VAASAN LEIPOMO
Almondy
Pakastekakut
400-500 g
(9,98-12,48/kg)
S-market Kemiö
S-market Perniö
Engelsbyntie 15, Kemiö Heikkiläntie 3, Perniö
p. PERJANTAINA 31. Hän oli yksin
liikkeellä. Valtionosuusindeksin jäädyttämisen
lisäksi teeseissä toivotaan
arvonlisäveroratkaisujen
varmistamista ja koulutusviennin esteiden poistoa.
(STT)
Lyhyet
Mies kuoli
henkilöauton ja
kuorma-auton
kolarissa
Porvoossa
Mies kuoli henkilöauton
ja kuorma-auton törmäyksessä Porvoossa torstaina.
Poliisin mukaan surmansa sai henkilöauton
kuljettaja. Erityisopettaja tönäisi
15-vuotiaan oppilaan pois
ruokalasta maaliskuussa.
Antti Korhonen kuvailee
syyttämättäjättämistä helpotukseksi ja odotetuksi
päätökseksi.
??Olisi ollut kohtuutonta,
jos olisi tullut syyte. Sen täytyy olla yh-
denmukainen kaikille, hän
jatkaa.
Harmanen huomauttaa, että arvosanan muuttuminen
voi olla hankalaa myös opettajalle.
??Jos sensori on yliopistotutkija tai professori, hänellä on
tietysti alan hyvä hallinta.
Mutta se ei välttämättä tarkoita, että hänellä on hyvä
koulun ja opetusalan tuntemus.
Ennen tarkistuspyynnön
tekemistä opiskelijan kannattaa puhua arvostelusta
opettajalleen, joka taas voi
keskustella sen perusteista
sensorin kanssa.
??Systeemi on laadittu kokelaan oikeusturvan vuoksi.
Sitä kannattaa käyttää, jos
tuntuu, että on kokenut vääryyttä, Vähähyyppä toteaa ja
lisää, että arvosana ei voi tarkistuspyynnöstä laskea.
OAJ: Syyttäjän päätös selkeyttää
puuttumista häiriökäytökseen
Apulaisvaltakunnansyyttäjä
ei nostanut syytettä Alppilan
opettajaa vastaan.
STT | PAULA ROPPONEN
Apulaisvaltakunnansyyttäjän päätös jättää Helsingin
Alppilan koulun opettaja
syyttämättä selkeyttää opettajien tilannetta. Näin arvioi
Opetusalan Ammattijärjestön OAJ:n johtava lakimies
Erkki Mustonen.
??Tämä osoitti sen, että
välttämättömiä voimakeinoja voidaan tarvittaessa käyttää. Tyttöä myös tönittiin.
Teini-ikäiset tekijät saivat kukin neljä päiväsakkoa, josta kertyy jokaiselle maksettavaa 24 euroa.
Lisäksi he joutuvat maksamaan tytölle kärsimyksestä ja haitasta vajaat
800 euroa. 0,79+
pantti 0,40)
S-market Somero
Turuntie 6, Somero
p. 35 000)
Vieraat
kielet
35
Tarkistuspyynnöt
250
200
150
100
50
Toinen
kotimainen
9
Äidinkieli
174
Kielteiset
päätökset
Kevään
2012
tarkistuspyynnöt
345 kpl
Reaali
102
Arvosanan
muutokset
0
2007
2008
2009
2010
2011
Matematiikka
25
2012
STT, koonnut: Kaarina Vainio, grafiikka: Veikko Niemi, lähde: Ylioppilastutkintolautakunta
määrä vähentynyt aiemmista
vuosista, lukion opettajana
itsekin toimiva Harmanen
tuumii.
Vähähyypän mukaan ohjei-
den uudistaminen ei ole näkynyt tilastossa.
Lautakunnan arvostelulinja
on pääsihteerin mukaan pysynyt ennallaan uusintatar-
kistuksista huolimatta.
??Sensorit tekevät omissa
kokouksissaan arvostelulinjaukset ja sopivat pisteytyksestä. MAKULIHA sekä ma 3.6. Kuorma-auton
kuljettaja selvisi tilanteesta ilman näkyviä
vammoja.
Kolari sattui Helsingintiellä lähellä Sipoon rajaa. TOUKOKUUTA 2013 | VIIKKO 22 | N:O 147 | www.sss.fi | IRTONUMERO 2,10 . | KESTOTILAUKSENA 0,73 ?/päivä
SALON SEUDUN SANOMAT
8
12
Suomalainen
Atria Perhetilan
Broilerin ohutleikkeet
480-600 g (12,75-15,94/kg)
7
1
69
1
19
19
3
99
3
85
Atria
Porsaan varras,
barbequemarinoitu, 1 kg
1
kg
Rainbow
Savustettu
kirjolohifilee
Suomalainen
39
95
69
www.foodie.fm
Suomalainen
99
Saarioinen
Kultakinkku,
kultakalkkuna tai
pippurikalkkuna
200 g (16,95/kg)
Atria
Wilhelm
grillimakkarat
400 g (4,97/kg)
Suomalainen
65
PE-MA
31.5.-3.6.
0
2
PE-MA
31.5.-3.6.
99
Espanja, LK1
Esikeitetty maissi
2 kpl
450 g (2,20/kg)
Hollanti, LK1
Mansikkarasia
500 g (5,98/kg)
95
Paulig
Presidenttikahvit
500 g (7,38/kg)
Pågen
Gifflarkorvapuustit
280?300 g
(6,96?6,50/kg)
NÄMÄ TUOTTEET VAIN S-MARKET PLAZASTA
20
Hinnat voimassa pe-la ja ma-to
Suomalainen
95
99
/kg
HK
Takuumurea naudan
ulkofile
S-market omapakkaama
5
Suomalainen
/kg
HK
Viljaporsaan grillikylki
4
1
99
S-market omapakkaama
Esittelyssä S-market Plazassa
pe-la 31.5.-1.6. Tytön teipanneet neljä poikaa tuomittiin keskiviikkona
nuorena henkilönä tehdystä vapaudenriistosta
sakkoihin Lapin käräjäoikeudessa.
Oikeuden mukaan pojat
sitoivat tytön kädet sekä
jalat ja jättivät hänet lattialle makaamaan. Alppilan yläasteen
koulun opettajaa Antti Korhosta oli kuulusteltu epäiltynä virkavelvollisuuden
rikkomisesta ja pahoinpitelystä. 02 721 4100
Arkisin 7?21
Arkisin 8?21
Lauantaisin 7?18
Lauantaisin 8?18
Sunnuntaisin 12?18
Sunnuntaisin 12?18
Puhelun hinta 0,0835 ?/puhelu + 0,1209 ?/min.
Rainbow
Sinihomejuusto
150 g (12,33/kg)
S-market Plaza
Kauppakeskus Plaza, Salo
p. 075 3030 1840
Arkisin 7?21
Lauantaisin 7?18
Sunnuntaisin 12?18
Ilmoitus netissä:
ww w.s-kanava.fi
Hinnat voimassa Kemiön, Perniön, Plazan, Someron ja Tupurin S-marketeissa PE 31.5. (STT). Opettajalla on edelleen
oikeus puuttua tarpeellisin
keinoin häiriökäyttäytymistilanteisiin ilman, että tarvitsee pelätä irtisanomista
tai syytteeseen joutumista,
hän kuvailee.
Mustonen painottaa, että
ongelmatilanteet pyritään
aina ensisijaisesti ratkaise-
maan puhumalla. 075 3030 3400
p. Kuorma-auto oli ajanut Porvoon suuntaan,
kun vastaan tullut auto
ajautui kuorma-auton
keulaan. - TO 6.6.
Valitukset ylioppilaskokeiden
arvostelusta lisääntyneet hieman
Noin joka kymmenes valituksen tehnyt saa nostettua arvosanaa.
STT | KAARINA VAINIO
Ylioppilaskokeiden arvosanat eivät juuri muutu opiskelijoiden valituksesta.
Ylioppilastutkintolautakunnan tilastojen perusteella tarkistuspyyntöjen määrä
on viime vuosina noussut
kymmenillä.
Viime vuonna tarkistuspyyntöjä tehtiin 345, kun
vuonna 2007 niitä tehtiin
yli sata vähemmän. 075 3030 1345
Arkisin 8?21
Lauantaisin 8?18
Sunnuntaisin 12?18
Hinta voimassa 4.6.2012 alkaen
92
Rainbow
Kivennäisvedet
1,5 l (0,53/l)
(sis. Kirjoitettujen aineiden määrään
verrattuna valitukset ovat
kuitenkin vähäisiä. Keväällä
2012 osallistujat tekivät yhteensä 136?000 koetta.
Ylioppilastutkintolautakunnan pääsihteeri Kaisa
Vähähyyppä kertoo, että
vuosittain arvosana nousee
runsaalla 10 prosentilla tarkistuspyynnön tehneistä.
Tänä vuonna kokeiden ar-
vostelun ympärillä ei ole leijunut kohuja.
??Tarkistuspyyntöjä on tullut aika normaaleja määriä.
Äidinkielestä eniten
kiistoja
Eniten kokelaat valittavat
äidinkielen arvosanan putoamisesta, koska opettajat ja
sensorit voivat tulkita kirjoituksia eri tavoin. 02 779 310
Arkisin 7?21
Lauantaisin 7?18
Sunnuntaisin 12?18
Sininen
Olut 3,5 % 24-pack
24 x 0,33 l (2,06/l)
(sis. Syytettä
ei nostettu, koska teko oli
vähäinen eikä ole siten virkarikos.
Ammattikorkeakoulut
vaativat leikkausten
lopettamista
Ammattikorkeakoulujen
tulevaisuus on uhattuna
jatkuvien säästöjen vuoksi,
katsoo ammattikorkeakoulujen ja eduskuntaryhmien
yhteinen Takki-verkosto.
Verkosto vaatii hallitukselta pikaisia päätöksiä tilanteen parantamiseksi.
Yksi keinoista olisi opetustoimen valtionosuusindeksin jäädyttämisen peruminen ensi vuodelle.
Takki-verkoston puheenjohtaja, kansanedustaja
Aila Paloniemi (kesk.)
sanoo, että toteutuessaan
indeksipäätös tietää am-
mattikorkeakouluille kymmenien miljoonien eurojen
leikkauksia.
??Kriittinen raja on ylitetty. Aivan
järjetöntä, hän sanoo.
Poliisi katsoi jo aiemmin,
ettei kyse ollut pahoinpitelystä. Joskus se
ei toimi.
Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske teki syyttämättäjättämispäätöksen
torstaina. 16,32 +
pantit 3,60)
S-market Tupuri
Kalkkimäenrinne 2, Salo
p. Suomi on aina ollut koulutuksen huippumaa, mutta sellainen asema ei pysy
automaattisesti.
Verkosto julkaisi torstaina teesinsä uudelle opetusministerille Krista Kiurulle (sd.). Juttu vietiin kuitenkin syyttäjän harkittavaksi.
Valtakunnansyyttäjänvirasto otti asian käsittelyyn sen
saaman huomion vuoksi.
Kalskeen mukaan opettajalla oli oikeus määrätä oppilas poistumaan ruokalasta.
Päätöksen mukaan hän kuitenkin käytti ankarampia
voimakeinoja kuin oli tarve.
Korhonen toimi huolimattomasti ja rikkoi siten virkavelvollisuutensa. Seuraavaksi
eniten tarkistuksia tehdään
pitkästä englannin kielestä.
Reaaliaineissa hajonta on
suurempi, mutta viime vuosina niitä on tehty erityisesti
fysiikasta ja psykologiasta.
Äidinkielen opettajain liiton
puheenjohtajan Minna Harmasen mukaan äidinkielen
kokeiden arvosteluohjeet ovat
parantuneet tänä keväänä.
??Nyt olisi kiinnostavaa nähdä, onko tarkistuspyyntöjen
Ylioppilaskokeiden tarkistusarvostelu 2007?2012
350
300
Kpl, kevään luvut (kokelaita vuosittain n. Molemmat autot suistuivat tieltä.
Pelastuslaitos sai ilmoituksen onnettomuudesta
kello kymmenen jälkeen
aamulla.
Tie oli suljettu liikenteeltä pelastustöiden ja
tutkinnan vuoksi useita
tunteja. (STT)
Tyttö sidottiin
välitunnilla ?
teippaajille sakot
Teini-ikäinen tyttö sidottiin koulun välitunnilla
niin, että hän pääsi irti
vasta opettajan tultua
paikalle
Pahkavuoren frisbee- ja TV-esiintyminen. Kuvitellaanko tässä ajassa
purettavaksi nykyiset hyväkuntoiset rakennukset?
Kirjonen, Blom ja Alanko puhuvat
edullisista asunnoista, mutta sanallakaan ei puututa asuntoalueiden laatukysymyksiin, jotka kuitenkin ovat asukkaiden kannalta keskeisiä asioita. Se on vanha ja
jälleen. Toimitus valikoi, käsittelee,
otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat
tekstit. 31.5. Deval
turha, tarpeeton rahareikä.
kenteessä. Ainuttakaan konkreettista vaihtoehtoa ei esitetty.
Ilmeisesti esityksen takana on pyrkimys nostaa asuinkerrostalojen tonttien
teho- ja kerroslukuja tasosta, joka jo käsiteltävässä esityksessäkin on paikoin liian korkea ja tuottaa asukkaiden kannalta
huonoja ratkaisuja. Ne ovat kärjistettyjä tarkoituksella. He yrittävät taatusti parhaansa. Abortin yleistyessä siitä
muodostui jossain tapauksissa ehkäisymenetelmä. Tulemme joutuottavuuden alueilla pi- si hallituksen tehdä. Reiluako
n. Päätä särkee.
jonka tulee väistää risteä- koomus tehnyt jo lomautus- Turhake
vää tietä ylittävää polku- ym. Erikoistutkija tutki lumaan 2?000 euroa maksava ta sitten, eikä ole koskaan
kiolaisten stressiä. Taktikoitua
massa ja totesi, ettei uuni
n. Yhteiskunnassa yleisesti hyväksytyillä mielipiteillä on taipumus muuttua
nopeaankin tahtiin. Toiset tä tuntuu. Milloin meillä ma. Jotain on pielessä
yhteiskunnassamme, kun ikäihmiset voivat henkisesti pahoin eivätkä voi vanheta
arvokkaasti. n. Jäsenmaille annetaan kuitenkin
taantuman kestettyä viisi vuotta. Kirjoita mieluummin nimelläsi. Miestä on tullut kaatopaikan kavereita huutamalla pääl- mäisiä
aluevaltaus. Kaupunginhallituksen alennusta, kun parveke on
taessa kiertoliittymästä puheenjohtajan kyselytunti turhake tupakoivan naapuolet kääntyvä ajoneuvo, tulee liian myöhään. Eivätkö autoilijat tunne
liikennesääntöjä. Tööt
tään enää voi. Vaan kun sii- kemyseroja kuuntelematta ja ovet auki autoista. Kataisen hallituksen purin, joka ei suoriudu misn. Suomen vienti riippuu suureksi
osaksi euroalueen kysynnäsKELKKA on vähitellen EU-komission puheenjohtajan José Manuel Barroson mukaan EU-alueelle on syntynyt tilaa sopeutus- tä, joten alueen veto on meiltoimien hidastamiselle.
kääntynyt Saksassakin, joka
le kohtalon kysymys.
on kuulunut euroalueen kopäiväksi.
Euroyhteisön tiukka kurinvan talouskurin pääarkkitehteihin. Miten tämä on perusteltavissa, kun luonnoksessa muun muassa on lisätty rakennusoikeuksia lähes
kauttaaltaan ja Meriiniityllä väljennetty
rakennusten käyttötarkoitusmääräyksiä?
Kaavoittajan ilmoituksen mukaan kaava sisältää 20 vuoden rakennustarpeen.
Kirjonen, Blom ja Alanko esittävät yksilöimättömiä vaatimuksia kaavan houku-
SSS/Marko Mattila
Kirjoittajat pitävät käsittämättöminä esimerkiksi vaatimuksia nostaa kerroslukuja
Rummunlyöjänkadun Helsingintien ja Raatihuoneenkadun välisellä osalla.
tettavuudesta investoimaan Saloon eikä
estämään hankkeita. Nyt
huomio on kiinnitetty sote-suunnitelmaan sisältyvään
vastuukuntamalliin. Eiköhän sinustakin alkaisi pikkusielu
komistukseksi päättäjäisis- jat. Muistuivat
lasinsirpaleet ja jätökset mieleen kouluajan kiusaa- n. Jo nyt
kaavaehdotuksessa olevat, Salon kau-
040 7711 777
n. Jotain uutta
ty sopivasti EU-komission ulostuloa seuraavaksi
lisäaikaa vaatimusten täyttämiseen.
on kokeiltava.
MUUT LEHDET
LEHTO
n. Elekanan
n. 2
SALON SEUDUN SANOMAT
Perjantaina 31. Lisätietoja kaipaava
n. Ensi vuodeksi ennustetaan hieman parempaa, mutta samanlaisia ennusteita on
esitetty edellisinäkin vuosina
. Jumala loi Joku
Ikä on vain numeroita. Tukekaamme ja
tarvittaessa auttakaamme vastavuoroisesti
lapsia, nuoria, ikäihmisiä. kansanedustajien ja muun hempi nainen, aivan ihana,
Kana munii munan. Sen epäillään kaventavan perustuslain
takaamaa kuntien itsehallintoa siinä määrin, että on kyseenalaista, voidaanko asiasta säätää lakia tavallisessa järjestyksessä.
ja kasvattaneet lapsensa aikuisiksi?
Miksi on näin paljon pelkoa, jopa itsetuhoa. Sii- kolla katsomaan. Kaikilla ei
ole lähiomaisia, ja osalla lähiomaiset eivät
tunnu ehtivän tai jaksavan käydä katsomassa äitejään, isiään, isoäitejään tai -isiään, tätejään tai setiään.
nn
Yksinäisyys on johtanut osalla ikäihmisistä masennukseen, lääkeriippuvuuteen, jopa
itsetuhoon. Siksi nettiuhkauksiin puuttuminen ei ole vain viranomaisasia, vaan se kuuluu
myös niille, joiden todellisella tai kuvitellulla kannatuksella
uhkaajat pyrkivät ratsastamaan.
Jotain on pielessä, kun ikäihmiset voivat
henkisesti pahoin eivätkä voi
vanheta arvokkaasti.
VESA TUOMINEN
Ikä ei kuluta ihmisarvoa
S
uomea on pidetty hyvinvointi- ja sosiaalivaltiona, joka huolehtii omistaan pikkuvauvoista
mummoihin ja vaareihin asti.
Kaiken ikäisistä pitää huolehtia
tarpeen mukaan. Siellä missä säästetään liikaa
henkilöstöstä, ei hoitojärjestelmä toteudu.
Suomi sai Euroopan unionilta huomautuksen vanhusten hoidon osittaisesta laiminlyönnistä. Selvä merkki muutoksesta oli EU-komission
puheenjohtajan José Manuel
Barroson keskiviikkoinen
kommentti, jossa hän totesi
nyt ?olevan tilaa hidastaa sopeutusta?.
Tilanne ei todellisuudessa
ole paljonkaan helpottunut,
mutta komissio on havainnut kovien sopeutustoimien
alkaneen sotia tarkoitustaan
vastaan. Luku on Euroopan korkeimpia.
On merkillistä, että monet elämän myrskyt läpi käynyt yli kuudenkymmenenviiden vuoden ikäinen luopuu elämästään
näin traagisella tavalla. Ihmisen arvostus riippuu pian hänen tuotantokyvystään, siitä, kuinka paljon hänestä on
hyötyä yhteiskunnalle! Keskustelu eutanasiasta voi kääntyä nykyisen, humaanilta
vaikuttavan arvopohjan sijasta lajivalinnan
suutaan: heikko kuolkoon, vahvat eläkööt
niin kauan kuin pärjäävät!
nn
Nyt, lukijani, väität, että väitteeni ovat
kärjistettyjä. Koko valtakunnassa vanhusten
hoito ei toimi. Tosi reilu. Autopaikkoja asukkaat kuitenkin tarvitsevat. Valivali. Vanhukset jäävät monesti
yksin omiin koteihinsa ja tapaavat kenties
kerran pari viikossa muita ja silloinkin vain
ammatti-ihmisiä eli kodinhoitajia. Hoitajat auttavat ja
uurastavat palvellen ystävällisesti asiakkaitaan.
Näin tapahtuu, kun henkilökuntaa on
riittävästi. Tyttö
n. Jos hyväksytään jokin
uusi tapa toimia, se voi johtaa vakaviin
lieveilmiöihin. Nyt painostetaan otta- Muutimme Saloon 26 vuotn. Mitä pitäi- pahtumaan. Niin n. Blondi
ottakaa Sutki ja Sorjonen
nousee
n. Siis julkisen hallinnon alueilla! ja olen todella onnellinen.
kana oli ensin. Eipä 1960-luvun
keskustan asemakaavassakaan osattu
varautua esimerkiksi Plazan ja Linjurin
tapaisten meidän oloissa suurten kauppakeskusten rakentamiseen. Yrittäjät hoi Salossa,
prosenttia. Kun nämä
hankkeet kuitenkin aikanaan katsottiin
tarpeellisiksi, ne voitiin toteuttaa asemakaavaa muuttamalla. Arvomaailmamme
on mielestäni pahasti vaurioitunut. Eipä on ja autot pysäköity oivä niin helpoksi, että stresole asiasta paljon tiedotet- kein. Suvaitsemattomuus lisääntyy, nyt suomalaiset
ovat rasistisia jo toisilleenkin.
Keskisuomalainen
n. Yhä useampi oikeusoppinut on viime aikoina alkanut
kummastella hallituksen intoa koetella kunta- sekä sosiaali- ja terveysuudistuksella jopa perustuslain rajoja. toukokuuta 2013
Perustettu 1919
Mielipide
Päätoimittaja VILLE POHJONEN
Toimituspäällikkö JARMO LEHTO
Kirjoita lyhyesti. Kumpi oli ensin, muna tamaan?. Kohta ovat tomoottoria tai rälläkkää.
avulla leimaat kaikki pyö- kaikki työttömiä. Ko- rin ansiosta. En syytä
lääkintähenkilökuntaa. Tilaa
selville, että lukio on tehtälaajakaista katoaa. Ihana aamu
kuntorata-alue P-paik- keskeyttivät ja huusivat. Milloin Länsi-Ruotsi
ja Itä-Ruotsi yhdistyvät n. Länsi-Saksan ja havainnoin saman asian. Näin varmasti useissa kunnissa onkin asian laita. Rakennusoikeuden
lisääminen edellyttää asukkaiden autopaikkojen sijoittamista maan alle, joka
kallistaa asuntojen hintaa. Siis ministerien, n. Onneksi näyttää siltä, että heidän sanelunsa
ei ole täysin toteutunut.
Kaavan hylkäämistä vaativa kolmikko
väittää kaavaluonnoksen estävän kaupungin kasvua. ilta tuo le linjoistaan. Eutanasian mahdollisesti tullessa
hyväksytyksi kenties mietitään, kuka saa
syntyä ja elää ja kuinka pitkään?
Toivottavasti olen väärässä. Käydään katsomassa
ikäihmisiä, tuttuja ja vähän vieraampiakin.
Suojellaan elämää ja kunnioitetaan toinen
toistamme.
Muistakaamme, että itse kukin vanhenee
ja tarvitsee toisen apua. ?Poistut- n. Mihin voi enää luottaa, jos kotimaisen designin yksi
kärkinimi, kunnianarvoisa Marimekkokin on sortunut kopiointiin.
Pohjalainen
n. Tilastollisesti joka päivä yksi yli
kuusikymmentäviisivuotias tekee itsemurhan. Hän sai
valokuitu, vanha kiinteä ollut parkkiongelmia. . Nyt mielessäni ovat ikäihmiset.
Julkisuudessa valtion virkamiehet ovat
vakuutelleet vanhusväestön hyvää hoitoa
ja hyvinvointia. Jatkuva ruuvin kiristäminen on leikannut EUkansalaisten ostovoimaa ja
pitkittänyt talouden taantumaa.
Takin kääntäminen tulee
tarpeeseen, sillä EU:n ja erityisesti euroalueen talouskehitys ei ole toivotusti piristynyt. Onko taksikuskeilla oikoineen voisi olla kiva Jotkut yrittivät teilata nä- keus seistä keskellä tietä
natura-alue. Toimitus
tarvitsee tietoonsa myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot.
Sähköpostiosoite: mielipide@sss.fi
Postiosoite: SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo
PÄÄKIRJOITUS
Mielipidesivun tuottaja:
Risto Knuuttila,
(02)7702 340
Kommentoi
verkossa
KOLUMNI
31.5.2013
Lisää vauhtia löysemmillä ohjaksilla
Lehtikuva/AFP Photo/Georges Gobet
Euroopan unioni ottaa lusikan kauniiseen käteen ja höllentää jonkin verran otettaan
jäsenvaltioiden taloudenpidosta. Tyhmä kysymys. Kaavoittaja
perustelee kerroslukujen nostoa sillä, että on katsottu kaupunkikuvan kestävän
tämän. Esimakuna tästä voidaan mainita pari viimeaikaista uudisrakennusta, joissa ylisuurien rakennussoikeuksien takia on jouduttu sijoittamaan
lasten leikkipaikat autokatoksen katolle
tai jossa uuden kerrostalon pelastustielle
ei ollut tontilla jätetty tilaa, vaan se oli jälkikäteen sijoitettava joen rantapuistoon.
Kerroslukujen nostosta käsittämätön
esimerkki koskee Rummunlyöjänkadun
Helsingintien ja Raatihuoneenkadun
välistä osaa, jossa kerrosluku on torinpuoleisella sivulla merkitty seitsemäksi.
Kyseisellä katuosuudella on suhteellisen
uusia rakennuksia, joiden kerrosluvut
vaihtelevat kolmesta neljään. Vain
asuntoalueiden toimivuus, viihtyisyys
ja hintataso kannustavat muuttamaan
Saloon.
Kirsti Kirjonen on huolissaan, että
kaupunki hirttäytyy yksityiskohtaiseen
kaavaan, jossa alueiden käyttöä on mietitty tonttikohtaisesti. Näin on mahdollista menetellä jatkossakin.
Tämän tasoisen osayleiskaavan on
oltava suhteellisen yksityiskohtainen,
muuten asemakaavojen laatiminen vaikeutuu, kun kaikista yksityiskohdista
neuvottelut on aina aloitettava alusta, ja
näin myös tasapuolisuus vaarantuu. Heh heh
tu. Jokainen on tarvinnut vastasyntyneenä ja lapsena monen
aikuisen apua ja hoivaa. Suomenruotsalaisia kohtaan roihahtanut viha on vaarallinen ilmiö. Itsekkyytemme
johtaa yhteiskunnan katastrofiin, mutta alttius auttaa epäitsekkäälläkin tavalla ja tuo
kaikenlaista hyvää ympäröivään elämäämme yhteiskunnassa.
n Kirjoittaja on Paimion kirkkoherra.
Etelä-Suomen Sanomat
rit
a
Tekst
TÄTÄ MIELTÄ
Ahneudella ei näytä olevan mitään rajaa
Salon kaupunginhallitus hyväksyi viime
kokouksessaan monilta osiltaan kiistellyn Salon keskustan osayleiskaavaluonnoksen jatkovalmistelun pohjaksi.
Salon kauppakamariosaston puheenjohtaja Kirsti Kirjonen, Salon yrittäjien varapuheenjohtaja Markku Blom ja
erittelemättömiä rakennuttajia edustava
kiinteistövälittäjä Jukka Alanko esittivät
tässä lehdessä kaavaluonnoksen hylkäämistä ja valmistelujen uudelleen aloittamista (SSS 25.5.). Pelkääkö moni vanhus joutuvansa
laitokseen, pakkoruokintaan, vaippoihin
ja sänkyyn sidotuksi. kestää kauan lämmetä.
