sivu 16 Tero Sourala tutkailee katiskaan kertynyttä madesaalista. sivu 7 Karhen koululaisille palkinto ilmastovideoista sivu 5 Osaketien pysäköinnistä syntyi omituinen soppa sivu 8 Susi kierteli Ikaalisten keskustassa tiistaina sivu 2 Irtonumero 2,50 € N:o 6 TORSTAI 13.2.2020. sivu 17 Nyt on koko vuoden paras aika pyytää matikkaa Osuuteni on rajoittunut lähinnä maksajan rooliin. sivu 11 Vihollisen puolelta ammuttiin tykillä taukoamatta. HÄMEENKYRÖ • IKAALINEN • JÄMIJÄRVI • VILJAKKALA Ystävän seurassa voi olla oma itsensä, hänelle ei tarvitse esittää. Suurin osa pääsee vielä takaisin kasvamaan
Sittemmin luontokappale poistui keskustan läheisyydestä metsään. Nämä luvut vaihtelevat vuosittain rajustikin sen mukaan, minne valvontaa on kulloinkin keskitetty. Havaintoja sudesta tuli muun muassa Kolmen airon alueelta, Ikaalisten Nesteen läheltä ja sisääntulotien varrelta. Liikennerikkomus voi tulla vaikkapa ylinopeus tai turvavyön käyttämättä jättäminen. Tästä syystä koululla olleet lapset pidettiin sisätiloissa, eikä heitä päästetty kotiin ilman huoltajaa tai muuta kuljetusta. RIKOSTEN NIMET • Liikennerikkomuksen ja liikennerikoksen ero on vakavuudessa. Automaattivalvonta räpsäytti 7 399 kertaa, laskua liki 26 prosenttia. Ne otetaan vastaan hätäkeskuksissa. Petoyhdyshenkilö Tuomo Kivimäki kertoo saaneensa useita havaintoja kolmostien ja Ikaalisten keskustan välissä liikkuneesta sudesta. klo 10-14 Hyväntekeväisyyshuutokauppa Ohjelmaa lapsille Esiintyy ja juontaa tangokuningata r Mervi Koponen Trubaduu ri Jani Reijomaa Tapahtumapaikkana on Kirkkokatu 3 Kyröskoskella (ent. Rikosten määrä laskenut Hämeenkyrössä ja Ikaalisissa • Nina Ylinen HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN. Kello 14.30 koulu tiedotti, että lasten kulkeminen on taas turvallista, sillä susi on poistunut metsään. – Katselin, että oli isoja tassunjälkiä sellaisissa kohdissa, missä lunta oli vielä jäljellä. Myös Ikaalisissa henkirikoksia taltioitiin viime vuonna pyöreä nolla. Auta meitä tekemään hyvää! Ehdota sinulle tärkeää, paikallista kohdetta tai anna äänesi jo ehdotetuille 17.3.2020 mennessä osoitteessa: www.saastopankki.fi/hyvia-tekoja HÄMEENKYRÖ KYRÖSKOSKI, Valtakatu 63 | IKAALINEN, Vanha Tampereentie 18-20 010 311 6400* | saastopankki.fi/aito | @aitosp * Puhelun hinta: 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (alv 24%) kotimaan lankaja matkapuhelinliittymistä. Susi liikkui tiistaina Ikaalisten keskustan tuntumassa • Tuukka Olli IKAALINEN. Rikoksia kirjattiin vuonna 2019 yhteensä 4 916 kappaletta, mikä on 1 159 vähemmän kuin edellisvuonna. • Hälytystehtävät tarkoittavat välittömiä toimia vaativia tehtäviä. Hämeenkyrössä kirjattiin yhteensä 5 435 rikosta joista liikennerikkomuksia oli 4 640 kappaletta ja muita, eli rikoslakirikoksia 775 kappaletta. Jos niistä napataan pois liikennerikokset, rikoslakirikosten määrä laskee 360:en (laskua viime vuodesta 14 rikoksella). Henkirikoksia Hämeenkyrössä taltioitiin viime vuonna pyöreä nolla. • Rikoslakirikoksia ovat muun muassa omaisuusrikokset, henkeen ja terveyteen kohdistuneet rikokset, huumausainerikokset, seksuaalirikokset, ja liikennerikokset. Jani Mansukoski tallensi suden kännykällään tiistaina puolen päivän maissa Ikaalisten Nesteen pihassa. Poliisin tietoon tulleiden rikosten määrä on laskenut seudun kunnissa, selviää poliisin vastikään julkaisemista tilastoista. Lounasta ja kahvia PALJON myyjiä Tanssiesitys Tahdo enemmän: HYVIÄ TEKOJA Aito Säästöpankki tukee vuosittain lukuisia yhdistyksiä ja muita apua tarvitsevia kohteita konttoripaikkakunnillaan. Törkeitä rattijuopumuksia kirjattiin 14 kappaletta (15 vähemmän) ja rattijuopumuksia 37 kappaletta (15 vähemmän). Hukkateillä olleen eläimen jäljille ei kuitenkaan päästy. Automaattivalvonnan suoritteita oli yhteensä 9 118 kappaletta. Sen jälkeen olen saanut videon ja kuvan jäljestä. Rikoslakirikoksia kirjattiin 775 kappaletta, eli liki 13 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna. 2 TORSTAI 13.2.2020 UUTISET Fantastiset HelmiHulinat 16.2. Varkauksien (34), väkivaltarikosten (47) ja huumausainerikosten (62) määrä on pysynyt suunnilleen samana kuin edellisvuonna – kaikkien määrä on tosin laskenut hieman. Ikaalisten keskustan liepeillä liikkui susi tiistaina iltapäivän mittaan. Kotihälytystehtävien määrä oli naapurikunta Hämeenkyrön tasolla: poliisi hälytettiin paikalle 126 kertaa, kasvua viisi prosenttia. Ikaalisten rikosmäärä on niinikään laskenut. Liikennerikokset ovat esimerkiksi rattijuopumuksia. Videon suden liikkeistä kuvannut Mikael Päiväniemi kertoi, että susi vaikutti poukkoilevan riista-aitojen estämänä. Omaisuusrikokset laskivat hieman (148 kappaletta) ja varkauksia kirjattiin vain kymmenen. Positiivisia muutoksia on myös hälytystehtävien määrässä (2 122 kappaletta, 173 vähemmän) ja kotihälytystehtävien määrässä (122, 60 vähemmän). Mauri Toivola ulkoilutti Viekkaja Kartsa-koiria Rahkosenmäessä maanantaina iltapäivällä. Törkeitä rattijuopumuksia kirjattiin 10 kappaletta ja rattijuopumuksia 23 kappaletta. Havaintoja tehtiin lähimmillään alle kilometrin päässä Valkean ruusun koulusta. Kyllä se kaikkien havaintojen perusteella susi on, Kivimäki sanoo. seurakuntatalo). Liikennerikoksia kirjattiin 445 eli 138 vähemmän. Susi on saattanut liikkua Ikaalisten keskustan liepeillä jo maanantaina. Sekä liikennerikosten pienempien liikennerikkomusten määrä on laskenut viime vuodesta. – Ensimmäinen puhelu tuli noin 11.30 ja havainto oli Oikotieltä. Liikennerikoksia oli sata vähemmän (yhteensä 415) kuin vuonna 2018 ja liikennerikkomuksia 21 prosenttia vähemmän, yhteensä 4 640. – Se tuntui menevän edestakaisin osaamatta päättää, mennäkkö kylälle vai ei, Kivimäki sanoo saamiensa havaintojen perusteella. Suurimmat muutokset ovat jälleen liikennerikoksissa, etenkin liikennerikkomuksissa. Automaattivalvonta rokotti Hämeenkyrössä 9 118 kertaa. Hätäkeskusten tehtävänä on tehdä saatujen tietojen perusteella riskinarvio ja hälyttää lähimmät tai tehtävään sopivimmat poliisin resurssit tarpeen vaatiessa tapahtumapaikalle. Koiratkin olivat eri tavalla valppaina kuin tavallisesti, Toivola sanoo. Jos liikennerikokset otetaan luvusta pois, rikoksia jää 258 kappaletta – 37 vähemmän kuin vuonna 2018. Väkivaltarikosten (39) määrä on pysynyt suunnilleen samana kuin edellisvuonna, mutta huumausainerikosten (28) määrä on kasvanut – vuonna 2018 kirjattiiin nimittäin vain 14 huumausaineisiin liittyvää rikosta. Hälytystehtävien määrä pysyi suhteellisen samana: 1 526 tehtävässä laskua oli 82 kappaletta eli noin viisi prosenttia. Poliisi kertoo saaneensa eläimestä useita havaintoja, ja sutta on yritetty jäljistää niiden perusteella. • KATSO VIDEO osoitteessa oivaseutu.fi/videoiva
Tärkeintä on saada turvalliset reitit paikalliseenkin liikkumiseen. Esitys liittyy Esa Talosen, Mika Kyrönviidan, Mikko Nisukankaan ja Jari-Matti Ollilan valtuustoaloitteeseen. Talliyrittäjä Sari Kauppinen toivoo, että Hämeenkyrönväylän rakentamisessa varmistetaan turvalliset kulkuyhteydet myös kevyelle liikenteelle. 3 UUTISET TORSTAI 13.2.2020 Väylä vaikuttaa kymmeniin tiloihin HÄMEENKYRÖ. Hallitus esittää valtuustolle, että valtuuston kokouksen videotallenteita säilytetään kaupungin nettisivuilla 13 vuorokautta. Sari Kauppinen Koskilinnan myyntiaikaa jatketaan HÄMEENKYRÖ. Kaupunginhallitus on tehnyt valtuustolle esityksen valtuuston kokousten videotallenteiden pelisäännöistä. Ikaalinen hakee lepakkometsää suojelualueeksi • Terhi Palonen IKAALINEN. Tässä kartoituksessa Sarkkilanjärven ympäristössä tehtiin havaintoja viiksisiipoista sekä pohjanlepakoista. Vuonna 2004 Ikaalisissa tehtiin laaja lepakkokartoitus. – Minä en sitä tarvitse, mutta en ole sen paremmin tien puolesta kuin sitä vastaankaan. helmikuuta kello 15 mennessä. Tänä aikana kuntaan on jätetty yksi Koskilinnaa koskeva kirjekuori, jota ei vielä ole avattu. Sata-Hämeen ratsastuskoulun Onni-poni ylittää Kylmäojantien rauhallisesti ja rutiinilla. – Kevyen liikenteen alikulku Kylmäojantien ali on tarpeellinen, jotta tänne pääsee turvallisesti kävellen tai polkupyörällä. – Jos korvaavaa yhteyttä ei ole tiesuunnitelmassa esitetty, asia ratkaistaan rakennussuunnittelussa, eli tässä tapauksessa urakan aikana, hän jatkaa. Yksi konkreettinen toivomus tiesuunnitelman päivittäjille Kauppisella on. Enemmän minua mietityttää, miten ja milloin tietä rakennetaan tällä kohdalla. Sekä Hämeenkyrön kunnalla että seurakunnalla on tielinjalla paljon maata. – Päätös tien toteutumisesta oli tavallaan kuitenkin yllätys, vaikka sen tulo on ollut pitkään tiedossa, Kauppinen sanoo. Lisäksi jatkossa tulee huolehtia kaikkien valtuuston lähetysten tallentamisesta verkon videotoistopalveluun. Lopullisen päätöksen alueen hyväksymisestä suojelukohteeksi tekee ympäristöministeriö ely-keskuksen esityksen pohjalta. HÄMEENKYRÖ. Kuntaan jätetty kirjekuori avataan uuden tarjousajan päätyttyä, joten vielä ei tiedetä, paljonko Koskilinnasta on tarjottu. Tietoimitus koskee myös kolmea yksityistiekuntaa. Kunnalla on oikeus hyväksyä tai hylätä tarjoukset. Samaa reittiä onnistuu hevosten taluttaminen laitumelle ja takaisin. – Kun suunnittelimme talon rakentamista tähän Keinumäen rinteeseen, meitä varoiteltiin talon jäävän vuoteen 1997 mennessä valmistuvan ohitustien alle. Kauppinen toivoo kunnan ottavan aktiivisen roolin nyt, kun Hämeenkyrönväylän tiesuunnitelmaa päivitetään. • Sakari Ilomäki Hämeenkyrönväylä vaikuttaa kaikkiaan 80 rekisteritilaan. Lisäksi hallitus esittää, että sosiaalisen median työryhmälle annetaan tehtäväksi sekä valvoa että kehittää kokousten videotallenteiden laatua.. Metsänhoitoyhdistyksen alustavien laskelmien mukaan korvaussumma suojelualueesta olisi noin 50 000 euroa. Siinä he esittivät, että Ikaalisten valtuuston kokousten videotallenteet tulee palauttaa videotoistopalveluun kuntalaisten katsottavaksi. Luo-merkintä tarkoittaa luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeää aluetta. Talliyrittäjä toteaa, ettei hänellä ole jyrkkää kantaa Hämeenkyrönväylään. Yli kolme vuosikymmentä Sata-Hämeen ratsastuskoulua Keinumäen alla pitänyt Sari Kauppinen hymähtää, ettei uskonut koskaan näkevänsä sitä päivää, jolloin Hämeenkyrön ohitustiestä tulisi totta. Ehdotetusta alueesta osa on kaavassa on merkitty luo-alueeksi. – Valmiin tien kanssa pystymme elämään ja toimimaan. Suojelusta maksettava kertakorvaus olisi noin puolet metsän laskennallisesta puuston nykyarvosta. Meitä varoteltiin talon jäävän vuoteen 1997 valmistuvan ohitustien alle. – Hevosemme laiduntavat kesäkuukaudet ja niitä talutetaan tallin ja laitumien välillä päivittäin, joten jos tienrakennus ajoittuu kesäkuukausiksi, niin ainakin toivon saavani tietoa töiden aikatauluista hyvissä ajoin, Kauppinen sanoo. Myyntiaikaa jatkettiin entisin ehdoin ja ostotarjoukset tulee jättää suljetussa kirjekuoressa 21. Hämeenkyrönväylän tielinjalle on ratsastuskoululta matkaa noin 300 metriä ja Heiskan eritasoliittymän rampille hiukan vähemmän. Lisäksi esitetään, että valtuutettujen puheenvuorot pidetään puhujalle varatusta kiinteästä paikasta ja että kaikki käyttävät mikrofonia pitäessään puheenvuoroa. Toivon, että hankkeen suunnittelijat ja kunnan edustajat jalkautuvat tänne paikan päälle katsomaan, miten ja mihin muutokset vaikuttavat, Kauppinen sanoo. Sata-Hämeen ratsastuskoululla toivotaan turvallisia kulkureittejä kevyelle liikenteelle. Luo-alueen suunnittelussa ja toteutuksessa on otettava huomioon luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeiden elinympäristöjen ja eliölajiesiintymien säilyttämisen edellytykset, erityisesti lepakoiden elinmahdollisuuksien turvaaminen. Nurmi huomauttaa maanomistusten ja tieyhteyksien voineen muuttua tiesuunnitelman valmistumisen jälkeen vuodesta 2009. Kylmäojantien linjaus muuttuu ja lähtee erkanemaan nykyiseltä tieltä juuri Keinumäentien kohdalla. – Tiesuunnitelmassa esitetään aina korvaavat yhteydet katkaistavien yhteyksien tilalle, Nurmi toteaa. – Uuden tien rakentaminen on iso muutos, joka vaikuttaa myös paikallisiin kulkuyhteyksiin niin autoilijoiden kuin kevyen liikenteen näkökulmasta. Kylmäojantien nopeusrajoitus on nyt 60 kilometriä tunnissa, mutta Kauppisen kokemuksen mukaan sitä vauhtia ajava tulee nopeasti ohitetuksi. Tallin ratsastuskentän vieressä sijaitsee ratsastusseura Tallitiimin maneesi ja arkisen toiminnan lisäksi paikalla järjestetään kilpailutapahtumiakin. Osuuko tietyö laidunkaudelle. Sen verran varoittelu kuitenkin vaikutti, että talliyrittäjän koti nousi Rantakulmantielle Pappilanjoen varteen. Asianosaisten maanomistajien määrä voi olla eri kuin rekisteritilojen määrä, koska tiloja voi olla yhteisomistuksessa tai samalla omistajalla voi olla useampia tiloja. Uusi tie katkaisee tai muuttaa tieyhteyksiä peltojen ja maatilojen tilakeskuksien välillä. Ikaalinen sorvaa pelisäännöt kokousvideoinnille IKAALINEN. Myynnissä olevasta Kyröskosken Koskilinnasta on jätetty yksi tarjous. Noin 8,3 hehtaarin alue sijaitsee keskeisen osayleiskaavan alueella, ja se on merkitty kaavassa maaja metsätalousvaltaiseksi alueeksi. Hämeenkyrön kunta on kaupannut Koskilinnaa avoimella tarjouskilpailulla ja tarjouksia otettiin vastaan tämän viikon maanantaihin kello 16 saakka. Lautakunnan päätöksen perusteluissa todetaan, että suojeltavaksi esitetty alue on virkistyskäyttöön melko vaikeasti saavutettavissa, mutta suojelu lisäisi monilta osin luonnon monimuotoisuutta ja muun muassa alueella havaittujen lepakoiden elinolosuhteet paranisivat. Tekninen lautakunta on päättänyt hakea Sarkkilanjärven läheisyydessä sijaitsevan kaupungin omistaman metsäalueen METSO-suojelukohteeksi. Projektipäällikkö Akseli Nurmi Väylävirastosta kertoo Hämeenkyrönväylän rakentamisen vaikuttavan tietoimituksen mukaan noin 80 rekisteritilaan, joihin sisältyy myös vesialueet. Hevosten lisäksi ratsastuskoulun tienoilla liikkuu luonnollisesti hevosharrastajia
Itse tehdyt leivonnaiset eivät ole ostotuotteita kalliimpia. Oman kunnan tai kylän yhteisöllisyyttä puolestaan voi jokainen omalta osaltaan rakentaa. Hyvään yhteisöllisyyteen kuuluu toisten huomioiminen, auttaminen ja osallistuminen ilman oman edun tavoittelua. Valokuvasta saatettiin teettää kymmeniä kopioita, joita lähetettiin sukulaisille ja ystäville. Liitä mukaan oma nimesi ja yhteystietosi. Nuorimmat osallistujat olivat peruskoulun yhdeksäsluokkalaisia, joille haluttiin tuoda toimialaa tutuksi ja innostuttaa nuoria valitsemaan hyvin työllistävä toimiala. Keinoja ainakin tasapuolisuuden varmistamiseen varmasti keksitään. 4 TORSTAI 13.2.2020 PÄÄKIRJOITUS LUKIJOILTA OTA YHTEYTTÄ TOIMITUKSEEN Perjantaina vietetään jälleen ystävänpäivää. Miehet veivät Kuuskosken kesken kokouksen paikalle, josta vaatturi Inkinen oli valmis maata myymään ja paikka katsottiin sopivaksi. Lapset ovat ihmetelleet, miksi koulussa tutut maitotuotteet täytyy vaihtaa toisiin, Luomun kurkut tukkukurkkuihin ja tuoreet sämpylät pussitettuihin palaleipiin. Sillä on ilman muuta vaikutusta lasten hyvinvointiin ja terveyteen – nyt ja tulevaisuudessa. Päätoimittaja katri.linnikko@oivaseutu.fi p. On vaikea keksiä, miksi muuten kuin kuntatalouden velvoittamana tämä päätös on tehty. Nykypäivänä sosiaalisen median aikakaudella saattaa puuttuva nimi löytyä helpostikin. Yli 400 osallistujaa pääsi esittelyjen lisäksi konkreettisesti näkemään ravintoalan työtehtäviä. Jos et halua säilyttää vanhoja mustavalkokuviasi, voin ottaa ne vastaan. Onko sinulla asiaa toimitukseen. Vain muutaman kuvan olin ehtinyt skannata digitaaliseen muotoon. Nyt tehtyjen muutosten myötä viesti muuttuu väistämättä: paikallinen ja luonnonmukainen ei olekaan enää se suositeltu vaihtoehto: itse ilolla tehty ja terveellinen tulee vaihtaa teolliseen tasapuolisuuteen vedoten. Taivas pilvineen ei tunne rajaa Tuuli piikkilankojen yli savua ajaa Kenen niskaan sataa missä ja milloin saasteita Elämä on pysähtymätön kuin tässä nyt Tuulen sävel on ajasta aikaan säilynyt Päällä maan matkaajat oottaa nöyränä haasteita. Näiden muutamien säästyneiden kuvien avulla olen saanut moneen muuhun kuvaan henkilöille nimiä. Ystävyydessä ja yhteisöllisyydessä on paljon samaa Älä hävitä vanhoja kuvia! Myös ennen vanhaan jaettiin kuvia. 