Viikko 15 | N:o 95 | Irtonumero 2,90 € Jatkuvana tilauksena alk. 1,19 €/päivä MAANANTAI 8.4.2024 SALON SEUDUN SANOMAT Avoinna 24/7 tilaajapalvelija.fi
Suomessa puuhataan tukiohjelmaa, joka ei yhteenlaskettunakaan olisi edes puolia siitä, mitä Saksa antoi yhdelle firmalle. Se on ekologisesti typerää. Tässä vaiheessa arviolta puolet lukijoista siirtyy eteenpäin lehden mielenkiintoisempien sisältöjen pariin. Isot jäsenmaat haalivat vihreitä investointeja. Eino Heinon kiinteistö on ollut pitkään myynnissä, mutta ostajia ei ole löytynyt. Aivan viime aikoihin saakka Ranska on jopa estänyt EU:ta ostamasta ulkopuolisia ammuksia lahjoitettavaksi Ukrainaan. Komissiolla on valtaa määritellä EU:n suuntaa, ja komission kokoonpanon hyväksyy parlamentti. Ykköskorin ehdokkaista huolimatta varsinaista eurovaalikuumetta on turha odottaa. Sen yhteydessä puhutaan aina sisämarkkinoista. Tyks täysin kuormitettu, ja joku pöljä haluaa lisää vaikeuksia sinne. Elävä keskusta tarvitsee palveluja ja ihmisiä. Moni nostaa esiin Eino Heinon, kun puhutaan kaupunkikuvan ongelmista. Ja ne jäljelle jääneet tuskin pitävät siitä, mitä on luvassa. Lisäksi oivallisia ohjeita päivittäin. Ei niitä teille istuteta eikä muihinkaan ympäristöstä löytyviin kuoppiin. Ja se on oikeastaan EU:n rumat toiset kasvot. Hallinnot ovat kalliita ja yksi syy terveysasemien sulkusuunnitelmiin. Nykyään päivittäisasioiden hoitamiseksi ei tarvitse ajaa keskustaan asioille. Emme ole liittovaltiossa. Keskikaupungilla asuva u u Liikenneympyröissä parasta on niistä pois pääsy. Varsinkin nykyinen komissio on ottanut askeleita tehdäkseen EU:sta maailman ekologisen omantunnon. Se on sääli, sillä yllättävän suuri osa suomalaistenkin elämästä on EU:n sääntelemää. Mutta pykälän lobbasi Ranska, joka suojelee omaa teollisuuttaan. Tontin omistava perikunta tietenkin toivoo, että korjauskelvottomien rakennusten purkaminen vauhdittaisi kauppoja. Toimitus tarvitsee myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot. Lähtiessä vastaanottotiskillä tulostetaan kuitti, ja tästä hyvästä maksat toimistomaksua 30 euroa. Paras tapa purkaa suuttumusta. Kuka tämän keksikään. 2 SALON SEUDUN SANOMAT | MAANANTAINA 8. Suomen tulevan edustajan päättää kokoomus. MH u u Tyhjennän Helsingin pörssin sijoitukseni toukokuuhun mennessä. Eino Heinon tarina kytkeytyy osaksi myös suurempaa kaupunkikuvan muutosta. S S S / M A R K O M A T T I L A ”Nykyään sitä johdetaan ihan selvinpäin.” KOLUMNI Rami Nieminen rami.nieminen@sss.fi. Samalla EU on johtava talousliitto. Asfaltti u u Rakennusmestarin kannattaa perehtyä perunan viljelyyn. Ja se tarkoittaa suurten maiden etuja. Ihmettelevä u u Eikö järjenkäytöllä ole enää merkitystä. Kiitos! Sydänoireinen u u Ammattikorkeakoulusta varhalaiset Campukseen ja sieltä mihin. Eläkeukko TEKSTARIT 040 7711 777 Oman edun unioni E urovaalit. Mistä näitä tonttuja päättäjiä tulee. EU on jäänyt suomalaisille etäiseksi, eikä ihme. Perimätiedon mukaan muuten nykyään paikalla oleva rakennus ei ole notkahtanut Salon savisen maapohjan vuoksi, vaan sodanaikaisen ilmapommituksen järisyttämänä. Pienet uhkaavat jäädä mopen osalle. Tilanne toivon mukaan muuttuu, kun kaupunki saa korjattua alueen kaavaa. Rakennusmestari u u Voisiko joku asiasta tietävä kertoa, miksi Salon aluesairaala ja Salon terveyskeskus ovat kaksi eri toimijaa. Kirjoita mieluummin nimelläsi. Osin tämä johtuu siitä, että EU:n virallinen propaganda tekee kaikkensa liioitellakseen sitä. Harvemmin kuitenkaan muistetaan, että jotta syntyy sisämarkkinat, jotain pitää sulkea ulkopuolelle. Hallitse ja hajoita u u Mikä järki päässä, tai eihän sitä ole ollenkaan, kun jotkut ymmärtämättömät ovat jo vaihtaneet kesärenkaat autoihin. Tätä unioni itse muistaa aina korostaa. Kirjoittaja on Salon Seudun Sanomien päätoimittaja. HUHTIKUUTA 2024 PÄÄKIRJOITUS PERUSTETTU 1919 | PÄÄTOIMITTAJA RAMI NIEMINEN 8.4.2024 Y ksi Salon keskustan tunnetuimmista rakennuksista, entisen Eino Heinon vaateliikkeen talo puretaan lähiaikoina (SSS 6.4.). Parhaillaan EU:ssa puhuttavat höllennetyt valtiontukisäännöt. Kivijalkaliikkeillä on kuitenkin pitkään mennyt huonosti. Keskusta-alueet muodostavat varmasti tulevaisuudessakin kaupunkien sykkivän sydämen. Sekä Helenankadun että Turuntien puoleisten tonttien rakentaminen on ollut jäissä yli kymmenen vuotta kestäneen sekasotkun myötä. Juuri tuli verolippu, siinä rivi: Eläketulon lisävero 5,85 prosenttia. Euroopan parlamentin vaalit pidetään kesäkuun alussa. Kiinteistöjen huolenpito retuperällä. Tehdään päätöksiä Varhassa eikä katsota tilannetta kentällä. Ehdokasasettelu on parhaillaan käynnissä. Esimerkiksi Li Anderssonin (vas.) ja Sebastian Tynkkysen (ps.) esimerkit näyttävät, ettei Bryssel ole enää sellainen norsujen hautausmaa, joksi sitä takavuosina ilkuttiin. Vaalivalehtelua, kieroudella hallitukseen. Nihilismin taitaa myös Ranska. Tällä kertaa Eurooppaan tähyää useita maan eturivin poliitikkoja. Edes Ukrainan puolustaminen ei ole ollut tärkeämpää kuin kansallisten taloudellisten etujen suojelu. Kaiken pohjalla on yhä suuri eurooppalainen rauhanprosessi. Purkamisen myötä keskustan keskeiselle paikalle, pääkadun varteen syntyy ammottava aukko. Toimitus valikoi, käsittelee, otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat tekstit. Mitä Eino Heinon tilalle. Osoitteet: mielipide@sss.fi | SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo u u Tekstarit. Todennäköisesti tälläkin kertaa noin puolet päättää jäädä kotiin. Hiljattain Saksa myönsi – EU:n siunauksella – yhdelle akkutehtaalle 900 miljoonan euron valtiontuen. Tosiasiassa EU:ssa ei tapahdu mitään ilman jäsenvaltioiden hallitusten hyväksyntää. Älytön keksintö u u Onko nyt ihan varmaa, ettei Salon kaupungilta löydy sitä vertaa ylimääräistä, että Vuohensaarentien loppuosa saataisiin päällystettyä. EU:ta on vaikea hahmottaa myös siksi, että se on niin monia asioita. Sen jälkeen rakennuksesta on kehittynyt keskustan tunnettu maamerkki, mutta ei suinkaan hyvässä mielessä. Hävytöntä rahastusta u u Kanta-suomalainen on juuriltaan sataprosenttisesti suomalainen. Multasormi u u On elämä jännäksi mennyt odottaessa. illalla huippuhyvää ammattitaitoista ja ystävällistä palvelua. Se asettaa haasteen myös rakentajille, jotka joutuvat miettimään, millaisia liiketiloja keskustaan tehtäviin taloihin pitäisi suunnitella. EU on kaiken muun ohella ennen kaikkea protektionistinen vapaan kaupan vääristäjä, jonka tehtävä on suojella jäsenmaiden etuja. Lienee reilua sanoa heti alkuun ruma sana niin kuin se on. Miten yhtiöt, joiden toiveet kasvusta ovat työtekijöiden säästöpossujen tyhjennyksessä, voivat oikeasti kasvaa. Kannattaa seurata mitä ja milloin paikalle nousee. Toivon liukkautta pitkään u u Ilmoitat tekstarilla itsesi lääkärin vastaanotolle paikalle saapuessasi ja saat vastauksessa tietää, missä huoneessa lääkäri vastaanottaa. Tyhjä tila keskustan paraatipaikalla puhuisi karua kieltään kaupungin vetovoimasta. Tosin kotimaan repivä poliittinen ilmapiiri varmistaa, että työntövoimaa on yhtä paljon kuin vetoa. Pitäisikö herrat jalkauttaa pois tietokoneen ääreltä. Jostain syystä nämä kinkerit kiinnostavat äänestäjiä Suomessa hyvin vähän. Kultamitali rintaan. Kirjoita lyhyesti. On vaikea hahmottaa, millaista valtaa Euroopan parlamentti käyttää. Lähettää kiukku lehteen sen sijaan, että lähtee astalo kädessä opettamaan kansalaisia. Ei näytä hyvältä u u Nimimerkille Ikätarkastus: Tekstarisi jostain ikäneuvolasta oli ihan uusi juttu minulle. Odottava u u Myönnän: Minä olen yksi niistä, joka äänesti perussuomalaisia. Sunnuntaina Salkkarissa käytiin läpi Eino Heinon liikkeen tarinaa ja lukuisia vastoinkäymisiä, jotka ovat estäneet koko korttelin kehittämisen. Sijoitukset voi tuplata helposti muualla. Tätä mieltä u u Kuka kehtaa vielä valittaa, etteivät eläkeläiset osallistu talkoisiin. Vaatekauppa talossa päättyi vuonna 2010. Se jää kaupungin historiaan vähemmän kunniakkaana vaiheena. Lienee selvää, että osa sen surkeasta nykytilasta menee kaupungin piikkiin. Rikkaille rahat u u Sain Salon sairaalan ensiavussa 27.3. Kokoomus kurittaa muutenkin köyhää. Toisaalta EU:n komissiosta on viime vuosina tullut entistä voimakkaampi uusien ideoiden ja lakihankkeiden dynamo, varsinkin kun nykyään sitä johdetaan ihan selvinpäin. Notkahtanut Eino Heinon talo katoaa pian katukuvasta. Mutta jos olisin tiennyt, mitä he todellisuudessa ovat, takinkääntäjiä, en olisi äänestänyt. Kumpi ehtii ensin, kutsu ikäneuvolaan vai kuolema. Ja sitä nyt protestoin, että voivat puhua toista, hienoa ja kaunista, mutta tehdä sitten kurjuuspolitiikkaa. Tien nykykunto estää virkistyskäytön ja antaa luokattoman kuvan kaupungista. Maaliskuussa talouslehti Financial Times kertoi, että EU:n uudessa pakkausasetuksessa aiotaan estää Euroopan ulkopuolisen kierrätysmuovin käyttö. Se haluaa tilauksia omalle aseteollisuudelleen. Tosin komissaarit valitaan jäsenmaiden hallituksissa. Se kertoisi myös kaavoituksen epäonnistumisesta. Se vain harvemmin pistää silmään, paitsi muovipullon korkkina. On kuitenkin toistaiseksi hämärän peitossa, millaiseksi niiden palvelutarjonta muodostuu
UUTISET 4–5 Yksityislääkäreille markkinarako S S S / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N Salon kaupunki aikoo korjata Perniön Kisakallion sillan käyttökelpoiseksi kesällä. S S S / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O Pääministeri Petteri Orpo (kok.) sanoi pääministerin haastattelutunnilla Ylen Radio Suomessa, ettei eläköitymisikään tulla nyt puuttumaan. L E H T I K U V A / H E I K K I S A U K K O M A A UUTISET SIVU 8 SIVU 6. Silta sijaitsee keskellä peltoa – keskellä yksityistietä. MAANANTAINA 8. Petteri Orpo: Eläkeikään ei kosketa Petteri Orpo ei kannata eläkeiän nostoa. Hammaslääkäri Jarno Knuutila tutkii hammashoitaja Karoliina Laaksosen avustuksella Teemu Mäen hampaita. Silta on ollut jo vuosia huonossa kunnossa, eikä siitä ole saanut kulkea. HUHTIKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 3 UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi Yksityisille lääkäriasemille avautuu markkinoita samalla, kun Varha suunnittelee terveysasemien lakkautusta Salon entisistä kuntakeskuksista. Orpo sanoi, että ihmiset pitää saada olemaan pidempään töissä, mutta heitä pitää kannustaa siihen, ja siinä yksi keskeinen elementti on verotus. Kisakallion silta Perniössä kunnostetaan Sillan käyttö on kielletty. Kisakallion silta on kaupungin mittapuulla erikoinen korjaushanke. Kylähammaslääkäri laajensi juuri toimintaansa Koskelle
Toistaiseksi Kylähammaslääkäri vastaanottaa potilaita vain yhdessä huoneessa, mutta tiloja olisi mahdollista laajentaa myöhemmin. – Olisihan se hienoa, jos Kylähammaslääkärin vastaanoton yhteydessä olisi yleislääkärin vastaanotto. Kosken terveysasema osui kolmen muun salolaisen terveysaseman tavoin Varhan esittelemälle leikkauslistalle. Perniön siirrettävässä hammashoitolassa Varhalla on ollut henkilökuntapulaa erityisen paljon. Suun terveydenhuollon palveluverkon osalta Varhalla ei ole vielä esiteltävää suunnitelmaa. Perniöön Kylähammaslääkäri avasi vastaanoton kaksi vuotta sitten. Suikkanen on saanut nopeasti Kylähammaslääkäriin työntekijöitä, vaikka Varha kamppailee samalla hammaslääkäripulasta. Siellä yritys suunnittelee parhaillaan laajentamista kahteen toimenpidehuoneeseen. 4 SALON SEUDUN SANOMAT | MAANANTAINA 8. Terveysaseman lähtiessä yksityiselle yleislääkärille olisi Koskella tarvetta. Kylähammaslääkäri laajensi hiljattain Koskelle ja pitää ovet auki muihinkin suuntiin. Alkuvuodesta Kylähammaslääkäri vuokrasi Kosken vanhan pankin tiloja, jotka sijaitsevat ravintola Karaa vastapäätä. Odotusaula, toimenpidehuone ja vessatilat on jo viimeistelty, mutta röntgenhuoneessa on vielä tekemistä. HUHTIKUUTA 2024 UUTISET Vinkkaa uutinen: toimitus@sss.fi Uutistuottaja: Jarkko Turpeinen, (02) 770 2314 Lähetä uutisvideo tai -kuva Whatsapp-viestinä 050-5130264. Teemu Mäki on tullut testaamaan uuden hammaslääkärin palvelut. SSS | Moona Nieminen moona.nieminen@sss.fi Kylähammaslääkärin vastaanotolla Koskella istuu yksi asiakas. Tiloissa piti heti muuton jälkeen käynnistää remontti. Mehiläinen ei ole toistaiseksi kiinnostunut lähtemään Salon keskustan ulkopuolelle. Mäki kävi aiemmin hammaslääkäri Simo Kososen vastaanotolla Koskella. – Julkeanko sanoa, että olen saanut työntekijöitä ihan ihmeellisen helposti. Siksi täällä keittiössä pyörii pahvilaatikkoja ympäriinsä, toteaa Kylähammaslääkärin toimitusjohtaja Päivi Suikkanen. S S S / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O. Kosonen lopetti vastaanottonsa pari vuotta sitten, eikä hänen jälkeensä kunnassa työskennellyt hetkeen yksityistä hammaslääkäriä. Toimitusjohtajan mukaan pieni yritys pystyy pitämään myös hintansa maltillisempina kuin kansainvälinen pörssiyhtiö. Perniön vastaanotolla kesti Suikkasen mukaan jonkin aikaa löytää paikkansa, koska Perniössä ei ollut aiemmin ollut yksityistä hammaslääkäriä. Varsinais-Suomenkin mittakaavassa pieni yksityinen hammaslääkäriasema on harvinaisuus. Maaseutua ei varmasti saada pidettyä elävänä, jos kaikki palvelut poistetaan, Suikkanen painottaa. – Me uimme vastavirtaan. – Meillä on iso röntgenlaite asentamatta. Terveysasemien lakkautus jättäisi raon yksityislääkärille ”Julkeanko sanoa, että olen saanut työntekijöitä ihan ihmeellisen helposti.” Toimitusjohtaja Päivi Suikkanen Mehiläisen Lounais-Suomen aluejohtajan Jaana Hildénin mukaan Mehiläinen aikoo laajentaa entisestään Plazan lääkärikeskuksen tiloja. Yksityiset terveyspalvelut keskittyvät enenevissä määrin Mehiläisen, Terveystalon ja Pihlajalinnan kaltaisille ketjujäteille. Suikkanen tiedostaa pyörittävänsä Kylähammaslääkärin muiden omistajien kanssa poikkeuksellista yritystä. Yksityisten terveyspalvelujen kaventuessa isojen nimien alle vastaanotot keskitetään suuriin komplekseihin kaupunkien keskustoihin. Kylähammaslääkärillä on Someron tiloissa kolme vastaanottohuonetta sekä vuokralla Oiva Työterveys -lääkäriasema, joka vastaanottaa työterveysja yksityisasiakkaita. Kysyntä hammaslääkäripalveluille kasvanee Koskella parin vuoden sisällä
