sivu 11 Viime viikolla lukioilla juhlittiin penkkareita ja vanhojen tansseja. Lahja Välimäki ja Jesse Kangasperko nauttivat omasta osuudestaan. sivut 14-17 Lukioilla juhlittiin iloisesti N:o 7 Lehdessä TEEMANA KAUNEUS, TERVEYS ja HYVINVOINTI. KESKIVIIKKO 14.2.2024 Irtonumero 3 € HÄMEENKYRÖ • IKAALINEN • JÄMIJÄRVI • VILJAKKALA Jo se oli hienoa, että maaseudulta pääsi finaaliin. sivu 9 Palo työhön koulumaailmassa sammui, koska työnkuva on muuttunut niin suuresti. sivu 21 Nuorisoseura joutuu laittamaan tilansa kaupan sivu 8 Lapset suunnittelivat Oivalle etusivuja sivu 4 Hyvät yöunet ovat arvokkaat – Mikä takaa parhaat unet
Lupajaosto perusteli päätöstään viimeisimmillä vesinäytteillä, joissa raja-arvot ylittyivät selvästi. Äänestysprosentti putosi Äänestysprosentti putosi kaikissa seudun kunnissa vaalien toisella kierroksella. Lautakunta huomauttaa, että rakennus on kylmillään ja vaaraksi ohikulkijoille. Elyn näkemyksen mukaan purkuluvan myöntämiselle on kaavoituksesta johtuva este. Hämeenkyrössä äänestysprosentti oli toisella kierroksella 66,9 % (ensimmäisellä 74,5 %), Ikaalisissa 67,7% (74,5 %), Jämijärvellä 67,0 % (75,1 %) ja Viljakkalassa 69,9 % (76,3 %). Valitsijayhdistyksen ehdokas, vihreiden tukema Pekka Haavisto sai äänistä 48,4 % Oivaseudun äänestäjistä suurin osa asettui Alexander Stubbin taakse. Hämeenkyrön kunta ja Pirkanmaan ely-keskus ovat eri mieltä virkailijatalon kohtalosta. Tykköön koulusta saatu 9 900 euron tarjous hylättiin • Liisa Raipala JÄMIJÄRVI. Ennakkoäänistä Stubb sai 68,1 %. Lisäksi yhdistys katsoo, että lupajaoston puheenjohtaja oli esteellinen käsittelemään asiaa, koska hän oli mukana ottamassa kiisteltyjä vesinäytteitä. • Katri Linnikko OIVASEUTU. Ikaalisissa Stubb sai annetuista äänistä 57,9 % ja Haavisto 42,1 %. Kiinteistönvälittäjän kautta kunnalla on parhaillaan myynnissä myös Pikku-Itävallan kiinteistö. Hylättyjä ääniä Jämijärvellä annettiin 4. Hämeenkyrön elinympäristölautakunnan lupajaosto myönsi purkuluvan vanhan kunnantalon kupeessa sijaitsevalle virkailijatalolle. Kunta vastaa, että yhdistystä on useaan otteeseen kehotettu ryhtymään viipymättä hulevesisuunnitelman mukaisiin töihin. huhtikuuta. Kunnalla ei ole ollut koululle käyttöä enää sen jälkeen, kun koulunkäynti Tykköössä päättyi kevätlukukauden 2022 lopussa koulukeskus Pääskyn valmistuttua. Elinympäristölautakunnan lupajaosto peruutti 10.8.2023 radan ympäristöluvan. Keskuksen suurin huolenaihe liittyy rata-alueen lyijypitoisuuksiin. Siinä yhteydessä pitäisi käydä läpi, tuleeko alueen rakennuksille suojelustatus vai ei. Ennakkoäänistä Stubb sai 58,4 %. Hän toteaa, ettei ottanut näytteitä ja näytteet otettiin metsästysyhdistyksen jäsenen hyväksymistä paikoista. Ely-keskus pitää näytteitä epäluotettavina, sillä ne on otettu seisovasta, ei virtaavasta vedestä. Muut neuvostot olisi korvattu pohjoisella, keskeisellä ja eteläisellä kumppanuuspöydällä. Viime viikon maanantaina Ylöjärven kaupunginvaltuusto päätti valtuuston koosta ensi valtuustokaudesta alkaen. Siksi rakennus pitäisi poistaa kauniista ympäristöstä. Tammikuussa kaupunginhallitukselle esitettiin, että Viljakkalaja muut neuvostot lakkautetaan 1.6.2025 mennessä. KESKIVIIKKO 14.2.2024 2 UUTISET Alexander Stubb Pekka Haavisto Kannatus-% koko maa Kannatus-% Pirkanmaa Hämeenkyrö, Kirkonkylä Hämeenkyrö, Kyröskoski Ikaalinen, Kilvakkala Ikaalinen, LuhalahtiSisättö Ikaalinen, MansoniemiKovelahtiRiitiala Ikaalinen, Tevaniemi Ikaalinen, Vanha KauppalaHakumäki Viljakkala Jämijärvi (kuuluu Satakunnan vaalipiiriin) 51,6 % 48,4 % 48,7 % 51,3 % 57,8 % 42,2 % 52,5 % 47,5 % 63,0 % 37,0 % 64,4 % 35,6 % 65,5 % 34,5 % 68,3 % 31,7 % 54,0 % 46,0 % 57,8 % 42,8 % 67,3 % 32,7 % Ylöjärven valtuusto pienenee, miten käy Viljakkala-neuvoston. Oikeus ratkaisee, saako virkailijatalon purkaa • Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. Päätös ei ole saanut lainvoimaa, sillä valituksia tehtiin kolme. Hallinto-oikeudelle toimittamassaan vastineessa lautakunta toteaa, ettei ely-keskuksen valitus tuo uutta näkökantaa siihen, että voimassa olevan asemakaavan mukaan rakennus ei ole suojeltu. Näin ei kuitenkaan ole toimittu. Radan toimija Hämeenkyrön Koillinen Metsästysyhdistys, Pirkanmaan ely-keskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue sekä lupajaoston jäsen Pauliina Mansikkamäki (kok.) vaativat päätöksen kumoamista. Siten näytteisiin on todennäköisesti päätynyt pohjan kiintoaineksia. Virkailijatalolla katsotaan olevan sosiaalija hallintohistoriallisia, arkkitehtonisia ja taajamakuvallisia arvoja. Näytteiden perusteella asia katsottiin kiireelliseksi, joten kuulemiseen ei ollut aikaa. Valituksessaan Mansikkamäki kiistää jääviytensä. Ely-keskus arvioi, että toiminnan keskeytyessä vaadittuja huvesijärjestelmiä ei rakenneta. Se vetoaa myös siihen, ettei yhdistykselle ole annettu lain edellyttämää tietoa siitä, miten toiminnan jatkamiseksi menetellään. Hylättyjä ääniä Ikaalisissa annettiin 39. Lupajaosto katsoo vastauksessaan, ettei asiassa ole ilmennyt seikkoja, joiden mukaan päätös olisi lainvastainen tai virheellinen. Vesinäytteistä kunta toteaa, että näytteet on otettu rata-alueen ulkopuolelta ja rata-alueelta. Jäljelle jäisivät vain lakisääteiset vammaisja vanhusneuvostot. Viljakkalassa Stubb sai annetuista äänistä 57,2 % ja Haavisto 42,8%. Kiista jaoston jäsenen esteellisyydestä Päätöksenteon yhteydessä lupajaoston jäsen Pauliina Mansikkamäki todettiin esteelliseksi asian käsittelyyn. Siten ely-keskus katsoo päätöksen olevan lainvastainen. Ely katsoo, että rakennuksen kohtalo pitäisi ratkaista asemakaavan muutoksella. VILJAKKALA. Ylöjärven kaupungissa väännetään organisaatiouudistuksen kimpussa. Useamman äänestyksen jälkeen valtuuston kooksi päätettiin 45 jäsentä 1.6.2025 alkaen. Niiden mukaan lyijypitoisuudet aiheuttavat huomattavia haittoja radan läheisyydessä. Vasta tämän jälkeen asia etenee valtuustoon. Kiista Äkönmaan ampumaradasta on edennyt Vaasan hallinto-oikeuteen. Ely-keskus valitti purkuluvasta Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen. Lopulta hallitus palautti asian valmisteluun yksimielisesti. Lisäksi ely-keskus ja metsästysyhdistys toteavat, että näytteitä on otettu muun muassa ojista, joihin ei sovelleta samoja raja-arvoja kuin muihin vesistöihin. Ennakkoäänistä Stubb vei 56,3 %. Näin kasvaa vaara rata-alueen lyijyjen kulkeutumisesta ympäristöön. Osana sitä on myös Viljakkala-neuvosto, jonka tulevaisuudesta päätetään yhdessä muiden neuvostojen kanssa. Purkaminen ei myöskään haittaa kunnan kaavoitusta. Koulu piharakennuksineen ja kiinteistöön kuuluva reilun 2 hehtaarin tontti olivat myynnissä verkkohuutokaupassa ilman pohjahintaa, ja siitä saatiin 9 900 euron tarjous. Kunnanhallitus päätti hylätä tarjouksen ja asettaa kiinteistön myyntiin välittäjälle. Vesinäytteiden pätevyydestä kiistaa Metsästysyhdistys katsoo, että päätös perustuu virheellisesti ja epäpätevästi otettuihin vesinäytteisiin. Ennen viimeisintä verkkohuutokauppaa kiinteistöä yritettiin kaupata verkkohuutokaupassa 40 000 euron pohjahinnalla, mutta tuolloin ei saatu yhtään tarjousta. Ennakkoäänistä Stubb sai 58,4 %. Ely-keskus toteaa, ettei ympäristöluvan perumisen yhteydessä annettu lain vaatimia tietoja siitä, miten toiminnan jatkamiseksi menetellään. Ely-keskus toteaa myös, että hulevesityöt on aloitettu, joten toiminnan keskeyttäminen jättäisi ne todennäköisesti kesken. Hallinto-oikeus punnitsee Äkönmaan ampumaradan kohtalon Radan ympäristöluvan peruminen tuotti kolme valitusta hallinto-oikeuteen. Linnainmaa pitää väitettä vastauksessaan perättömänä. Metsästysyhdistys perustelee valitustaan sillä, ettei yhdistystä kuultu ennen päätöksentekoa. Jämijärvellä Stubb oli selkeä ykkönen saaden 67,3 % annetuista äänistä. Annettiinko kaikki vaadittavat tiedot. Alexander Stubb valittiin sunnuntaina Suomen presidentiksi. Kokoomuksen presidenttiehdokas Stubb sai äänistä 51,6 %. Tykköön entistä koulua ei ole saatu kaupaksi kahdessa verkkohuutokaupassa, ja seuraavaksi kiinteistöä yritetään myydä kiinteistönvälittäjän kautta. Jaoston mukaan tämä osoittaa, että rata-alueelta virtaa hulevesien mukana ympäristöön lyijyä. Lisäksi hän katsoo, että hänen poistamisensa kokouksesta on johtanut virheellisen päätöksen syntymiseen. Asia on määrä käsitellä siten, että se palautuu hallitukselle 15. Kunta vastaa, että vesinäytteiden tulokset tulivat päivää ennen kokousta. Aution mukaan Pikku-Itävalta on myös herättänyt kiinnostusta, ja siellä on pidetty näyttöjä.. Ely-keskus pitää radan toiminnan keskeyttämistä ylimitoitettuna toimena. Kuuleminen suoritettiin kokouksen jälkeen. Seudun äänestäjät asettuivat Stubbin taakse Hylättyjä ääniä annettiin seudun kunnissa yhteensä lähes sata. Valtakunnallinen äänestysprosentti toisella kierroksella oli 70,7 %. Ensimmäisellä kierroksella äänestysprosentti oli 74,9. Myös metsästysyhdistys kyseenalaistaa tämän pätevyyden. Lisäksi hän toteaa, että kunnassa on vakiintunut käytäntö, jonka mukaan viranhaltija voi työturvallisuuteen vedoten pyytää luottamushenkilöä mukaan tarkastuskäynneille. Hallituksessa Jussi-Pekka Ahonen (sd.) esitti Katja Luojuksen (kok.) kannattamana, että neuvostoja koskeva kohta palautetaan valmisteluun. Haaviston osuus oli 32,7 % äänistä. Nykyään Ylöjärvellä on 51 valtuutettua. Rakennuksen purusta ei lautakunnan mielestä aiheudu haittaa kulttuuriympäristölle. Syyksi mainittiin, että hänen puolisonsa on mukana metsästysyhdistyksen toiminnassa. Hylättyjä ääniä Viljakkalassa annettiin 9. Ely-keskus toteaa myös, ettei näytteenottajan pätevyydestä ole tietoja. Tasearvoa kiinteistöllä oli vuodenvaihteessa reilut 70 000 euroa. Hämeenkyrössä Stubb sai annetuista äänistä 55,5 % ja Haavisto 44,5 %. • Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. Samat asiat nostaa esiin valituksessaan myös Pirkanmaan ely-keskus. Näin kunta katsoo, että voimassaoleva kaava sallii rakennuksen purkamisen, joten purkulupa ei voi olla lainvastainen. Kunnanjohtaja Aku Autio kertoo, että välittäjän kanssa määritellään kiinteistön pyyntihinta. Hämeenkyrön elinympäristölautakunnan lupajaosto on edelleen purkuluvan kannalla. Vesinäytteet oli ottanut silloinen ympäristötarkastaja, mukana oli myös lupajaoston puheenjohtaja Risto Linnainmaa (kesk.). Hylättyjä ääniä Hämeenkyrössä annettiin 40. Neuvostojen tulevaisuutta käsittelee seuraavaksi hyvinvointilautakunta. Esitys neuvostoista palautettiin Alun perin samassa yhteydessä piti päättää myös neuvostojen tulevaisuudesta
• Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. Ikaalinen irtisanoi työntekijän perusteettomasti, käräjäoikeus tuomitsi korvauksiin • Nina Ylinen IKAALINEN. Kaupungin katsotaan näin kohdelleen kantajaa epätasapuolisesti muihin työntekijöihin verrattuna. Kyröskosken uuden vuokrakerrostalon valmistuminen siintää loppukesässä, mutta kyselyitä on jo alkanut tipahdella. Ikaalisten kaupungin tulee myös korvata kantajan oikeudenkäyntikulut.. Kantaja vaati kaupungilta korvauksena 14 kuukauden palkkaa vastaavan määrän. Asunnoissa ei ole omia saunoja. – Yhteydenottoja ja kyselyitä on tullut paljon. Kipakat pakkaset pakottivat tauolle Rakennus saa saumatun peltikaton. Edellinen kohde valmistui 2016 Kun työt kesän jälkeen valmistuvat, saa Hämeenkyrön Asunnonhankinta ensimmäisen uuden kohteensa sitten vuoden 2016. Kaupungin mukaan irtisanomisen syynä oli kantajan työkyvyn osittainen aleneminen sekä se, ettei kaupungilla ollut tarjota hänen työkyvylleen sopivaa työtä. Kantaja irtisanottiin vuonna 2019. – Kuivakka pakkaskausi ajoittui runkotöiden loppuun. – Nyt on meneillään vesikaton puurakenteiden teko. Alkuvuosi oli kylmää ja tuulista, silloin kertyi muutama pakkaspäivä. Niiden lisäksi sinne sijoittuvat muun muassa tekniset tilat ja pesutupa. Katolle tulee varaus aurinkopaneeleille. Valmiin rakennuksen luovutus tapahtuu syyskuussa. – Siitä kertoo esimerkiksi Kirkkokadun tilanne. Yhteinen sauna oleskelutiloineen tulee ylimpään kerrokseen. Asukasvalinnan suhteen etusijalla ovat asuntoa eniten tarvitsevat. Kohde lämpiää kaukolämmöllä. Vuonna 2018 työntekijällä diagnosoitiin harvinaisen neurologisen sairauden lievä muoto, joka selitti sairaslomien määrää. Turvallisuus edellä mennään, kertoo työmaapäällikkö Kalle Alakomi. Hämeenkyrön Asunnonhankinta Oy:n hallituksen puheenjohtaja Pasi Eloranta sanoo, että vuokra-asuntojen kysyntä on Hämeenkyrössä pysynyt korkeana. Työt ovat edenneet muutoin aikataulussa, mutta vuodenvaihteen kipakat pakkaset pakottivat keskeyttämään työt viikoksi. Sähköautoilijat huomioidaan mahdollisuudella hidaslataukseen. – Vuokra-asuntohakemuksessa kysytään muuton syytä ja hakemukseen kannattaa laittaa hyvät perustelut. Käräjäoikeus katsoi myös kaupungin syyllistyneen syrjintään yhdenvertaisuuslain perusteella. Tähän on varauduttu. Mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan, viimeisetkin kattotyöt saadaan alulle piakkoin. Kalle Alakomi ja Pasi Eloranta alimman kerroksen käytävällä. Lisäksi kaupunki tuomitaan maksamaan kantajalle 5 000 euroa korvausta yhdenvertaisuuslain rikkomisesta. Vihersaari kertoo, että uuden vuokratalon asunnot tulevat hakuun näillä näkymin helmimaaliskuun vaihteessa. Valtakadulta nähtynä Helenanpuistonkulmassa on neljä kerrosta. Kaupunki aloitti tällöin varhaisen tuen keskustelut, joissa työntekijälle pyrittiin löytämään keinoja pärjätä työssä. Tavoitteena on, että rakennustekniset työt ovat valmiina elokuun loppuun mennessä. Kurkkaus Hammareninkadulta kuitenkin osoittaa kerroksia olevan viisi. Kohteita on remontoitu ja nyt täyttöaste on sata. Kyselyitä saattaa tulla enemmän, mitä asuntoja on tarjolla. Sen jälkeen vuorossa on saumattu peltikatto. Kantajan mukaan kaupunki on muidenkin työntekijöiden kohdalla mukauttanut tai järjestellyt työtehtäviä niin, että työntekijän terveydentilaan liittyvä rajoite on huomioitu. Kyselijät ovat olleet enimmäkseen Hämeenkyröstä. Kiista irtisanomisesta juontaa juurensa aina vuoteen 2014 asti, jolloin sote-alalla työskennelleen kantajan sairaslomat alkoivat lisääntyä. Näkymä Hammareninkadulta osoittaa, että Helenanpuistonkulma on viisikerroksinen, vaikka Valtakadulta katsottuna kerroksia näyttääkin olevan neljä. Valmiina Helenanpuistonkulma -nimen saanut kohde käsittää yhdeksän kolmiota, 25 kaksiota ja yhden yksiön. Aiemmin täyttöaste siellä oli 75 prosentissa, eli ei kovin korkealla. Kaupunki laiminlöi velvollisuutensa Käräjäoikeus katsoi, että Ikaalisten kaupunki on laiminlyönyt työsopimuslain mukaisen velvollisuutensa selvittää, olisiko irtisanominen vältettävissä sijoittamalla kantaja muuhun työhön. Sisäpihalle tulee reilut 20 parkkipaikaa, niistä jokainen varustetaan lämmitystolpalla. Alimpaan kerrokseen tulee neljä asuntoa. Korvaus on euromääräisesti 9 248 euroa, josta vähennetään Työllisyysrahastolle menevä osuus. KESKIVIIKKO 14.2.2024 3 UUTISET Kyröskosken kerrostaloon tulee jo kyselyitä Isännöitsijä arvelee, että kysyntä voi ylittää tarjonnan. – Lumet ja pakkaset vaikuttavat. Mitään rajoituksia ei uuteen kohteeseen tule, esimerkiksi ARA-rajoituksia, Vihersaari kertoo. Isännöitsijä Johanna Vihersaari Kiinteistötahkolasta kertoo, että kiinnostusta uudesta kohteesta riittää. Kantajan mukaan hän olisi kyennyt 50 % työaikaan. Ikaalisten kaupunki on tuomittu maksamaan entiselle työntekijälleen noin 14 000 euroa korvauksia perusteettomasta irtisanomisesta sekä yhdenvertaisuuslain rikkomisesta. Työt etenevät lähes aikataulussa. Alakomi kokee, että nämä ovat tavanomaisia talvirakentamisen haittapuolia. Se on suurija hidastöinen vaihe, sillä työskentely tapahtuu korkealla ja katto on jyrkkä. Sen varrelta löytyy muun muassa pesutupa ja neljä asuntoa. Lisäksi kohteessa on alkamassa kevyet väliseinätyöt ja rinnalla tehdään vielä ikkunoiden asennuksia. Eloranta huomauttaa, että kohde on savuton, joka tarkoittaa, ettei parveketupakointikaan ole sallittua. Käräjäoikeus määräsi kaupungin maksamaan kantajalle 8 kuukauden palkkaa vastaavan määrän. Niitä kiritään nyt kiinni
