SATL-kirjat 1/2020 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

KALLE KALAJA ALKU-URANI KOMPASTUKSET TYÖPAIKANVAIHDOKSET SIVUVAIKUTUKSINEEN
ALKU-URANI KOMPASTUKSET
ALKU-URANI KOMPASTUKSET TYÖPAIKANVAIHDOKSET SIVUVAIKUTUKSINEEN KALLE KALAJA
ALKU-URANI KOMPASTUKSET TYÖPAIKANVAIHDOKSET SIVUVAIKUTUKSINEEN KALLE KALAJA
PAINOS LOKAKUU 2020 ISBN: 978-951-9155-54-8 PAINOPAIKKA: HANSAPRINT OY, SUOMI. © KALLE KALAJA JA SUOMEN AUTOTEKNILLINEN LIITTO RY ULKOASU JA TAITTO: MIKKO PURANEN KANNEN KUVA: ISTOCKPHOTO KUSTANTAJA: SUOMEN AUTOTEKNILLINEN LIITTO RY WWW.SATL.FI 1
MISTÄ MINÄ JÄÄN ELÄKKEELLE. 151. TELEVISIOKASVO 19 2. 119 17. PEREHDYTYKSEN MERKITYS 111 16.1 EI SE NIIN HELPPOA OLEKAAN 116 16.2 TAAS ALUSTA. NAINEN 63 8. TYÖNHAKU 73 10. SISÄLLYS ALKUSANAT 7 LÄHTÖLAUKAUS 13 1. KUN TEKEE MIELI TAAS VAIHTAA 147 22. 39 5. HUOLTONEUVOJA: KUINKA HANKALISTA TILANTEISTA SELVITÄÄN. PERHEELLISENÄ TYÖSSÄ 129 19. 27 3. KUNNIOITA KUULIJOITASI 137 21. TUOTEPÄÄLLIKKÖ TOIVEIDEN TÄYTTYMYS, MUTTA…. KIIREITÄ TÖISSÄ… 133 20. AVUSTAJANA LEHTITOIMITUKSESSA 89 13. TOIMINNANJOHTAJA 93 14. TIEDOTTAJA 99 14.1 PALKINTOJENJAKO 103 14.2 PÄÄTTÖTYÖN MERKITYS 105 15. LABORATORIOINSINÖÖRI 83 12. VERKOSTON MERKITYS 123 17.1 SUOSITTELIJAT VALMIINA 126 18. 45 6. KEHITYSINSINÖÖRI 79 11. BRAND MANAGER 55 7. LIIAN KOVAA. SALES MANAGER 67 9. TIEDOTUSPÄÄLLIKKÖ 107 16. KERRAN ELÄMÄSSÄ 33 4
Myönnän avoimesti vaihtaneeni alku-urani aikana liian usein työpaikkaa. Kaikki osapuolet ovat osaltaan muokanneet minua siksi tyytyväiseksi henkilöksi, joka nyt olen. Millaiseksi reaalimaailma kohdallani osoittautuikaan haasteineen sekä hedelmineen. En kuitenkaan pystynyt hyödyntämään sisäänajovaiheen jälkeistä. Pidemmän työuran tehneet löytänevät uudenlaista kulmaa mahdollisille toimenkuvavaihdosajatuksilleen. Kirja on tarkoitettu laajalle lukijakunnalle. Vastavalmistuneille kerron, millaisin odotuksin itse lähdin täysipainoiseen työelämään. Kerron asioista omien kokemusteni kautta, eikä tarkoitukseni ole loukata, osoitella tai nostaa jalustalle erikseen ihmisiä tai yrityksiä. Työpaikanvaihdokset olen tehnyt aina oma-aloitteisesti, painostamatta. 7 ALKUSANAT Tämän kirjan aikaansaamisen kipinänä toimi se, että 48-vuotiaaksi omaan poikkeuksellisen laajan kokemuksen erilaisista työtehtävistä. Kirjan loppuosassa tuon ilmi yleisiä työelämän taitoja ja arvoja, jotka ovat itselleni hioutuneet parempaan suuntaan vasta työvuosien kartuttua runsaammin. Olen aikanaan tavoitellut paljoa ja saanut paljon. HRja päällikköasemissa toimivat saavat vinkkejä henkilöjohtamiseen ja erityisesti tuoreiden organisaatiojäsentensä järkevään kiinnipitoon. Kohdalleni on sattunut hyvin erilaisia, heikkoja ja vahvoja työtovereita sekä esimiehiä. En siis ole vielä kertaakaan saanut potkuja
Kaikilla työelämän aikana kohtaamillani henkilöillä on ollut vaikutusta kirjan sisällön rikastumiseen. Kiitän laatukirjoittaja Lauri Puintilaa pitkäksi venyneen kirjoitusprojektini aikana saamistani toverillisista huomautuksista, jotka edesauttoivat hankkeen pysymistä ajatuksissani. Espoossa 11.9.2020 Kalle Kalaja. Tarkastelujakson aikana olen muuttunut siviilipuolella työlleen omistautuneesta sinkusta 16ja 18-vuotiaiden nuorten isäksi, joka arvostaa vapaa-aikaansa työpanoksen siitä juurikaan kärsimättä. En koe olevani mikään ihmemies, vaan henkilö, jonka kokemuksia lukijan on todennäköisesti melko helppo peilata omaan elämäänsä ja uraansa. 8 työskentelyn ammattitaitoa kunnolla kertaakaan ennen viimeisintä, reilusti yli vuosikymmenen kestänyttä työsuhdettani. Loppuvaiheessa sain runsasta apua ex-kollega Mia Meinanderilta ja moniosaaja Kauko Kyyröltä, kiitos. Riti, Helmi ja Lauri – kiitos että kaikki nämä vuodet minulla on ollut työelämän vastapainoksi rakastava, rauhallinen ja ymmärtävä koti
9 TYÖHISTORIA SIVIILISSÄ TAPAHTUNUTTA 1. Tuotepäällikkö, Toyota Auto Finland Oy (1.11.1998-29.5.2000) 3. Tiedottaja, Toyota Motor Finland Oy (1.4.2006-30.5.2011) Tiedotuspäällikkö, Toyota Auto Finland Oy (1.6.2011-31.1.2018) Yritysmyynnin päällikkötehtävät, Toyota Auto Finland Oy (1.2.2018-3.4.2020) 8. Liiketoimintajohtaja, Suomen Autoteknillinen Liitto ry (6.4.2020->) 1998 1999 2000 2008 2004 2012 2017 2001 2009 2005 2013 2018 2002 2010 2006 2014 2019 2003 2011 2016 2007 2015 2020 1. Brand/Sales Manager, Goodyear Dunlop Tires Finland Oy (30.5.2000-15.4.2002) 4. Lauri syntyi 20.7.2004. Äiti kuoli 8.7.2002 4. Helmi syntyi 24.5.2002 3. Toiminnanjohtaja, Suomen Autoteknillinen liitto ry (1.8.2004-31.3.2006) 7. Huoltoneuvoja, Toyota Autotalot Oy (1.1.1998-30.10.1998) 2. Kehitysinsinööri, König Oy (1.5.2002-9.7.2002) 5. Naimisiin 9.6.2001 2. Laboratorioinsinööri, Helsingin ammatti korkeakoulu Stadia (1.8.2002-31.7.2004) 6
• Keskeisintä hedelmää ovat ne syyt, joiden takia tein päätöksen vaihtaa työpaikkaa. Ne ovat vaihdelleet tapauskohtaisesti paljonkin: • haastavampi työnkuva • parempi palkka • säännöllisemmät työajat • enemmän tai vähemmän työmatkoja • omatoimisempi työnkuva • enemmän tiimityötä • hankala esimies • ahdistava työilmapiiri • omien kykyjen riittämättömyyden tunne.. Muiden henkilöiden työtavat, moraali, johtamistaidot ja reagointi eri tilanteisiin jne. Niillä ei ole kerronnan ja sisällön kannalta merkitystä, vaikkei niissä varsinaisesti ole mitään salattavaakaan • Keskityn omien päätösteni, tekemisieni, virheiden sekä onnistumisten kerrontaan ja analysointiin. 10 PERIAATTEITA KIRJOITUSTYÖHÖNI: • Työnantajien, esimiesten ja kollegoiden nimiä ei ole ollut tarvetta aina mainita. • Kerron tarkemmin niistä osaamisalueista, joista koen oppineeni tavallista enemmän näiden työnvaihdosvuosien aikana. tulevat esille siinä sivussa
Esiintymiskykyni ja työtäpelkäämättömyyteni olivat ehkä syitä siihen, että juuri minulle tarjottiin ilman omaa yhteydenottoanikaan työpaikkoja, juuri yleistä taloutta ja autoalaa voimakkaasti ravistelleen laman jälkeen. • Näiden kahden työn liiankin helppo saaminen vaikutti varmasti osaltaan siihen, että minulle muodostui tuoreeltaan erittäin kova itsetunto työpaikkojen suhteen. He halusivat minut TV2:ssa esitettyyn Ajokaista-ohjelmasarjaan juontajaksi ja koeajamaan uutuusautoja. Olin ollut kesätöissä ja työharjoittelussa opiskeluaikanani Toyota Kaivokselassa, josta sain puhelun loppusyksystä 1997. 11 MISTÄ VARSINAINEN TYÖELÄMÄNI OIKEASTAAN ALKOI: • Tuotantoyhtiön puhelusta vuonna 1997, paria kuukautta ennen valmistumistani autoinsinööriksi. Se oli uskomaton onnenpotku, joka tuli täysin odottamatta. • Ensimmäisen oikean, vakituisen työpaikan saaminen kävi myös helposti. Kyseessä oli keikkatyö, joten vakinaisen työpaikan metsästys piti pitää edelleen käynnissä. Luulot itsestäni olivat yliampuvan korkealla, mutta olin toki melko osaava tietyissä työtehtävissä.. Sieltä tarjottiin huoltoneuvojan paikkaa, mikä tuntui hyvältä tavalta aloittaa insinöörin työt
12 Voiko oppisopimuksella huoltoneuvojana työskentelevä tuore autoinsinööri olla ylpeä ammatistaan. Jopa harhautua hetkellisesti ajattelemaan olevansa vähän muiden yläpuolella?
Kyllä se varjo aukeaa, ovat ne muutkin heittäytyneet samaan tyyliin. Valmistuin insinööriksi loppuvuonna 1997. Ilmeisesti kehitys hidastuu keski-iän lähestyessä ainakin fyysisellä puolella. Kuka minä olen, miksi minusta tuli tällainen työntekijä. Henkisesti. Antaa mennä ja katsotaan mitä vastaan tulee. Ihminen kehittyy ensimmäisten elinvuosiensa aikana hirvittävästi. Jos minulla olisi ollut perhe aloittaessani huoltoneuvojan työt vuoden 1998 alussa Toyotan korjaamolla, olisin suh. Mutta kyllä minä muutuin ja kehityin työurani alkuvuosina, niiden reilun kymmenen vuoden aikana hirvittävästi. 13 LÄHTÖLAUKAUS Lähes viisikymppisenä, kahden teini-ikäisen isänä voin kai jo tarkastella omaa elämääni hieman taaksepäin. Olin intoa puhkuva, 25-vuotias poikamies. Viime vuosina olen alkanut lukea ajatuksella ammattikirjallisuutta ja uskaltanut kyseenalaistaa omia ja muiden tekemisiä rohkeasti. Tunne oli juuri sellainen; vähän arvelutti, että mitenhän tässä käy, mutta vaihtoehtoja ei käytännössä ollut. Pitääkö tuo termi ”poikamies” mainita heti alkuun. (Ja laihduinkin hieman, mutta se ei ole kovin tärkeää). Mielestäni pitää, koska työelämään heittäytyessäni minä pystyin todella heittäytymään, kuin hypäten ensi kertaa lentokoneesta ammattilaisen pakkaaman laskuvarjon kanssa. Ymmärrän, että moni asia yhteiskunnassamme on jo aika valmiiksi pureksittu. Samalla arvostukseni pitkäjänteistä työskentelyä kohtaan on jatkuvasti kasvanut
14 tautunut asioihin ja uuden oppimiseen aika eri tavalla. Enkä todellakaan olisi uskaltanut lainata esimieheni työhuonetta (lupaa kysymättä) silloin, kun erään venäläisen asiakkaan Lexus koki pahoja peltivaurioita asentajan inhimillisen erehdyksen vuoksi. Jopa tuntea olevansa vähän muiden yläpuolella. Silloin en myöntänyt jonkinlaisen henkisen napanuoran olleen olemassa kodin suuntaan koko opiskeluaikani. Voiko oppisopimuksella huoltoneuvojana työskentelevä tuore autoinsinööri olla ylpeä ammatistaan. Itsetuntoni oli heti insinööriksi valmistumiseni jälkeen korkealla, eikä vähiten siksi, että juonsin Ajokaista-nimistä tv-ohjelmaa sivutyönäni. Olisin ehkä ollut vähemmän röyhkeä, vähemmän suulas, paljon nöyrempi. Siinä kierrätyssohvalla vuokra-VHS-elokuvaa katsoessaan. Minä. Kyllä voi, ja niin kai pitääkin olla. Olin aika lailla oman elämäni keskipiste. Sisimmässäni tunsin itseni onnekkaaksi, kun juuri minulle oli soitettu ja tarjottu toimittajan paikkaa koko tuotantokaudeksi 1997-1998, vaikka yhteydenottohetkellä vielä opiskelin tiiviisti. En olisi tullut, ainakaan kovin usein, töihin etuajassa. Lisäksi Toyotan huoltopäällikkö pirautte. Voiko hiljattain ensiasuntonsa lähiöstä ostanut tuntea itsensä varakkaaksi, hyvin toimeen tulevaksi. Sain ainutlaatuisen tilaisuuden koeajaa uusimpia automalleja ja valistaa kansaa Yleisradion kanavalla niihin liittyen. Tuo ajanjakso oli yksi itsenäistymiseni konkreettisimmista vaiheista. Minä pystyin kääntämään asiakkaan raivon siinä pomoni suuren työpöydän äärellä tyytyväisyydeksi. Olin asunut poissa lapsuudenkodistani tuolloin yli viisi vuotta, mutta vasta ammattiin valmistuttuani olin sataprosenttisesti omillani. Isäni tuolloin jo kuoltua, tarvitsin äitini apua ja rohkaisua edelleen joihinkin arjen ongelmiin, haasteisiin ja satunnaisesti myös hankintoihin. Minun olisi pitänyt lähteä kotiin heti ovien sulkemisen jälkeen
Uskalsin kysyä autotalon johtajalta ”Mikä meininki”, olipa lauantain aamuyö tai tiistaiaamu. Arvatenkin sekä positiivisella että negatiivisella tavalla. Irrottelulla en tarkoita sikailua, ryyppäämistä tai silmäpeliä vastakkaisen sukupuolen kanssa. Sallin 1990-luvun lopulla itselleni paljon enemmän erilaisuut. Miksiköhän en. Vastuuta kyllä. Nyt tajuan, ja minulla on välillä ikävä tuota sanavalmista kaveria. Mutta ei se kaikki ollut pelkkää sattumaa. 15 li juuri minulle viimeisen opiskelusyksyn mittaan (siis vuonna 1997) ja viritteli keskustelua vakituiseen työpaikkaan liittyen. Tanssitin tyttöjä ja naisia. Velkaa hänellä oli, voi pojat, osapuilleen yhtä paljon markoissa kuin myöhemmin euroissa, mutta ei hän murhetta kantanut. Nykyään en raaski yhtä usein irrotella sillä tavalla. Tarkoitan sitä, että ennen uskalsin avata suuni, vaikka tiesin, että kuulijat saattavat olla kovastikin eri mieltä tai pitää minua vähän poikkeavana. Kahden oikean työpaikan satumaisen helppo saanti muokkasi asennettani työelämään melkoisesti. Saisin aloittaa siellä heti, kun insinöörin paperit olisivat kourassa. Ja lompakkoa, jossa satasen (huom. Opiskeluaikana rahat olivat paljon tiukemmalla, eivätkä vanhempanikaan lama-aikana tyrkyttäneet rahaa huvituksiin. Tuolloin en oikein tajunnut, kuinka erilainen olin. Pari kesää Toyotan huoltokorjaamolla asentajana työskennelleenä olin jo osoittanut, että olin kohtuullisen ahkera mekaanikko. sadan markan, eli alle 17 euroa) seteli poltteli usein kuin hellepäivän iltapäiväaurinko. Firman juhlissa juhlin, mutta puheeni ei sammaltanut eikä askeleeni horjunut. Katsoin ihmisiä silmiin. En koskaan myöhästynyt töistä. Osasin keskustella vakavasti, mutta kykenin saamaan ihmiset hyvälle tuulelle muutamalla sanalla. Olin kai opiskelijanakin hyvin epätavallinen. Silloin tuntui hienolta, että pystyin menemään pitseriaan koska tahansa syömään, jos vain halusin
He selviävät tiukoistakin tilanteista ja kykenevät säilyttämään täysijärkisyytensä keskimääräistä paremmin silloin, kun monet jo luovuttaisivat. Nykyään koetan imeä tuota veitikkasäteilyä itseeni aina, kun kohtaan näitä ihmisiä. 16 ta, temperamenttisuutta ja varauksetonta iloisuutta. Olen onnekseni huomannut sisäisen ääneni karjuvan korvaani viime aikoina: ”Anna mennä, nauti nyt, sano vaan ääneen, kyseenalaista, ei se satu!” Minulla on ystäviä, jotka ovat kyenneet säilyttämään tuon veitikkamaisuuden jatkuvasti, vaikka karvankasvun alkamisesta on kaikilla vierähtänyt jo yli 40 vuotta. Monet heistä ovat yksityisyrittäjiä tai. Aito poikamaisuus on aivan eri asia kuin pelleily tai vastuuttomuus. Tuttavapiirini aidoimpien henkilöiden ensisijaisena elämäntavoitteena ei ole ollut menestys vaan päivittäisten haasteiden selätys, enimmäkseen hymy kasvoilla. He säteilevät energiaa ja saavat muutkin toimimaan tai rentoutumaan, tilanteen mukaan. Taantumavaiheeni jälkeen koetan nyt aktiivisesti löytää itsestäni noita aitoja ominaisuuksia. Mikä näitä miehiä ja joitain naisiakin yhdistää. Aitous ja itsevarmuus helpottavat siirtymistä arkiselta mukavuusalueelta pois, kohtamaan pulmatehtäviä, joiden kautta onnellisuus lisääntyy ja saavutukset paranevat. Usein rennon aitojen ihmisten taloudellinen tilanne on vakaa suurimmalla osalla heistä ahkeruus ja hyvä itsetunto ovat tuoneet mukanaan muiden mukavien asioiden ohella rahaa. Kuin sivutuotteena nämä ihmiset pärjäävät myös rahojensa kanssa. Henkilön, joka harjoittelee esimerkiksi uusia urheilutemppuja keski-ikäisenäkin, on helppoa asettaa vaikeita henkisiä haasteita itselleen myös työelämässä. He ovat valmiita tekemään raskastakin fyysistä työtä ja saavat suunsa auki heti, jos jokin asia ei mene hyvin tai jos heidän tekee mieli nostaa jokin positiivinen pilkahdus esiin
17 toimivat muuten hyvin omatoimisessa työssä. Mutta työelämään uudelleensijoittuminen ei tunnu olevan ongelma heille. Toisaalta en ihmettelisi, jos yritysjohto laittaisi irtisanottavien listalle ensimmäisten joukossa henkilön, joka uhmaa ennakkoluulottomasti mutta järkiperustein ylemmässä asemassa olevien älykkyyttä, rohkeutta ja auktoriteettia. Poikkeuksellisen energiset ja idearikkaat ihmiset eivät välttämättä sopeudukaan kaikkein tavanomaisimpiin työyhteisöihin. Vaikken ole itse vielä kokenut irtisanottavien listalle joutumista, olen todistanut, että haasteellisuudestaan huolimatta potkut saattavat olla joskus onnenpotkukin.
18 Televisiotyön perehdyttäjäkseni sattui ihmistuntija, joka voisi varmasti opastaa tärkeämpiäkin henkilöitä näkemään oleellisen ja tuomaan itsensä kuulluksi luontevasti. Kunpa kaikissa tulevissa työpaikoissani olisi ollut vastaava valmentaja!