1980-luvulla Suomen rantautunut perinne on vähitellen lyönyt itsensä läpi niin, että suurin osa ihmisistä ainakin tietää perinteestä, vaikkei itse vaaleanpunaisen teemapäivän vietosta innostuisikaan. Ystävät ovat niitä, jotka tukevat murheiden hetkellä ja riemuitsevat kanssasi ilon ja onnen kohdatessa. Osan yhteisöistään jokainen voi valita itse: luontevan yhteisön voi löytää taiteen, urheiluseuran tai eläkejärjestön toiminnan myötä. Toimituksella on oikeus muokata tekstiä. Juhani Tuomisto. Se on lapsille – tulevaisuuden päättäjille – myös kunnan viesti siitä, mitä ruoassa kannattaa arvostaa. Torkkolan tapasin viimeisen kerran vuonna 1993. Yhteisöllisyyttä on ystävyyden tapaan montaa lajia. Tapahtumaan osallistuneet yritykset kokivat tapahtuman tarpeelliseksi ja kertoivat saaneensa hyviä kontakteja sekä työhakemuksia päivän aikana. Säilytetäänhän edes ilo ja itse tehdyt sämpylät. Kouluruoka on muutakin kuin ravitsemuksen lähde. Lähetä kuva meille, niin voimme julkaista sen lukijoidemme iloksi. Muistelua Iisakin historiasta Itä-Satakunnan ammattikoulu saatiin Hämeenkyröön, kun isäni Aatto Tuomisto, Mäkisen Toivo ja Mäkelän Nikolai kuulivat, että monissa valtakunnallisissa luottamustehtävissä ja ministerinäkin toiminut Reino Kuuskoski tulee Hämeenkyröön johonkin kokoukseen. Minkä hybridi luonnolle säästää Sen taas Transit ilmoille päästää Lentäenkö ilmaston raikkaus tasaantuu Aina maapallo radallaan pyörii Siinä elämä ajallaan hyörii Laskuista paineita keille kasaantuu. Inkinen sanoi myyvänsä. Kunnan taloustilanne huomioiden arvoista on ehkä pakko joustaa. Luomun tuoretuotteiden käytöstä kouluissa olemme olleet ylpeitä ja tästä luopuminen tuntuu harmilliselta, koska myös lapset ovat oppineet ymmärtämään lähija luomuruoan arvon. Tässä katosi arvokas kuvakokoelma ja Kyröskosken paikallishistoriaa. Leivonnaiset voivat olla itse tehtynä ainakin yhtä terveellisiä kuin ostettuina. Parhaillaankin esimerkiksi Hämeenkyrön vapaaehtoiset Rönsy ry etsii ystävää ja ulkoiluapua useammallekin kotona asuvalle ikäihmiselle. Kilvakkalan vanhempainyhdistys No ni... Ongelma on aina tupakointi vuodesta toiseen. Kadonneista kuvista olisi ollut mahdollista tunnistaa niin suvun jäseniä kuin hienoja historikuvia Kyröskoskelta. Ehkäpä kuvien tuntemattomille henkilöillekin löytyy nimet. Yhteisöllisyys on asia, jonka toivoisi ainakin täällä maalla nousevan uuteen kukoistukseen. Nimi pitää olla toimituksen tiedossa, mutta sitä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. Vinkkaa meille jutunaiheesta joko sähköpostilla toimitus@oivaseutu.fi tai soittamalla 03 3143 3170. Kirjoitusten maksimipituus on 2500 merkkiä. Ystävyyden ja ystävien merkityksestä puhutaan paljon. Leivonnassa voi hyödyntää ruokailuista ylijäänyttä puuroa, muussia ja raastetta. Makuasiastakin on kyse. Voit myös laittaa viestin tai Whatsapp-viestin numeroon 0440 820 040. Lähetä mielipidekirjoituksesi osoitteella toimitus@oivaseutu.fi. Vanhojen kuvien hävittämiseen ei pidä yllyttää. Sirpa Salkoaho Kuva: Teija Salonen Meille Töihin -tapahtuma veti runsaasti väkeä tiistaina Ikaalisiin. Tapani Ekstam Tukkukurkut ja palaleivät kismittävät Ikaalisten kouluruoassa Monessa ikaalilaisessa perheessä on viimeisen viikon aikana puhuttu kouluruoasta. Ruusuja, risuja, ehdotuksia. Osalla ihmisistä ystäviä on paljon, ja heitä on kertynyt eri elämänvaiheista, mutta ei läheskään kaikilla. Olin isäni mukana paikalla, kun koulun ensimmäinen rehtori Erkki Torkkola tuli tutustumaan kouluun. Ystävänpäivän alla onkin hyvä miettiä, olisiko itsellä mahdollisuutta antaa aikaa jollekulle juttukaveria kaipaavalle yksinäiselle. Alkoholistitausta tukien kanssa Napakat Myötäja vastatuulta Juokseva virta kulkee myötäiseen Loisto iltaruskon valvottaa myöhäiseen Avoin ilmasto ei bisneksestä tiedä Tieteen ihminen omaa hapen valttikortit Maailmanloppu vasta sulkee kaikki portit Leima sitten rehellinen taikka kierä. Yhteisöllisyyttä on yhtä lailla ylimääräisten omenien jakaminen naapureille kuin naapurin mummun kauppakassin kantaminen tai hölmöyttään häiriköivien nuorten ojentaminen. Monelle se tarkoittaa ystävien ja läheisten muistamista kortilla, suklaalla tai vaikkapa sydänleivoksella. Ja me vanhemmat olemme yrittäneet vastata – sen minkä olemme osanneet. Kolmikko meni tapaamaan vaatturi Inkistä ja kysyivät, myisikö hän maata kirkonkylästä. Onnistuitko taltioimaan upean luontoilmiön, kauniin maiseman tai hassun hetken. Yhteisö on ystävän tavoin tukena murheissa ja rinnalla iloissa. 050 554 7394 VINKKAA JUTUNAIHE LUKIJAN KUVAT KIRJOITA MIELIPIDE Haluatko sanoa sanasi paikallisesta asiasta. Onko tämä se, mitä meillä halutaan sanoa. Yhteinen vastuu esimerkiksi yksinäisistä vanhuksista on samalla osa yhteisöllisyyttä, jonka häviämisestä on viime vuosina paljon puhuttu. Meitä kiinnostavat kaikki seutumme asiat: ihmiset, tapahtumat, kulttuuri ja urheilu. Miksi alkoholin haitoista ei nähdä niin suurta ongelmaa. On kiistattoman tärkeää, että kouluruoka on terveellistä, ravitsemussuositusten mukaista. Vaikka et itse tunnistaisikaan vanhan kuvan henkilöitä, jollain toisella saattaa olla sama kuva ja kuvan henkilöiden nimitiedot. Tapahtuma oli onnistuneesti organisoitu ja aikataulutettu ja tapahtumapaikka keskeisellä sijainnillaan sai kiitettävää palautetta sekä järjestäjien että osallistujien toimesta. Varsinkin moni vanhus kokee yksinäisyyttä, kun omat, tutut ystävät ovat jo edesmenneet tai kadonneet maailman tuuliin. Lapsien ilo tuoreista leipomuksista on ollut vilpitöntä ja aitoa; myös keittiöhenkilökunta on leiponut lapsille mielellään. Saat yhteyden toimitukseen sähköpostilla toimitus@oivaseutu.fi, soittamalla 03 3143 3170, viestillä tai Whatsapp-viestillä numeroon 044 082 0040. Ilmoitetuista kouluruokailun muutoksista maitotuotteiden vaihtaminen vähemmän kovaa rasvaa sisältäviin onkin hyvin ymmärrettävää ja järkevää. Tapahtumaan osallistujat, noin 400 henkilöä, saivat konkreettisesti nähdä ravintolan työtehtäviä, kuten drinkkien valmistusta, ruoan liekittämistä ja esille laittoa. Yhteisöllisyys ja sen vaaliminen on asiana yhtä arvokas kuin ystävyys. Kuvat voi lähettää osoitteella toimitus@oivaseutu.fi. Ikävin minulle sattunut tapahtuma oli se, kun iäkkäällä tuttavallani olleet toistasataa yli satavuotiasta kuvaa heitettiin pois, kun hän joutui kuntonsa heikkenemisen vuoksi muuttamaan hoivakotiin. Onnistuneen tapahtuman innoittamina seudullista yhteistyötä tehneet järjestäjät, Hämeenkyrö, Ikaalinen, Jämijärvi, Kankaanpää, Kihniö ja Parkano lupaavat järjestää vastaavia tapahtumia jatkossa ja laajentaa tapahtumaa myös muille toimialoille. Kouluruokailu on olennainen osa lasten arkea, jokaista koulupäivää. Onko mielessäsi aihe, josta toivoisit paikallislehteesi juttua. Aivan samaa tarvetta on myös muissa seutumme kunnissa. Ystävänpäivän ohessa voitaisiinkin ehkä viettää myös yhteisöllisyyden päivää. Ammattikoulu rakennettiin ja Inkiseltä ostettiin myöhemmin lisääkin maata. Terveellistä, taloudellista iloa tuottavaa – eikö ennemminkin kannatettavaa kuin tuomittavaa. Kassu ja Esko Kesäduuni kotikonnuilta kiinnostaa Meille Töihin -tapahtumassa Scandic Ikaalisten Kylpylässä kävi vilkas puheensorina, kun reilut 20 matkailun toimijaa ja oppilaitosta esitteli tarjolla olevia työpaikkojaan alueen opiskelijoille ja muille monipuolisista työtehtävistä kiinnostuneille. Kerro viestissä kuvaajan nimi ja paikkakunta sekä kuvatekstiä varten tietoja kuvasta. Leipomisen loppumista koulukeittiöissä on ollut haasteellisinta ymmärtää ja selittää. Yksinäisen ystäväksi ryhtyminen on arvokas teko, joka useimmiten antaa hyvää mieltä molemmille osapuolille
Karhelaisten tekemät palkitut videot ovat katsottavissa Pirkan Kylien YouTube-kanavalta. – Uskomattoman monipuolinen kirjo erilaisia lajeja ja yhdistelmä eri-ikäisiä ihmisiä, Alenius totesi. 5 LUKIJOILTA TORSTAI 13.2.2020 GALLUP • – Ehdottomasti luottamus. Karhen ilmastosankarit palkittiin videoistaan • Sakari Ilomäki VILJAKKALA. Videoiden tekoa oppilaat kuvailevat melko helpoksi. Jokaiselle löytyi mieleistä tekemistä: kuvaamista, esiintymistä, rekvisiitan ja roolivaatteiden ideointia tai editointia. Vierailun jälkeen oppilaat kuvasivat koulun tablet-tietokoneilla lyhyitä videoita, joissa käsiteltiin esimerkiksi roskaamista, jätteiden lajittelua, hiilijalanjäljen pienentämistä ruokavalinnoilla sekä aurinkoenergian hyödyntämistä. Kunnanjohtaja Antero Alenius kuvaili onnittelusanoissaan palkittavien listaa hengästyttäväksi. Tangotrio Tango Coloriage tuo Ikaalisten Omalle Tuvalle kattauksen argentiinalaista tangoa ja tango nuevoa. Anniina Lehto Viljakkala – Se, että on hauskaa. Nimen perässä suluissa laji(t), joissa menestystä on tullut. Kaikki palkittavat eivät päässeet palkitsemistilaisuuteen, mutta edustavan ryhmäkuvan verran kuitenkin. Pentti Nieminen Jämijärvi (Sastamala) – Luottamus. Hämeenkyrö ojensi palkintomukit puhtaana käteen • Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ. Aapeli Pajunen taas esitti miessivuosaa postintuojana videossa, jossa sähkölämmittäjä sai vaikuttavan tarjouksen aurinkopaneeleista. Henrik Sandås soittaa harmonikansukuista bandonéonia, Antti Heerman viulua ja Petri Mäkiharju kontrabassoa. Hieno oivallus, jonka isäksi Pajunen tunnustautui. Hämeenkyrö palkitsi vuonna 2019 menestyneitä urheilijoitaan, joita riittikin yli 30. Pirkan Kylien Ilmastosankarit-kyläkoulukiertue vieraili syksyllä myös Karhen Ympäristökoululla ja oppilaat saivat tietoa muun muassa jätteiden lajittelusta ja eri kulkuneuvojen energiankulutuksesta. – Joitakin kuvauksia piti ottaa uusiksi muutamaan kertaan, kun esiintyessä rupesi naurattamaan, Lahti kertoo. Lämpöpatterin roolissa kyseisessä lyhyelokuvassa nähtiin kahden keittolevyn sähköhella. Konsertti kuullaan lauantaina 15. Kunnan palkitsemien urheilijoiden ikäjakauma oli ilahduttavan lavea ja lajikirjo samoin. Toinen päivä meni kuvauksissa ja kolmantena päivänä videot editoitiin. Joukkueen taustajoukoista palkittiin Jussi Frantsila ja Vesa-Matti Koskela. helmikuuta kello 13 Omalla Tuvalla, osoitteessa Teinintie 16.. Lämpöpatterin roolissa keittolevy. Mitaleita kertyi SM-tasolta kosolti ja olipa joukossa yksi MM-mitalistikin. Kaikki neljä kertovat videoiden teon ollleen hauskempaa kuin tavallinen kouluarki. Kunniakirjalla ja käyttövalmiuteen tiskatuilla Hämeenkyrö-mukeilla palkittiin seuraavat, ilmeisen mukiinmenevää menestystä saavuttaneet urheilijat. Ikaalisissa osataan monimuotoinen ystävyys. Vuoden 2019 aikana hämeenkyröläiset urheilijat kunnostautuivat monella saralla. Karhen Ympäristökoulun viidesja kuudesluokkalaisten kuvaamissa llmastohaaste-videoissa kukkii luovuus. Pia Lahtinen Ikaalinen Mikä on tärkeintä ystävyydessä. – Tarkemmin sanottuna luvassa on palkintomatka Nuorisokeskus Marttiseen Virroille, missä pääsemme kokeilemaan muun muassa kiipeilyä yläköysiradalla, kertoo opettaja Anna-Kreeta Toivio. Niin hienoa, että keväällä irtoavat jalat maasta. Menovinkit Tango Coloriage tuo Argentiinan Ikaalisiin IKAALINEN. Ystävän kanssa voi olla oma itsensä ja ystävälle uskaltaa näyttää kaikki tunteensa. Videoita tehtiin Karhella kaikkiaan kolmena päivänä. Tapahtumassa palkittiin Pekka Hakala (hiihto), Marjoriitta Mansikkamäki (ralliautoilu), Tero Linnainmaa (hiihtosuunnistus), Johanna Naskali (suunnistus), Jouni Paavola (telinevoimistelu), Paula Kivimäki (soutu), Tiina Linnainmaa (soutu), Lilja Mäki-Karvia (sisäsoutu), Pirjo Mäki-Karvia (sisäsoutu), Vesa Mäki-Karvia (sisäsoutu), Leena Venho (soutu), Janne Venho (soutu), Maria Viitahalme (soutu, rullahiihto, koirahiihto) ja Räpsän B-tyttöjen pesäpallojoukkue: halli-SM-kultaa ja tyttöjen superpesiksen SM-pronssia. Yhtenä päivänä harjoiteltiin kohtauksia, jotka syntyivät pitkälti improvisoimalla. Kaikki soittajat ovat ansioituneita musiikin ammattilaisia. Palkitsemistilaisuuden alkajaisiksi tunnelmaa kohotti Puhallican B-orkesteri Marita Rantamäen johdolla. Kuudesluokkalainen Sarai Narkilahti kuvasi, viidesluokkalainen Ellena Viiala sai esittää vanhusta, joka moitti nuorta roskaajaa. Lukijan lähettämässä kuvassa Rita-koira ja Tirppa-ankka ovat mitä parhaimmat ystävykset. Tähän joukkueeseen kuuluvat Anne Ala-Kauhaluoma, Taru Ala-Tuuhonen, Venla Ahola, Vilja Ahola, Amanda Frantsila, Aurora Frantsila, Vilma Holkko, Senni Korhonen, Sohvi Korhonen, Nea Koskela, Siiri Leppänen, Sini Mäkelä, Jemina Mäkinen, Anni Rajala, Josefiina Räikkä, Elina Viitanen, Joanna Viitanen, Heidi Virjo, Hanna Vulli. Ajattelematon nulikka (Valtteri Lahti) viskoo roskia pihamaalle, mutta vastaan tuleva ikäihminen (Ellena Viiala) patistaa poikaa siivoamaan sotkunsa. Karhen Ympäristökoulun viidesja kuudesluokkalaiset tekivät viime syksynä hienoa jälkeä Ilmastoteko-videohaasteessa. Arttu Kaipila Hämeenkyrö – Kestävä ystävyyssuhde perustuu mahdollisimman rehelliseen kanssakäymiseen. – Minä olin se ”jonne”, joka videolla heittelee roskia pitkin pihaa, virnistää Valtteri Lahti
Tervetuloa! Halvor Ronning Jerusalemista ke 19.2. Järj. Matkakohteet: Vapriikissa aamukahvit ravintoa Valsissa ja Postimuseo-Viestinviejät, opastus. • Laivamatkat Tallink Megastar-laivalla, meno-paluu. Jumesniemen vanhemman väen kerho klo 13, koulun ruokala. Jämijärven sählykerho klo 15, keskuskoululla. Kuolleet: Irma Annikki Lehtonen 88 ja Tapani Mikael Kuusisalo 73. HÄMEENKYRÖ Kastettu: Tuure Toivo Topias Lamminmäki. Tervetuloa! VAPAASEURAKUNTA Poppelikatu 8, Ikaalinen. Pentikin outlet-tehtaanmyymälä, kahvit ja ostosmahdollisuus. Jerusalemin Raamattukodin ystävät ry ja Hämeenkyrön srk Kiitokset muistamisesta. To 20.2. Väistyi vaiva, tuli rauha, uni kaunis ikuinen. opastettu kiertoajelu ym. Ilmoittautumiset alkaen pe 14.2. Avoin päiväkerho klo 9.30, pappilassa. Yhteisvastuuarpajaiset ja myyntipöytä. Hartaus klo 13.30 Toivolansaarikodissa. Kirkkokuoron harjoitukset klo 17 seurakuntakeskuksessa. Merenranta on kävelymatkan päässä. Hiekan taidemuseo, opastus. Teemana NYKYISYYS. Omaiset Kun haluat jakaa iloiset perhetapahtumasi, laita niistä kuva lehteen. Pappilan porinapiiri klo 16.30, Isopappila. Oma virsikirja mukaan! Tuomasmessu klo 18, Hämeenkyrön kirkko. 6. Armollista-ilta klo 18. Laulava kulkuri Pertti Kallio (laulu ja kitara), Mikko Ohraaho (perkussiot) ja Pasi Kortelainen (kitara). Ke 19.2. Ti 18.2. Su 16.2. Toivontupa klo 10 srk-kodilla. Höytölä-Kiialan kinkerit klo 15 Elisa ja Lasse Niemen luona, Tukontie 2. Koli * 31.3.1931 Uusikirkko † 12.1.2020 Hämeenkyrö Rakkaudella ja kiitollisuudella kaivaten Jorma Eija perheineen Jarmo perheineen sukulaiset ja ystävät Niin hiljaa enkeli kultasiipi äidin luokse hiipi, niin hiljaa koski hopeiseen tukkaan, tiesi, ei vuodet menneet hukkaan. Aila, Osmala, kirkkokuoro. klo 18 Hämeenkyrön Isopappilassa, Yrjö-Koskisent. Teemana Nykyisyys. Lämmin kiitos kaikille Tapio Koskisen muistoa kunnioittaneille ja suruumme osaa ottaneille. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Ilmoittautumiset Myötätuulessa tai diakoniatyöntekijä Johanna Graeffe, puh. Niin hiljaa katsoi, on väsynyt hän, oli kulkenut pitkän elämän. Lounas ja kahvit ravintola Tampellassa. 050 471 5898, 0400 898 392 ARMOLLISTA -ilta tänään Ikaalisten srk-keskuksessa klo 18. Ma 17.2. • Päivän retki Haapsalun kaupunkiin (Piispan linna, vanhakaupunki, ym.). Se on sitä, että tuntee jonkun tärkeän puuttuvan. • Bussikuljetukset Timo Tuomiston bussilla koko viikon ajan. Kiitos kaikille Eilaa hoitaneille. • Tutustuminen Pärnun kaupunkiin mm. Iltapäivän ohjelmatuokiossa klo 12.30 Yhteisvastuun merkeissä terveiset Nepalista, Tuula Ruokonen. IKAALISTEN. Ylistysilta klo 19, Hämeenkyrön kirkko. Naistenkahvila klo 18, Isopappila. Rakkaudella kaivaten Tapani Anne ja Markku Jesse Carita Mia lapsenlapsenlapsi Minttu Ari Marko lapsenlapsi Lauri Raili-sisko muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Kahvit klo 17.30. Mukana Ulla Järvilehto, Maarit Kattilakoski ja Henna-Riikka Kivistö. Pe 14.2. Su klo 18 iltakirkko Seppo Lindeman. Matkan kokonaishinta 40 €. ANTTILA OY Tunnelikuja 3, Hämeenkyrö puh. Lauluilta Sarvessa klo 19.30, Ravintola Sarvi. Säynäjäkangas. Heikin kerhon harjoitus klo 18.30 vanhassa pappilassa. Juvonen. Musiikki Tiina Korpinen, isäntä Kari Salo. Perheuutiset KOTISEURAKUNNAN TAPAHTUMIA . • Hoitopaketti Hotelli Emmissä, lääkärin tulotarkastus ja 10 hoitoa. Messu klo 10 Ikaalisten kirkossa. Rakkaamme Eila Ilona Marjatta TUULINIEMI o.s. Messu klo 10 Jämijärven kirkossa, Karvonen, M. Kirkonkylän lähetyspiiri klo 14, Punainen pirtti. Miestenilta klo 17, Särkijärven leirikeskus. Sirkka Seppä Murhe, suru, kaipaus. Jaettu ilo on moninkertainen! Vihityt-ilmoitus 20 € Pikkuväki-ilmoitus 20 € Lähetä kuva, kuvateksti ja kuvaajan nimi sekä laskutustiedot meille sähköpostitse: ilmoitukset@oivaseutu.fi Su klo 14 iltapäiväkirkko Seppo Lindeman, Valtakatu 49 Kyröskoski. Iltapäivän ohjelmatuokiossa klo 12.30 Taipaleella reissumies 40 v –juhlakonsertti. Jorma Hynninen ja Johanna Tuomi esittävät negrospirituaaleja eli vanhinta gospelia. • Käytössä myös hotellin sauna ja kokoustilat. Seitsemisen kylien kinkerit klo 18 Harri ja Merja Majamäellä, Väinäntie 155. ”Tahdon laulaa sinulle”, muusikko Henna Nieminen. Lämmin kiitos osanotosta. Matkan hintaan sisältyvät: • Majoitus Pärnussa Hotelli Emmissä 1-2 hengen huoneissa täysihoidolla (sis. Raikaslehto. Matkan johtajina toimivat kirkkoherra Jorma Pitkänen ja diakoniatyöntekijä Johanna Graeffe. Su 23.2. Lundholm * 24.5.1936 Ikaalinen † 30.12.2019 Ikaalinen Hiljaa voimat uupui, lähdön hetki läheni. La 15.2. Musiikin ja sanan ilta seurakuntakeskuksessa. Jaossa ruisleipää vietäväksi naapureille ja ystäville. konsertti klo 15 Ikaalisten kirkossa. MYÖTÄTUULEN RETKI TAMPEREELLE torstaina 19.3. Toivoa Naisille -piiri klo 13–15 Olokolossa. Keskustan kinkerit klo 18 seurakuntakeskuksessa. Matkan hinta: 2 hengen huoneessa 450 €/hlö, 1 hengen huoneessa 550 €/hlö. Kahvitus klo 12 alkaen. Messu klo 10 kirkossa, Jaakko Rainerma, Havi. Ti 18.2. 044 724 8360. Tule mukaan laulamaan! Yhteiskristillinen Tämän seurakunnan parhaaksi -ilta klo 18.30 helluntaiseurakunnassa. (klo 9.00–16.45). aamupala, lounas, päiväkahvi, päivällinen). IKAALINEN Kuolleet: Tapio Kullervo Koskinen 86 ja Eila Ilona Marjatta Tuuliniemi 83. Musiikkia, sanaa ja rukousta. Rukouspysäkki klo 9.15 seurakuntakeskuksen alakerrassa. Saunat klo 17, ohjelmassa klo 18 mukana Markku Ylipää. Su 16.2. Toivoa naisille –rukousryhmä klo 18, Torikadun olohuone. SEURAKUNTA To 13.2. Perjantaikeidas klo 10, Torikadun olohuone. Jorma Pitkänen, Sanna Loikas. To 20.2. Myötätuuli klo 10, Koskilinna. Hartaus klo 12.30 Tevaniemen toimintakeskuksessa. Kiitos osanotosta suruumme. Lähde keväiselle SEURAKUNTAMATKALLE Pärnuun 23.–30.5.2020 Viron kesäpääkaupunki Pärnu on pitkän hiekkarannan, upeiden pitsihuviloiden, vehreiden puistojen kaupunki. Kiitos vuodeosaston ja kotihoidon henkilökunnalle Irman hyvästä hoidosta. Ohjelma 15 €. JÄMIJÄRVI Kuolleet: Aulis Uolevi Kekokangas 88 ja Jaakko Kalervo Korpela 81. Myötätuuli klo 10, Koskilinna. Ke 19.2. klo 9 Johanna Graeffe / 044 724 8360 Hämeenkyrön seurakunta Valtakatu 40 p. SEURAKUNTA To 13.2. Rukouspiiri klo 14, Torikadun olohuone. Rakkaamme Irma Annikki LEHTONEN o.s. 03 371 5205 39200 Kyröskoski www.hautauspalvelumakipaa.fi • Hautaustoimisto • kukkasidonnat • pitopalvelu A. Hotelli Emmi sijaitsee hiljaisella asuinalueella Riiakadun varrella, kahden kauppakeskuksen lähellä. Aamurukous klo 8.30 Luhalahden kirkossa. 6 TORSTAI 13.2.2020 HÄMEENKYRÖN. Luhalahden kultaisen iän kerho klo 10, Aila. Ke 19.2. SEURAKUNTA To 13.2. Su 16.2. JÄMIJÄRVEN. Käpylän-Hiidenlahden kinkerit klo 13, Sirpa Myllymäen kodissa, Laivataival 19. Sasin seurakuntakerho klo 13.30, Toukola. Niin hiljaa otti kädestä uupuneen, vei lepoon ikuiseen
