Toukokuussa lukiolta lähdetään ulkomaille sivu 11 N:o 15. sivu 5 Metsänomistajat voivat luottaa, ettei metsä mene mihinkään puliveivaukseen. HÄMEENKYRÖ • IKAALINEN • JÄMIJÄRVI • VILJAKKALA KESKIVIIKKO 13.4.2022 Irtonumero 3 € Eeva Viitanen haluaa lisää yhteisöllisyyttä Ikaalisiin sivu 8 Mini viettää lampolassa eläkepäiviään sivu 2 Hoitajalakko ei vielä näy seudulla asiakkaille sivu 3 Tappelen Koskisen kanssa, että eikö hän osaa hoitaa ihmissuhteitaan. Ikaalisten lukio kutsui ulkomaalaisia vieraita Suomeen. sivu 10 Jotenkin se oli ennen vanhaan semmoista, että oltiin eri puolella. sivu 8 Kylmää kyytiä Kyrösjärvellä Itävaltalainen Ylvi Islitzer pulahti rohkeasti avantoon Villa Vihdassa
– Lammas on aika halpa eläin, sellaisen saattaa saada muutamalla kympillä. Kunta oli hakenut järjestämisluvan peruutusta, mutta ministeriöön toimitetusta pöytäkirjan otteesta puuttui tieto, mistä päivämäärästä lukien peruutusta haetaan. 2 KESKIVIIKKO 13.4.2022 UUTISET Lampaan kysyntä kasvaa tasaiseen tahtiin Yli satapäisen lammaskatraan kanssa riittää vilskettä Takapajulan tilalla. Alustavan kustannusarvio mukaan remontti maksaisi noin 800 000 euroa. Lavajärven Takapajulan tilan navetassa kurkistelee satakunta lammasta ja niiden karitsat. Jalka onneksi parani nopeasti, ne luutuvat niin hyvin tuossa iässä. – Eläinlääkärikulut maksoivat sen verran, mitä lampaasta saa, mutta jos omistaa eläimiä, niin kyllä niistä pitää huolehtia. – Suomalaiset ovat päässeet eroon siitä iänikuisesta ajatuksesta, että lammas maistuu villalta. Kansalaisopiston toiminta siirtyy Saskylle 1.8.2022 lähtien. Käytännön toimille tällä ei ole merkitystä, sillä kansalaisopiston siirrosta kunnalta Saskylle on sovittu keskinäisellä sopimuksella. Ei enää villaista makua Edessä häämöttävä pääsiäinen ei erityisesti vaikuta Takapajulan toimintaan. Lammastilan pitämisen ytimessä on eläinten ja niiden tarpeiden ymmärtäminen. Pieniä vaikutuksia tarkkuuteen Koska Kankaanpään tutkatornin rakennustyöt valmistuvat vasta kesäkuun alkupuolella, alueen säätutkatuotantoon tulee noin kahden kuukauden mittainen katkos. – Mini vietti elämänsä ensimmäiset viisi viikkoa sisällä talossa. Ikaalisten vesitornissa sijaitseva Ilmatieteen laitoksen säätutka siirretään Kankaanpäähän vesitornin saneerauksen tieltä. Tutkaverkon peittoalue ei katkon aikana ulotu yhtä kauas merelle kuin normaalitilanteessa. Kyllä, navetassa, sillä sen nimisenä lampola yrittäjien Tiina ja Timo Nylundin suussa edelleen kulkee. Ikaalisten vesitornin säätutka siirretään Kankaanpäähän Vesitornin remontti siirtyy ainakin puolella vuodella. Käytin sen eläinlääkärissä ja se lastoitettiin, Nylund kertoo. Voisivat siirtää sen syksylle, Timo Nylund vitsailee. Siirron on määrä tapahtua kevään ja alkukesän aikana. Asiasta kerrotaan Ilmatieteen laitoksen tiedotteessa. – Pääsiäinen on vähän väärään aikaan. Yksi lampolan eläkeläisistä, 12-vuotias Mini, on perheen lemmikki ja lampolan vanhimpia. Vesitornin remontin piti alkaa tänä keväänä, mutta se siirtyy ainakin ensi syksyyn. Tomi Teuho Hämeenkyrö pyysi uudelleen kansalaisopistoluvan peruutusta • Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. Kunnanhallitus toiminnan ja henkilöstön siirrosta Saskylle liikkeen luovutuksena. Timo Nylund silittää Alvaria, jonka geeneistä puolet on australialaiselta vanhemmalta. Tila ei myy suoramyyntinä, joten lampolan asukasmäärä ei erityisesti pienene pääsiäisenä. – Jokainen eläin yritetään hoitaa hyvin. Siellä se juoksenteli housuvaipat jalassa koirien kanssa, Timo Nylund muistelee. Myös yli kilometrin korkeudella sijaitsevat sääilmiöt havaitaan kohtuullisesti. Tänä keväänä yhden pariviikkoisen lampaan jalka oli murtunut, emä oli luultavasti astunut sen päälle. Tietojen hetkellinen puuttuminen voi vaikuttaa etenki matalien ja heikkojen sateiden havainnointiin, mutta kesäaikaan vaikutuksen tulisi olla suhteellisen huomaamaton. – Uusi säätutkatorni valmistuu kesäkuun alkupuolella. Laite puretaan pois jo pääsiäisen jälkeen. – Ukrainan sodan takia rakennustarvikkeiden hinnat ovat nousseet niin tuntuvasti, ettei remonttia ole järkevä kilpailuttaa tässä tilanteessa. Rakennustarvikkeiden hinnat ovat nousseet niin tuntuvasti, ettei remonttia ole järkevää kilpailuttaa tässä tilanteessa. Taustalla on Hämeenkyrön kansalaisopiston siirto kunnalta Saskyn hoidettavaksi. • Anne Salminen HÄMEENKYRÖ. Rotu on Suomessa harvinainen, mutta Timo Nylund uskoo sen runsastuvan. Se on vähän huono homma, jos eläimiä otetaan perehtymättä niiden hoitoon, Nylund sanoo. Nyt kunnanhallitus uusi pyyntönsä peruuttaa järjestämislupa 1.1.2023 alkaen. Nousseiden rakennuskustannusten ja taloudellisen epävarmuuden takia on vaarana, että remontin budjjetti ylittyy. Lähimmät tutkat sijaitsevat Vimpelissä ja Petäjävedellä, ja ne havaitsevat hyvin yli 2,5 kilometrin korkeudella sijaitsevat sadealueet ja sääilmiöt. Tuotanto on kehittynyt, ja nykyään lampaat syödään nuorempina kuin ennen. Kankaanpään alueen säätutkatuotanto pyritään saamaan käyntiin hyvissä ajoin ennen juhannusta, kertoo Ilmatieteen laitoksen tutkija Mikko Kurri. Mini syntyi nelosten pienimpänä ja painoi syntyessään vain reilun kilon. Hämeenkyrön kunnanhallitus joutui uusimaan Opetusja kulttuuriministeriölle suunnatun pyynnön peruuttaa kansalaisopiston ylläpitolupa. • Terhi Palonen • Nina Ylinen IKAALINEN. Takapajulan tilalla jokaisen lampaan elämällä on arvo. Keskinäinen sopimus piti tehdä, koska ministeriö myöntää tai peruu järjestämisluvat kalenterivuosittain.. Tiina Nylundin vanhempien kotitilalla oli aikoinaan parisenkymmentä lypsylehmää ja nuorkarjaa, mutta nyt siellä asustaa enimmäkseen dorper-merkkisiä lampaita, joita isäntä Timo Nylund kuvailee hyväluontoisiksi, nopeakasvuisiksi ja lihaksikkaiksi. Esimerkiksi vääränlainen ruokavalio voi tuottaa eläimelle tuskaa ja pahimmassa tapauksessa koitua sen kohtaloksi. Uudet karitsat syntyvät kaksi kertaa vuodessa, tammikuussa ja heinä-elokuun aikoihin. Remontin aloitus siirtyy ainakin puolella vuodella eteenpäin, todennäköisesti ensi syksyyn, kertoo Ikaalisten Vesi oy:n toimitusjohtaja Tomi Teuho. Lampaan lihan kulutuksessa näkyy piikki pääsiäisen aikaan, mutta Nylund kertoo kysynnän kasvavan tasaisesti muutenkin. ”Jos eläimiä on, ne pitää hoitaa” Nylundit hankkivat ensimmäiset lampaansa viitisentoista vuotta sitten. Kuten ilmeestä näkee, Alvari on perso rapsutuksille. Neloskatraassa syntynyt Mini painoi syntyessään vain reilun kilon, kun normaalipainoiset sisarukset painoivat noin kolmesta neljään kiloa. Timo Nylund suree sitä, että kaikki lampaita hankkivat eivät välttämättä ota asioista tarpeeksi selvää etukäteen. Ruoka maistui tälle nuorelle kaverille
Hämeenkyrön Asunnonhankinta Oy:n hallitusta vahvistetaan kahdella lisäjäsenellä. Käytännössä hallituspaikkaa voi hakea kuka vain, myös kunnan palveluksessa olevat henkilöt. Jos tontteja on lohkottu paljon, rakennusoikeudet ovat täyttyneet, jolloin tontteja jää tyhjiksi, koska rakennuslupia ei saa. – Emätilatarkastelusta ei säädetä laissa ja se koetaan vanhentuneeksi. Hämeenkyrön perussuomalaisten valtuustoryhmä haluaa luopua emätilatarkastelusta. Viljakkalassa Kultakylän päiväkodin ja Onnimanni päiväkodin johtaja Marika Kulo kertoo, että hoitajien ylityöja vuoronvaihtokielto ei näy palveluissa. Näin henkilöstö, kuten opettajat ja sosiaalija terveysammatilaiset voivat myös puuttua havaitsemaansa syrjintään. Varhaiskasvatuksen työvuorolistat joudutaan laatimaan tarkkaan Äkilliset poissaolot kuitenkin vaikuttavat tilanteeseen ja vaikeuttavat järjestelyitä. – Yksiköissä vaikuttaa vain ylityöja vuoronvaihtokielto, koska hoitohenkilökunta ei vaihda vuoroja eikä tee ylityötä. – Meidän onneksemme vaikutuksia ei ole ollut, mutta sijaispula on aivan kroonista, siihen ei lakolla ole vaikutusta. Esimerkiksi osastonhoitaja on tehnyt tästä syystä käytännön hoitotyötä ja paikkaa henkilökuntavajetta, Ihalainen kertoo. Lyhyesti sanottuna emätilatarkastelussa on kyse siitä, kuinka paljon vanhan tilan entisille maille on rakennettu. – Toiminta Ikaalisten varhaiskasvatuksessa on pystytty pitämään ennallaan ja järjestämään varattujen hoitoaikojen mukaisesti. Yhtiön asuntokantaan kuuluu 232 asuntoa 12 eri isännöintikohteessa. Myös päivystys toimii normaalisti vuoroviikoin Hämeenkyrön kanssa ajanvarauksella. – Varhaiskasvatuksessa on pohdittu yhdessä järjestelyjä ja jaettu vastuita, Kulo sanoo. HÄMEENKYRÖ. varhaiskasvatuksen päällikkö Hanna Saine. Jos lakko laajenee, tulee erikseen arvioitavaksi tilanne yksiköiden aukioloista, Saine kertoo. Aloitteen lukenut Janne Mäkinen kertoi monen kunnan luopuneen tarkastelusta, sillä se on ongelmallinen haja-asutusalueilla. Tällöin myös ulkokuntalaisia tarjoutuu kuntien vapaille hoitopaikoille. Sen sijaan hoitoalalla voimassa oleva ylityöja vuoronvaihtokielto tuo haastetta hoitajien työvuorojärjestelyihin. Näin kertovat ylilääkäri Tiina Salminen Ikaalisten terveyskeskuksesta ja ylilääkäri Tuomas Parmanen Hämeenkyrön terveyskeskuksesta. – Vuoronvaihtoja ylityökielto aiheuttaa haastetta henkilöstöhallinnolle, mutta se ei näy vielä potilaille tai asiakkaille palveluiden supistamisena tai hoitoon pääsyn vaikeutumisena. Parmanen kertoo, terveyskeskus tuottaa palvelut paikalliselle väestölle tällä hetkellä varsin normaalisti ja hoitoa toteutetaan hoidontarpeen arvion mukaisesti. Hänen mukaansa Ylöjärvellä on varauduttu hyvin lakon mahdolliseen laajenemiseen. Jonkin verran henkilökuntavajausta voi siis tulla, Ihalainen sanoo. Sari Ihalainen Ylityöja vuoronvaihtokielto vaikuttaa terveyskeskusten toimintaan jonkin verran. Jämijärven teknisen johtajan virkaan saatiin kolme hakemusta. – Päiväkodit toimivat normaaliin tapaan. – Hoitajien työvuorolistoja tehdään normaaliin tapaan. Asunnonhankinta Oyn: hallitusta laajennetaan HÄMEENKYRÖ. Sitä vastoin kiellot vaikuttavat sisäiseen toimintaan eli työvuorojen järjestely on haastavaa. – Esimerkiksi nyt joudutaan tarkkaan harkitsemaan lomien ja vapaiden sijoittelua, Ojanen kertoo. Muun muassa koronan vaikutus näkyy sairauspoissaoloissa, Kulo kertoo. Ajanvaraus ja päivystys normaalisti Salmisen mukaan lakon takia ei Ikaalisissa ole jouduttu perumaan potilasaikoja, ja ajanvaraus toimii normaalisti. Mirka Löf (vas.) esittää valtuustoaloitteessaan, että Hämeenkyrön kunnan henkilöstöä koulutetaan sukupuolija seksuaalivähemmistöihin kuuluvien nuorten kohtaamisesta. Sen liikevaihto vuonna 2021 oli lähes 1,3 miljoonaa euroa. Ihalainen puolestaan muistuttaa, että päivystykseen tulee hakeutua vain kiireellisissä asioissa. Jämijärven varhaiskasvatusjohtaja Leena Peurala kertoo, että Jämijärvellä Pääskyn päiväkodissa hoitajien ylityöja vuoronvaihtokielto ei ole vaikuttanut ainakaan vielä mitenkään toimintaan. Jos suunnittelemattomia poissaoloja ei tule, kiellolla ei ole vaikutusta. Lakon laajenemiseen on varauduttu Ylityökiellon voimassaoloaikana tehdään vain normaalia työaikaa ja vuoronvaihtokiellon aikana noudatetaan vahvistettua työvuoroluetteloa. Tavoitteena on lisätä uuden hallituksen asiantuntemusta. – Erikoissairaanhoidon kuormituksen takia nopeampi tarve siirtää potilaita jatkohoitoon perusterveydenhuollon osastoille on täyttänyt monien kuntien osastoja. Tällä hetkellä pystymme hoitamaan oman paikkakunnan potilaat ja rajatusti ulkokuntalaisia, Parmanen sanoo. • Terhi Palonen HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN. Ylityöja vuoronvaihtokielto ei ainakaan vielä ole vaikuttanut kuntien varhaiskasvatuksen toimintaan. – Potilaan tulee aina soittaa ennen päivystykseen tuloa ajanvaraukseen, jossa tehdään hoidon tarpeen arviointi ja ohjataan potilas oikeaan paikkaan. Saineen mukaan mitoituksen mukainen henkilöstömäärä on pystytty järjestämään normaalisti, mutta osin ulkopuolisia sijaisia käyttämällä. Lisäpaikat perustuvat henkilön kiinnostukseen ja osaamiseen. Löf viittasi THL:n vuonna 2019 julkaiseman kouluterveyskyselyn liittyvään kartoitusraporttiin. Oma henkilökunta ei korvaa poissaolevien työvuoroja. Hakijat olivat Euran tekninen isännöitsijä, isännöitsijän ammattitutkinon suorittanut Paavo Hentilä, Realia Services Oy:n isännöitsijä, insinööri YAMK Pia Laine ja Naantalin kaupungin asuntomessuilla työskentelevä talonrakennusinsinööri AMK Mika Wallin. Henkilöstön äkilliset poissaolot ovat kuitenkin aiheuttaneet päänvaivaa työvuorolistojen laatijoille. Toisin kuin hallituksen aiemmat kolme paikkaa, lisäpaikat eivät ole kunnallispoliittisia. Kunnanjohtaja Markus Ojakosken mukaan kaikki hakijat täyttävät pätevyysvaatimukset. – Normaalioloissa hoitajat tekevät paljon tuplavuoroja hälytysrahalla ja paikkaavat näin poissaoloja. Jämijärven tekniseksi johtajaksi kolme hakemusta JÄMIJÄRVI. Kiellot ovat kuitenkin lisänneet esihenkilöiden järjestelytyötä palvelun järjestämiseksi, kertoo Ikaalisten kaupungin vs. Keikkasijaisia ei ole saatavilla jokaiseen poissaoloon nytkään. – Varhaiskasvatusyksiköt ovat olleet auki normaalisti, koska Ikaalisten varhaiskasvatuksen työntekijät eivät toistaiseksi ole kuuluneet lakon piiriin. Viran täyttämistä varten on jo aiemmin valittu valintaryhmä, joka päättää haastatteluun valittavat, haastattelee heidät ja tekee kunnanhallitukselle esityksen siitä, kuka virkaan valittaisiin. Päiväkotien aukioloaikoja ei ole jouduttu lyhentämään eikä päiväkoteja ole suljettu, kuten muutamissa isommissa kaupungeissa. Potilasturvallisuus on aina etusijalla, Salminen sanoo. Tiedämme, että asia on tulossa kunnan kaavatoimikuntaan ja esitämme, että emätilatarkastelusta luovutaan. – Raportin tuloksissa kuitenkin korostuivat puutteelliset tiedot seksuaaliterveydestä ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat nuoret kokivat saamansa huonompaa kohtelua muun muassa opettajilta, Löf perusteli.. OIVASEUTU. Nyt näitä ei saa tehdä ylityöja vuoronvaihtokiellon takia. Hoitajalakko ei suoranaisesti vaikuta Ikaalisten ja Hämeenkyrön sote-keskusten toimintaan. 