Itä-Saksan yhdistyessä itä- Ilmastointi rakentamisvai- Asukas maksaa
puolen elintaso nousi tuhat heessa mokattu, kuulem- n. Tällaisella
ryhmällä ei ole kaupunkisuunnittelun
edellyttämiä tietoja, jopa kaupungin olemus näyttää olevan tuntematon käsite.
Kuitenkin on kysymys aivan keskeisestä
asiasta kaupungin suunnittelussa. turhaan.
Siiman antamista halutaan
kokeilla nyt, kun tilanne finanssirintamalla on hieman
rauhoittunut ja kovimmat
spekulaatiot euroalueen hajoamisesta ainakin hetkeksi
laantuneet.
SUOMELLE väljempi linja
on hyvä, jos se todella edistää
euroalueen toipumista. Sorakeisari
täisi palkkoja kyetä alen- näpä uusi ongelma. Eivätkö hekin ole osaltaan ja
jopa merkittävällä tavalla suomalaista yhteiskuntaa rakentaneet, maksaneet veronsa
Helsingin Sanomat
n. Olipa poliitikkojen tään elämää, kun se hyväln. Yritän herätellä meidän
itse kunkin vastuuta. politiikan, vaikka kuri sinänsä erittäin tärkysynnän elvyttämiseksi.
keää onkin.
Tämän teeman ympärillä liikkui liittokansleri
VAIKKA EU löysää linjaansa, se ei sanoudu eikä
Hyvällä syyllä voi kysyä, miten tärkeää esimerAngela Merkelin ja presidentti Francois Hollansaakaan sanoutua irti talouden tasapainottamiskiksi matalan inflaatioprosentin varjeleminen on
den torstainen tapaaminenkin, joka oli järjestetvaatimuksista. Please. Ikävä asenne lii- kuin entisaikaan. Ei ruuhkaa
si katoaa. Tekijällä tai tekijöillä on
käsitys, että heidän ajatuksillaan on laaja kannatus, joka ei
jonkin salaliiton takia pääse julkisuuteen. Muutaman kannattaisi lopettaa työl- tään pihatöistä ilman poltepämääräisen esimerkin listäminen. Saisikohan vuokran. Pm sanoi, että ?matalan aseita Suomeen. Uusi kaava on tehty 20 vuoden
aikajänteelle. Ajatus lappuliisojen tarpeesta Salossa on täysin
tomiksi. n. Itselläni on minua van-
punkiolemukseen sopimattomat ylisuuret rakennusoikeudet ja kerrosluvut ovat
aiheuttamassa sen, että lopputulos on
kaikkea muuta kuin asukkaan kannalta
hyvää rakentamista. Saksa yritMerkeliä painavat tulevan syksyn liittopäiväpito on alkanut tietyllä tavalla tuoda mieleen
tää nyt yhdessä talouskurimuksessa kamppailevaalit, joiden alle hän kaipaa elpymisen merkkeSuomen taloudelle kohtalokkaan ?vahvan marvan Ranskan kanssa löytää keinoja euroalueen
jä.
kan. Jo kauan sitten ole rikki. . Kuuntelutaitoinen
kuoriutua, jos saisit naatä. lamautuspäätökset. Meilläkin kävi Salon
pyöräilijää tai jalankulki- Nyt on helppo voivotella ih- kaupungin vuokra-asunmisten kysellessä, ettei mi- nossa sähkömies mittaajaa.. Mitä väljemmäksi yleiskaava tehdään, sitä
enemmän asemakaavojen laadinnassa
tulee esiintymään lobbausta ja poliittista
kähmintää.
Kalle Pettilä
Lauri Hollmén
Salo
vai kana. Kansalli- Uskonnosta riippumatta
räilijät liikennesäännöistä nen valuutta käyttöön, niin
tietämättömiksi ja vastuut- vienti alkaa vetää. Ikäihmisten yksinäisyys on yleistä. Venäjä alkaa myydä esiintymään johonkin tan. Näin siitäkin huolimatta, että kaavan laadinnan aikana kyseiset tahot ovat osallistuneet hyvinkin
yksityiskohtiin menevällä tavalla kaavan
valmisteluun.
Käsiteltävänä olevaa kaavaa valmistelemaan oli asetettu toimikuntakin, joka
on lähinnä lobannut päättäjiä ja ilmeisesti myös osin virkamiehiä. Nimettömien uhkausten taustalla on lähes poikkeuksetta halu rajoittaa sananvapautta
Olemme harvinaisessa joukossa, kun
olemme tämän kunniamerkin saajien joukossa, miehet toteavat ylpeinä.
UUTISET 6
ULKOMAAT
KULTTUURI
Radikaali
islamilaisuus
leviää Ranskassa
vankiloissa.
Perheestään
ja ystävistään
eristetyt, usein
köyhistä oloista
tulevat nuoret
ovat otollisia
värvättäviä.
Kymmenen
naista ja
yksi mies
SIVU 12
Monet suomenruotsalaiset ovat saaneet erilaisia uhkauksia ja kokeneet
vihapuhetta. Törkeä eläinsuojelurikos lisättiin lakiin toissa vuonna.
Eläinsuojelurikos voi olla törkeä, jos rikos tehdään erityisen julmalla tavalla, se
URHEILU
kohdistuu suureen määrän eläimiä tai jos
sillä tavoitellaan huomattavaa taloudellista hyötyä.
Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran
mukaan eläintenpidon ongelmiin puututaan herkemmin silloin, kun kyse on tuotantoeläimistä eikä lemmikeistä.
UUTISET 4
SSS/ Minna Määttänen
Ken on
kaikkein
vahvin
Perniössä?
SSS | Tuomas Reinikainen
Kuka on Suomen vahvin mies ja nainen
vuosimallia 2013. SDP:n kansanedustaja
Maarit Feldt-Ranta sanoo kokeneensa vähättelyä ja halveksuntaa
paljon vuosien varrella. Salo haki pysyvää lupaa.
Aluehallintoviraston luvalla Liikelaitos
Salon vesi saa ottaa Kalattomannotkon
vedenottamosta pohjavettä enintään 600
kuutiometriä vuorokaudessa. Salon vanha määräaikainen lupa salli lähes 2 000
kuutiometrin ottamisen kahdesta vedenottamosta yhteensä.
Liikelaitos Salon veden toimitusjohtaja
Alpo Pauna on päätökseen tyytyväinen.
Hänen mukaansa vettä on otettu jo vuosia noin tuhat kuutiota vuorokaudessa, ja
uusi lupa sallii sen.
Sivu 7
UUTISET 5
Moni suomenruotsalainen
saanut osakseen
vihapuhetta
Törkeät eläinsuojelurikokset
johtaneet useisiin tuomioihin
STT
Törkeistä eläinsuojelurikoksista on jo
kourallinen tuomioita. Kisoihin on ilmoittautunut 7 naista ja 30 miestä. Ryhmä valitsi uudeksi puheenjohtajaksi Oras Tynkkysen. Miehistä osa
putoaa kisasta pois lauantain karsinnassa.
Salon seudulta kisoissa on mukana sauvolainen Patrik Wretdal ja Taalintehtaalla asuva Pedro Karlsson. Ryhmää on johtanut kaksi
vuotta Pekka Haavisto.
Varapuheenjohtajiksi valittiin Outi
Alanko-Kahiluoto ja Jani Toivola.
UUTISET 4
Sivu 5
Salo sai luvan
vedenottoon
Kiikalan harjuilta
SSS | Vesa Käiväräinen
Salon kaupunki on saanut määräaikaisen
luvan jatkaa vedenottoa Kiikalan ja Someron harjualueilta. Syynä
ovat lomautukset, vapaaehtoiset palkattomat vapaat sekä sijaisten käytön vähentäminen.
Johtavan lääkärin Sara SarjakoskiPeltolan mukaan tilanne vain pahenee
samoista syistä ensi lukuvuoden aikana.
Lounais-Suomen aluehallintovirasto
(Avi) on huomauttanut Saloa laiminlyön-
+21 °c
Keskustan hyötyjätepiste taas
ilman paikkaa
Somerolla
Sopivan paikan löytäminen keskustan hyötyjätepisteelle on osoittautunut varsin hankalaksi Somerolla.
Hyötyjätepiste poistettiin torin laidalta sen naapureille aiheuttaman
häiriön vuoksi. Aktiivisesti maanpuolustustyöhön osallistuvat Halkilahti ja Turunen ovat tyytyväisiä palkitsemisesta. Se selviää tulevana viikonloppuna Perniössä Teijo-Talot Oy:n
tuotantolaitoksella. toukokuuta 2013
www.sss.fi
Vinkkaa
uutinen!
Uudella pyörällä
kohti kesää
Lentopalloliitto on hylkäämässä
Viestin nousuhakemuksen
(02) 770 2314
UUTISET 7
Sää Salon seudulla
URHEILU 13
toimitus@sss.fi
Salon sosiaali- ja terveystoimen lomautukset saattavat aiheuttaa Salolle sakkoja.
Kaupunki ei pysty hoitamaan kouluterveydenhuoltoa lain vaatimalla tavalla, ja
aluehallintovirasto vaatinee Saloa korjaamaan tilanteen tuntuvan sakon uhalla.
Salossa on tällä viikolla päättyvän lukuvuoden aikana jäänyt tekemättä 1?500
koululaisten terveystarkastusta. RKP:n kansanedustaja Mikaela Nylander
puolestaan toteaa saaneensa myös
tappouhkauksia.
??Toivon asennemuokkausta, hän
sanoo.
Sivu 9
SSS/Veli-Matti Henttonen
SSS | Veli-Matti Henttonen
Perniöläisgalleria Levolassa avautuu kesäkuun alussa akvarellitaiteen näyttely.
10+1 esittelee uutta varsinaissuomalaista akvarellitaidetta.
Galleriaa emännöivän Kaisa-Leena
Kaarlosen ideoimaan näyttelyyn osallistuu kymmenen naistaiteilijaa ja yksi
miestaiteilija. Hän sanoo odottavansa Avin yhteydenottoa.
Sivu 5
Oras Tynkkynen
vihreiden
eduskuntaryhmän johtoon
Vihreiden eduskuntaryhmä vaihtaa
puheenjohtajaa. Someron tekninen
lautakunta päätti sen jälkeen uudeksi paikaksi Härkätien kahden kerrostalon ja Nuppulinnan pienyritystalon
välisen tontin.
Hyötyjätteiden keräyspistettä ei tule
kuitenkaan sinnekään, sillä Someron
ympäristölautakunta hyväksyi yksimielisesti kerrostalojen oikaisuvaatimuksen siitä, että pisteelle ei anneta
toimenpidelupaa.
neistä. . Etelä-Suomen aluehallintoviraston maanantaina myöntämä
lupa on voimassa maaliskuuhun 2018
saakka. SarjakoskiPeltolan mukaan tilanne ei korjaannu
lomautusten jatkuessa.
Lounais-Suomen aluehallintoviraston
lakimies Jaska Siikavirta sanoo, että
jos Salo ei korjaa tilannetta asetuksen
mukaiseksi, luvassa on tuntuvalla uhkasakolla tehostettu määräys. Kaupungin
huono taloudellinen tilanne ei anna lupaa
poiketa asetuksesta, hän toteaa.
Sosiaali- ja terveyslautakunta ei olisi
lomauttanut työntekijöitä lainkaan. Kaskistonnummen ottamosta saa ottaa 400 kuutio-
Hautalaa
arvosteltiin
vasemmalta
Hallituksen vasemmistopuolueissa
arvostellaan valtion omistajaohjauksesta vastaavaa ministeriä, vihreiden Heidi Hautalaa.
SDP:n Riitta Myller syytti eduskunnan kyselytunnilla, että käytännön omistajaohjaus näyttää olevan
päinvastaista kuin hallitusohjelmaan on kirjattu.
Vasemmistoliiton Martti Korhonen valitti, että valtion omistajaohjaus on ollut todella löysää.
metriä vuorokaudessa.
Uudessa luvassa ottomääriä on pienennetty reilusti aiemmasta. Samalla Avi kysyi, miten kaupunki aikoo korjata tilanteen. Turkulainen Veikko Järvinen ei koe oloaan mitenkään oudoksi
naisgalleristien joukossa, vaikka miehet
ovat muutoin selvänä vähemmistönä akvarellinäyttelyissä.
Akvarellistien mukaan laji on vaikea.
Akvarellin voi maalata monin eri tavoin.
SIVU 11
Turkulaisen Veikko Järvisen ikuistama auto on maalattu useita akvarellitekniikkoja
hyödyntäen.. Tämä selviää valtakunnansyyttäjänvirastosta saaduista
tilastoista. SALON SEUDUN SANOMAT
Alojensa ammattilaiset löydät osoitteesta
Perjantaina 31. Vuoden
2010 Suomen vahvimmaksi mieheksi
noussut Karlsson lähtee tavoittelemaan
sijoitusta kärkipäästä myös tällä kertaa.
SIVU 13
TAKASIVU
SSS/Marko Mattila
Kouluterveyden
lomautukset
tuomassa Salolle
uhkasakon
SSS | Asko Lehtonen
Vaihtelevaa
pilvisyyttä,
iltapäiväkuuroja
Atlas-kivet kuuluvat tuttuun tapaan kisojen lajikavalkadiin. Salolaiset viljelijä Mikko Halkilahti ja Tupurin koulun luokanopettaja Tapio Turunen saavat molemmat Suomen Leijonan ritarimerkin. Teijo-Talot Oy:n
johtaja Lasse Ojanen yrittää pusertaa
isoa möykkyä ylös.
HARVINAISTA HERKKUA. Lomautukset pannaan käytäntöön kaupunginhallituksen enemmistön päätöksellä.
Salon kaupunginjohtaja Antti Rantakokko ei ota asiaan kantaa tässä vaiheessa
Talous
Koululaisten terveystarkastuksia jää
Salossa väliin lomautusten takia
Avi vaatii korjaamaan asian lain mukaiselle tasolle.
SSS | Asko Lehtonen
asko.lehtonen@sss.fi
Salon kaupunki ei pysty hoitamaan kouluterveydenhuoltoa lain vaatimalla tavalla.
Salossa on päättyvän lukuvuoden aikana jäänyt tekemättä 1?500 terveystarkastusta. (STT)
Salon seutu . Kihlakunnansyyttäjä
Jarmo Rintala arvioi, että
törkeää eläinsuojelurikosta
on sovellettu tarkoitetusti.
??Odotuksena oli, ettei näitä
olisi kovin suurta määrää.
Tässä kerrotuissa tapauksissa tuomiot ovat olleet
ehdollista vankeutta. Avi ei voi antaa lupaa poiketa asetuksen
määräämästä velvollisuudesta.
Siikavirran mukaan uhkasakko on sen suuruinen, että
asia kannattaa korjata ennemmin kuin maksaa sakko.
Kuntoutuksen jonot
suurempi ongelma
Koululaisten väliin jäävät terveystarkastukset eivät Sara
Sarjakoski-Peltolan mukaan
ole sittenkään suurin ongelma: vaikka yhden vuosiluokan
tarkastukset jäävät väliin,
oppilaille tehdään terveystarkastus seuraavana vuonna.
. Nämä ovat
tapauksia, joissa käräjäoikeudet ovat antaneet tuomioita törkeästä eläinsuojelurikoksesta.
STT:n valtakunnansyyttäjänvirastosta saamista tilastoista selviää, että törkeistä
eläinsuojelurikoksista on annettu kourallinen tuomiota.
Rikosnimike lisättiin lakiin
toissa vuonna.
Eläinsuojelurikos voi olla
törkeä, jos se tehdään erityisen julmalla tavalla, se kohdistuu suureen määrään eläimiä tai jos sillä tavoitellaan
huomattavaa taloudellista
hyötyä. toukokuuta 2013
Uutiset
Askolan
tammikuisesta
henkirikoksesta
murhasyyte
Uudellamaalla sijaitsevan Askolan tammikuisesta henkirikoksesta
on nostettu murhasyyte.
Syyteharkinta valmistui
torstaina. Kaupunki korjasi
tilanteen palkkaamalla lisää väkeä.
Salon kaupungin taloudellinen tilanne on huono.
Viimeksi kaupunginjohtaja
Antti Rantakokko puhui
tästä keskiviikkona Salossa järjestetyssä Euroopan
globaalisaatiorahaston
mahdollisuuksia käsitelleessä tilaisuudessa.
?Meillä on kovia saneeraustoimenpiteitä edessä,
ja Salo joutuu irtisanomaan henkilökuntaa?, hän
sanoi.
Yleisesti päättäjien suus-
ta kuultu ajatus on, että
lakisääteiset tehtävät hoidetaan, mutta ei-lakisääteisiä karsitaan.
Vapaaehtoisten palvelujen kanssa kunnat saavat
tehdä mitä hyvänsä. Moni
heistä tekee lähes yksinomaan laiminlyöntiepäilyihin perustuvia käyntejä.
Valvontaeläinlääkärien
virkojen perustaminen lähti hitaasti käyntiin, vaikka
valtio korvaa valvontatyön
kulut. Mikäli tilannetta ei korjata vapaaehtoisesti, annamme uhkasakolla tehostetun
määräyksen. Lomautuksia ovat
hallituksessa kannattaneet
kokoomus, keskusta ja yksi
perussuomalainen.
Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyi keskiviikko-
na Sarjakoski-Peltolan laatiman selityksen, jossa todetaan, että tilanne ei parane,
vaan uusien lomautusten
takia ainoastaan pahenee.
Koulu- ja opiskeluterveydenhuollon tarkastuksia ei ole
mahdollista saattaa ensi lukuvuoden aikana asetuksen
mukaiselle tasolle, johtava
lääkäri toteaa.
Sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja Saku
Nikkanen (sd.) sanoo, että
lautakunta vastusti lomautuksia juuri sen takia, että
niiden tiedettiin johtavan
laittomuuksiin.
. kolmesa-
taa sikaa kuoli. Tällaisissa asioissa pitää
olla etukäteen yhteydessä
Aviin . Johtavan lääkärin Sara Sarjakoski-Peltolan mukaan
vuoden päästä rästissä olevia
koululaisten terveystarkastuksia on kertynyt 1?700.
Aluehallintovirasto (Avi)
huomautti huhtikuussa Saloa siitä, että kaupunki on
hoitanut puutteellisesti kaksi- ja kuusivuotiaiden neuvolatarkastukset sekä neljäs- ja
seitsemäsluokkalaisten määräaikaiset terveystarkastukset. Kun lakia tai
asetusta ei noudateta, toiminta on virheellistä tai
velvollisuus jätetään täyt-
tämättä. Poliisi epäilee
nelikymppistä miestä entisen aviopuolisonsa murhasta.
Mies on esitutkinnassa
kiistänyt teon.
Poliisin mukaan nainen
murhattiin maanantaina
aamuyöllä 7. Taustalla ovat lomautukset, talkoovapaat ja sijaisten käytön vähentäminen.
Tilanne vain pahenee. Virkaeläinlääkärit
tekivät noin 5?100 epäilyyn
perustuvaa eläinsuojelutarkastusta, mikä on yli 800
tarkastuskäyntiä enemmän
kuin edellisvuonna. Kotimaa . Osa tiedoista olisi mahdollista kerätä käsityönä, mutta siihen ei voida uhrata kenenkään työaikaa niin paljon
kuin asia vaatisi, Eläinten
hyvinvointijaoston päällikkö Taina Mikkonen kertoo.
Uusi valvontasovellus on
tarkoitus ottaa eläinsuojelutarkastusten osalta
käyttöön ensi vuoden alussa. Kuvan lehmä määrättiin lypsettäväksi päivittäin.
Kourallinen tuomioita törkeästä eläinsuojelurikoksesta
STT | PAULA ROPPONEN
Nainen hakkasi koiraa kirveen hamarapuolella, poliisi
joutui lopettamaan koiran.
Pariskunta laiminlöi tuhansien kanojen ja kymmenien
lampaiden hoidon. Pakomatka
kesti noin tunnin ja ulottui lähikauppaan. Nyt 58 virasta on
täyttämättä noin 15.
??Eläinlääkäripulaan olisi
pitänyt reagoida aikaisemmin. Oikeus
jätti paon tutkimatta
vuonna 2011, kun se käsitteli miehen väärennysja petossyytteitä. Lakisääteisten toteutumista
valvovat valtion viranomaiset, eivätkä ne anna
armoa, vaikka kaupungin
kassa olisi tyhjä. Siellä jonot kasvavat, eikä potilaan turvaksi
säädetty hoitotakuu toteudu,
hän sanoo.
Leikataanko lakisääteisiäkin?
Kaksi vuotta sitten aluehallintovirasto kovisteli
Saloa, koska lastensuojelussa oli liian vähän työntekijöitä. Lautakunnassa lomautuksia
kannatti vain kaksi kokoomuslaista.
Lomautukset pannaan
käytäntöön kaupunginhallituksen enemmistön päätöksellä. Eli jos Pönkä
olisi tuomittu tuolloin
karkureissusta, se ei olisi pidentänyt hänen tuomiotaan.
Syyttäjä Jaakko Tapalan mukaan Pönkä pakeni vankikuljetuksesta,
kun häntä oltiin viemässä oikeustieteellisen tiedekunnan pääsykokeisiin
kesällä 2011. Tämä
voi johtua siitä, että tuotantoeläinten pito on tarkemmin säädeltyä kuin monen
lemmikkieläimen hoitaminen.
Ennätysmäärä
tarkastuksia
Oletettuja tuotantoeläimiä
tai lemmikkejä koskevia
laiminlyöntejä tutkittiin viime vuonna ennätyksellisen
paljon. Tarkastus
on tehty, mutta tietojärjestelmä ei jälkikäteen kerro,
mikä eläinlaji oli kyseessä.
Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran tietojärjestelmästä löytyy viime vuodelta
yli 800 tällaista tapausta.
Tietojen puuttumista selittää muun muassa kirjaamisista vastaavia aluehallintovirastoja vaivaava
työvoimapula ja vaihtelevat
kirjaamiskäytännöt. 4
SALON SEUDUN SANOMAT
Perjantaina 31. Ruumis löytyi ojasta
Mäntsäläntien varrelta
Askolasta.
Henkirikossyytettä käsitellään kesäkuussa Porvoossa Itä-Uudenmaan
käräjäoikeudessa. Tilanne on pahempi kuntoutuksessa. Tuolloin
Markus Pasi Pönkä
tuomittiin vankeuteen.
Torstaina paon uudessa käsittelyssä oikeus
katsoi, että tuomio paosta sisältyi käytännössä
vuonna 2011 annettuun
tuomioon. tammikuuta. Kahden vuoden päästä
Evira pystyy siis mahdollisesti kertomaan nykyistä tarkempia tietoja siitä,
millaisia ovat vaikkapa
yleisimmät sikoihin tai hevosiin kohdistuvat laiminlyönnit.
Lemmikin hoitoon
ei hevin puututa
Joitakin yleistyksiä on
nytkin mahdollista tehdä.
Näyttää esimerkiksi siltä,
että eläintenpidon ongelmiin
puututaan keskimäärin aikaisemmin tuotantoeläinten
kuin lemmikkien kohdalla.
Mikkonen sanoo, että esimerkiksi teurastamoissa ja
meijereissä reagoidaan väärinkäytösepäilyihin nykyisin
Evira
suhteellisen herkästi.
??Kynnys puuttua vaikka
naapurin lemmikin hoitoon
on ehkä vastaavasti suurempi, hän arvelee.
Tilastoista selviää sekin,
että viranomaiset asettavat
kieltoja tai määräyksiä huomattavasti useammin tuotantoeläintiloilla kuin lemmikkieläinkohteissa. Kaikkia tarkastuspöytäkirjojen
tietoja ei siirretä lainkaan
sähköiseen järjestelmään,
mutta tallentaminen onnistuu, vaikka tiedot olisivat
puutteellisia.
Kirjaamiseen liittyvien
ongelmien takia tarkkojen
yhteenvetojen tekeminen ei
onnistu.
??Numeroiden taakse on
nyt vaikea nähdä. (STT)
Poliisille
sakkotuomio
koululaisten
uhkailusta
Koululaisia uhkaillut satakuntalainen poliisi on
saanut sakkotuomion virkavelvollisuuden rikkomisesta, kertoo Satakunnan Kansa.
Oikeuden mukaan poliisi oli käyttäytynyt uhkaavasti koulun henkilökuntaa ja oppilaita kohtaan.
Poliisi meni viime vuoden
maaliskuussa kesken
työpäivän virkapuvussaan poikansa koululle.
Syyttäjän mukaan mies
uhkaili poikansa kanssa
tapellutta 15-vuotiasta
poikaa ja käyttäytyi uhkaavasti koulun rehtoria,
opettajaa ja muita oppilaita kohtaan.
Mies tuomittiin maksamaan 20 päiväsakkoa
eli yhteensä 480 euroa.
(STT)
Junalippujen
alennusprosenteista
tulee liukuvia
VR ottaa maanantaina
käyttöön muuttuvat alennusprosentit muun muassa eläkeläisten ja opiskelijoiden junalipuissa.
Alennusprosentti riippuu siitä, kuinka suosittu vuoro on kyseessä.
Vähemmän suositussa
vuorossa alennus voi olla
enimmillään 55 prosenttia nykyisen 50 prosentin
sijaan. Puhekielessä lain
vastaista toimintaa kuvataan toisin sanoin.
NÄKÖKULMA
ASKO LEHTONEN
asko.lehtonen@sss.fi
Laiminlyöntien kirjo
ei avaudu tilastoja tuijottamalla
Tuotantoeläinten ongelmiin reagoidaan lemmikkejä herkemmin.
STT | TERO MALINEN
Epäily eläinsuojelusäännösten rikkomisesta on
johtanut eläinlääkärin tarkastuskäyntiin. Samalla Avi kysyi, miten
kaupunki aikoo korjata tilanteen.
Vaikka koululaisia jäi tar-
kastamatta, kaksivuotiaiden
neuvolatarkastuksista saatiin viime vuonna loppujen
lopuksi tehtyä SarjakoskiPeltolan mukaan 90 prosenttia.
Samoihin aikoihin, kun
Avin kirje saapui kaupungintalolle, Salo päätti sosiaali- ja terveystoimen uusista
lomautuksista.
Lautakunta vastusti,
hallitus hyväksyi
Sosiaali- ja terveyslautakunta ei olisi lomauttanut
työntekijöitä lainkaan. Eläinlääkärikoulutuksen sisäänottoa on lisätty,
mutta ensimmäinen suurempi kurssi valmistuu vasta ensi keväänä, sanoo Eviran neuvotteleva virkamies
Sanna Hellström.
Epäilyyn perustuvien tarkastusten lisäksi Suomessa
tehtiin viime vuonna miltei
500 suunnitelmallista, otantaan perustuvaa eläinsuojelutarkastusta.
Läänineläinlääkäri on ottanut kuvan eläinsuojelutarkastuksen yhteydessä. Siksi Avi
huomauttaa ja uhkaa Saloa, jos kouluterveydenhuolto ei ole asetuksen
vaatimalla tasolla.
Valtion ja kunnan välinen sananvaihto on hienotunteista. ja myös uskoa, mitä
sieltä sanotaan, Nikkanen
huomauttaa.
Kaupunginjohtaja ja kaupunginhallituksen enemmistö eivät hänen mielestään
ole uskoneet.
Lounais-Suomen aluehallintoviraston lakimies Jaska Siikavirta sanoo, että
Avilla on Salon kaltaisissa
tapauksissa selvä linja:
. Maksimirangaistus on neljä vuotta
vankeutta.
Rintalan mukaan eläinsuo-
jelurikoksista yleensäkin on
annettu suhteellisen matalia rangaistuksia, mutta se
ei poikkea Suomen yleisestä
linjasta.