Onko mielessäsi aihe, josta toivoisit paikallislehteesi juttua. Ajattelin vaan Viimeksi tänään törmäsin ilmiöön, joka tuntuu oudolta ja ehkä joissakin tapauksissa jo viime aikoina vaaralliselta, jopa hengenvaaralliselta. Muutosta perustellaan aterioiden sisältöjen yhtenäistämisellä koko Pirkanmaalla. Saimme toimitukseen kymmeniä oppilaiden ideoimia ja toteuttamia etusivuja Viljakkalan yhtenäiskoululta ja Mahnalan ympäristökoululta Hämeenkyröstä. Salaatti kuuluu lounaaseen lisukkeena, se ei ole mikään jälkiruoka. Monelle vanhukselle kiisseli voi tuoda tuulahduksen lapsuudesta ja oman kodin lämmöstä. Pirhan päätöksellä aterioiden sisältöä Pirkanmaalla yhtenäistettiin. Kohteliaisuus liikenteessä on käsittääkseni aivan eri asia kuin tekopyhä eriarvoistaminen tietyn liikenteessä liikkuvan hyväksi. Kiittelimme häntä kovasti ilmoituksesta ja suljimme hanan, myös sisätilan sulun vastaisen varalta. Onnistuitko taltioimaan upean luontoilmiön, kauniin maiseman tai hassun hetken. Nimi pitää olla toimituksen tiedossa, mutta sitä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. Ei tarvitse raivata uusia neitseellisiä alueita tuulipuistoja varten. Missä ikäihmisten arvostus. Tosiasia kuitenkin on, että monelle ikäihmiselle ruoka ei välttämättä kauheasti maistu, joten helposti osa ateriasta jää joka tapauksessa syömättä. Viljakkalasta kuvia lähetti 2A-luokan opettaja Virpi Jylhä ja Mahnalasta luokanopettajat Erika Nykänen ja Minna Pyykkönen.. Kakkosluokkalaiset ahkeroivat Uutisten viikolla tammi-helmikuun vaihteessa värikkäitä UutisOivan etusivuja. Mikko Lavijärvi Nyt näkyy Pirhan suhtautuminen ikäihmisiin. Lenkkeilijä ilmoitti, että vesi valuu ulkoseinän hanasta pitkin pihaa. Tänäänkin minun olisi – ilmeisesti – pitänyt jo ennen liikenneympyrää tuloani nähdä sen toiselle puolelle lumikinosten läpi, josko jokin jalankulkija mahdollisesti olisi siellä ollut AIKEISSA ylittää katu. Vanhusten ruuasta puhuttaessa nostetaan aina esiin terveellisyys ja monipuolisuus, mikä on tietysti tärkeä asia. Kun nähtyä elämää on takana jo melko paljon, eikö silloin olisi tärkeää, että ruoka paitsi ravitsee, myös tuottaa iloa. PÄÄKIRJOITUS LUKIJOILTA OTA YHTEYTTÄ TOIMITUKSEEN Napakat Viime viikon Oivassa kerroimme Hämeenkyrön Veteraanitalon ruokapalveluissa vuoden vaihteen jälkeen tapahtuneista muutoksista. Moni ikäihminen soisi, että asiat pysyisivät melko ennallaan. Kerro viestissä kuvaajan nimi ja paikkakunta sekä kuvatekstiä varten tietoja kuvasta. KESKIVIIKKO 14.2.2024 4 Päätoimittaja katri.linnikko@oivaseutu.fi p. Kuvat voi lähettää osoitteella toimitus@oivaseutu.fi. Jos kiisseli on tuonut valonpilkahduksen ruokahetkeen, sillä on paljon muutakin merkitystä kuin muutama lusikallinen jälkiruokaa. Tarkoitan jalankulkijoiden asennetta, jossa he vaativat ajoneuvoja – yleensä autoja – pysähtymään ja odottamaan tien ylitystään jo paljon ennen kuin ovat edes jalallaan astuneet risteysalueelle. Se yksi on jo ”pilannut” maisemat. Kirjoitusten maksimipituus on 2500 merkkiä. Liitä mukaan oma nimesi ja yhteystietosi. Meitä kiinnostavat kaikki seutumme asiat: ihmiset, tapahtumat, kulttuuri ja urheilu. Hallinnon portailta katsottuna se voi olla mitätön muutos, mutta yksittäisen vanhuksen kannalta iso ja jokapäiväiseen elämään vaikuttava asia. Moni ei pysty sitä edes syömään. Kun ikäihmisten palveluita mietitään, olisi hyvä muistaa, että muutoksiin sopeutuminen on varttuneella iällä usein hankalampaa kuin nuorena. Vaalisunnuntaina ovikello soi. Voit myös laittaa viestin tai Whatsapp-viestin numeroon 0440 820 040. Saat yhteyden toimitukseen sähköpostilla toimitus@oivaseutu.fi, soittamalla 03 3143 3170, viestillä tai Whatsapp-viestillä numeroon 044 082 0040. Vinkkaa meille jutunaiheesta joko sähköpostilla toimitus@oivaseutu.fi tai soittamalla 03 3143 3170. Lisää viereen vaan. Hämeenkyröläisten vanhusten lähettämään palautteeseen ei aterioita tuottava Voimia ole vastannut lainkaan, vaikka toimittajan kyselyyn sieltä vastatataan, että vanhusten mieltymykset huomioidaan ja ruokalistaa kehitetään palautteiden pohjalta. Lähetä kuva meille, niin voimme julkaista sen lukijoidemme iloksi. Hämeenkyröläisille vanhuksille se tarkoitti muun muassa tykättyjen jälkiruokakiisselien häviämistä. Ei koskaan missään aiemmin Uutisten viikko tuotti kymmeniä oivallisia etusivuja • Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ, VILJAKKALA. Tämmöinen pieni ilon aihe on otettu pois. Kuka vääntelee seinäposteja auki. 050 554 7394 VINKKAA JUTUNAIHE LUKIJAN KUVAT KIRJOITA MIELIPIDE Haluatko sanoa sanasi paikallisesta asiasta. Lähetä mielipidekirjoituksesi osoitteella toimitus@oivaseutu.fi. Onko sinulla asiaa toimitukseen. Kohtuus ja kohteliaisuus kaikessa, toivon. Hallinnolle pieni asia, voi olla asiakkaalle iso Miksei Ikaalisissa Teiharjun maisemiin rakenneta lisää tuulivoimaloita. Pirhan talous ei varmasti kaadu tähän jälkiruoka-asiaan. Joka paikassa jälkiruoka vaihdettiin salaattiin Pirhan yksipuolisella päätöksellä. Ruusuja, risuja, ehdotuksia. Toimituksella on oikeus muokata tekstiä. Onko tällaista ilkivaltaa Ikaalisissa enemmänkin. Veteraanitalossa asukkaille ei tarjota enää pientä jälkiruokaa lounaan yhteydessä, tilalla on salaatti
Heidi, Ilkka ja Hertta Tuomisto, 2, odottivat myös taikurin näkemistä. Hyte-kertoimilla arvioidaan sitä, miten hyvin kunta on onnistunut terveyden edistämistoimissaan. – Viljakkalan VPK:lta tulee kouluttaja opastamaan viljakkalalaisia defin käyttöön. Ja ei tässä ollut nyt muutakaan sunnuntaitekemistä, Jasmi Marttila naurahtaa. Näistä tuloksista puolet kohdistuu lapsiin ja nuoriin, ja toinen puoli painottuu muuhun väestöön. Taikuri houkutteli lapsiperheet Helmihulinoille Kyröskoskelle • Katri Linnikko HÄMEENKYRÖ. Mukana olivat myös isovanhemmat Pirjo Ruusuniemi ja Matti Niemi. Hyteä ovat kunnan tuottamat palvelut, mutta myös järjestöjen, yritysten ja uskonnollisten yhteisöjen palvelut.” Kunnille on siis jäänyt hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Hämeenkyröläiset Atte Lepistö, Jasmi Mattila ja Emmi Mattila, 6, olivat lähteneet liikkeelle Hokkarien makkarakojun houkuttelemana, mutta myös taikurin esitykset kiinnostivat. Laite on helppokäyttöinen ja suunniteltu siten, että kuka tahansa voi sitä käyttää elvyttääkseen sydänpysähdyksen lamaannuttamaa ihmistä. Tähdätään toimintaan, jonka tavoitteena on lisätä kuntalaisten hyvinvointia ja kaventaa terveyseroja. Hämeenkyröläislähtöinen, nykyisin Ylöjärvellä asuva Tiia-Mari Ahonen oli tullut messuille lastensa, Eedan, 2, ja Aidan, 5, kanssa. KESKIVIIKKO 14.2.2024 5 Mitä ihmettä ”hyte” oikein tarkoittaa. hyte-kertoimet, ja ne ovat perustana valtion jakamalle tulosrahalle. Hyvinvoinnin sanotaan koostuvan viidestä eri osa-alueesta, jotka ovat fyysinen hyvinvointi, henkinen hyvinvointi, sosiaalinen hyvinvointi, seksuaalinen hyvinvointi sekä taloudellinen hyvinvointi. Päivän aikana järjestettiin myös hyväntekeväisyyshuutokauppa. toukokuuta. Heidi, Hertta ja Ilkka Tuomisto. Tähän lyhenteeseen on oikein oma määritelmänsäkin: ”Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisellä (hyte) tarkoitetaan palveluja, joilla edistetään ihmisen terveyttä, hyvinvointia, toimintakykyä, osallisuutta ja sosiaalista turvallisuutta. He muistavat käyneensä muun muassa Mahnalassa kesällä katsomassa pelleä ja torin avajaisissa, jossa oli myös lapsille ohjelmaa. Tätä kysytään minulta usein. Suomen euroviisutaival jatkuu 7. Iskuri sijaitsee Viljakkalan Kyläpuodissa. Hyte-perustein kuntien kesken jaetaan 100 miljoonaa euroa asukasta kohden. Viljakkala on saanut defibrillaattorin, eli sydäniskurin. kolmannella sektorilla. Markin sijoittui kilpailussa viidenneksi. Rahasumman vaihteluväli on 7,50 – 22 euroa (summat voivat vaihdella vuosittain). Päätöstä tehdessään Viljakkala-neuvosto piti tärkeänä, että viljakkalalaisia myös koulutetaan laitteen käyttöön. Sydäniskurin luovuttamiseen osallistuivat Mauri Heiska, Erkki Moisio, Juha Tuominen, Riitta Rintamäki, Pekka Hietaniemi, Hannu Myllymäki, Teuvo Hakanen, Hannu Salmi, Anne Salonen, Katja Ahola, Tapio Liesko, Teija Valkama, Matti Korpi-Hallila, Mari Kaipio ja Eeva Plihtari. Euroviisufinaali käydään Ruotsin Malmössä 11. – Koska pelkästään se ei riittänyt, hankintaan osallistui myös yhteistyökumppaneita. Voittaja valittiin yleisöäänestyksen ja kansainvälisten raatien antamien pisteiden yhteistuloksella, jossa yleisöäänten painoarvo oli 75 % ja kansainvälisten raatien antamien pisteiden painoarvo 25 %. Yleisössä parhaiten edustettuna ryhmänä olleet lapsiperheet kertoivat taikurin olleen yksi paikalle houkutelleista asioista. Tiukan kilpailun voittajaksi nousi huikealla yleisöäänten vyöryllä Windows95man kappaleella No Rules. Kyläpuotiin asennettu sydäniskuri on samanlainen kuin kaupungintalolla. Tulosraha muodostuu valtionosuuksista. toukokuuta ensimmäisessä semifinaalissa. – Kun lapsille jotain järjestetään, niin pyritään käymään paikalla, jos vaan huomataan, Heidi Tuomisto tuumaa. Samassa semifinaalissa finaalipaikasta kamppailevat esimerkiksi Irlanti, Australia ja Ukraina. Paikkakunnan tapahtumat houkuttelevat lähtemään tapaamaan tuttuja. Tämän vuoksi on tärkeää ja tarpeellista, että kuntaamme on perustettu niin hyvinvointi-, kulttuuri – kuin liikuntakoordinaattoreidenkin toimet. Ne ovat sekä yrityksiä että yhdistyksiä, kertoo Viljakkala-neuvoston puheenjohtaja Pekka Hietaniemi. – Isovanhemmat vinkkasivat tästä ja lähdimme taikuria katsomaan ja ylipäänsä pyörähtämään, Ahonen kertoo. Hän kertoo vierailevansa Hämeenkyrössä asuvien vanhempiensa luona melko usein. Tutkimuksista ja ihmisten kokemuksista tiedetään, että hyvinvointia edistävät myös henkiset harrasteet ja sosiaalinen osallisuus. Taikurin lisäksi Hämeenkyrön Yrittäjien järjestämillä, jo perinteeksi muodostuneilla Helmihulinoilla esiintyi laulaja Mervi Koponen. Aloitteen hankinnasta teki Viljakkala-neuvosto, joka käytti laitteeseen viime vuoden toimintarahansa. Koulutus on tarkoitus järjestää talkoovoimin kevään aikana, Pekka Hietaniemi sanoo. Kuva: Nelli Kenttä / YLE Viljakkala-neuvosto koordinoi kylälle sydäniskurin • Tuukka Olli VILJAKKALA. – Jos lapsille on jotain ohjelmaa, niin yleensä tulee lähdettyä katsomaan. Kirjoittajavieras Markin ei pääse viisuihin, mutta sai Ruotsilta täydet pisteet • Katri Linnikko VILJAKKALA. Uuden Musiikin Kilpailussa esiintynyt viljakkalalaistaustainen Jesse Markin ei selviytynyt voittajaksi Nokia Areenalla lauantai-iltana, mutta sai kuitenkin täydet pisteet naapurimaa Ruotsilta kansainvälisten raatien pisteytyksessä. Jasmi ja Emmi Mattila sekä Atte Lepistö.. Kirjoittaja Maarit Lepistö on Hämeenkyrön kunnanvaltuuston puheenjohtaja. Hyte-kertoimet astuivat voimaan vuoden 2023 alusta. ”Palkintorahana” kunnille on kehitetty ns. Hyte-kriteerit kannustavat kuntia, mutta tuloksen teemme suurilta osin me kuntalaiset. Tiia-Mari Ahonen, Eeda ja Aida sekä isovanhemmat Pirjo Ruusuniemi ja Matti Niemi. Ja tämän summan muodostumiseen kunta voi vaikuttaa omilla toimillaan, tosin suuri merkitys korostuu myös ns. Helmihulinoiden vetonaula Kyröskoski-talolla oli tänä vuonna Tero Taikuri. Tärkeintä terveydenhoitoa on kaikinpuolinen ennaltaehkäisy eli liikunta ja aktiivinen elämäntapa. Markin kilpaili euroviisupaikasta kappaleellaan Glow. Hyte-kerroin koostuu 20 mittarista, joista kuusi perustuu toiminnan tuotoksiin ja 14 kunnan omaan tekemiseen. Sote-uudistuksen jälkeen halutaan varmistaa kunnissa aktiivinen toiminta asukkaiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi
Lämmin kiitos osanotosta suuressa surussamme. Kahvitarjoilu. klo 15 Hannu ja Anne Oksanen, Helteentie 22 ti 19.3. Sinua syvästi kaivaten Jorma Tarja ja Asko Janika, Alina ja Jessiina veljet ja siskot perheineen monet ystävät ja tuttavat Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa 10.2. Su 18.2. Kinkerit klo 14 Nousulassa, Välikyläntie 21. Armollista-ilta klo 18 seurakuntakeskuksessa. klo 14 Nousula, Välikyläntie 21 su 18.2. Kinkerit klo 14 Toimelassa, Pukarantie 505. IKAALISTEN. Tämän vuoden teemana kinkereillä on lähetystyö ja luvassa vielä aiempaa enemmän yhdessä pohtimista ja keskustelua. To 22.2. Iltapäivän ohjelmatuokiossa klo 12.30 Kahden maan kansalainen, evankelista Lasse Jussila. Liisa Marjatta HELLSTENKARHU o.s. Avoin perhekerho klo 10 srk-keskus. Taizé-lauluja. To 15.2. Rakkaudella kaivaten Anssi, Satu, Sara Arttu ja Lilli Mari, Juha, Joonas ja Matilda Josefina ja Juuso Matti sisarukset perheineen muut sukulaiset ja ystävät Siunattu läheisten saattamana. Otti syliinsä vanhan ja väsyneen, hänet rauhan rantahan kantoi. Kalkunmäen kinkerit klo 18 Seija ja Timo Suutarlan kodissa, Kalkunmäentie 88. Omaiset Kinkerit Ikaalisissa 2024 su 18.2. Vapaa pääsy. KOTISEURAKUNNAN TAPAHTUMIA . Me katsomme jälkiä kättesi töiden, kiittäen, kaivaten, ikävöiden. klo 18 Eräharju, Ulvaantie 135 su 10.3. Raiskio * 20.12.1945 Ikaalinen † 14.1.2024 Lempäälä Ei tunne tietänsä ihminen, elo on kuin hiukkanen, hetkinen, valot, varjot vuoroin täyttää sen, kuka tietää päivänsä viimeisen. Messun jälkeen kirkkokahvit srk-kodilla. Kotorinteen seurakuntakerho klo 14 ruokalassa. Hyvää tekevät käsityöt klo 17.30, vanha pappila. Raamattupiiri klo 13, srk-koti. Sauna klo 16.30, kahvit 17.30. 050 471 5898, 0400 898 392 Tunnelikuja 3, Hämeenkyrö • www.hautaustoimistoanttila.fi Valtakatu 40 p. Messu klo 13 kirkossa. oivaseutu.fi. ANTTILA OY P. Mamma, Pappi ja Papat. Ne ovat aina iloisia tapahtumia. Pe 16.2. Su 18.2. Vierailijana Johanna Rannanjärvi. Hartaus klo 15 Jyllinkodit ravintola Sofia. Tulossa: la 24.2. klo 18 Luhalahden kirkko su 25.2. Olkkarilla klo 9, Birgitta Valli. Rakkaamme insinööri Seppo Ilmari ASUMALAHTI * 15.6.1945 Ikaalinen † 24.1.2024 Hämeenkyrö Jäi jälkeesi mökkipiha hiljainen, sen puut ja pensaat lintuineen. Laulujen ilta klo 18.30 ravintola Sarvessa. Ti 20.2. To 22.2. Perheuutiset Rakkaamme Veli-Pekka ”Vellu” NIININEN * 25.8.1952 Nokia † 17.1.2024 Hämeenkyrö Kaipauksella muistaen puoliso lapset ja lastenlapset perheineen muut sukulaiset ja ystävät Vei kotiin Herra jo uupuneen elon pitkän kulkea antoi. Israelilaiset tanssit klo 18 Majakassa. Raamattuja rukouspiiri klo 19, vanha pappila. • Hautaustoimisto • kukkasidonnat • pitopalvelu A. Messu klo 10 Ikaalisten kirkossa. Tiedustelut ja yhteistaksikyydit: diakoniatyöntekijä Johanna Graeffe p. Karvonen, Ketola. Niin yhtäkkiä lähdit sä luotamme pois, emme vielä sinua antaneet ois. Kahvitarjoilu. Tuhkakeskiviikon iltamessu klo 19 kirkossa. IKAALINEN Kuolleet: Liisa Marjatta Hellsten-Karhu 78 ja Aulis Antero Alho 77. klo 17.45 Ukrainan sodan uhrien muistohetki hautausmaalla. Ke 21.2. Kuolleet: Seppo Ilmari Asumalahti 78, Veli-Pekka Niininen 71 ja Kaija Mirjami Viljanen 63. Kivistö. Hartaus klo 14 Toivolansaarikoti. Avoin perhekerho klo 10 srk-keskuksen alakerta. Su 25.2. SEURAKUNTA Ke 14.2. Marjaniemi, Ketola. Musiikissa Ikaalisten mieskuoro. Vesajärven Kultaisen iän kerho klo 10 Vesalassa. Miesten-ilta klo 17.30 Koivikon rantasaunalla. Kultaisen Iän Kerho klo 10 Luhalahden kirkossa. Majakka-kahvila klo 10–12. 03 371 5205 39200 Kyröskoski www.hautauspalvelumakipaa.fi Lämmin kiitos kaikille Maila Huhtalan muistoa kunnioittaneille. Kahvitarjoilu klo 17.30. Rakkaamme on siunattu viimeiselle matkalleen läheisten läsnä ollessa. Tilaa hiljaisuudelle ja rukoukselle. Su 18.2. Rukousmessu klo 10 Ikaalisten kirkossa. To 15.2. 044 724 8360. Ma 19.2. Lapsille ja huoltajille yhteinen kerhohetki. Perjantaikeidas klo 10 Torikadun Olohuoneella. Risto Auvinen ja Riitta Keskimäki Ilm. Sanajumalanpalvelus klo 10 kirkossa, Pitkänen. JÄMIJÄRVEN. To 22.2. p. Iltapalatarjoilu. Aamurukous ja aamupala klo 8 Isopappilassa, Pitkänen. Naistenkahvila klo 18 Majakassa. Ti 20.2. klo 15 Leena ja Matti Härkki, Heittolantie 85 ti 7.3. Tarkempaa tietoa toiminnasta nettisivuilla. Kiitä ilmoituksella. Lämmin kiitos kaikille suruun osaa ottaneille. Kinkerit klo 18 Luhalahden kirkossa. Hartaus klo 13 Luhatuulessa. SEURAKUNTA Torstaisin Perhekerho klo 10, Vanha pappila. Tuomaslaulujen ilta klo 18, Karvonen, Ketola. Myös YouTubessa. SEURAKUNTA To 15.2. Kiitos osanotoista. Avoin iltaperhekerho klo 17 srk-keskus alakerta. klo 14 Wanha Maja, Majantie 46 su 17.3. klo 18 Tevapirtti, Ojalantie 80 Rohkaisemme lähtemään yli kylärajojen kinkereille. RAAMATTU JA ISRAELPÄIVÄT Karmel-kodilla 23.–24.2. Miestenilta klo 18 Särkijärven leirikeskuksessa, mukana Kari Kuusisto. Ke 21.2. Tuomasmessu klo 18 Jämijärven kirkossa. KESKIVIIKKO 14.2.2024 6 HÄMEENKYRÖN. Hartaus klo 12.30 Tevaniemen toimintakeskuksessa. klo 14 Toimela, Pukarantie 505 to 22.2. Myötätuuli klo 10– 13.15 Särkijärven leirikeskuksessa, Leirikeskuksentie 80. 050 383 9125 tai info@karmelkoti.fi HÄMEENKYRÖ Kastetut: Inari Aida Leina Kari, Helmi Liisa Onerva Metsähonkala ja Juhani August Kalervo Ylinen. Kohtaamispaikka kaikille lapsiperheille. Su 25.2. Srkkoti. Lapsille ja huoltajille yhteinen kerhohetki