Yksityisellä on selvästi rauhallisempia päiviä. HUHTIKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 5 twitter.com/Salkkari www.facebook/salonseudunsanomat instagram.com/salonseudunsanomat KIMALAN KYLÄHAMMASLÄÄKÄRI Ensimmäinen vastaanotto kanalassa Kylähammaslääkäri, alkuperäiseltä nimeltään Kimalan kylähammaslääkäri sai alkunsa Someron Kimalan kylästä. – Julkisella asiakasmäärät ovat suuremmat, jolloin kirjaamistakin pitää tehdä enemmän. Vanhojen tilojen viereen on remontoitu esimerkiksi hammaslääkärin vastaanottohuoneita. Yhden arkipäivän viikossa Knuutila omistaa väitöskirjalleen. Hän halusi päästä havainnoimaan yksityistä sektoria monipuolisesti. Kahden vastaanoton systeemi on Knuutilan oma valinta. Hammaslääkäri Jarno Knuutila ja hammashoitaja Karoliina Laaksonen tutkivat päivän toista potilasta, koskelaista Teemu Mäkeä. Salo ja Somero saamassa yleislääkärin palvelusetelin Mehiläisen Lounais-Suomen aluejohtajan Jaana Hildénin mukaan Mehiläisellä ei ole toistaiseksi alueellisia laajentamissuunitelmia Salossa. Niiden avulla potilaat saavat moniin vaivoihin apua myös pitkien välimatkojen päähän. Pienten lääkärikeskuksien pystyttäminen Saloon ei ole konsernilla toistaiseksi ajatuksissa, vaikka Plazan lääkärikeskuspalvelut monipuolistuvat. Tällä hetkellä Knuutila tekee kaksi päivää viikossa töitä Kylähammaslääkärissä ja kaksi päivää viikossa Turun Terveystalo Pulssissa. MAANANTAINA 8. Nyt tilat ovat Plazassa Hildénin mukaan jälleen täynnä. – Samalla tavoin kuin me ohjaamme julkiselle puolelle erikoissairaanhoitoon, myös meille voisi ohjata ruuhkatilanteessa esimerkiksi akuutteja korvatulehduspotilaita palvelusetelillä. uu u Vuonna 2019 yrittäjät tiputtivat Kimalan Kylähammaslääkärin nimestä Kimalan pois, koska yritys ei ollut enää vuosiin sijainnut Kimalan kylässä. Eroja yksityisen ja julkisen puolen välillä on jonkin verran, vaikka hammaslääkärin perustyössä erot eivät olennaisesti näy. Suuhygienistiksi kouluttautunut Päivi Suikkanen oli Rintalalla töissä. – Uskomme etälääkäripalveluiden tulevaisuuteen. Parasta tietenkin olisi, jos pystyisimme tekemään tehokkaammin yhteistyötä Varhan kanssa, Hildén pohtii. Toimitusjohtaja laskee työntekijöihin myös yrittäjäkolmikon. uu u Hammaslääkäri Kari Rintala remontoi pihakanalaansa yksityisen vastaanoton. Yksityisellä on rauhallisempaa Lietolainen hammaslääkäri Jarno Knuutila aloitti työt Kosken Kylähammaslääkärissä alkuvuodesta. – Ystäväni on töissä Kylähammaslääkärin Someron vastaanotolla. Plazan kiinteistössä Mehiläinen on parin vuoden sisällä laajentanut sekä tilojaan että toimintojaan. – Tarvitsisimme lisää vastaanottohuoneita ja fysioterapiapalvelut osaksi lääkärikeskuksen toimintaa. Varha aikoo laajentaa palveluseteleitä yleislääkärivastaanottoihin Salossa ja Somerolla tämän vuoden aikana. Mehiläisen pienin Saloa lähin lääkärikeskus löytyy Paimiosta. Kari jäi pois vastaanotolta kymmenisen vuotta sitten, jolloin minä astuin toimitusjohtajan suuriin saappaisiin. Hän oli aiemmin töissä Varhalla Mynämäen hammashoitolassa. – Nautin siitä, että saan vaihdella eri pisteiden välillä. Mehiläisen palvelutarjontaan Varhan suunnittelemat terveysasemalakkautukset voivat kuitenkin vaikuttaa. Sopimuksen lähestyessä loppuaan Knuutila kuuli Kosken uudesta Kylähammaslääkärin vastaanotosta. Yleislääkärivastaanottojen palveluseteli on jo käytössä Turussa, Liedossa, Loimaalla, Marttilassa ja Koskella. Palveluseteli on Hildénin mielestä konkreettinen osoitus toimivasta yhteistyöstä julkisen ja yksityisen sektorin välillä. S S S / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N S S S / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N Toimitusjohtaja Päivi Suikkanen ei näe mahdottomana, että Kylähammaslääkäri levittäytyisi laajemmallekin Saloon.. Salon Hammas Mehiläisessä on Kylähammaslääkärin tavoin käytössä palveluseteli. Olen samalla tunnustellut, onko yrittäjyys ylipäätään oma juttuni. uu u Yrityksessä on Suikkasen mukaan noin viisitoista työntekijää, joista osa työskentelee ammatinharjoittajina. uu u Suikkasen lisäksi Kylähammaslääkärin omistajiin lukeutuvat hammaslääkäri Kairi Kirs ja erikoishammaslääkäri, erikoislääkäri (HLT, LT) Tia Kurki. Hän suositteli ottamaan yhteyttä toimitusjohtaja Päivi Suikkaseen, Knuutila kertoo. – Haluamme varmistaa palveluiden saatavuuden Salossa. uu u – Päätimme siirtää vastaanoton Karin eläkkeen lähestyessä Someron keskustaan. Knuutila ehti työskennellä Varhalla vuoden ennen ryhtymistään yrittäjäksi. Voisimme olla myös enemmän tukena erikoissairaanhoidossa
Kaupunki korjaa Kisakallion sillan ”On vähän erikoista, että kaupunki huolehtii yksittäisestä sillasta keskellä peltoa.” Infrapäällikkö Petri Virtanen Sillan kansirakenteen kantavat palkit on tehty kahdesta veturin kääntöpöydästä. Silta sijaitsee kahden kiinteistön välissä yksityistiellä, jossa ei ole tiekuntaa. Syitä on neljä: VR, kuntaliitos, yksityistie ja vähäinen käyttö. Viitisen metriä leveää siltaa pitkin pääsi autollakin tanssilavalle. Nyt paikalliset kävelijät voivat huokaista helpotuksesta, sillä Salon kaupunki kertoo kunnostavansa röpelöisen sillan muutaman kuukauden päästä kevyen liikenteen käyttöön. Silta varattiin vain kevyen liikenteen käyttöön. Petri Virtanen on tutkinut bussipysäkkipysähdyksiä, jotka toteutuvat sillan lähellä tiellä 52. Perniöläiset ovat liikkuneet asemaseudun sillalla Salon kaupungin käyttökielloista huolimatta. Kohtalokkaita hetkiä Kisakallion sillan käytön hiljenemiselle olivat VR:n rataoikaisu ja tanssilavan sulkeminen, jotka toteutuivat lähes peräkanaa. Haastattelujen lisäksi lähteinä on käytetty Perniön kotiseutuyhdistyksen Perniö-kotiseutukalenteria (2008) ja Maanmittauslaitoksen tietoja. Kisakallion tanssilavan viimeiset tanssit järjestettiin vuonna 1985. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 6 SALON SEUDUN SANOMAT | MAANANTAINA 8. Kolme vuotta myöhemmin Perniön rautatieaseman henkilöliikenne lopetettiin. – Niitä ei montaa ole. Nykyään Kisakallion sillalla on vain vähän käyttäjiä. Kisakallion silta sijaitsee yksityistien varrella. – Siksi VR rakensi tilalle niin sanotun Kisakallion sillan, jonka nimi on oikeasti ’Uusi silta’. Sillan kansirakenteen kantavat palkit tehtiin romuraudasta – kahdesta veturin kääntöpöydästä. Kaupungin infrapäällikön Petri Virtasen mukaan on hyvin poikkeuksellista, että kaupunki hoitaa siltaa keskellä yksityistietä. VR jätti tavaramerkkinsä Kisakallion sillan runkoon. Kisakallion silta oli vilkkaassa käytössä kymmeniä vuosia. VR:n tekemien ratatöiden vuoksi ratapenger siirtyi, ja alkuperäinen Tuomarintielle vienyt ”Sjöbergin silta” katkesi. Eniten Kisakallion sillan tapauksessa kummastuttaa, miksi kaupunki päästi sen rappeutumaan nykyiselle tolalleen. Käytännössä Perniö oli vastannut sillan hoidosta jo vuosikymmeniä. Nimi vaihtui myöhemmin Kisakallion tanssilavan vuoksi, kertoo Perniön kotiseutuneuvos Antero Peijonen. Sen kautta kuljettiin Perniön Kisakallion tanssilavalle, joka oli maakunnan suosittu kohtaamispaikka. On vähän erikoista, että kaupunki huolehtii yksittäisestä sillasta keskellä peltoa. Perniön kunta ilmoitti ottavansa Kisakallion sillan omistukseensa ja kunnossapidettäväksi vuonna 1999. – Olemme jo pari kertaa käyneet katsomassa siltaa paikan päällä, ja päätimme korjata sen kesällä, lupailee kaupungin katumestari Klaus Troberg. – Useimmiten koko tie siirtyy sillan mukana kaupungin hallintaan, mutta Kisakallion sillan tapauksessa pelkkä silta on tullut vastuullemme. Puukannen aukoista törröttää pitkiä nauloja, eikä sillalle ole enää kuukausiin saanut astua. Salon kaupungin vastuulle Kisakallion silta siirtyi automaattisesti kuntaliitoksen yhteydessä. Tällä hetkellä vaarallinen silta Perniössä on käyttökiellossa. Kisakallion sillan päätyminen Salon kaupungille liittyy paikallishistorian merkittäviin vaiheisiin. HUHTIKUUTA 2024 SSS | Moona Nieminen moona.nieminen@sss.fi Perniön Kisakallion silta on ajautunut heikkoon kuntoon. Kisakallion silta ei olisi Virtasen mukaan päätynyt nykyiseen kuntoonsa, jos se olisi kaupungin katuverkossa. K U V A T : S S S / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O Silta sai taannoin purkutuomion lahonneiden lautojen vuoksi.. Ensimmäinen etappi alkaa VR:stä, joka rakensi sillan vuonna 1934
Terveystalossa ja Mehiläisen nykyään omistamassa Puhti Lab Oy:ssa ilman lähetettä tehtävien laboratoriotutkimusten määrä on kasvanut yhtiöiden mukaan räjähdysmäisesti viidessä vuodessa. Terveystalon johtavan ylilääkärin Petri Bonon mukaan lähetteettömissä laboratoriotutkimuksissa käydään tyypillisesti säännöllisissä terveystarkastuksissa. Hajun Suomeen ovat tuoneet sääolosuhteet. 7–19 la 7–17 su suljettu Hinnat voimassa MA–TO 8.–11.4.2024 Kampanjatuotteita saatavilla rajoitettu määrä. HUHTIKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 7 S-market Plaza Salo ark. Bono sanoo, että monella on ollut vaikeuksia päästä ennaltaehkäiseviin tutkimuksiin julkisen terveydenhuollon kautta. Kyse on eri yritysten tarjoamista erilaisista maksullisista tutkimuksista, joihin voi hakeutua omatoimisesti ilman lääkärin tekemää lähetettä. Omatoimisesti hankittujen tutkimusten normaalit tulokset voivat siis viivästyttää lääkäriin hakeutumista, vaikka oireiden taustaa olisi syytä selvittää jollakin toisella menetelmällä. Mattila muistuttaa, että viitearvojen sisälläkään olevat tulokset eivät tarkoita, että potilaalla ei voisi olla jotakin sairautta. Syvällä suossa tapahtuu kemiallisia prosesseja, jota tuottavat rikin hajua. Päivystävän meteorologin Paavo Korpelan mukaan kyseessä on olettamus, mutta on useita merkkejä siitä, että juuri suoalue olisi hajun lähde. Suon yllä on tuullut heikosti useana päivänä, ja ilma on sekoittunut huonosti pystysuunnassa. –?Hajusta ei kuitenkaan ole haittaa ihmisille, jos hajua ei laske haitaksi, Korpela sanoo. Terveystalon datan mukaan laboratoriotutkimusten analysointi ja mahdolliset jatkotoimenpiteet tapahtuvat useimmiten talon sisällä. Suoalueelle on Helsingistä matkaa linnuntietä noin 400 kilometriä. Jos tutkimuksissa käydään ilman lähetettä selvittelemässä omaa yleistä terveydentilaa, Mattila toivoo ihmisten ottavan huomioon, että esimerkiksi normaalit kolesterolitai verensokeriarvot eivät tarkoita sitä, ettei elintavoilla olisi merkitystä terveydelle jatkossakaan. MAANANTAINA 8. 7–21 la 7–20 su 10–20 Ruokatori avoinna ark. Pahimmassa tapauksessa tarvittaviin tutkimuksiin pääsy voi hidastua tai hankaloitua. Ilmatieteen laitos: Helsingissä leijunut lemu voi olla peräisin suolta Latviasta. Tällöin poikkeavan tuloksen kliinisen merkityksen arviointiin tarvitaan lääkärin osaamista. Lääkäriliitossa kannetaan huolta myös siitä, miten laboratorioalan ammattilaisia riittää todelliseen tarpeeseen, jos heitä käytetään myös tarpeettomien tutkimusten tekemiseen. Suomen Lääkäriliiton näkemyksen mukaan laboratoriotutkimusten määrääminen tulisi jättää lääkärille ainakin sellaisissa tilanteissa, joissa potilaalla on selkeitä oireita ja epäily sairaudesta. Ilman lähetettä tehtävät laboratoriotutkimukset ovat entistä suositumpia Terveystalon johtavan ylilääkärin Petri Bonon mukaan lähetteettömiä tutkimuksia käytetään myös jo todettujen sairauksien seurannassa. Korpelan mukaan Ilmatieteen laitoksella on keskusteltu mahdollisuudesta, jonka mukaan suossa muodostuneet yhdisteet ovat muhineet koko talven lumen alla, ja keväällä niitä on vapautunut tavallista runsaammin. –?Moni on entistä terveystietoisempi, seuraa terveyttään esimerkiksi älylaitteilla ja pyrkii ennaltaehkäisemään sairauksia. Coop Banaanit Costa rica Kotimaista Lauantaimakkara 250 g (3,96/kg) Vaasan Reissumies Ohuen ohut 175 g (4,51/kg) 79 Paulig Juhla mokka kahvit Kaikki maut 400–500 g (6,98–8,73/kg) 30 pvä alin hinta 5,89/pkt /PKT /PKT 5 90 /KG ERÄ! RUOKATORILTA 89 /KG Porsaan kassler palana Suomi 99 /PKT Meksikolainen kanasalaatti Suomi 12 90 /KG 3 49 ALLE EURON HEVIT ERÄ! RUOKATORILTA Katso resepti yhteishyvä.fi Edullista arkiruokaa STT | Janita Virtanen Ilman lähetettä tehtävät laboratoriotutkimukset ovat kasvattaneet suosiotaan. Osassa tapauksista näiden selvittely siirtyy julkisen terveydenhuollon hoidettavaksi, sanoo Lääkäriliiton politiikkatoimialan johtaja Jukka Mattila. Bonon mukaan lähetteettömiä tutkimuksia käytetään myös jo todettujen sairauksien seurannassa. L E H T I K U V A / E M M I K O R H O N E N STT | Heli Laakkonen Helsingissä sunnuntaina havaittu muun muassa rikinkatkuiseksi kuvailtu haju saattaa olla peräisin Latviasta Kemerin kansallispuiston suoalueelta, arvioi Ilmatieteen laitos STT:lle. Jos ihminen käy itsenäisesti esimerkiksi kolesterolimittauksessa, siinä vaiheessa hänellä on jo kiinnostus terveytensä parantamiseen ennen kuin ongelmia ehtii välttämättä tulla, sanoo Puhdin yksikönjohtaja Mirka Tuovinen. –?Ihmisellä saattaa olla esimerkiksi kolesterolilääkitys, johon liittyen hän käy omatoimisesti labroissa ja hakeutuu vasta sitten lääkäriin, joka tekee tulosten pohjalta jatkohoitosuunnitelman, Bono sanoo. –?Lumikansi estää vapautumisen talven aikana, ja kun se sulaa, yhdisteitä vapautuu tilapäisesti enemmän, Korpela arvioi. Tuovisen mukaan Puhdin tavoite on, että lähetteettömiin laboratoriokokeisiin hakeuduttaisiin nimenomaan ennaltaehkäisevästi ja oireista kärsiviä tai sairautta epäileviä asiakkaita kehotetaankin hakeutumaan kokeiden sijasta lääkäriin. –?95 prosentilla terveistä ihmisistä laboratoriotutkimusten tulokset sijoittuvat viitearvojen sisälle, eli viidellä prosentilla tulokset ovat viitearvojen ulkopuolella. Allaolevat hinnat voimassa vain Plazan ja Tupurin S-marketeissa. Suomen Lääkäriliitto näkee asiassa myös riskejä. Ihmisellä ei välttämättä ole esimerkiksi työterveyshuoltoa, joka tarjoaisi tällaisia, tai säännölliset tarkastukset ovat loppuneet esimerkiksi eläköitymisen takia
