Kilpailun tarkoituksena on ratkaista onnettomuutta kuvaava rata mahdollisimman nopeasti. – Kyllä tässä tosissaan kilpaillaan. – On todennäköisesti ainutlaatuinen kerran elämässä -tapahtuma saada nämä kisat Hämeenkyröön, kertoo Esa Järvenpää, kilpailun järjestämisessä mukana olevan Kyröskosken VPK:n päällikkö. Niistä ensimmäinen tehdään lähdekirjallisuuden pohjalta, ja sen järjestämisestä on tänä vuonna vastuussa kilpailun kolmeen kertaan voittanut Järvenpää. tammikuuta. Puhelun hinta 0207-alkuisiin nemeroihin lankapuhelimesta 8,35 snt/puh + 7,02 snt/min (sis. Kyröskoskella harjoittelu aloitetaan helmikuussa. 24 %) Tar jou kse t voi ma ssa TO -SU 7.– 10 .7. Järvenpäällä on aiheesta vankka kokemus: taitokilpailun henkilökohtainen voitto on tullut hänelle kolme kertaa. Taitokilpailu pidetään yhteiskoulun kentällä, ja kalustokilpailua pääsee seuraamaan jäähallin parkkipaikalla. – Kalusteluettelossa kerrotaan, kuinka paljon esimerkiksi letkua tai moottorisahoja tarvitsee mukaan. Samalla kilpailujoukkueille jaetaan tarvittava kalusteluettelo ja lähdemateriaali tietokilpailua varten. Muut seudun palokunnat tulevat myöhemmässä vaiheessa mukaan järjestelyihin. Kyröskosken VPK:n päällikkö Esa Järvenpää on ensi vuonna vastuussa palokuntien SM-kilpailuiden taitokilpailun järjestämisestä. Ensi vuoden teema paljastetaan 1. Kilpailu koostuu kolmesta osiosta: tieto-, taitoja kalustokilpailusta. Monelta paikkakunnalta kisoissa on mukana palokuntalaisten perheitä ja muita kannustajia. Ajatuksena on järjestää myös muuta toimintaa ja saada paikalle yhdistyksiä ja yrityksiä. elle i toi sin ma init a. 8–21, la 8–20, su 12–18. Järjestelyt ovat jo alkaneet. 2 TORSTAI 7.7.2016 K O M P P I Karhoistentie 3, 39500 IKAALINEN, puh. – Yleisöstä ei saa huutaa vinkkejä, tai joukkue hylätään. Vuosittain järjestettävässä tapahtumassa kilpailee noin 40 joukkuetta, joista jokainen koostuu kuudesta palokuntalaisesta. Osallistujille voitto ja sen myötä saatava kiertopalkinto Jehumalja ovat niin tärkeitä saavutuksia, että osa joukkueista harjoittelee ympärivuotisesti. 24 %) ja matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 17.17 snt/min (sis. Yleisölle on avoinna ainakin aikaa vastaan käytävä kalustokilpailu, jota seurataan mielenkiinnolla. Taitokilpailussa ratkaisee ammattitaito eli tehtävien suorittaminen mahdollisimman oikein. Valtakunnallisen tapahtuman osallistujat kilpailevat erilaisissa sammutusja pelastustehtävissä. Kannustaa saa kyllä. juuso.mustonen@K-supermarket.. Yksipäiväiset kisat järjestetään 20. –HERKKUTORILTA– hyvä hinta! 99 Kurkku Suomi kg Vain perjan taina plo 4 99 Palokuntien SM-kisat tuovat sadat palomiehet Hämeenkyröön Elina Pikkarainen HÄMEENKYRÖ. Päävastuussa on Pirkanmaan pelastuslaitos, ja alkujärjestelyissä ovat mukana Tampereen, Ylöjärven ja Kyröskosken VPK:t. Tietokilpailu on yleisöltä suljettu yksilökilpailu. Myös monenlaisia taitoja mittaavaa, pisteiden perusteella ratkeavaa taitokilpailua pääsee todennäköisesti seuraamaan. Hämeenkyrön kilpailuista on tarkoitus järjestää nimenomaan yleisötapahtuma. päivänä toukokuuta. Perjantain Komppi-kuljetus jatkuu koko kesän Reitti Bussin aikataulu on seuraava elokuun loppuun: 9.45 Läykintie 1 (Antilan Vesi ja Lämpö Oy) 9.50 Alangonkatu–Marskinkatu–Vanha Tampereentie 9.55 Hakalankatu 10.00 Rukkikatu (Kalmaa) 10.05 Vanha Tampereentie (Kirkon pysäkki)– Poppelikatu 10.10 Rahkolankuja–Eino Salmelaisen katu 10.15 KOMPPI Paluukuljetus alkaen klo 12.00 Ikaalinen Lager 2 89 kg Porsaan KASSLER palana 3 99 HERKKUTORILTA: Juhla Mokka kahvi 500 g 1 erä/talous 2 pkt 4 99 Oltermanni juustot 900 g –1 kg 4 49 kpl 89 kpl 6 95 HERKKUTORILTA K-ruokamestarin grilliribs Suomi Voimassa to-la 7.-9.7. Suomen Palopäällystöliiton vuodesta 1952 saakka järjestämän kilpailun varsinainen tarkoitus on ylläpitää ammattitaitoa ja harjoitella tilanteita, joita tulee vastaan oikeissa hälytystehtävissä. Tehtävien sisältö pysyy kuitenkin salaisuutena. Paikalla on kymmenittäin paloautoja ja satoja tehtäviä suorittavia palomiehiä. Yleisölle on kuitenkin paljon muuta nähtävää. Aiheiden kirjo on laaja: ne vaihtelevat tulipalosta esimerkiksi vaarallisiin aineisiin ja vesipelastukseen, Järvenpää kertoo. kg kg HERKKUTORILTA Tuoreet muikut Suomi, säävaraus Voimassa to-la 7.-9.7. 0207 545 070 Palvelemme ark. Aktiivisimmilla joukkueilla on jopa omia kannustuslauluja. Joukkueelle kilpailu ja voitto ovat tärkeitä. Kilpailun runko ja säännöt pysyvät samanlaisina, mutta kisoissa on joka vuosi vaihtuva teema. Siitä voi hieman päätellä, millaisia tehtäviä on luvassa. Palokuntien SM-kilpailut keräävät satoja palokuntalaisia ensi vuoden toukokuussa Hämeenkyröön. Kädessä oleva pokaali on vuodelta 2011.. Avajaiset ja palkintojenjako ovat Monitoimikeskus Sillassa. alv. alv
Entuudestaan hänellä oli tilillään jo kahdeksan kortitta-ajoa. – Etenkin Sasi–Mahnalan viemäröintihankkeessa sitä olisi kaivattu. Mutta. Hän puhalsi alkometriin 2,48 promillen lukemat. Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Risto Linnainmaa (kesk) kiitti raporttia siitä, että nyt on huomioitu henkilöstön jaksaminen aiempaa paremmin. Saadaanko esimerkiksi sairauslomille tuuraajia. – Määräaikaisuuksien ketjuttamiseen, joka ei ole hyvä, vastasi Linnainmaa. Senkin taantumista vain katsellaan. – Arviointikertomuksessa mainittuja asioita on käsiteltävä kunnanhallituksessa, se on toimeenpaneva elin, totesi Tarja Soukko (kok). Ulkopaikkakuntalainen 1990-luvulla syntynyt mies kaahasi hurjaa ylinopeutta kolmostiellä Hämeenkyrössä maanantai-iltana kuuden aikaan. Koko Pirkanmaalla työttömiä oli hieman enemmän kuin vuosi sitten. Hämeenkyrössä työttömyys laski 6 prosenttia, mikä on 38 työtöntä vähemmän kuin vuosi sitten. Häntä odottaa syyte törkeästä rattijuopumuksesta. Virtasen mielestä omaan kuntaan pitäisi jäädä ainakin palveluita, joita käytetään paljon. – Täällä on maininta kehittyvistä kylistä, mutta niiden eteen ei tehdä mitään. Jouni Lampinen (ps) kiitteli raporttia tiiviiksi ja hyvin jäsennellyksi. Ylöjärvellä työttömien määrä laski parin prosentin verran. – Kuntalaisten kuulemisen puute nyppii. Avoimia työpaikkoja oli avautunut sekä Pirkanmaalle että Satakuntaan lisää, mutta UutisOivan levikkialueella työpaikkojen määrä oli kasvanut ainoastaan Ikaalisissa. – Hyvää työtä. Susanna Palomäki (kd) kysyi, mihin tarkalleen viitataan raportin ilmaisulla määräaikaisten hyvinvointi. Laskua viime vuodesta oli 3 prosenttia. – Vielä on hirveästi avoimia asioita, Mäkelä sanoo. – Meillä on erittäin hyvät sote-palvelut ja tilat ovat saneeratut ja tehokkaassa käytössä. Lisäksi eri paikkakuntien toimipisteiden välille saattaa tulla työnjakoa. Kaikkea ei kuitenkaan voi tuoda kotiin, itsekin täytyy tehdä töitä sen eteen. Onko hyvä asia, että luottamushenkilö on tekstin tuottajana. Härkki-Santala kehui arviointikertomuksen laatijaa, valtuutettu Kati Lahtista (vihr). Miten järjestetään kiinteistöjen huolto ja siivous, ja miten käy palkkahallinnolle, atk-tuelle ja ravintohuollolle. Työttömyys väheni hieman Työttömyys laski toukokuussa hieman koko UutisOivan levikkialueella viime vuoteen verrattuna. – Organisaation ohuus huolettaa. Alenius uskoo, että palveluiden jatkumiseen Hämeenkyrön terveyskeskuksessa on hyvät mahdollisuudet. Syksyllä kuntiin on tulossa lausunnolle lakiesitys ja siihen liittyvät uudet laskelmat ja tarkemmat linjaukset. Kun heitä ei kuulla, he ilmaisevat mielipiteensä jälkeenpäin, jolloin hanke viivästyy ja luottamus kärsii. Tiedottaminen ei ole Linnainmaan mukaan aina onnistunut, siitä suurimpana esimerkkinä Sasi–Mahnala -viemäröinti. Lisäksi työsuojelutarkastuksesta löytyy kohtia, joihin pitää puuttua. Kunnanallituksen varapuheenjohtaja Päivi Leskinen (kok) sanoi ottavansa koppia asioiden tuomisesta hallitukseen. Sen ja Marian (Härkki-Santala) mainitseman vammaisneuvoston pitäisi olla tahoja, joista saa tietoa. Poliisin haaviin jäi sunnuntaina kaksi rattijuoppoa Ikaalisissa. Soten rahoittamiseksi kunnilta siirretään maakunnille kunnallisja yhteisöveroa sekä valtionosuuksia, ja jäljelle jäävillä tuloilla kunnan pitää rahoittaa jäljelle jäävät palvelut. Mies puhalsi alkometriin kahden promillen lukemat ja häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Tällaisia ovat esimerkiksi terveydenhoitajan ja diabeteshoitajan vastaanotot, neuvolat ja lasten hammastarkastukset. Hämeenkyrön kunnanjohtaja Antero Aleniuksen mukaan laskelmat näyttävät sen suuntaisilta kuin on pelätty. Keskuskeittiön on tarkoitus palvella kaupungin kokonaisuutta, mutta jos soten osuus jää pois, jäljelle jää torso, Mäkelä sanoo. Jäljelle jäävien palveluiden kattamiseen jää vähemmän rahaa, ja se on niille vähintään epäreilua, Alenius sanoo. – Nuorisovaltuuston aktivoimista on toivottu, samaa toivoisin vanhusneuvostolle. – Jääkö meille joitain tukipalveluden työntekijöitä. Jämijärvellä oli 13 työtöntä vähemmän kuin viime toukokuussa, mikä vastaa noin 14 prosentin laskua. Hän kaipasi vammaisneuvostolle aktiivisempaa roolia ja täytettäväksi tyhjäksi jätettyä hallintojohtajan vakanssia. Vastaan tullut poliisipartio sai tutkaan hurjastelijan nopeudeksi 172 km/h. Lautakuntien tehtävä on viedä ne asiat loppuun asti. Työttömyysprosentti 14,7 oli noin kahta prosenttiyksikköä korkeampi kuin koko maassa. Työttömyys laski Ikaalisissa 14 henkilön verran. Näihin voidaan Jämijärvellä suunnata pientä plussaa, joka Jämijärvelle olisi alustavissa laskelmissa jäämässä. Virtasen mukaan tämäntapaisista menoista on kunnissa jouduttu karsimaan, kun soten vaatimista menoista ei ole voinut karsia. Kunnavaltuusto peräsi parempaa tiedonkulkua tarkastellessaan viime vuoden arviointikertomusta. Nykyisenlaista henkilöstöä ei tarvita rahatoimistoon, palkanlaskentaan tai atk:hon. Tämä näkyy Sasi– Mahnalassa. Ennakkokuulemisella tältä olisi vältytty. – Moni asia muuttuu. Jämijärvi taas olisi jäämässä vähän plussan puolelle. – Kun tehdään toiminnallisia muutoksia, määräaikaisuudet ovat perusteltuja, terveyskeskuksen johtavana hoitaja työskentelevä Soukko puolustautui. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. He tuntevat olosuhteet parhaiten. Ikaalisten kaupunginjohtaja Kalle Mäkelä ei pidä lukuja vielä lopullisina, ja niiden kommentointi on tässä vaiheessa vaikeaa. – Päähuolena on se, että Hämeenkyrö on tuottanut sote-palvelut keskimääräistä edullisemmin, ja tuloja oltaisiin viemässä keskimääräisellä tasolla eli enemmän kuin itse käytämme. Kaahari kolmostiellä HÄMEENKYRÖ. Sen jälkeen katsotaan, missä toimipisteissä toiminta jatkuu. Poistuu ennalta-arvaamattomutta, jota soten kustannukset ovat pienelle kunnalle tuoneet, pohtii Jämijärven kunnanjohtaja Kirsi Virtanen. Uudistuksessa kuntien tehtävissä korostuu entistä enemmän elinvoimaisuuden ylläpitäminen, kuten terveyden edistäminen, ennaltaehkäisy ja elinkeinopolitiikka. Vilho Ponkiniemi (vas) kertoi saaneensa kuntalaiselta palautetta passiivisesta vanhusneuvostosta. U ut isO iv a 3 TORSTAI 7.7.2016 ”Kuntalaisia on kuultava enemmän” Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. – Myös valtuutettujen tiedonsaannista on paljon puhuttu. Samaa peräänkuulutti Leskinen. – Pienille kunnille on hyötyä siitä, että sote lähtee leveämmille harteille. Yhteensä työttömiä oli 13,1 prosentin eli 414 henkilön verran. – Tämänkaltaiset ja muut epäkohdat on nostettava esiin. Virtanen odottaa myös, mitä digitalisaation kehittäminen tuo paikkakunnan terveydenhoidolle. Miehelle suoritettu huumepikatesti oli positiivinen. Perheessä on lapsia, ja myös iltapäivystys omalla paikkakunnalla joka toinen viikko on tärkeää. Humalassa mönkijällä HÄMEENKYRÖ. Tämä on vasta alustava esitys, ja pitää ottaa kantaa ja valvoa, ettei uudistus menisi tähän. 1990-luvulla syntyneen mieskuljettajan henkilöauton poliisipartio pysäytti Wegeliuksenkadulla lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kello 2.05. Mäkelä uskoo, että Ikaalisten terveyskeskuksessa saa palveluita vastaisuudessakin. Ikaalisten terveyskeskuksessa asioinut Nikolai Karpov pitää tärkeänä, että palvelut pysyvät paikkakunnalla. Poliisi otti perjantaiiltana 1. Työttömyysprosentti oli 11,9. Illalla kello 18.40 poliisi pysäytti Teollisuustalontiellä henkilöauton, jonka ratista kärähti vuonna 1960 syntynyt mies. Maakunnat vuokraavat kunnilta nykyiset sote-kiinteistöt käyttöönsä ensin 3–4 vuoden siirtymäajaksi. Sote-puolen toimintaa on kuitenkin muuallakin, kuten Kamraatinkulman toimintakeskuksessa tai Tevaniemen ja Luhalahden terveysasemilla. heinäkuuta kiinni paikkakuntalaisen miehen, joka ajoi rekisteröimättömällä mönkijällä Kyröskosken Valtakadulla. Rattijuoppoja Ikaalisissa IKAALINEN. Maria Härkki-Santala (kesk) kiitti arviointikertomusta selkeäksi ja analyyttiseksi. Työttömien määrä oli yhteensä 81 henkilöä, joten työttömyysprosentti oli 9,7. Hän peräänkuuluttaa enemmän vuoropuhelua kuntalaisten kanssa. Sama Kyröskosken kanssa. Satakunnassa työttömien määrä oli laskenut hieman, ja työttömyysprosentti oli 12,8. Työttömiä työnhakijoita oli yhteensä 572, eli työttömyysprosentti oli 11,7. Mies määrättiin heti väliaikaiseen ajokieltoon. Palveluiden uskotaan säilyvän lähellä Liisa Raipala Sote-uudistuksen alustavat laskelmat näyttävät, että Hämeenkyrö ja Ikaalinen olisivat menettämässä enemmän tuloja kuin niiltä on poistumassa menoja. Lahtinen vastasi koettaneensa eriyttää valtuutetun tekstin tuottajana toimineen sihteerin roolin toisistaan. Poliisilta. Miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Mies oli lisäksi liikenteessä ilman ajo-oikeutta. Sote-palveluiden tuottaminen siirtyy maakunnille vuoden 2019 alusta. Enemmän hän on huolissaan tilojen ja tukipalveluiden tulevaisuudesta
Lukemistoon sisältyy myös reilusti vanhempia tekstejä, ja luonnollisesti mukana on kyröläistäkin kynänjälkeä. Sillanpään tunnelmointia suviyöstä en käy lainaamaan, mutta Yrjö Sakari Yrjö-Koskisen pitäjänkuvauksesta lainattu kuvaus vaivaishoidosta Hämeenkyrössä 1800-luvulla on edelleen ajankohtainen. Kaarina Vuorenhela UutisOivan viime numerossa (30.6.) oli artikkeli jossa Pirkanmaan Luonnonsuojelupiiri esittää että Hämeenkyrön ohitustie poistetaan Pirkanmaan maakuntakaavasta. Syömällä kotimaista ruokaa tuetaan myös työllisyyttä. Näillä valinnoilla on iso merkitys kotimaiselle ruuantuottajalle. Hätä Pappilanmetsässä terrorisoi iso musta kollikissa, joka hyppii todella lujaa ikkunaa vasten. Jos on maailma noista ajoista muuttunut, niin eipä ole maakuntakaan ihan siinä kuosissa kuin tuolloin. Lönnqvist itse hoiti rallin ruokahuoltoa torstaista sunnuntaihin. Kelvanneeko ohjenuoraksi, kun sote-palveluita nyt hiotaan uuteen uskoon. Reitit kiersivät Ikaalisissa, Hämeenkyrössä ja Viljakkassa muun muassa Kyrösjärven rantamaisemissa. Motoristit kiittelivät muun muassa seudun maisemia, joita he viikonlopun aikana kiersivät opastetuilla ajeluilla ja kartan avulla. Luontoa ja sen suojelua arvostavana asetan asiat tärkeysjärjestykseen, joku raja silläkin pitää olla. Hän on kymmenen vuoden ajan uskollisesti ja pyyteettömästi vetänyt ryhmäämme. Kirja on vuodelta 1970. Kuva: Tommi Lönnqvist Kontioralli toi Jämijärvelle lähes tuhat motoristia. Maitotuotteista ja lihasta yli 90 prosenttia on vastaajien mukaan kotimaista. MTK:n valtuuskunnan varapuheenjohtajana toimiva hämeenkyröläinen Tiina Linnainmaa haluaisi, että kotimaiseen ruokakeskusteluun nostettaisiin hinnan rinnalle laatu. Moottoripyöräkerho 69 järjesti viikonloppuna Kontiorallin jo 50:ttä kertaa. Nyt on taas uunituore Kartun kylälehti ilmestynyt. Matti Lähteenmäki Mielipide Tekstiviestit Katri Linnikko JÄMIJÄRVI. Siirrettäisiinkö raakut Matalusojan raakkujen seuraksi Pinsiöön. Molempiin kerhoihin kuuluva, hämeenkyröläinen Tommi Lönnqvist kertoo, että osallistujia tapahtumassa oli lähes 900 ja järjestäjiäkin oli 80, joten yhteensä motoristeja oli liikenteessä lähes tuhat. Tapahtuma oli Lönnqvistin mielestä kaikin puolin onnistunut. Ruoka tehtiin Hämeenkyrössä ja kuljetettiin sieltä Jämijärvelle. Kaupunki voisi muistaa häntä Ikaalisten kulttuurin tallentamisen eteen tehdystä työstä. soita numeroon: 03-3143 3130 Me Muut Uu tis O iv a pä äk irj oit us Kotimainen ruuantuotanto ja elintarvikkeiden hinta on tänä keväänä ollut paljon puheenaiheena. Pitihän siellä poiketa minunkin. Mahtaako olla merkki lukijan vanhenemisesta, että kirjahankinnoissa(kin) katse on suunnattu peruutuspeiliin. Lönnqvist kertoo rallin suuntautuneen Jämijärvelle, koska sieltä löytyi riittävästi majoitusaluetta teltoille. MTK:n mukaan suomalainen elintarvikeketju tarjoaa peräti 300 000 työpaikkaa. Pirkanmaalla oli vuoden 1969 alussa kolme kaupunkia, neljä kauppalaa ja 36 maalaiskuntaa. Perusteina Turkimusojan raakkulöydöt ja kunnan keskeisen virkistysalueen halkaisema tielinjaus. Osallistujat kokoontuivat perjantaina Myllymaan urheilutalolle Sastamalaan ja saivat sieltä tietoonsa määränpään. Omat kissat vauhkoontuu siitä ja menee kauan ennen kuin ne rauhoittuvat. Osa motoristeista ajoi Kankaanpään ja osa Hämeenkyrön ja Ikaalisten kautta Jämille. Ohitustielle varattu alue on ollut tiedossa jo ainakin 20 vuotta, miksi nyt vasta herätään. Siitä kiitos Mirjamille jälleen, monikaan ei tällaista työtä harrastuksenaan jaksaisi tehdä. Suurin osa majoittui viikonlopun ajan teltoissa.. ”Isolla kirkolla ovat talot tasatut 45:ksi ruodiksi, joihin kirkonkokouksessa (sotemaakunta) määrätään semmoiset köyhät, jotka eivät voi itseänsä hoitaa.” ”Semmoiset viheliäiset, joita ei mikään erityinen ruoti tahdo ottaa, niinkuin mielipuolet, pyörtyväiset ja semmoiset, kuljetetaan ympäri pitäjän taikka holhotaan yksityisiltä vaivaiskassan maksolla.” Sakari Ilomäki Kiitos Hämeenkyrön kunnalle Kyröskosken liikenneympyröiden ja kadunvarsiistutusten siistimisestä. Kuten kunnanjohtaja Alenius on todennut, saatiin juuri 9,5 miljoonaa euroa ohitustien aloittamiseen/ suunnittelun jatkamiseen. Tuntematta tarkemmin raakkujen sielunelämää ja niiden kuuloaistin herkkyyttä en usko, että ne nousisivat ojasta ohitustielle oleilemaan. Nyt näyttää siltä kuin pitääkin! Monta vuotta odotin Reklamaatio Hämeenkyrön kunnalle: Järvensivun Uimalassa kesän parhaiseen uintiaikaan, esimerkiksi 28.–29.6., rannalla montakymmentä lasta ja aikuista. Kyröläiseltä kirpputorilta mukaan tarttui kuitenkin ajankohtainen tietoteos: Pirkanmaan lukemisto, maakuntaliiton kustantama julkaisu, jota kuvaillaan tietokirjaksi ja lukemistoksi Pirkanmaan kouluihin ja koteihin. Vammalan Moottoripyöräilijät oli järjestelyissä mukana viidettä kertaa. Kevään aikana myös halpuutettiin useammassakin eri kauppaketjussa, mutta tavalliselle kuluttajalle jäi hiukan epäselväksi, kuka halpuutuksessa oli maksumiehenä. Moni haluaa suosia suomalaista, mutta samaan aikaan päivitellään kovia hintoja. Vierailu oli onnistunut, ostin vain kolme kirjaa ja kaikki mahtuivat melko vaivattomasti kirjahyllystä vielä löytyneeseen koloon. Tämänkin luulisi vaikuttavan asioita tärkeysjärjestykseen sovellettaessa. Perjantaina maantiellä olikin havaittavissa lukuisia 10-20 pyörän letkoja. Yhtään uutta kirjaa hankintoihin ei sisälly. Kissojen asialla Mirjami Haavisto tekee upeaa työtä Muistoja tarinoiksi -kirjoittajaryhmän vetäjänä. Hämeenkyrön ohitustie on liikenteen sujuvuuden, sen turvallisuuden sekä liikennepäästöjen osalta erittäin mielekäs hanke. OTA YHTEYTTÄ! tekstaa numeroon 0400 922 803 kirjoita osoitteeseen toimitus@mediaperheoiva.. Nyt kuntia on 22. Kotimaisessa ruuassa ei tarvitse pelätä myöskään hormonitai antibioottijäämiä. Vanhan kirjallisuuden päiville Sastamalaan kokoontui taas kerran sankka joukko kirjojen ja kirjallisuuden ystäviä. On tunnustettava, että kesäloman aikana kirjoja tuli hankittua vähän enemmän kuin nuo kolme. Hän kertoo esimerkkinä, että Suomessa voit edelleen maistaa raakaa kakkutaikinaa luottaen siihen, että munat ovat puhtaita salmonellasta. Molemmat vessat lukossa, sauna ja kioski kiinni. Kontioralliin kuuluu, etteivät osallistujat etukäteen tiedä, minne tie vie. Hän on hoitanut kaikki käytännön työt ja järjestelyt iloisena, tarmokkaana ja kannustavana. Oli ilo lukea maaja metsätalousministeriön huhtikuussa julkaisema selvitys, jonka mukaan kuntien ruokapalveluissa käytetään pääsääntöisesti kotimaisia raaka-aineita. Muualla Euroopassa on varmempaa syödä munansa kypsennettyinä. Hyppii useamman kerran aina kun tulee ja lähes joka ilta, illan hämärtyessä
Pesonen kulki marjametsällä äitinsä kanssa, Nevalainen useimmiten isän mukana. – Puolukkaan lähtiessä matkaan otettiin saavi, joka piti saada täyteen. Marjastus on säilynyt kesien ohjelmassa läpi elämän, vaikka lasten ollessa pieniä marjastus jäi Pesosen mukaan vähemmälle. Nyt pariskunta poimii niin mustikoita, puolukoita, mansikoita kuin sieniäkin. Kyröskoskella asuva eläkeläispariskunta Helene Pesonen ja Raimo Nevalainen ovat mustikassa jo toista kertaa tänä suvena. Niistä kahdessa havaittiin hieman sinilevää viikolla 26, Hämeenkyrön Järvenkylänjärven uimarannalla ja Ikaalisissa Toivolansaaren uimarannan havaintopisteessä Kyrösjärvellä. Oman pakastimen lisäksi Pesonen ja Nevalainen kartuttavat myös tuttujen talvivarastoja, sillä he poimivat marjoja jonkin verran myös myyntiin. Runsaat sinileväesiintymät haittaavat vesien käyttöä monella eri tavoin mahdollisen myrkyllisyyden vuoksi. Lintuharjuun pariskunnan houkuttelee helppokulkuinen maasto, johon on kotoa vain muutaman kilometrin matka. Helene Pesonen ja Raimo Nevalainen poimivat mustikoita tutussa maastossa Lintuharjun tienoilla. Sanna Matikainen Hämeenkyrö (Viljakkala) – Suoraan puskasta tai talven mittaan pakastimesta smoothieihin. – Muiden marjastajien kanssa tulee usein jokunen sana vaihdettua, jos satutaan samoille apajille. Sinilevä on runsastunut Pirkanmaan järvissä. Puolukka-apajat löytyvät lentokentän maastosta Vesajärventien suunnalta. Viikoittaiset levähavainnot voi tarkistaa Järviwiki-verkkopalvelusta. Silloin oli marjastuksessa välillä työnteon tuntu, Nevalainen muistelee. Leväseurannan havainnot kertovat levätilanteen havaintopaikalla kyseisenä ajankohtana. Käsin poimiessa pystyy valikoimaan kypsät ja jättämään raakileet vielä kasvamaan, Pesonen sanoo. Silloin oli marjastuksessa välillä työnteon tuntu. – Eiväthän kaikki mustikat toki vielä ole kypsiä, mutta yllättävän hyvin kypsiä löytyy. Olemme tiedustelleet, onko halukkuutta kioskin vetämiselle ja siitä yhteistyö on rakentunut. Marjastus on molemmille tuttua puuhaa lapsuudesta asti. Mika Lampi Hämeenkyrö –Metsästä suoraan. Aiempina kesinä toimija on löytynyt useimmiten kolmannen sektorin kautta. Lintuharjuntien varressa näkyy parkissa vain pari autoa, jotka vihjaavat marjastajien aloittaneen mustikkakauden. Oiva puhuttaa Mustikkasato kypsyi varhain Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ. Pesoselle ja Nevalaiselle marjanpoiminnassa on myös sosiaalinen ulottuvuus, sillä toisinaan marjametsään lähdetään yhdessä naapurin kanssa. Syy on, ettei kioskille löytynyt täksi kesäksi toimijaa. Usein marjastusreissulta palatessa piti vielä kantaa selässä risukimppu, josta saatiin viriä puuhellaan. – Edellisten vuosien tapaan olemme lähestyneet avoimesti urheiluseuroja ja muita järjestöjä. – Eikä kulkeminen marjamaille ollut niin helppoa kuin nykyään, ennen vanhaan marjaan lähdettiin useimmiten polkupyörällä, kertoo Pesonen. Vaikka marjoja metsissä tuntuu riittävän, Nevalaista huolettavat ammattimaisen marjanpoiminnan toimintatavat. Sinilevä runsastunut lähivesissä HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN. UutisOivan levikkialueella on neljä havaintopaikkaa, jotka ovat mukana valtakunnallisessa havaintoverkossa. Levähavainnoista voi ilmoittaa myös Pirkanmaan Ely-keskukseen. – Suuri osa marjasaaliista säilötään, mutta marjat maistuvat tuoreeltaankin. – Nyt olemme kiertäneet läpi kaikki mahdolliset järjestöt ja osin yrityskenttääkin, mutta halukasta toimijaa ei ole löytynyt, harmittelee Hämeenkyrön liikuntaja nuorisopäällikkö Mika Lehtinen. Uimarannan kioski pysyy kiinni HÄMEENKYRÖ. – Ensimmäistä kertaa kävimme täällä vajaa viikko sitten, ja jo silloin olivat ensimmäiset mustikat kypsiä, Nevalainen kertoo. – Hänellä ei ole omaa autoa, ja ikääkin on karttunut sen verran, että pieni naapuriapu on tervetullutta, Nevalainen kertoo. Matti Mäkynen Kankaanpää (Jämijärvi) – Suoraan puskista tai piirakassa. Hän arvelee, että etenkin säiden lämmetessä kioskin toimimattomuudesta tulee kysymyksiä.. TORSTAI 7.7.2016 5 – Rahkan kanssa. – Kun varpuja riivitään leveillä ja pitkävartisilla poimureilla, siinä lähtevät kypsien marjojen lisäksi raakileet ja pahimmassa tapauksessa varvutkin, Nevalainen toteaa. Puolukkaan lähtiessä matkaan otettiin saavi, joka piti saada täyteen. Anna Jernfors Ikaalinen Kysyttyä: Miten syöt mustikkasi. Eläkeläisinä pariskunta kokee marjastuksen mukavana hyötyliikuntana ja melkein terapiana, mutta lapsuudessa marjareissut eivät aina olleet mieluisinta vapaa-ajan viettoa. Joko sellaisenaan suoraan puskista napsittuna, soseutettuna muiden marjojen ja hedelmien kanssa tai piirakkaan leivottuna, Pesonen kertoo. Järvenkylänjärven uimarannan kioski pysyy tämän kesän kiinni. Eletään heinäkuun ensimmäistä viikkoa, joten mustikan satokausi onkin käynnistynyt sangen varhain. Sinileväesiintymät ovat usein paikallisia ja levätilanne voi muuttua nopeasti tuulija sääolosuhteiden mukaan. Näin lähellä taajamia sijaitsevilla kankailla on ajoittain marjastajia melkein ruuhkaksi asti, Nevalainen toteaa