Hetken ennakkoluuloton heittäytyminen poiki selkeästi isomman kuvion. Omat esiintymisja testaustaitoni olivat kovalla koetuksella. Mutta ei minun pidä olla liian kriittinenkään. Olin muutamaa kuukautta aikaisemmin avustamassa tuotantoryhmää Malmin lentokentällä suorituskykymittauksissa, kuten olin Tuulilasi-lehdellekin ollut saman kesän aikana. Ylitin itseni reilusti, kun lähdin rohkeasti mukaan siihen kuvioon. Silloin ei ollut juurikaan esikuvallisia kotimaisia au. TELEVISIOKASVO Todellinen, kokopäivätoiminen työelämäni alkoi hiljalleen syksyllä 1997, teknillisen oppilaitoksen ollessa lopuillaan. Yleisradion kanavalta kerran viikossa esitetty Ajokaista-ohjelma oli näin jälkeenpäin ajatellen melko hataran oloinen puolituntinen. Kameramies sääti laitteistoaan ja huikkasi minulle: ”Hei kaveri, puhupas jotain tähän suuntaan, niin saadaan viritykset kohdalleen!” Ja minähän puhuin. Aloin esitellä kohteena olevaa Citroënia runsassanaisesti, voimakkaasti elehtien. Perkele, että jännitti. Siihen mukaan pääseminen oli aivan pikkuhetkestä kiinni. Televisiomaailma on muuttunut niistä ajoista melkoisesti. 19 1. Ei itselleni eikä ajankuvalle. Joku harva oli nähnyt brittiläisen Top Gear-ohjelman jaksoja, joissa ajettiin näyttävästi ja estoitta upeilla kaaroilla. Ei silloin ollut tosi-tv-sarjoja, joissa julkisuushaluiset olisivat päässeet näkyvästi esille. Aloitin siis toimittajan työt auto-ohjelmassa. Kun sitten aikanaan ohjelmaan kaivattiin uutta koeajojuontajaa, minun nimi pulpahti tuotantoryhmässä mieleen
Kuvaajana toiminut Iiro Koskelainen pelasti minut amatöörimäisiltä erheiltä. Uskotko, että tällaisia pikkumaastureita tulee vielä muilta valmistajilta. Kuinka paljon luulet näitä autoja myytävän Suomessa. Miksi tämä on parempi kuin farmari. Iiro esitti minulle ratkaisevia kysymyksiä: Kerros nyt, millainen tämä auto mielestäsi on. Muistan hyvin, kun ajoimme Vantaalla Variston Nesteeltä Porintietä kohti kuvauspaikkaa. Miksi tällainen auto kannattaisi hankkia. Mikä tässä autossa on hauskaa. Mielipideasioistahan testailuissani aika pitkälle oli kyse, aivan kuten nykyisin televisiosta pursuavissa sisustusohjelmissakin. Ilman häntä en olisi suoriutunut tehtävistäni. Vaikkei ikääni tai kokemustasoani katsojille suoraan kerrottukaan, yleisö varmaan otti kommenttini sellaisina kuin ne omana itsenäni sanoin. Yksi oli kuitenkin yli muiden. Onnekseni tuotantotiimi oli kokenutta ja tulin kaikkien kanssa varauksetta hyvin toimeen. Jos en olisi tehnyt niin, koko hanke olisi mennyt pyllylleen jo alkumetreillä. Olin siis oma itseni. Kerroin mitä mieltä minä olin. Mikä sinua ärsyttää tässä. Kädestä pitäen, aivan perusseikoista lähtien. Onko tässä joitain ominaisuuksia tai varusteita, joita et ole missään muussa autossa nähnyt?. Entä maailmanlaajuisesti. 20 to-tv-kasvoja, joiden varaan omaa tyyliään olisi voinut muokata (paitsi samaisen ohjelman ammattitaitoiset, edeltävät toimittajat). Mitkä automallit ovat tämän kilpailijoita. Tehdessämme ensimmäistä koeajojuttua, jonka aiheena sattui olemaan Hondan juuri esitelty katumaasturi, Iiro ohjasi minua
Iiro, se pätkä on hyvä! Enpä arvannut silloin millainen buumi katumaastureista vielä tulisi. Mutta tuossa noin viiden minuutin koeajopätkän aikaansaamisessa on yksi tärkeä seikka, jota haluan korostaa. Hän auttoi minut alkuun, miestä mäessä, kuten sanotaan. Jollakin ihmisellä oli sopivasti aikaa, tuossa tapauksessa noin puoli tuntia, keskittyä opastamaan minua ammattilaisottein. Sen aikaansaaminen oli Iiron varassa. Hän laittoi minut tunnetilaan, jossa uskalsin sanoa mielipiteeni diplomaattisesti ja uskottavasti. Minun toimittajan työni oli täysin siitä kiinni. 21 Katsoin tuon koeajon nauhalta muutama vuosi sitten. Ammattitaitoinen kuvaaja herätteli ajatusmaailmaani toden teolla. Kuvaaja kantoi huolta ja vastuuta tietysti omankin työnsä laadukkuudesta ja ajankäytöstä, mutta tajusin sen vasta vähän myöhemmin. Nykyäänkin esiintyessäni satunnaisesti suurelle tai pienelle yleisölle, muistan yhä Iiron huikkaukset, jotka tulivat tutuiksi tuon tv-tuotantokauden aikana:. Työhön perehdytys onnistui tuohon ehkä vahingossakin täydellisesti. Kunpa kaikissa tulevissa työpaikoissani olisi ollut vastaava valmentaja! Joku, joka olisi istuttanut minut alas, kertonut rehellisesti mihin kohdistaa aluksi tarmonsa ja mikä on vähäpätöisempää. Iiro asetti minut ostajan asemaan, vaikka en kuuna päivänä olisi voinut silloin hankkia moista ylellisyystuotetta. Televisiotyön perehdyttäjäkseni sattui ihmistuntija, joka voisi varmasti opastaa tärkeämpiäkin henkilöitä näkemään oleellisen ja tuomaan itsensä kuulluksi luontevasti. Tämä aiheen ympärille palaamme omassa luvussaan myöhemmin, koska perehdytys on mielestäni jokaisen toimenkuvan selkäranka. Puoli tuntia riitti
Televisiokasvon roolin voisi kuvitella suoneen minulle poi. Olin tv-työtä tehdessäni aina todella Toyota-vapaalla vyöhykkeellä: unohdin totaalisesti japanilaismerkin arvostellessani uutuuksia. Jotkut huoltoasiakkaani tunnistivat minut ja myönsin rehdisti olleeni edellisiltaisessa ohjelmassa ajamassa ihan muunmerkkistä autoa. 22 Älä puhu niille viidellesadalletuhannelle katsojalle, puhu kameralle! Se on sun paras kaveri! (Puhu yhdelle tosissaan, niin puhut kaikille henkilökohtaisesti) Nyt Kalle reilusti rock’n rollia peliin. Miten Opel voi muka olla mukava. Moraalisesti oltiin veitsenterällä, koska työskentelin maahantuojan omistamalla korjaamolla sekä Yleisradion asiaohjelmassa. Työtarmo oli kohdistettava päätyöhöni, jonka tekeminen ei olisi ollut enää mitenkään selitettävissä uskottavuuteni ylläpitämiseksi. Tätä eivät kaikki toyotalaiset ymmärtäneet. Roolijakoni toimi hyvin ja ongelmitta, mutta lopetin tv-työn suosiolla seuraavana kesänä, siis vuonna 1998. Olisinko edes saanut jatkaa huoltoneuvojana, jos olisin ollut edelleen myös freelancer. Pienelle hapuilullesi voit kernaasti nauraa itsekin, mutta hetken jäätymisen sulattamiseen kuluu aikaa ja energiaa paljon.) Ohjelmia tehtiin etukäteen varastoon, ja niiden lähetykset alkoivat samalla viikolla kuin aloitin varsinaiset huoltoneuvojan työni Toyotalla. Älä mamoile! Käytä ääntäsi! (Kukaan ei ole niin hyvä näyttelijä, että olisi luontevampi muuna hahmona kuin itsenään) …ja…ole hyvä! (Kun on sinun vuorosi, ota paikkasi. Kuinka saatoin kehua niin avoimesti Fordin urheilumallia. Alkuperäinen tv-sopimushan oli toki tehty ennen työsopimusta Toyotalle. En välttämättä
Puhe kääntyi tietysti nelipyöräisiin, ja hetken kuluttua joku totesi: Ai säkin olet siis autohullu. Suomalaiskulttuuriin ei kuulu elostelu eikä varaukseton henkselien paukuttelu. Tuota aikaa ajatellessa täytyy kuitenkin muistaa, että tv-kanavia oli vähemmän kuin nyt, eikä kaikilla ollut käytössään internetiä, saati lukuisia sosiaalisen median kanavia. Olin yksinäisempi kuin aikoihin. Tyttö totesi, aivan oikeutetusti: ”Ei tästä tule mitään, koska sä olet tollainen itsekäs paska!” Punaisella (joskin vanhalla ja arveluttavassa kunnossa olevalla) avoautolla ajava, ulospäin suuntautunut nuorimies ei todellakaan viehättänyt vastakkaista sukupuolta. Näitsä viime viikolla telkkarista, kun se yks kundi oli Ferrari-pajalla Sveitsissä. Erään lyhyen suhteen kariutuminen herätteli minua uudella tavalla. Itsetuntoni oli toki ylikunnossa, mutta ymmärsin sentään asemani vain satunnaisesti mediassa hetken näkyvänä kasvona olematta oikea julkkis. 23 kamiehenä edes jonkinlaista menestystä naismaailmassa. Mutta ei, päinvastoin. Joo, niinkin voisi kai sanoa. Jouduin jopa koomisiin tilanteisiin, esimerkiksi silloin, kun sattumalta samaan baaripöytään osui tuntemattomia autoharrastajia. Hitto kun joskus pääsis sellaseen mestaan tsiigaileen!!!. (Itsehän siellä olin). Enpä siis minäkään kuvitellut olleeni mikään oikea tähti, vaikka naamani satunnaisesti mediassa näkyikin. Tai jos viehätinkin, olin tunteellisesti niin vaikeasti lähestyttävä tapaus, että sain tyytyä retkottamaan siinä kierrätyssohvalla yksin, hiukset siististi leikattuina, punaviinilasi kädessä myöhäisiltoina kuunnellen Juliet Jonesin Sydämen hittiä ”Miksi naiset aina rakastuvat renttuihin”. Tjaa…taisin mä joo nähdä
Hyvän tuntuinen auto, aika tilava, kohtuullinen suorituskyky, melko taloudellinen… Mutta mitä konkreettista sellaisesta voi sanoa. Mutta kuten arvata saattaa, ei kaikki ole pelkkää juhlaa edes suurikokoisessa Ferrari-liikkeessä. (En kehdannut kertoa, että minä se toimittaja olin.) Keväällä 1998 tekemämme Keski-Euroopan raporttimatka, jonka pääkohde oli Geneven autonäyttely, oli ehdottomasti lyhyen tv-urani huipentuma. Juontajana en saanut sortua etsimään pelkkiä negatiivisia piir. Mitä yksityiskohtia tuon lähikuvissa esille. Yksistään spontaanin haastattelun tekeminen ranskalaisittain englantia ääntävän mekaanikon kanssa vie amatööriltä valtavasti voimia. Normaalimmassakin liikenneohjelmanteossa oli haastetta aivan tavallisia perheautoja esiteltäessä. Kun sain vielä selostaa näkemääni kameralle, en liioittele todetessani, että esiintymistaitoni sai erinomaisen piristysja rohkeusruiskeen. Paljon nähtiin, paljon kuvattiin ja vähän nukuttiin. Luulen, että jokainen autoista pitävä henkilö muistaisi loppuikänsä vierailun korjaamolla, jossa oli tusinan verran hyvin erikoisia superautoja huollossa. Kuinka kuvailen potentiaalista ostajaryhmää. Vaikka kuvaaja-Iiro hyvä tsemppaaja olikin, oli minun vastuullani löytää vastaukset konkreettisiin kysymyksiin. Kas, siinä haastetta. Pakkanen nipisteli poskia ja tiesin, että Iiron tytär odotti jo isää töistä kotiin. Eräänä kirpeänä pakkaspäivänä, joka sattui vielä olemaan lauantai, koetimme tehdä juontoja liittyen 1,6 litran moottorilla varustetuun Toyota Avensikseen. Millä ominaisuuksilla juuri se malli eroaa kilpailevista malleista. Kuinka keskustella sujuvasti vieraalla kielellä uusimmista superautomalleista, jos ei ole ikinä edes istunut moisessa. 24 Heh, voishan se tosiaan olla makeeta. Mutta toisaalta sain tuoda suomalaiskoteihin sellaista eksoottista tunnelmaa, jota ei kovin usein voida vieläkään tv:stä nähdä
Pidin häntä aluksi poikkeuksellisen koppavana ja tiukkapipoisena henkilönä. Haukuthan siitä Avensis-jutusta tuli, mutta onneksi vain Toyotan työkavereilta. Vuosien myötä opin kuitenkin arvostamaan häntä paljon, ja se oli yksi syy, miksi aikanaan etenin Toyotan tiedotustehtäviin – muun muassa huolehtimaan lehdistöautoista. Sellaisten kokeneiden ja kiinnostavien autohahmojen ruutuun saaminen ei ole aivan yksinkertaista; onneksi muutamia on kuitenkin ihan lähiaikoina nähty suomalaisissa liikenneja tekniikkaohjelmissa.. 25 teitä, vaikka kritisointi on usein helpompaa kuin perusteltujen positiivisten seikkojen esittäminen yleisölle. Muuten juontojen tunnelma jäisi turhan latteaksi. Toisaalta, jos menisin nyt tekemään vastaavaa ohjelmaa, olisin jo keski-ikäinen mies, joka ei ehkä enää pursuaisi sellaista intoa ja särmää kuin silloin. Laajemmasta kirjoitusja toimittajakokemuksesta olisi ollut paljon hyötyä. Valmistauduin kuvauksiin useimmiten luvattoman huonosti, joten lähes kaikki mitä kameran edessä sanoin, oli sillä hetkellä improvisoitua tai ainakin nopeasti päässäni kasaan kokoamaani aineistoa. Ikäiselläni tulisi olla esimerkiksi kilpa-autoilijan tai huipputoimittajan tausta, jotta tv-ohjelman koeajotunnelmista välittyisi katsojalle jotain sävähdyttävää. Autoalan tuntemukseni oli melkoisen heppoisella tasolla, kun sitä nyt ajattelen. Toyotasta puhuttaessa minun tuli olla tavallista tarkempi. Tässä yhteydessä tutustuin ensi kertaa Norbert ”Herbe” Strahlendorffiin, joka vastasi tuolloin Toyotan lehdistöautoista Suomessa. Sainhan pääasiallisesti palkkaa kyseisen merkin lipun alta, mutta en missään nimessä voinut alkaa vetämään kotiinpäin Yleisradion ohjelmassa. Haasteista ja pikku kömmähdyksistä huolimatta minua viehätti se tekemisen meininki, jota sain mediamaailmassa kokea
26 Sain päälleni firman kustantaman huoltoneuvojan roolipuvun: kulmahousut, silitetyn farkkupaidan ja solmion. Ulkoinen muutos oli nopea, mutta henkisesti ja ammatillisesti opettelu tähänkin kesti kuitenkin kauan.
Muiden ihmisten vihan tunteiden käsittely ja omien esilletuominen ovat edelleen, yli 20 vuotta myöhemminkin, minulle kovia haasteita ja kuluttavat paljon energiaani. Jopa niin kova, etten koskaan ehtinyt kaikkea kunnolla sisäistääkään. Työyhteisössä on tärkeää ilmaista ajatuksensa rohkeasti mutta asiallisesti. Kesätöistä tuttuun Toyotan korjaamoympäristöön oli mukavan helppoa mennä vakinaiseksi työntekijäksi – varsin toisenlaista siis kuin tv-ohjelman kuvauspyörteisiin. HUOLTONEUVOJA: KUINKA HANKALISTA TILANTEISTA SELVITÄÄN. Vastavalmistuneena autoinsinöörinä, vuodenvaihteessa 1997-1998, en enää pukenutkaan ylleni työhaalareita, vaan nyt sain päälleni firman kustantaman huoltoneuvojan roolipuvun: kulmahousut, silitetyn farkkupaidan ja solmion. Vaikka tunsin Toyotan huolto-ohjelmat melko hyvin, oli pelkästään tietojärjestelmien opettelussa kova työ. Pidin oppisopimusjärjestelmää aluksi hieman nöyryyttävänä, mutta se kääntyi onnekseni varsin pian. Systemaattinen koulutus antoi eväitä hoitaa arkityötä aivan toisella tavalla, ja esimerkiksi asiakaspalveluun (jonka kuvittelin osaavani paremmin kuin kouluttajat, heh) liittyvät kurssipäivät käytännön harjoituksineen opettivat minulle paljon. 27 2. Tämän pitäisi olla täysin perustoimintaa, mut. Koska lapsuudenkodissani ei näkyvästi riidelty juuri koskaan, oli vaikkapa raivostuneen asiakkaan käsittelyssä paljon opittavaa. Ulkoinen muutos oli nopea, mutta henkisesti ja ammatillisesti opettelu tähänkin kesti kauan
28 ta silti olen törmännyt erilaisissa työyhteisöissä hurjaan kaksinaamaisuuteen, jonka taustalla on kyvyttömyys kommunikoida avoimesti. Itselleni on ollut vaikeaa tuoda esille kollegan tai esimiehen väärässä oleminen. Haasteita pelkäävä vai niitä kunnioittava. Autojen huoltoja korjaustoimintoihin liittyen asiakkaan mahdollisia tunnekuohuja aiheuttavat usein melko loogiset syyt. umpikujatilanteita sattuu enemmän. Huoltoneuvojan tehtävissä en kokenut ongelmia työyhteisön jäsenten välisessä kommunikoinnissa. Entä jos se ehdottamani alennusprosentti ei riitä. Rupattelutoverin ikä, sukupuoli, varallisuus, perhetausta tai työkokemus eivät saisi asettaa ennakkosuhtautumista mielipiteiden arvostukselle. Silti olen törmännyt useasti pomoihin, joilta tämä taito puuttuu. Mitäs jos ne haluavat kaikki työt tehtäväksi takuuseen?” Arvatkaas kumpi ajattelutapa ja asenne johtaa siihen, että ns. Päällikköja johtotason henkilöiltä tulisi edellyttää poikkeuksetta asiallista keskustelutaitoa. Tällaisen henkilön kanssa on tietysti erittäin raskasta suorittaa arkiaskareita ja ikinegatiivinen ulosanti kertoo jotain koko ajatusmaailmasta. Asiakaspalvelukoulutuksessa oli tärkeää heittäytyä todella ajattelemaan, kuinka hankalasta asiakastilanteesta selvitään. Monet oppisopimuskurssillamme toivoivat ääneen, ettei hankalia tilanteita sattuisi kohdalle, osa taas janosi lisää haasteita: ”Mitä jos se asiakas alkaa uhkailla kuluttaja-asiamiehellä. Päivänselvääkö. On varmaa, että tämä johtamisen heikkous on usein syynä muuten motivoituneiden ja lahjakkaiden ihmisten työpaikanvaihdoksille. Mielipideasioista on helpompaa keskustella kuin faktoista, joista työtoverilla (tai itselläni) on täysin väärä käsitys. Yllättävä rahanmeno, auton seisonta-ajan venyminen tai. On myös olemassa ihmisiä, jotka haluavat olla aina oikeassa ja kyseenalaistavat kaikki sanomasi asiat ääneen
Tunnettu kehotus on: ”Asetu asiakkaan saappaisiin.” Miltä ennakoidun laskun kaksinkertaistuminen itsestäni tuntuisi. Kaikkiin näihin löytyy erilaisia ratkaisuja, joita ammattitaitoinen asiakaspalvelija lähestyy ja esittää hienovaraisesti. Ihminen tavoittelee aina vähän parempaa. 68 neliöinen kerrostaloasunto alkoi tuntua hieman vaatimattomalta, vaikka olin asunut siinä vasta vajaan vuoden. Hakemuksen väsäsin kuitenkin saman tien, kun näin aiheeseen liittyvän ilmoituksen. Huoltopäällikkö, joka oli ilmeisesti kohtuullisen tyytyväinen antamaani työpanokseen, tuli muutaman päivän päästä huolestuneena kysymään, enkö viihdy huoltoneuvojana. Eriasteiset kriisitilanteet olivat kuitenkin työn suola, ja työautokseni saamallani Corolla Wagonilla kotiin lähtiessäni tunsin aina saaneeni jotain konkreettista aikaan. Tietyssä tilanteessa tätä pohdiskelua voisi varmaan tuoda esille asiakkaallekin, jotta keskustelun sävyssä ilmenisi ymmärrys elämän ja rahankäytön realiteeteista. Halusin nopeasti jotain haastavampaa. Ja isomman työsuhdeauton. Pärjäsin tehtävissäni kai melko hyvin, kokeneempien kollegoiden kanssa yhteen hiileen puhaltaen. Siksi kai kehitys kulkee niin kovaa vauhtia eteenpäin. 29 epätietoisuus tilanteesta. Ja parempaa palkkaa. Eiköhän joku vähän sporttisempi olisi parempi. Aioinko todella pitää harrasteautona Triumph Heraldia vielä kauan. Miksi haluan pois. Työskentely oli mukavaa, vaikka toki asiakkaiden ja mekaanikkojen välimaastossa olikin välillä hieman tukalaa. Puolen vuoden huoltoneuvojana työskentelyn jälkeen olin jo oppinut aika tavalla nöyryyttäkin. Vastaukseni, siis se, että haluan jo päästä organisaatios. En halua jälkiviisastella siitä, kannattiko minun hakea Toyotan maahantuonnissa auki olevaa kouluttajan paikkaa vain reilun kuuden kuukauden työkokemuksella vai ei. Mutta tämä ei minulle riittänyt
Ajattelin Jarin pelaavan vain aikaa, mutta suostuin silti siihen, että hakemukseni vedettiin yhteisymmärryksessä hakemuspinosta sillä erää pois.. Hän totesi: ”Selvä, hyvä tietää, tämä on mahdollisuuksien talo. Odota rauhassa, olen varma, että pääset vielä kiinni mielenkiintoisiin tehtäviin”. 30 sa eteenpäin, miellytti yllätyksekseni esimiestäni
Siirryin kokonaan uudelle työhaastetasolle.. 32 Tällaista pomppulautaa tuskin enää tulee työelämäni aikana kohdalle
KERRAN ELÄMÄSSÄ Kuukaudet kuluivat nopeasti, enkä oikeastaan kaivannutkaan vuoden 1998 syksyn mittaan mitään mullistavaa työtilaisuutta. Heittikö yrityksen johdossa jollain vai pelkästään minun päässäni pahasti. Olisiko oma, tuolloin jo edesmennyt isäni pystynyt kolistelemaan pääkoppaani, jotta vauhtisokeuteni olisi hälvennyt. Tähän ovenavaukseen verrattuna jonkun tv-roolin saaminen oli toisarvoista. Tällaista kaipasinkin. Käytännössä hoitaisin tavara-autojen tuotepäällikön tehtäviä markkinointipäällikön avustuksella! Silloin ajattelin: ”Yes, hienoa. 33 3. Tällaista pomppulautaa tuskin enää tulee työelä. Hämmennykseni olikin valtaisa, kun eräänä iltana esimieheni kysyi, ehtisinkö paikalliseen McDonald’siin pikaruoalle töiden jälkeen. Yllätyksekseni minulle tarjottiinkin tuoteassistentin paikkaa Toyotan maahantuontitoiminnoissa. Tässä elämänvaiheessa olisin kaivannut mentoria tai edes vahvaa ystäväpiirin tukea, jotta olisin itse ymmärtänyt mitä oli tapahtumassa. Kyllä tämä ura tästä hiljalleen alkaa avautua, vaikka assistentti-nimike ällöttääkin ja työmatkani moninkertaistuu.” Siirryin siis kymmenen kuukauden päästä valmistumisestani (eli melkoisena räkänokkana) Suomen suurimman automaahantuojan hermokeskukseen vastaamaan maamme myydyimmän pakettiautomalliston tuoteasioista. Mitä minun olisi pitänyt kokea, jotta olisin ymmärtänyt, kuinka loistavasta tilaisuudesta tässä oli kysymys. Itse asiassa odotin, että meidän tulisi keskustella esimerkiksi jostain suorapuheisesta asiakaskontaktista tai muusta negatiivisesta asiasta
Huokasin helpotuksesta hommieni jatkuessa koeajan jälkeen vastuutehtävissä entiseen malliin. Taisin olla aika erilainen tulokas kuin ne monet muut, jotka olivat päässeet yrityksen kasvatusputkeen. Opin uusia asioita melko nopeasti, vaikka toki minulla oli suuria aukkoja etenkin markkinointiin liittyvien termien ja käytäntöjen suhteen. 34 mäni aikana kohdalle. Asetelma oli ristiriitainen, koska olin ulospäin reilu ja muut huomioon ottava. Totesin siis vain viileästi mielessäni: ”Näinhän tässä mennään yleisten sääntöjen mukaisesti.” Heti-mulle-kaikki-nyt. Ehkä rento ja lähes mitään pelkäämätön asenteeni auttoi minua alkuun Toyotan pääkonttorilla Korsossa. Sisimmässäni kuitenkin välillä jopa halveksuin muita ja odotin ihmisten suhtautuvan minuun arvostaen, vaikka tuskin mitään erityisasemaa tuttavapiirissäni oikeasti ansaitsin tai sain. Aika lailla noinhan minä ajattelin. Tunsin ajoittain epävarmuutta toimieni hoitamisesta, mutta toisaalta oli mahtavaa huomata, että minä ymmärsin ja sisäistin asioita jokseenkin kohtuullisena pidettävällä nopeudella. Koetin varmaan olla hieman muiden yläpuolella ja koin siis olevani muita, ainakin ikäisiäni tuoreita insinöörejä aavistuksen parempi. Vähitellen tajusin, mil. En ollut lainkaan niin kokenut ja valveutunut työntekijä kuin ulkoisesti joku olisi voinut kuvitella. Tekemällä kuitenkin oppii. Saattoi olla, että minua vain testattiin pyytämällä perusteluja ratkaisuilleni, mutta melko usein pystyin kertomaan loogisesti, miten olin päätynyt esimerkiksi Hangon tuontisatamaan tilattavien automallien määrissä tiettyihin lukuihin. Luulen, että tässä kohtaa olin risteyksessä, jossa katulamput paloivat minun osalta highway:n suuntaan, mutta itse koin, että virtuaalisessa liikennemerkissä luki One Way. Siirryin kokonaan uudelle työhaastetasolle
Hyvä niin. Erilaiset rekisteröintitilastot ja kilpailijavertailut täyttyivät alkukankeuksien jälkeen yhä nopeammin. Luulen, että kärsimätön luonteeni oli yksi este sille, etten koskaan päässyt oikein loistamaan opinnoissani. Ei ole häpeä olla nopea, mutta jos jotain dokumenttia on tehnyt pari tuntia, kannattaa sen tarkasteluun uhrata edes viisi minuuttia, vaikkapa kahvipaussin jälkeen. Ja niitä virheitä välittyi melko usein eteenpäin dokumenteissani. Tarkkojen tuotetietojen esiin kaivaminen ei ollut aina helppoa tai hauskaa, mutta sitäkin tärkeämpää, jotta pyörät pysyivät vauhdilla pyörimässä. Jo lukioaikainen rehtorimme tuijotti minua silmiin matematiikan kokeiden alussa ja vannotti huolellisuuden ja tarkastusten merkitystä lopputulokselle. Huolellisuus ei kuulunut huippuominaisuuksiini, ja sainkin usein nopeaa palautetta jostain virheestä luomassani taulukossa. Hutiloija huitoo ja tarkka tavoittaa. Minun piti todella elää noin 27 vuotta ymmärtääkseni, että tiedon huolellinen tarkastus ennen eteenpäin toimittamista kannattaa. Voisiko se olla tapa saada nostettua sisäistä vireystasoa teennäisesti?. Etsimään tuoreimpia uutisia netistä. Uusi esimieheni, reilut viisi vuotta itseäni vanhempi Mika oli, ja on edelleen äärimmäisen tarkka mies. Uskallan myöntää, että kiire on minun kohdallani opeteltu tapa. Mihin meillä on niin kiire. Onneksi aika oli vain suhteellinen käsite – usein tulin vielä illaksi töihin, vaikka työmatkaa kertyi yli 20 kilometriä yhteen suuntaan (ja ajoin matkat omalla autollani!). Kuinka tärkeää automyyjille oli, että me pystyimme ennakoimaan todelliset tuotetarpeet. Kyllä, kuulostaa aivan perustoiminnalta, mutta minä halusin silti pistää dataa innokkaasti eteenpäin enkä jäädä tavailemaan mahdollisia virheitä. 35 laisista rahavirroista maahantuomiemme autojen suhteen oli kysymys. Tekemään joku uusi hanke nopeasti pois käsistämme
Huomaan kyllä edelleen, siis vuonna 2020, joskus painaneeni sähköpostin ”Send”-painiketta turhan hätäisesti. Huolellisuutta, Kalle…. Tai oikeastaan ei se ole aivan sama, vaan juuri siinä 15 minuutissa saattaa tekstistä löytyä jokin vakavakin virhe korjattavaksi tai huolimaton sanavalinta parannettavaksi. Osaanko jo nykyään suhteuttaa ajankäyttöäni järkevämmin. On useimmiten aivan sama, liikahtaako nykytyössäni joku meili, tarjous tai vaikkapa blogikirjoitus pöydältäni eteenpäin klo 12.30 vai vasta klo 12.45. 36 Se viisi minuuttia, jossa ehtii tarkastaa paljonkin tekstiä tai kokonaisen taulukon, menee hujauksessa esimerkiksi Facebookia selatessa
38 Menehtymiseni on ollut usein lähellä juuri liikenteessä, vaikken koekaan olleeni koskaan varsinainen kaahari.
Oikeasti ei ollut, mutta halusimme päästä perille ennen jotain tiettyä kellon aikaa. Automaahantuontiin siirryttyäni hankin itselleni yhden hauskimmista omistamistani autoista: kaksipaikkaisen Toyota MR2 -mallin. 39 4. Pysyimme tiellä, onneksi kukaan ei tullut vieruskaistalla vastaan. Minulla ei ollut rahaa mielin määrin, joten hankin talvirenkaiksi käytetyt kitkarenkaat. Ja sivusta seuraavat lähimmäiset pudistelevat huolestuneina päätään. Se oli silloin jo 11 vuotta vanha, ehkä 150 000 kilometriä ajettu, mutta makea! Tuo valkoinen 80-luvun kummajainen oli keskimoottoritoteutuksineen aivan erilainen ajettava kuin normaalimpi ajoneuvo, ainakin jos autoinsinööri päässään asian niin halusi alitajuisesti nähdä ja kokea. Onnekseni ohittamani auto ei alkanut jarruttaa voimakkaasti, koska heittelehtimisemme vaati hetkellisesti koko. Kyseessä oli kai sellainen normaalitapaus, jossa verrattain nuori mies hankkii urheilullisen auton ja sen kunnostamiseen sekä ylläpitoon kuluu iso siivu kuukausiansioista. LIIAN KOVAA. Onneksi kyseessä oli keskimoottoriauto, joka alkoi juuri ohitettavan rinnalla pyöriä vaakatasossa painopisteensä ympäri. Niiden pito ei ollut enää paras mahdollinen. Ostohinta oli muistaakseni 60 000 markkaa ja pääsin siihen kiinni minimikäsirahalla. Matkatessamme kerran ystäväni Hemmon kanssa talvikelillä Vaasaan, meillä oli mukamas kiire. Oli lähellä, etten minäkin kartuttanut autoineni surullisia onnettomuustilastoja. Ohittaessani jälleen yhtä hitaampaa autoa näkyvyys oli hyvä mutta tien ja renkaiden välinen kitka ei
40 ajoradan leveyden. Nuoruuden aikainen trial-harrastukseni on ehkä antanut sen ripauksen järkeä, jolla olen hillinnyt pahinta hölmöilyäni yleisillä teillä. Miksi vastaava myöhästyminen henkilöautoilijalle ei voisi olla ymmärrettävissä. Menehtymiseni on ollut usein lähellä juuri liikenteessä, vaikken koekaan olleeni koskaan varsinainen kaahari. Taitoa vaativasta moottoriharrastuksesta on ollut hyötyä myös ajoneuvojen hallitsemismielessä, mutta sittenkin enemmän omien rajojen löytämisessä ennen vakavaa loukkaantumista.. Nyt onnistuin. Kun pääsimme taas liikkeelle, luovuin aikataulutavoitteesta. Onhan se, jos järkeä käytetään. Kun sopiva tilaisuus tuli, yritin ohitusta jälleen. Pyörimisliikkeen alkaessa etenemisnopeutemme siis hidastui nopeasti ja kaikki leveyssuuntainen tila oli todella tarpeen. Jos juna tai lentokone myöhästyy kaksi tuntia lumipyryn takia ja henkilö myöhästyy palaverista, kaikki ymmärtävät sen. Nuoruuden innosta ja ajattelemattomuudesta kertoo se, että tavoitimme tuolla Vaasan matkallamme pian taas sen auton, jota olimme yrittäneet aiemmin ohittaa. Ainakin talviaikaan matkantekoon täytyy varata tarpeeksi aikaa, kaikkihan me sen tiedämme. Hemmo kertoi, että ohitettavan kasvoilta oli luettavissa: ”Eivätkö nuo hölmöt jo kerrasta oppineet?” Tuo ei ollut ainoa kerta, kun verrattain nuoren miehen henkiriepu oli silkasta tuurista kiinni. Sen kuljettaja oli vähentänyt nopeuttaan, koska hän huomasi miten kehnosti minun ohitusyritykseni oli päättynyt. Rajojen kokeilua on tapahtunut paljon liikenteessä, niin autolla kuin moottoripyörälläkin. Silti me ajattelemme valitettavan usein, että autoilijan myöhästyminen johtuu aina liian myöhäisestä liikkeellelähtöajasta, vai mitä
41 Olen sitä mieltä, että nuoren henkilön täytyy päästä purkamaan raivoaan ja vauhdinnälkäänsä urheilun tai muun vastaavan vaativan fyysisen rääkin parissa. Työasiat tulevat mieleen, vessareissun jälkeen olo on liian pirteä unen jatkamiselle. Itselläni on tässä paljon harjoiteltavaa – nousen liian harvoin uima-altaasta todetakseni yhä uudelleen urheilun vapauttavan voiman. On uskomatonta, kuinka vähän me tiedämme toisistamme. Työteho laskee. On loistavaa, että työnantajat ovat enenevässä määrin mahdollistaneet liikunnan ottamisen osaksi työntekijöidensä luontevaa arkielämää. Minä en pysty nukkumaan kunnolla, jos elimistöni ei ole saanut fyysistä ruoskaa. Kirjoitustyö on mahtavaa ajatustyötä ja aivojumppaa, muttei se riitä uuvuttamaan ihmistä riittävästi. En tarkoita kimpassa ryyppäämistä vaan sitä, että tehdään yhdessä asioita, jotka ovat hauskoja, sopivan liikunnallisia ja erilaisia kuin arkityöt. Tämä on aivan loistava käänne. Viikko menee joskus toimistorotan liikeratojen varassa vielä hyvin, mutta sitten alan valvoa aamuöisin. Työnantajien virkistystapahtumat antavat uutta näköja lähestymiskulmaa työtovereihin. Liikunnan puute on kierre, joka vie jonkinlaiseen apatiaan. Etätöiden määrän kasvaessa erilaisten happihyppelyjen, taukojumppien ja päiväkävelyjen tekeminen ilman salailua tai häpeää on yleistynyt. Tarve jatkuu läpi elämän, ehkä paini vaihtuu aikanaan tennikseksi, mutta esimerkiksi huipputason ajattelua ei voi saada käyntiin ilman ajoittaista fyysistä irtiottoa. Työpöydän ääressä puuhastelu puuduttaa, ei uuvuta. Yksityisasioita ei tarvitse avautua töissä, mutta monen ihmisen todelliset luonteenpiirteet jäävät varjoon puuhatessamme toimis. Adrenaliinitason nosto onnistuu helposti liikenteessä, mutta se on väärä paikka sisäisen energian purkamiselle. Muuten ei pääkoppa kestä kunnossa
Itse valvoin myöhään tai oikeammin aikaiseen. Tuntuisi loogiselta, että ulkokuorien osittainen avaaminen johdattaisi meitä parempaan yhteistyöhön ja tehokkaampaan sekä mielekkäämpään tehtävien jakoon tiimeissä. Tuo mainittu reissu oli todella vaivan väärti. Opin tuntemaan ihmisiä uudella tavalla, ja arkityön tekeminen sujui taas astetta helpommin. Pidämme itseämme ja vapaa-aikaamme joskus liiankin tärkeinä. Elekieli kertoo enemmän kuin sanat, Outi kertoi havainnollisesti. En nukkunut virallisessa majapaikassani minuuttiakaan, ääneni lähti laulaessani ja maailma parani. Mahdollisuus vapaa-ajanviettoon työtovereiden kanssa on todellinen mahdollisuus. Tätä kirjan osiota ensikertaa kirjoittaessani silloisen työpaikkani virkistyspäivä oli edessä muutaman viikon päästä. Tunnin mittainen ”oppitunti” vavahdutti meitä, ja lähes koko ajan huomasin asioiden menevän useimpien kuulijoiden tajuntaan ajatuksella: ”Juuri tuohon taidan itse sortua päivittäin.” Loppupäivä, ilta ja yö menivät erilaisten tehtävärastien ja illallisjuhlan merkeissä. Kun päivästä ja sen ajankohdasta informoitiin, hämmästyin kuullessani, miten moni työntekijä alkoi heti kysellä, saako tällaisesta uhrauksesta työaikaseurannan saldokorjausta tai ylimääräisen vapaapäivän. Tilaisuus lunasti paikkansa, minä olin oma itseni Kippari-Kalle -paita päällä ja pöytäseuruetta usein vaihtaen. En tiennyt ennakkoon mihin olimme menossa ja mitä tulisimme tekemään, mutta mukaan lähdin, vaikka perjantain ja lauantain välinen yökin kului ”siellä jossain”. Pätevä este on tietysti ymmärrettävä, mutta onko meistä tullut jo turhankin itsekkäitä. 42 ton vakiotöiden parissa. Entäpä ne tilaisuudesta poisjääneet henkilöt. Osal. Tilaisuus alkoi urheiluopiston auditoriosta, jossa näyttelijä Outi Mäenpää motivoi meitä toimimaan avoimemmin työyhteisössä
Kannattaa ottaa tilanteesta kaikki irti!. Niitä tilaisuuksia on nykyään harvoin, ja sitä tärkeämpiä ne minulle ovat. 43 la oli hyvä syy jäädä pois, osalla ei. Ne, joilla oli vain olevinaan parempaa tekemistä, menettivät paljon. Kukin tyylillään, mutta minä olen lähes aina tiennyt koska on juhlan aika
44 Kokelaasta kokeneeksi siirtymisessä on kyse konkreettisesta vastuunotosta, enää ei voikaan yhtään vedota harjoitteluun tai rutiinien puutteeseen.
