Kuha ja perunat maistuvat kesäkokin ohjeella sivu 15 Rippikoulussa riisutaan aiemmat roolit sivu 5 Naakasta on harmia maaseudulla sivu 9 sivu 13. Toyotaa tutkailemassa Matti Leppänen. Irtonumero 2,50 € Hämeenkyrö • Ikaalinen • Jämijärvi • Viljakkala TORSTAI 11.7.2019 Otsikko N:o 28 Kesä kuluu moottorien parissa Maastoajokit vaativat jatkuvaa korjailua
Kaikissa teltoissa ei toki tapahdu opetusta. Tekemistä ja näkemistä varmasti riitti. ELLEI TOISIN MAINITA. – Kyllä se on hienoa ja oikea ylpeyden aihe, Järvensivu toteaa tyytyväisenä. Millaisia ajatuksia hänellä on Jämistä tapahtumapaikkana. Silti toiminta ei ole mitenkään turhan tiukkaa. – Oikein hieno ja hyvä paikka järjestää leiri. Siihen on myös panostettu. Kuvassa keskellä Timo Hakala ja etualalla viestintäpäällikkö Juuso Virta. Vaikka leirin pääpaino on nuorissa, on osallistujien ikähaitari laaja. Toiminnasta tulee mieleen armeija. – Ammumme kovilla niin sanotusti, hän vitsailee. 8–21, la 8–20, su 10–19 TO–LA 11.–13.7. Maasto on oikein sopiva, Virta kehuu. Leirillä on tarjolla koulutusta eri ikäisille ja tasoisille leiriläisille. Aina suomalaisesta kananpojasta. UUTUUS VAIN K-RUOKAKAU POISTA HOOK BROILERIN KYPSÄT SIIVET 700 G (7,13/KG) 4 99 PS HÄTÄLÄ TUORE LOHIFILEE VAKUUMIPAKATTU, NORJA RAJOITUS: 2 FILEETÄ/TALOUS 11 95 KG 9 95 KG K-RUOKAMESTARIN PORSAAN PEKONIPIHVIT SUOMI K-RUOKAMESTARIN JÄTTIPIHVIT PORSAAN KASSLERISTA 8 95 KG SUOMI ERÄ TUORE KUHAFILEE SUOMI, SÄÄVARAUS 29 95 KG 8 95 KG SAVUSTETTU SILAKKA SUOMI, SÄÄVARAUS ERÄ SIDOTTU KUKKAKIMPPU KENIA/HOLLANTI 12 90 KIMPPU APTEEKKIPALVELUT NYT SAMAN KATON ALTA! 1 99 RS RED DESIRE TOMAATTI 250 G (7,96/KG) HOLLANTI SUOMI 99 KG VARHAISKAALI SUOMI, SÄÄVARAUS KESÄKURPITSA SUOMI, SÄÄVARAUS 1 99 KG SUOMI 5.GRILLIJUUSTOT 250 G (10,00/KG) Yksittäin 2,79 kpl (11,16/kg) 2 KPL 12 96 GIN LONKEROT 5,3 % 0,33 L (6,09/L) SIS. 020 770 5710 PALVELEMME: ark. Leirin tiskausjärjestelmä oli tarkasti organisoitu. TARJOUKSET VOIMASSA TO–SU 11.–14.7. Leiriradio vaikuttaa tärkeältä leirin viihtyvyyden kannalta. Paikalla on alle vuoden ikäisistä yli 80-vuotiaisiin. Leirillä on yhteen konttiin perustettu studio, jossa toimivat kaksi juontajaa. Tänä vuonna se järjestetään Jämijärvellä. Kuinka onnistuneena leiripaikkana Jämiä sitten pidetään. Yhdellä pisteellä opetellaan ”flossausta”, joka on erityisesti lasten suosima tanssi. Prosessi Loimu-leirin järjestämiseen on pitkä. Nukkumapaikkojen lisäksi on myös vapaa-ajan toimintaa. Opetuspisteillä opetellaan erilaisia pelastusalaan tarvittavia taitoja. He ottavat vastaan toivemusiikkia ja kuuluttavat leriläisille tärkeitä tiedotteita. Niiden taustalla tarvitaan paljon kokouksia ja neuvotteluja. Erittäin vakuuttava alku, kun saapuu seuraamaan Länsi-Suomen Pelastusalan liiton järjestämää palokuntanuorison Loimu-leiriä. Leiriläiset pääsevät halutessaan testaamaan hoksottimiaan pakohuone-pelissä. Virta selittää leiriläisten toisinaan keksivän jopa nimiä eri kujille, mikä helpottaa myös suunnistamista. 2 TORSTAI 11.7.2019 Mutkatonta GRILLISTÄ SNELLMAN MAATIAISPOSSUN KASSLER 800 G (6,19/KG) 4 95 RS HOOK DIPIT JA SIIPIKASTIKKEET 250-310 G (11,90-14,76/KG) 3 69 KPL GRANDIOSA KIVIUUNIPIZZAT 300-350 G (7,14-8,33/KG) 10.Ilman korttia 2,95 pkt (8,43-9,83/kg) H Ä M E E N K Y R Ö Tavallista parempi ruokakauppa Kyreltie 2, 39200 Kyröskoski, p. Leiri järjestetään kerran vuodessa ja se kiertää eri paikoissa. Tämän kautta voi alkaa luoda jopa omaa työuraa. Neljän vuoden välein järjestetään valtakunnallinen leiri, johon osallistuvat lähes kaikki Suomen pelastusalan liitot. Ajoitus ja paikka olivat hyviä myös siinä mielessä, että leirin lähistöllä esiintyivät laskuvarjohyppääjät. Herkullista, helppoa ja nopeaa valmiiksi paistetut kananpojan siivet vaativat vain kuumennuksen uunissa, grillissä tai rasvakeittimessä. Leirialue on erittäin laaja ja teltat muodostavat kokonaisen kylän. Heidän edellään johtaja huutaa jotain, jonka marssijat toistavat perässä. Leirillä oli käytössä useita paloautoja.. Viestinnän päällikkö Juuso Virta toteaa johtajan hyvän auktoriteetin olevan tärkeää. Leirillä oli myös jämijärveläinen hätäkeskuksen ylipäivystäjä Henna Järvensivu. Ohi marssii muodostelma nuoria tahdissa. PANTIT 0,90 Voimassa 1.4.2019 alkaen 6 PACK UUTUUS KIRSIKKA 500 G (3,98/KG) TURKKI/KREIKKA 1 99 RS ERÄ 4 PKT -15% PLUSSA-KORTILLA 4 99 KG IRTOMAKEISET RAJOITUS: 2 KG/TALOUS Palokuntaleirillä luodaan uraa ja viihdytään • Viljo Ylirautalahti JÄMIJÄRVI. Kierrämme eri paikkoja läpi ja tutustumme toimintaan. Vanhemmat opettavat nuorempiaan. Järjestäjien tarvitsee myös tarkistaa paikka monesta eri näkökulmasta. Kovaäänisistä soivat Popedan teos Lihaa ja perunaa
Verkkoja ei myöskään käydä katsomassa tarpeeksi usein. • Lippusalon on oltava 1,2 metriä pitkä vedenpinnasta mitattuna ja siinä on oltava heijastin. Valvojien mukaan pyydykset kannattaa aina merkata, koska muun muassa vesiliikenne on lisääntynyt alueella. Hänen mukaansa itse salakalastus ei ole ongelma. Kokemäenjoen yläosan kalatalousalueen valvojat järjestivät tavallista tehokkaamman valvontapäivän viime viikon torstaina 4. – Tämä on ohjaavaa ja opastavaa toimintaa. Heidät otettiin kiinni varkausrikokseen epäiltynä. Kalastuksenvalvoja Pertti Jokisen mukaan valvonnalla halutaan näyttää kalastajille, että toimintaa valvotaan. Virheet johtuvat valvojien mukaan enimmäkseen tietämättömyydestä ja taidon puutteesta. ” Mikään mehukattikannu ei riitä verkon merkiksi. 4G-verkon kapasiteettia on parannettu ja verkkoa laajennettu. Nähtävillä on myös Eino Salmelaisen kadun muutettu katusuunnitelma, joka korotetun suojatien rakentamista Ikatan kampuksen uuden parkkipaikan kohdalle. Läykkälänlahden Varpakadulle on määrä rakentaa liikennehidasteet, joita kadun asukkaat ovat aloitteessaan toivoneet. Ihmiset luulevat, että se huomataan. Lisäksi pintapyydyksessä lippuja tulee olla kaksi. Purjekone teki pakkolaskun Jämillä JÄMIJÄRVI. Turkismusoja Hämeenkyrössä, Karhejärvi Viljakkalassa ja Särkijärvi Ikaalisissa olivat saamapuolella, kun Pirkanmaan ely-keskus päätti vesienhoitohankkeiden tukemisesta. Ikaalisista oli anastettu robottiruohonleikkuri 6–7. Pelastuslaitos sai hälytyksen ilmaliikenneonnettomuudesta kello 11.17. Sen sijaan huonosti merkityt pyydykset ovat haitallisia. Turkimusoja ja Karhejärvi saivat tukiaisia HÄMEENKYRÖ, VILJAKKALA, IKAALINEN. – Enemmistö ihmisistä suhtautuu meihin positiivisesti. Lentäjä yritti laskeutua läheiselle rypsipellolle, mutta kone ajautui viereiseen metsään ja osui puihin. Koitamme saada ihmisiä harrastuksen pariin ja samalla annamme vinkkejä. He tykkäävät, että valvojia näkyy vesillä. • Salon lippu on oltava neliö, jonka sivut ovat 20 senttimetriä pitkiä. Hidasteet on mahdollista rakentaa tämän vuoden aikana. – Kalastajia on tällä alueella tasaisesti kaikkialla. • Yli kymmenen metriä pitkä pyydys on merkittävä merkillä molemmista päistään. Kalastajan täytyy viedä näyttömääräys poliisiasemalle näytille, ja poliisi saattaa kirjoittaa joissakin tapauksissa rikesakon. Pirkanmaan ely-keskus on myöntänyt tänä vuonna yhteensä 196 000 euroa avustuksia vesistöjen käyttöä ja tilaa parantaviin hankkeisiin eri puolilla Pirkanmaata. Elisan 4G:tä paranneltu Hämeenkyrössä ja Ikaalisissa HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN. Luvattomia kalamiehiä on muutenkin todella vähän näillä vesillä, Jokinen toteaa. Se on virallinen merkki kaikille seisoville pyydyksille veneilyalueella, kertoo kalastuksenvalvoja Peter Holm. Leikkuri paikantuikin erääseen osoitteeseen Mänttä-Vilppulassa. Hämeenkyrössä 4G-verkkoa on paranneltu Salon ja Raipalan alueilla. – Jaamme mielellämme tietoa harrastuksesta. Satakunnan pelastuslaitoksen mukaan purjekone oli lähtenyt lentokentältä nousuun tavallisesti, mutta nousun yhteydessä siinä ilmeni ongelmia. Purjekone joutui tekemään pakkolaskun Jämillä torstaina aamupäivällä. Pyydys pitää merkitä • Pyydysten merkitseminen on pakollista • Vesiliikenteen käyttämillä alueilla pyydysten merkinnälle on tiukemmat vaatimukset. – Mikään mehukattikannu ei riitä verkon merkiksi. Puhelinoperaattori Elisa kertoo parantaneensa 4G-yhteyksiään Hämeenkyrössä ja Ikaalisissa. Valvojien mukaan kalastusluvan hankkiminen ei ole keneltäkään pois. Kaikki alueen kalastusvalvojat pyrkivät olemaan vesillä samaan aikaan. Lentäjä loukkaantui ja hänet vietiin Taysiin. 3 TORSTAI 11.7.2019 Poliisilta Anastettu robottileikkuri löytyi paikannuksella IKAALINEN. Kalastuksenvalvojat Pertti Jokinen ja Peter Holm eivät kyttää lupia, vaan neuvovat ihmisiä kalastukseen liittyvissä asioissa. Lisäksi kuituyhteyksiä on Hämeenkyrössä lisätty Kyröskosken alueella.. heinäkuuta eli lauantain ja sunnuntain välisenä aikana, mutta omistaja oli havainnut laitteen GPS-signaalin olevan edelleen päällä. Kalastusvalvoja ei kyttää mutta neuvoo • Arttu Heinämäki OIVASEUTU. Valvojat törmäävät hyvin harvoin luvattomiin kalastajiin. Kaksikko kertoo, että kalastuksenvalvonta on lupien tarkastamista ja pyydyksien lainmukaisuuden toteamista. Poliisipartio löysi kyseisen robottileikkurin erään talon terassilta. Hämeenkyrön kunta sai 4 000 euroa Turkimusojan luonnolliseen säännöstelyyn. Kaloja ei löydy kuivalta maalta, Holm toteaa. Onnettomuuden tutkinta on siirtynyt poliisille ja laskeutumispaikka on eristetty. Ei muuta kuin järvelle, jos siltä tuntuu. He pyrkivät auttamaan kalastusharrastajia ja jakamaan tietoa. heinäkuuta. Varpakadulle hidasteet, Ikatalle korotettu suojatie IKAALINEN. Samalla kalastajat huomaavat, että kalastuslupaa ei ole hankittu turhaan, Jokinen kertoo. – Kalastus on todella hyvä harrastus. Laki sanoo, että merkin täytyy olla 1,2 metriä korkea ja heijastimella varustettu. Holmin ja Jokisen mukaan mökkiläiset ovat yksi ryhmä, joka laskee luvattomia pyydyksiä vesille. Jokinen ja Holm kertovat olevansa itsekin virvelimiehiä. Meitä ei tarvitse lähteä pakoon, jos huomaa meidän saapuvan, Jokinen sanoo. Ei ole mitään tiettyä paikkaa, jossa luvattomia kalastajia olisi erityisen paljon. • Muilla vesialueilla pyydysten merkiksi riittää vähintään 15 senttimetriä veden pinnan yläpuolelle ulottuva koho tai vähintään 40 senttimetriä veden pinnan yläpuolelle ulottuva lippu • Pyydyksen asettajan nimija yhteystiedot sekä kalastusoikeusmerkki kiinnitetään pyydyksen uloimman pään kohoon, lippusalon tai merkkisalon yhteyteen. Talossa oli paikalla useita henkilöitä, joista kaksi sitten kertoikin anastaneensa kyseisen leikkurin. Varpakatu on läpiajettava katu, ja tekninen lautakunta asetti hidasteet sisältävän katusuunnitelman nähtäville ja kommentoitavaksi. Jos luvattomia kalamiehiä kaikesta huolimatta löytyy, yleensä valvojat antavat hänelle näyttömääräyksen. Todellisuudessa se ei kuitenkaan näy minnekään. Särkijärven Kalastusseura Ikaalisista sai 6 000 euroa salmenruoppaukseen Sipsiön Särkijärvessä. Kalastusluvan hankkiminen ei ole hinnasta kiinni, sillä luvat ovat halpoja ja kaikkien saatavilla. Neuvomme myös, mitä luvanvarainen kalastus edellyttää, Jokinen kertoo. Karhejärven Rahaniemenselän hoito ry sai 3 600 euroa Karhejärven ja Sauninjärven niittoon. Ikaalisissa parannuksia on tehty Luomahaaran, Sahinojan Keskisen, Peltolan, Sarkolan, Kotaniemen ja Laksin alueilla. Aikaisemmin Varpakadulla ja läheisellä Hankakadulla on jo kielletty liikennemerkillä raskaan liikenteen läpiajo sen jälkeen, kun Hankakadun asukkaat olivat kertoneet huolestaan liikennemäärien ja tilannenopeuksien kasvamisesta. Ruohonleikkuri paljasti varastajansa viikonloppuna
Ylöjärvellä on jo lähetetty uhkailukirje yrittäjälle (Ylöjärven Uutiset 15. heinäkuuta). Tasatilanteessa puheenjohtajan ääni ratkaisee, joten edelleen marssitaan Tampereen tahtiin. Markku Hietikko Kiitos kurituksesta Kiitos Sinikka, kun vielä vähän kuritit kokkorikollista (UutisOiva 4. 4 TORSTAI 11.7.2019 Pääkirjoitus PÄ Ä T O IM IT T A JA ka tr i. Nyt yhtiö on poikkeuksellisesti päättänyt jakaa osinkoja osakemäärän mukaan (noin 4 724 euroa per osake eli yhteensä kuusi miljoonaa euroa). Toivotan sinulle, Sinikka, hyvää, kokkovapaata suven jatkoa. Lähetä mielipiteesi osoitteeseen toimitus@oivaseutu.fi. Jopa niin, että ensi kesäksi arvaa povailla laivarantaan jo isompaa telttaa, kun nyt teltan laidat ihan pullistelivat porukkaa. Puheenjohtaja sekä varapuheenjohtaja ovat Tampereelta. Vaikuttaako hyvä ilmasto osaksi heidän korkeaan ikäänsä. Jätepiste suljettiin lopulta vähäisen käytön vuoksi! Nyt lähin jätepiste on Mänttä-Vilppulassa, jonne on matkaa yli 30 kilometriä. Jätepisteitä on lopetettu asukkaiden vastustuksesta huolimatta, ja nyt jätepisteisiin kuuluvaa jätettä on runsain määrin teiden varsilla. Olen maksanut siitä viranomaisten määräämän sakon. Jätehuoltolautakunnan kokouksessa 5. Hyvä niin! Vanhukset vaan jäävät vähemmälle huomiolle, vaikka täällä elää paljon iäkkäitä asukkaita. Vaikka tapahtuman ylle kasattiin kovat paineet, kun taloudellisesti raskaasti rasitettu festivaali haluttiin nostaa talkoovoimin pinnalle, yritys onnistui. Myös tämä antaa toivoa juhlien tulevaisuudelle. Jopa sääherra näytti ikaalilaisille suosiotaan, sillä jos ennustettu sadesää olisi painanut päälle koko juhlien ajan, tuskin nyt nähtyä suosiota olisi saavutettu millään. Onko tarkoituksena lepytellä kuntia, jotka ovat alkaneet kritisoida jätehuoltolautakuntaa ja sen päätöksiä vastaan. Moni pitkän linjan festivaalikonkari koki, että Sata-Häme Soi palasi juurilleen. 05 55 4 73 94 oivaseutu.fi facebook.com/uutisoiva twitter.com/uutisoiva Paluu juurille kannatti Neljäpäiväinen Sata-Häme Soi oli menestys. Tampere säilyttää silti valta-asemansa edelleen. kesäkuuta Pälkäneen edustaja olisi halunnut yhteistyötä paikallisten lietekuljettajien kanssa eikä halunnut jatkaa heitä kohtaan uhkailua mahdollisilla oikeudenkäynneillä, mutta ehdotus ei saanut kannatusta. Alustavasti juhlien tuloksen on kuitenkin arvioitu päätyvän nyt plussan puolelle, joten toivottavasti ensi vuoden festivaalien järjestelyihin saatiin kerrytettyä hiukan pesämunaa. Tulisi löytää yksityinen yrittäjä (suomalainen, kristillisellä pohjalla). Nyt jätehuoltolautakuntaa ollaan muuttamassa niin sanotusti demokraattisempaan suuntaan. Miljoonaosingot menevät Tampereelle ja muut saavat vain murusia. – Kuka on vastuussa, jos myrskyssä vaikka lentää autojen tai ihmisten päälle. Ukin koppi Ikaalisten Sikurissa on talkoohenkeä. Vanhat talkoolaiset palailivat riveihin, haitari soi pitkin poikin kylänraittia ja väki löysi tiensä niin festivaalipuistoon, lukuisiin konsertteihin, harmonikkakilpailuihin kuin uutena pystytettyyn festivaalitelttaan laivarantaankin. Festivaalien aikana entiset ja nykyiset ikaalilaiset kohtasivat pitkästä aikaa oikein sankoin joukoin. Keitä tällainen aukioloaika palvelee. Rahkolan alueetkin tulisivat käyttöön. Rikkoutuneen mikron ynnä muun vuoksi pitää ajaa yli 60 kilometrin matka. Meidän rannalta ei tuli leviä minnekään, siitä on puolen vuosisadan kokemus. Oikaisen vain pari seikkaa. Keskimäärin muille kunnille tulee siis 188 000 euroa per kunta. Tiedämme myös, että Suomen vanhimmassa ja kauneimmassa kauppalassa asui Suomen (kyseisenä aikana myös Pohjoismaiden) vanhin ihminen. Panu (eli Kalevalassa tulen jumala) Olipa hauska näytelmä! Isot kiitokset Kilvakkalan kyläläisille hauskasta ja niin aidosta näytelmästä! Kyllä tuli lapsuus ja nuoruus mieleen Lukijan kuvat Linja-autopysäkit ovat luvattoman huonossa kunnossa, kirjoittaa kuvat toimitukseen lähettänyt Aimo Lepistö. Eikö näillä miljoonavoitoilla pitäisi parantaa palveluja eikä supistaa niitä. Kolme Leader-hanketta ja neljä vuotta tiivistä työtä on tuonut kylään oman urheilukentänkin ja paljon muuta. Lehdet ottavat yhteydet ja keksivät repäisevät otsikot. Ikaalisten kaupungin kanssa hän (tai se) suunnittelisi Suomen Vanhusten Kaupungin perustamista ja nimeämistä. Monet vanhukset pärjäävät yksin omakotitaloissakin ilman sosiaalihuoltoa. Miksiköhän Pirkanmaan jätehuolto jakaa osinkoja juuri nyt. En myöskään moittinut sanallakaan virkavaltaa, joka hoiti tehtävänsä asiallisesti ja kohteliaasti. Olennainen tekijä juhlien onnistumisessa oli Sata-Häme Soi -organisaation ja harmonikkaliiton välille laskeutunut aselepo. Ideoita ja esimerkkejä löytynee myös ulkomailta! EU:lta haettaisiin kiinnostusta rahoitukseen. hän ihmettelee. Eikö päinvastoin pitäisi tukea oman paikkakunnan yrittäjyyttä ja siten työllisyyttä. Joku kunta saa enemmän, esimerkiksi Nokia, Kangasala, Lempäälä, Pirkkala, Orivesi – ja muut vähemmän. Tämän tapaista sisukkuutta maaseutupitäjien elinvoima tarvitsisi enemmänkin! Lukijoilta Demokratia jätehuollossa Pirkanmaan Jätehuolto Oy on toimitusjohtaja Harri Kallion sanoin voittoa tavoittelematon yhtiö, joka ei jaa osinkoja. Ainoa mitä voisi moittia on liian tiukka yleiskielto perinteisten kokkojen osalta. Ei haluttu luopua omasta, jo yli 40 vuotta kestäneestä juhlaperinteestä, joten asian eteen paiskittiin töitä hartiavoimin. Nykyinen organisaatio halusi nostaa juhlat jalkeille ja onnistui, mutta montaa vuotta nelipäiväistä festivaalia ei voi ihan pelkillä talkoilla pyörittää. Osakkeita on yhteensä 1 270 kappaletta, joista Tampereen kaupungilla on noin 631 osaketta (49,7 prosenttia) ja muilla kuudellatoista kunnalla yhteensä noin 639 osaketta (50,3 prosenttia). Meillä ei ole tehtaita ja luonto on mahtavaa. On hyvä, että Hämeenkyrön kunta on alkanut selvittää mahdollisuutta liittyä Loimi-Hämeen jätehuoltolautakuntaan. toukokuuta) ja näin viety yrittäjältä elinkeino. Siellä demokratia toimii, kun kaikilla osakaskunnilla on yksi ääni ja lokaja sakokaivojen tyhjennyksen voi tilata yksityisilta toimijoilta. Tahallinen väärintulkinta saa minut vaikuttamaan typerämmältä kuin olenkaan. Paikkajakohan lautakunnassa on nyt Tampere seitsemän ja muut kunnat viisi. Eiköhän sen mieluummin jätä lähimpään tienvarsipisteeseen, missä on muitakin rikkinäisiä laitteita ja erilaisia purkujätteitä. Juhannustamme ei välikohtaus pilannut, päinvastoin siitä muodostui monikansalliselle seurueellemme erikoinen ja muistoihin jäävä elämys. Miltä kuulostaisi nimi: Suomen Vanhusten Kaupunki. Tämä muutos on näennäisdemokratiaa. Toiminnassa huomioitaisiin erityisesti jo täällä asuvat vanhukset tarpeineen ja toiveineen sekä Ikaalisissa jo olevat monitaitoiset yrittäjät. Lauantain kyläjuhlaan Matti Vikman, Jukka Lilius, Arttu Lilius, Jari Koskensalo, Jouko Kyllönen, Pertti Ojanen, Markku Esko ja Reijo Äijälä viimeistelivät katsomoa ja puffettia. Pälkäneelläkin on jätetty päättäjille kuntalaisaloite jätehuollon uudelleen järjestämisestä. fi p . Esimerkiksi Mänttä-Vilppulan Pohjaslahden kylässä (jossa allekirjoittaneella on mökki) on ollut jätepiste, jonka aukioloaikoja supistettiin vähitellen niin, että lopulta se oli auki ainoastaan keskiviikkoisin 10–12. En ottanut yhteyttä Ilta-Sanomiin. Kaupunkimme Ikaalisten kehittämisestä Kaupunkimme kehittämisestä on ollut paljon hyviä kirjoituksia, joissa on huomioitu eri ikäluokkia. Sata-Häme Soin onnistuminen on ikaalilaisten iso voimannäyttö. Nyt järjestetty festivaali nojautui puhtaasti talkoovoimiin, joten aivan tällaisenaan juhlat tuskin voivat jatkua. li nn ik ko @ oi va se ut u. Turhalle riitelylle laitettiin piste, ja molemmat harmonikkamusiikin eteen työskentelevät organisaatiot lähtivät soutamaan samaan suuntaan. Paikkajako on tulevaisuudessa seuraava: kahdeksan paikkaa Tampereelle ja kahdeksan paikkaa 16 kunnalle. Liitä mukaan nimesi ja yhteystietosi.. Monet, myös varakkaat eläkeläiset, mahdollisesti muuttaisivat tänne. Tästä on helppo laskea, että Tampere saa yksin osinkoja noin kolme miljoonaa euroa ja muut 16 kuntaa saavat yhteensä noin kolme miljoonaa euroa. On ikävä katsella Pirkanmaan alueella tien varrella olevia roskankeräyspisteitä
