sivu 16–17 N:o 3 HARRASTUKSET HARRASTUKSET ja VAPAA-AIKA ja VAPAA-AIKA Lehdessä TEEMANA. sivu 9 Sisäministeri puhui Hämeenkyrössä turvallisuudesta sivu 9 Valtuutetuista suurin osa ei vielä tiedä, haluaako jatkaa sivu 2–3 Lauri Mattila tekee suositulla kansalaisopiston kurssilla rakkauslaatikkoa, joka on menossa lahjaksi. sivu 5 Tuli täysi hiljaisuus. Taustalla ahkeroi Jouni Vääräkoski. sivu 12 Puukäsityöt pitävät pintansa Suunnitelma auttaa kuntosalille säännöllisemmin sivu 5 Pärjäisitkö sinä tämän vuoden seitsemällä vaatehankinnalla. KESKIVIIKKO 15.1.2025 Irtonumero 3 € HÄMEENKYRÖ • IKAALINEN • JÄMIJÄRVI • VILJAKKALA Jos puhutaan ilmastosta, aurinkopaneelit ovat ilmastojuttu. Olisi varmasti kuullut nuppineulan putoavan
Karppinen kertoo ennen päätöstä vielä katsovansa, tuleeko ehdokkaita. Syynä on turhautuminen. Asiaa pohditaan tarkkaan Kuntavaaleissa ehdolle lähtemistä miettii vielä valtaosa valtuutetuista, eli Satu Jokela (kesk.) Antero Karppinen (kesk.) Seppo Leponiemi (ps.), Antti Lähteenmäki (kesk.), Pentti Mäkelä (sd.), Miia Sjöman (sd.), Timo Sorvali (kesk.), Matti Peurala (kesk.), Ari Uusi-Rasi (kesk.), Riku Vallila (kesk.) ja Pentti Virtanen (sd.). Pentti Virtasen pohdinnassa prosentit jatkamisen ja luopumisen välillä ovat tässä vaiheessa 50–50. – Jos ei tule, voi olla, että pitää lähteä ehdolle, hän sanoo. Seppälää kannustaa mukaan pitkä, noin 30-vuotinen kokemus valtuustotyöstä. – Asiaa ei ole lukkoon lyöty, hän sanoo. – Olen saanut tehdä hyvää yhteistyötä, ja haluan omalta osaltani vaikuttaa siihen, mihin pystyn. Motivaatio kumpuaa nimenomaan kuntalaisten kanssa käydyistä keskusteluista, palautteesta ja kiitoksista, Jokela pohtii. Sjöman kertoo, ettei ole vielä keskustellut paikallisyhdistyksen tai perheensä kanssa ehdolle lähtemisestä. He ovat Heikki Uusitalo (kok.), Päivi Hiltunen (kesk.), Anna-Kaisa Immonen (kd.), Jouni Lampinen (ps.), Johanna Martikainen (vihr.) ja Aki Tainio (kok.). Pitkiä valtuustouria päättymässä Varmuudella valtuutetun mandaatistaan on luopumassa viisi valtuuston jäsentä. Hän kokee, että 4–5 kautta valtuustossa ja kaikkiaan reilut 30 vuotta kunnallisissa luottamustoimissa riittää. – Neljä valtuustokautta olen ollut mukana. Kirsi Parhankangas (kok.) kuvailee meneillään olevaa valtuustokautta mielenkiintoiseksi, joten hän haluaa jatkaa. – Paloa vielä on yhteisten asioiden hoitamiseen, oman kunnan asiat ovat mielessä, hän sanoo. Haluan tuoda esille kouluasioita sekä lasten ja perheiden asioita, joihin voi voi vielä kuntapuolella vaikuttaa, Rantanen sanoo. Tommi Hollo (kok.) haluaa olla mukana tekemässä päätöksiä tilanteessa, jossa kunnan talous on yhä tiukemmalla. – Aluevaaleja mietin vielä, mutta kuntavaaleissa olen varmasti mukana, sanoo Eeva Harhala (kesk.). KESKIVIIKKO 15.1.2025 2 UUTISET Alle puolet Hämeenkyrön valtuutetuista hakee jatkokautta • Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. Kuusi ei aio lähteä ehdolle. – Vielä on virtaa, ja nyt on paremmin aikaakin osallistua, kun olen siirtynyt eläkkeelle. Satakunnan hyvinvointialueella aluevaaleihin Jämijärven nykyisistä kunnanvaltuutetuista ovat lähdössä ehdolle ainakin Miia Sjöman ja Maarit Rantanen.. – Tuntuu, että olen antanut kaiken sen, minkä voin, enkä tykkää jäähdytellä missään. Hämeenkyrön valtuutetuista jatkokautta hakee neljätoista. Aluevaaleissa hän haluaa korjata järjestelmän valuvikoja. Ehdokkuuttaan vielä tässä vaiheessa pohtivat Maarit Lepistö (sd.), Janne Kantti (ps.), Tiina Jokela (kesk.), Jarmo Järvinen (sd.), Jarmo Kalliola (ps.), Mauri Lepola (sd.), Rauno Mäki (ps), Tuomas Potila (kok.) ja Timo Sasi (ps.). Myös Riku Vallilan tämän hetken ajatus on, ettei hän ole välttämättä lähdössä ehdolle. Suurin osa Jämijärven nykyisistä valtuutetuista ei ole vielä päättänyt, lähteekö ehdolle kevään kuntavaaleissa. Pohdinta on eri valtuutetuilla eri vaiheessa. Tavoittamatta jäivät Mira Card (vihr.), Johanna Leppänen (kok.), Pekka Mäkipää (vas.), Kati Seppä (ps.), Sami Vesikko (ps.) ja Arja-Riitta Väre (sd.). Merkittävä osa Hämeenkyrön valtuutetuista pohtii vielä ehdokkuuttaan kevään vaaleissa. Nyt on nuorempien aika kantaa vastuuta Hämeenkyrön asioista, toteaa Anna-Kaisa Immonen. – Kolmen kauden jälkeen on otollinen hetki tehdä tilaa nuoremmille, Jouni Lampinen tiivistää. Varmasti ehdolla on 14 nykyistä valtuutettua. Nyt kauden päättyessä hän huomaa pohtivansa, että edelleen on kiinnostusta ja tahtoa tehdä töitä kuntalaisten palveluiden ja hyvinvoinnin eteen. Jämijärven valtuutetuista valtaosa miettii vielä • Liisa Raipala JÄMIJÄRVI. Sorvali kertoo vakavasti harkitsevansa, ettei asetu enää ehdolle. – Luotan edelleen siihen, että luottamushenkilönä saan ja voin vaikuttaa oikeasti. Täällä eletään vain kerran, ja pitää olla vapaa-aikaakin, eikä vain pakollisia menoja. – Suureen maailmaan en pysty vaikuttamaan, mutta josko kotikunnasta edes vähän paremman saisi, perustelee puolestaan Suvi Järvenpää (sd.). – Kuntien talous heikkenee, haluan vaikuttaa, mihin verorahat menevät, perustelee Vilho Ponkiniemi (vas.). Esa Järvenpää, Löf, Mäkelä ja Pylsy ovat ehdolla myös aluevaaleissa. Pentti Mäkelä kertoo, ettei ole tehnyt päätöstä vaaleihin osallistumisesta. – Ensimmäinen kausi alkaa olla takana, ja edelleen löytyy halua ja mielenkiintoa lähteä yrittämään jatkoa yhteisten asioiden hoitamiseen, Aholanranta sanoo. – Päätän kahden viimeisen tunnin aikana ennen kuin ehdokasasettelu päättyy, Uusi-Rasi sanoo. Leponiemi kertoo, ettei 99,9 prosentin varmuudella ole lähdössä ehdolle. – Olen ollut mukana kaikkiaan viiden valtuustokauden ajan, mutta vielä on kipinää, toteaa Pasi Eloranta (kesk.). Lisäksi ehdokaspaperin kertovat allekirjoittaneensa Risto Linnainmaa (kesk.), Janne Mäkinen (ps.) ja Juhani Vatajaniemi (sd.). – Haluan olla mukana kehittämässä parempaa ja tasapuolisempaa huomista positiivisella asenteella, sanoo Katariina Pylsy (kesk.). Ja kun ikää tulee, ei ole enää niin nopea kuin aikaisemmin, ja myös työt pitäisi hoitaa. Esimerkiksi Uusi-Rasi kertoo, ettei tee päätöksiä vielä tässä vaiheessa. – Olen ollut mukana valtuustossa viisi kautta. Timo Mäkelä (kok.) haluaa, että Hämeenkyrö on mieluisa asuinpaikka myös tulevaisuudessa. Mirka Löf (vas.) kokee, että on valtuutetun urallaan päässyt vasta alkuun, joten hänellä on paljon annettavaa. Lisäksi harkinnassa painaa henkilökohtaisia syitä. Hannamaija Oinonen (vas.) haluaa olla jatkossakin mukana päättämässä yhteisistä asioista. Tällainen ei motivoi, Leponiemi sanoo. UutisOiva tavoitti Hämeenkyrön 35 valtuutetusta 28. Rantanen kertoo kokeneensa kauden merkityksellisenä. Yhdeksällä valtuutetulla ehdokkuus on vielä harkinnassa. Se saa luvan riittää, sanoo Heikki Uusitalo. Yhdeksän miettii jatkoa vielä. – Päätösdemokratia on kaventunut. Jokela kertoo vaalikauden aikana olleen hetkiä, jolloin mieleen on tullut tauon pitäminen kuntapolitiikasta. Esa Järvenpää (sd.) sanoo haluavansa kehittää Hämeenkyröä edelleen ja vaikuttaa täällä tehtäviin päätöksiin. Haluan tehdä täysillä sen, mihin ryhdyn, perustelee Johanna Martikainen. Valtuutetuista Eveliina Kuuskoskea (kesk.) ei tavoitettu, eikä Erkki Rudenberg (ps.) vastannut kysymyksiin. – Alkaa tulla vuodet täyteen, ei ole luottamusta kunnan ylempiin viranhaltijoihin, Mäkelä kertoo. Päätettäviä asioita ei tuoda luottamushenkilöille keskusteltaviksi, ja jos luottamushenkilöt eivät saa tietoa. Ehdolle ovat lähdössä ainakin ensimmäisen kauden valtuutetuista Samuli Aholanranta (kesk.) ja Maarit Rantanen (kd.), ja melko varmana ehdokkaaksi lähtemistään pitää Olli Seppälä (sd.). – Palo on hiipunut. Luottamustoimi vaatii myös aikaa, jos sen tekee kunnolla. – Tässä kohtaa täytyy keskittyä perheeseen ja töihin, viestittää Aki Tainio. Kiinnostusta on edelleen yhteisten asioiden hoitoon, hän sanoo. – Pitää tehdä työtäkin, ja työ on mukavaa, mutta luottamustoimi on alkanut tuntua turhauttavalta. Päätöksenteko on yhden puolueen juttu, ja se on mennyt myös virkamiesjohtoiseksi, ja asiat on jo päätetty, kun ne tulevat valtuustoon. – 46 vuotta luottamustoimissa tulee täyteen. Demokratia kapenee edelleen, kun valtuuston koko pienenee 13:een, eikä siellä pysty enää vaikuttamaan. Se tuntuu nyt riittävän, jatkaa Päivi Hiltunen
– Lähden ehdokkaaksi kuntavaaleihin tai sitten en. – Olen ollut valtuustossa kaksi kautta, ja se riittää. Ikaalisten edustaja aluevaltuustossa on myös tärkeä yhdyshenkilö tiedonkulussa kunnan ja Pirhan välillä, Tienari sanoo. He ovat Valtteri Kauppila (kok.), Kari Salo (kd.), Kalle Mäkelä (kok.) ja Mika Rintamäki (ps.). Seitsemän nykyisistä valtuutetuista ilmoittaa lähtevänsä ehdokkaaksi kuntavaaleissa. Suurin osa ei vielä tiedä. – Nykyinen luottamustehtäväni kaupunginvaltuuston puheenjohtajana on tuonut näköaloja ja verkostoja. – Lähden ehdolle kuntavaaleissa, koska haluan jatkaa työtä Ikaalisten hyväksi. Ari Heiska (ps.) kertoo vielä harkitsevansa ehdokkaaksi lähtemistä kuntavaaleissa, aluevaaleihin hän ei ole lähdössä. Alueen äänet olisi hyvä keskittää muutamalle hyvälle ja tunnetummalle ehdokkaalle niin, että seudulta olisi mahdollista saada useampi edustaja aluevaltuustoon. Luottamustoimet vievät suhteellisen paljon aikaa. Aluevaaleihin en ole asettumassa ehdolle. Moni vielä harkitsee – Olen kyselijöille vastannut, että olen vielä uuden valtuustokauden lopussa nuorempi kuin jenkkien tämänhetkiset presidentit, nykyinen ja uusi, joten saatan harkita ehdokkuutta, vaikka muitakin mielenkiintoisia asioita olisi ajankäytölle, kertoo Reijo Leppänen (sd.) – Jos lähden ehdolle, niin kuntavaaleissa. Kumpikin asettuu ehdolle kevään kuntavaaleissa. – Olin jo ehdolla ensimmäisissä aluevaaleissa, ja hyvinvointialueen asiat yhä kiinnostavat. – En ole vielä tehnyt lopullista päätöstäni suuntaan enkä toiseen kuntavaaleihin liittyen, kertoo Mika Isohannu (kesk.). Johanna Hiiri (sd.) kertoo, että harkitsee ehdokkuutta, mutta ei ole vielä tehnyt päätöstä. – Päätöksen tekemiseen on vielä aikaa, koska vaalithan ovat vasta keväällä, Heiska sanoo. Myös Ikaalisten kaupunginhallituksen nykyinen puheenjohtaja Matti Äijö (kesk.) tavoittelee jatkopaikkaa valtuustossa. Pyrin toimimaan positiivisesti ajatellen, en valituksia tekemällä, Äijö sanoo. Tapio Tienari (sd.) on ehdolla sekä kuntaettä aluevaaleissa. En myöskään usko, että minulla olisi enää annettavaa päätöksen teossa. – Olen ollut nykyisellä valtuustokaudella mielenkiintoisella paikalla sivistyslautakunnan puheenjohtajana. Lisäksi oma ansiotyöni tuo omat haasteet luottamustoimen hoitamiseen, Luokkala sanoo. Tuulimyllyjä, ei tuulivoimaa vastaan on turhauttavaa taistella. Hanna Mattila (kesk.) hakee jatkopestiä valtuustoon, ja hän on myös ehdolla aluevaaleissa. Toivon myös, että tulevalla valtuustokaudella puolueiden yhteistyö olisi nykyistä parempaa, Hirvijoki sanoo. On hyvä, kun väki siellä vaihtuisi ja nuoremmille annettaisiin tilaa, Rintamäki sanoo. Vaalipäivä on sunnuntaina 13. Aluevaaleihin ehdolle hän ei lähde. Päätöstä ehdokkaaksi lähtemisestä ei ole myöskään vielä tehnyt Timo Tuomisto (kok.). Mikko Nisukangas (vihr.) kertoo lähtevänsä ehdokkaaksi kuntavaaleihin, aluevaaliehdokkuudesta hän ei ole vielä tehnyt päätöstä. Se on merkittävä lautakunta, ja sen kautta olen päässyt vaikuttamaan asioihin. Aluevaaleihin hän ei ole lähdössä mukaan. Niin, että se paljon puhuttu kansanvalta voisi toteutua Ikaalisissa myös jatkossa, Salo sanoo. Päätöstä en ole vielä tehnyt, kertoo Mika Kyrönviita (kok.) Suvi Veramokaan (kok.) ei ole vielä tehnyt päätöstä, siitä asettuuko ehdolle kuntavaaleissa. Elinvoima ja yrittäminen ovat asioita, joita haluan edistää. Ikaalisilla ei ole edustusta aluevaltuustossa, mikä on näkynyt hyvinvointialueen päätöksenteossa. Päätöstä en ole vielä tehnyt. Isot rattaat pyörivät joka tapauksessa omalla painollaan. – Kuntavaaleja harkitsen vielä. Toivon, että vaaleihin saadaan uusia ja asioista kiinnostuneita ehdokkaita, Tapiainen sanoo. Neljä ei enää lähde ehdolle Tällä hetkellä neljä nyt valtuustossa olevaa ilmoittaa, etteivät he lähde tavoittelemaan jatkopaikkaa tulevasta valtuustosta. Äänestää voi myös ennakkoon, 2–8. huhtikuuta.. Riitta Kivikartano (ps.) kertoo, ettei ole vielä tehnyt päätöstä lähtemisestä ehdokkaaksi kevään vaaleihin. Aluevaaleihin hän ei ole nyt ehdolla. Viljakkalan valtuutetuista molemmat haluavat jatkaa valtuustotyötä. Näin on avautunut uusia mahdollisuuksia tehdä työtä Ikaalisten hyväksi. Reuna-alueen kunnille on tehty paljon kielteisiä päätöksiä palveluverkosta, kuten Ikaalisiin. Aluevaaleihin en kuitenkaan lähde. Lautakunta on tehnyt vaikeita päätöksiä mutta päässyt sille asetettuihin säästötavoitteisiin. Esko Tapiainen (kesk.) kertoo vielä harkitsevansa päätöstä lähteä ehdokkaaksi kuntavaaleissa. Myöskään Pia Laakso (sd) ei ole päättänyt lähteekö ehdolle kuntavaaleissa. Tatu Valavuo (ps.) ei vastannut kyselyyn. Viljakkalalaiset haluavat jatkokauden Ylöjärven valtuustossa • Sakari Ilomäki VILJAKKALA. Työtä halutaan vielä jatkaa Ikaalisten kaupunginvaltuuston nykyinen puheenjohtaja Arto Ojakoski (ps.) on lähdössä ehdolle niin tulevissa kuntavaaleissa kuin aluevaaleissakin. Petri Jokinen (ps.) kertoo, että valittavana on vielä kaksi vaihtoehtoa. Toivon kuitenkin, että tällaisia itsenäisesti ajattelevia taistelijoita jatkossakin valtuustosta löytyy. Jos ei ole edustusta, niin ei ole vaikutusvaltaakaan eikä äänemme kuulu, Ojakoski sanoo. Olen kuitenkin toiveikas, etteivät menetykset olisi lopullisia, perustelee Hakanen ehdolle asettumistaan. – Aika aikaa kutakin. – Monasti on mielessä ollut, että luottamustoimet ovat osaltani ohi. Aluevaalien ehdokkaaksi hän ei ole lähdössä. Kuntavaaleissa valitaan valtuutetut kuntien valtuustoihin, jotka päättävät kunnan toiminnasta ja taloudesta. Ikaalisten istuvista kaupunginvaltuutetuista suurin osa vielä miettii, lähteekö hakemaan jatkopestiä huhtikuussa pidettävissä kuntavaaleissa. Ikaalisten valtuutetuista seitsemän haluaa jatkaa. Aluevaaleissa pidän tärkeänä, että Ikaalisista saadaan edustaja aluevaltuustoon puolustamaan Ikaalisten ja Pirkanmaan pienten kuntien terveydenhoidon palveluja. Lopullista päätöstä kuntavaaleihin ehdolle asettumisesta ei ole tehnyt myöskään Tiina Salokannel (sd.). Timo Hallia (ps.) ei ole vielä päättänyt lähteekö hän ehdolle kumpaankaan vaaliin. Taloudesta on pidettävä huolta. Haluan olla puolustamassa reuna-alueiden kuntia ja niiden palveluita. Uusiutuvassa energiassa on suuret mahdollisuudet kaupungin elinvoiman kasvattamiselle, Kalli toteaa. – Toivon tuovani tulevaan valtuuston kokemusta ja luotettavaa yhteistyökykyä yli puoluerajojen. Valtuustot valitaan huhtikuussa OIVASEUTU. Meillä on vireillä Ikaalisten historian mittavimmat kaavoitukset ja toivottavasti myös investoinnit muun muassa uusiutuvan energian tuottamiseen. Myös Mika Hirvijoki (kesk.) kertoo lähtevänsä hakemaan jatkokautta kuntavaaleissa. – En asetu ehdolle vain yhden asian takia, vaan haluan olla kehittämässä Ikaalisten tulevaisuutta laaja-alaisesti. Myös Jarkko Luokkala (sd.) harkitsee vielä ehdokkuutta. Neljä valtuutetuista puolestaan ilmoittaa, ettei asetu enää ehdolle. Ilmo Kalli (kesk.) hakee myös jatkopaikkaa kaupunginvaltuustossa. – Viimeaikaiset päätökset ovat olleet etenkin Karhen näkökulmasta ikäviä. Niihin kuuluu paljon muutakin kuin kokouksissa olemista. huhtikuuta. Aluevaaleissa valitaan valtuutetut aluevaltuustoihin, jotka vastaavat hyvinvointialueiden sosiaalija terveyspalveluiden sekä pelastustoimen järjestämisestä. Salo sanoo, että on sukupolven vaihdon aika. Jaakko Alarotu (kesk.) kertoo, ettei ole vielä tehnyt päätöstä ehdokkaaksi lähtemisestä kuntavaaleissa. KESKIVIIKKO 15.1.2025 3 UUTISET Valtaosa Ikaalisten istuvista valtuutetuista ei ole vielä tehnyt päätöstä jatkoaikeistaan • Terhi Palonen IKAALINEN. Pirhan aluevaltuuston paikkaa tavoittelee kolme istuvaa valtuutettua. Neljä ei halua enää valtuustoon. Viljakkalalaisia valtuutettuja on Ylöjärven kaupunginvaltuustossa kaksi, Teuvo Hakanen (kesk.) ja Mauri Heiska (Suomen Kataja). Kuntaja aluevaalit järjestetään samaan aikaan huhtikuussa 2025. En ole kuitenkaan lyönyt vielä kantaani kiinni ehdokkuudesta. Investoinneista saatavien pitkävaikutteisten tulojen myötä kaupungin talous olisi turvattu vuosikymmeniksi eteenpäin. – On tärkeää, että päättäjiä kaupunginvaltuustossa on koko kunnan alueelta ja asioista päätetään tasapuolisesti koko kunnan etua ajatellen. Rintamäki kertoo, että hän teki jo viime keväänä päätöksen siitä, ettei asetu enää ehdokkaaksi kuntavaaleissa. Kuntatasolla toivon hyvää yhteistyötä eri puolueiden kesken Ikaalisten ja sen asukkaiden hyväksi, Mattila sanoo
