtehtävien laiminlyönnistä.
Zhengiä syytettiin siitä, että
hän oli antanut valmistusluvan
uusille ja vasta osittain testatuille lääkkeille lahjuksia vastaan.
Kiinan tiedotusvälineiden mukaan ainakin kymmenen ihmistä kuoli tämän seurauksena.
STT?DPA
SAS:n lakossa
päästiin sopuun
TUKHOLMA?Ruotsalainen
SAS-lentoyhtiö ja matkustamohenkilökuntaa edustava HTFliitto pääsivät tiistain vastaisena
yönä sopuun uudesta työehtosopimuksesta. Kukaan ei loukkaantunut
törmäyksessä, mutta alus kärsi
pieniä vaurioita.
Kristina Regina oli tullut Kielin kanavasta Itämerelle Tanskan vesille sankassa sumussa.
Perämies oli havainnut tutkassa
kaiun ns. Ministeriö sanoi
lähetystönsä olevan tiiviissä yhteydessä Irakin viranomaisiin, jotta
sotilaat saadaan vapaaksi.
Ahtisaari
odottaa
Venäjän
taipuvan
Kosovokiistassa
SSS?STT
YK:n Kosovo-välittäjä presidentti Martti Ahtisaari pitää
epätodennäköisenä, että Venäjä
kaataisi hänen ehdotuksensa YK:
n turvallisuusneuvostossa. Nykyinen Kioton sopimus, jossa Yhdysvallat ei ole mukana, päättyy
vuonna 2012.
EU on jo itsenäisesti sopinut, että se
vähentää päästöjään vähintään viidenneksen vuoden 1990 tasosta vuoteen
2020 mennessä.
G8-ryhmään kuuluvat Saksan ja Yhdysvaltain ohella Britannia, Ranska,
Italia, Kanada, Japani ja Venäjä.
Yhdysvaltain mielestä ilmastoasioista ei voida vakavasti puhua ilman Kiinaa ja Intiaa. Maailmalta
Keskiviikkona 30. Yhdysvaltain suunnittelemaa
ohjuskilpeä vastaan.
Kuolemantuomio
kiinalaisvirkamiehelle
lahjusten otosta
Reuter/Lehtikuva
Synkkä
päivä
Irakin
sodassa
STT?AFP?Reuters
BAGDAD?Kymmenen amerikkalaissotilasta sai surmansa Irakissa tiistaina, kun Yhdysvalloissa vietettiin sodissa kaatuneiden
muistopäivää. Monille aktivisteille
aidasta on jo tullut symboli, joka erottaa
johtajat muista ihmisistä.
Viimeksi G8-kokous johti suurprotesteihin ja myös mellakoihin vuonna 2001
Genovassa, Italiassa. toukokuuta.
. Afrikan unionilla (AU) on Darfurissa noin 7 000 rauhanturvaajaa.
Sudanin hallitus ei ole hyväksynyt YK:n valmistelemaa rauhanturvaoperaatiota.
Ilmastosopu jäämässä haaveeksi G8-kokouksessa
SSS?STT?Erja Yläjärvi
BRYSSEL?Saksan liittokanslerin Angela Merkelin tavoittelema ilmastosopu uhkaa jäädä haaveeksi ensi viikolla
pidettävässä teollisuusmaiden G8-huippukokouksessa.
Samalla valtavat turvajärjestelyt ja
laajat mielenosoitukset voivat viedä tapaamisen päähuomion.
Saksa ja EU ovat toivoneet, että teollisuusmaat sitoutuisivat kokouksessa
hiilidioksidin päästöleikkauksiin. Pelkät
turvajärjestelyt maksavat saksalaislehtien mukaan lähes 100 miljoonaa euroa.
Itse kokouspaikka on saarrettu 12 kilometrin mittaisella ja lähes 2,5 metrin
korkuisella aidalla
Luin niitä ja ihmettelin, mik-
SSS?STT
Lehtikuva/Sari Gustafsson
Kolmastoista kertomus
kiehtoo goottityyliin
SSS?STT?Sanna Nikula
Suomen valokuvataiteen museo esittelee kesänäyttelyssään
Taideteollisen korkeakoulun
opiskelijoiden töitä.
Helsinki Schoolin uuden
polven taiteilijat luovat maailmalle kuvaa Suomesta elinvoimaisena kulttuurimaana ja
näyttävät, mitä suomalainen
valokuva tarkoittaa tulevaisuudessa.
The Helsinki School -käsite
viittaa Taideteollisessa korkeakoulussa opiskelevien, opiskelleiden ja opettavien valokuvataiteilijoiden lähestymistapaan
omaan taiteenalaansa. Se oli kirje, jolla neiti Winter
romaanin alussa lähestyy Margaretia, enkä tehnyt siihen juurikaan sen jälkeen muutoksia.
Meni kuitenkin kaksi viikkoa
ennen kuin tajusin että ääni oli
naisen. En halunnut olla
ironinen tai kriittinen klassikoita
kohtaan, vaan kunnioittava. W. Onneksi sitä oli. Nais- ja
miesäänet kuulostivat ihanteellisen tasavahvoilta, mikä on välttämätöntä polyfonisen musiikin
esittämiselle. Yksi iso kysymys on uusiutuminen. Mozartin
kohdalla sävellys jäi hänen viimeisekseen.
Muiden tilaustöiden ja kohtalokkaan sairauden vuoksi työ jäi
kesken, mutta Mozartin oppilas Süssmayr täydensi messun
mestarin tarkkojen ohjeiden mukaisesti. Näin ollen esimerkiksi Kyrien fuuga toteutui jämäkän tasapainoisesti.
Tuomiopäivää julistava Dies
irae soi dramaattisin fortein. Sen teksti on perinteinen, mutta katolisen sielunmessun ankaran ja tuomiopäivän
kauheutta korostavan musiikin
suhteen Mozartin sävellyksen perussävy on paremminkin surullinen kuin uhkaava.
Anni Nummilan ideointi ja
suuri urakointi esityskoneiston
kokoamisessa sai helluntain
konsertissa mahtavan kiitoksen.
Suuri harrastajajoukko, mukana toki ammattilaisiakin, osoitti
tuloksellaan, että yhteistyöllä ja
palavalla innostuksella saadaan
upeaa tulosta. Fredrika
Wilhelmina Carstensin kirjeromaani ilmestyi vuonna
1840 ruotsiksi nimellä Murgrönan.
Muratti kertoo Jane Austenin hengessä nuoresta naisesta, joka matkustaa Tukholmaan seuraneidiksi ja kuvailee
kirjeissä ystävättärelleen kokemuksiaan, pettymyksiään ja
onnen hetkiään yläluokkaisessa perheessä.
Faros-kustantamo juhlistaa
Muratin julkaisemisella viisivuotista taivaltaan. Jostain syystä sitä lukiessani
nuorena ahmimani klassikot tulivat elävästi mieleeni, se intohimo
jolla niihin suhtauduin.
Idea Patricia
Highsmithiltä
Ajatuksen kuolinvuoteellaan salaisuutensa paljastavasta henkilöstä kirjailija sai Patricia Highsmithin Ripley-kirjoista.
. Ensi maanantaina alkava
matka on kuorolle jo kahdeksas
laatuaan, ensimmäisen kerran
kuorolaiset kävivät Saksassa
vuonna 1969. kesäkuuta asti. Viime vierailumme alla Eurooppa oli juuri siirtynyt euroon.
Konsertin jälkeen huomasimme,
että paikalla oli yllättävän paljon numismaatikoita, Blomqvist
hymyilee muistellessaan suomalaisia euroja kärkkyneitä saksalaisia.
Uusiutuminen
kuorojen haaste
Blomqvistin mukaan kuorot
kohtaavat samanlaisia ongelmia
niin Suomessa kuin Saksassakin.
. Osan pitkään kestävä nousu, samoin kuin hiljenevä
vaimennus toteutuivat tiiviillä
intensiteetillä.
Dominoivat naisäänet
Anni Nummila ja Tuula Mäntyjärvi suoriutuivat solistiosuuksistaan hienosti. Kirjailija valitsee
elämäkerturikseen isänsä kirjaantikvariaatissa työskentelevän
Margaret Lean. Siitä on paljolti
kiittäminen taitavaa johtajaa,
Pekka Asikaista.
60 laulajan kuoro suoriutui tehtävästään kiitettävästi. Eikä siinä
vielä mitään, mutta kun Margaretilla on omakin taakkansa kannettavanaan.
Näistä kutkuttavista lähtökohdista alkaa brittiläisen Diane
Setterfieldin esikoisromaani
Kolmastoista kertomus (Tammi).
Setterfield opetti aiemmin yliopistossa Ranskan 1900-luvun
kirjallisuutta, mutta jätti akateemikon uransa kirjoittamisen
tieltä.
Ainakin taloudellisesti se kan-
natti, sillä jo esikoisellaan hän
osui suoraan kultasuoneen. Taiteilijan töitä on parhaillaan esillä myös yksityisnäyttelyssä Chateau de Taulane?ssa
Ranskassa.
Kotimaassa Orasen töitä nähdään tänä kesänä myös Porissa
Pori Jazzin ympärille ajoittuvassa
näyttelyssä.
oli kuorolle aikamoinen yllätys.
. elokuuta saakka.
sei Highsmith koskaan kirjoittanut Ripleyn kuolemasta. Olin lukenut viimeiset viisitoista vuotta vain ranskankielistä kirjallisuutta, joten minun
oli pakotettava itseni lukemaan
englantilaista nykykirjallisuutta. Onneksi Alhaisten koulu on
kuitenkin ottanut meidät siipiensä suojiin, Porttila muistuttaa.
Viihdelaulajissakin on paikkoja
avoinna uusille laulajille, mutta
parhaillaan mukaan huolitaan
vain miehiä.
. Someron Elävän Musiikin Yhdistys Svengi sai 150 euroa ja Someron Nuorisoseura
100 euroa.
Oman tien kulkijat sai kohdeavustuksena 650 euroa.
Johanna Oraksella
näyttely Helsingissä
SSS
Koskelaistaiteilija Johanna
Oras on koonnut näyttelyn Helsinkiin. Kummankin
äänessä on kantavaa voimaa.
Nummilan muuten kauniisti soiva sopraano hieman muuttuu terävöityen voimakkaissa korkeissa
sävelissä. Tuomiokirkon kryptassa esillä oleva Lumottu hetki on ikuisuus
-näyttely koostuu kolmen viime
vuoden aikana maalatuista töistä.
Nykyään suuren osan vuodesta
Etelä-Ranskassa asuva Oras on
tunnettu öljyväriasetelmistaan.
Asetelmissaan Oras yhdistää
perinteisistä asetelmista tuttuja
Ensimmäinen
suomalainen
romaani vasta
nyt suomeksi
SSS?STT
Somero jakoi kulttuurille
13 100 euroa
SSS
SÄHKEET
Kaikkien aikojen ensimmäinen suomalainen romaani
Muratti ilmestyy ensimmäistä
kertaa suomeksi. Koko
elämänsä kaksoiselämää viettäneelle ihmiselle luulisi tulevan
kuolinvuoteellaan vastustamaton
halu kertoa oma tarinansa ja se
olisi myös kiinnostavaa. Salon Viihdelaulajien keikkakalenteri on melkein kuin Karita
Mattilalla, ulkomaiset esiintymiset on varattu vuoteen 2009
asti, naureskelevat salolaisen
sekakuoron puheenjohtaja Mia
Blomqvist ja sihteeri Riitta
Porttila.
Parhaillaan Viihdelaulajat valmistautuu ilahduttamaan vierailulla saksalaisia ystävyyskuorojaan. Isäntämme vain kysyivät, että onko meillä kirkkoon sopivaa
ohjelmistoa. On Suomen oloissa poikkeus,
että kuorojen välinen ystävyys
säilyy näin kauan, Blomqvist toteaa ja arvelee, että ystävyyssuhteiden lujittumista on avittanut
parin kuorolaisen välille syttynyt
romanssi.
. Romaani myös
vilisee viittauksia niihin, kuten
muuhunkin 1800-luvun brittikirjallisuuteen.
. ammattilaisen mestarillinen suoritus.
Kerrotaan, että Mozart vielä viime hetkillään koetti sanella messunsa lyömäsoitinosuuksia, joita
nuori timpanisti Karri Koistinen palikoillaan onnistuneen hienovaraisesti esitti, varsinkin teoksen suurenmoisessa päätösosassa
Lux aeterna.
Kaiken kaikkiaan Pekka Asikainen tarjosi laulajineen ja soittajineen varsin tunnesisältöisen
ja puhuttelevan musiikkielämyksen.. Quartettverein Liederkranzissa laulavan Peter Fleschin
ja aikoinaan Viihdelaulajissa laulaneen Seija Fleschin avioliitto
on jo päättynyt, mutta molemmat
ovat luvanneet esiintyä kuoromme kanssa tulevassa konsertissa,
Blomqvist kertoo.
14
elementtejä nykyaikaisiin esineisiin, esimerkiksi kännyköihin ja
design-kankaisiin.
Johanna Oraksen Helsinginnäyttely on avoinna 21. Kuoron johdosta huolehtii matkallakin Johanna Kotilainen ja säestyksestä vastaa
Juha Vuoristo.
Tulevalla matkallaan Viihde-
Someron vapaa-ajanlautakunta
jakoi tällä viikolla kulttuuriyhdistysten toimintaan 13 100 euroa.
Perusavustuksista Somero-Seura sai 7 000 euroa, Someron Musiikinystävät 2 000 euroa, Someron Tupanäyttämö 1 000 euroa,
Somerniemen Musiikki- ja teatteriyhdistys 800 euroa.
Helsinki School
Valokuvataiteen
museossa
Salon Viihdelaulajien sihteerinä toimiva Riitta Porttila (oik.) lähteen kuoron mukana Saksaan ensimmäistä kertaa. Highsmith ei sitä tehnyt, joten minä
tein.
Parhaillaan toista romaaniaan
aloitteleva kirjailija nauraa, että
vaikka kuinka klisee, hän todellakin kuuli kirjoittaessaan kuusi
kertaa henkilöiden ääniä päässään. Se on tapa, jossa jokaiselle sukupolvelle
on annettu mahdollisuus löytää
oma kuvakielensä.
Tänään avautuvan Helsinki
School. Naisia ei nyt oteta lisää, jotta
kuoron tasapaino säilyisi. Kaukana kirkkosalin urkuparvella hän joutui pääasiassa
kuuntelemaan kuoron rytmejä,
valitsi sopivat äänikerrat ja pysyi
tarkoin kapellimestarin tempovaihteluissa mukana . A. Pekka Asikainen, solisteina Anni Nummila, Tuula
Mäntyjärvi, Janne Helekorpi
ja Ilkka Ylönen. Uusia
nuoria laulajia on vaikeaa saada
mukaan.
Quartettverein Liederkranzin
harjoitustila on kuitenkin viime
vuosina uudistunut merkittävästi.
. Nykyään uskotaan, että
Süssmayr sävelsi oppi-isänsä tyyliin kokonaan osat Sanctus, Benedictus ja Agnus Dei.
Huolimatta Süssmayrin osuudesta jälkimaailma puhuu Mozartin Requiemista. Yleensähän kuoroihin kaivataan tenoreita, mutta meiltäpä puuttuukin
erityisesti bassoja, Porttila vinkkaa.