3 UUTISET KESKIVIIKKO 13.4.2022 Hämeenkyrössä halutaan luopua emätilatarkastelusta HÄMEENKYRÖ. Hoitajalakolla ei ole vielä suuria vaikutuksia Hoitajien ylityöja vuoronvaihtokielto koskee myös Ikaalisten sote-keskuksen fysioterapeutteja Laura Joenmaa-Lanteria ja Hanna Rahikkaa. ”Potilasturvallisuus edellä mennään” Kuinka vaikeaksi tilanne voi mennä, jos lakko jatkuu ja laajenee. Sen mukaan sukupuolija seksuaalivähemmistöjen osuus on Suomessa merkittävä. Ulkopaikkakunnilta potilaspainetta Parmanen kertoo, että Hämeenkyrön terveyskeskuksessa lakon vaikutukset näkyvät osastohoidossa hieman suurempana ulkokuntalaisten hoidontarpeen kysyntänä. – Kielto vaikuttaa varhaiskasvatuksen arkeen äkillisten poissaolojen sattuessa, mutta palvelut ovat yksiköissä toimineet normaalisti, kertoo Hämeenkyrön kunnan varhaiskasvatuksen johtaja Kaisa Ojanen. Myös Hämeenkyrössä on varauduttu hoitajalakon mahdolliseen laajenemiseen. Hämeenkyrön kunnalle sateenkaarikoulutusta. Olemme Hämeenkyrössä aina hoitaneet myös ulkokuntalaisia osastolla. Se myös haittaa rakentamista haja-asutusalueille. – Mikäli lakko laajenee perusterveydenhuollon tasolle, työnantajat neuvottelevat ammattiliittojen kanssa riittävästä suojelutyön määrästä ja siitä, mitkä toiminnat kuuluvat suojelutyön piiriin. Onneksi sijaisia on kuitenkin saatu niin, että olemme pärjänneet. Hänen mukaansa varhaiskasvatuksessa on varauduttu työtaisteluihin valmiussuunnitelmalla sekä kontaktoimalla ulkopuolisia sijaisia mahdollisimman laajasti. Lakko ei ole ainakaan vielä vaikuttanut Ikaalisissa neuvolan, hammaslääkärin vastaanoton ja kotisairaanhoidon toimintaa. Äkilliset poissaolot kuitenkin vaikuttavat tilanteeseen ja vaikeuttavat hoitajajärjestelyjä, kertoo johtava hoitaja Sari Ihalainen Ikaalisten terveyskeskuksesta. Asunnonhankinta Oy on Hämeenkyrön kunnan merkittävin konserniyhtiö. Kunnanhallitus antoi oikeuden valita hallitukseen lisäjäsenet seuraavassa yhtiökokouksessa
Kuvat voi lähettää osoitteella toimitus@oivaseutu.fi. Nyt lähes jokaisen tuttavapiiriin ja työyhteisöön kuuluu useita koronan sairastaneita. Kirjanpainajat tuhosivat puun nopeasti.Kaksinkertainen 3 000 metrin estejuoksun olympiavoittaja Volmari Iso-Hollon isä oli kotoisin Hollon tilalta. Iso-Hollo oli vuoteen 2012 saakka ainoa kaksinkertainen olympiavoittaja 3 000 metrin estejuoksussa ja Iso-Hollon jälkeen suomalainen ei voittanut estejuoksua arvokisoissa 70 vuoteen – Jukka Keskisalo voitti EM-kisoissa kultaa vasta vuonna 2016. Hän voitti Berliinissä myös pronssia 10 000 metrin juoksussa. Onko mielessäsi aihe, josta toivoisit paikallislehteesi juttua. Kuusen ympärysmitta oli kannolta 4,10 metriä ja ympärysmitta rinnankorkeudelta oli 3,65 metriä. Kotitestien myötä iso osa sairastumisista on jäänyt tilastoimatta. Nimi pitää olla toimituksen tiedossa, mutta sitä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. Vuonna 1936 Iso-Hollo voitti Berliinin olympialaisissa 3 000 metrin estejuoksussa kultaa ja paransi maailmanennätyksen aikaan 9,03,08. Volmari ei avannut veräjiä, vaan hyppäsi kaikkien veräjien yli. Onko sinulla asiaa toimitukseen. Päätoimittaja katri.linnikko@oivaseutu.fi p. Rokotuksia suositellaan, koska heillä on keskimääräistä suurempi riski sairastua vakavaan koronatautiin. Tilan omistaja Antti Hollo kertoi, että kuusi oli terve vielä pari vuotta sitten. Lähetä mielipidekirjoituksesi osoitteella toimitus@oivaseutu.fi. 4 KESKIVIIKKO 13.4.2022 PÄÄKIRJOITUS LUKIJOILTA OTA YHTEYTTÄ TOIMITUKSEEN Korona on nyt läsnä arjessa Viimeisten viikkojen aikana koronatauti on tullut entistä lähemmäs. Liitä mukaan oma nimesi ja yhteystietosi. Onnistuitko taltioimaan upean luontoilmiön, kauniin maiseman tai hassun hetken. Hän saattoi juosta kilpailussa maailmanennätykseen oikeuttavan ajan. Liikenne seisoi. Napakat Mitä jos tänä vuonna yhteisestä sopimuksesta jätettäisiin koirankakkakeskustelu käymättä. Seuraavalla ”kodinhoitokäynnillä” vien hybridimersuni sinne ilmaiseen lataukseen, koska polttoaineen nykyhinnoilla ei kannata ajella, kun en voi edes verovähennystä tehdä. Kohteliaat autoilijat pysähtyivät odottamaan, että mummo jatkaa matkaa. Kyröskoski ja Hämeenkyrö on maisemallisesti kaunista seutua ja joka vierailukerta tuleekin myös käveltyä maisemia ihastellen, sen minkä ”kodinhoitotöiltä” ehtii. 050 554 7394 VINKKAA JUTUNAIHE LUKIJAN KUVAT KIRJOITA MIELIPIDE Haluatko sanoa sanasi paikallisesta asiasta. Sairastettu korona muodostaa puolestaan yhtä rokoteannosta vastaavan immuunivasteen. Silti tauti oli useille meistä melko kaukainen. Hauhau Hollon historiallinen jättikuusi kaatui myrskyssä Myrsky katkaisi ja kaatoi 2. Näin laaja leviäminen voi kuitenkin viedä Salmisen silloisen arvion mukaan yhdestä kolmeen vuotta. Riskiryhmille ja yli 80-vuotiaille on maaliskuun lopulta asti annettu meidänkin seudullamme neljänsiä rokotteita. Tämän vuoden puolella korona on iskenyt entistä useampaan, ja tauti on tullut lähelle. Vastaavien tilanteiden välttämiseksi: pidetäänhän koirat kiinni. Suosittelen tätä henkilöä kriisiajan johtamistehtäviin! Rollaattorimummo Vanhan kissan loppu Eräänä keväisenä iltana kissavanhus makoili kaikessa rauhassa tuolilla viltin päällä ulko-oven vieressä. THL:n terveysturvallisuusjohtaja Mika Salminen arvioi tammikuussa A-studiossa, että neljä viidestä suomalaisesta saattaa ennen pitkää sairastua omikron-muunnoksen aiheuttamaan tautiin. Kerro viestissä kuvaajan nimi ja paikkakunta sekä kuvatekstiä varten tietoja kuvasta. Volmari Iso-Hollo voitti ensimmäisen kultamitalinsa vuotta 1932 Los Angelesissa 3000 metrin estejuoksussa. Silloin erinomaisella tilannetajulla ja ongelmanratkaisukyvyllä varustettu harmaan pakun kuljettaja nousi autostaan ja tuli nostamaan rollaattorin vallin yli. Lähetä kuva meille, niin voimme julkaista sen lukijoidemme iloksi. Tuntuu jopa, että alkaa olla enemmän niitä, jotka ovat sairastaneet koronan kuin niitä, jotka eivät ole. huhtikuuta Hämeenkyrön Kintuksessa Hollon pihapiirissä jättikuusen. Lukijan runo Kirkas ja kylmä kevätaamu Kävelen töihin lauantaina Harakka repii kuollutta Oravaa Harakan nokkimassa oravanpyörässä Kiiltää vain pinta Totuus on mädäntyvä raato Harakan varpaiden alla Runoilija Lukijan kuva Kevättä tämäkin, sanailee kuvan lähettänyt Kari Hakala. Iso-Hollo sai Los Angelesissa myös hopeaa 10 000 metrin juoksussa. Vierailumatkani pituus on yhteen suuntaan 97 kilometriä, eli yhteensä 194 kilometriä. huhtikuuta olin palaamassa Hämeenkyrön S-marketista, kun juutuin rollaattorini kanssa Kyrönsarventien reunaan tulleeseen loskavalliin. Saat yhteyden toimitukseen sähköpostilla toimitus@oivaseutu.fi, soittamalla 03 3143 3170, viestillä tai Whatsapp-viestillä numeroon 044 082 0040. Upeaa, että sähköauton saa ladata Hämeenkyrössä! Vierailen Kyröskoskella säännöllisesti ”kodinhoitajan” ominaisuudessa. Toki on moneen kertaan todettu, että koronavirus tulee jäämään keskuuteemme, mutta sen ei rokotteiden ja jo sairastettujen tautien vuoksi pitäisi olla enää yhtä vaarallinen. Torkahduksen keskeytti irrallaan kulkeva koira, joka hyökkäsi kissan päälle ja raateli pahoin. Seurailin tilannetta. Anne-Marie Ståhlström Kriisiajan johtajuutta loskavallissa Viime torstaina 7. Jutellaan mieluummin vaikka tupakantumpeista. Nuorena Hollolla ollessaan Volmari oli usein käynyt juosten Mouhijärven Pukarassa ja Uotsolassa. Toimituksella on oikeus muokata tekstiä. Katariina Pylsy Hollon tilan Antti Hollo kaatuneen jättikuusen äärellä. Ruusuja, risuja, ehdotuksia. Kuusen pituus oli lähes 30 metriä. Nyt sopii jo toivoa, että pandemia taittuisi tähän isoon sairastumisten aaltoon. Autojen rekisteritietojen mukaan latauksessa on ollut niin kuntalaisten, ulkopaikkakuntalaisten kuin rahoitusyhtiön autoja. Viralliset koronatilastot eivät ole olleet enää muutamaan kuukauteen ajan tasalla, sillä jo viime vuoden puolella koko maassa siirryttiin siihen, että suurin osa ihmisistä toteaa sairauden kotitestillä. Niistä on aika paljon enemmän haittaa luonnolle! Hyhhyh ihmistä. Silloin jo oltiin ihmetelty hänen notkeuttaan ja uhheilullisuuttaan. Olen iloinen tästä latausmahdollisuudesta, koskeehan se minuakin. Volmari oli lapsena ja nuoruusiässä usein Hollolla ja hän olikin leikkinyt kuusen luona olevalla alueella. Mutta aivan erikoista on se, että kisatoimitsijat sekosivat kierrosten laskussa. Voit myös laittaa viestin tai Whatsapp-viestin numeroon 0440 820 040. Josko jo kesällä voisimme siirtyä uuteen normaaliin, johon ei kuulu eristäytymistä, suojautumista ja jatkuvaa pelkoa taudista. Pandemian ensimmäisen puolentoista vuoden aikana jokainen tiesi ehkä jonkun, jolla oli ollut vaikea koronatauti ja ehkä jonkun toisen, jolla tauti oli ollut lievempi. Kirjoitusten maksimipituus on 2500 merkkiä. Vinkkaa meille jutunaiheesta joko sähköpostilla toimitus@oivaseutu.fi tai soittamalla 03 3143 3170. Koskettavia ja pelottavia tarinoita pitkästä koronasta voi lisäksi lukea monesta mediasta. Ennen vanhaan maatilat joutuivat huolehtimaan tiealueista ja raja-alueet erotettiin veräjillä. Virallinen kierrosten laskija oli keskittynyt seuraamaan kymmenottelun seiväshyppyä ja unohti soittaa kelloa viimeiselle kierrokselle lähteneelle Iso-Hollolle. Lopuksi Iso-Hollon juoksemaksi matkaksi tuli 3 460 metriä. Jokin aika sitten huomasin Hämeenkyrön kunnantalolla oletettavasti ilmaisen sähköauton latauspisteen. Meitä kiinnostavat kaikki seutumme asiat: ihmiset, tapahtumat, kulttuuri ja urheilu
Myös juuri päivitetty kaupungin strategia vaikuttaa tähän päivään sopivalta ja positiivisesti eteenpäin suuntautuvalta. Australiassa Jokinen on asunut nuorena miehenä lähes neljä vuotta, ja Kreikassa hän puolestaan kävi purjehtimassa paljon ennen Koskisen tarinan alkua. Kannattaako istuttaa omenapuita?. Vuonna 1996 ensimmäisen dekkarinsa kirjoittanut Jokinen kertoo, että kirjojen ideat lähtevät aina liikkeelle jostain henkilöstä ja hänen tarinastaan. Jokisen huomio saattaa kiinnittyä esimerkiksi alakuloiseen henkilöön kaupungin vilinässä, huomiota herättävän onnelliseen ihmiseen bussissa tai johonkin yksityiskohtaan ihmisen käytöksessä. Siitä onnittelut koko kunnalle. Vaikka dystopiat maalaavatkin kuvaa tulevasta, ne heijastavat nimenomaan nykyajan pelkoja ja huolia. – Pidän digitaalisen maailman helppoudesta ja niistä monista asioista, jotka tuon kehityksen avulla ratkeavat helposti ja nopeasti. – Välillä ihan tuntuu, että Koskinen ohjailee minua. Unikeonpäivänä 2029 maailma menee sekaisin, siis vielä enemmän siitä, kuin se nyt jo on. Nykyään keskustelua, jos sitä voi keskusteluksi edes sanoa, jatketaan eri foorumeilla jopa vaitiolosopimuksien rimaa rämistellen. Dekkarijuonen lisäksi Jokinen punoo kirjoihinsa komisario Koskisen ja hänen kollegoidensa ihmissuhdekiemuroita. Tehtiin päätös ja asia oli loppuun käsitelty, kun nuija kokouspöytään kopsahti. Jos ”katko” kestäisi kolme päivää, viikon – vuosia. Vapaaehtoisjärjestöissä on hyviä yhteistyökumppaneita. Dekkaristi Jokinen löytää ideat kirjoihinsa ihmisten tarinoista Välillä Jokinen ihmettelee itsekin, miten komisario Koskinen onnistuu sotkemaan ihmissuhteensa. Entä jos katkon taustalla olisi jokin niin suuri tapahtuma, etteivät tiedotusvälineet toimisi eikä pieni fiksaus piuhoihin auttaisi. Hämeenkyrön Rönsy r.y. Tervetuloa! Varmasti ensi tuntumaa on saatu tutustumisen ja mediankin kautta, mutta vasta käytäntö tulee näyttämään kaupungin ja sen päättäjien todelliset kasvot. Valkilakin kertoo olevansa huolissaan nykytilasta: ei hän kehitystä vastusta, vaan pohtii sitä, pysyykö se meidän hallinnassamme. Kirja on nimenomaan selviytymistarina ja samalla tutkielma siihen, mitä nykysuomalaiselle ihmiskunnalle tapahtuu, jos kaikki yhtäkkiä loppuisikin. Tarkkailija tietää, että uusi kaupunginjohtaja on myös perheenäiti ja uskookin, että lapsen ääni kuuluu tulevaisuuden päätöksenteossa entistä enemmän. • Katri Linnikko IKAALINEN. Ikaalilaisen Oili Valkilan tuore omakustanne Voiko vielä istuttaa omenapuun. Hän paljastaa, että kirjoittaessaan Koskisen tarinaa hän pääsee välillä sellaiseen flow-tilaan, että dialogit syntyvät kuin itsestään. Myös siellä sosiaalisessa mediassa. 