??Lähes kaikissa rikoksissa
rangaistusasteikkoja käytetään vain alimmalta puolikkaalta tai neljännekseltä,
hän sanoo.. (STT)
Paloittelumurhaajan
paosta ei lisärangaistusta
Helsingin käräjäoikeuden mukaan paloittelumurhasta tuomittu vanki
syyllistyi karkaamiseen
pari vuotta sitten. Sikalanpitäjä jätti eläimensä ilman
hoitoa ja ruokaa . Koska
joissakin kohteissa tarkastettiin useita eläinlajeja,
erillisiä tarkastuksia raportoitiin miltei 6?400.
Tarkastusten määrä on
suurin piirtein kaksinkertaistunut sen jälkeen, kun
eläinlääkintähuoltolaki astui voimaan vuoden 2009
lopussa ja kunnat rupesivat
perustamaan valvontaeläinlääkäreiden virkoja
Kirkkoneuvoston varsinaisissa jäsenissä luku on toisinpäin,
sillä kokoonpanossa on
viisi naista ja neljä miestä.
SSS | Päivi Malin-Perho
Vihreiden
eduskuntaryhmä
uusi johtonsa
STT | RISTO JUSSILA
Myös ympäristölautakunta on nykyisen sopimusperusteisen jätteenkuljetuksen kannalla.
SSS | Päivi Malin-Perho
Somerolle
suunnitellun
suurkanalan
ympäristölupa
nurin
Ilmastoasiantuntija Oras
Tynkkynen ryhmän johtoon.
Kiinteistöjen jätesopimukset
saavat vankkaa tukea Somerolla
paivi.malin-perho@sss.fi
-0,004
Lyhyet
Lemminkäinen
louhii kalliota
Rautelassa
Vanhalla luvalla Salo sai
ottaa kahdesta vedenottamosta yhteensä lähes 2?000
kuutiometriä vettä. Lautakunta hyväksyi yksimielisesti asuntoosakeyhtiö Someron Härkä-
SOMERO. SDP:n Ulla Korpihuhta ja Sanna Rajala
äänestivät tyhjää. Työ aloitetaan mahdollisimman
pian ja se kestää maksimissaan 49 päivää. Sen enempää ei ole
pumpattukaan viimeisten
viiden vuoden aikana, Alpo
Pauna sanoo.
Ottoa ei sidota
Iso-Pitkustaan
Etelä-Suomen aluehallintovirasto vaatii lupapäätök-
sessään, että Kalattomannotkosta ja Kaskistonnummesta otetuista vesimääristä on pidettävä tarkkaa
kirjaa. Ympäristölautakunta teki vastaavan
päätöksen äänin 7?0, kaksi
tyhjää.
Someron ympäristönsuojelusihteerin Timo Klemelän
tekemä esitys ympäristölautakunnan lausunnoksi lähti
siitä, että kunnan järjestämä
jätteenkuljetus on sopimusperusteista parempi. Se myös hyväksyttiin.
-3,17%
Euribor
12 kk 0,480
Uusi määräaikainen lupa on voimassa vajaat viisi vuotta.
SSS | Vesa Käiväräinen
-0,44%
Nokia Oyj
Salo saa jatkaa vedenottoa
Kiikalan ja Someron harjuilta
Salo joutui keskeyttämään
vedenottonsa Kiikalan ja
Someron harjualueelta
vuodenvaihteessa, koska
vanha määräaikainen lupa
umpeutui. kiinteistöjen tekemille jätteenkuljetussopimuksille ja ?ei. Liikelaitos Salon vesi haki aluksi
vastaavan kokoista pysyvää lupaa, mutta pienensi
tavoitettaan myöhemmin
500?600 kuutiometriin ottamoa kohti. Lemminkäinen
Infra louhii ja murskaa
kalliota Someron Rautelassa. Someron ympäristölautakunta tyrmäsi ajatuksen laittaa hyötyjätepiste
Härkätien kerrostalojen ja
Nuppulinnan pienyritystalon väliin. kunnan järjestämälle ja kilpailuttamalle jätteenkuljetukselle. Näihin tehtäviin valittiin niin ikään yksimielisesti Outi AlankoKahiluoto ja Jani Toivola.
Eduskuntaryhmä sopi helmikuussa edellisen
järjestäytymiskokouksen
yhteydessä, että järjestäy-
tymisestä päätetään uudelleen puoluekokouksen henkilövalintojen selvittyä.
Haaviston tulevaisuudensuunnitelmia ryhdyttiin
heti arvuuttelemaan. Kunnallisessa systeemissä pakkotoimet
olisivat helpompia. Jätelautakunnan kokous on 11. En pidä
myöskään järkevänä sitä, että nykyisessä systeemissä eri
yrittäjien jäteautot liikennöivät samoilla alueilla, Klemelä
sanoo.
Sako- ja umpikaivolietteiden kuljetus olisi Klemelän
mielestä järkevintä hoitaa
nykyisellä tavalla kiinteistönomistajien ja yrittäjien välisillä sopimuksilla.
Jukka Sorva (ps.) esitti,
että jätteenkuljetus tulee
järjestää Somerolla edelleen kiinteistönhaltijoiden
sopimuksilla. Nyt yhtiöllä on 72
työntekijää.
Toimitusjohtaja Marjaana Toimisen mukaan
yt-prosessin aikana harkitaan ulkoistuksia ja Evitalehden lakkauttamista.
Nelikymppisille naisille
suunnattu lehti on ilmestynyt yli kolme vuotta,
mutta Toimisen mukaan
se ei ole täyttänyt odotuksia.
Toiminen kertoi STT:lle,
että muiden lehtien lakkauttaminen ei ole esillä.
Bonnier Publications julkaisee muun muassa sisustuslehti Divaania, naistenlehti Oliviaa, muotilehti Costumea ja Tieteen
Kuvalehteä. Ryhmä oli
torstaisessa päätöksessään
yksimielinen.
Vihreiden linjana on ollut,
että puheenjohtaja vaihdetaan ainakin kahden vuoden välein. Tammikuussa varajäseniksi valittiin kuusi
miestä ja kolme naista,
joten kirkkovaltuuston
päätös oli tasa-arvolain
vastainen. Tynkkynen toivoo ?kovasti?, että
Haavisto asettuisi ehdolle
ensi vuoden eurovaaleissa.
Haavisto ei ole vielä kertonut aikeistaan.
??En ole varmasti tässä
maassa ainoa, joka toivoo,
että Pekka lähtee ehdolle,
Tynkkynen muotoili.
Haavisto oli viime vuoden
presidentinvaaleissa vihreiden ehdokkaana. (STT). Vastamäki ei kuitenkaan saanut toimenpideluvalle kannatusta yhdeltäkään lautakunnan yhdeksästä jäsenestä.
Vain paperille
keskustassa säiliöt
Someron ympäristölautakunta kehotti aiemmin kaupunkia ja Loimi-Hämeen
Jätehuoltoa siirtämään
torin laidalla sijainneen
hyötyjätepisteen muualle.
Syynä oli se, että jätepisteen naapurit valittivat
pisteen tuomasta häiriöstä.
Asian selvittelyssä todettiin
myös, että hyötyjätepisteeltä puuttui asianmukainen
lupa.
Asia meni teknisen lautakunnan käsittelyyn, joka
löysi uudeksi paikaksi Härkätien kahden kerrostalon
ja Nuppulinnan välissä sijaitsevan tyhjän tontin. Mittaustulokset on
toimitettava Varsinais-Suomen Ely-keskukselle sekä
Salon ja Someron ympäristönsuojeluviranomaisille.
Liikelaitos Salon veden on
tarkkailtava muun muassa
pohjaveden korkeutta, purojen ja norojen virtaamia,
järvien ja lampien vedenkorkeuksia sekä pohjaveden ja järvien veden laatua
ja tilaa vedenottamoiden
vaikutusalueella.
Vanhan luvan ottomäärät
oli sidottu Iso-Pitkustan
vedenkorkeuteen. Lasia, metallia
ja pahvia sinne ei saa enää
SOMERO. Nyt katsomme Elykeskuksen kanssa, miten
vedenotto päästään aloittamaan uudelleen. Kunnilla on aikaa
lausunnon antamiseen tämän kuun loppuun. Louhittava määrä on 18?000
kuutiota.
Someron ympäristölautakunta antoi louhinnalle
ja murskaukselle luvan.
Toimintaa saa harjoittaa
vain arkisin siten, että
räjäytykset ovat sallittuja kello 8?18, poraaminen kello 7?21, murskaus
kello 7?22 ja kiviainek-
sen kuljetus kello 6?22.
SSS | Päivi Malin-Perho
Elina Eino
nousee Someron
kirkkovaltuustoon
Someron kirkkovaltuuston yksi jäsen vaihtuu.
Maija Soini-Ruohonen
eroaa kirkkovaltuustosta, koska hän on muuttanut pois Somerolta.
Soini-Ruohosen tilalle
kirkkovaltuustoon nousee
uutena Elina Eino. Ehdotusta ei
kannatettu.
Jätelautakunta
koolla kesäkuussa
Päätöksen jätteenkuljetusjärjestelmästä tekee LoimiHämeen Jätehuollon 14 osakaskunnan alueella Forssan
jätelautakunta. Toiminnan
saa aloittaa mahdollisista
valituksista huolimatta.
??Tämä on merkittävä
lupa. Kuva on Kalattoman lammelta, jossa Etelä-Suomen aluehallintovirasto järjesti katselmuksen
viime lokakuussa.
??Lupa on nyt asiallisella
tolalla. Siinä tiivistettynä somerolaisten päättäjien
kanta parhaillaan eri kunnissa uuden jätelain myötä vellovaan keskusteluun.
Someron tekninen lautakunta asettui aiemmin kaupungin virallisessa lausunnossa yksimielisesti sopimus-
perusteisen jätteenkuljetuksen kannalle vastoin teknisen
johtajan esitystä. Jos pinta
laski alle määrätyn arvon,
Kalattomannotkon vedenottoa rajoitettiin.
Uudessa luvassa aluehallintovirasto ei pitänyt
tarpeellisena sitoa ottoa
Iso-Pitkustan vedenkorkeuteen, koska lyhyen havaintojakson vuoksi hankkeen
vaikutusta järven vedenkorkeuteen on vaikea arvioida.
?Kyllä. Ker-
rostalojen asukkaat ja Nuppulinnan yrittäjät nousivat
kuitenkin vastarintaan, sillä he katsoivat pisteen aiheuttavan melua, hajuhaittoja
ja muuta häiriötä.
Someron ympäristönsuojelusihteeri Timo Klemelä
kertoo, että hyötyjätepiste
on jo poistettu torin laidalta.
??Siellä on jäljellä ainoastaan säiliöt paperinkeräystä varten. toukokuuta 2013
n Uutistuottajat:
Johanna Käkönen, Jarkko Turpeinen
toimitus@sss.fi
(02) 770 2314
Vinkkaa
uutinen!
PÄIVÄN LUVUT
OMX Helsinki
6278,89
2,692
Purevasti paikallista
SSS-arkisto/Kirsi-Maarit Venetpalo
vesa.kaivarainen@sss.fi
Salo saa jatkaa vuodenvaihteessa keskeytettyä vedenottoaan Kiikalan ja Someron harjualueilta.
Etelä-Suomen aluehallintovirasto myönsi maanantaina Liikelaitos Salon vedelle määräaikaisen luvan
ottaa vettä Kalattomannotkon ja Kaskistonnummen
vedenottamoista.
Kalattomannotkosta saa
ottaa pohjavettä enintään
600 kuutiometriä vuorokaudessa ja Kaskistonnummesta 400 kuutiometriä vuorokaudessa kuukausikeskiarvona laskettuna. Kalliota louhitaan
yrittäjä Olli Raitasen
tilalla tulevan hallirakennuksen alta. kesäkuuta. SALON SEUDUN SANOMAT
Perjantaina 31. Jäteyhtiön selvityksen mukaan 64 prosenttia
kiinteistöistä on Somerolla
kiinteistönhaltijan järjestämän jätteenkuljetuksen piirissä.
??Nykyisessä järjestelmässä vastaanhangoittelevien
kiinteistönhaltijoiden pakottaminen jätteenkuljetukseen
on hankalaa. Liikelaitos Salon
vesi haki uutta pysyvää lupaa jo tammikuussa 2011,
mutta asian käsittely kesti
tähän asti.
Pysyvää lupaa ei herunut,
mutta Paunan mielestä se
ei aiheuta ongelmia.
??Luvat ovat muuttumassa
samanlaisiksi kuin jätevedenpuhdistamoissa on ollut
jo tähänkin asti. Suurin
osakaskunta Forssa antaa
lausuntonsa ensi viikolla.
Hyötyjätekatokselle haettava taas uusi paikka Somerolla
Ympäristölautakunta hyväksyi Härkätien kerrostalojen oikaisuvaatimuksen.
SSS | Päivi Malin-Perho
paivi.malin-perho@sss.fi
Keskustan hyötyjätepisteelle joudutaan jälleen
etsimään uutta paikkaa
Somerolla. Somerolle suunnitellun 59?000 munivan
kanan kanalan ympäristölupa on mennyt nurin.
Vaasan hallinto-oikeus
on kumonnut Etelä-Suomen aluehallintoviraston
päätöksen, jolla se myönsi Liisa ja Juha Salolle
ympäristöluvan uudelle
kanalalle Sylvänän kylään.
Vaasan hallinto-oikeus
totesi, että uusi kanala
olisi tullut liian lähelle
naapureita. Uskon, että
sopiva paikka vielä löydetään, Klemelä huomauttaa.
Ilmastokysymyksissä näkyvänä asiantuntijana
esiintynyt kansanedustaja
Oras Tynkkynen ryhtyy
johtamaan vihreiden eduskuntaryhmää. Koska Pekka
Haavisto oli ollut ryhmänjohtajana jo yli kaksi vuotta, ryhmä päätyi puheenjohtajan kierrättämiseen.
Myös varapuheenjohtajat
vaihtuivat. Eino
edustaa kokoomusta.
SSS | Päivi Malin-Perho
Kirkkoneuvoston
varajäsenet
tasa-arvolain
mukaisiksi
Someron kirkkovaltuusto
korjasi viime tammikuussa tekemiään valintoja
kirkkoneuvoston varajäsenistä. Esitystä kannattivat keskustan Hannu
Kesäniemi, Sinikka Ojala,
Heikki Veikkola ja Mikko
Virtanen sekä kokoomuksen Hanna Munter ja Totti
Nuoritalo. Tasa-arvolain
mukaan toimielimissä tulee olla kummallakin sukupuolella vähintään 40
prosentin edustus.
Kirkkovaltuusto valitsi
kirkkoneuvoston varajäsenet uudelleen siten, että nyt yhdeksästä varajäsenestä miehiä on viisi ja
naisia neljä. Klemelä
korostaa, että tämä on monelle liian kaukana.
??Ydinkeskustaan on saatava oma piste, jonne keskustassa asuvat voivat tulla
myös kävellen. Rajala jätti
päätökseen eriävän mielipiteen.
Rajala esitti lausuntoa, jossa olisi kannatettu kunnallista järjestelmää niin sekajätteelle kuin sako- ja umpikaivolietteelle. Ympäristöluvasta valittivat Yrjö ja
Ritva Ritanen, Aimo ja
Terttu Heinonen sekä
Martti Kosonen.
SSS | Päivi Malin-Perho
tien oikaisuvaatimuksen ja
hylkäsi Someron kaupungin
tekemän hakemuksen jätepisteen toimenpideluvasta.
Rakennustarkastaja Petri
Vastamäki myönsi huhtikuussa hyötyjätepisteelle
toimenpideluvan ja esitti
lautakunnalle kaupungin
hakemuksen hyväksymistä.
Päätöksen mukaan hyötyjätepisteen etäisyyden Härkätien kerrostaloista olisi
pitänyt olla vähintään 35
metriä. Hän
ylsi toiselle kierrokselle
mutta hävisi lopulta kokoomuksen ehdokkaalle Sauli
Niinistölle. Ryhmän puheenjohtajuus hoidettiin
usean kuukauden ajan sijaisjärjestelyin.
Tynkkynen on 35-vuotias
yhteiskuntatieteiden maisteri Tampereelta.
Bonnierin aikakauslehdissä yt-neuvottelut
Aikakauslehtiä julkaiseva
Bonnier Publications aloittaa yt-neuvottelut, kertoo
Markkinointi & Mainonta.
Vähennystarve on yhtiön mukaan enintään 24
henkeä. Ne myönnetään määräaikaisina, ja
on haettava aina uusi.
Uudessa luvassa vedenottomäärät ovat lähes puolta
pienempiä kuin aiemmassa.
5
viedä, Klemelä kertoo.
Keskustassa asuville lähin
paikka hyötyjätteille on nyt
Salontien varressa jätevedenpuhdistamon tontilla
toimiva jäteasema. Todennäköisesti se jatkuu heinäkuussa, liikelaitos Salon
veden toimitusjohtaja Alpo
Pauna sanoo.
?Sen enempää
ei ole pumpattukaan?
Salon vedenottoa ja sen lupahakemusta on vastustettu ankarasti. Klemelä huomauttaa, että pelkkä
kiinteistökohtainen kuljetusjärjestelmä ei toimi Some-
ron koko alueella, vaan sitä
on jouduttu täydentämään
Loimi-Hämeen Jätehuollon
järjestämällä jätteiden keräyksellä
Ensi
vuoden alussa voimaan
tulevassa laissa täydennyspoliisille ei ole enää
annettu poliisien valtuuksia.
Poliisiylijohtaja Mikko
Paatero on ehdottanut
syrjäseuduille vapaaehtoisia tarkkailijoita poliisin ?silmiksi ja korviksi?.
Täydennyspoliisien
käyttöä pohtivan työryhmän toimikausi kestää
ensi kevääseen. Kuljetus Muurlan kirkolta klo 9.20. Vapaa
pääsy, ohjelma 5 ?.
Kirkkovaltuuston kokous
Ke 5.6. Kahvitarjoilu.
Ti 4.6. laulattaa Kaisa Iitti,
laulut valitaan kirjasesta ?Suvilinnun
laulut?.
Muuta toimintaa
. Messu su 2.6. Kohteina Lammin talo,
Paikkarin torppa ja Miinan mökki.
Lounas Sammatin kievarissa. Klo 17 Torstaipiiri kevätjuhla
Pe 7.6. Myös Norjassa ja
Tanskassa on lähes vastaava menettely. Kesäkonsertti klo 20 Perniön kirkossa. Ilmoittautumiset Tuire Kalliolle p. klo 13?15 Salon kirkon
sivusalissa, Kirkkokatu 7. Tauluarpajaiset.
Pihaveisut käyntiin
Salon kirkon pihamaalla lauletaan
joka maanantai klo 18 elokuun
puoliväliin saakka. klo 9?18
Kaukurin rukoushuoneella.
KUUSJOKI
. klo 18 Salo-Uskelan seurakuntatalossa.
Kesäinen perhekerho
Ke 5.6., 12.6. Salo-Uskela:
Lahja Tuulikki Nieminen 93 v., Iida
Effia Lehtinen 92 v., Tauno Toivo Toivonen 89 v., Ella Katriina Räsänen
84 v., Mauri Tapani Koskinen 76 v.
ark ja vkl klo 06.00 ?11.00
Muut alueet: (ei Uusimaa)
-
Itellan varhaisjakelupäivystys
Puhelin: 0200 72822 (mpm/pvm)
Ark. Halikon lukion ja Armfeltin koulun
kevätkirkko pe 31.5. Saariston rengastielle
(Seilin saari, Nauvo, Rymättylä).
Lähtö klo 9 Kirkkokadun seurakuntatalolta, paluu noin 17.30. Halkilahti
pohtii.
Reservin neuvottelukunnan
työryhmässä oleva Halkilahti löytää uudistuksesta myös
positiivisen puolen reservin
ja vapaaehtoisen maanpuolustuksen tulevaisuutta pohtiessaan.
. Ke 5.6. Rukouspiiri ti 4.6. klo 10, Eläkeliiton
kirkkopyhä; Rosendahl, Sirén, kirkkokuoro. Talkoopäivä la 8.6. Ilmoitt. Tavallisen ulosoton
käsittelymaksua korotetaan 7,40 eurosta 10 euroon.
Myös muun muassa pakkohuutokaupasta ja häädöstä perittäviä maksuja
nostetaan.
Korotusten tarkoituksena
on saada ihmiset maksamaan laskunsa säntillisem-
min ja niin, etteivät ne päätyisi ulosottoon.
Ulosotot ovat lisääntyneet
viime vuosina tasaisesti.
Määrän uskotaan kasvavan edelleen, koska sähköiset palvelut ovat madaltaneet asioinnin kynnystä.
Oikeusministeriö aikoo
seurata, että ulosotosta perittävät maksut pysyvät velallisen kannalta kohtuullisina. (STT)
Tunnustaminen
lieventämässä
rangaistusta rikoksesta
Seurakunnat
www.salonseurakunta.fi
PERTTELI
tapäällikkö ja Salminen
Länsi-Suomen sotilasläänin
komentaja.
Metsäyhtiö Stora Enson
henkilöstöä edustavat ammattiliitot vaativat valtion
puuttumista yhtiön ?lyhytnäköiseen ja kestämättömään toimintaan?.
Paperiliitto, Pro ja YTN
toivat esiin huolensa yhtiön suunnittelemista 200
miljoonan säästöistä lähettämällä torstaina valtiovallalle avoimen kirjeen.
??Toimitusjohtaja Jouko
Karvinen väittää ymmärtävänsä huolen, jota epävarmuus tulevaisuudesta
Parasta paikallista
Avoinna ma-pe
la
su
klo 6.30-16.00
klo 7.00-12.00
klo 7.30-12.00
ILMOITUSOSASTO
Örninkatu 14, Salo
Syyteneuvottelua sovellettaisiin vain sellaisiin rikoksiin, joiden rangaistus
on alle kuusi vuotta. Ensimmäisellä kerralla 3.6. Paluu
n. Turunen kertoo juosseensa
viimeksi pari vuotta sitten
maratonmatkan. ma 3.6. Ilmoittautumiset viim. Medialähetys Sanansaattajien
kesätapahtuma Järjestön 40-vuotisjuhlan merkeissä Hyvinkäällä. Ikääkin on oltava
yli neljäkymmentä vuotta,
ja kunniamerkki edellyttää
myös valtakunnallista toimintaa, jota molemmilla on,
he sanovat.
. klo 10 Pappilanniemessä; Jyllilä, Räisänen, Mamia.
Kirkkokahvit. Riittävätkö joukot kattamaan koko maan. Valopilkku-ilta ti 4.6. klo 18.00 vigilia
sunnuntaina 2.6. Kylvön siunaus klo 15 Alikulman
rukoushuoneessa. Hartaus klo 12.
. klo 20 Perniön kirkossa. (STT)
Ammattiliitot haluavat
valtiolta toimia
Stora Enson suhteen
Seurakunnat
2.6.
klo 6.00-12.00
ja työpaikkojen pysyvyydestä henkilöstön keskuudessa aiheuttaa. Salo.
Su 2.6. Hinta 10 . HENÓTÊS-srk
vaihde (02) 774 51
Bussi: Perniö?Halikko?Salo?Kauniainen. 044
735 8622.
. Aamurukous pe klo 6.35 Vaskion
kirkossa.
. klo 18 M. Kevätretki pe 14.6., katso Suomusjärven tapahtumat.
KISKO
Suvivirren sunnuntai
Kesäkirkko su 2.6. klo
11?15 Rysässä, Kirkkorinne 5. Virret: 183:1?4; 132;
303:1,5?7; 171; 314; 452; 342.
Kahvit Cafe Uskelassa.
. Messu su 2.6. Retki
Salosta la 15.6. (STT)
Puhelin (02) 770 2610
Telefax (02) 770 2222
Sähköposti: ilmoitukset@sss.fi
Verkko-osoite: www.sss.fi/ilmoitukset
Viikkomarkkinoiden ja Nettitorin
ilmoitushinnat, ohjeet ja asiointi
internetissä www.sss.fi/tori
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
usimaa: Itellan varhaisU
jakeluiden jakelupäivystys:
Puhelin 0200 30011(mpm/pvm)
Avoinna ma-pe klo 8.30-15.30,
ilmoitustilavaraukset ja valmiit
aineistot seuraavan päivän
lehteen viimeistään klo 14.00.
PAINOPAIKKA:
Salon Lehtitehdas,
Salo 2013
ISSN 0782-5404. klo 18, Kuusitie 8.
. Katso
Kiskon tapahtumat.
. klo 17.30 KesäAngelassa.
. 040 539
4155, irma.iho22@gmail.com.
Kesäjuhlaretkiä
.
klo 6.00-16.00
Viikonl. Kahvit kirkkopihassa lähetystyön hyväksi.
. Kaikkiaan noin
120?000 reserviläistä jää ilman sijoitusta.
Halkilahden mukaan huolestuttavaa on sodan ajan
joukkojen riittävyys.
. matkan. Lähetyksen kirpputori la 1.6. 16.6. Olemme harvinaisessa
joukossa. Evankelisen lähetysyhdistyksen
(ELY) kesäjuhla 15.?16.6. Lasten Laulukaupunkiin liittyvä
Kirkkoseikkailu pe 7.6. Tilataksikuljetus Muurlan kirkolta klo 9.20, Toijan Nesteeltä klo 9.35. Vaikka joukot pienenevät,
niin aktiivisille reserviläisille
tarjoutuu entistä haasteellisempia tehtäviä.
Kirkonmenot Halikon kirkossa
. He ovat kaksi aktiivista reserviläistä Salosta.
Halkilahti ja Turunen ovat
otettuja palkitsemisesta.
Halkilahden mukaan Suomen Reserviupseeriliiton
hakemista kunniamerkeistä
merkki annettiin kuudelle,
joten hän toteaa kuuluvansa
Turusen kanssa harvinaiseen kunniamerkin saajien
joukkoon.
. . klo 10?12
Mahlakankareen seurakuntakodissa,
Palomäenkatu 2.
Sinkkujen kesäretki
La 15.6. Näin
sitä ei voitaisi soveltaa esimerkiksi törkeisiin huumausainerikoksiin.
Menettelyä ei sovellettaisi henkeen tai terveyteen
kohdistuneisiin rikoksiin.
Tunnustamalla voi saada
lievemmän rangaistuksen
monessa muussa Euroopan
maassa. Irma Iholle puh. Tätä nykyä poliisi voi turvautua
niin sanottujen täydennyspoliisien apuun vain
poikkeusoloissa, jollaisia
ei ole vuosikymmeniin
ollut. Bussi: 8.30 Rekijoen Op, 8.50 Kiikalan srk-talo ja
9.00 Suomusjärven srk-keskus. Pesonen, ym.
PS. klo 18; Hekkala,
Koivisto.
YHTEINEN TOIMINTA
Seurakuntasanomat
Kesänumero jaetaan koteihin pe
31.5. Messu Perniön kirkossa klo 10;
Hekkala, Rainio-Alaranta.
. klo 18 srktalossa.
. Glory
Hallelujah! -konsertissa kuullaan
negrospirituaaleja, esittäjinä Tiina
Sinkkonen, altto, Juhani Aaltonen,
saksofoni ja huilu, Uffe Krokfors, kont-
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna ma-pe klo 8.30-15.30
Puhelin (02) 770 2626
Telefax (02) 770 2222
tilaajapalvelu@sss.fi
Verkko-osoite:
www.sss.fi/tilaajapalvelu
TILAUSHINNAT
1.5.2013 alkaen.
Jatkuva säästötilaus (sis. Saunailta ke 5.6. Messu su 2.6. Retkitiedusteluihin vastaa Hilkka
Lähdekorpi p. klo 10; Kiiski, Vihinen, Koivisto. Paluu n. Pajulan koulun kevätkirkko la 1.6.
klo 8.
. Liikola on Maavoimien nykyinen esikun-
Seurakunnat
SALON SEURAKUNTA¤
HALIKKO
Ulosotosta perittävät maksut nousevat heinäkuun
alussa. Raamattu- ja rukouspiiri kesätorstaisin klo 18 Kanttorilassa.