Konsertti on samalla Kallion 40-vuotisen taiteilijauran juhlakonsertti. Pe: Jauhalihakastike, pasta, salaattibuffet. Tällaisen Jumalan kanssa myös tulevaisuus on varmasti hyvä, kaikki käy varmasti hyvin. – Tykinjylinää alkoi kuulua jatkuvasti. Osa sirpaleista saatiin pois, mutta yhtä ei saatu, sillä lääkärin mukaan se oli liian lähellä keuhkoja. – Silloin mentiin ylemmäksi saksalaisia pois ajamaan. – Tallissa oli neljä hevosta, niille tehtiin silput ja ajettiin lannat. Asemapaikkana oli tuolloin Lempaala noin 30 kilometrin päässä Leningradista. Joku voi ajatella tekstin ajatusta naivin optimistiseksi, epärealistiseksi ja arkeen sopimattomaksi. Samaan aikaan järjestettävässä Miestenillallassa Särkijärvellä vieraana on muusikko, kanttori Markku Ylipää. Rintamalla vietetyt vuodet ovat vieläkin tuoreena mielessä. Samana päivänä illalla kello 18 Isopappilassa kuullaan nuoren muusikon Henna Niemisen konsertti Tahdon laulaa sinulle. Kasvis: paprikaiset quorn-fileet kermakastikkeessa Pe: Jauhelihakastike, peruna/pasta, salaatti. Molemmille ajatusmalleille on syynsä, taustansa ja historiansa. Jatkosodassa ja Lapin sodassa palvellut Veikko Kuortti lähti sotilaskoulutukseen 17,5 vuotiaana, ja kaikkiaan reissulle tuli mittaa reilut kaksi vuotta. Ensin rintamalla olon aika oli rauhallisempaa, mutta tilanne muuttui suurhyökkäyksen alkaessa. Yhteiskoulu Ma: Mustamakkara, perunasose, vihersalaatti, puolukkahillo. Tykkien äänet alkoivat kuulua lähempää. 7 ELÄMÄNMENO TORSTAI 13.2.2020 Valmistuneet Jumalan kämmenellä Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme että kaikki käy hyvin. Sitten selkä tuli niin kipeäksi, että jäin eläkkeelle. Puhutteleva lause, joka laittaa miettimään. Kasvis: kasvislasagne. Sotasairaalan jälkeen Kuortti pääsi lomalle, jonka jälkeen hänen suunnakseen määrättiin pohjoinen. Ylitornioon asti pääsin, kun alettiin antamaan lomia. Yksikin poika nosti vahingossa päätään, ja siihen jäi. Marssimme pois 70 kilometriä metsiä pitkin Kiviniemeen. To: Broilerikastike, perunasose, vihersalaatti. Kyllä vähän pelotti, kun kaksi tuntia kerrallaan siellä oltiin. Kuortti muistelee Vuosalmen olleen kaikkein pahin paikka, jossa hän sodan aikana oli. Kasvis: juustoinen kasviskeitto To: Uunibroileri, riisi/perunat, salaatti. – Reissu kesti muutaman päivän yli kaksi vuotta. Kasvis: soijarouhekastike. Kouvolasta tavarat oli lähetetty Niinisaloon, ja sai omat vaatteet päälle. Tampereella autokoulussa ajoin ammattikortin, ja siellä isännällä olin kymmenen vuotta renkinä. Jäin Ylitorniooon Ruotsiin menevälle sillalle vahdiksi, ja täytyi tarkastaa Ruotsin puolelle meneviä ihmisiä. Kallionkielestä Kuortti muutti Ikaalisten keskustaan, kun hänen vaimonsa kuoli noin 30 vuotta sitten. Taipaleella reissumies -konsertti alkaa kello 12.30 Koskilinnassa. Haavoittumisen seuraukset tuntuvat yhä kovina kipuina olkapäässä. Kasvis: soijanakit Ti: Lasagne/lihamakaronilaatikko, salaatti. Kuortti päätyi joukkojensidontapaikalta 3–4 vuorokaudeksi sotasairaalaan. Viljakkala Ma: Possukastike, peruna, salaatti Ti: Broilerpyörykkä, curry-kastike, riisi, salaatti Ke: Kalamureke, kermaviilikastike, peruna, salaatti To: Lasagnette, salaatti Pe: Nakkikeitto, tuore leipä, tuore pala Jämijärvi Ma: Broilerpata, perunat, vihersalaatti Ti: Kalamiehenkiusaus, porkkanasalaatti, punajuurilohkot Ke: Lihapyörykät, perunasose, tonnikalasalaatti To: Puuro, keitto, ruisleipä, leikkeleet Pe: Pyttipannu, maustekurkut, vihersalaatti Jonna-Riikka Ketola on valmistunut sähkötekniikan insinööriksi Tampereen ammattikorkeakoulusta. – Niinisalosta minut kotiutettiin. Vaikka elämä ei ole helppoa, vaikka tuuli on vastainen, vaikka elämän mieli ja tarkoitus voi olla hukassa, on sittenkin Jumala. Menin työnjohtajalta kysymään töitä Kyrolle hakkuisiin metsuriksi, ja olin siellä 22 vuotta. Ajankohdan pitkän ajan keskiarvo +82.97 m. – Opettelin samalla ajamaan autoa. Nuoret miehet jaettiin joukkoihin, rintamalla jo olevien vanhempien miesten täydennykseksi. – Lempaalassa oli Munakukkula, jonka luona piti olla vartiossa aina kaksi miestä, ja periskoopilla katsottiin, koska tulee valkotakkisia. Ajankohdan alaraja +82.33 m. Ylitorniota pohjoisemmaksi Kuortti ei joutunut, eikä hän joutunut Lapin sodan taisteluihin. Loppuvaiheessa oli kovin tilanne, mutta siihen asti oli ollut aika rauhallista. Kasvis: kasvislasagne/puutarhurin makaronilaatikko Ke: Lohikeitto, leipä. Oletanko, että elämä kantaa, että kaikki käy sittenkin hyvin, vain ajattelenko tulevaa pessimismin, kyynisyyden, ehkä pelonkin sävyttämänä. – Sitten alkoi höykytys, mentiin ylös-alas. Toinen taas voi nähdä sanoissa positiivista elämänasennetta, luottamusta tulevaan, jota toivo asioiden hoitumisesta kantaa. Yksittäistä laukausta ei kuullut, vaan se oli yhtä jylinää. Elämällä on tarkoitus, elämällä on päämäärä. Kun Kuortti pääsi kotiin, hän meni sedälleen rengiksi. – Mutta ei siinä juuri herneitä ollut, vaan eniten oli lientä. – Olin hyvilläni vain, että pääsin pois, siellä oli niin kova paikka. Näkökulma, tulokulma ratkaisee sen, miltä tulevaisuus tänään kenellekin näyttää. Tämän lupauksen varassa saattoi suomalainen mies kuolinvuoteellaan lausua lohdulliset sanat läheisille ja itselleen: käy miten käy, hyvin käy. Kasvis: kasviskepukka Ti: Lohikeitto, tuore leipä. Jatkosota oli tuolloin jo käynnissä, ja nuorukaisia tarvittiin mukaan. Satapirkan Sähkö Oy AURINKO To nousee 8.19 laskee 17.05 Pe nousee 8.16 laskee 17.08 La nousee 8.13 laskee 17.10 Su nousee 8.10 laskee 17.13 Ma nousee 8.08 laskee 17.16 Ti nousee 8.05 laskee 17.19 Ke nousee 8.02 laskee 17.22 Ikaalinen Ma: Jauhelihakeitto, ruisleipä, kurkku Ti: Tonnikalapastavuoka, vihannesvati Ke: Makkarakeitto, moniviljaruutu, tomaatti To: Lihakastike, perunat, vihreä salaatti Pe: Broileripatukat, perunasose, porkkanaraaste Hämeenkyrö: Alakoulu ja päiväkodit Ma: Uunimakkara/mustamakkara, perunasose, salaatti. Ke: Jauhelihalasagne, porkkanaraaste. Asenteemme tulevaan kohtaa meistä jokaisen päivittäin. Jatkosodassa ja Lapin sodassa mukana olleelle ikaalilaiselle Veikko Kuortille ovat jääneet hyvin mieleen rintamalla vietetyt vuodet. Kolme konserttia torstain iloksi HÄMEENKYRÖ. Ylitorniosta hän sai lähteä kohti Niinisaloa. Härkävaunuilla matkattiin Ouluun, ja sieltä laivalla Tornioon Röytän satamaan. Vuosikymmenten jälkeen Kuortti oli mukana sotainvalidien retkellä entisillä taistelupaikolla, ja tuolloin käytiin Kiviniemessäkin. Kerran oltiin puolitoista vuorokautta syömättä, kun Vuosalmella soppavaunut kaatuivat ja soppa levisi tien molemmin puolin. – Sillasta ei ollut jäljellä muuta kuin tolpat vain pystyssä. Kasvis: quorn-keitto. Elämän polut vain ovat kaikilla erilaiset. Ja se usko, sekin pyytäjälle annetaan. Sota-aika jäi hyvin mieleen • Liisa Raipala IKAALINEN. Siellä oli Saunamäki-niminen mäki, sitä juostiin, ja aina yhtäkkiä piti istua ja maastoutua, Kuortti kuvailee. Koulutuksen jälkeen oli edessä lähtö rintamalle. Taistelutapautumien lisäksi mieleen on jäänyt muun muassa tarjoiltu pääruoka, hernerokka. – Vihollisen puolelta ammuttiin tykillä taukoamatta. – Siellä haavoituin niskaan, johon osui sirpaleita. Seuraavaksi päädyttiin Vuosalmelle. Ikaalilainen Veikko Kuortti joutui sotapolulle alle 18-vuotiaana. Sinne menemiseen ei omia eväitä tarvita, sinne mennään uskomalla Jeesukseen. Noin viikon olin lomalla, ja kun tulin takaisin, joukko-osasto oli siirretty kauemmaksi ajamaan saksalaisia. Juoksutusmäärä 62 m 3 /s. Nyt 95-vuotias Kuortti oli hyvin nuori, vasta 17,5-vuotias, kun lähtö armeijaan tuli. Kuortti tuumii, ettei rintamalla oikein saanut pelätä. Rinnalla kulkeva, elämän keskellä elävä Jumala. Matka voi olla vaikea, mutta se tärkein, se lopullinen päämäärä on paras mahdollinen, ikuisen hyvän paikka, taivas. – Odotimme noin puoli vuorokautta, ja autot tulivat meitä hakemaan. Vihollisella oli tarkka-ampujat, eikä päätänsä saanut nostaa. – Minun aikanani vartiossa ei mitään sattunut. Raamattu laskee pyytäjälle riman alas, ihmisen ulottuville: jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu. Tämänhetkinen koti on Toivolansaarikodissa. helmikuuta. Kristittynä haluaisin kuitenkin elää ja toisillekin välittää elämää, jossa kantavana ajatuksena ovat Jumalan itsensä lausumat sanat: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon. Trubaduuri Pertti Kallio konsertoi Hämeenkyrön seurakunnan Myötätuuli-päivässä yhdessä Laulukuvia-yhteen Pasi Kortelaisen ja Mikko Ohra-ahon kanssa torstaina 20. Vuoksessa oli siinä kohdassa kova virta, eikä siitä olisi muuten päässyt yli kuin siltaa pitkin. – Se oli pieni paikka, ja leipä piti hakea muualta. Kukaan ei ole heitteillä, ei tuuliajolla. Nämä sanat ovat presidentti Mauno Koiviston aikoinaan lausumat, ja ne kirjoitettiin myös hänen kuolinilmoitukseensa. Välissä Kuortti teki metsätöitä ennen kuin osti isältään Kallionkielessä sijaitsevan kotitalon. Kasvis: chili sin carne. Uskon määrällä tai laadulla ei ole merkitystä, kohde ratkaisee. Koulutus oli Kouvolassa, jonne matkattiin ”mullivaunuissa”. Perheeseen kuuluu tytär, jolla on tytär ja poika. Menovinkki. KYRÖSJÄRVI Kyrösjärven pinnan korkeus keskiviikkona +83.23 m. Jouduimme perääntymään, oli tultava pois, ettemme olisi jääneet mottiin. Nousin poterosta ja tunsin, että niskassa kuumottaa, ja siellä on jotain. Olin vähän päälle 20-vuotias, kun tulin sieltä. Tyttärentyttärellä puolestaan on kolme tytärtä ja tyttärenpojalla tytär ja poika. Osa matkasta kuljettiin laivalla, jonka määränpään Kuortti muistelee olleen Pori. Siinä oli aselepo jo lähellä. Kuortti päätyi kiväärimieheksi jalkaväkirykmentti 57:ään, jossa oli tuttuja Ikaalisten miehiä. – Ja vaikka pelkäsikin, sitä ei saanut näyttää. Kari Salo Käy miten käy, hyvin käy Kouluruoka 17.–21.2. Navetasta ajoin lannat ja tein muutakin pientä, missä piiat tarvitsivat apua. Poteron viereen osui kranaatti, ja sirpaleet varmaan tulivat siitä. Se pysyy aina mielessä. Kouvolan asemalla oli upseereita vastassa, ja sieltä käveltiin kasarmille ja jakaannuttiin huoneisiin. Kasvis: härki-kastike. – Siellä ylitettiin Vuoksi siltaa pitkin, ja silta räjäytettiin parin tunnin päästä, ettei vihollinen pääsisi kulkemaan siitä. Rengin töitä kesti muutaman vuoden, ja sen jälkeen Kuortti päätyi kuorma-auton apumieheksi
– Lukio antaa aikaa pohtia tarkemmin sitä, mihin haluaa jatko-opintoihin, hän toteaa. Valtuustoryhmän mukaan Leppäkosken Sähkö Oy:n omistajuus on ollut viime vuosina myllerryksessä, ja sen mielestä Ikaalisten kaupungilla ei ole enää strategista intressiä omistaa osakkeita. – Valtaosalla jatkosuunnitelmat ovat selvillä, mutta toki jotkut vielä miettivät eri vaihtoehtoja. kirkkoherra Anna-Kaisa Hautala sai 731 ääntä. Viime sunnuntaina suoritetussa vaalissa Kankaanpään seurakunnan uudeksi kirkkoherraksi valittiin 50-vuotias teologian maisteri Mika Kyytinen, joka nyt työskentelee Länsi-Porin seurakunnan kirkkoherrana. Lukio antaa aikaa pohtia tarkemmin sitä, mihin haluaa jatko-opintoihin. Harsu hakee ykkössijalla lvi-alan peruskoulutukseen. Opiskelijat ovat vierailleet Hämeenkyrössä Ammatti-instituutti Iisakissa. Hämeenkyrössä otetaan käyttöön alle 24-vuotiaiden maksuton ehkäisy. Valtuutetut vaativat, että osakkeet laitetaan avoimesti myyntiin ja siitä tiedotetaan kattavasti tarpeellisissa medioissa. Perusturva yritti saada maksutonta ehkäisyä tämän vuoden budjettiin, mutta valmisteluvaiheessa esitys 30 000 euron varaamisesta maksuttomalle ehkäisylle karsittiin pois. Valtuustoaloitteessaan ryhmä vaatii myymään kaikki kaupungin omistamat Leppäkosken Sähkö Oy:n osakkeet tarjouskilpailun perusteella eniten tarjoavalle. Yhteishaku alkaa 18. Hämeenkyrössä alkaa maksuton ehkäisy HÄMEENKYRÖ. Kaupunginhallitus päätti maanantaina äänin 7-2 esittää kaupunginvaltuustolle, ettei osakkeita tässä kohtaa myydä. Katsotaan, kuinka ne sitten käytännössä toimivat, Välimäki sanoo. Uusi linja vahvistaa osaltaan Ikaalisten lukion tulevaisuutta, summaa Ikaalisten lukion rehtori Helena Korkeakoski. – Opinto-ohjaajat ovat käyneet nuorten kanssa ohjauskeskusteluja. – Linjassa yhdistyvät kampuksen vahvuudet, hyvä lukio-opetus, taiteen ja tekniikan tietotaito. Opinto-ohjaajat Iisakista ja Ikaalisten kauppaoppilaitoksesta ovat puolestaan vierailleet esittelemässä koulutustarjontaansa yhteiskoululla. Aholan mukaan suosittuja aloja haussa ovat sosiaali-ja terveysala, hius-ja kauneudenhoitoala, liiketoiminta sekä ravintolaja catering-ala. – Myös monet tekniikan alat sekä palveluala kiinnostavat, ei siis ole varsinaisesti mitään yksittäistä, erityisen suosittua alaa. Yhteishaun tulokset julkistetaan aikaisintaan 11. Ikaalisten yhteiskoulussa kaikkiaan 61 yhdeksäsluokkalaista täyttää tänä keväänä yhteishakulomakkeen. Kankaanpään seurakunnan talousjohtaja Keijo Haavisto arvioi, että uusi kirkkoherran aloittaa virassaan loppukeväästä. kirkkoherrana työskentelee Mika Nokelainen. Kirkkoherranvaali sai seurakuntalaiset äänestämään varsin vilkkaasti, sillä äänestysprosentiksi muodostui 31,5. helmikuuta ja päättyy 10. Lisäksi valtuustoaloitteessa perustellaan osakkeiden myyntiä kaupungin heikon talouden korjaamisella. Arkkitehtivalmennuslinjasta kiinnostuneet hakijat voivat olla suoraan yhteydessä lukion opinto-ohjaajaan Niko Mäenpäähän. – Arkkitehtivalmennus tulee mukaan lukion valintakorttiin. Samaisessa kortissa on opiskelijoille myös tarjolla jo useita vuosia lukiossa toteutettuja urheiluakatemiaja musikaaliopintoja, Korkeakoski kertoo. Nuoret valitsevat alansa toki oman kiinnostuksensa mukaan, mutta myös oppilaitoksen sijainti vaikuttaa, kertoo opinto-ohjaaja Sanna Ahola Hämeenkyrön Yhteiskoulusta. Vaalin toinen ehdokas, Säkylä-Köyliön seurakunnan vs. päivä. Nuoret ovat saaneet paljon erilaista materiaalia valintojensa tueksi, Ahola kertoo. Käsillä tekeminen on aina kiinnostanut enemmän kuin lukuhommat, Harsu kertoo. Hän on käynyt jo ennakkoon tutustumassa Ikaalisten lukion uusiin tiloihin Idea-kampuksella. Ikaalisten yhteiskoulun 9-luokkalaisilla Johanna Välimäellä, Niko Harsulla, Heidi Inkeroisella ja Veeti Vainionpäällä on jo melko selkeät suunnitelmat jatko-opinnoista. Inkeroinen innostui lähihoitajan työstä jo ala-asteella. Lukio antaa hyvän yleissivistävän pohjan jatko-opinnoille, Vainionpää sanoo. – Haen sekä Ikaalisten että Hämeenkyrön lukioihin. – Alustavan tiedon mukaan ysiluokkalaisista noin 40 prosenttia hakee lukiokoulutukseen ja loput ammatilliseen koulutukseen. Hämeenkyrön yhteiskoulussa yhdeksäsluokkalaisia on runsaat 140. Osan kanssa olemme istuneet useampaan kertaan ja pohtineet jatko-opintoasioita, katsoneet opintomenestyksestä kertyneitä pisteitä ja keskiarvoja suhteessa viime vuoden valintapisteisiin ja keskiarvoihin. Tässä on onneksi vielä kuukausi aikaa, kertoo oppilaanohjaaja Juha Myntti Ikaalisten yhteiskoulusta. Välimäki pitää hyvänä vaihtoehtona lukio-opintoja. Lautakunta päätti siirtää erikoissairaanhoidosta 30 000 euroa perusterveyteen, joka edelleen varaa summan maksuttomaan ehkäisyyn. Perusturvalautakunta pitää asiaa kansallisesti perusteltuna, ja sen vuoksi moni pirkanmaalainenkin kunta on ottanut maksuttoman ehkäisyn käyttöön. Ikaalinen ei lämpene myymään Leppäkosken osakkeita IKAALINEN. Oppilaitokset tekevät jatko-opintovaihtoehtoja tutuksi monin tavoin. Kampuksella opiskelijoille on tarjolla arkkitehtiopintojen valmennukseen muun muassa 3D-mallinnusta ja -tulostusta, visuaalista suunnittelua sekä pienoismallin rakentamista. Lisäksi yhteiskoululla on käynyt eri aloilta vierailijoita kertomassa aloistaan. – Tällaisella käytännöllisellä lähestymisellä pyritään varmistamaan, että nuori tietää jo ennen opiskelun aloittamista, onko paikka hänelle sopiva. • Terhi Palonen IKAALINEN, HÄMEENKYRÖ. Ikaalisten lukiossa uudella Idea-kampuksella aloitetaan ensi syksynä uusi arkkitehtiopintoihin ja arkkitehtuurin valmentava linja. Lisäksi nuoria on kannustettu osallistumaan ammattioppilaitosten järjestämiin ammattipäiviin, ja osalla nuorista on ollut mahdollista osallistua koulutuskokeiluun. Myntin mukaan nuoret punnitsevat aikaisempaa enemmän ja tarkemmin erilaisia hakuvaihtoehtoja. maaliskuuta. – Suuntaan lukio-opintoihin. Ikaalisten yhteiskoulun yhdeksäsluokkalaiset Johanna Välimäki, Niko Harsu, Veeti Vainionpää ja Heidi Inkeroinen ovat jo päättäneet yhteishaun valintakohteensa. F.E. Ikaalisten lukioon tulee arkkitehtuurilinja IKAALINEN. Vuonna 2019 aloite eteni valtuustoon, mutta ei saanut siellä riittävää kannatusta. Ikaalisten kaupunki ei ole halukas myymään omistamiaan Leppäkosken Sähkö Oy:n osakkeita. Lisäksi lukio järjesti lukioon hakeville yseille leikkimielisen pelipäivän. Tällä hetkellä Kankaanpään seurakunnan vs. Valintansa vahvistukseksi Inkeroinen on käynyt kahdesti tutustumassa paikan päällä lähihoitajakoulutukseen. – Valitusaika päättyy maaliskuun 11. Johanna Välimäki Mika Kyytinen valittiin Kankaanpään kirkkoherraksi • Sakari Ilomäki JÄMIJÄRVI. – Tilat ovat uudet ja hienot. Peruskoulut ja toisen asteen oppilaitokset tekevät tiivistä yhteistyötä, jotta opiskelijoiden olisi helpompi valita oma polkunsa. Tykkään tehdä työtä ihmisten kanssa ja olen sosiaalinen, Inkeroinen kertoo. Maksutonta ehkäisyä ajettiin Hämeenkyröön jo vuonna 2018 kun vihreät teki asiasta valtuustoaloitteen. Sillanpään lukio on järjestänyt nuorille tutustumispäiviä. Ahola kertoo, että suurin osa nuorista on jo täysin varmoja valinnoistaan, mutta aina joukossa on niitä, joilla valinnat ovat vielä pohdinnassa. Esimerkiksi Ikaalisten oppilaat ovat vierailleet muun muassa Iisakissa, Ikatalla, kauppiksella ja lähihoitajakoulutuksessa. Kun vaalin tulos on saanut lainvoiman, tuomiokapituli antaa virkamääräyksen eniten ääniä saaneelle ehdokkaalle, Haavisto kertoo. – Haen Iisakkiin Hämeenkyröön putkiasentajakoulutukseen. Yseille on myös tiedotettu ympäryskuntien lukioiden tutustumisilloista. Perusturvalautakunta uskoo, että maksuttomalla ehkäisyllä voidaan saavuttaa säästöjä ei-toivottujen raskauksien välittömässä erikoissairaanhoidossa sekä lastentautien kiireettömässä erikoissairaanhoidossa.. Mahdolliset pääsykokeet järjestetään huhti-toukokuussa. Ensisijaisesti haen Ikaalisten lukioon, kertoo Välimäki. Osakkeiden myyntiä oli esittänyt perussuomalaisten valtuustoryhmä. – Aion hakea Saskyn lähihoitajakoulutukseen Ikaalisiin. Viime viikolla perusturvalautakunta päätti sille varattujen rahojen käytöstä. Ikaalisten kaupunki omistaa Leppäkosken Sähkö Oy:n osakkeita yhteensä 9 060 kappaletta. Myynnin kannalla olivat perussuomalaisten Terhi Nurmi ja Ari Heiska. Linja toteutetaan kampuksella toimivien lukion, kauppaoppilaitoksen sekä käsija taideteollisuusoppilaitoksen yhteistyönä. kesäkuuta. Näin vältytään mahdollisilta keskeyttämisiltä ja vahvistetaan valintojen onnistumista, Myntti sanoo. Kevään yhteishaku ammatilliseen koulutukseen ja lukiokoulutukseen lähestyy. Linjan tavoitteena on antaa opiskelijoille sellaisia valmiuksia, joita arkkitehtiopintojen valinnoissa tarvitaan. 8 TORSTAI 13.2.2020 UUTISET Yhteishaku lähestyy Suurimmalle osalle nuorista hakukohde on jo selvillä, mutta moni myös vielä miettii sitä. Vainionpää suuntaa jatko-opinnoissa lukioon. Kyytinen sai vaalissa 2 325 ääntä
