Aamu-uinnit puhtaassa ja raikkaassa järvivedessä. Maria 62 v Pehmeät pörriäiset. Lisbeth 42 v Kesäaamujen tuoksu. 1,05 €/päivä SUNNUNTAI 5.6.2022 SALON SEUDUN SANOMAT Avoinna 24/7 tilaajapalvelija.fi Suomen media-alan ja graafisen teollisuuden tavoitteena on olla hiilineutraaleja vuonna 2030. Alma 5 v Herääminen lintujen lauluun mökillä. Elina 38 v Luotettavan uutismedian tunnistat tästä nimestä. Parasta Suomen luonnossa Me suomalaiset rakastamme ainutlaatuista luontoamme, kukin tavallamme. Viikko 22 | N:o 150 | Irtonumero 2,50 € Jatkuvana tilauksena alk. Tukea omiin ympäristötekoihisi voit hakea laskemalla hiilijalanjälkesi elamantapatesti.sitra.fi tai ilmastodieetti.ymparisto.fi. Kaikilla teoillamme on suuri merkitys siihen, saammeko jatkossakin nauttia luontomme parhaista anneista. Zuleika 23 v Neljä vuodenaikaa
Joku valtuutettu mainosti, että ”tässä valtuustossa on nyt sellainen uusi henki”. – Mää kiipesisin toho ankkurin pääl, et varmast näkisisi. Taiteilija näki teoksessaan merestä maalle nousseen merenneidon, ruumiillistuneen Helsingin. Palvelu avattiin maaliskuussa 2020. Salon ykkösjulkkis on Sauli Niinistö. Yhdistykset eivät ole aikaisemmin olleet kiinnostuneita tiloista, niin mikä olisi muuttunut siten, että nyt kiinnostusta löytyisikin. Missä mättää. Laboratoriotestaukset ovat vähentyneet, mutta todettujen tapausten määrä on laskenut THL:n mukaan enemmän. Saunoja u u Myyntiin. Jääkiekkomestaruuden kaltaisten isänmaallisten juhlallisuuksien yhteydessä kultaa juhlivat ihmiset kiipeilevät pronssisen böönan päällä. Maaseutukaupungit voisivat yltää sopraanoyhteistyöllä hyvinkin korkealle. Putinin hyökättyä Ukrainaan sellaisiksi muuttuivat Leninin muotoja muut kuvat. Sittemmin suomalaisten näkemys siveydestä ja ylevyydestä on muuttunut vapaamielisemmäksi. Havis Amandaa on yritetty suojella tungettelevalta yleisöltä, jotta se ei lätkäpäissään vahingoittaisi patsasta. Vai onko Salon talousvaikeudet ja huolet nyt jotenkin yhtäkkiä hoidettu ja poistuneet. Sairastaminen lisääntyi vuodenvaihteessa, mutta silloinkaan sairaalahoidon tarve tai kuolleisuus eivät nousseet samassa suhteessa kuin koronatapausten määrä. Kesällä 2020 ja 2021 koronatartunnat vähenivät reippaasti. Lähes 90 prosentilla 18 vuotta täyttäneistä on kaksi rokotusta. Vastaavia Youtube-kanavalla seurattavia tiedotustilaisuuksia ei ole tällä tietoa enää luvassa. Merkkihenkilöitä muistetaan monin muinkin tavoin kuin patsailla. Tämä kaikki vaatisi selkeät tarpeen kartoitukset ja suunnitelmat, ettei käy niin, että kuntalaiset haluavat säilyttää jonkin kiinteistön, mutta eivät kuitenkaan loppujen lopuksi voi käyttää sitä riittävissä määrin, kun siitä peritäänkin markkinaehtoista vuokraa. Toimitus valikoi, käsittelee, otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat tekstit. Peruste oli, että nykyisessä epidemiatilanteessa niitä ei enää tarvita. Lenin-setä ei ratsastanut Sibeliuspuiston hirvellä, eikä Seppä Lauri takonut sille kenkää. Jos Mikko Alatalon lauluntekopari Harri Rinne ja runoilija Marja-Leena Mikkola olisivat Salon sijaan syntyneet Somerolla, siellä järjestettäisiin taiteilijoiden nimeä kantava sanoituskilpailu. THL julkisti tällä viikolla 90. Hävittäjiä liikkui juhlahumussa muuallakin kuin Tampereen taivaalla. Samana vuonna perustettiin Ranskan jääkiekkoliiga, ja jääkiekon kanssa Havis Amanda on joutunut tekemisiin myöhemminkin. Muutamat vaikutusvaltaiset kulttuurivaikuttajat saivat 1900-luvun alussa Helsingin kaupungin tilaamaan Vallgrenilta ulkoilmaveistoksen. Vajaa 2,5 miljoona käyttäjää latasi puhelimeensa sovelluksen, jolla sai tiedon koronavirukselle altistumisesta. Se iloinen lapsuusmuisto tulee siitä, että saa joka kesä mukulat pois jaloista ja pääsee itse viettämään ansaittua lomaa rauhassa. Kirjoita mieluummin nimelläsi. Yksityisille vuokraaminen tarkoittaa taas kasvavia ja katettavia käyttökuluja, joskin myös kaiken byrokratian läpikäymisen jälkeen mahdollisesti ja toivon mukaan tuloja, joilla kattaa toiminnasta syntyvät menot. Eläville ei tehdä patsaita, mutta huippusuositun tasavallan presidentin Kultaranta-keskustelujen etkot voisi järjestää synnyinkaupungissa. Uusi, millä tavalla. Tilastojen valossa suomalaiset suhtautuvat kuitenkin koronarokotuksiin myönteisesti kautta maan. TÄTÄ MIELTÄ TEKSTARIT 040 7711 777 Noustaan patsaille V ille Vallgren oli suomalainen kuvataiteilija, joka viihtyi ja menestyi Pariisissa. KESÄKUUTA 2022 PÄÄKIRJOITUS PERUSTETTU 1919 | PÄÄTOIMITTAJA VILLE POHJONEN 5.6.2022 T ällä viikolla tapahtui muutamia asioita, jotka kertovat käänteestä koronatilanteessa ja suhtautumisesta koronaviruksen aiheuttamaan sairauteen. Karita Mattila on syntynyt Somerolla ja varttunut nyky-Salon alueella. Se tarkoittaa myös, että rajoitukset ovat hyvin epätodennäköisiä. Mikko Kajarinne Salo Poukkoilevaa päätöksentekoa TOISAALTA ASKO LEHTONEN asko.lehtonen@sss.fi. Jossain vaiheessa kehitys taas kääntyy, ja sairaustapaukset lisääntyvät. Ei siis alueen palvelujen markkinointia yksin, vaan myös suoraan bisnekseen osallistumista. Vahvaa kannatusta tähän löytyy myös valtuustolta. Siellä juhlitaan ja hyödynnetään laaja-alaisesti niin Unto Monosta, Rauli Somerjokea, Mauri Antero Nummista kuin Kaija Aarikkaa. Havis Amanda paljastettiin vuonna 1908 Kauppatorin laidalla. Pariisin Ville sai alastoman naishahmon valmiiksi 1906. Kesä ilman koronarajoituksia Koronavilkku poistettiin käytöstä tällä viikolla. Koronatilanne on kaikilla mittareilla kääntynyt maalis–huhtikuun jälkeen parempaan. Koronan torjunta vaatii edelleen myös toimia. Noin 1,1 miljoonaa suomalaista on virallisten tilastojen mukaan sairastanut koronan jonkin variantin. Kirjoita lyhyesti. Koronavilkkusovellus lakkasi toimimasta. Aikuisten jutut u u On se kumma, kun nykyään pitää kaikki kouluttaa korkeasti työttömäksi, ja samaan aikaan on duunaritöissä työvoimapula. Leveälanteinen naishahmo ei vastannut lainkaan käsitystä ylevästä ja siveästä Suomi-neidosta, vaan alastonta Amandaa pidettiin riettaana ilmestyksenä. Itse isäntääkään ei välttämättä tarvittaisi. Edelleenkin päätöksenteko näyttää poukkoilevalta, ennustettavuus on huono ja pääasia näyttää olevan se, miltä asiat näyttävät sen sijaan, mitä ne todellisuudessa ovat. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tuottama Koronavilkku julkaistiin elokuussa 2020. Kysymys onkin, että kuuluuko kaupungin tehtäviin harjoittaa muun kiinteistöjen vuokraustoiminnan ohella nyt myös käytännön matkailuelinkeinoa. Osoitteet: mielipide@sss.fi | SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo u u Kaikki puilla lämpiävät saunat lainsäädännöllä sähkölämmitteiseksi, Näin päästään helposti eroon karmeista pienhiukkasista. Toisaalta on myös patsaita, joiden arvioidaan vahingoittavan yleisöä. Salolaisilla olisi opittavaa. Millainen vaikutus sillä on muiden alalla toimivien elinkeinoon, kun yksi toimija tulee markkinoille vahvasti verovaroin tuettuna. Vielä viime vuonna puhuttiin paljon rokotusvastaisuudesta. Toimitus tarvitsee myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot. – Olsisis se vaa, jos Sauli tulsisis ihan ite tän kaffel. Salossa tällaisia murheita ei ole. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen näkemys on kuitenkin, että epidemia ei äidy syksylläkään kovin pahaksi. Toukokuun lopussa lopetti myös koronaviruksen valtakunnallinen neuvontapuhelin ja -chat . Muitakin tulkintoja tehtiin. Todellisuudessa sairastaneita on todennäköisesti huomattavasti enemmän. Jää jäljelle siis ulkopuolinen toiminta. En ole huomannut työtä vielä edes aloitetun, paitsi jos valtuutetun työnteon määritelmäksi käy se, miten lisätään kuluja, muttei tuloja. Ja onhan Monosella myös muistomerkki ja Baddingilla patsas. Kaupungin omalle toiminnalle kiinteistöllä ei ole käyttöä. Aikaisemmin on paljon ollut keskustelua kaupungin tehtävistä. THL suosittelee neljättä koronarokotusta kaikille 70 vuotta täyttäneille riskiryhmiin kuuluville. Sairaalassa ja tehohoidossa olevien potilaiden määrä on laskenut. – Mitä sää tekisisi, jos se tulsisis. Niinikään poistuivat käytöstä koronapassi ja puhelimessa toimiva koronatodistuksen lukijasovellus. Turkukin päätti poistaa Puolalanmäeltä sekä Leninin rintakuvan että muistolaatan läheisen talon seinältä. – Nii olsisis. Kyllä meitä riittäisi torille ihan vain odottelemaan presidenttiä. Tartuttavuusluvut laskevat myös tänä kesänä. 2 SALON SEUDUN SANOMAT | SUNNUNTAINA 5. Salon rakas naapuri Somero on tästä hyvä esimerkki. tilannekatsauksensa kevään 2020 jälkeen. L E H T I K U V A / T E E M U S A L O N E N ”Kultaa juhlivat ihmiset kiipeilevät pronssisen böönan päällä.” Salon kaupunkikehityslautakunta on yksimielisesti päättänyt poistaa Klippulan kiinteistöjen myyntilistalta
Eilisiä lakkiaisia juhlittiin Salon lukiossa ilman rajoituksia. SUNNUNTAINA 5. Luvassa on uusia tuttavuuksia ja vanhoja tuttuja. Tuolloin tähdätään olympialaisissa tauluihin. Irkkufestari toteutuu vihdoin Lähes joka kesälauantai Somerniemen kesätorille poikkeava Leena Veikkola julistettiin lauantaina uudeksi torineuvokseksi. SIVUT 4–5 Vaikeuksien kautta voittoon S S S / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N VIIKONVAIHDE 16–17 SIVU 14 Saurussa erilaista jousiammuntaa Keskivertosuomalainen on tottunut näkemään neljän vuoden välein jousiammuntaa ohikiitäviä hetkiä. Saurussa kilpailijoilla on viikonvaihteen aikana 144 nuolen urakka. Kiinteistö on ehtinyt rapistua vuosien saatossa, ja se vaatisi kiireesti remonttia. Opiskelua suoritettiin etänä, ja tapahtumia siirrettiin tai jopa peruttiin. Kysymys kuuluukin: aikooko kaupunki säilyttää Klippulan vai hankkiutua siitä eroon. Eläkkeellä oleva Veikkola viettää nykyään puolet vuodesta kesäpaikassaan Terttilässä. 80-vuotias Heikki Vehosalmi intoutui tuuletuksiin saatuaan todistuksen ja valkolakin käsiinsä. Koko Klippulasta ei voi sanoa samaa. S S S / V E S A K Ä I V Ä R Ä I N E N Kuluneet pandemiavuodet ovat olleet monella tapaa haastavia koululaisille. S S S / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N Klippulan kesäsiirtolan ruokalassa on helppo siirtyä ajatuksissaan ajassa taaksepäin ja kuvitella saliin kymmeniä lapsia syömään lounasta keskipäivällä. Klippulassa on tilaa –?mutta onko käyttöä. SIVUT 18–19. Klippulan ruokalaan mahtuisi kymmeniä lapsia syömään. Leena Veikkolasta torineuvos Arabian vanhoilla astioilla on erityinen sija Leena Veikkolan sydämessä. Kaksipäiväisessä tapahtumassa on kaikkiaan kuusi konserttia. Pääkonsertti järjestetään Kulttuuritalo Kivassa. KESÄKUUTA 2022 | SALON SEUDUN SANOMAT 3 URHEILU KULTTUURI UUTISET VIIKONVAIHDE SIVU 8 Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi Salossa päästään viimeinkin järjestämään jo perinteeksi muodostunut Salo Irish Festivaali. Somerolla syntynyt Takuu-Säätiön entinen toiminnanjohtaja on asunut pääkaupunkiseudulla 1970-luvun alusta. Ruokasali on kaunis ja siisti, ja sen käyttöönotto olisi varmasti helppoa. SM-viikolla mennään kuitenkin maastoon. On vaihtoehto kumpi tahansa, päätöksiä pitäisi tehdä ennen kuin paikka lahoaa käsiin
– Tämä on ilon päivä, hän kiteyttää. Tulevaisuudessa hän aikoo jatkaa opiskelujaan ainakin Salon kansalaisopistossa. Viisikosta Balagurova astuu heinäkuussa armeijan harmaisiin Säkylän Huovinrinteellä. Tarina vei kuitenkin lopulta vaikeuksien kautta voittoon. Myös Johanna-äiti on ylpeä pojastaan. KESÄKUUTA 2022 UUTISET Vinkkaa uutinen: toimitus@sss.fi Uutistuottaja: Jarkko Turpeinen, (02) 770 2314 Lähetä uutisvideo tai -kuva Whatsapp-viestinä 050-5130264. Hän on itse asiassa tämän kevään vanhin ylioppilas koko Suomen mittakaavassa. Käytännössä tuo taival oli 2,5-vuotinen, koska Hyrsylä joutui keväällä 2020 vakavaan liikenneonnettomuuteen. Nyt kokoontumisrajoituksista on luovuttu, ja juhla-asuunsa puettu oppilaitoksen liikuntasali täyttyikin ääriään myöten ylioppilaista, koulun henkilökunnasta ja lakitettujen omaisista. – Omat juhlat ensin, ja sen jälkeen katsotaan, mitä ilta tuo tullessaan, kuuluvat kryptiset kommentit. Aamulla jännitti, tällä hetkellä fiilis on hiukan tyhjä, naiset kertovat lukion pihalla lakit päässään. Tämän eteen tehtiin kovasti töitä, vuodessa lukion suorittanut Vehosalmi kommentoi. Lakkiaisjuhla palasi takaisin normaaliin ”Olen ylpeä itsestäni ja iloitsen sekä itseni että kavereideni puolesta.” Aku Hyrsylä Se on siinä! Anni Halkilahti (kesk.) ja Veronika Balagurova heittävät toisilleen ylävitoset. Ehkä nyt on aikani.” Heikki Vehosalmi. Heikki Vehosalmi halusi nähdä, mitä nykynuorille opetetaan. – Illalla lähdemme kaveriporukalla mökille, hän paljastaa. Sitä ennen juhlitaan onnistunutta ylioppilaskirjoitusrupeamaa. SSS | Julian Rauhaniemi julian.rauhaniemi@sss.fi Puheita, musiikkia, palkitsemisia ja ennen kaikkea se tärkein: lakitus läheisten ja kouluhenkilökunnan edessä. – Monta vuotta tätä ajatusta pyörittelin ja lopulta tuli sopiva hetki, kun harrastukset joutuivat tauolle koronan takia, hän lisää. – Käytännössä kaikki muut tapahtumat siirtyivät alkuperäisestä aikataulusta paitsi lakkiaiset, Emma Lehtinen, Janna Hänninen, Anni Halkilahti, Veronika Balagurova ja Milla Lehto muistelevat. Aku Hyrsylälle kolmevuotinen lukiotaival ei ollut pelkkää ruusuilla tanssimista. Hän haki koulupaikkaa kevään yhteishaussa, jonka tulokset eivät ole vielä tulleet. Viime vuonna ylioppilaat pääsivät paikan päälle lukion saliin, mutta muulta yleisöltä oli edelleen pääsy kielletty. Teamsissa ei ollut ihan samanlaista tunnelmaa, he lisäävät ja naurahtavat. – Olin kiinnostunut siitä, mitä nuorille nykypäivänä opetetaan, Vehosalmi sanoo. Salon kauppaopiston aikoinaan käynyt ja tekstiilialalla leipätyönsä tehnyt Vehosalmi antaa Salon lukion aikuislinjalta valmistui kevään varttunein ylioppilas. – Kolme viikkoa olin tehoosastolla ja puoli vuotta pois koulusta, hän kertoo. Päättäjäispäivänä Hyrsylä juhlii sekä sukulaistensa että ystäviensä kanssa. Alex Partala ja Sini Heikkilä palkittiin lakkiaisissa taiteellisista edesottamuksistaan. Kolmevuotista ajanjaksoa on varjostanut koronapandemia, joka rantautui Suomeen reilut kaksi vuotta sitten. Tuoreet ylioppilaat toteavat, että muutto Salosta maailmalle lienee edessä, jos koulupaikkoja avautuu. Tänä keväänä valkolakin saaneista suurin osa on aloittanut lukiotaipaleensa syksyllä 2019. Näistä aineksista koostui Salon lukion eilinen ylioppilasjuhla, jota vietettiin kahden vuoden tauon jälkeen normaaleissa olosuhteissa. Mikä sitten sai jo hiukan enemmän elämää nähneen miehen aloittamaan lukio-opinnot vielä vanhoilla päivillään. Salon lukiosta valmistui eilen myös hieman tavanomaista varttuneempi oppilas, kun 80-vuotias Heikki Vehosalmi ansaitsi itselleen valkolakin. – Olen tyytyväinen. – Olo on kaikkinensa helpottunut. 4 SALON SEUDUN SANOMAT | SUNNUNTAINA 5. Heidän alkukesänsä kuluu pääsykoetuloksia odotellessa. Myös Emmi Lehtinen (vas.), Janna Hänninen ja Milla Lehto ansaitsivat itselleen valkolakin. Hyrsylän tavoitteena on päästä opiskelemaan englantia Åbo Akademiin. ”Tukea ja motivaatiota sai aina tarpeen tullen.” Heikki Vehosalmi ”Minulta evättiin aikoinaan pääsy kadettikouluun, koska en ollut ylioppilas. – Onneksi saimme normaalit juhlat. – Olen ylpeä itsestäni ja iloitsen sekä itseni että kavereideni puolesta, Hyrsylä hymyilee. Viisikko viittaa kahden vuoden takaisiin päätösjuhliin, jotka järjestettiin kokonaan etäyhteyden kautta
Alkoholilla ei epäillä olevan osuutta asiaan. Kaksi nuorta kuoli Turussa kolarissa Osasto 5:n vierailukielto päättyi Salon terveyskeskussairaalan geriatrisen arviointiyksikön eli osasto 5:n vierailukielto on päättynyt, kertoi Salon kaupunki. Onnettomuudesta ilmoitti auton kyydissä ollut matkustaja. (STT) Presidenttipari osallistuu Ahvenanmaan itsehallinnon 100-vuotisjuhliin Presidentti Sauli Niinistö ja puoliso Jenni Haukio osallistuvat Ahvenanmaan itsehallinnon 100-vuotisjuhliin tulevana torstaina, kertoo presidentin kanslia. Lauantaina tapahtumien tarkka kulku ei kuitenkaan ollut vielä täysin selvillä. Poliisin mukaan pelastuslaitos sai vainajan rantaan. (STT). KESÄKUUTA 2022 | SALON SEUDUN SANOMAT 5 twitter.com/Salkkari www.facebook/salonseudunsanomat instagram.com/salonseudunsanomat K U V A T : S S S / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N Aku Hyrsylä selvisi vakavasta liikenneonnettomuudesta ja valmistui lukiosta ilman opintoajan pidentämistä. Poliisi sai myöhään perjantaiiltana tehtävän, jonka mukaan ihminen oli löydetty kuolleena Oulujoesta Tuiran kaupunginosan kohdalla. Presidentti Niinistö pitää puheen juhlatilaisuudessa Julius Sundblomin patsaan luona. –?Kuva tarkentuu varmasti vielä kuulustelujen edetessä. STT | Simu Perälä Turussa sattui myöhään perjantai-iltana henkilöauton ja rekan välinen kolari, jossa kuoli kaksi nuorta, Lounais-Suomen poliisilaitos tiedotti lauantaina. Ohjelmaan kuuluvat muun muassa vierailut Bomarsundin linnoituksen raunioilla ja Kastelholman linnassa sekä tilaisuus Ahvenanmaan itsehallinnosta ja asemasta demilitarisoituna alueena. Poliisi jatkaa asian tutkintaa kuolemansyyn selvittämisenä eikä tiedota asiasta enempää. Hätäkeskus sai ilmoituksen Aerotiellä sattuneesta onnettomuudesta perjantaina hieman ennen kello yhtätoista illalla. Tutkinta jatkuu Kontion mukaan kuulusteluilla, teknisellä tutkinnalla sekä tarpeen tullen myös paikkatutkinnalla. Osastolla ei ole testauksissa todettu jatkotartuntoja. (SSS) Oulujoesta löydettiin kuollut ihminen Oulusta löydettiin perjantai-iltana noin kello kymmenen aikaan kuollut ihminen vedestä, kertoo Oulun poliisi. – Minulta evättiin aikoinaan pääsy kadettikouluun, koska en ollut ylioppilas. Vuonna 2004 syntynyttä henkilöauton kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kahdesta törkeästä kuolemantuottamuksesta. Tuoretta ylioppilasta onnittelevat Isä Hannu Hyrsylä ja äiti Johanna Hyrsylä. Toinen surmansa saaneista matkusti auton tavaratilassa. Lounais-Suomen poliisilaitoksen ylikomisario Kristiina Kontio kertoi STT:lle lauantaina, että osaa kolarin osallisista oli alustavasti päästy jo kuulustelemaan. Esimerkiksi sitä, mikä johti henkilöauton luisuun, selvitetään vielä esitutkinnassa. Törmäyksen seurauksena ajoneuvossa takapenkillä matkustanut vuonna 2005 syntynyt nuori nainen ja tavaratilassa matkustanut vuonna 2005 syntynyt nuori mies kuolivat. SUNNUNTAINA 5. tunnustusta niin kotijoukoilleen kuin myös lukion opintosihteerille Kristiina Kallioniemelle. Geriatrinen arviointiyksikkö oli vierailukiellossa maanantaista alkaen laajan korona-altistumisen vuoksi. Ehkä nyt on aikani, Vehosalmi nauraa. Poliisi kertoi paikalla osallisten kertomana selvinneen, että henkilöautossa oli onnettomuuden sattuessa yhteensä kuusi nuorta. – Tukea ja motivaatiota sai aina tarpeen tullen, hän perustelee. Kuljettaja menetti ajoneuvon hallinnan vasemmalle kaartuvalla tieosuudella, ja auton peräosa lähti luisuun törmäten lopulta vastaan tulleen täysperävaunullisen yhdistelmäajoneuvon keulaan. Ahvenanmaan itsehallinnon 100-vuotisjuhliin osallistuvat presidenttiparin lisäksi Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa ja kuningatar Silvia, Pohjoismaiden parlamenttien puhemiehet sekä Suomen hallituksen edustajia. Henkilöauto oli tullut Aerotietä pitkin lentoaseman suunnasta. – Olen kiinnostunut kielistä, joten opiskelu jatkunee ainakin Salon kansalaisopistossa, hän toteaa. Entä mitäpä nyt, kun lukiopaperit ovat taskussa ja lakki päässä. Yksi heistä matkusti auton tavaratilassa
ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2022 ISSN 0782-5404 Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna arkisin klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. Muistoissa elät keskellämme, säilyt aina sydämissämme. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. 33,95/kk 12/6/4 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. (STT) Euroopan uimavesiraportti: Suomen yleisillä uimarannoilla on turvallista uida. 32,48/kk 12/6/4 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna arkisin klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. Heikkinen s. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. Kaipauksella muistaen Lapset puolisoineen Lastenlapset perheineen Lastenlastenlapset perheineen Helvi-sisko perheineen Muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu Helisnummen kappelissa läheisten läsnä ollessa. Lämmin kiitos osanotosta. Jotkut uskovista alkavat änkyröidä tai tehdä hulluja tekoja saadakseen Jumalalleen huomiota. Nyt tultuaan itse maan päälle, Jumala sai kokea ihmisten kiukun. Sinilevätilannetta ei ole otettu huomioon, vaan uimakauden aikana sinilevätilanteesta tiedotetaan uimarannoilla ja kuntien verkkosivuilla. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. Roolit vaihtuivat. En ole poissa, vaan luoksenne saavun mukana jokaisen nousevan aamun. 20.12.1943 Lahti k. Luottavaisena, huolettomana, rohkeana, rauhallisena. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Tilaajapalvelu 02 770 2626 Avoinna arkisin klo 8.15-15.45 Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. Luottaen, että Jumala hoitaa Jumalan tehtävät ihmisen tehtävä on elää. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. Lämmin kiitos kaikille Lassea hoitaneille. 33,95/kk 12/6/4 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. Kertoo siis luopuvansa omasta rauhastaan ja antavansa sen meille. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Kiitos myös Anninkartanon ryhmäkodin henkilökunnalle Tyynen hyvästä hoidosta. Rakkaamme Sirkka Sinikka Sinervo o.s. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. Tähän asti rauha oli kuulunut Jumalalle – ihmiset sen sijaan olivat eläneet rauhattomina Jumalan kiukkua peläten. Syvästi kaivaten Eero Elina, Jyrki ja Reijo sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. KUOLLEITA Rakkaamme Tyyne Elisabet Ruuskanen o.s. Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2022 ISSN 0782-5404 Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna arkisin klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). Olen kasteisen aamun pisara hento. Et kipua tunne taivaan tiellä, on monet rakkaat vastassa siellä. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. Olen kulkenut pitkän matkan ja minua väsyttää. Vain neljällä uimarannalla uimaveden laatu luokiteltiin huonoksi. Olen kimallus tähden, olen pilven lento. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. Saan viimein levon ja rauhan ja unen ihanan. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2022 ISSN 0782-5404 Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna arkisin klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. KESÄKUUTA 2022 Rakkaamme Toini Anna-Liisa Launiainen o.s. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. Jeesus sanoo: ”Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon”. Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.) JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. Euroopan ympäristökeskuksen raportti sisältää uimaveden laadun tiedot kaikilta yleisiltä uimarannoilta. Eletään suorastaan kuin Jumalaa ei olisikaan. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. 16,60/kk Paperilaskusta veloitetaan 1,50 € paperilaskulisä. Yhä harvempi elää Jumalaa peläten. Ilmoitusmalleja ja muuta tietoa löydät osoitteesta www.sssmedia.fi/suru Surun kohdatessa ”Minä jätän teille rauhan. 12.5.2022 Salo Keväisen taivaan tuulet minut mukaanne ottakaa ja hellästi kantakaa sinne, missä uupunut levätä saa. Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). Emme enää uhraa peloissamme Jumalalle. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. Lämmin kiitos osanotosta suruumme. Raportista tiedotti Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2022 ISSN 0782-5404 SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi Kuolinilmoitus lehdessä on kaunis ja perinteikäs tapa muistaa vainajaa, kiittää suruosanotoista ja kutsua siunaustilaisuuteen. Kiitos myös Alholan hoivakodin henkilökunnalle Sirkan hyvästä hoidosta. 21.4.2022 Salo Keväisen taivaan tuulet minut mukaanne ottakaa ja hellästi kantakaa sinne, missä uupunut levätä saa. 17.9.1925 Juva k. 33,95/kk 12/6/4 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. Aki Toivoniemi seurakuntapastori Rauhaa PÄIVÄN SANA Suomen yleisillä uimarannoilla on turvallista uida, selviää Euroopan ympäristökeskuksen tuoreesta uimavesiraportista. Kankaanpää * 26.2.1930 Säkkijärvi † 6.5.2022 Salo Käy enkeli vierelläs taivaan rantaa, on kulkusi kevyttä jalkasi kantaa. 16,60/kk Paperilaskusta veloitetaan 1,50 € paperilaskulisä. Olen kulkenut pitkän matkan ja minua väsyttää. Lämmin kiitos osanotosta. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2022 ISSN 0782-5404 Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. Rakkaamme Lasse Antero Pitkänen s. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. 16,60/kk Paperilaskusta veloitetaan 1,50 € paperilaskulisä. Ja silloin moni Jumalaan uskova alkaa olla huolissaan ja peloissaan Jumalansa puolesta. Eikö voisi ajatella, että kaikki menee juuri niin kuin pitääkin kun kerran se Pyhä henkikin täällä edelleen vaikuttaa. 33,95/kk 12/6/4 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. UUTISET 6 SALON SEUDUN SANOMAT | SUNNUNTAINA 5. Ja jokaisen tummuvan illan myötä, toivotan teille hyvää yötä. Kesällä 2021 Suomessa oli yhteensä 302 yleistä uimarantaa, joista 224 sijaitsi sisämaan vesistöjen äärellä ja 78 rannikolla. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. 16,60/kk Paperilaskusta veloitetaan 1,50 € paperilaskulisä. Ikävöiden Inari sisaret perheineen Minna perheineen Jouni ja Santtu ystävät Uurna on laskettu perhepiirissä. Rauha ihmisille, rauhattomuus Jumalalle. Dietrich Bonhoefferin mukaan kristityn tehtävä on elää maailmassa kuin Jumalaa ei olisi. 15,90/kk Paperilaskusta veloitetaan 1,50 € paperilaskulisä. 33,95/kk 12/6/4 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2022 ISSN 0782-5404 Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna arkisin klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. Kaipauksella muistaen Leena ja Mauno Tuomas, Niina ja Alina Markus, Jenni, Leevi ja Joona Jari ja Rea-Riitta Jussi Jaakko ja Jenni muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2022 ISSN 0782-5404 Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna arkisin klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. Saan viimein levon ja rauhan ja unen ihanan. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.” Näin sanoo Jeesus helluntain evankeliumissa. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. Kämi * 18.4.1943 Kiikala † 7.5.2022 Kuusjoki Nyt olen vapaa ja mukana tuulen saan kulkea rajoilla ajattomuuden. Näin voi lukea myös maallistumisen historiaa Jeesuksesta alkaen. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. 16,60/kk Paperilaskusta veloitetaan 1,50 € paperilaskulisä. Raportissa 95 prosenttia Suomen uimavesistä luokiteltiin laadultaan erinomaiseksi tai hyväksi, mikä vastaa edellisen seurantakauden tilannetta
Yhdistykset tekivät kunniaa Ritarikivellä ja haudoilla Salon Seudun Sotilaspoikien Perinnekilta ry Urho Lehtovaaran haudalla. Salon Seudun Sotaveteraanit ry:n lisäksi toiminta on loppunut tai loppumassa muiltakin paikallisilta veteraaniyhdistyksiltä. Monin paikoin heikosti kilpailua kestävät pienet vuoristokasvit korvautuvat alavampien alueiden suuremmilla lajeilla, mikä johtaa biodiversiteetin vähenemiseen. – Yhdistyksen toimintaa käynnistellään syksymmällä. Juhlallisuuksia on tarkoitus järjestää samaan tapaan kuin veteraaniyhdistyksetkin ovat tehneet, eli yhteistyössä muun muassa Salon kaupungin, Salon seurakunnan, partiolaisten, marttojen, VPK:n ja kotiseutuyhdistysten kanssa. Kirjoittajien mukaan kasvibiomassan lisääntyminen johtuu ennen kaikkea lämpötilan nousun aiheuttamista sademäärän muutoksista ja pidemmistä kasvukausista. Perinneyhdistys jatkaa myös kansallisten merkkipäivien juhlallisuuksien järjestämistä. – Tutkimuksemme osoittaa, että vuoristoalueet muuttuvat tällä hetkellä erittäin nopeasti. KESÄKUUTA 2022 | SALON SEUDUN SANOMAT 7 HAUTAUSPALVELUT HAUTAKIVET www.kivityo.fi KAIKKI ALAAN LIITTYVÄT TYÖT OMALTA PAIKKAKUNNALTA HAUTAKIVET www.kivityo.fi KAIKKI ALAAN LIITTYVÄT TYÖT OMALTA PAIKKAKUNNALTA Varastokivet edullisesti Avoinna ma-pe klo 10-16 sekä sopimuksen mukaan. Samalla Perinnekilta järjesti kunniakäynnit myös salolaisten Mannerheim-ristin ritareiden haudoille. – Vehreämmät vuoret heijastavat vähemmän auringonvaloa ja edistävät lämpenemistä entisestään, mikä puolestaan saa heijastavan lumipeitteen edelleen hupenemaan, Rumpf sanoo. Talvija jatkosodassa palvelleita suomalaisveteraaneja on elossa vielä noin 4?500. Tutkijaryhmä on osoittanut satelliittidatan avulla, että puurajan yläpuolella oleva kasvillisuus on lisääntynyt Alpeilla lähes 80 prosentilla tutkitusta maa-alasta. Muutamassa vuosikymmenessä matala ja laikuittainen vuoristokasvillisuus on tihentynyt, kasvanut korkeutta ja levinnyt aiemmin kasvittomille alueille. Salon Seudun Sotaveteraanit ry:n toiminta loppuu vuodenvaihteessa, mutta veteraanityö jatkuu. 044 5505 398 kivi@kivityo.fi SSS | Julian Rauhaniemi julian.rauhaniemi@sss.fi Salon Seudun Sotaveteraanit ry ja Salon Seudun Sotilaspoikien Perinnekilta ry järjestivät eilen perinteisen kunniakäynnin Sibeliuspuiston Ritarikivelle. Huomionosoitukset alkoivat lippulinnalla, jossa liehui Perinnekillan puheenjohtajan Pertti Falkstedtin mukaan kahdeksan lippua. Torpankatu 12, Salo p. – Muutoksen laajuus Alpeilla on osoittautunut aivan suunnattomaksi, sanoo artikkelin pääkirjoittaja Sabine Rumpf Baselin yliopistosta Sveitsistä. Sotainvalidien Veljesliiton Salon seudun osasto on jo lakkauttanut itsensä, ja Salon Seudun Rintamaveteraanit on päättämässä toimintaansa lähiaikoina. Silloin valitaan esimerkiksi jäsenet hallitukseen, Aalto toteaa. Tämä on globaali kehityskulku, se on näkyvissä niin napa-alueilla kuin myös keskileveyksien vuoristoissa, Luoto sanoo. Ilmastonmuutoksen jäljet näkyvät Alpeilla satelliittikuvista. Salolaisia heistä on reilut 30. Alppien muuttuminen valkoisesta vihreämmäksi luo eräänlaisen noidankehän, tutkimusryhmä sanoo. Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi SUNNUNTAINA 5. Tutkijat selvittivät lumipeitteen ja kasvillisuuden muutoksia hyödyntämällä tarkkaa satelliittikuvamateriaalia vuosilta 1984–2021. Perinneyhdistys jatkaa niiden ylläpitämistä samalla tavoin kuin veteraaniyhdistykset ovat tehneet, perinneyhdistystä perustamassa ollut Salon Seudun Sotaveteraanit ry:n perinnejaoston Ari Aalto kertoi huhtikuussa (SSS 22.4.). Perinne on osa yhdistysten Puolustusvoimain lippujuhlan päivän juhlintaa. Helmikuussa rekisteröity Sotien 1939– 1945 Salon perinneyhdistys tulee jatkamaan siitä, mihin veteraaniyhdistys jää. – Niin kauan kuin veteraaneja ja heidän puolisoitaan ja leskiään on keskuudessamme, heidän palvelunsa jatkuvat samanlaisina. Hän lisää, että Salon jaosto on ollut rekisteröitymisprosessissaan Varsinais-Suomen piiriä vikkelämpi. Salon Seudun Sotaveteraanit ry:n toiminta lakkaa vuodenvaihteessa, mutta paikallinen veteraanityö ei ole päättymässä. – Alueyhdistys perustetaan syksyllä, Aalto tietää. S S S / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N Alpeilla lumipeitteen pieneneminen erottuu jo avaruudesta asti, kertoo Helsingin yliopisto viitaten kansainvälinen tutkimusryhmän kirjoittamaan artikkeliin Scienselehdessä. Kukkavihot laskettiin Hans Olof von Essenin (1900– 1973), Eino Laisin (1908–1986) ja Urho Lehtovaaran (1917–1949) viimeisille leposijoille. Suomen lippua kannattelee Jorma Peltonen. Ryhmään kuuluvan, Helsingin yliopiston geotieteiden ja maantieteen osaston professorin Miska Luodon mukaan ilmastonmuutoksesta johtuva ”vihertyminen” eli kasvillisuuden runsastuminen on havaittu myös vuoristoalueilla. Alpit ovat muuttumassa entistä vehreämmiksi, sillä kasvit leviävät uusille alueille ja kasvillisuudesta on tulossa ylipäänsä tiheämpää ja korkeampaa. Rajasaari puhui myös lippulinnan yhteydessä Ritarikivellä. Mannerheim-ristin ritareiden haudoilla Halikossa, Helisnummella ja Salossa hiljennyttiin ja kuultiin lyhyet puheenvuorot Vapaussotien Salon Perinneyhdistys ry:n puheenjohtajalta Matti Rajasaarelta
Tupakkalain muutoksen tavoitteena on ollut suojata erityisesti pieniä lapsia passiivisen tupakoinnin haitoilta. Yleisillä uimarannoilla tupakointi on kielletty toukokuun alusta syyskuun loppuun. Toritoimikunta valitsi neuvokseksi aktiivisen torikävijän, joka on viihtynyt kesätorilla sen avaamisesta lähtien. –?Kun lapsenlapset olivat pieniä, ostimme torilta kaikki barbinuket. (SSS) Tupakat pois myös Salon uimarannoilla ja leikkipuistoissa. –?Nykyään sukuhaudan kastelu hoituu samalla reissulla, kun käymme torilla. Siinä näki kättensä jäljen ja pystyi vaikuttamaan asioihin. – Missä muualla voisinkaan tavata niin paljon entisiä luokkatovereita, ylioppilaskavereita ja muita vanhoja tuttuja kuin Somerniemen kesätorilla. Uimarantakielto koskee savullisia ja höyryllisiä tupakkatuotteita, eli esimerkiksi tupakkaa, sähkötupakkaa ja vesipiippua. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 8 SALON SEUDUN SANOMAT | SUNNUNTAINA 5. Veikkola seuraa kunniatehtävässään Somerniemen kesäasukasta, kristillisdemokraattien espoolaista kansanedustaja Antero Laukkasta, jonka neuvoskauden koronapandemia venytti kolmevuotiseksi. Neuvoskausi kestää vuoden, jonka aikana torineuvoksen tehtävänä on suojella kauppapaikkaa ja ylläpitää torihenkeä. Leena Veikkolan (os. Veikkola jäi eläkkeelle kymmenen vuotta sitten hiukan etuajassa. maaliskuuta, ja koulussa leikimme, että olimme kaksosia. –?Aikansa kutakin ja olen todella nauttinut eläkkeellä olosta! Somerniemen tori perustettiin vuonna 1987. Moottoritien tuntumasta sujuu sutjakkaasti matka Someron-mökille. Salon kaupunki haluaa palvelujen järjestäjänä noudattaa tupakkalakia, jota tiukennettiin 13.4.2022. Pankkiuralle opiskelujensa jälkeen päätynyt Leena Veikkola työskenteli yli 20 vuotta TakuuSäätiön toiminnanjohtajana. Lisäksi on haluttu vähentää tupakoinnista aiheutuvaa roskaantumista ja ympäristöhaittoja. Lakimuutoksilla halutaan suojata erityisesti pieniä lapsia passiivisen tupakoinnin haitoilta. – Olen löytänyt torilta vaikka ja mitä! Aikoinaan ostin Arabian erilaisia astioita, ja niitä on kertynyt niin paljon, että nyt mietin, mitä niillä teen. Sinne Veikkola pyöräili pienestä asti, kun äiti lähetti hänet kastelemaan sukuhautaa. Tupakkalain muutokset astuivat voimaan uimarantojen ja leikkipuistojen osalta 1.5.2022. S S S / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N Salon kaupunki kieltää tupakkatuotteiden käytön yleisillä uimarannoilla. avoinna klo 12–17. Sinne vetävät ihmiset ja ostosmahdollisuudet. Sinne on haudattu myös isäni, äitini ja Seppo-veljeni. Leikkipuistoissa, päiväkotien ja koulujen ulkoalueilla kaikkien tupakkatuotteiden käyttö on kielletty. Veikkolan mukaan lähtee torilta useimmiten kalaa, lihaa ja vihanneksia, mutta kirpputoriostoksien tekemistä hän on yrittänyt alkaa vähentää. Torineuvos on nimetty vuodesta 1991. Somerolla syntynyt Leena Veikkola muutti Helsinkiin jo vuonna 1972. Häntä ilahduttaa se, että Somerniemen kesätorilta löytyy jokaiselle jotakin. Lisäksi halutaan vähentää tupakoinnista aiheutuvaa roskaantumista ja ympäristöhaittoja. Nykyään hän asuu miehensä Erkki Veikkolan kanssa Espoon Tuomarilassa. Pitääkö minun perustaa torille pöytä ja tulla myymään ne edelleen, Veikkola tuumaa. Vietämme siellä noin puolet vuodesta. Hän oli säilynyt nuorekkaampana, ja se kyllä harmitti, vaikka muuten tapaaminen ilahdutti, hän nauraa. –?Meillä on ollut kesäpaikka Terttilässä jo 40 vuotta. –?On suuri kunnia tulla valituksi! Torineuvoksena koen velvollisuudekseni pitää yllä tietoisuutta Somerniemen kesätorista, kertoa ja muistuttaa siitä, vaikka harva kai on enää paikasta tietämätön, hän nauraa. Somerniemen kesätori (Helsingintie 1515, Somero) avoinna lauantaisin klo 8–13 (paitsi juhannuspäivänä). Leena Veikkola suuntaa Somerniemen kesätorille lähes joka kesälauantai. – Viime viikon lauantaina oli melko hiljainen toripäivä, mutta seisoin keskellä toria kaksi tuntia: pääsin etenemään puoli metriä kerrallaan ennen kuin taas jo tuli seuraava tuttu vastaan ja jäin juttelemaan, hän kertoo. Juttelu, kahvittelu ja ostokset täyttävät lauantait ”Olen löytänyt torilta vaikka ja mitä!” Somerniemen torineuvos Leena Veikkola Somerniemen tuore torineuvos Leena Veikkola poikkeaa tämän tästä vanhojen tavaroiden perässä myös Someron keskustaan Kirpputori Alihintaan tekemään löytöjä. Muutama vuosi sitten Veikkola tapasi kesätorilla myös parhaan kouluaikaisen ystävänsä: –?Meillä on sama syntymäpäivä 23. KESÄKUUTA 2022 SSS | Minna Filppu minna.filppu@sss.fi Somerniemen uusi torineuvos on Takuu-Säätiön entinen toiminnanjohtaja Leena Veikkola. Somerniemen kirkko ja hautausmaa sijaitsevat torin lähellä Helsingintien toisella puolen. Siellä voi kahvitella ja jutustella. Leena Veikkola on iloinen ja yllättynyt. Koski) lapsuudenkoti on Helsingintien varrella vajaan viiden kilometrin päässä kesätorista. Uusi torineuvos Leena Veikkola hehkuttaa Somerniemen kesätoria. – Työ oli rankkaa, mutta todella kivaa. Juhannuksen aatonaattona 23.6