Messu Viljakkalan kirkossa klo 10.00. Kon?rmaatiomessu klo 10. Su 17.7. Kuollut: Maija-Liisa Jokkenhaara 89. JÄMIJÄRVI Kuolleet: Matti Kalervo Ranne 75 ja Jari Juhani Manninen 45. Rakkaamme Talouspäällikkö Pekka Olavi SILLANPÄÄ * 20.9.1921 Ikaalinen † 30.6.2016 Tammenlehväkeskus, Tampere Päiväni rientää kohti loppuaan, on ilo maallinen kuin varjo vaan. Rakkaamme Taimi Aili Matilda KUKKASNIEMI * 8.11.1926 Viljakkala † 2. Kesäseurat Kalmaan kartanossa, os. Su 10.7. Rakkaamme Toivo Anshelm LAHTINEN * 21.4.1922 Lempäälä † 13.6.2016 TAYS Soitteli tuuli jo kauan meille suruviestiä hiljalleen, katseli aikaa elämän Herra, kutsui pois sairaan ja väsyneen. Kirkkokahvit museolla. Toripäivän musiikkituokio Ikaalisten kirkossa klo 11, Antti Nissilä, laulu. Riuttala. Sydämelliset kiitokset Onnikodin henkilökunnalle Matti-veljen hyvästä hoidosta. Saarna Eeva-Mari Virtanen, Aila, Eränen. Su 17.7. Rauhanyhdistyksen seurat srk-kodilla klo 13.30. Lähetyspiiri ja Lontoon nimikkolähetti Maritta Taylorin tulojuhla Nopan talossa Mäntyniemellä (Mäntyniementie 44, Karhe) klo 19.00. VILJAKKALA Kastetut: Elmeri Veikko Kauko Isokivijärvi, Roni Sebastian Westerholm ja Aleksi Toivo Saarilahti. Ke 13.7. (03) 3714 034, 0400-898 392 Surun kohdatessa Ahon liiketalo Valtakatu 40 p. Kiitokset Tammenlehväkeskuksen Atala-osaston henkilökunnalle. Ei ole täällä mitään pysyvää, vain sinä, Herra, sinä, luoksein jää. Messu ja kirkkokahvit klo 10, juhlistamme pyöreitä vuosia: Ikaalisten seurakunta 375 ja Ikaalisten kirkko 215 vuotta. kon?rmaatiomessu kirkossa, Särkijärvi 2. Vapaa pääsy, vapaaehtoinen kolehti: Koivikko/mus.työ. Kuolleet: Kaisa Helena Alppi 99 ja Toivo Anshelm Lahtinen 94. Kiitos osanotosta. “Laulan uuden virren” Uusia virsiä virsikirjan lisävihkosta. klo 10 messu kirkossa, HennaRiikka Kivistö, Jukka Hovila. Lämmin kiitos osanotosta. Su 10.7. Hautaustoimisto kukkakauppa pitopalvelu A. Ti 12.7. Heidi Olkinuora (laulu) ja Aino Papu (piano). Henna-Riikka Kivistö, Jukka Hovila Ke 13.7. 3715 205 24 h Hautaustoimisto Mäkipää ky hautauspalvelua Kyröskoskella Su 10.7. Toripäivän musiikkituokio Ikaalisten kirkossa klo 11, Jari Huhtasalo, laulu. Kiitos myös Elokaaren ja Ylöjärven terveyskeskuksen henkilökunnalle Taimin hyvästä hoidosta. Näin korjattiin sukumme vanhinta viljaa, Hänet saatoimme iäisyysmatkalleen. TORSTAI 7.7.2016 Seurakunnalliset 6 HÄMEENKYRÖ Kastetut: Siiri Kerttu So?a Pusa, Fanny Ida So?a Mäki ja Adessa Ida So?a Virtanen. Iltamusiikkia Viljakkalan kirkossa klo 19.00. Muistaen ja kaivaten Mirja Martin ja Ainon lapset perheineen Helli muut sukulaiset ja ystävät Siunattu lähimpien saattamana. Kansanlaulukirkko Ikaalisten kirkossa klo 10. Hämeenkyrö Ikaalinen Jämijärvi Viljakkala. Gyllinginkatu 1, klo 17 alkaen tutustumiskierros ja kahvit, klo 18 ohjelma. Mukana rovasti Anssi Joutsenlahti ja kappalainen Juha Aila. Vähätalo * 25.11.1916 Ikaalinen † 1. Ke 20.7. Kon?rmaatiomessu Viljakkalan kirkossa klo 10.00. Tervetuloa tapaamaan vieraitamme! TULOSSA: Su 17.7. Rakkaudella kaivaten Lempi Leila perheineen Eeva-Liisa perheineen Heikki perheineen Tarja perheineen muut sukulaiset ja ystävät Siunattu läheisten läsnä ollessa. Kannisto. Kansanlaulukirkon jälkeen keittolounas srk-talolla, 5 €/hlö. Siunauksen jälkeen muistotilaisuus vietetään sukulaisten ja läheisten kesken. Rienoja. Rakkaamme Matti Kalervo RANNE * 13.3.1941 Jämijärvellä † 8.6.2016 Onnikodissa Väsyneenä silmät suljit, siihen hiljaa nukahdit. 6.2016 Ylöjärvi Hän elämän saatosta poistui hiljaa, me näimme korren jo murtuneen. ANTTILA OY Tunnelikuja 3, Hämeenkyrö puh. Lämmin kiitos osanotosta. Kahvit Koivikon hyväksi. Ke 13.7. Kiitos Toivolansaarikodin lehmuslaisille. Kesäpyhäkoulu Röyhiössä klo 12–13 Kariaholla, Salomäentie 15. klo 18 ”Sulle metsät ja puut humajaa”, viisikielisten yhteislaulutilaisuus Kyröskosken srk.talon pihapiirissa, sateen sattuessa Torikadun toimitilassa. Wanhan pirtin seurat Haverilla klo 15, Isoröyhiöntie 81. Su 10.7. Hanna-työn hyväksi. Torikahvila klo 8–12. Perheuutiset Rakkaamme herastuomari Kaisa Helena (Kaija) ALPPI o.s. 6.2016 Ikaalinen Niin suuri on Jumalan taivas ja maa, oi lapseni, rakastakaa! (Lauri Viita) Me muistamme Sinua siunaten ja kaipaamme hymyäs hyvää Jussi ja Marja Samuli perheineen Asko ja Irja Eveliina, Kalle ja Pauliina perheineen Hannu ja Eija Anu Olli Janne ja Anssi perheineen Aino-sisar sekä muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu 2.7.2016. Loppui tuska, tuli rauha, uni kaunis ikuinen. Kuollut: Taimi Aili Matilda Kukkasniemi 89. Rakkaudella muistaen ja ikävöiden Helvi Marjanna perheineen Hannele perheineen Katriina perheineen Juha perheineen sukulaiset ja ystävät Siunaus pe 15.7.2016 klo 12 Ikaalisten kirkossa. Kaipauksella muistamme sisar ja veljet perheineen muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten ja ystävien läsnä ollessa 1.7.2016. Yli rajan silloin kuljit, rauhan rannan saavutit. Lämmin kiitos osanotosta. IKAALINEN Kastetut: Artturi Väinö Johannes Hakala ja Kira Katriina Valavuo. To 14.7.Ypäjäläisten vierailu Luhalahden kirkossa klo 15.30 kahvit, klo 16 ehtoollishartaus, Erkki Vappula. Mus.Viulupelimannit ja kirkkokuoro
Puhuu Alvari Stenroth. Ohjelma alkaa kello 18. Tutki meitä langenneita armon silmin Jumala, viha päästä pimennoistaan, päästä meidät pahasta!” Kaisa Komonen Jumalan kämmenellä Mesiargervo on niityn kuningatar Virpi Raipala-Cormier Mesiangervo on monivuotinen voimakastuoksuinen ruusukasvien heimoon kuuluva ruoho, jota tavataan hyvin yleisenä koko Suomessa. Mukana Joosua aktiolaisia. Ja silloin puolustaudumme, joko räjähtämällä tai murjottamalla, kukin temperamenttimme mukaan. Päivän aikana muistellaan yhteiskoulun pitkää taivalta ja tänä keväänä lopetettua lukiota. klo 18.00 Laulu Herralle soi tapahtuma, Itsenäisyydenkatu 6. Muutto uuteen kotiin häämöttää edessä. Mesiangervolla on antiseptinen ja virkistävä vaikutus. Aspiriinille allergiset voivat reagoida mesiangervoon esimerkiksi oksentamalla. Su 10.7. Tervetuloa! Sovintopäivä tänään. Seurakunnan tämän kesän kolmannet kesäseurat pidetään tiistaina 12. Virren 453 sanoin: ”Hoida meitä, Herran Henki, anna mieltä Kristuksen, että nyrkki aukeaisi toisen käteen tarttuen. Tanssit on jokakesäinen tapahtuma, jota Mahnalan maamiesseura on järjestänyt yhteistyössä mansikkatilojen kanssa 1990-luvun alusta lähtien, jolloin Mahnalassa siirryttiin laajemmin mansikanviljelyyn. Silloin he paastoavat ja miettivät elämäänsä ja mennyttä vuotta. Turhaa tavaraa ja ”ehkä tarvitsen tätä vielä joskus” –roinaa oli kertynyt joka nurkkaan ja kaappiin. Puntalo kertoo, että koulumuisteloihin on jo ilmoittautunut parisensataa entistä oppilasta. 1/2 l lehtiä ja kukkia 3 l vettä Anna hautua kuumassa vedessä 15–20 minuuttia. Rohtona käytetään kukkivaa versoa, kukkia tai lehtiä. Mesiangervo alentaa kuumetta ja hoitaa tulehduksia. Hämeenkyröläinen Jarmo Puntalo on puuhamiehenä järjestämässä Mouhijärven yhteiskoulun 60-vuotismuisteloita perjantaina 22. Nämä ”kaikki” sulkevat sisäänsä sukulaiset, ystävät, naapurit, itsensä ja myös Jumalan. heinäkuuta mitä ihastuttavimmassa kartanomiljöössä Kalmaalla. Se sisältää tulehdusta ja flunssaa ehkäiseviä salisyylihappoja. Sen jälkeen on vuorossa välituntitapaaminen Uotsolan torilla sekä juhlahetki koululla. Joku viisas joskus sanoi minulle: ”Ihmisen pitäisi muuttaa aina seitsemän vuoden välein.” Silloin kun pakkasin maallista omaisuuttani ennen lähetysreissuani Britteihin, ymmärsin miksi. Suuri sovintopäivä eli Jom Kippur. Rakennusten ovet avautuvat seuraväelle kello 17, jolloin tarjolla on myös Koivikon hyväksi tarjottava hyvä kahvitus pihamaalla. klo 11.00 Jumalanpalvelus. Sata-Häme Soi -festivaalien päätöspäivänä sunnuntaina 10.7. Mesiangervo-teetä juodessa tuntuu hampaissa ikävältä sen sisältämien happojen takia. Menovinkit Kesäseurat Kalmaalla IKAALINEN. Joosua aktio, Markus Hämäläinen. – Ennen Mouhijärven Yhteiskoulun perustamista sieltä käytiin yhteiskoulua ja lukiota muun muassa Hämeenkyrössä ja Ikaalisissa, Jarmo Puntalo kertoo. Yhteensä koulua on käynyt noin 1500 oppilasta. Käytetään yrttiteenä ja ulkoisesti kylpyinä ja kääreinä. Kalmaan kartano sijaitsee Ikaalisten keskustan tuntumassa osoitteessa Gyllinginkatu 1. Mesiangervon kukat auttavat myös ummetukseen. Mukana Gospel Riders. Seuroissa puheenvuoron käyttävät rovasti Anssi Joutsenlahti ja kappalainen Juha Aila. Lisää kylmää vettä tarpeen mukaan niin, että hauduke tulee sopivan lämpöiseksi (noin 39 astetta). Ilmoittautua voi vielä sunnuntaihin 10. Nyt on taas sama homma edessä, mutta onneksi vain vajaat kuusi vuotta on kulunut edellisestä inventaariosta. Juutalaisella kansalla on viisas tapa kerran vuodessa. Useimmiten ne saavat lojua siellä ihan rauhassa, kunnes joku lähimmäinen iskee niihin varpaansa. Aurinko To nousee 3.59 laskee 23.04 Pe nousee 4.01 laskee 23.03 La nousee 4.02 laskee 23.01 Su nousee 4.04 laskee 22.59 Ma nousee 4.06 laskee 22.58 Ti nousee 4.08 laskee 22.56 Ke nousee 4.11 laskee 22.54 Kyrösjärvi Kyrösjärven pinnan korkeus keskiviikkona +83.07 m. Tervetuloa! VAPAASEURAKUNTA Poppelikatu 8, Ikaalinen Pe–La alk. ym. Mesiangervojalkakylpy Hemmottelukylpy jaloille sopii etenkin, kun olet vilustunut tai sinulla on päänsärky. Tässä jumalanpalveluksessa saarnaa Ikaalisista kotoisin oleva teologian opiskelija Eeva-Mari Virtanen. Muistelot alkavat seppeleenlaskulla Mouhijärven kirkolla koulun ensimmäisen rehtorin Impi Wiikan sekä muiden koulun perustamisen kannalta merkittävien henkilöiden haudoille sekä sankarihaudalle. Lisäksi sitä käytetään vahvistamaan sydäntä, hoitamaan verisuonten kalkkeutumisia, verenpainetautia ja ohentamaan verta aspiriinin tapaan. Virtanen on onnellinen päästessään puhumaan kauniiseen kotikirkkoonsa kansanlaulutapahtumassa. Kylpyinä ja kääreinä mesiangervo helpottaa veritulpan oireita, lievittää kipuja ja jännitystiloja ja poistaa nestettä ja turvotuksia sekä piristää mielialaa. 7 TORSTAI 7.7.2016 Vanha Tampereentie 31 Ikaalinen www.ikaalistenhelluntaiseurakunta.net HELLUNTAISEURAKUNTA To 7.7. Suurina määrinä mesiangervo voi aiheuttaa pahoinvointia ja huimausta. Kummeiksi lupautuivat Katariina ja Kari Kankaanpää sekä Tomi Ruosteinen. Juurakolla on haavoja parantava ja limakalvoja supistava vaikutus; juurikeitettä käytetään sisäisesti liikahappoisuuteen, närästykseen, mahahaavaan ja ripuliin ja ulkoisesti kääreinä märkiviin haavoihin ja hiustenlähtöön. Mansikkatanssit Mahnalassa HÄMEENKYRÖ. Mesiangervo valtaa nopeasti sopivat kasvupaikat. Onnelliset vanhemmat Sari ja Teemu Pasamaa sekä isosiskot Minttu ja Minka. Uskon, että silloin nurkissa lojuvat taakat ja esteet saisivat kyytiä ja askel keventyisi. Sisällä tehtävää kiertokäyntiä varten kannattaa varata sukat, sillä vieraiden ei toivota kulkevan kengillä sisällä. Virsien sijaan lauletaan Anna-Mari Kaskisen sanoittamia vanhoja kansanlauluja. Ke 13.7. Kansanlaulukirkko Ikaalisissa IKAALINEN. Anteeksiantamattomuus, katkeruus, itsesääli ja viha lymyävät usein mielessäkin jossakin nurkassa. Opinnoissa häntä ovat kiinnostaneet erityisesti kysymykset oikeasta, hyvästä ja hyveestä. Ajankohdan pitkän ajan keskiarvo +83.13 m. Ajankohdan alaraja +82.71 m. heinäkuuta alkaen kello 20. vietetään Ikaalisten kirkossa perinteistä kansanlaulukirkkoa. Uskon, että samanlaista tavaraa kertyy myös henkiselle ja hengelliselle puolelle. heinäkuuta asti Mouhijärven kirjastoon. Kalmaan kesäseuroihin sisältyy ainutlaatuinen mahdollisuus tutustua myös kulttuurihistoriallisesti merkittäviin rakennuksiin, jotka on yhteistyössä Museoviraston kanssa kauniisti entisöity. Aloittaa voi jo tänään. Useissa kielissä se on saanut nimen ”niityn kuningatar”, koska se valtaa nopeasti itselleen sopivat kosteat kasvupaikat. Kolmikon mummu ja taata asuvat Tanolantiellä sekä mummi ja pappa Osaralla. Pihalla voi kisailla tikanja renkaanheitossa sekä mansikansyönnissä tai kokeilla onneaan arpajaisissa. Satapirkan Sähkö Oy Ikaalinen Viljakkala Jämijärvi Hämeenkyrö +13 +13 +13 Ikaalinen Viljakkala Jämijärvi Hämeenkyrö +14 +15 +12 Ikaalinen Viljakkala Jämijärvi Hämeenkyrö +18 +19 +19 Ikaalinen Viljakkala Jämijärvi Hämeenkyrö +17 +17 +18 Ikaalinen Viljakkala Jämijärvi Hämeenkyrö +22 +22 +21 Ikaalinen Viljakkala Jämijärvi Hämeenkyrö +21 +21 +20 Ikaalinen Viljakkala Jämijärvi Hämeenkyrö +17 +18 +19 Tänään Huomenna Lauantai Sunnuntai Maanantai Tiistai Keskiviikko Mukana elämäsi käänteissä. klo 10.00 Gospel Riders torilla. Su klo 18 Iltakirkko. Kastepappina Sanna Loimusalo. Musiikista vastaavat Ikaalisten Viulupelimannit ja kirkkokuoro. Lukion lopettamisen myötä ympyrä tavallaan sulkeutuu, sillä nyt jo kahtena vuonna mouhijärveläisiä nuoria on tullut lukioon Hämeenkyröön. Ihmismieli on niin kovin hyvä muistamaan kaikki toisten tekemät vääryydet ja virheet – puhumattakaan omista mokista. rauhaa etsitään siis joka suuntaan. Nauti kylvystä 10–15 minuuttia. Taivaallinen Isämme antakoon itse kullekin voimia ja tahtoa sopuun. 18.2.2016 syntynyt poikamme sai 17.4.2016 kasteessa nimen Manu Matti. Ei olisi hullumpaa meille suomalaisillekin. Silloin pyritään sovintoon kaikkien kanssa. Kouluun tutustumisen ja luokkakokousten jälkeen ilta päättyy Häijään Tanssikrouvilla tanssijuhlaan. Klo 18.30 Ilosanoman ilta. heinäkuuta. Hienja virtsaneritystä lisäävän ja antireumaattisen vaikutuksen takia sitä käytetään niveltulehduksiin, reumaattisiin vaivoihin, kihtiin ja sidekudostulehduksiin. Se vaikuttaa ulkoisesti ja sisäisesti käytettynä kipuihin, päänsärkyihin, hermosärkyihin ja lihaskouristuksiin. klo 18.30 Rukouskokous. Mansikkatanssien musiikista vastaa Mia Leivo orkestereineen. Juoksutusmäärä 12 m 3 /s. Luonnon yrtit Menovinkit Yhteiskoulua muistellaan Mouhijärvellä MOUHIJÄRVI. Mahnalan lavan koko perheelle suunnatut Mansikkatanssit järjestetään lauantaina 9
Tekninen lautakunta hylkäsi saadun tarjouksen ja päätti jatkaa koulun myyntiä. Kunta avustaa kuntakonserniin kuuluvaa Jämin Hiihtotunneli Oy:tä 25000 eurolla sähkölaskujen maksamiseen. Samassa kokouksessa lautakunta päätti, että toiminta-aluetta ei siirretä, vaan se pysyy Hämeenkyrön kunnan vesihuoltolaitoksella 25. Ikaalisissa on paljon 1960–1980-luvuilla rakennettuja hissittömiä kerrostaloja. Keskiviikkona pidetyn ylimääräisen kokouksen asialistalla oli useita muitakin viemäröintihankkeeseen liittyviä asioita, mutta ne päätettiin siirtää heinäkuun kokoukseen. Sata-Häme Soi -festivaalien avajaiset alkoivat tänä vuonna myöhässä. Kirsikkakadun läpi ei kuitenkaan pääse ajamaan Puutarhalaaksoon, vaan nykyisen asutuksen ja uusien tonttien välille tulee vain kevyen liikenteen yhteys. Kaavaluonnos laitetaan nähtäville kommentointia varten lomien jälkeen elokuussa kuukauden ajaksi. Ministeriössä valmistellaan parhaillaan taideja kulttuurifestivaalien ohjelmaa. Alueella pystytään myös hyödyntämään lähellä kulkevia katuja ja muuta kunnallistekniikkaa. Rakennuksista saatiin yksi tarjous, joka oli alhaisempi kuin rakennusten ja tontin kirjanpitoarvo. Lautakunnan mukaan Ikaalisten osuus voisi olla korkeintaan 10 prosenttia, tai pienempi, jos vuoden aikana avustettaisiin useampien hissien rakentamista. Riitialan koulun myynti jatkuu IKAALINEN. Mukana alan opettaja Tero Siromaa, rehtori Joni Liukkonen ja Saskyn kuntayhtymäjohtaja Antti Lahti. Hissin jälkiasennus maksaa valtakunnallisen keskiarvon mukaan noin 150 000 euroa. Myös hallituksessa on puhuttu suomalaisen tuotekehityksen vahvistamisesta. – Olen seurannut monia musiikin harrastajia, ja oma soitin on monelle elämää suurempi asia, GrahnLaasonen sanoi. heinäkuuta, jolloin tekninen lautakunta on taas koolla. Seula psykologisine testeineen on tiukka. Millaisena ministeri näkee Ikatan kaltaisten kulttuurialan oppilaitosten tulevaisuuden. Tarkoitus on vahvistaa monipuolisten festivaalitapahtumien mahdollisuuksia. Kevyet liikuntaesteisten käyttöön rakennettavat hissit ovat keskiarvoa edullisempia, ja hankalaan paikkaan hissin rakentaminen voi olla paljon keskiarvoa kalliimpaa.. Ympäristölautakunta kannatti tätä ajatusta, ja asia etenee edelleen kaupunginhallituksen ja -valtuuston käsittelyyn. – Sinällään kaavalla ei ole kiire, koska meillä on tontteja mukavasti myynnissä. Alueen sijainti on kuitenkin hyvä, koska lähellä on kauppapalveluita ja muitakin palveluita. Kakkospesän päiväkodin, Puutarhalaakson ja Myllymäenkadun kentän välille kaavoitettava Kyynyn asuntoalue etenee. Juhlapuhuja, opetusja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosen piti nimittäin ensin saada valmiiksi lasinpuhallustyö, jota hän teki vierailulla Ikaalisten käsija taideteollisuusoppilaitokselle. Lasten omia toiveita kulttuurialalta on kyselty, ja musiikki sieltä nousee. Aloitteessa muistutetaan, että hissittömyys hankaloittaa etenkin ikääntyneiden ja myös lapsiperheiden liikkumista. Käytännössä päätös tarkoittaa, että kunta rakentaa viemäriverkoston uuden runkoviemärin ympärille itse. Ikaalisten rakennustarkastaja Mika Wallinin mukaan hissien hinta vaihtelee paljon. Ympäristölautakunta linjaa, että kaupunki voisi tukea hissin rakentamista, jos ARA on jo hyväksynyt hankkeen. Niistä yksi on rakennettu ja 19 uusia. Tekninen lautakunta velvoitti vesihuoltolaitoksen lopettamaan jo perustetun Hämeenkyrön vesiosuuskunnan. Grahn-Laasosen mukaan tämä oli sääli. Kaava-alueen pinta-ala on yhteensä noin 4,1 hehtaaria. Kipinä haitarinsoittoon lähti lapsena tv:stä Hopeista harmonikkaa katsoessa. 8 TORSTAI 7.7.2016 Viemärialueen osuuskunta kuopattiin HÄMEENKYRÖ. ARA tukee hissien rakentamista vanhoihin taloihin enintään 50 prosentilla hyväksyttävistä kustannuksista. Kaavoitusarkkitehti Esko Hyytinen arvioi, että kaava voidaan saada hyväksyttyä tämän vuoden aikana. Muita heinäkuun kokouksessa päätettäviä asioita ovat muun muassa liittymiskohdan sijainnin määrittäminen, kustannusten määrittäminen heti ja myöhemmin liittyville sekä periaatteista, joilla verkostoon liittymisestä voidaan vapauttaa. – Koulutuksessa painotetaan yrittäjyyttä. Kunnanjohtaja Kirsi Virtasen mukaan tunneliyhtiön avustaminen on huomioitu jo tämän vuoden budjetissa, joten yllätys se ei kunnalle ollut. Täällä tehdään maailmamittaluokan laatua. Silloin päätetään kokoomaviemärin kiinteistökohtaisten kustannusten määrittelystä sekä viemäröinnin rakennusjärjestyksestä. Opetusja kulttuuriministeriö tukee 139:ää kulttuuritapahtumaa, joista Sata-Häme Soi on yksi. – Suomessa on kehitelty myös soitinten komposiittimateriaaleja, mutta rahat loppuivat ja kehitystyö meni Ruotsiin. Uudisrakentamiseen hissiavustusta ei myönnettäisi. Aseala on ammattialan opettajan Antti Vartiaisen mukaan vetovoimainen ala, sillä hakijoita on 3–4-kertainen joukko paikkoihin verrattuna. Hyvä paikka keskittää olisi hänen mukaansa Pohjoismaitten suurin kulttuurialan oppilaitos Ikata. Ikatalla on kokeiltu myös kitaroiden 3D-tulostusta. Ikatan-vierailulla Saskyn kuntayhtymäjohtaja Antti Lahti toivoi ministeriltä, että kulttuurialan koulutusta keskitettäisiin, kun alan koulutusta oletettavasti leikataan. elokuuta 2014 vahvistetun alueen mukaisena. – Suomalainen korkea osaaminen kantaa. Soitinrakennusosastolla osuttiin ministerin omaan kiinnostuksen kohteeseen, sillä tämä on harrastanut lapsesta saakka musiikkia. Ikatan soitinrakennuslinjan perustaja Rauno Nieminen (vasemmalla) pahoitteli Grahn-Laasoselle sitä, että suomalaisilla ei ole varaa jalostaa ideoitaan tuotteiksi. Suomi pärjää erikoisosaamisella Liisa Raipala IKAALINEN. Suomessa ei voida kilpailla määrällä, joten pitää tehdä parasta. Sieltä lähtee se kipinä elinikäiseen harrastukseen. Harmonikka taipuu moneen, Grahn-Laasonen sai todeta kuultuaan avajaisissa nuorten Linda ja Eemil Ullgrénin soittavan harmonikoillaan Nightwishia. Koulusta on pyydetty ostotarjouksia aikaisemminkin, mutta silloinkaan ei saatu riittävän korkeita tarjouksia. Hiihtotunnelille kunnalta 25000 euroa JÄMIJÄRVI. Osa alueesta on ennestään kaavoittamatonta, ja osalle alueesta tehtiin kaavamuutos. Kaupungille oli tullut kuntalaiselta aloite siitä, että kaupunki ryhtyisi Asumisen rahoitusja kehittämiskeskus ARAn tapaan tukemaan hissien rakentamista. Riitialan lakkautettu kyläkoulu ei vielä löytänyt uutta omistajaa, kun kaupunki pyysi kiinteistöstä ostotarjouksia jo toisen kerran. Ympäristölautakunta hyväksyi asemakaavan luonnoksen, johon kuuluu 20 omakotitonttia. Hissittömiin kerrostaloihin rakennettaviin hisseihin saattaa tulevina vuosina saada myös kaupungilta tukea. Ikatalla ministerille esiteltiin harvinaisia valtakunnallisia koulutusaloja, eli asesepän, soitinrakennuksen ja lasialan opetusta. Parhaillaan hiihtotunnelille etsitään vuokralaista pyörittämään toimintaa, jotta kunnan osuus sen toiminnassa voisi pienentyä. Meillä on tämä ongelma, että olemme kovia kokeilemaan, mutta siihen ei ole rahaa, pahoitteli soitinrakennusalaa alun perin perustamassa ollut opettaja Rauno Nieminen. Alan opettaja Tero Siromaan mukaan Suomessa tehdään maailman hienoimpia soittimia, soittajille henkilökohtaisesti valmistettuja. Alueen tonteille kuljetaan eri suunnista eli muun muassa Moisionrinteeltä, Viulumiehenväylältä ja Kirsikkakadulta, johon rakennetaan yhteys Alangonkadulta. Grahn-Laasonen painotti, että on tärkeää saattaa lapset ja nuoret taiteen ja kulttuurin pariin. Kunta luopuu uuden viemärialueen osuuskunnasta. – Hallituksen yksi tavoite on taiteen ja kulttuurin saavutettavuuden parantaminen, ja siinä yksi panopiste ovat lapset ja nuoret. Asia etenee seuraavan kerran 12. Ikaalinen suunnittelee hissiavustuksia Liisa Raipala IKAALINEN. Summasta päätti kunnanhallitus tunneliyhtiön anomuksen jälkeen. Vuosittain määrärahaa tulisi lautakunnan mukaan varata 30000 euroa. Suomessa ei voida kilpailla määrällä, joten pitää tehdä parasta. Kyynyn kaava tuo 19 uutta tonttia IKAALINEN. Päätös perustuu alueen asukkaille tehdyn kyselyn tuloksiin, jossa osuuskunnalle ei juuri tukea löytynyt. Asesepät työllistyvät hyvin, sillä koulutus antaa valmiuksia puun ja metallin käsittelyyn, pintakäsittelyyn ja lämpökäsittelyyn, Vartiainen kertoo
