Ytneuvotteluja käyvän yhtiön työntekijöitä on tiistaista lähtien siirretty OL2:n
generaattorivaurion takia vuorotyöhön ja viikonlopputyöhön. alv.)
Ojantie 26, PORI,
puh. 2 vrk/3 pv puolihoidolla 308 ?/perhe (2+2) . Lue sivulta 3.
TVO:lla neuvotellaan
työvuoroista tänään
Olkiluodon sähköliittolaisten pääluottamusmies
Jani Malila jätti tiistaina erimielisyysmuistion
työnantajalle Teollisuuden Voiman (TVO) työntekijöilleen määräämistä
siirretyistä työajoista. Allasosasto, jää-, liikuntaja keilahalli, ladut ja lumiliikunta odottavat sinua ja perhettäsi.
Esim. klo
18 alkaen.
Tiistai-illan tilaisuudessa kuullaan puheenvuorot Merja Kyllöseltä
(EU-parlamentaarikon näkemys) ja Erno Välimäeltä
(Euroopan rahoituskriisin
vaikutukset Suomen teollisuudelle). Paikalla tilaisuuksissa ovat muun muassa europarlamentaarikko
Merja Kyllönen ja kansanedustaja Jari Myllykoski.
Porissa kampanjoidaan
Operaatio vakiduuni -kampanjan puolesta Eetunaukiolla tulevana tiistaina klo
16?17. Aki Nummelin vaatii
ryhtiliikettä
SIVU 7
SIVU 6
SIRPA KOSKINEN
Satu Heiniluoma aloitti
Porin valtuustossa
5
. Operaatio vakiduuni
on osa-aikatyöntekijöiden
oikeuksiin keskittyvä kampanja, jonka tavoitteena on
kerätä 50 000 nimeä nollatuntisopimukset kieltävään kansalaisaloitteeseen.
Porin tilaisuuden järjestää
Metalliliiton Porin seuturyhmä.
Tilaisuudessa puhuvat
kansanedustaja Jari Myllykoski, Euroopan parlamentin jäsen Merja Kyllönen,
porilainen pääluottamusmies ja eduskuntavaaliehdokas Erno Välimäki sekä
kansanedustajaehdokas
Tommi Raunola (sd.).
Tärkeä kampanja
Porissa vieraileva europarlamentaarikko Kyllönen pitää kampanjaa vakiduunien
ja inhimillisten työehtojen
puolesta tärkeänä.
. Eurooppa kriisissä. Työnantajan yksipuolisesti määräämät työaikajärjestelyt
ovat työntekijöiden mukaan työehtosopimuksen
vastaisia.
Keskiviikkona Malila
kertoi, että muistion jättämisen jälkeen työnantajapuolelta on tullut kutsu neuvotteluihin.
. WWW.SATAKUNNANTYO.FI ?
Torstai 12.2.2015
Hätiköityjä päätöksiä
Porin työterveyspalveluista
Vuoden vaihteessa tuli voimaan kilpailulainsäädäntöä koskeva muutos, joka
kieltää kuntien liikelaitoksina toimivia työterveyspalveluja tarjoamasta muuta kuin lakisääteistä työterveyshuoltoa ulkopuolisille
yrityksille silloin jos alueella on kilpailua.
Porin kaupunginvaltuusto päätti odottaa lain
selkeytymistä, kun se käsitteli Satakunnan Työterveyshuollon budjettia.
Kaupunginhallitus teki sen
jälkeen päinvastaisen päätöksen.
Mitä päätöksestä seurasi. Työntekijöitä tehtaalla on noin 140.
Malila arvelee, että työntekijöiden osuus vähennystarpeesta on n.10.
Yt-neuvottelujen on määrä päättyä 26. Tervetuloa!
| p.0207 694 300 |
|
Jopa 60 päivää
kulutonta ja
korotonta
maksuaikaa.
Osa-aikatyö ja Euroopan
talouskriisi esillä Porissa
Operaatio vakiduuni -kampanjan toritilaisuus Eetunaukiolla ja Satakunnan
Vasemmistoliiton keskustelutilaisuus EU:n talouspolitiikasta keräävät työväenliikkeen väkeä Poriin
tiistaina 17.2. Torstaina asiaa yritetään vielä sovitella, Malila
sanoo.
Olkiluodossa on käynnissä 726 henkilöä koskevat
yt-neuvottelut, jotka voivat
johtaa 110 henkilötyövuoden vähennykseen. Tilaisuuden avaa Satakunnan Vasemmistoliiton puheenjohtaja Raisa
Ranta.. Lisäksi tilaisuudessa on satakuntalaisten
Vasemmistoliiton kansanedustajien paneelikeskustelu. 09 759 60 208
www.satakunnantyo.?
maan, jossa Vasemmistoliiton Satakunnan piiri järjestää keskustelutilaisuuden
?Leikkauksia vai elvytystä. Z/. Nollatuntisopimukset
vievät työntekijän irtisanomissuojan ja siirtävät yritysriskin työntekijälle, Kyllönen toteaa.
Kansanedustaja Jari
Talvirengas ale!
www.valtarengas.?
69.
Aktiivista lomailua ohjelman kera. vuosikerta | Hinta 1,40 (sis. (02) 635 14444
ma?pe 8?17, la 9?13
3
Jo 80 vuotta alalla, kolmannessa sukupolvessa!
OIKEA
RENGAS
MUUTTAA
KAIKEN
Europarlamentaarikko Merja
Kyllönen vierailee ensi viikon
tiistaina Porissa.
Myllykoski puolestaan aikoo allekirjoittaa kampanjan tuki-ilmoituksen Eetunaukiolla ja kehottaa porilaisia tekemään samoin.
. Tämä aloite kannattaa todella allekirjoittaa,
sillä jokaiselle palkansaajalle kuuluu säällinen toimeentulo ja sen mahdollistava työaika, lakialoitteenkin nollatuntisopimuksista
eduskunnassa tehnyt Myllykoski sanoo.
Nollatuntisopimukset
vievät
työntekijän
irtisanomissuojan
Vasemmiston
vaihtoehto
talouspolitiikkaan
Eetunaukiolta on jouhevaa siirtyä Kutosen kul-
TILAA
p. helmikuuta.
,M?,X?0S?%P?% ?)W?- ?9S?)I
Lisäksi Eloa
huolestuttaa se, että sotilaat
ovat nostamassa pro?iliaan
Suomessa. "Tähän asti Viron jäsenyys Natossa ja liittolaisuus Yhdysvaltojen
kanssa ei ole ollut este Suomen ja Viron puolustusyhteistyölle", kirjoittaa HS ja
Elo kysyy: olisiko maamme
ulkopoliittisen johdon aika
valpastua muutoinkin kuin
Viron ilmapuolustuksen
harjoittelussa?
Vuositilaushinnat
(ilmestymispäivät)
. (02) 630 3200
Ay-/järjestöilmoitukset
tiistaihin klo 12 mennessä
konttori@satakunnantyo.?
Toimitus
Päätoimittaja Sirpa Koskinen
puh. Akavaa hanke ei innosta, koska sen kokoomuslainen johto ei
halua olla mukana tekemässä uudesta keskusjärjestöstä
SDP:n ay-vallan vahvasti betonoimaa linnaketta. Tukiviidakossa
seen.
seikkailun synnyttämä toimentulon epävarmuus,
Suomi on rati?oinut vuonna 2002 Euroopan
ennakoimattomuus, syö elämänhalua. Ja toisinpäin, liitoilla on esimerkiksi työelämästä sellaista asiantuntemusta, jota ei puolueilla ole.
Ja mitä puolueisiin tulee, ne
eivät ne ole samasta puusta veistettyjä. 045 773 315 28
ilmoitukset@satakunnantyo.?
Kari Kuisti
kari.kuisti@suomi24.?
Sivunvalmistus
Tina Nyman
puh. Nyt kaivaNeuvoston uudistetun sosiaalisen peruskirjan,
taan tekoja.
joka sisältää säännöksiä sosiaaliturvan tasosta.
Toivottavasti keväällä valittava eduskunta on
Suomen sairauspäivärahan, äitiyspäivärahan,
kokoonpanoltaan sellainen, että köyhien ihmiskuntoutusrahan, takuueläkkeen ja työttömyysturten toimeentuloa lähdetään vakavissaan kohentavan peruspäivärahan minimäärät eivät komitemaan.
an mukaan vastaa tasoltaan läheskään peruskirjan
Enska
Vasemmistolehti
Posti- ja käyntiosoite:
Eteläpuisto 14, 28100 Pori
Kotisivu: www.satakunnantyo.?
Tilaajapalvelu (maksuton)
puh. Ja työtta lähtien ollut jäädytettynä, mikä oli johtanut litömyys tuo maahan yhä enemmän köyhiä kessääntyvään köyhyyteen ja sosiaaliseen syrjäytymiki-ikäisiä ja köyhiä eläkeläisiä. Joissakin liitoissa on lapsellisesti yritetty irtiottoa puolueisiin
vivahtavasta politiikasta, mutta eihän se ole mahdollista.
Jokainen ammattiliittonsa kärkipaikoille valittu tunnustaa varmasti jotakin väriä. Satakunnan Työ (to) = 76 ?
. (02) 630 3220
ilmoitukset@satakunnantyo.?
Muut
Ämarista
Porin
edustalle
?Harvinaisen sekavan päätöksentekoprosessin jälkeen Suomen ilmasotaharjoitukset Yhdysvaltojen ja
Ruotsin kanssa on päätetty
Varhaisjakeluhäiriöilmoitukset
Pori, Ulvila, Noormarkku
ma-pe klo 6.30-11
puh. Lapsipersosiaaliturvan kehittäminen oli 1990-luvun lamasheissä köyhyys on yhä kasvava ongelma. Silloisen Metalliliiton Helsingin pääkonttorissa alkoivat toverit puhetapaa
myöten vaihtua herroiksi. Näköislehti (internetissä) 31 ?
Painopaikka
Sata-Pirkan Painotalo Oy, Pori
Lehden julkaisija:
Kansan Uutiset Oy, Helsinki
ISSN 0356-2239. Sitähän se
onkin, johdon etääntyminen käynnistyi samaan aikaan ay-liikkeen vahvistumisen
kanssa. On olemassa
vakuuttavaa näyttöä
siitä, että eriarvoisissa
yhteiskunnissa on
enemmän sosiaalisia ja
terveydellisiä ongelmia.
Ulkoministeri Erkki Tuomioja
Aamulehdessä 8.2.
Ylänurkka
Ay-liike tienhaarassa
Suomalainen ay-liike hakee uutta muotoa ja ilmettä, koska muuta vaihtoehtoa sillä ei ole. Veroepävarmuus
soo, että tulevan hallituksen kestus leikkaa jo muutenkin sosiaakeinen ja ensisijainen tehtävä
lisen peruskirjan tason alle jääviä
syö
tulee olla Suomen perusturvaetuuksia.
elämänhalua
etuuksien nostaminen sosiaaSuomen Sosiaalioikeudellinen
lisen peruskirjan edellyttämälSeura teki vuonna 2012 kantelun
le tasolle.
Suomen toimeentuloturvan miniSuomalaisesta köyhyydestä
mimääräyksistä Euroopan neuvoson puhuttu paljon.
ton sosiaaliasiain komitealle. Suomen
ulkopoliittinen johto päätyi siihen, että Suomi kyllä osallistuu ilmasotaharjoituksiin, mutta harjoitukset
Suomessa pidetään Porin
edustalla.
Elon mielestä päätös
ei ollut harkittu. Jatkuvassa muutospaineessa elävässä nykyaikaisessa ja demokraattisessa yhteiskunnassa se ei onnistu ilman poliitikkoja ja puolueita. Omien
yhteiskunnallisten tavoitteidensa ajamisessa ammattiliitot tarvitsevat puolueita ja niiden lakeja säätäviä kansanedustajia. Tänäkin keväänä tulemme näkemään, mitkä puolueet
puolustavat palkansaajia ja mitkä asettuvat heitä vastaan.
Jokaisen
ammattiliiton
tärkein
tehtävä on
huolehtia
jäsentensä
edunvalvonnasta
Perusturvan tasoa nostettava
pääkirjoitus
S
tasoa. 0800 392 262,
pitää kotikaupunkini Porin
edustalla?, kirjoittaa verkkolehti Uuden Suomen puheenvuorossa Mikko Elo.
Kohu alkoi, kun joku
Utvan (hallituksen ulko-ja
turvallisuuspoliittinen valiokunta) kokoukseen osallistunut korkean tason henkilö vuosi julkisuuteen
(Helsingin Sanomille) tie-
don erimielisyydestä, joka
koski Viron Ämarissa pidettäviä lentosotaharjoituksia Yhdysvaltojen ja Viron kanssa liittyen Viron ilmapuolustukseen. (02) 630 3210, 050 593 4074
toimitus@satakunnantyo.?
Ilmoitusosasto
Ilmoituspäällikkö Tarja Mattila
puh. Sama koskee
uomi on saanut moitteita
Toimeen- edellyttämää
työmarkkinatukea ja toimeentuEuroopan Neuvostolta siitä,
lotuen perusosaa.
että meillä minimitoimeentulon
Valituksen tehnyt seura kattulon taso on riittämätön. Mutta oikea marssijärjestys on
syytä pitää visusti mielessä: ensin tulee liitto ja vasta sen
jälkeen puolue.
Jokaisen ammattiliiton tärkein tehtävä on huolehtia
jäsentensä edunvalvonnasta. Sellainenhan
siitä on syntymässä.
Ammattiliittojen johtoa on syytetty jäsenistöstä kauas etääntyneeksi eliittijoukoksi. 12.2.2015
Kokoomuksen Susanna Koski blogissaan
JUSSI JOENTAUSTA
JUHAMATTI NIEMINEN
2
?Politiikallaan ay-liike
synnyttää työttömyyttä, ajaa
teollisuutta ulos Suomesta
palkkojen ylihinnoittelulla
ja lypsää itselleen etuja
gangsterimaisella
kiristyspolitiikalla.?
Eriarvoisuus vahingoittaa
yhteiskuntaa. Satakunnan Työ (to)
+ Viikkolehti (pe) = 187 ?
. Ellei jäsenistön luottamusta ja uskoa omiin liittoihinsa kyetä nopeasti lisäämään, koko ay-liike ajautuu merkityksettömän sivustakatsojan rooliin.
Ammattiliittoja on jo niputettu yhteen ja nyt yritetään
kahden keskusjärjestön SAK:n ja STTK:n fuusioita. Myöhempinä vuosikymmeninä
vaihtumisen vauhti vain kiihtyi.
Ammattiliittojen sisällä ja liepeillä on aina kinasteltu puolueiden roolista varsinaisessa ay-toiminnassa. Ensimmäiset havaintoni tämänsuuntaisesta kehityksestä tein nuorena
muuntaja-asentajana
ja ay-aktiivina 1970-luvun Vaasassa. Asian ulkopoliittista merkitystä on
vähätelty, mutta Elon mukaan turhaan sillä ?kysymys on Nato-valtio Viron ilmapuolustuksen liittyvästä
harjoittelusta?. KanEläkkeensaajista yli satatuhatta kituuttaa tatelussa kiinnitettiin huomiota lisäksi siihen, että
kuueläkkeen eli alle 750 euron varassa. 0800 97006
Asiakaspalvelu
Aukioloajat: ti?ke 9?12
puh
Nyt, kun joudumme
kaupunginhallituksen päätöksen mukaan lopettamaan vapaaehtoisen palvelun tarjoamisen kaupungin
keskustassa, tarkoittaa se
15 prosentin pudotusta liikevaihdosta, kertoo työterveyshuollon erikoislääkäri,
Satakunnan Työterveyspalvelujen johtaja Petri Kiippa.
Satakunnan Työterveyspalveluissa on menossa YTneuvottelut.
. Kirjeessä ilmoitettiin vapaaehtoisen sairaanhoito-palvelun lopettamisesta.
siirtämään pois Porin kaupungin muihin yksiköihin.
Muut jäivät
odottamaan
Vuoden vaihteessa voimaan
tulleeseen lakiin eivät reagoineet muut kuin Pori.
. Tuottavuutta haetaan yt-neuvotteluilla ja irtisanomisilla, kun toiminnan kehittäminen yhdessä työntekijöiden kanssa
toisi usein paremman lopputuloksen.
Yritysten johto palvoo sokeasti omistajien ja hallitusten kvartaaleille asettamia tulostavoitteita samalla kytäten omien optiojärjestelmien toteutumista, unohtaen täysin
kehittää toimintaa ja
tulosta yli kvartaalien parhaan asiantuntijaverkoston eli
henkilöstön kanssa.
Henkilöstön
palkkaukseenkin
on kannustusjärjestelmiä. Kuitenkin se loppuisi
2017 siirtymäajan loputtua.
Talous on ehtinyt kuitenkin romahtaa, työntekijöitä
on kuitenkin vähemmän ja
mahtavatko asiakkaatkaan
enää pysyä perässä.
Onneksi laki ei missään
vaiheessa ole määritellyt
liikelaitoksena toimivan
julkisen työterveyshuollon ja kilpailijan etäisyyttä toisistaan, joten Satakunnan Työterveyspalvelut
voi tarjota vapaaehtoistakin sairaanhoitopalvelua
toimipisteissään Merikarviassa, Pomarkussa, Ulvilassa, Noormarkussa, Luvialla ja uudessa Lavian
toimipisteessäkin, vaikka
Noormarkku ja Lavia onkin Poria.
Jari Myllykoski
www.jarimyllykoski.com/blogi. Esimerkiksi aloitepalkkiojärjestelmän kautta
maksetaan palkkioita tuottavuutta parantavista aloitteista
henkilöstölle, mutta valitettavan usein
näitä aloitteita ei kuitenkaan toteuteta.
Aloitteiden jättäminen toteuttamatta kertoo sekin osaltaan siitä, että johdon tulisi paremmin huomioida henkilöstön tieto yrityksen kehittämisessä.
Teollisuusyritysten johtaminen on usein vanhanaikaisen hierarkkista. Esimerkiksi Supercell ja Google ovat häivyties alainen
täneet työelämän esimies-alainen
-hierarkioita ja saaneett näin henkilöstönsä toimimaan uudella,
aidosti tehokkaammallaa tavalla.
n ja työnKehittämällä johdon
tekijöiden yhteistyötä voidaan
ussaada aikaan selvää pluse.
saa yritysten taloudelle.
on
Esimerkiksi Metalliliiton
täMurikka-opiston kehittäsa
mistoimintaprojekteissa
eton saatu aikaan konkreetstisia parannuksia yritysn,
ten toimitusvarmuuteen,
rijoka tuo selvää rahaa yritykselle.
Vasemmiston ja aypliikkeen esittämä resepan pati työpaikkademokratian
östörantamiseksi on henkilöstötuksiin.
edustus yritysten hallituksiin.
astaisiLisäksi tulisi pohtia, vastaisiko yrityksen nopeasti muuttumin tiiviin haasteisiin paremmin
llistuviimpi henkilöstön osallistuviseen
minen johdon operatiiviseen
toimintaan.
Johdon tulisi
paremmin
huomioida
henkilöstön
tieto yrityksen
kehittämisessä
Kaupunginhallituksen päätös tarkoittaa työterveyshuollon erikoislääkärin, Satakunnan Työterveyspalvelujen
johtaja Petri Kiipan mukaan 15 prosentin pudotusta liikevaihdosta..
kaupunginhallituksen päätös tuli. Ei ymmärretä, että paras konsultti löytyisi monesti oman tehtaan sorvin äärestä.