Jos Suomi ei saa tilannetta korjattua ja hiilinielujaan taas kasvuun, se voi joutua hankkimaan EU:n tavoitteiden saavuttamiseksi päästöoikeuksia muilta EU-mailta tai leikkaamaan päästöjä taakanjakosektorilta suunniteltua enemmän. Ilmastolaskun maksaa metsäteollisuus, kuluttajat tai veronmaksajat S T T / M A R K K U U L A N D E R Metsiä on hakattu ja puuston kasvu on heikentynyt Suomessa niin, että maankäyttösektorin hiilinielu on muuttunut päästölähteeksi.. 100% LUONTAINEN TEHO HE DE LMÄKUIDUIST A MYÖS APTEEKEISTA (09) 5127298 www.jalonom.fi (09) 5127298 www.jalonom.fi Tule arvioituttamaan korusi ilmaiseksi ja muuta ne rahaksi. Sanna Marinin (sd.) hallitukselle Ollikainen olisi ollut valmis antamaan kouluarvosanaksi ilmastotoimista jopa runsaan kahdeksikon, jos tämä epäkohta ei olisi varjostanut yhä ilmastopolitiikkaa. Hiilinielujen katoamisesta ei voi syyttää vain nykyistä hallitusta, mutta Ollikainen pitää sitä kuitenkin yhtenä osasyyllisenä ketjussa hallituksia, jotka eivät ole luoneet toimivaa nielupolitiikkaa. SUNNUNTAINA 5. Jos siitä haluaa etsiä jotain hyvää, niin Euroopassa on sentään ryhdytty etsimään aiempaa kiivaammin korvaavia energialähteitä venäläiselle fossilienergialle. Fossiilisen energian korvaaminen uusiutuvilla tuntuu saavan myös olevan aiempaa enemmän kannatusta, vaikka lyhyellä aikavälillä hintapaineita on helpotettu kulutusta lisäävillä politiikkatoimilla. –?Näyttää siltä, että meidän täytyy pystyä vähentämään päästöjä enemmän kuin on suunniteltu. Koska tuo hiilinielu ei ole läheskään siinä asennossa, missä pitäisi olla, Ollikainen sanoo. Klo 10-17 Ti 7.6. Suomen maankäyttösektori muuttui ensimmäistä kertaa hiilinielusta päästölähteeksi. Sen sijaan Suomessa oma ongelma on tullut hiljattain näkyville: Metsiä on hakattu ja puuston kasvu on heikentynyt niin, että viime syksynä maankäyttösektorin hiilinielu muuttui Suomessa ensimmäisen kerran päästölähteeksi. Tehokas mutta hellävarainen Fructolax ei aiheuta sivuvaikutuksia eikä riippuvuutta monien laksatiivien tapaan. Klo 10-17 K-Supermarket Härkätie Joensuuntie 5, Somero Ke 8.6. Pureskeltava kuutio Nieltävä tabletti Osta turvallinen Fructolax ruokakaupasta tai tavaratalosta ja vatsasi toimii varmasti. –?Tuon maksavat sitten veronmaksajat. Jos taas hiilineutraaliuteen pyrittäisiin laskevien hiilinielujen tilanteessa pelkästään fossiilisten polttoaineidenja prosessiteollisuuden päästöistä leikkaamalla, hinnat kohoaisivat entisestään ja lasku lankeaisi myös kansalaisille. Toinen ja parempi vaihteoehto on saada hiilinielu parempaan kuntoon, Ollikainen kertoo. Maksamme jalometallisi arvon heti käteisenä tai tilille! Verkkokaupasta hopeaharkot alk.24€ KULTAA JA HOPEAA VAIHDA RAHAKSI TAI OSTA OMAKSI K-Market Pahkavuori Rauhanlinnankaari 2, Salo Ma 6.6. Kustannukset huonosta ilmastopolitiikasta maksaa aina lopulta joku, mutta maankäyttösektorin muuttuminen hiilinielusta päästölähteeksi tekee tämän seikan nyt yhä konkreettisemmaksi. KESÄKUUTA 2022 | SALON SEUDUN SANOMAT 9 Pelottaako laksatiivien käyttö. –?Hiilinielujen vahvistamisesta tulee ilman muuta seuraavan hallituksen kysymys. Kyseessä olisi miljardiluokassa oleva meno, Ollikainen sanoo. Että tässähän on sitten tulonsiirto toimijoiden kesken veronmaksajilta metsäsektorille, että se varmasti herättää myös yhteiskunnallista keskustelua. Ovatko hallituksen laskelmat siis muuttuneen tilanteen jälkeen uskottavia. Ota yksi annos illalla, vatsasi toimii mukavasti aamulla. Ilmastopaneelin puheenjohtajaa Markku Ollikaista kuunnellessa käy selväksi, että ilmastoasioissa poliitikoille ei ole luvassa helpotusta sodan takia. Mutta itse asiassa tämän hallituksen pitäisi jo syksyllä pystyä tekemään päätöksiä, joilla sitä nielua merkittävästi vahvistetaan nopeasti ja merkittävästi, jotta kustannukset laskevat. Klo 10-17 STT | Mikko Gustafsson Venäjän presidentin Vladimir Putinin sota on laittanut sekaisin eurooppalaisen turvallisuusjärjestyksen ja kiihdyttänyt hintojen nousua
Niinistö: ”Olemme kaikissa olosuhteissa vastuussa oman maamme puolustamisesta.” Puolustusvoimain paraati veti valtavan väkimäärän Helsinkiin Varusmiehiä ja kadetteja Puolustusvoimien lippujuhlapäivän paraatikatselmuksessa Senaatintorilla Helsingissä lauantaina. Mukana oli myös yli 40 ajoneuvoa, 14 ilmaalusta sekä viranomaisten yhteinen koiraosasto. Kulkue marssi Narinkkatorilta Rautatientorille. –?Samalla kun Suomi hakee suojaa, on se myös valmis antamaan sitä. Suomen Natoon liittymistä vastustavaan mielenosoitukseen osallistui poliisin arvion mukaan noin 50 ihmistä. Luottamus Venäjään on karissut, Särkiö sanoi. Helsingin tuomiokirkossa järjestetyn juhlajumalanpalveluksen kunniavieraita olivat sotaveteraanit ja lotat. Tampereella marssittiin samaan aikaan saman asian tiimoilta Sorin aukiolta Jugendtorille. L E H T I K U V A / A N N I Å G R E N. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 10 SALON SEUDUN SANOMAT | SUNNUNTAINA 5. Paraatia ei ole järjestetty kahteen vuoteen koronapandemian vuoksi. Tarkkaa yleisömäärää oli vaikea arvioida, koska ihmiset olivat levittäytyneenä katujen varsille noin 1,5 kilometrin matkalle. –?Pitkään aikaan ei ole ollut noin paljon ihmisiä Helsingin katujen varsilla, sanoi Helsingin poliisilaitoksen ylikomisario Jari Kaikko STT:lle lauantaina. –?Olemme kaikissa olosuhteissa vastuussa oman maamme puolustamisesta. Kenttähartauden piti kenttäpiispa Pekka Särkiö, joka toi puheessaan vahvasti esiin muuttuneen maailmantilanteen. Paraatin ajoitus osui sään puolesta hienosti kohdalleen. Helsingissä marssittiin Natoa vastaan Helsingin keskustassa järjestettiin eilen myös Natoa vastaan rauhanpuolesta-mielenosoitusmarssi. Tapahtumassa nähtiin ensimmäistä kertaa myös Maavoimille hankittu uusi esisarjan panssaroitu 6x6-miehistönkuljetusajoneuvo. Puolustusvoimain kenraali Timo Kivinen sekä maanpuolustusja ammattijärjestöjen edustajat laskivat seppeleet Hietaniemen hautausmaalla Sankariristille ja Suomen marsalkka Mannerheimin haudalle. Näin on myös jatkossa, vaikka puolustusliiton jäsenenä saisimme tukea liittolaisilta, presidentti Niinistö sanoi puheessaan. (STT) Toisessa mielenosoituksessa tuettiin Ukrainaa. KESÄKUUTA 2022 STT | Simu Perälä, Emmi Tilvis Puolustusvoimain lippujuhlan päivän ohimarssi keräsi lauantaiiltapäivänä valtavan yleisömäärän Helsingin keskustaan. –?Ei mennyt montaa minuuttia, kun alkoi vesisade paraatin jälkeen. Presidentti Sauli Niinistö sekä Puolustusvoimain komentaja, kenraali Timo Kivinen ottivat paraatin vastaan puoliltapäivin Helsingin Senaatintorilla. Mannerheimin syntymästä tuli lauantaina kuluneeksi 155 vuotta. Ohimarssin ylilennoissa oli Maavoimien NH90-kuljetushelikoptereita ja Hughes MD500kevythelikoptereita sekä Ilmavoimien Hornet-monitoimihävittäjiä ja Hawk-suihkuharjoituskoneita. Kaikon mukaan ihmismäärä vertautuu esimerkiksi vappuun tai jääkiekon kultajuhliin. Puolustusvoimain lippujuhlan päivän paraati keräsi arviolta yli 50?000 ihmistä Helsingin ydinkeskustaan myös vuonna 2017, jolloin kyseinen paraati järjestettiin viimeksi Helsingissä. Hän korosti Puolustusvoimien tärkeyttä epävarmassa maailmantilanteessa ja sanoi Natoon hakeutumisen olevan Suomelle seuraava, luonnollinen askel. Marssi kulki Rautatientorin kautta Kaisaniemen puistoon. Kasvojemme edessä käydään raakaa hyökkäyssotaa. Paraatiin osallistui joukkoja Maa-, Merija Ilmavoimista, Maanpuolustuskorkeakoulusta, Rajavartiolaitoksesta sekä veteraanija maanpuolustusjärjestöistä. Puolustusliitto on sitoumus, jossa otetaan vastuu kaikkien liittolaisten turvallisuudesta. –?Ajatus sodasta on aiemmin ollut kaukainen, mutta neljä kuukautta sitten tilanne muuttui. L E H T I K U V A / A N N I Å G R E N Helsingin keskustassa järjestettiin lauantaina kaksi mielenosoitusta. Joukkoja paraatiin osallistui yhteensä yli 1?600 henkilöä. Juhlallisuudet alkoivat aamulla lipunnostolla Päävartiossa, jossa lipun nostivat salkoon vartiopalvelusta suorittavat varusmiehet. Mielenosoituksen alussa aukiolle oli poliisin mukaan kokoontunut noin 10–15 ihmistä. Toisessa vastustettiin Suomen liittymistä sotilasliitto Natoon ja toisessa tuettiin Ukrainaa. –?Kyllä nyt puhutaan kymmenistä tuhansista ihmisistä, varmaan 50?000 ihmistä ei voi olla kovin kaukana, Kaikko arvioi. Tilaisuuden järjestivät Stop Nato -verkosto, Rauhanpuolustajat, Naiset rauhan puolesta, Pand – Taiteilijat rauhan puolesta sekä Kommunistinuoret. Helsingissä oli lauantaina myös Ukrainaa tukenut mielenosoitus, johon poliisin arvion mukaan osallistui 70–80 ihmistä. Suomi ei tätä periaatetta kaihda, vaan ottaa sen vakavasti, hän jatkoi
Kaupungin vesi ja osuuskunnan viemäri.Kuitu. KESÄKUUTA 2022 | SALON SEUDUN SANOMAT 11 OKT | Suomusjärvi, Martmäentie 8 Alkuperäiskuntoinen talo 3h+k+vh+wc+ph+sauna ja autotalli/var. Kaavassa pienteollisuusrakennusten korttelialue, mahdollistaa yritys/harrastustoimintaa laajemmassa mittakaavassa. Runsaasti kaappitilaa. E=F2013. 111/171 m². 54.000 € /Esa M OKT | Salo, Tuomilehdonkatu 8 ESITTELY SU KLO 13.00-13.30 Omakotitalo 5h+k+s+ph+varasto n.135 m² +autotalli. Piihovin moottoritien liittymään n.4,5 km. Polttoaineen hinta on ollut nousussa etenkin sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Tontti 5559 m². Tontti 1430 m². 66.000 €/ Hannamari OKT |Muurla, Koskenkyläntie 88 Ainutlaatuinen talo 169 / 330 m² ja iso autotalli/var.rak. Yksityisautoilu sen sijaan on pitänyt pintansa etätöistä, ilmastohuolista ja polttoaineen hinnasta huolimatta. SUNNUNTAINA 5. Toimitusjohtaja Helke uskoo tämän olevan Onnibusin kannalta myönteistä. 2 ulkorak. –?Nyt suunnitelmana on lisätä liikennöintiä 30 prosenttia toukokuusta. Ei lain ed. Moott.tiel .n.5,5 km. 2350 m² tontti. Ei lain ed.e-tod. 77.500 € /Ari PT | Pertteli, Kärrinkaari 2 A 2 ESITTELY SU KLO 14.00-14.30 Paritalo-osake 4h+k+khh/wc+kph+s+wc = 126 m² +varasto+autokatos. –?Tällä hetkellä matkustajamäärät ovat edelleen noin 50 prosenttia alempana verrattuna vuoteen 2019, johtuen myös vähäisemmästä vuorotarjonnasta, Pekurinen sanoo. Ei lain ed. Linja-autossa ei ole enää tunnelmaa kuin suosituimmilla reiteillä Onnibusin liikennöinnin määrä oli pahimmillaan koronan aikaan 17 prosenttia siitä, mitä se oli vuonna 2019. Kauppakeskus, koulut ja urheilupaikat lähellä. Tontti 3200 m². 60 m² +katettu kuisti upeissa rantamaisemissa sekä paljon piharakennuksia. 69.000 €/Ari Hannamari Lehtinen 0500 127 863 LIIKE | Salo Vuokrattavana tuotanto, varastoja liiketiloja 20 6000 m² Vuokra alkaen 2 €/ m² / Olli VAPAA-AIKA I Somero, Hirsjärvi, Karhunkorventie 733 Hirsimökki tupakeittiö+mh+sauna .n. Onnibusin liikennöinnin määrä oli pahimmillaan koronan aikaan 17 prosenttia siitä, mitä se oli vuonna 2019, kertoo toimitusjohtaja Lauri Helke. e-tod. 169.000 €/Esa M Kiinteistövälityspalvelua tarjoaa paikallinen välittäjämme. Rakennusoikeus 220+140 m², jota paljon käyttämättä. Omaa vesialuetta 0,61ha, pitkä rantaviiva 100 m, ruopattu ranta. Ei lain ed.e-tod. 99.500 € /Esa L OKT |Perniö as, Kuljuntie 57 Mäenkumpareella 8345 m² tontilla monipuolinen kiinteistö: OKT 160/200 m², kaksi isoa hallia 150 + 170 m², pihasauna, puuvaja, var. ja osuus rantasaunaan ja venevalkamaan.v79.000 €/ Liisa LIIKE | Pertteli, Voimakuja 1 Lämmintä halli-/varastotilaa n.300 m² hyvällä sijainnilla. Huhti–toukokuussa tieliikenteen määrä on liikennemääriä seuraavan Fintrafficin tilastojen mukaan ollut suunnilleen vuoden 2019 vastaavan ajan tasolla. Sähkö, kunnan vesi . Oma rauhallinen piha ja metsään raj. Ei lain ed. Alkuperäisessä kunnossa. Matkahuollon matkustajamäärät eivät ole vielä lähelläkään koronaa edeltävään aikaan verrattuna. Pitkä rantaviiva 1,4 km, hyvää rantaa, peltoa, metsää. 159.000 € /Esa M VAPAA-AIKA | Salo, Kiikala, Rekijoentie 945 C Loma-asunto n.35/50 m² puron rantatörmällä ja autotalli/vaja. 2.280.000 € /Olli VAPAA-AIKA| Salo, Luotsisaari Hirsihuvila n.39 m² ja ulkovarasto 5000 m² tontilla. Mh 165.741 € Vh 185.700 € /Olli RT | Salo, Ajokatu 6 as 5 Toimiva RT 2h+kk+s+kph=48,5 m² hyvällä sijainnilla Tupurissa. Tänä keväänä tilanne näyttää hieman pahimpia aikoja paremmalta, mutta pandemiaa edeltävästä tasosta ollaan yhä kaukana. 02 723 7300 info@kiinteistokolmio.fi www.kiinteistokolmio.fi Tutustu myös muihin kohteisiimme sivullamme www.kiinteistokolmio.fi sekä Oikotieja Etuovi -sivustoilla. 59.800 €/ Hannamari MAATILA | Kemiönsaari, Elmdalsvägen 366a Ainutlaatuinen historiallinen kartanollinen maatila 61,59 ha. L E H T I K U V A / V E S A M O I L A N E N. e-tod.193.000 € /Liisa VAPAA-AIKA | Salo, Pertteli, Somerontie 751 Uudisrakennuksen paikka 1,71 ha tontilla vakituiseksi asunnoksi /vapaa-ajan viettoon hyvien tieyhteyksien vierestä. Tilalla päätalo + kolme muuta taloa, kaksi rantamökkiä ja rantasauna, kivinavetta n.250 m², kuivuri/makasiini n.400 m². Ei kunn. Tekniikaltaan paljon remontoitu talo vaatii pintojen uusimista. –?Esimerkiksi opiskelijat, jotka matkustaisivat kauas näkemään perhettään, vähenevät, Mäkilä sanoo. Hyvä tie perille, sähköt ja kesävesi. 420.000 €/ Liisa OKT | Perniö as, Pääristenkaari 54 Hyväkuntoinen OKT 5h+k+s+kph+kellari 98/175 m² ja autotalli/var. Yläkerran remontti on kesken eli täällä voit ideoida vapaasti. Korona söi bussimatkustamisen suosiota. Tontilla kaupungin kesävesi. e-tod. 118.000 €/Olli VAPAA-AIKA I Salo, Uudenmaantie 749-6 Hirsimökki 83,7/105 m² rantamaisemissa 2760 m² tontilla. VR:n mukaan kuluvan vuoden huhtikuussa kotimaan kaukoliikenteessä tehtiin yli miljoona matkaa. –?Jos polttoaineen hinta tuplaantuisi, se tarkoittaisi, että meidän 15 euron lipun hinta nousisi noin 18 euroon, Helke laskeskelee. 2-auton talli 44 m² ym. 72.000 € /Hannamari KT| Turku, Markulantie 119 E 93 Viihtyisä KT päätyhuoneisto 4h+k+s+kph+vh=87,5 m² ja lasitettu parveke. 0400 122 261 STT | Helmi Lehtonen Varsinkin pitkät linja-automatkat ovat kärsineet koronan aiheuttamasta matkustajakadosta. 2007 valmistuneen kahden paritalon yhtiössä edullista asumista vastike vain 126 €/kk. Ei lain ed.e-tod. –?Matkustajamäärä voi nousta, mutta polttoaine on silti merkittävä kustannustekijä varsinkin pitkien matkojen linja-autoliikenteessä, Mäkilä sanoo. Hyvä tie perille. Linja-autoliiton toimitusjohtaja Mika Mäkilä ei näe tulevaisuutta yhtä valoisana. Olli Lehti 0400 828 699 Ari Rinne 050 516 7799 Esa Mattila 040 820 7249 Heikki Tuomisto 0500 535 560 Liisa Laaja 0400 783 787 Esa Lindgren 0400 122 261 OKT | Somero, Ylöpirtti, Haalintie 64 Viihtyisä omakotitalo 2h+k+s+wc ja yläkerrassa 1h+aula+ullakko yht. Puuliiterit ovat täynnä kuivaa polttopuuta. Tontti 1046 m². Se tarkoittaa sitä, että kesällä liikennöimme jo melkein samalla tasolla kuin ennen pandemiaa, Helke sanoo. Peruspalveluiden läh. Varaava takka ja puuhella. rakennuksia. Onnibusin matkan hinnasta varsin pieni osuus muodostuu polttoaineesta. Hyvien yhteyksien koti: Saloon 11 km ja moottoritien liittymään n.6 km. Määrä oli vain viisi prosenttia vähemmän kuin vuonna 2019. Tänä keväänä huhtija toukokuussa Onnibusin liikennöinti on ollut 70 prosenttia verrattuna pandemiaa edeltävään aikaan. Tontilla vanha hirsitalo 58 m², talousrak. Unohdettu vaikuttaja on väestön vanheneminen. Verrattuna esimerkiksi junaan ja sähköautoihin, linja-autoliikenteen kilpailukyky heikkenee. Junaliikenteessä matkustajamäärien palautuminen on pandemian jälkeen ollut puolestaan erittäin voimakasta kertoi VR toukokuussa tiedotteessaan. Lammijärven uimaranta lähellä. Pandemian ja epävakaan maailmantilanteen ymmärretään vaikuttavan joukkoliikenteen tilanteeseen, mutta Mäkilä sanoo, että taustalla on myös kolmas tekijä, joka on jäänyt akuutin kriisin varjoon. E=D2007. tekn., sähkö.160.000 €/ Ari Helsingintie 14, 24100 Salo puh. Rengaskaivo, sähköliittymä. Matkahuollon matkatietopalvelujen päällikkö Anu Pekurinen kertoo, että huonoimmillaan matkustajamäärä laski jopa 80 prosenttia normaalista. Korkeus 4,3 m, 2 nosto-ovea. Hyväkuntoinen ulkorakennus, jossa on harrastus-/katostilaa koneille tai autolle. Voit sopia tapaamisen myös Perniön keskustaan ! Esa Lindgren, LKV kaupanvahvistaja puh. Piharakennuksissa on majoitustilaa samoin mökin parvella. Lammentekomahdollisuus. Palveluiden läheisyydessä. Monipuolinen kokonaisuus, jossa paljon mahdollisuuksia. 65/72 m². Siistikuntoinen tontti 4250 m². ja 2012 rak. sekä hirsisauna isolla 2,57 ha tontilla
Ukraina sanoi vallanneensa takaisin alueita Sjevjerodonetskissa. Viime vuosina presidentin suosio on kuitenkin rapissut, kun Erdogan ei ole onnistunut hoitamaan Turkkia ravistelevaa talouskriisiä, joka on iskenyt myös moniin AKP:n perinteisiin äänestäjiin. –?Hän paransi pääsyä palveluihin, palkat nousivat ja talous kasvoi, kuvaa Erdoganin valtakauden alkua STT:lle Washingtonin Lähi-idän politiikan instituutin Turkin-tutkimusohjelman johtaja Soner Cagaptay. Kaupungin pormestarin mukaan noin 60 prosenttia infrastruktuurista on tuhoutunut Venäjän pommituksessa, eivätkä internetja puhelinverkot ole toiminnassa. Hänen mukaansa Ukrainan joukkojen hallussa on noin puolet kaupungista, kun aiemmin Venäjä oli jo saanut vallattua noin 70 prosenttia Sjevjerodonetskista. Itsevaltaisella presidentti Erdoganilla on valta niin mediasta kuin oikeuslaitoksesta, eikä kampanjointia voida pitää siksi reiluna. Hänen mukaansa Luhanskia aiotaan edelleen puolustaa tiukasti. He ovat kärsineet todellakin valtavia tappioita, Haidai sanoi CNN:n mukaan. Vaikka Erdoganin puolue AKP voitti vuoden 2019 paikallisvaalit, onnistui maan suurin oppositiopuolue, tasavaltainen CHP viemään vaalivoiton kaikissa Turkin suurimmissa kaupungeissa. Perjantaina Venäjä yritti vallata kaksi pienempää kaupunkia Slovianskin lähistöllä, mutta epäonnistui Ukrainan armeijan mukaan yrityksessään. Siksi uskon, että tulevissa vaaleissa hän nojaa yhteistyöhön Turkin oikeistopuolueiden kanssa ja lisää vastustajiensa vainoa, lannistamista ja mollaamista ja erilaisia kulttuurisotia, Cagaptay sanoo. –?Sen jälkeen Venäjän jalkaväki pakenee juoksujalkaa, Haidai sanoi perjantaina AFP:n mukaan. Kaikkein kirvelevin Erdoganille lieni Turkin suurimman kaupungin Istanbulin menetys CHP:n karismaattiselle ehdokkaalle Ekrem Imamoglulle. Haidain mukaan Ukraina sai myös estettyä joukkojensa joutumisen saarretuksi Lysytshanskissa. Slovianskin eteläpuolella sijaitseva Kramatorsk on suurin yhä Ukrainan hallussa oleva keskus Donetskin alueella. –?Mutta hänessä on myös toinen puoli poliitikkona, joka on synnynnäinen populisti, Cagaptay lisää. Haidai kertoi perjantaina pitävänsä arviota epärealistisena. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 12 SALON SEUDUN SANOMAT | SUNNUNTAINA 5. Haidain mukaan taistelutilanne Itä-Ukrainassa voi muuttua merkittävästi, kun Ukraina saa lähiaikoina länneltä suuresti kaipaamiaan pitkän kantaman raketinheitinjärjestelmiä. –?Imamoglun voitto ja nousu pormestariksi oli merkittävää, sillä nimenomaan Istanbulin pormestarina toimiessaan Erdogan rakensi poliittisen brändinsä, Cagaptay sanoo. Erdogan on koko valtakautensa ajan vedonnut etenkin uskonnollis-konservatiivisempaan väestöön, jota hän katsoi Turkin vanhan, maallistunutta tasavaltaa korostaneen eliitin sortaneen ja katsoneen alaspäin. Erdoganin puolue AKP onkin jo julistautunut liittoutuvansa kahden turkkilaisen äärioikeistopuolueen kanssa. –?Erdoganin malli on toiminut vain yhdessä talouskasvun kanssa. Kiova/Helsinki | STT–Anssi Rulamo Ukraina on saanut vallattua takaisin joitakin alueita Sjevjerodonetskin kaupungissa, sanoi Luhanskin alueen kuvernööri Serhi Haidai lauantaina. Myös naapurikaupunki Lysytshanskissa tilanne on synkkä. Inflaatio on ollut maassa huimaa, ja liiran arvo romahtanut kovaa vauhtia. Haidain mukaan humanitaarinen tilanne Sjevjerodonetskissa on hyvin vaikea, koska taisteluiden keskellä sekä siviilien evakuointi että humanitaarisen avun toimittaminen on hankalaa. Se ja naapurikaupunki Lysytshansk ovat viimeinen osa Luhanskin aluetta, joka ei ole Venäjän hallussa. Lauantaina alkuillasta Venäjän puolustusministeriö sanoi, että joitain Ukrainan yksiköitä olisi vetäytynyt Sjevjerodonetskista kohti Lysytshanskia. Venäjä on keskittänyt alueelle jopa 20 pataljoonan taktista ryhmää. Mutta voiko valta enää vaihtua Turkissa vaaleilla. Presidentin suosio on ollut laskussa etenkin Turkkia viime vuosina koettelevan talouskriisin vuoksi, sillä nimenomaan talous on ollut yksi syy Erdoganin suosiolle. Tämä näkyy muun muassa siinä, että Erdogan mollaa vastustajiaan ja samalla oikeastaan kaikkia turkkilaisia, jotka häntä eivät äänestä. –?Jos Imamoglu lähtee ehdolle Erdogania vastaan ensi vuoden vaaleissa, siitä tulee kiinnostava taistelu, hän lisää. Ukrainan sodan rajuimmat taistelut käydään nyt Sjevjerodonetskissa, jonne Venäjä on keskittänyt joukkojaan ja jossa on käyty kiivaita katutaisteluja. Sekä Yhdysvallat että Britannia kertoivat tällä viikolla lähettävänsä Ukrainaan raketinheitinjärjestelmiä. Itsevaltaisen kansanmiehen suosiota on nakertanut etenkin monet turkkilaiset tiukille ajanut talouskriisi. Taistelut ovat jatkuneet myös Donetskin alueella, jossa Venäjä vahvistaa ja varustaa Ukrainan armeijan mukaan joukkoja jatkaakseen hyökkäystä kohti Slovianskin kaupunkia. Talous on ollut erittäin tärkeä osa Erdoganin voittobrändiä vaaleissa. –?Jos oppositio onnistuu suojelemaan ääntenlaskua ja äänestämistä ja varmistamaan, että se on reilu, se voi hyvinkin voittaa vaalit, Cagaptay sanoo. KESÄKUUTA 2022 STT | Sanna Raita-aho Turkissa järjestetään ensi vuonna parlamenttija presidentinvaalit, jotka voivat olla haastavimmat vuosiin maata itsevaltaisella otteella johtavalle presidentti Recep Tayyip Erdoganille ja hänen AKP-puoluelleen. Monissa gallupeissa Erdoganin ja tämän valtapuolueen suosio on ollut ennätysalhainen. Säröjä Erdoganin vallassa on näkynyt jo viime vaaleissa. Luhanskin kuvernööri toivoo raketinheitinjärjestelmistä käännekohtaa taisteluihin. Turkkia on kuvattu lähes kliseisen paljon jakautuneeksi yhteiskunnaksi, ja näitä jakolinjoja Erdogan on sekä hyödyttänyt että lietsonut. –?He olivat aiemmin saaneet haltuunsa suurimman osan kaupungista, mutta nyt asevoimamme ovat lyöneet heitä pois. Venäjän hallussa on noin 90 prosenttia Luhanskista, ja perjantaina Britannian puolustusministeriö arvioi, että Venäjä saa Luhanskin alueen kokonaan haltuunsa kahden viikon sisällä. Osapuolten väitteitä ei ole kyetty riippumattomasti vahvistamaan. Turkin Erdoganilla on edessään poikkeuksellisen haastavat vaalit L E H T I K U V A / A F P / A D E M A L T A N Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan on hallinnut maataan itsevaltaisella otteella. Myös Turkki-tutkija Halil Gürhanli on arvioinut Politiikasta-lehdessä, että vastakkainasettelun ylläpito ja vahvistuminen ovat ehto Erdoganin ja siten koko AKP:n hegemonian säilymiselle turkkilaisessa politiikassa. Samalla kuitenkin itse vaalit ovat kuitenkin Turkissa olleet vapaat, ja esimerkiksi ääntenlaskenta on sujunut pääosin reilusti
