sivu 11 Ikaalisten ensimmäinen Kivikartanon perheen keskimmäisellä, Akselilla on hieno hetki kun hän saa pitää pikkusiskoa sylissään. sivu 17 Minulla on myös oma lehmä ojassa, eli saan samalla itsekin liikuntaa. sivu 14 Nautin siitä, kun saan kuljeskella luonnossa omien ajatusteni kanssa. Mukana myös perheen esikoinen Oskar. sivu 2 N:o 6 Älä unohda lemmikkiä yksin ulos pakkaseen sivu 13. Irtonumero 2,50 € HÄMEENKYRÖ • IKAALINEN • JÄMIJÄRVI • VILJAKKALA TORSTAI 11.2.2021 Samuli Samuelsson juoksi uuden ennätyksensä sivu 20 Epäselvät tartunnat huolestuttavat Hämeenkyrössä sivu 2 Vakavasti sairas henkilö saattaa hankkia ulkopuolista apua kuuntelijaksi, jonka kanssa käydä läpi sairauden esiin nostamia tunteita
helmikuuta mennessä. 2 TORSTAI 11.2.2021 UUTISET Hämeenkyrön rokotusmäärät kerrottiin virheellisesti viime viikon UutisOivan koronanurkkauksessa. Kun kotiin tultiin, kaikki on sujunut niin, ihan kuin edellisen vauvan syntymästä ei aikaa olisi ollutkaan, Riitta Kivikartano kertoo. Henri Kivikartanon saattohoidossa ollut äiti nimittäin menehtyi seuraavana päivänä vauvan syntymästä. Valmius tulee myös uudelle Sasin Aurinkopellon asemakaava-alueelle. Tartunnoista 11 on todettu tammikuun lopulta lähtien, eli tartuntamäärässä on tapahtunut merkittävää nousua viime viikkojen aikana. Hämeenkyrössä on todettu yhteensä 26 koronavirustartuntaa keskiviikkoon 10. 9 koronavirustartuntaa keväästä lähtien laskettuna. – Pari päivää ihmettelin, että voi kun hän on pieni. Kun sisaruksista otetaan yhteiskuvaa, syntyy pientä sananvaihtoa siitä, kumpi oikein saa pitää vauvaa sylissään. Muutoksen ansiosta yhä useammat suurimmassa riskissä olevat kansalaiset voivat saada ensimmäisen rokotteen nopeammin kuin alkuperäisessä aikataulussa. – On parasta viihdykettä kun he ovat mukana puuhissa. Pojatkin ovat olleet innoissaan uudesta sisaruksesta, eivätkä vanhemmat ole huomanneet mustasukkaisuutta. Aloitteessa mainitaan kunnan keskustassa sijaitsevat lukuisat vanhat asuntoalueet, joille valokuidun saaminen ei ole mahdollista, mutta alueella asuu merkittävä osa kuntalaisista. En raaskinut Henriä heti edes herättää, vaan soitin vasta aamulla kuuden aikaan. • Liisa Raipala IKAALINEN. Aksel miettii. Aloitetta perustellaan kunnan vetovoiman lisäämisellä ja Muuta Hämeenkyröön -kampanjan tukemisella. Luku kuvasi viikolle suunniteltujen rokotusten määriä. Näin poikien arki saatiin pysymään samanlaisena ja talvisäillä talon uunit lämpinä. – Nopea tartuntojen kasvu ja epäselvät alkuperäistartunnat herättää huolen siitä, että kunnassa olisi koronasairastavuutta enemmän kuin tiedämme. Tarkoitus on toteuttaa kaikille halukkaille kiinteistönomistajille, yrityksille ja noin 20 asunnon taloyhtiöille liittymisvalmius nopeaan laajakaistayhteyteen, eli valokuituun. Oli ihana kätilö ja itse sain leikata napanuoran. – Hän on hyvin rauhallinen ja tyytyväinen vauveli, niin kuin pojatkin olivat. Tammikuun 21. – Äiti oli loppuun asti skarppina ja ehti nähdä tytöstä videon. 101 toisen rokoteannoksen saaneita. – Synnytys oli käynnistetty edellisenä päivänä, ja vauva syntyi yöllä nopeasti. Lapsia otetaan arjen touhuihin mukaan, että he saavat osallistua kykyjensä mukaan ja oppia kädentaitoja pienestä pitäen. Aksel nimittäin keksi jostain nimen Arja, ja Oskar puolestaan puhuu Naperosta. Riitta ja Henri Kivikartanon perheeseen kuuluvat kesällä 4 vuotta täyttävä Aksel, pian 6-vuotias Oskar ja Ikaalisten vuoden ensimmäisenä vauvana syntynyt pikkuinen tyttö. päivänä syntyneen vauvan hoito on lähtenyt hyvin sujumaan, kolmannen lapsen kohdalla jo vanhasta muistista. Aiemmin rokotteiden väliksi suositeltiin kolmesta kuuteen viikkoa. Annosvälin pidennys ei THL:n mukaan heikennä rokotteen tehoa. Perheen kesken tyttöä on kutsuttu Napero-Arjaksi. – Oskarista on jo apuakin. – Perheillä täytyy olla mahdollisuus itse päättää siitä, miten kauan lapsia hoidetaan kotona. Verkkoon liittyminen on edelleen mahdollista. Rakennusmaalarin toiminimellään hän ehtii työskennellä myöhemminkin, ja lasten hoidon ohessa hän on suorittanut loppuun rakennuskonservaattorin AMK-opinnot. Rokotusväliä pidennetään THL:n suosituksen mukaisesti Hämeenkyrössä, Ikaalisissa, Jämijärvellä ja Ylöjärvellä. PoSa ei vielä ilmoita rokotuksen ottaneiden määrää. Esimerkiksi Ikaalisissa kattavuus on 63 prosenttia ja Parkanossa 75 prosenttia. Lasten kanssa on puuhailtu kotona ja lähiympäristössä perheen kesken, vielä ilman varsinaisia harrastuksia. Hanke mitoitettiin enintään noin 800 kiinteistön liittymiseen, mukaan luettuna loma-asunnot. Nurkkauksessa ilmoitettu 118 henkilöä kuvasi alkuviikon aikana rokotettujen määrää. – Toiveena olisi, että saisin myöhemmin lapsista metsästyskavereita, Henri Kivikartano sanoo. Hän tuo vaippaa ja paperia ja auttaa muutenkin, Henri kertoo. Viime perjantain jälkeen on jälleen todettu tartuntoja, joissa tartunnan lähdettä ei ole pystytty selvittämään. Poikien synnytyksissä isäkin oli mukana, mutta Riitta Kivikartano lähti tällä kerralla yksin sairaalaan. – Kaikki infektiot ovat koronavirusta kunnes toisin osoitetaan eli testillä. IKAALINEN 514 ensimmäisen rokoteannoksen saaneita. Kaikki infektiot ovat koronavirusta kunnes toisin osoitetaan eli testillä. helmikuuta mennessä. Ikaalisten-Parkanon Puhelin (IPP) on valinnut painopisteekseen Hämeenkyrössä vuosina 2021 ja 2022 keskusta-alueen, tänä vuonna tarkemmin sanottuna Puronsuun alueen. Hanke ulotettiin Laitilan kautta myös Herttualaan ja Kyröspohjaan. 26 koronavirustartuntaa keväästä lähtien laskettuna. – Kristilliset arvot antavat hyvät elämän eväät tulevaisuuteen, Henri Kivikartano miettii. Oikaisu UutisOiva seuraa seudulla annettujen koronavirusrokotteiden sekä keväästä asti todettujen koronatartuntojen määriä. Rokoteannosten väliksi tulee 12 viikkoa. Toinen koronarokoteannos annetaan nyt vasta 12 viikkoa ensimmäisen rokotteen jälkeen. Nyt ohjatuksi toiminnaksi ovat riittäneet seurakunnan kerhot, ja omalla porukalla on esimerkiksi tehty metsäja laavuretkiä aivan vieressä sijaitsevissa Vatulan maastoissa. Hämeenkyrön kunnanhallitus antoi vastauksessaan valtuustoaloitteeseen selostuksen IPP:n suunnitelmista ja katsoi aloitteen näin tulleen loppuunkäsitellyksi. Rokotetuksen haluaville koronaviruksen etulinjan terveydenhuollon työntekijöille on tarjottu rokotusta PoSan pisteellä Kankaanpäässä. Tuomas Parmanen. Ikaalisten vuoden ensimmäisen vauvan ympäriltä ei ainakaan ääntä ja vilskettä puutu. Koronanurkkaus Lapset mukana arjen touhuissa Kivikartanon perheen tyttövauva ennätti Ikaalisten tämän vuoden ensimmäiseksi. toisen rokoteannoksen saaneita. Rokotevälit pitenivät kolmeen kuukauteen OIVASEUTU. Myös Ikaalisten rokotusmäärät olivat virheelliset. Jokainen rokotettava tarvitsee kaksi rokotetta, joten seuraamme sekä ensimmäisen että toisen annoksen saaneiden määriä. Ensimmäisen rokotteen saaneiden määräksi kerrottiin 570. – Kun vauva on tyttö ja me poikia, pitääkö meidän leikkiä nukeilla. Pikkulapsiperheen arjessa on tärkeää olla stressaamatta ja ottaa rennosti. Neuvola pyytää järjestyksessä jonoon ilmoittautuneita henkilöitä tulemaan rokotukselle heti, kun kaupunki saa rokotteita. Ikaalisten kaupunki toivoo, että rokottamishalunsa jo aikaisemmin ilmoittaneet odottaisivat neuvolan yhteydenottoa. Kokoomus esitti valtuustoaloitteessaan marraskuussa 2020, että laajakaistahanketta jatketaan. Laajakaistaliittymiä tehtiin hankeaikana 109 kappaletta, joka on odotettua vähemmän. – Tärkeää on rentous, meillä ei stressata arjesta. Viikkoa aiemmin hänelle kerrottiin myös lapsen sukupuoli, vaikka muille sitä ei kerrottu, Henri kertoo. Kun kokataan tai leivotaan, otan heidät mukaan. Uusia ajanvarauksia ei tällä hetkellä voi tehdä kunnissa. Vauvan syntymä tuo iloa, mutta tällä kerralla iloon sekoittuu suruakin. THL:n ylilääkäri Hanna Nohynekin mukaan rokotettu saa yleensä paremman suojan, kun annosväliä pidennetään. Hämeenkyrön keskustaan tulossa nopeita nettiyhteyksiä HÄMEENKYRÖ. Lopulta sekä Oskar että Aksel saavat vuorollaan ottaa pienokaisen syliinsä, äidin tarkkojen ohjeiden mukaan. Riitta Kivikartano on ollut Oskarin syntymästä asti kotiäitinä. Henri puolestaan soitti seuraavaksi Riitan isälle eli Hämeenkyrön vaarille, ja vauvasta iloitsee myös hänen naisystävänsä eli Ikaalisten varamummu. JÄMIJÄRVI varsinaista rokotusta kunnassa. HÄMEENKYRÖ 711 ensimmäisen vaiheen rokotusta saaneita 4. Pienokaisen tuleva nimi on vielä mietinnässä, ja joka tapauksesssa se paljastetaan suvulle vasta nimiäisissä – millaiset korona-aikana sitten pystytäänkään järjestämään. Riitta ja Henri Kivikartanon pikkuisella tyttärellä täydentyneeseen perheeseen kuuluvat nimittäin myös isoveljet, pian kuusi vuotta täyttävä Oskar ja kesällä nelivuotissynttäriään juhliva Aksel. Lasten kasvatuksessa luotetaan perinteiseen arvomaailmaan. 20 koronavirustartuntaa keväästä lähtien laskettuna. Hämeenkyrössä lisää epäselviä tartuntoja HÄMEENKYRÖ. Vuosina 2019–20 tätä vajetta korjailtiin laajakaistahankkeella, jossa IPP ja kunta rakensivat yhdessä laajakaistaa Sasi-Mahnala-Laitila -alueelle. THL ohjeisti viime viikolla, että nykyisessä epidemiatilanteessa kaikkien koronarokotteiden annosväliä on suositeltavaa pidentää 12 viikkoon. Haikeutta toi myös muisto siitä, miten Akselin syntymän aikana Henrin vanhemmat olivat olleet hoitamassa esikoista. Isoveljille onkin selvästi tärkeää osallistua puuhailuun pikkusiskon kanssa. Sotkuakin syntyy, mutta pikku hiljaa opitaan ja siivotaan, Riitta Kivikartano sanoo. Lisäksi aloitetta perustellaan etätöiden tekemisen mahdollisuudella, joka on korona-aikana korostunut. Ihmisillä on erilaisia tilanteita, hän sanoo. Samalla hallitus suosittelee, että konsernin kiinteistöyhtiöt päättävät liittyä tarjottavaan valokuituverkkoon. Ajatus oli alun perin palata työelämään aiemminkin, mutta lasten synnyttyä hän halusi priorisoida asiat uudelleen. Sellaisia oli kunnassa jo viime viikolla, mutta nyt epäselviä tartuntoja on tullut lisää. Laajakaistayhteyksien kattavuus on Hämeenkyrössä ollut heikko, vain 29 prosenttia kotitalouksista. Mutta mitäs pojat haluavat leikkiä pikkusiskon kanssa, kun hän kasvaa isommaksi. Mahdollisuudet nopeisiin internet-yhteyksiin paranevat Hämeenkyrön keskusta-alueella. Tästä syystä olisi erittäin tärkeää, että kaikki hakeutuisivat lievissäkin oireissa koronatestiin eivätkä pitäisi oireita normaalina flunssana, Hämeenkyrön ylilääkäri Tuomas Parmanen sanoo
Hämeenkyrön kunta on asettanut myyntiin neljä kappaletta Pyhäniemen lomakylän osaketta. Euroiksi muutettuna osakkeen hinnaksi tulee noin 168 euroa. Adressin perustajat pelkäävät Toivolansaaren kaavan leviämistä • Anne Salminen IKAALINEN. Vaikkei Sarin käytä mielellään termiä ”vauvasta vaariin”, kuvaa se hänen mielestään hyvin sitä, kuinka moni ikäryhmä käyttää Toivolansaarta liikuntaan ja virkistäytymiseen. Toki ajoittain niistä täytyy keskustella, mutta keskustelemalla on aina selvitty, Ihalainen jatkaa. Keväälläkin palvelua oli tarjolla tavalliseen tapaan, ihmiset vain eivät uskaltaneet tulla. Lähes vuoden jatkunut koronakriisi ei näytä aiheuttaneen suurta hoitovajetta alueen terveyskeskuksissa. – Erityisesti korona-aikana pitäisi ajatella kuntalaisia. Osaltaan henkilökuntaa sitoo myös koronatestaus, ja kevään mittaan myös rokottaminen. Mikä asemakaavamuutoksessa huolestuttaa. Kaupunki hyväksyi viime vuoden lopulla taloussuunnitelman, jossa se tavoittelee 3,6 miljoonan euron alijäämän kattamista vuoden 2023 loppuun mennessä. – Esimerkiksi vanhusten luona vieraillessa ihmiset ovat suhtautuneet niihin hyvin ymmärtäväisesti, Soukko kertoo. – Jos ei mitään uusia avauksia tule, niin mitään uuttakaan ei tule. Näin ei tarvitse odottaa kaupunginhallituksen kokoontumista, vaan päätös tarvittaessa voidaan tehdä nopeasti.. Siitä kertovat adressin perustaneet Sirpa Sarin ja Henna Koistinen. – Jos soittoja aiemmin tuli 50 päivässä, nyt niitä tulee sata. Asemakaavan muutosta vastaan kerätään adressia, joka luovutetaan Ikaalisten ympäristölautakunnalle 26. Toistaiseksi pärjäämme hyvin, mutta kaiken aikaa on huomiovalo päällä, Soukko toteaa. Muut kuin kaupunki omistavat yhteensä 35 osaketta. Vaikka ilmassa onkin ollut kyllästymistä voimassa oleviin rajoituksiin ja suosituksiin, terveyspalveluiden piirissä ihmiset ovat jaksaneet niitä noudattaa. Rekka haittasi liikenteen kulkua useita tunteja, mutta ei sulkenut liikennettä ohituskaistalla. Jokainen osake myydään korkeimman tarjouksen jättäneelle. Huoleen kaavan leviämisestä ei Tolosen mielestä ole syytä. Hallituksen ohjeistuksen mukaan osakkeet lunastetaan niiden alkuperäisellä hankintahinnalla, joka oli tuhat markkaa osaketta kohden. – Näiden vuoksi sellaiset ei-lakisääteisiä toimia, kuten aikuisten terveystarkastuksia jää tekemättä, Ihalainen arvioi. Pelkona on muun muassa se, että omakotiasutus heikentäisi ikaalislaisten lähiliikuntamahdollisuuksia, koska kuntalaiset eivät välttämättä enää kehtaisi liikkua entiseen tapaan asutuksen lähellä. Hämeenkyrössä puolestaan etenkin päihdeja mielenterveyspalveluiden käyntimäärät ovat nousseet selvästi koronan jälkeen. Tämä on lisännyt soittojen määrää ja osaltaan sitoo henkilökuntaa. Kunnassa varauduttiin joulun aikaan, jolloin perinteisesti sukulaisvierailuja tehdään paljon. Tarjoukset osakkeista tulee jättää 15. Mutta tämä on juuri sitä ennakoimista, jota toivommekin. Myös henkilökuntaa oli jouluvapailla. Lyhyesti sanoen Toivolansaarta pitäisi heidän mielestään kehittää virkistäytyminen edellä. Monella saattaa nousta kynnys liikkumiseen, kun lähellä on asutusta, Koistinen sanoo. Valtionkonttorin päätöksellä varat tulee käytää eri ikäryhmille suunnatun paikallismuseotoiminnan ja kotiseututyön kehittämiseen. Parempi soittaa ja varata aika kuin se, että odotustilassa on paljon ihmisiä, Ihalainen toteaa. Korona on näkynyt terveyskeskuksissa monin eri tavoin. • Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN. Hämeenkyrössä koronatapauksia on alkanut putkahdella entistä enemmän etenkin viime viikolla. Muun muassa nämä eivät muutu, vaikka alueelle tulisi taloja, ja aikaisempikin kaava mahdollistaa rivitalojen rakentamisen, Tolonen sanoo. Ikaalisten kaupunginjohtaja Kari Tolonen vastaa, että syy Toivolansaaren uudelle kaavoittamiselle on kaupungin haastava taloudellinen tilanne. – Uskon ilman muuta, että kaava leviäisi. Kunnat kamppailevat elintilastaan ja olemassaolostaan, Tolonen sanoo. – Sosiaalija terveydenhuollon kantokyvyn turvaamiseksi teimme valmiussuunnitelman. Terveyskeskus, neuvola ja laboratorio toimivat koko ajan normaalisti, kertoo Hämeenkyrön sosiaalija terveysjohtaja Tarja Soukko. Valtakunnallisesti on pelätty hoitovajetta, kun kiireettömiä vastaanottoaikoja on jouduttu siirtämään tai niihin ei ole uskallettu tulla. Aikaisemmin Tolosen saamat erityisvaltuudet päättyivät tammikuun lopussa, ja koska Suomen koronatilanne virusmuunnoksineen on edelleen haastava, erityistoimivaltaa jatkettiin huhtikuun loppuun. He poistaisivat nykyisessä kaavassa olevan rivitalorakentamisen mahdollisuuden ja kannattaisivat esimerkiksi kasvija kukkaistutuksia peltoalueelle. Nykyisen kaavan mukaan alueelle voi rakentaa rivitaloja. Kaavamuutoksen myötä alueen luonne muuttuu, Koistinen sanoo. Pelottaa, että alueelle ilmestyisi hotellia ja kerrostaloa ja niin edelleen, Sarin sanoo. Monelle Toivolansaari on ainoa lähiliikuntapaikka, jonne he pääsevät ilman autoa. Yleisenä toiveena on, että myös äkillisesti sairastuessa käynnille varattaisiin puhelimitse aika. – Kaavassa on jätetty rannat ja muut yleiseen käyttöön. Kaupunki omistaa tällä hetkellä yhtiön osakkeista 92,45 prosenttia. Uuden asemakaavan toteutuessa Toivolansaareen olisi mahdollista rakentaa omakotitaloja. – Asuntojen rakentaminen vaikeuttaisi alueen kehittämistä jatkossa. Pelastuslaitos sai ilmoituksen tehtävästä noin puoli kymmeneltä maanantaina 8. – Meillä on myös huoli arvokkaan kulttuurihistoriallisen perinnön puolesta. Soukko ei näe sitä pelkästään negatiivisena asiana. Ikaalislaiset pelkäävät näkevänsä samanlaisen kehityskulun kuin he ovat nähneet Kiviniemessä. Tarkoitus on avata keskustelua siitä, mitä ikaalilaiset haluavat, Tolonen sanoo. Muun muassa uimaranta säilyy. Tolonen katsoo, että lautakunta on tehnyt esityksellään tarpeellisen keskustelunavauksen. Erityistoimivallalla kaupunginjohtaja voi tehdä äkillisissä tilanteissa peruspalvelujen turvaamiseksi ja häiriötilanteen normalisoimiseksi tiettyjä välttämättömiksi katsottavia päätöksiä, jotka normaalisti eivät hänen toimivaltaansa kuulu. Näin osakkeet on laitettu myyntiin internetin huutokauppapalvelussa. Kesällä puolestaan väki palasi palveluiden pariin ja syksyn toisen aallon aikanakin väki on käynyt tavalliseen tapaan. Leirintäalueen ja viime kesänä valmistuneen Villa Vihdan tuomat mahdollisuudet pitäisi Sarinin ja Koistisen mukaan hyödyntää parhaalla mahdollisella tavalla. helmikuuta. 