Salossa Viihdelaulajia kuullaan
seuraavan kerran elokuussa.
Kuorolaiset vetävät Kotiseutupäivien yhteydessä järjestettävän
yhteislaulutilaisuuden ja viikkoa
myöhemmin yleisöä johdatellaan
kuoron opastuksella juomalaulujen saloihin.
Vida Winter on maailmankuulu bestseller-kirjailija, mutta
kukaan ei tiedä mitään hänen
salamyhkäisestä menneisyydestään. Juhlavuosi
jatkuu kesäkuussa Stephen
Cranen novellikokoelmalla
Morsian saapuu kaupunkiin
ja lokakuussa Cervantesin
teoksella Opettavaisia kertomuksia.
SSS?Mari Areva
. Ajattelin, että saahan se näkyä romaanissani, että rakastan
kirjallisuutta. Confutatis-osassa miehet osoittivat
iskevyytensä, ja koko kuoro soi
tilapäisluonteestaan huolimatta
yllättävän kauniisti dynaamisen
asteikon laidasta laitaan.
Heti Requiemin alkutahdeissa
selvisi, että kapellimestari halu-
aa korostaa teoksen herkkiä osia.
Tähän hänen ilmeikkään pehmeä viittauksensa oli paikallaan.
Teoksen rakastetuin osa, Lacrimosa, sisälsi juuri tarpeellisen
määrän sisäistynyttä, kyynelehtivää ilmettä. Kuorolla kun ei olisi
mitään ikiomaa harjoitustilaa
vastaan.
. Näin ollen ensemble
Recordaressa ei ihan onnistunut,
koska naisäänten dominoidessa
miehet jäivät varjoon.
Suuri kuoro olisi vaatinut rinnalleen isomman orkesterin.
Orkesterin sointi oli paikallaan
solistikvartetin kanssa Benedictus-osassa, mutta voimakkaan
dramaattisiin osiin jäin kaipaamaan orkesterin antamaa lisämaustetta.
Will Farmer soitti kauniilla
äänellä Tuba mirumin pasuunaosuuden.
Runsaan tunnin kestävässä esi-
tyksen ajan uruissa urakoi Satu
Ranta. Mäntyjärven altto soi
lämpimän täyteläisenä.
Janne Helekorpi jäi tenoriosuudessaan hieman vaisuhkoksi, ja Ilkka Ylösen ääni kuulosti basso-osaan enemmänkin
baritonilta. Esimerkiksi VelbertNevigesin miehillä alkaa olla
jo sen verran ikää, että en usko
ainakaan koko kuoron pystyvän
enää vierailemaan Salossa. Ensimmäisenä hänen päähänsä tunki neiti Winter.
. Siitä lähtien tapaamisia on ollut noin kolmen
vuoden välein vuoroin vieraissa
-periaatteella.
Mia Blomqvistin mukaan kuoron ystävyys Velbert-Nevigesin
kaupungin Quartettverein Liederkranz -mieskuoron kanssa alkoi aikoinaan jalkapalloilijoiden
välityksellä.
. Margaret lähtee
Yorkshireen tapaamaan kirjailijaa ja joutuu keskelle myrskyäviä
nummia ja komeroihin haudattuja sukusalaisuuksia. Kulttuuri
Mari Areva 7702 329, sss.kulttuuri@sss.fi
Keskiviikkona 30. Naisen, jolla on naamio ja
sen sisällä jotain muuta, arrogantin, pahasisuisen, autoritäärisen,
vanhan naisen ääni...
Diane Setterfieldin esikoisromaani Kolmastoista kertomus nojaa goottikirjallisuuden klassikoihin.
Yhteistyön ja innostuksen kaunis saavutus Somerolla
Reijo Anttila
Vox Cantus -kuoro ja orkesteri joht. Mozartin Requiem Someron kirkossa 27.5.
KONSERTTI
Johanna Oraksen Louis Vuittonin maailma -öljyvärityö on esillä taiteilijan Helsingin-näyttelyssä.
Katolisen sielunmessun Requiem-nimi juontaa messun latinankielisen tekstin alkusanoista ?anna heille ikuinen lepo?. Sanoin miehelleni että nyt
saat keittää teesi itse ja painuin
kirjoittamaan ylös, mitä ääni sanoi. Itse asiassa suunnittelemme ensi
vuodeksi kirkkokonserttia, sellaista Viihdelaulajilla ei ole ollut
koskaan aikaisemmin, Blomqvist
paljastaa.
Blomqvistin mukaan salolaiskuoron esityksen ovat aikaisemmin saaneet hyvän vastaanoton.
Tällä kertaa kuoron ohjelmisto
koostuu pääosin suomalaisista
lauluista, mukaan mahtuu niin
uutta musiikkia kuin saamelais-
vaikutteisia kansanlaulujakin.
. Kuvittelin että tämmöinen perienglantilainen kummitustarina
ei kiinnosta enää ketään muuta
kuin minua itseäni, mutta olin
näköjään väärässä, Suomessa
alkuviikosta vieraillut kirjailija
naurahtaa.
Kolmastoista kertomus kumartaa syvään sellaisten goottiklassikoiden suuntaan kuin esimerkiksi Kotiopettajattaren romaani,
Humiseva harju, Rebeca ja Valkopukuinen nainen. Halusin kirjoittaa brittiromaanin,
mutta ei siitä ihan tämmöinen
pitänyt tulla.
. Sinne pääsee esiintymään
vain kutsuttuna ja epäilen, että
toisella ystävyyskuorollamme,
Wuppertalin poliisikuorolla, on
jotakin tekemistä kutsun kanssa,
Blomqvist hymyilee.
Kuorolle tarjoutuu myös harvinainen mahdollisuus esiintyä Kölnin tuomiokirkossa. Kuorolaisilla on tapana kokoontua harjoitusten jälkeen
paikalliseen baariin oluelle. Kun
miesten harjoitustila joutui re-
monttiin, päätti tuttu ravintoloitsija rakentaa kuorolle harjoitustilan kantakrouvin pihapiiriin,
Blomqvist hymyilee.
Blomqvist ja Porttila harmittelevat, että Viihdelaulajilta puuttuvat toistaiseksi sekä kantabaari
että sponsori. Uutta valokuvaa Taikista -näyttely on esillä 26. toukokuuta 2007
Viihdelaulajat Kölnin tuomiokirkkoon
Mari Areva
Salolaiskuoro
matkaa
Saksaan
kahdeksatta
kertaa
Suunnitelmissa
kirkkokonsertti
Viihdelaulajien matkavahvuus
on noin kaksi kolmasosaa laulajajoukosta. Blomqvistin
mukaan konserttimahdollisuus
Kultelan kyläyhdistys ja Somerniemi-Seura saivat kumpikin
500 euroa.
Someron Laulumiehet ja Someron naiskuoro saivat molemmat
200 euroa. Setterfieldille maksettiin kirjasta yli
miljoonan dollarin ennakot sekä
Britanniassa että Yhdysvalloissa.
Heti ilmestyttyään romaani nousi Yhdysvaltojen bestsellerlistan
kärkeen ja pysytteli listalla koko
syksyn.
Nyt romaanin oikeudet on myyty jo 40 maahan ja kirjailijalla
on sopimusneuvottelut kesken
sen filmatisoinnista Harry Potter
-elokuvista tutun tuotantoyhtiön
kanssa
. Kun kuolema alkaa lähestyä, neiti Winter päättää kertoa
totuuden. Puheenjohtaja Mia Blomqvist oli mukana jo ensimmäisellä matkalla vuonna 1969.
laulajat esiintyy ainoana suomalaisena kuorona Wuppertalin
kansainvälisellä kuoroviikolla,
jossa salolaisten lisäksi konsertoi
esimerkiksi sveitsiläinen jodlauskuoro.
Jos näyttelijä joutuu juomaan kymmenissä
näytöksissä jotain, on sen oltava
maultaan siedettävää. Se oli todella
hyvää.
ravintolassa tarjottavan kiinalaisen
lounaan. 1990-luvun alusta
kuvat on piirtänyt keramiikalle
sopiviksi Tove Slotte-Elevant
ja muutamissa tapauksissa Camilla Moberg. Sen jälkeen
Muumisarja on laajentunut huomattavasti. Lounaalle Reetta Pentikäinen
valitsi kuitenkin juustokakun, koska
sitä on Kiinassa tarjolla kaikkialla.
2 rkl öljyä
2 tl currya
pala inkivääriä hienonnettuna
1 sipuli hienonnettuna
2?3 valkosipulin kynttä
hienonnettuna
KOOKOS-TOMAATTIKEITTO
4 annosta
Kiinalaisella lounaalla oli tarjolla riisiä, parsakaali-munakoisopaistosta,
sichuan katkarapuja, porsasta hapanimeläkastikkeessa ja kookos-tomaattikeittoa.
pala tuoretta chiliä hienonnettuna
1 porkkana ohuina suikaleina
4 dl tomaattimehua
2 dl vettä
3 rkl sitruunamehua
pätkä purjoa ohuina suikaleina
2 rkl vehnäjauhoja
1 tölkki (4 dl) kookosmaitoa
3 rkl soijaa
3 tomaatin kaltattu
malto suikaleina
hienonnettua korianteria
Kuullota öljyssä mausteet ja
sipulit. Ensimmäiseksi hän opetteli puikoilla
syömisen, sillä haarukoita tai veitsiä ei
ollut.
Kasvissyöjälle perinteisimmät liharuoat
olivat vähemmän mairitteleva kokemus,
mutta tarjolla oli myös monenlaisia kasvisruokia. Käsitelty kipsivedos saadaan näin pintarakenteita myöten näyttämään aidolta.
? Muotilla voi tehdä vaikkapa
kokonaisen hauen, johon tehtävään salaonkaloon pystyy piilottamaan oikeaa syötävää materiaalia, esimerkiksi seitiä. Muumiastioi-
Kamalasta alusta
hyvään kokemukseen
Salon seudun ammattiopistosta perjantaina palveluvastaavaksi valmistuva
Reetta Pentikäinen suoritti työssäoppimisjakson Suzhoussa kansainvälisen hotellin
vastaanotossa. Porilaisteatterin vakituiset kävijät tietävät, että
esityksissä vilahtaa usein syöminen,
vaikkei ateriointi olekaan itsetarkoitus.
Dario Fon kirjoittamaa monologia
Kun on mies, kaks lasta ja lanko näytellessään Meusel teki esityksen aikana
Tove Janssonin
Muumibuumi
alkoi keittiössä
1950-luvulla
ta löytyy yleensä myös sinkkujen
ja isovanhempien astiakaappien
kätköistä. Lisää kookosmaito,
tomaattimehu ja vesi.
Hauduta miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia.
Mausta soijalla ja sitruunamehulla. Lisäksi
hän oppi, että ruoka, jonka suomalaiset
mieltävät kiinalaiseksi, on vain osa totuutta. Niitä käytetään reilusti ja kaikkeen, salolainen Reetta Pentikäinen oppi kevään työssäoppimisjaksolla Suzhoun
miljoonakaupungissa Kiinassa. Aluksi luonnokset
hyväksytettiin Tove Janssonilla,
sittemmin Lars Janssonilla ja
vuodesta 1998 Moomin Charactersin taiteellisella johtajalla Sophia Janssonilla.
SSS?STT?Heidi Ekdahl
Ensimmäiset Muumi-astiastot valmistettiin 1950-luvulla, jolloin Tove
Jansson piirsi jokaiseen astiaan
muumihahmot itse.
Lounas aloitetaan kookos-tomaattikeitolla
uzhousta palattuaan Reetta PenS
tikäinen suunnitteli päättötyönään Salon seudun ammattiopiston
KEITTIÖN?KLASSIKKO
uumit kuuluvat erottamattoM
masti lapsiperheiden arkeen
. Mitä
jatkossa, sitä en osaa sanoa, mutta nyt toivon pääseväni opiskelemaan restonomiksi.
15
Mangovaahto kruunaa intialaisen aterian.
enemmän osa esitystä.
Teatterin keittiöstä
ruokia kotiin
Proosallisin syy kokkailun aloittamisen oli raha. Hän nauttii
mausteiden maailmasta ja unelmissa
pyörii ajatus ruokakurssista Intiassa.
Nuorena hän oli töissä ravintoloissa
muun muassa Irlannissa ja Espanjassa.
Nyt taiteiltavat tuliset herkut syö ammattikorkeakoulun henkilökunta.
? Syntyyhän meiltä myös vaikkapa
satakuntalainen kalapöytäkin paikallisherkkuineen, Meusel lupaa.
Tulinen tuoksu ei petä. hän on tavallista
Rakkaudesta ruokaan
ja teatteriin
Kohta 15-vuotiaan teatterin perustajajäsen, näyttelijä Angelika Meusel on
aina rakastanut paitsi draamataidetta
myös ruokaa ja kokkaamista. Sekoita
joukkoon jauhot ja anna kypsyä hetki. Kun turisti herkuttelee sievästi pilkottuja kasvis-liha-kana-annoksia riisin kera,
herkutellaan paikallisessa kuppilassa kalanpäillä ja kokonaisilla kanoilla.
Peruskeittiössä herkkua ovat osat, jotka
meillä on totuttu heittämään pois.
. Nyt sarjaan kuuluu
muun muassa juomalaseja, aterimia, lasikortteja, kello sekä seinätauluja ja -lautasia.
Kaikki Arabian muumikuviot
perustuvat Tove Janssonin alkuperäiskuviin. Materiaalit vaihtelevat sen
mukaan tehdäänkö kerma- vai
kinuskikakku, kertoo tarpeistonvalmistaja Ansa Mäkelä Porin
teatterista.
Leivonnaisia
vaahtomuovista,
blinejä kumista
Rakastajat-teatterin Angelika Meusel taikoo maustetahnaa paprikakanan pohjaksi.
1?2 dl kookoshiutaleita
1 tl kardemummaa
kermavaahtoa
Valuta mangot ja soseuta ne sauvase-
koittimella. Pitkiä,
vihreitä kasviksia syötiin soijakastikkeen,
valkosipulin ja öljyn kanssa. Lisää hapanimeläkastike sekä ananaspalat ja paista
vielä muutama minuutti kunnes kastike
ja ananaspalat ovat lämmenneet.
Kuvat: Soila Ojanen
kutkuttelee kivasti makunystyröitä,
joita lopuksi hemmottelee mieto ja maukas mangovaahto.
TULINEN
PAPRIKAKANA
1?1,5 kg kanan rintapaloja
4?5 punaista paprikaa isoina paloina
3?4 sipulia lohkoina
2,5 sentin pala inkivääriä pilkottuna
5?6 valkosipulinkynttä
1 punainen chilipippuri paloina
50 g jauhettua mantelia
3 tl jauhettua korianteria
3 tl jauhettua juustokuminaa (jeeraa)
2 tl kurkumaa
4 tl paprikajauhetta
1 sitruuna
Poista rintapaloista nahka ja luut ja
leikkaa muutaman sentin annospaloiksi. Silloin lastenastiastoon
kuului muki, matala lautanen ja
syvä lautanen. Hänen tehtävänään oli
huolehtia VIP-asiakkaista: esitellä hotellia, auttaa pulmatilanteissa, tehdä vieraiden olo turvalliseksi.
. Alkuun oli ihan kamalaa. Eksoottisia nekin, sillä useimmat
kasvikset olivat entuudestaan tuntemattomia.
