sivu 16 Sedät voidaan kasvien tapaan jakaa luokkiin ja heimoihin. sivu 10 Energiapuuta kysytään niin kiukaisiin kuin kattiloihin sivu 16 Sukutilan laitumilla laiduntaa lihakarja. KESKIVIIKKO 12.10.2022 Irtonumero 3 € HÄMEENKYRÖ • IKAALINEN • JÄMIJÄRVI • VILJAKKALA Teknologia on ihmistä varten eikä toisinpäin. Iloa eläinrakkaalle emännälle Heli Kauramäelle tuovat myös lampaat ja Anselmi-pässi. sivu 22 Missä viipyy Hämeenkyrön keskustan kävelyreitti. sivu 5 Jos päätettäisiin sammuttaa ulkovalot, ei valvontakameroitakaan kannattaisi pitää päällä. sivu 10 Roskat roskiin, toivoo Marita sivu 19 Anselmi on kaikkien lemmikki N:o 41 – Anselmi-pässi on kaikkien lemmikki, Heli Kauramäki kertoo.
Viran perustaminen äänestytti Hämeenkyrössä HÄMEENKYRÖ. Lautakunnan saama pohjaesitys oli, että kulttuurityötä varten perustetaan uusi vakanssi. Eläinplanktonia syövä särki vaikuttaa ravintoketjuun negatiivisesti, lisäksi pohjaa pöyhivät särkilajit ylläpitävät järven kuormitusta. Jämijärven urheilukentällä on tehty ilkivaltaa todennäköisesti viikonlopun aikana . Se on ainoa keino parantaa järven tilaa merkittävästi. Pohjoisaltaallakin pohjaverkon saalis jäi 12 kalaan, kun pääaltaalla pohjaverkoista löytyi keskimäärin 44 kalaa per verkko. Heidän esittämänsä perustelut irtisanomisille tuntuvat siksi Hämeenkyrön osalta oudoilta, Soukko sanoo. KVVY arvioi, että särkeä suosivat ahvenen kustannuksella myös järven veden tummuus ja alusveden hapettomuus. Alueellinen jätehuoltolautakunta esittää merkittäviä korotuksia jätetaksoihin vuodenvaihteessa. Ostopalvelusopimusten irtisanominen ei vaikuta Attendon yksiköissä asuvien ikäihmisten tilanteeseen, he eivät joudu muuttamaan. Esimerkiksi 240 litran sekajäteastian tyhjennyksen arvonlisäverolinen hinta on Hämeenkyrössä nousemassa 84 sentillä. Mahdollisen särjen hoitokalastuksen myötä tämä on tärkeää, sillä sulkasääsken toukat ovat tehokkaita eläinplanktonin saalistajia. Tämä kertoo hapettomuudesta. Hämeenkyröllä on kaksi omaa omaa ikäihmisten tehostetun palveluasumisen yksikköä ja lisäksi kunta ostaa palvelua yksityisiltä toimijoilta. Särjen runsautta pidetään selvänä rehevöitymisen seurauksena. Päätös ensi vuoden jätetaksasta tehdään jätehuoltolautakunnan joulukuun kokouksessa. Huonoin tilanne vaikutti olevan Rahaniemenselällä, jossa viiteen metriin laskettu verkko ei tuottanut yhtäkään kalaa. Näin runsas särkikanta vastaisi välttävää ekologista tilaluokitusta. Biomassasta särjen osuus oli 57 prosenttia, ahvenen 37 ja lahnan 3,5 prosenttia. Toivottavasti isompaa ilkivaltaa ei enää tehtäisi, vahinkojen korjaaminen menee verovaroista ja on valitettavasti kuntalaisten yhteisestä pussista pois, Huhtakangas sanoo. Yksi näistä on Hämeenkyrö, missä Attendolla on tehostetun palveluasumisen yksikkö Kyröskoskella. Alueellinen jätehuoltolautakunta pyytää toimialueen kunnilta lausuntoja jätetaksaesityksestä 11. Yksilömäärässä särki oli ylivoimainen ykkönen 68 prosentin osuudella ennen ahventa (27 prosenttia) ja lahnaa (2 prosenttia). marraskuuta mennessä. Jätetaksoihin tulossa huomattavia korotuksia Eniten kallistuu lietekaivojen tyhjennys. KVVY toteaa, että järven ulkoinen ravinnekuormitus on saatava kohtuullisen alhaiselle tasolle. hyvinvointipäällikkö Teemu Huhtakangas kertoo, että wc:n oven lasi ja wc-pytty oli hajotettu. Pohjaesityksessä ehdotettiin uuden vakanssin perustamista kulttuurityön suunnittelua ja palveluiden hoitamista varten. Jos astia tyhjennetään joka toinen viikko, kiinteistön vuotuiset jätehuoltokulut kasvavat noin 22 euroa. Kalastuksen toteuttanut Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys (KVVY) pitää raportissaan suhteellisen harvinaisena, että edes rehevöityneessä järvessä särkiä on lukumääräisesti näin paljon ahventa enemmän. Taksat nousevat myös sekajätteen ja lajiteltujen jätteiden osalta. Vt. – Meillä oli hyvä kattaus haastateltavia, ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Kunnan omissa yksiköissä paikkoja on Kurjenmäkikodilla 59 ja Siljankodilla 19, yhteensä siis 79. Ylöjärvellä korotus vaihtelee astiatyypeittäin enemmän, mutta on kymmenen prosentin luokkaa. Huomioitava on, että kalastukset tehtiin 5–55 millin solmuvälin verkoilla, jollaisiin eivät hauet juurikaan eksy. Omakotitaloissa tyypillisten jäteastiakokojen tyhjennystaksat nousevat Hämeenkyrössä noin 15 prosenttia ja Ikaalisissa noin kymmenen prosenttia. Myös muut asianosaiset voivat lausua mielipiteensä jätetaksaesityksestä samaan määräaikaan mennessä. Jätehuollon perusmaksuun esitetään vajaan kymmenen prosentin korotusta ja aluejätepistettä käyttävien kiinteistöjen vuosimaksu on nousemassa kahdeksan prosenttia. • Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN, VILJAKKALA. lokakuuta julkaisemassaan tiedotteessa, että se on irtisanonut ehdollisesti lukuisia sopimuksia kuntien ja kuntayhtymien kanssa. Viime viikolla haastateltiin neljä hakijaa 20 virkaa hakeneiden joukosta. Konsultti on tulossa esittelemään soveltuvuusarviointien tuloksia kaupunginhallitukselle. Hallintotieteiden maisterit Jenni Alppi ja Heli Nikander ovat Ikaalisten hallintojohtajan haussa kärkikaksikko, jotka valittiin haastatteluiden jälkeen soveltuvuusarvioihin. Särkien kokojakauma viittaa runsastuneesta kannasta aiheutuneeseen hidastuneeseen kasvunopeuteen. Happi loppuu Rahaniemenselällä Karhejärvi näyttää olevan parhaimmillaan pääaltaalla, jossa saalista saatiin syvimmältä. Hän kertoo saaneensa kiinteistönhoitajalta ilmoituksen asiasta sunnuntai-iltana hieman ennen kello 18:aa. KVVY esittää, että Karhejärven mahdollinen sulkasääsken runsaus ja esiintymisalue selvitetään. lokakuuta. Kärki erottui selvästi, ja haastattelutyöryhmän päätös jatkoon valittavista oli yksimielinen, kertoo Ikaalisten kaupunginjohtaja Eeva Viitanen. Irtisanotut sopimukset koskevat ikäihmisten tehostettua palveluasumista sekä joissakin tapauksissa tavanomaista palveluasumista. Huhtikuussa 2022 hämeenkyröläisiä asui yksityisten palveluntuottajien yksiköissä 44. Pirkanmaan Jätehuolto Oy perustelee lautakunnalle toimittamassaan valmisteluaineistossa taksojen korotustarvetta muun muassa kuljetuskustannusten noin 12 prosentin nousulla. – Tein asiasta rikosilmoituksen. Jatkoa varten KVVY esittää, että särkien kasvuhistoriaa selvitetään kalastuksessa kerättyjen näytteiden perusteella. Attendo irtisanoi sopimuksia tehostetusta palveluasumisesta • Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ. Ilkivallantekijä teki tuhoa Jämijärven kentällä JÄMIJÄRVI. Esitys kaatui äänin 7-2.. KESKIVIIKKO 12.10.2022 2 UUTISET Karhejärvessä harvinaisen paljon särkeä – kertoo rehevöitymisestä Raportti: Järven ulkoinen ravinnekuormitus saatava alemmas. Hapettomuus näkyy myös pääaltaalla, sillä välivesiverkkojen saalis oli pieni, eikä syvänteistä saatu ainuttakaan kalaa. Karhejärvellä elokuussa tehdyn koekalastuksen tulokset osoittavat, että järvessä asuu suhteettoman suuri särkikanta. Tällä taas on negatiivisia vaikutuksia muihin kalalajeihin, kuten ahveneen. Kuhia kalastuksessa saatiin vain kolme. Hoitokalastus puolestaan ei ole kertaluonteinen ponnistus, vaan siihen on sitouduttava jopa vuosikymmeniksi ilman välivuosia. Kaupunginhallituksen on määrä päättää hallintojohtajan valinnasta 24. Kärkikaksikko kisaa hallintojohtajan paikasta • Liisa Raipala IKAALINEN. Sivistyslautakunnan täytyi äänestää vakanssin perustamisesta. Pirkanmaan hyvinvointialueen sosiaalija terveysjohtaja Taru Kuosmanen luetteli aluevaltuuston kokouksessa kuusi pirkanmaalaista kuntaa, joita sopimusten irtisanomiset koskevat. Lähes kaikissa syvyysvyöhykkeissä ja pyyntisyvyyksissä yleisin kala oli särki. Kaikissa muissa Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n toiminta-alueen kunnissa biojäteastioiden tyhjennys kallistuu, useimmissa noin kymmenen prosenttia. Hämmentävä ilmoitus Hämeenkyrön sosiaalija terveysjohtaja Tarja Soukko kuvailee Attendon ilmoitusta irtisanoa sopimuksia hämmentäväksi. • Tuukka Olli VILJAKKALA. Biojäteastioiden tyhjennyshinnat laskevat Hämeenkyrössä, kun kilpailutuksessa saatiin aiempaa edullisempi tarjous. Viimeisimmässä kilpailutuksessa keväällä 2022 kunta laittoi palveluntuottajia järjestykseen ja Attendo Kyröskoski on sijalla viisi. Se on ainoa keino parantaa järven tilaa. Aiemmin kulttuurityöstä on vastannut kansalaisopiston rehtori, mutta kansalaisopisto on siirtynyt kunnalta Saskylle. Painossa särjen osuus vastaisi tyydyttävää ekologista luokkaa. Karhejärven ravinnekuormitus tulisi saada kohtuullisen alhaiselle tasolle. Mikäli sulkasääskeä on paljon, hoitokalastus ei juuri auta, vaan pahimmassa tapauksessa jopa huonontaa tilannetta lisäten sinilevän määrää. Attendolla on Suomessa yli 400 yksikköä, eikä se tiedotteessaan tarkentanut, mitä kuntia tai kuntayhtymiä irtisanomiset koskevat. Suurimmat korotukset on tulossa asumisessa syntyvien lietteiden tyhjennysja kuljetusmaksuihin, joihin esitetään 15-19 prosentin korotuksia. – Meillä on näissä palveluissa varsin tuore sopimus palveluntuottajien, myös Attendon kanssa. Järvien ekologinen tilaluokittelu tehdään kuitenkin viranomaistyönä. Hoiva-alan yritys Attendo ilmoitti maanantaina 3. Perusteena kuljetuskustannusten nousu Ihan kaikki jätehuollon taksat eivät kuitenkaan nouse. Sami Vesikko (ps.) esitti Jouni Lampisen (ps.) kannattamana, että vakanssia ei perusteta. Viitanen arvioikin, ettei vielä esityslistalla ole esitystä siitä, kuka virkaan valitaan, vaan päätösesitys annetaan kokouksessa
Jokaisen asiakkaan tilanne on omanlaisensa eli jokaisella on kuljettavanaan oma polku, Hautamäki kuvaa. – Näissä asioissa ei pidä hoppuilla, vaan rauhallisesti keskittyä asiakkaan tilanteeseen. Vt. Etsin paikkaani, miten jaksaisin ja saisinko töitä. Huhtakankaan mukaan tämänkin vuoksi kunnassa on hyvä olla liikuntaneuvontaa jossain muodossa. – Asunnottomuuden kierteen katkeaminen on ensiarvoisen tärkeää. Tässä on muutamia toimia, joita Jämijärven hyvinvointitoimi suunnittelee ensi vuodelle, jos budjetti antaa myöten. Yksi hankkeen ”tukihenkilöistä” on ollut Hautamäen Nestori-koira. – Tosin voi ajatella niinkin, että jos asiat ovat ihmisten mielestä hyvin, ei lähdetä vastaamaan kyselyyn.. Olen nyt myös mukana työllistymistä edistävissä palveluissa. Askeleet polulle -hankkeen toteutti Toivon Portti ry yhteistyössä Ikaalisten kaupungin kanssa. Toki mukana ollut kritiikkiäkin, ja se on hyvä. Huhtakangas on huomannut, että uuden Pääsky-rakennuksen kuntosali on selvästi vilkkaammassa käytössä kuin pois käytöstä jäävä vanha Kuntokellarin kuntosali. Liikuntaneuvonnan aloittaminen ensin pienimuotoisesti, nuorten kokkikerho ja maastopyöräreittien merkitseminen Jämille. Uusi kuntosali houkuttelee Hyvinvointikyselyssä tärkeimpinä liikuntapaikkoina pidettiin muun muassa ulkoilureittejä, uimarantoja, ulkokuntosalia, koulun ympäristöä ja kuntosalia. – Tärkeää on myös se, että kuntoutuminen kannustaa muita vastaavassa tilanteessa olevia hakemaan apua. Hämeenkankaalla on paljon polkuja ristiin rastiin, ja on Metsähallituksenkin etu, että olisi tietyt reitit, joita maastopyörällä mennään, ja luonnon monimuotoisuuskin pysyy silloin paremmassa kunnossa. Hämeenkankaan reittimerkintöjä suunnitellaan yhdessä Kankaanpään kanssa. Ensi vuodelle kunnan talousarvioon yritetään saada myös maastopyöräreittien merkitseminen Jämille. Monen elämäntilanne on muuttunut ja helpottunut. Tärkeänä Hautamäki pitää myös sitä, että asiakkaisiin kohdistuva häpeän leima vähenee ja heidän tilanteensa saa ymmärrystä. – Jos ei minua, ainakin Nestoria jää kaipaamaan moni asiakas, Hautamäki nauraa. Jämijärvellä mietitään liikuntaneuvontaa ja maastopyöräreittejä • Liisa Raipala JÄMIJÄRVI. – Hankkeen nimi kuvaa parhaiten sen päämäärää, eli askel askeleelta asiakkaille on haettu tukea elämänhallintaan. Tärkeimpänä työsssään Hautamäki on pitänyt asiakkaan kohtaamista ja luottamuksen syntymistä. Osviittaa ensi vuoden toimintaan on saatu osin myös elokuussa kuntalaisille järjestetystä hyvinvointikyselystä. Tukea elämänhallintaan Hankekoordinaattori Jasmin Hautamäki. Hyvinvointikyselyyn vähän vastauksia Elokuussa sähköisenä järjestettyyn hyvinvointikyselyyn vastasi 62 henkilöä tai perhekuntaa. Talousarviota tehdään parhaillaan, ja myös se vaikuttaa, paljonko liikuntaneuvonnalle saadaan resursseja, Huhtakangas sanoo. Olin jo lähes luovuttanut. Mukana työssä on ollut tiivisti muun muassa Ikaalisten kaupungin sosiaalija terveystoimi, Hautamäki kertoo. Kolme vuotta kestäneessä ja pian päättyvässä hankkeessa on tuettu monin eri tavoin Ikaalisissa asuvien päihdeja rikostaustaisten tai rikoskierteeseen ajautumisen uhan alla olevien henkilöiden elämänhallintaa ja rikoskierteen katkaisemista. Tällä hetkellä kaikilla asiakkaillamme on koti, Hautamäki sanoo. hyvinvointipäällikkö Teemu Huhtakangas kertoo, että liikuntaneuvontaa aloitetaan ensin pienin satsauksin ja seurataan, miten suuri kysyntä palvelulle on. – On myös vielä epäselvää, miten liikuntapalveluiden palveluketju menee sote-uudistuksessa, ja tämä tarkentuu ensi vuoden aikana. Asuntokin järjestyi. Pidän tärkeänä, että esimerkiksi kaupunki ottaisi tällaiseen toimintaan mukaan nykyistä enemmän kolmatta sektoria. Arjen pyörittämiseen on kuulunut niin muuttojen tekemistä kuin siivousta. Se on varmistunut myös tässä hankkeessa. Nuorten toiminnassa kiinnostivat liikunta-, kokki ja toimintakerhot. Kuulin Askeleet polulle -hankkeesta ja hakeuduin siihen mukaan. Pienryhmissä olemme käyneet retkillä. – Yhdessä olemme avanneet kirjekuoria ja ottaneet yhteyksiä tarvittaviin viranomaisiin. Parhaimmillaan se onnistuu, kun asiakkaalla on tukihenkilö, jolla on aikaa kohdata asiakas ja paneutua hänen tilanteeseensa. Nuorisopalveluista vastaajat tunsivat parhaiten Cellarin nuorisotilat ja loma-aikojen toiminnan. Siihen vastanneet nimittäin toivoivat esimerkiksi liikuntaja elintapaneuvontaa. – Lähdimme siitä, että osallistuja itse kertoo omat voimavaransa ja sen, mihin on valmis. Se on antanut minulle todella paljon jaksamista ja käytännön apua arjen pyörittämiseen. Luottamuksellisten keskustelujen avulla voi aueta monia solmuja ja löytyä uusi suunta elämään. Jollei ihmisellä ole kotia, ei hän ole valmis sitoutumaan esimerkiksi päihdekuntoutukseen tai työllistämispalveluihin. Osallistujien monenlaisten haasteiden vuoksi Hautamäki on tehnyt yhteistyötä lukuisten eri tahojen kanssa, kuten sosiaalija terveyspalveluiden edustajien, työllisyyspalveluiden, tuomioistuinlaitoksen, omaisten, vuokranantajien, rikosseuraamuslaitoksen, talousja velkaneuvonnan, poliisin, tullin, ViaDian ja kirkon kanssa. Lasten ja nuorten liikuntakerhot pysyvät samana. Hautamäen työhön on kuulunut kotikäyntejä asiakkaiden luona. Huhtakankaan mielestä vastaajia olisi saanut olla enemmänkin, ja miehiä enemmän heidän joukossaan. – Kokkikerho on tarkoitus pyöräyttää käytiin ensi vuonna pienellä panostuksella, ja katsotaan, miten se herättää kiinnostusta. Hankkeessa mukana olleilta noin 20 asiakkaalta on pyydetty palautetta hankkeesta. Olen ollut mukana myös työvoimatoimiston aktivointisuunnitelmien teossa. Tavoitteena on, että rata olisi valmis tämän vuoden aikana. kertoo, että jokainen osallistuja on ollut mukana omana itsenään. Asiakkaat ovat ottaneet vastuuta elämästään ja saaneet asioita raiteilleen ja näin tarvittavan tuen määrä on vähentynyt, Hautamäki kertoo. Valtaosa eli 89 prosenttia vastaajista oli naisia, ja suurin ikäryhmä olivat 26–45-vuotiaat. Koulun ympäristöön rakennettavalle lähiliikuntapaikalle tulevaa frisbeegolf-rataa aletaan pian suunnitella. Myös pistotarkastuksia on väärinkäytöksien vuoksi pitänyt tehdä, koska joskus kulkukoodin lunastanut kävijä saattaa päästää sisään koodia vailla olevan kaverinsa. – Radasta on ollut jo paljon kyselyitä, ja lapset ja nuoret ovat kyselleet, koska pääsee heittelemään. – On tärkeää jatkossakin saada asiakkaan ääni kuuluviin. – Puolitoista vuotta sitten muutettuani Ikaalisiin olin vaikeassa elämäntilanteessa. Huhtakankaan mukaan tarvitaan vielä luvat Metsähallitukselta ja Puolustusvoimilta. Sitten vielä asuntokin meni alta. • Terhi Palonen IKAALINEN. KESKIVIIKKO 12.10.2022 3 UUTISET Päihdekierrettä ja asunnottomuutta katkaistiin askel kerrallaan Asunnottomuuden kierteen katkaiseminen on ensiarvoista, selvisi Ikaalisissa toteutetussa projektissa. ”Ilman kotia ihminen ei sitoudu” Koti on ihmiselle tärkein paikka. – Kun vanhalla kuntosalilla kävi, oli yksittäisiä kertoja, että siellä oli joku muukin, mutta nyt on aina muitakin. – Hankkeen nimi Askeleet polulle kuvaa sananmukaisesti sen päämäärää, eli askel askeleelta asiakkaille on haettu tukea elämänhallintaan, kertoo hankekoordinaattori Jasmin Hautamäki. Eli tärkeää on, että kodista tullaan ulos ja lähdetään hoitamaan asioita ja tiedetään, kehen voi pulmatilanteissa ottaa yhteyttä. – Pääsääntöisesti palaute on ollut hyvin positiivista. ”Myös kolmas sektori mukaan” Hautamäki toivoo, että projektista on jäänyt pysyviä jälkiä. Hanke sai ESR–hankerahoitusta ja sitä rahoittivat myös sosiaalija terveysjärjestöjen avustuskeskus Stea ja Ikaalisten kaupunki. Näin kuvailee 40-vuotias ikaalilainen asiakas Askeleet polulle -hanketta. – Maastopyöräily on kasvava trendi. Lisäksi toiveisiin kuului muun muassa erilaisia höntsäryhmiä, kuntosaliopastusta, pilatesta ja joogaa. Sote-uudistuksen mukana kuntien valtionosuuksiin on tulossa niin kutsuttu hyte-kerroin, jonka perusteella kunnan toimet terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi vaikuttavat osaltaan valtionosuuksiin. Yhdessä etsimme myös syitä, mitkä ovat kierteeseen vieneet