Kaupunki koostaa luontoa koskevan aineiston ja järjestää seminaarin luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi Ikaalisissa. Lisäksi Ikaalisissa on tarjolla niin liikuntaa kuin monenmoisia kädentaitojakin. Kuntoiluinnostuksen herääminen on nähtävissä monen muunkin lajin parissa juuri tammikuussa. joulukuuta 2024 tehty päätös jättää valtuustoaloite lähettämättä eteenpäin ympäristölautakunnan käsiteltäväksi, kuten esittelijänä toimineen kaupunginjohtajan päätösehdotus kuului. Näin myöhäisessä vaiheessa valtuustokautta ei ole kannattavaa järjestää enää valtuustoseminaaria, joka maksaa noin 5 000 euroa. Toki suurin osa harrastuksista maksaa, mikä voi rajoittaa osallistumista. Ruusuja, risuja, ehdotuksia. Ja olisiko seminaari kaikille kuntalaisille tarkoitettu. Kerro viestissä kuvaajan nimi ja paikkakunta sekä kuvatekstiä varten tietoja kuvasta. Voit myös laittaa viestin tai Whatsapp-viestin numeroon 0440 820 040. Kun uusi vuosi alkaa, se on myös hyvä hetki lähteä kokeilemaan jotain uutta. elokuuta 2024, jossa esiteltiin kaupungin ilmastosuunnitelma, johon rahoitus saatiin ympäristöministeriöstä. Aloitteiden pitäisi kuitenkin olla sellaisia, ettei viranhaltijoiden koko työaika mene niiden valmisteluun. Lehdistö on tosiaan kiinnostunut suurpetokysymyksistä, koska ainakin maaseudulla ihmiset ovat huolissaan lastensa ja eläintensä sekä jopa omasta turvallisuudesta. Luonnosta ja sen monimuotoisuudesta löytyy monien eri tahojen järjestämää koulutusta. Havaintoja tekevät ihan tavalliset ihmiset ja hyvä niin, että saadaan havaintoihin perustuvaa tietoa susien todellisesta määrästä. Olisiko materiaali tarkoitus saattaa kaikille kuntalaisille tiedoksi. Hämeenkyrössäkin susihavaintoja on viimeisen vuoden aikana ollut eri puolilla pitäjää viikoittain ihan talojen pihapiirissä. Olen vuosia allakoinut perinnetietoa, ja juurikaan ilmat eivät ole ”ennusteita” muuttaneet. Tässäkin päätöksessä demokratia toteutui. Meitä kiinnostavat kaikki seutumme asiat: ihmiset, tapahtumat, kulttuuri ja urheilu. Mediassa metsästys kuitenkin on ollut hyvin vähän esillä jos verrataan luontojärjestöihin, jotka jopa hyvin kyseenalaisin tempauksin ovat olleet jatkuvasti esillä. Onko sinulla asiaa toimitukseen. PÄÄKIRJOITUS LUKIJOILTA OTA YHTEYTTÄ TOIMITUKSEEN Aika aloittaa uusi harrastus. Siihen kun lisätään kuntien, seurojen ja yhdistysten tarjoamat vaihtoehdot, on vaikea uskoa, etteikö kaikille löytyisi joku mielenkiintoinen harrastus. Kielivalikoimissa tarjolla on kuutta eri kieltä. Muun muassa ympäristösitoumukseen sitoutuneista viljelijöistä monet ovat valinneet ilmastoja ympäristökoulutustoimenpiteen, jonka viidestä pakollisesta eri koulutuksesta yksi on Maatalousluonnon monimuotoisuuden edistäminen. Jos lukee läpi pelkästään kansalaisopistojen kurssitarjonnan, tietää jo, että vaikka joka illalle olisi tarjolla mielenkiintoista tekemistä. Luottamus järjestelmään tosin vähän kärsii, kun LUKE:n tulokset kannan suuruudesta eivät ole juurikaan muuttuneet viime vuosina, vaikka jokainen on selvästi huomannut susihavaintojen ja muidenkin suurpetojen lisääntymisen. Saat yhteyden toimitukseen sähköpostilla toimitus@oivaseutu.fi, soittamalla 03 3143 3170, viestillä tai Whatsapp-viestillä numeroon 044 082 0040. toukokuuta. Ruis leikattiin sirpillä, nyt kun korjuu tapahtuu puimurilla, mainittuun laskemaan pitää lisätä seitsemän päivää Joten vuonna 2025 Rukiin puintipäivä on 9. Puintipäivästä laskien ”taapäin” 92 päivää, niin kevään kylvöt pääsevät alkamaan 10. Toisinaan mieli halajaa oppimaan uutta, joten silloin voi olla oikea aika aloittaa vaikka uuden kielen opiskelu. Ilmo Kalli kesk. Suomessa suurpetoeläin havainnot ovat lisääntyneet voimakkaasti, samoin kotieläintensekä koirien ja kissojen vahingot. Tammikuun suojasta laskettiin koska päästään rukiin niittoon. Susiuutisten todellinen tausta Viime aikoina mediassakin on ollut susiuutisia ja niille on yksinkertainen syy: sudet ovat lisääntyneet, eivätkä ne enää ole ihmisarkoja. Metsästäjät ja maaseudun ihmiset toivovat petoeläinkantojen kurissapitämistä, johon kannanhoidollinen metsästys olisi erinomaisen hyvä keino. Hämeenkyröstä kursseja löytyy tuftauksesta tubettamiseen. elokuuta. Olen ollut mukana riistahallinnossa lähes 40 vuotta, aikanaan maakunnallisella sekä valtakunnan tasolla ja nykyisellään paikallisella tasolla riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaajana yli kymmenen vuotta. Metsästäjäliitto on metsästäjien etujärjestö ja sen kuuluukin ajaa metsästäjien etuja, johon kuuluu vahvasti monimuotoisen luonnon sekä kestävän riistatalouden puolustaminen. Tänä valtuustokautena on ollut todella paljon valtuustoaloitteita, eikä ole tarvetta rajata oikeutta jättää niitä. Lähetä mielipidekirjoituksesi osoitteella toimitus@oivaseutu.fi. Tässä taloustilanteessa täytyy tarkkaan miettiä seminaarien aiheet. Kirjoitusten maksimipituus on 2500 merkkiä. Uutta vuotta suunnittelevalle yksi loputon ideoiden lähde on kansalaisopisto. Joskus kuulee väitteitä, että maaseudulla ei ole riittävästi mahdollisuuksia harrastaa. Vinkkaa meille jutunaiheesta joko sähköpostilla toimitus@oivaseutu.fi tai soittamalla 03 3143 3170. Onneksi kaikkea ei tarvitse aloittaa kerralla, vaan jotain voi jättää ensi vuoteenkin. Lähetä kuva meille, niin voimme julkaista sen lukijoidemme iloksi. Yksi tärkeä keino tiedon keruussa on luonnonvarakeskuksen eli LUKE:n ylläpitämä Tassu-suurpetohavaintojärjestelmä, johon suurpetoyhdyshenkilöt kirjaavat todennetut suurpetohavainnot. Lisäksi kaavoitusten valmisteluiden yhteydessä tehdään aina luontoselvityksiä. Olemme kaikki edistämässä luonnon monimuotoisuutta ja luontoarvoja kaupungissamme. 050 554 7394 VINKKAA JUTUNAIHE LUKIJAN KUVAT KIRJOITA MIELIPIDE Haluatko sanoa sanasi paikallisesta asiasta. Ikaalisten Röyhiössä järjestetään jo kolmatta kertaa moottorisahaveistokurssi, joka on tullut kahdella aiemmalla kerralla heti täyteen. Toimituksella on oikeus muokata tekstiä. Suora lainaus valtuustoaloitteesta: – Ikaalisten kaupungin tulee varmistaa, että päättäjillä ja kaupunkilaisilla on tarvittava tieto paikallisen luonnon ja erilaisten elinympäristöjen tuntemiseksi. Ei ollut käytössä säätietoja. Vaikka kansalaisopistojen kurssitarjottimia on viime vuosina jouduttu hiukan karsimaan, on tarjolla edelleen lukematon määrä mielenkiintoisia kursseja. Kuvat voi lähettää osoitteella toimitus@oivaseutu.fi. Mediassa luontojärjestöjä käytetään ”asiantuntijoina”, vaikka kyseessä on puolueelliset, aatteellisten järjestöjen edustajat, jotka tuovat esille omat mielipiteensä. Harri Isomuotia Hämeenkyrö Demokratia toteutui Ikaalisten kaupunginhallituksen kokouksessa Perussuomalaisten valtuustoryhmän mielipidekirjoituksessa (UutisOiva 31.12.2024) kyseenalaistetaan Ikaalisten kaupunginhallituksen kokouksessa 9. Tämän suunnitelman toimenpiteitä toteutetaan ja seurataan vuosittain ja suunnitelmaan sisältyy paljon myös luontoasioita. Onneksi maaseudulla on paljon edullisia ja maksuttomiakin vaihtoehtoja. Tapio Viitasalo. Onko mielessäsi aihe, josta toivoisit paikallislehteesi juttua. Pia Laakso sd. Kirjasto puolestaan tarjoaa niin luettavaa, kuunneltavaa kuin katseltavaakin sekä nykyään myös monenlaisia harrastusvälineitä lainattavaksi. Hanna Mattila kesk. Onnistuitko taltioimaan upean luontoilmiön, kauniin maiseman tai hassun hetken. Aitiopaikalta olen nähnyt monien riistalajien runsastumisen, mukaan lukien suurpetojen lisääntyminen, ja minun on vaikea ymmärtää muuta toimivaa ja ihmisten turvallisuutta ylläpitävää ratkaisua kuin eri riistalajien kestävään, sääntöpohjaiseen metsästykseen perustuva kannanhoito. Mitä lisäarvoa tämä aloite olisi tuonut. Valtuutetuille järjestettiin kahden tunnin mittainen ilmastoseminaari 19. Matti Äijö kesk. ”Vanhan kansan viisaus” Tammikuun ensimmäinen suoja oli vuosisatoja tärkeä päivä. Valtuustoaloitteesta käytiin kokouksessa monipuolinen keskustelu ennen äänestystä ja perusteltiin, miksi aloitetta ei esitetty siirrettäväksi eteenpäin. Ensimmäisestä suojasta 200 päivää oli vuosien seurannan antama tieto. Tämän aloitteen käsittelemättä jättäminen ei tarkoita, etteikö kaupungin päätöksenteossa luontoa huomioida kaikkien puolueiden toimesta. Lupaus uudesta näkyy esimerkiksi kuntosaleilla, sillä tammikuu on monella salilla vuoden vilkkain kuukausi. Luontojärjestöjen ja Kaarina Davisin (AL 3.1.2025) mukainen petojen toteuttama sekä hirvieläinten että pienpetojen kannansäätely tekee kyllä maaseudun ihmisistä katoavan luonnonvaran, mikä näillä lieneekin perimmäinen tavoite. KESKIVIIKKO 15.1.2025 4 Päätoimittaja katri.linnikko@oivaseutu.fi p. Äänestyksen tuloksena seitsemän hallituksen jäsentä äänesti, ettei aloitetta lähetetä eteenpäin, kahden perussuomalaisen jäsenen äänestäessä päätösehdotuksen mukaan. Kalle Mäkelä kok. Timo Tuomisto kok. Tähän aikaan vuodesta kuntoiluun on mainiot mahdollisuudet niin suksilla kuin luistimillakin. Hallituksen pöytäkirjat ovat niin sanottuja päätöspöytäkirjoja ja niihin ei kirjata keskusteluita. Tällaisia tiedusteluja itsekin saan varsin usein. Metsästäjäliiton toimintaan en ole osallistunut. Niiden osalta voidaan puhua lobbauksesta ja jopa soluttautumisesta vaikuttaville ja tärkeille paikoille, mikä näkyy esimerkiksi suurpetojen kannanhoidollisen metsästyksen estyessä, vaikka pykälissä ei muutosta ole tapahtunut verrattuna aikaisempaan metsästyksen sallivien lupien käytön mahdollisuuteen. Nimi pitää olla toimituksen tiedossa, mutta sitä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. Liitä mukaan oma nimesi ja yhteystietosi. Jonain ajanjaksona hyvää mieltä voi tarjota rankka liikunta, toisena lempeä jooga. Johanna Hiiri sd. Siksi seurattiin luontoa. Vahinkoa aiheutuu tuotanto-eläimille, niiden laiduntamiselle sekä rehuille. Myös muun muassa Metsäkeskukselta ja luonnonsuojelujärjestöiltä löytyy paljon materiaalia ja koulutuksia luonnon monimuotoisuudesta. Monien harrastusvaihtoehtojen valikoimista tärkeintä on löytää se itselle eniten mielihyvää tuova. Aloite on myös turhan lavea, eli valmistelevalla virkamiehellä olisi haastava tehtävä koostaa aiheesta materiaalia ja pohtia, mitä on tarvittava tieto paikallisesta luonnosta
– Joskus aamuvuoron jälkeen väsyttää, tai töiden jälkeen on stressaantunut. Uusi vuosi, uusi minä – vuoden vaihtuessa moni ryhtyy kuntokuurille. Ilari Alavakeri treenaa kuntosalilla 4–6 kertaa viikossa, ja jokainen treeni keskittyy aina tiettyyn lihasryhmään. Oman vaatesuhteen tutkiminen onkin nimittäin erityisen kannattavaa. Alavakeri kertoo, että kaveriporukalla toisia kannustetaan ja autetaan esimerkiksi nostoissa varmistamalla. Jos haluaa itse toimia vastuullisesti, on tiedettävä miten kuluttaa, eikä se ole aivan helppoa. • Liisa Raipala IKAALINEN. Liikunnalla on myös psyykkisiä vaikutuksia, kun endorfiineja vapautuu, Hiiri sanoo. – Täällä uskalletaan myös tulla sanomaan toisille, että älä tee noin. Papalla oli karkeasti lueteltuna ehkä kahdet samettihousut arkikäyttöön, kulmahousut juhlahetkiin, tumma trenssi surusaattoja varten, karvalakki, jussipaita, villapaita, pari verkkopaitaa, varrelliset talvikengät, nahkaiset kävelykengät, kumisaappaat, kauluspaita, vaalea kevättakki, baskeri, muutamat sukat, sekä joitain pitkiä ja lyhyitä alushousuja. Moni käy kuitenkin treenaamassa säännöllisesti ympäri vuoden. Tavoitteena on pysyä kunnossa ja treenata oman terveyden takia. – Kun on käynyt salilla ensimmäiset viisi kertaa, sinne on helpompi mennä. Kun menet vain salille ja treenaat treenin, lähdet kotiin ihan eri ihmisenä. Yksi heistä on ikaalilainen Ilari Alavakeri, joka treenaa kuntosalilla 4–6 kertaa viikossa. Järki mukana treenatessa Alavakeri rytmittää viikon treenikerrat niin, että vuorossa on aina jokin lihasryhmä. Omalla kohdallani sivistävän helpotuksen toi kapseli. Oman ihannevaatekaapin filosofia ei kumpua niinkään somevaikuttajien avauksista, vaan sukeltaa paljon syvemmälle. Alavakeri ehtii harrastaa ulkoliikuntaakin, kuten pyöräilyä tai koiran kanssa lenkkeilyä, ja talvisin tulee hiihdettyä, kun myös lapset lähtevät mielellään hiihtämään. Kaikkea kuluttamista ei tietenkään tarvitse tai voi lopettaa, mutta on hyvä tiedostaa, että planetaarinen vaatekaappi kestää seitsemän uutta vaatehankintaa vuodessa. Niitä huollettiin, tuuletettiin, pestiin harvakseltaan ja ne käytettiin todella loppuun. Treeni pitää ottaa osaksi arkea. Tämä on määrä, johon sekä kansalliset, että kansainväliset tutkimusryhmät ovat laskelmissaan päätyneet, verratessaan tekstiilituotannon kuormittavuutta ja maapallon ekologista kantokykyä. Kyykätä taas en oikein tykkää, mutta sekin pitää tehdä. Tekstiiliteollisuus on yksi suurimmista vesistöjen saastuttajista, eikä huimaa vauhtia päivittyvä, halpa ultrapikamuoti paranna tilannetta – päinvastoin. Kapselivaatekaappi kuulostaa avaruustermiltä, mutta on minun kohdallani huolella kuratoitu kokoelma ajattomia, hyvälaatuisia vaatteita, joita yhdistelemällä muodostuu useampi vaatekerta. – Aloitin kuntosalilla käymisen alun perin 20 vuotta sitten, kun lopetin tupakanpolton, ja halusin siihen tilalle jotain terveellistä, hän kertoo. Treeni pitää ottaa osaksi arkea Kuntosalille tulee lähdettyä, kun on tehnyt etukäteen suunnitelman viikon liikunnasta. Nämä ja vain nämä vaatteet vuorottelivat papalla vuosikymmeniä. Vuosien varrella oppia on tullut vähän kantapään kauttakin, kun kovalla voimalla treenatessa on tullut lihasvammojakin. Pappani nimittäin oli oikeastaan jonkin sortin pioneeri näilläkin kentillä. Tammikuussa taas palataan arkeen ja liikunnan pariin, Hiiri kertoo. Kapselin etuja on se, että samat vaatteet kiertävät käytössä pitkään ja näin ollen myös kunkin vaatekappaleen täysi potentiaali saadaan talteen. Treeni myös rentouttaa Hiiri muistuttaa, että lihaskuntoharjoittelu on kaiken ikäisille tärkeää, ja sitä tärkeämpää, mitä enemmän on ikää. – Nyt on tullut jo järkeä päähän, enkä treenaa niin, että hajottaisin itseäni. Kovia tavoitteita ei kuntosalilla tarvitse välttämättä olla, mutta pitää kuitenkin tietää, mitä tekee. Katoamme helposti houkuttelevien sertifikaattien ja kauniiden vastuullisuuslupausten taakse, vaikka todellisuudessa pelkkä maininta ei vielä voi antaa läpinäkyvyyden takeita. Vaarallisten kemikaalien liukeneminen vesistöihin on vain yksi tekstiiliteollisuuden ongelmista, sillä alaan liittyy valitettavan paljon myös muita epäkohtia. Alavakerin mukaan monella treenaajalla on jokin osa-alue, jota erityisesti tykkää tehdä, samoin jokin vähemmän mieluinen. Puhtaan maaseudun idyllissä tuntuu, että olisi vastuutonta olla tarkastelematta omaa toimintaa kriittisesti ja niinpä olen ajautunut ahmimaan tietoa tästäkin aiheesta. – Kuntosaliohjelma auttaa paljon, ja neuvomme kaikkien laitteiden käytön. Vilkastumisessa ei välttämättä kyse ole kuitenkaan nimenomaan uusista, uudenvuodenlupauksia tehneistä treenaajista. Pärjäisitkö sinä tämän vuoden seitsemällä vaatehankinnalla. KESKIVIIKKO 15.1.2025 5 Kirjoittajavieras ARJESSA Paluu papan vaatekaapille Seuraamalla Kiinan ja Meksikon jokien värejä voi ennustaa uuden sesongin trendivärit, kuuluu vaatealan kriittisten asiantuntijatahojen lannistava sanonta. – Eikä täällä tarvitse pelätä, että nauretaan pihalle, Alavakeri sanoo. – Itsekin elän hektistä elämää, ja kun tulen tänne treenaamaan, rentoudun. On pyritty siihen, että tänne on helppo tulla, eikä täällä olisi liian totista vaan että tämä olisi kaikkien sali, Hiiri sanoo. Pappa ei kuitenkaan ikinä ollut missään määrin epäsiisti. – Joskus on myös huono päivä, ettei treeni oikein kulje. Sekin treeni pitää vain treenata pois alta, että tulee taas hyvä päivä. Joskus salille lähtemiseen tarvitaan päättäväisyyttä. Käytettynä ostetun vaatteen kuormittavuus on kuitenkin vain murto-osa uuteen verrattuna, eikä niitä täten lasketa tähän kiintiöön. Lisäksi toisille jaetaan neuvoja, ja monella on oma tietämysalueensa, osin loukkaantumistenkin myötä. On hyvä tehdä suunnitelma koko viikolle, milloin menee salille ja myös mennä silloin, hän sanoo. – Ennen joulua kuntosali hiljenee, kun joulun aikaan ihmisillä on paljon muuta tekemistä ja liikunta jää vähemmälle. Täällä voi myös kysyä toisilta treenaajilta, Hiiri sanoo. Hän pitää myös pari välipäivää viikon aikana, että lihakset saavat palautua. – Itse tykkään tehdä olkapäitä, koska niissä huomaa tuloksen nopeasti. Kun tietää millainen oma pukeutumistai kulutustyyli on, välttää helpommin hutihankinnat ja vapauttaa tärkeitä resursseja. Huoltamo Gymin yrittäjistä Johanna Hiiri kertoo, että kuntosalilllä kävijöiden määrä tyypillisesti nousee alkuvuodesta ja taas alkusyksystä. Kirjoittaja Mira Aro on maallemuuttaja, joka on oppinut luontevasti tervehtimään erilaisia autoja.. Monen ikäiseni tavoin poden maailmantuskaa ja huolta siitä, mihin maailma on menossa. Ihan tähän määrään en yllä itsekään, mutta vuoden kiihkeimmän kulutussesongin juuri mentyä heitän haasteen tarkastella omia tottumuksiaan. Samoin kesäksi moni hakeutuu ulkoliikunnan pariin, ja syksyksi ja talveksi tullaan sisälle kuntosalille treenaamaan. Vai pitääkö tämä klisee paikkansa. Pääkopalle tämä vaikuttaa kaikkein eniten, Alavakeri sanoo. Hiiri kannustaa, että motivaatio treenaamiseen nousee, kun pääsee alun yli ja löytää oman hyvän olon