Ja siinä taustalla on tietysti loman katkeaminen. ”Rippikoulu on luonteva juttu” • Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN. Nuoret ovat viihtyneet leirillä hyvin, joskaan oppitunneilla ei aina ole jaksanut keskittyä aivan parhaimmalla tavalla. Joonatan Tornikoski Ikaalinen Mitä jäi mieleen rippikoulusta. Myös niissä hän on vetänyt rippikouluja. Mutta pian lähenemistä tapahtuu, ja siinä isosilla on hirveän tärkeä rooli, Pitkänen kuvailee. – Etenkin maaseudulla rippikoulu on olennainen osa nuoren elämää, tiivistää Hämeenkyrön kirkkoherra Jorma Pitkänen. • Leiririppikoulu on kaikista suosituin: vuonna 2003 jopa 90 prosenttia ”ripareista” oli leirimuotoisia. Tilastokeskuksella ei vielä ole tilastoa siitä, kuinka iso osuus tämä on 15-vuotiaiden ikäluokasta. – Pienissä kunnissa on kaupunkeihin verrattuna se ero, että paikkakunnalla on vain yksi yläkoulu. – Siksi leirille monesti tullaan vähän varauksellisesti. Leena Tihleman Jämijärvi – Opin Jeesuksesta ja uskonnosta yleensäkin. Jossain vaiheessa saattaa olla pieni suvanto, jonka jälkeen tunnelma taas kohoaa leirin loppua kohden. Puolen vuoden rippikoulu • Useimmiten leiriin päättyvä rippikoulu kestää useimmiten puoli vuotta. Arvio tuntuu pitävän paikkansa, kun vieraili Hämeenkyrön viime viikkoisella leirillä ja tutustui tilastoihin. – Toisaalta pienen paikkakunnan kuvioissa jokaisella nuorella on se oma roolinsa. Jämijärvellä jopa enemmän, Jämijärven kirkkoherran virasta Hämeenkyröön siirtynyt Pitkänen arvioi. Myös rippikouluissa itsessään on paikkakuntakohtaisia eroja omine perinteineen ja erityispiirteineen. Hämeenkyrössä leirien määrä on viime vuosina pysynyt ennallaan, ja eniten niihin vaikutta ikäluokkien koko. Hämeenkyrön ja Jämijärven lisäksi Pitkänen on aiemmin työskennellyt isoissa kaupungeissa, esimerkiksi Vantaalla. – Tämä on ihan luonteva juttu, Piittala toteaa. Tänä vuonna rippikoulun kävi 85 prosenttia ikäluokasta. Pitkänen kertoo leirin kaaresta, joka lähtee tilanteesta, jossa joukko nuoria kohtaa heille vieraita aikuisia. Kaupungeissa nuoret ovat toisilleen tuntemattomia, jolloin ryhmäytymiseen menee enemmän aikaa. Kotiin kummallakaan ei ole ollut ikävä, päin vastoin. • Rippikoulun tunnetuin kulttuurinen vastine on Prometheus-leiri, uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton aikuistumisleiri.. – Sanoisin, että yhdeksän kymmenestä. – Näillä seuduilla rippikoulun käymistä pidetään tärkeänä, ja sen asema myös siirtymäriittinä on vahva, toteaa vt. Riippumatta paikkakunnasta rippikoulu on järjestäjälle aina iso ponnistus. Oiva puhuttaa Gallup 5 TORSTAI 11.7.2019 Me muut – Sketsi-illat. Raimo Nieminen Viljakkala – Se, että miten ihmiset voivat tulla läheisiksi niin lyhyessä ajassa. Ylivoimaisesti suurin osa jokaisesta ikäluokasta käy rippikoulun. Jokainen koettaa viedä viestikapulaa määrätyn matkan eteenpäin. • 80 tuntia kestävä koulu koostuu tilaisuuksista ja osallistumisista seurakunnan eri tilaisuuksiin. – Mutta vapaalla on kivaa. Ikaalisissa liikutaan samoissa luvuissa. Seija Jokinen Hämeenkyrö – Rippikoulukaverit. Viikon mittainen leiri on nuorten mielestä aivan hyvän pituinen. Hienoimpia kokemuksia leirin vetäjälle ovat vieraina saapuneet nuoret, jotka leirin lopussa kiittävät ja sanovat, että olisi ollut kiva olla vielä pari päivää. kappalainen Elina Kaunisto Ikaalisten seurakunnasta. Hämeenkyrössä rippileiriä viime viikolla käyneille Iiro Kalliolalle ja Nina Piittalalle rippikoulu oli itsestäänselvyys. Ollaan pelattu pingistä ja muuten oltu vain yhdessä, Kalliola kertoo. Tulevaisuudessa määrä saattaa hieman laskea, mutta hitaasti. Kun kaupungissa nuoret ovat myös toisilleen vieraita, he pääsevät eroon vanhoista rooleistaan, Pitkänen pohtii. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2017 rippikoulun kävi yli 48 700 henkilöä, mikä on noin 84 prosenttia 15-vuotiaiden ikäluokasta. Hämeenkyröläisille Iiro Kalliolalle ja Nina Piittalalle rippikoulun käynti oli itsestäänselvyys. – Mutta se on myös kirkon työn ydin. Siten nuoret tuntevat toisensa ennakkoon, ainakin jollain tapaa. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tilastojen mukaan viime vuonna rippikoulun käyneitä oli hieman vähemmän, reilu 48 100 henkilöä
Kiitä ilmoituksella paikallislehdessä!. Musiikkihetkessä Rantamäen perheorkesteri. Pesonen * 4.5.1925 Sääminki † 1.7.2019 Hämeenkyrö Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Henna-Riikka Kivistö ja Sanna Loikas. To 18.7. Su 14.7. Jos haluat ajaa laavulle saakka, ota yhteyttä ja kysy paras reitti. Su 21.7. Hanna Ekola Suunnattomasti kaivaten Tero, puoliso ja iskä Reino-ukki, Regina Lea-mummo Niina ja Kimmo Pinja sukulaiset ja ystävät Markku-taata, Merja-mummi Janne Annika, Ilona ja Konsta Riikka ja Jean-Paul Aleksi, Elias ja Lenni Siunaustilaisuus pidetty omaisten ja läheisten läsnä ollessa Mäntyrinteellä. 23 Kaipauksella muistaen Etta ja Ulla sukulaiset ja ystävät Siunaus Ikaalisten kirkossa la 27.7. Vanhemman väen leiripäivä Koivikon leirikeskuksessa. Reino Kasittula Kiitos kaikille minua merkkipäivänäni muistaneille. Tervetuloa! Ilmoittautumiset Etalle p. Pappilan porinapiiri klo 16.30 Isopappilassa. IKAALINEN Kastettu: Elias Eero Aleksanteri Knuuttila ja Lilja Sanni Wilhelmiina Rajasalo. Tiekirkko soi klo 12 kirkossa. Vilahtipa siellä kansallispukuinen neitokainenkin kun saavuin juhlasaliin, salin täyteisen yleisön eteen. Aila ja Osmala. Messu klo 10 kirkossa, Lempinen, Evans. Kesäraamis klo 18 Torikatu, Olohuone. Kesäpyhäkoulu klo 13 Tevaniemen koululla. Aila. Riuttala. Messu Viljakkalan kirkossa klo 13. Minut otettiin vastaan hienolla onnittelulaululla. Muistotilaisuus vietetään Viljakkalan Seurakuntatalolla läheisten läsnä ollessa. Hartaus klo 13.15 Aurinkorinteellä. Wanhan Pirtin kesäseurat klo 15 Havereilla, Isoröyhiöntie 81. Ohjelma 5 € . Rakkaamme Timo Mikko ERONEN * 31.1.1931 Viljakkala † 6.7.2019 Viljakkala Kätesi ahkerat paljon uurastaneet lepoon hiljaiseen ovat vaipuneet. Erkki Jokinen ja Kari Salo. Kirkkokahvit. Mukana khra Jorma Pitkänen. Su 14.7. Anu Mätäsniemi ja Matti Välimäki. Kirkkokahvit. Su 21.7. Bussi lähtee torilta klo 13 ja takaisin klo 17. VILJAKKALA Su 14.7. Su 21.7. Sinä ansaitset kiitoksen parhaimman ikilevon tyynen ja rauhaisan. Erityisesti haluan kiittää Maaseudun taiteellista teatteria ja taiteilijoita jotka tämän juhlan minulle järjestivät. Turkkilantie 571. Pe 19.7. Pe 12.7. To 15.8. Heikki Kärkimaa Juhlimme jälleen 1.–5.7.2020. Hän vie minut vihreille niityille... Konsertin tuotto käytetään ko. Kun haluat jakaa iloiset perhetapahtumasi, laita niistä kuva lehteen. Messu klo 10 kirkossa. Messu Viljakkalan kirkossa klo 13. Voi tulla omalla autolla ja omalla aikataululla. Lämmin kiitos kaikille myötäelämisestä suuressa surussamme. Heiskan sali oli koivuin koristeltu. Messu klo 10 Ikaalisten kirkko. Oli juhannus, 90-vuotissyntymäpäiväni ja Jussin päivän aatto. kirkon urkujen korjaukseen. ”Kiitoos, kiitooos! -sano pelimanni Huugo Värälä” Jussi Snellman Juhlin merkkipäivääni lähipiirissä. Sydämelliset kiitokset Elokaaren henkilökunnalle Timon hyvästä hoidosta. On opittava luopumaan on elämä vain laina. 6 TORSTAI 11.7.2019 Seurakunnalliset HÄMEENKYRÖ To 11.7. Rokkakosken lähetyspiiri klo 18 Kiviniemi, os. Pirkan taipaleen -polku lähtee metsään kohdasta Väinälahdentie 373. Messu klo 10 kirkossa, Kyllönen, Lempinen, Evans. Jaettu ilo on moninkertainen! Vihityt-ilmoitus 20 € Pikkuväki-ilmoitus 20 € Lähetä kuva, kuvateksti ja kuvaajan nimi sekä laskutustiedot meille sähköpostitse: ilmoitukset@oivaseutu.fi Mukana ilossa ja surussa. Aamurukous klo 8.30, Luhalahden kirkko. klo 12, minkä jälkeen muistotilaisuus srk-keskuksessa. Yhteisestä 64 vuoden matkasta kiittäen Ritva Isää ja vaaria elämän eväistä kiittäen Tapani ja Pirkko Tytti, Jouni ja Evelin Tommi ja Anu Topias Terhi ja Heikki Roope Rasmus muut sukulaiset ja ystävät Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että Timo siunataan Viljakkalan kirkossa perjantaina 26.7.2019 klo 13. TULOSSA: To 8.8. Kesäillan konsertti Viljakkalan kirkossa klo 19. Timonen. Waloa-kvartetin minikonsertit klo 12, 12.30 ja 13 Luhalahden kirkossa. Kesäretki Koveroon, Seitsemisen Luontokeskukseen ja Särkilammen marjatilalle. Ke 17.7. Lähetyspiiri Karhen srk-kodissa klo 19. 050 385 1280, etta_hilden@hotmail.com. Kiitos rakkaat sukulaiseni ja ystäväni tästä ikimuistoisesta hetkestä. Perheuutiset HÄMEENKYRÖ Avioliittoon kuulutetut: Jenni Mattila ja Henri Kalliolepo. Mukana järjestämässä Ikaalisten partiolaiset. Ja silti päivän siivillä on lahja ikuisuuden ja kerran jossain perillä kohtaamme ajan uuden. Lapsille omaa ohjelmaa. Kuollut: Jutta Annikki Laine 74. Kuolleet: Sirkka Susanna Laitinen 98, Miia Maria Seilonen 46, Jussi Kalevi Märri 31, Ahto Samu Seilonen 6 ja Rene Alek Seilonen 5. Torikahvila, Jylli, kansainvälisen diakonian hyväksi. Kesäseurat klo 16 Kovelahden kyläseuran kodalla. Miia Maria * 7.10.1972 Kajaani † 25.5.2019 Sastamala Ahto Samu * 28.8.2012 Akaa † 25.5.2019 Sastamala Rene Alek * 28.1.2014 Akaa † 25.5.2019 Sastamala Kaikki loppuu aikanaan ei mikään kestä aina. Kesäseurat klo 17.30 Nikulassa. Mukana Sanna Loikas. Juha Aila, Pekka Rantala. Rakkaamme SEILONEN Rakas äitimme Hillevi Elisabet HILDÉN o.s. Lisätietoa Juha Ailalta. JÄMIJÄRVI Su 14.7. Huilujen helinää-konsertti klo 18 Jumesniemen kirkossa. IKAALINEN La 13.7. Ke 17.7. Yhteislaulua nuotiolla. Väinänvuoren valloitus – kaikenikäisten metsäretki. Bussin hinta 5 € . Omat makkarat mukaan. Ps. Markku Ylijoki, laulu, Hannu Lampinen, kitara ja laulu ja Heidi Olkinuora, piano ja huilu. Ke 17.7. Seurakunta tarjoaa kahvit ja mehut. Kaisa Rantamäki esittelee kirkkoa klo 12.30. Kävelymatka noin 400 m
Heinäkuun ajan keskiviikkoisin kello 12 kirkossa on pieni musiikkihetki, jonka jälkeen Kaisa Rantamäki esittelee kirkkoa. Päästäkää vapaaksi, niin teidätkin vapautetaan. Kaide on myös esimerkki siitä, että kyläläisten toiveisiin on mahdollista vastata. Vauvat Viljakkalalaisten Katariina Uusi-Erkkilän ja Joni Aallon perheeseen syntyi poikavauva 20. Tapahtuma järjestetään kello 10-16 ja se on suunnattu koko perheelle. Heinijärven puolella on upouusi laituri. heinäkuuta Jukka Hovila uruissa.. Uimaranta ja viemäri eivät lähtökohtaisesti liity toisiinsa mitenkään. kesäkuuta 2019 kello 11.16. Ajankohdan pitkän ajan keskiarvo +83.11 m. Käytännössä tämä tarkoittaa, että kylien väki voi rantoja käyttää, kunhan siivoaa jälkensä. – Heinijärven puolella on rannassa vielä osa vanhasta laiturista. – Hienoa, että kyliltä löytyy yhä vanhan ajan yhteishenkeä, jolla asioita saadaan aikaiseksi kahvin ja makkaran voimalla, Salonen toteaa. Kyläyhdistys sai lahjoituksia paitsi yksityisiltä, myös paikallisilta yrityksiltä. Käytössä rannat ovatkin olleet. Kaikkiaan kahta rantaa on ollut kunnostamassa kymmeniä kyläläisiä muutaman vuoden aikana. Maailmamme ja ihmissuhteemme olisivat sidottuina kovuuteen, armottomuuteen ja katkeruuteen. heinäkuuta Elina Koivusalo huilussa ja Sylvia Pinola uruissa, ja 31. Olin kyllä itsekseni ehtinyt miettiä, että mitenkäs minä uimaan menen, ajanko mönkijällä suoraan järveen, Saarela nauraa. Luvassa on muun muassa pihakirpputoreja, vanhojen autojen esittelyä, tarinoita paikallishistoriasta, kalankäsittelynäytös sekä mahdollisuus saunoa kärrysaunassa kylän uimarannalla. Taitotorstaina 18. Tapani Saarela käyttää häntä ajatellen rakennettua kaidetta aktiivisesti. Hengellisessä kasvupiirissäni käytettiin sanontaa: se mieli se mieli. – Toivomme, että kyläläiset kertovat meille ideoistaan tai tarpeistaan. Armon väljyyttä meille! Teija Valkama Jemina Kinkki Kyröskoskelta on valmistunut psykologian maisteriksi Jyväskylän yliopistosta Hämeenkyrön Lavajärveltä kotoisin oleva Opri Salonen on valmistunut terveydenhoitajaksi Hämeen ammattikorkeakoulusta. Tiekirkot ovat hengellisiä taukopaikkoja, hetken hiljentymisiä keskellä päivää. Hyvinkään musiikkiopistossa opettava Lehtinen on esiintynyt Suomessa ja ulkomailla solistina ja kamarimuusikkona. Joku oli kuitenkin sanonut kyläyhdistyksen aktiiveille, että Tapanille olisi hyvä tehdä kaide, koska laituri vietiin pois. Lapset ovat aitoja ja surevat avoimesti myös anteeksiantamattomuutta. Tilalle tuli kaide, joka saattaa vaikuttaa ulkopuoliselle hieman erikoiselta. Sen voi ankkuroida kauemmas rannasta lapsille hyppypaikaksi, Salonen toteaa. ”Älkää tuomitko, niin ei teitäkään tuomita. Armahdus on moniulotteinen hyvän elämän lähde. Varsinkin, jos loukkaus on ollut syvä. Pienokainen painoi syntyessään 3 380 grammaa ja pituutta oli 51 senttimetriä. Rannat sijaitsevat eri puolilla järveä, Herttualan ja Heinijärven puolilla. Antakaa, niin teille annetaan. – Ensin koetettiin lekalla, mutta sillä emme saaneet tolppia viiran läpi, se pomppasi aina iskun jälkeen takaisin ylös. Rastipisteitä on yhteensä 14, ja yhdellä rastilla on myös kylätoimikunnan ruokapiste. Myös musiikkihetkissä jokainen saa tulla silloin, kun itselle sopii ja lähteä kun haluaa. Tiekirkko Soi -kesäsarja alkoi Hämeenkyrön kirkossa heinäkuun alussa. – Ja rantahan pysyy parhaiten kunnossa, kun sitä käytetään. Runsas mitta, tiiviiksi paineltu, ravisteltu ja kukkurainen, annetaan teidän syliinne. Diplomikitaristi Janne Lehtinen soittaa museolla perjantai-iltana espanjalaisen Isaac Albénizin (1869– 1909) musiikkia. Lasten riitatilanteissakin neuvon ottamaan lisäajan, jos toinen osapuoli ei pysty anteeksiantoon. Armahdus on enemmän kuin anteeksianto. Herttualan puolelta vanha, vaarallinenkin laituri poistettiin. Älkää julistako ketään syylliseksi, niin ei teitäkään julisteta syyllisiksi. heinäkuuta. Pikkuveljestä iloitsevat myös ylpeät isoveljet Anton 8 vuotta ja Lauri 2 vuotta. Saarela on kiitollinen kaiteesta. 6: 36-42) kehottaa meitä armahdukseen. Musiikkia Hämeenkyrön kotiseutumuseolla HÄMEENKYRÖ. Herttualan uimarantaa ylläpiti ja hoiti Hämeenkyrön kunta, kunnes vastuu siirtyi osakaskunnalle, joka vastasi hoidosta ja perusparantamisesta talkoovoimin. Kaikkea ei tietenkään voi toteuttaa, mutta on paljon toteuttamiskelpoisia asioita, joita emme välttämättä itse tule ajatelleeksi. Talkooväki otti vinkistä kopin ja rakensi Saarelaa ajatellen kaiteen. Kaide tehtiinkin kunnolla, sillä se iskettiin pohjaan kaivinkoneella. Menovinkit Koko perheen kylätapahtuma Ikaalisissa IKAALINEN. Niin kuin te mittaatte, niin teille mitataan.” (jakeet 37,38) Samasta asiasta puhutaan Isä meidän-rukouksessa: ”Ja anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.” Kuulostaa hurjalta ja tuntuu ehdollistamiselta. heinäkuuta esiintyy Rantamäen perheorkesteri, 24. Kyläyhdistyksen puheenjohtaja Mikko Ahola otti asiakseen viestin viemisen, jotta asia tulee hoidetuksi. – Kun saimme viestin, että ilman laituria Tapani ei pääse uimaan, totesimme heti, että kyllä tänne nyt yksi kaide saadaan, Salonen toteaa. Muutama vuosi sitten rannalla alkoivat kunnostustyöt, jotka katkesivat viemärin tuloon. Kotiseutumuseolla on tiedossa kaksikin musiikkitapahtumaa, joista ensimmäinen on huomenna perjantaina. 17. Töitä on tehty talkoovoimin siten, että osakaskunta toteutti rannat, kyläyhdistys rakensi laiturin ja kaiteen. Se tehtiin kylässä asuvaa Tapani Saarelaa varten, joka ei halvaantuneiden alaraajojensa kanssa pääse uimaan ilman tukea. Keskiviikkona 17. – Kun viemäri rakennettiin, paikat myllättiin. Kello 13 alkavassa tapahtumassa yleisökin pääsee kokeilemaan vanhoja soittimia. Tapahtuman järjestää Sikurin-Kolkon kylätoimikunta ry sekä kylän asukkaat ja kesäasukkaat. Tiekirkko Soi -kesäsarja on ensimmäistä kertaa Hämeenkyrössä, mutta muissa tiekirkoissa tiekirkkotapahtumat ovat olleet jo yleisemmin olemassa. Me sitten siivosimme laittamalla viime kesänä kuntoon rannan kuntoon, esittelee Maija Salonen. Satapirkan Sähkö Oy Aurinko To nousee 4.05 laskee 22.59 Pe nousee 4.07 laskee 22.57 La nousee 4.09 laskee 22.55 Su nousee 4.11 laskee 22.53 Ma nousee 4.13 laskee 22.51 Ti nousee 4.15 laskee 22.49 Ke nousee 4.18 laskee 22.47 Valmistuneet Armahtakaa Raamattu (Luuk. Uiminen on hänelle intohimo. Kaivinkoneella saatiin pysymään. Juoksutusmäärä 12 m 3 /s. heinäkuuta kello 13–16 virkataan värikästä ja tehdään langanlopuista isoäidinneliöitä, afrikkalaisia kukkia muita pikku töitä. Armahdus on asenne, voimavara, vapaus, sisältäen myös anteeksiannon ja anteeksisaamisen. Sikurin ja Kolkon kylällä vietetään kaikille avointa Sikurin kesäpäivää lauantaina 13. Mietin usein, millainen maailma meillä olisi, jos armahdus ja anteeksianto eivät toteutuisi. Heidän ansiostaan kaiteesta tuli varmasti hyvä, kaivurikuski Risto Leppäkoski kiittelee. Lapset pääsevät muun muassa pomppulinnaan ja ihailemaan työkoneita. Armottomina sidomme itsemme myös jäämään kiinni meitä loukanneeseen ihmiseen katkeruuden siteellä. Osallistujat löytävät rastipisteille rastikartan ja rastikylttien avulla. Jumalan kämmenellä 7 TORSTAI 11.7.2019 Kyrösjärvi Kyrösjärven pinnan korkeus keskiviikkona +83.09 m. – Minä en ollut asian suhteen millään tavalla aktiivinen. Anteeksiantoon emme aina itsessämme kykene, vaan tarvitsemme siihen ensiksi Jeesuksen rakkauden ja anteeksiannon näkemään oman mahdottomuutemme. Näin juuri ajattelen anteeksiannon toimivan. Tapahtuma koostuu kylällä olevista rastipisteistä, jotka tarjoavat osallistujille erilaista hauskaa ohjelmaa. Tuntuisi myös tosi epäloogiselta, että itse saisimme kaiken anteeksi, vaikka emme antaisi anteeksi toisille ihmisille. Kaiteen rakensivat kanssani Pekka ja Kari Järvelin, timpureita molemmat. Haluan opetella armahdusta, vaikka en aina pysty anteeksiantoon. Enkä aina heti edes halua antaa anteeksi. – Tämä on minulle iso asia, uimisella on suuri merkitys hyvinvoinnilleni. Talkoot eivät suinkaan ole ohi, vaan ajatuksena on tehdä jotain lapsille. Heinijärven rannoilta löytyy tätä nykyä kaksikin uimarantaa, molemmat ovat Heinijärven ja Herttualan yhteisten vesialueiden osakaskunnan rantoja. Ajankohdan alaraja +82.33 m. heinäkuuta Kulttuuriosuuskunta Uulu tulee esittämään lastenkonsertin Muurikki ja metsän väki. Kappaleet on sävelletty alun perin pianolle, mutta kuuluvat klassisen kitaran perusohjelmistoon. Talkoot toivat Herttualaan esteettömän uimarannan • Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. Minähän olen täällä aina jäänmurtajana heti keväällä ja vielä syksyllä, Saarela hymyilee. ” Totesimme heti, että kyllä tänne nyt yksi kaide saadaan.” Tiekirkko soi Hämeenkyrössä HÄMEENKYRÖ. Paitsi silloin kun ne kohtaavat. Mukana uimaan mennessä hänellä on omatekoinen kelluke. Kyläläiset uskovat, että itse tehtyjä asioita osataan arvostaa. Aiemmin hän ajoi mönkijällä rantaan ja meni kävelykepeillä kävelysivua pitkin edemmäs ja kampesi itsensä veteen. Ensimmäisenä lapset ottivat rannat omakseen, mutta etenkin viime kesän helteillä Herttualassa väkeä riitti rannalla niin paljon, kuin sinne vain mahtui