. Kuumenna öljy wok- tai
paistinpannussa ja paista katkarapuja
koko ajan sekoittaen noin minuutti. Elin kaksi kuukautta riisillä ja soijalla,
Reetta Pentikäinen sanoo hieman kärjistäen. Lisää chili-valkosipulikastike ja jatka sekoittamista toinen minuutti.
Tarjoa esimerkiksi alkuruokana salaa-
Rakastajat-teatteri hurahti ruokaan
Porissa kokataan näyttämöllä
ruokaa, jota yleisökin maistelee
SSS?STT?Soila Ojanen
M
austeinen tuoksu tavoittaa tulijan jo pienen teatterirakennuksen pihalla. Ne ovat näytelmien perusrekvisiittaa.
? Styroksipohja kuorrutetaan
kipsillä, silikonilla tai kumilla. Jokainen muumihahmo oli Tove Janssonin maalaama ja figuurit Signe Hammarsten-Janssonin.
Varsinainen muumibuumi alkoi
vasta Muumien toisesta tulemisesta 1990-luvulla. Kolmen näyttelijän perustajatiimi nimesi itsensä Rakastajiksi.
Harhaan ei veisi, vaikka nimeksi olisi
tullut Ruoanrakastajat.
italialaista papukasviskeittoa ja oliivitahna tapenadea. Lisää kananpalat,
muutama desi vettä ja sitruunan mehu.
Rouhi joukkoon mustapippuria.
Kypsennetään noin 25 minuuttia,
kunnes kana on kypsää. Siinä napsahtaisi helposti
rikki myös katsojan illuusio.. Pöytää kattamassa Hanna Rättö.
. Ammattiopiston ratkaisua päästää
opiskelija Kiinaan helpotti se, että Pentikäisen äiti on työskennellyt Suzhoun Aspocompin tehtaalla jo kaksi vuotta.
. Rakastajatteatterin väki valmistaa parhaillaan
intialaista buffetia seuraavana päivänä
koulutukseen tuleville.
Vapaan ammattiteatterin aistikas nimi juontaa heidän ensimmäisestä esityksestään, joka oli Harold Pinterin
Rakastaja. Soseuta aineet kanaa lukuun
ottamatta monitoimikoneessa tahnaksi.
Kuumenna kattilassa tai valurautapadassa 4?5 ruokalusikallista kasvisöljyä.
Lisää tahna ja pyörittele sitä öljyssä
viitisen minuuttia. Valekalan pitää tällöin olla helposti
pestävissä, muistuttaa Mäkelä
hygieniasta.
Juomalasi saadaan täyteen erivärisillä hartseilla. Yritin selvittää, mitä kaikki kasvikset
olivat, mutta se ei ollut helppoa. toukokuuta 2007
Kiinalainen keittiö yllätti Reetta Pentikäisen
Kuvat: Anneli Kajander-Ekström
SSS?Anneli Kajander-Ekström
S
oijan, öljyn ja valkosipulin ystäville
kiinalainen keittiö on omiaan.
. Mausteen toin tuliaisina, sillä sellaista ei saa täältä.
Kiinalaiseen ruokaan ei kuulu jälkiruokaa. Rouhi päälle
suklaata tai koristele pikkumarengilla.
Blinit tai letut ?paistetaan?
kumista. Lisää kasvissuikaleet
ja kuullota hetki. Töitä oli paljon, kulttuuri oli vieras ja englannin kieli
haastavaa. Paprikakana
tinlehtien päältä kevätsipulilla koristeltuna.
PORSASTA
HAPANIMELÄ-KASTIKKEESSA
4 annosta
500 g porsaan ulkofileetä suikaleina
2 rkl kasviöljyä
1 sipulia suikaleina
1 porkkana suikaleina
½ punainen paprika suikaleina
½ vihreä paprika suikaleina
1,5 dl hapanimeläkastiketta
2 rkl vaaleaa tai tummaa soijakastiketta
1 pieni tlk ananaspaloja
Paista porsaansuikaleita kuumassa öljyssä wok- tai paistinpannussa viitisen
minuuttia. Meusel ei pistä
hanttiin etnoviritykselle. Tarjoile basmati- tai villiriisin kanssa.
MANGOVAAHTO
1 prk säilykemangoja
Tekoruoka on
teattereiden
perusrekvisiittaa
SSS?STT?Soila Ojanen
einäjoen kaupunginteatterin
S
tarpeistonvalmistajalla Airi
Keskisellä on menossa lihashow.
Hän vääntää parhaillaan lindströmin pihvejä, mutta jauhelihaa tai
punajuurta ei näy.
? Vaahtomuoville pistän pintaan
värjätyn liimamassan. Lisää joukkoon kookoshiutaleet. Vaaleana olin erilainen ja minua
katsottiin joka paikassa. Kerran näyttelijät
kokosivat esityksessä cocktailtikkuja,
jotka jälleen maistuivat katsojille.
Mahdollisuus maisteluun tuo katsojalle vinkeän tunteen . Lusikoi vaahto pieniin laseihin ja
koristele kermavaahdolla. Pikku vieraasta on
hauskaa herkutella välipala lautaselta, jota koristaa suosikkihahmo Muumimaailmasta.
Arabian ensimmäiset Muumilastenastiat ja muumi-figuurit
otettiin tuotantoon jo 1950-luvun
lopussa. Kahden viikon päästä helpotti
ja kuukauden kuluttua minulla oli jo ystäviä ja olin oppinut kulttuuria. Keskiviikkokeittiö
Anneli Kajander-Ekström 7702 330, anneli.kajander-ekstrom@sss.fi
Keskiviikkona 30. Voimavara- ja
esiintymiskoulutus on nyt luonnollinen
osa työtä.
? Ja kursseillahan halutaan aina
syödä hyvää ruokaa, Angelika Meusel
muistuttaa.
Näytelmä-ruoka-paketti kelpaa hyvin
monille yhteisöille ja yrityksille etenkin
pikkujoulun sesonkiaikana, kun perinteinen sikailu maistuu jo monien mielestä puulta.
Koska Porissa on etnisiä ravintoloita
niukasti, moni tilaa teatterin keittiöltä
eksoottisia herkkuja. Siihen kuului kookos-tomaattikeittoa, porsasta
hapanimeläkastikkeessa sekä sichuan
katkarapuja.
Lisäksi tarjolla oli tulisesti maustettua
parsakaali-munakoisopaistosta.
Reetta Pentikäisen suunnittelemalla kiinalaisella lounaalla oli tarjolla muun muassa sichuan katkarapuja. Mutta
yhteen asiaan ei totu koskaan: se on tuijottaminen. keittiötä myöten. Jäätee
korvaa usein maustetut viinat.
Airi Keskinen huomauttaa, että harvoin pelkkä näkö riittää
. Itse olin kolmatta kertaa Kiinassa. Lisää sipuli-, porkkana- sekä
paprikasuikaleet ja jatka paistamista
toiset viisi minuuttia kunnes kasvikset
ovat hieman pehmenneet. Hän valitsi siihen tyypillisiä
raaka-aineita ja mausteita. Sekoita keittoon korianteri ja tomaatin
malto juuri ennen tarjoilua.
SICHUAN KATKARAVUT
4 annosta
400 g keskikokoisia kuorittuja katkarapuja
2 tl soijakastiketta (vaaleaa, tummaa
tai vähäsuolaista)
1 rkl kuivaa sherryä
1 rkl maissijauhoja
3 rkl kasviöljyä
100 g (1 pussi) chili-valkosipulikastiketta
1 rkl kevätsipulia tai purjoa silputtuna
4 tl valkosipulitahnaa
Koristeluun
salaatinlehtiä
kananmunanpuolikkaita
Marinoi katkaravut soijakastikkeen ja
maissijauhojen sekä halutessasi sherryn seoksessa. Pienen ammattiteatterin
budjetti koostuu rahansirpaleista, joten
omaa ruokaosaamista ei ole ollut varaa
piilottaa. teatteriruoan pitää muistuttaa
muutenkin alkuperäistä.
? Lihapulla ei voi kolahtaa pöytään. Aplodien jälkeen jokainen katsoja sai kulhollisen kiukkuisen italialaisen kotiäidin valmistamaa
ruokaa.
Vuosien mittaan yleisö on saanut
maistella esityksen aikana tehtyjä suklaakakkua ja lättyjä. Samalla
tekniikalla teen lihapullia ja valtavia paloja hevosen lihaa, paljastaa Keskinen, jonka lihavuoret
tarvitaan syksyn ensi-iltaan, Suomen hevonen -komediaan.
Tarpeistoväki mainitsee teatterin valeruoista ensimmäiseksi
usein täytekakut. Näyttelijät ovat kouluttaneet
itseään monipuolisesti. Heille se ei ole
epäkohteliasta.
Kiina työssäoppimisjakson kohdemaana on tavallisuudesta poikkeava, mutta
mikään ei ole mahdotonta, kun yrittää sitkeästi. Mausteita voi
vielä lisätä maun mukaan. Kokonainen
oikea ruoka-annos voidaan tallentaa hammasteknikoilta lainatulla
muottitekniikalla. Pullat ja monet leivonnaiset syntyvät vaahtomuovista
ja sukkahousuista
Someron Ampumaseura sai 600 euroa.
Ollilan Jyty sai 350 euroa ja Someron Latu 300 euroa. Troikka: 148,12.
Lähtö 10, lv 2 100 m: 1) Opal Birdland/Teijo Ahola 17,5a, 2) Asterix
Fortis 17,5a (231), 3) Stone Capes
Fern 17,5a (46), 4) Personal Shade
17,6a (23), poissa: 6,8. Minulla on kotitallissa
Piikkiössä 18 hevosta, joista noin
puolet tällä hetkellä ratsastettavia. Onneksi
ryhti kesti ja taistelutahto riitti.
Kolmen maalin tappio liigajoukkueelle on tulos, jota ei tarvitse
hävetä.
Jos halutaan jossitella, se kirkastaisi Vilppaan ilmettä entisestään.
Tähän tapaan:
JOS Jussi Saario olisi onnistunut 42. 4 rataa, lähdöt alkaen klo 17. Pelin jälkeen päällimmäinen
tunne oli helpotus. Se mene pelailuksi. Tietysti kilpailupäivät silloin usein
venyvätkin, Törnroth kertoi.
Törnroth kilpailee pääasiassa
kansallisella tasolla.
. Tervetuloa!
Suomusjärven Sisu. Viikingit veti
eilen Urheilupuiston katsomoon
vajaat 300 henkilöä.
Ei hassummin kun muistaa,
että Kolmosessa Vilpas saa samaiset 300 ihmistä taakseen
kaikki kotipelit yhteen laskien.
Tuloksellisestikin Vilpas voi
olla tyytyväinen iltaansa. Yhdistän mielelläni kilpailemisen ja tuomarina toimimisen. Olin yllättävän
hermostunut. Suuressa maailmassa se on iso juttu
maassa kuin maassa, mutta
Suomi puuskuttaa tässäkin asiassa jälkijunassa.
Viime vuosina valtakunnan
mahtiseurat ovat heränneet.
Ne ovat huomanneet, että cup
saattaa avata oikotien Euroopan kentille.
Alasarjoissa pelaavien joukkueitten into ei ole samaa luokkaa. Heihin
pätevät samat säännöt kuin muihinkin eli heidän odotetaan myös
puolustavan. Hevonen käyttäytyi tänään
asiallisesti ja teki hyvän ja energisen suorituksen, Törnroth kuvaili
tunnelmiaan luokan jälkeen.
Seudulle hyvin
sijoituksia
Suuren osanottajamäärän vuoksi luokat C-merkin kouluohjelma
ja helppo B:0 jaettiin kahteen
osaan. toto (11-7-2): 6,56 4,79-9,063,34 68,21.
Lähtö 4, V4-1, lv 2 100 m: 1) Liostro*/Tapio Perttunen 16,0, 2) Thunder Flash 16,8 (41), 3) Gold Monday
16,9 (174), 4) Luci Mendino 16,9
(137), toto (11-2-9): 5,65 2,38-1,803,70 14,04. Mutta he saavat
myös vähän enemmän vapauksia
hyökkäyspäässä. Vilpas hävisi 1?4
(0?4).
Veikkausliigan ja Kolmosen
tasoeron pitäisi kaiken järjen mukaan olla suurempi kuin eilinen
kolme maalia, ja niin se epäilemättä onkin. Finaalipeli näköjään jännitti vähän enemmän kuin
normaalisti, Selänne tunnusti.
Selänteen mielestä hänellä ei
missään nimessä ollut lentokeli
jaloissa, kun finaalisarja käynnistyi, mutta ottelun vanhetessa
hänen ketjunsa, Andrew Miller,
Andy McDonald ja Selänne, syttyi
liekkeihin.
. Olisin
kuvitellut, että kavereitten ammattiylpeys olisi riittänyt kunnon
esitykseen myös tauon jälkeen,
mutta eipä näkynyt kiinnostavan,
ihmetteli Viikinkien valmentaja
Jari Europaeus.
Voittajien maaleista Kristian
Kunnas viimeisteli kaksi. Somerniemen Veikot sai 900 euroa toimintaansa ja 500 euroa urheilun
starttikurssiin, kompasseihin ja
laminointikoneeseen.
Kaurakedon Kyljys 500 euroa
toimintaansa ja toiset 500 euroa
pelipaitoihin ja maalivahdin varusteisiin.
Monokas sai 500 euron perusavustuksen ja 800 euroa ohjaajien
koulutukseen. Saario nimittäin pääsi kuin
vahingossa tilanteeseen, jossa
hänen edessään odotti vain tyhjä maali. alle 18v
ilmaiseksi. Luokassa oli 25 kilpailijaa.
Saman seuran Katriina Melkkilä
puolestaan sijoittui kymmenenneksi Turun kansallisten estekilpailujen luokassa 120 cm hevosella Pedro VII. Someron
Shakkikerho sai 150 euroa.
MONIVETO
Moniveto 1
1 Kuopio?Kouvola 6?2
2 Kitee?Oulu 6?1
Tulosyhdistelmä: 6?2, 6?1
Kerroin: 2 496,44
MITALIPELI
Kulta: 4, 1, 3, 2, 5
Hopea: 1, 3, 2, 5, 4
Pronssi: 1, 2, 5, 4, 3
KENO
Voittonumerot: 15, 16, 18, 19, 21,
24, 27, 29, 31, 33, 44, 46, 49, 53, 54,
56, 60, 61, 67, 68
VEIKKAUSBINGO
Ensimmäiset vaakabingot:
75, 32, 21, 59, 12, 29, 10, 7, 17
Vaakabingot:
75, 32, 21, 59, 12, 29, 10, 7, 17, 55,
51, 22, 49, 26, 23, 58, 6, 3, 45, 35, 38,
31, 25, 73, 1, 30, 13, 18, 66, 57
Voitonjako:
Ensimmäiset vaakabingot ei yhtään kappaletta, vaakabingot 37
kpl voitto-osuus 5,00 e
SÄHKEET
Elina Koivunen
voitti Loimaan
kenttäkilpailut
Melkkilän Ratsastajien Elina
Koivunen voitti Loimaan aluekenttäkilpailujen harrasteluokan
viikonloppuna hevosella Quiet
Storm. Hyvää karvausta ja hyvää painostusta. Tosin vuosaarelaisten into
kesti vain 45 minuuttia, mutta
sekin riitti. toto (1-2-8):
6,34 2,68-2,94-1,58 47,10.