Kouluampumisesta eteenpäin pääseminen voi vaihdella lapsilla suurestikin. –?Alussa on paljon ryhmätilanteita, joissa on esimerkiksi infoa siitä, mitä tulee tapahtumaan ja minkälaisia palveluita järjestetään, minkälaisia reaktioita voi olla, mikä kaikki on normaalia, Palosaari kuvailee STT:lle. Poliisin mukaan epäilty ja uhri tunsivat toisensa. –?Tätä ei ole vahvistettu, tämä on neuvottelukysymys, Orpo sanoi. Nainen kuoli saamiinsa vammoihin tapahtumapaikalla. Pelastuslaitoksen mukaan ohikulkija huomasi omakotitalon olevan tulessa ja soitti hätänumeroon perjantaina iltapäivällä. –?Minusta vappu on jo symbolinen asia ja voisi olla turha provokaatio. Palosaari kertoo, että Vantaan Viertolan koulussa kriisityötä on tehty tiistain kouluampumisen jälkeen muun muassa luokkatyöskentelynä. Hänen mukaansa sen sijaan etsitään elementtejä, joilla saataisiin eläkeiässä olevat jatkamaan pidempään työelämässä. Joskus myös yksittäiset aistimukset voivat nostaa muistot pintaan. Sekin on hyvä asia, mutta se ei samalla tavalla auta tähän akuuttiin budjettitalouden ongelmaan, Orpo sanoi. Teosta epäilty on uhrien tavoin Viertolan koulun kuudesluokkalainen. Ja jo pelkästään niiden säästölakien tekeminen, valmistelu huolella vaikutusarvioineen, tulee olemaan erittäin suuri työ. Maaliskuussa ensirekisteröidyistä henkilöautoista yli puolet oli täyssähköautoja tai ladattavia hybridejä. Orpo sanoi, että kehysriihessä päätettävistä kolmen miljardin euron sopeutustoimista valtaosa tulee toteuttaa menoleikkauksin. Poliisi otti taposta epäillyn miehen kiinni Helsingissä vähän ennen puolta yötä lauantaina. Vanhemmat haluavat tietää, miten lapsia on hyvä tukea. Ja siinä verot ovat yksi keskeinen elementti. Ihmiset haluavat tarkennettua tietoa ja miettiä omia reaktioitaan. Todennäköistä on, että vuosia jälkeenpäinkin joku satunnainen ärsyke saattaa raapaista lukitun muistikuvan auki ja tuoda sen uudelleen elettäväksi ja työstettäväksi. Kun pelastuslaitos saapui paikalle, noin sadan neliömetrin omakotitalo oli ilmiliekeissä. Uusia henkilöautoja rekisteröitiin vajaat 6?500, mikä oli 16 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) sanoi lauantaina Iltalehden haastattelussa, että hänen mielestään eläkeiän nostaminen on jatkossa välttämätöntä. Palosaaren mukaan traumatisoitumalla ihminen voi vaistonvaraisesti suojautua ahdistukselta ja pahoilta elämyksiltä lukitsemalla ne mielensä pohjalle. Poliisi epäilee vuonna 1994 syntyneen miehen lyöneen vuonna 2002 syntynyttä naista useita kertoja teräaseella. Niiden rekisteröinnit vähenivät vuodentakaisesta vajaalla neljänneksellä. Orpo sanoi nyt, että taloustilanne on siitä huomattavasti vaikeutunut ja siksi nyt pitää tehdä uudet arviot. Tutkinnassa talon raunioista löytyi kuollut ihminen, jonka epäillään olevan talossa asunut mies. Poliisi ei halunnut kommentoida asiaa STT:lle. Tilastokeskuksen mukaan kuluvan vuoden alku on ollut uusien henkilöautojen ensirekisteröinneissä heikoin koko 2000-luvulla. Ravintolassa oli poliisin mukaan tapahtuman aikana asiakkaita sekä työntekijöitä, joille järjestettiin kriisiapua. Mutta meidän täytyy kannustaa heitä siihen. Hän sanoi, etteivät ne ole astumassa voimaan ainakaan vapunpäivänä. Pääministeri vastasi haastattelutunnilla myös kysymyksiin niin sanottujen lakkolakien käsittelystä. Kriisityön menetelmät ovat kehittyneet ja laajentuneet runsaat 15 vuotta sitten tapahtuneiden Jokelan ja Kauhajoen koulusurmien jälkeen, kertoo molemmissa kriisityötä tehnyt Palosaari. Hallitusohjelmaneuvotteluissa päätettiin, että eläkeläisten ostovoimaa ei leikata. Hän ei ottanut kantaa siihen, voitaisiinko esimerkiksi eläkkeiden verotukseen puuttua. Huhtikuun puolivälin kehysriihessä hallituksen on tarkoitus päättää kaikkiaan noin kolmen miljardin euron sopeutustoimista. –?Arvonlisävero on suurin veroluokka, ja se leviää kyllä todella tasaisesti yhteiskuntaan. Esimerkiksi keskittymisvaikeudet, levottomuus, koulumenestyksen heikkeneminen, univaikeudet, vahva vetäytyminen ja muut käytöksen muutokset voivat Palosaaren mukaan olla merkkejä siitä, että tapaus painaa yhä lapsen mieltä. Tänä päivänä puhumisen lisäksi käytössä on esimerkiksi erilaisia kehollisia menetelmiä, joita kutsutaan vakauttamiseksi. –?Sehän olisi paras tälle yhteiskunnalle, että meidän erinomainen senioriväestömme osallistuisi pidempään työntekoon. Eli sen käyttäminen on siinä mielessä houkuttelevaa. –?Mutta 1.1.2025 meillä pitää olla kolmen miljardin sopeutustoimet liikkeellä. HUHTIKUUTA 2024 Parikymppinen nainen kuoli puukotuksessa Helsingissä Parikymppinen nainen kuoli puukotuksessa Helsingissä Pitäjänmäellä sijaitsevassa McDonald’sissa lauantai-iltana, kertoi poliisi. –?Eriytyminen tarkoittaa myös sitä, että kaikki eivät välttämättä traumatisoidu. Kaikki eivät asiantuntijan mukaan välttämättä traumatisoidu. Laukaisevia tekijöitä voivat olla esimerkiksi erilaiset taitekohdat, kuten lapsen elämässä yläasteelle tai lukioon siirtyminen. Parhaillaan on menossa vaihe, jossa koulutetut kriisityöntekijät tapaavat perheitä, jotka ovat sitä toivoneet. Koulussa on ollut myös tapahtumia vanhempien, lasten ja henkilöstön kanssa. L E H T I K U V A / H E I K K I S A U K K O M A A STT | Anniina Korpela Kouluampumisen kaltaisissa tilanteissa kriisityö etenee tavallisesti yleisestä tuesta kohti eriytyvämpää tukea, sanoo psykologian tohtori ja kriisipsykologi Eija Palosaari. Pääministeri Orpo Ylellä: Eläköitymisikään ei puututa Pääministeri Petteri Orpon (kok.) mukaan sopeutuksessa keskitytään ensisijaisesti valtion menoista leikkaamiseen ja veroihin. Veroissa katse suuntautuu hänen mukaansa ennen kaikkea kulutuksen veroihin ja välillisiin veroihin eikä ansiotuloveroihin tai yrittämisen verotukseen. Lapsen paikallaolosta kertoi ensin Ilta-Sanomat. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 8 SALON SEUDUN SANOMAT | MAANANTAINA 8. Kouluampuminen vaikuttaa lapsiin eri tavoin. Orpo kuitenkin huomautti, että sopeutuksessa keskitytään ensisijaisesti suoraan budjettitalouteen eli valtion menoista leikkaamiseen sekä tulopuoleen eli veroihin. Helsingin Sanomien haastatteleman silminnäkijän mukaan naisella oli ravintolassa mukanaan vauva. Orpo sanoi, että tästä valtaosa tulee toteuttaa menoleikkauksin, jotta saadaan aikaan menojen pysyvä aleneminen. Orpo totesi niin ikään, että myös eläkkeitä tullaan tarkastelemaan kehysriihessä, kun etsitään tulevia sopeutustoimia. Veronkorotusten puolella puhutaan hänen mukaansa noin miljardin kokoluokasta. Mies oli poistunut ravintolasta taksilla. Tämä voi auttaa arjessa pärjäämisessä. Mutta käymme ne neuvottelut sitten vasta riihessä. –?Keskustelun tarve on hyvin suuri. (STT) Uusia henkilöautoja on rekisteröity aiempaa vähemmän Uusien henkilöautojen rekisteröinnit vähenivät maaliskuussa vuodentakaisesta, kertoo Tilastokeskus. Hän sanoi useaan kertaan, että riihessä ”kaikki käydään läpi”. Rakennus tuhoutui tulipalossa kokonaan. –?Työeläkkeiden osalta ongelma on se, että jos niissä toimitaan, se vahvistaa eläkerahastoja eli koko julkista taloutta. (STT) STT | Terhi Riolo Uusivaara Pääministeri Petteri Orpo (kok.) sanoi sunnuntaina pääministerin haastattelutunnilla Ylen Radio Suomessa, ettei eläköitymisikään tulla nyt puuttumaan. Orpo piti mahdollisena, ettei lisäsäästöjä tehdä vielä kuluvalle vuodelle. Ampumisessa kuoli kuudesluokkalainen poika ja haavoittui vakavasti kaksi kuudesluokkalaista tyttöä. (STT) Palaneen talon raunioista löytyi ruumis Rantasalmella Rantasalmella Etelä-Savossa viime perjantaina palaneen omakotitalon raunioista löytyi kuollut ihminen, Etelä-Savon poliisi kertoo. Vakauttamismenetelmiä ovat esimerkiksi hengitysharjoitukset ja niin sanotut perhostaputukset
toim. EU-yhd 1,9-7,1 l/100 km, CO 2 42-162 g/km. Varaa Koeajo+ täsmäaika osoitteessa volvocars.com/fi/test-drive-booking Volvo Huoltosopimus Plus alkaen 11 €/kk** Volvia Kasko vakuutus 49 €/kk*** Black Edition -varusteet mm: Volvon täyssähköautot uudistuvat: XC40 Recharge-malli on nyt EX40 ja C40 Recharge on EC40. Saatavilla yksityisja yritysasiakkaiden yksityiskäyttöön rekisteröitäville autoille. –?Tuotantoketjuissa, missä raaka-aineita ja komponentteja on pysähtynyt esimerkiksi satamalakon takia jonnekin, niin se (paluu normaaliin) riippuu siitä, kuinka pian tavara saadaan liikkeelle. Sopimuksen lopussa asiakas voi taattua hyvityshintaa vastaan palauttaa auton Santanderille sopimusehtojen mukaisesti. HUHTIKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 9 Kun ainoa oikea väri on musta. Kampanja koskee yksityiskäyttöön rekisteröitäviä autoja ja koko Volvo -mallistoa. 0207 218 300 0207-numeroiden hinnat 8,35snt /puhelu sekä lankaettä matkapuhelin 17,17snt/min. 3 475,78 €, luoton ja luottokustannusten yhteismäärä 43 110,29 €, todellinen luottohinta 48 110,29 € ja todellinen vuosikorko 3,5 %. kulut), käsiraha 5 000 €, sopimus 36 kk, kk-erä 465,44 €, luoton määrä yht. Volvia-vakuutustarjous: Volvia Täyskasko -15 % 1. ajokilometrit 30 000 km. Kuvan auto lisävarustein. Hirvolan mukaan lakon tuomat haasteet voi jakaa karkeasti kahteen laariin: nopeasti ratkaistaviin ja hitaammin ratkaistaviin. EX40 ja EC40 tarjoavat energiatehokkaammat moottorit, isommat akut ja nopeamman pikalatauksen. –?Tuonnissa se näkyi sillä tavalla, että kentillä on jonkun verran tavaraa, minkä olisi pitänyt siirtyä teollisuuden tai kaupan logistiikkaketjuihin. 43 300 €. Kuukauden päivät kestänyt poliittinen lakko lamautti Suomen viennin ja tuonnin, kun satamissa mentiin lakkoon . * EC40 Twin Black Edition ** Volvo Huoltosopimus Plus hintaan 11€/kk kattaa yhden määräaikaishuollon/2 v. Edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. Siksi tuotantoaan lakon ajan jatkaneilla yrityksillä on nyt patoutunutta liikennettä jossain satamien ulkopuolella, Saari sanoo STT:lle. Myös hän arvioi, että paluu normaaliin kestänee joitakin viikkoja. STT | Simu Perälä Tuhannet muun muassa satamissa ja eri teollisuudenaloilla työskentelevät ihmiset palaavat maanantaina töihin, kun palkansaajakeskusjärjestö SAK:n jäsenliittojen neljä viikkoa kestäneet poliittiset lakot tulevat päätökseensä. Automyynti ark. Kuukausierä sisältää koron 2,90 %, perustamismaksun 190 € ja käsittelykulun 9 €/kk. Siksi se piti varastoida johonkin matkan varrelle tai tehtaita piti sulkea. EU-yhd 6,0-7,6 l/100 km, CO 2 157-170 g/km. –?Eniten tässä herättää kysymyksiä se, että onko jo liikkeellä jotain sellaisia muutoksia esimerkiksi investointien muodossa, jotka eivät sitten korjaannukaan, hän pohtii kyselyn tuloksiin viitaten. Volvo V60 alkaen: autoveroton hinta 33 800 €, autovero 7 098,47 €, toimituskulut 600 €, kokonaishinta 41 498,47 €. 41 499 €. Alan yrityksiä edustavan Teknologiateollisuuden toimitusjohtaja Jaakko Hirvola on samoilla linjoilla: lakosta toipuminen ottaa aikansa. Viennissä lakko taas vaikutti siihen, että tavara ei päässyt satamiin. vuoden vakuutusmaksusta, koskee koko Volvo -mallistoa) Volvo S60 alk. 2,5-7,9 l/100 km, CO 2 55-179 g/km. tekn iikanmaailma .fi TM 12/2020 • LED High Level mukautuvat ajovalot ja täysaktiiviset LED-kaukovalot häikäisynestoautomatiikalla • Sisävalaistus High Level • Apple CarPlay™ ja Android Auto™ • Sensus navigointi, Euroopan kartat + Lifetime karttapäivitykset Volvon 60-sarjan autoihin: S60, V60, V60 Cross Country, XC60 Erä uusia Volvo S60 -malleja erikoisehdoin – kysy Volvo -myyjältä lisää. Volvo XC60 alk. Vakuutuksen myöntää If Vahinko-vakuutusyhtiö Oyj, Suomen sivuliike (Volvia). Paluu normaaliin ei kuitenkaan käy yrityksissä nappia painamalla. Työ satamissa oli pysähdyksissä. *Volvo Paketti Rahoitusesimerkki: Volvo V60 B4 MHEV Business aut, hinta 44 634,51 € (sis. Siellä, missä haasteet ovat olleet oman tuotannon tekemisestä kiinni, ne on hänen mukaansa helppo ja nopea korjata. • Metalliväri Onyx black • Alumiinivanteet 20” 5-spoke black • Kiiltomusta keskikonsoli • LED High Level mukautuvat pikseli ajovalot • Google Automotive Services • Musta etusäleikkö mustalla Volvo-merkillä • Mustat merkinnät takaluukussa • Pysäköintiapu visuaalinen 360° lintuperspektiivi • Sähkötoiminen kuljettajan istuin muistilla • Tummennetut lasit • Urheilullinen ohjauspyörä • Verhoilu: Kangas/microtech “Connect” (R980) • High level sisävalaistus ja Topography-sisäkoristus • Driver Awareness BLIS, kuolleen kulman varoitus ohjausavulla Cross Traffic Alert, risteävän liikenteen varoitus peruuttaessa • Driver Assistance mukautuva vakionopeudensäädin jonoavustimella ohjausaputoiminto Tervetuloa koeajamaan Volvon sähköiset autot. Rahoitusesimerkin max. Saaren mukaan poliittinen lakko ja työn seisahtuminen on näkynyt satamissa eri tavoin tuonnissa ja viennissä. voittaja Tekniikan Maailman lataushybridivertailussa. Malliston huipulla ovat dynaamiset Black Edition -erikoisversiot. Viikon alussa satamissa lähdetään liikkeelle rauhallisesti, mutta viikon edetessä voi jo olla kiirettä, Saari arvelee. Työnantajapuolelta arvioidaan, että toimintojen palauttaminen takaisin normaaliin vie yrityksissä viikkoja. Etu edellyttää Volvian liikennevakuutusta. Volvo V60 alk. sekä tietyt kuluvat osat, kuten jarrupalat ja pyyhkijänsulat. 9-17, la 10-14 Huolto ja varaosat ark. Palvelun tuottaa Santander Consumer Finance Oy, Risto Rytin tie 33, 00570 Helsinki. EU-yhd. Paluu normaaliin lakon jälkeen vienee viikkoja, arvioi työnantajapuoli Muun muassa Vuosaaren satama hiljeni palkansaajakeskusjärjestö SAK:n jäsenliittojen poliittisten lakkojen takia. TM 12/2020: Volvo V60 T6 TwE AWD Business aut. *** Volvia-täyskasko: Volvo EX40 ja Volvo EC40 -täyssähköautoille kiinteään kuukausihintaan 49 euroa kolmen vuoden ajaksi. Se aiheuttaa sekä kiirettä että ylitöitä. perustamismaksu 190 €), viimeinen suurempi erä 28 173,74 €. Hirvola kantaa huolta myös pidemmän aikavälin kehityksestä. Black Edition -versioissa Twin Performance -nelivedon teho on 442 hv! Nauti urheilullisuudesta ja äänettömästä ajamisesta nollapäästöillä. 