3 UUTISET TORSTAI 11.2.2021 Korona työllistää terveyskeskuksia Siitä huolimatta arki rullaa ja jonoilta on vältytty. Kaavaa käsitellään ympäristölautakunnassa. Kunta on saanut osakkeet valtionperintönä, mutta se ei niitä omaan käyttöönsä tarvitse. – Helmi–maaliskuu on tyypillistä flunssakautta, joten kaikki infektio-oireiset pitää tutkia koronan varalta. Sekä Hämeenkyrössä että Ikaalisissa viime keväänä terveyskeskuksissa nähtiin hiljainen kausi, jolloin väkeä kävi todella vähän. – Voi olla, että kevään jäljiltä hoitovelkaa vielä on, mutta mitään ruuhkia se ei ole meillä aiheuttanut. – Vaikka osa ihmisistä alkaa olla rajoituksiin tympääntyneitä, he ymmärtävät, että ne ovat potilaiden parhaaksi. helmikuuta. Kaavaesitys on vasta ja alkusoittoa ja pitkä prosessi. Hämeenkyrö kauppaa perimiään Pyhäniemen osakkeita HÄMEENKYRÖ. Isoja jonoja ei kuitenkaan päässyt muodostumaan, sillä Pirkanmaa on kokonaisuutenakin päässyt koronasta toistaiseksi aika vähällä. Adressin voi allekirjoittaa myös kirjastossa. – Tässä on kyse vain näistä kaavaan suunnitelluista taloista. Toivolansaaren uusi asemakaava on herättänyt huolta Ikaalisissa alueen virkistyskäytön tulevaisuudesta. Siellä on myös koululaisten lähimetsä, jota liikunnan lisäksi tarvitaan maantiedon ja biologian tunneilla, Sarin sanoo. Tolonen näkee, että kaavamuutos ei ole ristiriidassa matkailun kehittämisen kanssa. Adressin taustavaikuttajat katsovat, että kaavamuutoksella haettavat taloudelliset hyödyt ovat lyhytkantoisia. Kaupunginhallitus on ohjeistanut yhtiökokousedustajia lunastamaan kaupungille yhtiön vähemmistöosakkeet. Ikaalinen hankkii Kylpyläkaupungin vähemmistöosakkeet IKAALINEN. Rekka suistui ojaan Ikaalisissa kolmostiellä Sikurin ja Ikaalisten liittymien välillä maanantaiaamuna. Koistinen ja Sarin ihmettelevät myös sitä, miksi juuri Toivolansaareen kaavoitetaan tontteja omakotitaloille, kun vapaata kaavoitettua tilaa löytyy muualtakin. Onneksi sitä ei tarvinnut käyttää. Rekka suistui ojaan kolmostiellä Ikaalisissa IKAALINEN. Sarin huomauttaa, että yleinen trendi on suojella ja kehittää viheralueita. Kaupunki haluaa hankkia omistukseensa kaikki kehittämisyhtiö Ikaalisten Kylpyläkaupunki Oy:n osakkeet. Kritiikkiä saa osakseen kaavasuunnitelmassa myös se, miten omakotiasutus vaikuttaisi Toivolansaaren matkailukäyttöön. Siellä on edelleen Kristan lenkki. Se aiheuttaa tiettyä eriarvoisuutta, jos yhteiselle alueelle aletaan vetää aitoja ja portteja. Viesti on sama myös Ikaalisista. – Sehän kertoo myös siitä, että apua osataan hakea. maaliskuuta mennessä. Kaupunginjohtaja Kari Tolonen sai jatkoa koronapandemian vuoksi annetulle poikkeusolojen erityistoimivallalle. Tästä syystä terveyskeskuksessa ollaan nyt valppaana. – Perustimme adressin, jotta kaikilla kuntalaisilla olisi paremmat mahdollisuudet ilmaista mielipiteensä. Huolena on sekin, että esillä oleva kaavasuunnitelma olisi vasta ensimmäinen askel kaavamuutosten tiellä. Miksi lähiliikuntapaikkaan, jossa on järvimaisema, täytyy rakentaa taloja. Suurin huoli kohdistuu lapsiin ja nuoriin. Viime perjantaina avattu adressi on kerännyt verkossa tiistaiaamuun mennessä noin 180 nimeä. – Se tauko kesti kaksi kuukautta. Siten kaupungin lunastaman osakepotin hinnaksi tulee yhteensä noin 5 900 euroa. Uuden kaavan suunnitelmassa luvataan, että Toivolansaaressa mahdollistetaan yleinen ulkoiluja virkistyskäyttö jatkossakin. – Tässä ei ole vastakkainasetteluja. – Kaavoittamista suunnitellaan sen takia, että kaupungilla on tosi haastavaa taloudellisesti. Keskustelua kannattaa käydä ja pitää olla rohkeita avauksia. Pitää kuunnella ihmisiä, jotka Ikaalisissa asuvat – mitkä ovat heidän toiveensa. Asiasta päätti kaupunginhallitus. – Kun Kiviniemi oli virkistyskäytössä, siellä liikkui hiihtäjiä, kävelijöitä ja marjastajia. Tolosen poikkeusolojen valtuudet jatkuvat IKAALINEN. Ikaalinen on yksi harvoja paikkakuntia, joissa on tällainen virkistyspaikka keskellä kaupunkia, Sarin sanoo. Ikaalisten johtava hoitaja Sari Ihalainen kuvaa kesää tavallista vilkkaammaksi. – Nyt on sellainen tunne, että mennään raha edellä eikä ajatella veronmaksajia tai pidemmälle tulevaisuuteen. Sen jälkeen kun sinne tuli asutusta, virkistysliikkuminen väheni
Toivottavasti uudet päättäjät ovat yrittäjämyönteisiä ja myös päätöskykyisiä toimijoita valittaessa. Kulkija Onpa Ikaalisista kuvattu hienoja videoita nähtäville Harmonikka-museon ikkunaan (Keltainen kivinen kaupungintalo). Ilmaston muutos puskee päälle, myös Ikaalisissa. Matti Lähteenmäki Hämeenkyrö Ihmettelyn aiheena on: Miksi Hämeenkyröä ei mainita Tampereen kasvualueena, kuten esimerkiksi Sastamala, Orivesi ja Kangasala?Kuitenkin 3-tie jatkuu Ylöjärveltä vain 13 kilometriä ja Tampereelta 30 kilometriä Hämeenkyröön. Mikä on näiden alueiden houkuttavuus ja mitä kunta tarjoaa kohteista kiinnostuneille. Alue on kuitenkin se osa kuntaa, josta on saatavissa tulevaisuudessa iso osa kunnan verotuotoista. Lasten kesäinen kirkuna hyppytornin liepeillä on jopa puolen kilometrin päähän asti virkistävää, elämän myönteistä kuultavaa. Rivitalokaavakin tulisi kumota. Olavi Pesu Hämeenkyrö Ohitustien kiinnostavuus Hämeenkyrön uusi ohitustie ”Hämeenkyröväylä” valmistuu vajaan kahden vuoden kuluttua. Kirjoitusten maksimipituus on 2500 merkkiä. On kuitenkin myös tärkeää, että annetaan jokaisen tehdä omat valintansa, omilla kriteereillään. Turvavälien noudattaminen ja maskin käyttö paikoissa, joissa on enemmän ihmisiä koolla, auttaa jo paljon. Tien varrelle on suunniteltu/kaavoitettu uusia yritys/teollisuusalueita. Jokainen voi tehdä pienillä teoilla paljon sen eteen, että tartuntamäärät eivät ryöpsähdä seudullamme hallitsemattomasti. 4 TORSTAI 11.2.2021 PÄÄKIRJOITUS LUKIJOILTA OTA YHTEYTTÄ TOIMITUKSEEN Itäisen alueen maanomistajat, nyt on toimittava Ensi maanantaina, on teillä viimeinen tilaisuus vaikuttaa Hämeenkyrön itäisen alueen käytön suunnitteluun. Vielä kerran, meillä on kunta, jossa asiat on vielä hyvin ja jatkossa, jollei itse olla kunnan suurin ongelma. Onko Hämeenkyrö Satakuntaa vai mistä on kyse. Vähintään edellytetään hyvää tiestöä alueella, vesi, sähkö ja viemäröintejä sekä yleivalaistusta tonteille. Ongelmien ratkaisu etukäteen on parempi kuin olla huomaamatta ongelmaa. Ruusuja, risuja, ehdotuksia. Palstojen yli jäävä vapaa alue tulisi niittää muutaman kerran kesässä, korjata korret pois ja antaa ketokukkien kukoistaa. Tärkeintä on, että jokainen harkitsee valintojaan ja tekee parhaansa epidemian hillitsemiseksi. Viereen aiotut yksityispihat eivät sovi tähän kokonaisuuteen. Jaksetaan vielä hetki, ja tehdään se perisuomalaisen sisun voimalla! Nyt tarvitaan sisua ja jaksamista Tärkeintä on, että jokainen harkitsee valintojaan ja tekee parhaansa epidemian hillitsemiseksi.. Rakennustonttien sijaan pitäisi elvyttää puutarhapalstat, joita saaressa oli vielä kolmekymmentä vuotta sitten. Toivolansaari on kaikkien ikaalilaisten korvaamaton henkireikä ja virkistyspaikka upeine puustoineen, lenkkipolkuineen, uimarantoineen ja leirintäalueineen ihan sellaisena kuin se nyt on. Jonkun henkinen jaksaminen voi olla niin ohuissa kantimissa, että hän tarvitsee ystävänsä fyysisesti lähelleen tai käynnin kuntosalilla, jotta jaksaa taas jatkaa. Taajamarakenteen hajauttaminen ei edistä ilmiön torjuntaa, vaan päinvastoin pahentaa sitä. Annetaan enemmän vapauksia, tämän alueen kehittyä itse ja omalla kustannuksellaan. Kunta on jo tehnyt vesijohdot ja viemärit. Meillä on kerrankin paikka, jossa kunta voi pitkälle seurata kehityksen kulkua satsaamatta suuria summia. Liitä mukaan oma nimesi ja yhteystietosi. Nimi pitää olla toimituksen tiedossa, mutta sitä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. Kotona pysytään silloin, jos on mitään oireita. Muuttovoitto Onhan se mukavaa, että kovassa käytössä olevalla Pappilanmetsän pururadalla palaa valot. Olemme viime päivinä tiedotusvälineistä lukeneet Ikaalisiin perustettavasta lemmikkieläinten ruokatehtaasta ja myös sinne kaavaillusta Fortumin sähköautojen litiumakkujen kierrätyslaitoksesta. Varsinkin Hämeenkyrössä on tullut ilmi useita tapauksia, ja mikä huolestuttavinta, tartuntojen lähteitä ei kaikissa tapauksissa ole saatu selville. Miksi nämä yritykset sijoittuvat naapurikuntaan, miksi eivät Hämeenkyröön ja uusille ohitustien teollisuusalueille. Onko mielessäsi aihe, josta toivoisit paikallislehteesi juttua. Onnittelut näistä Ikaalisiin. Lapsiperhe ei Toivolansaaressa pärjää ilman (kahta) autoa. Miten nämä kiinnostavat yrittäjiä. Koskahan alueen kaduille saataisiin valaistuskuntoon. Vaikka koronaväsymys hiipii lähes jokaisen mieleen tässä vaiheessa, kun rajoitusten kanssa on eletty jo yli kymmenen kuukautta, vielä pitää jaksaa. Kerro viestissä kuvaajan nimi ja paikkakunta sekä kuvatekstiä varten tietoja kuvasta. Se helpotti henkisesti liikkumista alueellamme, koska koronariski oli huomattavasti matalampi kuin esimerkiksi pääkaupunkiseudulla ja monessa Pirkanmaankin kunnassa. Nyt on tehtävä nopeasti joustavia, myönteisiä päätöksiä ja jätettävä turha näpertely pois. Joku voi kärsiä vakavasta sairaudesta, eikä voi siksi käyttää maskia. Vanhakauppalainen Napakat Toivolansaari Oma Tupa ry tulee antamaan lausuntonsa Toivolansaaren vireillä olevasta kaavamuutoksesta myöhemmin helmikuussa. Ikaalisissa on riittävästi tonttitarjontaa ilman Toivolansaartakin. Taajamaa tulisi tiivistää niin että mahdollisimman monille palvelut olisivat jalan saavutettavissa. Millä me elämme, ei yrityksillä, jos heille ei ole asukkaita, jotka tarvitsevat palveluita. Voit myös laittaa viestin tai Whatsapp-viestin numeroon 0440 820 040. – Ensimmäisenä saapuvalle alehintaan, Lehti lupaa. Haluamme kuitenkin painokkaasti virittää keskustelua Toivolansaaren asuntorakentamisen tarpeellisuudesta. Onko sinulla asiaa toimitukseen. Sijaintihan on mitä mainioin liikenteellisesti ja Tampereen läheisyydestä johtuen. Yksityistalouden puolella tämän tasoisesta suunnitelmasta sanottaisiin, että tulipahan tehtyä jotain. Kauppalassakin on vielä rakentamattomia tontteja. Kuvat voi lähettää osoitteella toimitus@oivaseutu.fi. Päätoimittaja katri.linnikko@oivaseutu.fi p. Vinkkaa meille jutunaiheesta joko sähköpostilla toimitus@oivaseutu.fi tai soittamalla 03 3143 3170. Mitä muuta kunta voi tarjota . Saat yhteyden toimitukseen sähköpostilla toimitus@oivaseutu.fi, soittamalla 03 3143 3170, viestillä tai Whatsapp-viestillä numeroon 044 082 0040. Ikaalisten Wanhan kauppalan kotiseutuyhdistys Oma Tupa ry Hämeenkyröläinen Pirjo-Riitta Lehti tarjoaa kesäasunnon vuokralle. Tämä on ketju, jossa tarvitaan molemmat osapuolet. Lähetä mielipidekirjoituksesi osoitteella toimitus@oivaseutu.fi. Olen vaikuttunut, miten vehreä ja idyllin kaunis Ikaalinen onkaan. Toivolansaari on kilometrien päässä palveluista, koska Wanha kauppala on onnistuttu niistä tyhjentämään. Nyt voi toivoa, että ajallisesti on kyse enää loppurutistuksesta. Mielestämme nämä syyt riittävät torjumaan vireillä olevan kaavamuutoksen. On onni, että maaliskuussa, kun pandemia alkoi, kukaan ei tiennyt, miten pitkästä vitsauksesta on kyse. Lisäksi isommat joukkokokoontumiset on syytä jättää keväämmälle. Meitä kiinnostavat kaikki seutumme asiat: ihmiset, tapahtumat, kulttuuri ja urheilu. On pakko huomioida muitakin asioita kuin siltarummut. Lähetä kuva meille, niin voimme julkaista sen lukijoidemme iloksi. Hämeenkyrö ja Ikaalinen säilyivät pitkään koronakartalla tartuntamäärien valossa hyvin puhtaina alueina. Myynnissä olevia pientaloja tuntuu riittävän, vieläpä sopuhintaan. Toivon kuitenkin, että virkamieskoneisto huomaa itsekin tilanteen ja ottaa aikalisän alueen suunnitteluun. Onnistuitko taltioimaan upean luontoilmiön, kauniin maiseman tai hassun hetken. Sirkutusta ja sirinää riittäisi meidän kaikkien iloksi. Meillä kuntalaisilla kun on käsitys, että meillä on vielä hyvät palvelut omaava kunta, jonka viimeiset kuntavaalit ei ole huhtikuussa. 050 554 7394 VINKKAA JUTUNAIHE LUKIJAN KUVAT KIRJOITA MIELIPIDE Haluatko sanoa sanasi paikallisesta asiasta. Toimituksella on oikeus muokata tekstiä. Tämä suunnitelma vaikuttaa vähän siltä, että kyllä se meidän ajan riittää. Meillä on kuitenkin käsittelyssä alue, joka on kaikkein helpoimmin asutettavissa niin, ettei tarvitse jatkuvasti kysyä, mitä kunta tekee. Pörriäiset pitäisivät kukkien medestä, runsastuisivat ja olisivat oivaa ravintoa pikkulinnuille. Rokotukset on meidänkin alueellamme jo aloitettu, ja viranomaisarvion mukaan vappuun mennessä pitäisi olla rokotettuna kaksi miljoonaa suomalaista. Näiden työllisyysvaikutus tulee olemaan huomattava, jopa lähelle sata henkilöä. Tutkimisen paikka, onko markkinointi hoidettu kattavasti ja oikealla tavalla. Eiköhän jätetä Toivolansaari rauhaan rakentamiselta. Nyt tilanne on kuitenkin muuttunut, ja varovaisuutta on lisättävä. Koronatartuntojen lukumäärät ovat viime päivinä nousseet meidänkin seudullamme. Mietityttää mitä Ikaalinen pystyy tarjoamaan enemmän ja houkuttelevammin kuin Hämeenkyrö. Tulevalla uudella kunnanhallituksella ja valtuustolla tulee olemaan haastava tehtävä saadakseen yrittäjiä näille uusille alueille