Ortodoksinen vainajien muistopalvelus eli panihida alkaa hautausmaalla kello 17. Marketta Hannus Ikaalisten srk:n eläkepappi KYRÖSJÄRVI Kyrösjärven pinnan korkeus tiistaina +82.73 m. Tästä syystä minun lapsuuteni oli erilainen. Tosi ystävä on lähellä aikaansa säästämättä, jos voi näin auttaa, ja rukoilee ystävänsä puolesta. Kalle Peltonen Kirjoittaja on Juhani Kauppisen työkaveri Loimaan Tiemestaripiirin ajoilta. Muutama kotiaresti tuli kärsittyä aina syystä. Olen syntynyt 24.10. Minun ja isän yhteinen 24/7 elämä alkoi vasta 1973, kun muutimme Manniin. KESKIVIIKKO 14.2.2024 7 ELÄMÄNMENO Muistokirjoitus Kouluruoka Jumalan kämmenellä Ystävänpäivä ja tuhkakeskiviikko Hyvää ystävänpäivää sinulle, joka tätä luet! Erityisesti tänään saamme iloita kaikista ystävistämme ja ehkä muistaa heitä ajatuksin, rukouksin, tekstiviestein tai muilla tavoin. Harrastuksiin kuului myös ruuan laittaminen sekä myöhemmin myös golf. Hän oli syntynyt Vimpelissä 19. joulukuuta 2023. Ravintola Sarven laulujen illassa on torstaina 15. Rahaa avustuksiin on tänä vuonna jaossa 20 000 euroa. Tapahtuihan kaikki se meidän vuoksemme. Ikaalinen jakaa tänä vuonna kulttuuritoimen avustuksia uudistuneilla kriteereillä. helmikuuta kaksi vuotta. Sinun jälkeesi jäänyt tyhjyys on valtavan suuri. Aluksi hän työskenteli apulaistiemestarina ja myöhemmin tiemestarina muun muassa Hämeenkyrön, Loimaan ja Huittisten tiemestaripiireissä. Viime vuoteen asti talousarviossa oli rajattu, että kulttuurin avustuksia voivat hakea Sata-Häme Soi ry, Puistofilosofia ry ja Suomen harmonikkainstituutti. Muistotilaisuudessa ja sen jälkeen on mahdollisuus osallistua keräykseen Ukrainan sodan uhrien hyväksi. Mukaan tilaisuuteen voi liittyä myös noin kello 17.45, jolloin sytytetään lisää kynttilöitä muistomerkille. YK:n päivänä ja olen saanut kasvaa lasten oikeuksien hengen mukaisesti. Ajankohdan alaraja +82.33 m. Yhden ainoan kerran isä korotti minulle ääntä, muuten hän kasvatti neuvoen ja pyytämällä perusteluja, jos olin eri mieltä. Vapaa-ajalla Kauppinen harrasti bridgen peluuta ja sitä hän halusi opettaa myös muille. Avustusta ei myönnetä yhdistyksen perustoimintaan tai rakennusten korjauksiin ja ylläpitoon. Hän myös lupaa olla kanssamme joka päivä maailman loppuun asti ja lähettää meidät viemään sanomaa hänen rakkaudestaan kaikkialle maailmaan. Avustusten tavoitteena on tukea ikaalilaisia kulttuurityötä tekeviä yhdistyksiä, vilkastuttaa paikkakunnan kulttuurielämää ja mahdollistaa tulevia tapahtumia. Satapirkan Sähkö Oy AURINKO Ke nousee 8.16 laskee 17.08 To nousee 8.13 laskee 17.10 Pe nousee 8.10 laskee 17.13 La nousee 8.07 laskee 17.16 Su nousee 8.04 laskee 17.19 Ma nousee 8.02 laskee 17.22 Ti nousee 7.59 laskee 17.25 Hämeenkyrö Ma: Jauhelihakeitto, leipä Kasvis: Soijarouhekeitto Ti: Broileripyörykkä, perunasose, salaatti Kasvis: Porkkananappi Ke: Tonnikalapasta, salaatti Kasvis: Kasvispasta To: Nakkikastike, peruna, salaatti Kasvis: Kasviskastike Pe: Kinkkukiusaus, salaatti Kasvis: Papu-kasviskiusaus Ikaalinen Ma: Uunimakkara, perunasose, vihersalaatti Ti: Hedelmäinen broilerikastike, riisi-monivilja, jääsalaatti-tomaatti-kurkkusalaatti Ke: Mustamakkara, perunasose, puolukkahillo, raastevati To: Chili con carne, riisi-monivilja, salaattivati Pe: Tonnikala-pastavuoka, punajuuri-omenasalaatti Jämijärvi Talvilomaviikko Viljakkala Ma: Sadonkorjaajan pyttipannu, salaatti Ti: TexMex-jauhelihaperunavuoka, salaatti, Kasvisvaihtoehtona TexMex-härkisperunavuoka Ke: Broilernuudelivuoka, salaatti To: Hernekeitto, tuorepala, laskiaispulla Pe: Kalamureke, hunajainen kermaviilikastike, perunat, salaatti Tiemestari Juhani Kauppinen Tiemestari Juhani Kauppinen kuoli lyhytaikaisen sairauden murtamana Hämeenkyrössä 17. Olit minun maailmani tukipilari, lähes ainoa, joka minua ymmärtää. 15:12-15 Jeesus kulki kärsimystien ja antoi ristillä henkensä meidän, ystäviensä, puolesta. Lapsenlapset ja heidän lapsensa olivat isälle kaikki kaikessa ja heidän takiaan äiti ja isä muuttivat 2019 takaisin Hämeenkyröön. Niistä myönnetään kaksi 5000 euron, kaksi 2000 euron, neljä 1000 euron ja neljä 500 euron avustusta. Valan tarkoitus on sitoa virkamies eettisesti valtioon. Sivistyslautakunta päätti uudistuneista avustuskriteereistä, joiden mukaan avustusta voi hakea ikaalilainen yhdistys Ikaalisissa toteutettavaan, kaikille avoimeen kulttuuritapahtumaan tai -toimintaan. Juhani Kauppinen aloitti koulutiensä Vimpelissä ja koulutie jatkui sieltä Vaasan Teknilliseen oppilaitokseen, josta hän valmistui Tieja vesirakennuspuolen rakennusmestariksi vuonna 1967. Pitkän työuransa aikana hän työskenteli Tieja vesirakennushallituksen, Tieja vesirakennuslaitoksen, Tielaitoksen ja Tiehallinnon palveluksessa. Venäjän aloittaman laajamittaisen hyökkäyssodan syttymisestä tulee kuluneeksi lauantaina 24. Ikaalisten palvelukarttaa päivitetään IKAALINEN. Ei ole olemassa suurempaa rakkautta kuin se, että antaa henkensä ystäviensä vuoksi. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Sytytettäviä kynttilöitä voi ostaa ennakkoon japaikan päältä hautausmaalta tai tuoda itse mukanaan oman kynttilänsä. Mieleeni tulevat Jeesuksen sanat opetuslapsilleen hänen jäähyväispuheessaan: ”Minun käskyni on: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä. Se on laskiaisen jälkeinen keskiviikko, joka on saanut nimensä paastoon liittyvästä tuhkan sirottelemisesta päähän. Tosi ystävä muistaa silloinkin, kun itsellä on vaikeaa, pysyy puolellamme, vaikka muut kohtelisivat huonosti. Menovinkit Menovinkit Ikaalinen tukee kulttuuritoimintaa 20 000 eurolla IKAALINEN. Alamme kristikuntana valmistautua Jeesuksen kärsimyksen ja ristinkuoleman muistamiseen. Avustuksia myönnettäessä arvioidaan muun muassa vaikutuksia yhteisöllisyyteen, osallisuuteen, saavutettavuuteen ja hyvinvointiin. Te olette ystäviäni, jos teette niin kuin käsken. Ikaalisten hautausmaalla muistetaan tänä surullisena vuosipäivänä Ukrainan sodan uhreja. Uusittu palvelukartta ilmestyy keväällä. – Kartta on kuin käyntikortti Ikaalisiin, kertoo karttaprojektia vetävä Satu Holma. En sano teitä enää palvelijoiksi, koska palvelija ei tiedä isäntänsä aikeista. Monesti sanoit, että ilman äitiä et olisi maailmassa selvinnyt. Juoksutusmäärä 31 m 3 /s. Sanon teitä ystävikseni, koska olen kertonut teille kaiken, minkä Isältäni kuulin.” Joh. Ajankohdan pitkän ajan keskiarvo +82.97 m. Illassa kuullaan lauluja ystävälle sekä pastori Anu Mätäsniemen elämänmakuisia juttuja. Palveluksen toimittaa ukrainan kielellä ukrainalaissyntyinen arkkimandriitta Fotij. Ystävän kanssa voi jakaa ilot ja surut. Ystävänpäivä ja tuhkakeskiviikko, voiko niillä olla mitään yhteistä. Isä oli virkavalan vannonut valtion virkamies. Varusmiespalveluksen hän suoritti vuosina 1961-62 käyden myös Haminassa reserviupseerikoulun. Palveluksen päättymisen yhteydessä hänet ylennettiin vänrikiksi. Muistopalveluksen jälkeen on mahdollisuus nauttia kuumaa mehua ja päästä sisätiloihin lämmittelemään. helmikuuta kello 18.30 jälleen luvassa rentoa ja rouheaa tunnelmaa lauluja soitinyhtye Mamma, Pappi ja Pappojen tahdittamana. Tapahtuman järjestävät Ikaalisten seurakunta, Ikaalisten Karjalaseura ry, Oma Tupa ry, paikalliset ukrainalaiset ja suomalaiset vapaaehtoiset. Lapset olivat paljon isovanhempien luona ja saivat jäädä yökylään aina, kun halusivat. Tytär Kristiina Kynttilät syttyvät Ikaalisissa Ukrainan sodan uhrien muistolle • Johanna Eränen IKAALINEN. Kartasta löytyy myös keskustan alueen vapaat tontit ja lähituottajien tarjontaa.. Harrastukset kulkivat mukana myös eläkkeellä ollessa aina hänen kuolemaansa saakka. Työt alkoivat rakennustoimialalla, josta hän siirtyi kunnossapitotoimialalle. Juhani Kauppista jäivät kaipaamaan puoliso Irmeli, tytär Kristiina, kolme lastenlasta, neljä lastenlastenlasta ja lukuisa joukko sukulaisia, ystäviä sekä pelija työkavereita. Lauluja ystävälle Sarvessa HÄMEENKYRÖ. Evästyksenä uusien kriteerien valmistelulle lautakunta kävi asiasta keskustelua viime syksynä, ja lisäksi yhdistyksiltä tuli 11 vastausta asian tiimoilta tehtyyn kyselyyn. Kunnossapitotoimialalla hän viihtyi melkein koko lopun työssäoloajan. Huittisista hän siirtyi projektitehtäviin vuonna 2000, josta hän pääsi eläkkeelle vuonna 2005. Ystävät ovat suuri lahja meille. Nykyään kirkoissamme tuhkakeskiviikon iltamessussa voi halutessaan saada tuhkalla piirretyn ristin otsaansa katumuksen ja parannuksen vertauskuvana. Vuosien saatossa käytyjen kertausharjoitusten myötä hän yleni aina reservin kapteeniksi. marraskuuta 1941 ja oli kuollessaan 82-vuotias. Holman mukaan kartta on loistava väline matkailijoille ja paikkakunnan palveluita käyttäville. Tänään on kirkkovuodessamme niin sanottu tuhkakeskiviikko. Huomioon otetaan myös toiminnan vaikutus kunnan kulttuuritoiminnan monipuolisuuteen ja yhteistyön edistäminen kulttuuritoimijoiden välillä sekä omarahoitus ja toimintasuunnitelman realistisuus. Kello 18 hiljennytään kuuntelemaan kirkonkellojen soittoa, jonka jälkeen hautausmaalla kuullaan Ukrainan ja Suomen kansallislaulut trumpetilla soitettuna ja Ukrainan kansalliskirjailija Taras Shevtshenkon runo Testamentti ukrainaksi ja suomeksi. Ulkotilaisuuden jälkeen Olokolossa järjestetään teetarjoilu ja vapaamuotoista ohjelmaa. Eikä minulla, lapsella jolla on hyvin omintakeinen ajatusmaailma, parempaa lapsuutta olisi voinut olla. Muistotilaisuus ja siihen liittyvät muut tilaisuudet ovat kaikille avoimia. Isä nimitettiin silloin Hämeenkyrön apulaistiemestarin virkaan. Pirkanmaan Nuorkauppakamari päivittää parhaillaan tietoja Ikaalisten palvelukarttaan. Hyvin usein piti päivystää puhelinta (talvisin), jos isällä oli menoa
Ne ovat tärkeä palvelu muun muassa vertaistuen saamiseksi. Tämä ei ole helppo eikä mukava prosessi, Kujanpää sanoo. Tämän mahdollistavaa muutostakin esitettiin, sillä Pekka Järvinen (sd.) esitti Minna Sarvijärven (kesk.) kannattamana, että aluevaltuusto päättää palveluiden verkosta. – Hyvinvointialue on niin valtava kokonaisuus, ettei valtuustossa kannata yksityiskohtiin mennä. Riitta Kuismanen (kd.) huomautti, että lähes kaikilla muilla hyvinvointialueilla päätösvalta palveluverkosta kuuluu aluevaltuustolle. Tilaa on pidetty yllä talkoovoimin. – On erittäin tärkeää, että Pirha tekee saumatonta yhteistyötä kuntien kanssa, Pylsy painotti. – Ei kauaa, naurahtaa Marja Tuomisto. Roope Lehto (sd.) kysyi, voiko päätösvallan siirtäminen tuoda valtavan pinon käsiteltäviä asioita aluevaltuustolle. Mutta me voimme auttaa kuntia toimimaan siten, että ne saavat maksimaalisen rahoituksen. Se on tavoite, totesi hyvinvointialuejohtaja Marina Erhola. Kauko Turunen (kd.) sanoi luottavansa hallitukseen, koska se on poliittisesti valittu toimielin. 50 henkilöä vetävässä Kyrölässä ei ole koskaan pystynyt järjestämään isoja tapahtumia, jotka ovat varainhankinnan kannalta tuottoisampia. maaliskuuta alkaen aluevaltuusto päättää palveluiden verkon periaatteista, jotka liittyvät palveluiden saatavuuteen ja saavutettavuuteen, henkilöstön riittävyyteen, kustannusten hallintaan sekä tarvittavien investointien mahdollistamiseen. Hyvinvointialuejohtaja Marina Erhola tarttui kysymyksen toteamalla, että palveluiden verkko on satojen tai tuhansien yksityiskohtien kokonaisuus. – Pahoin pelkään, että päätöksenteko puuroutuu, jos asioista siirretään tänne. – Toivomme, että tähän tulisi asuinrakentamista. Jos niistä kaikista halutaan täällä päättää, kaikki yksityiskohdatkin pitää tuoda tänne. Arvo piilee yli 2 000 neliömetrin tontissa, joka sijaitsee keskustassa rannan vieressä. Kaupunki on yleiskaavoittanut alueen vuonna 2005 teollisuusja varastoalueeksi. Siksi ajatus luopumisesta ei ole toimijoille lainkaan mieluisa. – Täällä on ollut rippija ylioppilasjuhlia sekä muistotilaisuuksia, Kujanpää kertoo. Katariina Pylsy (kesk.) huomautti, että sote-järjestämislaissa hyvinvointialueet ja kunnat velvoitetaan tukemaan toisiaan väestön hyvinvointia ja terveyttä edistävässä työssä. Molemmat liittyvät rahaan. – Tilanne on nyt tullut siihen, että tästä kiinteistöstä on luovuttava. Tilavuokrien lisäksi nuorisoseura on perinteisesti saanut rahaa järjestämistään retkistä, myyjäisistä ja kuukausitapaamisista. Kukka Kunnari (vas.) piti mainintoja satojen tai tuhansien asioiden listoista pelotteluna. Pitenisivätkö listat. – Jos teatteriretkille ennen sai varata kuljetukset 50 ihmiselle, nykyään lähtijöitä on 20–25. – Kun isoja päätöksiä tehdään, ainoa paikka on valtuusto. Kouluterveydenhuollosta olen kuullut, että siellä kouluterveydenhoitajat tekevät nepsy-selvityksiä. Uusia investointipäätöksiä ei ole tehty, mutta pidemmän tähtäimen tavoitteena on alueen metallija akkuliiketoimintojen kehittäminen entistä toimivammaksi kokonaisuudeksi, Poikonen kertoo. Aktiivien ikääntymisen lisäksi nuorisoseuralla on muitakin syitä rakennuksesta luopumiselle. – Toiminta jatkuu, tarvitsemme vain uudet tilat. Vaikka taloa on pidetty pystyssä talkoovoimin, rahaa menee sähkölämmitykseen ja muihin kiinteistökuluihin. Tuula Petäkoski-Hult (sd.) huomautti, että iso osa palveluverkosta tulee päätetyksi ennen kuin päätösvaltaa on edes mahdollista saada valtuustolle. Tämähän on iso tontti, jonka voi lohkoa vaikka kahdeksi. Sosiaalidemokraattien Ulla Kampman luki ryhmänsä esityksen, jossa ehdotettiin, että aluevaltuusto päättää palveluverkkoon liittyvistä ohjelmista. Asuinrakentaminen toki tarvitsisi kaavamuutoksen. Käytännössä samansisältöisen esityksen antoi myös Petra Schulze-Steinen (kesk.) Klaus Myllymäen (kesk.) kannattamana. Äänestysten jälkeen valtuusto hyväksyi yksimielisesti sdp:n esittämät muutokset. Yhä useammassa on maininta, että omaisten läsnäollessa, Kujanpää sanoo. Nyt on tarkoitus laatia noin yhdeksän hehtaarin suunnittelualueelle asemakaava. Silloin otamme sen vastuun, jonka hyvinvointialuelaki meille antaa, perusteli Sinikka Torkkola (vas.). Fortum Recycling & Waste Oy:n viestintäjohtaja Heli Poikonen kertoo, että Fortumin Ikaalisten Teikankaan kiinteistön nykyisen rakennusluvan edellyttämä rakennusoikeus on käytetty. Se täytyy myydä, toteaa Ritva Kujanpää Hämeenkyrön nuorisoseurantalo Kyrölän pöydän ääressä. Aluevaltuusto otti hieman lisää päätösvaltaa itselleen palveluverkkoasioissa. – Esitän kannanottoni Lähitorien puolesta. Ei sillä pitkälle päästy. Monet valtuutetut heittivät ilmaan ajatuksen, voisiko Pirha palkita hyvää terveystyötä tehneitä kuntia. Kujanpää ja Tuomisto pitävät koronaa selvänä vedenjakajana: sen jälkeen etenkin muistotilaisuudet ovat muuttuneet pienemmiksi. Ikaalisten kaupunki on käynnistänyt Teikankaalla Fortumin alueen asemakaavoituksen, jolla saadaan lisää rakennusoikeutta teollisuusja varastorakentamiseen. Sellaiset pitäisi löytää, mieluummin kirkonkylältä. Pitkän keskustelun ja useiden äänestysten jälkeen tämä esitys tuli lopulliseksi päätökseksi. Jossain välissä meidän päättäjien pitäisi töitäkin tehdä. Ritva Kujanpää ja Marja Tuomisto ovat kuitenkin muiden nuorisoseuralaisten kanssa joutuneet toteamaan, että talkoolaisten keski-ikä on noussut kohtuuttoman korkeaksi.. – Meillä on tähänkin mennessä ollut kokouksessa liitteineen yli tuhat sivua tekstiä. Aluevaltuusto: Kuntia on kannustettava terveyden edistämistyöhön • Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN, VILJAKKALA. Samaa painotti Lotta Hamari (sd.) hän piti terveyden edistämistyöhön panostamista kriittisenä, mikäli sote-kuluja halutaan hillitä. – Asemakaavan muutoksella ja laajennuksella varaudutaan mahdollisiin tulevaisuuden kasvutarpeisiin. – Sen näkee ihan lehti-ilmoituksista. Vaikka sote-uudistus siirsikin hoitotyön kunnilta pois, jäi niille merkittävä rooli hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä. Päätösvallan lisäys ei todennäköisesti tarkoita esimerkiksi Ikaalisten terveyskeskuksen uutta tarkastelua aluevaltuustossa. Vuosikymmenten mittaan rakennus on nähnyt monet kokoontumiset, juhlat ja ilot. Kujanpää kertoo, että aktiivijäsenten ikä on 80 ja 90 vuoden välissä. Kuitenkin pienemmille tapahtumille ja etenkin perhejuhlille tila on ollut passeli. – Sehän tarkoittaisi satojen tai tuhansien asioiden tuomista tänne, totesi Erja Pelkonen (ps.). Luonnonkauniilla paikalla Uskelanniemessä sijaitseva Kyrölä on kokoontumispaikka, jossa nuorisoseura on järjestänyt omaa toimintaansa. Lisäksi tilaa on vuokrattu ulkopuolisille. Fortumin laajentumista Teikankaalla varmistetaan • Terhi Palonen IKAALINEN. 10 000 sivua. Niiden osallistujamäärä on vähentynyt. Sillä ei saa kuin kulut peittoon, Kujanpää sanoo. Päätöksen kaavoituksen käynnistämisestä teki ympäristölautakunta. Erkki Paloniemi (kok.) sanoi vuosien Vesilahden kunnanjohtajana osoittaneen, että jo 27-jäseninen valtuusto on liian suuri toimielin käsittelemään pienempiä asoita. Tällaisiin tilaisuuksiin tilaa kysytään yhä vähemmän. – Se oli satasten suuruinen kertaluonteinen avustus, joka oli hirveän selvitystyön takana. Kannatan Järvisen esitystä. Sen sijaan valta esimerkiksi yksiköiden sulkemisesta tai perustamisesta on aluehallituksella. • Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN, VILJAKKALA. Nuorisoseura joutuu myymään Kyrölän Kiinteistöstä luopuminen ei tarkoita seuran loppua. Valtio maksaa niiden perusteella kunnille niiden tekemästä hyvinvointityöstä. – Johtokunnassa kaikki ovat vielä alle 80-vuotiaita, hän lisää. KESKIVIIKKO 14.2.2024 8 UUTISET Aluevaltuusto kinasteli päätösvallasta Palveluverkon yksityiskohdista päättää jatkossakin aluehallitus. Nyt talkooväki on ikääntymässä. – Palkitseminen on pitkälti rahoittajasta kiinni. – Vain täällä se näyttää olevan kauhean vaikeaa. – Enpä ole aluehallituksesta niin pitkiä listoja huomannut. Koronan aikana nuorisoseura sai Opetusja kulttuuriministeriöltä avustuksen korvaamaan pandemian aiheuttamia tulonmenetyksiä. Argumentteja puolesta ja vastaan Anna-Kaisa Ikonen (kok.) ei ollut muutosesitysten kannalla. Tällä hetkellä Pirhassa aluevaltuusto päättää palveluverkon strategisesta linjauksesta. Hän peräänkuulutti myös Pirhan vastuuta seurata kuntien hyvinvoinnin ja terveyden hyte-kertoimia. Tällaisia voivat olla esimerkiksi ikäihmisten ja vammaisten palveluita koskevat ohjelmat. Nuorisoseuralaiset myös ymmärtävät, ettei Kyrölän kiinteistö luultavasti kiinnosta mahdollisia ostajia. – Se käsittää muun muassa sairaalapalvelut, vammaispalvelut ja neuvolat. Kun laitetaan yhteen pienentyneet tulot ja talkoolaisten korkea keski-ikä, on helppo todeta, että seinä on tullut vastaan. Lisäksi aluevaltuusto päättää jatkossa palveluiden verkoston kehittämiseen liittyvistä merkittävistä ohjelmista. Talkoot on iso osa Kyrölän ylläpitoa. – Meistä monet ovat olleet toiminnassa mukana kymmeniä vuosia. Ei helppo eikä mukava prosessi Kyrölä rakennettiin vuonna 1969 palaneen alkuperäisen Kyrölän paikalle. Paljonko muutos toisi. Aluevaltuusto muokkasi hallintosääntöä siten, että 1. Klaus Myllymäki (kesk.) ihmetteli, miten sitten on mahdollista, että suurin osa hyvinvointialueista päättää palveluverkosta aluevaltuustossa. Kuntien ja Pirhan välinen yhteistyö nousi keskustelun ytimeen, kun aluevaltuusto sai käsiteltäväkseen hyvinvointikertomuksen. Kujanpää painottaa, että vaikka Kyrölä myydään, se ei tarkoita nuorisoseuran loppua. • Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. Se on tehtävien siirto lääkäreiltä terveydenhoitajille ja pois ennaltaehkäisevästä työstä