Pitkänen. Siunattu Mikon toivomana läheisten läsnä ollessa. Perjantaikeidas klo 10 Torikadun Olohuoneella. Lämmin kiitos rakkaan isämme hyvästä hoidosta kotisairaalalle ja kotihoidolle. Tuula Jukka perheineen Jouko perheineen Tiina perheineen Lasse-veli perheineen muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. www.oivaseutu.fi www.oivaseutu.fi. Nyt katsomme jälkiä kättesi töiden kiittäen, kaivaten ja ikävöiden. Rakkaamme Osmo Kalevi VALLI * 22.8.1947 Helsinki † 10.12.2024 kotona Hämeenkyrössä Jäi jälkeen mökkipiha ja ranta hiljainen, sen puut ja pensaat lintuineen. Pe 17.1. Pe 31.1. Iltapäivän ohjelmatuokiossa klo 12.30 kirjaston ja kulttuurin kuulumiset ja palvelut senioreille Hämeenkyrössä, kirjastoja kulttuuripäällikkö Minna Al-Taeshi. Rakkaudella muistaen Jari perheineen Susanna perheineen Pauliina perheineen Sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Arkiateria Viljakkalan srk-talossa 16.1. Uudet tulijat voivat vielä ilmoittautua mukaan p. Elli ja Timo Silvan, laulu, Mikkeli Kivimäki, saksofoni, Heidi Olkinuora, säestys. VILJAKKALAN. Pyydämme ystävällisesti ilmoittautumaan muistotilaisuuteen ennakolta pe 24.1. Avoimet ovet, Avarit Viljakkalan srk-talossa klo 11. Rakkaamme Raija Annikki VIRTANEN o.s. To 23.1. Messu klo 10 kirkossa. Ma 20.1. Veteraanien perinnekerho klo 14 Veteranitalolla. Rakkaamme Seija Anneli KUJALA o.s. Iltamessu klo 18 kirkossa. SEURAKUNTA To 16.1. KOTISEURAKUNNAN TAPAHTUMIA . alkaen joka toinen torstai klo 12. Majakka-kahvila klo 10–12. Israelpiiri klo 14 Torikadun Olohuoneella. Su 19.1. Vesajärven Kultaisen iän kerho klo 10 Vesalassa. Digituki klo 13, srk-talo. Israelilaiset tanssit klo 18 Majakassa. Kaipauksella muistaen Pasi ja Ulla Anna, Teemu, Sofianna ja Severi Juha, Marianne, Lauri ja Felix Leena, Timo, Emil ja Olivia Kaisa ja Tuomas Anne ja Matti Sanna, Topias, Viljo, Aarne ja Linnea Teemu Tuomas muut sukulaiset ja ystävät Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Ikaalisten kirkossa la 1.2.2025 klo 11. Hartaus klo 14 Toivolansaarikodissa. 044 744 0038. JÄMIJÄRVEN. mukana muusikot Ismo Vallila ja Heikki Havi. Messu Viljakkalan kirkossa klo 10. Kiittäen ja syvästi kaivaten Riitta ja Hannu Markku ja Sanna Lauri, Juho, Aaro ja Toivo, Eetu ja Nea Tarja ja Juhapekka Sara ja Aleksi Kiitämme Toivon Kodin henkilökuntaa Mikon hyvästä hoidosta. Kristinuskon pohdiskelua yhdessä. Keskusteluilta seurakunnan toiminnasta Viljakkalassa Karhen srkkodissa klo 17–18.30. Ke 22.1. Luhalahden Kultaiseniänkerho klo 10, Luhalahden kirkko. Kotorinteen seurakuntakerho klo 14 ruokalassa. Matin omaiset. Ti 28.1. klo 10 Avoin perhekerho, srk-keskus, alakerta. Omakustanteinen lounas. Ei poluilla enää kulkijaa, vain muistot siellä asustaa. Kts. Ke 22.1. Ke 22.1. mennessä viesti tai puh. Vasarainen. Avoin perhekerho klo 10 srk-keskuksen alakerta. erillisilmoitus. Ke 29.1. Messu Viljakkalan kirkossa klo 13. Aamurukous klo 8 Isopappilassa, kahvit. Kaakaokerho klo 12.30 Torikadun Olohuoneella. Hinta 3 €. Kaivaten Nina, Erik ja Per-Olof Vuokko Erja Taru, Jarmo, Alina ja Eelis sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu lähimpien läsnä ollessa. Ma 20.1. Rakkaamme Matti Juhani JÄRVENSIVU * 20.1.1933 † 15.12.2024 Järven rantoja laineet huuhtelee, puut hiljaa kuiskii ja kuuntelee. Ovat ahkerat kädet rauenneet ja päättyneet arkiset askareet. Kiitos Hämeenkyrön kotisairaalan henkilökunnalle ja kaikille Osmoa hoitaneille. KESKIVIIKKO 15.1.2025 6 HÄMEENKYRÖN. Mäkelä * 16.1.1948 Hämeenkyrö † 13.12.2024 Viljakkala Minä maalaan kesäisen tuulen Kiharran sen hulmuavat kutrit Minä lepään suuren kuusen alla pehmeän sammalen sylissä Minä tanssin kedon kukkasilla ja piirrän nimesi taivaankanteen Tule, ota minua kädestä! Emme eroa enää koskaan. Lämmöllä muistaen Liisa Mika, Hanna, Emma, Elli ja Vilppu Marko Sami, Tiina ja Noora Mira ja Niko, Tommi ja Vili Riitta ja Reijo perheineen Harri ja Marketta perheineen sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu 10.1.2025 läheisten läsnä ollessa. Rakas isä ja taata Mikko Iivari KAHARI * 3.10.1937 Ikaalinen † 20.12.2024 Ikaalinen Kädet ahkerat vuoksemme uurastaneet, lepoon iäiseen ovat vaipuneet. Alkaa ruokailulla. Ti 21.1. Messu klo 10 Mäntyrinteellä, Pitkänen. Muistotilaisuus pidetään seurakuntakeskuksessa. Avoimet ovet, Avarit Karhen srk-kodissa klo 13. Lämmin kiitos osanotosta. Miestenilta Karhen srk-kodissa klo 17. SEURAKUNTAPIIRI To 16.1. Kultaiseniänkerho klo 11.30, srk-keskus. Pe 17.1. KIRKKOALUE Pe 17.1. Su 19.1. Alfa-ilta klo 18 srk-keskus. Ti 21.1. To 23.1. Ei metsässä enää kulkijaa. Armolahjapäivä, klo 10–15 Olokolo. Armollista-ilta klo 18, srk-keskus. Lähetyspiiri Karhen srk-kodissa klo 18. Lämmin kiitos osanotosta suruumme. IKAALISTEN. Messu klo 13 Luhalahden kirkossa. Kanko * 17.12.1939 Ikaalinen † 14.11.2024 Helsinki Aamu jo alkoi sarastaa, kutsui taival vaeltajaa, silmissään unen tähti, toiviotielleen lähti. Hartaus klo 15 Jyllinkodit ravintola Sofia. Lämmin kiitos osanotosta. La 18.1. Koivisto. Me katsomme jälkiä kättesi töiden, kiittäen, kaivaten, ikävöiden. La 18.1. Jukka Jämsen opettaa armolahjoista. Kiitos kaikille muistaneille, ja lämmin kiitos myös äidin uskollisille asiakkaille. Ti 21.1. Messu klo 13 kirkossa, Vepsäläinen, Ketola. Su 19.1. Haavisto. Toivontupa klo 10, srk-koti. Tarkempaa tietoa toiminnasta nettisivuilla. Pohdiskelua elämästä ja kuolemasta klo 15.15, Olohuoneella. Raamattuja rukouspiiri klo 19, Vanha pappila. Siionin laulut-konsertti Viljakkalan kirkossa klo 17. Rakkaamme Lauri Emanuel HANKALA * 1.8.1932 Ikaalinen † 23.12.2024 Hämeenkyrön terveyskeskus Kotipiha hiljainen odottaa nyt turhaan tuttua kulkijaa. Myötätuuli klo 10– 13.15 Särkijärven leirikeskuksessa. Su 19.1. Su 26.1. 040 511 2243 Anne tai 050 556 06 80 Pasi. Keitto maksaa 5 €. Vapaaehtoinen ohjelmamaksu. To 23.1. SEURAKUNTA To 16.1
Hän hakeutui Tampereelle lentotoimeen hankkiakseen lentolupakirjan ja myöhemmin ansiolentäjän lupakirjan. Ansiomerkin 30-vuotisesta työurastaan saivat Tarja Mattila ja Tapani Mäkinen. Armeijan Matti kävi Hämeenlinnan autokomppaniassa. Vaaria jäävät kaipaamaan lapset ja lastenlapset perheineen sekä ystävät ja kylän miehet. Eero Raittinen pohtii laulussaan sitä, ettei meillä riitä aikaa rakastaa. VILJAKKALA Kastetut: Paula Elina Vuorinen. Efesolaiskirjeessä (Ef. Juoksutusmäärä 40 m 3 /s. UutisOivan uutiskirje kerää yhteen viikon kiinnostavimmat jutut OIVASEUTU. Kasvis: kasviskiusaus To: Kermainen broilerikastike, pasta, salaatti. Kirjeen voi tilata myös, jos ei ole ilmoittanut sähköpostiosoitettaan tilauksen yhteydessä. Jeesus kuoli ristillä meidän kaikkien puolesta. 03 371 5205 39200 Kyröskoski www.hautauspalvelumakipaa.fi • Hautaustoimisto • kukkasidonnat • pitopalvelu A. Antaisimme kaiken, auttaisimme ystävää, ehkä kaukana se on, mutta toivo jää. Uutisten lukemiseen tarvitset verkkotunnukset, jotka voit aktivoida osoitteesta tilaukset@ oivaseutu.fi.. ANTTILA OY P. Hänessä on iankaikkinen toivo. Sieltä nelihenkiseksi kasvanut perhe muutti 30luvun lopulla Hämykylään nykyisen Tupalan alueelle. Kasvis: vegepuikot Ti: Kalakeitto, leipä. Siellä ollessa tuli ajatus autoilijan ammatista.Se toteutuikin myöhemmin venäläisellä KAZ-kuorma-autolla. Kuolleet: Mikko Iivari Kahari 87 ja Jouko Allan Myllymäki 72. Toivo paremmasta auttaa jaksamaan. Rukoilkaamme tulevaan vuoteen rauhaa ja viisautta yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Ikaalisten Olkkarilla to 23.1 klo 15.15. Epävakaassa maailman tilanteessa yhä useampi pohtii elämän tarkoitusta ja sitä, mistä voi löytää toivoa ja rauhaa arjen keskelle. IKAALINEN Kastettu: Aada Maria Karoliina Harjuntausta. 050 471 5898, 0400 898 392 Tunnelikuja 3, Hämeenkyrö • www.hautaustoimistoanttila.fi Pohdiskelua elämästä ja kuolemasta yhdessä diakoniatyöntekijöiden kanssa. Samoihin aikoihin Matti perusti perheen Raili Niukkasen kanssa. Isä oli sodassa ja äiti huolehti perheestä. Kasvis: kermainen mifukastike Pe: Jauhelihalasagnette, salaatti. Matti oli mukana Kyröskosken Perinnepiirissä eli niin sanotussa Nappulaliigassa ja MC Dementoksessa useita vuosia. Ajankohdan pitkän ajan keskiarvo +83.67 m. Matti aloitti vanhan mallisen höyrylaivan rakentamisen 1980-luvun alkupuolella. Voimme pitää toivon liekkiä yllä henkilökohtaisella tasolla ja näin valo voi loistaa muillekin. Se ei ole kenellekään helppo. Joka viikko sähköpostitse saapuva uutiskirje kerää yhteen viikon kiinnostavimmat uutiset, jutut ja haastattelut. Viikkokirjeen voi tilata ilmaiseksi vaikka ei olisikaan Oivan tilaaja. Hankittiiin soramaata ja alettiin ajaa soraa asiakkaille. Matin mieltä alkoivat kiehtoa 1940-luvun lopulla moottoripyörät. 15 vuoden työurasta palkittiin Essi Lappalainen ja Satu Mäkinen sekä 10 vuoden työurasta Anniina Ylijoki, Marja-Riitta Niemensivu, Nina Hannus ja Kati Marttila. Bisnestä laajennettiin 1960-luvulla. Kertosäkeessä toivotaan sitä, että joskus luomme toisenlaisen maan. UutisOivan ensimmäinen uutiskirje ilmestyi viime perjantaina. 1:11,18, 1938 käännös) sanotaan näin: ”Hänessä me myös olemme saaneet perintöosan, ollen siihen edeltä määrätyt hänen aivoituksensa mukaan”. Kasvis: juustoinen kasviskeitto Ke: Jauhelihakiusaus, salaatti. Kuolleet: Matti Olavi Luomajärvi 94. Hänen myötävaikutuksellaan aloitettin hirvenlaskulennot talvisin kerhon koneella. Kahvitarjoilu! Ikaalisten seurakunnan diakoniatyö Hämeenkyrö Ma: Mustamakkara, perunasose, salaatti. KESKIVIIKKO 15.1.2025 7 ELÄMÄNMENO Kouluruoka KYRÖSJÄRVI Kyrösjärven pinnan korkeus tiistaina +83.63 m. Nuorukainen sai hankittua venäläisen IC-merkkisen pyörän Jussi-isän avustuksella. Uutiskirjeen tilauksen voi myös peruuttaa milloin tahansa. Uutiskirje on ilmainen. Niinpä alettiin kuljettaa artisteja, kuten Irwiniä ja Eino Gröniä, keikoilla ympäri Suomea. Suurempi kuva on korkeimmassa kädessä. Siunattua alkavaa vuotta kaikille! Johanna Ojakoski seurakuntalainen Toivotaan, toivotaan Jumalan kämmenellä HÄMEENKYRÖ Kastetut: Eetu Tommi Tapani Helenius. Satakunnan riistapäällikkö Matti Lehvilä oli muuttanut 1970luvulla Kyröskoskelle perheineen. Jumala on luvannut pitää huolen meistä, antaen toivon ja voiman maanpäälliseen vaellukseen. Miehet innostuivat asiasta ja päättivät hankkia Ruotsista nelipaikkaisen Cessnan. Höyryharrastus vei mukanaan niin, että myöhemmin rakennettiin toinen alus sekä koneita ja kattiloita. Ajankohdan alaraja +82.92 m. ”Hänen, joka vaikuttaa kaikki oman tahtonsa päättämän mukaan”. Kasvis: kasvislasagne Ikaalinen Ma: Chili con carne, riisi -moniviljaseos, jäävuori-kurkku-ananassalaatti Ti: Lihakeitto, ruispala, edamjuusto, tomaatti Ke: Jauheliha-perunaviipalelaatikko, porkkanaraaste To: Broilerikeitto juustoinen, riisipiirakka, rahkalevite yrtti, kurkku Pe: Uunimakkara, perunasose, vihersalaatti Jämijärvi Ma: Jauhelihakastike, pasta, kasvikset, salaatti Ti: Pääskyn broiler, lohkoperunat, dippi, salaatti Ke: Mustamakkara, muusi, jääsalaatti To: Nakkikeitto, leipä, juusto Pe: Kalakiusaus, raejuustoporkkanasalaatti Viljakkala Ma: Uunimakkara, perunasose, salaatti, sinappi, ketsuppi. Tilaaminen onnistuu UutisOivan verkkosivustolta tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen toimitus@oivaseutu.fi. Hänet muistetaan leppoisena seuramiehenä ja hauskojen tarinoiden kertojana. ”Ja valaisisi teidän sydämenne silmät, että tietäisitte, mikä on se toivo, johon hän on teidät kutsunut, kuinka suuri hänen perintönsä kirkkaus hänen pyhissään”. Palkittuja Vauvat Kankaanpääläisten Salla ja Lauri Ahosen perhe kasvoi pojalla 6. Lapsuusvuosia varjosti sota-aika. Tauno oli yhtenä omistajana tamperelaisessa Viihdeohjelmassa. Levyt taivutettiin ja hitsattiin kotona pihassa ja alus laskettiin vesille juhannuksena 1985. Matti teki tätä satoja tunteja vuosien myötä. Kuolleet: Matti Juhani Järvensivu 91, Simo Tapio Huhtala 88, Pirkko Liisa Siljander 79, Osmo Kalevi Valli 77, Raija Annikki Virtanen 76 ja Pauli Juhani Suokas 75. AURINKO Ke nousee 9.28 laskee 15.46 To nousee 9.26 laskee 15.48 Pe nousee 9.24 laskee 15.51 La nousee 9.22 laskee 15.54 Su nousee 9.20 laskee 15.56 Ma nousee 9.18 laskee 15.59 Ti nousee 9.16 laskee 16.02 Uuden vuoden edessä usein toivomme ja odotamme monenlaista. Matti rakensi vanhan Kiiskin näköisen aluksen. Karin Erkiltä saatiin hankittua vanhan Kiiskin kone ja kattila. Samoihin aikoihin Mattia puri lentokärpänen. Alkuun lennettiin Viljakkalan Haverista ja myöhemmin Hämeenkyrön Kurkelan kentältä. Tavatessaan Suojasen Taunon hän mainitsi, että oli hankkinut lentolupakirjan. Kasvis: tex-mex-härkislaatikko Ti: Makaronivuoka, salaatti, ketsuppi Ke: Pinaattiohukaiset, perunasose, salaatti, puolukkahillo To: Kasvissosekeitto, raejuusto, banaani Pe: Kanahampurilainen, porkkanatikut, omenalohkot Muistokirjoitus Matti Järvensivu oli monessa mukana Matti syntyi Jussi ja Alli Järvensivun perheen esikoisena Korpikaivonmäellä Kyröskoskella. Koskisen pajalla tehtiin autoon lokasäiliö. Matti oli myös perustamassa Hämeenkyrön Lentokerhoa 1960-luvun lopulla. tammikuuta 2025 Leon pikkuveljellä oli painoa 3702 grammaa ja pituutta 51 senttimetriä. Perheuutiset Valtakatu 40 p. Se lähetetään sähköpostitse kaikille UutisOivan tilaajille, joiden sähköpostiosoite on tilausjärjestelmässämme. Lasse Pikkuveli Matti Järvensivu 1933–2024 Jyllin Kodit Oy on palkinnut ansioituneita työntekijöitään