Kuvassa Marin ja Pelosi seisovat kolmen Yhdysvaltain lipun edessä ja kättelevät toisiaan hymyillen. Viron sosiaalidemokraatit hyväksyivät kutsun hallitusneuvotteluihin Ukrainan sota on kasvattanut pääministerin kannatusta.. Sosiaalidemokraattien hallitus ja eduskuntaryhmä hyväksyivät pääministeri Kaja Kallaksen reformipuolueen kutsun hallitusneuvotteluihin edellyttäen, että niin ikään kutsun saanut Isänmaa-puolue on myös halukas lähtemään mukaan. Turku +10 cm Hanko +9 cm 0,6 m 0,9 m 0,9 m Aamu Keskipäivä Ilta Salon seutu tänään: 7 päivän ennuste Suomen säähuiput perjantaina Ivalo Lämmintä +20 °C Inari Kylmää +3 °C Laukukero Tuulista 14 m/s Kirakkajärvi Sateista 26 mm Pääministeri Sanna Marin (sd.) tapasi Washingtonin-matkallaan Yhdysvaltain edustajainhuoneen puhemiehen Nancy Pelosin. Sosiaalidemokraatteja vaikeampi pala neuvotteluissa saattaa olla Isänmaa-puolue, jolla on muitakin vaihtoehtoja hallituksen muodostamiseen. Sanna Marin tapasi Washingtonissa Nancy Pelosin Tallinna | STT, BNS Virossa sosiaalidemokraattinen puolue näytti lauantaina vihreää valoa uuden hallituksen muodostamiselle reformipuolueen ja Isänmaa-puolueen kanssa. Keskustelujen sisältöä ei ole ollut tapana kertoa julkisuuteen, jotta osanottajat voisivat vaihtaa ajatuksia vapaammin. KESÄKUUTA 2022 | SALON SEUDUN SANOMAT 13 5.6.2022 Salo Somero Koski Marttila Paimio Sauvo Kemiönsaari +19 +19 +18 +19 +18 +18 5 Sää Laaja sääkatsaus: www.sss.. SUNNUNTAINA 5. Tapaamisen asialistalla olivat muun muassa Venäjän hyökkäys Ukrainaan, Suomen jäsenyyshakemus sotilasliitto Natoon, ilmastonmuutoksen torjunta ja tasa-arvokysymykset. Sosiaalidemokraatit, reformipuolue ja Isänmaa pystyisivät Läänemetsin mukaan yhdessä muodostamaan ”pitkästyttävän kohteliaan, mutta pätevän ja luotettavan hallituksen”. Kallas potkaisi perjantaina reformipuolueen hallituskumppanin keskustapuolueen ulos hallituksesta. Kallas ei ole eronnut pääministerin tehtävästä hallituksen hajoamisesta huolimatta, vaan siihen pitäisi järjestää epäluottamusäänestys parlamentissa. Marin julkaisi yhteiskuvan Stoltenbergin kanssa ja kiitti tätä keskustelusta. Reformipuolue kutsui samalla sosiaalidemokraatit ja Isänmaapuolueen neuvotteluihin uudesta hallituksesta. Ulkoisten tekijöiden aiheuttama hauras tilanne vaatii vakaata ja rakentavaa hallitusta, Läänemets sanoi. Demokraattipuoluetta edustava kalifornialainen Pelosi, 82, on Yhdysvaltain historian toistaiseksi ainoa edustajainhuoneen puhemiehenä toiminut nainen. Hallituksesta potkaistu keskustapuolue nimittäin teki perjantaina ehdotuksen Isänmaalle sekä kansalliskonservatiiviselle Ekre-puolueelle hallituksen muodostamisesta. Marin julkaisi varhain lauantaina Suomen aikaa Instagramtilillään kuvan kaksikon tapaamisesta. Pääministeri Marin osallistuu Washingtonissa myös Bilderbergryhmän tapaamiseen. Viron selvästi suosituin puolue on tällä hetkellä reformipuolue, ja Ukrainan sota on kasvattanut puolueen sekä pääministeri Kallaksen kannatusta. Lämpötila lähellä 20 astetta. Suomen aikaa perjantai-iltana Marin kertoi Instagramissa tavanneensa Naton pääsihteerin Jens Stoltenbergin. Hän on toiminut tehtävässä vuodet 2007–2011 ja jälleen vuodesta 2019. Sosiaalidemokraattien johtaja Lauri Läänemets totesi lauantaina, että puolueen myöntävä vastaus tuskin tulee yllätyksenä kenellekään. Tänään Huomenna Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys päättyy Pimeys alkaa Veden korkeus eilen: Meriveden korkeus Hanko: Aallon korkeus selkeää puolipilvistä pilvistä sadekuuroja räntäsadetta lumikuuroja sadetta lumisadetta ukkosta Salo Somero Kemiönsaari Sauvo Paimio Marttila Koski Turku Helsinki -35 -30 -25 -20 -15 -10 -5 °C +5 +10 +15 +20 +25 +30 +35 +20 +11 +18 +15 +14 +14 +15 +13 7 3 4 3 Suomi klo 15:00 Su +19 +18 +18 +19 +19 +19 +18 +18 +17 Ma +19 +17 +19 +19 +19 +18 +18 +18 +18 Ti +20 +20 +20 +20 +20 +20 +20 +20 +18 Ke +16 +16 +15 +16 +16 +17 +17 +17 +15 To +19 +18 +18 +19 +19 +19 +19 +18 +17 Pe +20 +20 +19 +19 +20 +20 +20 +19 +19 La +19 +18 +18 +18 +18 +19 +19 +18 +18 4:07 22:44 4:06 22:45 2:32 0:20 2:29 0:23 Heikkoa tai kohtalaista lännenpuoleista tuulta. Vaihtelevaa pilvisyyttä, enimmäkseen poutaa. Torstaina alkaneen Bilderberg-ryhmän kokouksen tarkoituksena on epävirallinen ja luottamuksellinen ajatustenvaihto johtavien eurooppalaisten ja pohjoisamerikkalaisten poliitikkojen, toimittajien, tutkijoiden, yrityselämän edustajien ja asiantuntijoiden kesken. –?Kiitos puhemies Pelosille hyvästä tapaamisesta tänään! Marin kirjoitti. Isänmaa-puolueen on määrä keskustella kutsusta hallitusneuvotteluihin maanantaina, kertoo Viron yleisradioyhtiö ERR. –?Sosiaalidemokraatit ovat valmiita työskentelemään hallituskoalitiossa, joka takaa Virolle turvallisuuden tunteen. Osallistujalistalla ovat tänä vuonna esimerkiksi Yhdysvaltain entinen ulkoministeri Henry Kissinger, koronarokotteesta tunnetun Pfizerin toimitusjohtaja Albert Bourla sekä Eurooppaneuvoston puheenjohtaja Charles Michel. Reformipuolueen ja keskustapuolueen hallitusyhteistyö oli käytännössä ajautunut umpikujaan jo viikkoja aikaisemmin. Presidentti Alar Karis hyväksyi pikavauhtia Kallaksen ehdotuksen erottaa keskustaministerit hallituksesta
Salo Irish Festivaalin järjestäjät sanovat, että odotukset yleisömäärästä asetettiin varovaisiksi, etenkin kun jotkut ensi kesän isoista festivaaleista ovat vähäisen lipunmyynnin takia joutuneet nostamaan kädet pystyyn. Siirto tuotti muutoksia esiintyviin yhtyeisiin, mutta buukkaukset hoituivat onneksi sujuvasti, Salo Irish ry:n puheenjohtaja Arto Pasio kertoo. Salon kaupungin tervehdyksen tuo kaupunginhallituksen puheenjohtaja Saku Nikkanen. Irlantilainen näyttelijä-ohjaaja Frank Boyle hauskuttaa yleisöä Salo Irish Festivaalin Etkoilla.. Festivaali mahdollistuu, koska Salon kaupunki sekä lukuisat yritykset ja yhteisöt ovat korona-ajankin yli halunneet olla mukana tukemassa irkkutapahtumia. Akaalaisen Seonaidhin soitossa lyövät kättä Irish folk ja bluegrass. Yksi väliaika. Irkkumusiikkia taas live-yleisölle SALO IRISH FESTIVAALI 2022 Kuusi konserttia, kahdet jamit Perjantaina uu u 9.30 Konsertti Torikadun päiväkodissa. uu u 17 Pääkonsertti Kulttuuritalo Kivassa. Seitsemännen festivaalin jo pitkälle ehtineet valmistelut oli keskeytettävä – mutta nyt vain muutamaksi kuukaudeksi. Jamit. Järjestäjät rakentavat kesän festivaalin samoille perusaineksille, joille koko irkkumusiikki rakentuu: yhdistelmille, joissa soi selkeästi uutta ja kuitenkin tutunomaista. O’Pojat, Frank Boyle. Toisen siirron myötä tänä keväänä rekrytoitiin mukaan O’Pojat ja Redhill Rats. Jamit. Salo Irish -pääkonsertin huipentaa Isara-trio. (SSS) Salo Irish Festivaalin pääkonsertissa soittavat The Green Hope, Seonaidh ja Isara. Pääkonsertin lipulla pääsee maksutta myös Jamijatkoille Musineen. Kaikkien musiikkifestivaalien järjestäjät ovat joutuneet toimimaan suuren epävarmuuden alla: löytääkö yleisö tapahtumat pitkän koronatauon jälkeen. TGH:n osuus toimii ”introna”, jonka jälkeen päästetään vierailijat vauhtiin. Viimevuotinen tapahtuma oli pakko toteuttaa virtuaalisena versiona, videokonsertteina. Lauantain pääkonsertissa soittaa kolme yhtyettä: The Green Hope, Seonaidh ja Isara. Seonaidh, Isara ja Redhill Rats ovat vierailleet kerran aiemmin Salo Irishin lavoilla. Isäntien The Green Hope -trio (TGH) on luonnollisesti myös areenalla. Kaksi kertaa siirtynyt tapahtuma toteutuu viimein 17.–18. uu u Pääkonsertti on maksullinen. uu u 20 Etkot Bar Bizarressa. kesäkuuta. Seonaidh. Irlantilainen näyttelijä-ohjaaja Frank Boyle vetää lisäksi Etkot-konsertin yhteydessä oman shownsa. Pasio kiittää yhtyeitä, yhteistyökumppaneita ja yleisöä kärsivällisyydestä. kesäkuuta on Irlannissa iso juhlimispäivä. Lauantaina uu u 13 Päivähetki Kahvila Asemalla. Se on kirjailija James Joycen Odysseus-teoksen tapahtumapäivä, Bloomsday. – Tiedämme jo nyt, että Kivaan tulee kelpo määrä väkeä, mutta vielä on salissa tilaa. O’Pojat on uusi tuttavuus, samoin Frank Boyle. – Kulttuuritalo Kivassa pidettävän pääkonsertin ennakkomyynti osoittaa, että Salon festariyleisö ei ole meitä hylännyt, Mäntylä toteaa. The Green Hope, Seonaidh ja Isara. – Laadukkaat yhtyeet takaavat sen, että yleisö saa taas monipuolisen kuvan irlantilaisesta kansanmusiikista. Trion lavashow vuoden 2018 pääkonsertissa sai paljon kiitosta ja toiveita uusinnasta. KULTTUURI 14 SALON SEUDUN SANOMAT | SUNNUNTAINA 5. Irkkumusiikkia soittamaan tulee Saloon viisi yhtyettä. Seonaidh on aiemmin soittanut Salo Irish Festivaalin Etkoilla keväällä 2018. Kaksipäiväisessä tapahtumassa on kuusi konserttia. Salo Irish Festivaali on järjestetty vuosittain keväästä 2016 alkaen. Tämän vuoden tammikuussa festari jouduttiin siirtämään toistamiseen. The Green Hope. uu u 11 Lounaskonsertti IoT Campuksessa. Kun kesän 2022 festivaali lasketaan mukaan, Salo Irish -lavoilla tulee esiintyneeksi jo 21 eri yhtyettä ja pitkälti toistasataa muusikkoa. Isara. Ne suunnataan aiemmilta vuosilta tuttuun tapaan monenlaisille yleisöille. Alun perin vuoden 2021 festareille buukatuista bändeistä tulee Saloon tänä kesänä kaksi kotimaista irlantilaisen musiikin yhtyettä: Seonaidh ja Isara. Isara lisää irkkusäveliin skottilaista kelttitunnelmaa. Irkkumusiikin harrastus on Suomessa laajaa. Redhill Rats. Uskalletaanko tulla konsertteihin. KESÄKUUTA 2022 Vinkkaa juttu: kulttuuri@sss.fi (02) 770 2314 Salo Irish Festivaali vapautuu kahden vuoden koronakahleista. Ne toiveet toteutuvat tänä vuonna. Sen jäsenet ovat Rich Raja-aho, Jari Sirniö ja Jukka Vesalainen. Salo Irish Festivaalin pääkonsertin avaajaksi tulee Irlannin Suomen suurlähetystöstä edustuston päällikön sijainen Steven Murphy. Salon festarin ajoitus osuu irlantilaisittain nappiin, sillä tapahtumaa edeltävä päivä 16. uu u 20.30 Jamijatkot ravintola Musinessa. Kivan 370-paikkainen sali on aiempina vuosina myyty käytännössä joka kerta täyteen. – Hyvillä mielin mennään valmisteluissa eteenpäin. – Aloitetaan päiväkotilasten kanssa perjantaiaamuna ja päädytään nautiskelemaan artistien yhteisistä jamijatkoista pitkälle sunnuntain puolelle asti, Salo Irish ry:n sihteeri Kauko Mäntylä sanoo tiedotteessa
a) O.H. Millä nimellä lacrossea myös kutsutaan. Perusteissa mainitaan muun muassa, että Ylä-Mononen on toiminut vuosikymmeniä Koululiikuntaliiton Varsinais-Suomen alueliikuntavastaavana. c), 4. Salon srk. Minkä niminen yritys rakentaa uuden hoivakodin Palometsään. Doctor Strange in the Multiverse of Madness Bio-Salo klo 16.30. c), 5. Järj. Minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen luokseen ja jäämme asumaan hänen luokseen. a) Norjan b) Tanskan c) Islannin 3. Minkä maan ulkoministerinä toimii Anniken Huitfeldt. Mikä yritys Eeva-Liisa Kainulaisella on lättähattujunassa Perniössä. Heidi Fredriksson ja Roni Hakala, Turku poika: 19.5. a), 2. ANSIOMITALEJA Tilaa Salkkarin uutiskirje! www.sss.fi/uutiskirje otso onnittelee otso onnittelee otso onnittelee otso onnittelee 1. Eväshetki laavulla. Mikä on Helmi Tulosen urheilulaji. Järj. HM & TR. a) Raunon b) Marjatan c) Helkan 5. KESÄKUUTA 2022 | SALON SEUDUN SANOMAT 15 NIMIPÄIVÄT TÄNÄÄN: Suomenkielinen kalenteri: Sulevi Ruotsinkielinen kalenteri: Stig NIMIPÄIVÄT HUOMENNA: Suomenkielinen kalenteri: Kyösti, Kustaa, Kustavi Ruotsinkielinen kalenteri: Gustav, Gösta, Ava, Gustava PÄIVÄN SANA Jos joku rakastaa minua, hän noudattaa minun sanaani. a) Haavipallo b) Crossfit c) Sauvapallo 8. kasteessa nimekseen Uuno Juhani Gabriel Kiitollisina ylpeät isosiskot Aune ja Iines ja onnelliset vanhemmat Kaisa ja Lauri Kokkola poika: 12.5. b), 6. Lasten Laulukaupunki, Salon Torikaffe ja Salon kaupunki. HUOMENTA SUNNUNTAINA 5. Lumo klo 17.30. Mihin hintaan Paikulla voi matkustaa heinäkuussa. Piazza Brass esiintyy klo 12.15–14. Miksi eläimeksi Kamala luonto -sarjakuvan kettu sanoo tuntevansa itsensä. c), 7. Salon srk. a) Huhtihovi Oy b) Elohovi Oy c) Ikäkampus Oy Vastaukset: Rauno, Marjatta vai Helka. Salo 2 vuotta Okko Alanko 6.6. SYNTYNEITÄ Lähetä meille vauvauutinen Tyksistä ja Lohjan sairaalasta saatavalla lomakkeella tai sähköpostilla kalenteri@sss. Bio Stara klo 15. a) Pöllöksi b) Perhoseksi c) Hiireksi 6. Reitti (n. Tiina Kakko ja Riku Manelius, Muurla poika: 24.5. Essi Retva ja Mika Puisto, Sauvo TÄNÄÄN kalenteri@sss.fi 2 vuotta Leo Orrenmaa 5.6. Operaatio Mincemeat Lumo klo 17.45. Koskinen Bio Stara klo 17. Hanna ja Karri Ojanperä, Pertteli Nina Korvenoja on valmistunut Turun ammattikorkeakoulusta kuvataiteilijaksi. Bio Stara klo 16.30. Esiintymässä haitaristi Matti Lepänhaara ja Anneli uitto klo 10–12. 14: 23 ELOKUVAT (€) Bamse ja tulivuorisaari (dub) Lumo klo 15.30. Salo 4 vuotta Timi Vasama 5.6. Niina ja Jani Kuusisto, Tuusula poika: 18.5. Mikä mies on Joseph Kosinski. tyttö: 22.5. Kokoontuminen Kyläkeskuksella (Häntäläntie 322). b), 10. a) kampaamo, b) pieneläinhoitola, c) hammashoitola S S S / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O Uutisvisassa pohditaan viikon uutisia ja muita kuulumisia. c), 9. Halikko as Vinkkaa juttu: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi ILON PISAROITA Rakas poikamme sai 29.5. Bio Stara klo 14. Sähköpostiin voi liittää myös vauvan kuvan. Eiffel Bio-Salo klo 17.15. VALMISTUNUT Salon lukion liikunnanopettaja ja KLL-alueliikuntavastaava Ari YläMononen on saanut Opetusja kulttuuriministeriön ansiomitalin kultaisin ristein. Millä nimellä nykyinen Laukamo aloitti toimintansa 70 vuotta sitten. MUITA TAPAHTUMIA Ohjelmallinen kesäsunnuntai Salon torilla klo 10–14. Halikko 10 vuotta Hermanni Vuori 5.6. a), 3. Märynummi 9 vuotta Arttu Kortejärvi 5.6. a), 8. Dowton Abbey: Uusi aikakausi Bio-Salo klo 14. MUSIIKKI Kesäkonserttisarja: Kesäillan romanssi Kiskon kirkossa klo 20. Järj. Järj. Steppaaja Niko Nyman esiintyy klo 12. Atlas-pientanssit Huvinummella (Uuden-Hirveläntie 1239, Rekijoki) klo 14–17 (€). 3 km) paikoin jyrkkä. Sylvia Hurttia, viulu, Daniel Beskow, piano. a) Jalkapallo b) Pöytätennis c) Koripallo 7. a) 60 vuotta b) 70 vuotta c) 80 vuotta 10. a), kuv a: a). Notkokävely Someron Häntälässä klo 15–18. a) yhdellä eurolla b) kahdella eurolla c) ilmaiseksi 9. Kuinka kauan kuningatar Elisabeth on ollut vallassa. Hurja jengi (dub) Bio-Salo klo 15. Top Gun: Maverick Bio-Salo klo 14.30 ja 17. Joh. Sandberg Oy b) Insinööritoimisto Sundman Oy c) Someron Nappi Oy 2. fi. a) Shakkimestari b) Nobel-palkittu fyysikko c) Elokuvaohjaaja 4. Lumo klo 15.15. Esiintymässä Focus & Sakke Kotilainen. Kenen nimipäivä oli viime tiistaina. 1
Majoitusparakeissa näkyy käytön jälkiä, mutta niille riittäisi ehkä lattioiden hionta ja pintojen uusiminen. Kesäparatiisi vailla vertaa! Kaukassalontien puomilta ei tarvitse kävellä montaa kymmentä askelta, kun idylli alkaa säröillä. Astumme sisälle keittiöön. –?Turvallisuuden takia. Engblom tuntee Klippulan kiinteistön hyvin jo vuosien ajalta. Onko syöjiä sata vai kymmenen. Laiturin kansi uusittiin viime vuonna. Olen pyytänyt häntä asiantuntijaksi kierrokselleni. Ulkovuorauksessa on lahon syömiä reikiä. Onneksi molempien rakennusten katot näyttäisivät ehjiltä. Kaukassalontien päässä puomin takaa näkyy keltainen ruokalarakennus koristeellisine ikkunoineen. Ensin pitäisi tietää, mihin käyttöön Klippula tulisi. VIIKONVAIHDE 16 SALON SEUDUN SANOMAT | SUNNUNTAINA 5. Jos kesäsiirtola haluttaisiin päivittää nykyaikaan, ruokalasta pitäisi korjata ulkoverhoilun, lattioiden ja eristeiden lisäksi ainakin keittiö. –?Täällä on vedet vain kesäaikana, ja ne suljetaan talveksi pois, Engblom huomauttaa. Vanhan punaisen päärakennuksen ikkunalauta on pudonnut. Kylmiön tilalle on hankittu pari suurta jääkaappia. Se pitäisi uusia kokonaan, ja samalla käydä läpi seinien eristeet, kiinteistöhuoltoesimies Juha Engblom Salon tilapalveluista sanoo. Laite ei ole toiminut vuosiin. Keltainen ruokala, vanha punainen päärakennus ja välissä kimmeltävä meri. Sen vasemmalla puolella seisoo vanha punainen päärakennus, ja välistä näkyy laituri ja merta. Uusiksi menisivät sähköt sekä vesija viemärijohdot. Se on aikanaan jäähdyttänyt ruokalan kylmiötä. Ulkovuoraus on silmin nähden pehmennyt. Vessat näyttävät siisteiltä ja puhtailta. Koko rakennus on asiallinen ja toimiva. Samalla uusittiin löylyhuone. Klippulassa on rinnakkain uutta ja vanhaa. Saunarakennuksessa on uusittu ikkunat ja ovet vuonna 2020. Keittiössä on laadukas ammattitiskikone, mutta keittiön yleisilme muistuttaa 1970-luvun kesämökkiä sillä erotuksella, että vesi juoksee hanasta. Klippulan palohälyttimet uusittiin viime vuonna turvallisuussyistä. Vanha odottaa jo purkamista. Järjestetäänkö talossa suuria leirejä vai vuokraako paikkaa viisihenkinen perhe viikoksi. Näky hyväilee silmää, kun katsoo riittävän kaukaa. Ruokalarakennuksen seinästä on irronnut maalia suurina laikkuina. Vastaan tulee vanha ammattiliesi. Keittiö on vastauksesta riippuen täysin erilainen, samoin hintalappu. Kaikki muukaan ei ole vanhaa. –?Vanha ruokalarakennus on suurin ongelma. Se on Muistojen kesäsiirtola uhkaa rapistua käsiin. Paljonko työ maksaisi. Sitä on mahdotonta arvioida. Kaupungin on päätettävä, korjataanko kiinteistö vai myydäänkö se. KESÄKUUTA 2022 SSS | Vesa Käiväräinen vesa.kaivarainen@sss.fi Ensimmäinen näkymä Klippulan kesäsiirtolaan Särkisalossa saa pulssin kohoamaan. Vanhojen kattolamppujen välissä on uudehko palohälytin. Rakennuksen seinistä ja ikkunanpuitteista on maali varissut. Klippulan ruokalan oven päällä on vanha musta kompressori. Tänä keväänä tontille on rakennettu kevyt puuliiteri. Sen ulkovuoraukselle ei riitä enää mikään rapsutus ja huoltomaalaus. Kierros Klippulassa