Talousarviossa ylityksiä tuli lisäksi sosiaalija terveystoimessa ja kaupunginhallituksen alaisissa suurtuotteissa. Verotulojen alittumiseen syynä on muun muassa verokorttiuudistus. Myös teknistä lautakuntaa haluan kiittää. Asian taustalla on säiliöauto, jota pysäköidään Osaketielle säännöllisesti. – Lähtökohtaisesti pysäköinti kadulle on sallittua. Asia on kunnassa tiedossa. Verkkosivut ovat kunnan tärkein tiedotuskanava ja virallisten asiakirjojen julkaisuväylä. Tämä ratkeaa kuitenkin vasta aikaisintaan kesällä, kertoo kaupunginjohtaja Kari Tolonen. Tontteja myytiin kuusi, joista yksi oli yritystontti ja loput omakotitalotontteja. Nyt se on tuossa, koska minulla on vapaapäivä, kuljettaja kertoo arkipäivänä tehdyssä haastattelussa. Tuplarivin hallituksen puheenjohtaja kuitenkin sanoo, ettei tällaista oikaisuvaatimusta ole taloyhtiön nimissä tehty, eikä asiaa ole hallituksessa käsitelty. Nykyisellään kuljettaja ei pidä kadunvarteen pysäköityä säiliöautoa minkäänlaisena liikennehaittana, sillä näkyvyys on hyvä. tammikuuta pidetyn kokouksen pöytäkirjasta ilmenee, että pysäköintikieltomerkkiä vaaditaan taloyhtiö Keskuspuiston Tuplarivin puolesta. – Vielä on mahdollista, että verotulojen tilannne korjaantuu ja saamme niitä takaisin. Hämeenkyrö uusii verkkosivunsa HÄMEENKYRÖ. Purkaminen myös siistii aluetta, ja siellä sijaitsevien liiketilojen näkyvyys paranee ja niiden liiketoiminnan edellytykset paranevat. Asiasta sovittiin kunnan maanrakennusmestarin kanssa. – Rakennusoikeus pidetään, jotta jos joskus rakentaminen siihen tai muuten Kiinteistö Oy Säästökeskuksen kiinteistöjen kehittäminen tulisivat ajankohtaisiksi, Leminen toteaa. Kyröskoskella sijaitsevalle Osaketielle on haettu pysäköintikieltomerkkiä Säästötien risteyksestä alkaen. Hämeenkyrön kunta on uusimassa verkkosivujaan. Lisäksi näkyvyyttä molempiin suuntiin riittää, säiliöauton kuljettaja toteaa. UutisOiva kertoi päätöksestä 6. helmikuuta. • Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. – Koska käsittely oli jo alkanut, oli asia pakko kirjata taloyhtiön nimiin, vaikka oli jo tiedossa, että taustalla ei ole taloyhtiö. Sen sijaan sivistystoimessa määrärahat alittuivat arvioidusta 300 000 eurolla. Oman ikkunan alla auto on paremmassa turvassa ilkivallalta. Niihin kohdistuu monenlaisia tarpeita, toiveita ja odotuksia. Kiinteistön on ostanut Kiinteistö Oy Ikaalisten Säästökeskus. Hän vastasi, että sen kuin pysäköit siihen vaikka panssarivaunun, kuljettaja sanoo. Jos se kielletään yhdeltä osuudelta, pitäisi alkaa tarkastella muitakin katuja. Uudet sivut valmistuvat todennäköisesti syksyllä.. Uusien sivujen myötä haluamme pystyä vastaamaan odotuksiin. Tämän hetken tilinpäätösennusteen mukaan Ikaalisten kaupungin viime vuoden talousarvio ylittyy noin 2,35 miljoonalla eurolla eli kaupungin talous jää selkeästi alijäämäiseksi. Entinen Siwan kiinteistö on tarkoitus purkaa • Terhi Palonen IKAALINEN. Hietala-Karlsson sanoo, että päätöksen taustalla on tasapuolisuus. Ikaalisten määrärahat ylittyivät 2,35 miljoonalla • Terhi Palonen IKAALINEN. Kunnan verkkosivuilla on avoinna kysely, johon vastaamalla voi kertoa toiveistaan sivu-uudistuksen suhteen. Sen omistuksessa ovat jo nyt läheiset liikerakennukset, joissa toimivat muun muassa K-kauppa, Aito Säästöpankki, Ikaalisten Tili ja Kiinteistö ja kaksi lääkäriasemaa. Maanrakennusmestari päätti viranhaltijapäätöksellään, ettei merkkiä tarvita. Purku tehdään kevään aikana, kun siihen saadaan asianmukaiset luvat, kertoo isännöitsijä Matti Leminen Ikaalisten Tilija Kiinteistöstä. – Pysäköin auton niin, että se on meidän asuntomme edessä, osittain se menee myös naapurin asunnon eteen. – Sitä paitsi auto on tässä syksyllä ja talvella lähinnä iltakuudesta aamukuuteen ja viikonloppuisin. Hän ei halua esiintyä jutussa omalla nimellään, jottei hänen työnantajalleen tule ikävyyksiä. Tämä on uusi auto, sillä on ajettu vasta 48 000 kilometriä. Toinen syy on turvallisuus. Sivuston toteuttaa turkulainen Poutapilvi. Kiinteistössä toimii nykyisin vuokralla ravintola, jonka vuokrasuhde päättyy kuluvan kuun lopussa. Uusi omistaja aikoo pitää kiinteistön rakennusoikeuden. Kaikesta huolimatta kuljettaja kiittää kuntaa asian hyvästä hoidosta. Piiskurilla sijaitseva vanha ja huonokuntoinen liiketalo tullaan purkamaan kevään aikana. – Ensinnäkin Osaketiellä on vähän liikennettä. 9 UUTISET TORSTAI 13.2.2020 Osaketielle saa pysäköidä vaikka säiliöauton Pysäköintikieltoa haki yksittäinen henkilö, joka väitti edustavansa taloyhtiötä. – Tässä vaiheessa purkamisen ansiosta alueelle saadaan lisää pysäköintitilaa. Osaketielle haettu pysäköintikielto on saanut erikoisia piirteitä. Jos läpikulkuliikennettä on, silloin on eksynyt. Vasta oikaisuvaatimusta käsiteltäessä kunnalle selvisi, että tekijä ei ole taloyhtiö, vaan yksittäinen henkilö. Lain mukaan taajama-alueella kadun varrelle pysäköinti on sallittua, ellei sitä merkein kielletä. Kuljettaja kertoo, että aiemmin hänellä oli Osaketiellä parkissa myös vaunu, mutta sitä hän ei paikalle enää tuo. Tämä on kurjaa ja oppitunti meille, sanoo toimistopäällikkö Sari Hietala-Karlsson Hämeenkyrön teknisistä palveluista. – Koululaisille tämä ei ole ongelma, he käyttävät kevyen liikenteen väylää tien toisella puolella. Kaupunginhallitus hyväksyi osaltaan määrärahaylitykset maanantaina. – Keskustelu maanrakennusmestarin kanssa oli hyvä ja asiallinen. Teknisen lautakunnan 21. – Eihän se mikään kaunis ole, mutta ihmisten elinkeinostahan tässä on kysymys. – Kiinteistö Oy Säästökeskus osti kiinteistön purettavaksi. Mielipidettä uusista sivuista kysytään myös kuntalaisilta. Teknisessä toimessa alitus oli noin 100 000 euroa ja ympäristötoimessa noin 70 000 euroa. Merkkiä on vaatinut yksittäinen henkilö, ei taloyhtiö. – Uusissa sivuissa on tärkeintä, että ne ovat saavutettavat, selkeät ja ymmärrettävät, kertoo talousjohtaja Tiina Paloranta. Myös lautakunta oli sitä mieltä, ettei merkkiä tarvita. Mitään vaarallista ainetta autossa ei kuljeteta. Kuski sanoo säilyttävänsä autoa kotinsa lähellä siksi, ettei sitä näin tarvitse hakea 130 kilometrin päästä. Kuljettaja haluaa oikoa asioita, joita pysäköintikieltohakemuksessa on tuotu julki. Lumien auraaminenkaan ei kuskin mukaan ole ongelma, sillä hän on sopinut huoltoyhtiön edustajan kanssa, että auton ympärille jäävät lumet pusketaan pois. Työllisyyteen liittyviä työpajan työlllisyyspalkkoja kaupunki joutui maksamaan noin 100 000 euroa arvioitua enemmän. Olen kysynyt häneltä, haittaako se. Ikaalisten keskustassa Piiskurilla sijaitseva entinen Siwan kiinteistö on tarkoitus purkaa kevään aikana. Siellä todistettiin, etteivät kaikki ihmiset ole täysiä puupäitä. Jokainen tekniikasta jotain tajuava ymmärtää, että sellaisesta autosta ei valu mitään, jonka pitää kestää kaksi miljoonaa kilometriä. Tonttimyynti oli samalla tasolla kuin vuonna 2018, mutta sille asetetetut odotukset eivät toteutuneet. Erikoissairaanhoidon menot ylittyivät noin 470 000 eurolla. Pysäköintikieltoa oli haettu taloyhtiön nimissä, joten käsittely alkoi tavanomaisten rutiinien mukaan. Suurin syy talousarvion ylittymiseen on saamatta jääneet noin 1,7 miljoonan verotulot. Valtuusto päättää niistä ensi maanantaina. Lemisen mukaan kiinteistö on erittäin huonossa kunnossa ja nykyisen vuokralaisen vastuulla oleva ympäristö erittäin epäsiisti. Osaketiellä ei tällaista kieltoa ole. Päätöksestä tehtiin oikaisuvaatimus Hämeenkyrön tekniselle lautakunnalle. – Autosta ei valu mitään muuta kuin tiesuolaa, kuten kaikista muistakin autoista
Nuorten naisten vuoro loistaa. Emilia Mäenranta oli Urhea-elokuvan Merida ja Petra Mäenranta Herkules-elokuvan Haades. Pää-Oscarin sai 20 vuoden ajana tanssiaisia ohjannut liikunnanopettaja Janne Rantanen. Kuudesluokkalaisten hakeminen mukaan parketille on yksi vanhojentanssien perinteistä, ja samaan tapaan nuoret naiset ovat itsekin kuutosina saaneet ensimaistiaisensa vanhojentansseista. Musiikista vastasi lähes 40 soittajan Ikaalisten Nuoriso-orkesteri. Päivän perinteisiin kuului myös vierailu ikäihmisten yksiköissä tanssimassa, mihin osa porukasta riensi heti koululaisnäytösten jälkeen. Nyt odotan, että päästään uudestaan tanssimaan, Tienari sanoo. Jos oli tanssiparketilla nähtävää, upeaa oli myös kuultava esiintyjälavalta. Hän tanssi aikoinaan omat vanhansa Sibelius-lukiossa Helsingissä. – Yritin myös outletista etsiä käytettyä pukua, mutta sieltä ei löytynyt. Aurinkoiseen pakkaspäivään abit olivat tyytyväisiä, vaikka ulkopuolista monen kevyt vaatetus hirvittikin. – Ikaalisten tanssit päihittivät omani 6-0, huikkasi illan tähtiesiintyjä, digihamonikan maailmanmestari Netta Skog. Jännitys oli purkautunut ja odotukset illassa. Elävä musiikki, tanssiesitykset, mahtava lavastus ja äänija valotekniikka sekä tunnelma. Tanssiaisten eteen tehty työ on niin moninaista, että Oscar-patsaita saisi jakaa vaikka millä mitalla. – Ensimmäinen kierros jännitti, ja toisessa oli rennompi fiilis. Teemana se on tosi laaja ja hahmot tunnistettavia, Emilia Mäenranta sanoo. Yhteisenä teemana abeilla oli tänä vuonna Disney-hahmot. Moisio oli pukeutunut Aristokattien Marie-kissaksi. Wanhojen puheen pitäneet Topi Teuho ja Juho Jokinen jakoivat Oscar-pystit. 10 TORSTAI 13.2.2020 IHMISET Vanhat ihastuttivat pukuloistollaan ja tanssitaidollaan • Liisa Raipala IKAALINEN. Oscarin arvoiset vanhojen tanssiaiset • Terhi Palonen IKAALINEN. Hakalalla ja Tienarilla oli illaksi odotukset: – Toivottavasti menee hyvin, ihmiset tykkäävät ja yleisö lähtee mukaan. Penkkari-illan suunnitelmat olivat selvät. Yleisö taisi tietää, mitä luvassa oli. Itse lisättiin vielä nyörit selkäpuolelle, että yläosa saatiin kiristettyä sopivaksi. Ikaalisten lukion abiturienteilla edessä ovat viimeiset parikymmentä minuuttia vanhan opinahjon pihalla, ja Petra Mäenranta, Emilia Mäenranta ja Heidi Moisio ovat pihamaalla poseeraamassa penkkaripukuineen. Illan aikana jaettiin tunnustusta, kuten Oscar-gaalaan kuuluu. – Innostuneet, helpottuneet, ja odottavat, sanoo kaksoissisko Emilia Mäenranta. Ikaalinen ja sen lukio saavat olla todella ylpeitä tanssiaiskulttuuristaan. Myös Tienari sai etsiä, ennen kuin oikea, syvänsininen puku löytyi. Disney-hahmot nousemassa rekan kyytiin. Tämä on parempi, Petra Mäenranta sanoo. Perjantai-iltana Ikaalinen-salissa säihkyi kulta ja kimmellys: upeita ja taitavia nuoria ladyja ja gentlemaneja tanssien pyörteissä. – Hyvät, on kivaa, Petra Mäenranta sanoo. Koululaisnäytösten jälkeen Saara Hakala on hyvällä mielellä. – Pelkäsin sadetta, kun käsivarsissa ja kasvoissa on sinistä väriä. Karkki lensi tuttuun tapaan Ikaalisten penkkareissa. Ikaalisten lukion tämänvuotisissa vanhojenpäivän tansseissa oli tällä kerralla teemana Oscar-gaala, ja pukujen kimallus oli sen mukainen. – Se oli ensimmäisiä ideoita. Päänäytös oli perjantai-iltana, ja päivällä siitä saivat maistiaisensa yläkoulun ja alakoulujen oppilaat. Hakala kertoo, että puvun löytäminen ei ollut helppoa, mutta lopulta löytyi alaosastaan vaaleanpunainen ja yläosasta musta puku, joka tuntui oikealta. Ikaalinen-salin jokainen istumapaikka oli käytössä. Ikaalisten vuoden suurin glamour-ilta. Ylärivissä Samuel Purojärvi, Juuso Saaranen, Samu Kemppainen, Aleksi Virtanen, Akseli Pusa, Ronja Latvala, Peetu Hannus, Juho Jokinen, Leevi Aila, Joonatan Tornikoski, Topi Teuho, Oskari Kangasniemi ja alarivissä Saara Hakala, Ella Puonti, Sanni Sarkonen, Laura Tuuri, Emmi Asumalahti, Venla Muukkonen, Emilia Rantanen, Saara Heikkilä, Mari Teelmäki, Anni Kauppila, Pinja Tienari sekä Jenni Kohtanen. Parrasvaloissa Saana Sarkonen ja Samu Kemppainen, Anni Kauppila ja Joonatan Tornikoski, Saara Hakala ja Samuel Purojärvi, Mari Teelmäki ja Leevi Aila, Pinja Tienari ja Topi Teuho sekä Laura Tuuri ja Aleksi Virtanen. Opiskelijat olivat järjestäneet Rantaselle todellisen yllätyksen: jokaiselta 20 vuoden vuosikurssilta oli tansseissa mukana olleen opiskelijan videotervehdys Rantaselle. Kliseisyyden uhallakin on sanottava: taas tanssiparketilla saatiin nähdä kauniita nuoria naisia, komeita nuorukaisia, ihania liehuvia helmoja, kauniita kampauksia –ja taidokasta tanssia, jonka kuvioiden hiomiseen oli selvästi jaksettu käyttää aikaa ja vaivaa. Se kuvannee parhaiten Ikaalisten lukion wanhojen tanssiaisia. • KATSO VIDEO osoitteessa oivaseutu.fi/videoiva. Mäenrannan siskoksilla kävi tuuri, kun perhetuttu on taitava ompelija, ja innostui ompelemaan heille puvut – materiaaliksi kelpasivat Ikean lakanat. – Puolet halusi olla Star Wars -hahmoja, Petra Mäenranta sanoo. Oli myös ihanaa tanssia kuudesluokkalaisten kanssa, hän jatkaa. Toimittajalta Disney-hahmot jättivät vanhan lukion • Liisa Raipala IKAALINEN. Monta mekkoa tuli kokeiltua. – Aika paljon jännitti, mutta se meni pois heti ensimmäisen tanssin aikana. Oscar-patsaan saivat myös kapellimestari Jorma Rajala ja INO, rehtori Helena Korkeakoski, lehtori Hanna Melartin, tekniikasta jo pitkään vastannut Otso Pesonen ja tiimi, artisti Netta Skog, pitkään tanssiaiset juontanut lehtori Esa Härmä ja tanssien ohjauksessa mukana pitkään ollut liikunnanopettaja Riitta Latvala. Mitkäs ovat abien fiilikset tänä erityisenä päivänä. Vasemmalta Saara Heikkilä, Ella Puonti, Jenni Kohtanen, Emmi Asumalahti, Saana Sarkonen, Venla Muukkonen, Pinja Tienari, Anni Kauppila, Saara Hakala ja Mari Teelmäki. Ehkä juhlimme huomenna, jos jaksamme, Petra Mäenranta sanoo. Se jännitti, jos olisi tehnyt jonkin väärän liikkeen, joka olisi näkynyt. Hyvillä fiiliksillä hymyilee myös Pinja Tienari. Iso joukko jäi seisomaan salin yläparvella. – Soitamme Inossa, ja illalla on kenraaliharjoitus vanhojen tansseja varten. Vielä abeilla on tietysti pinnisteltävää, sillä sekä Petra ja Emilia Mäenrannalla että Moisiolla on kirjoitettavana kevään yo-kirjoituksissa vielä viisi ainetta. – Toinen yleisö lähti hienosti mukaan ja taputti. Penkkaripäivänä nähtiin samalla historian siipien havinaa, kun abit kiipesivät auton lavalle viimeisen kerran Ikaalisten yhteiskoulun pihalta. Pienet virheet eivät onneksi näy, kun on nämä isot helmat. Ensin mietin vaaleanpunaista pukua, mutta kun kokeilin tätä, en halunnutkaan vaaleanpunaista, hän kertoo
Sillanpään lukion vanhojentansseissa pyörähteli vaihto-oppilas Claudio Tonon. Jos ei muulla, niin sitten mukana olleen Nukkumatin unihiekalla. – Ehkä vähän jännittää tyttöjen puolesta, todennäköisesti enemmän kuin juhlapäiväänsä viettäviä vanhoja. Vanhojentanssit ja koko juhlapäivä on lukion toiden vuoden opiskelijoille hetki, jota odotetaan ja johon valmistaudutaan huolella. – Osuuteni on rajoittunut lähinnä maksajan rooliin, Sanna Oinonen hymyili. Varsinkin, kun ykkösellä on nyt pienempi ikäluokka. Äitiä ei ole rasitettu pukuvalintastressillä. Ylärivissä Matti Taalikka, Jarkko Hannula, Aaron Muona, Olli Kivimäki, Rasmus Plym, Eino Tyrväinen, Aapo Poikkimäki, Claudio Tonon, Ville Törmänen, Joel Antonen, Eero Sillanpää, Markus Ukkonen. Rebanen mukaan päivä ei kuitenkaan ole käännekohta, joka muuttaisi opiskeluarjen. Miisaakin taisi ainakin ihan vähän jännittää, mutta reippaasti hän kipaisi siskojaan halaamaan ennen tanssin alkamista. Viisivuotias Miisa Oinonen sai vapaapäivän päiväkodista, jotta pääsi Sanna-äitinsä kanssa seuraamaan isosiskojensa Sara ja Salla Oinosen juhlapäivää F.E. Maija Veteläsuon tanssiparina F.E. Sillanpään lukion abit lähtivät lukulomille. Sillanpään lukion rehtori Taina Salonen muistutti vanhoilla olevan edessään pitkä päivä. Sillanpään lukion vanhojen juhlapäivässä tanssiin taipumassa Anni Sirkka ja Juho Osara. F.E. – Tämä on kuitenkin teidän päivänne! Ja muistakaa, että me olemme täällä teitä auttamassa. Hämeenkyrön penkkarirekat olivat väriloistoa täynnä. Lukion vanhat tanssivat aamupäivällä omalla koulullaan ja puolenpäivän jälkeen Kosken Sykkeellä sekä iltajuhlassa vielä uudelleen kotisalissaan. E. Helle Rebane, yksi tuoreista vanhoista torjui epäilyt jännittämisestä, vaikka pitkään odotettu juhlapäivä olikin käsillä. Toki joukossa oli sen verran supersankareita, että tarvittaessa mahdolliset epäsovun harjoittajat olisi saatu ojennukseen. Lucky Lukesta tutut Daltonen veljekset vaikuttivat epäilyttäviltä, mutta sarjakuvissa heidän juonensa tapaavat aina paljastua. – Kun abiturientit ovat poissa, koulu toki hiljenee. – Emme pääse iltajuhlaan, mutta hienoa, että saimme tulla katsomaan tanssiesityksen näin aamupäivällä, sanoi Sanna Oinonen. • KATSO VIDEO osoitteessa oivaseutu.fi/videoiva. Inka Lehtonen ja Eveliina Servo valitsivat pakkaspäivälle lämpimän oloiset asut. Hämeenkyrön satuhahmot kirmasivat lukulomille • Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. Puolenkymmentä paria vieraili tanssimassa Attendon hoivakodilla Poussanharjussa. Lavalla kaikki olivat yhtä, eikä karkkisateen alla ollut merkitystä siinä, oliko heittäjä hyvis, pahis vai teletappi. Saduista ja muista tarinoista tutut hyvikset ja pahikset olivat keskenään sulassa sovussa kahden kuorma-auton lavalla. kun F. – Juhlapuku on hankittu syyskuussa ja tanssiharjoitukset aloitettiin joulukuussa. Miisa tuli äitinsä kanssa paikalle hyvissä ajoin ja he saivatkin hyvät paikat eturivissä. Toiseksi ylimmällä Lauri Matikka, Roope Lyytikäinen, Einari Sulkusalmi, Niko Suomela, Taavi Leppänen, Juho Vilkki, Aleksi Pälvimäki, Niklas Kyröjoki, Juho Osara, Niko-Matias Pölönen, Patrik Uimonen, Totti Härkönen, Jimi Koivuniemi, Eetu Alanen. Toiseksi alimmaisella rivillä Oona Mäkinen, Oona Kalliolepo, Alexa Mäenpää, Sara Oinonen, Salla Oinonen, Helle Rebane, Emilia Koivisto, Oona Piiponniemi, Milja Hietala, Niina Pulkkinen, Maija Veteläsuo, Mirjami Kuusisto, Venla Rajakoski, ja alimmalla rivillä Anni Sirkka, Roosa Lehtonen, Tuuli Hiltunen, Siiri Hollo, Emilia Mäkelä, Fanny Nyman, Aino Hakulinen, Ronja Virta, Julia Lehtinen, Iida Vulli, Inka Änkö, Annikki Tuomisto. Tanssit on hallussa, viimeiset pari viikkoa harjoittelu on ollut lähinnä kertaamista, Rebane kertoi hymyillen. Jotain sopuisuudesta kertoo, että vanhoista lastenohjelmista tuttu Sylvesteri ei tiettävästi kertaakaan koettanut tehdä Tipistä evästä. Tosin varsinaisia pahiksia lukiolla nähtiin vähän. Juhlaan valmistautuminen on kaksosilta sujunut varsin itsenäisesti. 11 TORSTAI 13.2.2020 IHMISET Äiti ja pikkusisko jännittivät vanhojentansseja enemmän • Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ. Sillanpään lukion vanhoina. F.E