KIIKALA
. Ilmoittautumiset viimeistään
11.6. klo 12.30.
. Puolustusvoimista yli 95
prosenttia on reserviläisiä.
Kun sodan ajan vahvuus on
nyt noin 350?000, niin vuoden 2015 alusta määrä on
enää 230?000. Matkan hinta 40 . Hinta
30 ?. Kirkkokahvit srk-talossa.
. 044 735 8628.
. Lähetys-Sopukka la klo 10?13 os.
Puistoraitti 8.
. Messu su 2.6. Opettajan
aikatauluun maratonin juoksu sopii kevääseen, maanviljelijällä otollisempi ajankohta
on loppusyksy.
Halkilahden mukaan ajankohtaisia asioita maanpuolustuksessa on puolustusvoi-
Suomen Leijonan ritarimerkin saivat salolaiset reserviläiset Mikko Halkilahti (vas.) ja Tapio Turunen. & S. 10% alv)
12 kk:n maksuerä
259,00 ?
6 kk:n maksuerä
132,00 ?
3 kk:n maksuerä
68,50 ?
?
Tunnustamalla rikoksen
voi pian lieventää rangaistustaan. Valtio-omistajan odottaisi kuitenkin toimivan
toisin, kirjeessä todetaan.
??Merkittävän omistajan
on perusteltua ja luonnollista kertoa näkemyksensä
yhtiön kehittämisen suunnasta ja pyrkiä myös vaikuttamaan siihen. Järvinen, piano.
Tämän kesän uutuutena taiteilijatapaaminen ja iltakahvi kirkonmäellä
konsertin jälkeen.
Saksalaiskuoron konsertti
Saksalainen Junger Kammerchor
Michelbach -nuorisokuoro ti 4.6. Maarit Kurkola 050 3313313
Muu toiminta: www.salonhelluntaisrk.fi
Tervetuloa!
HAUTAAN SIUNATUT
Kuusjoki: Marja Kyllikki Salminen
79 v. Hän
on myös Reserviupseeriliiton
liittovaltuuston jäsen.
Haasteellisia tehtäviä
aktiivisille reserviläisille
Halkilahtea ja Turusta yhdistää paitsi maanpuolustustyö
myös juokseminen.
. Halkilahti viljelee kotitilaa yhdessä veljensä kanssa maatalousyhtymänä, ja pitää siinä ohessa maalikauppaa kesäisin.
mien uudistus, joka astuu
voimaan vuonna 2015.
. varapuheenjohtajana toimiva 41-vuotias Halkilahti,
joka ylennettiin viime vuonna
kapteeniksi reservissä.
47-vuotias Turunen on yliluutnantti reservissä. Kesäillan hartaus klo 17 Salon
hautausmaan kappelissa; Joutsiniemi, Lahti.
Lähetyksen kesäkahvio
Ma 3.6. Kirkkokahvilla Kanttorilassa mukana Katri Linnasalo, joka
on ollut raamatunkäännöstyössä
Papua-Uudessa-Guineassa.
Muuta toimintaa
. Akvaariossa Salo-Uskelan seurakuntatalossa kesällä avoimet ovet
maanantaisin ja perjantaisin klo 15?.
Rummunlyöjänkatu 7 A 3 krs. Keskustelu- ja rukousilta ma 3.6.
klo 19 srk-kodissa.
PERNIÖ
Sunnuntai 2.6.
. klo 10; Huhtasalo,
Uusisalo. Retkellä mukana Timo Hukka. Salon Seudun Reserviupseeriyhdistys kuuluu
maan parhaimpiin, sanoo
yhdistyksen sihteerinä toimiva Turunen, joka on myös
Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen Salon KOTU-osaston koulutusvastaava. klo 19 Koivusilla, Reväntie 181, Rekijoki.
. Pertteli: Eemeli Anton Juhani Ojaranta, Miro Urho Johannes
Niemi. Katso Yhteinen toiminta.
SALON SEUDUN SANOMAT
Sanomalehtien Liiton jäsen
LT-LEVIKKI 20.603 kpl
(LT-levikki 2012)
SSS sähköposti:
toimitus@sss.fi
JULKAISIJA
Salon Seudun Sanomat Oy
Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen
Kaukaselle ja Rädylle
korkeat kunniamerkit
Tasavallan presidentti,
Suomen Valkoisen Ruusun
ja Suomen Leijonan ritarikuntien suurmestari, on
myöntänyt ansioituneille
Suomen kansalaisille kunniamerkkejä.
Rajavartiolaitoksen päällikölle Jaakko Kaukaselle
on myönnetty I luokan Vapaudenristi rintatähtineen.
Puolustusministeriön kansliapäällikkö Arto Rädylle
puolestaan on myönnetty
Suomen Valkoisen Ruusun
I luokan komentajamerkki.
Kenraaliluutnantit Kaukanen ja Räty saavat kun-
niamerkit Puolustusvoimien lippujuhlan päivänä
tiistaina.
Kaukanen, 57, on aiemmin ollut muun muassa
Rajavartiolaitoksen apulaispäällikkönä. sis. Täydennyspoliiseja
on noin parituhatta.
Tätä nykyä asetus
määrittelee, että täydennyspoliisit voivat poikkeusoloissa esimerkiksi
valvoa liikennettä ja vartioida eristettyjä alueita
ja kiinniotettuja. Lasten kesäleiri.
Sjömansro, Lappohja.
Ilm. Ehtoollishartaus to 6.6. Retki Salosta la 15.6.
Määräaikaistilaus (sis. Myös
vaikeneminen on merkittävä kannanotto. opastukset, bussimatkat,
lounaan ja kahvin. Jos näin
on, hän ei siitä ilmeisesti
yksinkertaisesti vain välitä. Salo-Uskela: Joni Mikael
Kallioniemi ja Saana Karoliina Kaskinen, Petri Antero Landén ja Suvi
Maria Gunilla Vuoristo, Jani Kristian
Mäkilä ja Kirsi Johanna Oksanen.
HELLUNTAI
SEURAKUNTA
MÖKÖISTENKATU 18
Su 2.6. Matkan hinta
40 . Klo 17 Työttömien ja
vähävaraisten ruokailu.
Klo 18.30 Rukousilta
To 6.6. Suomen Lähetysseuran
vuosijuhlille Helsingin Messukeskukseen. 10% alv)
12 kk
289,00 ?
6 kk
153,10 ?
3 kk
82,70 ?
1 kk
31,60 ?
Tilaukset toimitetaan force majeure- (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden
viivästykset, yms.) varauksin.
JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS
Salo:
Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy
Puhelin: (02) 269 3970
. päiväpostin mukana. klo 11.30.
Muuta toimintaa
. Lasten ja nuorten
toimintakeskuksissa tehtyjä käsitöitä
myytävänä. Melkein joka vuosi
olen maratonin juossut, sanoo
Suomen Reserviupseeriliiton
1. Toinen sunnuntai helluntaista
Ulosoton maksuja
nostetaan
7-päiväinen sanomalehti
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Puhelin: (02) 770 21 (vaihde)
TOIMITUS
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna:
ma-pe klo 9.00-23.00,
. Hanni SaloAuviselle p. Salo-Uskela: Noa Olavi
Ananin, Alise Amanda Kaarina Landén, Moona Olivia Mäkilä.
AVIOLIITTOON VIHITYT
Halikko: Veli-Matti Johannes Lehtinen ja Maija Vilhelmiina Hämäläinen. 6
SALON SEUDUN SANOMAT
Perjantaina 31. klo
13.15 Kukonkalliossa ja klo 14.15
Paukkulakodissa.
. Suvivirren sunnuntai su 2.6. Klo 18 Anne Miettisen
seminaari, Luovat ihmeet, alkaa.
14.6. Raamattupiiri ma 3.6. klo 11?12
Salon kirkossa.
la klo 14.45-23.00,
su klo 15.00-23.00
Telefax (02) 770 2300
Puhelin (02) 770 21 (vaihde)
Puhelin iltaisin
-
uutistoimitus
770 21, 770 2314
- urheilu 770 2309
ALUETOIMITUS
Somero, Kiiruuntie 1,
Puhelin (02) 7702 562
TILAAJAPALVELU
Örninkatu 14, Salo
Salon seudun
kunniamerkit
Kunniamerkkejä jaettiin
yhteensä 802 kappaletta.
Salonseutulaisista palkittiin kaikkiaan yhdeksän
henkilöä seuraavasti.
Suomen Leijonan ritarimerkki: Maanviljelijä Mikko Markus Halkilahti, Salo,
ja luokanopettaja Vesa Tapio Turunen, Salo.
Suomen Valkoisen Ruu-
sun ansioristi: Juha Petteri
Lehtimäki, yliluutnantti,
Paimio, Jani Matti Juhani
Pekkinen, yliluutnantti, Salo, Niko Petteri Pohjolainen,
yliluutnantti, Salo, Pirjo Sinikka Rajakangas, projektikoordinaattori, Salo.
Suomen Leijonan ansioristi: Ari Tapio Palm, taisteluvälineupseeri, Salo.
Suomen Valkoisen Ruusun
I luokan mitali kultaristein:
Kari Levonen, mielisairaanhoitaja, Suomusjärvi ja Eija
Anne Kristiina Luntta, taloussihteeri, Halikko. (STT,
SSS)
?
salonseurakunta@evl.fi
SUOMUSJÄRVI
Yhteinen retki
Eläkeläisten kerhojen, seurakuntakerhojen ja Toivon kammarin retki pe
14.6. Perniö: Helmi Hillgén 89 v.,
Maire Uuttu 87 v. Pirkko
Nummela Suomen Lähetysseurasta
kertoo ja näyttää kuvia Etiopian Dessiessä tehtävästä aids-orpotyöstä ja
vammaistyöstä. Ilmoitt.
lähetyssihteeri Henna Seppälälle p.
044 774 5214.
. klo 10.00 liturgia.
KASTETUT
Halikko: Tytti Hilja Helena Salko.
Muurla: Matilda Helmi Kaarina
Aalto. La 8.6. sis. kerätään autossa.
MUURLA
. klo
10 Kiskon Pappilanniemessä. retki Raumalle, bussireitti:
Kuusjoenperä (Vainion kauppa) klo
8, srk-talo 8.05, Raatala 8.10. Räty, 57,
puolestaan on aiemmin
työskennellyt muun muassa Pääesikunnan operaatiopäällikkönä ja Maavoimien
esikuntapäällikkönä.
Suomen Leijonan I luokan
komentajamerkin saavat
kenraalimajurit JuhaPekka Liikola ja Pertti
Salminen. Sateella mennään sisälle kirkkoon. (STT)
Täydennyspoliisien
käytön
lisäämistä
harkitaan
Sisäministeriössä pohditaan, voitaisiinko poliisin
avuksi koulutettuja kansalaisia hyödyntää myös
normaalioloissa. Kouvolassa. Lähetysyhdistys Kylväjän kesäpäivät
Kauniaisissa. Lounaan jälkeen tutustutaan Sammatin
vanhaan puukirkkoon ja Kärkelän
ruukkiin, jossa kahvit. klo
18 Angelniemen kirkossa. Jos
luukussa on mainoskielto, lehti jää
tulematta.
Kesäkonserttisarja alkaa
Salon seurakunnan konserttisarja tarjoaa musiikkielämyksiä kolmenatoista kesäsunnuntaina, ensimmäiseksi
2.6. ja 19.6. klo 18. klo 12; Huhtasalo,
Uusisalo. Juoksen maratonia ulkomailla. Messu Uskelan kirkossa klo 10;
Saartio-Itkonen, Launonen, SuutelaKuisma. Jeesus on Herra -konferenssi on
Bergvikissä 19.-21.7 heinäkuuta.
Tervetuloa!
www.Henotes.com
TURUN
ORTODOKSINEN
Salon Pyhän Ristin tsasounassa toimitetaan
lauantaina 1.6. Sammattiin ja Kiskoon, joissa
tutustutaan Elias Lönnrotin elämäntaipaleeseen. Rukoushuoneyhdistyksen vuosikokous.
. toukokuuta 2013
UUTISET
Maratonia ja maanpuolustusta
Maanviljelijä Mikko Halkilahti ja luokanopettaja Tapio Turunen
palkittiin Suomen Leijonan ritarimerkillä.
SSS/Marko Mattila
SSS | SEIJA JÄRVINEN
seija.jarvinen@sss.fi
Maanviljelijä Mikko Halkilahti ja Tupurin koulun luokanopettaja Tapio Turunen
palkittiin Suomen Leijonan
ritarimerkillä maanpuolustustyöstä. Miehet ovat Salon Inkereentien varrella rypsipellolla, jossa
Halkilahdella ovat kylvötyöt meneillään. 040 765 8749.
NUORET
. Pirkko Koivuselle p. Klo 11 Jumalanpalvelus
ja ehtoollinen. Hallitus antoi
torstaina eduskunnalle
syyteneuvotteluita koskevan lakiesityksen.
Lakiesityksen tavoitteena
on nopeuttaa varsinkin monimutkaisten talousrikosvyyhtien käsittelyä.
Syyttäjä ja rikoksesta
epäilty voisivat tehdä yhdessä tuomioesityksen, joka käsiteltäisiin tuomioistuimessa normaalia oikeudenkäyntiä kevyemmin.
rabasso, ja Seppo J. Kahvit pihalla tai sakastissa.
SALO-USKELA
Messu ja hartaus su 2.6.
. 040 520 9673.
SÄRKISALO
. Iltamessu su 2.6
Lapsille on
tärkeä olla samiksia samaan
aikaan, Mia Lindh sanoo.
Soroptimistit ovat erityisen
iloisia Helkaman osallistumisesta hyväntekeväisyyteen. (STT?AFP)
Saimaannorpan kuuteista
kymmenen kuoli pesään
Omistajaohjaus repii hallitusrintamaa
STT | HANNU KUPARINEN
EU:n digitaalistrategiasta
vastaava komissaari vaatii verkkovierailumaksujen poistamista unionissa.
Operaattorit perivät verkkovierailumaksuja, kun
puhelinta tai mobiililaitetta käytetään kotimaan ulkopuolella.
Näitä maksuja on jo
leikattu tuntuvasti EU-
heessa selvästi alempaa
palkkaa. Äiti täs toimii kello! Suvi
Rivasto huudahtaa iloisena
kokeillessaan uutta pyöräänsä ensimmäistä kertaa.
8-vuotiaalle Matildalle uuden Jopon tanko oli vielä turhan korkealla, mutta ajaminen sujui silti mallikkaasti.
Uusien Jopojen mukana tulivat myös lukot, mutta osa
pyörän saaneista on jo etukäteen hankkinut lisää lukitusmahdollisuuksia pyörään.
Jopot kun ovat pitkäkyntisten mieleen.
. Neljän
yksinhuoltajan tyttäret saivat jokainen oman Joponsa.
Lahjoituksen järjesti Salon
Soroptimistit.
. Puhtaassa
tarjouskilpailussa pienen
kotimaisen yhtiön on vaikea pärjätä.
Hankinnassa on kyse noin
150 ajoneuvosta. 10 kpl/talous
-22?47 %
Ilman K-Plussa-korttia 2,89 rs (7,23kg)
1
Valikoimat
saattavat
vaihdella
kaupoittain.
00
kpl
(6,17?18,18/kg)
Ilman K-Plussa-korttia 1,29?1,89 kpl (10,80?25,27/kg)
Meidät löydät myös Facebookista!
www.facebook.com/kmarketsuomi
Ei jälleenmyyjille
Kts. Se on itse asiassa yksi
lempiväreistäni, Nieminen
sanoo.
Myös 16-vuotias Suvi Rivasto on yksi onnekkaista
uuden Jopon omistajista.
Hänen äitinsä Tuulia Rivasto huomasi ilmoituksen
lehdestä ja laittoi tyttärensä
kirjoittamaan hakemuksen.
. Jopo oli kiva valinta, koska se on nyt pinnalla ja se
on suomalainen. Maksut voisivat poistua aikaisintaan
vuonna 2015, jos paketti
saadaan hyväksyttyä ennen ensi vuoden europarlamenttivaaleja. Asia varmistui Saimaalla tehdyissä pesäsukelluksissa.
Kuolleisuus on ennakoitua suurempi, mikä voi
johtua Saimaan jäänpinnan alenemisesta pesinnän
aikana. Peruspalveluministeri
Susanna Huovisen valtiosihteerinä aloittaa Finanssialan Keskusliiton
yhteiskuntasuhteiden johtaja Ulla-Maija Rajakangas.
Huovisen erityisavustajaksi tulee Laura Lindeberg, Kiurulle Esa Suominen sekä asunto- ja
viestintäministeri Pia
Viitasen erityisavustajiksi Antton Rönnholm ja
Jouni Parkkonen.
Ulkoministeri Erkki
Tuomiojan lehdistöavustajaksi tulee Tero Shemeikka.
Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen avustajaksi
on valittu Matti Niemi.
Aiempi erityisavustaja Olli-Pekka Koljonen siirtyy
avustamaan Ihalaista.
Ihalaisen poliittisena valtiosihteerinä jatkaa Janne
Metsämäki ja Urpilaisen
Tuire Santamäki-Vuori.
(STT)
Polkien Halikosta
juna-asemalle
Niemisen ja Parviaisen mielestä pyörien väri on ollut
nappivalinta.
. SALON SEUDUN SANOMAT
Perjantaina 31. Täällä Salossa on pyörälle huutava tarve, toteaa tempausta ideoinut Mia Lindh.
14-vuotias Lotta Nieminen ja 8-vuotias Matilda
Parviainen olivat ikionnellisia uudesta pyörästään.
Molemmilla oli kova tarve
uudelle pyörälle.
. Hän vetosi siihen,
että Italiassa maan suurin
ammattiliitto on hyväksynyt tällaisen menettelyn ja
samoin on toimittu Saksassakin.
Urpilainen ei innostunut
asiasta.
??En mielelläni lähde viemään eteenpäin kaksia työmarkkinoita, Urpilainen sanoi.
Tänä keväänä havaituista
saimaannorpan kuuteista
kymmenen on kuollut pesään. Hautalan mielestä
omistajaohjauksella ei yhtiöitä voida pakottaa hidasta-
maan sopeutumista rakennemuutokseen.
Martti Korhonen (vas.)
valitti, että valtion omistajaohjaus on ollut todella löysää. lisää: www.k-market.com
KAUPPIAS HOITAA HOMMAN. He toivovat pystyvänsä
järjestämään tempauksen
tulevinakin vuosina.
Valtion omistajaohjauksesta
vastaava ministerin Heidi
Hautalan (vihr.) toiminta
nostattaa jupinaa hallituksen vasemmistopuolueissa.
SDP:n Riitta Myller syytti eduskunnan kyselytunnilla torstaina, että käytännön
omistajaohjaus näyttää olevan päinvastaista kuin hallitusohjelmaan on kirjattu.
??Hallitusohjelman mukaan valtion omistajaohjausta vahvistetaan. Nieminen taas aikoo
pyöräillä kavereiden luokse,
kouluun ja harrastuksiin,
esimerkiksi teatterille ja palokuntaan.
Puolustusvoimat kilpailuttaa sittenkin raskaiden
kuorma-autojen hankinnan. Nyt tämä huoli on
takana.
. Hän kertoo tarvitsevansa pyörää kulkiessaan
esimerkiksi VPK:lle ja kirjastoon. Näin ei
omistajaohjauksessa voi toimia, Hautala opasti.
Nuorille
palkka-ale?
Hallituspuolueista paljastui
erilaisia odotuksia myös siitä, mitä pitäisi tehdä nuorten saamiseksi mukaan työelämään.
Kokoomuksen Pia Kauma
kysyi valtiovarainministeri
Jutta Urpilaiselta (sd.),
voitaisiinko Suomessakin
maksaa nuorille alkuvai-
maiden sisällä, mutta komissaari Neelie Kroesin
mielestä maksujen poistaminen on välttämätöntä
EU:n talouskasvun vauhdittamiseksi. Minulla oli aiemmin pyörä, mutta se varastettiin,
Nieminen kertoo.
Parviaisen pyörä taas oli
jäänyt tytölle aivan liian
pieneksi. Vanha pyöräni on aivan liian pie-
Komissaari haluaa poistaa
verkkovierailumaksut
Lotta Nieminen (vas.), Matilda Parviainen ja Suvi Rivasto olivat kaikki kovasti uuden pyörän tarpeessa. Tavoitteeksi on asetettu henkilöstöä
arvostava, pitkäjänteinen
henkilöstöpolitiikka, Myller
muistutti.
Hautala puolustautui, että
ministerin pitää noudattaa
myös pörssi- ja osakeyhtiölakeja. Milloin omistajaohjauksesta vastaava ministeri ottaa sitä valtaa, joka
teille on annettu, Korhonen
kysyi.
Hautala vastasi, ettei ministeri voi erottaa Talvivaaran toimitusjohtajaa, kuten
eduskunnan ympäristövaliokuntaa johtava Korhonen on
vaatinut.
??Omistajaohjausministeri
ei erota yhdenkään yhtiön
toimitusjohtajaa. 2 pkt/talous
-33 %
99
pkt
(11,65/kg)
Ilman K-Plussa-korttia 10,49 pkt (17,48/kg)
VOIMASSA 2.6.2013 AStI
Tarjous voimassa myös
Neste Oil K-marketeissa.
HK
sika-nautajauheliha
400 g, raj. toukokuuta 2013
Uutiset
?Äiti täs toimii kello!?
7
Armeija kilpailuttaa
kuorma-autonsa
Neljä yksinhuoltajien lasta sai eilen ikioman, tuliterän Jopon Salossa.
SSS/Minna Määttänen
SSS | Jonna Välikangas
jonna.valikangas@sss.fi
Kerrostalon sisäpihalla
Salon keskustassa ihasteltiin torstaina illansuussa
upouusia, pinkkejä Jopoja.
Pyörillä ajeltiin muutama
kokeilukierros pihalla ja
hymy oli herkässä. Asiaa käsiteltiin Maavoimissa ensin
siviilihankintana, mutta
puolustusministeriö katsoi
myöhemmin keväällä, että
kyse olisi kuitenkin puolustusvälinehankinnasta.
Lopullinen hankintapäätös on tarkoitus tehdä tarjouskilpailun jälkeen helmikuussa 2014. Kuutteja syntyi yhteensä 62.
Saimaannorpan pesäsukelluksilla selvitettiin pe-
säpoikaskuolleisuuden todellista suuruusluokkaa,
sillä kaikki kuolleet kuutit
eivät aina löydy pesälaskennoissa.
??Nyt havaittu poikaskuolleisuus on normaalia
suurempi, mutta ilman
vedenlaskun hidastamista
se olisi ollut merkittävästi
isompi, arvioi Metsähallituksen luontopalvelujen
ylitarkastaja Tero Sipilä.
(STT)
hyödynnä k-marketiN edulliset tarjoukset!
VOIMASSA 1.6.2013 AStI
6
VOIMASSA 2.6.2013 AStI
Pakattu!
ERÄ!
tuore
lohifilee
600 g, Norja,
raj. Vaihdetta on voinut vaihtaa vain alamäessä, sopivassa vauhdissa ja kulmassa, jos
ei polje ja jos käy hyvä tuuri,
Rivasto nauraa.
Lukko mukana,
lisälukko ei haittaisi
Tuulia Rivasto kertoo, että
heidän on pitänyt hankkia
tyttärelle uusi pyörä jo vuosien ajan. (STT)
SDP kierrättää
avustajakuntaansa
SDP:n ministerikierrätys
tuo vaihdoksia myös avustajakuntaan.
Opetusministeri Krista
Kiurun poliittiseksi valtiosihteeriksi nousee työministeri Lauri Ihalaisen
erityisavustaja Pilvi Torsti. Käyn lukiota Turussa ja
pyöräilen kotoa Halikosta
Salon rautatieasemalle. Puolustushallinnon
kaupallinen johtoryhmä
linjasi torstaina, että laki ei
mahdollista kaupan tekemistä suorahankintana.
Suorahankinta olisi tietyissä tapauksissa mahdollistanut autojen tilaamisen
kotimaiselta Sisulta ilman
kilpailutusta. Nyt tytöt pääsevät aloittamaan kesän uusilla, pinkeillä
Jopoilla.
ni, Rivasto kertoo ja elehtii,
että pyörää on pitänyt ajaa
suurin piirtein polvet suussa.
Kaiken lisäksi vanhan pyörän vaihteet ovat olleet rikki.
. melkein voi sanoa ?
on ikävä kyllä melkein tumput suorana. Korhonen otti esimerkiksi Talvivaaran.
??Valtio suurimpana omistajana . 2 rs/talous
-31 %
1
Tarjous voimassa myös
Neste Oil K-marketeissa.
Tarjoiluehdotus
99
rs
(4,98/kg)
ERÄ!
jäätelöitä
55?162 g,
raj
8
SALON SEUDUN SANOMAT
Perjantaina 31. Automaattitarkennus. 16 Gt:n sisäinen muisti.
MicroSD-korttipaikka. Full HD -videot. Mukana salamalaite. Pussilakana 150 x 210
cm ja tyynyliina 55 x 65 cm. Kirkas ja tarkka näyttö. Värit
musta ja pinkki. Wi-Fi -tablettitietokone
(arvo 269,90).
RUUSU
60 cm
Hileellä.
Yksittäin pakattu.
Värit valkoinen,
vaaleanpunainen ja
tummanpunainen.
Iittala
AALTO-MALJAKKO
79
160 mm, väri kirkas.
3
90
50
-20 %
Hinta ilman K-Plussa-korttia 99,90
SALO
Aukioloajat ja yhteystiedot: www.k-citymarket.fi
Samsung NX1000
MIKROJÄRJESTELMÄKAMERA
20 megapikseliä. Lataa valokuvia Facebookiin suoraan kamerasta. Värit vaaleanpunainen, vaaleansininen ja harmaa.
40,
SÄÄSTÄ
Hinta ilman K-Plussa-korttia 59,95
-33 %
?
(389,90)
Samsung Galaxy Pocket+
KOSKETUSNÄYTTÖÄLYPUHELIN
Bluetooth 3.0, USB 2.0 ja 3,5 mm:n kuulokeliitäntä. Takuu 2 vuotta.
499
90
(549,90). Googlen
monipuoliset palvelut ja laaja sovelluskauppa. Huippunopea suljin. toukokuuta 2013
LUVASSA
JUHLAPÄIVÄ
Nyt saat 50 % alennuksen
keräilytuotteesta
ilman keräilyleimoja!
Tällä kupongilla
Kevään keräilykampanjatuote
ilman keräilyleimoja
KERÄILYHINTAAN -50 %
Kampanjassa Iittalan
valkoisia Teema-astioita
sekä Lempi-laseja.
Hinnat voimassa 31.5.?2.6.
Max. Sujuvaa nettiselailua, vauhdikasta pelaamista ja elokuvien katselua. 4 tuotetta/kuponki.
Katso tarkemmat tuotetiedot
www.k-citymarket.fi/keraily.
Tuotteet myymälässä
kampanjatelineissä.
Kuponki on voimassa
9.6. Takuu 2 vuotta.
79
95
Hinta ilman K-Plussa-korttia 99,95
-20 %
KAUPAN PÄÄLLE
Samsung Galaxy Tab 2
7. ISO
jopa 12 800. 3. asti kaikissa
K-citymarketeissa.
#
Samsung Galaxy Tab 2 Wi-Fi
TABLETTITIETOKONE 10,1?
Android 4.0 ja tehokas tuplaydinprosessori. Takuu 1 vuosi.
299
90 90
Finlayson
PUSSILAKANASETTI
100% puuvillasatiinia. LCDnäyttö. Android 4.0 -käyttöjärjestelmä
Ei ilmeisesti haluttu säikytellä tulevia oppilaita ja
vanhempia, isä arvelee.
Rehtorin mukaan asiasta
keskusteltiin vanhempien
kanssa etukäteen ja sitä käsiteltiin perusteellisesti oppilashuoltoryhmässä.