Lähtö 3, sh 2 100 m: 1) Voiton
Malli/Pekka Raitanen 29,2, 2) Jäävin Toivo 30,2 (235), 3) Mikuntähti
30,4 (98), 4) Tuujo 29,8 (313), poissa: 3,5. Someron
Pallon tennis sai 250 euroa ja sulkapallo 200 euroa.
Someron Ratsastajat sai
4000 euroa sekä 2 000 euroa tal-
PÄIVÄN PELIT
Vuosaaren Viikingit jaksoivat painaa avausjaksolla pelin vahvasti Petri Salomaan vartioimalle Vilppaan maalille. Suomen joukkuetta johtaa Aija Leinonen ja valmentaja on Jenny Eriksson.
SSS?Paul Lipiäinen
Urheilussa tapahtuu
YKKÖSSUUNNAT kuntorastit
tänään keskiviikkona "Suomusjärven ja Kiskon rajamailla",
opastus väliltä Kitula-Toija. Luokassa oli 53
kilpailijaa.
Kemiöläinen Anna von Wendt
hevosellaan Almaz on puolestaan
valittu Baltian ja Pohjoismaiden
mestaruuskilpailun pikku kierrokselle. Sitä
johti tyylikkäästi ja itseään säästämättä Marko Jalonen, mutta
liigapelureitten osaaminen oli
liikaa.
Paikkoja avautui, mutta Viikingit pystyi myös hukkaamaan varmoja tilanteitaan.
Taukonumeroissa 0?4 ei kuitenkaan ole mitään selittämistä.
Luukkalalta
komeaa lohtua
Viikingit kuvitteli, että toinen
puoliaikaa hoituu vielä helpommalla kuin ensimmäinen.
Joukkue oli pahasti väärässä.
Leikkimiseen ei sillä ollut varaa.
Mallia helsinkiläiset saivat,
kun sen puolustus näperteli 52.
minuutilla pallon kanssa, ja Topi
Luukkala nappasi sen itselleen.
Upea laukaus 16 metrin rajan takaa: 1?4.
Takaiskusta Viikingit otti oppia,
rosvosi taas otteen ja pyöritti pe-
liä . Täällä on kentällä hyvä pohja ja puitteet muutoinkin
kunnossa. minuutilla tilanteessa
0?3. Mutta jos pelaamme
keskiviikkona samanlaista peliä
kuin maanantaina kolmannessa
erässä, niin hyviä asioita tapahtuu, Teemu Selänne lupasi.
Karvaaminen on ollut Ducksin
vahvin ase viimeisten kahden
vuoden ajan.
. Vilppaan selviytyminen siedettävillä numeroilla
selittyy kahdella tosiasialla. Minna Laajajärvi
sijoittui ponilla Rimella Grädde
jaetulle neljännelle sijalle saaden
luokasta myös ponien Horse House -aluecup-pisteitä.
Toisessa helppo B:0 -luokassa
Salomaa olisi ollut ensimmäisen
45 minuutin aikana yhtä hereillä kuin jatkossakin, Viikinkien
maalit olisivat saattaneet jäädä
ottaa riskejä. Tästä
on hyvä jatkaa, Selänne jutteli.
Ducks voitti Stanley cupin finaalisarjan ensimmäisen ottelun
kotona Ottawa Senatorsia vastaan 3?2, vaikka pelin alku oli
hankala niin Selänteelle kuin koko joukkueelle.
. Voiman Jalkapallo sai
900 euron perusavustuksen lisäksi 400 euroa vuokriin ja kilpailutoimintaan.
Someron Esa sai 6 000 euron
perusavustuksen ja sen suunnistusjaosto 1 700 euroa suunnistuskartan valmistukseen.
Someron Pallon Lentopallo
sai toimintaansa 3 500 euroa ja
1 000 euroa valmentajien koulutukseen. He olivat aika ajoin hyökkäyksemme sytytystulppa. toto (12-3-5):
5,61 2,36-8,42-3,26 38,16.
Pelivaihto 451 180.94 e, yleisöä
1 400.
Vernon Downs:
Tammalähtö, 1609m, 1. Tiedämme kuitenkin sen,
että homma käy aina vain vaikeammaksi. Heidän ansiostaan ottelu kääntyi eduksemme,
valmentaja Randy Carlyle sanoi.
Selänne jakoi joukkueelleen
risuja kurittomuudesta. Joukosta löytyy hevosia, jotka tarvitsevat kilpailukokemusta
helpommilta radoilta ennen kansallisia kilpailuja varsinkin näin
kauden alussa, Törnroth kertoo.
Törnroth voitti helppo A-tasoisen kenttäkilpailuohjelma 6 -luokan 7-vuotiaalla hevosella Parade III ja sijoittui yhdeksänneksi
jalostusorilla Samueli, joka myös
palkittiin luokan parhaana suo-
menhevosena. 66
500 dollaria, 1) Passionate Glide/
Mike Lachance 11,2a, ... 3) Queen
Serene/Trond Smedshammer 11,5a.
lirakennuksen viemärin ja ilmastoinnin korjaamiseen sekä tarhojen rakentamiseen. Palavereissa on puhuttu päivä toisensa
jälkeen turhien jäähyjen välttämisestä, ja silti niihin sorrutaan.
. Se uskaltaa
Jossittelua
Vilpas voi olla tyytyväinen
iltaansa, vaikka tilanne tauolla ennusti verilöylyä. Ensimmäisen C-merkkiluokan voitti Jaana Lumme hevosella America.
Salon Ratsastusseura nappasi
luokasta neljä ensimmäistä sijaa.
Jaetulla viidennellä sijalla oli neljä perniöläistä ratsukkoa, joista
kaksi edusti Perniön Ratsastajia,
yksi Melkkilän Ratsastajia ja yksi järjestävää seuraa Meri-Teijon
Ratsastajia.
Toisen C-merkin kärkisijat menivät niin ikään Melkkilän Ratsastajien Katriina Melkkilälle hevosella Cayenn ja Salon Ratsastusseuran Irina Kokolle hevosella
Dorado II.
Melkkilän Ratsastajien An-
na-Maija Hägg sijoittui ensimmäisessä helppo B:0 -luokassa
jaetulle toiselle sijalle hevosella
Balt Hollywood. Keskiviikkona 30. Nyt
keltamustien puolustus perustui
viiden miehen takalinjaan. Törnroth
toimi myös helppo B:0 -luokan
tuomarina.
. Stationsstraat 95 Sh 3.18,7x,
3) Almnäs Lego 3.15,1x, 4) Cheru
3.25,9, Lähtö 1, sh 2 100 m: 1) Jaanen Jakari/Pertti Puikkonen 35,8,
2) Köppinen 36,3x (81), 3) Liito-Pusu 36,5 (30), 4) Jolo 37,5x (932), toto
(5-8-4): 7,76 2,68-3,30-2,25 81,11.
Lähtö 2, lv 2 100 m: 1) Ashkii
Careliano/Pekka Korpi 18,0, 2)
Star Chip 18,3x (259), 3) Cicciolina
Fling* 18,4 (20), 4) Cecilia Josselyn
18,0 (83), poissa: 12. Yhden
saivat tililleen Panu Kuusela ja
Kalle Vasse, jonka avausosuma
vapautti lopullisesti Viikinkien
pelin 17. Monet jättävät koko cupin
suosiolla väliin ja keskittyvät
omiin sarjakamppailuihinsa.
Syynä saattaa olla raha: cup
maksaa osanottomaksuineen ja
matkustamisineen niin paljon,
etteivät kaikkien rahkeet kestä
rasitusta.
Salossa Vilpas muodostaa iloisen poikkeuksen. Salon Ratsastusseuran Jenni Rauman oli kolmas
hevosella Preston.
Törnroth voitti myös vaativa B:3
-luokan hevosella Overaad.
. On hyviä ja huonoja jäähyjä.
Hyvät jäähyt eivät kostaudu sinulle, mutta huonoilla jäähyillä
on aina hintansa. minuutilla.
uksen eteen.
Viikinkien neljäs maali syntyi
paria minuuttia myöhemmin.
JOS Vilppaan maalivahti Petri
Perinteistä kiinni
Jalkapalloilun Suomen Cupia
ei arvosteta Suomessa. Minkähän takia meidän pitää aina tehdä asiat
vaikeamman kautta, hän mietti.
Anaheim Ducksin tavoite on
selvä. Someron Syke
sai 3 500 euroa ja 1 500 euroa ohjaajien koulutukseen.
Sobudo sai 1 800 euroa, Someron Urheiluautoilijat 1 000 euroa
ja Roller-Pepe 900 euroa. V4-kerroin: 51,61.
Lähtö 5, V4-2, lv 3 100 m: 1)
Rocket Of North*/Jarmo Saarela
18,2a, 2) Honey Evelyn 18,2a (194),
3) Will Mathilda 18,3a (67), 4) Eclair Rapide 18,5a (274), toto (4-1-7):
2,96 1,58-3,99-2,22 29,31. Joukkue voittaa molemmat
kotiottelut ja siirtyy viikonvaihteeksi Ottawaan 2?0-johdossa.
. toukokuuta 2007
Urheilu
PoPa ei taivu
tappioon
Nieminen jatkoon,
Laine katsomoon
Hannu Brusila, Paul Lipiäinen, Harri Sulonen
7702 309, sss.urheilu@sss.fi
Sivu 18
Sivu 18
16
Marko Mattila
Somero jakoi
46 000 euroa
liikuntajärjestöille
SSS
Someron vapaa-ajanlautakunta
jakoi tällä viikolla 46 000 euroa
liikuntatoimen perus- ja kohdeavustuksina.
Someron Voima sai 6 500 euron
perusavustuksen sekä 750 euroa
kursseihin. Someron
Keilaajat sai 200 euroa toimintaansa ja 100 euroa palkintoja
ja seuraottelua varten. Tilanteita riitti,
ja verkko heilui.
Vilppaan valmentaja Uolevi
Nurmi oli viisaasti luopunut siitä
avoimesta pelityylistä, jota Vil-
pas harrastaa Kolmosessa. Toisella jaksolla isännätkin pääsivät paremmin peliin mukaan, ja Topi Luukkalan komea maali 52. palk. Viikingit tyytyi 0?4 taukojohtoonsa,
ja toisaalta Vilpas pani kiitettävällä tavalla hanttiin aivan loppuun asti.
Ensimmäistä puoliaikaa vietiin
puuduttavan yksitoikkoisesti vieraitten hallussa. V4-kerroin: 464,54.
Lähtö 7, V4-4, lv 2 100 m: 1) Isa
Dibs/Kari Lehtonen 15,9a, 2) Ranch
Corazon 16,0a (63), 3) Docke Kemp
16,2a (37), 4) Emelie Topline 16,5a
(156), toto (1-7-3): 11,84 2,64-1,931,62 28,33.
V4: vaihto 158 076.54 e; oikea rivi
11-4-1-1; poissa I/10 III/5 kerroin
2 634,60.
Päivän Duo: vaihto 27 354.40 e;
oikea rivi 1-1; poissa I/5 kerroin
81,73.
Lähtö 8, lv 2 100 m: 1) Rocking
Angus/Markku Nieminen 15,8a,
2) Millstone?s Gainer 16,7a (51), 3)
Pianosine 17,2a (120), 4) Toy Arthur
17,5a (85), toto (5-12-3): 1,81 1,121,49-1,64 3,59.
Lähtö 9, lv 3 100 m: 1) Caresse
Cristal/Jarkko Ristimäki 18,7a, 2)
No Niin No 19,0a (207), 3) Orion
Index 19,0a (224), 4) Dalesine 19,1a
(306), toto (1-7-3): 1,37 1,43-3,568,40 9,01. Villi-Jenka
jakoivat kolmannen sijan.
Lämpimässä säässä nähtiin
123 lähtöä. V4-kerroin: 76,48.
Lähtö 6, V4-3, lv 2 100 m: 1) Light
Moon/Niko Jokela 17,1a, 2) Texas
Diamond 17,1a (85), 3) Play My Game 17,4a (501), 4) Catch The Lady*
17,4a (30), toto (1-3-6): 11,32 3,222,52-6,41 27,67. Kilpailu ratsastetaan
Laakson ratsastusstadionilla Helsingissä 8.-10.6. Se on henkinen juttu ja valaa
uskoa koko joukkueeseen. Ensimmäisen ottelun kolmannessa erässä olimme koko ajan
hyökkäyspäässä. Kilpailujen järjestelyt
saivat kiitoksia ja ratsastuskentän pohjaa hoidettiin luokkien
välillä.
Anne Kivijärvi
Jeanne-Marie Törnroth voitti Teijolla päivän vaikeimman luokan 11-vuotiaalla hevosella Overaad.
Anaheim Ducksin Teemu Selänteen mielestä minkä tahansa sarjan avausvoitto on erittäin tärkeä.
. Someron Pallon Juniorit
saivat 3 500 euroa sekä 1 000 euroa jäävuoromaksuihin. Häkeltyneen Saarion
ohjaus oli kuitenkin voimaton, ja
Viikinkien puolustus ehti lauka-
Törnroth hallitsi Teijon
kouluratsastuskilpailuja
Anne Kivijärvi
Meri-Teijon Ratsastajat järjesti sunnuntaina Teijon tallilla
kouluratsastuksen aluekilpailut.
Päivän vaikeimpia luokkia hallitsi Turun Seudun Ratsastajien
Jeanne-Marie Törnroth. Tulen aina mielelläni Teijolle kilpailemaan myös aluetason
kilpailuja. Tänäkin vuonna
se kannatti, kun Kolmosen
keskikastin ryhmä sai vieraita
Veikkausliigasta. Ei ole
häpeä hävitä kolmella maalilla
maan ylimmän sarjatason joukkueelle.
Vähän samaa kaava cup noudatti parisen vuotta sitten, kun
Vilpas kohtasi historiansa huipulla olleen FC Hämeenlinnan.
Murskajaisia ei silloinkaan vietetty.
Voi tietysti toivoa, että Vilppaan pudottaisi cupin jatkosta
kahteen.
Toisella puoliajalla Salomaa teki
muutaman loisteliaan pelastuksen, mutta peli oli jo menetetty.
NÄKÖKULMA
joku vähän nimekkäämpi joukkue kuin Hämeenlinna tai Viikingit.
Ehkä ensi vuonna arpa suosii rohkeaa HJK:n, TamU:n tai
Tepsin hahmossa...
Sillä eihän Vilpas luovu cupin
perinteistään, eihän?
HARRI SULONEN
sss.urheilu@sss.fi
Avausvoitto helpotti
Selänteen oloa
SSS?STT
Salon Ratsastusseuran Jenni
Hyvärinen . tehottomasti.
. Get Ready Geron ja
Karoliina Nieminen . Uskon,
että se toimii, Selänne mietti
edessä olevaa finaalisarjan toista
ottelua.
Anaheimia on pidetty finaalisarjan altavastaajana, mutta tilastojen perusteella Ducks on nyt
vahvempi ehdokas tämän vuoden
Stanley cup -mestariksi.
