Viikko 5 | N:o 35 | Irtonumero 2,40 € Jatkuvana tilauksena 1,00 €/päivä LAUANTAI 6.2.2021 SALON SEUDUN SANOMAT Paikalliset uutiset – Aina mukanasi – LATAA -SOVELLUS Seuraa päivittyvää uutisvirtaa Digitilaajana käytössäsi ovat kaikki SSS digisisällöt: tutustu tilausvaihtoehtoihin www.tilaajapalvelija.fi tai soita 02 770 2626 Tilausasiat verkossa tilaajapalvelija.fi
Yleisneuvo on välttää kaikkea, mistä puhuminen voisi aiheuttaa pahaa mieltä toiselle. Vanhetessa tulee kaikenlaisia vaivoja ja kremppoja. Kovien rajoitusten seurauksia ei ole riittävästi pohdittu.” Liian kova hinta. Monen silmät ovat saattaneet avautua huomaamaan palvelujen korkean tason. Palveluiden järjestämiseen tarvitaan rahaa. Menot ovat tuloja suuremmat. Toimitus tarvitsee myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot. Ystävyys on voimavara. On selvä, että kyselyyn vastatessa ei ole ajateltu terveysja vanhuspalvelujen siirtyvän ensi valtuustokaudella pois kuntien päätösvallasta, jos sote-uudistus toteutuu. Kunnallisalan kehittämissäätiön tuoreen kyselytutkimuksen mukaan kärjessä ovat terveyspalvelut, vanhusten huolto sekä kotikunnan talous. Valtakunnalliset kyselyt antavat yleiskuvan mielipiteistä, mutta eivät kerro, mitä yksittäisissä kunnissa ajatellaan. Juuri sellaista jutustelun tulisi ollakin: kerrotaan omasta elämänmenosta ja näkemyksiä asioista ja ilmiöistä ja kuunnellaan toisen kuulumiset ja näkökantoja. Valtio on jakanut koronaepidemian aikana kunnille ylimääräistä rahaa ilman aitoa kuntakohtaista tarveharkintaa. On parempi tietää ystävän sairaudesta tai raihnaisuudesta kuin epäillä yksikseen pahinta. 2 SALON SEUDUN SANOMAT | LAUANTAINA 6. Sote-uudistus on yksi aihe, joka kytkee kunnallisvaalit valtakunnanpolitiikkaan. HELMIKUUTA 2021 PÄÄKIRJOITUS PERUSTETTU 1919 | PÄÄTOIMITTAJA VILLE POHJONEN 6.2.2021 Ä änestäjillä ja nykyisillä päättäjillä on varsin yhteneväiset käsitykset siitä, mitkä ovat kevään kuntavaalien tärkeimmät teemat. Nykyisessä tilanteessamme on suuri helpotus saada viesti ystävän negatiivisesta koronatestistä – hän onkin turvassa! On vapauttavaa saada puhua vakavasti sairaan ystävän lähestyvästä kuolemasta hänen aloitteestaan. Kirjoita mieluummin nimelläsi. Toki nykyaikana olisi hyvinkin helppoa hakea vastauksia kaikkeen netistä. Teemoina terveys ja talous LISÄÄ MIELIPITEITÄ SIVULLA 14 LEHTO SSS VERKOSSA Terveyspalvelut ovat äänestäjien mielestä tärkeimpiä kuntavaaliteemoja. Jos hän todella onkin sairastunut, siitä on hyvä puhua, jos hän vain tahtoo siitä kertoa. Perusongelma ei ole poistunut. Talous ja velkaantuminen ovat peruspalvelujen ohella tärkeimpiä teemoja sekä kuntalaisten että päättäjien mielestä, eikä syyttä. Saatu myötätunto lievittää ihmisen surua, ja vaikeudet laantuvat. ”Kiitos soitosta! Oli taas kiva jutella!” Kirjoittaja on halikkolainen aikuiskouluttaja. Koska palvelu on tärkeä, se on myös tärkeä vaaliteema. Vastausten soisi olevan konkreettisempia kuin että haluamme tasapainottaa taloutta ja kehittää kuntaa tasapuolisesti. Jos jokaikisesta juttelusta tuttavan kanssa jää ikävä tunne itselle, eikö ole parempi välttää sitä ihmistä. Ystävä, jonka kanssa voi oikeasti nauttia juttuhetkestä, on arvokas lahja. Tämä pitää paikkansa myös tuttuja tavatessa. Terveyspalvelut ovat olleet koronan takia erityisen paljon esillä viimeisen vuoden aikana. Parikymmentä vuotta sitten suomalaisia neuvottiin, miten aloittaa small talk -keskustelu vieraiden kanssa ja mistä aiheista olisi aina turvallista puhua. Jos lainaa otetaan, mihin tarkoitukseen. T S A R K I S T O / L E N N A R T H O L M B E R G ”Ystävä, jonka kanssa voi oikeasti nauttia juttuhetkestä, on arvokas lahja.” KOLUMNI Liisa Wright ”Pelottaa, kuinka kovia hintoja näistä rajoituksista vielä lasten ja nuorten kohdalla maksetaan. Kun saa jakaa elämäänsä kiinnostavan ja kiinnostuneen aidon ystävän kanssa, syntyy voimaannuttavaa energiaa. Niistä puhutaankin paljon. Salokin kuuluu tähän joukkoon. Niiden perusteella voi kuitenkin laatia kysymyslistan, johon ehdokkaiden ja ainakin jokaisen puolueen paikallisjärjestön pitäisi pystyä vastaamaan: Riittävätkö tulot menoihin. Ystävän kanssa puhuessa saa kokea omat mieluisat asiansa aina uudestaan ja iloita toisen onnesta ja menestyksestä. Kun ystävästä ei ole kuulunut epänormaalin pitkään aikaan mitään, huolestuu ja ottaa häneen yhteyttä. Jos nykyistä palveluverkkoa ei pystytä pitämään, mistä karsitaan. Yhtä lailla korona-aika on tuonut laajaan tietoisuuteen esimerkiksi sellaiset keskeiset toimijat kuin sairaanhoitopiirit. Ystävältä voi saada neuvoja eri mietittävinä oleviin asioihin ja pulmiin. Saa iloita toisen kanssa. Yhdessä iloitaan mutta myös helpotetaan ystävän tuntoja, jos hänellä on ollut vaikeuksia. Silloin haluaa tietää myös mahdollisesta sairastumisesta. Sitä kunnat saavat verotuloina ja valtionosuuksina, ja kun ne eivät riitä, otetaan velkaa. Kirjoita lyhyesti. Ystävä osaa kertoa omasta kokemuksestaan, miten asiat ovat selkiytyneet ja onnistuneet – on sitten kyse jostain arkielämän ongelmasta tai vaikka eri mahdollisuuksista terveydenhuollossa. Ehkä ihan vain puhumisesta on apua, ehkä toinen tietää jonkin neuvon tai hyvän lääkärin ja hoidon. Silti on eri asia kertoa voinnistaan kuin paasata yksinomaan siitä joka tapaamisella. Vaikeista asioista voi sitten kertoa läheisemmille tuttaville. Sitä ei pääse karkuun sote-uudistuksen taakse, ja tuskin kukaan yrittääkään. Osoitteet: mielipide@sss.fi | SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo Voimallista vaihtokauppaa S aksassa keskustelua tarkoittavana sanana käytetään myös vaihtaa-verbiä: vaihdetaan ajatuksia ja mielipiteitä maailman menosta. Ei tarvitse teeskennellen puhua paranemisesta, kun helpotuksen tuo vain kuolema. On onnekasta, kun jokaisesta keskustelusta jää mukava tunne. Millä tavoin vaikutetaan siihen, että sosiaalija terveyspalveluja on riittävästi saatavana sote-uudistuksen jälkeen. Niinpä moni kunta ja kaupunki on saanut hätäänsä hetkellistä helpotusta, ja tappiollisiksi ennakoidut tilinpäätökset kääntyvät plussalle koronan ansiosta. Toimitus valikoi, käsittelee, otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat tekstit. Pysyy paremmin mukana nykyelämän menossa. Etenkin vähemmän tutun kanssa kuulija voi vaivaantua. On oikein ajatella omaakin jaksamistaan. Miellyttävä aihe on kertoa omista lapsistaan ja lapsenlapsistaan ja kuulla ystävän jälkikasvun elämästä ja menestyksistä. Vanhan ihmisen elinpiiri voi olla kaventunut; nuorten kuulumiset tuovat siihen uutta väriä
Moni lähti toteuttamaan pihapiirin pieniä rakennushankkeita. Vieressä Tommi Virtanen Yrityssalosta. Someron kaupunki järjestelee Ylanderin lähdön yhteydessä tehtäviä uudelleen. Yksi luvan saaneista on Vaanelan puutarha Oy, joka lisää tuntuvasti mansikan, vadelman ja varhaisperunan tunneliviljelyä. – Ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen on positiivista kerrottavaa: yrityksissä nähdään lähitulevaisuus valoisampana kuin pitkään aikaan, sanoo Teknologiateollisuus ry:n Teppo Virta. Ylander lopetti työnsä Somerolla eilen. Kirjastonjohtajalle kuuluneet nuorisotoimen esimiehen tehtävät siirretään liikuntakoordinaattorille. Käytännön järjestelyistä on luvassa ohjeistusta oikeusministeriöstä ja THL:stä kunnille lähipäivinä. SIVUT 18–19 Yhdysvallat pysähtyy sunnuntaina. Siihen kuuluvat myös ne, joilla on aktiivisessa hoidossa oleva syöpä. S S S / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N Jos sinulle on tehty elinsiirto tai kantasolusiirto, kuulut ensimmäiseen koronarokotettavien ryhmään. Kasvussa on paitsi asuinrakentaminen myös liike-, teollisuus-, maatalousja vapaa-ajan rakentaminen. SIVU 7 Someron kirjastonjohtaja irtisanoutui Salolaiset puutarhaviljelijät odottavat, että tänä vuonna ulkomaisten kausityöntekijöiden saaminen Suomeen onnistuu viime vuotta helpommin. Hallitus päätti torstaina kausityöntekijöiden terveysturvallisen maahantulon ohjeista. Asiassa törmätään perusoikeudelliseen kysymykseen siitä, mitä kuuluu suojella. KORONASTA VAUHTIA. SIVU 11 Karanteenissa äänestäminen ongelmallista Amerikkalaisen jalkapallon NFL-liigan loppuottelu Super Bowl pysäyttää Yhdysvallat sunnuntaina. UUTISET 4–5 Rakentaminen piristyi Salossa myönnettiin viime vuonna kausihuoneille eli kasvutunneleille rakennuslupia paljon aikaisempia vuosia enemmän. Viime vuosi oli tiloille erittäin haastava, mutta tästä vuodesta odotetaan parempaa. S S S / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N Someron kirjastonjohtajaksi lokakuussa tullut Sirkka Ylander on irtisanoutunut. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos julkaisi perjantaina rokotusjärjestyksen taustasairauksia sairastaville alle 70-vuotiaille eli koronaviruksen riskiryhmiin kuuluville. SIVU 10 Riskiryhmien rokotusjärjestys julki Viranomaiset pohtivat oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin (r.) mukaan vielä, voisiko karanteeniin ennakkoäänestyksen alkamisen jälkeen määrätty äänestää esimerkiksi äänestyspaikan pihassa vaikkapa autosta. LAUANTAINA 6. SIVU 6 Valoa suhdannehorisontissa Yrityssalon Jouko Urmas (oik.) toteaa, että Salon elinkeinorakenne on ketterä muuntautumaan. HELMIKUUTA 2021 | SALON SEUDUN SANOMAT 3 URHEILU UUTISET UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi SALOSSA KASVUA JOKA TYYPISSÄ. Myönnettyjen rakennuslupien määrä kasvoi viime vuonna Salossa. Rakennusvalvonnassa koettiin lupa-asioita koskeva kyselytulva keväällä, kun korona keskitti elämän koteihin. SIVU 9 Odotuksissa parempi kausi Yrityssalon alkuvuoden suhdannekatsauksessa kerrottiin vaihteeksi positiivisista odotuksista yrityksissä. Kansas City Chiefsin ja Tampa Bay Buccaneersin välisen ottelun ennakoidaan rikkovan jopa kaikkien aikojen tv-katsojaennätyksen, joka on 114,4 miljoonaa eli 35 prosenttia maan asukkaista. Yrityssalon joulukuisen kyselyn mukaan selvä enemmistö seudun yrityksistä uskoo kasvuun
Nainen tuomittiin asianomistajaan kohdistuneiden tekojen seurauksena vahingonteosta, kunnianloukkauksesta, lähestymiskiellon rikkomisesta ja vainoamisesta. ”Kotimaisen marjan kysyntä on hyvä, se antaa pohjan rakentamiselle.” Puutarhayrittäjä Ismo Vaanela Tonttien kysyntä jatkuu vaisuna SSS | Vesa Käiväräinen Salon kaupungin omakotitonttien kysyntä jatkui viime vuonna totutun hiljaisena. Tänä vuonna Helenankadulle valmistuvat kerrostalot luvitettiin jo vuonna 2019. –?Näistä kahdestakymmenestä on nyt 12 valmistunut, ja tontit on myyty sadan euron hintaan, Salon tonttipalveluinsinööri Mikko Aaltonen kertoo. Myös tämän asianomistajan kohdalla nainen rikkoi lähestymiskieltoa ja syyllistyi kunnianloukkaukseen sekä vainoamiseen. Kaupungin tontteja varattiin vuoden aikana kaikkiaan viisitoista. Lisäksi hänen pitää maksaa 16 päiväsakkoa ja yhteensä yli 20?000 euroa eri suuruisia vahingonja kärsimyskorvauksia useille asianomistajille. Nainen oli myös kieltäytynyt avaamasta ovia poliiseille, jotka oli hälytetty paikalle toistuvasti. Kaikki syytetyt olivat rikosten tapahtuma-aikaan 16-vuotiaita, mutta osa heistä on tähän mennessä täyttänyt 17 vuotta. Tämä tapahtumasarja toistui useita kertoja. Tutkittua syytä pientalojen kasvaneeseen rakennusintoon ei ole, mutta korona saattaa olla kehityksen taustalla. Vuotta aiemmin luku oli 661. Rakentaminen kasvussa Salossa SSS | Suvi Kulla suvi.kulla@sss.fi Salossa myönnettiin viime vuonna 38 uuden asuinrakennusten rakennuslupaa. Helsingin Koskelan henkirikoksesta on nostettu syytteet. Poliisi on aiemmin kertonut, että noin 3–4 tuntia kestänyt väkivalta päättyi uhrin kuolemaan. Nainen oli aiheuttanut suuren selkkauksen myös turkulaisessa tilitoimistossa tekemällä tilitoimistoa koskevan konkurssihakemuksen, jonka liitteenä oli perusteeton lasku. – Mediassa on kerrottu koronapandemian lisänneen muuttoa pois kasvukeskuksista maaseutumaisiin kuntiin, pohtii Ranki. HELMIKUUTA 2021 UUTISET Vinkkaa uutinen: toimitus@sss.fi Uutistuottaja: Jarkko Turpeinen, (02) 770 2314 Lähetä uutisvideo tai -kuva Whatsapp-viestinä 050-5130264. Syytekohtia oli kaikkiaan 22. Luvattoman oleskelun tuloksena nainen tuomittiin lukuisista hallinnan loukkauksista ja vahingonteosta. Rakennusvalvonnan viime vuoden suurin muutos koettiin asiakaspalvelussa. Luku on pyörinyt kymmenen ja viidentoista välillä jo vuosien ajan. Tämä johtuu siitä, että asuinrakennusten kasvanutta lupamäärää selittävät pientaloja paritaloasunnot. Suurin osa käsitellyistä rikoksista ajoittuu vuoteen 2019 ja tätä edeltäneeseen aikaan. Toiminta johti petostuomioon. Yhden asian kohdalla syyteoikeus oli vanhentunut. Nainen oli muun muassa naulannut asianomistajan kiinteistön oviin kylttejä, tehnyt asianomistajasta tekaistuilla väitteillä täydennetyn konkurssihakemuksen, esittänyt sosiaalisessa mediassa asianomistajasta perättömiä väitteitä sekä viestitellyt ja soittanut asianomistajalle lähestymiskiellosta huolimatta. Nainen yritti laskuttaa tekaistuilla laskuilla myös poliisia. Ohjeita kaivattiin muun muassa erilaisten vajojen, katosten ja terassien lupa-asioihin. Kyselyissä korostui etenkin pihapiirien täydennysrakentaminen. Turun pääpoliisilaitos sai naiselta kaksi 10?000 euron suuruista laskua. (SSS) Yhdellä kertaa tuomio 21 rikoksesta Salossa yrittäjänä toiminut nainen vainosi ihmisiä ja lähetti tekaistuja laskuja jopa poliisille. Poikkeuksen varausluvuissa tekee vuosi 2018, jolloin Salo järjesti Suomi100-tonttikampanjan. Nainen otti luvatta haltuunsa konkurssipesän hallinnassa olleita rakennuksia. Yksi asianomistajista joutui lukuisten rikosten kohteeksi. Syyttäjä vaatii rangaistusta murhasta kolmelle teini-ikäiselle nuorelle, joita epäillään 16-vuotiaan pojan surmaamisesta raa’alla tavalla joulukuussa. Henkilöiden ohella nainen kohdisti rikoksia hänen konkurssiin menneen yrityksensä asioita hoitavaan konkurssipesään. Vuotta aiemmin vastaava luku oli 26. Lupien hakijat olivat Salosta ja muilta paikkakunnilta. Naisen vakiovastaus poliiseille oli ollut, että hän omistaa maat ja mannut ja että poliisi on laittomasti kiinteistöllä. Nainen tuomittiin rikoksista yhteensä 5 kuukauden ja 15 päivän ehdolliseen vankeuteen. Janne Ranki kertoo, että pientaloille haettiin lupia sekä asemakaava-alueella että haja-asutusalueilla. Satasen tontteja varattiin kaikkiaan 71, mutta varauksista vain 20 johti lopulta vuokrauspäätökseen. Nainen muun muassa vihjaili asianomistajan syyllistyneen pahoinpitelyyn ja murhayritykseen. Moni kertoi lähteneensä toteuttamaan pitkään suunnitelmissa olleita kodin ja pihapiirin hankkeita. Tuomiosta voi valittaa, eikä se ole vielä lainvoimainen. Häirintä ja valheiden levittäminen jatkuivat useita vuosia, mikä aiheutti asianomistajassa pelkoa ja ahdistusta. Rangaistusasteikolla mitattuna naisen rikoksista vakavin oli vainoaminen. – Tällä oli ilman muuta yhteys koronapandemiaan. Kaikkiaan Salossa myönnettiin viime vuonna 701 rakentamisen lupaa. 4 SALON SEUDUN SANOMAT | LAUANTAINA 6. Neuvonnan ja ohjeistuksen tarve lisääntyi Salossa, ja trendi on ollut sama muissakin kunnissa. Nyt käsiteltävänä ollut rikostehtailu alkoi vuonna 2017. Toinen naisen silmätikkuna ollut henkilö joutui hänkin perättömien väitteiden kohteeksi. Määrät kasvoivat viime vuoden aikana myös muissa rakennustyypeissä: liikerakennuksia, teollisuusrakennuksia, maatalouden tuotantorakennuksia ja vapaa-ajan rakennuksia luvitettiin enemmän kuin vuotta aiemmin. Salossa yrittäjänä toiminut 55-vuotias nainen on tuomittu 21 eri rikoksesta yhdellä kertaa. (STT) Kolmelle nuorelle syytteet Koskelan murhasta. VUONNA 2020 SALOSSA LUVITETUT ASUINRAKENNUKSET Painopiste pientaloissa uu u Uudet asuinrakennukset 38 (21) uu u Luvissa myönnetyt asunnot yhteensä 86 (91) uu u Pientaloja paritaloasunnot 42 (26) uu u Rivitaloasunnot 8 (3) uu u Kerrostaloasunnot 3 (25) uu u Muut, esimerkiksi hoivakotiasunnot 33 (37) Moni sai koronasta kimmokkeen toteuttaa myös pienempiä pihapiirin rakennushankkeita. Oleskellessaan kiinteistöllä hän oli teljennyt ovia siten, ettei niistä voinut kulkea. Janne Ranki kertoo, että etenkin keväällä neuvonnan tarve kasvoi voimakkaasti, ja asiakaspalvelussa oli välillä ruuhkaa. Nuoria vastaan on nostettu syytteet myös veritekoa edeltäneistä pahoinpitelyistä marraskuussa sekä ryöstöstä ja yllytyksestä ryöstöön. Yritys on sittemmin asetettu konkurssiin. Varsinais-Suomen käräjäoikeus antoi tuomionsa perjantaina. – Kasvu on tasaista, eikä mikään yksittäinen sektori noussut veturiksi. Ihmiset olivat paljon kotona esimerkiksi etätöissä ja katsoivat pihapiiriä eri tavalla. – Ihmiset lähtivät hirvittävän paljon kyselemään erilaisista asioista. Yrittäjä myi tuolloin yrityksensä tuotteita, vaikkei yhtiöllä ollut mahdollisuutta toimittaa tuotteita ostajalle. Laskuista ei varsinaisesti ilmennyt, mistä nainen poliisia tahtoi laskuttaa. Tämä johti tuomioon väärän todistuksen antamisesta viranomaiselle. Kokonaismäärässä on mukana uudisrakennusten lisäksi muun muassa remonttikohteet ja pihapiirien rakennukset. Yksityiset, yritykset ja julkinen puoli haki lupia, summaa Salon rakennusja ympäristövalvonnan johtaja Janne Ranki. Viime vuonna rakennuslupa myönnettiin yhteensä 42 pientaloja paritaloasunnolle. Kerrostaloasuntojen lupamäärä sen sijaan putosi edellisvuodesta. Syyttäjälaitos tiedotti syytteiden nostamisesta perjantaina. Kun verrataan viime vuonna rakennusluvan saaneiden asuinrakennusten yhteenlaskettua asuntomäärää, luku on edellisvuotta pienempi. Sama nainen on tuomittu jo vuonna 2019 kunnianloukkauksesta ja kahdesta lähestymiskiellon rikkomisesta. Edellisvuoteen verrattuna luku on selvästi suurempi: vuonna 2019 lupamäärä oli 21. Nainen oli myös vaihdattanut rakennuksen lukot ja sarjoituksen