442 hv Teho* 28 min Pikalataus 200 kW 10-80 %* 4,6 s Kiihtyvyys (0-100 km/h)* 543 km Toimintamatka sähköllä jopa* Volvo EX40/EC40 Black Edition -mallisto alkaen: autoveroton hinta 57.180 €, autovero €, toimituskulut 600 €, kokonaishinta 57.780 €. Luottokustannukset yht. L E H T I K U V A / J U S S I N U K A R I. vuoden vakuutusmaksusta. Toimintamatkaja kulutusarvot on tarkoitettu ensisijaisesti automallien väliseen vertailuun. 7.30-17.00 Örninkatu 13 24100 SALO puh. 1,9-7,0 l/100 km, CO 2 41-159 g/km. Ajoakun käyttökapasiteetti 79 kWh, toimintamatka 522-573 km, keskikulutus 16,5-18,1 kWh/100 km, CO 2 g/km (WLTP). Volvo Kauppaviikot 19.-30.10. –?Toivotaan, että toiminnot palaavat normaaliksi mahdollisimman nopeasti, hän sanoo STT:lle. Muun muassa Kotkassa ja Helsingissä toimivan ahtausja logistiikka-alan yritys Stevecon toimitusjohtaja Ari-Pekka Saaren mukaan sen palkkalistoilla olevista ahtaajista ja työnjohtajista kaikki olivat poliittisessa lakossa. MAANANTAINA 8. Volvo XC60 alkaen: autoveroton hinta 45 200 €, autovero 12 470,02 €, toimituskulut 600 €, kokonaishinta 58 270,02 €. Valitse takavetoinen Single (238/252 hv) tai nelivetoinen Twin (408 hv). 58 271 €. Yhteensä vain 490 €. Navigation Pro ja Light -varustepaketit. Sopimus sisältää määräaikaishuollot ja korjaukset. EU-yhd. 39 824,51 (sis. Volvo S60 alkaen: autoveroton hinta 35 900 €, autovero 6 799,75 €, toimituskulut 600 €, yhteensä 43 299, 75 €. Volvo V60 Cross Country alkaen: autoveroton hinta 40 800 €, autovero 11 701,83 €, toimituskulut 600 €, kokonaishinta 53 101,83 €. Etusi jopa yli 1.000 € Volvo V60 B4 MHEV Volvo Paketilla 466 €/kk* (44 635 €) Volvia Täyskasko -15 % (1. Volvo EX40 ja EC40 Black Edition. Kuvien autot lisävarustein. Hän viittaa Teknologiateollisuuden tekemään kyselyyn, jossa 40 prosenttia suomalaisista teknologiayrityksistä kertoi vähentävänsä kotimaan investointeja poliittisten lakkojen vuoksi. Vakuutukset myöntää If Vahinkovakuutus Oyj, Suomen sivuliike, ja ne otetaan Ifin asiamiehenä toimivassa jälleenmyyjäliikkeessä. –?Menee viikkoja ennen kuin tilanne normalisoituu. –?Kun liikennevirrat lähtevät liikkeelle viikon puolivälin jälkeen, syntyy sellainen ketsuppipulloefekti, että ensin ravistellaan ja sitten se tulee lautaselle. Auton kulutukseen ja toimintamatkaan vaikuttavat muun muassa kuljettajan ajotapa, ajonopeus, lämpötila, kelija ajo-olosuhteet sekä auton kuormaus
huhtikuuta 1994 lähellä pääkaupunki Kigalia. Sen sijaan maan ihmisoikeuksissa ja demokratiassa on tarkkailijoiden mukaan paljon toivomisen varaa. Hovioikeus tuomitsi vuonna 2012 Francois Bazaramban elinkautiseen vankeuteen Ruandassa vuoden 1994 aikana tehdystä tutseihin kohdistuneesta joukkotuhonnasta. Sen jälkeen Israel on iskenyt voimalla Gazaan, jossa Hamasin johtaman hallinnon terveysministeriö on kertonut yhteensä yli 33?000 ihmisen kuolleen ja yli 75?000:n haavoittuneen. Ruandalaisten henkilöllisyystodistuksiin ei ole enää kansanmurhan jälkeen merkitty etnistä taustaa. Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu sanoi sunnuntaina Israelin olevan askeleen päässä voitosta Gazan sodassa. Kagame puhui juhlallisuuksissa, joissa muistettiin maassa 30 vuotta sitten alkanutta kansanmurhaa, jossa sadan päivänä aikana surmansa sai ainakin 800?000 ihmistä, todennäköisesti paljon enemmän. Israelilainen turvallisuusasiantuntija Omer Dostri Jerusalemin strategian ja turvallisuuden instituutista ennusti uutistoimisto AFP:lle, että Israel aloittaa maahyökkäyksen Rafahiin kahden kuukauden sisällä, kunhan siellä nyt olevat pakolaiset ovat siirtyneet toisaalle. Oikeuden mukaan hän käski surmata seitsemän ihmistä ja surmasi itsekin useita ihmisiä. Kagame katsoi kansainvälisen yhteisön pettäneen Ruandan joko ylenkatseen tai pelkuruuden vuoksi. Joukkohautoja on löytynyt näihin päiviin asti. Kansanmurhan aikana se, kenet tapettiin, oli monesti sattumanvaraista. Presidentti: Kansainvälinen yhteisö petti Ruandan kansanmurhan aikaan Kyläläiset ja vapaaehtoiset etsivät ihmisten jäänteitä Ruandan vuoden 1994 kansanmurhan jäljiltä vuonna 2023. Kansanmurhan jälkipyykkiä on käyty myös Suomessa. –?Menneisyyden arvet ovat yhä läsnä, mutta nyt on erilaista energiaa ja tunnetta mahdollisuuksista, sanoo 27-vuotias Roxanne Mudenge. Suuri osa Khan Yunisin kaupungista on raunioitunut Israelin iskuissa. 30 vuoden takaisista tapahtumista kertominen kuuluu koulujen opetusohjelmaan. Ruandaa rautaisella otteella johtava Kagame komensi 30 vuotta sitten Ruandan isänmaallisen rintaman (RPF) tutsijoukkoja, jotka olivat tärkeässä osassa kansanmurhan päättämisessä. Näin on käsitelty arviolta yli miljoona tapausta. Hamasin johtamasta hyökkäyksestä Israeliin tuli sunnuntaina kuluneeksi tasan puoli vuotta. Kansanmurhan uhrit kuuluivat pääosin Ruandan tutsivähemmistöön, mutta joukossa oli myös maltillisia hutuja. Ruandaa pidetään 30 vuotta kansanmurhan jälkeen monella tapaa menestystarinana, erityisesti taloudessa. Monet tutsit ja hutut olivat solmineet seka-avioliittoja, joten kuuluminen yhteen tai toiseen ryhmään ei ollut välttämättä selkeää. Armeija kertoi Israelin asevoimien yksikön saaneen tehtävänsä Khan Yunisissa päätökseen ja poistuvan valmistautuakseen tuleviin operaatioihin. Hutujen äärijoukkojen väkivaltaa lietsoi radiossa ja televisiossa levitetty tutsien vastainen vihapuhe. Nykyisen Ruandan nuoresta väestöstä kaksi kolmasosaa on syntynyt kansanmurhan jälkeen, mutta sen muisto elää yhä. Yhdysvallat ei pitänyt vetäytymistä kovinkaan merkittävänä. Kaksi kolmasosaa ruandalaisista on syntynyt verilöylyn jälkeen. Pitkään naapureina asuneet ihmiset tai jopa sukulaiset saattoivat yhtäkkiä tappaa toisiaan. USA:n mukaan kyse on vain levosta. Hutut syyttivät teosta tutseja. Hänen mukaansa asevoimat kuitenkin jatkaa toimintaansa operatiivisten tarpeidensa mukaisesti. Afrikan unionin komission johtaja Moussa Faki Mahamat sanoi Ruandan pääkaupungissa Kigalissa, että kaikki, myös Afrikan unioni, ovat vastuussa toimimattomuudestaan. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 10 SALON SEUDUN SANOMAT | MAANANTAINA 8. HUHTIKUUTA 2024 Kigali | STT, AFP Ruandan presidentti Paul Kagame sanoi sunnuntaina kansainvälisen yhteisön pettäneen ruandalaiset vuoden 1994 kansanmurhan aikaan. Presidentti puhui tilaisuudessa, jossa oli läsnä useita Afrikan maiden johtajia sekä Yhdysvaltain entinen presidentti Bill Clinton. Clinton on kutsunut Ruandan kansanmurhaa hallintonsa suurimmaksi epäonnistumiseksi. Valkoinen talo arvioi, että kyseessä olisi ennemminkin väsyneiden joukkojen lepuuttaminen kuin siirtyminen seuraavaan operaatioon, vaikka Israel muuta väittikin. Lähde asevoimista kertoi israelilaislehti Haaretzille, että Rafahin kaupunkiin paenneet Khan Yunisin asukkaat voisivat nyt palata. Ruandan viranomaisten mukaan vähintään satoja veritekoihin syyllisiä on kuitenkin yhä karkuteillä naapurimaissa ja kauempanakin, esimerkiksi Ranskassa. Merkittävä määrä joukkoja jää kuitenkin muihin osiin Gazan kaistaa. L E H T I K U V A / A F P / G U I L L E M S A R T O R I O Jerusalem | STT, AFP Israel sanoi sunnuntaina vetäneensä joukkojaan pois eteläisestä Gazasta, mukaan lukien Khan Yunisin kaupungista, kuukausia kestäneiden taisteluiden jälkeen. Netanjahu myös painotti ministereille puhuessaan, että aselepoa ei tule ennen kuin äärijärjestö Hamas vapauttaa kaikki panttivangit. –?Saamamme oppitunnit on kaiverrettu verellä, hän sanoi muistoseremoniassa. Sadattuhannet tutsien kostoa pelänneet hutut pakenivat sen jälkeen muun muassa naapurimaahan Kongon demokraattiseen tasavaltaan. Täysimittainen verilöyly käynnistyi sen jälkeen, kun maan hutupresidenttiä Juvenal Habyarimanaa kuljettanut lentokone ammuttiin alas 6. Israel sanoi joukkojensa vetäytyneen eteläisestä Gazasta. Kansanmurhan jälkipyykkiä on selvitelty muun muassa eräänlaisissa kansantuomioistuimissa, joissa syylliset ovat voineet pyytää tekojaan anteeksi uhreilta
Suomessa norjalaismedioita siteerasivat aiemmin ainakin Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat. Norjalaiset turvallisuusviranomaiset ovat viimeksi helmikuussa varoittaneet uhka-arviossaan venäläistiedustelun lisääntymisestä Norjassa. juhlalehden, jossa muistellaan vähän menneitä, mutta suunnataan katsemyös kohti tulevaisuutta. A h o ka s Helsinki/Oslo/Tukholma | STT, NTB-TT Ruotsin ja Norjan puolustusvoimat ovat vuokranneet Norjassa Venäjän johtoon kytkeytyneiden venäläispoliitikoiden omistamia mökkejä esimerkiksi sotaharjoituksen aikana. Kyse on Pohjois-Norjassa Målselvissa olevassa mökkikylässä sijaitsevista mökeistä, joista on näkymä Bardufossin lentotukikohtaan. (STT, AFP) Kreikassa varoitetaan maastopaloista ATEENA Kreikassa viranomaiset ilmoittivat sunnuntaina nostavansa maastopaloihin varautumisen neljänteen eli korkean riskin luokkaan osissa maata. HUHTIKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 11 Salon Seudun Sanomien perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 95 vuotta. Viranomaisten mukaan tilanne on kriittinen ja tulvat uhkaavat myös Orenburgin kaupunkia, jonka metropolialueella asuu yli puoli miljoonaa ihmistä. Kreikassa lämpötilat ovat olleet ajankohtaan nähden poikkeuksellisen korkeita huhtikuun alusta saakka, ja maassa on varoitettu kuivuudesta. Pelastuspalvelusta vastaavan ministeriön mukaan lauantaina 12 tunnin aikana kirjattiin yli 70 paloa maanviljelysja metsäalueilla eri puolilla maata. (STT, AFP). LAAJENNA TILAUSTASI Ota paperilehden rinnalle kätevä digilehti ja luet päivän Salkkarin missä ja milloin vaan! Sisältää myös kattavan lehtiarkiston. Pato oli rakennettu vuonna 2014. Luettavissasi on Salkkarit milloin tahansa, yhteensä noin 5000 numeroa. tilaajapalvelija.fi/plus KESTOTILAAJALLE DIGIPLUSTILAUS VAIN €/kk 3 + (ark klo 8.00 16.00) 02 770 2626 Soita tilaajapalveluumme Kestotilaajana olet hyvässä seurassa. Pato murtui perjantaina rankkasateiden jälkeen. Norjan suojelupoliisi PST on sanonut Venäjän esimerkiksi hankkivan kiinteistöjä sotilaskohteiden liepeiltä, jotta se voisi käyttää niitä vakoiluun. Paikallisuus on ollut Salkkarin vahvuus aina ja matkalla kohti sadan vuoden rajapyykkiä paikallisuuden asema vankistuu edelleen. Katso kaikki myymälät ja aukioloajat: www.eurokangas.fi Sa ar a 19 ,9 5 /m , d e si g n Iir o A . Kampanjaehdot: eurokangas.fi TURKU Wiklund • SALO Helsingintie 6 • MYLLY 2. L E H T I K U V A / A F P / J O N A T H A N N A C K S T R A N D Venäjällä lähes 4?500 ihmistä evakuoitu padon tuhouduttua MOSKOVA Venäjällä Orenburgin alueella Orskin kaupungissa oli sunnuntai-iltapäivään mennessä evakuoitu yli 4?500 ihmistä tulvien vuoksi. STT ei tavoittanut sunnuntaiiltaan mennessä Puolustusvoimia kommentoimaan sitä, ovatko mökit olleet myös suomalaisten käytössä. krs. MAANANTAINA 8. Salon Seudun Sanomat on aina ollut salonseutulaisuuden asialla eikä siihen ole tulossa muutoksia. Ruotsin puolustusvoimien tiedottaja sanoo uutistoimisto TT:lle, että puolustusvoimat ei ole ollut asiasta tietoinen ja asiaa selvitetään. Asiaa selvittäneen norjalaisen TV2:n mukaan paikalliset kutsuvat mökkejä ”venäläisiksi mökeiksi”. anjovista L Mama´s lounasja tilausravintola: Broilerikeitto gl,l, meksikon jauhelihapihvit gl,l, juustoinen makkara-kasvispaistos gl,l, omena-kanelikiisseli gl,l Maraniityn grilli: Makkarakastike Muurla: Salaattibuffet, nakkikeitto G,M, kaalikääryleet G,L, kasvis-kaalikääryleet G,L, muusi G,L, jälkiruoka Muurlan Opisto: Lihamakaronilaatikko (L, saa G), sitruunainen kalaleike (L), härkis-makaronilaatikko (L), puolukkahyve (L, saa G) PetriS Café Design Hill: Paahdettu paprikatomaattikeitto basilikacremellä L, G, kombo: suolainen piirakka + pieni keitto, uuniperuna: skagen-/pulled pork täytteellä L, G Ravintola Factory: Parsakaalikeitto L+G, chimichurri-lohi M+G+VS yrttiperuna M+G, DIY-pulled pork-hampurilainen M+G+VS, papukroketit, punajuuripyörykät VE+G, sitruunasorbet VE+G Ravintola Ilolansalo: Maksaa yrtti-kermakastikkeessa G, L, mifu-pähkinäkastike G, L, perunat/uunikasvikset, marjakiisseli G, M Ravintola Teijon Arkki: Kanaa cordon bleu ja yrtti-kermakastiketta (L), metsästäjänleipiä (L), gulassikeittoa (L,G), bistrolounas: BBQ-burgeri ja ranskalaisia (L), päärynä-tuorejuustopiirasta (L) Riikin baari: Nakkikastike l,g, lasagne l, lohikeitto l,g, marjakiisseli Rikalan Krouvi: Tomaatti-valkopapukeitto V,G, kikherne-kvinoapaistos V,G, paella M,G, riistapata M,G Rosmariini: Lihapullat, tomaatti-basillikakastike L, (GL); broiler-halloumpasta L, (GL ); perunasose, wokvihannekset; tomaattikeitto krutongilla L (GL); mansikkarahka Salkkarin Lounasravintola: Paahdettua broilerinpaistileikettä, pekonia, ananasta ja currydippi L,G, savulohimunakasrulla L, kermainen riistakeitto L, mustikkarahka L,G Shell Helmisimpukka Halikko: Kermaista kirjolohikeittoa L, G, makkarakastiketta L, G, kievin kanaa ja currymajoneesia L, oopperaleike L Teboil Helsingintie: Karjalanpaistia (L,G), uunijuureksia, kermainen kinkkupasta (L) Vikströmin pitopalvelu/myymälä noutoruoka: Lihapullat kastikkeessa L, muusi L,G, moniviljasämpylät, päivän salaatti Suomalainen perheyritys Verhojen ompelu KAUPAN PÄÄLLE! Kankaan ostajalle verhojen yläja alakäänteiden ompelutyö kaupan päälle 5.