5 KESKIVIIKKO 13.4.2022 KULTTUURI Tarvitaan enemmän hyviä tapoja ja vähemmän ilkeyksiä ”Vanhaan hyvään aikaan” on sanonta, jolla tätä päivää verrataan entisiin. Kun maailmalla alkoi jyrähdellä suorastaan dystooppiseen malliin, Valkila kiirehti kirjoitusprosessiaan. Maailmanlopun selviytymistarinasta tuli yhtäkkiä ajankohtainen Oili Valkila joutui kiirehtimään esikoisromaaninsa julkaisua, kun maailma alkoi kääntyä päälaelleen. – Tuntui kamalalta, sillä kun aloittelin kirjan tarkistusvaihetta, samaan aikaan alkoi tulla pelottavia uutisia, jotka olisivat voineet muuttaa kirjan tulevaisuuden nykyhetkeksi. Hurjan nopea kehitys nostaa kuitenkin varpaat maasta. Loppukesästä hän käytti intensiivisen viikon ystävänsä mökillä ja loppukirja syntyi joulun aikana. Sanotaan myös, että se on kulunut fraasi. Päähenkilöitä on hänen lisäkseen lukuisia muitakin. He luovat uudet perheet ja kehittävät uusia taitoja. Unikeonpäivän räjähdyksistä jäänyt keltainen sumu on peittänyt osan maailmasta. Hetken aikaa toki selviäisi kuka tahansa. – Välillä yllätyn itsekin, että mitenkäs tässä näin kävi ja tappelen Koskisen kanssa, että eikö hän osaa hoitaa ihmissuhteitaan yhtään paremmin, Jokinen naurahtaa. Tosin yhdessä kirjassa Koskinen seikkailee Australiassa ja yhdessä Kreikassa. Ikaalinen on saanut uuden kaupunginjohtajansa työn äärelle. Tällaista mietiskeli Tarkkailija joitain Oivia sitten, lukiessaan artikkelia sopimattomasta, jopa rumasta kielenkäytöstä ja sen seurauksista tämän päivän kanssakäymisessä politiikan saralla. Suunta on huolestuttava, joskaan ei yllätys. Eikä tarvitsekaan. Tuoreimman dekkarin he halusivat saada kirjailija Seppo Jokisen signeerauksella. Katastrofikirja tämä ei ole, vaikka jotakin suurta on eittämättä tapahtunut. Ajatus yhteiskunnan romahtamisesta on vaivannut häntä melkein koko tuon ajan. Jos valittaisiin maailman onnellisimmasta maasta se onnellisin kunta, se voisi olla Jämijärvi. Muutama kynttilä löytyy jostain ullakon kätköistä ja pakkasta on ihan hauska syödä tyhjäksi. – Nyt kun olen 27 vuotta kirjoittanut, minulla on määrätynlainen itsevarmuus. Se on positiivinen, hieno hanke tämän päivän digi/somemaailmassa, joka tulee esiin muun muassa niin, että kohta postiakaan ei jaeta kuin silloin tällöin. Mihin keskitytään, kun jäljelle jää vain olennainen – ja siitäkin viedään paljon, kun yhteiskunnan romahtaessa ei ole enää keskussairaaloita eikä loputtomia antibiootteja. Kuvitellaan hetki: mitä tapahtuisi ilman sähköä. Jokinen kertoo, että komisario joukkoineen elää juonen ohessa aika lailla omaa elämäänsä. Synkkyyteen teksti ei lukuisista onnettomista tapahtumista huolimatta vaivu, sillä elämä jatkuu tavalla tai toisella. Muutenkin on Jämijärven suunnalla aihetta tyytyväisyyteen. • Nina Ylinen IKAALINEN. – Oleellista on selviytyminen, Valkila kertoo. Välillä tuntuu, että kirjoitan ihan hulluja, mutta seuraavana päivänä teksti onkin lukiessa ihan hyvä. herättelee henkiin kirjeenvaihtaja-nimellä kulkevaa hanketta. Esimerkkinä UutisOivassa käytettiin Heinijärven kyläkoulun lapsia, jotka kertoivat avoimesti ja hauskasti omista kirjekokemuksistaan. Niistä huomioista hän alkaa rakentaa ihmiselle tarinaa. – Kreikkaan oli mukava lähteä faktoja tarkistamaan ja Australiassa asuin kirjan tapahtumapaikalla. Olisiko kuitenkin niin, että vanhoista, hyvistä ajoista voisi tänä päivänä jotain oppiakin ammentaa. Tiistaina Jokinen oli Ikaalisten kirjakaupassa jakamassa kirjoihin omistuskirjoituksia. Jämin Jänteen pojat hiihtivät SM-kisoissa voitokkaasti. Alkuvaiheessa kirjoittaminen oli suorastaan idyllistä, kun hän istahti asuntoautoon ja ajeli Jämijärvelle Kuninkaanlähteelle kirjoittamaan. Se avautuu Koskisellekin vasta vähän myöhemmin, Jokinen vinkkaa. Mistä rakennetaan uutta. Tällä Tarkkailija ei tarkoita rahan jakoa, vaan lapsille ihan jotain omaa, esimerkiksi eri tapahtumien aikaan. Sitten esiin nousee yllättävä nimi, joka pakottaa Koskisen pistämään jälleen itsensä ja koko uransakin alttiiksi. Toki ei Tarkkailija kaikkea voi tietää. Hyvät tavat ja toisen kunnioitus ovat muuttuneet aletavaraksi, kun omaa mielipidettä kuvitellaan ainoaksi oikeaksi. Miettiä voi myös sitä, mistä sodat saavat alkunsa. Lähes jokainen kotimaisen dekkarin ystävä tietää kirjailija Seppo Jokisen ja hänen Komisario Koskinen -sarjansa. Jäljelle jääneet rakentavat elämänsä uudelleen. Dekkarisarjan tuorein osa Pahasti tehty julkaistiin maanantaina. Tarkkailija siteeraa erästä hankkeeseen osallistunutta lasta: kirjeeseen mahtuu monenlaista, mutta ei ilkeyksiä. (2022) lähtee liikkeelle tästä ajatusleikistä. Uusia ideoita kirjoihin nousee aina myös tekstiä tehdessä. Vanhaa viisautta. Oppaita löytynee kyläyhdistysaktiiveista. Talouden puolesta Eeva Viitanen sai hyvällä tolalla olevan kaupungin johdettavakseen. Kunnan tilinpäätös näyttää sitä, että asioita on hoidettu mallikkaasti. Jokisen tuoreimmassa teoksessa Koskinen saa tutkittavakseen henkirikoksen, johon ei ensin meinaa löytyä yhtään epäiltyä. – Ainahan dekkarissa on jotain tehty pahasti, mutta tätä kirjaa lukiessa asia saa uuden merkityksen. Inspiraatiota ei voi odotella Kokeneena kirjailijana Seppo Jokinen tietää, että inspiraatiota ei voi jäädä odottamaan ja liian valmista tekstiä ei pidä yrittää heti tehdä. Ei ole kovin pitkä aika siitä, kun asioista osattiin sivistyneesti keskustella, neuvotella ja lopuksi sopia. Nyt ilmestynyt teos on jo 27:s kirja, jossa Koskinen joukkoineen seikkailee. Viestinnän parissa uransa luonut Valkila on työskennellyt digitaalisesti 1980-luvulta lähtien. Sieltä harvoin kantautuu Tarkkailijan korviin ”huonoja viboja” tai kaikuja repivistä riidoista. Tamperelainen Pirkko Kaitala ja ikaalilainen Tarja Kulmala ovat lukeneet lähes kaikki Koskis-kirjat. Paljasjalkaisena tamperelaisena Jokisen on ollut luonnollista sijoittaa teoksensa Tampereelle ja Pirkanmaalle. Myös kauniin kaupungin idyllisiin pikkukyliin kannattaa tehdä tutustumiskäyntejä. Kirjoittajavieras Tarkkailija on Oivan kolumnisti, joka seuraa kiinnostuneena, kriittisesti ja huumorin pilke silmässä kaikkea seudulla tapahtuvaa. Keltainen sumu syö maailman Kirja kuljetaan aina vuoteen 2045 saakka, jolloin nyt tuntemamme maailma on kadonnut tai ainakin muuttunut niin tuntemattomaksi, ettei mullistuksen jälkeen syntynyt 15-vuotias Isla siitä enää tiedä juuri mitään. Oili Valkila sysäsi pitkään päässä nakertaneen idean liikkeelle viimein viime kesänä. – Välillä täytyy lykkiä ideoita takaraivoon, etteivät ne häiritse silloista teosta, Jokinen paljastaa. Ikaalisten kylistä löytyy tarmoa, toimintaa ja kauniita paikkoja, joita esitellä. Tästä voisi moni aikuinenkin ottaa opikseen
JÄMIJÄRVEN. Pääsiäisyön messu klo 23 Hämeenkyrön kirkossa. Ke 20.4. Merimaa, Eränen, mus. Säynäjäkangas, Eränen ja pyhäparkkilaisia. Kosketti hellästi posken nukkaa, silitti hiljaa hopeista tukkaa. Merimaa, Eränen, mus. Vesajärven Kultaisen iän kerho klo 10 Vesalassa. pitkäperjantain sanajumalanpalvelus klo 15 Ikaalisten kirkossa ja striimattuna. IKAALISTEN. Juvonen. HÄMEENKYRÖ Kuolleet: Anna Inkeri Koljonen 96, Ilmari Mikael Peltoniemi 90 ja Terttu Marjatta Allen 80. Nuora * 26.5.1930 Pyhäjärvi Vpl † 1.4.2022 Ikaalinen Lähti lentoon enkeli taivaan, tuli luokse väsyneen, sairaan. Kiitos Kotorinteen hoitajille Ilmarin hyvästä hoidosta. Lohtumusiikin ilta klo 18 Hämeenkyrön kirkossa. Rukoillaan ajankohtaisten asioiden ja syksyn Se löytyi -missiotapahtuman puolesta. Kiitokset osanotosta. Kotorinteen seurakuntakerho klo 13.30 Kotorinteen ja lähialueiden asukkaille. Lähetyskirpputorin kahviossa kahvia, mämmiä sekä ”pääsiäismuna” arpajaiset klo 10–13. Kultaisen iän kerhon ja kaikkien eläkeläisten ehtoolliskirkko klo 11. 03 371 5205 39200 Kyröskoski www.hautauspalvelumakipaa.fi • Hautaustoimisto • kukkasidonnat • pitopalvelu A. Valtakatu 40 p. Pe 15.4. virsi 298:6 Kiittäen ja rakkaudella kaivaten Kirsti ja Toivo Olli ja Sanni Joona, Olivia ja Pihla Tarmo ja Heli Anna ja Juhani Iina, Lotta ja Noora Jenni ja Paul Jasper, Julia, Emil ja Lilja Rakkaamme on siunattu läheisten saattamana. Ke 20.4. 0,5 h. Rakkaamme Anja-Liisa Orvokki HEINÄAHO * 11.11.1946 Multia † 28.2.2022 Ikaalinen Mä elän laupeudesta ja armon antimista. Rakkaamme Anna Inkeri KOLJONEN o.s. Rakkaudella muistaen Riitta ja Jorma Jarno Raisa ja Hannu, Tommi, Santtu ja Anni Jukka ja Marja-Sinikka Kristian Matias ja Hanna-Mari Riikka Margaretha muut sukulaiset ja ystävät Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Ikaalisten kirkossa perjantaina 22.4. To 14.4. Ruokala, Kirkkoahde. Myötätuuli klo 10 Särkijärven leirikeskuksessa. Säynäjäkangas, Anna Aila, mus. Ti 19.4. Kiirastorstain iltamessu klo 18 Hämeenkyrön kirkossa. Junnusähly klo 16.30, Keskuskoulu. Kiitos kaikille Helenan hoitoon osallistuneille. Lämmin kiitos osanotosta. Waloa-kvartetti ja Aino Ojakoski-Mattila, alttoviulu. Perhekerho klo 10, Vanha pappila. Tiedustelut ja yhteistaksikyydit: diakoniatyöntekijä Johanna Graeffe p. Tää lohdutus on ainoa: mä elän laupeudesta. klo13, siunauksen jälkeen muistotilaisuus Jyllin salissa. Rakas äitimme ja mummomme Maija-Liisa MATTILA o.s. Pitkänen, Houseband. Kirkkokahvit messun jälkeen. Muistosi säilyy sydämissämme Anja Johanna, Kimmo, Arttu ja Lauri Elina sukulaiset, ystävät, naapurit Siunaus toimitettu. Iltamessu klo 22, Jämijärven kirkossa. Mitään et pyytänyt, kaikkesi annoit, meitä aina muistit ja huolta kannoit. To 21.4. Lämmin kiitos Ikaalisten vuodeosaston henkilökunnalle Anja-Liisan hyvästä hoidosta. Toivoa naisille -piiri klo 13, seurakuntakeskus. 040 804 9643. Karvonen, Havi. To 21.4. Aino Ojakoski-Mattila, alttoviulu. Pääsiäisvaellus klo 17 alk. Aila. Sun laulusi soi nyt taivaan tiellä, monet rakkaat sinua jo odottaa siellä. Rakkaamme Irma Anneli PELTONIEMI o.s. Pitkäperjantain sanajumalanpalvelus klo 10 Mäntyrinteen kappelissa. Junnusähly klo 16.30. Ehtoollishartaus klo 14 Toivolansaarikodissa. Ehtoollishartaus klo 14 Tevaniemen toimintakeskuksessa. Kiitos Kurjenmäkikodin Pihlajapolulle Anna-mummun hyvästä hoidosta. Kiitokset Anttilan Pitopalvelulle. Luhalahden kirkon laulajat. Ke 13.4. Kaipaamaan jäivät Soile ja Seija Hely-sisko perheineen Olli-veli perheineen muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. 044 724 8360. Kiitokset kotihoidon henkilökunnalle äitimme hoidosta. Lapsille oman aikuisen kanssa tarkoitettu yhteinen kerhohetki. Otti siivilleen äitimme armaan, vei turvaan paikkaan varmaan, luokse Jumalan Kaikkivaltiaan. 2. Ke 20.4. La 16.4. KOTISEURAKUNNAN TAPAHTUMIA ?. Kaipauksella muistaen Jari Maarit ja Jari Pirjo, Daniel ja Janette Heli, Rico, Sofi, Inna, Alice ja Aisla Henna muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa 8.4.2022. Ma 18.4. Katajalehto * 27.9.1925 Multia † 16.3.2022 Hämeenkyrö Enkelit valkoiset taivaasta tuolta, pitäkää Anna-mummusta hyvää huolta. HÄMEENKYRÖN. Pääsiäispäivän messu klo 13 Jumesniemen kirkossa, Pitkänen. SEURAKUNTA Ke 13.4. Pääsiäispäivän messu klo 18 Torikadun Olohuoneella, Miettunen-Hukari. Pitkäperjantain sanajumalanpalvelus klo 10, Kyllönen ja Havi. Aila, Eränen, mus. Pääsiäispäivän messu klo 10 Hämeenkyrön kirkossa, Pitkänen. Iltapala. Viime vuonna hautausmaalla toteutettu Ristintie on kierrettävissä Luhalahden kirkon pihapiirissä hiljaisella viikolla. Kauniit muistot voimaa antaa, surun raskaan hiljaa kantaa. Pyhäparkin ja koko seurakunnan yhteinen pääsiäismessu klo 16 Ikaalisten kirkossa ja striimattuna. Varaa oma aikasi Sailalta, puh. Lähtö ilmoitustaulun luota vartin välein. Olitte Irmalle korvaamattomia. To 14.4.kiirastorstain iltamessu klo 19 Ikaalisten kirkossa ja striimattuna. Kaivaten isää ja vaaria Jorma ja Anja Jonne ja Johanna Jyri ja Ilona Juha ja Outi sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu. Aura Vuorela, huilu. Hirvonen * 31.3.1949 Ikaalinen † 4.3.2022 Ikaalinen Niin päättyi elämä odottamatta, suru saapui ilmoittamatta. Perheuutiset Rakkaamme Terttu Marjatta ALLEN * 9.1.1942 Hämeenkyrö † 23.3.2022 Hämeenkyrö Oli sulla sydän niin lämmin, hellä, oli siellä paikka meillä jokaisella. To 14.4. ANTTILA OY P. Jämijärven kirkon ympäristössä. Sen voi kulkea itsenäisesti oman aikataulun mukaan. Pe 15.4. Naistenryhmä silmut klo 18 Olokololla. Iltapäivän ohjelmatuokiossa klo 12.30 Piipahdus Peltsun periltä Särkijärvelle, vieraana Pia Leikas. Pe 15.4. Se löytyi -mission kaikille avoin rukousilta klo 18 Isopappilassa. Su 17.4. Su 17.4. Kierros kestää n. Juha ja Anna Aila, mus. Lämmin kiitos kaikille osanotosta ja erityisesti naapureille avusta ja ystävyydestä. Lämmin kiitos osanotosta suruumme. IKAALINEN Kastetut: Maisa Isla Aurora Ali-Kovero Kuolleet: Raimo Olavi Laitinen 86, Anja-Liisa Heinäaho 75 ja Irma Anneli Peltoniemi 72. SEURAKUNTA Ke 13.4. Kahvitarjoilu, lapsille omat sopivat eväät. Se ikuisen sävelen kuuli, se tervehti Vapahtajaa. Rukoillen voimaa Sanasta ja Yhteydestä. Myös YouTubessa. En ansainnut mä autuutta, se tuotiin taivahista. Pääsiäismessu klo 10 Luhalahden kirkossa. Miettunen-Hukari ja Pitkänen sekä kamarimusiikkiyhtye Naapurin Onni. Anja-Liisan lempivirsi Rakkaudella kiittäen ja kaivaten sisaret ja veljet perheineen kummilapset Liisa, Miika ja Erik perheineen sukulaiset ja ystävät Anja-Liisa siunattiin Ikaalisten kirkossa 8.4.2022 läheisten saattamana. SEURAKUNTA Tiistaisin ja torstaisin avoin perhekerho klo 9 Torikadun Olohuoneella. Antti Nissilä, baritoni. Lämpimät kiitokset kaikille osanotoista. Merimaa, Eränen. Ti 19.4. Mätäsniemi. Hän kulkenut on yli kuilun, maa taivaalle kättä nyt lyö. Ei striimausta. Kultaisen iän kerho klo 10 Luhalahden kirkossa. Soi huurteessa helinä huilun, niin kirkas on tähtinen yö. To 21.4. Kiirastorstain Messu klo 18, Karvonen ja Havi. Su 17.4. 050 471 5898, 0400 898 392 Tunnelikuja 3, Hämeenkyrö • www.hautaustoimistoanttila.fi Rakkaamme Ilmari Mikael PELTONIEMI * 29.9.1931 Hämeenkyrö † 14.3.2022 Hämeenkyrö Jo laulavat lumi ja tuuli, jo heläjää hohtava maa. Pääsiäismaanantain messu klo 10 Ikaalisten kirkossa. Kahveet tarjoaa Luhalahden kyläseura. Aloitamme ehtoollisella kirkossa, jonka jälkeen seurakuntakeskuksessa ruokailu ja ohjelmahetki. Hiljaisen viikon musiikkihartaus klo 19 Ikaalisten kirkossa ja striimattuna. Säynäjäkangas, Koivisto. Avoin Perhekerho klo 10, seurakuntakeskus. Rakkaamme Helena Elisabeth TARNA * 30.5.1940 Ikaalinen † 7.3.2022 Ikaalinen Näin kätke, Jeesus, minutkin turviisi pyhiin haavoihin, kuin kätkee lintu poikansa ja niitä suojaa haavoissa. Ma 18.4