Perolainen on työskennellyt nykyisessä työpaikassaan vuodesta 1992 lähtien ja opinto-ohjaajana hän on ollut vuodesta 2004 lähtien. Osayleiskaavan luonnos pidetään nähtävillä puolitoista kuukautta. Alan henkilökuntaa näissä Ikaalisten kohteissa on 25. Pirkanmaan liitto kertoo tiedotteessaan, että kuluvalle vuodelle neuvottelukunnan puheenjohtajaksi valittiin Miko Bergbom (ps.) ja varapuheenjohtajaksi Jouni Ovaska (kesk.). – Joidenkin kuntien alueella haasteena ovat esimerkiksi etäisyydet ja tarve käyttää omaa autoa työmatkoihin. Pirkanmaan kansanedustajat ovat järjestäytyneet neuvottelukunnaksi, joka toteuttaa puoluerajat ylittävää yhteistyötä. THL:n seurannan mukaan henkilöstömitoitus on yleisesti ottaen valtakunnallisesti parantunut. Ruokalistat suunnitellaan koko Voimian alueella keskitetysti. Jouni Ovaskasta Pirkanmaan kansanedustajien neuvottelukunnan varapuheenjohtaja HÄMEENKYRÖ. Ollinpojan mukaan Pirkanmaalla on henkilöstön saatavuudessa jonkin verran alueellisia eroja. Tulosten mukaan Kurjenmäkikoti oli seudun ainoa yksikkö, jossa mitoitukseen ei päästy. Kumpikin kunta hyväksyy osaltaan vain omaa kuntaansa koskevan kaavan. Kaavat rajoittuvat toisiinsa, joten suunnittelussa tehdään tiivistä yhteistyötä kuntien kesken ja tavoitteena on, että kaavat voisivat edetä samanaikaisesti molemmissa kunnissa. Syksyn aikana tehtiin lisätutkimuksia maatutkaamalla ja pohjavesiselvitystä on täydennetty. Pitää kuunnella ja keskustella Kulmalan vastuulla ovat ateriaja puhtauspalvelut kuudessa sote-alan yksikössä Ikaalisissa: Toivolansaarikodissa, terveyskeskuksessa, Nikulassa, Kotipihlajassa, Kamraatinkulmalla ja ryhmäkoti Peltokulmalla. Kaikki ikääntyvät vuorollaan Kulmala on aloittanut työuransa ravintolakokkina fine dining -ravintoloissa Tampereella. Kuva on Toivolansaarikodin keittiöltä, joka toimii Ikaalisissa sote-alan tuotantokeittönä. helmikuuta Rovaniemellä järjestetyillä valtakunnallisilla opopäivillä. Neuvottelukuntaan kuuluvat kaikki maakunnan kansanedustajat. – Halusin lisää haastetta, ja tätä kautta sitä on kyllä tullut. Paikallinen ravitsemusja puhtausalan työ sai valtakunnallista tunnustusta, kun Ikaalisissa Pirkanmaan Voimian palveluesihenkilönä toimiva Maija Kulmala sai tammikuun lopulla ravintola-alan omaksi Oscar-palkinnoksikin kuvaillun Pro 2024 -palkinnon. Lakisääteinen henkilöstömitoitus iäkkäiden ympärivuorokautisessa palveluasumisessa on 0,65 välitöntä asiakastyötä tekevää työntekijää asiakasta kohti. Yritän olla kuunteleva ja keskusteleva. Kaavaluonnoksen nähtäville asettamisesta tehtiin kunnanhallituksessa päätös jo elokuussa 2023 mutta asian toimeenpanoa lykättiin, kun Pirkanmaan ely-keskus kehotti täydentämään henkkeeseen liittyvää pohjavesiselvitystä. – Jo se oli hienoa, että maaseudulta pääsi finaaliin ja vielä kaiken kukkuraksi sai pokaalin. – Parasta työssäni ovat upeat opiskelijat, jotka kohtaan joka päivä, Perolainen mainitsee tiedotteessa. – Olen vastuussa siitä, että arki rullaa ja asiakkaan eli Pirhan ja Voimian työntekijöiden puolella ollaan tyytyväisiä ja vedetään yhtä köyttä. Esihenkilötyössä Kulmala korostaakin kommunikoinnin tärkeyttä ja myös ihmistuntemusta, jota on eri työpaikoissa karttunut. Pohjavesiolosuhteet hankealueen koillisosissa ovat tarkentuneet. Työntekijöiden saatavuutta Kulmala kuvailee haastavaksi. – Työssä tarvitaan myös nopeaa reagointikykyä. Iisakin lisäksi Parkanossa työskentelevällä Perolaisella on ohjattavanaan yli 400 opiskelijaa kahdeksalta eri alalta. Meidän vahvuutemme ovat eläköityneet työntekijät, jotka ovat halunneet tulla tekemään keikkatöitä, ja sijaistukset on saatu hoidettua. Ammatti-instituutti Iisakin opinto-ohjaaja Tarja Perolainen on valittu vuoden 2024 opinto-ohjaajaksi. Saamaansa palkintoa hän kuvailee uskomattomaksi jutuksi. Tärkeää on kertoa avoimesti, mitä on tulossa ja tapahtumassa. – Tarjontaa ei kovasti ole, ja varsinkin kun ollaan maaseudulla, henkilöstövuokrafirmojen kautta sijaisia ei tahdo saada. Tunnustus tuli 9. Pitää tiedottaa puolin ja toisin ja olla asiakkaaseen yhteydessä, jos esimerkiksi ruokalista muuttuu. Voimaloiden alueella pohjaveden ja pintaveden virtaus suuntautuu poispäin Vatulanharjusta ja pohjavesialueesta. Konikallion kaavaluonnos nähtäville Hämeenkyrössä • Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ. Kurjenmäkikodin mitoitus oli lokakuussa 0,63. Ikäihmisten palveluiden toimialuejohtaja Mari Ollinpoika Pirhasta kertoo, että lokakuun alitus johtuu useasta samanaikaisesta poissaolosta. Tykkään, että minulla on kaikki langat käsissä ja koen, että olen hyvä organisoimaan ja järjestelemään hommia. – Alalla on edessä kansainvälistyminen, ja sitäkin kautta on saatu hyviä ja motivoituneita työntekijöitä. – Kurjenmäkikodin mitoitus on sittemmin parantunut ja ollut tasolla 0,65–0,67. – Myös asiakkaan suuntaan tiedottaminen on tärkeää. Ravitsemusja puhtauspalveluissa työ on fyysistä ja aikataulutettua. Vuoden opo -valintaraadin muodostivat Suomen opinto-ohjaajat ry, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry ja Nuorten yrittäjyys ja talous NYT. Kulmalan työnä on johtaa Ikaalisten tiimiä tuotantoja talousvastuineen, työvuorosuunnitteluineen ja sijaishankintoineen. Esihenkilön työ alkoi kiinnostaa Kulmalaa, kun perustyöstä kokemusta kerättyään hän halusi kehittyä alalla ja edetä uralla. Aineistojen kuulemiset toteutetaan erikseen molemmissa kunnissa. Neuvottelukunnan työvaliokuntaan valittiin puheenjohtajien lisäksi Aleksi Jäntti (kok.), Anna Kontula (vas.), Lauri Lyly (sd.), Sari Tanus (kd.) ja Oras Tynkkynen (vihr.). Jämijärvellä asuva Kulmala on kotoisin Suodenniemeltä, ja palvelualan ammattilainen hän on jo kolmannessa polvessa. KESKIVIIKKO 14.2.2024 9 UUTISET Tarja Perolainen valittiin vuoden opinto-ohjaajaksi HÄMEENKYRÖ. Kaavaluonnokset ja -ehdotukset laaditaan kuntiin erillisinä. ”Varasuunnitelmien varasuunnitelmat täytyy olla” Ravintola-alan tunnustuksen saaneella Maija Kulmalalla on paikallinen keino löytää työntekijöitä. Voimalat eivät sijoitu pohjavesialueelle eikä pohjavesialueen rajausta ole tarpeen muuttaa Suunniteltu tuulivoimapuisto sijoittuu sekä Hämeenkyrön että Ikaalisten alueelle. Niihin ei saatu sijaisia. Kokemusta on lounasravintoloista, työpaikkaravintoloista, kurssikeskuksista ja terveyskeskuksen keittiöstä. Työaikojen vuoksi hän kuitenkin halusi vaihtaa ammattikeittiöpuolelle ja myös opiskeli restonomiksi. – Esimerkiksi näinä päivinä saattaa tulla lakkoja nopealla aikataululla, ja siihen pitää reagoida ja ennakoida tilauksissa. –Vanhemmilla oli kyläkauppa ja äiti oli koulun keittäjä, ja mummu oli pitokokki ja koulun keittäjä, joten olen lapsesta kasvanut alalle. Oma ura saa arvostusta, ja tuntuu, että jotain on tehty oikein. THL tarkasteli, kuinka henkilöstömitoitukseen ylletään iäkkäiden ympärivuorokautisessa hoidossa. Maakuntaliitto hoitaa neuvottelukunnan käytännön toimintaa muun muassa järjestämällä kokouksia, muita kokoontumisia ja vierailuja.. Kaavoitettavan alueen pinta-ala on yhteensä noin 19,9 neliökilometriä josta noin 8,6 neliökilometriä sijoittuu Hämeenkyrön ja noin 11,3 neliökilometriä Ikaalisten osayleiskaavoitettavalle alueelle. Palkintoraati totesi Perolaisen vahvuuksiksi muun muassa eettisyyden, kuuntelemisen taidon, vahvan ammatillisen toimijuuden, oikeudenmukaisuuden ja osallisuuden mahdollistamisen. Vuoden opo valitaan noin tuhannen opinto-ohjaajan joukosta. Kurjenmäkikoti ei yltänyt lokakuussa lakisääteiseen henkilöstömitoitukseen, ilmenee Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) seurannasta. Hän tuli Ikaalisiin töihin ensin elokuussa 2022 kaupungin palkkalistoille, ja vuoden 2023 alusta ravitsemusja siivousalan henkilökunta siirtyi sote-uudistuksen mukana Pirkanmaan Voimialle, joka tuottaa palvelut hyvinvointialueelle. • Liisa Raipala IKAALINEN. Jos tilauskuormat eivät kulje, pitää olla varasuunnitelma, mitä silloin tehdään ruoaksi. Työ on hektistä, pitää ennakoida ja olla varasuunnitelmien varasuunnitelmat tehtynä. Pirkanmaan kansanedustajien neuvottelukunnan tehtävänä on maakunnalle tärkeiden asioiden edistäminen ja Pirkanmaan painoarvon lisääminen valtakunnallisessa päätöksenteossa. Hämeenkyrön kunnanhallitus päätti asettaa nähtäville Konikallion tuulivoimapuiston osayleiskaavan kaavaluonnoksen ja siihen liittyvän valmisteluaineiston. THL:n seuranta: Kurjenmäkikoti ei yltänyt lakisääteiseen henkilöstömitoitukseen • Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. Kilpailussa sarjoja on kaikkiaan 16, ja Kulmala oli mukana ammattikeittiöiden päällikkö -sarjassa, johon kuuluvat esimerkiksi hoivapuolen, päiväkotien, sairaaloiden ja koulujen keittiöt. – Työntekijöiden suuntaan olen käytännönläheinen ihminen. Sote-alan yhteydessä työskentelyssä on Kulmalan mukaan oma suolansa. Kulmalan työrupeama Ikaalisissa on ollut muutoksentäyteinen. Maija Kulmala on vastuussa arjen rullaamisesta, kun Pirkanmaan Voimia tuottaa Ikaalisissa kuuteen sote-yksikköön ravitsemuspuhtauspalvelut. – Kaikki me ikäännymme, ja haluan olla tuottamassa hyvää palvelua meidän ikäihmisillemme
– Ilman kavereita olisi aika tylsää, Aarni sanoo. – Kaveri voi auttaa, jos on joku isompi projekti ja tarvitsee apua, Nikolas sanoo. klo 8.00–17.00 Hammaslaboratorio SATAHAMMAS OY Torikatu 4, Kankaanpää ERIKOISHAMMASTEKNIKKO Jarmo Korpela Parkano 040 180 2802 www.oivaseutu.fi OTA YHTEYTTÄ TILAAJAPALVELUUN puh. • Liisa Raipala IKAALINEN. Kaveri voi auttaa, jos on joku isompi projekti ja tarvitsee apua. 02-5723 399 Av. 03 3143 3171 | tilaukset@oivaseutu.fi UutisOivan digilehti 3 kk 20 € Tarj ous voim assa 11. – Yleensä riidat saadaan selvitettyä. Nikolas Talasoja. – Jos menee vaikka välitunnilla ulos, ei tarvitse olla yksin vaan voi olla kavereiden kanssa, sanoo Mariella sanoo. – Jos vaikka äidin kaveri tulee käymään ja hänellä on lapsi mukana, häneen voi tutustua, Mariella sanoo. – Jos on salaisuuksia, ystävä ei kerro niitä eteenpäin. – Joskus on esimerkiksi riidelty siitä, mitkä ovat hyviä automerkkejä. KESKIVIIKKO 14.2.2024 10 KAUNEUS, TERVEYS ja HYVINVOINTI ERIKOISHAMMASTEKNIKKO Jouko Varis •kokoproteesit •pohjaukset •korjaukset Puh. Pitää ensin tutustua, ja sitten voi tulla hyväksi ystäväksi, Nikolas sanoo. – Ei saa puhua pahaa selän takana, Mariella sanoo. 2.–2 5.2 .20 24 Ti la a Uut i sOi va i t s el l e ta i l a h j aksi ys täv äll e! Ti la a Uut i sOi va i t s el l e ta i l a h j aksi ys täv äll e! ”Ystävän kanssa voi jutella, jos jokin asia painaa mieltä” Joskus riidan aiheitakin löytyy, ja aika yllättävistä asioista. Esimerkiksi joskus voidaan kinata siitä, miten jonkun biisin sanat menevät, Mariella kertoo. Nikolas miettii, että ystäviä voi saada harrastuksista tai vaikka silloin, kun on käymässä toisella paikkakunnalla. Siitä kaikilla on tarkka mielipide, millainen on hyvä ystävä. Ja kerran riideltiin kaverin kanssa, kumpi on vaarallisempi, marsu vai hevonen, Juha sanoo. Mistä uusia ystäviä sitten voi saada. – Kavereiden kanssa voi olla ja leikkiä, ja kavereihin voi turvautua, Juha sanoo. – Jos kerrot ystävälle asioitasi, hän ei kerro niitä eteenpäin, Mariella sanoo. – Jos on jotain sanottavaa, jota ei voi kaikille sanoa, voi turvautua ystävään ja jutella asioista, jotka painavat mieltä, Nikolas sanoo. Kaverille voi kertoa syvimmätkin asiat, Nikolas sanoo. – Jos on joku, jolla ei ole ystävää, häneen voi tutustua ja alkaa olla ystäviä, Juha sanoo. – Saan todella hyvin ystäviä, ja ystäviä voi saada kaikkialta. Kaverit ovat tärkeitä, sanovat Kilvakkalan koulun viidesluokkalaiset Mariella Ojakoski, Aarni Kärkkäinen, Juha Laatikainen ja Nikolas Talasoja. Sama pätee myös omaan itseen, jos haluaa olla toiselle hyvä ystävä: pitää olla luotettava, eikä saa kiusata. Pienet kinat selvitetään itse Kavereiden kanssa voidaan olla isommalla tai pienemmällä porukalla, kyläillä toisten luona tai vaikka lähteä pyöräilemään tai näin talvella laskemaan mäkeä. Joskus kavereiden kesken on tullut jotain pientä kinaakin, mutta isompia riitoja ei ole onneksi tullut. – Kaveriin voi luottaa, sanoo Aarni. – Eikä mustamaalaa sinua, Nikolas sanoo. – Ilman kavereita olisi turvattomampaa, Juha sanoo. Kaverit ovat tosi tärkeitä, miettivät ystävänpäivän koittaessa Kilvakkalan koulun viidesluokkalaiset Juha Laatikainen, Nikolas Talasoja, Aarni Kärkkäinen ja Mariella Ojakoski. Myös vaikkapa naapureista voi saada hyviä ystäviä
Hetki omaa aikaa voi olla vaikka rauhassa nautittu kahvikupillinen tai pieni ulkoilutuokio. – Työstressin tai muulla tavoin raskaan elämänvaiheen vuoksi nukkuminen on joskus ollut huonompaa, mutta nykyään saan nukuttua hyvin. Riittävien yöunien lisäksi Tulonen ottaa mieluusti päiväunet. – Päivän tauottaminen auttaa pitämään mieltä askarruttavat asiat sillä tavoin hallinnassa etteivät ne häiritse unta, Ihalainen sanoo. Iida Tulonen Riina Ihalaisella (yläkuva), Anna-Maija Valkamalla (keskellä) ja Iida Tulosella (alin kuva) on kaikilla keinoja, joilla he pyrkivät saamaan hyvät yöunet.. • Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ. Kun asiat käsittelee päivän aikana tai kirjaa ne johonkin muistiin, ne eivät nouse mieleen nukahtaessa. – Ja ehkä vähän olen onnistunut rajoittamaan älylaitteilla vietettyä aikaa iltaisin, hän lisää. Laitetaan myös ateriarytmi ja annoskoko kohdalleen. – Olen aina tykännyt nukkua päiväunet. Lapsiperhearjessa ja työssä jaksaminen vaativat riittävästi lepoa, toteaa hämeenkyröläinen Iida Tulonen. – Lapsillamme on tapana herätä varhain, mikä motivoi vanhempiakin menemään ajoissa nukkumaan. Aamuihmiseksi itseään luonnehtiva Valkama iloitsee, että eläkkeelle siirryttyään unta riittää aamuisin puoli seitsemään asti. Treenistudio Kammari Vanha Tampereentie 18–20 A, Ikaalinen maise@maise.fi Puh. Eläkepäivien etuihin kuuluu myös mahdollisuus pieniin päivänokosiin lounaan jälkeen. Ota yhteyttä, niin suunnitellaan juuri sinulle,tai teille molemmille, sopiva liikuntaohjelma. – Hyvät yöunet ovat todella tärkeä asia. Ihalaisella on 12-, 10ja kuusivuotiaat lapset, joten omaa aikaa ei välttämättä ihan itsestään vapaapäiviinkään järjesty. KESKIVIIKKO 14.2.2024 11 KAUNEUS, TERVEYS ja HYVINVOINTI Kauneutta, terveyttä ja hyvinvointia säännöllisellä liikkumisella ja tarkoituksenmukaisella syömisellä. Tule mukaan monipuolisen, iloisen ja innostavan hyvinvoinnin maailmaan! Olemme siirtyneet keskitettyyn puhelinajanvaraukseen 010 3229611 Avoinna ma-to klo 8-20 pe klo 8-15 Nettiajanvaraus tempodent.fi auki 24/7 Rahkolankuja 18 A 1 39500 Ikaalinen tempodent@plusterveys.fi Hammaslääkäriasema TempoDent @tempodent tempodent.fi HELMIKUUN SYNTTÄRITARJOUKSET, voimassa helmikuun ajan: Värinja hiustenleikkauksen lisäksi hiusten tehohoito veloituksetta. Hän sanoo nukkuvansa ihan hyvin ja riittävästikin. Hyvän unen salaisuuksiksi Tulonen mainitseekin riittävän ajoissa nukkumaanmenon ja sopivan määrän liikuntaa. – Ei kuitenkaan liian kiinnostavan kirjan, hän täsmentää. Kaipaatko kannustusta liikkumiseen ja ruokavalion korjaamiseen. Itselleen toimivina tauottamisen keinoina hän mainitsee esimerkiksi hengitysharjoitukset. 040 734 5448 Haluatko voida paremmin. Olen opettanut kaverini ja puolisonikin siihen, ettei minua kannata tiettyyn aikaan iltapäivällä häiritä, Tulonen hymyilee. Olisi tärkeää löytää itselle mieluisa, hyvää oloa tuova tapa, jolla tauottaa päivää. Tuntea itsesi ryhdikkääksi ja hyvinvoivaksi. – Lyhyet, palauttavat tauot ovat mielestäni tärkeitä niin työkuin vapaapäivinä. Kosmetologi Laura 040 513 7272 www.pkuniqa.fi Valtakatu 43, Kyröskoski 5-vuotissynttärit Hyvä uni ei ole itsestäänselvyys Yllättävätkin asiat voivat pilata maukkaat yöunet. – Työelämässä ollessa heräsin yleensä jo puoli kuuden maissa. Parturi-kampaaja Pauliina 044 544 5889 Kaikkiin kasvohoitoihin ripsienja kulmien värjäys veloituksetta. – Ihmiset ovat kuitenkin erilaisia, eivätkä hengitysharjoitukset varmasti ole kaikille toimiva tapa palautua. Ihalainen kertoo nukkumisensa olleen huonompaa kun päivittäisen palautumisen merkitys oli hukassa. Iltaisin Valkaman nukahtamisrutiiniin kuuluu kirjan lukeminen. Pienet tauot palauttavat Ikaalislainen Riina Ihalainen sanoo nykyään nukkuvansa hyvin, mutta kertoo tehneensä asian hyväksi paljon työtä. Olen opettanut kaverini ja puolisonikin siihen, että minua ei kannata tiettyyn aikaan iltapäivällä häiritä. Nukahtamisrutiinina lukeminen Hämeenkyröläinen Anna-Maija Valkama kuvailee nukkuvansa vaihtelevasti, mutta pääsääntöisesti hyvin