Kirjoitusten maksimipituus on 2500 merkkiä. Sää suosi matkaamme Etelä-Suomesta hyvin elokuun loppupuolella. Antero Maunula Onko joidenkin elämä tosiaan näin helppoa. Ukrainan kriisin myötä suomalaiset ovat heränneet huomaamaan kotimaisen ruuan arvon erilailla kuin aiemmin. En tiedä kuka meitä kuntalaisia pitää tyhmänä, mutta subventoimme edelleen sähköautojen latausta verovaroista. Suomen puolelta Nuorgamista on matkaa kylään noin 100 kilometriä. Saat yhteyden toimitukseen sähköpostilla toimitus@oivaseutu.fi, soittamalla 03 3143 3170, viestillä tai Whatsapp-viestillä numeroon 044 082 0040. Suunnitelma Pykeijan matkasta kehittyi luettuamme Ilta-Sanomien lehtileikkeen Jäämeren Pykeijasta vuonna 2021. Nuorisotilan voisi ainakin siirtää jonnekin järkevämpään paikkaan. Lisäksi tulonlähdettä saadaan matkailusta. Ymmärrän, jos joku joka tykkää olla koulussa ja haluaa, että koulupäivät pysyisivät pitkinä, mutta suurin osa varmasti haluaa päivät lyhyemmiksi. Lähetä kuva meille, niin voimme julkaista sen lukijoidemme iloksi. Sitä vastoin Suomen puolella Kuusamosta pohjoiseen saa olla tarkkana. 050 554 7394 VINKKAA JUTUNAIHE LUKIJAN KUVAT KIRJOITA MIELIPIDE Haluatko sanoa sanasi paikallisesta asiasta. Parannusehdotukseni on, että joitain päiviä laitettaisiin vähän lyhyemmiksi. Kerro viestissä kuvaajan nimi ja paikkakunta sekä kuvatekstiä varten tietoja kuvasta. Pykeija on nykyisin tärkeä kuningasravun pyynnin ja kasvatuksen keskus. Iltapäivisin mekkaloidaan mopojen kanssa ja roskataan pihaa. Huolimatta tuottajahintojen korotuksesta, moni tuottaja on nousevien kustannusten edessä ahdingossa. Nimi pitää olla toimituksen tiedossa, mutta sitä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. Keke Saatiin sitten autojen latauspiste Hämeenkyrön kunnantalon kulmalla maksulliseksi. Kuluttajien kukkarosta on hankala saada enää kovin isoa siivua tuottajille, mutta olisiko kauppaketjujen mahdollista tinkiä osuudestaan, jotta kotimainen ruuantuotanto saadaan turvattua. Koulupäiviä pitäisi siis lyhentää oppilaiden jaksamisen ja motivaation vuoksi. Meitä kiinnostavat kaikki seutumme asiat: ihmiset, tapahtumat, kulttuuri ja urheilu. Onkin hyvä on väläytellä ajovaloja vastaantulijoille varoituksesta vastaan tulevista poroista. Entä oletko koskaan halunnut koulusta pois aikaisemmin. Voi tulla paniikki, jos harrastus alkaa heti koulun jälkeen. Jemina Jokinen Hämeenkyrön Oikopolun ympäristössä on miltei mahdotonta elää rauhassa, sillä nuoret metelöivät nuorisotilan edessä. Se sijaitsee Etelä-Varangin kunnassa Pohjois-Norjassa. Lapset ja vanhukset pelkäävät kulkea alueella nykyään. Poroja emme tavanneet Pohjois-Norjassa ainuttakaan. Pykeijassa asuu noin 250 henkeä. Kylä säästyi toisen maailmansodan tuhoilta. Toimituksella on oikeus muokata tekstiä. Tuntuvimmin nousi viljan tuottajahinta, joka nousi 74 prosenttia. Jaksaisi myös tehdä läksyt paremmin, jos ei olisi pitkiä koulupäiviä. Eivätkö vanhemmat välitä jälkikasvustaan yhtään. Alueesta on tullut kovin rauhaton paikka. Lähetä mielipidekirjoituksesi osoitteella toimitus@oivaseutu.fi. Kuvat voi lähettää osoitteella toimitus@oivaseutu.fi. Pitkät koulupäivät voivat haitata harrastuksia, esimerkiksi ei ehdi ajoissa harrastuksiin. Tie Pykeijaan on hyväkuntoinen, tosin tiet ovat kapeita ja vuonon sivulla mutkainen.Sää muuttuu nopeasti Jäämerellä. Tuottajahintojen nousu puolestaan näkyy kuluttajahinnoissa, minkä jokainen kuluttaja huomaa nostaessaan ostoskärryyn kotimaisia elintarvikkeita. Ruusuja, risuja, ehdotuksia. Vinkkaa meille jutunaiheesta joko sähköpostilla toimitus@oivaseutu.fi tai soittamalla 03 3143 3170. Onnistuitko taltioimaan upean luontoilmiön, kauniin maiseman tai hassun hetken. Kyläläiset puhuvat Norjaa kotikielenään, mutta kyläläiset sanovat puhuvansa myös kveenin murretta. KESKIVIIKKO 12.10.2022 4 Päätoimittaja katri.linnikko@oivaseutu.fi p. Jopas on Matkalla Jäämeren Varanginvuonossa Varanginvuonon rannalla sijaitsee kalastajakylä Pykeija. Toki jonkin verran kustannusten nousua on saatu siirrettyä myös maatalouden tuottajahintoihin, sillä keskimäärin tuottajahinnat nousivat vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 18 prosenttia. Minun mielestäni koulupäiviä pitäisi lyhentää, koska se helpottaisi koulustressiä ja koulusta tulisi kivempaa, jos olisi vaihteeksi yhdeltä tai kahdelta päättyviä päiviä. Liitä mukaan oma nimesi ja yhteystietosi. Suomalaisia alkoi muuttaa Pohjois-Norjaan 1700–1800-luvuilla Peräpohjolasta. Lihan tuottajahinta nousi 9 prosenttia. Poroja liikkuu laumoina teiden varsilla. Pitäisiko tässä itsekin ryhtyä työttömäksi ja ruveta juopottelemaan, niin pärjäisi paremmin. Tuli oikein hyvä mieli, kunnes näin latauksen hinnan. Matkaa kertyi Jäämerelle mennen tullen reilut 1 700 kilometriä. Opiskelijat lukisivat varmasti kokeisiinkin, kun jaksaisivat lyhyen päivän jälkeen. Kunta tarjoaa siis subventoitua sähköä 1,20 euroa tunnilta. PÄÄKIRJOITUS LUKIJOILTA OTA YHTEYTTÄ TOIMITUKSEEN Tuottajakin tarvitsee osansa Maatalouden kannattavuuden haasteista on puhuttu Suomessa jo pitkään. Pitkät koulupäivät voivat myös aiheuttaa poissaoloja, koska oppilaat eivät jaksa tulla kouluun tai olla koulussa. Esimerkiksi energian hinnannousu on monella tilalla niin iso kuluerä, että kannattavuus on koetteilla. Se saisi molemmat osapuolet tyytyväisiksi. Viimeisen vuoden aikana alkanut raju kustannusten nousu haastaa kannattavuutta entisestään. Kari Pentti Ikaalilainen Kari Pentti matkusti kauas pohjoiseen.. Suomessa tuotettu ruoka on tutkitusti ympäristöystävällistä ja puhdasta, ja suurin osa suomalaisista haluaa ostaa kotimaista ruokaa. Elsa Haldorsen pitää kuuluisaa Jäämeren saunaa. Onko sinulla asiaa toimitukseen. Päivät voivat mennä myöhäisiksi eikä ehdi harjoitella esimerkiksi soittamista, kun pitää valmistautua seuraavaan koulupäivään ja mennä nukkumaan. Voit myös laittaa viestin tai Whatsapp-viestin numeroon 0440 820 040. Muun muassa huoltovarmuus erilaisissa kriisitilanteissa on ymmärretty. Sosiaalitoimisto maksaa vuokran, vesija sähkölaskut ja kaiken päälle juomisenkin. Kylästä löytää myös mainion Bistron, missä pääsee maistelemaan Jäämeren antimia. Vaikka elintarvikkeiden hinnannousu kirpaiseekin kotitalouksia, moni valitsee siitä huolimatta mieluiten kotimaisen vaihtoehdon. Lisäksi maatalous ja elintarvikeala työllistävät ison joukon suomalaisia. Onko mielessäsi aihe, josta toivoisit paikallislehteesi juttua. Omalla, olosuhteisiin nähden suhteellisen edullisella sähkösopimuksellani auton lataus saman tehoisella tolpalla tulisi nyt päiväsaikaan maksamaan noin viisi euroa tunnilta. Napakat Koulupäiviä pitäisi lyhentää Tykkäisitkö, jos koulupäivät olisivat lyhyempiä
Kivien kunnostuksen hoiti Kankaanpään kiviveistämö. Lain mukaan jalankulkijan on pimeän aikana tiellä liikkuessaan yleensä käytettävä heijastinta. Aistihuone ilahduttaa Kurjenmäkikodilla • Riitta Riikola HÄMEENKYRÖ. Näiden lajikirjo on laaja maastohiihtosedistä maratonja suunnistussetiin. Toisinaan penkkiurheilusedät kokoontuvat toreille halailemaan toisiaan ja huutamaan kovaan ääneen. Taidesetien heimo jakautuu kirjallisuus-, kuvataideja musiikkisetien lahkoihin ja edelleen lukuisiin lajeihin. Se on monimuodoton joukko, jolle mieluisin elinympäristö on kisakatsomo. Setien ääntelystä systemaatikot käyttävät yleistermiä horina. KESKIVIIKKO 12.10.2022 5 LUKIJOILTA Kirjoittaja Sakari Ilomäki on paitsi UutisOivan toimittaja myös setäkysymysten itseoppinut kokemusasiantuntija. Sedät voidaan kasvien tapaan jakaa luokkiin, heimoihin, lahkoihin, lajeihin ja alalajeihin. Samalla voi katsella läpi syksyisen valokuvanäyttelyn, joka myös avattiin vanhustenviikon kunniaksi. Nuotion yllä riippuu nokipannu, josta voidaan hyvän tuurin sattuessa saada kahvit kupposiin samalla, kun nautitaan luonnon äänistä Bluetooth-kaiuttimen kautta. Talousjohtaja Keijo Haavisto, Jämijärven Sotaveteraanit ry puheenjohtaja Juhani Rajala ja suntio-hautausmaanhoitaja Pasi Pitkäranta kokoontuivat hautausmaalle.. Eräs tällainen on ajoittain aggressiivinen setätyyppi autoilijasetä, joka ärhäkästä olemuksestaan huolimatta harvemmin liikkuu muulla kuin polttomoottorivoimalla. Näille tyypillisiä ominaisuuksia ovat reviiririidat, kun ne kiistelevät kenttävuoroista joko keskenään tai kentät rakentaneiden ja niitä ylläpitävien kuntien kanssa. Ensin kivet pestiin ja poistettiin vanha maali. Kankaanpään seurakunta ja Jämijärven Sotaveteraanit kunnostivat sankarivainajien muistokivet Jämijärvellä. Sedissä on siis eroja, mutta myös yhdistäviä tekijöitä. Erilaisten setätyyppien jaksollisen järjestelmän rakentaminen vaatisi vuosien huolellisen tutkimustyön mutta karkea luokittelu sujuu tekolonkalta, jos on sellaisen terveydenhoitojärjestelmästä onnistunut saamaan. Huoneeseen pääsee tutustumaan joko asukkaiden kanssa tai itsekseen. Mitään ei saa enää sanoa. Lokakuisen vanhustenviikon kunniaksi hämeenkyröläisen Kurjenmäkikodin Pihlajapolku-kodissa päätettiin vihdoin ottaa kunnolla käyttöön pari vuotta rakenteilla ollut aistihuone. lokakuuta Leijonien kansainväliseen Hyvän Päivään sekä jakamalla heijastimia että ripustamalla niitä puuhun. Heijastimet jakoon on Lions 107 E -piirin yhteinen palveluaktiviteetti. Kuinka hyviä muistoja ne voivat nostaa pintaan ikäihmisen omasta lapsuudesta! Yhdestä huoneen nurkasta löytyy pyykkinarut ja –poikia sekä lakanoita, joita voi asetella kuivumaan lempeän kesätuulen puhaltaessa pumpulipilviä eteenpäin. Puheenjohtaja Juhani Rajala pitää tärkeänä, että Jämijärven Sotaveteraaniyhdistyksen toiminnan päätyttyä jääneet varat vaikuttavat edelleen myös Veteraanien hyväksi. Aistihuonetta on Pihlajapolun henkilökunnan lisäksi ollut toteuttamassa muutama opiskelija, talonmies sekä hoitajien perheet muun muassa käpyjä keräämällä ja puunrunkoja kaatamalla. Jämijärven Sotaveteraanit ry on lopettamassa toimintaansa vuodenvaihteessa ja halusi vielä vaikuttaa paikallisesti sijoittamalla 2 000 euroa kivien kunnostukseen. Löytyypä huoneesta muutama koivunrunkokin sekä koivusta tehty aidanpätkä. Viime aikoina on tehty jonkin verran havaintoja myös sähköautoilusedistä mutta on epävarmaa, onko kyse kokonaan uudesta lajista vai niin sanotusta hybridistä. Se onkin varsin kuvaava, vaikka horinan sisällössä ja äänenvoimakkuudessa on huomattavaa vaihtelua. Vastaavasti jalankulkijan heijastin voi näkyä jo 350 metrin etäisyydellä, parhaiten silloin kun heijastin on kiinnitetty tien puoleiselle sivulle noin polven korkeudelle. Setäluokkia ovat esimerkiksi urheilusedät, joita on useita eri heimoja. Kyröskoskelta voi nyt hakea oman heijastimen. Koska ikääntyneillä ei fyysisten rajoitteiden vuoksi välttämättä ole mahdollisuutta päästä enää ulos luontoon, hoitajat halusivat muiden rakentaa tehostetun palveluasumisen yksikköön huoneen, jossa pääsee kokemaan luonnon kauneutta erilaisin aistein. Pyöräilysetä on usein sonnustautunut ruhoa myötäilevään, tuulenpitävään asuun. Huoneen pienelle pöydälle on aseteltu astioihin tuntoaistia kutkuttavia juttuja, kuten lampaanvillaa ja kauranjyviä. Tärkeä esine huoneessa on myös lankapuhelin, jonka avulla voi muistella vanhoja hyviä aikoja, kun ei tarvinnut olla koko aikaa toisten ihmisten tavoitettavissa. Palloilusetien luokasta voidaan siitäkin erottaa lukuisia heimoja, esimerkiksi jalkapallo-, salibandy-, pesäpalloja kiekkosedät. Hämeenkyrössä on yrityksiltä ja järjestöiltä saatuja heijastimia jaossa runsaat tuhat ja Pirkanmaalla yhteensä noin 20 000 kappaletta. Tämän jälkeen kivien nimet maalattiin fosforimaalilla, joka kestää paremmin sadetta ja muuttuvia sääoloja. Kyröskoskelle nousi heijastinpuu HÄMEENKYRÖ. Jämijärvellä kunnostettiin sankarivainajien muistokivet • Hanna Kenttä JÄMIJÄRVI. Aistihuoneessa on mahdollisuus nähdä metsän vihreitä sävyjä niin seinällä maisemakankaan, lattialla ruohomaton kuin huoneessa olevien kuusten muodossa. Kivien kunnostus tehtiin huolellisesti pohjatöitä myöden. LC Hämeenkyrö Kyröttäret osallistui 8. Kolumni Setäsystematiikan perusteet Osana metsänhoitajaopintojani perehdyin 1990-luvun alussa jonkin verran kasvitieteeseen. Nyt setäikään asti selvittyäni ymmärrän: ikätoverieni luokitteluun esimerkiksi. Niiden on syytäkin olla vikkeliä, sillä niillä on paljon luontaisia vihollisia. Yleensä heimot on melko helppo tunnistaa niiden morfologisen yleishabituksen perusteella. Oman heijastimen voi noutaa Kyröskoskella Valtakadun varressa entisen kuivurin vieressä olevasta Heijastinpuusta. Myös kulttuurisedät muodostavat oman luokkansa, ja sieltäkin on erotettavissa erilaisia heimoja ja lahkoja. Kohtaamistilanteissa lähivaloilla ajava autoilija havaitsee ilman heijastinta kulkevan henkilön vasta noin 50 metrin päästä. Aistihuoneessa istuvat Pihlajapolun asukkaat Saara Ahvenainen, Paula Vulli ja Annikki Unho. Eräs suorittamani kurssi oli kasvisystematiikan luennot. Yhdistys on päättänyt liittyä osaksi perustettavaa Sotien 1939-1945 Pohjois-Satakunnan Perinneyhdistys ry:tä. Valtakunnallisen vanhustenviikon teemana oli “Yhdessä luontoon”. Nämä jakautuvat edelleen lukemattomiksi alalajeiksi, joiden luetteleminen tässä tuottaisi todennäköisesti musiikillisia erimielisyyksiä ja bändeiksi kutsuttujen setäyhteisöjen hajoamisia. Rajaus on perua historiallisesta vääristymästä, joka syntyi kilpaurheilusetien valtakaudella. Alkoholipolitiikan vapautumisen vuoksi joidenkin setien luokittelu on epäselvä. Golfsetiä kaikki setäsystemaatikot eivät lue urheilusetien luokkaan. Urheilusetien pääluokasta erkaantui viestintäteknologian kehittyessä uusi setäluokka: penkkiurheilusedät. Kestävyysurheilusetä on yleiskäsite kypsään ikään ehtineille, yleensä melko epäsosiaalisille sedille, joiden rasvaprosentti on alle viisi. Musiikkisetien lahkosta löytyy esimerkiksi jazz-, pop-, rockja klasarisetien lajit. Nuorena metsäylioppilaana en ymmärtänyt, mihin kaikkeen noitakin oppeja voi soveltaa. Yksi setäluokkia yhdistävä fraasi sekavasta horinasta löytyy. Lattialle rakennetun nuotion sisällä olevat led-valot antavat huoneeseen oikean tulistelupaikan tunnelmaa. Oma lukunsa ovat tiukkoja trikoita käyttävät niin kutsutut spandex-sedät, joita suhahtelee etenkin kasvukeskusten pyöräteillä. Samalla pöydällä on lasipurkeissa erilaisia luonnosta löytyviä tuoksuja, kuten pihkaa ja koivunlehtiä
KESKIVIIKKO 12.10.2022 6 Perheuutiset HÄMEENKYRÖ Kastettu: Siiri Aliisa Kuusisto Kuolleet: Pirkko Annikki Lindstedt 94, Reino Toivo Iivari Kuokkala 82 ja Aija-Leena Jokinen 74. Hartaus klo 15 Jyllinkodeilla Sofiassa. Keskinen * 21.9.1939 Hämeenkyrö † 29.8.2022 Hämeenkyrö Minun aikani on Sinun kädessäsi. Kari Salo, Raija Järvensivu, laulu. 31:16 Rakkaudella kaivaten Jouko Raili perheineen muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu. Kiitämme lämpimästi muistamisesta ja osanotosta suruumme. ke 19.10. IKAALISTEN. p. KOTISEURAKUNNAN TAPAHTUMIA . Jumesniemen vanhemman väen kerho klo 13 koulun ruokalassa. SEURAKUNTA To 13.10. Su 16.10. Osallistumismaksu 10 €, sisältää opetuksen, keittolounaan ja kahvin. Hartaus klo 14 Toivolansaarikodissa. Kultaisen iän kerho klo 11.30, seurakuntakeskus. Sasin seurakuntakerho klo 13.30 Toukolassa. JÄMIJÄRVEN. SEURAKUNTA Ke 12.10. Klo 12 ruokailu, klo 13–14.30 ohjelmaa, klo 14.30 kahvit. Rakkaamme Senja Marjatta HEISKALA o.s. Vahvista ääni toisen maailman. Lahja Siukola ja Aila Tahvanainen. Ke 19.10. ANTTILA OY P. Iltapala. Juha ja Anna Aila, sopr. Pe 14.10. Perhepyhäkoulu klo 16 Olkkarissa. Myötätuuli klo 10 Särkijärven leirikeskuksessa. Ti 18.10. Myötätuuli klo 10 Särkijärvellä. Avoin perhekerho klo 9.30–12 seurakuntakeskuksen alakerrassa. Anna Aila. SEURAKUNTA To 13.10. Suunnattu lapsille, mutta vanhemmat ovat tervetulleita mukaan. Kasari-ilta klo 19.30 Ravintola Sarvessa. Su 16.10. saksofoni Hanna Sourala, klar. 044 724 8360. Vieraana Hanna Ekola. Toivontupa klo 10, vieraana Heikki Ränsi. klo 10.30 alkaen Siiri ja Marko Turunen vuorossa. Messu klo 13 Luhalahden kirkossa. Heikki Salo Ikävöiden Olli ja Terttu Terhi, Olli ja Tita Henna ja Ebba Liisa ja Olavi Timo ja Sophie Jos haluat hyvästellä Antin, olet sydämellisesti tervetullut. Se löytyi -Naistenkahvila klo 18 Isopappilassa. Perhekerho klo 10, vanha pappila. Rakas veljemme Olli Kalervo NIINIMAA * 3.5.1952 Suodenniemi † 5.9.2022 Ylöjärvi Kauniit muistot voimaa antaa surun raskaan hiljaa kantaa. Kauppias Antti Kalervo NURMI * 11.7.1944 Ikaalinen † 3.10.2022 Ikaalinen Kalastaja, yöllä on pimeää Tähdet sammuvat ylläsi kipunoi Kalastaja, älä pelkää mitään Hyvää matkaa mä sinulle toivon Kyllä aallot sua kannattelee. Luhalahden kirkon laulajat. Perheiden ilta klo 18, srktalolla. Valtakatu 40 p. Srk-koti. Säynäjäkangas. klo 13. mennessä ruokailujen vuoksi. Keittolounas. Messu kirkossa klo 13, Karvonen, R.Raikaslehto. Muistotilaisuus läheisten kesken.. Ke 19.10. Tiedustelut ja yhteistaksikyydit: Johanna Graeffe p. Pidempi lista toiminnasta on seurakunnan nettisivuilla. 044 724 8311. Jos sijaltain en nousisi, taivaaseen ota tykösi. Messu klo 10 Ikaalisten kirkossa. Lähetyskoulutus ja virkistyspäivä klo 9–15. To 13.10. Kultaisen iän kerho klo 10 Luhalahden kirkossa. Kukkatervehdyksenä yksi leikkokukka. Israelilaisten tanssien päivä Särkijärvellä klo 10–14. Tulossa: La 22.10. Siunaustilaisuus Ikaalisten kirkossa la 22.10. 03 371 5205 39200 Kyröskoski www.hautauspalvelumakipaa.fi • Hautaustoimisto • kukkasidonnat • pitopalvelu A. Ilmoittautuminen virastolle 044 713 3569 21.10. To 20.10. Kotorinteen seurakuntakerho klo 14 Kirkkoahteen ruokalassa. Ehtoollishartaus, Risto Takkinen. Su 16.10. Armollista ilta klo 18 seurakuntakeskuksessa. Päivä alkaa aamumessulla klo 9 Kankaanpään kirkossa, siitä siirrymme seurakuntasaliin aamukahville. Juha ja Anna Aila, mus. JÄMIJÄRVI Kastettu: Evelyn Liisa Ester Harjula HÄMEENKYRÖN. Rakkaudella kiittäen ja kaivaten Mirja Sari, Anders Joachim, Alexander Juha-Pekka, Marina Viivi, William Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Ps. Messu klo 10 Mäntyrinteen kappelissa, Mätäsniemi. Ikävöiden siskot ja veli perheineen Kiitokset Ylöjärven terveyskeskuksen vuodeosaston henkilökunnalle veljemme hyvästä hoidosta. Rukouspiiri ja aamupala klo 8 Isopappilassa. Pitkänen. To 20.10. Lämmin kiitos osanotosta. Mukana Lea Jokinen, joka neuvoo vanhusten terveellisestä ruuasta. Säynäjäkangas. 050 471 5898, 0400 898 392 Tunnelikuja 3, Hämeenkyrö • www.hautaustoimistoanttila.fi Rakkaamme Reino Toivo Iivari KUOKKALA * 1.1.1940 Hämeenkyrö † 11.9.2022 Hämeenkyrö Levolle lasken, Luojani, armias ole suojani. La 29.10. Mamma, Pappi ja Papat. Ilmoittautuminen virastoon viim
