Suvun historia paljastui tarina kerrallaan Sivu 14 Ylioppilaat ja valmistuneet tähtäävät tulevaan Sivu 10 Viemäri kuumentaa taas tunteita Mahnalassa Sivu 9 Kaipion koululla hiljenee kohta Sivu 12 Irtonumero 2,00 € N:o 34 TORSTAI 2.6.2016
1/10 osaan haihtuneeseen liuokseen lisätään sama määrä sokeria ja annetaan kiehahtaa. Jäljelle jäänyt liuos annetaan olla liedellä ilman kantta pienellä lämmöllä niin, että liika neste haihtuu pois. Haittavaikutuksia ei tunneta. Yksittäisten luokkien sijaan kouluun tulee solumaisia kolmesta huoneesta koostuvia tiloja. Sitruunan sijaan voidaan käyttää esimerkiksi raparperia tai minttua. Rohtona käytetään voikukan juurta, lehtiä, kukkia, varsia ja tuoreesta voikukasta puristettua mehua. Suvun tieteellinen nimi voidaan johtaa sanoista taraxis (=eräs silmäsairaus) ja akeomai (= parantaminen). Eri kielillä voikukkaa kutsutaan muun leijonanhampaaksi tai sängynkastelijaksi, mikä viittaa kasvin virtsaneritystä lisäävään vaikutukseen. Monet oppilaat ovat jo kyselleet, milloin uusiin tiloihin pääsee tutustumaan. – Vanhaa koulua saattaa ehkä tulla vähän ikävä, koska vanhoihin juttuihin on tottunut. Isot ryhmäkoot toki mietityttävät, kertoo Asunta. Piha-alueella on paljon tilaa ja välituntitekemisenä telineitä. Kirkonkylän vanhan koulurakennuksen purkaminen alkaa kesäkuussa. Voikukkaa käytetään myös sisäisesti ihottumiin ja selluliitin hoitoon. – On jännää, että koulun seiniin saa maalata, Kristensen sanoo. Voikukan juuren inuliini alentaa korkeaa huonoa kolesterolia ja verensokeria. Haaleaan siilattuun yrttihaudukkeeseen eli yrttiteehen lisätään muut aineet ja valmistetaan kuten sima yleensä. Muutto on henkilökunnan ja oppilaiden kannalta myönteinen asia. Voikukka tunnetaan myös ”verta puhdistavana” rohtona. Siirappi säilytetään jäähtyneenä jääkaapissa. Voikukka auttaa vatsakatarriin, ummetukseen ja peräpukamiin. Opettaja Kai Asunnan ohje maalata mukavaa kesäistä kuvaa toteutuu ainakin näiden maalausten kohdalla. Asunnan mukaan kuudesluokkalaisia jopa harmittaa, etteivät he ehdi enää päästä uuteen kouluun. Voikukan maitiaisnestettä voidaan käyttää ulkoisesti syylien hoitoon. Juuri lisää huomattavasti sapeneritystä, lisää ruokahalua, jos sitä ei ole, edistää ruoansulatusta ja vahvistaa maksaa. Samalla tavalla voit valmistaa siirapin myös esimerkiksi männynja kuusenkerkistä sekä koivun lehdistä.. Kuudesluokkalainen Eeva Ilomäki maalasi vanhan koulun ikkunaan yksisarvisen. Kouluun on lisäksi tulossa uutta teknologiaa, kuten älytauluja. Voikukkasiirappi Juomiin, voileivän tai vaikka lättyjen päälle! 1 osa voikukan kukkia 3 osaa vettä Lämmitetään hitaasti lähes kiehuvaksi. Myös oppilaat odottavat tulevaa muuttoa ja uusia tiloja. Voikukan lehdet lisäävät haimanesteen ja virtsan eritystä ja helpottavat pernaja munuaisvaivoja, kihtiä, reumaa ja turvotusta. 2 TORSTAI 2.6.2016 Kauniina hehkuva voikukka ei olekaan pelkkä nurmikkoa rasittava rikkaruoho. Mukana maalaamassa oli kuitenkin lähes koko koulu. Niissä saman luokka-asteen oppilaat opiskelevat yhdessä kahden opettajan johdolla. Kuva: Jupiter Cormier Katso kuvat https://mediaperheoiva.edocker.com Koulu hyvästeltiin värikkäillä maalauksilla Elina Pikkarainen HÄMEENKYRÖ. Olisi jo hauska tietää, mitä sisällä on, Kristensen sanoo. Uusissa Monitoimitalo Sillan tiloissa päästään aloittamaan heti syksyllä. Seinille ilmestyi maalauspäivänä monenlaisia kuvia kesäisistä perhosista ja kukkasista autoihin ja nimikirjaimiin. Maalauspäivän ajatus syntyi 4A-luokan vanhempaintoimikunnan ja luokan opettajan Kai Asunnan ideoista. Vanhasta koulusta jää kivoja muistoja, mutta itse rakennusta ei jää ikävä, koska paikat repsottavat ja varsinkin iltapäivisin koulussa on tukalaa, Asunta sanoo. – Opettajien keskuudessa tiimiopettajuuteen on suhtauduttu hyvin. Kuvat: Olga Bro Pihoilta tuttu sopii vaikka salaattiin Virpi Raipala-Cormier Voikukka on monimuotoinen ja monivuotinen sikurikasveihin kuuluva rikkaruoho: Suomessakin niitä on yli 500 lajia. Kuudesluokkalainen Eeva Ilomäki puolestaan taiteili koulun ikkunaan yksisarvisen. – Uuteen kouluun siirrytään hyvillä mielin. Ympäristön lisäksi opetuksessa tapahtuu muutoksia, sillä opetusta aletaan suunnata tiimiopettajuuden suuntaan. Ne vähät koulutarvikkeet, jotka voidaan viedä uuden koulun puolelle, on pestävä huolellisesti. Maalaustempauksessa hyödynnettiin koulun varastoon vuosien aikana kertyneitä värejä. Voikukan lehtiä voi käyttää salaatissa ja yrttiteenä. Viidennen luokan oppilas Simo Kristensen maalasi aamupäivän aikana kesäisen keltaisen auringon. Uusi koulu on aiempaa avarampi. Seoksen annetaan jäähtyä itsekseen useita tunteja, jonka jälkeen yrttimassa puristetaan pois. Samaan rakennukseen tulevat varhaiskasvatuksen tilat ja kesäkuussa avattava, muuton ajan suljettuna oleva Hämeenkyrön kirjasto. Sisäilmaongelmaisesta vanhasta koulusta ei voi viedä uusiin tiloihin juuri mitään. Koulun käytävillä vilisi eri-ikäisiä oppilaita, jotka koristelivat koulun sisäseiniä ja ikkunoita värikkäillä maalauksilla. Seinien maalaaminen on molempien mielestä kivaa. – Muutto tuntuu jännältä. Alakoululaiset jättivät värikkäitä jäähyväisiä Kirkonkylän koulun vanhalle rakennukselle. Juttusarjassa esitellään luonnosta löytyviä villiyrttejä sekä niiden käyttötarkoituksia. Luonnon yrtit Voikukkasima 8 l kuumaa vettä noin 2 l tuoreita voikukan terälehtiä, mykeröitä tai kuusenkasvaimia 2 sitruunaa maun mukaan ruskeaa kidesokeria tai hunajaa nokare hiivaa Voikukan terälehdet saavat hautua 6–12 tuntia
Myös yhteistyötaitojen on määrä karttua. Päältä ajettava ruohonleikkuri syttyi tuleen noin 100-neliöisessä varastorakennuksessa Ikaalisten Tanhuankujalla lauantai-iltana. Esimerkiksi matkailun kokonaisuudessa vieraillaan matkailuyrittäjien luona ja metsätaloutta opiskellaan muun muassa tutustumalla metsäteollisuuteen. Puoltoäänillä tarkoitetaan kaikkien ylioppilastutkinnon suorittaneiden yhteispisteitä. Sillanpään lukio 77. Opiskelijoita Kyrösjärviopintoihin on saatu houkuteltua mukaan molemmista lukioista. Sillanpään lukion matematiikan ja fysiikan opettaja Jukka Saastamoinen tosin kertoo, että keskimääräinen lukio-opiskelija saattaa olla hyvinkin konservatiivinen ja suhtautua uudenlaisiin kursseihin epäröiden. Teemme töitä sen eteen, ettei kukaan tipahtaisi ulkopuolelle, ja että kaikki opiskelijat tunnetaan. Hämeenkyrö hakeekin onnistumisia asenteellaan. Suomessa Würth on toiminut yli 40 vuotta, ja se työllistää noin 1 200 henkeä. Kyröskoskella Valtakadulla sijaitsevaan markettiin on jälleen murtauduttu tiistaiyönä 31. Yrityksellä on parhaillaankin menossa useita uusien liiketilojen rakentamishankkeita. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Lähistöllä sijaitsevasta yksityisasunnosta otettiin kiinni paikkakuntalainen mies, jota epäillään varkaudesta. Tässä vertailussa Ikaalisten yhteiskoulun lukio oli 36., F.E. Asennoitumisesta kertoo sekin, että vain harva suorittaa Ikaalisten yhteiskoulusta minimimäärän eli 75 pakollista kurssia. Palo ei ehtinyt levitä viereiseen varastorakennukseen. Tällä summalla ja kuntien omalla rahoituksella on hankittu muun muassa tietoja viestintätekniikkaa. F.E. Todennäköisemmin palo syttyi konetta käynnistäessä, sillä moottorin päälle oli roiskunut polttoainetta. Rattijuopoja viikonloppuna Viime lauantaina viiden aikaan iltapäivällä vuonna 1990 syntynyt mies ajoi poliisia vastaan 80 kilometrin tuntinopeudella Kyröskosken Valtakadulla. – Meillä on yhteisöllinen ja yhteisölliseksi kasvattava ilmapiiri. – Tänä vuonna oli kauhean hyvä ikäluokka, lähes puolet kirjoitti keskimäärin yli M:ää. – Pitää sitä olla tyytyväinen, rehtori Kari Lähde toteaa. Pelastuslaitoksen yksikkö varmisti palon sammumisen. Alueen lukiot menestyivät vertailuissa Nina Ylinen HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN. Ikaalisten yhteiskoulun lukio nousi pakollisten aineiden keskiarvolla mitattuna Pirkanmaan viidenneksi parhaaksi lukioksi tuloksella 4,77. Tulipalosta ilmoittanut oli saanut palon lähes sammumaan palokunnan saapuessa paikalle. Kummallakin lukioilla on nyt käytössään 32 tablettitietokonetta, ja tekniikkaa tarvitaan myös siihen, että yhteiset oppitunnit ja verkkoneuvottelut kahden paikkakunnan välillä sujuvat. Uudet laitteet ovat kaikkien oppiaineiden käytössä, ja samalla on saatu herätettyä kahden koulun yhteistyö. Lukiossa pyritään järjestämään kursseja tavallista pienemmilläkin opiskelijamäärillä. – Centerit rakennetaan suunnitellussa järjestyksessä ja Ikaalinen on vuorossa ensi vuonna, Rantanen toteaa. – Ikäluokat ovat erilaisia, mutta olemme myös tehneet määrätietoisesti töitä, meillä on pätevää henkilökuntaa ja motivoituneet oppilaat. Useampikin hallitus on edellyttänyt, että lukioiden täytyy lisätä yhteistyötä, sanoo Ikaalisten yhteiskoulun lukion maantiedon ja biologian opettaja Esa Härmä. Luonnontieteiden kokonaisuudessa päästään konkreettisesti tutkimaan muun muassa Kyrösjärven tilaa ja veden ravinteita. F.E. F. Tuloksia seuraa biologian ja maantiedon opettaja Esa Härmä Ikaalisten yhteiskoulun lukiosta. Opettajien mukaan lukioiden yhteisestä kurssista on hyötyä koko oppilaitoksille. – Opiskelijat otetaan meillä yksilöinä. – Suunnitelmat etenevät hyvällä mallilla. F. Ainerajoja on ylitetty aikaisemmin vaihtoviikoilla, mutta näin laajaa yhteistyötä ei ole kokeiltu. Saaduista havainnoista voidaan muun muassa tehdä tilastomatemaattisia päätelmiä hankitulla uudella tekniikalla. – Olemme alan johtava tukkuliike Suomessa ja myymme tuotteittamme yrityksille, Rantanen kertoo. Sillanpään lukion biologian ja maantiedon opettaja Jukka Koponen mittaa veden lämpötilaa ja pH-arvoa langattomilla mittareilla, ja tiedot tulevat Ikaalisten yhteiskoulun lukion matematiikan ja kemian opettajan Outi Eivolan tabletti-tietokoneelle. Ikaalisten ja Hämeenkyrön lukiot pärjäsivät mainiosti valtakunnallisissa vertailuissa. Jokaisen heikkouksia vahvistetaan ja jokaista tsempataan loppuun asti. Eivola kuvailee tätä sekä pakoksi että samalla mahdollisuudeksi. Rehtori Helena Korkeakoski myöntää, että menestys yllätti opettajanhuoneessakin. – Opiskelijat valitsevat yhden kokonaisuuden. Opiskelijoiden valittavana on kolme eri näkökulmaa aiheeseen: luonnontieteellinen, matkailu ja metsätalous. MTV:n vertailu laski yhteen ylioppilaiden suorittamien aineiden puoltoäänet, ja niistä lukiokohtaisen keskiarvon. He voivat myös itse vaikuttaa siihen, mitä kurssin aikana tehdään, kertoo Ikaalisten lukion matematiikan ja kemian opettaja Outi Eivola. Korkeakoski nostaa vahvuudeksi oppilaitoksen pienuuden. Kahden lukion yhteistyö on uutta paikallisesti, ja lisäksi vastaavaa yhteistyötä ei ole kokeiltu koko maassa aikaisemmin. Keskiarvo on 80 tienoilla. Sillanpään lukio oli pakollisten aineiden keskiarvojen vertailussa sijalla 77. E. Alkamassa on kahden lukion yhteinen, Kyrösjärviaiheinen opintokokonaisuus, joissa ylitetään vanhat oppiaineiden rajat. Sillanpään lukiossa, joka sijoittui yhtälailla hyvin sadan parhaan lukion joukkoon. Valtakunnallisesti tulos oli 54., kun se viime vuonna oli 417. Würth osti kaupungilta viime vuonna noin 4 600 neliön tontin Kortteenkadun varresta, läheltä kauppakeskus Komppia. Nopeusrajoitus alueella on 50 kilometriä tunnissa. E. Sillanpään lukion ja Ikaalisten yhteiskoulun lukion opiskelijat pääsevät syksyllä tarttumaan aivan uudenlaisiin opintoihin. Myymälöitä Würthillä on Suomessa 170. Tärkeää on myös yhteistyö koulun ulkopuolelle. Noin yhden aikaan yöllä sunnuntaina Ikaalisten Vanhalla-Tampereentiellä kevyttä nelipyörää kuljettanutta miestä epäillään rattijuopumuksesta. Nousu on siis huikea. Rakennuksen suunnittelu alkaa heti kesälomien jälkeen, ja rakentaminen ajoittuu ensi vuoteen, kertoo Würth Oy:n hallituksen puheenjohtaja Pentti Rantanen. Näistä matkailu painottuu Ikaalisten puolelle ja metsätalous Hämeenkyröön. Hankintalistalla ovatkin vielä kahluusaappaat. Vuonna 2000 syntynyt mies puhalsi 0,6 promillea.. Kansainvälinen työkaluyritys Würth ryhtyy ensi vuonna rakentamaan Würth-Centeriä Ikaalisiin. U ut isO iv a 3 TORSTAI 2.6.2016 Poliisilta Taas murto Valintataloon HÄMEENKYRÖ. Lähde muistuttaa, että vertailuissa ylimmäksi nousevat poikkeuksetta ne lukiot, joihin mennään sisälle yli 9 keskiarvoilla. Ruohonleikkuri paloi Ikaalisissa IKAALINEN. Sen liikevaihto oli viime vuonna runsaat 11 miljardia euroa ja henkilöstön määrä on 69 000. Kansainvälinen Würth-konserni toimii 84 maassa. Uusi opetussuunnitelma edellyttää tällaisia eri oppiaineet yhdistäviä teemaopintoja. Ikaalisten yhteiskoulun lukion historian ja yhteiskuntaopin opettaja Niko Mäenpää huomauttaa, että samalla opiskelijat oppivat työelämässä tarvittavia taitoja, sillä työelämässä ei oppiainerajoja ole. Aluetta yhdistävää Kyrösjärveä tutkitaan biologian, kemian, fysiikan, matematiikan, historian ja yhteiskuntaopin keinoin. Kuljettaja, jolla ei ollut ajo-oikeutta, puhalsi 1,64 promillen lukemat. Pienen lukion edut on havaittu myös Hämeenkyrön F.E. toukokuuta. Lukioiden vuosittaiset rankingit kootaan useilla eri tavoin. Dataa järvestä. – Tarkoitus on, että lukioiden välinen yhteistyö ei tämän jälkeen häviä vaan vaan todennäköisesti kasvaa. Lukioon ei tipahtanut yhtään improbaturia eli hylättyä arvosanaa. Lukiot tutkivat yhteistyössä Kyrösjärveä Liisa Raipala HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN. Tässäkin osutaan uuden opetussuunnitelman vaatimuksiin, sillä niissä edellytetään yhteistyötä yritysten ja yhteisöjen kanssa. Rahoitusta kahden koulun Voimavarahankkeelle on saatu 69000 euroa. Würth rakentaa ensi vuonna IKAALINEN. Nyt ollaankin murtamassa vanhoja käsityksiä opetuksesta. Poliisipartio sai murtohälytyksen kello 1.01, ja paikalle saavuttuaan totesi, että myymälästä oli anastettu muun muassa olutta
Tänä digitaalisena aikana kaikenlainen käsillä tekeminen antaa aivoille sopivaa vastakohtaista ärsykettä. Lomamatkalle. Posti pysyköön lestissään, soittaja sanoo. Rakennuksen irtaimistoa on myyty jo kahdesti kirpputorilla. Glad Genitals on innostanut monia bändejä, kuten meitä. Kohtalon tango -näytelmä kuvaa traagisesti nuorena kuolleen Unto Monosen elämää rehellisen omaisesti. Kesällä, kuten tietysti ihan jokaisena vuodenaikana, olisi hyvä aina välillä pysähtyä ja katsoa ympärilleen. Vaihteluun vaikuttaa oppilasaines, mutta samalla se osoittaa, että pienessäkin lukiossa tehdään aivan yhtä hyvää työtä kuin isommissa lukioissa, kunhan lähtökohdat ovat lähellä toisiaan. Pienten lukioiden valtiksi pitää nostaa myös se, että sieltä pääsevät ylioppilaslakkiin ponnistamaan myös ne, joita ei vielä yläasteella koulukirjojen kahlaaminen välttämättä niin paljon kiinnosta. Aina on korjattu, tuunattu ja muokattu vanhaa soveltuvaa materiaalia. Kesällä jos koska siihen on aikaa. Jos suorittaa ja säntää paikasta toiseen, vaarana on, että kesä ehtii ottaa suuria harppauksia ja lipuu kuin huomaamatta ohi. Ilman sitä muistoissa ei olisi kohokohtaa, jonka varassa elää tulevan pitkän talven. On selvää, että aivan vertailun kärkipaikat valtaavat aina lukiot, joissa opiskelijoiden peruskoulun päästötodistuksenkin raja hipoo yhdeksää. Lauantaina Venttiilissä järjestetään bändille tribuutti-ilta. Joukossa on myös sellaisia, jotka ovat kasvaneet isoiksi, kuten Uniklubi, kertoo iltaa järjestävä Sami Saarela. Esimerkiksi Ikaalisten lukiohan kipusi edelliskevään sijalta 417 lähes 350 pykälää ylemmäs. IKAALINEN. Pienten lukioiden kohdalla vuosittaiset vaihtelut ylioppilaskirjoituksissa ovat luonnollisesti myös aina suuremmat. Linnun ulosteet sisätiloissa ovat inhottavia ja lisäksi ovat terveysvaara. F.E. Tällä konstilla posti vie monelta koululaiselta kesätienestit. – Kiitokset päätoimittaja Katri Linnikolle ja toimittaja Terhi Paloselle siitä, että postin kehnosta palvelusta kerrottiin rehellisesti ja monelta eri kantilta. Pieni yhteisö niin oppilaiden kuin opettajienkin osalta antaa myös isoa joukkoa paremman mahdollisuuden huomioida ja tsempata yksittäistä opiskelijaa silloin, kun se on tarpeen. Pulun ulosteet putoavat oven eteen, josta jokaisen kulkijan mukana kulkeutuvat portaikkoon sisälle. Seleentakusten kesäteatterilla Röyhiössä on luvassa esimakua ensi kesän musiikkinäytelmästä Kohtalon tangosta. Kun pohjoinen ilmasto antaa lämpimäksi ajaksi myöden, suomalaisetkin sulavat sen verran, että siirtyvät sisätiloista ja arkisista rytmeistään ulos järjestämään tapahtumia ja osallistumaan niihin. Sekä Ikaalisissa että Hämeenkyrössä keskiarvorajana on 7,0. Ja se lomamatka: viime kesänä todella oli ikimuistoista maata viikon Lapinreissu mökissä kuumeessa. Kesäteatteriin, musiikkijuhlille, kylätapahtumaan, kotiseutumuseoon. soita numeroon: 03-3143 3130 Me Muut Uu tis O iv a pä äk irj oit us Tämän kevään lukiovertailu osoittaa, että pienissä lukioissa tehdään hyvää työtä. Hissiremontin yhteydessä voisi myös ulko-oven päälle kiinnittää pienen katoksen. Voiko joku sen työntekijöistä käydä hävittämässä Torikadun ulkooven päältä pulun pesän. Liisa Raipala Soittaja kiittelee kovasti UutisOivassa viime torstaina olleista postiin liittyvistä jutuista ja kannanotoista. Toukokuun kirpputorin tapaan on myynnissä vielä opetustauluja sekä koulun, kirjaston ja kansalaisopiston poistokalusteita. kesäkuuta kello 16, ja mahdollisesti seuraavana päivänä eli torstaina 9. Kierrätysnäyttelyn lisäksi on retronäyttely, jossa voi fiilistellä 70-luvun värikylläisiä vaatteita ja kankaita. Myynnissä ovat myös keittiön irtaimisto sekä puuja metallityöluokan ne koneet, joita ei ole siirretty käyttöön muihin tiloihin. Koneet eivät täytä nykyisiä turvallisuusmääräyksiä, joten ne ovat myynnissä romurautana. Näytelmä sisältää paljon Monosen säveltämää musiikkia, esimerkiksi kappaleet Satumaa ja Lapin tango.. Hyvien oppimistulosten voi toivoa tukevan pienten lukioiden tulevaisuutta. Kesän paras hetki voi olla jo tänään. Hienoa, että Hämeenkyrön seurakunta on taas varoissaan. Vaan kummallista on, miten pitkältä alkava kesä näin ensimmäisinä päivinään tuntuu. Huvipuistoon ja vaikka mihin touhulandiaan. Sääli pulua, mutta ihmisen terveys on sentään tärkeämpää. kesäkuuta Kovelahden Nousulassa. Sukulaisten ja ystävien luo. Voiko hampaat irvessä menosta nauttia – edes kesällä. Ohikulkija Menovinkit HÄMEENKYRÖ. Ovesta kulkee paljon lapsia ja heidän perheitään. Näyttelyssä on esillä ensisijaisesti Marja-Liisa Kangassalon, Mari Korpelan, Aino Mäkisen ja Marja-Leena Mäen tuotteita: vaatteita, kasseja, koruja, koristeja käyttöesineitä sekä puutarhataidetta ynnä muuta. Yhteensä vertailussa oli 368 lukiota. Illan ohjelmaan kuuluu hämeenkyröläisistä muusikoista kasatun Glad Genitals -setin soitto, mutta tiedossa on myös toinen setti. Upea kesäkokemus voi löytyä vaikka järven rannassa kiven päällä istuskellen, maisemaa katsellen tai rantaa lyöviä laineita kuunnellen. kesäkuuta kello 15. kesäkuuta kello 9 alkaen – mikäli tavaraa jää yli. HÄMEENKYRÖ. Näyttely lähtee liikkeelle siitä ajatuksesta, että maailma on materiaalia täynnä. OTA YHTEYTTÄ! tekstaa numeroon 0400 922 803 kirjoita osoitteeseen toimitus@mediaperheoiva.. Kesätapahtumat ja erilaiset menot ovat ihan kivoja, mutta tiukkaan ahdetussa kalenterissa voi vaania kesästressi. Sadevesi roiskuu ilman katosta oveen ja seinään, joka sitten näyttää sikolätin sisäseinältä. Pienissä lukioissa ovet avautuvat kuitenkin huonommallakin keskiarvolla. Näyttelyssä on esillä monenlaisia kädentaitoja, joiden materiaaleina on vanhoja esineitä aina rumpuputkesta hylättyyn pyöräilykypärään. Vanhan Keskuskoulun rakennuksen viimeinen viikko on tuloillaan ja muutto Siltaan on alkanut. Viimeinen mahdollisuus on ensi viikon keskiviikkona 8. Sillanpään lukio puolestaan kipusi sijalle 77. Ikaalisten yhteiskoulun lukio sijoittui kirjoitettujen aineiden arvosanojen keskiarvoista tehdyssä vertailussa hienosti sijalle 54. Pienessä lukiossa ollaan ikään kuin perheessä, jossa jokaisen vahvuudet pääsevät paremmin esille ja heikkouksien kanssa tarjolla on apua. Arjessa tuotteliaimpia kierrätystuotteiden tekijöitä ovat lapset, jotka soveltavat jos jonkinlaista osaa ja palasta mitä mielikuvituksellisimpiin rakennelmiin. Musiikkiteatteriryhmä MuTe konsertoi ja tanssittaa Monosen hengessä kesäteatterilla sunnuntaina 5. Lukijalta Luonto on puhjennut herkkään vihreyteensä, ensimmäiset niittykukat kukkivat ja värit ovat vielä raikkaita. Monet varmasti muistavat Glad Genitalsin, hämeenkyröläisen nyttemmin autuaamilla soittomailla majailevan bändin. Talvisena päivänä syntyi ajatus kierrätysaiheisesta näyttelystä, joka nyt on esillä Kovelahden Nousulassa. Postilla on hämärtynyt sen päätehtävä eli postin jakelu. Vuoden upein aika on juuri nyt, kun ilmassa leijuu lupaus edessä olevista lämpimistä kuukausista. Samaa mielikuvitusta on käytetty ”Vanhasta uutta” -näyttelyssä, joka on avoinna 7.–8. Hän tietää, mistä puhuu, koska Saarela on itsekin aikanaan saanut kipinän juuri Glad Genitalsista, nykyään hän soittaa Lovexissa. Kun pysähtyy ja keskittyy, huomaa kuinka kesä joka päivä menee eteenpäin, yllättävän nopeasti hiipivin askelein. Monelle nuorelle on hyväksi myös se, että koulun saa käydä kotoa käsin, sillä läheskään kaikki 15-vuotiaat eivät ole valmiita vielä itsenäistymään ja muuttamaan lukion perässä omilleen. Oma arvonsa on myös sillä, että lukion voi käydä lähellä, jolloin matkoihin ei kulu päivittäin turhaa aikaa. Erehtyy helposti luulemaan, että kesän aikana ehtii tehdä vaikka mitä ja käydä kymmenessä eri tapahtumassa. Tiistaina ovet ovat auki 10–18 ja keskiviikkona 10–16. IKAALINEN. Lapsilla on omat toiveensa tai vaatimuksensa lomavietolle. – Ilta on kunnianosoitus hämeenkyröläisen rockin pioneereille. Nyt puhutaan nurmikoiden leikkuusta. – Siinä kuullaan niiden bändien musiikkia, joita Glad Genitals on innoittanut
Salorannan tila kerää kaikki hämeenkyröläiset eläinkarkurit. Vanhalla iällä alkavaa karkailua voi selittää muistin heikkeneminen. Leena Manninen Jämijärvi – Kaksi kissaa, Saku ja Olli. Löytöeläimet saavat kuitenkin olla tilalla omassa rauhassaan, sillä talon eläimiä ei päästetä tekemisiin niiden kanssa. Ikaalisten löytöeläintarha sijaitsee Parkanossa, Jämijärven Kankaanpäässä ja Viljakkalan Nokialla. Ikaalisten ja Jämijärven seurakunnat selvittävät mahdollisuuksia aloittaa yhteistyö rippikouluja nuorisotyöstä. SIni Mäenpää Sasi (Viljakkala) Kysyttyä: Onko sinulla lemmikkiä. Miksi lemmikki karkailee. Niiden vuoksi on jouduttu antibioottikuureille. Kirkkoherra pitää nuorisotyön kehittämistä niin tärkeänä, että on valmis lisäpanostuksiin. – Koiria meille tulee noin yksi kuukaudessa, joskus useampiakin. Remontin urakkahinta ilman arvonlisäveroa on 12 500 euroa.. Puhelin soi kyllä paljon useammin, sillä ihmiset soittavat ja kertovat karanneista eläimistä, Terhi Mäkelä kertoo. Kirkkoneuvosto esittää -valtuustolle, että Jämijärven seurakunnan kirkollisvero peritään ensi vuonnakin 1,85 prosentin mukaan. Seurakuntien yhteistyö alkuun nuorisotyöstä. Kotikuntaamme ei ole syntynyt sellaista nuorta seurakuntaa, johon rippikoululaiset voisivat integroitua. Kadonneille lemmikeille on rakennettu Salorannan tilalle kaksi lämmintä sisätarhaa hevosten varusteille tarkoitetun tilan taakse. Myös juoksuaika voi saada koiran karkaamaan. Lähde: Maija Ankkur, Suomen Löytöeläinapu ry. Tampereen hiippakunta ohjaa Hämeenkyrön rovastikunnan seurakuntia etsimään yhteistyömahdollisuuksia vapaaehtoisin sopimuksin. Mäkelä alleviivaa, että lemmikin katoamiseen pitää aina varautua. Askuresta Oy tekee Jämijärven seurakuntakodin sisätilan remontin. Kuljetuksia olisi järjestettävä noin 1–2 kertaa kuukaudessa. Titta Leppänen Jämijärvi (Ikaalinen) – Kissa. Tälläkin hetkellä tilalla on kissa, joka majailee löytöeläimille tarkoitetussa lämpimässä tilassa. – Sana kulkee nykyään nopeasti esimerkiksi Facebookin eri ryhmissä. Lisäksi karkailua voivat selittää riistavietti, turhautuminen tai ikävä. Salorannan tilan omat koirat, kuten 6-vuotias schipperke Pasi, eivät pääse olemaan tekemisissä löytöeläintarhan puolella olevien eläinten kanssa. Juuri kissojen tarinat voivat olla hyvinkin erilaisia: osa kissoista on selvästi villejä, jolloin niiden käsitteleminen on hyvin hankalaa, eikä kesyttäminen ole silloin kannattavaa. Talouttaan Jämijärven seurakunta pyrkii sopeuttamaan nimenomaan seurakuntien yhteistyön kautta. Kaikki eivät halua pentukissaa, joten aikuisiakin kissoja päätyy uusiin koteihin. Määräajan jälkeen hyväkuntoiset kissat päätyvät Kissojen katastrofiyhdistykselle, jonka kautta voi löytyä uusi koti. Lemmikkikissan omistaja voi löytyä, mutta rottia pyydystävää pihakissaa harvemmin lähdetään etsimään tai hakemaan löytöeläintarhasta. Löytökoirat löytävät omistajansa usein tunneissa tai viimeistään seuraavana päivänä. TORSTAI 2.6.2016 5 – On ollut kissoja, ja vielä tekee niitä mieli. Kaulapantaan kannattaa lisäksi kirjoittaa oma puhelinnumero. Siurolainen Salorannan tila on toiminut kymmenisen vuotta hämeenkyröläisten löytöeläintarhana. Varsinkin pentukoira voi säikkyä ukkosta ja ilotulitteita. Päivi Seppälä IKAALINEN, JÄMIJÄRVI. Katoamisen varalta koiralle tai kissalle kannattaa asentaa mikrosiru, sillä sen avulla lemmikin koti löydetään varmimmin. Meidänkin vanha 17-vuotias kissamme muutti ihan yhtäkkiä naapuriin viime kesänä, koska siellä oli sen mielestä paremmin herkkuja tarjolla, kertoo Terhi Mäkelä Hämeenkyrön löytöeläintarhasta. – Yksikään löytökoira ei ole purrut meitä kunnolla, mutta villikissat saattavat raapia. Jämijärvellä kirkkoneuvosto hyväksyi kirkkoherra Jorma Pitkäsen esityksen yhteistyöedellytysten selvittämisestä. Moni osaa soittaa suoraan Mäkelälle, mutta moni saattaa soittaa poliisille. Ikäluokat ovat pienenemään päin. Oiva puhuttaa Lemmikkikarkuri päätyy löytöeläintarhaan Elina Pikkarainen HÄMEENKYRÖ. Osa saattaa päätyä tilalle vasta seuraavana vuonna, jolloin ne ovat talven yksinolon jälkeen arkoja, mutta yhä tottuneita ihmisten käsittelyyn. Osa on kadonneita lemmikkejä, mutta myös kesäkissoja löytyy melko usein. Kun rippikoulumme pidetään tänä kesänä Ikaalisissa, voisi olla luontevaa jatkaa syksyllä enemmänkin sillä suunnalla, toteaa kirkkoherra. Alustavien keskustelujen jälkeen neuvottelut aloitetaan tänään torstaina Ikaalisissa. Aina joku tietää jonkun, joten koirat löytävät aika hyvin kotiin. Kissojen kohdalla on toisin. – Kissa voi karata esimerkiksi leikkamattomuuden, pelästymisen tai uuden perheenjäsenen takia. Ei tahto syntyä positiivista imua. Suunnitelma on, että ensi kesänä ikaalilaiset saavat kutsun juhannusjuhlaan Jämijärvelle. 1,85:een se nostettiin vuonna 2013. Katoamisen voivat aiheuttaa myös varkaat, omistajan hajamielisyys, pedot ja pienten koirien tapauksessa myös petolinnut. Lisäksi pitää muistaa, että kissat ovat kissoja. – Nuorisotyömme on ollut pienimuotoista ja vähäveristä. Perheen uusi koiratulokas saattaa ajaa perheen vanhemman koiran karkuun, jos uusi koira alistaa sitä. Lisäksi tilalla on hevosia ja poneja. Tassujen vilinää riittää jo entuudestaan: tilalla asuu kolme kissaa, kaksi saksanpaimenkoiraa ja yksi schipperke-rotuinen koira. Myös kissojen käytös voi olla arvaamatonta. Juhannusjuhlan Ikaalisten ja Jämijärven seurakunnat järjestävät tänä kesänä yhdessä Ikaalisissa. Lauantaina haen koiranpennun Parkanosta. Löydetyt kissat viipyvät Salorannan tilalla pari viikkoa. Eläimet päätyvät tilalle usein puhelinsoittojen kautta. Sairas tai luonteeltaan liian arka tai villi kissa voi kuitenkin päätyä lopetettavaksi. Marko Lepomäki Hämeenkyrö – Alma-kissa. Lemmikistä kannattaa myös olla helposti tunnistettava kuva, sillä tuntomerkki ”mustavalkoinen kissa” ei vielä kerro löytöeläintarhalle juuri mitään. Koira saattaa myös karata kivun tai pelästymisen takia. Kirkkoneuvosto päätti tekijästä kilpailutuksen jälkeen. Koiran karkailun taustalla voi olla monenlaisia syitä. Karkailu voi liittyä toisen koiran läheisyyteen, sillä laumaeläimenä kilttikin koira saattaa lähteä energisemmän koiran mukana karkuteille. Prosentti on pysynyt samana pitkään. Löytökissoja meillä on kymmenkunta vuodessa. Kilttikin lemmikki voi karata, jos sattuu jotain yllättävää