-21.4.2024. Tuuli nostaa tulipalojen riskiä huomattavasti. Myös Suomi osallistui Suomen, Ruotsin ja Norjan pohjoisosissa järjestettyyn harjoitukseen. Vedenpintaa on nostanut myös jäiden sulaminen. Anisin keittiö: Merimiesvuoka L,G, salaattipöytä, persikkakiisseli M,G Bangkok Kitchen: Vihreä curry possulla (G, M), paistettua kanaa basilikalla (M), paistettua kanaa cashewpähkinöillä (M), paistettua tofua sipulilla ja mustapippurilla (VE, G, M), tom yam kanakeitto (G, L), kevätkääryleet (VE, M, S), päivän paistettu nuudeli (VE) Dreamravintola: Paholaisen kana, riisi (L, G), silakkapihvit (L), perunamuusi (L, G), kasvissosekeitto (L, G) Kahvila-Ravintola Kespa: Nakkistoganoff L,G, savuporokiusaus L,G, kanakeitto M,G, mustikkapiirakka L KJ Köökki: Teriyaki-broileri (L, G, M), riisi, peruna, nakkipasta (L), kasvismoussaka, torttu Lounasravintola Mustapippuri: Pekoniin kääritty jauhelihamureke (L, G), broileria currykastikeessa (L, G), pinaattikeitto, kananmuna (L, G) Lounasravintola Timjami: Talon kiviuunipizza (L), talon lihapullat (L, saa G), possun ulkofileet bearnaisekastikkeessa (L,G), talon hot dogit, bataattikeitto (L,G), mustikkarahka (L,G) Mama Malla: Sieni-jauhelihapihvit L ja muusi L,G, pasta puttanesca sis. Osissa Kreikkaa puhaltaa kova tuuli, joka jatkuu ennusteen mukaan tiistaihin asti. Alueella on myös muuta asevoimien toimintaa, ja se on tärkeä sotilasliitto Natolle. Toistaiseksi kenenkään ei tiedetä kuolleen tulvien vuoksi. Asiasta uutisoi viikonloppuna norjalainen sanomalehti Nordlys. Morar ei ole halunnut kommentoida uutista TV2:lle. Helmikuusta 2002 lähtien näkyy jokaisen päivän lehti. Jopa vuodesta 1920 lähtien löytyy näytekappaleita jokaiselta vuodelta. Ruotsin ja Norjan puolustusvoimat vuokranneet venäläisomisteisia mökkejä Ruotsalaisia sota-aluksia Nordic Response 24 -harjoituksessa merellä lähellä Sorstraumenia. Juhlavuoden kunniaksi julkaisemme keskiviikkona 19.11. Venäjä on aloittanut tutkinnan mahdollisesta rakennusturvallisuusmääräysten rikkomisesta ja välinpitämättömyydestä. Orenburgin alueelle on julistettu hätätila. Tiistaina Kreetalla mitattiin 31 astetta. Kanava kertoo, että yksi omistajista on Murmanskin pormestari Igor Morar, joka kuuluu Venäjän presidentin Vladimir Putinin puolueeseen ja joka on toistuvasti ilmaissut tukensa Venäjän Ukrainassa aloittamalle hyökkäyssodalle. Maittava . Mökkikylän edustaja Ole-Johan Pedersen kertoi norjalaislehti Nordlysille, että sekä Ruotsin että Norjan puolustusvoimat ovat vuokranneet mökkejä, viimeksi maaliskuussa Nordic Response 24 -harjoituksen aikana. Sateiden ennustetaan jatkuvan, ja vedenpinnan uskotaan jatkavan kohoamista vielä muutaman päivän ajan. Maittava . Norjan suojelupoliisi PST on vahvistanut TV2:lle, että Norjan puolustusvoimat on vuokrannut mökkejä, ja että asiaa on jo selvitetty
HUHTIKUUTA 2024 8.4.2024 Salo Somero Koski Marttila Paimio Sauvo Kemiönsaari +10 +11 +10 +12 +12 +12 5 Sää Laaja sääkatsaus: www.sss.. Turku ?6 cm Hanko ?12 cm 2,6 m 2,5 m 2,5 m Aamu Keskipäivä Ilta Salon seutu tänään: 7 päivän ennuste Suomen säähuiput lauantaina Hanko Lämmintä +5 °C Utsjoki Kylmää ?23 °C Saana Tuulista 14 m/s Seinäjoki Sateista 4 mm virtsaaine SO PI A TOSI KUUMElauloi ME”Aatun” kasvunaisia NÄPsänkyjä porotilityksiä kirjoitpätkä lomaliitto PALA urk tiesuojia seppepinlaularakkulkuvoimia Kamu Wilsknoko......... ABB laiauto puhua penger koulia -kudos -saksa voikin nöyTYLSÄ LÄÄKE ‘MombaSorry! Bolt väkeä kykyinen miehiä Fr idt jof PYLÄ porvari henk. Vaihtelevaa pilvisyyttä, enimmäkseen poutaa. 2. Päivälämpötila 8...12 astetta. tanut Leon TÄHDE paranoite toksia ki Arabiaa Saudijetuskulrää x2 x2 x2 nut Karel sille kautta man kapea julkisuuskuva tai ”ohjaajia” Jorma Kemppainen 2024 H yr kk ö ka ss a-AL LAS Jem en möhläyksiä pyy on lintu judomatto tiisi ati ir verbi jätti x2 leelle kulkuväyliä san’ VI IK KO RI ST IK KO Ratkaisu sivulla 17. 12 SALON SEUDUN SANOMAT | MAANANTAINA 8. Tänään Huomenna Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys päättyy Pimeys alkaa Veden korkeus eilen: Meriveden korkeus Hanko: Aallon korkeus selkeää puolipilvistä pilvistä sadekuuroja räntäsadetta lumikuuroja sadetta lumisadetta ukkosta Salo Somero Kemiönsaari Sauvo Paimio Marttila Koski Turku Helsinki -35 -30 -25 -20 -15 -10 -5 °C +5 +10 +15 +20 +25 +30 +35 +13 +6 +7 +6 +8 +3 ?2 11 10 10 8 Suomi klo 15:00 Ma +12 +12 +10 +11 +11 +12 +12 +11 +7 Ti +13 +13 +11 +11 +11 +12 +13 +9 +8 Ke +9 +8 +8 +8 +8 +9 +9 +7 +8 To +7 +7 +5 +6 +6 +7 +8 +5 +6 Pe +9 +7 +8 +8 +8 +8 +8 +7 +7 La +9 +9 +8 +8 +8 +9 +9 +7 +7 Su +8 +7 +7 +7 +7 +7 +7 +6 +6 6:29 20:30 6:26 20:33 5:44 21:15 5:40 21:18 Kohtalaista lounaistuulta. koht
Esityksen pohjavire on toiveikas. KULTTUURI MAANANTAINA 8. klo 18.30. Dramaturgia ja esitysprojekti -kurssin alkaessa esityksen aiheeksi valikoitui puhumattomuus. ja 16.4. huhtikuuta. Kesällä 1942 nuori amsterdamilaistyttö Anne Frank perheineen joutui piiloutumaan natseilta vanhan liiketalon ”salaiseen siipeen” osoitteessa Prinsengracht 263. uu u Papu 23.4. Papu kipuilee syyllisyyden taakan alla ja hakee epätoivoisesti hyväksyntää ja huomiota ajautumalla levottomien, kapinoivien nuorten seuraan sekä päihdekokeiluihin. Vanhemmat ja luokanvalvoja ovat tilanteessa neuvottomia. Samalla tavalla on tarkoitus toteuttaa myös vuoden 2025 tuotanto. Toukokuussa Näkkärin estradille valmistuu Anne Frankin päiväkirjan pohjalta dramatisoitu koskettava esitys Anne F. – Haluamme löytää vuoden 2025 kesäksi ohjelmistoa, joka puhuttelee yleisöä monipuolisesti ja jatkaa Vuohensaaren kesäteatterin laadukkaan sisällön perinnettä, Salon Teatterin hallituksen puheenjohtaja Marjukka Paajolahti-Halme toteaa tiedotteessa. Toinen huhtikuussa nähtävä esitys on nuorten Teatterityö-kurssin oppilaiden näytelmä Papu, jonka ensi-ilta on tiistaina 23. Aikuisten TPO 4 -ryhmän esitys Mikset koskaan kertonut mulle saa ensi-iltansa tiistaina 9. Se kertoo yhdeksäsluokkalaisesta Papusta, jonka pikkusisko Pipsa on vammautunut liikenneonnettomuudessa. (SSS) Salon Teatteri hakee näytelmää ja ohjaajaa Vuohensaareen kesäksi 2025 Viime kesänä Vuohensaaressa esitettiin Ulvovaa mylläriä. Papu on 9.-luokkalainen poika, jonka pikkusisko Pipsa vammautui liikenneonnettomuudessa, kun Papu oli 9-vuotias. Käsikirjoituksen ja ohjauksen on tehnyt Sarika Lipasti. S S S A R K I S T O / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O. Esityksen pääsevät katsomaan myös lähes kaikki salolaiset 2. huhtikuuta. Ohjelmistohaku on auki 30. (SSS) Salon kansalaisopiston teatterikoulu tuo kevään aikana ensi-iltaan neljä erilaista esitystä. Ohjelmistohaku on avoin, ja hakea voivat kaikki ammattiohjaajat. klo 18.30. Esityksen loppu on kuitenkin toiveikas. Kevään ensi-illat jatkuvat vappuaattona, jolloin Näkkärissä nähdään koko perheen vauhdikas näytelmä Ella ja kaverit salaisessa palveluksessa. Tiedotteessa kerrotaan, että perinteisesti Salon Teatterin näytelmien ohjaajat ja tuotantohenkilöstö ovat ammattilaisia ja näyttelijät ovat harrastajanäyttelijöitä. uu u Liput esityksiin Salon kaupungin verkkokaupasta: verkkokauppa.salo.fi. huhtikuuta asti. Esityksen on dramatisoinut Minna-Stiina Saaristo-Vellinki, ja sen ohjaa Saija-Reetta Kotirinta. HUHTIKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 13 Vinkkaa juttu: kulttuuri@sss.fi (02) 770 2314 Salon kansalaisopiston teatterikoulun ryhmät ovat kuluvan lukuvuoden aikana ideoineet, kirjoittaneet ja harjoitelleet useita esityksiä. Timo Parvelan alkuperäisteokseen pohjautuva vauhdikas seikkailutarina käsittelee päivänpolttavaa aihetta: tietotekniikan aluevaltausta kouluissa ja tämän aiheuttamia kommelluksia opettajille ja oppilaille. Kulttuuritila Näkkärissä saa huhtikuun aikana ensi-iltansa kolme teatterikoululaisten esitystä ja toukokuussa yksi. Miksi äiti ei ole koskaan puhunut mitään veljestään, vaan asioista on vaiettu. Kumpikin esitys on suunnattu nuorille ja aikuisille katsojille. Papun ystävät ovat hämillään ja yrittävät auttaa Papua, mutta tämä ei halua tai kykene ottamaan apua vastaan. Suomen Kansallisteatterin nuorten ryhmä Kantti toteutti sen keväällä 2021 videoteoksena. ja 2.5. Näyttämöllä nähdään teatterikoulun TPO 6 -ryhmä. -luokkalaiset osana Kulttuurikasvatussuunnitelma Nappulan ohjelmaa. A A R N I E I J S Salon Teatteri hakee kesäksi 2025 näytelmää ja ohjaajaa Vuohensaaren kesäteatteriin. Esityksen keskeisinä teemoina ovat ystävyys ja anteeksiantaminen. Äiti on viimeksi käynyt täällä vuosikymmeniä sitten, tytär ei koskaan. Nämä kysymykset muodostivat lähtökohdan kohtauksille, joita opiskelijat ideoivat, kirjoittivat ja improvisoivat syksyn ajan. ja 26.4. klo 18. Miksi kukaan sukulaisista ei pitänyt yhteyttä enoon tai hänen lapsiinsa. klo 18. uu u Anne F 8.5., 10.5. ja 15.5. Nyt versio nähdään ensimmäistä kertaa näyttämöllä Suomessa 14–19-vuotiaiden Esitysprojektikurssin oppilaiden esityksenä. Koskettavissa, omaelämäkerrallisissa kohtauksissa käsitellään paitsi yksinäisyyttä, surua, syyllisyyttä ja häpeää, myös ihastumista, lempeyttä, iloa ja suvaitsevaisuutta. Ohjelmiston teema ja aihe ovat vapaat, eikä niitä ole rajoitettu etukäteen millään tavalla. Satu Linnapuomin dramatisoiman näyttämöversion ohjaa Sarika Lipasti. Elämänmakuinen tarina on 14–16-vuotiaiden nuorten ideoima ja osittain myös kirjoittama. Papu on 14–16-vuotiaiden nuorten ideoima ja osittain myös kirjoittama näytelmä. Ensimmäiset kaksi esitystä ovat oppilaiden ja opiskelijoiden itse ideoimia ja kirjoittamia. Ensi töikseen opiskelijat kirjoittivat paperille kysymyksiä, joita haluaisivat kysyä omilta vanhemmiltaan tai sukulaisilta – myös jo edesmenneiltä. Anne Frankin tarinasta Ellaan ja kavereihin TEATTERIKOULUN KEVÄT Kymmenen näytöstä Näkkärissä uu u Mikset koskaan kertonut mulle 9.4.,12.4. Harjoitukset alkoivat joulukuussa. Lippuja myynnissä korttimaksulla myös ovelta ennen esitystä. Esitykset ovat kestoltaan noin tunnin mittaisia. Esityksen dramaturgina ja ohjaajana toimii Sarika Lipasti. Tulevana kesänä Vuohensaaren kesäteatterissa nähdään Kellokosken prinsessa, jonka ohjaa Alina Kilpinen. uu u Ella ja kaverit salaisessa palveluksessa 30.4. Esitys alkaa kohtauksella, jossa äiti ja tytär saapuvat äidin autioituneen kotitalon pihalle. Anne Frankin päiväkirjaan perustuva teos on dramatisoitu uudelleen kolme vuotta sitten. Koko kaksivuotisen piileskelyn ajan Anne kirjoitti päiväkirjaa, josta tuli yksi 1900-luvun tunnetuimmista teoksista
Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen Salon seudun paikallisosasto. Ovaskaisen mukaan sovellukseen avataan pistelaskentamahdollisuus 9. Eläkeliiton Kuusjoen yhdistys. Havumetsän lapset Bio-Salo klo 16.30. Järj. Bio Stara (Paimio) klo 19. Järj. huhtikuuta. Kerhotapaaminen Ikäkeskus Majakassa (Hornintie 5, Halikko) klo 17–19. Ovaskainen kertoo, että jo nyt sovelluksella kerättyä aineistoa on hyödynnetty tieteellisessä tutkimuksessa, ja sitä pystytään tulevaisuudessa tekemään aiempaa tehokkaammin. Salon omaishoitajat. Peliryhmä Klaani Ikäkeskus Majakassa (Hornintie 5A, Halikko) klo 12–14. Salo 11 vuotta Noora Mäkelä 8.4. –?Olemme parantaneet käyttäjäystävällisyyttä. Halikon karjalaiset. Järj. HUHTIKUUTA 2024 Romanien kansallispäivä NIMIPÄIVÄT TÄNÄÄN: Suomenkielinen kalenteri: Suoma, Suometar Ruotsinkielinen kalenteri: Rea NIMIPÄIVÄT HUOMENNA: Suomenkielinen kalenteri: Elias, Eelis, Eeli, Eliel, Elia, Eljas Ruotsinkielinen kalenteri: Elias, Elis, Elliot, Eliel PÄIVÄN SANA Kristuksen tuli kärsiä kuolema ja kolmantena päivänä nousta kuolleista, ja kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista. –?He kuuntelevat, mitä lintuja viiden minuutin aikana kuuluu ja kirjoittavat ne ylös, Ovaskainen sanoo. Järj. Aivojen aktivointia ja keskustelua. Tilaisuuksien tulee olla kaikille avoimia. Kelan eläkeläiset. Kuukausitapaaminen Aseman kahviossa (Asema-aukio 1) klo 13. Salon Eläkkeensaajat. Nyt esimerkiksi omista äänityksistä ja tunnistuksista pystyy paremmin kuuntelemaan, missä kohtaa nauhoitusta esimerkiksi kuikka oli. Tukea ja keskustelua syöpään liittyvissä asioissa. Mukana toiminnanjohtaja Sari Örling; vaihdamme kuulumisia puolin ja toisin. Kino Lumo klo 20. Järj. 2 vuotta Ida Suutari 8.4. Luento esittelee kuulon apuvälineitä ja hälytysjärjestelmää. Salon Kuuloyhdistys. Yhres, Särkisalon Eläkeliitto ja Martat. Kalenterissa ei julkaista yhdistysten vain jäsenille tarkoitettua toimintaa, myyntitapahtumia, eikä ennakkoilmoittautumista vaativia tilaisuuksia. Lähtö terveystalon pihalta. Salon srk. Lähetti Anitta Lepomaa vie kuvin Siperiaan, Burjatin pääkaupunkiin Ulan Udeen klo 14. Muuttolintujen kevät -sovellus on mukana osana Jyväskylän yliopiston digitaalista kansalaistiedekeskusta, joka on Jane ja Aatos Erkon säätiön rahoittama. Ilmoita netin kautta www.sss.fi/tapahtumat, sähköpostilla: kalenteri@sss.fi tai postitse Salon Seudun Sanomat/kalenteri, PL 117, 24101 Salo. Järj. SPR Salon osaston terveyspiste (Paasionkatu 6) avoinna klo 15–17. Järj. Järj. Järj. Tule tutustumaan eri tapoihin ylläpitää terveyttäsi. Järj. Kerro tapahtuman nimi, paikka, aika ja lyhyt kuvaus tapahtumasta sekä onko tilaisuus pääsymaksullinen. Luottomies-elokuva: All in Kino Lumo klo 15.45. Kaffemuki Salon srk-talossa klo 13–15. Bocciaa Palvelukeskus Ilolansalossa (Ilolankatu 6) klo 10. Prinsessa Pikkiriikki Bio-Salo klo 16.15. Järj. Järj. Ikäkeskus Majakka. Vesijumppa Salon uimahallin terapia-altaassa klo 11 (€). Maanantaitapaaminen Kuusjoen terveysaseman yhdistysten tilassa (Yli-Pässintie 5) klo 14. Salon Muistiyhdistys. –?Nyt se muistaakseni tunnistaa 263 lajia eli siis kaikki lajit, jotka Suomessa pesivät tai mitä täällä voi kuvitella näkevänsä tai kuulevansa, akatemiaprofessori Otso Ovaskainen Jyväskylän yliopistosta kertoo. Vuosi sitten sovellus tunnisti 150 lintulajia. Samana päivänä Jyväskylän yliopisto järjestää kansalaistiedetapahtuman Muuttolintujen kevät. Kohtauspaikka kaikille omaishoidosta kiinnostuneille. Madeleinen Pariisi Kino Lumo klo 14. Sen näkee myös spektogrammina (äänisignaalin esitystapa) eli se on äänenvisualisointia ja se auttaa hahmottamaan lajien ääniä. Kino Lumo klo 12.15. Järj. One Life Kino Lumo klo 15.15. Pääsiäisenä sinne tehtiin noin 48 000 havaintoa yhden päivän aikana. Kahvitarjoilu ja arvontaa. Järj. Eläkeliiton Halikon yhdistys. Sovelluksen pääarkkitehti Ari Lehtiö kertoo, että sovellusta