??Ilmeisesti sermin toteutustapa sitten säikäytti van-
hemmat, sanoo rehtori.
??Jokainen ratkaisu on tehty koulupsykologin arvioinnin ja suosituksen pohjalta
ja oppilaan parhaaksi.
Kilpeläisen mukaan kyseessä oli kokeilu, joka kesti vain muutaman viikon ja
joka purettiin toukokuun
alussa.
??Tarkoitus oli katsoa, auttaako se lasta.
Hän myös tähdentää, ettei
poika suinkaan ollut eristyksissä, sillä ensiluokkalaisten
opetus on ylipäätään hyvin toiminnallista eikä vain
pulpetissa istumista.
?Äärimmäisin pedagoginen keino?
Opetushallitukselle Joensuun sermikohu tuli yllätyksenä. Lähetä meille oma
kuvasi tämän vuoden muistojen kirjoon.
Kuvagalleriaan sopii monenlaisia kuvia: upea rivi nuoria juuri
valmistuneita, rehtori lakittamassa tuoretta ylioppilasta, juhlasalissa
raikuva lasten musiikkiesitys tai vaikka kaunis kattaus sankarin
juhlapöydästä. SALON SEUDUN SANOMAT
Perjantaina 31. Mitä on solidaarisuus, mitä on kunnioitus, kuinka kohdellaan toisia ihmisiä. ?Veri
lentää, kun sut potkitaan
Ruotsiin. Totta kai yksittäistä katsojaa on saattanut
ärsyttää, miksi suomenkielisellä kanavalla on ruotsin-
Lehtikuva/Sari Gustafsson
Lehtikuva/Kimmo Mäntylä
Senja Larsen: Nettiuhkailu on
vähentynyt.
Mikaela Nylander: Tappouhkauksia on tullut.
Lehtikuva/Martti Kainulainen
Lehtikuva/Markku Ulander
Peter Nyman: Kannatan jämäkkää otetta nettikeskustelulle.
Maarit Feldt-Ranta: Olen kokenut vähättelyä ja halveksuntaa.
kielisiä töissä, mutta ei mitään sen vakavampaa.
??Sanotaan, että mitä vah-
vempi aurinko, sitä pidempi varjo. Hänen mukaansa sermien käyttö ei ole yleinen käytäntö.
??Se on varmaan se äärimmäisin pedagoginen keino,
jolla lapsen oppiminen pyritään turvaamaan. Opettaja näki koppiin
vain sivusta. Tällainen ei ole hyväksyttävää, ja ennen kaikkea
se on raukkamaista. Näin
pitää tehdä, koska mikään
ei ole parempaa asennemuokkausta kuin kansallinen keskustelu.
??Ruotsin kielellä on pitkä
historia Suomessa. Nostamme heti metelin. osoitteenmuutoksen,
lahjatilauksen ja tilata näytelehden.
Tilaajapalvelumme ammattilaiset auttavat sinua myös puhelimitse
maanantaista perjantaihin kello 8-16 numerossa 02 770 2626.. Tahallisesta toiminnasta ei esitutkinnassa ole
löydetty viitteitä.
Tutkinnanjohtaja Sampsa Marttila kertoo, että
tapahtumien kulku on tiedossa ja esitutkinta keskit-
tyykin vastuukysymyksiin.
??Nyt selvitetään, mitä
laiminlyöntejä tähän liittyy ja ketkä niistä vastaavat.
Rikoksesta epäiltynä on
tähän mennessä kuulusteltu muutamia ihmisiä.
tosi ahdistava tilanne.
??Toisaalta hyvä, että nousee pinnalle. Seurasin itse oppituntia. Vaneriseinäkkeet
oli rakentanut koulun oma
opettaja, koska pojan arvioitiin käyttäytyneen liian vilkkaasti tunneilla.
Lehden mukaan pojalla ei
ole diagnoosia esimerkiksi
käytöshäiriöistä. Se on ainoa tapa käydä tästä keskustelua.
Kun nousee yleiseen tietoisuuteen, se lisää turvallisuuden tunnetta, se että
näihin puututaan.
M i k a e l a N y l a n d e r,
RKP:n kansanedustaja
ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja:
??Minulle on tapahtunut
vastaavaa joka kerta, kun
olen televisiossa puhunut
vaikkapa kaksikielisistä
kouluista tai muusta ruotsin kieleen liittyvästä asiasta. Juuri ne ovat heikoilla.
Peter Nyman, toimittaja ja uutisankkuri:
??En ole saanut uhkauksia.
En sellaisia, joista nyt on
uutisoitu. Tämä on pelottavaa
yhteiskunnan kannalta ja
näiden ihmisten kannalta
Sermillä eristämistä
käytetään kouluissa toisinaan
STT | HANNU TURUNEN, REINO PASANEN
Sermien käyttö on yksi koulun monista keinoista, joilla
oppilaan huomio voidaan
yrittää kohdentaa haluttuun
asiaan. Tärkeää on
löytää aiheet, jotka oppilasta
kiinnostavat, ja kannustaa,
sanoo Koivula.
??Tutkimusten mukaan
kiellot ja rangaistukset eivät
tepsi, positiivinen kannustaminen sen sijaan parantaa
luokan työrauhaa ja käyttäytymistä.
Myös OAJ:n kehittämispäällikkö Nina Lahtinen toteaa, etteivät järjestelyt saa
olla luonteeltaan rankaisevia
tai oppilasta leimaavia. Netin hyvä puoli on,
Lehtikuva/Mikko Stig
Ulla-Maj Wideroos: Olen saanut vihapostia silloin tällöin.
että ihmiset pystyvät aiempaa paremmin purkamaan
tunteitaan. Itse kantaisin
huolta pienistä vähemmistökielistä. Eli tappouhkauksia on
tullut.
??Toivon asennemuokkausta. On tullut vain
aurinkoista, iloista, ihanaa
palautetta.
??Omasta mielestäni nettiuhkailu ei ole lisääntynyt.
Päinvastoin, se on vähentynyt. Hän korostaa, että työrauhan ja oppimisen turvaamiseen on useita pedagogisia
keinoja, joista sermien käyttö
ei ole suinkaan se ensimmäinen.
??Ensisijaista on opetuksen
eriyttäminen. Toivomme kuvia kaikista kevään juhlista eri kouluissa.
Kuvan tai kuvat voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen kuvat@sss.fi.
Kerro viestissä missä ja mistä tilanteesta kuva on otettu. Kysyimme
tunnetuilta suomenruotsalaisilta ilmiöstä.
Senja Larsen, sosiaalisessa mediassa ruotsia
opettava ?Fröken Senja?:
??Silloin, kun perustimme
nettisivumme, kaikki olettivat, että ongelmia tulee.
Mutta ei . Sellaista.
??Totesin, etteivät nämä
ainakaan rohkeita ihmisiä
ole. Suomalaisista on tullut niin suvaitsevaisia, ettemme voi sietää, kun joku
käyttäytyy törkeästi. Poliisi epäilee
vuodon tappaneen mahdollisesti kaikki tuolloin joessa olleet kalat.
Vuodon epäillään aiheu-
tuneen huolimattomuudesta. Varmista
kuvassa olevilta henkilöiltä, että kuvan julkaiseminen netissä sopii.
Kuvia voi selata Salon Seudun Sanomien nettisivuilta osoitteessa
www.sss.fi.
Parasta paikallista
Joko tutustuit lehtiperheemme yhteiseen nettipalveluun
www.tilaajapalvelija.fi
Vilkas 7-vuotias istui sermin takana kahden
kuukauden oppitunnit Joensuussa.
Noin puolitoista viikkoa
sitten Mätäjokeen pääsi
liuotinbensiiniä maalinvalmistaja Teknoksen tehtaalta. Liuotinbensiini valui
jokeen sadevesiviemärin
kautta. Ratkaisu
pohjautuu moniammatilliseen asiantuntemukseen ja
koulun ja kodin yhteistyöhön.
Sitä ennen on jo pidempään
mietitty ja kokeiltu muita
opetusjärjestelyjä.
Mätäjoen vuotoa tutkitaan
törkeänä ympäristön turmelemisena
Helsingin poliisi tutkii
Mätäjoen liuotinvuotoa
törkeänä ympäristön turmelemisena. Se koskee myös
nettiä. Isänsä, joensuulaisen Seppo Hyttisen, mukaan ekaluokkalainen teki jo 3?4 luokan tehtäviä ja luki sujuvasti.
Pojan saama ?umpinainen
koppi. Ilmiön yleisyydestä
ei ole tarkkaa tietoa, sillä
esimerkiksi Opetushallitus
ei pidä kirjaa tällaisista oppimisympäristön järjestelyistä.
Sermejä joka tapauksessa käytetään. Mutta vähättelyn ja
halveksunnan väliltä paljonkin vuosien varrella.
??Eräs nuori, politiikassa
aloitteleva nainen oli minuun yhteydessä ja kertoi,
että häntä on henkilökohtaisesti uhattu tosi voimakkaasti. Tällä
tavalla lehti haluaa tukea
kaksikielisyyttä Suomessa.
Tekstin sisältö on sama
molemmissa jutuissa. oli vanhemmille suuri
yllätys, vaikka he järjestelystä etukäteen tiesivätkin.
. Poliisi ja päättäjät saisivat osoittaa vahvemmin, missä raja kulkee.
Maarit Feldt-Ranta,
SDP:n kansanedustaja:
??En ole saanut näin rankkoja, kieleen liittyviä uhkauksia. Kierrellessään
muualla luokassa opettaja ei
huomannut, kun poika koetti viitata. Kun
olet eri mieltä, yrität tukkia
toisen suuta sillä että uhkailet.
??Pitäisikö pohtia, että keskustelupalstoilla pitäisi aina olla omalla nimellä?
U l l a - M a j Wi d e r o o s ,
RKP:n kansanedustaja:
??Olen saanut vihapostia
aina silloin tällöin. Aiheesta on puhunut
muun muassa RKP:n varapuheenjohtaja ja toimittaja
Päivi Storgård, joka järjesti mielenilmauksen nettivihaa vastaan keskiviikkona Helsingissä. (STT)
Varsinkin suomenruotsalaisilla poliitikoilla on kokemuksia vihapuheesta.
STT | ESA KOIVURANTA,
JANNE LEHIKOINEN
Viime päivinä on kerrottu
useista ruotsin- ja kaksikielisten saamista uhkauksista. (STT)
9
Voit tehdä siellä ympäri vuorokauden mm. toukokuuta 2013
Uutiset
?Veri lentää, kun
sut potkitaan Ruotsiin?
Helsingin Sanomilta tukea kaksikielisyydelle
Helsingin Sanomat julkaisi
torstain printtilehdessään
jutun, joka oli taitettu samalle aukeamalle sekä suo-
meksi että ruotsiksi. Hurrihuora.. Koulut voivat
myös tilata kalustevalmistajilta erilaisia seinäke- ja
pöytämalleja pulpetteihinsa
ja työpöytiinsä.
??Pitkät ajat niitä on käytetty, ei kuitenkaan usein,
eikä läheskään joka vuosi,
sanoo joensuulaisen Noljakan koulun rehtori Anne
Kilpeläinen.
Kilpeläisen johtama 380
oppilaan koulu nousi keskustelun kohteeksi Seuralehden kerrottua 7-vuotiaasta pojasta, joka joutui
opiskelemaan vanerisermin
takana kahden kuukauden
ajan muusta luokasta eristettynä. Eivät pysty keskustelemaan kasvotusten kanssani, jos heillä on ongelmia
kaksikielisyyden kanssa.
??Ei se varmaan riitä, että poliitikot tai toimittajat
tai pääministeri puuttuvat.
Kyllä tämä on syvemmällä
tämä ongelma. Opetusneuvos Pirjo
Koivula ei halua kommentoida yksittäistä tapausta. Vuoto kesti noin
kaksi tuntia. Huono puoli on
se, että rikollinen viesti pääsee läpi, sellainen, josta olisi saanut poliisit peräänsä
vanhassa maailmassa.
??Kannatan jämäkkää
otetta nettikeskustelulle.
Jonkinlainen moderointi olisi paikallaan. Helsingin Sanomat käsittelee
uhkauksia myös pääkirjoituksessaan. Minun piti sitten
mennä apuun, kertoo Seppo
Hyttinen.
Rehtori: Poika ei
ollut eristyksissä
Isän mukaan koppi oli käytössä pari kuukautta ja poistettiin muutama viikko sitten, kun uudet oppilaat olivat tutustumassa kouluun.
. Onko tällaisia
asioita jo unohdettu?
NAPPAA KUVA
koulujen päätösjuhlista
ja lähetä se
Salkkarin
kuvagalleriaan!
Salon Seudun Sanomat kerää jälleen nettisivuilleen tunnelmallisen
kuvagallerian koulujen päätösjuhlista ja juhlijoista. Uskon,
että suurin osa kokee sen
läheiseksi. edes häiriköintiä
ei ole ollut
Salo
6 vuotta
Miisa Lindeman
31.5. Ystävykset yhdessä Koskella, Yrjö Liipolan
Taidemuseon kesänäyttelyssä
Alpo Sailon töitä 28.7. klo 15?17, vertaistukea mielenterveyskuntoutujille
Vanhanajan iltamat . kuljetuspalveluista, muistista, suun
terveydenhoidosta ja liikunnan
merkityksestä, Omaiset ja läheiset ry:n toiminnasta
Muistikammari Salossa, kauppakeskus Plaza, uusi puoli, 3. teemalla, tähtiesiintyjiä Salon
torin lavalla kaikkina päivinä
Muita tapahtumia
Tanssit Perniön Hallinlavalla
1.6. klo 13?17 peruttu
Salon kirkon kesäkahviossa
3.6. klo 20, Tiina Sinkkonen altto, Juhani Aaltonen
saksofoni ja huilu, Ulf Krokfors
kontrabasso, Seppo J. Pesässä on jo kolme munaa.
Otso onnittelee -palstalla julkaistaan tasavuosia täyttävien 1?12-vuotiaiden lasten onnitteluja.
Seuraavan päivän lehteen tarkoitettujen onnittelukuvien on oltava täydellisine tietoineen
(ikä, etu- ja sukunimi, syntymäpäivämäärä, kotipaikka)
toimituksessa edellisenä päivänä klo 12 mennessä.
Viikonlopun (la-su-ma) lehtiin tarkoitetut kuvat perjantaihin klo 12 mennessä.. klo 18, saksalainen nuorisokuoro Junger Kammerchor
Michelbach
Lasten Laulukaupungin 23.
kansainväliset festivaalit Salossa 6.?9.6. Vaskio
LÄMPIMÄT ONNITTELUT
ÄIDILLE!
Onnittelut 6 vuotiaille
Miisalle ja Millalle Saloon.
Pauliina 18 v
t. Tämä tutkimus on sikälikin mielenkiintoinen, että
suomalaisten tutkittavien
osuus on suhteellisen suuri,
Suomen Akatemian tutkijatohtori Jari Lahti kertoo.
(STT)
Otso onnittelee
lastenpalsta@sss.fi
2 vuotta
Helmi-Lotta Riski
31.5. saakka ti?su
klo 11?17
SOMERO:
Hiidenlinna Somerniemellä
avoinna 30.6. klo 11?17,
(suljettu 21.?22.6.)
Söderlångvikin museo avoinna
31.8. saakka
Tähtiin kääntyneet - muinaiset intiaanikulttuurit, Tammisaaren museokeskus Ektassa 1.9.
saakka
Iloa, työniloa, silmäniloa, tekemisen ja antamisen iloa, Fiskarsin osuuskunnan 20. klo 20?1.30, Syke Orkesteri, Martti Metsäkedon Orkesteri
Ikäinfo-iltapäivä Suomusjärvellä 3.6. klo 11?12, kuuluu Lasten
Laulukaupungin ohjelmaan
Kaffekellarin ohjelmallinen
iltapäivä Halikossa, ikäkeskus
Majakassa (Hornintie 3) 7.6. klo 19
Ikäkeskus Majakassa Halikossa, (Hornintie 3) 6.6. Lapset perheineen
Onnea 31.05.2013
MARIKA
Yo-merkonomi
JARNO
Logistiikka/kuljetus
T: Äiti, Isä ja Ellimari
Petro
Harmaasieppo on tehnyt pesänsä Perälän Pajan pääkonttorin
ovikranssiin. Koskella: Yrjö Liipolan Taidemuseo.
Marttilassa: kotiseutumuseo,
Nostalgiamuseo (Heinojantie
44, Prunkila). Halikko
8 vuotta
Kerttu Uusitalo
31.5. konsertti Perniön
kirkossa 2.6. ti?la klo 10?16, su
klo 12?18 (suljettu 21.?22.6.)
PAIMIOSSA:
Paimion Sähkömuseo (Vistantie 24a) avoinna 1.6.?31.8. Kisko
9 vuotta
Annika Peippo
31.5. saakka
Kokemuksia ja näkemyksiä,
Veikko Ekin akvarelleja Someron kirjastossa 31.5. toukokuuta 2013
Huomenta
päivää
Vinkkaa
juttu!
n toimitus@sss.fi
Elokuvat
31.5.?6.6.
Kauhea kankkunen 3, Bio
Jännä, Salo pe klo 18.30, su klo
18.30, ti klo 18.30
Fast & Furious 6, Bio Jännä, Salo la klo 18.30, ma klo 18.30
Star Trek Into Darkness (3D),
Bio Jännä, Salo ke?to klo 18.30
Kauhea kankkunen 3, Bio-Salo
1 pe?to klo 19.30
Salainen valtakunta (3D, dub),
Bio-Salo 1 su klo 16.30
Fast & Furious 6, Bio-Salo 2
pe?ti klo 19
Kultahattu (2D), Bio-Salo 2 su
klo 16.30
Star Trek Into Darkness (2D),
Bio-Salo 2 ke?to klo 19
Kauhea kankkunen 3, Paimion
Kino la?ma klo 19
Salainen valtakunta (3D, dub),
Paimion Kino su klo 16.30
Fast & Furious 6, Paimion Kino
ti klo 19
Star Trek Into Darkness (3D),
Paimion Kino ke?to klo 19
Fast & Furious 6, Bio Jukola,
Somero pe klo 19, la klo 16.45,
to klo 19
Kauhea kankkunen 3, Bio Jukola, Somero la klo 19.30, ke klo
19
Salainen valtakunta (3D, dub),
Bio Jukola, Somero su klo 17
Teatteri
Kolobok ja Jäniksen tupa, nukketeatteriesityksiä Salossa, Prykin kerhotiloissa (Salmenranta
2) 1.6. saakka klo 11?18, (suljettu
21.?22.6.), päärakennus toimii
taidemuseona ja Amos Andersonista kertovana museona,
vaihtuvien näyttelyiden lisäksi
museossa on myös pysyvä taidenäyttely
KOSKELLA:
Yrjö Liipolan Taidemuseo
avoinna 2.6. klo
9?10.30 Nappikauppa askartelua kädentaitoryhmä, ohjaa Anne Salon Muistiyhdistyksestä
Ikäinfoiltapäivä ja apuvälineet
Salon VPK:n talolla 6.6. saakka la?su klo 11?16, kesäkuussa klo 11?19
Liisa Suomisen ja Liisa Keurulaisen maalauksia Somerniemellä Hiidenlinnassa 30.6. Lasten Laulukaupungin ohjelmalliset avajaiset klo 17
alkaen ja Suvisalon iltatori klo 16?21
Muurlan seurakuntakodissa 3.6.
klo 19
Avustustapahtuma Halikossa,
Vinkkis nuorisotilassa (Halikontie 2) 4.6. Herra
Häntälän Seikkailut jatkuu
Häntälässä, Yli-Eskolan Talonpoikaismiljöössä (Häntäläntie
119) 5.6. saakka
Toimituksen valitsemista tapahtumista julkaistaan tapahtuman nimi,
paikka, aika ja tarvittaessa lyhyt
kuvaus sisällöstä.
Ilmoita nettisivun kautta:
www.sss.fi/tapahtumat,
sähköpostilla: kalenteri@sss.fi
postitse: SSS / toimituksen sihteeri,
PL 117, 24101 SALO
Huom! Kaikki muutokset ja
korjaukset ylläoleviin osoitteisiin.
Tänään
kalenteri@sss.fi
Elokuvat
Kauhea kankkunen 3, Bio Jännä, Salo klo 18.30
Fast & Furious 6, Bio Jukola, Somero klo 19
Fast & Furious 6, Bio-Salo 2 klo 19
Kauhea kankkunen 3, Bio-Salo 1 klo 19.30
Muita tapahtumia
Muistikammari Salossa, kauppakeskus Plaza II:ssa 3. klo 20?0.30, Saku Backman
Tanssit Somerniemellä, Ämyrillä 1.6. saakka
Eurooppalainen yö ja Paratiisin vangit, Rax Rinnekankaan
valokuvien kuukausittain vaihtuva näyttely Suomusjärven kirjastossa 31.12. saakka
Satumaailma, Hanna-Kaisa
Sulavuori-Kettulan ja Ellinoora
Kettulan vahamaalauksia ja muita taideteoksia Halikon kirjastossa 30.6. klo
13?14.30, Risto Salovaara ja Janne Kuusinen
Tanssit Someron Esakalliolla
7.6. Yleisöopastukset
ke klo 16.30.
Ateljee Kauko Mäkinen (Turuntie 22) avoinna la klo 10?13,
su klo 12?15
Galleria Levola (Perniöntie
1719) avoinna 2.?30.6. Salo
3 vuotta
Oskar Kultarinta
31.5. tietoa ja vinkkejä muistin, muistisairauksiin ja
aivoterveyden ylläpitämiseen
Verenluovutus Salossa, VPK:n talolla klo 13?18
Hannu Määttänen laulattaa koululauluja Salossa, palvelukeskus Ilolansalossa klo 13.30
Tanssit Someron Esakalliolla klo 21?02, Sinitaivas, Tarja
Lunnas
VALMISTUNEITA
Muurlan Opiston 2-vuotisilta kansanopistolinjoilta
valmistuvat 31.5.
Valokuvauslinjalta: Hoikkala Katriina, Kurki Kati,
Laakkio Jenni, Lähteenmäki Marjaana, Mutlu
Murat, Ojala Stella, Ojama Martti, Oksanen Mari,
Rantanen Sari, Salomaa
Laura, Vesala Tuula, Ylinen Krista
Sarjakuvataiteenlinjalta:
Armassalo Gazela, Borisov
Jirka, Heinonen Johanna,
Honkanen Sara, Jokela
Noora, Lahti Sirkku, Parkkonen Jukka-Pekka
6.6. suljettu)
Galleria & putiikki Lillan,
keittiögalleria (Asemakatu 12)
avoinna ma?pe klo 10?17 ja la
klo 10?14
Halikon Franssintalo avoinna
su klo 11?16, saatavana kädentaitotuotteita
Salon taiteilijaseuran Taidelainaamo galleria & putiikki Lillanissa (Asemakatu 12) avoinna
ti?pe klo 10?17, la klo 10?14
Sinisen talon galleria avoinna ti?to klo 12?18, pe?su klo
12?15
Teijon Masuunin galleria, taide- ja käsityöputiikki (Telakkatie 17) avoinna 31.5. saakka
10 + 1 Varsinais-Suomesta
Sirpa Erkinharjun, Kristiina
Juvasin, Veikko Järvisen, KaisaLeena Kaarlosen, Ulla Lehtinen,
Auli Muurinen-Kitulan, Heidi
Renlundin, Minna Sartesin, Kaarina Söderströmin, Lea Talvion
ja Hannele Tuomisen akvarelleja
Salossa, Galleria Levolassa (Perniöntie 1719) 2.?30.6.
Näyttämöllä . klo 11?15, tietoa ja vinkkejä
muistin, muistisairauksiin ja aivoterveyden ylläpitämiseen
Suvisalon iltatori Salon torilla
6.6. ti ja su klo 13?17
Salon tuotanto- ja kulttuurihistoriallisen museo Eliasverkkonäyttely osoitteessa www.
eliaskokoelmat.fi
Wiurilan hevosvaunu-ja kotimuseo (Viurilantie 126) avoinna 5.6.?25.8. Art travelling
tanskalaisen Odderin taiteilijaseuran töitä Teijon Masuunilla
23.6. Vaskio
9 vuotta
Niko Peippo
31.5. saakka la klo 10?
17, su klo 11?17
Mäkilän Traktorimuseo avoinna ti?su klo 10?18
Torppamuseo avoinna 31.8.
saakka la?su klo 12?15
* Avoinna myös sopimuksen
mukaan: Salossa: Fiulmaakarin mylly Muurlassa, Halikon
museo, Kiskon kotiseutumuseo,
Meritalon museo, Muurlan kotiseutumuseo, Pellonpään talonpoikaismuseo (Vähähiidentie
176) ja Kivimakasiinin esinemuseo (Mikolantie 11)
Salon torilla 6.6. klo 13?17, Kimmo Lindegren & Mika Raittilan yhtye
Mielenterveysilta Salossa, Salotossa 5.6. saakka
ma?la klo 10?16, muulloin sopimuksen mukaan
Paimion sairaalan opastetut
kierrokset Alvar Aallon suunnittelemassa funkkisparantolassa
joka päivä 1.6.?31.8. Kuka
on antanut hänelle jotakin,
mikä hänen olisi maksettava
takaisin?
Room. Sauvossa: Sauvon museo. 10
SALON SEUDUN SANOMAT
Perjantaina 31. klo 21?02, Suvi Teräsniska,
Nousukausi
Museot ja
näyttelytilat
SALO:
Kiikalan kotiseutumuseo
avoinna 2.6.?25.8. ke?su
klo 13?17, (21?22.6. paikalliset yhdistykset esittelemässä toimintaansa,
Runoryhmä Valopilkut esintyy
klo 14 (sateen sattuessa Markkinat siirtyy sisätiloihin)
Päivätanssit Someron Esakalliolla 5.6. näyttelykesä Raaseporissa, Fiskarsin Kuparipajassa 15.9. Vertailututkimuksessa yhdistettiin
125?000 ihmisen koulutussaavutukset.
??Tutkimuksessa löydetyt
geneettiset tekijät selittävät
vain kaksi prosenttia kouluttautumiseen käytetystä
ajasta, kertoo tutkijatohtori
Marika Kaakinen Oulun
yliopistosta.
Tutkimukseen osallistuneiden Oulun yliopiston tutkijoiden mukaan nyt saatu
tulos tukee käsitystä ympäristön ja muiden tekijöiden
vahvasta roolista koulumenestyksen saavuttamisessa.
Tutkimus julkaistiin torstaina Science-aikakausilehdessä.
. klo 13?15, vieraana Pirkko
Nummela kertomassa ja näyttämässä kuvia Etiopiassa tehtävästä vammais- ja aidsorpotyöstä
Keskustelu- ja rukousilta
Paljon onnea
Päivän Sana
Tänään:
Suomenkielinen kalenteri:
Helka, Helga
Ruotsinkielinen kalenteri:
Helge, Helga
Kuka voi tuntea Herran
ajatukset, kuka pystyy
neuvomaan häntä. klo 10 ja
klo 14, (ei 22.?24.6.)
Näyttelyt
Sauvon Käsien vaihtuvat näyttelyt Sauvon terveyskeskuksessa
Aila Salmivaaran grafiikkaa, keramiikkaa ja nukketaiteilija Raija Puonnin naiseuden monet
kasvot- nukkenäyttely Salossa,
kauppakeskus Linjurissa 3. saakka
Pinnan alla, Salon Taiteilijaseuran 45-vuotisjuhlanäyttely,
18 taiteilijan teoksia Salossa,
taidemuseo Veturitallissa 2.6.
saakka
Natural Signs, Turun Taideakatemian opiskelijoiden paikkasidonnaisen valokuvauksen ja
kuvataiteen näyttely Someron
Kivimeijerin ulko- ja sisätiloissa
9.6. Salo
3 vuotta
Onni Breilin
31.5. Lasten Laulukaupungin avajaiset ja ohjelmaa klo
17 alkaen, Halikon musiikkiyh-
distys, Chili Kuusjoelta, Tanssivat koirat-show, kansainvälisiä
lapsiryhmiä Virosta ja Beninistä.