Ikaalisissa kiinteistökohtainen jätteenkeruualue laajenee vuoden 2028 loppuun mennessä. Ely: Kangaslammin tuulivoima-alue kaipaa lisäselvityksiä Pirkanmaan elykeskus antoi lausuntonsa hankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta. – Tilanne on hyvin valitettava niin työntekijöillemme kuin kodissa asuville asukkaille, toteaa ikäihmisten palvelujen liiketoimintajohtaja Arne Köhler tiedotteessa. Kaikki muutoksen kohteena olevat kiinteistöt tulevat saamaan etukäteen jätehuoltoyhtiöltä henkilökohtaisen kirjeen, jossa on toimintaohjeet. Aurinkovoima-alueen edellytys on, että jokin tuulivoimavaihtoehdoista toteutuu. Yksikössä aloitetaan muutosneuvottelut, jossa käsitellään pitkään tappiollisena olleen yksikön tilannetta. Suunnittelualue käsittää Ikaalisille kuuluvan Rukonevan enklaavin. Aurinkovoiman osalta ely-keskus kiinnittää huomion vaihtoehtojen vähyyteen: niitä on vain kaksi: 413 hehtaarin suuruinen aurinkovoima-alue tai aurinkovoima-alueen jättäminen tekemättä. • Tuukka Olli IKAALINEN/PARKANO. Pirha on strategiansa mukaisesti vähentänyt ostopaikkojen hankintaa ulkopuolisilta toimijoilta. Puutarhajätteiden keräyksen järjestämiseksi aloitetaan yhteistyö kuntien kanssa. Palvelutasolinjauksessa todetaan, että aluejätepisteverkoston muutokset suunnitellaan yhteistyössä kuntien kanssa ja aluejätepisteitä poistetaan käytöstä vasta, kun kiinteistökohtainen jätteenkeräysalue on laajentunut. Esperi harkitsee Luhalahden hoivakodin sulkemista Uhattuna on 22 työpaikkaa, yksiköstä alle puolet on käytössä. Pyrimme vastaamaan niihin parhaamme mukaan, von Bagh mainitsee. Jätehuoltosuunnittelija Jani Suoniemi kertoo, että Ikaalisissa kiinteistökohtaisen jätteenkeruun piiriin tulee noin 1 500 uutta kiinteistöä. Luvussa on mukana niin vakituisesti asuttuja kuin lomakiinteistöjäkin. Suunnitelma sisältää myös mahdollisen aurinkovoima-alueen. Nyt niitä otetaan vastaan maksutta Tarastenjärven ja Koukkujärven jätekeskuksissa. Muutosneuvotteluiden vähimmäiskesto on kuusi viikkoa. • Tuukka Olli IKAALINEN. Näin vapaita paikkoja on peräti 18. • Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN, VILJAKKALA. Elyn mukaan ilman sitä vaikutusten vertailua ei voida tehdä YVA-lain edellyttämällä tavalla. Vaihtoehtona on työn tarjoaminen muista yksiköistä. Molempiin ekopisteisiin voi viedä kodin kierrätettäviä jätteitä. Mahdolliset irtisanomiset tai muut toimenpiteet on suunniteltu laitettavaksi toimeen välittömästi neuvotteluiden päätyttyä. – Muutosneuvotteluiden käynnistäminen herättää varmasti paljon huolta ja avoimia kysymyksiä. Irtisanomisuhka koskee yksikön jokaista työntekijää. Esperin Luhalahden hoivakodissa 32 asukaspaikkaa. Myös Nikulan tyhjentämisessä Pirha suosi omia yksiköitään. Niihin asiakas voi tuoda esimerkiksi isokokoisia jätteitä kuten huonekaluja, sähkölaitteita ja kodin vaarallisia jätteitä. Kiinteistökohtainen jätteenkeruualue laajenee Viljakkalassa kuten muuallakin Ylöjärvellä vuoden 2026 loppuun mennessä. Hämeenkyröä muutos ei koske, sillä kiinteistökohtainen jätteenkeruualue kattaa jo nyt koko kunnan. Esperi kertoo tiedotteessaan, että yksikön mahdollinen lopettaminen johtaisi alustavan arvion mukaan 22 työntekijän irtisanomiseen, osa-aikaistamiseen tai lomauttamiseen. Ekologinen verkosto on huomioitava Tuulivoimaloiden osalta vaihtoehtoja on neljä: enintään 20 tuulivoimalaa, enintään 15 ja enintään kahdeksan tuulivoimalaa sekä hankkeen jättäminen tekemättä. KESKIVIIKKO 15.1.2025 8 UUTISET Jäteauto käy jatkossa entistä useammalla pihalla Kiinteistökohtainen sekajätteen keruu laajenee Viljakkalassa vuonna 2026 ja Ikaalisissa vuonna 2028. Pirkanmaan ely-keskus on antanut lausunnon hankkeen ympäristövaikutusten arvioinnista (YVA). Ely esittää asukakyselyn toteuttamista selvittämään ihmisiin liittyvien vaikutusten arvioimista. Isot jätteet jäteasemille Nyt hyväksytty palvelutaso edellyttää, että asiakkailla on jatkossa enintään puolen tunnin ajomatka lähimmälle jäteasemalle tai jätekeskukseen, jonne voi tuoda jätteitä. Kiinteistö ei myöskään enää täytä tilaajan vaatimuksia yhteisöllisessä asumisessa. Alle puolet paikoista käytössä Mikäli Luhalahti suljetaan, sen asukkaille tarjotaan korvaava paikka toisesta yksiköstä yhteistyössä Pirhan kanssa. Esperi Luhalahti tarjoaa ikääntyneille ympärivuorokautista ja yhteisöllistä asumista. Von Bagh kertoo, että tällä hetkellä asukkaita on 14. Pirkanmaan jätehuollon ekopisteverkosto arvioidaan vuoteen 2027 mennessä, eikä sitä lakkauteta ensi vaiheessa. Pirkanmaan ely-keskus pyytää tarkennuksia Kangaslammin tuulija aurinkovoima-alueen luontovaikutuksista. Verkosto täydentää Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy:n ekopisteverkostoa. Kiinteistöjen omistajat saavat tiedotteen Kiinteistökohtainen jätteenkeruualue laajenee monissa Pirkanmaan jätehuollon toimialueen kunnissa ja muutokset toteutetaan vaiheittain. Kiinteistöillä, joita muutos koskee, jätehuollon vuosimaksu poistuu ja jatkossa kyseisten kiinteistöjen jätemaksu määräytyy jätetaksan mukaisten astiatyhjennyshintojen mukaan. Pohjan Voima Oy:n hankeyhtiö Kangaslammin Energia Oy suunnittelee pääosin Parkanon alueelle enintään 20 voimalan tuulivoima-aluetta. Päällimmäinen on se, ettei Pirha ei ole sijoittanut yksikköön asukkaita sitten joulukuun 2023. Muutoksen taustalla on alueellisen jätehuoltolautakunnan alkuvuonna tekemä päätös, joka on osa joulukuussa linjattua jätehuollon palvelutasoa Pirkanmaan jätehuollon toimialueella vuosille 2025–2029. Vastaavanlaisia vaatimuksia ovat esittäneet alueen asukkaat. Jos kiertävä keräys tavoittaa enemmän asiakkaita, sillä korvataan pysyvä jäteasema. Ely pyytää lausunnossaan tarkennuksia muun muassa hankkeen luonto-, vesistö,ja maisemavaikutusten arviointiin. – Sulkemistilanteessa asiakkaan ja läheisen kanssa käydään keskustelua tarkoituksenmukaisen paikan löytämiseksi yhdessä Pirkanmaan hyvinvointialueen asiakasohjaajan kanssa. Samalla voitaisiin vertailla vaihtoehtojen vaikutuksia. Lisäksi paikallistietoa olisi hyvä hyödyntää. Lisäksi ely-keskus pitää puutteena, ettei ekologiseen verkostoon kohdistuvien vaikutusten arviointia ole tehty. Jäteasemaverkoston kehittämiseksi toimialueella kokeillaan kiertävää jäteasemapalvelua. Sekajätettä kerätään tulevaisuudessa nykyistä useammalta kiinteistöltä ja samalla aluejätepisteiden verkostoa supistetaan. Ely-keskus edellyttää, että vaihtoehdoksi asetetaan myös pienempi aurinkovoima-alue. – Vapaa-ajan asunnot, joita käytetään vain osan vuotta voivat sopia jäteastian tyhjennykset vain sille ajalle, kun niitä käytetään, Suoniemi kertoo. Ely katsoo, että etenkin metsäisten ja soisten alueiden kytkeytyneisyys tulee jatkoselvityksissä huomioida.. – Pirkanmaan jätehuolto toimittaa maksutta asiakkaan toiveen mukaisen jäteastian kiinteistölle, jota tyhjennetään asiakkaan valitseman rytmin mukaisesti, toki jätehuoltomääräysten mukaisia tyhjennysvälejä noudattaen, Suoniemi kertoo. Aluejätepisteverkosto harvenee Mökkiläisiä ja haja-asutusalueella asuvia palvelevaa aluejätepisteverkostoa supistetaan, kun kiinteistökohtainen jätteenkeruualue laajenee. Esperin tiedotteen mukaan muutosneuvotteluiden taustalla on useita syitä. Pirha lopetti toiminnan Nikulassa keväällä ja asukkaat ovat muuttaneet toisiin yksiköihin. Lopulliseen sijoittumiseen vaikuttaa moni asia, mutta asiakkaalla on aina mahdollisuus vaikuttaa siihen, minne muuttaa, kommentoi Esperin Pirkanmaan ja Etelä-Pohjanmaan aluepäällikkö Mia von Bagh. Vielä keväällä Itä-Ikaalisissa oli kaksi ikäihmisten asumisyksikköä, Luhalahti ja Tevaniemessä sijainnut Nikula. Muutoksesta tiedottaminen on Pirkanmaan jätehuollon vastuulla. Esperi harkitsee Ikaalisissa sijaitsevan hoivakoti Luhalahden lopettamista. Kiinteistökohtainen sekajätteen keruualue laajenee lähivuosina niin Viljakkalassa kuin Ikaalisissa
Paljon keskustelua herättäneen niin sanotun käännytyslain säätämisestä ei Rantasen mukaan koitunut Suomelle mainehaittaa. – Hallitusohjelmaa laadittaessa nähtiin tiettyjä sisäiseen turvallisuuteen liittyviä asioita, joihin pitää reagoida. • Liisa Raipala IKAALINEN. Klingan säätiö on vuokrannut hakkuiden kohteena olleet alueet aurinkovoimatoimijalle, mutta Klinga kertoo hankkeen nyt estyneen Puolustusvoimien kielteisen lausunnon vuoksi. • Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ. Säätiön puheenjohtaja ja Ikaalisten vapaaseurakunnan pastori Ilkka Klinga kertoo, että säätiön missio on evankelikaalisiin arvoihin perustuva säätiö, jonka tarkoituksena on edistää lasten, nuorten ja aikuisten kasvatusja opetustyötä sekä sosiaalija diakoniatyötä muun muassa Ikaalisissa ja Hangossa. Sisämisteri Mari Rantasen (ps.) vierailu Hämeenkyrössä houkutteli Lounaskahvila Selmaan noin 40 kuulijaa. Klingan säätiön omistamalla tilalla Hangossa nousivat viikonloppuna valtakunnalliseksi uutiseksi Ylen julkaistua aiheesta uutisen. Kysymys on säätiön Suomen Vapaakirkolta noin vuosi sitten ostamasta Santalan kartanosta, entisestä kristillisestä kansanopistosta, jonka metsämaita on kaadettu Hangon keskustaan vievän valtatie 25:n varrelta yli sadan hehtaarin alueelta. Ensimmäinen muutos oli kansalaisuuden saamiseksi vaadittavan oleskeluajan pidentäminen kahdeksaan vuoteen. Laajat metsänhakkuut Ikaalisiin rekisteröidyn I. Nuorta metsää jätettiin kaatamatta, ja kaadettiin hakkuukypsää metsää. KESKIVIIKKO 15.1.2025 9 UUTISET Sisäministerin vierailu veti väkeä Hämeenkyrössä sunnuntaina poikennut sisäministeri Mari Rantanen listasi perussuomalaisten saavutuksia maahanmuuton tiukennuksissa. Merkittävänä Rantanen piti myös lainsäädäntöön tehtyä muutosta, että vakavaan rikokseen syyllistyneen henkilön turvapaikkastatus voidaan muuttaa ja hänet on mahdollista karkottaa maasta. Muut maut kuin mentoli ja minttu olisivat kiellettyjä. – Laki on heinäkuuhun asti voimassa, mutta pyrimme jatkamaan sen voimassaoloa, koska tällainen hybridivaikuttaminen näyttää olevan lisääntymään päin. – Minua huolettavat kustannukset, joita Suomelle paperittomina täällä olevista syntyy, Järvinen sanoi. Perussuomalainen hämeenkyröläinen kunnanvaltuutettu Timo Sasi halusi kuulla Rantasen näkemyksistä ulkomaisen työvoiman houkuttelusta Suomeen. Sosiaalija terveysministeriö on lähettänyt lausuntokierrokselle lakiesityksen, joka vapauttaisi nikotiinipussit markkinoille. Moni tilaisuuteen saapunut vaihtoi muutaman sanan ministerin kanssa jo ennen tämän puheenvuoroa. – Olen samaa mieltä kuin hallitusohjelma, että ensin huolehditaan suomalaisten työllisyydestä. Pirkanmaan hyvinvointialue (Pirha) suhtautuu hyvin kriittisesti nikotiinipussien markkinoiden vapauttamiseen Suomessa. Hakkuita ei ollut syytä lykätä, vaikka aurinkovoimala ei ollut saanut lupaa. Riippuvuus puolestaan kuormittaa jo ennestään kuormittunutta palvelujärjestelmää, lausunnossa sanotaan. Kyröskoskella asuva Asko Järvinen kertoi kysyneensä ministeriltä, onko hanke paperittomien maasta poistamiseksi edennyt. Rantanen kävi lyhyesti läpi ministeriönsä ajankohtaisia asioita ja totesi monissa viime aikojen tapahtumissa sisäministeriön alaisten toimijoiden, poliisin ja rajavartiolaitoksen olleen näkyvästi mukana. I. Klinga uskoo aurinkovoimaloiden vielä tulevan alueelle. Hän muistutti puolueensa puheenjohtaja Riikka Purran sanoneen ennen eduskuntavaaleja, ettei perussuomalaiset tule koskaan osallistumaan hallitukseen, jossa puolue ei merkittävästi onnistu tiukentamaan suomalaista maahanmuuttopolitiikkaa. Sisäministeri Rantasen lisäksi tilaisuudessa puhui myös sastamalalaisen kansanedustaja Miko Bergbom (ps.). Ylen haastattelema Metsäkeskuksen asiantuntija pitää tehtyjä päätehakkuita poikkeuksellisen laajoina. Pirkanmaan hyvinvointialue pitää makuvaihtoehtojen rajaamista vähintään kohtuullisena. – Juuri viime viikolla on tullut ammattiliitto Superin kysely, jossa hoitajat toteavat, että meillä on riittämättömällä kielitaidolla olevia hoitajia, jotka heidän työtään kuormittaa. Tietenkin siinä tulee kysymykseen myös potilasturvallisuus, Rantanen sanoi. Kanta käy ilmi hyvinvointialueen lausunnosta. Rantasen takana perussuomalaisten Hämeenkyrön paikallisyhdistyksen sihteeri Virve Soininen. Klingan säätiön laajat metsänhakkuut herättivät ihmetystä Metsää kaadettiin säätiön Hangosta ostaman kartanon mailta. Pirha ei innostu nikotiinipussien vapauttamisesta HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN. Niukasti kysymyksiä, mutta runsaat aplodit Tiiviillä aikataululla liikkeellä olleen sisäministerin puheenvuoron jälkeen kuulijakunta ei rohjennut montaa kysymystä esittää, mutta suosionosoitukset Rantasen puheenvuoro sai. Pirha huomauttaa, että Suomessa on viime vuosikymmeninä tehty menestyksekästä työtä tupakoinnin vähentämiseksi. Klingan mukaan Puolustusvoimien harjoitusalueelle on suunnitellulta aurinkovoima-alueelta noin neljä kilometriä. Bergbom totesi, että aika merkittäviä tiukennuksia on etenkin humanitaarisen maahanmuuton puolelle tulossa. – Nyt näyttää siltä, että on valittu toinen suunta ja Savuton Suomi 2030 -hankkeen tavoitteet uhkaavat jäädä saavuttamatta, lausunnossa todetaan.. Ikaalilaisen I. – Siellä ovat katujengit, nuorisorikollisuus ja järjestäytynyt rikollisuus, näiden osalta teemme lainsäädäntötyötä, muun muassa rikostiedustelulainsäädännön uudistamista, jotta poliisi pääsee aikaisemmin näihin ilmiöihin käsiksi. Maahanmuuttoon tiukennuksia Tärkeänä seikkana Rantanen mainitsi myös maahanmuuttoon tehdyt ja tekeillä olevat tiukennukset. – Eduskunnassa käsitellään uusiutuvaa energiaa koskevia asioita ja mahdollisesti suojaetäisyyksiä, ja sieltä on odotettavissa ohjeistusta kyseisiin asioihin. – Esimerkiksi kansalaisuuslakiin ei oltu tehty muutoksia 20 vuoteen. – Kaupat tehtiin noin vuosi sitten, ja Puolustusvoimien kielteinen lausunto tuli alkukesästä. Siitä oli tehty suunnitelma, miten kauppa rahoitetaan, ja joskus metsä pitää kaataa. – Lähtökohta on se, että väärinkäytöksiä estetään ja turvallisuutta lisätään. – Suomi ikään kuin latua auraten teki lainsäädännön, jolla pystytään raja turvaamaan myös tilanteessa, jossa Venäjän työntää meille ihmisiä. Rantasen mukaan Suomen kansalaisuuden saamisen ehtojen tiukentamisen perimmäinen ajatus on, että kansalaisuus ei ole automaatio, vaan palkinto onnistuneesta kotoutumisesta. Täydentävänä toimena voidaan käyttää työperäistä maahanmuuttoa. Klinga kertoo, että Puolustusvoimien kielteisen kannan takana voivat olla mahdollisesti aurinkopaneelien muodostaman magneettikentän vaikutukset, mutta tämän asian pystyy hänen mukaansa hoitamaan hyvällä suunnittelulla ja toteutuksella. – Jos puhutaan ilmastosta, aurinkopaneelit ovat ilmastojuttu. Sisäministeri Mari Rantanen (ps.) vierailu Hämeenkyrössä houkutteli Lounaskahvila Selmaan nelisenkymmentä kuulijaa. Kokonaisuutena hyvinvointialue kantaa huolta nikotiiniriippuvuudesta, jonka syntyä nikotiinipussien vapaa saatavuus aiheuttaa
Nyt hän kertoi urastaan ja tulevaisuuden suunnitelmistaan tammikuun kirjailijavieraana. Suosittuja olivat myös Enni Mustosen Suomen historiaa naisten näkökulmasta kuvaavat romaanit. Lukemia Annala ei liikoja Marko Annalan fanit Anu Kokko, Menni Ketola ja kirjastovirkailija Elise Mäkelä ottivat muiden joukossa yhteiskuvia idolinsa kanssa. Niitä onkin toivotusti luvassa. Kirjailijavierailuja odotetaan Kirjastojen päätapahtumia olivat suositut kirjailijavierailut. Jämijärvellä kirjailijavierailuita ei tänä vuonna ehditty järjestää. Kunnan kulttuurikoordinaattori Arttu Pentikäinen haastatteli laulaja-kirjailijaa haastaen sopivasti ja keskustelu eteni sujuvasti. Mauri Kunnas, Pipsa Possu ja Ryhmä Hau olivat myös tuttuja nimiä monen perheen valinnoissa. • Julia Raatikainen HÄMEENKYRÖ. – Lasten ja nuorten lainatuimmissa on monia kirjavinkkauskirjoja, jolloin useampi oppilas on lainannut saman teoksen, Kantonen huomauttaa. – Myös musiikkiesitykset, asiantuntijaluennot ja esitelmät kiinnostaisivat, Katriina Tuomisto kertoo. Annala tuplasi taiteilijuutensa ja julkaisi vuonna 2017 ensimmäisen romaaninsa Värityskirjan. Hän muistelee esimerkiksi hakeneensa kirjoituskurssille, johon valittiin 15 hakijasta 12. Hän kuitenkin ammentaa tekstiä myös omasta elämästään. Viime vuonna kirjastolla kävi myös lastenmusiikkiyhtye Palago. Myös tamperelaisen Seppo Jokisen teokset nousivat kaikkien kirjaston lainatuimpiin. – Uutuusdekkarit pääsivät kymmenen suosituimman listalle, kuten Lilja Sigurdardottirin Kalmankalpea maa sekä Elly Griffithsin uutuudet Särkyneen sydämen murhat ja Viimeinen leposija, kirjastonhoitaja Katriina Tuomisto Viljakkalan kirjastosta kertoo. – Mie vähän suutun, jos joku ajattelee, että kirjojen hahmoilla pitää olla joku esikuva, jonka on nähnyt ja tietänyt. Nyt hän on hoitanut pientä lasta kotona ja kirjoittanut uutta romaania. Jämijärvellä luetuimmaksi tosin nousivat Martin Widmarkin Ruusun salaisuus sekä Timo Parvelan Ella-kirjat. Näyttelyitä kirjastolla järjestettiin vuoden mittaan kolme. – Kannatusta sai myös tarinankertoja, eli aikuisten satutunnit. Haen kirjoihin omasta elämästä riittävästi ihmisiä yhdistäviä kokemuksia, jotta ne tuntuvat samaistuttavilta. Kasvattitytär (2023) oli Hämeenkyrön ja Ikaalisten lainatuimpia kirjoja ja sen jatko-osa Kartanonrouva (2024) nousi Jämijärvellä toiseksi luetuimmaksi. – Tästä historiasta huolimatta teen näitä töitä, Annala naureskelee ja kannustaa uskomaan itseensä. Hämeenkyrössä lastenkirjoissa kärkeen nousivat perinteisten nimien sijaan Sari Kaarnirannan Supertavis, Roope Lipastin Thorin pöly sekä Minna Levolan Oma