on nyt ladattu noin 200?000 kertaa ja esimerkiksi pääsiäisviikonloppuna sovellukseen tehtiin yhtenä päivänä noin 48?000 havaintoa. Sauvakävely Inkereellä klo 10. Salon Seudun Avantouimarit. Ohjaajana Mika Virtanen. Salon Luustoyhdistys. L E H T I K U V A / H E I K K I S A U K K O M A A. Yhteislaulua Perttelin seurakuntatalolla klo 13.30. Kuulon apuvälineet -luento Salon Sytyssä (Helsingintie 6) klo 17. TÄNÄÄN kalenteri@sss.fi Tiedot Salon seudun tapahtumista perjantaina julkaistavaan viikkokalenteriin (la-pe) on toimitettava keskiviikkoon klo 16 mennessä. Äijät leipoo Särkisalokodilla (Jennynkuja 2) klo 10. Salva. Järj. –?Kaikkein tärkein uudistus meidän kannalta on pistelaskentaverkoston tuominen sovellukseen mukaan. Eläkeliitto Perttelin yhdistys. Ovaskainen kertoo, että kehitystyössä sovellukseen on saatu mukaan enemmän lajeja ja lisäksi se tunnistaa paremmin ja luotettavammin jo aiemmin mukana olleita lajeja. Salva. Luuk. Neuvonta-asema Salo-Karinassa (Helsingintie 52) klo 10-12. Myrskyluodon Maija Bio-Salo klo 17. Oiva-kahvila Omaishoitokeskuksella (Torikatu 12) klo 10–12. Järj. Ghostbusters: Frozen Empire Bio-Salo klo 18.30. Järj. Tuolijumppa Koski Tl:n Koskisalissa, kirjaston yläkerrassa klo 13–14. Eläkeliiton Perttelin yhdistys. Talviuintia Kokkilan uimalassa (Kokkilantie 880). Muistikahvila Toijan Valopilkussa (Kuusitie 8, Kisko) klo 13–14.30. Sovellukseen on tuotu myös lajien referenssiääni, eli nyt siinä voi kuunnella, minkälaisia muita ääniä linnuilla on. –?Lisäksi olemme saaneet jatkorahoitusta, eli ainakin viisi vuotta voimme jatkaa ja kehittää tätä, Ovaskainen sanoo. Kung Fu Panda 4 (dub) Kino Lumo klo 17.30. Järj. Se liittyy siihen, miten tämä sovellus ja kansalaisten tuottama data pystytään vielä paremmin integroimaan tutkimukseen, Ovaskainen taustoittaa. Maailman terveyspäivä edistä terveyttäsi Palvelukeskus Ilolansalossa (Ilolankatu 6) klo 12.30–14. Sauna lämpimänä klo 16–20.30 (€). Mustakuulaa ja muita pelejä. Laita mukaan yhteystietosi sekä tieto tilaisuuden järjestäjästä. MUITA TAPAHTUMIA Halikon Äijien kuntosalivuoro Ikäkeskus Majakan kuntosalissa (Hornintie 5, Halikko) klo 9–10. Lintujen kevätmuuttoa voi seurata mobiilisovelluksella Muuttolintujen kevät -mobiilisovellus tunnistaa yli 250 lintulajia. Järj. HUOMENTA 14 SALON SEUDUN SANOMAT | MAANANTAINA 8. Järj. Päivittäiseen Tänään-osioon tiedot tulee lähettää edeltävänä arkipäivänä klo 12 mennessä. Linjaja pistelaskentapaikat ovat vakioreittejä ja -paikkoja, joissa lintuja äänistä hyvin tuntevat henkilöt ovat viimeisen 40 vuoden ajan käyneet säännöllisesti joka vuosi samoilla paikoilla tekemässä viiden minuutin mittaisen vakiolaskennan. Märynummi Vinkkaa juttu: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi otso onnittelee otso onnittelee lastenpalsta@sss.fi STT | Ville Väänänen Takatalvesta huolimatta lintujen kevätmuutto on edennyt, kertoo lintujen suojeluja harrastusjärjestö BirdLife Suomi. Eläkeliiton Halikon yhdistys. Pisteja linjalaskenta on Luomuksen eli Luonnontieteellisen keskusmuseon koordinoima asia, ja Ovaskaisen mukaan Suomen paras lintutieto perustuu siihen. Godzilla x Kong: The New Empire Bio-Salo klo 18. Vuosi sitten kerrottiin, että sovellusta aiotaan kehittää edelleen, ja Ovaskainen iloitseekin, että se on edistynyt mainiosti talven aikana. Yhteyshenkilö Ismo Sainio. 24: 46-47 ELOKUVAT (€) Dyyni: Osa kaksi Kino Lumo klo 19.30. Sovellusta on ladattu noin 200 000 kertaa. Kyllä isä osaa -elokuva Kino Lumo klo 12 ja 18. Bocciaa Armfeltin koulun liikuntasalissa klo 15.15. The First Omen Bio Stara (Paimio) klo 18.30. Härkätien Sydänyhdistys ja Salon Luustoyhdistys. Jumppakerho Urheilutalon peilisalissa (Perniöntie 9) klo 9.30–10.30. Yksi iso apu lintujen muuttoseurannassa on Jyväskylän yliopistossa kehitetty Muuttolintujen kevät -sovellus. Halikko as 6 vuotta Tilda Hynninen 8.4
Aiempi ME oli Britannian David Rackstraw’n nimissä vuodelta 2021. Aigi Alapurasen ja Toni Tuomisen valmentamassa joukkueessa pelasivat Oona Hämäläinen, Ellinoora Tuominen, Henni Talonen, Hilma Salmi, Kaisla Karvonen, Laura Alapuranen, Vappu Kaarlola, Matilda Elo sekä kapteeni Nea Matilainen. Ihmisten ja eläinten oikeudenmukainen kohtelu ja turvallisuus ovat seuran toiminnassa avainasemassa. Tappio ei kuitenkaan Eerik Jagon valmentamaa joukkuetta lannistanut, sillä sunnuntaina Viesti kaatoi Vammalan Lentopallon ja Kokkolan Tiikerit suoraan kahdessa erässä. Asia sai sinetin lauantaina Tampereella, jossa Kaiku hävisi kaikki kolme otteluun. Seuran monipuoliseen toimintaan ovat tervetulleita kaikki. C-pojissa Viesti putosi mitalipeleistä hävittyään lauantai-iltana puolivälierän niukasti JyväsLentikselle 1–2. Pronssiottelussa Viestin puolivälierässä voittanut JyväsLentis kaatoi OrPon 2–0. Someron Seudun Hevosurheilijoiden seuraavana tavoitteena on ratsastuksen Tähtimerkki. SoPan loppusijoitus oli 13:s. Viestin loppusijoitus oli näin viides. Finaalia seurasi liiton tulospalvelun mukaan 200 katsojaa. URHEILU MAANANTAINA 8. Salon Viestin B-tytöt pelaavat SM-lopputurnauksessa ensi viikonloppuna Sastamalassa ja kahden viikon kuluttua LP Viestin Atytöt hakevat mitalia Helsingissä pelattavassa lopputurnauksessa. Oululaiselle OPT-86:lle ja PT Espoolle Kaiku hävisi 0–5. (SSS) Joonas Kuivalainen juhli ME-aikaa yhdessä soutulegenda Jari Saarion kanssa. Täysin omaa luokkaansa! Salon Viestin C-tytöt voittivat suvereenin Suomen mestaruuden. Yksi piste Turun Kaikua vastaan ei riittänyt, kun Samuli Soineella viimeisille kierroksille vahvistunut TIP-70 ajoi sarjataulukossa koskelaisten ohi viidenneksi. Saloon on odotettavissa tänä keväänä vielä lisää juniorien SM-mitaleita. Loppuottelussa Oriveden Ponnistusta vastaan erälukemat olivat 25–18, 25–23. Seura tekee tiivistä yhteistyötä sidosryhmiensä kanssa ja pyrkii mahdollistamaan vähävaraisten ja haastavammassa asemassa olevien harrastamista. Tuosta joukkueesta oli tänä vuonna mukana valmennuskaksikon lisäksi viisi samaa pelaajaa. Someron Pallo hävisi sunnuntaina Laihian Lujalle 0–2, mutta voitti Säkylän Urheilijat ja Kauhavan Wisan 2–1. Vuosi sitten Viesti voitti C-tyttöjen SM-pronssia. Keskimäärin vastustajat saivat Viestiä vastaan vain 15,6 pistettä erää kohti! Viesti voitti sunnuntaina puolivälierässä tamperelaisen Supi-Volleyn 25–14, 25–14 ja välierässä Nurmon Jymyn 25–17, 25–14. Kuivalainen paransi kahta ME-aikaa SISÄSOUTU Salolainen Joonas Kuivalainen on viettänyt viime viikot maailmanennätystalkoita. S R L / H A N N A H E I N O N E N SSS | Juha Tuuna juha.tuuna@sss.fi LENTOPALLO Salon Viesti oli täysin omaa luokkaansa C-tyttöjen SM-lopputurnauksessa viikonloppuna Kuortaneella. Lauantaina Kuivalainen souti LOL Expo -messujen yhteydessä Helsingin Wanhassa Satamassa 2 000 metrin slidessa uuden 30–39-ikäluokan raskaan sarjan ME-ajan 5.59,0. Sarjan kutonen Kaiku ja seitsemäs Hangon IK karsivat sarjapaikastaan ykkösdivisioonan kakkosen ja kolmosen kanssa ja kaksi joukkueista jatkaa pääsarjassa. Turnauksen tähdistöön Viestistä valittiin Alapuranen, Karvonen, Elo ja Tuominen. HUHTIKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 15 Vinkkaa juttu: urheilu@sss.fi Urheilutoimitus: Olli Mäntylä, Juha Tuuna (02) 770 2309 Someron Seudun Hevosurheilijat palkittiin Vuoden ratsastusseurana Suomen Ratsastajainliiton Hevosgaalassa lauantaina Tampereella. Pronssimitalit vei Vesilahden Visa. Lisäksi seuran eettiset linjaukset korostavat hyvää yhteishenkeä, avoimuutta ja kaikkien tasapuolista kohtelua. Tämän kauden pääsarjasta sarjaporrasta alemmas lähti PT Tapiola. T O N I E L O. SSS | Juha Tuuna Kaiku joutuu karsimaan sarjapaikastaan PÖYTÄTENNIS Kosken Kaiun mestaruussarjamiehistö joutuu karsimaan sarjapaikastaan kuluvan kuun lopulla. Palkinnon perusteluissa kerrotaan, että seuran toiminnassa korostuu yhteisöllisyys. Kaiku hävisi Tampereella ensin Turun Kaiulle 3–4. (SSS) Vuoden ratsastusseura löytyy Somerolta Someron Seudun Hevosurheilijat palkittiin Hevosgaalassa lauantaina Tampereella. Divisioona on vielä kesken, mutta Turun Kaiun kakkosjoukkue on jo varmistanut sen voiton ja samalla suoran nousun pääsarjaan. Aiempi ME 5.59,9 oli Australian Nick Wakeford nimissä vuodelta 2010. Viesti voitti kaikki kuusi otteluaan suoraan kahdessa erässä ja vain loppuottelun jälkimmäisessä erässä vastustaja sai yli 20 pistettä. Salon Viestin C-tytöt juhlivat Suomen mestaruutta sunnuntaina Kuortaneella. C-poikien loppuottelussa Loimaan Jankko voitti PuMa-Volleyn 2–0. Muutamaa viikkoa aiemmin Kuivalainen souti ennätystehtaassaan – eli omassa autotallissaan – etänä 1 000 metrin sliden raskaan sarjan maailmanennätyksen 2.54,8
2010-luvun alussa Salon Keilailuliiton toiminta oli Palmin mukaan käymisvaiheessa. Pelattiin valtakunnan sarjoja, kierrettiin muualla Suomessa ja muut tulivat myös tänne. ”Hermannissa oli seitsemän rataa, ja halli oli käytännössä täynnä aamukymmenestä iltakymmeneen.” Erkki Mäkelä ”SalKeissa on siinä mielessä hyvä tilanne, että keski-ikä on vain noin 50 vuotta.” Ari Palm Ari Palm ja Erkki Mäkelä keilaavat edelleen aktiivisesti.. Nyt keilahalliin mentiin rappusia ylös ja ohikulkijat voivat nähdä keilaajia, Palm naurahtaa. Kävi ilmi, että Hermannin koulun alakertaan rakennettu rt-kortiston mukainen keilahalli eli rakenteet oli kunnossa, mutta koneet ja kaikki muut puuttui. 19. HUHTIKUUTA 2024 SSS | Juha Tuuna juha.tuuna@sss.fi KEILAILU 1980-luvun alussa neljä salolaismiestä kävi säännöllisesti keilaamassa Raisiossa. Kun liitto oli lisätty vuonna 1986 yhdistysrekisteriin, alkoivat neuvottelut kaupungin kanssa. – Firmojen säästölinja lopetti firmakeilailun, Mäkelä muistelee. Mäkelä taas on salolaisen keilailun pioneerien viimeinen aktiivikeilaaja. Pikkuhiljaa väki väheni, ja toisena koronavuonna 2021 Salon Keilailuliitto päätti siirtyä osaksi Turun Keilailuliittoa. Olen Turun ja Suomen Keilailuliiton hallituksessa, mikä vie omat mehunsa. Nyt myös ”viihdekeilaajilla” oli mahdollisuus kokeilla lajia. – Hermannissa oli tosiaan vain seitsemän rataa. 1990-luvun alku oli salolaisen keilailun kulta-aikaa. Yhtäkkiä Salossa oli 20 rataa, mutta hyvin on kumpikin halli pärjännyt, Palm laskee. Tänään Salon Keilaajat juhlistaa 40-vuotista taivaltaan Hanhivaaran Rata 57:ssa huipentuvassa juhlakisassa. Oli saunat ja kabinetit, se oli täysin eri maailma Hermanniin verrattuna, Palm kertoo. –?Parhaimpina vuosina keilasin noin 300 sarjaa, tänä vuonna se jää johonkin sataan sarjaan. –?Salon Keilailuliitto on silti olemassa, mutta se on pöytälaatikossa, Palm kertoo. –?Ajatus oli, että kaupunki rakentaa hallin valmiiksi ja liitto pyörittää toimintaa, Mäkelä kertoo. – SalKeissa on siinä mielessä hyvä tilanne, että keski-ikä on ”vain” noin 50 vuotta. –?Olen siitä 1980-luvun Raision porukasta ainoa salolainen, joka vielä keilaa. – Otimme kaupunkiin yhteyttä. Mutta ei keilailu ole mihinkään jäänyt, kohta tulee 40 vuotta täyteen, Palm kertoo. Kun Salon kaupunki päätti rakentaa Salohallin Pahkavuoren sijaan Pormestarinkadulle, keilailuväki haistoi tilaisuutensa. maaliskuuta 1984 pidettiin Salon Keilaajien perustava kokous, mutta liittoon tarvittiin myös kaksi muuta seuraa, jotka olivat Salon Seudun Keilaajat ja Hermannin Keilaajat. Hermannista Hanhivaaraan Salon Keilaajien ryhmäkuva vuodelta 1990: Kauko Neuvonen (ylh. –?Suomen Keilailuliitossa oli 1980-luvulla parhaimmillaan 22 000 jäsentä. Laman koettelemasta 1990-luvusta kertoo paljon se, että Hermannin hallin ja Salohallin keilahallin välissä Suomeen ei valmistunut ainuttakaan keilahallia! Siirtyminen Hermannista Salohalliin nosti entisestään keilailun suosiota Salossa. Kahta seuraa lukuun ottamatta kaikki seurat siirtyivät Salohallista Hanhivaaraan. – Kaupunki kiristi tukia ja korotti tilavuokria radikaalisti. Avauskisat Hermannin keilahallissa heitettiin elokuussa 1989. –?Silloin myös Salon Keilaajien toiminta oli huipussaan. – Jos ei vakiovuoroa ollut, niin oma vuoro piti varata viikkoa etukäteen, Palm muisteli. vas.), Erkki Mäntylä, Jorma Kallonen ja Ari Palm. URHEILU 16 SALON SEUDUN SANOMAT | MAANANTAINA 8. Hanhivaaran keilahallin yhtenä etuna oli se, ettei se sijainnut maan alla. Painostus kannatti. Tuolloin ei tunnettu niin sanottua ”viihdekeilailua”, vaan kaikki keilaajat kuuluivat seuroihin ja seurat liittoon. Salon keilailuliitossa oli parhaimmillaan 600 jäsentä ja se oli Helsingin ja Tampereen keilailuliittojen takana Suomen kolmanneksi suurin liitto. Hanhivaaran keilahalli vaihtoi noin vuosi sitten omistajaa. Väki on ikääntynyt sen reilut 30 vuotta ja uusia keilaajia on tullut aika vähän, Palm harmittelee. Samaan aikaan keilailun suosio alkoi hiipua. Nykyään halli kantaa nimeä Rata 57. vas), Seppo Rantanen, Jaakko Neuvonen, Erkki Mäkelä, Auvo Kurronen, Kalevi Järvinen, Hannu Riihimäki (alh. –?Ja huomenna taas, Mäkelä virnistää. Olisiko Salohallin vuokra noussut jopa seitsenkertaiseksi. Vuonna 2012 Salon Keilailuliitossa oli enää 330 jäsentä, jolla se oli kuitenkin Suomen 6–7 suurimman liiton joukossa. –?Se oli hurjaa aikaa. Mäkelä ja Palm ovat edelleen aktiivisia keilaajia. Hermanni pysyi koko 1990-luvun käytännössä täyteen varattuna. – Nehän oli Nokian huippuvuosia, ja keilahallissa oli kaikenlaista menoa ja meininkiä. Firmat panostivat keilailuun ja esimerkiksi Nokialla ja Benefonilla oli omat seuransa. Nyt ollaan vähän alle 7 000:ssa, ja joka vuosi mennään 300–500 jäsenen verran alaspäin. Siitä se lähti, yksi neljästä miehestä eli Erkki Mäkelä muisteli yli 40 vuotta myöhemmin. Lopulta Astrum-keskuksen omistajan Lasse Jokisen suosiollisella avustuksella Hanhivaaran liikuntakeskukseen valmistui kaupungin toinen keilahalli vuonna 2012. – Keilailuliiton hallitus alkoi siinä vaiheessa painaa päälle, että jos näin iso halli rakennetaan, niin sinne pitää saada myös keilahalli. –?Itse asiassa eilen viimeksi, Palm huomauttaa. Salohalli avattiin vuonna 1998 ja vuotta myöhemmin alakertaan valmistui keilahalli. Seuraava askel oli keilailuseuran ja -liiton perustaminen. Hanhivaara aloitti salolaisen keilailun kolmannen aikakauden. Vuoden 2008 pankkikriisistä alkanut taantuma iski myös keilailuun. Monissa seuroissa keski-ikä lähestyy 70 vuotta, eikä sellaisella seuralla ole tulevaisuutta, Palm muistuttaa. Koska tunku (Hermanniin) oli aivan valtava, Palm kertoo. –?Ennen vanhaan melkein kaikki keilahallit olivat maan alla, eikä halliin mennyt kuin keilaajia. – Hermannissa oli seitsemän rataa, ja halli oli käytännössä täynnä aamukymmenestä iltakymmeneen, Mäkelä vahvisti. Yksi peruste uudelle hallille oli myös se, että kilpailujen järjestäminen helpottui huomattavasti, Mäkelä muistutti. Salolaisen keilailun 40 vuoden mittainen tarina alkoi reissuista Raisioon. – Keilailu on siinä mielessä omanlaisensa laji, että se väki, joka tuli lajiin 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa on edelleen mukana toiminnassa. En kyllä enää käy hallilla kovinkaan aktiivisesti. – Kun Hermannin keilahallia rakennettiin, niin puhuttiin, että kaupungin 10 000 asukasta kohti pitäisi olla yksi keilarata. Myös Salon Viestillä oli keilailua, Salon Keilaajien sihteeri Ari Palm luettelee. Hallin rakentaminen venyi muun muassa Salonjoen tulvan vuoksi. Mietittiin, että olisiko jotain muuta tapaa toimia. Aikansa ajettuaan Salon ja Raision väliä, miehille tuli mieleen villi ajatus: mitä jos Saloon rakennettaisiin oma keilahalli