Pitkän odotuksen jälkeen veteraanien perinnekerho alkaa jälleen 15. Ainakin hän laati touhusta hienon historiikin. Sen jälkeen tie vei Taivalkoskelle kansalaiskoulun yleisaineiden opettajaksi. Nuorisovaltuusto päättää itse puheenjohtajastaan ja varapuheenjohtajastaan. Vaikuttajaryhmän johdossa on ollut Haapaniemi ja varapuheenjohtajana Yli-Rämi. Oppilaanohjaaja saikin huolehtia tuen tarvitsijoiden koulun käynnistä usein ihan kotoa asti. Juoksutusmäärä 62 m 3 /s. Nuorisovaltuuston vaikuttamismahdollisuuksia vahvistettiin vast’ikään, kun kunnanvaltuusto antoi sille oikeuden tehdä valtuustoaloitteita ja valtuuston kokouksiin puheja läsnäolo-oikeuden. Matkan varrella perhettäkin alkoi kertyä, pariskunnalle syntyi kaksi poikaa Vesa ja Tero. Hän ei ole Pirkanmaan liiton lakimies, kuten jutussa mainittiin. Myös karavaanaritoiminta ja nikkarointi oli Erkille tärkeää. Hän oli syntynyt Oulun seudulla 12. Nyt siis oltiin jo siirtymässä peruskouluun. Asessorin vaali toimitetaan 25. Illassa alusti Pirkanmaan ely-keskuksen lakimies Maria Hakala. Erkki vietti lapsuutensa ja kouluaikansa Oulun seudulla. Erkin moninaiseen työsarkaan kuului tietenkin myös oppilaiden tulevaisuuden opiskelupaikoista keskustelu ja ”hyvän jatkon” varmistaminen kullekin. Asumisen polut kulkivat perheellä totuttuja polkuja. toukokuuta. Ajankohdan alaraja +82.33 m. Perinnekerho on tarkoitettu kaikenikäisille. Sitä varten perhe asuikin seuraavan vuoden Keuruulla. Nykyisen pappisasessorin Leena Sorsan ensimmäinen kausi päättyy elokuun lopussa. Tarvittaessa löytyi miehestä myös tiukkuutta ja peräänantamattomuutta. Oppilaanohjaaja oli työnä ja terminä uusi ja tässä mielessä Erkkiä voikin pitää alan ja työn kehittämisen uranuurtajana. Näillä otteilla saatiinkin päästötodistus yhdeksäsluokkalaisten käteen perusopetuksen päättyessä. Ilman tätä sovitusta meillä ei olisi toivoa kuoleman jälkeisestä elämästä. Työelämään tutustuminen (TET) oli yksi varsin työllistävä ja pitkäjänteisyyttä vaativa projekti, joka toistui vuosittain. Opon työnä oli neuvotella oppilaiden tutustumista varten sopivat ja halukkaat työnantajat ja -paikat kullekin jopa viikon ajaksi. Myös nuoret vaikuttajat itse toivoivat nimityksen muuttamista. lokakuuta 1938. Erkki oli tässä työssään huolellinen ja tarkka, paneutuen tehtäväänsä sataprosenttisesti. 7 ELÄMÄNMENO KESKIVIIKKO 13.4.2022 AURINKO Ke nousee 6.12 laskee 20.45 To nousee 6.09 laskee 20.48 Pe nousee 6.06 laskee 20.51 La nousee 6.03 laskee 20.53 Su nousee 5.59 laskee 20.56 Ma nousee 5.56 laskee 20.59 Ti nousee 5.53 laskee 21.01 KYRÖSJÄRVI Kyrösjärven pinnan korkeus tiistaina +82.46 m. Kunnanhallitus päätti nimetä sen tilalle nuorisovaltuuston, jonka jäseniksi valittiin vaikuttajaryhmässä mukana olleet eli Aada Eloranta, Vilja Haapaniemi, Perttu Yli-Rämi, Helmi Raitinpää, Minttu Jokela ja Sara Pietilä. Politiikasta kiinnostuneena hän edusti opettajistoa Hämeenkyrön koululautakunnassa useana vuonna. Hän oli siinäkin innokkaasti mukana elämänsä loppuun asti. Samasta opinahjosta löytyi myös hänen tuleva vaimonsa Marjatta. Nuorisovaltuusto-sana on yleisesti vakiintunut nimitys, jota käytetään myös lainsäädännössä. Psalmi päättyy sanoihin: ”Herra Sebaot, autuas se ihminen, joka luottaa sinuun! Mitäpä sitä muuta voisi sanoa. Kasvis: eggiepasta Pe: chili con carne, riisi, salaatti. Kunnanhallitus päätti myös, että nuorisovaltuuston kokoonpano vahvistetaan aina marraskuussa. Elämme paaston aikaa ja seuramme Jeesuksen jalanjälkiä kohti ristinsovitusta. Erkki siirtyi täysin palvelleena eläkkeelle syksyllä 1998. Päivi-Riitta Koivisto Ristinsovitus Erkki Talvitien muistolle Pitkään Hämeenkyrön koululaitoksessa vaikuttanut opinto-ohjauksen lehtori Erkki Talvitie kuoli Hämeenkyrössä 23. Pappisasessorin virat ovat sivutoimisia ja kausi kestää kerralla kolme vuotta. Tehtävään on kelpoinen hiippakuntaan kuuluvan seurakunnan tai seurakuntayhtymän pappi, joka on toistaiseksi voimassa olevassa virkasuhteessa ja joka on suorittanut ylemmän pastoraalitutkinnon. Kyröskosken kansalaisopiston perinneyhdistykseen (Nappulaliigaan) Erkki kutsuttiin joitakin vuosia sitten. Opo oli tuohon aikaan rehtorin lähin työpari yläasteella ja osallistui myös oppilashuollon kokouksiin. Kasvis: kasvis-papukroketti To: broileripasta, salaatti. Erityisen lähellä sydäntä Erkille oli shakinpeluu. Nuorten vaikuttajaryhmästä tuli nuorisovaltuusto JÄMIJÄRVI. Johannes Riuttala on ehdolla Tuomiokapitulin pappisasessoriksi Tehtävä täytetään kolmeksi vuodeksi • Terhi Palonen VILJAKKALA. Oulun Seminaarissa hän opiskeli kansakoulun opettajaksi. Nappulaliigan puolesta Ilkka Jyväsjärvi Muistokirjoitus Erkki Talvitie. Ensin Keskuskoulun rivitaloissa joitakin vuosia (niinhän me kaikki opettajat…). ”Onnellisia ovat ne, joiden voima on sinussa, joilla on sydämellään pyhät matkat!” Tätä lukiessani usein sydän ja ajatukset liitävät Israelin maahan. Valtakunnansaleilla on voimassa kasvomaskisuositus. Erkki oli aktiivinen puuhamies moottoripyöräkerho MC Dementoksen toiminnassa, taisi olla jopa perustajajäseniä. Muistamme Erkki Talvitien aktiivisena ja osallistuvana, mukavana miehenä. Omakotitaloon siirryttiin Kyröskosken Harjuun ja sieltä vielä Matinpolulle rivitalon asukeiksi. Pian Erkki huomasi kiinnostuvansa oppilaanohjauksesta keskikoululaisten parissa ja ilmoittautuikin Jyväskylään aiheeseen perehdyttävään vuoden kestävään koulutukseen. Riuttalan lisäksi Tampereen hiippakunnan papistosta tehtävään on ehdolla 11 muuta pappia. Pappisasessori valitaan kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Eräänlaista nikkarointia oli myös hänen moottoripyöräharrastuksensa. Tässä työssä Erkki kunnostautui seuraavat vuosikymmenet. Hämeenkyröön Talvitiet muuttivat 1974, kun kunnan yläasteella avautui oppilaanohjaajan pesti. Hämeenkyrö Ti: pyttipannu, keitetty kasvis, suolakurkku. Kasvis: chili sin carne Ikaalinen Ti: kalapuikot, perunat, kermaviilikastike, punajuuri-omenasalaatti Ke: Kasviskeitto, raejuusto, ruisruutu, luomukurkku, omena To: broilerikastike, perunat, tomaattisalaatti Pe: lihamakaronilaatikko, ketsuppi, vihreä salaatti Jämijärvi Ti: possukastike, peruna, salaatti Ke: lasagnette, salaatti To: broilerinuudelivuoka, salaatti Pe: makkarakeitto, tuore leipä/tuorepala Viljakkala Ma: koululaisen kalaleike, muusi, tillikastike, porkkana-melonisalaatti Ti: jauheliha-juustopasta, salaatti Ke: nakkikeitto, pehmeä leipä, juusto, pannukakku, hillo To: jauhelihapihvit/lindströminpihvit, perunat/perunapaistos, kastike, tuoresalaatti Pe: kebab, riisi, lämpimät kasvikset, hedelmällinen salaatti. Opiskelun jälkeen Erkki suuntasi ensin Nilsiään, jossa hän toimi kansakoulunopettajana. Virkanimike muuttui 1992 opinto-ohjauksen lehtoriksi. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Nuorten näkökulmaa Jämijärven kuntaan on tähän asti tuonut nuorten vaikuttajaryhmä. Hän veti shakkikerhoa jo Taivalkoskella ollessaan ja sittemmin Hämeenkyrössä myös koulun oppilaille. Satapirkan Sähkö Oy Kouluruoka Oikaisu Jumalan kämmenellä Psalmi 84 on viime sunnuntain yksi teksti, josta otan muutaman kohdan. Kasvis: kasvispyttipannu Ke: Kalapuikot, perunasose, salaatti. maaliskuuta 83 vuoden ikäisenä. Ylöjärven seurakunnan Viljakkalan seurakuntapiirin kappalainen Johannes Riuttala on ehdolla Tampereen hiippakunnan tuomiokapitulin pappisasessorin virkaa. Erityisluokkia ei vielä tuolloin tunnettu, ei myöskään koulutettuja erityisluokanopettajia. Sama henkilö voidaan valita pappisasessoriksi enintään kahdeksi toimikaudeksi. Menovinkit Jehovan todistajien muistojuhla Hämeenkyrössä HÄMEENKYRÖ. Ajankohdan pitkän ajan keskiarvo +82.77 m. huhtikuuta kello 20.30 Hämeenkyrön valtakunnansalilla. huhtikuuta kello 14 Veteraanitalolla pääsiäisehtoollisen ja kirkkokahvien merkeissä veteraanityön pastorin Anu Mätäsniemen kanssa. Kerhossa vaalitaan sotiemme veteraanien perinnettä, mikä tarkoittaa lähimmäisenrakkautta ja kiitollisuutta isänmaasta sekä kaikesta hyvästä, mitä arjessa on. Asessorin vaalissa äänioikeutettuja ovat hiippakunnan papit ja lehtorit. Asessorit hoitavat muiden tuomiokapitulin jäsenten kanssa hiippakunnan kirkollista hallintoa ja toimintaa sekä käsittelevät muita hiippakuntahallintoon liittyviä asioita. Veteraanien perinnekerho alkaa HÄMEENKYRÖ. Erkki oli mukana myös koulun oppilaskunnan toiminnassa. Viime UutisOivassa Ikaalisten kaupungin tuulivoimaillasta kertovassa jutussa oli muutamassa kohdassa alustajaa koskeva virhe. Jehovan todistajien vuoden tärkein tilaisuus, Jeesuksen kuoleman muistojuhla, järjestetään tänä vuonna perjantaina 15. Muistojuhlan puheessa tarkastellaan Jeesuksen kuoleman merkitystä. Vapahtajamme Jeesuksen syntymäseuduille ja maahan, missä Hän konkreettisesti eli ja vaikutti, ja ristiinnaulittiin
Aina ei löydy kerrasta oikeaa ratkaisua, mutta sitten täytyy sovitella. – Jotta osaajia saadaan tulevaisuudessakin, maine työnantajana pitää olla kunnossa. Häntä ei hirvitä työmäärä tai kova tahti, sillä hän tietää jo entuudestaan, millaista kunnanjohtajan työ on. Nyt en halua, että omiin harrastuksiin käytetty aika on pois perheen yhteisestä ajasta, Viitanen tuumaa. Uutta on nyt vain se, että minulla on Ikaalinen-lippis päässä. Ajankohta uuteen työhön on äärimmäisen mielenkiintoinen, kun samaan aikaan eletään kuntakentän historian suurinta muutosta hyvinvointialueiden aloittaessa toimintansa. Viitanen pitää tärkeänä, että reuna-alueiden kunnat pitävät jatkossakin yhtä. Kaupunginjohtaja Eeva Viitanen nostaa yhteisöllisyyden rakentamisen uuden työnsä keskeisimmäksi tehtäväksi. Pylsy on kokenut, että pahimmassa tapauksessa päätöksenteko saattaa mennä kampittamiseksi. Jokainen työntekijä tekee omalla paikallaan tärkeää työtä ja siitä kaikki koostuu. Viitanen suunnittelee, että samalla kierroksella Ikaalisissa voitaisiin nostaa esiin myös valokuituasiaa, koska hän näkee hyvät kuituyhteydet tärkeänä asiana koko Ikaalisten kehityksen kannalta. – Meidän pitää hoitaa yhteistä edunvalvontaa. Viitasen perheeseen kuuluu aviomies ja kuusi lasta. Hyvinvointialueen näkökulmasta Ikaalisissa on Viitasen mielestä hoidettu asioita kaukaa viisaasti. Pylsy toimi esittelijänä koko työuransa ajan. Vanhin lapsista pääsee kesällä ripille ja päättää peruskoulunsa vuoden päästä. Parasta vastapainoa työlle tarjoaa perhe. Viitanen muistuttaa, että sote-uudistuksen myötä kuntien toiminta keskittyy kolmen kovan koon ympärille: eli koulutuksen, kaavoituksen ja kehityksen. Viitanen aloittaakin aamunsa usein juoksulenkillä ennen kuin perheen lapset heräävät. Valmiin esityksen sijaan luottamushenkilöt perehtyvät käsittelyssä oleviin asioihin alusta asti. Siirtymällä kävellen paikasta toiseen keskustan kadut tulevat tutuksi. Kriitikot pelkäävät mallin luovan ylimääräisen byrokratian kerroksen, joka syö turhaan veronmaksajien rahoja. – Uskon, että se kiinnostaa maakuntaa myös kolmen vuoden luvatun siirtymän jälkeen. Toimin parhaillaan reuna-alueiden kuntajohtajaryhmän puheenjohtajana. Vastaanotto on ollut lämmin niin työkavereiden kuin kuntalaistenkin osalta. – Tunnen työn lainalaisuudet. Meillä on hieno sijainti kolmostien varressa ja nyt kun Hämeenkyrönväylä valmistuu, saavutettavuus paranee entisestään. Kuituasiasta innostuivat vakiasukkaiden lisäksi mökkiläiset. Erityisen tärkeää se on nyt, kun uutta hyvinvointialuetta rakennetaan. Noin 40 vuoden mittaisen työuransa kunnissa tehneellä, nykyisin eläköityneellä Pylsyllä on sana jos toinenkin sanottavana uuden mallin eduista. – Jokaisella laivalla on aina kapteeni, mutta siellä täytyy olla myös miehistö. Työ edellyttää myös tietynlaista keskeneräisyyden sietoa, sillä toimintaympäristö muuttuu koko ajan. Valiokuntien tarkempia toteutustapoja pohditaan parhaillaan, mutta Pylsy toivoo, että kokouksiin pääsisi osallistumaan helposti kuka tahansa esimerkiksi sähköisesti.. – Millä motivoidaan ja tuetaan henkilöstöä muutoksessa. Uusi malli on myös verrokkiaan vapaamuotoisempi. Kaupungilla on esimerkiksi kiinteistöjä, joita ei käytetä. Ikaalinen-lippis päässä Tuore kaupunginjohtaja on silmin nähden innostunut uudesta työstään. Viranhaltijat tuovat kokouksiin esityksiä, joista lautakunta esittelyn pohjalta päättää. Jos ne alaskirjataan korkeilla tasearvoilla, talous voi keikahtaa toiselle tolalle. – Saan juoksemisesta energiaa ja juostessa pystyn jäsentämään asioita päässäni. Pylsy riemuitsee uudesta tavasta tehdä päätöksiä Aluevaltuutettu toivoo kampittamisen jäävän pois. – Esikoinen on kertonut, että ei aio jäädä Orivedelle lukioon, mutta katsotaan nyt, missä koulut jatkuvat. Viitanen korostaa myös vuorovaikutteista yhteydenpitoa kaupunginjohtajan ja poliittisten ryhmien kanssa. Hän vinkkaa, että hihasta voi tarttua, jos näkee hänet kaupungilla. Yksi tärkeimmistä keinoista selvitä työstä on se, että luottaa siihen, että organisaatiossa on jokaisella sektorilla omat asiantuntijansa, jotka vastaavat oman toimialansa asioiden hoitamisesta. Sitten tuli vastaehdotus ja huomattiin, että ”tällä voi olla viranhaltijaa vastaan, viedään se läpi”. Viitanen nostaa esiin myös digitaalisuuden mahdollisuudet, joilla voidaan täydentää palveluita. Esittelijän täytyy ottaa esittelyssä huomioon se, mitä siellä on keskusteltu, Pylsy sanoo. – Perhe on aina ykkönen ja vietämmekin hyvin perhekeskeistä aikaa. – Ikaalisissa on paljon vapaa-ajan asukkaita, jotka voisivat hyvien yhteyksien avulla pidentää etätyöjaksojaan ja ehkä jossain vaiheessa jopa muuttaa loma-asuntonsa vakituiseksi, Viitanen pohtii. Ennen Ikaalisiin tuloaan Eeva Viitanen ehti johtaa Ruoveden kuntaa lähes 10 vuotta. Kaiken kaikkiaan hän oli Ruovedellä vuodesta 2011, sillä ennen kunnanjohtajan tehtävää hän hoiti kaksi