elämäni. Annala kertoi olleensa yllättynyt isosta yleisömäärästä. – Kevään aikana Hämeenkyrön kirjastoon on tulossa kirjailijavieraita, lapsille kevätkarkelot sekä Harry Potter -tapahtuma. KESKIVIIKKO 15.1.2025 10 HARRASTUKSET JA VAPAA-AIKA Tuplataiteilija Marko Annala ideoi maailmasta puuttuvia tarinoita Metallibändin laulaja suutahtaa, jos joku luulee, että kirjojen hahmoille on selkeä esikuva. Joutsenosta kotoisin oleva ja nykyisin Tampereella asuva Annala on julkaissut myös vuosina 2018 ja 2020 romaanit Paasto ja Kuutio. – Yhden korjauskierroksen jälkeen päädyin tekemään kokonaan uuden luvun kirjaan. – Ymmärrän, etten ole mikään uniikki lumihiutale ja moni kokee samanlaisia asioita kuin itse. Siellä kärkeen nousi Kirsi Pehkosen romanttinen Hiekkalinnoja Jylhäsalmella ja suosittu oli myös samaan sarjaan kuuluva Talven taikaa Jylhäsalmella. Annala ei kuitenkaan päässyt mukaan. Suosittuja nuortenkirjoja olivat myös muun muassa Alice Osemanin Heartstopper-sarjakuvat, joista on tehty myös suosittu Netflix-sarja. • Nina Ylinen OIVASEUTU. Nyt neljäs romaani on kirjoitettu ja etenee korjauskierroksilla. – Viime vuonna kirjastolla kävivät muun muassa Heli Laaksonen, Satu Rämö ja Anneli Kanto. Viljakkalan kirjastolla kävivät kirjailijavieraina Tuomas Hoppu ja Niina Hakalahti. Nyt kirja on jo neljännellä korjauskierroksella, ja kirjoitustyö on lähes valmis. Kirjastonjohtaja Riitta Kantonen kertoo, että koko luokan yhdessä lukemat kirjat näkyvät tilastoissa. Hämeenkyrössä viiden kärkeen pääsi Rämön Rósa & Björk (2023). Asiakaskyselyn perusteella Viljakkalaan toivotaan eniten juuri kirjailijavierailuita. Hämeenkyrön kirjasto sai keväällä aluehallintoviraston apurahaa aikuisten kirjailijavierailuita varten. Hämeenkyrössä kirjailija ei ole ennen käynyt, mutta muisteli ajaneensa useasti kunnan ohi keikkareissuillaan. Hän sai kaksi vuotta sitten kolmannen lapsensa thainyrkkeilijä ja kirjailija Inga Maggan kanssa. Dekkarit, historialliset romaanit ja romantiikka nousivat seudun kirjastojen lainatuimmiksi Pidettyjä ja toivottuja kirjailijavierailuita on luvassa lisää kaikissa kirjastoissa. Annala kertoi muun muassa tulevan kirjansa valmistumisesta ja perheestään. Dekkarit ja historialliset romaanit kiinnostivat seudun kirjastoissa eniten viime vuonna. Alkukankeutta ja kiertueita Annala kertoi myös uransa alkuvaiheista ja -haasteista. – Nuortenkirjoissa lainatuin viime vuonna oli Magdalena Hain Sarvijumala, kirjastoja kulttuuripäällikkö Minna AlTaeshi kertoo. Kirjastolla järjestettiin myös muita tapahtumia, kuten seniorimessut, teatterija musiikkiesityksiä lapsille, luentoja sekä joululaulut. Tälle vuodelle on luvassa ainakin yksi kirjailijavierailu, Riitta Kantonen kertoo.. Luvassa maaliskuussa on Kuluttajaliiton huijausinfo. Nuorisopalveluiden kanssa järjestettiin myös Satupäivä. Kaikkea ei tarvitse itse kokea, Annala kertoo hahmoistaan. – Tänä vuonna suunnitelmissa on esimerkiksi Ilari Taskinen, joka on tulossa kertomaan sota-ajan kirjeenvaihdosta, Pimiä vinkkaa. Kuution idea kuitenkin tuli ja vei miehen mennessään, joten tuleva kirja jäi tauolle. Silmät kiinnikin näkee paljon ja kuvittelemalla voi luoda. Alkuvuosina myös musiikin saralla on ollut haasteita ja miestä on kielletty laulamasta taustalauluja huonon lauluäänen vuoksi. Annala kertoi aloittaneensa sen kirjoittamisen ennen vuonna 2020 julkaistua Kuutio-kirjaa. Kirjoja ja lauluja tuottaessaan Annala ideoi sen mukaan, mitä maailmasta tuntuu puuttuvan ja millaisia tarinoita ei olla vielä kuultu. Tatu, Patu, Ella ja Supertavis Nettikohut eivät vaikuttaneet lasten suosikkeihin, sillä lastenkirjoissa luetuimpia olivat Ikaalisissa ja Viljakkalassa tuttuun tapaan huippusuositut Tatu ja Patu -kirjat. Lappeenrantalaisen metallibändi Mokoman keulakuvana tunnettu Marko Annala keräsi Hämeenkyrön kirjastoon runsaasti väkeä lauantaina. – Kirjastossa on meneillään omatoimikirjastohanke, joka on työllistänyt paljon. Musiikkivieraina kävivät Rauno Nieminen ja Yuki Hattori, kertoo kirjastonjohtaja Elina Pimiä Ikaalisista. Kirjastolla kokoontuu myös neulekerho, kertoo MinnaAl-Taeshi. Annala kuitenkin huomauttaa, että vielä voi tapahtua mitä vain. Satu Rämön huippusuositun Hildúr-dekkarisarjan Jakob (2023) nousi Ikaalisten sekä Viljakkalan lainatuimmaksi ja Jämijärven kolmanneksi lainatuimmaksi kirjaksi
klo 18.30 Aikido klo 18.00 Taekwondo www.mudosports.fi klo 19.15 Combat Hapkido klo 18.30 Aikido ALKEISKURSSIT Lisätietoja Keturinkatu 2, Ikaalinen 21.1. Järj. www.oivaseutu.fi. Kirjastovirkailija Elise Mäkelä kertoo kirjailijavieraiden olleen pidempään suunnitteilla. klo 18.30 Liput 12,50 € Kesto 1 t 28 min (7) EI KOSKAAN YKSIN Pe 17.1. 050 538 8989 info@jbrent.fi Kysy myös pitkäaikaisvuokraukseen! Hiihdon erikoisliike Ylöjärvellä Hiihdon erikoisliike Ylöjärvellä Pirkan Pirkan hiihdon hiihdon voitelut! voitelut! Suksipaketit Suksipaketit Suksihuollot Suksihuollot Retkiluistimet Retkiluistimet Erähiihto Erähiihto Tekstiilit Tekstiilit Nastaja Nastaja juoksukengät juoksukengät Välineet tasosta tai iästä riippumatta, myös verkkokaupasta www.jsport.fi ma-pe klo 12-18 la-su klo 11-15 Elotie 8, 33470 Ylöjärvi p. klo 18.30 Su 19.1. 050 568 8570 Kuormittaako arki. – Miun sisäinen teinipunkkari ei välitä tykätäänkö kirjoista massoittain, mutta kyllä se helpottaa tietää, että joku ymmärtää ja pitää niistä, hän kertoo vahvalla Karjalan murteella. Musiikkia hän kuuntelee jatkuvasti. Harjoitukset tiistaisin klo 18 seurakuntakeskuksessa. Hän kiertäisi kirjastoja ja esittelisi uutta romaaniaan. Romaaneja hän välttää tietoisesti, koska ei halua saada niistä vaikutteita omiin teksteihinsä. Ikaalisten kulttuuritoimi www.ikaalinen.fi/kaupunki/palvelut/kulttuuri/altin-sali-elokuvateatteri/ Maksu käteisellä ja kortilla, SmartumPayja Tykyseteleillä sekä ePassilla. klo 19.15 Combat Hapkido 24.1. Hämeenkyröläinen Menni Ketola on Annalan fani ja kuunneltujen levyjen lisäksi lukenut kaikki kolme julkaistua kirjaa. 24.1. Keturinkatu 2, Ikaalinen Lisätietoja www.mudosports.fi ALTIN SALI, Eino Salmelaisen katu 20. Hän on työskennellyt Hämeenkyrön kirjastossa ja on alusta asti sanonut, että Annala pitäisi saada sinne vieraaksi. IKAALISTEN MIESLAULAJAT kutsuu sinut mukaan lauluharrastukseen, jolla on tutkitusti positiivinen vaikutus hyvinvointiisi. 23.1. Viime syksynä alkanut kirjailijavierassarja saakin tänä vuonna jatkoa. klo 18.00 Taekwondo 23.1. Helmikuussa kirjailijavieraaksi on tulossa Antti Järvi. Tule mukaan veljelliseen kuoroomme! Tuplataiteilija Marko Annala ideoi maailmasta puuttuvia tarinoita seuraa, sillä hänestä ne eivät kerro todellisuudesta. Hän lukeekin lähinnä Puppe-koiran tarinoita kaksivuotiaan lapsensa kanssa. Mokoman keulakuvana tunnettu Marko Annala houkutteli runsaan yleisömäärän Hämeenkyrön kirjastoon. klo 15.30 Liput 12,50 € Kesto 2 t min (12) Elotie 8, 33470 Ylöjärvi p. Annalan väläyttämä kirjailijakiertue innosti Ketolaa ja Kokkoa kovasti. Annala kertoo yllättäen lukevansa itse melko vähän. Nyt haave toteutui ja Kokko pääsi kuulemaan Annalan kertomuksia livenä tutussa kirjastossa. LÄMPIMÄSTI TERVETULOA ELÄVIIN KUVIIN! LEVOTON TUHKIMO To 16.1. Moderni metallimusiikki Annalalle ei kelpaa, vaan hän kuuntelee vanhempaa ja parempaa metallia. klo 18.30 Ti 21.1. klo 18.30 Liput 12,50 € Kesto 1 t 25 min (12) MUFASA: LEIJONAKUNINGAS Su 19.1. KESKIVIIKKO 15.1.2025 11 HARRASTUKSET JA VAPAA-AIKA ALKEISKURSSIT 21.1. Annala kertoo haaveilleensa tulevaisuudessa kirjailijakiertueesta bändikiertueiden tapaan. Pitkäaikainen suunnitelma Luumäkeläinen Anu Kokko on Mokoman ja Annalan kova fani
Se ja myös vaimolle tuleva taittuvajalkainen palapelipöytä ovat nyt työn alla, Vähätalo kertoo. Muutoinkin käsillä tekeminen on todella terapeuttista, koska voi keskittyä vain siihen. – Yritin päästä mukaan jo edellisenä lukuvuonna, mutta silloin kurssi oli täynnä. Petäjä-opistossa ryhdytään suunnittelemaan jo helmikuussa lukuvuotta 2025–2026. Tällainen askartelu on mukavaa ajankulua eläkeläiselle. Erkki Vähätalo on ollut Ikaalisten puutyökurssilla jo useita vuosia. Tarjolla on suomen kielen alkeiden, englannin, espanjan, saksan, ranskan ja venäjän kurssit. Ikaalisten kansalaisopiston puutyön kurssilla Ensio Teräväinen saa neuvoja koristeveistoa jo parisenkymmentä vuotta harrastaneelta Matti Soiniselta. Ikaalisissa moottorisahakurssi saa jatkoa Ikaalisissa kevään uusia kursseja on muun muassa Lempeä liike. Tuula Mäkelä maalasi maanantaina kurssilla vanhojen ikkunoiden pokia. Myöhemmin Vähätalo innostui puun sorvauksesta ja ylipäänsä koko harrastuksesta niin, että hän käy viikoittain puutyökursseilla Ikaalisissa ja Tampereella Ahjolassa. – Olen aina tykännyt tehdä käsitöitä. Uusia kursseja ovat myös klipsu-design ja kahvipussikorukurssi. Kierrätysmateriaalille uutta käyttöä Reippaat kymmenen vuotta puutyökurssilla mukana ollut Tiina Härmä kertoo, että innostus lähteä puutyökurssille oli jatkoa entisöintikurssista. – Kannattaa olla hyvissä ajoin ja rohkeasti yhteydessä opiston toimistoon, päätoimisiin opettajiin tai rehtoriin ja esittää toiveita uusista kursseista, Koppanen kannustaa. • Terhi Palonen HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN, JÄMIJÄRVI. Puu on materiaalina monipuolinen ja helppo työstää. Maaliskuussa maksuttomilla iltaluennoilla perehdytään vanhan rakennuksen vuosittaisiin ylläpitotoimiin. – Lapsuudenkodista saamani ikkunat kuuluvat kasvihuonekaappiin, jossa kasvatan tomaatteja. – Kaikki liikuntaja tanssiryhmät ovat olleet aikaisempien vuosien tapaan suosittuja. Jämijärvellä liikuntaa monipuolisesti Jämijärvellä kevään kurssiuutuuksia ovat muun muassa circuit-kiertoharjoittelu kuntosalilla, kahvakuula ja kevyt kuntojumppa. Tästä on hyvä aloittaa. Koivulankut Härmä löysi roskalavalta. Vastapainoa töille Olli Kauppila oli viime maanantaina ensimmäisen kerran Ikaalisten kurssilla. Uutta ovat myös tuftaukseen, kehruuseen ja pajun käsittelyyn liittyvät kurssit sekä kukkaja yrttiruukkukurssi, rakukeramiikkakurssi, kehärummun rakennuskurssi sekä vanhempien ja lasten yhteinen rummunrakennuskurssi Kevään uusilla verkkokursseilla tutustutaan tubetukseen ja tekoälyyn. Valkean ruusun koulun teknisten töiden luokassa on maanantai-iltana tekemisen meininki. – Olen opetellut itse puutöiden tekemistä. Ja tietenkin myös ensi lukuvuodeksi on mukava saada toiveita, sillä toiveiden toteuttaminen on helpompaa jos useampi henkilö toivoo jotain tiettyä kurssia, Koistinen sanoo. Hämeenkyrössä kevätkaudella uusia kursseja ovat muun muassa kahvakuulaja crosstraining-ryhmät Mahnalan ympäristökoululla. • Terhi Palonen IKAALINEN. – Teen it-alan töitä, ja puutyöt ovat hyvää vastapainoa sille. Puutöitä hän on harrastanut jo pitkään. Kurssilla töitä pääsee tekemään lämpimässä, Viljakainen myhäilee. Pystyssä se on edelleen, Vähätalo naureskelee. Leimasinpaja tarjoaa mahdollisuuden suunnitella ja valmistaa omia leimasimia linolevystä tai pyyhekumeista. – Kurssitoiveita voi esittää myös kuluvan kauden aikana. Niin Ikaalisten kansalaisopistossa kuin Petäjä-opiston Hämeenkyrön toimipisteessä tarjolla on jälleen myös uusia kursseja. Veikko Viljakaisella on työn alla puukon tupen teko. Tuttuja puutyöt ovat kuitenkin entuudestaan, sillä olen ollut vastaavilla kursseilla Tampereella, kertoo parisen vuotta sitten Ikaalisiin Tampereelta muuttanut Kauppila. Puutyöt alkoivat kiinnostaa, kun mummulan huonekaluja piti korjata, kertoo parhaillaan koivulankusta keittiön työtasoa tekevä Härmä. Joitain lyhytkursseja on mahdollista lisätä ohjelmaan vielä kevään aikana, jos niille on kysyntää. – Huonekalujen verhoilukurssi on jälleen suosittu, ja ryhmä onkin täynnä. Nyt onnisti, Viljakainen kertoo. Töitä tulee tehtyä autotallissa, mutta talvella se on kylmä. Harjoituksissa on vaikutteita pilateksesta, joogasta ja chi gongista. Nyt myös vaimo on toivonut sinne itselleen tuolia. Hän on rakennellut puusta monenlaisia käyttöesineitä sekä korjannut ja entisöinyt huonekaluja. Kurssilla tehdään kehotietoisuusharjoituksia sekä koko kehoa venyttäviä ja vahvistavia lempeitä liikkeitä. Ensi töikseni tein mökille 12 metriä pitkän huoltorakennuksen, jossa on varasto, verstas, puuvaja ja autokatos. Liikuntakurssit ovat olleet Jämijärvellä hyvin suosittuja. Hän on ollut kurssilla viime syksystä alkaen. Tykkään erityisesti tuunata kierrätysmateriaaleja. Monotypia on graafista tekniikkaa, ja kurssilla tutustutaan sen perustekniikoihin ja mahdollisuuksiin hyödyntää kierrätysmateriaaleja. – Kaikilla kursseilla on vielä tilaa, ja keväällä voi hyvin tulla mukaan, vaikkei olisi osallistunut syksyn kurssiin. – Aloitin puutyöharrastuksen, kun jäin eläkkeelle. Kevään uutuuskursseilla voi myös opiskella neulahuovutusta, japanilaista kirjansidontaa, pienen canvas-taulun tekemistä mixed median keinoin. Sen hän tekee koivun tuohesta. Ikaalisissa ensi lukuvuoden suunnittelu aloitetaan keväällä. Jokainen tekee töitä oman mieltymyksensä mukaan. Suosittuja ovat myös puutyöt, keramiikka, luova veisto, nahkatyö ja entisöinti. KESKIVIIKKO 15.1.2025 12 HARRASTUKSET JA VAPAA-AIKA Kansalaisopistossa voi opiskella kehruuta ja vahvistaa kehoa lempeillä liikkeillä Kansalaisopistojen kevät tarjoaa runsaasti uusia kursseja. Hänellä oli kädessään laatikon rikkinäinen vedin. Kädentaitojen kursseista uutta on monotypia. Puukon tuohipäitäkin hän on jo aiemmin tehnyt lapsenlapsille. Puu on hieno luonnonläheinen materiaali työstää monenlaista, Kauppila kertoo. Kurssilaisia on parisenkymmentä. – Tällainen pitäisi saada uusi. Kiinnostusta kurssille on ollut niin paljon, etteivät kaikki halukkaat ole sinne aina mahtuneet. Ne ovat menneet pääasiassa lahjaksi. Oppia vanhemmalta nuoremmalle. Lisää osallistujia kaivataan myös Tanssiksi-kurssille ja Senioritanssi-kurssille. Mikä parasta, lopputuloksen, on se sitten hyvästä tai pahasta, näkee pian, Mäkelä kertoo. Paikkoja on vapaana myös lasten ja nuorten taiteen perusopetuksen ryhmissä sekä kankaankudontaryhmissä ja aikuisten kuvataideryhmässä. Koolla on Ikaalisten kansalaisopiston puutyön ja teknisten töiden kurssi. Kansalaisopistojen kevätlukukausi on alkamassa. Nyt on mukava olla alan kurssillakin. – Röyhiön kylätalolla syksyllä järjestetty moottorisahaveistokurssi on ollut niin suosittu, että se pidetään keväällä kolmatta kertaa. Puusta on syntynyt muun muassa 15 koristeellista tuulimyllyä. Näissä ryhmissä on kuitenkin vielä paikkoja vapaana, Koppanen kertoo. Puusta tehdään töitä laidasta laitaan, vaikkapa veistetyistä reliefeistä rakennusten osiin, kertoo kurssin opettaja Markku Virtanen. – KiddieJam 3–6-vuotiaille on ollut suosittu kurssi, mutta uusiakin pikkutanssijoita mahtuu mukaan. Kädentaidon kursseista keramiikka sekä puutyöt ja tekninen käsityö ovat olleet huippusuosittuja, kertoo Ikaalisten kansalaisopiston opintosihteeri Heli Koistinen. Perinteisten lavatanssien ystäville on talvella luvassa lavatanssikurssi, jossa opetellaan buggia ja foksia. Toki mukaan mahtuu vielä, koska ryhmät kokoontuvat isoissa liikuntasaleissa. – Meillä on koolla todella motivoitunut joukko harrastajia, kaikenikäisiä naisia ja miehiä. Petäjä-opisto antaa monipuolista kieltenopetusta. Ihmiset ovat innostuneet lähtemään hyvin myös lyhytkursseille, kaikki kun eivät halua sitoutua kurssille koko lukukaudeksi tai lukuvuodeksi, kertoo Petäjä-Opiston rehtori Ville Koppanen. Lisää osallistujia mahtuu vielä myös muassa käsityökahvilaan, Pinsiön Mieskuoroon, Kyröskosken sekakuoroon ja puhallinorkesteriin. ”Tämä on terapeuttista” Ikaalisten kansalaisopiston puutyökurssille on tungosta. Lasten toiveesta kurssi kokoontuu nyt useammin eli joka viikko, ja ohjelmassa on show-tanssi ja hiphop, Jämijärven osastonjohtaja Marjut Saarenpää kertoo. Kevätkaudella Jämijärvellä jatkuvat myös yhteislauluillat, joihin toivotaan lisää osallistujia. Niihin ei tarvitse olla paria valmiina. – Tein laavun ja sinne tuolin. Opiskelijoita hyvin vetäneitä kursseja ovat olleet myös suomen kielen kurssit maahanmuuttajille, matkailuenglanti, jooga, tuolijooga, syvävenyttely, zumba ja kuorotoiminta. Tässä näkee kättensä jäljet. Ensio veistää puusta pikkutiiraa, mallina on pöydällä oleva Matin tekemä veistos.