PITKÄVETO
01 Lopez F?Nieminen J 2 (Nieminen J) 1,20
02 Andreev I?Roddick A 1 (Andreev I) 1,50
03 Hyvinkää?Seinäjoki 1 (2?1)
1,15
04 Kitee?Oulu 1 (2?0) 1,20
05 Nurmo?Jyväskylä 1 (2?1) 1,15
06 Vimpeli?Joensuu 1 (1?0) 1,40
07 Kuopio?Kouvola 1 (1?0) 1,15
08 GIF Sundsvall?Landskrona 1
(2?0) 1,45
TULOSVETO
1 Hyvinkää?Seinäjoki 2?2
Kerroin: 130,80
2 Kitee?Oulu 6?1
Kerroin: 62,97
3 Nurmo?Jyväskylä 4?9
Kerroin: 188,55
4 Vimpeli?Joensuu 8?7
Kerroin: 126,99
5 Kuopio?Kouvola 6?2
Kerroin: 31,55
6 GIF Sundsvall?Landskrona 2?0
Kerroin: 5,12
RAVIT
Tampere:
Ponilähtö 1, 1 100 m: 1) Zilvia/
Santtu Raitala 3.17,6, 2) Joran V.
D. minuutilla riemastuttikin kohtalaisen runsaslukuista salolaisyleisöä.
Avausjakso riitti Viikingeille
Topi Luukkala kirkasti
cupissa Vilppaan ilmettä
SSS?Harri Sulonen
Salon Vilppaan taival jalkapalloilun Suomen cupissa pysähtyi
odotetusti, kun Veikkausliigassa
pelaava Viikingit kävi näyttämässä maalinteon mallia Salossa
2, Märynummi
P. 731 7761
1+8 hengen, invavarustein
Pertteli. 731 3743, 0400 560 043
Kulta-/kelloliikkeet
17
Turunt. 040 502 3548, Kuusjoki
T:mi Samuli Pylkkänen
Kuusjoki P. 0440 742 125
Lakiasiaintoimisto Elisa Nordling
Salonjokilaakson OPKiinteistökeskus Oy ISA
Autotarvikeliikkeet
Ford-osat ja -tarvikkeet
p. P. 59
Kumikorjaamo
Niemelä & Niemelä
P. ja
pinnoitukset Salminen ja
Ylijoki Ay, neliöpinnoitus
P. 0400 530 433, fax 731 3306
Öljypoltinhuollot
Perniön Poltinhuolto
p. 733 5535
Kotisivut & kauppapaikat
0400 741 177
Lakiasiat
Salo, Somero, p. 737 1700, fax 737 1214
Antiikkiverstas Wilma
p. 722 1144
Salon Autoehostus Oy
Käsinpesut, moottorinpesut,
teflonvahaukset, sisäpesut, ym.
HUOM! Puh.luettelon etuseteli
Myllyojank. 0400 224 095
Entisöinti
Antiikkiverstas Wilma
p. 739 9924
Tv- ja Videohuolto Hänninen Oy
Helsingint. 050 528 5339
Esittelyvideot, kopiot, juhlakuvaukset ym. krs, p. 737 4650,
040 737 3165.
Tuolin Henki p. 040 715 7949
Kotipalvelu Näpsäkkä
P. 7, 24130 Salo.
P. 733 2122
Tilaussaunat
Parkettityöt
Parkettiasennus K. 777 350. 044 278 2746
Tili ja isännöinti Vaahtera Oy,
Hornink. 7, Salo, p. 02-736 2490, 040 719 4961
Salaojitusta
p. Asennus- ja mittauspalv.
Aarnion Raha ja Antiikki Oy
Antiikki- ja keräilytavaroita
os. P. 02-736 7350
Haavurint. 13. 777 8600
www.korvenoja-niinisto.fi
Mainosvakka Ky
Avestia
K-Rauta Passelin kalustemyynti
Lakiasiaintoimisto
varatuomari Timo Havia
p. 77 021
. 044 334 6248,
risto.makinen@ebaana.net
Helenank. 050 530 9525
Yksityisteiden hallintopalvelut,
TIKO-isännöitsijä Esa Ojanen
P. 727 7101
Vesijohtoasennus Atte Rauhala
MP-asennus.com Oy
Lounais-Suomen
Rakennus-Saneeraus Oy
Katrineholmink. 22 p. 727 3500
Kirjapainot
Salon Lehtitehdas
Kallio Keijo
Örnink. 731 7240
Erikoisliike on asiantuntija
Turunt. 040 705 5615, 02-728 5656
Taksit
Puutarhureita
Puiden kaadot, myös paloina
kaadot, puiden kuntokartoitukset,
puutarhatyöt.
Puutarhapalvelu Vihreä Pihapiiri
p. 731 2899
Salon Parveke- ja Terassilasitus p. 724 0195
Kaihdinliikkeet
Säleverhoja, rullaverhoja,
taite- ja paljeovia, ym.
Mittaus- ja asennuspalvelu
Kaihdin-Lehtonen Ky Somero,
Jaatilant. 13 C 16, Salo
p. 731 1705
Tieisännöitsijät
ajoneuvot, venekuomut, antiikkinallet. Sanomalehdet,
. 3, p. 727 3500
Salon Seudun Ympäristöhuolto Oy p. taksi.
p. 0440 425 184
- vaihtoehtoista isännöintiä
- pienten yritysten kirjanpidot
Autotarvike
Salon Juomatukku
p. 7,
Halikko, p. 0400 320032
Eerika Suvila (Torkkomäki)
P. P. 733 1923
www.kangas-malla.fi
Pinjasto Oy / Saari Keittiöt
VM-Autolasi Oy
Kaikki autolasitukset,
yli 15 vuoden kokemuksella.
Salitunk. Soita ja tilaa
Tmi Ari Hillgen P. 10. P. 0400 877 905
Paperinkeräyksiä
Salon Hyötykäyttö
Vilhonk. 736 2110, 040 501 0090
Kahvila-Konditoria
Salon Seudun Ympäristöhuolto Oy p. 0400 954 836 (Salo + lähikunnat)
pyörät värikuvina.
P. 0500 534 938
TI-hallit
Sipi-Auto Oy
Sipinkj. 2-4, Halikko kk
p. 731 1556,
0400 531 647
Valaisinliikkeet
Ello
Turunt. P. p. 733 1494
Jussin Diesel Oy
Mariank. 0403 066217/Lea Smolander
Kurppa Keittiöt Oy Piisit. 0400 528838, 731 3798
Torpank. joka toinen keskiviikko
Ollikalank. 02-7333440
Örnink. Salo, p. p.0400590667
p. 9, p. 727 444, myös päivystys
Laatoitustyöt
Vilhonk. 23, p. joka toinen keskiviikko
muut palvelut: . Lintula p. 044 572 5632/Koivunen
www.sisa-keittio.net
Kiinteistöhuollot
Salon Kiinteistöhuolto Oy
Satamak. 6 A 3, Salo.
P. 721 2300, fax 721 2310
Pianokuljetuksia
Pianokartano Oy
Palveluhakemistojen aikataulu:
terveys- ja kauneudenhoitopalvelut:
. 0400 125 915
Taksi ja Tilausliikenne Keijo
Räsänen Perniö 17 h. 0400 792 942
Paljeovi ja Kaihdintuote
Kauralant. 0400 822 272
J. 733 4855, 0400 644 955
Poltinhuolto Vuorinen
p. 727 3636
Salon Lukkopalvelu
Perämiehenk. 040 743 8937 Tero Nieminen
Hornink. 731 7362
Täydellinen suutari-, ortopedi-,
avain- ja teroituspalvelu
Kaiverruspalvelu ovikilpiin, postilaatikkoihin, kaulapantoihin
Rengas Salo Oy
Lupin Oy
Lemminkäisenk. 040 566 0429
Markiisit ja markiisien korjaus,
säleverhot, rullaverhot, taiteovet, ym.
Mittaus- ja asennuspalvelu
T:mi Kaken Kaihdin,
Majavank. 0400 956 236
Salon Ulataksi p. 0400 769 644
Isännöintipalveluja
Isännöinti Matti Laakso
Salo. 731 2151, 0440 533 393
Autovuokraamot
Vesijohtoliike V. 10041,
matkapuhelimesta 02-10041
Taksi Seppo Virtanen
Rahtihöyläykset
Paneelimyynti
Aaltosen Saha ja Höyläämö
Aijala, p. 12, Salo, p. Salon MLP-Ravintolat
p. 731 1951, 0400 745 391
Salon Mainosbrodeeraus Oy
Kaiken maailman brodeeraukset
p. 13, p. 770 1660
Siivouspalvelut
Katin siivouspalvelu
Koti-, toimisto- ja rakennusten
loppusiivoukset. 0400 812 000
LVI-Palveluja
Halikon LVI-Asennus
p. 733 7313
Kylmälaitekorjaamot
Laatoitus- ja vesieristystyöt
K. ja lemmikit. 0400 783 047
Kello ja Kulta Jokinen
Rulla- ja säleverhot, palje- ja taiteovet, pystylamellikaihtimet, APOLLOmarkiisit. 11B, Salo.
P. 22, Salo p. 040 755 7374.
www.eerikasuvila.fi
Halikon Videopalvelu
Markku Torvi, p. 731 7366, 040 514 0548
Moottoriajoneuvoja
Lasikorjaus A. 050 567 6152 / Atte
Verhoiluliikkeet
Hedvig p.040 554 3624
J.&R. 731 7362
Autokorjaamot
Autohinaus Oy
Nettikangaskauppa
Autokorj. Vuorela Oy
Helsingint. 736 2244, 044 517 2244
TV-Huollot
Sähköurakoinnit
Puusepänliikkeet
Puusepänliike Matti Pentikäinen
Tmi Iisilastu. P. 727 5700
LVI-Palvelu Alanko
& Salminen Oy Ratak. 11-13, p. 8
Nixi- ja Domus Express-keittiöt,
Inaria kaapistot ja peililiukuovet.
Suunnittelupalvelu
Myllyojank. 733 1202
Kuusjoki, p. 10. 8, p. 733 8400
Kiint.saneeraukset
Halikon RKT Ky
Vesantilan osto- ja myynti
kuolinpesät, muuttopesät ja
maatilairtaimistot P. 733 3366
tai 0400 808 430
Tilitoimisto Salotilit Oy
Tilitoimisto Simo Vuori Ky
Tilitoimisto Tietotilit Ky
Sisustussuunnittelua
Air-Osa p. 3B,
Lukkoliikkeet
T:mi Jarkko Nikander
Salon Lukko- ja helahoito
Halikko as. bussi, 1+8 h. 731 6096
Mp-korjaamot
Soita puh. 733 1226, 040 501 1649
Autopuhdistukset
Salon Autopesu & Fixaus Oy
Autojen sisä- ja ulkopuhdistukset
Myllyojank. 727 292
Sähkölaitekorjaamot
Salon Tilipalvelu Oy
Turunt. Lehtinen Peltisepänliike
Perämiehenk. www.jaminkamir.fi
p. 8, p. 8,
p. 0400 534 613
www.tmijarvi.com
Lasitusliikkeet
Suutari Tauno Lempinen
Ollikalank. 5, Salo, p. 253 1532, fax 253 1533
P.733 3906, 0500 127 863
Pertteli kk. 47, Somero, p.748 6406
www.easynetti.com/paljeovijakaihdintuote
Hammaspyörävalmist.
HAMMASPYÖRÄT,
ura-akselit/holkit, vaihteisto-osat,
karkaisut, hionnat.
Markku Leinonen
p. toukokuuta 2007
Alojensa ammattilaiset esittäytyvät
PALVELUHAKEMISTO
Antenniasennuksia
Jussi Salomaa p. P. 735 0050 / 050 505 0997
Avance-keittiöt p. P. P. Siren p. Lasse Pelkonen
Halikon Hinaus
Vilhonk. SuutariPekka, Euromarket, p. Kokoustila, sauna ja
uima-allas. 22 % / rivi/ilm.kerta.
Julkaisukertoja vähintään neljä.
Suutarit
Hanskin Mainos Ky
Lakiasiaintoimisto Jorma
Tammi Turunt. 77 021 / ilmoitukset.. 727 6100,
fax 733 1682
Asemak. 1, Vaskio
p. 727 666
Dieselkorjaamot
Mainospalvelut
Katkiluodonk. Hornink. 050 571 2389
Pertteli/Kirsi Mäkinen:
P. 7, 2.krs, Salo, 733 3322
Peltisepänliikkeet
Videokuvausta
Perttelin Tilitoimisto Oy
Salon Seudun
OP-Tilikeskus
Myös hionnat ja lakkaukset,
Salo, p. 4, Salo, p. Myllyojank. 6, p. 22, Salo. 733 8872
Jari Auranen
Hellbergin Pidot
Siirrettävällä kenttäsirkkelillä
ENSTE
p. 727 3100
Eristäminen
Antiikki/keräily
Vakio-Puhallus Oy
puhallusvillaa. 731 9250
P. 733 8333
Brodeerausta
p. 0440 121 715
Autokorj. 8. 040 730 8712
hellbergin.pidot@pp.inet.fi
www.hellberginpidot.fi
Olli Hämälistö
Tehdask. 02-733 5001
Salitunk. 727 1200
Salon Huutokauppakamari
Ostetaan ja myydään kuolinpesiä
p. tasokas
bussi,1+14 h. 10, p. 040 768 2841, Salo
Muuttopalveluja
Katuhaukka Oy
Muuttolaatikkovuokraus.
p. 26, p. Saario Ky
Örnink. 14, 24100 Salo
p. Soita ja lisää tietosi palveluhakemistoon p. 0400 812 000
Jäähdytinkorjaamot
Scandia Rent
Jussin Auto ja Kenno
Vanutehtaanmäki
p. 77 021 / ilmoitukset.
Pianokartano Oy
Ketomaank. 2 A, p. 6, p. 18, Salo p. 734 6450
Osto- ja myyntiliikkeet
Liukuovikaapistot
Vilhonk. 6, p. 735 2412, 0400 223 697
Tanssiyhtyeet
Trio Sereno
P. 21, p. 7 C 6, Salo
p. P. 113, p.7485814
www.kaihdin-lehtonen.fi
Adpartner Oy
Salon Mopo ja Pyörä
Linnapellont. Pihakiven Lasiliike Ky
Ratak. 3, p. 0400 985 394, 0400 906 603
Turunt. 14, p. 13, 24260 Salo
p. 731 6535
www.hanskinmainos.fi
www.mainoskeskus.com
Ilmoituksen hinta vain 2,30 euroa
+ alv. Tuomi
Sahat/sahauspalvelut
Suomusjärvi, p. 6, p. 2, Halikko
p. 21, p. 11?13, p. 733 2122
p. Pasi Niini
Salon Hinausautokeskus Oy
Sipi-Auto Oy
Sipinkj. 0400 745181, 736 2477
Lattialämmitykset
Warmia Oy
Aluepäällikkö Tuomas Kunnari
P. 735 4234, 050 348 9155
supersportnyc@yahoo.com
Kaiverruspalvelut
Ovikil., postil. Suoramarkkinointituotteet
Viem.avaukset
P. 727 7100
Keittiökalusteet
Invataksit
Invataksi tilava
( 3 pyörätuolipaikkaa),
järeä pyörätuolinostin. 0400 224 095
Sähköasennus Jyrki Lehtovirta
Sähköasennukset luotettavasti
p. 0400 293 576, 0400 293 578
Markunpelti Oy
Kattojen myynti - asennus - peltityöt.
Joensuunk. 0400 561 342
Tilitoimistot
Jaminkamir Oy
kirjanpidot nykyaikaisesti ja
yksilöllisesti. 0400 534 641.