1828, jolloin kantataloille jätettiin paitsi oikeus kalastukseen, myös vapaa kulkuoikeus Karrunsaaressa, mikä kuului silloin Seppälän tilaan ja mitä omisti majuri Grönhagen. – Sellainen, joka kulkee aina mukana hyvissä ja huonoissa asioissa. Ja jos niin halutaan, heillä on edelleen vapaa tahto ja sydämen halu tuottaa kulttuurikokemuksia, jollaisista monet ikäihmiset saattavat jäädä erilaisten rajoitteidensa vuoksi täysin osattomiksi. Lääkärin sopiii pitää kiinni säädetyistä vaatimuksista mutta ei yhtään sen enempää. Paljon pöytäkirjamerkintöjä asia vaati, mutta vuosisadan vaihteessa pengersillasta otetuissa kuvissa näkyy vahtikoppi. – Vanhan sanonnan mukaan kateus vie kalatkin vedestä, mutta viekö kateus nykyään verkonmerkitkin, soittaja kysyy. Elämä vaihtuu monen kohdalla pelkäksi kuoleman odotukseksi. Esimerkiksi jos näkövaatimus tarkastuksessa täyttyy, niin ei sovi kysellä, koska kävit silmälääkärissä. Ja hoitolaitos alkaa häämöttää. Soittajan mukaan kyse on ilkivallasta ja ajattelemattomuudesta, sillä pyydysten kokemiseen tehtyjen avantojen suojaksi asetetut eristelevytkin oli viskottu pois paikoiltaan. Esimerkiksi Aurinkorinteen kulttuuriklubilla on ollut jo vuosia päivittäin ikäihmisille suunnattua kulttuuriohjelmaa eikä tästä toiminnasta ole yhtäkään mainintaa suunnitelmassa. Tämä koskee lähinnä 80-vuotiaita ja sitä vanhempia. Vaikka liittymisestä ei koituisi kunnalle taloudellisia vaikutuksia vaan ainoastaan imagollista etua kaikkien Suomen kuntien joukossa. Ei myöskään pidä terveystiedoista kaivella sellaisia tutkimuksia, jotka on tehty 5–10 vuotta sitten. Vastaus mielipiteeseen Oivassa 4.2. Markus Kiviniitty 80 v. ”Enemmän kyläläisiä puhutti vuosisadan (1800– 1900) vaihteessa Toivolansaareen pystytetty portti, jonka tarkoitus oli öiseen aikaan estää läpikulku. Tiina Saastamoinen Viljakkala – Hyvään ystävään voi luottaa ja hän pitää sanansa. Ei tämä taito nopeasti katoa. Tuolloin aloite luvattiin käsitellä ikäsuunnitelmassa ja miten kävikään: ikäystävällisyys-sanaa toki käytetään monissa kohdin liittyen muun muassa asumiseen ja ympäristöön, joka on toki hyvä asia, mutta ei mainita, että Hämeenkyrö haluaa liittyä Ikäystävällisten kuntien verkostoon. Ensinnäkin sanoisin, että yli 70-vuotiaskin voi olla ihan hyvää luokkaa henkilöauton kuljettajana – siis kun on kysymys liikenteen turvallisuudesta. Mutta kumpiko näistä aiheuttaa enemmän vaaratilanteita. Tai onko niin, ettei kulttuurikokemuksien suotuisia terveysvaikutuksia tiedosteta osana ikääntyvän väestön kokonaisvaltaista hyvinvointia. Rokotevastaisuus on osan ihmisten valinta toimia. helmikuuta ilmestyneessä lehdessä julkaistua ikaalislaisen Esa Talosen haastattelua. Rokotteet löytyivät yllättävän nopeasti maailmalla, mutta ne voivat olla hyvinkin toimivia. Enemmän kuin nuorella lääkärillä. Harmi, ettei hän jatka ehdokkaana, lukija sanoo. Valitus koski vaivaishoitohallituksen päätöstä pystyttää portti saaren kujalle. – Luvalliset pyydykset oli merkitty kalastajien nimillä varustetuilla aurausviitoilla, jotka joku on käynyt jäältä poistamassa. Mutta tämäkin on harvinaista. Ainakaan rahasta ikäihmisten sosiokulttuuriset tuokiot eivät ole olleet kiinni, koska kaikki kulttuuriklubilla esiintyneet kuorot, orkesterit, tanssijat, erilaiset kirjallisuusryhmät ja ammattisekä harrastajamuusikot ovat käyneet esiintymässä omalla kustannuksellaan, omasta kiinnostuksesta ilman kytköksiä järjestöihin tai yhdistyksiin. Mielestäni mukana olisi pitänyt olla enemmän ikäryhmän +65 kuntalaisia, joita suunnitelma nimenomaan koskee. Ikääntyneiden terveyden pettämisestä liikenteessä media myös kertoo näyttävästi. Karttulaiset katsovat vapaan kulkuoikeutensa seuranneen rasitteena näitten omistajavaihdosten jälkeenkin ja myös sen jälkeen, kun saari oli siirtynyt kunnalle. Etenkin nuori saattaa olla virkaintoinen eikä oikein ymmärrä, mitä ajokortti maaseudulla merkitsee. Teimme Vas-ryhmänä yhteisen valtuustoaloitteen ikäystävällisten kuntien verkostoon liittymisestä kesäkuussa 2020. Postilaatikoiden edessä on niin paljon lunta, että postimies joutuu hyppimään autosta pois. Monille ikääntyneillä on ajokorttitarkastuksesta jäänyt tuntu, että että lääkäri on jo etukäteen päättänyt, että tämäkin pappa otetaan nyt pois liikenteestä. Jostakin syystä yleinen mielipide ja media lähtee siitä, että ikääntyneet eivät saa tehdä virheitä ajaessaan. Tiedän kyllä, että moni nuorempi hurjapää kaahaaja manaa hitaudesta vanhaa kuljettajaa, joka kuitenkin ajaa lähes suurinta sallittua nopeutta. Maltti Millainen on hyvä ystävä. – Tiestä ei ole aurattu kuin kaksi kolmasosaa ja sekin huonosti. Monin tavoin järkevämpää olisi kohentaa uimaranta arvoiseensa kuntoon. Ikääntyvien hyvinvointisuunnitelma on pääosiltaan mielestäni kovin ”paperinen” ja sisältää liikaa kauniita termejä, joita on hankala sisäistää. Soittaja muistelee kaiholla parin vuoden takaista aikaa, jolloin lumet kerättiin talojen liittymien päistäkin. varapj. Ajo-oikeuden menetys tarkoittaa liikkumisvapauden menetystä. Tässähän on kysymys vain ajoluvasta liikenteeseen, jossa vanhukset eivät ole lähimainkaan suurin ongelmaryhmä. Kieltämättä muutamia harvoja hyvin ikäviä tapauksia on ollut, ja niistä valtakunnallinen media muistaa moneen kertaan kertoa. Leskirouva Wilhelmina Rosendahl myi Karrunsaaren Oscar Gyllingille 1880-luvulla ja Gylling Ikaalisten kunnalle 1892. Kartun Kyläseura ry Viekö kateus verkonmerkitkin. Ja tavallaan syyllistää samalla kaikki vanhat ikäluokat. – Talonen puhui asiaa. Jokainen ihminen tehköön oman päätöksen ja valinnan, että ottaako koronarokotteen vai ei. ”Ryhtiä auraukseen Viljakkalassa” UutisOivaan soitti Viljakkalasta lukija, joka on harmissaan kehnosta aurauksesta Litukanrinteen kevyen liikenteen väylällä. päivätoiminnan ohjaaja, Aurinkorinne Ikäihmiset ratissa Tässä joitakin ajatuksia ikääntyneistä henkilöistä liikenteessä. Kaavan muutosehdotuksessa ei mainita mitään karttulaisten venevalkamasta tai jäätiestä. Ja tällä papalla saattaa kuitenkin olla vakuutuksissaan maksimibonukset. Tilastojen mukaan ikäihmisten määrä lisääntyy ainakin vuoteen 2040 asti, johon pitää varautua nyt ja ottaa ikääntyviä ja ikäihmisiä mukaan kehittämään kuntaa ja erilaisia palveluja, kehittämään kulttuuritoimintaa sekä osallistaa ikäihmisiä heitä itseään koskevissa tärkeissä päätöksissä. Ansa Knutars Hämeenkyrö. Maltillisesti keskellä. Ikäystävällinen kulttuurikunta on suuri mahdollisuus, ei todellakaan menoerä! Raija Westergård kunnanvaltuutettu (vas.) valtuuston 1. Oli palkattu porttivahti päästämään portista niitä, joilla oli kulkuoikeus. Kai Alava Jämijärvi – Rehellinen ja sellainen, jonka kanssa viih. Meidän tuntemamme kylpylä on saanut alkunsa 1950-luvulla Meijeriväen kesäpaikasta ja on vuosien aikana kasvanut nykyiseen mittaansa. Todellisuudessa paljon enemmän pahoja virheitä ja onnettomuuksia sattuu nuoremmille. Onko niin, että tässä kunnassa ikääntyville, ikäihmisille ja vanhuksille tarkoitettua kulttuuritoimintaa ei pidetä tärkeänä. Katsellaan rauhassa nyt ja tuumataan sitten asioita taas. Itse olen nähnyt keski-ikäisen kuljettajan ojassa sydänkohtaukseen menehtyneenä, mutta tästä ei tehty minkäänlaista uutista. Itse asiassa ikäihmisiin kohdistuu tiukemmat terveysvaatimukset kuin nuorempiin kuljettajiin. Näkötarkastuskin tehdään ensi kerran vasta 70-vuotiaille. Timo Ala-Laurila Ikaalinen – Hyvä ystävä on rehellinen ja luotettava. Itse kunkin on hyvä muistaa, että kuka tahansa meistä voi elää hyvinkin vanhaksi ja tarvita silti edelleen ajokorttia kovinkin kipeästi. Koululaistenkin pitäisi siinä päästä kulkemaan, mutta se on sellaista pöpperöä, että joutuvat taluttamaan pyöriä, soittaja sanoo. Bonukset kertovat, että asianomainen on pärjännyt liikenteessä erinomaisesti pitkällä aikavälillä. Luopumista lähes kaikesta, mikä on kuulunut normaaliin elämään. Tätä suunnitelmaa sai jokainen käydä kommentoimassa kunnan nettisivulla, mutta aikaa siihen oli vain yksi viikko, joten oletan ettei kovin moni kuntalainen tätä vaikuttamismahdollisuutta edes huomannut. Ikäihmisten oikeudesta taideja kulttuurikokemuksiin suunnitelmassa ei ole sanaakaan. tyy eli hänellä on esimerkiksi samanlainen huumorintaju kuin itselläni. Toimitukseen soittanut ikaalislainen ihmettelee, mikä sai jonkun keräilemään verkonmerkkejä pois Kyrösjärven jäältä Kalmaanrannan edustalla viime viikon lopulla. 5 LUKIJOILTA TORSTAI 11.2.2021 GALLUP • Ikäystävällinen kulttuurikunta. Koska olemme kulttuurikunta, haluan tuoda esiin yhden osa-alueen kulttuurista eli sosiokulttuurisen näkökulman ja otan kantaa Hämeenkyrön ikääntyvän väestön hyvinvointisuunnitelmaan 2021–2025, jota paraikaa käsitellään kunnan päätöksentekoelimissä. Suunnitelmaan on lisäksi kopioitu lakitekstejä, joista olisi riittänyt vain nettiosoite. Se ei ole jatkoa Ikaalisten kauppalassa jo 1800-luvulla alkunsa saaneelle kylpylaitostoiminnalle. Karttulaisten siitä valittaessa he saivat (kunnalta) vastauksen: ’Ei ole tarkoituskaan, että Kartun miehet ainaiseen tallaavat kunnalliskodin vainioita’.” Näin Kartun kirjassa, perästä kuuluu lisää. Leena Sälli Kyrösjärvioppaat ry:n puolesta Jäätiestä ja vähän muustakin Olisi mielenkiintoista tietää, mistä tai miksi tämä uinuva Toivolansaaren kaavahanke juuri nyt putkahti esiin. Pieni oikaisu juttuun kylpylästä Kylpyläperinne Ikaalisissa on jatkunut kauan, mutta vanha kylpylaitos ja Ikaalisten kylpylä ovat kaksi eri asiaa. Myös työryhmän kokoonpano ihmetyttää, koska mukana on pääasiassa työikäisiä viranhaltijoita, eikä ainuttakaan ikäihmistä. Kylässämme tehtiin isojakoa vielä v. Maaliskuun viimeisenä päivänä 1896 pidetyn kuntakokouksen asialistalla oli karttulaisten valitus Läänin kuvernöörille. Talosen lähtö harmittaa UutisOivaan soitti lukija, joka kommentoi 4. Itse en ole ääripäässä kummassakaan päässä rokotteiden saralla. Ei lääkärin virkavastuu tarkoita sitä, että kaikki kivet pitää kääntää, että jokin sairaus löytyisi. Kaikki me olemme huolissamme Ikaalisten ”lippulaivan” tulevaisuudesta, mutta mieluummin hakisimme uutta näköalaa huomiseen kuin syyllisiä. Me karttulaiset haluamme pitää kiinni ikimuistoisesta oikeudestamme kulkea Hallianrannasta Toivolansaareen sekä talvitietä että veneillä ja käyttää saaren kujaa läpikulkutienämme
Tuhkakeskiviikon messu klo 18 alkaa striimauksella netissä. Lähestyypi yö, lepoon kutsuen. Ma 15.2. Sain kysyttyä, mitä on tapahtunut ja hän sai sanottua: Matti meni pois. Suoratoisto päättyy noin klo 10.40 ja sen jälkeen on mahdollisuus käydä ehtoollisella klo 11.45 saakka. Matti oli tuolloin hiukan alle 14-vuotias, hän oli syntynyt 9. Te, jotka muistatte Matin Hämeenkyrön ajalta, olette ajatuksissani usein. Ne kuivuvat aikanaan itsekseen ja vaihtuvat hiljaiseen ikävään. Matin elämä ohjautui monelle työalalle, lapsuuskodista oli saatu oppia maatalousja metsätöistä sekä karjanpidosta. Matti eli vaatimattomasti ja oli aina valmis auttamaan toisia. Ke 17.2. Hän hankki 18-vuotiaana ammattiajokortin ja sen saatuaan kuljetti suuret määrät kaikenkaisia tarvikkeita maatiloille ja muillekin asiakkaille A&H Frantsilan kaupalta. Heistä tuli aviopari ja Matti innostui maataloudesta. Su 14.2. Muistokirjoitus. Kasvomaskia tulee käyttää ja sisääntulevien määrää rajoitetaan tarvittaessa youtube.com/c/ikaalistenseurakunta HÄMEENKYRÖ Kastetut: Magnus Milian Mäkelä, Veini Juuso Johannes Harjula. Ehtoollinen tarjolla Hämeenkyrön kirkossa klo 11–12, mahdollisuus myös keskusteluun työntekijän kanssa. Laskiaissunnuntain messu seurakunnan YouTube-kanavalla klo 10, Kivistö. Hanna-Mari Kariaho, laulu. Su 14.2. Ihmisen elämä on sittenkin lyhyt, on kysymys siitä miten kukin haluaa elämänsä elää. Lämmin kiitos osanotosta. Kysyjälle olin sanonut, että minä en osaa vastata mutta veljeni varmasti osaa. Poismeno oli nopea ja yllättävä. SEURAKUNTA To 11.2. Pidetään yhdessä huolta 10 hengen rajoituksesta. 6 TORSTAI 11.2.2021 HÄMEENKYRÖN. Hämeenkyrön koti oli vain pieni talo ja tontti. Vaikeatkin asiat siirtyvät hiljalleen muistojen joukkoon. Merimaa, Eränen, mus. Perheuutiset Pauli Juhani METTOMÄKI * 31.10.1937 Ikaalinen † 28.12.2020 Ikaalinen Päättyi päivän työ, aika askareen. Aika on se, joka parantaa haavat niin kauan kyyneleet vuotaa saavat. Oli kova yllätys ja järkytys kuulla Matin menehtyneen. Kirkkoherran kinkerikyläilyt, Niemenkylässä tapaamassa Anneli Lähteenmäkeä ja Minnatuulia Mäkelää. Arkisen työpäivän päätteeksi mies oli asettunut lepäämään, mutta ei enää vuoteeltaan noussut. Suunnattomasti ikävöiden Marja-Liisa Harri, Leena, Axel ja Eeli Katja, Matti, Sami ja Joni Sari, Eetu ja Valtteri Olli ja Minna Riitta ja Tapio Jukka ystävät Markku laskettu haudanlepoon läheisten saattamana. Jämpti asiassa kuin asiassa. Puheluun vastasi Matin puoliso Anneli, joka itki ja yritti kertoa jotakin. Linkki löytyy seurakunnan nettisivuilta ja Facebookista. IKAALISTEN. joulukuuta 1943. Katsottavissa Youtubessa. Messu klo 10 suoratoistona netissä. Kiitokset teille kaikille myötäelämisestä. IKAALINEN Kuolleet: Jorma Juhani Itäpää 86 Pauli Juhani Mettomäki 83 KOTISEURAKUNNAN TAPAHTUMIA . Toivotan teille kaikille hyviä elonpäiviä. Lämmin kiitoksemme meitä surussamme muistaneille poikamme Markun kuoleman johdosta. Hänellä oli tapana sanoa, ettei vielä ole syntynyt ihmistä, joka tarvitsee viinaa tai tupakkaa. Seija ja Pasi Mäkelä Kiitä ilmoituksella paikallislehdessä! Mukana ilossa ja surussa. Paljon teimme yhdessä, toinen toistamme auttaen. SEURAKUNTA To 11.2. Olin Matin mukana monille samoilla poluilla. Elämänkumppaniksi löytyi Anneli, maatilan tyttö. Rakkaamme Markku Tapani HIETIKKO * 13.2.1955 Hämeenkyrö † 24.12.2020 Tampere On vain hiljaisuutta ja sanaton suru. Muutos oli kova meille pojille, etenkin Matille. Matti eli hyvän elämän, joka alkoi vahvasti sota-aikana ja päättyi vahvasti poikkeuksellisena aikana, jota nyt elämme. Matti oli lain ja sääntöjen noudattaja ja vaati sitä muiltakin, mikä ei ehkä aina kaikkia miellyttänyt. Kuva Mauno Talan perhealbumista. Kuivatkaamme kyyneleet ja menkäämme kohti parempia aikoja. ja 18.2. Matti oli raitis. Kirkko on auki hiljentymistä ja rukousta varten klo 17–19, keskustelumahdollisuus. Einari Vuorela Veljeä ja erämiestä muistaen Ritva ja Rauni muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu 5.2.2021 Ikaalisissa läheisten läsnä ollessa. Mauno Tala kirjoittaja on Matti Talan veli Matti Tala. Matti Talan muistolle Soitin arki-iltana tammikuun lopulla puhelun kysyäkseni Matti-veljeltäni neuvoa asiaan, jota minulta oli kysytty. Säynäjäkangas, Eränen, mus. Matti oli käsistään taitava puumies, hän teki mitä halusi ja tarkasti. Lämmin kiitos osanotosta. Toivomme, että sisään tullaan pääovesta eli urkuparven alta. Hän oli täsmällinen, tarkka ja sovitusta kiinni pitävä. Ryhmässä rukoillaan maailman tyttöjen ja naisten puolesta valmiin rukouskalenterin avulla. Lähetyskirpputori auki toistaiseksi keskiviikkoisin klo 10–13. Toivoa naisille -rukousryhmä klo 18, Torikadun Olohuone. Sen jälkeen on tunnin ajan mahdollista tulla ehtoolliselle sekä hakemaan otsaan tuhkaristi. Työstä ei ollut puutetta. Karjanhoitoa, maanviljelyä, metsätöitä ja erilaista asioidenhoitoa muun muassa taloyhtiöiden hallituksissa. He hankkivat oman tilan, sitten toisen ja myöhemmin vielä lisää. Muutimme synnyinpitäjästämme Karviasta syyskuussa 1957 Hämeenkyröön kirkolle. Meitä sisaruksia oli kaikkiaan yhdeksän, viisi tyttöä ja neljä poikaa. Kaikkia hänen toimiaan en edes tiedä, mutta monessa Matti on ollut mukana ihmisiä auttamassa. Veli-Matti Keso, huilu
Tähän teemaan sopii Paavalin kirje Korinttilaisille jossa hän korostaa, että kaikkein suurinta on rakkaus. Sitten tuli anomuksia rakentaa kirkkoja myös pienempiin yhteisöihin, mikä myöhemmin johti kappeliseurakuntien itsenäistymiseen. Kaste yhdistää meitä. Ennen kaikkea arkkipiispa Tapio Luoma haluaa, että seurakunnat ovat lähellä ihmisiä ja heidän arkeaan. Niin kauan kuin paikallista elämää on, siellä on oltava paikallinen seurakunta. Jokainen vastaa omista teoistaan ja tuomitaan tekojensa mukaan. – Usein ajatellaan, että vain isot kuviot ja asiat ovat tärkeitä, mutta paikallislehdet osoittavat paikallisella, pienellä ja yksittäiselläkin asialla olevan suuri merkitys. On tärkeää kertoa ja uutisoida ihmisten ruohonjuuritason tuntoja ja kokemuksia myös laajempaan tietoisuuteen. Uskon kirkon sanomalla olevan paljon annettavaa myös heille, jotka etsivät henkistä sisältöä elämäänsä. Raamatun tekstit: Hes. Silloin perinteisesti herkutellaan, ulkoillaan ja lasketellaan mäkiä. Korona perui laskiaisriehan Ikaalisissa IKAALINEN. Satapirkan Sähkö Oy AURINKO To nousee 8.23 laskee 17.01 Pe nousee 8.20 laskee 17.04 La nousee 8.17 laskee 17.07 Su nousee 8.14 laskee 17.10 Ma nousee 8.11 laskee 17.13 Ti nousee 8.08 laskee 17.15 Ke nousee 8.05 laskee 17.18 Valmistunut Kouluruoka Jumalan kämmenellä Ensi sunnuntaina vietetään laskiaissunnuntaita ja sen jälkeen laskiaistiistaita. Kun uusi kirkkoherra tulee paikkakunnalle, niin näkisin ensimmäisiin tehtäviin kuuluvan yhteyden luomisen paikallislehden päätoimittajaan. Se häntä joskus harmittaa, että moniäänisyys tuntuu häiritsevän niin monia. 18:30–32, Ps. Kasvis: Linssikeitto Ti: Sydänystävän makkarakastike, perunat, salaatti Kasvis: Sydänystävän nyhtökaura-kastike Ke: Juurespyörykät, perunat, currykastike, salaatti To: Lohikiusaus, salaatti. 