Kirjaston tarjontaan hän on tyytyväinen: kaikkea löytyy, lisäksi henkilökunta on asiantuntevaa ja ystävällistä. Aloitin leijalautailun, kun tilaisuuksia lumilautailuun tuntui olleen liian harvoin. – Muutoin harrastan säännöllistä liikuntaa. OIVASEUTU. – Harrastuksen huono puoli on varusteiden kalleus, Tuulkari myöntää. Ikaalilainen Tarja Lehtiniemi on vuoden ajan käynyt kuntosalilla kolmesti viikossa. Harrastuksista saa virikkeitä, ystäviä ja tuttavuuksia, hän kertoo. Aamu alkaa hyvin, kun käy siellä, hän sanoo. – Talvisin suosikkiliikuntaani on hiihto ja sulan maan aikana pyöräily. – Olen tykännyt hirveästi, olen aamuvirkku, ja meitä on oma porukka aina maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin kello 8–9. – Kyrösjärvi on lähellä ja täällä on tilaa, Hämeenkyrössä asuva Tuulkari toteaa. Täällä tulee luettua lehtiä. Harrastuksiin kuuluu myös etäjumppa kotona ohjaajan lähettämän ohjelman mukaan, ja viikon toinen jumppa on Omalla Tuvalla. 6ja 8-vuotiaat lastenlapset tulevat usein mummulaan viikonloppuisin, ja ohjelmaan kuuluu silloin muun muassa kylpylässä käynti. Lumettoman ja jäättömän kauden aikaan lajin nimi on kiteboarding. Leijalautailun talvista versiota kutsutaan termillä snowkiting. – Kun harrastukset joulun ajan olivat tauolla, tuntui että jotain puuttuu. Riitta Lustig lukee paljon, ja käy siksi usein Hämeenkyrön kirjastossa. – Unelma ja haave olisi taas päästä Lappiin, melkein sata kertaa olen siellä käynyt vuodesta 1975 lähtien. Ulkoilua ja lukemista Hämeenkyröläinen Päivi Uimonen harrastaa lenkkeilyä, talvisin jalkaisin ja kesällä pyöräillen. – Tässä on hyvin tilaa ja ranta syvenee hitaasti. KESKIVIIKKO 15.1.2025 13 HARRASTUKSET JA VAPAA-AIKA Liikuntaa ja lukemista Harrastukset luovat rutiinia arkeen. Talvisin laji tunnetaan nimellä snowkiting. Anja Orhasen harrastuksiin kuuluu muun muassa ulkoilu, ja useamman vuoden hän on ollut mukana Ikaalisten kansalaisopiston Muistot tarinoiksi -kirjoittajapiirissä. Harrastuksiin kuuluu myös kerran kuussa kokoontuvan Hämeenkyrön Nuorisoseuran tapaamiset. Gallupit ja kuvat: Sakari Ilomäki, Tuukka Olli ja Liisa Raipala. Vapaaehtoisena Lehtiniemi toimii seurakunnan keskiviikkolounaiden rahastajana, ja kansalaisopiston kurssilla hän opettelee matkailuenglantia. Litutanrinteessä asuva Tea Alakeskinen toivoisi lähemmäs ulkokuntosalia. – Dekkarit ovat suosikkeja. Tarja Lehtiniemi liikkuu paljon, toimii vapaaehtoisena ja opiskelee kieliä. Dekkarit ovat hänen suosikkejaan. – Se on ponteva ryhmä, ja mukana on oma sopiva porukka, ja piirissä on suurenmoinen opettaja. Lastenvaunuja työntävän tuoreen äidin lenkkikaverina on myös broholminkoira Lux. Missään harrastuspiirissä en ole, vaan ihan omatoimisesti harrastan. Lähiladut kelpaavat hyvin, pururadalla ja Aurinkoladulla tulee hiihdeltyä se vähä, mitä hiihdän. Jere Tuulkari kehuu Haverin rantaa leijalautailupaikkana. Litukanrinteessä asuvan Tea Alakeskisen arjen keskiössä on perheen neljän kuukauden ikäinen esikoinen Stella. Stellalle ja Luxille riittää ihan lenkkeily. Välillä tehdään retkiä eri kohteisiin, ja vaikka ohjelmaa ei olisi, on mukava tavata toisia. Päivi Uimonen lenkkeilee kesät talvet. Monta vuotta hän on käynyt myös joka toinen viikko kokoontuvassa kansalaisopiston Muistot tarinoiksi -ryhmässä. Seudulla harrastetaan lenkkeilyä, leijalautailua ja kirjoja. Harrastukseksi voisi kutsua myös lastenlasten kanssa olemista. – Joskus tulee myös hiihdettyä, se on kivaa silloin kun suksi toimii. Leijalautailua jäälakeudella Jere Tuulkari toteaa Haverin rannan tarjoavan mainion paikan lähteä leijalautailemaan Kyrösjärvelle niin talvella kuin kesälläkin. Pyöräilyä kelien salliessa ja kesällä uintia. Nyt tosin kaipaan välinehuoltoa. – Vaunuttelulenkeillä olisi kiva pistäytyä ulkokuntosalille, mutta ihan läheltä sellaista ei löydy. Kirjastossa tulee käytyä usein, kerran–pari viikossa. Hiihtovälineisiin en niin panosta. Ikaalilaisen Anja Orhasen harrastuksiin kuuluu muun muassa kaupungin järjestämä ohjattu jumppa, ja liikuntapuolelle kuuluu myös ulkoilu, kuten pyöräily ja kesällä uiskentelu. Kyröspohjassa asuva Riitta Lustig on innokas lukija ja siksi hän käy Hämeenkyrön kirjastossa säännöllisesti
03 3143 3173 • ilmoitukset@oivaseutu.fi DIGIMAINOSTAULU Ikaalisissa Kylän näkyvin paikka! Taulu on mainiolla paikalla sisääntulotien varressa osoitteessa Kolmen airon katu 4. Kolmen airon kadun varrella mainoksesi näkyy kaikille Ikaalisten keskustaan ajaville. 03 371 6152 Autojen huolto ja korjaus Autoja konekorjaamo KARTTUNEN Viljakkala, p. 040 676 4000 Laiskajaakon Taksi 050 571 7573 • 1-8 henkilöä • pyörätuolikuljetukset taksi@laiskajaakko.net Terveydenhoito KOULUTETTU HIEROJA Hamari Raimo p. 0500 335 526 tai kari.jeskanen@ostametsaa.fi katso sivujamme ostametsaa.fi, etuovi.com tai facebook.com Jeskaset LKV Oy Parturit ja kampaamot HAIR & BEAUTY HEIDI p. 0400 426 124 • www.asuntori.fi Valoja videokuvaajat p. 03 371 5402 Kirpputorit Kirpputori Oskarin Olohuone Mestarintie 2, Hämeenkyrö Avoinna ke–su klo 12–18 www.oskarinolohuone.fi Kodinkonehuollot Kotitalouskonehuolto KIRMO Oy Valtakatu 8, Kyröskoski 0500 239 557 Korut ja kellot Kultaja hopeakorut, kihlat kastelahjat, kellot, paristojenvaihdot HÄMEEN KULTA JA HOPEA Härkikuja 1 B, OP:n vieressä Puh. 03 458 6700 Sähköasennukset Hämeenkyrön Sähköpalvelu Oy • Kaikki sähköasennustyöt, suunnittelu ja tarvikemyynti Sivutie 2, Hämeenkyrö, p. 040 548 0830 anssi.honkilahti@asuntori.fi Julkiset kaupanvahvistajat Julkinen kaupanvahvistaja KARI JESKANEN LKV, KiAT • p. 040 570 5655 Asusteet Kyröskoski, Koskitie 6, p. 050 327 6707 Telkontie 40, Kyröskoski (Kostula) Erikoishammasteknikko RAMI LAAKKONEN p. 040 1429 119. tiistai 9–15, perjantai 9–15 Tilitoimistot TILITOIMISTO AHVENAINEN 044 405 3914, www.tilimajakka.fi p. 045 112 2557 Metsätilojen myynti Metsätiloilla on hurja kysyntä. 040 1429 119 Härkikuja 1 B, OP:n vieressä Hiusmuotoilija Ansku Jokireitti 4, Kyröskoski p. PUSA Oy p. Soita Kari Jeskanen p. 050 912 1339 Kiinteistöpalvelut www.kiinteistohuoltoruuska.fi p. 040 179 0001 av. 050 438 9712 • Av. 0400 635 470 JMK-AUTOHUOLTO Oy •• Henkilö-/pakettiautojen huolto •• Nelipyöräsuuntaukset • • Ilmastointilaitehuolto Jaakontie 10, 39200 KYRÖSKOSKI p. 03 3143 3173 | ilmoitukset@oivaseutu.fi UutisOiva Palveleva YritysOiva Asuntomyynti 040 500 9083 timo@lepomakilkv.fi Jari Salminen p. 040 739 9407 • sähköasennukset • sähkötarvikkeet • antenniasennukset • kodinkoneet Soutajantie 8, Ikaalinen p. 040 685 4797 KYRÖSKOSKEN HUOLTOKESKUS OY Autojen monimerkkihuolto Av. Ilmoituksen rivihinta 25 € kolmen kuukauden jaksolta. 0400 929 614 Rakentaminen Edustusliike ILKKA HÄKLI OY * Rakennustarvikkeet edullisesti p. 040 834 9777 | Myös kotikäynnit SKY-kosmetologi Pirjo Sirén p. 040 071 9611 Kyron sairauskassa p. 03 371 6148 AUTOKORJAUS OY Tippavaarantie 9, KYRÖSKOSKI P. 03 371 6235 PÄIVI SALMESVUORI p. 040 661 8794 Parturiliike HANNU LEPISTÖ Kyröskoski, p. 0400 732 857 www.edustushakli.fi ilkka.hakli@edustushakli.fi Rakentaminen Kaivontekijänkatu 6, Ikaalinen p. kolmen rivin ilmoitus 75 €. 03 371 6641. 040 756 2840, Sasi TUULA NIEMINEN Kyröskoski p. Hintaan lisätään alv. 044 594 6070 Siivouspalvelu T. 03 371 4864 Taksit HÄMEENKYRÖN TAKSIASEMAT p. 8–18, la suljettu Kahvio p. Suuriniemi Kuljetus p. 050 522 4976 044 273 0817, Valtakatu 55, Kkoski Parturi-Kampaamo KOSKI Rinnetie 2 A 2, Kyröskoski p. 25,5 % YRITTÄJÄ, lähde mukaan! Ota yhteyttä mediamyyntiin p. ark. VARAA OMA MAINOSPAIKKASI!. Esim. 040 708 1113 Ikaalinen Siivousliikkeet, tarvikkeet ja aineet KRISTIINA p. 040 754 1090 Kyröskoski Kauneushoitola Kimallus Karoliina Härkki Avoinna ajanvarausten mukaisesti Härkikuja 2, Hämeenkyrö p. 0500 335 526 kari.jeskanen@ostametsaa.fi Kauneushoitolat P. 040 733 3433 Kirjapainot Hämeenkyrön Kirjapaino Eteläntie 2, KYRÖSKOSKI p. ti–la PARTURI Pirjo Kauranen Hämeenkyrön Liikekeskus Härkikuja 2, p. Leipomot Ristamäentie 24, Hämeenkyrö p. 0400 636 136 Hämeenkyrö Sähköasennukset KM Sähköasennus Oy p. Av. 03 371 6911 p. 050 310 7777 Julkiset kaupanvahvistajat Julkinen kaupanvahvistaja ANSSI HONKILAHTI LKV • p. 045 341 2733 www.tmh-tilit.com Hämeenkyrön liikekeskus Hämeenkyrön Tilija Kiinteistöpalvelu Oy Tilitoimistopalvelut • Sivutie 2 p. 040 769 8420 www.maanrakennusjokinen.fi Meiltä myös • nostopalvelut • ruoppaukset SORAT ja MURSKEET M. 050 330 0622 www.ikaalistenvalokuvaamo.fi Suosi paikallista! Ota yhteyttä mediamyyntiin p. ma–pe 6.30–17, la 8–14 Palvelemme torilla joka viikko • ke: Ikaalinen • pe: Mouhijärvi • la: Kyröskoski Voit myös tilata tuotteitamme viitalankotileipomo.fi LVI-asennukset LVI-palvelut, lämpöpumput ja vahinkosaneeraukset Harri 050 472 9646 Pasi 050 472 9648 Putkityö KUUKKULA Oy P
KESKIVIIKKO 15.1.2025 15 IHMISET R I S T I S A N AT E H T Ä V Ä V O I T T A J AT Ristikon 51 ratkaisseiden kesken arvotut palkinnot voittivat Ari Hamari Ikaalinen, Eeva Lamminperä Tampere ja Reijo Ojennus Parkano. Arvomme palkintoja. Tulokas antoi odottaa itseään, mutta lopulta vauva saapui maailmaan käynnistyksen myötä. Nelihenkiseksi kasvanutta perhettä auttavat Hämeenkyrössä ja Nokialla asuvat sukulaiset ja ystävät. Jesse Roponen ja Neea Korpi pääsivät vauvan kanssa kotiin Väinön luo parin potilashotellissa vietetyn päivän jälkeen.. Tunnit kuluivatkin jännittäessä, kumman vuoden puolelle syntymän hetki ajoittuu. NIMI: OSOITE: PUHELIN: R51 Hämeenkyrön vuoden ensimmäinen vauva ajoitti syntymänsä ensimmäiselle päivälle Neea Korpi ja Jesse Roponen vaihtoivat vuoden Tampereella synnytysosastolla. Sieltä oli hyvä näkymä Hakametsän suuntaan, Korpi muistelee vuoden vaihtumista. Yhteystiedot mukaan. Siitä Väinö sen otti, Korpi nauraa. Vuoden 2025 Hämeenkyrön vuoden ensimmäinen vauva löytyy Heinijärveltä. Väinö odotti vauvaa pitkään. – Vauvakirjassa vauvaa kutsuttiin Vintiöksi. tammikuuta. – On pitänyt sylissä, halaillut ja pussaillut. • Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. Korpi ja Roponen menivät päivystykseen jo vuoden viimeisenä päivänä. RISTIKKO 3 Palauta ristikko 4.2.2025 mennessä osoitteeseen: Seutulehti UutisOiva Keskisenkatu 1–3 A, 39500 Ikaalinen. Vauvan nimeä ei ole vielä päätetty, mutta Väinö alkoi käyttää hänestä nimeä Vintiö jo tämän ollessa mahassa. Vieraalle haastattelijalle Väinö ei suostunut tuntojaan kommentoimaan, mutta vanhempien mukaan isoveli on ottanut pikkusiskon hienosti vastaan. Tyttö painoi syntyessään 3054 grammaa ja oli 51 senttiä pitkä. Neea Korpi ja Jesse Roponen saivat tytön heti vuoden ensimmäisenä päivänä kello 12.02. Mitään mustasukkaisuusjuttuja ei ole ollut, Korpi sanoo. Laskettu aikakaan ei heittänyt paljoa, sillä se oli 3. Vauvasta tuli pikkusisko kolme ja puolivuotiaalle Väinölle. – Synnytyssalista näkyi raketit hyvin
Ajateltiin, että Tampereen suunnalla oleva Ylöjärvi kasvaa. 16 KESKIVIIKKO 15.1.2025 IHMISET HYVINVOINTI PALVELUT Neljän tai useamman ilmoituksen sarja, julkaisu peräkkäisinä viikkoina. Juoksin toiselle puolen taloa, mutta eivät he suostuneet lähtemään ennen kuin nimi oli paperissa. Poliitikon uraa tulee tänä vuonna täyteen 40 vuoden edestä. Puheenjohtaja kopautti nuijaa ja tulin valituksi. Poliittinen kulttuuri vaihtui ja liitosvaiheen alun yhdisMonen tuntema kuljettaja-Jesse sai kasapäin kehuja Kunnan teettämä palautekysely kertoo, että palveluliikenteen kuljettaja Jesse Järvensivulta sujuu sekä liikenne että palvelu kiitettävästi. Kavereille vähän hävettikin sanoa, että olen tällaisessa. Jokainen kylä halusi edustajansa lautakuntiin. Metsälautakunta ei juuri työllistänyt, sillä kokouksia oli vuodessa kaksi. Tuohon aikaan Viljakkalassa toimi viisi keskustan paikallisosastoa. – Olen jälkeenpäin sitä hetkeä ajatellut. Hakanen johti tarkastuslautakuntaa kaikkiaan kolmen valtuustokauden ajan. Sanoin Aulikselle, ettet sitten ehdota minua mihinkään. Palveluliikennettä ja koulukuljetuksia Hämeenkyrössä ajava Jesse Järvensivu saattaa kuitenkin kuulua keskimääräistä parempiin autoilijoihin. 03 448 0600 • ma–pe 8.30–16.30 KATSASTUSPALVELUA KAIKILLE AJONEUVOILLE www.kymppikatsastus.fi Vastentahtoisesta nuorukaisesta tuli politiikan konkari Teuvo Hakaselle tulee täyteen 40 vuotta politiikkaa, vaikkei hänen pitänyt edes asettua ehdolle. Ei hänen pitänyt olla ehdolla vuoden 1996 vaaleissakaan, mutta Vuolle ja Tuomo Korpilahti eivät suostuneet poistumaan Hakasilta ennen kuin nimi on paperissa. Ainakin hän on mainio asiakaspalvelija. Ehdokkaaksi Hakanen ei ollut asettunut. • Tuukka Olli VILJAKKALA. Kunnan sisäistä tarkastusta hoitava lautakunta oli tuolloin täysin uusi asia, joten opeteltavaa oli kaikilla. Kuluneen vitsin mukaan kaikki suomalaiset miehet ovat keskimääräistä parempia autoilijoita, mikä olisi tilastollinen ihme mutta ennen kaikkea emävale. Kiinnostus yheiskunnallisiin asoihin kuitenkin piti Hakasen toiminnassa mukana ja vuoden 1988 vaalien jälkeen Hakanen löysi itsensä palolautakunnasta. – Se oli ikään kuin valvova elin, etteivät hakkuut lähde laukalle. – Halusimme turvata palvelumme, kuten koulut ja terveyskeskuksen. – Tuli täysi hiljaisuus. Pääsin kuitenkin osallistumaan moneen kokoukseen. Hakanen taipui allekirjoittamaan paperin ja siitä lähtien hän toiminut valtuutettuna ensin Viljakkalassa, sitten Ylöjärvellä. Olin aluksi itsekin vähän epävarma. Viljakkalan suuntaa etsimässä Hakanen tuli valituksi Viljakkalan valtuustoon. Kaikki varmasti ymmärsivät, että nuori uusi kasvo on tärkeä tulevaisuuden suhteen. 