Vapaa pääsy! Ke 15.6. Kesän leireillä 1-2 lk (15.– 16.6.) ja 5-7 lk (20.–22.6) vielä tilaa. To 2.6. Israel-terveisiä kertovat Paula ja Juhani Haveri. Hyväntekeväisyyskonsertti Koivikon hyväksi Ikaalisten kirkossa klo 16. IKAALINEN Kuolleet: Lasse Johannes Tuominen 86, Rauni Mirjami Koljonen 80 ja Mauno Kalevi Haapala 80. Koskilinnakuja 3. klo 11.00 Ehtoolliskokous. Kiitokset Jyllinkodin henkilökunnalle äidin hyvästä hoidosta. Messun jlk srkkodilla kirkkokahvit, terveisiä lähetyskentiltä. klo 15 alkaen kotiimme Kovelahteen. Rajala * 26.8.1935 Ikaalinen † 30.4.2016 Ikaalinen Lämmöllä muistaen serkut perheineen sukulaiset ja ystävät Jo saapui taivaan enkeli, nosti syliinsä väsyneen. KadriTegelmann ja Marja Niemelä. Gospel-lattarit kansainvälisen Hanna-työn hyväksi klo 18 Koskilinna, os. Ti 7.6. Rakkaamme Mauno Kalevi HAAPALA * 27.8.1935 Siikainen † 17.5.2016 Ikaalinen Kaivaten Anja Pekka Seppo ja Tiina Henna Juho ja Sohvi Annakaisa ja Jari Eeva-Mari ja Mika veli ja sisko perh. Päivätuokio Luhatuulessa klo 13. TULOSSA: Su 12.6. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Su 5.6. Saarna Pentti Heinilä. Siunattu läheisten läsnä ollessa. Lämmin kiitos osanotosta suruumme. Su 5.6. Kuollut: Eeva Esteri Toiva 81. TORSTAI 2.6.2016 6 Su 5.6. Kesäseurat Pakurissa Åfeltilla klo 18. JÄMIJÄRVI Kuollut: Salme Anna-Liisa Lampinen 87. jamijarvenseurakunta.. Lisätiedustelut Tuomakselta p. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. läheisten läsnä ollessa. Muistaen ja kaivaten Eeva Tommi perheineen Tapsa perheineen Kimmo Kiitos Kotisairaalan ja Kotihoidon henkilökunnalle. Mediaperhe Oiva Kun haluat jakaa iloiset perhetapahtumasi, laita niistä kuva lehteen. Tervetuloa! JÄMIJÄRVEN SEURAKUNTA pyytää tarjousta haudankaivuusta. Su 5.6. Puhuu Martti Ahvenainen. To 9.6. Pia ja Rami Heikkilä Mukana ilossa ja surussa. Kaivaten lapset lastenlapset perheineen Matti ja Alli sukulaiset ja ystävät Äiti siunattiin 28.5. Jaana 50 v. Kiitokset Toivolansaarikodin henkilökunnalle ja kaikille Raunin hyvään hoitoon osallistuneille. Ke 8.6. Lämmin kiitos osanotosta. VAPAASEURAKUNTA Poppelikatu 8, Ikaalinen Su klo 18 Iltakirkko: Klingat. Ilmoittautumiset seurakunnan nettisivuilla http://www.hameenkyronseurakunta.. Pääsymaksu 5 €. Oli lähtijä valmiina aivan ja odotti noutajaa. Rakkaamme Varatuomari Lauri Jaakko Einari SOUKKA * 23.11.1929 Koivisto † 6. Messu klo 10 Hämeenkyrön kirkko; Anu Mätäsniemi, Jukka Hovila. Lisätiedot: www. Mediaperhe Oiva. Lämmin kiitos osanotosta. HÄMEENKYRÖ Kastetut: Elmeri Joakim Riikola ja Vieno Alisa Ylinen. Vanha Tampereentie 31 Ikaalinen www.ikaalistenhelluntaiseurakunta.net HELLUNTAISEURAKUNTA To 2.6. Wallin * 17.5.1934 Hämeenkyrö † 11.5.2016 Jyllinkoti Ei kauniimmin täältä lähteä vois, kuin nukkua, nukkua hiljaa pois. Seurakunnan toimistot suljettuina Koivikon avoimien ovien vuoksi!!! Avoimet ovet Koivikon leirikeskuksessa klo 17–19. To 2.6. 5.2016 Helsinki Ei täältä kauniimmin lähteä vois, kuin nukkuen hiljaa pois. Perheuutiset Hämeenkyrö Ikaalinen Jämijärvi Rakkaamme Rauni Mirjami KOLJONEN o.s. Ovat ahkerat kätesi rauenneet ja päättyneet arkiset askareet. Ohjaajana Senni Rönkkö. Armi Lahti Rakkaamme Lasse Johannes TUOMINEN * 20.7.1929 Ikaalinen † 9.5.2016 Ikaalinen Kiittäen ja rakkaudella kaivaten Mirjami Reijo ja Iiris Petri perheineen Antti perheineen Tarja Anu perheineen sisarukset sekä muut sukulaiset ja ystävät Jää jälkeesi kotipiha hiljainen sen puut ja pensaat lintuineen. Jaettu ilo on moninkertainen! Vihityt-ilmoitus 20 € Pikkuväki-ilmoitus 20 € Lähetä kuva, kuvateksti ja kuvaajan nimi sekä laskutustiedot meille sähköpostitse: ilmoitukset@mediaperheoiva.. muut sukulaiset Isä ota hänet vastaan, näytä rannat kauneimman maan, tartu hänen käteensä ja johda kotiin rauhaisaan. Saarna Hannu Hiipakka Karmel-yhdistyksestä, Aila, Toivola. Tervetuloa! Ti 7.6. Tervetuloa! Lämmin kiitos kaikille Teille, jotka muistitte minua täyttäessäni 90 vuotta. Toivolansaarikotipiiri klo 14, Koivisto. Oli avoinna ovi jo taivaan, jossa rakkaat odottaa. Messun jälkeen klo 11 tilaisuus srk-keskuksessa, jossa puhuu Hannu Hiipakka Karmel-yhdistyksestä. Messu klo 10. Seurakunnalliset Sydämellinen kiitos kaikille minua muistaneille. -> varhaisnuorisotyö -> hakulomake). Kiitos kaikille Kalevia hoitaneille. 044 724 8366. Tervetuloa Henriikan ylioppilasjuhlaan la 4.6. Torikahvila klo 8–12, Operaatio Mobilisaatio. Lämmin kiitos osanotosta. Äiti, mummu ja isomummu Eeva Esteri TOIVA o.s. klo 14.30 Hopearinteen hartaus, Kuuskoski. Messu Ikaalisten kirkossa klo 10. Siunattu läheisten ja ystävien saattamana. klo 18.30 Rukouskokous
Pieni pääsymaksu ohjataan Hanna-työhön. Ajankohdan alaraja +82.71 m. Maija Jumala on kaikkivaltias Nuorena uskovaisena miehenalkuna ihastuin kauniiseen uskovaiseen neitoseen. Ajankohdan pitkän ajan keskiarvo +83.27 m. Jämijärveläissyntyinen Emilia Ala-Rämi on valmistunut medianomiksi (AMK) Tampereen ammattikorkeakoulusta. 7 TORSTAI 2.6.2016 Jumalan kämmenellä Esim. jämijärveläinen ilmoittautuu pihoineen mukaan kotiseutuseuran tapahtumaan 11. Helluntaina, Pyhän Hengen vuodattamisen päivänä vietettiin kaatuneitten muistopäivää. Vauvat Marja ja Petri Rouvalin perheeseen Ikaalisiin syntyi 19. maaliskuuta tyttövauva 3 vuotta täyttävän Jouko-veljen riemuksi. Pihat ovat avoinna kello 10–16 tai sen mukaan, mitä kullakin pihalla on päätetty.. Tämän prosessin Hän aloitti muutaman viikon päästä kysymällä, tahdotko antaa anteeksi. Muutamien kuukausien päästä Jumala vastasi rukoukseeni. Niissä ei ole mitään hävettävää. Oikaisu Toisin kuin 26. Diabeetikoille perustetaan vertaistukikerho HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN. Leena Saloniemi varmisti jo etukäteen, että avoimia pihoja ilmaantuu, jos ideaa erilaisesta Perinnepäivästä ryhdytään toteuttamaan. Kihlaus purkautui reilun viiden kuukauden päästä. Painoa oli kertynyt 3 640 grammaa ja pituutta 50 senttiä. Isovanhemmat Tampereella ja Karviassa sekä isomummu Ikaalisissa iloitsevat perheen kasvusta. 1x25 pmm kokoinen ilmoitus vain 21,50 €. kesäkuuta tapahtuman infopisteestä Kotimäentien 8:ssa. Molemmat sairaudet ovat suurelta osin myös periytyviä. Esim. Lisäksi ymmärsin, että vain Hän voi minussa saada aikaan muutoksen, pois vihasta kohti anteeksiantoa. On kotieläinpihoja ja pihakirppiksiä. Minut sitoi hyljätyksi tulemisen pelko. kesäkuuta vaan 16.-17. Kuntien diabeteshoitajat osaavat antaa ongelmiin ensiapua. Viime UutisOivassa olleessa jutussa taekwondokisojen jutun kuvassa ei ollut Joni Pallari punaisessa panssarissa, vaan Perttu Alakesti sinisessä panssarissa. Viivi ja Juha-Pekka Hautamäelle Ikaalisiin syntyi 26. Sain siis luvan olla keskeneräinen ja toisaalta tietoinen siitä, että hänellä on omat aikataulunsa minun suhteeni. Tarkoitus on myös tehdä mahdollisuuksien mukaan muun muassa kerholaisten toivomia matkoja ja tutustumiskäyntejä. Jämijärven avointen pihojen kartan ja tietoa myös arvonnasta saa etukäteen kirjastolta ja 11. 1x30 pmm kokoinen ilmoitus 25,80 €. Taaphtumaan voi lmoittautua 5. En kyennyt. Jo 23 avointa pihaa JÄMIJÄRVI. Gospel-lattariohjaaja Senni Rönkkö ohjaa erikokoiset, -kuntoiset ja -ikäiset naiset iloiseen liikkeeseen latinorytmein. Tilaisuuden järjestää Hämeenkyrön seurakunnan uusi Hanna-piiri. Erilleen ajautuminen jätti jälkensä: katkeruus, kostonhimo ja viha. Kyrösjärven Seudun Diabetesyhdistyksen vertaistukiryhmänohjaajiksi ovat kouluttautuneet Veikko Äijälä ja Reijo Saarela Ikaalisista sekä Sirpa Uusitalo Hämeenkyröstä. Hänen valtasuuruutensa ylittää kaikki vallat ja voimat, myös minut. Kerhon ensimmäinen kokoontuminen on tiistaina 7. Onneksi vastasin kyllä. Marttojen toiminta jatkuu sukupolvien ketjussa vilkkaana. Suomessa diabeteksen takia sai sairasvakuutuskorvausta vuonna 2015 noin 360 000 henkilöä. Tytöstä iloitsevat myös isovanhemmat Vähäröyhiössä ja Kauhajoella. Sini Alitalon ja Timo-Tapio Ollilan perheeseen Ikaalisissa syntyi poika 21. – Olen hyvin iloinen, että pihoja on tullut mukaan jo näin paljon – jopa minulle ihan tuntemattomia, ja se on paljon se, paljasjalkainen kotiseutuaktiivi sanoo. Sairauden yleisyys kasvaa jatkuvasti kansan ikääntyessä. Vauvan mitat olivat 51,5 senttimetriä ja 3 560 grammaa ja nimekseen hän sai Viola Eija Inkeri. kesäkuuta asti, ja sen jälkeen julkaistaan avointen pihojen kartta myös Jämijärvi-Seuran facebookissa. Hänen työpöydällään on paras paikka vaikka se välillä sattuukin. Loppukesästä vastaava kerho perustetaan myös Hämeenkyröön, jos toiminta Ikaalisissa saadaan hyvin käynnistymään. Aurinko To nousee 3.57 laskee 22.55 Pe nousee 3.55 laskee 22.57 La nousee 3.54 laskee 22.59 Su nousee 3.52 laskee 23.01 Ma nousee 3.51 laskee 23.02 Ti nousee 3.50 laskee 23.04 Ke nousee 3.48 laskee 23.05 Kyrösjärvi Kyrösjärven pinnan korkeus keskiviikkona +83.13 m. Nikon, 10, pikkusiskon syntymämitat olivat 4 110 grammaa ja 59 senttiä. Haavoitimme toisiamme paljon. Yhteydessä Häneen saan olla armahdettu syntinen. Sen lisäksi tietämättään sairautta sairastaan arviolta noin 200 000 ihmistä. Tänä helluntaipäivänä Hämeenkyrössä Osaran marttojen keittämät kirkkokahvit herkullisine tarjottavineen lämmittivät erinomaisesti kevätsateen vihmomia viluisia juhlavieraita. Seppeleenlaskun sateisessa säässä toimittivat: Paula Ylivakeri, Hannu Valkama ja kaatuneitten omaisista Maija Sarkonen. ilmoitukset@mediaperheoiva.. kesäkuuta. tyypin diabetekseen. Raamattua lukiessani, ymmärsin, että minun tulisi antaa anteeksi. huhtikuuta klo 9.30. Kiitä muistamisesta UutisOivassa Kaunein kiitos muistamisesta. Menovinkit Gospel-lattarit Koskilinnassa HÄMEENKYRÖ. Juoksutusmäärä 24 m 3 /s. Kuule Mikkeli, sinä et voi antaa anteeksi, ennen kuin minä olen hoitanut ja rakastanut sinun sydäntäsi niin, että se on kykenevä antamaan anteeksi. Tilaisuus on avoin kaikille, joita asia koskettaa. Hämeenkyrössä diabeteksesta sairausvakuutuskorvausta sai 790 henkilöä ja Ikaalisissa 646. Ilmoitusaineistot UutisOivaan viimeistään maanantaina klo 16 mennessä os. Viesti kilauttaa Jämijärvi-Seuran ja Leena Saloniemen kännykkää: jo 23. toukokuuta kello 13.39 toinen lapsi, tyttövauva. Sairaus on pääsääntöisesti jakautunut kahteen luokkaan eli yleensä nuorilla esiintyvään 1. Ajan myötä aloimme seurustella ja vuoden seurustelun jälkeen menimme kihloihin. Ongelman ja sen herättämien kysymysten keskellä tuntee olevansa yksin ja hädissäänkin. kesäkuuta kello 17.30 Ravintola Ryytissä Ikaalisten Kompissa. – Mukana on jo kaksi ravintolaa ja kahviloita. Kyseessä on siis erittäin merkittävä kansansairaus, joka rasittaa ihmisten itsensä lisäksi myös kuntien taloutta. Hämeenkyrön kirkossa toimitetetussa juhlamessussa palvelivat messukumppaneina Osaran Martat. Satapirkan Sähkö Oy Ikaalinen Viljakkala Jämijärvi Hämeenkyrö +24 +24 +24 Ikaalinen Viljakkala Jämijärvi Hämeenkyrö +22 +22 +23 Ikaalinen Viljakkala Jämijärvi Hämeenkyrö +15 +15 +14 Ikaalinen Viljakkala Jämijärvi Hämeenkyrö +14 +13 +13 Ikaalinen Viljakkala Jämijärvi Hämeenkyrö +16 +16 +16 Ikaalinen Viljakkala Jämijärvi Hämeenkyrö +14 +15 +16 Ikaalinen Viljakkala Jämijärvi Hämeenkyrö +13 +14 +14 Tänään Huomenna Lauantai Sunnuntai Maanantai Tiistai Keskiviikko Pyhä Henki on rakkauden henki Arja Tuomala HÄMEENKYRÖ. Sota-aikana myös martat olivat mukana palvelemassa isänmaatamme kantaen vastuuta moninaisista tehtävistä. kesäkuuta kello 18 liikunnallinen ilta naisille. Tarkoituksena on perustaa diabeetikoille ja heidän läheisilleen keskustelukerho, jossa voidaan vaihtaa leppoisasti kokemuksia ja ajatuksia sairaudesta ja siten helpottaa osallistujien elämää. Sairauden toteaminen on potilaalle tavallisesti melkoinen järkytys eli sokki. Tuore isoveli, kolmevuotias Viljami on innoissaan pikkuveikasta. Maija Kiitos muistamisesta. Koskilinnassa on tiistaina 7. heinäkuuta. Ne kattavat koko pitäjän Pitkäkylästä Suurimaalle – Vihu on vielä kysymysmerkki. Valtava voima, joka hallitsee ihmistä ja joka tekee ihmisestä sellaisen, että omaa pelkoaan helpottaakseen, on hallittava toista ihmistä. toukokuuta ilmestyneen UutisOivan kesän matkailulehden sivulla 4 kerrottiin, LuhalahdenIsoröyhiön marttojen kyläkirppissuunnistus ei ole 16.–17. tyypin ja vanhemmilla 2. Aloin rukoilla, että Jumala auttaisi minua antamaan anteeksi. Mikkeli Kivimäki Valmistuneet Ikaalisten Vahosta kotoisin oleva Veli-Pekka Hakala on valmistunut metsätalousinsinööriksi Seinäjoen ammattikorkeakoulusta. Juhlamessun saarnan piti pastori Anu Mätäsniemi. Leivonnaisia myydään, ja perennoja vaihdetaan
Tontin kunnostustyöt on tarkoitus aloittaa jo tämän kesän aikana. Yrittäjät arvioivat elinkeinopolitiikkaa kouluarvosanojen asteikolla neljästä kymmeneen. On olemassa sekin riski, ettei ostajaa edelleenkään löydetä ja rahat ovat tontissa kiinni seuraavat vuodet. Myös Häkli mainitsee kunnan teknisen toimen tiedottavan varsin hyvin yrittäjien suuntaan. Kunnanjohtaja Antero Alenius totesi, että Hämeenkyrön saavuttama viides sija Pirkanmaan kuntien joukossa on hyvä tulos, vaikka petraamisen varaa vielä on. Ikaalisten yrittäjäyhdistyksen puheenjohtaja Terhi Nurmi tulkitsee voimakkaasti kasvaneen vastausmäärän viestivän siitä, että yrittäjät ovat havahtuneet osallistumaan edunvalvontaan ja kertoneet kyselyssä mielipiteensä. Elinkeinoasioiden päällikkö Marko Keski-Sikkilä Pirkanmaan Yrittäjistä esitteli kyselyn tuloksia Hämeenkyrön yrittäjien aamukahveilla viime perjantaina. Kunnan hankintaosaamisessa yrittäjät kuitenkin näkevät parannettavaa, keski-Sikkilä totesi. Hämeenkyrössä vastauksia tuli tällä kertaa 20, kun vastaajia kaksi vuotta sitten oli 15. Ensi viikolla käynnistyy maanrakennusurakoitsijoiden kilpailutus, ja kaupunginhallituksen on määrä päättää urakasta kesäkuun 27. Mäkelän mukaan tontille ollaan teettämässä alustavia pohjatöitä, ja tontin ostajalle tulee sen lisäksi aikanaan normaalit maanrakennustyöt. Kun maan ja maakunnan tasolla hankintapolitiikan näki tärkeäksi alle puolet vastaajista, Hämeenkyrössä osuus oli kaksi kolmasosaa. Nyt kaupunki ja kehittämisyhtiö yrittävät parantaa tontin myyntiedellytyksiä ryhtymällä tontin kunnostustöihin. Kaupunki ja kehittämisyhtiö Ikaalisten Kylpyläkaupunki Oy aikovat vauhdittaa Nummenrinteeseen kaavaillun liikenneaseman toteutumista ryhtymällä kunnostamaan tontin maapohjaa. Myös hankintapolitiikan yrittäjiltä saama arvosana parani edellisestä kyselystä. Näin liikenneaseman rakentaminen voisi lähteä liikkeelle vielä tämän vuoden syksypuolella, jos tonttikaupasta saadaan sopimus aikaiseksi. Lisäksi Turkimusojan ympäristöstä entistä suurempi osa täytyy jättää luonnonmukaiseen tilaan. Elinkeinoasioiden päällikkö Marko Keski-Sikkilä Pirkanmaan Yrittäjistä esitteli yrittäjäjärjestön teettämän elinkeinopoliittine mittaristo 2016 -kyselyn tuloksia hämeenkyröläisille yrittäjille. Koko maakunnassa vastauksia tuli nyt 642, kun määrä kaksi vuotta sitten oli 414. Hämeenkyrölle yrityksiltä kelpo arvosana kunnan elinkeinopolitiikasta Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ. Kaupunginjohtaja Kalle Mäkelän mukaan tontti on haastava, sillä siinä on korkeuseroja ja pehmeää maata. päivänä. Asia annetaan tiedoksi ensi viikon maanantaina kokoontuvalle valtuustolle. – Hankinnat ovat osalla kunnan toimialoista arkipäivää, toisilla hankintoja tehdään harvoin tai ollaan mukana laajemmassa hankintarenkaassa. Myös hankinta-asiamiehenä työskentelevä KeskiSikkilä arvioi yleisen hankintatietoisuuden parantuneen. Kustannuksista ei vielä tässä vaiheessa tiedetä. Nykyisen kaava sallii alueelle kaksi rivitaloa ja kaksi kerrostaloa. Suomen Yrittäjien viime talvena teettämään Elpo-kyselyyn vastasi Ikaalisissa lähes kahdeksankertainen määrä yrityksiä verrattuna edelliseen, kaksi vuotta sitten tehtyyn kyselyyn. – Hämeenkyrössä vuoden alussa käyttöön otettu pienhankintojen sähköinen järjestelmä on todennäköisesti parantanut tietoisuutta hankinta-asioista. Ikaalisten saama kokonaisarvosana oli 6,0, kun se kaksi vuotta aiemmin oli 6,3. Kaupunginhallituksen pitää myös pyytää valtuustolta hankkeelle rahaa tämän vuoden talousarvioon. – Vastausten suuri määrä ja entisestään heikentynyt tulos on hätähuuto yrityskentältä kaupungille ja elinkeinoyhtiölle, Nurmi toteaa. Koko Suomen tai Pirkanmaan tuloksiin verraten Hämeenkyrön vastauksissa erottui hankintapolitiikan tärkeys kunnan elinkeinopolitiikassa. Kaavamuutoksessa kerrostalot poistuvat. Kaupunginhallitus päätti, että liikenneaseman maanrakennustöitä aletaan suunnitella, kilpailuttaa ja rakentaa kaupungin toimesta. Alueelle on rakennettu vuosina 2011–15 rivitaloja ja niitä halutaan alueelle lisää. On ymmärrettävää, ettei kaikilla sektoreilla ole samanlaista hankintarutiinia. Nyt vastauksia tuli 53, kun kaksi vuotta sitten määrä oli vain seitsemän. Jäsenyrityksiä Hämeenkyrön paikallisyhdistyksessä on noin 250, joten vastanneiden osuus on lähellä koko maan keskiarvoa. Sumeliuksen kaavamuutos vireille HÄMEENKYRÖ. Ikaalisten sijoitus Pirkanmaan kunnista oli 17. Sähköpostitse tehtyyn kyselyyn karhuttiin vastauksia kolmeen otteeseen ja kyselystä muistuteltiin myös paikallisyhdistyksen toimesta. Niistä kunnista, joissa vastauksia saatiin vähintään kymmeneltä yritykseltä, kyselyn tuloksista julkaistiin kuntakohtaiset tulokset. – Se on yrittäjien omasta aktiivisuudesta kiinni, kuinka hanakasti he tarjoavat palveluitaan kunnan hankintoihin, Häkli toteaa. – Sain tuon muistutusviestin jälkeen paljon yhteydenottoja, joten paikallisyhdistyksen viestit kenties luetaan tarkemmin kuin valtakunnallisen järjestön, joka muistutteli kyselystä kolmeen kertaan, Nurmi sanoo. – Alhainen vastausprosentti johtaa helposti siihen, että huonon arvion saaneessa kunnassa tulosten merkitystä vähätellään. Kaupunki sai elinkeinopolitiikastaan kehnon todistuksen. Hämeenkyrön Yrityspalveluiden toimitusjohtaja Tiina Laakkonen toteaa, että kunnan hankintapolitiikkaa on tehty viime aikoina määrätietoisesti näkyväksi. Yhden hankintapolitiikassa ansioituneen viranhaltijan Laakkonen mainitsee nimeltä. Ikaalisissa vastausryöppy IKAALINEN. Ikaalisten Kylpyläkaupunki Oy:n toimitusjohtaja Kari Luoma ei yrityskyselyn tuloksista isommin hätkähdä. Tontin parantamistöiden kustannukset on Mäkelän mukaan tarkoitus aikanaan siirtää tontin myyntihintaan. Liikenneasemaksi kaavoitetun alueen omistavat 80-prosenttisesti Ikaalisten Kylpyläkaupunki Oy ja 20-prosenttisesti kaupunki, ja paikalle on etsitty toimijaa vuosien ajan. Sumeliuksen alueella Kyröskoskella on alkanut asemakaavan muutostyö. 8 TORSTAI 2.6.2016 Liikenneasema halutaan liikkeelle tonttia parantamalla Liisa Raipala IKAALINEN. Liikenneasema päästäisiin tällöin avaamaan kesällä 2017. Muutostyön alulle saattamisesta päätti kunnanhallitus.. Edelliseen kyselyyn verraten vastausten määrä kuitenkin kasvoi lähes kaikissa Pirkanmaan kunnissa. Ikaalisten Yrittäjien jäsenmäärä on 225, joten vastausaktiivisuus Ikaalisissa oli maan keskiarvoon verraten yli kolminkertainen. Hyvää arvosanaa harvemmin, vaikka sekin perustuisi pieneen vastaajajoukkoon, Keski-Sikkilä huomautti. Nurmi kertoo paikallisyhdistyksen lähettäneen yhden muistutusviestin, että kyselyyn kannattaa vastata. Hämeenkyrö sai elinkeinopolitiikkansa kokonaisarvosanaksi 7,1, ja oli sillä Pirkanmaan kunnista viidenneksi paras. Mielenkiintoisena Alenius piti tulosta, että päätöksenteko nostettiin tärkeimmäksi ohi hankintapolitiikan. Häkli arvioi Hämeenkyrön kunnassa toteutettujen ja käynnissä olevien isojen rakennushankkeiden herätelleen paikallisia yrityksiä kiinnittämään huomiota kunnan hankintapolitiikkaan. Joka toinen vuosi tehtävässä kyselyssä selvitetään yritysten näkemyksiä kuntien elinkeinopolitiikasta. – Toivottavasti tämä edesauttaa tonttikauppaa. Muutosalue sijaitsee Turkimusojan ja Valtakadun välissä Häijääntien varrella. Maakunnan ykkösiksi arvioidut Lempäälä ja Pirkkala saivat arvosanan 7,6 ja kolmanneksi yltänyt Ylöjärvi 7,5. Ostajaehdokkaat eivät ole osanneet arvioida, miten paljon tontin perustamistyöt maksaisivat. Kehittämisyhtiö on jo sopinut pienehköjen maanrakennustöiden aloittamisesta omistamallaan alueella, mutta nyt maanomistajien on tarkoitus yhdessä sopia kustannuksista. Suomen Yrittäjien teettämän elinkeinopoliittinen mittaristo 2016 -kyselyn (ELPO) tulokset julkistettiin toukokuun puolivälin jälkeen. Maakauppoja ei kuitenkaan ole syntynyt, ja yhtenä syynä tähän pidetään tontin vaatimia perustamistöitä. Asemakaavamuutoksen osallistumisja arviointisuunnitelma ovat nähtävillä ja osallisilla on mahdollisuus esittää suunnitelmasta mielipiteensä. Kaupungin kannalta kehnoja tuloksia hän on kuitenkin haluton tarkemmin kommentoimaan. Kyselyyn vastanneet yrittäjät arvioivat selkeästi tärkeimmäksi elinkeinopolitiikan osa-alueeksi kunnan päätöksenteon yrityslähtöisyyden. Vastausprosentti jäi melko pieneksi, kyselyn saaneista yrityksistä vain alle kahdeksan prosenttia vastasi. – Kiinteistöpäällikkö Taro Malinen on tiedottanut kiitettävästi pienemmistäkin hankinnoista yrittäjäyhdistyksen kautta paikallisille palveluntarjoajille. – Järjestimme helmikuussa paikallisille yrittäjille hankintaillan, jossa esiteltiin tämän vuoden alussa käyttöön otettua sähköistä Cloudia-hankintajärjestelmää, Laakkonen kertoo. Seuraavaksi tärkeimmäksi vastaajat arvioivat kunnan hankintapolitiikan. Syy on joesta löydetty uhanalainen jokihelmisimpukka sekä alueen haastavat rakennusolosuhteet. – Toki vastausten määrä olisi voinut olla suurempikin, mutta kyllä tuo jonkinlaisen läpileikkauksen antaa kyröläisyritysten näkemyksistä, arvioi Hämeenkyrön yrittäjien puheenjohtaja Ilkka Häkli. Kaupungin tämän vuoden talousarviossa kehittämisen ja elinkeinotoimen yhtenä tavoitteena on kauppakeskuksen lähialueen tonttien markkinointi ja erityisesti liikenneaseman rakentamisen käynnistyminen