(STT). Silti yrittäjä Ismo Vaanela näkee jo, kuinka vadelmahuoneessa keväällä viheriöi. Sen sijaan ammattiasiakkaiden suhteen vuosi oli heikompi, kun koronasulut siirsivät taloyhtiöiden remontteja eteenpäin. LAUANTAINA 6. Viran kokonaispalkka on 6?300 euroa kuussa. Vaanela ihailee tunneliviljelyn tekniikkaa. – Suurin osa on vakituisia työntekijöitämme, jotka nyt ovat rakennusapumiehinä. (STT) Koronavuosi sysäsi rautakaupan kasvuun Rautakauppa päätyi koronavuonna lähes viiden prosentin kasvuun. – Kun jotain tekee, täytyy olla tietty volyymi. Vaanelan puutarhalla Perniössä rakennetaan tulevaksi kesäksi vajaat kolme hehtaaria uusia kausihuoneita. Kokonaisvahvuus puutarhalla on tällä hetkellä 80 työntekijää. Valtion tietoja viestintätekniikkakeskus Valtori tuottaa valtionhallinnon ict-palveluita. Marjat ovat tunnelissa muovin suojassa sateilta, mutta myös hallalta ja tuholaisilta. – Uusi tekniikka on hieno. Limnéll on Aalto-yliopiston kyberturvallisuuden työelämäprofessori. Kaupaksi kävivät niin terassilaudat ja grillit kuin kasvit ja multasäkitkin. Hän on koulutukseltaan sotatieteiden tohtori. Hänen mukaansa lähes kaikkia pihan ja puutarhan tuotteita myytiin ennätyksellisesti. Virkaa ovat hakeneet myös Valtorin nykyisestä johtoportaasta muutosjohtaja Paula Kujansivu ja tuotantojohtaja Tero Latvakangas. – Äitienpäiväksi saadaan mansikoita. Tunneliprojekti työllistää 15–18 työntekijää. SSS | Anneli Kajander-Ekström Lunta sataa sakeasti puutarhan rakennustyömaalla Perniössä. Korona luo epävarmuuden ja tuo lisäkuluja. Yritys kolminkertaistaa tunnelimarjatuotannon ja seitsenkertaistaa varhaisperunatuotannon. Osa heistä on ulkomaalaisia, osa suomalaisia. Testausten ja karanteenin on toimittava, hän korostaa. Investointi maksaa noin miljoona euroa. Salossa myönnettiin viime vuonna kausihuoneille eli kasvutunneleille rakennuslupia paljon aikaisempia vuosia enemmän. S S S / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N Salon Vesi hakee uutta toimitusjohtajaa SALO Liikelaitos Salon Vesi hakee uutta toimitusjohtajaa eläkkeelle jäävän Kalle Virtasen tilalle. Kaiken keskiössä on kuluttaja, joka haluaa syödä kotimaisia marjoja ja on valmis maksamaan niistä. Suunnitelmia on olemassa myös tuleville vuosille. Lisäksi edellytetään vesihuollon erityisosaamista, ammattialakohtaista lainsäädännön tuntemusta sekä talous-ja henkilöstöhallinnollista osaamista. SSS | Vesa Käiväräinen Kyberturvallisuusprofessori Jarno Limnéll haki Valtorin johtoon Kyberturvallisuuden asiantuntija Jarno Limnéll on yksi 17 hakijasta, jotka tavoittelevat Valtorin toimitusjohtajan tehtävää. Tuotto-odotukset ovat pitkälle aikavälille, laskelmien mukaan pitäisi onnistua. Yksi luvan saaneista on Vaanelan puutarha Oy, joka lisää tuntuvasti mansikan, vadelman ja varhaisperunan tunneliviljelyä. –?Kuluttajat löysivät sisäisen tee-se-itse-tekijänsä ennätyksellisesti, ja se näkyi myös vahvasti kuluttajamyyntiin keskittyneiden toimijoiden myynnin kehityksessä, kertoo Rasin toimitusjohtaja Minna Liuksiala tiedotteessa. Nyt haluan sen kuvioon mukaan, Ismo Vaanela toteaa. Hakuaika tehtävään päättyy 24. Lisää ulkomaalaisia työntekijöitä odotetaan tässä kuussa. Satoa tulee syyskuun loppuun, ehkä lokakuullekin. – Kun jotain tekee, täytyy olla tietty volyymi, yrittäjä Ismo Vaanela sanoo. –?Myös isompien puutarhainvestointien, kuten ulkoporeammeiden ja kylpytynnyreiden kysyntä ylitti kaikki odotukset, Liuksiala arvioi. Mansikan ja vadelman viljely tapahtuu suljetussa järjestelmässä niin, että kaikki kasteluvedet kierrätetään. – En tiedä seudun muista luvista, mutta ainakin muualla maassa tunneliviljely lisääntyy vuositasolla nopeasti. helmikuuta. – Peruna on joskus ollut pääkasvi, mutta se on hiipunut. Marjakausi pitenee huomattavasti avomaaviljelyyn verrattuna. Kotimaisen marjan kysyntä on hyvä, se antaa pohjan rakentamiselle. HELMIKUUTA 2021 | SALON SEUDUN SANOMAT 5 twitter.com/Salkkari www.facebook/salonseudunsanomat instagram.com/salonseudunsanomat Rakentaminen kasvussa Salossa Vaanela laajentaa tuntuvasti kausihuonetuotantoa Parhaillaan rakennetaan tunneleita mansikalle, vadelmalle ja perunalle. Nykyinen toimitusjohtaja Pasi Lehmus siirtyy toukokuun alussa tietohallintojohtajaksi Pirkanmaan sairaanhoitopiiriin. Tunneliviljelyn etu avomaaviljelyyn verrattuna on satomäärän kasvu ja marjojen laatu. Virkaan vaaditaan ylempää korkeakoulututkintoa. Puutarhan uusien kasvutunneleiden pinta-ala on lähes kolme hehtaaria. Edelleen puutarhalla viljellään myös salaatteja ja karkkitomaatteja. Salossa luvan saa hienosti, homma toimii mainiosti, Vaanela sanoo. Vielä taimet varttuvat Hollannissa. Osalla lupahakemukset ovat vielä käsittelyssä. Toiset 80 tarvitaan, kun marjasesonki on kuumimmillaan. – Euroopan koronatilanne on vakava. Rakennusja sisustuskaupan yhdistyksen Rasin mukaan myynti kuluttajille kasvoi reippaasti, mutta ammattiasiakaspuolella oli heikompaa
Lisäksi käsitellään tuotteiden positiivisia ympäristövaikutuksia ja sitä, millaisia vähähiilisyysvaatimuksia tulisi asettaa alihankintaketjuille. Muuntautumiskyky on myös Nokia-romahdusta vanhempaa perua, ajatellaan vaikkapa siirtymää Salon vahvasta tekstiiliteollisuudesta elektroniikkaan, Urmas sanoo. – Tieto alkavista rokotuksista on niistä yksi, toinen on se, että kesällä asiakkaat olivat hyvin varovaisia, mistä johtuen uusissa tilauksissa ja tarjouspyynnöissä on ollut patoutumaa. – Osittain loikkaamisessa auttaa pieni pakko, sillä kuluttajat ovat yhä ympäristötietoisempia ja vaativat tietoa siitä, miten ja missä tuote on valmistettu. Lokakuussa puolet yrityksistä arveli, että pahin koronaisku on vasta edessä, mutta nyt näin arvelee vain viidennes. Teollisuustoiminta ei Suomessa ylipäätään sakannut koronan takia yhtä pahasti kuin maailmalla, ja nyt tilanne on vähitellen paranemassa, kertoi Teknologiateollisuus ry:n Varsinais-Suomen aluepäällikkö Teppo Virta Yrityssalon suhdanneinfossa perjantaina. – Salossa ollaan nopeita. Teollisuusfoorumissa energiatehokkuutta pohditaan muun muassa energiakatselmuksien, aurinkosähkön, ilmastoinnin ja valaistuksen kanteilta. Virran mukaan tilauskannat maakunnan yrityksissä ovat kaikesta huolimatta jopa melko vahvat. Loppuvuonna tilanne alkoi näyttää taas vähän paremmalta, Virtanen sanoo. Millaisia etuja Yrityssalossa nähdään salolaisyrityksillä tässä kisassa olevan. Aiempaa positiivisempien näkymien taustalla on Teknologiateollisuus ry:n Virran mukaan useitakin syitä. – Salon elinkeinorakenne on ketterä muuntautumaan, osin siksi, että sitä on ihan vasta lyöty melkoisella moukarilla. – Eikä maailman yhä nopeutuva muutos tähän lopu. Miten Salossa ja Salon yrityksissä kyetään toteuttamaan tiekartan tavoitteen edellyttämä valtava loikka pois fossiilisista polttoaineista ja muista päästöistä. Teema on hyvinkin ajankohtainen ja osuu ajallisesti yhteen vasta julkaistun Varsinais-Suomen ilmastotiekartan kanssa. – Pandemia ei lopulta perunut tilauksia, mutta niitä siirrettiin. Mustan koronapilven takaa näkyy jo valonkajoa ”Näkymä yllätti: oletimme, että tilanne on parempi, mutta että se on näin paljon parempi.” Teppo Virta, Teknologiateollisuus ry Yrityssalon Tommi Virtanen ja Jouko Urmas kertoivat Salo IoT Campuksella alkaneen vuoden suhdanteista ja yritysten odotuksista. Yrityssalo teki joulukuussa 2020 kyselyn, johon vastasi 243 yritystä, joista 41 toimii teollisuudessa. – Näkymä yllätti: oletimme, että tilanne on parempi, mutta että se on näin paljon parempi, Virta sanoo. – Viime kesänä tilanne näytti jo vähän paremmalta, mutta koronan toinen aalto näkyi syyskuussa jälleen notkahduksena. Lisäksi tarjouspyyntöjä on enemmän. Ilmastotiekartan tavoittelemaan hiilineutraaliuteen on aikaa 15 vuotta, ja toistaiseksi öljy ja muut fossiiliset polttoaineet lämmittävät sekä liikuttavat yhä suurta osaa yhteiskuntaa. Tässä kisassa on pakko pärjätä, ja se koskee koko tuotantoketjua, Yrityssalon Jouko Urmas sanoo. Kolmannes yrityksistä uskoo liikevaihdon parantuvan tänä vuonna. Tilauskannat ovat kääntyneet taas nousuun loppuvuodesta kesän liki täydellisen romahduksen jälkeen. S S S / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N Kohti hiilineutraaliutta – Yrityssalon Teollisuusfoorumi 2021 keskittyy energiatehokkuuteen Yrityssalon seitsemäs teollisuusseminaari 9. Yrityssalon Tommi Virtanen vahvistaa näkymien parantuneen myös paikallisesti. – Ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen tai sitäkin pidempään aikaan on positiivista kerrottavaa. Teknologiateollisuuden kysely on hyvinkin ajan tasalla, sillä se on tehty tämän vuoden tammija helmikuussa. Se näkyy hiilidioksidijalanjäljessä, sillä VarsinaisSuomen päästöistä yli puolet syntyy lämmityksestä (32 prosenttia) ja tieliikenteestä (25 prosenttia). Kolmas syy on se, että tärkeimmissä asiakasmaissa tilanne on nyt parempi kuin esimerkiksi keväällä, jolloin moni tehdaskin oli Saksassa kiinni, Virta sanoo. Ne voittavat, jotka pystyvät kääntämään kurssia nopeasti. Lisäksi pandemia on ollut ankara opettaja siinä, miten pitää muuttaa toimintatapoja hyvinkin vikkelään tahtiin ja ottaa uusia, muun muassa digitaalisia, keinoja käyttöön. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 6 SALON SEUDUN SANOMAT | LAUANTAINA 6. Maakunnan ilmastostrategiaa pohjustaneen tiekartan maalina on hiilineutraalius vuoteen 2035 mennessä. Urmaksen mukaan nyt ollaan taas siirtymätaipaleella, mistä akkuteollisuuden vahva nousu Salossa on yksi esimerkki. HELMIKUUTA 2021 SSS | Mikko Kiviluoto mikko.kiviluoto@sss.fi Korona synkensi etenkin teollisuuden talousnäkymiä viime vuonna niin Salossa kuin kaikkialla muuallakin maailmassa, mutta nyt alkaa näkyä jälleen valoa tunnelin päässä – eikä valonlähde Teknologiateollisuus ry:n ja Yrityssalon mukaan onneksi ole vastaan tuleva rekka. Lisäksi rakennemuutosvuosilta meille on jäänyt paljon kokemusta erilaisista tukimuodoista, jotka ovat kaiken lisäksi monissa eri koreissa, Urmas sanoo. Epävarmuus sumentaa yhä näkymiä ja yrityskohtaiset erot ovat suuria, Virta sanoo. Vain viisi prosenttia vastanneista arveli toimintansa supistuvan jonkin verran. Kyselyn mukaan 64 prosenttia teollisen toimialan yrityksistä uskoi jälleen kasvuun, ja tästä 15 prosenttia totesi olevansa voimakkaasti kasvuhakuisia. helmikuuta keskittyy energiaan ja hiilineutraaliuteen. Enemmistö salolaisista teollisuusyrityksistä uskoo toimintansa laajenemiseen. “Ne voittavat, jotka pystyvät kääntämään kurssia nopeasti.” Jouko Urmas, Yrityssalo Yrityssalon Urmas: Salossa ollaan nopeita reagoimaan muutoksiin.. Suomessa tavataan puhua useinkin siitä, että kyse on isosta haasteesta, mutta vielä isommista bisnesmahdollisuuksista
Someron kirjastonjohtaja vaihtuu Sirkka Ylander aloitti työnsä Someron kirjastonjohtajana lokakuussa. KKV huomauttaa, että asiakkaat, joiden oletetaan olevan valmiita maksamaan enemmän, voivat kärsiä personoidusta hinnoittelusta siten, että hinnat nousevat. 50 %:n alennus myönnetään asiakkaan valinnan mukaan joko kehyksistä tai linsseistä. Mikäli linssit halutaan omiin kehyksiin, peritään lisäksi hiontamaksu 50 €. –?Tarkkaa aikataulua seuraaville uudistuksille en osaa tässä tilanteessa vielä sanoa. Uudenkaupungin Sanomat ilmestyy kolme kertaa viikossa ja Laitilan Sanomat kaksi kertaa viikossa. Uudenkaupungin Sanomat on perustettu vuonna 1890 ja Laitilan Sanomien ensimmäinen numero ilmestyi vuonna 1925. SSS | Päivi Malin-Perho paivi.malin-perho@sss.fi Someron kirjastonjohtaja Sirkka Ylander on irtisanoutunut. KKV:n mukaan personoidun hinnoittelun seurauksena kuluttajien on entistä vaikeampaa pysyä perillä yleisestä hintatasosta. Silmälasien ostajalle toiset silmälasit tai aurinko lasit voimakkuuksilla –50 %, alennus edullisemmasta parista. Sitä ennen hän luotsasi kaupunkilehti Turkulaista, jossa hän toimi pitkään eri tehtävissä, kuten päätoimittajana, toimituspäällikkönä ja toimitussihteerinä. HELMIKUUTA 2021 | SALON SEUDUN SANOMAT 7 TOISET LASIT –50 % ITSELLE TAI KAVERILLE Lisäksi ILMAINEN OPTIKON NÄÖNTUTKIMUS SILMÄLASIEN OSTAJALLE € PUOLITIMME VARAA AIKA SILMÄASEMA.FI TAI 010 190 200 (mpm/pvm) –50 % Kaikki LINSSIT TAI KEHYKSET Tarjous koskee uusia silmälasitilauksia eikä sitä voi yhdistää muihin etuihin tai pakettihinnoiteltuihin tuotteisiin. Kaupungin talousarviossa on varattu hankkeeseen rahaa. Automaattien avulla asiakkaat voivat lainata ja palauttaa kirjojaan omatoimisesti kirjaston aukioloaikoina. Someron sivistysjohtaja Minna MäkeläRönnholm kertoo, että Ylanderin lähdön yhteydessä kaupunki järjestelee tehtäviä uudelleen. maaliskuuta, kertoo TS-Yhtymä tiedotteessaan. Hän aloittaa tehtävässä 1. LAUANTAINA 6. Someron kaupungin tavoitteena on kehittää kirjaston omatoimikäyttöä edelleen. – Nuorisotoimen esimiestehtävät siirretään kirjastonjohtajalta liikuntakoordinaattorille. Kirjastonjohtajalle jäävät vain kirjastotoimeen liittyvät tehtävät, MäkeläRönnholm huomauttaa. Uudenkaupungin Sanomien ja Laitilan Sanomien päätoimittajaksi on valittu Teija Uitto, 56. S S S A R K I S T O / M A R K O M A T T I L A ”Nuorisotoimen esimiestehtävät siirretään kirjastonjohtajalta liikuntakoordinaattorille.” Sivistysjohtaja Minna Mäkelä-Rönnholm Someron kirjasto sai automaatit Someron kirjastoon on saatu lainausja palautusautomaatit. Sirkka Ylander työskenteli ennen Somerolle tuloaan Karkkilan kirjastonjohtajana. –?Seuraavaksi kirjaston automaatiota on tarkoitus lisätä siten, että kirjastoon pääsee sisään sähköisellä kulkukortilla, sivistysjohtaja Minna Mäkelä-Rönnholm kertoo. Ylander lopetti työnsä Someron kaupungin palveluksessa eilen. (SSS) Teija Uitto Uudenkaupungin Sanomien ja Laitilan Sanomien päätoimittajaksi Yritykset voivat personoida hintoja yhdistämällä algoritmeja asiakkaista keräämäänsä dataan, kertoo Kilpailuja kuluttajavirasto KKV. Tarjous on voimassa 28.2.2021 asti. (STT) Algoritmit voivat johtaa personoituun hinnoitteluun. Uitto on työskennellyt päätoimittajana Vakka-Suomen Sanomissa vuodesta 2017 lähtien. Eri asiakkailta voidaan näin periä samasta tuotteesta tai palvelusta eri hintoja sen perusteella, mitä asiakkaiden oletetaan olevan valmiita maksamaan. Hän toimi lisäksi nuorisotoimen esimiehenä. Samalla liikuntakoordinaattorin nimike muutetaan vapaa-aikapäälliköksi. Sirkka Ylander ehti olla virassa vain runsaat kolme kuukautta. Ylander toimi Somerolla kirjastonjohtajan tehtävän lisäksi nuorisotoimen esimiehenä. Tuoreimman Kansallisen Mediatutkimuksen mukaan Uudenkaupungin Sanomien jokaisella numerolla on keskimäärin 15 000 lukijaa ja Laitilan Sanomat tavoittaa noin 12 000 lukijaa. Ylander aloitti virassa lokakuussa, eli hän ehti työskennellä Somerolla vain runsaat kolme kuukautta. Salon Seudun Sanomat ei tavoittanut eilen Ylanderia kommentoimaan irtisanoutumistaan. Mäkelä-Rönnholm huomauttaa kirjastonjohtajan vaihtumisen vaikuttavan seuraavien uudistusten toteuttamiseen
Tieto varoituksista ja huomautuksesta julkaistiin perjantaina. (STT) Raaseporin tasoristeysonnettomuudesta haetaan valituslupaa KKO:lta Pitkäksi venyneestä valtiovarainministeriön kansliapäällikön valinnasta saatetaan saada pian uutta tietoa. –?Ulkoinen tarkastus on tulossa, ja siihen liittyvää hankintaa valmistellaan ensi viikolla, Nissinen sanoo. Kaupunginjohtaja Tero Nissinen sanoo, ettei halua kommentoida laajemmin tapausta, joka on tapahtunut ennen hänen virka-aikaansa. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 8 SALON SEUDUN SANOMAT | LAUANTAINA 6. Törmäyksessä kuoli kolme kuorma-auton lavalla ollutta varusmiestä. Haluamme tehdä hankalasta yksinkertaista ja helpommasta vielä helpompaa. Lisäksi varoituksen sai kaksi muuta tilapalvelujen virkamiestä, ja yhdelle annettiin huomautus. Kilpailuja kuluttajavirasto antoi tammikuussa kaupungille huomautuksen hankintalain noudattamatta jättämisestä. Autoa kuljettanutta varusmiestä syytettiin liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kolmesta kuolemantuottamuksesta ja palvelusrikoksesta. Valtiovarainministeriön hallintoja kehitysjohtaja Irja Peltonen kertoo STT:lle, että haastattelut on nyt tehty. Kaupunki ehti hankkia töitä noin 230?000 eurolla, ennen kuin uusi hankintapäätös saatiin tehtyä elokuussa. Viisi varusmiestä loukkaantui, heidän joukossaan kuljettaja itse. –?Tosiasia on, että meidän hankintaprosessimme eivät ole olleet kaikilta osin kaupungin omien ohjeiden ja hankintalain mukaisessa kunnossa. On muuten helppoa. SSS | Vesa Käiväräinen vesa.kaivarainen@sss.fi Salon kaupunki on antanut kaupunkikehitysjohtaja Mika Mannervedelle varoituksen pienten rakennusurakoiden kilpailuttamiseen liittyvistä virheistä. (STT) Valtiovarainministeriön kansliapäällikköehdokkaat haastateltu. Ensin virkamiehet haastattelivat osaa hakijoista, minkä jälkeen ansioituneimmat etenivät valtiovarainministeri Matti Vanhasen (kesk.) ja virkamiesten haastatteluun. Vuonna 2020 hankintoja jatkettiin uutta kilpailutuskierrosta odoteltaessa. Puitejärjestelyä jatkettiin optiovuodella 2019. Siksi asiakkaanamme nautit sellaisista palveluista, jotka ovat aina sekä helppoja ottaa käyttöön että käyttää – ja voit keskittyä elämässäsi sinulle tärkeämpiin asioihin. Vuoden 2020 hankinnat tehtiin viraston mukaan kilpailuttamatta, koska aiempi sopimuskausi tai sen optiovuosi eivät olleet enää voimassa. Siihen on nyt lähdetty hakemaan korjausta, Nissinen toteaa. Kilpailuja kuluttajaviraston mukaan Salo toimi vastoin puitejärjestelmän ehtoja, kun se osti rakennustöitä myös ulkopuolisilta yrittäjiltä. Kaupunki hankki kuitenkin optiovuoden aikana töitä 120?000 euron arvosta puitejärjestelmän ulkopuolisilta toimittajilta. Kaupunki on aiemmin kertonut tehneensä asiassa ”tarvittavat työnjohdolliset toimenpiteet”, mutta se ei ole kertonut asiasta tarkemmin. Mannervesi sai varoituksen Salon kilpailutussotkuista Varoitus kolmelle, huomautus yhdelle. Viraston mukaan kaupunki oli kilpailuttanut vuonna 2017 rakennusurakoiden tuntityöt kahdeksi vuodeksi. –?Valinta tehdään mahdollisimman pian, Peltonen sanoo. ”?Ulkoinen tarkastus on tulossa, ja siihen liittyvää hankintaa valmistellaan ensi viikolla.” Kaupunginjohtaja Tero Nissinen Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappe hakee korkeimmalta oikeudelta (KKO) valituslupaa Raaseporin tasoristeysonnettomuuden tuomioon. Kaupunki on jo päättänyt tehdä sisäisen tarkastuksen lisäksi ulkoisen tarkastuksen, joka kattaa koko käynnissä olevan valtuustokauden vuodesta 2017 alkaen. Puolustusvoimien kuormaauto ja VR:n taajamajuna törmäsivät Skogbyn vartioimattomassa tasoristeyksessä lokakuussa 2017. Valtioneuvoston yleisistuntoon kansliapäällikön valinta tulee sitten, kun turvallisuusselvitykset on tehty. Ommmmmuuten helppoa. Sekä Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus että Helsingin hovioikeus hylkäsivät kaikki syytteet. HELMIKUUTA 2021 dna.fi | DNA Kauppa Elämä on