Korisliigan 2. PÖLKKY TYRMÄSI KANGASALAN AVAUSFINAALISSA. Hingun selittää kovat rahapalkinnot. Hinku päästä finaaliin oli kova, mutta niin oli myös finaalin tulosraja. Keskeyttäneet: Daniel Ricciardo Australia, RB, Alexander Albon Thaimaa, Williams, Zhou Guanyu Kiina, Sauber. L E H T I K U V A / J O U N I R O N K A I N E N. JÄÄKIEKKO Utica, Yhdysvallat, naisten MM-turnaus: A-lohko: Suomi–USA 3–5 (2–2, 1–2, 0–1) USA 3 3 15–3 9 Kanada 2 2 7–1 6 Tshekki 2 1 1 4–6 3 Sveitsi 2 2 0–7 Suomi 3 3 4–13 Suomi kohtaa lohkon päätöspelissään Sveitsin maanantai-iltana. SALKEIN 40-VUOTISJUHLAKISAN FINALISTIT uu u Nimi, seura ja karsintatulos: 1) Ted Hillner 1227 2) Henry Laine 1218 3) Eliisa Hiltunen 1216 4) Samu Valaranta 1195 5) Juha Pitkänen 1185 6) Linus Boström 1182 7) Miika Lavikainen 1179 8) Adam Stenwall 1176 9) Saana Hänninen 1166 10) Devi Rizal 1158 11) Reetta Neuvonen 1158 12) Karo Hilokoski 1151 13) Ari Kinnunen 1151 14) Pekka Nurmi 1149 15) Veli-Matti Tissarinen 1147 16) Seppo Virkkunen 1140 17) Simon Stenwall 1139 uu u Paras seniorivuorosta: Jaakko Neuvonen K-29 uu u Paras veteraanivuorosta: Kari Murtomäki AlfaBC uu u Paras naisten vuorosta: Riitta Nurmi HeHa uu u Finaali alkaa Rata 57:ssa kello 18. Bruno Fernandes 1–1, 67. välierät: 13.4. Ottelu sai dramaattisen alun, kun Kangasalan Iina Andrikopoulou taittoi nilkkansa avauspisteessä. Naisten Mestaruusliiga, 1/2 pronssiottelu: Puijo Wolley–LP-Vampula 3–1 (25–20, 27–25, 26–28, 25–19) Puijo Wolley johtaa voitoin 1–0. Palmin mukaan kolme neljäsosaa palkintopotista katetaan osallistujamaksuilla ja loput sponsorien avulla. Mohamed Salah rp. MAANANTAINA 8. Valmistajien MM-pistetilanne: 1) Red Bull 141, 2) Ferrari 120, 3) McLaren 69, 4) Mercedes 34, 5) Aston Martin 33, 6) RB 7, 7) Haas 4. puolivälierä Karhu– Vilpas kello IKH-Areenalla 18.30 Torstai Korisliigan 3. puolivälierä Vilpas– Karhu Salohallissa kello 18.30 Perjantai Jalkapallon naisten Kolmosen avausottelu SalPa–Tampere United Urheilupuistossa kello 19.45 Lauantai Halikon Sulkiksen kevätkisat Halikon liikuntahallissa Salibandyn naisten II divisioonan nousukarsinta HuKu–vastustaja avoin Salohallissa kello 11.30 Jalkapallon Ykkösliigan avausottelu SalPa–Jippo Urheilupuistossa kello 16 Tarvittaessa: Korisliigan 4. Kiinan gp (Shanghai). Seuraava ottelu: 10.4. Kilpailun johtaja Ari Palm kertoo, että kisa onnistui odotettua paremmin. 2–2. Suomen joukkueessa pelasivat LP Viestin Iina-Reeta Kaikkonen ja Irina Mäkinen. MOOTTORIPYÖRÄILY Heerenveen, Hollanti, jääspeedwayn MM-sarjan päätöskilpailu: 1) Stefan Svensson Ruotsi 20 pistettä, 2) Jimmy Olsen Ruotsi 18, 3) Heikki Huusko 16, 4) Martin Haarahiltunen Ruotsi 14, 5) Max Koivula 12, ...12) Aki Ala-Riihimäki 5. FUTSAL Naisten liiga, välierien 2/5 ottelut (kolmella voitolla finaaleihin): HIFK–Ilves 7–0 (4–0) HIFK johtaa voitoin 2–0. SALIBANDY Naisten F-liiga, 2/7 loppuottelu (neljällä voitolla mestariksi): TPS–Classic 0–5 (0–1, 0–1, 0–3) Voitot 1–1. 40-vuotisjuhlakisa on samalla myös Rata 57:n ensimmäinen isompi kisa. Kienbaum, Saksa, U20-naisten EM-jatkokarsinta, Suomen ottelut: Suomi–Ukraina 0–3 (20–25, 22–25, 23–25) Suomi–Saksa 3–1 (25–23, 25–22, 22–25, 25–18) Viro–Suomi 1–3 (25–22, 20–25, 17–25, 17–25) Lohkon tilanne ennen sunnuntai-illan päätösottelua Ukraina–Saksa: Ukraina 2 2 6–0 6 Suomi 3 2 1 6–5 6 Saksa 2 1 1 4–4 3 Viro 3 3 2–9 Viiden lohkon voittajat sekä neljä parasta lohkokakkosta selviytyvät EM-lopputurnaukseen. Luis Diaz 0–1, 50. Suomen EM-lopputurnauspaikka ratkesi vasta sunnuntai-iltana muiden lohkojen päätyttyä. Kovimman tuloksen 1 227 heitti Ailecin Ted Hillner (245). kultainen erä 25 pisteeseen pronssimitalien ratkaisemiseksi. MAASTOHIIHTO Rovaniemi, pitkien matkojen SM-kilpailut: Naiset, 30 km (p): 1) Kerttu Niskanen Vieremän Koitto 1.32.27,4, 2) Johanna Matintalo Pöytyän Urheilijat jäljessä 2.06,2, 3) Jasmi Joensuu Vantaan Hiihtoseura –2.53,8, 4) Krista Pärmäkoski Ikaalisten Urheilijat –5.12,1. Pölkky–LP Kangasala. Pölkky Kuusamo aloitti Mestaruusliigan finaalit tyrmäämällä LP Kangasalan kotikentällään 3–0 (25–15, 25–21, 25–18). LP-Vampula–Puijo Wolley. – Tavoitteena oli, että tekisimme plusmiinus-nollaan. Nyt voi jäädä jotain jopa viivan alle. Suomen edelliset mitalit MM-sarjassa: Jarmo Hirvasoja hopeaa 1985 ja kultaa 1990, Jari Ahlbom pronssia 1997. Maanantai Salon Keilaajien 40-vuotisjuhlakisan finaali Rata 57:ssa kello 18. Kobbie Mainoo 2–1, 84. finaali: tänään Classic–TPS. Kuljettajien MM-pistetilanne: 1) Verstappen 77, 2) Perez 64, 3) Leclerc 59, 4) Sainz 55, 5) Norris 37, 6) Piastri 32, 7) Russell ja Alonso 24, 9) Hamilton 10, 10) Stroll 9, 11) Tsunoda 7, 12) Oliver Bearman Britannia, Ferrari 6, 13) Hülkenberg 3, 14) Magnussen 1. Finaalin voittaja kuittaa mukavat 840 euroa ja viidenneksikin sijoittunut 240 euroa. 3. Miesten Suomen cupin loppupisteet: 1) Ristomatti Hakola Jämin Jänne 436, 2) Lauri Lepistö Jämin Jänne 362, 3) Vuorela 316. Nopein kierros (1 MM-piste): Verstappen 1.33,706. RaiFu–Yöjärven Ilves, Ilves–HIFK. 20 heittäjän finaaliin selvisi paikallisista heittäjistä Riitta Nurmi, Pekka Nurmi, Jaakko Neuvonen, Seppo Virkkunen sekä nuorten Suomen mestari Reetta Neuvonen. JALKAPALLO Englannin Valioliiga: Manchester United–Liverpool 2–2 (0–1) 23. Jos otteluvoitot ovat tasan, pelataan ns. Naisten Suomen cupin loppupisteet: 1) Joensuu 570, 2) Pärmäkoski 490, 3) Matintalo 435, 4) Niskanen 380. Ylöjärven Ilves–RaiFu 6–1 (2–1) Ylöjärven Ilves johtaa voitoin 2–0. HUHTIKUUTA 2024 | SALON SEUDUN SANOMAT 17 H P O T I L A A N R E F L E K S I O P A S I M A G O I A T A T T O H T O R I N T U N T E M U S N U T T U O T S O T N O K A R E P U L A T O K O T E P E L I A S I R O S A T S A A B A N E L U S T A S I T A I S K A S O L A T O U K O K P K I N I I N I E E V A T T E R A S S I U N E T T A V A V A R A T T A L A A T K A A P P I P A A S A T A V S A A R A R E I T T I V I R A S T O T P A S S A T A A S E A L A D A A R T U T A G O T T T I E T O L A H J A T U E N N A T E M A L I N I E R I Ä T U R E A P O R E M O K A T P O T T I P U I T T E E T T A I T E A J O T I E T VIIKKORISTIKON RATKAISU Rahakas juhlakisa huipentuu tänään Salon Keilaajien 40-vuotisjuhlakisa Skoda Open huipentuu maanantaina Hanhivaaran Rata 57:ssa 20 heittäjän finaaliin. Ennen finaalia kisassa oli 156 suoritusta. puolivälierä Karhu–Vilpas IKH-Areenalla kello 18 URHEILUVIIKKO 15 TULOSPÖRSSI FORMULA 1 Suzuka, MM-sarjan 4/24 kilpailu Japanin gp: Lopputulokset (53 kierrosta, 307,741 km): 1) Max Verstappen Hollanti, Red Bull 1.54.23,566, 2) Sergio Perez Meksiko, Red Bull jäljessä 12,535 sekuntia, 3) Carlos Sainz Espanja, Ferrari –20,866, 4) Charles Leclerc Monaco, Ferrari –26,522, 5) Lando Norris Britannia, McLaren –29,700, 6) Fernando Alonso Espanja, Aston Martin –44,272, 7) George Russell Britannia, Mercedes –45,951, 8) Oscar Piastri Australia, McLaren –47,525, 9) Lewis Hamilton Britannia, Mercedes –48,626, 10) Yuki Tsunoda Japani, RB –1 kierros, 11) Nico Hülkenberg Saksa, Haas –1 kierros, 12) Lance Stroll Kanada, Aston Martin –1 kierros, 13) Kevin Magnussen Tanska, Haas –1 kierros, 14) Valtteri Bottas Suomi, Sauber –1 kierros, 15) Esteban Ocon Ranska, Alpine –1 kierros, 16) Pierre Gasly Ranska, Alpine –1 kierros, 17) Logan Sargeant USA, Williams –1 kierros. Seuraavat ottelut: 10.4. LP Kangasala– Pölkky, 11?4. Seuraava kilpailu: 21.4. LP Kangasala–Pölkky, 14.4. LENTOPALLO Naisten Mestaruusliiga, 1/7 loppuottelu (neljällä voitolla mestariksi): Pölkky Kuusamo–LP Kangasala 3–0 (25–15, 25–21, 25–18) Pölkky johtaa voitoin 1–0. Finaaliin selvisi viiden sarjan tuloksella 1 139 (keskiarvo 228). 3. Heistä kolmesta yksikään ei selvinnyt finaaliin, Palm kertoo. Loppupisteet: 1) Haarahiltunen 70, 2) Max Niedermaier Saksa 63, 3) Huusko 58, 4) Ala-Riihimäki 53,...7) Koivula 41. Miehet, 50 km (p): 1) Remi Lindholm Imatran Urheilijat 2.19.07,2, 2) Markus Vuorela Jämin Jänne –17,5, 3) Miro Karppanen Imatran Urheilijat –22,4. Kolmatta peräkkäistä mestaruutta hakevan Pölkyn tehopelaaja oli Carlyle Nusbaum (16/+10). Kaikkihan on kotiin päin, Palm muistuttaa – Esimerkiksi lauantain aamuvuorossa oli heittämässä kolme naisten Suomen mestaria. Ottelusarja jatkuu keskiviikkona ja torstaina Kangasalla
klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2024 ISSN 0782-5404 (painettu) ISSN 2243-1578 (verkkojulkaisu) Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Rami Nieminen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna arkisin klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. 37,77/kk 12/6/4/3/2 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). 37,77/kk 12/6/4/3/2 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. 37,77/kk 12/6/4/3/2 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. OLETKO VARMA. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2024 ISSN 0782-5404 (painettu) ISSN 2243-1578 (verkkojulkaisu) SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi SALON SEUDUN SANOMAT SSS.fi M A CA N U D O B. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2024 ISSN 0782-5404 (painettu) ISSN 2243-1578 (verkkojulkaisu) Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Rami Nieminen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna arkisin klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2024 ISSN 0782-5404 (painettu) ISSN 2243-1578 (verkkojulkaisu) Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Rami Nieminen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna arkisin klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. 17,80/kk Paperilaskusta veloitetaan 3,90 € paperilaskulisä. 17,80/kk Paperilaskusta veloitetaan 3,90 € paperilaskulisä. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2024 ISSN 0782-5404 (painettu) ISSN 2243-1578 (verkkojulkaisu) Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Rami Nieminen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna arkisin klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). VI RT A N EN FI N G ER PO RI KA M A LA LU O N TO VI IV I JA W A G N ER LA SS I JA LE EV I 18 SALON SEUDUN SANOMAT | MAANANTAINA 8. Puhelin: (02) 770 2562 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2024 ISSN 0782-5404 (painettu) ISSN 2243-1578 (verkkojulkaisu) Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Rami Nieminen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sss.fi/sssmedia Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Tilaajapalvelu 02 770 2626 Avoinna arkisin klo 8.15-15.45 Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. 1217 Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Rami Nieminen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna arkisin klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sss.fi/sssmedia Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. 37,77/kk 12/6/4/3/2 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). 17,80/kk Paperilaskusta veloitetaan 3,90 € paperilaskulisä. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. 17,80/kk Paperilaskusta veloitetaan 3,90 € paperilaskulisä. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. 37,77/kk 12/6/4/3/2 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 14.00 mennessä ilmoitukset@sss.fi TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 ALUETOIMITUS Heikintie 4, Somero. 37,77/kk 12/6/4/3/2 kk erissä DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sss.fi/sssmedia Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. HENNI, EN PYYDÄ MONTA KERTAA KILTISTI! HENN MINUN PEITTONI ALLA AIKAJATKUMO EI TOIMI. Tilaukset toimitetaan force major -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset, tms.). ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, TOIMITUS ma-pe klo 8.30-23.00 la klo 15.00-23.00 su klo 15.00-20.00 Uutistoimitus: (02) 770 2314 toimitus@sss.fi Urheilu: (02) 770 2309 PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas, Salo 2024 ISSN 0782-5404 (painettu) ISSN 2243-1578 (verkkojulkaisu) Uutismedian Liiton jäsen 7-päiväinen sanomalehti JULKAISIJA Salon Seudun Sanomat Oy Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Päätoimittaja Rami Nieminen Örninkatu 14, Salo Postiosoite: PL 117, 24101 Salo Puhelin: (02) 770 21 (vaihde) etunimi.sukunimi@sss.fi TILAAJAPALVELU Puhelin: (02) 770 2626 Avoinna arkisin klo 8.15-15.45 tilaajapalvelu@sss.fi www.tilaajapalvelija.fi TILAUSHINNAT PAPERIja DIGILEHTI + SSS.FI Jatkuva tilaus alk. ma-pe klo 9.00-15.00, Puhelin: (02) 770 2610. HUHTIKUUTA 2024 SARJAKUVISTA HYMYÄ PÄIVÄÄSI! SALON SEUDUN SANOMAT KOKOUKSET Vähähiiden vesiosuuskunnan VUOSIKOKOUS ma 15.4.2024 klo 18.00 OP:n kokoustiloissa Inkereentie 1023 (hallitus klo 17.30).Käsitellään sääntömääräiset asiat.. 17,80/kk Paperilaskusta veloitetaan 3,90 € paperilaskulisä. 17,80/kk Paperilaskusta veloitetaan 3,90 € paperilaskulisä. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sss.fi/sssmedia Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS Arkisin klo 6.00-16.30 Viikonlop. ilmoitukset@sss.fi Löytölaari: sss.mainostaja.com Otso onnittelee: lastenpalsta@sss.fi, MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset www.sss.fi/sssmedia Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. klo 7.00-11.00 Salo: Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, Puhelin: (02) 269 3434 Muut alueet: Lounais-Suomen Tietojakelu Oy Puhelin: (02) 269 3434 ASIAKASPALVELU Yksityishenkilöiden ilmoitukset: Örninkatu 14, 2.krs. HENNI, NYT PITÄÄ HERÄTÄ