vuotta kunnan talousjohtajan paikkaa. Kokouksiin voidaan myös kutsua ulkopuolisia ihmisiä. Jo ensimmäisen viikon aikana Viitanen on kokenut olevansa tervetullut Ikaalisiin. Viime vuoden 1,1 miljoonan ylijäämä ja sen myötä katetut alijäämät antavat puskuria pahan päivän varalle. Tahtotila meillä tietysti on, että palvelut säilyvät täällä. – Nykyisin se on vähentynyt, mutta kyllä minä jossain vähän sellaista aistin tässä nykyelämässäkin, että voi olla vastakkainasetteluakin. Pylsyn kokemuksien mukaan kuntien lautakunnissa koettiin varsinkin ennen vanhaan herkästi, että viranhaltijat olisivat eri puolella päättäjien kanssa. – Meillä pitää olla houkuttelevia yritystontteja, sillä kyllä yrityksetkin kilpailuttavat sitä, mistä löytyy heille paras paikka. Esimerkkinä hän nostaa sote-keskuksen, jossa kaikki palvelut ovat saatavilla keskitetysti. Tämä on vähän kuin elämäntapa, jossa ei ole selkeää työaikaa, vaan oma vapaa-aika nivoutuu työn lomaan. Kaupungin tulevaisuutta miettiessään Viitanen nostaa esiin jo mainitun yhteisöllisyyden lisäksi kaupungin vetovoiman ja myös pitovoiman. Viitanen haluaa keskustella, ei heitellä kammiosta ehdotuksia IKAALINEN. Ruovedellä toteutettiin vastaava kierros muutama vuosi sitten ja sen myötä Ruovedestä tuli Pirkanmaan valokuidutetuin kunta. Hänellä on myös halu päästä nopeasti tutustumaan yrityksiin ja kyliin. Viitanen kuitenkin nostaa esiin, että taloudessa on silti asioita, jotka voivat tuoda yllätyksiä. Jos lautakunnat haluavat kuulla esimerkiksi ulkopuolisia asiantuntijoita, ne pyytävät näiltä lausuntoja. – Se on johtajan tärkein ohjekirja ja sitä lähdetään nyt jalkauttamaan. Yhdessä Kylpyläkaupungin tuoreen toimitusjohtajan kanssa hän on jo suunnitellutkin vapaamuotoisia kylätilaisuuksia, joissa kyläläiset voisivat tulla tekemään tuttavuutta ja kertomaan toiveistaan ja ajatuksistaan. Ryhmässä demokraattisesti pähkäillään asiaa ja siitä tehdään vapaaehtoinen muistio. Hyvä pohja uudelle kaupunginjohtajalle on myös tuore kuntastrategia. Hän heittää esimerkin, että voitaisiinko esimerkiksi kylätaloilla järjestää joskus sairaanhoitajan vastaanotto, josta otettaisiin ohjatusti etälääkäriyhteys. Yhdeksi keinoksi tutustua kaupunkiin hän on valinnut kävelemisen. Hän tietää hypänneensä vauhdissa olevaan junaan ja nauttii siitä. Siinä täytyy olla herkällä korvalla, koska ei ole pelkkä klisee, että jokaisen toimivan organisaation takana on hyvinvoiva henkilökunta. Monesti hän taittaa aamulla 6-7 kilometrin lenkin ja viikonloppuisin vähän pidemmän. – Tykkään keskustelevuudesta sen sijaan, että kammiosta heittäisin päätösehdotuksen ja katsoisin, miten käy. Lisäksi palaudun liikkumalla. Kuntakentän muutos tietää kovaa painetta myös työntekijöille ja siinä muutosjohtamisen osaaminen punnitaan. • Anne Salminen HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN, VILJAKKALA. Tuore kaupunginjohtaja janoaakin tutustua nopeasti lisää sekä paikallisiin ihmisiin että ympäristöön. Jo nyt kuntasektorilla käydään kilpailua työntekijöistä. Eeva Viitanen toivoo pääsevänsä nopeasti tutuksi Ikaalisten ja ikaalilaisten kanssa. Asiat jäsentyvät juostessa Viitanen kulkee ainakin tässä vaiheessa Ikaalisissa Orivedeltä käsin. Enkä tarkoita mitään vastakkainasettelua, vaan sitä, että meidän pitää tuoda päätöksentekoon oma näkökulmamme. Kokemuksesta Viitanen tietää, että kunnanjohtajan työ on vaativaa ja paineensietokykyä mitataan säännöllisesti. Luoviminen, sovittelu ja kompromissien löytäminen kuuluvat työhön. Yksin ei kukaan saa mitään aikaan, vaan yhteisöllisyys on se juttu. – Triathlonia olen miettinyt, että sitä voisi kokeilla sitten, kun lapset ovat isompia. Hän näkee korona-ajan ja sen myötä yleistyneen etätyön isona mahdollisuutena maaseutupitäjille. 8 KESKIVIIKKO 13.4.2022 UUTISET Yhteisöllisyys on Eeva Viitasen avain Ikaalisten menestykseen Ikaalisten uusi kaupunginjohtaja haluaa tutustua mahdollisimman nopeasti kaupunkiin ja sen asukkaisiin. – Tulorahoitus näyttää menoihin nähden tällä hetkellä hyvältä. Valiovai lautakuntia. – Tämä on työtä ihmisten kanssa. • Katri Linnikko IKAALINEN. Kolme kovaa koota keskiössä Ikaalisten hyvä taloustilanne antaa Viitaselle hyvän pohjan lähteä kehittämään kaupunkia. Uutta mallia on kritisoitu muun muassa siitä, ettei luottamushenkilöillä ole siinä päätösvaltaa: valiokunnat eivät tee varsinaisia päätöksiä. – Täytyy myös osata priorisoida, sillä muuten työmäärän alle kaatuu. Kun Ikaalisten paikka aukesi, Viitanen päätti heti lähteä hakemaan tehtävää, koska koki, että on aika hakea uusia haasteita. – Jotenkin se oli ennen vanhaan semmoista, että oltiin eri puolella. Hämeenkyröläinen aluevaltuutettu ja aluehallituksen jäsen Katariina Pylsy (kesk.) liputtaa vahvasti hyvinvointialueelle tulevan valiokuntamallin puolesta. Vaikka kunta on uusi, maakunta on kuitenkin minulle tuttu, samoin naapurikuntien kunnanjohtajat. Orivedellä perhe asuu haja-asutusalueella ja Viitanen kertookin nauttivansa kiireisen ja sosiaalisen työn vastapainoksi maaseudun rauhasta. Ja hyvinvoivan kunnan talous täytyykin olla tasapainossa. Aluevaaleissa kaikki puolueet lupasivat huomioida koko Pirkanmaan, mutta jollemme tuo näkökulmiamme esiin, sitä ei tapahdu. Pahimmillaan kampittamista Perinteisemmässä mallissa lautakunnat järjestävät suljettuja kokouksia, joihin ulkopuoliset eivät pääse. Se oli ikävää ja raskasta, Pylsy kuvailee. Lapsista nuorin on vasta yhdeksän kuukautta ja perheen isä on hänen kanssaan hoitovapaalla. – Se on minusta tosi huippua, että mielipiteitä saa tuoda keskusteluvaiheessa. Uuden valiokuntamallin ytimessä on keskustelu
THL antoi maaliskuun 28. Ovaska kysyy asianomaiselta ministeriltä, mitkä tekijät estävät generoidun hapen käyttämistä ympärivuorokautisen palveluasumisen yksikössä.. Turvalan mukaan walk-in-ajat on koettu helpoimpana tapana rokotusten järjestämiseen, ja niitä on ainakin vielä huhtikuun ajan kerran viikossa. Iltatoimintaa onkin luvassa, sillä ainakin nuokkari alkaa kokoontua uusissa tiloissa. – Ja vanha pulpettini oli muuten tuossa, vuonna 1980 koulun aloittanut Arhenius osoittaa. Ovaska jätti kirjallisen kysymyksen happigeneraattoreista • Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. Nyt sen voi sanoa: Mahnalan ympäristökoulu on valmis. Monia entisiä oppilaita ilahdutti vanhoissa luokkatiloissa esiin otettu hirsiseinä. Jos itse rakennus on uuteen eloon herätetty vanhus, niin on osa sen kalustostakin. Viime torstaina Ikaalisten neuvolassa rokotuksessa oli käynyt nelisenkymmentä 80 vuotta täyttänyttä. Päivi Arhenius, Taru Rintala ja koulun nykyinen oppilas Silja Rintala koulun uudistetuissa tiloissa. Ikaalisissa rokotuksia on annettu ajanvarauksella, ja Hämeenkyrössä on pidetty kerran viikossa walk-inpäiviä, jolloin rokotukselle on voinut tulla ilman ajanvarausta muutaman tunnin ajan. Kahtena ensimmäisenä mahdollisena päivänä heitä kävi 40–60 kumpanakin. Alppi kertoo, että kaikki koulun kalusto, mitä on voitu hyödyntää, on hyödynnetty. Ikaalisissa 80 vuotta täyttäneistä kolmannen rokotteen on ottanut 81,2 prosenttia, ja Hämeenkyrössä heitä on ollut 83,8 prosenttia. Lisäksi toisessa päässä rakennusta on keittiötilat, joita voi käyttää esimerkiksi iltaisin toimiva kokkikerho. Lisäksi sieltä löytyy talotekniikka ja toivottavasti myös lepakkoyhdyskunta. Heille neljänsiä rokotuksia suositellaan, koska vakavan koronataudin riski on heillä muita suurempi. Nykyään vanhempainyhdistyksessä toimiva Päivi Arhenius on myös koulun vanhoja oppilaita. – Rokotusmäärät vilkastuivat huomattavasti, kun neljänsiä rokotteita alettiin antaa 80 vuotta täyttäneille. Töiden aikana piha on ollut myllättynä, mutta nyt saamme sen taas käyttöön. Heistä lähes jokainen muisti, missä oma pulpetti aikanaan oli. Tehostetun palveluasumisen asukkaiden rokotuksista vastaa hoivakotien henkilökunta, ja samaan tapaan kotihoidon henkilökunta rokottaa kotihoidon asiakkaita. Uusi koulurakennus toki valmistui jo muutama vuosi sitten, mutta siitä jätettiin tarkoituksella pois esimerkiksi oppilashuollon tilat. 9 UUTISET KESKIVIIKKO 13.4.2022 Mahnala sai vanhan koulun jälleen käyttöönsä Ympäristökoulun vanhalla puolella toimivat nyt oppilashuolto ja iltapäivätoiminta. Hän huomauttaa, että rakennuksen uudistus yltää myös sen ulkopuolelle. Samoin nyt kunnolliset tilat on kouluterveydenhoitajalla, kuraattorilla, koulupsykologilla ja -lääkärillä. Lisäksi vanha hirsirakennus tarjoaa tilat koululaisten iltapäivätoiminnalle. ”Yllättäviä yksityiskohtia” Uudistettuja tiloja esiteltiin perjantaina avoimien ovien tapahtumassa. Hämeenkyrössäkin rokotusten määrä laski selvästi ennen ikääntyneimpien neljänsien rokotusten aloittamista, mutta kolmansia rokotteita on edelleen käyty jonkin verran ottamassa koko ajan. – Laki mahdollistaa lääkehapen valmistamisen apteekissa ja terveydenhuollon yksiköissä, miksi se ei voisi olla mahdollista myös ympärivuorkautisessa palveluasumisessa, jossa toiminta tapahtuu lääkärien ja muiden ammattilaisten toimesta, Ovaska ihmettelee tiedotteessa. Hienoa, että nyt sellainen apu on tässä koululla. – Sellainen siellä on ollut, toivottavasti on edelleen, Alppi toivoo. päivänä suosituksen ikäihmisten neljänsistä rokotuksista, ja heitä alettiin rokottaa sekä Hämeenkyrössä että Ikaalissa heti samalla viikolla. Keittiön yhteydestä on käynti kasvimaalle ja -huoneelle, josta vanhan koulun keittiön käyttäjät voivat hakea aineksia. Ne kun suunniteltiin vanhaan hirsikouluun, jonka saneeraus on nyt valmistunut. Muuten rokottaminen on ollut jo todella vähäistä, kertoo Ikaalisten sote-keskuksen johtava hoitaja Sari Ihalainen. Yläkerta varastona Vanhoina aikoina myös yläkerta oli opetuskäytössä, nyt se toimii varastona. Hänen kanssaan joku meni tien viereen bussia odottamaan ja sillä lääkäriin. Kansanedustaja Jouni Ovaska (kesk.) on jättänyt kirjallisen kysymyksen Hämeenkyrön happigeneraattorista. Lääkealan turvallisuusja kehittämiskeskus Fimealta ei ole herunut generaattorille käyttölupaa. Hämeenkyrön Kurjenmäkikotiin asennettiin peruskorjauksen yhteydessä happigeneraattori, joka mahdollistaa lisähapen valmistuksen paikan päällä. Koulua vuosina 1962–66 käynyt Maritta Martikainen muistaa, että hänen vanhassa luokassaan oli ompelukoneita. Neljäs rokote voidaan antaa, kun kolmannesta rokotteesta on kulunut kolme kuukautta. Kesken hartauden yksi tytöistä pyörtyi ja löi päänsä ompelukonepöydän kulmaan. – Lisäksi Kyröskoskelta on tuotu vajaat 25 vanhaa pulpettia, jotka on kunnostettu kunnan työpajalla. Esimerkiksi vanha uuni. Kyseessä on siis kokonaisuus. – Töiden aikanahan piha on ollut myllättynä, mutta nyt saamme sen taas käyttöön. Hämeenkyrön kunnanhallitus onkin päättänyt luovuttaa käyttämättömän generaattorin Ukrainaan. Ikääntyneillä kattavasti Myös Hämeenkyrön terveyskeskuksen neuvolapalveluiden osastonhoitaja Pia Turvala kertoo, että yli 80-vuotiaat ovat käyneet hyvin rokotuksella. Yli 80-vuotiaille kolme rokotetta ei anna yhtä hyvää suojaa kuin nuoremmille ikäryhmille, ja rokotesuoja myös laskee muuta väestöä nopeammin. Aiemmin ne oli peitetty paneeleilla. Voimakkaasti immuunipuutteisia on rokotettu jo vuoden vaihteesta alkaen. • Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. Hän kävi saneeratussa rakennuksessa ensimmäisen kerran maanantaina ennen perjantaista tilaisuutta. Hän näkee, että generoidun hapen käytön mahdollistaminen sosiaalipalveluiden yksiköissä saisi aikaan kustannusja ympäristösäästöjä kun happisäiliöiden kuljetukset jäisivät pois. Sitä ei kuitenkaan anneta, jos henkilö on saanut kolme rokotetta ja sairastanut koronan. – Todella hienosti kaikki on laitettu, ja on paljon ihania, yllättäviä yksityiskohtia. Neljänsiä rokotteita tarjotaan 80 vuotta täyttäneille, ikäihmisten asumispalveluissa oleville ja 12 vuotta täyttäneille vakavan taudin riskiryhmiin kuuluville, joita ovat esimerkiksi elinsiirtopotilaat, syöpähoitojen akuutissa vaiheessa olevat ja vakavasti immuunipuutteiset. Fimean tulkinnan mukaan happigeneraattorin käyttö rinnastetaan lääkkeellisen hapen valmistukseen, joka ei ole sallittua sosiaalihuollon yksiköissä. Seuraavia vapaita rokoteaikoja on tarjolla huhtikuun viimeisellä viikolla ja toukokuun alussa. Vanhimmat ikäryhmät ovat tähänkin asti ottaneet koronarokotteen varsin kattavasti. Nykyiset esikoululaiset siirtyvät uusiin tiloihin vanhalle puolelle kevään mittaan. – Niitä on kovasti odotettu, tähän asti he ovat joutuneet olevaan käytävillä tai milloin missäkin, kertoo rehtori Annukka Alppi. Se houkuttelikin paikalle runsaasti koulun entisiä oppilaita. 80 vuotta täyttäneet kotona asuvat käyvät rokotuksella neuvoloissa. Neljänsiä koronarokotteita on alettu antaa 80 vuotta täyttäneille ja iäkkäille asumispalveluissa oleville Ikaalisissa ja Hämeenkyrössä maaliskuun lopulla, ja rokotuksilla on käyty varsin vilkkaasti. Monelle tulikin mieleen muistoja vuosikymmenten takaa. – Oli aamuhartaus ja se piti kuunnella seisten. Annukka Alppi Yli 80-vuotiaiden neljänsiä koronarokotteita on otettu innokkaasti • Liisa Raipala HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN. Ihalaisen mukaan tulla saa edelleen myös vaikka ensimmäisellekin rokotukselle