Puoli miljoonaa. Kesäkuun alusta elokuun loppuun sinne ehtisi vain 12 perhettä, ja Salossa on yli 51?000 asukasta. Rahaa tai lupaa ei ole tullut –. Klippulan myynnistä puhuttiin Salossa ensimmäisen kerran vuonna 2010. KESÄKUUTA 2022 | SALON SEUDUN SANOMAT 17 Tuottaja: Kirsi Siekkinen (02) 770 2332 | kirsi.siekkinen@sss.fi oltava kunnossa, että tätä uskaltaa ylipäätään vuokrata, Juha Engblom perustelee. Sellaisille rantapaikoille löytyy aina ostaja. Kauniina kevätpäivänä tuntuu kummalliselta, että paikka on ollut Salon kaupungille jo pitkään ”tarpeeton” ja että sen myynnistä on väännetty kättä toistakymmentä vuotta. Sen esiintymislavan ovat jäät murjoneet. Vastaus kertoo, mitä Klippula ei ole. Sauna on hyvässä kunnossa, ja löylyhuone on uusittu 2020. Klippulan kesäsiirtola sijaitsee niemellä, jolla on omaa rantaviivaa 600 metriä. Niemen pohjoisosassa on nuotiopaikka. Se on alun toista miljoonaa euroa päivässä. Salon kaupungin toimintamenot ovat tänä vuonna yli 400 miljoonaa euroa. Paljonko Klippulan myynnistä voisi saada rahaa. Vasemmistoliiton valtuustoryhmä ja yhdeksän muuta valtuutettua tekivät aloitteen myyntiaikeiden perumisesta. Talven aikana asiaa on valmisteltu uudelleen. Pihaan pääsee autolla pitkin hyväkuntoista tietä, ilman lossia tai hankalia venematkoja. Klippula ei kaada eikä pelasta Salon kaupungin taloutta. Viime vuonna varauksia oli yhteensä yhdeksän. ”Käsi pystyyn: kuinka moni tietää, että sitä on edes mahdollista vuokrata?” Keltainen ruokala, vanha punainen päärakennus ja välissä kimmeltävä meri. Klippulassa on tilaa kesänviettoon. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että en ole nähnyt Klippulan mainoksia koskaan missään. koska kiinteistölle ei ole ollut käyttöä. Klippulan myyntituotto, on se mitä tahansa, on syöty tunneissa. Keittiössä on ammattitiskikone, mutta altaat tuovat mieleen vanhan kesämökin.. Satatuhatta euroa. Silloin paikan puolesta kerättiin adressi, jonka allekirjoitti 958 henkilöä. Kiinteistön pinta-ala on noin 1,3 hehtaaria. Käyttö on ollut vähäistä. Olisiko Klippula ”kaikkien salolaisten käytössä”, jos sitä vuokrattaisiin viikoksi kerrallaan. Nostalginen Klippula herättää voimakkaita tunteita, ja monet ovat vaatineet paikan säilyttämistä ”salolaisille lapsille”. Kaupungille on ehdotettu myös, että se alkaisi vuokrata paikkaa viikoksi kerrallaan salolaisille, joilla ei ole omaa mökkiä. Nuorisotoimen käytössä on Kemiönsaaressa sijaitseva Leirisalo, joka on ajanmukainen ja josta on pidetty hyvää huolta. Liikuntapalvelut järjestää toimintaa omissa tiloissaan ja Urheilupuistossa. K U V A T : S S S / V E S A K Ä I V Ä R Ä I N E N Kaksi harmaata majoitusparakkia, punainen päärakennus, keltainen ruokala, meri ja laituri. Ruokalan toisessa kerroksessa on majoitustiloja. Ikkunoiden ja seinien maali on varissut. Viikkovuokraus voisi kiinnostaa asiakkaita. Klippulan korjaaminenkaan ei kaataisi kaupungin taloutta. Näky hyväilee silmää, kun katsoo riittävän kaukaa. Siitä kaikki lienevät yhtä mieltä. SUNNUNTAINA 5. Kaupunki ehti jo hyväksyä talousarvion, jossa Klippula oli myytävien kiinteistöjen listalla. Kiinteistöhuoltoesimies Juha Engblom sanoo joskus ehdottaneensa, että kaupungin omat timpurit kävisivät Klippulaa pikku hiljaa huone kerrallaan läpi talvisaikaan. Punaisen päärakennuksen ikkunalauta on pudonnut. Rappiosta huolimatta Klippula on viehättävä. Kättä väännetään tälläkin hetkellä. Opetuslautakunta ja vapaa-ajan lautakunta ovat jo todenneet, ettei niillä ole käyttöä Klippulalle. Ongelma on, ettei vuokrausbisnes ole kaupungin ydintoimintaa. Yksityisten ja yhdistysten on mahdollista vuokrata Klippulaa jo nyt. Olisi kummallista, jos kaupunki alkaisi kilpailla vuokramökkiyrittäjien kanssa. Käsi pystyyn: kuinka moni tietää, että sitä on edes mahdollista vuokrata
–?Arvioitavissa kilpailijan pitää itse pohtia se, kuinka pitkä etäisyys on rastilta maalitauluun. Yritimme vain ajaa virheittä, ja se onnistui ihan hyvin, Rovanperä kertoi. Huonoa tuuria siinä oli todella paljon, Lappi manasi. MM-sarjaa ylivoimaisesti johtava Kalle Rovanperä on ajanut varmistellen hankalalta lähtöpaikaltaan. Suurempi yleisö tuntee jousiammunnan olympialajina, joka on julkisuudessa kerran neljässä vuodessa. Maakivi kaivautui sieltä ylös koko ajan enemmän. Kenialainen Kirwa voitti 37 sekunnin erolla eritrealaiseen Keseteen ja puolentoista minuutin erolla kenialaiseen John Langatiin. Kirwa, Kesete ja kolmas juoksija eksyivät reitiltä, koska järjestäjät ohjasivat heidät väärään suuntaan. –?Tulimme pätkät varmasti läpi, sillä monet paikat olivat tosi rajussa kunnossa. Entä sitten arvioitavat ja annetut rastit. –?Maakivi iski pohjapanssariin, ja ajolinja siirtyi sen jälkeen vähän. Siksi jutun alussa luetellut termit kaipaavat tarkennuksia. Erheen vuoksi he menettivät noin kaksi minuuttia, sillä heidän oli pakko kääntyä noin 300 metrin jälkeen. Keskeytys toisessa perättäisessä MM-rallissa otti koville. Oikea takakulma osui kallion, ja siitä auto kimposi toiselle puolelle tietä puuhun. –?Yksittäisellä kilpailijalla on täällä maastossa 24 rastia, joista jokaisessa hän ampuu kolme nuolta, Leivonen aloittaa. Jokaisella kilpailijalla on edessä pyrkimys 144 nuolen toimittamiseen mahdollisimman lähelle napakymppiä. Olimme ihan oikealla ajolinjalla, ja kaiken piti olla hanskassa. Arviot menevät aivan huippunimilläkin joskus kirjaimellisesti metsään. URHEILU Vinkkaa juttu: urheilu@sss.fi Urheilutoimitus: Olli Mäntylä, Juha Tuuna (02) 770 2309 18 SALON SEUDUN SANOMAT | SUNNUNTAINA 5. KESÄKUUTA 2022 SM-VIIKKO 12/28 SSS | Olli Mäntylä olli.mantyla@sss.fi MAASTOJOUSIAMMUNTA Paikallisen jousiammunnan primus motor, salolaisseura Ascellan sihteeri Sanna Leivonen tähtää kohti Perniön Saurussa sijaitsevan maastoradan ykkösrastin maalitaulua. (STT) Kirwa juoksi Tukholmassa harhaan: voitto tuli, ennätys suli YLEISURHEILU Tukholman maratonin kärkijuoksijat juoksivat lauantaina väärälle reitille ja joutuivat kääntymään ympäri. Etäisyydet oikeassa reunassa näkyvään maalitauluun vaihtelevat viidestä jopa 60 metriin. Kömmähdyksestä huolimatta Felix Kirwa ja Merhawi Kesete onnistuivat nousemaan kilpailun kärkikaksikoksi. Etäisyydet arvioitavissa ovat 5-50 metriä. –?Olen erittäin iloinen voitosta, mutta tämän takia en päässyt ennätykseen, Kirwa sanoi Ruotsin TV4:n haastattelussa. (STT–TT). Vasen takapyörä ja iskunvaimennin sekä vetoakseli jäivät sinne mäkeen, ja myös oikea takaripustus oli irti, Lappi kuvaili. –?Aika vaikea tätä on nieleskellä, sillä emme ajaneet missään nimessä liian kovaa. Esapekka Lappi: Aika vaikea tätä on nieleskellä RALLI Toyotan Esapekka Lappi lähti lauantain ajopäivään Sardinian MM-rallissa kisan johtopaikalta. Tällaista on edessä, kun radalla ratkotaan SM-viikon perjantaina ja lauantaina maastojousiammunnan SM-mitalit. Suomalaistähti on noussut kilpailussa viidenneksi. Hän teki kilpailun kaikkien aikojen kolmanneksi parhaan ajan 2.11.08. Rasteja ja maalitauluja on Saurun maastossa 24 kappaletta. 12 tuntia ja 144 nuolta Sanna Leivonen havainnollistaa maastojousiammuntaa. Ennen sunnuntain neljää viimeistä erikoiskoetta Hyundain Ott Tänak keikkuu ylivoimaisessa johdossa. Virheen vuoksi Kirwa ei rikkonut rataennätystä. –?Jos arvio on pahasti pielessä, Jousiampujilla on Saurun maastossa iso ja haastava urakka. Etäisyyttä on lähes 40 metriä. Eroa edessä olevaan Fordin Pierre-Louis Loubet´hen on liki minuutti. Annetuilla rasteilla etäisyys, 5-60 metriä on kerrottu etukäteen. Homma tyssäsi kuitenkin heti aamun avauserikoiskokeella, kun Lappi ajoi ulos ja tuloksena oli keskeytys. Lauantaina ovat vuorossa arvioitavat, sunnuntaina annetut rastit
Siten vältetään sumppu, joka muuten osuisi ensimmäiselle rastille kaikkien odottaessa omaa vuoroaan. Iga Swiatekin kaltaista ylivoimaa on nähty harvoin. Yhtenä vuonna kertyi seitsemän Suomen mestaruutta. Salon Seudun Sanomat esittelee kaikki SM-viikon lajit ennen 30.6.–3.7. –?Olemme niin pieni seura, että meille maastokisat ovat helpompia. Niissä tarvitaan huomattavasti vähemmän väkeä järjestämiseen. SUNNUNTAINA 5. Käyhkö ja Oksanen ovat varmistaneet mitalit jo yksilökilpailussa eli singlessä. Silloin nuoli voi mennä rikki, Leivonen hymähtää. Kun sellaista ei löytynyt tarpeeksi nopeasti, päädyttiin tällaiseen ratkaisuun, Leivonen selvittää. Järjestäjien kannalta harmillista on se, ettei Yle näytä tapahtumia suorana lähetyksenä. Erää lähdimme pelaamaan vain ruutu kerrallaan ja saimme hyvän alun. Kaksikko on kahden erän jälkeen kolmannella sijalla tuloksella 2?702. Gauff on maailmanlistalla sijalla 20 ja oli sijoitettu turnauksessa 18:nneksi. Jousiammuntakilpailuja järjestävä sekä Suomen Jousiampujainliiton (SJAL) että maastojousiampujainliiton (FFAA) seurat. –?Maastossa pitää ottaa huomioon valo, tuuli, vesisade, korkeuserot, kulmat, etäisyydet... Sikäli harjoitusmahdollisuudet ovat olleet varsin hyvät kesäisin. Hän on ollut kirjaimellisesti lyömätön, sillä edellinen tappio tuli helmikuussa Latvian Jelena Ostapenkoa vastaan. Swiatek on ollut kuluneina kuukausina hurjassa vireessä. Singlen ja parikilpailun ratkaisupelit järjestetään myöhemmin sunnuntaina. Hyvä peli kaiken kaikkiaan, Käyhkö kertaili tiedotteessa. Ylivoimainen maailmanlistan ykkönen kaatoi vasta 18-vuotiaan yhdysvaltalaislupauksen Cori ”Coco” Gauffin suoraan kahdessa erässä lukemin 6–1, 6–3. Finaalivoiton myötä Swiatek nousi jakamaan Venus Williamsin kanssa pisintä voittoputkea tällä vuosituhannella. Ilmoittautumiset ovat juttua kirjoitettaessa vielä alkumetreillä. Suomalaispari keilasi lauantaina kuuden sarjan tulokseksi 2?835, joista Käyhkö kirjasi itselleen 1?481 pistettä ja Oksanen 1?354 pistettä. Tomas Käyhkö L E H T I K U V A / S E P P O S A M U L I. –?Tätä kautta seuran väki pääsee itsekin kilpailemaan. Tuomariston lisäksi riittää muutama henkilö tapahtuman pyörittämiseen –?talkooväkeäkin tarvittaisiin kenttäkisoissa jopa triplaten lisää, Leivonen sanoo. Vaikka tappio turnauksen loppumetreillä harmitti, isänsä valmennuksessa oleva nuori nainen odottaa jo tulevia koitoksia. –?Hienoltahan se tuntuu, kun vuosien aikana EM-kilpailuissa on pelannut niin paljon huippukeilaajia, hieno fiilis. Takavuosien tennistähti Martina Navratilova hallitsee voittotilastoja mielin määrin; hänen 74 ottelun putkensa vuodelta 1984 ei ole vielä uhattuna. järjestettävää tapahtumaa. Aikaisempi ennätys oli myös suomalaisten nimissä, kun Joonas Jähi ja Osku Palermaa keilasivat 1?486 pistettä Brysselin EM-kisoissa 2016. Sen jälkeen puolalainen on voittanut 35 peräkkäistä ottelua, joissa hän on hävinnyt yhteensä vaivaiset kuusi erää, Pariisissakin vain yhden. Kun meidän olisi pitänyt olla lähellä muita lajeja, olisi se paikka ollut käytännössä Urheilupuisto. Katsojat joutuvat tyytymään koosteeseen. Niinpä kisoja onkin ollut Salossa paljon, esimerkiksi viime vuonna sekä FFAA-liiton SM-maastojousiammunnat että sisäversion SM-flinttapahtuma Salon Urheilutalolla. Käyhkö rikkoi myös EM-kisojen kolmen sarjan ennätystuloksen yhteispisteillään 835. 21-vuotias supertähti joutuukin laittamaan voittoputkensa tosissaan koetukselle. olympialaisissa olosuhteet eivät muutu samalla tavalla. –?Ylen piti toteuttaa ensin finaalit suorana, mutta se olisi edellyttänyt kisapaikkaa lähempää Salon keskustaa. Ampujilla on sama setti edessä siis sekä lauantaina että sunnuntaina. Maastojousiammunnassa on suositeltavaa, että olosuhteet vaihtelevat reitin varrella niin korkeuserojen kuin epätasaisen maaperän osaltakin. Palermaa ja Jähi keilaavat sunnuntaina kello 11 alkavassa parikilpailun päätöserässä. Hieman suunnistuksen tapaan osallistujat suorittavat rasteja toisistaan poikkeavassa järjestyksessä. SM-viikolla ratkotaan SJAL:n mitalit. Siellä taas olisi ollut liikaa ruuhkaa, hän lisää. Ascella-seuran kannalta kilpailujen järjestäminen on taloudellisesti suoranainen elinehto. Seuraavaksi tenniskalenterissa on vuorossa nurmikausi, eikä Swiatek ole esimerkiksi Wimbledonissa päässyt neljättä kierrosta pidemmälle. Seuralla on ollut oma maastorata jo viitisentoista vuotta ja lisäksi Maalun ulkokenttä. Maastojousiammunta on ensimmäistä kertaa SM-viikon ohjelmassa, kun aiemmin on pidetty kenttäkisoja. Jousiammunnassa riittää paljon variaatioita, eikä noin 35 vuotta lajia harrastanut nainen ole laskenut SM-mitaliensa määrää. L E H T I K U V A / A F P / A N N E C H R I S T I N E P O U J O U L A T KEILAILU Suomen Tomas Käyhkö ja Niko Oksanen keilasivat parikilpailukarsinnan kärkipaikalle Helsingissä järjestettävissä keilailun miesten EM-kilpailuissa. Palkintosija on lähellä nyt myös parikisassa, sillä karsinnan neljä parasta paria jatkavat mitalipeleihin. Aikaisempi ennätys oli ruotsalaisen Jesper Svenssonin 824 pistettä. Majesteettinen mestaruus STT | Topias Mikkonen TENNIS Puolan Iga Swiatek oli täysin omaa luokkaansa Ranskan avoimen tennisturnauksen naisten kaksinpelin loppuottelussa. –?Fysiikankin pitää olla riittävän hyvä, jotta jaksaa edetä vaihtelevissa maastoissa, Leivonen huomauttaa. Leivosen lisäksi Ascellasta ovat kiertäneet kilpailuja säännöllisesti lähinnä hänen poikansa Jesse Rantanen, Heidi Lähde ja seuran puheenjohtaja Jukka Pasanen. Täällä jokainen rasti on erilainen jo ampumaasennonkin osalta, Leivonen luettelee. 24 rastin kiertäminen vie matkallisesti kolmisen kilometriä ja ajallisesti noin kuusi tuntia. Swiatekin dominointi vaatii vertailua vuosikymmenien takaa. – Sisäkaudella Urheilutalo on ollut käytössä heikommin, Leivonen sanoo. (STT) Tänään EM-mitalijuhlia runsain mitoin. KESÄKUUTA 2022 | SALON SEUDUN SANOMAT 19 twitter.com/Salkkari www.facebook/salonseudunsanomat instagram.com/salonseudunsanomat ”Silloin nuoli voi mennä rikki.” Ascellan sihteeri Sanna Leivonen K U V A T : S S S / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N ei nuoli osu edes taulun taustaan. Kaksikko rikkoi EM-kisojen parikilpailun kolmen sarjan ennätystuloksen pisteillään 1?523. –?Jousiammunnan tuomiseen kaupunkiolosuhteisiin sisältyy aina riskinsä. Karsinnan toisessa erässä Kimmo Lehtonen ja Juho Rissanen aloittivat pelinsä vaisusti mutta paransivat loppua kohden. Leivonen itse nähdään tositoimissa. –?Ehkä juuri näistä syistä hyvin harva olympiapaikkaa tavoitteleva ampuja ei käy näissä maastokisoissa, hän miettii. Haasteitakin tänään oli, mutta vähällä niistä selvittiin
Tasapeli oli pelitapahtumiin nähden jokseenkin oikeutettu tulos. Tappion makuinen tasapeli Kanervan mielestä palloon menossa ollutta Robert Ivanovia työnnettiin kädellä maalia edeltäneessä tilanteessa. Bosnia painoi siinä aika kovaa, Pukki myönsi. Rangaistuspotku tuomittiin videotarkistuksen jälkeen. Päätin vaihtaa, ja hyvin upposi, Pukki sanoi rangaistuspotkustaan viitaten Bosnian keskikenttätähteen Miralem Pjaniciin. 4 km. Ottelu keräsi 20?181 katsojaa. Keskuspuolustajat Leo Väisänen, Robert Ivanov ja Daniel O´Shaughnessy pyrkivät avaamaan peliä rohkeasti, ja Huuhkajat rakensi muutamia hyviä tilanteita maukkailla syöttöyhdistelmillä. Tapa, jolla Bosnian tasoitus tuli, kuitenkin korpesi suomalaispelaajia ja päävalmentaja Markku Kanervaa. Matka Salosta n. –?Jos katsoo tilastoja, meillä oli 12 ja Bosnialla 13 maalintekoyritystä. Lähdöt klo 17-18.30. Heti toisen puoliajan alussa Pukilla oli paikka lisätä Suomen johtoa, mutta laukaus meni ohi. –?Tuomari teki oman ratkaisunsa, eikä siitä tullut suoraan maalia, joten paremmin olisi pitänyt puolustaa jatkotilanne. Jos miettii peliä kokonaisuudessaan, tuo on ehkä se, mitä ansaitsimme. –?Olikohan Pjanic vai kuka, kun yritti nyt supatella korvaan, että vedä sinne samaan nurkkaan. Ryhmityksellä 5–3–2 pelannut Huuhkajat esiintyi avausminuutteja lukuun ottamatta avauspuoliajalla melko pirteästi. Minuutti ennen loppua lisäajalla vastustaja tekee maalin –?kyllä se korpeaa. Toisen jakson edetessä Bosnia nosti prässitasoaan, otti muun muassa Pjanicin vaihtoon ja sai vahvaa painetta Suomen maalille. Pukki epäonnistui Bosniaa vastaan rangaistuspotkussa, kun joukkueet kohtasivat viime marraskuussa MM-karsinnoissa Zenicassa. KESÄKUUTA 2022 URHEILUSSA TAPAHTUU Maanantairastit 6.6. Tervetuloa! Salon Viesti Dino Hotic piti huolen, ettei Teemu Pukki päässyt tässä tilanteessa jatkamaan pallon tavoittelua. –?Kopissa on paljon pettyneitä pelaajia ja taustahenkilöitä. Vieraat tasoittivat Helsingin Olympiastadionilla pelatun kamppailun lisäajan kolmannella minuutilla. Huuhkajien osuman teki jälleen kerran Teemu Pukki, joka laukoi avauspuoliajan lopussa pallon rangaistuspotkusta verkon perukoille. K U V A T : L E H T I K U V A / V E S A M O I L A N E N STT | Tapio Keskitalo JALKAPALLO Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen urakka alkoi Kansojen liigassa pettymykseltä maistuneella 1–1-kotitasapelillä Bosnia-Hertsegovinaa vastaan. –?Tietysti loppuhetkien maali harmittaa. minuutilla Thomas Lamiin ja Robert Tayloriin tuntuivat lähinnä sotkevan Suomen pelaamista. Bosnian painostus tuotti lisäajalla tulosta, kun Smail Prevljak laukoi pallon maalin läheltä verkon perukoille. Siihen peilaten tulos oli ehkä oikeutettu. Radat 7.0 km, 5.0 km, 3.9 km, 2.3 km ja helppo 1.3 km. 1–1-tulos oli oikeutettu, mutta siitä huolimatta se korpesi Huuhkajia. Voitto oli niin lähellä, Kanerva sanoi tovi ottelun päättymisen jälkeen. Vaihdot näyttivät piristävän Bosniaa, mutta Rasmus Schüllerin ja Urho Nissilän vaihdot 61. Opastus Salo-Helsinki tieltä 110. Maalussa. Varsinkaan toisella puoliajalla emme pystyneet pitämään kauheasti palloa tai luomaan mitään. Karttamaksu 7€. Rangaistuspotku tuomittiin, kun Bosnia-Hertsegovinan Sanjin Prcic pelasi palloa kädellä. Smail Prevljak toimitti pelivälineen vääjäämättä ohi Suomen maalivahdin Lukas Hradeckyn.. –?Schüllerillä oli takareisikireyttä ja Nissilällä varoitus alla, Kanerva sanoi. URHEILU 20 SALON SEUDUN SANOMAT | SUNNUNTAINA 5. Meidän täytyy hoitaa loppuhetket kliinisemmin, Kanerva myönsi