Asiakaskunnan ikä on nuorista aina eläkeläisiin asti. Laitoin saman tien tekstiviestin menevään että haittaako, Toiva kertoo. – la 17.2. 03 4586520 vANHA tAMPEREENTIE 10 39500 IKAALINEN OPTIKKOSYRJANEN.FI Hammaslääkärisi Ylöjärven keskustassa. Moni haluaa vain pystyä vilkaisemaan peiliin aamuvuoroon lähtiessä ja todeta, että hyvältä näyttää. 050 368 8448 Emme peri toimistomaksuja. Siksi kun ripset otetaan, ne pidetään. ajan -15 % ESITTELYPÄIVÄ TO 15.2.2024 KLO 14-17 PUH. Eihän siinä muuta, mutta nyt UutisOivan alakerrasta löytyy Toivan liiketilan jakavien taiteilijan ja hierojan lisäksi kaksi ripsientekijää. Ammattitaitoinen laittaja osaa liimata viuhkat ripsiin niin, että asiakkaan omat ripset eivät vahingoitu. Liian pitkiä ripsiä ei saa laittaa – omat ripset eivät kestä niiden painoa useampaa viikkoa. Omien ripsien päälle kiinnitetään yksittäisiä kuituja, joista muodostuu pikkuruisia ripsiviuhkoja, joilla ripsistä saadaan vähän pidemmät tai tuuheammat. – Mieluummin nipistetään jostakin muusta kuin jätetään ripset huoltamatta, Karlsson toteaa. – Ei haitannut, Karlsson nauraa. Jokaiselle muoto ja malli tehdään käsityönä. Epäpuhtaudet vaikuttavat pidennysten pysyvyyteen ja kerryttävät pöpöarsenaalia, mikä taas saattaa aiheuttaa riskin erilaisille silmätulehduksille – Ripsien kanssa saa käydä suihkussa tai uimassa vaikka saman tien. Itse operaatio sujuu niin miellyttävästi, että ripsiammattilaisten mukaan miltei jokainen nukahtaa ripsien laittamisen tai kuukausittain tehtävän ripsihuollon aikana. Sattuma johdatti yritykset katon alle, joten nyt kahviseuraa löytyy aina. – Olen kuullut monelta, etteivät he uskalla ottaa ripsenpidennyksiä ensimmäistä kertaa, etteivät jäisi koukkuun, Toiva toteaa. On wet lookia, Kim Kardashian -ripsiä, rikottua ja nukkemaista ja megavolumea. Se tarkoittaa tietenkin jokaiselle ihmiselle eri asiaa, mutta huolitelluilla ripsillä sitä saa helposti. Kun ripset kerran ottaa, niistä on vaikea päästä eroon. Ne tulee pestä, ja nimenomaan ripsienpidennyksille tarkoitetuilla aineilla, Karlsson kertoo. Eläkeikäisillä ripsienpidennys saattaa liittyä pikemminkin näön heikkenemiseen: ripsiväriä ei pysty enää itse laittamaan. Mainitse ”UutisOiva” aikaa varatessasi. Ennen kaikkea asiakkaat toivovat kuitenkin yhtä asiaa: helpompaa arkea. KESKIVIIKKO 14.2.2024 12 KAUNEUS, TERVEYS ja HYVINVOINTI Hammaslääkärit Jussi Parkkinen ja Mikael Haapalahti Mikkolantie 1 (2. – Enemmänkin mietin, että onneksi on nyt kahviseuraa. Kapean silmän katsetta voi avata, pyöreämpää silmää voidaan tehdä leveämmäksi. • Nina Ylinen HÄMEENKYRÖ. Ripsityylejä on paljon. – Meiltä haetaan itsevarmuutta. – Suomalaisissa ripsissä usein on sama ohut laatu kuin hiuksissa, Toiva kertoo. Nuoret haluavat usein keskimääräistä näyttävämpää. – Ripsien laittaminen ei saa sattua, eikä ripsien kanssa saa sattua. – Olin katsomassa tätä liiketilaa, kun sain kuulla, että Jenny oli juuri muuttanut viereen tekemään ripsiä. Kätevä sijainti Vaasantien varressa, ilmaiset parkkipaikat. Myös esimerkiksi ilmankosteus vaikuttaa siihen, kuinka hyvin ripset pysyvät: molemmilla tekijöistä on Oivan talossa ilmankosteuttajat pöhisemässä nurkassa optimaaliolosuhteita varten. Karlsson nyökkäilee. Paljon on muuttunut – liimat ovat kehittyneet turvallisemmiksi, esimerkiksi – mutta paljon on myös pysynyt samana. Ripsillä helpompaa arkea Ripsienpidennyksiä kumpikin on tehnyt pitkään, reilu kymmenen vuotta. Tärkeintä on kuitenkin se, että ripset ovat turvalliset ja kestävät. Anni Toiva ja Jenny Karlsson tuntevat toisensa vuosien takaa. Ripsien antama itsevarmuusbuusti on koukuttavaa. Jokainen torkahtaa hetkeksi Allergiareaktioita tulee äärimmäisen harvoin. Ei siksi, että poistaminen olisi kallista, eikä siksi, että omat ripset olisivat tipahtaneet alta pois. kerros), Ylöjärvi • www.ykkoshammas.fi VARAA AIKA: 050 462 8895 Matkakorvauksena tarjoamme 50 euron alennuksen jokaisesta hammaslääkärikäynnistä. – Meillä on molemmilla omat vakiintuneet asiakkaat. Ystävänpäivän iloksi tarjous ke 14.2. Ajanvaraus puhelimitse 03 3481 484 tai netissä www.ylojarvenhammaspiste.fi Asemantie 4 B 21 Iltaruskon palvelutalo 33470 Ylöjärvi Omavastuu hammastarkastukselle nyt vain 37 €! Ripsillä voi avata katsetta ja helpottaa arkea Ripsiä tekevät ystävykset muuttivat vahingossa samaan taloon yrittäjiksi. Rähmä, hiki, meikki, rasva – ripsiin ja niiden pidennyksiin kertyy kaikenmoista. Ajanvaraus puhelimitse tai nettiajanvarauksen kautta. – Moni haluaa vain pystyä vilkaisemaan peiliin aamuvuoroon kello kuudelta lähtiessä ja todeta, että hyvältä näyttää, Toiva toteaa. Palveleva vaateliike Koskitie 6, 39200 Kyröskoski • 03 371 6152 Avoinna: ma–to 9–17, pe 9–18, la 9–14 VAATTEET sisäpukeutumiseen Ei alusvaatteet, sukkahousut. Ripsien ottajat ovat todella uskollisia. Eri silmille sopivat erilaiset pidennykset. Hammaslääkärisi Ylöjärven keskustassa. Eikö tule kilpailua asiakkaista. – Se on vaan hyvä! Silloin ripsien laittaminen on paljon helpompaa, Toiva nauraa. Hammashoitopelkoisen ykköspaikka Huolehdimme hymystäsi Antti Alppi Elina Puomila Juha Kirjala Carlos Tabernero Anna-Leena Fagerroos Suuhygienisti Hanna Kangasniemi nettiajanvaraus • www.hammashoiva.fi iltaja lauantaiaikoja Hammashoiva Kankaanpää Alpinkatu 12 38700 Kankaanpää p. Ripsiliimat, jotka useimmiten reaktioita aiheuttavat, ovat kehittyneet vuosien varrella hurjasti. Olin että voi kauhea. Ei todellakaan, molemmat vakuuttavat. Kun ripsienpidennys on tehty, ripset eivät saisi tuntua ikäviltä tai sattua, Karlsson korostaa. Se oli täysin sattumaa, vakuuttavat sekä Jenny Karlsson että Anni Toiva. Anni Toiva. Ripsiä ei kuitenkaan saa unohtaa tyystin
458 6216 www.kukkavarpukka.fi Palvelemme arkisin 9–17, la 8–14. Höntsyporukassa saa piristystä arkeen Pelikentällä tulee juostua kuin huomaamattaan. Palvelut koko perheelle: • leikkaukset • värjäykset • permanentit • kampaukset • geelilakkaukset Asemantie 151, JÄMIJÄRVI | Ajanvaraukset p. – Kerran silmälaseista irtosi linssi, ja se piti käydä laitattamassa takaisin lasiliikkeessä, Laitila kertoo. Myöhemmin sitten kerroin, että nyt täytin 40 vuotta, Kotakorva kertoo. – Tulin mukaan vuonna 2016, ensin ”alaikäisenä” vaikka luinkin, että ryhmä on tarkoitettu 40–60-vuotiaille. – Yksin ei välttämättä tulisi lähdettyä lenkille, mutta tässä tulee juostua huomaamattaan, Mäkelä sanoo. Kotakorva kuitenkin toteaa, että mukana ollaan hyvällä huumorilla, välillä toisille kuittaillen. – Maali pitää myös tehdä yhdellä kosketuksella suoraan syötöstä, että tulee taktisempaa peliä, kertoo ryhmää vetävä Antti Mäkelä. 129,Kauneusja jalkahoitola Anne Vainikka Kiitos kaikille asiakkailleni! Hoitolani muuttaa maaliskuussa Ylöjärvelle Iltaruskoon. Muista Muista YstävänpäiväYstävänpäiväkimppu! kimppu! 0500 625 500 • Keskuskatu 5, Parkano www.hunajainen.fi Hunajainen hoitoelämys Hoito sisältää pehmittävän hunajakylvyn jaloille, rentouttavan kuumakivihieronnan selälle sekä ihoa silottavan hunajaisen kasvohoidon. – Pitää oikein koputtaa puuta: ryhmä on toiminut 12 vuotta, eikä kenellekään ole tullut pahoja loukkaantumisia esimerkiksi repeämiä, Mäkelä sanoo. KESKIVIIKKO 14.2.2024 13 Tunnelmallinen maalaiskampaamo Jämijärven Tykkööllä. Lahjakortin saajia kehotetaan käyttämään lahjansa voimassaoloaikana, toki ne käyvät myös Ylöjärvellä, os. Minna-Liisa Milbach Somempaa Somempaa www.somempaa.fi Ajanvaraus verkossa 24/7h RIPSISTUDIO • Ripsenpidennykset • Kestotaivutukset • Kulmien laminoinnit • Sokeroinnit Nuijamiestentie 1 39100 Hämeenkyrö 045 639 5545 / Jenny somempaa@gmail.com I C O N S & S O C I A L M E D I A L O G O S F O R B U S I N E S S C A R D I C O N S & S O C I A L M E D I A L O G O S F O R B U S I N E S S C A R D I C O N S & S O C I A L M E D I A L O G O S F O R B U S I N E S S C A R D KAUNEUS, TERVEYS ja HYVINVOINTI P. Keskellä palloa tavoittelevat maalin kulmalla Juha Aila ja Jari Kohtanen. – On tärkeää, että saa liikuntaa ja saa pelata hyvässä porukassa, Laitila sanoo. Joskus maila saattaa kyllä vähän nousta, Mäkelä sanoo. Hiitelä kertoo olleensa mukana kymmenisen vuotta, ja myös Laitila kuuluu pitkään mukana olleisiin. – Porukka tuntee toisena ja luottaa siihen, ettei täällä sikailla. – Tämä on arjen piristys, Hiitelä kuvailee. Joku saattaa toisinaan myös saada vähän osumaa sählypallosta. Herrasmiesmäistä peliä Porukkaan kuuluu 10–15 miestä, ja keskimäärin paikalla on kymmenkunta henkeä. Asemantie 4. 0400 818 901 • Kärrykuja 7, Hämeenkyrö Palvelua joka päivä klo 9–17 Itsepalvelu klo 6–21 Villaneuleita ja kauniita kukkia, Marjan Kukasta löydät ne! P. – Liikunta tekee hyvää, huikkaa Marko Laitila ohimennessään futsal-pelin lomassa. Lisäksi kuvassa Mikko Kulmala, Jani Korpihalla, Antti Mäkelä ja Marko Laitila. Ollaan Ikaalisten Valkean ruusun areenalla miesten höntsypeliporukan vuorolla, ja tällä kerralla iltaan kuuluu puoli tuntia futsalia ja toinen puolikas salibandya. Vaikka ryhmän ideana on höntsäily, pakko silti kysyä: miten kauan kestää, että pelailu muuttuu tosipeliksi. Kesto: 1h 45min. – 2–3 minuuttia, tuumaavat Juha Hiitelä ja Juho Kotakorva. Maalivahtia ei ole, jotta kaikki saavat liikettä, ja tämän takia höntsyvuorolla pelataan muunnelluilla säännöillä. Millä mielellä höntsypelejä pelaillaan. Esimerkiksi puolen kentän säännön mukaisesti maalia ei saa tehdä kentän keskiviivan takaa. Mäkelän mukaan ikärajoista ei pidetäkään tiukasti kiinni. – Monilla on urheilutaustaa, ja ehkä joku on oikeastikin joskus pelannut, mutta täällä otetaan rauhallisesti, hän sanoo. Maalit suoraan syötöstä Maanantai-iltaan sijoittuvan höntsyvuoron ohjelmaan kuuluu eri lajeja, joita mennään aina kaksi kertaa peräkkäin. Jani Korpihalla ennättää potkaista pallon pois ennen kuin Marko Laitila tavoittaa sen. – Siitä tulee jännän näköisiä mustelmia, niissä näkyy pallon reiät, Hiitelä sanoo. Keilaamassakin käydään aina kerran kaudessa. Tavoitteena on liikunta ja yhteisöllisyys. – Maalivahdilla pitäisi myös olla varusteet, ja siinä mielessä ilman maalivahtia on helpompaa, Hiitelä lisää. Jani Korpihalla ennättää potkaista pallon pois ennen kuin Marko Laitila tavoittaa sen.. Suosittua on etenkin sähly, mutta kuntosalin ollessa ohjelmassa vuorossa osallistuminen on vähäisempää. Hiitelä kuvailee porukan peliä herrasmiesmäiseksi. 050 554 1553 Nettiajanvaraus booksalon.fi/minnan-hius-ja-kauneuspiste T. • Liisa Raipala IKAALINEN
Pakkassäässä penkkariasut saivat sonnustuksekseen paksuja pipoja. Lukusuunnitelmat odottavat toteutusta Koulun päättymisen abit kertoivat tuntuvan hyvältä. – Selailin asuja, ja tämä oli ainoa, jota ei ollut jo varattu, hän kertoi. Peruukki löytyi netistä, Kallio kertoi. Ennen penkkariajelu fiilikset olivat väsyneet, kun edellisillan potkiaisissa oli mennyt pitkään. Ajelu olisi voinut olla viime viikolla, kun oli hyvä sää, Hiiri sanoi. – Suunnitelmat on tehty, mutta eri asia on, miten niitä tulee noudatettua, Poti sanoo. Annimaija Hiiri Maija Mehiläisenä, Moona Kemppanen smurffiksi, Janette Poti Cruella de Viliksi ja Elviida Kallio LazyTown-sarjan Stephanieksi. – Mietimme, missä hahmossa voisi olla samanlaisissa asuissa, hän kertoi smurffeiksi päätymisestä. Esimerkiksi Janetta Potin hahmo oli Cruella de Vil 101 dalmatialaista elokuvasta, Annimaija Hiiri oli Maija Mehiläinen, Elviida Kallio LazyTown-sarjan Stephanie ja Moona Kemppanen oli siniseksi värjättyä ihoa myöten yksi smurffeista. – Tiesin heti, että haluan olla Stephanie, LazyTown oli minun lempisarjani lapsena, ja Stephanie oli kiva, Kallio kertoi. Ennen penkkariajelua abeja kauhistutti liki kahdessakympissä paukkunut pakkanen. Pakkassään ajelua varten he uskoivat olevan tarpeeksi vaatetta päällä. Kuvassa Venla Harjuntausta, Vilja Haapaniemi ja Oona Suominen. Abit antoivat katsojilleen iloiset heilutukset ajelulle lähtiessä. – Tämän jälkeen on hyvä mennä nukkumaan, Hiiri sanoi. – Koko päivän on puhuttu siitä, että on ihan järkyttävä pakkanen. Katariina Viljanen ja Eveliina Sillanpää olivat pukeutuneet Frozen-elokuvien kuninkaallisiksi sisaruksiksi Annaksi ja Elsaksi. Onko lukusuunnitelmat niitä varten hiottu valmiiksi. Illalle ei ollutkaan suunnitteilla mitään ohjelmaa. Poti ja Hiiri löysivät asunsa netistä, Kemppanen löysi Tampereelta vaatekaupoista smurffinväriset asut ja Kallion Stephanie-mekko oli hänen äitinsä ompelema. Kallio tosin ei vielä tähän päässyt tunnelmoimaan: hän käy lukiota vielä neljännen vuoden, mutta halusi viettää penkkarit oman ikäluokan kanssa. – Se oli hyvä kaksikko, Sillanpää kertoo, miksi tähän hahmovalintaan päädyttiin. KESKIVIIKKO 14.2.2024 14 Penkkareissa sai pukeutua lapsuuden lempisarjan hahmoon Kova pakkanen hirvitti ennen ajelua. • Liisa Raipala IKAALINEN. Lukiolla oli abien koululta lähdön ikuistajia. – Alle vain lämpimästi, Viljanen sanoo. – Tämä oli hyvä kaksikko, he kertovat asuvalinnasta.. – Näin tämän asun jossain viime vuoden penkkareitten jälkeen, ja tiesin että haluan olla Maija Mehiläinen, Hiiri kertoi. – Kysyin, voisitko tehdä minulle mekon, ja äiti sanoi, että laita siitä kuva niin katsotaan. Frozen-elokuvien prinsessasiskoksiksi Annaksi ja Elsaksi olivat pukeutuneet Katariina Viljanen ja Eveliina Sillanpää. – Tässä on ollut kaikenlaista, kuten abivideoiden kuvaamista, Hiiri kertoo. Poti kertoo valinneensa Cruellan hahmon viime tingassa. Kemppanen puolestaan sonnustautunut kaveriporukan kanssa ryhmäasuihin. Ikaalisten lukion abit jättivät koulun penkillä istumisen pukeutuneina lastenelokuvien ja -ohjelmien hahmoihin. Edessä on vielä aika rutistus yo-kirjoituksia: Hiirellä on kirjoitettavana viisi ainetta, Potilla neljä, Kemppaisella kolme ja Kalliolla kaksi. – Ja potkiaiset ja penkkarit, ja maanantaina lähdetään abiristeilylle, Poti sanoo
Tämän kolmikon seurassa penkkariajelu sujui taatusti turvallisissa merkeissä. Varusteiden perusteella monipuolisimmin erilaisiin tilanteisiin ja olosuhteisiin olivat varustautuneet 3B-luokan Laura Mänty, Emilia Salomäki ja Anni Mansikkamäki, jotka olivat sonnustautuneet pelastajiksi. F.E. Penkkaripäivän aloittaneen abishown ja muun aamupäiväohjelman jälkeen värikäs joukko poseerasi ryhmäkuvassa lukionsa aulan portaikossa. Sillanpään lukion abit vuosimallia 2024 ovat värikäs joukko. F.E. • Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ. Lukuloman tuomasta vapaudesta pääsivät nauttimaan ”Daltonit” Eetu Tuomi ja Kasper Kulmala. Miska ”pääministeri” Postinen pidättäytyi antamasta lausuntoa, kun avustaja oli kuvaushetkellä kateissa. Pinja Jokela ja Siiri Kaunisto vakuuttivat, että eksoottisempienkin otusten nahoissa tarkenee penkkaripäivän pakkasessa. Sillanpään lukion abit Roope Saikkonen, Inna-Maria Routakangas, Jasmin Koskinen ja Luka Martikainen lähtötunnelmissa. Sillanpään lukion abiturientit hyvästelivät opinahjonsa kirpeässä pakkassäässä, kuten tuhannet kollegansakin eri puolilla Suomea. Miika ”Matti Näsä” Reinikka ei tällä kertaa ehtinyt kertoa, mikä kaikki penkkaripäivän säässä on pielessä. Penkkariasujen pakkasenkestävyydessä näkyviä huomattavia eroja tasattiin toppavaatteilla ennen kuin abit siirtyivät teippaamaan julisteita kuorma-autojen kylkiin. Sillanpään lukion abit hyvästelivät opinahjonsa ja suuntasivat kirjaimellisesti kylmään maailmaan.. F.E. KESKIVIIKKO 14.2.2024 15 FESsin lämmöstä kylmään maailmaan Abiturientit hyvästelivät opinahjonsa kirpeässä pakkassäässä. F.E. Sillanpään lukion abit Miska Postinen, Miika Reinikka, Eetu Tuomi ja Kasper Kulmala siirtyivät opinahjostaan vapaalle jalalle. Erityisen vahvaa luottamusta ei herätä abinelikko, jossa puolet on Daltonin veljeksiä kelta-mustissa raita-asuissa ja toinen puolisko Kummelista poimitut kaiken tietävä Matti Näsä ja enimmäkseen melko pihalla viihtyvä pääministeri. Laura Mänty, Emilia Salomäki ja Anni Mansikkamäki lähtivät penkkariajelulle asiallisissa varusteissa. Vapaus koitti ”Daltoneille” 3A-luokan Pinja Jokela kirahvin ja Siiri Kaunisto seepran nahoissa olivat kaukana kotisavanniltaan, mutta kumpikin vakuutti, että eksoottisen turkin alta löytyy riittävästi eristäviä vaatekertoja, jotta pakkaset eivät hyydytä penkkaripäivän tunnelmaa. F.E