Vs. Asia pitää vielä hyväksyä elokuussa Tampereen kaupunginhallituksessa, sillä Tampere toimii pelastuslaitoksen isäntäkuntana. Luoma sanoo yksinkertaisesti unohtaneensa kyseisen tekstin. Niin on toimittu. Tämä lausuntohan on aivan päinvastainen, Luoma aprikoi. Virhe on yksin minun. Kirkkoon liittyi 29 jäsentä ja siitä erosi 50 jäsentä. – En jaksa uskoa, että kunta rakentaisi lähimmän viiden vuoden aikana uusia tiloja yhdessä seurakunnan kanssa. Strategia ei tarkoita, että olisi tehty päätös Isopappilan tai muidenkaan kiinteistöjen myynnistä, Malmberg totesi. – Kutsuisiko tätä sitten inhimilliseksi virheeksi. syyskuuta 2015. – Kunta on aina toiminut niin, että linja rakennetaan kiinteistöltä runkoon joko yksin tai yhdessä naapureiden kanssa, Niemelä jatkaa. Siinä huomio kiinnitetään talouteen. – Ei, mutta en voi puolustautua sillä. Kirkkoherra Erkki Malmberg tähdensi, ettei strategia sido päätöksentekoa, vaan siinä avataan tämän hetken näkymää tulevaan. Verotuloja kertyi 96 000 euroa budjetoitua enemmän. Viemärialueen talouksiin on lähtenyt viime viikolla kirjeet, jossa hankkeesta kerrotaan ja kysytään muun muassa, haluaako talous osuuskunnan vai ei. – Esittelytekstissä on maininta, että on päädytty osuuskunnan korvaavaan ratkaisuun. Ely on ollut mukana osuuskuntamallissa aivan loppumetreille saakka. Parkanon kannanotossa tärkeänä pidetään etenkin sitä, että Parkanossa pysähtyisivät Tampereelta kello17.04 pohjoiseen lähtevä juna ja kello 19.37 Parkanoon saapuva juna.Ikaalinen katsoo, että kolmostien kuntien kannalta on tärkeää, että VR tarjoaa myös Parkanossa hyvät henkilöliikenteen palvelut. – Tämän luettuaan kukaan ei voi viiden vuoden kuluttua sanoa, ettei ole kuullutkaan tällaisista suunnitelmista. VR kaavailee, että Tampereelta Parkanoon kello 15.42, 19.37 ja 21.43 saapuvat vuorot eivät enää pysähtyisi Parkanon asemalla. Toimintakuluissaan seurakunta säästi erityisesti henkilöstömenoissa. Heikki Uusitalo muistutti rakennusten olevan keskeinen osa kirkonseudun miljöötä ja omaavan kulttuurihistoriallista arvoa. Oppaassa on myös maininta, että annetut etäisyydet ovat suuntaa-antavia ja etäisyydet ratkaistaan tonttien olosuhteiden perusteella, Luoma toteaa. Hän painottaa, ettei kukaan ole tarkoituksella ajanut osuuskunnan perustamista. Alun perin juuri Ely ajoi osuuskuntamallia, koska siihen on mahdollista hakea tukea. Kuntia pitää kuulla, ennen kuin VR päättää muuttaa junien aikatauluja. Puheenvuoroja asiasta käytettiin runsaasti ja kaksi strategiatekstiin esitettyä muutosesitystä vedettiin lopulta pois. Jo vuoden 2018 alussa Ikaalisissa voi olla toiminnassa uusi paloasema kolmostien kupeessa Kolmen airon kadulla. Keijo Järvenpää teki muutosesityksen kiinteistöstrategian kohtaan, jossa todetaan seurakunnan luopuvan virastotalostaan suunnitelmakaudella ja jossa tavoitteena olisi saada uudet toimitilat mahdollisesti yhteistyössä kunnan kanssa. Ikaalisten seurakunta keräsi viime vuonna verotuloja yhteensä 1,6 miljoonaa euroa. Ikaalisten nykyisen paloaseman kunnostaminen ei kannata taloudellisesti, ja tulevan uuden aseman sijainti kolmostien varressa on toiminnan kannalta parempi. Tämä on puhdas unohdus, toteaa kunnallistekniikan rakennuspäällikkö Jari Luoma. Uusi paloasema kolmostien varteen Liisa Raipala IKAALINEN. – Keskustelu mahdollisesta myynnistä koskee vain omistusoikeutta, ei rakennuksen olemassaoloa, Niemi huomautti. Kirkkovaltuusto hyväksyi keskustelun ja muutamien muutosehdotusten jälkeen kiinteistöstrategiatyöryhmän laatiman strategian, jolla määritellään suuntaviivat seurakunnan kiinteistönpidolle ja ohjataan kiinteistöihin kohdistuvia päätöksiä ja toimenpiteitä. Nykyisen valtuuston päätös ei seuraavaa valtuustoa sido, minkä tiedätte varsin hyvin. Kiinteistöstrategiaan kirjattu maininta, että seurakunta varautuu luopumaan Isopappilasta ja Punaisesta pirtistä kirvoitti huolestuneita puheenvuoroja useammaltakin valtuutetulta. Viemärihanketta koskevan pykälän esittelytekstin mukaan kunnan ja Ely-keskuksen välisissä neuvotteluissa on päädytty osuuskunnan sijaan ratkaisuun, jossa kunta suunnittelee ja rakentaa kiinteistöjen liittymät rakennettavaan runkoviemäriin. Ponnen perusteluina mainittiin nopeasti muuttuneet ja muuttuvat olosuhteet. Siten toiminta-alueen siirto kunnalta osuuskunnalle ei täytä vesihuoltolain velvoitetta. Rakennuspaikka on Koskelan liikkeestä Patrakan suuntaan. Lautakunta päätti, että viemäriverkoston kiinteistöliittymien suunnittelu kilpailutetaan ja suunnitellaan vuonna 2014 ja rakentaminen kilpailutetaan ja aloitetaan vuonna 2015. Talousjohtaja Taina Tuohimaa muistutti, että kiinteistöjen myynti vaatii aina valtuuston päätöksen, jonka Kirkkohallitus vahvistaa. Tarkoitus on, että kaupunki rakennuttaa uuden paloaseman, jonka Pirkanmaan pelastuslaitos vuokraa käyttöönsä. – Osuuskunnilta peritään pienempää kuutiohintaa kuin kotitalouksilta. Vuosikatteen tulisi olla pitkällä aikavälillä vähintään poistojen suuruinen. Ajatus oli perustaa se, jotta alku olisi mahdollisimman helppo asukkaille. Tonttipolitiikasta hän esitti toiveen, että seurakunta olisi keskellä Kyröskoskea sijaitsevalla tontillaan tulevaisuudessakin isäntänä. Kaupunginjohtaja Kalle Mäkelän mukaan pelastuslaitoksen maksaman vuokran on tarkoitus kattaa rakentamiskustannukset. Järvenpään esitys sai tukea Sirpa Tuohelalta, joka piti ajatusta Isopappilan myynnistä käsittämättömänä. Jouko Vanhatalo totesi, että nyt on saatu ensimmäistä kertaa kirjoitettua auki esimerkiksi linjaus Kyröskosken seurakuntatalosta luopumisesta. Junavuoroja ei saa heikentää IKAALINEN. Suurin menoerä seurakunnalla ovat henkilöstökulut, joihin kului viime vuonna runsas miljoona euroa. 9 TORSTAI 2.6.2016 ”Kunta ei hyödy osuuskunnasta mitenkään” Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. – Väite ei pidä paikkaansa. Rahallisesti kunta häviää osuuskunnassa. Seurakunnan jäsenmäärä laski viime vuonna edellisvuodesta 125 jäsenellä. Lopulta on päädytty Hämeenkyrön paloaseman saneeraamiseen ja Ikaalisten aseman korvaamiseen uudelle. Ylijäämäinen tulos perustuu etenkin ennakoitua suurempiin verotuloihin. – Seurakunnan talous kokonaisuutena kääntyi viime vuonna parempaan päin, talouspäällikkö Heidi Pirttijoki kertoi viime viikolla kirkkovaltuustolle. Tämä on puhdas unohdus. Ely-keskus toteaa, että osuuskunta tulisi nähdä vasta toissijaisena vaihtoehtona. Itse päätöksessä lukee ainoastaan, että suunnittelu kilpailutetaan ja toteutetaan. – En tiedä, miksi Ely on päätynyt tähän kantaan. Uusitalo esitti, että tekstimuutoksista strategiaan ei ryhdytä äänestämään, vaan palautetaan strategia mieluummin työryhmään uuteen valmisteluun. Kylällä epäillään osuuskuntaa ajettavan siksi, että kunta välttyisi verkoston rakentamiselta. Kiinteistöpäällikkö Erkki Niemi muistutti, että Isopappila ei rakennuksena katoa kirkonmäeltä, koska pappila on suojeltu rakennus. tekninen johtaja Hannu Niemelä huomauttaa, että päätöksessä ei oteta kantaa osuuskuntaan. Sekä Luoma että Niemelä painottavat, että kunta ei väkisin aja osuuskuntaa. Päätöksiä tehdään annettujen vastausten pohjalta. Pelastuslaitoksella on sama käytäntö koko Pirkanmaan alueella. Asia etenee seuraavan kerran, kun vastaukset on käsitelty. Ikaalisten seurakunnan talous jäi viime vuonna runsaat 97 000 euroa plussalle. Samolla linjoilla oli Markku Rasa. Yhdessä vaiheessa ajatuksena oli muun muassa Ikaalisten ja Hämeenkyrön paloasemien korvaaminen yhdellä taajamien väliin sijoittuvalla paloasemalla. Koska seurakunnan poistot olivat noin 70 000 euroa, vuosikate oli suurempi kuin poistot. Ilahduttavaa nousussa oli sekin, että kirkkohallitus oli ennakoinut verotulojen laskevan. Vesihuoltolakioppaan mukaan liityntäpiste on tuotava runkoviemärin toiminta-alueella sadan metrin päähän kiinteistöstä. Esitän, että kirjataan tavoitteeksi saada uudet toimitilat Kyröskoskelle tulevien seurakuntatilojen yhteyteen, Järvenpää sanoi. Anna-Kaisa Immonen, joka on myös kiinteistöstrategiatyöryhmän jäsen, piti paperia kokonaisuutena, jota ei kannata ryhtyä äänestyksillä muokkaamaan. Niemelä toivoo, että vastauksia tulee paljon. Seurakunnan vuosikatteeksi muodostui noin 162 000 euroa. – Tässä seurakunnassa on kokemusta siitä, että isoja päätöksiä äänestetään nurin, kun valta vaihtuu. Ikaalisten seurakunta aloitti viime vuonna Koivikon uuden majoitusrakennuksen rakentamisen. Ari Ilottu esitti, että maininta luopumiseen varautumisesta poistettaisiin strategiasta, ja että Isopappilalle etsittäisiin lisää käyttöä esimerkiksi diakoniatyön ja pappien vastaanottotiloina. Toukokuun puoleen väliin mennessä investointiin oli käytetty rahaa runsas 800 000 euroa.. Kunta ei kaksikon mukaan hyödy osuuskunnasta mitenkään, päinvastoin. Pirkanmaan pelastuslaitos on muutaman vuoden ajan selvittänyt koko Luoteis-Pirkanmaan paloasemaverkkoa. Elyn mukaan sille toimitetuista dokumenteista ie ilmene, miten osuuskunnan taloudelliset toimintaedellytykset on arvioitu. Kutsuisiko tätä sitten inhimilliseksi virheeksi. Hämeenkyrön Vesiosuuskunta on perustettu 15. Ely-keskus viittaa vesihuoltolakiin, jonka mukaan toimintaaluetta hyväksyttäessä taloudelliset toimintaedellytykset on otettava huomioon. Kuva: Olga Bro Seurakunta suunnittelee hankkiutuvansa eroon suojellusta Isopappilasta. Kirkkovaltuusto hyväksyi yksimielisesti tilinpäätöksen. kesäkuuta 2014 pidetyn teknisen lautakunnan pöytäkirjasta saa käsityksen, ettei lautakunta kannata osuuskuntaa. Nyt on todella mahdollisuus vaikuttaa, Niemelä kannustaa. Päätökseen liitettiin toivomusponsi, jonka mukaan kirkkoneuvosto päivittää strategian ensi vuoden alkupuolella ja tuo sen ensi vuoden ensimmäiseen kirkkovaltuustoon uudelleen tarkasteltavaksi. Eikö siitä kukaan huomauttanut. Paloasema olisi kooltaan noin 1200 neliötä. Näin toteaa Ikaalisten kaupunginhallitus, joka tukee Parkanon kaupungin kannanottoa VR:n junavuoroja koskeviin suunnitelmiin. Ei paljoa, mutta joitain kymmeniätuhansia euroja, Niemelä laskee. – Tavoite ei ole päästä pappilakiinteistöstä eroon, mutta tiukan paikan tullen sellaiseenkin vaihtoehtoon on hyvä olla varautunut. Hämeenkyrön seurakunnan kiinteistöstrategia hyväksyttiin ponnen kera Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ. Ikaalisten seurakunnalle hyvä tulos Terhi Palonen IKAALINEN. Paula Ylivakeri kiitteli strategian selkeyttä ja konkretiaa. Tilat tarvitaan vakinaisen henkilöstön lisäksi puolivakinaiselle henkilöstölle. Toinen seikka on Pirkanmaan Ely-keskuksen tämän vuoden huhtikuussa antama lausunto. Merja Ahlgrén kannatti sekä Ilotun että Järvenpään muutosesityksiä. Noin miljoonaa euroa maksava majoitusrakennus on nyt valmis. Jos vastauksia tulee kovin vähän, joudumme tekemään päätöksiä huonoilla tiedoilla. Säästöä syntyi budjettiin verrattuna 95 000 euroa. Kaupunginhallitus esittää valtuustolle uuden paloaseman rakentamista, kuten pelastuslaitos on esittänyt. Vuoteen 2014 verrattuna seurakunnan verotulot nousivat yli 70 000 euroa. 10. Soppa uuden viemärialueen ympärillä on saanut erikoisia piirteitä. Vanhatalo sanoi, ettei muuttaisi strategian sanamuotoa, koska siinä ei kuitenkaan esitetä kiinteistöstä luopumista ensisijaisena vaihtoehtona. Kaupunki omistaa myös nykyisen paloaseman, jossa pelastuslaitos on vuokralla. – Mitä enemmän vastauksia, sen parempi
Tarkoitus oli pelastaa maailma, Kyyrönen hymyilee. – Ikaalisten lukiossa on todella hyvä henki opiskelijoiden ja opettajien kesken. Päädyin kauppikseen, ja hyvä valinta se on ollut. Jos opiskelupaikka ei ensi hakemalla avaudu, välivuodeksi toivon saavani töitä. – Tulevaisuus on vielä avoin. Laudaturin hän kirjoitti äidinkielestä, ja hyvät arvosanat myös historiasta, yhteiskuntaopista, englannista, ruotsista ja saksasta. Tian todistus on komeaa luettavaa. – Haen töitä lähiseudulta ainakin alkuun, mutta jos ei löydy, niin sitten voisi lähteä kauemmaskin. Töissä hän on ollut heti kirjoitusten jälkeen, ja kaupan alan työt Kompissa jatkuvat ainakin kesän ajan. Haluan nähdä maailmaa. Armeijan jälkeen Sipolainen aikoo hakea työpaikkaa. 10 TORSTAI 2.6.2016 Heti kesäksi oman alan töihin Elina Pikkarainen HÄMEENKYRÖ. Koulutus antaa hyvän pohjan hakeutua jatkokoulutukseen monelle eri alalle. Toivottavasti kauppiksessa jatketaan samoilla linjoilla. Vapaa-aikanaan Kati Tuomisto ratsastaa ja hoitaa shetlannin poniaan. Tuomisto suoritti liiketalouden perustutkinnon suuntautumisalanaan asiakaspalvelu ja myynti. Sähköasentajaksi Ammatti-instituutti Iisakista tiistaina valmistunut Santeri Sipolainen päättää koulunsa hyvillä mielin. Peruskoulussa sitä ei ollut, Sipolainen sanoo. Niin koulussa kuin työssäni olen viihtynyt todella hyvin, kertoo K-marketin myyjänä työskentelevä Tuomisto. Saksan kuuntelu meni heikosti. Kati Tuomisto on saavuttanut nyt yhden etapin elämässään. – Lukio on hyvä paikka miettiä omaa tulevaisuuttaan. Myös ammattikoulun käytännönläheinen opiskelutyyli on ollut Sipolaisen mieleen. Oman kotilukion valinta oli hänelle selvyys peruskoulun jälkeen. Kati Tuomisto pitää tärkeänä omalle tulevaisuudelleen laajaalaista merkonomikoulutusta. Kati Tuomisto voi hymyillä kilpaa auringon kanssa. Lauantaina on Tian ja muiden kevään ylioppilaiden juhlan aika. Mikä parasta koulu on ollut lähellä kotia. Pääsykoe meni ainakin ihan hyvin. – Hieman harmittaa, että yhteiskuntaoppi lähti laudaturin rajoilla, mutta putosi eximiaan. – Valitsin alan, koska kirjallisuus kiinnostaa. Pari vuotta sitten hän löysi uuden koukuttavan harrastuksen, valokuvauksen. Peruskoulun jälkeen hyvin harva vielä tietää mitä isona haluaa tehdä, Tia pohtii. Töitä tekemälläkin oppii koko ajan uutta. – Kyllähän se vähän välillä kovaa on ollut yhdistää koulu ja työ. – Merkonomin tutkinto antaa valmiudet moniin eri ammatteihin niin yksityisellä kuin julkisella puolella. Kyyrönen kirjoitti esimerkiksi kolme vierasta kieltä, pitkän matematiikan ja kemian. Naisen reippaudesta kertoo se, että koko kolmen vuoden opiskeluajan hän ollut työssä. Pyyntöjä kuvauksiin on tullut niin mukavasti, että harkinnassa on perustaa oma toiminimi, hän kertoo. Tuoreelle merkonomille Kati Tuomistolle Ikaalisten maisemat ovat hyvin rakkaita.. Opetus on hyvää ja kannustavaa. – Ammattikoulussa mukavaa on ollut se, että on saanut oppia tekemällä. – Kiitokset opettajille ja kanssaopiskelijoille kuluneista mahtavista kolmesta vuodesta, Tia Kouvo sanoo hymyssä suin. Tämän kevään ylioppilaan Aliina Kyyrösen kesä kuluu kahvilatöiden parissa. Nuori nainen kirjoitti kuusi ainetta. Kesän suunnitelmat ovat jo tiedossa. Puheenjohtajana yhdessä muiden kanssa Kati on ideoinut ja toteuttanut monia tapahtumia. Lukiosta kirjallisuuden pariin tai maailmalle Elina Pikkarainen HÄMEENKYRÖ. Nyt tuumataan rauhassa jatkoa ja tehdään töitä. Hän päätyi kuitenkin hakemaan vain Tampereelle, jonne houkuttelevat kaupungin kauneus ja siellä opiskelevat vanhemmat isosisarukset. Lähes kaikissa ammateissa tarvitaan myös asiakaspalvelua ja myyntihenkisyyttä. Pikkusisko Mia on seuraamassa isosiskon jälkiä. Iisakki ja sähköja automaatiotekniikan perustutkinto olivat luonteva valinta, sillä koulu sijaitsee lähellä koko ikänsä Hämeenkyrössä asuneen Sipolaisen kotia. – Turnaukset ovat mukavaa ja rentoa vastapainoa opinnoille ja ne lähentävät oppilaitoksia ja opiskelijoita toisiinsa. Kiinnostus kieliin ja kirjoittamiseen sai hakemaan kirjallisuustieteen opiskelijaksi Tampereen yliopistoon. Oppilaskunta on järjestänyt läheisten ammattioppilaitosten kanssa muun muassa pesäpalloja sählyturnauksia. Olen lisäksi ajatellut pedagogisten opintojen suorittamista siihen rinnalle, Kyyrönen sanoo. – Äidinkieli, kielet, historia ja yhteiskuntaoppi ovat minun alaani, Tampereen yliopistoon viestintää ja journalistiikkaan opiskelemaan hakenut nuori nainen kertoo. Pääsykoetuloksia saa jännittää vielä jonkin aikaa, mutta kesä kuluu niitä odotellessa kahvilatöiden parissa. Opintojen aikana tuli varmuus siitä, että sähköalan työt kiinnostavat. Matka kotiin pikkusiskon luokse on myös lyhyempi kuin monista muista kaupungeista. Opinnoissa parasta ei ollut Sipolaisen mukaan ollut niinkään itse opiskelu vaan kavereiden seura. – Ensisijaisena tavoitteena oli päästä hierojakoulutukseen, mutta sinne ei päässyt suoraan peruskoulusta. Alkukesä kuluu harjoittelupaikasta tutun sähköyhtiön linjapuolen töissä, ja sen jälkeen vuorossa on armeija Niinisalon varuskunnassa. Ensi lauantaina ylioppilastodistuksen saava Tia Kouvo tähyää toimittajaopintoihin. Lukioaikana myös Tialle selvisivät omat vahvuudet. Tia tahtoo toimittajaksi Terhi Palonen IKAALINEN. Hyvä kuitenkin näin. – Ajatukset poukkoilivat myös Helsingin yliopiston ympäristötieteiden opinnoissa. Koulutus antaa valmiuksia myös yrittäjyyteen. Oli hieno asia, kun juuri tehdyssä lukiovertailussa oma koulu pomppasi hyville sijoituksille, hän sanoo. Opinahjoaan Tia kiittelee vuolaasti. Sähköasentajaksi valmistuneelle Santeri Sipolaiselle on löytynyt kesätyöpaikka omalta alalta. Siitä sisuuntuneena valmistauduin huolella kirjalliseen kokeeseen ja se tuotti tulosta. Merkonomin paperit ja työpaikka valmiina Terhi Palonen IKAALINEN. – Toimittajan ammatti on nyt päällimmäisenä haaveena. Mitään tarkkoja suunnitelmia hän ei ole vielä tehnyt, vaan esimerkiksi tulevaisuuden asuinpaikkaa määrittää se, kuinka hyvin töitä on tarjolla. Myös muut vaihtoehdot pyörivät mielessä, sillä lukioaika ei vielä tuonut lopullista varmuutta siitä, mitä Kyyrönen haluaa tehdä ammatikseen. 18-vuotias hämeenkyröläinen ei ollut vielä kouluun hakiessaan varma siitä, mikä olisi oikea ala juuri hänelle. Arjen asiat on kuitenkin hyvä heittää hetkeksi sivuun. Opiskelun ja työn ohessa Kati Tuomistolla on riittänyt energiaa kauppaoppilaitoksen oppilaskunnan vetämiseen. – Taitoja on kertynyt, ja olenkin ollut paljon kuvaamassa erilaisissa tapahtumissa. Tietysti muitakin jatkokoulutusmahdollisuuksia on hyvä miettiä. Kauppikseen Tuomisto suuntasi heti peruskoulun jälkeen. Jatkosuunnitelmat selvenivät lukiossa, joka oli ikänsä Hämeenkyrössä asuneelle Kyyröselle helppo valinta. – Jos välivuosi tulee, niin sitten alkaa maailmanvalloitus. Kolmen vuoden aherrus palkitaan, ja Tia Kouvo painaa ensi lauantaina ylioppilaslakin päähänsä Ikaalisten yhteiskoulun lukion salissa. Ikaalilaisneitokainen asteli ulos merkonomin paperit kädessään Ikaalisten kauppaoppilaitoksessa tiistaina. Tuplaonnea hänelle, sillä koulutustaan vastaava työpaikka Katilla on ollut jo kaksi vuotta. Kevään ylioppilaan Aliina Kyyrösen hymy on herkässä, eikä ole ihmekään: seitsemän kirjoitetun aineen tuloksissa vilisee lähinnä kahta parasta arvosanaa. – Koulu on erilaista kuin työhommat, joten sellaista kavereiden kanssa neppailua saattaa tulla ikävä
Ilman tukien myöhästymisiäkin viljelijät ja suomalainen ruoka ovat jääneet ahtaalle. Palkkaa maksetaan sen mukaan ja nuorella on käytössä oma pankkitili kertoo Hämeenkyrön alaikäisyksiköiden johtaja Jaana Simi. Se on suomalaista innovatiivista, puhdasta ja kestävän kehityksen ruokaa parhaimmillaan. Jalostusarvoa tulisi nykyisestä hyvästä tasosta entisestään nostaa, koska Suomen kannattaa kilpailla laadulla. 11 TORSTAI 2.6.2016 Vieraskynä Viljelijöiden ahdinko jatkuu ja myös tukien maksut ovat pahasti myöhässä, noin 50 miljoonan euron edestä. Hämeenkyrössä on jonkin verran oleskeluluvan saaneita nuoria. Ulkomaalaisia nuoria voivat palkata töihin eri mittaisille jaksoille yritykset, yksityiset, yhdistykset ja yhteisöt. Aiemmin Hämeenkyrössä asuvat turvapaikanhakijat eivät ole töissä olleet, mutta talkoita on tehty. Ministeri Anne Bernerin mukaan paikallislehdet tekevät tärkeää työtä alueellisesti yrittäjyyden, yhteisöllisyyden ja päätöksenteon läpinäkyvyyden edistämisessä ja ihmisten osallistamisessa alueiden elinvoimaisuuden ylläpitämiseen. Jokaisesta työmahdollisuudesta keskustellaan erikseen. Läpinäkyvyys tuotantoketjuihin toisi realismia maatalouspolitiikkaan. Maaja metsätaloustuottajain Keskusliiton (MTK) tietojen mukaan ruisleivästä, joka maksaa 1,95 euroa, jää viljelijälle vain 3,7 prosenttia tuottoa. Koulu loppuu, mistä saisi kesätyön. – Monella on työkokemusta ja meillä on erityisosaajiakin. Suomessa on 138 tilattavaa, 1-6 kertaa viikossa ilmestyvää paikallislehteä, ja ne tavoittavat viikossa lähes pari miljoonaa lukijaa. Mavin toimintaa tulee uudistaa, tehostaa ja tietojärjestelmät saattaa ajan tasalle. Paikallislehdet tärkeitä alueiden elinvoimaisuudelle – Pidän tärkeänä, että paikallislehdille turvataan tasapuolinen kilpailuympäristö ja toimintaedellytykset suhteessa kotimaisiin ja kansainvälisiin alan toimijoihin, liikenneja viestintäministeri Anne Berner totesi tavatessaan paikallislehtiväkeä. Halpuutuskeskustelun rinnalle tulisi saada keskustelu siitä, mitä työstä jää käteen. Ruokajonotilannetta tulee muuttaa ensisijaisesti työllisyysja sosiaaliturvapolitiikalla, mutta ruuan poisheittäminen samalla kun sille olisi käyttöä, ei ole järkevää. Työn kuvan lisäksi olennaista on työpaikan sijainti. Yksi hyvä esimerkki on nyhtökaura. Samanaikaisesti RAY:n mukaan ruokajonoissa vierailee säännöllisesti jopa yli 12 000 ihmistä. Esimerkiksi hotelli-ravintolapuolta, hitsaria ja lammaspaimenta, Tolvanen vinkkaa. Tuet ovat varsinkin päätoimisille viljelijöille elinehto. Ministeri tapasi Suomen Paikallismediat Oy:n kutsumana Paikallismedioiden, Sanomalehtien Liiton Paikallislehtijaoston ja Paikallislehtien Päätoimittajayhdistyksen väkeä. Erityisesti myös julkisissa hankinnoissa kuten kouluissa ja sairaaloissa tarjottavassa ruuassa tulisi taata korkea ja kestävän kehityksen mukainen kotimaisuusaste. Kuva: Olga Bro Monen turvapaikanhakijan vapaa-aika täyttyy urheilulla, kuten pingiksen peluulla Kaarihovissa tai jalkapallon parissa. Palkka parhaasta ruuasta Ilmari Nurminen Kirjoittaja on SDP:n pirkanmaalainen kansanedustaja. Turvapaikkapäätöstään yhä odottavien työllistäminen on erilaista. Jalkapalloseuralle tehtävä työ voidaan maksaa alennuksella kausimaksuista tai hevostilalle tehtävä työ ilmaisena ratsastusaikana, Tolvanen ideoi. Ajatus tapaamisesta syntyi ministerin vieraillessa Loimaalla, missä hän keskusteli paikallislehtien arjesta Loimaan Lehden päätoimittajan ja Paikallismedioiden kehittämisja markkinointityöryhmän jäsenen Kati Uusitalon kanssa. Taustalla on EU:n maatalouspolitiikan uudistus, joka muutti tukijärjestelmää. Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. Vaikka huonekalujen kokoamiselle on täällä innokkaita tekijöitä, sanoo Raisa Kaukonen. – Meidän nuorilla on isot työhalut. – Haasteista huolimatta selviämme yli mediamurroksen läpi, kunhan voimme kilpailla tasapuolisin ehdoin kansainvälisten ja kotimaisten kilpailijoidemme kanssa. Olen tehnyt eduskunnassa lakialoitteen, joka kieltäisi syömäkelpoisen ruoan roskiin heittämisen muun muassa ruokakaupoissa ja kouluissa. – Toivon, että luottamus median tuottamaan sisältöön säilyy, ja paikallislehdet voivat jatkossakin edistää suomalaista sivistystä, kuten ne ovat tehneet koko historiansa ajan. Tulot ovat laskeneet rajusti viimeisen parin vuoden aikana. Jo 5 sentin nosto leivän hintoihin parantaisi viljelijöiden tilannetta merkittävästi. Ruokahävikki on myös ilmasto-ongelma. Mikäli turvapaikanhakijoita haluaa työllistää, kannattaa ottaa yhteys suoraan yksiköihin. Tukien maksaminen ajallaan on Maaseutuviraston päätehtävä. Suomalaiselle tuotannolle asetettuja laatusekä eläinten hyvinvointivaatimuksia ei edellytetä tuontiruualta. Ulkomaalaistaustaisten nuorten palkkaamisessa on kaksi eri käytäntöä. – Heillä ei ole käytössä pankkitiliä, ja käteisenä palkkaa ei saa maksaa. Liikenneja viestintäministeri Anne Berner:. Hänellä on kokemusta turvapaikanhakijoiden työllistämisestä aikaisemmasta työpaikastaan. Kannustaisiko tuotantoketjua kuvaava merkintä kuluttajia ostamaan paikallisia kotimaisia tuotteita. Ministeri Anne Berner toivoi paikallislehtikentältä uusia, rohkeita avauksia ja näkökulmia keskusteluun journalistisilla periaatteilla toimivan median tulevaisuudesta. Palkasta täytyy aina keskustella erikseen, mutta sopiva reitti löytyy varmasti, toteaa vastaava ohjaaja Antti Tolvanen. Poliittisella päätöksenteolla tulee puuttua myös hävikkiruoan määrään. Muutos lähtee meistä jokaisesta. Olisi järkevää tukea erityisesti nuoria ja innovatiivisia tuottajia, jotka haluavat investoida ja kehittää tuotantoaan. – Meillä on jonkin verran polkupyöriä, mutta lisää otetaan vastaan, sillä niitä ei riitä vielä lähellekään kaikille, Simi toivoo. Suomella on aito markkinarako kestävällä ja innovatiivisella puhtaan ruuan tuotannolla ja etenkin uudenlaisilla tuotteilla. – Palkka voi olla vaikkapa stipendi. – Oleskeluluvan saaneen, eli turvapaikan saaneen voi työllistää siinä missä suomalaisenkin nuoren. Aloitteen on allekirjoittanut 102 kansanedustajaa, mikä tarkoittaa, että asia etenee eduskunnassa. Jos elintarvikkeissa näkyisi kuinka suuri prosentuaalinen osuus viljelijälle jää käteen hinnasta, ostaisitko lähialueen viljelijän tuotteita. Albanialaisen Metinin tyylinäyte. Henkilökunnalla ei ole mahdollisuutta kuljettaa nuoria työpaikoille, joten niiden pitäisi olla pyöräilymatkan päässä yksiköistä tai bussimatkan varrella. Paikallislehtiväki viestitti ministerille paikallislehtien merkityksen lisäksi näkökulmista jakeluun ja verotukseen liittyen sekä tulevaisuuden mahdollisuuksista. Tärkeintä on, ettei nuoria käytetä millään tavalla hyväksi, vaan heille voitaisiin tarjota rehellisiä kesätyöpaikkoja. Heitä varten kuntaan perustetaan perheryhmäkoti, joka avataan kesäkuun aikana. Syyttelyä ei kaivata, mutta palkka on saatava ajallaan. Paikallislehdet esittivät ministerille toivomuksen, että valtiovalta omilla toimillaan edistäisi kaupallisen median toimintaedellytyksiä, vapaata kilpailua, median tasapuolista kohtelua sekä hallittua digitalisaatiota. Meidän kaikkien velvollisuus on puolustaa suomalaista työtä, puhdasta ruokaa ja kestävän kehityksen politiikkaa. Kesän tullen alaikäisten turvapaikanhakijoiden ja oleskeluluvan saaneiden arki muuttuu, kun koulu menee kiinni. Ratkaisevaa on, onko nuorella oleskelulupa vai ei. Elintarvikeketju työllistää kaikkiaan 300 000 suomalaista. Joutenoloa vähentäisi työpaikka. Ministeri pitää tärkeänä, että vuoropuhelu hänen ja paikallislehdistön kanssa jatkuu, jotta hän kuulee myös paikallislehtien näkökantoja esimerkiksi Yleisradion ja Postin toimintaan mahdollisesti esitettävistä muutoksista. Nuoret olivat aina intoa täynnä, kun töihin pääsivät. – Siellä tehtiin kahden viikon jaksoja kaupoissa, mutta jotkut olivat jopa päivähoidossa. Tällä hetkellä ruokaa päätyy roskiin peräti yli 400 miljoonaa kiloa vuodessa. Tuottajahinta on laskenut 8 prosenttia