Salon kaupungin tervehdys kaupunginjohtaja Antti Rantakokko
klo 18. Pete, Susanna, Juho,
Annukka, Joni, Isä ja Äiti
T: Mummi ja Papo, Iskä ja Riikka
Raine, Liisa, Jade ja Max,
Karin, Jussi ja Claudia
Lari
Rakas tyttäremme sai 5.5.2013
kasteessa nimen
Emma Maarit
Kummeina
Piritta ja Juha Tuomaala
Marja Levänen
Onnelliset vanhemmat
Salla ja Antti Järvinen
t. klo 16?21. klo
13?15, mm. 11: 34?35
Huomenna:
Suomenkielinen kalenteri:
Teemu, Nikodemus
Ruotsinkielinen kalenteri:
Rabbe
Yhteystiedot
Tapahtumatiedot kerralla lehteen ja nettiin
Tilaajapalveluun
Puh: (02) 7702 626, klo 8.30-15.30
Sähköposti: tilaajapalvelu@sss.fi
Ilmoita tiedot Salon seudun tapahtumista yhdellä kertaa viikkokalenteriin, päivän menotietoihin ja netin
tapahtumakalenteriin.
Perjantaina julkaistavaan viikkokalenteriin (la-pe) tiedot on toimitettava
keskiviikkoon klo 16:een mennessä.
Päivittäiseen kalenteriin tiedot ehtivät
tarvittaessa edeltävänä arkipäivänä klo
12 mennessä.
Laita mukaan merkintä ?tapahtumia?
ja yhteystietosi.
Ilmoituspalveluun
Puh: (02) 7702 610, klo 8.30-15.30
Sähköposti: ilmoitukset@sss.fi
Faxit: (02) 7702 222
Viikkomarkkina- ja rivi-ilmoitukset sekä lehden tilaukset,
keskeytykset ja osoitteenmuutokset myös verkkosivuillamme
www.sss.fi
Viikolla tapahtuu 1.?7.6.2013
SSS-arkisto/ Olli Nykänen
saakka klo 11?17, perusnäyttelyssä ruukkilaisten elämää
1600-luvulta tähän päivään
Tammisaaren museokeskus
EKTA avoinna 1.9. saakka pe?su klo 12?16
Vincent Bakkum (1962) tauluja esillä Salon Sisustustalon
Galleriassa (Turuntie 8) 20.6.
saakka
Travelling art . ti?pe
klo 10?18 ja la?su klo 11?15
(suljettu 21.?24.6.), perusnäyttelyssä sähköntuotannon, -jakelun ja -käytön historiaa, teemanäyttelynä 12.7. klo 14?18, EUruokatukea (rajoitettu erä)
vähävaraisille, lapsiperheille ja
opiskelijoille
Kesä-Markkinat Halikkokodin
pihalla (Hornintie 3) 5.6. Estradi on meidän
. Halikko
LUKIJAN KUVA
Onnen hetket
toimitus@sss.fi
Lasse Heino
3 vuotta
Pinja Matikainen
31.5. saakka
Alpo ja Yrjö . krs klo
12?14, mm. alkaen klo
11?19
KEMIÖNSAARI:
Sagalundgården ja museoalue
avoinna 1.6.?31.8. ke?su klo 12?17, la
klo 12?16
Taidemuseo Veturitalli avoinna ti?pe klo 10?18, la klo 11?17,
su klo 11?18. klo 10?
14.15 apuväline-esittely, Ikäinfo
klo 12?17, tietoa mm. Salolainen Micats klo
18.15
Kirkkoseikkailu Salon kirkossa
7.6. saakka
Helene Schjerfbeck - elämä ja
taide, Tammisaaren museokeskus Ektassa 1.9. saakka su klo 12?
15, 4.6.?11.8. krs
6.6. su klo 12?15,
kesänäyttely Leilistä pulloon ?
Johannislundin lasitehtaan perustamisesta 200 vuotta
Perniön museo avoinna 4.6.?
11.8. saakka Turun
museokeskuksen kiertonäyttely
Oman katon alle
RAASEPORI:
Fiskarsin museo avoinna 31.8.
Perttelissä, Perniön Nostalgia automuseo, Perniön LainaMakasiini, Perniön museo,
Suomusjärven kotiseutumuseo, Ateljee Kauko Mäkinen
(Turuntie 22), Galleria Levola (Perniöntie 1719), Taidemuseo Veturitalli, Teijon
Masuunin galleria, taide- ja käsityöputiikki (Telakkatie 17).
Kemiönsaaressa:Sagalundin
museoalue ja Sagalundgården,
Westersin puutarha. krs
31.5. saakka, kirjaston aukioloaikoina
Muistoja, Marja-Liisa Wallin öljyvärimaalauksia ja Pirjo
Storman keramiikkaa Salossa,
Sinisen talon Taidekammarissa,
Salon Seudun Taideharrastajien
näyttelytilassa 31.5. Salo
6 vuotta
Milla Lindeman
31.5. klo 11
Musiikki
Glory Hallelujah, kesäkonserttisarjan 1. saakka
klo la?su 11?16, 1.6. Somerolla: Torppamuseo, Savenvalajamuseo,
Koulumuseo, Pitäjänmakasiinit,
Peltotyökalumuseo, Sauhutupa,
Härkä Galleria (Hirveläntie 2,
ryhmille) ja Härkälän kartanogalleria (Härkälänkuja 33, ryhmille)
Muut nähtävyydet ja kohteet:
Saaristomeren luontokeskus
Sinisimpukka, Kemiönsaaren
Kasnäsissä, avoinna 15.6. valmistuvat:
Työnohjaajiksi Heinonen
Taina, Huhtala Leena, Järviö Eija, Koho Riitta, Kuittilo Sari-Johanna, Laine
Helena, Mujunen Pekka,
Niemelä Tuula, Niittynen
Sinikka, Oravakangas Aini
Geenit selittävät
koulumenestystä
hyvin vähän
Geenit selittävät koulumenestystä hyvin vähän.
Kansainvälisen tutkimuksen mukaan geenit selittävät vain pieneltä osin sitä,
kuinka pitkälle ihminen
kouluttautuu. saakka klo 11?18
Kipinä, kantaaottavaa nykytaidetta ja muotoilua Raaseporissa, Fiskarsin Makasiinissa 15.9.
saakka klo 11?18
Pieniä salaisuuksia, Maija Albrechtin grafiikanvedoksia, Kemiönsaaren Söderlångvikissa,
Galleria Almassa ja Rantoja,
Kristoffer Albrechtin valokuvia
veden ääreltä, Galleria Kahvilassa 29.9. På scenen, Tiiti
Mendelin teoksia vuosilta 1989?
2013 Salossa, taidemuseo Veturitallissa 2.6. Salo
6 vuotta
Vili Lindegren
31.5. klo 18,
kanttori Kaisa Iitti laulattaa
Konsertti Angelniemen kirkossa 4.6. Järvinen
piano
Kesäveisut, yhteislaulutilaisuus
Salon kirkon pihassa 3.6
Samalla myös vanhoihin sirkuskouluihin tuli
uusia harrastajia.
??Tulijoita olisi vielä
enemmänkin, mutta tilojen
ja opettajien määrä asettaa
rajoituksia, kertoo järjestösihteeri Evianna Lehtipuu.
Tilaston mukaan sirkusharrastajia oli tämän vuoden alussa 40 prosenttia
enemmän kuin vuotta aiemmin. Vaihtoehtoja nimelle on myös muita.
Akvarellitaidetta monipuolisesti esittelevä näyttely on
jaettu gallerian huoneisiin
siten, että työt muodostavat
tiettyjä harmonisia kokonaisuuksia. Vuoden
nuori muotoilija -näyttely on esillä Design
Forum Showroomissa Helsingissä 11. Duon
ynnä taustabändin mainio esiintyminen Helsingin Finlandiatalossa on yksi vuoden 2013 keikoista Suomessa.
Luxury Liner ja Still Learning How to Fly olivat kertakaikkisen mukaansa tempaavia.
Noin 30 biisin settiin mahtui monta toinen toistaan
hienompaa laulua. Kaisa-Leena Kaarloselta on esillä yksi työ,
vierailta neljä maalausta
kultakin.
Jo mainittujen lisäksi näyt-
KONSERTTI
SSS | Veli-Matti Henttonen
veli-matti.henttonen@sss.fi
Emmylou Harris & Rodney Crowell Helsingin
Finlandia-talolla 29.5.
Kantriväki ei taida rankata
tekijöitään, kuten suomalaisella tangokansalla on tapana. Galleria Levolan näyttelyn lisäksi hän
avaa oman näyttelyn tulevana maanantaina Sastamalassa, galleria Ansa Puntalossa.
nn
10+1. Elokuvan
budjetti oli noin kahdeksan miljoonaa euroa, mistä
runsas miljoona koottiin
joukkorahoituksella.
Blind Spot -tuotantoyhtiön tiedotteen mukaan ensimmäisessä vaiheessa pyritään saamaan valmiiksi
hyvä käsikirjoitus, muutaman minuutin esittelypätkä sekä tuotantosuunnitelma ja budjetti. 1988) on opiskellut tuotemuotoilua Lahden Muotoiluinstituutissa
ja Tukholmassa Beckmans College of Designissa. Esimerkiksi Harrisin Sweet Dreamsin juuret ulottuvat aivan
1970-luvun alkuun. Sirkusta harrastavat etenkin
lapset ja nuoret, mutta
tarjolla on myös aikuisten
ryhmiä ja vauvasirkusta.
Viime vuonna Suomen
Nuorisosirkusliittoon liittyi kahdeksan uutta yhdistystä. Perniön kaltaisten näyttelyjen
avulla akvarellistit pääsevät
paremmin esille ja tutustuvat näin paremmin toisiinsa.
Totuus on, että valtakunnan tasolla akvarellistien
yhteisnäyttelyjä on harvak-
seltaan. 1978) on freelance-muotoilija, joka on opiskellut huonekalu- ja si-
sustussuunnittelua Lahden Muotoiluinstituutissa ja valmistunut taiteen maisteriksi
Taideteollisesta korkeakoulusta.
Vuorivirta (s. Lähetin
heille kutsun näyttelyyn.
Kymmenen ensimmäisen ilmoittautuneen jälkeen löin
lapun luukulle, Kaarlonen
kertoo innosta osallistua
näyttelyyn Perniössä.
Yhdistyksen hallituksen
varapuheenjohtaja Auli
Muurinen-Kitula oli myös
heti innolla mukana. Tästä huolimatta keskiviikkona Helsingin loppuunmyydyssä Finlandia-talossa
esiintyneet Emmylou
Harris (s. 1947) ja Rodney
Crowell (s. Polameri on
tehnyt satoja kirjankansia ja kuvituksia noin 70
teokseen.
Kaiku-palkinnon, joka
myönnetään läpimurrosta kuvittajana, sai Christer Nuutinen. Sen tarkoituksena on kannustaa nuoria muotoilijoita omaleimaiseen työskentelyyn. SALON SEUDUN SANOMAT
Perjantaina 31. 10+1 -näyttely.
NÄYTTELY
SSS | Veli-Matti Henttonen
veli-matti.henttonen@sss.fi
Turun Kakskerrasta kotoisin oleva, mutta tätä nykyä
Helsingissä asuva akvarellisti Auli Muurinen-Kitula
pukee sanoiksi monen akvarelleja tekevän ajatuksen:
. Onko kyseessä vieraat ja
hän, vai kymmenen naista ja
yksi mies. (STT)
Iron Sky -elokuvalle
kaavaillaan jatkoa
Kuunatseista kertovan
Iron Sky -elokuvan tekijät
suunnittelevat tarinalle
jatko-osaa. Miehen bravuurisooloilut kappaleissa
telyyn osallistuvat Sirpa
Erkinharju, Kristiina Juvas, Ulla Lehtinen, Heidi
Renlund, Minna Sartes,
Kaarina Söderström, Lea
Talvio ja Hannele Tuominen.
Kaisa-Leena Kaarlosella
riittää kiireitä. Liki
samoihin aikoihin kurkotti
keikan avannut Return of
the Grievous Angel.
Harrisin ja Crowellin saumatonta yhteistyötä niin
laulajina kuin akustisten kitaroiden käsittelijöinä ei voinut kuin kuunnella ihastuneena. 10+1 -näyttelyä emännöi itsekin mukana oleva Kaisa-Leena Kaarlonen.
Akvarelli on vaikea taiteenlaji
Galleria Levolassa esillä kesäkuun ajan ?mystinen. Tämänhetkisen
arvion mukaan se kuvattaisiin aikaisintaan vuonna 2015.
Suomalainen tieteiskomedia Iron Sky sai ensi-iltansa keväällä 2012. Trosdahl
Isopahkala ja Vuorivirta vuoden nuoriksi muotoilijoiksi
Design Forum Finlandin Vuoden nuori
muotoilija -palkinnon saavat muotoilijat
Mari Isopahkala (kuvassa vas.) ja Iina
Vuorivirta. Oppi- ja
tietokirjojen kuvittajien
Kukko-palkinto meni
Salla Savolaiselle.
Palkinnot ovat 5 000 euron arvoisia. Näin uskallan väittää jo nyt.
Ihana kesä
on tullut
Ha Ha Harakka
elä sinä piilottele
katulampun kuvun takana...
pyrstös näkyy
ja äänes kuuluu...
Ihana kesä on tullut.
Takana talviset kuut.
Kukkivat kukkaset, laulavat linnut,
vihreissä lehdissä puut.
Ha Ha Harakka,
kaunis olet frakki yllä,
mutta turhaa piilottelet
pyrstöss näkyy...
Ihana kesä on tullut.
Aurinko lämpönsä antaa.
Laineet valossa välkkyy,
rannalla kuumaa santaa.
Leena Aarnio
Juhani Pettersson. elokuuta saakka. olla mukana muutoin täysin
naisvaltaisessa näyttelyssä
sillä, ettei häntä pelota osallistua akvarellinäyttelyyn.
Näyttelyissä esiintyvät miehet kun ovat akvarellisteina
vähemmistönä.
Miehet kyllä harrastavat
akvarellimaalausta, mutta
heillä on korkeampi kynnys
osallistua näyttelyihin siitä
yksinkertaisesta syystä, että
he pelkäävät naisten antamaa kritiikkiä.
Tätä mieltä ovat niin Auli
Muurinen-Kitula kuin galleria Levolan emäntä KaisaLeena Kaarlonen, akvarellisti ja näyttelyyn osallistuja
itsekin.
Perniön näyttely onkin
Kaisa-Leena Kaarlosen innostuksen tulosta. Hän tekee maisteriopintoja Tuk-
holmassa Konstfackin korkeakoulussa.
Palkinto jaettiin 12. Suomen
akvarellitaiteen yhdistyksen
hallituksen varajäsenenä
hän on saanut läheltä seurata yhdistyksen toimintaa.
Niinpä hän on halunnut tuoda myös Varsinais-Suomeen
alueellista näyttelytoimintaa.
. Kate oli
illan herkin tulkinta.
Uudelta yhteislevyltä löytyvä Roger Miller -laina
Invitation to the Blues oli
puolestaan Crowell-bravuuri. Meitä varsinaissuomalaisia on yhdistyksessä viitisenkymmentä. (STT)
SSS/Veli-Matti Henttonen
Lyhyet
Seppo Polameri
sai kuvittajien
elämäntyöpalkinnon
okset ovat Hanna Aallon, Pirjo Tikkisen ja
Marjaana Tykkyläisen
käsialaa. Varsinais-Suomesta
akvarelleja -näyttely Perniössä, galleria Levolassa, Perniöntie 1719, on
avoinna 2.?30.6. Lisäksi
Färsaarilla, Grönlannilla, Ahvenanmaalla ja
saamelaisella kielialueella on yksi ehdokkuus.
Pohjoismaiden neuvoston lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinto jaetaan
tänä vuonna ensimmäisen kerran. toukokuuta 2013
Kulttuuri
n Kulttuuritoimitus
Veli-Matti Henttonen (02) 7702 329
Vinkkaa
juttu!
kulttuuri@sss.fi
Lehtikuva/Trond H. Vaihtoehtoja
maalata eri tavoin on paljon.
Lopputulos riippuu näistä
eri keinoista, Muurinen-Kitula sanoo perniöläisgalleria
Levolan uuden näyttelyn
esittelyn yhteydessä.
Samaa mieltä on 10+1
-näyttelyn ainoa miesakvarellisti, turkulainen Veikko
Järvinen:
. (STT)
Kuvittajat-järjestön Kieku-elämäntyöpalkinto on
myönnetty Seppo Polamerelle. Voittaja julkistetaan lokakuun lopussa. Sitä he olivat soololaulajina, mutta
sitä Harris ja Crowell olivat
myös laulaessaan yhdessä.
Nelisenkymmentä vuotta
sitten käynnistynyt yhteistyö, jossa on ollut pitkiä välejä, toimi saumattomasti.
Yhteistyön tuorein hedelmä, alkuvuodesta ilmestynyt yhteislevy Old Yellow
Moon soi useamman kappaleen voimin myös Helsingin
konsertissa.
Keikan yksi helmistä oli
kyseiseltä levyltä löytyvän
Patti Scialfan laulun Spanish Dancer versioiminen.
Harris vinkkasi kappaletta esitellessään E Street
Bandin suuntaan ja siinä
mukana olevaan Bruceen,
joka sattuu olemaan Pattin
aviomies.
Myös toinen laina, Downes van Zandtin Pancho &
Lefty, kuului illan hienoimpiin esityksiin Emmylou
Harrisin laulamana. (STT)
RUNOIKKUNA
Ha Ha
Harakka
Emmylou Harris ja Rodney Crowell sopivat hyvin yhteen. Crowellin omasta materiaalista nousi komeasti esille
2000-luvun tuotantoon kuuluva rockiin kallellaan oleva
Still Learning How to Fly.
Konsertin pääpaino oli kuitenkin Harrisin ja Crowellin
uran esittelyssä. Palkinnon suuruus on 5?000
euroa.
Isopahkala (s. (STT)
Siikalahden
lintujen kesästä
taidenäyttely
Suomen arvokkaimpiin
lintuvesiin kuuluva Siikalahti on pääosassa
Savonlinnan maakuntamuseon kesänäyttelyssä.
Uuhkalinnun mailla ?
Siikalahden kesää -näyttelyssä pääsee kurkistamaan kaulushaikaran
elämään osmankäämien kätköissä, hämyisiin
kuusamantuoksuisiin
lehtoihin sekä Siikalahden reheviin vesiin.
Maalaukset, veistokset,
valokuva- ja tilataidete-
Veikko Järvinen ja Auli Muurinen-Kitula (oik.) ovat vieraita perniöläisgalleria Levolan uudessa näyttelyssä. Juhannuksena näyttely on suljettu.
SSS/Veli-Matti Henttonen
Kantrin kuninkaalliset
11
Sirkusta harrastaa
yli 6 000
suomalaista
Suomessa on jo yli 6?000
sirkustaiteen harrastajaa,
kertoo Suomen Nuorisosirkusliiton tuore tilasto. Akvarelli on vaikea taiteenlaji. Kaarlonen
myhäilee, eikä paljasta, mistä nimi tarkkaan ottaen tulee. 1950) voidaan
huoletta nimetä kantrin kuninkaallisiksi.
Siksi ylivertaisia he olivat runsaan parin tunnin
konsertissaan. Elokuva
on saanut palkintoja muun
muassa lavasteistaan ja
erikoistehosteistaan.
Jatko-osa aiotaan rahoit-
taa suurelta osin joukkorahoituksella. Kate
McGarriglelle omistettu
sooloesitys Darlin. Sen nopeus ja
toisaalta monet tavat tehdä
maalaus ovat asioita, joihin
törmää jatkuvasti, Järvinen
jatkaa.
Molemmat ovat pitkän
linjan akvarellisteja, kuten
myös Levolan näyttelyyn
osallistuvat muut yhdeksän
varsinaissuomalaista akvarellistia.
Veikko Järvinen perustelee omaa ?uskallustaan. Historian hämärästä
kaivautuu esille Harrisin
aikansa kantrimuusikkojen
superyhtye The Hot Band,
jonka riveissä myös Crowell
vaikutti 70-luvun puolivälissä.
Kaksikon taustalla soittanut viisihenkinen taustabändi oli paljossa samantyylinen mainio ryhmä, jolta
irtosi niin monentyylinen
kantri hempeilystä menoon
kuin yhtä helposti myös rivakka rock tai rockabillyvetoinen soitto.
Yksi ryhmän kulmakivistä
oli myös yhdessä vaiheessa
The Hot Bandissa soittanut
pedalsteel-virtuoosi Steve
Fishell.
Ryhmän nuorinta kaartia
edustanut australialaissyntyinen kitaristi Jedd
Hughes oli mainio ja tyylikäs kitaristi. Palkinnon arvo on
47 000 euroa. kerran. Se on esimerkiksi
vaikeampaa kuin öljyvärein
maalaaminen. Kukapa
läsnäolleista olisi voinut olla
nauttimatta vaikkapa sellaisista hienoista esityksistä
kuin Love Hurts, Red Dirt
Girl ja Heaven Only knows.
Harrisin ja Crowellin Suomen keikka on yksi vuoden
2013 parhaista. Suurin näyttely, Minun Helsinkini, järjestetään
esimerkiksi vain joka neljäs
vuosi.
Levolan näyttelyn nimi,
10+1, herättää läsnäolleissa uteliaisuutta. Osa kasvusta selittyy kuitenkin sillä, että jo
aikaisemmin perustettuja
harrastusryhmiä liittyi liiton jäseniksi ja tuli siten
tilastoon mukaan. Taideteoksia
esittelevät runot on kirjoittanut Arto Lappi.
Jo avoinna oleva näyttely esittelee lintujen lisäksi
myös alueen muuta eläimistöä ja kasvistoa. (STT)
Vuorela kisaa
pohjoismaisesta
kirjapalkinnosta
Suomen ehdokkaat Pohjoismaiden neuvoston
lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinnon saajaksi
ovat Seita Vuorelan ja
kuvittaja Jani Ikosen
Karikko (WSOY) sekä
Minna Lindebergin ja
kuvittaja Linda Bondestamin Aimo ja Unto
(Schildts & Söderströms).
Ahvenanmaan ehdokas on Isela Valven Joels färger (PQR-kultur).
Kullakin Pohjoismaalla
on kaksi ehdokasta palkinnon saajaksi. Akvarellin vaikeus kiehtoo minua
Asiasta kertoi Ranskan presidentti
Francois Hollande tavattuaan torstaina Saksan liittokanslerin Angela Merkelin.
??Olemme yhtä mieltä,
että euroalueella pitäisi
olla enemmän huippukokouksia ja euroryhmällä
täysipäiväinen puheenjohtaja.
Euroryhmän puheenjohtaja on tätä nykyä Hollannin valtiovarainministeri
Jeroen Dijsselbloem.
(STT?AFP?Reuters)
Voitonvarma
al-Assad lupaili
neuvotteluja
BEIRUT. 2 filettä/talous
Fazer Leipomo
Aamuherkku
450 g (6,64/kg)
2,99
7,99/kg
!
e
l
l
i
e
n
u
t
s
i
m
l
a
v
e
l
l
i
k
!
i
ä
a
ä
k
s
e
a
k
e
n
a
t
n
s
i
O
o
k
n
i
r
u
a
a
j
a
a
v
a
k
Mu
RATKAISEVAN
prisma.fi
EDULLINEN
PRISMA HALIKKO
PAKETTIAUTOMAATTI
Varaa aikasi numerosta
075 3030 1020
Prismantie 2, p. Syyrian presidentti Bashar al-Assad
ilmoitti torstaina, että
Syyria on periaatteessa valmis osallistumaan
kansainväliseen rauhankokoukseen. Tavanomainen työaika mukaan lukien työmäärä oli
16?000 tuntia.
Tukholman alueen pelastusviranomaisille levoton viikko toi arviolta
miljoonan kruunun eli yli
100?000 euron kustannukset, lehti kertoo. (STT)
Ranska ja Saksa
peräävät euroryhmälle
täysipäiväistä
johtajaa
PARIISI. - Ma 3.6.
Pe 31.5. Kiinassa vanhemmat ovat
ottaneet internetin käyttöön etsiessään kadonneita lapsiaan. Al-Assad
vaati kuitenkin, että
mahdollisesta rauhanso-
31.5.-2.6.
Polkupyörät
rtilla
o
k
u
t
E
S-
Atria
Atrilli grillimakkara
400 g (1,98/kg)
0,79
-15 %
Etu koskee varastossa olevia
polkupyöriä
Creme Bonjour
Tuorejuustot
200 g (8,95/kpl) valkosipuli, ruohosipuli,
yrttitarha, katkarapu, savulohi&piparjuuri,
aurinkokuiv. Yhdysvaltain ulkoministeriö arvioi, että Kiinassa kidnapataan vuosittain 20?000
lasta luvattomiin adoptioihin.
Sieppauksen kohteeksi joutuu
useimmiten poikia, jotka ovat hyvin
toivottuja yhden lapsen politiikan
maassa. Hänen
mukaansa Syyriassa on
paineita laajentaa taisteluja myös Golanin kukkuloille Syyrian ja Israelin rajalla.(STT?AFP?
Reuters)
TUKHOLMA. Nettisivut
ja sosiaalinen media ovat tuoneet
yhteen epätoivoisia vanhempia, siepattuja lapsia ja vapaaehtoisia.
Viranomaisten vähäisen avun vuok-
Vinkkaa
juttu!
n toimitus@sss.fi
(02) 770 2314
si kiinalaisilla ei ole vaihtoehtoja.
Kiinassa siepattujen lasten kokonaismäärä ei ole tiedossa. Merah oli jo ennen sitä ollut vankilassa väkivaltaisen ryöstön takia.
Poikani joutui vankilaan
huumeiden välittämisestä,
mutta ulos päästessään hän
oli muuttunut fundamentalistiksi, kertoo imaami Hassen Chalghoumi.
Nuoret, jotka on eristetty
perheestään ja ystävistään,
ovat hyviä ja helppoja värvättäviä. Virallisia tilastoja ei ole, mutta
iranilaissyntyisen sosiologin
Farhad Khosrokhavarin
tutkimusten mukaan jopa
yli puolet ranskalaisvangeista on muslimeja.
Monet heistä tulevat köyhyyden ja suurtyöttömyyden
vaivaamista oloista, ja heidän käännyttämisensä jihadisteiksi on asiantuntijoiden
mukaan helppoa.
??He aloittavat pikkurikoksilla, siirtyvät ehkä myymään huumeita, istuvat
vankilassa, kääntyvät radikaaliin islamiin ja vihaavat
länttä, selittää sisäministeri
Manuel Valls.
Myös pariisilaisen moskeijan imaami on joutunut tilanteen eteen.
??Monet vanhemmat tulevat luokseni ja sanovat:
Ranskan vankiloissa paljon
muslimeja
?Ranskan vankiloissa arvioidaan olevan vajaat 68?000 vankia.
?Tarkkoja lukuja muslimivankien määrästä ei ole. Viimeviikkoiset
levottomuudet Tukholman lähiöissä maksoivat poliisille karkeasti
arvioiden 10 miljoonaa
kruunua eli yli miljoona
euroa, uutisoi ruotsalainen Svenska Dagbladet
-lehti. Nykyisin hän työskentelee nuorten
parissa ja yrittää pitää heidät kaidalla tiellä.
Myös Toulousessa viime
vuonna riehunut ääri-islamin kannattaja Mohamed
Merah oli ennen veritekoaan tuomittu vankilaan väkivaltaisesta ryöstöstä. Hänet tuomittiin 18-vuotiaana kuudeksi vuodeksi vankilaan
ryöstöstä, jonka yhteydessä
yksi henkilö sai surmansa.
