Irtonumero 2,00 € Sivu 3 TORSTAI 18.8.2016 HÄMEENKYRÖ Promeco lähtee Hämeenkyröstä Sivu 8 Sivu 12 yhdessä Sivu 5 Sivu 21 N:o 45 Kengät jalkaan ja menoksi Sivu 10 KOULU ja HARRAS TUKSET Sivu 18–19
0207 545 070, juuso.mustonen@K-supermarket.. Samalla Jaakkolla otti itselleen kenttäennätyksen. Olimme kääntöpoijulla noin 15 sekuntia kärjestä jäljissä ja saman verran he saivat vielä eroa toisella puolikkaalla. – Kahdella kilometrillä marginaalit ovat todella pieniä, nytkin oli neljä joukkuetta 1,9 sekunnin sisällä, kertoo perämies Timo Siren. Ikaalisten Soutajille kaksi SM-hopeaa Tuukka Olli IKAALINEN. 8-21, la 8-20, su 12–18. Mestaruus jäi puolentoista sekunnin päähän. 2 TORSTAI 18.8.2016 K O M P P I Karhoistentie 3, 39500 IKAALINEN, puh. Toisaalta eromme kolmansiin oli selvä. Koska suoritus meni täysin nappiin, ei jossiteltavaa jäänyt. – Kymmenellä kilometrillä veneeseen sai väliaikatietoja. Mitalit tulivat jatkeeksi keväällä Sulkavalta haettuun keskimatkan SM-hopealle. Naiset olivat niin keskittyneitä, etteivät huomanneet kisan aikana kohdalle tullutta rajua sadetta. Naiset olivat niin keskittyneitä, etteivät huomanneet kisan aikana kohdalle tullutta rajua sadetta.. Ikaalisten Soutajien ajaksi tuli 8.06,2. Tihkusateessa tuli vettä ja osittain jäätäkin. Aleksi Jaakkola vei Pohjoismaiden mestaruuden moukarinheitossa Islannin Reykjavikissa käydyssä Pohjoismaiden maaottelussa. Kilpailu järjestettiin kahden minuutin väliaikalähtönä. Viime viikonloppuna joukkue saavutti Jyväskylässä kaksi SM-hopeaa, kahden ja kymmenen kilometrin matkoilta. Kullan vienyt Sulkavan Urheilijat -41 oli 36 sekuntia nopeampi. Hopea tuli myös kymmenen kilometrin matkalta ajalla 44.49,5. Naissoutajien joukkue on tehnyt kesän mittaan tiivistä yhteistyötä Ikaalisten miessoutajien kanssa. alv. alv. – Olosuhteet olivat todella hyytävät. Kolmanneksi jäänyt Takon Soutajat jäi ikaalilaisjoukkueesta 37 sekuntia. – Olen tyytyväinen mestaruuteen, Jaakkola kertoo. Lämpötila oli kovassa tuulessa kymmenisen astetta, mestari kuvailee. – Mutta sen tunsi, että hyvin menee, ensimmäisestä vedosta aivan viimeiseen. 24 %) ja matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 17.17 snt/min (sis. Jaakkolan heti ensimmäinen heitto ylettyi komeasti lukemiin 79,93. 24 %) Arla MEIJERIVOI 500 g (2,50/kg) normaalisuolainen rajoitus: 1 erä/talous Yksittäin 2,39 pkt (4,78/kg) pkt 2 TUORE LOHIFILEE vakuumipakattu Norja rajoitus: 2 ?leetä/talous ERÄ 11 95 kg Yksittäin 2,79 ps (8,58-17,43/kg) Taffel Mega PERUNALASTUT 235-325 g ja Taffel CHEESE STARS 160 g ( 6,15-12,50/kg) 4 € ps 2 Felix KETCHUP 1 kg (2,49/kg) 2 49 kpl Ilman korttia 1,59 tlk (1,59/l) 1 € tlk -37% AVOMAANKURKKU säävaraus Suomi 99 kg 2 50 Arla Natura KERMAJUUSTO 1 kg (2,99/kg) rajoitus: 2 kpl/talous kpl Valio APPELSIINITÄYSMEHU 1 l (1,00/l) rajoitus: 3 tlk/talous 2 99 TÄNÄÄN ALKAA -57% Asiakkaat, yhteistyökumppanit, tuttavat TERVETULOA ti 23.8.2016 klo 9 15.30 Jämijärven konttorille Marjut Järvisen 50v KAKKUKAHVILLE toimitusjohtaja Mahdolliset muistamiset tilille FI41 4722 1020 0441 59 Varat lahjoitetaan Satakunnan Keskussairaalan lasten osastolle Aleksi Jaakkolalle Pohjoismaiden mestaruus HÄMEENKYRÖ. Kahdella kilometrillä veneen on pysyttävä täydellisesti hallinnassa ja se pysyi. Vettä tuli taivaan täydeltä, mutta maalissa he vain ihmettelivät, miten perämies on noin märkä, Siren nauraa. Hopea on tämän kevään väri Ikaalisten Naissoutajilla. Lisäksi menestyksen taustalla on uskollinen huoltojoukko. Palvelemme ark. Isoa venettähän ei käännetä niin vain, se vaatii harjoittelua ja oikeaa tekniikkaa. Erityisen hyvin ikaalilaisilla menivät käännökset, joita on harjoiteltu. Joukkue sai veneestä kaiken irti. Menestyksekkäät soutajat ryhmäkuvassa. – Ne menivät varmaan parhaiten koko porukasta. Ylärivissä Timo Siren, Päivi Haapaniemi-Kokko, Pirjo Mäkikarvia, Eeva Linnainmaa, Aila Salo, Sanna Hakala, Paula Virtanen, Maria Viitahalme, Marika Kallio ja Mari Vähävihu. Kaksoisvoiton Suomeen vahvisti Aaron Kangas tuloksella 68,74. Alhaalla vasemmalta lukien Arja Isoviita, Paula Kivimäki, Anne Järvenpää, Tiina Linnainmaa ja Elina Kainulainen. Puhelun hinta 0207-alkuisiin nemeroihin lankapuhelimesta 8,35 snt/puh + 7,02 snt/min (sis. Lyhyellä matkalla veneeseen ei väliaikatietoja tule, joten joukkueella ei veneessä ollut käsitystä, millainen sijoitus on haarukassa
Liittyjän osuus alkaa runkoviemäristä. Mahdollisesti jo ensi kesänä sijoitamme mainoskylttejä muun muassa valtatien kolmen varteen, yrittäjä Kalle Kauppila kertoo. – Tämä on hieno juttu. Runkoviemäriin on mahdollista liittyä myös myöhemmin. – Laituriin kiinnitettynä olleista veneistä on viety elokuun alkupäivien aikana useita niin säilytystiloihin lukittuina olleita kuin lukitsemattomiakin polttoainesäiliöitä, kertoo vanhempi konstaapeli Jukka-Pekka Perkaus Ikaalisten poliisiasemalta. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja hänen ajokorttinsa otettiin poliisin haltuun. Kaikkiaan lakimuutos on hieno asia varsinkin maaseudun yrittäjille, kertoo Raimo Holma Ikaalisten Golf Oy:stä. Kunnanhallitus saa 22. – Hyvä kun tällaisia yrittäjyyttä rajoittavia normeja puretaan. Sasin, Mahnalan ja Kyröspohjan viemäriverkoston kustannuksia esitetään siirrettäväksi alueen talouksille. Pirkanmaan Ely-keskuksen yksikönpäällikkö Sirkka Lahtinen kertoo, että tienvarsimainosten kiinnittäminen on tähän asti ollut pääsääntöisesti kiellettyä ja mainosten kiinnittämiseen on pitänyt hakea poikkeuslupa. – Vaikka mainonta vapautuu, mainokset eivät saa vaarantaa liikenneturvallisuutta, Lahtinen painottaa. Meille esimerkiksi kolmostie on tärkeä mainoskanava. Havainnot varkaudesta tai kateissa olevasta veneestä voi ilmoittaa Ikaalisten poliisiasemalle. Sata-Häme Soi saa kassalainaa IKAALINEN. Poliisiuutisia Alumiinivene voron matkaan HÄMEENKYRÖ. Vesihuoltolaitos arvioi näiden kiinteistöjen määrän. Varkauksia laivarannassa IKAALINEN. Investointi olisi rahoitettava joko verorahoituksella tai korottamalla vesimaksuja. Tutkimme mihin ja kuinka parannamme näkyvyyttämme. elokuuta. Voitto Vuori Jämikeskuksesta tervehtii ilolla lakimuutosta. Heillä kuitenkin on oikeus liittyä viemäriin niin halutessaan. Nyt tilanne on toinen, kun mainostaulujen sijoittaminen vapautuu. Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. Aiemmin säädökset ovat olleet yrittäjien kiusaamista. Tämä osuus peritään kiinteistöiltä takaisin, kun ne liittyvät runkoviemäriin. Liittymismaksu oikeuttaa käyttämään runkoviemärin kapasiteettia ja liittymismaksu sisältää liitostyön runkoviemäriin. Myös hämeenkyröläisen Moision Kotipakarin yrittäjä Terja Moisio iloitsee lakimuutoksesta. Myös rakennuksessa tai sen lähellä tapahtuvaa liiketoimintaa koskevat mainokset ovat sallittuja ilman ilmoitusta. Vaikka mainostaulujen sijoittaminen höllentyy, virallisten opasteiden eli liikennemerkkien sijoittaminen vaatii jatkossakin Ely-keskuksen luvan. Vapautus voidaan myöntää myös, jos kiinteistön kokoomaviemäreistä aiheutuvat liittymiskustannukset ylittävät 17 000 euroa. – Ilmoitukset käsitellään edelleen Ely-keskuksessa. Senkin jälkeen voi vielä hakea kahteen otteeseen viiden vuoden vapautusta. – Uusien tienvarsimainosten sijoittamisesta ei ole vielä keskusteltu. Iso-Röyhiöstä vietiin soutuvene IKAALINEN. U ut isO iv a 3 TORSTAI 18.8.2016 Yrittäjät iloitsevat kylttien vapauttamisesta Terhi Palonen Maanantaina voimaan tullut maantieja ratalain muutos helpottaa pysyvien mainosten ja opasteiden laittamista teiden varteen. Mainosten tulee kuitenkin sopeutua ympäristöön, eivätkä ne saa vaarantaa liikenneturvallisuutta. elokuuta käsiteltäväkseen kunnanjohtajan esityksen, jonka mukaan teknisen lautakunnan heinäkuiset päätökset kumotaan. Lisäksi pohjaesityksen mukaan teknisellä lautakunnalla ei ollut toimivaltaa tehdä näin merkittävää periaatemuutosta. Mahnalan asemakaavaalueella vesija viemäriverkoston rakentamiskustannukset runkoliittymästä tontin rajalle peritään liittyjältä samaan tapaan, kuin muiltakin toimintaalueen liittyjiltä.. Pelkkä ilmoitus riittää myös sähköja telekaapeleiden sijoittamiseen tiealueelle silloin, kun työ tehdään lyhyellä tieosuudella. Määräaikainen vapautus voidaan myöntää siihen asti, että kiinteistön nykyinen jätevesijärjestelmä on 15 vuoden ikäinen. Jos tähän aikarajaan mennessä Ely-keskuksesta ei oteta yhteyttä, mainoksen saa asettaa paikalleen ilmoituksen mukaisesti. Tekninen lautakunta päätti heinäkuussa, että kunta rakentaa kokoomaviemärit sadan metrin etäisyydelle kiinteistöistä. Lisäksi laitos kustantaa heidän osuutensa kokoomaviemäreistä. Mainoksen sijoittaminen vaatii nyt vain ilmoituksen Ely-keskukselle. Lahtinen pitää lakimuutosta hyvänä yrittäjien kannalta. Tämä tarkoittaa, että jokainen kotitalous kustantaa itse oman liittymisensä viemäriin. Laina myönnettiin 31. Täyttyvätkö teiden varret mainoksista. Maanomistajilla on jatkossa mahdollisuus vaatia huomattavan haitan korvaamisen sijasta kiinteistönsä lunastusta, jos kiinteistö kärsii huomattavaa haittaa. Omistajien olisi hyvä käydä tarkastamassa oman veneensä tilanne, ja tehdä ilmoitus poliisille, jos omaisuutta on kateissa. Toistaiseksi voimassa oleva vapautus voidaan myöntää, jos kiinteistö on asumaton tai jätevesimäärä on vähäinen. Poliisi mittasi Tamperetta kohti kulkeneen henkilöautolle nopeudeksi 134 kilometriä tunnissa paikassa, jossa nopeusrajoitus on 80 kilometriä tunnissa. joulukuuta 2016 asti. Poliisi on saanut lukuisia ilmoituksia polttoainevarkauksista Ikaalisten laivarannassa. Meillä on kesästä lähtien ollut kaksi tienvarsimainosta. Kunnan vesihuoltolaitos on kustannuksellaan huolehtinut verkoston suunnittelusta ja runkoviemärin toteutuksesta. Mahdolliset havainnot varkaudesta tai varastetusta veneestä voi ilmoittaa Ikaalisten poliisiasemalle, puhelinnumeroon 0295 415 084. Sata-Häme Soi ry sai kaupunginhallitukselta myönteisen vastauksen anomukseensa 80 000 euron kassalainasta. Mahnalan viemäriverkoston kustannukset talouksille. Kauppilan Matkailutilalla Kartussa ei ole tällä hetkellä lainkaan opastetai muita mainoskylttejä. Iltojen pimetessä työskentelyolosuhteet hämärähommiin paranevat, Perkaus muistuttaa. Lainmuutoksen yhteydessä maanomistajan sekä tientai radanpitäjän lunastusoikeudet laajentuivat. Kiinteistökoht aisten kustannusten arvioidaan k o k o o m av i e m ä r e i d e n osalta vaihtelevan pääosin 2 000 ja 8 000 euron välillä. elokuuta välisenä aikana. Venen on kadonnut 7.–12. Mainonta ei saa kuitenkaan varaantaa likenneturvallisuutta. Se käyttää rahan laskuihin, jotka tulevat maksuun, ennen kuin tuloja alkaa kertyä harmonikkaristeilystä. Tienvarsimainonnalla tavoitamme uusia asiakkaita ja etenkin matkailijoita. Osuuskuntaa ei olla elvyttämässä. Seutukunnan yrityksissä muutos on otettu ilolla vastaan, koska tienvarsimainonta muuttuu nyt yrittäjän kannalta helpommaksi. Viikolla 32 on varastettu Ikaalisten Iso-Röyhiöstä Kyrösjärven rannasta Arasalontien tienoilta hyväkuntoinen vaaleansininen soutuvene. Aikaisemmin tähän on tarvittu lupa, mutta jatkossa riittää ilmoitus Ely-keskukselle. Liikennevirasto on laatinut mainosten sijoittelusta ohjeistuksen, joka julkistetaan lähipäivinä. Tilapäiset huvit eivät tarvitse ilmoitusta Tienvarsien tilapäiset vaali-, huvija hääilmoitukset ja muut vastaavat vapautuivat kokonaan muodollisuuksista. Tasoristeysten ja rautateiden turvallisuutta voidaan parantaa, koska uusi laki sallii esimerkiksi myrskytuhojen ja kasvillisuuden korjaamisen ilman maanomistajan lupaa paikoissa, joissa ne heikentävät näkyvyyttä ja turvallisuutta. Hankkeelle ei ole määrärahoja. Pohjaesityksessä on myös ohjeet vapautuksen myöntämisen periaatteista. Tienvarsimainonta vapautuu. – Jossain vaiheessa opasteiden sijoittaminen meni niin vaikeaksi ja kalliiksi, että niistä luovuttiin. Veneessä on perämoottori. Varsinkin pienyrittäjille tienvarsimainonta on elinehto. Varsinkin valtateiden varteen tarvitaan lisää opastusta ja tietoa palveluistamme, Vuori sanoo. Ku n n a n h a l l i t u k s e n pohjaesityksen pääkohdat ovat, että kiinteistöt liittyvät runkoviemäriin omalla kustannuksellaan tonttija kokoomaviemäreillä. 37-vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen Hämeenkyrössä sunnuntaina kello 13.16. – Veneeseen ei kannata jättää varkaita kiinnostavia arvoesineitä, vaikka ne olisivat lukkojen takana. Tässä vaiheessa ne riittävät, Terja Moisio kertoo. Kunnanjohtaja Antero Aleniuksen mukaan tämä olisi kokonaan uusi toteutustapa ja merkitsisi kunnalle 3,5–4 miljoonan euron lisäinvestointia. Yksikönpäällikkö ei osaa vielä arvioida, miten paljon kylttisäännösten muuttuminen vähentää työtä Ely-keskuksessa. Havainnot poltoainevarkaasta tai -varkaista voi ilmoittaa Ikaalisten poliisiasemalle numeroon 0295 415 084. Ylinopeutta Hämeenkyrössä HÄMEENKYRÖ. Kyrösjärven rannasta Timinsaarentien kohdalta on varastettu Buster-merkkinen alumiinivene 14.–15. Ikaalisten Golfkentällä Poltinkoskella on ollut käytössä keväästä alkaen pelkästään niin sanotut viralliset valkoruskeat opastekyltit. Ilmoituksen jättämisestä aikaa käsittelyyn on 30 vuorokautta
Vielä pitää löytää oikeat yritykset, jotka tarttuvat täkyihin. OTA YHTEYTTÄ! tekstaa numeroon 0400 922 803 kirjoita osoitteeseen toimitus@mediaperheoiva.. Jos en saa houkuteltua omiani maailmalta takaisin Ikaalisiin ja tuomaan perheestä jo kolmatta sukupolvea Keskustan koulun oppilaiksi, voisinko ilmoittautua koulumummuksi. Uu tis O iv a pä äk irj oit us Hämeenkyrön yrityselämästä on kantautunut viime viikkoina huonoja uutisia. Äiti ja pari koululaista Sinä sinisen pakettiauton kuljettaja (mies)! Nesteen pihasta tulevalla ei ole etuajo-oikeutta ja tulit meihin nähden joka tapauksessa vasemmalta. Alan miettiä, miten pääsisin takaisin kouluun. Lauantaina mopoilijat lähtevät ajolenkille, jonka nimi on salaperäisesti Ömeisin moporeis. – Ikaalisiin tulee maailman toiseksi suurin hirsikoulu, toimitusjohtaja Tero Ollikainen kertoo puhelimessa ja tuntuu röyhistävän rintaansa. Vuosien varrella eri mopokerhot ovat keränneet varoja eri kohderyhmille, vastasyntyneistä veteraaneihin. Näit meidät ja silti vain tulit! Jäimme miettimään: teitkö tahalteen. Uusi koulu saa ulkoseinät, kun Ollikaisen Hirsirakenne Oy:n miehet ovat latoneet viimeisetkin hirsikerrokset. Lukijan kuva Tyydytin uteliaisuutta. Siporexin elementtitehdas suljettiin kolmisen vuotta sitten, ja sieltä jäi palkkapussia vaille yli 70 työntekijää. Yritys on työllistänyt Hämeenkyrössä 60 työntekijää. Ne ovat kuusta Ikaalisten toiveen mukaan. Pääsin käymään Ikaalisissa Keskusten koulun työmaalla. Seudulle kaivataan nyt kipeästi hyviä uutisia ja uusia avauksia. Myös osaan Siporexin tiloista on löytynyt jo uusia yrittäjiä. Niitä tulee yhteensä 40. Vonkale painoi kuusi kiloa ja on 95 senttiä pitkä. Vuosi tästä päivästä eteenpäin ja Ikaalisten Keskustan koulun väki on päässyt tekemään sen, mikä Hämeenkyrössä on jo totta: on aloittanut työt uudessa koulussaan. Reitti kulkee Haverista Mahnalaan ja sieltä Heinijärven kautta Kyröskoskelle kello 10.30–14.30 välillä. Pappa-Tunturi -kerhoilu perustuu hyväntekeväisyyteen ja hauskaan mopoharrastukseen. Tällä viikolla huonoja uutisia kantautui lisää, kun sähkömekaniikkaan erikoistunut Promeco ilmoitti siirtävänsä tuotantonsa Hämeenkyröstä Kankaanpäähän vuoden vaihteeseen mennessä. Ikäviä uutisia kommentoinut kunnanjohtaja Antero Alenius nostaa Hämeenkyrön houkuttimina esiin vapautuvat toimitilat ja osaavan työvoiman. Päivi Seppälä. Lopullinen irtisanottavien määrä ratkeaa syyskuun aikana. Uuden koulun työmaakierroksella rehtori Riku Rahikka esittelee toiveiden mukaista koulua. Väistin, ja annoin siivekkäälle ruokarauhan. Siellä kansakoulun opettaja Aune-Maija Harri opetti meitä kutomaan. Ruoveteläinen yritys on höylännyt yli 10 kilometriä lamellihirttä 12-tuumaisesta hirrestä. Työttömyysluvut sekä Ikaalisissa että Hämeenkyrössä ovat silti jo nyt synkät. Ensin Metsä Board Kyro ilmoitti tapettipaperikoneen alasajosta ja käynnisti sataa työntekijää koskevat yt-neuvottelut. Kosken Plikkojen viimeisin lahjoituskohde oli juhlavuonna pirkanmaalaiset vähävaraiset lapsiperheet. Muista liittää viestiin nimimerkki ja henkilötiedot toimitusta varten. Menovinkit UutisOivan viimeviikkoisen perhosharrastajajutun innoittamana toimitukseen soitti Kerttu Ainonpolulta, joka kertoi neitoperhohavainnostaan Ruusurinteen liepeillä Kyröskoskella. Yhden lapsen vanhemmat Tekstarit Tekstiviestimielipiteet numeroon 0400 922 803. Tiistaina chili-maissikeittoa, kuinka monelle aikuisellekaan maistuisi, saati pienille lapsille. Noin vuosi sitten muovipakkauksiin erikoistunut Amerplast Ikamer vähensi väkeään runsaalla kymmenellä, mutta töitä jäi silti noin 30 työntekijälle. Hämeenkyrössä lukema oli 13, mutta suunta on valitettavasti yt-neuvottelujen myötä kääntymässä synkempään. Määrä on iso, kun tehtaalla työskentelee tällä hetkellä noin 250 työntekijää. Kuntien sijainti ja liikenneyhteydet ovat kunnossa, mutta jotain muutakin tarvitaan näinä aikoina, kun tulijoita on huonosti. Tapahtuma kerää mopokerholaisia yhteen, mukana ovat muun muassa Hallan Papat Kuopiosta, Halvatun Papat Iisalmesta, Mc Tunarit Kouvolasta, Kosken Papat Mikkelistä, Happy Papat Luumäeltä ja MC Honkala Ladies Ruovedeltä. Ikaalisissa huonojen tehdasuutisten aalto kävi jo aiemmin. Sittemmin tehtaalta on kantautunut hyviä uutisia, sillä Ikaalisten tehtaalla aloitettiin keväällä uutena linjana sokeriruokopohjaisten säilytyspussien valmistus. Tulevana viikonloppuna Hämeenkyrössä ja Viljakkalassa voi törmätä iloisiin Pappa-Tunturi -harrastajiin, sillä Kosken Plikat viettää kymmenvuotissyntymäpäiviään Haverissa. Työmaamestarit pitävät majaa vanhassa luokassa, jossa kävin kolmannen ja neljännen luokan joskus melkoisen kauan sitten. Hän näyttää esimerkiksi musiikkiluokan, jonka isot sisäikkunat voi avata sisääntuloja ruokalaaulaan, toiseen kerrokseen asti. Mielipide Täytyykö heti kouluvuoden alussa aiheuttaa inho kouluruokia kohtaan. Osaan kutoa villasukkia. – Perhonen oli parhaillaan aterioimassa keskellä polkua, syöden tummunutta banaaninkuorta. Ikaalisissa kesäkuun lopussa oli työtä vailla 14,5 prosenttia työikäisistä. soita numeroon: 03-3143 3130 Me Muut V I L J A K K A L A / H Ä MEENKYRÖ. Isovanhempien luona Hämeenkyrössä käynyt 9-vuotias Rasmus Riikonen Pöytyältä kiskaisi vetouistelulla komean hauen Einolanselältä
Lehtisten perheessä koulun jälkeinen välipala valmistuu sujuvasti yhteistyössä. – Hyvää, kuuluu kuin yhdestä suusta. Lehtisten välipalapöydässä on värikäs kattaus erilaisia luonnon antimia. Ari Kauramäki Jämijärvi – En syö välipaloja. Emil hurauttaa äitinsä Tiian avustuksella sekoittimen käyntiin, ja hetken kuluttua lapset istahtavat välipalapöytään. Välipalajuomaksi Lehtisillä kaadetaan yleensä vettä tai maitoa, toisinaan myös oman pihan marjoista valmistettua viinimarjamehua. Urheileville nuorille välipalan merkitys on suuri, sillä treeneissä täytyy jaksaa usein välipalan voimalla. – Pankki voi yhtä hyvin kuin ympäröivä yhteisö, ja lasten ja nuorten hyvinvoinnista riippuu myös meidän tulevaisuutemme. Sen tarkoituksena on tukea erityisesti Tampereen yliopistollisen sairaalan toimintaa sekä pirkanmaalaisten hyvinvointia ja terveyttä. Ruisleipäviipaleiden päälle valikoituu juustoa, kurkkua tai omalta kasvimaalta poimittua salaattia ja tomaattia. Myös kouluruokailussa parhaiten maistuu kasvisruoka: pinaattiletut ovat kaikkien suosikki. Kasvispainotteinen ruoka ei a i n a k a a n tässä perheessä saa lapsia nyrp i s t ä m ä ä n n e n ä ä n s ä . – Ja perunaa, lisää 5-vuotias Emil naurattaen pöydässä istujia. 13-vuotiaalle suunnistusta ja uintia harrastavalle Saimalle ruoan terveellisyys on tärkeää. Sekoita joukkoon marjat ja banaani juuri ennen syömistä. Laita päälle omenoita ja kanelia. Maapähkinävoileivät täysjyväpaahtoleipää maapähkinävoita omenoita kanelia Paahda leivät ja voitele ne maapähkinävoilla. Saima, Matilda, Emil ja Juho Lehtinen syövät välipalaksi useimmiten leipää, erilaisia hedelmiä ja oman kasvimaan kasviksia. Viljakkalalaisen perheen lapset kertovat, että välipalaan kuuluu usein hedelmiä, esimerkiksi oman pihapiirin omenoita. Jarmo Mansukoski Tampere (Hämeenkyrö) Kysyttyä: Mitä syöt välipalaksi. Naposteltavana välipalana lapsille maistuvat pähkinät, ja maitotuotteista Lehtisillä syödään esimerkiksi maustamatonta jogurttia ja juustoa. Lehtisten versio: korvaa omenat ja kaneli avokadolla. Leena Kulmala Viljakkala – Kahvit, pullaa tai piirasta sen kanssa. Seurojen puolesta välipalaohjeita on annettu ainakin jääkiekkoa harrastavalle Juholle, sillä ruokailuajoilla on merkitystä harjoittelun kannalta. Syksyinen smoothie tai tuorepuuro 6 annosta 4 dl maustamatonta jogurttia 100 g maitorahkaa 2 dl mustikoita 2 dl punaviinimarjoja 1 banaani 1 dl kaurahiutaleita, vehnänalkioita tai tattarihiutaleita 1 rkl pellavarouhetta Smoothie syntyy sekoittamalla ainekset. Heidän terveytensä on kenties arvokkainta yhteistä pääomaamme, joten haluamme osaltamme tukea tätä tärkeää paikallista hanketta, toteavat OP Kihniön toimitusjohtaja Pirjo Haapa-aho Vehniä ja OP Satapirkan toimitusjohtaja Antti Suomijärvi Pirkanmaan osuuspankkien puolesta. Caroly Kaasik Ikaalinen – Voileipää ja kahvia. Pirkanmaan osuuspankeilta rahaa lasten ja nuorten terveyteen Tampereen yliopistollisen sairaalan uusi tukisäätiö otti viime tiistaina vastaan ensimmäisen ison lahjoituksen Taysille, kun Pirkanmaan osuuspankit ja Pirkanmaan OP-liitto lahjoittivat rakenteilla olevan Taysin Lasten ja nuorten keskuksen eli lastensairaalan toimintaan yhteensä 100 000 euroa. Terveellisyyden ohella tärkeää on se, että välipala maistuu hyvältä. Myös marjasmoothieita välipalapöydässä on silloin tällöin. Oiva puhuttaa Smoothie maistuu koululaisille välipalana Elina Pikkarainen VILJAKKALA. Tukisäätiölle lahjoitetuilla varoilla muun muassa tutkitaan eri sairauksia, kehitetään uusia hoitomenetelmiä sekä lisätään potilaiden viihtyvyyttä. Välipalaa he tekevät yleensä heti koulun jälkeen. Lehtisten ruokavalio on kasvispainotteinen. TORSTAI 18.8.2016 5 – Hedelmiä ja jogurttia. Hedelmät ja nopeasti itse valmistuvat voileivät ovat helppoutensa takia suosittuja välipaloja Lehtisillä. Tuorepuuroa varten sekoita yhteen annokseen esimerkiksi jogurttia, kaurahiutaleita ja maitoa kutakin noin desilitran verran ja jätä puuro jääkaappiin pariksi tunniksi tai yön yli. Lehtisten perheessä lapsilla on melko säännölliset ruoka-ajat. Ensimmäisen luokan juuri aloittanut Matilda pilkkoo banaania, ja perheen vanhemmat sisarukset Saima ja Juho täyttävät tehosekoittimen kulhoa. Kulhoon tipahtelee vuoron perään esimerkiksi maustamatonta jogurttia, kauraleseitä sekä hehkuvan punaisia viinimarjoja suoraan omasta pihasta. Punaista lihaa ei kotona syödä, kanaa ja kalaa kylläkin. kuuluu pöydästä välittömästi, kun smoothielasin pohja alkaa pilkistää. Leikkaa esimerkiksi kolmioleivän muotoon. Juuri toimintansa aloittanut Taysin tukisäätiö on merkitty säätiörekisteriin kesällä. Taysin tukisäätiö hallinnoi kaikkia Tampereen yliopistollisen sairaalan saamia lahjoituksia.. Toisinaan Lehtisten välipalapöydässä on myös smoothieita. Mustikkaisen värisävyn saanut smoothie arvioidaan yksimielisesti. Koululla on tarjolla maksullinen välipalavaihtoehto, mutta Lehtiset ovat kuljettaneet eväänsä kotoa. – Saako lisää. Yksi Lehtisten lempivälipaloista on leipä: pöytään nostettuja voileipätarpeita yhdistelemällä jokainen voi luoda omaan makuunsa sopivan välipalan smoothien kaveriksi