Tämä alue on varmaan myös järveltä päin katsottuna kivannäköinen, Mattlar sanoo. Nämä perinneympäristöt ovat aivan omanlaistaan luontoa. Pirkanmaan ely-keskus kartoittaa tänä vuonna edellisten vuosien tapaan eri puolilla maakuntaa perinneympäristöjä. Yhtenä erikoisuutena Mattlarin katseeseen osuu niityillä ja ojanpientareilla viihtyvä nurmitatar, joka on yksi perinnemaisemassa seurattava kasvi ja niin sanotusti huomionarvoinen. On maanomistajasta kiinni, pidetäänkö perinneympäristöistä huolta ja miten. Me emme halua, että meille käy niin, Hakala sanoo. Tänä kesänä hommissa ovat laidunpankin kautta löytyneet yhdeksän lammasta. Hakalan tilan pihasta aukeaa kaunis järvinäkymä Kyrösjärven Emonpohjaan. Hakalan laidunalue on yksi Ikaalisten kolmesta kohteesta, ja myös Hämeenkyrössä kartoitettavana on yksi kohde. – Mitä enemmän näitä huomionarvoisia kasveja löytyy, sitä arvokkaampi alue on. – Kun olin pieni poika, vastarannalla oli peltoja ja viljelysmaisemaa rantaan asti, mutta nyt se on metsää. Tilalla samassa pihapiirissä isänsä kanssa asuva Kimmo Hakala kertoo, että paikalla on ollut kesälampaita 1970-luvulta asti. – Perinneympäristöjen säilymiselle on tärkeää, ettei maata ole lannoitettu tai kynnetty, sillä rehevyys ja maanmuokkaus hävittävät niittykasveja. Avoimena pidetään neljän hehtaarin aluetta, joista yhdelle hehtaarille on tehty maatalouden tukijärjestelmään kuuluva ympäristösopimus. Tämän perinneympäristön arvo on erityisesti maisemassa, kertoo Pirkanmaan ely-keskuksen projektisuunnittelija Jukka Mattlar. Uuden arvion mukaan noin neljäsosalla uhanalaisista lajeista ensisijainen ympäristö on perinnetai muut kulttuuriympäristö. Huopaohdake hehkuu upeassa lilan sävyssään. – Perinneympäristöissä on myös kulttuurihistoriallinen puoli. Lampaalle maistuvat pajujen ja lehtipuiden vesat, ja se onkin hyvä pitämään kurissa pusikot esimerkiksi harvapuisia hakamaita. Mattlar kertoo perinneympäristöjen olevan iso osa luonnon monimuotoisuutta samalla tavalla kuin vaikkapa arvokkaat vanhat metsät. Monesti ajatellaan, että luontoa ovat vain metsät ja kansallispuistot, mutta Suomen luonto on muutakin. Kasvillisuus koostuu etenkin tavanomaisesta niittylajistosta, eikä varsinaisia harvinaisuuksia näytä olevan. Laidunnus onkin synnyttänyt osin jyrkkänä laskeutuvalle rantavyöhykkeelle erityisen perinneympäristön niittyineen ja harvapuustoisine hakamaineen. Ne ovat vähentyneet maatalouden muututtua viimeisten vuosikymmenien aikana. Maisema ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys, vaan rannan avoimuudesta ovat pitäneet huolta vuosikymmenien ajan rantavyöhykkeellä laiduntaneet eläimet. Punertava ojakellukka ja keltainen niittyleinikki ovat esimerkkejä tavanomaisista niittykasveista.. – Monella varsinkin kaupunkilaisella kosketus perinneympäristöihin on ohut, eikä niiden arvoa välttämättä ymmärretä. Isovanhempani olivat maanviljelijöitä, ja aikaisemmin rannassa laidunsi hevosia. – Tällä alueella on myös vanhoja puita, mikä on arvoa lisäävä tekijä. Hakalan laidunalueen arvot ovat ely-keskuksen projektisuunnittelijan Jukka Mattlarin mukaan etenkin maisemalliset. Tällaiset maisemat ovat niitä, joissa meidän esivanhempamme ovat eläneet, eikä edes niin kovin kauan sitten. Meille on tärkeää hoitaa maisemaa, että rannat pysyvät avoimina eikä niihin kasva metsää, Hakala kertoo. 8 TORSTAI 11.7.2019 Perinneympäristöt viestivät vanhasta maatalouskulttuurista • Liisa Raipala IKAALINEN. Yksi tapa on juuri laidunnus, ja puskien raivaajana paras on nimenomaan lammas, jolle kelpaavat lehtipuiden ja pajujen nuoret vesat. Perinneympäristöjä hoidettaessa hoidetaan myös maalaismaisemaa, jota esimerkiksi rantaniityt täydentävät. – Isäni koko eliniän tässä on ollut laidun. – Parhaimmillaan laidunnus köyhdyttää maaperästä ravinteita, jos eläimet käyvät syömässä niityllä ja lepäävät muualla. – Perinneympäristössä lajien määrä voi olla todella korkea, ja niissä voi kasvaa myös uhanalaisia lajeja. Tietysti arvoa lisääviä tekijöitä on paljon muitakin. Perinneympäristöt eli perinnebiotoopit tai -maisemat ovat perinteisen maatalouden ja monesti nimenomaan laidunnuksen muovaamia luontotyyppejä
– Tämä aika, kun naakka pesii, on hiljaiseloa. Uusiakin pyyntivälineitä sallitaan: esimerkiksi yöammuntaan varten tarkoitettuja tähtäyslaitteita, keinotekoisia valonlähteitä ja ääntä synnyttäviä koneellisia laitteita, jotka ovat kiellettyjä normaalissa metsästyksessä. Yrityspari vaihtaa tien toiselle puolelle • Katri Linnikko IKAALINEN. Rehu pilaantuu niin pitkälle kuin happi pääsee. Kyse on hygieniahaitan estämisestä maataloudessa. Minkkien määrä on lähtenyt kasvamaan turksistarhoilta karanneista eläimistä. Autotalon tiloihin jää kiinteistön omistava Ikaalisten Autoja Huoltomestarit. Esimerkiksi minkin pyydystämisessä heti tappavat raudat ovat sallittuja, mutta supikoiran pyydystämiseen niitä ei saa käyttää. Naakkaverkko on yksinkertainen ja halpa tapa estää naakan asettuminen savupiippuasukkaaksi. Naakalla säilyykin lisääntymisaikainen rauhoitus 10. Juha Gustafsson kertoo, että talossa on toiminut autoliike vuodesta 1988 lähtien. – Olisi kaikkien toimijoiden etu, jos tähän saataisiin autoalan keskittymä, Hiekat pohtivat. Reima Laajan mukaan rauhoituksen loppumisen jälkeen lintulajin pyyntiin ei tarvita enää metsästyskorttia. Autoja Huoltomestarit työllistää tällä hetkellä yrittäjien itsensä lisäksi yhden työntekijän. Tosin monien viljelijän tiedetään kärsineen menetykset omissa nahoissaan. – Taajamissa on kuitenkin muistettava järjestyslaki. Sen mukaan naakan tappamiseen voi rakennuksen sisällä käyttää ilma-asetta. Reima Laajan mukaan luvan saamiseksi vahinkojen pitää olla merkittäviä. Haitallisten vieraslajien pyydystämiseen ja tappamiseen sovelletaan pääasiassa samoja säännöksiä, jotka metsästyslain ja -asetuksen mukaan koskevat rauhoittamattomia eläimiä. Supikoira ja minkki eivät ole meidän luonnossa alkuperäisiä lajeja, mutta ne raivaavat elintilaa oman lajiston kustannuksella samalla tavalla kuin poistettaviksi määrätyt kasvit kurtturuusu ja lupiini. Autotaloon jäävä Ikaalisten Autoja Huoltomestarit jatkaa korjaamotoimintaansa, johon kuuluu muun muassa kolarikorjausta, huoltoja ja rengastöitä. Hyvä uimari ja sukeltaja tappaa erityisesti vesilintuja yhtä lailla sisävesillä kuin merillä – metsästyksen harrastajan mukaan joskus pelkästä huvistakin. Samoin Autotalon yläkerrassa toiminut Nannan Paperi&Helmi muuttaa uusiin tiloihin. Laumat nokkivat hengiltä muiden lintujen, esimerkiksi töyhtöhyypän poikasia. ”Painia” riittää naakkojen kanssa. Lisäksi on pystyttävä osoittamaan, että on kokeiltu muita tyydyttäviä ratkaisuja, kuten karkottamista ja pelättämiä. – Varislintuna naakka on oppivainen. Naakka on seutulintu, joka ei helpolla lähde ruokaja asuinpaikoiltaan. Jämijärvellä Jari Raitinpää on miettinyt, pyytäisikö metsästäjiltä apua naakkaparvien karsimiseen. – Harmia tulee kahta kautta. Ikaalisten-Jämijärven riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Tuomo Kivimäki ottaa muutoksen tervetulleena vastaan. Lainsäätäjä on tiedostanut haitat, joita naakka aiheuttaa maataloudelle. maaliskuuta ja 31. Yrittäjät Juha Gustafsson, Jaakko Ihalainen ja Jari Paananen olivat kaikki talossa töissä jo Autotalo Laakkosen aikaan. Se on jatkuvaa valvomista, kun huolehtii, että linnut pysyisivät poissa. Riistasuunnittelija Reima Laaja Satakunnan Riistakeskuksesta kertoo, että naakka etsii ruokailupaikat pelloilta ja pesäpaikkoja myös taajamien savupiipuista. Ongelmaton ei uudistus on metsästäjän näkökulmasta. Yritykselle puhkaistaan näyteikkunat tulotien suuntaan. Metsätyslain asetus luokittelee ne haitallisiksi vieraslajeiksi, minkä takia niiden pyydystäminen on mahdollista ympäri vuoden. Kannan kasvusta kertoo myös supiraatojen määrä maantien varsilla. – Supikoira on levittäytynyt kirjaimellisesti kaikkialle. Haitoista kärsivät sekä eläinja marjatilat että myös asukkaat taloissaan. Jämijärveläinen lypsykarjatilallinen Jari Raitinpää tietää harmin, jonka naakka aiheuttaa. Naakat aiheuttavat lisätyötä ja taloudellista tappiota maataloustuottajille, kun ne nokkivat reikiä rehupaaleihin. Lisäksi on todettu supien sairastavan kapia, jota se myös levittää. Ensimmäiset kurssit uusissa tiloissa ovat jo elokuun puolella. Naakka palautettiin pyydettävien lintujen joukkoon vuoden 2018 elokuun alussa. – Se voi verottaa sorsapoikuetta vedessä altapäin pikkuhiljaa, yhtä poikasta kerrallaan. Tokmannin vanhan kiinteistön runsas vuosi sitten ostanut Matti Hiekka kertoo yritysten muuton vaatineen paljon kypsyttelyä, mutta lopulta tuli aika siirtyä omiin tiloihin. heinäkuuta välisenä aikana. Mutta viikossa pesimäkauden jälkeen tulevat ensin rääpäleet ja sitten aikuiset linnut. Supikoiraa ja minkkiä saa nyt pyydystää ympäri vuoden • Päivi Seppälä OIVASEUTU. Supi liikkuukin eniten illasta aamuun, hämärän aikaan, Tuomo Kivimäki sanoo. – Mutta ongelma ei ole poistunut. – Olisi hienoa, jos perinne jatkuisi. Tämä on hyvä paikka toimia, kun liike näkyy kolmostielle asti, Gustafsson vinkkaa. – Ajatuksena ei ole näiden lajien hävittäminen vaan enemmänkin huoli omasta lajistosta ja sen elinvoimaisuudesta. Tärkeitä asioita tulee esille metsästyskorttia suoritettaessa. Uutta on lisäksi se, että haitallisen vieraslajieläimen saa lopettaa ampumalla pyydystysloukkuun ilman, että ampumiseen tarvitaan metsästyslain mukainen lupa niiden rakennusten omistajilta tai haltijoilta, jotka ovat lähempänä kuin 150 metrin päässä. Laakkosen lopetettua Ikaalisissa kolmikko siirtyi Laakkosen Tampereen toimipisteelle, mutta vajaan vuoden jälkeen he päättivät palata Ikaalisiin ja perustaa oman yrityksen. 9 TORSTAI 11.7.2019 Fiksu naakka ei pikkuhätistelystä häviä • Päivi Seppälä OIVASEUTU. Se tottuu erilaisiin pelättimiin, joilla sitä hätistellään myös taajamissa. Se saattaa kiertää asuntoalueilla taloja. Haitallisten vieraseläinten pyydystämiseen ei vaadita metsästyskorttia. Silti muun muassa supikoiraa ja minkkiä saa pyydystää vain, jos tuntee lain vaatimukset ja osaa toimia niiden mukaan. Yritys on toiminut tiloissa keväästä 2014 saakka. Paaliin pääsevä happi pilaa rehun. On kokeiltu esimerkiksi petolintujen ääniä, mutta jos äänestä ei ole naakalle haittaa, se palaa takaisin. Idästä Suomeen tullut supikoira lisääntyy tehokkaasti: poikueessa voi olla 6–12, jopa 20 poikasta. Noin 25 vuodessa, jonka naakka ehti olla rauhoitettuna, lintulajin kanta kasvoi. Nanna Snabbin askarteluliikkeelle tulee uuteen tilaan noin 200 neliötä. Autotalossa kahden saman alan toimijan yhteistyöstä on ollut synergiaetuja, jotka kuitenkin jatkuvat vaikka yritykset toimivatkin jatkossa tien molemmin puolin. Supikoira ja minkki eivät ole kesäkuun alusta lähtien olleet enää riistaeläimiä. Tuhansista euroista puhutaan, kun lasketaan naakkojen aiheuttamia ylimääräisiä kuluja. Uuden muutoksen toi kesäkuun alussa voimaan tullut metsästysasetus. Ainoa oikea tapa on ampuminen. Naakkalaumat rajoittavat muita lintulajeja, joita on vallalla maaseutuympäristössä. Supikoira verottaa kantalintuja, metsoa ja teertä, syödessään niiden munia pesimäaikana. Harakan tavoin naakkaa voi pyytää rauhoitusajan ulkopuolella tehokkaalla ilma-aseella rakennuksen sisällä. Supikoiran ja minkin lisäksi haitallisiksi vieraseläimiksi määriteltiin myös piisami, rämemajava ja pesukarhu, joita ei näillä seuduilla esiinny. Ennen rauhoituksen loppumista naakkahaitoista saattoi saada avustusta luonnonsuojelulain perusteella. Eläinsuojelulain rikkominen on rangaistavaa, Tuomo Kivimäki muistuttaa. Myymälätilan lisäksi Snabb saa hyvät tilat askartelukurssien järjestämiseen. Talossa on toimitilaa yhteensä noin 1000 neliötä, josta elokuun lopussa vapautuu runsas puolet. Rehu täytyy suojata, että naakka ei tahri sitä. Sastamalan maaseutupalveluiden maaseutupäällikön Kalevi Korhosen mukaan lainsäätäjä muutokset merkitsevät sitä, että maataloudessakin naakkaa voidaan hätistellä entistä paremmin. Sallitut pyyntivälineet ovat pääosin samoja kuin ennen. Yritysuutiset. Ruokittavana on useamman sadan pään karja. Runsaat viisi vuotta Ikaalisten Autotalossa toiminut SandCar vaihtaa elokuun lopussa Ikaalisten keskustaan johtavan sisääntulotien toiselle puolelle entiseen Tokmannin kiinteistöön. Marika Koskinen Pirkanmaan ely-keskuksesta kertoo, että hakemuksia jätettiin kymmenkunta vuosittain ja silloinkin naakat olivat vain osana avustushakemusta. Ennen kuin esimerkiksi supikoiran ampuu taajamassa, pitää olla ennakkoon yhteydessä poliisiin tai hätäkeskukseen, muistuttaa Tuomo Kivimäki, joka on harkinnut loukun laittamista myös omalle pihalle lähistöllä liikkuvien supikoirien pyydystämiseksi. Naakka nokkii rehupaaleihin reikiä. Autotalon kiinteistön kolmikko osti itselleen puolisentoista vuotta sitten. Autoliikkeen omistajat Matti ja Markku Hiekka toivovat, että heiltä nyt vapautuviin tiloihin tulisi esimerkiksi joku toinen autoliike, vaikkapa joku, jolla käy tilat ahtaaksi Ylöjärvellä tai joka haluaa siirtyä pohjoisesta etelämmäksi kolmostien varressa. – Mielestäni ei ymmärretä haittaa, jota naakkalaumat aiheuttavat luonnossa. – Naakkoja on tuhottomia määriä siellä, minne se asettuu, toteaa Jari Raitinpää, jonka mielestä naakkakanta oli jollain järkevällä tavalla saatava entiselle, nykyistä selkeästi pienemmälle tasolle. – Eläin pitää tappaa eläinsuojelullisesti oikein: nopeasti ja kivuttomasti. Esimerkiksi hukuttamalla ei vieraslajejakaan saa tapaa. Silloin naakkaa ei saa pyytää ilman Suomen Riistakeskuksen myöntämää poikkeuslupaa
Lycka till, toivotti koko juhlien organisaatiolle ja kaikille osanottajille Kansainvälisen harmonikkaliiton CIA:n varapuheenjohtaja Jörgen Sundeqvist Ruotsin harmonikkaliitosta. Esimerkiksi Omalla Tuvalla paljon aikaa viettänyt saa täysin erilaisen kokemuksen, kuin festivaalipuistossa ollut. Sata-Häme Soin avajaiset vetivät puiston täyteen yleisöä. FOLK-sarja: 1) Anna Salomaa Haapajärvi 176 p., 2) Eelis Vuorela Lappeenranta 151 p. ja 3) Maarit Heinonen, Pirkkala 144 p. On aina hieno kuulla, kun joku sanoo toiselle: ai, sinäkin ole täällä! Vielä tässä vaiheessa on liian aikaista puhua juhlan taloudellisesta tuloksesta. – Näin pitkäikäinen ja yhdistyspohjalla toimiva festivaali on tänä päivänä Suomessa harvinainen, Ala-Rautalahti sanoi festivaalipuiston täyteen väkeä vetäneissä torstaisissa avajaisissa. ja 3) Miina Ahola Kinnula 102,5 p. Kilpailussa oli mukana yli 40 soittajaa eri puolilta Suomea. Hän muistutti myös kaikkien oikeudesta kulttuuriin ja vielä erikseen musiikkiin. Lähetystä seurasi 250 000 katsojaa. ja 2) Annabel Heikola Pori 113 p. Kiinnostus juhlaa kohtaan oli suurta myös valtakunnallisesti. – Pirfest on tutkinut, että pirkanmaalaiset tapahtumat tuovat aluetaloudelle yli 200 miljoonaa hyvää. Ensimmäiset palautteet juhlasta tulivat järjestäjille jo juhlan aikana ja pian sen jälkeen. – Mutta onnistunut tapahtuma luo pohjan tulevaisuudelle, jonka päälle rakentaa. Erityinen napakymppi oli juhlan uutuus, eli Laivaranta. Sata-Häme Soi -hallituksen puheenjohtaja Susanna Hakala oli maanantaina hyvillä mielin. Muut tuomariston jäsenet olivat Kultaisen Harmonikan voittaja, digiharmonikan kansainvälinen mestari Netta Skog, musiikkipedagogi, lastenmusiikin erityistuntija Siina Hirvonen, Kansainvälisen Harmonikkaliiton varapuheenjohtaja Jörgen Sundeqvist sekä harmonikkataiteilija ja teatterikapellimestari Matti Ekman. – On hienoa, että kilpailu pitää kaksirivissoittoa esillä ja yllä, hän totesi. – Harva tulee vain yhden esiintyjän vuoksi, vaan tunnelman. Kilpailun johtaja Seppo Lankinen oli ilahtunut erityisesti FOLK-sarjasta, joka toi kilpailuun tuoreutta. Sarja V (yleinen): 1) Satu Sarkoranta Laitila 174 p, 2) Noora Repo Haapavesi 158 p. Hakala arvioi, että menee pari viikkoa, ennen kuin kaikki tulot ja menot on käyty läpi. Lauantaina se oli puheenjohtajan termein niin täysi kuin vain voi olla. On hienoa, että ikaalilaiset lähtivät näin hyvin liikkeelle. – Arvostan sitä, että tehdään paljon talkoilla pyyteetöntä työtä, että mahdollisimman moni saa nauttia musiikista. Hopeisen Harmonikan voittajaksi nimettiin 9-vuotias Anni Saksman Savonlinnasta. Finnpanelin tilaston mukaan vain Ylellä ja MTV3:lla oli viime viikolla ohjelmia, jotka keräsivät enemmän katsojia kuin Ikaalisista tullut lähetys. Kilpailun järjesti Suomen Harmonikkaliitto ry. ”Olkaa ylpeitä Sata-Häme Soista” • Liisa Raipala IKAALINEN. – 4 000 myytyä lippua oli tavoite, ja siihen päästiin juuri ja juuri. Sarja II, 12-vuotiaat: 1) Eveliina Eloranta Kankaanpää 173,5 p., 2) Hilla Salovaara Ulvila 145,5 p. Festivaalin avajaispuheen pitänyt tamperelainen kansanedustaja Pia Viitanen (sd.) pitää Sata-Häme Soita merkittävänä osana suomalaista kulttuurielämää ja harmonikkakulttuurin ylläpitäjänä. ja 3) Eelis Vuorela Lappeenranta 139,5 p. Kultaisessa Harmonikassa kisataan viihdeharmonikansoiton suomenmestaruudesta. Tuomaristo totesi esityksen olevan musikaalinen ja ehjä. – Ei ne yllättävät tilanteet, vaan se, miten ne hoidetaan, Mattila tiivistää. heinäkuuta 2020. – Aina on puhuttu, ettei siellä paikallisia käy. Tuomaristo kehui hänen svengaavaa, reipasta soittoaan sekä rohkeaa heittäytymistä tunnelmasta toiseen. ja 3) Andre van Balen Pori 151,5 p. Uudella sapluunalla järjestetty Sata-Häme Soi ylsi tavoitteeseensa, eli 4 000 myytyyn lippuun. – Ennakkoon uusi paikka aina jännittää, että miten se toimii ja löytävätkö ihmiset sinne. Jos koko valtion talous on rantapallo, kulttuurin rahoitus on siitä pingispallon kokoinen, Jos säästettäisiin kulttuuri pois, pingispallon tuoma kolo ei pelastaisi rantapalloa, mutta siitä laskettaisiin ilmat pois, Viitanen vertasi. Saksman on soittanut harmonikkaa neljä vuotta Savonlinnan musiikkija tanssiopistossa. Olen iloinen, että talkooporukassa oli hyvä yhteen hiileen puhaltamisen meininki. Nuoresta iästään huolimatta hän on soittanut harmonikkaa jo 14 vuotta. Sarja II, 12-vuotiaat: 1) Neea-Riikka Moisio Alavus 167 p., 2) Miska Latvala Lapua 165 p. – Viisirivisten kärjen osalta oli jopa kansainvälisen tason soittoa, totesi tuomariston puheenjohtaja, musiikin tohtori Pasi Hirvonen. Viitanen muistutti myös pirkanmaalaisittain tärkeästä tavoitteesta, kun Tampere ja 14 pirkanmaalaista kuntaa hakee Euroopan vuoden 2026 kulttuuripääkaupungiksi. – Yleistunnelma oli positiivinen ja innostunut. Hänen lauantainsa meni lähes kokonaan Kultaisen ja Hopeisen harmonikan parissa, mutta juhlan aikana hän ehti myös jutella esiintyjien ja vieraiden kanssa. Todellinen kävijöiden määrä on suurempi, sillä festivaalilla oli maksullisten tapahtumien lisäksi kosolti ilmaistapahtumia. Pelimannimestaruuskilpailut järjestettiin 48. Ja täällähän tapaa tuttuja. Teidän pitää olla ylpeitä tästä festivaalista, se on ainutlaatuinen, Sundeqvist sanoi. Hän muistuttaa, että Sata-Häme Soilla on edelleen vanhoja maksuvelvoitteita, joista ei päästä eroon sormia napsauttamalla. ja 3) Aatu Möttönen Kajaani 164 p. Mattila huomauttaa, että Sata-Häme Soin kaltainen festivaali koostuu aina pienistä palasista, joten tapahtuma voidaan kokea eri tavoin. Svengaava soitto vei Kultaisen Harmonikan voittoon IKAALINEN. Nyt Laivarannassa 95 prosenttia kävijöistä oli paikallisia. ja 3) Marko Välimäki Jalasjärvi 115 p. Viisiriviset tulokset: Sarja I, 9-vuotiaat ja nuoremmat: 1) Annabel Heikola, Pori 115 p., 2) Samuel Heikola Pori 112,5 p. Sarja V, yleinen: 1) Marko Välimäki Jalasjärvi 143 p. Ikaalisten kaupungin tervehdyksen pitänyt kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Reijo Leppänen (sd.) muistutti, että kaupunginvaltuuston viimesyksyinen päätös ostaa juhlien tuotemerkit ja muutenkin tukea juhlia oli vanha kannanotto Sata-Häme Soin puolesta. Nautit esiintymisestä ja loistat lavalla, tuomaristo totesi. Avajaisissa puhunut kansanedustaja Pia Viitanen (sd.) painotti kulttuurin tärkeyttä niin hyvinvoinnille kuin työpaikkojen tarjoajana.. – Erityisesti on kiitelty sitä, että harmonikka on otettu takaisin tapahtuman keskiöön. Veteraanisarja (yli 50-vuotiaat): 1) Pekka Metsäranta Kauhajoki 119 p. Tämä juhla osoitti, että kyllä löysivät ja sitä kannattaa ehdottomasti jatkaa ja kehittää. Huhta soitti kilpailussa V. Lisäksi uutena paikkana Laivaranta oli menestys. Veteraanit (yli 50-vuotiaat): 1) Arto Piitulainen Joensuu 181,5 p., 2) Pauli Raivio Haapajärvi 152,5 p. Luku olisi toki voinut olla isompikin, mutta hyvä näin, Hakala kertaa. kerran ja se on vanhin yhtäjaksoisesti Suomessa järjestetty harmonikkakilpailu. – Tänään oli mukava herätä. Viime kesän Kultaisen Harmonikan voittaja Janina Suihkola esitti taituruuttaan. Seuraava Sata-Häme Soi järjestetään 1.–5. Kulttuuri tuo hyvinvointia, ja Sata-Häme Soilla on siitä iso osa, Viitanen sanoi. Toiseksi Kultaisen Harmonikan kilpailussa tuli Aliisa Räsänen Porista ja kolmas oli Jonna Hytönen Äänekoskelta. Suomen Harmonikkaliiton puheenjohtaja Kimmo Mattila pitää television korkeita katsojalukuja merkkinä siitä, että kilpailua on odotettu. Kultaisen Harmonikan voittoon soitti vihtiläinen 16-vuotias Pilvi Huhta. Järjestäjät huomasivat erityisesti paikallisten ottaneen juhlan omakseen. Kaksirivisissä tuomariston puheenjohtajana toimi Markku Lepistö. Vlasovin Basso Ostinaton ja italialaisen Renzo Ruggierin Variaatiot Säkkijärven polkasta. Sata-Häme Soi ylsi tavoitteeseensa • Tuukka Olli IKAALINEN. – Otat hienosti yleisösi, sinun soittoasi on ilo kuunnella ja katsella. AlfaTV lähetti Kultaisen ja Hopeisen harmonikan finaalin suorana lähetyksenä. – Luovat alat ovat iso mahdollisuus lisätä alueellista elinvoimaa ja työpaikkoja, ja suomalaisessa yhteiskunnassa pitäisi panostaa enemmän luoviin aloihin. Olemme pikkuisen jäljessä muita Pohjoismaita ja muuta Eurooppaa. Tuomaristossa mukana olivat myös Netta Skog ja Matti Ekman. Etenkin lauantai onnistui täydellisesti niin konserttien kuin säänkin osalta, Hakala hehkuttaa. Huhta opiskelee musiikkia Taideyliopiston Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksessa klassisella harmonikkaluokalla. Kilpailun tuomariston puheenjohtajana toimi musiikin tohtori Pasi Hirvonen. Palaute on ollut positiivista. Sata-Häme Soissa ratkaistiin jälleen myös harmonikansoiton Suomen Pelimannimestaruudet. Sarja III, 15-vuotiaat: 1) Saana Kastelli Pyhäjoki 166 p. Yksija kaksiriviset, sarja I, 9-vuotiaat ja nuoremmat: 1) Samuel Heikola Pori 128 p. Tietenkin aina löytyy parannettavaa, mutta kun yhteishenki on hyvä, on parannuksia hedelmällistä tehdä. ja Eelis Vuorela 147 p. Sarja III, 15-vuotiaat: 1) Vilma Wirén Kokkola 181,5 p., 2) Marko Haapapuro Kolari 174 p. Tuomariston mukaan erityisesti viisirivisten sarjoissa kuultiin erittäin monipuolista ja tuoretta ohjelmistoa. Sarja IV, 18-vuotiaat: 1) Tami Riissanen Liperi 151,5 p. – Kulttuuri ansaitsee rahoituksensa. Erityisen hyvin väki liikkui lauantaina, jolloin sää oli aurinkoinen. Kun Sata-Häme Soi -festivaali melkein 50 vuotta sitten talkoiltiin pystyyn ensi kerran, festivaalien kesken ei ollut tämän päivän tapaista kilpailua. Hänen mukaansa kulttuuri on tärkeää myös talouden ja työllisyyden kannalta. 10 TORSTAI 11.7.2019 Pelimannimestaruuksissa kansainvälistä tasoa IKAALINEN. – Teidän festivaalistanne puhutaan ympäri maailman. Tästä muistutti Sata-Häme Soin avajaiset juontanut Ikaalisten sivistysjohtaja ja Sata-Häme Soi ry:n varapuheenjohtaja Tapio Ala-Rautalahti