Pelti-Saari Oy Rakennusalan
peltityöt. 1, p. 733 5727
Salo/Antti Rontti AIT:
P. 20, Salo.
P. 8, 2. 731 3375, Örninkatu 10
Rengascenter Mekora Oy
Meriniitynk. 5, p. 731 8227
Salon Moottorihuolto
Ratak. Sandberg Oy
Helsingint. 02-736 7350
Salon Yhteishuolto Oy
p. 6, Salo. 0440 534 926, 731 9696
Kultainen Tuoksu
Tilauksesta täyte- ja voileipäkakut.
Nyt myös pitopalvelu.
Inkerink. 21, p. 37, p. 044 543 9426
www.autofiksaus.com
Autosähkökorjaamot
Salon Autosähkö
Örnink. 42, Turku
P. 21, p. 0400 532 459
Kangaskaupat
p. 733 5881
Auktorisoitu Taloushallintoliiton
jäsentoimisto
Tilitoimisto Wahlsten Ky
Helsingint. 738 8260
Tapio Suonio
Sahattua ja höylättyä puutavaraa
p. Kurki
Palveluhakemisto julkaistaan
joka toinen keskiviikko.
Pianoliikkeitä
Vesijohtoliike
Joutsilahti & Kuusinen
Turuntie 8
P. 050 349 6235
Juomakuljetukset
Autoverhoiluliikkeet
p. 12, Salo.
P. 14. 733 4088
Rengas Japi Oy Riikinkuja 1,
Halikko, P. 0440 627 559
Äänentoistopalvelut
Suomen Esityspalvelu ky
musiikki, teatteri, kuulutukset,
laiteet yms. 0400 223 857, 734 1262
mika@aarnio.com
p. 0500 527 559 (Salo, Halikko,
Paimio) Edustaja Juhani Kokko
P. 727 3377 www.vaarna.com
Tili/isännöintitoimistot
Manacor Oy
Inkerink. 0400 165 931, 0400 536 931
Pitopalvelut
Hämeent. 044 300 4400
Perniö/Juhani Loimulahti:
P. 0400 252 819
Jussi Salomaa p. 10, p. 727 5700
Hinauspalvelut
Juha-Cars Linnapellont. 044 284 8996
Kodinkonehuollot
Huolto Järvi Oy
Turunt. 38 p. 9, p. 736 2044.
www.paulikurppa.fi
Kaikki kodin kalusteet
SISA-keittiöt
p. 727 4660, fax 727 4669
Öljysäiliön tarkastukset
Perniön Poltinhuolto
P. 0400 530 960
Patenttitoimistoja
Neuvottelusauna Atlantis
Helsingint. 731 2905
Halikon Huoltosähkö Oy
Sähkökj. 040 765 1521.
Farmarisäiliöiden kuntotark. p. 0500 128 956
Peltojen salaojitusta
Halikon Salaojitus Oy
p. P. 040 765 1521
Poltinhuolto Ahonen
p. Keskiviikkona 30. 4, Salo
p.7276200
LVI-Vihiniemi Oy
Raitalank. 733 5693
p. Rikalanmäki, p. 731 3362
Salon Moottorihuolto
Ratak. 040 716 1537
Meriniityn Varaosahuolto
Jätekuljetukset
Salon Jätehuolto Oy
Jukka Lehti
Kailinniitunt. 13 Torin varrella
P. 3, Salo p. 0400 481 100
Huonekaluliikkeet
Kalustemyynti A. 0440 532 085
Risto Tuovinen Oy Piisit. Pursimiehenk. 02-731 2525
Heimo Ketola Liipolant. 728 0772, 050 566 8863
viemärien videokuvausta
p. 733 3079
Vaarna Oy Talousasiaintoimisto
Talouspäällikköpalvelut.
p. 731 2325.
Kaikki alan korjaustyöt,
Polar-huoltopiste
Poltinhuolto Vuorinen
Huolto-Järvi Oy
www.pl-import.com
Säästäjänt. 2 p. 0400 534 036
Suoraan valmistajalta
Mökkipalvelut
Mökkihuolto P.Kirves
Talonmiespalvelut
P.040 847 5649
Kiinteistökorjaukset
P. 733 1182
Salon Kylmäpojat
Asianajotoimisto
Korvenoja & Niinistö Oy
Helsingint. 734 4806
Jukka Lehti
p. 045 675 9011
www.kakenkaihdin.com
Autojen maahantuonti
Haluatko edullisemman auton
Saksasta. 02-7333440
Sinunkin yrityksesi palvelut kuluttaja löytää helposti SSS-palveluhakemistosta. 13-15, p. 4-6, Halikko as.
Fribölent. 1, Salo.p. 14, Salo,
p. 11, II-krs., Salo
p. 22, Halikko
Turunt. 733 7303
Kaakeliliikkeet
Laattojen myynti ja asennus,
kylpyhuonekalusteet
Salon Kaakeli Oy
Myllyojank. 727 7103/ Jouko Lehto
Harventajank. 050 378 6509
www.rakennussaneeraus.fi
Kiinteistöremontti
Heikki Koponen
Leimasimet
Salon Kilpi ja Kaiverrus Ky
p. 731 6234
Autolasitukset
Huutokauppoja
Salon tuulilasimyynti
autolasitukset, tuulilasit,
sivulasit, takalasit
Perämiehenk. 4, 24100 Salo
P. 040 510 8457
Tilitoimisto Tihahe Oy
Turunt. 0500 901 747
www.suomenesityspalvelu.fi
Ääni ja Media Oy
Äänentoisto-, valaistus-, djja karaokepalvelut.
p. 731 6820
Tulos-Forum Oy, Salo
Suutari-Pekka, Euromarket,
p. 041 539 1551
p. 8, p. 733 6100
Hakalank. 040 580 3545
K. 11?13, p. 040 706 2737, 731 1243
Koskinen Seppo
LVI J.Vasankari Oy
p. 738 8299, 040 753 6849
Auktorisoitu taloushallintoliiton
jäsentoimisto Laskuri Oy,
Hornink. 731 2151, 0440 533 393
Mööpelitoppari Huonekalut,
Rengasliikkeet
Euromaster Oy
Joensuunk. 0400 534 165, Salo
Salon Painokeskus Reiote Oy
p. 731 7240
Kaikki alan työt
p. 8, Salo
P. Myös dvd-kopiot.
MH-Media
Kuvaus, editointi, ohjelmatuotanto.
Erilaiset DVD-toteutukset.
P
hlö/B4
12 hyvää hotellia, Salosta, Salosta kuljetuksin,
Uusi pikalaiva STAR mp. 259 Fra Mare 10.6.-24.6. 345
Kalev 10.6.-28.10.
349
Laine* 9.6.
Laulasmaa* 9.6-25.8
Fra Mare 9.6.-23.6.
Viiking 9.6.
Paradiis* 9.6.-23.6.
389
459
369
369
519
18. 27,00)
Vaihtoehtoisesti
alku- ja pääruoka tai
pää- ja jälkiruoka
18,00
(norm. Lopez
ryhtyi tuskailemaan varhain ja
virheitä syntyi. Arvontapalkinnot voitti Vuokko Rajamäki ja
Perttu Tamminen.
Suomen joukkue maailmancupiin
Lapualla 14. Tapahtumaan osallistui 156 juoksijaa. Suunnistajia kävi 89. Laine oli lähellä edetä viime vuoden tapaan
tenniksen Ranskan avoimissa toiselle kierrokselle, mutta tällä kertaa se jäi aikomukseksi. Kuopio, Kouvola . Vaihto: 452 315,70 e.
Viking Lotto
6 oikein 3 kappaletta voitto-osuus
389 000 e, 5+lisänumero oikein 8
260,20 e, 5 oikein 850,30 e, 4 oikein
20,20 e, 3 oikein 5,10 e. Opastus tieltä Halikko - Aura
8 km Salosta.
Perjantairastit:
1,5 km (5): 1) Elina Liimatainen AngA 33.57, 2) Siiri Siikarla PertPe 39.19,
3) Sara ja Tuure Lehto 42.01, 4) Jade
Tuomi PertPe 43.47, 5) Ryhtä 48.30.
3 km (38): 1) Mauri Sinnelä SuSi
26.15, 2) Matti Kurppa 27.08, 3) Rauno Laine LHR 28.10, 4) Jari Lehtonen 28.37, 5) Pekka Penttilä SomEsa
30.31, 6) Kaisa Koisti SuSi 31.57, 7)
Jouni Saarinen SalVie 32.24, 8) Keijo
Linnakoski SalVil 35.07, 9) Seppo Helander Eräpirkat 38.04, 10) Milja Lähde PertPe 40.51, 11) Alpo Lähde PertPe
40.58, 12) Vuokko Rajamäki HS 41.27,
13) Pasi Laine 41.48, 14) Ville Kurppa
R-P 42.56, 15) Urpo Järvi 43.52.
5 km (27): 1) Pauli Kurppa SalVie
46.54, 2) Veli Tynkkynen PertPe 48.38,
3) Raimo Honkanen AngA 49.01, 4)
Lehtikuva/AFP/Ronald Martinez
Utha Jazzin Deron Willimas peitti San Antonio Spursin Tony Parkerin näkyvyyden NBA:n välieräottelussa. MuSa . Vaihto: 1 641
547,50 e.
0
1
1
2
1
0
1
54?17
33?30
49?31
48?52
39?27
26?18
27?28
15
11
10
10
10
9
9
KOLMÅRDEN BALTIA TALLINNA PÄRNU RIIKA KYLPYLÄMATKAT
Hotellimatka Siljalla, 3pv Kierros: Tartto, Vilna, Riika,
109
Pärnu 6 PV
Salosta 11.6., 15.6.,
25.6., 29.6., 2.7., 6.7.,
3.6., 10.6, 24.6, 1.7?
9.7., 13.7.?
alk. (Seuraluokka) C-merkin kouluohjelma: 1) Jaana Lumme - Amerika, SRS
122 67,78 %, 2) Irina Kokko - Supin
Siro, SRS 117 65,00 %, 3) Marja-Manninen - Creggrush Devlish Caili,n SRS
116 64,44 %, 4) Robin Lumme - Amerika, SRS 115 63,89 %, 5) Emmi Valla
- Perran Dancing Devil, Perra 114 63,33
%, Emmi Valla - Pärla II, Perra 114
63,33 %, Katriina Melkkilä - Ruskelan
Haj-Feng MeRaTa 114 63,33 %, Milla Savikko - Iko, MERry 114 63,33 %,
Ramona Triipponen - Francine Careme
TUR 114 63,33 %.
1b. Minulla on hyvä olo lähteä
siihen otteluun, Nieminen viesti.
Tiistai-iltana Nieminen ei vielä
tiennyt pelaako hän nelinpeliä
Ruotsin Thomas Johanssonin
kanssa jo keskiviikkona.
? Se, että nelinpelimme olisi
keskiviikkona olisi aika loogista.
Mutta täällä on satanut turnauksen alussa, joten aikatauluista ei
ole vielä tietoa, Nieminen mietti.
Laineen ote herpaantui
SSS?STT
Jarkko Niemisen urakka Ranskan avoimessa tennisturnauksessa alkoi vakuuttavasti: Espanjan Feliciano Lopez kaatui ensimmäisellä kierroksella 6?2, 6?4, 7?6 (7?2).
TULOSPÖRSSI
JALKAPALLO
Kakkonen:
Lohko B:
PoPa?VG-62 3?0 (2?0)
25. Sumiala
2?0, 79. 259
Saarenmaa 9.6.
14.6., 16.6., 18.6.,
Viimsi 7.6.-23.6.
219 Viimsi 10.6-24.6.
259
Tervis* 9.6.
399
20.6., 22.6. Vaativa B:3 (ruotsalainen): 1) Jeanne-Marie Törnroth - Overaad TSR 3 8 6
58,48 % 193 193, 2) Heli Hirvo - Armada
TSR 371 56,21 % 180 191, 3) Marianne
Blomberg - Grand Charmeur DC 368
55,76 % 182 186.
????????
PESÄPALLO
Vimpeli?Joensuu
(4?3, 4?4)
Nurmo?Kiri
(1?0, 3?9, 4?0)
Kuopio?Kouvola
(4?0, 2?2)
Kitee?Oulu
(3?0, 3?1)
Hyvinkää?Seinäjoki
(1?0, 1?2, 1?0)
Pattijoki
3 2 1 0 0 29?12 8
Vimpeli
5 0 3 0 2 23?34 6
Seinäjoki
7 0 2 2 3 28?47 6
Kouvola
6 1 1 0 4 17?27 5
Joensuu
6 1 1 0 4 23?42 5
Oulu
5 0 0 0 5 19?50 0
Seuraavat ottelut: huomenna Joensuu
. hlö/H4/C4 Galaxy + pikalaiva
299
UPEAN GALAXYN RISTEILYT
Salosta kuljetuksin
ma-to
joka ma, ti, ke, to ja pe
alk. Loput kaksi edustajaa nimetään SM-sprintin jälkeen 3.
kesäkuuta.
Naiset: Anni-Maija Fincke Vehkalahden Veikot, Paula Haapakoski KooVee,
Bodil Holmström Turun Suunnistajat,
Paula Iso-Markku Lynx, Heli Jukkola
Rastikarhut, Minna Kauppi Asikkalan
Raikas, Riina Kuuselo Tampereen Pyrintö, Katri Lindeqvist Paimion Rasti.
Loput kaksi edustajaa nimetään SMsprintin jälkeen 3. San Antonio voitti ottelun 79?91 ja on
voiton päässä loppuottelupaikasta.
????????
Jukka Rapo AngA 50.01, 5) Ari Ranki
PertPe 50.21, 6) Heimo Välimäki TuVi 52.53, 7) Ari Sorvari SalVil 54.09,
8) Hannu Koisti SuSi 54.25, 9) Aki
Yrjä PertPe 55.09, 10) Aare Virta SuSi 55.30, 11) Rauno Riikonen PertPe
55.59, 12) Esko Lehtonen 58.13, 13)
Sampo Virtanen SomEsa 58.28, 14)
Pertti Saarinen 59.07, 15) Jorma Laine
SalVie 1.00.03.
7 km (11): 1) Lauri Kleemola Lynx
46.22, 2) Petri Riikonen SSP 47.21, 3)
Jaakko Lietzen KisKi 51.45, 4) Jouni
Anttila SuSi 52.10, 5) Reino Sinnelä SuSi 54.57, 6) Marko Laiho 55.53, 7) Olli
Leino 57.18, 8) Tuomo Ratia SuSi 58.58,
9) Heikki Anttila SomEsa 1.02.13, 10)
Raimo Laakso HaHa 1.15.41, 11) Jyrki
Alanne PertPe 1.16.34.
Kuusistossa ratamestarina Antero
Kivelä. Tonttien pinta-alat 1579
2053 m². erä: 24.36 Wade Redden (Daniel Alfredsson?Jason Spezza) 1?2 yv.
3. /m².
Tontit ovat varattavissa kunnanvirastossa maanantaina 4.6.2007 klo 8.00
alkaen. ja
Tervis 7.6.