Vankilassa häntä lähestyi
vanhempi vanki, joka lohdutti häntä ja kutsui hänet
rukoilemaan kanssaan. Pikkurikoksesta tuomittu nuori on
vankilanjohtajien ja vartijoiden mukaan helppo saalis
jihadistien värvääjille.
Vaikka radikalisoituminen
on tuttu ilmiö myös muualla Euroopassa, Ranskassa
tilanne on kärjistynyt. - La 6.7.
Olvi III-olut 18-pack
18 x 0,33 l, 5,94 l
(2,39/l) 4,5 % (sis. Lopulta kävi ilmi, että Mokhtari haluttiin kouluttaa taistelijaksi pyhään sotaan.
??Ihminen etsii vankilassa
?Runsaan 65 miljoonan asukkaan Ranskassa on 5?6 miljoonaa
muslimia.
epätoivoisesti toivoa, ja kun
joku ojentaa kätensä, hän on
valmis tarttumaan siihen,
Mokhtari kertoi.
??Ideana oli, että minut
olisi koulutettu väkivaltaan
turvautuvaksi jihadistiksi.
Mokhtari pystyi vastusta-
maan käännytystä. Sitten hän ampui kolme lasta ja opettajan
juutalaiskoulun luona.
Va n k i l a t y ö n t e k i j ö i d e n
mukaan suurin osa muslimivangeista on maltillisia.
Tästä huolimatta viranomaiset kuvaavat vankiloita radikaalin islamin tärkeimmäksi värväyskentäksi.
Oikeusministeri Christiane Taubira toppuutteli
maaliskuussa yliarvioimasta
radikalisoitumisen uhkaa,
vaikka se hänen mukaansa
onkin ?selvästi huolestuttava?.
Sosiologi Khosrokhavarin
mukaan kouluttamattomat
vartijat sekoittavat usein
hartaan uskovaisen mahdolliseen ääriainekseen.
??Ne, joista tulee radikaaleja, ovat juuri niitä, jotka
eivät sitä näytä. toukokuuta 2013
Ulkomaat
Lehtikuva/AFP/Wang Lei
Kiina etsii siepattuja lapsiaan internetissä
PEKING. 12
SALON SEUDUN SANOMAT
Perjantaina 31. 075 3030 1500
(8,35 snt/puhelu + 12,09 snt/min)
8-21, 8-18, 12-18. Radikalisoituminen tapahtuu ilman ulkoisia merkkejä, hän sanoo.
Lyhyet
Lehti: Tukholman
levottomuuksista
miljoonalasku
poliisille
pimuksesta tulee järjestää kansanäänestys.
Kokousta on kaavailtu ensi kuulle. Lapsia on vapautettu 54?000. väliltä sekä
kuva-aihe iloisista vaihtoehdoista ja
anna lahjansaajan valita loput.
Felix
Salaatinkastikkeet
375 g (4,50/kg)
1,69
16
90
Ma 6.5. Kustannukset
olivat poliisin arvion
mukaan viisinkertaiset
tavalliseen viikkoon verrattuna.
Tukholman poliisista
arvioidaan Svenska Dagbladetille, että poliisit
tekivät mellakkaviikolla
11?000 ylityötuntia. Ranska ja Saksa
haluavat euroalueelle
oman johtajan valvomaan vyöhykkeen talouspolitiikkaa. Syyrian
oppositio on ilmoittanut
osallistuvansa vain, jos
on varmaa, että al-Assad
astuu syrjään.
Al-Assad esiintyi libanonilaisen al-Manarkanavan haastattelussa
voitonvarmana. - Ma 3.6.
Suomi, LK1
Tomaatti
Esikeitetty maissi 2 kpl
400 g (2,48/kg)
0,99/kg
0,99
S - RY H M Ä N
L A H J A KO R T T I
käy siellä missä hänkin.
Lahjansaaja voi käyttää lahjakortille
ladatun summan silloin kun haluaa
ja siihen mihin haluaa.
lahjakortteja myös Hali
kon prismasta.
lue lisää: s-pankki.fi/lahjak
aBC
alepa
sale
s-Marke t
Liity nyt SSO:n asiakasomistajaksi
saat liittymislahjana 41 euron edut!
ortit
kODIN
terra
sOkOs
sOkOs HOtel
prIsMa
Liittyä voit 20 euron osaosuusmaksulla, jolloin
kerrytät loput 100 euron osuusmaksusta
kahden vuoden aikana Bonuksilla.
Pe 31.5.
Herkkukeidas
Tuore norjalainen lohifilee
max. tomaatti, savuporo, kantarelli,
karpalo, maustamaton
1,79
Pampers
Easy Up 4 housuvaippa
8-15 kg, 56 kpl (0,18/kpl)
Piltti
Hedelmä- ja marjasoseet
125 g (2,00/kg) yksittäispakatut, 4 kk
0,25
9,90
S-ryhmän lahjakortilla annat lahjan,
joka yllättää iloisesti. Kiinan valtiollisen uutistoimiston Xinhuanin mukaan 11?000
lapsia myyviä ryhmää saatu kiinni
vuodesta 2009 lähtien. Radikaalien houkuttamaksi joutui myös Karim Mokhtari. Toulousessa hän surmasi ensin
kolme ulkomaalaistaustaista sotilasta. Valitse sopiva
lahjasumma 10-250 . (STT?AFP)
Ranskan vankilat ovat radikaalin
islamilaisuuden kasvualustoja
Värvääjät etsivät yksinäisiä musliminuoria.
Lehtikuva/AFP/Eric Cabanis
VILLEPINTE | STT?Reuters
Radikaali islamilaisuus muhii Ranskassa vankiloissa,
joiden ankarissa oloissa monet vangit kääntyvät kovan
linjan kannattajiksi. Iranilaissyntyisen sosiologin Farhad Khosrokhavarin mukaan jopa puolet on
muslimeja.
?Muslimivankien suuresta
määrästä huolimatta islamilaisia
sielunhoitajia vankiloissa on vähän: muslimisaarnaajia on vain
noin 160, kun kristittyjä pappeja
vankiloissa on noin 700.
?Sielunhoitajien yhtenä
tehtävänä pidetään islamilaisten
vankien radikalisoitumisen estämistä.
Ääri-islamin kannattaja Mohamed Merah ampui kolme lasta ja opettajan juutalaisen koulun luona viime vuonna. 14,20 + pantit 2,70)
Rainbow
Porsaan ulkofileepihvi
800 g (6,13/kg)
4,90
Pe 31.5
Liiton pyyntö jättää sarjahakemus tuntui järkevältä. Sunnuntaina Helsingissä kokoontuva Mestaruusliigan hallitus päättää tarkemmin,
montako ottelua Kuortane
ensi kauden liigassa pelaa
ja missä.
Kuortaneen nostaminen
liigaan tarkoittaa joka tapauksessa sitä, että 1-sarja supistuu ensi kaudeksi
14 joukkueen sarjaksi.
Eveliina
Smolander
siirtyy OrPoon
Helsingin
jäähalliin tulee
joustokaukalo
LENTOPALLO. Perniössä liikkuu
viikonlopun aikana tavanomaista riskimpiä miehiä ja
naisia. Maajoukkueen
keskitorjujakaartiin kuuluva Eveliina Smolander vaihtaa naisten Mestaruusliigassa pelaavan
Oriveden Ponnistuksen
riveihin. Renault?n koneilla ensi
kaudella F1-kisoja kiertävät ainakin Red Bull, Toro
Rosso ja Caterham. (SSS). Korisliigajoukkueen apuvalmentajan
tehtävien ohella Iisalo
vastaa Korikonkarien
seura- ja valmennustoiminnan kokonaisvaltaisesta kehittämisestä.
Vasta 27-vuotias Iisalo
siirtyy Bisonsiin I divisioonan KaU Koriksen
päävalmentajan tehtävistä. Miehissä sarjat on
jaettu yleiseen ja alle 105-kiloisiin. Karlsson on puolestaan
voittanut Suomen vahvimman tittelin vuonna 2010 ja
ollut hopealla vuotta myöhemmin.
??Viime vuonna en kilpaillut loukkaantumisen takia.
Nyt tavoitteena on palata
kolmen parhaan joukkoon.
Ja jos kaikki menee hyvin,
ovat sijat 1?2 mahdollisia,
Karlsson pohtii.
200 senttiä pitkä ja 146
kiloa painava Karlsson on
pitänyt nyt kahden viikon
harjoittelutaukoa.
??Treenasin niin paljon, että minulle alkoi tulla selkäja polvivaivoja. (STT)
Nyt erotellaan jyvät akanoista
Suomen vahvimman miehen ja naisen tittelit ratkotaan Perniössä viikonloppuna.
SSS/Minna Määttänen
SSS | Tuomas Reinikainen
tuomas.reinikainen@sss.fi
VOIMAILU. Ottelu päättyi Indianan
99?92-voittoon.
NBA on ajanut filmaamista
kitkevää linjaansa kuluvan
kauden ajan. Helsingin jäähalliin rakennetaan
kesällä joustolaidoilla
varustettu uusi kaukalo. Vuosi sitten Fürth
onnistui nousemaan Bundesliigaan, mutta vuoden visiitti toi jumbosijan ja paluulipun ?Zweiteen?. SM-liigalisenssi
edellyttää joustokaukaloon siirtymistä viimeistään syksyllä 2014. Näissä kisoissa pystyy olemaan mukana
vielä yli nelikymppisenäkin.
Tulevaisuudessa myös sor-
Vasaraa heittämällä
kesätyöpaikka?
Teijo-Talot toteuttaa Suomen vahvin mies -kisan yhteydessä melko omaperäisen rekrytointitilaisuuden.
Sunnuntaina ennen naisten kilpailua alkua järjestetään yleisölle avoin vasaranheittokilpailu. Toisena keväänä peräkkäin Korisliigan
voittanut loimaalainen
Nilan Bisons on kiinnittänyt Joonas Iisalon
seuran valmennusryhmään. Tyylinäytteen antavat Teijo-Talot Oy:n johtaja Lasse
Ojanen, tila- ja sisustussuunnittelusta vastaava Heidi Karlsson (keskellä) sekä projektisihteeri Heini Zapata.
hyvin, taalintehtaalaisjätti
kertoo.
Miesten kisassa kamppaillaan kaikkiaan kahdeksassa eri lajissa.
??Kuusi niistä pitäisi sopia minulle erittäin hyvin.
Jos maastaveto menee edes
joten kuten, uskon selviytyväni kahden parhaan sakkiin, Karlsson sanoo.
??Kolme kertaa olen käynyt testaamassa talonvetoa.
Viimeinen kerta meni jo
siedettävästi. Kilpailuryhmän kaikilta jäseniltä vastausta ei ole vielä tullut,
mutta näyttäisi siltä, että
päätös on kielteinen Viestin kannalta, Lentopalloliiton kilpailupäällikkö Jari
Lankinen kertoi torstaina
kello 15.
Ensi kauden naisten ykkössarjaan nousi Vampulan Urheilijat, joka kaatoi
ratkaisevan nousupelin lisäerässä juuri Viestin sekä
Mikkelin Passarit. Kataja
ei kommentoinut uutista
Ylelle, mutta seura järjestää
tiedotustilaisuuden tiistaina, jossa Rannikon sopimus
vahvistetaan.
Turkulaissyntyinen Rannikko, 32, on pelannut ulkomailla Italian, Venäjän,
Espanjan ja viimeksi Slovenian pääsarjaa.
Olli Mäntylä,
Tuomas Reinikainen ja
Juha Tuuna (02) 7702 309
urheilu@sss.fi
Tim Sparv vaihtaa Hollannista Saksaan
Mourinhon Chelsea-pesti varmistui jo?
Suomen jalkapallon A-maajoukkuemiehistöön kuuluva keskikenttäpelaaja Tim Sparv siirtyy Saksan kakkosbundesliigaseura Greuther
Fürthiin. Lehden mukaan Mourinhon sopimus julkistetaan
ensi viikolla, kun hänen työnsä Real Madridin kanssa ovat ohi. Sparv, 26, pelasi kolme viime
kautta Hollannin Eredivisie-liigan Groningenissa.
Fürthin urheilujohtajan Rouven Schröderin mukaan Sparv sai tarjoukset myös Eredivisiestä ja Italian Serie A:sta. En usko, että kaikki tulevat selviämään siitä, vankan kokemuksen vahvin mies -kisoista omaava Suonenvirta
paaluttaa.
Suonenvirta vakuuttaa,
ettei hänellä tee enää mieli
lähteä kilpailemaan Suomen
vahvimman miehen tittelistä.
??Kyllä sen verran ikä ja
urheilun kautta hankitut
vammat pitävät siitä huolen. Myös
hallitseva mestari Nilan
Bisons oli ?kummisetänsä?
Aleksi Valavuoren vihjailujen perusteella kiinnos-
tunut Rannikosta. Tämä johtuu siitä,
että Teijo Talot Oy:n tuotantolaitos näyttäytyy lauantaista sunnuntaihin Suomen
vahvin -kisojen keskuksena.
Tapahtuman puuhamiehenä yhdessä Ilkka Nummiston kanssa toimiva Markku
Suonenvirta odottaa kovatasoisia karkeloita.
??Lajit ovat äärettömän
raskaat, ja olemme lisänneet
myös painoja. Tytöille on luvassa peliaikaa juniorijoukkueissa
ja 2-sarjassa, joten emme
jää murehtimaan tätä sen
pidempään, Heikkiniemi
kuittaa.
FORMULA 1. (STT?Reuters)
. Ensi
kaudella F1-sarjassa ajetaan turbon terästämillä
1,6-litran V6-moottoreilla
entisten 2,4-litraisten V8moottorien sijaan.
Mercedes toimittaa ensi
kaudella koneet myös McLarenille ja Force Indialle. Uudistuksista vastaa jäähallia
isännöivä Jääkenttäsäätiö. Se on todella,
todella raskas laji. Stephensonin katsottiin liioitelleen va-
hinkoa, kun hän sai joukkueensa tekemän korin jälkeen
kevyen osuman Miamin
Ray Allenin kyynärpäästä. Näin ollen
kisoista tulee väistämättä
kovatasoiset, Suonenvirta
laskee.
Kisoihin osallistuu yhteensä 30 miestä ja seitsemän
naista. Mielestäni Korisliigassa
on viisi kotimaista viisikkotason pelinrakentajaa,
joista meillä on nyt kaksi.
Positiivisena asia on myös
se, että molemmat pystyvät
pelinrakennuksen ohessa
pelaamaan myös heittävänä
takamiehenä, Korihaiden
päävalmentaja Ari Mikkola
väitti seuran nettisivuilla.
LeBron Jamesille sakot filmaamisesta
NBA-koripalloliigan suurin tähti LeBron James ja
kaksi muuta pelaajaa kaatuilivat sakkojen arvoisesti
tiistain pudotuspeliottelussa.
NBA tiedotti torstaina, että Miami Heatia edustavalle Jamesille sekä Indiana
Pacersin David Westille
ja Lance Stephensonille
on mätkäisty 5?000 dollarin
(3?900 euron) sakot kullekin.
West ja James kaatuivat
teatraalisesti törmättyään
korinalustilanteessa ottelun
ratkaisuhetkillä. Williams-talli
kilpailee ensi kaudella Mercedesin koneilla. Valtteri Bottaksen
työnantaja vahvisti siirtyvänsä ensi kaudeksi
Renault?n moottoreista
saksalaisvalmistajan
voimanlähteeseen. (STT)
Englantilaisen Sun-lehden mukaan Jose Mourinho allekirjoitti tiistaina valmentajasopimuksen jalkapallon Englannin Valioliigan Chelsean kanssa. IFK:n kanssa hankkeeseen osallistuu merkittävällä panostuksella
Elisa Oyj.
Joustokaukalossa laidat ovat toistakymmentä
senttiä aiempaa matalammat ja laidat ja pleksit joustavat niihin osuttaessa. Lajeja helpottamalla saisimme kyllä
enemmän porukkaa mukaan, mutta nyt on tarkoitus erotella jyvät akanoista,
Suonenvirta jysäyttää.
Yksi viikonlopun odotetuimmista lajeista on eittämättä noin 40?50 tonnia painavan talon vetäminen.
??Se laji tulee asettamaan
haasteita. Kisa
on tarkoitettu 16?22-vuotiaille.
mivoimakisat kiinnostavat,
aikoinaan menestystä penkkipunnerruksessakin niittänyt Karlsson näkee.
Siviilissä Karlsson paiskii hommia hautausmaalla.
Kaksivuotinen sopimus ei
sisällä ulkomaanpykälää.
juha.tuuna@sss.fi
KORIPALLO. Nyt eniten hämmentää
se, että miksi hakemusta
pyydettiin, Heikkiniemi
kummastelee.
Viestissä ei kuitenkaan
jäädä turhaan murjottamaan menetettyä 1-sarjapaikkaa.
. Muuten valmistautuminen on sujunut
13
LENTOPALLO.?Salon Viesti ei
ole näillä näkymin saamassa paikkaa naisten ykkössarjasta.
Viesti anoi Lentopalloliitolta paikkaa ensi kaudeksi
maan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle, mutta liiton
kilpailuryhmä on päätymässä siihen ratkaisuun,
ettei Viestiä kelpuuteta ykkössarjaan.
??85 prosentin todennäköisyydellä Viestin anomusta
ei hyväksytä. Vaikka talo kulkeekin kiskoilla, ei se ihan
mutkaton juttu ole. Sarjaporrasta alaspäin valahtivat joensuulainen NiceTeam ja Vilppulan Tähti.
Myös NiceTeam ja Tähti
havittelivat ensi kaudeksi
ykkössarjapaikkaa, mutta
nämäkin joukkueet ovat
siis hyvin todennäköisesti
vetämässä asiassa vesiperän.
??Tilanne olisi ollut toinen,
jos Vampula ja Mikkeli eivät olisi halunneet nousta.
Liiton kilpailuryhmä haluaa olla tiukkana siinä, että
paikka ylöspäin pitää ansaita pelaamalla, Lankinen
viestitti.
?Miksi hakemusta
pyydettiin??
Salon Viestin lentopallojaoston puheenjohtaja Inga
Uudenkaupungin Korihaiden takakenttä on ensi kaudella todella tulivoimainen,
sillä seura julkisti eilen
hankkineensa Sami Ikävalkon Forssan Koripojista ja
tehneensä Mikko Jalosen
kanssa jatkosopimuksen.
Forssalaislähtöinen Jalonen
oli viime kaudella Korisliigan
tehokkain kotimainen pelaaja 14,4 pisteen keskiarvolla ja
kotkalaislähtöinen Ikävalko
(13,7) saman tilaston kolmas.
. Mitään
noin raskasta en ole koskaan vetänyt.
Hautausmaalla
apua voimasta
Motivaatiota 34-vuotiaalla
Karlssonilla riittää vahvin
Suomen Vahvin mies
-kilpailun lajit
l?
Voimaporras
l?
Kottikärryn työntö
l?
Punnerrusyhdistelmä
l?
Säkinkanto
l?
Talonveto
l?
Herculeen ote
l?
Maastanosto
l?
Atlas-kivet
mies -kisoja kohtaan jatkossakin.
??Jos polvet eivät vaan ala
liikaa vaivata. (STT)
Williams
vaihtaa ?Rellun?
?Mersuun?
Pitkään siitä on huhuttu, nyt se alkaa olla varmaa: Teemu Rannikko palaa vihdoin Korisliigaan.
Liiton joukkue
nostetaan liigaan
Lyhyet
kosketuksensa lajiin.
Haiden takakenttä:
Jalonen?Ikävalko
Heikkiniemi muistuttaa,
että Kouvolan Lentopalloilijat ei lähtenyt 1-sarjaan
viime kaudella ja 1-sarja
pelattiin näin ?vajaalla?.
Naisten 1-sarjassa oli viime kaudella 15 joukkuetta
kahdessa eri lohkossa, eli
pariton määrä.
. toukokuuta 2013
Urheilu
Vinkkaa
juttu!
. 183-senttinen
Smolander, 20, tahkosi
kaksi edellistä kautta LP
Kangasalassa. Lehden mukaan Mourinho, 50, palaa Real Madridin valmentajan pestiltä lontoolaisseuraan neljän vuoden ja 46 miljoonan
euron sopimuksella.
Chelsea on Mourinholle tuttu seura. Takamies
Rannikko on kuulunut myös
vuosikausia maajoukkueen
avausviisikkoon ja kuuluu
siihen myös syyskuussa
Sloveniassa järjestettävissä
EM-kisoissa.
Rannikon isä Jari tunnetaan Salossa Vilppaan
ensimmäisten menestysvuosien huippupelaajana.
Jari Rannikko suuntasi Vilppaasta Turun Namikaan,
jossa myös Teemu otti ensi
Sielläkin voimasta on aina
välillä hyötyä.
??Kyllä voimasta apua on,
kun pitää nostella jopa 600?
700 kiloa painavia hautakiviä.
Lehtikuva/Vesa Moilanen
Yle: Kataja hankki
Teemu Rannikon
SSS | Juha Tuuna
Viesti saamassa
pakit 1-sarjalta
Lentopalloiitto: Paikka
pitää ansaita pelaamalla.
SSS | Tuomas Reinikainen,
Juha Tuuna
Karlsson mittelevät yleisen sarjan voitosta. Periaatepäätös sarjanoususta pelaamalla on selkeä.
Toivottavasti se koskettaa
kaikkia tahoja tasapuolisesti, Heikkiniemi vihjaa.
Heikkiniemen vihjailu
koskee suunnitelmaa, jossa
liiton valmennuskeskuksen
joukkue Kuortaneelta nostetaan ensi kaudeksi naisten Mestaruusliigaan muilla kuin pelillisillä ansioilla.
Kuortane korvaa liigan
runkosarjassa kaksi kierrosta pelanneen virolaisseura Viljandin. Kisoissa on hienoa olla
mukana ja touhuta, mutta
järki sanoo, että kilpailuajat
ovat taakse jäänyttä elämää,
58-vuotias Suonenvirta toteaa.
Salon seudulta
kaksi kisaajaa
Perniössä nähdään viikonloppuna myös kaksi
salonseutulaista osallistujaa, kun sekä sauvolainen
Patrik Wretdal että Taalintehtaalla asuva Pedro
Tämän vuoden kisojen erikoislajissa, useita kymmeniätonneja painavan talon vetämisessä riittää haastetta. Hän valmensi joukkuetta vuosina 2004?2007. Karsinnat on ohjelmassa lauantaina ja finaalit
sunnuntaina.
??Väkeä on jalkeilla siihen
nähden mukavasti, että vaatimustaso on tänä vuonna
huippuluokkaa. Lapuan
Virkiän kasvatin solmima sopimus OrPon kanssa on mallia 1+1 vuotta.
Sen sijaan kokenut passari Maria Tuominen
jatkaa LP Kangasalassa
ensi kaudellakin.
SSS | TUOMAS REINIKAINEN
JÄÄKIEKKO. Suomen mestaruutta koko 2000-luvun
tuloksetta jahdannut Joensuun Kataja on tekemässä
todellisen jättihankinnan.
Yle Urheilu uutisoi torstaiillan Urheiluruudussa, että
Teemu Rannikko palaa 13
vuoden tauon jälkeen Suomeen ja Katajan riveihin.
Ylen mukaan sopimus on
kaksivuotinen, eikä se sisällä ulkomaanoptiota.
Kataja on ollut useampana
keväänä yhteydessä Rannikkoon, mutta sopimusta ei ole
aikaisemmin syntynyt. (STT)
Joonas Iisalo
liittyy Bisonsin
valmennukseen
KORIPALLO. Sopimus on kolmivuotinen. Kaksi
pisimmälle vasaraa viskannutta saavat kuukaudeksi
kesätyöpaikan Teijo-Talojen Perniön tehtaalta. SALON SEUDUN SANOMAT
Perjantaina 31. Viereiseen juniorien
halliin asennetaan uudet
joustavat pleksit. Wretdal
on sijoittunut parhaimmillaan kisojen kahdeksanneksi
02 - 733 5451. toukokuuta 2013
Urheilu
Westerlund toivoo uuden
pelaajapolven nousevan Sotshiin
Neljä edellistä
mestaria taistelee
Stanley cupista
Lehtikuva/Martti Kainulainen
Olympialaisten
alkuun on
252 päivää.
JÄÄKIEKKO. Vetäytymistä pidettiin Jokisen kostona silloiselle maajoukkueluotsille Jukka Jaloselle, Urheilulehti kirjoittaa.
puolustuspelin lähtökohta ja
meidän pitää rakentaa hyvä
kenttäpuolustus maalivahdin eteen. yksivaihteista polkupyörää on
myyty 4 eri väriä; valkoinen, musta, pinkki ja turkoosi.
Pyörän tunnistaa 2013 malliksi rungon pystyputkessa olevasta
MONTANA tekstistä joka on molemmin puolin putkea.
Tuotteet ovat olleet myynnissä: Anttila-tavaratalot, netAnttila.com
ja kodin1.com. sis. Mainitse ilmoittautuessasi, jos tarvitset kuljetusta.
Ilm. kierrosta:
Miehet: Philipp Kohlschreiber
Saksa (16)?Lu Yen-Hsun Taiwan
luovutus, Grigor Dimitrov Bulgaria (26)?Lucas Pouille Ranska 6?1,
7?6 (7?4), 6?1, Kei Nishikori Japani (13)?Grega Zemlja Slovenia 6?1,
5?7, 6?1, 6?4, Novak Djokovic Serbia
(1)?Guido Pella Argentiina 6?2, 6?0,
6?2, Fabio Fognini Italia (27)?Lukas
Rosol Tshekki 6?2, 7?6 (7?3), 2?6,
6?1.
Naiset: Paula Ormaechea Argentiina?Jaroslava Shvedova Kazakstan
(27) 6?4 7?6 (8?6), Samantha Stosur
Australia (9)?Kristina Mladenovic
Ranska 6?4, 6?3, Jelena Jankovic Serbia (18)?Garbine Muguruza
Blanco Espanja 6?3, 6?0, Sloane
Stephens USA (17)?Vania King USA
6?1, 6?3, Bethanie Mattek-Sands
USA?Li Na Kiina (6) 5?7, 6?3, 6?2,
Marina Erakovic Uusi-Seelanti?Dominika Cibulkova Slovakia (16) 6?2,
2?6, 6?4, Petra Kvitova Tshekki (7)?
Shuai Peng Kiina 6?4, 6?3, Viktoria
Azarenka Valko-Venäjä (3)?Annika
Beck Saksa 6?4, 6?3, Alize Cornet
Ranska (31)?Silvia Soler Espinosa
Espanja 6?1, 6?3.
Hilton Head, USA, naisten
10?000 dollarin ITF-turnaus:
Kaksinpelin 1. Hyvinkää.
SUUNNISTUS
Ykkössuunnat Laperlassa
Helppo 1.9 km: 1) Jouko Knaapi
38.44, 2) Niko Määttänen 40.30, 3)
V-P Määttänen 40.31, 4) Touko Rosenqvist 41.08, 5) Reino Läärä 50.50,
6) Emma ja Inka Ynnilä 52.18, 7)
Tuomo Ylikoski 53.29, 8) Ismo Koski
1.16.33.
Lyhyt 3.2 km: 1) Jouni Hietanen
34.38, 2) Jaakko Lietzén 35.02, 3)
Teemu Anttila 35.21, 4) Juhani Tallgren 35.53, 5) Pentti Rantalaiho
36.38, 6) Hannu Puranen 39.16, 7)
Sami Soiluva 40.42, 8) Reino Koski
42.04, 9) Juha Ferin 42.13, 10) Tuomas Lindén 44.48, 11) Marja Lahtinen 46.07, 12) Pekka Penttilä 48.11,
13) Eero Liski 48.51, 14) Mirja Läärä
49.49, 15) Olavi Leino 50.57.