KESKIVIIKKO 14.2.2024 16 Jännitys muuttui vapautuneisuudeksi • Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. – Tämä on perinne, joka täytyy säilyttää! Aiemmin en ole osannut arvostaa tätä, mutta nyt kyllä osaan. Hän kokee, että tanssiminen oli nyt helpompaakin, koska homma oli lihasmuistissa. Essi Ahonen ja Aleksi Graeffe tunnelmoivat. Jesse Kangasperko osallistui tansseihin jo toista kertaa. Jännitys oli vahvasti läsnä, kun maljannostajaiset rehtorin puheineen muuttui pieneksi odotteluksi ennen Wanhojen tansseja. Hämeenkyrön Wanhat vuosimallia 2024. – Viime vuonna tanssin vaihto-oppilaan kanssa. Vaan mitään tästä ei ollut nähtävissä, kun Wanhat astelivat hetkeä myöhemmin juhlasaliin ensimmäiseen esitykseensä. Sonja Hallia ja Ossi Marjamäki pyörähtelemässä. Keskirivissä Inna-Maria Routakangas, Laura Mänty, Tiiu Mutanen, Piitu Hurtig, Nea Orpana, Lahja Välimäki, Anne Patteri, Maria Papunen, Helmi Talonen, Kaisa Hietaniemi, Pipsa Pääskynkivi, Alyx Tanskanen, Hanna Virtanen, Jasmin Koskinen ja Otto Ruuska. Ylärivissä Miika Lapikisto, Lauri Leskinen, Jesse Kangasperko, Totti Härkönen, Elias Palomäki, Rander Vichterpal, Erkki Mustajärvi, Arttu Kaipila, Kalle Kautovuori, Sami Rissanen, Ossi Marjamäki, Miika Pusa, Eeli Kuortti, Sarah Nüngässer ja Aleksi Graeffe. Juhlasali täyttyi pukuloistosta.. Mutta kyllä nyt oli paljon hienompaa, kun on omat ystävät ympärillä. Hämeenkyrön Wanhat vuosimallia 2024. Aleksi Graeffe pitää päivää ikimuistoisena. Joku tuskaili, kauanko pitää odottaa, toinen murehti vähäisiä yöuniaan. Eturivissä Essi Ahonen, Johanna Naskali, Eveliina Harsu, Sania Niemelä, Julia Nurmisto, Kira Holmala, Ella Poskiparta, Siiri Törmänen, Maija Alfreds, Julia Koivuniemi, Jasmin Nännimäinen ja Sonja Hallia. Upea tapa! Arttu Kaipila ja Eveliina Harsu tanssin lumoissa
Jotta tanssista nauttii parhaiten, valtaosalla ladyista tanssikenkinä on lenkkarit. Parketilla loistivat nuoret naiset hulmuavissa tanssiaispuvuissaan ja upeissa kampauksissaan sekä nuorukaiset tyylikkäinä frakeissaan. – Halusin kovasti tanssia vanhojen tanssit, vaikka en lukiossa opiskele. – Sielläkin on vanhojen tanssit, mutta halusin tulla tanssimaan ne Ikaalisiin, koska täällä niihin panostetaan enemmän ja ne ovat näyttävä tapahtuma. Parketilla kiitävät Taru Itätalo ja Akusti Hirvijoki, Siiri Kalli ja Eevertti Holma, Aura Vuorela ja Juho Wiljakka sekä Raakel Järvinen ja Ronni Kivimäki. KESKIVIIKKO 14.2.2024 17 Ikaalisten vanhat taituroivat tanssiparketilla • Terhi Palonen IKAALINEN. Halusin tulla tanssimaan Ikaalisiin, koska täällä tansseihin panostetaan enemmän. – Tämä on lukioajalta sellainen tapahtuma, jonka varmasti muistaa pitkään, Holma sanoi. Ikaalisissa tanssiaisiin pääsevät kaikki halukkaat vieraat, omassa lukiossani vieraaksi saa kutsua vain kaksi henkilöä per tanssija, vaaleansinisessä tanssiaispuvussa liihotellut Kalli kertoi. Holma oli hankkinut tanssiaisia varten ikioman frakin. Enpä taida enää kasvaa, joten frakilla on käyttöä myöhemminkin, Holma naureskeli. Siiri Kalli. Tanssiaisten musiikista vastasi jälleen taidokkaasti Ikaalisten Nuoriso-orkesteri Jorma Rajalan johdolla. Onneksi poikia oli niin paljon, että minulle järjestyi pari ja pääsin mukaan tähän hienoon tapahtumaan, smaragdinvihreään tanssiaispukuun pukeutunut Särkijärvi kertoi. Parina Kallilla oli Saskyn lukion opiskelija Eevertti Holma. Tanssiaisissa tanssinut Siiri Kallikaan ei ole Saskyn Ikaalisten lukion opiskelijoita, vaan käy Tampereen lyseon lukiota. – Ihan hyvin meillä ovat askeleet sujuneet, ja takana on paljon harjoituksia, vuokrafrakkiin sonnustautunut Oksanen kertoi. – Frakki löytyi hyvään hintaan. Wanhojen tanssien 13 paria olivat jo syksystä alkaen valmentaneet rautaisella ammattitaidolla liikunnanopettajat Janne Rantanen ja Riitta Latvala. Helmat hulmusivat, kun Iida Pelkonen ja Aleksi Tuuri, Henna Särkijärvi ja Niko Oksanen sekä Ella Holmala ja Repo Salokannel tanssivat. Saskyn Ikaalisten lukion toisen vuoden opiskelijoiden tansseista pääsivät nauttimaan perjantaina aamulla alaja yläkoululaiset sekä päivähoitolapset. Päivän kruunasivat illan suuret tanssiaiset Valkea ruusun areenalla. Etummaisena rivissä Aura Vuorela. Wanhojen omassa tanssissa riitti vauhtia. – Fiilikset ovat hyvät, kertoivat Henna Särkijärvi ja Niko Oksanen perjantaiaamuna ensimmäisten esitysten jälkeen. Oksanen on Saskyn lukion opiskelija, mutta Särkijärvi tulee toisesta Saskyn opinahjosta, Ikaalisten kauppaoppilaitoksesta. Etualalla tanssimassa Iida Pelkonen ja Aleksi Tuuri sekä Sanni Kari ja Nemo Murphy. Ohjelmisto koostui perinteikkäistä vanhojen tansseista. Ikaalisten Wanhojen tanssiaiset olivat jälleen hurmaavaa nähtävää. Oman kokonaisuutensa antoi ohjelmaan discomusa ja opiskelijoiden itse suunnittelema tanssikokonaisuus
klo 11. klo 11 Seurahuoneella, Sepänkatu 3, Kyröskoski. klo 13–14. 040 1429 119 Härkikuja 1 B, OP:n vieressä Hiusmuotoilija Ansku Jokireitti 4, Kyröskoski p. 0400 422 408/ Ojanne www.rakennuspalvelu020.fi Palinperäntie 35, Ikaalinen p. Hämeenkyrön Sisukkaat Kokoonnumme Aurinkorinteellä ke 21.2. 0400 732 857 www.edustushakli.fi ilkka.hakli@edustushakli.fi Rakentaminen Kaikki kodin remontit p. Hämeenkyrön S-market klo 12.25, Ylöjärvi, Matkatie klo 12.40. 050 552 8602 Sähköasennukset KM Sähköasennus Oy p. Hintaan lisätään alv. Lähtö Lappajärvelle Kivitippuun Ikaalisten torilta ti 20.2. 040 764 2865 Lea. klo 13 Kyrölässä. 03 371 6911 Kiinteistöpalvelut p. 050 522 4976 044 273 0817, Valtakatu 55, Kkoski www.parturikampaamojatta.fi Parturi-kampaamo JOHANNA p. Av. 03 371 5402, myös väritulosteet Kodinkonehuollot Kotitalouskonehuolto KIRMO Oy Valtakatu 8, 39200 Kyröskoski p. 0400 635 470 •• Henkilö-/pakettiautojen huolto •• Varaosamyynti • • Ilmastointilaitehuolto AUTOHUOLTO KETOLA & VESA OY Jaakontie 10, 39200 KYRÖSKOSKI p. Ilmoittaudu Veikko 050 557 0439. Eija Järvinen vie yleisön visuaaliselle aikamatkalle Muolaan mahtipitäjään. 040 733 3433 Kirjapainot Hämeenkyrön Kirjapaino Eteläntie 2, KYRÖSKOSKI p. 040 179 0001 av. K-koski klo 14 ja S-Market klo 14.10.. mennessä: Airi Kivimäki p. Lisätiedot Marja-Leena Rajamäki p. klo 18 kirjastossa. Uniapnea vertaisryhmä tiistaina 20.2. Pirkanmaan Muistiyhdistyksen Ikaalisten Muistikahvila Ti 20.2. 040 708 1113 Ikaalinen Siivousliikkeet, tarvikkeet ja aineet KRISTIINA p. Olkkarissa, os. 0500 335 526 tai kari.jeskanen@ostametsaa.fi katso sivujamme ostametsaa.fi, etuovi.com tai facebook.com Jeskaset LKV Oy Parturit ja kampaamot HAIR & BEAUTY HEIDI puh. 03 371 6641. Ilmoittautuminen ja lisätiedot yhdistys@ hronsy.fi p. Diabestis ti 20.2. 24 % YRITTÄJÄ, lähde mukaan! Ota yhteyttä mediamyyntiin p. Kosken laulajat klo 9.45, kerho klo 11. 8–18, la suljettu Kahvio p. 03 371 6152 Autojen huolto ja korjaus Autoja konekorjaamo KARTTUNEN Viljakkala, p. 050 411 7091 Kauneushoitola Kimallus Karoliina Härkki Avoinna ajanvarausten mukaisesti Härkikuja 2, Hämeenkyrö p. Hämeenkyrön nuorisoseura Kuukausitapaaminen ke 21.2. kolmen rivin ilmoitus 75 €. Tarjoilun huomioiden ilmoita tulostasi p. Torikatu 8, Kyröskoski. Linja-auto lähtee Ikaalisista klo 12. Ohjaajana Ikaalisten kaupungin terveysliikuntakoordinaattori Eeva Lehtiniemi. klo 11–12.30 Koiviston Kotileipomon kahvila, Vanha Tampereentie 1517, Ikaalinen. 010 219 7220 Julkiset kaupanvahvistajat Julkinen kaupanvahvistaja ANSSI HONKILAHTI LKV • p. Vanha Tampereentie 15, Ikaalinen. 050 330 0622 www.ikaalistenvalokuvaamo.fi Suosi paikallista! Hämeenkyrön vapaaehtoiset Rönsy ry kokoontuu vapaaehtoisten kohtaamispaikkaan to 15.2. Kyrösjärven Seudun Sydänyhdistys ry Ilmainen tutustuminen Ikaalisten Areenan kuntosaliin to 15.2. 040 769 8420 www.maanrakennusjokinen.fi Meiltä myös • nostopalvelut • ruoppaukset SORAT ja MURSKEET M. 040 754 1090 Kyröskoski Kauneusja jalkahoitola SKY-kosmetologi Anne Vainikka Valtakatu 57 LH 1, Kyröskoski p. 0400 648 388 tai Marja-Leena Mikkonen p. 040 676 4000 Laiskajaakon Taksi 050 571 7573 • 1-8 henkilöä • pyörätuolikuljetukset taksi@laiskajaakko.net Terveydenhoito KOULUTETTU HIEROJA Petri Koski p. 050 912 1339 Kiinteistöpalvelut www.kiinteistohuoltoruuska.fi p. 03 371 6004 KYRÖSKOSKEN HUOLTOKESKUS OY Autojen monimerkkihuolto Av. Kosken laulajat klo 9.45. 044 594 6070 p. Suuriniemi Kuljetus p. klo 16–17.30 Ikaalisissa Aito-Säästöpankin kokoustilassa, omahoidon tämänhetkinen tilanne ja lääkelista. 045 112 2557 Metsätilojen myynti Metsätiloilla on hurja kysyntä. Lippu sis. 0400 426 124 • www.asuntori.fi Valoja videokuvaajat p. 03 371 6080 tai 0500 239 557 Korut ja kellot Kultaja hopeakorut, kihlat kastelahjat, kellot, paristojenvaihdot HÄMEEN KULTA JA HOPEA Härkikuja 1 B, OP:n vieressä Puh. Tilaukset Tapio Kuurilta p. Keskustelukerho klo 11. Leipomot Ristamäentie 24, Hämeenkyrö p. klo 15–16 Ikaalinen Spa:ssa, os. ma–pe 6.30–17, la 8–14 Palvelemme torilla joka viikko • ke: Ikaalinen • pe: Mouhijärvi • la: Kyröskoski Voit myös tilata tuotteitamme viitalankotileipomo.fi LVI-asennukset LVI-palvelut, lämpöpumput ja vahinkosaneeraukset Harri 050 472 9646 Pasi 050 472 9648 Putkityö KUUKKULA Oy P. 03 458 6700 Sähköasennukset • Kaikki sähköasennustyöt, suunnittelu ja tarvikemyynti Sivutie 2, Hämeenkyrö p. 050 310 7777 Autotarvikkeet Autotarvikkeet edullisesti Hämeenkyrön TARVIKEPISTE Oy Jaakont. 050 576 2552. Ikaalisten Karjalaseura Oma Tupa su 18.2. Johtokunta kokoontuu kerhon jälkeen. ti–la PARTURI Pirjo Kauranen Hämeenkyrön Liikekeskus Härkikuja 2, p. esityksen, tarjoilun sekä kyydityksen. klo 14. 040 514 8031 Kyron sairauskassa p. Soita Kari Jeskanen p. Jukan laulukööri Ma 19.2. tiistai 9–15, perjantai 9–15 Tilitoimistot TILITOIMISTO AHVENAINEN Sepänkatu 3, Kyröskoski p. 0400 929 614 Rakentaminen Edustusliike ILKKA HÄKLI OY * Rakennustarvikkeet edullisesti p. Kohteita Äyräpääjärvi, Kuusaan hovi, Kyyrölän savipaja ym. 03 371 2245, 040 568 7738 Parturi-Kampaamo KOSKI Valtakatu 49, Kyröskoski p. SEURATOIMINTA Ilmoituksen rivihinta 25 € kolmen kuukauden jaksolta. 045 341 2733 www.tmh-tilit.com Hämeenkyrön liikekeskus Hämeenkyrön Tilija Kiinteistöpalvelu Oy Tilitoimistopalvelut • Sivutie 2 p. Hämeenkyrön Kirjaston ystävät Seuraava lukupiiri on ke 6.3. Esim. Eläkeliiton Ikaalisten yhdistys Yhdistyksen logolla varustettuja huppareita voi tilata vielä sunnuntaihin 18.2. 03 3143 3173 | ilmoitukset@oivaseutu.fi UutisOiva Palveleva YritysOiva Asuntomyynti 040 500 9083 timo@lepomakilkv.fi p. 040 594 0814, Ikaalinen pia.laakso@siivousliikelaakso.fi www.siivousliikelaakso.fi Siivouspalvelu T. 040 1429 119. Vieraana kunnanjohtaja Johanna Rannanjärvi. Sitovat ilmoittautumiset 26.2. 040 570 565 Asusteet Kyröskoski, Koskitie 6, p. klo 18 Sammin St1. 0400 636 136 Hämeenkyrö Suutarit Hämeenkyrön Suutari ja Ompelukonehuolto Palvelemme ti–pe klo 11–17, la 9–13 Kyrönsarventie 4, p. 040 739 9407 • sähköasennukset • sähkötarvikkeet • antenniasennukset • kodinkoneet Soutajantie 8, Ikaalinen p. klo 14 musikaalikomediaan Narinoita vai tositarinoita. 0500 335 526 kari.jeskanen@ostametsaa.fi Kauneushoitolat SKY-kosmetologi Pirjo Sirén p. Tuuletetaan raitahameet ja kansallispuvun osat hiihtäen, kelkkaillen tai kävellen. 044 327 6711. Huvilatie 1, Ikaalinen. 03 371 4864, 040 831 9328 Taksit HÄMEENKYRÖN TAKSIASEMAT p. Kevätretki Kangasala-taloon 5.4. Kyrösjärven Seudun Hengitysyhdistys Keilaus sunnuntaisin alkaen 18.2. ark. Ikaalisten Kalevalaiset Naiset Perinteinen kansallispukuhiihto la 17.2. Hämeenkyrön-Viljakkalan Eläkeläiset To 15.2. 040 756 2840, Sasi TUULA NIEMINEN Kyröskoski p. 040 548 0830 anssi.honkilahti@asuntori.fi Julkinen kaupanvahvistaja KARI JESKANEN LKV, KiAT • p. MC-Dementos Kerhoilta to 15.2. klo 15. 050 438 9712 • Av. saakka. 03 371 3031 Parturiliike HANNU LEPISTÖ Kyröskoski, p. 0400 231 355. Keskusteltavana kirjana on Iida Turpeisen ”Elolliset”. urheilukentän parkkipaikalle hiihtolenkkimme lähtöön. klo 16–17.30 Toritupa, Torikatu 8 Kyröskoski, vieraana Pirkko ja Matti Pitko. To 22.2. Kokoontuminen klo 13. Liikunnasta hyvinvointia. Kyrösjärven Seudun Diabetesyhdistys ry Insutiimi to 15.2. Eläkeliiton Hämeenkyrön yhdistys Lähtö Nokian teatteriin su 18.2. PUSA Oy p. Kyröskoski mh klo 12.15. klo 15–17 Torituvalla os. 040 041 8060 tai marjaleenarajamaki@ gmail.com. 1, Kyröskoski p. 03 371 6148 SATAKUNNAN AUTOKORJAUS Tippavaarantie 9, KYRÖSKOSKI P. 03 371 6235 PÄIVI SALMESVUORI p
Harjoituksissa syntyy uusia kuvioita Ronni Kivimäki päristää rumpujaan uusissa tiloissa kolmisen kertaa viikossa. – Musiikkimme on melodista metallia, Simonen ja Kantola kuvailevat. KESKIVIIKKO 14.2.2024 19 ARJESSA R I S T I S A N AT E H T Ä V Ä V O I T T A J AT Ristikon 3 vastanneiden kesken arvotut palkinnot voittivat Jenna Nousiainen Hämeenkyrö, Maija-Liisa Jokiniemi Ikaalinen ja Jari Rantanen Vaskuu. Sarkosen mukaan aikatauluja sovitellen tiloihin voidaan ottaa lisääkin soittajia. Kivimäellä on bändi, joka kantaa työnimeä Anarchy. – Tilojen järjestyminen on mahtava juttu, ja uudet tilat ovat myös hyvin varustellut, kehuvat nuoret ikaalilaiset soittajat Ronni Kivimäki, Niko Simonen ja Vili Kantola. – Tämä on tällaista rentoa soittamista. Arvomme palkintoja. – Treenikämppä motivoi soittamaan enemmän kuin se, että harjoittelisi kotona. Omiakin biisejä on vähän tullut tehtyä. Soiton myötä kalustokin on uudistunut. Ikaalisten uusissa bänditiloissa Vili Kantola soittelee kitaraansa ja Niko Simonen rumpujaan useamman kerran viikossa.. NIMI: OSOITE: PUHELIN: R3 Bändeille järjestyi treenitilat Ikaalisten entiseltä lukiolta Ikaalisten seurakunnalta merkittävä kalustolahjoitus. – Soittamisessa olen täysin itseoppinut. Ilman bänditiloja ehdittiin olla jo runsas vuosi, sillä soittajat keräsivät kamansa pois entisen kaupunginviraston alakerrassa sijainneista treenitiloista vuoden 2022 lopulla. Ikaalilaiset nuorisobändit pääsevät revittelemään soittoaan nyt kunnolla kaupungin tarjoamissa bänditiloissa Ikaalisten vanhalla lukiolla. – Toiveissa on, että tulevaisuudessa saisimme ikaalilaisten bändien yhteistapahtuman, jotka menneinä vuosina olivat hyvin suosittuja, Sarkonen sanoo. Hiljattain perustetussa metallimusaan keskittyneessä bändissä soittelee Kivimäen kanssa Atte Nurminen kitaraa. Uusien tilojen järjestelyistä vastannut nuorisoja hyvinvointikoordinaattori Sari Sarkonen on myös hyvin tyytyväinen lopputulokseen. Rumpuja hän on soittanut nyt nelisen vuotta. • Terhi Palonen IKAALINEN. Ronni Kivimäellä on bänditiloissa käytössä hänen omat rumpunsa. Aloittelin 8. luokalla musiikkiluokassa soiton sähkökitaralla, jonka vaihdoin pian bassoon. Hakusessa on lisää soittajia, ja laulusolistikin olisi tervetullut. Kotona soitto voi jäädä pätkiksi, Kivimäki sanoo. Tänä syksynä kasatussa bändissä soittavat myös Aleksi Alajakku ja Juuso Kaukonen. Kun silloisesta pienestä soittoporukastamme puuttui rumpali, otin tehtävän. Ensimmäiset rummut hankin rippilahjaksi saamillani rahoilla, Kivimäki kertoo. Tiloihin on lähdettävä, ja siellä tulee myös keskityttyä soittamiseen. Seurakunnan puolesta tilojen varustelussa auttoivat Hannu ja Jaakko Järvensivu. – Suuren kiitoksen ansaitsee Ikaalisten seurakunta, jolta tiloihin saatiin lahjoituksena seurakunnan vanhaa, mutta todella hyväkuntoista ja laadukasta soittokalustoa. Ihan ykkösharrastus tämä minulle kuitenkin on, tämän kevään abiturientti Kivimäki kertoo. Yhteystiedot mukaan. 16-vuotiaat rumpali Niko Simonen ja kitaristi Vili Kantola ovat soitelleet yhdessä jo pitempään. Nuoret soittajat kertovat, että saman katon alla soittavien porukoiden on helppo rakentaa monenlaisia yhteistyökuvioita, Nyt tiloissa soittelee kaksi bändiä. Seurakunta lahjoitti tiloihin muun muassa rumpusetin, vahvistimia, kosketinsoittimen, äänipöydän, kaiuttimia ja mikrofoneja. Nykyisin Kivimäellä on hyvin monipuolinen ja laadukas rumpusetti. RISTIKKO 7 Palauta ristikko 5.3.2024 mennessä osoitteeseen: Seutulehti UutisOiva Keskisenkatu 1–3 A, 39500 Ikaalinen