Terjo Vierikko 0400 732 111 Jatkan tekemättömiä töitäni, vuosiloma on pidetty (sanan varsinaisessa merkityksessä). Nimi Puh. 050 411 7091. vo im . Hämeenkyrö Hämeenkyrö . Katon alle saadaan 250 katsomopaikkaa. Nimi Puh. 040 670 3030 Ystävänpäivän kupongit Leikkaa kuponki ja käytä tarjoukset eduksesi. TUTUSTUMISTARJOUS 14.2. Uskomme, että kate lisää entisestään katsojien määrää, Järvenpää sanoo. Tippavaarantie 8 KYRÖSKOSKI P. 03 448 0600 Teollisuustie 31 PARKANO P. Kertaostokseen voi kuulua useita eri tuotteita, jotka maksetaan samanaikaisesti. Katteena toimii tukeva pressu, joka otetaan talveksi pois. Tarjous voimassa 23.2. to –p e 13 .– 14 .2 .2 02 0. 10 % alennuksen yli 30 e :n kertaostoksesta Et uk up on ki K O M P P I Nimi Puh. – Ensi kesä on Seleentakusten kesäteatterille jo 14. Hyvää ystävänpäivää! Nimi Puh. 6–23, la–su 7–23 03 458 6310 Tarjous voimassa 13.2.–29.2.2020. 03 371 3122 Ta rjo us vo im as sa he lm ik uu n 20 20 aj an . Valtakatu 30, Kyröskoski p. Nimi Puh. palautetut kupongit osallistuvat kahden 50 euron lahjakortin arvontaan. TÄLLÄ KUPONGILLA KATSASTUSPAKETEISTA Alennuksen saa myös esittämällä kupongin älylaitteella. Katteen rakentaminen alkaa kevättalvella heti, kun perustuksien teko maahan onnistuu. Apteekki K yröskosken Apteekki K yröskosken Kyreltie 2, Kyröskoski ma–pe 9–17, la 9–13 Kauppakeskus Elo, Ylöjärvi ma–pe 9–20, la 10–18, su 12–17 Riihitie 1, Viljakkala, ma–to 9–17 Apteekki K yröskosken Nimi Puh. Katsomon kattaminen on ollut haave koko ajan, ja nyt siitä tulee totta. Lopullinen nytkähdys katsomohankkeeen etenemiselle saatiin, kun Aktiivinen Pohjois-Satakunta alkuvuodesta myönsi kyläseuralle katsomon kattamiseen 14 000 euron avustuksen. Teatterin katsomo katetaan leader-avustuksella ja isolla talkooponnistuksella. Seleentakusten kesäteatterin katsojien ei tarvitse pelätä vesisadetta ensi kesästä lähtien. 050 576 6817 Kuva: Heli Hillman Seleentakusten kesäteatterin katsomo Röyhiössä saa ensi kesänä katteen. Ta rj o u s vo im as sa 22 .2 .2 02 0. Nimi Puh. Kyröskoski . 03 448 0700 SU O M A L A IS TA PA LV EL U A LÄHIKATSASTUS -10 € Ta rj . Katsomon kattamistöiden vuoksi näytelmä esityskertoja on aikasempaa vähemmän, kaikkiaan viisi. Kaksi Ds-tuotetta yhteishintaan 25 € + Ds-turbaani veloituksetta Ta rj o u s vo im as sa 14 .2 .– 22 .2 . Liikkeen 2-vuotispäiv än kunniaksi! www.ikaalistenvalokuvaamo.fi Vanha Tampereentie 10 Varaa YSTÄVÄNPÄIVÄNÄ maksuton kaverikuvaus maaliskuulle! P. Alennus ei koske K-Plussa -tarjouksia, pullopantteja, äidinmaidonkorvikkeita, tupakka-, alkoholi-, nikotiinikorvauseikä Postin ja Veikkauksen tuotteita. Terv etulo a! Kulmien muotoilu kaupanpäälle Voit palauttaa kupongin myös 16.2. Katetta kannattelevat teräspylväät, ja sen ylärakenne on kestopuuta. Hankkeen kustannukset ovat noin noin 28 000 euroa. – Kustannusten kattamisessa iso osuus on talkootyöllä, sitä on arvioitu tulevan noin 500 tuntia, hanketta vetävä Järvenpää laskee. Etuun ei voi yhdistää muita prosenttitarjouksia. Kyröskoski klo 7–16 ILMAISEKSI – Niin että soitto meille, Terkka teille! Kiitos, soitellaan! Terkan Pirssi vuodesta 1997 Y-tunnus 1665829-6 Aloitan ystävänpäivänä pe 14.2. Paitsi katsomon kate, uutta kylätalolla ovat ensi kesänä ruokapalvelut. Nimi Puh. 20 20 sa ak ka . • kyrosnako@kotiposti.net • www.optiplusoptikko.fi Avoinna: ma 9–18, ti–pe 9–17, la 9–13 Ostaessasi meiltä normaalihintaiset silmälasit helmikuun aikana, kaverisi saa silmälasinsa PUOLEEN HINTAAN. Katsomon kattaminen palvelee monin tavoin kyläseuran muutakin toimintaa, kuten ruokajuhlia ja konsertteja. 74 €) Ajanvaraukset puh. Nimi Puh. 03 458 9700 Ystävänpäiväleivos ja kahvi KAKSI YHDEN HINNALLA! Voimassa pe 14.2. asti. – Haluamme jatkossakin tehdä yhteistyötä muiden alueen toimijoiden kanssa toteuttamalla esimerkiksi yhteisiä tapahtumia, Järvenpää mainitsee. Mainostoimisto OivaMainos oivamainos@oivaseutu.fi • 03 3143 3128 • 044 782 5012 Nuijamiestentie 1, Hämeenkyrö Nimi Puh.. Kesäteatterin nousevaan katsomoon tulee 170 neliön kate. Hajusteeton. Kuponki voimassa 29.2.2020 saakka. Kauneusja jalkahoitola Anne Vainikka Valtakatu 57 LH 1, 39200 Kyröskoski • www.kosmetologiannevainikka.fi Thalgo Source Marine Kosteuttava kasvohoito nyt 65 € (norm. www.saihkehius.fi 24h ajanvaraus Kyreltie 2–6, Kyröskoski Puh. 12 TORSTAI 13.2.2020 UUTISET Nimi Puh. Valmiina kate on Seleentakusten ensi kesän teatteriesityksen ensi-illassa eli 10. Favora Hoitava käsivoide 75 ml 5 00 (8,65) Pehmittää, suojaa ja vahvistaa kuivat kädet, kynsinauhat ja kynnet. näytelmäkesä. Seleentakusten kesäteatterikappale on tulevana kesänä Takahuone. heinäkuuta. Kaikki viimeistään 21.2. KAHVI + PULLA 2 yhden hinnalla Sammi Ikaalinen ark. Lopullisen päätöksen avustuksesta tekee ely-keskus, ja sitä vielä odotellaan. – Meillä on kylätalolla hyvä keittiö ja talkooväkeäkin tähän on jo lupauKaikista OivaMainok sen töistä -30 % Ta rjo us vo im as sa 22 .2. Meillä leivotaan! Soutajantie 2, Ikaalinen p. Seleentakusten teatteriin tulee katettu katsomo • Terhi Palonen IKAALINEN. Helmihulinoilla. Hemmottele itseäsi ja ystävääsi . Teatteriyleisölle tehdään tilauksesta myös ruokailuja. – Röyhiön kyläseura on vuosien saatossa tehnyt paljon hyvää talkoilla, ja jälleen sellaista on luvassa, sanoo kyläseuran sihteeri ja rahastonhoitaja Matti Järvenpää. Palauta tarjouskuponki siinä mainittuun liikkeeseen
03 371 5630 ruokailun yhteydessä ruokajuoma veloituksetta! Nimi Puh. Ikaalisissa taidamme olla ainut taho, joka säännöllisesti järjestää tätä ruokakarnevaalia, Lukander sanoo. Välinehuoltoonkin saa tarvittaessa apua paikan päällä. Osallistumismaksua ei peritä. Kahdeksan tunnin hiihto on mainio mahdollisuus valmistautua viikkoa myöhemmin sivakoitavaan Pirkan Hiihtoon, jonka järjestämisestä tehdään päätös torstaina. Kolme eri kuvaajaa Jari Penkkimäki, Risto ”Pyry” Majanen ja Jussi Viitala lähestyvät aihetta kukin omasta näkökulmastaan. asti. 03 371 5555 palviportti@gmail.com Avoinna: ma-to 8–17, pe 8–18, la 9–14 TEHTAANMYYMÄLÄ KAHVILA Nimi Puh. Koskitie 6, 39200 Kyröskoski 03 371 6152 Avoinna: ma-to 9–17, pe 9–18, la 9–14 Palveleva vaateliike Tällä kupongilla ALEtuotteet OTA 3 , MAKSA 2 tarjoamme edullisimman Ta rjo us vo im as sa m aa lis ku un lo pp uu n. ark. Valokuvailta vesiteemalla kirjastolla HÄMEENKYRÖ. Avoinna ark. – Ravintolapäivän tarkoituksena on myös koota ihmisia syömään yhdessä ja viettämään mukavaa kiireetöntä aikaa toistensa seurassa, muistuttaa Marra Lukander tapahtuman järjestävästä Oma Tupa ry:stä. 03 450 5555 Tällä kupongilla 29.2. Ladulla saa viettää vaikka koko lauantaipäivän kello 10–18. Kyseessä ei ole kilpailu, vaan rento reippailutapahtuma, jossa voi itse pitää kirjaa hiihtokilometreistään tai -tunneistaan, jos haluaa, Ojanen kuvailee. Av. Viime vuonna tapahtumaan osallistui viitisenkymmentä hiihtäjää. Jos lunta ei tule, tapahtuma peruuntuu.. Palvelemme ark. YSTÄVÄNPÄIVÄNÄ Tervetuloa! www.ravintolasarvi.fi Valtakatu 43, Kyröskoski p. – Jos lunta vain on riittävästi, niin pyrimme tekemään kuntoradalle baanan sekä perinteiseen että vapaan tyylin hiihtoon, kertoo Mirja Ojanen. 13 UUTISET TORSTAI 13.2.2020 KULTAHAVERI haveri.fi • Intialaista ruokaa • Siipiateriat jne. 8–16 , soita kelloa puh. Sinulle ja ystävillesi 14.-16.2.2020 liittymismaksu € (norm. Noin tunnin kestävä tilaisuus alkaa 20. Seutulehti UutisOiva tarjoaa lahjakortit. Omalla Tuvalla järjestetään ensi sunnuntaina 16. 0400 637 250. Jos suksien voitelutaidot ovat lumettoman alkutalven aikana ruostuneet, niin ei hätää. Parkunmäentie 2, Hämeenkyrö palviportti.fi p. helmikuuta kello 19 kirjasto Sillassa. – Mansoniemen Meno järjestää tilaisuuden, osallistujat luovat hyvän fiiliksen, Ojanen kiteyttää. Talkoilla ja leader-avustuksilla kylätaloa on kunnostettu, ja sinne on tehty keittiöremontti. 39 €) uusiin vuosijäsenyyksiin verkkokaupasta. KAKSI YHDEN HINNALLA klo 14–18 LIIKUNTAHALLIN KUNTOSALILLE yhden kerran tutustumiskäyntinä 5 €/2 ystävää (ei ti 18.2.) Koulunpolku 4, Ikaalinen Ikaalisten kaupunki/ tekninen toimi ja liikuntatoimi tunut, Järvenpää myhäilee. Röyhiön kyläseuran aktiivisuuden ovat huomanneet myös muut. Tarjolla on monipuolista kotiruokaa, jonka raaka-aineet ovat suurelta osin lähiruokaa ja siten myös kotimaista. Aihe on aina ajankohtainen, sillä vesiensuojelu koskettaa kaikkia hämeenkyröläisiä ja liittyy muun muassa Hämeenkyrön ainutlaatuisten raakkujokien suojeluun. helmikuuta hiihtoja ulkoilutapahtuman. Ainoa ”urheilullinen tavoite” on, että ladulla olisi hiihtäjiä koko kahdeksan tunnin tapahtuman ajan. Nimi Puh. Ohjelmaa ja tekemistä tarjoavat pulkkamäki, nuotio vaahtokarkkeineen sekä puffetti. 03 371 6641 • 0400 771 041 www.moisionkotipakari.fi Kaikista ostoistasi 5 % alennus Ta rjo us vo im as sa 13 .2. Vesi on Suomen Luonnonsuojeluliiton Luonto lainassa -viikon valtakunnallinen teema. Hei hiihtäjä, suksihan Mansoniemeen! • Sakari Ilomäki IKAALINEN. Röyhiön kyläseura on vuosien saatossa tehnyt paljon kylän viihtyisyyden parantamiseksi. Tapahtuma on tarkoitettu kaikenkokoisille ja -kykyisille hiihtäjille, eikä vauhtia tai ladulla vietettyä aikaa mitata. Ulkoilupäivän järjestämisessä on kuitenkin säävaraus. Tapahtuma järjestetään Mansoniemen entisellä koululla ja sen ympäristössä. IKAALISTEN KIRJAKAUPPA KY Vanha Tampereentie 10, IKAALINEN 03 458 8240 www.ikaalistenkirjakauppa.fi Nimi Puh. KIRPPUTORI Mestarintie 2, Hämeenkyrö www.lakirpputori.fi PUOLEEN HINTAAN Ystävänpäivänä 14.2. 9–17, ti suljettu puh. 10–18, la–su 10–16 Nimi Puh. 03 450 5555 Nyt IPP:llä Nimi Puh. Intialaisen aterian ostajalle jälkiruoka veloituksetta! Nimi Puh. asti. Vaikka olosuhteet maastohiihdon harrastamiseen ovat tänä talvena olleet surkeat, Mansoniemen Meno haluaa jatkaa perinnettä ja järjestää koulujen talvilomaviikon alkajaisiksi lauantaina 22. – Olen huomannut, että suurin huuma ravintolapäivän järjestämisessä on vähän hiipunut monella paikkakunnalla. Mukanasi huomennakin Mukanasi huomennakin Tällä kupongilla 29.2. Tällä kupongilla 13.–20.2. 03 450 51 IPP Asiakaspalvelu Parkano Satakunnankatu 7 ark. Talkootyönä on tehty myös metsäkota. Hyvää ystävänpäivää! PE 14.2. 03 450 51 IPP Asiakaspalvelu Parkano Satakunnankatu 7 ark. Arvonnan voittajat saavat valita kuponki-ilmoituksista sen liikkeen, johon lahjakortin haluavat. Talkoilla on kunnostettu uimarantaa, ja sinne on rakennettu veneja laivalaituri sekä kota. Lahjakorttien voittajien nimet julkaistaan UutisOivassa. 39 €) Nimi Puh. varattu pöytä Varaa heti omasi p. 9–17 ti suljettu puh. Tietokoneen perushuolto • päivitykset • virusja tietoturvatarkastus • väliaikaistiedostojen siivous 30 € IPP Asiakaspalvelu Ikaalinen Vanha Tampereentie 15-17 ark. 9–17 ja la 9–13 Loput kalenterit –30 % Kaikki lautapelit –20 % (ei palapelit) Kortit –15 % (ei postimaksu maksetut) Ta rjo uk se t ku po ng ill a 13 .– 19 .2 .2 02 0. Menovinkit Ravintolapäivä Omalla Tuvalla IKAALINEN. Luonto lainassa -viikon innoittamana Kyrön Luonto ry tuo pimeän talven keskelle toisenlaisen hetken valokuvien välityksellä teemalla Vesi ja sen suojelu. 8–16, soita kelloa puh. L.A. Luvassa on yllätyspuffet-pöytä kello 11–15. helmikuuta ravintolapäivä. Nimi Puh. – Jokainen hiihtää sen verran kun haluaa. Kuntosali Fysioterapia Hieronta Personal Training Verkkokauppa: www.ptsalit.fi/hameenkyro KUNTOKLUBIT Auki joka päivä klo 5–23 • Härkikuja 1, Hämeenkyrö Liittymismaksu 0€ (norm. 3 kg/talous 5 90 kg PA LVIPORTTI LÄHILIHAA Ystävänpäivänä Vähärasvainen SIKA-NAUTA Tarjous voimassa VAIN 14.2.2020. 6.30–17, la 8–14 Ristamäentie 24, HÄMEENKYRÖ p. –2 1.2 .20 20 Nimi Puh. Puistolantie 1, Viljakkala Myös Take Away! 040 508 9047 / 050 495 3930 Avajaistarjous 14.-16.2. Esimerkiksi kyläseuran kotisivuilla vieraili viime vuonna yli 10 000 kävijää. Nyt IPP:llä Tietokoneen perushuolto 30 € • päivitykset • virusja tietoturva tarkastus • väliaikaistiedostojen siivous IPP Asiakaspalvelu Ikaalinen Vanha Tampereentie 15-17 ark. Alekirjoista lisäalennus –25 % Ei ostopakkoa. Kylätalon pihassa komeilee paviljonki
alk. Suojeluskunta-asiaa harrastavia naisia kehotetaan saapumaan pitäjän eri puolilta keskustelemaan ja sopimaan yhteisistä työmuodoista”. ja 27.8. Helmikuun 13. Pohjois–Italian helmet ........................ 1279 Skotlannin Ylämaat 6.6. Berliini ............................................ Sotavuosina lotat toimivat sekä kotirintamalla että sotatoimialueella moninaisissa hallintoja huoltotehtävissä. helmikuuta 1920. Wien – Bratislava ..............................19.4. Jos joku tunnistaa kuvan henkilöitä, nimiä voi kertoa toimitukselle. 889 5 yötä, lähdöt: 1.5., 22.5., 12.6., 11.9., 25.9. Lottahenki elää edelleen Maanpuolustusnaisten työssä. 14.7 alk. Lotat, Suomen naisten suuri tarina, päätoim. alk. päivänä 1944 solmitun välirauhansopimuksen 21. Valtakunnallinen Lotta-Svärd -yhdistyksen perustava kokous pidettiin toukokuun 11. Arto Ojakoski Lähteet: Ikaalisten entisen emäpitäjän historia IV, Nälkämaasta kylpyläkaupungiksi 1853–2000, Terhi Nallimaa-Luoto. Ikaalinen-Tampere-Nokia-Turku Silja Serenade & Silja Symphony: 24.2. 995 5 yötä, lähdöt: 10.5, 7.6. Alpeilta Rivieralle ................ Näin muistuttaa hämeenkyröläinen Elina Paukkunen, Maanpuolustusnaisten Liiton liittohallituksen jäsen ja Pirkanmaan piirin puheenjohtaja. Ikaalinen-lehti, 13.2.1920, 20.2.1920. Samoin kuin suojeluskuntien perustamisessa myös Lotta Svärd -yhdistysten perustamisessa Satakunta ja Pori olivat valtakunnallisia edelläkävijöitä. Lisäksi yhdistykseen perustettiin tyttöosasto, jonka jäseniä kutsuttiin pikkulotiksi. -lähdöt Ikaalinen-Nokia-Tampere-Valkeakoski-Helsinki Ikaalisten Lotta Svärd yhdistyksen perustamisesta 100 vuotta Sisällissodan päätyttyä toukokuussa 1918 suojeluskunnat jäivät lähinnä armeijan ja muiden viranomaisten tueksi takaamaan maan sisäpoliittista turvallisuutta. alk. laivamatkat, kohdemaan kuljetukset, 3 yötä perhehuoneessa aamiaisin Lapset ilmaiseksi IMT:n bussissa! Silja Europalle: joka päivä viikolla 9 Parkano-Ikaalinen-Nokia-Tre-Valkeakoski-Hki Megastarille: viikolla 9. Hämeenkyrössä toimii aktiivisesti Maanpuolustusnaisten paikallisyhdistys. Kroatian rannikko .................. Toisaalta voi hyvin kysyä, olisiko lottayhdistyksiä koskaan perustettu ilman suojeluskuntia”. 215 3 yötä, lähdöt: 9.4., 23.4., 7.5... tarkemmat ajankohdat ja ehdot www.imt.fi Tallinnaan talvilomalla koko perhe Yö laivalla + yö Ga Hotel Shnellissä alk. alk. 995 5 yötä, lähdöt: 22.6. Pirjo Tuominen. ja 29.6. 147 23.2., 26.2., Onni Orava perhehuone, 2 aik+2(alle 15v.) Yö Go Hotel Shnellissä alk. Myöhemmin jäsenmäärä jatkoi kasvuaan erityisesti perustettujen kyläosastojen ansiosta. Salokaarto, Lyyli Hildén ja Lyyli Mäkelä. Normandian rannikko ..................... Soinin talon emäntä, kunnan kätilönä toiminut Matilda Soini ryhtyi toimimaan paikallisen Lotta Svärd-yhdistyksen johdossa. alk. Suojeluskuntatutkijat Kari Selén ja Ali Pylkkänen arvioivat teoksessa ”Sarkatakkien armeija” suojelukuntalaisten ja lottien välistä yhteistyötä seuraavasti: ”Suojeluskuntien toiminta kansalaisjärjestönä olisi tuskin ollut mahdollista ilman lottien myötävaikutusta. Sarkatakkien Armeija, Kari Selén ja Ali Pylkkänen. Yhdistyksen toiminta jakautui kolmeen eri osastoon eli saniteettiosastoon, vaatetusosastoon ja muonitusosastoon. Montenegron kierros ..................... Samoin Jämijärvellä naisia oli tukemassa suojeluskunnan toimintaa, ja tämä muuttui 1920-luvun alussa lottatoiminnaksi. 849 4 yötä, lähdöt: 8.7, 29.7, 9.9. Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin neiti Lempi Lehtonen, varapuheenjohtajaksi neiti M. 14.7. Kyläosasto perustettiin seuraaviin kyliin: Tevaniemi, Vatula, Kovelahti, Kauppala, Karttu, Kilvakkala, Lahdenpohja, Iso-Röyhiö, Jylli, Pukara, Juhtimäki ja Vähä-Röyhiö. ja 1.3. Joka toinen viikko 16–20 lottaa kokoontui Hilda Mäkisen johdolla ompeluiltaan valmistamaan ja korjaamaan suojeluskunnalle varusteita. Lisäksi kahvitettiin ja muonitettiin suojeluskunnan tilaisuuksia. Uskallan käyttää tätä nimitystä, koska sotaveteraani Tuomo Linnainmaa kutsui meitä niin. ja 21.9. Toimintaan kuului muiden paikkakuntien tapaan varusesineiden valmistus sekä suojeluskunnan kahvitus ja muonitus. ja 20.9. Naiset olivat toimineet suojeluskuntaa avustavissa tehtävissä sisällissodan aikana ja sen jälkeen, ja lottayhdistys perustettiin tämän epävirallisen naisosaston tilalle. alk. Ikaalinen-lehden seuraavassa numerossa kerrottiin laskiaistiistaina 17.2.1920 Seurahuoneella pidetystä Ikaalisten Lotta Svärd -yhdistyksen perustavasta kokouksesta. alk. alk. Kunnioitamme lottien tekemää työtä ja yritämme siirtää perinnettä edelleen.. 1095 UUTUUTENA! KIDS FREE! Lapset ilmaiseksi IMT:n bussissa juhannukseen saakka! Lapset maksutta Shuttle-laivalla 14.2.–8.3.! TALVILOMA lähestyy! PRE-ORDER – Tuliaiset kätevästi ennakkoon paluubussiin! Megastar 10:30 meno ja 13:30 paluu, kts. 1.5. marraskuuta 1944. -lähdöillä (IMT:n tilausajobussilla, ei koske Onnibus -lähtöjä). Laskiaistiistaista vuonna 1920 muodostui muutoinkin varsinainen Ikaalisten suojeluskunnan toimintapäivä. 432 to–su 27.2.–1.3., koko perhe 2 aik+2 (alle 12v), sis. Edellä mainitut tutkijat korostavat myös lottien taloudellisen ja toiminnallisen tuen merkitystä suojeluskunnille sekä heidän läsnäoloaan ja vaikutustaan suojeluskuntien henkeen. Hämeenkyrössä paikallinen Lotta Svärd -yhdistys perustettiin 15. Lotta Svärd -järjestön 24-vuotinen taival päättyi syyskuun 19. Silloin järjestettiin hiihtokilpailu, jossa hiihdettiin suojeluskuntapuvussa kivääri selässä 10 kilometrin matka, ja välillä ammuttiin 5 laukausta eripituisilta etäisyyksiltä. 10.5., 7.6. Yhdistyksen toiminta-alueeksi määriteltiin koko pitäjän alue, ja tarvittaessa suurempiin kyliin perustettaisiin alaosastoja. Jatkosodan pikkujättiläinen, toim. – Toimimme kuten aikoinaan lotatkin eli kouluttaudumme poikkeustilanteita varten. Myös Viljakkalassa naiset alkoivat toimia suojeluskunnan yhteydessä, ja tämän toiminnan pohjalta syntyi virallinen lottatoiminta. Lisäksi päätettiin lähettää pitäjälle jäsenmerkintälistoja, jolloin jokainen suojeluskuntatyötä kannattava nainen voi kirjautua haluamaansa osastoon. ja 1.10 IKIMUISTOISET KIERTOMATKAT EUROOPAN KAUPUNGIT LÄHIMATKAILIJAN VIRO Riika ............................................... ja 7.6. 