Monelle ikaalislaiselle Palamuse on ennestään tuttu, sillä se on ollut Ikaalisten seurakunnan ystävyyskunta jo Viron itsenäistymisen ajoilta 1990-luvun alusta. Olipa ohjelmistossa lisäksi kaksi eestiläistä perinteistä kuorolaulua: Oi sinä armas isänmaa eli Mu isamaa on minu arm ja Tästä me miehet lähemme eli Hakkame, mehed, minenma. Sillä on siis väliä, kuinka elämääni elän. Paasikivi. Millaisia jälkiä me ylipäätään jätämme jälkeemme täällä eläessämme. Sen selässä matkat taittuvat mukavasti ja kuntokin kohenee. Torstaina 13. Anteeksipyyntö on paikallaan ja asia näin helpottuu. Viron kansallisen liikkeen liikekannallepano tapahtui 1869 Tartossa järjestettyjen laulujuhlien yhteydessä. Leijona kysyi ketulta: mikset sinä ole tullut luokseni kunnioitusta osoittamaan. Kuoromme esiintyi markkinapäivänä Palamusen keskiaikaisessa kivikirkossa, jonne oli kokoontunut kuulijoita lähes kirkon täydeltä. Onko siis sillä väliä, kuinka elän. laulujuhlat järjestetään Tallinnassa heinäkuussa 2024. Tapahtuma oli houkutellut sankoin joukoin markkinatunnelmasta kiinnostuneita vierailijoita. Kuoron matka oli ajoitettu ajankohtaan, jolloin Palamusessa vietettiin perinteisiä, jokavuotisia Paunveren markkinoita. Ajankohdan pitkän ajan keskiarvo +82.87 m. Polkiessani tieuralle jää jäljet. lokakuuta kello 18 vieraana kahvilassa on laulaja-kirjailija Hanna Ekola. Tällä tiellä syntimme on sovitettu, vaikka olemmekin kauttaaltaan ”arpien” peittämät. Arto Ojakoski Ikaalisten Mieslaulajat ry:n sihteeri Ikaalisten Mieslaulajat esiintyivät Palamusen kirkossa. Palamusen kunta, jossa on noin 2 000 asukasta, tunnetaan historiassa jo 1240-luvulta. Luojamme kaikkinäkevien silmien alla mietin silloin tällöin, että tulikohan sitä toimittua oikein. Satapirkan Sähkö Oy Jumalan kämmenellä Pari vuotta sitten hankin sähköpyörän. Ulkona kahdella eri esiintymislavalla oli musiikkiesityksiä ja kansantanssia. Omatunto, Jumalan ääni sisimmässäni laittaa pohtimaan, millaisia jälkiä olenkaan jättänyt. Joukkoon mahtui myös muutama viihdemusiikin kuorosovitus. Suomi ei saanut neuvotteluissa tavoittelemaansa Repolan eikä Porajärven kuntaa, mutta sai sen sijaan Petsamon. Virossa kuorolaululla on pitkät perinteet. KESKIVIIKKO 12.10.2022 7 ELÄMÄNMENO Kouluruoka AURINKO Ke nousee 8.02 laskee 18.24 To nousee 8.05 laskee 18.21 Pe nousee 8.07 laskee 18.18 La nousee 8.10 laskee 18.15 Su nousee 8.13 laskee 18.12 Ma nousee 8.15 laskee 18.09 Ti nousee 8.18 laskee 18.05 KYRÖSJÄRVI Kyrösjärven pinnan korkeus tiistaina +82.88 m. Kirkkoesiintymisen päätteeksi Sibeliuksen Finlandia-hymni kaikui arvokkaasti eestiläiselle yleisölle. Esitettävään ohjelmaan valittiin perinteisiä suomalaisia isänmaallisia kuorolauluja sekä Ikaalisiin ja Kyrösjärveen liittyviä kappaleita. Hienointa on ollut päästä luontoon, Pirkan uralle. Tartto tunnetaan paitsi entisenä Hansa-kaupunkina myös yliopistokaupunkina. RaakkuRock soi Pinsiössä HÄMEENKYRÖ. Ikaalisten Mieslaulajat, joka hiljattain vietti 70-vuotisjuhliaan, valmistautui matkaan jo hyvissä ajoin. Tahdon löytää jalanjäljet Mestarin. Runsaan yleisön joukossa oli myös paljon ikaalislaisia kävijöitä vuosien perinteellä. Toinen esiintymisemme oli samana päivänä kirkon viereisellä ulkolavalla, jossa lauloimme hieman kevyemmän ohjelmiston. Mutta kun teen väärin, aiheutan sisäisiä haavoja lähimmäiseni mieleen ja sieluun. Pinsiössä järjestetään 22. Ekola saatetaan muistaa 1990-luvun hitistä Villihevosia. Kettu oli seuraillut tapahtumia luolan suulla. Tahdon olla uskollinen loppuun asti, kunnes Herran näemme kasvoista kasvoihin.” Kristityn elämä on Jeesuksen jalanjäljissä kulkemista. Ehkä hieman liioitellen voidaan sanoa, että virolaiset lauloivat itsensä kansakunnaksi. Kipeätkin tunnon haavat paranevat, kun pyydän anteeksi, mutta arvet jäävät. Kuva: Marjo Ojakoski www.oivaseutu.fi Hämeenkyrö Ma: Uunimakkara, perunasose, salaatti Kasvis: kasvis-papukroketti Ti: Broilerikeitto, pehmeä leipä Kasvis: juuressosekeitto +raejuusto Ke: Tonnikala-kasviskiusaus , salaatti Kasvis: eggie-kasviskiusaus To: Broilerikastike, peruna, keitetty kasvis Kasvis: eggie-kasviskastike Pe: Kinkkupasta, salaatti Kasvis: papu-pasta Ikaalinen Ma: Possukastike, perunat, jäävuori-kukkakaali-paprikasalaatti Ti: Kasvismakaronilaatikko, vihreä salaatti Ke: Makkarakeitto, grahamsämpylä, juusto, luomukurkku To: Broileriwokki, riisi, hedelmäinen salaatti Pe: Kalapuikot, perunat, kermaviilikastike, vihersalaatti Jämijärvi Ma: Lihaperunasosevuoka, punajuuret, salaatti Ti: Italialainen kanapata, perunat/riisi, salaatti Ke: Lasagne, kaali-ananassalaatti To: Kalakeitto, karjalanpiirakka, munavoi, jogurtti Pe: Pyörykät, perunat, kastike, riisisalaatti Menovinkit Hanna Ekola vierailee Naistenkahvilassa HÄMEENKYRÖ. Markkinat olivat täynnä värejä ja tuoksuja. Pahat sanat myrkyttävät, hyvät sanat kannustavat ja rohkaisevat. Illan isäntänä Kari Salo. Iltapala, musiikki, yhdessäolo… Ikaalisten Mieslaulajat konsertoivat Virossa Ikaalisten Mieslaulajat teki 16.–18. Yövyimme kaksi yötä Tartossa, jossa teimme myös opastetun kierroksen kaupungin nähtävyyksiin. Onko asiaa mahdollista korjata. Aiheena: ”Vahvista ääni toisen maailman.” Musiikissa Raija Järvensivu. Viron toiseksi suurimpaan kaupunkiin Tarttoon on matkaa noin 40 kilometriä. Naistenkahvilassa Hämeenkyrön Isopappilassa voi tavata kahvikupposen äärellä toisia naisia ja kuunnella mielenkiintoista esitystä. Tapahtuman tarkoitus on tuoda iloa ja valoa muuten niin pimeään vuodenaikaan. Tämän jälkeen Leijona toipui. Lukuisissa myyntikojuissa Palamusen kirkon ympäristössä laajalla alueella oli tarjolla kaikkea aina ruoasta ja kasveista käsitöihin ja vaatteisiin. Sade ne sitten aikanaan muokkaa näkymättömiin. Tapahtumaa järjestää Pinsiö-Seura ry.. Matkaoppaanamme toimi monien Viron matkojen kokemuksella Esko Tapiainen. syyskuuta esiintymismatkan Viroon, tarkemmin sanottuna Palamusen kuntaan. Vuohi, lammas ja vasikka vuorollaan menivät Leijonan puheille. Pyöräillessä kehkeytyy mielessäni myös monenmoisia aatoksia. K. Juoksutusmäärä 53 m 3 /s. Menneinä vuosikymmeninä kuoro on tehnyt useita menestyksellisiä konserttimatkoja Viroon ja muihin Euroopan maihin, kuten Ranskaan, Itävaltaan, Saksaan ja Unkariin. Lähimmäisemme asemaan asettuminen on Vapahtajamme jalanjäljissä kulkemista. Ikävä kyllä, useimmiten tehtyä ei saa enää tekemättömäksi. Miikka Salo Jäljet ARMOLLISTA-ilta Ikaalisten srk-keskuksessa to 13.10. Hänet tunnetaan nykyisin hengellisten laulujen esittäjänä sekä puhuttelevien runojen ja surukirjojen kirjoittajana. Tänäkin vuonna kuoron harjoitukset jatkuvat Ikaalisten kansalaisopiston kurssina, jonne uudet laulajat ovat tervetulleita. Autossamme oli eräskin rouva, joka on käynyt vuosittaisessa tapahtumassa kahtenakymmenenä vuotena. Laulujuhlat on järjestetty sittemmin säännöllisin väliajoin Tallinnassa ja seuraavat jo 28. Tarton yliopiston liepeillä on sotahistoriallisena kohteena tunnettu Tarton ylioppilaskunnan talo, jossa neuvoteltiin Tarton rauhana tunnettu rauhansopimus itsenäistyneen Suomen ja Neuvosto-Venäjän välillä 1920. Varajohtajana toiminut Lasse Hämekoski korosti puheessaan kuoroveljeyden ja yhteishengen merkitystä, joka näkyy niin kuoron yhteisillä matkoilla kuin myös esiintymistilanteissa. Ajankohdan alaraja +2.2 m. Mitä tulikaan tehtyä tai jätettyä tekemättä. Ovatko aiheuttamani jäljet hyviä vai huonoja. Suomen valtuuskuntaa neuvotteluissa johti J. Vuorisaarnassaan Mestarimme opettaa: kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Ikaalisten Mieslaulajien johtajana toimi Riitta Peurala. Kettu tokaisi, että huomasin eläinten jäljet, jotka menivät luolaan, mutta en nähnyt yhdenkään tulevan takaisin. klo 18. Illan teemana on ”Löysin lohdun”. lokakuuta blues-henkinen RaakkuRock jo kolmatta kertaa. Laulujuhlat olivat siten virolaisten ensimmäinen isänmaallinen joukkotapahtuma. Aisopoksen sadussa kuningas Leijona sairastui ja kutsui muut eläimet luolaansa kuulemaan viimeisen tahtonsa. Palamuse sijaitsee Viron itäosassa Jõgevan maakunnassa. Pekka Simojoen laulussa ovat sanat: ”Tahdon elää tämän päivän rohkeasti. Pysyttelen ulkona, kunnes näen sisään menneiden eläinten palaavan. Tapahtuma on K18, mutta edellisenä iltana salissa järjestetään nuoremmille halloween-disco, joten kaikki pääsevät nauttimaan kauniista koristeluista
Alun perin tiloissa opeteltiin korjaamaan maatalouskoneita. – Kuuluvuusalueen reuna-alueilla toimivuus saattaa edellyttää käyttäjiltä pienimuotoisia antenniratkaisuja. Alueella on jo ennestään otettu maa-aineksia ja tarkoitus on maa-ainesten oton ohella maisemoida alue harjumaisemaan sopivaksi. – Vieraillessamme hiljattain opiskelijoiden kanssa Kemiran laitoksella kuuntelimme ensin tunnin verran esitelmää heidän työturvallisuusohjeistaan, Toivonen havainnollistaa. – Ymmärrettävästi puiden kaataminen herättää monenlaisia ajatuksia ja tunteita, mutta mahdollisen syysmyrskyn tullessa huonokuntoiset kuuset saattavat kaatua, joten seurakunta joutuu ne kaatamaan suunnitelmallisesti ennen kuin mahdollisia vahinkoja aiheutuu, seurakunta tiedottaa. Jokaisella suomalaisella on oikeus viestinnän peruspalveluihin. Yleispalveluanalyysi on parhaillaan käynnissä ja uudet päätökset tehdään syksyn aikana. Mikäli ne eivät jollain alueella toteudu, voi Traficom määrittää alueelle yleispalveluvelvoitteen, jossa yksi operaattori velvoitetaan takaamaan toimivat palvelut. Kaadettujen pihtakuusien tilalle istutetaan puita, muttei enää tänä vuonna. – Siirrämme kivet takaisin heti, kun se on mahdollista. Prosessiosastosta tuli peruskorjauksen myötä kokonaisuutena viihtyisämpi ja toimivampi, Toivonen toteaa. Alkuperäisen käyttötarkoituksen perintönä osaston laitesalin yhdellä seinällä on jälleen iso oviaukko, joka remontin yhteydessä avattiin uudelleen. Mikäli kuuluvuudessa on ongelmia, kehottaa Saari ensin ottamaan yhteyttä omaan operaattoriin. Kynnös sai Mouhijärven yhteiskoulun urakan HÄMEENKYRÖ. Pihalle täytyy mennä puhumaan. Hautakiviä siirretään ja säilytetään väliaikaisesti muualla kuin niiden omilla paikoilla, jotta ne eivät vahingoittuisi. Koska langattomat puhelinyhteydet koetaan Varpeella epäluotettaviksi, on moni kyläläinen säilyttänyt vanhat lankapuhelimet hätätapausten varalta. Isoviita on ollut yhteydessä operaattoreihin ja niistä on selvitetty, mikä tukiasema välittää puhelut. Asioita on luvattu korjata esimerkiksi suuntaamalla uudelleen tukiasemien keiloja, mutta muutosta ei ole tapahtunut. Ohjeita on saatavilla myös Traficomin internet-sivuilla. Kyseessä on avaamaton maa-ainesottoalue, joka ei sijaitse pohjavesialueella. Ajankohta on nyt sopivin puiden kaatamiselle, kun hautojen kesäkukat ovat poissa. – Näin pystyimme siirtämään kaikki työsalin laitteet samaan osaan tiloja ja opetustilasta tuli yhtenäisempi, Toivonen kertoo. – Koneiden ja laitteiden siirtäminen onnistuu jatkossa sujuvammin, Toivonen toteaa. Niissä liikkuva datamäärä on aivan erilainen kuin puheluissa. Täytyykö yleispalveluvelvoite. Ne näyttivät ulospäin ihan hyvältä, mutta olivat sisältä aivan lahoja. Pari vuotta sitten Liisa-myrsky kaatoi puita vanhalla hautausmaalla. – Ne olivat samoja isoja pihtakuusia. – Ymmärrän kyllä huolen. – Meillä tilanne paheni entisestään sen jälkeen, kun asensimme ikkunoihin kolminkertaiset lasit. – Käytännössä ongelmat yleensä korjautuvat operaattoreiden vapaaehtoisen toiminnan kautta. Rakennustoimisto Pekka Kynnös Oy on valittu Mouhijärven yhteiskoulun urakoitsijaksi. Opettamista tämä helpottaa, koska jatkossa työskentely on selkeämpää, kun koneet ja laitteet ovat paremmassa järjestyksessä. Niissä mainitaan, että puhelinliittymän on toimittava yhdessä pisteessä kotona tai yrityksen toimipaikassa. Iisakin prosessiosaston peruskorjauksen valmistumista juhlistettiin maanantaina 10. Työturvallisuusnäkökulman tärkeyden opettaminen onkin yksi keskeisimmistä prosessitekniikan koulutuksen tavoitteista. Myrskyssä ne olisivat kaatuneet, Ylivakeri sanoo. Lupajaosto myönsi luvan 100 000 kuution ottamiselle kymmenen vuoden aikana 1,85 hehtaarin alueelta. Ylinikkilä huomauttaa, että kupari on poistumassa kaikkialta Suomesta ja osaltaan IPP on pitkittänyt niiden purkamista. Johtava asiantuntija Merja Saari Traficomilta kertoo, että yleispalveluvelvoite voidaan asettaa, mikäli palveluiden saatavuudessa tietyllä alueella ilmenee tosiasiallisia puutteita eikä mikään operaattori korjaa tilannetta vapaaehtoisesti. Peab Industri Oy sai ottoluvan Ylöjärven vastaiselle rajalle vastapäätä kolmostien ja Pentinmaantien risteystä. Hiljattain valmistuneessa remontissa tiloista muun muassa poistettiin väliseinä. Kokonaisuuden tavoitehinnaksi on asetettu 10 501 000 euroa. Tätä Isoviita pitääkin hieman huvittavana. Rehtori Joni Liukkonen totesi prosessiosaston saaneen siistit ja toimivat tilat, joissa tavarat ovat paikoillaan ja eri toiminnoille hyvät puitteet. – Tilat pysyivät samalla paikalla, missä ne ovat pitkään olleet mutta olivat ennen peruskorjausta niin sanotusti alkuperäisessä kunnossa, kertoo prosessitekniikan opettaja Hanna Toivonen. Lain mukaan kaikilla kuluttajilla ja yrityksillä on oikeus saada tietyt kohtuuhintaiset ja toimivat viestinnän palvelut, eli yleispalvelut. Käytännössä yleispalvelua tarjotaan matkaviestintäverkon liittymillä. – Käytössä oleville laitteille saatiin paremmin työskentelytilaa. Luulisi, että puheluiden kaltainen perusasia saataisiin kuntoon, kun isommatkin tietomäärät liikkuvat. Sasky on peruskorjannut opetustilojaan muun muassa Ammatti-instituutti Iisakissa, missä maanantaina vietettiin uudistetun prosessiosaston avajaisia. Asia koskee kuitenkin pientä ihmismäärää, alle kymmentä tilaajaa. Tiloihin ei ole tätä ennen tehty oleellisia muutoksia sen jälkeen kun ne muutettiin prosessiosastoksi 1960-luvun puolivälin tienoilla. Perusteena oli, että vanha ottamisalue ei ole merkittävästi laajentunut. Huonokuntoisia puita kaadettiin kirkonmäeltä ja vanhalta hautausmaalta jo keväällä. – Operaattori voi tarjota yleispalvelua valitsemallaan tekniikalla. UutisOiva kertoi Juhtimäen ongelmista 21.9. Saari täsmentää, että tämän pisteen tulee sijaita sisätiloissa. Työt tehdään parin viikon sisällä. lokakuuta. Iisakin remontissa kohenivat nyt prosessiosaston tilat • Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ. Toinen lupa myönnettiin yksityiselle maanomistajalle Ikaalisten vastaiselle rajalle noin kilometri Hämeenkyrön lentokentältä pohjoiseen. Opiskelijoita apuna remontoimassa Remontin urakoi Tampereen Insinööriurakoitsijat Oy ja remontissa oli apuna myös Iisakin omia opiskelijoita sähköpuolelta ja talotekniikan osastolta. KESKIVIIKKO 12.10.2022 8 UUTISET Puhelimet pätkivät myös Varpeella – netti sentään toimii • Tuukka Olli IKAALINEN. Elinympäristölautakunnan lupajaosto myönsi luvan ja salli myös toiminnan aloittamisen mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta. Kuparia ei ole asennettu varmaan viiteen vuoteen. Tilojen selkeys parantaa myös työturvallisuutta, johon prosessiteollisuuden työpaikoilla kiinnitetään erityisen tarkkaan huomiota. Kanervat istutetaan paikoilleen, seurakunnan kiinteistöja hautaustoimen työnjohtaja Paula Ylivakeri kertoo. Tämä huolettaa kylällä, sillä yhteyksien saaminen ulkomaailmaan uhkaa vaikeutua. Hämeenkyrön vanhalta hautausmaalta kaadetaan vanhoja kuusia. Pihtakuusia uudet puut eivät tule olemaan, eikä puita istuteta täsmälleen entisten paikoille. Yleispalveluvelvoite ei siis edellytä yleisesti maastokuuluvuutta alueella, vaan velvoite koskee vakituisia asuntoja ja yritysten toimipaikkoja. Uutta lyhyttä pätkää kuparia ei kannata tehdä. Saari ei kuitenkaan usko, että pelkästään puhelinlankojen purkaminen riittää perusteeksi. – Käytössä on äly-tv ja netti. Valinnan teki Sastamalan tekninen lautakunta. Hämeenkyrön vanhalta hautausmaalta kaadetaan huonokuntoisia puita • Anne Salminen HÄMEENKYRÖ. Niiden kesken on pientä eroa, mutta perusongelma, eli huono kuuluvuus on sama kaikilla. Yhdistymättömät ja pätkivät puhelut ovat tuttua myös toisella puolen Ikaalisia, Varpeella. Lupaa haettiin toiminnan aloittamiselle mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta. – Uutta kasvillisuutta kyllä istutetaan, mutta se menee ensi vuodelle, Ylivakeri sanoo. Tekninen johtaja Pekka Ylinikkilä IPP:ltä kertoo, että Varpeelta on tullut aiheesta yhteydenottoja. Selkeyttä ja järjestystä on parantanut sekin, että vanhoja, opetuskäytöstä poistettuja laitteita vietiin pois. Kilpailutuksessa tarjouksia urakasta tuli neljä, joista Kynnöksen tarjous todettiin edullisimmaksi. Netti sen sijaan toimii. Talvella se on pikkuisen hankalaa, jos joutuu tekemään muistiinpanoja hanskat kädessä. Ikaalisten Juhtimäki ei ole ainoa alue seudulla, jossa matkapuhelimen käyttö on ongelmallista. Hämeenkyröön myönnettiin kaksi maa-ainesten ottolupaa HÄMEENKYRÖ. Ne toimivat hyvin. Vanhan kappelin lähistöllä on puolen tusinaa erittäin huonokuntoista pihtakuusta, jotka voivat olla vaarallisia hautausmaalla vieraileville ihmisille sekä siellä oleville muistomerkeille. Hanke toteutetaan projektinjohtourakkana, johon kuuluu uudisrakennuksen tavoitehinta, kiinteähintainen purku-urakka ja kiinteähintainen väistötilaurakka. Varpeella asuva Reijo Isoviita kertoo, että hänellä on ollut käytössä useiden operaattoreiden liittymiä. Mikäli se ei auta, kehottaa hän ottamaan yhteyttä Traficomin neuvontaan. Leppäkoski siirtää ilmajohtoja kaapeliin omalla tahdillaan ja me puramme vanhoja kuparijohtoja. Hämeenkyröön on myönnetty kaksi uutta maa-ainesten ottolupaa. Lupa myönnettiin 110 000 kuution otolle kymmenen vuoden aikana noin kahden hehtaarin alueella. Loppuvuodesta tilanne on muuttumassa, sillä IPP on ilmoittanut käärivänsä kuparilangat pois. Hän kertoo naapureiden kokeneen samoin. Suunnitelmana on, että viimeiset kuparit IPP:n alueelta puretaan vuoden 2026 aikana. Muutoksista näkyvin ainakin ulospäin lienee oviaukon laajentaminen alkuperäiseen kokoonsa.