It-alalla ratkaisujen hakeminen tiimeissä ilman
titteleihin ja asemaan perustuvaa pokkurointia on
yleistä. Lakimuutos tuli voimaan vuodenvaihteessa.
Ainoa kunta tai kaupunki, joka tähän lakimuutokseen sananmukaisesti reagoi, oli Pori. Vaikka lakimuutos tulisi, olemme menettäneet jo
osan asiakkaistamme, koska
he ovat kilpailuttaneet palvelut uudelleen.
Huolestumisesta kirje
Porin valtuustolle
Satakunnan Työterveyspalveluiden johtokunnan puolesta puheenjohtaja Päivi
Kolehmaisen ja jäsen Veijo Puhjon allekirjoittama
huolestumisen osoitus on
jätetty Porin kaupunginvaltuustolle.
YT-neuvottelut
menossa
Työterveyshuoltolaki määrittelee pakollisen työterveyshuollon. Olemme huolissamme asiakkaistamme.
Heikkenevätkö heidän saamansa palvelut, ja ovatko
isot yksityiset työterveyspalveluyritykset kiinnostuneita tarjoamaan heille palvelujaan ja miten työterveyshuollon palvelujen
mahdollinen heikkeneminen vaikuttaa työntekijöi-
den hyvinvointiin, sanoo
Petri Kiippa.
Menetetty peli?
Porin kaupunki ei todennäköisesti tahtoessaankaan
ehdi päätöstään pyörtää.
Maaliskuussa kuitenkin lakiin voi tulla muutos ja Satakunnan Työterveyshuolto
voisi taas tarjota vapaaehtoista sairaanhoitopalvelua. Säästötarve on muutoksen jälkeen 750 000-850
000 euroa ja sopeuttamistoimenpiteiden myötä päästään enintään 350 000 euron säästöihin.
Satakunnan Työterveyspalvelut on saanut myös
runsaasti negatiivista palautetta muutoksen johdosta alueensa pitkäaikaisilta
asiakasyrityksiltä. Lain muutos
tarkoittaisi siirtymäaikaa
vuoteen 2017.
Sote-laki pitäisi olla
eduskunnan käsittelyssä
maaliskuussa.
. Hintamme on ollut hyvin kilpailukykyinen. Muut jäivät odottamaan, koska lakiin on tekeillä muutos. Muutos on
kuitenkin päätetty käsitellä
sote-lain kanssa samanaikaisesti ja siksi se on siirtynyt kevääseen. Meillä on luonnollista poistumaa ja muutama
työntekijä saatetaan joutua
Maaliskuussa
lakiin voi tulla
muutos ja
Satakunnan
Työterveyshuolto voisi
taas tarjota
vapaaehtoista
sairaanhoitopalvelua
Kirjeessä kerrotaan, miten Satakunnan Työterveyspalveluiden talous oli juuri
saatu paranemaan, kunnes
LAURA KOTILA, VALTIONEUVOSTON KANSLIA
"Naapurin luotettavuuden haukkuminen Suomen
hallituksen ministerin suulla on kyllä ajattelematonta",
kommentoi Keskisuomalaisen päätoimittaja Pekka
Mervola puolustusministeri Carl Haglundia, joka
ilmoitti julkisuudessa että hän ei luota Venäjään ja että
Venäjä on osoittautunut epäluotettavaksi muun mussa
loukkaamalla eurooppalaista turvallisuutta.
3
12.2.2015
Myllärin blogi
Säästöirtisanomiset
huonoa johtamista
Henkilöstön irtisanomiset säästösyistä kertovat karua kieltään yrityksen johdon kehittämis- ja tuottavuustoiminnan laiminlyönnistä. Asiakasyrityksemme
ovat suurimmalta osalta
pieniä, muutamien työntekijöiden yrityksiä. Satakunnan Työterveyspalvelut
irtisanoi sopimuksia turhaan?
TEKSTI JA KUVA
Maire Soiluva
Vuoden vaihteessa voimaan
tullut kilpailulainsäädännön muutos kieltää kuntien
omistamia, liikelaitoksena
toimivia työterveyspalveluja tarjoamasta mitään muuta palvelua kuin lakisääteistä työterveyshuoltoa ulkopuolisille yrityksille siellä,
missä on kilpailua, eli yksityisiä työterveyspalveluja tarjoavia yrityksiä. Se sisältää
työntekijöiden terveystarkastukset, työpaikkaselvityksen ja kuntoutukseen
ohjauksen. Porin kaupunginhallitus teki 22.12.2014
päätöksen, että vapaaehtoisen sairaanhoitopalvelun
tarjoaminen ulkopuolisille
yrityksille lopetetaan Satakunnan työterveyspalvelusta alueilla, joissa on kilpailua, kuten Porin kaupungin
keskustan alueella.
Satakunnan Työterveyspalvelut lähetti kirjeen yrityksille, joille se oli aiemmin vapaaehtoista palvelua
tarjonnut. Vapaaehtoinen
osuus sisältää sairaudenhoidon eli työntekijä voi
sairastuessaan ottaa yhteyttä työterveyshuoltoon.
. Kirjeessä
kysytään kaupunginvaltuustolta, miksi Porissa ei voitu
tehdä kuten muualla ja jäädä vain odottamaan tulevaa,
uutta lainmuutosta.
Kaupunginvaltuusto ei
ole asiaa vielä käsitellyt.
?Kvartetti?. Avoinna
ma-ke 10-20, to-pe 10-19 ja la
10-15.
SU 15.2. saakka ?Luo oma elämyksesi Satakunnassa?. ?Eikä yksikään pelastunut?. klo 11 . Porin
Teatteri, pieni näyttämö, Hallituskatu 14 klo 19.
PE 13.2. Rose-Mari Torpo:
?Kaiku / Ekho. Porin taidemuseo, Eteläranta. ?Diivat?. Kävimme myös katsomassa
suomalaista futista. Jääkiekkoa: Ässät ?
Ilves. Palmgren-sali: Soittajaiset. Callisto?. Avoinna ma klo 12-18, ti-pe
klo 10-17.
TO 19.3. Porin Teatteri, päänäyttämö, Hallituskatu 14 klo 19.
PE 13.2. Legendaarinen
Martin Struwe oli aktiivinen isäntä ja ennen kaikkea
innokas jalkapallofani. Ystävänpäiväkutsut.
Mm. Avoinna
ke-pe klo 12-18, la-su klo 11-16.
KE 28.2. Suomalainen on tottunut siihen, että
palvelu on karua. Avoinna ti-su
11-18, ke 11-20.
TEATTERIA
TO 12.2. Kulttuuritehdas
Kehräämö, Pumpulikatu klo 19.
MUSIIKKIA
TO 12.2. Avoinna ti-su klo 11-17.
SU 24.5. Rakastajat teatteri:
?Ali Jahangiri: Anteeksi, ei ollut
tarkoitus?. saakka . Valokuvanäyttely
?Talvella Porissa?. Bar Kino: ?Irina?. Hector?. Poriginal Galleria, Eteläranta 6. saakka ?Lapsen
rukous ?kirjan kuvitusnäyttely?. Galleria
3H+k, Itsenäisyydenkatu 47.
Avoinna ke-pe klo 12-18, la-su
klo 11-16.
TO 19.2. 4
tapahtuu
Tapahtumakalenteri
MAREK SABOGAL
JoopFinland
Lidl kutsuu
Vuosisadan alussa Mäntyluodon saksalainen merimieskirkko muodosti pienen kansainvälisen enklaavin
suomalaisessa kulttuurimaisemassa. krs. saakka Johanna
Sipilä: ?Kuinka olla?. Luontotalo Arkki,
Pohjoispuisto 7 Klo 18:30.
NÄYTTELYJÄ
LA 14.2. Rakastajat teatteri:
?Suklaasydän?. VARAOSAT
www.
HAJOTTAMO
.com
Monikulttuuriyhdistys ry, Isolinnankatu 24, 2. Avoinna ti-to klo 12-17,
ke klo 12-19. ?Diivat?. ?Kuninkaan puhe?.
Porin Teatteri, päänäyttämö,
Hallituskatu 14 klo 13.
TO 12.2. Porin Teatteri, päänäyttämö, Hallituskatu 14 klo 19.
LA 14.2. ?Eikä yksikään pelastunut?. Antinkatu 15.
URHEILUA
SU 19.4. Kohtaamispaikka, Valtakatu 10 (katutaso)
klo 13-15.
PE 13.2. Antinkatu 15.
PE 13.2. ?Luolamies. Valtakunnallinen
ravintolapäivä. (02) 623 4450 www.porinyhasunnot.?
RoadShow
f
poikkeaa Porissa puolueen teltalla
lauantaina 14.2. Ravintolapäivän
ravintolat löytyvät osoitteesta
www.restaurantday.org/?
YLEISÖLUENTOJA
TO 12.2. Karel Malich
& Federico Diaz?. klo alkaen.
Seuraparlamentissa Rauman
valtuustosalissa pohditaan to 12.2.
klo 18, miten voitaisiin vähentää
lasten liikuntaharrastuksen
lopettamista eli drop out -ilmiötä.
Aiheesta alustaa liikuntakasvatuksen
professori Pasi Koski, jonka jälkeen
aiheesta keskustellaan ja etsitään
yhteisiä kehittämistoimenpiteitä.. Rock Bar Monttu: . . Hän katsoi miltei joka päivä
jonkun matsin ja kun se näytettiin isolla screenillä niin
yleisökin sai osallistua. Irinan debyyttialbumi ?Vahva. Porin Teatteri, pieni näyttämö, Hallituskatu 14 klo 13.
LA 14.2. Irina tulkitsee kotimaisia
1970-2000-luvun pop- ja rock-kappaleita tunnetuilta
artisteilta. Porin kaupunginkirjaston
lasten ja nuorten osasto, Gallen-Kallelankatu 16. Porin Teatteri, päänäyttämö, Hallituskatu
14 klo 19.
PE 13.2. Rock Bar Monttu:
?Palékastro plays Kingston
Wall?. Satakunnan
RENKAAT . Jääpalloa: Narukerä ?
HIFK. saakka Lasten liikuntamaa. Galleria KivaGalleria, Länsipuisto
26. Avoinna
ma-pe klo 9-18.
TO 4.3. Itäpuisto 10.
LA 14.2. Lidlin valikoima ei ole enää niin saksalaista kuin
aikoinaan, mutta leipä on tuoretta myös iltapäivällä ja
kassassa ei ole jonoa, koska bonuskorttifarssia vältetään.
Samalla rahalla
jota maksat
K tai S-ryhmän
kaupassa,
saat Lidlissä
kaksi kertaa
enemmän
tavaraa
www.joop?nland.com
Irina Kinossa
Kinon liveillassa pe 13.2. Rakastajat teatteri:
?Kaikki tahtoo rakastaa . Rakennuskulttuuritalo Toivo, Varvinkatu 19. Kun Lidl aloitti toimintansa vuonna 1973, kauppaketju oli discounter eli
halpakauppa. FC Jazz pelasi silloin vielä Veikkausliigassa enkä unohda Martinin hämmästystä kun
kotiottelu mestarijoukkuetta HJK:ta vastaan houkutteli vain 2000 ihmistä stadionille.
Toisen kerran näin saksalaisen ystäväni hämmästyvän, kun häneltä kysyttiin oliko hän äskettäin Poriin avatun
Lidlin asiakas. Satarekry-messut
Kauppakeskus Puuvilla, Siltapuistokatu 14 klo 10-16.
SU 15.2. VANTEET. 15
Porin Eetunaukiolla.
Puheenjohtaja Paavo Arhinmäki on
tavattavissa klo 13.15 . Porin
kaupunginkirjaston näyttelytila, Gallen-Kallelankatu 16.
Avoinna ma-ke 10-20, to-pe
10-19 ja la 10-15.
LA 14.2. P-galleria, Yrjönkatu 3. Porin Teatteri, päänäyttämö, Hallituskatu 14 klo 13.
PE 13.2. 13.45.
Paikalla on myös Vasemmistoliiton
satakuntalaisia kansanedustaehdokkaita.
Tervetuloa!
TARJA MATTILA
Joni Kalliomäki alustaa perustulon
ja ammattiyhdistysliikkeen
kimurantista
suhteesta Satakunnan
kulttuuridemokraattien vuoden
ensimmäisessä tapaamisessa
One For the Roadissa eli Irkussa
torstaina 12.2. Poriginal Galleria, Eteläranta 6. (he
ovat hukassa), Martin murisi minulle.
Kunnon saksalainen
ei käynyt silloin vielä Lidlissä. Vielä 1990-luvulla Lidlin kielteinen maine perustui myös henkilöstön työoloihin. Karhuhalli, Urheilutie 1,
sunnuntaisin klo 15-17.
PE 13.2. Länsi-Euroopassa ?palvelu?
on pyhä sana ja siellä supermarket kilpailee siis pienkauppojen
kanssa palvelun laadulla. Mutta Lidlissä ei kuseteta. on myynyt platinaa ja toi Irinalle Vuoden debyyttialbumi- ja
Vuoden tulokas-Emma-patsaat.
Yli 600 keikkaa uransa aikana tehnyt Irina on yksi
maan ahkerimmista keikkailijoista.
Bar Kinon ovet aukeavat klo 22, keikka käynnistyy
23:30.
TAPAHTUMIA
TO 12.2. Kulttuuritehdas
Kehräämö, Pumpulikatu klo 19.
LA 14.2. Lidlin työntekijä oli alipalkattu ja/tai teki liian
pitkää työpäivää.
Kuitenkin nykyään Lidliä pidetään aitona supermarkettina Euroopassa ja Suomessa ketju haastaa yhä
enemmän kotimaista oligopolia. todellisuus vai
mielikuva??. Porin taidemuseo, Eteläranta. askartelua, arvontaa ja
tavaranvaihtoa. Rautatienpuistokatu
7 klo 19.
PE 13.2. ?Sind
die beschissen. Avoinna ti-su
klo 11-18.
TO 19.2. Samalla rahalla,jonka maksat K- tai S-ryhmän kaupassa, saat
Lidlissä ainakin kaksi kertaa enemmän tavaraa. saakka Margarita
Rosselló Ramón: ?Näkymätön näkyvä?. Toki
ulkomainen ketju on joutunut tekemään kompromisseja. saakka Olga Krok:
?Maisema . Galleria 3H+k,
Itsenäisyydenkatu 47. (02) 623 4450
www.porinyhasunnot.?
Annankatu 8, 28100 Pori p. Elina Mäntylä: ?Lintujen ja kasvien väliset vuorovaikutukset?. Uusimmassa albumissaan
?Mikä mahtaa olla in. Asiakas
oli köyhempi kaupunkilainen. saakka ?Lepakot?.
Luontotalo Arkki, Pohjoispuisto
7. esiintyy monista radiohiteistään tunnettu Irina. Avoinna
ke-pe 14-18, la-su 12-16.
TI 17.2. Avoinna ti-su
klo 11-18.
TI 17.2. saakka ?Korpi?. Yyterin Kylpylähotelli: ?Lasse Hoikka & Souvarit?.
Liput 22,50 ?.
LA 14.2. Avoinna
ti-su 11-18, ke 11-20.
SU 5.4. saakka ?Mouthfeel
Maryam Jafri?. Lidlin menestyksen syy on selvä. saakka Aino Suonio:
?Maalauksia?. 16.4.
joka torstai klo 17?19
osoitteessa Eteläpuisto 14.
Nakkila
puh. Kulttuuritehdas Kehräämö, Pumpulikatu klo 19
TO 12.2. saakka Timo Malin:
?Ihmisiä ja eläimiä?. Jyty Pori, Eteläpuisto 9 klo 18-20.
TO 12.2. Porin Teatteri, päänäyttämö, Hallituskatu
14 klo 13.
LA 14.2. ?Eikä yksikään pelastunut?. (02) 537 3423
Vasemmistoliiton
maata kiertävä
SENIORITALO
Vuokrat julkaistu.
Ilmoittaudu infoon:
p. Isomäen jäähalli, Metsämiehenkatu 21 klo 18:30.
SU 15.2. Porin Tekojäärata, Karhuhallinpolku 1 klo 13.
Satakunnan Työssä
aukeaa torstaina 5.3.
Vaalikahvila
Avajaisten ohjelmassa mm.
Sirpa Puhakka kertoo
tuoreesta kirjastaan
Vasemmistoliiton synty
Vaalikahvila 5.3. Avoinna kahvion
aukioloaikoina.
SU 14.6. ?Ravinto, lääkkeet ja
vitamiinit?. Ravintolapäivänä jokainen voi perustaa ravintolan, vaikka omaan
kotiinsa
LUOMU KARITSAN
PUOLIKAS
paloiteltuna ....14,95 ?/kg
. Raumalaiselle Riku Manniselle
(kuvassa) ei puheen
pitäminen ihan kylmiltään tuottanut
mitään ongelmia.
LIMOUSIN
LUOMUPIHVIKARJANLIHAA
. Oulu, Kemi, Kajaani
16.2. Turku, Pori, Vaasa
15.2. klo 18 Kutosen Kulmassa (Pohjoispuisto 2, Pori) EU:sta ja euroalueen taloudesta. Aitona työväenpuolueena Vasemmiston vaalikampanja pohjaa kovaan
jalkatyöhön, kiertämiseen
ja ihmisten tapaamiseen,
Arhinmäki sanoo.
. Kierroksen aikana mittariin kertyy peräti 2 000 ajokilometriä.
. LUOMU KARITSANLIHAA
alk. 13,90 ?/kg
. ilmestyneessä lehdessä kerroimme Satakunnan Vasemmistoliiton
eduskuntavaaliehdokkaista
jutussa ?Lähdemme hakemaan vaalivoittoa?. klo 19 Kaikki tahtoo rakastaa
-konsertin Hectorin hiteistä uusilla
sovituksilla. 12.2. (02) 539 1695
www.tenhontila.net
Tule
tapaamaan
Merjaa
Euroopan parlamentin jäsen
Merja Kyllönen
puhuu ensi tiistaina 17.2. Konsertissa seurataan
Aken, Maken, Peran ja Mä:n elämää
Hectorin sanoitusten kuljettamina.
5
tapahtuu
Promenadin leffat 13.?19.2.
Kassa aukeaa joka päivä klo 12
Vasemmiston vaalikiertue kiertää
koko maan neljässä päivässä
on mukana puoluejohdon
lisäksi paikalliset ehdokkaat. Vaikka ihmisiä
pystyy tavoittamaan nykyistä paremmin esimerkiksi
sosiaalisessa mediassa, eivät vanhat perinteiset kampanjointitavat ole menettäneet merkitystään, Arhinmäki toteaa.
. 10,60 ?/kg
. Kahvitarjoilu. keskustelutilaisuus torstaina
12.2 klo 18 Satakunnan monikulttuuri-yhdistyksessä (Isolinnankatu 24, käynti
Juhana Herttuankadun puolelta toiseen kerrokseen).
Mitä mieltä maahanmuutosta, pakolaisista, kansainvälisyydestä. ................ Puolueen
puheenjohtaja ja kansanedustaja Paavo Arhinmäki kiertää yhdessä puoluesihteeri Marko Varajärven kanssa kaikki Suomen
vaalipiirit perjantaista 13.2.
maanantaihin 16.2. Pitääkö
Suomen avautua ulkomaailmaan vai linnoittautua Impivaaraan?