Nyt sellainen tarvittaisiin Pirkanmaalle. Arvonen pitää tärkeänä vesiosuuskuntien käyttämän tekniikan yhdenmukaistamista. – Yhteismetsä hyödyttäisi etenkin etämetsänomistajia. – Se ei tarkoita vesiosuuskuntien yhteenliittymistä. Sitä vastoin osuuskunnat voisivat perustaa yhteisen osuuskunnan tuottamaan niille palveluita, kuten kirjanpitoa, laskutusta, vesilaitosten huoltoa ja päivystyksiä, Arvonen kertoo. Asiakasneuvoja Jaakko Liinamaa Suomen Metsäkeskuksesta kertoi, että Etelä-Pohjanmaalla on kuntavetoisia yhteismetsiä, sellainen haluttaisiin päänavaukseksi Pirkanmaallekin. Luhalahdessa koulutettiin vesiosuuskuntien väkeä viime lauantaina. Samalla sai tehdä laajempiakin esityksiä, joita voidaan harkita ensi vuoden talousarvion käsittelyssä. – On kaksi tapaa vähentää passiivisten määrää. klo 9.00-15.00 S-market Palveluntarjoajat: LähiTapiola Pirkanmaa, Tamrex Oy Metsäkeskus haluaa Pirkanmaalle kuntavetoisen yhteismetsän • Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. Jämijärveläisiltä löytyy intoa ehdottaa kunnalle erilaisia kehittämiskohteita. Omassa alustuksessaan Pajula toi esiin, että Suomessa on satoja tuhansia metsänomistajia, heidän joukossaan kymmeniä tuhansia passiivisia metsänomistajia. – Mitä enemmän mittareita voidaan tilata yhdessä, näkyy se myös edullisempina hintoina, hän huomauttaa. Kymmenessä vuodessa yhteismetsien määrä on kaksinkertaistunut. Suurinta kasvu on ollut Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa, joissa yhteismetsiä on perinteisesti ollut paljon. Hän nostaa esimerkiksi yhteistyöstä etäluettavien vesimittarien yhteishankinnat. Jos omistaa vaikka 20 hehtaaria metsää Hämeenkyrössä, mutta asuu itse Espoossa, siinä pääsisi helpolla: metsä olisi hyvässä hoidossa ja tuotot sekä sukupolvenvaihdokset hoituisivat, kertoi elinkeinopäällikkö Ari Lähteenmäki Suomen Metsäkeskuksesta. Pitkään vesihuoltotoiminnassa mukana ollut Arvonen kannustaa osuuskuntia entistä tiiviimpään yhteistyöhön. Luhalahdessa järjestetyssä koulutuksessa käytiin läpi sosiaalija terveysministeriön asetuksen edellyttämiä asioita, kuten alan lainsäädäntöä ja vedenhankintaa ja sen käsittelyä, näytteenottoa ja talousveden laadun valvontaa. Miten aktivoida passiiviset. Vesityökortti pitää uusia viiden vuoden välein. Alkuun yksi, esimerkillinen kuntavetoinen yhteismetsä. Asiat eivät siis enää hoidu vesiosuuskunnissa ihan itsestään, niin kuin ennen On tärkeää, että osuuskunnissa ymmärretään hallinnosta, taloushallinosta ja koko ajan kehittyvästä alan tekniikasta. Ensimmäinen on kaupanteko, jossa metsä myydään aktiiviselle toimijalle. Muutoinkin on tällaiset kurssit ovat hyviä päivittää alan tietoja, Arvonen sanoo. Kurssin päätteeksi osallistujat suorittivat testin, jonka läpäiseminen oikeutti vesityökorttiin. – Luhalahden koulutuksessa oli mukana useita kortin uusijoita, joten alan tuntemusta oli jo entuudestaan paljon. – Se on luotettava taho, jonka ansiosta metsänomistajat voivat luottaa, ettei metsä mene mihinkään puliveivaukseen. Voisiko se kunta olla Hämeenkyrö. Toiminnaltaan yhteismetsä olisi aika lähellä osakeyhtiötä. Alustukset vaihtelivat hiilensidonnasta metsänomistukseen. Vesiosuuskuntien toimijat saivat koulutusta veden laadusta Kouluttaja korosti, että myös hallinnon, talouden ja tekniikan osaaminen on pidettävä ajantasalla. – Laki edellyttää vesityökortin kaikilta niiltä vesihuollossa toimivilta, jotka toimillaan vaikuttavat vesilaitosten toimittaman talousveden laatuun, kertoo Luhalahdessa kouluttajana toiminut Suomen Ympäristöopisto Syklin kouluttaja Vesa Arvonen. – Pitäähän sitä osallistua, kun järjestetään. Sitä varten tarvitaan metsänomistajia, jotka ovat halukkaita lähtemään mukaan. Kuntalaiset pääsevät vielä äänestämään, mikä tai mitkä ehdotuksista saavat eniten kannatusta tänä vuonna toteutettaviksi. Hän painottaa, että vahva ja monipuolinen osaaminen luovat vesilaitoksille toimintavarmuutta myös kriisitilanteissa. Yhteismetsän pitäisi olla riittävän suuri, mieluummin satoja kuin kymmeniä hehtaareja, Pajunen haastoi. Arvosen mielestä liittyminen kunnallisen vesilaitokseen on pitkässä juoksussa paras vaihtoehto turvata osuuskuntien vesijohtoverkoston ylläpito. Kunnanhallitus siirsi asian käsittelyä seuraavaan kokoukseen. Vaikka Pirkanmaalla onkin perinteisesti ollut vähän yhteismetsiä, myös täällä niiden määrä on kasvanut. Kunnassa on varattu tälle vuodelle 10 000 euroa osallistavaan budjetointiin, ja sen tiimoilta ehdotuksia viime viikolla päättyneessä määräajassa saatiin kaikkiaan 23. Ehdotuksia saivat tehdä kuntalaiset, Jämijärvelle rekisteröidyt yhteisöt ja muut kunnan jäsenet. Kolmisenkymmentä paikallisten vesiosuuskuntien hallitusten jäsentä ja vastuuhenkilöä saivat vesityökorttikoulutuksen. Yleisövessa, laavu, frisbeegolf-kenttä, kesäkioski, hidastetöyssy.... Siksi tarjoamme maksuttoman käsisammutintarkastuksen LähiTapiola Pirkanmaan omistaja-asiakkaille. Metsärakenteen johtava asiantuntija Antti Pajula Suomen Metsäkeskuksesta haastoi Hämeenkyrön kuntaa vetämään yhteismetsäpilottia Pirkanmaalle. Metsärakenteen johtava asiantuntija Antti Pajula Metäskeskuksesta painotti, että kunnan rooli olisi lähinnä psykologinen. Väki ikääntyy ja on entistä vaikeampaa löytää vastuullisia toimijoita. Tällä vuodelle saattoi esittää hankkeita, joiden kustannus kunnalle olisi enintään 5 000 euroa. Pirkanmaalla halutaan kasvattaa yhteismetsien osuutta. Erityisen tärkeää se on niissä vesiosuuskunnissa, joilla on oma vedenottamo. Yhteisiä osuuskuntia. Osa ehdotuksista, kuten laituri, puolestaan on jo valmisteltavana, jolloin niistä ei enää tarvitse äänestää. Pohjoisempana niitä on paljon, laajojakin alueita, Pirkanmaalla vähemmän. • Liisa Raipala JÄMIJÄRVI. Ikaalisten vesiosuuskuntien hallitusten jäseniä ja vastuuhenkilöitä oli vesityökorttikoulutuksessa viime lauantaina Luhalahdessa. Tervetuloa sammutintarkastukseen! Hämeenkyrö to 21.4. He ovat saattaneet periä metsän, eivätkä tiedä, mitä sillä tekisivät. Katsotaan, millaista asiaa sieltä tulee, totesi hämeenkyröläinen metsäpalveluyrittäjä Tuomo Tuomisto Suomen Metsäkeskuksen iltapäivätilaisuuden alla. Jotta kehityksessä pysytään mukana, osuuskuntien kannattaa tiivistää yhteistyötä, Arvonen sanoo. Ehdotuksiin kuului esimerkiksi yleisövessa, laavu, liikuntaja askartelukerho, frisbeegolf-kenttä, laituri urheilukentän rantaan, vesitemppuradan vuokraus, pump-track-rata, vuorohoito 1.–2-luokkalaisille, kesäkioski keskustaan, kesälehti, valomainos, hidastetöyssy sekä tien kunnostus. Arvonen näkee yhtenä mahdollisena vaihtoehtona toisen asteen vesiosuuskunnan. Esimerkiksi koulun luo ehdotettu pump-trackrata ylittää todennäköisesti 5 000 euron rajan, ja se pitäisi ensin käsitellä hyvinvointilautakunnassa. Ja tulihan sitä asiaa. • Terhi Palonen IKAALINEN. Vesa Arvonen Jämijärveläiset ehdottivat 23 kehittämiskohdetta Osasta ehdotuksia päästään äänestämään. – Etelä-Pohjanmaalla kuntavetoisia yhteismetsiä on edistetty hankkeella ja se on näkynyt määrän kasvuna. Toinen on liittyminen yhteismetsään tai sellaisen perustaminen vaikkapa sukulaisten kesken. – Maaseudulla väki ikääntyy ja on entistä vaikeampaa löytää vesiosuuskuntiinkin vastuullisia toimijoita. – Jos esimerkiksi Ikaalisissa vesiosuuskunnat siirtyisivät jossain vaiheessa Ikaalisten Vesi Oy:n hallintaan tai hankkisivat siltä palveluita, olisi hyvä, että tekniikka olisi yhdenmukaista. Kunnanjohtaja Markus Ojakosken mukaan pitää kuitenkin ensin käydä läpi, mitkä ehdotuksista soveltuvat äänestettäviksi. Arvonen toimii myös Suomen vesihuolto-osuuskunnat ry:n puheenjohtajana. – Tiedän kuitenkin, että nykyisessä kuntien taloustilanteessa tällaiset hankkeet ovat vaikeita viedä eteenpäin. Lisäksi on kuolinpesiä, jotka eivät näy tilastoissa. 10 KESKIVIIKKO 13.4.2022 UUTISET Omistaja-asiakkaiden sammutintarkastuspäivät tulevat jälleen! Tehtävämme on turvata elämää ja haluamme pitää huolta turvallisuudestasi
Opetus, eri alat ja rentoutuminen – ne kaikki yhdistyvät, italialainen espanjan kielen lehtori Simona Cosmano kehuu. Ukranaisyhteisöllä on oma sivusto netissä, missä kerrotaan tarkasti minkälaisia avustustarvikkeita tarvitaan. – On tämä ollut mukavaa, tuo päiviin vaihtelua ja parantaa englannin kielen taitoja, nuoret kertovat. Kaiken tämän teen suurella sydämellä ja myötätunnolla ukrainalaisia kohtaan, Tapiainen sanoo. Osa on ollut käytettyjä, mutta osan olen ostanut. Itävaltalainen ranskan ja italian lehtori Katharina Bilgen iloitsi siitä, että tiukkojen koronarajoitusten jälkeen opiskelijat pääsivät jälleen matkustamaan. – Jo silloin huomasin, että hoitohuoneissa oli paljon hyvää tavaraa. Ensimmäistä kertaa Suomessa vierailleet liettualaiset Austeija Gas?i?nait. Ne ukrainalaiset tulevat hakemaan Ikaalisista, Tapiainen kertoo. Nyt kuitenkin saimme lunta, Ikaalisten lukion rehtori Helena Korkeakoski iloitsee. Kylpylän omistajat päättivät nopeasti, että kaikki käyttökelpoinen hoitotavara lahjoitetaan Ukrainaan, Tapiainen kertoo. Hoito-osastojen tarvikkeet jäivät kuitenkin vanhan kylpylän tiloihin. He ehtivät jo pettyä, kun vierailu siirtyi huhtikuulle. Jos ehdit ihmetellä huhtikuun alkupuolen talvista säätä, syy on selvinnyt: Ikaalisten lukion henkilökunta tilasi lumisateen Saskyn ulkomaalaisia Erasmus+ -vieraita varten. Esko Tapiainen koordinoi Ikaalinen Spa:n lahjoittamien hoitotarvikkeiden lähettämistä Ukrainaan. Tapiainen kiittelee Suomessa asuvien ukrainalaisten toimintaa avustusten koordinoinnissa. – Piritta tarkasti tavarat ja totesi niiden olevan täysin toimintakuntoisia. Toukokuussa Ikaalisten lukiolta lähdetään ulkomaille. Pari heistä istui lentokoneessa ensimmäistä kertaa, Bilgen kertoo. En voi uskoa, että on huhtikuu, seison lumimyrskyssä bikinit päällä ja olen juuri käynyt uimassa hyisessä vedessä, itävaltalainen opiskelija Ylvi Islitzer iloitsi avantouinnin jälkeen. – Tämä tuntuu epätodelliselta. Se oli jo toinen kerta, sillä alun perin vierailua oli suunniteltu marraskuulle 2020. – Tämä on ensimmäinen käyntini Suomessa, mutta tulen takuulla takaisin. Matkaan on lähtenyt muun muassa sydämen rytmiä mittavaa ekg-laite, liman poistoon tarkoitettu imulaite, poskionteloiden tutkimuksiin käytettävä sinusskanneri, näön tutkimuslaitteita ja elvytyspalkeet, joihin kuuluu erikokoisia maskeja. Kylpylässä pitkään järjestetty sotaveteraanien ja -invalidien kuntoutus päättyi muutama vuosi sitten. ja Viet. Ikaalisista on lähtenyt mielenkiintoisia avustuspaketteja sodan runtelemaan Ukrainaan. Siellä on hienoa teknologiaa ja kiinnostavaa eri alojen yhdistymistä. Rohkeimmat pulahtivat avantoon. Ohjelmaan kuului myös muun muassa esitelmien tekoa kestävästä energiantuotannosta. – Erityisen merkittäväksi lahjoituksen tekee se, että aikoinaan suomalaisille sotaveteraaneille ja -invalideille hankitut hoitotarvikkeet menevät nyt ukrainalaisten kanssasiskojen ja -veljien hyväksi, kertoo avustustarvikkeita koonnut ja niiden lähettämistä koordinoiva Esko Tapiainen. Tapiaisen vaimo Epp huolehti peitteiden pesusta ja isäntä osti 50 metriä pyykkinarua niiden kuivaamista varten. Apuna tavaroiden inventoinnissa oli Tapiaisen tytär Piritta Heikkinen, joka on ammatiltaan terveydenhoitaja. Jos heitä on uskominen, olemme kilttejä, rauhallisia, mukavia, hiljaisia, suvaitsevaisia, hauskoja, hyväluonteisia, sydämellisiä, kärsivällisiä ja rentoja. Ukrainaan kylpylästä on lähtenyt myös kymmeniä huopia ja peitteitä. Tapiainen ja kylpylän yksi omistajista Matti Hiekka kävivät tiloissa jo ennen Ukrainan sotaa. Kaikkea sitä Erasmus+ -vaihdon ansiosta oppii. Strikait. Kerrottakoon vielä itsetunnon kohotukseksi meille paikallisille, miten vierailijat kuvailivat suomalaisia ihmisiä. – Ukrainalaiset ovat sopineet postin kanssa, että tavarat voi lähettää postin kautta maksutta heidän järjestölleen. Ikaalinen Spa:n omistajat lahjoittivat kaikki vanhan kylpylän käyttökuntoiset hoitotarvikkeet. – Lähdössä on vielä esimerkiksi pyörätuoleja, autoklaavi ja kyynärsauvoja. Opiskelijoille on paikkoja, joissa he voivat pitää taukoja. Nyt huhtikuussa vierailu viimein toteutui. kertoivat pitävänsä erityisesti kauniista luonnosta ja liettualaisin silmin erikoisesta arkkitehtuurista. Saksalaisten, itävaltalaisten, liettualaisten ja italialaisten opiskelijoiden ja heidän opettajiensa piti saapua vierailulle jo tammikuussa, mutta koronapandemia esti vierailun toteutumisen. Ukrainalaiset hoitavat itse avustusten kuljetuksen Suomesta kotimaahansa, Tapiainen kertoo. Saskyn kampus näyttäytyi vierailijoille modernina ja inspiroivana. – On kaunista nähdä opiskelijat täällä viettämässä aikaa toistensa kanssa. Kahdeksan laatikollista lähtenyt Tapiainen on jo lähtenyt kahdeksan isoa laatikollista ensiapuja hoitotarvikkeita, ja lisää on lähtemässä. Vierailun muina päivinä opiskelijat ja opettajat pääsivät muun muassa tutustumaan Saskyn Idea-kampukseen, Lempäälän Energian toimintaan ja Ikaalinen Spahan, jossa vierailijat majoittuivat. Kun Ukrainan sota alkoi, muistin tavarat ja otin yhteyttä Mattiin. Tapiainen on myös itse henkilökohtaisesti avustanut Ukrainaa. ”Kaunista nähdä” Viime viikon keskiviikkona vieraat pääsivät kokemaan suomalaista saunakulttuuria Villa Vihdassa. – Varsinkin italialaiset olivat innoissaan, että he pääsevät kokemaan suomalaista talvea. 11 UUTISET KESKIVIIKKO 13.4.2022 Kolmas kerta toden sanoi Koronapandemia hidasti, muttei estänyt Erasmus+-vierailua. Kulttuurivaihdosta iloitsivat myös Ikaalisten lukion opiskelijat Noora Vähä-Peltomäki, Veeti Vainionpää, Roope Mäenpää, Niilo Kariaho, Aaro Laatu ja Saara Heikkilä. – Koulu on aivan huippuluokkaa. – Olen lähettänyt sotilaille varusteita, kuten saappaita, housuja, kintaita ja puukkoja. Uutisia Ikaalisista ja Jämijärveltä jo vuodesta 1913 100 vuotta sitten perjantai 14.4.1922 Uutisia Hämeenkyröstä ja Viljakkalasta jo vuodesta 1922 90 vuotta sitten perjantai 13.4.1932. Suomalaisille veteraaneille hankitut hoitotarvikkeet menevät nyt ukrainalaisille veteraaneille • Terhi Palonen IKAALINEN. Toukokuussa lukiolta päästään tekemään Erasmus+ -reissuja, ensin äitienpäivänä Saksaan ja myöhemmin toukokuussa Liettuaan. • Anne Salminen IKAALINEN. Lisäksi avustuslaatikoihin pakattiin muun muassa sidostarvikkeita, kaulatukia, kolmioliinoja ja monia erilaisia tutkimuksissa käytettäviä apuvälineitä