Konikallion tuulivoimapuiston rakennuskielto hyväksyttiin, Tevaniemen kielto kaatui • Terhi Palonen IKAALINEN. Se on tehty arviointiselostuksen, siitä annettujen mielipiteiden ja lausuntojen sekä yhteysviranomaisen eli elyn oman tarkastelun pohjalta. Lautakunnan puheenjohtaja Petri Jokinen (ps.) esitti, ettei lautakunta hyväksyisi rakennuskieltoja. Valinta tehdään kolmesta vaihtoehdosta Tevaniemen tuuli Oy suunnittelee Tevaniemen alueelle enintään yhdeksää teholtaan 8–10 megawatin tuulivoimalaa. Hankkeen toteuttaminen voitaisiin aloittaa heti, kun tuulivoimaosayleiskaava on saanut lainvoiman, rakennusluvat on myönnetty ja rakennussuunnittelu on tehty. Esitykset Tevaniemen ja Konikallion tuulivoimapuistojen osayleiskaava-alueiden rakennuskiellosta jakoivat Ikaalisten ympäristölautakunnan. Jokisen esityksen kannalla oli Henna Koivisto (ps.). – Linjauksen varrella sijaitsevat rakennukset on liitetty vesiosuuskunnan vesihuoltoverkkoon, eikä maakaapelin rakentaminen vaikuta talousveden laatuun. Kielto olisi voimassa viisi vuotta, mutta kuitenkin enintään siihen asti, että alueelle vireillä kaava on saanut lainvoiman. YVA:ssa todetaan, että vaikutus pohjavesiin on kohtalainen tai suuri Ylihaveri sanoi. Huhtinen totesi, että rakennusaikaiset meluvaikutukset ovat paikallisia ja lyhytkestoisia, eivätkä ole merkittäviä. Päätös edellyttää sekä kaupunginhallituksen että kaupunginvaltuuston hyväksyntää. – Lähes kaikki tuulivoimalan osat voidaan kierrättää. Lautakunnan jäsen Riitta Kivikartano (ps.) oli asiassa esteellinen, ja asian käsittelyyn osallistui hänen varajäsenensä Koivisto. Sitowisen edustaja Timo Huhtinen antoi yleisötilaisuudessa laajan selvityksen hankkeen vaikutuksista. Huhtisen mukaan tiedot asukaspalautteesta löytyvät YVA-selostuksesta. Pohjaesityksenä lautakunnassa oli, että molemmille alueille määrättäisiin rakennuskielto. Konikallion rakennuskielto hyväksyttiin äänin 3–2. Näitä ja monia muita kysymyksiä esitettiin viime tiistaina Tevaniemen tuulivoimapuiston ympäristövaikutusten arviointiselostuksen yleisötilaisuudessa Ikaalisissa. Miksi melumallinnukset on tehty 6 megawatin voimaloille, kun lupaa haetaan 10 megawatin voimalalle. Jokisen hävinnyttä esitystä kannatti Kivikartano. Ympäristölupaa vaaditaan Useissa yleisökysymyksissä penättiin hankkeelle ympäristölupaa ja etenkin kaupungin haluttiin edellyttävän sitä. Ympäristövaikutusten selostuksen on laatinut konsulttityönä Sitowise Oy Tevaniemen tuuli Oy:n toimeksiannosta. Kielto määrättiin Konikallioon, mutta Tevaniemen alue ei sitä saanut. – Mielipiteissä voi ottaa esimerkiksi kantaa siihen, onko arvioita toteutettu niiltä edellyttävällä tavalla, onko vaihtoehtoja selvitetty ja vertailtu tasapuolisesti ja onko selostus ymmärrettävä ja havainnollinen, Hakala vinkkasi. Ylihaveri oli huolissaan myös tuulivoimapuiston lähellä sijaitsevien kiinteistöjen arvon laskusta. KESKIVIIKKO 12.10.2022 9 UUTISET Tevaniemen tuulivoimalan tilaisuudessa kannettiin huolta pohjavesistä ja melusta Tilaisuudessa haluttiin hankkeelle ympäristölupa. Voimalat näkyvät maisemassa selvästi, ja niistä tulee viljelysmaisemaan uusi ihmisen muovaama kerros. Hakala arvioi, että ely-keskus antaa päätelmän arviointiselostuksesta alkuvuoden aikana. Kivikartano jätti päätökseen kirjallisen eriävän mielipiteen. Tuulivoimalahankkeelle pitää hakea ympäristölupa. – Ely-keskus johtaa YVA-arviointia. – Tärinä on hyvin epätodennäköistä yli kilometrin etäisyydellä voimalasta, Huhtinen sanoi. – Mallinnusten perusteella toiminnan aikaiset meluvaikutukset eivät kummassakaan hankevaihtoehdossa ylitä valtioneuvoston asetuksen asumiselle ja loma-asumiselle annettuja melutason ohjearvoja. Kuvauspaikka sijaitsee maakunnallisesti arvokkaalla maisema-alueella. Onko pohjavedet huomioitu hankkeessa. Hankkeen rakentamisella on vähäisiä vaikutuksia pohjaveteen. Tuulivoimala-alue on noin 1 200 hehtaaria. Ely-keskuksen päätelmä on merkittävä askel hankkeen etenemiselle. Jos kaikki tarvittavat luvat saadaan, rakentaminen voisi alkaa aikaisintaan vuonna 2023 ja sähköntuotanto 2024. Vaikutukset pintavesiin ja kalastoon ovat vähäisiä ja lyhytkestoisia, Huhtinen kertoi. Voimaloiden purkamisen jälkeen perustukset jätetään paikalleen maisemoituna, Huhtinen kertoi. YVA-selostuksessa hankkeen vaikutukset maisemaan arvioidaan kohtalaisiksi. Tevaniemen tuulivoimahankkeen kuvasovite Miettisestä, josta etäisyys lähimpää voimalaan on noin 4,9 kilometriä. Alueelle suunniteltujen voimaloiden kokonaiskorkeus on enimmillään 280 metriä. Lautakunnan jäsenistä myöskään Valtteri Kauppila (kok.) ei osallistunut tämän asian käsittelyyn esteellisenä. Riitta Kivikartano halusi tarkempaa tietoa voimaloiden melumallinnuksesta ja piti niitä virheellisinä. ”Mielipiteitä odotetaan” Lakimies Maria Hakala Pirkanmaan ely-keskuksesta muistutti, että YVA on tärkeä ympäristönsuojelun ohjauskeino, mutta kyse ei ole luvasta. Pidän tätä menettelyä riittävänä. marraskuuta saakka. Kuvauspaikan kohdalla hanke muuttaa maisemaa merkittävästi. Paikalla oli noin 40 hankkeen etenemisestä kiinnostunutta. – Palautteen sai lähettää netin kautta ja siitä tiedotettiin UutisOivassa. Tulee kuitenkin huomioida, että järven kohdalla melu leviää laajemmin kuin metsäalueella, Huhtinen sanoi. Kaupunki antaa arvioinnista lausunnon, ei päätöstä. Hakala toivoi, että selostuksesta saataisiin mahdollisimman paljon yleisöpalautetta. Rakentaminen kestäisi noin vuoden. Pohjaesitysten mukaan rakennuskiellon määrääminen kaavoituksen ajaksi on tarpeen, jotta alueille kohdistuvilla mahdollisilla rakennuslupahakemuksilla ei vaikeuteta kaavojen laadintaa ja tuulivoimahankkeiden toteuttamista tarkoituksenmukaisena kokonaisuuksina.. Miten tuulivoimaloiden rakentaminen menee lain kanssa yhteen. Sähkösiirtoverkot tullaan tekemään maakaapeloinnilla, Heiskala totesi. Ympäristövaikutusten arviointiselostuksessa on kolme vaihtoehtoa: vaihtoehdossa yksi alueelle rakennetaan 9 tuulivoimalaa ja vaihtoehdossa kaksi rakennetaan 8 tuulivoimalaa. Hänen mukaansa Ruotsissa tehdyt tutkimukset osoittavat, että kiinteistöjen arvot tuulivoima-alueilla romahtivat. Huolta yleisössä kannettiin myös voimaloista niiden elinkaaren loputtua. Jos tuulivoimakaava on saanut lainvoiman ja YVA:ssa todettu mallinnus ei mene oikein esimerkiksi melun tai vällkeen osalta, voidaan edellyttää ympäristölupaa, totesi kaavoituspäällikkö Mäkelä. Ylihaveri ihmetteli, että YVA:nmallinnukset koskevat kuuden megawatin voimaloita, mutta alueelle voitaisiin rakentaa kymmenen megawatin voimaloita. Tilaisuuden alussa hankkeen vetäjän, Tevaniemen tuuli Oy:n edustaja Antti Heiskala kertoi, että hankkeen vetäjät haluavat jakaa hyvää mahdollisimman laajasti ja toteuttaa sellaisen hankkeen, joka on mahdollisimman helposti ikaalilaisten hyväksyttävissä. Sähkö siirrettäisiin noin kahdeksan kilometriä pitkällä maakaapelilla. Huolta pohjavesistä Johanna Ylihaveri muistutti, että vesilaissa säädös pohjavesien pilaamisesta on ehdoton. Tevaniemeä koskevassa äänestyksessä äänet menivät tasan 2–2. Yleisöstä haluttiin tietoa myös asukaspalautteesta ja kritisoitiin sitä, ettei palautteen antamisesta ollut tiedotettu riittävästi muun muassa kesäasukkaita. Pohjaesityksen kannalla olivat Pirjo Berg (kok.) ja Liisa Heinola-Lehtokorpi (kesk.). Yleisöllä oli huolta muun muassa voimaloiden mahdollisesta tärinähaitasta. Lautakunta äänesti molempien alueiden rakennuskielloista. Huhtisen mukaan Suomessa tehty tutkimus osoittaa, ettei tuulivoimaloilla ole merkittävää vaikutusta kiinteistökauppojen arvoon, ei alentavasti eikä korottavasti. Kaupungille kuuluu kaavoitus, Mäkelä totesi. Tevaniemen ja Konikallion tuulivoimapuistojen osayleiskaava-alueet kuitenkin poikkeavat osin maakuntakaavan tuulivoima-alueista, joten lautakunnalle esitettiin erillisen rakennuskiellon määräämistä. Lisäksi alueelle jaettiin kaikkiaan 450 kyselylomaketta, mutta ihan varmasti joku on jäänyt saamatta sen, Raimo Kauppila Tevaniemen Tuuli Oy:sta kertoi. Sitä voi jättää kirjalliset mielipiteet ely-keskukselle 24. – Esimerkiksi Tevaniemen pohjavesialuetta ei pidä hankkeessa riskeerata millään tavalla, joten yhtäkään myllyä ei rakenneta pohjavesialueelle. Jätetäänkö myllyjen perustat maaperään. Huhtanen kertoi, että sähkönsiirrolle on kaksi vaihtoehtoa, josta pohjoinen linjaus tulisi toteutukseen. Kunta voi määrätä rakennuskiellon Maankäyttöja rakennuslain mukaan kunta voi yleiskaavan vireillepanon alettua määrätä alueelle rakennuskiellon. – Tuulivoimarakentamista hallitaan YVA:lla ja osayleiskaavalla. Äänten mentyä tasan puheenjohtajan ääni ratkaisi, eikä lautakunta esitä rakennuskiellon määräämistä Tevaniemeen. Voittaneen esityksen kannalla oliva Berg, Heinola-Lehtokorpi ja Kauppila. Pirkanmaan maakuntakaavan tuulivoima-alueita koskee jo maankäyttöja rakennuslain mukainen ehdollinen rakentamisrajoitus. Ikaalisten kaupungin kaavoituspäällikkö Juha Mäkelä selvitti kaupungin roolia YVA:ssa. Puusto ja maisemamuodon vaihtelevuus peittävät näkymiä voimaloille. • Terhi Palonen IKAALINEN. Sisättöläinen kesäasukas Petri Siuro vertasi, että Pohjankankaan sotaharjoitukset tuntuvat ja kuuluvat Sisätössä asti. O-vaihtoehdossa hanketta ei toteuteta
Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että sähköistetty teknologia katoaisi käytöstämme. – Kävely-ympäristöt ovat merkittävä kuntiin jäävä houkutteleva lähipalvelu ja hyvinvointityön osa-alue. Hämeenkyrön elinympäristöjohtaja Ritva Asula-Myllynen kertoo, että kävelyreitti liittyy keskustan kaavoitukseen, joten se ei etene irrallisena teemanaan. Verkkoon kytketyt laitteet voisivat esimerkiksi tunnistaa, mihin aikaan sähkö on halvinta ja milloin esimerkiksi sähköautojen akut kannattaa ladata. Kun Hämeenkyrönväylän töitä aloiteltiin, kävelyreitti nousi keskusteluissa visiotasolla esiin. Kylmäkaappeja sulkeneet kaupat ovat saaneet ymmärrystä ja ylistystä sosiaalisessa mediassa. Se on ainutlaatuinen ratkaisu, jossa yhteistyö parantaa laitoksen kokonaishyötysuhdetta ja vähentää alueen päästöjä, Laatu sanoo. Erilaiset älyratkaisut voisivat auttaa ilmanvaihdon ja valaistuksen säätelyssä sen mukaan, kuinka monta ihmistä tilassa on. • Anne Salminen IKAALINEN. Erityisen hyvät näkymät maailmaa mahdollisesti muuttaviin keksintöihin hän sai työskennellessään lab directorina Grid. Tällaiset laitteet ovat helppokäyttöisiä ja halpoja. – Siihen nähden niitä käytetään yllättävän vähän, Laatu sanoo. Niitä on jo saatavilla. Ukrainan sodasta johtuva energiamarkkinoiden epävakaus sekä sähkön ja kaasun hintojen nousu on laittanut meidät arvioimaan uudestaan sitä, mikä on lopulta järkevää ja tärkeää kulutusta. – Ikaalisissa rakennetaan parhaillaan uutta lämpölaitosta, jonka savukaasut paikallinen Ikaalisten Luomu puhdistaa ja ottaa siitä lämmön talteen. Tulevaisuudessa tyhmyys vähenee. Päätösvalta siinä kuuluu valtuustolle. Laatu uskoo myös sähköautojen yleistymiseen. Suomessa ei ole viime aikoina juuri uutisoitu energiainnovaatioista, joista hän ei olisi Grid.vc:n kautta kuullut. Emme ole suunnitelleet kulutusta niin hyvin kuin voisimme. Sähkö on myös ollut niin halpaa, että olemme voineet heittäytyä vallan hupsuiksi sen käytössä. Energia halutaan kerätä talteen mahdollisimman hyvin myös yritysmaailmassa. Valmistumassa oleva Hämeenkyrönväylä sai lukijamme pohtimaan, mitähän mahtaa kuulua sen ympärille visioidulle kävelyreitille. Tällöin tekoäly auttaa energian säästämisessä. Kun hienotunteisuutta riisutaan, siitä on kuitenkin lopulta kyse. Reittiä on visioitu ainakin Pappilanjoen varteen. – Nyt, kun Sasi-Mahnala-Laitila-Metsäkulma -kaavaa ja Hanhijärven kaavaa on saatu eteenpäin, alkaa keskustan kehittäminen. Grid.vc etsii kaupallistettavia energia-alan innovaatioita, joiden tekijöitä se auttaa sekä rahan että kontaktiensa avulla saamaan jalansijaa markkinoilla. Kävelyreittiä on visioitu ainakin Pappilanjoen varteen. – Teknologia on ihmistä varten eikä toisinpäin. Huomio siirtymässä Hollitielle Asula-Myllynen tähdentää, että resurssipulasta huolimatta keskustan kehittäminen on nousemassa tärkeimpien töiden joukkoon Hämeenkyrön kaavoituksessa. Siinäkin Hollitien alue ja uusi kunnantalo tulevat viemään merkittävän osan työaikaa meiltä kaikilta. Hyvässä ratkaisussa ihminen omine tarpeineen on keskiössä ja teknologiset ratkaisut palvelevat sille asetettuja päämääriä. – Uutta kaavasuunnittelijaa ei keväällä onnistuttu rekrytoimaan. Mikäli tekijää ei tälläkään kertaa löydy, on tarkoitus lisätä ostopalvelun osuutta. Elävä elämä tarjoaa esimerkkejä. Kaavoitustyötä puolestaan hidastaa resurssipula, sillä Hämeenkyrön kaavoitusyksikössä on yhden kokoaikaisen työntekijän suuruinen aukko. Tämä tuo aivan uusia mahdollisuuksia, Laatu sanoo. Kiireen keskelläkään Asula-Myllynen ei halua unohtaa kävelyreittiä. Ikaalilainen Mika Laatu pitää kädessään led-valoa, joka näyttää hehkulampulta. Joiltain osin teknologian määrä jopa lisääntyy, uskoo Mika Laatu. Laatu työskenteli rahastossa lab directorina vuosina 2017–2020. Ikaalilainen energia-alan moniottelija Mika Laatu pukee asian hieman hillitymmin. Vielä jokin aika sitten somessa olisi luultavasti syttynyt tulista kiukkua, jos kaupat olisivat sulkeneet juomapulloja sisältäviä kylmäkaappejaan. Leppäkosken Sähköllä senior advisorina eli johtavana asiantuntijana työskentelevä Laatu seuraa energia-alan kehitystä aitiopaikalta. – Entistä useampi laite kytkeytyy nettiin. Saadaanko Hämeenkyrön keskustaan kävelyreittiä. KESKIVIIKKO 12.10.2022 10 UUTISET Kuluttamaton sähkö on tulevaisuuden energiaa Äly tulee ohjaamaan sähkönkulutustamme, uskoo Mika Laatu. Kuluttajat voivat esimerkiksi tuottaa aurinkosähköä ja myydä ylimääräisen energian sähköverkkoon. Nykyään hehkulamput alkavat käydä harvinaisiksi, koska ne kuluttavat paljon energiaa ledeihin verrattuna. Innovaatioissa piilee ratkaisu moneen ongelmaan, uskoo Laatu. Laatu nostaa yhdeksi esimerkiksi myös kiinteistöt. Laitteet laitetaan nettiin Teknologian määrä energian säästämiseksi voi lisääntyä niin, että otamme enenevässä määrin käyttöömme ajastimia tai kytkimiä, jotka kytkevät tarpeettomat laitteet pois sähkövirrasta. Pappilanjoen idylliseen maisemaan haaveillaan kävelyreittiä.. Olemme niin tottuneita mukavuuksiin, että normaalina aikana lämmin cola riittäisi järkyttämään. Näistä yhdyskuntasuunnittelun ammattilaisista on kova pula valtakunnallisesti. Mutta aika muuttuu. Puhutaan siitä, miten käytämme sähköä. Maailmalla ja Suomessa on jo paljon teknologiaa, jolla on mahdollisuudet muuttaa energiamarkkinoita. Asiakkaat myyvät sähköä Maailman muuttuessa itsearviointia täytyy harrastaa yhä useammin. vc -pääomarahastossa. Virke on provosoiva, mutta siinä piilee totuuden jyvänen. Kaavasuunnittelijan paikka on laitettu uuteen hakuun. Huomio kuitenkin kiinnittyy vanhan kunnantalon ympäristöön, Hollitien alueelle. Niin sanotun ”laitteiden internetin” Laatu uskoo olevan yksi osa tulevaisuuden energiaratkaisuja. • Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ
Vapaan lehmän maidoissa on pitkät päiväykset HI ILIN EUTRAA LI VU O D E S TA 2 01 9 laittoiko äitisi lihapulliin lisäaineita. 11 KESKIVIIKKO 12.10.2022 Juustoportin Vapaan lehmän maitotuotteet ovat vastuullisia ihmisten, eläinten ja ilmaston hyvinvoinnin kannalta. Kunnon lihapullien maku syntyy Snellmanin jauhelihasta, hyvistä mausteista ja itse tehdystä lihaliemestä – ilman lisäaineita. emme mekään. Teemalla on yhteensä lähes 900 000 lukijaa ympäri maan.. www.snellman.fi MAINOS Tämä teema on suomalaisten tilattavien paikallislehtien yhteinen julkaisu, joka tuo esiin suomalaista maaja metsätaloutta ja kaikkea sitä, mitä meillä tehdään ja saadaan omasta maasta. Pitkät päiväykset auttavat vähentämään ruokahävikkiä
KESKIVIIKKO 12.10.2022 12 Ruokaa omasta kylästä. mtk.fi. Turvallisuus kasvaa maalla. Tänään – ja tulevaisuudessa