Keskustelemassa eduskuntavaaliehdokkaat Tapio Furuholm, vasemmistoliitto, Johanna Vähäkainu,
kristillisdemokraatit, Tupuna Kangas-Männistö, kokoomus, Martin Ylikännö,
keskusta, Petteri Evilampi, itsenäisyyspuolue. Aikoinaan SKDL kiersi vaalipiirejä rekka-autoilla ja Eino Poutiainen pappamopolla. Kaikki
halukkaat ovat tervetulleista museokierrokselle, jonka
jälkeen kokoonnutaan keskustelemaan museon kahvilaan. 10 kg:n
perhepaketti ...14,50 ?/kg
. Tervetuloa!
Ennen em. 12,40 ?/kg
. Myös Tonttunäytte-
Kolmas kerta toden sanoo:
Turvasta saat
erinomaista
palvelua!
EPSI Rating Asiakastyytyväisyystutkimus 2011, 2012, 2013
Ota yhteyttä, hoidetaan
vakuutuksesi yhdessä ajan tasalle.
Palvelemme
osoitteessa
Eteläpuisto 9, Pori
P
l l
i
Keskinäinen Vakuutusyhtiö Turva
01019 5110
www.turva.?. Kuopio, Jyväskylä,
Tampere
KARI KUISTI
Vasemmiston puoluejohto
räväyttää todenteolla vaalityön käyntiin kiertämällä koko Suomen ensi viikonlopun aikana. Vasemmiston road
show -kiertueen aikana kaikissa vaalipiireissä pidetään
näkyviä tilaisuuksia, joissa
Vasemmistoliiton
Varsinais-Suomen ja
Satakunnan kansanedustajaehdokkaat
osallistuivat viikonloppuna yhteiselle
KSL-opintokeskuksen järjestämälle koulutusristeilylle. Tilaisuuden järjestää KSL:n Porin opintojärjestö ry
klo 8?20
1,50 ?/puh.+pvm
Lippukassasi verkossa
www.finnkino.fi
Satakunnan
Museo ylsi
kävijämäärissä
ennätyslukemiin
Viime vuosi oli Satakunnan
Museossa kävijämäärältään
ennätyksellisen korkea.
Kävijöitä oli Satakunnan
Museossa 36546, Rakennuskulttuuritalo Toivossa 9177,
Luontotalo Arkissa 8753 ja
Rosenlew-museossa 5709.
Yhteensä kaikissa toimipisteissä vieraili 60 185 museokävijää.
Museovieraita kiinnosti erityisesti Neandertalitnäyttely, johon tutustui 14
000 kävijää. Road Show -vaalikiertue
tulee näkymään maakuntien tilaisuuksien lisäksi
myös sosiaalisessa mediassa, sanoo puoluesihteeri Varajärvi.
Vasemmiston vaalikiertueen paikkakunnat:
13.2. tilaisuutta Kyllönen on mukana klo 16?17
Porin Eetunaukiolla järjestettävässä Metallin nuorten Vakiduuni-kampanjatapahtumassa.
Satakunnan Vasemmistoliitto ry
Vasemmistonaisten
vaalikampanja
alkaa
Satakunnan Vasemmistonaiset käynnistää vaalikampanjoinnin lauantaina 14.2.
Eetunaukolla, jonne Vasemmistoliiton vaalikiertue pysähtyy klo 11-15.
Ehdokkaina Satakunnan Vasemmistonaisista ovat Oili Heino, Raisa
Ranta, Terttu Viinamäki
ja järjestön puheenjohtaja
Leila Mäkinen. Jauhelihaa .... Talouspoliittisen osuuden
lisäksi ehdokkaille
oli järjestetty myös
esiintymiskoulutusta,
josta satakuntalaiset ehdokkaat selvisivät hyvin. Viides vasemmiston satakuntalainen
naisehdokas on kankaanpääläinen Jaana KarmalaVanamo.
Toritapahtuman jälkeen
vasemmistonaiset suuntaavat Satakunnan museoon
tutustumaan iranilaisten
naisten videotaidetta esittelevään näyttelyyn. LAMPAANTALJOJA
10 kg tai isommat tilaukset
tuomme kotiin veloituksetta
Porin talousalueella.
Avoinna la 9?14, su 11?14
Järventaustantie 563
Kullaa, puh. Viemme Vasemmiston uunituoretta 1,3 miljoonan kappaleen painoksen
vaalilehteä kaikkiin vaalipiireihin viikonlopun aikana. Palmgren-konservatorion
ammattiopiskelijat esittävät Rakastajatteatterin Kulttuuritehdas Kehräämössä
12.2. Neandertalinihmisten kulttuuria laajasti esitellyt näyttely kiinnosti kaikenikäisiä, aina päiväkoti-ikäisistä aikuisryhmiin
asti. Vasemmistonaiset tarjoavat kahvit.
Oikaisu. Tuusula, Helsinki,
Kotka, Kouvola, Lahti
14.2. Paistit alk. ..... Tilaisuus on avoin kaikille asiasta kiinnostuneille. Jutussa Terttu Viinamäen nimi
oli virheellisesti Terttu Viinanen.
BIG HERO 6 - 3D (DUB), K7, 1h 48min, la-su 15.15, ma-to 13.00,
Puhumme suomea
EILA, RAMPE JA LIKKA, K7, 1h 33min, ti 15.15
FIFTY SHADES OF GREY, K16, 2h 05min, 20.30, pe, ma-to 14.15, 17.15,
pe myös 20.00, la-su 12.45, 15.15, 18.00, 20.45(ei su), Ensi-ilta
KAIKEN TEORIA, K7, 2h 03min, pe, ke-to 20.15, la-su 17.30, ennakko
KINGSMAN: SALAINEN PALVELU, K16, 2h 09min, ke 20.45
LATE LAMMAS -ELOKUVA , K7, 1h25min, pe 14.00, 18.15,
la-ma 13.00, 15.15 (ma 17.30), ti 13.00, ke-to 15.45, 18.00
LOVEMILLA, K12, 1h 38min, pe 16.00, ma 15.00, ke-to 13.15
MIELENSÄPAHOITTAJA, S, 1h 43min, ma 15.30
MORTDECAI, K12, 1h 46min, 20.458
NIGHT AT THE MUSEUM: HAUDAN SALAISUUS, K7, 1h39min,
16.00, 17.45
NOUSEVA JUPITER (2D), K12, 2h 08min, su-ma 20.15
NOUSEVA JUPITER 3D, K12, 2h 08min, pe-la, ti-to 20.15
OOPPERA ENCORE: JOLANTA / HERTTUA SINIPARRAN LINNA, S,
3h 39min, ti 18.00
PADDINGTON (DUB), K7, 1h 35min, 13.45(ei pe), Puhumme suomea
WILD TALES, , 2h 02min, ma 19.45, ennakko
RISTO RÄPPÄÄJÄ JA SEVILLAN SAITURI, S, 1h 13min, 12.30 (ei pe),
14.30, 16.30, 18.30, Ensi-ilta
TAKEN 3, K16, 1h 48min, su 20.15
VARES - SHERIFFI, K16, 1h 30min, la 20.15, su 20.45, ma-to 20.00
VIIKOSSA AIKUISEKSI, K7, 1h 32min, 18.30
WILD - VILLI VAELLUS, K12, 1h 54min, pe, ti-to 15.45, la-su 12.45
Finnkinon leffaliput kätevästi etukäteen.
KINOLIPPU 0600 007 007
Mitä mieltä
maahanmuutosta?
Kulttuurit kohtaavat
Jos oireet lievenevät
tai häviävät kesällä tai lomalla asunnosta poissa ollessa, voidaan epäillä home, rakenteiden kemikaali- tai
kuitualtistusta.
. Jos puolueet ja poliitikot sanoisivat ei vihanlietsonnalle ja kyllä yhdessä toimimiselle, en enää annettaisi näyttämöä vihaa
lietsoville. Ensisijainen tarkoitus on myynti, ei vastuullisuus. iltapäivälehdet,
jotka hänen mielestään toimivat vastuuttomasti.
. Ihmiset tarvitsevat selkeän viestin siitä, että vihanlietsonta ei ole hyväksyttyä.
Jos maahanmuuttovastai-
nen lietsonta ?laillistetaan?
ison puolueen kautta, se voi
johtaa väkivallantekoihin.
Se on myös viesti ihmisille, että tällainen toiminta on
sallittua.
Nummelin nostaa esiin
myös ns. Ne on rikoslaissa sijoitettu samaan lukuun kuin vaalirikokset. Siksi he yrittävät käyttää alkoholia salaa. 6
Täytyy sanoa!
Alkoholin käyttö on
yleistynyt ikääntyneillä
Monille ihmisille työ on tärkein elämän sisältö. Ei
haluta tutustua, pysytään
vain omissa ympyröissä.
Väärät tiedot leviävät, ja kun
siihen lisätään lama, voi kipinästä roihahtaa tuli.
Tilanne luisuu
huonommaksi
Jos kukaan ei johda, jos kukaan ei toimi mielipidevaikuttajana, jos kukaan ei sano
mitään, tilanne luisuu Nummelinin mukaan vain huonompaan suuntaan.
. Niiden loukkaaminen tässä tapauksessa oli
tehty suunnitelmallisesti ja
järjestäytyneesti.
Koventamisperusteina
valituksessa esitetään mm.
RL 6: 5 §:n mukaisena rikosten suunnitelmallisuus, niiden tekeminen järjestäyty-
neen ryhmän jäseninä, sekä
aikaisempi rikollinen toiminta erityisesti samankaltaisissa rikoksissa. Kemikaaleja on myös
siivoustuotteissa, huonekaluissa ja leluissa.
Miten pitää toimia, jos
epäilee hometta?
. Heitä selvästi suurempi
osa työttömistä odottaa vuoroaan päästä näihin hanttihommiin ja joskus jopa onnistuvat pääsemään niihin käsiksi.
Yleensä työtön työllistyy alalle, mihin hänellä ei ole
koulutusta, ei kokemusta eli työtön on työpaikkaansa nähden ammattitaidoton. Ruotsidemokraatit on
vuonna 1988 perustettu
ruotsalainen kansalliskonservatiivinen puolue. Home ei aina haise.
Jos asunnossa on esimerkiksi makea, omenainen tai
tunkkainen, kellarimainen
haju, asunto on tutkittava.
Mistä kemikaalit tulevat sisäilmaan?
. Jos talossa pitkään
asuneella asukkaalla on normaalia tiheämmin päänsärkyä, väsymystä tai ?unssan
kaltaisia oireita, ne voivat
johtua sisäilmasta.
. Sen
tärkein poliittinen kysymys
on Ruotsin maahanmuuton
rajoittaminen.
Vihanlietsonta ei ole
hyväksyttyä
Yhteiskunnan
hanttihommat
Osa suomalaistyöttömistä on nykyään työllistettyinä yhteiskunnan hanttihommissa. Ammattitaidottoman
työllistetyn arvostus työyhteisössä on heikko. On väärin käyttää hyväksi ihmisten
perimässä olevaa tuntemattoman pelkoa. Perusteena on poliittisten toimintavapauksien loukkaaminen
sekä kokouksen estäminen, jotka ovat räikeästi demokraattista oikeusvaltiota
vastaan suunnattuja teko-
ja. He ovat selvin päin, kun käyvät lääkärissä, eikä lääkärillä ole aavistustakaan, kuinka paljon
potilas käyttää alkoholia. Mutta kaikkia puolueita tarvittaisiin yhteistyöhön tässä asiassa.
. Laki määrittää, paljonko homeitiöitä saa olla huoneilmassa.
. Kosteusvaurio ei automaattisesti tarkoita homevauriota.
Haiseeko home?
. Aikaisemmin työ
täytti merkittävän osan elämästä, nyt sen tilalle pitäisi
saada jotain muuta kuin alkoholi.
Mika Viljanen
Pori
TEKSTI
Maire Soiluva
Vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu Aki Nummelinin mielestä Suomessa tarvitaan ryhtiliikettä. Oireileminen on yksilöllistä. Vanha keho reagoi alkoholiin
voimakkaammin kuin nuori ja maksa polttaa hitaammin. Välinpitämättömyys on esteenä oikeiden
tietojen hankkimiselle. Mikrobikasvuston sienimyrkyt ja
materiaalin hajoamistuotteet sairastuttavat.
. Kun ihminen jää eläkkeelle, vapaa-aika lisääntyy dramaattisesti, eikä ihminen tiedä, miten sen kaiken ajan voisi käyttää. Yhä useammat etsivät ratkaisua alkoholista.
Erityisesti vanhemmat ihmiset ajattelevat että alkoholin liikakäyttö on häpeällistä. Olisi toivottavaa, että tutkimuksia tehtäisiin. Samanlaista kuin Ruotsissa.
. Siitä ei saa korvauksia.
. Sisäilmaongelmien kokonaiskustannukset
kansantaloudelle lasketaan
olevan kolme miljardia euroa vuosittain.
Miten hometalon voi
tunnistaa, arkkitehti Maria Nordin?
. Monet ihmiset sekoit-
Tietämättömyys antaa
hyvän pohjan
vihan
lietsonnalle
SIRPA KOSKINEN
Nyt tarvitaan ryhtiliikettä
Aki Nummelin
patistaa
kaikkia
puolueita
yhdessä
estämään
vihanlietsontaa.
tavat maahanmuuttajat ja
pakolaiset. Kaikenlainen yhteistyö muukalaisvastaisuudella ratsastavien poliitikkojen
kanssa pitäisi irtisanoa. Homeelle altistuneen
yleiskunto saattaa alentua
esimerkiksi tulehdusten
myötä.
Miten home syntyy?
. Jos työtön työllistyy alalle,
joka on hänelle sopimaton, on turha odottaa työttömän
myöskään jatkossa työllistyvän. Rakennusmateriaaleissa on erilaisia kemikaaleja,
kuten muovinpehmentimiä.
Niistä tulee päästöjä sisäilmaan. Toiselle pienikin
homeitiöiden määrä sisäilmassa voi laukaista oirehtimisen.
. Kosteusvauriossa mikrobikasvusto pääsee lisääntymään sopivassa kosteu-
dessa ja lämmössä. Enää ei voi katsoa maailmaa vain kapeasta
kansallisesta näkökulmasta. Se on taantumuksellista.
Nummelinin mukaan
auttaisi sekin, että peruskäsitteet olisivat tiedossa. Skandaalijuttuja. Jos työpaikalla saatu
altistus johtaa ammattitautiin tai työkyvyttömyyteen,
työterveyshuolto ja Työsuojeluhallinto antavat siitä
lähemmät ohjeet.
Pitääkö hometalo aina
purkaa?
. Kosteutta ja hometta ylläpitävät, väärin tehdyt
rakenteet pitää purkaa.. Terveyden menettämisestä kotona ei ole säädöksiä. Se heikentää työssä jaksamista.
?Hiki hatussa?
. Harvinaisempia sisäil-
masta johtuvia oireita ovat
erilaiset tulehdustaudit ja
autoimmuunitaudit, kuten
reuma, kilpirauhassairaudet ja ihosairaudet.
. Rikokset kohdistuivat rasismia ja
totalitarismia vastustaviin
henkilöihin ja yhteisöihin.
Päätekijän ehdollinen rangaistus ei valituksen mukaan vastaa tällöin rikoslain
tarkoitusta.
Viikon kysymys
Miten tunnistan hometalon?
Tiina Tenkanen (UP)
Arvioiden mukaan jopa 800
000 suomalaista altistuu
päivittäin kosteus- ja homevaurioille. Mitään yhteishallituksia ei saisi perustaa niiden puolueiden kanssa, jotka lietsovat
vihaa maahanmuuttajataustaisia ihmisiä kohtaan, Aki
Nummelin kuvailee ehdottamaansa ryhtiliikettä.
Ruotsissa kaikki puolueet oikealta vasemmalle irtisanoutuivat yhteistyöstä
Ruotsidemokraattien kanssa. Vasemmistoliitto, vihreät ja osa RKP:n edustajista ovat antaneet lausuntoja
ja pyrkineet vaikuttamaan
maahanmuuttovastaisuuteen. Asiantuntija on aina
kutsuttava paikalle. Tietämättömyys antaa hyvän
pohjan vihan lietsonnalle.
. Ikääntyneen ihmisen tasapaino on heikentynyt,
jolloin alkoholin vaikutuksen alaisena tapaturmariski
on suurempi.
Alkoholin ja lääkkeiden yhteisvaikutusta ikääntyneillä ei ole juuri tutkittu. Usein ikäihmiset kärsivät yksinäisyydestä. Avoimuus ulkopuolisille vaikutteille on sivistyksen
merkki.
Jyväskylän kirjastohyökkäys hoviin
Jyväskylän seudun Sivistystyö ry (JsS) valittaa Jyväskylän kirjastohyökkäyksen
päätekijöille annetusta Keski-Suomen käräjäoikeuden
tuomiosta.
Muutoksenhakijoina
ovat Jyväskylän seudun Sivistystyö ry ja Irma Hirsjärvi, joka toimi Jyväskylän
yhteiskunnallisen opiston
rehtorina vuonna 2013. Hometalo voi olla millainen tahansa, hirsitalo tai
kivitalo.
. Työssä altistumista
WEBERIN ARKISTO
TEKSTI
Paikallinen
saneeraus ei
riitä, jos vesivahinko on
saanut muhia
rakenteissa
pitkään.
epäilevien on syytä ottaa yhteyttä työterveyshuoltoon.
Kuinka laki suojelee sisäilmasta sairastunutta?
. Ikääntyneet käyttävät paljon keskushermostoon vaikuttavia kipulääkkeitä sekä uni-, mieliala- ja rauhoittavia lääkkeitä.
Yhteiskunnan pitäisi järjestää eläkeläisille ja työttömille mielekkäitä harrastuksia ja aktiviteetteja jotta he
eivät jäisi yksin kotiin ja syrjäytyisi. Jos talossa on ollut tosi
paha kosteusvaurio, paikallinen korjaaminen ei riitä.
. Suosittelen esimerkiksi serti?oi-
tuja rakennusterveysasiantuntijoita.
. Valituksessa esitetään tuomittujen Sebastian Lämsän ja
Paavo Laitisen rangaistusten koventamista
Kaupan lisävapauttaminen huonontaa aina vähintään joidenkin tilannetta. EUn johtavat virkamiehet ja poliitikot väittävät
, että TTIP-sopimus luo kasvua. Velanmaksuohjelmien tulisi tukea kasvua, velkoja tulisi voida mitätöidä kerralla
riittävästi sekä lyhennysva-
Kenen etua
TTIP- sopimus palvelee?
paata myöntää tarpeeksi pitkäksi ajaksi.
Velkasovittelumekanismin tulisi olla pysyvä, kansainvälinen ja riippumaton.
Se takaisi sekä velkojille
että velallisille tasapuolisen
ja oikeudenmukaisen kohtelun.
Eskelinen toteaa, ettei
asia voisi olla ajankohtaisempi.
. Velkatilanne on toiminut tekosyynä ajaa raskas-
ta kiristyspolitiikkaa kriisimaissa. Onko taustalla elinkeinoelämän suuri tavoite puuttua tullien ulkopuolisiin "kaupan esteisiin".