Lisäksi uusien ihmisten kohtaaminen mietityttää. Se on tärkeä paikka, koska olen ollut siellä paljon. Parhaita muistoja kouluvuosilta ovat Talvitien ja Lehtosen mielestä jokavuotiset yökoulut ja erilaiset puuhapäivät, joissa koko koulu on yhdessä mukana. Kaipion koulun piha palveli vielä viimeisellä kouluviikolla Ilona Peltolan, Anna Järvenpään, Niina Heinon ja Jonna Jokipellon sulkapallokenttänä. – Koulun lakkauttaminen oli ensin tosi surullista, sillä koulu on rakas. Eri luokkien opettajat tekevät paljon yhteistyötä. Myös opettajille Kaipion koulu on vuosien varrella tullut rakkaaksi. Suuri osa Kaipion koulun vuosien varrella kertyneistä opetusvälineistä on jo pakattu muuttoa varten.. Myös esikoulua ja ensimmäistä luokkaa opettava Laura Peltola ja kolmea keskimmäistä luokkaa opettava Annamari Raes nostavat pienuuden esiin Kaipion koulun voimavarana. – Joustavuus on pienen koulun etu. Kaipion koulun viidennen ja kuudennen luokan oppilaat kuvasivat syksyllä suosikkipaikkojaan koulun pihalla ja kertovat samalla, miksi juuri kuvattu paikka on tärkeä. Mutta rengaskeinuissa on silti tosi kivaa.” Jenni Muistoja oman koulun pihasta Kaipion koulun opetus päättyy tänä keväänä. Myös uudet tilat jännittävät oppilaita, jotka eivät ole vielä päässeet tutustumaan uuteen kouluun. Jännitystä on tosin lieventänyt jonkin verran, että oppilaat ovat saaneet käydä tutustumassa uusiin luokkalaisiinsa. Yhteisopettajuuteen siirtyminen aiheuttaa myös paljon muutoksia. Välitunneilla oppilaat pelaavat yhdessä lipunryöstöä ja piilohippaa, ja kaikkein pienimmätkin pääsevät mukaan leikkeihin. Kaipion koulun tiivistä yhteisöä jää ikävä Elina Pikkarainen HÄMEENKYRÖ. Koulun noin 40 oppilasta ovat tulleet tutuiksi sekä oppilaille että henkilökunnalle. Koulu pihoineen kätkee monia muistoja. Meillä on täällä oma pieni yhteinen joukko, kymmenen vuotta Kaipiossa opettanut Raes sanoo. Koulun ympäristö on oppilaille tärkeä. Vanhaa koulua tulee sekä oppilailla että henkilökunnalla ikävä. Kirkonkylän uudessa koulussa kaikki samanikäiset yhdistetään samaan tilaan, jossa kaksi opettajaa tekee tiivistä yhteistyötä. Viimeistä viikkoa toiminnassa oleva kyläkoulu siirtyy ensi syksynä Kirkonkylän koulun yhteyteen uuteen Monitoimikeskus Siltaan. Lisää kuvia ja tarinoita löydät UutisOivan verkkosivuilta (www.oivaseutu.fi). – Elämä jatkuu ja uudessa koulussa ollaan toisissa piireissä, mutta surullista ja haikeaa tämä on silti, Raes sanoo. Viidennen luokan oppilas Emmi Talvitie ja kuudesluokkalainen Anni Lehtonen kertovat, että koulun vaihtaminen on toisaalta ikävää, toisaalta kivaa. Järjestelmä on kaikille uusi, joten siinä on kaikilla totuttelemista, Peltola sanoo. Metsän reunassa sijaitseva iso kivi on Anni Lehtosen ja Emmi Talvitien mukaan suosittu paikka välitunneilla. Olen kaivanut kivillä ja puilla. Kaipiossa luokkakoot ovat pieniä, vaikka samassa tilassa on useamman luokan oppilaita. Maalivahtina voi olla ikävää, koska voit saada pallosta naamaan. Myös oppilaat on otettu mukaan, sillä isommat oppilaat voivat esimerkiksi tarkistaa pienten tekstejä, Peltola sanoo. Koulumatka pitenee monella oppilaalla, ja lisäksi aiempaa paljon suurempaan kouluun siirtyminen mietityttää. Takana olevassa metsässä on usein pienten oppilaiden majoja. – Metsässä on myös pienten oppilaiden majoja, Lehtonen sanoo. – Uudessa koulussa kivaa on se, että tulee uusia ystäväpiirejä, Talvitie sanoo. Lakkauttamiseen suhtaudutaan sekä haikein että odottavin tunnelmin. Löysimme sieltä tiiltä, kiviä ja hiiltä. Syksystä alkaen alueen lapset käyvät kirkonkylän koulua, joka avaa ovensa piakkoin valmistuvassa monitoimikeskus Sillassa. Rengaskeinuissa olen oppinut uusia temppuja ja myös tippunutkin aika monta kertaa. Nyt on jo positiivista jännitystä, Talvitie sanoo. – Uudessa koulussa on kaiken kaikkiaan uudet systeemit. – Parhaita muistoja ovat työyhteisöön ja yhteisöllisyyteen liittyvät asiat. Pihapiirissä sijaitseva iso kivi on paikka, jossa muille voi jutella. Suuressa koulussa kaikkea ei voi tehdä yhtä joustavasti kuin Kaipiossa. Luokkaretkelle lähtee aina koko koulu yhdessä, ei vain yksittäinen luokka. Kaipion koulun 111-vuotiasta historiaa pakataan pala palalta muuttolaatikoihin. Jalkapallon säännöt on aika vaikeat, mutta silti se on hauskaa. – Minulle jää ainakin ikävä Kaipion koulua, sillä tämä on ollut ihana koulu. Löysimme sieltä kaiverrettuja tiiliä.” Aaro ”Jalkapallo on kivaa. 12 TORSTAI 2.6.2016 Uutisia Hämeenkyröstä ja Viljakkalasta jo vuodesta 1922 ”Tämä on meidän kakkosella aloittama kaivaus. Oppilaita mietityttävät kiristyvät säännöt, esimerkiksi kielto käyttää puhelinta välitunneilla. Kaikki on sopivan pientä, ja opettajat ovat parhaita, sanoo Talvitie. Sitä voi pelata kavereiden kanssa. Olen pelannut aika paljon jalkapalloa kavereiden kanssa.” Pyry ”Minä keinuin pienenä melkein joka välitunti pienessä rengaskeinussa. Yhteisopettajuus on tosin omalla tavallaan tullut tutuksi jo Kaipiossa
Minulla on paljon harrastuksia ja opiskelu on sitovaa. Minun on olla maailman paras kakkutaiteilija. Kaikissa oli sama teema, raha. Syystäkin, sillä hänen tarinansa on niin uskomaton, että Lakki ei ole iästä kiinni Tuukka Olli VILJAKKALA/YLÖJÄRVI. Tilassa oli portaat, joiden päässä näkyi suljettu verho. Se tarkoittaa sitä, että opintojen aloittaminen tai tutkinnon suorittaminen ei ole iästä kiinni. Sanoivat kuitenkin, ettei kyseessä ole virhe ja sain museoon oman näyttelyn vuoden ajaksi. Mediahuomio vain lisääntyi ja vei Iivanaisen television Koko Suomi leipoo -ohjelmaan. 13 TORSTAI 2.6.2016 Uutisia Hämeenkyröstä ja Viljakkalasta jo vuodesta 1922 90 vuotta sitten perjantai 4.6.1926 Intohimo muutti insinöörin kakkutaiteilijaksi Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. – Olen diplomi-insinööri ja olin alan töissä viisi vuotta. Projektin tiimoilta Iivanainen opetteli valokuvauksen ja oppi pikkuhiljaa kirjoittamaan lehtijuttuja. Aluksi Iivanainen epäili esitellä teoksiaan, joten netin blogillekin hän keksi mahdollisimman vaikean nimen. Kunnan Palvelukehittäjien järjestämien Parempi työelämä messujen ehkä kiinnostavin vieras oli Emma Iivanainen, jonka tarina on paitsi uskomaton, myös opetus siitä, mihin intohimo voi kantaa. Muut opiskelijat olivat nuoria, joten Vuolteen läsnäolo herätti heissäkin ihmetystä. Digitalisation myötä maailma on avoin kaikille. Matematiikka ja englanti tuntuivat sen verran vaikeammilta, että halusin tunneille.. Kävin tunneilla Karkun evankelisessa opistossa. Hän on tänä vuonna Suomen iäkkäin ylioppilastutkinnon suorittanut. – Se oli opettavainen kokemus: ei pidä pelätä mitään! Kun ohjelman seuraava osuus meni hyvin, tuli Iivanaiselle mahdollisuus julkaista kirja. Iivanainen on kakkutaiteilija, mutta koulutus on aivan muualla. – Meni hetken aikaa, että siitä hämmästyksestä pääsi yli. Media bongasi blogin ja haastattelua varten Iivanainen kehitti tittelin kakkutaiteilija. Lontoossa tapahtui vielä hurjempaa. – Etenkin englanti tuntui ennakkoon vaikeimmalta. Ennen opettajat olivat auktoriteetteja, nyt he ovat enemmän kavereita. – Siellä oli kolme ihmistä. Kirjoitettaviksi aineiksi Vuolle valitsi englannin, lyhyen matematiikan, äidinkielen, yhteiskuntaopin ja uskonnon. Sen arvosanaa en vielä tiedä, mutta tiedän sen menneen läpi. Täytyy olla hulluja tavoitteita. Hän sanoi, että tulin oikeaan paikkaan, puhu tuolle tuolla. Uteliaana ihmisenä Iivanainen päätti mennä katsomaan, mitä siellä on. Kyseessä oli suuri isobritannialainen kustantaja. Hän kertoi mokanneensa karjalanpiirakat, mutta ei silti pudonnut ohjelmasta. Koulu on nykyään täysin erilainen kuin Vuolteen lapsuudessa. – Ja täytyy uskoa, ettei rajoja ole. Sitten Iivanainen valittiin Suomen vuoden käsityöläiseksi. Oppiminen on elinikäistä. Sen sijaan englanti ja matematiikka vaativat enemmän vaivannäköä. Ennen lukio-opintoja Vuolle suoritti nykyaikaisen peruskoulun loppuun verkko-opintoina Otavaopiston kautta. Emma Iivanainen joutuu usein vastaamaan kysymykseen, puhutko totta. Iltaopinnot olisivat vieneet aikaa harrastuksilta. Epäilin itsekin, että kantaako tämä, mutta neljä vuotta tämä on nyt kantanut. Hän tunnustaa, että alku meni ihmetellessä muun muassa sitä, että tunnilla saa esimerkiksi pelata. Hän luuli sitä virheeksi. – Kävelin kadulla ja näin sattumalta ikkunan, missä oli kakkuja. Reaaliaineet menivät siinä mielessä mukavasti, että opiskelu onnistui verkko-opintoina kotona. – Opettaja sanoi, että 20 vuotta sitten olisin ollut L:n tasoinen. – Matematiikka ja englanti tuntuivat sen verran vaikeammilta, että halusin tunneille. – Aiemmin valitut ovat tehneet vuosien työn, minä vasta vähän aikaa. – Nyt saan kirjoittaa isobritannialaiseen ruokalehteen, jota myydään Malesiassakin. Ja hyvin on kantanut. Päätin kuitenkin, että alan tehdä kakkuja. – Lohjalla on kuulemma toinen vuonna 1946 syntynyt uusi ylioppilas, mutta hän ei ole vielä ehtinyt täyttää 70 vuotta, Vuolle hymähtää. – Oli hienoa, että sain opiskella päiväsaikaan. Menin sisään katsomaan. Viljakkalalainen Pirkko Vuolle on tänä vuonna Suomen ainoa ylioppilaaksi kirjoittanut, joka on ehtinyt 70 vuoden ikään. Katselin, että teknisesti pystyn vähintään samaan. Se oli helppoa, sillä ajomatka ei ole pitkä ja tunnitkin olivat sopivasti peräkkäin. – Kyllä he varmaan keskenään ihmettelivät, mutta minulta tuli vain yksi tyttö suoraan kysymään. Näytin ensimmäiselle kännykästäni kuvia kakkukirjoistani. Kaiken kaikkiaan uusi ylioppilas pitää opiskelukokemusta erittäin mielenkiintoisena. Hän kysyi, huvikseniko opiskelen, Vuolle naurahtaa. Siellä hän teki myös lukion reaaliaineiden opinnot, nekin hoituivat verkossa. Kävi ilmi, että Iivanainen oli tullut sattumalta kakkualan Leijonan luola -tilaisuuteen, jossa tekijät esittelevät osaamistaan isoille kihoille. Hän sai myös kokea, kuinka etenkin englannissa vaatimustaso on noussut. Viljakkalalainen Pirkko Vuolle osoittaa sen, kun hän tulevana viikonloppuna saa valkolakin. Tiiveimmillään kävin Karkussa neljänä päivänä viikossa. Tarinan opetus on, että intohimo kantaa kauemmas, kuin voisi ikinä kuvitella
Kilpailuun osallistuivat peruskoulun 9-luokkalaiset myös Ikaalisissa. Finaaliin isä kävi lainaamassa lukion yhteiskuntaopin kurssikirjan, jota luin ennen finaalia, Lauri Aila kertoo. – Historia voisi hyvinkin olla mahdollinen tuleva ammatti. Heikkilä jatkaa Ikaalisten lukioon. – Alaluokilla aloitetaan varmastikin lasten omasta viikkorahasta. Seuraavana vuorossa oli ideointi. Tutkimuksen myötä suhde omiin sukulaisiin muuttui läheisemmäksi. Vasta siitä ymmärsin kunnolla, kuinka vaikeita nuo ajat olivat. Yhteiskoulun historian ja yhteiskuntaopin lehtori Anne Koivisto ja Nordean konttorinjohtaja Jouko Reikko luonnehtivat kilpailukysymyksiä haastaviksi. 14 TORSTAI 2.6.2016 Uutisia Ikaalisista ja Jämijärveltä jo vuodesta 1913 Jami Heikkilän tekemä tutkimus sukunsa vaiheista talvija jatkosodassa alkoi pienestä historian kotiläksystä. – Sukulaiset soittelivat aina, kun uusia valokuvia oli löytynyt. Finaalipaikka varmistaisi opiskelupaikan yliopistoon. Eniten pistesaalista kartuttaa essee. kerran. Tutkimus opetti Heikkilälle kunnioitusta sodassa olleita kohtaan. Olin iloinen, että pystyin vastaamaan. Pieni historian kotitehtävä kahdeksannella luokalla sai luhalahtelaisen Jami Heikkilän innostumaan sukunsa sotahistoriasta. Kun paljon maksetaan kortilla, lasten pitää tunnistaa setelit ja tietää, miten suuri raha esimerkiksi 100 euroa on, yhteiskuntaopin lehtori sanoo. Historiassa Heikkilää kiinnostaa oman maan ja suvun historia. Kun mummu, taata ja isotädit lukivat tekstiä, he olivat silmät kyynelissä. Kolmikosta Lauri Aila keräsi jo alkukilpailussa niin hienot pisteet, että hän osallistui valtakunnalliseen kilpailuun Helsingissä. Nuoret taloustietäjät tähtäävät korkealle Päivi Seppälä IKAALINEN. Tehtävän ensimmäinen vaihe oli keskustella sukulaisten kanssa. He tykkäsivät valmiista työstä, lukivat tekstin moneen kertaan läpi ja kiittelivät, että olin tehnyt työn. Tiedonkeruun aloittaminen oli myös projektin vaikein osuus. Myös mummun ja taatan siskojen ja muiden sukulaisten kanssa puhuin paljon. Hyvä neuvonantaja ja kannustaja oli myös opettaja Marjo Heikkilä. Luen Helsingin Sanomia, talousasiat kiinnostavat. Asia selvisi vasta sota-arkistosta saadusta kantakortista. Maksuvaikeudet yleistävät, ja niinpä oppiaine perehdyttää rahan käyttöön, sijoittamiseen, pankkitoimintaan ja myös työasioihin laidasta laitaan. – Oli hauska oppia tietämään, kenestä sukujuhlien tarinoissa puhutaan. Tänä keväänä 9. Heikkilä teki tutkimuksen äitinsä Tiina Niinimäki-Heikkilän suvun puolelta. Nyt tiedän paremmin, kenen haudalle kynttilöitä ja kukkia aina viedään, Heikkilä sanoo. Ikaalisten ykkönen aikoo lukiossa osallistua lukiolaisten taloustietokisaan. Mitä keinoja hallituksella on talouskasvun aikaansaamiseksi. – Kysyin asiasta omalta äidiltäni ja samassa paritalossa asuvilta mummulta ja taatalta. Ennen hän ei tiennyt sota-ajoista juuri mitään, mutta nykyään sukulaisten tarinoita historiasta kuuntelee aiempaa innokkaammin. LänsiSuomesta sinne asti pääsi 6 nuorta ja koko Suomesta 30. Oman lukion jälkeen ajattelisin taloustai hallintotieteellistä yliopistossa, sanoo musiikkia monipuolisesti harrastava taloustietäjä. Yllättävääkin tietoa tuli vastaan: rintamalla kaatunut äidinäidin isä oli toiminut viimeisinä aikoinaan lääkintätehtävissä. – Käytännönläheisiä ja tietopainotteisia. Nordean konttorinjohtaja Jouko Reikko kävi palkitsemassa taloustietokisan ikaalilaisen voittajakolmikon Vilman Holkon, Lauri Ailan ja Sami Kukkosen. Suvun sotahistorian tutkiminen opetti kunnioitusta Elina Pikkarainen IKAALINEN. Tehtävä suvun vaiheista talvija jatkosodassa laajeni historian tunnin esitelmäksi ja kasvoi puolen vuoden työn aikana 15-sivuiseksi. – Opin, että asiat eivät ole aina olleet samalla tavalla kuin nyt. Yliopisto siintää myös Sami Kukkosen ja Vilma Holkon mielessä. Kirjoittaminen eteni pikkuhiljaa, aina sen mukaan, kun aiheesta löytyi uutta tietoa. – Tutkimus lähti siitä, että oman sukuni historia kiinnosti. Samanlaisen tutkimuksen tekeminen voi olla mahdollista vanhempana, mutta ei ainakaan lähiaikoina. – Finaalissa piti kertoa, mitä yritysten kilpailukyky on ja miten sitä voisi parantaa. Lehtori Anne Koiviston mukaan ajankohtaista ja hyödyllistä asiaa riittää käsiteltäväksi. Isän puolen lähisukulaisia ei ollut sodassa rintamalla, joten Heikkilä keskittyi äitinsä sukuun. – Olisi kiva, jos pääsisi talousgurun finaaliin. Se ei mennyt kovin hyvin, Lauri Aila kertoo. Oma kummitäti, historian professori Pirjo Markkola antoi neuvoja aikajanan tekemisestä ja rakenteesta. Nordea ja Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitto järjestivät taloustietokilpailun jo 51. Tämä oli aiheena itselle tehty, joten tästä oli helppo tehdä. Tulevan ammatin valinta ei ole 15-vuotiaalle Heikkilälle vielä ajankohtaista, mutta ensi syksyn suunnitelmat ovat tiedossa. Kun mummu, taata ja isotädit lukivat tekstiä, he olivat silmät kyynelissä.. luokan Ikaalisten yhteiskoulussa päättävä Heikkilä oli kuullut sukujuhlissa tarinoita sukunsa vaiheista. Yhdessä testattiin lyhenteitä. Finaalissakin muut kysymykset olivat aika helppoja. Pesäpalloilija Vilma Holkko vaihtaa lukiossa Hämeenkyröön ja tavoittelee sen jälkeen opiskelupaikkaa oikeustieteelliseen. Historian pariin suuntaaminen lukion jälkeen ei kuitenkaan ole mahdoton vaihtoehto. Olen miettinyt myös työpaikkaa armeijan puolelta, ja matemaattiset aineet kiinnostavat. Kuolema oli silloin arkea, koko ajan arvuuttelua, onko oma sukulainen tai mies elossa rintamalla. Mummun vastikään lahjaksi saama sukupuu auttoi alkuun. Lauri Aila ykkösenä, Sami Kukkonen kakkosena ja pronssilla Vilma Holkko ovat Ikaalisten Yhteiskoulun taloustietäjät tänä keväänä. Ei pitänyt ”satuja” keksiä. Jalkapalloa pelaava Sami Kukkonen jatkaa omassa lukiossa ja toiveissa sen jälkeen on ehkä liikunnallinen ala. Yhteiskuntaoppi on saanut peruskoulun yläluokille kolmannen kurssin ja uutena oppiaineena se tulee myös alakouluun neljänneltä luokalta asti. Heikkilän mummun puolen suvun tiedot olivat olleet siltä osin vajaita. Paikallisessa kisalla se käsitteli talouskasvua. Heikkilän äidin isovanhempien sodanaikaisista vaiheista kertova teksti julkaistiin SuurIkaalisten Sukututkijoiden Ikaliini-julkaisussa
Tilaisuuteen osallistui mukavasti väkeä viileästä säästä ja kesäsateesta huolimatta. Kylvösiunauksen pitkä historia juontaa juurensa keskiajalle. Jyllin Kodilla muistettiin torstaina 19. Jumala, sinun virtasi on vettä täynnä. Saimme nauttia yhdistyksen emäntien laittamista hyvästä kahvista, verrattomista voileivistä ja maukkaista pullista. Jyllin Kodilta valmistuttiin ammattiin IKAALINEN. Sinä kasvatat sadon ihmisille, pidät maasta huolen.” Psalmiin sopivaksi jatkoksi laulettiin virsi 575. Perinne hiipui lähes kokonaan, kunnes Eläkeliitto elvytti perinteen, ja vuodesta 2000 toukosiunaustapahtumia on järjestetty Eläkeliiton ja seurakuntien yhteisvoimin ympäri Suomea. Jumala on kaiken elämän takana, elämän ylläpitäjä, ja ihmiset, eläimet ja kasvit ovat kaikki Jumalan luomia. Eläkeliiton Jämijärven yhdistyksen kylvösiunauksessa Jouko Soini kylvi viljansiementä pellolle ja kirkkoherra Jorma Pitkänen luki toukosiunauksen. Jämijärvellä tapahtuma on pyritty järjestämään eri kylissä. Kaikki kuusi valmistuvaa lähihoitajaa suuntautuivat opinnoissaan vanhustyöhön ja valinnaisena tutkinnon osana heillä on vanhusten kotihoito ja huolenpito. Jyllin Kodista oppisopimuskoulutuksella valmistuvat Tiina Huhtasaari, Kirsi Ukkonen, Anu Aaltonen, Suvi Nieminen, Peter Tarvainen ja Anniina Ylijoki.. Kirkkoherra piti vielä pienen puheen, esitti toukosiunausrukouksen ja siunasi isännän vakassa olevat viljan siemenet, koko satokauden ja kaiken siihen liittyvän työn. Laulun sanat muistuttavat meitä siitä, ettei pitäisi huomista niin kovin murehtia ja että pienemmälläkin toimeen tulee ja onnellinen voi silti olla. Jämijärven seurakunnan kirkkoherra Jorma Pitkänen piti kauniin puheen muun muassa siitä, miten keväällä luonto herää kukoistukseensa. Sisätiloissa laulettiin vielä virsi 462. Seppo Sjömanin säestäessä haitarilla Eläkeliiton Sekasointu-kuoro lauloi ”Oi, katsohan lintua oksalla puun”. Tänä vuonna se pidettiin pitäjän keskustassa maanviljelijä Kalle Soinin viljelemällä pellolla. Varsinainen kylvösiunaus toimitettiin, pienestä sateesta huolimatta, ulkosalla osuuspankin lähipellon laitamalla. Kaikki kuusi valmistuvaa lähihoitajaa suuntautuivat opinnoissaan vanhustyöhön ja valinnaisena tutkinnon osana heillä on vanhusten kotihoito ja huolenpito. 15 TORSTAI 2.6.2016 Uutisia Ikaalisista ja Jämijärveltä jo vuodesta 1913 100 vuotta sitten perjantai 2.6.1916 Jokapäiväinen leipä on myös hengellistä leipää Pirjo Kujansuu JÄMIJÄRVI. Valmistuvat lähihoitajat saavat Jyllin Kodilta työpaikan oppisopimuksen päättyessä. – Kylvit sitten vaikka satoikin, tokaisin isännälle matkalla kahville. Tuolloin järjestettiin erityisiä rukouskulkueita pelloille, hyvää satoa toivoen. Kylvösiunaus aloitettiin Jämijärven Osuuspankin kerhohuoneessa perinteisiin hyvin sopivalla Suvivirrellä. toukokuuta sosiaalija terveysalan perustutkinnon, lähihoitaja, suorittavia oppisopimusopiskelijoita. – Noh, saavathan nuo hyvän alun itämiseen, kun heti tulee vettä niskaan, Jouko Soini vastasi hetkeäkään miettimättä vastasi. Jyllin Kodit on Ikaalisissa toimiva seniorien asumisja palvelukeskus, jonka toiminta perustuu Jalmari ja Lyyli Jyllin tekemään testamenttiin vanhuuden hyväksi vuonna 1965. Soinin tilan vanha isäntä Jouko Soini esitti tervehdyksensä talon isäntäväen puolesta. Eläkeliiton Jämijärven yhdistyksen puheenjohtaja Liisa Sjöman toivotti kaikki tervetulleiksi. Lopuksi hän toivotteli kaikille aurinkoa kesään ja rakkautta elämään. Maanviljely on myös hengen viljelyä. Jämijärven toukosiunaus tapahtui tänä keväänä keskustassa. Psalmin 65 luki yhdistyksen sihteeri Ritva Mäkelä. Toivottavasti kylvösiunaustilaisuutemme tuo paikkakunnan ja kaikkien muidenkin paikkakuntien maanviljelijöille hyvän sadon. Yhdessä lauletun virren 572 aikana Jouko Soini kylvi siunatut viljan siemenet pellolle. ”Sinä pidät huolta maasta ja annat sille sadetta, sinä teet sen hedelmälliseksi. Isä meidän -rukouksessa jokapäiväisellä leivällä tarkoitetaan myös ”hengellistä leipää”
Ammatti-instituutti Iisakin juhlasali oli tiistaina tupaten täynnä, sillä tutkintotodistuksen sai yhteensä 108 opiskelijaa. Stipendien saajat: Petri Haavisto, Valtteri Hautakoski, Harri Heinonen, Teemu Holma, Jari Järvinen, Arttu Kangasperko, Teemu Karvinen, Jesse Koistinen, Aleksi Koskensalo, Heikki Kärkölä, Juuso Lehto, Antti-Jussi Linnala, Aatu Luomajärvi, Ville-Matti Majaniemi, Samuli Niemenmaa, Olli Nännimäinen, Timo-Tapani Ojala, Roni Lehtimäki, Mervi Savisto, Santeri Sipolainen, Salla Susi, Juho Taalikka, Veikko Vasu, Kaarlo Vikman, Tuomas Virkki, Teemu Ylinen. Tekstiiliosastolla aloitettiin mittava asiakastyöprojekti Hämeenkyrön uuteen monitoimikeskukseen. Joni Liukkonen nosti puheessaan esiin muutamia kohokohtia menneestä lukuvuodesta. Kuva: Annukka Koivisto Iisakista valmistui tänän keväänä yli sata työelämän uutta ammattilaista. Ensimmäiset heistä valmistuivat koulutuksesta toukokuussa. Ikatan päätösjuhlassa kuultiin paljon opiskelijoiden esittämää musiikkia.. Uusi katos on jo työn alla ja monessa kohteessa suoritetaan korjausrakentamista. – Robotiikan opetus on kasvanut ja automaatioasennus on rakentanut uusia oppimisympäristöjä, Liukkonen luetteli. – Mennyt vuosi on pitänyt sisällään tekemistä, oppimista, opettamista, työtä, tietoa ja taitoa yhteisen tavoitteen eteen. Hän kuitenkin uskoo, että ne voidaan selvittää vahvalla yhteistyöllä. – Pitäkää lippunne korkealla niin tänään kuin tulevaisuudessakin. Prosessiala on laajentanut osaamistaan biotekniikkaan ja vetovoima on selvästi lisääntynyt. Nämä kaikki sekä lukuisat muut yhteistyöprojektit yritysten kanssa ja taidokkaat asiakastyöt kaikilla ammattialoilla ovat osaltaan kasvattaneet Ikatan opiskelijoista osaajia tulevaisuuden työelämään, Liukkonen totesi. Toivon, että nyt valmistuneet osaajamme tutustuvat näihin tarinoihin ja ottavat niistä inspiraatiota myös omille urapoluilleen ja löytävät paikkansa tämän päivän ja huomisen työelämässä. Harmonikanrakennuksen koulutus juhli komeaa 20–vuotista taivaltaan. – Valma-koulutus lähti liikkeelle syyslukukaudella ja toinen ryhmä aloitti tammikuussa. – Ikata on ollut hienosti mukana mittavassa 3D –tulostushankkeessa. Koko elämän kestävinä opetuksina sekä ihmissuhteissa, joita täällä solmitaan. Heistä kahdeksan suoritti kaksoistutkinnon, eli ammatillisen ja ylioppilastutkinnon. Ei ainoastaan Ikataan paikkana, vaan myös Ikatan henkeen, joka elävöittää tätä paikkaa vuodesta toiseen. Valmistuneita Liukkonen muistutti siitä, että työelämä odottaa heidän näyttöjään ja panostaan yhteiskuntamme rakentamiseen. – Sähköala on tehnyt monessa kohteessa töitä ja hienoa, että muun muassa auditorio saadaan päivitettyä syksyn aikana. Luoteis-Pirkanmaan oppilaitosten rehtori Joni Liukkonen antoi juhlapuheessaan esimerkkejä opiskelijoiden taidoista. Suhtautukaa elämään, uusiin asioihin innolla ja avoimuudella ja ottakaa haasteet mahdollisuuksina. – Cateringin, eli kokkiopiskelijoiden maittavista taidonnäytteistä saamme nauttia päivittäin. Monia hienoja hetkiä on koettu yhdessä ja haasteistakin on yhdessä selvitty, kuvaili rehtori Joni Liukkonen päätösjuhlassa. Liukkosen mukaan siellä on havaittavissa jopa pientä tilan ahtautta. Vieraat aina kehuvat ruokaamme. Rehtori on seurannut ilolla oppilaitoksesta jo aiemmin valmistuneiden osaajien menestystä. Kitaranrakennuksen työelämäyhteistyön kautta ”synnytettiin” historialliset 3D-printatut sähkökitarat. 80 artesaania juhli valmistumistaan Terhi Palonen IKAALINEN. Niille, jotka olivat ylittäneet oppivelvollisuusiän, järjestettiin valmistavaa koulutusta Iisakin tiloissa. 16 TORSTAI 2.6.2016 Yli sata lähti Iisakista tutkinto kourassa Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. Puuosaston edustaja edusti oppilaitosta ja Saskya hienosti Taitaja-kilpailun finaalissa. Silti pieni pala meistä jää tänne. Nyt on valmistunut uusi opetuskeittiökin yhteistyössä sähkön, raksan ja Ikatan kesken. – Itse jään tänne vielä lukemaan toista alaa, mutta moni ei välttämättä palaa Ikaalisiin enää koskaan. Myös Ikata jää meihin. Ikata on kuin koti, kertoi valmistuneiden opiskelijoiden puheen pitänyt Sara Salonen. – Entisiä ikatalaisia löytyy niin eduskuntatalon restaurointityömaalta kuin usean menestyvän käsityöyrityksen ohjaksista. Valmistavaan koulutukseen osallistui reilu 40 turvapaikan hakijaa. – Kukaan ei voi unohtaa aikaansa Ikatalla. Ikaalisten käsija taideteollisuusoppilaitoksesta valmistui tiistaina 80 opiskelijaa lukuisilta eri ammattialoilta. Liukkonen nosti puheessaan esille myös ammatilliseen koulutukseen kohdistuvat muutosja säästöpaineet. Tämän vuotisen Iisakin kevätjuhlan järjestämisestä vastasi talonrakennuksen ensimmäisen ja toisen vuoden opiskelijat. – Verkot vesille kaikki kesällä, vinkatkaa kavereille, tutuille ja sukulaisille, että kysyvät vapaita paikkoja, niin saadaan taas talo täyteen uusia, menestyviä Ikatalaisia, tulevaisuuden osaajia. Hän mainitsi muun muassa talonrakentajien valmiiksi saaman omakotitalon. Väitän, ettei kukaan voi unohtaa aikaansa täällä, Salonen sanoi. Metallin yhteistyö muun muassa Purson kanssa on poikinut yhteisen oppimisympäristön, jossa syntyy jo yrityksen tuotantoa. Valmistuneiden puolesta puheen pitänyt kuva-artesaaniksi valmistunut Sara Salonen antoi tunnustusta oppilaitokselle. Valma-mallimme on herättänyt kiinnostusta myös valtakunnallisesti. Ikatalla on vielä vapaana syksyllä alkavia opiskelupaikkoja. Syksyllä Iisakki sai uuden haasteen, kun lyhyessä ajassa Hämeenkyröön saapui alaikäisiä turvapaikanhakijoita. Joillekin osallistujille todistus on ensimmäinen todistus koskaan. Heille pidettiin oma valmistujaisjuhla