Puistoon tepasteli ikaalilainen Pihla Ollila, ikää 7 vuotta, yhdessä ystävänsä kanssa. Pelimanniparaatissa muisteltiin myös heidän 50 vuotista taivaltaan. Soittamaan oli saapunut muun muassa musisoijia Porista asti. Paraatissa juhlistettiin myös Ikaalisten harmonikkamiesten ja viulupelimannien 50-vuotista taivalta. – Pidän perinnemusiikista, mutta myös niin sanotusti nykyaikaisemmista sävelmistä, kuten elokuvamusiikista. Nuori hanuristi on viihtynyt harrastuksen parissa jo kahdeksan vuotta. Pelimanniparaatissa esiintyminen lienee tarjonnut onnistumisen tunteita – ainakin sen verran hienolta pikkupelimannien musisointi kuulosti. Poppeleihin oli ripustettu värikkäitä hameita eri vuosikymmeniltä. Nyt suunnitelmissa on nauttia musiikista ja puiston tunnelmasta. Katsotaan, mitä löytyy. Hopeaharmonikat tanssittivat puistokansaa Elämää juoksuhaudoissa -valssin tahtiin. Porukan konkari Veikko Suvilampi on soittanut Sata-Häme Soissa alusta alkaen eli 50 vuotta. Kaiken kaikkiaan paraatissa esiintyivät Ikaalisten harmonikkamiesten ja viulupelimannien lisäksi Ylä-Satakunnan musiikkiopiston pikkupelimannit, Jämijärven pelimannit sekä Huhtasalon pelimannit. Sata-Häme Soi -viikon torstai-iltana Ikaalinen-salissa soi kauniit paikalliset sävelmät, kun alueen pelimannit musisoivat yhdessä ja erikseen Pelimanniparaatissa. Nalle Puh -sateenvarjon alle suojautunutta festarikävijää ei pieni sade haitannut. Keski-Pohjanmaan Konservatoriossa soittava kokkolalainen Vilma Wirén saapui Sata-Häme Soi -juhlille kisaamaan pelimannimestaruudesta sekä nauttimaan harmonikkajuhlien tunnelmasta. Ne ovat osa kansalaisopiston Sata hametta -näyttelyä. – Käytiin perheen kanssa syömässä pehmistä. Nalle Puh -sateenvarjoin varustautunut Ollila kävi puistossa jo avajaispäivänä eli torstaina. Mukavia löytöjä saattoi tehdä erilaisista pikkukojuista. Pelimanniparaatissa kunnioitettiin paikallisia sävelmiä • Emilia Kyrönviita IKAALINEN. Ikaalilainen Pihla Ollila saapui puistoon yhdessä ystävänsä kanssa. Ennen paraatia joukko harmonikkamiehiä ja viulupelimanneja istuskeli ulkosalla. Haitarista on niin moneksi! Ikaalisten pelimannit olivat hyvillä fiiliksillä ennen paraatia. 15-vuotias pelimanni on soittanut harmonikkaa kymmenisen vuotta. – Oli kiva soittaa porukassa, Teelmäki hymyili. – Yksi suosikkikappaleistani on Jukka Saineen Suviyön valssi. He esittivät muun muassa Reino Kasittulan Vääräjoen jenkan sekä perinteistä polkkaa. Perjantaina Sata Häme Soi -puistossa tanssijalkaa vipatti ja jotkut rohkenivat parketillekin. Uralle mahtuu myös Hopeisen Harmonikan voitto vuodelta 2014. Vilma Wirén saapui Kokkolasta asti kisaamaan Suomen Pelimannimestaruudesta. Sata-Häme Soi -juhlien kävijät eivät pientä perjantain sadesäätä pelästyneet. – Harmonikan soitossa parasta on onnistuminen. Se oli kivaa, Ollila hymyili. Sata-Häme Soi -juhlat ovat hänelle tuttu juttu. Vasemmalta oikealle pöydässä istuskelevat Martti Ahola, Antti Laakso, Jari Jokiniemi, Hannu Taupila, Matti Suvilampi, Veikko Suvilampi ja Matti Järvinen. – Aiomme ostaa jotain kivaa. Pelimannien terveiset juhlakansalle olivat seuraavat: – Tulkaa ja viihtykää! Ylä-Satakunnan musiikkiopiston pikkupelimanneissa soittanut ikaalilainen Mari Teelmäki oli jäänyt oman soittonsa jälkeen kuuntelemaan juhlan muita tähtiä. Jo univormuihinsa sonnustautuneet muusikot valmistuivat illan koitokseen rennon leppoisasti. Solistivieraana loisti Eila Pienimäki. Sateinen keli ei näyttänyt reipasta festarikävijää haittaavan. – Hyvillä fiiliksillä mennään soittelemaan, totesi Matti Suvilampi. Tarjolla oli kotimaista käsityötä korvakoruista tilkkutöihin. – Juhlien aikana asumme urheilukentän asuntoautoalueella, Wirén kertoo. Hän voitti Hopeisen Harmonikan vuonna 2014. Nuori pelimannimestari saapui Kokkolasta asti • Emilia Kyrönviita IKAALINEN. – Pelimannit haluavat kunnioittaa menneitä pelimanneja ja paikallisia sävelmiä, jotka usein kertovat kauniista luonnostamme, juonsi Terhi Palonen. – Heillä on pitkät perinteet näillä seuduilla – monet soittajista ovat soittaneet kymmeniä vuosia. 11 TORSTAI 11.7.2019 Juhlaväki viihtyi puiston tunnelmassa • Emilia Kyrönviita IKAALINEN. Torstaina Omalla Tuvalla järjestetyissä Suomen Pelimannimestaruus -kilpailuissa Wirén kilpaili 15-vuotiaiden sarjassa – ja voittohan sieltä tuli kotiin viemisiksi. Se, kun harjoittelun tuloksena saa jotakin menemään oikein. Ikaalisten harmonikkamiehet viihdyttivät Ikaalinen-salin juhlaväkeä muun muassa polkan tahtiin. – Kivaa, kun saa pomppia vesilätäköissä, Ollila nauroi. Hän voitti 15-vuotiaiden sarjan. Sen esitämme tänään täälläkin. Hän esiintyi perjantaina myös harmonikkamessuilla keltaisella koululla.. – Pelimannit ovat aivan oma rotunsa, naurahti illan juontaja Palonen. Mukana oli koko perhe ja isovanhemmatkin. Puistossa oli tarjolla monenmoista purtavaa: perinteisiä festariruokia kevätrullista paistettuihin muikkuihin. Puistolavan isäntänä toimi Seppo Soittila. Puistoon saapui kymmenittäin väkeä heti avaamisen jälkeen. – Olen täällä varmaankin jo viidettä kertaa. – Soitin Vekkulipolkan ja Tanssivan soiton. Tanssijalkaa vipatti ja pareja rohkeni parketillekin. Esimerkiksi villisian lihasta ja tuoreista sämpylöistä loihditut hampurilaiset menivät hyvin kaupaksi. Musisoinnista vastasi porilainen orkesteri Hopeaharmonikat
Lapsilla on ainakin ollut hauskaa. Ruoka alkaa olla valmista tapaamisen lähestyessä loppuaan. Pidemmällä aikavälillä raha tulisi takaisin moninkertaisena. Tavoitteena onkin kaikille avoin kesäolohuone. Halutessaan voi myös järjestää lapsille jotain vaikka karjalanpiirakan leipomisen opettamista. Lisäksi rakenneltiin ja luettiin, paperinukkeja syntyi. Sanja Greg on tyytyväinen siihen, että lapsilla on seuraa. Hilkka Rantapuu muistuttaa kulttuurin merkityksestä. Hän oli mukana myös Oman Tuvan pelastamisessa – aina siitä lähtien, kun lahoja lautoja kannettiin ulos lauantaitalkoissa. Yhdistyspuolella Rantapuu toimii aktiivisesti tällä hetkellä etenkin Ikaalisten Kalevalaisissa Naisissa, Ikaalinen-Seurassa ja Ikaalisten Wanhan kauppalan kotiseutuyhdistys Oma Tupa ry:ssä. Rantapuun kädenjälki on näkynyt esimerkiksi monien Ikaalisissa nähtyjen näytelmien puvustuksessa, lähtien koulun näytelmistä ja Mirja Raeksen Sata-Häme Soille kirjoittamista kotiseutunäytelmistä. Täältä eli koulun tontilta alkoi Hilkka Rantapuun toiminta Ikaalisissa. He lukevat lapsille ja keksivät leikkejä. Viivi Salminen ja Marja-Leena Niemelä auttavat Niilo Ojasta. Virtaa Viljakkalaan kyläyhdistystoiminnalla • Viljo Ylirautalahti VILJAKKALA. Tai sitten voi vaan olla ja pysähtyä hetkeksi kahvikupposen äärelle. Se on myös osa Rantapuulle tärkeää Vanhaa kauppalaa. – Mukavaa kun järjestetään. Toisessa huoneessa isommat piirtävät tai pelaavat lautapelejä. Virtaa Viljakkalaan-tapaamisen toisella kerralla on täysi meno päällä. Ikaalisten Kalevalaisten Naisten toiminta on tunnustettu valtakunnallisessakin liitossa. Eipä ole mikään ihme niin paljon vauhtia ja menoa riitti. Taidetta syntyy Viljakkalan seurojentalolla. Myös silmä on kehittynyt, ja kirpputoreilta löytää sellaista, mitä voisi käyttää. – Kulttuuri on hyvinvoinnin, viisauden ja ilon lähde. Hän kertoo olleensa asiasta paljon yhteydessä kaupungin hallintoon, mutta vanha tuttu este astuu kuvioihin ei ole rahaa. 12 TORSTAI 11.7.2019 Kulttuurityötä tehdään yhdessä muiden kanssa • Liisa Raipala IKAALINEN. Hankkeelle myönsi rahoitusta Kantri ry. – Nyt voi olla ylpeä Omasta Tuvasta, ja on tärkeää, että sen ja Vanhan kauppalan arvo ymmärrettäisiin. Äidit lastensa kaitsemisen ohella juttelevat toistensa kanssa. Tapaamisen järjestämiseen tarvittiin kansalaisaktiivisuutta. Kyläyhdistystoiminnassa mukana olleelle Ojaselle löytyi Viljakkalan Seurojentalolta paikka tapahtumalle. Sydäntä lähellä Rantapuulle on ollut myös Vanha kauppala, jonka aikaisemmin vilkkaan kulttuurielämän hiljenemisestä hän kantaakin huolta. – Valmistelussa tehtiin yhteistyötä kuvaamataidon, musiikin, äidinkielen ja liikunnan kesken, ja se oli mahtava tiimi. Juhla on taideteos siinä mielessä kuin maalauskin. Tällä hetkellä hän toimii Oma Tupa ry:n hallituksessa ja tekee talkootöitä keittiössä, esimerkiksi Sata-Häme Soi -juhlilla talkoolaisten ruokailussa. Ikaalisten toimintaan hän kertoo solahtaneensa mukaan nopeasti sen jälkeen, kun oli tullut paikkakunnalle kuvaamataidon opettajaksi vuonna 1973. Esimerkiksi Sata-Häme Soin isojen näytelmien aikaan hän myös piirsi jokaisen vaatteen. Pienimmät lapset leikkivät Seurojentalon salin puolella. Perheenäidit olivat tavanneet aiemmin Ylöjärven seurakunnan perhekerhossa. Kesäaikaan ei yleensä ole toimintaa, Anu Poti toteaa. – Aikoinaan vanhan Finlaysonin tehtaan myymälässä oli kangaskellari, josta haettiin kankaita ja itse keksittiin, millaiset vaatteet sopisivat näytelmiin. Se ei saa jäädä talouden jalkoihin. Hänelle on ollut tärkeää hoitaa puvustus mahdollisimman hyvin. Ensimmäistä tapaamista luonnehdittiin onnistuneeksi. Se jäi kuitenkin aikaisin kesätauolle, joten Päivi Ojanen laittoi liikkeelle hankkeen, jossa järjestettäisiin kesälläkin perhekerhon tapaista toimintaa. Hän korostaa, ettei häntä olisi valittu vuoden ikaalilaiseksi ilman suurta joukkoa muita ihmisiä, joiden kanssa hän on vuosien varrella toiminut. Sommittelun, värien ja valojen pitää olla kohdallaan. Yhtenä alkusysäyksenä oli koulun juhlakulttuuri, jonka kehittämiseen hänet vedettiin pian mukaan. Elli Järvinen piirtää kuvassa oikealla. Kuvataiteessa Rantapuulle läheisin on tällä hetkellä ikonimaalaus, ja toiveissa olisi myös päästä meren rantaan akvarellivärit ja paperia mukanaan. – Puvustus on tiimityötä ohjaajan, lavastajan ja näyttelijöiden kesken. Paikalla on muutaman kuukauden ikäisistä seitsemänvuotiaisiin. Mitä mieltä lasten äidit ovat. Päivi Ojanen valmistamassa ruokaa.. Osa lapsista kuuntelee satuja ja katselevat satukirjojen värikkäitä kuvia. Ojanen uskoo laajemman kyläyhdistystoiminnan vähentävän syrjäytymistä. Niitä yhdistää muun muassa hänelle tärkeä kulttuuriperinnön säilyttäminen. Pitkäaikaisen kulttuurityön, monipuolisen yhdistystoiminnan ja aktiivisen talkootyön ansiosta Rantapuu valittiin vuoden ikaalilaiseksi. Salista kuuluukin iloista naurua ja juoksun askeleita, kun siellä leikitään ”jäämiestä”. – Kaikissa näissä yhdistyksissä voin tehdä sellaisia juttuja, jotka sopivat minulle ja missä voin auttaa. Pitää suunnitella, tehdä kompromisseja ja miettiä yhdessä. – Ihanteellisessa tilanteessa olisi laajempaa kylätalotoimintaa, Ojanen katsoo. Vanhempien ei tarvitse yksin keksiä lapsille toimintaa, sillä paikalliset nuoret Viivi Salminen ja Lumina Lammasniemi ovat apuna. Ehkä tämäkin on ollut yhtenä pohjana sille, että tänä päivänä hän on aktiivinen toimija Ikaalisten kulttuurielämässä. Lapsille toimintaa suunniteltaessa on otettava huomioon laaja ikähaarukka. Vauhtia ja vilinää piisaa. Kun Hilkka Rantapuu oli lapsi, kotona oli aina värikyniä ja paperia, joilla hän siskojensa kanssa joka päivä piirsi. Kulttuurityö onkin ideoinnin ja suunnittelun lisäksi käytännön työtä. Tapahtumalla ei ole ikärajaa ja siihen voi kuka tahansa osallistua. Luokkia oli myös Yrjö Sädeniemen suunnittelemassa vanhassa Punaisessa koulussa, jugend-koulussa joka on rakennettu 1900-luvun alussa. Osalla lapsista alkaa jo väsymys painaa
Kaksi viikkoa sitten eduskunnasta kuultiin suuria uutisia, jotka koskettivat Hämeenkyröä. Reiteillä saattaa olla usein vesistön ylityksiä, jotka ovat aivan oma taiteenlajinsa. Huonojakin puolia toki on. Uusi ohitustie tuo myös mahdollisuuksia. He, joilla on tietoa ja osaamista ovat varmasti alkaneet jo miettiä ohitustien tuomia mahdollisuuksia. Ohitustiestä koituvat hyödyt vaikuttavat siis suuremmilta kuin siitä aiheutuvat haitat. Usein toisten autoja korjaillaan porukalla, ja harrastajat auttavat muutenkin toisiaan. Suurempien toimijoiden vanavedessä syntyy myös pienempiä yrityksiä. Edellä mainituista kuskeista Norokorvella on eniten kokemusta. – Ensin kävin istuskelemassa autojen kyydissä silloin tällöin. Hämeenkyröläiset Matti Leppänen, Miika Karvinen ja Sakari Norokorpi ovat lähdössä Lapland Trophy -maastovaellustapahtumaan, joka pidetään Raajärvellä heinäkuun puolivälissä. Peltiäkin vääntyy aika usein, Leppänen luettelee. Huolestuneimmat kuntalaiset arvelevat Hämeenkyrön hiljentyvän täysin, mutta itse en usko siihen. Leppänen kertoo, että autoista hajoaa usein vetoniveliä ja muita voimansiirron osia, koska ne joutuvat kestämään eniten rasitusta. Kolmostien nytkähdys on hyvä asia Isolla ja hitaalla autolla pääsee minne vain • Arttu Heinämäki HÄMEENKYRÖ. Toisilla autoilla pääsee jonnekin, minne toisilla ei pääse. Toyota Land Cruiserilla ajava Siren puolestaan muistuttaa, että riskinhallinta on maastoajossa tärkeää. Päätös otettiin vastaan ristiriitaisin tunnelmin, sillä kukaan ei pysty ennustamaan tulevaisuutta tarkalleen. Pientä hyväntuulista kuittailua saattaa toisinaan olla, mutta auto saadaan kyllä lopulta pois vaikeasta paikasta. Jokaisesta autosta löytyy myös vinssi. Liikenteestä tulee myös turvallisempaa, kun kiireelliset kuskit ajavat tulevaisuudessa ohitustien kautta. Raskas liikenne siirtyy sinne, missä sen kuuluisikin olla. Snorkkeli on kuitenkin ehdoton lisävaruste, joka löytyy melkein joka autosta. Tulevan tien kulku on kaikkien tiedossa, ja sen tulemiseen on reilusti aikaa valmistautua. Ohitustie onkin harhaanjohtava nimi uudelle tienpätkälle, sillä uusi tie ohittaa Hämeenkyrön vain osittain. Matti Leppäsen mukaan autoista hajoaa usein vetoniveliä ja muita voimansiirron osia. Viisikko haluaa myös painottaa, että maanomistajalta kysytään aina lupa ajamiseen. Vuosimallia 2002 oleva Jimny on porukan autoista nuorin. Vahingoilta ei voi välttyä vaikeassa maastossa ajettaessa. Snorkkelin avulla moottori saa ilmaa vaikka konehuone olisi veden alla. Sitten halusinkin hankkia oman, joten sitä kautta päädyin harrastuksen pariin, Mikkola sanoo. Viisikosta jokainen ajaa Toyotalla, paitsi Mikkola, joka on hyvin ylpeä Suzuki Jimnystään. Kysymys kuuluukin, pystytäänkö tiestä ottamaan kaikki hyöty irti. Ympyrät eivät kuitenkaan saa ketään pysähtymään Hämeenkyröön. Isot renkaat ja maavara ovat tärkeitä ominaisuuksia maastoajossa, mutta auton pienestä koosta voi olla hyötyä esimerkiksi ahtaissa paikoissa. Ketään ei ole ikinä jätetty metsään, Karvinen sanoo. Halukkaat voivat edelleen pysähtyä kuntaan Heiskan ja Hämeenkyrön eritasoliittymien ansiosta. 13 TORSTAI 11.7.2019 Kolumni Toimittaja Arttu Heinämäki näkee muutokset mahdollisuuksina. Matti Leppänen, Hannu Mikkola, Sakari Norokorpi, Miika Karvinen ja Jari Siren lähtevät ajamaan Lappiin heinäkuussa. Kohta pitkien rekkojen ei tarvitse enää ajaa liikenneympyröiden läpi ja yksityisautoilijoiden liikkuminen helpottuu. Sen jälkeen tehdään pari kuukautta remonttia. Hänen mukaansa vaarallisimpia paikkoja kannattaa välttää, jotta auto ei kellahda katolleen. Hämeenkyröläisten lisäksi Lappiin lähtevät myös Jari Siren Ikaalisista ja Hannu Mikkola Nokialta. Vauhti on tässä lajissa aika hidas, joten ei käy yhtä pahasti kuin vaikkapa ralliauton ajaessa katolleen, Norokorpi lisää. – Kuljettajat auttavat aina toisiaan. Paremmat kulkuyhteydet saattavat houkutella alueelle uusia suuria yrittäjiä, jolloin työpaikat voivat lisääntyä. Luontoa ei myöskään vahingoiteta. Jimny on kooltaan pienempi kuin Toyotat, ja luonnollisesti myös renkaat ovat pienemmät kuin joukkion muissa autoissa. Ihmiset pysähtyvät, jos tarvetta on. – Sää vaikuttaa myös paljon. Lehtijousia on myös vääntynyt joskus. Nuija kopsahti pöytään ja kolmostie siirtyi. – Valtamerkki tässä hommassa on Toyota, koska niitä on tässä maassa paljon ja varaosia löytyy helposti. Keskustan läpi ajavista autoilijoista ei kuitenkaan ole hyötyä kunnan taloudelle tai yrityksille. Aurinkoisia kesäpäiviä voi viettää monella tavalla, vaikkapa maastoautoilun merkeissä. Joihinkin autoihin asennetaan jopa pumppuja, jotta vesi saataisiin pois ohjaamosta. Työmaista aiheutuvat melu ja kaaos kiristävät varmasti monen pinnaa. Kolmostien nytkähdys nopeuttaa liikennöintiä keskustassa. – Raidetangon päitä, vinssejä ja renkaita on hajonnut. Arvailu on kuitenkin aina mukavaa. Hämeenkyrön eritasoliittymän ansiosta tavarantoimittajien on pian kätevämpää pysähtyä Tippavaaraan ja Kyröskoskelle. Se tulee kulkemaan Ristamäentien ja Häijääntien ali, joten täydellisestä ohittamisesta ei voi puhua. Renkaiden kuvio vaikuttaa maasto-ominaisuuksiin.. Keskustasta tulee viihtyisämpi ja mukavampi asuinalue, kun liikenne rauhoittuu. – Katolleen kaatumisien varalta rakennellaan turvakaaria, joten vahingot jäävät usein pieniksi. Viisikon mukaan remonttihommissa kuluu yhtä paljon aikaa kuin metsässä. Jokin reitti saattaa olla kuivalla ja hyvällä säällä helppo ajettava, mutta märällä kelillä saman reitin ajamiseen menee paljon pidempi aika, Siren kertoo. – Välillä saan kuulla naljailua, koska minulla on porukan ainoa Suzuki, mutta pieni huulenheitto ja kuittailu kuuluvat tähän harrastukseen, Mikkola naurahtaa. Haastavimmat ajoreitit ovat Mikkolan mukaan suunnistuskisoissa, joissa kuljettajat keräävät rasteja maastosta. Nykyisten teiden myllääminen on kuitenkin väliaikainen prosessi, jonka ansiosta tulevaisuudessa säästyy paljon hermoja. Siihen heillä on mahdollisuus jatkossakin. Kaksitoista vuotta maastoajoa harrastanut Norokorpi on muiden tavoin mukana Mansen Maasturi Clubissa. Matkalaisista saadaan hyötyä ainoastaan, jos he pysähtyvät ostamaan jotakin tai viettämään aikaa. Kerho pitää kerran kuukaudessa ajopäiviä. Toiseksi suosituin merkki on ehkä Suzuki, sillä se on pieni ja ketterä, Norokorpi kertoo. On totta, että liikenneympyrät pakottavat autoilijat hidastamaan keskustan ja Tippavaaran kohdalla. Sirenin mukaan harrastuksessa näkee eri autojen ominaisuuksia. Joskus autot ovat niin huonossa kunnossa, että ne tuodaan trailerilla pois ajopaikalta. Suzuki Jimny on autoista pienin ja ketterin. Siitä voi syntyä myös se mielikuva, että itse Hämeenkyrö hiljenisi. Keskustan liikenne tulee siis varmasti hiljenemään. Tietenkin myös ajotaidot vaikuttavat siihen, miten haastavassa maastossa pystyy ajamaan