Kuskina Myllymäki pääsi juhlimaan voittoa edellisen kerran marraskuussa 2022. Henkilökohtaisessa kisassa Liuksiala oli D17-sarjassa seitsemäs ja Koskinen 11. 03 371 3122 VASTAANOTTAVAT SILMÄLÄÄKÄRIT Ma–pe 9–17, lauantaisin lääkäripäivinä ja sopimuksen mukaan Sähköinen ajanvaraus optiplusoptikko.fi/ liikkeet/kyrosnako/ajanvaraus/ PYYDÄ ILMAINEN TARJOUS • KATTOREMONTIT • SADEVESIKOURUT • KATTOTURVATUOTTEET • PELTITYÖT PAIKALLISTA PALVELUA! www.rakennuspalvelusoukko.fi • 045 605 6275 SILMÄTAUTIEN ERIKOISLÄÄKÄRIT • Jukka Kuittinen • Petteri Paassilta Avoinna: ark. Valmentaja Petri Myllymäki ohjasti äitinsä Aino Myllymäen kanssa omistamaansa hevosta. 24 % OSAAJAT OSAAJAT Oivat Oivat Ammattilaiset palveluksessasi HYVINVOINTI KOTI JA RAKENTAMINEN PALVELUT PIHA JA PUUTARHA PALVELUT Rahkolankuja 18 A 1, Ikaalinen p.010 322 9611, tempodent.fi Rahkolankuja 18 A 1, Ikaalinen p. Silloin ajettavana oli Apteekkarin puolisisar Humu-Liisa. Tammikuussa Lahdesta tuli ensin viides sija ja kuun lopussa kakkonen. Tavoite oli, että oon parhaassa mahdollisessa kunnossa ja se onnistui. Ohjastajana startteja on toista tuhatta, voittoja 74 ja palkintoja 153 919 euroa. 040 7707 953 KESKIVIIKKO 14.2.2024 Hämeenkyrön Apteekkarilla pitkä voittojen väli • Rauli Ala-Karvia HÄMEENKYRÖ. Lauantaina Veeran Poika mitteli Hannu Hietanen ohjissaan avoimessa kylmäverilähdössä Seinäjoella ja sijoittui alkulaukan jälkeen viidenneksi ajalla 28,0a. Niemelä tiesi jo ennen sprinttipäivää olevansa hyvässä kisakunnossa. Viime vuonna kertyi voittoja 49 ja omistajille palkintorahaa yli 20 tuhatta. Hilla Niemelälle nuorten MM-hopeaa • Tuukka Olli IKAALINEN/SLOVENIA. 010 322 9611, tempodent.fi Jussi Rantanen I Jarkko Lappalainen Valtakatu 30, Kyröskoski p. Valtava talvikenkävaraston loppuunmyynti! KENKÄVAUNU VARASTOMYYMÄLÄ KENKÄMATTI Miesten kotimaiset pitkävartiset nahkasaappaat lyhyt/pitkä malli 99 € (norm. Samuelsson juoksi 60 metrillä ajan 6,67 ja Lakka 60 metrin aidoissa 7,68. Samuelsson juoksi hopealle Ranskassa • Terhi Palonen IKAALINEN/RANSKA. – Oon tiennyt jo monta viikkoa, että tää mitali on mahdollinen. 040 748 5422 www.irjainkinenoy.fi • avioehdot • testamentit • perintösuunnittelu • perunkirjoitukset • perinnönjaot • ositukset • edunvalvontavaltuutukset • kauppaja lahjakirjat • kaupanvahvistukset Notariaatti & LKV Toimisto Irja Inkinen Oy Kauppakatu 14, Ikaalinen kaupanvahvistaja ajanvaraus p. helmikuuta samalla radalla. Kolmanneksi jäänyt Norjan Maria Melling jäi Niemelästä vain 0,06 sekuntia. Kyrös-Rastille kolme SM-hopeaa • Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ/KOUVOLA. Hiihtosuunnistuksen sprinttimatkojen Suomen mestaruuksista kamppailtiin Kouvolan Valkealassa 10.11. perunkirjoitukset, perinnönjaot, ositukset, avioerot. Hämeenkyröläinen suomenhevonen Apteekkari ei ota raviradoilta järin tiheään voittoja. 040 748 5422 ERILAISTEN LAKIASIOIDEN HOITOA: mm. Kyröskosken torilla NOKIAN talvihai lämpimät kumisaappaat koot: 36-42 49€ (norm. Samuli Samuelsson ja Elmo Lakka ottivat kakkosijat Ranskan Mondevillessa kansainvälisissä hallikisoissa keskiviikkona. Kuninkuusravien konkari, viimeistä kautta kilpaileva hämeenkyröläinen 15-vuotias Veeran Poika on kilpaillut tänä vuonna kolme kertaa. Neljän tai useamman ilmoituksen sarja, julkaisu peräkkäisinä viikkoina. En lähtenyt häviämään kenellekään ja nautin joka hetkestä, Niemelä tunnelmoi Hiihtoliiton haastattelussa. Hämeenkyrö Tippavaarantie 8 p. Samuelssonin kisassa voittoon juoksi Liberian Emmanuel Matadi ajalla 6,53. Ennätys 6,64 on kahden vuoden takaa. Voiton vei Kanadan Sonjaa Schmidt, joka ehti maaliin 0,48 sekuntia ennen Niemelää. Ikaalisten Urheilijoiden pikakiituri Samuelssonin tämän hallikauden paras aika on toistaiseksi 6,65, jonka hän juoksi Helsingin Liikuntamyllyssä reilu viikko sitten kahteenkin kertaan. Ranskan kisa oli tärkeä Samuelssonille, sillä viime viikonlopulla hän oli epäonninen Ruotsissa hallikisoissa eikä päässyt juoksemaan kunnolla lähettäjien virheen takia. Mitali tuli vapaan sprintistä. Ikaalisten Urheilijoiden Hilla Niemelä ylsi hopealle alle 23-vuotiaiden hiihdon MM-kisoissa Slovenian Planicassa. 169 €) -40% -70% Kaikki kotimaiset, leveälestiset, kitkapohjaiset talvikengät, joustonastakengät La 17.2. Kausi jatkuu seuraavaksi Tampereen SM-halleissa tällä viikolla. 03 448 0600 • ma–pe 8.30–16.30 KATSASTUSPALVELUA KAIKILLE AJONEUVOILLE www.kymppikatsastus.fi Vanha Tampereentie 18–20, 39500 IKAALINEN, p. Sprintille sopivalla tavalla mitali tuli erittäin tiukoilla marginaaleilla. 10–17 ja la 10–13 Ikaalinen, Vanha Tampereentie 10 p. Teivossa Myllymäki tuuletti voittoaan railakkaasti. Ja ”taas” tuli ykköspaikka 7. – Tuli puoliorgastinen olo, kun ylitimme maalilinjan, hän luonnehti tuntemuksia. Kyrös-Rastin Vilma Pyhtilä nappasi kisaviikonlopusta kaksi hopeamitalia, ja hävisi henkilökohtaisen kisan voiton D15-sarjassa pienimmällä mahdollisella marginaalilla, yhdellä sekunnilla. Asiakirjojen laatiminen: kauppakirjat, lahjakirjat ym. • puunkaadot • kantojyrsintä • arboristipalvelut Puh. Nyt takana on vasta kymmenen kilpailua ja voittoja yksi. 79€) oivaseutu.fi. Hämeenkyröläinen nuori ohjastaja Tuukka Varis astui suorittamaan asevelvollisuuttaan, mikä näkyy ainakin ensimmäisen vuosipuolikkaan ajomäärissä. Sunnuntain sprinttiviesteissä kyröläishiihtosuunnistajat saavuttivat kaksi mitalia, kun Pyhtilä ja Aino Koskinen sijoittuivat D17-sarjassa hopealle ja Tilta-Maria Liuksiala ja Johanna Naskali nappasivat saman sijan D20-sarjassa. Ori voitti ensimmäisen kerran Teivossa elokuussa 2018. Valmentajana Myllymäellä on urallaan 269 kilpailua, joista voittoja on tullut 12. Tiesin sen karsinnan jälkeen. Kysy lisää ja varaa paikkasi: ilmoitukset@oivaseutu.fi • 03 3143 3173 Pienin ilmoituskoko 2x25 pmm, hinta 33 €/ilmoitus + alv. 03 458 6520 Notariaatti & LKV Toimisto Irja Inkinen Oy w avioehdot w testamentit w perintösuunnittelu w perunkirjoitukset w perinnönjaot w ositukset w edunvalvontavaltuutukset w kauppaja lahjakirjat w kaupanvahvistukset kaupanvahvistaja Kauppakatu 14, Ikaalinen ajanvaraus p. 044 373 3311, ola.luoto@ippnet.fi Tavattavissa Ikaalisissa sopimuksen mukaan. helmikuuta. 03 457 330, www.iktiki.com, kirjanpito@iktiki.com, isannointi@iktiki.com Asiantuntevaa ja monipuolista palvelua: 4 Tilitoimistopalvelut 4 Isännöintipalvelut 4 Kiinteistöjen huollot ja siivoukset PUUNHOITOPALVELU J.L. Ola Luoto OTL, VT Haarlankatu 9 B 19, 33230 Tampere P
– Ajatus yrityksen perustamisesta oli kytenyt minulla pitkään, eli siitä saakka, kun aloin suorittaa työni ohella luontoja eräopasopintoja Karkun evankelisessa opistossa tammikuussa 2019. Ykkösasiana on kuitenkin se, että tykkään liikuttaa ja ohjata muita, eli teen nyt taas juuri sitä, mitä olen aina halunnut tehdä. – Palo työhön koulumaailmassa sammui, koska työnkuva on muuttunut viimeisen kymmenen vuoden aikana niin suuresti. Rantanen sanoo, että opettaja joutuu kohtaamaan yhä enemmän erilaista tukea tarvitsevia nuoria ja ratkomaan heidän ongelmiaan. Yrittäjyys ei kuitenkaan kaduta. Näin kertoo ikaalilainen Mira Rantanen, joka jätti liikunnaopettajan työnsä ja ryhtyi päätoimiseksi yrittäjäksi runsaat kaksi viikkoa sitten. Viime syksynä Rantanen täydensi ammattitaitoaan hankkimalla joogaopettajan pätevyyden. – Nyt ei palkka tule automaattisesti kuukauden 15. Rantanen pitää huolestuttavana, että koulua pidetään nykyään ikään kuin palvelulaitoksena, jonka pitäisi huolehtia nuorten moninaisista asioista, joista osa kuuluisi oppilaalle, kodille ja vanhemmille. Rohkea hyppäys uuteen Rantanen sanoo, että hyppäys yrittäjäksi on hänelle rohkea päätös. Nyt saan tehdä sitä, mistä tykkään, eli liikuttaa ja ohjata motivoituneita ihmisiä ja ryhmiä. – Halusin opettaa liikuntaa, panostaa työhöni ja sen laatuun, mutta aika eivätkä henkisetkään resurssit enää tuntuneet riittävän opetustyössä. KESKIVIIKKO 14.2.2024 21 Uutisia Ikaalisista ja Jämijärveltä jo vuodesta 1913 100 vuotta sitten perjantai 15.2.1924 Uutisia Hämeenkyröstä ja Viljakkalasta jo vuodesta 1922 100 vuotta sitten perjantai 15.2.1924 Mira Rantanen jätti vakiviran ja ryhtyi yrittäjäksi Rantanen kerto, että palo opettajuuteen sammui. Yrityksen töitä hän kuitenkin teki ensin oman vakituisen lehtorin virkansa ohessa. Ovet paukkuen Rantanen ei opettajan töitä jättänyt. Rantanen sanoo, että ylipäänsä yhä useampi opettaja tekee työtään jaksamisen äärirajoilla. – Itselläni aika ja energia menivät muuhun kuin itse liikunnan opettamiseen, ja itseni kehittäminenkin jäi vähiin. päivänä, eivätkä työajat ja -sopimukset ole säännöllisiä tai automaattisia. Viimeinen niitti ryhtymisestä päätoimiseksi yrittäjäksi tuli viime vuoden lopulla, kun Rantanen anoi puolen vuoden virkavapaata, jota ei kuitenkaan myönnetty. Mira Rantanen viihtyy hyvin rauhallistenkin lajien parissa, kuten ilmajoogassa.. Opetustyö on muuttunut huimasti Liikunta ja liikuttaminen olivat selkeä ammatinvalintahaave Kannonkoskella varttuneelle Rantaselle jo 9. E. Onneksi valtaosa nuorista ja heidän vanhemmistaan on tolkun ihmisiä, mutta pahoinvoivat nuoret työllistävät koko ajan enemmän ja enemmän. Myös monipuolinen sisäliikunta, kuten tanssi ja nykyään rauhallisemmatkin lajit, kuten jooga ovat minulle tärkeitä. – Olen ehkä vähän vanhanaikainen, mutta minusta koulun tehtävä on opettaa ja vanhempien kasvattaa, ja keskinäinen yhteistyö koulun ja kodin välillä on tärkeää. Yksinkertaisesti työni muuttui turhauttavaksi ja koin alituista riittämättömyyttä, enkä saanut tehdä sitä, mihin minulla oli palo. Muun muassa oppilashuoltoja luokanvalvojan työllistävät nykyään todella paljon. luokalla. Rantanen perusti Hetkiä in&outdoors -yrityksensä jo vuonna 2021. – Oppilaita ja hyvää työyhteisöä tulee ikävä, hän sanoo. – Luokanvalvoja joutuu pitämään näpeissään melkoista verkostoa, johon kuuluu nuoren itsensä ohella perhe sekä oppilashuoltoon liittyen terveysja sosiaalitoimi. – Olen aina nauttinut luonnossa liikkumisesta. Sillanpään lukion liikunnanopettajana hän työskenteli lähes 20 vuotta. Oikeudet muistetaan, mutta velvollisuudet. Rantanen sanoo, että yrityksessä korostuvat arvot, jotka ovat hänelle aina olleet tärkeitä. Työn ohessa suoritin myöhemmin myös liiketalouden ammattitutkinnon. Lukion jälkeen toisella yrittämällä hän pääsikin liikuntatieteelliseen tiedekuntaan Jyväskylän yliopistoon. Ensimmäisen vakituisen viran Rantanen sai Hämeenkyröstä, ja siellä Hämeenkyrön yhteiskoulun ja F. • Terhi Palonen IKAALINEN. Hän päätti tuolloin irtisanoutua turvallisesta virastaan. Niitä ovat muun muassa käytöshäiriöt, keskittymisen ongelmat, lisääntyneet poissaolot, väsymys, elämänhallinnan puute, ahdistuneisuus ja välinpitämättömyys. Moni tarvitsee tukea, mutta siihen ei ole tarpeeksi resursseja, eikä varsinkaan riittävän nopeasti. Isot luokkakoot eivät auta näissä ongelmissa. Tämä kaikki täytyy hoitaa opetusja muun työn ohessa. Lisäksi minulla on tällä hetkellä valtavan hyviä yhteistyökumppaneita. Olen saanut valtavasti kannustusta puolisoltani, tyttäreltäni ja muilta läheisiltä
Omistajanvaihdosillassa kuullaan asiantuntijoita ja päästään luomaan onnistuneen omistajanvaihdoksen mahdollistavia kontakteja. Asialista: www.hameenkyro.fi/kuulutukset 13.2.2024 Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Maarit Lepistö Onko yritystoiminnasta luopuminen ajankohtaista lähivuosina. Yhdistelmäajoneuvonkuljettaja. Sähköasentaja. Tervetuloa! Toimitsijamies. Kokouksen asialistalla: Neidonniityn alueen asemakaavan hyväksyminen, aloitteet 2023, valtuustoaloitteet, luottamushenkilön täydennysvaali, kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma, ilmoitukset. Elokuva ja TV. Tervetuloa. IT-tuki. Suunnitteletko yritystoiminnan aloittamista. Koneasentaja. vastuullistajournalismia.. Tiesitkö, että yritystoiminnan aloittaminen yritysoston kautta on nollasta aloittamista rikittömämpi vaihtoehto. Tutustu lehtemme tietosuojakäytäntöön www.oivaseutu.fi/tietosuojalauseke/ Jumesniemi-Sirkkalan osakaskunnan VUOSIKOKOUS to 29.2. Vanhan kauppalan korttelin 4, viraston alue, asemakaavan muutoksen luonnos Tavoitteena on muuttaa tonttien käyttötarkoitusta, jotta entisten virastorakennuksien uusiokäyttö mahdollistuu paremmin sekä korttelin tonttijako, jotta nykyisille rakennuksille voidaan muodostaa omat erilliset tontit. Merkonomi. Kosmetologi. Lähihoitaja. Illan aikana osaamistaan jakavat ja omistajanvaihdospalveluistaan kertovat puheenvuoroissa ja paneelikeskustelussa: Juuso Kalliokoski, Maaja metsätalousministeriö ja omistajanvaihdosfoorumi Petri Rinne, Leader-rahoitukset Pirkanmaan Yrityskummit Pirkanmaan Yrittäjät Minna Patosalmi, yrityksen jatkaja ja jatkajien sparraaja Onko yritystoiminnasta luopuminen ajankohtaista lähivuosina. klo 18 koululla. Suunnitteletko yritystoiminnan aloittamista. 03 3143 3100 Ikaalisten toimipiste Keskisenkatu 1, 39500 Ikaalinen ilmoitukset@oivaseutu.fi p. Illan aikana osaamistaan jakavat ja omistajanvaihdospalveluistaan kertovat puheenvuoroissa ja paneelikeskustelussa: Juuso Kalliokoski, Maaja metsätalousministeriö ja omistajanvaihdosfoorumi Petri Rinne, Leader -rahoitukset Pirkanmaan Yrityskummit Pirkanmaan Yrittäjät Minna Patosalmi, yrityksen jatkaja ja jatkajien sparraaja Ilmoittaudu mukaan https://forms.office.com/e/bmMyrrSUdJ tai laita viestiä oman kunnan yrityspalveluihin Omistajanvaihdosilta 21.2.2024 klo 17 Sasky Osaran maaseutuopetusyksikkö, Huikuntie 33 IKAALISTEN KAUPUNGINVALTUUSTON kokous pidetään 19.2.2024 kello 18 Valkean ruusun koululla. Levyseppähitsaaja. Omistajanvaihdosillassa kuullaan asiantuntijoita ja päästään luomaan onnistuneen omistajanvaihdoksen mahdollistavia kontakteja. Omistajanvaihdosillassa kuullaan asiantuntijoita ja päästään luomaan onnistuneen omistajanvaihdoksen mahdollistavia kontakteja. Ilta alkaa klo 17 kahvilla ja tutustumisella. Tietoverkkoasentaja. Illan aikana osaamistaan jakavat ja omistajanvaihdospalveluistaan kertovat puheenvuoroissa ja paneelikeskustelussa: Juuso Kalliokoski, Maaja metsätalousministeriö ja omistajanvaihdosfoorumi Petri Rinne, Leader -rahoitukset Pirkanmaan Yrityskummit Pirkanmaan Yrittäjät Minna Patosalmi, yrityksen jatkaja ja jatkajien sparraaja Ilmoittaudu mukaan https://forms.office.com/e/bmMyrrSUdJ tai laita viestiä oman kunnan yrityspalveluihin Omistajanvaihdosilta 21.2.2024 klo 17 Sasky Osaran maaseutuopetusyksikkö, Huikuntie 33 Omistajanvaihdosilta keskiviikkona 21.2.2024 klo 17 Sasky Osaran maaseutuopetusyksikkö, Huikuntie 33 Onko yritystoiminnasta luopuminen ajankohtaista lähivuosina. Ikaalinen 14.2.2024 Ympäristölautakunta Hämeenkyrön Sotaveteraanit ry VUOSIKOKOUS keskiviikkona 28.2.2024 klo 18 Härkikuja 6, toimitilat (käynti sisäpihalta). Kuorma-autonkuljettaja. Mahdolliset mielipiteet tulee toimittaa nähtävilläoloaikana Ikaalisten kaupunki, ympäristölautakunta, Kolmen airon katu 3, 39500 Ikaalinen tai kanslia.teknisetpalvelut@ikaalinen.fi. Hallitus KOKOUSKUTSU Kyrösjärven osakaskuntien/kalastuskuntien sääntömääräiset vuosikokoukset pidetään: Kokouksissa käsitellään sääntöjen vuosikokoukselle määräämät asiat. Graafinen suunnittelu. Tervetuloa! Johtokunta KOKOUKSET Hämeenkyrön toimipiste Nuijamiestentie 1, 39100 Hämeenkyrö ilmoitukset@oivaseutu.fi p. Kokki. KESKIVIIKKO 14.2.2024 22 HÄMEENKYRÖN KUNTA sataedu.fi/yhteishaku Yhteishaussa toisen asteen koulutuksiin hakevat peruskoulunsa keväällä 2024 päättävät ysiluokkalaiset sekä aiemmin peruskoulunsa päättäneet, joilla ei vielä ole toisen asteen tutkintoa. Ilta alkaa klo 17 kahvilla ja tutustumisella. Tarjoilija. Tutkintokoulutukseen valmentava koulutus (TUVA) Facebook “f” Logo CMYK / .eps Facebook “f” Logo CMYK / .eps Avoimet ovet Avoimet ovet Kankaanpää Kankaanpää 15.2.2024 klo 12–18 15.2.2024 klo 12–18 KANKAANPÄÄ | KOKEMÄKI | NAKKILA | ULVILA | HUITTINEN YHTEISHAKU 20.2.–19.3.2024 HÄMEENKYRÖN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Valtuuston kokous pidetään Monitoimikeskus Sillan ruokasalissa 19.2.2024 kello 18 alkaen. Osakaskunnan hoitokunta/toimitsija Höytölän ja Kiialan ok:t Pertti Alpilla pe 8.3.2024 klo 18.00 Iso-Röyhiön ok Itä-Ikaalisten VPK:n kokoustiloissa 10.3.2024 klo 13.00 Kallonkielen ok Jorma Lumialla ti 5.3.2024 klo 17.30 Kilvakkalan ok Kilvakkalan koululla to 7.3.2024 klo 18.00 Kovelahden ok Kovelahden kylätalo Välikyläntie 21 7.3.2024 klo 17.00 Leutolan ok Hannu Hakalalla su 10.3.2024 klo 15.00 Sonnun ja Särkän ok Viljakkalan kyläpuoti, Viljatie 8 ti 5.3.2024 klo 17.00 Tevaniemen ok Jorma Lumialla ti 5.3.2024 klo 18.30 Taivalkunnan ok VPK:n mökillä Mannisaarentie 123 pe 15.3.2024 klo 18.00 Riitialan ok Kalevi Mansiniemellä ma 18.3.2024 klo 18.00 Viljakkalan ja Inkulan Ok Kultakasinolla 21.3.2024 klo 18.00 Luhalahden ja Sipsiön osakaskunnan kokous Juha Tuohitaipaleella Väinänlahdentie 280 su 24.3.2024 klo 15.00 Lahdenpohjan Metsästäjät ry TALVIKOKOUS to 22.2.2024 klo 18 Eräharjussa. Kaava-aineistot pidetään nähtävillä 14.2.–15.3.2024 välisenä aikana teknisten palvelujen toimitilassa, Kolmen airon katu 3 sekä kotisivuillamme www.ikaalinen.fi. Esillä sääntömääräiset asiat. Kampaaja. Linkki kokouksen esityslistaan: http://ikaalinen.tweb.fi/ ktwebbin/dbisa.dll/ktwebscr/epj_tek_tweb.htm Esityslista on nähtävillä 15.2.2024. Kosmetiikkaneuvoja. Tietosuojakäytäntö Seutulehti UutisOiva haluaa käsitellä henkilötietojasi luottamuksellisina. Kokous livestreamataan ja tulee näkyviin kaupungin Youtube-kanavalla. Valtuuston kokouslinkki, josta pääsee seuraamaan kokousta, löytyy kunnan nettisivuilta kohdasta Tiedotteet sekä kunnan Facebook -sivulta 19.2.2024. Maalari. Koneistaja. Arto Ojakoski kaupunginvaltuuston puheenjohtaja KUULUTUS Teikangas, kortteli 15 Fortumin alueen asemakaavan muutos ja laajennus, vireilletulo ja luonnos Tavoitteena on asemakaavoittaa suunnittelualueena olevat kiinteistöt 143-435-3-22 (Tehdas I) ja 143-416-2-40 (Tehdas II) keskeisen alueen osayleiskaavan ja Pirkanmaan maakuntakaavan käyttötarkoituksen mukaiseksi ja samalla lisätä rakennusoikeuden määrää vastaamaan jo asemakaavoitettuja lähialueita. Tiesitkö, että yritystoiminnan aloittaminen yritysoston kautta on nollasta aloittamista rikittömämpi vaihtoehto. Läsnä: Pirkanmaan perinneyhdistyksen edustaja Jouni Koskela. Kiinteistönhoitaja. Animaatio ja peli. Tarkastettu pöytäkirja on nähtävillä kokouksen sihteerin luona 30 päivän ajan kokouksesta. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Ilta alkaa klo 17 kahvilla ja tutustumisella. Automaatioasentaja. Kokouksessa voidaan käsitellä sääntöjen uudistaminen. Talonrakentaja. Parturi. 03 3143 3150 PÄÄTOIMITTAJATOIMITUSJOHTAJA Katri Linnikko Julkaisija: Präntti Oy, ISSN 2243-2396 Paino: Sanoma Manu Oy, Tampere Sinulla on oikeus muodostaa mielipiteesi luotettavan tiedon pohjalta. Koneautomaatioasentaja. SATAEDUSTA AMMATTI MUISTA MYÖS JATKUVA HAKU sataedu.fi/jatkuvahaku Automekaanikko. Artesaani. Suunnitteletko yritystoiminnan aloittamista. Tiesitkö, että yritystoiminnan aloittaminen yritysoston kautta on nollasta aloittamista riskittömämpi vaihtoehto. Käsitellään talvikokoukselle kuuluvat asiat