Soita pian: 040 646 2014 (Olli) ja varaa maksuton esitt e lykäynti!. Ota yhteyttä: Alpo Ohtamaa, myyntijohtaja, 044 311 0201, alpo.ohtamaa@paikallismediat.fi *) Kokonaistavoittavuus on AIR + digi 1 viikko. Lähde: KMT 9/2022 » Kokonaistavoittavuus* on 1.209.000 lukijaa. Mainonta painetussa lehdessä koetaan hyväksi asiaksi. Meidän kauttamme ostat helposti näkyvyyttä vähintään viidestä tai kaikista lehdistä. Paikallislehti kokoaa yhteen alueensa kaiken ikäiset ihmiset niin printissä kuin digissä. Lukijamme ovat maaseudun ja vireiden maaseutukaupunkien sekä niitä ympäröivien seutujen aktiivista väkeä – vahva kohderyhmä mille tahansa mainostajalle. Kansallinen Mediatutkimus (KMT) 9/2022, Media Audit Finland. paikallislehtien lukijoista suhtautuu mainontaan painetussa lehdessä vähintään myönteisesti. Paikallislehdessä on kaikkea sellaista, mitä ei ole missään muualla. 117 TILATTAVAA PAIKALLISLEHTEÄ Paikallislehti on osa omaa elämää. KESKIVIIKKO 12.10.2022 13 Tilattavat paikallislehdet ovat tutkitusti alueensa ykkösmedioita. Sitä maankuulua Kaski -laatua / kaski.fi Kutista talven lämmityslaskua IKKUNAREMONTILLA! Vielä ehdit hankkia kotimaiset ja laadukkaat ikkunat ja ovet asennettuna ennen talven tuloa. Enemmistö lukijoista kertoo saavansa ideoita ostoksille tai esimerkiksi tapahtumiin lähtemiselle lehdestä. Ostopaikan valinnassa ja päätöksenteossa lähes 70 prosenttia luottaa nimenomaan lehteen. » Painetulla lehdellä keskimääräisen numeron lukijoita (AIR) on yhteensä 1.008.000. Suomen Paikallismediat Oy on 117 tilattavan paikallislehden yhteinen mediamyynnin myyntiorganisaatio. 95 prosenttia lukijoista pitää paikallislehteä paikallisten aiheiden ylivoimaisena tietolähteenä. Olemme seutujemme suurimpia yhteisöjä – edelleen. 80% Suomen 117 tilattavaa paikallislehteä tavoittavat yli miljoona painetun lehden lukijaa koko Suomen mitalta
– Olen oppinut, että menen turvallisessa asennossa lehmän alle. Vuosien aikana tulleita muutoksia tiloilla on muun muassa automaattisen lypsyn tulo. – Ovi on molempiin suuntiin auki: jos minä joustan niin päällikötkin joustavat. Myös joustavuutta tarvitaan: jos apua tarvitaan akuutisti vaikka maatilalla tulleen tilanteen vuoksi tai työkaveria paikkaamaan, lomittaja voi muuttaa päivän aikana suunnitelmiaan. Samoin tarvitaan rauhallista asennetta. Normaalitilanteessa pärjätään, mutta poissaolojen tullessa suunnitelmat menevät uusiksi. 040 662 6003 janne.levula@storaenso.com Suomalaista metsäosaamista 150 vuotta Hämeenkyrö, Ylöjärvi Mikko Vajavaara p. Hän on tehnyt maatalouslomittajan töitä 36,5 vuotta. Kyllä ne paikkansa löytävät, vaikka siihen menisi aikaa enemmän. Löydät meidät ja oman alueesi metsäasiantuntijat osoitteesta storaensometsa.fi. Keskinen käy seitsemällä tilalla säännöllisesti, ja lisäksi on muutama tila, joissa käyntejä on satunnaisemmin. • Liisa Raipala IKAALINEN. Tee harvennushakkuut ajoissa ja varmista metsäsi hyvinvointi. Ole meihin yhteydessä, niin kerromme ajankohtaiset puukaupan ja metsänhoidon edut. Joka ikinen voi potkaista, ja aina pitää olla pientä varovaisuuutta. – Maatalouslomittajan työssä on saanut tehdä ja oppia uutta koko ajan, kertoo Ikaalisten alueella sijaitsevilla lypsykarjatiloilla maatalouslomittajana toimiva Sami Keskinen. – Isovanhemmilla oli maatila, ja mummulassa tuli jaloissa pyörittyä. – Jos jokin tapaturma tapahtuu, se ei yleensä johdu suoraan eläimestä, vaan se yleensä pelästyy jotain. KESKIVIIKKO 12.10.2022 14 Ikaalinen, Jämijärvi Janne Levula p. Keskinen on käynyt monella tilalla 1990-luvulta asti. Kotoisin hän on Ikaalisista, ja asuu nykyään Parkanon puolella. – Se ei ollut minun juttuni. 040 352 4518 mikko.vajavaara@storaenso.com Stora Enson tehtailla tarvitaan kotimaista puuta uusiutuvien materiaalien raaka-aineeksi. Vuosiin kuuluu 1,5 vuoden työskentely karjanhoitajana ylöjärveläisellä tilalla, jossa hän oli ollut lomittamassa. Lomittajan työhön kuuluu välttämättömät viikottaiset karjanhoitotyöt, kuten eläinten ruokinta, lypsy ja terveydentilan tarkkailu. Sama pätee yrittäjiinkin, jos heitä kohtaan on joustava, hekin osaavat joustaa. – Jos vaikka otetaan lehmiä sisälle navettaan ja joku on kiimassa ja ryntäilee, pidetään itsellä mölyt mahassa. Lehmien kanssa tarvitaan rauhallista asennetta Lomittaja Sami Keskinen tykkää siitä, että työpaikat vaihtuvat. Joustavuutta tarvitaan Keskinen kertoo maatalouslomittajista olevan pulaa. Tykkään siitä, että työpaikat vähän vaihtuvat eikä ole aina yhtä ja samaa. Pieniä ja ahtaita navettoja ei enää ole, vaan niissä on tilaa, ja eläinten oloissa on menty paljon parempaan. Potku tulee monesti sellaiselta eläimeltä, jolta sitä ei osaa odottaa. Mummu sitä naureskeli, kun menin mummulassa aina vanhaan navettaan sianporsaiden luo.. – Armeijan jälkeen olin kolme kuukautta työmarkkinatuella kokeilemassa, iskeekö tämä vai haenko kouluun ja tämä iski, Keskinen kertoo. – Tilakoot ovat myös isompia ja eläimiä on enemmän. Niitä pitää myös osata käsitellä, jo turvallisuudenkin vuoksi. Hämeenkyröläinen Laura Jaskara iloitsee Parasta Pirkanmaalta -alkuperämerkistä. Lomitussuhteet tietyille tiloille voivat olla pitkiäkin. Työturvallisuus aina mielessä Keskinen tuumaa, ettei olisi ollut alalla niin kauan, jos ei tykkäisi lehmistä. Jotain taipumusta alalle taisi näkyä jo Keskisen lapsuudessa. Joka tilalla tarvitaankin oma opettelunsa, sillä työtavat eroavat, ja koneet ja laitteet ovat tiloilla erilaiset – jopa samanmerkkisissä lypsykoneissa on eroja. – Ikaalisissa on hyvä, kun alle 30-vuotiaitakin lomittajia on muutama kappale
Ajattelin, että meillähän tuotanto on kokonaisuudessaan Pirkanmaalla, joten meille merkki tulee helposti. – Näin sosiaalisessa mediassa mainoksen ja innostuin. Hankkeen tehtävänä on kehittää ja edistää Pirkanmaan ruokasektorin ja ruokamatkailun toimintaa. Muutoin myymme ainoastaan tilalta. Nyt mukana on 23 yritystä ja niiltä noin 250 tuotetta. Tapaan tarttua nopeasti sellaiseen, josta innostun.Ajattelin, että meillähän tuotanto on kokonaisuudessaan Pirkanmaalla, joten meillehän merkki tulee helposti, kertoo Laura Jaskara. Mutta täällä sillä voi olla isokin merkitys. Merkin käyttöoikeuden antaa raati, joka käy läpi koko tuotantoketjun. Heiltä alkuperäismerkki on neljässä tuotteessa: naudanlihassa, lampaanlihassa, ternimaidossa ja kananmunissa. Tässä on kuitenkin vielä tiukemmat kriteerit. Jos se tehtäisiin Satakunnan puolella, emme välttämättä olisi merkkiä saaneet. 044 021 4253 Kuljetus Saarivirta Oy Ostetaan kotimaista lammasta, nautaa ja hevosta, korkealaatuisten lihatuotteidemme raaka-aineeksi. Torpparin Liha | asiakaspalvelu@torpparinliha.fi | 0500 530 921 Trossitie 430/13, 39100 Hämeenkyrö 0400 168 128|antilanluomupihvit.com ANTILAN LUOMUPIHVIT Myymälä auki ti 16-19 la 11-16 sopimuksen mukaan Metsäkuljetus Kurula Ky Lehtiperäntie 474 39500 Ikaalinen Puh. – Lisääkin saisi tulla. Katsotaan, miten se liikkuu. Näiden joukossa on myös Hämeenkyrön Jumesniemessä sijaitseva Jaskaran tila. Tarjoamme ammattitaitoista teurastusja lihanleikkuupalvelua. Jaskaran tilan tuotteet ilmoitettiin mukaan, raati kävi läpi koko tuotantoketjun ja myönsi merkin. KESKIVIIKKO 12.10.2022 15 KALAAN LÄHIVESILLE! KOKEMÄENJOEN YLÄOSAN KALATALOUSALUE Verkkosivuiltamme löydät kattavasti • tietoa alueen kalastuspaikoista • luvanmyyntitiedot • veneenlaskuja rantautumispaikat www.kalasta.net @kokemaenjoenylaosankta P. – Sinne lähti pieni testierä. Tämän vuoden aikana lanseerattu alkuperämerkki kertoo, että kyseinen tuote on kokonaisuudessaan kotoisin Pirkanmaalta. – Uskon sen vaikuttavan paikallisiin ihmisiin. • Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. – Kyllähän se sivuaa Hyvää Suomesta -alkuperämerkkiä. Nyt todella näemme, onko tällaiselle lähiruoalle kysyntää. Tässä ollaan Ikaalisissa Änkön tilalla, jossa hän käy satunnaisesti, ja lomitussuhde on jatkunut parikymmentä vuotta.. Kuluttajan on helppo sanoa, mutta vain sillä on merkitystä, mitä ostoskoriin menee. 0400 231 439 • ENERGIAPUUTA • METSÄTÄHDETTÄ • KOKOPUUTA tai RANKAPUUTA OST ETA AN Alkuperämerkki takaa aidosti pirkanmaalaisen ruoan Parasta Pirkanmaalta -alkuperämerkki löytyy nyt 23 yrityksen tuotteista. Taustalla Ahlmanin hanke Parasta Pirkanmaalta -alkuperämerkkiä voi hakea mikä tahansa pirkanmaalainen tuottaja. Jos joku näkee Parasta Pirkanmaalta -merkin vaikka Helsingissä, tuskin sillä hänelle mitään merkitystä on. Alkuperämerkin pilotointi alkoi tämän vuoden keväällä. Laura Jaskara Lehmien kanssa tarvitaan rauhallista asennetta Sami Keskinen toimii maatalouslomittajana ikaalilaisilla lypsykarjatiloilla. 0400 778 966 HÄMEENKYRÖ Maaja metsätyö NISULA Oy • Maanrakennustyöt • Metsän muokkaukset ja ojitukset • Teiden teko ja kunnostukset Myöntäjäntie 613, 38600 Lavia Puh. Kun kaikki raaka-aineet, käsittely ja muut osat ovat peräisin Pirkanmaalta, tulee tuotteelle oikeus merkin käyttöön. Nyt merkin lanseeraus jatkuu ja pilotointi on alkanut. Parasta Pirkanmaalla -alkuperäismerkkiä voi tavata alueen kaupoista, mutta myös tiloilta. Alkujaan merkki sai alkunsa Parasta Pirkanmaalta -hankkeesta, jota hallinnoi AhlmanEdu ja rahoittaa EU:n maaseutuohjelma. Tarkkasilmäinen ostaja saattaa bongata kauppojen elintarvikehyllyiltä uuden merkin: Parasta Pirkanmaalta. ”Voi olla isokin merkitys” Jaskara uskoo, että paikallisella alkuperämerkillä on merkitystä. Esimerkiksi Jaskaran tilan tuotteista ainoastaan ternimaitoa voi tavata kaupasta Nokialta. Esimerkiksi meillä lihan leikkaus ja pakkaus tehdään Sastamalassa
Venäjän puuntuonnin loppuminen iskee puun saatavuuteen kunnolla tulevana talvikautena ja se näkyy kysynnässä, Parviainen sanoo. Lapsuutensa ja nuoruutensa Kankaanpäässä asunut Kauramäki ehti käydä ammattikoulun sähköpuolen ennen maanviljelijäksi ryhtymistä. Tykkään hirveästi asua maalla, kaupunkiin en muuttaisi. Äidin kotitila siirtyi hänelle isovanhemmilta. Naimisissa he ovat olleet jo 12 vuotta. – Traktoriakin ajoin pikkunassikkana, vaikka jalat eivät yltäneet polkimille. Jääkö viivan alapuolelle mitään. Metsä Groupin Mäkinen vakuuttaa, että tulevan talven korjuuseen tarvitaan lisää sekä päätehakkuita että harvennuksia. Tlla on myös mukana Reko-lähiruokarenkaassa. Lisäksi tilalla on pienimuotoista lihan myyntiä. – Ajallaan tehtävien harvennusten lisäksi olisi tärkeää saada taimikonhoitomäärät nousuun. Hoitamalla taimikot ajoissa saadaan metsistä jatkossakin puuntuotannon kestävyyttä vaarantamatta riittävästi puuta niin metsäkuin energiateollisuudelle, Parviainen sanoo. – Heti ensitapaamisen jälkeen seuraavana päivänä Tero otti minut kyytinsä ja kertoi olevansa maatilan isäntä. Lehmät poikivat pääsääntöisesti keväisin ja hoitavat vasikkansa luonnonmukaisesti. KESKIVIIKKO 12.10.2022 16 Aurinkopaneelit luotettavasti! Laadukkaat aurinkopaneelipaketit asennettuna vuosien kokemuksella. • Terhi Palonen IKAALINEN. Ajoin seisaaltani, jotta sain poljettua kytkintä, Kauramäki nauraa. – Kaikenlaiset leimikot ja puulajit käyvät kaupaksi. Esimerkiksi lannoitteiden, polttoaineiden, sähkön ja paalien kääremuovien hinnat ovat ainakin kaksinkertaistuneet. Vasikat lähtevät noin puolivuotiaina jatkokasvatukseen. – Talvella metsistä korjataan kaikkia puutavaralajeja ja osa ensi talvena korjattavaksi tulevista puista on ostettu. Emme voi vaatia vasikoista kovempaa hintaa, kun tiedämme, että niiden kasvattajatkaan eivät saa niiden lihasta lisää, Kauramäet sanovat. – Olen kasvanut tilanpitoon pienestä pitäen. Huoli maatalouden tulevaisuudesta pitäisi ottaa laajasti huomioon koko yhteiskunnassa, jotta tulevaisuudessakin voimme syödä laadukkaita elintarvikkeita, Kauramäet sanovat. isäntä pohtii. – Tulevaisuus on kaikin puolin avoin. Kustannukset ovat nousseet pienessä ajassa todella paljon. Myös energiapuun kysyntä on hyvä. Minulle se oli mieluisa vaihtoehto. Olen hyvin eläinrakas, ja niitähän täällä riittää, on koirat, kissa, lampaat sekä lehmät ja vasikat, Heli kertoo. Puumarkkinatilanne on ylipäätään varsin hyvä. Vastapainoa maatilan emännän töille tuo työ opintoja toimistosihteerinä Ikaalisten käsija taideteollisuusoppilaitoksessa. Nyt pitää todella laskea tarkasti, onko tähän hommaan tulevaisuudessa varaa. Erityisen hyvin kysyntää on kesäkorjuukelpoisista harvennusleimikoista sekä hankintapuusta. Kustannukset kasaavat tummia pilviä Ylä-Uurasjärven tilalla on noin 50–60 emolehmää. Puulle on nyt kysyntää: erityisesti energiapuu kiinnostaa ostajia • Sakari Ilomäki OIVASEUTU. – Kaikilla puutavaralajeilla on kysyntää ja tarjontaakin on ollut hyvin. Tänä syksynä tulee 20 vuotta siitä, kun Tero Kauramäki otti ohjakset Ylä-Uurasjärven tilan pidosta. Metsä Groupin Hämeenkyrön ja Viljakkalan alueen metsäasiantuntija Markku Mäkinen kuvaa puumarkkinatilannetta seudulla myyjän kannalta hyväksi. Kustannukset nousevat, mutta esimerkiksi lihan tuottajahinnat eivät pysy niiden perässä. UPM:n kiinnostus kohdistuu energiapuuhankinnassa erityisesti kuusivaltaisista päätehakuista kertyviin hakkuutähteisiin ja kantoihin. – Talvikohteiden kysyntä on vielä vaisumpaa, mutta sen suhteen tilanne on vuodenaikaan nähden normaali. – Energiapuun kysyntä on erinomainen. Pariskunta toteaa, että maatalouden päällä lepää nyt hyvin tummia pilviä. – Kallista sähköäkin tilalla tarvitaan, sillä esimerkiksi eläinten juomakuppien pitää olla lämmitettyjä. Mäkinen kertoo Metsä Groupin hankkivan pääosan tarvitsemastaan metsäenergiasta päätehakkuiden oksista ja latvuksista. Tero Kauramäki tunnustautuu energiapihiksi, ja pihaton katolla on aurinkopaneelit ja talo lämpiää maalämmöllä ja puulla. Epävarmuutta Parviainen näkee talven tukkipuukauppoissa sahatavaran heikentyneen kysynnän vuoksi. Sopuisasti mukana on myös kaksi sonnia. Kaikki vapaa-ajat ja lomat olin apupoikana mummulla ja vaarilla. – Mitäs sitten tehdään, kun sieltä kaupan hyllyiltä ei enää saadakaan kotimaista lihaa, maito-, kasvisja viljatuotteita. Se on niin sanotusti täyttälihaa. Helillä ei ollut aiempaa maataloustaustaa. ELBROS OY Toimipaikat: Pori & Tampere 041 317 6683 www.elbros.fi Hietaniemen Saha Hietaniemen Saha 0400 237 968 • Turkkila, Kyröskoski www.hietaniemensaha.nettisivu.org MEILTÄ SAAT • PUUTAVARAA TARPEISIISI • POLTTOPUUTA SOPIVASTI • SAHAUSPALVELUA Ylä-Uurasjärven tilan isäntä jatkoi mummun ja vaarin työtä Pukaran lihakarjatilalla emolehmät, vasikat ja sonnit kulkevat sovussa yhteisellä laitumella. Kesät lehmät viettävät vasikoineen laitumella. Tilan emäntään Heliin Tero tutustui 2000-luvun alussa. Kuituja energiapuun markkinanäkymiä hän pitää jopa poikkeuksellisen valoisina. Riippuu paljon talven pituudesta, minkä verran pystymme ostamaan lisää tulevan talven korjuisiin, UPM:n Laurikka sanoo. Talvellakin eläimet ulkoilevat, toki pienemmällä alueella pihaton ympäristössä. Pieniläpimittaisimmat kohteet korjaamme karsimattomana rankana energiakäyttöön. Haluamme pitää hyvää huolta eläinten hyvinvoinnista ja ruokinnasta, ja se vaikuttaa paljon lihan laatuun, Kauramäet kertovat. Kyydissä on pysytty, Heli nauraa. Vuodesta 2009 tila on ollut pelkästään lihakarjatila. Kysyntää on kaikenlaisille kohteille, vaikka painopiste on Parviaisen mukaan siirtynyt harvennusten suuntaan. Hyvä talvi takana Viime talvi oli puunkorjuun kannalta pitkä ja hyvä, minkä ansiosta merkittävä osa vanhoista työmaista saatiin korjattua. Energiaja harvennuspuun hyvä kysyntä kannustaa nuorten metsien hoitoon ja harvennusten teettämiseen. Kysyntää on sekä haketettavalle rangalle että klapeiksi jalostettaville koivikoille, sanoo Mhy Pirkanmaan johtaja Jussi Parviainen. – Myös nuoren metsän kunnostuksessa kertyvää energiapuuta ostamme sen verran kuin korjuukalustomme kapasiteetti antaa myöden., Laurikka sanoo. – Koulutuksesta on ollut hyötyä tilan hommissa, hän sanoo. Teollisuuskin näkee kysynnän olevan hyvä UPM:n metsäasiakasvastaava Timo Laurikka kuvailee markkinatilanteen olevan hyvä. Lypsylehmät vaihtuivat lihakarjaksi Ylä-Uurasjärvi oli ollut maitotila, ja lypsykarjan pitoa Kauramäki jatkoikin kymmenisen vuotta, mutta pian lypsylehmien rinnalle tuli lihakarjaa. ”Haluatko hypätä heti pois kyydistä”, hän kysyi. Heli ja Tero Kauramäen tilalla kasvatetaan emolehmiä, joiden vasikat lähtevät jatkokasvatukseen. He kyselivät ahkeraan, että jatkaja pitäisi saada. – Harvennuspuulle sekä energiana että kuituna on hyvät ja vakaat kysyntänäkymät. – Tilamme naudanlihaa on kehuttu kovasti. He ovat tyytyväisiä siihen, että kotimaisen ruoan ja huoltovarmuuden arvostus ovat nousseet selkeästi viimeaikaisten kriisien vuoksi. – Teollisuuden raakapuun tarve on hyvä, joten korjuuolosuhteista riippuen myös syksyn aikana sovittuja kauppoja hakataan tulevan talven aikana.. – Ensiharvennusten runkopuu korjataan kuitupuuna ja jalostetaan sellutai kartonkiteollisuudessa. – Usko maatalouteen on välillä kovilla. Rehu karjalle tulee omilta pelloilta, ja lisäksi rehua tehdään muutamalta yhteistyötilalta. Vuosien saatossa uusi isäntä on rakentanut tuhannen neliön kylmäpihaton ja hankkinut lisämaita tilakaupoilla. – Elämä Pukaran tilalla sopii minulle