Hiusalan perustutkinto, parturi-kampaaja: Maria Valtonen Jämijärvi. Sähköja automaatiotekniikan perustutkinto, sähköasentaja: Antti Alarotu Jämijärvi, Jussi Katajamäki Jämijärvi, Joni Vallila Jämijärvi. Käyttää tilaisuudet hyväksi, Runsas kannusti. – Oppilaitoksessamme on panostettu opintojen keskeyttämisten torjumiseen ja jatkossakin siihen puututaan varhaisessa vaiheessa tehokkaasti. Maatalousalan perustutkinto, maatalousteknologian osaamisala, maaseutuyrittäjä: Aleksi Käkelä, Jaakko Myrskyranta, Maria Niemelä, Matti Sillanpää, Meeri Varjonen. Hotelli-, ravintolaja catering-alan perustutkinto, tarjoilija: Veera Marjamäki Ikaalinen. Hämeenkyrön kunnan stipendi: Päivi Mäenpää, tekstiili. Rehtorin mukaan ammatillisen tutkinnon suorittaminen ei ole itsestäänselvyys, vaan se vaati opiskelijoilta sitoutumista ja itsekuria, sillä tutkinnon saavuttaa tavoiteajassa reilut 70 prosenttia kaikista opiskelijoista. Oppilaitoksen stipendit ammattialoille: Veikko Hietarinta, huonekalurestaurointi, Karoliina Parikainen, korusuunnittelu ja –valmistus, Anni Olkkonen, vaatetus, Riku Hannukainen, asesepäntyö, Nina Sundell, tekstiili, Juha Keskinen, muotoilu ja mallintaminen, Riikka Nieppola, hienopuusepäntyö, Miko Lundberg, erikoismetalli, Anni-Lotta Kiiveri, messuja näyttelyrakentaminen, Samu Rissanen, graafinen suunnittelu, oppilaitoksen stipendi kv-tutortoiminnasta Sini Kauranen, sisustuslasi, oppilaitoksen stipendi erityisestä aktiivisuudesta tutortoiminnassa Eeva Ylimys, hienopuusepäntyö. Aito Säästöpankki Oy: Krista Runsas. Vuori muistutti valmistuneita siitä, että oppilaitos on antanut heille perustietoja ja -taitoja sekä asenteita, mutta työelämässä vaaditaan kuitenkin myös oma-aloitteisuutta ja jatkuvaa halua kehittää osaamistaan. Ikaalisten käsija taideteollisuusoppilaitokselta valmistuneet Käsija taideteollisuusalan perustutkinto, artesaani, asesepäntyö: Riku Hannukainen, Sami Haume, Vesamatti Helminen, Pekka Janhunen, Toni Käräjämies, Sampo Paakkunainen, Jani Pennanen, Touko Reiman, Pasi Seitti, Juho Sinkkonen, Veli Vaaranmaa. Liiketalouden perustutkinto, merkonomi: Sanna Halme Jämijärvi, Laura Heiskala Jämijärvi, Alina Kiviharju Jämijärvi (kaksoistutkinto). Käsija taideteollisuusalan perustutkinto, artesaani, harmonikanrakennus: Lauri Oikari. Ikaalisten kauppaoppilaitokselta valmistui tiistaina yhteensä 36 merkonomia ja datanomia. Käsija taideteollisuusalan perustutkinto, artesaani, sisustuslasi: John Holmström, Iina Parikainen, Heidi Veikkola. Uusia ammattiosaajia oli juhlistamassa myös Sastamalan koulutuskuntayhtymän Luoteis-Pirkanmaan oppilaitosten apulaisrehtori Jarkko Vuori. Osaran maaseutuyksiköstä valmistuneet Maatalousalan perustutkinto, maatilatalouden osaamisala, maaseutuyrittäjä: Milla Haavisto, Jasmin Järvensivu, Maria Korhonen, Emma Luotola, Janita Mustalahti, Netta Mäkinen, Janika Nieminen, Jami Ploompuu, Janina Vuorenmaa, Iida Vilén. Sastamalan koulutuskuntayhtymä/Ammattiosaamisen näyttöjen toimielimen aktiivinen opiskelijaedustaja Kati Tuomisto. Ammatikka top – matematiikkakilpailu: Krista Perälä. Hitaan journalismin yhdistys ja Long Play: Minka Runsas. 17 TORSTAI 2.6.2016 Kauppikselta valmistui tietotekniikan ja liiketalouden ammattilaisia Terhi Palonen IKAALINEN. Käsija taideteollisuusalan perustutkinto, artesaani, muotoilu ja mallintaminen: Juha Keskinen, Hanna Mäkelä, Pauli Nieminen, Jarkko Orasaari, Pinja Palomäki, Anna Toivonen. Ikaalisten Kauppaja kulttuuriopettajien stipendi: Sara Salonen, graafinen suunnittelu. Luontoja ympäristöalan perustutkinto, luontoalan osaamisala, luontoja ympäristöneuvoja, valmistavan koulutuksen suorittaneet: Annika Petäjämäki, Pilvi Sundvall. Kädentaitojen ohjaaja: Marjatta Jäntti Ikaalinen. – Perustutkintojen ammattitaitovaatimukset vastaavat työelämän edellyttämää käytännön osaamista. Käsija taideteollisuusalan perustutkinto, artesaani, vaatetus: Sini Ala-Pässäri, Hanna Erkkilä, Sonja Lepistö, Anni Olkkonen, Hanna Voutilainen. Luontoja ympäristöalan perustutkinto, luontoalan osaamisala, luonnonvaratuottaja: Linda Lähtinen, Liina Lumikari, Teemu Tikanoja. Auno ja Mauri Riutun säätiön stipendit: Liisa Rantala, vaatetus, Anne Autio, tekstiili, Jenny Epäilys, graafinen suunnittelu, Jaana Hokkanen, korusuunnittelu ja – valmistus, Anne HelanderVettenranta, rakennusrestaurointi. Kotityöja puhdistuspalvelujen perustutkinto, toimitilahuoltaja: Sanja Saarenmaa Jämijärvi. – Älkää pelätkö muutosta. Talonrakennusalan ammattitutkinto: Jari Viitaniemi Jämijärvi.. Leppäkosken Sähkö Oy: Kati Tuomisto. Ikaalisten kauppaoppilaitokselta valmistui tänä keväänä yhteensä 36 merkonomia ja datanomia. Kansan sivistysrahaston puuliiton stipendirahasto: Eeva Ylimys, hienopuusepäntyö, Aatu Saarinen, hienopuusepäntyö. Tutkintojen osat sisältävät yrittäjyysosaamista, terveyttä, turvallisuutta sekä työja toimintakykyä tukevia osioita. Ikaalisten kauppaja kulttuuriopettajat: Inga-Liina Saarinen. Myös työssäoppiminen on ollut keskeistä opinnoissa. Kuvallisen ilmaisun perustutkinto, kuva-artesaani, graafinen suunnittelu: Jenny Epäilys, Timo Jalkanen, Sami Mikkonen, Oona Paavilainen, Samu Rissanen, Saku Salonen, Viivi Turunen. Luontoja ympäristöalan perustutkinto, luontoalan osaamisala, luonnonvaratuottaja, valmistavan koulutuksen suorittaneet: Mirka Haronoja, Denis Kähkönen, Natalia Lääperi, Sanna Niinimaa, Noora Nuukaa, Salla Sistonen, Matti Säteri, Tuija Toivio, Annika Tonteri, Tiina Vauhkonen. Vammaistyön osaamisala: Margit Katajisto Jämijärvi, Jani Särkilampi Ikaalinen. Käsija taideteollisuusalan perustutkinto, artesaani, erikoismetalli: Esa Kulmala, Miko Lundberg, Laini Pulkkinen, Sakke Rönkönharju, Caj Saneri, Kai-Mikael Vainionpää. Kauppaoppilaitoksen omat stipendit hyvästä opiskelumenestyksestä saivat Matias Myllymäki, Minka Runsas, Saara Silvala, Pinja Varis, Katariina Simolin, Janne Ertman, Timo Miettinen, Marko Raamat. Sataedusta valmistuneet Autoalan perustutkinto, ajoneuvoasentaja: Henri Kristo Jämijärvi, Eemeli Niemi Jämijärvi, Joonas Salo Jämijärvi. Perhepäivähoitajan ammattitutkinto: Marja Rouvali Ikaalinen. Tietoja viestintätekniikan perustutkinto, käytön tuen osaamisala: Atte Anttila Parkano, Teemu Jaakkola Hämeenkyrö, Viivi Jalonen Ikaalinen, Tuukka Juusela Ikaalinen, Lauri Kahari Ikaalinen, Tuomas Leinonen Parkano (kaksoistutkinto), Tomi Niiranen Tampere, Minka Runsas Tampere (kaksoistutkinto). Autoalan perustutkinto, ajoneuvoasentaja/raskaskoneasentaja: Simo Lautaluoma Jämijärvi. Maatalousalan perustutkinto, maatilatalouden osaamisala, osatutkinto: Teemu Alavenetmäki, Antti-Jussi Lahtinen, Lari Santala. Kauppaoppilaitoksesta valmistuneet Liiketalouden perustutkinto, asiakaspalvelun ja myynnin osaamisala, merkonomi: Burcin Bulut Hämeenkyrö, Markus Erkkilä Ylöjärvi, Jasmin Harju Tampere, Pilvi Hällfors Tampere, Tinja Jouti Parkano, Sandra Järvenperä Parkano, Kari Kestinen Ikaalinen, Vilma Konttinen Parkano, Ruth Koskiranta Hämeenkyrö, Anna Mustalahti Ikaalinen, Matias Myllymäki Parkano (kaksoistutkinto), Tero Niiranen Tampere, Antti Paloheimo Ikaalinen, Krista Perälä Ikaalinen (kaksoistutkinto), Krista Runsas Parkano(kaksoistutkinto), Inga-Liina Saarinen Ylöjärvi, Tiia Saarinen Ylöjärvi, Emilia Sandberg Tampere (kaksoistutkinto), Joonas Santasalo Ikaalinen, Anu-Maarit Silván Parkano, Henna Söderlund Ikaalinen, Kati Tuomisto Ikaalinen, Janika Ukkonen Ikaalinen, Anni Valden Kangasala, Eero Vilkuna Ylöjärvi, Laura Vira Ylöjärvi (kaksoistutkinto), Jiri Ylijoki Ikaalinen, Janette Ylitalo Ikaalinen. Hotelli-, ravintolaja catering-alan perustutkinto, kokki: Salla Koivumäki Jämijärvi. Valmistuneiden puheenvuoron juhlassa pitänyt Minka Runsas kannusti valmistuneita katsomaan rohkeasti tulevaisuuteen. Käsija taideteollisuusalan perustutkinto, artesaani, näyttelyja messurakentaminen: Anni-Lotta Kiiveri. Rakennusalan perustutkinto, talonrakentaja: Samsa Liimatainen Jämijärvi, Frans Niemi Jämijärvi, Juho Ranta Jämijärvi. Lasten ja nuorten hoidon ja kasvatuksen osaamisala: Emilia Saraketo Jämijärvi (kaksoistutkinto). Käsija taideteollisuusalan perustutkinto, artesaani, hienopuusepäntyö: Mikko Heikkilä, Teemu Lähteenmäki, Riikka Nieppola, Matti Perkiömäki, Venla Roivainen, Aatu Saarinen, Samu Salminen, Anton Sandqvist, Roope Särkikoski, Oona Särmölä, Joona Välimäki, Eeva Ylimys. Tapani Harjuntaustan stipendi: Veikko Hietarinta, huonekalurestaurointi. Jokainen lähtee nyt kulkemaan omaa polkuaan. Kankaanpään opiston valmistuneet Koulunkäynnin ja aamuja iltapäivätoiminnan ohjauksen ammattitutkinto: Liisa Lehtonen Hämeenkyrö, Pirjo Telanne Hämeenkyrö, Annukka Mallat Ylöjärvi. Jalkojenhoidon osaamisala: Tuija Kaasalainen Hämeenkyrö. Ikaalinen Seura: Anna Mustalahti. Matkailualan perustutkinto, matkailupalvelujen tuottaja: Juho Takala Hämeenkyrö. Käsija taideteollisuusalan perustutkinto, artesaani, korusuunnittelu ja -valmistus: Maru Berry, Jaana Hokkanen, Susanna Koivula, Christel Kukkohovi, Marja-Leena Manninen, Sirpa Mäenpää, Sanna Niemi, Karoliina Parikainen, Jaana Teeri. Seuraavat valmistuneet saivat myös stipendit. Luontoja ympäristöalan perustutkinto, luontoalan osaamisala, osatutkinto: Salla Hyvönen. Käsija taideteollisuusalan perustutkinto, artesaani, sisustustekstiili: Anne Autio, Tarja Holma, Mirkka Lehtinen, Päivi Mäenpää, Piia Rättäri, Nina Sundell. Käsija taideteollisuusalan perustutkinto, artesaani, huonekalurestaurointi: Veikko Hietarinta, Janina Isomäki, Tuulia Pere, Pauliina Tervonen, Tytti Toppari, Teri Zambrano. Käsija taideteollisuusalan perustutkinto, artesaani, rakennusrestaurointi: Risto Kuusela, Jaakko Äijö. Maatalousalan perustutkinto, maatilatalouden osaamisala, maaseutuyrittäjä, valmistavan koulutuksen suorittaneet: Jonna Hilden, Ari Korhonen, Mikko Korvala, Heini-Liisa Kylänpää, Henna Lappalainen, Satu Lehtola, Tuija Lehtola, Eevi Leppänen, Mikael Luoma, Sami-Ville Markkula, Suvi Mäkkylä, Hanna Takalo. Myynnin ammattitutkinto: Milka Tonteri Ylöjärvi
Monille lähtevät vanhempien kanssa isovanhemmatkin kannustajiksi ja tuttuja tapaamaan. Tänäkin kesänä joka kolmas osallistumiskerta tuottaa lapselle lusikan. – 20–30 nuorta tuli paistamaan pizzoja Nuorisovintille yhtenä perjantai-iltana, kun pizza-aineet kustansi kunta ja me toteutimme illan. Tämän kesän ensimmäisenä maanantaina kankaanpääläinen Arttu Kangas opastaa kuulantyöntöön, kertoo Heli Leppänen. – Ensin toimimme oman kyläkoulun hyväksi. Le Coq Lonkerot Grape tai Bitter Lemon, 6 x 0,33 l, 1,98 l (4,06/l) (sis. Itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuonna maanantaikisat täyttävät 50 ja PULS 20 vuotta. Jämijärven vuoden 2015 seuratyöntekijä Jari Sillanpää on ollut tässä ajassa poissa maanantaikisoista vain kolmesti. Hyvä harrastus. Harva se kesämaanantai yli sata lasta ja nuorta juoksee, hyppää korkeutta ja pituutta, heittää tai potkaisee palloa. Päiväkoti sai palloilumaalit ja vanhainkoti kuntopyörän. Kyläkoulun suljettua olemme pitäneet kokoukset kodeissa. 18 TORSTAI 2.6.2016 Tässä sinulle poimimiamme esimerkkejä s-kanava.fi pokilmoitukset.fi KESÄ ALKAA JUHLIEN JA HYVÄSTÄ RUOASTA NAUTTIEN. PULSilaisia yhdistävät rento asenne, huumori ja ajatukset, että kukin tekee mitä osaa ja yhdessä saadaan valmista aikaiseksi. Uuttakin opitaan. kesäkuuta PULSilaiset avaavat kylän nähtävyyden, Lasse Pihlajamaan Äiti-muistomerkin ja pystyttävät vierelle kahvilan. Muistan pojan, joka Olli Tasalan vinkit saatuaan palasi hymyssä suin ilmoittautumaan korkeushyppyyn. – On kiva toimia yhdessä samanhenkisten kanssa. Jokaiselle löytyy aina oma työtehtävä kentältä tai buffetista. Sitten laajensimme toimintaa koko kunnan alueelle. Jämijärven markkinoilla he järjestävät katusählyturnauksen ja pelaavat sählysarjaa. – Omalla osalla olemme halunneet auttaa perheitä, joita on kohdannut onnettomuus tai suru, Jari Sillanpää kertoo. Oman väen kesken PULSilaiset kokoontuvat täytekakun ympärille, kun kesän maanantaikisat on kisailtu. Tarvitaan tekijöitä, mutta homma sujuu rutiinilla, tuumaa PULSin uusi puheenjohtaja Kaisa Mukkala. 9.3.16 Lähtölaukaus lomaan kajahtaa heti Päivi Seppälä JÄMIJÄRVI. PULS on valmis aloittamaan kesän kivan urakkansa. – Joskus silitin kotona tuloslistoja kuivaksi. PULS saa kisajärjestelyistä kunnan vapaa-aikatoimen euroja tililleen. Kerran vuodessa he tekevät yhteisen retken. Pirkanmaalaisille Pirkan hiihtäjille, jotka yöpyvät Niinisalon koululla, PULSin soppatykkimestarit keittävat illaksi keitot ja aamuyöksi puurot. Viime kesänä 17 lasta kilpaili kaikki 10 maanantaita ja sai neljännenkin palkinnon. Ulla Kerola vastasi jo keväällä, koska juoksukisat alkavat. Sataa tai paistaa – kilpailijoita tulee. Niitä seura kierrättää jämijärveläisille lapsista vanhuksiin. Ne ovat tupailtoja perinteen mukaan, PULSilaiset iloitsevat. 8,04 + pantit 0,90) 2 99 Novelle Kivennäisvedet 2 x 1,5 l, 3 l (0,73/l) (sis. Jämijärvellä maanantaikisat korvaavat toripäivän ja ovat voittaneet sirkuksenkin. Palokosken Urheilu ja liikuntaseuran PULSin väki varaa kalentereistaan 10 maanantai-iltaa kisoille. Jari Sillanpää laskee paikoillenne–valmiit–hep Ulla Kerolalle (vasemmalla), Milja Järvenmäelle, Kaisa Sillanpäälle, Kaisa Mukkalalle, Heli Leppäselle ja Aki Halmelle. Heti koululaisten ensimmäisenä lomamaanantaina kajahtavat lähtölaukaukset urheilukentällä Jämijärven rantamaisemassa. Espanja Rainbow Minivesimeloni 1 lk, kokonainen 89 kg 1 99 2 79 Paulig Juhla Mokka kahvi sj, pj, tumma paahto 500 g (5,58/kg) 8 94 A. – Ei ole ihan helppoa ryhtyä vasenjalkaiseksi, sanoo Ulla Kerola ja kertoo pitäjän pienimpien koululaisten liikuntapäivästä. PULS on valmis uuteen ja se ehtii moneen, vaikka seuraan kuuluu nyt vain 18 jäsentä. luokan tytölle ja pojalle, jotka iloitsevat liikunnasta. Avoimet pihat -tapahtumaan 11. Jari Sillanpää asettuu lähettäjäksi. 2,19 + pantit 0,80) 5 99 Atria Broilerin sisäfileevarras Hunajamarinoitu, 400 g (14,98/kg) Suomalainen Suomalainen 6 95 kg Snellman Maatiaispossun grilliribbs BBQ-marinoitu, n. Jalkkista PULSin miehet ovat pelanneet Ikaalisissa Kylpyläcupissa tapahtuman alusta alkaen. Lapset pelaavat tossupallopelin PULSin aikuisia vastaan, joilta juoksu on kielletty ja jotka saavat potkaista palloa vain vasemmalla. Kaisa Mukkala huolehtii aina päivitetyt nimilistat. Porukka on alunperinkin tuttua, sanoo uusin ja nuorin jäsen Milja Järvenmäki. S-market Ikaalinen Teollisuustalontie 2 Arkisin 7–21 Lauantaisin 8–21 Sunnuntaisin 11–20 S-market Hämeenkyrö Härkikuja 4 Arkisin 7–21 Lauantaisin 8–21 Sunnuntaisin 11–20 1 65 Espanja Mansikkarasia 1 lk, 400 g (4,13/kg) Valio Viola Tuorejuustot 200 g (9,95/kg) 1 59 Ingman Vaniljakermajäätelö 1 l Hinnat vain kotitalouksille. Niin tekevät myös monet, monet perheet Jämijärvellä ja lähiseudulla. Vaikka PULSin juuret ovat Palokoskella ja työssä kyläkoulun hyväksi, ei uusienkaan jäsenien tarvi olla Palokoskelta, Palojoelta tai Vihusta. 3-luokkalaisten englannin sanakirjat ovat perinne, samoin stipendit peruskoulun 5:nnen ja 8. Meille kisat ovat iso juttu. 700 g Linkosuo RuisSipsit 150 g (13,27/kg) 1 99 2 49 Tapola Iskelmä grillimakkara 400 g (6,23/kg) Hinta voimassa alk. Olemme valmiit pitämään uuden illan eri teemalla, Heli Leppänen kertoo. Aki Halme vetää juoksuratojen kalkkiviivat. Perinne pysyy. – On hienoa tehdä työtä lasten hyväksi
– Metsään kannattaisi mennä useammin. Monesti ihmiset sortuvat tekemään kiireessä monta asiaa yhtä aikaa, mutta välillä on hyvä pysähtyä ja tiedostaa se, mitä on tekemässä. Tähän liittyvää tehtävää pohditaan Koiviston ladon luona, metsän kätkemällä entisellä asuinpaikalla. Ota yhteyttä! Teemme sinulle henkilökohtaisen tarjouksen ja hoidamme paperityöt puolestasi. Liity omistaja-asiakkaaksi, niin myös lainasi kerryttää OP-bonuksia. alv 24 %. Ajatukset ovat heti jossain muualla kuin arjessa, tuumii jämijärveläinen Ritva Mäkinen iltapalahetkellä laavulla, metsässä kulkemisen ja luonnon tarkkailun jälkeen. Siellä voi keskittyä tarkkailemaan niitä kokemuksia ja tuntemuksia, joita ympäröivä metsä ja sen äänet antavat. OPn omistaja-asiakkaalle velatkin ovat saatavia. Reitin varrella esimerkiksi satavuotias kuusikko tarjoaa hämyisen ja rauhallisen pysähtymispaikan. Jukka Ruutiainen Metsäkeskuksesta kertoo, että polulle pitää lähteä ajan kanssa ja nauttimaan eikä nopeasti suorittaen. – Tarkoitus on myös, että ihmiset alkaisivat ajatella luontoa syvemmin. Suomessa on itsestään selvää, että pääsemme luontoon. Laita lainasi töihin! Esimerkiksi 100 000 euron lainasta kertyy bonuksia 250 euroa vuodessa – sillähän kuittaa jo vaikka kotivakuutuksen! Siirrä nykyinen asuntolainasi meille erinomaisin ehdoin. – Kun asioita tekee yksi kerrallaan, ne tulee tehtyä paremmin ja antavat enemmän tekijälleen. Konttorinjohtaja Kirsi Salo, Hämeenkyrön ja Karkun konttorit Katso kuvat https://mediaperheoiva.edocker.com Metsässä voi miettiä omaa elämää Liisa Raipala IKAALINEN. Parin kilometrin mittaiselle polulle kuuluu tietoiskuja ja tehtäviä, joissa keskitytään ympäröivään metsäluontoon ja ammennetaan siitä voimaa. Parin kilometrin mittaisen polun on tarkoitus lisätä fyysistä ja henkistä hyvinvointia sekä tietoisuutta. Matti Äijö Metsäkeskuksesta kertoo, hyvinvointipolkujen varrella on tarkoitus myös esitellä paikallista elämää. Aina ei huomata, että se on hieno asia, Ruutiainen sanoo. Lue lisää op.fi OP Tampere Puhelujen hinta lankapuhelimesta soitettaessa 0,0835 €/puhelu + 0,07 €/min., matkapuhelinliittymistä 0,0835 €/puhelu + 0,17 €/min. – Olemme jo lähellä luontoa, ja näin pystymme hyödyntämään sitä muutenkin kuin hevosten kanssa, kertoo yrittäjä Satu Haagmann Hevoskievarilta. 19 TORSTAI 2.6.2016 ! Tunnetko jo vauvaperheen #Perheenlisä-edut. Sis. Polulta on tarkoitus saada mukaansa jotain sellaista, joka kantaa eteenpäin arkisessa elämässä. Liity samalla omistaja-asiakkaaksi, niin saat lisäetuna pankkipalvelut 12 kuukautta maksutta 20 euron rahastolahjakortin ja alennusta kotivakuutuksesta! Saat edut, kun siirrät asiointisi meille ja liityt omistaja-asiakkaaksi 30.6.2016 mennessä. Polut tulevat maaseudun yritysten yhteyteen, ja Hevoskievarin polku on Pirkanmaan kolmesta polusta ensimmäinen. Satavuotisen kuusikon keskellä voi keskittyä vaikka metsän ääniin ja tunnustella, miltä hämärä metsä tuntuu. OPn vakuutuksia. Metsäkeskuksen Jukka Ruutiainen ja Matti Äijö hyvinvointipolun avauksessa Ritva Mäkisen kanssa.. Bonuksilla maksat mm. Pitää tiedostaa, että se on jo tärkeää, että pystyy tekemään asioita, Ruutiainen sanoo. Kehittämiskeskus Tapio Oy:n ja Suomen Metsäkeskuksen projektissa koko maahan valmistuu 15–20 vastaavaa hyvinvointipolkua, joissa yhdistyy hyvinvointi, luontoon liittyvä tieto ja luonnossa liikkuminen. Eväät kruunaavat retken, ja niitä on hyvä syödä keskittyneenä kaikessa rauhassa. Neuvottelut nyt ma–pe klo 8–20! Varaa aika op.fi tai soita 010 254 6011. Menneiden vuosikymmenien tarinaan voi entisen asuinpaikan lisäksi tutustua esimerkiksi tervahaudan luona. Jämijärven kunnanvirastolla koulupuolella työskentelevä Mäkinen on ollut mukana avaamassa Luomajärven Hevoskievarilta lähtevää hyvinvointipolkua, ja metsä on tehnyt tehtävänsä. – Täällä on ollut jonkun elämä, ja täällä on hyvä myös miettiä, mitkä ovat ne oman elämän palikat, jotka haluaa pitää ja mistä haluaisi luopua, Ruutiainen sanoo
Ennakoitu suuremmat poistot painoivat tuloksen reilut 300 000 miinukselle, totesi seurakunnan talousjohtaja Taina Tuohimaa. Asiasta päätti tekninen lautakunta. Fincumet Oy sai ympäristöluvan jätteiden vastaanottoon ja käsittelyyn Teikankaan terminaalissa eli entisessä Siporex-tehtaassa. NIMI: OSOITE: PUHELIN: . – Omavaraisuusaste on liki 95 prosenttia. Kuvataidekoulu entiseen päiväkotiin. Taloushallinnon yhteistyö Ylöjärven seurakunnan kanssa vaikuttaa onnistuneelta ratkaisulta. mennessä osoitteeseen: Seutulehti UutisOiva, PL 13, 39101 HÄMEENKYRÖ Yhteystiedot mukaan. Ihmiset pitävät nurkkansa yleensä hyvin kunnossa, mutta jotain huomautettavaa tämänkeväisessä ympäristökatselmuksessa jälleen löytyi. tammikuuta 2017. tekninen johtaja Hannu Niemelä vahvistaa, että keskusteluja kiinteistön käytöstä kansalaisopiston opetustiloina on käyty. Palvelun tarkoitus on lisätä vaikuttamismahdollisuuksia ja lisätä päätöstenteon läpinäkyvyyttä. Teiharjun toimipisteellä on tarkoitus käsitellä vuodessa yhteensä noin 19000 tonnia erilaista jätettä. R I S T I S A N AT E H TÄV Ä . Tehtyjen poistojen vuoksi aineellisten hyödykkeiden, kuten kiinteistöjen arvo seurakunnan taseessa kutistui noin 4,2 miljoonasta reiluun 3,3:en miljoonaan euroon. – Hakkuut siirtyivät tämän vuoden puolelle, samoin puunmyynneistä kertyvät tulot, totesi kirkkoherra Erkki Malmberg. Olen kuitenkin toiveikas sen suhteen, että kuvataidekoulu ja kutomo saisivat päiväkodista hyvät tilat, sanoo Hämeenkyrön kansalaisopiston rehtori Pirkko Pilvinen. Yhtiöllä on Ikaalisissa toinenkin toimipiste. Isoja poikkeamia budjettiin syntyi muun muassa metsätalouden tuotoissa, jotka jäivät neljännesmiljoonan ennakoitua pienemmiksi, mikä selittyy viime syksyn huonoilla puunkorjuuolosuhteilla. Yhden osaavan henkilön toimipiste on äärimmäisen haavoittuva, jos tulee äkillinen sijaistarve, Malmberg totesi. Rakennustarkastaja Mika Wallinin mukaan kiinteistönomistajille annettiin erilaisia kehotuksia laidasta laitaan, kuten rakennusten purkukehotuksia ja siistimiskehotuksia. Kirkkoherranvirasto heinäkuuksi Tampereelle HÄMEENKYRÖ. Lopettamien voidaan tehdä jo aiemmin, jos terveyskeskuksen remontin viimeinen vaihe alkaa ennen vuoden vaihdetta. Valtuutettu Heikki Uusitalo totesi seurakunnan olevan edelleen vauras ja vakavarainen. Hämeenkyrö lähtee mukaan internetissä toimivaan otakantaa.fi -verkkopalveluun. Kunnan asukkaiden osallistuminen päätöksentekoon helpottuu. Muillakin kylillä käydään, jos niiltä on tullut huomautuksia. Toimenpide on yksi Hämeenkyrön kunnan viestinnän parantamistoimista. Fincumet aloittaa Teiharjussa romun kierrätyksen IKAALINEN. – Tarkoitus on nyt testata järjestelyä, kun jatkossa jäsenrekisterija kirkkoherranvirastoasiat taytyy henkilöstökulujen ja osaamisen vuoksi tehdä isommissa yksiköissä. Kunnan vuokraamien ja omien kiinteistöjen tulevaa käyttöä ja vaihtoehtoja kartoitetaan parhaillaan. Päiväkoti sulkee ovensa kesäkuun alussa ja elokuussa avautuu varhaiskasvatuksen uusi yksikkö Monitoimikeskus Sillassa, johon siirtyvät Pappilanmetsän päiväkodin ohella muutkin keväällä suljettavat yksiköt. Varoja oli kirjattuna lahjoitusrahaston pääomaksi noin 340 000 euroa, vaikka varat on jo kauan sitten käytetty remontin kustannuksiin. Ympäristölautakunnan katselmuksessa kierretään aina keskusta-aluetta ainakin etukäteen saatujen ilmoitusten perusteella ja kyliä vuorotellen. Kunta lopettaa pesulansa HÄMEENKYRÖ. 20 TORSTAI 2.6.2016 . Alijäämän aiheutti Kyröskosken seurakuntatalon tasearvon puolitus, mistä kertyi poistoihin kutakuinkin alijäämän suuruinen summa. Käyttötarkoituksen muuttaminen onnistuu viranhaltijapäätöksenä. – Melko todennäköisesti Pappilanmetsän päiväkotikiinteistössä toimii syksystä alkaen Hämeenkyrön kansalaisopisto, Niemelä arvioi. V O I T TA J AT Ristikon 19 oikein vastanneiden kesken arvotut palkinnot voittivat Amy Matikainen Kyröskoskelta, Ritva Karvonen Lempäälästä ja Karoliina Korpilahti Karhelta. Kirkkoherra Erkki Malmberg kertoi asiasta valtuutetuille kirkkovaltuuston kokouksessa viime keskiviikkona. Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ. Ikaalisissa jaettiin siivouskehotuksia IKAALINEN. Kunta haluaa viedä viestintäänsä oppaan suositusten mukaiseen suuntaan. Palvelu on kansalaisten, järjestöjen ja viranomaisten keskinäistä vuoropuhelua ja osallistumista tehostava verkkopalvelu. Pesulassa on pesty terveyskeskuksen ja Kurjenmäkikodin pyykkejä ja siivouspyyhkeitä. Arvomme palkintoja. Kansalaisopiston lasten ja nuorten kuvataidekoululle sekä kutomolle kaavaillaan tiloja Pappilanmetsän päiväkodilta vapautuvaan rakennukseen. Kunnanhallitus asetti konsernin toimielimille ja johtaville viranhaltijoille koulutustavoitteen kuntaviestinnän uudesta lainsäädännöstä ja ohjeistuksesta vuoden loppuun mennessä.. Keväisen katselmuksen lisäksi viranomaiset valvovat rakennettua ympäristöä ympäri vuoden. Kirkkovaltuusto vahvisti vuoden 2015 tilinpäätöksen, eikä asia kirvoittanut juurikaan keskustelua, vaikka tilikaudelta kertyi alijäämää yli 300 000 euroa. Fincumet ottaa vastaan metallipitoista jätettä sekä sähköja elektroniikkaromua, esikäsittelee niitä ja toimittaa ne teollisuuden raaka-aineeksi tai jatkokäsittelyyn. Kunnanjohtaja Antero Alenius on ollut mukana laatimassa kuntaviestinnän opasta. – On mahdollista, että olemme osa Tampereen seudun aluekeskusrekisteriä, jonka yksi palvelupiste on Hämeenkyrössä. Toimivista pesukoneista ja kuivausrummuista jätetään kumpiakin yksi laitoshuollon käyttöön. x2 kunta sa na JUURI Poistot kutistivat seurakunnan tasetta Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ. Tasetta supisti myös tekninen kirjaus, jossa Isopappilan korjaukseen lahjoitettuja varoja siivottiin pois taseesta. Terveyskeskuksella ja Kurjenmäkikodilla on jo olemassa korvaavat toiminnot. Hämeenkyrön vs. Olemme saaneet uutta osaamista ja tietoa ja palkkakustannuksissakin tullee säästöä vuosien saatossa, Uusitalo arvioi. Hakkuiden siirtyminen pienensi myös palvelujen ostoihin kulunutta rahamäärää, ero budjettiin oli 200 000 euroa. RISTIKKO 22 Palauta ristikko 16.6. R 1 9 HAAPA” ” RANNALLAKIN alistavia humoristisia kirjoitelmia KÄRSIMYKSIÄ Yök! verbini Olit surkea! äiti! Ihanaa Jorma Kemppainen 2016 Alzheimer VIER IT Vae victis MIELLYTTÄVÄ kevään jumalatar Ahtola seinäpaperi x2 kul taPek ka halkea ma -niemi -panos RUM NYTKIN kuuluisa brassifutari ” ” lintujoukkoja voidaan puu uomia meppi POHJA Kansa Eino urheilua juhlia -logia ohessa äämi ” ” KUVA elinIV AA spurtteja arvatenkin Nummi. Luvan antoi ympäristölautakunta. Terveyskeskuksessa sijaitseva kunnan pesula lopetetaan. – Yhteenvetona voi sanoa, toimintatuottojen ja -menojen erotus eli toimintakate toteutui ennustetusti. Pesula lopetetaan 1. – Päätöstä tilojen käyttötarkoituksen muuttamisesta ei ole vielä tehty. Toimintaan kuuluu myös kierrätyspalveluiden myyminen teollisuudelle. Lisäksi toimipisteellä otetaan vastaan rakennusjätettä, joka toimitetaan edelleen käsiteltäväksi. Monitoimikeskuksen valmistuttua varsin monet kunnan toiminnot siirtyvät nykyisistä tiloistaan Siltaan. Pesulaa on pyörittänyt yksi laitoshuoltaja 91 prosentin osuudella työajasta. Seurakunnan kirkkoherranviraston palvelut siirtyvät toimistonhoitaja Kirsti Korhosen kesäloman ajaksi Tampereen seurakuntien virastoon Tampereen Näsilinnankadulle. Kuntalaiset ottamaan kantaa HÄMEENKYRÖ. Granulointilaitoksessa käsitellään kaapeliromua, josta saadaan kierrätysmateriaalina metallia ja muovia