13, 1 Tim. Juoksutusmäärä 35 m 3 /s. Lions Club Ikaalisen presidentti Jari Kohtanen kertoo, että ensi vuonna tapahtuman järjestämistä yritetään uudelleen, jos tilanne sen silloin sallii. Sunnuntaille valitut Raamatun tekstit ovat kuin jatkokertomus Vanhasta Testamentista aina Uuden Testamentin kirjeiden kirjoittajiin saakka. Kirkon määrittelemät kriisikriteerit muun muassa maksuvalmiuden, alijäämän ja negatiivisen vuosikatteen osalta täyttää kymmenkunta seurakuntaa. Kasvis: Chili sin carne soijarouheesta Ikaalinen Ma: Sitruunainen uunikala, perunat, vihersalaatti Ti: Hernekeitto, laskiaispulla, kurkku Ke: Pulled chicken, pastavuoka, salaattivati To: Makkarakeitto, ruisleipä, juusto, tuorepala Pe: Pinaattiohukaiset, perunasose, porkkanaraaste, puolukkahillo Jämijärvi Ma: Jauhelihakastike, pasta, maissi, vihreä salaatti Ti: Hernekeitto, rieska, juusto, jälkiruoka Ke: Uunimakkara, perunasose, jääsalaatti To: Aurinkoinen appelsiinibroileri, riisi, jäävuorisalaatti Pe: Uunilohi, perunat, porkkana-raejuustosalaatti Viljakkala Ma: Jauhelihakastike, peruna, salaatti Ti: Hernekeitto, laskiaispulla Ke: Kalapuikot, kermaviilikastike, peruna, salaatti To: Broilerriisivuoka, salaatti Pe: Lihakeitto, mustikkajogurtti, tuorepala. Seurakuntatalouksia on reilut 200 ja seurakuntia noin 300. Kynnys lopulliselle valojen sammuttamiselle pitää olla todella korkealla. Nimensä tuhkakeskiviikko on saanut 1000-luvulla läntisessä kirkossa yleistyneestä tavasta, jonka mukaan paastoajat sirottelevat ylleen tuhkaa katumuksen ja paastonajan alkamisen merkiksi. Silloin Jeesus kokoaa kaikki oppilaansa kuulemaan painavaa puhetta: ”Sen, joka tahtoo tulla suureksi, tulee olla toisten palvelija.” Ensi sunnuntai on myös ystävänpäivä jolloin lähetellään ystävällisiä ja rakkauden täyteisiä viestejä ystäville ja läheisille. Laskiaisriehalla on Ikaalisissa pitkät perinteet, ja yhteistyössä MLL:n Ikaalisten yhdistyksen kanssa se on viime vuosina järjestetty Valkean ruusun koulun kentällä. 2:4–6. Seurakunnalle on ehdottoman tärkeää pitää yllä hyvää suhdetta paikallislehteen. 31, Mark. Moniäänisyyden lisäksi kirkkoa haastaa talous. Arkkipiispa toteaa paineita seurakuntaliitoksiin olevan, mutta liitoksia ei tulisi hänen mielestään rakentaa pelkästään taloudellisten lukujen varassa. Myös toiminnalliset hyödyt ovat merkityksellisiä. – Kyse voi olla resursseista, mutta myös prosessista. Lions Club Ikaalinen joutuu tänä vuonna jättämään perinteisen laskiaisriehan väliin koronan vuoksi. – Olemme kasvaneet kulttuuriin, missä kristillisellä uskolla on vahva rooli. Ajankohdan pitkän ajan keskiarvo +82.97 m. Paikallislehti on seurakunnalle luonteva tapa ja mahdollisuus olla läsnä paikkakunnalla asuvien elämässä ja tiedottaa omasta toiminnastaan. Tuo aika kutsuu meitä katumukseen, etsimään uutta, kasvamaan vastuulliseen elämäntapaan ja luopumaan omastamme hädänalaisten hyväksi. viestintäjohtaja Eeva-Kaisa Heikura ja Kirkkohallituksen uusi taloussuunnittelupäällikkö Johanna Simpanen tapasivat Paikallislehtien Päätoimittajayhdistyksen jäseniä etäyhteydellä. Kirkolla hän kokee olevan tulevaisuudessakin tärkeä rooli osana yhteiskuntaa. Arkkipiispa arvostaa korkealle paikallislehdissä tehtävää työtä ja korostaa lehden moniulotteista merkitystä. Messun toimittaa pastori Johanna Säynäjäkangas. Herra, sinuun minä turvaan. Esille nousi muun muassa seurakuntien kirjava tiedotuskäytäntö hallinnollisista päätöksistä. Kasvis: Mifu-kasviskiusaus Pe: Chili con carne, riisi, salaatti. Tapio Luoma muistuttaa avoimuuden kuuluvan hyvään hallintoon ja toivoo seurakuntien palvelevan paikallista mediaa. Silloin kaksi oppilaista kyselee Jeesukselta erityistä paikkaa itselleen kirkkauden valtakunnassa. Vanhat tavat voi aina haastaa, Heikura innostaa. Mirja Sairo Laskettelua ja ystävänpäivää Lähellä ihmistä, kuten paikallislehtikin Arkkipiispa Tapio Luoma muistuttaa, että toiminnan tulee olla paikallista – vaikka seurakunnat liittyisivätkin suurempiin kokonaisuuksiin. Hän myös kannustaa paikallislehtiä aktiivisuuteen seurakunnan suuntaan. Kaupungistuminen vetää väkeä maaseudulta, ja verorahojen turvin toimivat seurakunnat ovat jo monella alueella joutuneet realisoimaan omaisuuttaan. 7 ELÄMÄNMENO TORSTAI 11.2.2021 KYRÖSJÄRVI Kyrösjärven pinnan korkeus keskiviikkona +83.04 m. – Kokemus omalta työuraltani yhteistyöstä paikallislehtien kanssa on pelkästään myönteinen. – Kirkon elämä toteutuu ennen kaikkea paikallisella tasolla ja juuri sitä tuetaan kirkkohallituksessa ja tuomiokapituleissa. Me seurakuntalaiset olemme toinen toistemme lähimmäisiä. Tilaisuus alkaa korona-aikaan sopivasti striimauksella. Nyt olemme taas tilanteessa, että seurakunnat ovat paikoin liittymässä suurempiin yksiköihin. Kukaan ei varmaan enää huutele pitkiä pellavia! Sitten keskiviikosta alkaa 40 päivää kestävä pääsiäistä edeltävä paastonaika. Samoin kirjeessään nuorelle Timoteukselle Paavali opettaa kuinka tärkeää on rukoilla kaikkien puolesta, jotta saisimme viettää tyyntä ja rauhallista elämää. Esimerkiksi diakoniatyöllä on tässä tärkeä tehtävä. Niin kauan kuin on paikallista elämää, siellä on oltava paikallinen seurakunta. helmikuuta klo 18 alkavassa messussa. Se voi joskus estää näkemästä pinnan alla olevaa monipuolisuutta ja hengellistä rikkautta. Siihen Luoma itsekin pyrki aloittaessaan 80-luvulla ensimmäisessä pappisvirassaan Peräseinäjoella. Arkkipiispa tähdentääkin kirkon hengellistä ykseyttä: moniäänisyyden keskellä on vain yksi ääni, jota seurata ja kuunnella. Samaa hän sanoo paikallislehdistä. Seurakunta on tärkeä paikallisen identiteetin muokkaaja, muodostaja ja ylläpitäjä. Hämeenkyrö Ma: Lihakeitto, sämpylä. Tuhkakeskiviikon messu Ikaalisten kirkossa, ehtoollisekin pääsee IKAALINEN. – Maaseutupappeus oli unelmani. Seurakunnille on kuitenkin taattu kirkkolaissa pitkälle ulottuva itsemääräämisoikeus, eikä Kirkkohallituskaan voi pakottaa esimerkiksi kirkkoneuvoston esityslistojen julkaisemiseen verkossa. Seinät ovat leveällä ja katto korkealla, ja hän myöntää yhteisen linjan löytämisen olevan välillä haasteellista. Tuhkakeskiviikko on kristillinen juhlapäivä, joka aloittaa pääsiäistä edeltävän, 40 päivää kestävän paastonajan. Haasteeksi Luoma nostaa kirkon viestin tavoittavuuden, sillä monelle suomalaisille kirkko voi olla liian tuttu: osalla on seurakunnan toiminnasta mielikuva ilman omakohtaista kokemusta. Meille tuttu tiheä seurakuntaverkosto voi olla vain väliaikainen vaihe, Luoma pohtii ja huomauttaa kirkon paikallisen toiminnan olevan oleellisinta, vaikka se tapahtuisi kooltaan suuremmissa seurakunnissa. Ajankohdan alaraja +82.33 m. Musiikkivieraana on huilisti Veli-Matti Keso. Arkkipiispa Tapio Luomaa ei kirkon moniäänisyys harmita. Olipa siinä tekstejä kerrakseen! Laskiaissunnuntaina ja ystävänpäivänä voimme riemuita Jumalan armosta ja hyvyydestä meitä lapsiaan kohtaan, kiittää hyvistä ystävistä ja liittää rukouksiimme kaikki lähellä ja kaukana. Tahtoisivat itselleen istuimet Jeesuksen molemmille puolille. Luoma muistuttaa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon olevan melkein neljän miljoonan jäsenen yhteisö, johon kuluu väkeä laidasta laitaan. Vahvuutemme on erittäin koulutettu ja ammattitaitoinen henkilökunta sekä laaja vapaaehtoisten joukko. Ikaalisten kirkossa tuhkakeskiviikkoa vietetään keskiviikkona 17. • Sauli Pahkasalo OIVASEUTU. 10:32–45, 1 Kor. – Aiemmin kirkossamme oli isoja emäseurakuntia ja etäisyydet olivat pitkiä. Tapio Luoma Aarne Ormio Janne Mäkinen valmistunut yhteiskuntatieteiden maisteriksi Lapin yliopistosta 15.1.2021 pääaineenaan johtaminen. Siis kääntykää niin saatte elää.” Seuraavaksi Daavid tunnustettuaan väärät tekonsa toteaa kirjoittamassaan psalmissa: ”Sinä näet minun hätäni, tiedät kaikki tuskani. – Se on Kristuksen ääni. Tapahtuman tuotosta osa on mennyt MLL:lle ja loput on lahjoitettu esimerkiksi stipendeinä. Profeetta Hesekiel välittää israelilaisille viestin Jumalalta: ”Heittäkää pois kaikki rikkomuksenne ja ottakaa rintaanne uusi sydän ja uusi henki. Arkkipiispa Tapio Luoma iloitsee kirkon moniäänisyydestä. Kirkolla on tärkeä rooli kuuntelijana ja läsnäolijanakin. Älä milloinkaan hylkää minua.” Evankelista Markus kertoo kuinka Jeesus puhuu oppilailleen tulevista tapahtumista, jotka johtavat hänen kuolemaansa ja kuolleista heräämiseen. Suoratoistetun osuuden päätyttyä on osallistujilla tunti aikaa tulla ehtoolliselle ja saada myös halutessaan otsaansa tuhkaristi. Arkkipiispa, arkkipiispan teologinen erityisavustaja Petri Merenlahti, Kirkon viestinnän vs. Sitä emme saa unohtaa, ja siitä kirkon pitää muistuttaa
– Harkinnanvaraisen valtionosuuden edellytyskin on, että meidän pitää jatkaa talouden tasapainottamista. Talvilomat ovat tulossa, ja halutaan, että kylpylän seudulla pystytään hiihtämään, kun tänä talvena on hyvin luntakin. Kaupunginhallitus käytti otto-oikeuttaan teknisen lautakunnan päätökseen, ja päätti että kaupunki sittenkin huolehtii ladut tänä talvena kuntoon. Esimerkiksi digitaalisessa kehityksessä lehdet ovat tällä hetkellä hyvin eri aikajanoilla, Linnikko toteaa. Hoitovastuu jakautuu kiinteistöjen ja kunnan välille. Lisäksi yhtiön tulee valita kunnan omistama kaavallisesti valmis tontti, jolle vuokrakerrostalo toteutetaan. Jari Kallioniemi ja Jukka Tillonen huolehtivat Ikaalisten katualueiden aurauksesta omilla alueillaan. Kylpylän alueen latujen hoitamattomuudesta tullut palaute sai kaupungin linjaamaan, että kaupunki laittaa sittenkin kylpylän ladut kuntoon. • Terhi Palonen IKAALINEN. Suomessa ilmestyy noin 130 paikallislehteä. Viime vuoden tilinpäätökseen pystytäänkin tekemään tyhjilleen jääneiden kiinteistöjen alaskirjauksia ilman että ne rasittavat taloutta liikaa. Esimerkiksi loskakelillä, kun tiedossa on pakkasta, auraus täytyy tehdä, jotta loska ei jäädy polanteeksi. Tarkoitus on jouduttaa vuokrakerrostalon toteuttamista. Esimerkiksi lomautuksia ei voi tehdä joka vuosi, Tolonen sanoo. Kari Tolonen. Hämeenkyrö patistaa yhtiötään rakentamaan kerrostaloa HÄMEENKYRÖ. Teknisen toimen vastuulle jää asiasta huolehtiminen käytännössä. Vastuunjako on kirjattu katujen kunnossapitolakiin. Ongelman katsotaan kohdistuvan erityisesti Kyröskosken taajamaan. – Tähän ei ole yhtä vastausta eikä tiettyä senttimäärää, jolloin aura lähtee liikkeelle. – Paitsi, että negatiivista palautetta tulee nykyisin aikaisempaa vähemmän. Linnikko kuuluu myös Uutismedian liiton Uudet lukijasuhteet -strategiaryhmään. Ikaalisten tilinpäätöstä ennustetaan roimasti plussalle • Liisa Raipala IKAALINEN. Kaupungilla on käytössä myös oma tiehöylä, joka Raskin mukaan on auraajien apuna aina tarvittaessa. Aikaisemmin latujen kunnossapidosta omalla kalustollaan huolehtinut kylpylä ei ole tänä talvena latuja tehnyt, koska kylpylä on tällä hetkellä suljettuna. Pääperiaatteena on kuitenkin, että alle viiden sentin lumikerrosta ei vielä lähdetä auraamaan, Rask sanoo. Taustalla on SDP:n valtuustoaloite, jossa esitettiin kunnan omistajaohjauksen käyttämistä, jotta Kyröskoskelle saataisiin aikaan vuokrakerrostalo. Katualueelle niitä ei pidä kolata. Palautetta tulee jonkin verran liittymien aurauksista. Rask muistuttaa, että kiinteistön omistajan tulee läjätä tontin ja liittymän lumet omalle tontilleen. Se avaa paljon näkymiä siihen, missä paikallislehdistössä mennään eri puolilla Suomea. Lumentulosta ja sen koostumuksesta riippuen aurauslenkin kesto voi viedä pitkäänkin, jopa useita päiviä, Kulmanen sanoo. Aikaisemmin kaupunki on osallistunut kylpylän latujen kustannuksiin. – Henkilöstö teki kova työn, ja myös heille kuuluu kunnia hyvästä tuloksesta, Tolonen sanoo. – Parhaamme mukaan olemme pyrkineet hommat hoitamaan, miehet tuumaavat. Koen, että paikallislehdillä on erittäin tärkeä rooli oman alueensa keskustelun herättäjinä, vallan vahtikoirina ja yhteisöllisyyden rakentajina. 8 TORSTAI 11.2.2021 UUTISET Kun vihdoinkin saatiin kunnon lumitalvi, puhuttaa jälleen aurauskin Kunta vastaa pääasiassa katujen ja kevyen liikenteen väylien talvihoidosta, mutta myös kiinteistöjen omistajilla on vastuita. Kiinteistöjen omistajat ovat harmissaan liittymään tulleesta lumivallista, jota joutuvat puhdistaman hikihatussa. Tammikuussa tekninen lautakunta linjasi, ettei kaupunki toistaiseksi lähde yksin kunnossapitämään kylpylän alueen latuja eikä kustanna niiden valaistusta. Aloitetta perustellaan sillä, että kunnasta muuttaa nuoria ja erityisesti nuoria pareja Ylöjärven suuntaan, koska Hämeenkyröstä ei löydy laadukkaita hyväkuntoisia vuokra-asuntoja. Talvihoitoa ovat myös muun muassa aurausviitoitus, lumivallien madaltaminen ja tarvittaessa lumen poiskuljetus. Koska aurat lähtevät liikkeelle. Kaupunginhallitus: Kylpylän alueelle pitää tehdä ladut • Liisa Raipala IKAALINEN. Kunnanhallitus käsitteli asiaa maanantain kokouksessa ja katsoi kunnanjohtajan konserniohjauksen vastaukseksi valtuustoaloitteeseen. Näitä alaskirjauksia kaupunginhallitus päätti tehdä reilulla 300 000 eurolla, ja niihin kuuluvat muun muassa Mansoniemen koulu ja Toivolansaaren pienkoti. Kunnalle on varattava mahdollisuus osallistua hankesuunnitelman laatimiseen. – Tonttiliittymiä pyritään kuormittamaan lumesta mahdollisimman vähän. Pitkästä aikaa voimme myös olla iloisia siitä, että nyt on saatu lunta, kertoo Ikaalisten kaupungin tekninen johtaja Satu Rask. Valtionosuuksien kasvuun vaikutti osaltaan korona, josta koitui kaupungille myös kustannuksia. Kaupunginjohtaja Kari Tolosen mukaan hyvään tulokseen vaikuttivat muun muassa kaupungin saama noin miljoonan euron harkinnanvarainen valtionosuus, odotettua selvästi suuremmat valtionosuudet, Pirkanmaan sairaanhoitopiirin odotettua pienemmäksi jäävä laskutus ja henkilöstöstä kaksien yt-neuvotteluiden ja lomautuksien kautta saadut säätöt. Tilinpäätöksen laatiminen on parhaillaan vielä kesken, mutta alustava ennuste ennakoi plussaa jopa noin 3 miljoonaa plussalle. Ohjauskirjeessä yhtiölle on annettu ohjeeksi yksilöidä vuokra-asuntojen tarve ja tavoiteltavat kohderyhmät. Sen mukaisesti kunta auraa ajoradat ja kevyen liikenteen väylät. Hämeenkyrön kunta käyttää isännän ääntä omistamassaan Hämeenkyrön Asunnonhankinta Oy:ssä. Näyttää siltä, että Ikaalisten viime vuoden tilinpäätös yltää reilusti enemmän plussalle kuin alun perin on tavoiteltu. Yleensä kunnossapitäjien saama palaute on kaikkea muuta kuin kehuja. Aloitteessa kehotetaan velvoittamaan Asunnonhankinta Oy toteuttamaan nopealla aikataululla Kyröskoskelle vähintään neljäkerroksinen vuokratalo, joka on suunnattu lapsille ja perheille. Ikaalisissa keskustaajaman talvihoito on jaettu neljään alueeseen, joita hoitaa kaikkiaan kolme yrittäjää. Katujen talvihoitoon kuuluvat pääasiassa lumen poisto ja liukkauden torjunta. Kaupungilla oli useammalta vuodelta kertynyttä alijäämää viime vuoden alussa noin 3,6 miljoonaa, joten tätä ei vielä päästä kokonaan kattamaan. Katujen auraus on asia, joka puhuttaa joka talvi lumen tultua. Kunnanjohtaja on 28. Asunnonhankinta Oy on kunnan sataprosenttisesti omistama yhtiö. Linnikosta paikallislehtijaoston puheenjohtaja OIVASEUTU. Ikaalisissa taajamassa talvihoidon marssijärjestys on seuraavanlainen: ensin aurataan pääväylät ja kevyen liikenteen väylät sekä risteysalueet. – Paikallislehtijaoston puheenjohtajuus on hieno näköalapaikka lehtikentällä. – Kiinteistöjen omistajan vastuulle kuuluu lumen poisto tonttiliittymästä ja tontin kohdalla olevalta jalkakäytävän osuudelta sekä sen liukkauden torjunta, Rask muistuttaa. – Kevyen liikenteen väylän toispuoleinen hiekoitus on ongelmallista, sillä viimeistään seuraavassa aurauksessa hiekka sekoittuu koko väylälle. UutisOivan päätoimittaja-toimitusjohtaja Katri Linnikko on valittu Uutismedian liiton paikallislehtijaoston puheenjohtajaksi. Ikuisuuskysymys on potkulkelkkailijoiden toiveet luistavasta väylästä. – Haluan omalta osaltani tehdä parhaani, jotta paikallislehtien elinvoima säilyy myös nyt käynnissä olevassa mediamurroksessa. Talvilomat ovat tulossa. – Toki hyvä tulos helpottaa ja parantaa tilannetta, ja lainaakin saatiin viime vuonna maksettua pois 5,5 miljoonaa. Tolonen korostaa hyväksi ennakoidusta viime vuodesta huolimatta, että kaupungin pitää edelleen hakea säästöjä toiminnan rakenteita kehittämällä. – Vaikka kylpylä on suljettu, kylpylän alueella on käytössä paljon lomaosakkeita. Tilinpäätöstä esiteltiin kaupunginhallitukselle, ja edelleen tarkentuneena sitä esitellään maanantaina kaupunginvaltuustolle. Se auttaa myös kestämään korona-aikaa. Kalusto on suunniteltu tiestön aurauksiin, ja auran kääntäminen jokaisen kiinteistön kohdalla ei ole mahdollista, huomauttaa Ikaalisten taajaman aurauksia ja liukkauden torjuntaa hoitava urakoitsija Ari Kulmanen. Viimeisimpinä tulevat päättyvät kadut. tammikuuta antanut Asunnonhankinnalle kirjeitse konserniohjausta. – Jos lunta sataa pitkään, auraajat ovat liikkeellä pitkäänkin. Paikallislehtijaoston tehtäviin kuuluu paikallislehtien elinvoiman tukeminen ja merkityksen esiin tuominen niin paikallislehtikentällä kuin valtakunnallisestikin. Se on tärkeää myös tulevaisuutta ajatellen, Tolonen sanoo. Toisaalta kyse on myös vastuusta eli liukkauden estosta on huolehdittava koko kevyen liikenteen väylän osalta, Rask sanoo. Jaosto pyrkii tukemaan paikallislehtien muutoskyvykkyyttä keräämällä ja jakamalla tietoa sekä hyväksi havaittuja toimintatapoja. Yhtiön tulee myös kilpailuttaa rakennuttajayhtiö, joka laatii vuokratalon hankesuunnitelman, rahoitussuunnitelman sekä kilpailuttaa ja valvoo kohteen toteuttamisen. Kaupunginjohtaja Kari Tolonen esitti kaupunginhallitukselle otto-oikeuden käyttöä saatuaan viestiä muun muassa kehittämisyhtiöltä latujen tarpeellisuudesta. – Lisäksi nyt korona-aikana on tärkeää, että ladut ovat kunnossa ja ihmiset pääsevät liikkumaan turvallisesti ulkona, kun sisäliikuntapaikkoja on suljettuna