249 Viiking 10.6.
265
Pühajärve* 9.6.-25.8. toukokuuta 2007
Nieminen puudutti Lopezin
SSS?STT
Jarkko Niemisen urakka ten-
niksen Ranskan avoimessa
mestaruusturnauksessa alkoi
hulppeasti. Helppo A Kenttäkilpailuohjelma
nro 6: 1) Jeanne-Marie Törnroth - Parade III TSR 357 68,65 % 177 180, 2)
Aija Suvanto - Casper Captain AuRa
339 65,19 % 164 175, 3) Jenni Rauman
- Preston SRS 336 64,62 % 169 167, 4)
Petra Kaumi - Daily Telegraph KuR 327
62,88 % 164 163, 4) Petra Ulmonen Dancing Moon TS 327 62,88 % 163 164,
6) Anne Ala-Nissilä - Ophrys VARSA
324 62,31 % 164 160, 7) Sonja Westerlund - Fortuna IV TSR 322 61,92 % 162
160, 8) Anneli Lillkvist - Baguette PaRS
318 61,15 % 163 155, 9) Jeanne-Marie
SUUNNISTUS
Maanantairastit:
A, 6.50 km (21): 1) Elovaara Vesa,
AngA, 53.26, 2) Lietzen Jaakko, Kisko,
55.00, 3) Kaartinen Markku, Delta,
56.51, 4) Nyberg Tommi, 58.51, 5) Riikonen Petri, SSP, 1.05.46, 6) Nurminen
Jaakko, Usk_Urh, 1.10.36, 7) Laakkio Jussi, AngA, 1.13.35, 8) Hellberg
Timo, Salo, 1.18.57, 9) Ratia Tuomo,
SuSi, 1.21.31, 10) Vigelius Kari, SalVie, 1.24.36, 11) Laaksonen Lasse,
SuSi, 1.26.11, 12) Jaatinen Satu, SAS,
1.26.16, 13) Eskelinen Ville, Roamers,
1.26.17, 14) Jaatinen Marko, Hand 1
A, 1.26.21, 15) Särmäntö Päivi, Perniö,
1.31.21.
B, 4.80 km (34): 1) Laine Erkki, AngA,
48.33, 2) Paatero V-P, TurVU, 49.35, 3)
Peltonen Jari, Kisko, 49.55, 4) Nurminen Eero, SuSi, 50.03, 5) Uutela Jari,
Amada, 52.46, 6) Honkanen Raimo,
AngA, 53.49, 7) Koisti Hannu, SuSi,
57.42, 8) Broman Timo, KisKi, 58.35, 9)
Hofmann Kari, AngA, 59.16, 10) Härkönen Marjo, SalVil, 1.00.41, 11) Talikka
Aarne, AstrumAu, 1.01.02, 12) Apaja
Urmas, UskelanU, 1.01.17, 13) Niinistö
Janne, KKK, 1.01.33, 14) Jokinen Jouko, KTU, 1.01.58, 15) Hellberg Jarno,
SaSa, 1.03.07.
C, 3.60 km (59): 1) Hämäläinen Olli,
SSO, 38.21, 2) Peltola Ari, AngA, 39.58,
3) Kurppa Matti, SalComp, 40.19, 4)
Kurppa Pauli, SalVie, 40.53, 5) Säkö
Ilkka, HLF, 50.44, 6) Saari Osmo, R-P,
51.32, 7) Lehtoruusu Antero, TetraPak,
52.27, 8) Vuori Petri, NCC, 52.35, 9)
Sjöholm Kalevi, Loglift, 52.46, 10) Heikola Kai, Roamers, 55.42, 11) Mannonen Erkki, R-P, 56.01, 12) Koisti Kaisa,
SuSi, 1.00.27, 13) Kivelä Antero, PePe,
1.02.05, 14) Lindeman Arto, PePe,
1.02.08, 15) Ojamaa Marja-Liisa, Loglift, 1.02.14.
D, 2.60 km (42): 1) Hämäläinen Antti,
26.54, 2) Liski Eero, 33.18, 3) Ylikoski
Tuomo, SalVie, 35.06, 4) Mikkola Hannu, 38.49, 5) Hietajärvi Arto, Salcomp,
38.53, 6) Kivioja Pirjo, SalVil, 39.16, 7)
Lähde Milja, Samoojat, 43.34, 8) Rannisto Erkki, MuKi, 43.58, 9) Dahlsten
Tomi, 44.04, 10) Rannisto J., 44.09, 11)
Mäntylä Seppo, 44.09, 12) Niemi Maire, KELA, 45.55, 13) Laasonen Lasse,
46.02, 14) Saari Arja, R-P, 46.24, 15)
Lindström Yrjö, 47.28.
Laviamäellä järjestäjänä Salon Vilpas. Mutta suomalaisten
ääni kuuluikin nyt harvinaisen
hyvin, silla heitä riitti kentän
ympäristöön aika lailla, Nieminen kuvasi.
Nieminen kohtaa kaksinpelin
toisella kierroksella Ranskan
VOITONJAOT
Mathieu Montcourtin (ATP130/392), joka voitti avauskierroksella Saksan Benjamin
Beckerin. Kaikkiaan
hyvä paketti, Nieminen summasi.
? Menetin vain yhden syöttövuoron, kolmannessa erässä, siinä tuli kaksi tai kolme heikkoa pistettä
minulta. FC Espoo, pe 1.6. Vaikka olin erää 0?5tappiolla, pelasin numeroita paremmin ja tiesin pystyväni nousemaan, Laine sanoi.
? Näkyy selkeästi, että pelejä
ei ole paljon alla. Antti Sumiala 1?0, 38. En
voi kuin syyttää itseäni. Vaihto: 453 958,70 e.
V5
5 oikein 3 412 kappaletta voittoosuus 79,50 e. Jukka
Björn ja Toni Kuisma SalPa.
Junnufutis:
T95 9v9:
SalPa Blue?Lieto 2?0
SalPa: Juulia Kytö 1+0, Kaisu Kesänen 1+0.
P93 7v7 piirisarja:
AC Sauvo?SalPa 3?12 (1?6)
AC Sauvo: Paul-Erik Niit 2+1, Kasper Virtanen 1+0, Ville Kalasniemi
0+1, Miikka Kalliola 0+1.
SalPa: Arkan Rasul 4+3, Micke Meriluoto 4+0, Rekar Rasul 2+0, Oskari
Heinonen 1+1, Roni Niemi 1+1, Sami
Raatikainen 0+1, Matias Lajunen 0+1.
JÄÄKIEKKO
NHL:n Stanley cupin loppuottelut (neljällä voitolla mestariksi):
Anaheim Ducks?Ottawa Senators
3?2 (1?1, 0?1, 2?0)
1. Sumiala 3?0.
PoPa
6 6 0 0
11?1 18
KaaPo
6 4 0 2
18?3 12
EIF
6 3 2 1
10?5 11
P-Iirot
6 3 1 2
7?6 10
VG-62
6 3 1 2
7?8 10
GrIFK
6 3 0 3 10?10 9
SalPa
6 2 2 2
9?6 8
IFFK
6 1 4 1
7?7 7
KOO-VEE 6 2 1 3
8?13 7
MuSa
6 1 3 2
7?8 6
SoVo
6 1 3 2
6?10 6
Masku
6 1 2 3
4?13 5
LoPa
6 1 1 4
7?14 4
FC Espoo 6 0 2 4
4?11 2
Seuraavat ottelut: huomenna SalPa
. Vaihto:
774 007 e.
Vakio 2
12 oikein ei yhtään kappaletta, 11
oikein 3 kpl voitto-osuus 15 160 e, 10
oikein 1 443,80 e. Kitee, Oulu . 21,00)
Juustokakku
vadelma melba
Ruokaileville lapsille
limsa veloituksetta.
Asemakatu 15, Salo
Myyntipalvelu (02) 7744 120
ma-pe, la 9-16, muina aikoina
Ravintola Fransmanni (02) 7744 121
????????
1?0
2?1
1?0
2?0
2?1
0
2
2
2
1
2
2
PYÖRÄILY
Pyhäjärvi: Maantieajot:
M30, 120 km: 1) Tuomas Huttunen
PeN0 3.00,37, 2) Kari Helin, CCH sama
aika, 3) Pertti Kiiskinen OuTa sama
aika, 4) Hannu Korpela, Bikefly Team
Salo, sama aika.
Törnroth - Samueli TSR 316 60,77 %
162 154.
4. Nurmo,
Sotkamo . hlö/H2.
Laukut pikalaivalla bussissa. maksetaan varauksen yhteydessä
käteisellä.
Lisätietoja antaa rakennustarkastaja Janne Lehto, 02-7342230.
Kunnanhallitus
??????
Rockin´The Town
02.06.2007 Paradise Garden
By Riverside Cruisers
(Canada)
Info: 050-596 6995
DJ Jesse James
Happo
tedit
Bop Cats
Jumpin Low Down Dudes
(Suomi)
(Suomi)
(Suomi)
Ravintola Paradise Garden, Salo | klo 21-04 | k-18 | Liput 12e (RC jäsenet 8e)
www.ssoravintolat.fi
Bonusta
jopa 5%
Menun hinta
Koulunpäätös
Menu
2.6.2007
Korvasienikeitto
__
Yrttiporsas,
ranskalaiset perunat,
paahdetut juurekset
__
24,00
(norm. kesäkuuta.
TANSSIURHEILU
Blackpool: Britannian avoin mestaruuskilpailu:
Seniorien latinalaistanssit: 1) Stefan
Leschke/Marion Daniel Saksa,... Välillä hän väläyt-
teli muutamalla lyönnillä, mutta
hänen pelinsä ailahteli. Varausmaksu 168,20 . LoPa, la 2.6.
P-Iirot . 399
24.6.-9.8.
Fra Mare 7.6.-28.6. hlö/H2
ma-to alk. Tähti täysihoito, muut puolihoito. 132
ma-ke alk.
Hotellit vaihtelevat alk. Minä
taas käytin koko kenttää hyväkseni, Nieminen taustoitti.
Harjoituskentällä
Niemisen ja Lopezin ottelu
pelattiin Roland Garrosin -tennisstadionilla kentällä numero
12, joka yleensä toimii harjoituskenttänä. (Seuraluokka) C-merkin kouluohjelma: 1) Katriina Melkkilä - Cayenn
MeRaTa 118 65,56 %, 2) Irina Kokko
- Dorado II SRS 113 62,78 %, 3) Mirjami Broman - Rolleri, V-NR 112 62,22 %,
Sanna Tuomarmäki - Loiston Vire PaRS
112 62,22 %, 5) Sari Samsten - Pirrino
TRS 111 61,67 %.
2a. Hinnoissa myös kuljetus Salosta.
Uusi, iso STAR pikalaiva meno-paluu. Vimpeli.
Emma Laineen ilmeestä näkyi
tiistaina pettymys. Tontin ensiksi varaamaan
ehtinyt saa tontin. EIF, KOO-VEE . Castano vaikutti tyystin
vastaantulijalta, mutta sitten hän
pystyi ratkaisevasti petraamaan.
Laineen vaihteleva pelityyli, johon sisältyi rutkasti yläkierteen
turvin korkealle poukkoavia palloja, ei enää purrut lopussa niin
hyvin kuin alussa.
? Tiesin, että jos yritän vain lyödä kovaa, niin minulla ei tule olemaan mitään mahdollisuuksia.
? Me molemmat hermoilimme
vähän alussa, mutta sitten sain
Lotto
7 oikein ei yhtään kappaletta, 6+lisänumero oikein 13 kpl voitto-osuus
15 698,20 e, 6 oikein 1 625,80 e, 5 oikein 56,40 e, 4 oikein 13,50 e. Tiedän,
miten minun olisi pitänyt pelata,
mutta nyt vaan tulee tällaista
vuoristorataa välillä, Laine jatkoi.
Laineen pelistrategia toimi alkuun ja myöhemminkin lupaavasti. hlö/H2/C4 Galaxy + pikalaiva
alk. 49 hlö/B4
sekä
su 3.6., 10.6., 25.6., 2.7., 9.7.?
4.6, 11.6, 25.6, 2.7,
9.7, 16.7, 23.7, 30.7.?
alk. Helppo B:0 2000: 1) Aija Suvanto
- Casper Captain AuRa 357 66,11 % 188
169, 2) Barbro Mattsson - Axells Danny
Kay TR 348 64,44 % 180 168, 3) Jenni
Hyvärinen - Get Ready Geron SRS 344
63,70 % 167 177, Karoliina Nieminen
- Villi-Jenka SRS 344 63,70 % 175 169,
5) Ella Tanhuanpää - Vimsyn Tähti RR
330 61,11 % 167 163, 6) Virva Rautio Hovilo LOR 326 60,37 % 166 160.
3. Ottelu pelataan todennäköisesti, lähinnä sadevarauksella, torstaina.
? En tunne tai tiedä Montcourtia kovinkaan hyvin. ,50?101) Sami Helenius/Jutta Markkanen Suomi, 50-101)
Matti ja Tea Kantola Suomi.
TIKKAURHEILU
Piirin mestaruuskilpailut 125 tikkaa HST:
MM+MA: 1) Pertti Niskanen HyvTi
1065, 2) Martti Kaarretkoski HST 969,
3) Eero Viitanen HyvTi 952
MB: 1) Teppo Laaksonen SaTi 907, 2)
Erkki Laine HyvTi 901, 3) Risto Ovaska
HyvTi 894
MC: 1) Raimo Loikas HyvTi 824, 2)
Ermo Kalevo SaTi 781, 3) Soini Ursin
HST 596
NA: 1) Mervi Heino SaTi 993, 2) Aune
Kalevo SaTi 974
NB: 1) Virpi Alho HST 1005, 2) Tiina
Määttänen HST 913, 3) Hilkka Palkkinen SaTi 902
NuA: 1) Tuomas Suominen SaTi 823
NuB: 1) Minka Rannikko SaTi 440
vaihdeltuani peliäni niin, että
sain pelissä hallinnan. Toinen peräti tunnin ja 16 minuuttia, kolmas 64 minuuttia.
? En väsynyt ottelun lopussa.
Hankaluudet olivat henkisellä
puolella. erä: 1.38 Mike Fisher (Andrei Meszaros?Mike Comrie) 0?1 yv., 10.55 Andy McDonald (Teemu Selänne) 1?1.
2. 25?48) Jarmo Kouhia/Marjatta
Kouhia Suomi, 25?48) Juha Poutiainen/
Heli Poutiainen Suomi.
Ammattilaisten vakiotanssien Rising
Star kilpailu: 1) Sascha Karabey/Natascha Karabey Saksa... Hyvinkää, Kiri . Vaihto: 282 112 e.
Vakio 1
13 oikein 5 kappaletta voitto-osuus
26 316,20 e, 12 oikein 264,70 e, 11 oikein 20,40 e, 10 oikein 4,80 e. Mittelö oli ohi 125 minuutissa.
? Luotin omaan tasaisuuteeni
ja monipuolisuuteeni. Vaihto:
7 288 484,70 e.
Lauantai-Jokeri
7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein ei yhtään kappaletta, 5 oikein 15
kpl voitto-osuus 3 239,80 e, 4 oikein
458,40 e, 3 oikein 51,30 e, 2 oikein
11,20 e. hlö
alk.
hlö/H2
to alk. Vaihto: 1 079 935 e.
Keskiviikko-Jokeri
7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein ei yhtään kappaletta, 5 oikein
5 kappaletta voitto-osuus 2 539 e, 4
oikein 488,20 e, 3 oikein 50,50 e, 2 oikein 11,20 e. hlö/H2
Viiking 7.6-21.6.