569 3 yötä, lähdöt: 12.4., 23.4., 14.5... Innostus lottatoimintaan kasvoi nopeasti, ja vuonna 1930 lottayhdistyksiä toimi koko maassa yhteensä 638 ja niissä oli jäseniä 63 794. Jari Leskinen ja Antti Juutilainen. alk. Kestinen”. 1089 7 yötä, lähdöt: 10.5., 7.6., 11.9. Wiklund, Walma Wuopio, Björnvik ja B. Pariisi ...................................................14.7. Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin Anna Iivonen, varapuheenjohtajaksi Helmi Lähteenmäki ja sihteeriksi Elsa Tättälä, kaikki opettajia. Praha ................................... Isänmaan Parhaaksi II, Suojeluskuntaja lottatyötä Kyrösjärven seudulla 1917– 1944, Esko Lammi. 1389 Sloveniasta Saksaan alk. alk. 1.10. 1920-luvulla yhdistyksessä toimi yli 25 naista. Huvitoimikuntaan rouva Edith Granstedt ja neidit: U. Parkano-Ikaalinen-Nokia-Tre-Valkeakoski-Hki Baltic Princessille: 24., 26. 8.6. alk. 539 3 yötä, lähdöt: 19.4., 22.6., 17.9. ja 21.9. ja 28.2. Vuonna 1920 yhdistyksessä oli 130 toimivaa ja seitsemän kannattavaa jäsentä. Suojeluskuntien naisosastojen ja ompeluseurojen toiminta haluttiin tässä yhteydessä järjestää valtakunnallisesti johdettavaksi järjestöksi. 21.7. Lotta Svärd -järjestö lakkautettiin valtioneuvoston päätöksellä 23. ja 25.2. päivänä 1920. Laskiaistiistai päättyi Seurahuoneella kello 7 illalla pidettyyn iltamaan. 995 5 yötä, lähdöt: 6.4, 27.4., 5.5, 26.5., 7.6., 8.9... Poriin perustettiin syyskuussa 1919 Lotta Svärd -yhdistys, jonka toiminta jakautui kolmeen jaostoon ja huvitoimikuntaan. päivänä vuonna 1920 Ikaalinen-lehdessä oli seuraavanlainen ilmoitus: ”Ikaalisten suojeluskunnan Lotta Svärd -osaston perustava kokous pidetään laskiaistiistaina klo 11 ap. 449 3 yötä, lähdöt: 11.4., 16.4., 21.5... 170 23.2., 24.2., 25.2..., perhehuoneessa 2 aik+2 (alle 17v) Pärnuun koko perhe 3 yötä Carolina Hotellissa alk. Ylin valtioja sotilasjohto halusi ohjata naiset vapaaehtoiseen maanpuolustusta tukevaan toimintaan, sillä naisia tarvittiin erityisesti joukkojen muonitusja lääkintähuoltoon liittyvissä tehtävissä. 479 3 yötä, lähdöt: 16.4., 14.5., 11.6... alk. Sveitsi ja upeat Alpit .......... Muonitusosaston toimikuntaan valittiin neidit: Elli Kauppila, Toini Hallia, Saima Alanen, Elma Hiekka ja Fanny Tiirikka. Lisäksi yhdistykselle valittiin huvitoimikunta. 14.5. alk. Lottayhdistys perustettiin seudun joka kuntaan HÄMEENKYRÖ, JÄMIJÄRVI, VILJAKKALA. Sotien aikana valtakunnallinen jäsenmäärä nousi 172 755 jäseneen. alk. Krakova .......................................... 498 3 yötä, Lähdöt 14.4., 19.5., 9.6... 10.5. Provence ja Ranskan Riviera alk. Yhdistyksen johtokunta koostui puheenjohtajasta, varapuheenjohtajasta, rahastonhoitajasta ja osastojen puheenjohtajista. 985 Balkanin helmet alk. 22.6. Kuva: Marja-Leena Voutilaisen albumi Ikaalisten lottia ja suojeluskuntalaisia noin vuonna 1921. Parin seuraavan vuoden aikana olot alkoivat vakiintua, ja suojeluskunnatkin perustettiin uudelleen toimimaan osana maanpuolustuksen kokonaisjärjestelyjä. 24.2., 25.2., 26.2., 27.2., 29.2. Porilaisten säännöt levisivätkin nopeasti koko Satakunnan suojeluskuntapiirin alueelle, johon Ikaalisten suojeluskunta tuohon aikaan kuului. Kauppalan seurahuoneella. matkoja rajoitettu määrä! Emme peri palvelumaksuja! Bussikuljetuksia usealle laivalle! 03 45800 ma–pe 9–17 www.ikaalistenmatkatoimisto.fi Napoli ja Amalfin rannikko ......... pykälän ehtoihin, joiden mukaan muun muassa Suojeluskuntajärjestö ja sen sisarjärjestö Lotta Svärd -järjestö oli lakkautettava. 14 TORSTAI 13.2.2020 HISTORIA Hinnat alk/hlö/2hh, Hki. Alk. Suomi ei ehkä olisi selviytynyt itsenäisenä valtiona toisen maailmansodan melskeissä, jos sillä ei olisi ollut takanaan suojeluskuntajärjestön ja lottien antamaa tukea. Rooma ........................................... Vuonna 1921 Ikaalisten Lotta Svärd -yhdistykseen kuului 65 jäsentä ja vuoteen 1930 mennessä jäsenmäärä oli kasvanut 98 jäseneen. – Meitä kutsutaan perinnelotiksi. Lotta Svärd, Käytännön isänmaallisuutta, Maritta Pohls ja Annika Latva-Äijö. 6.4... ”Saniteettiosaston toimikuntaan valittiin neidit: Saima Juhola, Impi Salokaarto, Sylvi Hallia, Alftan ja sairaanhoitajatar neiti Rauhala. 599 3 yötä, lähdöt: 16.4., 14.5., 14.6., 14.7. Vaatetusosaston toimikuntaan valittiin neidit: Lahja Mäkelä, Selma Salmio, M. Salokaarto ja rahastonhoitajaksi neiti Selma Salmio. 1198 5 yötä, lähdöt: 8.6., 20.7
24%) Nyt tavoitat meidät suoraan omasta pankistasi! Suora numero Satapirkan Osuuspankkiin 010 254 5801, me vastaamme arkisin klo 9.30-16.00. 0100 0500 ja 0100 05151 numerot ppm/mpm. Toimitusjohtaja Erkki Kuronen kertoo, että Sotkamo Silverillä on Pirkanmaan seudulla yhteensä puolisen tusinaa aluetta, joille malminetsintälupia on haettu. Pankkipalvelut 010 254 5801 ma-pe klo 9.30-16.00 Henkilöasiakkaalle 0100 0500 ma-pe klo 8.00-19.00 Yritysasiakkaalle 0100 05151 ma-pe klo 8.00–18.00 Vakuutuspalvelut 0303 0303 ma-pe klo 8.00–19.00 Tervetuloa asioimaan kanssamme! Palveluaikamme 17.2.2020 alkaen Asiantuntijapalveluita saat ajanvarauksella nyt myös iltaisin, ma-to klo 9.30-19.00 ja perjantaisin klo 9.30-16.00. Etsintäluvan enimmäiskesto jatkolupineen on 15 vuotta. Vaihtamalla ilmajohtoja maakaapeliin ehkäisemme tehokkaasti mm. – Syväkairaus ja tutkimusojien kaivaminen ovat menetelmiä, jotka edellyttävät viranomaisen myöntämää lupaa, Tuominen kertoo. Asennamme uutta kaapelia vuosittain noin 100 km. Syväkairaus ja tutkimusojien kaivaminen ovat menetelmiä, jotka edellyttävät viranomaisen lupaa. Kaivosyhtiö Sotkamo Silver Oy hakee malminetsintälupaa reilun 80 hehtaarin alueelle Sorvajärven lounaispuolelle. Tutkimusojien kaivu on kallioperäkartoitusmenetelmä, jossa kaivetaan peruskallion pintaa näkyviin. 0303 0303 ja 0304 0506 numerot kotimaisista lankaja matkapuhelinliittymistä 0,0835 e/puhelu + 0,12 e/min. Ylitarkastaja Esa Tuominen Turvallisuusja kemikaalivirasto Tukesista kertoo, että hakemus on jätetty jo muutama vuosi sitten. alv. (sis. myrskyjen aiheuttamia sähkönjakeluhäiriöitä. Asia ei kuitenkaan ole edennyt aikaisemmin, sillä Sotkamo Silverin toimitusjohtaja Erkki Kuronen kertoo yhtiön keskittyneen viime vuodet Kainuussa sijaitsevan hopeakaivoksensa toiminnan käynnistämiseen. Hakemuksesta voi jättää mielipiteitä sen nähtävilläoloaikana 4. – Hopean lisäksi Sotkamon kaivoksesta saadaan kultaa, sinkkiä ja lyijyä, Kuronen toteaa. maaliskuuta asti. oivaseutu.fi Lavajärvelle haetaan kullanetsintälupaa • Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ. Tänä vuonna Ikaalisissa ja Jämijärvellä on useita maakaapelointityömaita sekä taajamassa että haja-asutusalueilla. 15 UUTISET TORSTAI 13.2.2020 Iloa ja eteenpäin vievää voimaa Me Leppäkoskella teemme ympäri vuorokauden töitä, että sinä voit luottaa meihin. Kassapalvelut ovat avoinna Ikaalisissa ja Parkanossa arkipäivisin klo 9.30-12.00 Karviassa maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 9.30-12.00. Esa Tuominen. Vuosina 2012-2028 investoimme sähköverkkoon noin 100 miljoonaa euroa. Hakemuksessa mainittuja suunniteltuja tutkimusmenetelmiä ovat kallioperäkartoitus, lohkare-etsintä, moreeninäytteenotto, geofysikaaliset mittaukset, tutkimusojien kaivaminen ja syväkairaus. Tyypillisesti luvan ehdoissa on vaatimus, että tutkimusojat pitää peittää, kun kallion pinta on tutkittu. Hakija etsii alueelta kultaa. Malminetsintälupa myönnetään määräajaksi, neljäksi vuodeksi, minkä jälkeen sille voidaan myöntää jatkoa kolme vuotta kerrallaan. 2010 2020 25 % 45 % www.leppakoski.fi 03 4503 400 Eino Salmelaisen katu 23, 39500 Ikaalinen Maakaapelointiaste Mutkatonta palvelua Sinulle 010-yritysnumerot kotimaisista lankaja matkapuhelinliittymistä 0,0835 e/puhelu + 0,167 e/min. Verkostamme on tällä hetkellä maakaapeloituna 45 %. Haetusta alueesta noin viidesosa on Ylöjärven puolella. Malminetsintälupahakemus on parhaillaan nähtävänä Hämeenkyrön ja Ylöjärven ilmoitustauluilla sekä kuntien verkkosivuilla. Jakeluverkkomme pituus on 4250 km eli lähes neljä kertaa Suomi päästä päähän. Kun Tukes aikanaan antaa päätöksensä malminetsintäluvasta, päätös kuulutetaan julkisesti nähtäville hakemuksen tavoin. Hämeenkyrössä verkkoa saneerataan lähinnä taajama-alueella. Mahdollisten maastotutkimusten ajankohtaa on toistaiseksi vaikea arvioida, sillä lupaprosessi vie helposti useita kuukausia. Kassapalvelumme muuttuvat 17.2.2020 alkaen. – Alueet ovat jo aiemmin ”löydettyjä”, joko Geologian tutkimuskeskuksen tai jonkin muun toimijan toimesta
Sovimme nimellisen hinnan, vaikka olisin antanut tavaran ilmaiseksikin, Hämylä kertoo. Aulis Kokkonen ja Yrjö Hämylä järjestivät pieninä poikina omat olympialaiset. Karhen ympäristökoulun oppilaat kertoivat UutisOivalle ajatuksiaan ystävistä ja ystävyydestä perjantaisen ystävänpäivän kunniaksi.. – Aulis tulee aina kello 10. – No, minähän kävin vuorotöissä, joten oli aikaa, Kokkonen vastaa vaatimattomasti. – Ja lehtijutussa vastuu siirtyy lukijalle, Aulis Kokkonen vastaa. – Tapaan ystäviäni ja pelaamme yhdessä, joskus teemme yhteisiä reissujakin esimerkiksi uimahalliin. Sanoin, että enhän minä osaa tällä soittaa. Nykyään he parantavat maailmaa. Lukijat, tuntekaa vastuunne. ”Ystävälle ei tarvitse esittää” – Ystävän seurassa voi olla oma itsensä, hänelle ei tarvitse esittää. Kyläily isovanhempien luona ja läpänheitto vaarin kanssa on kivaa. Minulla on se pokaali vieläkin tallessa, tosin se on nyt pikimusta, Kokkonen nauraa. Hämylä ja Kokkonen ovat huumorimiehiä, ja ikävuosissa laskettuna molemmin puolin 90 vuotta. – Se on kuin savolainen, kun kaksi näin vanhaa miestä puhuu: vastuu siirtyy kuulijalle, nauraa hämeenkyröläinen Yrjö Hämylä. Näin oli luontevaa, että keskenään samanikäiset pojat alkoivat touhuta yhdessä. – Toinen aina antaa myöten, Kokkonen toteaa. Mutta riidelty ei ole, ei koskaan. Oma sisko tai veli voi olla ystävä, mutta isä tai äiti ei samalla tavalla sovi ystävän rooliin. Maija Nieminen ”Ystävä ei puhu pahaa” – Ystävän tuntee siitä, että häneen voi luottaa. Konsta Karhuniemi VILJAKKALA. Helsingissä asuvaan ystävääni tutustuin ulkomaanmatkalla, hänen kanssaan pidän yhteyttä viestittelemällä. Erityisen suuren vaikutuksen poikiin teki Berliinin olympialaiset vuonna 1936. Armeija-aikaan yhteydenpitoon tuli puolentoista vuoden tauko, koska nuoret miehet olivat eri saapumiserissä. Sen jälkeen yhteydenpito säilyi siitäkin huolimatta, että Kokkonen muutti Kyröskoskelle. – Olin siitä pahoillani. – Omia kavereita tapaan koulussa päivittäin ja kauempana asuvien kanssa viestittelen. Kaveruuden ja ystävyyden välille ei mielestäni tarvitse tehdä eroa. Ystävää ei jätetä pulaan. Varoitus on annettu. Yrjö oli aina parempi juoksija, mutta niissä kisoissa tein yllätyksen ja voitin kahdella metrillä. Iän lisäksi heitä yhdistää lähes elinikäinen ystävyys. Näin ystävykset asuivat taas lähellä toisiaan. Kokkonen on hieman yli, Hämylä hieman alle. Enintään viittä yli. Viimeiset 30 vuotta Hämylä on asunut kirkonkylällä, Kokkonen asuu edelleen Heinijärvellä. Ystävykset uskovat, että juuri innostus urheiluun oli se, joka liimasi heidät yhteen. Vaimo sanoi, armeijan viestimies olet, etkä osaa puhelinta käyttää, Kokkonen nauraa. Hämylällä urheiluinnostus on säilynyt näihin päiviin asti, Kokkosella se on jäänyt. – Ystävyys voi alkaa vaikka yhteisestä harrastuksesta tai yhteisistä kokemuksista, esimerkiksi joltain leiriltä. Kaksikko kunnioittaa edelleen vanhoja tapoja: entisaikaan taloissa tavattiin juoda kymmenkahvit. Niiden innoittamina pojat järjestivät omat olympialaiset. – Olimme jotain 15–16-vuotiaita, kun palokunnan kisoissa oli tonnin juoksu. • Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. Ystävä voi olla nuorempi tai vanhempi, iällä ei ole juurikaan merkitystä. 16 TORSTAI 13.2.2020 IHMISET Ystävyyttä kahdeksalla vuosikymmenellä Yrjö Hämylän ja Aulis Kokkosen keski-ikä on 90 vuotta. Hän tarvitsi puutavaraa. sitä voi ylläpitää esimerkiksi viestittelemällä, jos ystävä asuu kaukana. Vanhempia tai isovanhempia sanoisin mieluummin läheisiksi kuin ystäviksi. Ystävyydessä iällä ei ole merkitystä. Sitten puhellaan kahdesta kolmeen tuntia, Hämylä kertoo. Ystävyys ei ehkä muodostu niin syväksi, jos ystävä asuu kaukana. Ystävyys voi alkaa monella eri tavalla, uusia ystäviä voi löytää koulusta, harrastuksista tai vaikka netin kautta. Mutta yhtäkkiä Aulis tuli meille ja ilmoitti, että hän rakentaa talon tontilleen Heinijärvelle. Hämylä oli kotitilan isäntä, Kokkonen kävi töissä Kyröskoskella, jossa hän ajoi pässiä, eli pientä veturia. Parannetaan maailmaa. – Muistan, kun ostin ensimmäisen kännykkäni. – Yhdessä vietetty aika vahvistaa ystävyyttä. Kaksikko harmittelee, että nykyään kylät tyhjenevät ja ihmiset mieluummin käyttävät puhelimiaan kuin tapaavat toisiaan. Ystävä ei puhu pahaa selän takana ja ystävien kanssa on mukava viettää aikaa. Parivaljakon ystävyys alkoi Heinijärvellä, mistä molemmat ovat kotoisin. Kokkosen isä oli aikanaan Hämylässä muonamiehenä, eli työntekijänä, jolle rahan lisäksi maksettiin elintarvikkeissa, kuten perunassa, viljassa ja niin edelleen. Kahveilla aloitetaan. Miehet pohtivat, löytyykö tästä maasta sellaisia ystävyksiä, jotka ovat pitäneet yhtä jo yli 80 vuotta. Yhteydenpito on jatkunut läpi vuosikymmenten. Pitkä välimatka ei estä ystävyyttä. Ensin juodaan kahvit ja sitten puhutaan sohvalla istuen. Mutta kuuden vanhoja olimme, kun laitoimme urheilukisat pystyyn, Yrjö Hämylä kertoo. – Iällä ei ole ystävyydessä merkitystä. Minulla on ystäviä eri ympäristöistä, esimerkiksi koulusta, harrastuksista ja somesta Snapchatin kautta. – Me aina jahkaamme Auliksen kanssa. Aina hän tuli kun tarvittiin, eikä koskaan sanonut ei, Hämylä kehuu. Millainen on ystävä. Miska Malinen ”Ystävä ei ainakaan kiusaa” – Ystävään voi luottaa, eikä ystävä kiusaa toisia. – Aulis on varmasti tämän maan ahkerin mies. Mutta ketään ei loukata, Hämylä sanoo. Ystävysten yhteydenpitoa on helpottanut se, että he molemmat ovat asuneet ikänsä Hämeenkyrössä. Aulis alkoi heti nakkelemaan niskojaan, että mennään jo. Minä olin riemuissani. – Iällä ei ole ystävyydessä merkitystä. – Myös sisarukset voivat olla ystäviä, samoin kuin vanhemmat tai opettajakin. Leipätöiden lisäksi Kokkonen kävi Hämylässä auttelemassa talon töissä. Ystävyys sisarusten kesken on vähän erilaista. – Ystävyys syntyy juttelemalla ja olemalla mukava, ei kannata esittää mitään roolia. – Eikä vain kerran, vaan monena päivänä ja monena vuonna! Siskoni teki Suomen lipun, joka nostettiin joka kisapäivän aamu, Hämylä muistelee. Artturi Nieminen ”Yhdessä vietetty aika on tärkeää” – Kaikkein tärkeintä ystävyydessä on luottamus. Joskus metsällä minä istahdin hetkeksi alas. – En muista, olimmeko neljän vai viiden, kun ensimmäisen kerran tapasimme. Ystäviä on hyvä tavata, mutta ystävä voi olla kaukanakin. Yhdessä on käyty läpi ilot, surut ja parannettu maailmaa. Heidän ystävyytensä alkoi jo lapsena. Ikäeroa heillä on muutama kuukausi. Viljam Kivimäki – Ystävistä koulukaverit ovat tutumpia kuin jääkiekkoharrastuksen kautta tulleet
Pentikäinen vinkkaa laittamaan soppaan perunoita, mustaa Koskenlaskijaa ja pippuria. Kauppakaloiksi lähtevät mateet ovat tällä kerralla noin 600-grammaisia. Parhaan saaliin tällä kerralla antavat verkot, joista nousee myös muutama hauki, kuha, ahven, lahna ja säynävä. • Liisa Raipala IKAALINEN. – Tämä on vuoden huippuhetkiä, ja sen voimin jaksaa taas, Sourala sanoo, kun saalista tulee. Pentikäinen ja Sourala ovat tälle lahdelle tuoneet verkkoja, katiskoita, rysän, koukkuja ja pitkänsiiman. – Tässä pysyy leivän syrjässä, ja on mielekästä tekemistä, Sourala sanoo. Heti rantaan tullessa Pentikäinen nimittäin huomasi jäällä tutun kaverin, verkkomerkkien luona nököttävän merikotkan, jolle jätetään kalaa nokittavaksi. Nyt tilanne on taas parantunut, Pentikäinen sanoo. – Maku ja koostumus on hyvä, ja siinä on vain selkäja kylkiruodot. Juuri nyt eletään parasta mateen pyyntiaikaa, ja ammattikalastaja Seppo Pentikäinen lähtee yhdessä ”oppipoikansa” Tero Souralan kanssa kokemaan pyydyksiään Kyrösjärven lahdelle Iso-Röyhiössä. – Mateen kutu on nyt parhaimmillaan helmikuun alusta puoleenväliin, ja helmikuu on paras kuukausi pyytää madetta, Pentikäinen kertoo. – Onpas katiska painava. Sitä voi pyytää ympäri vuoden, eikä maussa ole mitään eroa, Pentikäinen sanoo. – Made in hyvää myös savustettuna ja paistettuna, ja mateenmaksa on jossain erikoista herkkua, Pentikäinen sanoo. Tällä kerralla saalista ei ole siihen juuri tullut. – Kesällä made on syvemmällä, se on kylmän veden kala, Sourala kertoo. Vesi roiskuu, kun hän sahaa moottorisahalla auki avannon katiskan kokemista varten. Suojaiseen lahteen jäätä on kuitenkin kertynyt sen verran, että kokeneet ja paikan jääolot tuntevat kalastajat uskaltavat lähteä sinne kävelemään ja kokemaan pyydyksiä. Leudon talven heikko jäätilanne on varmasti haitannut monen kalastajan madepyyntiaikeita. Tero Sourala pudottaa katiskan keräämän madesaaliin jäälle tarkasteltavaksi. Noin 15 vuotta sitten Kyrösjärvestä tuli 2–3-kiloisiakin mateita. Se tietää hyvää, Sourala tuumaa. Yleensä se kutee alle kaksimetriseen veteen kovaan pohjaan, kuten kovaan saveen tai kivikkoon. – Kanta on huonontunut. Itsesuojeluvaistoa pitää olla, ja olen joskus joutunut kääntymään takaisinkin, Pentikäinen sanoo. Made sekoittaa verkkoa saaliiksi jäädessään, ja Tero Sourala irrottaa kalan tarkoin ottein. Suojaisella lahdella kalastaminen onnistuu, mutta muuten talvi on ollut kalastajan ammatin harjoittajalle vaikea. 17 TORSTAI 13.2.2020 ARJESSA Uutisia Ikaalisista ja Jämijärveltä jo vuodesta 1913 100 vuotta sitten perjantai 13.2.1920 Uutisia Hämeenkyröstä ja Viljakkalasta jo vuodesta 1922 90 vuotta sitten perjantai 14.2.1930 Made nousee jään alta Kalastajat kehuvat matikkaa yhdeksi kotimaan parhaimmaksi kalaksi. Made on aika erikoisennäköinen kala.. Tiki muutama pieni lähtee kalastajille soppakaloiksi. – Jäätä on osattava lukea, mikä kestää ja mikä ei, ja varovainen kannattaa olla. Perinteinen ja yleisin maderuoka on madekeitto. Järven selälle ei ole päässyt laittamaan kuhaverkkoja, kun jää on ollut hyvin heikkoa tai sitä ei ole ollut ollenkaan. Pentikäinen tuumaa kalastajien vähenevän, ja itse hän opettaakin Souralasta itselleen seuraajaa, että ammatti jatkuisi. En tiedä mikä myytti siinä on, ettei made mene kaupaksi muulloin. Pentikäinen ja Sourala kehuvat madetta yhdeksi parhaaksi kotimaiseksi kalaksi. Kutupaikkoja voivat olla esimerkiksi salmet ja niemennokat. Hän pudottaa katiskasta jäälle lukumäärältään mukavannäköisen madesaaliin – tosin kaupattavaksi lähtee katiskan kaloista vain muutama riittävän iso, ja loput saavat palata veteen kasvamaan. Madetta voidaan pyytää monilla eri pyydyksillä, kuten verkoilla, katiskoilla, koukuilla, pilkillä, rysällä ja pitkälläsiimalla. Seppo Pentikäinen ja Tero Sourala kokevat Pentikäisen valmistaman rysän. – Tässä opitaan kantapään kautta, ja mitä vähemmän on tukkaa, sitä paremmin kala tulee, Pentikäinen sanailee. Madetta pyydetään kutupaikoilta ja niiltä uomilta, joita pitkin se ui kutupaikoille ja takaisin. – Kauppakala made on vain tammi–maaliskuussa. Ja eivätköhän osansa saa lähistöllä lentelevät varikset ja korpit sekä kettukin. Hauet, kuhat ja ahvenet lähtevät mateen lisäksi eteenpäin myytäväksi, lahnoille ja säynäville löytyy lähiluonnosta ottajansa