Jos sitä ei nyt rakenneta, meillä ei ole koskaan uutta koulua, mutta koulu tehdään 9 miljoonan euron velkarahalla. • Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. Kunnanvaltuustosta nykyisen kauden päätyessä pois jäävä Matti Leppihalme on ollut mukana kunnalliselämässä 48 vuotta. – Toki ne ilahduttavat, mutta en minä niitä tavoittele. Kuntalaisten kuuleminen on edelleen tärkeä osa Härkki-Santalan arkea. Tämän vuoden budjetissa Leppihalme pitää hienona asiana sitä, että yksityisteiden rahoitusta lisättiin 15 000 euroa. Samoin muutaman sadan metrin mittainen kauppareissu saattaa kestää helposti pari tuntia, kun ihmiset tulevat juttelemaan. – Ensin pitää olla rahat ainakin tiedossa, ennen kuin voi tehdä jotain. Tärkeintä on perustella jokin asia itselleen. Ihan jokainen. Toki pienessä kunnassa sen järjestäminen on vaikeampaa. Aina lähettäjä ei ole jättänyt nimeään. Kunnallinen päätöksenteko on kiinnostanut häntä nuoresta asti ja ensimmäisen kerran Härkki-Santala oli ehdolla kunnallisvaaleissa vuonna 1984. Kunnanhallituksen ja valtuuston tehtävät ovat muuttuneet, ja päätösvaltaa on siirtynyt niiltä lautakunnille ja viranhaltijoille. – Nyt PoSan menot ovat pienentyneet huomattavasti. Lähivuosina rahoitus on tarkoitus nostaa takaisin entiseen 90 000 euroon. – Mutta jos isompi yritys haluaisi tulla, Jämijärvellä ei ole työvoimaa. Puhumalla pitää pärjätä, vaikka eri mieltä on oltukin. Kuntalaisilla taas on luonnollisesti keskenään erilaisia mielipiteitä. Päätöksiä kuntalaisten parhaaksi. Jos meidät liitetään joskus toiseen kuntaan, meille jää koulu. Hämeenkyrön kunnanvaltuustossa päättyy keväällä ainakin yksi pitkä ura, kun valtuustossa vuodesta 2005 lähtien istunut Maria Härkki-Santala (kesk.) jättää luottamustoimet taakseen. Mitään ei ole jäänyt hampaan koloon kaihertamaan. Pitkä luottamustoimiura on myös saanut tunnustusta. Luottamuspaikkoja alkoi siunaantua ensin Mahnalan ympäristökoulun johtokunnan puheenjohtajana ja teknisen lautakunnan varajäsenenä vuonna 1985. Sen jälkeen se tulee perustella kuntalaisille. Päätäntävaltaa sillä ei ollut, mutta siinä pääsi keskustelemaan ajankohtaisista asioista. Työvuotensa Leppihalme teki sikatilallisena, ja työ täytyi yhdistää luottamustoimiin. Siellä oli mukana edustamista, erilaisia vierailuja ja niin edelleen. Kunta on hakenut Leppihalmeelle kunnallisneuvoksen arvonimen, Keskusta on myöntänyt hänelle kunniajäsenyyden ja tunnustuksiin kuuluu myös Tasavallan presidentin myöntämä Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan I luokan mitalin kultaristein. 9 UUTISET TORSTAI 11.2.2021 Valtuustouransa päättävä Maria Härkki-Santala kokee, että jokainen kuntalainen on tärkeä ja kaikkien pitää tulla kuulluksi. Olemme kuntalaisten palvelijoita, emme mikään sisäpiirikerho. – Siihen oli valittu miesedustaja, mutta tasa-arvolaki edellytti sitä naispaikaksi, Härkki-Santala täsmentää. Esimerkiksi peräkkäisiä puheenjohtajakausia on hyvä olla enintään kaksi. – Isän kanssa kierrettiin etsimässä ehdokkaita vaaleihin, eikä heitä löytynyt riittävästi, joten lähdin mukaan täyte-ehdokkaaksi. Erityisesti silloin kuntalaisten kuuleminen on tärkeää. Kunta oli myös takavuosina mukana rahoittamassa toimia, joilla Jämijärven vesistön tilaa saatiin parannettua. Yksittäisiä parhaita tai vaikeimpia hetkiä Härkki-Santala ei osaa nimetä. Tiukin tilanne oli muutama vuosi sitten, kun kunta joutui alijäämien vuoksi jo valtion arviointimenettelyyn. Valtuustokausia Leppihalmeelle tulee täyteen kymmenen, sillä välillä hän oli kaksi kautta pois valtuustosta mutta oli tuonkin ajan lautakunnissa. Kunnallispolitiikassa pitää tulla kaikkien kanssa toimeen • Liisa Raipala JÄMIJÄRVI. – Valtuustolle kuuluu päälinjojen vetäminen ja budjetista päättäminen. Laskin, että ensimmäisenä puheenjohtajavuotenani minulle tuli 120 erilaista lähtöä. Alkuun hallinnollisia asioita hoitivat luottamushenkilöiden lisäksi kunnansihteeri ja kanslisti, ja kun valtio antoi kunnille lisää tehtäviä, alettiin tarvita kunnanjohtajaa. Myös vaimoni Aili osallistui tilan töihin päivätyönsä ohella, mikä auttoi osallistumistani luottamustoimiin ja oli hyvänä tukenani. Härkki-Santala korostaa, että yksittäinen valtuutettu ei ole päättäjä, vaikka hänen päätöksiä täytyykin tehdä. Tärkeintä on perustella jokin asia itselleen. Seuraavalla vuosikymmenellä heltisi paikka terveyslautakunnassa. Toisaalta eteen tulee ikäviäkin asioita, mutta asiat tulevat, miten tulevat. Vuosiin luottamustoimissa on kuulunut esimerkiksi 16 vuotta kunnanhallituksen ja neljä vuotta valtuuston johdossa. – Työntekijöihin minulla on ollut hyvä suhde, ja monta kertaa heitä voisi kiittää enemmän. – Koskaan kokouksiin lähteminen ei ole ollut pakkopullaa, vaan olen aina lähtenyt hyvin mielelläni. Silloin päästäänkin valtuutetun tehtävän ytimeen. Pitää keskittyä pienempiin yrityksiin. Kun valtuustopaikka tuli vuonna 2005, alkoi luottamuspaikkoja tulla toden teolla, mukana myös maakunnallisia toimielimiä. Valtuutettuna Härkki-Santala on alusta alkaen halunnut kuulla ja osallistaa kuntalaisia. Kunta sai ostaa Metsänhoitoyhdistykseltä tontin, ja terveysasema saatiin hyvälle paikalle. Tämänkin Härkki-Santala kokee tapana olla läsnä kuntalaisten suuntaan. – Kun ensimmäistä kunnanjohtajaa Ilmo Liukkoa valittiin, kiersimme hakijoiden pitäjissä ja kyselimme siellä ihmisiltä, millainen heidän kunnanjohtajansa on. Edelleen verotuloja tarvittaisiin lisää. – Ei ole yksittäistä tapahtumaa, vaan koko prosessi. Leppihalme oli vuonna 1973 mukana perustamassa Pohjois-Satakunnan kuntien kuntayhtymää, josta on muovaantunut nykyinen sote-peruspalveluiden tuottaja Posa. Ohjenuorana olen pitänyt sitä, että älä suutu koskaan, silloin on häviöllä.. Nyt myös kuha lisääntyy järvessä. – Olen vahvasti rotaation, eli paikkojen kierrättämisen kannattaja. Kunnan talous on aina kiinnostanut ja huolestuttanutkin Leppihalmetta. – Etenkin ensimmäisellä kaudellani valtuuston puheenjohtajana koin selväksi, että meidän valtuutettujen on oltava läsnä ihmisten kanssa. Ajatus valtuustopaikasta luopumisesta alkoi kyteä pari vuotta sitten. – Asia on kaksipiippuinen. Toisaalta Härkki-Santala lähestyy kuntalaisia näillä reissuilla itsekin. Se oli järven tilan kannalta ehdotonta. Joskus oven takaa löytyy ruusuja tai jopa korkkaamaton viinipullo. Kaikkia Jämijärven tähänastisia viittä kunnanjohtajaa Leppihalme on ollut mukana valitsemassa. Tietysti myös keskustan kunnallisjärjestön Lopen paikallisosasto houkutteli. Tuohon aikaan valtuuston puheenjohtaja sai myös oman palstansa Hämeenkyrön Sanomiin. – Lisäksi minulla on takana hienot näköalapaikat, joihin en olisi ikinä tajunnut itse haluta. Se, miten viranhaltijat toimivat ja valmistelevat asiat ennen kokouksia. – Koen, että jokainen kuntalainen on tärkeä. Hän oli mukana kuntayhtymän ensimmäisessä valtuustossakin. Näen sen tärkeänä palveluna niille, jotka asuvat yksityisteiden varsilla. Leppihalmeen mielestä näin on hyvä. Olin 27-vuotias ja nuorin valtuutettu, Leppihalme kertoo. He houkuttelivat minut mukaan. – Oli tärkeää, kun Jämijärvelle saatiin aikanaan uusi terveysasema, ja valtio rahoitti niitä siihen aikaan. – Sillä pystytään auraamaan ja sorastamaan tiet ja kaivamaan ojat. Yhtenä osallistamisen tapana kokeiltiin Kyröfoorumia, joka oli valtuutettujen, luottamushenkilöiden ja kuntalaisten yhteinen keskustelutilaisuus. En tiedä, olisiko se enää laillistakaan, mutta silloin sellainen ei tullut mieleenkään. Nyt Leppihalme ei enää tunne entisen kaltaista hengen paloa luottamustehtäviin. Kuntalaisten palvelija jättää valtuuston Maria Härkki-Santala haluaa tuoda päätöksentekoon kuntalaisten ääntä. – Mataliin salmiin tehtiin ruoppauksia ja vesi pääsi virtaamaan paremmin, ja kun järveen rakennettiin pohjapato, veden pinta ei pääse putoamaan olemattomiin. Sieltä tultiin pirttiin asti hakemaan nimeä paperiin. – Välillä täytyikin töissä ottaa puolta pidempiä askeleita ja puolta nopeammin. Keskustan kunnanvaltuutettu ja valtuuston varapuheenjohtaja Matti Leppihalme on ehtinyt 48 luottamustoimivuoden aikana nähdä kunnan kehityksen monet askeleet. Mitään dramatiikkaa siihen ei liity. – Silloin Hämeenkyrössä vaikutti kolme voimanaista, Eila Rapio (Skdl.), Meri Sasi (kok.) ja Raija Kauppi (kesk.). – Ja jos eivät tule, minä ajattelen, mikä on vialla. Ja kun näkee asian etenevän, se palkitsee. Talossa oli kaksi pientä lasta ja eläimet, joten sanoin tyyliin: joo, mä allekirjoitan, menkää jo, Härkki-Santala muistelee nauraen. Kunnan henkilöstön suuntaan Leppihalmeelta lähtee kiitoksia. – Kaikkien kanssa olen pyrkinyt tulemaan toimeen. Kunnan itsenäisyyttä Leppihalme pitää tärkeänä: monesta liitoskunnasta on palveluita lähtenyt liitoksen jälkeen. Vuodesta 1984 lähtien Härkki-Santala on kaksia vaaleja lukuun ottamatta ollut ehdolla kaikissa kunnallisvaaleissa. Sen sijaan valtuutettu on vaikuttaja, joka edistää asioiden etenemistä yhdessä muiden kanssa. Nyt päättyvä valtuustokausi jää hänelle viimeiseksi. Hänen uransa aktiivina juontaa aina 1970-luvulle saakka, jolloin hän oli Tampereella silloisessa kouluneuvostossa. Esimerkiksi huostaanotot ovat vähentyneet. Ensimmäisen kautensa silloisen Maalaisliiton valtuutettuna Leppihalme aloitti vuoden 1973 alusta. Sen jälkeen se tulee perustella kuntalaisille. – Hänellä tulee olla tahto tehdä päätöksiä. Aamuisin sähköpostin edessä vierähtää helposti kaksikin tuntia viesteihin vastaillessa. Luottamustoimiuran loppumetreillä Leppihalme ehti myös olla tekemässä viime vuosien rahallisesti suurinta päätöstä uuden kouluja päiväkotikeskuksen rakentamisesta. Vesi oli humuspitoista, ja aikaisemmin myös turvesoilta tuli suoraan vettä järveen. Ohjenuorana olen pitänyt sitä, että älä suutu koskaan, silloin on häviöllä
– Viime viikollakin sain viisi puhelua, joissa kysyttiin, löytyisikö meiltä opiskelijaa töihin. Uutta sivustoa on kehitetty yhdessä kuntalaisten ja kunnan palvelualojen kautta. Palautetta tulikin varsin mukavasti ja niiden pohjalta uutta sivustoa on työstetty. Tavoitteena on ollut selkeiden, tavoitettavien ja visuaalisten sivujen luominen. Lisäksi erilaiset käyttäjäryhmät on huomioitu. Olisihan se kiva voittaa, mutta kiinnostavaa sinne on mennä. Autoalan seitsemästä semifinalistista finaaliin pääsivät ikaalislainen Vili Liukkonen ja viljakkalalainen Riku Porrassalmi. – Kokonaistilastoissa kaikki opiskelijamme olivat puolivälin yläpuolella. – Toivommekin mahdollisimman paljon palautetta uusista sivuista. Maaliskuussa Joki lähtee työssäoppimaan koulutussopimusjaksolle Raision Puusepille, ja sitä ennen koululla käydään läpi ja harjoitellaan aikaisempien vuosien finaalitöitä. Vaikka ne julkaistaan nyt, ne ovat kaiken aikaa muokattavissa. Ajankäyttöä piti miettiä: jos kaveri oli juuri sillä koneella, jota olisin tarvinnut, piti välillä tehdä vaikka jotain liitosta, ettei aikaa mennyt turhaan odotteluun, Joki kertoo. Asianhallintasuunnittelija Salla Tenho on työstänyt kunnan uusia sivuja vuoden verran. Osien tekeminen oli aika simppeliä. Semifinaaliin verrattuna uutta on CNC-laitteiden käyttö. Ajatuksena on, että sivuja kehitetään jatkuvasti saadun palautteen pohjalta. Teoriakokeessa sen sijaan annettu 50 minuutin aika riitti molemmilla mainiosti. Kaksi autoalan opiskelijaa Taitaja-finaaliin • Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN, VILJAKKALA. Iisakin autoalalla päästiin juomaan kakkukahvit kahden valtakunnalliseen Taitaja-finaaliin päässeen kunniaksi. – Pyysimme kuntalaisilta ja henkilöstöltä palautetta vanhoista sivuista, esimerkiksi mikä toimii, mikä ei ja mitä uusille sivuille haluttaisiin. Tiukassa kisassa Liukkonen keräsi 86 ja Porrassalmi 85 pistettä. Hämeenkyrö sai uudet nettisivut • Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. Uskon että ajankäyttö ja paineenhallinta vaikuttavat paljon, kun kahdeksan Suomen kovinta on tekemässä samaa työtä, Joki sanoo. Pirkanmaan ely-keskus aloittaa tiesuunnitelman laatimisen kevyen liikenteen väylän rakentamiseksi Kylmäojantielle. – Käytännön tehtävät olivat sinällään helppoja. Sitä voi antaa myös nimettömästi esimerkiksi sivulta löytyvän palautelomakkeen kautta. Anetjärvi kertoo myös puuseppien työtilanteen olevan hyvä. Tarkoitus on rakentaa kevytväylä Alasesta Kyröskoskentien liittymään saakka. Pahin siinä oli aika, se meinasi loppua kesken, Porrassalmi toteaa. Porrassalmi sanoo menevänsä sinne osallistumisen ilosta. Uuden tien on tarkoitus liittyä molemmista päistään olemassa oleviin jalankulkuja pyöräteihin. Tänä vuonna omalla koululla käydyssä semifinaalissa tehtäväksi tuli valmistaa jakkara osaluetteloineen mahdollisimman huolellisesti kuudessa tunnissa. – Olisihan se kiva voittaa, mutta kiinnostavaa sinne on mennä, Liukkonen jatkaa. Valtakunnallinen Taitaja-finaali on tarkoitus pitää Oulussa toukokuun puolivälissä. – Osien tekeminen oli aika simppeliä, oli samankokoisia ja mittaisia osia. Tenho huomauttaa, että sivuston kehittäminen on jatkuvaa työtä. Kylmäojantien kevytväylän suunnittelu alkaa HÄMEENKYRÖ/VILJAKKALA. Kylmäojantie saa Hämeenkyrönväylän myötä osittain uuden linjauksen, jolle rakennetaan kevyen liikenteen väylä. Kun suunnitelma etenee, tulee mahdollisuus antaa suunnitelmasta mielipide. Teoriakokeessa haarukka oli leveämpi: 19–33 pistettä. Kaikkiaan uusia sivuja on työstetty noin vuoden verran. 10 TORSTAI 11.2.2021 UUTISET Puusepäksi opiskeleva Rasmus Joki pääsi Taitaja-finaaliin • Liisa Raipala IKAALINEN. Viime vuonna finaali tosin peruttiin koronarajoitusten vuoksi. Oulun finaalissa toukokuussa vastakkain ovat kahdeksan Suomen taitavinta puuseppäopiskelijaa, ja finaalityöhön on yleensä ollut käytettävissä kolmen päivän aikana 21 tuntia. Siitä ilmoitetaan erikseen. Piirustusten lukutaitoa tarvittiin, että esimerkiksi osat ovat oikein päin. Etusivulla on painotettu paitsi isoja kuvia, myös ajankohtaisten uutisten helppoa ja nopeaa löytämistä. – Myös muilla sivuilla on lähdetty siitä, että kuvia on paljon ja sivut ovat selkeät. Esimerkiksi kuka valitsee työsuojeluvaltuutetun, opettaja Pekka Koivisto kertoo. Kysymykset käsittelivät lähes kaikkea mahdollista. – Tämä koskee myös esimerkiksi näkörajoitteisia, joilla on nyt apuvälineiden avulla parempi mahdollisuus tutustua sivuihin. Kaikkiaan autoalan semifinaaleihin osallistui 53 kilpailijaa ympäri Suomen. – Siellä oli joukossa teknistä asiaa, mutta myös työyhteisöön liittyviä kysymyksiä. – Finaalissa pääsee mittaamaan itseään isommassa kilpailussa. Kuntien nettisivuilla perinteinen organisaatiorakenteiden esittely on jätetty vähemmälle. Myös valmiit suunnitelmat laitetaan aikanaan yleisesti nähtäville. Palautetta voi antaa myös nimettömästi esimerkiksi sivulta löytyvän palautelomakkeen kautta.. Pisteitä jaettiin työn täsmällisestä toteutuksesta kohta kohdalta aina jalan millintarkasti leveydestä kansiritilän rakojen tasaisuuteen. Osaaville löytyy töitä. Ikaalisten käsija taideteollisuusoppilaitoksessa opiskeleva Rasmus Joki selvitti Taitaja-kilpailun semifinaalista tiensä finaaliin nyt toisena vuonna peräkkäin. Uusilla sivuilla jokainen palvelualue on itse tuottanut tekstit omille sivuilleen. Autoalan opiskelijat Vili Liukkonen ja Riku Porrassalmi pääsevät mittaamaan osaamistaan Taitaja-finaalissa toukokuussa. Semifinaalitehtävä koostui teoriakokeesta, jonka enimmäispistemäärä oli 40 pistettä ja käytännön kokeesta, jonka enimmäispistemäärä oli 60 pistettä. Saavutettavuuden testaamisessa on ollut mukana muun muassa vammaisneuvoston edustaja. Ikaalisten käsija taideteollisuusoppilaitoksella puusepäksi toista vuotta opiskeleva Rasmus Joki olisi päässyt Taitaja-kilpailun finaaliin jo viime vuonna, mutta silloin koronasulku esti tapahtuman järjestämisen. Hämeenkyrön kunnan verkkosivutoimittaja on Poutapilvi web design Oy. Nettiosoite ei ole muuttunut, mutta sivut näyttävät nyt toisenlaisilta. Samoin sosiaalisen median toiminta näkyy heti etusivulla. Hän kiittelee puusepän alan olleen todella mielenkiintoinen opiskella: koko ajan oppii niin toteuttamaan itseään kuin myös yhteistyötaitoja. Hän sanoo, että erot tulivat juuri teoriakokeessa, sillä iisakkilaisten pistehaarukka käytännön kokeessa oli 47–57 pistettä. Puualan opettaja Arto Anetjärvi valmensi opiskelijoitaan teettämällä aikaisempien vuosien semifinaalitöitä, ja Joella oli kokemusta aikaa vastaan tekemisestä jo viime vuodelta. Sivuja työstänyt asianhallintasuunnittelija Salla Tenho kertoo, että sivustoa suunniteltaessa lähtökohdaksi otettiin vanhojen sivujen käyttäjäkokemukset. Uusien sivujen lähtökohta on palvella vierailijaa ja auttaa häntä löytämään vastaukset kysymyksiinsä. Hämeenkyrön kunta on avannut uudet verkkosivut. Uudet sivut ovat tiedostomuodoiltaan kaikkien luettavissa