Näitä esteitä voisi olla ympäristöä, työntekijöitä ja turvallisuutta suojelevat standardit. Suomessa
on herättänyt ihmetystä se, että SAK:n hallitus on pääosin
myönteinen koko sopimushankkeelle. Hän on
hammashoitaja ja työnantaja oli Lavian kunta. Torstai 12. Unohtuiko näissä tehokkuuden vaatimuksissa toinen tärkeä elementti, eli demokratia?
Usko vapaakaupan taianomaisesti elvyttävään vaikutukseen noudattelee samaa logiikkaa kuin yleinen usko
uusliberalismin kaikkivoipaisuuteen. Tämä on ainoastaan
positiivinen asia. Kreikassa on alettu
vaatia paitsi velkojen leikkaamista, myös niiden maksuehtojen lieventämistä, Eskelinen toteaa.
Talouskuripolitiikan
epäonnistuminen näkyy Euroopassa selvästi. Tuntuu, että ennen
kuntaliitosta joillekin kuntalaisille tuli sellainen käsitys, tai kenties jopa tarkoituksella yritettiin johtaa
harhaan, että Poriin liitettäessä kaikki lähipalvelut
lopetettaisiin. Täällä kysytään oikeutetusti, miksi SAK on ottanut tällaisen kannan. Äänestys päättyi äänin 53?10.
Työnantaja vaihtui
Satu Heiniluomalla vaihtui myös työnantaja. Miten käy työpaikkojen?
laisia.
myksiä, jotka askarruttavat kansalaisia.
ajuiHuhtikuun 18. Hän yrittää samaistaa
yritysten edut koko kansan eduksi. Toivon, että lavialaiset jatkossa ottavat yhteyttä
rohkeasti ja kertovat minkälaisia asioita he haluavat minun nostavan täällä esille.
Myös Lavia-toimikunnalla
on merkittävä rooli asioiden
ja tiedon kulkeutumisesta
meille lavialaisille valtuutetuille, jotta kuntalaisten ääni
saadaan kuuluviin!
Lähipalvelut tärkeitä
Heiniluoma tietää, että lavialaisille lähipalvelujen säilyminen Laviassa on ykkösasia.
. Nyt se
on Porin kaupunki.
. Hyötyvätkö tästä enipaikkojen. Halutaanko puuttua kilpailukykyyn ja vaatia tehokkuutta, jotta saadaan kasvua aikaan. SAK:n
hallitus muodostuu liittojen puheenjohtajista. Yksittäisten maiden näkökulmasta avoinna olevia ja hyödyllisiä
kehityspolkua on useita, mutta vapaakauppa voi pakottaa sitoutumaan yhdelle polulle, joka ei toimi. Varmasti
sen vaikutus näkyy kokonaisuudessaan vasta vähitellen.
Vasemmistofoorumilta kriteerit
eurooppalaiselle velkasovittelulle
Vasemmistofoorumin uudessa aloitteessa esitetään
eurooppalaisen velkasovittelumekanismin perustamista.
. Tämä on SAKn ehto
sopimukselle.
Onko TTIP kaupan vapauttaja. Se on sellainen asia,
josta todella haluan pitää erityisesti huolta valtuutettuna.
Yhtenäiskoulun säilyminen
Laviassa on myös ehdottoman tärkeä asia.
Kylä jää Poriin
Satu Heiniluoman ensim-
mäisessä Porin kaupunginvaltuuston kokouksessa käsiteltiin lavialaisen AlusNiemenkylän halua päästä
liittymään Kankaanpäähän
Porin sijasta. Hän
on lavialainen, ensimmäisen
kauden valtuutettu, joka toivotettiin tervetulleeksi Vasemmistoliiton valtuustoryhmän ryhmäkokoukseen
ennen valtuuston istuntoa.
. Sopimusneuvottelujen lopettamiseksi on
adressikeräys käynnissä kaikkialla maailmassa. Näinhän asia ei ole.
SAK suhtautuu sopimusluonnokseen periaatteessa
myönteisesti. Ratkaisua
onkin haettava toisista lähtökohdista, Eskelinen sanoo.
Talouskuriehdoista kiinni
pitäminen romuttaisi Euroopan Unionin taloudelli-
sen, sosiaalisen ja moraalisen perustan.
. Mutta onko tästä mitään
näyttöä?
"Tasapainoinen TTIP- sopimus hyödyttää koko EU:ta,
jäsenvaltioita, eurooppalaisia yrityksiä ja kansalaisia niin
työntekijöinä kuin kuluttajina". Kun niin ei
olekaan tapahtunut, päinvastoin, niin ihmiset ovat
tyytyväisiä.
Julkisen liikenteen Heiniluoma toivoo tulevaisuudessa vilkastuvan Lavian ja
Porin välillä.
. SAK uskoo, että sopimuksella luodaan sellainen sääntely, että kaikki hyötyvät maailmankaupasta.
Tämä edellyttää, että EU ja USA antavat pääsyn markkinoille edullisin ehdoin kehitysmaille. Olen ollut alusta asti
Poriin liittymisen kannalla, enkä näe tarvetta yhdenkään kylän liittämiselle
Kankaanpäähän.
Valtuusto äänesti asiasta vain perussuomalaisten
kannattaessa Alus-Niemenkylän liittämistä Kankaanpäähän. Heiniluoman
kanta oli selvä.
. Saimme vuoden vaihteessa ennen kuntaliitosta Lavian
kunnanvaltuuston päätöksellä uutta laitteistoa hammashoitolaan. Lähes
kaikki tullit on jo poistettu, enää on olemassa
joitain veron luonteisia maksuja. Euroopan komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen sanoo näin. Käytännön
tasolla muutos ei ole kuitenkaan suurestikaan vaikuttanut työhömme. N:o 5 . Arvatkaapa, kenen puheenvuorosta tämä on. Yksityistäminen,
kaupan vapauttaminen ja palkkojen alentaminen, joustavien työehtojen kannattaminen sekä sääntelyn purkaminen ovat kaikki saman ajattelutavan ilmenemismuotoja.
Miksi EU haluaa yhä uusia kahdenvälisiä vapaakauppasopimuksia vaikka tullit ovat jo valmiiksi alhaisia ja vaikka
kauppaan vaikuttavista sääntelyn muodoista neuvotellaan
myös globaalisti. Nuoretkin pysyisivät
kauemmin Laviassa, jos julkista liikennettä kaupungin
keskustaan olisi enemmän ja
voisi käydä ostoksilla ja vaikka elokuvissa joskus. Kun laitteisto on kunnossa ja nykyaikaista, se osaltaan myös
takaa palvelun jatkumista Laviassa vuosiksi eteenpäin, näin toivotaan. Onhan se olo tällä hetkellä hiukan jännittynyt, kuvaili Satu Heiniluoma tunnelmiaan.
Mitään erityisiä asioita
hänellä ei ollut mielessään
valtuuston kokousta varten.
. Eurooppalainen ammattiyhdistysväki on suhtautunut kriittisesti koko sopimukseen, samoin poliittinen vasemmisto Euroopassa. Sopimusluonnoksen nimi on TTIP-sopimus. Siinä kysykysy
ten suuryritykset. Vastaus lienee nuo samat poliittiset vaatimukset, mitä Suomessa Kokoomus ajaa, jotta Suomi saadaan muka nousuun.
Erilaiset tutkimukset kuitenkin osoittavat vääjäämättömästi, että kaupan "vapauttaminen" pikemminkin vähentää aineellista hyvinvointia kuin lisää sitä. on maailmanlaajuisonen toimintapäivä TTIP-, CETA-sopimuksia vastaan.
Kansalaisyhteiskunnan ei tulee
tyytyä tässä kompromisseihin ja vän, nyt
hemmän pahaan sijoittajasuojaan,
on kyse niin isosta uhasta kansalliselle suvereniteetille, demokratialle, ihmisoikeuksille ja
ympäristön tulevaisuudelle.
Maire Soiluva
Satu Heiniluomalle (vas.)
Porin kaupunginvaltuuston
maanantainen kokous oli
ensimmäinen laatuaan. Herää kysymys, ovatko liitot todella tätä mieltä, vaikka jäsenistö on
laajasti toista, kriittistä
mieltä?
Miksi vapaakauppasopimusneuvotteluja
yleensä käydään. Olennaista olisi varmistaa, että kriisimailla olisi taloudellinen tulevaisuus,
sanoo aloitteen kirjoittanut
YTT Teppo Eskelinen. Heiniluoman mielestä olennaisin
muutos on kuitenkin ehkä
se, että ennen heitä oli vain
kolmen hengen tiimi, hammaslääkäri, suuhygienisti ja
hammashoitaja. Onko kyse
siitä, että valtioiden sijaan näitä uusia sääntöjä kirjoittaisivat yritykset ja sijoittajat. Toivot-
Toivon,
että
lavialaiset
jatkossa
ottavat
yhteyttä
rohkeasti
Miksi SAK
on ottanut
myönteisen
kannan?
Valtuutettu Satu
Heiniluoma löysi
paikkansa Porin
kaupungin valtuustosalista.
tavasti julkiseen liikenteeseen saadaan lisää vuoroja
. Kun ikäjakauma on
mikä on Laviassa, vanhuksia
on paljon ja sairastavuus korkea, on todella tärkeää, että
perusturvan palvelut pysyvät
vähintään sillä tasolla kuin
nyt ja tarpeen mukaan niitä
lisätään. Kyse on siitä, miten
Euroopan kriisimaiden velanmaksun ehtoja tulisi höllentää, jotta maat voisivat
elpyä taloudellisesti, Eskelinen esittää.
Tämänkaltaiset ratkaisut ovat jo saaneet kannatusta kriisimaissa, ja etenkin Kreikan uusi valtapuolue Syriza on ollut asiassa
aloitteellinen.
Tapio Ailasmaa. helmikuuta 2015
7
Lavialaisvaltuutettu aloitti
Porin valtuustossa
Vastavirtaa
TEKSTI JA KUVA
EU ja USA käyvät neuvotteluja vapaakauppasopimuksesta. Toki se on selvää, että
tyhjiä busseja kaupunki ei
ajeluta, ja jos käyttäjiä ei ole,
palvelu loppuu.
Perusturvan palvelut
ovat lähipalveluista lavialaisille ihan niitä tärkeimpiä.
. Onhan siinä toki uu-
sia asioita, iso organisaatio on uutta. Nyt takana
on koko Porin Suun terveydenhuolto.
. uskon kyllä, että käyttäjiä
olisi
He ovat
osoittaneet uskomatonta tukea ja ottaneet hoiviinsa lapsia, joiden vanhemmat ovat kuolleet,
kommentoi UNICEFin
Länsi- ja Keski-Afrikan
aluejohtaja Manuel Fontaine.
Molemmat vanhempansa ebolalle menettäneitä lapsia oli tammikuun puoliväliin mennessä 3 600.
UNICEF on auttanut
orvoksi jääneiden lasten tunnistamisessa ja
suojelussa. Esimerkiksi
Guineassa jokainen orvoksi jääneistä 773 lapsesta on päässyt sukulaistensa hoiviin.. Suomalaiset kannattavat hyvinvointivaltiota ja
julkisia palveluja. Etenkään sellaisen tekemiseen nykyhallituksen aika eivätkä rahkeet
riitä.
TEKSTI JA KUVA
Maire Soiluva
Vasemmistonaisten vaaliohjelma 2015 korostaa hyvinvointivaltiota ja sitä, että
se on mitä suurimmassa
määrin naiskysymys. Perheet ovat päässeet yli ebolaan liittyvistä peloistaan ja väärinkäsityksistään. Niiltä on
kuitenkin viety maine puhuttaessa julkisen hallinnon paisumisesta. Varsinkaan,
kun kaupunginhallituksen ?
ja valtuuston käsittelyn yhteydessä tapahtui vielä 900
000 euron määrärahaleikkaus, mutta se ei vaikuttanut
mitenkään kohtaan Muut
tunnusluvut.
Budjettiesityksen mukaan tunnusluvut olivat paranemassa, ja tämä tieto
vaikutti Vasemmistoliiton
valtuustoryhmän mukaan
valtuutettujen äänestyskäyttäytymiseen päätettäessä lisäleikkausta koulutoimeen
Valtuustoryhmä pyytää, että
tarkastuslautakunta tarkistaa
tunnusluvut suhteessa annettuihin määrärahoihin, oikaisee virheelliset tiedot jos ne
virheelliseksi toteaa ja vaatii
virkamiehiltä asianmukaista
valmistelua jatkossa.
Katso myös uudistuneet nettisivumme: www.liinaharjanautopiste.fi
Porin
ANTIIKKI-, TAIDE- JA
KERÄILYMESSUT Liput 5 ?
La-su 14.?15.2.2015 Porin Lyseon liikuntasali klo 10-16
info: 0500 886 217 . Se tarkoittaa sitä, että
eriarvoisuus yhteiskunnassa syntyy moninaisten erojen yhteisvaikutuksesta.
Sukupuolen lisäksi vaikuttaa yhteiskuntaluokka, etninen tausta, seksuaalinen
suuntautuminen jne. Uutta
vaaliohjelmassa on
sen huomioiminen, että
eriarvoisuus syntyy
moninaisten erojen
yhteisvaikutuksena,
sanoo Jaana
Kuusipalo.
voi ajatella, että esimerkiksi
kaikilla vanhuksilla tarpeet
ovat samanlaiset.
Köyhyys naisistuu
Jaana Kuusipalo kiinnittää
huomiota erityisesti köyhyyden
naisistumiseen,
naisten suureen osuuteen
vanhuksista, naisten eläkkeiden pienuuteen suhtees-
Ebola-orpoja
jo yli 16 000
Noin 16 600 lasta on
UNOCEFin
mukaan
menettänyt huoltajansa ebolan seurauksena
Guineassa, Liberiassa ja
Sierra Leonessa.
Järjestön mukaan
kuitenkin vain kolmelle prosentille lapsista on
jouduttu etsimään huoltaja muualta kuin perheen tai yhteisön piiristä.
. Meillä hyvinvointi
tarkoittaa myös lasten tasapuolista mahdollisuutta
varhaiskasvatukseen, kasvatusta ei ole jätetty pelkästään vanhempien vastuulle.
Kuusipalon mukaan
konkretia vaaliohjelmassa tekee hyvinvointivaltion
merkityksen selväksi. Elinkeinoelämän keskusliitto on ilmoittanut,
että niistä täytyy olla tulos
ennen kuin mistään muusta neuvotellaan.
Hallituksen linja
pitää olla tiedossa
Neuvottelukiireet eivät kuitenkaan ole pääasiallinen
syy hallituksen toiveiden
murskaamiseen. Tämä lienee yksi
syy siihen, miksi vaaliohjelmassa puhutaan ?hyvinvointivaltion jälleenrakentamisesta?.
Uutta Kuusipalon mukaan vaaliohjelmassa on
moninaisuuden huomioiminen, intersektionaalisuus.
. www.rannikonmessut.com
. 8
Keskusjärjestöjohtajat Stubille:
Vasemmistonaisten
Kiitos mutta ei kiitos
hyvinvointivaltion p
TEKSTI
Kari Leppänen (UP)
Työmarkkinoiden keskusjärjestöjohtajat tyrmäsivät
tiistaina hallituksen toiveet
työmarkkinaneuvottelujen
aikaistamisesta.
. Haluamme pitää kiinni siitä, että työmarkkinaneuvottelut
käydään
sopimuksen
mukaisesti kesäkuussa, totesi toimihenkilökeskusjärjestö STTK:ta tilaisuudessa
edustanut pääsihteeri Leila Kostiainen.
Pääministeri Alexsander Stubb (kok.) ja valtiovarainministeri Antti Rinne (sd.) olivat kutsuneet
työmarkkinajärjestöjen
johtoa pääministerin virka-asunnolle Kesärantaan
tiistaiaamuksi. Vaaliohjelma nostaa esiin julkisten palveluiden tärkeyden
erityisesti naisille, sanoo
tiukan ei rasismille, naisvihalle ja syrjinnälle.
Tutkija, Tampereen yliopiston sukupuolentutkimuksen yliopistonlehtori
Jaana Kuusipalo on tutkinut laajasti naisten asemaa
politiikassa. Kostiaisen
mukaan palkkaratkaisua
tehtäessä pitää tietää millaista talouspolitiikkaa kesäkuussa vallassa oleva hallitus noudattaa.
. Pohjoismainen hyvinvointivaltion malli on luonut naisille työssä käymisen
mahdollisuuden taloudellisesta tilanteesta riippumatta. He halusivat selvittää voisivatko
työmarkkinajärjestöt taloustilanteen huomioiden
neuvotella maltillisen palkkaratkaisun vielä ennen
huhtikuun eduskuntavaaleja.
Vuoden jatkoajasta voimassaolevaan työllisyysja kasvusopimukseen on
määrä neuvotella kesäkuun
Työmarkkinajärjestöt eivät
aikaista
sopimusneuvotteluja
puoliväliin mennessä.
Kostiainen muistuttaa,
että järjestöt neuvottelevat parhaillaan työmarkkinapelisääntöjen uudistamisesta.
. Julkiset palvelut ovat naisten
taloudelliselle tasa-arvolle
merkittävä asia.
. Kun palkkaratkaisua
tehdään, pitää olla tiedossa millaista talouspolitiikkaa maassa tullaan harjoittamaan, mukaan lukien verolinjaukset.
Niistä nykyhallitus ei
voi lausua mitään vaalien jälkeen muodostettavan
hallituksen puolesta. Emme
Selvityspyyntö
koulutoimen
tunnusluvuista
TEKSTI
Maire Soiluva
t .""-"6,4&5 t "650/-"4*5
t ,0-"3*,03+"6,4&5
t .3"*,"*4)60--05
lohko- ja
sisätilalämmittimet
ASENNUS TARJOUSHINTAAN!
t 7*,"%*"(/004*5
t +",0)*)/"/ 7"*)%05
t .:½4 ):#3*%*"650*)*/
AD-Erämaksu
Meillä voit maksaa myös erissä.
Myös maalaustyöt.
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä on jättänyt Porin
kaupungin tarkastuslautakunnalle selvityspyynnön
tämän vuoden talousarviokirjaan kirjatun 25 Perus- ja
lukiokoulutus-budjettipykälän kohdan Muut tunnusluvut todenmukaisuudesta.
Valtuustoryhmä on sitä
mieltä, että kohta Muut tunnusluvut ei voi pitää paikkaansa, eikä pienemmillä
määrärahoilla ole mahdollista saada aikaan parempaa lopputulosta niin perusopetusryhmien koon ja
perus-sekä erityisopetuksen viikkotuntien lukumäärän suhteen. Palkkajuhlaan ei varmaankaan ole varaa, mutta tärkeää on palkansaajien ostovoiman säilyminen. Poliittisessa keskustelussa hyvinvointivaltiota pidetään joko
liian kalliina tai aikansaeläneenä. Stubbin hallitus ei myöskään
pysty tulevan hallituksen
puolesta lupaamaan minkäänlaista tukea työmarkkinaratkaisulle, jos sellaista tarvitaan.
Ty ö m a r k k i n a j ä r j e s töistä on heitelty ajatusta,
että kesällä tehtäisiin vuoden sopimuksen sijasta pidempiaikainen, taloutta ja
työmarkkinoita vakauttava
ratkaisu. Hänen mielestään Vasemmistonaisten vaaliohjelma on selkeä,
konkreettinen hyvinvointivaltion puolustusohjelma.