Virta vie -näytelmän on tuottanut Röyhiön kyläseura yhteistyössä Karvian tupateatterin kanssa. Teksti on hyvin kirjoitettu, sillä esityksessä on positiivinen tunnelma vastoinkäymisistä huolimatta. Esityksessä on kaiken kaikkiaan hyvä tasapaino. Kylällä käy kauppa-auto pari kertaa viikossa, ruumisauto sitäkin useammin. Miia Sjöman vetää roolinsa todella verevästi ja osoittaa monipuolisia näyttelijän lahjojansa. Musiikkinäytelmä käsittelee vaikeaa aihetta kevyesti mutta kunnioittavasti. Näytelmästä löytyisi maininnan arvoisia suorituksia vaikka kuinka paljon, mutta päällimmäisenä mieleen jäivät Ruhkalan esiintyminen viinapiruna ja Keskitalon upeat laulusuoritukset. Näytelmän käsikirjoittaja Simo Ojanen kirjoitti tekstin jo vuonna 1981. Löytyy näytelmän edetessä Paavalista vielä melkoista äijäenergiaakin. Plussaa voi antaa monesta asiasta. Näytelmän keskipisteeksi nousee kylälle saapuva kulttuuriohjaaja Satu Sarlingin. Kylän bingoemäntä Mirkku Meriläinen (Emma Salopuro) uskoo rakkauden löytyvän Sipi-Salomon Käestä (Juho Vuorenmaa) Vanha isäntä Paavalikin (Esko Veijalainen) innostuu välillä kovasti. Vanha isäntä Paavali (Esko Veijalainen) on hiljainen, mennyttä aikaa kaiholla muisteleva maalaisisäntä. Tytär Ruut (Sera Manninen) puolestaan hurmaa aitoudellaan ja kauniilla laulunäänellään. Ohjaaja Marko Saario on tehnyt näytelmään oivat roolivalinnat. Esitys tarjoaa kolmiodraaman, raitistumisyrityksen, kommelluksia ja musiikkia. Lisämausteensa parisuhteeseen tuo myös heidän tyttärensä Minttu (Linnea Kangas). Itse juonen lisäksi katsoja voi myös seurata taustalla tapahtuvaa pubiruusun (Anne Aho) ja viinapirun temmellystä. Emma Elvyttää on hieno osoitus harrastajanäyttelijöiden innostuksesta ja pyyteettömästä työstä uhrata vapaa-aikansa teatteriyleisön iloksi. Entisillä artisteille tilanne saattaa olla vielä vaikeampi, koska juominen on saattanut kuulua työnkuvaan. H. Toisaalta se ilahduttaa myös niitä, jotka ovat kiinnostuneempia juonesta. Viinasta on vaikea päästä eroon, kun juomiseen on tottunut. Näytelmän käsikirjoittanut Markku Hyvönen on tehnyt Koivulan kanssa yhteistyötä ennenkin. Suurta rakkautta ja Helsinkiin pääsyä haikaileva bingoemäntä Mirkku Meriläisen (Emma Salopuro) bingonumeroiden lukeminen soi katsojan päässä vielä pitkään. Jokainen katsoja voi löytää hahmon, johon samaistua tavalla tai toisella. Satun kaverina on toinen huijari, Sipi Salomon-Käki. Musiikkinäytelmän ohjaaja Leena Koivula on hyödyntänyt Röyhiön kylätalon näyttämön parhaalla mahdollisella tavalla. Isän ja pojan naljaileva mutta rakastava suhde on viihdyttävää katseltavaa. Virta vie -näytelmässä on huumoria sopiva annos. Komulainen (Mira Manninen) on tukevasti jalkansa maassa pitävä maalaisemäntä. Viinapirulla on näytelmässä näkyvä rooli, ja näyttelijä ottaa tilan haltuun mainiosti. Näytelmän valopilkkuna pyöräilee veikeä postipoika Perttu (Ville Sjöman). KulttuuriJämin tuottama Emma Elvyttää -näytelmä on kaikkea sitä mitä kesäteatterilta odotetaan: hulvatonta kohellusta, romantiikkaa ja huijausta. Oman värinsä kylän hahmoihin tuovat äiti ja tytär Komulainen. Lusikkansa soppaan työntävät myös baarinomistaja (Arja Ruinu), salarakas (Malle Niemelä), maanrakentajat ja kärttyinen anoppi (Leila Mäkelä). Näytelmän juonta vievät eteenpäin hienosti hanuristit, vuorotellen Seppo Sjöman ja Arto Ranta. Vielä siis ehtii! Tangokuningas (Tapio Keskitalo) hurmaa Lotan (Makke Niemelä) laulullaan Viinapiru (Reetta Ruhkala) ja pubiruusu (Anne Aho) temmeltävät Seleentakusilla. Menneiden vuosien tangokuningas Risto (Tapio Keskitalo) haluaa saada elämänsä paremmille raiteille, mutta viinapiru (Reetta Ruhkala) yrittää vietellä miehen takaisin alkoholin pauloihin. Seleentakusten kesäteatterissa käsitellään tänä kesänä artistien ja alkoholin välistä suhdetta. heinäkuuta asti. Aholan Emma haluaa elvyttää kuolevaa kyläänsä. Niiniharjun kesäteatterilla Emma Elvyttää -näytöksiä on luvassa useita sunnuntaihin 21. Jos haluaa sukeltaa maalaiskomedian ytimeen, se onnistuu varmasti tänä kesänä Jämin Niiniharjulla. Farssin juoni on melko yksinkertainen, mutta siitä on tekijöiden käsissä saatu ilmeikäs persoonallisilla hahmoilla. Maanrakentajat Rutanen (Lauri Viitala) ja hänen poikansa Spede (Petri Järvinen) saavat katsojat hymyilemään letkeällä esiintymisellään. Vaikka alkuperäinen teema – kylien tyhjeneminen – on säilynyt, Saario on onnistunut pukemaan näytelmän 2000-luvulle sopivaksi. Näytelmästä ei siis puutu mitään. Näytelmä on mahdollista nähdä Röyhiössä 14. Repen ja hänen vaimonsa suhteessa on myös samanlaisia piirteitä. Yleisölle ei tullut tylsää kertaakaan esityksen aikana, sillä lavalla tapahtuu koko ajan jotain. Virta vie -näytelmää on esitetty jo talvella sisätiloissa, mutta näyttelijäkaarti todisti ensi-illassa, että esitys toimii myös ulkonäyttämöllä. 14 TORSTAI 11.7.2019 Teatterit Tangokuningas kohtaa viinapirun • Arttu Heinämäki IKAALINEN. Sulho-pojalle pitää saada vaimo. Emma (Pirkko Taskila) tekee hyvän roolin räväkkänänä kylän ämmänä. Käkeä näyttelevä Juho Vuorenmaa on juuri niin imelän oloinen casanova kuin pitääkin olla. Musiikkinäytelmä sopii niille katsojille, jotka haluavat kuulla laulua. Intohimoisen roolin tekee myös kylän taiteilijaa ja maailmanparantajaa Konstantina näyttelevä Johannes Rajala. Yleisöä hemmotellaan nykyisin harvoin elävällä musiikilla, mutta Jämin teatterissa sitä on tarjolla. Emäntä Emmaa (Pirkko Taskila) kiinnostaa enemmän miniän saaminen.. heinäkuuta asti. Tilannetta ei helpota, että Riston entinen vaimo (Johanna Aho) asuu naapurissa uuden miehensä Repen (Janne Koivisto) kanssa. Räväkkää menoa kuihtuvassa kylässä • Terhi Palonen JÄMIJÄRVI. Sulho-poika (Antti Vuorenmaa) on olemukseltaan todellinen peräkammarin poika, joka on kiinnostunut enemmän traktorin sisälmyksistä kuin naisista
Keskustelut vetävä Maarit Tastula uskoo, että molemmissa teemoissa keskustelua riittää, koska aiheet ovat vahvasti paikallisia. Paista noin 200 asteessa vajaa puolisen tuntia. Iso-Röyhiössä asustelevat Seppo ja Heli Pentikäinen ovat valmistaneet kuhaa kerran jos toisenkin. 5. Tapahtuman juontaa toimittaja Maarit Tastula ja järjestelyistä vastaa Hämeenkyrön Yrityspalvelut. Raasteeksi käy juusto oman mieltymyksen mukaan. Vesi nouseaa kielelle jo ajatellessa kesän ensimmäisen mansikkakakun makeutta tai juuri kalastetun, hyvin paistetun kalasaaliin suussasulavuutta. Sitähän Kyrösjärvi on pullollaan. Kyseessä on uunissa valmistettua kuhaa kera uusien perunoiden. 15 TORSTAI 11.7.2019 Uutisia Ikaalisista ja Jämijärveltä jo vuodesta 1913 Uutisia Hämeenkyröstä ja Viljakkalasta jo vuodesta 1922 90 vuotta sitten perjantai 12.7.1929 100 vuotta sitten perjantai 11.7.1919 Kesäkokit -sarja alkaa • Emilia Kyrönviita OIVASEUTU. Ja kun vielä on esillä paikallisuus ja ilmasto, niin ruoka on todella monipuolinen teema, Tastula ennakoi. Fileeraa kuha tai käytä valmiita fileitä. Lisämaustetta tuovat tuoreet kesän maut eli tilli ja kevätsipulin varsi.. Ilmianna itsesi tai tuttu kesäkokkaaja sähköpostilla osoitteeseen toimitus@oivaseutu.fi. Sirottele ne fileiden päälle. – Ruokaan liittyy valtavasti asenteita, mutta samaan aikaan ihmiset haluavat koko ajan uutta. Tässä sarjassa esitellään reseptejä, joiden valmistukseen kotikokit ovat käyttäneet kesäsesongin tuoreita aineksia. Menovinkki Kuhasta valmistuu herkullista kesäruokaa • Emilia Kyrönviita IKAALINEN. Fileerauksen jälkeen ne luovutetaan vaimo-Helin haltuun. Ruoka ja yrittäjyys paneelin aiheina Kyröskosken torilla HÄMEENKYRÖ. Voitele vuoka ja asettele fileet lomittain/päällekkäin määrästä riippuen. Kesäinen kuha uunissa – nokare voita uunivuoan voiteluun – fileerattuja kuhafileitä (jokaiselle syöjälle yksi) – sitruunapippurisekoitusta (sisältää suolan) – muutama kevätsipulin varsi – tuoretta tilliä – 2 desiä kermaa (juustoista tai oman maun mukaan) – kourallinen juustoraastetta Valmistusohjeet: 1. Yrittäjyydestä keskustelevat Olli Toiviainen Hämeenkyrön Ikkunatehtaalta, Sonja Karjalainen Lunette Oy:stä, Harri Kivimäki Hatex Oy:stä ja Paula Kerola Matrocks Oy:sta. – Aamulla kävin nämä kuhat pyytämässä, kertoo kalamies Pentikäinen. 4. Oli sinulla sitten mestarikokin taidot tai peukalo keskellä kämmentä, sillä ei ole niinkään suurta merkitystä, sillä näillä kesäkokkien ohjeilla loihdit mitä herkullisimman kesäaterian. 2. Kyröskosken torilla nähdään tulevana lauantaina mielenkiintoinen paneelikeskustelu, jossa aiheina ovat yrittäjyys ja kotimainen ruoka. Hän on elämänsä aikana fileerannut kuhan jos toisenkin. Pilko kevätsipulin varsia ja tuoretta tilliä. Jos pitää tulisemmasta ruoasta, voi fileitä maustaa myös chilillä. Heli aikoo loihtia kuhasta aterian, josta voi helposti itsekin keksiä erilaisia variaatioita. 3. Tarjoile uusien perunoiden kanssa ja nauti! Kalamies Seppo Pentikäinen pyydysti kuhat ateriaa varten aamuvarhaisella. Toinen keskustelusessio alkaa kello 10.30, siinä aiheena on kotimainen ruoka. Mausta pippuri-suolasekoitteella. Toisaalta ruoka on esillä myös valtakunnallisesti. Sanoisinko, että ainakin hyvin mautonta, jopa jokseenkin surullista. Raasta lopuksi kourallinen juustoa viimeiseksi silaukseksi. Yrittäjyysaiheinen keskustelu alkaa kello 9. Reseptiä voi muuntaa oman maun mukaan. Kerma voi olla juustoisen sijasta esimerkiksi sitruunaista tai pippurista. Mitä kesä olisikaan ilman herkkuruokia sesongin tarjoamista tuoreista raaka-aineista. Pese uudet perunat kiehumaan. Siihen osallistuvat ravitsemusasiantuntija, tietokirjailija Jaakko Halmetoja, sirkankasvattaja Anne Koivuniemi, Peter Dörig Herkkujuustolasta ja Johanna Honkaniemi Honkaniemen tilalta. Itsevarmimmat voivat pyytää mökkinaapurit, tuttavat ja vaikka koko suvun herkuttelemaan! Etsimme kesäkokkeja. Kuhafileet maustuvat sitruunapippurisekoituksella. Kaada kerma tasaisesti fileiden päälle. 6. Erilaisilla makuelämyksillä on tärkeä rooli kesämuistoissamme
Vilpeen alue tuli tutuksi Hämeenkyrö-seuran kävelykierroksella 29. Muutenkin väki vaikutti kiinnostuneelta. Yksi kierroksen kohteista oli Pikku-Viitaniemi, jonka miljöö on museoitu. Menovinkit. Mäntyrinteen lähistöltä löytyy tanssikallio. Anttila esiintyy itse kreivin roolissa. Yhteistyössä järjestävän kyläseuran eli Mahnalan maamiesseuran, kanssa ovat koko perinteen ajan olleet Yrjölän, Ylirautian, Mäkikauppilan ja Nikkilän mansikkatilat. Jo rm a K em pp ai ne n 20 19 AVOlaita kuorkieltäytyy hankala x2 Odin ANSIO Nebraska EU-joki Menovinkit Operetti ja helmien yö tulossa Jämille JÄMIJÄRVI. Hänen kanssaan musisoi pianisti-laulaja Virpi Salo. Heleä-ääninen Ekola ja tummaääninen Salo ovat esiintyneet yhdessä jo vuodesta 1995 lähtien. Arvomme palkintoja. levynsä, jossa on kaksitoista laulajan itsensä sanoittamaa laulua muun muassa selviytymisestä, kiitollisuudesta ja toivosta. Illalla musiikki-iloittelu jatkuu, kun Jyrki Anttila ja sopraano Angelika Klas tuovat samalle lavalle Helmien yön. Tanssien lisäksi lavan mäellä on kisailuja, kuten mansikansyöntikilpailu sekä arpajaiset mansikkaisin palkinnoin. Valoa ja voimaa Hanna Ekolan kesäkonsertissa HÄMEENKYRÖ. kas Trump aine kon Meniköhän tää nyt oikein. RISTIKKO 28 Palauta ristikko 25.7.2019 mennessä osoitteeseen: Seutulehti UutisOiva, Nuijamiestentie 1, 39100 HÄMEENKYRÖ Yhteystiedot mukaan. Konsertissa kuullaan myös heidän duettoaan. Jyrki Anttilan tuottama operetti on kiertänyt konserttisaleja ympäri Suomen. NIMI: OSOITE: PUHELIN: 7 R 25 F R E K I O O D I T A H T I A P A S S I T S U O R A A N K U M O K I H O T A U L A K U P L I E N T U O T T O A U A A T U K A T U O L E L I N Ä S S Ä L A A R I N A M I N A H J U S A S U T U S O O S A N E N R A J A T I I A P E C K S U K U T I L A U V E A T A L I K K O T A I A T I V A O T O T S A S U A A T R I A L O S O S I T A R L E K A R O S K A K A L A R I I A T A G R I L L I L A M A I S M I B A L I I Ä T I O R A V I S T O T V I I S A S A S A N A T M A S I T O G O S I S U LINJA virtsakokerynnänäytelPOIVenäjä kulkujänsissivujohti lahAUTOpykälöidä ISOJA -suoja x2 AAVA ainoa VARAoikunytkin Ivanka sisali Armi tuksia vuoda1 609 EUInaria Tristan häijy lihoa mattuja tuuli köitä mälle KIA sesta nittää mies osissa “ “ Intiaa kauan sitten dattavia jumala m kieli ja . – Haluan tehdä ja tulkita lauluja, joista kuulija löytää kosketuspintaa ja toivoa elämäänsä, Ekola kuvailee. heinäkuuta. Tapani Ekstamin vetämälle noin 45 minuuttia kestäneelle kierrokselle osallistui 26 ihmistä. Jämi Areenalla esitetään ensin klassikko-operetti, eli Franz Leharin Luxenburgin Kreivi. Mansikkatanssit Mahnalassa HÄMEENKYRÖ. heinäkuuta olan takaa, kun paikalle saadaan kaksi musiikkitapahtumaa. Saumattomasta yhteistyöstä syntyy herkkä ja puhutteleva kokonaisuus. Paikka sijaitsee Ansiotien, entisen Harjutien varressa. Yhdistys on toiminut siis lähes 40 vuotta ”paremman ympäristön puolesta”. Kävelykierroksella tutustuttiin Vilpeeseen ja sen historiaan HÄMEENKYRÖ. Kierrokselle osallistuneet saivat kuulla tarinoita muun muassa alueen historiasta, ja ihmisiltä tulikin positiivista palautetta. Valoa, voimaa ja kiitosmieltä kesäillan keskelle on kuulijalle luvassa lämminhenkisessä Hanna Ekolan Lauluja valoksi ja voimaksi -konsertissa Hämeenkyrön kirkossa sunnuntaina 21. Jämillä saadaan nauttia musiikista lauantaina 20. Kyrön Luonto ry:n nelikymmenvuotisen taipaleen historiikki julkistetaan Hämeenkyrön kirjastossa keskiviikkona 17. Mahnalan lavan Mansikkatanssit ovat jälleen ensi lauantaina 13. 16 TORSTAI 11.7.2019 7 R I S T I S A N AT E H T Ä V Ä 7 V O I T T A J AT Ristikon 25 vastanneiden kesken arvotut palkinnot voittivat Kaisa Timonen Hämeenkyrö, Marja-Liisa Leppänen Kyröskoski ja Jorma Marjamäki Tampere. Hän esittelee kirjaa kaikille vapaassa tilaisuudessa. Kyrön Luonnon historiikki julki HÄMEENKYRÖ. Lähtöpaikkana toimi Viljakkalantien varressa sijaitseva santamonttu, josta jatkettiin Ansiotietä alas halki Ylävilpeen, josta kävelijät palasivat takaisin montulle. kesäkuuta. heinäkuuta kello 19. Kyrön Luonto ry perustettiin Suomen luonnonsuojeluliiton paikallisyhdistykseksi vuonna 1980. Tangoja, viihdemusiikkia ja oopperaa yhdistelevä konsertti sisältää niin viihdekuin oopperamusiikin parasta antia. Teoksen ohjaa ja siinä myös esiintyy Anu Hälvä, muissa rooleissa nähdään Jouni Kokora, Hannu Jurmu sekä Tiina Vahevaara. Tanssimusiikista vastaa kylän oma tangokuningatar Mervi Koponen yhtyeineen. heinäkuuta kello 18. Duetot kuuluvat luonnollisesti nekin illan ohjelmistoon. Konsertti alkaa kello 19 Jämi Areenalla. Hanna Ekola on hiljattain julkaissut 13. Perinteiset koko perheen iltamat ovat olleet joka kesä lavan ohjelmistossa 1990-luvun alkupuolelta lähtien. Teos esitetään kello 14 Jämi Areenalla. Historiikin on laatinut fil.kand Tuire Laurinolli. Tiesitkö, että Helsingin lisäksi Vilpeeltä löytyy Erottaja. Operetti esitetään suomenkielisenä. Konsertissa kuullaan muun muassa Figaron aaria oopperasta Sevillan parturi, sekä Klasin tulkitsemia kuumia tangoja. Se kertoo boheemielämästä Pariisissa, jossa köyhtynyt aatelismies ja lumoava oopperalaulaja ovat solmineet valeavioliiton – näkemättä toisiaan
Mäkelä kertoo, että seurat ovat neuvotelleet Ikaalisten kaupungin ja kylpylän kanssa. Kylpylän alueella on paljon aurattavaa aluetta, joten aurauslunta voidaan todennäköisesti hyödyntää. Esimerkiksi Jämijärven keskustassa on samanlainen rata, joka on Kankaanpään Suunnistajien toteuttama. Esimerkiksi armeijassa kyllä suunnistetaan. Rasteihin on painettu QR-koodeja, joita lukemalla suunnistaja voi leimata rastin löydetyksi. Yksille kaupassa oikean hyllyn löytäminen on jo tarpeeksi vaikeaa, mutta toiset kaipaavat suurempia haasteita. Rasteja voi etsiä Mobo-puhelinsovellusta hyödyntäen. Etenkin metsässä liikkuvien ihmisten olisi hyvä osata suunnistusta. – Ikaalisten Urheilijat pyysivät Jämin Jännettä auttamaan tapahtuman järjestämisessä. – Se on kansalaistaito, joka olisi hyvä olla jokaisella hanskassa. Ikaalisten Nouseva Voima on ollut radan perustamisessa vahvasti mukana. Mobo-sovellukseen rekisteröityvä pääsee myös tarkastelemaan tilastoja siitä, miten monta kertaa tietyllä rastilla on käyty. Kilpailuja ei voida järjestää pelkän luonnonlumen avulla, vaan järjestäjät tarvitsevat tykkilunta. Kolmikon mukaan Ikaalisten Urheilijoiden ja Jämin Jänteen yhteistyö tulee todennäköisesti jatkumaan. Tällaisten kisojen järjestäminen vaatii yhteistyötä. Se toimii kuitenkin kaikissa käyttöjärjestelmissä. Mobo-sovellusta käytetään myös muualla Suomessa. Hänen mukaansa Jänteellä on rautainen ammattitaito ja kokemusta. Tänä keväänä idea sitten konkretisoitui ja toteutimme sen. Nousevan Voiman hallituksen jäsen Tapani Jokela kertoo, että idea radasta nousi esiin jo muutama vuosi sitten. Urheilu Suunnistaja voi leimata löytämänsä rastit puhelinsovelluksen avulla.. – Tarjosimme tällaista mahdollisuutta pari vuotta sitten kylpylälle. Hän toivoo, että koululaiset kävisivät suunnistamassa sovelluksen avulla. – Kaikki ei jää seurojen kontolle, vaan yhteistyötä tehdään laajemmin. Ikaalisissa pidettävä loppukilpailu on sarjan historian viideskymmenes. Hiihto on suosittu laji ja televisiossa näytettävillä kilpailuilla on satoja tuhansia katsojia, Mäkelä kertoo. Hopeasomman loppukilpailu on 12–16-vuotiaille tarkoitettu hiihtotapahtuma, joka on järjestetty vuosittain 1972 lähtien. Seurat kertoivat yhteistyöstään viime viikolla. – Tässä olisi hyvät puitteet esimerkiksi Suomen Cupille, joka televisioidaankin. Hänen mukaansa älypuhelinta käyttävät osaavat varmasti suunnistaa sovelluksen avulla. Hiihtoreittejä ei tehdä ainoastaan Hopeasompaa varten, vaan seurojen tavoitteena on saada reiteistä pidemmän aikavälin hyötyä. Ikaalisten radalla on 14 rastia, joista kaikki ovat kylpylän läheisyydessä. Pystytin tolpat ja sen jälkeen ruuvasin läpyskät niihin. Kilpailu järjestetään täällä Ikaalisissa, mutta toteutamme Hopeasomman yhdessä, kertoo Jämin jänteen puheenjohtahtaja Asko Uurasjärvi. – Sovellus on aloittelijalle sopiva. Hiihtoliitto on tehnyt päätöksen ja uskoo, että seuroilla on vaadittava kyky järjestää kilpailu. Jokela muistuttaa myös, että sovellus saattaa olla hieman erilainen puhelimen merkistä riippuen. En osaa kuitenkaan sanoa, että opetetaanko sitä tarpeeksi. Vuoden 2021 valtakunnallinen Hopeasompa-hiihdon loppukilpailu pidetään Ikaalisten kylpylällä. Sovelluksessa on suunnistuskartta, johon on merkattu rastien sijainnit. – Jopa minä osasin katsoa omalla kotikoneellani, missä on leimattu rasteja eniten, Jokela naurahtaa. Kylpylältä pääsee kävellen kisapaikalle, ja vapaa-ajalla on helppo järjestää ohjelmaa. Hänen mukaansa suunnistus on tarpeellinen taito jokaiselle suomalaiselle. Ikaalisten Urheilijoiden hiihtojaoston puheenjohtajan Ari Kilven mukaan Ikaalisten kylpylä on oivallinen paikka Hopeasommalle. Ikaalisten Nouseva Voima on hoitanut maastotyöt ja kustannuksista on vastannut kylpylä. Meistä jokainen suunnistaa joskus, toiset enemmän ja toiset vähemmän. – Konsepti miellytti. Toivottavasti voimme hakea Leader-tukea tähän, sillä kyseessä on samalla kehittämishanke, Mäkelä pohtii. Suunnistajille on nyt tekemistä tarjolla Ikaalisissa, sillä kylpylän kupeeseen avattiin viime viikolla sähköisesti toimiva suunnistusrata. Mobiilisuunnistus on uusi tapa etsiä rasteja • Arttu Heinämäki IKAALINEN. 17 TORSTAI 11.7.2019 Hopeasompa saapuu Ikaalisiin vuonna 2021 • Arttu Heinämäki IKAALINEN, JÄMIJÄRVI. Rasteja saattaa tulla tulevaisuudessa lisää, mutta nykyinen on Jokelan mielestä hyvä kokeilumäärä. Ikaalisten Nousevan Voiman Tapani Jokela testaa Mobo-rastia. Ikaalisten Urheilijoiden varapuheenjohtaja Kalle Mäkelä sanoo, että kilpailun järjestämisestä ei selvittäisi ilman Jämin Jännettä. Kylpylän johtaja testasi rataa ensimmäisenä. Maaliskuussa pidettäviin kilpailuihin odotetaan satoja osallistujia. Urheilutapahtuman järjestää Ikaalisten Urheilijat yhteistyössä Jämin Jänteen kanssa. Nyt hän osaa opastaa työntekijöitä ja ehkä asiakkaitakin, Jokela sanoo. Kun kisoja järjestetään, niin vaaditaan tiettyjä yhteistyöja kumppaanuustahoja. Seurat tekevät yhteistyötä toistensa kanssa, mutta kylpylä ja kaupunki ovat myös mukana. Ilman sitä ei selviä, Kilpi kertoo. – Jänteen osuus on osaamisessa ja vastuulisissa talkootehtävissä, Uurasjärvi toteaa. Kalle Mäkelä, Asko Uurasjärvi ja Ari Kilpi valmistelevat vuoden 2021 Hopeasomman loppukilpailua seuroineen. – Olen tällainen suunnistuksen sekatyömies. Kylpylän alue on myös tuttua monille, joten tämä on turvallinen paikka harrastaa. Ikaalisten kylpylän radan lähtöpiste ja ohjetaulu sijaitsee Mainingin takana huoltotien varressa. Mobo-suunnistus on helppo tapa tutustua lajiin