Olin jo ehtinyt luopua sellaisesta jo huoltoneuvojana, silloisen työmatkani lyhyyden vuoksi. Palataanpa äskeisistä 2010-luvun virkistyspäivätunnelmista kuitenkin edelliselle vuosituhannelle ja työuraani. Eivät normaalit ihmiset arvostele tai pisteytä toisiaan jatkuvasti. Sain varsinaisen tavara-autojen tuotepäällikön tittelin toimittuani vuoden tuoteassistenttina Toyotalla. Nyt ajateltuna se oli vain pieni yksityiskohta suuremmassa kokonaisuudessa, mutta tuolloin koin sen erittäin tärkeäksi asiaksi. TUOTEPÄÄLLIKKÖ TOIVEIDEN TÄYTTYMYS, MUTTA…. Työhuoneeni ja toimenkuvani pysyivät loppuvuonna 1999 samoina, mutta nyt vastasin monista asioista konkreettisemmin itse. Yksi asia tuli kuntoon, minulla oli nimittäin taas yhtiön auto allani. Olisin ehkä voinut ajatella enemmän sitä, kuinka minuun suh. Musta farmari-Avensis oli aika upea. Oikeastaan tunnelmat työsuhdeautoilun tiimoilta kuvastavat hyvin silloista ajatusmaailmaani: Olin kai edelleen hyvä esimerkki henkilöstä, joka tähtää itsekkääseen, nopeaan oman hyvinvoinnin (vai onko se sittenkään sitä?) parantamiseen. 45 5. Totta kai me muodostamme käsityksiä toisistamme koko ajan, mutta esimerkiksi omaisuuden tai ulkonäön herkeämätön puntarointi ei voi kuulua muiden kuin todella pinnallisten ihmisten ominaisuuksiin. Lisäksi minun on myönnettävä, että uhrasin edelleen paljon energiaa miettimällä, mitä kaikki muut minusta ajattelivat
Äskeinen toteamus nimimerkillä ”Kokemusta on”, kun anoppinikin kuoli Vappupäivänä 2011. Tavoittelin aina vain jotain parempaa ja hienompaa. Miksi. Siitä lähtien lapsillani (jotka olivat silloin 8ja 6-vuotiaat) ei ole ollut isovanhempia. Siksi että arvopaperien hinnat romahtavat taantumassa, mutta lomautetuilla on aikaa lukea ja kiillottaa nostalgisia esineitä perattavia kuolinpesiähän syntyy tasaisen tappavalla tahdilla. Kivijalassa on paras kauppapaikka! Itse olisin tällä luonteenlaadulla paljon mieluummin antikvariaatin pitäjä siinä A-rapun oven vieressä kuin pörssidiileri ullakkolukaalissa. Niin kuin kerrostalojen rappukäytävissä, on työelämässäkin kuviteltavissa olevia kerroksia ja porrastasanteita niiden välillä. Jos oikein filosofisiksi heittäydytään, voidaan leikkiä ajatuksella siitä, kummalla tavalla pysyt paremmassa henkisessä kunnossa: menemällä hissillä ylöspäin vai käyttämällä omia jalkoja työelämän rapuissa. 46 taudutaan työntekijänä kuin poikamiehenä. En tajunnut tuolloin, että minulla oli jo kaikki, mitä alle kolmikymppisenä aika tavallisesta perheestä tulleena voi olla. Eteenpäin pyrkiminen on hyvä asia, kunhan porraskorkeus on oikea. Voidaan kai ajatella, että hissillä edennyt tulee yhtä nopeasti alas (ja kadulle) kuin on päässyt huipulle, mutta hiljalleen kerroksittain, omalla työllään noussut pysyy vankemmin saavuttamallaan tasolla. Porrastasanteella on usein tuuletusparveke, jolla on hyvä käydä haukkaamassa happea, katsomassa maisemia ja toteamassa hetkellisesti, kuinka mukavan lämmintä sisällä onkaan. Se on myös (jos pysytään vertauskuvallisuudessa) oikea paikka käydä ”röökillä” eli savuttamassa ilmaa, joka pysyy työyhteisön ulkopuolella, koska kukaan meistä ei ole pyhimys, jolla ei olisi mitään paheita. Usein ylöspäin tavoittelu ei ole edes lainkaan tarpeellista. Älkää kysykö tuntuiko mahtavalta, kun saimme lyhennettyä Eilalta
En halua olla liian sarkastinen, vaan pikemminkin kirjoitan näitä uhkakuvia muistutukseksi itselleni. Herrahissillähän ei ole pääteasemaa. Tai enemmän neliöitä talossaan. Veikkaan, että liian moni asettaa itselleen turhan kovat unelmat ja sitä kautta paineet tulotasosta ja tittelistä. Opiskeluaikana on tietysti hauskaa leikkiä ajatuksella, kuinka pitkälle siivet kantavat aikanaan työelämässä. Tunnen paljon ikäisiäni autoinsinöörejä, jotka ovat edelleen esimerkiksi huoltoneuvojina. Tuskin Ahtisaaren tähtäimessä oli erinäisten rauhanneuvottelujen aikana pelkästään arvostetun palkinnon saaminen, vaan motiivit pitkäjänteiselle työlle löytyivät aivan jostain muualta. Malttamaton mieli ei ehdi nähdä mille tasolle kannattaisi asettua useamman vuoden ajaksi. He ovat pääsääntöisesti hyvin tyytyväisiä elämäänsä. Moni toteaa eläkkeelle jäädessään: ”Nyt minulla on aikaa harrastuksilleni ja ystävilleni”. Moni varmasti onnitteli presidentti Martti Ahtisaarta vuonna 1994 todeten: ”Onnea, nyt olette saavuttanut huippuaseman.” Totta on, että Ahtisaari oli valtakunnan huipulla tuolloin, mutta Nobelin rauhanpalkinnon saaminen lukuisia vuosia myöhemmin todistaa, että aina voi tulla uusia arvostuksenosoituksia, joiden keskinäinen vertailu ei ole tarpeellista eikä mielekästäkään. Kova työteko palkitaan aina, mutta paras palkinto on hyvä elämänrytmi, jossa työ on sopusoinnussa muun elämän kanssa. Mutta mitäs sitten teet, jos sinulla ei ole ollut rakkaita harrastuksia tai ystäviä jo työurasi aikana. Aina jollain on suurempi auto. Sen verran itsekäs pitää edelleen olla! Downshifting eli elovauhdin järkevöittäminen on nosta. Tai komeammat luvut verotaulukoissa. Et ole koskaan perillä, jos tavoittelet aina vain enemmän. Tai komeampi vene. Tai jos pumppu pettääkin eläkeläisjuhlien jatkoilla. 47 perityillä rahoilla hieman asuntolainaamme
Kyllä mekin mahduttiin ihan liiton alkuvaiheessa kaksioon Pystyisikö vaikka sun appivanhemmat jeesaamaan teitä. Suomalaiset eivät mielestäni ole poikkeuksetta kateellisia. Näitä työurani eri vaiheissa itse kuulemiani lausahduksia välttäisin esimiehenä alaisteni suuntaan: Onko sun vaimosi tyytyväinen tohon autoon. Jatkuvan runsauden tavoittelun hylkääminen vapauttaa kuitenkin resursseja hirmuisesti muuhun tärkeämpään. Yleistäen voisi kuitenkin sanoa, että pyrimme yllättämään ja hätkähdyttämään tuttavapiiriämme hankinnoillamme ja saavutuksillamme. 48 nut viime aikoina kovasti päätään. Minä olen uhrannut valtavasti energiaa ajattelemalla, mitä voisin saada itselleni hankituksi. Monet nuoret ja mikseivät vanhemmatkin ihmiset ovat huomanneet, ettei kaikkea tarvitse saada eikä omistaa itse. Millaisen asunnon hankimme seuraavaksi. Paljonko osakerahastoni tuottaa kolmessa kuukaudessa. Työnantajan ja esimiehen kannattaa panostaa tämänkin asian huomiointiin. Mahtava paikka lapsille! Onks sulla paljon teknologiapapereita salkussa. Näiden kysymysten järkevöittämiseksi ihminen tarvitsee kokeneita keskustelukumppaneita. Paljonko voisin tienata seuraavassa työpaikassani. Olemalla ahkera sä voit saavuttaa jotain siitä mitä meidän perheellä on Oottekste käyneet monesti Thaimaassa. Oma aika ja vapautuminen yhteiskunnan mukamas asettamista perustavoitteista ovat loistavia asioita. Toyotan autotoiminnot-osastolla vallitsi vuosituhannen. Jos työntekijää ei säännöllisesti painosteta sivulauseissa siirtymään seuraaville askelmille elämän tikapuilla, alainen on huomattavasti tyytyväisempi nykyhetken olotilassaan
Huumori piti kivan tunnelman yllä hankalissakin tilanteissa. Vaativalla tarkoitan sitä, että asiat tehdään tarkasti harkiten, perustellusti ja aikataulussa. Organisaatiorakenne oli sellainen, että keskeisemmät päätökseni tarkasti ja hyväksyi aina joku yläpuoleltani. Yksistään markkinointikuvioiden ymmärtäminen oli (ja on) tyypilliselle insinöörille sellainen kokonaisuus, että tiimissä on hyvä olla alan osaajia – joko yrityksen sisältä tai laadukkaalta yhteistyökumppanilta. Ohjeet ja toimintamallit täyttivät päiviä luontevasti, siinä kelkassa oli kiva olla kyydissä. Jos olisin tuolloin tiennyt, että keskittyvä suunnitelmallisuus vähentää dramaattisesti virheiden määrää ja itse asiassa laskee kokonaisprosessiin kuluvan ajan määrää, olisin ehkä ollut pitkäjänteisempi. Nyt en ollut, ja työskenneltyäni vain seitsemän. Reilun vuoden takaisista suurista haasteista oli jo tullut tuolloin ainakin osittain rutiineja, joiden suorittaminen ei ollut tylsää vaan palkitsevaa aikaansaamista. Japanilaisyrityksessä päätöksenteko on tunnetusti välillä tuskallisen hidasta, mikä rasitti malttamatonta mieltäni. 49 vaihteessa poikkeuksellisen hyvä yhteishenki. Se oli varmasti hyvä, mutta jossain vaiheessa tällainen turvaverkko voi tulla tarpeettomaksikin. Konkreettinen vastuun saaminen tuo omaa mielekkyyttä ratkaisuiden tekemiseen, mutta liian aikaisin sitä on turha janota. Uskon, että saavuttamamme tuloksetkin olivat hyviä, vaikkakin ilman pätevää johtoa hommat eivät varmasti olisi onnistuneet niin hyvin. Tiimissä oli monia verrattain nuoria ja mainiolla asenteella varustettuja henkilöitä. Tuotepäällikkönä minulla alkoi olla jo kokemusta vaativassa työyhteisössä olosta. Tavara-automallistossa tapahtui tuotemuutoksia vain harvoin, joten taustoitustyöhön ja peruskuvioiden hallinnointiin tuntui jäävän hyvin aikaa ja voimia
Sisäänajovaihe maahantuonnissa oli ollut raskas, mutta pääosin jo takanapäin. Olisiko minun kannattanut jäädä Toyotalle. Muistoksi tuotepäällikkyydestä minulle jäi liuta hyviä kaverisuhteita paitsi maahantuonnista, myös Toyota-liikkeiden automyyjistä. Ennen kuin kerron uudesta työpaikastani ja syitä päätökselleni lähteä Toyotalta vuoden 2000 keväällä, pohdin taustasyitä sille, että ylipäätään päätin vaihtaa työpaikkaa. Luulen, etten olisi tehnyt lähtöpäätöstäni niin herkästi, jos olisin ymmärtänyt kunnolla, mitä olin jo saavuttanut. Totta kai minussa havaittiin lahjakkuutta, en muuten olisi edennyt niin nopeasti korjaamon töiden vastaanotosta vastuullisempiin tehtäviin, ”Suomen Hiace-päälliköksi”. Jos joku olisi silloin antanut minulle luunapin ohimolle ja käskenyt jäädä vielä vuodeksi aloilleen, olisin ehkä juurtunut ihan hedelmälliseen ja vahvaan maaperään sitkeästi. Mutta silloin en varmasti kirjoittaisi tätä kirjaa. Miksi tein sen. Hallitsin tehtävät kohtuullisesti, joten siitä olisi ollut asteittain helpompaa jatkaa tehokasta työntekoa. Ajatus siitä, missä tehtävissä olisin ehkä edelleen Toyotalla tai kuinka tasapainoista elämää olisi voinut elää, jos en olisi tuolloin lähtenyt, tuntuu minusta edelleen hieman kiusalliselta. 50 kuukautta tuotepäällikkönä irtisanoin itseni erään rutiinipalaverimme alussa. Siihen on vaikea vastata yksiselitteisesti. Irtisanomisajan jälkeen tyhjensin työpöytäni, kiitin kaikkia työtovereitani hyvästä yhteistyöstä ja siirryin pois Toyotalta. Luovutin sen upean Avensiksen pois ja kirjoitin silloiselle esimiehelleni Mikalle avainnipun mukaan lyhyen lapun, jossa kiitin vielä kaikesta, mitä olin Toyotalla saanut. Istutin itselleni vuoden 2000 keväällä melkoisen kokemusviidakon. En myöskään nähnyt sitä polkua, jota minulle oli rakennettu. Jälleenmyyjäportaan kanssa kommunikointi oli
Aloittaessani huoltoneuvojan työt oppisopimuksella minulla oli aika paljon uutta opittavaa. Työnantajat itse aiheuttavat tätä kierrettä, vaatiessaan työnhakijoilta vähintään muutaman vuoden kokemusta alalta. Toivottavasti yrityksien kehityskeskusteluissa huomataan yhä aktiivisemmin tuoda esille parin ensimmäisen työvuoden tuomaa merkitystä, jotta tuore henkilöstö ymmärtää arvokkuutensa työyhteisölle. Opiskeluaikainen työharjoittelu avaa usein sen todella tärkeän ensimmäisen oven vakavasti otettavaan työelämään – niin minullekin kävi. Olisinko silloin leimannut itseni ikuiseksi potentiaaliseksi lähtijäksi. Onnekseni en polttanut siltoja takanani, vaan päinvastoin piipahdin välillä ex-työpaikallani vaihtamassa kuulumisia. En usko. Aktiivinen olojen ja haasteiden tarkastelu tekee hyvää, ja luulenpa, että työtehtävistä toiseen hyppimistä ei voida kokonaan taltuttaa työuransa alkupuolella olevien keskuudessa. Jos joskus olen ns. vastaanottavana osapuolena samanlaisessa tilanteessa, lupaan kertoa arkailematta omista tuntemuksistani työpaikanvaihtoihin liittyen. Elämän kulku on aina pikkuseikoista kiinni, työpaikallakin. 51 todella antoisaa ja toi aina työskentelyyn mukavaa rikastetta autoalan reaalimaailmasta. Tavallaan oli raukkamaista heittää valmis päätös pöytään irtisanoutumisineen, ihan kuin sen hetkinen työpaikka ei olisi voinut mitenkään olla vertailukelpoinen vaihtoehto päätökselleni. Sama toistui siirtyessäni. Toyotalta saamastani koulutuksesta oli paljon hyötyä jatkossa, ja nimenomaan Toyota-taustaisena minun oli helppoa saada se uusi työpaikka. Asia olisi pitänyt vain esittää oikealla tavalla, rakentavasti ja toverillisesti. Saattaa olla, että oma päätökseni olisi ollut toisenlainen, jos olisin rohkeasti keskustellut esimiesteni kanssa saamastani uudesta työtarjouksesta. Huomaan nyt erään yksityiskohdan äskeisessä prosessissa
Pienimuotoisessa kriisissä eläminen voi toki tehdä ihmisestä lievästi riippuvaisenkin. Sama pätee toisinpäin – kyllä tiimin vetäjänkin tulee keskustella ongelma-asioista esimerkiksi työpanokseltaan heikon henkilön kanssa ennen kylmää ja yllätyksellistä irtisanomista. Sellaisiakin tarinoita olen seurannut lähietäisyydeltä, enkä itse haluaisi koskaan jättää taakseni sellaista yhteisöä, joka ei haluaisi mainita heikkouksieni ohella myös niitä loistavia vahvuuksia, joilla minua on siunattu.. Nykyaikainen käyttäytymismalli, jossa esimies ei istu jatkuvasti suljetun oven takana, sallii keskustelun näinkin arasta aiheesta. 52 Toyotan maahantuonnin puolelle. Hankalaksi heittäytyessään työntekijä voi irtisanoutuessaan aiheuttaa suurta vahinkoa työnantajalle ilman juridisia seuraamuksia. Työpaikan vaihtaminen ja siitä keskustelu ei saisi olla tabu. Kokelaasta kokeneeksi siirtymisessä on kyse konkreettisesta vastuunotosta, enää ei voikaan yhtään vedota harjoitteluun tai rutiinien puutteeseen. Tosin silloin ne vertauskuvalliset sillat palavat roihuten takana ja sehän kostautuu, ennemmin tai myöhemmin. Janosinko alitajuisesti jälleen uuden alkua, kun olin päässyt puolentoista vuoden jälkeen kunnolla rutiineihin ja toimintamalleihin kiinni. Siksiköhän jotkut pariskunnat nahistelevat keskenään ja paiskovat ovia säännöllisesti. Jotenkin tuntuu siltä, että näissä prosesseissa työntekijällä on usein vahvemmat oikeudet kuin työnantajalla. Hyvä johtaja tiedostaa tämänkin riskin, muttei pelkää sitä