Se on monimuotoistanut myös tarpeita.
. Väestömäärältään riittävän suuret kokonaisuudet, joiden pohjalta palvelut voidaan järjestää
nykyistä järkevämmin, sanoo Rauno Vesivalo.
Vesivalon mukaan soteuudistus antaa työntekijöille
myös turvallisen ja vakaan
työnantajan, takaa palkanmaksukyvyn, hyvät työolosuhteet ja pitää arvossa hyvää ja ammattitaitoista johtamista.
Ay-liikkeeltä kaivataan Palvelualojen maailmanliiton
UNIn puheenjohtajan Ann
Selinin mielestä uudenlaista keskustelua talouspolitiikkaan.
. Varallisuuserot ovat
kasvaneet ihan järkyttävää
vauhtia. Olemme
menossa oikeaan suuntaan.
Uudistuksen tavoitteet ovat
kannatettavia. Eduskunta päättää laista maaliskuussa 2015.
. Olisi hyvä, jos saataisiin jokin aikataulu, jonka kuluessa harmonisointi
suoritetaan. Jutun mukaan hän oli ainoa ay-liikkeen ihminen, joka kertoi
siellä, miksi herrojen kannattaisi kuunnella, mitä asiaa duunareilla on.
Stubb vastustaa
Kolmikanta-ajattelua on
alettu vastustaa monissa
maissa. Myös sukupuolten eriarvoisuus pitäisi huomioida
poliittisissa ohjelmissa. Sote- uudistuksen on
arvioitu tuovan myös jopa
usean miljardin säästöt,
ehkä näistä osan voisi käyttää harmonisointiin. 44 prosenttia
kuntasektorin työntekijöistä.
Heidän työnantajansa vaihtuu, he siirtyvät uuden työnantajan palvelukseen vanhoina työntekijöinä.
Sote-uudistus tarkoittaa myös palkkojen harmonisointia työnantajan vaihduttua. helmikuuta 2015
9
vaaliohjelma
puolesta
Naisten
eriarvoiseen
asemaan
ei uskota
sa miesten eläkkeisiin ja näiden yhteisvaikutukseen.
. Alan suurin henkilös-
töryhmä on koulutettu hoitohenkilöstö ja se on saatava mukaan päätöksentekoon
ja uudistukseen. Vasemmistoliiton vaaliohjelmassakaan asiaa ei ole eri-
"Varallisuuseroihin
on puututtava"
TEKSTI JA KUVA
Mika Peltonen (UP)
tyisesti nostettu esiin. Guardianissa oli juuri
juttu, jonka mukaan hän oli
onnistunut pääsemään Davosissa puhuttelemaan maailman johtajia. 200 000 työntekijää.
Se tarkoittaa n. Pääministerin puheet
ovat aika ihmeellisiä tilanteessa, jossa maan hallituksella on ollut suuria vaikeuksia saada isoja hankkeitaan edistymään, Selin
kummastelee.
Hänen mielestään Stubbin puheet kertovat ideologiasta, jonka mukaan kolmikanta olisi jotenkin jarruna
asioiden hoitamisessa.
. Tätähän va-
Koko vaaliohjelma
luettavissa netistä
lauantaista 13.2.alkaen.
Hyvinvointivaltion tulevaisuus on
Suomen suurin naiskysymys
1. Torstai 12. On ymmärretty, että mies ja nainen
kohtaavat väkivallan eri tilanteissa ja eri tavalla. Hyvinvointivaltio takaa hyvät palvelut & ammattitaitoisen henkilökunnan; tiukka ei leikkauksille
2. Kuntatyöantaja on
arvioinut harmonisoinnin
kustannuksiksi 60 - 550 miljoonaa euroa.
. Hyvinvointivaltio on rauhan lautta; tiukka ei rasismille ja naisvihalle
5. Hyvinvointivaltion korostaminen voi antaa viestin, että halutaan kaikki pitää ennallaan. Hyvinvointivaltio takaa julkiset palvelut; tiukka
ei yksityistämiselle
3. Juuri tällaiset eriarvoisuutta lisäävät asiat pitääkin
huomioida, kun puhutaan
tasa-arvon lisäämisestä ja
eriarvoisuuden poistamisesta hyvinvointivaltiossa.
Kuusipalo on verrannut
Vasemmistonaisten vaaliohjelmaa muiden puolueiden
vaaliohjelmiin.
. Ei voi olla oikein, että
prosentti vauraimmasta väestöstä pitää hallussaan neljää viidennestä maailman
varallisuudesta.
Selinin mielestä köyhimpien ihmisten tulot pitäisi
saada nousemaan "pikkuisen
paremmalle tolalle". Tuloksellisuus paranee tällä tavalla,
Vesivalo toteaa.
Hallituksen esitys uudeksi sote-järjestämislaiksi annettiin eduskunnalle
4.12.2014. Kyllä kolmikanta näyttää olleen enemmänkin kaasuna, ja hallitus on jarrutellut ihan itse.. Keskustelut ovat varsin alkuvaiheessa tällä hetkellä. Tämä
tekisi hänen mukaansa hyvää maailmantaloudelle.
. N:o 5 . Suomessa vastustajaksi on ilmoittautunut ainakin pääministeri Alexander Stubb.
. Lähtökohtana
pitää olla, ettei kenenkään
palkkaa alenneta, sanoo Tehyn puheenjohtaja Rauno
Vesivalo.
Normaaleja
palkankorotuksia
ei pidä tähän
käyttää
Rauno Vesivalo.
Vesivalon mielestä harmonisointiin pitää saada
oma potti, jolla se suoritetaan.
. Normaaleja palkankorotuksia
ei pidä tähän käyttää, vaan
niillä voidaan esim. Se on jättiläisasia.
Kaikkien globaalien ay-järjestöjen pitää pyrkiä yhä tiiviimmin Maailmanpankin,
WTO:n ja IMF:n pöytiin,
joissa maailman johtajat istuvat. Toivottavasti tämä istuva eduskunta saa sotelait
hyväksyttyä ja sitten päästään tekemään uutta palvelujärjestelmää. kehittää
palkkausjärjestelmää.
Henkilöstö mukaan
päätöksentekoon
Rauno Vesivalon mukaan
henkilöstön on heti alusta
alkaen päästävä mukaan tekemään uudistusta.
. Hyvinvointivaltio takaa naisille hyvän työelämän;
tiukka ei syrjinnälle
Vasemmistonaisten vaaliohjelma on luettavissa Vasemmistonaisten nettisivuilta.
Tehyn puheenjohtaja Vesivalo:
TEHY
Sote-uudistuksessa ei saa
alentaa kenenkään palkkaa
TEKSTI
Maire Soiluva
Sote-uudistuksen tarkoituksena on luoda uudenlainen
palvelurakenne julkiselle sosiaali- ja terveydenhuollolle.
Uudistus koskee toteutuessaan n. On tartuttu
jopa väkivalta-aiheeseen,
joka on vaikea. Niissä kannattaisi ajaa
duunareille kohtuullista
elantoa ja säällisiä työoloja.
Johtajille pitäisi Selinin
mielestä kertoa, että tämä
olisi heidänkin etunsa.
UNIn pääsihteeriä Philip Jenningsiä Selin kuvaa
merkilliseksi hepuksi, joka
onnistuu löytämään tiensä
näihin pöytiin.
Ann Selin
on tyytyväinen, että
maailman
hyvätuloisetkin
ovat huomanneet
valtavien
tuloerojen haittaavan
myös heidän elämäänsä.
UNIn
puheenjohtaja
Ann Selin
haluaa
muuttaa
talouskeskustelua
. Se on
kaiketi jätetty naisten omalle vastuulle.
semmistonaisten ohjelmalla
ei tarkoiteta. Hyvinvointivaltio rahoitetaan oikeudenmukaisella verotuksella; tiukka ei verovuodoille
4. Onneksi maailmallakin on jo huomattu, että
valtavat erot haittaavat myös
hyvätuloisia.
Suomen Palvelualojen
ammattiliiton puheenjohtaja Ann Selin valittiin UNIn
puheenjohtajaksi joulukuussa.
Ay-liikkeen pyrittävä
herrojen pöytiin
Selinin mukaan kansantaloudet eivät enää toimi, kun
kulutusmahdollisuudet pienenevät.
. Yhteneviä feministisiä tavoitteita löytyy joistain
vaaliohjelmista, esimerkiksi
vihreiltä. Ja
siksi sitä pitää myös ehkäistä useammalla tavalla, Jaana
Kuusipalo toteaa.
Erilaiset keinot
Työelämä on muuttunut rajusti. Vasemmistonaisten ohjelmassa on huolellisesti perusteltu miksi jokin
asia on nostettu esiin, miten
nainen on juuri tässä asiassa huonommassa asemassa.
Kuusipalon
mielestä naisten eriarvoiseen asemaan ei uskota. Ei vaikka tilastot sen näyttäisivät.
Keskustelu sukupuolten tasa-arvoisuudesta on haudattu, aihe on poliittisesti vaarallinen.
Se korostaa
aina sitä kaunista, mikä ihmisessä on jo luonnostaan.
Ennen luomuvärjäystä
Henna Kankaanpää suosittelee savi- tai merileväpuhdistuksia puhdistamaan kemikaalijäämät pois ja rauhoittamaan esimerkiksi
allergiasta kärsinyttä hiuspohjaa ja päänahkaa. Värejä tehostamaan
käytetään myös erilaisia
kuivattuja yrttejä sekä muita kasveja, esimerkiksi nokkosta ja pakurikääpää.
. Luomuvärien lopputulos on kiinni ihmisen ph-
arvosta ja siksi lopputulos
ei myöskään ole ihmiselle sopimaton. (02) 631 2800 3 www.karhuapteekki.fi
0400 861 572
www.ventonvintti.?
CITYSIIVOUS OY
Rautatienpuistokatu
R
i
i k
2 C,
C Pori
P i
p. 044 971 5628
leena.huhtala@elisanet.fi
Noormarkku
Katso lisää:
www.arcticnutrition.com
VALTALIIKENNEKY
BRUNNILA
Hiihtämään keväthangille
Enontekiön Hettaan!
viikolla 13
Majoitus hotelli
Jussan Tuvassa
620,-
/vko
TILAUSAJOA
LÄHELLE JA KAUAS
Aina asiakkaan toiveiden
mukaan!
Soita ja kysy lisää:
Hannu 02 533 6220 tai Riitta-Liisa 02 674 1447
www.valtaliikenne.com
Luonnonmukaista kauneutta
Maire Soiluva
Henna Kankaanpää on
ekokampaaja. verenpaineesi,
kehonkoostumuksesi, diabetes- ja muut
Meiltä saat reseptiterveysriskisi
sekä selvittää elintapojen
lääkkeet ja itsehoitomuutosten
tuomat edut.
tuotteet kätevästi
HINTA
30 ?/ 30 min.
kauppareissun
Varaa
henkilökohtainen aikasi.
yhteydessä.
p. Apteekin
ammattilainen
Prismassamittaa mm. 10
Suomalaiset
luonnonravinteet
mm.
t % WJUBNJJOJ KB
UZSOJWBMNJTUF
t "SDUJD 0JMT
Kaikki tarvittavat
rasvahapot samassa
kapselissa
Itsenäinen edustaja
Leena Huhtala
Puh. (02) 572 3777
Myös ruokaisat leivät!
Ajanvarauksen internetsivut: www.satadiag.fi
tai puhelin (02) 627 6410 arkisin klo 10?15.
Ajanvaraus on käytössä kaikissa toimipisteissämme:
t &VSBKPFO UFSWFZTBTFNB
t 1JIMBWBO UFSWFZTBTFNB
t )VJUUJTUFO QÊÊUFSWFZTBTFNB t 1PNBSLVO UFSWFZTBTFNB
t 1PSJO QÊÊUFSWFZTBTFNB
t *UÊ 1PSJO UFSWFZTBTFNB
t ,BOLBBOQÊÊO UFSWFZTLFTLVT .BBOUJFLBUV
t 3BVNBO BMVFTBJSBBMB
t ,VMMBBO UFSWFZTBTFNB
t -BQJO UFSWFZTBTFNB
t 3FQPTBBSFO UFSWFZTBTFNB
t -BWJBO UFSWFZTLFTLVT
t 4BUBLVOOBO LFTLVTTBJSBBMB
t 6MWJMBO UFSWFZTLFTLVT
t -VWJBO UFSWFZTLFTLVT
t 7BNQVMBO UFSWFZTBTFNB
t .FSJLBSWJBO UFSWFZTBTFNB
t /PPSNBSLVO UFSWFZTLFTLVT
Satakunnan sairaanhoitopiirin
liikelaitos SataDiag
Sairaalantie 3, 28500 Pori
Vaihde: (02) 627 71 | www.satadiag.?
Viihtyisä juhlatila
Venton Vintti
VARAA AIKASI
Karhu
Apteekki
TERVEYSKONTROLLIIN
palvelee Sinua
Terveyskontrolli
on Karhu Apteekin uusi
palvelu asiakkaille terveydentilan
Mikkolan
kartoittamista varten. Asiakkaitamme ovat
Satakunnan sairaanhoitopiirin omat sekä piirin ulkopuoliset
terveyden- ja sosiaalihuollon yksiköt.
distuksiin liittyy aina myös
intialainen päähieronta,
mikä tekee hoidosta paitsi
hemmottelevan, myös tehostaa hoitoa stimuloiden
päänahan verenkiertoa.
TEKSTI JA KUVA
Kasvava
asiakasryhmä
ovat
synteettisille
väriaineille
allergisoituneet.
Läsnäolon nautintoa
Ekokampaaja Henna Kankaanpää käyttää ekologisia
hiusvärejä, jotka ovat luomukasvatettujen pensaiden
lehdistä tehtyjä.
vatettujen pensaiden lehdistä. Mitä parempi sisäinen
olotila, sitä vähemmän ulkoinen merkitsee. ja
luomuväritkin muuten pysyvät hiuksissa pidempään.
Herkkuja kahvin kera !
SataDiag Laboratorio tiedottaa
/ÊZUUFJUÊ PUFUBBO ilman ajanvarausta vain
päivystyspotilailta ,PUPB UVPEVU OÊZUUFFU PUFUBBO
WVPSPOVNFSPMMB
Ojakatu 3 Kankaanpää
puh. (02) 631 2800
Autamme
Sinuavoimaan
voimaan
hyvin!
Autamme Sinua
hyvin!
Olemme myös facebookissa
ma-pe 9?20
la 9?17
Itäkeskuksenkaari 6, Mikkolan Prisma
P. Tämä
aika on hyvin ulkonäkökeskeistä ja se aiheuttaa ihmiselle monenlaisia paineita.
Hennaamossa hemmotteluhetkessä haluaa todella
olla läsnä. Kasvava asiakasryhmä ovat synteettisille väriaineille allergisoituneet.
He ovat usein 40-50-vuotiaita naisia, jotka ovat pidempään käyttäneet kemikaaleja, kertoo Henna Kankaanpää.
Allergiat voivat aiheuttaa jopa vesirakkuloita
päänahkaan, mutta Henna
Kankaanpään mukaan jo
kirvely ja kutina ovat merkkejä allergisuudesta.
Luomuja luonnon
tuotteita
Ekologiset hiusvärit koostuvat pelkästään luomukasSataDiag on Satakunnan sairaanhoitopiirin liikelaitos,
joka tuottaa diagnostisia- ja lääkehuollon palveluja.
Toimialaamme kuuluvat lisäksi tartuntatautien ehkäisyyn
ja hygieniaan liittyvät palvelut. 0440 831 245
www.citysiivous.?. Mitä enemmän ihminen oppii läsnäoloa, sitä
suurempi on sisäinen rauha. Olen toiminut ns. Hyvä olo ilman
kemikaaleja antaa pidempiaikaisen nautinnon . Ekokampaaja käyttää työssään vain luomu- ja
luonnontuotteita. Luomuväreillä ei
mennä äärilaidasta toiseen.
Sellaiseen ne eivät sovi,
mutta sellaista en muutenkaan pidä parhaana ratkaisuna. Hänen yrityksensä Hennaamo on
ekokampaamo.
. tavallisena kampaajana, mutta henkilökohtaisen elämänmuutoksen
myötä tuntui luonnolliselta laajentaa valintaa myös
työhön, kertoo Henna Kankaanpää.
Henna Kankaanpää
opiskeli ekokampaajaksi kampaajatyönsä ohessa.
Koulutus kesti kahdeksan
kuukautta.
Suurin osa Hennaamon asiakkaista on luomuun, luonnonmukaisuuteen ja ekologiaan elämässään muutenkin panostavia
ihmisiä.
. Puh-
Henna Kankaanpää on
myös meditaatio-ohjaaja.
helmikuuta 2015
11
Feel Dance
Ehkäisevän päihdetyön verkosto:
Keskioluesta
puhuttava kiihkotta
Kakkosoluesta syytä
keskustella
Kansalaiset eivät ole ehdotukselle vielä erityisemmin lämmenneet, ja Hannulasta näyttää siltä, että
keskustelu ei ole ajankohtainen lähivuosina. Lisäksi
on muistettava, että alkoholiperäisten sairauspoissaolojen vuoksi Suomessa menetetään vuosittain
noin kaksi miljoonaa työpäivää, mikä merkitsee lähes 10 000 henkilötyövuotta joka vuosi.
Ehkäisevän päihdetyön verkosto kokoaa yhteen 35 Suomen merkittävintä päihdetyön asiantuntijajärjestöä.
tanssillista.liikuntaa@gmail.com
Titta/ 0400 784 840
Tanssillista liikuntaa
JUURI SINULLE !
Feel dancen viikkotunnit löytyvät näistä paikoista. Alkoholin työllistävät vaikutukset ovat pitkälti muualla
kuin alkoholialalla: sosiaali- ja terveysalalla ja esimerkiksi poliisissa, huomauttaa Hannula. Jos haluat laittaa ystävät
hikoilemaan, silloin valitset zumban taikka
bailatinon.
Ota yhteyttä
ja suunnitellaan yhdessä
toiveiden mukainen hetki
itsellesi ja ystävillesi!!
Ruokakaupasta ostettu olut on suomalaisten suosituin
alkoholijuoma.
keskustella kannattaisi hänen mukaansa siitä, voisiko
kakkosoluen kanssa kuitenkin elää, jos sitä kautta
päihdehaitat ja niiden kustannukset olennaisesti vähentyisivät.
On esitetty arvioita,
että alkoholin kokonaiskulutus pikemminkin kasvaisi, kun ihmiset Alkossa käydessään vaihtaisivat
oluen vahvempiin juomiin.
Samoin on pelätty muutoksen tuhoavan kaupan alan
työpaikkoja maaseudulla.
. Ruotsin kokemusten
perusteella huoli esimerkiksi vahvempiin siirtymisestä on aiheeton. Monille alkoholiprosentilla ei ole
valtavaa merkitystä, vaan
ruokakaupan 3,7 prosenttinen korvaisi aikaisemman 4,5 prosenttisen, sa-
Kaikki liput
TAMPEREELLE 7?
noo Hannula.
. Torstai 12. 15?
Katso netistä: www.satakunnanliikenne.fi
H
IHM OIDA
INE HY V
N IT Ä
SEÄ
SI!
HYVÄN
NÄKÖISTÄ
KOKO
PERHEELLE
AVOIMET OVET
Kalevalan päivänä
la 28.2. Tämä tarkoittaisi muun
muassa 350:n alkoholista aiheutuvan kuolemantapauksen vähenemistä vuosittain.