– Tänä vuonna hunajaa alkoi jäädä pesään jo voikukasta. Lämmin kevät aikaisti satokauden alkua, mutta kesäkuun lopun sateinen sää jätti sadon normaalia pienemmäksi. Tarhat sijaitsevat eri puolilla Viljakkalaa, Hämeenkyröä, Ikaalista, Jämijärveä ja Parkanoa. – Tässä vuodessa oli se hyvä puoli, että karhuja ei käynyt pistämässä tarhoja palasiksi. Kartun yksityistien tiekunta esittää kaupungille Sällintien alkupään päällystämistä. Katso kuvat https://mediaperheoiva.edocker.com Mehiläisten kesän hunaja on pikkuhiljaa valmis Elina Pikkarainen Mehiläispesän juurella käy kova kuhina, vaikka hunajan pääsatokausi alkaa olla lopuillaan. Lounastarjoilu jatkuu ravintolassa kuten ennenkin, mutta à la carte -lista poistuu samoin kuin anniskeluoikeudetkin. Mehiläisyrittäjä Teemu Kuusiluoma ja yrittäjänä vielä eläkkeelläkin toimiva Erkki Kuusiluoma kertovat, että kesän hunajasato jää keskimääräistä pienemmäksi, vaikka satokausi oli pari viikkoa etuajassa normaalista. Sadepäivinä pesiä ei voi avata, sillä mehiläiset ovat äreitä. – Suomessa on puhdas luonto ja paljon luonnonkukkia, hyvät olosuhteet tuottaa hunajaa, Kuusiluomat kertovat. Se on harvinaisen aikaisin, Teemu Kuusiluoma sanoo. Tähän tähtää kurssimaksuissa käyttöön otettava sisarusalennus. Matalapaineen ja sateiden aikaan mehiläiset eivät voi kerätä mettä. Hunajan tie kaupan hyllyille on melko yksioikoinen. Pesällä on käytävä noin 9 päivän välein. Lentokausi ajoittuu suunnilleen maaliskuusta lokakuuhun. Esimerkiksi tarhojen korjailua on myös talvisaikaan. Elokuun alusta varhaiskasvatuksen lakimuutokset muun muassa rajaavat subjektiivisen oikeuden varhaiskasvatukseen 20 tuntiin viikossa. Mehiläiset pärjäävät sekä kovalla helteellä että talvipakkasilla, sillä pesässä on aina noin 35 astetta lämmintä. Alennus lasketaan näistä hinnoista. Jos lapsi on osapäivähoidossa enintään 16 tuntia viikossa, maksu on 40 prosenttia kokopäivähoidon maksusta. Myllyn Leipä Komppi tarjoaa lounaspöydän lisäksi jatkossa myös kahvilaja leipomotuotteita.. Ylöjärvellä kyseisinä aamuina leivotut tuotteet tuodaan tuoreina kuutena päivänä viikossa Kompin toimipisteelle. Tekninen lautakunta piti tiekunnan ehdotusta hyvänä ja päätti ottaa asian esille syksyllä, kun tehdään ensi vuoden talousarviota ja vuosien 2018–2019 taloussuunnitelmaa. Päivähoitomaksuja tuntien mukaan IKAALINEN. Mehiläistarhoja Kuusiluoman yrityksellä on yhteensä noin 70, suunnilleen 600 mehiläispesän verran. Hunaja on kuitenkin jo tällaisena täysin syömäkelpoista: Teemu Kuusiluoma kertoo, että sitä voi syödä vaikka suoraan kennosta. Ihanteellinen sää työntekijän kannalta on 22-asteinen kuiva ja puolipilvinen päivä. – Omistajavaihdos tapahtui käytännössä muutaman tunnin aikana, koska halusimme taata jatkuvuuden ja sujuvuuden palveluissa, Järvensivu kertoo. Talveksi yhden pesän mehiläismäärä laskee noin 10 000:een, sillä mettä keräävän lentomehiläisen elinikä on vain 3 viikkoa. Hunaja irrotetaan kehistä, hienosiivilöidään ja pakataan ilman, että mitään poistetaan tai lisätään. Ravintolassa tulee tapahtumaan fyysisiä muutoksia, mutta niiden aika on vähän myöhemmin. Jos osapäivähoidon tunteja on viikossa enintään 20, maksu on 60 prosenttia. Talvella taas mehiläiset liikehtivät pesässä pallon muotoisessa muodostelmassa vaihtaen koko ajan paikkaa, sillä pallon keskellä on lämmintä. Hunaja kerääntyy mehiläispesän kennoihin valkoisen vahakerroksen alle. Puoluekohtainen paikkajako perustuu kunnallisvaalien 2012 mukaiseen tulokseen. Asian hyväksyi sivistyslautakunta. Koko varhaiskasvatuksessa valmistaudutaan siirtymään tulevaisuudessa tuntiperusteiseen laskutukseen. Vaikka à la carte -listaa ei enää ole, tämä ei sulje kuitenkaan pois ryhmäja perheruokailujen mahdollisuutta. Mehiläiset keräävät mettä noin puolentoista kilometrin säteellä pesästä. Tähän aikaan Kuusiluoman tarhoissa on miljoonittain mehiläisiä, sillä yhdessä pesässä pörisee keskimäärin 50 000–70 000 mehiläistä. Sen sijaan Hämeenkyrön kunnanvaltuuston puheenjohtaja Kirsi Parhankangas (kok) toimii kangasalalaisen Heikki Lyytisen varajäsenenä. – Joskus mehiläiset voivat käydä kolmenkin kilometrin päässä hyvällä lähteellä. Jos tunteja on viikossa alle 16, maksu on 40 prosenttia kokopäivähoidosta. Aloitteen mukaan Noitaperäntien tiehaaraan asti tietä käyttää 30 vakituista asukasta ja 65 mökkiläistä. – Olemme nyt vähän väliaikaisessa tilassa ennen kuin viralliset avajaiset järjestetään. Jos lapsi on kokopäivähoidossa korkeintaan 10 päivää viikossa, maksu on 50 prosenttia kokopäivämaksusta. Mehiläiset lentävät lämpötilan ollessa yli 10 astetta ja sään ollessa tarpeeksi tuuleton. Vaikka mehiläiset viettävät talven omissa oloissaan, tarhurille riittää töitä ympärivuotisesti. Hallituksessa ei ole jäseniä Hämeenkyröstä, Ikaalisista tai Viljakkalasta. Yritysuutiset Ravintola Ryyti muuttuu Myllyn Leipä Kompiksi Veera Hauhia IKAALINEN. Perusteluina on tien kova liikenne sekä sen kuoppaisuus ja pölyäminen. Vain palvelutarjonta sekä toimipisteet laajenevat. Ikaalisten kansalaisopistossa halutaan helpottaa lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksia ja lisätä tasapuolisia mahdollisuuksia harrastamiseen. Paikallisissa kaupoissa on jonkin verran Kuusiluoman hunajaa. Kuningatar taas saattaa elää 3 vuotta. Niillä on suuri merkitys, sillä pölytys moninkertaistaa tuoton, Teemu Kuusiluoma sanoo. Myllyn Leivän omistava Aallon Leipomo Oy tarjoaa myös mahdollisuuden verkkokauppaostoksiin. – Myllyn Leipä jatkaa toimintaa lounaspuolella sekä laajentaa palveluitaan kahvilaja leipomopalveluihin, kahvilaja ravintolapäällikkö Kirsti Järvensivu kertoo. 15 päivää kuukaudessa hoitoa tarvitsevalta maksetaan 75 prosenttia kokopäivämaksusta, ja yli 15 päivää hoidossa olevalta menee täysi maksu. Alkukesän kasvien mettä ei useinkaan riitä hunajaksi saakka, sillä se menee mehiläisten omaan kulutukseen, esimerkiksi lentomatkoihin. Ohjauksen lisäksi hallituksen tehtävä on sovittaa yhteen valtakunnallisia ja maakunnan omia linjauksia. – Me pyrimme täällä kotkeatasoisiin kahvilapalveluihin, Järvensivu kertoo. IKAALINEN. Parhankangas varajäseneksi valmisteluryhmään Pirkanmaan maakuntahallitus on nimennyt jäsenet hallitukseen, jonka tehtävä on ohjata soteja maakuntauudistuksen esivalmistelu. 16–20 tunnin hoidosta maksu on 60 prosenttia, 20–26 tunnista 70 prosenttia ja 26–35 tunnista 80 prosenttia. Tuotteet voi tilata netin kautta ja noutaa esimerkiksi Kompin myymälästä. Perheestä yksi lapsi maksaa normaalin kurssimaksun, ja muut perheen lapset saavat maksuista 30 prosentin alennuksen. Niitä myös kuolee turhan päiten, jos ne lentävät sateella pihalle, sillä ne jäävät märkään heinikkoon kiinni, Erkki Kuusiluoma kertoo. Henkilökunta säilyy samana muutamia lisävahvistuksia lukuun ottamatta. Tavallisesti satokausi kestää juhannuksesta heinäkuun puolenvälin paikkeille. Liian kuumalla säällä mehiläiset jäähdyttävät pesää kantamalla sinne vettä ja tuulettamalla pesää siivillä. Kansalaisopistoon sisarusalennus IKAALINEN. Sateinen sää ei kuitenkaan vaikuta hunajan laatuun. Pari vuotta sitten ne olivat oikea riesa, Erkki Kuusiluoma kertoo. Halusimme turvata toiminnan varsinkin kiireisen Sata-Häme Soi -viikon aikana niin, ettei katkosta palveluihin synny. Noitaperäntien ja Mustaniementien välistä osuutta käyttää vielä 23 vakituista asukasta ja nelisenkymmentä mökkiläistä, joista useimmat käyttävät mökkiään ympäri vuoden. Mehiläistarhurin työ vaatii sitoutumista varsinkin kesäaikaan. – Tilauksesta järjestämme niitä edelleen, Järvensivu sanoo. Koko työvuoden kurssit maksavat 50–60 euroa, ja soitonopetuksessa 170 tai 120 minuuttia. Myös nimi Ravintola Ryyti vaihtuu Myllyn Leipä Kompiksi. Esivalmistelun hallitukseen tulee 11 jäsentä ja varajäsentä. Kauppakeskus Kompissa toimivassa Ravintola Ryytissä koettiin viime viikon perjantaina omistajanvaihdos, kun Myllyn Leipä laajensi toimintaansa sen tiloihin. Lakimuutosten yhteydessä Ikaalisten sivistyslautakunta tarkisti varhaiskasvatuksen maksuja. Tarvittaessa se tekee maakunnan edunvalvontaa suhteessa valtakunnallisiin linjauksiin. – Mehiläistarhuri on säiden armoilla. 9 TORSTAI 7.7.2016 Sällintielle päällystettä. – Lisäksi meillä on muun muassa tuoreen leivän ostomahdollisuus. Yli 35 viikottaisesta tunnista maksetaan täysi hoitomaksu. Omat maksunsa peritään myös esiopetusta täydentävästä päivähoidosta. Ne pölyttävät marjoja, viljelykasveja, kukkia ja kotipuutarhureiden omenatarhoja ja vadelmapuskia. Kuusiluomat toimivat sopimustuottajina, eli suurin osa hunajasta toimitetaan eteenpäin. Sen toimipiste Sammissa jatkaa toimintaansa normaaliin tapaan jatkossakin. Sisarusalennusta on ehdotettu kansalaisopiston saamassa asiakaspalautteessa, ja opistossa ajatusta on pidetty hyvänä. Alennus koskee koko lukuvuoden kestäviä kursseja mutta ei lyhytkursseja. Vaha siivilöidään pois ennen hunajan pakkausta
– Opiskeluun suhtautui eri tavalla. – Tässä toimineella huoltoasemalla pysähdyin usein aamukahvilla, kun matkasin myyntireissuille kohti etelää. Vierailuilla Virossa ja Espanjassa olen huomannut, että EU-säännöksiä sovelletaan muualla selvästi joustavammin kuin Suomessa. – Kai voi sanoa, että olen utelias elämälle ja maailmalle. Salaisuuksina elämänilo ja uteliaisuus maailmalle Veera Hauhia JÄMIJÄRVI. Aina on kaikesta selvitty, varsinkin hyvien opastajien avulla. Esimerkiksi perhetyö ja lastensuojelupuoli kiinnostaisivat, Virtanen kertoo. Asiakaspalautettakin tulee, yleensä vaikenemalla. heinäkuuta 1966 ja toiminta laajeni eri puolille Eteläja Itä-Suomea, mutta tukikohta pysyi kotiseudulla Jämijärvellä. Hän ei ole koskaan kieltäytynyt, jos joku on kysynyt uuteen työympäristöön. Omat lapseni pitävät minut ajan hengessä mukana ja saan seurata heidän valintojaan ja etenemistään elämässä. Viime syksynä Virtanen tarttui uuteen haasteeseen musiikin maailmassa. Jarmo Mynttinen on toiminut yrittäjänä puoli vuosisataa. Ainakaan työhuoneen prameudessa puoli vuosisataa kestänyt yrittäjäura ei näy, sillä toimiston koko on keskiverron siivouskomeron luokkaa. Hanna Virtasen lempipaikka on kotipihan kallio, jolle myös unelmien hirsitalo on aikanaan rakennettu. Elintarvikealan tiukka valvonta ja EU:n yhteisten sääntöjen soveltamisen tarkkuus Suomessa ei saa Mynttiseltä liiemmin ymmärrystä. Sen verran lapsenmielinen, etten koskaan kasva liian aikuiseksi, Virtanen hymyilee. – Byrokratia ja valvonta on mennyt hullummaksi. Opiskeluinto syttyi uudelleen kasvatustieteen perusteita avoimessa tehdessä, eikä innostus ole vieläkään sammunut. Yrittäjyyden parhaiksi puoliksi Mynttinen toteaa onnistumisen kokemukset. Opiskelu aikuisena oli Virtasen mukaan erilaista kuin nuorempana. Kuusi vuotta sitten valmistuneella naisella riittäisi vielä intoa kehittää ammattitaitoaan ja kokeilla uusia suuntia uralla. Kotiin päin palatessa pysähdyspaikka oli vanha Esso Häijääntien risteyksessä, Mynttinen kertoo. Yritys kasvoi useamman auton ja myyjän kokoluokkaan, ja 16 vuotta Mynttinen työntekijöineen kauppasi muiden lihanjalostajien tuotteita. Innokas karaokeharrastaja hankki akustisen kitaran ja lähti soittotunneille Ikaalisten kansalaisopistoon. Itse kun oli nuorempi, niin piti viisikymppisiä vanhana, mutta nyt sitä ihmettelee, että mikä tämä ikä oikein on. Jälkiviisaasti voi todeta, että tuolla perimällä palvikauppiaan ura oli Mynttiselle liki vääjäämätön kohtalo. – Aina pitää heittäytyä ja yrittää ja kehitellä uutta. Mukavaa on se, että monet jo Jämijärvellä asioineet kanta-asiakkaat ovat pysyneet, vaikka yritys on vaihtanut paikkakuntaa. – Positiivinen ajattelu ja elämänilo ovat tärkeitä, niiden avulla pysyy draivissa, Virtanen hymyilee. Se vaatii sitoutumista, mutta on ollut myös hauskaa, hän toteaa. – Juhannusviikolle otimme myyntiin ennätysmäärän broileria, joka myytiin silti loppuun, Mynttinen kertoo. 10 TORSTAI 7.7.2016 50 vuotta Puoli vuosisataa palvia Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ. Siihen sai ikään kuin uutta näkökulmaa ja innostusta. – Olisihan se hienoa vielä jatkaa sosiaalialan opintoja. Ilman ennakkoasenteita ja innokkaasti kokeilemalla pääsee pitkälle. Sama persoona sitä on kuin ennenkin. Pitää ottaa vain ennakkoluulottomasti työ vastaan. – Nythän vasta ollaan aikuisuuden kynnyksellä. Jonkin verran tapahtunutta selittää geeniperimä, sillä Mynttisen mukaan hänen isänsä oli jonkin verran palvaillut ja äiti puolestaan oli armoton kaupantekijä. Ajan hengessä pitää pysyä, Virtanen pohtii. – Kesän grillauskaudella porsaan kyljys ja grillikylki, sisäruokintakaudella taas naudanlihasta tehdyt lihapullat, Mynttinen toteaa. Jämijärven palvaamo loppui vuonna 1996, ja saman vuoden marraskuussa näki päivänvalon Palviportti, joka on palvellut kolmostien kulkijoita entisessä huoltoasemakiinteistössä kohta 20 vuotta. Ammatti/ura: Lastentarhanopettaja Harrastukset: Muun muassa luonnossa liikkuminen, lukeminen, kitaransoiton alkeet ja karaoke Motto elämässä: Eteenpäin eläväisin mielin.. Tänä kesänä uutena harrastuksena on löytynyt myös kalastus tyttären kanssa. – Vuonna 1982 perustimme Jämijärvelle oman palvaamon, jonka yhteydessä oli myös oma myymälä. Yrittäjyys oli Mynttiselle luonteva valinta, mutta lihakaupan sijaan hän kaavaili perustavansa sähköfirman. – Sille tielle sitten jäin, hän nauraa. – Onnistumisen merkki on se, että asiakkaat tulevat uudelleen. Hämeenkyrössä lastentarhanopettajana työskentelevä Virtanen meni aikanaan paikkakunnalle päiväkotiharjoitteluun. Voin kokeilla ja tutkailla omia rajojani. Palvikauppiaan ura alkoi 4. Kulutustottumuksissa muutosta on ollut siipikarjan lihan, kuten broilerin ja kalkkunan kysynnän kasvussa, joka vaikuttaa jatkuvan. Opinnot taas tukevat joka tapauksessa ihmistyössä, eivätkä ole koskaan turhaa. Hanna Virtanen Perhe: Aviomies Markku sekä neljä lasta Milla, Mikael, Aleksanteri ja Alexandra. Jyllistä 18-vuotiaana Jämijärvelle muuttanut neljän lapsen äiti Hanna Virtanen juhlistaa lauantaina viisikymppisiään hyvässä seurassa lähimmäistensä kanssa. – Olin opiskellut sähköasentajaksi ja pyrin alan teknikko-opintoihin Poriin, mutta palvikauppias minusta tuli, Mynttinen toteaa. Suomalaisten elintaso on noussut viidessä vuosikymmenessä melkoisesti. Luonnossa liikkuminen, pitkät kävelylenkit ja marjastus kuuluvat ehdottomasti Virtasen arkeen. Haaveiden hirsitalo kauniissa luonnonmaisemissa toimii täydellisenä paikkana kesäjuhlille ja sisarusten sekä ystävien kokoontumiselle. Lastenhoidon lisäksi hän on tehnyt töitä muun muassa vammaisja vanhustyön parissa. Rohkeus on löytynyt Virtasen mukaan tekemällä. Kysymykseen lempiruoasta vastaus tulee kuin lihakaupan tiskiltä. Kohtapuoliin 20 vuotta nykyisellä paikalla palvellut Palviportti oli Mynttiselle tuttu pysähdyspaikka jo ennen kuin siitä tuli yrityksen koti. Viisikymppisyys tuo mukanaan vain positiivisia ajatuksia. – Olin 21-vuotias, kun lähdin pakettiautolla palvikaupoille Jämijärveltä, vanhasta palvipitäjästä, kertoo Palviportin yrittäjä Jarmo Mynttinen. Vuonna 2010 hän valmistui sosionomi-diakonilastentarhanopettajaksi. Työkokemusta Virtasella on kertynyt sosiaalialalta vauvasta vaariin. – Tämä on niin monipuolinen ammatti. Hän viettää yrittäjäuransa 50-vuotispäivää heinäkuun alkupuolella. – Olen aina ajatellut, että jos joku muukin uskoo minuun, niin täytyy itsekin uskoa itseensä. – Lampaanlihan kysyntä on niin suurta, että siihen ei suomalainen tarjonta riitä, vaan liha tulee UudestaSeelannista. Lihan alkuperästä kysellään jonkin verran, ja Mynttinen laskeskelee kotimaisuusasteen olevan yli 95 prosenttia. – Silloin tällöin joku pistäytyjä toteaa huristelleensa kymmenen vuotta paikan ohi tietämättä, että kylmällä tankkauspisteellä on tarjolla monenlaisia lihajalosteita, Mynttinen sanoo. Vaikka palvaamo ja lihakauppa sijaitsevat näkyvällä paikalla vilkkaan valtatien varrella, kaikki ohikulkijat eivät erikoisliikettä tunnista. – Työelämä vaatii tietojen ja ajatusten uudentamista, ei voi vain ajatella, että se riittää, mitä nuorena on opiskeltu. – Kitaransoiton alkeet ovat olleet mielenkiintoinen mutta haastava kokemus. Lihajaloste Mynttinen -nimellä toiminut yritys maksoi parhaana tilipäivänä palkkaa 153:lle henkilölle, Mynttinen muistelee. Vaikka Virtasen elämä täyttyy aika ajoin uusista haasteista opiskelun ja työn merkeissä, osaa hän myös laiskotella ja rentoutua. – Hiljaisuus on hyvää palautetta. Lampaanviulujen kysynnän tyydyttämiseen tarvittaisiin enemmän lampaita tai ainakin useampijalkaisia, Mynttinen hymähtää. Lasten parissa koko uransa ajan toiminut nainen on omien sanojensa mukaan puhelias, mutta osaa olla läsnä, kun tarvitaan tarkkaa kuuntelijaa, havainnointia ja ihmistuntemusta. Yrittäjäveteraani himmailee työtahtia ja vetovastuu yrityksestä on tyttärellä. Jos asiakas ei moiti, sen voi melko huoletta tulkita kehumiseksi, Mynttinen sanoo
varapuheenjohtajana. Maanviljelijöiden vaikeaan tilanteeseen on useita syitä. Tai kysytään tekopirteästi: mitenkäs me tänään voimme?. Edes muissa EU-maissa tilanne ei ole samalla tasolla kuin Suomessa. Pahimmillaan näin on vanhusten terveyspalveluissa. Laadun ja puhtauden kääntöpuolena on se, että eläinten hyvinvointi ei tule ilmaiseksi. Tilannetta toi esiin MTK:n maaliskuinen traktorimarssi Helsingin Senaatintorille. Vaikka vanhuksella on hyvät hampaat, ei nielemisvaikeuksia, pystyy syömään itse ja nauttii kunnon ruuasta, hänelle tuodaan soseutettua ruokaa kuin pikkuvauvalle. Kuluttajien tietoisuus valintojen merkityksistä on Linnainmaan mukaan kasvanut. Tällä hetkellä juustoista yli puolet on tuontitavaraa. Hoitopaikassa kysytään, mitä Maija haluaa. Useimmat asiat ja ihmiset hän muisti ja tunnisti tarkalleen. Vieraskynä. Tarvitaan enemmän innovaatioita, esimerkiksi nyhtökauran kaltaisia lisäarvotuotteita. – Kansainvälisille markkinoille ei kannata viedä raaka-aineita, sillä peruselintarvikkeella ei menesty. – Kananmunien salmonellavapaus ei ole todellakaan itsestäänselvyys. Elintarvikkeiden hintaa on lisäksi laskettu näkyvillä kampanjoilla. Tulevaisuus mietityttää. Tuotekehittelyyn kannattaisi keskittää enemmän huomiota. Luottamustoimet: Toimii muun muassa Pellervo-seuran hallituksen varapuheenjohtajana ja MTK:n valtuuskunnan 1. Tiina Linnainmaan puheenvuoro käsitteli osuuskuntatoiminnan merkitystä ja hallintohenkilökunnan kouluttamista. Suomessa raakaa kakkutaikinaa uskaltaa syödä, mutta enää esimerkiksi Saksassa ei. Antibioottien ja hormonien käyttö on Suomessa kiellettyä, toisin kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa. Juuri laatu voi olla keino, jolla suomalainen elintarvikevienti lähtee nousuun. En halunnut hänen hämmentyvän ja ahdistuvan. Jo valmiiksi lopettamista esimerkiksi terveydellisistä syistä harkitsevalle kehno tilanne saattaa toimia lopullisena sysäyksenä. Toisinaan hän on synnyinkodissaan ja pitää hoitajia talon piikoina. Ratkaisu lepää Linnainmaan mukaan kuitenkin suurelta osin suomalaisen kuluttajan harteilla. Viljelijöiden keskuudessa tappiomielialaa on vaihtelevasti. Moni kotimaan maatalouden ongelma ratkeaisi, jos useampi ostaisi joutsenlipulla merkittyjä suomalaisia tuotteita. Vanha nainen mainitsi sairaalassa nuorelle vieraalle lääkärille olleensa joskus hyvin lihava. Sen rinnalle voisi kuitenkin nostaa myös muita seikkoja, esimerkiksi laadun. Liisa Wright Kirjoittaja on ikaalilaissyntyinen, Salossa asuva aikuiskouluttaja. Ostopäätökset ratkaisevat. Sitten siirto hoitokotiin huononsi tilannetta. 11 TORSTAI 7.7.2016 Maidontuotanto kaipaa omaa nyhtökauraansa Elina Pikkarainen HÄMEENKYRÖ. Navettatöistä suoraan sähköpostien ääreen Tehtävät MTK:ssa ja Pellervo-seurassa vievät maitotilan emännän Tiina Linnainmaan reissun päälle noin kerran viikossa. Lisäksi Melan valtuuskunnan puheenjohtaja ja Osuuskunta Länsi-Maidon hallituksen jäsen. Hän on nyt kylässä jonkun ammoin kuolleen ystävän luona eikä missään kolkossa sairaalassa vieraiden ympäröimänä. Mielikuva Suomen arktisuudesta on kauppavaltti. – Arktisuus yhdistyy Kiinassa ajatukseen puhtaudesta. Maitotilojen ahdinko on tullut Tiina Linnainmaalle konkreettisesti tutuksi omalla kotitilalla. Harmittavan yleinen käytäntö on puhua vanhukselle kuin pikkuvauvalle tai vähä-älyiselle: ääni on huolestuneen hellä ja kuulostaa teeskennellyltä. Kun hän ei enää tuntenutkaan minua vaan piti ilmeisesti sisarenaan, yritin pujahtaa siihen rooliin ja vastata kysymyksiin oikein. Eihän voi, eihän. Tuntui oudolta käydä katsomassa häntä siellä. Aasian markkinoille tarvitaan juuri tuotekehittelyn avulla luotuja korkean lisäarvon tuotteita. Välittömästi keskustelukumppanin äänensävy muuttui, ja hän alkoi toistaa jo selvitettyjä asioita. Ennen, ja onneksi joissain kulttuureissa vieläkin, selväjärkisiä vanhuksia ja heidän kokemuksiaan kunnioitettiin. Venäjän pakotteet sulattivat maidontuottajalle maksettavista tuotantohinnoista neljäsosan. Hän ei miellä itseään vanhaksi ja sairaaksi, mikä aina oli hänelle kauhistus, vaan hän elää nuoruudessaan. Samalla on tosin tuotu esiin kotimaisuutta. Työt vaihtelevat Kaupin tilan navettatöistä tietokoneen naputteluun ja Brysselin-kokouksiin. Peruselintarvikkeiden vienti ei kannata, sillä niitä saa muista maista huomattavasti halvemmilla kustannuksilla tehtynä. Pois lähteminen ystävän luota oli hyvin raskasta: kuinka kunnioittavasti häntä kohdellaan vanhustenkodissa. Viime vuosikymmeninä on aika voimakkaaksi noussut suuntaus pitää vanhoja ihmisiä myös henkisesti vajaakuntoisina. Pelkään, että voimme loppuvuosinamme joutua kohdeltavaksi vanhuuden ja heikkouden saastuttamana paarialuokkana. Venäjän vientikin saattaa alkaa vetää esimerkiksi laktoosittomien tuotteiden kohdalla, sillä maan tuotanto ei vastaa kulutusta. Maaseutuviraston eli Mavin viivästykset viljelijätukien maksamisessa ovat toinen syy vaikeuksiin. MTK:n valtuuskunnan 1. Erilaisuus suomalaisiin tiloihin verrattuna tuli esiin maatilakäynneillä: yhdellä sambialaisella tilalla oli yli 1 000 nautaa, toisella taas oli maidonja lihantuotannon lisäksi tupakanviljelyä. Se näkyy myös suomalaisten tuotteiden hinnassa, joka on usein kalliimpi kuin vastaavat ulkomaiset tuotteet. Linnainmaa luettelee päällimmäisiksi syiksi Venäjän pakotteet, tukien viivästykset ja ruokakauppojen näkyvät hinnanalennuskampanjat. Pellervo-seurassa Linnainmaa vastaa kansainvälisistä asioista Copa Cogecassa, jossa yhdistyvät MTK ja tuottajaosuustoiminta. Tiina Linnainmaa Koulutus: agrologi. Kun pyysin hoitajaa auttamaan ystävääni pyörätuoliin, kävi hän ensin vetämässä kertakäyttökäsineet käsiinsä. Tiina Linnainmaan mukaan kuluttajilla on kaikkein eniten valtaa vaikuttaa suomalaisten maitotilojen tilanteeseen, sillä ostopäätöksillä on paljon merkitystä. Toinen rouva kertoi hoitaneensa asioitaan puhelimitse ja kaiken tiedon siirtyneen hyvin, kunnes hän ilmoitti syntymäaikansa ja paljastui hyvin vanhaksi. Hyvin vanha ystävättäreni vietiin talvella sairaalaan Ikaalisissa. Voisiko olla olemassa ohje, että potilaisiin kosketaan vain kumikäsinein. Tämä on normaalia, ja sen hyväksyy itse ja muutkin. Nopeaa helpotusta ei ole näkyvissä. Vanhuus tuo mukanaan kaikenlaista kremppaa ja sairauksia: kroppa heikkenee, ja pitää nähdä vaivaa pysyäkseen kunnossa ja liikuntakykyisenä. Tilaisuudessa oli lisäksi puheenvuoroja. Jos paikalla ei olisi sattunut olemaan vanhuksen tuntenutta hoitajaa, potilas olisi ilmeisesti kirjattu yhtäkkisesti dementoituneeksi. Tilanne korjaantuu kyllä, mutta kaikilla ei ole aikaa odottaa. Vaikka tie Venäjän markkinoille pysyisi tukossa, Aasia ja Kiina voivat olla uusia markkina-alueita. Hämeenkyröstä mukana oli kuusi traktoria, myös Linnainmaan kaksi nuorimmaista lasta, toinen Linnainmaiden omalla traktorilla ja toinen lainatraktorilla. Linnainmaa suhtautuu niin kutsuttuun halpuuttamiseen kielteisesti, koska sillä on ruoantuotannon merkitystä alentava sävy. Töiden yhdistäminen on onnistunut hyvin. Näköpiirissä on kuitenkin myös myönteisiä asioita. – Traktorimarssilla saatiin paljon sympatiaa, mutta konkreettiset toimet ovat jääneet heikoiksi, Linnainmaa sanoo. Kuinka hän ei voinut tarttua vanhuksen puhtaaseen puseroon paljain käsin. – Maidon ja lihan kohdalla mieleen tulee, onko tässä nyt alkanut pudotuspeli. Tohtori tiedotti hoitajille potilaan olevan aivan sekava. Perhe: mies Risto sekä lapset Lauri, Tero, Eeva ja Simo. Mutta toisaalta olin iloinen, että hän on nykyään muistisairas. Vanhukselle aletaan puhua kuin lapselle. Linnainmaa luettelee suomalaisten tuotteiden parhaiksi puoliksi turvallisuuden, hyvän laadun ja eläinten paremman kohtelun. Jos vanha ihminen sanoo jotain vähänkin oudoksuttavaa, hänet kuitataan helposti sekavaksi tai dementiksi. – Navettatöiden jälkeen seuraavana vuorossa on sähköpostien lukeminen. Asiakasta ei enää teititellä tai sinutella, mikä olisi normaalia puhuttelua. Navetan puolelta tulee käytännön tuntemus, kun taas vaikuttaminen antaa haastetta, Linnainmaa sanoo. Kansainväliset tehtävät veivät Linnainmaan tänä keväänä Sambiaan saakka Maailman viljelijäjärjestön WFO:n vuosikokoukseen. varapuheenjohtaja ja Pellervo-seuran hallituksen varapuheenjohtaja on huomannut, että nykyisessä tilanteessa uusia investointeja ei voi eikä kannata tehdä. Olemmekos me jo syöneet kaiken