040 748 5422 www.irjainkinenoy.fi • avioehdot • testamentit • perintösuunnittelu • perunkirjoitukset • perinnönjaot • ositukset • edunvalvontavaltuutukset • kauppaja lahjakirjat Notariaatti & LKV Toimisto Irja Inkinen Oy Kauppakatu 14, Ikaalinen ajanvaraus p. Niin vain kävi, että viimeisenä jaettuun metsälautakuntaan Vuolle ehdotti Hakasta. Kysy lisää ja varaa paikkasi: ilmoitukset@oivaseutu.fi 03 3143 3173 Pienin ilmoituskoko 2x25 pmm, hinta 33 €/ilmoitus + alv. Järvensivu nimittäin mainittiin useassa kiittävässä palautteessa, kun Hämeenkyrön kunta keräsi kommentteja ja toiveita palveluliikennettä koskien. Yhteiskunnalliset asiat kiinnostivat ja hän oli liittynyt keskustan kunnallisjärjestöön. Viljakkalalla vaihtoehtoja riitti: Kihniö tai Parkano pohjoisessa, Ikaalinen tai Hämeenkyrö lännessä ja Ylöjärvi etelässä. Sitä hän ei odottanut, vaikka tekikin vaalitöitä. 040 748 5422 Vanha Tampereentie 18–20, 39500 IKAALINEN, p. Ikaalisten tai Hämeenkyrön kasvuun ei uskottu. Kuntaliitos oli muutos Kuntaliitos oli muutos monella tapaa. Olisi varmasti kuullut nuppineulan putoavan. Vuonna 1984 käytyjen kunnallisvaalien jälkeen Hakanen oli uusi kasvo Karhella ja juuri armeijan käynyt. Vuoden 1992 vaalien jälkeen Hakanen päätyi varajäseneksi sivistyslautakuntaan. – Aina kun johonkin ryhdyn, haluan tehdä sen kunnolla. 03 457 330, www.iktiki.com, kirjanpito@iktiki.com, isannointi@iktiki.com Asiantuntevaa ja monipuolista palvelua: 4 Tilitoimistopalvelut 4 Isännöintipalvelut 4 Kiinteistöjen huollot ja siivoukset Hämeenkyrö Tippavaarantie 8 p. Tein sen aikaista vaalityötä, eli tulostin monisteita itsestäni ja jaoin niitä Karhen alueen postilaatikoihin. – Paikka oli täysi ja tunnelma kiihkeä. – Aulis Vuolle haki minut Karhen talouskaupan alakertaan, siellä oli siihen aikaan kirjasto. Vastuu kasvoi vähitellen Näin alkoi Hakasen ura luottamushenkilönä. Käynnissä oli keskustan kunnallisjärjestön kokous. Käytössä oli keppi: Kuntien tulee selvittää vaihtoehtoja tai valtio tekee sen kuntien puolesta. Jaossa olivat hallitusja lautakuntapaikat. Hänen edustamansa keskusta vaati Hakasen nimeä ehdokkaiden joukkoon. Näin muistelee Teuvo Hakanen vuoden 1996 kunnallisvaalien ehdokasasettelua. – Mietittiin, millä suunnalla kasvu oli. Ajattelin, että, koskahan tämä menee aivan riitelyksi. Ajateltiin, että Ylöjärvi ei ainakaan kouluja lakkauta, Hakanen naurahtaa kuivasti. Ajateltiin, että Ylöjärvi on kyllä vieras, yhteyksiä sinne ei juuri ole. Valtuutetun paikka toi uudenlaista vastuuta, sillä Hakasesta tehtiin tarkastuslautakunnan puheenjohtaja. Kesken Hakasen valtuustouran eteen tuli kuntaliitos. Itse asiassa palautteissa ei Jesse Järvensivu ajaa palveluliikennettä Hämeenkyrössä ja sai vuolaat kehut asiakkailta, kun kunta keräsi palvelusta palautetta.. Hakanen allekirjoitti. • Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ. Luottamustoimessa hän ei silti itseään nähnyt. Mutta kasvavan väestön myötä palvelut olisivat turvassa. En muista, että kertaakaan olisi tarvinnut puuttua mihinkään. Näistä suunnaksi valikoitui Ylöjärvi. 2000-luvun taitteessa Suomeen haettiin uutta kuntamallia, jonka toteutuminen edellytti kuntaliitoksia. 25,5 % OSAAJAT OSAAJAT Oivat Oivat Ammattilaiset palveluksessasi Rahkolankuja 18 A 1, Ikaalinen p.010 322 9611, tempodent.fi Rahkolankuja 18 A 1, Ikaalinen p. 010 322 9611, tempodent.fi Hammaslääkäriasema Notariaatti & LKV Toimisto Irja Inkinen Oy w avioehdot w testamentit w perintösuunnittelu w perunkirjoitukset w perinnönjaot w ositukset w edunvalvontavaltuutukset w kauppaja lahjakirjat w kaupanvahvistukset kaupanvahvistaja Kauppakatu 14, Ikaalinen ajanvaraus p. Hakanen oli työskennellyt Viljakkalan kunnan eri lautakunnissa jo vuodesta 1985 lähtien. Kihniö ja Parkano todettiin vääriksi suunniksi. – Niihin vaaleihin tuli uutena sääntönä se, että pitää olla ehdokas vaaleissa, että pääsee varsinaiseksi jäseneksi lautakuntaan. En ollut varma, onko tämä oikea tie. – Ei minun pitänyt asettua ehdolle kuntavaaleissa. Oli huutoa
Syksyn päätöksienkin jälkeen sitä mietti, että antaako olla, Hakanen sanoo viitaten Karhen koulun ja Kultakylän päiväkodin sulkemisiin. Muutos tapahtui myös Viljakkalan sisällä, sillä aiemmin sen kylät, kuten Karhe, kirkonkylä ja Nisunperä olivat pitäneet omista asemistaan kiinni. Työnsä parhaiksi puoliksi hän mainitsee asiakkaat, joita Järvensivu luonnehtii ”vallan mahtaviksi”. Työnsä mahdollisista ikävistä puolista Järvensivu ei juuri muuta keksi kuin ajoittain hankalat ajokelit. – Siinä on ollut yläja alamäkeä. Mutta kyllä se liitoksen myötä karisi. Parasta ovat asiakkaat Sastamalassa asuva 29-vuotias Järvensivu opiskeli linja-autonkuljettajaksi ja pyrki Paunulle ajamaan Tampereen lähiliikennettä, mutta koulusta tehty palveluliikenteeseen tutustumispäivä sai hänet toisiin ajatuksiin. Järvensivun työnantaja on Tilausliikenne Atro Vuolle Oy, joka hoitaa niin koulukuljetuksia kuin kunnan järjestämää palveluliikennettäkin. kyytiin nousemisessa ja kyydistä poistumisessa kuljettaja auttaa ja tarvittaessa kantaa ostokset kotiovelle asti. Monen tuntema kuljettaja-Jesse sai kasapäin kehuja mainittu Järvensivua, vaan Jesse, mikä kertoo siitä, että kuljettaja koetaan tutuksi. Iltapäivällä on taas vuorossa koulukyytejä. Palautteesta poimitut esimerkit kertovat, että Järvensivun tapaa tehdä työtään arvostetaan. Teuvo Hakanen kertoo valtuutetun uran olleen vuoristorataa: toisinaan on ollut palo olla mukana, toisinaan on tehnyt mieli lopettaa koko homma. – Jesse on huipputyyppi. Koululaisilla, ja etenkin yläkoululaisilla on Järvensivun mukaan tapana asettua auton takapenkeille, mutta palveluliikenteen asiakkaille ei ”omia” istumapaikkoja ole muodostunut. Nuori mies hakeutui Tilausliikenne Atro Vuolle Oy:n palkkalistoille, missä hän on viihtynyt pian yhdeksän vuotta. Auton takaovista kyytiin pääsee hissilläkin ja matkaa voi tehdä pyörätuolin kanssa. Pääsääntöisesti ne ovat ennakkoon tilattuja ja sovittuja. Toisaalta juuri vastoinkäymiset tuovat halun pysyä mukana politiikassa. Varsinkin siinä kohtaa, kun Kuru tuli mukaan, alettiin pitää juuri Viljakkalan puolta kylien sijaan. Hämeenkyrökin on tullut Järvensivulle tutuksi niin palveluliikenteen kuin koulukyytien kuljettajana. Järvensivu kertookin pyrkivänsä pitämään lomansa pääsääntöisesti talvisin. Auttavainen, mukava, aina rauhallinen, ei stressaa vaikka välillä on bussi tupaten täynnä ja paljon ajoja. – Jos asioihin haluaa vaikuttaa, on oltava mukana. KESKIVIIKKO 15.1.2025 17 IHMISET Uutisia Ikaalisista ja Jämijärveltä jo vuodesta 1913 100 vuotta sitten perjantai 16.1.1925 Uutisia Hämeenkyröstä ja Viljakkalasta jo vuodesta 1922 100 vuotta sitten perjantai 16.1.1925 Vastentahtoisesta nuorukaisesta tuli politiikan konkari tetty valtuusto supistui. – Kuljettaja on kullanarvoinen, paras mitä voi olla. Yatävällinen ja oikea tuohon hommaan. – Avulias ja puhelias kuljettaja Jesse. Hakanen on pysynyt mukana politiikassa, vaikka hän jo vuonna 2013 UutisOivan haastattelussa mietti, että olisi hyvä, jos hänen tilalleen löytyisi joku toinen. – Jesse on paras palvelubussin kuljettaja vuosikausiin. Tutuiksi tulleiden asiakkaiden kanssa jutustelu on sekin Järvensivulle luontevaa. – Kuljettajalle täydet 10 pistettä. Isojakin notkahduksia. Yläkoululaiset takapenkeillä Järvensivun työpäivät alkavat koulukyytien ajolla, minkä jälkeen hän ajaa palveluliikenteen kyydit. – Koska välimatkat voivat olla melko pitkiä, saattaa huono ajokeli aiheuttaa myöhästymisiä, jotka helposti kertautuvat. Erittäin palvelualtis, kohtelias, palvelee tasapuolisesti kaikkia, ikään ja sukupuoleen katsomatta. – Viljakkala oli siihen asti meidän maailmamme ja kaikki pitivät omiensa puolta. – Avulias palvelu Jesseltä. – Kun sovittuihin aikatauluihin tulee muutoksia joskus lyhyelläkin varoitusajalla, niin asiakkaat täällä ovat joustavia ja ymmärtäväisiä. Palveluliikennettä voivat käyttää kaikki kuntalaiset, ja asiakaskunnan ikähaitari onkin leveä. Jesse Järvensivu ajaa palveluliikennettä Hämeenkyrössä ja sai vuolaat kehut asiakkailta, kun kunta keräsi palvelusta palautetta.. – Jo ennen nykyistä sopimuskautta olen ajanut Hämeenkyrössä kyytejä muun muassa päivätoimintakeskus Aurinkorinteelle, Järvensivu kertoo
• Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ/YLÖJÄRVI. Matti Tomperi Hämeenkyrön K-Supermarketin uusi kauppias aloittaa maaliskuun alussa HÄMEENKYRÖ. Hämeenkyrön K-Supermarketin uusi kauppias on Teemu Alitalo. K-Supermarketin kauppias vaihtuu, sillä nykyinen kauppias Mikko Valtonen siirtyy uuteen K-Citymarket Lempäälään. – Tämän kauppiaan kevät tulee olemaan erittäin hyvällä tavalla kiireinen, Alitalo toteaa tiedotteessa. Kesän MATKAILULEHTI ilmestyy 28.5.2025 Syyskauden MATKAILULEHTI ilmestyy 10.9.2025 MAINOSTAJA, varaa paikkasi hyvissä ajoin ja varmista näkyvyytesi! Ilmoitusten jättöaika päättyy ke 15.1. 8 1 3 . tammikuuta kello 16. Onneksi olemme saaneet lainamiehiä Lempäälän Lekistä, kertoo joukkueenjohtaja Matti Tomperi. Hoklakers-nimellä tunnettu yhdistelmäjoukkue on pelannut syksyn mittaan sarjan kärkijoukkueita vastaan. Haluan suoda samat mahdollisuudet henkilökunnalleni. Alitalo korostaa myös henkilökuntansa tuntemista. Isossa kuvassa jääkiekkojoukkue on kuitenkin haastanut isompiaan hyvin. KESKIVIIKKO 15.1.2025 18 I ä s s e d h y a ll i e n n i o t s e v n k a t si m o u h a a p m e r a p it h o T 5 2 2 . – Seinäjoella oltiin johdossa, mutta sitten tuli loukkaantuminen ja sen myötä peli vähän sekosi. Oulussa olivat mielissään siitä, että pienimmilläkin paikkakunnilla pystytään tuomaan joukkue tälle tasolle. 5 1 o l k a l a m a t s a S , o l a t s i k k n u A n e m o u S , a t si s k u u si ll o d h a m n u v s a k a j a t si e n n i o t s e v n i a a is a a t si a t h o k n a j t a s si o r o u v n e e h u p n a ll I . Ei lähdetä heti sohimaan, ettei rikota jo toimivia konsepteja. Hän on aloittanut kauppauransa vuonna 2011 K-Citymarket Koivukylässä. Nyt menemme kapealla rosterilla muutaman loukkaantumisen myötä. Hämeenkyrön K-Supermarketin uudeksi kauppiaaksi on valittu Teemu Alitalo. . 7 2 a n i a t n a n a a m n a a tl i s e n s i B a o l u t e v r e F . Kaupan avajaiset tullaan pitämään alkukesästä. ä ll e s k y ti l ä v n o k r e T a s s e e tt i o s o n a a k u m u d u a tt i o m li a j n a a m l e j h o u t s u t u o a k k r i p a t a s / . Ikäluokan toiseksi korkein sarjataso Suomessa tiedettiin kovatasoiseksi ja paikoin kyyti on ollut kylmää. – Oulussa kerkesin vaihtamaan pari sanaa Kärppien taustahenkilöiden kanssa. – Pelit ovat olleet mukavia kokemuksia. – K-Supermarket Hämeenkyrössä on jo valmiiksi hyvää kyläkauppameininkiä ja tätä tullaan vahvistamaan, Alitalo lupaa K-ryhmän tiedotteessa. Ei tämän pidä niin vakavaa olla. – Kauppiasta tullaan varmasti näkemään myös palvelutiskin takana ja kassalla, koska näissä saan parhaan kontaktin omiin asiakkaisiin, Alitalo kertoo tiedotteessa. p MATKAILULEHTI MATKAILULEHTI HÄMEENKYRÖN, IKAALISTEN, JÄMIJÄRVEN JA VILJAKKALAN SEUTU 1/2025 22.1.2025 Mediamyynti • p. Ja kyllä niitä pisteitäkin alkaa kevään mittaan tulla. Huolettomalla ja positiivisella elämänasenteella pääsee yli mistä vain, Alitalo avaa työfilosofiaansa. Ikäluokkansa Mestikseen noussut Hokkareiden ja Ylöjärven Uplakersin U16 yhdistelmäjoukkue jahtaa ensimmäisiä pisteitään uudella sarjatasolla. klo 12 Lähetä aineistot osoitteeseen ilmoitukset@oivaseutu.fi Voit tehdä varauksen kaikkiin kolmeen Matkailulehteen yhdellä kertaa! U16 Mestis on vienyt Hokkareiden ja Uplakersin yhdistelmäjoukkuetta Joensuusta Ouluun Joukkue on saanut kansallisesta sarjasta sitä, mitä on hakenutkin. Oli mukavaa kuulla, että he lähtevät mielellään pelaamaan uusille paikkakunnille. Hoklakers pelaa kotiottelunsa vuoroin Hämeenkyrössä ja vuoroin Ylöjärvellä. 03 3143 3173 • ilmoitukset@oivaseutu.fi Matkailulehti on jaossa koko kevätkauden, sen painosmäärä on 28 000 lehteä! Lehdestä löytyy kattavasti tietoa seudun palveluista ja ostosmahdollisuuksista. Mestiksestä joukkue on saanut sitä, mitä on hakenutkin: kovia pelejä. u l e t s u k s e k il e e n a p n e ij a t h o js y ti r y ä k e s a t s e e t n a li t n e d u o l a F . Alitalo kertoo ajatuksenaan olevan lämminhenkisen asiakaspalvelun, jossa kaikki asiakaskunnat otetaan huomioon. Maaliskuun alussa kauppiaana aloittava Alitalo toimii tällä hetkellä K-kauppiaana Akaassa ja Vesilahdella. Vieraaksi saapuu Kouvolan KooKoo. Olivat mielissään siitä, että pienemmilläkin paikkakunnilla pystytään tuomaan joukkue tälle tasolle. Keväällä Alitalon elämässä tapahtuu myös muuta: hänelle ja vaimolle on syntymässä huhtikuussa kolmas lapsi, tyttö. Kuva: K-ryhmä. Toki tappioiden jälkeen pojilla on hetken ollut mieli maassa, mutta nopeasti niistä on yli pääsy. Seuraava kotiottelu Hämeenkyrössä on lauantaina 11. – Olen saanut työurani aikana tehdä kaikenlaista ja virheitä on sattunut paljonkin. 1 . n e n o t a S o t r A ir e t si n i m ö y t n e m o u S a j ä li n i e H o s u u J a j a t h o js u ti m i o t n a r e v n n i T . Tomperi on luottavainen, että pistepussikin alkaa kevään mittaan lihota. n a a m u ti o t s o k r e v a j n a a m e l e t s u k s e k , n a a m e l u u k n a a k u m a o l u t e v r e T i a t a s s o l a t si k k n u F ä ll ä ä p n a k i a p a u t si ll a s o s u u si ll o d h a m n o n e e t u u si a li v . – Myymälässä tullaan tekemään pikkuhiljaa pieniä muutoksia