040 570 5655 Asusteet Kyröskoski, Koskitie 6, p. 03 448 8100 • Renkaat • Vanteet • Raskaan kaluston palvelut RENGASPAROONI OY • Renkaat • Vanteet • Raskaan kaluston palvelut Teollisuustie 20, Parkano Avoinna ma-pe 8-17, Puh. 040 708 1113 Ikaalinen Rakentaminen TURVALA YHTIÖT OY Rakennusja remonttityöt, maanrakennustyöt p. 050 310 0331 Parturit ja kampaamot Hair & Beauty Heidi p. 0400 490 808, www.ekiteki.fi Ilmoituksen rivihinta 25 € kolmen kuukauden jaksolta. 0400 290 957 Parturit ja kampaamot 044 273 0817, Valtakatu 36, Kkoski www.parturikampaamojatta.fi Parturi-kampaamo JOHANNA p. 040 733 3433 Kirjapainot Hämeenkyrön Kirjapaino Eteläntie 2, KYRÖSKOSKI p. • yli 30 000 kävijää kuukaudessa Palveleva Palveleva oivaseutu.fi Osan yrityksistä löydät myös verkosta www.oivaseutu.fi O Hintoihin lisätään alv. Esim. 03 448 2149 Autojen huolto ja korjaus SATAKUNNAN AUTOKORJAUS Tippavaarantie 9, KYRÖSKOSKI p. ti–la Hiustenlaittoa luonnollisemmin Hämeenkyrö • 044 727 7544 PARTURI Pirjo Kauranen Hämeenkyrön Liikekeskus Härkikuja 2, p. Löydät kätevästi lähes kaikki seudun yritykset YritysOivasta. 1, Kyröskoski p. 045 341 2733 www.tmh-tilit.com Hämeenkyrön liikekeskus Hämeenkyrön Tilija Kiinteistöpalvelu Oy Procountor: yritysten taloushallinto sähköisesti p. econia.com www.econia.com Kauppakatu 12, Ikaalinen p. 045 230 8885 • ma suljettu Parturi-Kampaamo KOSKI Valtakatu 49, Kyröskoski p. ma-pe 6.30–17, la 8–14 LVI-asennukset LVI-palvelut, lämpöpumput ja vahinkosaneeraukset Harri 050 472 9646 Pasi 050 472 9648 Putkityö KUUKKULA Oy P. HÄMEEN KULTA JA HOPEA Härkikuja 2 LH4, Hämeenkyrö p. 040 514 8031 Tietokoneet, netti ja kodin elektroniikka Härkikuja 2, liikekeskus, H:kyrö 040 911 5771, pchuolto@gmail.com Tilitoimistot TILITOIMISTO AHVENAINEN Sepänkatu 3, Kyröskoski PIDÄMME HUOLTA YRITYKSESTÄSI >>Taloushallinto>>Tilintarkastus >>Henkilöstöpalvelut >>Kansainväliset palvelut PIDÄMME HUOLTA YRITYKSESTÄSI Kauppakatu 12, Ikaalinen p. Tule keskustelemaan yritysideastasi. 03 371 6152 Autojen huolto ja korjaus Autoja konekorjaamo KARTTUNEN Viljakkala, p. kolmen rivin ilmoitus 75 €. Salomäki Oy * Lokakaivojen tyhjennykset * Viemäreiden avaukset, kuvaukset p. 03 371 6994 www.asuntori.fi Valoja videokuvaajat p. 050 307 3265, Hämeenkyrö HYVÄHIERONTA Leena Erämaa P. 050 411 7091 Kauneushoitola Kimallus Karoliina Härkki Avoinna ajanvarausten mukaisesti Härkikuja 2, Hämeenkyrö p. 03 448 2149 RENGASPAROONI OY Teollisuustie 20, Parkano Avoinna ma–pe 8–17, la 9–13 p. 044 700 4013 »Taloushallinto »Tilintarkastus » Henkilöstöpalvelut » Kansainväliset palvelut www. 0400 132 680 www.kattourakointi.com Kauneushoitolat SKY-kosmetologi Pirjo Sirén p. 03 371 6911 p. 0400 732 773 Pitkänen A p. 03 458 6459 TUULA NIEMINEN Kyröskoski p. 040 754 1090 Kyröskoski Kauneushoitolat Kauneusja jalkahoitola SKY-kosmetologi Anne Vainikka Valtakatu 57 LH 1, Kyröskoski p. 040 504 2515, 040 557 2915 www.turvalayhtiot.fi Siivousliikkeet, tarvikkeet ja aineet KOTISIIVOUKSET Kotipalvelu Pia Laakso p. 044 700 4013 p. 045 112 2557 Matkailuautot Vuokrataan puoli-integroidut Sunlight T68 & T69L, 4 hlö 0400 156 669, Hämeenkyrö www.pasinmatkailuauto.fi Palvelut Haudotko yritysideaa. 040 142 9119 Leipomot Ristamäentie 24, Hämeenkyrö p. krs, p. 0400 636 136 Hämeenkyrö Sähköasennukset KM Sähköasennus Oy p. 040 776 1454, Kyröskoski Kaupanvahvistajat Julkinen kaupanvahvistaja ANSSI HONKILAHTI p. PUSA Oy p. 0400 929 838 Autotarvikkeet Autotarvikkeet edullisesti Hämeenkyrön TARVIKEPISTE Oy Jaakont. Yrittäjä, ota yhteyttä ja lähde mukaan! ilmoitukset@oivaseutu.fi YritysOiva on myös verkossa. 040 142 9119 Hämeenkyrön liikekeskus, katutaso Hiusmuotoilija Ansku Jokireitti 4, Kyröskoski p. Suuriniemi Kuljetus p. 050 330 0622 www.ikaalistenvalokuvaamo.fi Valokuvauskeskus Ekiteki Ky Toimipiste Hämeenkyrön Kirjapainon tiloissa p. ark. 03 371 4864, 0500 686 123 Taksit HÄMEENKYRÖN TAKSIASEMAT p. 0400 831 699 TAKSI 040 501 4900 1 + 6 ja pyörätuoli Terveydenhoito Hieroja Raimo Hamari p. 040 145 2884, Hämeenkyrö Jätehuolto Kuljetusliike U. 03 371 6080 tai autot 0500 239 557, 0500 846 966 Korut ja kellot Kultaja hopeakorut, kastelahjat, kihlat, kellot, paristojenvaihdot. 03 371 6148 ML Huolto , Hämeenkyrö p. 050 438 9712 • Av. 010 219 7220 Eläinlääkäripalvelut Eläinlääkäriasema Hasseli Asemantie 1, Ylöjärvi www.hasseli.fi / p. Asuntomyynti Timo Lepomäki, p. 03 371 6235 MARJA-LIISA Vanha Tampereentie 14–16 Ikaalinen, p. 050 310 7777 VEKSIN VARIKKO Palontie 148, Hämeenkyrö p. 03 371 6641. 040 594 0814, Ikaalinen www.kotipalvelupialaakso.fi KRISTIINA p. 0400 732 857 www.edustushakli.fi ilkka.hakli@edustushakli.fi Palinperäntie 35, Ikaalinen p. 03 458 6700 HÄMEENKYRÖN SÄHKÖPALVELU OY • Kaikki sähköasennustyöt, suunnittelu ja tarvikemyynti Sivutie 2, Hämeenkyrö p. 0400 862 596, 040 769 8420 www.maanrakennusjokinen.fi SORAT ja MURSKEET M. 03 371 2245, to sulj., Viljakkala Parturi-kampaamo KAISA Hämeenkyrön Liikekeskus, 2. 03 371 6520 Parturiliike HANNU LEPISTÖ Kyröskoski, p. 040 739 9407 • sähköasennukset • sähkötarvikkeet • antenniasennukset • kodinkoneet Soutajantie 8, Ikaalinen p. Markus Pikka, Hämeenkyrö ajanvaraus p. 045 630 2600 • www.mlhuolto.fi • varaosat • 4-pyöräsuuntaukset • pakokaasumittaukset (bensa, diesel, OBD) • määräaikaishuollot • vikakoodit • ilmastointihuollot • hinauspalvelu • katsastuspalvelut • sijaisauto käyttöösi huollon ajaksi Puh. 03 371 2373 • Henkilö-/pakettiautojen huolto • Varaosamyynti • Ilmastointilaitehuolto AUTOHUOLTO KETOLA & VESA OY Jaakontie 10, 39200 KYRÖSKOSKI p. 050 327 6707, Kyröskoski Hieroja Iris Koski P. 050 522 4976 Parturi-kampaamo ERJA Kyrönsarventie 4, Hämeenkyrö p. 24 % • Pitkäaikaista, edullista näkyvyyttä jokaisessa UutisOivassa.. 03 5652 4100 lauri.teivaala@pirkkala.fi Hyvinvointi Timanttisäde Energiahoidot Kristiina Hämylä p. 040 500 9083 p. 040 179 0001 av. 043 217 0666 Teollisuustie 20 Parkano ma-pe 8-17 • varaosat • 4-pyöräsuuntaukset • pakokaasumittaukset (bensa, diesel, OBD) • määräaikaishuollot • vikakoodit • ilmastointihuollot • hinauspalvelu • katsastuspalvelut • sijaisauto käyttöösi huollon ajaksi Teollisuustie 20, Parkano ma–pe 8–17 • p. 050 912 1339 MERJA SORJONEN P. Hakemistossa yli 1300 paikallisen yrityksen tiedot. Av. 03 371 6122, 0400 929 614 PÄIVI SALMESVUORI p. 03 371 6994, 040 548 0830 anssi.honkilahti@asuntori.fi Kiinteistöpalvelut www.kiinteistohuoltoruuska.fi p. 040 676 4000 Ma–to 8–21, pe 8–su 21 Laiskajaakon Taksi 050 571 7573 • 1-8 henkilöä • pyörätuolikuljetukset taksi@laiskajaakko.net TERKAN-KIITO Tavarakuljetukset p. 03 371 3031 Parturi-kampaamo SIRKKA VUORI Kärrykuja 3, H:kyrö, p. 03 371 6004 KYRÖSKOSKEN HUOLTOKESKUS OY Autojen monimerkkihuolto Av. 040 590 6176, Hämeenkyrö Rakentaminen Edustusliike ILKKA HÄKLI OY * Rakennustarvikkeet edullisesti p. ti klo 11–15, ke 13–15, pe 11–15 KOULUTETTU HIEROJA Petri Koski p. 03 3715 148, 044 549 7982 Kyron sairauskassa p. 044 970 7530 Kunnaneläinlääkäri PIRTEVA Hollitie 5, Hämeenkyrö Ajanvaraus arkisin 8–9.00 p. 0400 538 787 Katsastusasemat Paikallinen suomalainen 03 448 0600 • ma-pe 8.30–16.30 Kattotyöt HÄMEEN KATTOURAKOINTI OY Edullisesti takuutyönä! p. 044 594 6070 Siivouspalvelu T. 040 756 2840, Sasi Pitopalvelut Taatanaitan Pitopassurit Juhlatalo Nuuttila p. 8–18, la suljettu Kahvio p. 03 371 5402, myös väritulosteet Kodinkonehuollot Kotitalouskonehuolto KIRMO Oy Valtakatu 8, 39200 Kyröskoski Ma-pe klo 8–12, p
Jos voimat riittävät, kädet voi laittaa rinnalle ristiin, ja jalat on hyvä pitää lantionlevyisessä haara-asennossa. – Hartialihasten harjoittamisen ja asennon huomioimisen ohella on tärkeää on vahvistaa keskivartalon lihaksia, koska silloin jaksaa paremmin kannatella kehoa, ja vahva lihaksisto kestää paremmin kuormitusta. RISTIKKO 6 Palauta ristikko 27.2.2020 mennessä osoitteeseen: Seutulehti UutisOiva Keskisenkatu 1–3 A, 39500 IKAALINEN Yhteystiedot mukaan. Pitää myös keskittyä kulkemiseen eikä olla katse kännykässä. Lisää haastetta saa, kun sulkee silmät, Lahti sanoo. – Kunnosta riippuen toistoja voi tehdä vaikka 5–15. Liukkaalla voi tietysti kaatua kuka vain, mutta Jämijärvellä fysioterapeuttina toimiva Jutta Lahti kertoo, että riskiryhmässä ovat etenkin ikääntyneet, kun liikkeet hidastuvat ja luut heikkenevät. Tai jos esimerkiksi lonkan tai polven nivelrikko ei vielä vaadi leikkausta, sen oireita voi helpottaa lihaskuntoa vahvistamalla. Yrittäjänä Lahden työhön kuuluu paljon tukija liikuntaelinvaivojen kuntoutusta ja myös perushierontoja. Ylipäätään Lahti haluaa kannustaa kaikkia liikkumaan säännöllisesti, monipuolisesti ja kokonaisvaltaisesti koko kehon huomioiden. Joka tapauksessa matalat kengät ovat korkokenkiä vakaammat, ja kenkien tulisi olla myös istuvat eikä liian suuret. – Mahdollisimman paljon tulisi olla pystyasennossa, sillä silloin tasapaino pysyy parhaiten yllä. Reisiin saa voimaa myös polvia ojentamalla istuen. NIMI: OSOITE: PUHELIN: R 3 M O O T T O R I K E L K K A I L I J A A L K U O S A N O P E A I L T A N E N L A S T U T S A P P I R I M A S T A N T A A K K A T R A U M A T A L I I N A A T T I K A I I R I A T O M I T A O S R O O M A P A H A I S E T A A T A M I A I N U H U M A A N I N A R U U N E T A V I S A L A I N E N A L K U A I N E T A H O K A S T A S T U L A S U S A N O S A T A T I I R A A L A T I N A T A M A I T O R A N K A L A V E N T A J A O L L E T I R A I L O K A I N E R O S A L L E S O T K A T U K A L A L E D I T A A T O T O U T O S O L A T O T I T hienoa vanha Jussi Kuhmon ruokaNAARMU lumihyväoli iso voi alkulauAkin lintuura maySERPÖ TY Ä leikki § tänään RIVO joumitedunrunolSYITÄ säitä räskoiramaksukieltalven kangasta kylä voi talvellakin laatuinen kokkare järvi koto soti runoelma lisen varmistavia lettavia vapaata rotu jylinä VIISI huono painonvartija tausrasvaa rakennelma tävä hunnihelppo Egypti ratsain ”kou lulla ” Kaskinen elokuva aine suksi kivaa! Kyl on Blumenthal Jo rm a Ke m pp ain en 20 20 Sarkola ilkeä § = ”TAU TEJA ” huomenna verbi letty ” ” liki Pestiä riita Jem en pomo day 13.01. Toimitilat ovat kotipihan erillisessä rakennuksessa, jossa Lahden mummulla on aikanaan ollut kampaamo. Jalkojen tasapainoa tukevia lihaksia voi vahvistaa tuolista nousemalla ja takaisin laskeutumalla. Tasapainoa voi vahvistaa myös mahdollisten horjahduksien varalle, jotta pystyy tarvittaessa reagoimaan nopeammin ja pysymään pystyssä. Arvomme palkintoja. Ylösnousuja on hyvä tehdä ohimennen, esimerkiksi kahville mennessä aina viisi toistoa. Sukissa voi olla tarvittaessa liukuestepohjat, ja alustana hyvä on esimerkiksi pitäväpohjainen joogamatto, tai vaikka paksu, paikaltaan pois liukumaton matto. 19 TORSTAI 13.2.2020 ARJESSA R I S T I S A N AT E H T Ä V Ä V O I T T A J AT Ristikon 3 vastanneiden kesken arvotut palkinnot voittivat Urpo Koivisto Ikaalinen, Arja Lindberg Ylöjärvi ja Erkki Mäntylä Pori. tuisia suoja teVahvat jalat auttavat tasapainossa • Liisa Raipala JÄMIJÄRVI. Ylhäällä: Reagointikykyä voi harjoitella astumalla nopeita askelia eri suuntiin: eteen, taakse ja sivulle. Oikealla: Yksi tapa treenata tasapainoa on yhdellä jalalla seisominen. Apuna voi käyttää tukea. Jos kunto riittää, voi laittaa kädet ristiin rinnalle. Talven mittaan säiden vaihdellessa on aina välillä saanut varoa liukkaita kelejä. Lahti vinkkaa, että hyvä tapa liikkua ovat erilaiset ryhmät. Jutta Lahti vinkkaa, että lähellä on hyvä olla jokin tuki, kuten tuoli.. Istuminen ja makuuasennossa oleminen on passiivista, ja jos makaa liikaa, korvassa oleva tasapainoelin tottuu makuuasentoon ja pystyyn noustessa voi alkaa huimata. Toinen Lahden vinkkaama liike on tuolilta ylös nouseminen ja alas istuminen. Tasapainoa voi treenata etukäteen, että olisi parempi mahdollisuus pysyä pystyssä tasapainon horjahtaessa. Tärkeää tässä ovat etenkin jalkojen lihasten hyvä kunto. – On myös hyvä varata aikaa liikkumiseen, ettei tule kiirehdittyä. Yrittäjänä Jämijärven keskustassa Lahti toimii kahtena päivänä viikossa, ja muina kolmena päivänä hän työskentelee Kolmostien terveydellä Parkanon ja Kihniön terveyskeskuksissa matalan kynnyksen fysioterapiassa. Treenata kannattaa sukat jalassa, sillä se tuo lisähaastetta. Yrityksen hän perusti lokakuussa, ja marraskuun alusta hän on ottanut vastaan asiakkaita. – Jalkaa voi pitää paikallaan muutaman sekunnin, lihaksia jännittäen ja nilkka koukistettuna. Jos haluaa lisätehoa, voi ottaa lisäpainoksi nilkkapainon tai käyttää vastuskuminauhaa. Tätä voi treenata ottamalla nopeita askelia eri suuntiin: eteen, sivulle, taakse. – Ryhmässä tulee kattavasti ja monipuolisesti treenattua kehoa, saa kannustusta, ja myös sosiaalista puolta. Lahti muistuttaa myös varustautumaan oikein liukkailla keleillä: liukuesteet tai nastakengät estävät hyvin liukastelua. – Voi esimerkiksi seistä yhdellä jalalla niin, että lähellä on varmuuden vuoksi tuki, josta voi ottaa kiinni. Esimerkiksi istumatyötä tekevien niskaja hartiaseudun ongelmien kuntoutuksessa riittää töitä
20 TORSTAI 13.2.2020 OIVAT OSAAJAT OSAAJAT Oivat Ammattilaiset palveluksessasi Neljän tai useamman ilmoituksen sarja, julkaisu peräkkäisinä viikkoina. Hinttu p. 0440 832 699, 0400 838 909 Sivutie 6, Kyröskoski www.kyroskoskenhuolto.fi www.motokama.com • Laadukkaat autonpesut ja -vahaukset • Mopoja mopoautohuollot, myös mönkijöihin • Renkaat ja rengastyöt • Maalipinnan myllytykset ja pinnoitteet Moottoripyörät katukuntoon! mp-huollot ja varaosat PYYDÄ ILMAINEN TARJOUS • KATTOREMONTIT • SADEVESIKOURUT • KATTOTURVATUOTTEET • PELTITYÖT PAIKALLISTA PALVELUA! www.rakennuspalvelusoukko.fi • 045 605 6275 PARHAAT BETONIT Laurilan Betoni Kyröskoski www.laurilanbetoni.fi P. Vanha Tampereentie 18–20, 39500 IKAALINEN, p. 029 56 60760 FYSIOTERAPEUTIT Timo Ranta, Ulla Virkorinne Vanha Tampereentie 18–20, IKAALINEN Puh. 371 6106 • 371 6536 • fax 371 6475 laurilanbetoni@laurilanbetoni.fi + + + + + + Valtakatu 30, Kyröskoski p. 03 458 7576 ErilaistEn lakiasioidEn hoitoa: mm. (03) 371 3122 ma 9-18, ti-pe 9-17, la 9-13 VASTAANOTTAVAT SILMÄLÄÄKÄRIT Jussi Rantanen | Henrik Rintala Jussi Rantanen I Jarkko Lappalainen Rahkolankuja 18 A 1, IKAALINEN 010 322 9656 tempodent.fi HAMMASLÄÄKÄRISI IKAALISISSA SILMÄTAUTIEN ERIKOISLÄÄKÄRIT • Jukka Kuittinen • Petteri Paassilta Ikaalinen, Vanha Tampereentie 10 p. Ajanvaraus p. KALENTERIT JULIST EET VALOKUVA US TEKSTIN TUOTTAMINEN KÄYNTIKOR TIT ESITTELYMATERIAALIT KORTIT PRINTTI JA DIGI. oivaseutu.fi oivamainos@oivaseutu.fi MAINOKSET JA ILMOITUKSET ESITTEET KIRJEKUO RET JA LOMAKKE ET LEHDET KYLTIT YRITYSILMEET FACEBOOK VERKKOSIVUT PAKKAUSSUUNNITTELU TAITT OTYÖ T TARRAT KUVITTAMINEN Sinulla on yritys, me saamme sen näkymään. Pienin ilmoituskoko 2x25 pmm, hinta 33 €/ilmoitus + alv. Ola Luoto OTL, VT Julkinen kaupanvahvistaja Haarlankatu 9 B 19, 33230 Tampere P. perunkirjoitukset, perinnönjaot, ositukset, avioerot. Ota rohkeasti yhteyttä, tehdään yhdessä markkinoinnistasi helppoa ja tuottavaa. 24 % Kysy lisää: ilmoitukset@oivaseutu.fi • 03 3143 3173 KOTI JA RAKENTAMINEN PALVELUT HYVINVOINTI HYVINVOINTI HUOLLOT P. Asiakirjojen laatiminen: kaupppakirjat, lahjakirjat ym. Pirkanmaan Oikeusaputoimisto Oikeusavustajan vastaanotto Ikaalisissa ja Parkanossa. 010 5010 525 EDULLISET KÄYTETYT JA UUDET VARAOSAT JÄMIJÄRVELTÄ! www.varaosahinttu.fi www.autopurkaamot.com osamyynti.hinttu@gmail.com Romuajoneuvojen virallinen vastaanottopiste – Noutopalvelu. 044 373 3311, ola.luoto@ippnet.fi Tavattavissa Ikaalisissa sopimuksen mukaan. 03 457 330, www.iktiki.com, kirjanpito@iktiki.com, isannointi@iktiki.com Asiantuntevaa ja monipuolista palvelua: 4 Tilitoimistopalvelut 4 Isännöintipalvelut 4 Kiinteistöjen huollot ja siivoukset Mainostoimisto OivaMainos Meillä kynnys on matalalla. 10–17 la 10–13 SYRJÄNEN Autoja Varaosamyynti T. 03 458 6520 Avoinna: ark