alkaen! Voit tilata lippusi myös sähköpostilla satapirkan@op.fi P S. Ensi-ilta on 8. Drama Queenin kesähupailussa fitnessguruja fanittava Kaisu Jokinen (Sari Välimaa) valmentaa Berit Vartaalaa (Reija Iso-Mustajärvi) ja Rita Karetta (Suvi Vanhala) Miss Maraton Fitness -kilpailuun.. Kuinka pitkälle tulokset kestävät, jos kerralla pikakurssilla rysäytetään pois viisikymmentä kiloa ja veistetään vatsa sixpackiksi. kesäkuuta, sen jälkeen esityksiä on yhdeksän kappaletta heinäkuun alkuun asti Koskilinnan ympäristössä. MIKÄ ON... Ei siis lavatansseja, kesäromansseja tai puolivahingossa vilauttelua. Berit Vartaalan (Iso-Mustajärvi) harjoittelua hankaloittavat kotielämän kiemurat ja Rita Kare (Vanhala) käpristelee ankean tilitoimistotyön ja treenaamisen välissä. Onko tämä kesäteatteria lainkaan. Ei tarvitse todellakaan olla edes urheiluihminen, että voisi tulla katsomaan. Lempeästi fitness-villitykselle irvaileva Urheiluhullu! aloittaa kesän teatterikauden Kyröskosken Koskilinnan pihamaalla 8. Toisaalta fitness-huuma on vienyt monet mukanaan liiankin tehokkaasti. klo 18.00–24.00 400 ensimmäisellä mahdollisuus risteillä VESIPÄÄSKYLLÄ, illan mittaan voit laulaa KARAOKEA ja TANSSIA! Illan viihdyttäjänä toimii ANNE MATTILA & DEJA-VU sekä alkuillasta YLLÄTYSESIINTYJÄ! Iltapalaa ja kahvia tarjolla klo 18–20. Jännitettäväksi jää, pääsevätkö erikoislaatuiset kilpailijat valmentajineen edes varsinaiseen kilpailuun asti. Kaksi päähenkilöä valmistautuvat verenmaku suussa suureen kilpailuun, joka yhdistelee maratonja fitness-villityksiä. Kovemman vesisateen sattuessa näytelmä muuttaa Koskilinnan juhlasaliin, mutta puolitoistatuntiseen pihaspektaakkeliin kannattaa pukeutua silti varmuuden vuoksi säänmukaisesti. – 25.6. Taustalla vaikuttaa mystinen DJ Bobo (Nestori Widenoja), joka pitää huolen ainakin yleisestä fiiliksestä. – 13.8. Omistaja-asiakkaan PÄÄSYLIPPUSI voit noutaa Op Satapirkan konttoreista Ikaalisista, Karviasta ja Parkanosta 27.5. Näytelmä sopii kaiken ikäisille, kokoisille ja mielisille kesäkatsojille. ...MAHTAVA Nordic King Suurkilpailu 23. Matkalla tulee paljastumaan myös salaisuus jos toinenkin. Reija Iso-Mustajärven ja Suvi Vanhalan käsikirjoittama ja ohjaama näytelmä tarttuu fitnessmaailman nurjaan puoleen. – Monelle, etenkin naisille ja perheenäideille, treenaaminen on sallittua omaa aikaa, Reija Iso-Mustajärvi kertoo. Ei tässä jumpata ihan koko aikaa. 010 254 5801 Yhdessä hyvä tulee. – No, nyt on kesä, tämä on teatteria, ja ulkona ollaan, Suvi Vanhala toteaa. Siksi juonessa ei taidetakaan taivaltaa maraton-fitnesshuipulle, vaan kohti omaa itseä. – Näytelmä on kevyt ja koko perheelle tarkoitettu. Jos et vielä ole omistaja-asiakas LIITY NYT — op.fi, käy konttorissamme tai puh. kesäkuuta. Vaikka tunnelma pysyy kevyenä, näytelmän taustalla on käsikirjoittajien aito pohdinta urheilun, hyvinvoinnin ja oman ajan erikoisesta suhteesta. 21 TORSTAI 2.6.2016 ...KUTKUTTAVA Power Park Huvivaltio ...VAIKUTTAVA Power Truck Show 12. ...RENTOUTTAVA Härmän Kylpylä Vastaa lakeuden kutsuun. KAUHAVA! OP-ILTA PARKANON KÄENKOSKELLA Satapirkan Osuuspankin omistaja-asiakkaille torstaina 16.6. Erikoisilla persoonilla on omat Facebook-profiilinsa, jotka löytää näytelmän sivujen kautta. (Lippuja rajoitettu määrä.) www.oivaseutu.fi Teatteri Rahkanhuuruista urheilutohellusta Nina Ylinen HÄMEENKYRÖ. Tule viettämään kesäiltaa mukavassa seurassa! Puhelu OP Ryhmän 010-yritysnumeroon maksaa 0,0835 €/puhelu+0,167 €/min, kun soitetaan kotimaan kiinteän verkon lankaliittymästä (hinta sisältää ALV:n) 0,0835 €/puhelu+0,167 €/min, kun soitetaan matkapuhelinliittymästä (hinta sisältää ALV:n). Drama Queenin kesän näytelmä kertoo kahdesta Miss Maraton Fitness -kilpailuun osallistuvasta naisesta ja heidän julkisuudenkipeästä valmentajastaan. Entä kun oman esikuvan kautta alkaa elää omaa elämääkin, vaikka ei taida mahtua samaan muottiin. Valmentajakin (Sari Välimaa) taitaa olla enemmän julkisuuden perässä, sillä hyvinvointiguru Titta Luftasbergin askelissa seuraaminen on tietenkin ainoa oikea tie onnelliseen elämään. – Vaikka se sitten olisikin sitä kännykän selaamista kuntopyörän päällä
Yle TV2 klo 22.00 Taianomainen kesä (S). Avoimen taivaan alla. Lisää kaikkea @ylesummeri. Juontajina Meri ja Ani. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 Salatut elämät (7) 20.05 Löytäjät 20.30 Finnjävel ravintola helvetistä 21.00 Suomen surkein kuski 22.00 Kymmenen Uutiset ja päivän sää 22.25 MTV Sport Uutiset 22.35 MTV Sport: Formulasirkus 23.05 Rikoksista pahin (7) 00.05 Believe (12) 01.05 Isänmaan puolesta (12) 02.05 06.00 Voittostudio Nelonen 05.00 Ennustaja-TV 06.00 Bumba (S) 06.05 Pound Puppies (S) 06.30 Transformers Rescue Bots (7) 06.55 Disneyn esikoulu: Mikki Hiiren kerhotalo (S) 07.25 Lego Friends (S) 07.50 Disney esittää: Finias ja Ferb (7) 08.15 Lego Nexo Knights (7) 08.40 Lego Ninjago (7) 09.05 Vaaleanpunainen pantteri (7) 09.15 Jukebox 10.20 Neljän tähden illallinen 10.50 Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Jukebox 14.45 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 15.45 Neljän tähden illallinen 16.15 Onnenarpa 16.20 Matkaoppaat 16.50 Leijonan luola USA 17.50 Suomen huutokauppakeisari 18.55 HS-uutiset ja sää 19.00 Huvila & Huussi 20.00 Grillit huurussa (S) 20.58 Keno 21.00 Elokuva: Stolen 10 miljoonan keikka (16) 23.05 Arman Pohjantähden alla 00.05 Elokuva: Haikein terveisin (12) 02.20 48 tuntia rikoksesta 03.20 Suomen Tulli 04.20 05.00 Ennustaja-TV Yle TV1 klo 18.45 Avara luonto: Pikkuotusten maailmat 1/3. 06.52 Matikkahirviöt (S) 07.04 Kotikisat 07.08 Olivia (S) 07.22 Saku & Vaakku (S) 07.33 Neppajymykerho 07.39 Pikku hirviötyttö (S) 07.44 Kimmo Kuu (S) 08.03 Sirkus Temppula 08.08 Vekarat! (S) 08.34 Galaxi 08.35 Ötökät (S) 08.37 Jack (7) 08.50 Näin Norjassa 09.00 Holby Cityn sairaala (12) 10.00 Tanskalainen maajussi 10.30 Kioski: Rakelin kuplassa 11.00 Summeri (7) 12.00 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 13.00 Maata meren alla (S) 14.25 Elämää Riossa 15.00 Uusi päivä (S) 16.00 Summeri (7) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Jalkapallon naisten EM-karsinnat: FIN POR 20.00 Uusi päivä (S) 21.00 Villi kortti 21.50 Yle Uutiset ja Urheiluruutu 22.00 Taianomainen kesä (S) 23.45 Nuuskija (16) 00.40 04.00 Uutisikkuna MTV3 05.30 Aamusää 06.00 Studio55.fi 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Studio55.fi 09.30 Huomenta Suomen Uutiset 09.35 Mitä tänään syötäisiin. Eikö riitä. 06.52 Kim ja Kai (S) 06.59 Lintumiehet 07.09 Kati ja Töppö (S) 07.20 Unohdettujen purkkien kansa (S) 07.26 Metkat Mesiläiset (S) 07.34 Pikku Kakkosen posti 07.40 Petrin tiikeritarinat (S) 07.52 Kaapo (S) 08.18 Galaxi 08.19 Late Lammas (S) 08.26 Tero hoitaa (7) 08.50 Näin Norjassa 09.00 Holby Cityn sairaala (12) 10.00 Matkakassi: Balkan 10.30 Kioski: Mamu-Suomi-mamu 11.00 Intian tuoksu 11.30 Kaikkien aikojen susijahti 12.00 Villi kortti 13.00 Satuhäät 14.00 Terveyttä lautaselta 14.30 Sukelluspioneerien jalanjäljissä 15.30 Tom Felton: Superfani 16.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Jalkapallon naisten EM-karsinnat: FIN IRL 20.00 Ranskan avoin tennisturnaus 00.00 Nuuskija (16) 01.00 Yle FOLK 02.40 04.00 Uutisikkuna MTV3 05.30 Aamusää 06.00 Studio55.fi 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Studio55.fi 09.30 Huomenta Suomen Uutiset 09.35 Mitä tänään syötäisiin. 07.47 Pikku Kakkosen posti 07.54 Pikkuli (S) 08.00 Hilla ja avaruuden Eetu (S) 08.11 Katinkontti 08.23 Ryhmä Hau (S) 08.47 Petteri Kaniini (S) 09.00 Galaxi 09.01 Nokkelikot (7) 09.12 Karvinen (7) 09.24 Aika härdelli! (7) 09.36 Lohikäärmeratsastajat (7) 10.00 Uusi päivä (S) 11.25 Satuhäät 12.15 X-games 13.55 MotorSport Extra: Rallicrossin SM 14.25 Jalkapallon Mestarien liigan makasiini 14.50 Superhurri 15.56 Ranskan avoin tennisturnaus 18.00 Telinevoimistelun EM 19.45 Löytöretkiä maailmaan 20.00 Kengurumies 21.00 Amerikan presidentti (S) 23.00 Muistin vanki (12) 23.45 Yle FOLK 02.15 04.00 Uutisikkuna MTV3 06.00 Voittostudio 08.05 Mokon suuri maailma (S) 08.20 Vikke Viikinki (S) 08.35 Madagascarin pingviinit (S) 09.00 Pikku Prinssi (7) 09.30 Paavo Pesusieni (7) 10.30 Salatut elämät (7) 12.30 Piilokamera 13.00 Legenda suojelijoista (12) 15.00 MTV.doc: Lumiapinoiden valtakunta 16.00 Pomo piilossa 17.00 MTV Sport: Ravikunkku 18.00 Luojan kiitos! 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Uutisextra 19.20 MTV Sport Uutiset 19.30 1001 Rikua 20.00 Pop’n’Roll 21.00 Selviytyjät 22.00 Kymmenen Uutiset 22.10 Päivän sää 22.15 Lotto, Jokeri ja Lomatonni 22.25 MTV Sport Uutiset 22.35 Johan Falk 2 aseveljet (16) 00.25 Katujen kasvatti (16) 01.20 05.20 Voittostudio Nelonen 05.00 Ennustaja-TV 07.30 Onnenarpa 09.00 Matkaoppaat 11.05 Suomen huutokauppakeisari 13.10 Vaaleanpunainen pantteri (7) 13.20 Leijonan luola USA 15.20 Neljän tähden illallinen 17.25 Hauskat kotivideot 18.25 HS-uutiset 18.28 HS-sää 18.30 Supertähdet (S) 20.00 Hyvät kaupat 20.58 Keno 21.00 Elokuva: Frozen: huurteinen seikkailu 23.10 Elokuva: After the Sunset keikka Bahamalla (12) 01.15 48 tuntia rikoksesta (7) 02.15 Poliisit kotihälytys (7) 03.15 05.00 Ennustaja-TV TV1 04.00 Uutisikkuna 08.00 Yle Uutiset 08.05 Avara luonto: Pikkuotusten maailmat 09.00 Yle Uutiset 09.05 Aamusydämellä 09.55 Yle Uutiset 10.00 Arpapeliä sairaanhoidolla 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Viikko viitottuna 11.15 Pressiklubi viittomakielellä 11.45 Tartu Mikkiin 12.35 Estradilla: Lasse Mårtenson 14.00 Historia: Stonehengen valtakunta 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Unelmapäivä 15.50 Kotikylä (12) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 18.00 Yle Uutiset ja Urheiluruutu 18.15 Tuhat kuvaa liito-oravasta (S) 18.55 Neiti Marple: Ruumis kirjastossa (12) 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu 21.05 Kotikatsomo: Ilonen talo (12) 22.00 Foylen sota (12) 23.30 Matkalla Aleppoon (7) 23.55 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 07.45 Unna Junná 08.00 Pikku Kakkonen 08.01 Nimipäiväonnittelu: 5.6. Lauantai 4.6. 23.30 Aistien haastaja 00.00 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 8.6. 13.00 Tom Felton: Superfani 14.00 X-games 16.00 Summeri (7) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Holby Cityn sairaala (12) 19.00 Kummeli (7) 19.30 Elämää Riossa 20.00 Uusi päivä (S) 21.00 Satuhäät 21.50 Yle Uutiset ja Urheiluruutu 22.00 Nuuskija (16) 22.50 Game of Thrones (16) 23.45 04.00 Uutisikkuna MTV3 05.30 Aamusää 06.00 Studio55.fi 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Studio55.fi 09.30 Huomenta Suomen Uutiset 09.35 Mitä tänään syötäisiin. Mako mermaids 1/26 ja mysteeridraama World's Endin salaisuus 1/18. Keskiviikko 8.6. 09.40 Kauniit ja rohkeat (S) 10.05 Emmerdale (7) 11.05 Lääkärit 13.30 Diili 15.30 Mike & Molly (S) 15.55 Salatut elämät (7) 16.25 Kädettömät kokit 17.25 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Jarkko ja kuuro Amerikka 06.55 Ylen aamu-tv 09.30 Kaikkea kaupan 10.00 Naapureita ja ystäviä (7) 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Alueuutiset 12.15 Yle Oddasat 12.19 Oddasat 12.35 Pohjantähden alla: Taistelevat metsot 13.05 Näin se vain on 13.35 Helsingin kuuluisin liikemies (S) 14.45 Arkistokuvia: Oman kodin omistajaksi (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.15 Yle Oddasat 15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.55 Avara luonto: Villi Kaakkois-Aasia 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Naapureita ja ystäviä (7) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Kaikkea kaupan 19.00 Hakekaa kätilö! (12) 20.00 Pressiklubi 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu 21.05 George Gentlyn tutkimukset (12) 22.35 Yle Uutiset 22.40 Outlander Matkantekijä (16) 23.40 Valaistunut (16) 00.10 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 3.6. Lämminhenkinen komedia kärttyisästä lännenkirjailijasta, joka oppii kesän naapuriperheen välityksellä nauttimaan taas elämästä. 09.45 Kauniit ja rohkeat (7) 10.10 Emmerdale (7) 11.05 Lääkärit 13.30 Grand Designs unelma-asunnot 14.30 Mummomafia 15.30 Peter uutisvirrassa 15.55 Salatut elämät (S) 16.25 Suomen ihanimmat häät 17.25 Viking Loton ja Jokerin tulokset 17.30 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. Sunnuntai 5.6. . MTV3 klo 14.30 Finnjävel ravintola helvetistä on tarina unelmista ja niiden toteuttamisesta hinnalla millä hyvänsä. Tiistai 7.6. Rakkauden rasvaprosentti. 06.52 Q Putti 5 (S) 07.03 Ritari Mikke (S) 07.17 Tiketi Tok, aika lomailla (S) 07.41 Kyllä Kasper osaa (S) 07.47 Laulujen ostoja myyntiliike 07.53 Pusse (S) 08.04 Richard Scarry(S) 08.31 Galaxi 08.32 Joraavat juurikkaat (S) 08.34 Sirkuskaravaani 08.50 Näin Norjassa 09.00 Holby Cityn sairaala (12) 10.00 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 10.30 Kioski: Kaarlen maailma 11.00 Summeri (7) 12.00 Kuningattaresta kerjäläiseksi 12.30 Rokkarit vuorilla 13.00 Kunnes avioero koittaa 13.40 Doctor Who (12) 15.00 Uusi päivä (S) 16.00 Summeri (7) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Holby Cityn sairaala (12) 19.00 The Musketeers (12) 20.00 Uusi päivä (S) 21.00 Vähän kunnioitusta (12) 22.35 VICE: Deportee Slums of Mexico (16) 23.06 VICE: The Worst Place to Rent in America 23.16 Nuuskija (16) 00.05 04.00 Uutisikkuna MTV3 05.30 Aamusää 06.00 Studio55.fi 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Studio55.fi 09.30 Huomenta Suomen Uutiset 09.35 Mitä tänään syötäisiin. 06.52 Lilli ja kukkaisystävät (S) 07.03 Puutarhan tonttu 07.10 Paula (S) 07.18 Lauran tähti (S) 07.33 Humps (S) 07.40 Lauri kilpa-auto (S) 07.50 Maltti ja Valtti (S) 07.54 Anniina Ballerina (S) 08.23 Galaxi 08.24 Viidakkokirja (7) 08.35 Kesäleiri (7) 08.50 Näin Norjassa 09.00 Holby Cityn sairaala (12) 10.00 Kaikkien aikojen susijahti 10.30 Kioski: Marjan vallassa 11.00 Summeri (7) 12.00 Islantia luontokuvaajan silmin 12.30 Tanskalainen maajussi 13.00 Meri leikkipaikkana 13.30 Matkakassi: Tansania 14.00 Doctor Who (12) 15.00 Uusi päivä (S) 16.00 Summeri (7) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Holby Cityn sairaala (12) 19.00 The Musketeers (12) 20.00 Uusi päivä (S) 21.00 Ihmebantu (12) 21.30 Kummeli Pistohiekalla (S) 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.00 Kummeli nuts. 09.40 Kauniit ja rohkeat (S) 10.05 Emmerdale (7) 11.05 Lääkärit 13.30 Farm Kings 14.25 Koiralle koti 15.25 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy 16.25 Vuosia nuoremmaksi 17.25 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Emmerdale (12) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 09.40 Kauniit ja rohkeat (S) 10.05 Emmerdale (12) 11.05 Lääkärit 13.30 Grand Designs unelma-asunnot 14.30 Mahdoton taloprojekti 15.25 Isän tyttö (7) 15.55 Salatut elämät (7) 16.25 Suomen kaunein koti 17.25 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. Nopeasti käynnistyvä suhde pysyy yksinomaan fyysisenä, yhteisestä sopimuksesta tai niin ainakin Ella haluaa uskoa.. Yle TV2 klo 16.00 Summeri. Montreaux (7) 22.25 Kummelin kesä (S) 22.50 Kummeli (7) 23.20 VICE: An Erotic Publishing Empire (7) 23.31 VICE: The Biggest Guns Money Can Buy 23.44 VICE: Life After Sumo 23.50 Jalkapallon EURO 2016: Avajaiskonsertti 00.50 VICE: Deportee Slums of Mexico (16) 01.21 VICE: The Worst Place to Rent in America 01.31 04.00 Uutisikkuna MTV3 05.30 Aamusää 06.00 Studio55.fi 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Studio55.fi 09.30 Huomenta Suomen Uutiset 09.35 Viking Loton ja Jokerin tulokset 09.40 Mitä tänään syötäisiin. Summerin kesäkausi alkaa! Uusi sarja: Homman nimi. Naisen ruumis löytyy kartanon kirjastosta ja talon emäntä pyytää ystäväänsä puhdistamaan miehensä maineen. Yle TV1 klo 18.55 Neiti Marple: Ruumis kirjastossa (12). 19.00 Seitsemän Uutiset ja päivän sää 19.30 Manitbois (S) 20.00 Uuno Turhapuro Herra Helsingin herra (S) 22.00 Kymmenen Uutiset ja päivän sää 22.25 MTV Sport Uutiset 22.35 I, Robot (12) 00.50 Eurojackpot, Jokeri ja Lomatonni 00.55 Kovat kaulassa (12) 01.50 05.45 Voittostudio Nelonen 05.00 Ennustaja-TV 06.00 Bumba (S) 06.05 Pound Puppies (S) 06.25 Transformers Rescue Bots (7) 06.50 Disneyn esikoulu: Mikki Hiiren kerhotalo (S) 07.15 Lego Friends (S) 07.40 Disney esittää: Finias ja Ferb (7) 08.05 Star Wars Rebels (7) 08.25 Lego Ninjago (7) 08.50 Avaruusnappulat 09.00 Vaaleanpunainen pantteri (S) 09.15 Jukebox 10.20 Neljän tähden illallinen 10.50 Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Palavaa rakkautta (7) 14.45 Matkaoppaat 16.45 Onnenarpa 16.50 Hauskat kotivideot 18.55 HS-uutiset ja sää 19.00 Hyvät kaupat (S) 20.00 Hauskat kotivideot 20.58 Keno 21.00 Elokuva: Rakkauden rasvaprosentti (12) 23.05 Elokuva: 13 Panoksena elämä (16) 00.55 Kauppaneuvos Jethro (S) 01.55 05.00 Ennustaja-TV TV1 00.00 Uutisikkuna 04.00 Uutisikkuna 08.00 Yle Uutiset 08.05 Rakkaudesta puutarhaan 09.00 Yle Uutiset 09.05 Dokumentti: Matka isän luo 10.00 Yle Uutiset 10.05 Avara luonto: Villi Kaakkois-Aasia 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Uusimaa 11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.26 Yle Uutiset Häme 11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa 12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.08 Yle Uutiset Lappi 12.15 Yle Oddasat 12.19 Oddasat 12.35 Luontoretkellä: Norjan tunturipeurat 13.25 Dokumenttiprojekti: Kymmenen luotia 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Pisara 15.15 Luontoretkellä: Pehmeä kivi 15.50 Prisma: Taivaan valloitus 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Lippujuhlapäivän paraati: Lippujuhlapäivän paraati 2016 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Jarkko ja kuuro Amerikka 18.45 Avara luonto: Pikkuotusten maailmat 19.35 Ryhmä Pullman (12) 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.10 Komisario Lewis (12) 22.40 Tartu Mikkiin 23.30 23.58 Rouva varapresidentti (S) TV2 04.00 Uutisikkuna 07.45 Pikku Kakkonen 07.46 Nimipäiväonnittelu: 4.6. Miltä maailma näyttää eläinkunnan pienten otusten näkökulmasta. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 Salatut elämät (S) 20.05 Suomen ihanimmat häät 21.00 NCIS: New Orleans (12) 22.00 Kymmenen Uutiset ja päivän sää 22.25 MTV Sport Uutiset 22.35 Diili 23.30 Rizzoli & Isles (16) 00.30 Americans (12) 01.30 05.25 Astral Tv Nelonen 05.00 Ennustaja-TV 06.00 Bumba (S) 06.05 Pound Puppies (S) 06.30 Transformers Rescue Bots (7) 06.55 Disneyn esikoulu: Mikki Hiiren kerhotalo (S) 07.25 Lego Friends (S) 07.50 Disney esittää: Finias ja Ferb (7) 08.15 Lego Nexo Knights (7) 08.40 Lego Ninjago (7) 09.05 Vaaleanpunainen pantteri (7) 09.15 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay 10.20 Neljän tähden illallinen 10.50 Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Jukebox 14.45 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 15.45 Neljän tähden illallinen 16.15 Onnenarpa 16.20 Matkaoppaat 16.50 Leijonan luola USA 17.50 Suomen huutokauppakeisari 18.55 HS-uutiset ja sää 19.00 Ummikot ulkomailla 20.00 Huvila & Huussi 20.58 Keno 21.00 Suomen huutokauppakeisari Espanjassa 22.00 Arman Pohjantähden alla 23.00 48 tuntia rikoksesta 00.00 Poliisit kotihälytys (7) 01.00 Leijonan luola USA 02.00 Ummikot ulkomailla 03.00 05.00 Ennustaja-TV TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Löytöretkiä luontoon 06.55 Ylen aamu-tv 09.30 Kaikkea kaupan 10.00 Naapureita ja ystäviä (7) 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Uusimaa 11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.26 Yle Uutiset Häme 11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa 12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.08 Yle Uutiset Lappi 12.15 Yle Oddasat 12.19 Oddasat 12.35 Hurjia suomalaisia 13.05 Tiettömän taipaleen takana 13.35 Autuas eversti (S) 14.40 Lyhytelokuva: Yhteisvoimin maatamme rakentamaan (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.15 Yle Oddasat 15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.50 Tuhat kuvaa liito-oravasta (S) 16.20 MOT 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Naapureita ja ystäviä (7) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Kaikkea kaupan 19.00 Prisma: Taivaan valloitus 20.00 Jarkko ja kuuro Amerikka 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.35 Rebellion verellä ja sydämellä (12) 22.30 Yle Uutiset 22.35 Ulkolinja: Kuka pudotti MH17-lennon. Afrikan savannilla hyppypäästäisen elinehtona on nopeus ja USA:n aavikolla heinäsirkkahiiri ei kavahda edes skorpionia. Torstai 9.6. 06.52 Taikakaruselli (S) 07.03 Viljami (S) 07.09 Leikitään: Kesäleikit 07.11 Puuharit (S) 07.29 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S) 07.40 Pasin ja Kielon valtakunta (S) 07.51 Martta puhuu (S) 08.17 Galaxi 08.18 Milin miljoona kysymystä (7) 08.25 Roni Neutroni (7) 08.50 Näin Norjassa 09.00 Holby Cityn sairaala (12) 10.00 Kuningattaresta kerjäläiseksi 10.30 Kioski: Aleks’in Wonderland 11.00 Summeri (7) 12.00 Onnistuuko avioliitto. Huippukokki Henri Alén ja Michelinkokki Tommi Tuominen perustavat uuden ja täysin erilaisen ravintolan jossa jokainen ruokalaji on oma tarinansa sekä kokonaisvaltainen kokemus. Maanantai 6.6. 09.40 Kauniit ja rohkeat (S) 10.05 Emmerdale (7) 11.05 Lääkärit 13.30 Jamien superruokaa 14.30 Elixir Life 15.00 Upeat skandikodit 15.30 Löytäjät 15.55 Salatut elämät (S) 16.25 Löytäjät 16.55 Finnjävel ravintola helvetistä 17.25 Kauniit ja rohkeat (7) 17.55 Ravit: Toto65 vihjeet 18.00 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. Romanttinen komedia mainosmies Stigusta (Mikko Nousiainen), joka iskee silmänsä hehkeään, mutta rakkaudessa pettyneeseen Ellaan (Miina Maasola). 08.02 Hyrräpäät (S) 08.15 Niksi-Nella (S) 08.21 Dinojuna (S) 08.46 Fluugalaiset (S) 09.00 Galaxi 09.01 Kaikki kuvaa 09.12 Esteitä ja ylityksiä (S) 09.21 Tenavat (7) 09.28 Galaxin Soundi: Lavalla Robin 10.00 Uusi päivä (S) 11.25 Ratsastuksen maailma 11.50 Jalkapallon Mestarien liigan makasiini 12.15 X-games 13.50 Suunnistusta: Huippuliigan osakilpailu 15.55 Ranskan avoin tennisturnaus 19.15 Telinevoimistelun EM 20.05 YleXPop 2016 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.05 Satuhäät 22.55 Sekasin (12): Pitkä versio 1/4 Tervetuloa suljetulle! 23.23 Sekasin (12): Pitkä versio 2/4 Hattumies, ketjusilmukka ja levottomat jalat 23.50 Sekasin (12): Pitkä versio 3/4 Hullunkuriset perheet 00.19 Sekasin (12): Pitkä versio 4/4 V*tun hullut 00.50 04.00 Uutisikkuna MTV3 06.00 Voittostudio 08.00 Mokon suuri maailma (S) 08.15 Alvin ja pikkuoravat (S) 08.30 Madagascarin pingviinit (S) 08.55 Pikku Prinssi (7) 09.25 Paavo Pesusieni (7) 09.55 Loton ja Jokerin tulokset 10.00 Jamien superruokaa 11.00 Löytäjät 11.30 Suomen kaunein koti 12.30 Kädettömät kokit 13.30 Pientä mökkiremonttia 14.30 Finnjävel ravintola helvetistä 14.59 Peter uutisvirrassa 15.25 Diili 17.25 Luojan kiitos! 18.25 Suomen lapsellisin ruokalista 18.55 Naapurit-tuloslähetys 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 MTV Sport Uutiset 19.30 Solsidan (S) 20.00 Vares Uhkapelimerkki (12) 22.00 Kymmenen Uutiset ja viikon sää 22.25 MTV Sport Uutiset 22.35 Isänmaan puolesta (12) 23.45 Mustamaalattu (12) 01.45 05.30 Voittostudio Nelonen 05.00 Ennustaja-TV 07.30 Onnenarpa 09.00 Jaksa paremmin 09.30 Huvila & Huussi 10.30 MM-ralli: Ennakko, Sardinia 11.00 Suomen huutokauppakeisari 13.00 Leijonan luola USA 14.55 Superpesis LIVE: Sotkamo Koskenkorva 17.50 Suomen huutokauppakeisari 18.55 HS-uutiset ja sää 19.00 Hyvät kaupat 20.00 Hauskat kotivideot 20.58 Keno 21.00 Elokuva: Mitä odottaa kun odotat (7) 23.20 MM-ralli: Ennakko, Sardinia 23.50 Criminal Minds 01.50 Mustat lesket 02.50 Pelastushelikopteri (7) 04.50 05.00 Ennustaja-TV TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Ruokki lentävä pingviini (S) 06.55 Ylen aamu-tv 09.30 Kaikkea kaupan 10.00 Naapureita ja ystäviä (7) 11.00 Yle Uutiset 11.05 Pisara 11.10 Arpapeliä sairaanhoidolla 12.10 Tosi tarina, Auttajat: Savannin sankarit 12.40 Hurjia suomalaisia 13.10 Tiettömän taipaleen takana 13.40 Rengasmatka (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.15 Yle Oddasat 15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.50 Minun totuuteni: Nyamko Sabuni 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Naapureita ja ystäviä (7) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Kaikkea kaupan 19.00 Historia: PQ17 saattue merisodassa 20.00 MOT 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Dokumenttiprojekti: Teräsmummot (S) 22.25 Shetlandsaarten murhat (12) 23.20 Yle Uutiset 23.25 Kotikylä (12) 00.25 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 6.6. Nelonen Elokuva: 21.00. 