Särkisalolaisen Hästön Maatilan yrittäjä Janne Eriksson toteaa, että tilat eivät vielä ole saaneet tarkempia toimintaohjeita, mutta tässä vaiheessa tunnelma on hyvä ja odottava. Kovamäen tilalla viljellään mansikkaa, hernettä ja avomaankurkkua. Uusien linjausten mukaan Suomeen saapuvilta työntekijöiltä on otettava kaksi koronatestiä. Salmelin ei pidä uusia ohjeistuksia mahdottomina toteuttaa. Kummankin näytteen on oltava negatiivinen. Toista viime vuoden kaltaista vuotta ei kestetä – kaaos oli sitä luokkaa. LAUANTAINA 6. Hän vei pahoinpidellyn miehen kotiin ja jätti tämän sinne yksin sen sijaan, että olisi soittanut hätäkeskukseen.(STT) Liikenneja viestintäministeriön kansliapäälliköksi kuusi hakijaa Liikenneja viestintäministeriön kansliapäällikkö Harri Pursiainen hakee jatkokautta. Ei tämä helpolta näytä, Räty toteaa. Haku kansliapäällikön virkaan päättyy maanantaina, ja STT pyysi ministeriöstä tiedot perjantaihin mennessä tulleista hakijoista. (STT). Maahantulon yhteydessä kausityöntekijän on esitettävä työnantajan täyttämä lomake, joka todistaa hänen työskentelevän tilalla tai yrityksessä. –?Lähtökohtaisesti vaikuttaa positiiviselta, että kausityöntekijöiden tilakohtaisista kiintiöistä luovutaan ja viranomaiset myöntävät, että kausityöntekijät täyttävät välttämättömän maahantulon perusteet. Hän on aiemmin toiminut viestintäpolitiikan osaston osastopäällikkönä vuodesta 2001 ja ministeriön kansliapäällikkönä vuodesta 2006. –?Viime vuosi oli varmaan kaikille koettelemusten vuosi. Lintumetsällä ollut paikallinen metsästäjä ampui vahingossa pyöräilijää Urho Kekkosen kansallispuistossa Savukoskella lokakuussa 2020. –?Sen verran on ainakin tarkoitus saada. Luodista haavoittunut mies oli pyöräilemässä retkeilyreitillä neljän muun ihmisen kanssa. Heitä odotetaan tulevaksi tuttuun tapaan Ukrainasta, Valko-Venäjältä ja Liettuasta. Hakemuksia oli tullut kuusi, mutta lista saattaa vielä täydentyä. Oikeus tuomitsi toisen miehistä muun muassa pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta vuoden ja kahdeksan kuukauden ehdottomaan vankeuteen. Aika nopeasti ne tekevät päätöksiä. Lisäksi työnantajan pitää laatia yhteistyössä paikallisen tartuntatautiviranomaisen kanssa terveysturvallisuussuunnitelma. Tilalla viljellään muun muassa mansikkaa ja perunaa, ja työntekijöitä tarvittaisiin lähinnä mansikanpoimintaan. –?Ukrainasta tulee joka päivä sähköpostia, mutta en voi tarjota töitä kuin puoleksitoista kuukaudeksi. Näistäkin lähetetään vielä tarkempi ohjeistus työnantajille. Hän kuoli vammoihinsa ensiavusta huolimatta. Maahanmuuttovirastokin toimii tällä hetkellä nopeammin, eli lupajärjestelmä on saatu toimivaksi, Rannikko kuvailee. Nyt toivotaan, että tämä vuosi pystyttäisiin viemään suunnitellusti läpi ja olisi mahdollisuus parempaan kauteen. Sami Salmelin hakee tilalleen 20:tä kausityöntekijää, ja uskoo ne myös saavansa. Maastopyörällä liikkunut mies oli kotoisin pääkaupunkiseudulta ja iältään noin 30-vuotias. Kausityöntekijöitä tarvitaan ensi kesäksi vakiomäärä eli noin 100 henkilöä. –?Varmaan paperityötä tulee enemmän, mutta ei kai niissä mitään ylitsepääsemätöntä ole. Ja meillä työntekijöitä tarvitaan vasta kesäkuun puolivälin paikkeilla, Salmelin toteaa. Pääasiassa työvoima on Ukrainasta, Vietnamista ja Suomesta. Työnantajan on ilmoitettava ulkomaisen työvoiman saapumisesta kunnan terveysviranomaisille. Tänä vuonna sen pitäisi saada 750 kausityöntekijää, sillä toiminta on laajentunut vuosi vuodelta. Syyttäjä on nostanut syytteet metsästysrikoksesta ja törkeästä kuolemantuottamuksesta. Nyt epäkohtia koetetaan poistaa. Salolaisviljelijät odottavat kausityövoimaa toiveikkaina Suomessa asuva Linda Hamoonga sekä virolaiset Katrin Nõmm, Pia Sepman, Pille Truup ja Liina Valt olivat viime kesänä poimimassa marjoja Hästön Maatilalla Särkisalossa. Se opetti tietyllä tavalla kaikkia ja opetti myös sen, että päätökset on tehtävä ajoissa. (STT) Pahoinpitelystä tuomiot kahdelle Kuolemaan johtanut pahoinpitely Tampereella elokuussa 2018 toi tuomiot kahdelle miehelle. Hästön Maatilalla kasvaa mansikkaa, vadelmaa, tilliä, persiljaa, hernettä, papua ja pinaattia. Ja työntekijöiden karanteeni tilalla ei ole mikään ongelma, koska kaikki työntekijät tulevat samaan aikaan. Ukrainasta olisi tulijoita, mutta Ukrainan hallitus edellyttää työntekijöiltä vähintään kolmen kuukauden työsopimusta. –?Haluaisimme työntekijöitä Virosta, mutta vielä ei tiedä, miten he pääsevät sieltä tulemaan. –?Hyvä, että nyt ollaan liikkeellä ajoissa, etteivät tilat joudu kokemaan samanlaista epävarmuutta kuin viime vuonna, Eriksson sanoo. Rannikon Puutarha viljelee muun muassa mansikkaa, hernettä, vadelmaa, kurkkua, kurpitsoja ja vesimeloneja. Kansliapäällikön virka on viisivuotinen ja alkaa kesäkuun alussa. Keinotekoiset kiintiöt eivät palvele ketään, Eriksson sanoo. Ensimmäinen otetaan maahantulon yhteydessä, jonka jälkeen työnantajien pitää huolehtia työntekijöille kuljetus lentokentältä tilalle, missä he ovat omaehtoisessa karanteenissa, kunnes toinen testi on otettu 72 tunnin kuluttua ensimmäisestä. Pertteliläisellä Ylitalon tilalla olisi ensi kesänä tarvetta 10–15 kausityöntekijälle. Karanteenista on laadittu erilliset ohjeet, jotka tullaan lähettämään tiloille. Hallituksen linjaukset kausityöntekijöiden maahantulosta saatiin nyt hyvissä ajoin. Syytteet käsitellään aikanaan Lapin käräjäoikeuden Sodankylän istuntopaikassa. Viime vuonnakaan siinä ei ollut ongelmia. Se on välttämätöntä, jotta kausityöntekijät saadaan maahan ajoissa ja hallitusti, saadaan tehtyä tarvittavat terveystoimenpiteet ja testaukset, ja jotta päästään ajoissa töihin, hän summaa. Perniöläisellä Kovamäen tilalla odotetaan kesää luottavaisin mielin. Mies löydettiin seuraavana päivänä kuolleena kotoaan. Työntekijät tulevat Ukrainasta, ja tulossa on paljon tuttuja kasvoja viime vuosilta. Pursiainen on työskennellyt liikenneja viestintäministeriössä vuodesta 1984. Pirkanmaan käräjäoikeuden tuomiosta ilmenee, että 69-vuotiasta miestä lyötiin nyrkillä, minkä vuoksi hän kaatui ja löi päänsä asfalttiin. –?Varmasti sen verran saadaan, kun saatiin viime vuonnakin. –?On hyvä, että hallituksella on tahtotila kausityövoiman saamiseksi tänne, mutta korona sen loppujen lopuksi päättää, miten tässä pärjätään, Rannikko kiteyttää. –?Hallitus on kerännyt vuoden verran kokemuksia, ja kausityöntekijöiden työllistäjiäkin on kuultu. HELMIKUUTA 2021 | SALON SEUDUN SANOMAT 9 SSS | Talvikki Salin talvikki.salin@sss.fi Salolaiset viljelijät ovat ottaneet positiivisin mielin vastaan hallituksen torstaina tekemät ratkaisut, joilla turvataan ulkomaalaisten kausityöntekijöiden tulo Suomeen pandemia-aikana. Toinen miehistä sai vuoden ja kolmen kuukauden ehdollisen tuomion muun muassa heitteillepanosta ja törkeästä kuolemantuottamuksesta. Viime kesänä koetimme pärjätä kotimaisin voimin ja paljon tavaraa jäi peltoon, sanoo Ylitalon tilan Ismo Räty. S S S A R K I S T O / V E S A K Ä I V Ä R Ä I N E N Pyöräilijän kuoleman aiheuttanut ampuminen käräjille Maastopyöräilijän kuoleman aiheuttanut ampuminen on johtanut syytteisiin. Myös halikkolaisen Rannikon Puutarhan yrittäjä Esa Rannikko pitää hyvänä, että nyt asioihin on tartuttu ajoissa. Jos se ei onnistu, niin sitten täytyy aloittaa taas kotimainen rumba
Tähän ryhmään kuuluu noin 280?000 ihmistä. Viimeisen viikon aikana tartuntoja on todettu suunnilleen saman verran kuin edellisellä viikolla. (SSS) KORONATARTUNNAT Salon ja lähikuntien tilanne 5.2. Viimeisten kahden viikon aikana on raportoitu 4?979 tartuntaa, mikä on 1?132 tartuntaa enemmän kuin edellisten kahden viikon aikana. Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat muun muassa ne, joille on tehty elinsiirto tai enintään puoli vuotta sitten kantasolusiirto, jotka käyttävät kantasolusiirron takia hylkimisenestolääkitystä tai joilla on aktiivisessa hoidossa oleva syöpätauti, ei kuitenkaan tyvisolusyöpä. Onnistumiset liittyvät erityisesti uusiutuviin polttoaineisiin. Sairaalahoidossa viruksen aiheuttaman taudin vuoksi oli 124 ihmistä, joista tehohoidossa oli 20. Eniten rokoteannoksia on annettu Helsingin ja Uudenmaan, Pirkanmaan sekä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirien alueilla.Selvästi eniten rokoteannoksia on annettu 80 vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille. Tiedottamisen toteutuksesta päätetään Leinon mukaan kunnissa. Toiseen ryhmään kuuluvat muun muassa ihmiset, joilla on jatkuvaa lääkitystä vaativa astma, vaikea sydänsairaus tai immuunipuolustusta heikentävä lääkehoito autoimmuunisairauteen. Koko epidemian aikana Salossa on ollut yhteensä 312 koronatartuntaa ja koko maassa 46 894. Koronarokotteita oli annettu perjantain luku mukaan laskien yli 164?000 ihmiselle, THL kertoi. Toisen rokoteannoksen saaneita on nyt Suomessa yhteensä yli 42?000. Kunnat järjestävät rokotukset ja tiedottavat asukkailleen rokotusten ajasta ja paikasta. Vuosi 2019 sisältää suuren takautuvan verohelpotuksen Yhdysvalloissa. Somerolaisia on rokotettu 185, joista tehosteen on saanut 71. Nyt määriteltyjen ryhmien sisällä kaikkia taustasairauksia sairastavia rokotetaan samanaikaisesti. Turussa rokotuksen on saanut 8474 asukasta, ja heistä toisen annoksen 1940. uu u Salo +2 (yhteensä 312) uu u Somero (26) uu u Paimio +3 (65) uu u Sauvo (9) uu u Kemiönsaari (28) uu u Koski +1 (9) uu u Marttila (6) uu u Turku +22 (2776) uu u Lähde:THL Nesteen tulos jäi selvästi vuoden takaisesta Nesteen toimitusjohtaja Peter Vanacker ei hätkähdä, vaikka yhtiön viime vuoden vertailukelpoinen liikevoitto putosi 1,4 miljardiin euroon 2,0 miljardista eurosta. Koronavirusta on kahden viikon aikana todettu asukaslukuun suhteutettuna eniten Helsingin ja Uudenmaan sekä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirien alueilla, joiden ilmaantuvuusluvut ovat pitkään olleet maan korkeimpia. Salossa on perjantaina päivittyneiden tietojen mukaan rokotettu 1214 asukasta, joista toisen rokotusannoksen on saanut 454. Turussa uusia tartuntoja kirjattiin 22 ja koko maassa yhteensä 401. Yhteensä kuolemantapauksia on raportoitu nyt 692. Perinteisiä öljytuotteita koronavuosi kohteli tylysti. Muita sairauksia sairastavien ja terveiden alle 70-vuotiaiden rokotusjärjestystä tarkennetaan myöhemmin. Hän kuvaa vuotta Nesteelle monin tavoin onnistuneeksi. (STT). Yli 70-vuotiaista ainakin ensimmäisen rokoteannoksen saaneita oli yli 62?000. Tälle ikäryhmälle annettujen annosten määrä on jo melkein 50?000. Rauhallisin tautitilanne puolestaan on Ahvenanmaalla, EteläPohjanmaalla ja Kainuussa. Viimeisen vuosineljänneksen liikevaihto putosi 3,0 miljardiin euroon vuoden takaisesta 4,1 miljardista eurosta. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 10 SALON SEUDUN SANOMAT | LAUANTAINA 6. Myyntimäärät kasvoivat neljä prosenttia. Ylivoimainen valtaosa Nesteen voitosta tuli siis uusiutuvista polttoaineista. Kuntien päätettävissä on Leinon mukaan se, lähdetäänkö rokotuksissa esimerkiksi vanhimmasta päästä liikkeelle. Taustasairaudet on jaettu kahteen ryhmään sen mukaan, missä määrin sairaus altistaa vakavalle koronavirustaudille. Suomessa AstraZenecan koronarokotetta suositellaan toistaiseksi alle 70-vuotiaiden rokottamiseen, sillä tutkimustietoa rokotteen tehosta iäkkäillä on vasta vähän. Nesteen liikevaihto supistui viime vuonna 11,8 miljardiin euroon toissa vuoden 15,8 miljardista eurosta. HELMIKUUTA 2021 STT | Maiju Ylipiessa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) julkaisi perjantaina rokotusjärjestyksen taustasairauksia sairastaville alle 70-vuotiaille eli koronaviruksen riskiryhmiin kuuluville. Ilmaantuvuus kertoo tautitapaukset sataatuhatta asukasta kohden kahden viikon ajalta. Tehohoidossa olevien potilaiden määrä laski kolmella torstaihin verrattuna. Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat muun muassa ihmiset, joille on tehty elinsiirto tai joilla on aktiivisessa hoidossa oleva syöpätauti. Uusiutuvien tuotteiden koko vuoden vertailukelpoinen liikevoitto oli 1,3 miljardia euroa. Tähän ryhmään kuuluu noin 630?000 ihmistä. Ryhmät menevät myös osin päällekkäin, kertoo THL:n ylilääkäri Tuija Leino STT:lle. Salon lähikunnista Paimiossa tuli ilmi kolme uutta tartuntaa ja Koskella yksi. Vanacker huomauttaa, että v heikkenemiseen vaikutti vertailuajankohta. L E H T I K U V A / E M M I K O R H O N E N STT | Maiju Ylipiessa, Ilmo Ilkka Suomessa on raportoitu neljä uutta koronavirukseen liittyvää kuolemantapausta, kertoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) perjantaina. Alle 70-vuotiaiden riskiryhmäläisten rokotusjärjestys julkaistiin Kunnat järjestävät rokotukset ja tiedottavat rokotusten ajasta ja paikasta. Rokotteita tarjotaan ensin ihmisille, joilla on erittäin voimakkaasti vakavalle taudille altistava sairaus tai tila. Yhteensä Suomessa oli todettu perjantaihin mennessä 46?894 koronavirustartuntaa. Seuraavaksi korkeinta ilmaantuvuus on Keski-Suomessa. Vertailukelpoinen liikevoitto romahti 50 miljoonaan euroon 386 miljoonasta eurosta. Suomessa neljä uutta koronakuolemaa – sairaalahoidossa yli 120 ihmistä Salossa kaksi uutta koronatartuntaa Saloon kirjattiin perjantaina kaksi uutta koronatartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Lisäksi ensimmäiseen ryhmään kuuluvat ihmiset, joilla on vaikea puolustusjärjestelmän häiriö, vaikea krooninen munuaissairaus, vaikea krooninen keuhkosairaus tai lääkehoitoinen tyypin 2 diabetes sekä aikuiset, joilla on Downin oireyhtymä. Taudin ilmaantuvuus oli kasvanut 13 sairaanhoitopiirin alueella. 70-vuotiaiden ja sitä vanhempien rokottamiseen suositellaan jo käytössä olevia Pfizerin ja Biontechin sekä Modernan rokotteita. Suomessa on raportoitu 401 uutta koronavirustartuntaa, THL kertoi perjantaina. Suomessa on 21 sairaanhoitopiiriä. Luku kasvoi torstaista noin 5?000 rokotteella. Myynnin kasvun mahdollisti uusi vuotuinen tuotantoennätys