03 457 330, www.iktiki.com, kirjanpito@iktiki.com, isannointi@iktiki.com Asiantuntevaa ja monipuolista palvelua: 4 Tilitoimistopalvelut 4 Isännöintipalvelut 4 Kiinteistöjen huollot ja siivoukset PALVELUT Parturi HANNU LEPISTÖ Valtakatu 40, Kyröskoski puh. 10–17 la 10–13 SYRJÄNEN 03 448 8100 Teollisuustie 20 Parkano määräaikaishuollot varaosat ATF-öljynvaihdot automaattivaihteistoille 4-pyöräsuuntaukset pakokaasumittaukset ilmastointihuollot vikakoodit katsastuspalvelu sijaisautopalvelu hinauspalvelu ma-pe 8-17 la 9-13 • PIHAPUIDEN KAADOT • RISUJEN POISVIENTI • KANTOJYRSINTÄ • POLTTOPUUN MYYNTI Tmi Tuomo Palomäki • 040 742 7024 OLEMME MUUTTANEET. Uusi osoitteemme on TAPIOLANKATU 7 IKAALINEN Ajanvaraus ja lahjakortit www.kauneuscacao.fi tai soita 040 7628073 Terkuin Paula Ollila Perus jalkahoito Täydellinen jalkahoito Diabeetikon jalkahoito ja Varpaankynsien hoito PARHAAT BETONIT Laurilan Betoni Kyröskoski • www.laurilanbetoni.fi P. 03 458 6520 Avoinna: ark. 040 748 5422 www.irjainkinenoy.fi Vanha Tampereentie 18–20, 39500 IKAALINEN, p. 24 % Kysy lisää: ilmoitukset@oivaseutu.fi • 03 3143 3173 12 KESKIVIIKKO 13.4.2022 OIVAT OSAAJAT PIHA JA PUUTARHA PALVELUT METSÄ KOTI JA RAKENTAMINEN HYVINVOINTI AUTOLIIKKEET JA HUOLLOT • ENERGIAPUUTA • METSÄTÄHDETTÄ • KOKOPUUTA tai RANKAPUUTA OST ETA AN + + + + + + Valtakatu 30, Kyröskoski p. 0500 239 495 • Tulisijojen ja savukanavien lakisääteiset nuohoukset ja tarkistukset alk. 03 371 6106 • 03 371 6536 laurilanbetoni@laurilanbetoni.fi PYYDÄ ILMAINEN TARJOUS • KATTOREMONTIT • SADEVESIKOURUT • KATTOTURVATUOTTEET • PELTITYÖT PAIKALLISTA PALVELUA! www.rakennuspalvelusoukko.fi • 045 605 6275 Rahkolankuja 18 A 1, Ikaalinen p.010 322 9656 • tempodent.fi Käyräkuja 30, Vuorentausta, Ylöjärvi • www.pispalasi.fi Laaja valikoima lasialan tuotteita ja palveluita vuodesta 1987! P. 03 213 3303 Päivystys 24 h Pispalasi Oy RENKAAT, VANTEET, RASKAAN, KALUSTON PALVELUT MA-PE 8-17 LA 9-13 03 448 2149 Teollisuustie 20 39700 Parkano Paikallista osaamista Ikaalisissa vuodesta 2008 T:mi Sami Ristamäki p. Pienin ilmoituskoko 2x25 pmm, hinta 33 €/ilmoitus + alv. OSAAJAT OSAAJAT Oivat Oivat Ammattilaiset palveluksessasi Neljän tai useamman ilmoituksen sarja, julkaisu peräkkäisinä viikkoina. Ajanvaraus p. 50 € • Hormikuvaukset ja tarkistukset • Muurattujen tulipesien korjaukset 044 307 8798 nuohouspalveluronka@gmail.com www.nuohouspalveluronka.com PIRKANMAAN OIKEUSAPUTOIMISTO Oikeusavustajan vastaanotto Ikaalisissa ja Parkanossa. 03 3716 235. 03 371 3122 Ma–pe 9–17, la 9–13 myös sopimuksen mukaan SILMÄTAUTIEN ERIKOISLÄÄKÄRIT • Jukka Kuittinen • Petteri Paassilta Ikaalinen, Vanha Tampereentie 10 p. 029 56 60760 Notariaatti & LKV Toimisto Irja Inkinen Oy w avioehdot w testamentit w perintösuunnittelu w perunkirjoitukset w perinnönjaot w ositukset w edunvalvontavaltuutukset w kauppaja lahjakirjat w kaupanvahvistukset kaupanvahvistaja Kauppakatu 14, Ikaalinen ajanvaraus p. (03) 371 3122 ma 9-18, ti-pe 9-17, la 9-13 VASTAANOTTAVAT SILMÄLÄÄKÄRIT Jussi Rantanen | Henrik Rintala Jussi Rantanen I Jarkko Lappalainen Valtakatu 30, Kyröskoski p
Jatkossa työlajeihin kuuluu siis myös haketusta. Kuljetusja haketustoimintonsa myynyt Energiapalvelu Ohrankämmen jatkaa puukauppaa ja kaukolämmön tuotantoa. Wattiwayn päätoimialaa on tieliikenteen tavarakuljetus, minkä lisäksi yritys harjoittaa koneurakointia ja jäteasemaoperointia. Voimisteluseura Kyrön Kiepin teamgym-joukkueilla oli menestyksekäs kisareissu Jyväskylään. • julkisista ja yksityisistä kotiin saatavista palveluista • asumisesta • palveluliikenteestä • kotitalousvähennyksestä ja muista raha-asioista • liikuntapalveluista • harrastemahdollisuuksista SOITA NIIN ETSITÄÄN YHDESSÄ SINULLE RATKAISUJA. – Joukkueen motto nilkat, polvet, ryhti fix, me ollaan Mysterix oli ohjenuorana. Joukkue ei ollut tyytyväinen edelliseen kisaansa, joten revanssihenkeä riitti. Samu Kivimäki. Motto puri ja viimeistellyt liikkeet toivat pronssimitalit, Rissanen iloitsee. – Vapaaohjelmassa tytöt saavat itse muodostaa koreografiansa, meidän valmentajan tehtävä on siirtyä sivummalle. Maaliskuun lopussa tehdyn kaupan myötä Wattiway kasvaa noin neljänneksellä. 30 vuoden kokemuksella. Aromahieronnat Kasvipohjaiset kasvohoidot Imukuppihieronta Frantsilan tuotteiden myynti Kyrön Kiepille kultaa ja pronssia Jyväskylästä Edustusjoukkue Sapphires siirtyy kesällä vaativampaan luokkaan. luokassa. 040 594 0814 | pia.laakso@siivousliikelaakso.fi www.siivousliikelaakso.fi • siivouspalvelut • avustamisja asiointipalvelut Yrityksille ja yksityisille Ikaalinen ja lähiseutu Muista kotitalousvähennys! SIIVOUSPALVELU TAINA PUSA OY Siivouspalvelu Taina Pusa Oy 0400 636 136 • siivouspalvelu.pusa@kolumbus.fi Kevätsii voukse n Kevätsii voukse n aika! aika! Kaiken kattavat Kaiken kattavat siivouspalvelut siivouspalvelut • siivousta • kotiapua • asiointipalvelua Myös pienimuotoiset pihatyöt. Puhelinneuvonnasta saat tietoa esim. Kyrön Kiepin edustusjoukkue Sapphires pääsi nousemaan korkeimmalle korokkeelle, kakkosjoukkue Mysterix ponnisti pronssille. Jyväskylässä edessä oli jäähyväiskisa 1. luokkaan. Kyrön Kiepin kakkosjoukkue Mysterix jatkaa kisaamista 1. Sapphires puolestaan tekee ensiesiintymisensä 2. 13 UUTISET KESKIVIIKKO 13.4.2022 apuenkeli@apuenkeli.fi 050 569 1969 / @apuenkeli www.apuenkeli.fi Auttaja arjen askareissa IIK KÄ ÄN NEEU UV VO O 004400 773333 33994499 Puhelimeen vastataan arkisin klo 8.30 –16 Ikäneuvo on Pirkanmaan kuntien yhteinen ikäihmisten neuvontapuhelin, josta saat apua arjen isoihin ja pieniin pulmiin. Valmentaja Ulrika Rissanen kertoo, että 2. Jämijärveläinen Wattiway laajentaa haketukseen • Sakari Ilomäki JÄMIJÄRVI. Kaupan myötä Wattiwayn työntekijämäärä kasvaa 25:een ja liikevaihto noin neljään miljoonaan euroon. Edustusjoukkue Sapphiresilla oli näytön paikka, sillä edellinen kisa oli päättynyt hopeatilaan. luokassa voimistelun suurtapahtuma Gymnaestradassa kesäkuussa. Sapphires saikin haluamansa, eli voiton vieläpä kirkkaasti ja sitä mukaa komeimman mahdollisen tavan jättää 1. Mysterixin kokoonpano on muuttunut ja Jyväskylästä saatu pronssi on Mysterixin ensimmäinen mitali uudella kokoonpanolla. Haketus on uusi, mutta ei vieras työlaji. Vuoden yrittäjänä viime syksynä Jämijärvellä palkittu Wattiway Oy otti kasvuloikan ja osti karvialaisen Energiapalvelu Ohrankämmen Oy:n kuljetusja haketustoiminnan. luokka tuo tullessaan vaativampia liikesarjoja, joissa lähdetään esimerkiksi suorista volteista. – Haketus on yritykselle uusi mutta ei vieras työlaji, sitä on seurattu hyvin läheltä koko Wattiwayn toiminnan ajan, kertoo yrittäjä Samu Kivimäki. • Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. Se on hirveän kiva, että tytöt saavat jatkossa itse suunnitella ohjelmiaan. HOIVAJA KOTIPALVELU OUTI lähihoitaja • aromahoitaja • fytoterapeutti Outi Mikkola • 050 594 8877 • www.hoivaouti.fi Hoivapalvelut Kotipalvelut Asiointiapu Saattamisapu Kotipalvelun tukipalvelut alv 0% (Ikaalinen, Hämeenkyrö, Parkano) Luotettavaa ja ihmisläheistä apua, tukea ja turvaa ikäihmisten ja toipilaiden kotiin yli 20 vuoden kokemuksella. Ikäihmisten neuvontapuhelin. Wattiway kuljettaa sahateollisuuden sivutuotteita, metsähaketta ja kierrätyspolttoaineita. Ajatus liiketoimintakaupasta alkoi itää, kun yritykset aloittivat yhteistyön viime syksynä. luokka. luokalle ennen siirtoa kovatasoisempaan 2. Nyt liiketoiminnoista kaupat tehneiden yritysten yhteistyö jatkuu tulevaisuudessakin. Apu arjen pulmiin soita siis 040 733 3949 Uusi nimi – tuttu, hyvä palvelu T änää n on hyv ä s i i v o us p äivä ! P
040 570 5655 Asusteet Kyröskoski, Koskitie 6, p. 045 630 2600 • www.mlhuolto.fi SATAKUNNAN AUTOKORJAUS Tippavaarantie 9, KYRÖSKOSKI P. 03 371 3031 Parturiliike HANNU LEPISTÖ Kyröskoski, p. Arvomme palkintoja. 040 733 3433 Kirjapainot Hämeenkyrön Kirjapaino Eteläntie 2, KYRÖSKOSKI p. Marko Kosonen ajanvaraus p. 040 179 0001 av. 0500 335 526 kari.jeskanen@ostametsaa.fi Kiinteistöpalvelut www.kiinteistohuoltoruuska.fi p. 0400 929 614 PÄIVI SALMESVUORI p. 0400 732 773 Katsastusasemat Paikallinen suomalainen 03 448 0600 • ma-pe 8.30–16.30 Kauneushoitolat SKY-kosmetologi Pirjo Sirén p. 03 371 6080 tai 0500 239 557 Korut ja kellot Kultaja hopeakorut, kihlat kastelahjat, kellot, paristojenvaihdot HÄMEEN KULTA JA HOPEA Hämeenkyrön liikekeskus, katutaso Puh. Esim. ti klo 11–15, ke 13–15, pe 11–15 KOULUTETTU HIEROJA Petri Koski p. 0400 831 699 TAKSI 040 501 4900 1 + 6 ja pyörätuoli Terveydenhoito Hieroja Iris Koski P. Tule keskustelemaan yritysideastasi. 040 367 7744 TERKAN-KIITO Tavarakuljetukset p. Leipomot Ristamäentie 24, Hämeenkyrö p. 010 219 7220 Jätehuolto Kuljetusliike U. 1, Kyröskoski p. 03 371 6004 KYRÖSKOSKEN HUOLTOKESKUS OY Autojen monimerkkihuolto Av. 03 371 2245, to sulj., Viljakkala Parturi-Kampaamo KOSKI Valtakatu 49, Kyröskoski p. RISTIKKO 15 Palauta ristikko 3.5.2022 mennessä osoitteeseen: Seutulehti UutisOiva Keskisenkatu 1–3 A, 39500 IKAALINEN Yhteystiedot mukaan. 03 3143 3173 ilmoitukset@oivaseutu.fi Ilmoituksen rivihinta 25 € kolmen kuukauden jaksolta. 040 739 9407 • sähköasennukset • sähkötarvikkeet • antenniasennukset • kodinkoneet Soutajantie 8, Ikaalinen p. 040 548 0830 anssi.honkilahti@asuntori.fi Julkinen kaupanvahvistaja KARI JESKANEN LKV, KiAT • p. R I S T I S A N AT E H T Ä V Ä V O I T T A J AT Ristikon 11 vastanneiden kesken arvotut palkinnot voittivat Juha Jokiniemi Ikaalinen, Toini Mikkonen Hämeenkyrö ja Seija Lemmetyinen Hattula. 0400 732 857 www.edustushakli.fi ilkka.hakli@edustushakli.fi Palinperäntie 35, Ikaalinen p. 0400 636 136 Hämeenkyrö Sähköasennukset KM Sähköasennus Oy p. Soita Kari Jeskanen p. 0500 335 526 tai kari.jeskanen@ostametsaa.fi katso sivujamme ostametsaa.fi, etuovi.com tai facebook.com Jeskaset LKV Oy Painopalvelut www.m-print.fi • p. NIMI: OSOITE: PUHELIN: R11 Asuntomyynti 040 500 9083 timo@lepomakilkv.fi p. Av. ma–pe 6.30–17, la 8–14 LVI-asennukset LVI-palvelut, lämpöpumput ja vahinkosaneeraukset Harri 050 472 9646 Pasi 050 472 9648 Putkityö KUUKKULA Oy P. 040 504 2515, 040 557 2915 www.turvalayhtiot.fi Siivousliikkeet, tarvikkeet ja aineet ApuEnkeli-kotipalvelut Arjen apua! P. Hintoihin lisätään alv. 03 371 6911 Kiinteistöpalvelut p. 050 912 1339 Julkiset kaupanvahvistajat Julkinen kaupanvahvistaja ANSSI HONKILAHTI LKV • p. 040 756 2840, Sasi Rakentaminen Edustusliike ILKKA HÄKLI OY * Rakennustarvikkeet edullisesti p. 050 569 1969 www.apuenkeli.fi / @apuenkeli KRISTIINA p. 050 310 7777 Autotarvikkeet Autotarvikkeet edullisesti Hämeenkyrön TARVIKEPISTE Oy Jaakont. 050 558 0337 Palvelut Hämeenkyrön kunta Elinkeinopalvelut Haudotko yritysideaa. 040 769 8420 www.maanrakennusjokinen.fi Meiltä myös • nostopalvelut • ruoppaukset SORAT ja MURSKEET M. 03 458 6700 HÄMEENKYRÖN SÄHKÖPALVELU OY • Kaikki sähköasennustyöt, suunnittelu ja tarvikemyynti Sivutie 2, Hämeenkyrö p. 03 371 4864, 040 831 9328 Taksit HÄMEENKYRÖN TAKSIASEMAT p. 0400 426 124 • www.asuntori.fi Valoja videokuvaajat p. 044 594 6070 p. 050 522 4976 044 273 0817, Valtakatu 55, Kkoski www.parturikampaamojatta.fi Parturit ja kampaamot Parturi-kampaamo ERJA Kyrönsarventie 4, Hämeenkyrö p. 03 371 6235 TUULA NIEMINEN Kyröskoski p. kolmen rivin ilmoitus 75 €. Suuriniemi Kuljetus p. 0400 290 957 HAIR & BEAUTY HEIDI puh. 040 1429 119 Hämeenkyrön liikekeskus, katutaso Hiusmuotoilija Ansku Jokireitti 4, Kyröskoski p. 045 341 2733 www.tmh-tilit.com Hämeenkyrön liikekeskus Hämeenkyrön Tilija Kiinteistöpalvelu Oy Tilitoimistopalvelut • Sivutie 2 p. 03 371 2373 •• Henkilö-/pakettiautojen huolto •• Varaosamyynti • • Ilmastointilaitehuolto AUTOHUOLTO KETOLA & VESA OY Jaakontie 10, 39200 KYRÖSKOSKI p. 040 754 1090 Kyröskoski Kauneusja jalkahoitola SKY-kosmetologi Anne Vainikka Valtakatu 57 LH 1, Kyröskoski p. PUSA Oy p. 03 371 6152 Autojen huolto ja korjaus Autoja konekorjaamo KARTTUNEN Viljakkala, p. 050 438 9712 • Av. 050 411 7091 Kauneushoitola Kimallus Karoliina Härkki Avoinna ajanvarausten mukaisesti Härkikuja 2, Hämeenkyrö p. 040 676 4000 Ma–to 8–21, pe 8–su 21 Laiskajaakon Taksi 050 571 7573 • 1-8 henkilöä • pyörätuolikuljetukset taksi@laiskajaakko.net TAKSI Hämeenkyrö Myös ennakkoon. 24 % Yrittäjä, Yrittäjä, lähde mukaan! lähde mukaan! UutisOiva Palveleva YritysOiva. 050 307 3265, Hämeenkyrö Hieroja Janita Ketola P. 050 310 0331 Parturit ja kampaamot PARTURI Pirjo Kauranen Hämeenkyrön Liikekeskus Härkikuja 2, p. ark. ti–la Parturi-kampaamo JOHANNA p. 03 371 6148 ML Huolto , Hämeenkyrö p. Salomäki Oy * Lokakaivojen tyhjennykset * Viemäreiden avaukset, kuvaukset p. 040 1429 119. 050 531 0022, Kyröskoski Kyron sairauskassa p. 045 112 2557 Matkailuautot 0400 156 669, Hämeenkyrö www.pasinmatkailuauto.fi Metsätilojen myynti Metsätiloilla on hurja kysyntä. 040 708 1113 Ikaalinen Rakentaminen TURVALA YHTIÖT OY Rakennusja remonttityöt, maanrakennustyöt p. 03 371 5402, myös väritulosteet Kodinkonehuollot Kotitalouskonehuolto KIRMO Oy Valtakatu 8, 39200 Kyröskoski p. 040 594 0814, Ikaalinen pia.laakso@siivousliikelaakso.fi www.siivousliikelaakso.fi Siivouspalvelu T. 040 514 8031 Tilitoimistot TILITOIMISTO AHVENAINEN Sepänkatu 3, Kyröskoski p. 8–18, la suljettu Kahvio p. 050 330 0622 www.ikaalistenvalokuvaamo.fi Käytä paikallista! • Osta paikallista! • Suosi paikallista! Mediamyynti p. 03 371 6641