Asmarassa ei tapahdu varkauksia ja muutoinkin sitä pidetään maailman turvallisimpana kaupunkina. Julkinen koululaitos on ilmainen, mutta kuulemani mukaan kehnotasoinen. Palaan Eritreaan uudelleen ja mielelläni. Käsintehty hattu ei ollut Siirasen itsensä tekemä, mutta hän oli itse tehnyt siihen joitain muutoksia, esimerkiksi taivutellut violettia pohjaa. Luonto oli kauneimmillaan, kukkiakin oli näkyvissä. Lisäksi on pienempiä juhlia ja retkiä, esimerkiksi Mannanmäen näkötornille muutamaa viikkoa aiemmin. Kehotuksesta join paljon vettä, mutta silti jano oli koko ajan. En jonottanut minnekään ja usein minulta kysyttiin, tarvitsisinko jotain tai miten minua voisi auttaa. Armeija on kaikille, myös naisille, pakollinen. Useimmat ihmiset elävät nälässä ja aineellisessa köyhyydessä. Yksi maailman parhaista pyöräilijöistä tulee juuri Asmarasta. Silti heidän elämänsä ei välttämättä ole sisällöltään köyhää. Näyttävään hattuun oli lisäksi kiinnitetty pinneillä vaaleanpunaisia kukkia. Myöhästyin ehkä muutaman minuutin, ja koko ryhmäni oli jo valmiina aloittamaan. Vessapaperia ei vessoissa ole, niiden käyttöhän edistäisi veden käyttöä. Kuvaamiseen ei suhtauduta myönteisesti. Minua puhuteltiin ”doctor Sirpaksi”. Kotorinteen kesäjuhlan ohjelmaan kuului muun muassa klubibändin esittämiä kansansävelmiä. Aamupalalla ollessani tehtyäni tilauksen, kesti noin puoli tuntia, että saan ensimmäiset osat aamupalasta. Halusin kuvata hallitsijan palatsin, vaikka valtiollisia rakennuksia ei saa kuvata. Heille tohtorintutkinto edustaa niin korkeaa saavutusta ja arvostusta, että he haluavat ilmaista kunnioituksensa toistuvasti. Saimme myös tilaisuuden osallistua kahviseremoniaan. Onneksi minua varoiteltiin tästä etukäteen. Koulutuksen loppupuolella en enää välittänyt siitä. Hienoimman kukkahatun palkinnolla palkittu Maisa Siiranen asettui juhlan jälkeen omahoitaja Kristiina Knutarsin kanssa yhteiskuvaan pihakoivun alle. Sen jälkeen asukkailla oli mahdollisuus esittää omia ohjelmanumeroitaan. Aurinko on meillä täällä sisällä, Härkki-Santala totesi. – Ilmoille ei voi mitään, mutta täällä on niin aurinkoisia naamoja, että häikäisee. Ohessa hän kertoo kokemuksistaan täysin erilaisesta kulttuurista. Matkan kokemusten sulattelu vaatii oman aikansa. Ajattelin jopa sellaisen sujauttaa laukkuuni kotiin viemiseksi. Kun sain kameran valmiiksi, viereeni ilmestyi tyhjästä sotilas kieltämään. Yleisö lauloi esimerkiksi Suutarin emännän kehtolaulun piupali paupali -kertosäettä mukana, ja muitakin lauluja säesti taputus ja välikommentteja nauru. Kuulin tarinoita, miten ”mesettäminen” on päättynyt ikävästi. Ainoat edelleen mietityttävät asiat ovat siirtymiset sinne ja takaisin. Matka Eritreaan oli rasittava ja pitkä. Asmara sijaitsee korkealla meren pinnasta. Opetin matkalla lukemisen ja kirjoittamisen opettamisen perusteita. Meille tarjottiin myös paikallista kotipolttoista ”mess”-juomaa. Piti vain pestä käsiä ja käyttää desinfiointiaineita. Tuotteet kaupassa ovat hyvin kalliita. Paikalliset olutpullot olivat kauniita. Vessoja ei vedetä, vaan niihin kaadetaan pieni astiallinen vettä käytön jälkeen. 12 TORSTAI 7.7.2016 Uutisia Hämeenkyröstä ja Viljakkalasta jo vuodesta 1922 Kotorinteellä juhlittiin kesää Elina Pikkarainen HÄMEENKYRÖ. Kuva asmaralaisesta kahvikaupasta.. Leipä rusahti kymmeniksi osiksi, mikä kuulemma tarkoittaa suurta onnea tulevaisuudessa. Tuulensuun päivätoiminnan tila täyttyi tiistai-iltapäivänä kukkaseppelein varustautuneista kesäjuhlan viettäjistä. Kuitenkin ympärilleen katsoessa havaitsi helposti, että vesipula on valtava. Se oli viihtyisä ja päällepäin puhdas ja ruokailu oli turvallista. Hotellimme oli Asmaran korkeatasoisin. Muun muassa vanhusyksiköissä ja päiväkodissa vieraillut klubibändi soitti kansansävelmiä, joista monet olivat tuttuja kuuntelijoille. Huvittavaa oli, että eräänä aamuna paikallinen nuorimies polki näiden huippupyöräilijöiden keskellä pysyen aivan samassa vauhdissa. Nälän selättäminen edellyttää omaa viljelyä. Useat koneiden vaihdot venyttävät matkustusajan reilusti yli vuorokauteen. Hämeenkyröläinen Sirpa Eskelä-Haapanen kävi Eritreassa kouluttamassa paikallisia opettajia. Näin kävi kerran minulle. Sen jälkeen seuraa vuoden mittainen siviilipalvelusjakso, josta ei makseta palkkaa. Eritrealaista kahvia sanotaan maailman parhaaksi. Siirasen voittajahattu oli löytynyt kaapin perältä. Olin virkavallan kanssa tekemisissä myös lentokentällä. Ei liene suuri ihme, että laukkuni tuli Suomeen muutaman päivän myöhässä. Niinpä huomasin mahdollisuuteni tulleen. Lisäksi oloni oli monesti hyvin väsynyt ja kärsin hieman hapenpuutteesta. Lauluyhtyeen jälkeen oli tarjoiluiden vuoro: kesälle kohotettiin malja kesäisen punaisella limonadilla, ja myös värikkäästi koristellut muffinssit tekivät kauppansa. Se osaltaan kertonee, miten tärkeänä vierailuamme pidetään. Nyt ajatellessani myöhäiskesään ajoittuvaa seuraavaa koulutusmatkaa olen paljon levollisempi. Katso kuvat https://mediaperheoiva.edocker.com Koulutusvierailulla Eritreassa Sirpa Eskelä-Haapanen HÄMEENKYRÖ. Ero maaseudun ja kaupungin välillä on huikea. Vesihanaa ei koskaan jätetä tippumaan. Tapaamani ihmiset olivat erittäin ystävällisiä, kohteliaita ja vieraanvaraisia. Jouduin ottamaan käsimatkatavaroistani hiuskihartimen ja viemään sen henkilökohtaisesti kolmen sotilaan saattueessa lentokoneen vieressä lastattavien matkalaukkujen joukosta löytyneeseen matkalaukkuuni. Maistelimme herkkuja ja sain esimerkiksi kunnian rikkoa alkupalana toimivan leivän. Kuulin, että yliopisto-opettaja tienaa kuussa noin 800 euroa ja lapsen koulunkäynti maksaa noin puolet siitä. Siirasen hattu voitti juhlien hienoimman kukkahatun kilpailun. Asmaran keskustassa varsin vehreää. Likaa oli paljon ja kaikkialla. Aika on Eritreassa suhteellinen käsite. – Myös syntymäpäiviä juhlitaan, Siiranen lisää. Maanviljelijät – käytännössä kaikki eritrealaiset – istuttivat siemeniä maahan. Niiden ottaminen tarkoittaisi ehdottomasti jäämistä pidemmäksi aikaa Asmaraan, todennäköisesti vankilaan. Opettajia ei saada palkatuksi peruskouluihin, joten opettajiksi pakotetaan siviilipalveluksen suorittavia. Omahoitaja Kristiina Knutars ja Maisa Siiranen pukeutuivat kesäjuhlan teeman mukaisesti kukkiin. Kadulla ei näkynyt juuri sillä hetkellä yhtään sotilasta, vaikka heitä yleensä näkyi paljon. Kun kuljetuksen pitäisi olla hotellilla kello kahdeksan, se saattoi olla kahdeksalta, mutta yhtä hyvin se voi olla yhdeksältä tai jopa sen jälkeen. Eritreassa on kyse selviämisestä päivästä toiseen. Härkki-Santala vastasi myös juhlan hienoimman kukkahatun valinnasta, mutta sitä ennen osallistujat pääsivät nauttimaan elävästä musiikista. Saimme mahdollisuuden osallistua paikalliseen illanviettoon. Ensimmäisenä päivänä oli tavattoman kuuma, vaikka vielä ei kesäaika ollutkaan. Kesäjuhlan avasi tänä vuonna Maria Härkki-Santalan puheenvuoro. Tullimuodollisuudet ja turvatarkastukset varsinkin Asmarassa ovat siis omaa luokkaansa. Kuvat Sirpa Eskelä-Haapanen Yliopiston työntekijät kuljetetaan yliopistolle, joka sijaitsee 25 kilometrin päässä kaupungin keskustasta. Kun on mietittävä, laittaako perheelle ruokaa vai pesee vaatteita, vastaus on ilmeinen. Kiinnostusta herätti myös esimerkiksi kalan muotoinen ja näköinen puusoitin guiro. Meillä oli mahdollisuus levätä vain muutama tunti ennen koulutuksen alkua. Juhla päättyi työntekijöiden pöytiin jakamiin muffinssitarjoiluihin. Onneksi ajattelin ääneen. Se on parhaillaan käynnissä, mutta voin todeta matkan olleen ”once in lifetime”. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että seuraavalla kerralla voisin aloittaa myöhemmin. Knutars kertoo, että samanlainen kesäjuhla järjestetään joka vuosi. Yhtyeen laulaja esitti yleisölle kysymyksiä ja kertoi monesta esitetystä kappaleesta tarkemmin. Juhlan päätteeksi kuultiinkin lauluja laidasta laitaan, kun rohkeimmat esiintyjät lauloivat salin muun väelle. Ihmiset eivät kuitenkaan olleet tungettelevia, vaan lukivat hyvin toimintaani. Pöytä oli loihdittu täyteen mitä erilaisimpia herkkuja, meille pidettiin juhlapuheita, esimerkiksi opetusministerin ja yliopiston rehtorin toimesta. Aloittaessani opetukseni tasalta, saattoi olla että luokassa oli vain jokunen muu lisäkseni. Matkakielemme koulutusmatkalla oli englanti. Päivittäin siirtyessämme yliopistolle ohitimme kymmeniä kilpapyöräilijöitä, jotka ovat harjoittelemassa korkean paikan leirillä. Tila oli koristeltu kauniin kesäiseksi, ja monella osallistujalla oli hiuksissaan ja vaatetuksessaan kesäteemaan sopivia kukkasia. Teinpä mitä vain, sain aina apua. Kotorinnekoti, Tuulensuun päivätoiminta ja Kotorinteen asukkaat viettivät kesäjuhlaansa musiikin merkeissä. Vaikka alun perin puutarhajuhlaksi tarkoitettu tilaisuus piti sateen vuoksi järjestää sisätiloissa, se ei menoa haitannut
Prabucka-Firlej kehuu myös suomalaista konserttiyleisöä. Konsertin ohjelma koostui lähinnä puolalaisten säveltäjien tuotoksista, esimerkiksi Prabucka-Firlejin suosikeikseen nimeämien Chopinin ja Kurpinskin sävellyksistä. Myös Sibeliusta tuoreempi suomalaismusiikki oli tuttua. Ennen ryhtymistään maatilan emännäksi ja kahden pojan kasvattajaksi Pitkäranta työskenteli kymmenkunta vuotta postinkantajana, vuodesta 1953 vuoteen 1964. Monet kylän lähitalojen asukkaat ovat vaihtuneet, mutta Peltolan asukkaat ovat pysyneet tukevasti paikoillaan jo useamman sukupolven ajan. Kanoja Peltolassa oli vielä pitkään, mistä muistuttaa pihapiirissä oleva Pitkärannan pojan tekemä metallinen kana. Heidän mukaansa musiikinopetusta on lapsille ja nuorille paljon myös pienillä paikkakunnilla. Esikoistaan odottanut Pitkäranta oli töissä niin viimeisille raskausviikoille saakka, että pyörän selkään ei meinannut mahtua vatsan kanssa. PrabuckaFirlej kutsui Suomea toisen kotimaan kaltaiseksi. – Työtä on tehty lapsesta saakka tässä talossa. Sonnun kylän Peltolassa saa nauttia omasta rauhasta Elina Pikkarainen VILJAKKALA. 13 TORSTAI 7.7.2016 Uutisia Hämeenkyröstä ja Viljakkalasta jo vuodesta 1922 90 vuotta sitten perjantai 9.7.1926 Suomalaissävelten melankolia viehätti puolalaisia Elina Pikkarainen HÄMEENKYRÖ. Sonnun kylän väki on vähentynyt Pitkärannan lapsuusvuosista, ja kolme kertaa viikossa käyvä kauppaauto on enää vain muisto. Kylällä on kuitenkin edelleen sekä vakinaista että kesä-ajan asutusta, ja Pitkärannan mukaan ihmisten olisi hyvä tietää, keitä seudulla asuu. Päivisin seurana on kissa Titti. Kanan seuralaisena pihassa on myös esimerkiksi metallisia kissoja ja pöllö. Pitkärannan lapsuusvuodet kuluivat seitsenlapsisen perheen kuopuksena. Ne ovat molemmille tyypillisiä piirteitä. Kotona riitti töitä, sillä tilalla oli aina karjaa muutaman lehmän verran. Sellisti Krzysztof Sperski ja pianisti Anna Prabucka-Firlej ilahduttivat konserttiyleisöä muun muassa Chopinin ja Sibeliuksen sävelin. Postinkannon jälkeen Pitkäranta jäi töihin Peltolan tilalle ja teki postissa vielä jonkin verran tuurauksia kesäisin. Suomalaisella ja puolalaisella klassisella musiikilla on Sperskin mukaan paljon yhteistä. Professorit kertoivat myös puolalaisesta musiikkikoulutuksesta. – Saa olla omassa rauhassa, eikä kukaan häiritse. Kolme sukupolvea ehti asua jonkin aikaa saman katon alla, sillä Pitkäranta osti tilan isältään siinä vaiheessa, kun hänellä oli jo omaa perhettä. Lisäksi tilalla oli hevonen ja lampaita, aina myös kissoja. Lapsuusja nuoruusaikojen talosta mieleen muistuvat esimerkiksi Karjalan evakot, joita majoitettiin yhteensä neljä perhettä. Vaikka väki on vähentynyt ja palvelut heikentyneet, Peltola on niin rakas, että Pitkäranta aikoo pysyä omassa kodissaan loppuelämänsä ajan. Me ymmärrämme siis toisiamme hyvin, Sperski sanoi. Sellonsoiton professori Krzysztof Sperski ja pianonsoiton professori Anna Prabucka-Firlej esiintyivät Urkin Piilopirtin kesäkonsertissa ja kertoivat samalla Puolan klassisesta musiikista. Konsertissa oli paikallisten kuuntelijoiden lisäksi vieraita Puolan suurlähetystöstä, ja paikalla oli myös suurlähettiläs Przemyslaw Grudzinski. Prabucka-Firlej taas totesi, että akatemiassa opetetaan sekä perinteistä että modernia klassista musiikkia, sillä nykyajan klassisen musiikin säveltäjiä on akatemiassa paljon. Professorit kertoivat konsertin väliajalla työstään ja taustastaan. Nykyinen asuinrakennus on rakennettu 1980, ja vieressä sijaitseva vuonna 1914 valmistunut vanha talo on Pitkärannan isän rakentama. – Vuonna 1964 lakkasin vappuna postinkannosta. Puolalaiset Gdanskin musiikkiakatemian professorit toivat kansainvälisen musiikin tuulahduksen Pinsiöön tiistaina. Nykyisen vuonna 1980 rakennetun asuinrakennuksen vieressä seisoo vanha, vuonna 1914 valmistunut talo. Eeva Pitkärannalla on pojan rakentamien metallisten eläinten lisäksi oikeakin kissa Titti. Suomalaista musiikkia edusti Sibelius, jonka sävellyksistä soitettiin konsertin loppuvaiheissa Capriccio ja Valse triste. Suomessa yleisön suhtautuminen on aina lämmin, myös pienillä paikkakunnilla. Meni kaksi viikkoa, ja syntyi potra poika. Kanojakin Pitkärannalla on ollut aikoinaan Peltolassa.. – Suomalainen musiikki on hyvin samanlaista kuin puolalainen, hyvin romanttista ja melankolista. Sperski kehaisi suomalaista selloistaan tunnettua metalliyhtye Apocalypticaa. – Kyllä ne pojat juuri muistavat mummun ja taatan, mutta eivät paljon. Sperski itse aloitti sellon soiton tavallista nuorempana, 9-vuotiaana. Samanlaiset piirteet, esimerkiksi herkkyys, viehättävät puolalaisprofessoreita suomalaisessa klassisessa musiikissa eniten. Eeva Pitkäranta on asunut koko ikänsä Peltolassa Sonnun kylällä. Tällä hetkellä Pitkäranta asuu poikansa kanssa, joka käy Pirkkalassa töissä. Prabucka-Firlejin ensikosketus pianoon oli noin 5-vuotiaana. Hän on kiertänyt ulkomailla paljon myös suurissa tiloissa, joissa yleisöön ei välttämättä saa kontaktia. – Pienellä puuhellalla keittivät kaikki ruokansa. Peltolan talon Eeva Pitkäranta muistaa pitkän pätkän Sonnun kylän paikallishistoriaa, sillä Peltola on ollut Pitkärannan koti koko hänen elämänsä ajan. Sukunimet olivat kaikki nen-päätteisiä, Pitkäranta muistelee. Sperski kuvaili professorin työtä kahtia jakautuneeksi, sillä työ koostuu sekä opettamisesta että musiikin soittamisesta
– Hetkien tavoitteena oli tuoda asukkaiden ääni kuuluviin sekä nauttia taiteesta ryhmässä. Tavoitteena hankkeella oli kylätalon ja muiden tilojen käytön kehittäminen. Luhafest ry tempaisi jälleen järjestämällä hyväntekeväisyystapahtuman viime viikon tiistaina Sirénien saaressa Luhalahdessa. Laulattajina illassa toimivat Anne ja Reino Kasittula.. Leader-tapaan talkoovoimin on kunnostettu myös Röyhiön kylätaloa, eli kylän vanhaa koulua, jonka ympäristössä toimii myös Seleentakusten kesäteatteri. Manu Rantamäki ja Matti Järvenpää ovat tyytyväisiä vastakunnostettuun rantaan. Illan tuotto lahjoitetaan tällä kertaa lyhentämättömänä Ikaalisten neuvolaan. Nyt ranta on kunnostettu, ja maisemointityöt tehdään loppuun kesän aikana. – Lahden ja salmien suut, rannoilla nään lehtipuut, järven niin vilpoisen, saarien kaunoisten lumoihin aina mä jään…, kajautti lähes satapäinen laulujoukko komeasti ilmaan. – Hankinnat tarkentuvat sitten, kun saadaan selville, miten paljon rahaa kertyy, kertoi Peltoniemi. Jyllin Kodin toimitusjohtaja Pirjo Berg pitää yhteistyöhanketta hyvin onnistuneena. – Ennen lähes uimakelvottomassa kunnossa ollut ranta on nyt oikein hyvässä kunnossa, tiivistää kyläseuran sihteeri Matti Järvenpää. Lisäksi rahaa tuli pihalle tehtävään paviljonkiin ja rannan kunnostukseen. Lauluvihkoon oli koottu lauluja vanhasta iskelmämusiikista kansanlauluihin. Illan aikana kerättiin huikea summa, yhteensä 977 euroa. Illassa mukana ollut neuvolan terveydenhoitaja, Selja Peltoniemi, kiitteli vuolaasti Luhafest ry:tä ja talkoolaisia, jotka innostuvat tällaisia tapahtumia järjestämään. Myös illan naisväki sai nautiskella miesten heille laulaessa. Taidehetkissä testailtiin kollaasitekniikkaa, kuvanluentaa sekä maalausta eri välineillä. Luhafest ry:n tehotiimi, Pekka ja Marja-Leena Kauttoon sekä Heikki ja Tanja Sirén, oli iltaan ja osallistujamäärään erittäin tyytyväinen. Tällä kertaa lauluillan merkeissä. Jyllin Kodilla on toteutettu ainutlaatuinen projekti. – Jyllin Kodin asukkaiden taidehetkistä valmistunut kollaasinovellikokoelma on ainutertainen, kertovat Jyllin Kodin toimitusjohtaja Pirjo Berg ja projektikoordinaattori Saija Mustaniemi Satakunnan ammattikorkeakoulusta. – Taidehanke vahvistaa Jyllin Kodin yhteisöllisyyttä ja perusarvojamme, joita ovat välittäminen, arvostus ja suvaitsevaisuus, Berg sanoo. Talon katto on nyt kunnostettu ja pesty. Inspiraationa ja työvälineenä käytettiin kollaasisadutus-tekniikkaa. – Emme vain maalanneet sormiväreillä, vaan myös keskustelimme yhdessä paljon, Mustaniemi kuvailee. Lapset antoivat Jyllin kodin asukkaiden taiteelle omia tarinoitaan. 14 TORSTAI 7.7.2016 Uutisia Ikaalisista ja Jämijärveltä jo vuodesta 1913 Jyllin Kodin asukkaiden taide muuntui novelleiksi Terhi Palonen IKAALINEN. – Kuvallista sekä sanallista vuoropuhelua käytiin myös läheisen Tuohikontin päiväkotilasten kanssa. Laululla iloa monelle Tanja Sirén IKAALINEN. Jokainen sai toteuttaa omaa taiteen tekemisen muotoansa, oli se sitten kuva, tarina, pelkkä sana tai aihio, Mustaniemi kertoo. Röyhiön Kyläseura sai viime joulukuussa Leader PohjoisSatakunnasta hankerahoitusta kulttuurihistoriallisesti arvokkaan kylätalonsa kunnostukseen. – Syvyyttä on niin paljon, että pääsee isommallakin veneellä. Yhteistyötä Satakunnan ammattikorkeakoulun kanssa Jyllin Kodit on tehnyt jo useamman vuoden ajan. Kuluvan kevään aikana ammattikorkeakoulun projektikoordinaattori, taideohjaaja Saija Mustaniemi järjesti Jyllin Kodin asukkaille yhteensä seitsemän ohjattua taidehetkeä. Kollaasinovelleja -teos on toteutettu Satakunnan ammattikorkeakoulun ja Jyllin Kodin yhteistyönä. Kollaasinovelleja -julkaisu välittää hienolla tavalla asukkaiden taidetyöpajan tuloksia ulkopuolisillekin. Kuultiinpa lopuksi muutama lastenlaulukin, joka sai yleisön innostumaan leikkiin mukaan. – Se kertoo siitä, että vanhuksille ja muistisairailla on valtavasti edelleen luovaa voimavaraa, Saija Mustaniemi toteaa. Lisäksi rantaan on rakennettu venelaituri kyläläisille ja vierailijoille. – Niin minä neitonen sinulle laulan… Lauluilta sai kovasti kiitosta yleisöltä ja puffetin tarjonta sekä arvat menivät hyvin kaupaksi. Lukuisat ikkunat on tarkoitus vielä pestä ja kunnostaa nekin. Hanketta on tukenut myös opetusja kulttuuriministeriö. Asukkaiden taidehetkissä syntyneet ihastuttavat taideteokset on puettu novelleiksi ja nidottu kirjaksi. Uimista varten rannalle on tuotu uutta hiekkaa ja ympäristöä on siistitty muutenkin. Laulattajana illassa toimi Anne Kasittula. Inspiraation lähteenä lapsille oli myös Gallen-Kallelan maalauksia, Saija Mustaniemi kertoo. Neuvolan kanssa on sovittu lahjoituksen luovuttamisesta syksyllä elo-syyskuussa. Ei olisi paremmin voinut sopia Ikaalisten valssin sanat lauluillan maisemaan. Röyhiön ranta, katto ja paviljonki kuntoon Nina Ylinen IKAALINEN. Julkaisu yhdistää osallistujien tuottamaa kuvallista ja sanallista ilmaisua, jota Mustaniemi on muotoillut, koonnut ja viimeistellyt. Uskomattoman lämmin sää suosi Luhafest-lauluiltaa, eikä maanantaisesta rankkasateesta ollut tietoakaan. Sen pariin päästään ensi keväänä, Järvenpää arvioi. Laulamisen lomassa sai ihailla kaunista Huopionkosken maisemaa ja kuunnella kosken kuohuja. Laituria varten rantaviivaa ruopattiin syvemmäksi vajaan sadan metrin matkalta. Rakentamatta on enää paviljonki. Oman säväyksen kesäiltaan toi haitarimusiikki Reino Kasittulan säestäessä laulajia
Metsojen soidinpaikka sen sijaan on vielä löytämättä. Pihlajamäkeä kiinnostaa dokumentointi, hetken ikuistaminen. Kartussa ei ole yhtään asumatonta taloa, ja se on mielestäni aika hienoa, sanoo Haavisto. Eniten hän on tuonut näytteille luontokuvia Jämijärveltä ja lähiseudulta, mutta esillä on taiteellisiakin otoksia. Mielikuvitus vain on rajana: voi luoda sellaista, jota on olemassa, mutta ei välttämättä ihmissilmällä nähtävissä. Karttu on hänen mukaansa asuinpaikkana upea niin sijaintinsa kuin perinnemaisemansa ansiosta. Vastaisuudessa hän siis katselee linssinsä takaa entistä urbaanimpaa ympäristöä. Kartun kyläseuran vuosittainen kylälehti on julkaistu nyt kymmenennen kerran. – Valokuvauksessa kiehtoo laajat mahdollisuudet ja tapa toteuttaa itseään taiteellisesti. – Meillä on noin kymmenkunta tällaista asukasta, joista viittä olemme haastatelleet tähän lehteen, Haavisto kertoo. Esimerkiksi Helsingin Sibelius-monumentti ja nykytaiteen museo Kiasma on kuvattu tavoilla, joka ei ole kaikkein tavallisin. Kyläseura panostaa lehteen siten, ettei seuran toimesta peritä jäsenmaksuja, vaan sen toimintaa voi tukea ostamalla lehteä. Kerran peltotöissä ollut isä hälytti pojan kameran kanssa paikalle kuvaamaan töyhtöhyypän poikasia. – Olemme aivan kolmostien kupeessa ja järvi näkyy joka puolella. – Meistä tuntui, että on mukavampaa, että seuralta saa jotain konkreettista käteensä, kylälehteä toimittanut Mirjami Haavisto toteaa. Jämijärven kirjastossa esillä oleva jämijärveläisen valokuvauksen harrastajan Timo Pihlajamäen näyttely antaa kattauksen nuoren kuvaajan varsin monipuolisista kiinnostuksen kohteista. Vireä Kartun kylä on saanut viime vuosien aikana joukkoonsa paljon uusia asukkaita. Moni varsinkin vanha polven valokuvaaja suhtautuu kuvankäsittelyyn kielteisesti. Tämä on kaunista paikkaa asua. Joskus sattumalta syntyy paras otos, kun ottaa tarpeeksi monta kuvaa. Kuva: Timo Pihlajamäki Valokuvaaja meni itse kuvaan havainnollistamaan, miten valtava on Turun kasvitieteellisessä puutarhassa kasvava tammi.. 15 TORSTAI 7.7.2016 Uutisia Ikaalisista ja Jämijärveltä jo vuodesta 1913 100 vuotta sitten perjantai 7.7.1916 Kartun kylälehdestä kymmenes vuosikerta Veera Hauhia IKAALINEN. Tämänvuotisessa julkaisussa on mukana uusien asukkaiden lisäksi muun muassa Hannu Ketolan historiikkia 1800-luvulla Kauppilan tilaa isännöineestä Gustaf Rosendahlista sekä Jaakko Kauppilan nuoruuden tanssimuistelmia 1940-luvun Kartusta. – Vuonna 2007 meillä oli 37 kiinteistöä, nykyään luku on 60. Pihlajamäki on harrastanut kuvausta siitä asti, kun 11-vuotiaana sai ensimmäisen kameransa. Jämijärvi-Seura on pitänyt kesäisin näyttelyn kirjastossa, ja tänä vuonna 19-vuotiasta tuoretta ylioppilasta pyydettiin tuomaan kuviaan näytteille. – Kuten yleensäkin valokuvauksessa, sattumalla on paras ystävä. Näyttelyn nimenä on Hei, olen Timo, sillä juuri kuvaaja itse yhdistää hyvinkin erilaisista aiheista koottua näyttelyä. Nuoren valokuvaajan mielestä kuvia saa käsitellä, ja mukana on myös yksi useasta otoksesta koottu kuva tähtitaivaasta. Kameran takana leikkii mielikuvitus Liisa Raipala JÄMIJÄRVI. Luontokuvien joukossa ihastuttaa esimerkiksi sukelluksista noussut laulujoutsen, jonka nokasta ja kaulalta valuvat auringossa kimmeltävät vesipisarat. – Juureni ovat kuitenkin täällä Jämijärvellä, ja haluan jättää omat jälkeni ennen kuin lähden. Kameraansa hän on vanginnut myös muun muassa pellon yllä hehkuvat kaksi täydellistä sateenkaarta. Tänä vuonna lehteen on kerätty erityisesti tarinoita asukkaista, jotka ovat muuttaneet kesäpaikkansa vakiasunnoiksi. Harvinainen luonnonilmiö, auringonpimennys saa Pihlajamäen kuvassa salaperäisenkin tunnelman, kun auringonsirppiä hämyisessä valossa kehystää ohut pilviverho. Lehti toimitetaan talkootyönä ja sen tarkoituksena on päivittää vuonna 2007 julkaistun kyläkirjan tietoja sekä kertoa uusia tarinoita Kartun entisajan elämänmenosta. Lähiseudun luontoon tutustuminen on johdattanut kuvaajan esimerkiksi soitimella olevien teerien luo. Tämän viikon alussa Pihlajamäki aloitti armeijan, ja sen jälkeen kutsuvat opinnot Helsingin yliopistossa, jossa kiinnostavat molekyylibiotieteet. Klassisen kauniita maisemia, mustavalkoisia kokeilevia otoksia, luonnon tarjoilemia mielenkiintoisia yksityiskohtia, silmänräpäyksessä ohi kiitäviä hetkiä