–?Tautia potevan äänioikeutta vai sen henkilön elämää ja terveyttä, jonka pitäisi käydä hänen luonaan. Maastoetsijöitä oli parisenkymmentä, ja heillä oli apunaan koiria. Paikalla oli useita poliisipartioita. Myös työikäinen saa ajan nopeammin. Vyöry oli korkeudeltaan muutamia satoja metrejä. Viranomaiset saivat hälytyksen paikalle noin kello 16.30. – Kaihileikkaukseen pääsyä joutuu odottelemaan keskimäärin noin neljä kuukautta. Oikeusministeri ja kaikki puoluesihteerit yhdessä tuumin tyrmäsivät ehdotuksen. Poliisi kertoi ottaneensa kolme henkilöä kiinni ja tarkistaneensa yksityisasunnon Leppävaarassa. –?He katsovat, että vaalit olisi turvallisempi järjestää syksyllä, kun muun muassa suurempi osa väestöstä olisi saanut rokotteen. Viranomaiset pohtivat Henrikssonin mukaan vielä, voisiko karanteeniin ennakkoäänestyksen alkamisen jälkeen määrätty äänestää äänestyspaikan pihassa vaikkapa autosta. – Aloitimme kaihileikkaukset kolmena päivänä viikossa Salossa, jossa käy leikkaamassa kantasairaalan kaksi kokenutta kirurgia. OM:n kansliapäällikkö Pekka Timosen mukaan siirtoesitys perustui kokonaisarviointiin, johon vaikuttivat erityisesti terveysturvallisuusriskit. Henrikssonin mukaan pääsyy vaalien siirtämiselle olisi virkamiehillä ollut se, että muuntovirukseen ja sen torjuntaan liittyy niin paljon epävarmuustekijöitä. L E H T I K U V A / V E S A M O I L A N E N Kaihileikkaukseen pääsy Turun yliopistollisen sairaalan (Tyks) alueella on nopeutunut. Tyksin Kantasairaalan ja Salon sairaalan lisäksi kaihia leikataan Turunmaan sairaalassa. Todennäköisesti kevään aikana tämä tulee entisestään lyhentymään, Ulpu Salmi arvioi tiedotteessa. Oikeusministeriön virkamiehet ehdottivat jo kuntavaalien siirtoa koronan takia. Pisimmilläänkin odotusaika on enää noin viisi kuukautta. (SSS) Salon sairaalan kaihileikkaukset nopeuttavat leikkaukseen pääsyä Tyksin alueella Espoossa kolme kiinni epäiltynä väkivaltarikoksesta Espoon Leppävaarassa oli iso poliisioperaatio perjantaina illalla, kertoi Länsi-Uudenmaan poliisi Twitterissä. Etsinnöissä oli mukana kaksi helikopteria sekä yksiköitä Äkäslompolosta, Kolarista, Kittilästä, Sirkasta ja Muoniosta. Oikeusministeriöllä ja kaikkien eduskuntapuolueiden puoluesihteereillä oli torstaina kokous, jossa siirtoesityksestä kerrottiin. HELMIKUUTA 2021 | SALON SEUDUN SANOMAT 11 Ota yhteyttä 041 502 4640 Myydään viihtyisä paritalo Pahkavuoresta 4h + k + s = 93 m² Katso lisätiedot Oikotie.fi kohdenumero 16021120 Tilaukset puh: (02) 7347 400 Lämpöä läheltä Talven lämmitysöljyt KAUPAN Paikka KAUPAN Paikka Salon Seudun Sa no mis sa aina tors tai sin ja lauantaisin. Henrikssonin mukaan ainakin tällä hetkellä koronatilanne sallii vaalien järjestämisen ajallaan. Kotiäänestys on osa ennakkoäänestystä, ja sitä täytyy pyytää ennen kuin ennakkoäänestys alkaa. Silmäklinikka leikkasi viime vuonna lähes 6?000 harmaakaihisilmää. Aikoja on saatu lisää Salon sairaalasta, jossa leikkaukset alkoivat syksyllä. Länsi-Uudenmaan poliisi tviittasi perjantaina iltakahdeksalta, että tutkinnan turvaamisen takia tapauksen muita yksityiskohtia ei voitu antaa vielä julki. Poliisitehtävä liittyi epäiltyyn väkivaltarikokseen, jonka uhri kuljetettiin illalla sairaalahoitoon. Suurin osa Tyksin kaihiasiakkaista on yli 60-vuotiaita. Toinen on terveysturvallisuus, joka on näiden vaalien erityispiirre. Mallinnusta oli Henrikssonin mukaan tulkittu liikaa kuin ennustetta. Virkamiehet esittivät kuntavaalien lykkäämistä syksyyn, ministeri ja puoluesihteerit eivät pitäneet tarpeellisena. Ohjeita tarvitaan siitä, miten koronakaranteenissa oleva voi äänestää Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson sanoo, että kynnys vaalien siirtoon on korkea. –?On muistettava, että koronaviruksesta huolimatta monissa maissa on onnistuttu järjestämään vaaleja. Poliisi ei ilmoittanut illalla, milloin operaatiosta voidaan tiedottaa enemmän. Vaalit on tarkoitus järjestää 18. (STT) Lumivyöry aiheutti tuntien etsinnät Kolarissa Kolarissa Äkäslompolon alueella etsittiin perjantaina tuntikausia kahta vaeltajaa, jotka olisivat voineet jäädä Kesänkitunturin alueella iltapäivällä sattuneen lumivyöryn alle. Näen, että tähän ongelmaan saattaa olla vaikeaa löytää ratkaisu tapauksissa, joissa kyse on henkilöstä, jolla on koronatauti, hän sanoi STT:lle perjantaina. Etsinnät lopetettiin kuitenkin illalla sen jälkeen, kun sekä vyöryn aiheuttanut laskettelijapariskunta että vaeltajat olivat ilmoittautuneet viranomaisille. Nykyisin leikkaukseen tullaan suoraan, eikä enää esitutkimukseen. Määrän arvioidaan kasvavan noin 200:lla vuosittain. Käytännön järjestelyistä on luvassa ohjeistusta kunnille lähipäivinä OM:ltä ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL). LAUANTAINA 6. Tyksissä on lisäksi valmius nopeaan hoitoon pääsyyn, jos potilasta esimerkiksi uhkaa sokeutuminen. Oikeusministeriöstä (OM) kerrottiin STT:lle torstaina, että niin sanottu kotiäänestys, jossa vaalivirkailija tulee kotiin hakemaan lipukkeeseen äänen, on tulossa mahdolliseksi tartuntatautilääkärin määräämässä karanteenissa oleville. Lisätiedot: SSS MEDIAMYYNTI Mika Salko 02 770 2216 STT | Saila Kiuttu Oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin (r.) mielestä saattaa olla vaikeaa löytää ratkaisu, miten eristykseen määrätyt, koronatartunnan saaneet voisivat päästä äänestämään kuntavaaleissa. Leikkaustoiminta lähti nopeasti ja sujuvasti käyntiin ja auttoi jonon purkamisessa, vastuualuejohtaja Ulpu Salmi kertoo VarsinaisSuomen sairaanhoitopiirin tiedotteessa. (STT). huhtikuuta. –?Meillä on kaksi eri asiaa, eli ensinnäkin perinteinen vaaliturvallisuus: se, että vaalit ovat turvallisesti ja luotettavasti järjestetyt ja että demokratia toteutuu vaaleissa. Leikkaukset aloitettiin tehostettuina kesällä, ja syksyn aikana aikataulua kirittiin lisää. Tapahtumien selvittäminen vie poliisin mukaan aikaa. Virkamiehet olivat perustaneet arvionsa mallinnukseen, joka oli tehty THL:ssä työkaluksi hallitukselle, kun se päivitti hybridistrategiaansa tammikuun lopussa. Etsintöjä hankaloitti se, että tunturin rinne on hyvin jyrkkä, joten etsijät pääsivät sitä ylöspäin ainoastaan lumikengillä. Kuntavaalien järjestelyihin liittyy paljon tavallisesta poikkeavia yksityiskohtia, jotta ne saadaan vedettyä turvallisesti läpi koronan ikeessä. Asiassa törmätään hänestä perusoikeudelliseen kysymykseen, mitä kuuluu suojella. Koronaviruspandemiaan varautumisen vuoksi harmaakaihileikkauksia jouduttiin siirtämään ja perumaan viime keväänä, mikä kasvatti hoitoon pääsyä kaihileikkaukseen pahimmillaan yhdeksään kuukauteen. Näiden yhdistelmään tämä arvio perustui, hän sanoi STT:lle. Kaihin esiintyminen lisääntyy Suomessa koko ajan. Sivullisille ei poliisin mukaan aiheutunut vaaraa
Rokotteeseen kohdistuu suuria odotuksia, koska sitä riittää yksi annos. Saksa ja Puola ovat kutsuneet suurlähettiläänsä Venäjältä keskusteluihin karkotuksien vuoksi. WHO:n Euroopan alue kattaa 53 maata, ja joukossa on useita KeskiAasian maita. 79-vuotiasta Nygårdia syytetään Yhdysvalloissa muun muassa alaikäisiin kohdistuvista seksuaalirikoksista ja kiristyksestä. (STT, TT) Kööpenhamina/Washington | STT, AFP Euroopan maiden ja lääkeyhtiöiden täytyy tehdä yhteistyötä koronarokotusten nopeuttamiseksi, sanoi Maailman terveysjärjestön (WHO) Euroopan-johtaja perjantaina. Ruotsin ulkoministeriö kertoi uutistoimisto AFP:lle kirjallisesti perjantaina, että ruotsalaisdiplomaatin karkotus on täysin perusteeton. Yhdysvalloissa lääkejätti Johnson & Johnson jätti torstaina maan terveysviranomaisille hakemuksen koronavirusrokotteensa hyväksymisestä hätätilakäyttöön. L E H T I K U V A / A F P / J U S T I N T A L L I S. Hän sanoi, että ongelmallisten uusien muunnosten kehittymiseen on valmistauduttava. Suu Kyin läheinen avustaja moitti Myanmarin vallankaappausta YANGON Myanmarin syrjäytetyn johtajan Aung San Suu Kyin läheinen avustaja otettiin perjantaina kiinni Yangonissa. Lisäksi poliisi on ottanut kiinni toistakymmentä demokratia-aktivistia. WHO kannattaa rokotustodistusten myöntämistä, mutta Kluge ei tukenut ajatusta rokotepasseista, sillä ne lisäisivät hänen mielestään epätasa-arvoa. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 12 SALON SEUDUN SANOMAT | LAUANTAINA 6. Tähän mennessä maailmassa on jaettu yli 100 miljoonaa rokoteannosta, joista kaksi kolmasosaa on annettu rikkaissa maissa. Mielenosoitukset jatkuivat perjantaina Yangonissa toimivalla Dagon-yliopistolla. 79-vuotias Win Htein oli sitä ennen sanonut paikalliselle medialle, ettei sotilaiden vallankaappaus ollut viisas toimi. Kluge toisti WHO:n vaatimuksen, että rikkaiden maiden on oltava solidaarisia köyhien maiden kanssa, joilla ei ole mahdollisuuksia ostaa rokotteita. Borrellin mukaan Navalnyin oikeudenkäynti ja vangitseminen on pohjanoteeraus unionin ja Venäjän välisissä suhteissa. EU:ssa on toistaiseksi hyväksytty käyttöön kolme koronavirusrokotetta. Puola varoitti perjantaina, että karkotukset voivat vahingoittaa Puolan ja Venäjän välejä. Köyhien maiden auttamisen on alettava aiemmin. Hans Kluge kehotti kilpailevia lääkeyhtiöitä kiihdyttämään rokotteiden tuotantoa yhdessä. Välit EU:n ja Venäjän välillä ovat olleet kireät siitä lähtien, kun Venäjä valtasi Krimin vuonna 2014. EU-maissa vasta 2,5 prosenttia väestöstä on saanut ensimmäisen annoksen koronarokotetta. Uutiskanava CTV News kertoi tuomarin arvioineen, että Nygård voisi vapauduttuaan poistua maasta. Toronto Star -lehden mukaan tuomari ilmaisi myös huolensa siitä, että Nygård on jättänyt aiemmin ilmaantumatta oikeuden eteen. Borrell on ensimmäinen korkea EU:n edustaja, joka käy Venäjällä sitten vuoden 2017. Syyttäjä on nostanut häntä vastaan syytteen salaisten tietojen luvattomasta käsittelystä. Syyttäjä Mats Ljungqvistin mukaan mies keräsi tietoja, koska on Ruotsissa käytetyn termin mukaan ”möp” (militärt överintresserad person) eli henkilö, joka on ylenpalttisen kiinnostunut sotilasasioista. (STT, AFP) Liikemies Peter Nygård ei pääse vapaaksi takuita vastaan HELSINKI/WINNIPEG Seksuaalirikoksista syytetty suomalais-kanadalainen liikemies Peter Nygård ei pääse vapaaksi takuita vastaan, kertoivat kanadalaismediat perjantaina. Saksan ulkoministeri Heiko Maas sanoi aiemmin, ettei Venäjän karkotusratkaisuun jätetä vastaamatta. HELMIKUUTA 2021 Venäjä kertoi karkottavansa EU-diplomaatteja Moskova | STT, AFP Venäjä karkottaa maasta Saksan, Puolan ja Ruotsin diplomaatteja, Venäjän ulkoministeriö kertoi perjantaina. Euroopan unionin ulkopoliittinen korkea edustaja Josep Borrell tuomitsi diplomaattien karkotukset. Borrell sanoi Lavrov-tapaamisen alkaessa, että EU:n ja Venäjän väliset suhteet ovat vakavasti huonontuneet Navalnyin kohtelun seurauksena. Teosta voidaan tuomita enintään neljän vuoden vankeusrangaistus. Ministeriön mukaan samainen viesti on välitetty myös Venäjän ulkoministeriöön. Tuomarin mukaan Nygård olisi vapautuessaan voinut mahdollisesti vaikuttaa todistajiin. Näistä 37 on ilmoittanut havainneensa koronaviruksen brittimuunnoksen aiheuttamia tartuntoja. Johnson & Johnsonin rokotteen hyväksymisprosessin arvioidaan kestävän viikkoja. Myyntiluvan ovat saaneet Modernan, AstraZenecan sekä Biontechin ja Pfizerin rokotteet. Saksan liittokansleri Angela Merkel kertoi niin ikään tuomitsevansa karkotukset. Lisäksi sitä voidaan säilyttää jääkaappilämpötilassa. Win kehotti samalla ihmisiä vastustamaan sotilasvaltaa kaikin voimin. Hän tapasi Venäjän ulkoministerin Sergei Lavrovin Moskovassa perjantaina. Televisioyhtiö CBC sen sijaan kertoo tuomarin sanoneen, ettei Nygårdin pelättäisi enää aiemmasta muokatun takuusuunnitelman myötä lähtevän karkusalle. –?Kun EU-maat saavat rokotettua 20 prosenttia väestöstään, ne voisivat alkaa jakaa rokotteita muiden kanssa, Kluge ehdotti. WHO vaatii Euroopan maita ja lääkeyhtiöitä nopeuttamaan rokotuksia yhdessä Johnson & Johnson hakee rokotteelleen hyväksyntää Yhdysvalloissa – jääkaapissa säilyvää rokotetta tarvittaisiin vain yksi annos. Klugen mukaan rikkaiden maiden ei pidä jäädä odottamaan, että niiden omasta väestöstä on rokotettu laumasuojan tuottava 70 prosentin osuus. 17 maata on löytänyt eteläafrikkalaista muunnosta. (STT) Ruotsalaismies sai syytteen salaisen tiedon levittämisestä TUKHOLMA Ruotsalaisen miehen epäillään keränneen ja levittäneen salaisia ja arkaluontoisia tietoja Ruotsin puolustuksesta. Nämä olivat Venäjän mukaan osallistuneet vangittua oppositiovaikuttajaa Aleksei Navalnyia tukeviin mielenosoituksiin. Klugen mukaan on vielä epävarmaa, toimivatko nyt käyttöön saadut rokotteet koronaviruksen uusia muunnoksia vastaan. Lavrov vastasi Borrellin kommentteihin todeten, että Venäjä on valmis vastaamaan kaikkiin kysyVenäjän mukaan Ruotsin, Saksan ja Puolan diplomaatit olivat osallistuneet vangittua oppositiovaikuttajaa Aleksei Navalnyia tukeviin mielenosoituksiin. EU:n ulkopoliittinen korkea edustaja Josep Borrell tuomitsi edustajansa mukaan diplomaattien karkotukset. Tieto karkotuksista tuli samaan aikaan, kun Borrell vieraili Moskovassa ja tapasi Venäjän ulkoministerin Sergei Lavrovin. Myös Merkelin mukaan karkotukset ovat perusteettomia. Poliittisia vankeja seuraavan ryhmän mukaan yhteensä yli 130 poliitikkoa ja virkamiestä on otettu kiinni vallankaappauksen yhteydessä. Hänen mukaansa se vie maata väärään suuntaan. Venäjän ulkoministeriö kertoi tiedotteessaan, että ”laittomaan protestiin osaa ottaneet diplomaatit on julistettu ei-toivotuiksi henkilöiksi” ja heidän on ”määrä poistua Venäjältä lähitulevaisuudessa”
–?Hän avusti siten aviomiehiään lähtemään taisteluun Isisin puolesta, sanoi valtionsyyttäjä Geir Evanger. Nainen haettiin lapsineen pois leiriltä toissa vuoden maaliskuussa, kun toinen hänen kahdesta lapsestaan sairastui vakavasti. Euroopan unionin ulkopoliittinen korkea edustaja Josep Borrell tuomitsi diplomaattien karkotukset. Asianajajansa mukaan poika kiistää syyllisyytensä. Poliisi on tukahduttanut kovin ottein Navalnyia tukevia mielenosoituksia eri puolilla Venäjää. Norjan turvallisuuspoliisi otti naisen kiinni heti hänen laskeuduttuaan Oslon lentokentälle, ja tämä on istunut tutkintavankeudessa siitä lähtien. Hän ei ole Norjan kansalainen. Naisen ja hänen lastensa tuominen Norjaan nostatti maassa poliittisen myrskyn, joka johti myöhemmin maahanmuuttovastaisen edistyspuolueen vetäytymiseen hallitusyhteistyöstä. Naista ei epäillä taisteluihin osallistumisesta, mutta syyttäjä katsoo, että lasten ja kodin hoitaminen oli Isisin toiminnan avustamista. Virkasyytemenettelyä johtava Jamie Raskin oli lähettänyt Trumpille kirjeen, jossa hän pyysi entistä presidenttiä todistamaan ja suostumaan ristikuulusteluun käsittelyn aikana. Hoidamme talven pienet ja isot tapaturmat, myös leikkaushoitoa vaativat. Kremlin tiedottajan Dmitri Peskovin mukaan Bidenin puhe oli aggressiivinen. Asiasta on kertonut uutistoimisto AFP:lle Trumpin neuvonantaja Jason Miller, joka kutsui virkasyytemenettelyä perustuslain vastaiseksi. –?Olemme jo sanoneet, että emme aio ottaa huomioon tämän kaltaisia ylimielisiä lausuntoja, Peskov sanoi perjantaina. Raskin sanoi aiemmin, että Trumpin kieltäytyminen valaehtoisesta todistuksesta voidaan tulkita syyllisyyttä tukevaksi oletukseksi. PST ei sulje pois mahdollisuutta, että tapaus johtaa myös muihin kiinniottoihin. Washington | STT Yhdysvaltain entinen presidentti Donald Trump ei aio todistaa virkasyytekäsittelyssä senaatissa. Venäjän ulkoministeriön edustajan Maria Zaharovan mukaan Borrellin vierailusta on sovittu ennakolta jo aikoja sitten ja Navalnyi on vain yksi asia monien agendalla olevien joukossa, kertoi uutistoimisto Tass. Borrellin on vierailun aikana tarkoitus muun muassa keskustella Navalnyin saamasta tuomiosta ja painottaa hänen vapauttamisensa tärkeyttä. Mielenosoitusten aikana on otettu kiinni tuhansia ihmisiä. Meillä pääset hoitoon nopeasti. Navalnyi oli perjantaina jälleen oikeuden edessä Moskovassa. L E H T I K U V A / A F P Oslo | STT, NTB Norjaan Al-Holin leiriltä noudettu norjalais-pakistanilainen nainen on saanut syytteet osallistumisesta al-Nusran rintaman ja Isisin toimintaan. Lehtitietojen mukaan poika tuli Norjaan perheenyhdistämisen kautta. 30-vuotias nainen oli lähtenyt Syyriaan vuonna 2013. Turvallisuuspoliisin (PST) mukaan hän on kuitenkin jo jonkin aikaa toiminut tavalla, joka on rangaistavaa. NYRJÄHDYS VAI MURTUMA. Nainen ehti Syyrian aikanaan olla naimisissa kolmen vierastaistelijan kanssa ja saada kaksi lasta. NRK:n haastattelemat pojan perheenjäsenet sanovat olevansa yllättyneitä. Trump ei aio todistaa virkasyytekäsittelyssä Moskova | STT, AFP Venäjä torjuu Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin ulkopoliittisen linjapuheen, jossa hän sanoi, ettei Yhdysvallat enää aio vain seurata sivusta Venäjän aggressiivisia toimia. Jos kaadut, Pihlajalinna ottaa kopin. Navalnyin avustajan Leonid Volkovin mukaan syynä on se, että ”tuhansien uusien pidätysten ja satojen pahoinpitelyjen” pelätään vaikeuttavan Navalnyin järjestön valmistautumista syyskuun parlamenttivaaleihin, kertoi Moscow Times. Tällä kertaa oppositiovaikuttaja oli epäiltynä sotaveteraanin kunnian loukkaamisesta. Poika otettiin torstaina kiinni Oslossa. Käsittely alkaa Oslon käräjäoikeudessa 1. –?Tein selväksi presidentti Vladimir Putinille hyvin erilaisella tavalla kuin edeltäjäni, että ne päivät, jolloin Yhdysvallat seuraa sivusta Venäjän aggressiivisia toimia kuten vaaleihimme sekaantumista, kyberhyökkäyksiä ja omien kansalaistensa myrkyttämistä, ovat ohi, Biden sanoi. HELMIKUUTA 2021 | SALON SEUDUN SANOMAT 13 *Puhelun hinta lankasekä matkaliittymästä 8,4 snt/min. Pojalla on mahdollisuus olla yhteydessä läheisiinsä ja he voivat vierailla tämän luona. Hän on sanonut, että olisi koko ajan halunnut palata Norjaan ja että hänen aviomiehensä estivät häntä lähtemästä. He myös kiistävät tietävänsä, miksi poika on otettu kiinni. Navalnyin lähipiiri kertoi, ettei uusia mielenosoituksia ole tarkoitus kutsua koolle ensi viikonloppuna vaan mahdollisesti vasta myöhemmin keväällä. VG:n mukaan turvallisuuspoliisi pitää poikaa jihadistina ja Isis-äärijärjestön tukijana. Hän tapasi Venäjän ulkoministerin Sergei Lavrovin Moskovassa perjantaina. Lisäksi erillisessä tapauksessa Norjassa päätettiin perjantaina vangita 16-vuotias syyrialaispoika epäiltynä terroritekojen valmistelusta, kertovat norjalaismediat. MAGNEETTI • RÖNTGEN • ORTOPEDIA SAIRAALA • FYSIOTERAPIA AJANVARAUS 010 312 010* pihlajalinna.fi SALO, Helsingintie 14 • TURKU, Yliopistonkatu 29 Venäjä kertoi karkottavansa EU-diplomaatteja myksiin. Venäjä torjui Bidenin ”aggressiivisen” puheen. Huonot suhteet EU:n ja Venäjän välillä eivät Lavrovin mukaan ole hyödyksi kenellekään. VG:n ja NRK:n mukaan häntä pidetään vangittuna kahden viikon ajan. Edustajainhuone asetti Trumpin virkasyytteeseen kapinaan kiihottamisesta sen jälkeen, kun Trumpin kannattajat hyökkäsivät loppiaisena Yhdysvaltain kongressitaloon. maaliskuuta. LAUANTAINA 6. Al-Holin leiriltä lasten kanssa noudettu nainen sai Norjassa syytteen osallistumisesta Isisin toimintaan Lisäksi 16-vuotias syyrialaispoika vangittiin Norjassa perjantaina terroritekojen valmistelusta epäiltynä