20.00 Kotoisa Atriumpihan tehomuutos. Pääepäilty (Sampo Sarkola) pitää poliisia pilkkanaan. Ohjelman juontaa Helen Karim. 17.45 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Hyvissä käsissä (7) Kausi 1, 2/6. Keiloja ja taikoja. Konnien pinkaistessa juoksuun kiinniotosta vastaa Wolf. 20.00 Theroux ja katukoirat (12) Los Angelesissa vaarallisen näköinen taistelukoira on statussymboli ja tarjoaa turvaa. 22.10 Sorjonen (16) Kausi 1, 11/11. Ulrikan ja Larin kaoottinen ja käyttämättömänä ollut piha remontoidaan monipuoliseksi ja viihtyisäksi käyttöpihaksi. Loppupeli 2/2. U-949:n miehistö viettää viimeistä iltaa maissa kukin tavallaan. (U) Klo 21 21.00 Minä olen Andrew Tate (16) Shokeeraava dokumentti toksisen maskuliinisuuden esikuvan, Andrew Taten, noususta ja tuhosta. Kausi 1, 5/8. 00.40 Uutisikkkuna TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Murdochin murhamysteerit (12) 10.55 Pisara 11.00 Jumalanpalvelus 12.00 Kovan viikon ilta 12.30 Mahdoton tapaus (12) 13.05 Kuollut mies vihastuu (7) 14.38 Elävä arkisto: Pro arte utili 14.55 Katoava Pohjola: Turistien taivas 15.40 Prisma: Loinen – ystävä vai vihollinen. Parantumaton sairaus ja palliatiivinen hoito. Suora lähetys. Friströmin hanke Texasissa etenee, mutta hänen päiväkotiflippinsä kohtaa takaiskuja. Englanninkääpiöterrieri Sissin omistaja oli ajautua umpikujaan. Kari S. 00.00 LOVE LOVE ja UNICEF. Kari (Ville Virtanen) ja Pauliina (Matleena Kuusniemi) tekevät kaikkensa pelastaakseen tyttärensä vankilasta. Semifinaalinelikko on Diilihistorian vaativimman sekä arkaluontoisimman tehtävän edessä. 18.00 Mestis-studio 18.25 Mestis finaalisarja Mestis. Ainakin hänen on hankittava illalle pitävä alibi. 00.30 Kokkisota Helena AhtiHallberg ja Janne Virtanen. 03.50 Temptation Island Suomi (7) Kausi 12. Vihreän ja punaisen keittiön vieraina tänään tanssija Helena Ahti-Hallberg sekä näyttelijä Janne Virtanen. Ruotsalainen viihdeohjelma. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.55 Sås och Kopp, suosittu sukupolvesta toiseen Suomenruotsalaista lastenkulttuuria sukupolvesta toiseen rikastuttaneiden laulujen takana ovat Pasi ja Peik, kaksi kaverusta, jotka tapasivat sattumalta vuonna 1972. Haloo Helsinki!, Kalush Orchestra, Samuli Edelmann, Anna Puu & Knipi ja Diandra. jaksossa juonivat pesisja bändikaverit. Klo 21 21.00 Subleffa: Sicario 2: Soldado (16) Huumesodassa ei ole sääntöjä – ja kun kartellit alkavat salakuljettaa terroristeja rajan yli, liittovaltion agentti Matt Graver (Josh Brolin) vastaa tähän viemällä taistelun äärirajoille. Jakso 10/10. SuomiLOVEn 2. (USA/Meksiko 2018, 118’) 23.25 Kolmosvaihde Kolmosvaihteen päätösjakson vieraana on taiteilija Mikko Kuustonen. Sarja sukeltaa yhteen Amerikan lähihistorian räikeimpään skandaaliin, presidentti Ronald Reaganin aikaisiin salaisiin asekauppoihin Iranin kanssa. Kausi 22, 12/15. Akseli ja Ossi iskevät ginsengin voimalla Korean BBQ:n kimppuun Etelä-Korean Busanissa. Tähdet, tähdet -ohjelmassa nähdään 11 viihdetaiteilijaa, joista kukin on niittänyt mainetta esiintymisen ammattilaisena! 20.00 Huvila & Huussi Kausi 15. 20.00 MOT Mitä Kiinasta tilatut vaatteet sisältävät. Klo 21 21.00 Kotka 10 (7) Väärä hälytys. 02.50 Arman ja Suomen rikosmysteerit (12) Kausi 4. Tervetuloa, ystäväni! Vartijat saavat kuulla järkyttävän uutisen: vankilan ongelmat on ratkaistava kolmessa kuukaudessa tai talo suljetaan. (U) 23.10 Toistaiseksi tuntemattomasta syystä Kaahari aiheutti kuoleman ja vammautti kaksi Lahdessa. 20.30 YLE FEM 20.30 Pohjoismaiset kulttuuriskandaalit (12) 6/6. Esiintymässä nähdään mm. Kausi 3, 9/15. Forster toimittaa petturin maanmiehilleen, mutta on itse oudon epävarma. Jakso 4558. Klo 17 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 SuomiLOVE Kausi 6, jakso 2/11. google 11.15 Suurmestari Ruotsi 12.30 Sunnuntailounas (S) 13.00 Simpsonit (12) 13.30 Simpsonit (7) 14.00 Jay Lenon autotalli 15.00 Race Across The World Suomi 16.00 Suurmestari Klo 17 17.00 Poliisit UK: Ajojahti (7) Ryhmätyö kunniaan. Pöytä Koreaksi. Vaarallista viestiä levittävä somevaikuttaja on suosittu nuorten miesten keskuudessa. Verkosta ostettujen tuotteiden valvonta on minimaalista. Kausi 1, 4/9. Kausi 1, 8/10. Kausi 10, 13/23. Liikkuva kesämökki. 20.58 Keno ja Synttärit Klo 21 21.00 Diili Kausi 4. Kukkokiekuu 2/2. Agentit mediassa. Jakso 5/10. Naisuhrit syyttävät Tatea ihmiskaupasta, vakavasta väkivallasta sekä raiskauksista. 03.35 Simpsonit (7) Homerista Max. Keittiövieraana yllättävä ja hurmaava mediapersoona ja urheilija Teemu Packalen. Uusi jakso! Elina ja Ville ovat toteuttaneet haaveensa liikkuvasta kesämökistä ja hankkineet vanhan asuntovaunun Mikko on täysin uuden edessä päästessään suunnittelemaan matkailuvaunua. KANAVAT MAANANTAI 20 SALON SEUDUN SANOMAT | MAANANTAINA 8. Nelonen 06.00 Bing (S) 06.05 Sunny Bunnies (S) 06.10 Tuire ja Sateenkaarimaa (S) 06.35 Smurffit (S) 06.45 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.10 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.20 LEGO Ninjago: Lohikäärmeiden nousu 07.45 Tara Duncan (S) 07.55 Angry Birds Blues (S) 08.00 Huvila & Huussi – parhaat remontit 09.00 Amispäiväkirjat (S) 09.30 Amispäiväkirjat (S) 10.00 Koti koiralle 11.00 Haluatko miljonääriksi. Jakso 13/14. Jakso 8/10. 18.00 Tähdet, tähdet UUSI KAUSI ALKAA. 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu Klo 21 21.00 A-studio 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Das Boot – Sukellusvene U-612 (12) Kausi 3, 5/10. Miten tekijät valitsivat aiheen ja keinot tapahtumien kuvaamiseen. Haastattelussa moottoripyöräpersoona Nita Korhonen. Iranin panttivankikriisi. 23.22 Adampourin perhe Sisarukset menevät lopulta perheterapiaan, mutta pystyvätkö he ratkaisemaan ongelmansa. LOVE kasvaa kansainvälisiin mittoihin, kun mukana on maailman suurin lastenjärjestö UNICEF. Miten ”Sås ja Kopp” on jatkanut lastenlaulujen parissa jo yli 30 vuotta. (U) 00.05 Puoli seitsemän 00.35 Uutisikkuna. Esittelyssä Vuoden Auto Suomessa 2024 Hyundai Kona. Ystävykset Ville Sihvonen ja Joni Saarinen vammautuivat vakavasti Lahdessa vuonna 2011 sattuneessa liikenneonnettomuudessa. Kloonatut rekisterikilvet kiinnittävät poliisien huomion, ja epäilyttävä auto saa peräänsä useamman poliisipartion, poliisikoira Wolfin ja helikopterin. Ruotsalaista yritysjohtajaa Richard Olssonia syytetään asiakkaiden huijaamisesta ja ihmisten elämillä pelaamisesta. Väärä hälytys Mikaelin ikäkriisi ei ota helpottaakseen ja hän keksii uusia keinoja Nikon avulla. 23.40 Richard Olsson – häpeä mätön yritysjohtaja 1/3: Neuvottelut. Kausi 16. Emilie vastaanottaa traumapäivystyksessä miehen, joka on ajanut kolarin kuorma-auton kanssa. Vääriä valintoja. Ninja varkaissa. Kilpailijat valmistavat upeat suklaakuvut, joiden alta paljastuu herkullinen jälkiruoka. 19.30 Erittäin salainen – Vakoilua Suomessa 10/10. Entä miten perheenjäseniä voidaan tukea. Älä leiki tulella. Nina ja Viktor selvittävät Lahden vanhan murhaa, koska vain todistamalla, että Kajanne ei murhannut vaimoaan, Nina uskoo, että hänet on mahdollista pelastaa Ordon vankeudesta. (U) 19.00 Sohvaperunat Sohvaperunoissa kurkistetaan suomalaisten olohuoneisiin ja koetaan yhdessä sohvisten kanssa koko tv-viikon tunnekirjo. Koirat opetetaan käyttäytymään aggressiivisesti. Steve hieroo käsiään, kun saa korjattavakseen 1920-luvulta olevan vedettävän leluauton. Jimmy Carterin epäonnistuminen panttivankikriisin ratkaisemisessa vaikutti Ronald Reaganin tulevaan politiikkaan. Nella lupaa auttaa eksäänsä Pietua, vaikka haluaisi keskittyä aivan johonkuhun toiseen. HUHTIKUUTA 2024 SUB 04.15 Baywatch (12) 07.00 Monchhichi (S) 07.10 Monchhichi (S) 07.25 Monchhichi (S) 07.35 Monchhichi (S) 07.50 Monchhichi (S) 08.05 Simpsonit (12) 08.30 Simpsonit (12) 09.00 Suurmestari UK 10.00 Moderni perhe (7) 10.30 Käräytyskamera (12) 11.00 Tähdet vs. Kausi 6, 2/10. 9/13. Jakso 5/6. 02.20 Suurmestari Ruotsi Keiloja tai taikoja. Nyt mennään yhdessä rintamassa rakkauden puolesta! TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 8.4. Kausi 5, 6/10. Jakso 6/10. Luokkakokoukseen saapuu kuokkavieras ja kierros Hangossa saa unohtumattomia käänteitä. 12.00 LIVE: Onnenarpa 13.55 Valitut Palat Collection 14.10 Valitut Palat Collection 14.25 Farmi Suomi 15.55 Syke (12) 16.25 Syke (12) 16.55 Onnenarpa Klo 17 17.00 Koti koiralle Kausi 3. Nyman ottaa ison askeleen ja muuttaa Andrén kanssa Porvooseen, mikä ilahduttaa Romsia. MTV3 04.00 American Horror Story: NYC (12) 04.55 American Horror Story: NYC (16) 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale (S) 10.30 Kauniit ja rohkeat (S) 11.00 ARPA.FI 12.00 Neljän tähden illallinen 12.30 Ostoskanava Myori.fi 13.00 Sukuni salat 14.00 Yökylässä Maria Veitola 15.00 Muodin huipulle 16.00 Koiralle koti 16.30 Kauniit ja rohkeat (S) 16.58 Uutiset Klo 17 17.04 Päivän sää 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen 18.30 Emmerdale (7) Säpinää baarissa. Heidän tehtävänä on järjestää häät yhdessä päivässä. 22.55 Oddasat 23.10 Historia: Iran-Contraskandaali (12) 1/6. Elämäntilanteen ja ympäristön muutokset stressaavat suomenlapinkoira Börjeä. Jakso 6/12. Kilpailijat yrittävät estää keilojen kaatumisen pallojen vieriessä alamäkeen ja tehdä vaikutuksen tuntemattomiin ihmisiin taikatempuilla. 22.35 Tulossa: Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta! 22.40 Ivalo (16) Kausi 2. Millaista apua on saatavilla, kun sairaus on parantumaton. Pieni punainen auto. 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Race Across The World Suomi Rankka reissu. Homer päättää muuttaa nimensä, kun hänen kaimansa tv-sarjassa muuttaa luonnettaan. Klo 21 21.00 Efter Nio 22.00 Talo (16) Kausi 1, 1/6. Ranskalaisia parvekkeita. 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.40 Yle Oddasat 16.45 Novosti Yle 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä 16.55 Yle Uutiset alueeltasi Klo 17 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.10 Mahdoton tapaus (12) Kausi 3, 11/12. Lisäksi seurataan Runea, jonka tekemä aivoleikkaus ei suju ongelmitta, kun laitteet lakkaavat toimimasta. Homerista Max. 01.50 Rekkakuskit Suomi (S) Kausi 1. Yövuoro. 06.52 Kuu ja minä (S) 07.15 Laura (S) 07.27 Robo ja riiviöt (S) 07.32 Barbapapa (S) 07.44 Ryhmä Hau (S) 08.09 Galaxi 08.10 Metsäleikkimestarit (7) 08.22 Taruvaeltajat (7) 08.35 Unna Junná 08.44 Athleticus (S) 08.50 Jumppahetki: Tasapaino ja voima 09.00 Strömsö 2018 09.30 Osta, tuunaa ja myy 10.00 Piilotetut kyvyt 10.45 Unelma Lapista 11.15 Riistametsällä 11.45 Erämaan armoilla 12.45 Tanskalainen maajussi 13.15 Vesa-Matti Loiri (Ruisrock 2014) 14.15 Søren Vesterin puutarha 14.45 Luottomies (12) 14.55 Luottomies (12) 15.10 Taivaan tulet (12) 16.00 Punkaharjun pojat 16.30 Yliopistollinen eläinsairaala: Mikä Orvokki-laamalla on. 01.20 Alpeilla Suomi: Levi. Poliisi löytää yhteyden murhan ja moottoripyörämiehen välillä. 02.25 Tanssii Tähtien Kanssa Roosa nauha Tanssii tähtien kanssa. Jakso 1/10. (U) 23.00 Adampourin perhe Mina ja Sophia pelkäävät paljastuvansa tyhmyreiksi tietovisassa. Kilpailussa tapahtuu yllättävä käänne ja parien edessä on kilpailun rankin etappi. 19.00 Asuntoflippaajat 6/7. 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (S) Henrik ottaa blokkiinsa. Kausi 5, 9/15. 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.21 Puoli7 tänään 18.23 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Kulttuuricocktail Kirjat Helmi Kekkosen romaani Liv! ja Kati Kovácsin sarjakuva Kaya kertovat seksuaalisesta väkivallasta. Tikka. Kasvava kolonia. Välimatkat ovat pitkiä ja parien keskinäiset välit alkavat olla koetuksella. 23.50 Burgerimiehet Aasiassa Kausi 1. Kausi 3, 2/8. Alpeilla-ohjelmaa laskettelee tällä kertaa Levillä. 01.25 Aarrepaja UK Pieni punainen auto. Suomalaiset mediat kiinnostivat KGB:tä, joka onnistui kiristämällä värväämään Helsingin Sanomien toimittajan. MOT testasi, sisältävätkö huippusuositusta Shein-sovelluksesta ostetut vaatteet haitallisia kemikaaleja. 23.35 MasterChef Suomi Hurmaava suklaakupu. Tuomareina Helena Puolakka, Henri Alén ja Kape Aihinen. Jakso 2/22. Ihailemme revontulia, tunturirinteitä ja Rukan uusia ravintoloita sekä luksuselämää. YLE TEEMA & FEM 07.50 YLE FEM 07.50 BUUklubben 08.20 Micken puuvene 08.35 Tiettömän taipaleen takana 09.05 Arkkitehdin vapaa-ajan asunto 09.35 Unelmapuutarha 10.35 Kulttuuria äärirajoilta 11.05 Koiraperheet käytöskoulussa 11.49 Sportliv 12.00 YLE TEEMA 12.00 Pohjoismaiset kulttuuriskandaalit (12) 12.30 YLE TEEMA 12.30 Laulava heimo 13.00 Backstreet Girls – pandemiakomedia (S) 13.55 Saman sateen alla 14.15 Gran Hotel (12) 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano 16.00 Gran Hotel (12) Klo 17 17.00 YLE FEM 17.00 Kysy lääkäriltä terveydestä 14/18. 00.50 Poliisit 2021 (7) Kausi 13. Metoo -liike iskee Pohjoismaihin rajusti