Tarj. Voit myös tarjota yksittäisestä palstasta. Mukulat kuormataan täysperävaunuihin tähän tarkoitukseen kehitetyllä puhdistuskuormaajalla. – Reippaankin sateen jälkeen yleensä riittää, että odottaa veden imeytyvän vähän syvemmälle maahan ennen kuin jatkaa nostoa, Metsä-Patanen sanoo. Ikaalinen, Iso-Röyhiö, metsätila/tontti 1,3 ha/300 m³ asfaltin varressa. Pellosta nostetut sokerijuurikkaat varastoidaan pellon laitaan tien varrelle, mistä ne noudetaan sokeritehtaalle jalostettavaksi. Metsä-Patanen kertoo nostaneensa kuudessa tunnissa juurikkaat noin viiden hehtaarin alalta, minkä perusteella voi laskeskella pitkän nostopäivän saaliiksi parhaimmillaan lähes miljoona mukulaa. • Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ. Oman metsänhoitoyhdistyksesi jäsenenä hyödyt koko Metsänomistajat-järjestön jäseneduista ja palveluista. Jukka Pusa, 0400 636 113 Ikaalinen, metsätila 16 ha/1910 m³. Ville Metsä-Patanen on korjaamassa sokerijuurikassatoa pelloltaan. Kuustenlatvalla korjattiin sokerijuurikassatoa, josta vaikuttaa tulevan hyvä. 25.10. – Hämeenkyrön juurikkaista on nyt nostettu reilu neljäsosa, Metsä-Patanen laskeskelee. 31.10. Tarj. Ne voivat korvata puoletkin pellon lannoitustarpeesta, mikä on nykyisillä lannoitehinnoilla merkittävä hyöty, Metsä-Patanen sanoo. Koska juurikkaat kuljetetaan tehtaalle isoilla autoilla, on varastopaikat ja kuljetusreitit suunniteltu hyvissä ajoin. 14 000 € Jäm?ärvi, useassa palstassa oleva metsätila 32 ha/4470 m³. – Ajolinjassa on pelivaraa vain viidestä kymmeneen senttiä, eikä se onnistuisi pelkästään käsiohjauksella, Metsä-Patanen sanoo. Nostokoneen ohjaamossa Ville Metsä-Patanen sekä viisivuotias apulainen Antti Alatalo.. Marko Välimäki, 050 412 2530 JOUKO LEHTINEN metsäasiantuntija Hämeenkyrön itäosa, Viljakkala, Mutala ja Kyrönlahti 050 470 3554 jouko.lehtinen@mhy.fi LASSE VETELÄSUO metsäasiantuntija Hämeenkyrön länsiosa 050 033 5528 lasse.vetelasuo@mhy.fi AAPO LATVAJÄRVI asiakkuuspäällikkö, metsäasiantuntija Ikaalisten länsiosa 050 547 7300 aapo.latvajarvi@mhy.fi IDA TOIVONEN metsäasiantuntija Ikaalisten itäosa 050 461 8828 ida.toivonen@mhy.fi Paikallislehti Uutisoivan alueella sinua palvelevat metsäasiantuntijat METSÄNOMISTAJA Metsäasiantuntijamme palvelevat sinua puukaupassa, metsänhoitoon ja metsän omistamiseen liittyvissä asioissa. Juurikkaan naatteja on käytetty rehunakin, mutta Metsä-Patasen peltoon naatit silputaan vähentämään lannoitustarvetta. Isokokoisella koneella tehdään tarkkaa työtä, jossa kuitenkin tekniikka on suureksi avuksi, sillä koneen nostovantaita ohjaavat anturit. Tarj. Muutaman sadan metrin päässä näkyy kymmeniä metrejä pitkä auma, jossa on Metsä-Patasen nostama naapuritilan juurikassato odottamassa kuljetusta sokeritehtaalle myöhemmin syksyllä. Alasta 86 % varttunutta kasvatusmetsää, myös hieman Iso-Kalajärven rantaa. Hp. Hp. 20.10. – Kun Hämeenkyrön juurikaspelloilta on sato korjattu ja aumoissa, niin ilmoitamme tehtaalle, että sato on noudettavissa, Metsä-Patanen kertoo. Juurikkaannostokone kerää mukulat pellosta kolme metriä leveältä kaistalta. – Naatit maatuvat nopeasti ja silputtuna vieläkin nopeammin. Tarj. Marita Säämäki, 040 522 4322 Ikaalinen, metsätila 2,5 ha/620 m³. 100 000 € Timo Vesterinen, 050 412 3102 Ikaalinen, Jäm?ärven rajalla metsää ja peltoa 7,2 ha. Viisivuotias Antti Alatalo on päässyt apumieheksi nostokoneen ohjaamoon Ville kaveriksi. 27.10. Ikaalinen, Juhtimäki, hienosti hoidettu runsaspuustoinen tila 31 ha/5050 m³. Me välitämme alueellasi Metsätilat-ketju on Suomen kymmenen suurimman kiinteistönvälitystoim?an joukossa. 33 ha/7090 m³. Juurikkaat on kylvetty riveihin ja hehtaarilta kertyy reilut 90 000 mukulaa. Tarj. Tunnemme markkinat ja meidät tunnetaan. Kuustenlatvan peltoaukealla etenee reipasta kävelyvauhtia kookas punainen kone, jonka etupäästä sinkoutuu sivulle vihreää naattisilppua ja 17 kuution keruusäiliöön kertyy ison nyrkin kokoisia vaaleita mukuloita. Isolla koneella nosto sujuu ripeästi, kunhan sääolosuhteet pysyvät kelvollisina. 1.11. KESKIVIIKKO 12.10.2022 17 ~ ~ Länsi-Suomen Metsätilat Oy LKV Kiikanojantie 23, Sastamala | www.metsatilat.fi Palkkio 4,5 %, minimi 2 800 € (sis. Maatuvat naatit lannoittavat peltoa Sadonkorjuun jälkeen sokerijuurikaspelto jää odottamaan talvea joko sellaisenaan tai kynnettynä. Todella runsaspuustoinen ja hyvät hakkuumahdollisuudet sekä rehevät maapohjat osin valtatiehenkin rajoittuen. alv.) tai sopimuksen mukaan. Metsä 2,5 ha/540 m³ ja peltoa 4,8 ha. Liity www.mhy.fi/pirkanmaa Pellosta nousee yli puoli miljoona mukulaa päivässä Sokerijuurikkaan sadonkorjuusta kertovat pitkät aumat peltojen laitamilla. Kovin sääherkkää hommaa juurikkaannosto ei kuitenkaan ole, pieni sade esimerkiksi ei nostoa estä. Osaamme ja haluamme palvella! www.metsatilat.fi Jukka Pusa 0400 636 113 toimitusjohtaja, LKV, AKA, kaupanvahvistaja Marko Välimäki 050 412 2530 LKV, kaupanvahvistaja Sauli Kallio 044 739 3110 LKV, kaupanvahvistaja Marita Säämäki 040 522 4322 LKV, kaupanvahvistaja Timo Vesterinen 050 412 3102 LKV, kaupanvahvistaja Poimintoja kohteistamme Ikaalinen, hieno, lähes yhtenäinen kokonaisuus. Teimme viime vuonna 2200 kiinteistökauppaa
24 % Yrittäjä, Yrittäjä, lähde mukaan! lähde mukaan! UutisOiva Palveleva YritysOiva Asuntomyynti 040 500 9083 timo@lepomakilkv.fi p. Marko Kosonen ajanvaraus p. 010 219 7220 Julkiset kaupanvahvistajat Julkinen kaupanvahvistaja ANSSI HONKILAHTI LKV • p. 03 458 6700 • Kaikki sähköasennustyöt, suunnittelu ja tarvikemyynti Sivutie 2, Hämeenkyrö p. 040 1429 119 Hämeenkyrön liikekeskus, katutaso Hiusmuotoilija Ansku Jokireitti 4, Kyröskoski p. 03 371 6911 p. Sillanpään lukiolaiset saivat 5. 040 1429 119. 050 522 4976 044 273 0817, Valtakatu 55, Kkoski www.parturikampaamojatta.fi Parturi-kampaamo ERJA Kyrönsarventie 4, Hämeenkyrö p. 040 367 7744 TERKAN-KIITO Tavarakuljetukset p. 040 514 8031 Kyron sairauskassa p. 045 630 2600 • www.mlhuolto.fi SATAKUNNAN AUTOKORJAUS Tippavaarantie 9, KYRÖSKOSKI P. 03 371 6004 KYRÖSKOSKEN HUOLTOKESKUS OY Autojen monimerkkihuolto Av. 0400 732 857 www.edustushakli.fi ilkka.hakli@edustushakli.fi Vuokrataan NOSTOLAVAA www.maalaustyönummela.com P. 040 594 0814, Ikaalinen pia.laakso@siivousliikelaakso.fi www.siivousliikelaakso.fi Siivouspalvelu T. Käytä paikallista! • Osta paikallista! • Suosi paikallista! Mediamyynti p. 0500 335 526 kari.jeskanen@ostametsaa.fi Katsastusasemat Paikallinen suomalainen 03 448 0600 • ma-pe 8.30–16.30 Kauneushoitolat SKY-kosmetologi Pirjo Sirén p. 0400 929 614 Rakentaminen Edustusliike ILKKA HÄKLI OY * Rakennustarvikkeet edullisesti p. F. 0400 636 136 Hämeenkyrö Sähköasennukset KM Sähköasennus Oy p. Keskustelussa korostui merkittävästi myös meidän nuorten elämämme. 03 371 6148 ML Huolto , Hämeenkyrö p. Kaikki polut – myös syrjäpolut – ovat elämän tiellä hyödyllisiä, sillä me kerryttävät erilaisia ja kasvattavia kokemuksia. PUSA Oy p. Ammattitaito näkyy teoksessa siten, että kehonosia kuvaillaan hyvin yksityiskohtaisesti. Kytömäki ilmaisee halunneensa pois kaupungin hälinästä luonnon helmaan. Jo nuorena hän oleskeli pitkiä aikoja luonnossa liikkuen ja tutkien sen monimuotoisuutta. ti–la MARJA-LIISA SALO p. 040 504 2515, 040 557 2915 www.turvalayhtiot.fi Siivousliikkeet, tarvikkeet ja aineet ApuEnkeli-kotipalvelut Arjen apua! P. tiistai 9–15, perjantai 9–15 Tilitoimistot TILITOIMISTO AHVENAINEN Sepänkatu 3, Kyröskoski p. 0500 236 565 Palinperäntie 35, Ikaalinen p. Hän mainitsee esimerkiksi pyöräilleensä perjantai-iltaisin koulun jälkeen Pinsiöön metsään seuraamaan luonnon tapahtumia. Hän pyysi armollisesti meitä nuoria välttämään ylisuorittamista, sillä koskaan ei ole liian myöhäistä tavoitella unelmiaan. 045 112 2557 Metsätilojen myynti Metsätiloilla on hurja kysyntä. 050 438 9712 • Av. 040 733 3433 Kirjapainot Hämeenkyrön Kirjapaino Eteläntie 2, KYRÖSKOSKI p. Kirjailijan toiveena oli se, että nimenomaan nuoret haastattelevat häntä. Hänelle luonto on tärkeä osa elämää, ja siitä hän saa voimavaroja sekä paljon inspiraatiota. 050 327 6707 Vaakakaari 1, Kyröskoski Hieroja Iris Koski P. Kytömäki tarjosi meille lukiolaisille rutkasti ajateltavaa oman teoksensa ja ajattelutapojensa kautta. 0400 831 699 TAKSI 040 501 4900 1 + 6 ja pyörätuoli Terveydenhoito Hieroja Hamari Raimo p. 040 708 1113 Ikaalinen TURVALA YHTIÖT OY Rakennusja remonttityöt, maanrakennustyöt p. 050 912 1339 Kiinteistöpalvelut www.kiinteistohuoltoruuska.fi p. Sillanpään lukion opiskelijat. 045 138 7170 Nikkari-Tuomisentie 107, Hämeenkyrö KOULUTETTU HIEROJA Petri Koski p. 040 756 2840, Sasi TUULA NIEMINEN Kyröskoski p. 03 371 5402, myös väritulosteet Kodinkonehuollot Kotitalouskonehuolto KIRMO Oy Valtakatu 8, 39200 Kyröskoski p. 040 769 8420 www.maanrakennusjokinen.fi Meiltä myös • nostopalvelut • ruoppaukset Rakentaminen SORAT ja MURSKEET M. ma–pe 6.30–17, la 8–14 Palvelemme torilla joka viikko • ke: Ikaalinen • pe: Mouhijärvi • la: Kyröskoski Voit myös tilata tuotteitamme viitalankotileipomo.fi LVI-asennukset LVI-palvelut, lämpöpumput ja vahinkosaneeraukset Harri 050 472 9646 Pasi 050 472 9648 Putkityö KUUKKULA Oy P. Tule keskustelemaan yritysideastasi. Jutun kirjoittivat F. 03 371 3031 Parturiliike HANNU LEPISTÖ Kyröskoski, p. Hän kertoi kirjailijantyön vaativan pitkäjänteisyyttä: Kultarinta-esikoisromaanin kirjoittamiseen meni kahdeksan vuotta aikaa. 040 570 5655 Asusteet Kyröskoski, Koskitie 6, p. 03 371 6080 tai 0500 239 557 Korut ja kellot Kultaja hopeakorut, kihlat kastelahjat, kellot, paristojenvaihdot HÄMEEN KULTA JA HOPEA Hämeenkyrön liikekeskus, katutaso Puh. Hintoihin lisätään alv. 040 754 1090 Kyröskoski Kauneusja jalkahoitola SKY-kosmetologi Anne Vainikka Valtakatu 57 LH 1, Kyröskoski p. 050 310 0331 Parturit ja kampaamot HAIR & BEAUTY HEIDI puh. 8–18, la suljettu Kahvio p. 03 371 6235 PÄIVI SALMESVUORI p. 040 676 4000 Taksit Laiskajaakon Taksi 050 571 7573 • 1-8 henkilöä • pyörätuolikuljetukset taksi@laiskajaakko.net TAKSI Hämeenkyrö Myös ennakkoon. Suuriniemi Kuljetus p. 03 371 6152 Autojen huolto ja korjaus Autoja konekorjaamo KARTTUNEN Viljakkala, p. Tehtävään valikoitui äidinkielen ja kirjallisuuden syventävän puheviestinnän kurssilta abiturientti Sini Tomperi, ja hänen juontajaparinaan oli abiturientti Venla Talonen. Kuulimme, kuinka nuoruudessaan Kytömäki koki luonnon auttavan koulun tuomien paineiden ja stressin torjumisessa. 03 3143 3173 ilmoitukset@oivaseutu.fi Ilmoituksen rivihinta 25 € kolmen kuukauden jaksolta. Leipomot Ristamäentie 24, Hämeenkyrö p. Anni Kytömäki vieraili lukiolaisten haastateltavana.. Hän hyödyntää teksteissään tietoa opiskelemistaan ammateista. Kirjailijan Finlandia-palkitussa teoksessa raakku onkin tuotu osaksi tarinaa itsenäisenä kertojana. Jäimme miettimään esimerkiksi jokihelmisimpukoiden ja ihmisten välistä yhteyttä. 050 345 1249 Vatula PARTURI Pirjo Kauranen Hämeenkyrön Liikekeskus Härkikuja 2, p. 03 371 2245, 040 568 7738 Parturi-Kampaamo KOSKI Valtakatu 49, Kyröskoski p. 050 310 7777 Autotarvikkeet Autotarvikkeet edullisesti Hämeenkyrön TARVIKEPISTE Oy Jaakont. 03 371 2373 •• Henkilö-/pakettiautojen huolto •• Varaosamyynti • • Ilmastointilaitehuolto AUTOHUOLTO KETOLA & VESA OY Jaakontie 10, 39200 KYRÖSKOSKI p. E. E. 050 411 7091 Kauneushoitola Kimallus Karoliina Härkki Avoinna ajanvarausten mukaisesti Härkikuja 2, Hämeenkyrö p. Kytömäki ohjasi lukiolaisia oman vankan elämänkokemuksensa äänellä. 050 307 3265, Hämeenkyrö JalkaVilla Jalkojenhoitaja (AT) Virpi Potila p. 0400 426 124 • www.asuntori.fi Valoja videokuvaajat p. 040 179 0001 av. Av. Hän saa silti otettua kantaa tämänhetkiseen maailmantilanteeseen: sotaan Euroopan maaperällä. 1, Kyröskoski p. Nuorena hänen mielenkiintonsa herättivät raakut eli jokihelmisimpukat – nuo pienet eliöt, jotka voivat elää yli satavuotiaiksi. Vieraamme korosti jokaisen polun tärkeyttä: ei ole välttämättä yhtä ainoaa oikeaa reittiä, mikä on täysin hyväksyttävää. Kytömäen teoksissa esiintyvät luontoon liittyvät aiheet saavat paljon huomiota ja auttavat ihmisiä huomaamaan, mitä voisi tehdä parantaakseen luontoa sekä elvyttääkseen sen olemassaoloa. Esimerkiksi hierojan ammatti näkyy teoksessa Margarita (2020), jonka päähenkilö on hieroja. 044 594 6070 p. Kytömäki kokee haluavansa ja pystyvänsä vaikuttamaan yhteiskunnallisiin asioihin parhaiten juuri kirjoittamalla. 03 371 6641. Tämä käy ilmi teoksista kannanottoina, esimerkiksi ihmisoikeuksiin, kuten aborttiin, sekä luontoon ja ympäristöön. Kuulimme, kuinka Kytömäki tuo esiin omaa elämäänsä teoksissaan: romaanien henkilöissä on palasia kirjailijasta itsestään. Esim. ark. 03 371 4864, 040 831 9328 Taksit HÄMEENKYRÖN TAKSIASEMAT p. Useat hänen kirjansa sijoittuvat historiaan, mutta hän ottaa kantaa myös nykyajan yhteiskunnallisiin ongelmiin. lokakuuta 2022 etuoikeuden päästä kuulemaan Finlandia-palkitun Anni Kytömäen ajatuksia, kun kirjailija vieraili koulullamme. 050 569 1969 www.apuenkeli.fi / @apuenkeli KRISTIINA p. 040 548 0830 anssi.honkilahti@asuntori.fi Julkiset kaupanvahvistajat Julkinen kaupanvahvistaja KARI JESKANEN LKV, KiAT • p. 0500 335 526 tai kari.jeskanen@ostametsaa.fi katso sivujamme ostametsaa.fi, etuovi.com tai facebook.com Jeskaset LKV Oy Painopalvelut www.m-print.fi • p. 045 341 2733 www.tmh-tilit.com Hämeenkyrön liikekeskus Hämeenkyrön Tilija Kiinteistöpalvelu Oy Tilitoimistopalvelut • Sivutie 2 p. Kytömäki käyttää teksteissään vaikuttavasti aistihavaintoja kuvaillakseen ympäristöä, luontoa sekä henkilöiden ajatusmaailmaa. Hän vertaa raakkuja ihmisiin todeten jokaisen raakun olevan yksinään kuorensa sisällä, kuten me ihmisetkin. 050 558 0337 Palvelut Hämeenkyrön kunta Elinkeinopalvelut Haudotko yritysideaa. kolmen rivin ilmoitus 75 €. 050 330 0622 www.ikaalistenvalokuvaamo.fi FES:in lukiolaiset saivat rutkasti ajateltavaa Finlandia-voittajalta HÄMEENKYRÖ. Kytömäki on koko ikänsä pitänyt luonnosta ja ollut siellä aina voidessaan. Anni Kytömäki käyttää luontoa ja asiantuntijuuttaan aiheesta laajasti omissa teoksissaan. Esimerkiksi uusimmassa teoksessaan, Finlandia-palkitussa Margaritassa, tapahtumat sijoittuvat osittain 1950-luvulle. 040 739 9407 • sähköasennukset • sähkötarvikkeet • antenniasennukset • kodinkoneet Soutajantie 8, Ikaalinen p. 0400 290 957 Parturi-kampaamo JOHANNA p. Juuri nämä aiheet ovat hänelle tärkeitä, ja ne esiintyvät hänen kirjallisuudessaan. Soita Kari Jeskanen p