Valitettavan usein valiokuntauutisia saa kuitenkin lehdistä lukea. Turku ?14 cm Hanko ?3 cm 0,8 m 0,7 m 0,4 m Aamu Keskipäivä Ilta Salon seutu tänään: 7 päivän ennuste Suomen säähuiput torstaina Bogskär Lämmintä ?2 °C Kajaani Kylmää ?28 °C Laukukero Tuulista 20 m/s Inari Sateista 4 mm u u Olipa romanttista torstaina, kun Tupurin Ylärinne oli katuvaloitta. Valiokunnan ehdottaminenkin kertoo suksien ristiin menosta, huonosta yhteistyöstä ja on varoitusmerkki kunnan ulkopuolisille. Kaikki laittavat nyt lumet pihalleen ja kaupungin kadun varteen. Ei uniapnea estä maskin käyttöä. MIELIPIDE Kirjoita lyhyesti. Ei maskia tarvitse käyttää nukkuessa, uniapnean aiheuttamat hengityskatkokset ovat nukkuessa. Katu ei ole pihaasi u u Tiedoksi. Ei haittaa hereillä ollessa. Tilapäinen valiokunta on elin, joka voi tehdä valtuustolle ehdotuksen kaupunginjohtajan, kaupunginhallituksen tai muun toimielimen erottamiseksi. HELMIKUUTA 2021 Maanantaina Salon kaupunginvaltuusto joutui päättämään, perustaako tilapäisen valiokunnan tutkimaan kaupunginhallituksen erottamista – alle kolme kuukautta ennen kuntavaaleja. Nari, nari, nari u u Pitkää ikää vain. Tänään Huomenna Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys päättyy Pimeys alkaa Veden korkeus eilen: Meriveden korkeus Hanko: Aallon korkeus selkeää puolipilvistä pilvistä sadekuuroja räntäsadetta lumikuuroja sadetta lumisadetta ukkosta Salo Somero Kemiönsaari Sauvo Paimio Marttila Koski Turku Helsinki -35 -30 -25 -20 -15 -10 -5 °C +5 +10 +15 +20 +25 +30 +35 ?12 ?9 ?14 ?13 ?12 ?11 ?10 ?11 7 6 9 8 Suomi klo 14:00 La ?10 ?11 ?10 ?10 ?10 ?10 ?10 ?8 ?11 Su ?8 ?9 ?9 ?9 ?8 ?9 ?8 ?8 ?9 Ma ?9 ?10 ?10 ?10 ?10 ?10 ?10 ?9 ?9 Ti ?12 ?12 ?11 ?12 ?12 ?12 ?13 ?11 ?10 Ke ?12 ?14 ?12 ?13 ?14 ?14 ?14 ?11 ?12 To ?13 ?14 ?12 ?13 ?13 ?14 ?14 ?12 ?12 Pe ?13 ?14 ?12 ?13 ?13 ?13 ?13 ?12 ?13 8:32 16:52 8:29 16:54 7:45 17:38 7:43 17:41 Heikkoa pohjoistuulta. Yksi monisairas. Ottakaa selvää u u Ei uniapnea estä maskin käyttöä, ja kuorsatessa sitä ei tiettävästi tarvitse käyttää eli nukkuessa. Tilapäisen valiokunnan perustamisen ottamista asialistalle vaati 14 valtuutettua ja täsmälleen sama määrä äänesti valtuustossa asian puolesta jääden tietenkin vähemmistöön. Seliseli u u Turhaa urputusta maskin käytöstä. Muista kertoa myös kaupungin auraajalle, ettei jätä lumikasaa katusi varteen. Kokeneen kunnallisvaikuttajan, valtuutettu Simo Paassillan toive ilmaa puhdistavasta keskustelusta ei näytä saaneen vastakaikua. Kirjoita mieluummin nimelläsi. Oikeitakin asioita on päättäjiä odottamassa, vaikkapa talouden alijäämä, palveluverkon tulevaisuus ja valmistautuminen maakuntatasolle siirtyvien sote-palvelujen trimmaamiseen tulevankin palvelutason turvaamiseksi. Minulla on uniapnea, eikä estä maskin käyttöä. Uniapnea u u Maskin käyttö. Rivitalon kahdessa jäämajassa oli aivan upea kynttilävalaistus. Uhkaako tilapäisen valiokunnan haamu tulevan valtuustokauden yhteistyötä, jota Salo todella tarvitsisi. Ei ihme, jos diktaattori hermostuu. Älkää tulko iholle, mikä on erittäin tavallista. Pekka Salomaa Kisko Onneksi ei perustettu tilapäistä valiokuntaa 6.2.2021 Salo Somero Koski Marttila Paimio Sauvo Kemiönsaari ?9 ?9 ?10 ?10 ?11 ?11 4 Sää Laaja sääkatsaus: www.sss.. Jos on astmaa ja tukkoisuutta, niin voi haitata. Pieni katu ja lunta on paljon. Tuskin kukaan tilaa lumen kuljetuksia itse. Navalnyi lausuu totuuden u u Sputnik-rokotteen haluavat jäsenkirjalla mukaan, jotta ei anneta vääriin käsiin. Pakkasta iltapäivällä vajaat 10 astetta. Toimitus valikoi, käsittelee, otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat tekstit. He yrittivät pitää asian elossa lehden sivuilla ja nettipalstoilla tilapäisen valiokunnan avulla. Sellaiselle näyttäisi todella olevan tarvetta. Puolipilvistä tai pilvistä ja poutaa. Osoitteet: mielipide@sss.fi | SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo TÄTÄ MIELTÄ 14 SALON SEUDUN SANOMAT | LAUANTAINA 6. Käytän maskia u u Tiedoksi. Toimitus tarvitsee myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot. Vähemmän muut kasaavat TEKSTARIT 040 7711 777. Ei kiitos u u Te kirkkaan kruunun maskia käyttävät, pysykää kaukana maskittomista. Kaikkeen tottuu. Osa purkua vastustaneista on ottanut sote-johtajan virkasuhteen taannoisen koeaikaisen purkamisen menettelytavat kuntavaalivankkureikseen. Painoarvo u u Lukekaapa ihmiset Navalnyin puhe oikeudessa, olipa tosiaan hyvä. Kaupunkilaisille etäisistä menettelytapakysymyksistä on kuitenkin ilmeisen vaikea löytää oikeaa jutunjuurta ja varsinkaan vaalienjälkeisen elämän teemaa. Upeat jäämajat u u Kumpi maksaa enemmän, rollaattoritasoisesti tehdyt lumityöt vai kotihoidon järjestäminen huonosti liikkuville
SLS:n tehtävänä on kerätä, tutkia ja julkistaa tietoa Suomen ruotsalaisesta kulttuurista. Tyttövauva syntyykin, mutta jotain menee pieleen ja lapsi menehtyy äitinsä käsivarsille. Vanessa Kirby ja Shia LeBeouf esittävät bostonilaista nuortaparia, joka haluaa saattaa esikoisensa maailmaan kotisynnytyksessä. Hän ei oikeastaan edes ota kantaa luonteiden myönteisiin ja kielteisiin piirteisiin, vaan hyväksyy niistä jokaisen tasavertaisena ihmisyyden ilmauksena. Palkinnon ja mitalin jakaa Svenska litteratursällskapet i Finland (SLS). Vaimo kostaa tuskan miehelleen, joka on jääkylmäksi muuttuneen puolisonsa edessä neuvoton. Runeberg-palkinto on sanomalehti Uusimaan, Porvoon kaupungin, Suomen Kirjailijaliiton, Suomen arvostelijain liiton ja Finlands svenska författareföreningin kirjallisuuspalkinto. Runeberg-palkintoraati muistuttaa, että vaikka REC on älyllisesti haastava, se on kielellisesti selkeäsanainen ja lähestyttävä. Kornél Mundruczó manaa esille kokonaisia ihmisiä, kaikkine ominaisuuksineen. Palkinto on 40?000 euroa. Musiikki: Howatd Shore. ELOKUVA. Ohjaus: Kornél Mundruczó. Näyttelijät: Vanessa Kirby, Shia LeBeouf, Ellen Burstyn, Iliza Schlesinger, Benny Safdie, Sarah Snook. Pikemminkin ote on psykologisoiva, ja arkisia parisuhteen hetkiä unkarilaisohjaaja kuvaa samalla patologisuudella kuin Richard Yates romaanissaan Revolutionary Road. Toimiakseen Mundruczón menetelmä vaatii elokuvanäyttelemisen metritavaran yläpuolelle nousevaa tulkintaa. Leikkaus: Dávid Jancsó. Vuotuisen tunnustuksen voittaja julkistettiin Porvoossa perjantaina. Surusta versoaa uusi alku Unkarilaisohjaaja Kornél Mundruczó piiskaa Vanessa Kirbyn ja Ellen Burstynin upeisiin roolisuorituksiin Pieces of a Womanissa. REC on myös peli, silmänkääntötemppu, vakava leikki, mysteeri ja elämys, joka avautuu uusilla lukukerroilla erilaisena. Kuvaus: Benjamin Loeb. Netflix. B E N J A M I N L O E B / N E T F L I X Runeberg-kirjallisuuspalkinnon on voittanut Marisha Rasi-Koskinen romaanillaan REC. 1975) kuudes kaunokirjallinen teos. Teos on kerrontaa, muotoa ja tilallisuutta yhdistävä ja testaava taideteos, joka muistuttaa tarinankerronnan vaarallisesta potentiaalista. Tunnustus jaetaan vuosittain kansallisrunoilija Johan Ludvig Runebergin päivänä 5. Massachusettsin talvi etenee kohti kevättä, ja vaikkei menetys koskaan unohdukaan, tuska laimenee. HELMIKUUTA 2021 | SALON SEUDUN SANOMAT 15 Vinkkaa juttu: kulttuuri@sss.fi (02) 770 2314 Tommi Aitio PIECES OF A WOMAN (Kanada / Unkari / Yhdysvallat, 2020). helmikuuta. Sen lisäksi se tukee kirjallisuutta sekä humanistista ja yhteiskuntatieteellistä tutkimusta. Runeberg-palkinto on perustettu vuonna 1986. SLS:n jakamien muiden palkintojen voittajia ovat muun muassa kirjailija Johanna Boholm, intendentti Martin Markelius, filosofian tohtori Siv Storå, näytelmäkirjailija Joakim Groth, näytelmäkirjailija ja prosaisti Milja Sarkola sekä dosentti Henrik Knif. Käsikirjoitus: Kata Wéber. Niin ikään tyttärensä menettänyt nuori äiti hylkää oman äitinsä, Ellen Burstynin upeasti tulkitseman suvun matriarkan. (STT) Runeberg-kirjallisuuspalkinto Marisha Rasi-Koskiselle Filosofian tohtori ja kirjailija Fredrik Lång on voittanut Karl Emil Tollanderin palkinnon ja Tollanderin mitalin. Palkintosumma on 20?000 euroa. Syylliseksi esitetään synnytyksessä auttanutta kätilöä, mutta todellisen rangaistuksen saa pariskunnan mies, joka ehti riemuita isyydestään muutaman hätäisesti otetun valokuvan ajan. Sellaista saadaan jutun kolmelta keskeiseltä näyttelijältä, jotka jokainen tekevät Pieces of a Womanissa mahdollisesti elämänsä hienoimman roolityön. Englantilainen Kirby kasvaa kertalaakista toimintaelokuvien tähtösestä uskottavaksi draaman tulkiksi, LeBeouf irrottautuu kaikista rasittavista maneereistaan ja Ellen Burstyn on jopa vakuuttavampi kuin 1970-luvun tärkeimmissä rooleissaan. Palkinnon saajan valitsi kahdeksan ehdokkaan joukosta raati, johon kuuluivat kirjailija Sinikka Vuola, kriitikko Marissa Mehr ja kirjallisuudentutkija, FT Julia Tidigs. Rasi-Koskisen romaanissa tarkastellaan vallankäyttöä sekä ihmissuhteissa että kerronnan tasolla. (STT) Karl Emil Tollander -palkinto ja mitali Fredrik Långille Svenska litteratursällskapet i Finland palkitsi myös Johanna Boholmin ja Joakim Grothin. Marisha Rasi-Koskinen palkittiin Porvoossa perjantaina. KULTTUURI LAUANTAINA 6. Pieces of a Woman käsittelee kipeää aihettaan tunteikkaasti muttei mitenkään siirappisesti. Pieces of a Woman onkin kuin antiteesi Hollywoodin vakiintuneelle ihmiskuvaukselle, jossa henkilöhahmot rakentuvat muutaman hallitsevan luonteenpiirteen määrittämistä tyypittelyistä. Lång voitti palkinnon teoksellaan Geosofi eller Bilder på en utställning: En idéhistorisk resa genom en världsdel. Uuden alun vertauskuvaksi ohjaaja Kornél Mundruczó nostaa omenansiemenet, joita Kirbyn tulkitsema nainen idättää ja joista versoaa uusi elämä. REC on tamperelaisen Rasi-Koskisen (s. Meno on hetkittäin julmaa, mutta alati uskottavaa. SLS palkitsee tänä vuonna yhteensä 26 ihmistä, jotka ovat ansioituneet muun muassa tutkimuksen, kirjallisuuden ja kuvataiteen parissa. Hän päättää luopua kärsimyksestään ja lopettaa äitinsä rankaisemisen – käsikirjoituksen lievää heikkoutta on se, että LeBeouf on tässä vaiheessa jo ajat sitten kirjoitettu ulos tarinasta. Hän on ollut aiemmin Runeberg-ehdokkaana vuonna 2014 novellikokoelmallaan Vaaleanpunainen meri. L E H T I K U V A / U U S I M A A / O U T I P A A P P A N E N Raadin mukaan voittajaromaani REC on ”vakava leikki”, joka avautuu uusilla lukukerroilla erilaisena. Unkarilaisen Kornél Mundruczón Yhdysvalloissa ohjaama elokuva käsittelee suurinta mahdollista surua ja siitä toipumista. Palkintoja jaetaan yhteensä 316?000 euron edestä. Palkintoraadin mukaan romaani REC (S&S) on harvinaisen rohkea proosaluomus
Liikuntapalveluiden hiihtokouluja järjestetään Perniössä, Inkereellä ja keskustan läheisyydessä Alhaisten Riihelänpuistossa. Talviloman aktiviteetit levittäytyvät ympäri Saloa. Nuorisopalvelut järjestävät lautapelipäivät Steissin lisäksi myös Suomusjärvellä. PARASTA PAIKALLISTA SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi Salo: ma: jauheliha-perunavuokaa, aurajuusto-kasviskiusausta, ti: lohikeittoa, kasvissosekeittoa, ke: uunimakkaraa, kasvismakkaraa, perunasosetta, to: broileriviillokkia, herkkusieni-kasviskastiketta, ohrahelmiä, pe: lasagnettea, papusienivuokaa Somero: ma: broilerinuggetit, quorn-nuggetit, ohrahelmet, ti: jauhelihalasagnette, kasvis-juustolasagnette, ke: mannapuuro, mehukeitto, to: kirjolohikiusaus, pe: kreikkalainen lihapata/kasvispata, perunat Salon seudun koulutuskuntayhtymä: ma: pippurinen porsaanlihakastike, tulinen härkäpapukastike, perunat, ti: janssoninkiusaus, kasvisjauhislaatikko, ke: lihakeitto, linssikeitto, to: rapea broilerileike, punajuuri-tofupihvi, täysjyväriisi, pe: hiusalan teemapäivä KOULUJEN RUOKALISTAT Poikkeusoloista huolimatta Salossa on tarjolla talvilomalla lapsille ja nuorille monenlaista aktiviteettia. Nuorille omatoimista lomaohjelmaa tarjoaa nuorisopalveluiden Kaara, joka kiertelee ympäri Saloa maanantaista perjantaihin mukanaan talviaktiviteettia ja hyvää seuraa. Inkereen ja Halikon nuorisotiloissa järjestetään Neuloosi-työpaja. Kaupungin tervehdyksestä vastaa Salon uusi kaupunginjohtaja Tero Nissinen. Omatoiminen reppuretki Juvankosken kesäkodin (Juvankoskentie 212) maastossa. Helmikuun Laatuleffana Bio Salossa esitetään norjalainen seikkailuelokuva Pako yli rajan, myöskin maksimissaan 10 hengen yleisölle. Halikko 6 vuotta Oliver Rannikko 6.2. Limnéll puhuu aiheesta teknologia ja turvallisuus yritysten menestystekijöinä, Sipola puolestaan ratkaisusta kunnille. Ilmoittautumiset työpajoihin, ryhmiin ja kursseille alkavat keskiviikkona 10. Kirjastot palvelevat myös normaalisti talvilomalla. Laita mukaan yhteystietosi sekä tieto tilaisuuden järjestäjästä. Luisteluja kiekkokouluun pääsee Perniössä, Kuusjoella ja Paukkulassa. Ohjelma julkaistaan sivuilla maanantaina 8. Eduskunnan terveiset seminaariin tuo kokoomuksen puheenjohtaja, kansanedustaja Petteri Orpo. Renko 2 vuotta Daniel Vidberg 6.2. Sisätiloissa on muun muassa kädentaitopajoja, tölkkikamerakuvausta, tanssia, tennistä, keilailua, robottikuvataidepajoja, lautapelipäiviä, lomaliikkistä sekä elektronisen musiikin viikonloppukurssi. helmikuuta. Verkkoseminaari järjestetään ke 10. Luvassa on erilaista tekemistä pienissä työpajaja liikuntaryhmissä sekä sisäettä ulkotiloissa. MUITA TAPAHTUMIA Salon torin ympyräparkin luistelualue on avattu. Kisko 6 vuotta Minttu Harttio 6.2. Koiranpäivät (dub) Bio-Salo klo 17. Ilmoita netin kautta www.sss.fi/tapahtumat, sähköpostilla: kalenteri@sss.fi tai postitse Salon Seudun Sanomat/ kalenteri, PL 117, 24101 Salo. Kerro tapahtuman nimi, paikka, aika ja lyhyt kuvaus tapahtumasta sekä onko tilaisuus pääsymaksullinen. Webinaarin pääpuhujina toimivat Aalto-yliopiston kyberturvallisuuden työelämäprofessori Jarno Limnéll sekä keskuskauppakamarin johtaja Johanna Sipola. Taidemuseo ottaa vastaan 10 vierailijaa kerrallaan yhden tunnin ajaksi. Lisäksi Halikon kirjasto järjestää etäkirjavinkkauksen lapsille lastenkirjauutuuksista. 9:20-21 ELOKUVAT (€) Koronarajoitus 10 hlöä/ näytös Jäähyväiset Bio-Salo klo 18.30. Kädentaitopajoja taas on tarjolla Kiikalan, Kuusjoen, Perniön ja Muurlan nuorisotiloissa. Nuorisopalveluiden talvija eräretket suuntautuvat Särkisaloon, Märynummelle ja Kiskon Pappilanniemeen. Myös omatoimija verkkosisältöjä on tarjolla. HELMIKUUTA 2021 TÄNÄÄN kalenteri@sss.fi 1 vuotta Sointu Salakka 6.2. Myös Elektroniikkamuseo on auki normaalein aukioloajoin ja koronarajoitukset huomioiden. Salon kaupungin nuoriso-, liikunta-, kulttuurija kirjastopalvelut järjestävät ohjelmaa, joka kootaan sivustolle: www.salo.fi/talviloma. (SSS) Salossa tapahtuu talviloman aikana ympäri kaupunkia Talvilomalla on tarjolla muun muassa monenlaisia kädentaitopajoja. (SSS) Turvallisuusaiheita etäseminaarissa. Lomatanssit-ryhmiä on tarjolla Salohallin lisäksi myös Perniön liikuntahallilla. Ulkona lapset pääsevät hiomaan taitojaan perinteisissä talvilajeissa, kuten hiihdossa ja luistelussa. Tilaisuuksien tulee olla kaikille avoimia. Sanooko saviastia muovaajalleen: ”Miksi teit minusta tällaisen?” Kyllä kai savenvalajalla on oikeus tehdä samasta savesta toinen astia arvokasta ja toinen arkista käyttöä varten. Omatoimisesti perheet voivat vaikkapa vuokrata lumikenkiä liikuntatoimistosta tai varata ajan Taidemuseo Veturitallille uutta Ympäri mennään, yhteen tullaan -valokuvanäyttelyä katsomaan. Room. S S S A R K I S T O / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O Lapsille ja nuorille tarjottava ohjelma julkaistaan netissä maanantaina. Tilaisuuden juontajana ja keskustelun vetäjänä toimii Arttu Karhulahti. Kuvan korutyöpaja järjestettiin viime syysloman aikana Kuusjoella, nuorisotila Kunnarin vintillä. helmikuuta. Turvallisuus ja kuntien kestävät ratkaisut yritysten menestystekijöinä ovat esillä ensi keskiviikkona järjestettävässä etäseminaarissa. Kalenterissa ei julkaista yhdistysten vain jäsenille tarkoitettua toimintaa, myyntitapahtumia, eikä ennakkoilmoittautumista vaativia tilaisuuksia. helmikuuta klo 18 alkaen. Ohjaajat ovat paikalla klo 10–15 ja opastavat reitille. Lapset ja nuoret voivat osallistua Lukemon Luetaan yhdessä -lukuhaasteeseen lukubingon avulla. Valot mahdollistavat luistelun myös iltaisin. Sofia Smith (vas.), nuoriso-ohjaaja Tanja Kuusela, nuorisotilan valvoja Mari Pöllänen ja Minttu Martti laittoivat yhdessä luovuutensa liikkeelle. Kuusjoki 2 vuotta Ellen Åberg 6.2. Päivittäiseen Tänään-osioon tiedot tulee lähettää edeltävänä arkipäivänä klo 12 mennessä. Tiedot Salon seudun tapahtumista perjantaina julkaistavaan viikkokalenteriin (la-pe) on toimitettava keskiviikkoon klo 16 mennessä. Uimahallissa järjestetään uimakouluja sekä uimahyppykurssi. Muurla 9 vuotta Helmi Honkaniemi 6.2. Vaskio Vinkkaa juttu: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi otso onnittelee ILON PISAROITA lastenpalsta@sss.fi Onnea Daniel 18 v Rakkaudella: Mummi ja Vaari NIMIPÄIVÄT TÄNÄÄN: Suomenkielinen kalenteri: Tiia, Terhi, Teija, Terhikki Ruotsinkielinen kalenteri: Tea, Dorrit, Dora, Dorotea NIMIPÄIVÄT HUOMENNA: Suomenkielinen kalenteri: Riku, Rikhard Ruotsinkielinen kalenteri: Rikard, Dick PÄIVÄN SANA Ihmisparka, mikä sinä olet arvostelemaan Jumalaa. Pohjoisen sankarit (dub) Bio-Salo klo 16.30. Maksullisen tapahtuman järjestävät Kokoomus, Turun kauppakamari ja Salon kauppakamari. Metsäjätti Bio-Salo klo 19. Tarjolla on myös talvija eräretkeilyä. HUOMENTA 16 SALON SEUDUN SANOMAT | LAUANTAINA 6. Salon srk. Myös Nuorten keskus Steissi sekä Skeittihalli Tunneli ovat avoinna normaalisti talviloman aikana