19.00 Seitsemän Uutiset ja päivän sää 19.30 Salatut elämät (7) 20.05 Suomen kaunein koti 21.00 Bones (16) 22.00 Kymmenen Uutiset ja päivän sää 22.25 MTV Sport Uutiset 22.35 112 (7) 23.35 Pukumiehet (7) 00.36 Kohde (12) 01.35 05.30 Voittostudio Nelonen 05.00 Ennustaja-TV 06.00 Bumba (S) 06.05 Pound Puppies (S) 06.30 Transformers Rescue Bots (7) 06.55 Disneyn esikoulu (S) 07.25 Lego Friends (S) 07.50 Disney esittää: Finias ja Ferb (7) 08.15 Star Wars Rebels (7) 08.40 Lego Ninjago (7) 09.05 Vaaleanpunainen pantteri (7) 09.15 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay 10.20 Jyrki Sukulan makujen maa 10.50 Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Palavaa rakkautta (7) 14.45 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 15.45 Neljän tähden illallinen 16.15 Onnenarpa 16.20 Matkaoppaat 16.50 Leijonan luola USA 17.50 Suomen huutokauppakeisari 18.55 HS-uutiset ja sää 19.00 Grillit huurussa (S) 20.00 Neljän tähden illallinen 20.58 Keno 21.00 Elokuva: 8-pallo (16) 23.15 Elokuva: Rakkauden rasvaprosentti (12) 01.20 Leijonan luola USA 02.20 Rekonstruktio (S) 03.20 Pelastushelikopteri 04.20 05.00 Ennustaja-TV TV1 04.00 Uutisikkuna 06.15 Aamusydämellä 06.55 Ylen aamu-tv 09.30 Kaikkea kaupan 10.00 Naapureita ja ystäviä (7) 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Alueuutiset 12.15 Yle Oddasat 12.19 Oddasat 12.35 Hurjia suomalaisia 13.05 Tiettömän taipaleen takana 13.35 Lentävä kalakukko (S) 14.45 Arkistokuvia: Matkailijan keitaita (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.15 Yle Oddasat 15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.50 A-studio 16.20 Puutarhaunelmia 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Naapureita ja ystäviä (7) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Kaikkea kaupan 19.00 Rakkaudesta puutarhaan 19.50 Pohjolan luonto 20.00 Tuhat kuvaa liito-oravasta (S) 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu 21.00 Happy Valley, varjojen laakso (16) 22.00 Kotikatsomo: Ilonen talo (12) 22.55 Yle Uutiset 23.00 Prisma: Taivaan valloitus 23.55 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 7.6. O H J E L M A T I E D O T Perjantai 3.6. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 Salatut elämät (S) 20.05 Kaappaus keittiössä 21.00 Rouva Ministeri 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Viking Lotto, Jokeri ja Lomatonni 22.30 MTV Sport Uutiset 22.40 Täydellinen kesä (S) 23.10 Myytinmurtajat 00.15 Happyish (S) 00.50 Villi ja vapaa (S) 01.20 05.15 Voittostudio Nelonen 05.00 Ennustaja-TV 06.00 Bumba (S) 06.05 Pound Puppies (S) 06.30 Transformers Rescue Bots (7) 06.55 Disneyn esikoulu: Mikki Hiiren kerhotalo (S) 07.25 Lego Friends (S) 07.50 Disney esittää: Finias ja Ferb (7) 08.15 Lego Nexo Knights (7) 08.40 Lego Ninjago (7) 09.05 Vaaleanpunainen pantteri (7) 09.15 Jukebox 10.20 Neljän tähden illallinen 10.50 Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Jukebox 14.45 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 15.45 Neljän tähden illallinen 16.15 Onnenarpa 16.20 Matkaoppaat 16.50 Leijonan luola USA 17.50 Suomen huutokauppakeisari 18.55 HS-uutiset ja sää 19.00 Kauppaneuvos Jethro (7) 20.00 Suomen Tulli 20.58 Keno 21.00 Criminal Minds 22.55 Elokuva: 8-pallo (16) 01.10 Leijonan luola USA 02.10 Pelastushelikopteri 03.10 05.00 Ennustaja-TV TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 MOT 06.55 Ylen aamu-tv 09.30 Kaikkea kaupan 10.00 Naapureita ja ystäviä (7) 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Alueuutiset 12.15 Yle Oddasat 12.19 Oddasat 12.35 Hurjia suomalaisia 13.05 Tiettömän taipaleen takana 13.35 Köyhä laulaja (S) 14.45 Arkistokuvia: Kuusi runoilijaa (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.15 Yle Oddasat 15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00 Eduskunnan kyselytunti 16.55 Novosti Yle 16.57 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Naapureita ja ystäviä (7) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Kaikkea kaupan 19.00 Kriminalisti (12) 20.00 Puutarhaunelmia 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 Outlander Matkantekijä (16) 22.05 Ulkolinja: Pakolaisbisnes 23.00 Yle Uutiset 23.05 George Gentlyn tutkimukset (12) 00.35 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 9.6
050 411 7091 Kauneushoitola Kimallus Karoliina Härkki Avoinna ajanvarausten mukaisesti Härkikuja 2, Hämeenkyrö P. 0400 636 136, Hämeenkyrö tarvikkeet ja aineet Naudanlihaa (Kyyttö ja Angus). 03-448 2501 KYRÖSKOSKEN HUOLTOKESKUS OY Autojen monimerkkihuolto Av. 010 219 7220 Eläinlääkäriasema Hasseli Asemantie 1, Ylöjärvi www.hasseli.. P. 03 371 5402, myös värikopiot Kotitalouskonehuolto KIRMO Oy Valtakatu 8, 39200 Kyröskoski Ma-pe klo 8–12, p. 0500 236 565. 03 4587 297, www.econia.com Soutajantie 8, Ikaalinen Puh. Taksija tilausliikenne KETOLA 1+55, 1+32, 1+19, 1+16, 1+8 P. 050 310 7777 KOULUTETTU HIEROJA Petri Koski p. ark. 03 371 6994, 040 548 0830 anssi.honkilahti@asuntori.. JÄRKEÄ TALOUSASIOIDEN HOITOON * Kirjanpito * Palkanlaskenta * Henkilöstövuokraus Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen Econia Yrityspalvelut Oy Kauppakatu 12, 39500 IKAALINEN puh. la 10–13 KM Sähköasennus OY P. 0400 831 699 TERKAN TAKSI 1 + 6 ja pyörätuoli SÄHKÖ J SALO KY S ÄHKÖ JA LÄMPÖPUMPPUASENNUKSET P. kolmen rivin ilmoitus maksaa 87 € (sis. 0400 634 530 Parturi-kampaamo JOHANNA P. 050 327 6707 Härkikuja 2, Hämeenkyrö Telkontie 40, Kyröskoski Käytä paikallisia palveluita, se kannattaa! Autoja konekorjaamo KARTTUNEN Viljakkala, p. 040 5544204 www.matrocks.. 03 371 6192 Valokuvauskeskus Ekiteki Ky p. Salomäki Oy * Lokakaivojen tyhjennykset * Viemäreiden avaukset, kuvaukset P. Lähde mukaan ilmoitukset@mediaperheoiva.. www.kolumbus.?/taydentoimittajat kodinelektroniikka MERJA SORJONEN P. PITKÄNEN 0400 538 787 VERHO-EXPERT OY Valtak. 6, Ikaalinen www.kauneuscacao.. 03 371 6235 Putkityö KUUKKULA P. 040 7541 090 Kyröskoski Tule keskustelemaan yritysideastasi. 8–18, la suljettu P. 044 970 7530 A. 040 676 4000 ympäri vuorokauden, myös ennakkotilaukset, paarija pyörätuolikuljetukset, invataksit. 040 776 1454, Kyröskoski Kauneusja jalkahoitola SKY-kosmetologi Anne Vainikka Valtakatu 57 LH 1, Kyröskoski P. ma-pe 8–14 Hämeenkyrön PUTKIASENNUS Ky P. KOTIRASTAS.FI mökkitalkkarityöt ML Huolto , Hämeenkyrö Jalkahoitaja Jaana Kouhio Kotija laitoskäynnit p. 23 TORSTAI 2.6.2016 VEKSIN VARIKKO Nuijamiestentie 51, Hämeenkyrö 0400 929 838 Erikoishammasteknikko UNTO YLIHAVERI, Parkano Keskuskatu 5, p. 03 371 6152 Valtak. 03 458 6700 TILITOIMISTO JA MAATALOUDEN NEUVONTAPALVELUT Jämijärven Agritilit P. Tiina Laakkonen, Hämeenkyrö ajanvaraus p. 050 912 1339 Jalkaja kauneushoitola Liikekeskus, Hämeenkyrö SKY-kosmetologi Pirjo Sirén P. krs, Parturi-Kampaamo KOSKI Valtakatu 49, Kyröskoski P. 050 522 4976 Valtakatu 36, Kyröskoski p. alv. Esim. 03 371 2373 ja korjaus Maalaukset ja vauriokorjaukset myös veneet ym. 045 666 9500 Vuokrataan Fiat-Weinsberg 4 hlö 0400 156 669, Kyröskoski P. p. 045 646 9842 TILITOIMISTO AHVENAINEN Sepänkatu 3, Kyröskoski Hämeenkyrön liikekeskus P. www.maanrakennusjokinen.. Kauneusja jalkahoitola Cacao Palinperäntie 35, Ikaalinen P. 51, 39200 Kyröskoski. Antilan Luomupihvit, av. Av. 045 3412 733 www.tmh-tilit.com KYRÖSKOSKEN LÄÄKINTÄVOIMISTELU OY Valtakatu 36, p. 03 371 3031 Parturi-Kampaamo MARJA-LIISA Vanha Tampereentie 14–16 Ikaalinen 03 4586 459 TUULA NIEMINEN Kyröskoski p. Siivouspalvelu T. 0400 490 808, www.ekiteki.fi Taksi Jarmo Kangasmäki P. 59, Kyröskoski, p. 0400 862 596, 040 769 8420 myynti@maanrakennusjokinen.. 03 371 3560 taydentoimittajat@kolumbus.. 03 3715 148, 044 549 7982 Hieroja Iris Koski P. 03 371 5601, 040 179 0001 av.: ti klo 11–15, ke 13–15, pe 11–15 Mirja Remes 044 575 3753 Kyröskoski, Koskitie 6. 03 371 6148 Jaakontie 10, 39200 KYRÖSKOSKI P. 040 514 8031 Koulutettu hieroja Raimo Hamari p. 0400 132 680 www.kattourakointi.com Julkinen kaupanvahvistaja ANSSI HONKILAHTI P. 24 %). 03 3713 450 Suomen Talous-Perintä Oy Valtakatu 10, Kyröskoski SL Tilitaito , Hämeenkyrö www.sltilitaito.. 03 371 2245, to sulj., Viljakkala Kampaamo Omahelmi Valtakatu 61, Kyröskoski 044 2464 511 PARTURI Pirjo Kauranen Hämeenkyrön Liikekeskus, Härkikuja 2, p. p. ilkka.hakli@edustushakli.. 040 777 5738, 0400 898 500 TILAUSLIIKENNE ARE OY BUSSIT: 1+18, 1+19, 1+48 ja 1+50 paikkaa TAKSI: 1+8 tilausliikenneare.. 045 112 2557 TURVALA YHTIÖT OY Rakennusja remonttityöt, maanrakennustyöt P. 040 504 2515, 040 557 2915 www.turvalayhtiot.. 050 554 2339 LVI-Palvelu Seppo Joenperä 0400 335 034 Sepäntie 1, Kalalahti, Hämeenkyrö Av. Automaalarimestari Antti Janhonen Autotarvikkeet edullisesti Hämeenkyrön TARVIKEPISTE Oy Jaakont. 03 371 6520 Parturiliike HANNU LEPISTÖ Kyröskoski, p. 03 5652 4100 lauri.teivaala@pirkkala.. 050 330 4283 , Hämeenkyrö Laiskajaakon Taksi 050 571 7573 henkilöä pyörätuolikuljetukset taksi@laiskajaakko.net TERKAN-KIITO Tavarakuljetukset p. 040 739 9407 HÄMEENKYRÖN SÄHKÖPALVELU OY suunnittelu ja tarvikemyynti 39100 Hämeenkyrö p. 045 894 2218 , Hämeenkyrö Parturi-kampaamo KAISA Hämeenkyrön Liikekeskus, 2. 03 371 6911 Hämeenkyrö Hämeenkyrön Kirjapaino Eteläntie 2, KYRÖSKOSKI P. 040 708 1113 Ikaalinen p. PUSA P. Kunnaneläinlääkäri PIRTEVA Hollitie 5, Hämeenkyrö Ajanvaraus arkisin 8–9.00 p. 1, Kyröskoski p. 03 371 6995, 040 063 4040 Ristamäentie 24, Hämeenkyrö p. P. / p. 044 259 0081 STP-TILIT , p. P. SATAKUNNAN AUTOKORJAUS Tippavaarantie 9, KYRÖSKOSKI P. 0400 732 857 www.edustushakli.. 03 371 4047 Kyron sairauskassa p. 0407460515 PAIKALLINEN SUOMALAINEN 03 448 0600, ma-pe 8.30–16.30 HÄMEEN KATTOURAKOINTI OY Edullisesti takuutyönä! P. Ilmoituksen hinta 29 €/ rivi kolmen kuukauden jaksolta. 044 5474 516 Vuokrataan NOSTOLAVAA www.maalaustyönummela.com P. 03 371 6641. 03 371 4864, 0500 686 123 KOSKEN MATTO HÄMEENKYRÖN TAKSIASEMAT p. HYVÄHIERONTA Leena Erämaa, P. 03 371 6004 AUTOHUOLTO KETOLA & VESA OY Henkilö-/pakettiautojen huolto Varaosamyynti Ilmastointilaitehuolto Kulj.liike U. Edustusliike ILKKA HÄKLI OY * Rakennustarvikkeet edullisesti P. 03 4587 576 KUNTOUTUSASEMA IKAALISTEN FYSIKAALINEN HOITOLAITOS KY 03 4586 921 Myllymäenkatu 14, ma–ke FT Sinikka Sinivuori SORAT ja MURSKEET Myös noudot M Suuriniemi Kuljetus P. 040 557 0537, Kyröskoski Palvelemme-sivu julkaistaan viikottain UutisOivassa. ma-pe 6.30–17, la 8–14 P. 03 371 6994, 040 548 0830 HEHTAARIPÖRSSI LKV Asko Pitkänen, 050 304 3088 Kiinteistöhuolto RUUSKA Oy www.kiinteistohuoltoruuska.. 050 310 0331 Haudotko yritysideaa. 03 371 6122, 0400 929 614 Parturi-kampaamo SIRKKA VUORI Kärrykuja 3, H:kyrö, p. 03 371 6080 tai autot 0500 239 557, 0500 846 966 Valtakatu 30, Kyröskoski Puh. 040 762 8073 Kirkkokatu. LKV Hämeenkyrön TILIja KIINTEISTÖPALVELU Oy Kyrönsarventie 6, Hämeenkyrö P. 040 570 5655 Fysioterapeutit Timo Ranta, Ulla Virkorinne Vanha Tampereent.18-20, Ikaalinen Puh. 050 307 3265, Hämeenkyrö VILJAKKALAN TAKSIT päivystys 24 h/vrk p
03 371 6778, avoinna ark. PIHAPUIDEN KAADOT RISUJEN POISVIENTI KANTOJYRSINTÄ POLTTOPUUN MYYNTI PARHAAT BETONIT Laurilan Betoni 39200 Kyröskoski laurilanbetoni@laurilanbetoni.. 040 5354 569, 040 7023 313 ww w. 040 559 9910 www.mannikainen.. 03 371 6106, 03 371 6536, fax 03 371 6475 Mökkitalkkaripalvelut ja kiinteistöhuolto Metsänhoitoja metsurintyöt Tonttihakkuut ym. Asiakirjojen laatiminen: kaupppakirjat, lahjakirjat ym. 24 TORSTAI 2.6.2016 POHJOIS-SATAKUNNAN VIESTINTÄ C/O ASPYHT 520589 (80 , 45 ) VEKSIN VARIKKO 519779 (80 , 25 ) KJ-RENT & FIX KY* 520676 (80 , 55 ) SILMÄASEMA SYRJÄNEN 520572 (80 , 30 ) PLUSTERVEYS OY PLUSTERVEYS-TEMPODENT 520941 (80 , 25 ) KYRÖSKOSKEN SILMÄASEMA* 520889 (80 , 30 ) KYRÖSNÄKÖ * 520893 (80 , 25 ) T:MI AHTI MANNIKAINEN 519487 (80 , 25 ) LAURILAN BETONI* 519808 (80 , 50 ) HÄMEEN KATTOMIEHET OY 521024 (80 , 25 ) SIRKKONIEMI KY 520632 (80 , 25 ) ASIANAJOTOIMISTO PATRIKAINEN, MIETTINEN 520576 (80 , 55 ) NOTARIAATTI & LKV TOIMISTO IRJA INKINEN 520581 (80 , 30 ) LAKILUOTO KY 520975 (80 , 50 ) PIRKANMAAN OIKEUSAPUTOIMISTO 521031 (80 , 25 ) TMI TUOMO PALOMÄKI 520882 (80 , 30 ) LAAKSON KOURU* 520932 (80 , 30 ) IKAALISTEN TILIJA KIINTEISTÖ OY 520585 (80 , 55 ) HÄMEENKYRÖN VET-PRAXIS OY 521117 (80 , 50 ) OIVAT OSAAJAT OIVALLINEN ILMOITTAJAN PALSTA OIVA OSAAJA Onko tässä Sinun Oivallinen ilmoituksesi. 03 458 6520 ark. Toimitus 03 458 7787 Studio 03 458 7788 Markkinatori ja toiveet 0700 97 234 Tekstiviestit 1730 35 Aloita tekstiviesti sanalla SUN, lyö välilyönti, sen jälkeen oma viestisi meille ja lähetä se numeroon 1730 35 Vanha Tampereentie 18–20, 39500 IKAALINEN, puh. Esim. 03 457 330, www.iktiki.com, kirjanpito@iktiki.com, isannointi@iktiki.com Asiantuntevaa ja monipuolista palvelua: . HINTA ALKAEN 32,50 € / ilmoitus + alv. Maanrakennustyöt Maa-ainestoimitukset Seulottua mustaa multaa Traktorityöt SIRKKONIEMI KY 0400 637 830 Metsätyöt Jouko Lehtinen 040 776 7179 sirkkoniemi@hotmail.com metsatyot.lehtinen@gmail.com ERILAISTEN LAKIASIOIDEN HOITOA: mm. LEMMIKIT Härkikuja 1 B, 39100 Hämeenkyrö 0400 854 343 ELÄINLÄÄKÄRIPALVELUT LÄHELLÄSI Hämeenkyrön keskustasta. Minimikoko 2 x 25 mm. la ak so nk ou ru .. asianajotoimisto@aalaki.com www.aalaki.com ASIANAJOTOIMISTO PATRIKAINEN MIETTINEN RAUHALA & LAAKSO OY Lapintie 3 C, 33100 Tampere PALVELUT 83000 kuuntelijaa viikossa Taajuudet: Ikaalinen, Hämeenkyrö 96,3 MHz Kankaanpää 106,7 MHz Parkano 91,7 MHz Tampere 107,8 MHz Mainosajan myynti: Eija Katajamäk i 043 2170 273 eija.katajamaki@radiosun.. 0400 184 174 / Markku Laakso laaksonkouru@kolumbus.. perunkirjoitukset, perinnönjaot, ositukset, avioerot. P. Puh. 044 373 3311, (03) 4587 216, ola.luoto@ippnet.. Tilitoimistopalvelut . Maksuton alkuneuvonta. KYRÖSKOSKI, Valtakatu 36 Puh. Kysy lisää mediamyynnistä Hämeenkyrön toimipiste 03 3143 3100 Ikaalisten toimipiste 03 3143 3150 Pirkanmaan Oikeusaputoimisto Oikeusavustajan vastaanotto Ikaalisissa ja Parkanossa. 2 x 25 pmm hinta 32,50 € /ilmoitus + alv. Kiinteistöjen huollot ja siivoukset HUOLLOT Vuosien ammattitaidolla Ajoneuvojen huollot ja korjaukset Rengasmyynti ja -hotelli VEKSIN VARIKKO Nuijamiestentie 51, Hämeenkyrö 0400 929 838 P. Jaakontie 5, Kyröskoski P. 0440 832 699, 0400 838 909 Sivutie 6, Kyröskoski www.kyroskoskenhuolto.. Isännöintipalvelut . 10–17 la 10–13 SYRJÄNEN Rahkolankuja 18 A 1, IKAALINEN 010 322 9656 HAMMASLÄÄKÄRISI IKAALISISSA HYVINVOINTI 4 ILMOITUKSEN SARJA, JULKAISU PERÄTTÄISINÄ VIIKKOINA. Ola Luoto OTL, VT Julkinen kaupanvahvistaja Kannistonkuja 3, 39500 Ikaalinen P. Ajanvaraus p. 9–17, SILMÄTAUTIEN ERIKOISLÄÄKÄRIT kesäla suljettu Jussi Rantanen I Jarkko Lappalainen SILMÄTAUTIEN ERIKOISLÄÄKÄRIT Ikaalinen, Vanha Tampereentie 14–16 p. Saumattomat sadevesikourut (kanttinen ja puolipyöreä) Kattoturvatuotteet Rakennuspeltija ilmastointityöt 25 v. 029 56 60760 Kaikki lakiasiat riitaja rikosasiat, sopimusja korvausasiat perheja perintöasiat, avioerot oikeudenkäynnit (myös maksuttomat) Neuvottelut Ikaalisissa Tampereentie 14–16, IKKOY:n tilat, sopimuksen mukaan, ajanvaraus 03 254 2100. www.motokama.com VAHAUKSELLA! VARASTON TYHJENNYSMYYNTI -45 % -20 % -30 % Kaikki hyllyssä olevat ajotakit ja -housut Kypärät Hanskat KOTI JA RAKENTAMINEN KOTI JA RAKENTAMINEN KAIKKI KATTOTYÖT KIRVESMIESTYÖT kattomiehet.. hienosahatut laudat ulkoverhouspaneelit sisäpaneelit, lattialaudat leveät seinäpaneelit, listat Kestopuuta P U U T A V A R A A Puutavaramyynti Ahti Mannikainen p
hoitotarvikkeiden haut ja reseptien, myös ehkäisyvalmisteiden, uusinnat ennen juhannusta. 1880-luvulla hän asui tätinsä luona Lahdessa ja kävi oppikoulunsa Hämeenlinnassa. Yhteislähtö koululta klo 10. Jalkineiksi tunnille sopivat tanssitossut tai muut luistavat kengät. Peruspalvelukeskuksissa hoitajan vastaanotto toimii ajanvarauksella ja päivystysluonteisesti keskusten ollessa avoinna. 040 595 9071/Jaana Kärkimaa. Aika oli merkittävä hänen poliittisen harrastuksensa heräämisen kannalta. Päivystysajan ulkopuolella palvelee hätäkeskus puh. Lippuja myös Pyynikin kesäteatterin Taivaantulet -esitykseen ke 27.7. Kontti on avoinna ravintolan aukioloaikoina. Maaliskuussa 1946 Paasikivestä tuli Suomen tasavallan presidentti Mannerheimin erottua. Kyrösjärven Reuma ja Tules ry Loma jäsenistölle 12.–16.9. Hän oli opiskeluun kuuluneena harjoitteluaikanaan Novgorodissa hankkinut erinomaisen venäjänkielen taidon ja seurasi läpi elämänsä tarkasti maan tapahtumia. klo 18. Hämeenkyrön Räpsä seuraavia kotipelejä: to 2.6. Samoin tapahtui toisen maailmansodan jälkeisissä vaikeissa selvittelyissä Moskovan kanssa. (02) 577 3550 PERUSPALVELUKESKUS VIRASTOTALO , Kuninkaanlähteenkatu 8, Kankaanpää Suljettuna 4.7. Peruspalvelukeskusten ollessa kokonaan suljettuina niihin soitetut puhelut ohjautuvat hoitajille Kankaanpäähän. klo 17.30– 19. – 24.7.2016 Hakemukset käsitellään normaalisti ja niitä voi toimittaa joko postitse tai 2. Leimausleirin radat. klo 19.00–19.45. Poltinkosken Kisa ry www.oivaseutu.fi Katso lisäkuvat rikastetusta digilehdestä! https://mediaperheoiva.edocker.com/ Nappaa menovinkit paikallislehdestä! Hirmuisen elämänkaari hiljentää edelleen Riitta-Liisa Myllymäki HÄMEENKYRÖ. Tarkemmin p. 17.45). Ota mukaan räpylä. Rivi-ilmoituksen hinta on 20 € (sis. – 7.8.2016 Lääkärin kiireellinen ja päivystysvastaanotto hoidetaan tällöin Kankaanpäässä, ajanvaraus puh. 044 577 2523, on tarkoitettu kiireellisten aikuissosiaalityön asioiden hoitamiseen. klo 18 D-alue Räpsä E-Tampere, su 5.6. Opastus Vt3 Kartun th. Hämeenkyrön nuorisoseura Kuukausitapaaminen ke 8.6. Ajanvaraus ma – pe klo 8.00 – 13.00 puh. Se tapahtui silloin, kun Porkkala saatiin takaisin 1955. Raivalan kautta Riitialaan. klo 14 -18 Ravintola Haverin Kultahippunen (Ylöjärventie 1) Ravintola Haverin Kultahippunen Oy ma-to 8 -20, pe 8 -21, la 9 -21 ja su 10 -20 Paikalla myös Pirkanmaan Jätehuollon neuvoja. Lähtö keskusta Kompin kohdalta klo 9.00. klo 17. Hämeenkyrön Karjalaseura Kesäretki Bombaan lähtö 6.6. 040 580 5403. Kerrottakoon, että arkistoista löytyy puhe, jonka hän oli valmistellut Hitlerin Saksan Leningradin valtauksen johdosta. Kyröskosken mh klo 9 ja S-market Hkyrö klo 9.10. (ilm. MIELENTERVEYSJA PÄIHDEPALVELUKESKUKSEN VASTAANOTTO TÄHTI, os. Apuvälinelainaukset ja palautukset keskitetään sulkujen aikana Tapalan fysioterapiaan Kankaanpäähän. kerroksessa sijaitsevaan postilaatikkoon klo 8.00 16.00. klo 6 Kyröskosken mh, edelleen S-market Hämeenkyrö. KyPo Urheilukoulu alkaa ti 7.6. Tiukoissa historian käänteissä kuten Suomea kohti itsenäisyyttä luotsanneissa neuvotteluissa Paasikivi toimi kuitenkin aivan toisin eli harkiten ja kylmäpäisesti. Ikaalisten Urheilijat Ti 7.6. klo 16 Kyrölässä. Elämän alku oli ankea. Juhlan kunniaksi huoltoasema tarjoaa polttoaineet päivän hintaan! POSAN PALVELUT 27.6 – 7.8.2016 HYVINVOINTIKESKUKSEN AIKUISja SENIORINEUVOLA , Torikatu 4, Kankaanpää VANHUSPALVELUKESKUS , Keskuskatu 42 Avoinna ma klo 8.00 – 17.00, ti to 8.00 – 15.00, pe klo 8.00 – 14.00. M t k H ä m e e n k y r ö tarjoaa jäsenilleen liput Heiskan kesäteatterin Röyhylän kesäkimaraesitykseen ke 20.7. Paasikivi puhui usein vähäosaisen ja maattoman väestön olosuhteiden parantamisesta sekä kansanvallan juurruttamisesta Suomeen. Hotelli Keurusselällä. Nouski Sata-Häme-rastit Teiharjussa 8.6. Tavalliset röntgentutkimukset ilman ajanvarausta. Äitiysja lastenneuvolan palvelut keskitetään sulkujen ajan Kankaanpään Tapalaan. 044 577 3285. Tarkemmin Paasikiveen ja hänen ajatuksiinsa ja toimintaansa voi tutustua muun muassa Wikipediassa sekä hänen muistelmateoksiensa avulla. Fysioterapia, osastot ja laboratorio toimivat normaalisti koko kesän. tai puh. Kankaanpään hammashoitola avoinna ma – to klo 8.00 – 16.00 ja pe klo 8.00 – 15.00, puh. PERUSPALVELUKESKUKSET HONKAJOKI, JÄMIJÄRVI, KARVIA, POMARKKU ja SIIKAINEN Karvia ja Pomarkku kokonaan suljettuina 27.6. Kotihoito toimii normaalisti.Hakemukset ja ilmoitukset voi toimittaa postitse tai toimiston oven postiluukkuun. Mansoniemen Meno Maaseutupyöräily la 11.6. Paasikivi otti elämäntehtäväkseen itäisen naapurin, varsinkin sen sosialistisen muodon, torjunnan. Kotipelit tekonurmella: pe 3.6. Viitasalo sanoo, että siinä faktat pitävät paikkansa ja suosittelee lukemaan. – Hän oli tuolloin jämerä kahdeksankymppinen, toteaa Viitasalo. 25 TORSTAI 2.6.2016 Tuo kodin vaaralliset jätteet ja hörppää kuppi kahvia! VARTTI-KONTIN AVAJAISKAHVIT keskiviikkona 8.6. klo 14 C SM karsinta Räpsä-Rauma, to 9.6. Tule kuntoilemaan pesiksen ohessa. pit. klo 19.30 03-pojat Apassit-ParVi ja 04-pojat ykkönen Apassit musta-PJK valkoinen, pe 10.6. Lisätiedot 044 309 0997/Veera. Poliitikon ura alkoi 1905, kun Venäjän keisari määräsi hänet viimeisillä säätyvaltiopäivillä talonpoikaissäädyn sihteeriksi. Lajit ja sarjat T/P 5-7v: 40m, pallo ja pituus, P/T 8-17v: 60m, kuula, pituus ja 400m. Juho Kusti Paasikivi oli siirtynyt ajasta iäisyyteen. Yöpäivystys klo 20.00 – 8.00 on Satakunnan keskussairaalassa. Raskaudenkeskeytysasiakkaat hoidetaan äitiysneuvolassa. klo 18 NMS Räpsä-Laitila, pe 3.6. (02) 627 6868. Kun professori Mikko Viitasalo rajaa aihettaan, valpastuvat Hämeenkyrön seniorit hyvin kansoitetussa Isopappilassa. Ajanvaraus ma – pe klo 8.00 – 8.45 ja 11.30 – 12.00 puh. 040 652 4203 www.eposa.. Perhesuunnitteluneuvola on suljettu heinäkuussa. Professori yllättää toteamalla, että käsitteleekin sellaista, mikä ei ole ollut paljon esillä. Varaukset ja tiedustelut puh. Taukopaikka Riitialan metsästysmaja. PERUSPALVELUKESKUS TAPALA , Tapalankatu 20, Kankaanpää Lääkärin ja sairaanhoitajan vastaanotto, päivystys klo 8.00 – 20.00. – 17.7.2016 Honkajoki, Jämijärvi ja Siikainen kokonaan suljettuina 18.7. Jo opiskeluaikanaan Paasikivi kuului Uuden Suomettaren toimittajiin. akut, maalit, öljykanisterit). 112. klo 14 01-pojat Apassit-ParVi ja klo 16 miehet kutonen Apassit-FC PrTu, to 9.6. Kuninkaanlähteenkatu 6, Kankaanpää. Taipaleenkatu 1, Kankaanpää. klo 18. Kovaääninen tulokas käytti sittemmin äänivarojaan komeasti laulumiehenä. 200 merkkiä. Nuori mies suomensi nimensä jo lukioaikanaan ainoana koko koulussa. klo 17/18 urheilukentällä. Parkunmäen Apassit Kotipelit nurmella: su 5.6. Heinijärven seniorikerho Tutustumismatka Rautapuistoon Särkijärvelle ke 8.6. alv), ilmoituksen maks. Avoinna ma pe klo 9.00 11.00 ja ma to 15.00 16.00. Oikeustieteellisten opintojen jälkeen hän siirtyi yliopistovirkoihin ja sitten Valtiokonttorin ylitirehtööriksi 1903. Mansoniemi klo 10. Suljettuna 4.7.24.7.2016. Mahnalan maamiesseura Lavalla siivoustalkoot ma 6.6. Onhan monilla omakohtaisia muistoja itsenäisyytemme ajan viimeisestä ”vanhasta valtiomiehestä” Juho Kusti Paasikivestä. – Neuvostoliitto luotti Paasikiveen. Siellä on säästetty pieni kirjastohuone alkuperäisessä asussaan. Paasikivi valittiin eduskuntaan 1907 ja senaattoriksi 1908. Ajanvaraukset ja apuvälinetilaukset puh. Kun Suomi sodan jälkeen oli jätetty poliittisesti hyvin yksin, maa ruhjottu ja raskaat sotakorvaukset oli hoidettava, kuultiin monasti Paasikiven viisas lausahdus: ”Olemme syvässä alhossa, ja tästä on suunta vain ylöspäin!” Professori Viitasalo oli selvillä myös Isopappilan upeasta historiasta.. Ikaalisten Tarmo Höntsypesistä pesispuistossa torstaisin klo 18 alkaen. Vuonna 1950 hänet valittiin jatkokaudelle ylivoimaisesti. Paasikiven rooli myös toisen maailmansodan aikana oli tärkeä. Sieltä ei kuitenkaan taida löytyä viime vuonna julkaistua Raija Orasen Paasikivi-romaania Hirmuinen mies. Perhepalveluiden sosiaalipäivystys ma – pe klo 8.00 – 16.00, puh. Poltinkosken Kisa ry Siivoustalkoot Poltinkosken lavalla ti 7.6. 12.8.2016 klo 7.30 15.00. UutisOivan irtonumeroita voit ostaa seuraavista myyntipaikoista Hämeenkyrö: R-kioskit Hämeenkyrö, Kyröskoski S-market Hämeenkyrö K-market Kyröskoski, Kyröskoski K-supermarket Hämeenkyrö Siwa Hämeenkyrö Ikaalinen: K-market Keskustori K-supermarket Komppi S-market Ikaalinen R-kioski Ikaalinen Jämijärvi: K-market Jämijärvi Kankaanpää: R-kioski Kankaanpää Parkano: R-kioski Parkano Sastamala: K-market Häijää Ylöjärvi: Ravintola Haverin Kultahippunen, Viljakkala Seuratoiminta Eläkeliitto Hämeenkyrö Lähtö Kuru-Virrat kesäretkelle ti 7.6. MENO-OIVA Tapahtumakalenteri verkossa ja UutisOivassa yhdistyksille, seuroille ja tapahtumajärjestäjille. 24.7.2016. Työvälineitä mukaan. Kurssi maksaa 5 €. Otsikoksi esitykselleen hän oli antanut ”Hirmuinen Paasikivi”, joka nostaa esiin mielikuvat helposti tulistuvasta ja karjahtelevasta poliitikkoja pankinjohtaja-Paasikivestä. Soita ennen lähtöäsi vastaanotolle puh. Aikuispalveluiden sosiaalipäivystys ma – pe klo 8.00–16.00, puh. Röntgen on avoinna 13.6. Poika menetti äitinsä nelivuotiaana ja myöhemmin isänsä, joka oli pahasti velkaantunut. klo 19–19.45. klo 18. Avoinna koko kesän. klo 18 D-tytöt Apassit-IlvesT05, ti 7.6. 040 652 4207, tarkloitettu kiireellisten lastensuojeluasioiden hoitamiseen. Aatokset maan irtaantumisesta Venäjästä ja itsenäistymisestä voimistuivat. (02) 577 3265. (02) 627 6410. Suomen pääministeriksi hän tuli sodan jälkeen marraskuussa 1944. Sosiaalipäivystyksen toimintaohje sama kaikkien kuntien osalta. 044 577 3272 Suljettuna 4.7. Kuusi vuotta myöhemmin koko maa hiljeni. Järj. Pyydämme asiakkaitamme ottamaan huomioon kesän rajoitetut vastaanottoajat ja huolehtimaan mm. Talvisodan syttyessä hän oli suurlähettiläänä Tukholmassa, mutta asemapaikka vaihtui sotien välillä Moskovaan. Kaupparenki Hellstenin ja vaimonsa Karolina Wilhelminan poika syntyi 1870 markkinamatkan aikana vieraaseen saunaan. alkaa viikkokisat Ikaalisten urh.kentällä klo 18 alk. Vartti-kontti vastaanottaa maksutta kodin vaaralliset jätteet (esim. Ultraäänitutkimuksiin ajanvaraus normaaliin tapaan. Vuonna 1914 hän siirtyi omasta tahdostaan Kansallis-Osake-Pankin johtajaksi. Opinnot jatkuivat ylioppilaaksi tulon jälkeen Keisarillisessa Aleksanterin yliopistossa (Helsingin yliopisto). Lomalle voivat osallistua myös aiemmin lomilla olleet. klo 17.30-20.30 E-tytöt ykkönen trioturnaus. Jätä ilmoituksesi osoitteessa: Lavis-lavatanssijumppaa Poltinkosken lavalla, Leppäsjärventie 285, Ikaalinen ti 14.6. näkyvyyden sekä verkossa että UutisOivassa. Hinta sis. Laboratorionäytteenotto toimii sulkujen aikana Kankaanpäässä ajanvarauksella www.satadiag.. klo 17.30-19.30 09-pojat trioturnaus. klo 18 D-alue Räpsä E-Loimaa. Viitasalo on toiminut 1958 perustetun Paasikivi-Seuran puheenjohtajana 2001–2010. Paasikiven perheen viimeksi asuma rakennus Helsingissä toimii nykyisin Turkin suurlähettilään residenssinä. – Paasikiven taitava politiikka pelasti sodan jälkeisen Suomen, sanoo Viitasalo painokkaasti. Lavisjumppat alkavat lavalla 14.6. TOIMINTAKESKUS TÄHTI, os. Paasikivi sanoi vain kerran palanneensa tyytyväisenä neuvotteluista Neuvostoliitosta