Teatteri. Katso kuvat https://mediaperheoiva.edocker.com Kohtalon tango soi kauniisti Monosen tragediaa Veera Hauhia IKAALINEN. – Ikaalisissa tulee käytyä juhlilla useampanakin päivänä, mutta täällä ei aina, kommentoi Isokallio Jämijärven konserttia. Kaikkia yhdisti kuitenkin kiinnostus niin pelimannimusiikkia kuin erityisesti rakkaus Lasse Pihlajamaan säveliä kohtaan. Elämä näyttäytyy Monoselle näissä kuvissa surullisena alamäkenä niin ihmissuhteissa kuin urallakin. Sirkka-vaimo jättää miehen toistuvan pettämisen ja ryyppäämisen seurauksena, ja tuhoon tuomittuja ovat myös muut ihmissuhteet alkoholinkäytön hallitessa elämää. Enää ei riitä, että on maan suurin tangosäveltäjä. Ehkäpä Monosessa tärkeintä oli kuitenkin lopulta hänen traagisen kamppailunsa päätyttyä elämään jäänyt musiikki. Kiinnostus haitarimusiikkiin ja Pihlajamaan sävelmiin toi naisen tiistaina Jämijärvelle. Laulullaan erityisesti säväyttävät Pasi Nieminen Unto Monosena ja TiinaKaisa Aro-Heinilä tämän Sirkka-vaimona. Kouvolasta Jämijärvelle saapuneet Eija ja Pentti Tirkkosen paikalle houkutteli nimenomaan Pihlajamaan musiikki. Humaltuneena suurimman osan ajasta viettävä Unto on haastava rooli niin replikoinniltaan kuin fysiikaltaankin, mutta Nieminen suoriutuu tehtävästä kiitettävästi. Monosen tarinaa seurataan ikään kuin kahdesta eri tasosta, kun alaja yläkerran edustajat taistelevat paikasta tangosäveltäjän elämän johdattelijoina. Jumala (Tomi Kuula) ja Piru (Ida Teeri) seuraavat Monosen tarinaa katonrajasta. Erityisesti fyysisyydellään vaikutuksen tekee Ida Teeri. Aivan kuten hän olisi itse halunnut. – Loppuviikoksi ei ole vielä suunnitelmia. Tango on kuitenkin kaikella tapaa näkyvimmässä ja merkittävimmässä roolissa tässä näytelmässä. Hänelle festivaalit ovat perinteinen osa kesää, sillä käyntikertoja on kertynyt toistakymmentä. – Tällainen musiikki on meille mieluista ja ne sävelet ovat meille erityisen tuttuja, Eija Tirkkonen toteaa. Hänen mukaansa Pihlajamaan merkittävyys liittyy suurelta osin siihen, miten tämä loi pohjaa tulevalle. Lasse Pihlajamaan ansio oli myös siinä, miten hän teki monipuolisesti musiikkia, mutta erityisesti myös tavalliselle kansalle. Edelliskäynnistä ehti vierähtää 25 vuotta. Aika lailla iltaohjelmiin varmaankin painottuu, Isokallio toteaa. Näytelmä kertoo tangosäveltäjä Unto Monosen viimeisistä ajoista ennen traagista kuolemaansa. Hänen suunnitelmanaan on suunnata ainakin tulevana perjantaina festivaalipuistoon. Musiikki soi komeasti taitavien moniosaajien tulkitsemana ja tutut tangot saavat yleisön jalat tapailemaan rytmiä katsomossa. Ensimmäistä kertaa juhlille Parkanosta saapui Paula Collander. Tiistai-iltana käynnistettiin Sata-Häme Soi -juhlat perinteisesti Jämijärvellä, kun Äiti-muistomerkin kautta siirryttiin Jämi-areenalle pelimannimusiikin pariin. Teatterin talkootöistä ja muista järjestelyistä vastaa Röyhiön kyläseura ja lavalle astelee Musiikkiteatteriryhmä MuTe:n väki. Samalla vaimo, bändikaverit ja lopulta oma itse jää jollakin tasolla paitsioon. Edellisestä vierailusta tosin ehti vierähtää 25 vuotta. Yhteistyöllä toteutettu esitys on tänä vuonna Leena Koivulan ohjaama ja sovittama sekä Jorma Kairimon, Jukka Pakkasen ja Turo Unhon käsikirjoittama Kohtalon tango. Hän loi sen mallin, jonka mukaan tänäkin päivänä edelleen pitkälti soitetaan. Pariskunta saapui juhlille nyt toista kertaa. Samalla he itse ovat yleisön asemassa tarkkailijoina. Näytelmän koreografioista vastanneena hän tuo lavalle liikettä ja rytmiä, joka yhdistää taustalla vaikuttavat tangot tarinaan musiikin lisäksi tanssin kautta. Tämän vuoden juhlilla Tirkkoset käväisevät pelimannikonsertin jälkeen ainakin vielä avajaisissa. Näyttelijät käyttävät läpi näytelmän hienosti myös fysiikkaansa eri hahmoiksi eläytyessään. – Tango se on kuulkaa suomalaisen syrämmessä, toteaa Mononen lavalla. Sanaakaan ei tarvitse yleisön menettää humalan takia. Silloin 1,5-vuotias poikamme tykkäsi kovasti, hän nukkui koko konsertin ajan, Tirkkonen nauraa. Seleentakusten kesäteatterissa jatkettiin tänä kesänä viime vuonna hyväksi havaitulla reseptillä. Tarinan edetessä samanlaista rytmiä kaipaisi myös paikoin kohtauksiin, mutta musiikin ja tekstin vuoropuhelu sujuu kuitenkin muuten melko mallikkaasti. – Kyllä Lassella on hyvin suuri merkitys sekä itselle että muille hanuristeille. – Olimme kesälomareissulla ja ex tempore päädyimme juhlille. – Hän teki niin paljon kaikenlaista, että on mahdotonta esitellä kaikkea yhden illan aikana, mutta tämä oli tällainen pieni läpileikkaus hänen tuotannostaan, Formunen toteaa. Vahvaa suorittamista nähdään musiikillisesti myös muilta teatterin jäseniltä. Vaikka ajat ovat muuttuneet ja haitarimusiikki on saanut uusia vaikutteita, pohjalla on edelleen Pihlajamaan luoma esimerkki. – Minusta jääkin jäljelle tangojen sanat ja sävelet, toteaa Unto Mononen lavalla puolustuksekseen. Pomarkkulaiselle Eeva Isokalliolle festivaalit ovat perinne, jossa on tullut vierailtua toistakymmentä kertaa. Samalla kun Unto Mononen luottaa yksinomaan identiteettiinsä ja uraansa tangosäveltäjänä ja tangoihin suomalaisen sielunmaiseman maalauspintana, hän tulee määrittäneeksi koko elämänsä niiden kautta. Näyttelijöistä koostuva bändi soi kauniisti kohtauksissa ja tuo aitoa lavatanssitunnelmaa kesäiseen miljööseen. Paula Collanderin konserttiin houkutteli haitarimusiikki sekä erityisesti sen suurmies Lasse Pihlajamaa. Vahvat laulajat läpi tarinan tuovat esitykseen varmuutta ja tukea. Olihan hän suuri maestro, Formunen selittää. – Perjantaina olen menossa konsertteihin. Tarkoituksena oli muistella ja juhlistaa Pihlajamaan musiikkia yhdessä yleisön kanssa. – Voi sanoa, että ne ovat olleet omia ajatuksia, joita Lasse on luonut 1940-luvulla, Formunen pohtii. 16 TORSTAI 7.7.2016 Maestro Pihlajamaan tutut sävelet käynnistivät juhlat Jämijärvellä Veera Hauhia JÄMIJÄRVI. Pentti ja Eija Tirkkonen saapuivat Sata-Häme Soi -juhlille toista kertaa. Tangot eivät enää tee kauppaansa kun uudet musiikkigenret valtaavat radiokanavia. Kun tunteita ei osata ilmaista omin sanoin, tango toimii niiden välittäjänä. Kokonaiset kappaleet kohtausten välissä tuntuvat toisinaan jaksottavan näytelmää turhankin pitkiin osiin, mutta muuten musiikki nivoutuu yhteen tarinan kanssa. Vakuuttavaa työtä tekevät myös muut näyttelijät, eikä vähiten suinkaan itse Monosena nähtävä Pasi Nieminen. Myös pomarkkulaisen Eeva Isokallion toi konserttiin harmoniikkamusiikin suurmies. Nakkilan Seudun Harmonikkoja konsertissa johtanut ja ohjelmiston koonnut Vesa Formunen on tyytyväinen illan tunnelmaan. – Kun nimenomaan miettii aikaa, jolloin hän on elänyt, niin hänellä ei ollut juurikaan mistä ottaa mallia. Pelimannit areenalla – Lasse Pihlajamaata muistellen -konserttiin paikalle saapui runsaasti ihmisiä eri puolelta Suomea. – Eihän sitä tiedä, millainen perinne tästä vielä muotoutuu, pari toteaa. Nämä kaksi tasoa kietoutuvat toisiinsa mutkattomasti ja antavat esitykselle hienosti lisäsyvyyttä. Mielenkiintoisen tason näytelmään tuovat Jumalan ja Pirun rooleissa nähtävät Tomi Kuula ja Ida Teeri. Tästä lähdettiin liikkeelle, Collander hymyilee
a.fi ONNISTUVAAN KESÄÄN HANKKIJALTA! Pelotinspiraali 3 kpl/pkt 3,90 MicrocynAH® Ihonja haavanhoitogeeli 227 g Kesän kutinoihin ja haavoihin kaikille eläimille. Ei muita alennuksia. Sopii niin sisäkuin ulkokäyttöönkin, erinomainen myös matkustaessa. Sillanpään Seura. Runsas valkoinen kukinta heinä-elokuussa muistuttaa perhoslaumaa. 39,90 Hankkija Hämeenkyrö Jaakontie 7, Kyröskoski , puh. Puutarhamyymälä ma-pe 9–17, la 9–14. 40x50 cm 60x90 cm 19 ,90 39 ,90 (norm. JA SILMÄLÄÄKÄRI. Luokkajako näkyi ajan koulunkäynnissä myös selvänä erotteluna ja jopa rasisminluonteisena vihana punaisia kohtaan. (0,2375/l). Syväoja kuvaili sotavuosien jälkeistä elämänmenoa sekä koulunkäynnin ja muun elämisen yhteensovittamista. 9,50 Loxiran -SMuurahaissirote 300 g Luonnonmukainen ja tehokas sirote muurahaisten nopeaan ja tehokkaaseen torjuntaan pihalla ja puu tarhassa. 17 TORSTAI 7.7.2016 www.frantsila.com Lihasjännityksiin ja kolotuksiin Selkäalueen rentouttamiseen Verenkierron elvyttämiseen Imeytyy hyvin eikä tahraa L IKAALINEN Vanha Tampereentie 14–16 03 458 6520 ma–pe 10–17 la 10–13 PARKANO Parkanontie 51 03 448 1411 ma–pe 9.30–17 la 10–13 Tarj. TURKESTANINMAKSARUOHO 1, 95 /kpl (norm. Töllinmäen kesäpäivässä palattiin kansakouluaikoihin Veera Hauhia HÄMEENKYRÖ. Näin myös Sillanpään novellissa ”Kemppaisen mukulat”. Tänä vuonna päivän teemana olivat erityisesti 150-vuotta täyttävä kansakoululaitos sekä 100-vuotias Lauri Viita. 59,90) -20% -30% Miellyttävää viilennystä koiralle hellepäivänä! Agrim arket ja Multas ormi ovat muutta neet nimen sä Hankkij aksi. Puhelun hinta 8,35 snt/puh. Pitäisi sopia ja kuulua niin kouluun kuin poikajoukkoonkin, Syväoja kuvaa. Sillanpään Seurasta. Omien kokemustensa lisäksi Syväoja kertoi kansakoulusta Sillanpään ja Sakari Pälsin tekstien pohjalta sekä niiden sävyttämänä. (59,60/l). Materiaali on kestävää ja likaa hylkivää polyesteriä. ( 25 e/kg). 32,70) Biolan Kompostija Huussikuivike 40 l Pitää kompostimassan ilmavana ja varmistaa tehokkaan ja hajuttoman kompostoitumisen. + 12,09 snt/min (alv 24 %) kaikista liittymistä. PALVELUT Tuote saatavilla myös verkkokaupasta www.hankk. Lisäksi kesäpäivässä keskitytään vuosittain erityisiin teemoihin, jotka näkyvät esimerkiksi puhujavieraiden sekä esitysten aiheissa. 30 cm. – Luokkahenki näkyy novellin dialogissakin ja sitä voikin pitää ehdottomasti mestariteoksena, Syväoja toteaa. – Sillanpään Koulu-novellin päähenkilö Viljo elää kahden arvomaailman ristipaineessa. Töllinmäen museo on Nobel-kirjailija F.E. Kasvaa n. Korkeus n. Sunnuntaisen tilaisuuden aluksi Vilma Tala esitti katkelman Sillanpään novellista ”Koulu”, jonka jälkeen tohtori Hannu Syväoja saapui kertomaan yleisölle aiheesta ”Kansakoulua ja mukuloita”. 29,90 (norm. 3,50/kpl) Enkelinperhoangervo Helppohoitoinen, terve perenna. 1,90 Turkestaninmaksaruoho Helppohoitoinen, mattomaisesti leviävä maksaruoho, kukkii pitkään ruusunpunaisin kukin heinäkuulta syyskuulle, korkeus 10-20 cm. Lue lisää: hankkija.f i Hyötykasvikuivuri 245W Kesän herkut kevyesti talteen. Ajatuksena tapahtumassa on Niinenmaan mukaan tuoda esille Töllinmäkeä sekä Sillanpään tuotantoa. Syväojan puheenvuoron jälkeen kesäpäivää jatkoivat Jussi Niinenmaa tulkitsemalla Lauri Viidan aforismirunoja sekä Sakari Katajamäki puhumalla Leevin ja Laurin koulutiestä, Viidan katkenneesta Luupäätrilogiasta. Tämä kuvaa maailmojen kohtaamista, kun köyhyyden keskeltä tultiin keskiluokkaisempaan koululaitokseen, hän jatkaa. 29,90) (norm. Hoitaa mm. 16,90) ERÄ BOXBY KOIRANHERKKUJA 1,/ pussi (norm. (131,70/kg). 31.7.2016. Tuotteita rajoitetut erät. Tarjoukset voimassa 15.7. 1 m korkeaksi tuuheaksi pensaaksi. SYRJÄNEN KAIKKI KEHYKSET 70 % 70 v OPTIKKO. Sillanpään nuoruudenkoti, josta huolehtii nykyään F.E. voim. Viime sunnuntaina Töllinmäen museon pihapiirissä kokoonnuttiin kuulemaan ja muistelemaan tarinoita vuosien takaa ja ihastelemaan maisemien lisäksi myös Sillanpään novellien taituruutta. E. 2,70 -30% -40% -20% -50% -30% -20% -50% ale HEVOSTARVIKKEIDEN KESÄALE ALKOI! HYVÄÄ KESÄÄ KOIRALLESI! -40% Symppis karkotespray koirille 250 ml Nopea apu silloin, kun suojaa punkkeja ja hyönteisiä vastaan tarvitaan heti. 1,90-3,50) Viilentävä makuualusta Sisältää viilentävää geeliä. asti. Töllinmäkeen saapunut yleisö kuunteli Sillanpää-seuran puheenjohtajan Panu Rajalan alustusta ennen seuraavaa puhujaa. Vilma Tala tulkitsee katkelmaa Sillanpään Koulunovellista.. – Tapahtuma pyritään järjestämään vuosittain mahdollisimman lähellä Runon ja suven päivää, kertoo Jussi Niinenmaa F. haavoja, naarmuja, ihottumia, korvia sekä kutisevaa tai märkivää ihoa (hotspot). Ei vaadi esiviilennystä eikä sähköä. 010 768 4350 Avoinna ma-pe 8–17, la 9–14. Aina se ei ollut silloinkaan mutkatonta. Samaisen tahon järjestämä Töllinmäen kesäpäivä on kuulunut Heinijärven maisemissa hämeenkyröläiseen kesään jo 1970-luvulta asti. 7,50 Tähkäesikko Red Hot Poker Upea esikko; kauniit kaksiväriset puna violetit tähkäkukinnot heinäkuussa. Tarjous koskee uusia silmälasitilauksia. – Kouluhuone on korkea, mutta kodin huone matala. 14,90 (norm
Siellä Parhankangas otti tasavertaisesti yhteen kilpakumppanin kanssa, molemmat ohittelivat toisiaan. Aiemmin Parhankangas ajoi alemmassa luokassa, 300 hevosvoimaisella autolla. – Sijoitukset toki kärsivät, mutta kokonaisuutena viikonloppu meni hyvin. Kiltistä Kirsistä kasvoi kilpailija Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. Kaikkien prinsessojen kyyneleet eivät muutu helmiksi, vaikka ne kilahtaisivatkin suoraan tvtuottajan kassalippaaseen. 18 TORSTAI 7.7.2016 Prinsessan kyynel vierähtää tosi-tv:n tyyliin Elina Pikkarainen HÄMEENKYRÖ. Sillanpään teoksia katsomaan tulevat palkitaan. Tein sitten rataleimatutkinnon ja siitä se lähti. Toinen uusi asia oli lähdössä, jossa kiltin kuskin maineessa ollut Parhankangas joutui puhutteluun – kahdesti. Viime kausi jäi välistä, mutta nyt hän teki paluun kilparadoille, vieläpä poikkeuksellisella tavalla. Kotona saunassa ei muusta puhuttukaan. Parhankangas kertoo, että kilvanajo on kiehtonut jo nuoresta lähtien. Kirsi Parhankangas ajaa kilpasarjaa nyt kuudetta vuotta. Musiikki on kesäteatterille tyypilliseen tapaan olennainen osa näytelmää. Olin varma, että jossain vaiheessa hän pyörähtää, kun vain pidän oman pääni kylmänä. Myllykolun kesäteatterissa nähtävä Satulinna on komediallinen aikuisten satu, joka sekoittelee erilaisten maailmojen aineksia keskenään. – Oma yhteinen teksti on ollut suurin vapaus. Kahden Porschen välistä nousevat tutut kasvot. Hämeenkyrön Näytelmäseurassa jo vuosikymmeniä mukana olleet Aila ja Matti Koskinen laskeskelevat, että noin puolet näyttelijöistä on hämeenkyröläisiä. Huomasin hänen autonsa liikkeistä, että hermo ei meinaa pitää. Sen jälkeen näytelmää esitetään vielä 16 kertaa, ja viimeinen näytös on 13. Kysyttäessä mieleenpainuvimpia kisakokemuksia Parhankankaalle tulee mieleen kaksikin. Käytössä olevat autot ovat tehdasvalmisteisia 420 hevosvoiman pelejä. Kuvauspaikalla sattuu ja tapahtuu: lakisääteisellä viihtyvät työläiset marmattavat ja prinsessat tuittuilevat. Hän lupailee, että myös F. – Olin maalissa ennen häntä, mutta se on oikeastaan sivuseikka. – Kuljettajana olen ja olen aina ollut tarkka. – Näytelmää kannattaa tulla katsomaan avoimin mielin. Itselläni piti. Sekä tvkameroiden rullatessa että filmaamisen välissä kuullaan paljon hittibiisejä, jotka ovat taatusti myös kuulijoille tuttuja. Kauden ensimmäinen kisa oli pari viikkoa sitten Ahvenistolla. elokuuta. – Kerran Ahvenistolla ajoin toisen perässä. Onneksi mekaanikko oli paikalla, joten kisapäivänä ajaminen onnistui. Käsikirjoitus on toisen ohjaajan Antti Väreen sekä Antti Kilpijärven käsialaa. – Tämä on niin antoisa harrastus, etten edes tiedä, mihin verrata. Kameroiden edessä tapahtuvan kyynelten tiristelyn ohella katsoja pääsee seuraamaan tv-tuotannon kulisseja. Rautaisella otteella menoa johtavan tuottajan hahmo voi johdatella pohtimaan vallitsevia arvoja. – Aika-ajoissa tein lukkojarrutuksen. – Disney-prinsessat vierailevat Vain elämää -ohjelmassa, tiivistää toinen ohjaaja Panu Mikkola. Menin kuitenkin vielä radalle ja onnistuin parantamaan reippaasti. – Huhuu, kaikuu toimittajan ääni hallissa. Sen jälkeen aloin miettiä vakavasti. Teatteri Urheilu. En tyytynyt tilanteeseen, vaan halusin parantaa. Myllykolun kesäteatterin Satulinna-näytelmän hahmot tietävät, että itku myy. Tiimi johtaa kokonaiskisaa. Talli on hämeenkyröläinen ja Parhankangas on yksi sen kuljettajista. En myöskään ole tavannut tehdä kilpailutilanteissa ennalta-arvaamattomia liikkeitä. – Spinnasin, eli pyörähdin ensimmäisessä lähdössä, siitä joutuu puhutteluun. Sen jäljiltä auto piti tsekata. – Katsoja lähtee teatterista toivottavasti hyväntuulisena ja levänneenä. Niin tapahtui. Meillä on ehdoton koskemiskielto. Tarkoitus on ennen kaikkea viihdyttää. Viimeisen version kirjoittamiseen osallistunut Mikkola kertoo, että käsikirjoitusta on hiottu jatkuvasti aina tarpeen mukaan. – Hyvin ovat uudet ottaneet meidät vastaan. Syyksi ilmoitettiin osuma kilpailijaan. Siitä huolimatta onnistuin rikkomaan rajoja: nyt yritän loppuun asti, ja kierrosaikani Ahvenistolla parani käsittämättömän paljon. Mahdollisuus siihen tuli vasta aikuisiällä, kun aviomies alkoi kannustaa. heinäkuuta kello 18. Tekstiä on muutettu jatkuvasti juuri tälle porukalle sopivaksi, Mikkola kertoo. Toinen tapahtui Jurvan Botniaringillä. Mikään lapsille suunnattu satu ei kuitenkaan ole kyseessä, sillä meininki on tosi-tv:n henkeen kuuluvan ronskia. Kisan jälkeen kiittelimme toisiamme mahtavasta kisasta. Kaikkein perinteisintä kesäteatteria ei lavalla nähdä, mutta Mikkolan mukaan näytelmä sopii kaikille, jotka tulevat paikalle rennolla mielellä. Ongelma on, että olen luovuttanut helposti. – Täällä ollaan, tule sisälle vain, Kirsi Parhankangas huikkaa. Se oli ensimmäinen askel. Tässä on samalla päässyt tutustumaan lahjakkaisiin nuoriin, Koskiset kertovat. Pahaa pankinjohtajaa ja poliisia ei löydy tästä näytelmästä, Mikkola sanoo. Satulinnan kulisseissa tulevat tepastelemaan ainakin Disneyn tunnetuimmat prinsessat. – Kävin ensin kokeilemassa klubilla siviiliautolla. Oli hieno nähdä, että pysyin itse rauhallisena. Kaikki oli kunnossa, ja ajattelin, että kyllä tämä aika riittää. E. Näyttelijöiden joukkoon mahtuu sekä paikallisia konkareita että nuorta väkeä myös kauempaa, lähinnä Tampereelta. Parhankankaalla se oli lähellä jäädä ajamatta, sillä harjoituspäivänä vaihdelaatikko hajosi. Haluan sanoa, että jos vain löydät harrastuksen, jossa on mahdollisuus ylittää itsesi, niin toteuta se! Porschet ovat tuttuja Kirsi Parhankankaalle, sillä hänen lisäkseen kilpasarjaan osallistuu samasta perheestä mies ja poika. – Kosketus kylläkin tapahtui toisen kilpailijan ajovirheen seurauksena. Satulinnan ensi-ilta on lauantaina 9. Toisessa lähdössä minulle tuli ensin punainen ja sitten musta lippu. Kyllä siellä asiaakin kuitenkin on, esimerkiksi tämän päivän nuorisoihannetta käydään läpi. Itse asiassa kolme tiimin viidestä kuljettajasta tulee samasta perheestä. Juonesta ja henkilöhahmoista Mikkola pysyy varsin salaperäisenä: tosi-tv:n yllätykselliset juonenkäänteet kuuluvat asiaan. Olemme Porsche Racing Cup Finlandin Sports Cup-ratasarjaan osallistuvan SPP-Racingin tiloissa. Näytelmässä sekoitellaan perinteisiä klassikkohahmoja leikkisästi satuja tuoreempiin viihdeformaatteihin. Kaverit sanovat, että kun kilpailija ilmestyy taustapeiliin, päästän hänet ohi. Näytelmässä yhdistyvät esimerkiksi perinteiset satuhahmot ja tosi-tv
19 TORSTAI 7.7.2016 www.pappilanniemi.fi
20 TORSTAI 7.7.2016 . Mestaruuskisan selvä voittaja oli Seppo Niemi (1401), toinen oli Ilmo Kalli (1364) ja kolmas Jari Hakala (1356). – Tulevaisuus näyttää hyvältä. Paremmilla kotiotteilla se ylemmästä jatkosarjasta erottanut pistekin olisi ollut mahdollista saada. Luvassa on ainakin keilaharjoittelua ja –ohjausta, isoja ja pieniä kisoja ja suosittu keilakoulu.. Kevätretken yhteydessä vietettiin keilakauden päättäjäiset ja palkittiin kauden menestyjiä. Pääsiäiskisassa Ikkellä oli mukana yksi joukkue. D-tytöt toivat Loimaan alueleiriltä hopeaa. Kisassa viiden keilaajan joukkueet heittävät yhteensä 50 sarjaa vuorokauden aikana. mennessä osoitteeseen: Ylä-Satakunta, Parkanontie 63, 39700 Parkano. – Ja tulee alemmassakin kovia pelejä, kuten, Pöytyä, Hamina ja Kankaanpää, Frantsila huomauttaa. Ykköslohkossa tuli kolmossija. IKKEn keilakausi päättyi mestaruuskilpailuihin Sinikka Hakkarainen IKAALINEN. Tyttöjen Superpesiksessä kauden voi sanoa jo nyt menneen reippaasti yläkanttiin, sillä ”alaikäisenä” sarjaan lähteneen Räpsän oli tarkoitus lähinnä kokeilla siipiään isompien seurassa. Räpsän juniorityö vahvassa myötäisessä Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. Ruokailu koostuu hyvistä raaka-aineista, kuten pastoista, salaateista ja hedelmistä, Frantsila havainnollistaa. Yhteystiedot mukaan, arvomme palkintoja. R I S T I S A N A T E H T Ä V Ä RISTIKKO 27 Palauta ristikko 19.7. Lisäksi samainen joukkue tahkoaa ikäistensä C-junioreiden sarjaa. R 2 4 Ristikon 21 oikein ratkaisseiden kesken arvotut palkinnot voittivat Riitta Mäkelä Tampereelta, Ulla Mattila Porista ja Aili Hietamäki Viiljakkalasta. Vuodentakaiseen kisaan verrattuna määrä oli seitsenkertainen. – Kotona ei olla saatu jostain syystä sellaista draivia päälle, mitä parhaimmillaan on nähty. Perinteisessä puulaakisarjassa joukkue Lewottomat uusi viimevuotisen voittonsa. Räpsän pesisjunnuille on satanut menestystä pitkin kevättä ja kesää. Hän pelaa myös Räpsän Suomensarjan joukkueessa ja valmentaa Dtyttöjä. Parkanolaispelaajista koostuva Ikke 2-joukkue oli kakkoslohkossa ylivoimainen. Finaaleissa oli todella kovatasoisia heittäjiä ympäri Suomen. Valtaosa joukkueesta päätti keväällä peruskoulun. Erityisesti naiskeilaajien määrä oli ilahduttava. Ehkä aiempaa isommat yleisömäärät jännittävät joukkuetta, Frantsila pohtii. Palkattu työntekijä mahdollistaa täysipainoisen harjoittelun ja antaa varmasti tekijällekin paljon, kuten kokemusta ryhmänjohtamisesta, kehuu B/C-tyttöjen pelinjohtaja Vesa-Matti Koskela. YKL:n Veteraanisarjassa keilattiin kauden aikana kymmenen osakilpailua. Pelien jälkeen taas tehdään jäähdyttelyt ja venyttelyt. Finaaliin selvisi kuusi parasta, joista kaksi ikkeläistä. Sillanpään lukioon, Frantsila päättää. Liitto-cupiin osallistuivat kaikki Ylöjärven keilailuliiton rekisteröidyt jäsenet. Ylöjärven keilailuliiton paikallissarjaan osallistui kauden aikana yhteensä viisi IKKEn joukkuetta. Ensi keilakauden toiminta alkaa elo-syyskuussa. – Anvia-turnausta voi sanoa sen ikäluokan allstarturnaukseksi, täsmentää pelinjohtaja Jussi Frantsila. Huonosti ei ole mennyt sielläkään, sillä C-tyttöjen valtakunnallisesta Anviaturnauksesta oli tuomisina hopeaa sekä Hämeen, Varsinaisja Etelä-Suomen alueleiriltä irtosi mestaruus. Puulaakisarjan voittajien lisäksi palkittiin keilakauden parhaat pelaajat: paras mies Seppo Niemi, paras nainen Maija Mäkelä ja aktiivisin keilaaja Sinikka Hakkarainen. Samalla leirillä E-tytöt juhlivat aluemestaruutta. Reilu vuosi sitten samaisen joukkueenjohdon tavoite oli opettaa tytöt elämään urheilijan elämää. Joukkueessa keilasivat Seppo Niemi, Ilari Niemi, Pekka Lammi ja Petri Savisto. – Ja kaikki pääsivät opiskelemaan, minne halusivat. Se ei kuitenkaan pelinjohtoa harmita. Tuloksen painoarvoa lisää se, että kyröläisjoukkue on keski-iältään 2–3 vuotta nuorempi kuin sarjan muut joukkueet. Ikkeläiset, Jari Hakala, Seppo Niemi, Raimo Holma, Torsti Vienola ja Jukka Mäkelä voittivat pronssia. Kauden aikana karsiutui kevään finaaliin kahdeksan parasta. Myös urheilullinen tavoite löytyy, ensi talven tyttöjen halli-SM. – Varmasti niitä tehdään omalla ajallakin, Koskela arvelee. Ainoa onnistuja oli Jukka Mäkelä, joka voitti Keilaseuran Ke-Hu:n erikoiskisassa hopeaa. Kakkoslohkossa tuli voitto ja kolmossija. Leirille osallistui tukku Hämeen, Varsinaisja Etelä-Suomen joukkueita. Parempi nyt kehittää omaa peliä alemmassa sarjassa ja pyörittää samalla rotaatiota, Koskela tuumaa. E. Se on onnistunut. Finaalissa oli hienosti neljä ikkeläistä, jotka kuitenkin jäivät ilman mitaleita. Se on herättänyt muissa joukkueissa jopa kummastusta. Kolmanneksi paras oli yhdeksästä puulaakijoukkueesta tänä vuonna Nelikko. Kyyti olisi saattanut olla kylmää. Liekö sitten urheilijan kurinalaisuus syy siihenkin, että myös joukkueen koulu sujuu. V O I T T A J A T Klem asui ennen lentäviä 95E HERKULkengille VANHA ANEKsaada BULEVARDI Vatanen tarkisjuhlalKIELI kasata mukauedusHyPOHJA kuski -saha ElvisUlpu + tuolla muodostelmia etua DOOTTI EEPOS Jo rm a Ke m pp ai ne n 20 16 Lappajärven vesi! Sopivaa tämä 500 € LINEN LAHJALLA T " tusta kunnilla PESlisia sardi tua pysyviä naisia T lieventää surua Harkki " ÄILEP tulkitsija haTÄ x2 Komsi sankareita T ry . toimintakausi päättyi kevätmestaruuskilpailuihin Seinäjoen keilahallilla. – Sinne ei ole mahdollisuuksia päästä, jos on hännillä, Frantsila toteaa. Lisäksi Räpsä järjestää Hämeenkyrössä pesiskouluja, joita ohjaa palkattu työntekijä Henna Viitanen. Peli kuitenkin sujui, etenkin vieraissa. NIMI: OSOITE: PUHELIN: . Matkalle lähti ennätyksellisen suuri joukko keilaajia. Räpsän Nea Koskela mailan varressa Poria vastaan. Henna on tehnyt loistavaa työtä lapsia ohjatessaan. Tyttöjen Superpesiksessä paikka ylemmässä jatkosarjassa jäi pisteen päähän ja alempi jatkosarjakin alkoi kolmella voitolla. – Esimerkiksi pelireissuilla ei enää hampurilaisia syödä. Ikkeläiset osallistuivat kauden aikana aktiivisesti Ylöjärven hallin erikoiskisoihin. Siinä keilasivat Marco Äijälä, Jukka Mäkelä, Juha Mäkelä, Vesa Mäkelä ja Mikko Nyman. Keilaseura IKKEn 25. Myös muille joukkueille on tullut menestystä. – Siellähän on Pori, Rauma, Hyvinkää... Toiseksi keilasi joukkue Win Pin, jossa heittivät Arto Anetjärvi, Ilmo Kalli ja Urpo Mäkinen. Finaalissa Urpo Mäkinen voitti hopeaa ja Sinikka Hakkarainen pronssia. Suurin osa F