Ma 22.8. Riuttala. Omaishoitajien ja seurakunnanvapaaehtoisten virkistyshetki ja seurakuntakeskuksessa. Tunturimessu-musiikkiryhmä. Pentti ja Eila Sari, Heikki, Matias ja Topias Sanna, Juha, Jonne ja Jare Saila ja Teemu Petri ja Maija Pirkko ja Ari Jenni, Jussi, Elli ja Martti Jonna, Mikko, Oona, Veera ja Mikael sukulaiset ja ystävät Jeesus sanoi hänelle: Minä olen ylösnousemus ja elämä. Tervetuloa! Su 21.8. Su 28.8. LÄHTÖ Kaipion koululta Vesajärvelle Vesalaan, jonne saavumme klo 14.15 ja laulamme taas 45 min. VILJAKKALA Avioliittoon kuulutetut: Jarmo Oscar Kuusisto ja Satu Orvokki Mäkinen. Pitkänen, Havi. Tule tutustumaan klo 17 Luhalahden kirkkokuoron toimintaan Luhalahden kirkkoon kahvien ja mukavan jutustelun lomassa. Riuttala. Su 28.8. Lämmin kiitos osanotosta. Takamaantie 1036, jonne saavumme n. Kuolleet: Aino Kyllikki Halonen 85, Keijo Tapio Muranen 78. Omat eväät mukaan. Kesäseurat klo 14 Jyllissä Tenkoolin museolla Antti ja Maire Kivitalon riihessä; Tenho Korhonen, Riitta ja Anssi Hirvonen. Lauletaan 45 min. Ma 22.8. Isoskoulutus Ikaalisissa. Kahvit. Kuolleet: Tuovi Helena Hakala 88 ja Esa Jouni Ojanen 58. Laulubussikiertueen aikataulu messun jälkeen: 1. Mattila, Hämäläinen, Eränen. Ti 23.8. Viulupelimannit säestävät, puhumassa Esko Mattila ja Kari Salo. Hinta 35 €. Su 21.8. -> varhaisnuorisotyö -> hakulomake. Avioliittoon vihityt: Jarmo Olavi Grek ja Paula Sinikka Salonen, Timo Juhani Jokinen ja Krista Nathalia Jokinen (Pietilä). To 18.8. Lähetyspiiri Tarja ja Olavi Koskensalolla (Nopanperäntie 164) klo 19.00. Aloitamme la klo 10. PALUU Vesalasta viim. Leiri on tarkoitettu kaikille nuorille, niin viime kesän riparilaisille ja isosille kuin muillekin yläkouluikäisille sekä vanhemmille nuorille. Su 28.8. Päiväja perhekerhojen syyskirkko klo 18 Hämeenkyrön kirkko; Anu Mätäsniemi, Jukka Hovila, lastenohjaajat. Seurakunnalliset 6 TORSTAI 18.8.2016 HÄMEENKYRÖ Kastettu: Niilo Onni Aleksi Loikkanen. Joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut. Vesalassa mahdollisuus omakustannekahvitteluun. NUORET: La 20.8. Oksanen * 24.6.1928 † 4.7.2016 Rakkaudella kaivaten, taivasmatkaasi siunaten. Arkilounas klo 11.30–13 srk-keskuksessa. Seurat Tenkoolin museolla, Antti Kivitalon riihessä Jyllissä klo 14. Pe 26.8. Seurakunnan vaihteen numero muuttuu ti 23.8.2016; uusi numero on 044 724 8300. Tunturimessu Viljakkalan kirkossa klo 10.00. Toivolansaarikotipiiri klo 14, Koivisto. Anna Aila, klarinetti. Toripäivän musiikkituokio Ikaalisten kirkossa klo 11. Kahvit. LÄHTÖ Kyröskosken srk-talon pihalta klo 11.40 kirkon eteen. Kahvitarjoilu, kolehti Koivikon hyväksi. Perheuutiset Su 21.8. Leirivalinnat ilmoitetaan sähköpostiin 2.9. Ennakkoliput käteisellä Ikaalisten Kirjakaupasta. Luvassa on laulamisen iloa, lauluseuraa, kaikki €! Ota mukaan oma VIISIKIELINEN-laulukirja jos omistat! Järjestäjänä seurakunnan Musiikkityön paja. klo 15.30 takaisin Kyröskoskelle, siellä klo 16.00 ja lopuksi kirkolle klo 16.15. LÄHTÖ kirkon edestä klo 12.00 Kuustenlatvan koulun pihaan os. Tervetuloa! To 25.8. Pe 19.8. To 25.8. Tulossa: To 8.9. IKAALINEN Kastettu: Santeri Yrjö Ilmari Salomäki. Pelimannien virsiseurat klo 16 srkkeskuksessa. Surun kohdatessa Ahon liiketalo Valtakatu 40 p. Mukana oopperalaulaja Anssi Hirvonen, kanttori Riitta Hirvonen ja rovasti Tenho Korhonen. Su 21.8. Messu Viljakkalan kirkossa klo 10.00. Sanajumalanpalvelus, ekaluokkalaisten ja esikoululaisten siunaaminen klo 10.00. Ilmoittautumiskäytäntö on muuttunut! Voit jättää leirille hakemuksen netistä löytyvällä lomakkeella. Hanna Ekola ja Virpi Salo: Ajatuksia ja lauluja levoksi, valoksi ja voimaksi. Startti-leiri Koivikossa la–su. Kintustie 20, johon saavumme n. klo 13.15. To 25.8. Kirkkoherranvirasto on suljettu keskiviikkoisin. Mus. Vieraana Kari Tolonen. 3715 205 24 h Hautaustoimisto Mäkipää ky hautauspalvelua Kyröskoskella Hautaustoimisto kukkakauppa pitopalvelu A. Isoskoulutuksen peruskurssi klo 16–18 seuriksella. Arkilounas klo 11.30–13 srkkeskuksessa. (03) 3714 034, 0400-898 392 Rakkaamme Tuovi Helena HAKALA o.s. Messu Ikaalisten kirkossa klo 10. SEURAKUNNAN TOIMISTOT JA KEITTIÖ SULJETTU TYÖNTEKIJÄMATKAN VUOKSI!! Sanan ja Sävelen -ilta Ikaalisten kylpylässä klo 18, Kari Salo. Ke 24.8. Hämeenkyrö Ikaalinen Jämijärvi Viljakkala. Lisätietoja kanttori Sanna Toivolalta, 044 744 0030. klo 12.15. ja 4–6 lk leiri 7.–9.10. Hakemuksen jättämisestä saat sähköpostiisi vahvistuksen mutta kaikille hakemuksen jättäneille ilmoitetaan, oletko päässyt leirille vielä erillisellä viestillä. ANTTILA OY Tunnelikuja 3, Hämeenkyrö puh. Messu klo 10 Hämeenkyrön kirkko; Anu Mätäsniemi, Jukka Hovila. (Ilmoittautuessasi tarvitset toimivan sähköpostiosoitteen). Molemmat kirkkokuorot klo 17 seurakuntakeskuksella. Yhteiskyyditys, lähtö Jämijärveltä kirkon parkkipaikalta klo 15.30. VARHAISNUORTEN LEIRIT SÄRKIJÄRVELLÄ 2–3 lk leiri 9.– 11.9. Päätämme leirin yhteiseen messuun keskustassa. LÄHTÖ Kuustenlatvalta klo 13.00 Kaipion koululle os. (Joh 11:25) Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Drive in –elokuvatapahtuma: minikonsertti Ikaalisten kirkossa klo 20.30, Nunnia ja konnia –elokuvan esitys torilla klo 21.30. Pe 26.8. Leiri on samalla isoskoulutuksen aloitus. Ilmoittautumiset leireille alkavat 19.8. Hakulomake löytyy: www.hameenkyronseurakunta.. Kullekin leirille oma hakulomake ilmestyy nettiin aina ilmoittautumisjakson alussa. Kyläkirkko Metsä-Kestilässä klo 17. mennessä. Laulattaako. Laulua klo 13.15–14.00. ja päättyvät 30.8. Miesten saunailta Koivikon rantasaunalla klo 17.30. Hopearinteen hartaus klo 14.30. TULOSSA: La 27.8. Maiju Oksanen, laulu
Luhalahdessa pidetään Huopion markkinat. elokuuta kello 17. Omalla Tuvalla vietetään ravintolapäivää lauantaina 20. Sen tapahtumat sijoittuvat tuo samaisen tien varteen. Vaikka monenlaiset sairaudet varjostivat viimeisiä vuosia, tuli kuolema yllättäen. Se kysyy viitseliäisyyttä, ajan antamista ja omasta mukavuudesta tinkimistä. Johanna ja Markku Ovaska. Rippikouluiässä Reijo aloitti kattotiilien valmistamisen ensimmäisenä työnään. Ensimmäinen koti oli vanhan pirtin kuistilla, jonka vintillä oli makuuhuone. Past. Reijo rakastui Simosen Liisaan, jota kosi 1963: ”Jos et tuu mun kanssa naimisiin, niin en mene kenenkään kanssa!” Vuotta myöhemmin tanssittiin häitä. Piti herätä ajoissa, että ehti käydä lypsyllä ennen kouluun lähtöä. – Tehdään tästä ikaalilaisten kylien yhteinen juttu, Vainionpää kannustaa. Kujanpään Minna Bensa lopussa Jerusalemin ja Jerikon välillä Opintojeni päätyttyä keväällä 1989 lähdin ennen pappisvihkimystäni Israeliin. Reijo ja Liisa saivat viisi tytärtä ja yhden pojan. To 25.8. Arabi sai ajoneuvonsa käyntiin ja me jatkoimme kotiin. Tervetuloa! Synnyin vuosi sitten – kauan kauan sitten! Kävelen ja kompastelen, sanojakin tavoittelen ja pian kerron sen: en enää vauva ole EN! LILJA 1 V. Reijo harrasti nuorena metsästystä ja kalastusta ja aikuisena penkkiurheilua. Satapirkan Sähkö Oy Ikaalinen Viljakkala Jämijärvi Hämeenkyrö +14 +15 +14 Ikaalinen Viljakkala Jämijärvi Hämeenkyrö +18 +19 +19 Ikaalinen Viljakkala Jämijärvi Hämeenkyrö +16 +17 +17 Ikaalinen Viljakkala Jämijärvi Hämeenkyrö +22 +22 +22 Ikaalinen Viljakkala Jämijärvi Hämeenkyrö +23 +23 +23 Ikaalinen Viljakkala Jämijärvi Hämeenkyrö +20 +20 +20 Ikaalinen Viljakkala Jämijärvi Hämeenkyrö +20 +20 +20 Tänään Huomenna Lauantai Sunnuntai Maanantai Tiistai Keskiviikko Ikaalisissa soudetaan Kyrösjärvi ympäri Tuukka Olli IKAALINEN. Sittemmin Reijo teki vajarakennuksen yläosaan kodin, kunnes 1977 hän rakensi omakotitalon. Jeesuksen esimerkissä lähimmäisyydessä oli kyse pahoinpidellyn miehen auttamisesta takaisin elämään – näinkin mittavia haasteita saattaa joku kohdata. Ajankohdan alaraja +82.71 m. Hän syntyi 8. Aikanaan joka kylällä oli oma veneensä. 7 TORSTAI 18.8.2016 Jumalan kämmenellä Vanha Tampereentie 31 Ikaalinen www.ikaalistenhelluntaiseurakunta.net HELLUNTAISEURAKUNTA To 18.8. kesäkuuta 2016. Reijo oli aina kova tekemään töitä, eikä koskaan valittanut sen määrästä. – Olemme suunnitelleet pitää ravintolapäivää aina lauantaisin kolmen kuukauden välein, kertoo Marra Lukander Oma Tupa ry:stä.. Kissa seisoi ja ihmetteli isännältään saamaansa huomiota. klo 18.00 VAPAASEURAKUNTA Poppelikatu 8, Ikaalinen Su klo 18 Seurat Vahon koululla Vahontie 146 Luhalahti. Puhuu Markku Veilo. Tervetuloa! Minna 50 Tervetuloa ystävät ja sukulaiset kakkukahville Rytökylän Kallelaan lauantaina 27.8. Kokous pidetään Vähä-Eskelin Savuhovilla, joka sijaitsee Sipsiöntiellä Luhalahdessa. Ei muuta kuin Jerikoon bensaa hakemaan. Minulle ei olisi tullut mieleenkään keskeyttää matkaa. 10:25–37). Lähimmäisyys on toisen ihmisen auttamista silloin, kun tilanne sitä vaatii. Lisäksi tarvitaan vaihtosoutajia ja mielellään myös varamiehiä, kertoo Luhalahden Kyläseuran hallituksen puheenjohtaja Marja-Liisa Vainionpää. Hän herkistyi katsomalla kotimaisia elokuvia ja rakkautensa läheisiin hän näytti kaappaamalla suureen karhunhalaukseen ihan yllättäen. Reijo toimi maanviljelijänä 30 vuotta ja työskenteli samanaikaisesti kolmivuorotyössä Kyron tehtaalla. Harjoittelumahdollisuuksia ei tule puuttumaan tämänkään syksyn aikana. Veneiden on määrä lähteä kaupungin rannasta, josta lähdetään kohti Luhalahtea. Reijo oli rakas isä, vaari ja ystävä niin monelle – jälleennäkemisen toivossa jaksamme elää surumme keskellä ilman häntä. klo 11.00 Jumalanpalvelus. Olin verraten väsynyt ja ajatukseni oli kulkeutunut jo iltapalaan. Kohta arabimies oli kyydissämme kanisterin kanssa. Aikanaan nousimme taas Jordanin laaksosta ylöspäin kohti pyhää kaupunkia ja tien varteen jätettyä autoa. Hän halusi aina, että ihmisillä hänen ympärillään on hyvä olla. Reijo halusi aina auttaa muita ja olla sovussa kaikkien kanssa. Jokainen rannan kylä voisi järjestää jotain ohjelmaa tai tapahtumaa. Samalla elvytettäisiin vanhaa perinnettä, jolloin kirkkoveneillä soudettiin. Ma klo 18 Israel-ilta, Past. Menin tapaamaan ystävääni Jounia, joka oli maassa lähetystyössä. Jerusalemiin vievän tien varteen oli hyytynyt erään arabin auto. Reijon suuri sydän näkyi myös siinä, että Kivimäessä oli usein kesälapsia. Hän piti myös lukemisesta ja ihaili Kalle Päätaloa. Nyt ilman Reijon mahtavaa bassoääntä soi kaksi hämeenkyröläistä kuoroa. Harriet Urponen Reijon lasten serkku ja kesälapsi Reijo Kivimäki 1941–2016 Aurinko To nousee 5.42 laskee 21.18 Pe nousee 5.44 laskee 21.15 La nousee 5.47 laskee 21.12 Su nousee 5.50 laskee 21.09 Ma nousee 5.52 laskee 21.06 Ti nousee 5.55 laskee 21.03 Ke nousee 5.58 laskee 21.00 Kyrösjärvi Kyrösjärven pinnan korkeus keskiviikkona +83.14 m. Menovinkit Ravintolapäivä Omalla Tuvalla IKAALINEN. Kylän maanviljelijäystävät olivat tärkeä tuki ja naapuritilojen kanssa hankittiin yhdessä koneita. huhtikuuta 1941 Hämeenkyrössä ja asui koko ikänsä Pahaojalla kotitilallaan. Matkan varrella poiketaan kylissä, joissa on ohjelmaa ja vaihtosoutajia. Jossakin vaiheessa matkaani aloin tajuta, että minähän olin verrattavissa Jeesuksen kertomuksen pappiin ja leeviläiseen, jotka kulkivat apua tarvitsevan ohi – lähettiystäväni puolestaan laupiaaseen samarialaiseen. Kahteen veneeseen menee yhteensä 30 ihmistä. Ristikoiden teko ja pasianssin pelaaminen olivat Reijolle tapa irtaantua arjesta. Kahvitarjoilu! Su 21.8. Ravintolapäivän pito on nykyään ”vapautunut” eli sitä voi viettää oikeastaan milloin vain. Tapahtumasta jaetaan tietoa avoimessa kokouksessa keskiviikkona 24. Jouni kuitenkin pysähtyi pulaan joutuneen kohdalle ja kyseli, mikä oli hätänä. Valeri Jaruchko ym. elokuuta. Juoksutusmäärä 12 m 3 /s. Ainoastaan toukokuun kolmas lauantai on virallinen pitopäivä, sillä se on ravintolapäivän syntymäpäivä. IKAALINEN Ma: Jauhelihakastike, pasta, raastevati Ti: Kesäkeitto, pulla ja mehu Ke: Lähiruokapäivä: Mustamakkara, perunasose, puolukkahillo, jääsalaattitomaatti-salaatti To: Juustoinen broilerikeitto, rieska, kurkkua Pe: Jauhelihaperunasoselaatikko, punajuuri-kiinankaalisalaatti JÄMIJÄRVI Ma: Spaghettiinivuoka, salaatti, kasvikset Ti: Kalapuikot, tillikermaviilikastike, uuniperunat, salaatti Ke: Mustamakkara, perunasose, puolukkahillo, porkkanasalaatti To: Broilerikeitto, hiivaleipä, juusto, jälkiruoka Pe: Lihamureke, perunat, sienikastike, tuoresalaatti HÄMEENKYRÖ Ma: Jauhelihakeitto, sämpylä Ti: Juusto-kasvislasagne, salaatti Ke: Uunikala, peruna, salaatti To: Broileriwokki, riisi, salaatti Pe: Pyttipannu, salaatti VILJAKKALA Ma: Jauhelihakastike, peruna, salaatti Ti: Kinkkukiusaus, salaatti Ke: Kasvissosekeitto, raejuusto, tuore leipä To: Tonnikalapastavuoka, salaatti Pe: Lihakeitto, ruisleipä Kouluruoka 22.-26.8. Puhuu Lasse Kangassalo. Musiikki Johanna Ylihaveri. Ajankohdan pitkän ajan keskiarvo +83.03 m. Vanhempansa Aino ja Arttur saivat seitsemän lasta, joista Reijo oli toinen. klo 18.30 Lähetysilta. Lapsi sai kasteessa nimekseen Ensio Mikael Leppälahti. – Mukaan voivat tulla kaikki tapahtumasta kiinnostuneet. elokuuta 2016. Heille siunaantui 17 lastenlasta ja kaksi lapsenlapsenlasta. klo 18.30 Jumalan kohtaamisilta. Viimeiseen elinpäiväänsä saakka Reijo säilytti huumorintajunsa. Luhalahden Kyläseura järjestää kesäkuussa 2017 tapahtuman, jossa Kyrösjärvi soudetaan ympäri kahdella kirkkoveneellä Ikaalisten osalta. Kirkkovenesoutu nostaa taas päätään. Tartu niihin ja ole lähimmäinen! Jorma Pitkänen Vauvat Katariina Rekola ja Juha Leppälahti Kurusta saivat esikoisensa 11. Lapsista Reijo opetti ahkeria ihmisiä, jotka ovat aina ystävällisiä muille. Soudut rajataan Ikaalisten rajojen sisälle, tällöin soudettavaa tulee noin 50 kilometriä. Maatilan töihin osallistuivat kaikki. Lähes mikä tahansa laji kelpasi ja erityisesti olympialaiset saivat hänet tiiviisti ruudun ääreen. Metsätyöt, karjan kasvattaminen ja peltojen viljely oli työtä, josta Reijo piti. Useimmiten lähimmäisenrakkauttamme koetellaan kuitenkin perin arkisissa ympyröissä: kodissa, työssä ja vapaa-ajan riennoissa. Tulevan sunnuntain evankeliumi laupiaasta samarialaisesta lienee Raamatun tunnetuin kertomus siitä, mitä lähimmäisenrakkaus merkitsee (Luuk. Viimeisinä vuosina hän seurasi kiinnostuneena ikkunasta kettuja, peuroja, hirviä ja lintuja. Hän rakasti eläimiä, yritti jopa leikillään kouluttaa kissoja: ”Seiso!” hän komensi. Urheilun lisäksi myös musiikki oli Reijolle tärkeää jo pienenä. klo 13 alkaen. – Ajatus on nostaa ikaalilaisten kylien yhteishenkeä. Ehkä Reijo samaistui Päätaloon, jonka koko tuotanto kertoo tavallisten ihmisten työntäyteisestä arjesta. Lomani aikana teimme retken Kuolleellemerelle, josta sitten palasimme saman päivän iltana. Reijo iloitsi siitä, että tilan hoidosta vastasi nyt tyttären perhe. Reijo oli romanttinen luonne, vaikkei hän tohtinut ääneen rakkaudentunnustuksia lausua. Muistokirjoitus Reijo Kivimäki 8.4.1941–4.8.2016 Kivimäen vanha isäntä, maanviljelijä Reijo Kivimäki sai kutsun taivaan kotiin 4. Paikalla on myös kirkkovenesoudun asiantuntija Matti Vilhula Parkanosta. John Remes. – Ajatuksena on viestityylinen soutu, jossa soutajia vaihdetaan välillä. Kyrösjärven ympärisoudulle on haettu hankerahoitusta, mutta päätöstä ei ole vielä tullut. Kansakoulun hän kävi Kuustenlatvalla ja jatkokoulun kirkonkylällä. Kuvaaja: Aise Leminen Pastori John Remes vieraana ICEJ SUOMEN OSASTO TILAISUUS www.icej.fi Puh: 040 740 6166 Ikaalisten vapaasrk, Poppelikatu 8 ma 22.8. Bensaletku oli muistaakseni irronnut ja menovesi valunut hiekkaan
Lisäksi viranomaisten valitusoikeutta ollaan rajoittamassa. Rudenberg ei hyväksy määrärahan siirtoa. Samalla suuryksiköiden enimmäismitoitus poistetaan. Kunnanvaltuusto äänesti maanantaina valtuuston puheenjohtajan Matti Leppihalmeen luottamuksesta. Porin kaupunginhallituksen esittämässä kehyspäätöksessä kustannukset laskisivat. Pelastuslaitoksen oma johtokunta arvioi kustannusten nousevan. Vähittäiskaupan suuryksikön pinta-alaa nostetaan 2 000 kerrosneliöstä kaksinkertaiseksi. Talousarvion vahvistaa lopullisesti Porin kaupunginvaltuusto. Hän arvostelee valituksessa myös kunnanvaltuuston puheenjohtajan ja kunnanjohtaja Kirsi Virtasen toimintaa. Siirron vahvistaa Promecon toimitusjohtaja Kari Granfors. Valitus koskee valtuuston päättämää siirtomäärärahaa Tykköön koulurakennuksen asunto-osan kunnostamiseen. Siirto tapahtuu siten, että kaikki Hämeenkyrössä olevat toiminnot on siirretty Kankaanpäähän vuoden loppuun mennessä. Nämä ovat juuri niitä asioita, joita täytyy tuoda esille. Pelastuslaitos kertoo talousraamin olevan hyvin tiukka jo tänä vuonna. Siirto koskee noin 60 työntekijää. – Alallamme kilpailu on kovaa ja kivijalkatuotteemme on juuri nyt kuopassa. Jos kustannukset nousevat, on palvelutasoa nostettava tai sen on pysyttävä vähintään nykyisellään. Satakunnan pelastuslaitos pyytää jäsenkunnilta lausuntoa ensi vuoden talousarvioesityksestään. Blommin kaava nyt KHO:ssa IKAALINEN. Kysymys siitä, ryhtyykö kaupunki avustamaan hissien rakentamista jälkikäteen ikaalilaisiin kerrostaloihin, ratkaistaan talousarviossa. Avustus olisi enintään kymmenys kokonaiskustannuksista. – Tästä syystä viritämme yhdessä Yrityspalveluiden kanssa hanketta, jotta tiloihin löytyisi uutta toimintaa. Liitto pelkää tämän keskittävän kaupan palveluita. Aikanaan taloudellinen tilanne paranee ja nousu alkaa. Silloin tarvitaan joustavuutta. Samalla muutos siirtäisi kaupan palveluverkon hallintavastuun maakunnilta kaupan toimijoille. Hämeenkyrössä Promeco toimii omistamassaan vuonna 2008 käyttöön otetussa kiinteistössä Tippavaarassa. Muutos saattaa kuitenkin aiheuttaa lähikauppaverkon harventumista, jos myynti keskittyy suurempiin yksiköihin. Olemme tiedottaneet asiasta myös kunnanjohtajalle. Pelastusmenoista kaksi laskelmaa JÄMIJÄRVI. Voimme yhä olla houkutteleva kunta uusille yrityksille. Lausunnossaan se toteaa, että palvelutasoa ei saa laskea. Jo peräti vuodesta 2007 lähtien vireillä ollutta Blommin talon asemakaavaa käsittelee nyt korkein hallinto-oikeus. Ikaalisten kaupunginvaltuusto on hyväksynyt asemakaavan, jossa ei ole suojelumerkintää talon millekään osalle. Jämijärven kuntaosuus nousisi 3,2 prosentilla noin 196 000 euroon. Kaikille Hämeenkyrössä työskenteleville tarjotaan töitä Kankaanpäässä. Lisäksi yt-prosessien kautta on todennäköisesti vapautuvaa osaavaa työvoimaa. Kuntaosuudet perustuvat asukasmääriin. Meillä on nyt vapautuvaa toimitilaa. – Ensisijainen tavoitteemme on saada kiinteistö myytyä, mutta myös vuokraaminen on mahdollista. Valtuusto äänesti puheenjohtajan luottamuksesta Terhi Palonen JÄMIJÄRVI. 8 TORSTAI 18.8.2016 Promeco jättää Hämeenkyrön Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. Avustukselle olisi muitakin ehtoja, kuten Asumisen rahoitusja kehittämiskeskus ARAn hyväksyntä hissin rakentamisen kustannuksille ja ARAn korjausavustus. – Vaikka uutinen on kunnalle huono, on aina koetettava löytää myös positiiviset seikat. – Kaikille Hämeenkyrössä työskenteleville, niin omille kuin vuokratyöntekijöillekin, tarjotaan töitä Kankaanpäässä. Keinoja on muun muassa kuntien päätösvallan lisääminen kaava-asioissa ja muutosten sujuvoittaminen. Teemme tässä yhteistyötä kunnan kanssa. Valtuuston kokouksessa muissa asioissa puheenjohtaja Leppihalme nosti keskusteluun Rudenbergin jättämän valituksen hallinto-oikeudelle. Äänestyksen tuloksena puheenjohtaja nauttii lähes koko valtuuston luottamuksesta. Kun näiden tuotannot yhdistetään, syntyy joustavuutta. Hissiavustuksista budjettiasia IKAALINEN. Ikaalisissakin on monia 1960–80-luvuilla rakennettuja kerrostaloja, joissa hissiä ei ole. Lakimuutoksen tarkoitus on muun muassa vähentää kaavoitukseen ja rakentamiseen liittyvää sääntelyä. Uutista toiminnan siirtämisestä Kankaanpäähän Alenius pitää murheellisena, mutta näkee lohdullisena sen, ettei ketään ainakaan lyhyellä tähtäimellä olla irtisanomassa. Hämeenkyrön kunnanjohtaja Antero Alenius pitää kunnalle tärkeänä sitä, että kiinteistössä on jatkossakin toimintaa, vaikka kyseessä ei olekaan kunnan omistama rakennus. Samoin tilanteemme helpottuu, jos toinen tuote vetää, mutta toinen ei. Hallinto-oikeus on kumonnut valtuustopäätöksen, mistä valittivat sekä Ikaalisten kaupunki että Pirkanmaan maakuntamuseo, jonka mielestä suojelumerkintä tulisi olla osalle talosta. Jämijärven kunnanhallitus painottaa erityisesti Jämijärven VPK:n palveluiden tärkeyttä. Liitto kantaa huolta kaupan palveluista Pirkanmaan liitto nostaa kaupan alan esiin antaessaan lausuntoa maankäyttöja rakennuslain muutoksesta. Äänestykseen päädyttiin puheenjohtajan omasta aloitteesta, kun valtuutettu Rudenberg ilmoitti haluavansa puheenjohtajan vaihtamista. Kiinteistö Oy Ikaalisten Liikekeskus suunnittelee hissin rakentamista ja anoi kaupungilta avustusta. Granforsin mukaan rakennuksen tuleva käyttö on neuvotteluiden alla. Sähkömekaanisia järjestelmiä toimittava Promeco siirtää Hämeenkyrön toimintonsa Kankaanpäähän. Promecon tilat Hämeenkyrössä tyhjenevät vuoden loppuun mennessä. Liitto olisi vapauttanut kilpailua luopumalla paljon tilaa vaativan kaupan sääntelystä. Ikaalisten kaupunginhallitus esittää, että KHO kumoaa hallinto-oikeuden päätöksen ja palauttaa voimaan kaupunginvaltuuston päätöksen hyväksyä asemakaava ilman suojelumerkintöjä.. Liitto katsoo, että muutos edistäisi elinkeinotoimintaa ja vapauttaisi kauppaa. Lausuntopyyntöön se on liittänyt kaksi laskelmaa kuntien maksuosuuksista. Blommin talo on yksityisomistuksessa oleva Ikaalisten Wanhan kauppalan Poppelikadulla. Kaupunginhallitus on merkinnyt tietoonsa ympäristölautakunnan ehdotuksen, että talousarvioon varattaisiin vuosittain 30 000 euroa hissiavustuksiin. – Kyllä tällainen päätös on tehty. Promecon on tarkoitus hakea toimintaansa tehokkuutta ja joustoa. Heistä vakituisia on noin 30, puolalaisia on saman verran ja päälle tulevat määräaikaisuudet. Kummallakaan ei ole lausuttavana asiasta sen enempää kuin mitä aiemmissa vaiheissa on lausuttu. Jämijärven kuntaosuudessa vähennys olisi 2,1 prosenttia ja ensi vuoden laskutus 186 000 euroa. Puheenjohtajan puolesta äänesti 18 valtuutettua ja vastaan oli kaksi valtuutettua, perussuomalaisten Erkki Rudenberg ja Riina Lehmussaari. – Tällä hetkellä teemme kahta eri tyyppistä tuotetta, toista Kankaanpäässä ja toista Hämeenkyrössä. Granforsin mukaan siirtoratkaisuun päädyttiin osin yleisen markkinatilanteen vuoksi. Korkeimpaan hallinto-oikeuteen valittajat jatkavat entisin eväin
Autoilijoiden lähipalvelut Ikaalisten seudulla parantuivat, kun Hinauspalvelu Sunila aloitti toimintansa Ikaalisissa heinäkuun lopussa. Maakosteutta on niin, ettei aurinkoinenkaan sää hänen mielestään olisi tateille haitaksi. Yritysuutiset Tattisato antaa vielä odottaa Päivi Seppälä Metsän antimien sesonki jatkuu. Hän haluaa kannustaa muita omakotiasujia kierrätyksen pariin, sillä jätteiden keruupisteen hankkiminen on melko vaivatonta. Oma jätepiste helpottaa omakotiasujaa Elina Pikkarainen HÄMEENKYRÖ. Roskat voi viedä vaikka heti siivouksen yhteydessä pois, Mäkelä sanoo. Laatta valettiin toukokuussa, ja katos rakennettiin ja maalattiin yhteistyössä kesän aikana. – Pannulle olen vähän saanut: kävelin 6 tuntia ja löysin 10 sientä. Sunilan auto hinaa henkilöautot, pakettiautot ja traktorit. Näin ei suinkaan ole. Hinausautopalvelun lisäksi Sunila tekee tilauksesta bobcat-töitä. Kartussa asuva Sunila on pitkän linjan automies. Roskat voi viedä vaikka heti siivouksen yhteydessä pois.. Tämän kesän aikana noin kymmenen kotitalouden kokoinen naapurusto rakensi yhteisenä talkootyönä paikalle katoksen. Jätepisteen hankkiminen oli loppujen lopuksi suhteellisen vaivatonta. Hinausautolla onnistuvat myös ajoneuvojen ojasta nostot ja starttiapu. – Lähellä oleva keräyspiste on hyvä myös autottomille asukkaille. Kyröskoskella asuvan Meri Mäkelän kokemuksen mukaan sellaisen hankkiminen on suhteellisen vaivatonta. Hänellä on vuosien työkokemus myös perheen sorvaamoyrityksestä. Paperinkeräys ei ole Pirkanmaan Jätehuollon vastuulla, vaan siitä huolehtivat erilliset paperinkerääjät. Hinausauto korjaa auton turvallisesti talteen ja vie auton korjaamolle, yrittäjä suosittelee. Herkkutattien kanssa joutuu vielä malttamaan. Vaaditaan vain joku, joka innostuu järjestämään asian, Mäkelä sanoo. Jätepisteen hankkimiseen tarvitaan lähinnä hieman omaa aktiivisuutta. Mäkelä haluaa kannustaa muitakin omakotitaloasujia kierrätyksen pariin. – Katos tuli esteettisestä syystä, ja se helpottaa myös talvella, kun astioiden ympäriltä ei tarvitse tehdä lumitöitä, Mäkelä kertoo. Sen jälkeen lähtee tieto tekstiviesteinä sienestäjille, Kimmo af Ursin kertoo. Jätekatoksen rakentamiseen piti olla piirustukset, joiden avulla lupaa haettiin, mutta sen jälkeen loppu sujui kätevästi talkootöinä. Hinattavien ajoneuvojen yhteispaino saa olla enintään 5 500 kiloa. Jos sato on täysillä, jo ensi viikonloppuna saattaa iso remmi olla päällä myös Satakunnan alueella. Myönteisen odottavalla kannalla on myös Kimmo af Ursin, joka on kehittänyt herkkutatin ostoa Dalla Valle Oy:n nimissä. Oston aloittamiseen valmistaudutaan Satakunnassa ja laajemmin Länsi-Suomessa. 9 TORSTAI 18.8.2016 Hinauspalvelua läheltä Terhi Palonen IKAALINEN. – Apu tulee nopeasti, olipa sitten arki tai pyhäpäivä. Myös uudet asukkaat ovat lähteneet mukaan. Hänellä oli useita vuosia autofiksaamo ja -korjaamo Pirkkalassa. Hämeenkankaalta ovat ensimmäiset pienet herkkutatit alkaneet nousta. Ikaalilaiset liikenneajoneuvojen palvelut laajenivat, kun Pasi Sunila hankki hinausauton. – Jos matka tyssää ja auto jää tien poskeen, kannattaa pyytää ammattiapua paikalle. Viestintäpäällikkö Suvi Suomalainen Pirkanmaan Jätehuollosta kertoo, että yhteistä astiaa voi kysyä yhden tai useamman naapurin kanssa sekajätteelle, biojätteelle tai pakkausjätteille eli lasille, metallille tai kartongille. – Useimmat vapaaehtoiset autovakuutukset eli kaskovakuutukset korvaavat vakuutetun ajoneuvon hinauksen lähimpään korjaamoon, jos matka keskeytyy ajoneuvon teknisen vian tai vaurioitumisen vuoksi, Sunila tietää. – Tilaisuuteen oli tartuttava, kun silmiin osui edullinen ja hyvä hinausauto, yrittäjä Pasi Sunila kertoo. – Tilanne on hyvin lupaava. Sääolot ovat sienestäjän mukaan otolliset männynherkkutateille. – Omakotiasujakin voi järjestää tämän helposti. Nyt alkaa vähitellen olla ensimmäisiä merkkejä herkkutattien nousemisesta metsiin. Luiskahtiko autosi liukkailla ojaan vai tuliko tekninen vika. Samassa yhteydessä Pirkanmaan Jätehuolto toimitti paikalle lasipakkausten ja metallijätteen keruuastiat. Hankkiessaan bioja sanomalehtipaperiastiaa noin kymmenen vuotta sitten Mäkelä soitti kunnalta varmistuksen siitä, saako jäteastiat sijoittaa kunnan maalle. Kuka tahansa voi hankkia samalaisen pisteen, eikä tästä ollut edes kauheasti vaivaa, Meri Mäkelä sanoo. Mäkelä oli kiertänyt alueen asukkaiden luona kyselemässä intoa jätteidenkeruun yhteiseen järjestämiseen ja katoksen rakentamiseen. Naapuruston yhteinen jätteiden keruupiste helpottaa omakotialueiden asukkaita. Päätökset sienten noudon käynnistämisestä tehdään kuitenkin vasta ilta-11:n aikaan. Ei tarvita rahastonhoitajaa tai muuta vastaavaa, sillä jätehuolto hoitaa laskutuksen. Esimerkiksi Mäkelän naapuruston pistettä käyttää kymmenkunta seudun kotitaloutta, joten lasku on sen vuoksi vain viitisen euroa kuukaudessa. Lavalle mahtuu kerralla kaksi ajoneuvoa. Dalla Valle Oy on luonnonsienten toimialalla toimiva perheyritys, joka ostaa, käsittelee ja myy luonnonsieniä, erityisesti herkkutatteja. Aina lähdetään, kun puhelimeen vastataan, Sunila lupaa. Alun perin kiinnostus järjestää jätehuolto itse lähti siitä, että yhteinen biojäteastia oli ainoa mahdollinen kierrätysvaihtoehto omaan pihaan laitettavalle kompostille. Hinausyrittäjä suosittelee autoilijoille hinausvakuutuksen ottamista. Astioista toinen saatiin käytettynä, toinen täytyi ostaa itse. Omakotitalossa asuvien mielikuvana voi Mäkelän mukaan olla, että vain kerrostaloasujilla on mahdollisuus yhteiseen jätteenkeruuseen. Mäkelän aloitteesta naapurustoon hankittiin kymmenisen vuotta sitten biojätteen ja sanomalehtipaperin keruuastiat sekä hieman myöhemmin astia kartonkipakkauksille. Jälkikäteen katoksesta saatu palaute on ollut hyvää: lähiseudun asukkaat ovat olleet tyytyväisiä siihen, miten jätehuolto on järjestetty. Männynherkkutattien paras kausi on yleensä ajoittunut elokuun 20:nnen ja syyskuun 15:nnen välille, sanoo Raimo Nivus, jonka sienestysmetsät sijoittuivat Hämeenkankaalla Jämijärven ja Kankaanpään maisemiin. Kustannukset jakaantuvat osallistumisprosenttien mukaan, ja ne riippuvat myös tyhjennystiheydestä. Metallin ja lasipakkausten kerääminen on ilmaista niille kiinteistöille, joilla on astiat myös sekaja biojätteelle. Harrastuksenaan Sunila on jo pitkään keräillyt vanhoja autoja ja muita ajopelejä. – Kierrätys on tätä päivää