kello 12 15 • 15.8. Yhtiömme onkin palkituin makkaratehdas Suomessa. SUUNNISTUS Perjantairastit Äitimäessä: 2 km: 1) Peltomäki Ilpo 20:51, 2) Eskola Aapo 21:12, 3) Manner Kaisla 23:51, 4) Kivelä Antero PertPe 27:29, 5) Tuominen Sirpa 1:24:49, 6) Andersson Katja 1:25:04, 7) Virtanen Hanna 1:25:05, 8) Rautiainen Urpo 1:25:06, 9) Ojala Merja 1:25:10, 10) Zsuzsanna Kovacs-Balogh 1:25:36, 11) Kleemola Katri PertPe 1:26:29. LOTTO Oikeat numerot: 17, 21, 25, 27, 28, 37, 40 Lisänumero: 1. Teemu Pukki rp. klo 11.00-14.00. kello 14 – 17 Mikäli haluat lisätietoja, niin voit ottaa yhteyttä kansliaan joko soittamalla numeroon 044 778 4391 tai sähköpostitse kristiina.kallioniemi@salo.fi Kerromme mielellämme lisää. Yhtiömme valmistaa, myy ja markkinoi Perniön Lihan tuotemerkin lisäksi myös Helsingin Makkaratehtaan tuotemerkillä useita eri tuoteryhmän elintarvikkeita. Kotisivuiltamme löytyy myös lisätietoja www.salo.fi/lukionaikuislinja Elämässä eteenpäin – Unelmista totta Tavoitteena valkolakki SEKALAISET Tilaa Salkkarin uutiskirje! www.sss.fi/uutiskirje TULOSPÖRSSI GOLF Southern Pines, Yhdysvallat, naisten kauden 2/5 arvoturnaus, Yhdysvaltain avoin mestaruuskilpailu, palkintoarvo 10 miljoonaa dollaria: Tilanne 36/72 reiän jälkeen, par 71: 133 lyöntiä (9 alle parin): Mina Harigae Yhdysvallat 64+69, Minjee Lee Australia 67+66, 135 (–7): Choi Hye-jin Etelä-Korea 71+64, Anna Nordqvist Ruotsi 67+68, 136 (–6): Ko Jin-young Etelä-Korea 69+67, Ingrid Lindblad Ruotsi (amatööri) 65+71, 137 (–5): Moriya Jutanugarn Thaimaa 69+68, Kim Sei-young Etelä-Korea 69+68, 138 (–4): Bronte Law Englanti 69+69, Megan Khang Yhdysvallat 71+67, Ryann O’Toole Yhdysvallat 67+71, Park Sung-hyun Etelä-Korea 69+69, Andrea Lee Yhdysvallat 70+68, ... Marcus Forss), Glen Kamara; Urho Nissilä (v) (61. Kaikkien tuotteiden kohdalla tavoittelemme vain parasta; korkeaa laatua ja aitoja makuja. 3 km: 1) Ståhlström Janne AngA 32:58, 2) Koivunen 36:54, 3) Salminen Rauno 37:08, 3) Salminen Rauno 37:08, 5) Aavasalo Asko SalVie 39:31, 6) Kurppa Pauli UNO SK 41:05, 7) Villberg Hannu SalVie 43:59, 8) Sailola Risto PertPe 44:23, 9) Laine Veikko SalVil 44:53, 10) Saarinen Jouni SalVie 46:20, 11) Vigelius Seija SalVie 49:58, 12) Vigelius Kari SalonViesti 49:59, 13) Mannonen Mikko TuS 52:22, 14) Saari Arja 54:18, 15) Saarinen Pirjo SalVie 57:05. Tehtaamme sijaitsee Salossa Meriniityn teollisuusalueella. Työ on seisomatyötä ja sisältää jonkin verran myös kuormittavia nostoja. Suomi kohtaa 7.?kesäkuuta Montenegron Helsingissä. Tehtävään ei tarvita aikeisempaa koulutusta. Margara, Italia, naisten Euroopankiertueen kilpailu, palkintoarvo 200?000 euroa: Lopputulokset, 54 reikää, par 72: 206 lyöntiä (–10): Morgane Metraux Sveitsi 67+70+69, Alessandra Fanali Italia 70+69+67, Meghan MacLaren Englanti 69+70+67, Metraux voitti 1. KLO 18.30-20 PAIKKOJA AVOINNA TAPAHTUMAT KOULUT JA KURSSIT Kuusjoen Metsästysyhdistys ry . sijan), 216 (par): Noora Komulainen 71+74+71 (jakoi 25. L E H T I K U V A / A F P / A N D R E A S S O L A R O. Olet innokas oppimaan uutta. Perniön Liha on osa elintarviketeollisuuden pörssilistattua Fodelia Oyj-konsernia. Hygieniapassi on eduksi, mutta ei pakollinen. SUNNUNTAINA 5. Erotuomari: Nicholas Walsh, Skotlanti. Arvostat työtä, työpaikkaa, ja sinulle on kunnia-asia tehdä työsi hyvin. Elina Nummenpää karsiutui toisen kierroksen jälkeen. sijaa). Plusnumero: 21 Voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6+1 oikein 170 149,75 e, 6 oikein 5 088,21 e, 5 oikein 71,48 e, 4 oikein 10,00 e, 3+1 oikein 2,00 e Plusnumero (viisinkertaistaa voiton): 6+1 oikein 0,00 e, 6 oikein 0,00 e, 5 oikein 357,40 e, 4 oikein 50,00 e, 3+1 oikein 10,00 e, Plus oikein 5,00 e Ott Tänak on hallinnut Sardinian MM-rallia. 143 (+1) Matilda Castren Suomi 69+74 Hampuri, Saksa, miesten Euroopankiertueen kilpailu, palkintoarvo 1,75 miljoonaa euroa: Tilanne 54/72 reiän jälkeen, par 72: 211 lyöntiä (–5): Victor Perez Ranska 69+71+71, 212 lyöntiä (–4): Joakim Lagergren Ruotsi 67+74+71, Julien Brun Ranska 69+72+71, ...218 (+2): Kalle Samooja Suomi 72+72+74 (jakaa 22. Toimimme Salon lukion rakennuksesta Kaherinkatu 2, 24130 Salo. Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen työympäristön ja mukavat työkaverit kasvavassa ja osaavassa yrityksessä. Voit suorittaa sen myös työn ohella. Perjantaina peruttiin kaksi erikoiskoetta. 4 km: 1) Elovaara Vesa AngA 30:48, 2) Aakula Ilkka PR 36:25, 3) Manner Mika 38:59, 4) Takatalo Mikko 39:36, 5) Kavander Sampsa 39:54, 6) Anttila Jouni SuSi 40:15, 7) Lehtoruusu Antero SalVie 43:52, 8) Eskolin Tatjana 44:23, 8) Alarakkola Ari PertPe 44:23, 10) Tamminen Pentti PertPe 46:04, 11) Hartikainen Jari 46:23, 12) Kanasuo Hanna 46:29, 13) Rapakko Timo SuSi 46:59, 14) Asklöf Niko 47:26, 15) Luoma AriPekka 47:55. • Aikuislinjalla on mahdollista saada opinto-ohjausta. JALKAPALLO Helsinki, miesten Kansojen liiga: B-liiga, lohko 3: Suomi–Bosnia-Hertsegovina 1–1 (1–0) 45+1. • Opinnot toteutetaan aikuisten opetussuunnitelman mukaisesti. KESÄKUUTA 2022 | SALON SEUDUN SANOMAT 21 * Punkkibussi® on liikkeellä! Punkkirokotukset kätevästi ja edullisesti. Kunkkunumero: 16 LAUANTAI-JOKERI Voittonumero: 4 2 4 1 2 5 Voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 20 000 e (2 kpl), 5 oikein 500 e, 4 oikein 50 e, 3 oikein 6e, 2 oikein 3 e. Benjamin Källman). TENNIS Pariisi, kauden 2/4 grand slam -turnaus, Ranskan avoin mestaruuskilpailu, palkintoarvo 43,6 miljoonaa euroa: Naisten kaksinpeli, loppuottelu: Iga Swiatek Puola (1)–Cori Gauff USA (18) 6–1, 6–3. Suomi: Lukas Hradecky (c); Nikolai Alho, Leo Väisänen, Robert Ivanov (v), Daniel O’Shaughnessy (v), Jere Uronen; Rasmus Schüller (61. – 16.6. 1–0, 90+3. – 18.8. Robert Taylor); Teemu Pukki (78. Hakemus ja CV luottamuksellisesti 19.6.2022 mennessä sähkö postilla: rami.himanto@pernionliha.fi Sunnuntaina 12.6.2022 Mahlakankareen seurakuntakoti, Koivulankuja 2, Salo Klo 11.30 Juhlahartaus, väliaika ja kahvitus Klo 13.00 Pääjuhla, juhlapuhuja psykologi Pirkko Lahti Tervetuloa koko suvun voimin! Kanneljärvi-säätiö KANNELJÄRVEN PITÄJÄJUHLAT Tehdaskatu 2, 24100 SALO | www.salo.fi | kirjaamo@salo.fi Salon kaupunki Salon lukion aikuislinja • Aikuislinjalla voit opiskella lukion koko oppimäärän, jatkaa kesken jääneet lukio-opinnot loppuun ja suorittaa ylioppilastutkinnon. sijan), 217 (+1): Ursula Wikström 77+69+71 (jakoi 31. sijan). • Aikuislinja tarjoaa mahdollisuuden yksilöllisen opintopolun tekemiseen. • Otamme lukuvuoden aikana jatkuvasti uusia opiskelijoita. KOKO AIKATAULU: www.punkkibussi.fi Halikon Prisma Myös PNEUMOKOKKIrokote! Uusi VYÖRUUSUrokote! 100% kotimainen MA 6.6. – 24.8. PÄIVÄN PELIT KENO Päiväarvonta: 2, 3, 8, 12, 13, 17, 18, 22, 26, 28, 29, 32, 33, 46, 50, 51, 55, 61, 62, 64. Kunkkunumero: 29 Ilta-arvonta: 4, 8, 10, 12, 14, 15, 16, 20, 22, 30, 33, 35, 39, 40, 43, 44, 47, 54, 57, 66. Toivomme sinulta hyvää elämän asennetta ja oma-aloitteisuutta. Fodelian missio on kasvattaa suomalaisista elintarvikealan yrityksistä kukoistavia, kansainvälisiä menestystarinoita ja pitää kotimainen ruoantuotanto voimissaan. Työtehtävien suoriutumiseen tarvitaan hyvää fyy sistä kuntoa. P15 Ykkönen: TuNL–FC Halikko/SalPa YJ 8–0 RALLI Alghero, MM-sarjan 5/13 kilpailu, Sardinian ralli: Kärjen tilanne 15/19 ajetun erikoiskokeen jälkeen: 1) Ott Tänak Viro, Hyundai 2.43.35,6, 2) Craig Breen Irlanti, Ford jäljessä 46 sekuntia, 3) Dani Sordo Espanja, Hyundai –1.06,8, 4) PierreLouis Loubet Ranska, Ford –1.31,8, 5) Kalle Rovanperä/Jonne Halttunen Suomi, Toyota –2.23,2, 6) Takamoto Katsuta Japani, Toyota –3.52,3. Ilmoittautumisajat uusille opiskelijoille: • 6.6. Päätöspäivänä sunnuntaina ajetaan neljä erikoiskoetta. Tervetuloa! lisätietoja yhtiöstämme: www.pernion.fi • www.helsingin.fi Toimintamme voimakkaasti laajentuessa haemme Salon makkaratehtaalle reipasta ja oma-aloitteista tuotantotyöntekijää Perniön Liha Oy on yksi Suomen vanhimpia liha-alan yrityksiä, jonka tarina on saanut alkunsa jo vuonna 1930. Työtehtäviin kuuluu makkaran valmistuksen eri prosessi vaiheet. Kiihdytämme kasvua, ja haemme vakituiseen työsuhteeseen tuotantotyöntekijää. • Voit osallistua ylioppilaskirjoituksiin myös ammatillisen tutkinnon pohjalta. • Kielivalikoimassa on englanti ja ruotsi. ...suomalaiset: 211 (–5): Tiia Koivisto 71+71+69 (jakoi 11. • Aineopiskelijana voi suorittaa yksittäisiä lukion aineopintoja ja valmentautua jatko-opintoihin. 6 km: 1) Paulin Joonas 44:44, 2) Riikonen Petri 50:03, 3) Vanhanen Matias KemKi 50:22, 4) Koponen Visa PertPe 50:31, 5) Nyberg Tomi 53:52, 6) Kuusisto Jyrki SuSi 54:11, 7) Alanne Pyry PertPe 1:02:37, 8) Eeva Jukka PertPe 1:04:26, 9) Nurmi Johannes 1:06:08, 10) Alanne Jyrki PertPe 1:11:59, 11) Saari Harri 1:16:10, 12) Saari Osmo RaPe 1:22:59, 13) Lindström Heli PertPe 1:31:31, 14) Amper Rasmus 1:45:00, 15) Hyyppä Seppo Ypäjä 1:52:57. Esapekka Lappi/Janne Ferm Suomi, Toyota ja Adrien Fourmaux Ranska, Ford keskeyttivät. Smail Prevljak 1–1. kutsuu alueensa maanomistajat ja kyläläiset HIRVIKEITOLLE metsästysmajan uudelle lahtivajalle lauantaina 11.6. sijaa), ...220 (+4): Mikko Korhonen Suomi 71+77+72 (jakaa 39. Samooja ja Korhonen etenivät jatkokierroksille. sijan), 223 (+7): Karina Kukkonen 77+72+74 (jakoi 55. kello 12 – 15 • 22.8. uusintareiällä. • Opinnot voi aloittaa aina sopivasti uuden jakson alkaessa. Thomas Lam (v)), Robin Lod (78
minä pitelen palloa ja sinä juokset potkaisemaan sitä. juhlalehden, jossa muistellaan vähän menneitä, mutta suunnataan katsemyös kohti tulevaisuutta. Lataa QR-koodilla lounaspaikat puhelimeesi ja löydä maittava ateria joka päivä! Paikalliset uutiset – Aina mukanasi – LATAA -SOVELLUS Seuraa päivittyvää uutisvirtaa. 22/9/13 HYVÄ, ETTÄ MIEHET OVAT NIIN HILJAA...JOS VIHOLLINEN KUULISI MEIDÄN TULEVAN, NIIN MENETTÄISIMME YLLÄTYSELEMENTIN! HARALD TENAVAT JERE 22 SALON SEUDUN SANOMAT | SUNNUNTAINA 5. Maittava . tilaajapalvelija.fi/plus KESTOTILAAJALLE DIGIPLUSTILAUS VAIN €/kk 3 + (ark klo 8.00 16.00) 02 770 2626 Soita tilaajapalveluumme Kestotilaajana olet hyvässä seurassa. miten olisi, jaska jokunen. KESÄKUUTA 2022 Salon Seudun Sanomien perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 95 vuotta. Jopa vuodesta 1920 lähtien löytyy näytekappaleita jokaiselta vuodelta. pahus, minua sitten ärsyttää, että sinä luulet minun olevan niin tyhmä! vakuutan, että ainoa asia joka saa minut siirtämään pallon on tahaton lihaskramppi! no niin, olet varmasti samaa mieltä siitä, että mahdollisuus saada tahaton lihaskramppi tasan sillä hetkellä kun yrität potkaista palloa on mitätön.... Maittava . TENAVATklassikko voi veljet! noh. Juhlavuoden kunniaksi julkaisemme keskiviikkona 19.11. hän on oikeassa! tämä täytyy olla se vuosi jolloin vihdoin saan potkaistua palloa! joten nyt mentiin! tarkistin asian, jaska jokunen.... todennäköisyys sille, että saa tahattoman lihaskrampin juuri sillä hetkellä on yksi kymmenestä miljardista. Luettavissasi on Salkkarit milloin tahansa, yhteensä noin 5000 numeroa. Paikallisuus on ollut Salkkarin vahvuus aina ja matkalla kohti sadan vuoden rajapyykkiä paikallisuuden asema vankistuu edelleen. Helmikuusta 2002 lähtien näkyy jokaisen päivän lehti. LAAJENNA TILAUSTASI Ota paperilehden rinnalle kätevä digilehti ja luet päivän Salkkarin missä ja milloin vaan! Sisältää myös kattavan lehtiarkiston. Salon Seudun Sanomat on aina ollut salonseutulaisuuden asialla eikä siihen ole tulossa muutoksia
00.40 Hypoteesi UK Höyryn sietämätön ihanuus. 20.00 Vain elämää: Unohtumaton ilta kaikki biisit Klo 22 22.05 Keno ja Synttärit 22.10 Elokuva: Mr. Bean voittaa arpajaisissa matkan Ranskaan, jossa häntä luullaan lapsikaappariksi. (U) 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Elämäni Biisi Jukka Kuoppamäki, Jarno Limnéll, Mari Leppänen, Tommy Hellsten ja Meeri Koutaniemi pelaavat ja yllättävät Elämänsä Biiseillä! (U) 19.45 Erikoisryhmä Potsdam 2/6. 00.10 Frendit (S) Talkkia ja vaseliinia. Tehtävä ei ole helpoimpia, ja tuskissaan ovat myös tapahtumien pyörteisiin ajautuneet nuoret, jotka kuolevat yksi kerrallaan. Uhrin lähiomaiset reagoivat katoamiseen vahvasti. Vera katoaa japanilaisten hyökätessä sotasairaalaan. finaalissa kilpailee noin 17 kilpailijaa ympäri maailman. Pääosissa: Iina Kuustonen, Iiris Ketola, Riku Nieminen, Leena Pöysti, Lena Meriläinen, Antti Luusuaniemi, Tiina Lymi, Matti Ristinen, Vera Kiiskinen, Martti Suosalo, Ernest Lawson. Vaientaako nuoret syyllisyys vai pelko. Seurakunta kokoontuu ja Laurin vanhat arvet aukeavat. 23.40 Frendit (S) Painiskelevaa sukua. (U) Klo 21 21.00 Platinakonsertti Buckinghamin palatsista Kuningatar Elisabetin juhlavuoteen liittyvä suurkonsertti Lontoosta. Loppunäytös. Monacon vuosittaisen jahtinäyttelyn lähestyessä satama täyttyy upeista luksusjahdeista. Posteljooni. 19.00 Seitsemän uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 Urheiluextra 19.30 Sunnuntailounas (7) Kuulustelu. (U) Nelonen 06.00 Bing (S) 06.05 Bing (S) 06.10 Bing (S) 06.15 CoComelon (S) 06.35 Halinallet: Tervetuloa Halimaahan (S) 07.00 Pyjamasankarit (7) 07.25 Tuire ja Sateenkaarimaa (S) 07.50 LEGO City Adventures (7) 08.00 LEGO Jurassic World: Isla Nublarin legenda (7) 08.25 Arthur ja minimoit (7) 08.50 HS Lasten uutiset 09.00 Huvila & Huussi 10.00 Jaksa paremmin 10.30 Hauskat kotivideot 11.30 Rempalla tuloja 12.00 Diili 13.30 MasterChef Australia VIP 15.30 Creator Awards Vaikuttajagaala Klo 17 17.50 Elokuva: Syke-elokuva: Hätätila (12) (Sykeelokuva: Hätätila 2020). Martti Syrjä tutustuu esi-isään, joka ajautuu tuhansien kilometrien päähän, aina Mustallemerelle asti. Hulvattomassa komediassa Mr. Ennen kuin suhde ehtii kunnolla alkaakaan, Iiriksen poika joutuu leikkaukseen. Ruhtinas Albert II osallistuu elämykselliseen vip-tapahtumaan Monte Carlon kasinolla. Cecilia eli lapsuutensa peläten, että hänen isäpuolensa tappaisi hänen äitinsä. 18.00 Masked Singer USA Makeaa mahan täydeltä. Länsimaiden salaiset palvelut tukivat Pakistanin salaista palvelua, ISI:tä, taloudellisesti ja kouluttaen agentteja. 00.55 Elokuva: The Lone Ranger (12) (Lone Ranger, The 2013). 00.30 Uutisikkuna TV1 04.00 Uutisikkuna 07.10 Maailman ympäri 80 päivässä (12) 08.00 Avara luonto: Serengeti II 08.55 Perjantai-dokkari: Lihava ja onnellinen 09.05 Flinkkilä & Kellomäki 10.00 Jumalanpalvelus 11.00 Mikaela & Thomas 11.15 Dokumenttiprojekti: Kotimaa Kosovo-Suomi 12.30 Muisti: Hukutethin kyliäkin 12.55 Komisario Lewis (12) 14.25 Ulos luontoon: Liikettä kesäyössä 14.52 Ulos luontoon: Vanhojen metsien pöllöt 15.25 Luontohetki: Taistelevat alfaurokset 15.50 Poldark (12) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä Klo 17 17.00 Yle Uutiset 17.10 Singaporen kosketus (12) 6/6. Legendaarinen Yksinäinen ratsastaja alias John Reid jahtaa toimintaseikkailussa pahamaineista lainsuojatonta. Kilpailijoita on jäljellä enää kolme ja joku heistä on Myyrä. MTV3 04.25 Siipan saappaissa 07.00 Ostoskanava Tvins.com 08.00 Muumilaakson tarinoita (S) 08.25 Muumilaakson tarinoita (S) 08.50 Puuha-Pete (S) 09.00 Palomies Sami (S) 09.10 Paavo Pesusieni (S) 09.35 Paavo Pesusieni (7) 10.00 Suomen kaunein koti: Kesämökit 11.00 Kotoisa 48h 12.00 Aarrepaja UK 13.00 Grand Designs Uusi-Seelanti 14.00 MasterChef Suomi 15.00 Donal Skehan: Terveelliset herkut 15.30 Sunnuntailounas (S) 16.00 Selviytyjät 16.50 Pitääkö olla huolissaan klassikko Klo 17 17.00 Super-Jahti Ile Uusivuori. 02.25 Poliisit UK: Ajojahti (12) Kop kop. Julkisuuden henkilöt esiintyvät naamion takaa, ja panelistit yrittävät annettujen vihjeiden perusteella arvata, keitä naamioiden takana on. 12/12. Osa koulutetuista työskenteli tiiviisti terroristiryhmien kanssa, jotka suunnittelivat ja toteuttivat terrori-iskuja Euroopassa ja ympäri maailman. Lauri tekee matkan menneisyyteen. (U) 23.25 Lapsuuteni väkivallan varjossa Kun lapsi joutuu todistamaan perheväkivaltaa, on sillä kauaskantoiset seuraukset. Kausi 6, 3/14. Kausi 5, 9/24. Klo 21 21.00 Myyrä Kohti finaalia. Tommi (Antti Luusuaniemi) ja Juhis (Kari Ketonen) tutkivat kirjesalaisuuden lupausta. Dan ja Marianne pohtivat, miten Lauran syntymäpäivät järjestetään. Koirapoliisi Bob jahtaa epäiltyä puukottajaa. Kausi 2, 4/10. Jännittävässä, tiivistunnelmaisessa draamaelokuvassa Iiris (Iina Kuustonen) yrittää toipua vaikeasta erostaan ja tapaa kiinnostavan uuden miehen (Riku Nieminen). Sportliv kertoo tarinan menestyksen takana. Ruotsalainen sarja, jossa kaksi joukkuetta saa käyttöönsä saman summan rahaa ja kilpailee antiikkihuutokaupassa parhaista löydöistä. Valvontakamerakuva antaa vihjeen tytön liikkeistä. Kausi 2, 9/10. Jeren kaksoiselämä jatkuu, hän saa pelikavereiltaan ja valmentajiltaan anteeksi jatkuvat katoamistemppunsa ja seura vaihtuu yllättäen Oulun Kärppiin. 20.00 Frendit (S) Kaikista kurjin. Kun intiaanisoturi Tonto pelastaa Reidin hengen, kaksikko ryhtyy yhdessä palauttamaan järjestystä villiin länteen. Jahti on nyt Super-Jahti! Kilpailijoilla on vastassa jahtaajien tietoviisas kolmikko. Paikalliselta kauppahallilta löytyy naisen ruumis, ja Dan ja Flemming ryhtyvät selvittämään tapausta. Pahaa aavistamaton Bean suuntaa kohti Cannesin lämpöä, eikä kommelluksilta todellakaan vältytä. Kausi 12, 7/12. 20.30 Frendit (S) Rossin voileipä. Puistosta löytyy ruumis, jota läheiset osasivat jo kaivata. Makeaa elämää. 02.35 First Dates UK Kremppaa ja skumppaa. 06.53 Hyrräpäät (S) 07.05 Stella ja Sami (S) 07.17 Tilkkupeiton tarinoita (S) 07.23 Simo (S) 07.28 Robo ja riiviöt (S) 07.33 Osku (S) 07.43 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu (S) 07.58 Barbapapa (S) 08.09 Oktonautit (S) 08.22 Ryhmä Hau (S) 08.44 Jarin ja Karin kesäloma (S) 09.00 Galaxi 09.01 Näin meillä (7) 09.11 Mahti-Mopsi (7) 09.19 Lasten tasavalta (7) 09.47 Jälki, joka jää 09.56 Mitä jos. Koskinen tutkijaryhmineen joutuu selvittämään järjettömältä tuntuvaa rikossarjaa. Onko mitään enää pelastettavissa. On uudenvuodenlupausten aika, mutta kärsiähän niistä saa. Jenno yrittää pysäyttää aseistetun miehen. 19.45 Sportliv Urheilu on enemmän kuin tuloksia. Kausi 3, 9/10. Kausi 5, 8/24. Bean lomailee (7) (Mr. 23.30 Murha Helsingörissä (12) Lottovoittaja, osa 1. Mika ja Piia tekevät kaikkensa löytääkseen Eeron. 03.20 Posse Kausi 9, 2/10. Viimeiset Singaporeen jääneet eurooppalaiset valmistautuvat japanilaisten saapumiseen eri tavoin. Piian ja Mikan häitä juhlitaan monimutkaisissa tunnelmissa. Kausi 1, 1/12. Kausi 4, 3/14. 19.00 Stadi vs. Tommy Lee Jones palkittiin roolisuorituksestaan Oscarilla. Bean’s Holiday 2007). Pääosissa: Harrison Ford, Tommy Lee Jones, Sela Ward, Julianne Moore, Joe Pantoliano, Andreas Katsulas. Viraali. Asiantuntijat arvioivat ostot ja niiden oikean arvon. Kausi 12, 8/12. Viivästetyn suoran lähetyksen toimittavat Jenny Jägerhorn ja Liisa vihmanen. 21.49 Kaikki synnit (12) Kausi 1, 6/6. Kausi 1, 3/8. 20.00 Sukuni salat Martti Syrjä. 01.40 Poliisit UK: Ajojahti (12) Enemmän kuin tuhat sanaa. 22.00 Kymmenen uutiset 22.15 Viikon sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Karalahti Sudden death. Tänä iltana Possen studio on täynnä! TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.52 Nimipäiväonnittelu: 5.6. Ross syö rauhoittavia. Uhri oli yllättävän varakas, ammattinsa huomioiden. (U) 18.00 Keilailun EM Single ja double loppukilpailut. Vankilan pihvilounaat. Kadonneen kasetin metsästys kiihtyy. 20.00 YLE TEEMA 20.00 Helsingin kansainvälinen balettikilpailu 2022 II. Tauno menee terapiaan tajuttuaan olevansa hyödytön isä. Tietäen, mikä tytön tila on ja että jokainen hukattu hetki on liikaa, Fulcher ottaa tietoisen riskin. 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu Klo 21 21.05 Kaikki synnit (12) Kausi 1, 5/6. Astan salaisuus paljastuu, mutta onko se uhka vai mahdollisuus. Kausi 1, 4/8. Monican ja Chandlerin on yhä vaikeampi salailla suhdettaan. Kausi 2, 8/13. YLE TEEMA & FEM 08.10 YLE FEM 08.10 BUUklubben 08.40 Mumindalen (7) 09.00 Watt Nytt 09.10 Ihastuttava tarina tytöstä, joka halusi lentää 10.08 Päivä elämässä 10.35 Tanskan aarteenmetsästäjät 11.05 Raskaana 11.23 Raskaana 11.40 Raskaana 12.00 YLE TEEMA 12.00 Peili elämäni kuusi kuvajaista 12.15 Kino: Tohtori Mabuse rikosten pyörteissä (12) 14.05 Sodankylän parhaat (S) 14.15 Luomakunnan vartijat (S) 15.30 Syväjäädytetty opettaja (S) 16.10 Nähdään tunnin kuluttua (12) 16.25 Luontopäiväkirja 16.35 Ranskan radion filharmonikot esiintyvät Klo 17 17.25 YLE FEM 17.25 Ei myytävänä Osa 2/2: Koti-ikävä. Koska hyvät roolit menevät Joeylta sivu suun, hän kirjoittaa käsikirjoituksen itse. Kausi 2, 7/8. 