045 111 6090. 7,99) (19,95/l) (19,95/l) Säästä 50 % Raid MUURAHAISAEROSOLI 200 ml Raid MUURAHAISAEROSOLI 200 ml 1 50 Tehokas Mr Muscle YLEISPUHDISTUSKAPSELI 12 kpl Tehokas Mr Muscle YLEISPUHDISTUSKAPSELI 12 kpl Uskomaton UUTUUS 14 95 5,2 rs (5,51/kg) (5,51/kg) Orthex POSTILAATIKOT Orthex POSTILAATIKOT VOIPIKKULEIVÄT peltirasiassa 454 g 2,99 rs VOIPIKKULEIVÄT peltirasiassa 454 g 2,99 rs 9,15 x 6 x 3,6 m (1990,-) 9,15 x 6 x 3,6 m (1990,-) 9,2 x 12 m (3990,-) 9,2 x 12 m (3990,-). 7,99) (norm. V-mallinen keskiketju ja ruohopiikit. 045 111 6090. Värit: keltainen, oranssi ja violetti Ranch RASKASPRESSUHALLIT Paksulla 900 g/m 2 PVC-PRESSULLA ennakkohintaan!! Ranch RASKASPRESSUHALLIT Paksulla 900 g/m 2 PVC-PRESSULLA ennakkohintaan!! Nopea toimitus perille toimitettuna!! Nopea toimitus perille toimitettuna!! Shell PIENKONEBENSA 5 l 2T tai 4T Shell PIENKONEBENSA 5 l 2T tai 4T 15,(3,-/l) (3,-/l) kannu kannu 159,Jonköping RUOHONLEIKKURI Bio Jonköping RUOHONLEIKKURI Bio TERASSIRUUVI C4 4,2 x 55 mm 200 kpl/pkt, korroosioluokka 4 (sama kuin rst). Tuotteita reilut, mutta rajoitetut erät. KALALAHDESTA KALALAHDESTA KALALAHDESTA KALALAHDESTA KALALAHDESTA KALALAHDESTA 1 99 2,(1,-/l) (1,-/l) 1 99 pkt pkt Kotimainen MÄNTYSAIPPUA 2 l Kotimainen MÄNTYSAIPPUA 2 l Substral KESÄKUKKARAVINNE 1 l Substral KESÄKUKKARAVINNE 1 l Valmista liuosta 70 l Kotimaiset Orthex PAKASTUSRASIAT 2,99 pkt Kotimaiset Orthex PAKASTUSRASIAT 2,99 pkt Marjukka PAKASTUSRASIAT Marjukka PAKASTUSRASIAT 2 pkt 0,3 l / 6 kpl 0,3 l / 6 kpl 0,5 l / 5 kpl 0,5 l / 5 kpl 0,5 l / 5 kpl 0,5 l / 5 kpl 0,3 l / 6 kpl 0,3 l / 6 kpl 0,75 l / 4 kpl 0,75 l / 4 kpl 1 l / 3 kpl 1 l / 3 kpl 5,1,2 l / 2 kpl 1,2 l / 2 kpl 0,9 l / 4 kpl 0,9 l / 4 kpl Vanttilan MUOVIÄMPÄRI 10 l Vanttilan MUOVIÄMPÄRI 10 l Marjukka MARJANPUHDISTAJA kaatoreunoilla Marjukka MARJANPUHDISTAJA kaatoreunoilla KUMITULPPA 10 kpl/pkt KUMITULPPA 10 kpl/pkt Marjukka PAKASTEPULLO 1 l 3 kpl/pkt Marjukka PAKASTEPULLO 1 l 3 kpl/pkt MARJANPOIMURI MARJANPOIMURI VIINIPULLO 0,75 l 8 kpl/pkt VIINIPULLO 0,75 l 8 kpl/pkt KANISTERI 10 l HDPE KANISTERI 10 l HDPE 1,kpl kpl 3 49 3 49 49 95 8 95 2 99 7 99 3 59 3 99 1 99 5 l HDPE 5 l HDPE pkt pkt pkt pkt pkt pkt pkt pkt 5,NYT NYT 4 kpl Merkillisen hyvä... Korkeus 130 cm, korin halkaisija 65 cm. Tuotteita reilut, mutta rajoitetut erät. Keskipylväs 38 mm, kori 6 mm. Värit: keltainen, oranssi ja violetti FRISBEEGOLFKIEKOT 3 kpl/pkt Täydellinen setti frisbeegolfharrastajalle. V-mallinen keskiketju ja ruohopiikit. Sis. Pakkaus sisältää 3 kiekkoa: Draiveri, lähestymiskiekko sekä putteri. 03 371 6191 Ma–pe 9–19, la 9–15 SEPÄNTIE 1, 39100 Hämeenkyrö Puh. lipun. FA SUIHKUSAIPPUA 250 ml 2,49 kpl (5,-/l) (5,-/l) Mr Muscle 500 ml SPRAYT lasinpesu tai keittiö Mr Muscle 500 ml SPRAYT lasinpesu tai keittiö 1 79 kpl kpl (3,58/l) (3,58/l) (norm. FRISBEEGOLFKIEKOT 3 kpl/pkt Täydellinen setti frisbeegolfharrastajalle. Sis. Kysy edullinen rahti, p. Pidätämme oikeuden muutoksiin. 045 111 6090 Ma–pe 9–18, la 9–15 KALALAHTI PALVELEMME SUNNUNTAINA 11–16 Toimitamme kaikkialle Suomeen. Korkeus 130 cm, korin halkaisija 65 cm. Pakkaus sisältää 3 kiekkoa: Draiveri, lähestymiskiekko sekä putteri. FA SUIHKUSAIPPUA 250 ml 2,49 kpl Merkillisen hyvä... 4,99 kpl) Off HYTTYSKARKOTE 100 ml Off HYTTYSKARKOTE 100 ml 3,(15,-/l) (15,-/l) 2 kpl FRISBEEGOLFMAALI Atom, metallia. Ruskea, vihreä, kirkas PULLO PIENKONEÖLJYÄ KAUPAN PÄÄLLE!! PULLO PIENKONEÖLJYÄ KAUPAN PÄÄLLE!! PAARMAANSA PAARMAANSA 19 90 6 95 ltk ltk 1790,3590,3 99 (norm. 12 ketjua. Keskipylväs 38 mm, kori 6 mm. 21 TORSTAI 7.7.2016 KYRÖSKOSKI SIVUTIE 2, 39200 Kyröskoski Puh. 2,99) (norm. lipun. FRISBEEGOLFMAALI Atom, metallia. 12 ketjua. Kysy edullinen rahti, p. Ruskea, vihreä, kirkas TERASSIRUUVI C4 4,2 x 55 mm 200 kpl/pkt, korroosioluokka 4 (sama kuin rst). 4,99 kpl) (norm. 2,99) (norm. Pidätämme oikeuden muutoksiin. Toimitamme kaikkialle Suomeen
Maanantai 11.7. Joukko on kirjava ja jokaisella oma elämäntarinansa. Ravintoloitsijat pääsevät kokeilemaan itse kuinka haastavaa on lasinpuhallus ja uniikkien design-esineiden valmistus. Ensimmäisen James Bond -elokuvan huippumenestyksen vanavedessä syntynyt toimintaseikkailu kuljettaa Bondin (Sean Connery) Istanbuliin, jossa hänen on määrä varasta. Ruotsinkielinen selostus Christo?er Herberts. 13.00 Monday Mornings (12) 13.40 Ihanat autot 14.00 Doctor Who (12) 15.00 Kioski: Aleks’in Wonderland 15.30 Intohimona akvaariokalat 16.00 Summeri (7) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Monday Mornings (12) 18.45 Lesbot 19.00 The Musketeers (12) 19.55 Freestyler Extreme 20.00 Ruisrock 2016 21.50 Yle Uutiset ja Urheiluruutu 22.00 Unelmien kolhimat (7) 22.45 Bates Motel (16) 00.25 Game of Thrones (16) 01.15 04.01 Uutisikkuna MTV3 06.30 Aamusää 07.00 Huomenta Suomi 08.55 Uutispäivä 09.00 Kauniit ja rohkeat (S) 09.30 Emmerdale (7) 10.00 Haaveiden talo hartiapankilla 11.00 Formula 1: osakilpailu 13.30 Farm Kings 14.30 Koiralle koti 15.00 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy 16.00 Britannian hovi lähikuvassa 17.00 Kauniit ja rohkeat (7) 17.25 Salatut elämät (7) 18.50 Suomen romanttisin makuuhuone 19.00 Seitsemän Uutiset ja päivän sää 19.25 MTV Sport Uutiset 19.30 SuomiAreena Special 21.00 Bones (16) 22.00 Kymmenen Uutiset ja päivän sää 22.25 MTV Sport Uutiset 22.35 Pääministerin kesätentti SuomiAreenalla 23.35 Legends (16) 00.35 Yövahti 01.35 Kohde (16) 02.35 05.30 Miljoonapotti Nelonen 05.00 Ennustaja-TV 06.00 Bumba (S) 06.05 Bubble Guppies (S) 06.30 Transformers Rescue Bots (7) 06.50 Lazy Town (S) 07.15 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 07.40 Lego Friends (S) 08.05 Angry Birds Toons (S) 08.10 Marvel’s Avengers Assemble 08.35 Lego Ninjago (7) 09.00 Vaaleanpunainen pantteri (S) 10.10 Onnenarpa 11.10 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Eläinsairaala (S) 14.15 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 15.15 Neljän tähden illallinen 15.45 Matkaoppaat 16.15 Onnenarpa 16.20 Leijonan luola USA 17.20 Suomen huutokauppakeisari 18.25 HS-uutiset ja sää 18.30 Grillit huurussa (S) 19.30 Supertähdet (S) 20.58 Keno 21.00 Elokuva: Salainen agentti 007 ja tohtori No (16) 23.15 Paratiisihotelli Ruotsi (S) 00.15 Leijonan luola USA 01.15 Pelastushelikopteri (S) 02.15 Blue Bloods (12) 03.15 05.00 Ennustaja-TV TV1 04.00 Uutisikkuna 06.15 Aamusydämellä 06.55 Ylen aamu-tv 09.30 Kaikkea kaupan 10.00 Naapureita ja ystäviä (7) 10.50 Päivän kasvo 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Alueuutiset 12.20 Päivä Ruotsissa 12.35 Tohtori Kiminkinen 13.05 Tiettömän taipaleen takana 13.35 Onni etsii asuntoa (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.50 A-studio 16.20 Puutarhaunelmia 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.07 Naapureita ja ystäviä (7) 18.00 Yle Uutiset 18.13 Yle Uutiset alueeltasi 18.20 Päivän kasvo 18.30 Kaikkea kaupan 19.00 Rakkaudesta puutarhaan 19.50 Pohjolan luonto 20.00 Metsien kätkemä 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu 21.00 Jobs (12) 23.05 Yle Uutiset 23.10 Kotikatsomo: Mökki (S) 00.00 Prisma: Valliriutan salattu elämä 00.55 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 12.7. 20.58 Keno 21.00 Elokuva: Kolme muskettisoturia (12) 23.15 Elokuva: Piraija 3DD (18) 00.55 Elokuva: Shanghai Noon (12) 03.10 05.00 Ennustaja-TV TV1 04.00 Uutisikkuna 08.00 Yle Uutiset 08.05 Avara luonto: Pohjois-Amerikka 09.00 Yle Uutiset 09.05 Aamusydämellä 09.55 Yle Uutiset 10.00 Jumalanpalvelus 11.10 Yle Uutiset 11.15 Tartu Mikkiin 12.05 Puutarhaunelmia 12.35 Virkistysalue (S) 12.55 Tangomarkkinat 2016: Kuningatarfinaali 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Kulutustavaratarkastajat 15.50 Kotikylä (12) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Metsien kätkemä 18.45 Tangomarkkinat 2016: Uudet kuninkaalliset 18.55 Neiti Marple: Syyttävä sormi (12) 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu 21.05 Kotikatsomo: Mökki (S) 21.55 Vera Stanhope tutkii (12) 23.25 Elämäni unelma 00.05 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 ESL One: Counter-Strike 06.00 Uutisikkuna 07.45 Pikku Kakkonen 07.46 Nimipäiväonnittelu: 10.7. O H J E L M A T I E D O T Perjantai 8.7. Yle TV2 klo 19.00 Yleisurheilua: Eliittikisat, Lahti. HD Nelonen klo 21.00 Elokuva: Kolme muskettisoturia. 07.48 Pikkuli (S) 07.53 Sormilla vai puikoilla 08.00 Hilla ja avaruuden Eetu (S) 08.10 Maukka ja Väykkä (S) 08.22 Musarullaa! 08.47 Petteri Kaniini (S) 09.00 Galaxi 09.01 Nokkelikot (7) 09.12 Jotain rajaa (7) 09.22 Late Lammas: Lampolan kesäkisat (S) 09.24 Aika härdelli! (7) 09.36 Lohikäärmeratsastajat (7) 10.00 Uusi päivä (S) 11.55 Satuhäät 12.45 Onnistuuko avioliitto. 06.53 Lilli ja kukkaisystävät (S) 07.03 Puutarhan tonttu 07.11 Paula (S) 07.18 Lauran tähti (S) 07.32 Humps (S) 07.39 Lauri kilpa-auto (S) 07.49 Hommat hoituu 07.55 Anniina Ballerina (S) 08.23 Galaxi 08.24 Viidakkokirja (7) 08.35 Kesäleiri (7) 08.50 Erätulilla kalavesillä 09.00 Black Box (12) 09.45 Kerrostaloelämää (7) 10.00 Afrikan kansallispuistojen eläimiä 10.30 Kioski: Marjan vallassa 11.00 Summeri (7) 12.00 Luontoretkellä: Pelissä lohen elämä 12.30 Tanskalainen maajussi 13.00 Ikuiset arvet 13.30 Matkakassi 14.00 Doctor Who (12) 15.00 Uusi päivä (S) 16.00 Summeri (7) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Kummeli (7) 18.30 Yleisurheilua: Eliittikisat Lahti 21.00 Kummeli V 21.25 Kimmo (7) 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.00 Stacey Dooley: Nuoret amerikkalaiset 22.50 Banshee (16) 23.40 VICE: Return of the Black Death (12) 00.01 VICE: Polish March 00.15 VICE: The Internet’s Most Famous Coroner 00.25 04.00 Uutisikkuna MTV3 06.30 Aamusää 07.00 Huomenta Suomi 08.55 Uutispäivä 09.00 Viking Loton ja Jokerin tulokset 09.05 Kauniit ja rohkeat (7) 09.30 Upeat skandikodit 10.00 Haaveiden talo hartiapankilla 11.00 Lääkärit 13.30 Grand Designs unelma-asunnot 14.30 Mummomafia 15.30 Millerit (S) 16.00 Suomen ihanimmat häät 17.00 Kauniit ja rohkeat (7) 17.25 Viking Loton ja Jokerin tulokset 17.30 Salatut elämät (7) 18.50 Suomen romanttisin makuuhuone 19.00 Seitsemän Uutiset 19.15 Päivän sää 19.25 MTV Sport Uutiset 19.30 SuomiAreena Special 21.00 Finnjävel ravintola helvetistä 21.30 Ketonen & Myllyrinne (12) 22.00 Kymmenen Uutiset ja päivän sää 22.25 MTV Sport Uutiset 22.35 Rikoksista pahin (16) 23.35 Backstrom (12) 00.35 Last Man on Earth (S) 01.05 05.00 Miljoonapotti Nelonen 05.00 Ennustaja-TV 06.00 Bumba (S) 06.05 Bubble Guppies (S) 06.30 Transformers Rescue Bots (7) 06.50 Lazy Town (S) 07.15 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 07.40 Lego Friends (S) 08.05 Angry Birds Toons (S) 08.10 Star Wars Rebels (7) 08.35 Lego Ninjago (7) 09.00 Vaaleanpunainen pantteri (S) 10.10 Onnenarpa 11.10 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Eläinsairaala (7) 14.45 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 15.45 Neljän tähden illallinen 16.15 Onnenarpa 16.20 Matkaoppaat 16.50 Leijonan luola USA 17.50 Suomen huutokauppakeisari 18.55 HS-uutiset ja sää 19.00 Ummikot ulkomailla 20.00 Grillit huurussa (S) 20.58 Keno 21.00 Elokuva: 007 Pallosalama (16) 23.30 Sol Presents: Local Heroes Pelago Bicycles 23.35 Paratiisihotelli Ruotsi (7) 00.35 Suomen Tulli 01.35 Leijonan luola USA 02.35 Ummikot ulkomailla 03.35 Blue Bloods (7) 04.30 05.00 Ennustaja-TV Yle TV1 klo 19.00 Samassa veneessä (12)1/6. Kausi 1, 6/8. Voiko mikään yhdistää tuntemattomia naisia yhtä paljon kuin äidiksi tulo. Suuren seikkailuklassikon 2010-luvulle päivittävä toiminnallinen suurelokuva käynnistyy Venetsiasta, jossa muskettisotureiden kolmikko Athos, Porthos ja Aramis esittelee piinkovia taitojaan. Nelonen klo 21.00 Elokuva: Salainen agentti 007 Istanbulissa. Yle TV2 klo 20.15 Jalkapallon EURO 2016: Loppuottelu. Palattuaan Pariisiin soturit tutustuvat onnenonkija D'Artagnaniin ja ajautuvat hänen kanssaan vauhtia sekä hengenvaarallisia tilanteita tulvillaan olevaan seikkailuun. Ravintola Bystron avajaiset ovat ovella, mutta vielä paljon on kesken. . MTV3 klo 14.00 Finnjävel ravintola helvetistä. TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Niko Kivelä ja nurkkakunnat: Pietarsaari 06.55 Ylen aamu-tv 09.30 Kaikkea kaupan 10.00 Naapureita ja ystäviä (7) 10.50 Päivän kasvo 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Uusimaa 11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.26 Yle Uutiset Häme 11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa 12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.08 Yle Uutiset Lappi 12.25 Tiettömän taipaleen takana 12.55 Tangomarkkinat 2016: Kuningasfinaali 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.55 Delfiinit piilokamerassa 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.07 Naapureita ja ystäviä (7) 18.00 Yle Uutiset 18.13 Yle Uutiset alueeltasi 18.20 Päivän kasvo 18.30 Kaikkea kaupan 19.00 Samassa veneessä (12) 20.00 Kulutustavaratarkastajat 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 Dicte (16) 22.40 Yle Uutiset 22.45 Jatulintarha 23.40 Valaistunut (16) 00.10 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 8.7. Keskiviikko 13.7. Lauantai 9.7. Kuusi brittinaista tapaa synnytysvalmennuksessa. 06.53 Tiketi Tok (S) 07.04 Puput: Puput (S) 07.13 Q Putti 5 (S) 07.25 Babar ja Badun seikkailut (S) 07.37 Karvakuonot ja Susikurun seikkailu (S) 07.46 Laulujen ostoja myyntiliike 07.52 Pusse (S) 08.03 Puu Fu Tom (S) 08.28 Galaxi 08.29 Tenavat (7) 08.36 Joraavat juurikkaat (S) 08.39 Ötökkämiehet 08.50 Erätulilla kalavesillä 09.00 Black Box (12) 09.45 Minun maisemani 10.00 Tour de Andørja saaren ympäriajo 10.30 Kioski: Kaarlen maailma 11.00 Summeri (7) 12.00 Tuhkimotarinoita Tyttöjen ilta 13.15 Afrikan kansallispuistojen eläimiä 13.45 Kerrostaloelämää (7) 14.00 Doctor Who (12) 15.00 Uusi päivä (S) 16.00 Summeri (7) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Black Box (12) 18.45 Vauhtimimmit 19.00 The Musketeers (12) 19.55 Freestyler Extreme 20.00 Uusi päivä (S) 21.00 Jälkilämpö (12) 21.57 Yle Uutiset 22.02 Urheiluruutu 22.10 VICE: Return of the Black Death (12) 22.31 VICE: The Real Walter White 22.47 VICE: Polish March 23.01 VICE: The Internet’s Most Famous Coroner 23.15 23.58 Banshee (16) 00.00 04.00 Uutisikkuna MTV3 06.30 Aamusää 07.00 Huomenta Suomi 08.55 Uutispäivä 09.00 Kauniit ja rohkeat (7) 09.30 Upeat skandikodit 10.00 Haaveiden talo hartiapankilla 11.00 Lääkärit 13.30 Jamie Oliverin herkullinen Iso-Britannia 14.30 Merta lähemmäs kalaan 15.30 Upeat skandikodit 16.00 Löytäjät 16.30 Finnjävel ravintola helvetistä 17.00 Kauniit ja rohkeat (7) 17.25 Salatut elämät (S) 17.55 Ravit: Toto65 vihjeet 18.00 Salatut elämät (7) 18.50 Suomen romanttisin makuuhuone 19.00 Seitsemän Uutiset 19.15 Päivän sää 19.25 MTV Sport Uutiset 19.30 SuomiAreena Special 21.00 Yövahti 22.00 Kymmenen Uutiset ja päivän sää 22.25 Viking Lotto, Jokeri ja Lomatonni 22.30 MTV Sport Uutiset 22.40 Ulkopolitiikan konkarit SuomiAreenalla 23.40 Täydellinen kesä (S) 00.10 Myytinmurtajat 01.15 Happyish (7) 01.50 Villi ja vapaa (S) 02.20 06.15 Miljoonapotti Nelonen 05.00 Ennustaja-TV 06.00 Bumba (S) 06.05 Bubble Guppies (S) 06.30 Transformers Rescue Bots (7) 06.50 Lazy Town (S) 07.15 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 07.40 Lego Friends (S) 08.05 Angry Birds Toons (S) 08.10 Marvel’s Avengers Assemble 08.35 Lego Ninjago (7) 09.00 Vaaleanpunainen pantteri (S) 10.10 Onnenarpa 11.10 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Eläinsairaala (S) 14.45 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 15.45 Neljän tähden illallinen 16.15 Onnenarpa 16.20 Matkaoppaat 16.50 Leijonan luola USA 17.50 Suomen huutokauppakeisari 18.55 HS-uutiset ja sää 19.00 Kauppaneuvos Jethro (S) 20.00 Suomen Tulli 20.58 Keno 21.00 Elokuva: 007 ja Kultasormi (16) 23.15 Paratiisihotelli Ruotsi (7) 00.15 Elokuva: Uutisankkuri: Ron Burgundyn legenda (12) 02.15 Leijonan luola USA 03.15 Pelastushelikopteri (S) 04.15 05.00 Ennustaja-TV TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Helil kyläs 06.55 Ylen aamu-tv 09.30 Kaikkea kaupan 10.00 Naapureita ja ystäviä (7) 10.50 Päivän kasvo 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Alueuutiset 12.25 Tohtori Kiminkinen 12.55 Tiettömän taipaleen takana 13.25 Onnenpotku (7) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.50 A-studio 16.20 Kulutustavaratarkastajat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.07 Naapureita ja ystäviä (7) 18.00 Yle Uutiset 18.13 Yle Uutiset alueeltasi 18.20 Päivän kasvo 18.30 Kaikkea kaupan 19.00 Syyttäjä (12) 20.00 Puutarhaunelmia 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 Outlander Matkantekijä (16) 21.55 8 myyttiä työstä 22.55 Yle Uutiset 23.00 Dicte (16) 00.30 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 14.7. 07.48 Hyrräpäät (S) 07.59 Lasten musiikkiestradi 08.02 Kimmo Kuu (S) 08.22 Dinojuna (S) 08.47 Fluugalaiset (S) 09.01 Galaxi 09.02 Karvinen (7) 09.13 Aivokeskus 09.24 Tenavat (7) 09.32 Betonin särkijät 09.36 Villi tulevaisuus (7) 10.00 Kerrostaloelämää (7) 10.20 Yleisurheilun EM 12.30 Villi kortti 13.20 VICE: The Making of Mirror Heart 13.40 Tuhkimotarinoita Tyttöjen ilta 14.35 Saippuaprinssi (7) 16.30 Satuhäät 17.20 Ratsastuksen maailma 17.45 Yleisurheilun EM 20.15 Jalkapallon EURO 2016: Loppuottelu 00.40 04.40 ESL One: Counter-Strike MTV3 06.00 Miljoonapotti 08.05 Mokon suuri maailma (S) 08.20 Alvin ja pikkuoravat (S) 08.35 Littlest Pet Shop (S) 09.00 Tom & Jerry Kids Show (S) 09.25 Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat (7) 09.55 Loton ja Jokerin tulokset 10.00 Merta lähemmäs kalaan 11.00 Suomen romanttisin makuuhuone 11.30 Kädettömät kokit 12.31 Pientä mökkiremonttia 13.30 MTV Sport: F1 Ennakkotunnelmat 14.00 Finnjävel ravintola helvetistä 14.30 Salatut elämät (12) 15.30 Diili 16.30 Luojan kiitos! 17.25 Kingi 18.55 Naapurit-tuloslähetys 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 MTV Sport Uutiset 19.20 MTV Sport: F1 Extra 19.30 Täydellinen kesä (S) 20.00 Elastinen feat. 13.50 Yleisurheilun EM 16.45 Löytöretkiä maailmaan 17.10 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 18.10 Pako erämaasta 19.00 Yle Uutiset ja Urheiluruutu 19.10 VICE: The Making of Mirror Heart 19.30 Yleisurheilun EM 23.10 04.00 ESL One: Counter-Strike MTV3 06.00 Miljoonapotti 08.10 Mokon suuri maailma (S) 08.25 Vikke Viikinki (S) 08.40 Littlest Pet Shop (S) 09.05 Tom & Jerry Kids Show (S) 09.30 Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat (7) 10.30 Kesäkuski 11.00 Jamie Oliverin helpot herkut 11.25 Nigel Marvenin pingviinisafari 12.25 Big Top Scooby-Doo! (7) 14.00 MTV Sport: F1 Ennakkotunnelmat 14.30 Teknavi 15.00 Pomo piilossa 16.00 Salatut elämät (12) 17.00 MTV Sport: Ravikunkku 18.00 Luojan kiitos! 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 MTV Sport Uutiset 19.20 Pilanpäiten 19.30 MTV Sport: F1 Paalupaikka 20.00 Pop’n’Roll 21.00 Selviytyjät 22.00 Kymmenen Uutiset ja päivän sää 22.15 Lotto, Jokeri ja Lomatonni 22.25 MTV Sport Uutiset 22.35 MTV Sport: F1 Extra 22.45 Johan Falk 8 107 patrioottia (16) 00.40 Wimbledon 01.40 Katujen kasvatti (16) 02.40 06.30 Miljoonapotti Nelonen 05.00 Ennustaja-TV 09.00 Matkaoppaat 11.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 12.05 Suomen huutokauppakeisari 14.15 Leijonan luola USA 16.20 Hauskat kotivideot 16.50 Neljän tähden illallinen 18.55 HS-uutiset ja sää 19.00 Haluatko miljonääriksi. Sami kuulee ääniä joita me muut emme kuule. Tiistai 12.7. Sunnuntai 10.7. Torstai 14.7. Selostus Matti Härkönen (kuva). 06.52 Taikakaruselli (S) 07.04 Viljami (S) 07.09 Leikitään: Kesäleikit 07.10 Puuharit (S) 07.24 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S) 07.39 Pasin ja Kielon valtakunta (S) 07.51 Martta puhuu (S) 08.16 Galaxi 08.17 Milin miljoona kysymystä (7) 08.24 Roni Neutroni (7) 08.50 Jalkapallon EURO 2016 11.00 Summeri (7) 12.00 Onnistuuko avioliitto. 