54 Olin kuitenkin varma päätöksestäni – nyt näyttäisin, mihin minä pystyn, kun saan vapaat kädet!
”Olisit vähän niin kuin toimitusjohtaja tuotemerkkisi parissa, melko vapain käsin ja todennäköisesti reilusti paremmalla palkalla. Tottahan minä haastatteluun ja soveltuvuuskokeisiin lähdin. Saisipahan mittautettua itsensä. Kiinnostaisiko”. Onneksi äitini toimi sentään jonkinlaisena jarruna hätiköimiselleni. Wau! Kieltämättä työpaikan vaihtopäätös tuntui helpolta. Valikoimiin kuuluivat myös moottoripyörien renkaat, mikä sopi harrastepiiriini mainiosti. BRAND MANAGER Mikä minut sitten sai lähtemään automaahantuonnin näköalapaikalta. Työ on työtä, mutta ymmärsin, että tiettyjä ihmisiä tulisi kova ikävä. Otin pari päivää miettimisaikaa ennen lopullista ratkaisua. 55 6. Toimeen kuuluisi kilpa-autokisojen rengasorganisointia, erään tuotemerkin tunnettuuden parantamista vankan asiakaskunnan parissa ja omatoimista hääräämistä asioiden eteenpäin viemiseksi. Minulle jäi sellainen mielikuva, että selvisin niistä testeistä hyvin. Palikkatestin nimellä kulkevasta monituntisesta kokeesta sain palautteeksi sen, että harvoin insinöörillä on niin sulautuva ajatteluja päättelykyky. Minulle soitti tavallisen Toyota-tuotepäällikköpäivän aikana headhunter, joka maalaili mielenkiintoista kuvaa työtehtävistä rengasalalla. Palauttaessani sen kauan kaipaamani työsuhdeauton Toyotalle tunsin kyllä suurta kourintaa sisäelimissäni. Tiesin, että siitä eteenpäin olin paljon enemmän veitsen terällä kuin aiem. Kelpaisinko oikeasti muuallekin vastuutehtäviin. Miltä tuntuisi tehdä töitä keskeisemmin itselleen. Yksinkertaistettuna: menin keväällä vuonna 2000 halpaan
56 min; en osa suurta ja vahvaa laivastoa vaan pikemminkin yksinpurjehtija tukeutuen hieman hatariin karttoihin. Elettiin aikaa ennen navigaattoreita, joten joskus uuden vierailupaikan löytäminen oli työlästä. Käytössäni oli yrityksen luottokortti, jonka käyttöön sain verrattain vapaat kädet. Pian kiersin (edelleen poikamiehenä) itsenäisesti Suomea. Tämä lähestymistapa oli herkullinen, kun muut rengasedustajat janosivat aina visiiteillään suuria lukumääriä tilauskaavakkeisiinsa. Asemani oli verrattaen helppo, koska en myynyt suoraviivaisesti mitään vaan lähinnä kuulostelin, miten toimintaa voitaisiin kehittää ja mitä tuotteita kannattaisi markkinoida aktiivisemmin. Aika selkeä toimintamalli. Toimenkuvaan kuului paljon asiakaskäyntejä rengasliikkeissä. Hän oli hieman itsepäinen ja vähemmän ammattisanastoa käyttävä isokokoinen mies, jota ei toki tarvinnut pelätä. Näin vuo. En tiedä halusiko hän ohjata minua kaveruudellaan, mutta meillä kyllä synkkasi hyvin, vaikkakin Esa sai minut useimmiten toteuttamaan pikemmin omia ajatuksiaan kuin minun mielikuviani. Jos hölmöilisin, saisin kenkää. Dunlop-merkin edustus oli juuri siirtynyt Isko-yhtiöltä Goodyearille, joten valmis asiakaskunta oli olemassa; päämääräni oli vahvistaa jatkuvuutta ja toiminnan sujuvuutta. Koska minulla ei ollut ketään odottamassa kotona, pystyin ja halusin käyttää aikaa liukuvasti töiden tekemiseen. Olin kuitenkin varma päätöksestäni – nyt näyttäisin, mihin minä pystyn kun, saan vapaat kädet! Uusi esimieheni edusti aiempia enemmän perinteistä koulukuntaa. Kulttuuriin kuului, ettei liikkeisiin juurikaan ilmoiteltu vierailuista etukäteen, joten ei niihin soiteltu ajo-ohjeidenkaan pyytämiseksi. Työ lähti hyvin käyntiin ja tunsin, että minulla oli oivat valmiudet suoriutua haasteista
Turha hienostelu vain heikensi tunnelmaa. Alkoholin nauttiminen ei ollut se keskeinen asia, vaan ainutlaatuisen aito tunnelma. Voisin jopa väittää, että hieman nuhjaantunut mutta silti asianja asiakkaantunteva henkilö pärjää rengasedustajana paremmin kuin tyylikäs nousukas huippunykyaikainen puhelin korvallaan. Vaatimattomuus yhdistyi hänessä erittäin korkeatasoiseen tyylitajuun. Hän oli kyennyt luomaan rengasyrityksen, joka menestyi monellakin mittarilla tarkasteltuna. Yhdistävänä tekijänä oli usein hyvin maanläheinen tapa ajatella ja työskennellä. Me tulimme todella hyvin juttuun, emmekä vähiten sen vuoksi, että toimitusjohtajamme ja aluemyyntipäällikkömme olivat jo aiemmin löytäneet yhteisen kielen Sakon kanssa. 57 sien jälkeen ymmärrän paremmin, kuinka kuljettajat arvostivat maahantuojan paikallaoloa viikonloppuisin Road Racingja Sport 2000 -kilpailuissa. Itselleni ne hetket olivat aivan mahtavia. Tuntui hyvältä, kun Motoparkin iltanuotiolla kävi ilmi, että se varikolla häärännyt havajipaitainen roudari olikin Suomen Dunlop-rengastoiminnoista vastaava ”herra”. Asiakkaiden joukkoon mahtui myös todellisia persoonia. Siinä oli kerta kaikkiaan loistavan asiakassuhteen ai. Yksi heistä on savonlinnalainen Sako, jonka tyyli oli, ja tietääkseni on edelleen vertaansa vailla. Niinpä maahantuojan tai tukkuliikkeen edustajienkin oli syytä olla aika rennosti pukeutuneita ja kansanomaisia. Sain istua useampanakin iltana Sakon kotona mukavasti nojatuolissa siemaillen laadukasta konjakkia. Autoin sidosryhmiä parhaani mukaan. Rengasliikkeiden omistajat ja vetäjät olivat hyvin sekalaista väkeä. Hyvin tyypillistä oli, että joku tavallista ahkerampi työntekijä oli työvuosien myötä edennyt myymäläpäälliköksi tai perustanut oman yrityksen. Totta kai olin päivystämässä mahdollisimman monissa moottoriurheilutapahtumissa
Se riippuu tietysti paljon alasta ja ihmisistä itsestään. Hävettää, mutta toisaalta tiedän nyt vanhempana paremmin sen, kuinka ratkaisevassa asemassa työelämän kuvioissa usein todella olen. 58 nekset ilmassa. Tämän hetken rengasliikemaa. Yrittäjä osasi pitää puolensa, muttei hyppinyt silmille. Jos rengassesongissa ei ole hyllyt täynnä tavaraa, saattaa koko firma mennä nurin. Et edes sinä. Oman arvon tunteminen liittyy itsetuntoon. Mutta kukaan ei tee sitä niin kuin minä. Mistä sitten syntyy sellainen aiemmin kuvailemani toimiva asiakassuhde. Kun en saanut ajoissa tiettyjä rengasmalleja jälleenmyyjille, sain kuulla konkreettisesti, kuinka vakavasta asiasta oli kysymys. Jotkut henkilöt ovat niin vahvasti omia itsejään, että uskon olemuksen edustavan eräänlaista älykkyyttä. ”Koeta nyt Kalle hinnoitella ne teijän talvirenkaatki sit sillai ettei miun enää tartte ostaa niin valtavan paljoa muilta.” Siinä ei kumpikaan ollut narri, vaan olimme molemmat herroja, kivalla tavalla ja noin 30 vuoden ikäerostamme huolimatta. Uskon silti, että henkilökohtaisilla kontakteilla on edelleen paljon merkitystä, etenkin erilaisiin asennustöihin liittyen. Vain rengasalalla sain olla niin lähellä yksityisyrittäjyyden ydintä. Ja nyt, kun virhe on tavallaan vanhentunut, voin myöntää, että kokemattomuuteni ja aikaansaamattomuuteni oli monissa tapauksissa jarruna sille, että toimitukset olivat joskus myöhässä. Nämä ovat ihmisiä, joita en unohda koskaan. Elämme yhä enemmän eurovetoisessa maailmassa, jossa vastaavaa tuotetta tarjoava, mutta kilpailijaansa halvempi yritys ottaa lähes poikkeuksetta erävoiton. Tekemisistään täytyy olla ylpeä, mutta kukaan ei ole tietenkään korvaamaton, ja joku tekee varmasti minunkin nykytyöni nopeammin, paremmin ja tyylikkäämmin kuin minä. Nettikauppa valtaa nopeasti alaa, myös rengaskaupassa
Ei. Olisi silti ollut järkevämpää kysyä saanko tulla tikkarinkiin mukaan, koska nuoren miehen huumorintajua ja selkänahkaahan tuossa vain koeteltiin. Jos oma merkki ei pärjännyt testeissä, oli turha odottaa parhaimmaltakaan asiakkaalta isoja tilauksia. Työmaailmasta löytyy paljon niitä, jotka testaavat uuden tai roolissaan tuoreen työntekijän hermoja, osaamista tai sietokykyä. Huomionarvoista oli sekin, että etenkin talvirengaskaupassa jonkin merkittävän autolehden vertailutestivoitto tarkoitti suoraan myös myyntivoittoa silloisessa rengassesongissa. Sain vinkin, että itseni esittelyn jälkeen kannattaa kysyä ennakkoluulottomasti: ”Mitä minä voisin tehdä, jotta teidän kaupankäyntinne sujuisi paremmin?” Ja sitten vain rauhallisesti kuunnella, jopa aitoja muistiinpanoja ruutuvihkoon tehden. Muistan ainakin kerran keskellä talvea vierailleeni heinolalaisessa rengasliikkeessä, jossa minulle vastattiin (rämmittyäni lumituiskun tukkimasta hallin käyntiovesta sisään) osapuilleen: ”No mitäpä jos vaikka painuisit siitä v…uun, meillä on tikkakisa kesken!” Ja minähän painuin, istuin työsuhde-Astraani häkeltyneenä ja aloin etsiä kartasta seuraavaa rengasliikettä. Teinkö oikein. En väitä olleeni mitenkään superhyvä tuossa työssäni, mutta pelinavaus meni usein ensitapaamisella nappiin. Ainakaan sen liikkeen tilausmäärät eivät kääntyneet laskuun, ja tapaus jäi heidän mieleensä ihan niin kuin minunkin. Uskoakseni minä sain hyvää ohjeistusta kaupankäyntiin silloiselta esimieheltäni. 59 ilmasta en paljoa tiedä, mutta ainakin reilu viisitoista vuotta sitten hyvät keskusteluvälit ja asiakkaan kuunteleminen olivat erittäin tärkeitä seikkoja. Toimiko tuo tyyli aina. Ei. Häntäpäähän sijoittuminen tarkoitti herkästi ilmapiirin tulehtumista, varsinkin jos asiakkaalla oli varastossaan paljon tuota jumborengasmallia
60 siis aina kannata antautua ensihyökkäyksistä, mutta puolustustoimien kanssa tulee olla aina diplomaattinen. Millä sitten vakuutin sisäänostajia tuotteittemme pariin. Pystyin joskus ratkaisevalla hetkellä viemään tärkeän rengassarjan itse liikkeeseen. Ja sitten tapahtui jotain, mikä muutti arvomaailmaani paljon.. Jälkeenpäin ajatellen yksi vahvuuksistani oli se, etten suunapäänä toitottanut omien brandieni vahvuuksia, vaan uskalsin myöntää joidenkin kilpailevien merkkien hyviä ominaisuuksia. Kokemattomuuteni heijastui vanhojen konkareiden rinnalla. Rengasalalla rempseys oli valttia. Mutta en minä ollut mikään erikoisen hyvä rengasedustaja. Palvelulla, joka oli joskus yliampuvaakin
62 Ensimmäisten viikkojen aikana emme tavanneet montaakaan kertaa.
Mutta Riti ei pilannut mitään. Ennen vihkiseremonian alkua heitin omaan suorasukaiseen tyyliini ilmoille kysymyksen: ”Missäs ne vapaat naiset istuvat hääkirkossa?” Niistä tuli aika kohtalokkaat sanat, koska tuona iltana tapasin elämäni naisen. Ensimmäisten viikkojen aikana emme tavanneet montaakaan kertaa.. Tuon tämän asian esille, koska vakiintuminen muutti paljon työskentelytapojani. Hän on nyt jo entinen tyttöystäväni eli nykyinen vaimoni ja lastemme äiti. Pilasiko se hyvin alkaneen rengasmiehen uran. 63 7. Ritin kohdalla alku oli rauhallisempi, en ensihetkinä todellakaan kuvitellut aloittavani mitään loppuelämäni parisuhdetta. NAINEN Mikä oli se asia, joka muutti ajatuksenkulkuani niin paljon opittuani hiljalleen rengaskaupan kuvioita. Haluni tehdä kenttätyötä hiipui seuraavina kuukausina hiljalleen, olin väkisinkin hieman tarkempi ajankäytöstäni ja rempsein olemukseni hieman rauhoittui. Olin hinkunut perhettä jo vuosia ja siksi minulla ei työurani alkuvuosina ollut, vapaudestani huolimatta, merkittäviä naissuhteita. Varmaan osittain siksi monta orastavaa suhdetta kariutui alkuunsa, mutta jälkeenpäin ajatellen kaikki meni juuri niin kuin pitikin. Taisin säikäyttää useimmat viehättävät neidit luettelemalla jo lyhyen tuttavuuden jälkeen, kuinka monta lasta aikanaan haluaisin jne. Elokuussa vuonna 2000 osallistuin erään moottoripyöräpiireissä varsin tutuksi tulleen pariskunnan häihin
Keskittyäkö suunnittelemaan yhteistä viikonloppua vai kelatako päässä vielä asiakkaan tarjouksen yksityiskohtia. Työelämää ajatellen hyvä parisuhde on todella tärkeä asia. Mielestäni ei, koska vain tunnustelemalla hiljalleen ihminen on aidoimmillaan ja saa hetkittäin aikaa tarkastella tilannetta hieman rauhoittuneena. Mutta kun vauhtiin päästiin, olimme Ritin kanssa kieltämättä todella rohkeita ja kihlauduimme jo puolen vuoden seurustelun jälkeen. Eivätkä ne varmasti ole nykyäänkään kovin monelle alle kolmekymppiselle). (Onpa helppoa kirjoittaa näin nyt, parikymmentä vuotta sitten ajatukseni asiasta eivät olleet lainkaan näin selkeät. Naimisiin menimme vajaan vuoden seurustelun jälkeen. Eikö todellinen huumaava ja nopea rakastuminen ole varmempi merkki kohdanneesta onnesta. En ollut enää se aktiivikiertäjä, joka saattoi lähteä viemään uutta rengasta Loviisaan maanviljelijälle klo 17 jos tarvetta oli. Rohkea asioiden valottaminen siis poistaa mielipahaa. Jäädäkö töihin vai lähteäkö jo rakkaan luo kotiin. Vaikkei se juhlavieraiden silmistä näkynytkään, on itsestään selvää, että moni ihmetteli tuolloin äkillistä elämänmuutostani. Ja sama toisinpäin – jos puolisosi tietää konkreettisesti miksi haluat tehdä pari pidempää työpäivää, sopu pysyy siviilissäkin. Aloin olla terveellä tavalla itsekkäämpi, samalla kun pahin IT-kupla puhkesi ja kilpailu rengasalalla koveni entisestään. Parasta on kai avoimuus molempiin suuntiin – jos töissä tiedetään, kuinka tärkeäksi koet parisuhteen, heruu ymmärrystä ”aikaiselle” kotiinlähdölle. 64 Ilmeisesti kuulun siihen ihmistyyppiin, jolle tämä tapa ajautua yhteen todella sopivan ihmisen kanssa on se oikea. Miksi. Töissä tästä ei pidetty lainkaan. Useat tuttavapariskunnat. Useampia vuosia sinkkuna olleelle parisuhteen aloitus on valtava askel, eikä omatunnon kolkuttelu tahdo jättää rauhaan
Kohdallani oli taas jokin näkymätön ohjaaja. 65 olivat asuneet avoliitossa jo vuosia, eikä hääpäivästä ollut vielä ollut mitään puhetta. Tein oikein, kun nautin siviilielämästäkin enkä omistautunut aivan totaalisesti työlle.. Totta olikin, että emme me vielä silloin tunteneet toisiamme kunnolla. Merkkivalikoima muuttui siis volyymiltaan suuremmaksi ja samassa rytinässä muuttuivat yleiset tunnelmat työpaikallakin. Yritys sopeutuikin elämänmuutokseeni, ja minulle tarjottiin haastavampia tehtäviä yhä laajempaa tuotekatrasta hoitavana myyntipäällikkönä. Yhteispohjoismainen Nordic-hanke eteni, ja minun tuli käydä Tukholmassa ja Kööpenhaminassa useita kertoja kuukaudessa. Parisuhde kuitenkin kukoisti, ja Riti alkoi odottaa ensimmäistä lastamme. Vyötä kiristettiin ja irtisanomiset olivat väistämättömiä
66 Asioiden silmiin katsominen ja niiden priorisointi vaatii rohkeutta. Tätä kannattaisi miettiä silloin, kun alamme haaveilla johtotehtävissä työskentelystä.. Vaikeat asiat eivät tietenkään helpotu, jos niihin ei tartu ryhdikkäästi
Sen sijaan väistelin konflikteja ja koetin olla kaikkien kanssa hyvissä väleissä. 67 8. Tuolla asenteella olin kehno henkilöjohtaja 4-5 hengen aluemyyntipäällikkötiimille. Uskallan sanoa, että normaalissa työympäristössä olisin varmasti juurtunut hyvin sen hetkiselle pallilleni erittäin hyvin toimivan henkilökemian voimin. Kennethissä oli onnekseni juuri sitä iästä riippumatonta hehkua, jota arvostan. Keskustelut kävimme lähinnä englanniksi, välillä ruotsiksi. Käytävillä ei enää kuulunut naurua. SALES MANAGER Saadessani alkukesästä 2001 laajemman tuotevastuun ja eräänlaisen ylennyksen Suomen konttorin myyntipäälliköksi, vaihtui suora esimieheni tanskalaiseen Kennethiin. Mutta säästökuuri oli liian tiukka, ja jouduin verrattain lyhyellä työkokemuksellani aivan huimien tapahtumien todistajaksi. Työmäärät kasvoivat ja epävarmuus töiden jatkosta kalvoi monien mieliä. Jämäkkyyttä puuttui, ja paljon! Tuolloisen kokemattomuuteni huomaan jälkeenpäin esimerkiksi siitä, kuinka käyttäydyin Roskildessa pidetyn Nordic-joh. Itse en tuntenut uhkaa vakanssilleni, koska kävimme asioita tarkkaan Nordic-johdon kanssa läpi ja koin olevani yksi avainhenkilöistä suomalaisorganisaatiossa. Tämä tapahtui noin vuosi sen jälkeen, kun olin lähtenyt Toyotan maahantuonnista ”parempaan” työpaikkaan. Olin useiden riitojen selvittelijänä. Kokemusta puuttui, ja moni asia olisi saatu hoidettua jämäkämmin, jos minulla olisi ollut voimaa taluttaa ongelmat yhteisen pöydän ääreen Vantaan konttorilla. Pidin tavallaan siitä draivista, vaikka kukaan ei ollut aivan kärryillä missä mennään ja mitä ensi viikolla tapahtuu
Silloin oli määrä päättää siitä, kuinka suuret henkilöstökarsinnat kussakin maassa tehtäisiin ja miten suureksi Tukholmassa sijaitseva keskuskonttori kasvatettaisiin. Yleistäen voidaan sanoa, ettei toimitusjohtajalla ole paljoa iloisia pulmia ratkottavanaan. Päätöksenteko ei kuitenkaan ole helppoa, ja usein johto ymmärtää kokonaisuuden paremmin kuin rivityötekijä saattaisi arvatakaan. Vaikeat asiat inhimillistyivät muille tehokkaammin, kun he olivat keskustelleet ja pureksineet asioita enemmän yhdessä. Vaikeat asiat eivät tietenkään helpotu, jos niihin ei tartu ryhdikkäästi. Voi kuinka mukavan haastavalta tuo rakennemuutos kuulostaakaan nyt. Meillä olisi ollut mahdollisuus rupatella muiden vastaavassa tilanteessa olevien henkilöiden kanssa illallisella, iltalenkillä ja baarissa. Harvoin budjettia viilataan keveämpään suuntaan. Tätä kannattaisi miettiä silloin, kun alamme haaveilla johtotehtävissä työskentelystä. Toki poikkeuksia. Jos organisaatio tekee huipputuloksen, seuraavalle seurantajaksolle odotetaan herkästi samaa tuottoa tai jopa yhtä kovaa kasvuprosenttia. Eihän siellä jaettu kuolemantuomioita vaan linjattiin tapoja, joilla toimintaa sopeutetaan korkeampien tahojen vaatimuksiin. Asioiden silmiin katsominen ja niiden priorisointi vaatii rohkeutta. 68 don strategiaviikonlopun aikana loppusyksystä 2001. Mutta helppoa se ei ollut, eikä olisi edes nykyisellä työkokemuksellani. Olimme molemmat kuin vankeja, jotka osallistuivat päivän pakkotyöhön ja vetäytyivät sitten selleinä toimiviin hotellihuoneisiimme mököttämään. Usein leimaamme johtajamme hölmöiksi tai aikaansaamattomiksi vetelyksiksi. Osallistuimme kollegani Jarin kanssa Roskildessa vain pakollisiin kokousosuuksiin, sosiaalinen puoli jätettiin kokonaan hyödyntämättä. Ruotsalaiskaverit tekivät niin, ja uskon, että sitä kautta kokonaisuus oli oleellisesti paremmin heidän hallussaan ja käsitettävissään
Ne kyyneleet meinasivat irrota Jarin hautajaistilaisuudessa, jossa kanttori alkoi soittaa väärää virttä ja pappi huuteli ohjeita urkuparvelle. 69 kin on, mutta kuinka moni meistä on jokapäiväisesti aivan tehtäviensä tasalla ja säkenöivän loistava. Se ei ollut pelkästään hyvä asia, kyllä silloin olisi ollut paikallaan liittyä Jaria surevien joukkoon tunteikkaammin. Ei kukaan. Lähimmän kollegani siviilija työpaineet kävivät loppuvuonna 2001 ylitsepääsemättömiksi. Asumme nyt alle kilometrin päässä Jarin haudasta, mutten ole kiinnostunut sen tarkasta sijainnista. Tästä tapahtumasta alkoi kuitenkin koko työorkesterimme kiihtyvästi paheneva tunnetila. Kehtaan väittää, että Jari antoi itselleen kuolemantuomion, vaikka yhdessä junailemamme muutokset olisivat voineet muuttaa kokonaisuuden inhimillisemmäksi. Jarilla oli se aiemmin korostamani parisuhdeasia pahasti, eikä pätkääkään ihanasti, rempallaan. Mutta kun hyvä kaveri teki itsemurhan, pystyin näkemään asian ja hirveyden läpi. Totta kai kelasin jälkeenpäin esimerkiksi Roskildessä viettämämme viikonlopun tapahtumia tarkasti ja pohdin, oliko itsetuhoisia merkkejä näkyvillä jo silloin. Onneksi en alkanut syyttää itseäni hurjan tapahtumasarjan lopputuloksesta. Itse kuulun niihin, jotka itkevät vuolaasti elokuvissa ja joskus jopa vain antoisan musiikin voimalla. On ihmeellistä, miten ihminen saa muodostettua suojakilven ympärilleen silloinkin kun on todella kova tilanne. Mutta edes muutama kyyneleeni olisi silloin ollut paikallaan. Minä en ole oikea henkilö viemään haudalle kukkia. Ehkä Jari lähetti meille tuolloin vielä tervehdyksensä: kun kerran asiat menevät pieleen niin menköön sitten hitto vie kunnolla pieleen. En ainakaan minä, vieläkään. Jos käyn omien vanhempie. 31.12.2001, samana iltana kun täytin 30 vuotta, Jari riisti hengen itseltään
Yhtiön ylin johto sai moitteita kylmyydestä, jolla se suhtautui Jaria koskevaan suruviestiin. 70 ni haudalla korkeintaan neljästi vuodessa, olisi tekopyhää mennä nyt Jarin muistokivelle tunteilemaan. Eräässä Nordic-kokouksessa pidettiin minuutin hiljainen hetki, sekin pienen painostuksen jälkeen. Mutta palataan siis historiaan, alkuvuoteen 2002. Organisaatio oli jo niin pieni, ettei hänelle ollut tarjota uutta tehtävää, kun vanha toimenkuva hävisi tehokkuusajattelussa. Hän oli tehnyt työnsä aina moitteetta, oli mukava ja yhteistyökykyinen. Niiden myöntäminen aluksi itselle, sittemmin muille on todella hyvä ja kehittävä asia. Laivaa täytyy ohjata tiettyyn suuntaan ja virheistä ottaa opiksi, mutta navigoinnin herpaantuessa koko miehistö joutuu vaaraan. Lupaan, että käytän ex-työtoverini tekoa varoittavana esimerkkinä, niin kuin tätä kirjoittaessani huomaamattani teen. Kun sanoin viimeisimmässä kehityskeskustelussani pomolleni, että olen välillä aika uupunut, jo sen ääneen sanominen tuntui antavan uutta puhtia loputtomilta tuntuvien töitteni tekemiseen. Moka on lahja. Esiintymiskokemuksestani ei ollut paljoa apua, kun kävin irtisanomassa yrityksen pitkäaikaisimman työntekijän talvella 2002. Minä mokasin aikanaan omalta osaltani, mutta jokainen on oman onnensa seppä. Ehkä keskeisin asia minkä tässä lähihistorian pikakelauksessani voin tuoda esille, on puhumisen ja omien virheiden tunnustamisen tärkeys. Hänen palveluksiaan ei vaan enää tarvittu. Sen olen hiljentyessäni luvannut, että vastedes tunnistan uupumuksen oireet herkemmin, niin itsessäni kuin muissakin ihmisissä. Jos ylin johto olisi tehnyt asiasta suuren numeron, olisi itsemurha liitetty voimakkaammin meneillään olevaan työelämän muutosprosessiin. Jokainen mokaa, ja virheille on annettava mahdollisuus. Minä näen nyt heidän tapansa sivuuttaa asia melko pienellä äänellä kuitenkin oikeaksi
Johtoryhmän jäsenet erosivat sitä mukaa, kun löysivät uusia työpaikkoja. Kuulemani mukaan olet suorittanut kaikki tehtäväsi mallikelpoisesti. Olen pahoillani.” Suomen kielessä viljellään aivan liikaa erästä kirosanaa, tarpeettomasti. Toivottavasti pääset eläkeputkeen. Mutta en löydä parempaakaan verbiä kuin sen kaunisteleva muunnos: tuolloin minua lievästi sanottuna ketutti. Kaksilitrainen, hyvin varusteltu perheautoni ei lunastanut paikkaansa kammiona, jossa ennen hiljennyin, kokosin ajatukseni ja nautin maisemien vaihtumisesta. 71 alta. Meillä ei onneksi ollut kotona kovin rankkoja taloudellisia paineita. Yritys lopettaa kuitenkin nyt tämän toimen ja sinut irtisanotaan. Töiden teko tuntui väistämättömältä pahalta, jossa oli enää harvoin hohtoa ja onnistumisen elämyksiä. Palkkani, joka oli muikea, ei lohduttanut pätkääkään. Ääneni vapisi, kun lausuin etukäteen opettelemani lauseet ääneen: ”Olet ollut tässä yrityksessä töissä jo silloin, kun minä synnyin. Mitäpä tein. Aloin ensi kertaa, noin neljä ja puoli vuotta valmistumiseni jälkeen, selata vakavahenkisesti työpaikkailmoituksia.
72 Itseäni on työhaastatteluissa helpottanut tavoitteiden selkeä kirjaaminen etukäteen, aivan kuten mihin tahansa muuhun tärkeään neuvotteluun mennessä. Kyseessä on myyntitilanne, mutta vain omana itsenään saa annettua parhaan kuvan itsestään.