Digitekniikkaan viehtynyt Tuomisto kehuu digiaikaa siitä, että kuvia voi tarkastella heti niiden ottamisen jälkeen. Kuten revontuliesimerkki osoittaa, hyvä kuva on usein sattumien hetkestä kiinni. Ikaalisista Tuomisto on tallentanut muun muassa Kyrösjärven rantoja, kaupungin valoja sekä vuodenaikojen mukana vaihtuvia maisemia. Mitä haluaisit vielä kuvata, Timo Tuomisto. Se yksi kuva on vielä ottamatta • Anne Salminen IKAALINEN. Tuomisto on käynyt Pariisissa linja-autolla noin 130 kertaa, mahdollisesti useammin kuin kukaan toinen suomalainen bussikuski. Kun hän tuntia myöhemmin yritti jatkaa matkaa, oli metsokukko yhä pitämässä huolta reviiristään. Äkkiä kotiin vaihtamaan vaatteet ja laiturille kuvaamaan. – Matkalaisille kerron, että kuvia on tulossa galleriaan. Sanoin sille, että älä hyvä mies käy päälle. – Filmiaikana filmirullaa Ikaalislainen Timo Tuomisto on vannoutunut Nikonin kannattaja. Oman suvun perhejuhlat Tuomisto tallentaa, mutta muutoin hän ei ole innostunut juhlatai henkilökuvien ottamisesta. Kun Tuomiston kuvia nähnyt toimittaja epäilee, että jälkimmäistä palautetta on tuskin koskaan tullut, antaa ikaalislainen vastaukseksi hyväntuulisen naurun. Sen Tuomisto on oppinut kantapään kautta, sillä Murphyn laki – jos jokin asia voi mennä pieleen, se myös menee pieleen – näyttää pätevän myös kuvaamisessa. Niinä harvoina kertoina, kun kamera ei syystä tai toisesta ole ollut mukana, hyviä kuva-aiheita on mennyt sivu linssin. Hän on matkustanut muun muassa Italiassa, Espanjassa, Unkarissa, Sveitsissä, Puolassa, Pohjoismaissa, Baltian maissa sekä tietenkin Ranskassa, jonka pääkaupungin Pariisin hän nimeää suosikikseen. Kun työpäivinään on paljon tekemisissä ihmisten kanssa, tarjoavat luontoretket vastapainoa sosiaalisuudelle – vaikkei Tuomistolla omien sanojensa mukaan ”ole sinänsä mitään ihmisiä vastaan”. Ikaalislaiselle Timo Tuomistolle sellaiset vapaapäivät ovat vapaapäivien arkea. Timo Tuomisto. – Ajattelen, että se on samalla mainosta kaupungille, Tuomisto sanoo. Kyydissä istunut joukko ei episodia ihmetellyt, sillä he tunsivat Tuomiston. joutui aina säästämään ja kuvien näkemistä odottamaan valokuvaamossa. – Paras kuva on vielä ottamatta. Metsoilla taas on – tai ainakin eräällä Tuomiston Saariselällä kohtaamalla niin sanotulla hullumetsolla. – Etkä sinä, isänsä huumorintajun perinyt, haastattelussa piipahtanut tytär Tiina Tuomisto-Äikäs sanoo. Hyvä esimerkki siitä on Kompin laiturilta napattu revontulikuva. Eniten Tuomisto nauttii luontokohteiden kuvaamisesta. Sitä kuvaa ammattilaisetkin odottavat koko uransa. Silloin on helpompaa myös kokeilla erilaisia säätöjä ja asetuksia. – Ei vielä oppinut metso sen tunnin aikana, Tuomisto sanoo. Kaikilta retkiltä ei välttämättä tule kuvan kuvaa, mutta nautin siitä, kun saan kuljeskella luonnossa omien ajatusteni kanssa, Tuomisto sanoo. – On aamuja, kun istun itsekseni kannon nokassa kaukana sivilisaatiosta, maisemassa on pikkuisen sumua ja aurinko nousee. Nykyisin kamera on mukana kaikkialla minne Tuomisto menee. Kuskin paikalla istunut kuvaaja huomasi kaksi merikotkaa noin sadan metrin päässä autosta. Kun Tuomisto ja hänen vaimonsa Marja-Leena Tuomisto olivat erään kerran Saariselällä retkeilemässä, vastaan tuli pieni silta, jolla tepasteli näätä. Koko aikuisikänsä kameran takana viihtynyt Tuomisto on kuvannut niin kotikaupunkiaan kuin matkojaan kotimaassa ja ulkomailla. – Kannattaa kokeilla erilaisia valotuksia ja kuvakulmia, sommitella miltä kohde näyttää eri paikoista kuvattuna. Canonin muokatusta objektiivista hän juo kahvit. Tuomisto julkaisee kuvia reissuilta verkkogalleriassaan. Pariskunta muistaa hetken silti lämmöllä. Niitäkin hetkiä on, jotka eivät tallennu kameralle toivotussa muodossa, mutta jäävät kirkkaana muistoihin. Bussi pysähtyi hetkeksi ja linnut tallentuivat kameralle. Ikaalislaisen mieleen on jäänyt esimerkiksi reissu Lofooteilla. Näin metson, joka tuli kohti. – Gallerialla on sekin tarkoitus, että yritän vähän ärsyttää ihmisiä matkoille, Tuomisto virnistää. Joskus ennakko-odotukset siitä, millaisia kuvia mistäkin paikasta saa, yllättävät kuvaajankin. Timo Tuomiston komein revontulikuva on taltioitu Kompin laiturilla Ikaalisissa. Se kävi pökkimään jalkoihin. – Mieluiten kuljen luonnossa itsekseni. Sellaisina aamuina ajattelen, että voi niitä reppanoita, jotka nukkuvat tällaiset aamut, Tuomisto kuvailee. Aloittelijoille hän antaa vinkiksi sen, että kuvakulmien hakemista voi opetella esimerkiksi omassa kotipihassa. Metsot saattavat käyttäytyä äkäisesti kevätsoitimen aikaan, mutta tämä kyseinen yksilö kukkoili syksyllä. Tämän komean suokukon Timo Tuomisto kuvasi retkellään Lapissa. Hetki meni nopeasti ohi, mutta Tuomisto ehti napata kuvan. Kantapään kautta sen oppii, Tuomisto sanoo. 11 UUTISET TORSTAI 11.2.2021 Tuomisto ajanut bussilla Pariisissa noin 130 kertaa, todennäköisesti useammin kuin kukaan toinen suomalainen bussikuski. Niitä voi käydä katselemassa ja kertoa sitten, että olivatko hyviä vai huonoja. – Olin juuri tulossa linja-autolla toimistolle, kun huomasin revontulet. Eikä vain vapaaehtoisesti vaan innolla. Kyllä ne täälläkin loimottavat joskus, tilausliikennealan yrittäjä Tuomisto kertoo. Kun silmä on tottunut tarkkailemaan maailmaa kameran linssin läpi, löytyy kuvauskohteita lähes kaikkialta. – Ihmettelin, että mikä tuolla kalkattaa. Kameran kanssa liikkuessaan Tuomisto tallentaa muistiin kauniita hetkiä, joiden tunnelmiin voi palata myöhemmin. Vaikka Tuomisto on reissannut lukuisia kertoja Lapissa, parhaan revontulikuvansa hän on napannut Ikaalisissa. Kameran säädöt olivat harmillisesti napsahtaneet manuaalille kävelyn aikana, jolloin kamera ei tarkentanut automaattisesti toivottuun kohteeseen. Tuomiston kuvakansioihin kertyy viikossa 500–10 000 kuvaa. Ikaalislainen perääntyi ohittamalleen nuotiopaikalle, keitti nuotiokahvit ja paistoi makkarat. Sanoin sille, että älä nyt hyvä mies käy päälle, Tuomisto kertoo. Joku voisi pitää hulluutena sitä, että mies nousee vapaapäivänään vapaaehtoisesti neljältä aamulla
Sitä ei voi luokitella, kuka on paras ystävä, vaan kaikkia ystäviä tarvitaan. Ystävä voi olla perhettä, joillain voi olla sisko tai veli parhaana ystävänä, eikä siinä ole mitään väärää. Vesilahdessa asuva ystävä on 7-vuotias, joten isovanhemmat viettävät hänen kanssaan yhteistä aikaa leikkien. Kun omaa perhettä ei vielä ollut, tärkeitä olivat nuoruuden kaverit. – Ystävät tuovat hyvän mielen ja auttavat elämässä eteenpäin. Vaikka asuttaisiin kaukana toisesta ja tapaamaan päästäisiin vain harvoin, ystävyys jatkuu ja juteltavaa riittää. 12 TORSTAI 11.2.2021 KOLUMNI UUTISET YSTÄVÄNPÄIVÄTARJOUS ERÄ Tyyny Uni-Medical Anti-Stress OSTA KAKSI, MAKSA YKSI! 50x60 cm Soveltuu selällään ja kyljellään nukkuvalle Koristetyyny 44x44 cm 8,(16,-) useita eri kuoseja Tyynyliina puuvillasatiinia 55x65 cm 4,viisi ihanaa kuosia Torkkupeitto villaa 140x200 cm 30,(39,-) useita eri värejä Myymälässä myös muita tarjouksia 18,(36,-) 2kpl yht. Myös puoliso voi olla läheinen ystävä IKAALINEN. Ilman ystäviä elämä olisi vaikeaa, Koivisto sanoo. Ystävä on hän, joka saa sinut hymyilemään rankkoina päivinä. Kun puolison kanssa on hyvä tiimi, sen merkitys korostuu vanhemmuudessa. – Ystävyys on voinut alkaa juttelusta tai yhteisistä kokemuksista esimerkiksi harrastusleireillä. Jokaisella ihmisellä on joku ihminen, jolle haluaa heti ensimmäisenä kertoa päivän hulluudet ja hulvattomat asiat. 15.2.2021 asti. Oi va lli ne n ys tä vä np äi vä ta rj ou s UutisOiva kotiin kannettuna (sisältää verkkotunnukset) 2 kk 15 € Tarjous voim. Jollain voi olla lemmikki parhaana ystävänä. Ystävyys ei ole pelkästään joku ihminen, jonka kanssa haluat viettää päivän. Ystävä tukee ja auttaa VILJAKKALA. Hämeenkyröläisillä Irmeli ja Rauno Vihavaisella on yhteinen paras ystävä. Ystävyyteen kuuluu juttelun ja hauskanpidon lisäksi myös auttaminen ja tukeminen tarvittaessa. Kun ei ole päässyt tapaamaan, ystävien kanssa soiteltu ja viestitelty, ja paikkakunnalla asuvien ystävien kanssa on voinut lenkkeillä ja ulkoilla turvaväleillä, sanoo jämijärveläinen Marja Koivisto. Ystävä kuuntelee ja ymmärtää JÄMIJÄRVI.– Näinä aikoina ystävyys on merkinnyt todella paljon. – Heistä on jäänyt hyviä ystävyyssuhteita, vaikka ei tiheästi tavatakaan. – Ystävän kanssa tulee vietettyä usein parhaat hetket ja ne hetket, joille ehkä tarvitsee toiselta tukea, sanoo ikaalilainen Mikko Laitinen. – Yllätykset ovat tuoneet iloa ja niitä muistellaan hymyssä suin pitkään. Jokaisella pitäisi olla ystävä tai ystäviä, joiden kanssa jutella ja pitää hauskaa. Kun ystävän apua saadaan ja annetaan, on molemmilla hyvä ja turvallinen olo. Tärkeää on etenkin ystävien kanssa jutteleminen. On toki monia ihmisiä, joilla dynamiikka pelaa ja he tulevat hyvin toimeen keskenään sekä on samanlaisia kiinnostuksen kohteita, mutta ystävä on se tyyppi, jonka haluat kutsua aina vierailemaan ensimmäisenä. – Ystävyys on elämässä kannatteleva asia. / kpl Tehtaanmyymälä: Teollisuustie 4, Jämijärvi • P. Ystävä kuuntelee, elää mukana, tukee ja ymmärtää, ja yhdessä itketään ja nauretaan. Valehtelisimme, jos väittäisimme, että kaveri on sama asia kuin ystävä, koska mielestämme voisimme kutsua kaveriksi jotain kenet olet tuntenut vasta viikon ja hänen kanssa tulee toimeen, mutta ystävyys on luottamuksellisempi suhde, jossa kestää enemmän aikaa. Terkuin Anne Hillevi Eeva Hanna Liisa TainaSatu Kirsti Eetu Hjelm ja Eetu Jokinen olivat tetharjoittelussa UutisOivassa viime viikolla. Mieleenpainuvia ovat olleet esimerkiksi yllätykset, joita ystävät ovat Koivistolle järjestäneet. – Kasvokkain tapaamiset eivät ole samalla tavoin mahdollisia, mutta yhteydenpito onnistuu myös viestein ja videopuheluiden avulla. – Kaikenlaisia leikkejä: pelejä, piirtelyä, laulua ja soittoa. Ystävyys on parisuhteen peruspilari, joka pitää suhteen rikkaana ja elävänä. Se on myös luottamusta vaativa suhde, jossa luottamuksen rakentaminen kestää aikaa. TILAA OMASI: www.oivaseutu.fi p. – Välttämättä siitä ei kauheasti puhuta, että puolisokin voi olla ystävä. Ystävyys on tärkeä osa kaikkien elämää. Mariela Hannunkivi kertoo löytäneensä ystäviä niin koulusta kuin harrastuksien tai erilaisten tapahtumien kautta. 458 6216 www.kukkavarpukka.fi Palvelemme arkisin 9–17, la 8–14, su 11–14 Muista Ystävänpäiväkimppu! Ihanat ystäväni, Reissumamm at Oikein ihanaa ystävänpäivää, etähalit ja lämpöiset ajatukset. Ihanaa, että olette olemassa. Yhteydenpito ylläpitää ystävyyttä, ja koronapandemiasta huolimatta Hannunkivi kokee ystävyyssuhteidensa säilyneen hyvinä. Hänelle myös puoliso Miia on ystävä, ja tämä on korostunut korona-aikana, kun aikaa on tullut vietettyä enemmän perheen ja puolison kanssa. Ensi sunnuntaina vietetään ystävänpäivää, joten meidät tettiläiset pakotettiin pohtimaan ystävyyttä teinin näkökulmasta. Ystävä on se, jonka kanssa olet kerännyt keskeneräisiä muistoja, joille voitte nauraa yhdessä. Todella monipuolisesti kaikenlaista, Rauno Vihavainen luettelee. Ei oikeasti pakotettu, mutta tässä pohdintaa nyt on. Huumoria ja hauskaakin pitää olla. – Ainakin sata erilaista leikkiä, Irmeli lisää. 2kpl yht. Perheenjäsenet voivat olla ystäviä, mutta Hannunkivi pitää tärkeänä, että ystäviä on myös oman perheen ulkopuolelta. Hyvää ystävänpäivää! Ystävyys teinien silmin Muista ystävää ystävänpäivänä! Paras ystävä on pojantytär HÄMEENKYRÖ. Tähän liittyy tärkeitä asioita: pitää olla kiinnostunut toisen jutuista ja tehdä pieniä hyviä tekoja, Laitinen pohtii. Mitä ystävyys sinulle merkitsee. Nyttemmin Laitinen käy kavereiden kanssa esimerkiksi avantouinnissa, kunhan korona sen taas sallii. 03 3143 3171. – Hän on pojantyttäremme Elina, Irmeli Vihavainen kertoo. – Tärkeitä ovat myös arjen pienet teot. Nuoruuden ystävien kanssa koettuihin hienoihin muistoihin kuuluvat esimerkiksi yhdessä koetut konsertit. 020 758 0403 auki: ma–pe 10–17 www.univisio.fi KOULUTETTU HIEROJA JANITA KETOLA 050 531 0022 Koulukatu 24, Kyröskoski P. Vihavaisten mielestä tärkeintä ystävyydessä on luottamus ja yhdessäolo
6–23, la–su 7–23 03 458 6310 Tällä kupongilla tarjous voimassa 11.2.–25.2.2021 Muista ystävää ystävänpäivänä! UutisOivan digitilaus 2 kk 10 € TILAA OMASI: www.oivaseutu.fi p. 0500 640 169 NOTKEAKSI.FI KAHVI + PULLA 2 yhden hinnalla Sammi Ikaalinen ark. L.A. KORPELAN KUJANJUOKSU Komediateatteri Tre 24.7. Turkin pörheys on todennäköisemmin merkki siitä, että kissalla on kylmä. 55 € lippu ja kulj. SALAISUUKSIEN ILTA, TT Frenckell 23.10. Vaikkapa ystävälle. Käsitys, että kissa kyllä löytää suojaisan paikan, on vanhentunut. 59 € lippu ja kulj. alkaen varatut loosit hinnasta pois! HIEROJA ARTO LUOMAHAARA Jyllintie 276/32, 39530 Kilvakkala (Jylli) VARMALLA OTTEELLA P. 10 € Tehdään tilaa kevään uutuuksille. Tilausliikenne Timo Tuomisto Ky P. KANSALLISKIRJAILIJA TT Frenckell HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ! lippu ja kulj. 50 € lippu ja kulj. 03 3143 3171 Tarjous voim. Lemmikin siruttaminen kannattaa, sillä se auttaa omistajaa ja eläintä löytämään toisensa, mikäli lemmikki joutuu kateisiin. KIRPPUTORI Puh. Herkimmin paleltuvia ruumiinosia ovat korvat, raajat ja hännänpää. Lukijamme otti yhteyttä toimitukseen ja muistutti, että lemmikkieläimistä on syytä pitää erityisen hyvää huolta, kun ulkolämpötila on painunut reilusti pakkaselle. 03 450 51 IPP Parkano Satakunnankatu 7 ark. 8–16, soita kelloa puh. 57 € lippu ja kulj. KOTIOPETTAJATTAREN ROMAANI 5.11. – Sisäkoiran ulkoilulenkkejä on syytä lyhentää tavanomaisesta, ja ohutturkkinen koira on hyvä pukea säänmukaiseen varustukseen, Viirola sanoo. TOHVELISANKARIN ROUVA Pyynikin kesäteatteri 12.6. Navettojen kaltaisia suojapaikkoja ei ole samalla tavoin tarjolla kuin entisaikoina, Viirola toteaa. Kovilla pakkasilla kissaa ei pidä jättää yöksi ulos, vaikka sellainen olisi kesäaikaan tapana. Pia Viirola. 03 558 9000 • Ikaalinen tilausliikenne@timotuomisto.fi www.timotuomisto.fi Lisätietoa: 5.6. 55 € lippu ja kulj. Paljon aletuotteita tasahinnoin alk. Viirolan vinkit lemmikeistä huolehtimiseen ovat selkeät. Jos vieras kissa pyytää päästä sisälle tai kerjää ruokaa, se todennäköisesti tarvitsee apua. 15.2.2021 asti. Talviruokintapaikalla linnuille tarkoitettua ruokaa syövä kissa on todella nälkäinen ja avun tarpeessa. TANGO D`AMORE Sappeen Kesäteatteri, väliaikakahvit 2.10. 03 450 5555 Hyödynnä tarjous 28.2.2021 mennessä! Tarjous voimassa helmikuun 2021 loppuun. 57 € Tietokoneen perushuolto 30 € Tarpeelliset päivitykset Virusja tietoturvatarkastus Väliaikaistiedostojen siivous TARJOUS! www.ipp.fi IPP Ikaalinen Vanha Tampereentie 15-17 ark. Kissa ei pärjää ulkona pitkään, jos pakkasta on reilusti. – On parempi ottaa kissa varmuuden vuoksi suojaan ja ilmoittaa meille. Kuvan kissaa ei vahingoitettu kuvaksissa, vaan se pääsi nopeasti lämpimään. 8–16, soita kelloa puh. 0400 637 250 www.lakirpputori.fi Mestarintie 2, Hämeenkyrö Nyt tavarat kiertämää n YSTÄVÄNTARJOUS! –30 % 11.2. Vapina on niin ikään merkki palelemisesta. Paleleva koira nostelee lenkillä tassujaan ja koettaa pitää niitä ylhäällä. Oiv all in en ys tä vä np äiv ät arj ou s Pakkanen voi purra lemmikkiäkin • Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN. Samaa sanoo Ikaalisten alueen löytöeläimistä huolehtivan Kujalan tilan Esko Yli-Kujala Kihniöstä. Pörheältä ja paksulta näyttävä turkki ei läheskään aina tarkoita sitä, että kissa pärjää pakkasessa. Hämeenkyrössä löytöeläimistä huolehtivan Kissankulman Pia Viirola kertoo, ettei ilmoituksia palelevista lemmikeistä ole tullut tavallista enempää, ainakaan toistaiseksi. 13 UUTISET TORSTAI 11.2.2021 Avoinna ma–pe 10–18, la 10–15 Karhoistentie 3, Ikaalinen (Kauppakeskus Komppi) Tervetuloa! Ystävänpäiväviikon tarjous, osta 3 aletuotetta maksa 2 , tarjoamme edullisimman. – Jos koira on ympäri vuorokokauden ulkona tarhassa, sillä pitää olla lämmin koppi, ja ruoan ja veden pitää pysyä sulana. Jos lemmikillä on omistaja, hänet yleensä tavoitetaan melko nopeasti esimerkiksi Facebookin paikallisryhmien kautta, Viirola sanoo. – Käsitys, että kissa kyllä löytää suojaisan paikan, on vanhentunut