20.50 Luottomies (12) Kausi 1, 2/8. Pääosissa: Johnny Depp, Armie Hammer, William Fichtner, Tom Wilkinson, Ruth Wilson. Käsikirjoitus ja ohjaus: Lauri Nurkse. Sannan on pakko elää traumansa uudelleen. Sarjahuijarin metsästys jatkuu, ja Marianne joutuu houkutuslinnuksi. 01.30 Hamilton (16) Ukraina. Onko murhaajia kaksi, ja onko heillä yhteinen vihollinen. Queen ja Adam Lambert, Diana Ross, Sam Ryder, Elton John, Rod Stewart ja Alicia Keys. (125’). Suvela neuvoo Raidin Perse-Arskan luo, tavaraa on yhä kateissa. Kausi 3, 6/10. 03.35 Schitt’s Creek (S) Maitomassia. Turvakamerat valvovat joka kadunkulmassa. (S) 10.00 Rallin MM: Italia, EK 19 11.00 Uusi Päivä (S) 11.28 Uusi Päivä (S) 11.56 Uusi Päivä (S) 12.24 Uusi Päivä (S) 13.00 Rallin MM: Italia, Power Stage 14.30 Latinalaistanssien SM 16.00 Eläintarhan vilkas elämä 16.50 Kummeli (7) Klo 17 17.20 Raid (12) 10/12. Kausi 5, 10/20. 00.20 Uutisikkuna. 00.00 Koskinen (16) Kausi 1. 18.00 Suurmestari Tee LP-levyn kansi. Rachel tapaa Dannyn siskon. T: SVT, 2021 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben Tänään Jontti katsoo sarjoja Pikkurilli, Lulun luontoseikkailut, Tule leikkimään sekä Freja, pikku tutkija. Kata, Elina ja Pinja kokeilevat erilaisia kilpailutaktiikoita. Kommentaattori Marko Juusela. KESÄKUUTA 2022 SUB 04.05 Rantabaari (S) 04.35 Rantabaari (12) 07.00 Simpsonit (7) 07.30 Simpsonit (7) 08.00 Ostoskanava Tvins.com 09.00 Mökkireissu 10.00 Ostoskanava Tvins.com 11.00 Simpsonit (7) 11.30 Simpsonit (7) 12.00 Simpsonit (12) 12.30 Simpsonit (12) 13.00 Simpsonit (7) 13.30 Viisi miestä viikossa 14.00 Viisi miestä viikossa 14.30 Viisi miestä viikossa 15.00 Teknavi 15.30 UEFA Champions League: Viikkomakasiini 16.30 Kaiken maailman ennätykset Klo 17 17.00 Kirppiksen Kingi Hikistä menoa. Kausi 5, 11/24. Kausi 1, 3/4. 00.30 Murha Helsingörissä (12) Lottovoittaja, osa 2. Lande Jaska saa haastajan. Postinkantaja Aino (Kaisa Pylkkänen) herättää epäilystä. Hädän hetkellä sairaalaan kohdistuu kyberhyökkäys, ja alkaa taistelu aikaa ja mahdottomia olosuhteita vastaan. Kuuluisa jännityselokuva vaimonsa murhasta syyttömästi tuomitusta kirurgista, tri Richard Kimblestä ja häntä jahtaavasta liittovaltion poliisista sekä salaperäisestä yksikätisestä miehestä. Väärät tuomarit. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.39 Sportnytt Urheilu-uutisia. Pääosissa: Rowan Atkinson, Willem Dafoe, Emma de Caunes, Karel Roden, Max Baldry, Jean Rochefort. Tutkijoiden välit rakoilevat ja Sannan elämä mullistuu. (U) 23.20 Ulkolinja: Länsi tukee terrorismia. 11/12. 22.35 Raastava tunnustus (12) 2/6. Klo 22 22.45 YLE FEM 22.45 Hädänalaisten eläinten ystävä Norjalainen Jan Vimme käyttää vapaaaikansa hädänalaisten eläinten pelastamiseen vaikeakulkuisista paikoista. Ylensyöneinä ystävykset alkavat kilpailla siitä, kuka on kokenut keljuimman kiitospäivän. Miten kilpailijoilta taipuu pohjoissaame, entä kuinka hyvin maalaiset tuntevat Helsingin patsaat. Jansson on myös Arskan kasetin jäljillä. USA 1993. Kaksikymmentä vuotta vanha salaisuus paljastuu. Klo 21 21.00 Subleffa: Takaa-ajettu (16) Takaa-ajettu. KANAVAT SUNNUNTAI 24 SALON SEUDUN SANOMAT | SUNNUNTAINA 5. Hammarkin utelee Hallvikilta kadonneesta kasetista. Selostus Pertti Tapola. Ruotsalaisen dokumentin toisessa osassa tavataan Tornionjokilaaksosta muualle muuttaneita ihmisiä, jotka omistavat edelleen kiinteistöjä synnyinseudullaan, mutta eivät halua myydä niitä. Mukana mm. Luvassa klassista balettia ja modernia tanssia. Erityisesti lampaat kulkeutuvat usein jyrkille vuorenrinteille, mistä niiden on vaikea päästä pois omin neuvoin. Kausi 3, 9/10. Paikallinen poliisi kertoo maan tiukoista säännöistä. Uhrilta jäi pieni poika, jonka huoltajuudesta on ollut kinaa. Intuitio. Helsinki. Nyt hän on täysiikäinen ja yrittää päästä eteenpäin. Hamilton matkustaa Ukrainaan selvittääkseen, mitä kaikkea hänen entinen toverinsa Mykhailo Tyraschenko tiesi. 19.30 Kakarat (12) Kausi 1. Kohtaus. Kausi 5, 10/24. Selostus: Susanna Vainiola ja Kaisa Haatainen 23.30 Monacon sisäpiireissä Kausi 1, 2/3. Jakso 10/10. 18.30 Huutokauppakesä Kausi 3, 1/8. 20.07 Kakarat (12) Kausi 1. Kausi 1, 9/10. Vankilaolosuhteet ovat maan tyyliin hulppeat. Läpimurto. Lounaat siirtyvät taas äidin luo tämän käytyä kuoleman porteilla. Kilpailijoiden poikkitaiteellinen lahjakkuus ei tunne rajoja, kun LP-levykannet tuodaan Pilvin painotalosta studioon
Saurun koulu HALIKON M USIIKKIYHDISTYS RY USIIKKIYHDISTYS RY HALIKON Parasta paikallista Parasta paikallista Parasta paikallista Parasta paikallista Parasta paikallista Seuraa meitä www.lastenlaulukaupunki.fi Lasten Laulufestivaalit Lastenlaulun ja tanssin juhlaa Salon torilla 9.-12.6.2022 kauppakeskus Plazassa ja Kulttuuritalo Kivassa. kauppakeskus Plazassa ja. Aurinkoinen Piknic, kuvan piirtäjä Viivi Nieminen 11 v
Lämpimästi suosittelemme lapsiyleisölle myös Vuoden uusien lastenlaulujen sävellyskilpailun naalikonserttia, joka on kerrassaan elämyksellinen spektaakkeli ja sopii kaiken ikäisille. Salkkunan synttäreillä vieraili Soiva Siili Joka vuosi huhtikuussa kutsutaan salolaiset päivähoitoikäiset lapset Salkkunan synttäreille, jossa esiintyjänä on joku lapsiyleisön suosikkibändi tai -artisti. . . Torialueen tapahtumat pidetään edelleen maksuttomina ja kaikille avoimina. Kutsumme mukaan tähän prosessiin kaikkia, joilla on yhteiseksi iloksi jaettavana Lasten Laulukaupunkiin liittyviä tarinoita, haastatteluvinkkejä, esineitä, kuvia tai muuta sellaista, joka voisi päätyä osaksi historiikkia. Nyt elämme tapahtumatarjonnan osalta vahvassa nousukiidossa ja pienten lasten vanhemmat voivat kiriä kiinni lasten elämään syntynyttä kulttuurivajetta ja osallistua tapahtumiin, joissa lapsille annetaan mahdollisuus kohtaamisiin, elämyksiin ja aitoon osallistumiseen. Lapset ansaitsevat oman kulttuuritarjontansa ja tarvitsevat kulttuurin ja taiteen kokemiseen elävää vuorovaikutusta ja mahdollisuuden innostua kokemastaan ja kasvaa aktiivisiksi kulttuurin käyttäjiksi. 02-65113500, 040 9006350. Lastenkulttuuri ja varsinkin livetapahtumat ovat olleet aivan minimissä. Lastenmusiikki viihdyttää kaikenikäisiä – lämpimästi tervetuloa mukaan! Siv Ilola puheenjohtaja Salo Lasten Laulukaupunki ry Lasten Laulukaupunki ry:n ohjelmaliite Päätoimittaja Siv Ilola Ulkoasu ja taitto, Mainoset | Elli Toivonen Painopaikka, Salon Lehtitehdas, 2022 Jakelu 5.6. Av. ympäri vuoden ark 9-20, la-su 9-18 Perinteiseltä, kotimaiselta puutarhalta laaja valikoima joka sesonkiin. Soiva Siili jatkaa edelleen valitsemallaan tiellä ja on tehnyt lapsille omaa musiikkia jo yli kaksikymmentä vuotta – iso kiitos suomalaislasten ja muiden lastenmusiikin ystävien puolesta ja onnea sekä hyvää jatkoa Siileille! Lasten Laulukaupungin historiikin kirjoittaminen alkaa Lasten Laulukaupungin neljäs vuosikymmen on jo lähtenyt käyntiin ja yhdistyksen hallituksessa päätettiin, että nyt on aika kirjoittaa historiikki. Salo Lasten Laulukaupunki ry:n 32. Lasten Laulukaupungin estradit ja tapahtumapaikat kesäkuussa ovat Salon ydinkeskustassa, jossa lasten, lapsiryhmien sekä kotimaisten tähtiesiintyjien esitykset luovat vauhdikkaan festivaalin. Lasten Laulukaupunki haluaa jatkaa ajatusta lisäämällä siihen vielä terveysturvallisten ulkotapahtumien järjestämisen laajenevat mahdollisuudet, kun hyödynnetään upeita viherympäristöjämme. Juha Punta -säätiö auttoi yhdistystä alkuun historiikinkirjoituksessa myöntämällä hankkeelle 2700 euron avustuksen. Nyt on hyvä aika muistella! Tulkaa lasten kanssa viihtymään torille ja muihin lastenlaulufestivaalin tapahtumiin. Kuva: Kira Toivonen Nyt on taas lasten vuoro Kuva: Kira Toivonen facebook.com/LastenLaulukaupunki @lastenlaulukaupunki Palveleva miesten vaatetusliike Salon keskustassa Turuntie 8, Salo, p. Tänä vuonna synttäreillä esiintyjävieraana oli tunnettu lastenmusiikkiyhtye Soiva Siili, jonka oma taival alkoi Salossa vuonna 2000 uusien lastenlaulujen sävellyskilpailun naalissa, jossa Kyösti Salmijärven ja Markus Lampelan laulu Mököpeikko menestyi ja lunasti paikkansa suomalaisen lastenmusiikin evergreenlauluna. 02 733 1933 Seuraa meitä somessa kukkatalo.fi & & facebook instagram SALO Rauhalinnankaari 4. Salo Lasten Laulukaupunki 9.-12.6.2022 5.6.2022 2/12 Viimeiset vuodet ovat haastaneet kaikkia meitä löytämään etenkin henkistä hyvinvointia ylläpitäviä ja parantavia asioita. Monenlaisia esityksiä on siis neljän päivän aikana tarjolla ja myös Lasten Talent 2022 -kisassa koetaan koskettavia musiikillisia hetkiä. Vähän uudempia artisteja ovat Maco Oey, Tomi Rajala, räppäri Kid1, saksofonisti Luka Lujasmaa, Kulttuurikeskus Eridan ja String and Things -bändi sekä upeasti groovaava Megasakki ja kahdeksan musiikkikasvattajan vuonna 2019 perustama Naattiorkesteri. Salon Seudun Sanomien välissä + 2000 kpl lisäjakelu torilla ja ympäristökunnissa koko kesän. Yhdistyksellä on paljon jäseniä, aktiiveja ja yhteistyökumppaneita, mutta kaikki toiminnassa mukana olleet eivät enää ole itse kertomassa omia tarinoitaan ja muistojaan vuosien varrelta. P. Avajaispäivänä esiintyvät Henxelit viettävät tänä vuonna 15-vuotisjuhlaansa ja lisäksi lavalla nähdään muina päivinä mm. Hänen mukaansa kaupunkien viherryttäminen on helppo ja kustannustehokas vastaus kaupunkien terveysja ympäristöhaasteisiin. Tätä tapahtumaa on järjestetty viimeisten vuosien aikana Nuorisotalo Steissin tiloissa. Meiltä löydät niin kukkivat kuin viherkasvit, monivuotiset taimet ja tarvikkeet, leikkokukat ja valmiit istutukset. Lämmin kiitos! Lisää rahoitusta tarvitaan, mutta tällä tämä arvokas työ käynnistyy jo tänä kesänä. Festivaalien esiintyjäkaartiin on saatu tänä vuonna useita pitkän linjan lastenmusiikin tekijöitä. Näistä asioista voi olla yhteydessä suoraan yhdistyksen hallituksen jäseniin tai sähköpostitse info@lastenlaulukaupunki. Järjestämällä festivaalit keskusta-alueella taataan sekä tapahtuman näkyvyys että saavutettavuus. vuoden festivaalit järjestetään 9.-12.6.2022. Teema lähti EU:n julistamasta eurooppalaisesta vihervuodesta 2022, joka on europarlamentaarikko Sirpa Pietikäisen esitys. Laaja oma tuotanto!. Festivaalin ohjelma löytyy tämän lehden keskiaukeamalta ja nettisivuilta www.lastenlaulukaupunki. Hänen perusteluinaan esitykselle ovat olleet kaupungistumisen myötä kasvava tarve viherympäristöille, jotka parantavat ilmanlaatua, kannustavat liikkumaan, vähentävät äänisaastetta sekä vaikuttavat myönteisesti ihmisten terveyteen, hyvinvointiin ja elämänlaatuun. vuonna 2003 perustettu Kulttuuriosuuskunta Uulu ja 1996 perustettu PerformanceSirkus, salolaisten oma Anna Schukov sekä yhteistyökumppanimme Halikon Musiikkiyhdistyksen lapset ja nuoret. Vuoden teemanamme on ”Ulkoilmassa luovuuskin kukkii”
p. Satamakatu 15 24100 Salo Sinä tiedät, mitä pitää tehdä. www.srkv.. 02 727 4300 srkv@srkv.. Pihatuttaako. Visio kirkkaana, selkä sökönä. Katrineholminkatu 8, 24240 Salo www.amadeusoptiikka.. Lumoavi LUKUHETKIÄ SALO Kauppakeskus Plaza Piirretään satuja iholle LUKUHETKIÄ LUKUHETKIÄ Kuuntele Mozartin säveliä Nora Lehtinen, Jenni SkyttäForssell TAIKA AURINKO Karisto Maaret Kallio VÄLILLÄ OLET VARPUSENI WSOY ELÄIN ORKESTERI Kids. Me tiedämme, millä koneella onnistut. Katrineholminkatu 8, 24240 Salo www.amadeusoptiikka.. 5.6.2022 3/12 Salo Lasten Laulukaupunki 9.-12.6.2022 Makunautintoja jo vuodesta 1930 – lähellä sinua! Uuniperunat, paninit, salaatit, patongit ja paljon muuta Tervetuloa viihtymään salolaisten olohuoneeseen Salon torilla! www.torikaffe.fi Avoinna joka päivä, myös sunnuntaisin klo 15 asti, sekä torstaisin klo 20 asti. Ahdistaako lapiotyöt. Apuvälineitä löytyy joka hommaan! Nurmijyrät, maaporat, kaivinkoneet, pensasleikkurit, oksasilppurit, klapikoneet, telineet, nostimet, kuormaajat ja paljon muuta!
He esittävät tulevan Tanskan matkansa ohjelmistoa. Saamme nauttia torvikoplan viihdyttävää puhallinmusiikkia pyhäpäivän ratoksi. 24.7. Klo 10.00 päivän aloittaa harmonikkataitelija Samu-Markus Pyykkö. Klo 12.00 rautaista rautalankamusiikkia tarjoaa muurlalainen ”The Surfriders”. Klo 10.00 on aloitusvuorossa duo Timo Rautala ja Hannu Määttänen. Klo 12.00 harmonikkataiteilija Anna Schukov. Klo 10.00 ohjelmalliset sunnuntait avaa nyt jo perinteeksi muodostunut parivaljakko Anneli Uitto ja Matti Lepänhaara. Klo 10.00 sunnuntain aloittaa yhtye Tahtiset. Lasten Laulukaupunki ry haluaa kiittää yhteistyöstä: Puutarha Himmelroos ky Valtatie 526, Halikko Kirjanpidot ja isännöinnit Puh: 050 60444. Tristan ja yygeli on jo odotettu perinne Salon torilla! (Flyygeli säävarauksella). Klo 12.00 torille tulevat Tristan Leopold Lumme ja Egres. Kesäisellä torilla erinomaisen viihdyttävää kesäistä harmonikkamusiikkia. Salolaisen jazz-yhtyeen jäseniä yhdistää suunnaton kiinnostus fuusiojazzia ja yleensäkin hyvää rytmimusiikkia kohtaan. Salo Lasten Laulukaupunki 9.-12.6.2022 5.6.2022 4/12 Ohjelmalliset kesäsunnuntait aurinkoisella Salon torilla vuonna 2022 Kesäkuu Heinäkuu 5.6. 10.7. Vaikka hän asuu Yhdysvalloissa, niin hän edustaa Suomea. Laulaja ja hanuristi Matti Lepänhaara on viihdyttänyt yli kolmenkymmenen vuoden kokemuksella suomalaisia lukemattomilla eri lavoilla. Yhdysvalloissa asuva 16 vuotias Niko pysähtyy Salossa matkalla Prahaan steppauksen Euroopan mestaruuskisoihin. Tarjolla ikivihreitä ja ehkä saamme kuulla jopa Malmstenin ”Liikennelaulun”. 3.7. Karjalaisen coverbiisejä Mikko Kuivalan & kumppanien esittämänä pari tuntia. Luvassa letkeää musiikkia jokaiseen makuun. Klo 12.00 aloittaa RBGC the RealBeat Groove Club parituntisen setin. Klo 13.30 torin esiintymislavan täyttää Halikon musiikkiyhdistys ry. Klo 10.00 päivän esitykset aloittaa Seidi Tontti ja Juha Raussi. Noin klo 11.45 – 12.15 steppaa Niko Nyman. 17.7 Klo 10.00 harmonikkaduo Nelle Karjalainen ja Nina Kronlund. Luvassa viihdyttävää kesäistä musiikkia. Klo 12.00 esiintyy folk-rock yhtye Wounded Silence. Ohjelmistossa on omien biisien lisäksi mm Bob Dylanin ja Beatlesin musiikkia. Luvassa suomalaista iskelmäja popmusiikkia sekä ikivihreitä. Klo 10.00 tulee torille Tähdenlento pariksi tunniksi. Klo 12.00 – 14.00 on puhallinyhtye Piazza Brass. Klo 14.15 esiintyy kahdeksanpäinen lastenmusiikkiyhtye Naattiorkesteri 19.6. Klo 10.00 alkaen saamme kuulla J. Klo 12.00 duo Henna-Riikka Rajaniemi ja Markku Peimola. 31.7. Luvassa on parituntinen erittäin monipuolista musiikkia. Rummuissa Janne Hammaren, bassossa Vesa Leppämäki, komppikitarassa Pauli Lehtinen ja soolokitarassa Juha Rislakki. 12.6. Anna sooloilee harmonikallaan ja tarjoaa monipuolisen kattauksen harmonikkamusiikkia meiltä ja muualta
Turuntie 3, Salo P. 02733 1787, GSM 040 0455 106 Solarium ja parturikampaamopalvelut Ripsienpidennykset Rakennekynnet Hemmottelujalkahoito Geelilakkaukset Hiuspidennykset ***** ***** ***** ***** ***** MUOTIKATU.fi ................................. 02 7345 188 salo@mustetta.fi www.mustetta.fi TURUNTIE 35 24240 SALO Lemmikkisi hyvinvointiin saat tuotteet Suomen Olkipelletin verkkokaupasta. Klo 10.00 päivän aloittaa Saloha! ukuleleorkesteri johtajanaan Rauni Rokka. PUH. Olkipelletin raaka-aineena oleva vehnä tulee Euroopasta. 030 612 241 www.br-lelut.fi OTA 3 2 maksa Tarjous ei koske lahjakortteja, tabletteja, konsoleita eikä konsolipelejä. 14.8. Mahdollisesti paikalle tulevat myös Trilobeatit. Haasta sinäkin mestari! 21.8. Menu tarjoillaan makusi mukaan! Onnistuneet juhlasi järjestää: Juhlapalvelu Marja Kankare Oy (02) 733 6198 Gsm 044 078 0357 Perniöntie 11, 24100 Salo www.marjakankare.net Eskolan Puutarha Kiskontie 371, 24130 Salo puh. Se imee kosteutta ja hajuja erinomaisesti ja tukee lemmikkisi hyvinvointia. Montessori-päiväkoti Aurinkoleijona Hoitotiedustelut: Päivi Isopuro p. 02-7312905 KIRJANPITOPALVELU ISÄNNÖINTIPALVELU viilentäjät ! Makeimm at Löydät meidät Salon torilta! Pingviin ijäätelökioski P. krs, Ajanvaraus Vita Plaza, puh. krs puh. le ik ka a ku po nk i Tarjoamme edullisimman Tarjous voimassa 4.-7.6. Klo 10.00 päivän aloittavat harmonikallaan Anna Schukov ja kitarallaan Hannu Määttänen. Muutokset ovat mahdollisia, jopa todennäköisiä.. Luvassa pari tuntia monipuolista harmonikkamusiikkia. MAINOSET TARTTUVAA MAINONTAA puh. Ohjelmistossa on oman tuotannon ohella mm. Ekologinen ja erittäin helposti maatuva olkipelletti pieneläimille sopii kissojen ja jyrsijöiden kuivikkeeksi. 28.8. Tule sinäkin tuulettamaan kansallispukuasi! Klo 12.00 harmonikkataiteilija Marjo Korpela. Esiintyjät tulevat korvauksetta eli yleisön antama tippi on aplodien lisäksi heidän ainoa palkkionsa. Kansanedustaja ja shakkimestari Arto Satonen haastaa paikalliset shakinpelaajat. 02 731 2827 www.marttilastore.. 040 4551 207 Avoinna: ma-pe 9-20, la 9-18, su 12-16 Plaza, Salo, 2. Klo 10.00 alkaa kansallispukujen tuuletuspäivä. Klo 10.00 aloittaa Salon Harmonikkakerho. 0400 723 012 TERVETULOA TUTUSTUMAAN! www.aurinkoleijona.fi Juhlapalvelu Marja Kankare L oistavat tilat juhlallisiin perhejuhliin tai kokousten pitoon. 0207 401 130 Maahantuoja: Turuntie 21, 24140 SALO, puh. Tervetuloa nauttimaan monipuolisesta musiikista. 5.6.2022 5/12 Salo Lasten Laulukaupunki 9.-12.6.2022 Elokuu Ohjelman järjestävät Lasten Laulukaupunki ry, Salon Torikaffe sekä Salon kaupunki 7.8. Avoinna: ma-pe 10-18 la 10-15 Meiltä korkealuokkaiset merkkivaatteet koko perheelle ystävällisellä ja joustavalla palvelulla! Gant, Sand, Marc O´Polo, Guess, Repeat, Marella, Marc Aurel, Jumper Fabriken, Gaudi, Saint Tropez P L A Z A Kauppakeskus Plaza, 2 krs, puh. SALVA ry on Ilolansalon perustaja, reilu ja turvallinen avun antaja Salossa. 040 764 1506 Lasten Laulukaupunki ry:n ohjelmaliite Päätoimittaja Leena Ertem Ilmoitusten ja materiaalin hankinta, Leena Ertem ja Minna Salomaa Ulkoasu ja taitto, Mainoset | Elli Uotila Painopaikka Salon Lehtitehdas, Salo 2014 Painosmäärä 24.000 + 3000 kpl Jakelu 1.6.2014 Klo 12.00 Duo Pekka Helin ja Juha Rislakki päättävät tämän suven ohjelmalliset sunnuntait aurinkoisella Salon torilla. Tiedossa muhevaa irrottelua bassolla ja sähkökitaralla. 02 731 7109 Kesäkukkia & Lähiruokaa Klassinen kasvohoito EKO-kosmetologi Henna Raste kesto 120min 80€ (100€) Plaza 3. Klo 12 aloittaa turkulainen Crichton Vulcan Orchestra. 02 731 5242 Plaza 3. 040 522 6874 | www.mainoset.fi valokuvaus kampanjat graafinen suunnittelu teippaukset suurkuvatulosteet tekstiilipainatukset Salo Lasten Laulukaupunki 5.-8.6.2014 1.6.2014 10/12 Toivon Tila Energiaa ja Elämyksiä Halikosta • Ohjatut synttärikutsut lapsille • Saunalliset vuokramökit pienempiin juhliin ja lähilomailuun • Myös savusauna • Katso kaikki palvelumme: toivontila.fi Montessori-päiväkoti Aurinkoleijona tarjoaa 3-7 -vuotiaille lapsille montessoripedagogiikan mukaista päivähoitoa. krs, Ajanvaraus Vita Plaza, Tarjous voimassa 30.6.2014 asti. Orkesterissa soittavat Vesa Kankaanpää kitarat, Markus Hatakka kontrabasso, Ahti Saarinen laulu, huuliharppu ja mandoliini, Jari Hauninen laulu ja kitara sekä Marje Õunapuu haitari ja piano. Olkipelletti valmistetaan pääasiassa vehnän oljesta. krs, Ajanvaraus Vita Plaza, Plaza 3. Arja Järvi, Turuntie 21, Salo puh. Bob Dylanin musiikkia. Klo 11.00 – 13.00 on perinteinen Salon torishakkiturnaus. Klo 12.00 Salo Jazzin kokoonpano tarjoaa taattua viihdyttävää musiikkia. Jaanan Herkkupöytä Oy Cafe Rio/ Muurlan Opiston keittiö p. NIEMINEN PUUTARHA Avoinna ti-pe 9-17, suljettu 16.-23.6. Ohjelmistossa musiikkia jokaiseen makuun klassisesta tanssimusiikkiin. ”Hyvä asua & Ilo palvella” www.salva.fi aanijamedia.com Sinulla, hänellä, teillä Tärkeä hetki elämässä… Ota yhteyttä juhlaja pitopalveluumme, niin suunnittelemme ja toteutamme juhlanne toivomustenne mukaan. Örninkatu 15 B 35, 24100 Salo, p