Eräs tuttavani, joka tunsi minut nuoruudestani innokkaana autorakentelijana, oli antanut minulle rengasalalla työskennellessäni lempinimen Pukupelle. Itseäni on työhaastatteluissa helpottanut tavoitteiden selkeä kirjaaminen etukäteen, aivan kuten mihin tahansa muuhun tärkeään. En ollut ollenkaan niin kiinnostava persoona kuin luulin. Silloin olin niin kypsä työpaikanvaihdokselle, että CV:n ja uuden työn etsintätyö vaikuttivat jo sellaisenaan helpottavilta. Työsopimus ja -suhde ovat kahden kauppa, joten molempien osapuolien tulisi saada suunnilleen sellainen lopputulos, jota ollaan hakemassa. Kaipasin työpaikkaa, jossa olisi säännölliset työajat, vähemmän stressiä, mukavampi ilmapiiri ja selkeä toimenkuva. Halusin, että voisin olla iltaisin aktiivinen vanhempi. 73 9. Hain paikkaa kahta pykälää alempaa kuin missä jo olin. Halusin olla vahvemmin oma itseni, ilman yliampuvaa virka-asua ja valtavaa painetta uuden oppimisesta ja edustamisesta. TYÖNHAKU Aloin etsiä helpompia töitä. Sellainen vire ei ole paras mahdollinen hyvän lopputuloksen aikaansaamiselle – ihminen on tavallaan vähän liiankin vapaata riistaa. Olin tulossa isäksi. Mielestäni työhaastatteluun pitäisi aina lähteä nöyränä, mutta silti omaakin etua ajaen. Olin aivan valmis siirtymään käytännönläheisempiin tehtäviin. Työkokemukseni ei vakuuttanut, tai jos vakuutti, olin ylipätevän oloinen. Sellaiseksi tunsin usein itseni, ja uudelta työpaikalta toivoin selvästi rennompaa ilmapiiriä. Luulin, että kyseessä olisi melko helppo prosessi, mutta erehdyin melko täydellisesti
Hänellä oli resuinen loosi asiakastilan nurkassa. Lisäksi silloisen työni raadollisuuden puiminen työhaastattelussa ei. ”Saanko tuon kirjallisena. Korjaamopäällikkö oli rehellinen mies: hän totesi, että paikka ei ole minun. 74 neuvotteluun mennessä. Hän ei uskonut halukkuuteeni tehdä enää työtä lattiatasolla kärttyisten asiakkaiden parissa. Vaikka työnhakuoppaita on valtavasti tarjolla, paras neuvo on kai yksinkertaisin: tuo vahvuutesi esille sellaisina kuin ne ovat. Moottoripyörämyyjän paikka olisi voinut olla minun, jos olisin tuonut vapautuneemmin esille omaa itseäni. Kerroin aika maltillisesti mitä tein ja mitä olin kokenut. Omassa käytöksessäni olisi keväällä 2002 ollut varmasi paljon parannettavaa, ja siksi en saanut haluamaani uutta työpaikkaa niin vaivatta kuin itsevarmana, juuri 30 vuotta täyttäneenä oletin. Kyseessä on myyntitilanne, mutta vain omana itsenään saa annettua parhaan kuvan itsestään. En tienaa itsekään tuota, ja haluaisin näyttää tuota ajatustasi seuraavassa johtopalaverissamme.” Toinen työhaastattelupaikkani oli Harley Davidson -jälleenmyyjä. Ehkä hän pelkäsi hieman omankin tulevaisuutensa puolesta, vaikka tunnettu sääntöhän on, että menestyksekäs esimies palkkaa iskunyrkikseen itseään lahjakkaampia henkilöitä. Silloisessa työpaikassani minulla oli työhuone, jossa riitti tilaa ja siellä oli pieni neuvottelupöytäkin. Keskustelin muutaman kuukauden aikana useista työtehtävistä, joista kerron tässä vain kahdesta. Voin vain kuvitella, miltä korjaamopäälliköstä tuntui, kun astelin puku päälläni hänen työpisteeseensä haastateltavaksi. Ensimmäinen oli erään pienen automerkin valtuutetun huoltokorjaamon työnjohtotehtävät. Mielestäni minulla oli hyvä tausta siirtyä taas työnjohtajaksi, olinhan saanut pätevän koulutuksen siihen työhön heti insinöörikoulutuksen jälkeen. Palkkatoiveelleni, muistaakseni 3 000 euroa, hän nauroi
Nyttemmin, kun molemmat pääkaupunkiseudulla toimineet Harrika-liikkeet ovat menneet nurin, voin todeta, että sillä tiellä ei ikuisesti olisi ollutkaan töitä. Mutta turhaa jälkiviisautta on nyt turha harjoittaa. He eivät olisi uskoneet minun tekevän sitä ratkaisua, vaikka ongelmista keskusteltiinkin kohtuullisen avoimesti. Mentyäni tavoitteissani keväällä 2002 tarpeeksi (eli liian) alas, varmistin itselleni töitä tuttavieni siivousyrityksessä. 75 ollut järkevää, koska vaikutin takuulla siten ennemminkin terapiapaikkaa hakevalta ongelmatapaukselta kuin innokkaalta, asiantuntevalta ja kaupalliselta myyntimieheltä. Itse pelkäsin sitä, kuinka sopeutuisin toimimaan samassa yrityksessä mutta alemmassa positiossa kuin aiemmin. Olin kai henkisesti jo aika lopussa. Prätkäliikkeeseen olisi pitänyt tulla prätkällä, farkuissa ja nahkarotsissa. Minulle tarjottiin yhtiön sisällä vastuupaikkaa automaahantuojien suuntaan, samalla palkalla kuin ennen. Irtisanoessani itseni Goodyear Dunlopilta Nordic-johto hätkähti. Sille pohdinnalle ei olisi kannattanut uhrata niin paljoa aikaa. On vaikeaa päätellä, oliko se järkevä ja hutiloitu ratkaisu. Oman tunnetilan täytyy ratkaista tällaisissa harkinnoissa, ei muiden.. Kemiamme eivät kohdanneet, ja tiesin soittavani turhaan viikon päästä kysyäkseni mahdollisuuksiani saada hakemani paikan. Noissa vetimissä olisin ollut oma itseni, rehellinen ja puhuttelevampi. Kyllähän siinä vastapelurikin koetti säikytellä minua asiakaskunnan hurjapäisyydellä ja yrityksen omistajan taiteellisuudella. Ensivaikutelma ratkaisi, ja tällä kertaa väärä tilannetajuni kiskaisi maton jalkojeni alta. Harkitsin asiaa hetken ja kieltäydyin. Siellä en ehtinyt kuitenkaan tehdä päivääkään töitä, sillä muutakin tuli tarjolle. Lisäksi uhrasin paljon energiaa pohtimalla, mitä muu organisaatio ajattelisi mahdollisesta jäämispäätöksestäni
Miten voisin asettua luottavaisena hänen saappaisiinsa. Se olisi ollut ylpeyden nielemistä, ja siihen minulla ei riittänyt puhti.. Asiakkaat olisivat olleet henkilökohtaisia tuttujani. 76 Olin paininut automaahantuojapuolen aiemman myyntivastaavan, mainion Kjellin kanssa hänen työnkuvansa ongelmien kanssa pitkin kevättä 2002. Luulen, että jos olisin vastaavassa tilanteessa nyt, näillä työelämän ajokilometreillä, olisin jäänyt itsevarmasti taloon ja katsonut mitä tuleman pitää. Tutussa yrityksessä ja organisaatiossa olisi kuitenkin ollut verrattain helppoa jatkaa, ikään kuin hieman sivusta seuraten. Päätökseni kuitenkin piti, vaihdoin työpaikkaa kun Helmi-tyttömme syntymään oli aikaa enää reilu kuukausi. Siinä ei olisi ollut kuin voitettavaa! Mutta kolmekymppinen luuli tietävänsä paremmin, ja oman lähtöpäätöksen pyörtäminen olisi tavallaan ollut luovuttamista, vai
Tein kahden kuukauden jälkeen niin nopean lähdön, että sinne jäivät oma pölynimurini, työvaatteeni ja radioni.. 78 Jos jostain työstä irtisanoutuminen oli järkevää, niin tästä
Jos jostain työstä irtisanoutu. En tiennyt millaisella myyntivolyymilla ja -katteella toiminta olisi aikanaan kannattavaa. 79 10. KEHITYSINSINÖÖRI Torjuttuani siis hieman itsepäisesti Goodyearin tarjouksen töiden jatkamisesta heillä eräs pääkaupunkiseudun upeimmista rengasliikkeistä otti minuun yhteyttä. Lapsettoman omistajan oli hyvin vaikeaa ymmärtää sitä ajatusmaailmaa, jossa tunnolliseksi tähtäävä isä on esikoisensa syntymän ympärillä. Uusi toimipaikka oli tarkoitus saada jaloilleen erittäin pienin kustannuksin. Sinne siis! Palkkani romahti, mutta niin kuvittelin käyvän myös paineilleni. Minulla ei ollut tarkkaa käsitystä siitä millaisin laittein ja millaisella henkilökunnalla toimintaa alettaisiin pyörittää. En tiennyt tulisinko jatkossa olemaan töissä myös lauantaisin. He olivat laajentamassa toimintaansa ja kaipasivat vetomiestä uudelle toimipisteelleen. Yritys oli minulle ennestään erittäin tuttu; olin vain vähän aiemmin allekirjoittanut tukisitoumuksen uuden myymälän markkinointitoimille. En silti syytä palkanmaksajaani, koska hän uskalsi sentään kysyä minulta parikin kertaa, onko tämä nyt ihan sitä työtä mitä kuvittelit. Pian osoittautui, että koko hankkeella ei ollut selvää budjettia eikä aikataulua. Minä valehtelin kohtuullisen sujuvasti: ”Kyllä, on suunnilleen”. Entiset työtoverini eivät tahtoneet uskoa silmiään, kun näkivät vierailuillaan minut haalarit päällä repimässä lattiamattoja irti ja maalaamassa valtavaa asennushallia sisältä telalla
Minulla ei ole. Uusi toimipiste avautui aikanaan muiden toimesta, ilmeisen onnistuneesti. Jos seurustelukumppanin tapaaminen ei saa sinua juuri koskaan hykertelemään, lopeta. 80 minen oli järkevää, niin tästä. • Minua arveluttaa kykyni ja valmiuteni hoitaa tulevia tehtäviäni tuoreena isänä. Mielestäni en ole.. Tekevälle löytyy kyllä töitä. Kunpa olisin tuolloin uskaltanut sanoa esimiehelleni vaikkapa: • Tämä ei ole ihan sellaista työtä, jota kuvittelin sen olevan. Olenko oikea henkilö tekemään näitä tehtäviä. Jos töihin meno aiheuttaa toistuvaa sisäistä tuskaa, lopeta. Tässä uskallan verrata työelämää rakkauselämään: jos homma ei ota toimiakseen alussa kunnolla, ei se siitä paratiisiksi ajan myötä muutu. Pelkkä palkka tai ajoittainen huomioiduksi tulemisen tunne eivät poista puutteita, joita työtai ihmissuhteessa mahdollisesti on. Koko hanke jätti itseeni niin pyörteisen tunnejäljen, etten ole sen koommin käynyt koko tontilla. Rohkeus lähteä palkitsee. Tein kahden kuukauden jälkeen niin nopean lähdön, että sinne jäivät oma pölynimurini, työvaatteeni ja radioni. • Oletko itse tyytyväinen rekrytointiisi. Omistaja löysi projektilleen varmasti paremman hoitajan; sellaisen, joka oli vielä enemmän käytännön ihminen ja vapaampi kellon käytöstä. Teet teille molemmille palveluksen. Marssin yrityksen omistajan luo lounasaikaan, kerroin etten enää jatka ja luovutin kaikki avaimet siltä istumalta. Minä jatkoin työuraani muualla. Koeaikana salamalähtöni onnistui helposti. • Onko sinulla tämän projektin kanssa pallot hallussa. Ennen tällaisesta työpaikasta irtisanoutumista olisi kuitenkin paikallaan keskustella rohkeasti tunnelmista
81 • Tehdäänkö niin, että alat katsella uutta henkilöä tähän tehtävään. Hoidan mielelläni positiota siihen asti, että voit jatkaa projektia saumattomasti uuden henkilön kanssa.
82 Henkilökunta tiesi riittävän tarkasti, mitä kollegat tekevät. Toimintaa saatiin yhtenäistettyä ja haasteita puitiin salailematta.
Hän on temperamenttinen, nyt jo eläkkeelle siirtynyt todellinen automies, joka on kouluttanut hyvällä otteella satoja autoinsinöörejä. 83 11. Ratkaisuun vaikutti merkittävästi se, että esimiehenäni ja työhuonetoverinani oli Matti Parpola. Sieltä on luettavissa millaisia haasteita ja kiemuroita yksittäiskappaleina valmistettujen ajoneuvojen pyörilleen saattamiseksi on jouduttu kokemaan. Istuimme usein pohtimassa jonkin hankkeen tai ilmiön syvempää olemusta. On hienoa, että hän on pukenut tapahtumat tarinoiksi Kalevankadun Autotehdas -kirjassaan. Hänen isälliset mielipiteensä auttoivat minua myös niissä ta. Parpola oli keskeinen henkilö minunkin opinnoilleni sujumiselle silloisessa Helsingin Teknillisessä oppilaitoksessa, ja hän toimi huomattavan paljon vapaa-aikaa vieneen päättötyöni valvojana. Minulle Matti on kuitenkin ennen muuta se henkilö, joka auttoi minut takaisin hyvään työvireeseen kesän 2002 jälkeen työuupumukseni, isäksi tulemiseni ja äitini melko äkillisen kuoleman jäljiltä. Hän huokuu intoa, mutta pystyy perustelemaan aikeensa ja ajatuksensa. Parpola on kasvot monien, Suomessa paljon julkisuutta saaneen prototyyppiautohankkeiden takana. LABORATORIOINSINÖÖRI Varmuus uudesta työpaikastani Helsingin ammattikorkeakoulun auto-osaston laboratorioinsinöörinä sinetöi lähtöpäätökseni rengasliikkeen kehitystyöstä. Uusi työpaikka ja toimintaympäristö olivat minulle taas varsin tuttuja, tällä kertaa opiskeluajoilta. Parpola on älykäs mies, jonka lasken kuuluvan siihen alkuluvussa mainittuun veitikkamaiseen ryhmään
Ilman Masaa terveyteni olisi voinut romahtaa dramaattisesti. Opetustoiminta, jossa seurantaraportteja ei voida ajaa tietojärjestelmästä viikoittain, on herkkää yhteisöllisyyden ylläpitämiseksi. Monista sen aikaisista opiskelijoista tuli minulle hyviä kavereita. Henkilökunta tiesi riittävän tarkasti, mitä kollegat tekevät. Työskentely ammattikorkeakoulussa oli eri tavalla haastavaa. Projektihenkinen työskentely oli ja on edelleen kuitenkin erittäin palkitsevaa, ja minä sain noilta ajoilta solmittua todella hyviä kontakteja eri puolille autoalaa. Yksi toimintamalli oli minulle ammattikorkeakoulussa uusi. Työssäkäynti oli taas hauskaa, vaikka en hallinnut kaikkia työtehtäviäni edes tyydyttävästi. Olen ymmärtänyt, että monissa kouluissa ja oppilaitoksissa on kireä ilmapiiri, eikä kommunikaatio kulje alkuunkaan toivotulla tavalla. Perjantaipalaveri kuulostaa sanana aika rasittavalta ja teennäiseltä. Toimintaa saatiin yhtenäistettyä ja haasteita puitiin salailematta. Nautin suunnattomasti siitä, että pystyin käymään töissä metrolla, ymmärrystä henkilökohtaisille menemisilleni löytyi ja minut otettiin heti tasa-arvoisena jäsenenä erilaisiin työryhmiin. 84 loudellisissa toimenpiteissä, joita jouduin selvittelemään äidin kuolinpesää jakaessamme. Siinä toimintaympäristössä se kuitenkin toimi mainiosti. Sain olla mukana opiskelijoiden kouluttamisessa ja heidän projekteissaan. Minulla oli aika vapaat kädet päättää, mitä milloinkin tein. Kirjallisista ja sosiaalisista taidoistani oli merkittävää hyötyä. Oma-aloitteisuus ei kuulu edelleenkään huippuominaisuuksiini, ja valitettavasti useat tavallista vaikeammat tehtävät tuppasivat siirtymään päivä päivältä eteenpäin, kunnes niihin oli pakko keksiä ratkaisu. Meidän parituntiset perjantaipalaverimme madalsivat raja-aitoja ja loivat useimmiten mukavan päätök
Projektitoiminnan onnistuminen oli silti äärimmäisen tärkeää opiskelijoille, oppilaitokselle ja hankkeissa mukana olleille yrityksille. Toisaalta opiskelijoiden joukosta seuloutui tunnollisia ja välttämättömiä perustyön hallitsijoita, jotka eivät ole. Erilaiset projektihankkeet söivät usein varoja perusopetuksesta, tai ainakin sellainen tunnelma välittyi ajoittain keskuudessamme. Raha aiheutti joskus närää silloisen Stadian auto-osastollakin. Näin jälkeenpäin puntaroiden oma ryhdikkyyteni olisi voinut myötävaikuttaa hankkeiden eteenpäin menoon paljonkin. Hyvä ja vakuuttava puhuja olin. Avainasemaan nousivat opiskelijat, jotka aidosti halusivat näyttää päättötöissään kuinka kovia työntekijöitä heistä oli juuri valmistumassa työelämään. Aiemmista työpaikoista olin sentään oppinut, ettei asioista tarvitse stressata liikaa, mutta otin välillä vähän liiankin rennosti. Asioiden läpikäynti on mukavaa, kun kaikki osallistujat ovat hetkessä mukana, tosissaan. Olin itse muutamien tutkimushakkeiden vastuutehtävissä, ja se ei ollut aina helppoa. Tunnelmasta kertoo se, että käytössämme olivat oikeat posliinikupit asetteineen, kahvipaketteja ilmaantui ilman vuorolistaa ja tiskitkin tiskattiin aina käsin ihan itse, miesporukalla. 85 sen tehdylle työviikolle. Tiukan paikan tullen sorruin liian helposti ajattelemaan, että nämähän ovat kuitenkin vain opiskelijaprojekteja ja en minä täältä eläkkeelle jää. Sain kiitosta siitä, että annoin opiskelijoille riittävästi vastuuta ja vapauksia, mutta voimakkaampaa esimiesroolia minun olisi pitänyt tuolloin pitää hallussani, tai ainakin nyt minusta tuntuu siltä. Pakoilin välillä vastuuta, halusin päästä helpolla. Neuvottelutilamme oli henkisesti vapaata aluetta, jossa hörpittiin kahvit, rentouduttiinkin ja puhallettiin pääsääntöisesti yhteen hiileen. Asiat sujuivat toki hyvin, mitään oleellista ei jäänyt tekemättä
Siksi haluan ehdottomasti korostaa, että yritysten kannattaa hyödyntää opiskelijoissa piilevät innovaatioja näyttövoimat. Olin vähän levoton, mutta se ei ollut merkittävä syy lähtöön. Ensinnäkään, en tehnyt heti sataprosenttista lähtöpäätöstä vaan anoin virkavapaata seuraavaa työhaastettani varten. Lisäksi eräässä hankkeessa oli poikkeuksellisia alihankintaongelmia, joiden myötä kirkkain työiloni laantui. Autotekninen osaamistasoni ei ollut aivan samalla tasolla kuin projektitöissä olleiden oppilaiden, ja koin epävarmuutta hankkeiden vetotehtävissä. Sitä on vaikea sanoa. Miksi sitten hylkäsin tuonkin työpaikan noin puolessatoista vuodessa. Syitä oli monia. Vaivasiko minua ehtymätön levottomuus ja kyvyttömyys asettua aloilleen. Mikä olisi voinut saada minut jäämään silloiseen Stadiaan (nykyinen Metropolia AMK). En halunnut ylöspäin vaan enemmän omien vahvuuksieni, etenkin kirjoittamisen pariin. Olinko taas menossa ylöspäin, vaikka tiesin hapen määrän vähenevän korkeuslukeman myötä. Onneksi monet työyhteisöt sallivat hiljalleen yhä rennompaa olemusta ja vapaampaa ideoiden esilletuontia tiimeissään. Tartuin tilaisuuteen, vaikka jätin samalla taakseni paljon hienoja mahdollisuuksia ja projektielämää. Muna oli usein paljon viisaampi kuin kana. Vaikken olekaan ollut konkreettisesti koskaan teekkaritoiminnassa mukana, arvostan sitä juuri sen vapautuneen älykkyyden ja yhteisöllisyyden vuoksi. Sain olla mukana kehittämässä Tuulilasi-lehden testaustoimintaa oppilaitoksen autolaboratoriossa, ja sitä kautta minulle avautui mahdollisuus siirtyä avustamaan lehteä kokopäiväisesti. Jos olisin opiskellut kollegojen vetämillä kursseilla tuoretta autotekniikkaa, olisin voinut. 86 jatkuvasti tavoittelemassa parempaa asemaa ja suurta arvostusta itselleen. Eikö mikään olotila riitä minulle
87 juurtua paremmin. Pääsääntöisesti uusissa koitoksissa kaikki menee taas ripauksen aiempaa paremmin.. Vaikeiden hankkeiden läpivienti ja loppuunsaattaminen on siis tärkeää, vaikka lopputulos ei olisikaan tavoitteiden mukainen. Mutta pari vuotta lisää sielläkin olisi tehnyt hyvää, olisin ehtinyt uusiin kuvioihin vaivatta myöhemminkin. Silloin olisin myös saanut sitä vahvuutta, jota syntyy vain vietäessä kovatkin haasteet sisulla loppuun. Tavoitteetkin on useimmiten asettanut ”vain” ihminen, eivätkä ne aina ole oikeita tai realistisia. Työssä etenemismahdollisuudet, niin työnkuvan kuin palkkauksen osalta olivat niin rajalliset, että luulen tehneeni sittenkin oikean päätöksen siirtyessäni taas eteenpäin. Hankalien projektien loppuunsaattaminen olisi voinut tuoda itsevarmuutta, jolla olisin saanut paremman otteen kokonaisuuksien hallitsemiseen
88 Arvelin kai alitajuisesti, että kohta Kalajan äiteen poika keksii taas jonkun uuden ja haastavamman työn.
Toimituksessa oli useita hyviä tuttujani, joten ilmapiiri työpaikalla oli aika stressitön. Pääsin lehdistömatkoillekin, mistä oli suurta apua minulle myöhempiä työtehtäviäni ajatellen. Mutta, mikä tärkeintä, sain myös kirjoittaa omatoimisesti artikkeleita. Uusi toimenkuvani oli melkoisen rento – muttei tyhjäkäyntinen. AVUSTAJANA LEHTITOIMITUKSESSA Olin seurannut lähipiirini ongelmia työelämässä ja tein ihan järkevästi anoessani aluksi virkavapaata laboratorioinsinöörin tehtävistä päästäkseni työskentelemään Tuulilasi-lehden toimituksessa. Olin apuna kaikenlaisissa autotoimituksen käytännön asioissa. Hain ja vein autoja maahantuojilta, olin mukana suorituskykymittauksissa, valmistelin testejä ja tietysti myös ajoin mitä erilaisimpia uutuusmalleja. Ripauksen naisellisesti sanoen se oli suorastaan ihana, vaikka deadlinen polttaessa kaikilla oli usein hymyt hyydyttävä kiire. Jonain päivinä imuroin autoja, istuin suorituskykyja käsittelymittauksissa kyydissä ja ajoin kantateitä edestakaisin, jotta jossain autossa olisi riittävästi kilometrejä uskottavien kulutusmittausten tekemiseksi. 89 12. Nyt tein hanttihommia, joita moni vastavalmistunutkaan autoinsinööri ei suostuisi tekemään. Kaikki tarpeellista taustatyötä laadukkaalle autolehtityölle, muttei takuulla sitä mitä kuvittelin teke. Välillä pysähdyin miettimään, kuinka alas olin tipahtanut esimerkiksi rengasmaahantuonnin aikaisesta turbulenssista, jossa vastasin koko maan myyntitoiminnoista ja heittelin sujuvaa small talkia kansainvälisissä palavereissa, pikkutakki päällä. Muutos oli ollut suuri
Vaimoni suhtautui asioiden kulkuun onneksi hyvin, vaikka en todellakaan ollut kaikin puolin sama mies kuin tavatessamme. Minun vastuullani oli esimerkiksi useiden vertailutestien läpivienti vaihtoautoilla ja artikkelien kirjoitus niistä. Jo yksistään se antoi ainutlaatuista työkokemusta, monessakin mielessä. Palkkatasoni oli matalampi, niin myös toimenkuvani ja tulevaisuuden näkymäni. Tuulilasi haki laajempaa levikkiä Turbo-numeroillaan, joissa keskityttiin käytettyjen autojen maailmaan. Kykenin kuitenkin joskus listaamaan asiat, joista olimme perheenä yhdessä selvinneet edeltävien vuosien aikana: • Nopea muutos sinkkuelämästä avioliittoon ilman mainittavia ongelmia tai riitoja • Raastavat työvuoteni rengasbusineksessa 2000-2002 (jälkeenpäin ajatellen taisin olla silloin henkisesti aika lopussa, vaikken sitä olisi silloin millään myöntänytkään) • Esikoisen syntymä toukokuussa vuonna 2002 • Äitini kuolema kaksi kuukautta myöhemmin, heinäkuussa 2002 • Dramaattinen vesivahinko uudessa kodissamme keväällä 2003, jonka vuoksi asuimme tuttavien nurkissa seuraavat viisi kuukautta.. Siinä mielessä olin jo päässyt pitkälle lukion äidinkielentunneilta, jolloin opettaja Elma Valkiainen rohkaisi levotonta oppilastaan jatkamaan kirjoitusharrastustaan. Sain esimerkiksi olla mukana läpiviemässä lehden kattavaa kesärengastestiä Bridgestonen testikeskuksessa Etelä-Italiassa. 90 väni reilun kuuden vuoden päästä valmistumisestani. Työpäiviin sisältyi silti kovaa keskittymistä ja osaamistakin vaativia hetkiä
Tähän on yksi keskeinen syy: osasimme, kuin ihmeen kaupalla, sovittaa menomme niin, että rahasta ei ollut koskaan hirvittävän tiukkaa. Osasin kuitenkin jo varoa poukkoilua ja hölmöilyä. Riti veti työväenopistolla iltakursseja, joista saimme hyvää lisätuloa. Silti olin koko avustaja-aikani hieman varpaillani, arvelin kai alitajuisesti, että kohta Kalajan äiteen poika keksii taas jonkun uuden ja haastavamman työn. Sain tehdä päivittäin töitä sellaisten persoonien kanssa, joita opin arvostamaan jo teini-iässä lukiessani autolehtiä kannesta kanteen innolla. Emmekä me edes ajatelleet: ”Tehdään nyt vähän aikaa näin, kohta helpottaa”, vaan se oli tapamme hoitaa arkea. Työviihtyvyys oli vaatimuslistallani jo aika korkealla. 91 Haasteista huolimatta tuntui, että perheellämme meni koko ajan aika kivasti. Silti muutosprosessi lähti taas käyntiin, kun vastasin tuntemattomaan numeroon keväällä 2004, vain puolisen vuotta Tuulilasi-uraa takana.. Ajoimme viisivuotiaalla, velattomalla autolla, kierrätimme esimerkiksi lasten vaatteita ja Riti teki maittavaa kotiruokaa
92 Tämä oli toistaiseksi ehdottomasti tervein työpaikanvaihto urallani. Eli olin ottanut opikseni!
Koin, että minun olisi pitänyt lähes pyydellä anteeksi sitä, että ”hain” tätä työpaikkaa – kysymysten myötä ilmeni etten esimerkiksi hallinnut kaikkia talouselämän termejä, ja siitäkös haastattelija sai aikaan hyvät naurut. Työhaastatteluista sain kaksi tärkeää kokemusta: ensinnäkin liiton palkkaaman haastatteluyrityksen puhuttelutyyli haki vertaistaan ja pani itsetuntoni tosi koville. Silloinen työkaverini Lasse istui vieressäni ja osittain siksi rohkenin vastata aika napakasti, että minulla on hyvä työ ja olen jo kertaalleen saanut kokea päättäjätason hurmion, kiitoksia vaan. Poikamme laskettu aika häämötti muutaman kuukauden päässä, ja olin todellakin tietoinen siitä, että jos vaihtaisin nyt paljon stressaavampaan ja enemmän aikaa vievään työhön, ei lisäpalkka korvaisi haittoja. Tiesin, että vaihtomoottori oli taas pärähtänyt käyntiin, joskin hieman yskähdellen. TOIMINNANJOHTAJA Olimme taas hakemassa jotain autoa koeajoon, kun kännykkäni pirahti ja minulta kysyttiin, kiinnostaisiko minua toimia autoalan järjestötehtävissä. Kävi ilmi, että Suomen Autoteknillinen Liitto haki uutta toiminnanjohtajaa. Puhuin asiasta kotona, ja totesimme yhdessä, että nyt kannattaa olla tarkkana. Johtaja-tittelin jakkaralle haettiin nyt osaajaa. Kuten varmasti monessa muussakin järjestössä, SATL:kin kaipasi nuorempaa verta saamaan uutta puhtia hieman ukkoutuneeseen toimintaansa. Sovimme kuitenkin, että asiamies soittaa minulle uudestaan paremmalla ajalla. Toi. 93 13. Vaakakupissa painoi se, että halusin saada hieman enemmän haastetta päiviini
Kun molemminpuolinen harkinta-aika oli käynnissä, soitin headhunterille ja totesin ettei tämä työ ole minua varten. Esitin nimittäin palkkatason, jolla perheeni tulisi toimeen ja johon olisin rahaa ajatellen ollut tyytyväinen. Olivatko taitoni ja eurotavoitteeni ristiriidassa.. Vastapuoli oli hämillään, kun kiitin heidän panoksestaan minua kohtaan ja toivotin menestystä oikean henkilön löytämisessä. Jatkaisin mieluummin avustajana autotoimituksessa. Vastuullani oli jonkun verran puuduttavaa paperityötä, mutta myös hyvin miellyttävää työtä kaltaisteni ihmisten parissa.. Mutta kyllä siitä järjestöpaikasta piti vielä keskustella. Se oli liian vähän! Liian pieni summa. Totta kai törkeä ylilyönti olisi puolestaan kariuttanut hankkeen heti, mutta työntekijäkandidaatin kannattaa tehdä paljonkin taustatyötä realistisen palkkatoiveen muotoilemiseksi. Sain tutustua suureen määrään suomalaisia autovaikuttajia ja ajankäyttöni oli melko vapaata – töitä tietysti piti tehdä järkevällä otteella runsaasti. Toinen tärkeä kokemus ja opetus oli se, että itsensä täytyy osata hinnoitella oikein. Sain vastaukseksi ”Tuon kuultuani meillä ei tarvitse ainakaan siitä enää keskustella.” Se oli hyvin karkea virhe minulta. Liiton edustaja kertoi, että oikea palkkataso voisi olla useita kymmeniä prosentteja parempi. Tämä työpaikka oli melko hyvä. 94 saalta, niistä muutamista piinaavista keskusteluista lähtiessäni ajattelin, että ainakaan he eivät ole palkkaamassa sikaa säkissä, tietävätpähän mikä olen miehiäni. Alihinnoittelin itseni. Mielenkiintoni heräsi, asetin selvät pelisäännöt ajankäytölleni ja niin minusta tuli liiton toiminnanjohtaja. Viikon päästä sain taas puhelun. Tämä oli rohkea ja oikea veto. Sain kuulla, että palkkatoiveeni oli vavisuttanut palkkaajaa – se oli niin alhainen. Kyllä. Liiton puheenjohtaja Matti Juhala oli erittäin yhteistyöhalukas ja -kykyinen suuntaani. Pyysinkö epärealistista palkkaa
95 Toimenkuvaajani kuului yhteydenpito esimerkiksi useisiin kymmeniin paikallisyhdistysten aktiivihenkilöihin. Harteillani oli kahdesti vuodessa ilmestyvän Satelliitti-jäsenlehden toimittaminen ja samassa toimistossa toimivan Suomen Autolehden avustaminen. Kiehtovammasta. Kirjoitusintoni pääsi SATL:ssa valloilleen. Reilun kolmenkymmenen vuoden ikäinen mies oli useimpien silmissä vielä poika, oman lapsen ikäinen puuhastelija. Huomasin jo muutamien kuukausien aikana, että liiton toimintaan pitäisi saada täysin uusia ideoita, jotta se houkuttelisi ikäisiäni tai jopa nuorempia henkilöitä puoleensa. Sain nimittäin tietää paremmasta. Mietin ja osasin nimetä heti joitakin ehdokkaita, joista luonnollisesti yksi oli mielestäni ylivoimainen – en tosin tiennyt oliko hän käytettävissä. Ky. Mies oli se legendaarinen Toyotan tiedottaja. Harkinta-aikani oli pitkä, eikä Toyotallakaan ihan heti oltu valmiita ottamaan Kalajaa siihen vastuulliseen toimeen. Jälkeenpäin ajatellen olinkin ehkä vahvimmillani juuri artikkelien laadinnassa, ja se antoi eväitä tuleviin haasteisiini. Olinko siis itse valmis siirtymään taas eteenpäin (mutta toisaalta juurilleni) uudenlaisiin tehtäviin. Mutta minuun suhtauduttiin pääsääntöisesti kunnioittavasti, ja tässä työssä omatoimisuudelle annettiin paljon apuvirtaa. Paluusta juurille. Joululounaspöydässä 2005 minulta kysyttiin Toyotan maahantuonnissa, tietäisinkö nyt yhdellä autoalan aitiopaikalla istuessani ketään ikäistäni, joka voisi sopia eläkkeelle siirtyvän Norbert ”Herbe” Strahlendorffin seuraajaksi. Kuten jo vihjasin, he olivat melko pitkän linjan tekijöitä, monet jo vuosikymmeniä autoteknistä alaa seuranneita ihmisiä. Ongelma ei ollut yksistään Autoteknillisen Liiton; vastaavaa pohdintaa ja haastetta on varmuudella yhä enenevässä määrin hyvin monessa suomalaisyhdistyksessä
Tämä oli toistaiseksi ehdottomasti tervein työpaikanvaihto urallani. Yhteenvetona: kun olet nukkunut riittävän monen yön läpi ja varma siitä, että tunnet tulevan työnantajasi, uuden työsi sisällön ja kykysi suoriutua sen haasteista, tee vaihtopäätös. Kovempi itsetunto, kyky ottaa rohkeampia askeleita ja riskejä uusien sävelten löytämiseksi. 96 seessähän oli jo kertaalleen yrityksen pauloista livistänyt kaveri, jonka työkokemuslista alkoi muistuttaa jotain kalusteluetteloa. Voi toki olla, että olet puolen vuoden päästä työtön, mutta ainakin itselleni tietyt harkitut muutokset ovat konkreettisesti johtaneet parempaan työtyytyväisyyteen. Tämä päätös oli sellainen, vaikkakin liian useat aiemmat vaihdokset latistivat aavistuksen uuden startin tuomaa hekumaa.. Liiton puolelta päätökseni ymmärrettiin heti täysin, janosin keskeisemmin liike-elämän pariin. Sitä on kuitenkin turha jäädä pohtimaan, koska kohdalleni tuli tuolloin niin hyvä mahdollisuus palata Toyotalle ja vielä tehtäviin, jotka sopivat minulle erinomaisesti. Liiton hallintotyöhön jääminen olisi ollut minulle virhe. Työnantajan luonteva suhtautuminen lähtööni osaltaan helpotti tiedottajatoimen aloitusta. Nyt, 48-vuotiaana mainittuja vahvuuksia on hallussani enemmän. Eli olin ottanut opikseni! Mikä olisi saanut minut jäämään aivan kelvollisen ja vakavaraisen liiton ohjaksiin
98 Aiemmin kokemani haasteet olivat kuitenkin kasvattaneet minua ja selviydyin hommistani ilmeisesti ihan kohtuullisesti – näyttelijänlahjoja tosin tarvittiin välillä paljonkin.