Keski 4.3 km: 1) Reino Sinnelä
41.33, 2) Kaj Raute 41.45, 3) Ilkka
Salonen 45.39, 4) Eero Nurminen
46.17, 5) Kari Kallio 48.35, 6) Rauno Aavasalo 49.06, 7) Mikko Sarosto
49.10, 8) Sauli Hyytiäinen 51.51,
9) Arto Korpinen 52.25, 10) Mauri
tunut tähän projektiin. Annetaan selvitys konkurssipesän tilasta ja suoritetuista
toimenpiteistä.
2. Hinta 21 euroa/
hlö. Varotoimenpiteenä kaikkiin vuoden 2013 malleihin
vaihdetaan ohjainkannattimet.
Montana Retro 24. Uusi sukupolvi on tulossa ja toivon että
se olisi mahdollisimman nälkäinen jo ensi talvena ja että
myös olympiajoukkueeseen
saataisiin uusia pelaajia.
En näe asiaa niin huolestuttavana. Ehkä
meidän pitäisi olla kaikilta
osin vielä valmiimpia, kun
lähdetään esimerkiksi Pohjois-Amerikkaan. Hän teki
olympiapronssiottelussa Suomelle voittomaalin, mutta
ilmoitti välittömästi ottelun jälkeen maajoukkueuran
olevan ohi. Käsitellään muut esille tulevat
konkurssipesän hoitoon liittyvät asiat.
Asianosaisia muistutetaan
konkurssilain 15 luvun 11 § 2
momentin määräyksestä, jonka
mukaan velkoja, joka ei ole ollut
velkojainkokouksessa läsnä, mutta joka on saanut siihen asianmukaisen kutsun, ei voi vedota
siihen, että päätös ei ole syntynyt
oikeassa järjestyksessä.
Kokoukseen osallistujia pyydetään ilmoittautumaan etukäteen
kokoukseen sähköpostitse
osoitteeseen
toimisto@ahtee-pietinalho.fi
Ilmoittautumatta jättäminen ei
estä kokoukseen osallistumista.
Salossa, toukokuun 27. sija), 71 (?1): Noora Tamminen (jaettu 35:s), 72 (par):
Minea Blomqvist-Kakko (jaettu 56:s),
75 (+3): Elina Nummenpää (jaettu
100:s), 78 (+6): Kaisa Ruuttila (jaettu
120:s).
JÄÄKIEKKO
NHL keskiviikkona, pudotuspelien 2. Päätetään pesänhoitajan palkkiosta ja palkkion perusteista.
6. Välierät
alkavat lauantaina Yhdysvaltain aikaa.
Idän finaaleissa kohtaavat toissa vuoden mestari
Boston Bruinsin ja vuoden
2009 mestari Pittsburgh
Penguins.
Runkosarjan voittanut
Chicago putosi välieräsarjassa jo 1?3-ahdinkoon,
mutta siirsi kolmella perättäisellä voitolla Detroitin
kesälomille. Mikko Ilonen
Suomi (jaettu 23:s) ja Peter Erofejeff
Suomi (23:s).
TÄRKEÄ
turvallisuustiedote
Anttila Oy:stä 18.3.2013-15.5.2013 ostettuihin
Montana Retro -polkupyöriin tulee vaihtaa ohjainkannatin.
Polkupyörän ohjainkannatin saattaa olla viallinen ja murtua
käytössä. Vapaana 80
Salon
Seudun
Sanomat
m² alle
10 minuutin
matkan
päästä torilta.
OSTETAAN
osastoon.
Soita 0440-533985/Timo
Koko 44x15
Ilmoitus joka toinen päivä
Halutaan
alkaen
13.5. Kuljetus, pääsylippu
ja väliaikakahvi yhteensä 20 euroa. 728 5225. päivänä
2013
Heikki Pietinalho
asianajaja, Salo
Felixionat Oy:n konkurssipesän
pesänhoitaja
Asianajotoimisto
Ahtee & Pietinalho Oy, Turuntie 8
B, 24100 Salo puh. Hinta jäseniltä 20. Lisäpelit 1-3e.
Pe 31.5. Nyt
kaikki energia on suuntau-
München, naisten Euroopankiertueen kilpailu, tilanne 18/72
reiän jälkeen (par 72):
67 lyöntiä (5 alle parin): Stefanie
Michl Itävalta, Charley Hull Englanti, Diana Luna Italia, Line Vedel Tanska, Celine Herbin Ranska.
Suomalaiset: 70 (?2): Ursula Wikström (jaettu 14. Ruokailu noutopöydästä klo 16.00
Juhannusjuhla orkesteritansseineen alkaa klo 18.00. Päätetään konkurssipesän
hallinnon ja kirjanpidon tarkastuksesta.
5. Varmaan
lajin kontaktiluonne halutaan säilyttää, mutta kyllä
se joitakin sääntömuutoksia
kaipaa.
Jos te voisitte muuttaa yhden säännön, mikä se olisi?
??Lähtisin pudottamaan pelaajamäärää niin että pelattaisiin kolmella kentällisellä. Voitot 4?3, Chicago jatkoon.
JALKAPALLO
Kakkosen etelälohko:
KäPa?Klubi 04
0?0
EIF?EsPa 2?0 (2?0)
Pallohonka?LPS 1?1 (0?0)
SalPa
7 5 1 1
16?7 16
EIF
7 5 1 1
11?6 16
Gnistan 7 3 2 2 14?11 11
EsPa
8 3 2 3
8?9 11
Pallohonka 7 3 1 3
10?8 10
Klubi 04 7 3 1 3
4?6 10
BK-46
7 3 0 4 10?11 9
KäPa
7 2 2 3
8?8 8
GrIFK
7 2 1 4
9?12 7
LPS
6 0 1 5
2?14 1
Seuraavat ottelut: 2.6. Laura Sirkiä Salon
Vilpas 320.
Forssa, moukarikilpailut:
M Moukari: 1) Henri Liipola Someron Esa 58,25
Päiväarvonta: 1, 2, 5, 7, 11,
20, 27, 34, 38, 39, 40, 48, 50,
58, 59, 61
Ilta-arvonta: 2, 3, 4, 10, 13,
18, 19, 20, 33, 37, 44, 45, 46,
53, 60, 70
12, 16,
51, 52,
15, 16,
48, 52,
Valtteri Filppulan kausi päättyi ratkaisuottelun avausvaihdossa.
maalille ja laukoi. Meidän täytyy tästä yhteiskunnasta
löytää keinoja, koska uskon
että jääkiekko ja joukkuelajit ylipäätään vetävät lapsia
ja nuoria puoleensa. Sarjan seitsemäs ottelu ratkesi, kun jatkoerää oli takana reilut kolme minuuttia. Korjausliikkeet on
tehty jo 2000-luvun alussa.
Jos Teemu Selänne jatkaa uraansa, millaisessa
roolissa hän voisi pelata
olympiajoukkueessa?
??Kyllä Teemulle varmaan
rooli löytyy ja toivottavasti
hän on jatkamassa uraansa.
Olemme nyt koonneet reilun 50 pelaajan ringin, jotka
ovat ensisijaisia ehdokkaita.
Ensi syksy kuitenkin ratkaisee. Se oli todella rankka ottelu, Seabrook tuumi NHL-comille.
Detroitin kakkossentterin
Valtteri Filppulan peli
jäi kahden vaihdon mittaiseksi. Saatiin jälleen
levennettyä leijonarintamaa.
Mitä Torinon olympiakisoissa 2006 oppimaanne
voitte hyödyntää Sotshissa?
??Kyllä aina on otettavissa
jotain niistä asioista jotka
onnistuivat. Sitä kautta suorituskyky
siirtyisi taidon suuntaan,
kun joka pelaajan pitäisi
pystyä pelaamaan ja pystyä
pelaamaan pitempään. klo 18.00.
Edestakainen matka 4 ?.
TILAA SALON
SEUDUN SANOMAT
KENO
Lehtikuva/Getty Images/AFP/Gregory Shamu
Soita: Tilaajapalveluun
02-770 2626
Tilaukset myös
netissä: www.sss.fi
Kokouksia
KUTSU VELKOJAINKOKOUKSEEN
Kemiönsaarelta olevan
Felixionat Oy:n (2326665-3)
velkojat ja velallisen edustajat
kutsutaan velkojainkokoukseen,
joka pidetään tiistaina 18.6.2013
kello 10.00 alkaen Asianajotoimisto Ahtee & Pietinalho Oy:n
tiloissa osoitteessa Turuntie 8 B
(III krs), 24100 Salo.
Velkojainkokouksessa käsitellään
seuraavat asiat:
1. Onko näin?
??En näkisi että olemme
jäljessä taitoasioissa. mennessä Jani Kurvinen 0400-536 526.
Sekalaiset
Eläkeliiton Halikon yhdistys viettää
JUHANNUSAATTOA Lehmirannassa
perjantaina 21.6. Lehden mukaan maajoukkuevalmentaja Erkka Westerlund on tiedustellut Jokisen paluuhaluja, ja tämä on antanut ?ajatukselle vihreää
valoa?. Esitettävä näytelmä on
30-luvulle sijoittuva veijarikomedia Pirtua, pirtua. Seabrook sai
kiekon keskialueella, nousi
STT | RAIKO HÄYRINEN
JÄÄKIEKKO. Se varmistui,
kun Brent Seabrookin
ylivoimamaali jatkoerässä
toi Chicago Blackhawksille 2?1-voiton länsilohkon
välieräsarjan ratkaisuottelussa Detroit Red Wingsiä
vastaan.
Vuonna 2010 mestaruuden voittanut Blackhawks
eteni länsilohkon finaaliin
voitoin 4?3 ja kohtaa mestaruutta puolustavan Los
Angeles Kingsin. (0?0, 0?1,
1?0, 1?0). Uskotteko
sen johtavan sääntömuutoksiin?
??Toivottavasti. Jokinen ei ole pelannut maajoukkueessa sitten
vuoden 2010 ja Vancouverin olympialaisten. 70 (?2): mm. Linja-auto lähtee Halikon asemalta klo 17.00 ja ajaa reittiä kk (kirjaston pysäkki)-Vaskiontie-KuruntieHurtintie-Prestkullantie Vaskiolle, josta Marttilan kautta Yläneelle.
Ilmoittautumiset edellä mainittuihin
Pekalle tai Sirkalle puh. Tässä ei ole kyse niinkään yhdessä harjoittelusta
kuin oikean joukkueeseen
saamisesta Sotshiin.
Miksi Suomesta on kasvanut viime vuosina niin vähän maailmanluokan pelaajia?
??Meidän NHL-pelaajien
määrä on viime vuosina ollut
vähän laskussa. Par 72:
66 lyöntiä (6 alle parin): Matteo
Manassero Italia ja Pablo Larrazabal
Espanja,.. Tervetuloa!
Vuokrattavana
Vuokrataan 3h+k sovittaessa
kalusteineen 1.9. Käyttämällä
meidän vahvuuksia ja meidän peruspelitapaa uskon
että siitä tulee hyvä. Jääkiekkoliitto
on tehnyt toimia sen eteen,
mutta totta kai suorituspaikat ja varusteet aiheuttavat
kustannuksia. 045 112 5015
Huveja
SOMERO
www.teeriharju.fi
P. Pallohonka?
EIF, LPS?Gnistan, 3.6. Sotshin talviolympialaisten alkuun on tänään
252 päivää. 14.6.
TEATTERIMATKA Himolan kesäteatteriin Yläneelle
torstaina 4.7. Ja jalostaa hyökkäyspelaamista siihen että
pystytään hyökkäämään nopeasti ja kontrolloitua puolustusta vastaan. Mitä ajattelette
tästä?
??Jääkiekon kalleus on tekijä, jolle pitää tehdä jotain
ja jos tämäntapaisia ilmiöitä on, niitä pitäisi pystyä
karsimaan. Se on aika
selkeä paketti.
Jääkiekkoliiton puheenjoh-
taja Kalervo Kummola on
sanonut, että Leijonien kauden 2014?2015 päävalmentaja pitäisi olla valittuna viimeistään elokuussa. Meillä
on hyvät maalivahdit, se on
TULOSPÖRSSI
GOLF
Tukholma, Ruotsi, miesten Euroopan-kiertueen kilpailu, tilanne 18/72 reiän jälkeen. ja muilta 25. Viime vuosina Jukka Jalosen
satsaukset hyökkäyspelin
suuntaan ovat tuottaneet
tuloksia ja meidän hyökkäyspeli on mennyt entisestään eteenpäin. Päätetään konkurssipesään
kuuluvan omaisuuden
realisoinnista ja jo suoritettujen
toimenpiteiden hyväksymisestä
4. Toivotaan, että
Teemu on sillä listalla, josta
pelaajia Sotshiin valitaan.
Pelitapa on
selkeä paketti
Julkisuudessa usein toistuvan väitteen mukaan suo-
Lauantaina klo 14.00
Urheilupuiston ylänurmella
Wilpas - SIFFK
Liput 5 ?/ 3 ?
Savipajankatu 2 B, Salo, p. Suomi tarvitsee erittäin
nälkäisen ja hyväkuntoisen
joukkueen. (STT?Reuters)
Tapahtumat
Salon osasto
Teatteriretki Kyläsepän
ensi-iltaan pe 7.6.2013.
Humoristinen näytelmä Seitsemän sisarusta.
Kuljetus Salosta Farmoksen tontilta klo 17.00 ja Someron torilta
17.45. Ennen kaikkea
on valmentajana hyötyä siitä, että tuntee Suomen pelaajat. (02)748 3606
BINGO
Kirja 6e. Neljän viime
kauden NHL-mestarit pelaavat Stanley cupin finaalipaikoista liigan lohkofinaaleissa. Polkupyörällä ei tule ajaa ennen kuin ohjainkannatin
on vaihdettu.
Lisätiedot ja tarkemmat ohjeet lähimmästä Anttila tavaratalosta,
toimipaikkakohtaiset yhteystiedot internetsivulta www.anttila.fi
tai sähköpostitse info@montana.fi tai soittamalla numeroon
044 762 7868 arkisin klo 8-16 välisenä aikana.
15.5.2013 jälkeen ostetut pyörät toimitetaan vaihdetuilla
ohjainkannattimilla, eikä tämä tiedote aiheuta toimenpiteitä
niiden osalta.
Pahoittelemme asiasta koituvaa vaivaa.
ANTTILA OY
Nilkkavamma
päätti Filppulan
kauden.
Olli Jokinen
palaa Leijoniin?
NHL-konkarihyökkääjä Olli Jokinen saattaa palata
Suomen jääkiekkomaajoukkueeseen Sotshin olympialaisissa, Urheilulehti uutisoi. Hän jätti kentän tultuaan Chicagon Andrew
Shawn kaatamaksi.
CSN arvioi Filppulan
loukanneen kaatumisessa
nilkkaansa. viim. Oletteko miettinyt mitä vastaatte,
jos teitä kysytään?
??En ole vielä edes aloittanut nykyistä työtäni. lipun & kuljetuksen.
Ilm. 14
SALON SEUDUN SANOMAT
Perjantaina 31. Kuulin maalitorven äänen ja kaverit
alkoivat pomppia. Kankaanpää?Sotkamo, Alajärvi?Kitee, Raahe?Jyväskylä, Joensuu?Vimpeli, Kouvola?Seinäjoki, Koskenkorva . Päätetään mahdollisesta
erityistarkastuksesta.
3. Päätetään mahdollisista velkomus- ja takaisinsaantikanteista
7. Varmaan löytyy parempiakin
Sinnelä 57.00, 11) Sanna Hämälistö
57.59, 12) Seppo Vigelius 58.02, 13)
Timo Tammi 58.20, 14) Reijo Lindgren 58.22, 15) Marjaana Eskola
1.03.26.
Pitkä 6.4 km: 1) Joonas Paulin
54.00, 2) Rami Heikkonen 1.00.16,
3) Juha Kuusisto 1.01.44, 4) Jouni
Anttila 1.02.52, 5) Jyrki Kuusisto 1.10.10, 6) Kari Pajula 1.12.00,
7) Tiina Anttila 1.12.10, 8) Hannu
Ventomäki 1.12.49, 9) Kari Vigelius
1.13.04, 10) Timo Rapakko 1.15.10,
11) Timo Grönholm 1.15.31, 12) Jani
Rouvali 1.18.27, 13) Mika Simonen
1.23.52, 14) Riitta Ynnilä 1.25.53, 15)
Pertti Saarinen 1.26.39.
Ratamestarina Matti Mäkirinne.
Seuraavat Ykkössuunnat keskiviikkona 5.6. BK-46?EsPa,
KäPa?SalPa, Klubi 04?GrIFK.
C-tytöt Alueliiga:
MuSa?SalPa 0?5
SalPa: Laura Lehtonen 1+3, Elli
Laaksonen 2+1, Emilia Kaiser 2+0,
Marie Lehtinen 0+1, Veera Leppäaho
0+1, Ronja Isokääntä 0+1
P99 Alueliiga:
RaiFu?SalPa 1?3
SalPa: Lauri Mielikäinen 1+2, Juuso Kontio 1+1, Akseli Määttä 1+0
Piirisarja T99 7v7:
Wilpas?MaPS 3?0
Wilpas: Noora Halava 3+0, Renee
Alander 0+1
P01 Liiga:
SalPa?PIF 7?0
SalPa: Sebastian Koivuniemi 2+3,
Olli Aaltonen 1+2, Tino Suomi 2+0,
Topi Laamanen 1+0, Veeti Rytö 1+0,
Onni Vesterinen 0+2.
T01 Piirisarja:
FC Halikko?MarttMu 5?0
FC Halikko: Sani Virtanen 4+0,
Meri Spännäri 1+1, Aada Pynninen
0+2, Laura Santikko 0+1.
PESÄPALLO
Miesten Superpesis:
Seinäjoki?Raahe
1?2 k.
(1?2, 5?0, 0?0, 1?2)
Hyvinkää?Alajärvi 2?0 (6?2, 4?3)
Kitee?Kankaanpää 2?0 (10?6, 2?0)
Sotkamo?Koskenkorva 2?0 (12?1,6?1)
Sotkamo
4 3 1 0 0
49?7 11
Vimpeli
4 3 1 0 0 40?13 11
Hyvinkää
4 3 0 0 1 43?19 9
Kitee
4 2 0 1 1 41?35 7
Raahe
4 1 2 0 1 25?25 7
Joensuu
4 2 0 0 2 20?20 6
Koskenkorva 4 2 0 0 2 39?50 6
Seinäjoki
4 1 1 1 1 28?25 6
Jyväskylä
4 1 0 1 2 21?37 4
Alajärvi
4 0 1 0 3 22?36 2
Kankaanpää 4 0 0 2 2 24?38 2
Kouvola
4 0 0 0 4 12?59 0
Seuraavat ottelut: 2.6. Ehkä
Kale jossain vaiheessa kesää
kysyy, jos siihen on tarvetta.
Nyt on sovittu vuoden mittaisesta projektista.
Kolmeen
kentälliseen
Aivotärähdykset huolestuttavat jääkiekkoväkeä maailmanlaajuisesti. STT:n haastattelussa miesten maajoukkueen päävalmentaja Erkka
Westerlund.
Miten arvioitte Suomen
suoritusta tämänvuotisissa
jääkiekon MM-kisoissa?
??Se oli kaiken kaikkiaan
positiivinen ja jätti hyvän
maun ennen kaikkea siksi,
että siellä oli niin paljon ensikertalaisia. kierrosta: Barbara
Bonic Serbia?Mia Eklund 6?2, 6?2.
TIKKAURHEILU
Hyvinkää, PM-kilpailut 250 tikkaa:
MA: 1) Simo Eskola HyvTi 1955, 2)
Valto Heikkonen HyvTi 1863, 3) Jukka Ketokoski SaTi 1857.
MB: 1) Rauno Pöysti HyvTI 1763,
2) Risto Ovaska HyvTi 1732, 3) Sture
Lindholm SaTi 1692.
MC: 1) Mauni Liimatainen HST
1720, 2) Yrjö Jaskola HST 170, 3)
Erkki Laine HyvTi 1665, 4) Viljo
Martikainen SaTi 1631, 5) Ermo Kalevo SaTi 1616.
NA: 1) Virpi Alho HST 2000, 2) Aune Kalevo SaTi 1930, 3) Tiina Määttänen HST 1925.
NB: 1) Salli Hakanen HST 1662, 2)
Eija Kalevo SaTi 1333, 3) Anna Ursin
HST 1286.
YLEISURHEILU
Helsinki, Toukokuun kisat:
M 100 m (?0,2 m/s): 1) Viljami Kaasalainen MikKV 10,86 (kkk).
M 10 000 m: 1) Lewis Korir TurunUL (Kenia) 28.24,74 (kkk).
N 800 m: 1) Johanna Matintalo TurunUL 2.09,85 (kkk).
N korkeus: 1) Linda Sandblom
HangIK 182.
N kolmiloikka: 1) Elina Torro LappeenrUM 13,52 (+0,7 m/s), (kkk).
Valkeakoski, nuorten Eliittikisat:
N17 seiväs: 1) Elina Lampela Oulun Pyrintö 365, 2) Wilma Murto Salon Vilpas 355,... ostaa
SSP:N OSAKKEITA
HYVÄÄN HINTAAN!
www.otc.fi
p.044 35 35 300
Osakkeita esim. Meidän
täytyy pystyä mahdollistamaan jääkiekon harrastaminen kaikille, jotka haluavat
harrastaa.
roljeva Venäjä?Piia Suomalainen
6?2, 7?6 (7?4).
Sharm El Sheikh, Egypti, naisten 10?000 dollarin ITF-turnaus:
Kaksinpeli 1. Kimppakyydit. 02 733 5131
Erkka Westerlund kutsui MM-joukkueesta pudotetun Petteri Nummelinin Santahaminan kasarmilla järjestettyyn Sotshin suomalaisurheilijoiden tapaamiseen.
Enteileekö se sitten Raumalle siirtyneelle Nummelinille pelipaikkaa olympiakaukalosta?
malaispelaajat ovat jääneet
jälkeen luistelu- ja laukaisutaidossa. klo 19.00 alkavaan näytökseen. kierrosta: Jana Ko-
täsmäehdotuksia aivotärähdysten vähentämiseen, mutta pitkällä jänteellä ajattelen näin.
Tein aiemmin tänä vuonna
jutun, jossa pääkaupunkiseutulaisen SM-liigajoukkueen junioreissa pelaavan pojan isä kertoi, että varakkaat
vanhemmat ostavat pojilleen
pelipaikkoja esimerkiksi
kustantamalla joukkueelle lisäjäitä. klo 19.00
JAHTI 2000/46
Linja-auto: Linja-autoas. Kettulan Pirtillä, opastus
maantieltä 110.
TENNIS
Pariisi, Ranskan avoin turnaus,
kauden 2/4 grand slam -kilpailu.
Palkintosumma 21 017 000 euroa
(sijoitetut ja pohjoismaiset):
Kaksinpelin 2. alkaen Ollikkalassa 2 kerros,hissitalo.630?/
kk+vesi- ja sähkö kulutuksen
mukaan 0505011740
Tarvitsetko varasto-, huoltotai toimitilaa. 02 - 722 1211
fax. kierros (4 voitolla välieriin):
Chicago?Detroit 2?1 ja. Kiekko
livahti Detroit-pakki Niklas Kronwallin luistimen
kautta maaliin.
??Rehellisesti sanoen en
tiedä näinkö kiekon menevän maaliin. Siellä ei
paljon harjoittelemalla kehitetä itseään vaan pelataan
täysillä ammattilaissarjaa.
Siinä mielessä olisi parannettavaa, että meidän pelaajat olisivat lähtiessään entistä valmiimpia kilpailemaan.
Miten ennakoitte Suomen
pelitavan kehittyvän jatkossa?
??Suomen pelitapa on muovautunut viime vuosikymmeninä aika selkeäksi. Miehet voimistuvat ja vauhdit kovenevat koko ajan. ma 3.6. Ja kun ihan loppusuoralle asiat onnistuvat
ja viimeiseen finaaliin pääsee, niin ehkä se opetus on,
että vielä enemmän pitää
tehdä töitä ja säilyttää nälkä
loppuun asti. SSP.
Ostan/myyn osakeyhtiöitä.
P
Avoinna
koko kesän pe-su 10-18! TERVETULOA! VÄLKOMMEN! HYPPÄÄ MUKAAN!
www.essinviherpalvelu.fi
Suomusjärven
Salen pihalla
perjantaina klo 10-17
klo 20-01.30
Lippu 16?
su 2.6. Olemme myös Facebookissa.
KESÄKUKAT ja paljon muuta kaunista
PAJUNIEMEN
PALVIAUTO
Tervetuloa!
Kansanmusiikin juhlakonsertti
www.kp-ravintolat.fi
www.amyri.fi
. Zet Barissa Rami Tapper one man band show klo 23
Kotkanpesässä viihdyttää Tea Tähtinen Teatime klo 23
Su 2.6. 044 070 7556.
www.kp-ravintolat.?, www.astrumkeskus.?, www.planetpluto.?
Puh. nettisivuiltamme. n ä y t t e l y t . 02 731 2690
Tiedustelut ja tilaukset: 045 887 5121
www. biosalo.fi
SALON SEPELI OY
NYT ON AIKA
YO-RUUSUT
UPEAT AMPPELIT
ota 4 maksa 3!
C I N E M A
mm. Zet Bar ja musavisa
Särkisalossa Villa Tallbackan kesäkirppis avaa ovensa 31.5. y m . kakkukahvin.
Tulossa LA 8.6.
FinLAnderS
TinO& MidineTTi
LA 1.6.
Valma ja VarsiNaiset
FAST & FURIOUS 6 Pe-Ti 19.00 Kovaa menoa ja kumin käryä! K12 9?
KAUHEA KANKKUNEN 3 Pe-To 19.30 Sarjan eeppinen päätös. k o n s e r t i t . Zet Bar Karaoke 21Kotkanpesässä lauletaan karaokea klo 21 Astrum Areenalla
Solonen ja Kosola klo 21-22, Karrikoira klo 23.30
La 1.6. 1.398 ?)
Somerniemen VPK
Salkolantie 77
Somerniemi
02 7482 937
SYKE
Tervetuloa!
Huh huh! Kesä pukkaa päälle iloisissa merkeissä! Kp-ravintolat aloittaa
kesäkauden huimilla koulunpäätösbileillä ja meiningeillä, tule mukaan!
Pe 31.5. Zet Bar pingoilee, visailee ja House Band musisoi klo 16
Ke 5.6. K12 9?
KULTAHATTU (2D) Su 16.30 Loistelias filmatisointi! Viim. Meiltä saat tarvitsemasi maa-ainekset nopeasti ja
edullisesti, myös iltaisin ja lauantaisin
. suoraan kotipihalle toimitettuna!
Viikon parhaimmat huvit kootusti yhden otsikon alla.
ravintolat . h u v i t
Helsingintie 11 . 050 572 6741
Lähes puoleen hintaan!
VIERASMAJA
Vierasmajaksi, aitaksi, lasten omaksi
mökiksi. klo 15.00 Firapelissa
Särkisalontie 2, Katiskanmäki.
Liput 20 e, sis. t e a t t e r i t . t a n s s i t . Toimitamme mielellämme pienetkin erät
Tuotteemme saatavana myös suursäkeissä
. K12 9?
SALAINEN VALTAKUNTA (3D, dub) Su 17.30 Seikkailua! K7/4 10?
STAR TREK INTO DARKNESS (2D) Ke-To 19.00 Ensi-ilta! K12 9?
Lisää infoa leffoista ym. p. Talouslaatu.
Katso lisää!
12 m2
999 ?
(Norm. SALON SEUDUN SANOMAT
Perjantaina 31. suussa sulavaa
nokipalvia,
kokolihamakkaroita
www.pajuniemi.fi
MARTTI METSÄKEDON
ORKESTERI
MÄNTY- JA KUUSIKUORIKETTA
P. toukokuuta 2013
15
Myytävänä
MULTAA, MURSKETTA JA SEPELIÄ
. elokuva t . kerta?