Takuutyönä-vuodesta 1989! Markku Laakso 0400 184 174 TUORETTA KOIVUKLAPIA 36 € / irtomotti P. Johtokunta V iljakkalan seurojentalolla os . LIPUT 10 € tu ki ja n a : Vi lj a kk a la n in ku la n ka la st u so sa ka sk u n ta Tanssit LANKA LAUAN TAINA 16.4. 16 HEHTAARIA PELTOA tarjotaan vuokralle Osaralta. Tervetuloa! Hallitus Varausnumero: 709394 Ilmwoituksen vaihe: EI_AINEISTOA Myyjä: Marjaana Mikkola Julkaisu: OIVA 2022015 Julkaisupäivä: 13.04.2022 Tuote: Tekstin jälkeen Palstoja lkm: 1 Korkeus mm: 120 Osasto: myydään Värillisyys: VÄRILLINEN Sis.lisätiedot: Sopivaan kokoo. Osallistujan on pystyttävä osoittamaan mitä kiinteistörekisteriyksikköä tai yksiköitä hän edustaa, ja että hänellä on laillinen oikeus edustaa näitä yksikköjä. Hallitus KOKOUSKUTSU Kyrösjärven kalatalousalueen 2022 yleiskokous Kokoukseen ovat tervetulleita kalatalousalueen jäsenet, joita ovat alueen kalastusoikeuden haltijat sekä valtakunnalliset kalastusalan järjestöt. Saumaton 125 mm:n kantikas ja 125 ja 150 mm:n puolipyöreä sadevesikouru. ja 16.4. Osallistumisja arviointisuunnitelma asetetaan nähtäville 13.4.2022. Hämeenkyrön Vasemmistoliiton kunnallisjärjestön VUOSIKOKOUS ke 27.4.2022 klo 18 Kyröskoskella, Tupalassa. Ed. 116 117. klo 18-20 Monitoimikeskus Sillan ruokala Hämeenkyrö. 0400 981 412. klo 19 Valtakatu 63, Kyröskoski. Puh. Asemakaavamuutoksien luonnokset pidetään nähtävillä 13.4-13.5.2022 välisenä aikana teknisten palvelujen toimitilassa, Kolmen airon katu 3 sekä kotisivuillamme www.ikaalinen.fi. Puh. Mansoniemen Menon hiihtokauden päättäjäiset Mansoniemen entisellä koululla la 16.4. paria KENKIÄ Läykinkatu 1, Ikaalinen, p. Röyhiön Kyläseura ry:n LASTEN KEVÄTKIRMAUS su 24.4. Eläkeläispariskunta haluaa vuokrata saunallisen kerrostaloasunnon Ikaalisista keskustan alueelta. 040 742 7024 Tuomo Palomäki Ostetaan kaikki ROMUT kattiloista linja-autoihin. Arto Ojakoski kaupunginvaltuuston puheenjohtaja IKAALISTEN TERVEYSKESKUS TIEDOTTAA Pääsiäisen ajan päivystys 15.–24.4.2022 Hämeenkyrön terveyskeskuksessa klo 9–18. Autonromut, rautaromut ja kaikki jalometallit Kaivuu, purku, teräsrakenteiden purkaminen ja teollisuuspurku. klo 14 kylätalolla VUOSIKOKOUS su 24.4. JA LAUANTAINA 16.4. klo 12 14 Tervetuloa mukaan. Linkki kokouslistaan: http://ikaalinen.tweb.fi/ktwebbin/dbisa.dll/ ktwebscr/epj_tek_tweb.htm Kokouspaikalle voivat tulla vain kokoukseen kutsutut. Kyröskosken Ponsi KEVÄTKOKOUS ke 27.4. 1kg:n painoinen Laaksonkouru.fi Laadukkaat kotimaiset Pisko-sadevesijärjestelmät ja kattoturvatuotteet ja Pisko SafeGrip-tikkaat. com Aineiston toimittaja: 505198 palviportti@gmail.com 03 371 5555, 0405430750 Ilmoituksen hyväksyjä: 505198 palviportti@ gmail.com 03 371 5555, 0405430750 Ilmoitusteksti: Hyvää pääsiäistä! Tarjoukset ke-to ja la 13.14.4. klo 15 MPK:n Hämeen soittokunta kapellimestarinaan Pekka Ahonen vastaavat isänmaallisesta konsertista. Esillä sääntömääräiset asiat ja sääntömuutos. teknisetpalvelut@ikaalinen.fi. klo 14.30–18.30 Ikaalisten käsija taideteollisuusoppilaitos Eino Salmelaisen katu 20 OJENNA KÄTESI. Kokoukseen voivat osallistua myös alueellisten luontoja ympäristöjärjestöjen edustajat sekä erikseen kutsutut asiantuntijat. Puhelin päivystykseen 03 5652 3536 Yöpäivystys on TAYS Acutassa klo 18–09. Sadevesikourun vaihdot pohjatöineen. Kokouksen paikka ja aika 28.4.2022 klo 18 SASKY koulutuskuntayhtymä / Ikata/ Idea-kampus (Lukio ja Kauppaoppilaitos 2. Johtokunta Viljakkalan Seurojentaloyhdistyksen VUOSIKOKOUS su 24.4. Kokous alkaa kalatalousalueen jäsenten asiakirjojen tarkastuksella, ja jatkuu välittömästi osallistujalistan / äänestyslistan valmistuttua. klo 14–18 Kyröskoski-talo, Kirkkokatu 3 Ikaalinen keskiviikko 27.4. Tuoretta ja palvattua karitPA LVIPORTTI LÄHILIHAA Parkunmäentie 2, Hämeenkyrö Parkunmäentie 2, Hämeenkyrö palviportti@gmail.com palviportti.fi p. Kokouksessa käsitellään kassan sääntöjen 34 §:ssä mainitut huhtikuun varsinaiselle kassankokoukselle kuuluvat asiat. viljakkalan seurojentaloyhdistys ja pelimannit . Vedos: palviportti@gmail. kerros) Kokouksessa päätetään sääntöjen määräämät asiat, sekä päätetään Kyrösjärven kalastussäännöistä. 050 338 3991 KUN MUUTAT TEE OSOITTEENMUUTOS UutisOivaan tilaukset@oivaseutu.fi 03 3143 3171. • Rivi-ilmoitus, enintään 200 merkkiä • Hinta 30 €/ilmoitus • Jätä ilmoituksesi netissä: oivase utu.fi TEHOKAS ILMOITUSPALSTA YKSITYISILLE. Mahdolliset mielipiteet tulee toimittaa nähtävilläoloaikana Ikaalisten kaupunki, ympäristölautakunta, Kolmen airon katu 3, 39500 Ikaalinen tai kanslia. Räiskeeseen kalkkunafile ja naudan kääryle. Hämeenkyrön Seudun Maanpuolustusnaiset 60 vuotta Tervetuloa juhlistamaan merkkivuottamme Hämeenkyrön kirkkoon la 23.4. oli 6.4./ 709393. Noin 65–80 m 2 , kaksio tai kolmio. Kyröskoskella 12.4.2022 Kyron sairauskassan hallitus Tilinpäätöstä koskevat asiakirjat vuodelta 2021 ovat kassan jäsenten nähtävinä sairauskassalla 12.–26.4.2022. klo 15.30 Tuulensuun tiloissa. Yleisöä voi kokouksessa olla vain voimassa olevien rajoitusten mukainen määrä. Päivystysapu puh. Jotain pääsiäistä, niitä pikku tipuja kuin oli kaksi viikkoa sitten. 03 371 5555 Avoinna: ma–pe 9–17, la 9–14 Ke–to 13.-14.4 ja la 16.4 Uuniin ANANASPAISTI 12 90 kg LAMMASMAKKARAA • yrttipätkä • chorizo ja muut A-luokan makkarat Palvattu KALKKUNAFILE 21 90 kg Hepan SUOLALIHA Hyvää Pääsiäistä! 1 90 100g Täytetty NAUDAN KÄÄRYLE 22 90 kg Ylikypsä VANHANAJAN PALVI 11 90 kg TUORETTA JA PALVATTUA TUORETTA JA PALVATTUA KARITSAA KARITSAA n. Tilaisuuteen vapaa pääsy. NUMMENRINTEEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN LUONNOS Tavoitteena on osoittaa suunnittelualueelle liiketoiminnan keskittymä, joka mahdollistaa lähiruokakonseptiin liittyvien ravintola-, myymäläja tuotantotilojen, matkailun myyntikonttorin sekä polttoaineen jakeluaseman/huoltoaseman sijoittumisen alueelle. Lisäksi kokoukseen osallistuvalla kalastusalan järjestön ja alueellisen luontoja ympäristöjärjestäjien edustajilla tulee olla valtakirja kokoukseen. Ikaalinen 13.4.2022 Ympäristölautakunta IKAALISTEN KAUPUNGINVALTUUSTON kokous pidetään 19.4.2022 kello 18 Valkean ruusun koululla. Osallistujan tulee pystyä osoittamaan henkilöllisyytensä sekä valtuutus kalatalousalueen jäseneksi. KOKOUSKUTSU Kyron sairauskassan varsinainen huhtikuun kassankokous pidetään tiistaina 26.4.2022 klo 16.00 Pähkinärannassa. Varaa aika ja täytä terveyskysely etukäteen: veripalvelu.fi PÄÄSIÄISMARKKINAT 10€ 10€ 10€ (ovh:sta) 300 -20% -20% -20% KENGÄT / pari Q-KENKÄ TORSTAINA 14.4. 15 UUTISET KESKIVIIKKO 13.4.2022 TYÖPAIKAT KOKOUKSET MYYDÄÄN OSTETAAN TYÖSUORITUKSET VUOKRATAAN TAPAHTUMAT Hämeenkyrön mielenterveysyhdistys Sarastus ry:n KEVÄTKOKOUS ma 25.4. Isoviita TA R JO A R O H K E A S T I ! Jämijärven kunta hakee HALLINTOSIHTEERIÄ Vakituinen toimi haettavissa 22.4.2022 asti. klo 17 kylätalolla Käsitellään sääntömääräiset asiat. 03-4481732 MA-PE 9-17 LA 9-14 KUULUTUS HAKUMÄEN KORTTELIN 4 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN VIREILLETULO JA LUONNOS Tavoitteena on laajentaa voimassa olevan asemakaavan korttelia 4 kaava-alueen itäosan puistoalueelle ja samalla mahdollistaa nykyiseen palveluasumiseen liittyvä lisärakentaminen. Muista virallinen henkilötodistus. Luovuttajainfo 0800 5801 VERENLUOVUTTAJIA TARVITAAN Palvelemme ajanvarauksella. P. Talossa oltava hissi ja autopaikka lämmitystolpalla. Tervetuloa. 044 340 0360/J. Tervetuloa. jamijarvi.fi Kyröskoski keskiviikko 20.4. Kokouksessa voidaan myös käsitellä asioita, jotka ovat ilmoituksen jättämisen jälkeen tuotu valtuuston esityslistalle. klo 17–21 järj . klo 17 Viljakkalan Seurojentalolla. Kyrösjärven kalatalousalue Hallitus Virallinen ilmoitus on www.kyrosjarven.fi Kostulantien yksityistien KOKOUS 21.4. luhalahdentie 2 M usiikista vastaa J ani L ehtiMäki Ja ” noin trio ”, soListina M arkku Y LiJoki . Kokouksessa käsiteltävät asiat: Kaupunginjohtajan johtajasopimus määrärahan lisääminen tukityöllistettyjen palkkaamiseen. Kokous livestreamataan ja tulee näkyviin kaupungin Youtube-kanavalla
Ikaalisissa Insutiimi 21.4. Dem. klo 11-16 Käenkoskikeskus Parkano. klo 15. 0100 4080 Palvelee arkisin klo 6–16 ja la–su klo 6–12. 044 558 9301 Ilmoituste n jättöaika Ilmoituste n jättöaika päättyy keskiviikk ona päättyy keskiviikk ona 20.4. Hämeenkyrön-Viljakkalan Eläkeläiset to 14.4. Kuljetus järjestetty. ELASTINEN IRINA 29.4. klo 12 Omalle Tuvalle. klo 18 Ruusurinteellä. Väärän rastivälin lukeminen pudotti Nouskin kärjestä Viestiliigan avausosakilpailu ei lähtenyt lentoon toivotulla tavalla. klo 15.00. Maksathan osallistumismaksun ja kuljetuksen yhdistyksen tilille. Suoritus kaatui jo avausosuuden puolivälissä, kun kärkiletkassa edennyt rutinoitunut aloittaja Mikko Knuuttila suunnisti oikealle rastille, mutta luki vahingossa väärää rastiväliä. 040 580 5403. Aikaa meni useita minuutteja, eivätkä kilpakumppanit jääneet odottamaan. Kevätretki 4.5. Kuva: Marko Kantaneva/SSL UutisOivan konttorien aukioloajat muuttuvat Puhelimitse meidät tavoittaa joka päivä kello 9–15 sekä sähköpostilla ilmoitukset@oivaseutu.fi tai toimitus@oivaseutu.fi JATKOSSA PALVELEMME Ma 9–15 | Ti suljettu Ke 9–15 | To 9–12 | Pe 9–12 AIKAISTIMME ILMOITUSTEN JÄTTÖAIKAA: Ilmoitusaineistot on jätettävä seuraavan viikon lehteen perjantaihin klo 12 mennessä: ilmoitukset@oivaseutu.fi Nuijamiestentie 1, Hämeenkyrö 03 3143 3100 Keskisentien 1-3, Ikaalinen 03 3143 3150. Viestiliigan avausosakilpailu ei mennyt Nouskilla nappiin. Keskusteltavana kirjana on Svetlana Aleksijevitsin kirja: ”Tsernobylistä nousee rukous”. Joukkue nosti sijoituksensa lumisessa, märässä, tuulisessa ja kylmässä perjantaiyössä 20 parhaan joukkoon. klo 12 Kammarilla, Valtakatu 55, Kyröskoski. Retkiasiaa. päivä. 0100 5445 • Palvelee ma–pe klo 8–16 Sinulla on oikeus muodostaa mielipiteesi luotettavan tiedon pohjalta. 043 217 0764 Hanna p. KORPIKLAANI, FINNTROLL TURMION KÄTILÖT MYÖS?IKÄRAJATON MYÖS?IKÄRAJATON ??ALUE! ALUE! K-18 K-18 K-18 K-18 www.oivaseutu.fi MEDIAMYYNTI 03 3143 3173 | ilmoitukset@oivaseutu.fi Marjaana p. Kaikkiaan kauden avaukseen osallistui 76 joukkuetta. Hämeenkyrön Kirjaston Ystävät lukupiiri on keskiviikkona 4.5. Sisukkaat kokoontuu Aurinkorinteellä ke 20.4. Sos. Kosken laulajat klo 9.45 ja kerho klo 11 Tupalassa. • Juho-Veikko Hytönen IKAALINEN. klo 14.30. EL Pirkanmaan Piirin Kevätkarkeloihin Ikaalinen Spa&Resortiin: S-Market klo 11.15 ja K-koski mh klo 11.25. vastuullistajournalismia.. 20.4. kirsikkapuisto ja muita viheralaan liittyviä asioita. Kovaa edennyt kärkiryhmä ei tämän jälkeen ollut enää tavoitettavissa. lehti täynnä vinkkejä ihanaan mökkikesään! Julkaisija: Präntti Oy • ISSN 2243-2396 • Paino: Sata-Pirkan Painotalo Oy, Pori 2018 Tietosuojakäytäntö Seutulehti UutisOiva haluaa käsitellä henkilötietojasi luottamuksellisina. Eläkeliiton Hämeenkyrön yhdistys lähtö to 21.4. Asiantuntijavierailija kaupunginpuutarhuri Kauri Kallio. Muista ilmoittautua Kaijalle. Ikaalisten kansalliset seniorit kokoontuvat ti 19.4. Aiheena mm. Tosin Askolan metsissä hanki ulottuu yhä yli polven, joten kilpailun järjestäminen on vielä epävarmaa. Tarkemmin Timo 040 866 7780 tai Erkki 040 516 9804. naiset Naistenilta on to 21.4. 0100 3355 • Satakunta p. Hiihtosuunnistusuransa kolmeen MM-mitaliin maaliskuisissa Keminmaan kotikisoissa päättänyt Tuomas Kotro sai maastojuoksukykynsä ja yösuunnistustekniikkansa nopeasti kuntoon ja onnistui nostamaan sijoitusta toisella osuudella. 040 7377 294 Tarja p. 18 alkaen, ilmoita tulostasi Helille 040 716 1518. Juha Luoman vauhti ja tarkkuus ankkuriosuudella oli niin ikään erinomainen. Tutustu lehtemme tietosuojakäytäntöön www.oivaseutu.fi/tietosuojalauseke/ ILMESTYY KESKIVIIKKOISIN Katri Linnikko Päätoimittaja-toimitusjohtaja 03 3143 3130 • 050 554 7394 Varhaisjakelusta vastaa Posti Oyj Pirkanmaa p. klo 15. Näsijärven kierros, ilm. Nouski joutui starttaamaan viestiin ilman kaikkia kovimpia nimiä, sillä Eetu Savolainen toipuu vielä jalkavammasta ja Teemu Oksanen oli maajoukkueleirillä Tanskassa valmistautumassa kesän MM-kisoihin. klo 17 Aito Säästöpankin kokoustilassa. Kyrösjärven Reuma ja Tules ry Jäsenille tarkoitettuja allaslippuja saatavilla. 050 5570 439. Nouski saanee jalkeille huomattavasti iskukykyisemmän joukkueen seuraavaan osakilpailuun, kun Viestiliiga jatkuu huhtikuun 24. MICHAEL MONROE 23.4. Ikaalisten Nouseva-Voima ei onnistunut odotetulla tavalla suunnistuksen Viestiliigan avausosakilpailussa Naantalissa perjantaina. Seutulehti UutisOivan MÖKKIELÄMÄÄ MÖKKIELÄMÄÄ ke 27.4. Etsimme?kokkeja,?sekä?tarjoilijoita?vahvistamaan?joukkojamme! Lähetä?meille?avoin?hakemus?osoitteeseen?hakemukset@ikaalinenspa?fi 22.4. Kyröskosken setlementti Jukan laulut ti 19.4. Aiheina: vohveleiden paistoilta ja kesäretken suunnittelua. 16 KESKIVIIKKO 13.4.2022 URHEILU SEURATOIMINTA LIPUT MYY LIPPU.FI IKAALINENSPA.FI HUVILATIE 2, 39500 IKAALINEN Töihin?Ikaalinen?Spa?&?Resortille. Ikaalisten Nykymartat Puutarhaviljely lavakauluksessa Olokololla 19.4 klo. Päiväjakelusta vastaa Posti Oyj p. klo 19 kirjastossa. H ä m e e n k y r ö n Vi l jakkalan Eläkeläiset ry Eläkeläiset ry:n Pirkamaan Aluejärjestön Kevätkarkelot 19.5. Ykkösjoukkue oli maalissa vasta sijalla 19 yli 20 minuuttia viestin ylivoimaisesti voittanutta Tampereen Kooveeta perässä. Tiedustelut puh. Kyrösjärven Seudun Diabetesyhdistyksen Diabestis Kyröskoskella Torikatu 8, 19.4