7 O H J E L M A T I E D O T Perjantai 12.7. 06.52 Hermanni Hiiri (S) 07.00 Martta puhuu (S) 07.25 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S) 07.37 Milli ja Molli (S) 08.02 Tete ja Mama (S) 08.09 Pikku Kakkonen: Seikkailukone 08.33 Petteri Kaniini (S) 08.45 Retki-Roope (S) 08.59 Galaxi 09.01 Patu-koira (7) 09.08 Lassie (7) 09.31 Villit futarit (7) 09.55 09.58 Joraavat juurikkaat (S) 10.10 Latela 14.50 Uimahyppyjen MM 16.50 Jalkapallon naisten liiga: TiPS IK Myran 18.30 Hollyoaks 20.30 Hillo (12) 20.50 Pirjo (S) 21.00 Mississippi Grind (7) 22.46 Class (16) 23.30 23.55 Hillo (12) 00.00 04.00 Uutisikkuna MTV3 08.00 Puuha-Pete (S) 08.10 Palomies Sami (S) 08.25 Muumilaakson tarinoita (S) 09.10 Littlest Pet Shop (S) 09.35 Paavo Pesusieni (S) 10.30 Salatut elämät (S) 12.00 Tervetuloa Sjölyckaniin (S) 12.30 Leila kokkaa maalla 13.00 Elokuva: Arthur ja Maltazard (7) 15.00 Formula 1 Ennakkotunnelmat 15.30 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy 16.30 Amazing Race 17.30 Solsidan (S) 18.30 Formula 1 Paalupaikka 19.00 Seitsemän uutiset 19.10 Tulosruutu 19.15 Pilanpäiten 19.30 Onnela (S) 20.00 Mielensäpahoittaja ennen kaikki oli paremmin 21.00 Selviytyjät 22.00 Kymmenen uutiset 22.10 Lotto, Jokeri ja Lomatonni 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 F1 Extra 22.45 Elokuva: Wallander: Kylähullu (16) 00.40 Mökkireissu 01.35 Alasti-klubi 02.30 112 (7) 03.25 Deadly Women Naistappajat (16) Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Myyrä ja Panda (S) 06.25 Rusty Rivets (S) 06.45 Ritariprinsessa Nella (S) 07.10 Disney esittää: Avalorin Elena (S) 07.35 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7) 08.00 Disney esittää: DuckTales (S) 08.25 Disney esittää: LEGO Star Wars: (7) 08.50 LEGO City -lyhäri (7) 08.55 Littlest Pet Shop: Meidän oma maailma -lyhäri (S) 09.00 Haluatko miljonääriksi. Harmittomana tunnettu entinen mielisairaalapotilas astelee pankkiin pommi kaulassaan ja yrittää ryöstöä. 11.30 Kulutustavaratarkastajat 12.10 12.50 Line ja muovinen planeetta 13.00 Ginan maailma 13.30 Tanskalainen maajussi 14.00 Minun jengini romanit 14.31 Kummeli (7) 15.00 Uimahyppyjen MM 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 18.01 Pikku Kakkonen 18.10 Casualty (12) 19.00 19.55 Maailman nopein mies 20.00 Hillo (12) 20.30 20.55 Mun ainoot 30 minsaa (7) 21.00 Mies joka luuli liikaa (12) 22.30 Class (16) 23.15 Koukussa strippaukseen 23.45 Jalkojen välissä naisten ajatuksia (12) 00.10 04.00 Uutisikkuna MTV3 06.45 Aamusää 06.55 Huomenta Suomi 09.05 Huomenta Suomi Extra 09.30 Kauniit ja rohkeat (S) 10.00 Emmerdale 10.30 Kesämökkiunelmia 11.00 Formula 1: Ison-Britannian osakilpailu 13.30 Huomenta Suomi Extra 14.00 Kodista puutarhaan 15.00 Remonttipiiskuri 16.00 Salatut elämät: Kämppä tyhjänä (12) 16.30 Salatut elämät (7) 17.55 Kauniit ja rohkeat (S) 18.25 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Kesäterassi 20.00 SuomiAreena: Arvopuheet Ohisalo & Henriksson 20.35 SuomiAreena: Puheenaiheet Kirsi Alm-Siiran kanssa 21.00 Ex-Onnelliset (7) 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Ulosottomiehet 23.35 Rouva Ministeri 00.30 Lakia ja rakkautta (7) 01.25 Tyrant (16) 03.25 Ulosottomiehet 04.35 05.27 I Dated a Psycho Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Littlest Pet Shop: Meidän oma maailma (S) 06.05 Ritariprinsessa Nella (S) 06.30 Disneyn esikoulu: Mikki ja ralliryhmä (S) 06.50 Disney esittää: DuckTales (S) 07.15 Disney esittää: LEGO Star Wars: (7) 07.35 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7) 08.00 Disney esittää: Kaksin karkuteillä: TV-sarja (7) 08.35 Disney esittää: Avalorin Elena (S) 09.00 Tehoneliöt haussa 09.30 Mitä lapsesi tekisi. 10.30 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 House Rules Australia 15.25 Rantavahdit (7) 15.55 Amerikan rajavartijat 16.55 Onnenarpa 17.00 Gordon Ramsay: Kuppilat kuntoon 24 tunnissa 18.00 Poliisit 2019 (S) 19.00 Remppa vai muutto Vancouver 20.00 Kadonneen jäljillä (S) 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: Casino Royale (12) 23.45 Tammerfest: Tunnelmia vuodelta 2018 23.50 Holmes NYC (12) 00.50 Poliisit 2019 (S) 01.50 48 tuntia rikoksesta (12) TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 06.50 Luontohetki: Monimuotoinen Ranska 06.55 Ylen Aamu-tv 09.30 Yliopistollinen eläinsairaala: Degujen vimmainen rapsuttelu 10.00 Sydämen asialla (7) 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.58 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.06 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.14 Yle Uutiset Häme 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.30 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.38 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.46 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.54 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.02 Yle Uutiset Lappi 12.10 8 minuuttia 12.20 Nyt tai ei koskaan 13.10 Synnin puumerkki (7) 14.45 Arkistokuvia: Asiantuntemuksella turvallisuuteen (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen Aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.40 Tiettömän taipaleen takana 16.20 Digihuijatut 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Downton Abbey (7) 18.00 Yle Uutiset 18.12 Yle Uutiset alueeltasi 18.20 8 minuuttia 18.30 Yliopistollinen eläinsairaala: Aggressiivinen Viuhti-marsu 19.00 19.50 Prisma: Pysy nuorena 20.00 Kandit 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 21.44 A-studio 21.50 Yle Uutiset 21.54 Urheiluruutu 22.00 Das Boot Sukellusvene U-612 (16) 23.00 Saunapäivä 00.00 Kadonneita etsimässä 01.00 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.52 Nimipäiväonnittelu: 17.7. Tiistai 16.7. 06.53 Hyrräpäät (S) 07.04 Pikkuli (S) 07.10 Dinojuna (S) 07.34 Hei Taavi (S) 07.43 Popi Kissa (S) 07.54 Franklin ja ystävät (S) 08.07 Rikke (S) 08.12 Vilkki Ankka (S) 08.25 Galaxi 08.26 Tipu Touhukas (S) 08.28 Aika härdelli! (7) 08.40 08.47 Lulu ja lehmä (7) 09.00 Casualty (12) 09.50 Uusi päivä (S) 10.20 Au pairit Havaijilla 10.50 11.20 Mitä mietit, Ronja Salmi. Robot (16) 23.20 Koukussa strippaukseen 23.50 Jalkojen välissä miesten ajatuksia 00.15 04.00 Uutisikkuna MTV3 06.45 Aamusää 06.55 Huomenta Suomi 09.05 Huomenta Suomi Extra 09.30 Kesäterassi 10.00 Kauniit ja rohkeat (S) 10.30 Emmerdale 11.00 Kesämökkiunelmia 11.30 Kotoisa 13.31 Huomenta Suomi Extra 14.00 Remontilla rahoiksi 15.00 Selviytyjät 16.00 Kesäterassi 16.30 Salatut elämät (7) 17.55 Kauniit ja rohkeat (S) 18.25 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Kesäterassi 20.00 SuomiAreena: Arvopuheet Rinne, Halla-aho & Andersson 20.45 SuomiAreena: Puheenaiheet Nina Rahkolan kanssa 21.00 SuomiAreena: Puheenjohtajatentti 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Pukumiehet 23.30 Radalla 00.25 Myytinmurtajat 01.25 Ulosottomiehet Nelonen 06.00 Littlest Pet Shop: Meidän oma maailma (S) 06.15 Ritariprinsessa Nella (S) 06.40 Disneyn esikoulu: Mikki ja ralliryhmä (S) 07.00 Disney esittää: DuckTales (7) 07.25 Disney esittää: LEGO Star Wars: (7) 07.45 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 08.10 Disney esittää: Kaksin karkuteillä: TV-sarja (7) 08.35 Disney esittää: Avalorin Elena (S) 09.00 Tehoneliöt haussa 09.30 Mitä lapsesi tekisi. 12.00 Ginan maailma 12.30 Kekseliäs nikkari 13.10 Meidän pitää puhua (12) 13.30 Lippu rakkauteen 14.00 Vanhasta uudeksi kierrätysvinkkejä 14.31 Kummeli (7) 15.00 Uimahyppyjen MM 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 18.00 Pikku Kakkonen 18.10 Casualty (12) 19.00 Drib 20.30 20.53 Hillo (12) 21.00 Urheilu-Suomi 22.00 Strike Back (16) 22.46 Koukussa strippaukseen 23.15 Reggie Yates: Australian nuoret (16) 00.05 04.00 Uutisikkuna MTV3 06.45 Aamusää 06.55 Huomenta Suomi 09.05 Huomenta Suomi Extra 09.30 Kesäterassi 10.00 Kauniit ja rohkeat (S) 10.30 Emmerdale 11.00 Kesämökkiunelmia 11.35 Kotoisa 13.31 Huomenta Suomi Extra 14.00 Remontilla rahoiksi 15.00 Kodista puutarhaan 16.00 Kesäterassi 16.30 Salatut elämät (S) 17.55 Kauniit ja rohkeat (S) 18.25 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Kesäterassi 20.00 SuomiAreena: Arvopuheet Mykkänen & Harkimo 20.35 SuomiAreena: Puheenaiheet Kirsi Alm-Siiran kanssa 21.00 Pitääkö olla huolissaan. Lande 21.00 Pietarin kapellimestari (16) 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 F1 Extra 22.45 Elokuva: Jackie Brown (16) 01.50 Todella upeeta (12) 03.00 X Factor Suomi 04.25 05.20 Deadly Women Naistappajat (16) Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Littlest Pet Shop: Meidän oma maailma (S) 06.15 Ritariprinsessa Nella (S) 06.40 Disney esittää: Avalorin Elena (S) 07.00 Disney esittää: DuckTales (7) 07.25 Disney esittää: LEGO Star Wars (7) 07.45 LEGO Ninjago: Masters of Spinjitzu (7) 08.10 Heinähattu ja Vilttitossu (S) 08.35 Disney esittää: Kaksin karkuteillä: TV-sarja (S) 09.00 Tehoneliöt haussa 09.30 Neljän tähden talkoot 10.30 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 House Rules Australia 15.00 Rantavahdit (7) 15.30 Amerikan rajavartijat 16.30 Onnenarpa 16.35 Leijonan luola USA 17.35 Haluatko miljonääriksi. Torstai 18.7. 15.00 Kummeli (7) 15.30 Uimahyppyjen MM 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 18.00 Pikku Kakkonen 18.10 Casualty (12) 19.00 Urheilu-Suomi 20.00 20.52 Astronautti: Maailman kovin ammatti 21.00 Vogue Williams: Pakko olla täydellinen 21.55 Kuollut mies katoaa (12) 22.35 Mr. 01.05 Pukumiehet 01.55 Myytinmurtajat 02.55 The Little Drummer Girl (16) Nelonen 06.00 Littlest Pet Shop: Meidän oma maailma (S) 06.15 Ritariprinsessa Nella (S) 06.40 Disneyn esikoulu: Mikki ja ralliryhmä (S) 07.00 Disney esittää: DuckTales (7) 07.25 Disney esittää: LEGO Star Wars:(7) 07.45 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 08.10 Disney esittää: Kaksin karkuteillä: TV-sarja (S) 08.35 Disney esittää: Avalorin Elena (S) 09.00 Tehoneliöt haussa 09.30 Neljän tähden talkoot 10.30 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 House Rules Australia 15.05 Tulossa: Tankkaustarinat 15.10 Pientä pilaa 15.20 Rantavahdit (7) 15.50 Amerikan rajavartijat 16.55 Onnenarpa 17.00 Neljän tähden talkoot 18.00 Grillit huurussa (S) 19.00 Remppa vai muutto Vancouver 20.00 The Voice of Finland 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: Tiikerinsilmä Rocky III (16) 23.10 Arman ja Suomen rikosmysteerit (7) 00.10 Katastrofin anatomia (7) TV1 klo 19.00 Historia: Kuun valloittajat TV2 klo 18.50 Au Pairit Havajilla MTV 3 klo 22.45 Wallander: Kylähullu (16). 06.53 Timppa (S) 07.03 Kim ja Kai (S) 07.12 Katinkontti 07.28 Emmi ja Kuru (S) 07.39 Vesihirmut 07.45 Uula ja Kuu (S) 07.58 Jetron matkaan (S) 08.13 Galaxi 08.14 Kapteeni Kari (7) 08.26 08.47 Merten syvyyksissä (7) 09.00 Casualty (12) 09.50 Uusi päivä (S) 11.45 Urheilu-Suomi 12.45 Kehonvartijat 13.15 Riistametsällä 13.45 Kulutustavaratarkastajat 14.25 Mitä vain vuoksesi, lemmikkini 15.00 Kummeli (7) 15.25 Uimahyppyjen MM 16.25 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Casualty (12) 18.50 Au pairit Havaijilla 19.20 YleXPop 2019: Etta 19.40 YleXPop 2019: Cledos 20.00 YleXPop 2019: Ida ja Kalle 20.30 YleXPop 2019: Tuure Boelius 21.00 YleXPop 2019: Gasellit 21.40 Toiset tytöt (12) 23.00 Class (16) 23.45 Tellus (12) 00.40 04.00 Uutisikkuna MTV3 06.45 Aamusää 06.55 Huomenta Suomi 09.05 Huomenta Suomi Extra 09.30 Kauniit ja rohkeat (S) 10.00 Emmerdale (12) 10.30 Remonttipiiskuri 11.30 Kodista puutarhaan 13.31 Huomenta Suomi Extra 14.00 Remontilla rahoiksi 15.20 Jamien pikaherkut 15.50 Blue Man Group: Giacometti 16.00 Salatut elämät: Kämppä tyhjänä (S) 16.30 Salatut elämät (7) 17.55 Kauniit ja rohkeat (S) 18.25 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät: Kämppä tyhjänä (12) 20.00 Stadi vs. 06.54 Jääkarhu Otto (S) 07.04 Mohvelit (S) 07.10 Maapallottelua 07.13 Kuminakuja 19 (S) 07.21 Kikattava Kakkiainen (S) 07.29 Fluugalaiset (S) 07.40 Hyvän kierrättäjät 07.54 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia (S) 08.20 Galaxi 08.21 Otso ja sopulit (7) 08.28 Tenavat (7) 08.36 08.48 Näin meillä (7) 09.00 Casualty (12) 09.50 Uusi päivä (S) 10.20 Au pairit Havaijilla 10.50 Mitä mietit, Ronja Salmi. 18.35 Elokuva: Autot (S) 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: Valmentaja (7) 23.25 Elokuva: Vaarallinen tehtävä (12) 01.45 48 tuntia rikoksesta (12) 03.45 Myytinräjäyttäjät (7) TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Aistien haastaja 06.55 Ylen Aamu-tv 09.30 Avara ihmisluonto 10.00 Sydämen asialla (7) 10.50 8 minuuttia 11.00 Pisara 11.05 Jumalanpalvelus 12.05 Tanskan aarteenmetsästäjät 12.35 Nyt tai ei koskaan 13.25 14.53 Naiskohtaloita (7) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen Aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.30 Saunapäivä 16.30 Novosti Yle 16.35 Yle Uutiset viittomakielellä 16.40 Yle Uutiset 16.50 Downton Abbey (7) 18.00 Yle Uutiset 18.12 Yle Uutiset alueeltasi 18.20 8 minuuttia 18.30 Yliopistollinen eläinsairaala: Ninni-villakoiran kammottava yskä 19.00 19.50 Historia: Kuun valloittajat 20.00 Digihuijatut 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.28 Tehdään historiaa 21.50 Yle Uutiset 21.54 Urheiluruutu 22.00 Uutishuone (7) 22.50 Prisma: Pysy nuorena 23.40 Trauma (16) 00.30 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 15.7. Maanantai 15.7. TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Kandit 06.55 Ylen Aamu-tv 09.30 Yliopistollinen eläinsairaala: Hevonen hiekkaähkyn kourissa 10.00 Sydämen asialla (7) 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.59 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.07 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.15 Yle Uutiset Häme 11.23 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.31 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.39 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.47 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.55 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 8 minuuttia 12.20 Nyt tai ei koskaan 13.10 Sininen viikko (7) 14.20 Funkiksen liekki (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen Aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.05 Avara luonto: Amerikan kansallispuistot 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Downton Abbey (12) 18.00 Yle Uutiset 18.12 Yle Uutiset alueeltasi 18.20 8 minuuttia 18.30 Hercule Poirot: Neiti Lemon erehtyy (12) 20.15 Ruotsin salaiset huoneet 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 Trauma (16) 21.55 Yle Uutiset 21.59 Urheiluruutu 22.05 Hiljainen todistaja (16) 22.55 Jäljet päättyvät Berliiniin (12) 23.40 Tehdään historiaa 00.05 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 12.7. Junior 18.30 The Voice of Finland 20.00 Hauskat kotivideot 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: Rocky II Uusintaottelu (16) 23.25 Tammerfest: Tunnelmia vuodelta 2018 23.30 Elokuva: Bullet to the Head (16) 01.25 48 tuntia rikoksesta (12) 03.25 Myytinräjäyttäjät (7) 04.25 05.00 Astral-TV TV1 04.00 Uutisikkuna 07.15 Puutarhan pelastajat 08.00 Yle Uutiset 08.05 08.52 Historia: Kuninkaallisia vakoilemassa 09.00 Yle Uutiset 09.05 09.53 Kiehtova maailma: Joanna Lumley Japanissa 10.00 Yle Uutiset 10.05 Maa yläilmoista 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Uusimaa 11.13 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.21 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.29 Yle Uutiset Häme 11.37 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.45 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.53 Yle Uutiset Itä-Suomi 12.01 Yle Uutiset Pohjanmaa 12.09 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.17 Yle Uutiset Lappi 12.25 Dokumenttiprojekti: Wheels of Freedom (S) 13.40 Kandit 14.10 Doc Martin (7) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Pisara 15.10 Itämerensuomalaiset 15.40 Downton Abbey (12) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Rakkaudesta puutarhaan 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 18.40 Kuokkavieras (12) 18.45 Avara luonto: Amerikan kansallispuistot 19.30 Saunapäivä 20.30 Yle Uutiset 20.50 Urheiluruutu 21.15 Elämäni Biisi 22.00 Varjojen maa (16) 23.00 Robbie Coltrane: Ratkaisevat todisteet (12) 23.40 Mullan alta: Janna ja Kevin Tandu 00.40 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 13.7. 11.30 Mitä on olla nainen. 11.20 Eläinten ystävät 11.35 Tanskalainen maajussi 12.05 Lippu rakkauteen 12.35 Line ja muovinen planeetta 13.15 Eläinten ystävät 13.30 Mitä vain vuoksesi, lemmikkini 14.00 Jotunheimenin paimenet 14.31 Kummeli (7) 15.00 Uimahyppyjen MM 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Kummeli (7) 18.30 Yleisurheilun GP-sarja: Lapinlahti 21.00 Tellus (12) 21.50 Vogue Williams: Pakko olla täydellinen 22.45 Hillo (12) 23.10 Sisällä 23.50 Koukussa strippaukseen 00.20 04.00 Uutisikkuna MTV3 06.45 Aamusää 06.55 Huomenta Suomi 09.05 Huomenta Suomi Extra 09.30 Kesäterassi 10.00 Kauniit ja rohkeat (S) 10.30 Emmerdale 11.00 Kesämökkiunelmia 11.30 Kotoisa 13.31 Huomenta Suomi Extra 14.00 Remontilla rahoiksi 15.00 Stadi vs. 06.52 Raa Raa, leikkisä leijona (S) 07.03 Saara ja Sorsa (S) 07.10 Kissat 07.17 Poppelikumpu (S) 07.24 07.37 Planeetta Kosmo (S) 07.42 Muru (S) 07.56 Ryhmä Hau (S) 08.22 Galaxi 08.23 Kesäleiri (7) 08.35 08.48 Fotarit 09.00 Casualty (12) 09.50 Uusi päivä (S) 10.20 Au pairit Havaijilla 10.50 11.20 Mitä mietit, Ronja Salmi. 