Henkilöstöja asiakaslehtiä työstäessäni mietin, milloin voisin näyttää konkreettisesti kynteni jonkun tavallista älykkäämmän artikkelikokonaisuuden muodossa. Muut työtoverit suhtautuivat minuun välillä ylimielisesti; olin heille kuin ilmaa enkä saanut kannustusta menestyksekkäämpään tehtävien suorittamiseen. 99 14. Tavallaan se oli helppoa, tavallaan ei. Englanninkielisiä tiedotetekstejä muokatessani suomalaismedialle sointuvammiksi pohdin, mihin voin konkreettisesti käyttää äidinkielen laudaturin arvoista tajunnanvirtaani ja vapaampaa luovuuttani. Konkreettisin haaste oli kuitenkin työyhteisö. TIEDOTTAJA Tein siis paluun Toyotalle. Pääsin nopeasti tiedotusosaston peruskuvioihin sisälle, olihan toimenkuvani oleellisesti yksinkertaisempi kuin kuutisen vuotta aikaisemmin, jolloin suljin takanani, osin hieman kohtalokkaastikin, vakaalta vaikuttaneen Toyota-oven. Vaikka henkilöstön vaihtuvuus Toyotan. Hyvin tuntemani esimies oli käytökseltään ajoittain haastava. Kuvio lähti kuitenkin hieman mollivoittoisesti käyntiin. Tiedotetekstien laadinta ja lehdistöautoista huolehtiminen oli mielekästä ja loogista työtä. Vaikka pidänkin autojen kanssa puuhailusta, mietin joinain sadepäivinä lehdistöauton kuramatoista kiviä ja ruskaisia lehtiä nyppiessäni, tähänkö olen itseäni kouluttanut ja kehittänyt nämä työvuodet. Olimme aikanaan käyneet jopa yhdessä Keski-Euroopassa prätkäreissulla, joten tuttavuus oli tavallista ex-työkaveruutta kattavampi. Uusi esimieheni oli vanha tuttuni, tiesin ja tunnistin hänen hyvät ja huonot puolensa
Juna kulki kyllä hyvin, olimme 2000-luvun lopulla sitkeästi sekä henkilöettä pakettiautomyynnin ykkösmerkki Suomessa. Koska firma oli monella tavoin hyvä ja ennen kaikkea minun olisi käytännössä mahdoton siirtyä urallani eteenpäin tai edes sivusuunnassa mihinkään, jos en voisi. Miksi. Alkoiko hän kokea minut uhkaksi omalle asemalleen tulevaisuudessa. Niin itseltäni, kuin tuolloin koko organisaatiolta. Motivaatiotani koeteltiin esimerkiksi niin, että esimieheni esitteli Helsingin Sanomista työpaikkailmoituksia, joiden hän uskoi kiinnostavan minua. 100 maahantuonnissa on ollut koko sen historian aikana pientä, tajusin hiljalleen, että lähes kaikki pitävät omasta jakkarastaan tiukasti kiinni. Mutta se terävin innokkuus uupui. Yritys on yksi arvostetuimmista koko maailmassa. Joskus suoranaisesti pursuin raivoa päästessäni pois toimiston ahdistavasta ilmapiiristä. Olin usein aika kyllästynyt jo ajaessani kotoa kohti työpaikkaa. Ei ehkä ihan hedelmällisin olotila ihmiselle, joka toimii mediaan päin työpaikkansa käyntikorttina. Aiemmin kokemani haasteet olivat kuitenkin kasvattaneet minua ja selviydyin hommistani ilmeisesti ihan kohtuullisesti – näyttelijänlahjoja tosin tarvittiin välillä paljonkin. Meillä oli käytössämme aivan loistavia automalleja ja aivan mahtavaa yrityskulttuuria, jota hyödynnetään laajasti kaikilla aloilla ympäri maailman. Ajoittain esitin uusia ajatuksia, mutta niitä torjuttiin kuin olisin ollut vähän kahjo. Silti ainakaan itse en saanut tuolloin parhaasta draivista kiinni. Uskon, että moni ajatteli: ”Minä osaan tämän, tätä ei kukaan muu voi osata, kukaan ei saa puuttua liiaksi tekemisiini ja kukaan ei tätä työtä tule koskaan oppimaan paremmin kuin minä”. Hitto, en antaisi periksi. En kuitenkaan luovuttanut: pidin kiinni päätöksestäni olla Toyotan tiedottajana viisi vuotta. Oman tontin vahtiminen oli mennyt joillain liiankin pitkälle
101 kerrankin osoittaa, että pystyn sentään jossain olemaan yhtäjaksoisesti työsuhteessa niinkin kauan. Työyhteisössä oli myös loistavia persoonia, joiden kanssa yhteistyö parani jatkuvasti.
102 Onneksi jätin sen kömpelön kiitoslapun aikoinaan, keväällä 2000 Avensiksen avaimenperään!
Sellaistahan se luovuutta vaativissa tehtävissä pakostikin on. Voi olla. Esiinnyin silloin aidosti, nauroin välillä luontevasti ja tunsin, kuinka asia meni kuulijakunnalle hyvin perille. Sama henkilö, jonka alaisuudessa olin. Uskalsin tehdä asioita omalla tavallani, välillä paremmin ja välillä huonommin. 103 14.1 PALKINTOJENJAKO Jaksoin nähdä tarpeeksi pitkälle. Joka tapauksessa siihen tilaisuuteen liittyi jonkinlainen hyvin voimakas käännekohta. Lehdistö nyökytteli ja hörähteli erittäin kannustavasti. Toimitusjohtajamme lähti samassa muutosvyyhdissä johtotehtäviin Euroopan pääkonttorillemme, ja uudeksi organisaation vetäjäksi tuli vanha tuttumme Mika. Uutuusmallissa oli paljon ideaa, mutta ei mitään täysin autoalaa räjäyttävää. Lehdistötilaisuuden palaset vain loksahtivat kohdalleen, ja minä heitin itseni peliin täysin kertoessani Prius PHEV:stä. Pistokehybridiesitykseni ei ollut mitenkään erikoisen upea. Ehkä sen päivän aikana toimitusjohtajamme sai lopullisen varmuuden sille, että kun yrityksessämme käynnistyi samoihin aikoihin YT-neuvottelut, oli tiedotuksemmekin aika tuulettua. On olemassa puhumista, esittämistä ja esiintymistä. Silloinen tiedotuspomomme sai täydeksi yllätykseksemme lähteä, ja jäin hoitamaan osastomme toimintaa kaksistaan minua 22 vuotta vanhemman kollegani kanssa. Tartuin haasteeseen keväällä 2010, kun minua pyydettiin ottamaan vastuu uudenlaisen, pistorasiasta ladattavan hybridiauton (sittemmin Plug-in-termillä tunnetuksi tulleen autotyypin) lehdistötilaisuuden presentaatiosta. Vai ehdotinko sitä itse
Mutta nyt on hauskaa ajatella, että alun perin vannotin itselleni pysyväni juuri sen viisi vuotta aloillani. Yhteistyö sujui hiljalleen aiempaa paremmin koko talossa, ja minut ylennettiin vuoden 2011 kesäkuussa tiedotuspäälliköksi. Ympyrä sulkeutui. Työtahti oli päällikkötasolla tosi kova. Uskallan väittää, ettei tässä kohtaa olisi käynyt niin, jos olisin lähtenyt ovet paukkuen ja siltoja poltellen pois tuotepäällikön tehtävistä reilut kymmenen vuotta aiemmin. Ja aion olla sitä vastedeskin. 104 ollut selkeänä raakileena 1990-luvun lopulla. Onneksi jätin sen kömpelön kiitoslapun aikoinaan, keväällä 2000 Avensiksen avaimenperään! En olisi varmasti jaksanut koko viiden vuoden tiedottajasavottaa, jos olisin etukäteen tiennyt, mitä minulta vaaditaan. Onneksi tajusin viimein olla pitkäjänteinen. Mutta työn hedelmät olivat maukkaita, ja kovan ponnistelun jälkeen niitä osasi arvostaa.. Välillä tuntui, että maksoin aika kovan hinnan asemastani ja palkastani – voimat olivat ajoittain todella vähissä
Se, että todistettavasti olin ollut menestyksekkäästi mukana vaativassa tiimityössä, oli tärkeää. Opiskelijan on mahdollista näyttää konkreettisesti osaamisensa, ahkeruutensa ja läpivientikykynsä, ehkä ensimmäistä kertaa elämässään.. Vaikka Toyota otti sittemmin muihin automerkkeihin verrattuna kiistattoman hybridietumatkan, päättötyöni voimanlähde tuskin hirveästi vaikutti ensimmäisen vakituisen työpaikan saamiseen. Päättötyö on tärkeä osa opiskelujen murrosvaihetta kohti työelämää. Hanke oli vaativa ja aikataulultaan tiukka. Parhaimmillaan työnantaja saa runsaasti aitoa, innokasta hyötyä toimintaansa esimerkiksi erilaisiin tutkimusja kehityshankkeisiinsa; jopa siinä muodossa, että tuleviin rekrytointitarpeisiin löytyy valmiita, tuttuja ehdokkaita. Koko kahta voimanlähdettä hyödyttävä hybridiaate oli silloin autoalalla utopistisen uusi. Perehtyneisyyteni hybridiratkaisuihin toi osaltaan sen itsevarmuuden, jolla pystyin sen lehdistötilaisuuden yli kymmenen vuotta myöhemmin vetämään. Oppilaitoksen kova maine ajoneuvosuunnittelussa puolestaan auttoi varmasti asiaa. Nelipyöräisessä prototyyppi-kevytajoneuvossa nähtiin moderneja ratkaisuja, eikä vähiten moottoritilassa. 105 14.2 PÄÄTTÖTYÖN MERKITYS Tuohon keväällä 2010 pitämääni Prius PHEV -esitykseeni nivoutuu monta seikkaa, yhtenä niistä vuonna 1997 valmiiksi saamani insinöörityöni. Ja olihan siitä hurjasta tsemppausjaksosta talvella 1996-1997 hyötyä monessa vaiheessa aiemminkin. Sen aiheena oli Hybridi-Ibanan korisuunnittelu toteutuksineen
”Mistä ohjausresurssi otetaan?”, kysytte herkästi. 106 Rohkaisenkin opiskelijoita kontaktoimaan yrityksiä ideoineen ja yrityksiä puolestaan tarttumaan päättötöiden läpivientien haasteisiin. Haaste on mahdollisuus.. Siis niin, että opiskelija saa tarvitsemaansa ohjausta ja tukea, ei vain aihetta, josta puurtaa näyttöään. Suunnitelkaa asiaa ennakkoon, ja myöntäkää yhdessä päättötyön tekijän kanssa, että se on haaste
Vastasiko Toyota Auto Finlandin tiedotuspäällikön työ sitä kuvaa, joka minulla oli toimiessani edeltäjäni alaisuudessa. Se on ollut toistaiseksi työurani paras pitkäjänteinen päätös. Kannattiko päätös jäädä aloilleen tiedottajaksi viideksi vuodeksi, vaikka työyhteisössä oli ilmiselvää ristivetoa ja tuuletuksen tarvetta. Työ, josta sain aikanaan esimerkiksi Autoja liikennetoimittajat ry:ltä konkreettista tunnustusta, oli siis kaikkine haasteineen kivaa, ja kun sitä oikein mietin niin enpä siitä hommasta ihan helpolla luopunut. Oli paljonkin. TIEDOTUSPÄÄLLIKKÖ Lupasin kirjan johdannossa, että kerron vain alku-urani reilusta kymmenestä ensimmäisestä vuodesta. Siksi en perkaa yli kuusi vuotta kestänyttä tiedotuspäällikön työtäni ja toimenkuvaani siinä kuin ripauksen. 107 15. Mutta siitä roolista löytyi vastaus moneen kysymykseen, joita lukija voisi ehkä esittää: Oliko alku-urallani tapahtuneista kompastuksista siinä vastuuroolissa hyötyä. Ymmärsin monet edellisen tiedotuspäällikön toimintatavat ja -ratkaisut oikeiksi vasta ollessani hänen asemassaan. Kirjoitan noista vuosista erikseen joskus laajemmin, pelkistä lehdistöreissuista kommelluksineen saisi tehtyä hauskan opuksen.. Ei, se oli paljon vaativampaa, kehittävämpää, kiireisempää ja antoisampaa kuin olisin koskaan voinut uskoa
Välillä minun on tosiaan hyvä vaihtaa maisemaa, ei pelkkää toimenkuvaa. Vaihtelu virkistää, ja se toki ymmärsi yrityksen johtokin. Riippuen ihmisestä, työpaikasta ja onnestakin, saman työnantajan palveluksessa olo voi olla kaikkein paras ratkaisu. Uusi rooli on ollut molemmilla kerroilla edellisestä poikkeava, ja uskon juuri sen mahdollistaneen molemmille osapuolille mielekkään uudelleenpalkkauksen. Yllättävistä korona-haasteista huolimatta olen tähän siirtoon varsin tyytyväinen. Liiketoimintajohtajana pääsen nyt hyödyntämään viestinnällistä ja kaupallista kokemustani mielekkäästi. Olen aivan varma, että Heikkikin on saanut erilaisia houkuttelevia yhteydenottoja vuosien varrella, mutta hän ei ole niihin tarttunut.. Mikään itsestään selvä asia tällainen comeback ei ole ollut. Vuosituhannenvaihteen tuotepäällikkökollegani Heikki jäi Toyotalle, ja hänet nimitettiin menestyksekkäiden vastuurooliensa myötä koko Toyota Auto Finlandin toimitusjohtajaksi 1.7.2020. Harkinnassa on varmasti ollut erilaiset painotukset kuin tavallisemmassa henkilön rekrytoinnissa, sekä minulla että heillä. 108 Yhteensä 12 vuotta tiedotustehtäviä herätti kuitenkin terveen halun tehdä välillä muutakin. Korostan kuitenkin, että työpaikanvaihdokset eivät ole välttämättömiä. Muutamien Toyotalla tehtyjen, lyhyiksi jääneiden toimenkuvavaihdosten jälkeen palasin yritysmyyntitiimin tavara-autoihin pureutuvista päällikkötehtävistä vuoden 2020 keväällä Suomen Autoteknilliseen Liittoon. Hyvien välien säilyttäminen edellisiin työnantajiin on mahdollistanut sen, että olen nyt palannut jo kahden eri yrityksen palvelukseen pitkän muualla työskentelyajan jälkeen
Yhtä oikeaa tapaa ei ole. Samasta ovesta vuosikymmeniä töihin käyden on hyvä ja paras ratkaisu joillekin.. 109 Joillekin paikalleen asettuminen todella pitkäjänteisesti on luontevinta ja järkevää. Toiset hakevat kehitystä, etenemistä ja haasteita talon sisältä, toiset muualta
110 Hyvin tehty työhön perehdytys vie toki energiaa ja aikaa. Mutta usein resurssit ovat jo olemassa, ne tulee vain hyödyntää.
Millä mielin menet töihin, jos tiedät, että taas on yksi vajaatehopäivä tiedossa. Jos taas työkuorma on kokemustasoon nähden liian kova, siitä tulee uskaltaa sanoa, vaikka työuran alkumetreillä aihe onkin perin arka. Miten suhtaudut työnantajaan ja yritykseesi, jos alkuinnostusta tukahdutetaan tehokkaasti hiljaisuudella ja turhautuneilla tunneilla. Luulen, että aika monessa johtamisoppaassa ja henkilöstökäsikirjassa työhön perehdytystä korostetaan, mutta itse en ole siihen useasti käytännön elämässä törmännyt. Perehdyttäjän tuntosarvien tulisi toimia suuntaan jos toiseenkin. Keskustelu tulokkaan kanssa siitä, että ensimmäiset työkuukaudet tulevat olemaan vähän hiljaisempia ennen kuin täysi vauhti saadaan käyntiin, on tärkeää. 111 16. Olin todellinen työntekijä tuolloin. Olen kuullut monen uuden työntekijän valittelevan, ettei heillä ole ollut ensikuukausina oikein mitään konkreettista tekemistä. Käytän kuitenkin ääriesimerkkinä sitä, kun istuin vuonna 1997 koeajoautossa noin puoli tuntia ennen ensimmäisten tv-kuvauste. Siis työn tekijä. Jos yritykseen palkataan uusi työntekijä, täytyy jonkun tietää mitä ja miten hän ryhtyy tekemään, eikö totta. Burnoutin ainekset ovat silloin pahasti kattilassa. On hyvä, että uuden oppimiselle annetaan aikaa. Se on toistaiseksi paras yksittäinen tuokio, jolloin minuun suhtauduttiin oppilaana, osaajana, kollegana, pomona ja alaisena yhdellä kertaa. PEREHDYTYKSEN MERKITYS Kerroin kirjan alkusivuilla mainiosta perehdytyshetkestä tv-tuotannossa. Millaisen alun työsuhde silloin saa
• Hän pystyi karsimaan tökeröimmät ajatusvirheeni pois jo ajomatkalla. Perehdyttämällä minua huolellisesti tulevaan juontooni hän auttoi itseäänkin puolen tunnin aikana esimerkiksi seuraavissa asioissa: • Hänen oli helpompi kuvata minua ja autoa, kun hän tiesi mitä tulen korostamaan. • Hän varmisti, etten olisi ylimielinen tulokas, joka on kerrankin päässyt näyttämään naamaansa kameran eteen. • Hänen työpäivänsä tulisi olemaan mielekkäämpi ja lyhyempi, kun toimittajalla olisi selkeä kuva tehtävistä juonnoista. Kulunut, mutta todella osuva sanonta ”Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty” pätee yleisen työelämän ohella myös erinomaisesti uuden työntekijän sisäänajoon. Mutta. 112 ni alkua. Kaikista organisaatioista ei löydy sitä innostavaa henkilöä, joka osaa ottaa uuden työntekijän vastaan sydämellisesti. Mutta usein resurssit ovat jo olemassa, ne tulee vain hyödyntää. • Leikkaushenkilöstön työ helpottui merkittävästi, kun hukkamateriaalia syntyi vähemmän. • Ohjelman lopputulos oli tietysti parempi, kun toimittaja oli saanut evästystä tekemiseensä. Hyvin tehty työhön perehdytys vie toki energiaa ja aikaa. Luettelen noita etuja siksi, että olisi helpompaa ymmärtää mihin perehdytys johtaa. Vaikka minusta tuntui, että kuvaajana toiminut Iiro auttoi minua virittämällä ajatusmaailmaani oikeaksi, hän oikeastaan teki työtä omaksi parhaakseen sen automatkan aikana kohti kuvauspaikkaa. • Ajomatka sujui leppoisammin tutustuessamme samalla toisiimme
Kolmen minuutin sparraamisella meistä jokainen voi varmasti vaikka lajitella tarkkaavaisesti laskuja tunnin. Ehditkö lähteä tutustumiskierrokselle naapuriosastolle. Voinko auttaa jotenkin. Tämän asian suhteen toivoisin sinun saavan enemmän aikaiseksi. Oletko havainnut jotain parannettavaa tavoissa, jotka sinulle on esitetty työsi tekemiselle. Vaihtoehtona voisi olla lehtien päämäärätön selailu ennen virallisen työajan loppua. 113 nyrpeimmänkin pikkupomon kannattaa satsata perehdytykseen ja siihen, että noviisi tuntee olonsa hyväksi heti ensipäivistä lähtien. Usein varmasti kymmenkertaisena. Olet tehnyt tämän asian hyvin. Tulisitko kuunteluoppilaaksi markkinointipalaveriimme. Tiedätkö mitä minä teen normaalipäivänäni. Lähdetään lounaalle.. Olen saanut muutaman kerran nauttia tekemäni huolellisesti valmistellun perehdytystyön vaiheittaisista tuloksista. Perehdyttäjän suusta olisi varmasti hyvä aika ajoin kuulua: Huomenta! Tiedätkö, mitä teet tänään. Ratkaisevaa on, että vuorovaikutusta ylläpidetään. Niiden soveltaminen riippuu tietysti toimenkuvasta ja osapuolten työkokemuksista. Mitenkäs työt sujuvat. Jokainen fiksusti käytetty minuutti tulee vähintään tuplana takaisin. Onko käytössäsi tarvittavat työkalut. Perehdytystyöhön voidaan esittää erilaisia runkoja, sekä toiminnallisesti että ajallisesti
Asia ei vaan ole alkuunkaan niin. Minä olen ollut työpaikoissa, ihan insinöörinä ja monen tuhannen euron kuukausipalkalla niin, että perehdytys on jätetty lähes kokonaan tekemättä. ”Parempi pitää vähän etäisyyttä, ettei auktoriteettini kärsi”, ajattelevat ehkä jotkut. Tänä päivänä useissa organisaatioissa juuri lounastauko on se hetki, jolloin ydintiimin ulkopuolisia henkilöitä on mahdollista tavata. Kuinka hyvältä tuntuukaan, kun uuden työpaikan henkilöstö alkaa tervehtiä, meilata, auttaa – ja lopulta kysyä sinulta mielipiteitä ja neuvoja arjen tohinassa. 114 Noihin kahteen viimeiseen sanaan kiteytyy paljon. Voi olla, että työpaikalla on oikeasti niin kiire, ettei aikaa jää moiselle puuhalle. Kuka jaksaa harrastaa pituushyppyä, jos loikkien pituuksia ei voisi koskaan mitata. Voiko pituushyppääjä vaihtaa lajia korkeushyppyyn sujuvasti ilman valmentajaa. Usein uusi työtekijä on välkky ja nopeasti omaksuva. Perehdyttäjien tehtävä on ajaa uusi henkilö sisään organisaatioon myös tällä kevyemmällä tasolla. En tarkoita kylmää numeroihin tuijottamista ja pylväsdiagrammeilla keikkumista, vaan keinoja, joilla työntekijä itse voi tuntea tehneensä asiat oikein ja riittävällä tasolla. Hyvän perehdytyksen aikana muotoutuvat myös mittarit, joilla työn tekemistä voidaan terveellä tavalla seurata. Olisi tietysti hienoa todeta itsekkäästi huokuneeni niin kovaa ammattitaitoa, ettei perehdytys ole tullut kenenkään mieleenkään. Vaikka henkilö söisikin omia eväitään eikä kävisi lounasruokalassa, on mukaan porukkaan ottaminen tärkeää. Saattaa myös olla, että esimies pelkää osoittavansa omat heikkoutensa perehdytyksen myötä. Miksi. Voi olla, että joskus kukaan ei tiedä mitä uudelle yhteisön jäsenelle pitäisi opettaa ja kertoa. Harmit. Ehkä voi, mutta lajin tunteva perehdyttäjä saa muutoksen tapahtumaan ratkaisevasti nopeammin ja paremmin lopputuloksin
Oikean työn sisällön salailu on kuitenkin vain ajan tuhlaamista. Lapsen syntymä ja toisaalta äitini kuolema tuon ajanjakson aikana sekoitti päätäni paljon, mutta vaatimalla perehdytystä ja tarkempaa tulevaisuusajattelua yhteistyömme olisi voinut notkahtaakin eteenpäin. 115 tavan usein työpaikkailmoituksissa maalaillaan mahtipontisia mielikuvia tarjolla olevan toimen sisällöstä. Perehdytystä en silloin saanut, mutta olisin itsekin voinut panna enemmän likoon. Joskus käy niin, että uusi työpaikka ei ole todellakaan se oikea. Yli-innokkuus on tietysti virhe, mutta tehtäviensä tasolla oleva henkilö ei lähdekään maratonille samalla alkunopeudella kuin Cooperin testiin.. Itselleni näin kävi siinä rengasliikkeessä, jossa työskentelin pari kuukautta kesällä 2002. Rehtiys on kaiken perusta, puolin ja toisin. Kun nykykokemuksellani olen päässyt työhaastattelussa siihen pisteeseen, jossa hakijalta kysytään: ”Olisiko sinulla itselläsi vielä jotain kysyttävää?”, kysyin viime kerralla ensimmäisenä: ”Voisitteko kertoa mitä tehtäviä tavallinen työpäiväni tulisi oikeasti sisältämään, ilman vieraskielisiä termejä?” Jos paikka olisi mennyt tuolla kysymyksellä nenäni edestä, paikka ei olisi ollut minun. Totuus kuitenkin on, että aika pian se tiimistään vastaavan asiakassuhdepäällikön pesti osoittautuu kolmihenkisen puhelinmyyntiporukan vuorovastaavan työksi, jos se sitä oikeasti on. Tarkoitan tällä sitä, että myös työntekijän on osattava kohtuullisissa määrin vaatia kunnon voiteet suksien pohjaan ennen työviestin lähtölaukausta
Välillä olen jättänyt kylmän viileästi omat, itseaiheuttamani kiireet taakse ja käyttänyt pari tuntia uuden henkilön kanssa rupatteluun. Wau, nyt koetan hoitaa perehdytyksen! Kerroin jo työhaastatteluvaiheessa melko avoimesti itsestäni ja toimenkuvastani uudelle tiimini jäsenelle. Siitä viis, mutta huomasin yllättäen, että ei minulla ollut koko ajan järkevää tehtävää osoitettavaksi tehokkaalle, vastavalmistuneelle maisterille. Itselleni on ollut läpiviemieni perehdyttämisjaksojen aikana kova yllätys, kuinka laaja kokonaiskuva minulla onkaan au. 116 16.1 EI SE NIIN HELPPOA OLEKAAN Tiedotuspäällikön roolissa tulin vuonna 2012 viimein sen tilanteen eteen, että pääsin perehdyttämään uutta tiedottajaa eläkkeelle jäävän, 40 vuotta Toyotalla työskennelleen henkilön tilalle. Olin rehellinen, ehkä liiankin. Tein (ja teen) silti monia asioita oikeinkin. Upeasta työhuoneesta ja valtavasta työpöydästäni huolimatta tein töitä laidasta laitaan. Tuntuikin, etten minä ehtisi tehdä töitäni, jos käyttäisin tuntitolkulla aikaa uusien asioiden opastamiseen ja opettamiseen. Kun tarve oli, puhdistin lumet lehdistöautojen päältä ja imuroin niitä ennen koeajoluovutuksia, aivan kuten vuosia aiemmin Tuulilasi-lehden palveluksessa. Ehkä se kaikkein oleellisin asia on nöyryys: olen myöntänyt monesti, että emme ole vielä perehdytyksessä niin pitkällä asioiden läpikäynnissä ja rutiineissa kuin olisin toivonut. Jouduin katsomaan peiliin ja toteamaan: ei se perehdytys ole muillakaan ollut niin helppoa kuin olisin aiemmin luullut. Samalla moni työasia on juurtunut paremmin tulokkaan mieleen
Hyvä muistini ei aina ulotu aivan viimeaikaisiin tapahtumiin tai juuri meneillään oleviin hankkeisiin, mutta näiden yli 20 autoinsinöörivuoden ajalta muistan ja tunnen paljon autoasioita. Siksi vastavalmistuneen henkilön johdattaminen autoalalle on yllättävän kova urakka, joka jatkuu lopulta pitkään, vuosia. Ja melkoisesti yleisiä tiedotuskuvioitakin. Lisäksi arvostan jatkuvasti enemmän kokeneita työntekijöitä – moni Toyotalla omasi yli kaksinkertaisen työkokemuksen työelämästä ja autoalalta. 117 toalasta. Tosipaikan tullen saakin sitten huomata, että asiat eivät ole ihan niin yksinkertaisia ja selkeitä kuin ennalta olisi voinut kuvitella. Paljon on siis minullakin vielä opittavaa.. Mitä näistä prosesseista olen oppinut. Takuuvarmasti sen, että on helppoa antaa ohjeita muille ja ajatella miten minä missäkin tilanteessa toimisin. Se on osittain niiden työstä toiseen hyppimisten ansiota, osittain iän tuomaa historian tuntemusta