Kävelyryhmien vetäjät tunnistaa oransseista liiveistä, jotka terveysliikuntakoordinaattori Marika Salminen jakaa Henna Koistiselle ja Sirpa Sarinille. 14 TORSTAI 11.2.2021 UUTISET Kävelyryhmistä saa uusia lenkkikavereita Vapaaehtoisten vetämillä kävelylenkeillä tutustutaan myös uusiin paikkoihin. Toimintaa koordinoi Ikaalisten kaupungin liikuntapalvelut, ja ryhmiä vetävät vapaaehtoiset Henna Koistinen, Sirpa Sarin, Eija Puranen ja Pirjo Siltanen. Lemmikitkin ovat tervetulleita. – Lisääkin ohjaajia saa ilmoittautua mukaan, eikä ryhmää tarvitse vetää joka viikko, Salminen sanoo. – Minulla on myös oma lehmä ojassa, eli saan samalla itsekin liikuntaa, Sarin sanoo. – Samalla voi tuulettaa päätä: jos on huolia tai päänsärkyä, ne jäävät lenkille. Mukaan kaivataan myös esimerkiksi Saskyn Idea-kampuksen opiskelijoita, joille Ikaalinen ei välttämättä ole tuttu. – Moni liikuntaneuvontaan tuleva sanoo, että olisi kiva mennä lenkille, mutta ei ole ketään, jonka kanssa lähtisi, kertoo kaupungin terveysliikuntakoordinaattori Marika Salminen. Ryhmiin ei kuitenkaan tarvitse sitoutua, vaan voi osallistua silloin kuin itselle sopii. Tarkoitus on nauttia ulkoilusta, maisemista ja yhdessäolosta ryhmän kunnon mukaan, Koistinen sanoo. Kävelyryhmistä lisätietoa jaetaan kaupungin liikuntatoimen internetsivuilla ja Facebookissa Ikaalisten kävelytiimi -sivulla, jonne tulee myös kuvia ja tunnelmia lenkkimatkojen varrelta. Kävelyryhmissä on tarkoitus olla myös mukavaa. – Ja toivomme, että tämä leviää myös kylille, Sarin kannustaa. Marika Salminen Uutisia Ikaalisista ja Jämijärveltä jo vuodesta 1913 100 vuotta sitten perjantai 11.2.1921 Uutisia Hämeenkyröstä ja Viljakkalasta jo vuodesta 1922 90 vuotta sitten perjantai 13.2.1931. Jokainen ryhmä lähtee liikkeelle aina tiettyyn aikaan tietystä paikasta, ja ryhmät kokoontuvat Sarinin jokaviikkoista ryhmää lukuunottamatta joka toinen viikko. Sirpa Sarin (vasemmalla) ja Henna Koistinen (oikealla) kuuluvat vapaaehtoisiin ryhmien vetäjiin, terveysliikuntakoordinaattori Marika Salmiselle voi ilmoittautua ryhmiin. Kevättä kohti voidaan myös tutustua salaisiin uimapoukamiin, eivätkä kaikki välttämättä tunne Silkin uimarantaakaan, Koistinen sanoo. Kaikki paikkakuntalaisetkaan eivät välttämättä reittejä tunne, eivätkä kaikki halua mennä metsään yksin. Avantouimareiksi tunnustautuvien Sarinin ja Koistisen kierroksilla voidaan kevään koittaessa pulahtaa Kyrösjärven viileään veteenkin, mutta siihen ei toki ketään pakoteta. – Kiviniemi–Kalmaa-alueella on upeat paikat. Kokemusten perusteella katsotaan, jatkuvatko ryhmät syksyllä. Kevätkauden ajan kokeillaan, miten ryhmät alkavat toimia ja millaista palautetta saadaan. Kävelykuntoa täytyy olla pohjalla sen verran, että jaksaa kävellä noin 45 minuutista tuntiin kestävät lenkit. Moni liikuntaneuvontaan tuleva sanoo, että olisi kiva mennä lenkille, mutta ei ole ketään, jonka kanssa lähtisi. Koronan vuoksi lenkeille otetaan vetäjän lisäksi enintään yhdeksän liikkujaa, ja ilmoittautua pitää joka kerta etukäteen joko Salmiselle tai ryhmien vetäjille. • Liisa Raipala IKAALINEN. Hän kertoo tavoitteenaan olevan myös ihmisten tutustuttaminen Kiviniemi– Kalmaan lähimetsiin ja niiden polkuihin. Ryhmät käynnistyvät helmikuun loppupuolella. Ohjaajat tunnistaa oransseista heijastinliiveistä, ja mukaan lähtijöiltä puolestaan toivotaan säänmukainen varustus vaatteineen, kenkineen ja tarvittaessa heijastimineen. Jos kävelylenkki tuntuisi mukavammalta taittaa jonkun toisen kanssa, ulkoiluseuraa on pian tarjolla vapaaehtoisten vetämissä lenkkeilyryhmissä. Lisäksi eri lenkkien taso vaihtelee: Sarin ja Koistinen kertovat kulkevansa rauhallista tahtia, ja muiden ryhmissä kävely on osallistujien kunnon salliessa ripeämpääkin. Ideana yhteisillä lenkeillä on uusien lenkkikavereiden saaminen ja samalla myös uusiin paikkoihin tutustuminen
– Meille sattui niinkin hyvä juttu, että kun kerroimme projektistamme koulutuspäällikölle ja pyysimme Ikataa osallistumaan painokustannuksiin jossain määrin, saimmekin koko rahoituksen, Tero Mäkinen kertoo. – Jos koronasta jotain hyviä asioita on seurannut, niin se pakottaa korvaavia toimintoja osaksi arkipäivää. Ristikon 2 oikein ratkaisseiden kesken arvotut palkinnot voittivat Leena Tuomisto Helsingistä, Anne Rabb Vähästäkyröstä ja Teemu Lindberg Viljakkalasta. Teosta painetaan 300 kappaletta, ja sitä jaetaan ilmaiseksi muun muassa Ikaalisten kirjastossa sekä Ikatalla. Ikatan graafisen suunnittelun alan opiskelijaryhmä on pystyttänyt taidenäyttelyn, johon voi tutustua fyysisesti Tampereella ravintola Muusassa tai sähköisesti Jonna Viljasen pystyttämillä verkkosivuilla 26. Esipuheen teokseen kirjoittaa palkittu sarjakuvantekijä Tommi Musturi. Mahnalan koulun luokat on nimetty puiden mukaan, ja siksi myös Pyykkösen tauluissa on luokkien nimiä vastaavia puita. Avajaispäivänä he kokoontuivat keskenään koululle juhlistamaan näyttelyn avautumista. Me halutaan piirtää. – Korona-aika on yhtä etäkuplassa olemista ja yhteiskunnassa näkyy yleensäkin enemmän ja enemmän se, miten sulkeudutaan omiin ryhmiin ja kupliin. Mahnalan koulun oppilaiden ei pian enää tarvitse pelätä eksymistä koulun käytävillä. Suloiset eläintaulut ohjaavat oikeaan luokkaan • Anne Salminen HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN. Näyttelyn järjestelyt poikkesivat koronattomasta ajasta muun muassa siten, että yhteydenpito ja valmistelu oli hoidettava puhelimitse ja viestitse. Samalla Pyykkösen mielessä virisi enemmänkin kasvatuksellisia näkökulmia siihen, missä kaikessa muussa tauluja voisi hyödyntää. Pyykkönen toivoo, että taulujen avulla oppilaat myös ikään kuin huomaamattaan alkavat sisäistää eri puuja eläinlajeja liikkuessaan koulun tiloissa. Koululla on paljon lapsia ja heille summasta on paljon enemmän iloa. Biologian tunneilla tauluista voi tunnistaa esimerkiksi eri eläinja kasvilajeja tai tutkia, mitä kettu syö. Halusimme lähestyä teemaa omista kulmistamme ja muun muassa haastaa sitä, ovatko kuplat lopulta niin erilaisia, Tero Mäkinen kertoo. Kunnan myöntämä palkinto Pyykkösen kehitystyöstä on 500 euroa. Tauluissa näkyy myös eri vuorokaudenja vuodenaikoja sekä säätiloja. Onhan se myös saavutettavuuskysymys. 15 TORSTAI 11.2.2021 KULTTUURI 7 R I S T I S A N A T E H T Ä V Ä RISTIKKO 6 Palauta ristikko 2.3. Heidän ensimmäinen reaktionsa oli, että hei, me halutaan piirtää näitä kuvia Mahnalan koululla on oppilaita esikouluikäisistä kuudesluokkalaisiin, ja opettajat voivat keksiä tehtäviä sopivien taitotasojen mukaan. – Palkintoraha menee kehitysjuttuihin koululle. Kun pleksit on asennettu, taulujen päälle voi kirjoittaa esimerkiksi suunnistustehtäviin liittyviä tekstejä. – Ei se poikennut loppujen lopuksi niin paljon kuitenkaan, Iiris Mäkinen sanoo. Pyykkönen toteutti eläintauluja osana näyttötyötään Ikaalisten käsija taideteollisuusoppilaitokseen. – Tuli hyvä, juhlallinen fiilis, Viljanen kuvailee. Kuplassa -näyttelyn teemana on totunnaisten kuplien rikkominen. Useamman ihmisen on helpompaa päästä näkemään töitä ja nauttimaan taiteesta, vaikka teokset hieman erilaisia sähköisessä muodossa ovatkin, Tero Mäkinen sanoo. Minna Pyykkönen on maalannut taulunsa lapsen maailman kirkkailla väreillä, vaikka värimaailma noudattaakin oikean maailman värejä. – Eskarilaisilta voisi esimerkiksi kysyä, että montako eläintä löydät. Taulujen avulla koulun käytävät muuttuvat myös sisäsuunnistusradaksi. Kuvaamataidon tunneillakin teoksia voi hyödyntää piirrosaiheina, ja alustavat testitulokset menestyksen suhteen ovat lupaavia. helmikuuta asti. Mutta palataan tulevaisuudessa ilmestyvästä teoksesta vielä hetkeksi nykyhetkeen, jossa näyttely on yhä avoinna – ja vielä erityisellä olemassaolon tavalla. Taulut on kuitenkin sinne tehty. ”Poks”, sanoi kupla, kun Ikatan opiskelijoiden näyttelytyöt kohtasi. Pyykkönen aikoo käyttää rahasumman koulun hyväksi. NIMI: _ OSOITE: _ PUHELIN: 7 V O I T T A J A T 7 R 2 Emme lunasta ristikkoratkaisuja, jotka on jätetty Postin kuljetettavaksi ilman postimerkkiä. Taulut ripustetaan koulun seinille, kun niihin saadaan pleksit. Näyttelyn teoksissa nähdään niin digimaalauksia kuin tussipiirroksia, öljyvärimaalauksia ja sekatekniikkaa. On vain opettajasta kiinni, että mihin kaikkeen tauluja keksii käyttää. – Testasin tauluja yhden luokan kanssa. – Se on myös positiivista, että isot museot ovat hienosti lähteneet mukaan verkkoon, Viljanen sanoo.. Pyykkönen keksi, että tunnistettavat eläintaulut voisivat auttaa lapsia oikean paikan löytämisessä. Siitä on kiittäminen koulun opettaja Minna Pyykköstä, jonka Hämeenkyrön kunta palkitsi innovatiivisesta työyhteisöä kehittävästä ja hyödyntävästä työstä. Idea tauluihin syntyi siitä havainnosta, että nuorten oppilaiden on vaikea löytää reittiä oikeaan luokkaan. mennessä osoitteeseen: Ylä-Satakunta, Parkanontie 63, 39700 Parkano. Taidenäyttelyn jälkeen ilmestyy sarjakuvateos • Anne Salminen IKAALINEN. Yhteystiedot mukaan, arvomme palkintoja. Avajaisista näyttelyn pystyttänyt opiskelijaryhmä sentään pääsi nauttimaan. Näyttelyä olisi tuskin järjestetty verkossa, jos koronapandemia olisi jättänyt ilmestymättä. Ryhmällä on tekeillä myös koulutöiden ulkopuolinen projekti, 40-sivuinen sarjakuvateos, joka julkaistaan helmi-maaliskuun aikana
010 501 0525 Maatalouskoneiden huolto ja varaosat 044 563 1780 • Varaosat 040 749 9742 www.chm.fi • Korjaamotoimintaa yli 15 v kokemuksella. Ola Luoto OTL, VT Haarlankatu 9 B 19, 33230 Tampere P. p. 040 5354 569, 040 7023 313 PARHAAT BETONIT Laurilan Betoni Kyröskoski • www.laurilanbetoni.fi P. • New Holland varaosat suoraan varastosta. 03 458 6520 Avoinna: ark. 03 457 330, www.iktiki.com, kirjanpito@iktiki.com, isannointi@iktiki.com Asiantuntevaa ja monipuolista palvelua: 4 Tilitoimistopalvelut 4 Isännöintipalvelut 4 Kiinteistöjen huollot ja siivoukset Notariaatti & LKV Toimisto Irja Inkinen Oy w avioehdot w testamentit w perintösuunnittelu w perunkirjoitukset w perinnönjaot w ositukset w edunvalvontavaltuutukset w kauppaja lahjakirjat w kaupanvahvistukset kaupanvahvistaja Kauppakatu 14, Ikaalinen ajanvaraus p. oivaseutu.fi oivamainos@oivaseutu.fi ERILAISTEN LAKIASIOIDEN HOITOA: mm. • Toimimme myös maahantuojana Carraro, Dana, Spicer akseleiden varaosille. perunkirjoitukset, perinnönjaot, ositukset, avioerot. 029 56 60760 Vanha Tampereentie 18–20, 39500 IKAALINEN, p. 03 371 6106 • 03 371 6536 laurilanbetoni@laurilanbetoni.fi PYYDÄ ILMAINEN TARJOUS • KATTOREMONTIT • SADEVESIKOURUT • KATTOTURVATUOTTEET • PELTITYÖT PAIKALLISTA PALVELUA! www.rakennuspalvelusoukko.fi • 045 605 6275 TIEISÄNNÖINTIÄ Kalervo Lampinen P. Ota rohkeasti yhteyttä, tehdään yhdessä markkinoinnistasi helppoa ja tuottavaa. 044 373 3311, ola.luoto@ippnet.fi Tavattavissa Ikaalisissa sopimuksen mukaan.. 03 458 7576 SILMÄTAUTIEN ERIKOISLÄÄKÄRIT • Jukka Kuittinen • Petteri Paassilta Ikaalinen, Vanha Tampereentie 10 p. 040 673 6241 kalervo.lampinen@gmail.com www.tieisäntälampinen.fi Käyräkuja 30, Vuorentausta, Ylöjärvi • www.pispalasi.fi Laaja valikoima lasialan tuotteita ja palveluita vuodesta 1987! P. Asiakirjojen laatiminen: kauppakirjat, lahjakirjat ym. Pienin ilmoituskoko 2x25 pmm, hinta 33 €/ilmoitus + alv. Konehuolto Yliluoma Oy HAMMASLÄÄKÄRISI IKAALISISSA 010 322 9656 tempodent.fi Rahkolankuja 18 A 1, IKAALINEN FYSIOTERAPEUTIT Timo Ranta, Ulla Virkorinne Vanha Tampereentie 18–20, IKAALINEN Puh. Ajanvaraus p. 040 748 5422 www.irjainkinenoy.fi HYVINVOINTI Mainostoimisto OivaMainos Meillä kynnys on matalalla. (03) 371 3122 ma 9-18, ti-pe 9-17, la 9-13 VASTAANOTTAVAT SILMÄLÄÄKÄRIT Jussi Rantanen | Henrik Rintala Jussi Rantanen I Jarkko Lappalainen KAIKKI KATTOTYÖT KIRVESMIESTYÖT kattomiehet.fi Puh. 16 TORSTAI 11.2.2021 OIVAT OSAAJAT OSAAJAT Oivat Ammattilaiset palveluksessasi Neljän tai useamman ilmoituksen sarja, julkaisu peräkkäisinä viikkoina. 10–17 la 10–13 SYRJÄNEN + + + + + + Valtakatu 30, Kyröskoski p. 24 % Kysy lisää: ilmoitukset@oivaseutu.fi • 03 3143 3173 HUOLLOT KOTI JA RAKENTAMINEN PALVELUT HYVINVOINTI VaraosaHinttu Varaosa Hinttu OY EDULLISET KÄYTETYT JA UUDET VARAOSAT JÄMIJÄRVELTÄ! www.varaosahinttu.fi www.autopurkaamot.com osamyynti.hinttu@gmail.com Romuajoneuvojen virallinen vastaanottopiste. 03 213 3303 Päivystys 24 h Pispalasi Oy Pirkanmaan Oikeusaputoimisto Oikeusavustajan vastaanotto Ikaalisissa ja Parkanossa
Nykyään Ikaalisissa asuva Mikko Tanninen ja hänen puolisonsa olivat Koskivuoren yrityksen asiakkaana noin kahdeksan vuoden ajan vuosina 2011–2018. – Joskus meitä pyydetään ulkoilemaan hoivakodissa asuvan ikäihmisen kanssa tai lukemaan hänelle, Koskivuori kertoo esimerkkejä. Kysy myös edullisia lisävuorokausia ja lisälippuja. Testaamme myös leimaamattoman arvometallin ammattitaidolla. Työssäni näin, että vakava sairaus koskettaa potilaan itsensä lisäksi myös hänen läheisiään. Maksamme jalometallisi arvon HETI KÄTEISENÄ TAI TILILLE! Edustajamme paikalla : OSTAMME KULTAA JA HOPEAA! Kauppakeskus Komppi, Karhoistentie 3, 39500 Ikaalinen perjantaina 12.2. – Olin sairaalassakin kuukauden verran, kun toinen käteni loukkaantui pahasti. Näistä koruista maksoimme 219€ (09) 512 7298 www.jalonom.fi Tule arvioituttamaan korusi ilmaiseksi ja muuta ne rahaksi. Työpäiväni eivät enää ole niin pitkiä kuin yrittäjäuran alkuvuosina. Nyt 64-vuotias yrittäjä joutui pitkälle sairauslomalle kaaduttuaan kotipihassa. – Ostamamme apu oli muun muassa siivousja peseytymisapua ja asiakkuus jatkui puolisoni kuolemaan asti kesään 2018, Tanninen kertoo. Työssäni näin, että vakava sairaus koskettaa potilaan itsensä lisäksi myös hänen läheisiään. – Puolisoni sai aivoverenvuodon, jonka seurauksena hänen toimintakykynsä heikkeni merkittävästi, Tanninen kertoo. Tuoreen yrittäjän odotukset olivat aluksi kovin optimistiset, mutta parissa vuodessa kalenteri täyttyi. Tuolloin yksityiset hoiva-alan pienyritykset olivat harvinaisia. Koskivuoren isoäiti työskenteli kunnallisena kodinhoitajana aikana, jolloin heillä tuntui olleen aikaa asiakkailleen. (06) 483 1600 | www.harmankylpyla.fi Majoitus 1-2 aikuista + 1-2 lasta (alle 13 v.), aamiainen, kylpylän ja kuntosalin käyttö sekä 2 x 4 tunnin hissilippu/perhe Lapuan Simpsiölle perheystävällisille rinteille. Apu voi olla hyvinkin arkista, vapaa-ajan tarjoamista tai seurustelua. Aluksi Tanniset saivat kotiapua kunnalta, mutta he siirtyivät käyttämään yksityistä palveluntarjoajaa muun muassa siksi, että saattoivat siten hyödyntää kotitalousvähennystä. Voimassa 28.2. klo 10-17 TEKNINEN MYYJÄ Ikaalisten Würth Centeriin MEILLÄ MENESTYT ARVOSTETUIMMAN JA LUOTETTAVIMMAN MYYNTITIIMIN JÄSENENÄ Hakemukset 22.2.2021 mennessä rekrytointi @ wurth.fi Lisätietoja: www.wurth.fi/rekrytointi Tiedustelut: Mirja Rantanen puh. Talven taikaa Härmän Kylpylässä 149 € /hlö/2 vrk Saat luxusta lomaasi! Kaupan päälle Talven taikaa 2 vrk -lomapakettiin 20 € etuseteli/hlö hemmotteluhoitoihin tai ravintolapalveluihin lomasi aikana. Sairaanhoitajana Pikonlinnassa työskennellyt Koskivuori perusti yksityisen kotisairaanhoitoyrityksen syksyllä 1997. 040 568 7230 würth KASVAA TULE MUKAAN TYÖPAIKAT ”Apua osataan hankkia aiempaa paremmin” • Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN. Yrittäjäksi ryhtyessään Koskivuori halusi tarjota jotain samantapaista, kiireetöntä apua erilaisiin tilanteisiin. Taru Koskivuori. Koskivuori kertookin havainneensa selkeän muutoksen siinä, miten apua osataan hankkia aiempaa paremmin. – Vakavasti sairas henkilö saattaa hankkia ulkopuolista apua kuuntelijaksi, jonka kanssa käydä läpi sairauden esiin nostamia tunteita ja näin suojella läheisiään. 180 € /perhe/vr k Koko perheen Lumiloma Simpsiön rinteet 30 min ajomatkan päässä! 2 vrk:n majoitus 2 hengen huoneessa, aamiaiset, 2 x ruokailu buffetpöydästä, kylpylän ja kuntosalin käyttö sekä iltaohjelmaa. 17 UUTISET TORSTAI 11.2.2021 Vaasantie 22, 62375 Ylihärmä Puh. – Muistan kyllä, miten malttamattomana odotin yhteydenottoja, kun olin julkaissut ensimmäisen lehti-ilmoitukseni. Voimassa joka päivä 31.3.2021 saakka. Hoivatyötä teen varmaan siihen asti, että olen itse hoivan tarpeessa, hän naurahtaa. Lehden ilmestymispäivän aamuna ihmettelin, ettei kukaan soita, hän kertoo. Sairaanhoitaja Taru Koskivuori perusti hoiva-alan yrityksen 1997. – Kaukana asuvat isovanhemmat saattavat ostaa lastenhoitoapua lapsensa perheelle. Tuolloin he asuivat Kangasalla, joka on myös Koskivuoren yrityksen kotipaikka. 2021saakka. – Minulla oli haaveena tehdä työtä eri tavalla. Toissa syksynä Hämeenkyröön muuttanut Taru Koskivuori ehti asua yli 60 vuotta Kangasalla