Aaltonen pelasi muutaman ottelun TPS:n reservijoukkueessa Kolmosessa. TPS sortui sen aikana turhaan jäähyilyyn, kun turkulaisille vihellettiin kolme ansaittua kakkosta. Se on samalla ruskolaisen maaliennätys SM-liigassa. En kuitenkaan kolistellut aitoja, ja oma ennätys tällä alustalla oli ihan hyvin. –?On se nättiä päästä pelaamaan paljon. Alku ei ollut ihan parasta, mutta silti tuli noin hyvä aika, maaliskuisiin Torunin EM-kilpailuihin kuntoaan tähtäävä Neziri totesi SUL:n tiedotteessa. Ensi viikolla turkulaisten ohjelma on erikoinen, sillä tiistaina ja keskiviikkona Palloseura pelaa Ilvestä vastaan aloittaen vieraskaukalosta. Voitosta huolimatta puolustaja Eemil Viro löysi runsaasti parannettavaa omiensa esityksestä –?Paransimme puolustuspeliä edelliseen kahteen peliin nähden, kun yhtään maaleja ei mennyt omiin. Keskushyökkääjän yritys oli kuitenkin helppo torjuttava Söderströmille. Kausi meni kuitenkin pilalle selkävamman vuoksi. STT | Janne Lehikoinen Kuusela kiskaisi kasikymppisen Botniahallissa YLEISURHEILU Keihäänheittäjä Toni Kuusela teki harvinaisen tempun ja puhkaisi 80 metrin rajan Mustasaaren Botniahallissa. –?Nyt oli parasta se, että juoksu kiihtyi hyvin loppuun. Avauskisassa Neziri ehti toiseksi ajalla 8,05 kukistaen eurooppalaishuippu Visserin. Voittoon aitoi Yhdysvaltain Christina Clemons maailman kauden kärkiajalla 7,83. Aaltonen on jo kolmas TPS:n salolaislähtöinen pelaaja. Neziri juoksi Berliinissä naisten 60 metrin aitojen uudeksi halli-SE:ksi 7,91, joka kohensi hänen edellisperjantaina Karlsruhessa juoksemaansa SE:tä yhden sadasosasekunnin. Kauden kymmenennen osumansa laukonut Pajuniemi sai tavaramerkkimäiseen viimeistelyynsä oivan poikittaissyötön Josh Kestneriltä, eikä ruotsalaisvahti Linus Söderström ehtinyt ylänurkkaan suuntautuneen oneTPS kuristi Ässät nollille TPS-puolustaja Alen Bibic otti Ässien Ty Rattien kainaloonsa. Maali oli alkuviikolla maajoukkueeseen valitulle laitahyökkääjälle kauden 15:s. Ässät haki kavennusta vimmatusti loppuminuuteilla, mutta maalinteossa onnistui vielä TPS Joel Janatuisen viimeisteltyä loppuluvut 3–0 tyhjään Ässät-maaliin. Edellisissä otteluissaan tehokasta ylivoimaa esittäneet porilaiset eivät kuitenkaan onnistuneet heiluttamaan verkkoa TPS-rangaistusten aikana. –?Itse juoksusta jäi sellainen fiilis, että ensimmäinen aitaväli oli vähän hidas. – Santeri on nyt täysin pelikunnossa, vaikka viime vuosi oli vielä hakemista loukkaantumisen jäljiltä. Mutta se voi johtua siitä, että Clemons oli siinä vieressä. Rankkaa se tulee olemaan, mutta nyt ei tarvitse keskittyä mihinkään muuhun kuin itse pelaamiseen, Viro pohti tulevaa.. Hän pystyy parhaimmillaan tappelemaan ykkösmaalivahdin paikasta, Johansson vakuuttaa. Perjantainakaan kotijoukkue ei maalinteossa aikaillut Pajuniemen vietyä TPS:n johtoon viiden minuutin kohdalla kahden miehen ylivoimalla. Perjantaina ja lauantaina vastassa on KooKoo, jonka TPS kohtaa ensin kotikentällään. TPS:n pelitahti jatkuu tiiviinä koko helmikuun, sillä seuraavien kolmen viikon aikana se pelaa huimat 12 ottelua. Radanpinta tuntui siltä kuin se tarraisi kiinni piikkariin. Pika-aitapyrähdys juostiin perjantai-iltana Berliinissä kahdesti. Työmoraali oli tänään hyvä, mutta pelimme oli silti liian ailahtelevaa, ja otimme turhan paljon jäähyjä, Ville Lajusen kanssa ykköspakkiparissa pelannut Viro sanoi. T S / J O R I L I I M A T A I N E N Andrei Karejev piti maalinsa puhtaana. Kauden 2019 Valkeakosken Hakassa pelannut Aaltonen siirtyi viime kaudeksi TPS:ään. Hurske oli avauskoitoksessa neljäs ajalla 8,21. Lataus finaaliin löytyi juoksujen välillä Nezirin hakiessa sisuuntuneena uutta iskua musiikin myötävaikutuksella. Reetta Hurske oli viides ajalla 8,12. –?Oli tärkeää saada maali siihen alkuun, mutta jatkossa erä oli kyllä tasaista vääntöä, Viro mietti. TPS tuplasi johtoasemansa, kun kolmas erä oli vanhentunut kuutisen minuuttia. URHEILU LAUANTAINA 6. Hän oli loistava Hakassa, eivätkä ne taidot ole mihinkään kadonneet. – Täyttä varmuutta siitä ei ole, sillä mitään tilastoja tästä ei ole, Piironen sanoi. Neziri sijoittui kovatasoisessa kisassa kolmanneksi. Salolaiskasvatti Jasper Lindsten pelasi Ässien kolmosketjun laidalla 10 minuuttia. Elmo Heinonen aloittaa toisen ja Oskari Jakonen jo kuudennen kautensa TPS:ssä. Kolme pistettä nostivat turkulaiset sarjataulukossa kuudennelle sijalle HIFK:n ja Tapparan ohi. Toisessa erässä pelitapahtumat tasoittuivat entisestään. (SSS) Nooralotta Neziri L E H T I K U V A / R O N I R E K O M A A Joonas Jussila JÄÄKIEKKO TPS paranteli asemiaan Liigan ylemmässä keskikastissa turkulaisten voitettua Ässät varman esityksen jälkeen maalein 3–0. TPS putosi viime kauden päätteeksi Veikkausliigasta Ykköseen. timerin tielle. Jatkossakin TPS hallitsi hienokseltaan pelitapahtumia, mutta lisämaaleja se ei nopeatempoisessa avauserässä onnistunut niittaamaan. Tepsin voiton takuumiehiä olivat ratkaisumaalit iskeneet Lauri Pajuniemi ja Markus Nurmi sekä kauden toisen nollapelinsä kirjannut venäläisvahti Andrei Karejev, joka pysäytti kaikki patapaitojen 22 laukausta. –?Kuuntelin vähän rajumpaa musiikkia ja mietin, etten tullut juoksemaan mitään reilun kahdeksan sekunnin aikoja. HELMIKUUTA 2021 | SALON SEUDUN SANOMAT 17 Vinkkaa juttu: urheilu@sss.fi Urheilutoimitus: Olli Mäntylä, Juha Tuuna (02) 770 2309 SSS | Juha Tuuna juha.tuuna@sss.fi JALKAPALLO Salolaislähtöinen maalivahti Santeri Aaltonen on tehnyt kuukauden mittaisen sopimuksen TPS:n kanssa. Valmentaja Petteri Piirosen mukaan Kuuselan 80,46 on tiettävästi pisin kilpailuheitto, joka tulppapäisellä hallikeihäällä on Suomessa kilpailussa heitetty. Hollannin Nadine Visser kellotti 7,90. Marraskuun lopulla pelatussa joukkueiden edellisessä kohtaamisessa tehtiin liigahistoriaa, kun Nurmi viimeisteli turkulaisten avausmaalin vain neljän sekunnin pelin jälkeen. Aaltonen ja TPS pätkäsopimukseen Santeri Aaltonen S S S A R K I S T O / J A N S U N D M A N Johansson haluaisi tehdä sopimuksen koko kaudeksi. Siihen kokonaisuuteen kuuluu myös työpaikka pelaamisen rinnalla, TPS:n päävalmentaja Jonatan Johansson kertoi seuran tiedotteessa. Se on tärkeää jatkoa ajatellen. Viitisen minuuttia myöhemmin Palloseuralle tarjottiin mahdollisuutta voiton sinetöimiseen, kun Ishakov pääsi ampumaan rangaistuslaukausta Peter Tiivolan koukittua nurin alivoimalla läpiajoon karannut Johan Ivarssonin. Neziri nipisti sadasosan viikon vanhasta SE-ajasta YLEISURHEILU Nooralotta Nezirin vire keskitalvella yltyi perjantaina entistäkin hurjemmaksi. Toinenkin osuma syntyi ylivoimalla, kun Ruslan Ishakov löysi maalin takaa lähteneellä syötöllään Nurmen, joka jatkoi kiekon alanurkkaan. – Koetamme päästä hänen kanssaan sopimukseen koko loppukauden osalta. Sopimus kattaa TPS:n Suomen Cupin alkulohkon ottelut
Viime vuoden 40 katsotuimmasta lähetyksestä 21 oli amerikkalaista jalkapalloa. Ensi sunnuntain Super Bowlin ennustetaan uhkaavan kuuden vuoden takaista kaikkien aikojen katsojaennätystä. Korona-aikana NFL:n ja muiden ulkomaalaisten palloilusarjojen suosion luulisi kasvavan entisestään, kun sporttikuluttaminen keskittyy pelkästään televisioon ja someen. päätösjakso vuodelta 1983. Yksi Yhdysvaltojen suurimmista juhlapäivistä on tulevana sunnuntaina, jolloin pelataan amerikkalaisen jalkapallon NFL-liigan loppuottelu Super Bowl. Playoffseissa seura nähtiin viimeksi 2008. HELMIKUUTA 2021 YLÄNURKKA Juha Tuuna juha.tuuna@sss.fi Super Bowl ei ole enää pelkkää roskaruokaa S uomea on kutsuttu ”Euroopan amerikkalaisimmaksi maaksi”. URHEILU 18 SALON SEUDUN SANOMAT | LAUANTAINA 6. Patriots hävisi runkosarjan 16 matsista yhdeksän. Buccaneersia vastaan maanantain vastaisena yönä asettuu hallitseva mestari Kansas City Chiefs. Super Bowl numero 55 pelataan Tampan Raymond James Stadiumilla. Tuolloin Super Bowlia seurasi 114,4 miljoonaa yhdysvaltalaista. Vuosien mittaan ahkerasti toistettuun kysymykseen New Englandin dynastian salaisuudesta – systeemi vai Brady – on saatu vihjaileva vastaus. Brady siirtyi päättyväksi kaudeksi New Englandista Tampa Bayhin. Seura esiintyi ajanjaksona yhdeksässä Super Bowlissa voittaen niistä kuusi eikä pelannut yhtään tappiollista kautta. Pian Patrick Mahomes on meillä tunnetumpi kuin Olli-Pekka Ojansivu. Tilastoiltaan kaikin puolin tasaväkiset Super Bowl on yhtä kuin Brady vastaan Mahomes. Super Bowlia katsottiin enemmän kuin kahden suurimman uutiskanavan (Fox ja CNN) presidentinvaalien tuloslaskentalähetyksiä yhteensä. Luku romahti kolmasosaan edellisvuosista. Tampa Bay Buccaneers uurasti 2010-luvulla kaksi voitollista kautta, tuoreemman niistä 2016. Kiitospäivä ei sentään ole vielä ottanut omaa paikkaansa, mutta kiitospäivää seuraava ostosjuhla Black Friday sen sijaan saa maamme ahnaat tarjoushaukat paikoin hulluiksi. Vallanvaihtoseremonia Super Bowlissa kohtaavat hallitseva mestari Patrik Mahomes (vas.) ja kaikkien aikojen mestari Tom Brady.. Luvassa on mitä ilmeisimmin pistevyöry. Kukaan toinen pelaaja ei ole näyttäytynyt Isossa Matsissa kuutta kertaa useammin. Lajin asemasta Yhdysvalloissa kertoo kaiken se, että vuoden 2020 viisi katsotuinta ohjelmaa olivat NFL-otteluita. Kaikkien aikojen 30 katsotuimman tv-lähetysten joukossa on 29 Super Bowlia ja televisiosarjan M.A.S.H. Määrät ovatkin älyttömiä: Super Bowl -sunnuntaina 320 miljoonan asukkaan Yhdysvalloissa ostetaan 1,3 miljardilla dollarilla olutta, 300 miljoonalla dollarilla perunalastuja ja popcorneja, syödään 1,3 miljardia kanansiipeä sekä käytetään 63 miljoonaa kiloa avokadoja guacamoleen! Mutta samaan aikaan kun NFL on liikahtanut Suomessa pienen piirin hipsteritouhusta kohti valtavirtaa, fokus on siirtynyt roskaruoasta itse peliin. Väitettä on perusteltu muun muassa Amerikan kaupallisten juhlapäivien, kuten Halloweenin ja ystävänpäivän, juurtumisella juhlakulttuuriimme. Ylensyönti on osa Super Bowl -kulttuuria ja vielä 2000-luvun alussa suomalaismedioissa uutisoitiinkin tapahtumasta lähinnä ruoan kautta. Esimerkiksi viime syksynä koripallon NBA-liigan finaalisarjaa Los Angeles Lakers–Miami Heat seurasi keskimäärin neljä miljoonaa katsojaa ottelua kohti. Kyseessä on maailman toiseksi seuratuin vuosittainen urheilutapahtuma. Super Bowl on juurtunut entistä tiukemmin myös osaksi suomalaista urheilukuluttamista. Sijalla kuusi oli Masked Singerin kauden avausjakso, sijalla seitsemän amerikkalaisen jalkapallon yliopistofinaali ja kahdeksantena Oscar-gaala. Suomalaisten parhaiten tuntema jääkiekon NHL-liiga on jo marginaalissa: finaalisarjaa Tampa Bay Lightning–Dallas Stars seurasi syyskuussa vain miljoona katsojaa ottelua kohti. Lähteet: Variety, ABC, CNN ”Entistä useampi tietää Tom Bradyn paremmin kuin hänen supermallivaimonsa Giselle Bündchenin.” Heimo Elonen AMERIKKALAINEN JALKAPALLO Tom Brady pelasi New England Patriotsin ykköspelinrakentajana 2001–2019. Viime vuoden Super Bowlia seurasi joka kolmas yhdysvaltalainen eli 102 miljoonaa asukasta. Kuluneella viikolla Super Bowlia on analysoitu suomalaismediassa enemmän kuin koskaan ennen. Brady ja Buccaneers marssivat Super Bowliin. Brady, 43, on kerrassaan osuva hahmo isännöimään NFL:n finaalihistorian ensimmäistä kotiottelua. Bucs ja Chiefs, liigan kaksi parasta syöttöpelijoukkuetta, ovat jyränneet kauden läpi 30 pinnan ottelukeskiarvolla. Toki piirit ovat edelleen pienet, mutta entistä useampi tietää Tom Bradyn paremmin kuin hänen supermallivaimonsa Giselle Bündchenin. Vai onko jo. Puhumattakaan, että Suomi-somessa hämmentävän moni pystyy kritisoimaan uskottavasti joukkueiden juoksupelejä tai vertailemaan kulmapuolustajia. Satojen miljardien bisnekseksi paisunut NFL onkin jättänyt tvsuosiossa Pohjois-Amerikan muut ammattilaissarjat varjoonsa. Vain jalkapallon Mestarien liigan finaali on globaalisti suurempi tapahtuma kuin Super Bowl. Luku puolittui edellisvuosista ja oli vain viidesosa Michael Jordanin huippuvuosista
Buccaneers ja Chiefs kohtasivat runkosarjassa marraskuussa Tampassa. Kausi pelattiin tunnetuista syistä tyhjille tai puolityhjille katsomoille. Seppo Markkulan ohjastama ja Harri Koivusen valmentama Gillian Comery lähti johtopaikalta ratkaisuvaiheissa omille teilleen ja voitti ylivoimaisesti. Kisajärjestäjät saivat huokaista helpotuksesta, kun 507 pelaajan ja toimitsijan testeistä ei löytynyt ainuttakaan koronavirustartuntaa. Runsaasti kasviksia syövä Brady on kertonut juovansa myös vettä 12–25 lasillista päivässä, minkä ansiosta hän on kertonut välttyneensä palamiselta auringonpaisteessa. Super Bowl LV Kansas City Chiefs– Tampa Bay Buccaneers Tampassa maanantaina kello 1 Suomen aikaa. ryhmät ovat sallineet myös aikamoista kolinaa omassa päädyssä, keskimäärin 22 pisteen edestä. Vierailija voitti 27–24. Se ratkesi sisäpuolelta lähteneen Gillian Comeryn eduksi. Tallikaveri He Is Inn nousi kierroksen jälkeen kuolemanpaikalle ja yritti heittää haasteen päätöspuolikkaalla. L E H T I K U V A / G E T T Y I M A G E S / J A M I E S Q U I R E pana kuin jenkkifutiskauden huipentumana. Bradylta lipsahti kaksi syöttöä väärään osoitteeseen. Tenniksen maailmanlistalla Monfils on tällä hetkellä 11:s, Ruusuvuori sijalla 86. Vastapainoksi tv-yleisö uhkaa rikkoa otteluennätyksen, reilut 114 miljoonaa pelkästään Yhdysvalloissa. Paras kylmäverilähtö ajettiin 2100 metrin tasoituksena. Brady sen sijaan sohlasi konferenssifinaalissa peräti kolme syöttöä Green Bay Packersin pelaajille. Tampa Bayn yläkerran puolustus, päälliköinään linjamiehet Ndamukong Suh ja Jason Pierre-Paul sekä tukimiehet Devin White ja Shaquil Barrett, säkittää pelinrakentajia verenhimoiseksi määritellyllä tyylillä ja teholla. Arto Hammarin ohjastama ja Tea Jalosen valmentama Hollaus oli laukan jälkeen mahdottoman tehtävän edessä. Super Bowlia päästetään ihmettelemään vajaa kolmannes stadionin kapasiteetista, 22 000 ihmistä, pelin historian pienin yleisömäärä. Asiantuntijat ovat pitkälti kumonneet Bradyn metodin tieteellisen paikkansapitävyyden. Uusintaottelua lähestytään eräillä suunnilla jonakin suuremLAUANTAINA 6. – Ratkaisevaa oli johtopaikan saaminen. Volume Ace ehti johtavan takaa kakkoseksi ja He Is In täydensi Koivusen talli menestyksen kolmossijallaan. (STT) SUPER BOWL LV uu u Kansas City Chiefs uu u Perustettu: 1960 uu u Konferenssi: American (AFC West) uu u Super Bowl -voitot: 1970, 2020 uu u Päävalmentaja Andy Reid (238 voittoa/144 tappiota) uu u Runkosarja: 14 voittoa/2 tappiota uu u Playoffs: Cleveland Browns 22–17 Buffalo Bills 38–24 uu u Tampa Bay Buccaneers uu u Perustettu: 1976 uu u Konferenssi: National (NFC South) uu u Super Bowl -voitto: 2003 uu u Päävalmentaja Bruce Arians (71/46) uu u Runkosarja: 11/5 uu u Playoffs: Washington 31–23 New Orleans Saints 30–20 Green Bay Packers 31–26 ”Tämä on kaikkien aikojen yhteenotto, kuin LeBron James vastaan Michael Jordan koripalloilussa.” Tony Romo Super Bowlissa kohtaavat hallitseva mestari Patrik Mahomes (vas.) ja kaikkien aikojen mestari Tom Brady. Tämä joukko oli määrätty eristyksiin koronavirusaltistumisen takia, kun Grand Hyatt -hotellin työntekijällä oli todettu koronatartunta. Mahomes oli tutun moitteeton. Jasun Velho jaksoi kolmanneksi. Mittavia touchdownja jaardisaldoja kasaavien ja toisiaan täydentävien Kansas Cityn laitahyökkääjien Tyreek Hillin (vauhti) ja Travis Kelcen (massa) pysäyttäminen ei ole tällä kaudella onnistunut keneltäkään. (STT– AFP) Ruusuvuorelle kova haaste heti avauskierroksella Gael Monfils on Ranskan tämän hetken ykköspelaaja. Salolaisravurit laukkasivat, ensin väärään askellajiin sortui Hollaus ja pian sen jälkeen Krista. Moilasen ajokki kiri ylivoimaiseen, 2000 euron arvoiseen voittoon. Mauri Mäkynen RAVIT Turun pakkasravien parhaat lämminveriset kisailivat 2100 metrin tasoitusajossa. Nuorten sarjassa Ari Moilasen ohjastama ja Ari-Pekka Pakkasen valmentama Moniman matkasi puolitoista kierrosta johtopaikkaa pitäneen Jagger Beyoncen takana. Brady on kertonut noudattavansa niin kutsuttua pH-dieettiä, jossa 80 prosenttia ruoasta koostuu emäksisistä ja 20 prosenttia happamoittavista ruoka-aineista. 34-vuotias Monfils on sijoitettu turnauksessa kymmenenneksi. Pudotuspelit Mahomes, 25, junaili puhtaasti, vieläpä aivotärähdyksen kera. Paalulta startanneen Gillian Comery ja Volume Ace kamppailivat lähdön jälkeen tiukasti johtopaikasta. Katsojia on edelleen tarkoitus päästää katsomaan kisoja, mutta katsojamäärä rajataan noin puoleen aiemmista vuosista. Antti Teivaisen ohjastama ja Janne Ulmaksen valmentama Jagger Beyonce otti kolmosrahat Paimioon. Ennakoidun tasaväkisyyden murtajiksi on ehdolla kaksi tahoa. Salolaistamma otti kuitenkin muun joukon kiinni ja ylitti maalilinjan seitsemäntenä. – Mukavaa että he ovat minun puolellani, Mahomes sanoo. Osa väestä odottaa Mahomesin ottavan seremoniallisesti liigan ja koko urheilumuodon huostaansa Bradylta. Brady heitti tuplasti enemmän palloja vastustajille (12) kuin Mahomes. Päätöspuolikkaan alussa Moniman sai kirimerkin ja maisema alkoi vaihtua. Brady ja Kansas Cityn pelinrakentaja Patrick Mahomes, liigan MVP 2018 ja Super Bowlin MVP vuosi sitten, pelasivat runkosarjan miltei identtisin numeroin – yhdellä poikkeuksella. Monfils ja Ruusuvuori eivät ole aiemmin pelanneet vastakkain. Gillian Comery innostui räväkkään loppukiriin ja nykäisi selvän eron vastustajiinsa. Gillian Comery karkasi muilta pakkasraveissa TENNIS Emil Ruusuvuori kohtaa ranskalaisen Gael Monfilsin Australian avoimen mestaruusturnauksen ensimmäisellä kierroksella. – Tämä on kaikkien aikojen yhteenotto, kuin LeBron James vastaan Michael Jordan koripalloilussa, entinen Dallas Cowboysin pelinrakentaja Tony Romo sanoo. Tiukassa loppusuoran taistelussa Seppo Markkulan ohjastama ja Marjukka Mahlamäen valmentama väkivahva Layla työntyi voittoon ennen H.V.Tureksia. HELMIKUUTA 2021 | SALON SEUDUN SANOMAT 19 Tom Brady juo jopa 25 lasia vettä päivässä 43-vuotias Tom Brady on perustellut pitkää uraansa esimerkiksi ruokavaliollaan, jonka hän on kaupallistanut ”TB12-metodiksi”. Hänet pelasti, päävalmentaja Bruce Ariansin asiantuntevin sanoin, Buccaneersin ”perse vaahdossa” urheillut puolustus. Hevonen tuntui vähän laiskalta, mutta se on nousukunnossa ja tunsin jo 300 metriä ennen maalia, että voitto tulee varmasti, Seppo Markkula kertaili kohmeisin huulin tapahtumia. Finest Class kiri kakkoseksi. L E H T I K U V A / A F P / D A V I D G R A Y Vastassa maailmanlistan 11:s Monfils.