. Kolmosoluen siirtämisellä Alkoon olisi merkitystä myös
lasten ja nuorten alkoholin käyttöön, sillä nuoret
juovat tyypillisesti nimenomaan ruokakaupasta hankittua alkoholia.
www.feeldance.?
synttärit,työpaikan
koulutuspäivät taikka rentoa illanviettoa
ja ei hajuakaan mitä piristystä järjestäisi??
Meiltä löytyy erilainen liikunnallinen vaihtoehto!
Voit valita esim. Siirto merkitsisi todennäköisesti myös ravintoloille mahdollisuutta valloittaa takaisin päiv i t t ä i s t av a r a k a u p a l l e
menettämäänsä markkinaosuutta alkoholin kokonaiskulutuksesta. teema-aiheisen tunnin vaikka
itämaista tanssia, bollywoodia, charlestonia
taikka burleskia. Mutta
Tulossa häät, polttarit,
LAURI HANNUS
. (02) 633 3579 | www.optikkouotila.?. Soita Tittalle.
PORISSA:
Porin Kuntokeskus,
Sampsantie 8
RAUMALLA:
Rauman kansalaisopisto
Aittakarinkatu 10
Nyt
HELSINKIIN alk. Mutta on myös tärkeää, että vaikutukset
Suomen talouteen ja työpaikkoihin nähdään kokonaisuutena. Kaikkia mahdollisia keinoja vähentää alkoholihaittoja on mietittävä kiihkottomasti, toteaa Ehkäisevän päihdetyön verkoston
puheenjohtaja Kristiina
Hannula.
Ruokakaupasta ostettu olut on suomalaisten
suosituin alkoholijuoma.
Jos Suomessa toimittaisiin
Ruotsin mallin mukaisesti ja kolmosolut siirrettäisiin Alkoon, laskisi alkoholin kokonaiskulutus Valtion
taloudellisen tutkimuskeskuksen ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen laskelmien mukaan 9 prosentilla. N:o 5 . klo 10-14
t QFSJOUFJOFO BLVQVOLUJP
t TIJBUTV
t MZNGBUFSBQJB
t OFVSPTPOJD IPJEPU
t -1( TFMMVMJJUUJIPJEPU
t UFSBQFVUUJTFU IPJEPU
t LBMFWBMBJOFO KÊTFOLPSKBVT
PQJTLFMJKBUZÚOÊ
5FSWFUVMPB UVUVTUVNBBO
LBMFWBMBJTFFO KÊTFOLPSKBVLTFFO
,BIWJUBSKPJMV
LISÄTIEDOT JA AJANVARAUKSET
XXX DBSNBUFSBQJP ö t
t SJUWB MFQJTUP!DBSNBUFSBQJP ö
GBDFCPPL DPN )PJUPQJTUF$BSNB5FSBQJP
t 7BMUBLBUV
1PSJ
Eteläkauppatori 4, Pori | Puh
Jalkapalloilija Lionel Messi tienaa kyseisen summan yhdessä tunnissa, vuoden jokaisena tuntina.
Messi on maailman parhaita jalkapalloilijoita, mutta
siitä huolimatta hänen noin
21 miljoonan euron vuositienestinsä kuulostaa yksinkertaisesti kaistapäiseltä luvulta. Elomo on muun muassa
haukkunut fanien toimintaa Mikkihiirimäiseksi, kun
kannattajat heittelivät kausikortteja jäälle 1-8-tappion
yhteydessä. Seuran fanien mielestä sesonki
ei ole varmasti pitänyt sisällään mitään hyvää, mutta ulkopuolisille turkulaisten tohelluksen seuraaminen on
ollut jopa hauskaa.
TPS on jälleen syytänyt
miljoonia edustusjoukku-
eeseensa, mutta tulos on katastrofaalisen huono. Suikkanen kuitenkin uskoi, että
turkulaisten materiaali olisi
riittänyt jopa mitalitaistoon
keväällä.
loon, jos tämä ihme joskus
nähdään. Huittislaiset
ovat varmistaneet paikkansa kahdeksan parhaan
joukkueen puolivälierissä,
vaikka joukkueella oli ennen keskiviikkoillan Hämeenlinnan HPK:n koh-
taamista vielä kolme ottelua jäljellä.
Lieneekin todennäköistä, että kohti runkosarjan voittoa marssiva LP
Viesti ottaa raskaan Kuusamon reissun sijaan vierailun Huittisiin.
. Stafford on parhaimmillaan kiistaton vahvistus Ässille, mutta näitä
parhaita hetkiä on nähty harvakseltaan. Mikäli 40 000 euroa
vuodessa tienaava olisi laittanut jokaisen lanttinsa säästöön vuodesta 1338 lähtien,
alkaisi hän näinä päivinä saavuttaa Messin vuosipalkan rajapyykin tilillään. Ässät pelasi
erinomaista jääkiekkoa ilman loukkaantuneita pelaajiaankin. Elomo ei myöskään ole saanut joukkuetta
pelaamaan hyvin, ja hänen
lehdistötilaisuutensa sekä
lausuntonsa ovat useimmiten täynnä tahatonta komiikkaa.
Suikkanen kertoi potkujensa jälkeen, että toivottavasti hän saa jatkossa valmentaa seurassa, missä ei
saa puukkoa selkään samalla tavalla kuin TPS:ssa. Ainakaan Turussa kyse ei ole
voinut olla pelkästään raudanlujasta ammattitaidosta.. On
lausunto sitten kuinka yltiöoptimistinen tahansa, on
asialla spekulointi jossain
Koominen
TPS
TEKSTI JA KUVA
Juhani Liuhala
TPS:n kausi SM-liigassa on
ollut harvinaisen epämääräinen kokonaisuus. Se ei
ole tyhmä, joka pyytää, vaan se joka
maksaa.
Eihän se
vaatinut kuin
677 vuotta
säästämistä
Juhani Liuhala
Patrik Parkkonen on
pelannut
viime aikoina
todella hyvin.
Kokoonpanopäätöksiä
TEKSTI JA KUVA
Juhani Liuhala
Ässien sairastuvan tyhjentyessä valmennuksella on edessä mielenkiintoisia päätöksiä. Viestin laulukuoroon laittaminen olisi aika
haastavaa meille, salolaisten riveissä menestystä niittänyt, nykyisin LPVampulan liberona häärivä Hillaelina Hämäläinen
tunnusti taannoin. Lisäksi
miehen luonne ei ole sieltä kaikkein helpoimmasta
päästä. Kuinka paljon kannattaa
sekoittaa viime aikoina menestyksekkäästi esiintynyttä
kokoonpanoa. Ensi
kauden joukkueen kasaamisesta vastuussa oleva Antero Niittymäki on työssään
koeajalla, vastaten kuitenkin samalla ehkäpä tärkeim-
Ulkopuolisille
tohelluksen
seuraaminen
on ollut jopa
hauskaa
lestaan yritteliäs, mutta
suoranaiseksi vahvistukseksi häntä ei voi kuvailla.
Missä on Hansenin paikka
silloin, jos kokoonpano on
lähes kokonaan terveenä?
Mikäli pelaajat ovat palaamassa sairastuvalta nopeasti, eikä uusia loukkaantumisia nähdä, on Ässillä
edessä vaikeitakin valintoja. Yhdysvaltalaista tuurannut Patrik Parkkonen on pelannut parissa väännössä jopa
loistavasti, eikä hänen pitäisi pudota Staffordin tieltä helpolla. Ryan on
ollut sivussa kuukausia,
mutta hän on samalla Ässien kallein pelaaja. -JMN
Urheilukolumni
Järjettömiä summia
Suomalainen työntekijä ansaitsee keskimäärin hiukan vajaat 40 000 euroa vuodessa. Hän on hoitanut hommansa jotakuinkin täydellisesti päin ahte-
Miehen
luonne
ei ole sieltä
kaikkein
helpoimmasta
päästä
määrin pakollista. Suurin osa suomalaisista ei kuitenkaan vastaaviin lukemiin yllä. Onko asiaa
ajateltava ainoastaan yksittäisten pelaajien potentiaalin kautta, vai pitääkö kokonaisuudessa edetä nimenomaan harmonian ehdoilla?
Mihinkään suoranaisiin kokeiluihin patapaidoilla ei
varaa ole, sillä runkosarjan
loppu lähenee uhkaavasti ja
panosta riittää takuulla loppumetreille asti.
mästä asiasta koko seurassa.
Uusi toimitusjohtaja Mika
Eskola esittäytyi medialle puhumalla ensimmäisessä tiedotustilaisuudessaan
varsin kryptisesti.
On jopa surullista ajatella, että TPS on ainakin teoriassa ammattiseura Suomen suurimmassa lajissa.
TPS pyörittää miljoonabisnestään tyylillä, millä pikku?rma olisi ajautunut automaattisesti konkurssiin
ja vieläpä pikavauhdilla.
On välillä vaikea ymmärtää, millä perusteilla ihmiset nousevat urheilupiireissä korkeisiin asemiinsa. Parkkonen on viime aikoina ollut huomattavasti Staffordia parempi
pelaaja Ässille
Jake Hansen on puo-
Nyt parhaat pelaajat on
myyty Turusta pois. Yle TV2 televisioi
huittislaisten kello 16.30
alkavan kamppailun Kuusamon Pölkkyä osana Urheiluviikonloppu-lähetystä.
LP-Vampulan debyyt-
tikausi liigassa on ollut
ryhdikäs. Pitkään sivussa
ollut Michael Ryan pelaa
urheilujohtaja Mika Toivolan mukaan varmuudella vielä tällä kaudella. 12
urheilu ja
liikunta
LP-Vampulan naisten
lentopalloliigajoukkue
pääsee esittäytymään tulevana ystävänpäivälauantaina (14.2.) paitsi kotiyleisölleen Huittisten ammatti- ja yrittäjäopiston
salissa, myös valtakunnan
televisiokameroiden loisteessa. Missä vaiheessa
tilanne on mennyt siihen pisteeseen, että huippupelaajat tienaavat vähintään seitsemännumeroisia summia vuodessa?
Jalkapallo ei ole palkoissa edes omassa ylhäisessä kategoriassaan. Monessa muussa joukkuelajissa tienataan vieläkin
enemmän. Vaikka asuminen on melko
kallista, pystyisi jokainen varmasti pärjäämään noin 40 000
tuhannen euron vuosipalkalla. Se ei oikeuta suoranaiseen
luksuselämään, mutta normaaleissa olosuhteissa summan
pitäisi riittää vähintään kelvolliseen elämäntapaan, ja vieläpä
vuosittaiseen lomamatkaankin. En halua edes ajatella, kuin-ka paljon paremmin asiat olisivat maail-massa, jos huippupelaajien palkoista lei-kattaisiin vaikka puolet, ja kyseiset sum-n.
mat lahjotettaisiin hyväntekeväisyyteen.
Syy ei silti ole urheilijoissa. Vastuu on iso,
muttei millään tavalla palkkojen kokoinen. Mikäli
esimerkiksi maalari hoitaisi hommansa yhtä heikosti
kuin TPS:n vastuuhenkilöt
tällä kaudella, olisi maalattava seinä muuten tyylikäs,
mutta neljäsosa siitä olisi
jäänyt maalaamatta ja roiskeita löytyisi ympäri huoneistoa.
Valmentaja Kai Suikkanen sai potkut marraskuun
alussa, ja tilalle palkattiin
Kai Suikkanen sai tällä
kaudella potkut TPS:n
peräsimestä.
Miika Elomo. Paikka kärkiketjuissa pitäisi siis
olla palkkapussin perusteella varma, mutta missä kunnossa Ryan palaa kauka-
ria. Eero Elon ja
Sami Lähteenmäen paluu
ykkösketjuun on selviö heidän toivuttuaan vammoistaan, mutta tilanne on huomattavasti vaikeampi muilta osin.
Varsinkin ulkomaalaispelaajat ovat Ässien ongelmakohta. Sivuuttaako hän
automaattisesti esimerkiksi Niko Ojamäen, joka on
esiintynyt ennakkoluulottomasti Elon paikkaajana?
Puolustaja Garrett
Stafford on myös kiistaton
ongelmatapaus. Eihän se vaatinut kuin 677 vuotta säästämistä.
Jalkapallo on maailman suurin laji, missä jokainen huippupelaaja kantaa harteillaan isoja paineita, ja he toimivat
myös idolina tuhansille lapsille sekä aikuisille. Baseball, koripallo ja amerikkalainen jalkapallo
ovat esimerkiksi kaikki lajeina vieläkin rahakkaampia huippupelureille kuin futis.
Vaikka seuraan itse urheilua innokkaasti ja arvostan
huippupelaajia huomattavan paljon, ovat heidän tienaamansa palkat yksinkertaisestii
järjettömiä
Tuloksia:
1) Jarmo Palenius 4,5/5,
2) Jussi Kangasniemi 4,
3.-4) Seppo Aalto ja Pauli Leino 3, 5) Mika Jakovaara 2,5.
Porin Shakkikoulu
Porin Shakkikoulu toimii
Shakkihuoneella, Rautatienpuistokatu 6 B, torstaisin klo 15-17.30. - Re3
24.Txe3 Dxe3 25.Lh7+ ja
musta luovutti. Vielä silloinkin, kun
asuntola jo toimi, siellä käytiin viihteellä.
Leena Liipo on tutkinut
historiaa ja hän on ollut miehensä kanssa myös töissä Sininauha ry:llä. (16. Ihmiset suhtautuivat
kovin myötämielisesti yhdistyksen perustamisajatukseen. Lisätietoja: psy@dlc.. helmikuuta 2015
13
Shakkia
Sininauhaa tarvitaan
Tehtävä n:o 647
TEKSTI JA KUVAT
Kristiina Suutari
Kun Porin Sininauhayhdistys 50 vuotta sitten perustettiin, ajat olivat kovat.
. Muunnelmat: 1.
- Ke6 2.Dxf5X, 1. 1
Blackpool - Nottingham 1 2
Sevilla - Cordoba 1
Real Madrid - Deportivo 1
T.K.
24 saraketta,
kuusi euroa.
Toto 75 -vihjeitä
Raviveikkauskierros n:o 7 ajetaan Seinäjoen raviradalla lauantaina.
Vihjeitä:
Perusrivi:
9 Past Or Flash, 11 Ryti-Tyttö,
2 Lictor, 11 Tuikun Poju, 2 Västerbo Mission, 7 Kentucky Love,
1 Vieskerin Valo.
Systeemi:
Lähtö 1: 9 (4, 2)
Lähtö 2: 11 (7, 8)
Lähtö 3: 2, 3, 4, 5, 7 (9, 6)
Lähtö 4: 11 (6, 8)
Lähtö 5: 2 (6, 1)
Lähtö 6: 2, 4, 5, 7 (9, 12)
Lähtö 7: 1, 3, 4, 9 (7, 8)
T.K.
80 riviä, neljä euroa.
Raviurheilua
Joensuun raviradalla on perjantaina lounasravit jotka alkavat kello 12.00.
Vihjeitä TOTO-neloseen:
Systeemi:
Lähtö 1: 1, 3, 5, 10 (9, 4)
Lähtö 2: 2, 3, 4, 7, 8 (9, 10)
Lähtö 3: 2 (5, 1)
Lähtö 4: 7 (6, 2)
Perusrivi: 6 Rainbow Candy, 8
East Star Girl, 2 Vilar Lake, 7
Perta Minore.
T.K.
20 riviä; neljä euroa.
MatSK johtaa SM-liigaa
Shakin joukkuesarjoissa
pelattiin kierroksia viime
viikonvaihteessa. Moni asia on muuttunut, mutta periaate on sama:
puhdasta päälle ja ruokaa.
Päihteettömyys on päämäärä, toteaa toiminnanjohtaja
Johanna Huhtala.
Mattiloppu
Plovdivissa, Bulgariassa viime vuonna pelattu
peli Gunina - Javakishvili päättyi valkean tekemään mattiin.
Historiikin kirjoittanut Leena Liipo ja toiminnanjohtaja
Johanna Huhtala iloitsevat Porin Sininauhan kehityksestä.
Valkea oli kuvion tilanteessa siirtovuorossa ja
pelasi 1.Re6+!. Lohkon lopputulokset: 1) Hämeenlinnan SK
9, ) TammerSh IV 7, 3)
EurSK 5, 4) X Helsinki
4, 5) Hyvinkään SK 3, 6)
Pässi Valkeakoski 2.
II divisioona, 5. - e5
2.Dc4X. N:o 5 . Metallityöt
. Musta
luovutti joutuessaan matiksi: 1. lohko: Taraus TampereKankaanpään SK 1-2
(KankSK: Simo Granat ja
Keijo Rajamäki). Porilaispisteen toi Taneli Lehtilä.
Toisessa ja kolmannessa
divisioonassa kierros oli
jo viimeinen. 1 x 2
Charlton - Brentford 2
Sheffi eld W - Brighton 1 x
JÄRJESTYKSENVALVOJAN
KURSSIT 2015 KEVÄT
La 14.2.
La 21.2.
Ma?pe
23.?27.3.
Kertauskurssi,
Antinkatu 6 A, Pori
klo 8?17
Kertauskurssi
Rauman jäähalli
klo 8?17
Peruskurssi
Antinkatu 6 A, Pori
klo 17?22
Kertauskurssi 80 ?
Peruskurssi 180 ?
+ loppukoe 40 ?
Hinta sis. Rautarakenteet
. Sinne saatiin
Ihmiset myötämielisiä
perustamisajatukselle
myös naisten asuntola.
Muistokadulle, nykyisiin
tiloihin, muutettiin kymmenkunta vuotta sitten.
. Sodasta oli kyllä jotenkin jo selviydytty. Liipo kiittää
tuon aikaisia asenteita päihteiden käyttäjien elämäntilanteen parantamiseksi.
. Hitsaustyöt
. 1980-luvulla tuli
muutto Vapaudenkadulle.
. Kaikki oli siistiä.
Se oli lämminhenkinen ja
kodinomainen paikka jo.
Vapaudenkadun aikoihin ihmisissä näkyi muutos.
Rakennettiin kukkalaatikoita ja tehtiin omasta ympäristöstä viihtyisä. - g6 18.Tfe1) 18.b3 Rb6
19.Rd4.) 16.Dh4 g6. Torstai 12. SM-liigan kärjessä jatkaa espoolainen Matinkylän
Shakkikerho.
Liigan tulokset, 7. Konepajatyöt
Kahden siirron matti
Tämä
sveitsiläisen
Michael Terebesin miniatyyritehtävä on vuodelta 1956. Siirtopakkotehtävässä alkusiirtoon ei
sisälly uhkausta, mutta
kaikki mustan vastasiirrot aiheuttavat heikkouden, joka mahdollistaa
matin.
Ruutulautailija. Teollisuuden
kunnossapitoja asennustyöt
. - g6!)
15.d5!! exd5 (15. Satakuntalaislohkojen tulokset:
II divisioona, 4. - c5 2.Lc4X,
1. - e6 2.Dd6X ja 1. Vanhalla asemalla oli
luksusta. Siirtoa 25.
- Kh8 seuraisi 26.Dxf6X.
Peli on pelattu Budapestissa viime vuonna.