Lisätietoa: Reijo Leppänen 044 058 7087 Parkanon kaupunki / Kehitys-Parkki Oy hakee PROJEKTITYÖNTEKIJÄÄ Osallisuus ja työ maaseudulla – pilottihankkeeseen 8/2016 alkaen. Ikaalisten kaupunki/liikuntatoimi Oletko diabeetikko tai läheinen. Ruokailu heti saavuttua ja sen jälkeen pääjuhla klo 13.30. 1173 m 2 . Oma mehupullo mukaan, reitin pituus n. sari.peltomaa@kehitysparkki.. KYRÖSKOSKI keskusta PT 3h+k+s+ph/wc. Lähtö Poltinkosken lavalta, Leppäsjärventie 285. Talossa uusittu molempien rakennuksien vesikatot. Tästä remonttitaitoiselle, vaatii pintaremonttia. Puh. 36 m 2 . Tosi viihtyisä asuinalue. MA 17.45–18.15 (A-huoneisto myyty) . Vh. Sarkkilanjärvelle maisemat, uimaranta ja venepaikat vieressä, keskustaan lyhyt matka. PARKANO Alaskylä KESÄMÖKKI tupa+kk+parvi+s+pukuhuone. Huipputasokas paritalo valmistuu touko/kesäkuussa 2016. 9.6. 3900 m 2 . Tarkempi ilmoitus www.kehitysparkki.. Mahdollisuus myös Poltinkosken kierrokseen, n. TI 17.45–18.15. Varustetaso: takka, ilmalämpöpumppu, lämmöntalteenotto, lattialämmitys ym. 1100 m 2 . Järj. 3, Ikaalinen Voit päivittää myös EA1 tai EA2 todistukset. 115 m 2 . 3500 m 2 . Hämeenkyrö, Vesajärvi. Rak. Luhtatie 4. T. Ilmoitt. ES. 182.000 €. Myydään Suzuki Alto 1.1 STD 5D Hatchback vm. Vh. ja TIISTAINA 7.6. Hyvät palkinnot! Paikka: Yrjölän Marjatila / Puimasuuli Maisematie 642, Hämeenkyrö TERVETULOA jännittämään! järj. 57.000 €. konserttikahvit Karpanperäntie 5/10, Röyhiö (Ikaalinen) kesäkuussa tiistaisin klo 18–20 Pelilippujen myynti alkaa 17.30. ilmoitukset@ mediaperheoiva.. 040 570 5655 jari.salminen@kotikeskus.net IKAALINEN Karttu Paritalo 3h+k+s+ph+parveke+terassi+at. Asunto hyvin valoisa, puutarha länteen. klo 18.00! avoinna ark. Hammareninkatu 17 B. SOVI ENSIESITTELY. 0400 730 113. Vuokralle tarjotaan siisti kt-kaksio 3. GLi Yhtiöt Koulutusja kurssit TULE SPR ENSIAPUKURSSILLE! LA–SU 11.–12.6. T. Tervetuloa! Finnairin lentävä henkilökunta järjestää yhdessä Puolustusvoimain Pirkanmaan aluetoimiston kanssa LASTEN UIMAKOULUN JATKORYHMÄSSÄ VIELÄ TILAA Vko 23 (6.6., 7.6., 8.6. Hakuaika päättyy 16.6.2016 klo 16.00. -94 valm. Rak.v. mennessä: Juhani Ahola 040 720 1650, Heikki Kujanpää 040 704 6660. Kyröntie 11. Seuraava katsastus 06/2017. 044 786 5201 puh. Mökissä sähköt, oma porakaivo ja varaava takka. Ylläpitäjä: Mediaperhe Oiva Palvelemme ma–ke, pe klo 9–15 muut ajat sopimuksen mukaan. Virkaviidantie 80/45. 2012 valmistunut todella kaunis talo, jossa todella hyvä varustetaso. TI 17.00–17.30. Parkanon keskustaan 7,3 km. Ullanrinne 13. Ei jaeta hommia! Sydämellisesti tervetuloa! Kyrösjärven Seudun Diabetesyhdistys Musiikkiteatteriryhmä MuTe konsertoi KOHTALON TANGOSTA Monosen hengessä Seleentakusten kesäteatterilla su 5.6. 0400 749 793. Sovi es. Yritt äjä, lähd e muk aan! Julkaisija: Präntti Oy ISSN 2243-2396 Paino: Sata-Pirkan Painotalo Oy, Pori 2016 Sanomalehtien liiton jäsen Oiva Seutulehti Uutis Katri Linnikko Päätoimittaja-toimitusjohtaja 03 3143 3130 050 554 7394 Lehden jakelusta vastaa: Itella Oyj p. 03 371 5243. Vh. OK-talo 3 h+k+s+ph+wc, autotalli. ILMESTYY TORSTAISIN Hämeenkyrön toimipiste PL 13, Nuijamiestentie 1, 39101 Hämeenkyrö hs.ilmoitukset@ mediaperheoiva.. HÄMEENKYRÖ Kuustenlatva Mökki Iso tupa + keittiö 40 m 2 + pihasauna/varastorak.+liiteri +maakellari. Puutarha todella kaunis, paljon pensaita ja kukkaistutuksia, tonttiin kuuluu vähän myös metsää. Pihassa erill. ap. Hyväkuntoinen ja heti vapaa tosi aurinkoisella ja suojaisella paikalla oleva asunto. Edulliset asumiskustannukset, ei vastikkeita, keskustan palvelut vieressä. 0200 71000 asiakaspalvelu@posti.. Rivi-ilmoitus, enintään 200 merkkiä Hinta 20 €/ilmoitus Jätä ilmoituksesi netissä: oivaseutu.?/uutisoiva tai palauta alla oleva kuponki Postimerkki Ilmoittajan nimi Lähiosoite Postinumero ja postitoimipaikka Puhelin Sähköpostiosoite Täytä tähän OivaTORIN ilmoitusteksti. 040 648 6914 jari.heiniluoma@parkano.. PL 13 39101 HÄMEENKYRÖ Oiva TORI. 040 160 1116 (Jouko Hannu) tai puh. ENSIESITTELY MA 17.00–17.30. 109.000 €. Puhutaan kahvitellen asiasta ja asian vierestä sekä toiminnasta leppoisaan sävyyn. takka, ilmalämpöpumppu, öljykeskuslämmitys ym. Lisätietoja tehtävästä antavat: Jari Heiniluoma Sari Peltomaa Parkanon kaupunki Kehitys-Parkki Oy kaupunginjohtaja kehityskoordinaattori puh. Kaksi autotallia (3 autolle). 66 m 2 . Yläkerta todella viihtyisä. -03. VILJAKKALA Säkinalue PT 3h+k+s+ 2 var.+terassi. Nopeasti vapautuva hyväkuntoinen keltainen täystiilitalo, vesikatto uusittu, käyttövesiputket, lämmityskattila ym. 80.000€. 85 m 2 . .2016 alkaen kristian.lella . Valkeakoskella. Hyvä tie pihaan saakka. IKAALINEN Sarkkila PT 4h+k+s+phh/khh/wc+wc. Mökki on myös talviasuttava. Sotainvalidit, puolisot, lesket ja aktiiviset tukihenkilöt Tervetuloa! www.oivaseutu.fi Verkkokauppakeskus OstosOiva.. Kannattaa tulla tutustumaan! Vh. Osallisuus ja työ hankkeella tavoitellaan Parkanon, Kihniön ja Ikaalisten alueella asuvien rakennetyöttömien, erityisesti nuorten työllisyysasteen nostamista ja työllistymistä. Mahla ry Mahnalan MANSIKKABINGO Sotainvalidien KESÄJUHLA tiistaina 14.6.2016 Ikaalisten Kylpylässä. P. 64 m 2 . . klo 15 Liput 13 €, sis. Halutaan vuokrata rivitaloyksiö tai pieni -kaksio. 044 730 1225. var. Poltinkosken Kisa ry ja Ikaalisten kaupungin liikuntatoimi Pidä Itsestäsi Huolta, Tule Liikkumaan! MERKINTÖJÄ MATKAN VARRELTA EEVA SAINE Oma Tupa Ikaalinen, retrospektiivinen näyttely 8.6.–17.7.2016 TERVETULOA AVAJAISIIN ti 7.6. KYRÖSKOSKI Poussanharju OK-talo 3h+k+s+ph+khh+2wc:tä, ap. Myydään LIIKENNELUPAKURSSI uorma-auto Viikonloppu TAMPERE 1. Oikeus yhteisiin vesialueisiin, hyvät ulkoilumaastot vieressä. 1920. kerros, Kyröskoski, Säästötie. Kylpylässä. 156 m 2 . 13 km. Sovi esittely. ES. 117,5 m 2 , yht. P. 81,6 m 2 +terassi+at/katos yht. 165000 km. Takamaantie 481. 2006. ES. -02 aj. 149.500 € /tarjouksia kannattaa tehdä. T. Pohjantähdentie 31. Jyllin Kodille, Jyllink. Ilm. Vh. Tontti yht. 10 m. JULKAISUPÄIVÄ seuraava lehti. Rak.v. Vh. Sovi es. Vuokrattavana KT-yksiö 40 m 2 , Rinnetie 2 Kyröskoski. Ap. klo 13. Todella kaunis vanha hirsinen rakennus joka hehkuu vanhaa ja kaunista idylliä. 1330 m 2 . 6 km. Vh. 1205 m 2 , erittäin viihtyisä pihapiiri. Vh. Kevätkierros 1. mennessä puh. Auto lähtee Kirkonkylän S-marketin pysäkiltä klo 11.30 ja Kyröskosken matkahuollosta klo 11.40. Vh. Kyrösjärvi vieressä, hyvät ulkoilumaastot ym. 135.000 €. 040 573 3472. alkaen klo 9. Varustetaso hyvä mm. KYRÖSKOSKI Turkimus OK-talo 4h+k+s+ph+th+at+var. TI 18.30–19.00. 26 TORSTAI 2.6.2016 Sammonkatu 14-16, 33540 Tampere P. Kohde on Kylpylän läheisyydessä, kaunis suojaisa puutarha. P-a 52 m 2 , t. T. Osattava uida vähint. ESITTELYT MAANANTAINA 6.6. KYRÖSKOSKI Harju OK-talo 2h+k+kellari+ullakko. Minä olen! TULE MUKAAN KESKUSTELEMAAN ti 7.6.2016 klo 17.30 Ikaalisten Komppin Ravintola Ryytiin, osoite Karhoistentie 3, juttukerhon perustamisesta. Linja-auto lähtee Kyröskoskelta klo 10, S-market Hämeenkyrö klo 10.15. P. Hanke on yksivuotinen ja toteutetaan EU:n maaseuturahaston Leader-ohjelman tuella. Omavastuu 10 €. 455 euroa/kk. 75 m 2 . Hyväkuntoinen paritalo lähellä Kyrösjärveä. Puh. ja 10.6.) klo 12.00. Rak.v. Puh. 1400 m 2 . Todella tyylikäs ja hyväkuntoinen paritalo kahdessa tasossa. 03 3143 3100 Ikaalisten toimipiste PL 24, Keskisenkatu 1, 39501 Ikaalinen ps.ilmoitukset@ mediaperheoiva.. 105.000 €. Turkimuspolku 6. Torstaina 16.6.2016 kello 12. Valmistuu touko / kesäkuu. Ilmoittautumiset 9.6. Isotalonkatu 14. Hyväkuntoinen talo Mannin suositulta alueelta, remonttia tehty paljon. Kävelyretken jälkeen kahvia ja mehua. Puh. T. Ap. 69.000 €. 03 3143 3150 TEHOKAS ILMOITUSPALSTA YKSITYISILLE. ENSIESITTELY MA 18.30–19.00. Hinta 32 €/4 pv. Puutarha kukoistaa, paljon istutuksia ja marjapensaita. YLÖJÄRVI Viljakkala Manni OK-talo 3h+k+s+ph+vh+wc+ kellari. kesämökki, pihassa lisäksi liiteri, varasto, ulkohuussi. Kunnanvesi, omat kaivot, sähkö. Uudet kesärenkaat, talvirenkaat ajettu yksi talvi. Kihniö Tapahtumat LEPPÄSJÄRVEN YMPÄRIKÄVELY– ja PYÖRÄILY sekä POLTINKOSKEN KIERROS sunnuntaina 12.6.2016 alk. klo 12–18, ke 10–16, su 12–16 perinteisen ”ROSVOPAISTITAPAHTUMAN” Veteraaneille, heidän puolisoilleen ja leskilleen, tarvittaville saattajille ja tukijäsenille. 040 704 6660 (Heikki Kujanpää). ”kesää odotellessa”. 03 3143 3100 www.ostosoiva.. Vh. varasto, johon sopii myös auto. Vastaukset tämän lehden konttoriin nimim. ES. liikuntatoimistoon p. -04. Pihapiirissä tal.rak./ sauna/var/at. 149.000 €. 129.000 €
Kostulan, Nuutinmutkan, Kauhtuan ja Pyöräniemen tiekunnat sekä haara Timinsaaren yksityistiestä on tarkoitus yhdistää ja lisäksi liittää uudet tiet tähän tiekuntaan, joka olisi sittemmin Kostulan yksityistietä. 041 708 4496, 040 590 0898/Koskela. Kuulutus ja lisätiedot: www.hameenkyro.?/kuulutukset Ympäristölautakunta VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Ikaalinen Oy:n varsinainen yhtiökokous pidetään keskiviikkona 8.6.2016 alkaen klo 18.00 yhtiön toimistolla osoitteessa Keskisenkatu 1–3 B, 39500 Ikaalinen. Sillanpään lukiolle veloituksetta. sekä keittiön irtaimistoa. Lunastettavat ja korvattavat tiealueet ovat vielä mittaamatta. klo 21 alkaen. liikenneasematontin myyntiin liittyvät kunnostustyöt. klo 19 Koskisella, Vännintie 170. klo 11–13 ke 8.6. Koneissa merkittynä lähtöhinta ja ne myydään eniten tarjoavalle. Asianosaisen poissaolo ei estä toimituksen suorittamista. Tarkoitus on käsitellä kaikki korvausasiat maantien parantamista koskevan maantietoimituksen 2015-497861 yhteydessä. Käsitellään yhtiöjärjestyksen 10 § yhtiökokoukselle määräämät asiat. Tervetuloa! KARAOKE Ylikypsä PALVIKYLKI Palviportin maukkaat lähilihasta 9 90 kg Grilliin POROPÄTKÄ 10 50 Avoinna: ma-to 8-17, pe 8-18, la 9-14 P. Hoitokunta Arkikeskiviikkoisin ajettava ASIOINTILINJA kulkee koulujen kesälomien aikana (8.6.–10.8.) seuraavan reitin ja aikataulun mukaisesti: Meno Paluu 8.00 Riitiala 14.50 8.10 Tuhkurinperä 14.40 8.20 Mansoniemi 14.30 8.30 Koveranta 14.20 8.40 Pukara 14.10 8.50 Jylli 14.00 9.00 Vehuvarpee 13.50 9.05 Jauhokuononmaa 13.40 9.20 Vatsiainen 13.25 9.25 Komppi 13.20 9.30 Keskusta 13.15 Liikennöitsijänä toimii Tilausliikenne Timo Tuomisto Ky, puh. klo 11–13. Ylöjärven kaupunginhallitus, Kuruntie 14, 33470 Ylöjärvi. Puheenjohtaja Hämeenkyrön kunta KESKUSKOULUN VIIMEINEN KIRPPUTORI ke 8.6.2016 klo 16–20 ja to 9.6.2016 klo 9–11 Kirkonkylän koulun salissa. Toimituksessa käsitellään valtatien 3 läheisyyteen rakennettujen uusien yksityisteiden ja niihin liittyvien Kostulan, Nuutinmutkan, Timinsaaren, Kauhtuan ja Pyöräniemen yksityisteiden hallinnointia ja tieoikeuksia. Tietoa asiasta ja myös alustava tieyksikkölaskelma löytyy nettiosoitteesta www.maanmittauslaitos.?/2015-497861. 03 558 9000. Lainahakemukset tulee toimittaa 22.6.2016 klo 15.00 mennessä kaupungintalon infopisteeseen os. 2016 romurautana koulun puuja metallityökoneita. Tielle on laadittu yksikkölaskelma. Pelti-, tiilija varttikattojen MAALAUKSET JA PESUT ym. Tekniset palvelut Ylöjärven kaupunki Diabetesvastaanotto kiinni 11.–24.7. Myynnissä loput opetustaulut sekä Kirkonkylän koulun, kirjaston, kansalaisopiston ja päiväkodin poistokalusteet ym. Kokoukseen kutsutaan hakija Pirkanmaan ELY-keskus sekä muut henkilöt, joiden oikeutta tai etua toimitus koskee. Ravintolat www.ravintolasarvi.. Kaupunginhallitus Ikaalisten Urheiluautoilijoiden KEVÄTKOKOUS ti 7.6.2016 klo 17.00 Sammin St 1:n kokoustilassa. Ikaalisten kaupungin tekniset palvelut IKAALISTEN KAUPUNGINVALTUUSTON KOKOUSKUTSU 4/2016 Ikaalisten kaupunginvaltuuston kokous pidetään 6.6.2016 klo 18.00 Omalla Tuvalla. lopullinen yksikkölaskelma) esitetään ja ratkaistaan tässä kokouksessa. Winterin lainat haettavissa A. Winterin rahaston lainat julistetaan Ylöjärven kaupungin viljelijöiden haettaviksi rahaston sääntöjen mukaisesti. pesula) la 4.6. rakennusmaalaukset. Suunnitelmana on muodostaa vain yksi tiekunta, joka hallinnoisi näitä yksityisteitä. Kutsu maanmittaustoimitukseen Kokoukset Vännin yksityistien VUOSIKOKOUS to 16.6. TERVETULOA! Ikaalisten kaupunki KUULUTUS YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUKSESTA Hämeenkyrön kunnan ympäristölautakunnassa on vireillä Jarkko Härkin ympäristölupahakemus, joka koskee maidontuotantotoiminnan ympäristöluvan tarkistamista tilalla Maja RN:o 17:52. Janoista kansaa palvellaan kahdessa kerroksessa. R. antaa oikeus käyttää Timinsaaren yksityistien alkuosaa sekä lakkauttaa tarpeettomat tieoikeudet katkenneista liittymistä. Esillä vuosikokousasiat. > Työ ja yrittäjyys > Maaseutupalvelut) tai hakea kaupungintalolta sekä Kurun ja Viljakkalan kirjastoista. Käsiteltävät asiat: Vuoden 2015 arviointikertomus; Toimintakertomus ja tilinpäätös 2015; Sastamalan koulutuskuntayhtymän perussopimuksen muuttaminen; Esitys valtuustoon valittavien valtuutettujen lukumäärästä; Sähköisen palvelusetelijärjestelmän kokeilu; Uuden paloaseman rakentaminen; Ns. klo 21.00 Ikaalisten yöelämä RÄJÄHTÄÄ uusiin ulottuvuuksiin, kun Ecoo Night Club avaa ovensa. Ylöjärven terveyskeskuksen diabeteshoitajien vastaanotto ja välinejakelu ovat kiinni 11.–24.7.2016 (aiemmin ilmoitettu pidempi sulkuaika oli virheellinen). Hallitus Paikalla kaksi Mix Nationin Dj:tä * Suomi-popin karaoke * Disco * Retrobaari * Yökerho Keturinkatu 1, 39500 Ikaalinen AVOINNA: ke, to, su klo 15.00–01.30 pe ja la klo 15.00–04.00 ma-ti suljettu Tervetuloa! Ecoo Night Clubin AVAJAISET PERJANTAINA 3.6. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty valitusosoitus, pidetään yleisesti nähtävänä kaupunginkansliassa 14.6.2016 klo 9–15. Välineiden täydennys pyydetään hoitamaan ennen juhannusta. Käteismaksu. klo 11–13 la 11.6. Tarvittaessa voidaan käsitellä muitakin tieoikeuksia koskevia kysymyksiä, mm. Ja tottakai näin upealla säällä meillä on kylän paras terassi ! Lisätietoja facebookista #teamecoo RÄJÄHTÄÄ www.oivaseutu.fi SPR EU-RUOKAKASSIEN JAKO Teollisuustie 3, 39500 Ikaalinen (kaup. Kaikki asiat (mm. P. Ikaalisissa 2.6.2016 Timo Tuomisto kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Liikuntahallin ja Lukionsalin SALIVUOROJEN HAKU syksy 2016 – kevät 2017 Salivuorohakemuskaavakkeita saa liikuntahallilta ja http://www.ikaalinen.fi/kaupunki/palvelut/ liikunta/sisaliikuntapaikat/ Hakemukset palautetaan liikuntahallille, Koulupolku 4 tai s.postilla toni.ekman@ikaalinen.fi Pe 16.6.2016 mennessä. Myynnissä ke 8.6. Lainahakemuksen ja rahaston säännöt voi tulostaa kaupungin kotisivuilta (www.ylojarvi.. Toimitusinsinööri Hannu Toola, 040 801 7397, hannu.toola@maanmittauslaitos.. Tällöin myös tieoikeuksien tarkempi sijainti vahvistuu. Valtakatu 43, Kyröskoski puhelin 03-371 5630 la 4.6. 27 TORSTAI 2.6.2016 Kyrönsarventie 4, HÄMEENKYRÖ TERVETULOA! 24h ONNITTELEMME Kuljetamme kukat F. E. 03 371 5555 Parkunmäentie 2, Hämeenkyrö palviportti.fi Possun FILEPIHVI 9 90 Maustettu BROILERIN FILE 10 40 8 50 kg Lihaisat GRILLILUUT 8 80 kg Hyvä NAUDAN JAUHELIHA TORSTAI KESKIVIIKKO kg kg kg Keskiviikkona 15.6.2016 klo 9.30 Hällä-Pirtillä, Alasentie 36, Kyröskoski, pidettävällä kokouksella jatketaan alueellista yksityistietoimitusta nro 2015-518336, joka koskee yksityisten teiden järjestelyjä välillä Kyröskosken risteys Osara Hämeenkyrön kunnassa
Samuelsson hipoi omaa oma ennätystään, joka on 10,40. Illan aikana saavutettiin jopa neljä Suomen tämän kauden kärkitulosta. – Joku osui ennen ylämäen toista kurvia perään ja se oli siinä tällä kertaa. 28 TORSTAI 2.6.2016 UPEITA RUUSUJA JUHLAPÄIVÄKSI Toimitamme kukkatervehdykset lukiolle ja keskustan koteihin. Tapahtumassa autourheilijoilla oli loistava tilaisuus hioa ajotaitojansa soratiellä pitkän talven jälkeen. Autokuntia oli 3,6 kilometriä pitkälle radalle ilmoittautunut 32. klo 12. Aamun vapaissa harjoituksissa Karttusen nimiin kirjattiinkin nopein kierrosaika. Neziri on tänä vuonna Saksassa kirinyt nopeampaan, 13,29 sekunnin aikaan. Tanssilajeista tango on Vaskelaiselle mieluisin, joten mestaruus lämmitti kovasti. Porukka tykkää tulla tänne kisoihin, jos keli on hyvä, Mäkelä sanoo. Jämijärvi Ikaalinen Hämeenkyrö Viljakkala w w w. Vauhdikkaalla radalla tapahtumia riitti ja muutamien autojen mekaanikoille tuli reippaasti korjaustöitä. Samanlainen harjoituspätkä järjestetään tällä tiedolla ensi talvella, jolloin kaikki autourheilijat ovat lämpimästi tervetulleita. 03 3143 3150 ilmoitukset@mediaperheoiva.. 0500 630 351 Uus-Pukarantie 702, Mouhijärvi Ajo-ohje: www.koskenpuutarha.. Miesten kiekossa kärkituloksen 61,42 heitti Pyry Niskala. Kangas ja Korkeasalo käyvät Ikaalisissa treenaamassa yhdessä Ikaalisten Urheilijoiden Samuli Kyrönviidan kanssa. Korkeasalolle karnevaaleilla ennätystulos Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. Maaliin asti pääsivät tulojärjestyksessä Lukander, Mikkola ja Kalliokoski, keskeyttäneistä Leppihalme oli finaalin neljäs, Karttunen viides ja Perkiömäki kuudes. Ensi vuonna mestaripari pääsee puolustamaan voittoa kotiparketilla, sillä suomalaisen tangon SMpokaalista kilpaillaan Hämeenkyrössä, Monitoimikeskus Sillan liikuntasalissa toukokuun kuudentena päivänä. Naisten aitoihin mielenkiintoa toi paikalle tullut Nooralotta Neziri, jonka tulos oli 13,49. – Järjestäjät ovat tyytyväisiä, että paikalla oli kovan tason urheilijoita. Alkuerien nopein oli Kalliokoski, Karttunen säesti toisena edellämainitus kolmoserän ajallaan. Karttunen aamun nopein, keskeytti iltapäivällä kärjestä Karisamuli Korpela Rallicrossin SM-sarjan jatkuessa Kouvolassa Viljakkalan Aki Karttunen oli hyvillä mielin kisapäivän aamulla, sillä Super Car -luokan 4-vetoinen ja turbotettu Honda oli penkitetty huippuvireeseen. 13 000 kotiin * KOSKEN PUUTARHALTA Puh. Hämeenkyröläinen Ari Vaskelainen ja sastamalalainen Minna Forss voittivat lavatanssissa jälleen Suomen mestaruuden, tällä kertaa lajina oli suomalainen tango. Keuruulla helluntaiviikonloppuna tanssituissa kisoissa pari oli tiukan kisan ykkönen kahden sijoituspisteen erolla toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneisiin pareihin. Askel ei kuitenkaan sopinut, ja tulos jäi hänelle vaatimattomaan 742 senttiin. – Tapahtuma järjestettiin, jotta hämeenkyröläisiä autourheilijoita saataisiin aktivoitua ja ralliharrastajille voitaisiin tarjota mahdollisuus harjoitella, kertoo tapahtuman johtaja Timo Saikka. Koskinen tuli mukaan, sillä hänen autonsa valmistui juuri ja tapahtuma oli edullinen vaihtoehto päästä kokeilemaan uutta Opel Astra GSi -autoaan. Koskisen mielestä on erittäin hyvä, että näitä tapahtumia järjestetään, ja hän aikoo osallistua myös uudestaan. KESÄELÄMÄÄ -teemalehti ilmestyy torstaina 30.6.2016 Ilmoitushinnat tekstissä mustavalkoinen 1,28 €/pmm värillinen 1,43 €/pmm TARJOUSMODULIT (tekstissä ja tekstin jälkeen) 3x200 pmm (122x200 mm) 450 € 4x200 pmm (164x200 mm) 550 € puoli sivua (290x205 mm) 765 € sivu (290x410 mm) 1230 € Hintoihin lisätään alv. Kovaan kuulatulokseen ylsi myös M17-sarjassa kilpaillut Arttu Korkeasalo, jonka tulos oli 20,54 metriä. Auto saatiin dumpperin piikeillä varikolle ja pettynyt mies muilla neuvoin. Lisäksi lehteä on jaossa Sata-Häme Soi -juhlilla ja Ikaalisten Kylpylässä. Kun Saikalta kysyy, että oletko viihtynyt täällä, niin hänen mielestä täällähän ei voi muuta kuin viihtyä, kun motosportista on kyse. o i v a s e u t u . Näihin tilanteisiin tottunut rallicrossin Jäämies olikin sitten kolmansissa alkuerissä toinen ja nousi kuudentena B-finaalin eturiviin. Saikka korostaa myös, että tapahtuma oli helppo järjestää, koska toimitsijoita saatiin riittävästi paikalle ja maanomistajien kanssa asiat oli etukäteen sovittu hyvässä hengessä. Taimimyymälässä tuhansia kesäkukkia, amppeleita, köynnöksiä ja hedelmäpuita. 19-vuotiaiden sarjaan ainoana osallistunut Kyrönviita lennätti kuuden kilon kuulan lukemiin 19,10. Varsinkin starttitesteissä oli asfalttia mennyt ryppyyn siihen malliin, että Kouvolaan saattoi matkata hyvillä mielin. – A-finaalissa sain takarivistä unelmalähdön ja nousin kärkeen, mutta sitten alkoi romuralli, viime vuoden hopeamitalisti kertoo alkumatkan sumatilanteesta, jonka seurauksena hänen honkkelinsa vasen takavanne oli pian kumiton ja keskeytys oli edessä. Näin kuvailee Ikaalisten Urheilijoiden varapuheenjohtaja Kalle Mäkelä tiistaina Ikaalisissa järjestettyä kansallista yleisurheilukilpailua. – Käytiin tosiaan katollaan, mutta ei siinä sen kummempia, hän rauhoitteli kuperkeikan jälkeen, vaikka olikin selkä seinää vasten. Hämeenkyrön Urheiluautoilijat järjesti Rokkakoskella lauantaina 21. – Viime vuonna voitimme lavatangon mestaruuden, mutta tämä oli ensimmäinen Suomen mestaruus suomalaisessa tangossa, Vaskelainen kertoo. Kilpailun järjestävät yhteistyössä Kyröskosken Kiskojat ja Suomalaisen Tangon Tuki ry.. 24 %. Tykkäsin siitä paljon, kertoo Koskinen. Viime viikonloppuna pidetyillä Kuulakarnevaaleilla nähtiin Suomen ennätys, kun viljakkalalainen Arttu Korkeasalo lennätti miesten kuulan lukemiin 16,56. Ensimmäisissä alkuerissä Karttunen oli kuudes, mutta jatkoi kunnon kuprulla toisissa. Runsaasti kesäkukkia Palvelemme to-pe 9–18, la 8–15, su 9–14 Oikotie 3, Ikaalinen, p. Seitsemästä tuomarista vain yksi asetti Vaskelaisen ja Forssin ykköspaikalle, mutta tasaisen hyvät arviot kaikilta tuomareilta veivät parin A-finaalin ykköseksi. Toiseksi tuli Ikaalisten Urheilijoiden Samuli Kyrönviita lukemalla 17,22 ennen kolmanneksi työntänyttä Korkeasaloa. Kilpailijoita ei ollut paljon, mutta taso oli sitä kovempi. Urheiluautoilijat vierailivat Rokkakoskella Andreas Osara HÄMEENKYRÖ. Palvelemme ark. Tulos on myös Niskalan oma ennätys. Lehti jaetaan jokaiseen talouteen Hämeenkyrössä, Ikaalisissa, Jämijärvellä ja Viljakkalassa. Tuloksen kovuutta lisää -0,8 metriä sekunnissa puhaltanut vastatuuli. klo 10 ja perjantaisin alk. Tällä kertaa tangomestaruus Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ. Kansallinen Mediatutkimus 2015 Ikaalisissa neljä kauden kärkitulosta, Samuelssonille kauden kärkiaika Liisa Raipala IKAALINEN. Ikaalisten nuori lupaus, 14-vuotias Taavi Leppänen teki satasella 17-sarjassa oman ennätyksenä 12,06. Kärkituloksen työnsi kuulassa Kankaanpään Seudun Leiskun Arttu Kangas, jonka kuulakaarella oli mittaa 20,05. Kovista nimistä paikalla oli myös pituushyppääjä Eero Haapala. – Rata oli tosi vaativa, paljon erilaisuuksia. B-finaalin voitolla hän matkasi A-finaaliin tönimisestä varoituksen saaneen, toiseksi tulleen Valkealan Toni Lukanderin kanssa. toukokuuta seurakilpailun, jota myös harjoitusEK -nimellä kutsuttiin. Kesäkuussa palvelemme: ma-pe 10–19, la-su 10–16 TORIKÄRRY Hämeenkyrön S-marketin pihassa torstaisin alk. 17-vuotiaiden viiden kilon kuulassa Korkeasalo rikkoi kaksikymppisen työntämällä tuloksen 20,46. Meillä on hyvät olot, suorituspaikat ja järjestelyt. klo 10.00 mennessä. Kasvihuoneessa yrttien ja vihannesten taimia. Naisten kiekossa Salla Sipponen heitti kauden kärkituloksen 56,85. Ikaalisten toimipiste Keskisenkatu 1-3 A, PL 24, 39501 IKAALINEN P. f i * lev iki nta rka stu s 20 15 Jakelua n. Toiseksi tuli maajoukkueaituri Lotta Harala ajalla 13,97. Lukema on 17-vuotiaiden Suomen ennätys 7 200 grammaa painavalla miesten kuulalla. 9–17, la 8–15, su 11–14 Puh. Hämeenkyrön toimipiste Nuijamiestentie 1, PL 13, 39101 HÄMEENKYRÖ P. Tulos on 21-vuotiaan Sipposen oma ennätys ja ylittää EM-kisarajan. 458 6181 Ihanat ruusut Toimitamme tilaukset koululle ja kotiin. 03 4586 216, www.kukkavarpukka.. Hämeenkyröläinen kilpailija nimeltään Janne Koskinen, joka edustaa Parkanon Urheiluautoilijoita, oli tapahtumassa mukana harjoittelemassa. Ikaalisten 14-vuotias Oskari Kangasniemi juoksi 800 metriä soolona ajan 2.14,32. Raahen Aki Perkiömäki, Kauhavan Jere Kalliokoski, Valkealan Atro Määttä, Lahden Kari Irri ja Parkanon Jussi-Petteri Leppihalme olivat seuraavina. Korjaamoyrittäjämme jatkaa kohti Honkajoen heinäkuun 9. Yhdeksän kymmenestä suomalaisesta lukee SANOMALEHTEÄ. Ilmoitusaineistot ke 22.6. 03 3143 3100 ilmoitukset@mediaperheoiva.. päivän osakilpailua epäonnesta huolimatta edelleen SM-pistejohdossa (37) ennen Lukanderia (35) ja Kalliokoskea (35). Ikäluokassaan Leppänen on viiden nopeimman joukossa. Ikaalisten oma huippupikajuoksija Samuli Samuelsson juoksi 100 metrillä kauden kärkiajan 10,42. Ikaalisten oma 18-vuotias Toni Mäki juoksi 19-sarjassa satasella ajan 11,43. Grande finaleen olivat nousseet suoraan alkuerien neljä parasta eli Kalliokoski, Leppihalme, Perkiömäki ja Lempäälän Ville Mikkola. Tulos oli myös Kankaan ensimmäinen 20 metrin ylitys ulkoradalla. Miesten kuulakisan vei odotetusti kankaanpääläinen Arttu Kangas, joka työnsi rautapallon lukemiin 19,56