Saarenmaa ke 20.6-23.6
www.ikaalistenmatkatoimisto.fi
Tervis 10.6.
289
Laine* 10.6., 1.7-26.8 299
Viiking 17.6., 24.6.
235
Paradiis 10.6, 17.6. Seuraavat Maanantairastit 4.6.,
paikkana Märy, järjestää Angelniemen
Ankkuri. Sen kupeessa ei ole ainuttakaan yleisölle tarkoitettua
istumapaikkaa.
? Aika harvinaista tosiaan, että
grand slam -turnauksessa pelataan kentällä, jossa ei ole katsomopaikkoja. Helppo B:0 2000: 1) Heidi Drugge - Salera, RR 367 67,96 % 180 187,
2) Anna-Maija Hägg - Balt Hollywood,
MeRaTa 351 65,00 % 173 178, Elmo
Jankari - Rooma, TUR 351 65,00 %
177 174, 4) Jenna Suomi - Casnewydd
Showman AURA 341 63,15 % 175 166,
Minna Laajajärvi - Rimella Grädde SRS
341 63,15 % 171 170, 6) Mervi Jaakola May Weltrekord LaRa 332 61,48 % 165
167, Teea Ranta - Kotimäen Ladybug
URat 332 61,48 % 167 165.
2b. Kahden vasenkätisen
pelaajan ottelussa Niemisen rysty
osoittautui ylivertaiseksi. Urheilu
Keskiviikkona 30. Nieminen ei joutunut kamppailussa ahtaalle oikeastaan lainkaan.
Niemiselle laskettiin ottelusta
22 niin sanottua pakottamatonta
virhettä, Lopezille 49.
? Lopez eli ottelussa lähinnä hyvillä syötöillä. erä: 45.44 Ryan Getzlaf (Corey
Perry?Ric Jackman) 2?2, 57.09 Travis
Moen (Rob Niedermayer?Scott Niedermayer) 3?2.
Maalivahtien torjunnat: Jean-Sebastien Giguere Anaheim 2+9+7=18, Ray
Emery Ottawa 7+10+12=29.
Jäähyt yht: Anaheim 7x2 min, Ottawa 4x2 min.
Päätuomari: Paul Devorski.
Yleisöä: 17 274.
Voitot 1?0.
KORIPALLO
NBA:n välierät (neljällä voitolla
loppuotteluun):
Länsilohkon loppuottelu:
Utah?San Antonio 79?91 (voitot
1?3).
Miesten Superpesis:
Kuopio
Kitee
Koskenkorva
Kiri
Hyvinkää
Sotkamo
Nurmo
6
6
6
7
6
5
6
3
3
2
2
1
1
1
3
0
1
1
3
2
2
RATSASTUS
Meri-Teijon Ratsastajien kouluratsastuksen aluekilpailut:
1a. Tonttihinnat 11 . Pitää kysellä vähän tutuilta kavereilta,
jotka ovat kohdanneet hänet,
Nieminen paljasti suunnitelmistaan.
? Tärkeintä tietenkin on oma
pelini. hlö/H2.
5pv, su-to
8pv, la-la
4pv 6.6., 8.6., 10.6., 12.6., 4pv, to-su
359
Saarenmaa 7.6, 14.6, 28.6 219 Saarenmaa 10.6, 24.6. kesäkuuta:
Miehet: Tero Föhr Vehkalahden Veikot, Mats Haldin Halden SK, Jarkko
Huovila Tampereen Pyrintö, Pasi Ikonen Vaajakosken Terä, Jani Lakanen
Vaajakosken Terä, Jonne Lakanen
Vaajakosken Terä, Topi Anjala Ikaalisten Nouseva Voima, Tuomas Tervo Rajamäen Rykmentti. 5)
Petri Järvinen/Ulla Järvinen Suomi, 6)
Jouko Karppanen/Helena Merta Suomi,... PoPa, su 3.6.
GrIFK . Masku,
KaaPo . Kaksi
maalia kaksitoista pelaajaa mm. Vaihto: 129 943,50
e.
V75
7 oikein 64 kappaletta voitto-osuus
1 702,30 e, 6 oikein 10,20 e, 5 oikein
1,10 e. Nieminen rökitti Es-
panjan Feliciano Lopezin kaksinpelisarjasta ulos ensimmäisellä
kierroksella tuloksella 6?2, 6?4,
Lehtikuva/AFP/Pierre Verdy
7?6 (7?2). Kolumbian Catalina Castano kiri vahvasti
aloittaneen suomalaisen rinnalle
ja ohi voittaen 2.53 tuntia kestäneen kamppailun 1?6, 7?5, 6?4.
? Etenkin toisen erän loppu harmittaa, se ei ollut vain pelistäni
kiinni, Laine kuvasi taputtaen
syyksi päätään.
? Johdin erää 3?1 ja 4?2, ja minulla oli geimipallo 5?2:een. Tonttia kohden otetaan vain yksi varaus. Pattijoki, Koskenkorva
. Alk. hlö/H2
pe alk. SoVo, IFFK . 269
Viimsi 9.6.-23.6.
399
joka päivä
Pikalaiva/bussi
219
(02) 233 4500
TURKU
ma?pe 9?17
219
259
(03) 45 800 TILAA ESITE!
IKAALINEN Ei toimitusmaksua!
alk. Itseluottamusta on, mutta ei ihan tarpeeksi.
Kentällä minulla toisaalta oli ja
on ihan hyvä fiilis, mutta nautin
etenkin nelinpelistä tällä hetkellä, Laine ruoti.
??????????
?????
????????????????
??????
??????
?????????????????????????????
??????????????????????????
?????????????????????????????????
?????????????????????
????????????????????
??????????????
???????????
UUSIA OMAKOTITALOTONTTEJA
PERTTELISSÄ
Kärri-Passin asemakaava-alueelle on valmistunut uusia tontteja seuraavasti:
kortteli 81 tontit 2 - 4 sekä kortteli 82 tontit 3 - 5. Tein paljon
töitä jaloillani, Laine selvitti.
Avauserä kesti vain 33 minuuttia. Muuta jossiteltavaa ei
jäänyt, hän jatkoi.
Nieminen piti kamppailun ohjaksia alusta lähtien hyvin hyppysissään. VG-62.
Kakkosen B-lohkon maalipörssin
kärki:
Heimo Matti, KaaPo 10, Sumiala
Antti PoPa 6, Jokinen Matti KOO-VEE
4, Pulkki Kenneth EIF 4, Ilondo Eloma KaaPo 3, Kotamäki Kimmo SalPa
3, Kriikkula Sami MuSa 3, Lindholm
Marcus IFFK 3, Meyer Petter GrIFK
3, Palokangas Erkki LoPa 3, Penttilä
Janne KaaPo 3, Daniel SoVo 3. laatuhotellit 3 yötä
36 4pv
4.6.-22.6.
parillisina päivinä179
Yksi yö Galaxy B2, toinen keskustahotelli.
Salosta ma, ti, ke, to
25.6.-9.8.
89 4pv
LEGOLAND® Liettuan
VILNA
joka päivä
199
pääkaupunki 5 pv HOTELLISSA 1yö, Salosta pikalaivalla
ja Kööpenhamina, 5pv
109
2.6., 4.6., 6.6., 8.6., 10.6, 12.6?
Salosta 11.7,
HOTELLISSA 2 yötä, Salosta ma, ti, ke, to
219
299
18.7, 25.7
114
Galaxy mp.,
alk
K\YlN±
V\Q\W 9DUHVYXRUHQ DVHPDNDDYDQ PXXWRNVHQ MROOD RQ
PXRGRVWXQXW +DOLNRQ NXQQDQ NRUWWHOL OlKLYLUNLV
W\VDOXHWWD VXRMDYLKHUDOXHWWD VHNl \OHLVHQ WLHQ DOXHWWD
$VHPDNDDYD RQ ODLQYRLPDLQHQ
???????????????????????
??????????????????
??????????????
?????????????????
Ammattitaitoiset
RAKENNUSSIIVOOJAT,
KIRVESMIEHET/SEKATYÖMIEHET vakituiseen työhön.
Seviso Oy, puh. Kiire! P. 050 611 18
Noudan autonromut/muut metalliromut P. MB Sound One -audiojärjestelmä ?
Talvirenkaat MB-alkuperäisvanteilla . Vakiona ovat mm. Tavaratilan vanerointi . 270 e/kk +
vesi ja sähkö. 040 589 5322.
KORKOKENGÄT kokoa 41
Ulkonäöllä ei ole väliä, korkea
korko. Lisälämmittimen kello-ohjaus . toukokuuta 2007 19
????????????????
?????????????
Yksiö 33 m² Ruuhikoskenk.
Vuokra 345 e/kk + vesi.
P. Keskiviikkona 30. Tupak.+ 1h
+ Kph, ei saunaa. 040 855 5544.
SSP:n OSAKKEEN
Paras hinta!
Soita 050 553 4631
Puhelinosakkeita,
SSP ym. 040 737 4329.
Talviasuttava mökki
Kuusjoki. 050-1993
????????????????????????????
?????????
Mercedes-Benz - a brand of DaimlerChrysler.
NDXSSDSDLNDVWD NDQVDLQYlOLV\\WHHQ
.,5-$672 7,('277$$
6DORQ NDXSXQJLQNLUMDVWR RQ NHVlOOl ±
DXNL DUNLVLQ NOR ± MD ODXDQWDLVLQ NOR
±
??????????
?????????????????
??????????
??
?????
?????
????
???????????
??????????????????
9$5(69825(1 $6(0$.$$9$1 08872.6(1
9$+9,6780,1(1
+DOLNRQ NXQQDQYDOWXXVWR RQ . Mallistosta löydät myös
edistyksellisellä 4ETS-järjestelmällä varustetun, nelivetoisen Vito 4x4:n.
Vito tarjoaa luokkansa kattavimman vakiovarus-
????¨
Vito 109CDI hinnat alkaen 32 290 ?
Vito 4x4 (111CDI) hinnat alkaen 40 090 ?
Vito 120CDI V6 autom. hinnat alkaen 43 840 ?
Varustepakettitarjous! Nyt
Ikkuna liukuovessa . P. (02) 232 0372
??????????????
Temppuileeko tietokoneesi?!
Virusongelmat ja muut
asennukset ja huollot
myös asiakkaan luona.
050-444 0020/Jani Grönroos
???????????
????????????????????????????????????????????????????????
?????????????????????????????????????????????????
????????????????????????????????
????????????????????????
????????????????????????????????????????????
+DOLNRVVD
.XQQDQKDOOLWXV
.88/8786
72,-$/$1 ± ,62.</b1 26$</(,6.$$9$1
<03b5,67g6(/9,7<.6(1 /$$7,0,1(1
+DOLNRQ NXQQDQ MD 6DORQ NDXSXQJLQ DOXHLOOD RQ Nl\QQLV
W\Q\W \KWHLVW\|VVl WHKWlYlQ RVD\OHLVNDDYDQ ODDWLPLQHQ
7RLMDODQ ± ,VRN\OlQ DOXHHOOH 6XXQQLWWHOXDOXH VLMDLWVHH
VHNl +DOLNRQ NXQQDQ HWWl 6DORQ NDXSXQJLQ DOXHHOOD
2VD\OHLVNDDYRLWHWWDYD DOXH VLMDLWVHH PRRWWRULWLHQ HWHOl
SXROHOOD MD UDMRLWWXX LGlVVl 9DQKDDQ 3HUWWHOLQWLHKHQ HWH
OlVVl DVHPDQNDDYRLWHWWXXQ DOXHHVHHQ +DOLNRQ NXQQDV
VD MD 6DORQ NDXSXQJLVVD MD OlQQHVVl (OPHUDQQDQWLHKHQ
MD 6DODLVWHQWLHKHQ
2VD\OHLVNDDYDW\|Wl MD P\|KHPPLQ ODDGLWWDYLD DVHPD
NDDYRMD YDUWHQ WHHWHWllQ NHYllQ MD NHVlQ NXOXHVVD
WDUNHQQHWWX OXRQWRVHOYLW\V /XRQWRVHOYLW\NVHQ ODDWLMD
NLHUWll PDDVWRVVD WRXNR V\\VNXXQ DLNDQD
/LVlWLHWRMD DVLDVWD VDD WHNQLQHQ MRKWDMD 0LND
0DQQHUYHGHOWl S NDXSXQJLQDUNNLWHKWL
-DUPR +HLPROWD S WDL VHOYLW\NVHQ ODDWLMD
-\UNL 2MDOWD S
+DOLNNR
+DOLNRQ NXQQDQKDOOLWXV
6DORQ NDXSXQJLQ WHNQLQHQ YLUDVWR
NDXSXQNLVXXQQLWWHOXRVDVWR
B.
V
I
R
T
A
N
E
N
I
P
A
N
A
V
A
L
T
A
CHAMPION
-RUOHONLEIKKURI
>
> J M> KG > EF KQ
????¨
s HVMOOTTORI
s,EIKKAUSLEVEYS CM
Q>
> J M > K G> E FK
www.vito4x4.fi
www.mercedes-benz.fi
Mercedes-Benz Vito.
Miksi tyytyisit vähempään?
Mercedes-Benz Vito tarjoaa valtavan laajan mallivalikoiman. Hyvä hinta,
rahat heti. Norm. ???????????
????????????
?????????????????
??????????????????????????
??????????????????????
????????????
????????????
?????????????????????????????????
?????????????????????????
??????????????
??????????????
Paras hinta SSP Oy:n osakkeesta. ESP® -ajovakauden hallintajärjestelmä, ABS-jarrut, hätäjarrutehostin, ASR-luis-
Vito kannattaa kokea. n.40 m². P. Tervetuloa koeajolle!
tonrajoitin, automaattinen ilmastointi, sähkösäätöiset
ja lämmitettävät sivupeilit, sähköiset lasinnostimet
ja kauko-ohjattu keskuslukitus.
K290EL
-SÄHKÖSILPPURI
Toivotamme Sinut lämpimästi tervetulleeksi koeaja-
s . 044 555 3226
??????????????????
6DOR
???????????
?????????????
???????????????????????
??????????????????
???????????????????????
???????????
????????????
????. 050 433 9300.
Ylivoimaisesti paras hinta
puhelinosakkeista!
P. Ei kuluja.
Puh. 2 500 ?
Vain uusiin tilauksiin, tarjous koskee varastoautoja.
Voimassa 1.6.2007 saakka.
telun. Se on esimerkiksi saatavissa tehokkaalla
V6 CDI-moottorilla, joka antaa kuljettajansa käyttöön
peräti 204 hevosen työtehot
02-7773911
www.astrumauto.fi
V
I
I
V
I
J
A
W
A
G
N
E
R
L
A
S
S
I
J
A
L
E
E
V
I
R
E
T
U
T
E
I
N
I
L
E
E
N
A
K
A
L
K
K
A
R
O
T
U
P
L
A
T
990 ?!. K7 HVMOOTTORI
s/KSIENMAKSIMIPAKSUUS
N MM
maan Mercedes-Benz Viton. Vito-nelivetoon voit tutustua tarkemmin myös osoitteessa www.vito4x4.fi
Maahantuoja:
3!,/ Kone-Ruuskanen
3/-%2/ Sporttikone
Joensuunkatu 15, 24100 Salo
puh