Tehtävän ratkaisu
Ratkaisun alkusiirto on
1.Df4! ja musta on siirtopakossa. (14. lohko:
VammSK II-PSY II 1-4
(PSY: Jarmo Palenius,
Markku Lehtonen, Oskari Aapasuo ja Vellu Alisaari). - Kc5
2.Dc4X, 1. Elämäntapaintiaani Greencrass Salonen ja satunnainen kulkija Timo
Lindevall Porista söivät.
WESTMET
Ulvila
. Mutta täällä oli valtava miesten
asunnottomuus, toteaa Sininauhan historiikin kirjoittanut Leena Liipo.
Luotsinmäen kaatopaikalla sijaitsi ensihätään hökkelikylä, jonne majoituttiin.
Itse kyhätyt asumukset palvelivat koteina.
. Lopputulokset: 1) KankSK 10, 2)
Tampereen SK 8, 3) TammerSh III 4, 4) Seinäjoen
SK 4, 5) Taraus 3, 6) KurVi Kurikka 1.
III divisioona, 5. tai
Veikko Valo, puh. - fxe6 2.Te7X ja 1.
- Kh7 2.Th8X.
Diakoni Markku Tuomikorpi ja suntio Mikko Haavasoja Kokemäeltä jakelivat ruokaa juhlapäivänä. - Lxd5
16.Rxd5 exd5 17.Dh4 h5
(17. opetuksen,
materiaalin sekä kahvit
Ilmoittaudu
timoreijosaario@gmail.com
Timo Saario 044 083 8377
Kurssille vaaditaan
18 vuoden ikä.
Bolton - Warford 2
Leeds - Millwall x
Bournemouth - Huddersf. Oli nähty mitä sota aiheutti miehille ja koko perheille.
Katariinankadun ensimmäisen rautasänkyisen, tupakansavuisen asuntolan jälkeen olot ovat jatkuvasti kehittyneet. 0407193969.
Viikon peli
Flumbort - Farkas
1.Rf3 d5 2.d4 Rf6 3.c4
dxc4 4.e3 e6 5.Lxc4 c5
6.0-0 a6 7.Lb3 Rc6 8.Rc3
cxd4 9.exd4 Le7 10.Lg5
0-0 11.Dd2 b5 12.Tad1
Ra5 13.Lc2 Rc4 14.Df4
Lb7. Kahdeksas kierros:
TuTS-OSS 1-3, SalSK-JyS
2-2, Aatos-MatSK II 4-1,
Velhot-TammerSh 1-5,
EtVaS-HSK 2-1 ja MatSKVammSK 5-1 (VammSK:
Eero Valkama).
Sarjatilanne: MatSK 14,
Aatos ja JyS 13, TammerSh 11, EtVaS 9, SalSK
7, OSS, TuTS ja HSK 6,
VammSK 5, MatSK II 4
ja Velhot 2. Liigan kolme
viimeistä kierrosta pelataan Helsingin Shakkiareenalla 13.-15.3.
Tuloksia divisioonista
Ensimmäisen divisioonan
A-lohkossa vantaalainen
Remi voitti Porin Shakinystävät 5-1. 040 541 4745, jari.ojalehto@westmet.?
Veikkausvihjeet
Kierros 7
Blackburn - Stoke 2
Derby - Reading 1
Crystal P - Liverpool 2 x
Fulham - Ipswich 2
Norwich - Wolverhamp. kierros: Helsingin SK-Aatos Helsinki 1-2, MatSK
II Espoo-EtVaS Vantaa
2-2, Oulun SS-Salon SK
3-0, Vammalan SK-Velhot Porvoo 3-3 (VammSK:
Arturs Neiksans, Toms
Kantans ja Pentti Rintakoski), TammerSh Tampere-MatSK Espoo 2-3 ja
JyS Jyväskylä-Turun TS
2-0. Pelipaikka on
Shakkihuone, Rautatienpuistokatu 6 B ja kilpailu
alkaa klo 18.
Viime maanantaina pelattuun 15 + 15 minuutin
kilpailuun osallistui kahdeksan pelaajaa. h5!) 17.Tfe1 h6 18.Dxh6
Rg4
19.Dh4
Lxg5
20.Rxg5 Rf6 21.Dh6 Db6
22.Lxg6! Dxf2+ 23.Kh1
(23.Kxf2 Rg4+.) 23. Ratkaisu on
palstan lopussa.
. lohko:
Euran SK-TammerSh IV
1-1 (EurSK: Tauno Tammi). Kokoonpanotyöt
p. Tulokset: 1) PSY II
8, 2) TammerSh VI 5, 3)
CC Nokia 4, 4) TammerSh VII 3, 5) VammSK II 0.
PSY:n avoin vartti
Porin Shakinystävät järjestää avoimen 15 + 15 minuutin kilpailun maanantaina 16.2
Kahvitus klo 10.00. Päivällisbuffet 31?/hlö. Jäsenet,
vietämme laskiaistiistaita 17.2.
Ooperissa klo 12. Ilmoittautumiset ja maksut
18.2. Kilpailu ei vaadi lisenssiä. klo
10 Kansalaisopisto, Aittakarinkatu
10. Klo 10 Messu Ulvilan
kirkossa, Marianne Känä, Eija
Humpas-Toivanen, Lea Takala,
Kirkkokuoro. Klo 14.30 Ystävyysseurakuntapiiri Vanhassa
Pappilassa. Musikaali ?Badding
-rokkiin ja takaisin. Ilmoittautumiset
26.2.mennessä, sähköpostilla satakunta@jhl.. Messu klo 10 Ahlainen, Keski-Pori, Lavia, Länsi-Pori, Noormarkku, Pihlava. klo 14.50, Liisantori klo
15.00, Musa klo 15.05, K-City klo
15.15, Koivulantie 4 klo 15.30. Lähtö Ulvilan kirjastolta klo
9.30. Laskettelua, moottorikelkka-ajelua, grillattua makkaraa myynnissä ym. 010 7703 670, Telefax 010 7703 671
Sähköposti etunimi.sukunimi@jhl.?
Aluepäällikkö Seija Johansson 010 7703 672, 0400 595 610
Aluetoimitsija Outi Kortelainen 010 7703 673, 0400 595 611
Palvelusihteeri Satu Fisk 010 7703 670
SUOMEN AMMATTILIITTOJEN
KESKUSJÄRJESTÖ SAK RY
Lounais-Suomen toiminta-alue, Porin toimipiste
Isolinnankatu 24, II kerros, 28100 Pori
Avoinna: klo 8.30-16.00
puh. Risteilyterveisin Raimo
ja Jorma.
Metalli Kutosen veteraanit. klo 13.30 laiva lähtee klo
18.30. Matkan
hinnat ovat A-lk/2h hytissä 20?/
hlö, 3h hytissä 17?/hlö, 4h hytissä
14?/hlö. Klo 18 Rukouspiiri Nikkilässä, Järvitie 3, puhujavieraana
rovasti Tapio Seppälä.
Ti 17.2. Kelivaraus. 27.2. Puheenjohtaja
Vasemmistoliiton Rauman Kunnallisjärjestön
laaja vaalityö-kokous
Vasemmiston toimistolla, Vanhankirkonkatu 17, ke
18.2.2015 klo 18.00. Ruokailu Ravintola Kulma,
buffet 26,50?. 178
Kokemäki. Kansanlaulukirkko klo 12 Ruosniemi. 040 . Bussikuljetuksen yhdistys kustantaa kaikille. Johtokunta.
MUISTILISTA
Porin
Rintamaveteraanit ry. Klo
18.30 Kirkkokuoron harjoitukset
Vanhassa Pappilassa.
Ke 18.2. Kerhossa paremmat
tiedot Sinikalta.
Porin Eläkeläiset ry:n iloinen
iltapäivä to 19.2. Hiihtoloma, ei seurakunnan toimintaa Santrassa. Klo 10 Avoin päiväkerho Harjunpään seurakuntakodissa.
La 14.2. Klo 12.30 Ystäväkerho
Harjunpään seurakuntakodissa.
Klo 12.30 Liikuntaryhmä Kullaankodossa. hauskan merkeissä! Pikkupaketti arvontaan!
Tervetuloa!
Ulvilan Eläkeläiset kerhot jatkuvat
joka toinen keskiviikko (kerho alkanut 4.2.) klo 13.30. Perillä
kahvit ja makkaran paistoa. 50 km, N alle 40 v, N yli 40
v. Tarkemmat ilmoittautumis- ja maksuohjeet löytyvät
Porin JHL ry 27 nettisivuilta www.
jhl27.?. klo 10 Teljä. Kevätvuosikokous Porin Nuorisotalolla 18.2.2015 alkaen
klo 11.00. Klo 10 Avoin päiväkerho Kullaan seurakuntakodissa. Sitovat ilmoittautumiset
15.2.2015 mennessä Anneli Limnell tekstiviestillä puh. 0400 817 114, paivi.luontola@
tulsatakunta.com
ULVILA
Ulvilan seurakunta,
kirkolliset ilmoitukset
Ulvilan seurakunnan kirkkoherranvirasto on avoinna arkisin
klo 8 . 16.4.
Ilmoittautumiset Kaukolle p. Klo
17.30 Kehitysvammaisten iltakerho Friitalan seurakuntakodissa. Sarjat 2-16v. Matkan hinta
on Porin JHL ry 27 jäseniltä 35 ?
ja muilta 45 ?. Klo 13
Lauluhetki Pappilanlammen palvelukeskuksessa, Lea Takala. Kirjoita viestiin: nimi, jäsen
tai ei jäsen, puhelinnumero. Klo 11.30 Pyhäkoulu
Friitalan seurakuntakodissa. Työpaikkojen luottamusmiehillä on puhe- ja läsnäolo-oikeus hallituksen kokouksissa. Yhteishinta jäsenelle 31,50?, seuralaiselle 54,50?.
Jos jäsen ei halua yhteisruokailuun
hinta 5?, seuralaiselle 28?. Myöskin kahvio on
katettu. Kahvitarjoilu. klo 18, ohjelma 10 e,
vapaa pääsy.
Nuoret: Nuortenillat torstaisin klo 18-21 Mukulatorilla.
Yökahvila pe 13.2. Sarjat kelkkakilpailussa: alle kouluikäiset, 7-11
v, 12-16 v. Ohjelmaa,
arpajaiset, lopuksi tanssia. Kaikille
avoin. Johtokunnan kokous 24.2. Tilinumero: FI97 5700 2040 0390 81
Ulvilan JHL ry Hallituksen
kokous
ti
17.2.2015 klo 18. Tervetuloa. (02) 543 1451, fax (02) 543 1452
sähköposti: etunimi.sukunimi@akt.?
avoinna: ma?pe 9.00?12.00 ja 13.00?16.00
Porin seurakunnissa 12.?18.2.
Jumalanpalvelukset su 15.2.
Messu ?tansanialaisin maustein. toiminta- ja tilikertomus
v.2014, tilinpäätöksen vahvistaminen ja vastuuvapauden myöntäminen tilivelvollisille sekä muut
esille tulevat asiat. 010 7703 673, 0400
595 611 tai outi.kortelainen@jhl.?
Kurssille haetaan liiton kotisivujen
Jäsenpalvelu24h kautta. 0400 817 114,
paivi.luontola@tulsatakunta.com
Eläkeläisten ohjattu sauvakävely
tiistaisin klo 9.30 lähtö Kirjurinluodon P-paikalta. Lisätiedot:
Timo Stenberg, 0500 598 293, KariPekka Kankeri, 02 537 3424, Päivi
Luontola, 0400 817 114.
Tuolijumppaa eläkeläisille
maanantaisin klo 14-15 Ruosniemen
työväentalolla, Viitakoskentie 5,
Pori. Vapaa pääsy.
PTU:n
Veteraanien
kuukausipalaveri seuran toimistolla tänään
12.02. 044-7350 607. Ilmoittautumiset 19.3 mennessä
sähköpostilla satakunta@jhl.. Sitova maksu kerätään 15.5. Lisätiedot: Päivi Luontola,
puh. klo 14 Harjunpään
urheilukentällä. Tervetuloa koulutukseen!
Satakunnan aluetoimisto ja toimistoalan
verkosto järjestää ?Hyvinvointi-iltamat. Mukana aluepäällikkö Seija
Johansson kertomassa ajankohtaisista asioista sekä tuote-esittelijä
Tiina Mäkelä. klo
12.00 Nuorisotalolla. mennessä,
jolloin teatteriliput lunastetaan vain
matkansa maksaneille. klo 18.00 Euran urheilukeskuksessa. Säävaraus.
Lasten talvitapahtuma. klo 10.00
Nuorisotalo huone 3. Nuorisotalolla klo
11.30.
JÄRJESTÖT
Vasemmistoliiton maata kiertävä RoadShow
eli vaalikiertue vierailee
Porissa puolueen teltalla lauantaina 14.2. Puheenjohtaja
Paavo Arhinmäki on tavattavissa
klo 13.15 - 13.45. Lenkki sis.
alkuverryttelyn, lenkin, lihaskuntoliikkeitä ja loppuvenyttelyn. tai puh. Tarjolla hernekeittoa, kahvi ja pulla. Tuomasmessu klo 18 Keski-Pori.
Diakoniamarkkinat ti 17.2. Esillä sääntöjen
9. Klo 13.30 Hartaushetki
Esperi-hoivakodissa, uusi puoli, klo 14 vanha puoli. klo 15 AKT:n
aluetoimistolla, Isolinnankatu 24.
Puheenjohtaja.
ELÄKELÄISET
Pihlavan Eläkeläiset ry. klo 20-00
Mukulatorilla.
Kirjallisuuspiiri ma 23.2. ennakkoon paivi.
luontola@tulsatakunta.com tai pai-
kanpäällä klo 17.30-17.45. PJ.
JHL Järjestää Yksityisen sosiaali- ja terveysalan päivän 27.3.2015
Sokos Vaakuna, Pori.
Kurssi on tarkoitettu yksityisen
sosiaali- ja terveysalan luottamusmiehille. tai puh: 010 7703
670 (ilmoita myös ruokavaliosi).
Tervetuloa! JHL Satakunnan aluetoimisto ja toimistoalan verkostoporukka
JHL Satakunnan aluetoimisto ja ruokapalvelualanverkosto järjestää
Ammattialaillan ruokapalveluhenkilöstölle ti 24.3.2015
klo 17.30 Cumulus, Yrjönkatu 24,
Pori Syö hyvin - aiheesta luennoin
Annikka Marniemi, kuluttajaliitosta. 15, p. klo 15.00. Yllätyspalkintoarvonta kerran kuussa!
Hinta 10 e/hlö/kevätkausi. Tervetuloa viihtymään Pyynikin Kesäteatterin katettuun katsomoon. krs, 28100 Pori,
puh. Yhteydenotot P ja L Uusi-Luomalahti
p. Pikkupaketti
arvontaan. Tervetuloa.
Hallitus.
Porin
Rakennusveteraanit, patikoimme
Katinkurunmajalle 18.2.
Lähtö klo 10.00 Urheilukeskuksesta, tennishalli. Matkat: lyhyet. Säävaraus.
ULVILAN JHL RY
465 Teatterimatka jäsenelle ja seuralaiselle
Vaasaan
lauantaina
14.3.2015. krs., 28100 Pori
ma?pe klo 9?12 ja 13?16, la suljettu
faksi 020 774 2391, s.posti: etunimi.sukunimi@pam.?
Valtakunnalliset numerot:
020 774 002/PAM vaihde, 030 100 600/Jäsenyys ja liittyminen,
030 100 620/Jäsenten työsuhdeasiat, 020 690 211/Työttömyysturva
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry
Porin toimisto, Isolinnankatu 24, 2. Hakuaika
päättyy 5 viikkoa ennen kurssin
alkua 16.3.2015. klo 14, liput
28?. Pärny kylpylä
Estonia 5-11.4. Risteily m/s Viking Gracella 15 . 0400 75
2897 tai sp. Keskustelun aiheena Pihlavan poliisit.
Alustajana Mikko Koivunen.
TUL:n Satakunnan piirin
pilkkimestaruuskilpailut
la 28.2. Matkalla
hyväpalkintoiset arpajaiset mm.
hölskyviä, seinäkello, kirjallisuutta,
keittiövälineitä, pöytäliinoja ym. Tänään ei Nuorten naisten
raamista.
To 19.2. Klo 12.30 Lukupiiri
kirkkoherranviraston kokoustilassa.
Lue Helvi Hämäläinen: ?Kaunis
sielu?. Klo
12 Nepalin vammaisten tukikerho Friitalan seurakuntakodissa.
Klo 13 Kisumupiiri Kivelässä,
Purjeentie 3 B 42, Pori, teologiharjoittelija Minna Majaniemi. lisämaksu. Ilm. Matkan hinta on 60?/
hlö, sisältää aamupalan laivalla.
Ilmoitukset ja maksut 12.3 mennessä Raimo Liljeroos puh.0400123 435. Sarjat
vuonna 2002 ja sitä myöhemmin
syntyneille. yhteisvastuukeräykselle 81,40 e.
Cash only -yhtye esittää Johnny Cashin gospel-musiikkia.
Konsertti Ulvilan kirkossa
su 22.2. Tervetuloa mukaan. Kahvitarjoilu, tervetuloa!
Johtokunta.
TUL
HARJUNPÄÄN
TUISKU järjestää hiihtokilpailut jäsenilleen ja
harjunpääläisille lapsille
laskiaistiistaina 17.2. Teljän Nousu ry ja
Metalli ao.312 yhteinen
talvitapahtuma Pitkäjärven liikunta-alueella ti 17.2.
klo 12-15. Kirkkoherranvirasto suljettu tänään. Mm.
hernekeittoa, punatulkkuja.
Rakennusliiton os. Klo 13.15 Messu Antinkartanon kappelissa.
Su 15.2. Apuväline: liikuntarajoitteiset saa käyttää
potkukelkkaa liikkumiseen jäällä.
Tiedustelut: Tarmo Vajavaara, puh.
040 558 9756 ja Arvo Oja, puh.
050 593 8808.
Avoimet TUL:n Satakunnan
piirin 50 km/30 km
mestaruushiihdot
la 7.3. Lauluharjoitukset 11.2. 044- 270 8071. Klo 16 Väinölä. Klo 12
Preiviiki, Reposaari. annelilimnell@gmail.
com. Hiihtotapa perinteinen.
Sarjat hiihdossa: T/P 6, 8, 10, 12, 14,
16 v. toimistoalan henkilöstölle ti 3.3.2015
klo 18 alkaen JHL:n Satakunnan
aluetoimistolla, Isolinnankatu 24,
Pori. hiippakunnallinen kolehti: jumalanpalveluselämän ja muun hengellisen elämän
tukemiseen 82,40 e ja 1.2. Lisämaksusta
voi tilata aamiaisen 10?/hlö. Klo 9.30 Avoin päiväkerho Kirkkotuvassa. 020 774 0410
Aluetoimitsija Raija Raittio,
puh. Kevätkokous 13.2.2015 klo 18.00
työväentalo Rantalassa.
Esillä sääntöjen määräämät asiat mm. tai
puh. Musiikin,
laulun, ruoan ym. Poikkeamme kahvilla Häijään Nesteellä. Tervetuloa! JHL Satakunnan aluetoimisto ja ruokapalvelualan verkosto.
Porin JHL ry 27 vapaa-aikajaosto järjestää
21.3.2015 teatterimatkan Tampereen teatteriin katsomaan näytelmää Älä pukeudu päivälliselle. Klo 13 Lassila. Puffetti.