Puh. 03 371 5555 p. NAPPASITKO HYVÄN KUVAN. Esillä sääntömääräiset asiat sekä yhdistyksen päättäminen. Lähetä se meille! www.oivaseutu.fi. klo 14–18 Ammatti-instituutti Iisakki Taitokuja 3 Varaa aika veripalvelu.fi tai tule kysymään vapaita aikoja. 03 3143 3100 Hämeenkyrön toimipiste Nuijamiestentie 1, 39100 Hämeenkyrö ilmoitukset@oivaseutu.fi Ikaalisten toimipiste Keskisenkatu 1, 39500 Ikaalinen ilmoitukset@oivaseutu.fi TEHOKAS TEHOKAS ILMOITUSPALSTA YKSITYISILLE ILMOITUSPALSTA YKSITYISILLE TORI TORI Oiva Oiva Rivi-ilmoitus, enintään 200 merkkiä • Hinta 30 €/ilmoitus Jätä ilmoituksesi netissä: oivaseutu.fi Myydään rt-kaksio Osaketie 1, Kyröskoski. Lisätietoja: www.ylojarvi.fi/yksityistiet Kahvitarjoilu! Hämeenkyrö ke 22.1. Katso hakuohjeet verkkosivulta www.ikaalistenvesi.fi Kyrösjärven Reuma ja Tules ry KEVÄTJA TOINEN PÄÄTTÄMISKOKOUS ma 27.1. 0295 018 267, etunimi.sukunimi@avi.fi SAVULUITA 66 90 90 kg PALVIKYLKEÄ 13 13 90 90 kg MAALAISPALVIA 22 00 00 100 g PALVATTUA POTKAA 88 90 90 kg TO–LA HÄRÄNHÄNTÄÄ kg 8 50 POSSUNKIELTÄ, -SYDÄNTÄ, -MUNUAISTA LÄHILIHAA Tarjoukset ke–la 15.1.–18.1. 040 413 9259. Vanha-Tampereentie 15, Ikaalinen. HÄMEENKYRÖN LIIKUNTAPALVELUIDEN OHJATUT RYHMÄT Kevätkausi 13.1.–30.4.2025 KUULUTUS Mansoniemen ranta-asemakaavan muutos, ehdotus ja Sarkki-Kyrösjärven (Sarkinranta II) asemakaavan muutos, ehdotus Kaavaehdotukset pidetään nähtävillä 15.1.– 14.2.2025 välisenä aikana teknisten palvelujen toimitilassa, Kolmen airon katu 3 sekä kotisivuillamme www.ikaalinen.fi. Info 0800 5801 Tervetuloa verenluovutukseen PÄÄTOIMITTAJA-TOIMITUSJOHTAJA Katri Linnikko Julkaisija: Präntti Oy, ISSN 2243-2396 Paino: Sanoma Manu Oy, Tampere Tietosuojakäytäntö Seutulehti UutisOiva haluaa käsitellä henkilötietojasi luottamuksellisina. Ikääntyneiden ryhmät: Kevyt lihaskunto +tasapaino Ma klo 10–11 Liikuntahalli Kosken Syke Ohjattu kuntosali Ke klo 9–10 Kuntosali Kosken Syke Lavis To klo 9–9.45 Liikuntahalli Kosken Syke Kehonhuolto To klo 9.50–10.50 Liikuntahalli Kosken Syke Työikäiset: Lavis Ma klo 18–18.45 Liikuntahalli Kosken Syke Kahvakuula Ti klo 18–18.45 Monitoimikeskus Silta Pumppi Ke klo 17–17.45 Liikuntahalli Kosken Syke Kuntopiiri/HIIT To klo 18–18.45 Mahnalan Ympäristökoulu Lasten ja perheiden liikunta: Alakouluikäisten liikuntakerho Ti klo 15–16 Monitoimikeskus Silta Liikuntaleikkikerho Ti klo 17–17.45 Monitoimikeskus Silta Liikuntaleikkikerho To klo 17–17.45 Mahnalan ympäristökoulu Erityisryhmät: Tuolijumppa Ke klo 12–13 Aurinkorinne TULES-ryhmä Ke klo 14.30–15.30 Liikuntakeskus Syke Ilmoittautuminen Ikääntyneiden ja työikäisten ryhmiin Enkoran nettikaupan kautta. Asiakirjat ja kuulutus ovat nähtävillä 7.1.–13.2.2025 osoitteessa https://ylupa.avi.fi. Kokouksessa päätetään myös koejäsenyyssääntöjen hyväksynnästä. Kompassi sijaitsee virastotalon vieressä osoitteessa Vanha Tampereentie 11. Länsija Sisä-Suomi Ympäristölupavastuualue YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN MUKAINEN LUPAHAKEMUS Länsija Sisä-Suomen aluehallintovirastossa on vireillä Riina Rekilän lupahakemus asiassa Vastaanotettujen maa-ainesten käyttö pellonparannushankkeessa, Hämeenkyrö. Mahdolliset mielipiteet tulee toimittaa nähtävilläoloaikana osoitteella Ikaalisten kaupunki, ympäristölautakunta, Kolmen airon katu 3, 39500 Ikaalinen tai kanslia.teknisetpalvelut@ikaalinen.fi. Ikaalisten työvoimaja yrityspalvelut sekä kotouttamispalvelut, Asiointipiste, Ohjaamo ja Ikaalisten Kehitysyhtiö siirtyivät vuoden vaihteessa useasta toimipisteestä yhteen toimipisteeseen. vastuullistajournalismia.. Ikaalinen 15.1.2025 Kaupunginhallitus VOIMAANTULOKUULUTUS Voimaantulo koskee Ikaalisten kaupunginvaltuuston 25.11.2024 hyväksymää Teikangas, kortteli 15 Fortumin alueen asemakaavan muutosta ja laajennusta (§ 98). Ikaalinen 15.1.2025 Kaupunginvaltuusto HÄMEENKYRÖN KUNTA IKAALISTEN KAUPUNKI Yksityisteiden avustusten hakeminen ajankohtaista Kunnossapitoavustushakemus vuoden 2024 kuluista on jätettävä 15.4. Tervetuloa! Hallitus Lämpimästi tervetuloa Kompassin avoimille oville to 16.1.2025 klo 8.30–15.30! Mikä ihmeen KOMPASSI. Parkunmäentie 2, Hämeenkyrö Parkunmäentie 2, Hämeenkyrö palviportti@gmail.com palviportti@gmail.com palviportti.fi palviportti.fi p. Tarjoukset ke–la 15.1.–18.1. Kakkukahvit. mennessä. KESKIVIIKKO 15.1.2025 19 YLÖJÄRVEN KAUPUNKI TAPAHTUMAT KOKOUKSET TYÖPAIKAT Hämeenkyrön Läntinen MY sääntömääräinen VUOSIKOKOUS sunnuntaina 26.1.2025 klo 18 Alhonmajalla. klo 15.30 Olkkarilla os. mennessä. Tule tutustumaan Kompassin uusiin tiloihin ja palveluihin! Tarjolla kahvia ja pullaa koko päivän klo 8.30 alkaen. Olemme avoinna ma-pe 8.30–15.30. Peruskorjausavustushakemus vuodelle 2025 tulee jättää 15.3. 03 371 5555 Avoinna: ma–to 10–17, pe 9–17, la 9–14 Ikaalisten Vesi Oy etsii VESIHUOLTOASENTAJAA Tehtävä on määräaikainen. Tutustu lehtemme tietosuojakäytäntöön www.oivaseutu.fi/tietosuojalauseke/ Sinulla on oikeus muodostaa mielipiteesi luotettavan tiedon pohjalta. Lisätietoja antaa ympäristöylitarkastaja Marika Kaasalainen, puh. Täytä terveyskysely etukäteen! Otathan mukaan ajokortin tai virallisen henkilötodistuksen. P. Ohjeet muistutusten ja mielipiteiden antamiseen ilmenevät kuulutuksesta. Jos kaipaat lisätietoa mene liikuntapalveluiden nettisivuille osoitteeseen www.hameenkyro.fi/ ohjattu-liikunta tai ota yhteys liikunnanohjaajiin
Timo Palomäellä on jokavuotinen metsäruokintapaikka Vaivian mäntymetsissä, jossa varmimmin voi hömöja töyhtötiaisia tavata. Paikat katetussa katsomossa, varaa paikkasi 22.2. Traktorikuormallinen kauraa sorsille Lavajärvellä Lavajoen rantamillakaan ei lasketa ruokintamääriä. joulukuuta pihaan tallusteli kahdeksan peltopyytä avoimesti hankia pitkin. viim. Todellinen pihapinna! Hämeenkyrön Pappilanjoella sinnitteli vielä 4. Tarkempia tietoja kotisivuilta elakeliitto.fi/yhdistykset/ikaalinen. Kuva: Timo Palomäki. sillä Lavajoella päivystää 40 sinisorsaa Kirsi Meriläisen ja Aarne Lähteenmäen kotirannan talviruokinnalla ja lisäbonuksena vielä koskikarakin. Lintujen päiväannos on tarkkaan seurattuna Ihanankulmalla neljä litraa auringonkukkaa – ja kevääseen on vielä pitkä matka. Veteraanien perinnekerho Ke 22.1. Kevätmuutolle ”räksät” lähtevät maaliskuussa ja valtaosa saapuu Suomeen huhtikuussa. tammikuuta yksinäinen laulujoutsen. klo 14 Veteraanitalolla. klo 13–15. 050 343 7133. Lukupiiriin voi tulla, vaikka ei olisi kirjaa lukenutkaan. Ikaalisten keskustassa laskimme tammikuun alkupäivinä 250 räkättirastasta ja 50 tilheä marjapidoissa, Hämeenkyrön kirkonkylän keskustassa 150 räkättiä, 180 tilheä sekä kymmenittäin mustarastaita. Kirsi Meriläinen oli pakkaspäivänä, yhdeksässä pakkasasteessa polttopuumetsässä, jossa ei moottorisahaa käytetä. Ikaalisissa lähtö klo 11 Ikaalisten urheilukentältä (vetäjä Marja Liisa Koski) ja Hämeenkyrössä klo 10 Kyröskosken torilta (vetäjä Sakari Virtanen). Kahvitus Vapauden ja Itsenäisyyden Kyrösjärven Seudun Perinneyhdistys ry. Muutama vuosi sitten joutsenparin ja kolmen poikasen talvehdinta onnistui kauraruokinnalla samalla rannalla. Kuntokorttien palautus, musisointia ym. klo 15 näytös ”Herrat ovat herkkäuskoisia” Nokian teatterissa, lähtö K-koski klo 13.45, S-Market kk 13.55. 5.2. Vertailuna laulujoutsenen ikäennätys on jopa 25 vuotta ja 4 kuukautta. Vilma Suvanto Ikaalisten kaupungin liikuntakoordinaatti ohjaa ja neuvoo Ikaalisten Areenan kuntosalilla kuntovälineiden käyttöä to 23.1. menemme klo 16 alkavaan Laila & Olavi nostalgiakonserttiin Ikaalisten SPA:han. klo 15-16 Jyllin Kodit, Jyllinkatu 3, Ikaalinen. KESKIVIIKKO 15.1.2025 20 ARJESSA SEURATOIMINTA Hämeenkyrön Kirjaston Ystävät ry Seuraava lukupiiri on ke 5.2. Vesajärvellä ei siemeniä pihdata Vesajärven Ihanankulmalla on todella tyytyväisiä ja ilmeisen pulleita tinttejä, sillä Matti Mäkelä aloitti ruokinnan jo syksyllä hyvissä ajoin ennen pakkasia. Maahan kaatuneita koivuja leppäpökkelöitä voi nostaa ylös ja sitoa puuta vasten ja vaikkapa tehdä koivun tuoheen joitakin koloja helpottaakseen pikkutiaisten hentoja nokkia. klo 13–15 ja ke 5.2. Keilaus sunnuntaisin 26.1.–30.3. klo 13 Kyröskoskitalolla, Kirkkokatu 3. Eivätkä Miharinlammen ruokinnalla yllätykset siihen lopu, sillä 19. Todellisen joululahjan Ihanankulman luonnonystävä kirjasi, kun erittäin uhanalainen ja kauan odotettu töyhtötiainenkin saapui ruokinnalle. klo 15–16 Ikaalinen Spa, Huvilatie 1, Ikaalinen. retki Salpausselän kisoihin, ohjelmassa mm. Ke 5.2. Senkin kauraruokinta olisi tarpeellista. Marjalintujen pidot jatkuvat Marjalintujen, rastaiden ja tilhien pidot jatkuvat vielä tammikuun pakkasillakin, pihlajien punamarjoja vielä riittää jonkin aikaa. Samoin Kari Hakala pitää piharuokintapaikkansa lisäksi metsäruokintapaikkaa Sasin Killerinvuorella, jossa parhaimpina päivinä käy viisi hömötiaista, kaksi kuusitiaista ja töyhtötiainen käpytikkojen lisäksi. ja 2.2. Viikkoa ennen joulua tiaiset, viherpeipot, pikkuvarpuset, punatulkut olivat tyhjentäneet jo kuusi auringonkukkasäkillistä. Sydänjumpat alkaneet: maanantaisin klo 17 Valkean Ruusun Areenalla (vetäjä Liisa Ahoniemi-Kukkonen) sekä torstaisin klo 15.30 Tevaniemen toimintakeskuksessa (vetäjä Ritva Viitaniemi). klo 17–18 Jyllin Kodit Jyllinkatu 3, Ikaalinen. klo 9.45 Kosken laulajat, klo 11 kerho, josta mukana Lähitorilta Anna Ahokangas vastaamassa kysymyksiin. Pirkanmaan Muistiyhdistyksen Ikaalisten Muistikahvila ti 21.1. klo 12 Kahvila Selmassa. Lähtö Ikaalinen tori klo 8, K-koski 8.20, S-Market 8.30, liikekeskus Elo 8.50 ja Ratina 9.10. Eläkeliiton Hämeenkyrön ja Ikaalisten yhdistykset To 6.3. Ilmoittautumiset edellä mainittuihin p. – Hyvin ne voivat, kun saavat kauraa päivittäin. Pakkasraja -12 astetta. EL-Klubi ti 21.1. Muistiasioista kiinnostuneiden kohtaamispaikka. Bussi lähtee torilta klo 17. Jospa Kari Hakala ja Jouni Väliaho ottaisivat läheisen Huutisuon koivikkoalueen tutkittavaksi, jossa olettaisin ”valkkarin” pesäpaikan olevan. Asahi torstaisin 30.1.–3.4. klo 16–17.30. Ilmoittaudu liikuntaja keilaryhmiin 17.1. Jos lintu osoittautuu siipirikoksi, se pitää ottaa kiinni ja viedä hoidettavaksi. Eläkeliiton Ikaalisten yhdistys Pe 24.1. Aloitamme klo 9.30 kahvittelulla. 19.1. Marja-Leena Rajamäki p. Lähtö Ikaalisista klo 13.30, Kyröskoski klo 13.45, Palviportti klo 13.55 ja Hämeenkyrö S-market klo 14. Kyrösjärven Seudun Hengitysyhdistys Uniapnea-vertaisryhmä ti 21.1. klo 18 näytös ”Gabriel tule takaisin” Tampereen Komediateatterissa. klo 17.30–19, Olkkari, Vanha Tampereentie 15–17, Ikaalinen. Pähkinämurskaa, auringonkukkansiementä, talipalloja ja -makkaroita sekä kauraa hangelle keltasirkuille, fasaaneille ja talvehtimaan jääneille sorsille sulapaikkojen reunoille. Sitovat ilm. mennessä pj. 040 041 8060 tai marjaleenarajamaki@ gmail.com. Ikaalisten Nykymartat Kardemummakahvila Olkkarilla ke 22.1. klo 11–12.30 Koiviston Kotileipomon kahvila, Vanha Tampereentie 15–17, Ikaalinen. La 22.3. klo 18 kirjastossa ja keskusteltavana kirjana on Reidar Palmgrenin ”Veli jota minulla ei ollut”. Marjalintujen pidot jatkuvat tammikuussakin talviruokinnan ansiosta • Hannu Järvinen HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN. Räkättirastaan ikäennätys on 18 vuotta, mustarastaan 9 vuotta 2 kuukautta ja tilhen 6 vuotta 4 kuukautta. Kysyimme sinisorsatilannetta. Sinitiainenkin joutuu tankkaamaan ruokaa kolmanneksen painostaan selviytyäkseen hengissä pakkasyön yli. Lisät. Eläkeliiton Hämeenkyrön yhdistys Lounastapaaminen tänään ke 15.1. mennessä. Tammisunnuntain tunnelmissa. MC-Dementos Kerhoilta to 16.1. klo 13.30 Kosken Sykkeellä. Kyrösjärven Seudun Diabetesyhdistys ry Vertaiskerho Insutiimi Olkkarissa 16.1. Vertaiskerho Diabestis Torituvalla 21.1. Liikuntaryhmä maanantaisin 27.1.–7.4. mennessä p. Räkättirastaan syysmuutto huipentuu normaalisti lokakuun loppupuolella ja talvehtimisalueet ovat Ranskasta ja Italiasta Belgiaan, Alankomaihin ja Saksaan ulottuvalla alueella. Ilmoita Helille tulostasi 20.1. Rastasparvia kannattaa seurata huolella, sillä joukosta voi löytyä myös Metsä-Lapin kauniita taviokuurnia, jotka syövät pihlajanmarjoista vain siemenet. klo 10–11. Mansoniemen Meno Hiihtoharjoitukset Mansoniemen entisen koulun läheisyydessä su 19., 26.1. Teatterimatkat: su 9.2. Muutolle lähdetään vasta, kun katettu ruokapöytä on tyhjä. 050 343 7133/ Leila tai elakeliitto.hameenkyro@ gmail.com. klo 18 Sammin st1. Lähtö Ikaalinen tori klo 16.15, K-koski 16.35, S-Market kk 16.45, sitovat ilm. mennessä. 31.1. klo 10 Kuukausitapaaminen Ikaalisten Seurakuntakeskuksessa. Hämeenkyrön-Viljakkalan Eläkeläiset Torituvalla to 16.1. Ilmoita Anjalle p. mennessä Timo 040 866 7780 tai t.e.viljanen@gmail.com, Erkki 040 516 9804 tai erkkimoi@gmail.com. Metsätinttejä voi auttaa ruokinnalla Ennen niin yleisiä, mutta nyt uhanalaisiksi taantuneita hömöja töyhtötiaisia voi auttaa metsäruokinnalla ja ennen kaikkea säästämällä lahopuustoa, joihin nämä pienet tiaiset kovertavat itse pesäkolonsa. Kävelyryhmät jatkavat tiistaisin. Hankimme traktorikuorman kauraa talvilinnuille, mikä riittää sorsille koko talveksi ja vielä keväälläkin saapuville joutsenille. mennessä. Tammikuun pakkasjaksoilla on tärkeää jatkaa kerran aloitettua talviruokintaa aina kevään koittoon saakka. klo 16–18. Kari Hakalan Miharinlammen ruokintapaikalla vierailee kuusi mustarastasta , pyrstötiaisparvi sekä tosiyllättäjinä valkoselkätikkakoiras ja -naaras. Voi olettaa, että kyseessä olisi Hämeenkyrön jo toinen valkoselkätikkapari pesäalueellaan. Kyrösjärven Seudun Sydänyhdistys ry:n jäsenet Teatteriretki Nokialle la 22.3. ja sitovat ilmoittautumiset: Airi Kivimäki 040 064 8388 tai Marja Erkkilä 040 568 7203. klo 15 esitykseen Herrat ovat herkkäuskoisia. 040 835 8399. Ikaalisten Äijät lähtevät jääkiekko-otteluun Nokia Arenalle. Parkunmäen Apassit ry Naisten Futsal-Kakkosen ottelu Apassit-TKT (Tre) pelataan su 19.1. Sitovat ilm. parisprint karsinnat ja finaalit ja yhdistetyn mäki ja 10 km finaali. Su 16.2. klo 16–17.30. Tuukka Salkoaho Pirhasta tulee kertomaan, mitä Ikaalisiin kuuluu Pirhalta. Lipun hintaan sisältyy esitys, väliaikatarjoilu sekä kyyditys