– Äitiä jännittää enemmän kuin Samuelia. – Kuvat ovat tunnelmaltaan aika rauhallisia. Koulutusta on vielä vuosi jäljellä, mutta sen jälkeen Rantanen aikoo jättää revontulet sikseen ja siirtyä seuraavan aiheen pariin. – Ehdin Rovaniemelle asti, kun tuli hyväksyntä. Vaikka kuvien tulkinta jää katsojan vastuulle, Rantanen ei pistäisi pahakseen, jos mukaan tarttuisi myös retkeilyintoa ja pieni aavistus siitä, miltä luonnossa näyttää, kuulostaa ja tuoksuu. Revontulien valokuvaaminen ja videoiminen on ollut viime aikojen ja myös tulevan talven kiinnostuksenkohde. Koulun aloittamisen jännitystä vähensi myös se, että monet tulevista luokkalaisista olivat tuttuja jo eskariryhmästä. Isojärven kansallispuistosta otettu kuva hämähäkinseiteistä on yksi Tomi Rantasen omista suosikeista. Eri retkillä kohdattujen maisemien kauneus oli myös alun perin syy siihen, miksi Rantanen innostui valokuvauksesta. Ekaluokkalaiset aloittivat koulunsa tänä syksynä keskustan päiväkodin puolella, sillä uutta koulua rakennetaan tämän vuoden ajan. Kyllä se vähän hurjalta tuntuu.. Ensimmäisenä koulupäivänä vanhemmat lähtivät vielä saattamaan, mutta tulevaisuudessa poika saa kulkea koulumatkat itsekseen. – Välituntia, että voi pelata sählyä, jalista ja jääkiekkoa, Ollila sanoo. Myös esimerkiksi kuu, tähdet ja revontulet tarjoavat kiinnostavia valonlähteitä. Tulevaisuudessa hän aikoo palata jälleen pyörän satulaan. Läksyt tai muut kouluun liittyvät seikat eivät pojan omien sanojen mukaan jännittäneet. Myös Kaikki kansallispuistot pyörällä -näyttely heijastelee samaa aatetta. Koulumatkan reitti on jo tuttu, ja koulu on kävelyetäisyyden päässä Ollilan keskustassa sijaitsevasta kodista. Varmistui heti alussa, että valokuvaaminen on sitä, mitä haluan tehdä. Kuvat: Tomi Rantanen Futisreppu selkään ja koulutielle Elina Pikkarainen IKAALINEN. Noin sata päivää kestäneellä viimekesäisellä retkellä Rantanen tarkasteli kaikkia Suomen kansallispuistoja kameran linssin läpi. Esikoulunsa hän kävi Kakkospesän päiväkodissa. Viikoittain vaihtuvana aiheena oli niin urheilukuin maisemakuvaustakin. Päähän valikoitui myös ensimmäisenä koulupäivänä pienen pohdinnan jälkeen jalkapalloaiheinen lippis. Kaikki kansallispuistot pyörällä -näyttelyn kuvissa leikitellään valoilla ja erityisesti väreillä. Kyllä se vähän hurjalta tuntuu, että mihin tämä aika on mennyt, sanoo äiti Maija Ollila. Vastuuta pojalle annettiin myös repun valinnasta. Monet on otettu iltatai aamuauringon aikaan, jolloin valo on parhaimmillaan, Rantanen kuvailee näyttelyssä esillä olevia kuvia. – Ei, kuuluu ekaluokkalaisen Samuel Ollilan painokas vastaus kysymykseen siitä, jännittääkö koulun alku. Valolla ja erityisesti väreillä on kuvissa tärkeä rooli. Olliloille paikka on tuttu ekaluokkalaisten ja vanhempien tutustumispäivästä keväällä, ja se oli myös päiväkotiaikoina Samuel Ollilan varahoitopaikka. Koulutuspaikka tuli puolestaan vastaan pyöräretkellä Suomesta Norjaan, josta Rantasella oli tarkoitus hakea töitä. Vaikka Kuusamossa opetettiin myös studiokuvausta, Rantanen ei mielellään kuvaa sisätiloissa tai salamavalolla. Ikaalilaislähtöisen valokuvaajan Tomi Rantasen valokuvia pyöräretkeltä kansallispuistoihin on elokuun ajan nähtävillä Seitsemisen luontokeskuksessa. Selvää on kuitenkin se, että tykkään kulkea luonnossa ja retkeillä samalla, kun kuvaan. Kävin katsomassa näyttelyä Matkailukeskus Karhuntassussa. Vuosi Kuusamossa opetti paljon kameran käytöstä ja monipuolisesta valokuvauksesta. – Näyttely voi vaikka innostaa katsojaa viettämään aikaa luonnossa. Äitiä jännittää enemmän kuin Samuelia. Ollila aloitti koulutaipaleensa torstaina Ikaalisten Keskustan koululla. Jalkapallosta innostunut Samuel päätyi jalkapallojoukkue Arsenalin reppuun, joka tilattiin netistä. Matkalla vastaan tullut kuvaaja oli maininnut luontokuvaaja Hannu Hautalan ja Kuusamo-opiston valokuvauslinjan kurssit. Yksityiskohdat näyttelevät nykyisin Inarissa asuvan Rantasen kuvissa suurempaa roolia kuin suuret yleismaisemat. – Samuel on kasvanut ja itsenäistynyt kesän aikana, ei jännitä päästää häntä kulkemaan kouluun, Jari-Matti Ollila sanoo. Hän esittelee myös muita faniaiheisia koulutarvikkeitaan: kynäpenaali on Real Madridin, muut tarvikkeet FC Barcelonan. – En halua kuvata montaa vuotta samaa asiaa. Esimerkiksi aamupalasta on alettava ottaa vastuuta eri tavalla kuin esimerkiksi eskari-ikäisenä. Tiedonjano ei kuitenkaan täysin talttunut, joten Rantanen haki Inarin Saamelaisalueen koulutuskeskuksen kaksivuotiselle medialinjalle ja muutti Inariin. Esimerkiksi Kroatian ja Slovenian pyörämatkoilla vastaan tulleiden maisemien kuvaaminen ei onnistunut riittävän hyvin pelkästään sanojen ja kännykkäkameran avulla. Ikaalisten ekaluokkalaisia on pyydetty kulkemaan koulumatka pyörän sijaan kävellen. – Päätin, että pyöräilenpä Kuusamon läpi. – Yksi elämäni parhaista vuosista. Vastuuta on tosin ekaluokkalaisenkin otettava. Rantanen täytti hakemuksen leirintäalueen teltassa. Kuvauksellisimman valaistuksen antaa matalalla oleva aurinko. Samuel Ollilaa ei jännittänyt ekan luokan alku Keskustan koulussa kuulemma yhtään. Alustavissa suunnitelmissa olisi jäädä ainakin aluksi koulun jälkeen iltapäiväkerhoon. Isä Jari-Matti Ollila kertoo, että matkaa on harjoiteltu kesän aikana. Tähän ovat tyytyväisiä myös vanhemmat. Vastaus siihen, mitä kouluainetta hän odottaa eniten, on kovalle urheilumiehelle helppo. Rantanen kertoo, että näyttelyn kuvat keskittyvät suurten yleismaisemien sijaan luonnon yksityiskohtiin. Luin infolehtisen, ja siitä tiesin, että haluan valokuvauslinjalle. 10 TORSTAI 18.8.2016 Kansallispuistokuvat hehkuvat valoa ja värejä Elina Pikkarainen IKAALINEN. Hän alkoi harjoitella kuvaamista itsenäisesti noin kolme vuotta sitten, ja ensimmäisen järjestelmäkameran osto oli edessä vuonna 2014
Ja oikeastaan, eikös meillä ole kangasja paperikasseja. – Minut voi nähdä myös kaatelemassa kahvia juhlissa. Teatteritoiminnasta parhaiten tunnettu Marttila luonnehtii itseään näkymättömän työn tekijäksi. Marttila myöntää, että joskus tekee mieli lavallekin. Lisäksi näytelmä käsitteli vaikeuksia ja haasteita, joita jokainen nuoruudessaan kohtaa. Yhdistyksen puheenjohtajana hän on mukana suunnittelemassa seuraavien kesien ja talvien näytelmiä. Minä sitten jäin tälle tielle. Toisaalta (kansalaisopiston rehtori) Pirkko Pilvinen on hyvä lypsämään sen kyllä-sanan ihmisestä, Marttila naurahtaa. Alussa mukana oli noin kymmenen 13–24-vuotiasta nuorta. Teatteritoiminnassa lavan ulkopuolella riittää tehtävää. Niitä oli aluksi kerran viikossa ja ensi-illan lähestyessä usean kerran viikossa, kertaa Raamariihen vetäjä Hanna Rajakoski. Liisa Wright Kirjoittaja on ikaalilaissyntyinen, Salossa asuva aikuiskouluttaja. – Äitini on sanonut, että olen niin monessa mukana, että jostain täytyisi jättäytyä pois. Hän opettaa kansalaisopistolla tietotekniikkaa ja on mukana vapaaehtoisessa maanpuolustuksessa. Todennäköisesti hermoilen, nauraa Hämeenkyrön Näytelmäseura ry:n puheenjohtaja Juha-Pekka Marttila. Näytelmäseurassa Marttila on ollut mukana lapsesta saakka. Mutta en koskaan, että pärjäävätkö näyttelijät. Rajakoski kertoo näytelmän kertoneen kaunistelematta nuorten elämästä ja ajatuksista. Isompi hyöty ympäristölle Adidasin osalta olisi muovikassien jakelun lopettaminen heti. – Syksyllä 2015 oli mukana kuusi yläkoululaista, joiden kanssa suunnittelimme teatteriproduktion. Siksikään en tohtisi käyttää merten muovijätteestä valmistettuja vaatteita. EU:n toiminta muovien myrkkyjen kieltämiseksi on ollut kovin hidasta. Muovipussien kohdalla ei vieläkään tapahdu mitään: päätökset joko käytön vähentämiseksi tai maksullisuudeksi tulevat voimaan vasta kahden vuoden kuluttua. Nuorten teatteriryhmä Raamariihi palaa kesätauolta taas syksyllä. Juuri siinä piilee Marttilan motivaation lähde. Kyllä he pärjäävät. Raamariihi jatkuu syyskuun alussa Koskilinnassa. – Että mitäkö teen näytelmien aikana. Myös opettaminen kansalaisopistolla tuli ikään kuin ujuttamisen kautta. Palataan vielä hermoiluun. – Porukka tekee paljon työtä illan pitkinä, pimeinä tunteina. Marttila kertoo, että hänellä on aina itsellään vahva näkemys siitä, miltä kohtauksen tulee näyttää. Ihmisillä vain tuntuu olevan jokin outo fiksaatio muovikasseihin ja into täyttää astiakaappinsa muovisilla astioilla – kaikissa sateenkaaren väreissä ja kaikkiin tarkoituksiin omansa. On yksi lempiajatuksistani, että kerrotaan satu aikuisille. Ja jos ei ole, voi niitä jopa ostaa. Kun se työ näkyy lavalla, se on se palkinto, mikä saa jatkamaan. Plankton syö mikroskooppiseksi jauhautunutta muovia, joka sitten päätyy mahdollisesti meidänkin lautasellemme. Lintuja, merikilpikonnia ja -nisäkkäitä menehtyy syötyään muovia tai jäädessään kiinni isompiin muoviriekaleisiin. Mutta Marttila tekee paljon muutakin kuin teatteria. Muovijätepyörteet mielletään helposti vain valtamerien ongelmaksi, mutta emme mekään elä missään Onnelassa. Yksi saastuttaja on fleecevaatteet, joita pestessä mikromuoveja pääsee jätevesiin. 11 TORSTAI 18.8.2016 Meren uhasta muotivaatteeksi Muovin käyttö vain jatkuu, vaikka sen ympäristöhaitoista sekä vaarallisuudesta luonnolle, eläimille ja ihmisille on tiedetty ja kirjoitettu jo vuosia. Sopivan tekstin löydyttyä alkoivat harjoitukset. Ja kun muovi ei ole järin terveellistä planktonillekaan, on valtamerissä paikoitellen enemmän muovia kuin elävää planktonia. – Näytelmä sai paljon kiitosta suorapuheisuudesta ja huumorista. Ideana oli tehdä erilaisia teatteriharjoituksia ja katsoa, syntyykö niistä jotain. Pystyykö se yksi menemään lavalle, kun sanoi, että on vatsa kipeä. Raamariihestä teatterioppia nuorille Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. – Isä ujutti meidät kaikki lapset mukaan maksamalla jäsenmaksut. Koskilinna on tullut tutuksi Hämeenkyrön Näytelmäseuran puheenjohtajalle Juha-Pekka Marttilalle. Alkunsa Raamariihi sai vuonna 2014, jolloin ajatuksena oli laittaa ilmoitus lehteen ja sosiaaliseen mediaan ja katsoa, tuleeko väkeä paikalle. Olen mukana pitopalvelutyössäkin. – Kun näkee hienoja, toimivia asioita, joskus tulee ajatus, että olisi hienoa olla osa tuota. Toiset ohjaajat antavat täysin vapaat kädet, toisten kanssa sovitetaan omia ja ohjaajan näkemyksiä yhteen. Aloja ovat teatterin lisäksi esimerkiksi puvustus, valot ja ääni. Tietotekniikan opettamisessa yhdistyy Marttilan varsinainen työ tietohallintopäällikkönä Kyrelillä. Tyynen valtameren muovijätelautta on arvioitu neljä kertaa Suomen kokoiseksi, joten pienillä toimilla sitä ei siivota pois silmistä. Toisaalta nämä harrastukset ovat aivan erilaisia kuin työni. Kädenjälki on suurempi, kuin voisi kuvitella. Vaikka kannatan kierrätystä, en varmasti ostaisi näitä Adidasin tuotteita. Mitä oikeastaan hermoilet näytösten aikana. Firma suunnittelee tuovansa markkinoille merien muovijätteestä tuotetun raaka-ainemateriaalin, josta valmistettaisiin urheiluvaatteita sekä kenkiä. Kalat erehtyvät syömään saastunutta planktonia, ja me syömme kalat. Muovi on monella tapaa vahingollista, mutta erityisen kavalaa mereen päätyessään. Näytelmäseuran lisäksi Marttila on aktiivinen monessa muussakin. Talvinäytelmissä hän hoitaa tekniikkapöytää. – Olen mies, joka ei osaa sanoa ei. – Tekniikkapuolella varsinainen työ tehdään ennen ensi-iltaa. Viimeksi tämän kesän Satulinnassa kävi niin. Toteuttamisella on kuitenkin omat fysiikan lakeja noudattavat haasteensa. Teatterin lavalla häntä ei ole nähty 20 vuoteen, mutta hänen jälkensä näkyy. Myös Itämeri on muovin saastuttama: yksi huolenaihe on mikromuovi. Muovin ylenmääräistä käyttöä on yritetty suitsia kovin ponnettomasti ja riittämättömästi. Vieraskynä Mies, joka ei osannut sanoa ei Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. Se on mikroskooppista muovipölyä, jota nykyiset jätevedenpuhdistamot eivät pysty poistamaan. Kesällä Marttilan voi tavata vaikkapa makkarakojulta tai milloin mistäkin. Ettei tämä hanke olisi vain mainostemppu, sillä eivät valtamerien suunnattomat jätepyörteet moisesta paljoakaan pienenisi. – Itse tek nii kk a p ö y dällä tehtävä työ on vain nappien painelua, s uu n n i t e l m a n toteuttamista. Ihmiset pitää saada ymmärtämään ongelman suuruus ja laajakantoisuus. Apuun riensi Adidas amerikkalaisen ympäristöjärjestön tuella. On mahtavaa, että saa tehdä vuoroin päällään, vuoroin käsillään. Ongelma tulee, jos seuraavaksi halutaan vaikka kirkas auringonpaiste. Ja Adidas jopa aikoo, siis joskus tulevaisuudessa, luopua muovikassien jakamisesta liikkeissään. Kyseessä on teatteritoiminta, johon voivat osallistua eri teatterin aloista kiinnostuneet nuoret. EU toimii aina jälkikäteen, mutta kansalaiset itse voisivat luopua pahasta saastuttajasta. – Jos on vaikka kohtaus, joka näyttäisi hienolta, kun sali olisi täynnä savua. Kun muovi lilluu vedessä, sen myrkyllisyys moninkertaistuu auringonvalon vaikutuksesta. Olen vastannut, että kotiin on moni kuollut, joten on hyvä pysyä sieltä pois. – Tekniikka antaa mahdollisuudet, mutta toteutuksen tulee toimia ja näyttää hyvältä. Toukokuussa sai ensi-iltansa samaisen ryhmän näytelmä Too school for cool. – Että meneehän kaikki hyvin, tulihan kaikki tehdyksi. Tai vaikka tehdä kankaanlopuista itse. Ne eivät toimi peräkkäin, koska savu leijuu vielä salissa. Menneisyydessä Marttilaakin on lavalla nähty, mutta nykyään hän pysyy mielellään sen ulkopuolella. Tarkemmista aikatauluista tiedotetaan Hämeenkyrön Näytelmäseuran nettisivuilla ja -Facebook-sivuilla.. Onneksi kadmiumin käyttö muoviteollisuudessa kiellettiin muutama vuosi sitten, mutta paljon sitä ehti kerääntyä luontoon ja merien pohjaan. Eli ohjaajan kanssa mietitään, miltä kohtausten tulee näyttää
Toisaalta haluamme esittää suomalaisille meidän perinnemusiikkiamme. Larkspur soittaa ennen Hämeenkyröön saapumistaan kolme klubikeikkaa ja esiintyy kahdesti Hämeenlinnan keskiaikaisilla markkinoilla. Ylöjärven ympäristöpäällikkö Pentti Keskitalo kertoo, että rauhoitushanke perustuu marraskuussa 2013 hyväksyttyyn Ylöjärven luontokohteiden selvitysraporttiin. Rodwell kokee rytmin suurimpana erona vertailtaessa brittiläistä, itäeurooppalaista ja afrikkalaista perinnemusiikkia. – Toivottavasti saamme erityisesti keskiaikaisilla markkinoilla poimittua kappaleita, joita voisimme esittää kotimaassamme. – Musiikin kauneus on, kuinka se yhä käsittelee tunteita. Tyypillisiä soittimia yhtyeelle ovat perinteisen kitaran ja laulun lisäksi esimerkiksi viulu, tinapillit ja nokkahuilu. Hän on Rodwelin serkku ja soittaa itsekin folk-bändissä. – Olemme kiitollisia Richardille siitä, että hän järjesti meille keikan Hämeenkyrössä. Brittiläinen Larkspur esiintyy Hämeenkyrössä. Esimerkiksi Leppiojan suojelualueen arviointi kesti ministeriössä vuoden, sillä siellä joudutaan pohtimaan entistä tarkemmin, minne rahaa ohjataan. Yrjölän Marjatilalla kello 19 esiintyvä Larkspur soittaa perinteistä englantilaista ja irlantilaista musiikkia. Musiikki kaataa kaikki aidat ja folk-musiikki on meidän kaikkien perimässämme! Hämeenkyrössä esiintyvä Larkspur yhdistää perinteiseen englantilaiseen musiikkiin muun muassa afrikkalaisia vaikutteita. Odotammekin innolla, että pääsemme tutustumaan suomalaiseen perinnemusiikkiin. Metsänhoitoyhdistys on vuonna 2015 arvioinut Vironvuorten puuston hinnaksi noin 27 500 euroa. Asia etenee vielä kaupunginhallituksen kautta valtuustoon. Musiikki on peräisin vuosisatojen takaa. Surua ja iloa, ihmisyyden pimeämpiä puolia, kaikkea ympäröimäämme. Larkspurin saapuminen Hämeenkyröön on paikkakunnalla asuvan Richard Raja-Ahon ansiota. Ympäristölautakunta hyväksyi esityksen Vironvuorten hakemisesta suojelukohteeksi tiistaina. – Säästöt myöhästyttivät edellisiä päätöksiä. Larkspur vierailee Suomessa ensimmäistä kertaa, ja bändin jäsen Rachel Rodwell on selvästi innoissaan matkasta. Keskitalo kertoo, että valtiorahoitteinen Metso-ohjelma on ollut säästökohteena ja vaikutukset ovat näkyneet Ylöjärvelläkin. Mahnala saa sunnuntaina hieman tavallisuudesta poikkeavan vieraan, kun Isosta Britanniasta kotoisin oleva Larkspur saapuu kylään sunnuntaina. Vironvuorten alue on tarkoitus rauhoittaa Metsoohjelman kautta, johon alue Ely-keskuksen mukaan soveltuu. 12 TORSTAI 18.8.2016 Uutisia Hämeenkyröstä ja Viljakkalasta jo vuodesta 1922 Viljakkalan Vironvuoria esitetään suojelualueeksi Tuukka Olli VILJAKKALA. Siinä Vironvuoret nostetaan esiin kohteena, jonka suojelumahdollisuudet tulisi selvittää. Yhtyeen jäseniä ovat Jamie Godfrey, Gary Rodwell, James Cook ja Rachel Rodwell. Osa kallioisen alueen lakialueista luokitellaan vähäpuustoisiin karukkokankaisiin. Ne ovat metsälain mukaisia erityisen tärkeitä elinympäristöjä. Samalla saamme oppia teidän kulttuurianne. Hän on tehnyt paljon töitä ottaessaan yhteyttä paikkoihin, joissa voisimme esiintyä. Eri kulttuureista peräisin olevissa musiikkityyleissä on eroja. Perinnemusiikin ajattomuus kiehtoo Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. Kukkosuon ja Virolahden alueet ovat Metsähallituksen hallinnassa. Vironvuoren alueelle saattaa muodostua laaja yhtenäinen suojelualue. – Suomalaisesta folkmusiikista meillä on vain vähän kokemusta. Rodwelia kiehtoo perinnemusiikissa sen ajattomuus. Valtio on rauhoittamassa läheisen Kukkosuon alueen suoja metsäaluetta ja Virolahden suoaluetta. Mikäli valtion nämä ja Vironvuorten suojeluhankkeet toteutuvat, muodostuu alueella yhteensä noin 40 hehtaarin suuruinen luonnonsuojelukokonaisuus. Voimme siis afrikkalaisella rummulla tuoda monikulttuurisen tunteen perinteisiin brittiläisiin säveliimme. Viljakkalassa sijaitsevat Vironvuoret halutaan rauhoittaa luonnonsuojelualueeksi. Lisäksi Larkspur ottaa musiikillisia vaikutteita afrikkalaisesta ja itäeurooppalaisesta folk-musiikista. Korvaussummaan vaikutti myös alueen osittainen käyttö virkistysmetsänä. Kunnille korvataan enintään 50 prosenttia, jos alue on puhtaasti talousmetsää. Haluamme matkamme aikana oppia siitä mahdollisimman paljon ja ehkä saada vaikutteita ilmaisuumme. – Kävin paikalla toteamassa, että Ely-keskuksen kanssa on syytä aloittaa neuvottelu suojelukäytännöistä. Kun perinteisiä irlantilaisia rytmejä soittaa afrikkalaisella rummulla, syntyy vahvempi yhteys toisiin instrumentteihin. – Alue rajautuu yksityisomistuksessa olevaan noin hehtaarin kokoiseen alueeseen, joka on jo rauhoitettu. Alueella on lisäksi erillinen, valtion suojeluhanke. Kyseessä on kaupungin omistama 7,2 hehtaarin ala, jonka metsät ovat 45–115-vuotiaita mäntyvaltaisia kankaita. – Olemme innoissamme, että saamme jakaa folk-musiikkiamme suomalaisten kanssa. Tämän jälkeen on määritelty osittaiskorvausprosentti. Hämeenkyrön keikka on osa yhtyeen pientä Suomen kiertuetta. Korvaussumma on saatu hakemalla käypä metsätalousarvo, jolloin puuston arvosta on vähennetty 12,8 prosenttia. – Afrikkalaiset ja itäeurooppalaiset rytmit ovat mukaansa tempaisevia ja jännittäviä tanssia. Ely-keskus tarjoaa korvaukseksi rauhoittamisesta 11 550 euroa. Yksityinen henkilö tiedusteli, josko suojelualuetta voisi laajentaa myös viereiselle kaupungin maalle, Keskitalo taustoittaa
– Ihmisten kanssa pääsee juttuun, kun on koira – tai joku eläin. Silmää miellyttivät esimerkiksi koristeelliset ikkunalaudat. 15-viikkoinen pentu houkutteli rapsuttajia. Tykkään kaikista. Marusja Tuominen oli jo käynyt torilla räiskäleillä, Jämin markkinoilla ja akrobatianäytöksessä, ennen kuin hän istahti Heiskalla Kirjatorin aarteiden äärelle. Taivas tiputteli sadetta tämän tästä. Illalla ehkä voi päästä Love boat -risteilylle. Suomenlapinkoira Hukka pääsi Tapahtumien yöhön emäntänsä Riikka Perälän ja tämän äidin Päivi Perälän kanssa. Jennifer Kiiskinen (vasemmalla), Aada Mokkila ja Kerttu Karhumaa pääsivät Tapahtumien yössä kertomaan hevostarinoita ja vaihtamaan kuulumisia Susanne Luomajärven kanssa. Kotona tekemistä tarjoaa rintamamiestalo, ja Heiskallakin pariskunta kuvasi vinkkejä. Ostan kirjoja kirpputoreilta, luen, ja sitten ne lähtevät kiertoon. Sen teki hurmuriHukka, 15 viikon ikäinen suomenlapinkoira, jolle riitti rapsuttajia lapsista aikuisiin. Laidasta laitaan. – Miehen kanssa lapset menevät temppukoululle. Keittotai käsityökirjan voin ostaa uutena, Marusja Tuominen kertoo. Koko Karhusen perhe nauttii lukemisesta, kirjoja haetaan kirppiksiltä. 13 TORSTAI 18.8.2016 Uutisia Hämeenkyröstä ja Viljakkalasta jo vuodesta 1922 Katso kuvat https://mediaperheoiva.edocker.com Hukka Tapahtumien yön hurmurina Päivi Seppälä HÄMEENKYRÖ. – Luen paljon. Edessä olisi vielä ainakin piipahdus Kehäkukan lounaalla. Meille se on must, Karhuset sanovat ja suunnittelivat Heiskan jälkeen käyntejä Kehäkukalle ja museolle, illaksi vielä musiikin kuuntelua, jos sää suosisi. Sokerista eivät olleet Hämeenkyrön Tapahtumien yön nautiskelijat. Reitti on vielä aivan avoin. – Pitää käydä. – Tuntemattoman olen lukenut kerran, mutta elokuva on tullut katsottua kymmeniä kertoja, sanoo intomielinen lukija, jolla on menossa kirja kolmannen valtakunnan noususta ja tuhosta. Mitä kaikkea Hämeenkyrö elokuisena viikonloppuna tarjoaisi, siitä ei Minna Anttilalla ja Sauli Lindqvistillä ollut aavistustakaan. Kirjatorin euron ja kahden kirjoista tämä etsiskeli keittokirjoja lapsenlapsille. Pikkuveli Almo Karhumaa ihastui Juha Ritalahden musisoinnista ja pääsi kitarasäestyksellä laulamaan Mörrimöykkyä ja Känkkäränkkää. Tarjolla oli ratsastuskierroksia aidolla islanninhevosella. Marianne-äiti ja mummu Marja Liisa Sundvall sponssasivat eläinrakkaan tyttösen kesäiloa. – Jokavuotinen perinne, tämä Tapahtumien yö meille. Hämeenkyrön kirjaston poistetuistakin niitä tuli ostettua vain 10 sentillä kappale. Kirjatorilla Jari Karhunen myhäili. Tapahtumien yön kirjoon lähtevät vuodesta toiseen hämeenkyröläiset Virpi ja Jari Karhunen. Pentu selviytyi kiitoksenarvoisesti testistä: tavoitteena oli opettaa pientä poikaa ihmisjoukkoon. Yhdeksän lapsenlapsen joukosta löytyy innokkaita ruuanlaittajiakin. – Käymme kääntymässä Rompetorilla. Kotona olemme kuitenkin jo tämän päivän puolella. Susanne Luomajärven aito islanninhevonen Gbo Frá Akkureyri, tuttavallisesti Glod, houkutteli hämeenkyröläisen Kerttu Karhumaan ratsastuskierroksille. Oikeastaan aina on joku kirja menossa. Kun Päivi Perälä tuli Lahdesta Hämeenkyröön tyttärensä Riikka Perälän luo ja he lähtivät Tapahtumien yöhön, heille ilmaantui mukavasti juttukavereita. Pakko on löytää jotain kotiin vietävää. Illan bändin rumpali lupasi, että illaksi sade loppuu, Marianne Karhumaa mietiskeli Tapahtumien yölle omaa ohjelmaa, kunhan vapautuisi Puotihuoneelta. Kyltti tievarrella ja vanhojen talojen pihapiiri houkuttelivat pariskunnan Heiskalle paluumatkalla kohti kotia Loviisan seutuville. Kolmikko kävi Kehäkukan Puotihuoneilla. Misukissa odottaa ruokkijoita. Kiitoksena pelimannin kitaralaukkuun kolahti pari kolikkoa. Hän löysi – vain yhdellä eurolla – lyhentämättömän version Tuntemattomasta sotilaasta Suomen itsenäisyyden 60-vuotisjuhlan kunniaksi painetusta, käteen sopivasta erikoispainoksesta. – Ajelemme ilman aikataulua, yleensä pääteiltä sivussa katselemme pieniä paikkoja. Mannamäen näkötornillekin olisi poikettu, jos se olisi avoinna, sanoi pariskunta, jonka viikonloppuun antoivat ohjelmaa Ikaalisissa Idän ihmeet ja yö Toivolansaaressa. Robin Cookin Aivoklinikka odottaa innokasta lukijaa yöpöydällä. 90 vuotta sitten perjantai 20.8.1926. Naiset arvelivat nauttivansa tapahtumien kirjosta enemmänkin, eikä kesätapahtumista jäisi Hukkakaan paitsi. Myös tytär Essi Karhunen oli helppo houkutella Ikaalisista mukaan