11.30 Riistametsällä 12.00 Vanhasta uudeksi kierrätysvinkkejä 12.30 Jotunheimenin paimenet 13.00 13.40 Kekseliäs nikkari 13.45 Meidän pitää puhua (12) 14.00 Mitä on olla nainen. Nelonen klo 14.30 Morsiamen isä 2. 10.30 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 House Rules Australia 15.00 Huvila & Huussi 15.55 Amerikan rajavartijat 16.55 Onnenarpa 17.00 Neljän tähden talkoot 18.00 Hyvät ja huonot uutiset 19.00 Remppa vai muutto Vancouver 20.00 Asuntokaupat sokkona (S) 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: 007 Elät vain kahdesti (16) 23.25 Stand Up! (S) TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Menneisyyden metsästäjät 06.55 Ylen Aamu-tv 09.30 Yliopistollinen eläinsairaala: Aggressiivinen Viuhti-marsu 10.00 Sydämen asialla (7) 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.59 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.07 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.15 Yle Uutiset Häme 11.23 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.31 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.39 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.47 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.55 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 8 minuuttia 12.20 Nyt tai ei koskaan 13.10 Rakastin sinua, Hilde (7) 14.20 Norjalaisia luontokuvaajia 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen Aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.10 A-studio 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Downton Abbey (7) 18.00 Yle Uutiset 18.12 Yle Uutiset alueeltasi 18.20 8 minuuttia 18.30 Yliopistollinen eläinsairaala: Manu-koira pissaa verta 19.00 Dokumenttiprojekti: Tehtävä Venäjällä (S) 20.05 Tosi tarina: Reijo Taipaleen tie 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 Robbie Coltrane: Ratkaisevat todisteet (12) 21.50 Yle Uutiset 21.54 Urheiluruutu 22.00 Ulkolinja: Bisnestä verellä 22.55 Hiljainen todistaja (16) 23.45 Historia: Euroopan uudet tuulet 1918 1939 (12) 00.40 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 18.7. Hermoheikko isä on juuri toipunut tyttärensä astumisesta avioon, mutta nyt isästä onkin tulossa isoisä.. Sunnuntai 14.7. Lande 16.00 Kesäterassi 16.30 Salatut elämät (S) 17.55 Kauniit ja rohkeat (S) 18.25 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Kesäterassi 20.00 SuomiAreena: Arvopuheet Kurvinen & Essayah 20.35 SuomiAreena: Puheenaiheet Kirsi Alm-Siiran kanssa 21.00 SuomiAreena: Uudet kansanedustajat 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 The Little Drummer Girl (16) 23.35 Pietarin kapellimestari (16) 00.35 Ota rahat ja juokse 01.30 Olipa kerran elämä 02.20 Ulosottomiehet Nelonen 06.00 Littlest Pet Shop: Meidän oma maailma (S) 06.15 Ritariprinsessa Nella 06.40 Disneyn esikoulu: Mikki ja ralliryhmä (S) 07.00 Disney esittää: DuckTales (7) 07.25 Disney esittää: LEGO Star Wars: (7) 07.45 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 08.10 Disney esittää: Kaksin karkuteillä: TV-sarja (7) 08.35 Disney esittää: Avalorin Elena (S) 09.00 Tehoneliöt haussa 09.30 Mitä lapsesi tekisi. 10.30 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 House Rules Australia 15.00 Rantavahdit (12) 15.55 Amerikan rajavartijat 16.55 Onnenarpa 17.00 Leijonan luola USA 18.00 Poliisit 2019 18.55 Tammerfest: Tunnelmia vuodelta 2018 19.00 Gordon Ramsay: Kuppilat kuntoon 24 tunnissa 20.00 Huvila & Huussi 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: 007 Pallosalama (16) 23.40 Tammerfest: Tunnelmia vuodelta 2018 23.45 Holmes NYC (12) 00.40 Poliisit 2019 01.40 48 tuntia rikoksesta (12) 02.40 Kauppaneuvos Jethro (7) 04.35 05.00 Astral-TV TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Digihuijatut 06.55 Ylen Aamu-tv 09.30 Yliopistollinen eläinsairaala: Ninni-villakoiran kammottava yskä 10.00 Sydämen asialla (7) 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.59 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.07 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.15 Yle Uutiset Häme 11.23 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.31 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.39 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.47 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.55 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 8 minuuttia 12.20 Nyt tai ei koskaan 13.10 Suopursu kukkii (7) 14.30 Ikimuistoinen: Leif Wager 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen Aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.50 A-studio 16.20 Tanskan aarteenmetsästäjät 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Downton Abbey (7) 18.00 Yle Uutiset 18.12 Yle Uutiset alueeltasi 18.20 8 minuuttia 18.30 Yliopistollinen eläinsairaala: Degujen vimmainen rapsuttelu 19.00 19.46 Victoria (12) 20.00 Menneisyyden metsästäjät 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 Allsång på Skansen 22.00 Yle Uutiset 22.04 Urheiluruutu 22.10 Erikoisryhmä Köln (12) 22.55 Valkoinen prinsessa (16) 23.50 Puutarhan pelastajat 00.35 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 16.7. 06.53 Sasu (S) 07.04 Maikki ja pelottava Pontso (S) 07.29 Nelli ja Iiro (S) 07.36 Ruskea pikkukarhu (S) 07.43 Safari (S) 07.59 Oktonautit (S) 08.10 Stella ja Sami (S) 08.22 Ryhmä Hau (S) 08.47 Jarin ja Karin kesäloma (S) 08.59 Galaxi 09.01 Näin meillä (7) 09.12 Ville ja Lousku vauhdissa (7) 09.23 Late Lammas (S) 09.30 Belle ja Sebastian (7) 09.43 Jotain rajaa (7) 09.53 09.55 Joraavat juurikkaat (S) 10.00 Kummeli (7) 11.23 11.52 Kummeli (7) 12.05 Uusi päivä (S) 14.00 Urheilu-Suomi 15.00 IRONMAN 70,3 Lahti 2019 16.00 Uimahyppyjen MM 17.30 Toiset tytöt (12) 18.50 18.54 Pirjo (S) 19.00 19.51 Ruisrock 50 kesää meren rannalla 20.00 20.53 Astronautti: Maailman kovin ammatti 21.00 Rallin MM: Kauden puolivälin kooste 22.00 Stacey Dooley: Ääriajattelijat (12) 22.51 Class (16) 23.35 Hillo (12) 00.00 04.00 Uutisikkuna MTV3 08.00 Puuha-Pete (S) 08.10 Palomies Sami (S) 08.25 Muumilaakson tarinoita (S) 09.10 Viidakon veijarit (S) 09.35 Paavo Pesusieni (7) 10.00 Salatut elämät (7) 11.00 Kokkisota 12.00 Kodista puutarhaan 13.00 Remonttipiiskuri 14.00 Imatran ajo 2019 15.00 Formula 1 Ennakkotunnelmat 15.30 Radalla 16.30 Pilanpäiten 16.55 Onnela (S) 17.20 Myyrä 19.00 Seitsemän uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 F1 Extra 19.30 Tervetuloa Sjölyckaniin (7) 20.00 Jahti 21.00 Amazing Race 22.00 Kymmenen uutiset 22.15 Viikon sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Formula 1 kooste: Iso-Britannian osakilpailu 23.35 Agatha Christie: Syyttäjän todistaja (12) 00.35 The Affair (12) 01.40 Rouva Ministeri (7) 02.35 Americans (12) 03.35 Saknad (12) Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Myyrä ja Panda (S) 06.25 Rusty Rivets (S) 06.45 Ritariprinsessa Nella (S) 07.10 Disney esittää: Avalorin Elena (S) 07.35 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 08.00 Disney esittää: DuckTales (S) 08.25 Disney esittää: LEGO Star Wars: (7) 08.50 LEGO City -lyhäri (7) 08.55 Littlest Pet Shop: Meidän oma maailma -lyhäri (S) 09.00 Huvila & Huussi 10.00 Jaksa paremmin 10.30 Rantavahdit (7) 11.30 Gordon Ramsay: Kuppilat kuntoon 24 tunnissa 12.30 Neljän tähden talkoot 13.30 Asuntokaupat sokkona (S) 14.30 Elokuva: Morsiamen isä 2 (S) 16.40 Hauskat kotivideot 17.35 Mitä lapsesi tekisi. (S) 07.49 Ritari Mikke (S) 08.02 Askarrellaan 08.08 Mimosa ja Lennu (S) 08.22 Galaxi 08.23 Joraavat juurikkaat (S) 08.25 08.48 Peter Pan (7) 09.00 Casualty (12) 09.50 Uusi päivä (S) 10.20 Au pairit Havaijilla 10.50 11.22 Mitä mietit, Ronja Salmi. 06.53 Kimmo Kuu (S) 07.12 Ludovic (S) 07.27 Titta Pikkanen 07.34 Keppihevostalli 07.44 Mitä ihmettä. 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Urheiludokumentti: Knicksin vuodet paratiisissa 00.10 Pitääkö olla huolissaan. Lauantai 13.7. Junior 10.00 Elokuva: Kerro, kerro kuvastin (7) 12.05 Remppa vai muutto Vancouver 13.00 Neljän tähden talkoot 14.00 Gordon Ramsay: Kuppilat kuntoon 24 tunnissa 15.00 Asuntokaupat sokkona (S) 16.00 Selviytyjät Suomi (S) 18.55 Elokuva: Monsterit-yliopisto (7) 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: Vaarallinen tehtävä (12) 23.20 Elokuva: Collateral väärä aika, väärä paikka (16) 01.50 Holmes NYC (7) 03.50 05.00 Astral-TV TV1 04.00 Uutisikkuna 07.10 Kiehtova maailma: Joanna Lumley Japanissa 08.00 Yle Uutiset 08.05 08.50 Avara luonto: Amerikan kansallispuistot 09.00 Yle Uutiset 09.05 Victoria (12) 09.55 Yle Uutiset 10.00 Jumalanpalvelus 11.00 Yle Uutiset 11.05 Prisma: Pysy nuorena 11.55 Dokumenttiprojekti: Over The Limit (S) 13.10 Saunapäivä 14.10 Doc Martin (7) 15.00 15.05 Yle Uutiset 15.15 Downton Abbey (12) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.05 Murha paratiisissa (12) 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 18.40 Luontohetki: Monimuotoinen Ranska 18.45 Elämäni Biisi 19.30 Kahden keikka vaaralliset yhdessä 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.05 Uutishuone (7) 21.55 Flateyn mysteeri (12) 22.50 Ulkolinja: Turistit pysykää poissa 23.45 Tanska orjavaltiona 00.15 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 14.7. Keskiviikko 17.7
03 371 4864, 0500 686 123 • Pitkäaikaista, edullista näkyvyyttä jokaisessa UutisOivassa. 0400 732 857 www.edustushakli.fi ilkka.hakli@edustushakli.fi HÄMEENKYRÖN TAKSIASEMAT p. HÄMEEN KULTA JA HOPEA Härkikuja 2 LH21, Hämeenkyrö, puh 040 1429 119. 03 448 8100 KYRÖSKOSKEN HUOLTOKESKUS OY Autojen monimerkkihuolto Av. Ilmoituksen rivihinta 24 € + alv. 0400 490 808, www.ekiteki.fi Laiskajaakon Taksi 050 571 7573 • 1-8 henkilöä • pyörätuolikuljetukset taksi@laiskajaakko.net TERKAN-KIITO Tavarakuljetukset p. 040 7541 090 Kyröskoski ML Huolto , Hämeenkyrö P. 0400 290 957 Hämeenkyrön Kirjapaino Eteläntie 2, KYRÖSKOSKI P. 045 112 2557 TURVALA YHTIÖT OY Rakennusja remonttityöt, maanrakennustyöt P. 050 327 6707, Kyröskoski • myös kotikäynnit •Rakentaminen TUULA NIEMINEN Kyröskoski p. 040 776 1454, Kyröskoski Kauneushoitola Kimallus Karoliina Härkki Avoinna ajanvarausten mukaisesti Härkikuja 2, Hämeenkyrö P. 03 371 6080 tai autot 0500 239 557, 0500 846 966 •Kodinkonehuollot •Leipomot •Lvi-asennukset Parturi-kampaamo JOHANNA P. 1, Kyröskoski p. Kunnaneläinlääkäri PIRTEVA Hollitie 5, Hämeenkyrö Ajanvaraus arkisin 8–9.00 p. 8–18, la suljettu Kahvio P. 040 514 8031 •Asuntomyynti Autoja konekorjaamo KARTTUNEN Viljakkala, p. ark. Salomäki Oy * Lokakaivojen tyhjennykset * Viemäreiden avaukset, kuvaukset P. 03 371 6520 Parturiliike HANNU LEPISTÖ Kyröskoski, p. 03 4586700 P. 040 590 6176 , Hämeenkyrö HYVÄHIERONTA Leena Erämaa, P. 043 217 0666 Teollisuustie 20 Parkano ma-pe 8-17 • varaosat • 4-pyöräsuuntaukset • pakokaasumittaukset (bensa, diesel, OBD) • määräaikaishuollot • vikakoodit • ilmastointihuollot • hinauspalvelu • katsastuspalvelut • sijaisauto käyttöösi huollon ajaksi • varaosat • 4-pyöräsuuntaukset • pakokaasumittaukset (bensa, diesel, OBD) • määräaikaishuollot • vikakoodit • ilmastointihuollot • hinauspalvelu • katsastuspalvelut • sijaisauto käyttöösi huollon ajaksi Teollisuustie 20 Parkano ma–pe 8–17 Lomailemme heinäkuun lauantait. P. 03 448 2149 • Renkaat • Vanteet • Raskaan kaluston palvelut RENGASPAROONI OY • Renkaat • Vanteet • Raskaan kaluston palvelut Teollisuustie 20, Parkano Avoinna ma-pe 8-17, Puh. 045 3412 733 www.tmh-tilit.com Kyron sairauskassa p. 24 %. 050 330 0622 www.ikaalistenvalokuvaamo.fi O Parturi-kampaamo ERJA Kyrönsarventie 4, Hämeenkyrö p. 24 % kolmen kuukauden jaksolta. 0400 132 680 www.kattourakointi.com •Kattotyöt Julkinen kaupanvahvistaja ANSSI HONKILAHTI P. Yrittäjä, ota yhteyttä ja lähde mukaan! ilmoitukset@oivaseutu.f i Pitkänen A 0400 538 787 •Parturit ja kampaamot YritysOiva on myös verkossa. 03 5652 4100 lauri.teivaala@pirkkala.fi Eläinlääkäriasema Hasseli Asemantie 1, Ylöjärvi www.hasseli.fi / p. 040 570 5655 SORAT ja MURSKEET M. 03 371 6148 RENGASPAROONI OY Teollisuustie 20, Parkano Avoinna ma–pe 8–17, Lomailemme heinäkuun lauantait. 050 912 1339 Jalkaja kauneushoitola • myös kotikäynnit. 03 371 5402, myös väritulosteet Parturi-Kampaamo KOSKI Valtakatu 49, Kyröskoski P. 0500 236 565 •Rakentaminen www.kiinteistohuoltoruuska.fi P. P. 040 504 2515, 040 557 2915 www.turvalayhtiot.fi •Siivousliikkeet, tarvikkeet ja aineet KM Sähköasennus OY P. • yli 20 000 sivuvierailua kuukaudessa. PUSA Oy P. 03 448 2149 •Hyvinvointi Timanttisäde Energiahoidot Kristiina Hämylä P. ma-pe 6.30–17, la 8–14 PAIKALLINEN SUOMALAINEN 03 448 0600•ma-pe 8.30–16.30 Autotarvikkeet edullisesti Hämeenkyrön TARVIKEPISTE Oy Jaakont. Hakemistossa yli 1300 paikallisen yrityksen tiedot. 03 371 6235 Putkityö KUUKKULA Oy P. Puh. 03 447 200 040 656 9955 www.gylling.fi PÄIVI SALMESVUORI p. 03 371 6152 O Palv eleva Osan yrityksistä löydät myös verkosta www.oivaseutu.fi p. 03 3715 148, 044 549 7982 Hiustenlaittoa luonnollisemmin Hämeenkyrö • 044 727 7544 Asiantuntijuus ja konsultointi Sähköinen taloushallinto Kirjanpito Palkkaja henkilöstöhallinto Ostoja myyntilaskutus Keskuskatu 8, Parkano Puh. 050 411 7091 •Autojen huolto ja korjaus Siivouspalvelu T. •Sähköasennukset Hieroja RaimoHamari p. 044 594 6070 •Pitopalvelut Taatanaitan Pitopassurit Juhlatalo Nuuttila p. VEKSIN VARIKKO Palontie 148, Hämeenkyrö 0400 929 838 Kulj.liike U. 03 371 2245, to sulj., Viljakkala Kampaamo Omahelmi Valtakatu 61, Kyröskoski 044 2464 511 Hiusmuotoilija Ansku Jokireitti 4, Kyröskoski p. 040 834 9777 SKY-kosmetologi Pirjo Sirén P. 045 230 8885 • ma suljettu. 050 310 7777 KOULUTETTU HIEROJA Petri Koski p. econia.com •Terveydenhoito Vuokrataan NOSTOLAVAA www.maalaustyönummela.com P. Esim. 010 219 7220 Jaakontie 10, 39200 KYRÖSKOSKI P. 044 970 7530 •Eläinlääkäripalvelut Ristamäentie 24, Hämeenkyrö p. 0400 636 136 Hämeenkyrö •Tietokoneet, netti ja kodin elektroniikka Härkikuja 2, liikekeskus, H:kyrö 040 911 5771, pchuolto@gmail.com Puh. krs, p. 050 522 4976 p. 040 756 2840, Sasi KOTISIIVOUKSET Kotipalvelu Pia Laakso, p. 045 630 2600 • www.mlhuolto.fi •Matkailuautot P. Markus Pikka, Hämeenkyrö ajanvaraus p. 03 371 6641. 03 371 3031 044 273 0817, Valtakatu 36, Kkoski, www.parturikampaamojatta.fi KRISTIINA P. 03 371 6122, 0400 929 614 Vuokrataan puoli-integroidut • Sunlight T68, 4 hlö Erillispeti! Lemmikkieläin sallittu! • Sunlight T69L, 4 hlö Saarekevuode! • MP-Kawasaki ZX-10R 0400 156 669, Hämeenkyrö www.pasinmatkailuauto.fi HÄMEENKYRÖN SÄHKÖPALVELU OY • Kaikki sähköasennustyöt, suunnittelu ja tarvikemyynti 39100 Hämeenkyrö p. 03 371 6994, 040 548 0830 anssi.honkilahti@asuntori.fi •Kaupanvahvistajat •Kiinteistöpalvelut •Kirjapainot Kotitalouskonehuolto KIRMO Oy Valtakatu 8, 39200 Kyröskoski Ma-pe klo 8–12, p. 050 438 9712 • Av. 040 145 2884, Hämeenkyrö • sähköasennukset • sähkötarvikkeet • antenniasennukset • kodinkoneet Soutajantie 8, Ikaalinen Puh. Löydät kätevästi lähes kaikki seudun yritykset YritysOivasta. 045 894 2218 , Hämeenkyrö •Parturit ja kampaamot Parturi-kampaamo KAISA Hämeenkyrön Liikekeskus, 2. 040 594 0814, Ikaalinen www.kotipalvelupialaakso.fi •Kauneushoitolat Kauneusja jalkahoitola SKY-kosmetologi Anne Vainikka Valtakatu 57 LH 1, Kyröskoski P. Suuriniemi Kuljetus P. 0400 732773 Valokuvauskeskus Ekiteki Ky Toimipiste Hämeenkyrön Kirjapainon tiloissa p. 0400 831 699 TAKSI 040 501 4900 1 + 6 ja pyörätuoli SATAKUNNAN AUTOKORJAUS Tippavaarantie 9, KYRÖSKOSKI P. Puh. 040 739 9407 •Taksit Hieroja Iris Koski P. 050 307 3265, Hämeenkyrö TILITOIMISTO AHVENAINEN Sepänkatu 3, Kyröskoski Hämeenkyrön liikekeskus P. 040 733 3433 Kulta -ja hopeakorut, kihlat, kastelahjat, kellot, paristojenvaihdot. 040 708 1113 Ikaalinen Palinperäntie 35, Ikaalinen P. 040 676 4000 Ma – to 8 – 21, pe 8 – su 21 Kyröskoski, Koskitie 6. 0400 862 596, 040 769 8420 myynti@maanrakennusjokinen.fi www.maanrakennusjokinen.fi • Kaikki maanrak.alan työt • Maaja kiviainesmyynti •Tilitoimistot •Palvelut Tule keskustelemaan yritysideastasi. kolmen rivin ilmoitus 72 € + alv. 03 371 6004 AUTOHUOLTO KETOLA & VESA OY • Henkilö-/pakettiautojen huolto • Varaosamyynti • Ilmastointilaitehuolto Edustusliike ILKKA HÄKLI OY * Rakennustarvikkeet edullisesti P. •Korut ja kellot PIDÄMME HUOLTA YRITYKSESTÄSI Kauppakatu 12, Ikaalinen p. 050 310 0331 Haudotko yritysideaa. 040 179 0001 av.: ti klo 11–15, ke 13–15, pe 11–15 •Asusteet •Valoja videokuvaajat •Terveydenhoito MERJA SORJONEN P. Av. 03 371 6911. 03 371 2373 •Autojen huolto ja korjaus •Autotarvikkeet •Jätehuolto •Katsastusasemat HÄMEEN KATTOURAKOINTI OY Edullisesti takuutyönä! P. 044 700 4013 »Taloushallinto »Tilintarkastus » Henkilöstöpalvelut » Kansainväliset palvelut www. ti–la PARTURI Pirjo Kauranen Hämeenkyrön Liikekeskus, Härkikuja 2, p. MARJA-LIISA Vanha Tampereentie 14–16 Ikaalinen 03 4586 459 Parturi-kampaamo SIRKKA VUORI Kärrykuja 3, H:kyrö, p
Palvelemme ti–to klo 9.30–17. HAIR & BEAUTY HEIDI PARHAAT BETONIT Laurilan Betoni Kyröskoski www.laurilanbetoni.fi P. 0500 335 526 Erkko Koivurinne / Mhy Pirkanmaa p. 0500 335 096 Autoja Varaosamyynti T. Neuvottelut myös Ikaalisissa. Ajanvaraus p. 03 458 7576 • tila-arviot • kiinteistökaupat • kaupanvahvistukset • jakosopimukset • perukirjojen laatimiset • lahjakirjat ja testamentit • edunvalvontavaltakirjat Kari Jeskanen / Mhy Pirkanmaa p. Mainostoimisto OivaMainos Meillä kynnys on matalalla. 371 6106 • 371 6536 • fax 371 6475 laurilanbetoni@laurilanbetoni.fi Vanha Tampereentie 18–20, 39500 IKAALINEN, p. 20 TORSTAI 11.7.2019 HUOLLOT KAUNEUS PALVELUT KOTI JA RAKENTAMINEN P. 03 457 330, www.iktiki.com, kirjanpito@iktiki.com, isannointi@iktiki.com Asiantuntevaa ja monipuolista palvelua: 4 Tilitoimistopalvelut 4 Isännöintipalvelut 4 Kiinteistöjen huollot ja siivoukset • Sahatavarat • Hienosahatut laudat, pohjamaalatut • Ulkoverhouspaneelit, ym. 0440 832 699, 0400 838 909 Sivutie 6, Kyröskoski • Ajoneuvojen pesuja puhdistuspalvelut, vahaukset • Moottoripyörähuollot, MP-varaosat • Mopo-, mönkijäja mopoautohuollot • Renkaat ja rengastyöt mönkijästä pakettiautoon • Maalipinnan myllytykset ja pinnoitteet, myös keraamiset pinnoitteet www.kyroskoskenhuolto.fi • www.motokama.com HYVINVOINTI + + + + + + Valtakatu 30, Kyröskoski p. Ajanvaraus p. Ota rohkeasti yhteyttä, tehdään yhdessä markkinoinnistasi helppoa ja tuottavaa. oivaseutu.fi • maise.autero@oivaseutu.fi Kysy lisää mediamyynnistä Hämeenkyrön toimipiste 03 3143 3100 Ikaalisten toimipiste 03 3143 3150 ilmoitukset@oivaseutu.fi. 03 254 2100 • www.aalaki.com ASIANAJOTOIMISTO PATRIKAINEN MIETTINEN & LAAKSO OY 040 142 9119 Härkikuja 2 Lh 21, 39100 Hämeenkyrö Parturi-kampaamo, kosmetologi-, jalkahoitopalvelut sekä hopea ja kultakorut. 4 ILMOITUKSEN SARJA JULKAISU PERÄTTÄISINÄ VIIKKOINA. 040 559 9910 www.mannikainen.fi VUOKRATAAN LEGUAN 125 DEXTER 15 Z HENKILÖNOSTIMIA Esvi Ky www.esvi.fi P. 010 5010 525 EDULLISET KÄYTETYT JA UUDET VARAOSAT JÄMIJÄRVELTÄ! www.varaosahinttu.fi www.autopurkaamot.com osamyynti.hinttu@gmail.com Romuajoneuvojen virallinen vastaanottopiste – Noutopalvelu. P U U T A V A R A A Puutavaramyynti Ahti Mannikainen p. (03) 371 3122 ma 9-18, ti-pe 9-17, la 9-13 VASTAANOTTAVAT SILMÄLÄÄKÄRIT Jussi Rantanen | Henrik Rintala Jussi Rantanen I Jarkko Lappalainen SILMÄTAUTIEN ERIKOISLÄÄKÄRIT • Jukka Kuittinen • Petteri Paassilta • Erja Oksman Ikaalinen, Vanha Tampereentie 10 p. 020 760 8858. 10–17 la 10–13 SYRJÄNEN Rahkolankuja 18 A 1, IKAALINEN 010 322 9656 tempodent.fi HAMMASLÄÄKÄRISI IKAALISISSA FYSIOTERAPEUTIT Timo Ranta, Ulla Virkorinne Vanha Tampereentie 18–20, IKAALINEN Puh. Hinta alkaen 32,50 €/ilmoitus + alv. Minimikoko 2x25 mm. 029 56 60760 Kaikki riitaja rikosasiat, oikeudenkäynnit (myös maksuton), perheja perintöasiat. 0400 837 218 www.metsatilat.fi www.mhy.fi/pirkanmaa Pirkanmaan Oikeusaputoimisto Oikeusavustajan vastaanotto Ikaalisissa ja Parkanossa. SILMÄLÄÄKÄRIN VASTAANOTTO Silmätautien erikoislääkäri Karoliina Leskinen KYRÖSKOSKI, Valtakatu 36, p. 03 458 6520 Avoinna: ark. Hinttu p