Tapahtuma on maksuton. klo 18
Kullaan seurakuntakodissa, lue
John Boyne: Tarkoin vartioitu
talo?.
Elämänkaaritapahtumat
Kastetut lapset
Eino Elmeri Aavikko
Senni Anna So?a Sarlin
Eveliina Aila Itävalo
Mimosa Tuulikki Tervakangas
Kuolleet
Matti Juhani Mansikkamäki 76 v. Käsitellään
sääntömääräiset asiat. Auto lähtee
Isojoenranta Laituritie 25 klo 14.30,
Ruosniemi klo 14.35, Toejoenpuistikko klo 14.40, Porkka klo 14.45,
tori säästöp. 010 7703 510 kurssin
sisällöstä aluetoimitsija Outi Kortelainen puh. kuntaliitossopimusta ja kevätkokousasioita.
Porin Katajakuoron
vuosikokous pidetään
to 26.02.2015 klo 19.30
Herralahden koululla.
Tervetuloa! Johtokunta.
Porin Sairaus- ja Tapaturmainvalidit ry.
Vuosikokous pidetään
tiistaina 17.2. Hiihtokilpailut klo 12
alkaen. Tied. Porin kulttuuri- ja retkeilypäivät kesällä 9 - 11.6. 60. klo 13.30 jatkuen joka
toinen keskiviikko. Pasi
Ylitalolta puh. Puheenjohtaja Eeva Rautiainen.
Teljän veteraanit tiedoittaa:
Järjestämme
risteilyn
Tallinnaan
13.4. Osallistumisranneke on nyt tilattavissa, maksaa
20?/henkilö. 30 km, N/M kuntosarja 10 km.
Os.maksu: 10 e/hlö. 02-535 0600, osoite
Pappilantie 7 A. klo 10.00-14.00 Kokemäen Sääksjärven Koivurannassa.
Sarjat: miehet, miesveteraanit,
naiset ja nuoret alle 18 v. Klo 10.30
Hartaushetki Vilhelmiinakodissa. Kurssi on palkallinen
ja kuuluu työantajan tuen piiriin.
Lisätietoja antaa kurssisihteerit@
jhl.. sääntömääräinen
vuosikokous 3.3.2015 klo 17:00
sanomalehti Satakunnan Työn neuvottelutilassa osoitteessa Eteläpuisto 14, 28100 Pori. Tervetuloa. 556 8221. Klo 12
Messu Kullaan kirkossa, Marianne
Känä, Lea Takala, Kirkkokuoro.
Ma 16.2. Matkaterveisin Puheenjohtaja.
Porin Autoalantyöntekijät ry os. 010 7703 670 (Ilmoita myös
ruokavaliosi). Hinta 3 e/hlö/kerta. Rooleissa
Esko Roine, Seija Holma, Eija Vilpas, Tom Lindholm, Mari Turunen ja
Ville Majanmaa. Klo 13
Paluksen lähetyspiiri Voutavaaralla, Harjulantie 682, Riku Pakarinen. Kirkkokahvit asehuoneessa. § asiat. Seurakunnan kotisivut ovat osoitteessa
www.ulvilanseurakunta.?.
To 12.2. Viraston yhteydessä on hautausmaantoimisto, jossa
päivystys maanantaisin ja tiistaisin
klo 9-11, p. klo 16.30
Harjunpään urheilukentällä. mennessä pirjo.enonkoski@
ulvila.. Klo 13 Liikuntaryhmä
Kullaankodossa. Hallitus.
Pohjois-Porin Työväenyhdistys
järjestää teatterimatkan Pyynikin kesäteatteriin lauantaina 27.6. klo 10?13, Porin seurakuntakekus. Tiistaina laiva lähtee takaisin 12.30. Puh. Luistelua jäähallissa klo 13-15, mailaton vuoro.
Poniajelua ja makkara- ja mehutarjoilu. Matka maksetaan vapaa-aikajaoston
tilille LähiTapiola FI76 3636 3010
7511 13 viimeistään 15.2.2015.
Porin JHL ry 27 hallitus kokoontuu torstaina
19.2.2015 klo 17.00,
yhdistyksen kokoustila,
Eteläpuisto 12. 040 848 9450
Porin toimisto
Isolinnankatu 24, 3. Rakentajaveteraani tervetuloa reippailemaan. klo 11.00 Salomonkallio,
Nakkila. Ilm. Toimikunnan kokous su
22.2. Johtokunnan kokous 19.3. klo 18.00
näytökseen ?avioliitto Simulaattori?.
Ohjaus Tomi Auvinen. Iloinen
iltapäivä laskiaistiistaina 17.2. 0400 938830.
HARJUNPÄÄN
TUISKU järjestää talvitapahtuman sunnuntaina
22.2. Paikalla on
myös Vasemmistoliiton satakuntalaisia kansanedustaehdokkaita.
Tervetuloa evästämään eduskuntaan pyrkiviä!
Vasemmistoliiton Ulvilan kunnallisjärjestön
toimikunnan, valtuustoryhmän, lautakuntien
jäsenten ja varajäsenten sekä Vasemmistoliiton ulvilalaisten jäsenten ja kaikkien muiden Ulvilan
asioista kiinnostuneiden avoin kokous torstaina 19.2.2015 klo 18.00
kaupungintalolla kokoushuoneessa
1-2. Klo 13.30
Lauluhetki Kullaankodossa, Katri
Järvisalo-Hoffström, Pirjo Laine.
Pe 13.2. Anneli 050-518
9592 ja Elisa 050-374 1815.
Pihlavan Eläkeläiset ry. Ruotsinristeily Viking Grace 3.3.
Kyösti Mäkimattilan konsertti Laitilassa 19.3, liput 15?. tai 050-533 5704. Laiva
on Baltic Queen. Klo 17.30 Naisten
raamattupiiri Friitalan seurakuntakodissa.
Kirkkokolehti 25.1. 28100 PORI,
avoinna: klo 8.30?16.00
fax 020 77 41346
Aluepäällikkö
Aluetoimitsija
Aluetoimitsija
Toimistosihteeri
Nurmela
Numminen
Vahala
Kauppila
Työttömyyskassa
Metalli
020 77 41340, 040 827 8348
020 77 41342, 040 707 3674
020 77 41341, 040 754 1326
020 77 41343
020 690 455
RAUMAN PÄIVYSTYS: Metalliosastojen toimisto
Aittakarinkatu 1, 26100 RAUMA, puh. klo 11 - 15 Porin Eetunaukiolla. 14
AY-PALSTA
RAKENNUSLIITTO ry
SATAKUNNAN ALUETOIMISTO
Liisankatu 18 B, 28100 Pori
020 77 43431, fax 020 77 43424
Aluepäällikkö Ismo Mansikka 0500 590 346
Aluetoimitsija Tarmo Keränen 040 717 0998
Email: etunimi.sukunimi@rakennusliitto.?
Avoinna: ma?ti klo 8.30?12.00 ja 13.00?16.30
Valtakunnalliset numerot:
020 690 230 / työttömyysneuvonta
020 690 231 / jäsenyysneuvonta
020 690 232 / työehtoasiat
METALLITYÖVÄEN LIITTO ry
SATAKUNNAN ALUETOIMISTO:
Isolinnankatu 24, 2 krs. Tervetuloa. Tervetuloa
kaikki!
SVS
SVS:n Porin os. klo 14.15 Viikkarin Valkamassa. mennessä: paivi.luontola@tulsatakunta.
com. Lisätiedot:
Päivi Luontola, puh. Tiedustelut: Kari-Pekka Kankeri 02 537
3424, Päivi Luontola 0400 817 114,
Pekka Haapanen 040 587 9472.
Avoimet hiihto- ja
potkukelkkakilpailut
ke 25.2. (02) 8220 901
avoinna: keskiviikkoisin klo 8.30-14.00
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry
Satakunnan aluetoimisto
Isolinnankatu 24, 5. Kaikki sydämellisesti
tervetuloa.
Rauman Eläkeläiset ry. Käsitellään mm. Johtokunta.
RAUMLAINE
Rakennusliiton osasto
123:n hallituksen kokous tänään torstaina
12.2.2015 klo 19.00
osaston toimistolla osoitteessa
Pohjankatu 24 B 10. Sarjojen kolme parasta palkitaan. krs, 28100 PORI
Avoinna: ma?pe klo 9.00?15.00
Puh. Matkan hinta 45?.
Sisältää matkan ja teatterilipun. Hiihtotyyli perinteinen.
Sarjat ja matkat: M alle 40 v, M yli
40 v. Lähtö Nuorisotalon parkkipaikalta maanantaina
13.4. - 14.4.2015. Paikka Gafe Hellman. Yhden henkilön hyttiin
tulee 16. ym.
arvontaan sopivaa
02 8650 800
- Faksi 02 8259 9909
- info@kaijaruosteenoja.?
www. vahingon hän ilmoitti siitä työnjohtajalle, mutta vastauksena oli, että vika korjataan, kunhan
jostain toisestakin asunnosta putki hajoaa. 641 8600, faksi 641 8603
www.jyrkikangasniemi.com
Lakiasiaintoimisto
JYLLI & UOTILA KY
Gallen-Kallelankatu 9 A 6,
28100 Pori
puh. Tullessani eräänä aamuna asuinalueella sijaitsevalle tornitalolle huomasin, ettei teitä eikä pihoja oltu aurattu. rauli.virtanen@hannuknuutilaky.?
YM. 02-6486075 www.AK-KIVI.fi
Nakkilan torilla
joka keskiviikko
aamupäivällä.
Porin
torilla
joka torstai.
KOTIPALVAAMO
Hyviä makuelämyksiä, Kivikylästä tottakai
Laatutuotteita ja hyvää palvelua
www.rudus.?
EEVA LEHTONEN OY
. Kesä-elokuussa
ympäri Suomea järjestettäville noin 60 nuorisoleirille on ilmoittautunut tässä vaiheessa jo 662 nuorta,
kun viime vuonna samaan
aikaan ilmoittautumisia oli
vasta 532. Asianajajan ammattinimikettä saavat käyttää ainoastaan viralliseen asianajajaluetteloon
merkityt asianajajat. Suurin osa leireistä on
suunnattu 14?16-vuotiaille, mutta omia leirejä järjestetään myös 17?20-vuotiaille sekä yli 20-vuotiaille.
Lisäksi kesäisin järjestetään ruotsinkielisiä leirejä ja englanninkielinen leiri
sekä toiminnallisempia erikoisleirejä kuten liikunta-,
kuvataide-, musiikki-, teatteri-, sanataide- ja vaellusleirejä. Tällaiseen oikeusapuun
oikeutettu henkilö voi itse
valita haluamansa toimiston.
Kannattaako
kilpailuttaminen
Tavataan sanoa, ettei halvalla saa hyvää ja näin taitaa
olla myös nykyisin kiinteistönhoitoyritysten tarjoamissa palveluksissa. Puh. 632 4422, faksi 632 4423
- Jaakko Viinikkala, Raine Ylikoski,
Elina Kemppainen
www.aavk.?
EURASSA
HAUTAKIVET
Torimyyntiä autosta
ASIANAJOTOIMISTO
KAIJA RUOSTEENOJA Ky
- Satakunnankatu 15, Eura
- Puh. Ilmoittautuminen on edelleen käynnissä
ja suurimmalle osalle leireistä löytyy vielä paikkoja.
. helmikuuta 2015
PALVELUHAKEMISTO
Roiskeita
joissa toimivat lakimiehet
ovat tuomarinvirkaan oikeuttavan tutkinnon suorittaneita.
Toimistot hoitavat myös
maksuttomia oikeudenkäyntejä. Porin
kaupunki on savuton työpaikka.
Korjaus 5.2.2015 olleeseen työpaikkailmoitukseen.
Virheellisesti haussa oli kaksi hankepsykologia. 632 6225, faksi 632 6229
0400-526 918
. Hänen vessastaan sattui vesiputki rikkoutumaan muutama kuukausi sitten. Pori, Pohjoiskauppatori 1 B
. 631 0800
. järjestettävälle leirille on ilmoittautunut nuoria
aina pääkaupunkiseutua ja
Pirkanmaata myöten. Soitin asiasta RTK:n työjohdolle ja häneltä kuulin,
että syy lumen auraamattomuuteen johtui auraustraktorin hajoamisesta. Pori
. N:o 5 . Antinkatu 15 C, 2 krs. Ota vastaan uusia
haasteita ja tule työskentelemään Porin seudun asukkaiden parhaaksi.
Perusturva
Kuusi lähihoitajaa,
Länsi-Porin lähipalvelualueen kotihoito (4),
Länsi-Porin lähipalvelualueen pitkäaikaishoidon
osastot (2)
Työpaikat hakuohjeineen ovat kokonaisuudessaan
luettavissa osoitteessa www.pori.?/tyopaikat. Leiri on jo ilmoittauduttu täyteen.
Ensi kesän leiri-ilmoittautumisten perusteella
kiinnostus protuleirejä kohtaan on kasvanut valtakunnallisesti. Leirin teemoihin kuuluu
nuoria kiinnostavia aiheita
kuten ihmissuhteet, erilaisuus, tulevaisuus ja maailmankuvat. 632 7575, fax 641 6535
www.atk-palvelumyllymaki.?
ASIANAJOTOIMISTOJA
Asianajaja on oikeustieteellisen loppututkinnon ja erillisen asianajajatutkinnon suorittanut lakimies, jonka
Suomen Asianajajaliitto on hyväksynyt jäsenekseen. Nyt onkin syytä todeta, että voi aikoja entisiä, kun
sairaalassa oli konehuoneella ammattimiehet. Silloin ei olisi
varmaan ystävänikään tarvinnut
odotella vesiputkien korjausmiestä.
Edelleen
parkkipaikat
ja asuntojen
edustat ovat
auraamatta
Ossi Qvist
Lakiasiaintoimisto
KANGASNIEMI JYRKI
Varatuomari Jyrki Kangasniemi
Antinkatu 14 A (5. Lunta on sen jälkeen tullut useita
kertoja, mutta edelleen parkkipaikat ja asuntojen edustat ovat
auraamatta. Tilitoimistoja ?
ATK-Palvelu
Myllymäki Oy
Antinkatu 16 B, Teljäntori 2. 632 6111, faksi 633 8296
. Osallistumismaksu
leirille on perusleirien osalta 231 euroa ja erikoisleirien
osalta 352 euroa.. Asianajaja on kokenut
ja sidonnaisuuksista vapaa oikeudellinen asiantuntija, joka noudattaa
toiminnassaan hyvää asianajotapaa.
Vain asianajajaliittoon kuuluvat lakimiehet ovat asianajajalaissa säädetyn julkisen valvonnan alaisia.
PORISSA
HANNU KNUUTILA KY
. Ilmeisesti
ne kilpailutettiin kuten nykyinen EU- direktiivi määrää ja halvin tarjous voitti.
Nykyään nämä ?halvimmat. Viime kesän leiriläisille tekemässämme kyselyssä monet kuvasivat leiriviikkoaan elämänsä parhaaksi kokemukseksi. hannu.knuutila@hannuknuutilaky.?
. Faksi 633 6115
ASIANAJOTOIMISTO
VIINIKKALA & YLIKOSKI Ky
- Antinkatu 13 B 55, 28100 Pori
- Puh. kaijaruosteenoja.?
Varaa tästä
yrityksellesi ilmoitustilaa!
Kysy lisää Tarjalta puh. kerros), Pori
puh. työt Satalinnan sairaalassa tekee
RTK:n huoltomiehet,
jos ehtivät.
Eräs hyvä ystäväni sattuu asumaan
sairaalan omistamassa rivitalokaksiossa ja
hän kertoi minulle, kuinka leväperäistä tämä kiinteistöiden hoito nykyään on. (02) 635 1160
050 569 3653
050 376 2809
Asiantuntevaa
hautausalan palvelua.
Kuljetukset kaikkialle.
Muistotilaisuudet,
sidontatyöt.
Varaa tästä
yrityksellesi
ilmoitustilaa!
Kysy lisää Tarjalta
puh. krs.
28100 Pori
puh. 0800 392 262,
(mainittava, että kyse on ST:stä!),
muualla postiin tai ST:n konttoriin.
UUSIKOIVISTONTIE 40, PORI
puh. Lumisade saattaa tukkia jopa tiet. Aiheisiin ei yritetä antaa valmiita vastauksia, vaan tärkeintä on auttaa
nuoria muodostamaan omat
mielipiteensä.
. Prometheus-leiri on
monelle nuorelle ennenkokematon elämys, Komsi sanoo.
Kaikille nuorille avoimia, uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumattomia
Prometheus-aikuistumislei-
rejä on järjestetty Suomessa vuodesta 1989 lähtien.
Vuosittain leirin käy noin
800 nuorta eli lähes puolitoista prosenttia ikäluokasta. Aikoinaan Satalinnan sairaala kuului Satakunnan sairaanhoitopiirin hallintaan, mutta
sairaalan toimintojen siirryttyä Poriin kiinteistöä varten perustettiin Satalinnan kiinteistö Oy. Haussa:
Sivistyskeskus
Kaksi opiskelijapsykologia
(ammatillinen koulutus).
12.2.2015
Porin kaupunki
Henkilöstöpalvelut
Prometheus-leiri vetää nuoria myös Porissa
Prometheus-aikuistumisleiri eli protuleiri kokoaa
jälleen kesällä Poriin joukon 14?16-vuotiaita nuoria
pohtimaan itseään ja elämää. Porin Koivuniemessä
5.?12.7. Jopa
99 prosenttia vastanneista sanoi voivansa suositella Prometheus-leiriä ystävilleen, leirejä järjestävän
Prometheus-leirin tuki ry:n
puheenjohtaja Aatu Komsi toteaa.
Viikon mittaiset protuleirit tarjoavat nuorelle mahdollisuuden pohtia
uteliaisuuteen kannustavassa ympäristössä itseään ja
muuta maailmaa keskustelujen ja leikkien välityksellä. Asianajajaliitto
pitää yllä jäsentensä ammatillista jatkokoulutusta. Kun oma talonmies hoiti työt, ei asukkaidenkaan tarvinnut kahlailla lumikinoksissa. Tämä merkitsi myös sitä, että sairaanhoitopiirin huoltotoimet lakkautettiin. Huomattuaan ko. Torstai 12. Puh. 045 773 315 28
Satakunnan Työn
varhaisjakeluhäiriöt
Pori, Ulvila, Noormarkku, ma?pe
klo 6.30?11, puh. 045 773 315 28
PAIKKOJA AVOINNA
Työpaikat
Kaupunki työnantajana tarjoaa sinulle loistavat mahdollisuudet käyttää ammattitaitoasi yhteiskunnallisesti
merkittävissä tehtävissä, kehittyä työssäsi, vaikuttaa
työhösi ja pitää huolta itsestäsi. Kysyä sopiikin kumpi tulee kalliimmaksi tukkia vuotokohta vesiputkesta vai palkata korjaaja, sillä Harjavallassakin
on vesi kallista vaikka se tuleekin asukkaiden vesikraanaan Hiittenharjulta.
Haittoja kiinteistöhuoltoon näin talvella aiheutuu
myös lumesta. KIVIALAN TYÖT
SUORAAN
KIVIVEISTÄMÖLTÄ
KYLÄSAARESTA
AK-KIVI
Kiviveistämöntie 39, 28760 Pori
puh