klo 13–15 Hämeenkyrön Stubbilassa, Valtakatu 55. miel. Lisäksi suunnitelmat ovat nähtävillä teknisen toimiston (Vivacen talo, Räikäntie 3) ikkunassa Kuruntien puolella. 6 . klo 18.30 Ti 20.2. 1 – . Järj. Lisätietoja antaa Jukka Hakala (Pirkanmaan ELY-keskus), puh. Tekninen lautakunta Vuokrataan PELTOA Hämeenkyröstä Sarkkilasta ja Mahnalasta, yhteensä 7,96 ha. klo 15.30 Kesto 1 t 17 min PRISCILLA Ke 14.2. 1 – . Yleisötilaisuus järjestetään: Aika: 22.02.2024 klo 17–19 Tilaisuuden nimi: Tiesuunnitelman esittely: yleisötilaisuus Paikka: Tevaniemen Maamiesseurantalo, Luhalahdentie 689, Tevaniemi, 39590 Tevaniemi Lisätiedot: Tilaisuudessa kahvitarjoilu Vuorovaikutuksessa voi tutustua suunnitelmaluonnoksiin sekä esittää niistä mielipiteensä. Halutessasi tietää tarkemmin väyläsuunnittelun tietosuojakäytänteistä tutustu verkkosivujen tietosuojaosioon, https://www.ely-keskus.fi/tietosuoja-ja-henkilotietojen-kasittely. Ikaalisten kulttuuritoimi www.ikaalinen.fi/kaupunki/palvelut/kulttuuri/altin-sali-elokuvateatteri/ Maksu käteisellä ja kortilla, SmartumPayja Tykyseteleillä sekä ePassilla. p u o r g a s t e m a s s e e t t i o s M a ll i o j , a i s i a li t t a m m a a t i e n u t s o n n i o k k u o j t u n u t u a s t i h n e e t h y a j s i v ii t n o ä s t e o n a a d i o t s e v n i ä ll i e M . Puh. 0400 332 476 Haemme maanrakennusmestaria ja yhdyskuntarakentajaa Kasvava kaupunki tarvitsee ammattitaitoiset tekijät. a ll e s k u t e jl u k s i e t h K . 040 504 5945. Tarjoukset ke–la 14.2.–17.2. 029 503 6224, jukka.hakala@ely-keskus.fi Malla Sipilä (Sitowise Oy), puh. 040 133 4815.. Tarkemmat tiedot löydät osoitteesta https://vayliensuunnittelu.fi/s/8qnw/suunnittelu Tilaisuus on avoin kaikille alueen asukkaille, maanomistajille ja muille asiasta kiinnostuneille. Lisätietoja: työmaapäällikkö Jari Luoma, p. p u o r g a s t e m a s s e e t t i o s Katusuunnitelmia nähtävillä Ylöjärven kaupungin tekniikkaja ympäristöosastolla pidetään julkisesti nähtävänä 16.2.–1.3.2024 seuraavat suunnitelmaehdotukset: Viljakkala Untamontien ja Latotien peruskorjaus Mahdolliset muistutukset ehdotuksia vastaan on tehtävä nähtävänäoloaikana 1.3.2024 klo 15.00 mennessä kirjallisesti tekniselle lautakunnalle os. Pirkanmaan ELY-keskus käsittelee suunnitelman laatimiseen liittyen tarpeellisia henkilötietoja. a s s e s k u t u t s i n ä s t e t a t l a k i a p s i m a a p a t n ä ä t y r r ii s e ll e e t h o k ä s t e M . 2 . Tervetuloa! KUULUTUS TRE:4008/11.02.04/2023 Alueellinen jätehuoltolautakunta on hyväksynyt sekajätteen kiinteistökohtaisten keräysalueiden laajennuksen. 4 2 2 . 9 1 a k i a u k a o t o y t a s e k / m o c . Tied. Puh. ä s s ö y t a s s a v u j r o t a t s o t u u m n o t s a m lI il o o r n i a v a n k n a a m o t t il ii s s o f a j n e e s i m ä t t i h e k n e d i e t t o u t o i b n e i s u u , n u u v s a t ! n e e t u u s i a v e l u K e ll i r o u n ö y t ä s e m a s s e s k u t u t s i n ä s t e I n e n il a a k H . Siistikuntoinen. 050 5257 332 ely-keskus.fi PIRELY/9555/2023 Kutsu vuorovaikutukseen Maantien 13275 (Leppäsjärventie) parantaminen, Ikaalinen, tiesuunnitelma Pirkanmaan elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus (ELY-keskus) laatii tiesuunnitelmaa Maantien 13275 (Leppäsjärventie) parantaminen, Ikaalinen, tiesuunnitelma. 2 H 4 2 2 . 03 371 5555 Avoinna: ma–to 10–17, pe 9–17, la 9–14 Sipulinen Sipulinen METSÄSTÄJÄNMETSÄSTÄJÄNMAKKARA MAKKARA palana palana Palvattu Palvattu KALKKUNANKALKKUNANKOIPI KOIPI 88 90 90 kg Pitkä Pitkä MAALAISMAALAISNAKKI NAKKI 1111 90 90 kg 12 12 90 90 kg kg Tarjoukset ke–la 14.2.–17.2. s n , n a a k u m n e i m i a y . S 7 K12 LUOTTOMIES -ELOKUVA: ALL IN Pe 16.2. • Rivi-ilmoitus, enintään 200 merkkiä • Hinta 30 €/ilmoitus • Jätä ilmoituksesi netissä: oivaseutu.fi TEHOKAS TEHOKAS ILMOITUSPALSTA ILMOITUSPALSTA YKSITYISILLE. Tampereella 7.2.2024, Alueellinen jätehuoltolautakunta M a ll i o j , a i s i a li t t a m m a a t i e n u t s o n n i o k k u o j t u n u t u a s t i h n e e t h y a j s i v ii t n o ä s t e o n a a d i o t s e v n i ä ll i e M . Heti vapaa. YKSITYISILLE. Tiesuunnitelmaa laaditaan yhteistyössä Pirkanmaan ELY-keskuksen ja OX2 Finland Oy:n kanssa. ä ll ä ä p n a k i a p ö li k n e h n e n i u k i a o o v l a v a t t u u s il l a v r u t a j a a j h o ä t ö y T . ii p o s ö y t e ll e n e .i t s e s i ä n e s t i n ä ä m e l e t n e k s ö y t t y t s y p a j s a i t o u v 6 1 n ä ä t n i h ä v t e l O . Tiesuunnitelman tavoitteena on parantaa maantien olosuhteita tuulivoimaloiden erikoiskuljetusten vaatimuksia vastaaviksi. 6 . ke 14.2. s n , n a a k u m n e i m i a y . a s s e s k u t u t s i n ä s t e t a t l a k i a p s i m a a p a t n ä ä t y r r ii s e ll e e t h o k ä s t e M . kuntarekry.fi. Hyvä naudan PAISTIJAUHELIHA, rasvaa 7%, 2 kg / talous 12 95 kg YstävänpäiväYstävänpäivätarjouksena vain tarjouksena vain ke 14.2. Päätös koskee seuraavia kuntia: Hämeenkyrö, Ikaalinen, Juupajoki, Kangasala, Lempäälä, Mänttä-Vilppula, Nokia, Orivesi, Parkano, Pirkkala, Pälkäne, Ruovesi, Sastamala (Mouhijärven ja Suodenniemen osalta), Tampere, Vesilahti, Virrat ja Ylöjärvi. Vuokralle tarjotaan RT 3 h+k+s+varasto, Viljakkala, Riihitie 4. a ll e e t s u r e p a k k a r u . Ylöjärven kaupunki, Tekninen lautakunta, PL 22, 33471 Ylöjärvi tai tekninen.kirjaamo@ylojarvi.fi. a ll o e s t i v r a t i e a t s u m e k o k a a p m e i a , n o o k e t n ö y t e t o s a p i e r n o a ll u n i S n o a t s o j , n a a k k i a p s i m u t n o o k o k n u u t t i v o s n a a m u p a a s a j a t s i u l u a t a k i a i n n ii k n ä ä m ä t i p t y t s y P y . klo 18.30 Su 18.2. klo 18.30 Kesto 1 t 53 min LÄHILIHAA Parkunmäentie 2, Hämeenkyrö palviportti@gmail.com palviportti.fi p. a t a n e i t a j ä s s ä s t e m n i h i ö t a u t s u t u t o k t a u l a M a i r o u n e ll o k u o j e ll o s i n i t s e p ö y t ä s e k n e s i a t t i m n o k ii v n e m l o k n i o n a a o j r a t p u o r G ä s t e m n e j u t t e t u t s i y y t y ä r ä ä m a k k l a p a j , a s s o t s a a m n a a t u k ii l a s s e a t t u t s i ä ä s t e M . ii p o s ö y t e ll e n e .i t s e s i ä n e s t i n ä ä m e l e t n e k s ö y t t y t s y p a j s a i t o u v 6 1 n ä ä t n i h ä v t e l O . a ll o e s t i v r a t i e a t s u m e k o k a a p m e i a , n o o k e t n ö y t e t o s a p i e r n o a ll u n i S n o a t s o j , n a a k k i a p s i m u t n o o k o k n u u t t i v o s n a a m u p a a s a j a t s i u l u a t a k i a i n n ii k n ä ä m ä t i p t y t s y P y . 044 431 4733, malla.sipila@sitowise.com Tervetuloa! Pirkanmaan elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus Sydämellinen kiitos kaikille äänestäjille ja talkooväelle! Yhdistävät kiitoskaffit tarjolla la 17.2. Raattajärventien varrella. 3 a ll a j a a s s o k ii v ä n ä v i ä p ä n e t ii v n ö h ö y t n e e s il l ö n n ä ä s a u t u o t i s s u u s il l o d h a m a j u l a h n o a ll u n i S – . 3 a ll a j a a s s o k ii v ä n ä v i ä p ä n e t ii v n ö h ö y t n e e s il l ö n n ä ä s a u t u o t i s s u u s il l o d h a m a j u l a h n o a ll u n i S – . Suunnittelualueena on maantien 13275 (Leppäsjärventie) ja maantien 276 (Luhalahdentie) liittymä sekä siitä noin 1,3 km pohjoiseen ulottuva tieosuus. Suunnittelutyöstä vastaa Sitowise Oy. 3 . Ylöjärven kaupungin tekniikkaja ympäristöosasto hakee maanrakennusmestaria ja yhdyskuntarakentajaa vakituisiin työsuhteisiin. e ll e e t h o k ä s t e m s u t e jl u k s i e t h . 6 . Päätös on nähtävillä 14.2.–14.3.2024 edellä mainittujen kuntien virallisilla ilmoitustauluilla julkisissa tietoverkoissa ja verkkosivulla www.tampere.fi/jatehuoltolautakunta. VUOKRALLE TARJOTAAN KT 1. e ll e e t h o k ä s t e m s u t e jl u k s i e t h . klo 16 jälk. 2 H 4 2 2 . Suunnitelmiin voi tutustua osoitteessa www.ylojarvi.fi/katu-ja-viheraluesuunnittelu. a s s o n n o u l a a k i a ä ä t t e i v t ä ä k k y t a j a ji k l u k a s s o t s a a m t u n u t t o t t e l O . KESKIVIIKKO 14.2.2024 23 KUULUTUKSET YLÖJÄRVEN KAUPUNKI TYÖPAIKAT VUOKRATAAN VAALIT Li p ut 12 € ALTIN SALI, Eino Salmelaisen katu 20. Haku 3.3.2024 mennessä osoitteessa www. a t a n e i t a j ä s s ä s t e m n i h i ö t a u t s u t u t o k t a u l a M a i r o u n e ll o k u o j e ll o s i n i t s e p ö y t ä s e k n e s i a t t i m n o k ii v n e m l o k n i o n a a o j r a t p u o r G ä s t e m n e j u t t e t u t s i y y t y ä r ä ä m a k k l a p a j , a s s o t s a a m n a a t u k ii l a s s e a t t u t s i ä ä s t e M . ä s s ö y t a s s a v u j r o t a t s o t u u m n o t s a m lI il o o r n i a v a n k n a a m o t t il ii s s o f a j n e e s i m ä t t i h e k n e d i e t t o u t o i b n e i s u u , n u u v s a t ! n e e t u u s i a v e l u K e ll i r o u n ö y t ä s e m a s s e s k u t u t s i n ä s t e I n e n il a a k H . 4 2 2 . 9 1 a k i a u k a o t o y t a s e k / m o c . P. a ll e e t s u r e p a k k a r u . 6 . 2 . klo 18.30 Kesto 1 t 34 min HEINÄHATTU, VILTTITOSSU JA KANA Su 18.2. a s s o n n o u l a a k i a ä ä t t e i v t ä ä k k y t a j a ji k l u k a s s o t s a a m t u n u t t o t t e l O . ä ll ä ä p n a k i a p ö li k n e h n e n i u k i a o o v l a v a t t u u s il l a v r u t a j a a j h o ä t ö y T . krs, 2 h + pienoiskeittiö, 57 m 2 Ikaalinen, Vanha kauppala. 3 . a ll e s k u t e jl u k s i e t h K . Kutsu on julkaistu ylläolevassa osoitteessa 14.2.2024
0445050086 Asko p. Hanketta koordinoimaan on valittu jämijärveläinen Laura Koivumäki, joka on aloittanut työt helmikuun alkupuolella. Luvassa on siis tapahtuman perustajan Lauri Tahko Pihkalan sanoin ”suurenmoinen hiihtokauden päätössävelmä”. 90 kilometrin täysmatkan lisäksi on tarjolla Retki-Pirkka Niinisalosta Kyröskoskelle sekä Puoli-Pirkka Hämeenkyrön lentokentältä Teivoon. Tuotteita rajoitettu määrä. -40 % Plussa-etu HK SIPULITEEJA LAUANTAIMAKKARA 700 g tanko (4,27/kg) 2 99 kpl Varmista paikkasi ja osta liput ennakkoon, paikkoja rajoitetusti! Ravintola Sarvi Teemu p. Yrityksille haetaan kestävää kasvua liiketoiminnan monipuolistamisen ja ympärivuotisuuden edistämisen avulla. Jäätynyttä pohjaa päästiin ajamaan jo marraskuusta lähtien ja lumitilanne reitin varrella on ollut hyvä. – Jämillä järjestetään jo nyt valtavan paljon erilaisia mielenkiintoisia tapahtumia, ja tulevaisuudessa varmasti vieläkin enemmän. pantit 2,40 Yksittäin 3,49/rs (6,98/kg) Ilman Plussa-korttia 3,19 pkt (15,95-24,54/kg) Coca-Cola ZERO SUGAR VIRVOITUSJUOMA 24 x 0,33 l/pl (0,96/l) sis. klo Illan aikana esiintyvät lavatanssien Suomen mestarin Ari Vaskelaisen johdolla TanssiAaVeen tangon taitajat Varmista paikkasi ja osta liput ennakkoon, paikkoja rajoitetusti! Ravintola Sarvi Teemu p. alv. Tätä tavoitetta kohti tähdätään vastikään aloitetussa Jämijärven kunnan kaksivuotisessa hankkeessa. alv. Kuvaaja: Aapo Koivumäki. Leutoihin viime vuosiin verrattuna lumitilanne ja reitin kunto Kankaanpään Niinisalon ja Ylöjärven Teivon välillä on ollut jopa poikkeuksellisen hyvä. kertaa järjestettävälle hiihtomaratonille. Jämijärveläinen Laura Koivumäki vetää Jämin tapahtumahanketta Tapahtumanjärjestäjiä varten kootaan oma käsikirja. – Jämin hyödyntämiselle määritellään yhdessä uudenlaisia kehityssuuntia. Kannattaa lähteä “mäelle” katsomaan, mitä kaikkea hienoa meidän lennokas kuntamme eri toimijoineen tarjoaa, Koivumäki kannustaa tiedotteessa. 0409369450 Rami p. 24 %) ja matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 17.17 snt/min (sis. • Sakari Ilomäki OIVASEUTU. Hankkeen tiimoilta luodaan muun muassa Jämin tapahtumakäsikirja, johon kootaan tapahtumanjärjestäjille tietoa helposti hyödynnettävään muotoon. 0409369450 Rami p. Toiveena on, että myös uusia yrityksiä syntyy kuntaan hankkeen avulla, kertoo tiedotteessa Jämijärven kunnanjohtaja Aku Autio. Jämijärveläinen Laura Koivumäki koordinoi hanketta, jonka tavoitteena on houkutella Jämille lisää tapahtumien järjestäjiä. Tavoitteena myös uusia yrityksiä Tarkoitus on saada entistä tehokkaampaan käyttöön myös Jämin verkkosivut ja sosiaalisen median kanavat. UUTUUS Tavallista parempi ruokakauppa K O M P P I p. Jämillä on pitkä historia erilaisten tapahtumien järjestämispaikkana, ja tapahtumia halutaan houkutella alueelle lisää. K-18 Iskelmätaivaan huipulta Liput 20 € (Narikka 2 €) MagnumLive kuvapankki n. Hiihtokuninkaiden määrä on 26, joista ensimmäiset kruunattiin vuonna 2004. • Liisa Raipala JÄMIJÄRVI. – Koko 90 kilometrin reitti on hiihdettävässä kunnossa. Ennakkoilmoittautuneita on silti kolme viikkoa ennen tapahtumaa runsaat 850. pantit 2,40 9 99 Snellman TOSI MUREAT KOKOLIHALEIKKELEET 130-200 g (14,45-22,23/kg) 2 89 pkt VIHREÄ JA TUMMA RYPÄLE 500 g (4,00/kg) Etelä-Afrikka 4.Atria HIILLOS GRILLIMAKKARAT ja MAKKARAPIHVI 320-400 g (5,63-7,03/kg) 4 50 -9 % Plussa-etu -10 % Plussa-etu -38 % Plussa-etu -16 % Plussa-etu Ilman Plussa-korttia 2,69 pkt (6,73-8,41/kg) LISÄÄ TARJOUKSIA k-supermarket.fi 2 pkt 2 rs 24 -pack Pingviini JÄÄTELÖTUUTIT 6–8 kpl/402–536 g (5,58-7,44/kg) Rajoitus 2 pkt/asiakas Ilman aktivointia ja Plussa-korttia 4,49-5,45 pkt (10,17-13,56/kg) Mobiilietu voimassa 12.–18.2.2024. Perinteisen Pirkan Hiihdon ladut odottavat hiihtäjiä maaliskuun alussa jo 68. fi Pirkan Hiihtoon on ilmoittautunut jo 850 hiihtäjää Koko reitti on saatu hiihdettävään kuntoon hyvissä ajoin ennen h-hetkeä. 0207 545 070 Puhelun hinta 0207-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8,35 snt/puh + 7,02 snt/min (sis. Viime vuosina säiden oikuttelu ja talvien vähälumisuus on saanut monet siirtämään ilmoittautumistaan lähemmäksi itse tapahtumaa. 24 %) sirpa.rintamaki@k-supermarket.fi Karhoistentie 3, 39500 IKAALINEN PALVELEMME: ark. Äijö on vakuuttunut, että osallistujamäärä nousee yli tuhannen. Lisäksi Jämille laaditaan tulevien vuosien investointisuunnitelmia. klo Illan aikana esiintyvät lavatanssien Suomen mestarin Ari Vaskelaisen johdolla TanssiAaVeen tangon taitajat K-18 KUN MUUTAT, TEE OSOITTEENMUUTOS UutisOivaan tilaukset@oivaseutu.fi 03 3143 3171 oi va se ut u. Jämijärven kunnan tiedotteen mukaan hankkeen tavoitteena on selkeyttää tapahtumien järjestämistä ja tätä kautta houkutella alueelle uusia tapahtumia. ELLEI TOISIN MAINITA. 0445050086 Asko p. Jämi suurtapahtumien keskukseksi 2023 -hanke on saanut EU:n JTF-rahoitusta Satakuntaliiton kautta. Eikä haittaa, vaikka vielä tulisi suojakelejäkin ja nythän on luvassa pitkä pakkasjakso, iloitsee Pirkan Hiihdon johtokunnan jäsen, ikaalislainen Matti Äijö. Hyvän hiihtotalven myötä tullut suuri osanottajamäärä on jo sinänsä hieno asia, mutta takaa myös järjestäjälle taloudellista jatkuvuutta tuleviin vuosiin, Äijö toteaa. Kattavat kahvilapalvelut ja baari A-oikeuksin koko tapahtuman ajan. 0400449939 Mikko Mäkeläinen & Myrskylyhty 20.00 Showtime ovet 19.00 esittää: YstävänpäivänJATKOT Hämeenkyrö Koskilinna Tule, viihdy ja tuo ystäväsikin mukana! lauantaina 17.2. -9 % Plussa-etu Rajoitus 2 erää/talous -33-45 % 2 99 pkt Ilman Plussa-korttia 4,99/kpl (7,13/kg) Voimassa KE–SU 14.–18.2. Kolme uutta hiihtokuningasta Hiihtokuninkaan titteliin oikeuttavat 50 Pirkan Hiihtoa saavat täyteen tänä vuonna maalilinjan ylittäessään Jorma Heikkinen Hämeenkyröstä sekä Seppo Niemi ja Olavi Halttunen Tampereelta. KESKIVIIKKO 14.2.2024 24 4 99 rs 4 99 rs Snellman MAATIAISPOSSUN OHUET KASSLERPIHVIT 500 g (9,98/kg) Ilman Plussa-korttia 5,49 rs (10,98/kg) Naapurin Maalaiskana KANAN PAISTILEIKKEET 400-430 g (10,44-11,23/kg) Ilman Plussa-korttia 4,99 rs (11,60-12,48/kg) Ilman Plussa-korttia 14,79/24-pack (1,59/l) sis. 0400449939 Mikko Mäkeläinen & Myrskylyhty 20.00 Showtime ovet 19.00 esittää: YstävänpäivänJATKOT Hämeenkyrö Koskilinna Tule, viihdy ja tuo ystäväsikin mukana! lauantaina 17.2. 7–21 la 8–21 su 9–21 HINNAT VOIMASSA TO-SU 15.-18.2.2024. Hankkeen aikana on tarkoitus tehdä yhteistyötä niin Jämin alueen toimijoiden kuin tapahtumien järjestäjien kanssa. Hankkeen aikana ollaan luomassa konkreettista Jämin tapahtumakäsikirjaa, johon kootaan tietoja esimerkiksi Jämin tarjoamista mahdollisuuksista, yritysten palveluista ja tapahtumissa tarvittavista luvista. Ensimmäinen Pirkan Hiihto järjestettiin vuonna 1955. – 1 500 hiihtäjää olisi sellainen mukava määrä. K-18 Iskelmätaivaan huipulta Liput 20 € (Narikka 2 €) MagnumLive kuvapankki n. Kattavat kahvilapalvelut ja baari A-oikeuksin koko tapahtuman ajan