– Se on vaan kivaa, Skurnik naurahtaa. Rannikon karhukaupunkilaiset olivat parempia molemmissa otteluissa. Tappio oli Tarmon miehille vasta kauden toinen, eikä Ikaalisista ole vielä kukaan lähtenyt täysi pistepotti mukanaan. Tyhjään kenttään lyöty kunnari tasoitti, ja voiton länsirannikolle jätti läpilyönti ajolähdöstä, joka tuotti kolme juoksua ja kunnarin. – Kyllähän tuollainen tilanne vanhaakin miestä jännittää, varsinkin kun oli voitto puolustettavana. Turusta oli tuomisina voitto kotiutuskisan jälkeen. Meillä on erilaisista lähtökohdista ihmisiä, Skurnik selittää. Mikä sitten saa ihmisen hyppäämään ehdoin tahdoin ulos lentokoneesta. Porilaiset esittelivät kuitenkin ensin tyhjään kenttään ja sitten ajolähtöön parasta läpilyöntiosaamistaan. Tarmon lyönnit aloitti Katariina Brandstaka, joka ei tyytynyt vain kotiutukseen, vaan kiersi samalla kunnarin. Pesäpallon suomensarjassa vietettiin heinäkuun alussa hiljaiseloa, mutta lyhyelle tauolle mentäessä Tarmon miehillä on tukeva ote pudotuspelipaikasta. Aiemmin Räpsä kaatoi vieraissa Helsingin Roihun 1–2, joten kyröläisten saldo tyttöjen superpesiksen ylemmässä jatkosarjassa on vakuuttavasti kaksi voittoa ja viisi pistettä tarjolla olleesta kuudesta. Urheilu Räpsällä kulkee tyttöjen superissa, ykkösessä vaikeampaa HÄMEENKYRÖ. Veikko Skurnikilla on kokemusta laskuvarjohyppäämisestä.. – Siellä kaikki ovat niin loistavia lyöjiä, että sitä puolta ei tarvitse miettiä. Toisella jaksolla joukkueet tekivät juoksuja tasatahtiin, ja Tarmolla oli viimeisellä tasoittavalla mahdollisuus täyteen pistepottiin, mutta sitä vieraat eivät antaneet. Toiminta aloitettiin 1990-luvun loppupuoliskolla ja oli pitkään tauolla. Jotta kaikki sujuisi turvallisesti, on hyppäämistä opeteltava ennakkoon. Ensimmäisen jakson turkulaiset veivät nimiinsä selvin luvuin, mutta toisella jaksolla sattui ja tapahtui. Hämeenkyrön Räpsän härkäviikot helpottivat hetkeksi, kun pelit tyttöjen superpesiksessä naisten ykköspesiksessä jäivät lyhyelle tauolle Itä–Länsi -ottelun vuoksi. Seudun pesäpallo-osaaminen oli hienosti esillä pelin perinteisessä arvo-ottelussa, kun Hämeenkyrön Räpsän Jussi Frantsila toimi Lännen tyttöjen pelinjohtajana Itä– Länsi -ottelussa Seinäjoella. Joukkue vei arvo-ottelun nimiinsä jaksoin 1–0 reilun tuhannen katsojan edessä. Paluu voittokantaan tapahtui heti seuraavassa ottelussa Kinnarin Pesistä vastaan, jossa Tarmo nappasi kaksi pistettä jaksoin 1–0. Seuraava reissu suuntautui Poriin, josta tuli kirvelevä tappio. 21 TORSTAI 11.7.2019 Frantsilan suojatit nappasivat voiton arvo-ottelussa • Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. Paikalla on monia seuroja eri puolilta Suomea ja Jämijärvi on ollut aina tapahtumapaikkana kun yhteistä toimintaa on järjestetty. Valinnat menivät Frantsilan mielestä sujuvasti. Jos haluaa löytää hurjapäitä tekemässä laskuvarjohyppyjä, kannattaa suunnata Jämin lentokentälle. Viime vuonna tapahtuma herätettiin uudelleen henkiin. Ikäraja on 15, mutta alaikäiset tarvitsevat huoltajan luvan. Laskuvarjolla hypätessä on pidettävä maltti • Viljo Ylirautalahti JÄMIJÄRVI. Yksi vaatimus laskuvarjohyppyihin tulee jo siinä: Ei saa olla liian hätäinen. Frantsila myöntää, että arvo-otteluun lähdettiin hieman eri lähtökohdista kuin tavanomaiseen otteluun tyttöjen superpesiksessä. Ensimmäinen jakso oli Tarmon näytös, joka päättyi peräti 9–1. Suurin haaste oli aika, jota ei ollut paljon. Emännät saivat kuitenkin sisäpelinsä toimimaan, ja hiipivät juoksu juoksulta lähemmäs. – Pohjanmaa elää ja hengittää pesäpalloa. Väärien syöttöjen ja läpilyöntien sävyttämä jakso päättyi Tarmolle 4–5 ja edessä oli supervuoro. Säätiedotusten seuraaminen on tärkeää, sillä tuuli vaikuttaa olennaisesti hyppyjen ajankohtiin. Skurnikin mukaan varsinkin aloittelijat saattavat olla turhan innokkaasti hyppäämässä, mutta kokemus tuo malttia. – Perusterveys täytyy olla kunnossa. Hän kertoo sen ymmärtävän vasta, kun on itse hypännyt. Kotijoukkue antoi osalle pelaajista hieman hengähdysaikaa tässä ottelussa, joten täysin ykköskokoonpanolla hämeenkyröläiset eivät pelanneet. Kun superissa ainoa onnistuja mailan varressa oli Tahkon Teemu Matikainen, matkasivat kaksi pistettä etelään. Frantsila painottaa, että vaikka ottelussa olikin hän, taustalla on koko seurayhteisön työ ja tuki. Myös sukupuolijakauma näyttää tasaiselta. Turvallisuus on yksi avainsanoista laskuvarjohypyissä. Kyseessä ei ole siis tietynlaisten ihmisten harrastus. Kokemuksen kertyessä pystyy jo ulos katsomalla päättelemään hyppykelejä. Toimituksen ollessa paikalla toimintaa ei vielä ollut. Koulutusohjelmassa on erilaisia tasoja, joita edetään parhaaksi katsomallaan tavalla. Aiemmin Räpsä pelasi ykkösessä kahdesti Poria vastaan. Ensimmäisen jakson Tarmo vei nimiinsä 9–4, mutta toisen jakson hermopeli meni vieraiden nimiin juoksuin 5–6. Vanhemmilla ihmisillä tarvitsee tosin olla lääkäriltä lupa. – Tämä ei ole yhden miehen show, vaan yhteisön. Tarmon naisille kaksi viimeistä ottelua tuotti miesten tapaan voiton ja tappion. Turkulaiset aloittivat sisällä yhdellä juoksulla, mutta ikaalilaisten vastaus tuli Minna Siljamäen mailasta ja Eveliina Yrjölän jaloista. Perjantaina Ikaalisista starttaa fanibussi, määränpäänään Laitila. Nyt toiveissa on tyyni sää. Liikunnallisuus katsotaan eduksi. Sen sai viime viikolla kokea Lappeenrannan Pesä Ysit, jotka jäivät Hämeenkyrössä bussin alle luvuin 2–0 (9–1, 9–3). Varusteiden toimivuus tutkitaan tarkoin. Kotareissa Tarmon ulkokenttä poimi turkulaisten yritykset polttamalla kaikki viisi etenijää. Asiat ja taustat hoituivat mallikkaasti, vain kiitosta ja plussaa voin jakaa, Frantsila tunnelmoi. Sen sijaan tyttöjen superpesiksessä peli alkoi vakuuttavasti myös ylemmässä jatkosarjassa. Mutta mitä muuta vaaditaan, että voi ryhtyä harrastamaan laskuvarjohyppyä. Tarmo onnistui vielä vastaamaan, ja Porin viimeiselle tasoittavalle mentiin tilanteessa 9–10. Kyllähän nuorten, loistavien pelaajien kanssa viihtyisi vähän pitempäänkin henkeä luomassa. Esimerkiksi koivunoksien liikkeet kertovat paljon tilanteesta. Hyvinkään Tahkon ikaalilaiset joutuivat toteamaan paremmakseen tiukassa, supervuoroon venyneessä ottelussa. Saldona kaksi juoksua, ja kaksi sarjapistettä. Suurin ero ottelun aikaisessa valmennuksessa on, että arvo-ottelussa ei tarvitse miettiä, kenen lyöntivuoro tulee ensimmäisenä seuraavassa sisävuorossa. Juoksutalkoissa nähtiin muun muassa Henri Kulmalan läpilyönti, joka tuotti kunnarin. – Jos on hypännyt hieman navakammassa tuulessa, ei sitä toiste halua tehdä, Veikko Skurnik toteaa. Tarmon miehille ja naisille voitto ja tappio • Tuukka Olli IKAALINEN. Kaikille löytyi sopiva paikka. – Siellä oli mietitty paikkoja, eli kokoonpanossa ei ollut kolmea lukkaria ja viittä kopparia. Mutta kun peli alkoi, se oli paluu ”leipätyöhön”, eli koettin elää hetkessä. Joukkueen koostumukseen hän ei itse päässyt vaikuttamaan, mutta kartoitti pelaajia heti, kun nimet olivat tiedossa. Syy oli turvallisuus, sillä tuuli oli liian kova. Esimerkiksi kamera voi olla mukana kahdensadan hyppykerran jälkeen. Naisten Ykköspesiksessä Räpsällä oli viime viikolla yksi ottelu, jossa Helsingin Roihu oli parempi jaksoin 0–2 (2–9, 1–3). – Jämijärvi on sopivasti tässä keskellä ja täällä on hyvät majoittumismahdollisuudet, Skurnik selittää. Alavuden Ilmailukerho, Hämeen Laskuvarjourheilijat, Satakunnan Laskuvarjourheilijat ja Tampereen Laskuvarjokerho järjestävät loppuviikon ajan laskuvarjourheilutapahtumaa Jämin lentokentällä. Ensimmäinen jakso pelattiin tasan 2–2, mutta toisella jaksolla pisteitä jo pakattiin Ikaalisten bussiin, kun Tarmo johti 1–7. Tuloksena tasoitus ja sittemmin kotiutuslyönnit. Mitä korkeammalla tasolla on, sitä vaativampia asioita voi tehdä
vapaa sisäänpääsy! Poltinkosken Kisa ry Ter vetu loa tan ssim aan Polt ink osk en Lav alle ! Liput 15 € Maksu käteinen Suomensarjan PESÄPALLOA Ikaalisten uudella pesäpallokentällä (Urheilupuisto) Liput 5 € (alle 15 v. Muistathan huomenna 12.7. klo 20–01 TANSSIYHTYE IPPE MANSIKKA Daameille tanssitakuu klo 20–21.30! Alle 16 v. SAHTI-75 RY Iloiset iltapäivätanssit su 14.7. Kukin kilpailija tuo yhden tuomarin. 025 471 720 info@sillanmaki.fi Peijarintie 6, Jämijärvi Torstaina 18.7. Liput ovelta 10€. kitarakonsertti klo 18. 29.7. La 13.7. klo 9–13 • Yrittäjyys ja kotimainen ruoka Kyröskosken torilla klo 9–13 Keskustelun juontaa Maarit Tastula. 040 760 3984. LOPUT LIPUT RYHMÄHINTAAN JÄMIJÄRVEN K-KAUPASTA! (36,00€, Jämijärventie 23, 38800 Jämijärvi) Neljä viidestä Oivaseudun asukkaasta lukee UutisOivaa! -Pirkanmaan suurin paikallislehti oivaseutu.fi. Kuivurinkatu 1. 22 TORSTAI 11.7.2019 Tapahtumat Kyrön Juurilla -Kyläfestari 12.–13.7. Kisa on samalla karsinta SM-kisoihin la 3.8. Yhdistys on toiminut siis lähes 40 vuotta Hämeenkyrössä ”Paremman ympäristön puolesta”. klo 13 Kulttuuriosuuskunta Uulun konsertti Muurikki ja metsän väki. klo 12–16 esittelyssä Mitsubishi ja Gree ilmalämpöpumput, ilma-vesilämpöpumput, Alpha Innotec maalämpöpumput sekä aurinkosähköjärjestelmät. klo 19.00 Liput myös Lippupisteestä, ja R-Kioskeilta. Mansikkatanssit klo 20–00.30 Mervi Koponen & Hovinarrit Mahnalan lava Maisematie 531/13, Hämeenkyrö Kyrösjärven seudun sydänyhdistys 50-vuotisjuhla sunnuntaina 4.8.2019 klo 11.30 alkaen kylätalo Toimelassa, Pukarantie 505, Ikaalinen. MMMS ry mahnala.com Liput 14 € kät. klo 18.00 Ikaalinen Rauma Otteluisäntänä Tietoakseli Mahnalan lava Järj. Taitotorstaina 18.7. Liput: Pub Kosken Woima, Foto Melba ja Ikaalisten Kirjakauppa . Hämeenkyrön matkailun löydät www.maisematie.fi POLTINKOSKEN LAVA LAVATANSSEJA JO VUODESTA1931 Leppäsjärventie 285, Ikaalinen • www.poltinkoski.com La 13.7. Tervetuloa Kyrön Luonto ry:n historiikin julkistamistilaisuuteen Hämeenkyrön kirjastoon Siltaan keskiviikkona 17.7. Ryhmät: Ryhmamyynti@operart.fi / 050 559 6773 VIIHDEKONSERTTI TÄYNNÄ PALAVIA TUNTEITA. Historiikin on laatinut fil.kand Tuire Laurinolli, joka esittää tilaisuudessa katsauksen yhdistyksen menneiden vuosien toimintaan. Hämeenkyrön Mahtisahtikisat To 1.8. alk. Hämeen Hälläpyörä kuohuaa vapaana myös elokuun toisena sunnuntaina klo 14–14.30. Koskinäytös sunnuntaina 14.7.2019 klo 14–14.30 Opastettu kierros kosken partaalla alkaa tunti ennen näytöstä. Os. klo 13–16 Virkataan värikästä, pieniä töitä langanlopuista, Eija Luukkanen-Hakala opastaa. Linja-autokuljetus (10 €/henkilö). Näytteet: aitoa hämeenkyröläistä sahtia 5 litraa, otetaan vastaan kilpailupaikalla klo 16.30–17. Tarjolla kahvia ja makkaraa, tule poikkeamaan! Perinteiset TANSSIT Hiukkasten lavalla Hiukkastentie, Hämeenkyrö la 13.7. Luvassa myös muuta ohjelmaa. klo 14.00 Rooleissa: Jyrki Anttila & Anu Hälvä Ohjaus: Anu Hälvä JÄMI, Jämi Areena La 20.7. klo 13 ja klo 19 • Su 14.7. mennessä Hilkalle p. Hartolassa. Osallistumismaksu 10 €. Haastateltavana ravitsemuksen ja hyvinvoinnin asiantuntija Jaakko Halmetoja, paikallisia ruuan tuottajia ja yrittäjiä. klo 20–01 Tahdit takaa Jorma Kuukkula Team 5 Liput 12 € P. 2019 klo 18. klo 20 Iso J Fredrikson tanssittaa Liput 10 € Puffetti/makkaragrilli Kaikki tervetuloa tanssimaan! Järj. ilmaiseksi) Paikalla puffetti Tervetuloa! Naisten suomensarja: Ti 16.7. Siniset Pirkanmaa Viimeiset esitykset VIRTA VIE Seleentakusten kesäteatterissa Osoitteessa Karpanperäntie 5/10, Röyhiö Pe 12.7. JÄMIJÄRVELLÄ VAUHDIN LAVALLA Vauhdin Lavalla pe 19.7. Kyrön Luonto ry, Suomen luonnonsuojeluliiton paikallisyhdistys, perustettiin vuonna 1980. klo 15–19 Tanssimusiikista huolehtii JÄMIJÄRVEN PELIMANNIT Liput 15 € sis. Kyröskosk en torilla Helena Katariina Shopin 1-vuotisjuhlat 13.7. klo 17 Paavo Poussalla, Vanha Poussantie 36, Osara. kahvin ja pullan. Tervetuloa! Tervetuloa! Ensi viikon ohjelmassa Kotiseutumuseo Härkikuja 14, Hämeenkyrö Lasten keskiviikkona 17.7. Paikalla myös puffetti. klo 19 Naurettavan hauska operetti suomeksi esitettynä: LUXEMBURGIN KREIVI JÄMI, Jämi Areena La 20.7. Ilm. klo 15 ja klo 19 Konsertti TUMMAT TUNTEET 17.7. • Non-stop traktoriajelu shopin ja torin välillä klo 10–12, maksuton Kyröskoskella TAPAHTUU • Luonnon Magiaa -maistiaiset klo 10–13 • Super Sam klo 11–12 liikuttamassa lapsia, maksuton • Puoti avoinna 9–15 • UNIKLUBI • KORMUS LUMETTA • HAULI BROS • ANTTI TOIVOLA&H EPUT • 16 MUKULAA • KETTINKI MAASEUTU ELÄÄ! Kyröskosken torilla13.7. Sydämellisesti tervetuloa. klo 13 ja klo 19 • La 13.7
0207 545 070 Puhelun hinta 0207-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8,35 snt/puh + 7,02 snt/ min (sis. Kirittävää suoraan sarjassa pysymiseen ei ole paljon, sillä jo yhdeksänneksi sijoittunut pitää varmuudella sarjapaikkansa. Uralla voittoja on viisi. 040 542 1405. 0400 633 641. Kuva: Wania Racing Oy Nelonen kesätauolla, Ikun taistelu jatkuu IKAALINEN. 03 3143 3100 • ilmoitukset@oivaseutu.fi Ikaalisten toimipiste Keskisenkatu 1, 39500 Ikaalinen P. Jämijärveläinen Toni Ylitalo ajoi valmentamansa Ajatustenlukijan (30,5a) Kaustisella nelivuotiaiden suomenhevosten Pikkupelimannin finaaliin, jossa valjakko sijoittui parin laukan jälkeen yhdeksänneksi ajalla 31,8a. Tarjotaan vuokralle saunallinen rivitalokaksio 60,5 m 2 Elokaarentieltä Viljakkalasta. Alkukauden työnnöt eivät ole onnistuneet parhaalla mahdollisella tavalla, mutta nyt kunto on hyvässä nousussa, kertoo maanantai-iltana viimeistelyharjoituksensa tehnyt Luhalahden mörssäri EM -kisojen tavoitteestaan. Halutaan vuokrata Ikaalisista Ikataan tulevalle opiskelijalle asunto. 24 TORSTAI 11.7.2019 Mutkatonta GRILLISTÄ Grillattu hedelmäsalaatti ja karamellisoidut hasselpähkinät TARJOUKSET VOIMASSA TO–SU 11.–14.7. Euroopan huippujen joukossa kilpailee muun muassa kolme suomalaista kuulantyöntäjää, yhtenä heistä Ikaalisten Urheilijoiden 22-vuotias Samuli Kyrönviita. Perjantaina hän ohjasti voiton Wilds Celebrityllä (16,5) ja kolmannen sijan Mountain Tritonilla (19,3a). Oiva TORI Hämeenkyrön toimipiste Nuijamiestentie 1, 39100 Hämeenkyrö P. Myydään wc-varasto jalaksilla, koko 150-300, valmis maalattu punainen. 24 %) ja matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 17.17 snt/min (sis. Jalkapallon nelonen viettää hetken ansaittua kesätaukoa. Nuijamiestentie 1 39100 HÄMEENKYRÖ • Rivi-ilmoitus, enintään 200 merkkiä • Hinta 20 €/ilmoitus • Jätä ilmoituksesi netissä: oivaseutu.fi tai palauta alla oleva kuponki. Hämeenkyröläisen Niina Närvän omistama lämminveritamma Angelico ravasi Teivossa lähtönsä kakkoseksi kilometriajalla 15,4a. Hämeenkyröläinen Riina Rekilä vieraili loppuviikosta Maarianhaminassa. Luottotiedot tarkistetaan. Toisessa lähdössä aisojen välissä työt teki Granat, joka noteerasi neljännen sijan. P. Jo kaksi vuotta sitten rikkoi Samuli Kyrönviita vastaavien kisojen tulosrajan, mutta kisat Puolassa jäivät loukkaantumisen vuoksi väliin. Ennen Hämeenkyröön muuttoaan Riina Rekilä valmensi ja ajoi Kanadassa, jossa yksi kultakimpale oli kuvan EL Titan. Heti vapaa. Pituus 1 m, myös kopiolaite. Hambossa Forss ajoi kakkoseksi Sahara Peyoten ja Best Princess -kisassa samalle sijalle Ambrielin. Tiedustelut p. Lämminveristen vastaavan kisan finaaliin Forss taituroi Benjamin Evon, mutta sen meno tärvääntyi alun pitkään laukkaan. Vuokralle tarjotaan saunallinen 61 m 2 kaksio Hämeenkyrön kirkolta. Sitä sijaa pitää nyt Sopu, jolla on vain yksi piste ikaalilaisia enemmän. P. H. TEHOKAS ILMOITUSPALSTA YKSITYISILLE. 8–21 la 8–20 su 11–20 Karhoistentie 3, 39500 IKAALINEN sirpa.rintamaki@k-supermarket.fi p. Viime lauantaina Kaustisella Forss otti Isla-ajossa voiton ja 15.000 euroa Willow Pridella (13,3). ELLEI TOISIN MAINITA Ilman korttia 2,95 pkt (8,43-9,83/kg) 10.GRANDIOSA KIVIUUNIPIZZAT 300-350 G (7,14-8,33/KG) -15% PLUSSA-KORTILLA 4 PKT 1 99 RS KIRSIKKA 500 G (3,98/KG) TURKKI/KREIKKA SUOMI Tavallista parempi ruokakauppa Palvelemme: ark. Miehen ennätys on viime kesänä Kankaanpäässä pukattu 18,02. Hämeenkyrön huippuohjastaja Mika Forss ajoi Lahdessa kylmäveristen Suur-Hollola-ajon voittoon Pyörylän Paronilla. Tamma on tällä kaudella kilpaillut viisitoista kertaa, voittanut kerran, ollut kakkonen nyt kerran ja kolmas kolme kertaa. Ilona Rekilä oli itse Lahdessa poninsa Almond’s Terminatorin rattailla ja ajoi kakkoseksi. Tämä tulos syntyi hiljan Lohjan karnevaalikisassa. Samuli Kyrönviidan kauden paras tulos 17,70 syntyi jo hallikaudella. Vaikka pisteitä ei ole odotettuun tahtiin tullut, on Ikun oma pää pitänyt. alv. Sarjanousua tavoitellut Ikaalisten Urheilijat löytyy sarjataulukon sijalta kymmenen, joten syyspuoliskolla taistellaan sarjassa pysymisestä. Kyrönviidan lisäksi suomalaistrion muodostavat Porin Eero Ahola ja Keiteleen Panu Tirkkonen. Varhaisjakelu Alma Manu Oy 0800 96 675, maksuton ma–pe 6–11, la–su 7–11 jakelupaivystys@almamedia.fi Päiväjakelu Posti Oyj 0100 85 160 • ma–pe klo 8–16 TILAAJAPALVELU • tilaukset • osoitteenmuutokset • jakeluhäiriöt 03 3143 3171 ma–pe klo 9–15 tilaukset@oivaseutu.fi Oivassa tavoitat asiakkaasi lähiseudulta! Urheilu Kyrönviita työntää EM-kisoissa • Kalle Mäkelä IKAALINEN/GÄVLE. Vuokralle tarjotaan tai myydään rivitaloyksiö Hämeenkyröstä, Nuijamiestentie 4. 03 3143 3150 • ilmoitukset@oivaseutu.fi Myydään Jämijärvellä sähköruohonleikkuukone, moottorijääkaira, pensasleikkuri, miesten vanha, 3-vaihteinen polkupyörä. Lauantaina voittovuorossa oli Tango Vang (17,0), ja kolmostila irtosi Clay Brickillä (17,9). Vuokra 600 €/kk. Angelico Teivossa kakkonen, Forssilla useita huippuhetkiä • Rauli Ala-Karvia HÄMEENKYRÖ, JÄMIJÄRVI. LOTUS KONSULENTTI Lotus Soft Embo WC-PAPERI 24 rll ja Lotus Emilia 8 rll design YHTEISHINTAAN + kassi 10.Valtakatu 30, Kyröskoski Olemme lomalla 13.–21.7.2019 Postimerkki Ilmoittajan nimi Lähiosoite Postinumero ja postitoimipaikka Puhelin Sähköpostiosoite Täytä tähän OivaTORIN ilmoitusteksti. Myös tuotuna. Tänään torstaina käynnistyvät Ruotsin Gävlessä yleisurheilun alle 23-vuotiaiden EM-kilpailut. Kaikki halvalla. 450 €. Joni-Petteri Irrin treenaaman hevosen ohjissa oli Jukka Torvinen. Päästettyjä maaleja on kolmanneksi vähiten koko lohkossa.. 24 %) K O M P P I SNELLMAN MAATIAISPOSSUN KASSLER 800 G (6,19/KG) 4 95 RS TO-LA HERKK UTO RIL T A 8 95 KG SAVUSTETTU SILAKKA SUOMI, SÄÄVARAUS SUOMI SUOMI K-RUOKAMESTARIN JÄTTIPIHVIT PORSAAN KASSLERISTA SUOMI 8 95 KG ERÄ 99 KG VARHAISKAALI SUOMI, SÄÄVARAUS 11 95 KG HÄTÄLÄ TUORE LOHIFILEE VAKUUMIPAKATTU, NORJA Rajoitus 2 fileetä/talous PERJANTAINA 12.7. – Finaalipaikkaa lähden hakemaan. P. Kesän kisoissa kuula on kaartanut parhaimmillaan 17,03. Hissillinen talo, autokatos, ei tupakoivia eikä eläimiä. 040 756 0210. H. Yhteensä hämeenkyröläinen narutteli Suur-Hollolan viikonvaiheessa hevosten omistajille palkintorahaa 58.900 euroa. alv. Teivon ponilähdössä hämeenkyröläisen Ilona Rekilän shetlanninponi Zamba sai ohjastajakseen laihialaisen kolmannen polven kuskimestarin Eveliina Hietasen, ja valjakko tuli maaliin ykkösenä nipistäen Zamban ennätyksestä kuusi kymmenystä. 040 729 6213. Vuokra 530 €/kk ja vesimaksu 20 €/henkilö/kk. Vuokraennakko, luottotiedot tarkistetaan. JULKAISUPÄIVÄ seuraava lehti. 150 €. P. 040 722 5839. Uusi puusorvi, puupenkki. Samoissa raveissa hämeenkyröläisen Elli Alfredsin omistama ja valmentama What’s Up Cloud juoksi ennätyksensä 17,3 ja oli Seppo Markkula kyydissään kolmas