Marita Villman harrastaa ploggausta, koska se on mukavaa. Jokainen ottaisi pussin mukaan autoon, laittaisi roskat siihen ja kun kotio pääsee, niin heittäisi sen roskikseen. Aina välillä lenkkikaveriksi lähtee ystävien koira Otto. – Olisihan se kiva, kun joku antaisi jonkun setelin roskien keräämisestä, Villman myöntää. – Roskaaminen on ruma tapa ja rumasti tehty, Villman sanoo. Vapaa-ajallaan Villman lukee eläimistä, kasveista ja linnuista kertovia kirjoja, katsoo vanhoja elokuvia, kirjoittaa runoja ja tallentaa muistojaan päiväkirjan kansien väliin. Hän ei halua nähdä roskia luonnossa. Poppanan värimaailman hän suunnitteli itse.. Kerran Villman sattui löytämään omistajaltaan kadonneen avaimen. Sen lisäksi hän askartelee nappuloita ja neuloo sukkia myyntiin. Ei Villman maksuja tosin pahakseen pistäisi. Palkkaa siitä ei saa, mutta se ei Villmania haittaa. Villmanin roska on jätehuollon aarre. Sen Marita Villman tietää hyvin. – Olisihan se kiva, kun ei heitettäisi roskia maahan. Niinkin on käynyt, tosin kiertotien kautta. Osa maatuisi vasta kymmenien, satojen tai tuhansien vuosien päästä. ”Rumasti tehty” Villman kerää roskia lenkkipoluiltaan, koska haluaa pitää luonnon siistinä. Otto tulee mukaan Arkisin Marita Villman osallistuu Kamraatinkulman toimintakeskuksessa päiväja työtoimintaan. Tavaransa takaisin saanut omistaja ilahtui niin, että maksoi löytäjälle 50 euron löytöpalkkion. – Tärkeintä elämässä on, että voi olla iloisia yhdessä toisten kanssa, Villman kertoo. Hän ploggaa, koska pitää kävelemisestä, luonnon siivoamisesta ja toisten auttamisesta. Siellä ne uudelleensyntyvät energiana, joka myydään tarvitsijoille sähkönä ja kaukolämpönä. KESKIVIIKKO 12.10.2022 19 IHMISET Uutisia Ikaalisista ja Jämijärveltä jo vuodesta 1913 100 vuotta sitten perjantai 13.10.1922 Uutisia Hämeenkyröstä ja Viljakkalasta jo vuodesta 1922 90 vuotta sitten perjantai 14.10.1932 Roskaaminen on ruma tapa Ikaalilainen Marita Villman ploggaa, koska se tuo hyvän mielen. Tämä kaikki liittyy siihen, mikä elämässä on tärkeintä. Jätteet jatkavat matkaansa roska-astiaan ja eteenpäin jätelaitokselle. Hän on harrastanut sitä lapsuudestaan asti, siis kauan ennen kuin suuri yleisö alkoi kohkata trendilajista. Työn alla on muun muassa kuvassa näkyvä poppana, joka valmistuu tilaustyönä. Joskus lenkit suuntautuvat Kamraatinkulman läheisyyteen, toisinaan Toivolansaareen, Riitialaan tai vaikka Kurkelaan. Työtoiminnassa Villman kutoo parhaillaan tilaustyönä valmistuvaa poppanaa, jonka värit hän on saanut itse valita. Ilman Villmania monen roskan nielaisisi maa tai Kyrösjärvi. • Anne Salminen IKAALINEN. Päivätoiminnan asiakkaat ovat sosiaalista, psyykkistä tai fyysistä tukea tarvitsevia aikuisia kehitysvammaisia. 63-vuotias ikaalilainen Marita Villman kantaa kävelylenkeillä mukanaan muovipussia ja poimintapihtejä. Että ihmiset lopettaisivat roskaamisen, eikä jätteitä enää lojuisi teiden varsilla. Villmanin tikun nostamille roskille niin ei käy. Tänään maahan nakatusta roskasta rapissutta mikromuovia saattavat pistää poskeensa roskaajan omat lapsenlapsenlapsenlapset. Ploggaamista hän harrastaa lumettomana aikana liki päivittäin, ellei ulkona sada vettä. Niin mieluisaa ja toisinaan mukavia yllätyksiä täynnä kuin ploggausharrastus onkin, Villman toivoisi, että joutuisi jättämään harrastuksen. Sellaisessa maailmassa maahan unohdetut jätteet eivät tuottaisi harmia ihmisille, eläimille tai muille eliöille. Ikaalisten tienpientareilta löytyy valikoima tavaraa, jota ihmiskädet ovat sinne enemmän ja vähemmän harkitusti asettaneet. Marita Villman osallistuu päiväja työtoimintaan Kamraatinkulmalla. Se olisi kaikille mukavampaa. Minkä roskaaja taakseen jättää, sen Marita Villman edestään löytää. Pitkävartisesta noukintavälineestä on hyötyä, kun haluaa selkää koukistamatta nypätä tienpientareilla pahaa-aavistamattomina torkkuvat jätteet mukaansa. Villman harrastaa ploggausta eli roskien keräämistä lenkkeillessään. Juomapulloja ja niiden korkkeja, karkkipapereita, jäätelömuoveja, lasinsiruja, kyniä, rikkinäisiä kampoja
VASTAANOTTAVAT SILMÄLÄÄKÄRIT SILMÄTAUTIEN ERIKOISLÄÄKÄRIT • Jukka Kuittinen • Petteri Paassilta Avoinna: ark. Kysy lisää ja varaa paikkasi: ilmoitukset@oivaseutu.fi 03 3143 3173 Pienin ilmoituskoko 2x25 pmm, hinta 33 €/ilmoitus + alv. 029 56 60760 Notariaatti & LKV Toimisto Irja Inkinen Oy w avioehdot w testamentit w perintösuunnittelu w perunkirjoitukset w perinnönjaot w ositukset w edunvalvontavaltuutukset w kauppaja lahjakirjat w kaupanvahvistukset kaupanvahvistaja Kauppakatu 14, Ikaalinen ajanvaraus p. 040 7622 857 pihapalvelu.saarinen@gmail.com www.pihajakantopalvelusaarinen.fi PUUNHOITOPALVELU J.L. Ajanvaraus p. 03 371 3122 Ma–pe 9–17, la 9–13. Ajanvaraus p. • puunkaadot • kantojyrsintä • arborispalvelut Puh. 040 748 5422 www.irjainkinenoy.fi Vanha Tampereentie 18–20, 39500 IKAALINEN, p. Ola Luoto OTL, VT Julkinen kaupanvahvistaja Haarlankatu 9 B 19, 33230 Tampere P. OSAAJAT OSAAJAT Oivat Oivat Ammattilaiset palveluksessasi Neljän tai useamman ilmoituksen sarja, julkaisu peräkkäisinä viikkoina. perunkirjoitukset, perinnönjaot, ositukset, avioerot. 040 7707 953 KOTI JA RAKENTAMINEN. 050 327 6707 | raimo.hamari@kolumbus.fi Hierontahinnat alkaen 30 € (30 min) Rahkolankuja 18 A 1, Ikaalinen p.010 322 9656 • tempodent.fi Jussi Rantanen I Jarkko Lappalainen Valtakatu 30, Kyröskoski p. 044 373 3311, ola.luoto@ippnet.fi Tavattavissa Ikaalissa sopimuksen mukaan. 03 371 6106 • 03 371 6536 laurilanbetoni@laurilanbetoni.fi KIPI-PELLETTIPOLTIN ja ohjausyksikkö itsepuhdistava, helppohoitoinen CUOC DET OY • Hämeenkyrö • 040 411 3325 • www.cuocdet.fi MYYNTI • ASENNUS • HUOLTO PYYDÄ ILMAINEN TARJOUS • KATTOREMONTIT • SADEVESIKOURUT • KATTOTURVATUOTTEET • PELTITYÖT PAIKALLISTA PALVELUA! www.rakennuspalvelusoukko.fi • 045 605 6275 Taloyhtiöt sekä hallit SIDOS SELLUVILLAA yläpohjan lisäeristämiseen. Asiakirjojen laatiminen: kaupppakirjat, lahjakirjat ym. ErilaistEn lakiasioidEn hoitoa: mm. 040 748 5422 www.irjainkinenoy.fi • avioehdot • testamentit • perintösuunnittelu • perunkirjoitukset • perinnönjaot • ositukset • edunvalvontavaltuutukset • kauppaja lahjakirjat • kaupanvahvistukset Notariaatti & LKV Toimisto Irja Inkinen Oy Kauppakatu 14, Ikaalinen kaupanvahvistaja ajanvaraus p. 044 373 3311, ola.luoto@ippnet.fi Tavattavissa Ikaalissa sopimuksen mukaan. • 10 vuoden mittapysyvyys takuu • Ei tarvetta tuulenohjaimille Maalattava.fi | 050 336 8873 | Paikallinen urakoitsija Pirkanmaan Oikeusaputoimisto Oikeusavustajan vastaanotto Ikaalisissa ja Parkanossa. 03 458 6520 PARHAAT BETONIT Laurilan Betoni Kyröskoski • www.laurilanbetoni.fi P. 03 213 3303 Päivystys 24 h Pispalasi Oy Pispalasi Oy RENKAAT, VANTEET, RASKAAN, KALUSTON PALVELUT MA-PE 8-17 LA 9-13 03 448 2149 Teollisuustie 20 Parkano PUUNHOITOPALVELUT – Istuttaminen – Hoitoleikkaukset – Kuntotutkimukset – Puiden kaadot eri tekniikoilla – Kantojyrsintä Puh. 10–17 ja la 10–13 Ikaalinen, Vanha Tampereentie 10 p. perunkirjoitukset, perinnönjaot, ositukset, avioerot. PALVELUT Käyräkuja 30, Vuorentausta, Ylöjärvi • www.pispalasi.fi Laaja valikoima lasialan tuotteita ja palveluita vuodesta 1987! P. 24 % PIHA JA PUUTARHA PALVELUT KOTI JA RAKENTAMINEN HYVINVOINTI AUTOLIIKKEET JA HUOLLOT Koulutettu hieroja RAIMO HAMARI • osteopaattinen mobilisointi • perinteinen hieronta • hermoratahieronta Telkontie 40 sekä Vaakakaari 1 • KYRÖSKOSKI Myös hoivaja kotikäynnit. Asiakirjojen laatiminen: kaupppakirjat, lahjakirjat ym. Ola Luoto OTL, VT Julkinen kaupanvahvistaja Haarlankatu 9 B 19, 33230 Tampere P. 03 457 330, www.iktiki.com, kirjanpito@iktiki.com, isannointi@iktiki.com Asiantuntevaa ja monipuolista palvelua: 4 Tilitoimistopalvelut 4 Isännöintipalvelut 4 Kiinteistöjen huollot ja siivoukset ErilaistEn lakiasioidEn hoitoa: mm
Murresanoja tai nykysuomessa harvemmin käytettyjä, vanhahtavia sanoja Sironen käyttää sopivasti annostellen. Ajankohtaisiin asioihin monesta eri kulmasta pureutua Ikaalinen Foorumi tulee jälleen. Kirjailijan ratkaisu käyttää Eevaa teoksen minäkertojana on toimiva. Konsertti Ilta rakkaudelle järjestetään Jämijärven uudella koululla lauantaina 15. Ketunkiven Eeva oli todellinen Sasin kylällä syntynyt ja elänyt henkilö, mutta hänen elämäntarinansa romaanissa kuvatut yksityiskohdat ovat Sirosen mielikuvituksen tuotetta. Arvomme palkintoja. Syyskuun puolivälissä Sironen järjesti kirjansa julkistustilaisuuden, jossa kertoili Ketunkiven Eevaksi sonnustautuneena sepittämäänsä elämäntarinaa. Päivän ajan keskustellaan tällä kertaa ikääntymistä. Teema kantaa nimeä Iästä viis. Israelilaisten tanssien päivä HÄMEENKYRÖ. Ensimmäinen Ikaalinen Foorumi järjestettiin vuonna 2019, joka oli kaksipäiväinen seminaari ilmastotalkooteemalla. lokakuuta kello 18. Vahvasti paikallista tarinaa Sirosen aiemmissa romaaneissa tapahtumat sijoittuivat hänen lapsuusmaisemiinsa Lavajärvelle. lokakuuta kello 10 alkaen. Ohjelmassa on myös paneelikeskustelu aiheena Kotiko vankila ikääntyvälle. Talontytär Eeva oppi jo varhain äidiltään yrttien salat, ja päätös ryhtyä parantajaksi syntyy sekin jo varsin nuorena. Hämeenkyrön Lavajärveltä syntyisin oleva Tuija Sironen on kirjoittanut tiiviiseen tahtiin kolme romaania, jotka kaikki sijoittuvat pääosin Hämeenkyröön. Siellä täällä tekstissä vastaan tulevina ne tarjoavat lukijalle ahaa-elämyksiä ja pohdittavaa, kun sanan merkitys ei välttämättä heti muistu mieleen. KULTTUURI 21 KESKIVIIKKO 12.10.2022 R I S T I S A N AT E H T Ä V Ä V O I T T A J AT Ristikon 37 vastanneiden kesken arvotut palkinnot voittivat Tarja Lehtiniemi Ikaalinen, Helinä Akkanen Kyröskoski ja Raija Jalonen Parkano. Ilmoittautumiset 19. Tuija Sironen eläytyi Ketunkiven Eevaksi tästä kertovan romaaninsa julkistustilaisuudessa Sasin Toukolassa. Päivään kuuluu maksullinen lounas. Särkijärven leirikeskuksessa Hämeenkyrössä pääsee kokeilemaan israelilaisia tansseja lauantaina 22. Romantiikkaa on luvassa Jämijärven uudella koululla, kun Jyrki ja Maija Anttila omistavat kokonaisen illan rakkaudelle ja sen lauluille. Ainakin hämeenkyröläiselle lukijalle teoksen paikallisuutta korostaa se, että Sironen käyttää talojen oikeita nimiä. Ohjelmistossa on laaja kattaus rakkauslauluja oopperoista, opereteista ja kevyemmästä musiikista. Omapäinen Eeva ei taivu noudattamaan ympäristönsä odotuksia, vaan kulkee omaa tietään ja oppii kantamaan vastuuta yksin. lokakuuta mennessä.. Yhteystiedot mukaan. NIMI: OSOITE: PUHELIN: R37 Tuija Sironen eläytyy romaanissaan Ketunkiven Eevaksi • Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ. Opettajina toimivat Tarja Vasarainen ja Jorma Pitkänen. Tilaisuutta järjestävät Pirjo Berg, Leena Mäkelä, Vuokko-Liisa Nuottajärvi ja Antti Sorri. Tuorein teos Ketunkiven Eeva on sujuvasti kirjoitettu tarina Sasin kylällä asuneesta parantajasta. Menovinkki Rakkauslaulujen ilta Jämijärvellä JÄMIJÄRVI. S a s i n Toukola täyttyi vieraista kun väki kokoontui kuulemaan, miten vaivoja Sasissa hoidettiin 150 vuotta ennen soteuudistusta. Mukana ovat muun muassa Cavadorossin aaria oopperasta Tosca, Romanssi, Kertokaa se hänelle ja Con te partiro. Ikaalinen Foorumi kutsuu pohtimaan ikääntymistä IKAALINEN. RISTIKKO 41 Palauta ristikko 1.11.2022 mennessä osoitteeseen: Seutulehti UutisOiva Keskisenkatu 1–3 A, 39500 Ikaalinen. Sironen on onnistuneesti eläytynyt Ketunkiven Eevaksi, joka kertoo elämästään sen eri vaiheissa. Tällä kertaa tapahtumien keskiössä on Sasin kylä, ja lukijalla mukavana bonuksena myös Ketunkiven Eevan lopussa on pieni karttapiirros kylästä. Ikääntymistä eri kulmista tarkastelevat Jyllin Kotien toimitusjohtaja Pirjo Berg, Pirkanmaan hyvinvointialueen toimialuejohtaja Mari Ollinpoika, varatuomari ja seniorivaikuttaja Tuulikki Petäjäniemi, opetusneuvos ja arkkitehti Leena Mäkelä sekä Arvokas vanhuus ARVA ry:n puheenjohtaja Jari Pirhonen
klo 12 Kekrikutsut Viljakkalan seurojentalolla. Työhön liittyy myös kuvioviilutusta ja listoitusta, Joki kertoo. Hämeenkyrön-Viljakkalan Eläkeläiset ry to 13.10. Yhdistyksen pikkujouluretki suuntautuu Kankaanpään Kuntoutuskeskukseen ti 22.11. Yksi mietittävä asia esimerkiksi on, laitetaanko ollenkaan jouluvaloja. Keskusteltavana kirjana on Nimco Noorin ja Maippi Luukisen ”Paratiisin tytöt juuret Mogadishussa, koti Helsingissä”. Monipuolinen sydänjumppa jatkuu maanantaina Valkean ruusun areenalla. – Onneksi kilpailijoilla on mahdollisuus keskustella ja saada neuvoja ekspertiltä ja opettajalta tauoilla ja vapaa-aikana, Joki kertoo. Ilmoittaudu ajoissa, paikkoja rajoitetusti 120. Samassa kisassa myös Ikatan opiskelija Oliver Schule sijoittui pronssille. Kyrösjärven Seudun Diabetesyhdistys ry Kerhotilaisuudet. Eläkeliitto Ikaalisten yhdistys ry Pikkujoulujuhla Ikaalinen Spa & Resort Ravintola Kyrössalissa ke 23.11. Pirkanmaan Muistiyhdistys Hämeenkyrön paikallisosasto Hämeenkyrön muistikahvila ti 18.10. Hämeenkyrön Sisukkaat kokoonnumme ke 19.10. Nokipannukaffeet. Ikatan puualan menestyksestä kertoo paljon se, että Joki on jo neljäs oppilaitoksen puualan opiskelijoista, joka on selvittänyt tiensä ammattitaidon MM-kisoihin. Ajoterveys eli toimintakyky liikenteessä. Joen kanssa Sveitsiin lähtivät Ikatan hienopuusepäntyön opettaja Arto Anetjärvi, huonekalupuuseppä -lajin ekspertti Marko Varjos sekä Ikatalla tapahtumatoteuttamista opiskelevat Else Anttonen ja Minna Kärnä, jotka kuvaavat matkalla dokumenttia. – Lipastossa on klaffiovi ja sinkkaliitoksilla toteutettu vetolaatikko. Itse hän oli ihmetellyt ulkovalojen polttamista vanhalla lukiolla. Setlementti Kyröskoskela ry Koskikammarilla (Valtak. Tied ja ilmoittautumiset 30.10. Ruokailu klo 14. Menomatkalla pysähdytään Jämijärvellä Univisiolla ja Jämin Rahtipalvi Oy:ssä. Mc-Dementos Kerhoilta to 13.10. klo 18 kirjastossa. Eläkeliiton Hämeenkyrön yhdistys tarinatupa ti 25.10. Ikaalisten käsija taideteollisuusoppilaitoksesta hienopuusepäksi tänä keväänä valmistunut Rasmus Joki tukijoukkoineen on parhaillaan ammattitaidon World Skills MM-kilpailuihin Sveitsin Baseliin. Lisätietoja Timo ja Erkki, katso edellisestä. Hämeenkyrön Kirjaston Ystävien lukupiiri on 2.11. – Kouluaikojen ulkopuolella kouluissa saattaa olla harrastustoimintaa, tai joku voi olla niissä töissä, Rask sanoo. Hämeenkyrön Seniorit ry järjestää kyläkävelyn Hiidenlahden alueella 14.10. Baselissa Joella on edessään kova urakka. Kyrösjärven seudun sydänyhdistys ry Syyslomaviikolla (42). Uudet ideat tervetulleita. Muisti, muistisairaudet ja aivoterveys. Tevaniemessä sydänjumppa pitää Ritvan myötä syyslomaa. Lisätietoja Maria Viheroja 040 527 8973. klo 11 Valtakatu 55, Kyröskoski. Lisätietoa ja ilm. Vieraanamme sosiaalija terveysjohtaja Tarja Soukko; ”Sote tulee mitä tapahtuu”. lokakuuta, ja mukana Joen sarjassa on 20 kilpailijaa ympäri maailmaa. Kokoontuminen Jämi Areenan parkkipaikalla. Hämeenkyrön sydänjumppa jatkuu Aurinkorinteen tiloissa. Setlementti Kyröskoski Jukan laulut ti 18.10. Kilpailutyötä hän luonnehtii haastavaksi ja tekniikoiltaan melko vaikeaksi. Arpajaiset. Ikaalisten tekninen johtaja Satu Rask ja rakennuspäällikkö Jari Kohtanen, onko kaikkien kiinteistöjen ulkovalojen polttaminen tarkoituksenmukaista. klo 12 Jämillä. Aluejärjestön 50-vuotisjuhlat la 15.10. – Seuraamme myös sitä, millaisia päätöksiä muut kunnat tekevät. Hän kertoo Rönsyn ja Aurinkorinteen toiminnasta. Parhaillaan mietitään säästökohteita, eli sitä, miten esimerkiksi muutetaan lämmitystä ja valaistusta. 55) 13.–18.10. Kilpailu järjestetään 11.–14. – Ensilumenladun tekeminen on yksi asia, joka tulee seuraavaan teknisen lautakunnan kokoukseen, kun päätetään sähkönsäästökeinoista, Rask sanoo. Hämeenkyrön Reservin Aliupseerit ry Perinteinen polkukävely la 22.10., lähtö Hämeenkyrön lentokentän parkkipaikalta klo 12. Ilmoittaudu mukaan Timo 040 866 7780 Erkki 045 169 804. Kahvitus Hämeenkyrön Sotaveteraanit. Diabestis 18.10. klo 12–16. Klo 14–16 monimuotoista ohjelmaa. Ilm. – Puualan koulutukselle pitää saada julkisuutta, ja kädentaitoja pitää nostaa esille positiivisesti, sanoo Anetjärvi. klo 14 Veteraanitalolla. klo 11–12.30 Koiviston Kotileipomon kahvila, Vanha Tampereentie 15–17, Ikaalinen. Pirkanmaan Muistiyhdistys ry Ikaalisten paikallisosasto Ikaalisten muistikahvila ti 18.10. Lähtö Ikaalisten tori klo 10.30, Kyröskoski mh 10.50, S-Market 11. 