118 Tietyt selkeät työtehtävät sujuivat mutkitta, ja syvällisempään perehdytykseen jäi paremmin aikaa.
119 16.2 TAAS ALUSTA. Totesin uuden henkilön, jolla ei ollut kyseiseltä alalta kokemusta, perehdytyksen vievän pitkään. Tuo tilanne oli juuri se risteys, jossa lahjakkaalle henkilölle voidaan osoittaa ison organisaation monipuolisuus ja valaa peruskiveä vaikka mihin. Miten minun tulisi siihen suhtautua. En voinut ajatella, että alaiseni tulee vielä näyttää kyntensä minitiimissäni ennen seuraavia tehtäviä. Mutta uusi toimitusjohtajamme oli vanha tuttu, jo aiemminkin samassa tehtävässä toiminut ulkomaantehtävistä comebackin tekevä Kari. Ihminen ei ole koskaan valmis. Ensinnäkin toimitusjohtajamme, eli suora esimieheni, vaihtui vuonna 2014 aika yllättäen, Se oli tietysti eräänlainen uuden aikakauden alku, kuten yleensä vastaavissa tilanteissa. Linjaukseni oli silloin selvä: siitä vaan. Mutta melko lailla samaan syssyyn tuli uusi haaste: vajaat kaksi vuotta alaisuudessani olleelle henkilölle, jonka sopeutuminen autoalaan ja tiedotustehtäviin ei ollut vielä valmista, tarjottiin organisaatiossamme uutta haastetta. Jos hän pääsee taas vauhtiin muutamassa kuukaudes. Mutta kuinka Toyotan tiedotusrakenteessa kävikään. Tiesin siis suunnilleen, minkälaisen henkilön alaisuudessa tekisin jatkossa töitä, ja suhtauduin tilanteeseen varsin positiivisesti. Tällä kertaa myynninsuunnittelusta
Mahtava prosessi, jonka kaltaisen saan toivottavasti vielä joskus läpiviedä! Vastavalmistuneitakin tulee palkata rohkeasti, mutta sellaisiin tehtäviin, jotka ovat vaatimustasoltaan ja vastuultaan koh. Otettiinko vastavalmistunut oppimaan yrityksemme mediaviestintää. 120 sa, on hän todella paljon henkisesti rikkaampi. Ei tällä kertaa, kiitos. Tavoittelin perehdytyssessioissa flow-tilaa, jossa ammensin omaa tietämystäni Toyotasta ja alasta ylipäätään, kehityin itse ja ravistin omia aivosolujani samalla sekä opin alaiseltani jatkuvasti jotain uutta. Lähtökohta oli niin herkullinen, että uuden tiedottajan työn tulokset olivat pian kovin lähellä omaa osaamistani. Vain sen takia, että tiesin pääsevämme kahdeksan vuotta toisessa yrityksessä autoalan tiedotustehtäviä hoitaneen Mian kanssa varmasti nopeammin kovaan vauhtiin. Eli tietyt selkeät työtehtävät sujuivat mutkitta, ja syvällisempään perehdytykseen jäi paremmin aikaa. Tai hyötymään. Nyt tiesin tarkemmin, millaisen työkaverin halusin. Tukeuduin laajaan kontaktiverkostooni ja paukutin viidakkorumpua. Mutta mitä minä tuossa prosessissa pystyin oppimaan. Pauke kuului riittävän kauas, ja melko nopean, seitsemän henkilön haastatteluprosessin jälkeen saimme päätöksen valmiiksi. Miksi. Eivätkä muut työpaikat houkuttele niin kutkuttavasti edelleen uransa alkutaipaleella olevaa henkilöä. Sainko täydellisen korvaajan osastonvaihtajalle. En. Niin, termi lähellä voi tosiaan tarkoittaa myös omien taitojeni ylittämistä eikä vain alittamista. Koska en ole mikään kokenut rekrytoija, noin kahden viikon rekrytoinnin ajanjakso oli minulle aika raskas, mutta ah niin kouluttava ja antoisa. En tietenkään. Pääsisinkö nyt perehdytyksessä helpommalla. Itse asiassa uskoin käyttäväni nyt perehdytykseen vielä enemmän aikaa
121 tuullisia aloittaa työelämä ja organisaatioon tutustuminen. Esimerkiksi erilaiset trainee-ohjelmat ovat käsitykseni mukaan oivallisia.
122 Mikään ei voita henkilökohtaisia tapaamisia, vaikka etäpalavereihin ja -sovelluksiin olemmekin kaikki jo tottuneet.
Sen vuoksi omat verkostoni ja lonkeroni alkoivat kehittyä jo varhain. Tunnen paljon ihmisiä, ja minutkin tunnetaan aika hyvin. Itselleni autoala on ollut hyvin lähellä sydäntäni koko ikäni. Erilaiset omaa ammattia sivuavat yhdistykset ja yhteisöt ovat mielestäni hyviä: enkä sano tätä vain hehkuttaakseni Suomen Autoteknillisen Liiton toimintaa. On tietysti ihmisestä itsestään kiinni, kuinka laajalti hän tutustuu kollegoihin ja osaamisalueensa ihmisiin ja yhteisöihin. Alasta riippuen opiskelutovereista voi olla iloa ja hyötyä (tai riesaa, heh) paljonkin koko uran ajan. Kyse on ylipäätään tuttavuuksien muistamisesta silloin, kun esimerkiksi pohdin itsekseni jotain oikotietä ongelmaan. Harkittu, mutta vain harkittu ja itselle perusteltu osallistuminen sellaisiin tuo mukavalla tavalla uutta näkökulmaa arkiaherrusten suorittamiseen.. Viime vuosina olen huomannut liittyneeni turhankin moneen toimikuntaan ja työryhmään. VERKOSTON MERKITYS Erilaiset tuttavuudet ja sidosryhmät kehittyvät työvuosien mukana. Silti en voi kehuskella sillä, miten hyvin osaisin hyödyntää kontaktejani. Työpaikan ahkera vaihtelu aikanaan auttoi osaltaan minua tutustumaan laajaan kirjoon ihmisiä. Saman alan ihmisten kanssa puuhailu on aina hyvästä, mutta rajansa siinäkin on. Varmaa kuitenkin on, että tuttavuuksista on paljon hyötyä. Tämä on rikkaus, johon kannattaa edelleen panostaa. En tarkoita pelkästään busineksen tekoa, vaikka nykytyössäni toiminkin markkinoinnin parissa. Nykyään tunnen jo satoja ihmisiä alaltani. 123 17. Sen sain taas konkreettisesti todeta etsiessäni nopealla aikataululla uutta alaista
Onnekseni tiedotusalalla on vireästi toimiva yhdistys, jonka piirissä olen tutustunut luontevasti näihinkin ihmisiin. Olen saanut hyviä työtilaisuuksia nimenomaan verkostoni kautta, mutta olisin voinut saada apua työnkuvien taustoittamiseen, jos vain olisin tajunnut avata suuni. Aika moni työpaikka täytetään toimivien kontaktien avulla, ja vieläpä varsin onnistuneesti. Vaativan uuvuttava. Ne ovat kuitenkin usein vain kylmiä nimiä samalta alalta tai yhteisten harrasteintressien taholta. 124 Verkostosta voi saada ratkaisevan vankkaa tukea kahteen asiaan, joihin tässä kirjassa takerrun: keskustelukumppanin oman työn haasteisiin liittyen ja sparrausta työpaikanvaihdoksiin. Tapamme elehtiä ja puhua on persoonallisuuden ja viestivälityksen ydintä. Ongelmamme ja ilonaiheemme ovat usein hyvin samankaltaisia. Ne ovat arvokkaita: muistan olleeni taannoin Ranskassa lehdistötilaisuuden lounaalla, enkä vastaillut silloin kiireettömiin työpuheluihin. Mikään ei voita henkilökohtaisia tapaamisia, vaikka etäpalavereihin ja -sovelluksiin olemmekin kaikki jo tottuneet. Ja heidän kauttaan huomaamatta taas uusiin, mukaviin ihmisiin vailla suunnatonta tai läpipaistavaa hyödyntämistarvetta kumpaankaan suuntaan. Vain olemusten kautta solmitaan aitoja, kestäviä toveruusja kumppanuussuhteita. Verkkokeskusteluissa puheenaiheet ja kommentoinnit ilmentävät mielestäni ehkä liikaakin ihmisten tarvetta päteä ja tuoda itseään esille. Nuoresta asti tuntemani Hemmon puheluun vastasin kuitenkin ruokailuni keskeyttäen, koska joka kerta keskustellessamme tulen hyvälle tuulelle. Nykyään erilaiset nettiyhteisöt ja jopa sosiaalisen median ryhmät avaavat helposti uusia kontakteja. Ajatustenvaihto muissa yrityksissä työskentelevien kollegoiden kanssa on loistavaa terapiaa
Joillekin riittää suppeampi kontaktipiiri, joillekin lonkerot venyvät laajemmalle alueelle. 125 työpäiväni sai parissa minuutissa mainion piristysruiskeen. Ennakkoluulottomuus ja omasta kammiosta uloskurkistus palkitsee kuitenkin aina, tapahtuipa se digimaailmassa tai kasvokkain kohdaten.. Kaikki ne ovat kuitenkin tärkeitä. Verkostoissakin on erilaisia tasoja, joita täytyy välillä priorisoida
Tuskin kukaan ihan lämpimikseen toista kehuu, laittaen itsensäkin samalla likoon. Mieleeni tulee yksi esimerkki, jolloin vasta kuukausia erään sisäisen henkilövaihdoksen jälkeen minulta kysyttiin, oliko eräs henkilö ollut tiimissäni toimiessaan epätarkka aikataulujen ja työaikojen noudattamisessa. Kyseessä oli siis henkilö, jolla oli kyllä runsaasti muita vahvuuksia.. Isommissa organisaatioissa mielipiteidenvaihtoa henkilöiden ominaisuuksista voidaan ja tulisikin tarvittaessa käydä rohkeasti myös talon sisällä. Henkilöä, joka mielellään kertoo ulkopuolisille sinusta työtoverina, alaisena, esimiehenä tai vaikka järjestöaktiivina. Sopivien suosittelijoiden määrä toimii luonnollisesti jonkinlaisena peilinä sinusta tai minusta tiimipelaajana, mentorina tai oppijana. Kävi ilmi, ettei organisaatiomuutoksessa tiedetty juurikaan, millainen henkilö uudelle, kellosta riippuvaiselle osastolle lopulta otettiin. 126 17.1 SUOSITTELIJAT VALMIINA Opiskelu-, harrastusja työelämän aikana hiljalleen karttuvalla verkostolla on tärkeä merkitys silloin, kun syystä tai toisesta tarvitset suosittelijaa tai suosittelijoita. Hyvä suosittelija tuntee sinut myös heikkouksiesi osalta, ja niitäkin häneltä voi tarvittaessa kysyä. Parin minuutin keskustelu ennen päätöksiä olisi riittänyt. Itse ottaisin kyllä mielelläni yhteyttä joihinkin työnhakijan suosittelijoihin, koska siten saisin vielä vahvempaa varmuutta rekrytoinnin onnistumiselle. On tunnettua, ettei heiltä välttämättä edes kysytä mielipiteitä persoonastasi, tai lyhytkin keskustelu sinusta riittää. Työhakemuksessa suosittelija toimii kuin hyvänä vakuutena sinun arvollesi
Suosittelijalla tulisi ilman muuta olla jotain konkreettisempaa sanottavaa. Kyllä, joissain tapauksissa vahvin suosittelijasi voi olla alaisesi, joko nykyisestä tai jostain edellisestä roolistasi.. Olipa noloa puhua rekrytoijan kanssa, jolle totesin erään Arjan olevan sellainen perussuorittaja, joka selviää arkisista haasteista ihan kelvollisesti. 127 Itse olen tehnyt sen virheen, että olen aikanaan lupautunut suosittelijaksi henkilöille, jotka eivät ole olleet minun näkökulmasta poikkeuksellisen suositeltavia. Yleisen työyhteisössä toimimisen ohjenuorana voikin pitää sitä, että tarpeen tullen sinusta positiivisesti puhuvan henkilön metsästys ei ole vaikeaa. Kaikkiin tehtäviin tai tarpeisiin eivät aina sovi samat puolestapuhujat. Jätänkö joitain ongelmatilanteita viemättä lopulliseen päätökseen, jäikö jollekin joskus jotain hampaankoloon. Siis ”ihan ok” työtovereita tai alaisia, mutta eivät persoonia, joista kertoessani innostun ja löydän kirkkaita adjektiiveja vaivatta. Olenko minä sellainen työkaveri, esimies tai alainen, jonka käytös ja aikaansaannokset ovat tasolla, josta muiden on helppo kertoa ulkopuolisille hyvässä hengessä. Suosittelijaksi ei kannata suostua kepein perustein, eikä sellaiseksi kannata pyytää henkilöä puoliväkisin
128 ”Meidän mahdollistamalla koulutuksella luulisi teidän saavan jo hankittua omakotitalon”. ”Käyttäisit nyt siistimpiä vaatteita, jotta saisit jo sen ylennyksen”.
On turhaa kuvitella, että hoitohenkilökunnalle voisi soittaa ja ilmoittaa kylmästi myöhästyksestä. Se vain on niin. Nuorella perheellä riittää tsempattavaa. Ei ole merkitystä, kuin. Tuntuu siltä, että jo teini-ikäisten vanhemmat unohtavat tämän hyvin nopeasti, kun heidän omat lapset pärjäävät itsekseen kotona ja pystyvät kulkemaan itsenäisesti kouluun ja kotiin. Kun aiemmin olin mitannut työntekoa usein ajallisesti, siirryin seuraamaan konkreettisia tuloksia. Lapsen syntymä on jotain sellaista, jota ei voi käsittää eikä opiskella paljoa etukäteen. Talouselämän viimeaikaiset heilahtelut ovat ehkä taannuttaneet ihmisten hurjinta ylenemisintoa, mutta ylipäätään työsuhteen säilyttämisen varmistamiseksi työasioiden tulisi hoitua mallikkaasti. Minä huomasin itsessäni selvän työtehomuutoksen, kun Helmi-tyttömme syntyi. Lapsettomien on kokemukseni mukaan usein vaikea käsittää tai muistaa, että ne kaikkien tärkeimmät ihmiset ovat perheellisillä kotona. Samaan aikaan työelämässä ollaan usein nousukiidossa, jossa tulisi näyttää, että täältä pesee ja minä osaan. Tunninkin ylityö on useimmiten mahdotonta, jos henkilöllä on hakuvuoro päivähoidosta. 129 18. Vaikka lapsi olisi hyväuninen ja terve, lähes kaikki arjen painotukset menevät uusiksi. Samaan aikaan perhe odottaa kotiin innokkaita ja iloisia vanhempia. PERHEELLISENÄ TYÖSSÄ Vanhemmuutta on vaikeaa ymmärtää lapsettomana. Jokainen meistä on kasvanut lapsena perhe-elämässä, mutta kokemus omasta lapsuudesta ei riitä antamaan täysin käsitystä siitä kaksoisroolista, jota työssäkäyvät pienten lasten vanhemmat elävät
”Meidän mahdollistamalla koulutuksella luulisi teidän saavan jo hankittua omakotitalon.” ”Käyttäisit nyt siistimpiä vaatteita, jotta saisit jo sen ylennyksen.” ”Isälläsi oli sinun iässä jo viisi alaista.” ”Mitenkäs helppoa luulet minulla olleen, kun hoidin työni ohessa neljää lasta?” Minä olen kokenut työtovereiden suhtautuvan lapsiin liittyviin arkimenoihini joskus kuin pahaan syntiin. komea ikä! Siltä suunnalta ei tullut koskaan lisäpaineita tekemisillemme. Vaimolleni on puolestaan todettu minun olevan sellaisessa ase. Pitäisi olla niin perhanan komea, kaunis, älykäs, rento, varakas ja menestynyt samalla, kun valvotaan, puklataan, kakataan, kontataan ja opetellaan. Jos minun lapseni ovat sairastuneet, ensimmäinen kysymys on yleensä ollut voiko vaimoni jäädä kotiin. Sama pätee lapsen sairastumiseen. Jos työnantaja sallii poikkeukselliset työtavat, saavuttaa työntekijä joskus poikkeuksellisia tuloksia, vaikka yöunet olisivatkin vanhemmuuden myötä totuttua lyhyempiä. 130 ka kauan jotain asiaa tekee, tai milloin ja missä, vaan lopputulos ratkaisee. Omilla lapsillamme oli 0ja 2-vuotiaista 6ja 8-vuotiaiksi vain yksi isovanhemmista jäljellä. Sivusta seuraten olen havainnut kuinka kovaa prässiä monet suuriin ikäluokkiin kuuluvat isovanhemmat tahtomattaan painavat lastensa niskaan sanomisillaan: ”Kyllä meillä oli kuule tiukkaa, kun sinä olit pieni”. Kokonaispainetta kasvattaa vielä se, että lapsiperhe tarvitsee enemmän elintilaa, eli useasti aiempaa kalliimman kodin. Hän menehtyi 81-vuotiaana . Itselle, sukulaisille ja tuttaville pitäisi herkeämättä näyttää, että kyllä tässä pärjätään ja hyvin menee. Siksi minusta työajanseurannasta voitaisiin hyvin monella työnantajalla siirtyä viimein järkevämpiin työtehonmittauksiin. Vuosi 2020 on varmasti etätöineen tervehdyttänyt tätä asiaa paljon. ”Ai joko sä lähdet” on yksi kiusallisimmista kysymyksistä
On selvää, että perhe toivoo kaikkien istuvan päivällispöydässä esimerkiksi kello viisi, mutta nykymaailmassa se ei aina ole mahdollista. Sen tiedostaminen auttaa ymmärtämään eri ikäisten ajankäyttöä, myös niiden isovanhempien, jotka ovat edelleen työelämässä. ”Saamme lapsen, ei mikään muutu”. Isän tai äidin roolista ei irtisanota, mutta työantaja ei useinkaan muistele perheuhrauksia, kun lähtöpasseja jaetaan. Omat lapseni eivät vielä ole niin vanhoja, että isyyden alkuvaiheen vuorokausirytmitys olisi vaipunut unholaan. 131 massa, että pystyn varmasti hoitamaan poikkeuksellisia aikatauluja lasten parissa. Onnekseni, koska ne ensimmäiset vanhemmuuden vuodet ovat joka tapauksessa niin vaativia. Itsekkyyttä vaaditaan myös silloin, kun työt vaativat poikkeuksellista ajankäyttöä ja kaikki muu jää hetkeksi taka-alalle. Lähempänä totuutta olisi pikemminkin: ”Saamme lapsen, kaikki muuttuu”. Olen puolileikilläni todennut, ettei kovin moni hankkisi lapsia, jos ne kaikki perhehaasteet olisivat ennakkoon tiedossa. Siksi koetan osaltani kannustaa kaikkia tuoreita vanhempia olemaan edes ripauksen itsekkäitä ja perhekeskeisiä, kun tulee tehdä ajankäytöllisiä valintoja. Mutta niiden tulee olla poikkeuksia. Tunnen vanhempia, jotka ovat paenneet perhevastuuta raukkamaisesti työkiireiden ja jopa itse junailemiensa työmatkojen taakse. Huolellisesti perustelemalla työt voi hoitaa niin, että puoliso ja lapset ymmärtävät poikkeusaamut ja -illat. Jos huomaan itsessäni joskus näitä piirteitä, lupaan havahtua.
132 Minulla oli lähes poikkeuksetta lomamatkoillani erinomaisena matkaseurana viehättävä tyttö, sellainen blondi, joka käänsi katseita missä tahansa liikuimmekaan.
Riti on ymmärtänyt hyvin, että olen välillä kaivannut irtiottoa kotoa, kun olen sen suoraan sanonut. 133 19. Kiitos Pahis että kannustit minua lähtemään. Minulla oli lähes poikkeuksetta lomamatkoillani erinomaisena matkaseurana viehättävä tyttö, sellainen blondi, joka käänsi katseita missä tahansa liikuimmekaan. Kyllä, olin rohkea ja nappasin parivuotiaan Helmimme mukaan. Se ei ole reilua, vaikka olisikin paljon haastavampaa avata fiilikset kotona ja kääriä tilanteen kanssa hihat ylös. Ne reissut olivat ikimuistoisia, ja vasta tuolloin todella sisäistin sen, että enhän minä isänä ole yksin näiden ajatusteni kanssa: haluan olla hyvä isä, mutta en. Tällöin työssäolo ja siihen liittyvä kotoa poissaolo leimautuvat pakollisiksi välttämättömyyksiksi. Jälkeenpäin ajatellen tarvitsin kipeästi esimerkiksi niitä lukuisia Viron maaseudulle kohdistuneita reissuja, joita hyvien ystävien kanssa tein lasten ollessa pieniä. KIIREITÄ TÖISSÄ… Tiedän, että nyt menen aralle alueelle, mutten voi sivuuttaa tätä: työasioihin vetoaminen on erinomainen syy paeta kotielämää. Omaa aikaa on helppoa järjestää työkiireiden varjolla. Käytännössähän useimmiten äiti on sylilapsen kanssa kotona, ja isä vastaa pääasiallisesti tuolloin perheen tuloista. Ennakkoluulottomana kannustajanani toimi Pasi Hämäläinen, joka kulki samaten lapsiensa kanssa erilaisilla reissuilla viikonloppuisin antaen perheen äidille lepoaikaa
Minua kannustettiin olemaan aktiivinen vaippaikäisen kanssa, ja sain tuttavilta tukea olla pikkulapsen isä. Millään muulla tavalla ei voi tutustua omiin lapsiinsa niin perinpohjaisesti. Se elämänvaihe meni käsittämättömän nopeasti ohi, ja olen ylpeä, etten silloin liikoja arastellut. Vanhemmuus on mahtava päällikkötehtävä. Vaikkei Helmi päättänytkään parivuotiaana, minne ja milloin menimme, olen kiitollinen tyttärelleni niistä yhteisistä hetkistä. Nyt tuntuu mahtavalta istua vaikka kylpylässä altaan reunalla, katsoa kuinka jälkikasvu leikkii, sukeltaa, ui. Muistikuvat paljon haastavammista polskutteluhetkistäme palaavat maukkaina mieleen. Pitkän matkustelupäivän päätteeksi on mahtavaa köllähtää tuhisevan tenavan viereen ja todeta, että hyvinhän se meni, ja huomenna seikkailu jatkuu. 134 aina olla vapaa-aikana kotona. Haluaisin ottaa vastuuta ja oppia olemaan 100 % vastuussa lapsen hoidosta useamman vuorokauden putkeen. Isä-lapsi-reissuissa on monta hyvää puolta. Tärkeintä kai on, että jokainen pystyy olemaan tasapainossa elämänsisältönsä kanssa ja kykenee saamaan arkeen riittävästi vaihtelua eri. Mielestäni perhe-elämä antaa huikean lisäpotkun järkevään ja tulokselliseen työntekoon, mutta ei se tietenkään mikään automaattinen tae onnistumisille ole. Mutta toisaalta huomaa, kuinka paljon osaa tehdä. Lähes kaikki tuntemani merkittävät johtohahmot ovat perheellisiä. Koti-ikävän tunteminen on myös fantastista, ja lapsen kanssa palaaminen tuttuihin maisemiin nostattaa usein riemun kyyneliä molemmin puolin. Totta kai reissaamme vieläkin vaihtelevalla perheenjäsenistöllä, mutta se ei ole enää samanlaista kuin silloin, kun lapsi ei vielä osannut lukea, käydä vessassa ja häntä oli pidettävä jatkuvasti kädestä. Kun on yksin täysin vastuussa lastensa hoidosta, huomaa, kuinka paljon työtä joutuu tekemään
Lapsettomuus tai vanhemmuus kun ei aina ole tietoinen valinta. 135 asioiden välille. Tämäkin on tietysti hyvä välillä muistaa, kun hehkuttaa suhdettaan omiin lapsiin ja saavutuksiaan työyhteisössä.
136 Parhaita tuloksia olen saanut aikaan silloin, kun olen tuntenut edustamani asian hyvin ja olen uskonut siihen, mistä olen puhunut.