Parkanolaiset Tuula Pihlajamäki ja Sirpa Jalonen kiertävät markkinoilla aviopuolisot muassaan ja ilahtuvat tuttujen tapaamisesta. Kesällä – harvemmin talvella, Matti Maanavilja sanoo. Jos nyt löytyisi bling-blingiä... Ville Parkkinen ja Eetu Savolainen kulkivat osuuksillaan lähes osuuksien kärkivauhtia. Aleksi Karppinen teki viidennellä osuudella varmaa työtä ja ohitti edellä lähteneen Ärla IF:n. Suunnistajille lisähaastetta toi sankka sumu ja sateen kastelema jyrkkäpiirteinen maasto. Nouskin sijoitus yhteislähdöllä käytyjen yöosuuksien jälkeen oli neljäs jo runsaat 12 minuuttia yöosuuksia dominoineen Nydalens SK:n jälkeen. Naiset yleinen 8 km: 1) Krista Koskinen 54.28, 2) Anni Ritakorpi 56.08. elokuuta Tykköön kyläteillä. Tykköö-hölkkä juostiin jo viidettä kertaa sunnuntaina 14. Jämin markkinat ovat päässeet säiden haltijoiden suosioon. Miehet 40: 1) Rauno Koivisto 42.45. Silloin on juhlavuosi: 20. Naiset 40: 1) Tuula Vataja 55.54, 2) Petra Tuomela 56.55 ja 3) Anne Grönholm 1.06.18. Kolmikko löysi yllättävääkin ostettavaa. – Tosi kauniita, ihania tavaroita markkinoilta löytyy. 14 TORSTAI 18.8.2016 Uutisia Ikaalisista ja Jämijärveltä jo vuodesta 1913 Nouskille kansainvälistä menestystä Ikaalisten Nousevan-Voiman miesten viestijoukkue sijoittui hienosti toiseksi Nighthawk-viestissä Norjassa. Päiväosuudet käytiin takaa-ajolla, ja puolitoista tuntia ennen viestin jatkoa saivat myös Nouskin miehet omat kenkänsä ja kompassinsa matkatavaroiden saapuessa. Kankaanpääläinen Kankaiston perhe lähti lauantairetkelle katsomaan, mitä Jämiltä löytyisi. Kesäasukki Matti Maanavilja sai Martti-veljen kyytiinsä. Karviassa kohdalle sattui tuttu ainakin 15 vuoden takaa. – Olen seurannut, mitä kauhajokinen ennustaa. Se vei yskän. Mette Kankaisto (edessä) ja Aada Mäntymäki saivat Hello Kitty -kuvat poskiinsa. – Ensi kesän markkinat on aikaistettu jo heinäkuun 15:nneksi. Uuden tuntuisi saavan paremmin kiinni kuin vanhan, kun nykypäivinä lompakkoon sujahtaa toinenkin kortti. Syyskuulla hän puolustaa juoksumestaruutta. – Velli on sellaista, kuin pitää olla, pitokokki kiitteli sukulaismiehen, Jämin Jänteen Asko Uurasjärven velliä. LC-veli Jouni Salmela muisteli, että ensimmäistä kertaa elokuun markkinoille sattui sadetuiskua. Kankaanpääläisten Ville Kankaiston ja Katja Mäkelän perhe lähti Jämin markkinoille lauantairetkelle. Niitä ei pysty hankkimaan enempää, mitä pystyy kantamaan ja kämppään mahtuu, hän tuumasi tyytyväisenä muun muassa lompakkoostoksestaan. Ankkuriosuudella suunnistanut Mikko Knuuttila teki varmaa työtä eikä antanut takaa-ajajien päästä enää näköetäisyydelle. Paikallisen Lions clubin ja Jämijärven kunnan yhteisesti järjestämä markkinatapahtuma sai lopulta mukavasti liikkeelle väkeä, joka ei ollut sokerista. Osuuden loppupuolella viestissä toisena kulkeneen Sävedalens AIK:n selkä kuitenkin lähestyi sellaista vauhtia niin, että seitsemännellä osuudella suunnistanut Olli-Markus Taivainen nosti joukkueen jo osuuden alkupuoliskolla toiseksi ja karkasi takaa-ajajiltaan fyysisissä ylämäissä vaihtaen reilut 10 minuuttia Nydalens SK:n perässä. Naiset yleinen: 1) Arja Palonen 1.00.00, 2) Laura Pyykkö 1.00.55 ja 3) Tiina Tuomisto 1.04.16. Kuudennella osuudella Ville Parkkinen sai jo jätettyä kaksinkamppailussa Ärla IF:n, mutta osuuden puolivälissä tullut yli kahden minuutin virhe käänsi asetelmat taas päinvastoin. Ei, meissä ei ole ennustajan vikaa, mutta ei kesä vielä ole tässä. Sanna-Mari, Tiia ja Ari Niittylahti Ylöjärveltä ovat vapaa-ajan jämiläisinä neljässä vuodessa ehtineet jo saada uusia tuttavuuksia, joihin kesätapahtumissakin törmää. – Lasten jutut ovat markkinoilla kivoja: varsinkin ilmapallot, Katja Mäkelä ja Ville Kankaisto tuumaavat. Tykkööllä hölkättiin jälleen JÄMIJÄRVI. – Ennen sekoitettiin maitoon kerkkää ja tervaa. Perheen kolmantena lapsena Minea Kankaisto nukkui vaunuissa. Kahdeksanosuuksisessa suunnistusviestissä voitto jäi Norjaan Nydalens SK:lle. Toive toteutui: tuttuja löytyi kuulumisia vaihtamaan. Miehet 50: 1) Arto Viitala 49.59, 2) Lauri Ollitervo 54.23 ja 3) Timo Tuomela 56.54. Maalissa päästiin juhlimaan kaikkien aikojen parasta suomalaisjoukkueiden sijoitusta miesten Nighthawk-viestissä. Viestin suurimmat ratkaisut nähtiin vaativilla yöosuuksilla. Jämijärveläiset Liisa ja Heimo Niemi pitävät markkinoista ja toripäivistä ja käyvät Jämillä ja Kankaanpäässä.. Katso kuvat https://mediaperheoiva.edocker.com Markkinoilta löytyy yllätyksiäkin Päivi Seppälä JÄMIJÄRVI. Irina Vikmanin kannatti sovittaa kotokäynti Harjavallasta markkina-aikaan. – Jos sattuu herätteitä löytymään, sitten tehdään ostoksia. Ja löytyihän sieltä myös Jämijärven kunnan ja kotiseutuseuran hauskuttajia. Naiset 50: 1) Tarja Ahola 55.08 ja 2) Pirjo Siltanen 1.00.14. Osuuden puolivälissä juostiin yleisön edessä raastavan pitkät hyppyrimäen portaat. Lapsiperheelle lasten jutut ovat tärkeitä. Juostu matka oli 11 kilometriä jos ei toisin mainittu. Ennakkosuosikeista kevään Tiomila-voittaja Södertälje Nykvarn-Orienteering ja kestosuosikki Halden SK hylättiin jo yöosuuksilla puuttuvien leimojen vuoksi. Tuuli ja sade tuiversivat Jämi Areenan pihalla, sisällä tunnelmasta löytyi sitä mitä väki halusi. Tulokset: Miehet 22: 1) Juho Tuominen 49.23 Miehet yleinen: 1) Lassi Hopeasalo 41.49, 2) Petri Sonninen 46.56, 3) Jari Huhtala 47.30 ja 4) Tuomo Tuomisto 48.36. Liisa ja Heimo Niemi hankkivat kotiinviemisiksi ainakin ohraryynivelliä. Tyttäret Sonja ja Irina Vikman kavereina hän ajeli Jämille. Aleksiina Manninen ja Venla Haapaniemi koristivat Mette Kankaiston ja Aada Mäntymäen posket Hello Kitty -kuvilla. vuosi. Sisarukset Sonja Vikman (vasemmalla) Ikaalisista ja harjavaltalainen Irina Vikman löysivät Jämin markkinoilta hyödyllistä ostettavaa. Totta maar säästäkin tulee puhetta. Kahvilla käydään aina, tuumaavat sisarukset, joita jämijärveläispelimannien Ari Tammisen, Heikki Huhtasalon, Raine Koskensalon ja ikaalilaislähtöisen Roope Suojasen musiikki olisi houkutellut vaikkapa tanssimaankin. Kolmen kaupungin ympäröimä Jämijärvi houkuttelee markkinoille naapuriasukkeja – totta toki paikkakuntalaisiakin. Kankaanpään torstaitorilla on aina juotava pannukakkukahvit. Lisähaastetta Nouskin yöosuuksille toi lentoyhtiön kadottamat matkatavarat. Lainavarustein suunnistaneet Aleksi Karppinen ja Vesa Taanila sortuivat muutamiin suunnistusvirheisiin. Tiiatyttäreltä onnistui edellisviikon maastopyöräilytapahtumassa oman ajan parannus. Pariskunta nauttii markkinoilla ja torilla käymisestä ja hankkii erityisesti ruokavärkkejä. – Joulukylässä käydään joka vuosi: puurolla kodassa. Sade ei haittaa perhettä, joka ulkoilee innokkaasti. Suunnistusvälineitä ja otsalamppuja jouduttiin lainaamaan naapureilta. – Käyn Tuusulasta Jämijärvellä noin 5 kertaa vuodessa ja vietän täällä yhteen laskien 2,5 kuukautta. Sastamalalaisen Tarja Tuomisen myyntipöydältä löytyi sopiva lompakko. Vielä kesää jatkuu, Heimo Niemi tuumaa. Pieleen meni tältä kesältä, kun lupasi kuivaa kesää. Yhteisten ulkoilulenkkien ansiosta Jämin-kodilla odotti variksenmarjaeli kaarnikkamehua pullottajiaan, kun nämä markkinoilta ennättivät. Nouskin toinen sija oli kaikkien aikojen paras suomalaisjoukkueiden sijoitus neljättä kertaa järjestetyssä ”Norjan Jukolassa”. Ikaalilainen Veikko Vikman muisteli entisajan kikkakolmosta, kun hän löysi Jämin markkinoilta ”kuusenkyyneliä”. Ja käsityöt kiinnostavat, kun itsekin niitä tekee, SannaMari Niittylähti kertoo
Tulokset: Naisten sarja: 1) Anna Luomahaara 970 g, 2) Airi Hakala 436 g, 3) Maarit Leppälammi 260 g, 4) Päivi Korpihalla 242 g ja 5) Rosi 58 g. Onkikilpailut Jukka Mäkisen pihapiirissä Jyllinjoen rannalla käytiin perjantai-iltana 5. Sukulaisista oli puolet (Saara Loviisa Heikintytär Kuirinlahden pojan tyttärenpoikien) Stefanus Sippola-Kuirinlahden ja puolet Aleksi Sippolan sukuhaaraa ja ainakin yksi henkilö oli Kuirinlahden Juhon (Saaran veljen) alenevasta polvesta. Kuirinlahden ja Sippolan sukua kokoontui vajaat 70 henkilöä heinäkuun viimeisenä lauantaina Leppäsjärven entiselle kansakoululle. Anni Rebbase (122/7,30/11,1) ja 3. Perinteiset lasten yleisurheilukilpailut käytiin sunnuntaina 7. elokuuta. T6:1) Milja Siltanen (175/5,20/8,2), 2. Sanni Luiro (137/6,00/11,2). Lajina oli kolmiottelu, pituushyppy, pallonheitto ja pikajuoksu. Ruokaa ja leivonnaisia oli runsaasti ja kaikki oli hyvää! Pienten pojat juoksukisan voitti Eino Myllymäki (Aleksi Sippolan pojantyttären pojanpoika), Isompien poikien kisan voitti ja kiertopalkintolippiksen sai Otto Niemelä (Aleksi Sippolan tyttärentyttären tyttärenpoika). Hänen tuleva taidenäyttelynsä on joulukuussa Kankaanpäässä. Väkeä oli koolla viitisenkymmentä henkeä kyläläisiä, kesäasukkaita ja -vieraita aina Espanjasta asti. Miesten sarja: 1) Paavali Sävilammi 634 g, 2) Janne Korpihalla 630 g, 3) Lauri Kivitalo 512 g, 4) Jukka Hakala 262 g, 5) Teuvo Kiukas 210 g, 6) Jukka Leppälammi 78 g ja 7) Vicente Vaello 76 g. Tulokset: T4: 1) Emmi Kallioinen (pituushyppy 85 senttiä – pallonheitto 2,00 metriä – 40 metrin juoksu 12,6 sekuntia). 100 vuotta sitten perjantai 18.8.1916. Lisäksi jaettiin suurimman saaliin saajille kiertopalkintopokaalit. Kari Kuirinlahti (Stefanus Sippola-Kuirinlahden pojanpoika) ripusteli sukulaisten nähtävälle pienimuotoisen taidenäyttelyn. Yleisöä oli jälleen runsaasti koolla kannustamassa nuoria urheilijoita. Saimme juhlapäiväksi kesäisen hellepäivän. Jyllissä ongittiin ja urheiltiin Maire Kivitalo IKAALINEN. Vasta illalla pieni ukkoskuuro kasteli nurmikkoa. Kuva: Lauri Kivitalo Jyllin Rauhan yleisurheilukisoissa palkittiin kaikki lapset ja nuoret mitaleilla. Onkea uittivat vedessä myös Emma Vaello, Päivi Vaello-Viljanen, Veeti Westlin ja Jukka Santalahti. P8:1) Emil Ollila (215/19,60/11,4). T16:1) Anna Luomahaara (350/19,60/90 m: 16,2). elokuuta poutasäässä Jyllin urheilukentällä. Lasten sarja: 1) Helmi Santalahti 266 g, 2) Emmi Kallioinen 200 g, 3) Niklas Lassila 102 g ja 4) Mark Vaello 40 g. Pienten tyttöjen ensimmäiseksi ehätti Emilia Ahonen (Aleksi Sippolan tyttärenpojan pojantytär) ja viimeinen Stella Maunu. Kokoontumisen alussa pidimme hiljentymishetken poisnukkuneita muistaen. (Stefanus Sippola-Kuirinlahden pojantyttären tyttärentytär) Molemmat palkittiin. Viena Nieminen (193/6,30/14,9). Sukulaistapaamisessa pidettiin myös arpajaiset, joiden pääpalkinnon eli Kari Kuirinlahden maalaaman taulun sai Auli Paattakainen. Lyhyen tervetuloesittelyn jälkeen sovittiin heti, että tavataan kolmen vuoden kuluttua ja jos tämä paikka on vuokrattavissa tulemme tänne jälleen. 15 TORSTAI 18.8.2016 Uutisia Ikaalisista ja Jämijärveltä jo vuodesta 1913 Kuirinlahti-Sippolan-suku tapasi Leppäsjärvellä Ulla-Maija Riihimäki IKAALINEN. T10:1) Helmi Santalahti (240/15,00/11,7). P6:1) Roope Styrman (265/17,20/60 m: 11,4). P4:1) Niklas Lassila (93/3,20/17,0) ja 2) Ville Rebbase (73/1,40/15,5). T8:1) Enna Luiro (230/14,10/12,2) ja 2. P10:1) Eero Ristamäki (290/24,30/10,2). Kaikki ongintaan osallistujat palkittiin
– Mietimme opettajien kanssa uuden koulun kalusteita tänä syksynä, jotta ne saadaan kilpailutettua keväällä. Siitä on hyötyä heti ja ensi vuonna, jos kaikki tuntisivat toisensa, Rahikka kertoo. Tämän vuoksi oppilaat otetaan sisään luokka kerrallaan, kuudesluokkalaiset viimeisinä. Hän onkin päässyt rakentamaan leikkimökkiä ja mummulaan linnunpönttöjä, joista ainakin yksi on saanut asukkaita. Tässä järjestyksessä eri tahot ovat ottaneet käyttöönsä monitoimikeskus Sillan. – Uudessa koulussa joka ikäryhmä opiskelee omana ryhmänä. Kakkosluokkalaiset opiskelivat jo ykkösluokan parakissa työmaan vierellä. 20 16 16 Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. Työmaainsinööri Tuire Nikkasen mukaan koulu saakin ensimmäisen väripinnan syksyllä, toisen keväällä. Vaikka meille tuleekin nyt muutto kahtena vuotena peräkkäin, Vilma Mäkelä toteaa. Piha tosin on vielä keskeneräinen, vanhan koulun purku on vielä työn alla. – Se on vähän tylsää, koska vihko tai penaali pitää aina erikseen hakea, Kiiskinen toteaa. Kirjasto, päiväkoti ja nyt kirkonkylän koulu. Tänä vuonna sopeutamme ajatuksia ja asenteita uuteen malliin. Se oli pyörivä teline pihassa, jossa sai roikkua samalla kun se pyöri, Jennifer Kiiskinen kertoo. – Perusasiat lukemaan, laskemaan ja kirjoittamaan oppimisesta ovat samoja ulkoisista tekijöistä huolimatta, opettaja sanoo. KOULU HARRASTUKSET ja 18 .8. Hän ja luokkakaverit kaipaisivat Sillan pihaan enemmän tekemistä, nyt välineitä on turhan vähän. – Jippii! Ensi syksynä uuteen kouluun! iloitsevat Keskustan koulu kakkosluokkalaiset Veikka Kantola, Eetu Sarkki, Toivo Kalli, Joona Sillanpää, Ella Sarkki, Venla Ekman, Milla Kulmala, Aino Kari, Veera Keskinen ja Nelli Järvenpää. Toivo Kalli seuraa työmaata kiinnostuneena 8-vuotiaan asiantuntemuksella. Kirkonkylällä kuudesluokkalaisia on paljon, joten sujuvan liikkumisen vuoksi reput kootaan yhteen tilaan, niitä ei siis kanneta omalle paikalle. Oleskelutila on eristetty sermeillä muusta opetustilasta. Ruuhkaa on myös ovella, sillä tällä hetkellä kaikki koululaiset käyttävät vain yhtä ulko-ovea. Luokkiin tulee mahdollisesti seisomapöytiä ja säkkituoleja, rehtori kertoo. Jo tämän kouluvuoden aikana Keskustan koulun väki totuttautuu erilaiseen koulunpitoon. Hellsten uskoo, että hänelle jää vuoden päästä yhteiskoululla ikävä uutta monitoimikeskusta. – Meillä on kaksi kutosluokkaa ja kaksi opettajaa. Kolme eri tilaa mahdollistaa ryhmän jakamisen jopa kolmeen osaan, jolloin erityyliset oppijat voidaan ottaa paremmin huomioon. Koululaiset ovat ehtineet olla uusissa tiloissa nyt viikon verran ja heistä vanhimmat ehtivät ammentaa oppia vanhassa koulussa viiden vuoden ajan. Edessäpäin ovat esimerkiksi tuolien koeistumiset. Keskustan koulun vararehtorista, luokanopettaja Laura Rebbasesta on tullut asiantuntija koulunpidosta väistötiloissa. Rehtori Riku Rahikka sovittaa työkalenteriinsa uuden koulun palavereita. – On hienoa, että ehdimme nähdä tämän. Tämän vuoksi pihassa on monesti myös ruuhkaa koulun alkamisen ja päättymisen aikaan. Entä mitä ovat rehtorin ja parakkikoulun opettajan Laura Rebbasen toiveet hirsikoulun värityksestä. Monia kouluja suunnitellut arkkitehti Pekka Koli arkkitehtitoimisto Tilatakomo Oy:stä on päättänyt, että joka luokka-aste saa oman värin, joka opastaa heidät omaan luokkaan. Hyvä puoli sen sijaan on luokan oleskelutila, jossa on pehmeät penkit ja jopa säkkituoleja. Oleskelutilaa voidaan käyttää opetuksessa, mutta siellä voi myös olla, jos ei ole muuta tekemistä. Viimeksi mietittiin lukkoja: millaisia lukkoja tarvitaan mihinkin tilaan, jotta ne palvelevat käyttäjiä. Uuden hirsikoulun rakentaminen kiinnostaa Keskustan koulun kakkosluokkalaisia. Kuudesluokkalaiset Jennifer Kiiskinen, Hennariikka Hellsten, Julia Ruokola, Vilma Mäkelä, Lilli Viitanen, Aino Rainti ja Meeri Sovijärvi luokkansa ”oleilutilassa”. Luokanopettaja Laura Rebbasen mukaan he ilahtuivat nähdessään uuden kouluvuoden alussa, että koulu alkaa jo näyttää talolta. – Onhan siinä tungos, kun satoja ihmisiä tulee sisään ja ulos yhtä aikaa, Hennariikka Hellsten naurahtaa. Sillassa ei vanhaa koulua ikävöidä Keskustan koulu valmistautuu uuteen Päivi Seppälä IKAALINEN. Parakkikoululla Rebbase tekee koulunkäynnistä lapsille niin hyvää kuin mahdollista ja pitää itsellä mielessä, että vaihe on väliaikainen. – Koulun muoto on hieno, tuumaa Milla Kulmala. Eetu Sarkin mielestä musta olisi hieno väri ja sisko Ella Sarkki pitäisi oranssinruskeaa kivana. Oliko vanhassa koulussa mitään, mitä olisitte halunneet tänne. – Ei. Kaikissa on pyörät alla. Ne eivät ole vanhanaikaisia pulpetteja. He kävivät jo ekaluokan koulutyömaan vierellä koulupihan parakissa. Uuteen kouluun jätetään vanhasta mahdollisimman vähän kannettavaa. Viimeisen väistötilavuoden jälkeen saamme haluamamme koulun ja vieläpä halvemmalla kuin budjetoitu, rehtori sanoo. – Se on kaikista paras, Kiiskinen tiivistää muiden nyökytellessä. – Rakennettiin iskän kanssa mummun ja vaarin mökille ulkohuussia. Valtaosalla Keskustan koulun 240:sta oppilaasta onkin kokemusta koulunkäynnistä vain väistötiloissa: väistövuosi on neljäs. Uudessa opetussuunnitelmassa perinteiset luokkatilat korvataan oppimissoluilla. – No, sieni. Kalusteista tulee liikuteltavia. Omaa työpäivää hän organisoi niin, että saa hoidettua kopioinnit tai haettua vaikkapa kitaran, jota ei ole omana joka luokalla eli joka väistötilassa. kesäkuuta. Se on vähän jakanut mielipiteitä, toiset tykkää, toiset ei, Kiiskinen kertoo. – Rakentaminen etenee suunnitellusti aikataulussa. Oppimateriaalit Keskusta koulun väki käyttää tänä työvuonna pohjia myöten. Tytöt kertovat, että uusien tilojen käyttöön ottamisessa on ollut vähän säätämistä, mutta suuremmin se ei ole haitannut. – Tämä on väliaikaista. Sitä muuttavat uusi opetussuunnitelma sekä ensi kouluvuodesta alkaen uusi hirsikoulu, jossa oppilasmäärä todennäköisesti kapuaa heti yli 250:n. Tämä tarkoittaa kolmen erillisen tilan yhdistelmää, joissa toimii kaksi luokkaa ja opettajaa. Maanantaina alkoivat väliseinämuuraukset, kertoo vastaava työnjohtaja Mikko Piispanen ja lupaa, että koululaisille voidaan järjestää mahdollisuuksia tutustua työmaahan. Kun ryhmältä kuudesluokkalaisia kysyy, jäikö vanhaa koulurakennusta ikävä, vastaus yksiselitteinen. Koulussa eri ikäryhmien kaikki oppilaat tutustuvat toisiinsa. Oppimistilat Sillassa ovat uudenlaiset. PEAB Oy:n vastaava työnjohtaja Mikko Piispanen ja Ikaalisten kaupungin talonrakennusinsinööri Jari Kohtanen ovat levittäneet työpöydälle uuden hirsikoulun suunnitelmia ja vanhan koulun piirustuksia vuodelta 1957.. – Todella tarkasti on mietittävä, mitä viedään uuteen, jotta uusi koulu olisi varmasti puhdas koulu. Nelli Järvenpään ja Veera Keskisen mielestä Keskustan uuden hirsikoulun voisi maalata siniseksi. Vielä yhden vuoden koulun luokat ovat hajaantuneet kuuteen eri paikkaa Ikaalisten keskustassa: koulupihan parakin lisäksi päiväkodille, Oma Tuvalle, Rahkolaan, Olokololle ja yhteiskoululle. PEAB Oy, joka rakentaa uutta hirsikoulua kokonaisvastuu-urakalla, luovuttaa valmiin koulun avaimet 30
syyskuuta. Ikaalisten ja Jämijärven kansalaisopisto Ilmoittautuminen alkaa 19. Osa kursseista järjestetään Osaralla, josta löytyy metallitöihin tarvittava hiiliahjo. Ruoanlaittotaitoja voi viritellä erikoiskursseilla, joissa opetellaan muun muassa gluteenitonta leipomista ja kasvisruokien valmistusta. Matkailulehtiä on Ikaalisten Kylpylässä, Kauppakeskus Kompissa, Jämillä, Frantsilan Kehäkukassa, Kauppakeskus Elossa, matkailutoimistoissa, huoltoasemilla, kahviloissa ym. Kiinnostavia kurssejakin riittää vaikka sun mihin makuun. sasky.fi Matkailulehti 15.9.2016 I k a a l i s t e n j a H ä m e e n k y r ö n s e u d u n i l m e s t y y t o r s t a i n a Ikaalisten toimipiste Keskisenkatu 1-3 A, PL 24 39501 IKAALINEN P. Lusikkakurssilla tehdään koruja ja muita pienesineitä vanhoista esimerkiksi hopeaja palkintolusikoista. Opinto-ohjelma on jaettu jokaiseen kotiin Ikaalisten ja Jämijärven alueella. Jämijärvellä kursseista löytyy esimerkiksi kankaankudontaa, matkailuranskaa ja puutöitä sekä entisöintiä. Uutena kurssina on myös paikallisopaskoulutus, jossa perehdytään eri matkakohteisiin Ikaalisissa. Matkailulehti on luettavissa myös nettisivuiltamme I l m o i t u s h i n n a t mustavalkoinen 1,28€ /pmm värillinen 1,43€ /pmm Ta r j o u s m o d u l i t (tekstissä ja tekstin jälkeen) 3x200 pmm (122x200 mm) 450€ 4x200 pmm (164x200 mm) 550€ puoli sivua (290x205 mm) 765€ sivu (290x410 mm) 1230€ Hintoihin lisätään alv 24%. Laaja välitön jakelu Matkailulehti jaetaan kaikille Seutulehti UutisOivan tilaajille. Kannattaa kokeilla myös lyhyempiä kursseja, Pilvinen ehdottaa. (03) 450 9327, ikata@sasky.fi Artesaani, paikkoja seuraavilla aloilla: harmonikanrakennus, pienoismallinrakennus, 3D -tulostus ja mallintaminen, sisustuslasi, vaatetus, huonekalujen stailaus ja entisöinti, rakennusrestaurointi, sisustustekstiili (aikuiskoulutus), tapahtumaja messurakentaminen (aikuiskoulutus) Ammatti-instituutti Iisakki p. 31 000 kpl Matkailulehdestä raikkaat ideat syksyyn. Kurssien puolella jatketaan pääasiassa vanhoilla, hyvillä tuttavuuksilla. Saskyn ammatilliset oppilaitokset Luoteis-Pirkanmaalla Kysy vapaita paikkoja elokuussa alkaneeseen koulutukseen suoraan oppilaitoksilta Ikaalisten kauppaoppilaitos p. Puuhata voi myös liikunnallista sykesutinaa, lastenvaatesöpöyksiä ja tähtitiedettä, tai olla puuhaamatta meditaatiokurssilla. o i va s e u t u . Syyslukukauden opetus alkaa 12. Hyvin hoidetut jakelupisteet Laajan välittömän jakelun lisäksi Matkailulehti on jaossa useissa jakelupisteissä syksyn ajan niin kauan kuin lehtiä riittää. jakelupisteissä. Kyröskosken kansalaisopistolla alkaa jo 73. Monet kursseista ovat jatkuneet vuosikaupalla, mutta muutamia uusiakin tuttavuuksia joukkoon mahtuu. metallialalla, catering -alalla (kokki) ja rakennusalalla Osaran maaseutuopetusyksikkö p. Muille pyritään löytämään sijainen. Koodausta, zumbaa, solmeilua... Siellä on myös kurssivalintoja inspiroiva kädentaitojen näyttely. Kurssit toteutuvat, jos osallistujia on vähintään 7. Nina Ylinen HÄMEENKYRÖ. Liikuntalajeja pääsee kokeilemaan tuttuun tapaan liikuntaviikolla, joka Pilvisen mukaan on osoittautunut hyväksi ideaksi. Liikumme luonnossa ja rikkaissa kulttuurimaisemissa. Haravoimme seudun tapahtumat, elämykset ja parhaat tarjoukset kaikki samaan lukupakettiin iloksesi. 044 755 4548, ikol@sasky.fi Liiketalous (merkonomi), tietoja viestintätekniikka, (datanomi) Ikaalisten käsija taideteollisuusoppilaitos p. Harrastamaan siis pääsee. – Itseilmaisua, mutta ei kotiläksyjä tai paineita, hän toteaa. f i Kokonaispainos n. Sen ohjelmasta kerrotaan tarkemin myöhemmin. – Kuvaaminen on nyt selvästi trendi, joten kurssit ovat varmasti toivottuja. Hämeenkyrön kansalaisopistossa syksykautta aloitellaan pääosin uusissa tiloissa, kun kurssit ovat siirtyneet pääasiassa monitoimikeskus Siltaan ja Pikkusiltaan. – Myös esimerkiksi jooga täyttyy nopeasti. – Jännittävää ja innostavaa, tiivistää rehtori Pirkko Pilvinen. Liikuntapuolelta löytyy miesten kuntoliikuntaa, rasvaa tiristävää maxpolttoa, joogaa ja kotiäideille ja -isille suunnattua jumppailua. Hämeenkyrön ja Kyröskosken kansalaisopistot Ilmoittautuminen alkoi 13. Opinto-ohjelma on jaettu jokaiseen kotiin Hämeenkyrön alueella.. Jotakin pois, jotakin uutta tilalle. Ilmoitusten jättöaika päättyy to 10.9. Ikaalisten kansalaisopistossa syksy alkaa tuttuun tapaan kielten, liikunnan ja monenlaisten kädentaitojen parissa. Muutamia korjauksia opinto-ohjelmaan on jo tullut. työvuosi. Kaikille kursseille kannattaa ilmoittautua etukäteen, jotta kurssi voidaan varmasti toteuttaa. – Etenkin lasten ja nuorten tarjonta on monipuolistunut, kertoo kansalaisopiston rehtori Ilkka Niemi. (03) 345 7100, iisakki@sasky.fi Paikkoja mm. Ilmoittautua voi myös internetissä ja puhelimitse. Etenkin kuvataiteeseen on tullut uusia kursseja, Pilvinen kertoo. (03) 3143 3150 ps.ilmoitukset@mediaperheoiva.. Ikaalisissa ja Jämijärvellä harrastajat ovat siinä mielessä onnekkaassa tilanteessa, että harvalle kurssille syntyy suoranaista jonoa. syyskuuta. Tai chi, kehon ja mielen tasapainoa kehittävä liikuntalaji, palaa pitkästä aikaa ohjelmistoon. Tanssija liikuntaryhmiin ilmoittautuminen alkaa sen jälkeen eli 29. (03) 3143 3100 hs.ilmoitukset@mediaperheoiva.. Musiikinopettaja Pekka Nebelung siirtyy virkavapaalle, joten muutama kurssi – nuorisokuoro ja kevyen musiikin yksinlaulu – joudutaan perumaan. 044 755 4459, osara@sasky.fi Luonnonvaratuottaja, maaseutuyrittäjä, luontoja ympäristöneuvoja (myös aikuiskoulutus) Lisää tietoa osoitteessa: sasky.fi VAILLA OPISKELUPAI KKAA. Matkailulehti tavoittaa jokaisen kotitalouden Hämeenkyrössä, Ikaalisissa, Jämijärvellä, Viljakkalassa, Kyrönlahdessa, Niinisalossa, Pinsiössä, Häijäässä ja Mouhijärvellä. Jos harrastaminen kiinnostaa, mutta ei tiedä yhtään mistä lähtisi liikkeelle, Pilvinen suosittelee testaamaan lyhyempiä kursseja tai hyppäämään suoraan esimerkiksi luovaan kirjoittamiseen, piirustukseen ja maalaukseen tai aikuisten teatteriryhmään. Kyröskosken torilla ja Kehäkukan pihassa. Kyröskosken kansalaisopiston ilmoittautuminen alkaa 5. Kielikursseilta löytyy perinteistä ranskaa, englantia ja venäjää, mutta myös erikoisempi heprean harrastajien kuukausittainen päivä. Jakelupisteitä on Parkanosta Ylöjärvelle ja Kyrönlahdesta Häijääseen saakka. 20 16 17 ...lusikoita, tanssia ja hepreaa Nina Ylinen IKAALINEN, JÄMIJÄRVI. klo 12 www.oivaseutu.. Kaikille kursseille on sitova ennakkoilmoittautuminen. elokuuta. elokuuta kello 8. Lehti jaetaan myös Parkanon ja Kankaanpään keskusta-alueille. 3/2015 KOULU HARRASTUKSET ja 18 .8. Syyslukukauden opetus alkaa 12. Suosituin kurssi on ehdottomasti pilates. Liikuntaviikko, jolloin liikuntalajeihin voi tutustua neljän euron kertahintaan, on 22– 28. Ilmoittautua voi myös internetissä ja puhelimitse. Lisäksi Jämijärvellä on luvassa on aikuisten ja lasten yhteiset askarteluja ompelukurssit. – Lapsille oli toivottu järjestettävän enemmän kursseja, ja nyt heille on tarjolla muskarin lisäksi liikuntaryhmä ja showtanssia, Jämijärven osastonhoitaja Marjut Saarenpää kertoo. Ilmoittautua voi puhelimitse ja sähköpostitse. Peruskurssin lisäksi on lemmikin kuvaamista, muotokuvausta, videokuvausta ja senioreiden oma kurssi. syyskuuta kello 9. elokuuta. Hämeenkyrön toimipiste Nuijamiestentie 1, PL 13 39101 HÄMEENKYRÖ P. – Viime vuonna kurssi täyttyi 39 sekunnissa, Pirkko Pilvinen kertoo. Kursseilta löytyy trendikästä koodausta, kreisikollaasien tekemistä, lasten teatterileikkejä, pitsin betonoimista, makrameja fransusormeilua sekä keramiikkaa. – Moni pidetyistä, pitkäaikaisista kursseista jatkuu, mutta yritämme sopivasti uudistaa tarjontaa. Niemi nostaa ohjelmasta esille etenkin valokuvauksen kurssit. Kun asiakkaat ovat päässeet kokeilemaan liikuntalajeja, turhat vaihdot ja perumiset ovat vähentyneet huomattavasti. Kyröskoskella työjärjestyksessä on muun muassa posliininmaalausta, mieskuoroa ja äitipiiriä. Väliaikainen Ikaalisten ilmoittautumispiste on virastotalon ja Valtakadun puolella alakerrassa. Uutena liikuntapuolelle tulee myös pitkään toivottu zumba, joka korvaa opinto-oppaassa mainitun piloxingin. elokuuta kello 8.30. w w w. Kädentaitojen puolella luvassa on luovaa grafiikkaa, kansallispukukurssia ja kahvipussiaskartelua