06.53 Matikkahirviöt (S) 07.05 Keppihevostalli 07.12 Olivia (S) 07.26 Saku & Vaakku (S) 07.37 Neppajymykerho 07.42 Pikku hirviötyttö (S) 07.48 Planeetta Kosmo (S) 08.01 Sirkus Temppula 08.06 Vekarat! (S) 08.32 Galaxi 08.33 Ötökät (S) 08.35 Karvinen (7) 08.50 Erätulilla kalavesillä 09.00 Monday Mornings (12) 09.45 Minun maisemani 10.00 Majakan miehet 10.30 Kioski: Rakelin kuplassa 11.00 Summeri (7) 12.00 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 13.00 Tanskalainen maajussi Kööpenhaminassa 14.00 Doctor Who (12) 15.00 New York, amerikkalainen unelma 16.00 Summeri (7) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Black Box (12) 18.45 Lesbot 19.00 The Musketeers (12) 19.55 Freestyler Extreme 20.00 Uusi päivä (S) 21.00 Villi kortti 21.50 Yle Uutiset ja Urheiluruutu 22.00 Tuhkimotarinoita Tyttöjen ilta 23.15 Banshee (16) 00.10 04.00 Uutisikkuna MTV3 06.30 Aamusää 07.00 Huomenta Suomi 08.55 Uutispäivä 09.00 Kauniit ja rohkeat (7) 09.30 Upeat skandikodit 10.00 Haaveiden talo hartiapankilla 11.00 Lääkärit 13.30 Grand Designs unelma-asunnot 14.30 Mahdoton taloprojekti 15.30 Pientä mökkiremonttia 16.30 Mike & Molly (S) 17.00 Kauniit ja rohkeat (7) 17.25 Salatut elämät (S) 18.50 Suomen romanttisin makuuhuone 19.00 Seitsemän Uutiset ja päivän sää 19.25 MTV Sport Uutiset 19.30 SuomiAreena Special 21.00 NCIS: New Orleans (12) 22.00 Kymmenen Uutiset ja päivän sää 22.25 MTV Sport Uutiset 22.35 Nuoret poliitikot SuomiAreenalla 23.35 Rizzoli & Isles (12) 00.35 Americans (12) 01.35 05.30 Miljoonapotti Nelonen 06.00 Bumba (S) 06.05 Bubble Guppies (S) 06.30 Transformers Rescue Bots (7) 06.50 Lazy Town (S) 07.15 My Little Pony (S) 07.40 Lego Friends (S) 08.05 Angry Birds Toons (S) 08.10 Marvel’s Avengers Assemble 08.35 Lego Ninjago (7) 09.00 Vaaleanpunainen pantteri (S) 10.10 Onnenarpa 11.10 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Eläinsairaala (S) 14.45 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 15.45 Neljän tähden illallinen 16.15 Onnenarpa 16.20 Matkaoppaat 16.50 Leijonan luola USA 17.50 Suomen huutokauppakeisari 18.55 HS-uutiset ja sää 19.00 Ummikot ulkomailla 20.00 Huvila & Huussi 20.58 Keno 21.00 Elokuva: Salainen agentti 007 Istanbulissa (16) 23.20 Paratiisihotelli Ruotsi (S) 00.20 Suomen Tulli 01.20 Poliisit kotihälytys (12) 02.20 Leijonan luola USA 03.15 Ummikot ulkomailla 04.15 05.00 Ennustaja-TV TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Löytöretkiä luontoon 06.55 Ylen aamu-tv 09.30 Kaikkea kaupan 10.00 Naapureita ja ystäviä (7) 10.50 Päivän kasvo 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Alueuutiset 12.20 Päivä Ruotsissa 12.35 Tohtori Kiminkinen 13.05 Tiettömän taipaleen takana 13.35 Särkelä itte (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.50 Pessimistit onnea etsimässä 16.20 Helil kyläs 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.07 Naapureita ja ystäviä (7) 18.00 Yle Uutiset 18.13 Yle Uutiset alueeltasi 18.20 Päivän kasvo 18.30 Kaikkea kaupan 19.00 Prisma: Halujen tulkinta 20.00 Niko Kivelä ja nurkkakunnat: Kaskinen 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.35 Valkoinen kuningatar (16) 22.35 Yle Uutiset 22.40 Ulkolinja: Maailman vaarallisin työ (12) 23.30 23.59 Aistien haastaja TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 13.7. 21.00 Amazing Race 22.00 Kymmenen Uutiset ja viikon sää 22.25 MTV Sport Uutiset 22.35 Formula 1: osakilpailu 23.35 MTV Sport: F1 Extra 23.45 Wimbledon 00.45 Broadchurch (S) 01.45 05.30 Miljoonapotti Nelonen 05.00 Ennustaja-TV 09.00 Jaksa paremmin 09.30 Huvila & Huussi 10.30 MM-ralli: Puola, Extra 11.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 11.55 Suomen huutokauppakeisari 13.55 Leijonan luola USA 15.55 Kauppaneuvos Jethro (S) 16.50 Haapasalo goes lomalle 18.55 HS-uutiset ja sää 19.00 Hyvät kaupat (S) 20.00 Hauskat kotivideot 20.58 Keno 21.00 Elokuva: Kuusi päivää, seitsemän yötä (12) 23.10 MM-ralli: Puola, Extra 23.40 Criminal Minds 01.35 Pelastushelikopteri (S) 03.35 05.00 Ennustaja-TV TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Virkistysalue (S) 06.55 Ylen aamu-tv 09.30 Kaikkea kaupan 10.00 Naapureita ja ystäviä (7) 10.50 Päivän kasvo 11.00 Yle Uutiset 11.05 Pisara 11.10 Jumalanpalvelus 12.20 Palanen: Muistot 12.35 Tohtori Kiminkinen 13.05 Tiettömän taipaleen takana 13.35 Tytön huivi (S) 14.45 Arkistokuvia: Tukkilaiset tulikokeessa (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.50 Minun totuuteni: Per Gahrton 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.07 Naapureita ja ystäviä (7) 18.00 Yle Uutiset 18.13 Yle Uutiset alueeltasi 18.20 Päivän kasvo 18.30 Kaikkea kaupan 19.00 Historia: Hiroshiman painajainen 20.00 Helil kyläs 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Dokumenttiprojekti: Äänimies 22.20 Shetlandsaarten murhat (12) 23.20 Yle Uutiset 23.25 Kotikylä (12) 00.25 04.00 Uutisikkuna TV2 04.40 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 11.7. 06.52 Kim ja Kai (S) 06.59 Lintumiehet 07.08 Kati ja Töppö (S) 07.20 Unohdettujen purkkien kansa (S) 07.26 Metkat Mesiläiset (S) 07.34 I-hah-haa 07.39 Petrin tiikeritarinat (S) 07.50 Kaapo (S) 08.16 Galaxi 08.17 Late Lammas (S) 08.24 Villit futarit (7) 08.50 Jalkapallon EURO 2016 10.30 Luontoretkellä: Meren hylkeitä 11.01 Summeri (7) 12.10 Villi kortti 13.00 Yleisurheilun EM 16.00 Summeri (7) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Monday Mornings (12) 18.40 Lesbot 18.55 Yleisurheilun EM 23.00 04.00 ESL One: Counter-Strike MTV3 06.35 Aamusää 07.05 Minun kirjahyllyni 07.30 Huomenta Suomi 08.30 Studio55.fi 08.55 Uutispäivä 09.00 Kauniit ja rohkeat (S) 09.30 Emmerdale (7) 10.00 Haaveiden talo hartiapankilla 11.00 Lääkärit 13.30 Diili 14.30 Tervetuloa Ruotsiin! (S) 15.00 Mike & Molly (S) 15.30 Millerit (7) 16.00 Kädettömät kokit 17.00 Kauniit ja rohkeat (S) 17.25 Salatut elämät (7) 18.50 Suomen romanttisin makuuhuone 19.00 Seitsemän Uutiset 19.15 Päivän sää 19.25 MTV Sport Uutiset 19.30 Emmerdale (7) 20.05 Uuno Turhapuron muisti palailee pätkittäin (7) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 MTV Sport Uutiset 22.35 MTV Sport: F1 Extra 22.45 Chronicle (12) 00.25 Eurojackpot, Jokeri ja Lomatonni 00.30 Kadonnut (12) 01.45 05.10 Miljoonapotti Nelonen 05.00 Ennustaja-TV 06.00 Bumba (S) 06.05 Bubble Guppies (S) 06.30 Transformers Rescue Bots (S) 06.50 Lazy Town (S) 07.15 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7) 07.40 Lego Friends 08.05 Angry Birds Toons (S) 08.10 Marvel’s Avengers Assemble 08.35 Lego Ninjago (7) 09.00 Vaaleanpunainen pantteri (S) 10.10 Onnenarpa 11.10 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Eläinsairaala (S) 14.45 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 15.45 Onnenarpa 15.50 Victoria’s Secret Fashion Show 2015 16.50 Matkaoppaat 18.55 HS-uutiset ja sää 19.00 Hauskat kotivideot 20.58 Keno 21.00 Elokuva: Unbreakable särkymätön (16) 23.15 Elokuva: Piraija 3D (18) 01.00 Kauppaneuvos Jethro (S) 02.00 Elokuva: Veijarit (12) 04.20 05.00 Ennustaja-TV TV1 04.00 Uutisikkuna 08.00 Yle Uutiset 08.05 Rakkaudesta puutarhaan 09.00 Yle Uutiset 09.05 Tanskan aarteenmetsästäjät 09.35 Luontohetki: Attenborough’n erikoiset 10.00 Yle Uutiset 10.05 Delfiinit piilokamerassa 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Uusimaa 11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.26 Yle Uutiset Häme 11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa 12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.08 Yle Uutiset Lappi 12.15 Minun totuuteni: Caroline Krook 13.15 Dokumenttiprojekti: Ruokaa ja ystäviä 14.30 Parakkielämää Oslossa 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Pisara 15.15 Metsien kätkemä 15.50 Historia: Kivikauden fossiililöydöt 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.05 Prisma: Valliriutan salattu elämä 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Niko Kivelä ja nurkkakunnat: Pietarsaari 18.45 Avara luonto: Pohjois-Amerikka 19.35 Ryhmä Pullman (12) 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu 21.00 Tangomarkkinat 2016: Kuningatarfinaali 23.05 Tartu Mikkiin 23.55 Rouva varapresidentti (S) 00.25 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 ESL One: Counter-Strike 06.00 Uutisikkuna 07.45 Pikku Kakkonen 07.46 Nimipäiväonnittelu: 9.7. Yle TV1 klo 21.30 Dokumenttiprojekti: Äänimies. Samin mielestä äänten kanssa voi oppia elämään, eivätkä ne välttämättä aina ole pahasta
JÄRKEÄ TALOUSASIOIDEN HOITOON * Kirjanpito * Palkanlaskenta * Henkilöstövuokraus Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen Econia Yrityspalvelut Oy Kauppakatu 12, 39500 IKAALINEN puh. 050 307 3265, Hämeenkyrö VILJAKKALAN TAKSIT päivystys 24 h/vrk p. Siivouspalvelu T. ark. 03 371 6122, 0400 929 614 Parturi-kampaamo SIRKKA VUORI Kärrykuja 3, H:kyrö, p. PUSA P. 0400 634 530 Parturi-kampaamo JOHANNA P. 0400 831 699 TERKAN TAKSI 1 + 6 ja pyörätuoli SÄHKÖ J SALO KY S ÄHKÖ JA LÄMPÖPUMPPUASENNUKSET P. 03 371 6995, 040 063 4040 Ristamäentie 24, Hämeenkyrö p. 03 371 3560 taydentoimittajat@kolumbus.. 03 371 6004 AUTOHUOLTO KETOLA & VESA OY Henkilö-/pakettiautojen huolto Varaosamyynti Ilmastointilaitehuolto Kulj.liike U. 040 504 2515, 040 557 2915 www.turvalayhtiot.. 03 458 6700 TILITOIMISTO JA MAATALOUDEN NEUVONTAPALVELUT Jämijärven Agritilit P. 040 7541 090 Kyröskoski KOTIRASTAS.FI mökkitalkkarityöt ML Huolto , Hämeenkyrö Jalkahoitaja Jaana Kouhio Kotija laitoskäynnit p. 044 970 7530 A. 8–18, la suljettu P. 0500 236 565. 040 708 1113 Ikaalinen UUSI OSOITE Vatalakatu 6, Kulttuuricampus p. 050 310 7777 KOULUTETTU HIEROJA Petri Koski p. Kunnaneläinlääkäri PIRTEVA Hollitie 5, Hämeenkyrö Ajanvaraus arkisin 8–9.00 p. 044 5474 516 Vuokrataan NOSTOLAVAA P. 03 371 3031 Parturi-Kampaamo MARJA-LIISA Vanha Tampereentie 14–16 Ikaalinen 03 4586 459 TUULA NIEMINEN Kyröskoski p. 51, 39200 Kyröskoski. 03 371 5601, 040 179 0001 av.: ti klo 11–15, ke 13–15, pe 11–15 Mirja Remes 044 575 3753 Kyröskoski, Koskitie 6. 03-448 2501 KYRÖSKOSKEN HUOLTOKESKUS OY Autojen monimerkkihuolto Av. 03 371 4864, 0500 686 123 KOSKEN MATTO HÄMEENKYRÖN TAKSIASEMAT p. 03 371 6911 Hämeenkyrö Hämeenkyrön Kirjapaino Eteläntie 2, KYRÖSKOSKI P. Lähde mukaan ilmoitukset@mediaperheoiva.. 03 371 2245, to sulj., Viljakkala Kampaamo Omahelmi Valtakatu 61, Kyröskoski 044 2464 511 Hiusmuotoilija Ansku Jokireitti 4, Kyröskoski PARTURI Pirjo Kauranen Hämeenkyrön Liikekeskus, Härkikuja 2, p. PITKÄNEN 0400 538 787 VERHO-EXPERT OY Valtak. Kauneusja jalkahoitola Cacao Palinperäntie 35, Ikaalinen P. 03 371 4047 Kyron sairauskassa p. 050 327 6707 Härkikuja 2, Hämeenkyrö Telkontie 40, Kyröskoski Käytä paikallisia palveluita, se kannattaa! Autoja konekorjaamo KARTTUNEN Viljakkala, p. Edustusliike ILKKA HÄKLI OY * Rakennustarvikkeet edullisesti P. 040 676 4000 ympäri vuorokauden, myös ennakkotilaukset, paarija pyörätuolikuljetukset, invataksit. 040 514 8031 Koulutettu hieroja Raimo Hamari p. HYVÄHIERONTA Leena Erämaa, P. 03 371 6080 tai autot 0500 239 557, 0500 846 966 Valtakatu 30, Kyröskoski Puh. 03 371 6641. 0400 636 136, Hämeenkyrö tarvikkeet ja aineet Naudanlihaa (Kyyttö ja Angus). 040 739 9407 HÄMEENKYRÖN SÄHKÖPALVELU OY suunnittelu ja tarvikemyynti 39100 Hämeenkyrö p. 23 TORSTAI 7.7.2016 VEKSIN VARIKKO Nuijamiestentie 51, Hämeenkyrö 0400 929 838 Erikoishammasteknikko UNTO YLIHAVERI, Parkano Keskuskatu 5, p. 040 777 5738, 0400 898 500 TILAUSLIIKENNE ARE OY BUSSIT: 1+18, 1+19, 1+48 ja 1+50 paikkaa TAKSI: 1+8 tilausliikenneare.. 03 371 6148 Jaakontie 10, 39200 KYRÖSKOSKI P. 010 219 7220 Eläinlääkäriasema Hasseli Asemantie 1, Ylöjärvi www.hasseli.. 03 371 2373 ja korjaus Autotarvikkeet edullisesti Hämeenkyrön TARVIKEPISTE Oy Jaakont. 045 894 2218 , Hämeenkyrö Parturi-kampaamo KAISA Hämeenkyrön Liikekeskus, 2. 050 912 1339 Jalkaja kauneushoitola Liikekeskus, Hämeenkyrö SKY-kosmetologi Pirjo Sirén P. Av. 050 554 2339 LVI-Palvelu Seppo Joenperä 0400 335 034 Sepäntie 1, Kalalahti, Hämeenkyrö Av. alv. 03 371 6152 Valtak. 03 371 6235 Putkityö KUUKKULA P. 045 666 9500 Vuokrataan 4 hlö Kuomullinen peräkärry www.nettikaravaani.com/yritys/pasinmatkailuauto 0400 156 669, Kyröskoski P. 59, Kyröskoski, p. 045 646 9842 TILITOIMISTO AHVENAINEN Sepänkatu 3, Kyröskoski Hämeenkyrön liikekeskus P. la 10–13 KM Sähköasennus OY P. 040 776 1454, Kyröskoski Kauneusja jalkahoitola SKY-kosmetologi Anne Vainikka Valtakatu 57 LH 1, Kyröskoski P. p. 03 4587 576 KUNTOUTUSASEMA IKAALISTEN FYSIKAALINEN HOITOLAITOS KY 03 4586 921 Myllymäenkatu 14, ma–ke FT Sinikka Sinivuori SORAT ja MURSKEET Myös noudot M Suuriniemi Kuljetus P. SATAKUNNAN AUTOKORJAUS Tippavaarantie 9, KYRÖSKOSKI P. ma-pe 6.30–17, la 8–14 P. 050 522 4976 Valtakatu 36, Kyröskoski p. 040 5544204 www.matrocks.. 040 557 0537, Kyröskoski Palvelemme-sivu julkaistaan viikottain UutisOivassa. 045 112 2557 TURVALA YHTIÖT OY Rakennusja remonttityöt, maanrakennustyöt P. Salomäki Oy * Lokakaivojen tyhjennykset * Viemäreiden avaukset, kuvaukset P. LKV Hämeenkyrön TILIja KIINTEISTÖPALVELU Oy Kyrönsarventie 6, Hämeenkyrö P. / p. ma-pe 8–14 Hämeenkyrön PUTKIASENNUS Ky P. Antilan Luomupihvit, av. 0400 132 680 www.kattourakointi.com Julkinen kaupanvahvistaja ANSSI HONKILAHTI P. www.kolumbus.?/taydentoimittajat kodinelektroniikka MERJA SORJONEN P. 03 3715 148, 044 549 7982 Hieroja Iris Koski P. Esim. 050 330 4283 , Hämeenkyrö Laiskajaakon Taksi 050 571 7573 henkilöä pyörätuolikuljetukset taksi@laiskajaakko.net TERKAN-KIITO Tavarakuljetukset p. 03 371 5402, myös värikopiot Kotitalouskonehuolto KIRMO Oy Valtakatu 8, 39200 Kyröskoski Ma-pe klo 8–12, p. 03 371 6994, 040 548 0830 HEHTAARIPÖRSSI LKV Asko Pitkänen, 050 304 3088 Kiinteistöhuolto RUUSKA Oy www.kiinteistohuoltoruuska.. 03 371 6192 Valokuvauskeskus Ekiteki Ky p. Taksija tilausliikenne KETOLA 1+55, 1+32, 1+19, 1+16, 1+8 P. 0400 862 596, 040 769 8420 myynti@maanrakennusjokinen.. 045 3412 733 www.tmh-tilit.com KYRÖSKOSKEN LÄÄKINTÄVOIMISTELU OY Valtakatu 36, p. P. 1, Kyröskoski p. 0407460515 PAIKALLINEN SUOMALAINEN 03 448 0600, ma-pe 8.30–16.30 HÄMEEN KATTOURAKOINTI OY Edullisesti takuutyönä! P. 03 371 6520 Parturiliike HANNU LEPISTÖ Kyröskoski, p. 03 371 6994, 040 548 0830 anssi.honkilahti@asuntori.. 24 %). 050 411 7091 Kauneushoitola Kimallus Karoliina Härkki Avoinna ajanvarausten mukaisesti Härkikuja 2, Hämeenkyrö P. kolmen rivin ilmoitus maksaa 87 € (sis. ilkka.hakli@edustushakli.. Ilmoituksen hinta 29 €/ rivi kolmen kuukauden jaksolta. P. 0400 732 857 www.edustushakli.. 03 5652 4100 lauri.teivaala@pirkkala.. 040 570 5655 Fysioterapeutit Timo Ranta, Ulla Virkorinne Vanha Tampereent.18-20, Ikaalinen Puh. krs, Parturi-Kampaamo KOSKI Valtakatu 49, Kyröskoski P. 0400 490 808, www.ekiteki.fi Taksi Jarmo Kangasmäki P. 040 762 8073 www.kauneuscacao.. 03 4587 297, www.econia.com Soutajantie 8, Ikaalinen Puh. P. p. 044 259 0081 SL Tilitaito , Hämeenkyrö www.sltilitaito.
24 TORSTAI 7.7.2016 TILTUN MAKASIINI TMI JOHANNA KOIVU 521232 (80 , 30 ) VEKSIN VARIKKO 521054 (80 , 25 ) KYRÖSNÄKÖ * 521467 (80 , 25 ) PLUSTERVEYS OY PLUSTERVEYS-TEMPODENT 520946 (80 , 25 ) HÄMEENKYRÖN VET-PRAXIS OY 521485 (80 , 50 ) LAURILAN BETONI* 521476 (80 , 50 ) SILMÄASEMA SYRJÄNEN 520981 (80 , 30 ) HÄMEEN KATTOMIEHET OY 521047 (80 , 25 ) ASIANAJOTOIMISTO PATRIKAINEN, MIETTINEN 520992 (80 , 55 ) IKAALISTEN-PARKANON PUHELIN OSAKEYHTIÖ 521414 (80 , 100 ) HÄMEEN KATTOURAKOINTI HANNU SOUKKO 521199 (80 , 40 ) AUTOJA VARAOSAMYYNTI T. 010 5010 525 EDULLISET KÄYTETYT JA UUDET VARAOSAT JÄMIJÄRVELTÄ! www.varaosahinttu.. Tilitoimistopalvelut . 040 5354 569, 040 7023 313 PARHAAT BETONIT Laurilan Betoni 39200 Kyröskoski laurilanbetoni@laurilanbetoni.. LEMMIKIT Härkikuja 1 B, 39100 Hämeenkyrö 0400 854 343 UUTTA! Olemme auki normaalisti myös heinäkuun. 03 458 6520 ark. Isännöintipalvelut . Hinttu p. 4 ÖLJYN Laatumaali ULKOSEINIIN P. 03 371 6778, avoinna ark. Toimitus 03 458 7787 Studio 03 458 7788 Markkinatori ja toiveet 0700 97 234 Tekstiviestit 1730 35 Aloita tekstiviesti sanalla SUN, lyö välilyönti, sen jälkeen oma viestisi meille ja lähetä se numeroon 1730 35 PALVELUT Vanha Tampereentie 18–20, 39500 IKAALINEN, puh. Puh. www.autopurkaamot.com osamyynti.hinttu@gmail.com Romuajoneuvojen virallinen vastaanottopiste – Noutopalvelu. HINTTU 521264 (80 , 50 ) PIRKANMAAN OIKEUSAPUTOIMISTO 521036 (80 , 25 ) POHJOIS-SATAKUNNAN VIESTINTÄ C/O ASPYHT 521017 (80 , 45 ) YLI-HAKKOLA MIKA 521318 (80 , 25 ) KÄRRYSOJA MARKKU 521321 (80 , 25 ) NOTARIAATTI & LKV TOIMISTO IRJA INKINEN 521001 (80 , 30 ) IKAALISTEN TILIJA KIINTEISTÖ OY 521009 (80 , 55 ) KYRÖSKOSKI, Valtakatu 36 Puh. Maksuton alkuneuvonta. 0400 833 483 Kaikki lakiasiat riitaja rikosasiat, sopimusja korvausasiat perheja perintöasiat, avioerot oikeudenkäynnit (myös maksuttomat) Neuvottelut Ikaalisissa Tampereentie 14–16, IKKOY:n tilat, sopimuksen mukaan, ajanvaraus 03 254 2100. Akupunktioaikoja! ELÄINLÄÄKÄRIPALVELUT Hämeenkyrön keskustassa NOUTOVARASTO Markku Kärrysoja Suurimaa, Kortesluomantie 219, 040 5122 801 virtasenmaalitehdas.. 9–17, SILMÄTAUTIEN ERIKOISLÄÄKÄRIT Jussi Rantanen I Jarkko Lappalainen SILMÄTAUTIEN ERIKOISLÄÄKÄRIT Ikaalinen, Vanha Tampereentie 14–16 p. 03 371 6106, 03 371 6536, fax 03 371 6475 RAUTAROMUA RAUTAROMUA Ostetaan isot erät! Mika Yli-Hakkola Lohikko, p. 03 457 330, www.iktiki.com, kirjanpito@iktiki.com, isannointi@iktiki.com Asiantuntevaa ja monipuolista palvelua: . 10–17 la 10–13 SYRJÄNEN Rahkolankuja 18 A 1, IKAALINEN 010 322 9656 HAMMASLÄÄKÄRISI IKAALISISSA HYVINVOINTI 4 ILMOITUKSEN SARJA, JULKAISU PERÄTTÄISINÄ VIIKKOINA. Minimikoko 2 x 25 mm. Kiinteistöjen huollot ja siivoukset 0400 156 669 www.nettikaravaani.com/yritys/pasinmatkailuauto LIIKENNE Autoja Varaosamyynti T. Kysy lisää mediamyynnistä Hämeenkyrön toimipiste 03 3143 3100 Ikaalisten toimipiste 03 3143 3150 HUOLLOT Vuosien ammattitaidolla Ajoneuvojen huollot ja korjaukset Rengasmyynti ja -hotelli VEKSIN VARIKKO Nuijamiestentie 51, Hämeenkyrö 0400 929 838 www.kattourakointi.com PYYDÄ ILMAINEN ARVIOINTI KATTOREMONTIT TIILIja PELTIKATOT Paikallinen, luotettava HÄMEEN KATTOURAKOINTI 0400 132 680 OIVAT OSAAJA OIVALLINEN ILMOITTAJAN PALSTA KOTI JA RAKENTAMINEN KAIKKI KATTOTYÖT KIRVESMIESTYÖT kattomiehet.. 0440 832 699, 0400 838 909 Sivutie 6, Kyröskoski VAHAUKSELLA! -20 %– 50 % Hyllyssä olevat ajovarusteet. HINTA ALKAEN 32,50 € / ilmoitus + alv. P. asianajotoimisto@aalaki.com www.aalaki.com ASIANAJOTOIMISTO PATRIKAINEN MIETTINEN RAUHALA & LAAKSO OY Lapintie 3 C, 33100 Tampere 83000 kuuntelijaa viikossa Taajuudet: Ikaalinen, Hämeenkyrö 96,3 MHz Kankaanpää 106,7 MHz Parkano 91,7 MHz Tampere 107,8 MHz Mainosajan myynti: Eija Katajamäk i 043 2170 273 eija.katajamaki@radiosun.
03 450 51 Apua saa myös puhelimitse Käyttötuki 0600 308 090 0,96 €/min+pvm OIVA OSAAJA Onko tässä Sinun Oivallinen ilmoituksesi. P7 1) Tuomas Vikman 7.7, 2) Samuel Salo 8.1 ja 3) Akseli Pihkaluoma 8.7. T7 1) Milja-Riikka Seppä 8.0, 2) Nelli Savisto 8.2 ja 3) Minna Saarijoki 8.5. T5 1) Anni Rebbase 6.30 ja 2) Stella Hillman 5.65. T5 1) Stella Hillman 224, 2) Reetta Niemenmaa 160 ja 3) Anni Rebbase 110. Mieti vetävä kesätarjous, sen voimassaoloaika ja toimita aineisto lehteen 8.7. P5 1) Elias Pihkaluoma 8.65, 2) Elias Iltanen 6.24 ja 3) Samu Nummela 4.46. Pituus. 9–17 la 9–14 p. Kupongin koko on 2x60 palstamillimetriä (lev. P7 1) Tuomas Vikman 13.20 ja 2) Roni Nummela 10.65. Käytännölliset tuotteet. Ilahduttavaa oli isäntäseuran urheilijoiden hyvä menestys, vaikka kirkkaimmat tähdet eivät mukana olleetkaan. mennessä. P3 1) Akseli Talonen 12.9 ja 2) Ville Rebbase 15.1. P8 1) Nuutti Nisukangas 306, 2) Joona Harjuntausta 281, 3) Eliel Kärkkäinen 275 ja 4) Jooseppi Jokinen 229. 03-3143 3157 tytti.leiwo@mediaperheoiva.. Kaikki heinäkuun 2016 loppuun mennessä liikkeisiin palautetut kupongit osallistuvat arvontaan. klo 19–19.45. Sprintteritähti Samuli Samuelsson keskittyi jo EM-kisojen harjoitteluun ja toimi kisoissa palkintojen jakajana. T7 1) Elsi Talonen 234, 2) Milja-Riikka Seppä 230, 3) Nelli Savisto 209, 4) Minna Saarijoki 198 ja 5) Ilanna OlsenPetersen 147. P6 1) Linus Kärkkäinen 8.7. 0440 832 699, 0400 838 909 Sivutie 6, Kyröskoski VAHAUKSELLA! -20 %– 50 % Hyllyssä olevat ajovarusteet Pirkanmaan Oikeusaputoimisto Oikeusavustajan vastaanotto Ikaalisissa ja Parkanossa. P5 1) Elias Pihkaluoma ja Elias Iltanen 9.0, 2) Samu Nummela 11.3. pit. T7 1) Minna Saarijoki 11.94, 2) MiljaRiikka Seppä 10.79 ja 3) Nelli Savisto 8.80. Pituus, T3 1) Lilja Kulmala 92 ja 2) Sarita Vikman 54. P7 1) Tuomas Vikman 16.05, 2) Akseli Pihkaluoma 12.50 ja 3) Samuel Salo 11.75. Luistavat kengät jalkaan. T13 1) Meeri Santa 14.2. P13 1) Sakarias Keskiruusi 1.21. Musiikista vastaavat Kauko Simonen, Viljakkalan pelimannit ja Jarmo Mäkinen. Esim. T8 1) Anastasia Toman 269, 2)Venla Smolander 260, 3)Milla Kulmala 255, 4) Kamilla Hillman 245, 5) Nelli Järvenpää ja Venla Ekman 230, 6) Aino-Helka Vastamäki 177. P5 1) Elias Pihkaluoma 216 ja 2) Kimi Olsen-Petersen 98. Pallo, P3 1) Akseli Talonen 5.00 ja 2) Ville Rebbase 1.84. T12 1) Maisa Koponen 8.41. P13 1) Sakarias Keskiruusi 14.7. T7 1) MiljaRiikka Seppä 13.27, 2) Minna Saarijoki 12.18, 3) Elsi Talonen 8.60, 4) Nelli Savisto 6.90 ja 5) Ilanna Olsen-Petersen 5.65. Arvonnan voittaja julkaistaan UutisOivassa elokuussa. N22 1) Melanie Soukko 20.68. Jätä ilmoituksesi osoitteessa: Inkulan sillalla perinteiset kesäjuhlat su 10.7. Suomen suurin juhannuksen ajan yleisurheilukilpailu oli liki viiden tunnin tapahtuma, jossa kamppailtiin kaikkiaan 64 lajissa. T8 1) Kamilla Hillman 7.6, 2) Milla Kulmala 7.9 ja 3) Nelli Järvenpää 8.1. 200 merkkiä. Kylän palvelevin Kaikki loput tuotteet 20 % Tä ll ä ku p o n g il la Nimi: Osoite: Puh: MENO-OIVA Tapahtumakalenteri verkossa ja UutisOivassa yhdistyksille, seuroille ja tapahtumajärjestäjille. T9 1) Meeri Niemenmaa 273. P6 1) Linus Kärkkäinen 16.95. Hinta VAIN 95 euroa + alv. T7 1) Milja-Riikka Seppä 240, 2) Minna Saarijoki 200 ja 3) Nelli Savisto 191. Palautathan kupongit lehden lähimpään toimipisteeseen 5.8. Lehti arpoo voittajan kaikkien liikkeisiin palautuneiden kuponkien kesken. mennessä. Kuula, T10 1) Sanni Salo 3.86. Voittaja saa valita lahjakorttinsa käyttöpaikan kesäkuponkisivulla mainostavista liikkeistä. Tytti Leiwo p. T13 1) Milla Aaltonen 7.90. 21. T9 1) Meeri Niemenmaa 11.58. Järj. P. P3 1) Akseli Talonen 125 ja 2) Ville Rebbase 81. T10 1) Hilla Teuho 1.30, 2) Saana Rajasalo 1.32 ja 3) Helmi-Alina Rinneheimo 1.45. P5 1) Elias Iltanen 217, 2) Elias Pihkaluoma 197 ja 3) Samu Nummela 105. P9 1) Tuukka Alakesti 24.87, 2) Vili Kantola 15.98 ja 3) Paulus Soini 15.63. 25 TORSTAI 7.7.2016 P. T6 1) Kristiina Uurasjärvi 187 ja 2) Tuulia Kellander 150. P10 1) Markus Toman 16.7. T11 1) Carita Kivimäki 15.2. 03-3143 3128 natasha.hjelm@mediaperheoiva.. 80, kork. Kilpailijoita tuli ympäri Suomen ja moni aloittikin juhannuksen vieton Ikaalisten kisojen kautta. klo 14. Kiekko, T12 1) Maisa Koponen 23.52. T9 1) Meeri Niemenmaa 8.2. T3 1) Lilja Kulmala 77. P8 1) Eliel Kärkkäinen 22.42, 2) Oskari Savolainen 22.40, 3) Joona Harjuntausta 15.02, 4) Jooseppi Jokinen 14.06 ja 5) Jero Lampila 4.73. T4 1) Karoliina Marttila 11.0. T5 1) Stella Hillman 209 ja 2) Anni Rebbase 133. P13 1) Mikko Saukkokoski 27.06. Tuomas Mäkelä sijoittui lisäksi kolmanneksi 40 metrillä ennätystään sivunneella ajalla 7,08. T15 1) Wilma Bruun 25.72. Heinäkuun puolivälissä vauhditetaan kaupantekoa UutisOivan näyttävällä kuponkisivulla. näkyvyyden sekä verkossa että UutisOivassa. P8 1) Nuutti Nisukangas 7.1, 2) Joona Harjuntausta 7.8, 3) Jooseppi Jokinen 7.9 ja 4) Eliel Kärkkäinen 8.0. P8 1) Oskari Savolainen ja Joona Harjuntausta 7.2, 2) Eliel Kärkkäinen 8.4, 3) Jero Lampila 9.2 ja 3) Jooseppi Jokinen 9.2. P4 1) Heikki Mikkola 10.08 ja 2) Kristian Noormägi 14.6. P5 1) Elias Pihkaluoma 10.6 ja 2) Kimi Olsen-Petersen 11.7. Ajanmukainen ilme. 3-loikka, T10 1) Hilla Teuho 7.68, 2) Miina Mäkikorte 7.19 ja 3) Saana Rajasalo 6.98. T6 1) Oona Savolainen 223, 2) Sonja Ekman 200, 3) Fanni Jokinen 194, 4) Ella Änkö 191, 5) Kristiina Uurasjärvi 188, 5) Sanja Rajasalo 168 ja 7) Tuulia Kellander 157. T15 1) Wilma Bruun 9.64 Viikkokisojen tuloksia Juhannuskisoissa ennätysosanotto IKAALINEN. P6 1) Linus Kärkkäinen 222. T5 1) Anni Rebbase 5.20, 2) Reetta Niemenmaa 4.22 ja 3) Stella Hillman 3.40. 24% (norm. P6 1) Igor Toman 203, 2) Linus Kärkkäinen 197, 3) Aatu Smolander 190, 4) Matias Iltanen 176 ja 5) Samu Teuho 147. T8 1) Nelli Järvenpää 13.65 ja 2) Kamilla Hillman 7.90. Hämeenkyrön toimipiste hs.ilmoitukset@mediaperheoiva.. P4 1) Aaro Lampila 11.3, 2) Konsta Halmela 11.5 ja 3) Heikki Mikkola 21.3. Mediaperhe Oiva tarjoaa arvonnan voittajalle 100 €:n lahjakortin. 