Ohjaaja Heikki Häkän käsikirjoittama Toivo-esityksemme siirtyi koronakeväältä syksyyn 2020, mutta me vahvalla tiimija talkoohengellä teimme sen valmiiksi ja esitimme, ilman väkisin vääntämisen tunnelmaa. Siis se henkilö ja ammattilainen, joka on viihdyttänyt meitä jo 70-luvulta asti Uuno Turhapurona ja joka toisaalta tulkitsee kappaleita äärimmäisellä uskottavuudella, jännittää esiintymistä. Siinä puhutaan jo melkoisesta sitoutumisesta omaan työhönsä. Hän purkaa tätä innokkuutta ja vahvuuksiaan nyt muutamassa tasokkaassa teatteritaiteen ryhmässä. Huomasin tyttäressämme Helmissä näitä piirteitä aikanaan yhä enenevässä määrin. On tuntunut lohduttavalta lukea esimerkiksi artikkelia Vesa-Matti Loirista, joka myöntää joskus oksentavansa ennen konserttinsa alkua, ehkä useammankin kerran. KUNNIOITA KUULIJOITASI Minä olen ollut lapsesta saakka innokas esiintyjä. 137 20. Uskon, että se liittyy siihen vaatimustasoon, jonka hän itselleen asettaa. Hän ei saa pettää yleisöään eikä itseään. Yleisön eteen meneminen jännittää minua edelleen aina. Jos vaikkapa jollain kurssilla tai koulutuksessa osallistujien tulee kertoa esittelykierroksen aikana lyhyesti itsestään, käteni hieman hikoavat, ja mietin vuoroani odottaessani kuumeisesti mitkä sanat valitsen. Yritin nuorena varastaa muiden huomiota varmasti riesaksi asti erilaisilla ohjelmanumeroillani ja imitaatioillani. Espoon Opistoteatterissa vietimme yhdessä talven 2019-2020. Loiri on henkilönä ehkä vähän kaukaa haettu lähtökohta joka
Yksi upea kohokohta itselleni oli vuonna 1986 Kirkkonummella järjestetty näytelmäleiri. Epävarmuus taas ei ole tuonut mainittavaa menestystä ja siksi vaikkapa kevään 2002 työhaastattelut eivät tuottaneet kohdallani tulosta; en silloin uskonut itsekään sataprosenttisesti siihen, että soveltuisin Harley Davidson -myyjäksi tai pienen automerkin huoltoneuvojaksi. Poikamme päiväkodin jouluesitystä aikanaan lähietäisyydeltä seuratessani huomasin, että suurin osa lapsista unohti yleisönsä moneen kertaan harjoiteltujen leikkien ja tanssien lomassa. Olin 14-vuotias,. On varmasti aika rasittavaa seurata puhetta, jossa sisäinen vastenmielisyys kuultaa läpi kuin taskulampun kajastus tuorekelmusta. Työelämässä esiintymistaitoni on ollut välillä koetuksella, mutta olen jatkuvasti oppinut sitä lisää. Aikuisilla sanat muistavan eskariopen virkaa hoitaa asiantuntemus: jos et muista esityksessäsi jotain termiä ulkoa, tunnet aihealueen niin hyvin, että korvaat sen kiertoilmaisulla. 138 päiväisen esiintymisemme tarkastelulle, mutta muiden ihmisten edessä esiintymisen jännittäminen on siis todettavissa hyväksyttäväksi ja aikaansaamansa adrenaliinitason myötä jopa toivottavaksikin asiaksi. Parhaita tuloksia olen saanut aikaan silloin, kun olen tuntenut edustamani asian hyvin ja olen uskonut siihen, mistä olen puhunut. Nuoruusaikainen ja sittemmin aikuisena kartuttamani näyttelemiskokemus antaa paljon ruutia nykyisiin esiintymistilanteisiin. Näin sen pitäisi mennä aikuisenakin katsomon paikkaluvusta ja täyttöasteesta riippumatta. Pianoa soittavan päiväkodinjohtajan roolin hoitaa puheessasi tilannetaju: jos näet yleisössä harhailevia katseita, on aika siirtyä mielekkäämpään vaiheeseen luentokokonaisuutta. Hyvin harjoiteltu esitys kulkee mainiosti läpi, vaikka ihan kaikkia vuorosanoja ei muistaisikaan
Hän pystyi välittämään ammatillista vakavuutta nuoreen kallooni. Hiljentyminen ja eleillä keskustelu saivat tuona kesänä kohdallani aivan uusia ulottuvuuksia. Koska puhumme asioista, jotka tunnemme hyvin henkilöille, jotka tunnemme hyvin. Vastaava heittäytyminen, edes parin vuorokauden ajaksi, voisi tehdä hyvää näin aikuisiälläkin. Työstimme tuolloin verrattain tasokkaan näytelmän, jossa kaikilla oli merkittävä rooli. Hei, tämähän olisi hyvää taukojumppaa tylsän työpäivän viihteeksi! Ajoin tuon leiripaikan ohi moottoripyörällä viime kesänä ja tunsin hyvin mukavaa leiskuntaa rinnassani. Enpä ole 34 vuoteen ollut viikon leirillä treenaamassa sujuvaa esiintymistä ilman iltamenoja (ja kännykkää, Facebookia ja iPadia!). Älä siis esimerkiksi kuukausikokouksessanne vie oman monologisi aikana puhettasi tasolle, jota kuulijakuntasi ei ymmärrä tai tunne omakseen. Miksi keskustelu lounaspöydässä sujuu useimmilta stressaamatta. Poikkeaviin tilaisuuksiin valmistaudutaan paremmin kuin jokapäiväisiin. Päivittäinen harjoittelu madalsi rimakauhua ja toisaalta nopeutti sitä heittäytymistä, jota lavalle astuessa tarvitaan. 139 en siis enää ihan lapsi, mutten toki vielä aikuinenkaan. Jos vierustoverit puhuvat sinulle vieraista politiikan koukeroista, pysyttelet varmaan hiljaa ja vaivut ajatuksiisi. Tarpeettoman hienot ja syvälliset analysoinnit eivät vakuuta, vaan turhauttavat.. Miten hymy kohmettuu pettymykseksi. Vaikkemme aina tule sitä ajatelleeksi, esiintymisiä ovat kaikki kokoukset ja jopa kahdenkeskiset rupatteluhetket, joiden aikana mielipiteitä ja faktoja esitetään. Kun muistelen noita aikoja, minun alkaa tehdä mieli vetäytyä taas peilin eteen ja tehdä improvisaatioharjoituksia: miltä näytän rakastuneena. Saanko liekit leimahtamaan silmissäni. Meillä oli erinomaiset ohjaajat, kuten sittemmin suurta suosiota saavuttanut Kai Lehtinen
140 Kaikille esiintyminen ei sovi. Heitä kuitenkin itsesi joskus alttiiksi vaikkapa perusteltujen tulosten esittelylle tai pienen alustuksen läpiviennille projektin alkuvaiheessa. Jos sinusta tuntuu, että olet loistava esiintyjä ja asiantuntija, asia ei ole usein ihan niin. Ja ylitit sen. Luuletko, että sujuvat puhujat ovat harvassa. Liian ylimielinen ote puhumiseen kostautuu. Ei ole häpeä todeta, ettei julkinen puhuminen ole vahvuuksiasi. Saatat jopa vähän nauttia. Rakennustyömaillakin on loistavia työtekijöitä, jotka kieltäytyvät katoilla suoritettavista tehtävistä. Ainakin isommissa organisaatioissa työn sisältöä voidaan ohjata niin, että isoja esityksiä ei kasata harteillesi. Haasta joskus itsesi, valmistaudu hyvin. Ajattelepa, kuinka monta peruskoulun opettajaa Suomessa on. Siksi kaikkien ei tarvitsekaan esiintyä, ainakaan paljoa. Sellaiset, jotka uskaltavat puhua uusista asioista kuulijakunnalleen rohkeasti. Erilaisissa aikuisiän ilmaisutaiteen harrasteryhmissä olen saanut asetettua oman esilläoloni aiempaa fiksummalle asteelle ja volyymille. Jep, puhun ko. Tee se! Fiilis jälkikäteen on loistava. Pari minuutin puheenvuorosta tulee hyvä mieli, kun kaikki kuuntelevat sinua. Etätyöskentelyn myötä palavereista on usein tullut tehokkaampia, ja tällaisia napakoita puheenvuoroja voivat rohkeasti esittää nekin, jotka toimiston neuvotteluhuoneissa eivät tyypillisesti ole olleet äänessä. Harjoittele. Työyhteisösi kyllä huomaa, että nyt pistitkin riman omatoimisesti korkeammalle. Vetäytyvän esiintyjän vastakohta on tyrkyttävä puhuja. Itse olen kuulunut tuohon viimeksi mainittuun ryhmään, mutta onnekseni olen saanut palautetta, joka on asettanut minut huomattavasti nöyrempään asemaan. Tiedät ja aistit heti, että sait tehokkaasti kohotettua useamman henkilön tietoja innostustasoa
Ei siihen välttämättä tarvita tonttunäytelmätai nuorisoteatteritaustaa. Annat herkästi itsestäsi moukkamaisen tai kevyen vaikutelman. Vain ani harvan työ rakentuu jatkuvaan esiintymiseen, useimmiten arkinen puurtamisemme tai tulosten tekeminen koostuvat ihan muista aineksista. Jos olet todella hyvä esiintyjä, sinua tarvitaan silloin, kun edessä on tavallista kovempi haaste, kuten surkeiden tulosten kertominen tai poikkeuksellisen tärkeä kuulijakunta. Asia, jota esität, menettää merkitystään, jos kerrot siitä itsestäänselvyytenä. Siirry vaihteeksi taustajoukkoihin, auttamaan työtovereitasi kertomaan uutuustuotteista ja tuotantoluvuista. Anna muillekin mahdollisuus ottaa lava haltuun. Välillä voit ottaa käyttöön aivan uudenlaisia tapoja kommunikoida, opettaa ja esittää asioita. Hyväkään näyttelijä ei ole mitään ilman kunnon käsikirjoitusta tai ohjaajaa. Itseäni se on kantanut tehtävästä toiseen, mutta yksistään sen varaan ei voi laskea juuri mitään. Kaiken kaikkiaan esiintyminen on yksi hyvä taito, jota voi oppia läpi elämän. Erinomainenkaan PowerPoint-esitys ei pelasta tilannetta, jos puhuja ei tunne asiaa, ei muista kommunikoida yleisönsä kanssa tai hän viestii olemuksellaan kyllästyneisyyttä. Kun tulee sinun vuorosi astua estradille, kunnioita kuulijoitasi. Voit aja. Tietynlaiselle ryhmälle sopii osallistavampi tyyli, toiset voi välillä viedä ulos kuulemaan uuden automallin moottorivaihtoehdoista. Ota välillä hallittu riski. Siihen rahaan sinun tulee valmistella esityksesi niin, että joka minuutilla kerrot oleellista tietoa. Jotta kuulijat innostuisivat, sinun tulee tietysti olla innostunut. Osa ammattitaitoa onkin valita sopivat menetelmät piristämään päivän ohjelmaa ja parantamaan sanoman perillemenoa. 141 kemuksesta. Jos organisaationne keskipalkka on kokonaiskuluineen 30 euroa tunnissa, puolen tunnin esitys 25 henkilölle maksaa työnantajallenne 375 euroa
Omaksumme herkästi tiettyjä toimintamalleja ja fraaseja muiden esityksistä. Lähes poikkeuksetta moitimme ääneen omaa puhettamme, vaikka sisäisesti olisimmekin tyytyväisiä. • Jos jollain on jotain kysyttävää tai kommentoitavaa, voitte vapaasti keskeyttää minut (mahdollisen vuorovaikutteisuudenhan tulee käydä ilmi jo esitystavastani.. Myös positiivisen palautteen antaminen puheen jälkeen on tärkeää, jos siihen on aitoa aihetta. Mieleeni muistuu herkullinen tilanne tuotepäällikköajaltani Toyotalla: olin jo irtisanoutunut, mutta vedin Previa-mallin lehdistöesityksen suomalaislehdistön edessä. Oma isäni puki tosiystävyyden hyvään vertaukseen: ”Todellinen ystäväsi uskaltaa sanoa, jos sinun ei kannata osallistua laulukilpailuun”. Pressitilaisuuden päätteeksi esimieheni kehui minua, vaikka hänellä ei ollut enää velvollisuutta kertoa mielipidettään, edes kannustusmielessä. Puhuessani koetan itse välttää tämänkaltaisia, kuluneita ja monesti kuulemiani lausahduksia: • En ole oikein ehtinyt perehtyä tähän aihepiiriin. Me suomalaiset annamme liian vähän palautetta toistemme esiintymisistä. • Yritän nyt kertoa parhaani mukaan näistä tuloksista. 142 tella esityksesi olevan kuin konsertti: alkuun esität pari nopeaa hittiä, joilla yleisö syttyy, keskivaiheille parin rauhallisemman uutuuskappaleen jakson ja loppuun listaykkösen, jonka kertosäkeeseen kaikki haluaisivat yhtyä. Vältä kuitenkin liian rutinoitua kaavaa, kuten ”vitsillä sisään ja vitsillä ulos”, jolloin varsinainen sanomasi, siis asia, josta olet puhumassa, jää helposti laimeaksi. Positiivinen palaute ei ylpistänyt vaan pikemminkin nöyristi minua, koska tiesin varsin hyvin, kuinka perusteellisen valmistautumisen takana niiden kehujen saanti oli
• Koetan pitää teidät hereillä seuraavan tunnin. 143 Voin varmistaa tilanteen kysyen itse aika ajoin, jäikö kysyttävää). • Nämä asiat voivat nyt tulla aika vauhdilla, koettakaa kestää. Kerro aiheestasi sillä tasolla, jonka aidosti tunnet. Yllä mainitut ohjeet ovat yksinkertaisia, ehkä jo aikanaan moneen kertaan kuulemiasi perussääntöjä, mutta niitä ei oman tuntumani mukaan ole sisäistetty kovin hyvin isoissakaan yrityksissä. Esitys menee takuuvarmasti vähintään kohtuullisesti, jos suoritat seuraavat viisi asiaa: • Valmistele esitys hyvin. • Säilytä katsekontaktisi yleisöön. Jopa kovalla rahalla maksetut luennoitsijat ovat välillä puuduttavan heikkoja välittämään asiaansa kuulijakunnalle. Tällöin olet jo kerran tosipaikan edessä ja tiedät millä rytmillä pysyt aikataulussa. Mieti miltä tuntuisi kuunnella konserttia, jonka solisti olisi selin yleisöön. Jos nukkumattia näkyy, ohjatkaa hänet viereiseen neuvottelutilaan, kiitos. Minusta tuntuu, että tapaan vain harvoin aidosti hyviä liike-elämän esiintyjiä. • Puhu rauhallisesti ja selkeästi. • Harjoittele esitys vähintään kerran keskeytyksettä läpi, mieluiten jollekin ihmiselle esittäen. • Lue tilannetta. • Tässä on nyt esitetty luvut sekavasti, mutta kyllä te tästä jotain irti saatte. • Nyt seuraa osio, joka ei ehkä kiinnosta teitä kaikkia. Suomalaisyleisö on tarkkaa myös yliampu. Painota niitä asioita ja esitystapoja, jotka tunnet ja joiden uskot uppoavan kuulijakuntaan
Heistä kannattaa ottaa oppia ennakkoluulottomasti. Luennon pitäminen ei ole tiettyjen diojen, tulosten tai aiheiden läpikäyntiä, vaan tiettyjen asioiden esittämistä luontevasti. Ammattipuhujat, jotka osuvat esiintymisellään siihen kapeaan segmenttiin, jossa innostavuus, asiantuntevuus, ahkeruus ja elämänilo yhdistyvät, menestyvät työssään loistavasti. Tekopirteä ja käytännön realiteetit ylittävä esitys ei uppoa meihin. Kaunis tanssikaan ei ole vain tiettyjen vartaloliikkeiden mekaanista läpiviemistä musiikin tahdissa. Jos haluat olla todella tehokas, vaihda omaa esiintymistyyliäsi tilanteen ja kuulijakunnan mukaan rohkeasti. Joskus konferenssin parasta antia onkin sujuva esiintyjä, vaikkei tilaisuuden aihe olisikaan ihan vetovoimaisimmasta päästä. 144 vuudelle. Erilaisista esiintymistyyleistä on julkaistu joitakin oivallisia opuksia ja verkkokoulutuksiakin, olen ymmärtänyt tämän vasta viime aikoina. Tulkinta on herkkuannoksen maustesekoitus!
146 Keskustelun aloittaminen ei vielä tarkoita, että sinun täytyy tehdä minkäänlaisia ratkaisuja.
Minullako on pokeria sanoa niin. Samat säännöt pätevät sovitettuina työelämän väylille. Mitä jos löytäisin paremman työpaikan. Uskalla nähdä vähän pidemmälle, ja jätä vähäpätöisemmät esteet sopivalla etenemisnopeudella taaksesi. Työtoverit, toimenkuva, muutosvauhti, palkkaus, palaute tai uupumus saa ajattelemaan uusia kuvioita. Mahdollisiin vaaratilanteisiin jää reagointiaikaa ja pikkukuopat sekä routavauriot kyllä jäävät taakse, vaikket niitä koko ajan etupyörän edustalla vahtisikaan. Virheiden kautta oppii, ja siksi jonkinlainen varttuneempien henkilöiden haastattelu kannattaa aina, jos siihen vain suodaan luonteva mahdollisuus. Pitkäjänteisyys palkitsee. KUN TEKEE MIELI TAAS VAIHTAA Jokaisessa työssä on kai hetkiä, jolloin tekisi mieli lyödä hanskat tiskiin ja haistattaa pitkät koko työyhteisölle. Olenhan ollut nuorempana hurja jobhopper! En pidä itseäni epäonnisena, moni asia on kohdallani mennyt tuurilla satumaisen hyvin kohdalleen, mutta on minulla ollut hyviä syitä vaihtaakin työantajaa. Kuten olen todennut, kokeneempien ihmisten ja oman kontaktiverkoston asiantuntemuksesta on hyötyä, eikä vähiten työpaikan vaihtoaikeisiin liittyen. Tuttavapiirissäsi saattaa olla. 147 21. Ajamisesta tulee tällöin sujuvampaa ja ajolinjoista sulavammat. Ennakoivan ajon moottoripyöräkoulutuksissa painotetaan katseen pitämistä riittävän etäällä. Muutaman kerran olisi ollut hyvä jarrutella ja jäädä paikalleen. Omien vanhempien tai sisarusten hyödyntäminen voi olla hedelmällistä
Muiden henkilöiden jututtaminen olisi ollut monesti aiheellista. 148 avainhenkilöitä, jotka ilahtuvat, jos heidän mielipidettään kysytään. Yksi henkilö on tässä ykkösasemassa: vaimoni. Joskus voit (tai minä voin) lähestyä tuntemattomampaakin henkilöä, jolta kysyä mielipidettä tilanteesta tai kiinnostavasta työmahdollisuudesta. Keskustelun aloittaminen ei vielä tarkoita, että sinun täytyy tehdä minkäänlaisia ratkaisuja. Riti tuntee minut niin hyvin, että hän osaa kyllä kyseenalaistaa kokonaisuuden oikein: ”Johtuisiko tämä ajatuksesi nyt vain siitä, etteivät ne venemoottorin lämpöongelmat tulleet vieläkään kuntoon?” Yksityiselämän yhtiökumppanini osaa myös hahmottaa toimeentulon tärkeyden silloin, kun joku bisnesidea alkaa saada turhan korkealentoisia ajatuksia päässäni. Yksi hyvä mittari riskille vaihtaa työnantajaa on headhuntereilta saamieni puheluiden määrä. Voit olla myös eri mieltä uskotun keskustelukumppanisi kanssa, mutta uskalla sanoa se kohteliaasti hänelle. Keskustelun aloitus puolison kanssa on kuitenkin useimmiten itselleni hyvä startti. En väitä, että hän ymmärtäisi kokonaisuutta aina täydellisesti, tai että hän tietäisi nerokkainta taktista ratkaisua tulevaisuutemme kannalta. Nykyään olen pyrkinyt heti juttelemaan jonkun, jopa esimieheni kanssa, jos työpaikan tai työnkuvan vaihdos on alkanut pyöriä konkreettisesti mielessäni. Yksinkertaistettuna olisi tärkeää jakaa työhön liittyviä vaihtoajatuksia sellaisten ihmisten kanssa, jotka kykenevät näkemään kokonaistilanteen ja pystyvät asettumaan sinun tasolle. Keskustelu voi kehittyä todella avaraan suuntaan. Minä olen ollut aikanaan liian itsekeskeinen omissa päätöksissäni. Näitä löytyy kaikkien meidän ympäriltä. Iältään yli nelikymppinen, yli kaksikymmentä vuotta sitten oppilaitoksesta liuennut in
Niin että suurin osa paperimassasta päätyi keräyslaatikoihin, roskat energiajakeeseen, tärkeät paperit mappeihin ja vanhentuneet dokumentit arkistoon. Venymiskykyä löytyy tarvittaessa. Kiinnitin asiaan huomiota ainakin alitajuisesti päivittäin. Sitten, eräänä aamuna ajaessani töihin päätin, että nyt saa riittää, teen tavallista paremman raivauksen työpöydälleni. Haasta itsesi ja ympäristösi, ihan oikeasti! Mieti miten saat jotain uutta ympärillesi huomenna. ”Aloitetaan puhtaalta pöydältä” -sanonta kannattaa aika ajoin laajentaa symbolisesta maailmasta arkikäytäntöön.. Siihen on mahdollisuus niin postinjakajalla, puutarhurilla, tuotantojohtajalla, opettajalla, kaupan kassalla kuin iskelmätähdelläkin. 149 sinööri ei ole enää haluttavuuslistan kärjessä. Kauanko huolelliseen perkaamiseen meni aikaa. Ja vain ryhtymisen puute oli estänyt minua nauttimasta tuoreesta työpisteestä kuukausien ajan. Voisin ehkä nyt ajatella ohittaneeni eräänlaisen haluttavuuskuopan; en enää kiinnostu hurjasta työtahdista kovan palkkakehityksen toivossa, muuta toisaalta lapseni eivät ole enää pieniä, eikä perhe vaadi enää huomattavan paljon aikaa. Paikkoja voi tulla joskus tyrkylle, mutta yhä harvemmin, ja silloin etsitään jo todella kovan luokan osaajaa. Suuren yhtiön palveluksessa toimenkuvaan voi tehdä mukavia muutoksia. Ehkä tunti. Jatkuva oman työn parantaminen, kyseenalaistaminen, uudet tiimit ja tuotteet antavat sitä vaihtelua, joka pitää työvireen elossa. Tai voi ainakin kokeilla jotain toisenlaista. Pöydille oli kertynyt erilaista paperitavaraa, esitteitä, joitain mainostavaroita ynnä muuta tolkuttomasti. Itse tuskastelin kesällä 2019 työpisteeni epäjärjestyksen kanssa
150 Jos ajattelen itseäni jäämässä eläkkeelle, toivon että olen tuolloin tyytyväinen siihen mitä työelämässä sain ja ehdin tehdä.
Totta kai on loistavaa, jos jossain vaiheessa lompakko on kunnossa ja terveyttä riittää vaikkapa matkustella sitten, kun työhaasteet voi jättää kokonaan taakse, muiden huolehdittaviksi. En tiedä, mikä on tuolloinen eläkeikä, varmaan jotain 65 ja 70 väliltä. Saatan ajautua vielä aivan toisenlaisiin tehtäviin – eikä valinta ole välttämättä minun. Kenties, mutta sitä on aivan turhaa miettiä. Elämästä täytyy siis nauttia myös nyt. Kumpikaan vanhemmistani ei ehtinyt eläkkeelle ennen syövän tyrmäysvoittoa, eikä työelämästä poispääsy voi olla päämäärä johon yksinomaan tähtäämme. Mutta ne asiat on oltava jo nyt. 151 22. Tai oikeammin juuri nyt. Taimi maksaa paljon vähemmän kuin suuri puu – eikä suuri puu välttämättä juurru koskaan pihamaallesi. Eli minulla olisi vielä karkeasti 17-22 vuotta työelämää edessä. Jos aivan inhorealistisiksi heittäydytään, on mahdollista, että kaltaiseni henkilön terveys ei kestä nykyistä työtahtia ja joudun jäämään sairaseläkkeelle, oleellisesti heikommalla tulotasolla kuin nykyinen tilanne on. Kysymys on juuri nyt hyvin epäoleellinen, mutta samalla filosofinen. Osa nautintoa on itsestään huolehtiminen niin, että jos onni on myötä ja vapaus työvelvoitteista vielä koittaa, riittää kuntoa tehdä asioita, joihin aiemmin ei ole riittänyt niin paljoa aikaa. Istuta hedelmäpuu ajoissa, jotta saat nauttia runsaasta sadosta aikanaan. Siis noin puolet työvuosistani on nyt takana. Vapaa-ajan kiinnostuskohdettasi. MISTÄ MINÄ JÄÄN ELÄKKEELLE. En minä tiedä millaisista tehtävistä jään eläkkeelle
Jos ajattelen itseäni jäämässä eläkkeelle, toivon, että olen tuolloin tyytyväinen siihen mitä työelämässä sain ja ehdin tehdä. Uskon, että jonkinlainen kirjoittaminen sekä myyntija mediatyöskentely vievät minua vielä kauas. Heillä oli paljon kokemuksia jaettavaksi. 152 kuvaavan mielikuvitustaimen kasvattaminen on sitä paitsi prosessina hyvin kiinnostava hanke. Toivon, että voin jakaa kokemuksiani vielä useille itseäni nuoremmille työntekijöille, tyrkyttämättä. Vain olemalla aina valmis tietojensa ja taitojensa täydentämiseen, voi nauttia täysipainoisesti siitä mitä jo osaa. Tunnen lukuisia eläkeläisiä, jotka säteilevät vireyttä ja nokkeluutta. Kävin pitkään Espoon työväenopiston organisoimassa englannin kielen keskusteluryhmässä, jossa oli mukana myös eläkeläisiä. Mutta ennen kaikkea toivon, että saan seurata lasteni kehitystä kohti aikuisuutta ja olla heidän tukenaan sellaisissakin tilanteissa, joita olen tässä kirjassa ruotinut.. Nostan hattua niille, jotka jatkavat opiskelua läpi elämänsä
1971) on autoinsinööri, joka vaihtoi uransa alkuvaiheessa työpaikkaa muutaman vuoden välein. Työkokemusta jo omaavat, mahdollista muutosta janoavat henkilöt voivat löytää uusia tarkastelukulmia omille valinnoilleen ja päätöksilleen. Miten ensimmäiset reilut 10 vuottani menivät työelämässä. Millaista on päästä uraputkeen. Kalaja on kohdannut urallaan hyvin erilaisia työtovereita ja esimiehiä, mutta kerronnan keskiössä hän laittaa peittelemättä etupäässä itsensä tarkastelun ja kritiikin kohteeksi. • Työnantajille, HR-vastaaville, päälliköille ja johtajille. Millaista on saavuttaa uraunelmia – ja millaista on luopua niistä. Millaista johtamista ja tukea minä olisin kaivannut työelämän alkuvuosina, jotta olisin asettunut paikoilleni. Kirjassaan hän ruotii vastavalmistuneen ajatusmaailmaa, valintojensa syitä, keskustelukumppanien merkitystä ja antaa kokemustensa myötä vinkkejä lukijakunnalle. ISBN: 978-951-9155-54-8. • Avoimesti työuraansa arvioiville. Mitä vastavalmistunut ja vähän työkokemusta omaava henkilö ajattelee ja toivoo. Kenelle kirja on tarkoitettu: • Nuorille vastavalmistuneille, pitkälle tähtääville henkilöille. Kalle Kalaja (s. Mitä virheitä olen tehnyt