Esikilpailu: 1) Clemons 7,90, 2) Neziri 8,05, 3) Visser 8,10, 4) Hurske 8,21, 5) Zagre 8,22, 6) Lobe 8,41. 045 1103 110 998 € Rajoitettu erä!! KYLPYTYNNYRI Tilaa heti! 02 2590 200 6:lle. Vanhojen ihmisten käytössä ollut, vaatimaton kesämökki Salon liitoskuntien alueelta. Allas harmaa graniitti + rosterikamiina. Huom! Vuokrausilmoitusten jättö vain netissä (27€) Huom! Pidätämme oikeuden ilmoitustekstin muotoiluun. 040 368 9671 HALUTAAN VUOKRATA Puhelinosakkeista paras hinta www.puhelinosake.com P. P. LENTOPALLO Miesten Mestaruusliiga: Savo Volley–Vantaa Ducks 3–0 (25–20, 25–22, 25–19) Akaa-Volley–Etta 3–0 (25–23, 25–18, 26–24) Savo Volley 13 12 1 36–5 36 VaLePa 13 11 1 1 36–8 35 Hurrikaani 14 7 3 4 32–21 27 Akaa-Volley 14 7 2 5 29–23 25 Tiikerit 12 5 3 1 3 29–19 22 Ducks 14 6 4 4 27–29 22 Etta 12 4 1 7 17–25 13 Lakkapää 13 2 1 1 9 14–33 9 Hurmos 13 1 2 10 9–36 5 Loimu 14 1 1 12 9–39 4 Seuraavat ottelut: tänään Hurrikaani– Etta, Hurmos–Ducks, huomenna Savo Volley–Tiikerit. 0408172446, jari.siironen92@gmail.com . 0445260749 . 380e P. Koivuklapia. P. Katamaraanilautta 1.198 €. 0414880004 Sinulle tarpeeton saattaa olla toiselle tarpeellinen. Onnenapila: 1. P. 0400477807 . 0449791523 . Naiset: 1) Anni-Linnea Alanen VaasVa 51,78, 2) Yuka Sato Japani 50,97. 0408551999 . Hp. Myös katsastamaton ja viallinen käy. P. 0400 120 822 TULOSPÖRSSI JÄÄKIEKKO Liiga: Pelicans–HPK 5–2 (1–1, 2–0, 2–1) KalPa–HIFK 4–0 (1–0, 2–0, 1–0) SaiPa–KooKoo 4–1 (2–0, 1–0, 1–1) JYP–Jukurit 1–5 (0–1, 1–2, 0–2) Sport–Kärpät 0–2 (0–1, 0–0, 0–1) TPS–Ässät 3–0 (1–0, 0–0, 2–0) Lukko 31 23 8 114–54 69 Pelicans 32 17 4 1 10 102–81 60 KalPa 32 15 3 3 11 88–71 54 KooKoo 30 14 4 3 9 91–68 53 Ilves 30 16 1 2 11 99–81 52 TPS 29 13 3 7 6 83–72 52 HIFK 29 14 3 2 10 94–72 50 Tappara 28 13 4 2 9 94–76 49 Kärpät 27 12 3 1 11 65–68 43 Ässät 32 9 5 4 14 91–108 41 Sport 32 9 5 4 14 64–85 41 Jukurit 34 10 3 1 20 75–121 37 SaiPa 32 10 2 2 18 62–83 36 JYP 31 7 1 5 18 70–109 28 HPK 31 3 4 8 16 71–114 25 Seuraavat ottelut: tänään Jukurit–Tappara, HIFK–HPK, Ässät–Pelicans, Kärpät–SaiPa, KooKoo–JYP, Ilves–KalPa. KORIPALLO Miesten Korisliiga: Kouvot–Kobrat 85–95 (21–18, 22–17, 21–25, 21–35) Kouvot: Severi Kaukiainen 19/4/7 syöttöä, Teemu Knihtinen 18/12, Byron Zeigler 15/2, Tuomas Hirvonen 14/7/9 syöttöä, Aapeli Syrjämäki 6/1, Joel Mäntynen 5/1, Ilmari Toikkanen 4/2, Oscar Storgård 3/0, Vili Nyman 1/3. Seuraavat kilpailut: tänään ja huomenna Hinzenbach. 7,92 Neziri 29.?1. Asuntovaunu/-auto. P. Sänky, leveys 1200mm, hyväkunt. Kupukansi -50%, allasvalo -100%. Kultasormus, 6-osainen pirunsormus, koko 21+ ,585, 14k, paino 11,6g, sormuksen mitat päältä 15mm ala osa jossa kultainen lenkki 6mm, kultasepän arviointi: todella vähän käytetty. URHEILU 20 SALON SEUDUN SANOMAT | LAUANTAINA 6. Nelinpelin välierä: Francesco Forti/ Francesco Maestrelli Italia–Virtanen/ Patrik Niklas-Salminen 6–7 (5–7), 6–1, 10–5. Soitot myös pyhäisin. Kunkkunumero: 38. OSTETAAN Ostetaan polttopuuksi METRIN HALKOA puh. 0405109531 KP OSTO . T. Avtomobilist Jekaterinburg–Neftehimik Nizhnekamsk 4–3 (1–0, 3–2, 0–1) N: Jonas Enlund 0+1. Mustasaari, Botniahalli, keihäskilpailu: Miehet: 1) Toni Kuusela KuortKu 80,46, 2) Genki Dean Japani 71,50, 3) Yuta Sakiyama Japani 69,21. Valoisa läpitalon päätyhuoneisto rauhallisen talon toisessa kerroksessa. Remontoitu 3h+k+p Halikon keskustassa. Kuljetettuna. P. Myös katsastamattomat ja vialliset käy. 0504082917 . TENNIS Nur-Sultan, Kazakstan, miesten ITFturnaus, palkintoarvo 15?000 dollaria: Kaksinpelin puolivälierä: Otto Virtanen Suomi–Matteo Donati Italia 6–2, 6–4. Maksan hyvin! T. 0505144432 . Suomalaiset: 8) Ilkka Herola 127,0 (132, –52), 35) Eero Hirvonen 101,2 (120, –2.35), 46) Arttu Mäkiaho 82,9 (112, –3.48). Henkilö-/pakettiautot sekä asuntovaunu. 0442548485 . Kuljetus järjestyy. 0451722007, sami.kivi@hotmail.com . P. puurunko ja puun pintakuviolla, sängynpääty, runkoja petauspatjalla. 50e P. Netissä Myös vuokrausilmoitukset sss.mainostaja.com Rivi-ilmoitukset pitää jättää torstaina klo 16 mennessä lauantaina lehteen. P. 35) Rautionaho 9. Nopeat toimitukset myös iltaisin ja vkloppuisin. syys 26 P. Klapia, kuivaa ja siistiä, kotiintuotuna edullisesti. Jari. Sisällä varastoitu. Televisio Sony Bravia, KDL32ex500, kaukosäädin ja ohjekirjakin löytyy. 26) Jenny Rautionaho 182,7 (74–77), 27) Julia Kykkänen 180,7 (75–75). Kobrat: Anthony Gaines Jr 26/3, Nathanial Grimes 25/14, Remu Raitanen 22/9, Jordan Loveridge 12/5, Antto Nikkarinen 8/3/13 syöttöä, Peetu Drockila 2/0, Juho Lehtoranta 0/3. Kuljetus järjestyy. PERJANTAI-JOKERI Jokerinumero: 3 9 9 6 4 4 1 Voitonjako: 7 oikein 1 kpl voitto-osuus 1 000 000,00 e, 6 oikein ei yhtään kappaletta, 5 oikein 500,00 e, 4 oikein 50,00 e, 3 oikein 6,00 e, 2 oikein 3,00 e Tuplaus voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein ei yhtään kappaletta, 5 oikein 9 kpl voitto-osuus 1 000,00 e, 4 oikein 100,00 e, 3 oikein 12,00 e, 2 oikein 6,00 e PERJANTAI-LOMATONNI Oikea rivi: Lissabon 87 Voitonjako: Kaupunki ja numero oikein 11 kpl voitto-osuus 1 000,00 e, Kaupunki oikein 5,00 e SYNTTÄRIT Voittorivi: 4. 0445657231 . Kunkkunumero: 55. Tee myynti-ilmoitus www.mainostaja.com Ostetaan Myydään Netissä: sss.ilmoitukset.com Yksityishenkilöiden ilmoituspalsta Netissä sss.mainostaja.com Rivi-ilmoitus tekstiviestillä Kirjoita viestiin: Rivi10 (väli) SSS (väli) ilmoitustekstisi Mainitse myytkö/ostatko jne., tuote, lyhyt kuvaus ja hinta. Maailmancupin pistetilanne 5/16 kilpailun jälkeen: 1) Kramer 410, 2) Kriznar 291, 3) Klinec 265,... Huom! Max. Kuivaa koivu ja sekaklapia sisällä varastoitua. Virtanen (ATP-ranking 617) kohtaa lauantaina välierässä puolalaisen Michal Dembekin (ATP-645). Myös tarjous. Kuivaa koivuklapia 60e/heittom3 ja sekaklapia 50e/heittom3. Sami. 33) Kykkänen 19,... P. 160 merkkiä. P. Lähetä viesti numeroon 17197 Viestin hinta 10€. Karlstuhe), 4) Anne Zagre Belgia 8,05, 5) Reetta Hurske 8,12, 6) Ricarda Lobe Saksa 8,19. Voit liittää myös kuvan! TÄNÄÄN KLO 9-13 SALON TORILLA www.loimulohta.fi MYYTÄVÄNÄ TORILLA PELTOA hyvään hintaan. Ilta-arvonta: 3, 5, 10, 11, 32, 34, 36, 37, 38, 39, 42, 45, 47, 51, 55, 57, 59, 61, 66, 67. Saku Virta. Sibir Novosibirsk–Barys Nur-Sultan 2–3 (1–0, 1–1, 0–2) S: Jyrki Jokipakka 1+0, Harri Säteri 16/19 torjuntaa. 0407623264 . Soita ja tarjoa. 0505144432 . HELMIKUUTA 2021 KP MYYN . PÄIVÄN PELIT EUROJACKPOT Päänumerot: 2, 3, 16, 33, 46 Tähtinumerot: 2, 10 Voitonjako: 5+2 oikein 1 kpl voitto-osuus 11 023 761,80 e, 5+1 oikein 322 395,30 e, 5 oikein 113 786,50 e, 4+2 oikein 4 644,30 e, 4+1 oikein 259,20 e, 4 oikein 96,30 e, 3+2 oikein 67,80 e, 2+2 oikein 24,50 e, 3+1 oikein 19,20 e, 3 oikein 14,60 e, 1+2 oikein 11,90 e, 2+1 oikein 8,50 e KAIKKI TAI EI MITÄÄN Oikeat numerot: 2, 3, 4, 5, 8, 10, 12, 13, 17, 18, 20, 23. Henkilöauto/pakettiauto yms. Puh. Seagulls 16 15 1 1499–1276 30 Pyrintö 15 13 2 1516–1379 26 Vilpas 17 11 6 1521–1336 22 Karhubasket 15 11 4 1372–1213 22 BC Nokia 15 9 6 1274–1206 18 Kataja 16 8 8 1538–1494 16 Kobrat 17 8 9 1627–1577 16 Lahti 16 7 9 1438–1472 14 KTP 15 7 8 1337–1379 14 Kouvot 17 5 12 1391–1582 10 Ura 17 1 16 1467–1645 2 Korihait 16 1 15 1217–1638 2 Seuraavat ottelut: tänään BC Nokia– KTP, Seagulls–Pyrintö, Karhubasket–Kataja, Ura–Lahti. YLEISURHEILU Berliini, maailman hallikiertueen 7/25 kilpailu: Naiset 60 m aj: 1) Christina Clemons Yhdysvallat 7,83, 2) Nadine Visser Hollanti 7,90, 3) Nooralotta Neziri 7,91 (SE, ent. Hp. P. KENO Päiväarvonta: 4, 6, 7, 13, 14, 15, 16, 21, 23, 30, 36, 41, 43, 50, 51, 52, 55, 64, 68, 69. P. Maksan hyvin. KHL (suomalaistilastot): Kunlun Red Star–Jokerit 1–2 (1–0, 0–1, 0–1) J: Markus Hännikäinen 1+0, Brian O’Neill 1+0, Alex Grant 0+1, David Sklenicka 0+1, Samuel Jukuri 14/15 torjuntaa. Ilman nykyajan terasseja ja lämpöpumppuja. MÄKIHYPPY Hinzenbach, Itävalta, naisten maailmancup HS90: 1) Nika Kriznar Slovenia 237,4 pistettä (89–90,5 metriä), 2) Ema Klinec Slovenia 236,6 (90,5–86,5), 3) Eirin Maria Kvandal Norja 226,6 (84,5–90), 4) Marita Kramer Itävalta 223,6 (87–85,5), 5) Irina Avvakumova Venäjä 217,2 (79– 85,5), 6) Daniela Iraschko-Stolz Itävalta 215,2 (79–84),... Puulämmitteinen sauna ja ulkohuussi pitää olla. Kuva/ kehysilmoituksen voi jättää netissä perjantaihin klo 12 mennessä lauantain lehteen. Kuivaa polttopuuta, sekaklapi 50e/heittom3, koivuklapi 58e/heittom3. Omron kivunlievityslaite 50 e, naisten sisäturkki, vähän käytetty, lakki ja kauluri 100 e, moottorisänky, melkein uusi 450 e. YHDISTETTY Klingenthal, Saksa, maailmancup Mäkiosuuden varakilpailu (HS140): 1) Ryota Yamamoto Japani 140,0 pistettä (139,5 metriä), 2) Lukas Greiderer Saksa 139,1 (139,5, hiihtoon jäljessä 4 sekuntia), 3) Laurent Muhlethaler Ranska 137,6 (138, –10)
klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. 15,90/kk Paperilaskusta veloitetaan 1,50 € paperilaskulisä. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. 32,48/kk 12/6/4 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. 15,90/kk Paperilaskusta veloitetaan 1,50 € paperilaskulisä. Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). 15,90/kk Paperilaskusta veloitetaan 1,50 € paperilaskulisä. HELMIKUUTA 2021 | SALON SEUDUN SANOMAT 21. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2021 ISSN 0782-5404 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna arkisin klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. 221 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna arkisin klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. 32,48/kk 12/6/4 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. HELMIKUUTA 2021 LAUANTAINA 6. 15,90/kk Paperilaskusta veloitetaan 1,50 € paperilaskulisä. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. VI RT A N EN FI N G ER PO RI KA M A LA LU O N TO VI IV I JA W A G N ER LA SS I JA LE EV I 21 SALON SEUDUN SANOMAT | LAUANTAINA 6. Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. 32,48/kk 12/6/4 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2021 ISSN 0782-5404 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna arkisin klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2021 ISSN 0782-5404 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna arkisin klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. 32,48/kk 12/6/4 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2021 ISSN 0782-5404 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.) JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). 32,48/kk 12/6/4 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. 32,48/kk 12/6/4 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. ma-pe klo 11.00-14.00, Puhelin: (02) 770 2610. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Tilaajapalvelu 02 770 2626 Avoinna arkisin klo 8.15-15.45 Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sssmedia.fi Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. 15,90/kk Paperilaskusta veloitetaan 1,50 € paperilaskulisä. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. 15,90/kk Paperilaskusta veloitetaan 1,50 € paperilaskulisä. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2021 ISSN 0782-5404 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna arkisin klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2021 ISSN 0782-5404 SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi IP A N A VA LT A B. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2021 ISSN 0782-5404 Sanomalehtien Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Ville Pohjonen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna arkisin klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610
1 tkm Volkswagen Crafter 35 Alustapak.auto 2,0 TDI 100 kW, 4325, -11, ml. . 1.867,10 €, todellinen vuosikorko 2,48 %. 2016 21 900 € VOLVO V40 CC T5 AWD BUSINESS SUMMUM AUT. 36 tkm 17 990 € 22 850 € 22 880 € 14 990 € Salolainen perheyritys vuodesta 1952 Tutustu vaihtoautovalikoimaamme myymälässämme ja osoitteessa traktoauto.fi Tule ja tee hyvät autokaupat. Edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen.Rahoituksen tarjoaa DNB Auto Finance Oy, Urho Kekkosen katu 7B, 00100 Helsinki 29.900 € 19.480 € 23.880 € BMW 218 F45 Active Tourer 218i A Business M Sport vm. EQ POWER 2020 | 22 tkm | 56 900 € 2019 | 24 tkm | 41 800 € 2018 | 31 tkm | 29 900 € 2017 | 138 tkm | 25 900 € HYBRID NISSAN QASHQAI DIG-T 160 N-CONECTA DCT 16 tkm vm. 9 tkm Peugeot 3008 Active BlueHDi 120 vm. OLISIKO AIKA VAIHTAA UUDEMPAAN. A1 2012 | 126 tkm | 9 900 € 2010 | 250 tkm | 8 500 € NISSAN ALMERA 1.5 VISIA+ SPORTDECK 5D 2005 | 132 tkm | 3 900 € FIAT PUNTO 60 DYNAMIC 3D 2008 | 154 tkm | 2 800 € HIENO! MB CLA 200 A SB BUSINESS PROGRESSIVE VW GOLF GTE HIGLINE 204HV AUDI A6 SEDAN BSN 2,0 TDI 110 ULTRA S TRO MB E 300 DE A BUSIN AVANTG. 2015 16 990 € KUNTOTARKASTETTU! Meillä kaikki myynnissä olevat autot ovat kuntotarkastettuja. 90 tkm Skoda Octavia 1,8 TSI L&K DSG vm. Kuukausierä sisältää koron 0,99 %, perustamismaksun 249 € ja käsittelykulun 12 €/kk. 02 721 2100 www.salonautotalo.fi Nissan Qashqai+2 1,6L Stop / Start System 2011 174 tkm 9.700,MITSUBISHI L200 Club Cab 2,4 DI-D Magnum 2016 131 tkm 25.500,Peugeot 308 SW Family e-HDi 112 FAP 2012 224 tkm 4.650,MERCEDES-BENZ E e 220 CDI T Avangarde A 2009 227 tkm 8.900,Skoda Superb 1,8 TSI Comfort DSG Autom. Luottokustannukset yht. 2016 24 900 € VOLVO V40 T3 BUSINESS R-DESIGN AUT. 89 tkm Ford Transit Custom 310 2,2TDCi 125 hv Trend M6 Van N1 L2H1 FWD 4,19, -14, ml. 111 tkm vm. TÄHTITURVA 12 KK /20 000 KM 365 €/12 kk Alle 7 vuotta vanhoihin ja 180 tkm ajettuihin vaihtoautoihin! Örninkatu 13 | SALO | puh. HELMIKUUTA 2021 Myllyojankatu 11, Salo p. 2009 118 tkm 9.900,OPEL ASTRA Wagon 1,6 Twinport Enjoy 2005 220 tkm 2.490,Opel Astra Sports Tourer Enjoy 1,4 Turbo 2014 95 tkm 12.490,HINTA SIS ALV:N. KATSO LISÄÄ VAIHTOAUTOJA KESKUSAUTOHALLI.FI TAI TULE KÄYMÄÄN LIIKKEESSÄMME MAZDA CX-5 2.2 (175) SKYACTIV-D LUXURY AWD 115 tkm vm. 81 tkm Volkswagen Golf Highline 1,4 TSI 92 kW DSG, -17, ml. 2015 51 800 € RENAULT MEGANE HATCHBACK ENERGY TCE 115 S&S 77 tkm vm. paikallista OTA YHTEYTTÄ TAI POIKKEA SALON PALVELEVISSA MERKKILIIKKEISSÄ. 2017 20 900 € MERCEDES BENZ C 220 D T A STAR EDITION AMG 20 tkm vm. Es.auto -20 1 tkm 48.400€ VAIHTOAUTOVALIKOIMAA ALV 24% ALV 24% Joensuunkatu 15, Salo Myynti 02 777 3950 Palvelemme la 10-14 ja ma-pe 9-18 KÄYTÄ LOUNEAN OSAKE NYT KÄSIRAHANA! HYVITÄMME OSAKKEESTA 900 € SEKÄ UUSIEN ETTÄ KÄYTETTYJEN KAUPASSA. NISSAN JUKE 1,6 ACENTA 2WD CVT A ELEG MB VITO 111CDI -2,94/32K NORM. 22 SALON SEUDUN SANOMAT | LAUANTAINA 6. Tässä esimerkkejä. 2015 10 900 € SALO, Örninkatu 3-5, puh. 0403 066 280 Hyundai I20 Hatchback 1,2 MPI 75 hv Fresh W -19 18 tkm 13.900€ Toyota HILUX Extra Cab 2,5 D-4D 4WD 144 SR -14 128 tkm 27.900€ Toyota RAV4 2,0 VVT-i 4WD Cross Sport -09 251 tkm 11.900€ Toyota AVENSIS 1,8 Valvematic Active Edit Multid S -16 53 tkm 21.700€ Toyota RAV4 2,5 Hybrid AWD Style -17 73 tkm 34.800€ Volkswagen BEETLE 1,2 TSI 77 -13 80 tkm 12.200€ Toyota C-HR 2,0 Hybrid Limited Launch Edition -20 2 tkm 35.800€ Toyota COROLLA 1.6 VVT-i Sol Wagon A -06 123 tkm 6.800€ Mercedes-Benz E 220 d A Premium Business W213 -16 55 tkm 35.800€ Toyota HILUX Double Cab 2,4D-4D 150 4WD Active Aut. 80 tkm KORKO • Rahoitus ilman käsirahaa • Maksuaikaa 72 kk Automaatti Automaatti Automaatti 99 % + kulut Vaihtoja esittelyautoihin Vaihtoja esittelyauton ostajalle S-Bonusostokirjaus 1000€ Volkswagen T-Cross Sport 1,0 TSI 85 kW DSG, -20, ml. -17, aj. 175 tkm Joensuunkatu 6, Salo automyynti 02-727 3010, tänään klo 10–14 traktoauto.fi Traktoauto Oy 44 750 € 29 490 € Volkswagen Arteon R-Line Limited Edition 1,5 TSI EVO 110 kW DSG, -19, ml. 075 3040 5110 ma-pe 9-18 | la 10-14 Katso kaikki tarjouksemme: www.ppauto.fi *rahoitusesimerkki: hinta 20.000 €, käsiraha €, sopimusaika 72 kk, kuukausierä 237,40 €, viimeinen suurempi erä 5.000 €. Kia cee´d 1,6 CRDi ISG 136hv EX SW DCT A/T 2017 111 tkm 15.700,Hyundai ix35 1,6 GDI 6MT ISG Comfort 2014 94 tkm 13.790,SALON AUTOTALO Perniön Auto Smolander Oy Meriniitynkatu 8, Salo, p. 99 tkm vm. 2020 27 900 € NISSAN QASHQAI DIG-T 115 TEKNA 6M/T E6 LEATHER 64 tkm vm. -16, aj. 0207 218 320 0207-numeroiden hinnat 8,35snt /puhelu sekä lankaettä matkapuhelin 17,17snt/min. Tervetuloa hyville autokaupoille. 2015 26 500 € NISSAN QASHQAI DIG-T 115 N-CONNECTA XTRONIC 34 tkm vm. 1 tkm Audi A6 Sedan Business 2,0 TDI 130 kW multitronic, -14, ml. -19, aj