Lukuvuoden avajaispäivänä kurssilaisten valmistautuminen tulevaan vaelluksen ohjaukseen on leppoisan oloista. Lisäksi opetellaan käyttämään erilaisia materiaaleja ja erityistekniikoita. Toivettaan hän pohjustaa aloittamalla syksyllä yrittäjyysopinnot. Uusi vaellus Osaran opintiellä Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ. Tutkinnon osien laajuus ilmoitetaankin osaamispisteinä, ei kurssien ajallisena kestona tai oppituntien tai harjoitusten määrinä. Näitä asioita painotamme koulutuksessa, Taina Kimppa sanoo. – Motivaatiota opiskeluuni lisää kova kunnianhimo tehdä mahdollisimman laadukasta jälkeä, hän kertoo. Nyt käynnistyneen kurssin tutkintotilaisuudessa opiskelijat suunnittelevat, markkinoivat ja järjestävät kaksi vuorokautta kestävän vaelluksen niin sanotusti oikeille asiakkaille. Taustalla vasemmalta Mari Pakarinen, opettaja Timo Lepistö, Pauliina Hänninen, Katri Rosvall, Anni Ikonen ja Riku Peltonen. Taidot ovat karttuneet huimasti jo vuodessa, toista vuotta opiskeleva Rantala kehuu. Ensi vuoden joulukuussa artesaaniksi valmistuva Liisa Rantala toivoo, että jatkossa hän toimii vähintään sivutoimisena vaatetusalan yrittäjänä. – Odotettavissa ei ole rankkaa erämaavaellusta, mutta tavoitteena on oppia pitämään huolta itsensä lisäksi myös muista, toteaa Anni Ikonen. Odotukset kurssin annista vaihtelevat, mutta retkeilyä odotetaan innolla. Noin kymmenen opiskelijan joukko löysi nopeasti yhteisen näkemyksen edessä olevan vaelluksen vaativuustasosta. Arvioijat seuraavat kurssilaisten taitoja eri osa-alueilla: vaeltamista ryhmän kanssa, vaellusreitin valintaa, välineiden hyödyntämistä, ryhmän käyttäytymisen seurantaa, erätaitojen hyödyntämistä, paikantamisvälineiden käyttöä, ravinnon saannin varmistamista, turvallisuusriskien välttämistä sekä kustannustehokkuuden huomioimista. – Parasta on, kun pääsee metsään, kiteyttää Sonja Linnala. Määrätietoisesti pukeutumisen ammattilaiseksi Terhi Palonen IKAALINEN. Suuren tammen ja omenapuutarhan väliin on pystytetty puolijoukkueteltta, mutta vaelluksen teoriaa lueskellaan nurmikolle levitetyn pressun päällä loikoillen, koska sää sattuu maanantai-iltapäivänä olemaan sangen kesäinen. Suosittelen koulutusta niille, joilla on intohimoa käsitöihin ja halua oppia lisää valmistuksesta ja erilaisista tekniikoista, Taina Kimppa kuvaa. – Emme lähde vain kävelemään mäntykankaille, vaan lähdemme hakemaan metsäretkielämystä, Sorri kuvailee. Arviointia edeltävä viikko on lähiopetusviikko, jolloin kurssilaiset tekevät valmistavan vaelluksen samoilla seuduilla. Vaatetusalan artesaanin tutkinto koostuu eri asusteiden suunnittelusta, materiaalitietoudesta, muotoilusta, kaavoituksesta ja valmistuksesta. – Vaatetusalan koulutus on Ikatassa hyvin monipuolista ja käytännönläheistä, kertoo toista vuotta alaa opiskeleva Liisa Rantala. – Ikatalla opetus on hyvin monipuolista ja käytännönläheistä. – Vaatetusartesaanin työssä tarvitaan kädentaitoja, luovuutta, oma-aloitteisuutta ja asiakaspalvelutaitoja. Vaatetusalan artesaani on vaatetuksen ja pukeutumisen käsityöammattilainen. – Osaralla ensimmäistä kertaa järjestettävä kurssi on osa uudistunutta opetussuunnitelmaa, Lepistö kertoo. – Tietysti jos saan alan työpaikan, siitä on hyvä aloittaa kohti yrittäjyyttä. Tamperelainen Rantala on mainio esimerkki monialaisesta koulutuksesta. Vaelluksen ohjaaminen -kokonaisuuden laajuus on 15 osaamispistettä. Työssä on keskeistä suunnitella ja valmistaa asiakkaan persoonalliseen tyyliin sopivia korkealaatuisia vaatteita ja muita tekstiilituotteita. Taidot ovat karttuneet huimasti jo vuodessa.. Kurssi on valinnainen opintokokonaisuus, jolla opitut tiedot ja taidot testataan käytännöllisessä tutkintotilaisuudessa, joka järjestetään lokakuussa Helvetinjärven kansallispuistossa. – Nyt ruokaan ja ohjelmapalvelujen tuottamiseen yhdistyy vaatetus. Käsityöt ovat aina kiehtoneet Rantalaa, vaikka ennen Ikatan opintojen alkamista hän oli viimeksi tehnyt niitä peruskoulussa. KOULU HARRASTUKSET ja 18 .8 .2 01 6 18 Vaatetusalalla on paljon mahdollisuuksia – Opiskelijat ovat eri-ikäisiä, on nuoria ja vähän vanhempia. Lepistö kertoo, että arvioinnissa on mukana niin alan työnantajien kuin työntekijöiden edustaja sekä alaa opettava henkilö, joka ei kuitenkaan voi olla sama kuin arvioitavan kurssin opettaja. Kimppa pitää Ikatan koulutuksen vahvuutena sen monipuolisuutta. Kaavaillun retkikohteen lähellä olisi mahdollisuus majoittua metsäkämpällä, mutta kurssilaiset vakuuttavat, että lokakuussa majoitutaan puolijoukkueteltoissa. Suosio yllätti ja teinkin niitä tilauksesta useita. Uskon, että vaatetusalasta tulee se mitä isona olen aina halunnut tehdä, Liisa Rantala nauraa. – Koulutus kannattaa aina. Artesaanikoulutus tarjoaa vahvan pohjan myös jatko-opinnoille. – Tarkoitus on arvioida nimenomaan osaamista, Lepistö sanoo. Peruskoulun jälkeen hän suoritti matkailualan perustutkinnon. Tuukka Sorri kertoo, että suunnitteilla on sopivan vaativa metsäretki. Vaelluksen ohjaaminen -kurssin ensimmäinen lähiopetusviikko alkoi Osaralla leppoisasti. Tutkinnon osan arviointia ei suoriteta tenttimällä, vaan tutkintotilaisuudessa, jossa opiskelijat näyttävät osaamisensa. Tämä opiskelijoiden erilaisuus luo osastolle rennon ja vapautuneen ilmapiirin, jossa on kiva opiskella ja opettaa, kertoo Ikatan vaatetusalan lehtori Taina Kimppa. Osa tulee suoraan peruskoulusta, osalla on takanaan pitkä kokemus työelämästä. Ikatan vaatetusosastolla on vapaita opiskelupaikkoja. Valmistuneille on mahdollisuus sijoittua hyvin moniin työpaikkoihin: ompelimoihin, ateljeihin, vaateliikkeisiin, sisustusliikkeisiin, kangaskauppoihin, käsityötarvikeliikkeisiin, pukuvuokraamoihin, teatteripuvustamoihin, vaateteollisuuden tuotantolaitoksiin ja tietysti itsenäisiksi yrittäjiksi. Osaralla maanantaina lukuvuotensa aloittaneille luontoja ympäristöalan toisen vuosikurssin opiskelijoille on tarjolla uusi tutkinnon osa, vaelluksen ohjaaminen -kurssi, jonka vetää opettaja Timo Lepistö. Joulumyyjäisiin tein kellohameen. Työt on osattava tehdä laatutietoisesti. Tampereen ammattikorkeakoulusta Rantala valmistui ravintola-alan restonomiksi. Lähiopetusviikkojen lisäksi opiskelijat tekevät eräänlaisia kotitehtäviä, joihin vaelluksen ohjaaminen -kurssilla sisältyy esimerkiksi omatoiminen yöpyminen metsässä ja sen raportointi. – Teen täällä yhdestä haaveestani totta, kertoo Ikaalisten käsija taideteollisuusoppilaitoksessa vaatetusalaa opiskeleva Liisa Rantala. Kuvassa etualalla makaa Sonja Linnala, punaisessa paidassa Tuukka Sorri, pipo päässä Jukka Nivakoski, jonka vieressä makuulla Mirja Sukava
– Tässähän on pientä tilan ahtauttakin, opettaja Pekka Koivisto hymähtää. Helppo alkulämmittely, lihaskuntoosio jossa keskitytään muokkaamaan reisi-, pakaraja keskivartalolihaksia sekä lyhyet venyttelyt. Ei ennakkoilmoittautumista. – Olen isoveljen kanssa laittanut amerikanrautoja kuntoon pienestä pitäen. Ilmoittautuminen alkaa 19.8. KUNTOSALIN KIERTOHARJOITTELU ryhmä 2 ti 8.15–9.15 30.8.2016–29.11.2016 (ei 18.10.) Kosken Syke, kuntosali, Kirkkokatu 4, 39200 Kyröskoski. – Vaikka siellä hakijamäärät ovatkin pienempiä kuin viisi vuotta sitten, hakijoita oli nyt enemmän kuin pari– kolme vuotta sitten. Ohjattu kiertoharjoittelutunti kuntosalilla. Hinta: 20 € tai liikuntapassi* 30 €. Sastamalan koulutuskuntayhtymän oppilaitoksissa Luoteis-Pirkanmaalla on runsaasti vapaita opiskelupaikkoja. Veli oppi homman isältä. Ei ennakkoilmoittautumista. Reipas jumppa, joka sisältää alkulämmittelyn ja lihaskuntoa sekä tasapainoa kehittäviä harjoitteita, lopuksi venyttelyt. Toiminnallinen, tehokas lihaskuntotunti jossa tehdään myös tasapainoa ja liikkuvuutta parantavia harjoitteita. LEVYTANKOJUMPPA ke 18.30–19.30 31.8.2016–7.12.2016 (ei 19.10. Tiedustelut: Liikunnanohjaaja, Eeva Lehtiniemi p. IKÄIHMISTEN + 60V. Hinta: 20 € tai liikuntapassi* 30 €. Ei ilmoittautumista. *Liikuntapassilla osallistumisoikeus kaikkiin muihin ikäihmisten liikuntaryhmiin, paitsi kiertoharjoitteluihin. Ei sisällä askellusta. NISKA-SELKÄJUMPPA ma 10.30–11.30 29.8.2016–5.12.2016 (ei 17.10.) Kosken Syke, Liikuntasali, Kirkkokatu 4, 39200 Kyröskoski. – Tämä paikka vaikutti tutustumiskäynnillä hyvältä. Hinta: 4 €/kerta tai 10x kortti 40 €. Ikaalisten käsija taideteollisuusoppilaitoksessa opiskelupaikan on mahdollista saada useilta aloilta. KUNTOJUMPPA ti 9.30–10.30 30.8.2016–29.11.2016 (ei 18.10.) Kosken Syke, Liikuntasali, Kirkkokatu 4, 39200 Kyröskoski. Opiskelijoita mahtuu lisää sisustuslasiin, 3D-tulostukseen ja mallintamiseen, huonekalujen stailaukseen, entisöintiin, rakennusrestaurointiin, tekstiiliin, vaatetukseen, harmonikanrakennukseen, hienopuusepän koulutukseen, erikoismetalliin ja mallinrakennukseen. Hinta 4 €/kerta tai 10x kortti 40 €. Näyttely on avoinna arkisin klo 8.00–15.30. Sekä luontoja ympäristöalalla että maatalousalalla aloittaa 30 opiskelijan ryhmät. – Molempia tutkintoja voi suorittaa joko näyttötutkintona tai ammatillisena peruskoulutuksena. Lisätehoa tavanomaiseen kuntosaliharjoitteluun kaipaaville. Runsaasti vapaita opiskelupaikkoja Terhi Palonen HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN. Kehon liikkuvuutta parantava tunti. Ammatti-instituutti Iisakin hakijamäärä pysyi tänä vuonna edellisvuosien tasolla. Maksuton. ERITYISRYHMIEN TUOLIJUMPPA ke 12.15–13.15 31.8.2016–7.12.2016 (ei 19.10.) Kurjenmäkikoti, Härkikuja 12 A, 39100 Hämeenkyrö Maksuton liikuntaryhmä. Vapaita paikkoja voi tiedustella opinto-ohjaajilta tai oppilaitosten toimistoista, Liukkonen kertoo. Lyhyt alkulämmittely ja pitkät rauhalliset venyttelyt. Hinta: 20 €. Lisätehoa tavanomaiseen kuntosaliharjoitteluun kaipaaville. Syiksi tähän Joni Liukkonen nimeää ikäluokkien pienenemisen sekä pari vuotta käytössä olleen hakujärjestelmän. KUNTOSALI ma, ke, pe 14.30–16.00 Kosken Syke, kuntosali, Kirkkokatu 4, 39200 Kyröskoski Maksuton. Erityisesti koneja metalliala on viime vuosina tuskaillut hakijamäärien kanssa, mutta nyt näyttää jo paremmalta. Maksuton. KOULU HARRASTUKSET ja 18 .8 .2 01 6 19 IKÄIHMISTEN LIIKUNTA Liikuntapassien myynti ja kiertoharjoitteluryhmiin ilmoittautuminen Liikuntahalli Kosken Sykkeellä ma 22.8.2016 ja ti 23.8.2016 klo 10.00–12.00. ja 2.11.) Kosken Syke, Liikuntahalli, Kirkkokatu 4, 39200 Kyröskoski. Hinta: 20 €. Tunti soveltuu niin miehille kuin naisillekin. Parhaiten vetivät autoja sähköalat, joihin ensisijaisia hakijoita oli enemmän kuin aloituspaikkoja. – Peruskouluja ylioppilaspohjaiset ovat voineet hakea netissä valtakunnallisen haun kautta, muiden hakijoiden on pitänyt hakea suoraan oppilaitoksiin. Jos omistat oman kuulan, ota se mukaan. Maksuton. Ei sisällä askellusta. Ohjattu liikuntaryhmä reumaa sairastaville. REUMARYHMÄ ti 13.30–14.30 30.8.2016–29.11.2016 (ei 18.10.) Kosken Syke, Kirkkokatu 4, 39200 Kyröskoski. Oppimisesta iso osa tapahtuu tekemällä, mutta vielä siihen asti ei ole päästy. Iisakin autoalalla ollaan opiskelijamäärästä mielissään. Lisäksi kavereita opiskelee täällä jo ennestään, siksi en edes halunnut muualle. KAHVAKUULATUNTI to 8.15–9.15 1.9.2016–8.12.2016 (ei 20.10.) Kosken Syke, Liikuntasali, Kirkkokatu 4, 39200 Kyröskoski. Reipas lihaskuntotunti, jossa pääset haastamaan itsesi tehokkailla lihaskuntoliikkeillä sekä sykkeennosto-osioilla. Aloittavat ryhmät ovat hyvän kokoisia, mutta tarvittaessa pystymme luomaan sopivan opintopolun motivoituneelle opiskelijalle. – Vaikka aloituspaikkoja on vielä jäljellä, nämä kaikki alat vetivät paremmin kuin viime vuonna, Perolainen kertoo. Niitä tavoitteli noin 30 ensisijaista hakijaa. Hinta: 5 €/kerta tai 10x kortti 50 €. Tunti soveltuu kaikentasoisille liikkujille, niin miehille kuin naisillekin. KAHVAKUULA ma 18.30–19.30 5.9.20165.12.2016 (ei 17.10) Kosken Syke, Liikuntasali, Kirkkokatu 4, 39200 Kyröskoski. KEHONHUOLTO to 9.30–10.30 1.9.2016–8.12.2016 (ei 20.10.) Kosken Syke, Liikuntasali, Kirkkokatu 4, 39200 Kyröskoski. Yleisesti ottaen Iisakin hakijamäärä on kehittymässä oikeaan suuntaan. Helppo ja tehokas lihaskuntotunti, jossa käydään tangon ja levykiekkojen kanssa läpi kehon suuret lihasryhmät. Näyttelyn yhteydessä voi myös ilmoittautua kursseille. Tässä vaiheessa vuotta kaikki voivat hakea suorahaulla, Liukkonen kertoo.. Siren haki autoalan lisäksi Osaralle ja Nokialle logistiikkaan. – Tämä tuntui kiinnostavimmalta, Siren perustelee. Asun Metsäkylässä, joten bussimatka tänne ei ole edes paha, Rantanen kertoo. Opetuspaikkoja on nyt vapaana poikkeuksellisen paljon. Osaralla vapaita paikkoja on sekä luontoja ympäristöalalla että maatalousyrittäjäkoulutuksessa. Tutustu opinto-ohjelmaamme ja tule mukaan harrastamaan! Ikaalisten kansalaisopiston työvuosi 2016–2017 alkaa 12.9. ERITYISRYHMIEN LIIKUNTA KEHITYSVAMMAISTEN LIIKUNTARYHMÄ ma 14.00–15.00 29.8.2016–5.12.2016 (ei 17.10.) Kosken Syke, Liikuntasali, Kirkkokatu 4, 39200 Kyröskoski. Uusien opiskelijoiden joukossa oppitunnin alkamista odottavat ylöjärveläinen Jesse Rantanen ja hämeenkyröläinen Ilari Siren. Tervetuloa tutustumaan kädentaitojen näyttelyyn kaupungintalolle (Valtakatu 5) 19.–26.8. klo 8.30. Opintoohjaaja Tarja Perolainen mukaan suhteessa aloituspaikkoihin parhaiten veti autoala. 050 350 8851 Hämeenkyrön liikuntapalveluiden LIIKUNTARYHMÄT SYKSY 2016 Auto ja sähkö olivat Iisakin suosituimmat Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. Varsinkin Osaran ja Ikatan kohdalla tämä näkyy hakijoiden määrässä. Ei ennakkoilmoittautumista. Vapaana opiskelupaikkoja on Iisakissa metallija koneopinnoissa sekä cateringinja rakennusalalla. TYÖIKÄISTEN LIIKUNTA VATSA-PEPPU JUMPPA ma 17.30–18.30 5.9.2016–5.12.2016 (ei 17.10.) Kosken Syke, Liikuntasali, Kirkkokatu 4, 39200 Kyröskoski. Ei ennakkoilmoittautumista. Esillä kurssi-ideoita ja inspiraatiota mitä kädentaidon kursseillamme voi harrastaa. Ryhmässä tehdään lihaskuntoharjoituksia sekä kehonhallintaja tasapainoharjoituksia liikuntasalissa (ja kuntosalilla erikseen ilmoitetut kerrat). Tunti soveltuu kaikentasoisille liikkujille. Perolainen arvioi, että yhdessä Parkanon kanssa Iisakin opiskelijavahvuus on tänä syksynä noin 380. Osaran maaseutuopetusyksikössä aloitti tänä vuonna yhteensä 60 opiskelijaa. Nettisivuiltamme löytyy sähköinen hakulomake, Osaran koulutuspäällikkö Aulikki Kuisma kannustaa. Hinta: 20 € tai liikuntapassi* 30 €. Hinta: 20 € tai liikuntapassi* 30 €. Ikaalisten kauppaoppilaitoksessa vapaita paikkoja on niin merkonomikuin datanomiopinnoissa. Ohjattu kiertoharjoittelutunti kuntosalilla. Ohjattu liikuntaryhmä kehitysvammaisille. PATTERIJUMPPA ke 17.30–18.30 31.8.2016–7.12.2016 (ei 19.10. Siellä on paljon myös aikuisopiskelijoita, jotka opiskelevat kokonaan uuden alan. – Oppilaitoksissa on koko ajan käynnissä suorahaku. Myös Parkanossa alkanut sosiaalija terveysalan perustutkinto on osoittautunut suosituksi. Ilmoittaudu netissä: www.opistopalvelut.?/ikaalinen tai puhelimitse 044 730 1398. Helppo ja rauhallinen jumppa, jossa tehdään tuolilla istuen askelluksia ja lihaskuntoliikkeitä. Aloituspaikkoja oli 19. Sopii kaikentasoisille liikkujille, niin miehille kuin naisille. Sopii kaikentasoisille liikkujille. Ryhmässä pelaillaan, kuntoillaan ja ulkoillaan. Rauhallinen tunti, jossa keskitytään selän, niska-hartiaseudun sekä keskivartalon lihasten vahvistamiseen ja liikkuvuuteen. KUNTOSALIN KIERTOHARJOITTELU ryhmä 1 ma 9.15–10.15 29.8.2016–5.12.2016 (ei 17.10.) Kosken Syke, kuntosali, Kirkkokatu 4, 39200 Kyröskoski. Autoalan ensimmäisen vuoden opiskelijat Jesse Rantanen ja Ilari Siren eivät ole vielä päässeet vetämään työhaalareita niskaan, mutta into on kova. Hinta: 4 €/ kerta tai 10x kortti 40 €. Molemmat nuorukaiset odottavat jo innolla työhaalareiden pukemista ylle. Kahvakuulaharjoittelu kehittää lihaskunnon lisäksi kehonhallintaa, tasapainoa, kestävyyttä ja liikkuvuutta. Eli se on vähän suvussa kulkenut, Rantanen perustelee valintaansa. – Koulutus kannattaa aina, joten nyt on hyvä tilaisuus hakeutua opiskelemaan, sanoo Saskyn Luoteis-Pirkanmaan oppilaitosten rehtori Joni Liukkonen. Kosken Sykkeellä rajallinen määrä kahvakuulia. HUOM! Ei ohjausta. Molemmilla autoala oli ensisijainen hakukohde, Rantanen haki lisäksi myös Iisakin rakennusja metallialoille. Oppilaitokset ovat tehneet paljon paljon markkinointia näkyvyyden lisäämiseksi. ja 2.11.) Kosken Syke, Liikuntasali, Kirkkokatu 4, 39200 Kyröskoski. Sähköja automaatiotekniikassa aloituspaikkoja oli 36 ja ensisijaisia hakijoita 38
Jenni Paattakainen kaivaa kännykän repusta ja alkaa näpytellä Birdland-peliä, kun auto kaartaa valtatie 23:a Suurimaata kohti. Luokkakaveri Anni Vuorenmaa säikähti herätyskellon soittoon. – Koulukyydit ovat ehdottoman tärkeitä syrjäkylillä. Kolmikko ennättää hyvin Timo Rannan matkaan mukaan. Ihan uutta elämänvaihetta aloittavat myös Helmi Huhtasalo (edessä) ja Anni Sällilä. Seiskaluokkalainen Jenni Paattakainen meinasi nukkua pommiin. Kylän soratien mutkaan ei auto stoppaa. Pienet mönkiäiset, Jämijärven kaikki esikoululaiset kerätään Tykköölle, ja kouluautot pysähtyvät monella kotipihalla. Ilmoitathan, jos et tule kyytiin. vuosi. Palvelu onn toiminut hyvin, ja lapsikin on tykännyt. Ei se ollut paha muutos, Ella Harri sanoo ja kertoo, että koulumatkoilla hän juttelee kavereiden kanssa tai pelaa kännykällä. Esikoululaiset pääsevät kyytin ihan kotipihasta. – Aleksandra on ainoa koululainen Lauttalamminkulmalla Jämijärven puolella. Kun purkka ei enää maistu hyvältä, sen paikka on roskiksessa – missään nimessä sitä ei kuulu painaa esimerkiksi auton penkkeihin. Jämijärven koululaisista kaikki kaikkein pienimmät käyvät esikoulua nyt Tykkööllä. Iltapäivällä tytärtä noutaessa jutellaan päivän koulukuulumiset tuoreeltaan. Koulukyytireitti välttelee turhia tienylityksiä. Sitä on vaikea tulla polkupyörällä, kun tiellä on paljon raskastakin liikennettä, joka menee läheltä, Timo Ranta tuumaa. Timo Ranta ajaakin ohi ja ottaa heidät kyytiin vasta paluumatkalla. 20 16 20 Koulukyydissä jutellaan ja pelataan Päivi Seppälä JÄMIJÄRVI. Me jutellaan. Matka saa jatkua. 1–2-luokkalaisille koulukyydin raja on 3 kilometrin matka kotoa koululle ja sitä vanhemmille 5 kilometriä – Kymmenkunta koululaista pääsee autokyytiin sillä perusteella, että koulutie ei ole turvallinen, Ritva Mäkinen sanoo. Tee se heti, kun olet ottanut paikkasi. Pienimmät juttelevat, sorina täyttää autoa. Harrin sisarukset palasivat kyyditettäviin nelosluokkalaisiin sen jälkeen, kun Suurimaan kyläkoulu oli sulkeutunut ja he aloittivat kirkonkylän Keskuskoululla. Kalle Peurala (keskellä) nousee koulukyytiin Suurimaalla valtatie 23:n varrelta ja saa Kahilaluomanperältä kavereikseen Elias Kuusikosken (vasemmalla) ja Atte Harrin. Kun hänet iltapäivällä haetaan, vaihdetaan heti koulukuulumiset. Yli puolet Jämijärven peruskoululaisista – esikoululaiset mukaan lukien – tekee koulumatkat Timo, Maarit ja Joel Rannan pikkubussikyydeillä. Pyöräilymatkaa on kilometrin verran. Mittariin kertyy 61–80 kilometriä per auto. – Se on hyvä. Samantien Timo Ranta jatkaa toiselle lenkille Ikaalistentietä. Katso kuvat https://mediaperheoiva.edocker.com. Hänet tuodaan aamulla tiehaaraan. Seiskaluokkalaiset Atte ja Ella Harri ovat pyöräilleet kouluautopysäkille ajoissa, 5–10 minuutin ennen Timo Rantaa. Muista nämä koulukyydissä Tule ajoissa pysäkillä. Lehtimäen sisarukset odottavat jo kylätien varrella. Vili Toppalan ei ollut ihan helppoa herätä toiseen kouluaamuun kolmosluokkalaisena. Kiinnitä turvavyö. Kukin kuski tekee kolme lenkkiä aamuisin. Isä pitää omaa kyytijärjestelyä aamuin iltapäivisin pienenä pahana, jos vaihtoehtona olisi, että koulukyytejä ei järjestettäisi. Koulukyytien toisessa rupeamassa koululaiset palautetaan kotiin. – Joskus olen lukenut läksyjä, mutta harvoin. Matka jatkuu. Matkan varrella Timo Ranta tarkistaa peilistä turvavyöt ja perillä sen, ettei keneltäkään unohtunut mitään. – Ei me pelata. ”Huomenta”, ”moi” ja ”kiitos” ovat ilmaisia ja ilahduttavat kaikkia. K o u l u k y y t i o h j e e n mukaan peruskoulun 1–6-luokkalaisilla kyytimatkan omavastuu saisi olla 2 kilometriä ja yläkoululaisille kilometrin pidempi. Aleksandraa ja pian vierelle istahtavaa Sandra Ingistä vähän jännittää: englanti alkaa. – Kyytiläisissä on toinen sukupolvi menossa, sanoo Timo Ranta, jolla on hommassa meneillään 26. Keskuskoulun pysäkillä täysi auto tyhjenee hetkessä. Esimerkiksi maantie 261:n piennar on pieni. Vyöt napsahtelevat kiinni, kun koululaiset ovat ottaneet paikkansa, ja matka voi jatkua. Jokainen viivytys aikataulussa pidentää kaikkien matka-aikaa ja odotusaikaa niiltä, jotka vielä odottavat kyytiin pääsyä. Yritysasioita ja ehkä jonkun kyydinkin ehtii hoitaa ennen puolta päivää. Lauri Hakala riemastuu, kun pääsee autoikkunasta vilkuttamaan aamu-heit Mikko-papalleen. Valtatievarrella Kalle Peurala pujahtaa takapenkille ja saa Kahilaluomanperältä kavereiksi Elias Kuusikosken ja Atte Harrin. Siisteys on puoli ruokaa. Ruupanperältä ensimmäisenä kyytiin nousee kakkosluokkalainen Aleksandra Kukkasmäki. – Lenkit on pyritty tekemään niin, että kyytiläisiä kerätään tievarsille ja että ei kauheasti ole pistoja, edestakaisin ajamista, Timo Ranta kertoo. Kyytireitit ovat sivistystoimen kanslistin Ritva Mäkisen käsialaa. Peräpenkin ystävysten aika kuluu sukkelasti jutellen. Juho Kukkasmäki saattaa Aleksandran kouluauton pysäkille harva se aamu. Kello 7.35 vaalea pikkubussi kurvaa Kuusjoella, Jämijärven koilliskulmalla poimimaan ensimmäiset koululaiset kyytiin. Suurimaalta matka jatkuu eteenpäin, ja Tykkööllä Karoliina Koskensalo nousee kyytiin yhdessä parin muun koululaisen kanssa – onnekseen juuri ennen saderyöpsähdystä. Koulukyytin kuljettaja ei voi odottaa pitkään tietämättä, oletko myöhässä vai etkö tule ollenkaan. Jämijärvellä se jää kaikilta koulukyytiläisiltä alle 2 kilometrin. Aamu-9:ltä kuski pääsee kahvin keittoon. Pienempien juttu luistaa etupenkillä. Katselen maisemia ja mietiskelen asioita, kuudesluokkalainen Cecilia Rautio kertoo omasta koulumatkastaan, ennen kuin Timo Ranta pysähtyy Keskuskoulun pihalla toisen kerran aamun aikana. Timo Rannan muistutus turvavöiden tärkeydestä menee hänen kyytiläisilleen hyvin perille. Juho Kukkasmäki saattelee tytärtä kilometrin verran tiehaaraan. Iloinen, ystävällinen mieli auttaa kaikkia. Yhdessä on katsottu, mihin kyytiin kukin olisi paras laittaa. KOULU HARRASTUKSET ja 18 .8. – Oli tuttuja kavereita. Kiusaamisesta tai rumista puheistä ei tykkää kukaan
Tulevaisuuden suunnitelmia eivät nuoret osaa vielä sen kummemin arvioida, sillä pesisharrastuksen kanssa mennään vuosi kerrallaan. Lisätiedot: Maija Poutanen puh. Pienimpien kohdalla harjoittelun on tarkoitus olla enimmäkseen iloista palloilua ja yleisliikuntaa, mutta tavoitteena on valmentaa ainakin osa joukkueista kisakentille jo ensi kesäksi. Kysy vapaita opiskelupaikkoja: Johanna Kienokoski-Saarela puh. – Se oli erilaista kuin pelaaminen. syyskuuta kello 17.30. Joukkueista on todennäköisesti tulossa paria ikäluokkaa yhdistäviä sekajoukkueita. – Voitot olivat isoja saavutuksia. Viljakkalassa tarjolla kuoropaikkoja VILJAKKALA. Jonne ja Jami tienasivat kultamitalinsa C-pojissa nuorisoleirillä Kankaanpään Mailan riveissä, Hämeenkyrön Räpsässä pelaava Jemina puolestaan E-tyttöjen tenavaleiriltä. Toimintaa on tarkoitus elvyttää keskittymällä tuleviin, vuosina 2004–2012 syntyneisiin pesislupauksiin. – Monipuolista urheilua, lisää isoveli Jonne. – Hyvä kesälaji ja paljon hyviä kavereita, 15-vuotias Jami kuvailee lajin viehätystä. – Äänissä ei tarvitse laulaa, ihan perusäänellä pärjää. 20 16 21 Hae nyt! AIKUISKOULUTUS KANKAANPÄÄ RAVINTOLA-ALAN OSAAJA Koulutus sopii alan perusopintojen suorittaneille tai alasta kiinnostuneille. Sisar Jemina Mäkinen puolestaan tienasi Suomen mestaruutensa Etyttöjen riveissä Hyvinkään Tenavaleirillä heinäkuun alussa. Aloitus 2.9. Lauluäänen lisäksi uusilta odotetaan ainakin pientä nuotinlukutaitoa. – Tällä hetkellä koko vaihtelee 5–8 välillä, joten tilaa on. Kokoonnumme suunnilleen kerran kahdessa viikossa, tahti vaihtelee Viljakkalassa järjestettävien Tuomasmessujen mukaan. Lisäksi tarkoituksena on tehdä yhteistyötä lähiseutujen seurojen kanssa. Jami puolestaan on hakenut valtakunnalliseen yläkoululeiritykseen Kuortaneen Urheiluopistoon. Mäkiset ovat viettäneet aikaansa pesiskentällä lapsesta saakka, ensin vaunuissa isä Mara Mäkisen kannustusjoukkoina ja sen jälkeen itse pelikentillä. Kuoro laulaa mikrofoniin bändin tukemana. Yleisiä testipäiviä. Piti vaihtaa rooli pois pelaajasta, Jonne sanoo. asti. Innokkaita vetäjiä on ilmoittautunut mukaan jo kymmenkunta, ja ryhmistä ensimmäinen kokoontuu jo tänään torstaina. Viimeisimmät sykähdyttävät hetket ovat vuodelta 2011, kun miesten suomensarjajoukkue voitti lohkonsa, vaikka tie katkesikin Ykköspesiksen nousukarsintaan. 24% alv) ALAN KORTTIKOULUTUKSIA ALKOHOLILAINSÄÄDÄNTÖ Kankaanpää, koulutus 2.11.2016 klo 8.30 useita testipäiviä HYGIENIAOSAAMINEN Harjavalta, Kankaanpää, Kokemäki, Ulvila useita koulutuksia /testejä DigiOiva luettavissa jo keskiviikkoiltana. Mäkisten perheessä oli kesällä useaan otteeseen aihetta mitalikahveille. Aloitus 3.10. Parhaimpina vuosinaan esimerkiksi useita naisten Suomen mestaruuksia napannut Tarmo on viettänyt viimeisimmät vuodet hiljaiseloa. Ikaalisten Tarmon puheenjohtaja Mika Laatu kertoo, että tavoitteena on saada syksyn mittaan kasaan kolmesta neljään juniorijoukkuetta. – Ikaalinen on vahva pesispitäjä. Viime syksynä Tuomasmessuja oli kolme, kertoo kanttori Heidi Olkinuora. Urheileminen on kaikille tärkeä osa elämää. Pesis on kuitenkin kaikille tärkein harrastus, ja sen takia myös Suomen mestaruudet tuntuivat hyvältä saavutukselta. Asiakasnumeron näet laskusta tai lehden osoitteesta. Joten siinä mielessä mukaan voi tulla rohkeasti. Paikkakuntien välistä ajelua on riittänyt, sillä harjoituksia ja pelejä on useamman kerran viikossa. Koulutus jo alalla työskenteleville, alan perusopinnot suorittaneille tai puhtauspalvelualasta kiinnostuneille ammatinvaihtajille, sekä puhtauspalvelualan yrittäjyyttä suunnitteleville. Kirjaudu DigiOivaan käyttäen käyttäjätunnuksena nimeäsi ja salasanana asiakasnumeroasi. Räpsälle se oli sekä E-tyttöjen että seuran ensimmäinen SM-kultamitali. Jos perheessä on pieniä lapsia, sekään ei haittaa, sillä harjoitusten ajaksi seurakuntatalolle järjestetään ilmainen lapsiparkki. Nyt mennään juniorit edellä, ja tästä on jo pitkään haaveiltu, Laatu sanoo. Muitakin harrastuksia kolmikolla on: Jemina harrastaa ratsastusta ja yleisurheilua, ja Jonne ja Jami ovat aiemmin harrastaneet jääkiekkoa. Pojat aloittivat peliuransa 6ja 7-vuotiaina Ikaalisten Tarmon riveissä ja siirtyivät E-ikäisinä Kankaanpään Mailaan. Perheen pojat Jonne ja Jami Mäkinen nappasivat pesäpallon C-nuorten Suomen mestaruuden Lappeenrannassa ja Imatralla heinäkuun lopulla järjestetyltä nuorisoleiriltä. Leiritykseen kuuluu lukuvuoden aikana neljä viikon jaksoa, joilla opiskelujen ohella keskitytään pesäpalloon. Mäkisten perheeseen tuli kesällä kolme nuorta Suomen mestaria. Katso ajankohdat www.sataedu.fi/korttikoulutus. Korttikoulutus 112 euroa. Ikaalilaiset otettiin kuitenkin kummassakin seurassa hyvin vastaan, ja sitä kautta on löytynyt myös uusia kavereita. Lukion tänä syksynä aloittanut Jonne kuuluu yhteiskoulun urheiluakatemiatoimintaan, minkä vuoksi hänellä on liikuntaa muutama kurssi enemmän kuin muilla. Iske uutisvirtaan ensimmäisenä! www.oivaseutu.fi/uutisoiva UutisOivan tilaaja! TILAAJA OIVA LEHTIKATU 1 00000 PAIKKAKUNTA L 123456 Käyttäjätunnus: tilaajan nimi Salasana: asiakasnumero Mäkiset nappaavat pesismestaruuksia Elina Pikkarainen IKAALINEN. 040 199 4970 PUHDISTUSPALVELUALALLE! LAITOSHUOLTAJA Laitoshuoltajan ammattitutkinto. 11-vuotias Jemina taas on pelannut koko ajan Hämeenkyrön Räpsässä. asti. Linjapelaajina ja kärkietenijöinä tunnettua kolmikkoa yhdistävät nopeat jalat ja innostus pesikseen. Myös työttömyysetuudella ja työvoimakoulutuksena (koulutusnumero 666484) SUURTALOUSKOKKI TARJOILIJA RAVINTOLAKOKKI Haku 9.9. Tuomasmessukuorossa on avoinna paikkoja uusille laulajille. Kuoroon voi osallistua matalalla kynnyksellä. Harjoituspaikka on seurakuntatalo.. Syksyn ensimmäinen kokoontuminen on sunnuntaina 4. Pesiskoulun ja höntsypesiksen suosio on Laadun mukaan osoittanut, että paikkakunnan vahva pesiskulttuuri elää edelleen. Jonnella oli aiemmin yksi pronssi ja Jamilla kaksi pronssimitalia D-ikäisistä, mutta heille ja myös Kankaanpään Mailalle se oli ensimmäinen SM-kultamitali C-nuorissa, isä Mara toteaa. KOULU HARRASTUKSET ja 18 .8. Jonne ja Jami ovat kokeilleet myös muiden ohjaamista, sillä he olivat viime vuonna Ikaalisten Tarmon pesiskoulun ohjaajia. Kuoro esiintyy Viljakkalassa järjestettävissä Tuomasmessuissa. 040 199 4951 HARJAVALTA, KANKAANPÄÄ, KOKEMÄKI JA ULVILA. Vain testi 62 euroa (Hinnat sis. Haku 30.8. Ikaalisissa viritellään junioripesistä Ikaalisten pesistoimintaa herätellään uudelleen henkiin junioreiden kautta