044 5524 120 tai s-posti kirsti.hakala@ippnet.fi. Kameroilla on ennaltaehkäisevä vaikutus, ettei tehtäisi ilkivaltaa, Kohtanen sanoo. Miksi näin?. Kokoontuminen kirkon parkkipaikalla klo 9.50, Kyröskosken torilla klo 10, josta kimppakyydein jatketaan matkaa. Ikaalisissa Insutiimi 20.10. Eläkeliiton Hämeenkyrön ja Ikaalisten yhdistykset Teatterimatka Poriin to 1.12. Tykkilumen teko vie paljon sähköä, ja Kohtasen mukaan urheilukentällä jouduttiinkin viime vuonna suurentamaan sähköliittymän tehoa lumitykkiä varten. Airi 0400 648 388 ja Jussi 040 756 3233. klo 12 Nokian Kerholassa. Rieskakurssi alkaa klo 9 ja jäsentapaaminen klo 12. KESKIVIIKKO 12.10.2022 22 ARJESSA Veteraanien perinnekerho ke 19.10. Miksi kiinteistöjen ulkovalot palavat. klo 13 näytökseen ”Evita”. Ammattitaidon maailmanmestaruuskilpailuissa Joki kilpailee hienopuusepän työtä edustavassa Cabinet making -sarjassa. lounas ja kahvi), yhteislaulua ti klo 12–13. Tekninen lautakunta päättää kiinteistöihin liittyvistä asioista, mutta energiansäästö koskee laajaa osaa kuntalaisista, ja riippuu vaikutuksesta, kuka päätöksen tekee, Rask sanoo. Entä ensilumenlatu. klo 18 Cafe Sammi. Hämeenkyrön Seniorit kuukausitapaaminen Kyröskoskitalolla ke 12.10 klo 14, vierailijana Eija Mäkipää. Lisätietoja Jarno 040 835 6307. Mukana Jämijärven pelimannit, joiden tahdissa tanssahdellaan 1,5 t. Kosken laulajat 9.45, kerho klo 11, jossa suunnittelemme ensi vuoden taloutta. Joki selvitti tiensä alan korkeimman luokan kisaan voittamalla keväällä ammattitaidon SM-kultaa. mennessä p. Dokumenttia tallennettiin myös Helsingin Säätytalolla, Suomen maajoukkueen lähettämistilaisuudessa. Lukupiirin voi tulla, vaikka ei olisi kirjaa lukenutkaan. Hämeenkyrön Kirjaston Ystävien lukupiiri on 2.11. klo 17 Aito Säästöpankin kokoustilassa. Sitä on suhteellisen vähän, ja tuloksen pitää kuitenkin olla hyvin laadukas, Joki sanoo. • Liisa Raipala IKAALINEN. Ilmoittautumiset 13.11. Tavaroita pakkailemassa Arto Anetjärvi, Minna Kärnä, Rasmus Joki ja Else Anttonen. klo 14.30–16 Päiväkeskus Aurinkorinne, Tunnelikuja 1, Hämeenkyrö. – Suurin haaste on kuitenkin aika. Lukupiirin voi tulla, vaikka ei olisi kirjaa lukenutkaan. klo 18–20, Päiväkeskus Aurinkorinne. Kaijalle p. klo 14 Kyrösjärven rannalla lintutornilla, Rinnepolku 20. He ovat kuvanneet Joen menestystä semifinaalissa ja SM-kisassa. Ikaalisten kansalliset seniorit kokoontuvat Omalle Tuvalle ti 18.10. Työvaiheita onkin hiottu tarkkaan. klo 12 Kammarilla, Valtakatu 55, Kyröskoski. – Valoja pidetään päällä valvontakameroiden vuoksi. Lisätietoja Maria Viheroja 040 527 8973. – Sähkönkulutukseen vaikuttaa myös se, paljonko lumitykkiä joudutaan käyttämään: miten nopeasti talvi tulee. Eläkeliiton Jämijärven ja Ikaalisten yhteinen liikuntapäivä ti 18.10. 044 358 6466. Kilpailutyön tekemiseen on aikaa 22 tuntia, joka on jaettu neljään kisapäivään. Vetäjänä Paula Virtanen. – Jos päätettäisiin sammuttaa ulkovalot, ei valvontakameroitakaan kannattaisi enää pitää päällä pimeällä, Rask sanoo. – Vielä ei ole mietitty, tekeekö sähkön säästökohteista lopullisen päätöksen lautakunta, vai pitääkö asia viedä kaupunginhallitukseen. klo 18 kirjastossa. Tarinaa ajankohtaisista asioista. Kuva heikkenee oleellisesti, jos pihoilla on pimeää. Kammarin runopiiri ma 17.10. Eräs toinen askarruttava asia on, voidaanko Ikaalisten urheilukentän ympäristöön tehdä viime talven tapaan ensilumenlatu lumitykillä valmistettavasta lumesta. Mansoniemen Meno Vaellus su 16.10. Tosin niiden kulutus ei ole merkittävää. ukulele-ryhmä to klo 18–19.30, torikahvit la klo 9–12, runopiiri ma klo 11–12.30, paikallishistoriaa ma klo 18–19.30, senioreiden toimintapäivä ti klo 10–14 (sis. Sydänkävelyt jatkuvat tiistaina sekä Ikaalisissa että Hämeenkyrössä. Keskusteltavana kirjana on Nimco Noorin ja Maippi Luukisen ”Paratiisin tytöt juuret Mogadishussa, koti Helsingissä”. Dokumenttia on tarkoitus levittää laajemmin, muun muassa oppilaitoksien opojen välityksellä. klo 13 Kyröskoskitalolla, Kirkkokatu 3. Kilpailutyönä on valmistaa korkeahko lipasto. Sveitsin kisan jälkeen opiskelijat jatkavat dokumentin tekoa ensi syksynä Puolassa, jossa Joki osallistuu ammattitaidon EM-kisoihin. mennessä Leilalle 050 343 7133 tai Anjalle 040 835 8399. Joki ehti harjoitella jonkin verran kilpailutyön tekoa. SEURATOIMINTA Rasmus Joki tavoittelee parhaillaan maailmanmestaruutta • Terhi Palonen IKAALINEN. Aurinkorinteellä klo 15. Johtokunta kerhon jälkeen. Ikatalta lähti tiimi ja pakettiautollinen kilpailutarvikkeita sekä matkatavaroita kohti Svetsin Baselia, jossa Ikatalta valmistunut hienopuuseppä Rasmus Joki kilpailee ammattitaidon MM-kisoissa. UutisOivan lukijaa huolestuttaa, palaako Ikaalisten kaupungin kiinteistöissä turhaan ulkovaloja nyt, kun sähkön hinta on noussut. Armas in memoriam. To 27.10. klo 14 Kyröskoskella Rönsyn tiloissa Torituvalla K-Marketin talossa, alustus hyvinvointihoitaja. Sähkön ja ylipäänsä energian säästökeinot ovat tulossa seuraavaan tekniseen lautakunnan kokoukseen, joka pidetään marraskuun alussa. Pirkanmaan Omaishoitajat ry Pioni Hämeenkyrön lasten omaishoitajien vertaistukiryhmän kokoontuminen 13.10. klo 18–20, Päiväkeskus Aurinkorinne. Hämeenkyrön lasten omaishoitajien vertaistukiryhmän kokoontuminen 13.10. Joen taipaleesta syntyy dokumentti Tapahtumatoteuttamista toisella vuosikurssilla opiskelevat Anttonen ja Kärnä ovat seuranneet Joen kilpailu-uraa jo aiemmin. – Kiinteistöistä moni on ympärivuorokautisessa käytössä, ja esimerkiksi terveyskeskuksen, paloaseman ja Toivolansaarikodin henkilökunta haluaa, että valot palavat ympäri vuorokauden, Kohtanen sanoo. Klo 12–14 ruokailu joulupöydästä
Järj. WC) + parvi. Esillä sääntömääräiset asiat ja tonttutalo. Puh. 58 m² ( sis. Tervetuloa. Autonromut, rautaromut ja kaikki jalometallit Kaivuu, purku, teräsrakenteiden purkaminen ja teollisuuspurku. Isoviita TA R JO A R O H K E A S T I ! PA LVIPORTTI LÄHILIHAA Parkunmäentie 2, Hämeenkyrö Parkunmäentie 2, Hämeenkyrö palviportti@gmail.com palviportti.fi p. klo 12–16 IKATAn auditorio, Ikaalinen Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton TERVETULOA! JÄMIJÄRVEN KOULUKESKUS JÄMIJÄRVEN KOULUKESKUS PÄÄSKY LA 15.10. 14 000 taloudessa. KESKIVIIKKO 12.10.2022 23 TAPAHTUMAT OSTETAAN MYYDÄÄN KOKOUKSET Varausnumero: 711375 Ilmoituksen vaihe: EI_AINEISTOA Myyjä: Tarja Ruokola Julkaisu: OIVA 2022041 Julkaisupäivä: 12.10.2022 Tuote: Tekstin jälkeen Palstoja lkm: 2 Korkeus mm: 50 Osasto: tapahtumat Värillisyys: VÄRILLINEN Sis.lisätiedot: Ikaalinen Foorumi logo aineisto sähköpostissa. klo 18.30 Kesto 1 t 55 min SUPERMARSU 2 La 15.10. 2000. klo 18.30 Kesto 1 t 34 min TICKET TO PARADISE La 15.10. Ajettu 199 000 km. klo 15.30 Kesto 1 t 30 min HÄÄT ENNEN HAUTAJAISIA To 13.10. Soita 050 410 2477. klo 12–16 IKATAn auditoriossa Ikaalinen Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton TERVETULOA! Maanantaina 17.10. Hintapyyntö 1800 €. klo 18.30 Su 16.10. 050 360 5818. Ilmoitusteksti: ///Ikaalinen Foorumi logo/// Ikaalinen Foorumi IÄSTÄ VIIS Maanantaina 17.10. klo 18.30 Kesto 1 t 43 min S S K12 K7 K12 KUN MUUTAT TEE OSOITTEENMUUTOS UutisOivaan tilaukset@oivaseutu.fi 03 3143 3171 Haukijärven Seudun maaja kotitalousseuran sääntömääräinen SYYSKOKOUS ma 24.10. 03 371 5555 Avoinna: ma–pe 9–17, la 9–14 Ke–la 12.10.–15.10. IKAALISTEN TOIMIPISTE Keskisenkatu 1–3 A, 39500 Ikaalinen Tarja Ruokola tarja.ruokola@oivaseutu.fi 03 3143 3153 • 043 217 0764 -numero ilmestyy keskiviikkona 2.11.22 Mainosaineistot lehteen ke 26.10. Palvattu BROILERI 6 00 kpl Keittoon NAUDAN LUULLINEN LAPA 10 90 kg Pannulle SVEITSINLEIKE 14 90 kg Musta Saab 9-3 vm. KLO 18 LIPUT JA VARAUKSET P.0449801167 Koulutie 6, 38800 Jämijärvi Lipun hinta 25 euroa Ryhmävaraukset + 5 hlö 20e Lippuja voi ostaa myös paikan päällä Hämeenkyrön reservin Au ja Hämeenkyrön seudun reservin Upseerit SYYSKOKOUKSET to 20.10.2022 klo 18 Reserviläistiloilla, Härkikuja 6. alkaen. Vuokralle tarjotaan siisti halliosake Ahrolantieltä. klo 12 mennessä os.ilmoitukset@oivaseutu.fi Yrittäjänumero tavoittaa lukijat n. 10–11.30 Hämeenkyrö, K-supermarket 12–13.30 Kyröskoski tori 14–15.30 Viljakkala, Viljakkala kyläpuoti 16–17.30 Ikaalinen, Kauppakeskus Komppi 18–19.30 Jämijärvi, K-market KOTIKÄYNNIT NUMEROSTA 0800 150 150 www.kultahopea.fi -todennäköisesti aina paras hinta • Rivi-ilmoitus, enintään 200 merkkiä • Hinta 30 €/ilmoitus • Jätä ilmoituksesi netissä: oivaseutu.fi TEHOKAS ILMOITUSPALSTA YKSITYISILLE. 044 340 0360/J. Vedos Tarja. Setlementti Kyröskoskela ry:n VUOSIKOKOUS ti 18.10. Tervetuloa.. klo 19 Toiviaisella. KIKKA! Pe 14.10. klo 15.30 Su 16.10. Vapautuu 1.12. klo 18.30 Kesto 1 t 43 min RAKKAANI MERIKAPTEENI Ti 18.10. Katsastettu 5/22. Alussa esitelmä ja kahvit. 03 3143 3121 • 040 737 7293 Li p u t 10 € ALTIN SALI, Eino Salmelaisen katu 20. kauppojen parkkipaikoilta. Kärrykuja 7, Hämeenkyrö Avoinna joka päivä • p. Siisti sisältä ja ulkoa. klo 16 Torikatu 8, Kyröskoski (K-Marketin talo/ Rönsyn tilat) Tulemme paikkakunnallesi OSTAMME SEKÄ MYYMME KULTAA, HOPEAA, VANHOJA RAHOJA, SETELEITÄ, KOLIKOITA, MILITARIAA, KELLOJA 15.10.2022 LAUANTAI Löydätte meidät ko. Ostetaan kaikki ROMUT kattiloista linja-autoihin. 0400 818 901 Muistathan, torstaina 13.10. KLO 18 PÄÄSKY LA 15.10. Oivallista Oivallista YRITTÄJYYTTÄ YRITTÄJYYTTÄ Paikallisen yrittäjyyden puolella! Lehti jaetaan lähes jokaiseen talouteen Hämeenkyrössä, Ikaalisissa, Jämijärvellä, Viljakkalassa, Häijäässä sekä Parkanon keskusta-alueella. P. ilmoitukset@oivaseutu.fi • www.oivaseutu.fi HÄMEENKYRÖN TOIMIPISTE Nuijamiestentie 1, 39100 Hämeenkyrö Marjaana Mikkola marjaana.mikkola@oivaseutu.fi P. Ikaalisten kulttuuritoimi www.ikaalinen.fi/kaupunki/palvelut/kulttuuri/altin-sali-elokuvateatteri/ Maksu käteisellä ja kortilla, SmartumPayja Tykyseteleillä sekä ePassilla. kahvitarjoilu klo 8–17. Kahdet renkaat aluvanteilla
Viestissä on kaikki mahdollista. Viime talven olympialaisissa Pärmäkoski piti haastattelun yhteydessä pitkän kiitospuheen, joka enteili olympiauran päättymistä. Lienee selvää, että Pärmäkoski on yksi heistä. Tatu Valavuo (ps.) esitti Henna Koiviston (ps.) kannattamana asian siirtämistä seuraavaan kokoukseen, jotta jakoperusteista saataisiin lisätietoa. Alkukesästä otettiin maltillinen alku ja tähän mennessä kokonaisuus on toiminut hyvin. Eikä ole nytkään. – Ei sinne lähdetä nelossijoista tappelemaan. Pärmäkoski kertoo, etteivät eri maiden käytänteet ole juuri hänelle näkyneet harjoituskaudellakaan. – Haluan olla tourilla mukana, enkä näe riskiä, että se olisi jotenkin MM-kisoista pois tai estäisi siellä pärjäämistä. KESKIVIIKKO 12.10.2022 24 URHEILU 10.00-11.00 Frisbeegolf @ Ikanema Beach Bar & Terrace 10.00-11.30 Action Track Outdoor Bingo kts. vastuullistajournalismia.. Toinen avustusta hakenut eli Mannerheimin Lastensuojeluliiton Ikaalisten yhdistys sai 1 400 euroa. Avustuksista päätti sivistyslautakunta sivistysjohtajan esityksen mukaisesti äänin 5–2. Itselläni on nyt fressi tunne ja luottavainen olo. – Itse käytän aina maskia lennoilla. Ohjelma voimassa 15.-30.10.2022 IKAALINENSPA.FI MA TI KE TO PE LA SU OHJELMAT MAKSUTTOMIA HOTELLIVIERAILLE, SULUISSA HINTA PÄIVÄKÄVIJÖILLE. Yhdessä nämä tekijät jättävät tulosluetteloista useita kärkipäässä nähtyjä hiihtäjiä kisoista pois. • Tuukka Olli IKAALINEN. Ei la 15.10 15.00-15.40 Virtuaalinen Vesijumppa (kylpylän hinnalla) 15.00-15.40 Virtuaalinen Vesijumppa (kylpylän hinnalla) 16.30-17.00 Riesapelle Show Huom. Siellä on tulossa hyviä matkoja ja joukkuekaverit ovat hyvässä kunnossa. Lisäksi venäläiset ja valkovenäläiset hiihtäjät ovat poissa kansainvälisistä kisoista toistaiseksi. Samoin joukkueessa pidetään turvavälejä ja pestään ahkerasti käsiä. Ikaalisten 4H-yhdistys sai kaupungin nuorisotoimen vuosiavustusta 10 000 euroa. 03 3143 3100 Ikaalisten toimipiste Keskisenkatu 1, 39500 Ikaalinen ilmoitukset@oivaseutu.fi p. Kuva: Emil Piippo/Almedia Ikaalisten 4H-yhdistys sai 10 000 euron avustuksen kaupungilta IKAALINEN. Tulevaan kauteen Ikaalisten Urheilijoita edustava Pärmäkoski on valmistautunut perinteisin menoin kahdella korkean paikan leirillä ja kaksi on vielä tulossa. Venäläiset ja valkovenäläiset on suljettu pois useimpien lajien kansainvälisistä kisoista Venäjän aloittaman hyökkäyssodan vuoksi. – Nyt tulee varmasti tasaisia kisoja, joissa 9–10:llä on realistinen mahdollisuus palkintokorokkeelle, Pärmäkoski ennakoi. Nyt se on kauden toinen päämaali yhdessä helmikuussa alkavien maastohiihdon MM-kisojen kanssa. Alkuperäistä esitystä kannattivat Mirja Hanhikangas (kesk.), Hanna Luiro (vihr.), Kari Salo (kd.), Esko Tapiainen (kesk.) ja Juhana Tuomola (sd.). Hiihtouran päättymisestä sen sijaan ei ole ollut mitään puhetta. 03 3143 3150 Krista Pärmäkoski ennakoi tasaista hiihtokautta Tour de Ski ja MM-kisat ovat ikaalilaisen huippuhiihtäjän päätavoitteet. – Mielenkiintoiset asetelmat, tiivistää Krista Pärmäkoski mietteensä tulevasta hiihdon maailmancup-kaudesta. Tuleviin MM-kisoihin Pärmäkoski lähtee tuttuun tapaan mitalin kiilto silmissään. Hiihdon kansainvälisissä kisoissa kaksi asiaa on muuttunut verrattuna edellisiin talviin. Tour ja MM-kisat samalla viivalla Pärmäkoskelle itselleen kausi on uusi toisellakin tapaa. Tutustu lehtemme tietosuojakäytäntöön www.oivaseutu.fi/tietosuojalauseke/ Sinulla on oikeus muodostaa mielipiteesi luotettavan tiedon pohjalta. Ei la 15.10 15.00-15.30 Virtuaalinen Vesijumppa (kylpylän hinnalla) 16.00-18.00 SuperSam ohjelmaa perheille 16.00-18.00 4H Ikaalinen Tekemällä oppimisen seikkailurata 16.00-16.45 Kiertoharjoitus* Liikuntastudiolla (8 euroa) 17.00-17.45 HIIT / Kiertoharjoitus* Liikuntastudiolla (8 euroa) 17.00-17.45 LevytankoPump* Liikuntastudiolla (8 euroa) 16.00-16.45 Vesijumppa helppo (kylpylän hinnalla) 17.00-17.45 Vesijumppa (kylpylän hinnalla) 18.00-18.45 Spa Training (kylpylän hinnalla) 18.00-18.45 Spa Training (kylpylän hinnalla) 17.00-17.45 Vesijumppa vauhdikas (kylpylän hinnalla) 19.00-20.30 Vesidisco (kylpylän hinnalla) 19.00-20.30 Vesidisco (kylpylän hinnalla) Syyslomasta ei selviä kuivin nahoin! Resortin syysloma tarjoaa jokaiselle jotakin. Maailmancupia viime vuodet suvereenisti hallinnut Norjan Therese Johaug päätti uransa. Kesälomien aikaiseen kesäpajatoimintaan tarkoitettuihin nuorisotoimen kohdeavustuksiin jäi jaettavaksi 1 500 euroa. Lisätiedot ** 11.00-11.45 SpaTraining (kylpylän hinnalla) 11.00-11.45 SpaTraining (kylpylän hinnalla) 11.00-11.45 SpaTraining (kylpylän hinnalla) 14.00-14.45 Jousiammunta* (3€) 14.00-14.45 Jousiammunta* (3 €) 14.00-14.45 Jousiammunta* (3 €) 14.00-14.45 Jousiammunta* (3 €) 14.00-14.45 Jousiammunta* (3 €) 14.00-16.00 Riesapelle Plazalla viihdyttämässä Huom. Tavallisesti aina joku on. Alkamassa on pitkästä aikaa ensimmäinen kausi ilman tiedossa olevia koronarajoituksia. – Vuosi kerrallaan katsotaan. Valavuo ja Koivisto äänestivät asian siirtämisen puolesta. Hän myöntää venäläisten puuttumisen pudottavan kisojen tasoa, mutta pitää heidän poissulkemistaan oikeana ja perusteltuna ratkaisuna. Nyt ei ole tehtynä minkäänlaista päätöstä suuntaan tai toiseen. VARAAMME OIKEUDEN MUUTOKSIIN, KATSO TARKEMMAT TIEDOT NETTISIVUILTAMME PÄÄTOIMITTAJA-TOIMITUSJOHTAJA Katri Linnikko Julkaisija: Präntti Oy, ISSN 2243-2396 Paino: Sanoma Manu Oy, Tampere Tietosuojakäytäntö Seutulehti UutisOiva haluaa käsitellä henkilötietojasi luottamuksellisina. Aiemmin vuodenvaihteen Tour de Ski on ollut enemmän tai vähemmän kisa muiden joukossa. Lautakunta myös edellyttää, että avustuksien kriteerit uudistetaan ensi vuoden 2023 avustuksien hakuun mennessä.. Alkaako viimeinen kausi. Hämeenkyrön toimipiste Nuijamiestentie 1, 39100 Hämeenkyrö ilmoitukset@oivaseutu.fi p. Se näkyi, sillä viime kaudella kukaan ei ollut kipeänä. Krista Pärmäkoski odottaa tasaista hiihdon maailmancup-kautta. – Se on toiminut minulle hyvin, joten sitä ei ole aihetta muuttaa