(12) 15.35 SuperJahti 16.30 Hockey Night 360 Klo 17 17.05 Pilanpäiten 17.15 Kuutamolla Susanna Laine, Ernest Lawson ja Annika Saarikko. HD 18.45 Urheilustudio Jokainen kisapäivä on juhlapäivä! Urheilustudio kutsuu suomalaiset viihtymään maailman laajimman talviurheilutarjonnan äärelle. YLE TEEMA & FEM 08.05 YLE FEM 08.05 URBI artistiunelma 08.30 BUU-klubben 09.00 Mumeniid diidadálvi (S) 10.20 Strömsöstä poimittua 10.30 Janne Josefsson 11.00 Tanskalainen maajussi 11.30 Ulos kuplasta 11.44 Tämä tästä 12.00 YLE TEEMA 12.00 Järjetön vauvakuume (12) 12.51 Järjetön vauvakuume (12) 13.44 Järjetön vauvakuume (12) 14.40 Luovia suhteita 15.20 Kino: Chihiro ilmmiid gaskkas Henkien kätkemä (7) Klo 17 17.25 YLE FEM 17.25 Antiikkikaksintaistelu Kausi 5, 8/12. Kausi 2, 3/10. 18.05 Pitääkö olla huolissaan. HD 22.40 Melodifestivalen 2021: Osakilpailu 1 HD 00.10 Uutisikkuna. Jim nikkaroi kokoontaitettavan sahapukin, ja Camilla näyttää, kuinka tehdään viidakkomainen oviverho. HD 01.30 Uutisikkuna TV1 04.00 Uutisikkuna 07.00 Prisma: Nisäkkäiden nousu 08.00 Yle Uutiset 08.05 Eränkävijät: Alpeilta Arktiselle 09.00 Yle Uutiset 09.05 Historia: Suurten satojen mies 10.00 Yle Uutiset 10.05 Ykkösaamu 10.45 Viimeinen sana 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.08 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.16 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.24 Yle Uutiset Häme 11.32 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.50 Yhdistetyn MC: Klingenthal 12.25 Oddasat 12.40 Pisara 12.45 RSO Musiikkitalossa 13.45 Kulttuuricocktail Live: Uushenkisyys on yksilön projekti 14.10 Noin viikon studio 14.45 Ikimuistoinen: Iskelmäklassikot 15.00 Olen ajatellut elää (S) 15.30 Akuutti: Kannanko geenivirhettä. Kausi 2, 4/13. Edellisistä elokuvista tuttujen luottokasvojen lisäksi menossa mukana myös Anna Nicole Smith. Petojen paluu. Uusinta. Pääosissa: Matt Damon, Jessica Chastain, Kristen Wiig, Jeff Daniels, Michael Peña, Kate Mara. Elokuvan alussa Drebin on joutunut rakastettunsa hylkäämäksi, ja työpaineissa hän turvautuu jo pulloon. Maailman ensimmäinen kansallispuisto Yellowstone on maaginen paikka jokineen, kuumine lähteineen ja monipuolisine eläinkantoineen. Kausi 1, 3/10. Rachelin elämäntyyli aiheuttaa närää naisten kesken. 20.00 Frendit (S) Pieni puraisu. Säilyäkseen hengissä Watneyn täytyy laittaa kekseliäisyytensä peliin, koska ruokaa ei ole ja varusteetkin ovat niukanlaiset. HD 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Strömsö Tortillat ovat Suomessa todella suosittua ruokaa. Miten tässä näin kävi. Häiriökäyttäytymistä. Viisi Oscaria voittanut elämäkerrallinen draama lentäjä, insinööri ja elokuvatuottaja Howard Hughesin elämästä 1920-luvun lopulta 1940-luvulle. HD 19.48 Sportliv Tällä kaudella Nico Rönnbergin piti aloittaa ammattilaisuransa Pariisin valoissa ja todistaa pärjäävänsä huipputasolla. (103’) Klo 22 22.10 Keno ja Synttärit 22.15 Elokuva: Mies ja alaston ase 33 1/3: Viimeinen solvaus (12) (Naked Gun 33/13: The Final Insult/USA 1994). T: Bufo. Voro ikuistaa löytönsä matkapuhelimensa kameraan. 01.10 Myytinmurtajat Videopelimyyttejä. Kausi 4, 4/24. (U) HD Nelonen 04.20 Australian rajalla 04.50 Astral-TV 05.00 Astral-TV 06.00 Ritariprinsessa Nella (S) 06.25 Bing (S) 06.35 Bing (S) 06.45 Hatchimals (S) 06.50 Rusty Rivets (S) 07.15 My Little Pony: Pony Life (S) 07.30 LEGO Ninjago (7) 07.45 Arthur ja minimoit (7) 08.10 Pac-Manin aavemaiset seikkailut (7) 08.35 Teiniikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7) 09.00 Toisenlaiset teiniäidit 10.00 Kuppilat kuntoon, Hans Välimäki! 11.00 Pientä pilaa 11.05 Pientä pilaa 11.10 Rempalla tuloja 11.40 Remppa vai muutto UK 12.40 Remppa vai muutto UK 13.40 Elokuva: Kätyrit (7) 15.30 Leijonan luola USA 16.30 Elokuva: Itse ilkimys (7) Klo 18 18.25 Tulossa: Selviytyjät Suomi 18.30 The Voice of Finland Kausi 10. HD 20.00 YLE TEEMA 20.00 Donner Privat (12) Jörn Donnerin viimeisessä haastattelussa kuolemaa odottaa tyyni mies. O: John Webster. Päätöksen taustalta löytyy ikävä, velvollisuudentunne ja elämänarvot mullistaneet raskaat muistot aikaisemmasta raskaudesta. Watneyn onnistuu kuitenkin löytää keino viestittää NASAan olevansa elossa. Ohjaaja: Ridley Scott, USA 2015 (144’). 20.30 Frendit (S) Phoebe tahtoo taudin. Jakso 4/10. Kausi 2, 4/10. Reilly, Alec Baldwin. (U) HD 20.30 Yle Uutiset 20.50 Urheiluruutu Klo 21 21.10 Yle Olohuone: Samae Koskinen, Riihimäki Yle olohuone on siellä missä sydänkin on tai ainakin siellä, missä artistivieraan sydän on. HD 23.20 Torpedot (12) Kausi 2, 3/6. KANAVAT LAUANTAI 24 SALON SEUDUN SANOMAT | LAUANTAINA 6. Pian kyläseriffeiksi ryhtyneet paikalliset miehet pahoinpitelevät epäilyttävän puolalaismiehen raa’asti. TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 6.2. 01.55 Top Gear Turvaa pyöräilijöille. HELMIKUUTA 2021 SUB 04.20 Simpsonit (12) 04.45 Simpsonit (7) 07.00 Simpsonit (7) 07.30 Simpsonit (7) 08.00 Ostoskanava Tvins.com 09.00 Neljän tähden illallinen 09.30 Neljän tähden illallinen 10.00 Ostoskanava Tvins.com 10.58 Paavo Pesusieni (7) 11.30 Simpsonit (7) 12.00 Simpsonit (7) 12.30 Simpsonit (12) 13.00 Simpsonit (7) 13.30 Simpsonit (7) 14.00 Myytinmurtajat 15.00 Pitääkö olla huolissaan. Pian tositoimet kuitenkin kutsuvat, ja terroristijahti huipentuu Oscar-gaalaan. Kausi 4, 2/24. Camilla tajuaa rakastavansa edelleen Sonnya, ja päättää auttaa Sonnya ja Nimaa haalimaan velkaansa takaisin Göranille. 20.00 Elokuva: Vaiana (7) (Moana 2016). Murtoaallon vaivaamassa Ystadissa öinen varas löytää naisen ruumiin. HD 17.20 Koripallon naisten EMkarsinta: FIN UKR Koripallon naisten EMkarsintaottelu Suomi Ukraina. Ohjaus: Ron Clements ja John Musker. Kivenä kengässä. Koko kansan kulttuuripersoona keikaroi julkisuudessa yksinäisenä, paeten rooliensa ja työnsä varjolla yksityiselämän vaikeuksia. Kotimainen viihdeohjelma. Ridley Scottin ohjaamassa tieteisdraamaelokuvassa Matt Damonin esittämä Mark Watney on astronautti, joka jää tutkimusmatkalla yksin karulle Mars-planeetalle. Cateringfirmassa Ella ja Arvin toimivat vastoin periaatteitaan auttaakseen Monicaa sopeutumaan nuorempien kollegoiden joukkoon. Ohjelma on viitottu. HD 17.55 Yle Nyheter TV-nytt HD 18.00 BUU-klubben HD 18.30 Ollaan kuulolla 5/7. Jakso 5/24. (79’) 00.05 Elokuva: Gangsterisota (16) 02.25 Poliisit 2021 (7) Kausi 13. Tietenkään niitä tärkeitä kappaleita unohtamatta. Henkilökuvadokumentti rakentuu ennennäkemättömästä materiaalista: läheisten haastatteluja, tuotantokuvia ja Donnerin yksityisarkistoja. All Together Now Suomen Teräsbetonikylmikset, MM95: Takaisin leijonaksi -ohjelman Suomi-Ruotsi -uusintaottelu sekä muita huippuhetkiä Sohvaperunoiden kymmenenneltä tuotantokaudelta. Selostus AnttiJussi Sipilä. Ruotsalainen reportaasisarja. Perjantai 11.00 Koko Britannia leipoo 11.55 Kaappaus keittiössä 13.00 Elokuva: Villi tusina (S) 14.40 Pilanpäiten 15.05 Rakettitiedettä. Matosinhos, Portugali. Legendaarinen Putous on naurattanut lauantai-illoissa jo 100 jakson verran! Juhlajakso tarjoilee kotikatsomoihin ruhtinaallisen annoksen huumoria, yllätyksiä ja tähtisadetta. Poliisipiirissä tuntuu olevan joku joka vuotaa tietoja ulospäin, mutta kuka. Wallander kehrää kadonneiden ympärille hauraan murhateorian. Uhkarohkealla matkallaan he purjehtivat tuntemattomilla vesillä Tyynenmeren halki. 23.50 Subleffa: The Aviator Lentäjä (12) The Aviator Lentäjä. 03.10 Esittelyssä: Viisi miestä viikossa 03.15 Putous Kausi 13, 4/10. Kenellä on hämmentäviä kokemuksia Nick Cavesta. Mies ja alaston ase -komediatrilogian viimeinen elokuva, jossa jo välillä eläkkeellekin jäänyt poliisi Frank Drebin (Leslie Nielsen) jatkaa konnien jäljittämistä. San Francisco ja Muir Woods. Ruotsinkielinen selostus Kristian Karlsson. Kausi 4, 3/24. HD 20.50 Aloha (S) Romanttinen komedia Havaijilta missä uudet ja vanhat rakkaussuhteet johtavat kiharaiseen tunteiden sekamelskaan. (U) HD 00.03 Torpedot (12) Kausi 2, 4/6. Lasse pyytää Ellalta apua arkaluonteisessa asiassa. Uusinta. J. O: Cameron Crowe. 03.25 Stand Up! Kausi 4. Vieraina Kalle Lamberg, Eero Ettala ja Jenni Kokander! 22.00 Kymmenen uutiset 22.10 Lotto, Jokeri ja Lomatonni 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Elokuva Wallander: Varas (16) Wallander: Varas. Suorana viikonloppuisin TV2:ssa ja Yle Areenassa. Leticia Paulin näyttää, kuinka nämä meksikolaiset leivät tehdään kokonaan itse. Sen sijaan Suomen paras käsipalloilija onkin takaisin Karjaalla, tekee osa-aikatöitä ja edustaa kasvattajaseuraansa. (USA 2016) HD Klo 22 22.30 Sohvaperunat Viime kauden parhaat palat. Rahasäkkejä ja kivääriammuntaa. Uusinta. Äänirooleissa: Yasmine Yamajako, Veeti Kallio, Susanna Haavisto, Heikki Sankari, Pasi Ruohonen, Arttu Wiskari, Petra Karjalainen, Jon-Jon Geitel, Kaisla Heikkinen, Alissa Kovalainen. 00.20 Poliisit UK: Ajojahti (12) Ei oo pilvee pilvee. Kausi 9, 10/15. Uusinta. Pippa Laukka. 15.55 Esittelyssä: Viisi miestä viikossa 16.00 Selviytyjät Klo 17 17.00 Selviytyjät Ja jäljellä oli kuusi. Kausi 9, 5/13. Hänen luullaan kuolleen kadottuaan rajun avaruusmyrskyn aikana, ja muut miehistön jäsenet ovat jo lähteneet kotimatkalle, kun Watney palaa tukikohtaan. Simpson, Fred Ward, Kathleen Freeman, Anna Nicole Smith. Selostus Tomi Salminen. (41’) Ohjelman tekstitys teksti-tv:n sivulla 333. HD 21.55 Traces Jäljet (16) 5/6. Pääosissa: Leonardo DiCaprio, Cate Blanchett, Kate Beckinsale, John C. 18.00 Masked Singer USA Liikuttavaa lahjakkuutta. Klo 21 21.20 Jörnin juhla HD 22.35 Armi elää! (7) T. N: Bradley Cooper, Emma Stone, Rachel McAdams, Bill Murray, John Krasinski. HD 18.55 Käsipallon Suomen Cup: Miesten loppuottelu Käsipallon Suomen cup, miesten loppuottelu. Magnus. (U) HD 00.50 Skidmoren murhamysteeri 5/6. sudet, biisonit, karhut ja kotkat selviytyvät tässä ainutlaatuisessa ympäristössä. Uusinta. Sillä aikaa Maassa sekä NASA että tutkimusaluksen miehistö suunnittelevat pelastusoperaatioita omilla tahoillaan hakeakseen Watneyn Marsista. 06.52 Utelias Vili (S) 07.15 Pipsa Possu (S) 07.20 Henkilökuva: Perinteenvaalija Sophia 07.26 Popi Kissa (S) 07.38 Q Putti 5 (S) 07.49 Pikku Kakkonen: Seikkailukone 08.09 Auvo Raitanen (S) 08.20 Onneli, Anneli ja Salaperäinen muukalainen (S) 08.33 Ässäluokka (S) 08.58 Galaxi 08.59 Minä, Elvis Riboldi (7) 09.11 Romppu, Rasse ja Sikuriina (7) 09.22 Eksynyt Ozissa (7) 09.43 Salainen museo 09.55 Urheilustudio 09.58 Yhdistetyn MC: Klingenthal 10.55 Urheilustudio 11.10 Hiihdon MC: Sprinttikarsinnat 12.40 Alppihiihdon MC: Garmisch-Partenkirchen 13.30 Urheilustudio 13.45 Hiihdon MC: Sprintit 15.20 Urheilustudio 15.25 Mäkihypyn MC: Klingenthal 16.20 Urheilustudio 16.40 Mäkihypyn MC: Klingenthal Klo 17 17.15 Urheilustudio Jokainen kisapäivä on juhlapäivä! Urheilustudio kutsuu suomalaiset viihtymään maailman laajimman talviurheilutarjonnan äärelle. Hakatun vaimo ilmoittaa katoamisesta poliisille, joka löytää vain puhelimen ja kuvan ruumiista. Uusinta. Bufo Oy. 19.00 Seitsemän uutiset 19.10 Uutisextra 19.20 Tulosruutu 19.30 Putous Kausi 13, 4/10. Sarjassa seurataan miten mm. Erik Akervall tapaa Denny Bergerholmin, jonka yritys tuottaa teknisiä ratkaisuja kuulovammaisille, sekä Lena Wänerskärin, joka välittää tulkkauspalveluja. Olohuoneessa tavataan ja kuullaan suomalaisia artisteja, joiden matkassa pääsemme heille tärkeään paikkaan ja tapaamme artistin matkaan vaikuttaneita henkilöitä. Kausi 36, 14/16. Neiti etsivä. HD 19.25 Yle Nyheter TV-nytt HD 19.35 Sportnytt Urheilu-uutisia. Muinaiseen Polynesiaan sijoittuvassa animaatiossa nuori Vaiana-tyttö yrittää pelastaa kansansa yhdessä puolijumala Mauin kanssa. 02.50 Remonttipiiskuri Kylmä suihku Lohjalla. HD 19.40 Scott & Bailey (12) Kausi 3, 7/8. Kuka on vienyt laittomasti rahaa rapakon taakse. Murtoaallon tutkinta antaa lupaavan vihjeen myös murhatutkimukselle. 16.00 Sydänlääkärin syöksykierre (12) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä Klo 17 17.00 Yle Uutiset 17.10 Flinkkilä & Kellomäki Valon ja varjon mies. 03.35 Burgerimies Kausi 1, 1/11. MTV3 07.00 Ostoskanava Tvins.com 08.00 Chuggington (S) 08.10 Muumilaakson tarinoita (S) 08.35 Muumilaakson tarinoita (S) 09.00 Mimmit musapatti (S) 09.20 Viidakon veijarit (S) 09.35 Paavo Pesusieni (7) 10.00 Ostoskanava Tvins.com 10.30 Mitä tänään syötäisiin. (2015) (U) HD 23.55 Uusi Kino: Eatnanvulos Lottit Maan sisällä linnut (S) Ohjaus Marja Helander. Ella valitsee miehen, jolla ei ole profiilikuvaa, ja päätyy seikkailuun. Kausi 11, 4/10. Jakso 4/10. Ohjaus: Peter Segal. Klo 21 21.00 Kuutamolla Kalle Lamberg, Eero Ettala ja Jenni Kokander. 19.30 Frendit (S) Kahlekarkuri. HD 18.45 Avara luonto: Tarunhohtoinen Yellowstone 2/4. Pääosissa: Leslie Nielsen, Priscilla Presley, George Kennedy, O. 19.00 Frendit (S) Kissa pöydälle. Klo 21 21.00 Subleffa: Yksin Marsissa (12) Yksin Marsissa. Ohjaaja: Martin Scorsese, USA 2004. Kausi 4, 5/24. (U) HD 18.45 Deitti (12) Kausi 1, 6/8. Suorana viikonloppuisin TV2:ssa ja Yle Areenassa. Legendaarinen Putous on naurattanut lauantai-illoissa jo 100 jakson verran! Juhlajakso tarjoilee kotikatsomoihin ruhtinaallisen annoksen huumoria, yllätyksiä ja tähtisadetta