Ryhmien lopullinen kokoonpano selviää ilmoittautumisten jälkeen. ILMOITTAUTUMINEN kaikkiin liikuntaja tanssiryhmiin alkaa ma 29.8.2016 klo 17. KOULU HARRASTUKSET ja 18 .8 .2 01 6 22 Ikaalisten Tarmo käynnistää syksyllä useita uusia junioriryhmiä. Pitkänen kertoo, että aluksi paikallaan korkeintaan parin laukauksen verran pysyneen lapsen keskittymiskyky voi ajan myötä lisääntyä niin, että hän vanhempana pystyy aivan hyvin kilpailemaan. Erityislapset on huomioitu esimerkiksi seuran vuosittain järjestämällä Hyvän mielen osumat -ampumaleirillä. Ampuminen on harrastus, jota lapsi ja vanhempi voivat halutessaan tehdä yhdessä. klo 17 pesiskentällä Ilmoittaudu ikatarmo.fi tai joukkueen yhteyshenkilölle. Kirjastorakennuksen takaosassa sijaitseviin tiloihin on rakennettu harjoittelurata, jolla myös nuoret harjoittelevat. Puheenjohtaja Toni Ekman kertoo, että toiminta keskittyy lähinnä ilmaaseiden eli ilmapistoolin ja -kiväärin käyttöön. Vuonna 1981 perustettu Ikaalisten ampujat on pyörittänyt junioritoimintaa vuodesta 2012 lähtien. Tärkeintä on kuitenkin se, että harjoituksissa on hauskaa. – Täällä ei saa miettiä mitään ylimääräistä, Pitkänen sanoo. Moni nuori etenee perusharjoituksista nopeasti kilpailemaan, ja tämä on seurassa myös tarkoitus. Ikaalisten Ampujien toiminta sopii puheenjohtaja Toni Ekmanin mukaan myös nuorille, sillä harrastus kehittää keskittymiskykyä ja kynnys lähteä mukaan toimintaan on asetettu matalalle.. lähde pelaamaan pesistä! OTA KOPPI Liikuntaviikko ma 22.–su 28.8.2016 opinto-oppaassa olevan ohjelman mukaisesti. . *Sähköpostiosoite pakollinen digilehteä tilattaessa Seutulehti UutisOiva maksaa postimaksun VASTAUSLÄHETYS Tunnus 5019898 00003 VASTAUSLÄHETYS Maksajan puhelinnumero UUTISOIVA DIGIOIVA Paperilehden määräaikainen tilaus 3 kk 23 € Paperilehden kestotilaus 12 kk 89 € Digilehden määräaikainen tilaus 3 kk 18 € Digilehden kestotilaus 12 kk 72 € Tilaa vapaa pääsy paikallisiin uutisiin UutisOivan täystilaus 23 € /3 kk DigiOiva 18 € /3 kk Valitse itsellesi sopivin lukupaketti ja astu UutisOivan maailmaan! TILAAJAPALVELU P. 03 3143 3171 tilaukset@ mediaperheoiva.. – Jos jonakin kertana tuntuu, etteivät lapset jaksa ampua, niin sitten tehdään jotain muuta, venytellään tai haetaan tussit ja piirrellään, Pitkänen sanoo. TARJOUS TARJOUS Ampuminen saa vilkkaankin keskittymään Elina Pikkarainen IKAALINEN. Tilaajan nimi Lähiosoite Postinumero ja postitoimipaikka Puhelinnumero Sähköpostiosoite* Maksajan nimi, jos eri kuin tilaajan Maksajan osoite Osoitetietoja voidaan käyttää markkinointiin henkilötietolain mukaisesti. Treenaamiseen yhdistetään myös esimerkiksi kuntosaliharjoittelua. Alle 10-vuotiailla ei ole juurikaan varsinaista lajiharjoittelua, vaan harrastus on lähinnä yleistä liikkumista ja perustaitojen opettelua. Lisätietoja toiminnasta seuran kotisivuilta ja facebookista. www.oivaseutu.. Ikaalisten ampujien toimintaan voivat osallistua myös sellaiset lapset, joilla on ylivilkkautta tai esimerkiksi Aspergerin oireyhtymä. klo 17.30 pesiskentällä 2009-2010 poikien palloilukerho jatkaa, yhteyshenkilö Riku Rahikka, riku.rahikka@ikaalinen.fi 2006-2008 tytöt (pojat), yhteyshenkilö Jani Mansukoski, jani.mansukoski@leppakoski.fi 2004-2005 tytöt/pojat, yhteyshenkilö Kari Tolonen, kari.tolonen@ikaalinen.fi, aloitus to 18.8. Ampumaurheilu kehittää Ekmanin ja Pitkäsen mukaan esimerkiksi kykyä ottaa vastuuta, toimia ryhmässä sekä varsinkin keskittyä käsillä olevaan asiaan. Tähän myös seura haluaa kannustaa. TERVETULOA LIIKKUMAAN! Muutokset ohjelmaan: ke klo 17.15 830 108 zumba-ryhmä (ei-piloxing) Ti 23.8. Myös lisää vetäjiä ja seura-aktiiveja toivotaan mukaan. Samoilla linjoilla on myös Pitkänen, joka usein kehottaa osallistujia jättämään kotiin mietteet odottavista pyykkija tiskivuorista. Ikaalisten ampujien ikähaitari on laaja: jäsenten kirjo vaihtelee päiväkoti-ikäisistä eläkeläisiin. EI SILLAN RYHMIÄ Sillan ryhmiin käynti talon takaa P-paikan puoleisesta ovesta. Välineitä voi aina lainata. Ekman kertoo, että ampumiseen on keskityttävä tosissaan, tai osumisesta ei tule mitään. Keskittymisen tärkeys pätee myös aikuisiin. 2011-2012 tytöt/pojat, yhteyshenkilö Riitta Latvala, riitta.latvala@ikaalinen.fi, aloitus ma 22.8. Harrastuksena ampumaurheilu ei ole kaikkein kalleimmasta päästä, sillä omat varusteet eivät ole harrastuksen edellytys. Lisäksi Vatulan ampumaurheilukeskuksessa harjoittelevat erityisesti metsästyksestä kiinnostuneet seuralaiset. Ampumakoulun junioreiden harjoituksia on puolentoista tunnin verran viikossa. Hyvällä peruskunnolla on väliä, sillä tasapainolla ja oikealla asennolla on merkitystä. Ryhmiin kertamaksu käteisellä á 4 €. Seura lainaa tarvittaessa välineitä. Vanhempi voi esimerkiksi ilmoittautua ampumakouluun yhdessä lapsen kanssa tai tulla seuraamaan viikoittaisia harjoituksia. Tarkoituksena on tarjota kaikille mahdollisuus harrastaa, Pitkänen sanoo. 14–17-vuotiaalta pitempään harrastaneelta taas odotetaan jo vastuun ottamista harjoittelusta ja siirtymistä kultahippukisoista SM-kisojen tasolle. Nuoria osallistuu seuran toimintaan niin ampumakoulussa kuin kilpailukentille treenattavina. Nu o r i s o t o i m i n n a s t a seurassa vastuussa oleva varapuheenjohtaja Marika Pitkänen kertoo, että kynnys lähteä mukaan toimintaan on haluttu tehdä lapselle mahdollisimman matalaksi. Tarjoukset koskevat ainoastaan kotimaan tilauksia. Olennaista harrastuksessa ei ole pelkästään tarkka ampuminen. Tilaus voimaan heti alkaen . Eri-ikäisille on erilaiset Suomen Ampumaurheiluliiton määrittelemät tavoitteet. Kisoihin voi osallistua rennolla asenteella jo varhaisessa vaiheessa harjoittelua. – Vanhemman lompakko ei ole este harrastukselle
– Syyskauden aloituksessa ensi viikolla teemme ainakin popcornia kahdella tavalla: oikein ja väärin, Lindi-Mokkila hymyilee. – Ensiapuja alkusammutustaidot ovat tarpeellisia ja mielenkiintoisia, kertoo aikuisena kenties hoitoalalle suuntaava Määttä. 050 3199 200. – Kunnolliset jalkineet ja kumisaappaat ovat kyllä tarpeen, sanoo Kyröskosken VPK:n nuoriso-osaston johtaja Tiina LindiMokkila. Terveysliikuntakoordinaattori Jukka Uusitalo 044 730 1350 ANJALAN HEVOSTILA ratsastustunteja ma-pe suomenhevosilla sekä shetlanninponeilla. Siiri Määttä, Sami Putkonen ja Anton Kalstela muistelevat kaiholla harjoitusta, jossa saivat käyttää pelastuskalustoon kuuluvaa leikkuria. 040 526 3708. Rotaryklubi Isoveljen jäljissä palokuntaan Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ. Katso syyslukkari Facebookista tai netistä! PST! Meillä ei ole liittymiseikä jäsenmaksuja! Seuraavissa Ikaalisten kaupungin liikuntaryhmissä vielä muutama paikka jäljellä: Niska-selkä-ryhmä (maanantaisin klo 18) Kuntopiiri (maanantaisin klo 19) Starttiryhmä kuntosaliharjoittelun perusteisiin (torstaisin klo 17) Lasten temppukoulu 5-6v. – Kouluttautumispolku hälytysosaston tehtäviin alkaa perehdyttämisellä, jota nuoriso-osaston toimintakin on, kertoo Kyröskosken VPK:n hälytysosaston varapäällikkö Harri Mokkila. 044 216 2116 arkisin klo 9 –10 www.ratsastuskoulukartanontalli.. Nuoriso-osaston harjoituksissa keskiviikkoiltaisin joka toinen viikko on ohjelmaa laidasta laitaan. Espanjan kielen alkeiskurssi 12.9.–19.12.maanantaisin klo 17.00–19.30 (ei opetusta 24.10.–14.11.). Kurssimaksu: 75 € 29.8. Kalstela voisi harkita palomiehen uraa jopa ammatiksi. – Kerran naapurin terassilla syttyi pieni tulipalo, jonka äitini sai onneksi vesiletkun avulla sammumaan. Myös aloittelijat tervetuloa. Nuoriso-osaston harjoituksissa perehdytään moniin taitoihin, joita tarvitaan varsinaisissa hälytystehtävissä, vaikka hälytysosastoon pääseekin vasta täysi-ikäisenä. Järj. klo 12, myös http://piirit.rotary.?/1410/ kyrosjarvi/huutokauppa. huonekaluja, tauluja, ryijyjä, lasiesin., urh. Suunnitelma kuulostaa siltä, että nuorten oppimia taitoja voidaan tarvita. Lisäksi kaksi opetuskertaa, joista sovitaan kurssin alussa. Kysy lisää 050 594 5201 Löydät meidät myös Facebookista! www.ippnet.fi/anjalanhevostila IKÄIHMISTEN MUSIIKKIPIIRI Pirkanmaan musiikkiopisto järjestää ”Harmonikan hurmaa ja historian havinaa senioreille” Sasin päiväkodilla keskiviikkoisin klo 17.15-18 alkaen 31.8. vast.otto Kyrösnäössä. Hinta sis. Lähde mukaan aikamatkalle! Lauletaan yhdessä ikivihreitä eri vuosikymmeniltä ja pistetään vaikka jalalla koreasti harmonikan säestyksellä. klo 18:30 SYYSUUTUUS UUDET KURSSIMUOTOISET RYHMÄT ALKAA: Ilmoittautumiset 21.8. välineitä ym. – Kuumalle liedelle ei saa laskea paperia tai muuta helposti syttyvää, Kalstela mainitsee. Tanssit tahdittaa Kovelahden kyläorkesteri joht. Jätä ilmoituksesi osoitteessa: MENO-OIVA Elokuun tanssit Kovelahden Nousulassa la 27.8.2016 klo 20.00. LC Hkyrö/Kyröttäret ja Kyrösj. Nuoriso-osaston harjoituksessa leikkurilla pilkottiin polkupyörä.. Sami Putkosen houkutteli vuosi sitten mukaan juuri Kalstela. 040 765 0532, Taipale p. Määttä nimittäin muistuttaa, ettei kattilaan syttynyttä rasvapaloa saa sammuttaa vedellä. VPK:n nuoriso-osastoon lähtemisen kynnystä madaltaa se, että varusteet kuten haalarit, kypärät ja hanskat löytyvät paloasemalta, eikä harrastus maksa mitään. Tapahtumakalenteri verkossa ja UutisOivassa yhdistyksille, seuroille ja tapahtumajärjestäjille. NOUSE RATSAILLE OSARALLA www.oivaseutu.. Rivi-ilmoituksen hinta on 20 € (sis. Järj. kodin irtaim. Myös harjoituspelejä. Kaikki kolme kertovat parasta VPK:ssa olevan uusien taitojen oppiminen. Palokunta kyllä soitettiin tarkastamaan tilanne, kertoo Putkonen. – Jos kuuma rasva leimahtaa liekkeihin, palo pitää tukahduttaa kannella. klo 13. – Halusin mukaan VPK-toimintaan pienestä pitäen, mutta pääsin tänne vasta kymmenvuotiaana, reilut kaksi vuotta sitten, kertoo Siiri Määttä Kyröskosken VPK:n asemalla Tippavaarassa. Tavaroihin voi tutust. Tuotto paikallisesti nuorten hyväksi. paikalle 17.30 tai kun ehtii. mm. Täysi-ikäisenä voi osallistua esimerkiksi sammutustyö-, savusukellusensiaputai pelastustyökurssille, joilla hankitaan taitoja paloja pelastustehtävien hoitoon. KOULU HARRASTUKSET ja 18 .8 .2 01 6 23 Les Mills BodyCombat tiistaisin Ikaalisissa, alk. Ainakin halu oppia uutta paloja pelastusalasta on kova. mennessä www.tampereenkesayliopis PARKANON KIEKKO NAISET Liity sinäkin aktiiviseen joukkoon. Elbe Grönroos. ILMOITTAUDU SYKSYN TUNNEILLE NYT! Ratsastuskoulu Kartanon Talli Osarantie 130 P. Popcornien paahtamisen lisäksi syksyn ohjelmaan on sovittu ainakin vierailu Ikaalisiin tutustumaan pelastuskoiriin, jotka osaavat pelastaa karanneen veneen ja jopa hukkumisvaarassa olevan ihmisen. näkyvyyden sekä verkossa että UutisOivassa. (keskiviikkoisin klo 16.30) Miesten höntsypeliporukkaan ja Kohti liikkuvampaa elämäntapaa -ryhmään ilmoittautumiset Antti Mäkelälle puh. Jouni S 040 528 3200 Minna L 044 015 2260 JÄÄHARJOITUKSET keskiviikkoisin klo 18.15 Tarjoamme monipuolisia ratsastustunteja kaikentasoisille ratsastajille. Liput 10 €. mennessä: ikaalinen@kunnonliike.. Nuorilla on myös muutamia omakohtaisia kokemuksia tositilanteista. 043 217 0390. alv), ilmoituksen maksimi pituus 200 merkkiä. Kiinnostus VPK-harrastukseen veti mukaan myös Anton Kalstelan, joka on ollut mukana Kyröskosken VPK:n nuoriso-osastossa nyt parisen vuotta. Kalstela on nähnyt useita kolaripaikkoja, joilla on tarvittu pelastuslaitoksen apua, ja kerran kaverinsa luona kyläillessä näki suuren määrän hälytysajoneuvoja kiitävän uhkaavalta vaikuttaneelle palopaikalle. Ohjatut treenit 1–2 kertaa viikossa ja osallistuminen Hämeen harrastesarjaan. 30.8. Lahj. Pu?etti. Kurssi soveltuu kaikille espanjan kielen opiskealkeiden kertaajille. Monip. Kovelahden laulajat Hyväntekeväisyyshuutokauppa Hällä-Pirtillä, Alasentie 36, Kyröskoski, su 28.8. Paloturvallisuuteen liittyvää oppia on tarttunut muihinkin. Irtotunnit 25€ ja poneilla 1/2 h 13€ sekä myös tuntikortteja. – Talon lähellä oli kaksi muuta rakennusta, joihin palo olisi voinut levitä, mutta sillä kertaa palo saatiin melko nopeasti aisoihin. Yht.tiedot: Koskinen p. Ilmoittautuminen ja lisätiedot puh. Meillä ratsastat hyvinkoulutetuilla hevosilla ja poneilla turvallisissa, nykyaikaisissa puitteissa
19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 MTV Sport Uutiset 19.30 Salatut elämät 20.05 Suomen ihanimmat häät 21.00 NCIS: New Orleans (12) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 MTV Sport Uutiset 22.35 112 (7) 23.35 Kohde (16) 00.35 Isänmaan puolesta (12) 01.35-05.30 Astral Tv Nelonen 05.00 Ennustaja-TV 06.00 Bumba (S) 06.05 Bubble Guppies (S) 06.30 Pound Puppies (S) 06.50 Lazy Town (S) 07.15 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 07.40 Transformers Rescue Bots (7) 08.00 Angry Birds Toons (S) 08.05 Angry Birds Piggy Tales (S) 08.10 Lego Nexo Knights (7) 08.30 Lego Legends of Chima (7) 08.55 Vaaleanpunainen pantteri (S) 09.05 Vaaleanpunainen pantteri (7) 09.15 Hauskat kotivideot 09.45 Eläinpotilaiden pelastaja 10.50 Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Eläinpotilaiden pelastaja 14.45 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 15.45 Neljän tähden illallinen 16.15 Onnenarpa 16.20 Hauskat kotivideot 16.50 Leijonan luola USA 17.50 MasterChef Australia 18.55 HS-uutiset 18.58 HS-sää 19.00 Poliisit (7) 19.30 Supertähdet (S) 20.58 Keno 21.00 Elokuva: Beverly Hills kyttä (12) 23.10 Paratiisihotelli Ruotsi (S) 00.10 Poliisit (7) 01.10 Mustat lesket (S) 02.10-05.00 Ennustaja-TV TV1 04.00 Uutisikkuna 06.15 Aamusydämellä 06.55 Ylen aamu-tv 09.30 Pullopostia lapsuudesta 10.00 Midsomerin murhat (12) 10.45 Mittatilaustyönä 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Alueuutiset 12.15 Yle Oddasat 12.19 Oddasat 12.35 Hirmuliskojahti 13.00 Tanskan kauneimmat kodit 13.30 Sylvi (7) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.15 Yle Oddasat 15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.50 A-studio 16.20 Puutarhaunelmia 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Midsomerin murhat (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Pullopostia lapsuudesta 19.00-19.55 Kiehtova maailma: Junamatka Eurooppaan 20.00 Antiikkia, antiikkia 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Sota ja rauha (16) 22.30 Kotikatsomo: Alavilla mailla hallanvaara (7) 23.20 Yle Uutiset 23.25 Prisma: Huonosti käyttäytyvät kasvit 00.20-04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.52 Nimipäiväonnittelu: 23.8. 06.53 Taikakaruselli (S) 07.04 Viljami (S) 07.10 Puuharit (S) 07.23 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S) 07.34 Ihan satua (S) 07.39 Pasin ja Kielon valtakunta (S) 07.50 Ryhmä Hau (S) 08.16 Galaxi 08.17 Galaxin Pallo 08.50 Rion olympialaiset: Päättäjäiset 11.05 Holby Cityn sairaala (12) 12.05 Kioski: Aleks’in Wonderland 12.35 Lene, islam ja rakkaus 13.05 Matkakassi 13.35 Uskon jalkapalloon 14.30 YK-miehet moottoripyörillä 15.00 Olutretki Eurooppaan 16.00 Lasten aivot 16.30 Meduusojen maailmassa 17.01 Pikku Kakkonen 18.00 Kummeli nuts. yön huippuhetket 09.15 Rion olympialaiset: Yleisurheilu 11.15 Rion olympialaiset: Pyöräily 12.15 Rion olympialaiset: Vesipallo 13.15 Rion olympialaiset: Lentopallo 15.00 Rion olympialaiset: Yleisurheilu 18.00 Rion olympialaiset: Koripallo 19.15 Rion olympialaiset: Lentopallo 21.15 Rion olympialaiset: 16. TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Perheyrityksen sukupolvenvaihdos 06.55 Ylen aamu-tv 09.30 Korkki kiinni 10.00-10.50 Midsomerin murhat (12) 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Alueuutiset 12.08-12.17 Yle Uutiset Lappi 12.25 Tohtori Kiminkinen 12.55 Tanskan kauneimmat kodit 13.25 Puck (7) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.55-16.45 Avara luonto: Maapallon vuorokausi 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Midsomerin murhat (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Pullopostia lapsuudesta 19.00 Samassa veneessä (7) 20.00 Kulutustavaratarkastajat 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 Dicte (16) 22.35 Yle Uutiset 22.40 Outlander Matkantekijä (16) 23.35 Myötätai vastoinkäymisessä 00.05-04.00 Uutisikkuna TV2 04.40 Rion olympialaiset: Beach volley 07.00 Rion olympialaiset: 13. Mitä muuta kuuluu raskausaikana toisiinsa tutustuneille naisille. 09.05 Kauniit ja rohkeat (7) 09.35 Emmerdale (12) 10.35 Piilokamera 11.05 Lääkärit 13.30 Grand Designs unelma-asunnot 14.30 Pientä mökkiremonttia 15.30 Mike & Molly (S) 16.00 Salatut elämät (7) 17.00 Salatut elämät (7) 17.30 Kauniit ja rohkeat (7) 17.55 Emmerdale (7) 18.25 Emmerdale (S) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 09.05 Kauniit ja rohkeat (7) 09.35 Emmerdale (S) 10.35 Piilokamera 11.05 Lääkärit 13.30 Grand Designs unelma-asunnot 14.30 Millerit (7) 15.00 Suomen ihanimmat häät 16.00 Salatut elämät (7) 17.25 Viking Loton ja Jokerin tulokset 17.30 Kauniit ja rohkeat (7) 17.55 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 11.30 Veneillen pitkin Norjan rannikkoa 12.00 Lene, islam ja rakkaus 12.30 Blogistania: Fiona Timantti 13.00 Pohjoista kohti 13.55 Suunnistuksen MM: Miesten keskimatka 16.00 Rune eläinten kuningas 16.30 Onnenetsijät 17.01 Pikku Kakkonen 18.00 Suunnistuksen MM: Naisten keskimatka 19.00 Deception (12) 19.45 Marren julkkiskampaamo 20.00 Sotaturistina maailmalla 21.00 Villi kortti: Villi kortti inserttikimara 21.30 Jalkapallon Mestarien liiga : Karsintaottelu 23.50 Kuntoiluriippuvainen 00.20 Jalkapallon Mestarien liiga : Karsintakierrros 00.50-04.00 Uutisikkuna MTV3 06.00 Aamusää 06.30 Studio55.fi 07.00 Huomenta Suomi 08.30 Studio55.fi 08.55 Uutispäivä 09.00 Mitä tänään syötäisiin. Montreaux (7) 18.30 Rion olympialaiset: Päättäjäiset 20.45 VICE: The Making of Mirror Heart 21.00 Satuhäät 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.00 Unelmien kolhimat (7) 22.45 Bates Motel (16) 23.30 Game of Thrones (16) 00.25-04.00 Uutisikkuna MTV3 06.00 Aamusää 06.30 Studio55.fi 07.00 Huomenta Suomi 08.30 Studio55.fi 08.55 Uutispäivä 09.00 Mitä tänään syötäisiin. . Uudet jaksot. Kumpi heistä on etevämpi. Sunnuntai 21.8. 15.30 Salatut elämät 16.30 Finntriathlon 2016 17.00 MTV Sport: Ravikunkku 18.00 Pomo piilossa 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Uutisextra 19.20 MTV Sport Uutiset 19.30 Ketonen & Myllyrinne (12) 20.00 Tuubi 21.00 Selviytyjät 22.00 Kymmenen Uutiset 22.10 Päivän sää 22.15 Lotto, Jokeri ja Lomatonni 22.25 MTV Sport Uutiset 22.35 Johan Falk 14 Hiljaista diplomatiaa (16) 00.30 Panttivangit (7) 01.30-05.25 Miljoonapotti Nelonen 05.00 Ennustaja-TV 06.00 Bubble Guppies (S) 06.25 Transformers Rescue Bots (7) 06.45 Pound Puppies (S) 07.10 Lego Ninjago TV Special (7) 07.30 Lego Friends (S) 07.55 Angry Birds Toons (S) 08.05 Angry Birds Piggy Tales (S) 08.10 Lazy Town (S) 08.35 Lego Star Wars (7) 08.55 My Little Pony: Equestria Girls -lyhäri (S) 09.00 Matkaoppaat 11.00 Vaaleanpunainen pantteri (7) 11.10 MasterChef Australia 14.15 Leijonan luola USA 15.15 Radio Aallon Helsinki-päivän kesäkonsertti 15.45 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay 17.50 Suomen huutokauppakeisari 18.55 HS-uutiset 18.58 HS-sää 19.00 Elokuva: Gnomeo & Julia (S) 20.58 Keno 21.00 Elokuva: Lara Croft Tomb Raider: Elämän lähde (12) 23.25 Elokuva: Miami Blues (16) 01.25 Elokuva: Jotkut tytöt (S) 03.25 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay 04.25-05.00 Ennustaja-TV TV1 04.00 Uutisikkuna 08.00 Yle Uutiset 08.05-08.55 Avara luonto: Thaimaan kaunis luonto 09.00 Yle Uutiset 09.05-09.45 Aamusydämellä 09.55 Yle Uutiset 10.00 Jumalanpalvelus 10.45 Seniori työssä 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Viikko viitottuna 11.15 Tartu Mikkiin 12.05 Puutarhaunelmia 12.35 Camilla Plum ja säilöjän niksit 13.05 Kiehtova maailma: Junamatka Eurooppaan 14.00 Historia: Unohdettu tuberkuloosi 14.55 Yle News 15.00 Yle Uutiset 15.05 Hercule Poirot: Aikataulukon arvoitus (12) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10-17.55 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15-18.45 Ulos luontoon 18.55 Neiti Marple: Koston jumalattarena (12) 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.05 Kotikatsomo: Alavilla mailla hallanvaara (7) 21.55 Vera Stanhope tutkii (12) 23.25 Elämäni unelma 00.05-04.00 Uutisikkuna TV2 05.30 Rion olympialaiset: Paini 07.00 Rion olympialaiset: Taekwondo 08.00 Rion olympialaiset: 15. Vajaa vuosi vaipparallia on takana. Lauantai 20.8. O H J E L M A T I E D O T Perjantai 19.8. 09.05 Kauniit ja rohkeat (7) 09.35 Emmerdale (S) 10.05 Emmerdale (S) 10.35 Piilokamera 11.05 Lääkärit 13.30 Diili 14.30 Tervetuloa Ruotsiin! (S) 15.00 Piilokamera 15.30 Millerit (S) 16.00 Salatut elämät (S) 16.30 Salatut elämät (7) 17.30 Kauniit ja rohkeat (7) 17.55 Emmerdale (12) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. Tiistai 23.8. Pääosassa: David Suchet. Ensikertalaiset ja kokeneemmat äidit tietävät jo hyvin millaista on vauvaperheen arki. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 MTV Sport Uutiset 19.30 Salatut elämät 20.05 Häpy endkö. MTV3 klo 13.00 Hammaskeiju 2 (7) (Toothfairy 2). 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 MTV Sport Uutiset 19.30 Salatut elämät 20.05 Pomo piilossa 21.00 NCIS: New Orleans (12) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 MTV Sport Uutiset 22.35 Diili 23.30 Aavikon kyyhkyset (12) 01.25 Americans (16) 02.25-05.30 Miljoonapotti Nelonen 05.00 Ennustaja-TV 06.00 Bumba (S) 06.05 Bubble Guppies (S) 06.30 Pound Puppies (S) 06.50 Lazy Town (S) 07.15 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7) 07.40 Transformers Rescue Bots (7) 08.00 Angry Birds Toons (S) 08.05 Angry Birds Piggy Tales (S) 08.10 Lego Nexo Knights (7) 08.35 Lego Legends of Chima (7) 09.00 Vaaleanpunainen pantteri (S) 09.05 Vaaleanpunainen pantteri (7) 09.15 Neljän tähden illallinen 09.45 Eläinpotilaiden pelastaja 10.50 Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Eläinpotilaiden pelastaja 14.45 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 15.45 Neljän tähden illallinen 16.15 Onnenarpa 16.20 Leijonan luola USA 17.20 MasterChef Australia 18.55 HS-uutiset 18.58 HS-sää 19.00 Poliisit (7) 20.00 Huvila & Huussi 20.58 Keno 21.00 Suomen huutokauppakeisari 23.00 Paratiisihotelli Ruotsi (S) 00.00 Poliisit (7) 01.00 Suomen Tulli 02.00 Poliisit kotihälytys (12) 03.00 Mustat lesket (12) 04.00-05.00 Ennustaja-TV TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Jäätikön veteraani 06.55 Ylen aamu-tv 09.30 Pullopostia lapsuudesta 10.00-10.50 Midsomerin murhat (12) 11.00 Yle Uutiset 11.05 Uutisikkuna 12.35 Tohtori Kiminkinen 13.05 Tanskan kauneimmat kodit 13.35 Anja, tule kotiin (7) 14.45 Arkistokuvia: Armi ja Gil Hilario Helsingissä (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.15 Yle Oddasat 15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.50 A-studio 16.20 Helil kyläs 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10-17.55 Midsomerin murhat (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Pullopostia lapsuudesta 19.00-19.55 Prisma: Huonosti käyttäytyvät kasvit 20.00 Perheyrityksen sukupolvenvaihdos 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.35 Valkoinen kuningatar (16) 22.35 Yle Uutiset 22.40 8 myyttiä työstä 23.40 Kotiinpalaajat 00.10-04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.52 Nimipäiväonnittelu: 24.8. yön huippuhetket 08.15 Rion olympialaiset: Uimahyppy 09.00 Rion olympialaiset: 15. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 MTV Sport Uutiset 19.30 Salatut elämät 20.05 Pomo piilossa 21.00 Vares Pahan suudelma (16) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Viking Lotto, Jokeri ja Lomatonni 22.30 MTV Sport Uutiset 22.40 Myytinmurtajat 23.40 Ensimmäisen asteen murha (12) 00.35 Pahan ajojahti (16) 01.35-05.30 Miljoonapotti Nelonen 05.00 Ennustaja-TV 06.00 Bumba (S) 06.05 Bubble Guppies (S) 06.30 Pound Puppies (S) 06.50 Lego Friends (S) 07.15 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 07.35 Transformers Rescue Bots (7) 08.00 Angry Birds Toons (S) 08.05 Angry Birds Piggy Tales (S) 08.10 Lego Nexo Knights (7) 08.35 Lego Legends of Chima (7) 09.00 Vaaleanpunainen pantteri (S) 09.05 Vaaleanpunainen pantteri (7) 09.15 Neljän tähden illallinen 09.45 Eläinpotilaiden pelastaja 10.50 Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Eläinpotilaiden pelastaja 14.45 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 15.45 Neljän tähden illallinen 16.15 Onnenarpa 16.20 Hauskat kotivideot 16.50 Leijonan luola USA 17.50 MasterChef Australia 18.55 HS-uutiset 18.58 HS-sää 19.00 Poliisit (7) 20.00 Suomen Tulli 20.58 Keno 21.00 Criminal Minds (16) 21.55 Criminal Minds (12) 22.55 Criminal Minds (16) 23.55 Paratiisihotelli Ruotsi (S) 00.55 Radio Aallon Helsinki-päivän kesäkonsertti 01.25 Poliisit (7) 01.55 Poliisit (7) 02.25 Mustat lesket (12) 03.25-05.00 Ennustaja-TV TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Helil kyläs 06.55 Ylen aamu-tv 09.30 Pullopostia lapsuudesta 10.00 Midsomerin murhat (12) 10.45 Mittatilaustyönä 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Alueuutiset Uusimaa 12.15 Yle Oddasat 12.19 Oddasat 12.35 Tohtori Kiminkinen 13.05 Tanskan kauneimmat kodit 13.35-14.50 Tuhottu nuoruus (7) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.15 Yle Oddasat 15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.50 A-studio 16.20 Ulos luontoon 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10-17.55 Midsomerin murhat (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Pullopostia lapsuudesta 19.00 Kahden keikka (12) 20.00 Puutarhaunelmia 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05-22.05 Outlander Matkantekijä (16) 22.00 Ulkolinja: Kreikkalainen omatunto 23.00 Yle Uutiset 23.05 Dicte (16) 00.35-04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.52 Nimipäiväonnittelu: 25.8. 06.53 Matikkahirviöt (S) 07.05 Keppihevostalli 07.13 Olivia (S) 07.24 Saku & Vaakku (S) 07.36 Askarrellaan 07.41 Pikku hirviötyttö (S) 07.47 Planeetta Kosmo (S) 08.00 Sirkus Temppula 08.04 Vekarat! (S) 08.30 Galaxi 08.31 Viidakkojytä (S) 08.36 Karvinen (7) 08.50 Näin Norjassa 09.00 Holby Cityn sairaala (12) 10.00 Kioski: Rakelin kuplassa 10.30 Ja he elivät onnellisina ... yön huippuhetket 07.15 Rion olympialaiset: Vesipallo 08.00 Rion olympialaiset: 13. Nelonen klo 01.10 Mustat Lesket Kausi 1 Jakso 5 Väistöliike.. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 MTV Sport Uutiset 19.30 Salatut elämät 20.05 Keittiöelämää 21.00 Tuubi 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 MTV Sport Uutiset 22.35 MTV Sport: Formulasirkus 23.05 Rikoksista pahin (12) 00.05 Backstrom (12) 01.05 Last Man on Earth (7) 01.35-05.00 Miljoonapotti Nelonen 05.00 Ennustaja-TV 06.00 Bumba (S) 06.05 Bubble Guppies (S) 06.30 Pound Puppies (S) 06.50 Lego Friends (S) 07.15 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7) 07.40 Transformers Rescue Bots (7) 08.00 Angry Birds Toons (S) 08.05 Angry Birds Piggy Tales (S) 08.10 Lego Nexo Knights (7) 08.35 Lego Legends of Chima (7) 09.00 Vaaleanpunainen pantteri (S) 09.15 Neljän tähden illallinen 09.45 Eläinpotilaiden pelastaja 10.50 Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Eläinpotilaiden pelastaja 14.50 Vaaleanpunainen pantteri (S) 15.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 16.00 Onnenarpa 16.05 Neljän tähden illallinen 16.40 Leijonan luola USA 17.40 MasterChef Australia 18.55 HS-uutiset 18.58 HS-sää 19.00 Poliisit (S) 20.00 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay 20.58 Keno 21.00 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay 22.00 Elokuva: Baby on Board-Pulla uunissa (12) 00.00Sol Presents: Local Heroes-Minna Parikka 00.05 Paratiisihotelli Ruotsi (S) 01.05 Poliisit (S) 02.05 Suomen Tulli 03.05 Mustat lesket (7) 04.10-05.00 Ennustaja-TV TV1 klo 19 Samassa veneessä (7). Yle TV1 klo 15.05 Hercule Poirot: Aikataulukon arvoitus (12) (The ABC Murders) Tällä kertaa Hercule Poirot nähdään jäljittämässä systemaattisesti etenevää murhaajaa. 06.54 Tiketi Tok (S) 07.05 Hyvän kierrättäjät 07.18 Q Putti 5 (S) 07.29 Babar ja Badun seikkailut (S) 07.42 Neiti Etiketti (S) 07.51 Pusse (S) 08.02 Puu Fu Tom (S) 08.26 Galaxi 08.27 Tenavat (7) 08.35 Joraavat juurikkaat (S) 08.37 Ötökkämiehet 08.50 Näin Norjassa 09.00 Holby Cityn sairaala (12) 10.00 Kioski: Kaarlen maailma 10.30 Blogistania: Fiona Timantti 11.00 Uutisikkuna 12.35 Blogistania: Riikka Kurki 13.05 Olutretki Eurooppaan 14.05 YK-miehet moottoripyörillä 14.35 Synnytysten loppu 15.05 Elämän palapeli 16.05 Kummeli nuts. Montreaux (7) 16.30 Onnenetsijät 17.01 Pikku Kakkonen 18.00 Holby Cityn sairaala (12) 19.00 Deception (12) 19.45 Marren julkkiskampaamo 20.00 Miranda (S) 20.35 Pasila 2.5 The Spin-Off (7) 21.00 Vuosaari (16) 23.00 VICE: Swansea Love Story (16) 23.58 VICE: The Biggest Guns Money Can Buy 00.10-04.00 Uutisikkuna MTV3 06.00 Aamusää 06.30 Studio55.fi 07.00 Huomenta Suomi 08.30 Studio55.fi 08.55 Uutispäivä 09.00 Mitä tänään syötäisiin. kilpailupäivä 21.40 Rion olympialaiset: Koripallo 23.40 Rion olympialaiset: Paini, kisakooste 01.55-04.30 Rion olympialaiset: Päättäjäiset MTV3 06.00 Miljoonapotti 08.05 Mokon suuri maailma (S) 08.20 Maija Mehiläinen (S) 08.35 Littlest Pet Shop (S) 09.00 Supernelikko (7) 09.30 Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat (7) 09.55 Loton ja Jokerin tulokset 10.00 Merta lähemmäs kalaan 11.00 Suomen lapsellisin ruokalista 12.00 Grillikuume 13.00 Upeat skandikodit 13.40 Finntriathlon 2016 14.10 Top Gear Top 41 15.15 Salatut elämät 16.15 Diili 17.15 Top Gear Special: The Worst Car in the History of the World 18.55 Naapurit-tuloslähetys 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 MTV Sport Uutiset 19.20 MTV Sport: CHL Extra 19.30 Ketonen & Myllyrinne (12) 20.00 Amazing Race 22.00 Kymmenen Uutiset 22.15 Viikon sää 22.25 MTV Sport Uutiset 22.35 Bad Ass (16) 00.15 Broadchurch (12) 01.15-05.10 Miljoonapotti Nelonen 05.00 Ennustaja-TV 06.00 Bubble Guppies (S) 06.25 Transformers Rescue Bots (7) 06.45 Pound Puppies (S) 07.10 Lego Ninjago TV Special (7) 07.30 Lego Friends (S) 07.55 Angry Birds Toons (S) 08.05 Angry Birds Piggy Tales (S) 08.10 Lazy Town (S) 08.35 Lego Star Wars (7) 08.55 My Little Pony: Equestria Girls -lyhäri (S) 09.00 Jaksa paremmin 09.30 Paul O’Grady – rakkaudesta koiriin 10.30 MM-ralli LIVE: Studio, Saksa 11.00 MasterChef Australia 13.15 Paul O’Grady – rakkaudesta koiriin 13.45 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 14.45 Leijonan luola USA 15.45 Elokuva: Mean Girls tylyt tytöt (7) 17.50 Suomen huutokauppakeisari 18.55 HS-uutiset 18.58 HS-sää 19.00 Hyvät kaupat (S) 20.00 Hauskat kotivideot 20.58 Keno 21.00 Elokuva: The Expendables (16) 23.10 MM-ralli: Power Stage, Saksa 23.40 Criminal Minds (16) 02.30 Temptation Island Suomi 2 (S) 04.30-05.00 Ennustaja-TV TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Camilla Plum ja säilöjän niksit 06.55 Ylen aamu-tv 09.30 Pullopostia lapsuudesta 10.00 Midsomerin murhat (12) 10.45 Mittatilaustyönä 11.00 Yle Uutiset 11.05 Pisara 11.10 Jumalanpalvelus 11.55 Seniori työssä 12.10 Tohtori Kiminkinen 12.40 Tanskan kauneimmat kodit 13.10-14.54 Valkoiset ruusut (7) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.15 Yle Oddasat 15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.50 Minun totuuteni: Jan Guillou 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Midsomerin murhat (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Pullopostia lapsuudesta 19.00-19.50 Historia: Vietnamin sodan loppu 20.00 Helil kyläs 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Dokumenttiprojekti: Hymyjen maa + epilogi (7) 22.45 Yle Uutiset 22.50 Shetlandsaarten murhat (12) 23.47 Kulutustavaratarkastajat 00.45-04.00 Uutisikkuna TV2 04.30 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 22.8. Keskiviikko 24.8. Kausi 2, 1/6. 09.05 Kauniit ja rohkeat (7) 09.35 Emmerdale (7) 10.05 Emmerdale (S) 10.35 Piilokamera 11.05 Lääkärit 13.30 Hinnalla millä hyvänsä (7) 14.30 Hinnalla millä hyvänsä (12) 15.30 Upeat skandikodit 16.00 Salatut elämät (12) 17.00 Salatut elämät (7) 17.30 Kauniit ja rohkeat (7) 17.55 Ravit: Toto65 vihjeet 18.00 Emmerdale (S) 18.25 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. yön huippuhetket 09.15 Rion olympialaiset: Yleisurheilu 11.00 Rion olympialaiset: Vesipallo 12.00 Rion olympialaiset: Maahockey 13.00 Rion olympialaiset: Nykyaikainen 5-ottelu 14.15 Rion olympialaiset: Sulkapallo 16.55 Rion olympialaiset: Triathlon 19.00 Rion olympialaiset: Rytminen voimistelu 19.50 Rion olympialaiset: Nyrkkeily 21.15 Rion olympialaiset: Koripallo 23.10 Rion olympialaiset: Jalkapallo 01.25 Rion olympialaiset: Uimahyppy 02.10 Rion olympialaiset: Yleisurheilu 03.30-05.30 Rion olympialaiset: Yleisurheilu MTV3 06.00 Miljoonapotti 08.10 Mokon suuri maailma (S) 08.25 Vikke Viikinki (S) 08.40 Littlest Pet Shop (S) 09.05 Supernelikko (7) 09.20 Supernelikko (7) 09.35 Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat (7) 10.30 Kesäkuski 11.00 Jamie Oliverin helpot herkut 11.25 Grillikuume 12.25 Piilokamera 13.00 Hammaskeiju 2 (7) 14.35 MTV.doc: Kuinka eläimet puhuvat. Torstai 25.8. yön huippuhetket 08.15 Rion olympialaiset: Taitouinti 09.00 Rion olympialaiset: 14. 06.53 Lilli ja kukkaisystävät (S) 07.03 Puutarhan tonttu 07.10 Mimmi Lehmä ja Varis (S) 07.18 Lauran tähti (S) 07.33 Humps (S) 07.40 Lauri kilpa-auto (S) 07.51 Hommat hoituu 07.55 Anniina Ballerina (S) 08.24 Galaxi 08.25 Viidakkokirja (7) 08.36 Kesäleiri (7) 08.50 Näin Norjassa 09.00 Holby Cityn sairaala (12) 10.00 Kioski: Marjan vallassa 10.30 Dennis, uhkarohkea base-hyppääjä 11.30 Niklaksen keittiössä 12.00 Blogistania: Riikka Kurki 12.30 Blogistania: Kajsa Wikman 13.00 Tanskalainen maajussi 13.30 Meduusojen maailmassa 14.00 Matkakassi 14.30 Maailman upein saari 15.00 Liikkeellä luonnossa: Merellä 15.30 Heida Disin kamppailu syöpää vastaan 16.30 Onnenetsijät 17.01 Pikku Kakkonen 18.00 Suunnistuksen MM: Pitkät matkat 19.00 Deception (12) 19.45 Marren julkkiskampaamo 20.00 Latela 20.30 Pulkkinen (7) 20.55 Kummeli (7) 21.25 Kimmo (7) 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.00 Stacey Dooley: Seksin pimeä puoli (12) 22.50 Latela 23.20 VICE: Swansea Love Story (16) 00.18 VICE: The Biggest Guns Money Can Buy 00.30-04.00 Uutisikkuna MTV3 06.00 Aamusää 06.30 Studio55.fi 07.00 Huomenta Suomi 08.30 Studio55.fi 08.55 Uutispäivä 09.00-09.05 Viking Loton ja Jokerin tulokset 09.01 Mitä tänään syötäisiin. Maanantai 22.8. Amerikkalaiskomedia hammaskeijun kiroamaksi joutuvasta rakkaudennälkäisestä miehestä. yön huippuhetket 08.15 Rion olympialaiset: Vesipallo 09.00 Rion olympialaiset: 13. Eli kuinka Uuno Turhapuro sai niin kauniin (S) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 MTV Sport Uutiset 22.35 Conan barbaari (16) 01.05 Eurojackpot, Jokeri ja Lomatonni 01.10 Weird Loners (S) 01.40-05.35 Miljoonapotti Nelonen 05.00 Ennustaja-TV 06.00 Bumba (S) 06.05 Bubble Guppies (S) 06.30 Pound Puppies (S) 06.50 Lazy Town (S) 07.15 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7) 07.40 Transformers Rescue Bots (7) 08.00 Angry Birds Toons (S) 08.05 Angry Birds Piggy Tales (S) 08.10 Lego Nexo Knights (7) 08.35 Lego Legends of Chima (7) 09.00 Vaaleanpunainen pantteri (S) 09.15 Paul O’Grady – rakkaudesta koiriin 09.45 Paul O’Grady – rakkaudesta koiriin 10.20 Neljän tähden illallinen 10.50 Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Eläinpotilaiden pelastaja 14.45 Matkaoppaat 16.45 Onnenarpa 16.50 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay 18.55 HS-uutiset 18.58 HS-sää 19.00 Hauskat kotivideot 20.58 Keno 21.00 Elokuva: Lara Croft: Tomb Raider (12) 23.05 Elokuva: Hot Chick kaunotar ja könsikäs (7) 01.15 Elokuva: Monsterijahti (7) 03.05 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay 04.05-05.00 Ennustaja-TV TV1 04.00 Uutisikkuna 08.00 Yle Uutiset 08.05 Kiehtova maailma: Junamatka Eurooppaan 09.00 Yle Uutiset 09.05 Tanskan aarteenmetsästäjät 09.35 Luontohetki: Attenborough’n erikoiset 10.00 Yle Uutiset 10.05-10.55 Avara luonto: Maapallon vuorokausi 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Alueuutiset Uusimaa 12.15 Vutti vuugle (S) 12.35 Dokumenttiprojekti: Alaska Highway (S) 14.00 8 myyttiä työstä 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Pisara 15.15 Antiikkia, antiikkia 15.43 Downton Abbey (12) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.05 Prisma: Huonosti käyttäytyvät kasvit 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15-18.40 Saman taivaan alla: Viimeinen syksy 18.45 Avara luonto: Thaimaan kaunis luonto 19.35 Ryhmä Pullman (12) 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.10 Syrjäinen maa (16) 22.45 Tartu Mikkiin 23.35 Hercule Poirot: Stylesin tapaus (12) 01.20-04.00 Uutisikkuna TV2 05.00 Rion olympialaiset: Käsipallo 06.20 Rion olympialaiset: Lentopallo 08.00 Rion olympialaiset: 14. yön huippuhetket 09.15 Rion olympialaiset: Yleisurheilu 11.15 Rion olympialaiset: Taekwondo 11.45 Rion olympialaiset: Maahockey 13.00 Rion olympialaiset: Beach volley 13.45 Rion olympialaiset: Yleisurheilu 16.15 Rion olympialaiset: Yleisurheilu, rytminen voimistelu 18.00 Rion olympialaiset: Rytminen voimistelu 19.15 Rion olympialaiset: Sulkapallo 20.50 Rion olympialaiset: Rytminen voimistelu, nyrkkeily 23.45 Rion olympialaiset: Pyöräily, nyrkkeily 02.10 05.00 Rion olympialaiset: Yleisurheilu MTV3 06.00 Aamusää 06.30 Studio55.fi 06.50 Makuja 07.00 Huomenta Suomi 08.30 Studio55.fi 08.55 Uutispäivä 09.00 Mitä tänään syötäisiin. 09.05 Kauniit ja rohkeat (7) 09.35 Emmerdale (12) 10.35 Piilokamera 11.05 Lääkärit 13.30 Tähdet kertovat 14.30 Koiralle koti 15.00 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy 16.00 Salatut elämät (7) 16.30 Salatut elämät (S) 17.30 Kauniit ja rohkeat (7) 17.55 Emmerdale (12) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. Ohjaaja: Alex Zamm, USA 2012 (87’)
040 557 0537, Kyröskoski Palvelemme-sivu julkaistaan viikottain UutisOivassa. P. 24 %). ma-pe 8–14 Hämeenkyrön PUTKIASENNUS Ky P. 03 371 6004 AUTOHUOLTO KETOLA & VESA OY Henkilö-/pakettiautojen huolto Varaosamyynti Ilmastointilaitehuolto Kulj.liike U. kolmen rivin ilmoitus maksaa 87 € (sis. 03 371 2373 ja korjaus Autotarvikkeet edullisesti Hämeenkyrön TARVIKEPISTE Oy Jaakont. 040 739 9407 HÄMEENKYRÖN SÄHKÖPALVELU OY suunnittelu ja tarvikemyynti 39100 Hämeenkyrö p. 0400 132 680 www.kattourakointi.com Julkinen kaupanvahvistaja ANSSI HONKILAHTI P. la 10–13 KM Sähköasennus OY P. 03 371 6994, 040 548 0830 HEHTAARIPÖRSSI LKV Asko Pitkänen, 050 304 3088 Kiinteistöhuolto RUUSKA Oy www.kiinteistohuoltoruuska.. 045 666 9500 Vuokrataan 4 hlö Kuomullinen peräkärry www.nettikaravaani.com/yritys/pasinmatkailuauto 0400 156 669, Kyröskoski P. P. 040 514 8031 Koulutettu hieroja Raimo Hamari p. LKV Hämeenkyrön TILIja KIINTEISTÖPALVELU Oy Kyrönsarventie 6, Hämeenkyrö P. www.kolumbus.?/taydentoimittajat kodinelektroniikka MERJA SORJONEN P. 03 3715 148, 044 549 7982 Hieroja Iris Koski P. 51, 39200 Kyröskoski. 0400 634 530 Parturi-kampaamo JOHANNA P. 59, Kyröskoski, p. P. PITKÄNEN 0400 538 787 VERHO-EXPERT OY Valtak. JÄRKEÄ TALOUSASIOIDEN HOITOON * Kirjanpito * Palkanlaskenta * Henkilöstövuokraus Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen Econia Yrityspalvelut Oy Kauppakatu 12, 39500 IKAALINEN puh. 0400 636 136, Hämeenkyrö tarvikkeet ja aineet Naudanlihaa (Kyyttö ja Angus). ma-pe 6.30–17, la 8–14 P. 040 777 5738, 0400 898 500 TILAUSLIIKENNE ARE OY BUSSIT: 1+18, 1+19, 1+48 ja 1+50 paikkaa TAKSI: 1+8 tilausliikenneare.. 03 371 6995, 040 063 4040 Ristamäentie 24, Hämeenkyrö p. 03 5652 4100 lauri.teivaala@pirkkala.. 03 371 6994, 040 548 0830 anssi.honkilahti@asuntori.. alv. 03 371 5402, myös värikopiot Kotitalouskonehuolto KIRMO Oy Valtakatu 8, 39200 Kyröskoski Ma-pe klo 8–12, p. 050 912 1339 Jalkaja kauneushoitola Liikekeskus, Hämeenkyrö SKY-kosmetologi Pirjo Sirén P. 040 7541 090 Kyröskoski KOTIRASTAS.FI mökkitalkkarityöt ML Huolto , Hämeenkyrö Jalkahoitaja Jaana Kouhio Kotija laitoskäynnit p. 050 411 7091 Kauneushoitola Kimallus Karoliina Härkki Avoinna ajanvarausten mukaisesti Härkikuja 2, Hämeenkyrö P. 045 894 2218 , Hämeenkyrö Parturi-kampaamo KAISA Hämeenkyrön Liikekeskus, 2. p. Kauneusja jalkahoitola Cacao Palinperäntie 35, Ikaalinen P. 045 3412 733 www.tmh-tilit.com KYRÖSKOSKEN LÄÄKINTÄVOIMISTELU OY Valtakatu 36, p. 03 371 6080 tai autot 0500 239 557, 0500 846 966 Valtakatu 30, Kyröskoski Puh. 03 4587 297, www.econia.com Soutajantie 8, Ikaalinen Puh. 050 310 7777 KOULUTETTU HIEROJA Petri Koski p. 03 371 5601, 040 179 0001 av.: ti klo 11–15, ke 13–15, pe 11–15 Mirja Remes 044 575 3753 Kyröskoski, Koskitie 6. 03 371 6911 Hämeenkyrö Hämeenkyrön Kirjapaino Eteläntie 2, KYRÖSKOSKI P. 040 504 2515, 040 557 2915 www.turvalayhtiot.. 044 970 7530 A. 03 371 6122, 0400 929 614 Parturi-kampaamo SIRKKA VUORI Kärrykuja 3, H:kyrö, p. 0400 490 808, www.ekiteki.fi Taksi Jarmo Kangasmäki P. 03 371 6152 Valtak. 03 371 6148 Jaakontie 10, 39200 KYRÖSKOSKI P. 044 259 0081 SL Tilitaito , Hämeenkyrö www.sltilitaito.. 03 4587 576 KUNTOUTUSASEMA IKAALISTEN FYSIKAALINEN HOITOLAITOS KY 03 4586 921 Myllymäenkatu 14, ma–ke FT Sinikka Sinivuori SORAT ja MURSKEET Myös noudot M Suuriniemi Kuljetus P. 050 554 2339 LVI-Palvelu Seppo Joenperä 0400 335 034 Sepäntie 1, Kalalahti, Hämeenkyrö Av. 03 371 3560 taydentoimittajat@kolumbus.. PUSA P. 040 776 1454, Kyröskoski Kauneusja jalkahoitola SKY-kosmetologi Anne Vainikka Valtakatu 57 LH 1, Kyröskoski P. HYVÄHIERONTA Leena Erämaa, P. Kunnaneläinlääkäri PIRTEVA Hollitie 5, Hämeenkyrö Ajanvaraus arkisin 8–9.00 p. Siivouspalvelu T. Salomäki Oy * Lokakaivojen tyhjennykset * Viemäreiden avaukset, kuvaukset P. 03 371 4047 Kyron sairauskassa p. 03-448 2501 KYRÖSKOSKEN HUOLTOKESKUS OY Autojen monimerkkihuolto Av. Taksija tilausliikenne KETOLA 1+55, 1+32, 1+19, 1+16, 1+8 P. 045 646 9842 TILITOIMISTO AHVENAINEN Sepänkatu 3, Kyröskoski Hämeenkyrön liikekeskus P. 0400 862 596, 040 769 8420 myynti@maanrakennusjokinen.. ilkka.hakli@edustushakli.. 8–18, la suljettu P. / p. 040 762 8073 Valtakatu 6, Kulttuuricampus www.kauneuscacao.. 040 570 5655 Fysioterapeutit Timo Ranta, Ulla Virkorinne Vanha Tampereent.18-20, Ikaalinen Puh. 040 708 1113 Ikaalinen p. 03 371 2245, to sulj., Viljakkala Kampaamo Omahelmi Valtakatu 61, Kyröskoski 044 2464 511 Hiusmuotoilija Ansku Jokireitti 4, Kyröskoski PARTURI Pirjo Kauranen Hämeenkyrön Liikekeskus, Härkikuja 2, p. p. 03 371 6641. 0400 831 699 TERKAN TAKSI 1 + 6 ja pyörätuoli SÄHKÖ J SALO KY S ÄHKÖ JA LÄMPÖPUMPPUASENNUKSET P. 0500 236 565. 045 112 2557 TURVALA YHTIÖT OY Rakennusja remonttityöt, maanrakennustyöt P. krs, Parturi-Kampaamo KOSKI Valtakatu 49, Kyröskoski P. 03 371 6192 Valokuvauskeskus Ekiteki Ky p. 050 330 4283 , Hämeenkyrö Laiskajaakon Taksi 050 571 7573 henkilöä pyörätuolikuljetukset taksi@laiskajaakko.net TERKAN-KIITO Tavarakuljetukset p. ark. 040 5544204 www.matrocks.. Av. 010 219 7220 Eläinlääkäriasema Hasseli Asemantie 1, Ylöjärvi www.hasseli.. Lähde mukaan ilmoitukset@mediaperheoiva.. 03 458 6700 Vuokrataan NOSTOLAVAA P. 0400 732 857 www.edustushakli.. 0407460515 PAIKALLINEN SUOMALAINEN 03 448 0600, ma-pe 8.30–16.30 HÄMEEN KATTOURAKOINTI OY Edullisesti takuutyönä! P. 03 371 6520 Parturiliike HANNU LEPISTÖ Kyröskoski, p. Esim. 040 676 4000 ympäri vuorokauden, myös ennakkotilaukset, paarija pyörätuolikuljetukset, invataksit. 050 307 3265, Hämeenkyrö VILJAKKALAN TAKSIT päivystys 24 h/vrk p. 050 522 4976 Valtakatu 36, Kyröskoski p. 050 327 6707 Härkikuja 2, Hämeenkyrö Telkontie 40, Kyröskoski Käytä paikallisia palveluita, se kannattaa! Autoja konekorjaamo KARTTUNEN Viljakkala, p. 03 371 4864, 0500 686 123 KOSKEN MATTO HÄMEENKYRÖN TAKSIASEMAT p. 03 371 6235 Putkityö KUUKKULA P. Edustusliike ILKKA HÄKLI OY * Rakennustarvikkeet edullisesti P. 03 371 3031 Parturi-Kampaamo MARJA-LIISA Vanha Tampereentie 14–16 Ikaalinen 03 4586 459 TUULA NIEMINEN Kyröskoski p. 1, Kyröskoski p. SATAKUNNAN AUTOKORJAUS Tippavaarantie 9, KYRÖSKOSKI P. Antilan Luomupihvit, av. 25 TORSTAI 18.8.2016 VEKSIN VARIKKO Nuijamiestentie 51, Hämeenkyrö 0400 929 838 Erikoishammasteknikko UNTO YLIHAVERI, Parkano Keskuskatu 5, p. Ilmoituksen hinta 29 €/ rivi kolmen kuukauden jaksolta
Tauno Virtasen Jämijärveltä marjanpoiminta-aikaan ottaman kuvan nimi on ”Mökin kesäasukkaat”. NIMI: OSOITE: PUHELIN: 7 V O I T T A J A T aa lund + ObaJo rm a K em pp ai ne n 20 16 tietoa O NÄLÄNHAIRAHEI KOKO TAVOIN vastustaa kevät-5. mennessä osoitteeseen: Ylä-Satakunta, Parkanontie 63, 39700 Parkano. Jämijärveläisen Leena Mäkelän Ikaalisista ottaman kesäkuvan nimi on ”Kesänkeiju renkaissa”. Arja Joensivun Ikaalisissa ottaman kuvan nimeksi on annettu ”Enkelin siipi”. Vihreän kesätoukan Hämeenkyrön Ruskeessa kuvasi Helena Hätönen.. Kesäkuvasadon viimeiset ”Rippipäivänä” on hämeenkyröläisen Teija Ylisen ottaman kuvan nimi. toinen luoto Tervo oli iso Irina Putin välke Julma -hihna aikoja Eng-tunto enne EU-kieli järvi paimensi " ”viisaampi TUNNE DUS haluaa Jee! Voitto ja NYTK IN tuuli pankKOE Meriluoto MAALI maili alle neljän minuutin! " " alkaa Tirolista, yhtyy Tonavaan aika” RYVETTÄÄ myy ma Für . 26 TORSTAI 18.8.2016 7 R I S T I S A N A T E H T Ä V Ä RISTIKKO 33 Palauta ristikko 30.8. Kuvassa ui Juha Moisio. Yhteystiedot mukaan, arvomme palkintoja. JEM EN 2016 kiinnittää äkillisiä ki lepoa " Ki mm o 7 R 3 Ristikon 30 oikein ratkaisseiden kesken arvotut palkinnot voittivat Ari Silomäki Kuivasjärveltä, Riitta Sisättö Viljakkalasta ja Tarja Pentti Jämijärveltä. Sandran ja Sarlotan kesäleikkikaupan Hämeenkyrössä kuvasi Sari Lehmusto. Viljakkalalaisen Jutta Sunilan ottamassa kuvassa ”Hellepäivän viettoa” Pyry Kivimäki, 10 kuukautta, nauttii vesileikeistä mummun pihassa. Metsäkulman mummilassa Hämeenkyrössä kuvaan on napattu ”Serkkusirkus”, kuvaajana Liisa Metsähonkala. Sanni Virtasen ottamassa kuvassa ”Kesäpäivän haukotus” Vilma-kani haukotteli juuri oikeaan aikaan. ”Vaatteet päälläkin voi mennä uimaan” on kyröskoskelaisen Mirva Näräsen kuvan nimi. Hämeenkyröläisen Petra Uosukaisen Kuustenlatvalla otetun kuvan nimi on ”Mummulassa”
Kuvaajana viljakkalalainen Teija Valkama.. Kuvan otti Elisa Laine. Tunnelmallisen kuvan Särkijärven rannalla rippileirillään otti Vilfred Waltering. Hämeenkyröläisen Juha Hätösen kuva ”Kesäromanssi” on otettu Kaipiossa. Metsäkulman mummilassa Hämeenkyrössä kuvaan on napattu ”Serkkusirkus”, kuvaajana Liisa Metsähonkala. ”Nysse meni jo..” toteaa Anneli Niemenmaan Viljakkalassa ottama kesäkuva. Ikaalilaisen Eino Kuuselan ottamassa kuvassa on Kallionkieli kesäisenä iltapäivänä. Heinäkuisena aamuna Jyllinjokea kohti melonut jämijärveläinen Petra Koskensalo vangitsi sadunomaisen tunnelman peilityyneltä järveltä. ”En oo maistanu…” on Jumesniemestä kotoisin olevan Anita Lehtiniemen mustikkametsässä napatun kuvan nimi. ”Anskun raparperihattu” on ikaalilaisen Ritva Mäkisen Hämeenkyrössä kuvaaman otoksen nimi. ”Sateen jälkeen” on Aaro Mäenpään Siljanpuistossa Hämeenkyrössä otetun kuvan nimi. Samuel-poika nauttii keinumisen riemusta Jaakko Kentän ottamassa kesäkuvassa. 27 TORSTAI 18.8.2016 Hämeenkyröläisen Antti Ahlforsin Norjassa otetun kuvan nimi on ”Kesäilta Jäämerellä”. Kuva on otettu Karvianjoelta Soikan sillasta. Kuvassa lapsenlapsi Elli. Kurjen rannalla Viljakkalassa otetun kuvan nimi on ”Limpun leikit lätäkössä”. Hämeenkyrössä Järvenkylässä otetun kuvan nimi on ”Perunapellon pojat”. Kyröskoskelaisen Kristiina Rantasalon kuvan nimi on ”Hiljainen virta”. Suvi Moisio on Hannu Moision Kyröskoskella ottamassa valokuvassa ”Heinikossa on kiva istua”
03 371 6106, 03 371 6536, fax 03 371 6475 RAUTAROMUA RAUTAROMUA Ostetaan isot erät! Mika Yli-Hakkola Lohikko, p. 040 5354 569, 040 7023 313 www.kattourakointi.com PYYDÄ ILMAINEN ARVIOINTI KATTOREMONTIT TIILIja PELTIKATOT Paikallinen, luotettava HÄMEEN KATTOURAKOINTI 0400 132 680 PARHAAT BETONIT Laurilan Betoni 39200 Kyröskoski laurilanbetoni@laurilanbetoni.. 10–17 la 10–13 SYRJÄNEN HUOLLOT Vuosien ammattitaidolla Ajoneuvojen huollot ja korjaukset Rengasmyynti ja -hotelli VEKSIN VARIKKO Nuijamiestentie 51, Hämeenkyrö 0400 929 838 OIVAT OSAAJA OIVALLINEN ILMOITTAJAN PALSTA OY IPP Huoltaa tietokoneesi Ikaalisissa! Edulliset ja nopeat tietokonehuollot Ohjelmistojen asennuspalvelut IT-Tukipalvelut Kotiin ja yrityksiin IPP asiakaspalvelu Ikaalinen Vanha Tampereentie 15–17 avoinna arkisin 8–16 www.ipp.. Kiinteistöjen huollot ja siivoukset P. HYVINVOINTI Rahkolankuja 18 A 1, IKAALINEN 010 322 9656 HAMMASLÄÄKÄRISI IKAALISISSA Lihas & Niveltoimi Härkikuja 2, 39100 Hämeenkyrö Rautatienkatu 15, 33100 Tampere Jari Niininen Koulutettu hieroja klassinen hieronta /urheiluhieronta mobilisoiva hieronta Kalevalainen jäsenkorjaaja. P. 9–17, SILMÄTAUTIEN ERIKOISLÄÄKÄRIT Jussi Rantanen I Jarkko Lappalainen SILMÄTAUTIEN ERIKOISLÄÄKÄRIT Ikaalinen, Vanha Tampereentie 14–16 p. HINTA ALKAEN 32,50 € / ilmoitus + alv. 029 56 60760 KYRÖSKOSKI, Valtakatu 36 Puh. 03 458 6520 ark. 9–17 la 9–14 p. 0440 832 699, 0400 838 909 Sivutie 6, Kyröskoski VAHAUKSELLA! -20 %– 50 % Hyllyssä olevat ajovarusteet 4 ILMOITUKSEN SARJA, JULKAISU PERÄTTÄISINÄ VIIKKOINA. 03 450 51 Apua saa myös puhelimitse Käyttötuki 0600 308 090 0,96 €/min+pvm 83000 kuuntelijaa viikossa Taajuudet: Ikaalinen, Hämeenkyrö 96,3 MHz Kankaanpää 106,7 MHz Parkano 91,7 MHz Tampere 107,8 MHz Mainosajan myynti: Eija Katajamäk i 043 2170 273 eija.katajamaki@radiosun.. Minimikoko 2 x 25 mm. Puh. Kysy lisää mediamyynn Hämeenkyrön toimipiste Ikaalisten to KOTI JA RAKENTAMINEN KAIKKI KATTOTYÖT KIRVESMIESTYÖT kattomiehet.. Jari.niininen@hotmail.com 045 697 9477 PIHAPUIDEN KAADOT RISUJEN POISVIENTI KANTOJYRSINTÄ POLTTOPUUN MYYNTI LEMMIKIT Härkikuja 1 B, 39100 Hämeenkyrö 0400 854 343 ELÄINLÄÄKÄRIPALVELUT Hämeenkyrön keskustassa. Ajanvaraus p. Jaakontie 5, Kyröskoski P. 03 371 6778, avoinna ark. Tilitoimistopalvelut . Toimitus 03 458 7787 Studio 03 458 7788 Markkinatori ja toiveet 0700 97 234 Tekstiviestit 1730 35 Aloita tekstiviesti sanalla SUN, lyö välilyönti, sen jälkeen oma viestisi meille ja lähetä se numeroon 1730 35 PALVELUT Vanha Tampereentie 18–20, 39500 IKAALINEN, puh. 03 457 330, www.iktiki.com, kirjanpito@iktiki.com, isannointi@iktiki.com Asiantuntevaa ja monipuolista palvelua: . Saumattomat sadevesikourut (kanttinen ja puolipyöreä) Kattoturvatuotteet Rakennuspeltija ilmastointityöt 25 v. 0400 833 483 ww w. IPP Tekniset Parkano Keskuskatu 7 avoinna ark. Isännöintipalvelut . la ak so nk ou ru .. 0400 184 174 / Markku Laakso laaksonkouru@kolumbus.. 28 TORSTAI 18.8.2016 KJ-RENT & FIX KY* 521696 (80 , 45 ) PLUSTERVEYS OY PLUSTERVEYS-TEMPODENT 520952 (80 , 25 ) KYRÖSNÄKÖ * 522091 (80 , 25 ) LIHAS & NIVELTOIMI JARI NIININEN 522025 (80 , 50 ) VEKSIN VARIKKO 522039 (80 , 25 ) KYRÖSKOSKEN SILMÄASEMA* 522072 (80 , 30 ) LAAKSON KOURU* 521943 (80 , 30 ) HÄMEEN KATTOMIEHET OY 521853 (80 , 25 ) HÄMEEN KATTOURAKOINTI HANNU SOUKKO 522045 (80 , 40 ) LAURILAN BETONI* 522087 (80 , 50 ) SILMÄASEMA SYRJÄNEN 521976 (80 , 30 ) POHJOIS-SATAKUNNAN VIESTINTÄ C/O ASPYHT 521997 (80 , 45 ) HÄMEENKYRÖN VET-PRAXIS OY 522033 (80 , 40 ) ASIANAJOTOIMISTO PATRIKAINEN, MIETTINEN 521984 (80 , 55 ) NOTARIAATTI & LKV TOIMISTO IRJA INKINEN 521989 (80 , 30 ) IKAALISTEN-PARKANON PUHELIN OSAKEYHTIÖ 521981 (80 , 100 ) LAKILUOTO KY 521966 (80 , 50 ) PIRKANMAAN OIKEUSAPUTOIMISTO 521857 (80 , 25 ) TMI TUOMO PALOMÄKI 522010 (80 , 30 ) IKAALISTEN TILIJA KIINTEISTÖ OY 521993 (80 , 55 ) Pirkanmaan Oikeusaputoimisto Oikeusavustajan vastaanotto Ikaalisissa ja Parkanossa