100 metriä, T10 1) Saana Rajasalo 16.3, 2) Hilla Teuho 16.8, 3) Miina Mäkikorte 17.2, 4) Helmi-Alina Rinneheimo 19.0 ja 5) Maisa Savisto 20.7. Hyvää kesä?ilistä kupongeilla! Oivan KESÄKUPONGIT julkaistaan torstaina 14.7. P11 1) Urho Keskiruusi 15.6. P9 1) Paulus Soini 7.1, 2) Jesse Mattila 7.8, 3) Tuukka Alakesti 8.1 ja 4) Vili Kantola 8.2. P3 1) Topias Iltanen 100. T6 1) Tuulia Kellander 10.05 ja 2) Fanny Jokinen 8.95. Oiva Mediaperhe IKAALINEN. www.oivaseutu.. T8 1) Kamilla Hillman 11.75, 2) Nelli Järvenpää 10.71, 3) Venla Ekman 10.67, 4) Venla Smolander 10.19, 5) Milla Kulmala 10.06, 6) Anastasia Toman 7.06 ja 7) Aino-Helka Vastamäki 6.98. T12 1) Josefina Salmi 14.4. P4 1) Aaro Lampila 130, 2) Konsta Halmela 118 ja 3) Heikki Mikkola 117. kesäkuuta järjestettyjen Ikaalisten Urheilijoiden viikkokisojen tulokset: 40 metriä, T3 1) Sarita Vikman 14.3 ja 2) Lilja Kulmala 15.5. alv), ilmoituksen maks. P7 1) Tuomas Vikman ja Roni Nummela 8.3. T13 1) Silja Kyrönviita 24.90, 2) Milla Aaltonen 19.44. P3 1) Topias Iltanen 13.5. T6 1) Sanja Rajasalo 7.1, 2) Sonja Ekman ja Ella Änkö 8.7, 3) Kristiina Uurasjärvi 8.8, 4) Fanni Jokinen 9.1, 5) Oona Savolainen 9.4 ja 6) Tuulia Kellander 9.7. P7 1) Tuomas Vikman 230 ja 2) Roni Nummela 151. Tervetuloa! Järj. RAVINTOLAT PERJANTAISIN TUOREITA LEIVONNAISIA. P9 1) Kaapo Mäkelä 43.25. P12 1) Daniel Saaristo 14.4. Lähde mukaan! Hyvällä kuponkitarjouksella saat asiakkaat liikkeelle. Avoinna: joka päivä 10–16 Heiskankuja 1, Hämeenkyrö Lou naskahvila Pitopalvelu M AKASIINI T ILTUN SUNNUNTAISIN BRUNSSI. Rivi-ilmoituksen hinta on 20 € (sis. kesäkuuta järjestettyjen viikkokisojen tulokset: 40 metriä, T3 1) Lilja Kulmala 13.8 ja 2) Sarita Vikman 14.1. T5 1) Stella Hillman 8.9, 2) Sofia Marttila 10.9 ja 3) Anni Rebbase 11.8. T12 1) Maisa Koponen 1.23. 28. Kurssi maksaa 5 €. IU:lle kultamitaleja keräsivät Taavi Leppänen P15 100 metrillä todella kovalla ennätysajalla 11,92, Oskari Kangasniemi P15 800 metrillä hienolla ennätyksellään 2.12,90, Mikko Saukkokoski P13 kuulassa niin ikään omalla ennätyksellään 10,16 sekä Toni Mäki M19 200 metrillä kauden parhaalla ajallaan 23,29. Ajanvaraus p. Hinta sis. P6 1) Linus Kärkkäinen 8.6, 2) Aatu Smolander 9.2, 3) Igor Toman 9.3, 4) Samu Teuho 9.6 ja 5) Matias Iltanen 10.2. Avoinna: ma–to, su 10–16, pe–la 10–20 Tehtaantie 1, Kyröskoski Lounaskahvilat avoinna joka päivä Tervetuloa! Lou naskahvila Pitopalvelu PIRTTI H ILTUN GRAAFISTA suunnittelua Natasha Hjelm p. T11 1) Carita Kivimäki 1.24. Ennätysmäinen 701 osanottajan joukko rynnisti Ikaalisten Urheilijoiden juhannuskisoihin aattona. T5 1) Stella Hillman 8.6, 2) Reetta Niemenmaa 10.9 ja 3) Anni Rebbase 11.5. T6 1) Kristiina Uurasjärvi 8.9 ja 2) Tuulia Kellander 10.4. Hopealle leiskautti Tuomas Mäkelä P9 -sarjan pituudessa ennätyksellään 339 ja T15-sarjassa Aliisa Kyrönviita keihäässä tuloksella 40,55. P11 1) Urho Keskiruusi 1.22. Otto Ahlfors vietti lepopäivää ja MM-rajan rikkonut kuulantyöntäjä Samuli Kyrönviita jäi jalkavaivaisena kentän laidalle kilpakumppaniensa suorituksia seuraamaan. 2 x 25 pmm hinta 32,50 € /ilmoitus + alv. 60 mm). P4 1) Aaro Lampila 479, 2) Heikki Mikkola 4.76 ja 3) Konsta Halmela 3.58. T6 1) Sanja Rajasalo 11.07, 2) Sonja Ekman 10.60, 3) Oona Savolainen ja Kristiina Uurasjärvi 7.58, 4) Tuulia Kellander 7.15, 5) Fanni Jokinen 6.93 ja 5) Ella Änkö 5.42. T10 1) Sanni Salo 318 ja 2) Maisa Savisto 218. P7 1) Samuel Salo 274, 2) Tuomas Vikman 238 ja 3) Akseli Pihkaluoma 214. P. Pallo, P3 1) Topias Iltanen 1.14. P8 1) Nuutti Nisukangas 29.95, 2) Eliel Kärkkäinen 24.43, 3) Jooseppi Jokinen 15.85 ja 4) Joona Harjuntausta 15.02. P4 1) Heikki Mikkola 5.68. P9 1) Kaapo Mäkelä 6.5. Poltinkosken Kisa ry. P12 1) Daniel Saaristo 16.58. Lisää facebookissa: Inkulan holvisilta ry. P4 1) Heikki Mikkola 141. 171,60 €) . P6 1) Linus Kärkkäinen 13.36, 2) Samu Teuho 11.43, 3) Matias Iltanen 9.99, 4) Igor Toman 6.62 ja 5) Aatu Smolander 6.08. 400 metriä, P9 1) Paulus Soini 1.38 ja 2) Vili Kantola 1.55. 03 3143 3150 Lisätietoja mediamyynnistä. T8 1) Milla Kulmala 260, 2) Kamilla Hillman 247 ja 3) Nelli Järvenpää 223. P9 1) Kaapo Mäkelä 363. P12 1) Daniel Saaristo 7.58. P8 1) Oskari Savolainen 301, 2) Joona Harjuntausta 258, 3) Eliel Kärkkäinen ja Jooseppi Jokinen 240 ja 4) Jero Lampila 155. P11 1) Akseli Bruun 327. T8 1) Anastasia Toman 7.2, 2) Venla Smolander 7.4, 3) Kamilla Hillman 7.5, 4) Milla Kulmala 7.8 ja 5) Aino-Helka Vastamäki 9.9. T7 1) Nelli Savisto 7.8, 2) Milja-Riikka Seppä 7.9, 3) Elsi Talonen 8.2, 4) Minna Saarijoki 8.4 ja 5) Ilanna Olsen-Petersen 9.0. P9 1) Paulus Soini 279, 2) Tuukka Alakesti 263 ja 3) Vili Kantola 255. 029 56 60760 PALVELUT AT OY IPP Huoltaa tietokoneesi Ikaalisissa! Edulliset ja nopeat tietokonehuollot Ohjelmistojen asennuspalvelut IT-Tukipalvelut Kotiin ja yrityksiin IPP asiakaspalvelu Ikaalinen Vanha Tampereentie 15–17 avoinna arkisin 8–16 www.ipp.. 03 3143 3100 Ikaalisten toimipiste ps.ilmoitukset@mediaperheoiva.. IHSry Lavis-lavatanssijumppaa Poltinkosken lavalla, Leppäsjärventie 285, Ikaalinen, pe 15.7. YHTEYSTIEDOT: Raikas ja toimiva toteutus. IPP Tekniset Parkano Keskuskatu 7 avoinna ark. P5 1) Elias Pihkaluoma 5.30 ja 2) Kimi Olsen-Petersen 3.75
Molemmissa aloitetaan ruokailulla klo 12. Vuokra 620 €/ kk, vesi 20 €/ hlö. Sekä Ikaalisten sisääntulotie, että Vanha Tampereentie muuttuvat kaduksi ja yksityistieksi sen jälkeen, kun suunnitelman mukaiset toimenpiteet on toteutettu. maatalousromut/metallit. vesi ja autopaikka. ja Merikarvian Merikievariin to 11.8. pian p. Uudella rakennusjärjestyksellä on tarkoitus korvata nykyiset erilliset Ylöjärven, Viljakkalan ja Kurun alueiden rakennusjärjestykset. Kammarilaulut To 14.7. Voit kysyä jätevesineuvoja myös puhelimitse jätevesineuvoja Lauri Sillantieltä puh. Samalla maastoon mahdollisesti rakennetaan mittaustöissä tarvittavia tukipisteitä. 0400 861 069. 050 570 9511. Osallistu myös Sata-Häme Soi tapahtumiin. Useampi myyjä, tavaraa laidasta laitaan. Hankkeen tavoitteena on parantaa liikenneturvallisuutta ja liittymien toimivuutta. Samassa yhteydessä suunnitellaan myös suojatiejärjestelyjen parantamisia Vanhalla Tampereentiellä (mt 13139) välillä Pirulantie– Ikaalisten sisääntulotie. KIRPPUTORI 8.–10.7. Halutaan ostaa rantasaunalle paikka tai vanha rantasauna Röyhiö-Tevaniemi väliseltä alueelta. Kuulutus Pirkanmaan elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus käynnistää tieja rakennussuunnitelman laatimisen tarpeellisine tutkimuksineen kiertoliittymän rakentamiseksi Ikaalisten sisääntulotien (mt 2595) ja Vanhan Tampereentien (mt 13139) liittymään. Myydään Tuhti peräkärry 6 tn viljalaidoin, jykevä perälevy, lev. Myydään 2 h+k, 58 m 2 , Hämeenkyrön ydinkeskustasta. 03 3143 3150 TEHOKAS ILMOITUSPALSTA YKSITYISILLE. Ikaalisten Invalidit Teatterimatkalle Nokialle ke 13.7. Lisätietoja antavat Pirkanmaan ELY-keskuksesta projektipäällikkö Jarkko Peurala, p. 0207 205 890, myynti@is-tarvike.fi ark 8-17, la 8-13 – 40 % Ale ei koske pesisja golftarvikkeita, eikä syksyn uutuuksia. Isoviita Rakennusjärjestysehdotus nähtävillä Ylöjärven kaupungin uusi rakennusjärjestysehdotus on valmistunut. klo 18.30 Kalliolan mökillä, Urjaistentie 266, Osara. 044 340 0360/J. 040 732 2917. 220, nivelaura lev. kilpailukalenterin kautta 19.7. Lähellä palveluita. 050 533 7163 Hämeenkyrön toimipiste PL 13, Nuijamiestentie 1, 39101 Hämeenkyrö hs.ilmoitukset@ mediaperheoiva.. P. 500,-/kk, sis. 0400 789 501. P. JULKAISUPÄIVÄ seuraava lehti. Myydään tai vuokrataan Ikaalisissa remontoitu rt päätyhuoneisto 2h+k, 62 m 2 . Tampereella 1.7.2016 Pirkanmaan elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus ALE ON ALKANUT! Kaikki urheilutekstiilit ja -jalkineet aikuisille ja lapsille IS-Tarvike Oy, Kortteenkatu 6, 39500 IKAALINEN Puh. klo 9–13. Uutta vastaava, verkkoterällä. 0405 230 530. Härmän Kylpylään 30.9.–2.10. alkaen klo 11. 050 593 6257. 040 557 5339. rakennusvalvonta (kaupungintalo, Kuruntie 14). Vanhan Tampereentien osalta hallinnollista muutosta ei toteuteta koko tien pituudelta, vaan Ikaalisten sisääntulotien ja Sarkki– Kyrösjärven asemakaava-alueen väliseltä osuudelta. Hinta 20 €/ilmoitus. P. Kärpäset ovat seuranasi koko kesän, kattoremppa vain 2 päivää. Hehtaarin tontti. 03 3143 3100 Ikaalisten toimipiste PL 24, Keskisenkatu 1, 39501 Ikaalinen ps.ilmoitukset@ mediaperheoiva.. mennessä. Kirpputorit Ikaalisten Tarmo Höntsypesistä pesispuistossa torstaisin klo 18 alkaen. Lähtö Kammarin edestä klo 13.45. Oh, mh, k +kph/wc. Vuokravakuus 2 kk. Läpitalon kt-huoneisto, kerros 2/2. 040 967 3636. tapio.viitasalo@ippnet.fi tai p. 050 537 3806. Hämeenkyrön maaja kotital.naiset ry Ompeluseura/saunailta 12.7. mahd. Kiertoliittymän suunnittelun lisäksi suunnitellaan Ikaalisten sisääntulotien (mt 2595) ja Rinteenmutkantien ja Pilvilinnankadun liittymäjärjestelyjä. Jätä ilmoituksesi netissä: oivaseutu.?/uutisoiva tai palauta alla oleva kuponki. Linja-auton aikataulu ilm. Työt aloitetaan mittausja kartoitustöillä. 040 5216 166. Jätevesineuvonta on valtion rahoittamaa ja sen toteuttajana toimii Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry. 041 708 4496/ Koskela. Järvinäkymät, rauhal. Heti vapaa. Vuokralle tarjotaan Vuokrattavana YKSIÖ Ikaalisten keskustassa P. P. Tapio Viitasalo. Eläkeliiton Ikaalisten yhdistys Sokkomatka to 11.8. viim. PL 13 39101 HÄMEENKYRÖ Oiva TORI Myydään rantatontti Kovelahdesta. rakennusmaalaukset. 050 385 1815, petri.maki@ylojarvi.?. ja tied. Ilm. Vapautuu 1.8. Myynnissä kaksio Ikaalisten Vanhassa Kauppalassa. Halutaan ostaa kirpputoritavaraa: työkalut, kotimainen lasi, Arabia-astiat, sota-ajan tavarat, lelut, lp-levyt, ym. Maanomistajilla ja muilla asianosaisilla sekä niillä, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin suunnitelma saattaa vaikuttaa, on oikeus olla tutkimuksissa saapuvilla ja lausua mielipiteensä asiasta (maantielaki 27 § ja maantieasetus 3 §). Rakennusjärjestystä valmistelee rakennustarkastaja Petri Mäki, p. Ota mukaan räpylä. Suunnitelmat valmistuvat keväällä 2017. kirjasto Leija (Koivumäentie 2) ja 1.–12.8. 28.7. klo 10–15. Alimmainen kerros. Askarruttaako kiinteistösi jätevesijärjestelmän kunto ja saneeraustarpeet tai mitä lainsäädännön tulevat muutokset vaikuttavat kiinteistölläsi. Sisulisäikäisten pm-huipentuma Ratinassa 23.– 24.7. Kaunis järvinäköala. 050 538 3797. P. Viikkokisat jatkuvat 2.–30.8. P. mennessä Sarille p. Ilm. Lasit. tiistaisin klo 18. 040 5077 714 Vuokrataan kalustettu siisti KAKSIO , 48 m 2 . Ritva ja Markku Tuuralalla. 0400 630 618. Postimerkki Ilmoittajan nimi Lähiosoite Postinumero ja postitoimipaikka Puhelin Sähköpostiosoite Täytä tähän OivaTORIN ilmoitusteksti. Vapaa 1.8. Ilm. myöh. Kaupunginhallitus Ylöjärven kaupunki Seuratoiminta Tule tapaamaan puolueetonta jätevesineuvojaa Ikaalisten torille ke 13.7. Lisätiedot 044 309 0997/ Veera. Vuokralle tarjotaan Kyröskoskelta 2 h+k+s, 57,5 m 2 . www.ely-keskus.. iso parveke. 0400 633 641. Kesäjuhla Kangasalla 7.8. P. Rivi-ilmoitus, enintään 200 merkkiä. 0295 036 280, sekä Pöyry Finland Oy:stä Ilkka Puustinen, p. Ylöjärven kaupunki, Rakennusvalvonta, PL 22, 33471 Ylöjärvi tai kirjaamo@ylojarvi.?. P. P. Ostetaan ROMUMETALLIT kattiloista linja-autoihin ym. Vaihtoehtoisesti voi käyttää kaupungin kotisivuilla olevaa lomaketta (www.ylojarvi.?/kaavoitus > Nähtävillä olevat kaavat). 180. Kattopellit ja kattoturvatuotteet suoraan valmistajalta Markkinoiden ainoa ruostumaton kouru Tehokas ja laadukas asennuskonsepti Pelti-, tiilija varttikattojen MAALAUKSET JA PESUT ym. Muistutukset tulee jättää kirjallisena ympäristölautakunnalle osoitettuna 12.8.2016 klo 15.00 mennessä os. Kävijäarvonnassa olet mukana kertomalla, mihin osallistuit joko teatterimatkalla tai tekstiviestillä p. 040 744 3171. Satakunnan piirin kutsu retkeilypäivään Yyterin sannoille ma 1.8. Mieluummin remonttitaitoiselle, (sisäremonttia). Ilm. P. 15.7. Suunnittelun edetessä tullaan myöhemmin erikseen ilmoitettavalla tavalla varaamaan tilaisuus mielipiteen lausumiseen laadittavan tiesuunnitelman johdosta (maantieasetus 3 §). rappu. Ikaalisten Urheilijat Viikkokisat kesätauolla 12.7– 26.7. www.oivaseutu.?. Hämeenkyrön nuorisoseura Kuukausitreffit VPK:n mökillä Manninsaaressa ke 13.7. Juuri remontoitu, ikkunat + parv.ovi uusittu, lasitettu parveke. Kaikilla niillä, joiden etua tai oikeutta suunnittelu saattaa koskea, on oikeus saada tietoa ja kertoa mielipiteensä asiasta (maantielaki § 27). kodin irtaimistoa. 0500 237 651. Lue lisää neuvontatyöstä www.kvvy.?/jatevesi. P. Heti vapaa, kylpylän alueella Ikaalisissa. Tienpitäjällä on oikeus tehdä kiinteistöillä suunnittelutyön edellyttämiä mittauksia ja maaperätutkimuksia tai muita valmistavia toimenpiteitä (maantielaki 16 §). P. Kysy ja ilm. Vuokralle tarjotaan omakotitalo Riitialassa 4 h+k, 100 m 2 s+alakerta. P. klo 11–17 Mahnalassa Hinkantiellä. EL Jämijärvi Kutsut kesäpäivän viettoon Lapin Salamakalliolle ti 12.7. 26 TORSTAI 7.7.2016 Koti ja rakentaminen www.laaturemontti.fi Pirkanmaan yksikkö Tule katsomaan alueesi työnäytöksiä, SOITA 03 3398 6722 Paikalliset pojat! Mitä eroa on kattoremontilla ja kärpäsillä. P. Rakennusjärjestysehdotus ja valmisteluaineisto pidetään nähtävillä 6.7.–12.8.2016 seuraavasti: kaupungin kotisivut (www.ylojarvi.?/kaavoitus > Nähtävillä olevat kaavat) sekä 6.– 31.7
klo 14.00 ja klo 19.00 Järj. Heiskan Kesäteatterissa Hersyvää huumoria, upeaa laulua, nelihenkinen liveorkesteri. ja ti 12.7. 27 TORSTAI 7.7.2016 Tapahtumat Seleentakusten kesäteatterissa 2016 KOHTALON TANGO Musiikkinäytelmä Unto Monosesta Viimeiset esitykset: Röyhiön kylätalon pihapiirissä osoitteessa Karpanperäntie 5/10, Röyhiö (Ikaalinen) Lisätiedot ja varaukset: 040 052 7400 (Tapio Kuortti) 050 313 2591 (Matti Järvenpää) internetistä www.seleentakuset.tarinoi.. 03 371 5555 Parkunmäentie 2, Hämeenkyrö palviportti.fi Hyvä NAUDAN JAUHELIHA 9 90 Maustetut GRILLILUUT 8 90 1 60 100 g MaalaisPALVIKINKKU 8 80 kg Naudan PALAPAISTI kg kg kg TORSTAI 7.7.-KESKIVIIKKO 13.7. klo 16, la toriaikana, ma 11.7. La 9.7. Salapoliisiseikkailu klo 13 TAITOTORSTAINA 7.7. klo 11–12 Ikaalin en-Seu ra ry. UUSI LIIKENNEYHTEYS Hämeenkyröstä Mahnalan kautta Tampereelle 6.6.2016 lähtien päivittäin liikennöivä vakiovuoro ajaa Hämeenkyröstä Mahnalan kautta Tampereelle maanantaista perjantaihin seuraavasti: LÄHTÖ PERILLÄ 05.25 Tampere-Hämeenkyrö-Kyröskoski 6.20 06.30 Kyröskoski-HämeenkyröMahnala-Tampere 7.50 08.00 Tampere-Mahnala-Hämeenkyrö 9.10 10.00 Hämeenkyrö-Mahnala-Tampere 11.10 16.15 Tampere-Mahnala-Hämeenkyrö 17.25 17.40 Hämeenkyrö-Mahnala-Tampere 18.50 Maksuvälineinä käy matkahuollon hyväksymät maksutavat. Matkat kimppakyydeillä. Parturi-Kampaamo ANER tv. Vaellettava matka 70–90 km/6 päivää. Erja ja Anne Leppoisia kesäpäiviä! Lähtö la 10.9., paluu la 17.9.16. KEHYSMARKKU Ravintolat Jälleen saavumme Sata-Häme Soi -festivaalipuistoon. 12 50 Av. klo 19.00, la 9.7. MMMS ry mahnala.com Liput 13 € kät. RYHÄNEN ANTTILA HOVI OPERART YLPEÄNÄ ESITTÄÄ Lau anta in toivotu t SU 24.7. P. Kukin kilpailija tuo yhden tuomarin. SAHTI -75 RY Tee historiakierros ja kerää ainakin neljä leimaa kohteista. Osallistumismaksu 10 € . Voit tilata: Sillanpää Seura tai Kustannus HD:n kotisivut. Kanna aa tulla ka oon, katon alla ei kastu! Olemme lomalla 21.7.–3.8. – 29.7. Kopo HUOPION MARKKINOILLE Luhalahteen lauantaina 9.7., 30.7. R-kioskit Neste Jämi, Jämijärventie 12 (käteinen) Lomahotelli Jämi, Jämintie 659 (käteinen) Jämijärven kunnanvirasto, puh. Tarkemmat tiedot saat kysymällä Ulla-Maijalta, email: ullama@ippnet.. Kyläseura tekee retken Sappeen kesätea eriin su 7.8. Arvontaa. klo 16. klo 14.00 ja klo 19.00, su 10.7. klo 12–18 su 10.7. RÖYHYLÄN KESÄKIMARA Hulvaton musiikkikomedia Liput: 18 euroa Foto-Melbasta, Kyrösnäöstä, Hämeenkyrön kirjastosta, Heiska-Puotista ja ovelta ennen esitystä. Tuottaja: Röyhiön kyläseura ja Musiikkiteatteriryhmä MuTe pe 8.7. MANSIKKATANSSIT klo 20–00.30 Mia Leivo & Pequeno Mahnalan lava Maisematie 531/13, Hämeenkyrö Torilta Mansikkaa Kyröskosken torilta tänään to 7.7. 050 380 5924 Tervetuloa Lapsille toimintaa. Arto Pietilä 050 3639 195 KUIRINLAHDEN suku kokoontuu Kolme vuotta on kulunut edellisestä kokoontumisestamme, joten on mukavaa taas tavata kuulumisia vaihtaen. kahvetta ja herkkuja! . 050 554 2412 kauno.perkiomaki@gmail.com ja p. Tapaamme Ikaalisissa Leppäsjärven entisellä kansakoululla lauantaina 30.7.2016. Jätä kortti viimeiseen käyntikohteeseesi. ja 13.8. klo 14–18 . 02 572 970 OperArt ryhmämyynti: min. LAPPIIN VAELTAMAAN ! Lähde mukaan Ikaalisten Kuntoilijoiden vaellusmatkalle Pöyrisjärven erämaahan. klo 18 Paavo Poussan navetalla, Vanha Poussantie 31. ma-pe 10–18, la 10–14 0400 446 448 Kortteenkatu 1, Ikaalinen tuurip@saunalahti.fi Sopimuksen mukaan myös iltaisin ja sunnuntaisin. 040 553 7724 tai Marja-Liisa Vainionpää p. 040 484 9361 aune.hamadi@heiskary.. Iloista meininkiä ja mukavaa elävää musiikkia. KIERROKSEN KOHTEET Kyröskoski, koskinäytös klo 14–14.30 opastuskierros klo 13, oppaana Panu Rajala puffetti Mannanmäen näkötorni klo 12–15.30 puffetti Ahlforsin aseverstas klo 12–17 puffetti Kirmon pakarissa Sillanpää -museot Myllykolu klo 12–18 Töllinmäki klo 12–18 Kotiseutumuseo klo 11–18 kirkkokahvit HÄMEENKYRÖN KOTISEUTUMUSEO LASTEN KESKIVIIKKONA 13.7. Majan tilan avoimien ovien päivä ja pienet LUOMUMARKKINAT! sunnuntaina 10.7. Myös omatoiminen päiväretkeilymahdollisuus Pallaksen tai Pöyrisjärven maastoissa. Tiedustelut ja ilmoittautuminen 31.7. 10 hlöä: ryhmamyynti@operart.?, 050 559 6773 www.operart.. Pientä kivaa nukkekotiin (Eija Luukkanen-Hakala) Hämeenkyrön historiapäivä sunnuntaina 10.7.2016 Mannanmäen näkötorni sekä museot avoinna! Lisäherkkuna KOSKINÄYTÖS. klo 15.00 JÄMIJÄRVI JÄMI AREENA LIPUT: 32,50 e / ryhmät 30,00 e Lippu.. Kisa on samalla karsinta SM-kisoihin Ellivuoreen 6.8.2016. Myydään LOISTAVA KIRJALAHJA KYRÖLÄISILLE! Panu Rajala: Nobelistin elämästä 3 näytelmää. Tervetuloa herkuttelemaan ke–la klo 10–02 KAUPPAHALLIN KOTIRUOKA Paas poiketen! Maukas GRILLIBALKAN Palviportin maukkaat lähilihasta 10 50 kg Possun FILEPIHVI Avoinna: ma-to 8-17, pe 8-18, la 9-14 P. Tiedustelut ja varaukset: p. Matkaja majoituskulut 130–200 €/hlö. Kaikkien kortin palauttaneiden kesken arvomme pientä kivaa. VIIKON VAIHDOKKI! 10 950 € KIA SPORTAGE 2.0 EX 4WD 2006, 94 tkm, bensiini. Viimeinen sitova ilmoittautumisja maksupäivä on 15.7. Esitykset: ti, ke ja pe klo 18, su klo 14, yönäytökset la 23. ja 30.7. Tea erilippuja voi kysellä Marja-Liisa Vainionpäältä ja Anna Sarakedolta. 0400 422 122 Tiedotukset Lomailen 11.7. P. grilli kuumana! Majantie 46, 39530 Kilvakkala Kattos lisätiatoja osoitteista: www.facebook.com/majanluomu, www.majantila.wordpress.com tai soittele 040 5088836/Erno Uusi-Salava ALE KIIHTYY 60% H ämeenkyrön Mahtisahtikisat ke 27.7. klo 21 www.maaseuduntaiteellinentea eri.?/heiskary.. lähialueen luomutuotteita suoraan tuottajilta! . Kristallikruunu helmistä nukkekotiin (Tiina Karttunen) 14.7. tai puhelimella 03 4585 322. mennessä puh 050 5177 964 Jyrki Kihlakaski tai s-posti jyrki.kihlakaski@arktsto.inet.?. paljon hauskaa puuhaa lapsille! . Paikkavaraukset ja tiedustelut: Torivouti Esko Veijalainen p. 03 3143 3100 Ikaalisten toimipiste PL 24, Keskisenkatu 1 39501 Ikaalinen ps.ilmoitukset@mediaperheoiva.. klo 9–13 Tervetuloa: Myytävänä lihatuo eita, vihanneksia ja marjoja, tekstiilejä, leivonnaisia sekä muuta suussa sulavaa. Näytteet: aitoa hämeenkyröläistä sahtia 5 litraa, otetaan vastaan kilpailupaikalla klo 17–17.30. 03 3143 3150 PÄÄTOIMITTAJATOIMITUSJOHTAJA Katri Linnikko Julkaisija: Präntti Oy ISSN 2243-2396 Paino: Sata-Pirkan Painotalo Oy, Pori 2016 www.oivaseutu.fi Perinteisten kädentaitojen NÄYTTELY ja NÄYTÖKSIÄ Ikaalisten seurakuntakeskuksessa la 9.7. Vuoroja liikennöi Pirkanmaan Tilausliikenne Oy info@pirtil.com puh. Hämeenkyrön toimipiste PL 13, Nuijamiestentie 1 39101 Hämeenkyrö hs.ilmoitukset@mediaperheoiva.
Merita Tasanen Puh. – On tosi hienoa nähdä, että kehitystä on tullut ja kaikki ajat paranivat viime vuodesta, Hakola iloitsee. Eija ja Jouko Vanhatalo Puh. Jonakin päivänä kunto tuntuu hyvältä, toisina siitä ei ole yhtään mihinkään. Päivittäinen myynti Kompilla. Lopuksi jäin kuitenkin, en ihan pysynyt siinä loppuun asti, Hakola selittää. Nopanperäntie 230, KARHE. On kuitenkin mahtavaa nähdä selvää kehitystä kunnossa, kun tulokset paranevat. Maisematie 604, MAHNALA Puh. www.ostosoiva.fi KÄY TUTUSTUMASSA! M an sik at ma keimmillaan YRJÖLÄN MARJATILA Tommi Yrjölä Maisematie 642/1, MAHNALA Myyntipisteet S-Marketilla, Tokmannilla, PaussiPaikalla, Ikaalisten Nesteellä sekä Lihan Mestareilla Elovainiolla. Seuraa meitä Twitterissä @Marjatila MÄKIKAUPPILAN TILA Mansikkaa Varmistathan mansikkatilanteen etukäteen. 0400 625 636, 03 371 1163 www.yrjolanmarjatila.. – Siihen asti meni hyvin, kunnes viimeisessä mäessä tuli seinä vastaan. Maaliviivan takaa-ajokisan päätteeksi kuudentena ylittänyt Hakola on tyytyväinen erityisesti aikojen parantumiseen. kesäkuuta perinteinen kaksipäiväinen Vuokatin Aateli Race, jossa huippuhiihtäjät ottavat mittaa toisistaan rullahiihdon ja maastojuoksun parissa. 0400 630 854, 0400 724 207 Soita ja varmista mansikkatilanne etukäteen! Jämin Jänteelle menestystä Vuokatissa Veera Hauhia JÄMIJÄRVI. Kuva: Satu Vuorela Vuokatinvaaran valloittajat Ristomatti Hakola ja Markus Vuorela.. Viime vuoden naisten voittaja, Ikaalisten Urheilijoiden Krista Pärmäkoski ei tänä vuonna osallistunut kisaan. 044 2707 405 JOKISEN MANSIKKATILA Poimittuna tai itsepoimien. Olemme myös facebookissa SUNILAN MANSIKKATILA Luomumansikkaa OSARALLA, Itse poimien tai poimittuna. Puh. Vuokatissa kisattiin 28.–29. 28 TORSTAI 7.7.2016 A rtashan.com +358 400 156669 Hämeenkyröstä käsin Tättälä Oy Lahoonsuontie 6 39100 Hämeenkyrö Tilausliikenne Timo Tuomisto Ky Ikaalinen Kauneusja jalkahoitola Anne Vainikka Edustusliike ILKKA HÄKLI OY P. Suoramyynti tilalta. Keskiviikkoisin Ikaalisten torilla. – Se vaihtelee. Lopputulos oli kuitenkin ihan hyvä, vaikka tipuin pari sijaa, Hakola sanoo. – Matias Strandvall lähti 15 sekuntia ennen minua ja otin hänet kiinni heti alussa. Hiihtäjien kesän huipennus toi menestystä myös Jämin Jänteelle. NIKKILÄN TILA Itse poimien ja valmiiksi poimittuna. Puh. Ristomatti Hakola sijoittui kuudenneksi, Antti Ojansivu oli seitsemäs ja Markus Vuorela yhdeksäs, kun miehet hiihtivät ja juoksivat kahden päivän ajan Vuokatinvaaran maastoissa. 041 507 4448 Särkilammintie 96, 39450 Sisättö. Se oli ainoa seura, joka sai miesten sarjassa kolme hiihtäjää kärkikymmenikköön. Ajattelin, että pysyn peesissä siinä ja saan suojaa Matun selän takana. Ensimmäisellä, 1,6 kilometrin rullahiihto-osuudella, Vaaran maililla, kavutaan pelkkää ylämäkeä Vuokatinvaaralle. Kesäkioski, uimapaikka, eläimiä, Seitsemisen kansallispuiston lähellä. Jämin Jännettä edustava Ristomatti Hakola on tyytyväinen omaan suoritukseensä monivaiheisessa kisassa. Arostentie 25, MAHNALA Puh. 0400 732 857 Ikaalisten KIRJAKAUPPA Me ole mm e mu kan a Ost osO iva ssa stosOiva O sta löydät tuotteet, tarjoukset ja palvelut helposti ja juuri silloin, kun Sinulle sopii. Myös siikliperunaa ja hernettä. 040 764 1383 KESÄKAHVILA SÄRKILAMMIN MARJATILA Mansikat, herneet, perunat. 0400 466 992. www.sarkilammi.. En tiedä, mikä siinä miehelle tuli. Urjaistentie 246. Toisen päivän 4,5 kilometrin juoksuosuuden jälkeen viimeiselle 15 kilometrin rullahiihto-osuudelle Hakola lähti toiselta sijalta. Seuraavaksi Hakola suuntaa lepoviikon jälkeen takaisin Vuokattiin sekä myöhemmin Ylläkselle maajoukkueleireille. Omaan kuntoon mies on tällä hetkellä suhteellisen tyytyväinen. 03 371 1176, 044 371 1176 YLIRAUTIAN TILA Teija ja Jukka Pentti Maisematie 642/13, MAHNALA Puh