Salo Lasten Laulukaupunki 9.-12.6.2022 5.6.2022 6/12 Torilla : Festivaalien avajaiset 17.00 Lavalla on lastenmusiikkiorkesteri Henxelit 17.45 Avajaissanat lausuu kaupunginhallituksen pj Saku Nikkanen Lasten Laulukaupunki 9.-12.6.2022 Lauantaina 11.6. Soitinhupiin osallistuvien on hyvä tuoda mukanaan materiaaleja kierrätyssoitinten rakentamista varten. Torstaina 9.6. Lasten Laulukaupunki 9.-12.6.2022 Lasten Laulukaupunki 9.-12.6.2022 Lastenlaulun ja tanssin juhlaa Salon torilla, kauppakeskus Plazassa ja Kulttuuritalo Kivassa Tervetuloa mukaan lastenlaulufestivaaleille! !. Lisäksi voi ottaa mukaan puhtaita mehutai limsapulloja, käytettyjä muovirasioita (esim mikroruoka-astioita), tyhjiä vitamiinipurkkeja sekä maitoyms. purkkeja. Lapset pääsevät soittamaan sekä luonnon materiaaleista että kierrätysja romumateriaaleista rakennettuja soittimia. Tykkipuistossa: 9-14 Seurakunnan varhaiskasvatuksen toimintapiste 10.00 PerformanceSirkuksen työpaja 11.30 Kulttuuriosuuskunta Uulu: Soitinhupia! -työpaja 12.45 PerformanceSirkuksen työpaja Soitinhupia!-työpajassa rakennetaan soittimia kierrätysmateriaaleista! Miten saa romun soimaan. Torilla: Ohjelmallinen sunnuntaitori kahvio Torika essa 10-12 Seidi Tontti ja Juha Raussi Torin esiintymislavalla Lastenlaulufestivaalien päätöskonsertti 13.20 Salkkunatanssi 13.30 Halikon musiikkiyhdistyksen ja Salon Musiikkiopiston jousiorkesteri ja lauluryhmiä 14.15 Naattiorkesteri “Syksyllä 2019 perustetun kahdeksanpäisen lastenmusiikkiyhtyeen Osaatko sinä. lastenelokuvista. Kaikki mukaan lennolle! 10.45 Sinulla on lauluvuoro 11.00 Kirakan kesäteatterin Rölli 11.15 PerformanceSirkuksen Vitellonin minisirkus 12.00 Tomi-Matkamiehen lauluja Tervetuloa reissuun! Tomi Rajala on toiminut lastenorkesteri The Bätmänsien kipparina ja lauluntekijänä jo vuodesta 2013. -kappale voitti Lasten Laulukaupunki ry:n Vuoden uusi lastenlaulu -sävellyskilpailun vuonna 2020.” Kiitokset kaikille tämän vuoden festivaaleihin osallistuneille! Tavataan taas ensi vuonna. Ylen Pikku Kakkoseen. Helpoin soitin syntyy vessatai talouspaperihylsystä. 12.45 Vantaan venäläisen klubin String and Things bändi soittaa musiikkia mm. Tapahtumaa tukee Salon kaupungin Kulttuuriasiain yksikkö. 10.45 Sinulla on lauluvuoro 11.00 Lasten Talent –kisa Tuomarointitauolla Lasten kulttuurikeskus Eridanin nuorisoryhmä laulaa ja tanssii 12.45 Luka Lujasmaa (Lasten Talent –voittaja 2018) viihdyttää saksofonillaan niin pienempiä kuin isompiakin kuulijoita torin lavalla 13.30 Eteläpohjanmaalainen Rap-Artisti Kid1 14.15 Risto Räppääjä, Teatteri Puutaivas Tykkipuistossa: 9-12 Sahran avoimen päiväkodin tehtävärastit 9-14 Seurakunnan varhaiskasvatuksen toimintapiste 10 alkaen Kaverikoirat ja Otso-Salkkari Kauppakeskus Plazassa: 10.00 Lasten kulttuurikeskus Eridanin nuorisoryhmä 12.00 Eteläpohjanmaalainen Rap-Artisti Kid1 13.00 Sinulla on lauluvuoro Palvelukeskus Ilolansalossa 14.30 Lasten kulttuurikeskus Eridanin nuorisoryhmä Torilla: 9.30 Salkkunoiden äänenavaus 9.45 Sinulla on lauluvuoro 10.00 Lavalla Kulttuuriosuuskunta Uulu: ‘Kaisa Kotka ja muovipyörre’ Lennetään Kaisa Kotkan kanssa etsimään Tyynen valtameren suurta muovipyörrettä. Kauppakeskus Plazassa: 10.15 Kirakan kesäteatterin Rölli 12.15 Salkkunat esiintyvät 13.00 Sinulla on lauluvuoro 14.00 Vantaan venäläisen klubin String and Things bändi Kulttuuritalo Kivassa: Hyvätuuli-palkinnon jako 17.00 Vuoden Uudet Lastenlaulut naalikonsertti Yleisö saa äänestää suosikkiaan Kahvio Myynnissä tuore CD-levy ‘Salossa soi 27’ Pääsymaksu 7€ Ohjelman viittovat DIAK:ssa viittomakielen tulkiksi opiskelevat lehtorinsa ohjauksessa. Juontajat: Annina Rokka, Amelie Lindholm ja Kaisla Kiviniemi Perjantaina 10.6. Finaalikonsertti striimataan Lasten Laulukaupungin fb-sivuille ja sen voi katsoa tallenteena vielä myöhemminkin. Musiikkia ja äänisuunnittelua hän on tehnyt mm. Tunnin mittaisessa pajassa tutustututaan erilaisiin luonnonmateriaaleihin, joista soittimia on perinteisesti tehty. Torilla : 9.15 Salkkunoiden äänenavaus 9.30 Anna Schukovin kesäinen lavamuskari; mukana ötököitä, sammakoita ja lintuja 10.00 Lastenmusiikkiyhtye Megasakki, menevää rytmimusiikkia lapsille ja lapsenmielisille. 13.00 duo Maco Oey Sunnuntaina 12.6
Ylen Pikku Kakkoseen. Lapset pääsevät soittamaan sekä luonnon materiaaleista että kierrätysja romumateriaaleista rakennettuja soittimia. Tapahtumaa tukee Salon kaupungin Kulttuuriasiain yksikkö. 13.00 duo Maco Oey Sunnuntaina 12.6. 10.45 Sinulla on lauluvuoro 11.00 Lasten Talent –kisa Tuomarointitauolla Lasten kulttuurikeskus Eridanin nuorisoryhmä laulaa ja tanssii 12.45 Luka Lujasmaa (Lasten Talent –voittaja 2018) viihdyttää saksofonillaan niin pienempiä kuin isompiakin kuulijoita torin lavalla 13.30 Eteläpohjanmaalainen Rap-Artisti Kid1 14.15 Risto Räppääjä, Teatteri Puutaivas Tykkipuistossa: 9-12 Sahran avoimen päiväkodin tehtävärastit 9-14 Seurakunnan varhaiskasvatuksen toimintapiste 10 alkaen Kaverikoirat ja Otso-Salkkari Kauppakeskus Plazassa: 10.00 Lasten kulttuurikeskus Eridanin nuorisoryhmä 12.00 Eteläpohjanmaalainen Rap-Artisti Kid1 13.00 Sinulla on lauluvuoro Palvelukeskus Ilolansalossa 14.30 Lasten kulttuurikeskus Eridanin nuorisoryhmä Torilla: 9.30 Salkkunoiden äänenavaus 9.45 Sinulla on lauluvuoro 10.00 Lavalla Kulttuuriosuuskunta Uulu: ‘Kaisa Kotka ja muovipyörre’ Lennetään Kaisa Kotkan kanssa etsimään Tyynen valtameren suurta muovipyörrettä. Torilla: Ohjelmallinen sunnuntaitori kahvio Torika essa 10-12 Seidi Tontti ja Juha Raussi Torin esiintymislavalla Lastenlaulufestivaalien päätöskonsertti 13.20 Salkkunatanssi 13.30 Halikon musiikkiyhdistyksen ja Salon Musiikkiopiston jousiorkesteri ja lauluryhmiä 14.15 Naattiorkesteri “Syksyllä 2019 perustetun kahdeksanpäisen lastenmusiikkiyhtyeen Osaatko sinä. Tunnin mittaisessa pajassa tutustututaan erilaisiin luonnonmateriaaleihin, joista soittimia on perinteisesti tehty. 12.45 Vantaan venäläisen klubin String and Things bändi soittaa musiikkia mm. Lasten Laulukaupunki 9.-12.6.2022 Lasten Laulukaupunki 9.-12.6.2022 Lastenlaulun ja tanssin juhlaa Salon torilla, kauppakeskus Plazassa ja Kulttuuritalo Kivassa Tervetuloa mukaan lastenlaulufestivaaleille! !. Soitinhupiin osallistuvien on hyvä tuoda mukanaan materiaaleja kierrätyssoitinten rakentamista varten. Juontajat: Annina Rokka, Amelie Lindholm ja Kaisla Kiviniemi Perjantaina 10.6. Helpoin soitin syntyy vessatai talouspaperihylsystä. -kappale voitti Lasten Laulukaupunki ry:n Vuoden uusi lastenlaulu -sävellyskilpailun vuonna 2020.” Kiitokset kaikille tämän vuoden festivaaleihin osallistuneille! Tavataan taas ensi vuonna. Torstaina 9.6. Kauppakeskus Plazassa: 10.15 Kirakan kesäteatterin Rölli 12.15 Salkkunat esiintyvät 13.00 Sinulla on lauluvuoro 14.00 Vantaan venäläisen klubin String and Things bändi Kulttuuritalo Kivassa: Hyvätuuli-palkinnon jako 17.00 Vuoden Uudet Lastenlaulut naalikonsertti Yleisö saa äänestää suosikkiaan Kahvio Myynnissä tuore CD-levy ‘Salossa soi 27’ Pääsymaksu 7€ Ohjelman viittovat DIAK:ssa viittomakielen tulkiksi opiskelevat lehtorinsa ohjauksessa. Kaikki mukaan lennolle! 10.45 Sinulla on lauluvuoro 11.00 Kirakan kesäteatterin Rölli 11.15 PerformanceSirkuksen Vitellonin minisirkus 12.00 Tomi-Matkamiehen lauluja Tervetuloa reissuun! Tomi Rajala on toiminut lastenorkesteri The Bätmänsien kipparina ja lauluntekijänä jo vuodesta 2013. lastenelokuvista. Torilla : 9.15 Salkkunoiden äänenavaus 9.30 Anna Schukovin kesäinen lavamuskari; mukana ötököitä, sammakoita ja lintuja 10.00 Lastenmusiikkiyhtye Megasakki, menevää rytmimusiikkia lapsille ja lapsenmielisille. Tykkipuistossa: 9-14 Seurakunnan varhaiskasvatuksen toimintapiste 10.00 PerformanceSirkuksen työpaja 11.30 Kulttuuriosuuskunta Uulu: Soitinhupia! -työpaja 12.45 PerformanceSirkuksen työpaja Soitinhupia!-työpajassa rakennetaan soittimia kierrätysmateriaaleista! Miten saa romun soimaan. Finaalikonsertti striimataan Lasten Laulukaupungin fb-sivuille ja sen voi katsoa tallenteena vielä myöhemminkin. 5.6.2022 7/12 Salo Lasten Laulukaupunki 9.-12.6.2022 Torilla : Festivaalien avajaiset 17.00 Lavalla on lastenmusiikkiorkesteri Henxelit 17.45 Avajaissanat lausuu kaupunginhallituksen pj Saku Nikkanen Lasten Laulukaupunki 9.-12.6.2022 Lauantaina 11.6. Musiikkia ja äänisuunnittelua hän on tehnyt mm. purkkeja. Lisäksi voi ottaa mukaan puhtaita mehutai limsapulloja, käytettyjä muovirasioita (esim mikroruoka-astioita), tyhjiä vitamiinipurkkeja sekä maitoyms
hinta 8,35 snt/puh. Toimintaa ohjaavat Suomen ladun Metsämörri-ohjaajakoulutuksen saaneet henkilöt. 010 76 83276 (Puh. Salo Lasten Laulukaupunki 9.-12.6.2022 5.6.2022 8/12 Sahran avoin päiväkoti esittäytyy HANKKIJA SALO PALVELEE TUTUSSA OSOITTEESSA ÖRNINKATU 16 Myymälästämme saat hyvän valikoiman tuotteita pihaan ja puutarhaan, hevoselle ja ratsastajalle, sekä lemmikkieläimille. Syksyllä aloitetaan METSÄMÖRRI-RETKET Metsämörri -satuhahmo innostaa lapset lähiluontoon leikkimään, liikkumaan, ihmettelemään ja tutkimaan. Avoin päiväkoti tarjoaa vanhemmille myös varhaiskasvatuksen ammattilaisten tuen. Avoimessa varhaiskasvatuksessa toteutetaan myös kerhotoimintaa, joka on suunnattu 2-4 -vuotiaille lapsille, jotka eivät ole kunnallisessa varhaiskasvatuksessa, eivätkä saa yksityisen hoidon tuen kuntalisää. Pakkasrajana on -12 ?c. Retkelle lähdetään Tupurin skeittipuiston parkkipaikalta ensimmäisen kerran perjantaina 12.8.2022. 044778 7931. Lukukaudella 2022-23 Saapasjalkakissat kokoontuvat maanantaina ja keskiviikkona klo 9-12 ja Töpöhännät tiistaina ja torstaina klo 9-12. Mukaan otetaan omat eväät ja istuinalusta. Toimintaan ovat tervetulleita 3-5 -vuotiaat lapset. + 12,09 snt/min alv. Kerhoissa ulkoillaan, leikitään, lauletaan ja taiteillaan, liikutaan ja opetellaan tärkeitä kaverija ryhmässä toimimisen taitoja. klo 9-12. Lapset oppivat toiminnan kautta kunnioittamaan luontoa ja ulkoilemaan joka säässä. Tervetuloa asiakkaaksemme! HANKKIJA SALO, ÖRNINKATU 16 PUH. Toiminta on avointa ja maksutonta lasten ja vanhempien yhteistä toimintaa. Yhdessäolo luonnossa antaa iloa ja virkistää sekä lasta että aikuista. Samalla lapset tutustuvat kasveihin, eläimiin ja jokamiehenoikeuksiin. Retket ovat maksuttomia, eivätkä vaadi ennakkoilmoittautumista. Sahran päiväkodissa kokoontuvat Saapasjalkakissojen ja Töpöhäntien kerhoryhmät kahdesti viikossa. 24 %) 0400 921686 Salon Telttapojilta teltat sekä kaikki muut juhlatarvikkeet suuriin ja pieniin juhliin! Myös asuntoauton vuokra 2021 loppuun 500€/Vko! Salossa on avoimen varhaiskasvatuksen toimintaa Sahran avoimen päiväkodin lisäksi Perniössä, Muurlassa ja Märyssä. Sahran avoimen päiväko din työnteki jät Johanna Koskinen ja Jenni Torkkel kutsuva t perheitä torin Tykkipuistoon kiertämä än tehtävär asteja 10.6. Avoin päiväkoti tarjoaa perheille yhdessäolon ja leikin lisäksi toimintaa taitoja taideaineita, musiikkia ja liikuntaa. Lisätietoja: Sahran avoin päiväkoti Johanna Koskinen puh. vauvatre t järjestetään syyskaudella maanantaisin klo 12-15. ja Jenni Torkkel kutsuva t. Mm. Pukeutumisessa pyydetään huomioimaan säätila ja sääolosuhteet saattavat vaikuttaa myös retken kestoon
Mia Kavasto, Tara Kavasto Sov. M. MUKAVA KANA 1:47 2. Konsertteja ja työpajoja täydentävät monipuoliset barokkimusiikin opetukseen suunnitellut pedagogiset materiaalit. SAMBAKÄRPÄNEN Säv. Collegium ry:n lastenkonserttityöryhmä on tuonut barokkimusiikin lasten maailmaan. Kyösti Salmijärvi, Markus Lampela San. YSTÄVÄN ODOTUS 2:33 9. & san. TÄTI ATSA-LEEAN PUUTARHASSA 2:44 6. MUKAVA KANA Säv. YSTÄVÄN ODOTUS 2:33 9. Salmijärvi, Matti Niemi, Anne-Mari Kanniainen, Tommi Salmela Finaalikonsertissa esiintyjänä Anniina, Emilia & Annika Raitio 11. HIPSU TIPSU 2:34 4. TÄTI ATSA-LEEAN PUUTARHASSA 2:44 6. Ville Karttunen Esittäjä: Elina Leppälä 7. KOULUTIE 2:23 3. Mia Kavasto San. Ensi syksynä on tulossa Saloon callegiumin uusin produktio Aurinkokuninkaan oikut. fi info@lastenlaulukaupunki .fi Lasten Laulukaupunki ry Vuoden uudet lastenlaulut 2022 Vuoden uudet lastenlaulut 2022 2:19 . PIKKU PAKKO PUIJATA 2:19 Lasten Laulukaupunki ry Turuntie 8, 24100 Salo www.lastenlau lukaupunki.fi info@lastenlau lukaupunki.fi Vuoden uudet lastenlaulut 2022 Vuoden uudet lastenlaulut 2022 Vuoden uudet lastenlaulut 2022 . TÄTI ATSA-LEEAN PUUTARHASSA Säv. MUKAVA KANA 1:47 2. HAITARINOITA 2:45 11. Päivi Tuulikki Koskela Finaalikonsertissa esiintyjinä Mikko ja Päivi Tuulikki Koskela 4. PIKKU PAKKO PUIJATA 2:19 Lasten Laulukaupunki ry Turuntie 8, 24100 Salo www.lastenlaulukaupunki. 5.6.2022 9/12 Salo Lasten Laulukaupunki 9.-12.6.2022 Tänä vuonna Salo Lasten Laulukaupunki ry myöntää Hyvätuulipalkinnon Collegium ry:n lastenkonserttityöryhmälle Anni Elonen & Hanna Haapamäki. Collegiumin lastenkonsertit ovat vauhdikkaita, tunnelmallisia ja hauskoja. koulujen, päiväkotien ja musiikkioppilaitosten musiikkikasvatustyötä ja sen tavoitteena on tuoda barokkimusiikin iloa kaikenikäisten ihmisten saataville niin kokijoina kuin tekijöinäkin. & san. LÄHTI LAULU LAPASESTA Säv. & san. Jussi Rasinkangas & san. & sov. & san. SAMBAKÄRPÄNE N 2:29 12. Palkinto on myönnetty vuodesta 2003 ja sillä halutaan kiittää ansioitunutta musiikintekijää, joka on merkittävällä tavalla vaikuttanut suomalaiseen lastenmusiikkiin. PAHVIRAKETTI 2:41 7. Palkinto luovutetaan laulufestivaalien aikana ja itse palkinto on Edu Kettusen tekemä uniikkiteos. YSTÄVÄN ODOTUS Säv. FiBO:n ja Collegiumin lastenoopperoita on nähty Salossa helmikuusta 2017 alkaen; ensimmäisenä nähtiin Hopeinen lusikka ja sitä seurasivat Kahlekuningas ja karkuri, Barokkimatka ja viimeisimpänä syksyllä 2021 Prinsessa ja Sikopaimen. PIKKU PAKKO PUIJATA Säv. PAHVIRAKETTI Säv. 2022 Salo Lasten Laulukaupunki ry Kaikki oikeudet pidätetään. Leena Salonen & san. Konserttien lisäksi Collegium toteuttaa lapsille ja nuorille työpajoja, joissa tutustutaan barokin aikakauteen ja musiikkiin elämyksellisen musiikkikasvatuksen keinoin. HAITARINOITA Säv. Mikko Olkinuora San. Kana 2. LÄHTI LAULU LAPASESTA 2:56 10. MÄ RAKASTAN TANSSII 2:19 8. KOULUTIE Säv. Juha Hujanen Esittäjä: Noel Willberg 9. HIPSU TIPSU Säv. Paula Riihimäki & san. JÄÄPRINSESSOJA 2:06 5. Pauli Leppänen Esittäjä: Hileet (Solistit: Venla & Sonja Leinonen) 5. 2022 Salo Lasten Laulukaupunki ry Kaikki oikeudet pidätetään. Ryhmä pyrkii tukemaan eri toimintamuodoillaan mm. Niissä yhdistetään barokin ajan musiikkiin niin ajan pukuja peruukkimuotia, draamaa ja mielenkiintoisia taustatietoja kuin yleisöä osallistavia osuuksia. Jaakko Löytty Esittäjä: Maco Oey 6. Lampela, K. Yrjö Tiilikainen Esittäjä: Katja Anniina 10. HAITARINOITA 2:45 11. MÄ RAKASTAN TANSSII Säv. PAHVIRAKETTI 2:41 7. Collegiumin tarkoituksena on kehittää ja edistää vanhan musiikin tuntemusta, esittämistä, opetusta ja koulutusta Suomessa ja ulkomailla. Rauli Nordberg Esittäjä: Annika & Jermi Tertsunen Vuoden 2022 sävellyskilpailun finaalikonsertin laulut SA LO SS A SO I 27 SL LK 27 SA LO SS A SO I 27 SL LK 27 1. Niko Liukkonen Esittäjä: Mila Liukkonen 3. Sarianna Tammilehto Sov. Mikko Koskela & san. MÄ RAKASTAN TANSSII 2:19 8. Mia Kavasto, Tiina Heikkinen Esittäjä: Villikissaduo Pinkki & Fankki feat. SLLK 27 Viivi Nieminen / 11v / Saurun koulu. Jukka Hänninen Esittäjä: Satu Sopanen & Jukka Hänninen 12. KOULUTIE 2:23 3. SLLK 27 Viivi Nieminen / 11v / Saurun koulu SA LO SS A SO I 27 SL LK 27 SA LO SS A SO I 27 SL LK 27 1. JÄÄPRINSESSOJA Säv. Maco Oey & san. SAMBAKÄRPÄNEN 2:29 12. Juha Mäki, So a Mäki Finaalikonsertissa esiintyjänä So a Mäki Taustatanssijat: Olivia Piri & Jemina Miettinen 8. Kuva esityksestä Prinsessa ja sikopaimen Kuvaaja Jarno Lindén Kuvassa Anni Elonen ja Louna Hosia Hyvällä tuulella barokin aikaan 1. Vuonna 2019 perustettu yhdistys jatkaa vuosina 2008–19 toimineen FiBO Collegium -työryhmän kansallista ja kansainvälistä tunnustusta saanutta toimintaa. HIPSU TIPSU 2:34 4. JÄÄPRINSESSOJ A 2:06 5. Markus Lampela Sov. LÄHTI LAULU LAPASESTA 2:56 10
Kolmetoista eniten ääniä saanutta palkittiin vuoden 2021 Salossa soi 26 -CD-levyllä ja nuottikirjalla. Selina Vapaavuori 13v. Näyttelyssä nähtiin erilaisia tilanteita ulkona, puistossa, koulun pihalla, torilla, urheilukentällä, rannalla, metsässä ja omalla kotipihalla. Salo Lasten Laulukaupunki 9.-12.6.2022 5.6.2022 10/12 TEKSTI JENNA RIVINOJA Ellen Kosonen 9v. Aurinkoista ja vauhdikasta kesää! Terveisin koko Laulukaupungin väki Kutsuimme taas alkuvuonna kaikki salolaiset alakoululaiset mukaan piirustuskilpailuun. Vuoden 2022 julisteeseen etsimme lasten ajatuksia ja ehdotuksia siitä, mitä kaikkea hauskaa ja innostavaa voi ystäviensä kanssa Salossa tehdä. Saurun koulu Metsän taika Miika Laaksonen Uskelan koulu Etelä-Salo Ystäviä ja hauskoja tilanteita julistepiirustuskilpailussa Viivi Nieminen Saurun koulusta voitti tämän vuoden julistekilpailussa. Piirustuksissa lapset pääsivät ideoimaan ja toteuttamaan vuoden 2022 Lasten Laulukaupunkitapahtuman julistetta. Voittajan piirustuksesta tehtiin Lasten Laulukaupungin uusi juliste festivaaleja varten ja lisäksi eniten ääniä saaneiden töitä käytettiin myös tämän vuoden CD:n lauluvihossa ja festivaalilehdessä. Kuvaaja: Anssi Örling Raati valitsi työt piirustusnäyttelyyn ja kilpailu ratkesi yleisöäänestyksellä. Saurun koulu Auringonnousu Kuva pääsi Salossa Soi 27 -CD:n lauluvihon takakanteen.. Kiitos kaikille osallistuneille
5.6.2022 11/12 Salo Lasten Laulukaupunki 9.-12.6.2022 Riku Mäkinen Saurun koulu Puumaja Tinka Martiskainen Saurun koulu Picnic Viola Jurmu Saurun koulu Pool Day Miro Äikäs Saurun koulu Shakkimatti Tinka Martiskainen Saurun koulu Viola Jurmu Saurun koulu
02 770 2626, avoinna ark. Tee tilaus: tilaajapalvelija.fi/sssdigi Lasten Laulukaupunki 9.-12.6. 02 770 2626, avoinna ark. Kirakan kesäteatterin Rölli klo 10.15 Salkkunat esiintyvät klo 12.15 Sinulla on lauluvuoro klo 13 String and Things bändi klo 14 Sa lo n syd äm ess ä KAUPPAKESKUS PLAZA Vilhonkatu 8, Salo Instagram: @kauppakeskus_plaza facebook.com/kauppakeskusplaza LASTEN LAULUKAUPUNGIN OHJELMA PLAZASSA:. Lasten kulttuurikeskus Eridanin nuorisoryhmä klo 10 Kid1 klo 12 Sinulla on lauluvuoro klo 13 LAUANTAINA 11.6. 02 770 2626, avoinna ark. 8.15-15.45 Tilaajapalvelu p. 8.15-15.45 Tilaajapalvelu p. Salo Lasten Laulukaupunki 9.-12.6.2022 5.6.2022 12/12 Tilaajapalvelu p. 02 770 2626, avoinna ark. Asunnot välittää OP Koti kautta maan. 8.15-15.45 Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki Lasten Laulukaupunki on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! on taas täällä! Joko sinulla on käytössäsi digi. Ota kaveriksi Salon Seudun Sanomat Tunnemme suomalaiset kodit Saat kaikki asunnon ostajan palvelut saman katon alta. 8.15-15.45 Tilaajapalvelu p. Asuntolainan myöntää osuuspankki. 02 770 2626, avoinna ark. Miko Känkänen OP Koti Nelli Nikander OP Lounaismaa Iina Gottschalk OP Lounaismaa PERJANTAINA 10.6. Lasten Laulukaupungin uutiset luet kätevästi digilehdestämme. 8.15-15.45 Tilaajapalvelu p