Tervetuloa! KOKOUSKUTSU Kyrösjärven osakaskuntien/kalastuskuntien sääntömääräiset vuosikokoukset pidetään: Höytölän ja Kiialan ok Pertti Alpilla pe 6.3. hotelli Ellivuoressa (os. 050 557 0439, Veikko tai 044 515 2104, Reijo. Bocciaa pelataan Aurinkorinteen kuntosalilla ma 17.2. klo 10 seurakuntakeskuksessa. klo 17 Aito Säästöpankin kokoustilassa, Vanha Tampereentie 18–20. Tervetuloa! Hallitus Rakennusliitto osasto 339 KEVÄTKOKOUS su 23.2.2020 klo 13 St 1 Sammi. Hämeenkyrön Sisukkaat Kokoontuminen ke 19.2. Sovi kyydityksestä puh. klo 13. ja 29.2., kokoontuminen kodalle klo 8. UsiKi. to 20.2. Esillä sääntömääräiset asiat. Matkan hinta 50 € sisältää kuljetuksen sekä ruokailut ja opastukset matkan aikana. Pirkanmaan Muistiyhdistys Ti 18.2. Tainalle 040 762 4994 tai humina4@gmail.com. Kahvitarjoilu. klo 18 Jyllin Kotien Ravintola Sofiaan. Sitovat ilm. klo 18 Taivalkunnan ok Highway 3 Grilli&Cafe pe 20.3. klo 18 Sarkkilan ok Seppo Asumalahdella Turkimuspolku 10 Kyröskoski ti 3.3. Hallitus Hämeenkyrön Simunan Martat ry VUOSIKOKOUS ke 19.2. Pirkanmaan Omaishoitajat ry Pionin Hämeenkyrön vertaistukiryhmä to 20.2. kuoro klo 10, kerho klo 11. Hämeenkyrön Kehitysvammaisten Tuki ry Kuukausitapaaminen pe 14.2. klo 18 Vatulan ok Jaakko Mäkisellä ma 2.3. mennessä Sinikka Lassila, sähköposti sinikka.lassila55@gmail. Lisätietoja: Pentti Uusitalo p. Setlementti Kyröskoskela Paikallista asiaa ja historiaa to 20.2. Tervetuloa Johtokunta Hämeenkyrön Sotaveteraanit ry VUOSIKOKOUS torstaina 20.2.2020 alkaen kello 14 Kurjenmäkikodin juhlasalissa (Härkikuja 12, Hämeenkyrö). Sotaveteraanit ja leskijäsenet sekä kannattajajäsenet tervetuloa. UutisOivan tilaajana voit antaa ystävällesi 2 kuukauden lehdet postilaatikkoon 10 eurolla tai diginä 5 eurolla. Ky r ö s j ä r v e n s e u d u n Hengitysyhdistys Uniapnea vertaistukiryhmä kokoontuu 20.2. klo 18 Miettisten ok Ojainmäki 128 ma 30.3. klo 14 Luhalahden ok Juha Tuohitaival pe 20.3. Lisäksi matkakertomus. Tilaisuus alkaa yhteistilaisuudella nokialaisten ja mouhijärveläisten kanssa, jonka jälkeen oma kokous. 050 309 4602. Lähtö torilta Timo Tuomiston bussilla klo 11. klo 14–16 ystävänpäivän merkeissä. Kokouksessa käsitellään sääntöjen 10 pykälässä mainitut asiat. klo 18.30 Sipsiön ok Juha Tuohitaival pe 20.3. klo 12. Aiheena: “Uni ja palautuminen”, Laura Sarkonsalo. Vielä mahtuu uusia laulajia mukaan. Ta rjo us vo im ass a 22 .2. klo 17 Kilvakkalan ok Kilvakkalan koululla ti 3.3. Teemana vesi ja vesiensuojelu. Käsitellään sääntömääräiset vuosikokousasiat. Hallituksen järjestäytymiskokous vuosikokouksen päätyttyä. Naisjaosto kokoontuu samanaikaisesti. Paikalla luennoi aiheesta ketoaineet diabeteslääkäri Hanna Pihlaja. com tai 044 552 5207 ilt. TILAUSPALVELU tilaukset@oivaseutu.fi • p. Sos.demien Naistenilta To 20.2. Lahdenpohjan Metsästäjät ry TALVIKOKOUS pe 21.2.2020 klo 18 Eräharjussa. Eläkeliiton Hämeenkyrön yhdistys ry Tarinatupa ti 18.2. klo 18 Riitialan ok Kalevi Mansoniemellä ma 16.3. Ikaalisten muistikahvila klo 12–13.30 Koiviston Kotileipomon kahvilassa (Vanha Tampereentie 15–17). Tervetuloa Johtokunta Sasin seudun maaja kotitalousseura ry:n VUOSIKOKOUS su 1.3.2020 klo 17 Toukolassa. klo 19.30 vs. klo 18 Viljakkalan ja Inkulan ok Viljakkalan kyläpuodilla to 26.3. Eläkeliitto Ikaalinen Helmikuun jäsentapaaminen poikkeuksellisesti ma 17.2. MLL:n Ikaalisten yhdistyksen ja Ikaalisten Ikäihmisten Tuki ry:n yhteinen NEULONTAILTA Perhekahvila Peukaloisessa (Oikotie 2-4) tänään to 13.2. Hokkarit-Edustus Sarjapeli pe 14.2. 03 3143 3171 Hämeenkyrön toimipiste Nuijamiestentie 1 Ikaalisten toimipiste Keskisenkatu 1-3 A Hämeenkyrön Vanhainkodin Kannatusyhdistys ry:n VUOSIKOKOUS to 20.2.2020 klo 14 Tupalassa. Osakaskunnan hoitokunta/toimitsija Kyröskosken Naiskuoro Harjoitukset tiistaisin alkaen klo 18.45 Kurjenmäkikodin juhlasalissa. Kuustenlatva-seura ry Tapaaminen Kuustenlatvan koululla su 16.2. Tervetuloa! Johtokunta TILAAJAPALVELU JAKELU • tilaukset • osoitteenmuutokset • jakeluhäiriöt Posti Oyj VARHAISJAKELU 020 451 5523 (pvm/mpm) ma–pe klo 6–16 ja la–su klo 6–12 03 3143 3171 ma–pe klo 9–15 tilaukset@oivaseutu.fi PÄIVÄJAKELU 0100 85160 (pvm/mpm) ma–pe klo 8–16 Nappaa menovinkit paikallislehdestä!. klo 18 Kokouksissa käsitellään sääntöjen vuosikokoukselle määräämät asiat. Insutiimi lisäksi to 20.2. klo 9–10.30. 040 551 6415, Timo Kärkimaa p. klo 17–19. klo 19 Luontokuvailta Hämeenkyrön kirjasto Sillassa, jossa katselemme Jussi Viitalan, Jari Penkkimäen ja Risto “Pyry” Majasen kuvaesityksiä. Ikaalisten kansalliset seniorit vierailee Häijään Herkkujuustolassa sekä Mouhijärven Villa Royalissa torstaina 20.2. klo 17.30 Moision Kotipakarissa, Ristamäentie 24, Hämeenkyrö. klo 18 Hämeenkyrön kirjastossa. Urjala. klo 14 Jyväpirtillä. Ilm. Viikolla 9 ei harjoituksia. 21 TORSTAI 13.2.2020 KOKOUKSET SEURATOIMINTA Muista ystävää! Anna ystävänpäivälahja, josta on iloa pidemmäksi aikaa. Lähtö Ikaalisten torilta klo 13.30. Kaikki neulonnasta innostuneet mukaan! Ikaalisten Kalevalaiset Naiset kokoontuvat laululliseen jäseniltaan ti 18.2. Ota puikot mukaan, me tarjoamme langat! Tuotokset hyväntekeväisyyteen. Hämeenkyrön Läntinen MY Yhteisjahdit 15.2. ja tied. Vierainamme EL Pirkanmaan piirin puheenjohtaja Lilja Pohja ja toiminnanjohtaja Elina Paukkunen sekä Matka Sunista Matti Suni. 16.2. Kyrön Luonto ry. Ellivuorentie 131, Sastamala). Kyrösjärven Seudun D i a b e t e s y h d i s t y s Ver taistukikerhojen Diabestis ja Insutiimi kokoontuminen ti 18.2. Kahvit ennen tilaisuuden alkua klo 9–10. Viljakkalan muistikahvila Viljakkalan kyläpuodissa (Viljatie 8) to 20.2. Puheenjohtaja Viljakkalan Sotaveteraanit ry:n VUOSIKOKOUS 27.2. Esillä sääntömääräiset asiat. Sääntöjen määräämät asiat. klo 18 Ruusurinteellä laskiaisteemalla. Tervetuloa Hallitus Kyrösjärven seudun kuljetusyrittäjät ry sääntömääräinen VUOSIKOKOUS pidetään la 22.2. klo 18 Iso-Röyhiön ok Itä-Ikaalisten VPK:n kokoustiloissa su 8.3. Tarkastettu pöytäkirja on nähtävillä kokouksen sihteerin luona 30 päivän ajan kokouksesta. Ikaalisten Mielihyvä ry järjestää teatterimatkan Nokian Työväen teatteriin la 7.3. Kokouksessa käsitellään Hämeenkyrön Vanhainkodin Kannatusyhdistys ry:n vuosikokoukselle määräämät ja muut esille tulevat asiat. viim. klo 15 näytökseen Linnaisten kartanon Vihreä kammari. Hämeenkyrön Viljakkalan Eläkeläiset ry Hälläpirtillä to 13.2. To 20.2. klo 13 seurakuntatalolla. klo 15 Risto Lehtimäellä Kalkunmäentie 25, Hämeenkyrö. Hallitus Ikaalisten Sotaveteraanit ry:n VUOSIKOKOUS tiistaina 3.3.2020 klo 10 Jyllin Kodeilla. Hämeenkyrön muistikahvila klo 14.30–16 päiväkeskus Aurinkorinteellä (Tunnelikuja 1). 20 20 saa kk a. klo 18 Leutolan ok Hannu Hakalalla su 8.3. klo 15–16.30, Päiväkeskus Aurinkorinne, Tunnelikuja 1. Molemmissa aiheena: “Voimaannuttava vuorovaikutus”, Tuija Koponen. klo 10, Valtakatu 55, Kyröskoski. Käsitellään talvikokoukselle kuuluvat asiat. klo 18 Pähkinäpolun päivätoimintatiloissa. Tutustumme kanttori Riitta Hirvosen johdolla Ikaalisten kouluissa 100 vuotta sitten laulettuihin kansakoululauluihin itsekin laulaen. klo 13 Kurjenmäkikodilla, Härkikuja 12 A
Uuden veroinen rivitalokolmio. Kun muutat – tee osoitteenmuutos Uutis Oivaan tilaukset@oivaseutu.fi • puh. Vh. Kohde sopii hyvin autoharrastuksille. Härkikuja 2. VILJAKKALA Särkänmäki PT 3 h+k+s ap. Umpikuja 3 A. Tallissa hyvä imurijärjestelmä, ilmalämpöpumppu + polttoöljylämmitin. Tosi siisti kolmio läheltä palveluita. 138 m 2 +44 m 2 . 040 7609 055/Eero Kuusela SILAKKAA ja SAVUKALAA torstaisin Hämeenkyrön liikekeskuksen pihassa. 130 000 €. Tarjoa lukijoille vaihtoehtoja. kerros. Keskustan palvelut kaikki vieressä. Vh. Tavoitat lähes kaikki seudulta ja mikä parasta, laadukas paikallislehti luetaan erittäin tarkkaan. Halutaan vuokrata yksiö Ikaalisista. KYRÖSKOSKI keskusta RT 3 h+k+s 77,5 m 2 . Lapsiperheille hyvä asuinpaikka, koulut ja päiväkoti lähellä. Untamontie 2. Kysy lisää mediamyynnistä p. 03 3143 3171 Sellaiseen puuhun en muuta, johon ei tule lehtiä ympäri vuoden. Hyväkuntoinen omakotitalo Pappilanjoen rannalla. Vh. P. Postimerkki Ilmoittajan nimi Lähiosoite Postinumero ja postitoimipaikka Puhelin Sähköpostiosoite Täytä tähän OivaTORIN ilmoitusteksti. Vh. Asialista: http://ikaalinen.tweb.fi/ktwebbin/ dbisa.dll/ktwebscr/epj_tek_tweb.htm Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Reijo Leppänen Sammonkatu 14–16, 33540 Tampere Puh. 175 000 €. Iso 1948 m 2 tontti. klo 12 os. 1450 m 2 . Lapsiperheille hyvä asuinalue, päättyvän tien päässä. sasky.fi IKAALISTEN KAUPUNGINVALTUUSTON kokous pidetään 17.2.2020 kello 18 Valkean ruusun koululla Esityslistalla mm: Hallintosäännön muutokset, valtuustoaloite valtuuston kokousten videotallenteista, valtuustoaloite Leppäkosken Sähkö Oy:n osakkeiden myynnistä, valtuustoaloite talouden stressitesteistä, talousarvioylitykset, SASKY pysäköintialue, vähäinen asemakaavamuutos, paloja pelastustoimen neuvottelukunnan jäsenen/varajäsenen nimeäminen, Ikaalisten kaupungin lastenja nuorten hyvinvointisuunnitelman päivittäminen vuosille 2017–2020, toimintakalenterin hyväksyminen vuodelle 2020, Ikaalisten kaupungin edustajan nimeäminen jätehuoltolautakuntaan. Nuijamiestentie 1 39100 HÄMEENKYRÖ Hämeenkyrön toimipiste Nuijamiestentie 1, Hämeenkyrö P. 87 000 €. Iso tontti 1900 m 2 . Erittäin suojaisa ja aurinkoinen puutarha. Vh. • Rivi-ilmoitus, enintään 200 merkkiä • Hinta 20 €/ilmoitus • Jätä ilmoituksesi netissä: oivaseutu.fi tai palauta alla oleva kuponki. KYRÖSKOSKI Puronsuu OK-Talo 4 h+k+s+ph+khh+alakertatiloja mm. SaSky kouluttaa Ammatti-instituutti Iisakki, p. Ap. 152 000 €. 03 345 7100, iisakki@sasky.fi ajoneuvoasentaja automaatioasentaja kokki koneistaja (Hämeenkyrö ja Parkano) levyseppähitsaaja (Hämeenkyrö ja Parkano) lähihoitaja (Parkano) prosessinhoitaja putkiasentaja sähköasentaja talonrakentaja VALMA-koulutus Ikaalisten kauppaoppilaitos, p. KYRÖSKOSKI Käpylä OK-TALO 4 h+k+ph/takkahuone+s+varasto+ autotalli. Vh. 03 3143 3150 ilmoitukset@oivaseutu.fi TEHOKAS ILMOITUSPALSTA YKSITYISILLE. 120 000 €. 044 755 4532, ikata@sasky.fi 3D -tulostus ja mallintaminen asesepäntyö erikoismetalli graafinen suunnittelu hienopuuseppä huonekalujen entisöinti ja verhoilu kitaranrakennus korusuunnitteluja valmistus kädentaitojen ohjaus lasinpuhallus pienoismallinrakennus pukeutuminen ja vaatetus rakennusrestaurointi sisustuslasi sisustusja tekstiilituotteiden valmistus tapahtumaja messurakentaminen musiikkituotannon ammattitutkinto Ikaalisten lukio, p. Ap. Saarantie 8. Rak.v. Yhteishaun ulkopuolella sasky.fi/jatkuvahaku. Heti vapaa iso nelkku, 2. 92 m 2 +muut tilat 27 m 2 . 77 000 €. 03 3143 3100 ilmoitukset@oivaseutu.fi Ikaalisten toimipiste Keskisenkatu 1, Ikaalinen P. Asunto on erittäin hyväkuntoinen. sasky.fi Huom! Myyntipisteillä käy vain käteinen raha. Vh. Pientä laittoa vielä sisätiloissa. 03 3143 3100 ilmoitukset@oivaseutu.fi Tule mukaan ja varaa paikkasi seudun Oivallisimma sta lehdestä!. Heti vapaa tiiliverhoiltu talo. Ilmoitusaineistot viimeistään torstaina 5.3. Piikainniityntie 28. Talo on hyvässä kunnossa, paljon tehty remonttia sisällä ja ulkona. Ap. 87 000 €. 040 570 5655 jari.salminen@kotikeskus.net SOVI ESITTELYT VILJAKKALA keskusta OK-talo 4 h+k+takkahuone+s+ph+khh+ 2 wc:tä. Vh. Matinkuja 3 B. Asuntoon kuuluu autokatos, kaksi varastoa, joista toinen lämmin, päätyasunto. 2009. Kuosmasen Kala Oy Parkano 0400 611 915 Avoimet ovet osaran maaseutuopetusyksikössä la 15.2.2020 klo 10–14 (Huikuntie 33) Ohjelmassa mm: Valtra TI74EV Smart Touch traktori KasariMachinery – traktorin tehomittaus Luonnontuotteiden esittelyä Luento Maan kasvukunnon hoidosta, tutkija Ansa Palojärvi (Luke) klo 13.00–14.00 Talutusratsastusta ja poniajelua klo 10.30–11.30 sekä klo 13.00–14.00 Kirppikseltä vanhoja tuoleja, pöytiä ja yms. Vh. Tämän lisäksi lehti jaetaan myös Parkanon keskustaan ja Häijääseen. Lohipurontie 4. 67,5 m 2 +autotalli 70 m 2 (lämmin). Viihtyisä asuinalue. Hyväkuntoinen tiiliverhoiltu talo. Vapautuu nopeasti, perikunta myy. takkahuone (ei takkaa). 145 000 €. Kolmostie uusiutuu ja seudulla tapahtuu isoja muutoksia. 044 755 4548, ikol@sasky.fi IT-tukihenkilö merkonomi (myös verkko-opintoina) lähihoitaja eSports, tutkinnon osa Ikaalisten käsija taideteollisuusoppilaitos, p. Talossa maalämpö ym. Liikennevälineetkin kehittyvät vauhdilla. 139 m 2 + 53 m 2 . löytöjä! Hernekeittolounas (7 €), makkaraa ja paljon muuta myynnissä. 138 000 €. 03 3143 3150 ilmoitukset@oivaseutu.fi Hämeenkyrön toimipiste Nuijamiestentie 1, 39100 HÄMEENKYRÖ P. ilmoitukset@oivaseutu.fi UutisOiva seuraa seudun liikenneaiheita. HÄMEENKYRÖ Pappilanmetsä RT 3 h+k+s+terassi ap. Hyväkuntoinen talo, paljon tehty remonttia. 22 TORSTAI 13.2.2020 KOULUTUS MYYDÄÄN TYÖSUORITUKSET Satokaudelle KIVENKERUUTA ja PAALAUSTA! Soita ja kerro työntarpeesi, ota rohkeasti yhteyttä! Puh. 1976, t. 03 3143 3173, niin tehdään sopivat ilmoituskaupat! www.oivaseutu.fi Ikaalisten toimipiste Keskisenkatu 1-3 A, 39500 IKAALINEN P. 110 m 2 +70 m 2 muut tilat. 040 189 6047. 044 344 0572, osara@sasky.fi luonnonvaratuottaja luontoja ympäristöneuvoja maaseutuyrittäjä Olemme mukana yhteishaussa 18.2.–10.3.2020, opintopolku.fi. Rak.v. JULKAISUPÄIVÄ seuraava lehti. 80 m 2 . HÄMEENKYRÖ KT 4 h+k+p, 95 m 2 . Liiketila katutasossa, erinomainen sijainti. Jokireitti 7. LIIKETILAT Hämeenkyrö liikekeskuksessa heti vapaa liiketila 81 m 2 . HÄMEENKYRÖ keskusta OK-TALO 4 h+k+s+ph+khh+et ap. Seutulehti UutisOivan AUTO JA LIIKENNE torstaina 12.3.2020 Jämijärvi Ikaalinen Hämeenkyrö Viljakkala Parkanon keskusta Häijää UutisOivan Auto ja liikenne-teema jaetaan lähes joka talouteen Hämeenkyrössä, Ikaalisissa, Jämijärvellä ja Viljakkalassa. Iso tontti. 040 622 7628, ikaalistenlukio@sasky.fi lukiokoulutus Osaran maaseutuopetusyksikkö, p. Erillinen autotalli/varasto. Joukahaisentie 1-5 B. Rannassa rantasauna/ saunatupa, omaa rantaviivaa 30 m
helmikuuta, jolloin vastaan tulee tällä hetkellä viimeistä pudotuspelipaikkaa hallussaan pitävä KrP Akatemia Nokialta. Kyröskoskelaisilla oli muutenkin hyvä viikonloppu, sillä perjantaina pelatussa sarjaottelussa sarjakolmonen Classic United kaatui maalein 4–7. Eilen keskiviikkona KyPo pelasi kotiottelun Ilvestä vastaan, mutta painoaikataulujen vuoksi ottelun tulos ei ehtinyt painettuun lehteen. Maalitalkoissa kunnostautui erityisesti kolme maalia iskenyt Marko Mäkimarttunen. KyPo käytti ottelussa maalipaikkansa tehokkaasti, sillä Unitedin maalivahdille kirjattiin vain 13 torjuntaa, siinä missä Tommi Junttila sai urakoitua KyPon maalilla 30 torjuntaa. Uurasjärvi on mies, jonka kädenjälkeä on Suomen huipulla hiihtävä Jämin Jänne, laajoissa palkinnon perusteluissa kerrotaan. KyPon seuraava kotiottelu Kosken Sykkeellä pelataan 22. Voiton vei tälläkin kertaa Norjan Therese Johaug, jolle Pärmäkoski hävisi reilut 50 sekuntia. Vuoden 2019 satakuntalaisena urheiluvaikuttajana palkittiin Asko Uurasjärvi. Uurasjärvi on seuransa urheilijoiden tukena ja apuna siellä, missä tarvitaan, vaikka sitten keittiössä ruokaa tekemässä. 9–17 la 8–14 su suljettu www.kukkavarpukka.fi • varpukka@kukkavarpukka.fi Yllätä ystäväsi, puolisosi,rakkaasi MUISTA KUKKAKIMPULLA! Moona Elsa Ilona HARJUNTAUSTA 11.4.2019 3525 g ja 52 cm Laura Tuomisto ja Juho Harjuntausta, Ikaalinen Ilona Jade Johanna HOLMALA, Oliverin sisko. Viime lauantaina Jyväskylässä pelatussa aluefinaalissa MSM kaatui maalein 3–8. Kyröskosken Ponsi on voittanut salibandyn aluemestaruuden. Aku Nikander, Antti Ojansivu ja Markus Vuorela pitivät asetelmat koviakin tekijämiehiä vastaan ja Ristomatti Hakola tykitti ankkurina joukkueen SM-kultaan, palkinnon perusteluissa kerrotaan. KyPoa sai pitää ottelussa ennakkosuosikkina, sillä vastustaja pelaa sarjatasoa alempana, III divisioonassa. Lajin joukkuemitaleista kilpailtiin SM-tasolla ensimmäisen kerran vuonna 1919. Vantaan Salamien Riku Illukka hävisi Samuelssonille sekunnin sadasosan. Asko Uurasjärvi palkittiin vuoden 2019 satakuntalaisena urheiluvaikuttajana Satakunnan Urheilugaalassa. Voittajasta, Venäjän Alexander Bolshunovista Hakola jäi 45,5 sekuntia. Toiseksi tulleen Ville Siiskosen tulos oli 14,28. KyPo raivasi tiensä aluemestaruusfinaaliin Suomen Cupin kautta. 60 metrin kisan alkuerässä Samuelsson juoksi aikaan 6,88. Kului tasan sata vuotta ennen kuin Satakunta sai ensimmäisen SM-kultansa. IU:n Samuli Samuelssonin vauhti vain kasvaa. Asko Uurasjärvi ja Jänteen viestijoukkue palkittiin Satakunnan Urheilugaalassa JÄMIJÄRVI. – Imatralle lähti kvartetti, jolta menestystä saattoi odottaa. Vuoden 2019 satakuntalaisena joukkueena palkittiin Jämin Jänteen SM-viestikultaa tuonut joukkue. Käytännössä aluemestaruus on korkein saavutus, mitä alasarjan joukkue voi salibandyssa sarjanousun lisäksi voittaa. yhteislähtökisassa, jonka kilpailumatka lyhennettiin 15 kilometriin kehnojen lumiolosuhteiden vuoksi. Hakola hiihti mainiosti myös perinteisen hiihtotavan sprintissä, jossa hän oli parhaana suomalaisena seitsemäs. Viime viikonloppuna Hakola hiihti parhaan maailmancup-sijoituksensa vapaan hiihtotavan normaalimatkoilla. Aluemestaruuden napannut KyPo sai voitostaan mukavan bonuksen, sillä palkintona historian kirjaan suuntautuneen maininnan lisäksi tuhat euroa. Ikaalisten Urheilijoita edustava Krista Pärmäkoski jätti Falunissa sprintin väliin. KyPolle aluemestaruus kahden voiton viikonloppuna • Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. 23.4.2019, 3595 g ja 51 cm Maija Kujanpää ja Aukusti Holmala, Ylöjärvi Armas Niilo Nestori TAIVALMÄKI 6.6.2019 4420 g ja 52 cm Sanna Savikko ja Asko Taivalmäki, Ikaalinen Viljo ”Papu” Ensio Valentin JOKIPELTO 15.9.2019 3500 g ja 50 cm Essi Laitinen ja Mikko Jokipelto, Oulu Rianna Helmi Kristiina ENO 1.1.2019 4150 g ja 51 cm Sanna Petro ja Antti Eno, Hämeenkyrö Olivia Roosa Kristiina RAITALA 24.10.2019 3415 g ja 51 cm Taija ja Sami Raitala, Hämeenkyrö Lena Lotta Jussintytär SALIN 23.2.2019 3970 g ja 51 cm Kati ja Jussi Salin Uusikaupunki Mikael Juhani LAINE 16.9.2019 3035 g ja 48 cm Johanna ja Harri Laine, Jämsänkoski VUODEN VAUVAT 201 9 Hakola hiihti väkevästi Falunissa IKAALINEN, JÄMIJÄRVI/FALUN. Kyrönviita työnsi kuulaa lukemiin 17,16. – Hän on ollut seuransa Jämin Jänteen vahva mies, joka on samalla pyrkinyt urheilun avulla kehittämään omaa seutukuntaansa. Kisan paras suomalainen oli Iivo Niskanen, jolle Hakola hävisi vain reilut 13 sekuntia. 24 TORSTAI 13.2.2020 URHEILU Palvelemme ark. Jämijärven Kiekosta palkinnon sai Toni Sorvali. Finaalissa voitto tuli ajalla 6,85. Samoissa kisoissa Ikaalisten Urheilijoiden kuulantyöntäjä Samuli Kyrönviita voitti ylivoimaisesti. Lähes kaksi vuotta vamman takia tauolla ollut pikakiitäjä juoksi voittoon viime sunnuntaina kansallisissa hallikisoissa Tampereella. Urheilugaalassa palkittiin myös kuntien ja seurojen vuoden seuratyöntekijät 2019. Hakola oli toiseksi parhaana suomalaishiihtäjänä 11. Jämin Jänteen viestijoukkue ja Asko Uurasjärvi saivat merkittävää tunnustusta Satakunnan Urheilugaalassa viime lauantaina Porissa. Kuva: Jouni Vuorela Luukas Ari Taavetti KALLI 23.7.2019 3415 g ja 49 cm Tiina Kalli ja Ari Kulmanen Ikaalinen. Jämin Jänteen Ristomatti Hakolan kilpailukausi on sujunut vaihtelevasti. Kun jollain on langat käsissä ja järjestyksessä, niin kilpailuissa kuin seurassa, urheilijat voivat urheilla. Samuelsson ja Kyrönviita voittajia Pirkkahallissa IKAALINEN/TAMPERE. Uurasjärvi on vaikuttanut lajiliitossa, toiminut asiantuntijatehtävissä kansainvälisissä kilpailuissa ja johtanut SM-kilpailuja. Vapaalla hiihtotavalla hiihdetyssä 10 kilometrin yhteislähtökisassa Pärmäkoski oli kymmenes