w w w.autoluojus.fi HYVÄT AUTOT PARKANOSTA PARKANO Avoinna ma-pe 9?17, KESÄLA SULJETTU Jouni Sampakoski 040 528 3200 Sanna-Kaisa Kiviniemi 040 505 6100 AUTOJA 75 KPL Audi A4 2.0 TDI 103 4d 8200,-05, 247 tkm, keltainen, 4.5/ 5.7/ 7.8, 156g/km, H-kirja, MMI, ESP, Vetok., Aluv., Cruise, Met.väri, CD, Lohkol. 410,78 €/kk Puntunlahdenkatu 9 3 h + k, 70,0–81,0 m 2 , vuokrat alk. Mazda 6 Sport Wagon 2,0 Touring Business (WL2) ....... PALVELUT AT Kaikki lakiasiat riitaja rikosasiat, sopimusja korvausasiat perheja perintöasiat, avioerot oikeudenkäynnit (myös maksuttomat) Neuvottelut Ikaalisissa Tampereentie 14–16, IKKOY:n tilat, sopimuksen mukaan, ajanvaraus 03 254 2100. 7400,-08, 169 tkm, hopea metallinhohto, 4.3/4.9/5.9, 128g/km, H-kirja, Ilmast., ESP, Vetok., 2xrenk, Met. Toyota LAND CRUISER 3.0 D4D Luxury 8h A 127kw, -06, 255 tkm, hopea metallinhohto, 4x4, Autom. Käytännölliset tuotteet. joululounaan ja bussikuljetuksen Teatteriin, konserttiin: 29.9. vaiht., Vähän ajettu, Huippusiisti, H-kirja, Ilmast., Aluv., 2xrenk, MP3, Lohkol., MMI. Katto 2 päivässä, todistetusti laatutyönä! OIVA OSAAJA Onko tässä Sinun Oivallinen ilmoituksesi. Meillä on taitoa, näkemystä ja käytännön kokemusta. Toyota AVENSIS 2.0 Valvematic Linea Sol 4ov .... TYTTÖ JA VARIS, Frenckell-näyttämö 30.10. PORVOON JOULUMARKKINAT Sis. 11800,-08, 98 tkm, musta, 5.9/6.9/8.5, 161g/km, Autom. 569,25 €/kk Yläpellontie 3 3 h + k, 71,5 m 2 , vuokra 637,78 €/kk Marskinkatu 14 2 h + k + s, 66,0 m 2 , vuokra 607,74 €/kk Kerrostaloasunnot: Myllymäenkatu 2 1 h + k, 30,0-32,5 m 2 , vuokrat alk. 050 566 5361. 16900,-11, 106 tkm, musta metallinhohto, 5.4/7.0/9.7, H-kirja, Ilmast., Hillhold, Vetok., Aluv., Cruise, Met. 044 373 3311, (03) 4587 216, ola.luoto@ippnet.. Volvo V70 2.0D Ocean Race ............................ 10800,-03, 205 tkm, valkoinen, 8.4/9.9/ 12.4, Huippusiisti, H-kirja, Ilmast., Vetok., 2xrenk, CD, Lohkol. Subaru IMPREZA 2.0R AWD 4d ................................ Subaru FORESTER 2,0 XS TD VR , -10, 142 tkm, musta, 5.9/6.4/7.4, 170g/km, 4x4, Huippusiisti, H-kirja, Xenon, Ilmast., Vetok., Aluv., Cruise, CD, MMI, Lohkol. GRAAFISTA suunnittelua Natasha Hjelm Raikas ja toimiva toteutus. 0400 330 500 tuomo.heinonen@hotmail.com Palvelut Vuokralle tarjotaan Matkat Omenat mehuksi nopeasti! Ei pastörointia. Lisätietoa: TIESITKÖ. 356,73 €/kk 3 h + k + s, 78,5 m 2 , vuokra alk. /hlö/2-hh /hlö/2-hh /hlö/2-hh /hlö/A2-hytti Tilausliikenne Timo Tuomisto Ky Puh. vaiht., Huippusiisti, H-kirja, Aut.ilm., Vetok., 2xrenk, Met.väri, MP3, MMI. 9800,-97, 363 tkm, harmaa, 4x4, Autom. 18500,-09, 105 tkm, musta, 5.6/6.9/ 8.3, 163g/km, Huippusiisti, H-kirja, Aut.ilm., Aluv., Cruise, MP3, MMI, Sadetunn., Lohkol. www.timotuomisto.. Alan ensimmäinen laatusertifikaatti Suomessa Asentajina paikalliset pojat Pellit, kourut ja tikkaat suoraan tehtaalta Markkinoiden ainoa ruostumaton kouru www.laaturemontti.fi Pirkanmaan yksikkö SOITA 03 3398 6722 Iskikö syysasennus. Toyota YARIS 1,33 Dual VVT-i Linea Sol 5ov Multid S .................... 19500,-09, 171 tkm, harmaa metallinhohto, 5.0/5.9/7.5, Huippusiisti, H-kirja, Xenon, Aut.ilm., ESP, Aluv., Cruise, Met.väri, CD, Sadetunn., Lohkol., MMI, Webasto. JOULUTORILLE TALLINNAAN Hotelli Olümpia lisähinnasta musikaali My Fair Lady (Estonia) 2.–4.12. Oiva Mediaperhe Onko yritysilmeesi uskottava. YÖ-YHTYEEN 35-vuotisjuhlakiertue Tampere-talo 8.12. 518,34 €/kk 3 h + k, 81,4 m 2 , vuokrat alk. perunkirjoitukset, perinnönjaot, ositukset, avioerot. Toyota AURIS 1.6 Dual VVT-i Linea Sol 5ov MultiMode .... Honda CR-V 2.0i Elegance Plus Business 4wd A, -09, 164 tkm, harmaa, 6.7/8.2/10.9, 4x4, Autom. Kysy lisää puh. Ajanmukainen ilme. Hyundai I30 1.6 CRDi 84kw Comfort Wagon ........... Ford FOCUS 1.4 Ambiente 5d ................................. 9–17, la 9–13 KAUTTAMME PESULAPALVELUT Matot, verhot, vaatteet, ryijyt, pöytäliinat, kilopyykki ym. Ola Luoto OTL, VT Julkinen kaupanvahvistaja Kannistonkuja 3, 39500 Ikaalinen P. lippu ja kulj. 315,61 €/kk 2 h + kk/k, 60,0–67,7 m 2 , vuokrat alk. Puh. Johtokunta Lauttakankaan yksityistien sääntömääräinen VUOSIKOKOUS pidetään su 4.9.2016 klo 14.00 Pukaran Erämiesten majalla (Rajasalontie 316, Ikaalinen). Esim. TULISET TENORIT JA DIANDRA Tampere-talo (Tomi Metsäketo, Tero Harjunniemi ja Pentti Hietanen) 12.10. KESKINEN, Tuuri ja Juustoportti 1.10. Toyota RAV4 2.0 VVT-i 4wd A, -08, 80 tkm, musta musta, 7.4/9.0/11.6, 4x4, Autom. 29 TORSTAI 18.8.2016 Vuokrattavana YKSIÖ Ikaalisten keskustassa, www.kiinteistoavenue.?. Kokouksen jälkeen hirviseurueen kokous. Chevrolet SUBURBAN LT 4x4 6,5 Dsl ...................... Toyota HIACE 2,5 D-4D 95 4ov pitkä, -11, 75 tkm, musta tumma, 1-om., Vähän ajettu, Huippusiisti, H-kirja, Ilmast., Vetok., 2xrenk, Met.väri, CD, Lohkol. Minkälaisen kuvan yrityksestäsi annat. 563,85 €/kk Läykkäläntie 26 2 h + k/kk + s, 45,0–60,5 m 2 , vuokrat alk. VALTTERI TORIKKA Vain Rakkaus Tampere-talo 5.11. VIITA 1949, TTT 20 € 35 € 48 € 60 € 70 € 60 € 55 € 50 € 52 € 50 € 48 € 205 € 135 € 195 € 75 € 62 € lippu ja kulj. Tervetuloa! Toimitsijamies. (03) 457 330 isannointi@iktiki.com, www.iktiki.com Vuokra-asunto osoitteesta www.ikkoy.com Työssäkäyvä nainen HALUAA VUOKRATA RT?ASUNNON (kaksio/kolmio) IKAALISISTA. Kia CEED 1.6 CRDi EX Sporty Wagon .......................... 4800,-05, 198 tkm, punainen, Huippusiisti, H-kirja, Aluv., 2xrenk, Met.väri, CD, Lohkol. 628,08 €/kk Ojasenkatu 2 2 h + k, 61,0 m 2 , vuokra 481,27 €/kk Tiedustelut ja asuntohakemukset: Vanha Tampereentie 18-20, 39500 IKAALINEN Puh. vaiht., Ilmast., Vetok., 2xrenk, Cruise, CD, DVD, Lohkol. Koulutetut graafisen alan osaajat valmiina ideoimaan. Torstaisin Ompeluja saumauskonemyynti ja huolto Ikaalinen-Jämijärvi-Hämeenkyrö -alueella, ti-ke Veikon Kone, Parkano T:mi Tuomo Heinonen P. Käsiteltävänä sääntömääräiset asiat sekä Ratiperän tuulivoimapuiston tienkäyttöä koskeva sopimus. CABARET, TTT 23.10. Värisilmä Ikaalinen Soutajantie 2, 39500 Ikaalinen (sisääntulotien varressa) Palvelemme ark. vaiht., Huippusiisti, H-kirja, Lasikatto, Ilmast., Vetok., Aluv., Cruise, Met.väri, MP3, Sadetunn., Lohkol., MMI. asianajotoimisto@aalaki.com www.aalaki.com ASIANAJOTOIMISTO PATRIKAINEN MIETTINEN RAUHALA & LAAKSO OY Lapintie 3 C, 33100 Tampere nistä oimipiste ERILAISTEN LAKIASIOIDEN HOITOA: mm. Onko se painokelpoinen. 03 558 9000 39500 Ikaalinen tilausliikenne@timotuomisto.. 15400,-12, 46 tkm, punainen metallinhohto, 4.5/5.1/6.2, Autom. MUISTOJEN ILTA JUHLAKIERTUE Ikivihreät 23.10. Otathan yhteyttä! Kirsi 050 530 4968 Vuokrata halutaan Myydään Myytävänä koivuklapeja Ilpo Kulmala P. vaiht., 1-om., Huippusiisti, Hkirja, Navi, Ilmast., 2xrenk, Cruise, Met.väri, CD, Lohkol., MMI. PATRIARKKA, Tampereen Teatteri 2.10. 496,98 €/kk 3 h + k, 67,7 m 2 , vuokrat alk. JOULUOSTOKSILLE TUKHOLMAAN Viking Line Mariella Joulumarkkinat Vanhassa kaupungissa 9.12. 527,34 €/kk Myllymäenkatu 4 2 h + k/kk, 60,2 m 2 , vuokrat alk. SEINÄJOEN KÄSITYÖMESSUT 11.–13.11. 2 x 40 pmm hinta 52 € /ilmoitus + alv. väri, CD, Lohkol., MMI. 9600,-05, 159 tkm, harmaa , 7.0/9.0/12.5, 4x4, Huippusiisti, H-kirja, Xenon, Aut.ilm., Hillhold, Aluv., 2xrenk, Met.väri, CD, Lohkol., MMI. 15900,-11, 57 tkm, harmaa, 5.5/6.7/8.7, 159g/km, H-kirja, Vähän ajettu, ESP, Ilmast., Cruise, Met.väri, Aluv., MMI, CD, Lohkol., Vetok. 7900,-08, 195 tkm, sininen metallinhohto, 4.3/4.9/5.9, H-kirja, Ilmast., ESP, Vetok., Aluv., 2xrenk, Met.väri, Lohkol., MP3, USB, MMI. Ford FOCUS 1,6 100 Trend Design Wagon ............ LÄHDE JOULUOSTOKSILLE TALLINNAAN Hotelli Radisson Central Tallinna 4.–6.12. Asiakirjojen laatiminen: kaupppakirjat, lahjakirjat ym. EVA DAHLGREN, Tampere-talo 21.10. Toyota HIACE 2.5 D4D 117 4wd pitkä , -08, 129 tkm, punainen, 7.1/8.5/10.8, 246g/km, 4x4, Alv-väh.kelp, 1-om., Vähän ajettu, Huippusiisti, H-kirja, Ilmast., Vetok., 2xrenk, CD, Lohkol. 040 1858 187 www.tasi.. Esillä sääntömääräiset kesäkokousasiat, sekä päätetään yhdistyksen varainhankinnasta, päätetään koirien käytöstä yhdistyksen alueella, yhdistyksen tilannekatsaus. VUOKRATTAVANA IKAALISISSA Rivitaloasunnot: Huopiorinteentie 8-12 Luhalahden rantamaisemissa 2 h + kk + s, 42,5–56 m 2 , vuokrat alk. Maksuton alkuneuvonta. Missä logosi luuraa. väri, CD, Lohkol., MMI. TALLINNA Martin Markkinat, hotelli Euroopa 26.–27.11. Kia SPORTAGE 1,6 ISG Urban LX EcoDynamics .......... 27.8. vaiht., 1-om., Huippusiisti, H-kirja, Aut.ilm., Vetok., Aluv., 2xrenk, Cruise, Met.väri, CD, MMI, Webasto. 050 571 0225 Kokoukset Vesajärven Metsästysyhdistys ry KESÄKOKOUS Hirvitorpalla 26.8.2016 klo 18.00. Toyota HIACE 2.5 D4D 90 4d pitkä .................. 18900,-13, 104 tkm, ruskea(beige) metallinhohto, 5.8/6.4/7.5, 149g/km, Hkirja, Bluetooth, Ilmast., Hillhold, Vetok., Aluv., 2xrenk, Met.väri, Lohkol., MP3, MMI
Elbe Grönroos. Tervetuloa paikalle vaikuttamaan! Lisätietoja: Kaisa Honkala, nuoriso-ohjaaja kaisa.honkala@hameenkyro.fi Tule vaikuttamaan betonisen skeittialueen suunnitteluun! Hämeenkyrön kunta Huutokaupat O m a Tu pa ry . Kultaa, hopeaa, kelloja, taidelasia, antiikkia, keräilyä ym. mielenkiintoista! 045 139 7731 Tulossa SU 28.8. klo 17.00 Hämeenkyrön kunnantalolla, valtuustosalissa (Härkikuja 7). Suomi 100-vuotta tapahtuma 10.6.2017 kaikille avoin infotilaisuus ke 24.8.2016 klo 17 Vähä-Eskelin Savuhovi, Sipsiöntie 107/15 Luhalahti Kyrösjärven ympärisoutu kylittäin ELOKUUN VETOUISTELUKISAT Kallioisten-, Mahnalan-, Enonja Alhonselällä lauantaina 27.8.2016 klo 10–16 Mahnalanselän-Kirkkojärven kalastusalue järjestää perinteisen vetouistelukisan lauantaina 27.8.2016. Ikaalisten Omalla Tuvalla RAVINTOLAPÄIVÄ la 20.8. klo 13 Haukijärven Harjulla Haukijärventie 229, Hämeenkyrö. Paikkoja vielä jäljellä. Myynnissä mm. pöytiä, tuoleja, telttoja, työkaluja, ravintolakalustoa, kylmäkaappeja, astioita, koriste-esineitä, kuntoiluvälineitä, henkilöauto yms. Veneenlaskupaikkoja on mm. klo 13 HYVÄNTEKEVÄISYYSHUUTOKAUPPA Kyröskosken Hällä-Pirtillä, os. Tanssit tahdittaa Kovelahden kyläorkesteri joht. Päätöstä betonisen skeittialueen rakentamisesta ei ole vielä tehty, mutta suunnitelma tehdään nyt, jotta asia saadaan eteenpäin. Suunnitelma esitellään ke 24.8. Kovelahden laulajat. RETKI Härmän Kylpylään 30.9.–2.10. Ohjelmassa mm. Souvarit. 03 558 9000 Tekniset palvelut TARJOUSPYYNTÖ KONETÖISTÄ JA SORASTUKSISTA Jämijärven kunnan tekninen toimi pyytää tarjouksia konetöistä sekä sorastuksista vuosille 2017–2018. Koko huutokaupan tuotto menee paikalliseen hyväntekeväisyyteen. Tarjousasiakirjat ovat noudettavissa Jämijärven kunnan teknisestä toimistosta 18.8.2016 alkaen. Järj. 30 TORSTAI 18.8.2016 Kunnon patruunat jahtiin! Soutajantie 12 Ikaalinen puh. 03 3143 3100 Nappaa menovinkit paikallislehdestä!. Mediamyynti palvelee ma–ke, pe klo 9–15 muut ajat sopimuksen mukaan. Hämeenkyrön vanhan paloaseman ranta, Laitilansalmi, Miharin ja Linnavuoren uimarannat. 21.8. Meklarina Eero Maja. Järjestävät HUUTOKAUPPA To 25.8. Ilmoittautumiset klo 9.00–9.30 välisenä aikana kilpailukeskuksessa Miharin uimarannalla. P. 30, Kyrösnäkö. Vielä ehdit lahjoittaa huutokaupattavaa tavaraa ja irtainta. 050 380 5924 marja-liisa.vainionpaa@netikka.. Osanottomaksu on 20 € /vene. Taksit Ilm. 0500 237 651 tai tapio.viitasalo@ippnet.. Hinnat ovat varmasti kohdallaan! Pegoraro Steel 36g 12/76 Teräshauli 25kpl rasia 49€ 89€ Lacrosse Hampton -kuminilkkuri vihreä tai punainen Korpi Softshell -metsästyspuku Vihreä camo väri 199€ 249€ Burrel S10HD+SMS -riistakamera Myös valvontakäyttöön! 255€ 279€ www.erakala.fi Fenix HL10 Premium -otsalamppu 70 Lumenia Helkama Jopo 24" 1-vaihteinen 435€ Helkama Ilona 28" 3-vaihteinen Etukorilla Meiltä myös jousiammuntavarusteet! 369€ 17,50€ Pegoraro Steel 32g 12/70 Teräshauli 25kpl rasia 11,50€ SK .308win 8g Kiväärinpatruuna 50kpl rasia 42€ 339€ 459€ 34,50€ Meiltä laaja valikoima myös muita valaisimia! Kurssit alkavat joka toinen maanantai. 0400 902 576 Tutustu Mahnalanselän-Kirkkojärven kalastusalueen kotisivuihin internetissä osoitteessa www.kalasta.net Ahlforsin ASEVERSTAS ja Kirmon PAKARIKAHVILA AVOINNA su 21.8.2016 klo 12–17. Paikalla kahvipu?et ja makkaraa. Ylläpitäjä: Mediaperhe Oiva Yritt äjä, lähd e muk aan! www.ostosoiva.fi ilmoitukset@ mediaperheoiva.. Tarjousten viimeinen jättöpäivä on 9.9.2016. Ks. Lahjoituksia vastaanottaa Markku Koskinen, Valtak. Liput 10 € Hämeenkyröön on suunnitteilla betoninen skeittialue. Soita Tapio Viitasalo p. Ensimmäinen luonnos skeittialueesta on tehty ja alueen suunnittelija Tero Malinen tulee esittelemään sitä Hämeenkyröön ja kuulemaan teidän ideoitanne, näkemyksiänne ja parannusehdotuksia. klo 17.30 (tavaroiden esittely klo 16.30) Kylmäojantie 55 (Salosentie), Hämeenkyrö. Lisätietoja: rak.pääl. tarkemmin www.liikennekoulutus.com Koulutus ja kurssit Klovni Rob Torres sirkusfinlandia.fi Liput 16–33 € sirkuksen lippukassasta ilman lisämaksuja klo 12–13 ja 2 tuntia ennen esitystä La 3.9. T E R V E T U L O A ! Tiedustelut: Marja-Liisa Vainionpää p. klo 11–15 HUIPPUHYVÄ HUUTOKAUPPA la 20.8. Pentti Virtanen 040 732 1678 tai kanslisti Riikka Koivumäki 040 769 9182 TAPAHTUMAN JÄRJESTÄÄ: IKAALISTEN KAUPUNKI/NUORISOTOIMI ETSIVÄ NUORISOTYÖ STARTTIPAJA IKAALISTEN NMKY TULISHOW & TULENNIELENTÄÄ BY TAIKA&TULI KLO 22.00 Ohjelma: 17.00 Kahvi 17.15 Hankkeen esittely Luhalahden kyläseuran pj Marja-Liisa Vainionpää 17.40 Kirkkovenesoudun vaatimukset ja harjoittelu Kirkkovenesoudun asiantuntija Matti Vilhula 18.00 Keskustelua ja kysymyksiä Ikaalisten ympäristökylien edustajia sekä aiemmin nimettyjä yhteistyökumppaneita pyydetään tilaisuuteen. Tervetuloa! Elokuun tanssit Kovelahden Nousulassa 27.8.2016 klo 20.00. Verkkokauppakeskus OstosOiva.. klo 17 Hämeenkyrö Vanha urheilukenttä (Piikainniityntie) Tapahtumat KESKIVIIKON ASIOINTILINJAN REITTI JA AIKATAULU 15.8.–18.12.2016: Meno Paluu 9.20 Riitiala 14.50 9.30 Tuhkurinperä 14.40 9.40 Mansoniemi 14.30 9.50 Koveranta 14.20 10.00 Pukara 14.10 10.10 Jylli 14.00 10.20 Vehuvarpee 13.50 10.25 Jauhokuononmaa 13.40 10.40 Vatsiainen 13.25 10.45 Komppi 13.20 10.50 Keskusta 13.15 Liikennöitsijä Tilausliikenne Timo Tuomisto Ky, puh. viim. Buffetti. Alasentie 36. Lisätietoja: Pertti Jokinen, puh. 040 410 8890 Avoinna Ma-To 9-17 Pe 9-18 La 9-14 Tule tekemään löytöjä poistokoreista! Keloja, jigejä, vieheitä ym..
1 60 100 g 11 50 Kahviosta klo 8–10 SÄMPYLÄ + KAHVI 3 50 € (Välikyläntie 14, Kovelahti) Asiamiespostin palvelut siirtyvät 1.9. ViljaPOSSUN KYLJYS Palviportin maukkaat lähilihasta Pannulle RYYNIMAKKARA Avoinna: ma-to 8-17, pe 8-18, la 9-14 P. voim. Arvio kannattaa teettää ensitilassa, koska työskentelemme asuinalueellanne juuri nyt ja saatte palvelun maksutta. KESÄväh. Nyt voit hoitaa tilausasioita UutisOivan verkkosivun OMA OIVA -tilauspalvelussa.. 31 TORSTAI 18.8.2016 Uudet syksyn langat Käynti kirkon oikealta puolelta hiekkatietä ja olet perillä! Kuttikallionkuja 6, Parkano Parkanon Kehräämö Alli sukkalanka villa polyamidi 100 g, 200 m, puikot 3,5 NORJALAISET KONEPESTÄVÄT Maija 50g 130 m Janne 50 g 100 m Baby Ull merinovilla, 50 g, 175 m, puikot 2,5 Esim. 31.8.2016 saakka. Samoilla tunnuksilla pääset myös lukemaan UutisOivan paperilehden tilaukseen kuuluvaa DigiOivaa sekä verkkosivuilla julkaistavia maksullisia uutisia. Kovelahden konttorin UUDET AUKIOLOAJAT 5.9.2016 alkaen ti klo 9-15.30 pe klo 9-15.30 www.oivaseutu.. JA SILMÄLÄÄKÄRI. alkaen Kovelahden Kyläkauppaan. > Tilaukset Käyttäjätunnus on tilaajan nimi ja salasana tilaajan asiakasnumero. KALUSTEET LOPUT Hinnat noutohintoja. Esim. Kajo, Duo, 7 Veljestä, Polaris jne. 1 kg 360 m 3,50 € /kerä 3,40 € /kerä 3,90 € /kerä 4,80 € /100g 6,50 € /kerä 16,50 € /kg NOVITAN UUTUUDET TULLEET Julkaisija: Präntti Oy ISSN 2243-2396 Paino: Sata-Pirkan Painotalo Oy, Pori 2016 Sanomalehtien liiton jäsen Lehden jakelusta vastaa: Katri Linnikko Päätoimittaja-toimitusjohtaja Oiva Seutulehti Uutis Paperiaskartelu Kortteilu & leimailu Scrapbooking Helmet & korutarvikkeet KAIKKEA KIVAA! Avoinna ma-pe 10-17, la 10-14 Ikaalisten Autotalo, Kortteenkatu 1 050-593 5588 -40 % KAIKKI LASIT linssivalinnasta riippumatta. PALVELUT Näöntut kimus silmälas ien ostajalle 0€ Korotonta ja kulutonta maksuaikaa jopa 12 kk. Testaamme myös leimaamattoman arvometallin ammattitaidolla. % jopa % Tule arvioituttamaan korusi ilmaiseksi ja muuta ne rahaksi. Turkkilaisissa Alize-langoissa runsaasti valintamahdollisuuksia. Tiedot löydät vaivattomasti lehtesi osoitetiedoista, jossa L-kirjaimen jälkeinen numerosarja on asiakasnumerosi. Tarjous koskee uusia silmälasi-ja aurinkolasitilauksia, ei muita alennuksia. Alize Angora Gold slim Batik Alize Furlana lyhytkarvainen turkislanka 100 g, 40 m, puikot 8 Esteri ontelokude n. 03 371 5555 Parkunmäentie 2, Hämeenkyrö palviportti.fi 7 50 9 90 Leikkeeksi KIELILEIKE 1 20 kg kg 100 g MaalaisPALVIKINKKU Uuniin ANANASPAISTI kg TORSTAI 18.8.-KESKIVIIKKO 24.8. Maksamme jalometallisi arvon käteisenä heti. 1 kg, 330 m Ohut Ministeri rulla n. IKAALINEN Vanha Tampereentie 14–16 03 458 6520 ma–pe 10–17 la 10–13 PARKANO Parkanontie 51 03 448 1411 ma–pe 9.30–17 la 10–13 OPTIKKO. SYRJÄNEN Tarj
Kultasarvi-hirvenjuoksukilpailut. Parhaiten onnistui 1 166 pisteen suorituksella M-60 -sarjan voittanut Kari Seppälä vieden kultaisen hirvensarvikiertopalkinnon vuodeksi Teuvaan. Rivi-ilmoitus, enintään 200 merkkiä. Hämeenkyrön Näkövammaiset kokoontuu Kurjenmäellä to 25.8. P. klo 17.00– 20.00 06-pojat trioturnaus, to 25.8. klo 18 Anja Kiillon luona. Paikalle mitä parhaimmassa kilpailusäässä oli saapunut hienosti 79 kilpailijaa. Toimitsijoita ja muuta talkooväkeä tarvitaan paikalle. Kyrös-Rasti suunnistuskoulu ti 23.8 klo 18–19.30 Turkkilassa, opastus Lintuharjuntien ja Turkkilantien risteyksestä. klo 18.30 K7 Liput 9 € Ice Age: Törmäyskurssilla la 20.8. Reumajumppa Kosken Sykkeessä alkaa ti 30.8 klo 13.30–14.30, maksuton. 32 TORSTAI 18.8.2016 KUNTOKLUBI KUKKAROSSASI. klo 18 04-pojat superliiga Apassit/punainenYlöjärven Ilves, ma 22.8. klo 14.00 ti 23.8. 050 363 1003 hameenkyro@pandt.. Jätä ilmoituksesi netissä: oivaseutu.?/uutisoiva tai palauta alla oleva kuponki. klo 17.30–19, on myös S-Hcupin osakilpailu. 3 055, 6) VKMS (Janne Salo, Unto Salo ja Teemu Mätäsniemi) yht. Näytös: ”kilpakosijat”. Parhaiten järjestävästä seurasta sijoittui N65-sarjan toinen Armi Mätäsniemi. Kaikki mukaan. Luontopolku ja lättyjä. heinäkuuta. Lajit/sarjat: P/T 5-7v: 40m, pallo ja pituus, P/T 8–19v: 60m, pituus, kiekko ja 400m. asti. Hinta 20 € /ilmoitus. klo 18 miehet 6.div. Joukkuekilpailu: 1) AMS 3 310, 2) KauhajoenMS 3 167, 3) JEK 3 152, 4) LTMS 3 085, 5) KUJE. klo 10–17 Sumeliuksentie 5, 39200 Kyröskoski Paikalla edustajamme: Sari-Ann Forsberg 0400 323 879 Elias Kortesalmi 040 679 5639 Tehdas p. klo 18.30 Suomenkielinen 2D Perjantaina 19.8. klo 14 kerhohuoneella. 050 355 8058. Linja-autokuljetus. klo 14.30 Hopearinteen Palvelutalon sisäpihalla (sateen sattuessa sisällä). Vapaana 1 paikka tiistaina ja 2 paikkaa torstaina. klo 13 alkaen. Tarkin ammunta oli kävelysarjassa toiseksi sijoittuneella Rauno Karvisella (588 pistettä). 03 3143 3100 Ikaalisten toimipiste PL 24, Keskisenkatu 1, 39501 Ikaalinen ps.ilmoitukset@ mediaperheoiva.. Hämeenkyrön Eteläinen Metsästysyhdistys järjesti Passilassa Riistanhoitoyhdistyksen pienoishirvenjuoksujen mestaruuskilpailut yhdessä Hämeenkyrön Läntisen Metsästysyhdistyksen kanssa tiistaina 26. Nopeimmin lenkiltä suoriutui Tommi Keikko ajalla 22.01. Hopearinteen asukkaille lettukestit ti 23.8. 02 435 8006 Kaikille tarjouksen pyytäneille yllätyslahja. Ikaalisten Urheilijat Ti 23.8. EL Jämijärvi Yhteislaulutilaisuus su 21.8. 3 025. klo 18 naiset ApassitPP70 sekä 03-pojat Apassit-Ylöjärven Ilves ja pe 26.8. vkokisat ja palkintojen jako. Kaikenkuntoiset kiinnostaa. Kävelysarja yli 60: 1) Reino Peltoniemi, MEMS, 1 126, 2) Antti Riihiaho, LMS, 1 124, 3) Kauko Lehtonen, POMS, 1 114. ULKOVERHOUSNÄYTÖS Seuratoiminta Hämeenkyrön toimipiste PL 13, Nuijamiestentie 1, 39101 Hämeenkyrö hs.ilmoitukset@ mediaperheoiva.. Kävelysarja alle 60: 1) Hannu Rajasalo, PUKEM, 1 118, 2) Rauno Karvine, VESAJMY, 1 116, 3) Markku Nurmi, SIIMS, 1 102, 4) Tapani Jyrä, VILMY, 1 070 ja 5) Juha Mätäsniemi, VKMS, 926. PL 13 39101 HÄMEENKYRÖ Oiva TORI Ostetaan mökki järven rannalta tai järvenrantatontti p. Ilmoittautumiset Orvokille 30.8. Ilm. mennessä p. N-50: 1) Sari Toivonen, KUJE, 1 056, 2) Saila Mäkiranta, KauhajoenMS, 1 023 ja 3) Tarja Minkkinen, JEK, 1 022. Tampereelle. Nouski Sata-Häme-rastit Lintuharjussa 24.8. klo 14.00 su 21.8. 040 580 5403. Kyrösjärven Reuma ja Tules ry Allasvoimistelu Ikaalisten Kylpylän Wanhalla alkaa ma 29.8., ti 30.8., ke 31.8. 17.40). M-80: 1) Ossi Pekkalainen, Etelä-Häme, 1 032 ja 2) Raimo Markkanen, JEK, 658. Opastus tieltä 276 Vilpeen th:sta. Ikaalisten kulttuuritoimi K16 Liput 9 € Jason Bourne pe 19.8. P. Kilpailijoiden kesken arvotun etäisyysmittarin voitti M70-sarjan Alpo Helle. Arviointimatkat olivat maastossa tällä kertaa 1) 68 metriä ja 2) 54 metriä. Heinijärven kyläyhdistys Lasten olympialaiset pidetään Heinijärven koululla la 20.8. Tulokset: N-65: 1) Anneli Viljanen, LIEMY, 962, 2) Armi Mätäsniemi, VKMS, 920 ja 3) Lea Salo, VKMS, 848. Tulokset: M50: 1) Asko Majanen 1 116 ja 2) Ari Mäkinen 1 067. Postimerkki Ilmoittajan nimi Lähiosoite Postinumero ja postitoimipaikka Puhelin Sähköpostiosoite Täytä tähän OivaTORIN ilmoitusteksti. Kyrösjärven Seudun Sydänyhdistys Teatterimatka 10.11. N: 1) Päivi HaapaniemiKokko, KOSMY, 1 093 ja 2) Neea Kojola, AMS, 1 086. Matti Pitko vierailee ja kehuu itseään 25 minuuttia. 03 3143 3150 TEHOKAS ILMOITUSPALSTA YKSITYISILLE. Viljakkalan-Karhen metsästysseura järjesti Toivolassa 32. viikkokisat klo 18 (ilm. M-70: 1) Altti Ala-Rämi, PARKEM, 1 098, 2) Matti Niemensivu, NIIVKMS, 1 086, 3) Kari Tuura, KoijärvenMs, 1 078, 6) Unto Salo, VKMS, 1 011, 9) Alpo Helle, VESAJMY, 935, 10) Rauno Mätäsniemi, VKMS, 839 ja 11) Mauri Mätäsniemi VKMS, 825. klo 17.00–19.30 08-pojat trioturnaus ja pe 26.8. 046 616 4493. Koskee uusia 12 kk jäsenyyksiä. Simunan Martat Tapaaminen retkeilyillan ja sen jälkeisen saunan merkeissä ti 23.8. Ulkoiluvarustus ja saunatarvikkeet mukaan. M-60: 1) Kari Seppälä, Teuva, 1 166, 2) Markku Haapa, KARVEK, 1 118, 3) Timo Minkkinen, JEK, 1 098. 040 756 3233 / Jussi, 0500 941 549 / Eira. Tarkemmin p. Jo totuttuun tapaan joukkuekilpailun voitti Alastaron metsästysseura. Luopioisten kirkossa, ruokailu ja juhla Aitoon Honkalassa. Piirin kirkkopyhä su 11.9. M-50: 1) Asko Oijennus, Nurmo, 1 143, 2) Asko Hakamäki, KMY, 1 109, 3) Kari Forsman, LEMS, 1 108 ja 11) Ari Mäkinen, VKMS, 940. Ei kerrytä bonusta. ja to 1.9. klo 17.30–20.00 F-tytöt trioturnaus, ti 23.8. N70: 1) Armi Mätäsniemi 1 038 ja 2) Lea Salo 964, S15: 1) Oskari Järvinen 1 014 ja 2) Sara Tomperi 732. M70: 1) Alpo Helle 1 040, 2) Unto Salo 906 ja 3) Mauri Mätäsniemi 850. Apassit kotipelit nurmella: pe 19.8. Hämeenkyrön Läntinen MY liikkuvanhirven harjoitusammunnat Vaivialla to 8.9. 0400 534 208. 044 272 4650 ikaalinen@pandt.. klo 12–16. M: 1) Petri Tattinen, AMS, 1 124, 2) Tero Ojala, Jalasjärven itäinen MY, 1 108, 3) Mika Tattinen, AMS, 1 100, 12) Janne Salo, VKMS, 1 011, 13) Teemu Mätäsniemi, VKMS, 1 003 ja 19) Marko Mätäsniemi, VKMS, 896. Seppälältä saatiin myös kilpailun paras arviointi 296 pisteellä. Kotipelit tekonurmella: pe 19.8. Kävelysarja: 1) Tuomo Jokihaara 848, 2) Jouko Huhtala 808 ja 3) Esa Virtanen 670.. klo 14. Veteraanien perinnekerho Hämeenkyrön Veteraanitalolla ma 22.8. Ti 30.8 kesän viim. Kuljetuspyynnöt ja tiedustelut p. VIIMEISIÄ VIEDÄÄN! Vanha Tampereentie 10 Ikaalinen 03 458 6343 –50 % Lopuista vaatteista LISÄALE ALTIN SALI, Eino Salmelaisen katu 20 Järj. klo 17.30–19.30 E-tytöt miniliigaturnaus. klo 18.30 ma 22.8. Apassit-NoPS. JULKAISUPÄIVÄ seuraava lehti. Liittymismaksu 39 € . S-Etukortilla 6 VIIKKOA ILMAISEKSI liittymispäivästä alkaen! Tarjous voimassa 31.8. KUNTOKLUBIT P&T Hämeenkyrö Puh. Pienoishirvenjuoksut kisattiin Passilassa HÄMEENKYRÖ. klo 15. Kuntosali | Personal Training | Pienryhmäliikunta P&T Ikaalinen Puh. klo 18 04-pojat superykkönen Apassit/musta-Ilves FS, ke 24.8. Kultasarvi kilpailtiin Toivolassa VILJAKKALA. Eläkeliitto Hämeenkyrö Vilppolan laavu ti 23.8. Parhaan yhteistuloksen saavutti Asko Majanen pisteillä 1 116 (ammunnasta 528 pistettä, arvioinnista 288 pistettä ja juoksusta 300 pistettä). klo 16–19 ja la 10.9