edellisenä iltana. Ilmoittautuminen klo 13.45 alkaen. Mansoniemen Menon lasten hiihtokoulu Mansoniemen entisellä koululla 13.2. Suunnitelmaan voi tutustua osoitteessa www.ylojarvi.fi/katu-ja-viheraluesuunnittelu. Tekninen lautakunta KOKOUSKUTSU Kyrösjärven osakaskuntien/kalastuskuntien sääntömääräiset vuosikokoukset pidetään koronaohjeet huomioiden: Haapimaan-Kurkelan okt Eräharjussa 3.3. 03 371 5555 TEHTAANMYYMÄLÄ KAHVILA Vanhanajan SUOMILENKKI 6 90 kg Uunilämmin KASSLER perjantaina klo 10–15 10 90 kg Palvattu BROILERINKOIPI Pannulle SVEITSINLEIKE 14 90 kg Murea naudan ULKOFILEPIHVI Keittoon SAVULUUT 21 90 kg 3 90 kg Palviportti Ystävänpäivään ASEMAKAAVAN VOIMAANTULO Tällä kuulutuksella MRA 93 § mukaisesti tulee voimaan valtuuston 14.12.2020 § 46 hyväksymä Sasin Aurinkopellon asemakaava. Pirkanmaan elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus www.ely-keskus.fi SEURAAVAT KATUSUUNNITELMAT ASETETAAN YLEISESTI NÄHTÄVILLE Lukkarinkuja Kirkkokatu Vanha Tampereentie Silkintie Hakalankatu Airotie Kallinkatu Pilvilinnankatu Keskisenkatu Katusuunnitelmat asetetaan yleisesti nähtäville 11.2.–25.2.2021 osoitteessa Ikaalisten kaupunki, Tekniset palvelut, Kolmen airon katu 3, Ikaalinen ja kotisivuillamme www.ikaalinen.fi. Suunnitelma pidetään yleisesti nähtävänä 10.2.– 15.3.2021 välisen ajan ELY-keskuksen tietoverkossa www.ely-keskus.fi/kuulutukset sekä osoitteessa vayla.fi/mt-276-jalankulku-ja-pyoratie (LjMTL 27 §). Johtokunta kokoontuu Tupalassa to 11.2. Max 8 pääsee mukaan/ilta. Pakkasraja -10 astetta. Tilaa digikuvasto: vesivek.fi, paperikuvaston saat myyjältä! UUDEN KATON VUOSI ******* ******* ******* ******* *** SOITA 03 3390 0401 vesivek.fi KUULUTUS SUUNNITELMAN NÄHTÄVILLE ASETTAMISESTA Pirkanmaan ELY-keskus on laatinut liikennejärjestelmästä ja maanteistä annetun lain (503/2005) mukaisen tiesuunnitelman Maantie 276 jalankulkuja polkupyörätie välillä Alanen– Kyröskoskentien (Maantie 3002) liittymä, Ylöjärvi ja Hämeenkyrö. Ostetaan kaikki ROMUT kattiloista linja-autoihin. Kaavoitusarkkitehti RIITIALAN NUORISOTILAT Ikaalisten kaupungin nuorisotoimi RIITIALAN NUORISOTILAT Ikaalisten kaupungin nuorisotoimi avoinna tiistaisin toistaiseksi klo 18–20. klo 9–17 • La 13.2. klo 18 Taivalkunnan ok Highway 3 Grilli&Cafe 19.3. Asialista: http://ikaalinen.tweb.fi/ktwebbin/dbisa.dll/ ktwebscr/epj_tek_tweb.htm Kokous toteutetaan pääosin Teams-kokouksena. Tarkastettu pöytäkirja on nähtävillä kokouksen sihteerin luona 30 päivän ajan kokouksesta. 0295 036 294, timo.seppanen@ely-keskus.fi. Odota vahvistusviestiä. klo 9–13 Valtakatu 38, Kyröskoski Tapaamisiin koronasuosituksin Hajakokoj a KANANUORIKOITA 0400 550 554 / kyheroisenkanala.. klo 18 Iso-Röyhiön ok Itä-Ikaalisten VPK:n kokoustiloissa 7.3. Lisäksi suunnitelma on nähtävillä teknisen toimiston (Vivacen talo, Räikäntie 3) ikkunassa Kuruntien puolella. Ilmoittautuminen mielellään viim. Tiedustelut Ari Kilpi 050 312 9119 Ikaalisten Urheilijat/hiihtojaosto Hämeenkyrön-Viljakkalan eläkeläiset Kerho ja Kosken laulajien harjoitukset keskeytetty maaliskuun alkuun asti. klo 17 Leutolan ok Hannu Hakalalla 14.3. Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat. klo 16 Kallionkielen ok Tevapirtillä 8.3. Kokouksessa käsitellään yhdistyksen sääntöjen 10 §:ssä mainitut asiat. klo 18.30 Vähäröyhiön ok Röyhiön kylätalolla 18.3. Asianosaisten katsotaan saaneen tiedon suunnitelman nähtäville asettamisesta seitsemäntenä päivänä kuulutuksen julkaisemisajankohdasta (hallintolaki 62 a §). Tule terveenä mukaan pienryhmätoimintaan pelailemaan! lltaa ohjaa Päivi. Kuulutus on julkaistu tietoverkossa ELYkeskuksen verkkosivuilla 10.2.2021. Tervetuloa! Viljakkalan Marttayhdistys ry VUOSIKOKOUS ma 22.2.2021 klo18 Ravintola KultaCasino Haverintie 16, Viljakkala. Sarjat 6–14 vuotiaille. Syd ämellistä hoivaa, huolenpitoa ja apua arjen askareisiin! Kysy lisää! Yksilöllisyys Luotettavuus Ammatillisuus Asiakaslähtöisyys 050 339 4394 Palvelut alkaen 38€/h (alv0%) Mahdollisuus kotitalousvähennykseen, hoivapalvelu alv 0% Hoivapalvelu laajentaa aluettaan, nyt myös toivotusti täällä! avustajapalvelu (myös miespuolinen avustaja) lastenhoito siivoukset, ruuanlaitto ja pienet pihatyöt hoivatyöt Sydämellisesti sinua varten 24 vuoden kokemuksella Kysy lisää p. w w w .o iv as eu tu .f i Oivassa tavoitat asiakkaasi lähiseudulta! Nappaa menovinkit paikallislehdestä! oivaseutu.fi. klo 16.30 Riitialan ok Kalevi Mansoniemellä 15.3. Maskipakko. Ilmoittaudu mukaan nuoriso-ohjaaja Matille 044 730 1224. klo 10. klo 18 Tevaniemen ok Tevapirtillä 8.3. Lehtereille ei voi tulla kerrallaan yleisöä kuin korkeintaan 10 henkilöä koronavirustilanteesta johtuen! Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Reijo Leppänen PA LVIPORTTI LÄHILIHAA TO–LA 11.–13.2. klo 18 Kokouksissa käsitellään sääntöjen vuosikokoukselle määräämät asiat. 044 340 0360/J. Muistutukset on toimitettava Pirkanmaan ELY-keskukselle ennen nähtävänäoloajan päättymistä (LjMTL 27 §) osoitteeseen kirjaamo.pirkanmaa@ely-keskus.fi tai Pirkanmaan ELY-keskus, Kirjaamo, PL 297, 33101 TAMPERE. klo 10–11. Kiinteistön omistajilla ja muilla asianosaisilla sekä niillä, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin suunnitelma saattaa vaikuttaa, on mahdollisuus muistutusten tekemiseen suunnitelmasta. Kammarin runopiiri ma 15.2. Hallitus kotihoito omaishoitajien vapaat asiointija avustuspalvelu kotisairaanhoito laboratoriopalvelut näytteenotto, myös kotipalveluna siivoukset, ja pienet pihatyöt lastenhoito Sydämellisesti, Sinua varten WWW.HOITOJAHOIVAPALVELU.FI EEVANTIE 4 ASIAKASPALVELU@HOITOJAHOIVAPALVEU.FI 36200 KANGASALA Asiakasty össä pyrimme omahoitajaperiaatteeseen, eli asiakkaan luona k äy sama hoitaja. Isoviita TA R JO A R O H K E A S T I ! Viljakkalan Sotaveteraanit ry:n VUOSIKOKOUS ke 24.2.2021 klo 13 seurakuntatalolla. Ylöjärven kaupunki, Tekninen lautakunta, PL 22, 33471 Ylöjärvi tai tekninen.kirjaamo@ylojarvi.fi. LOPETETUN LIIKKEEN LOPPUVARASTO TYHJÄKSI • hiihtovälineitä • jääkiekkovälineitä • kalastusvälineitä • kalusteita Pe 12.2. Hiihtotapa perinteinen. Pakkasraja -12°C. klo 17 Kovelahden ok Kovelahden kylätalo Välikyläntie 21, 5.3. klo 15 Höytölän ja Kiialan okt Jukka Janakalla 11.3. klo 11 Valtakatu 55, Kyröskoski. 19 UUTISET TORSTAI 11.2.2021 SEURATOIMINTA HÄMEENKYRÖN KUNTA IKAALISTEN KAUPUNKI YLÖJÄRVEN KAUPUNKI KOKOUKSET MYYDÄÄN OSTETAAN PALVELUT RAVINTOLAT TIEDOTUKSET TAPAHTUMAT JUHLAEDUT! MUHKEAT Kattotai ränniremontin tilaajalle etu kuvastosta + 6 kk maksuvapaa! Kuvasto voimassa rajoitetun ajan. Aiheena ystävänpäivärunot. Halutessasi tietää tarkemmin väyläsuunnittelun tietosuojakäytänteistä, tutustu verkkosivujen tietosuojaosioon osoitteessa www.ely-keskus.fi/web/ely/tietosuoja-ja-henkilotietojenkasittely Lisätietoja antaa Pirkanmaan ELY-keskuksen projektipäällikkö Timo Seppänen, p. Muistutukset ehdotuksia vastaan on jätettävä kirjallisena Ikaalisten kaupungin tekniselle lautakunnalle, Kolmen airon katu 3, 39500 Ikaalinen tai kanslia.teknisetpalvelut@ikaalinen.fi, ennen suunnitelmien nähtävilläoloajan päättymistä. Avoinna: ma-pe 8–17, la 9–14 Parkunmäentie 2, Hämeenkyrö palviportti@gmail.com palviportti.fi p. ELY-keskus käsittelee suunnitelman laatimiseen liittyen tarpeellisia henkilötietoja. klo 18 Heittolan ok Kiiverinperäntie 31 Saarinen 6.3. MC Dementos Kerhoilta tänään klo 18 Sammin St1. 050 339 4394 www.hoitojahoivapalvelu.fi KATUSUUNNITELMA NÄHTÄVILLÄ Ylöjärven kaupungin tekniikkaja ympäristöosastolla pidetään julkisesti nähtävänä 10.–24.2.2021 seuraava suunnitelmaehdotus: Viljakkala: Viljatien suojatie Mahdolliset muistutukset ehdotusta vastaan on tehtävä nähtävänäoloaikana kirjallisesti tekniselle lautakunnalle os. Hallituksen järjestäytymiskokous vuosikokouksen jälkeen. Osakaskunnan hoitokunta/toimitsija Lauantaina 13.2.2021 klo 14 sarjahiihdot Ikaalisten keskusurheilukentällä. Tekninen lautakunta IKAALISTEN KAUPUNGINVALTUUSTON KOKOUS pidetään 15.2.2021 kello 18 Valkean ruusun koululla Esityslistalla: Kaavoituskatsaus 2021, Hallintosääntömuutokset, Tiedonhallintalain edellyttämät muutokset hallintosääntöön, Hallintosäännön muutokset (tekninen lautakunta), Hallintosäännön muutokset (ympäristölautakunta), Selvitys aloitteista, Toimintakalenterin hyväksyminen vuodelle 2021, Tilinpäätösennuste vuodelta 2020. Autonromut, rautaromut ja kaikki jalometallit Kaivuu, purku, teräsrakenteiden purkaminen ja teollisuuspurku. P. Muistutukseen on liitettävä asian asianumero PIRELY/3361/2020. klo 14 Miettisten ok Timo Ylijoella 1.3
Lauantaina hiihdetään viestit, ja tuohon mennessä saavutettu kisamenestys vaikuttaa siihen, ketkä paikan viestijoukkueesta saavuttavat. Omasta pihasta on naapurissa asuvien Annika Falinin vanhempien pihaan sopivasti alamäki, jota pitkin pääsee laskemaan. Jotta jaksaa peuhata pulkkamäessä, eväitäkin on hyvä ottaa. – Hyvä, että pystyin tekemään tuon ajan kaksi kertaa. Nooelilla on oma suosikki: – Sämpylät ja kuuma maito. IU:n miehen lähin tähtäin on puolentoista viikon kuluttua Jyväskylässä SM -halleissa, jossa puolustettavana on viime talven mestaruus 60 metrillä. Mäenlasku maistuu aikuisillekin, ja nyt ovat talvikelitkin suosineet. Jännittää, hän sanoo. Vesa-Matti ja Annika Falin tulivat Nooelin kanssa kokeilemaan Kompin luo tehtyä uutta pulkkamäkeä. Sain siihen ensimmäiseen juoksuun niin hiton hyvän lähdön. 043 217 0764 Kuntavaalit lähestyvät! Varmista paras paikallinen näkyvyys varaamalla mainospaikkasi UutisOivasta ja oivaseutu.fi-verkkosivuilta. Varmista näkyvyytesi sieltä, mistä äänestäjät etsivät oikeaa ehdokasta! Ota yhteyttä, laitetaan vaalinäkyvyytesi kuntoon! Timo Mäkelästä Pesäpalloliiton 2. varapuheenjohtaja HÄMEENKYRÖ. Tulos on kauden kärkitulos Suomessa ja alittaa reippaasti myös tämän talven EM -hallien tulosrajan. Niemelä kilpailee alle 20-vuotiaiden sarjassa, Böök alle 23-vuotiaissa. Mukana on kunnon varustus mäenlaskuvälineitä: pulkka, liukureita, matto. Keskiviikkona Böök oli mukana alle 23-vuotiaiden perinteisen tyylin sprinteissä. pantit 2,40 Rajoitus 2 erää /talous 5 99 PKT -38% Rajoitus 2 pkt/talous KILON PAKETTI Tavallista parempi ruokakauppa Palvelemme: ark. ELLEI TOISIN MAINITA Kariniemen KANANPOJAN MINUUTTIPIHVIT 290-370 g (9,01-11,49/kg) ERÄ 24 -PACK Ilman Plussa-korttia 4,19–4,39 pkt (8,38–9,76/kg) 8 50 3 PKT Rajoitus 1 erä/talous Kulta Katriina JAUHETUT KAHVIT 450-500 g (5,67-6,30/kg) Myös tummat, luomu ja reilu, ei erikoissekoitukset eikä Plus kahvit -32-35% Perjantaina ulkomyynnissä Soft embo 24 rll ja Emilia 8 rll valkoinen YHTEISHINTAAN 10.Pirkka Parhaat VANHA GOUDAJUUSTO 400 g, (7,48/kg) 2 99 PKT HERKKUTORILTA TO-LA K-Ruokamestarin PAREMMAT KARJALANPAISTILIHAT SUOMI 9 95 KG Mediamyynti p. Mutta treenien kellotusten perusteella ajattelin, että aika menisi sinne 6,80:een tai EM-rajan 6,77 tuntumaan, Samuelsson sanoi. Pesäpalloliiton johtokunta on henkilövalintoja tehdessään valinnut toiseksi varapuheenjohtajaksi Timo Mäkelän Hämeenkyröstä. Yhdistämällä printin ja verkon saavutat parhaan näkyvyden ja viestisi tavoittaa kaikenikäiset äänestäjät. – Mennään heti, Nooel pyytää, kun mäkeen ei kysymyksiä esittävän toimittajan tuoman hidasteen vuoksi heti päästäkään. Milläs mielellä hän on uuteen mäkeen menossa laskemaan. Liukurit ja matto odottavat, että joku ennättää laskea niilläkin. Niitä on vain yksi ja pitää odotella vuoroaan, kuka sillä pääsee, Annika Falin sanoo. Fiilis oli hyvä, kun tulin kilpailuun. Ikaalisten Urheilijoiden Hilla Niemelä ja Jämin Jänteen Josefiina Böök ovat mukana nuorten MM-hiihdoissa, jotka alkoivat tiistaina Vuokatissa. Hämeenkyrön, Ikaalisten ja Jämijärven vaalikoneet avautuvat Oivan verkkosivuilla www.oivaseutu.fi maaliskuussa. Annika-äiti antaa vauhdin ja isä Vesa-Matti on valmiina ottamaan vastaan. Hyvin sujunut harjoituskausi on tuottanut tulosta. UutisOiva tavoittaa painettuna viikoittain lähes 17 000 silmäparia. alv. Eli sama aika, mutta kaksi aivan erilaista juoksua. – Ajat olivat paljon kovempia kuin odotin. alv. 24 %) ja matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 17.17 snt/min (sis. Niemelä puolestaan on osallistumassa torstaina viiden kilometrin vapaan tyylin kilpailuun. Aamupäivän pakkanen ei hyytänyt ikaalilaista Falinin perhettä, vaan vanhemmat Annika ja Vesa-Matti toivat kolmivuotiaan Nooelin laskemaan mäkeen. Alunperin kilpailut piti käydä Puolassa, mutta ne siirrettiin Suomeen Vuokattiin ja Lahteen. Puheenjohtajana jatkaa Ossi Savolainen Hyvinkäältä. IU:n mies juoksi kahteen kertaan uuden 60 metrin ennätyksensä 6,68 ja paransi aiempaa neljällä sadasosalla. Pikajuoksija Samuli Samuelsson avasi kilpailukautensa viikonvaihteessa Helsingissä. – Tuplaliukuri on ollut huippu, se on hyvä aikuisillekin. 040 737 7293 Tarja Ruokola p. Verkossa kuukausittain lähes 40 000 istuntoa. Tässä toisessa loppu tuli tosi hyvin. Suomen kaikkien aikojen hallitilastossa sijoittuu Samuelssonin aika kuudenneksi. – Ajantaju ihan häviää, kun laskee, Annika Falin kertoo. Ensimmäisenä varapuheenjohtajana toimii Ari Mononen Joensuusta. 7–21 la 7–20 su 11–20 Karhoistentie 3, 39500 IKAALINEN sirpa.rintamaki@k-supermarket.fi p. Hilla Niemelä ja Josefiina Böök nuorten MM-hiihdoissa IKAALINEN. 20 TORSTAI 11.2.2021 URHEILU Ilman Plussa-korttia 12,99–14,99/24–pack (1,34–1,59/l) sis. Ja kivahan se oli. Sitten kokeilemaan uutta mäkeä. 24 %) K O M P P I TARJOUKSET VOIMASSA TO–SU 11.–14.2. 03 3143 3173 ilmoitukset@oivaseutu.fi Marjaana Mikkola p. Viime viikolla joukko ikaalilaisia urakoitsijoita tempaisi ja kasasi talkoovoimin Kompin viereisen tyhjän kentän lumet komeaksi liukumäeksi, ja pulkkailijat löysivät paikan heti. Uudessa mäessä oltiin nyt ensimmäistä kertaa, mutta talven aikana on kyllä laskettu pulkalla ja liukurilla. 0207 545 070 Puhelun hinta 0207-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8,35 snt/puh + 7,02 snt/ min (sis. Nooel Falin on valmiina lähtemään ensimmäiseen laskuunsa uudessa pulkkamäessä. – Hyvällä mielellä. Samuelsson rikkoi EM -rajan • Kalle Mäkelä IKAALINEN. Ajat olivat paljon kovempia kuin odotin.. Uusi pulkkamäki tuntui kivalta • Liisa Raipala IKAALINEN. pantit 2,40 10.Ilman Plussa-korttia 5,45 rs (14,73-18,79/kg) -28-39% 3 RS 9 99 Atria NAUDAN JAUHELIHA 17 % 1 kg Coca-Cola VIRVOITUSJUOMAT 0,33 l (0,96/l ) sis