Irtonumero 2,00 ?
TORSTAI 19.5.2016
(¾-%%.+92«s)+!!,).%.s*¾-)*¾26)s6),*!++!,!
N:o 32
Lasten äänet
kaikuvat
jälleen
,AKKAUTETUSTAKOULUSTATULI
!ARO(YVËRISEN
!NTTI,EPISTÚN
JA%ERO3AARENHOITOPAIKKA
Sivu 16
Viisi kiinnostui
Mahnalan
koulu-urakasta
Sivu 8
Heittolassa
kuore on
kesän merkki
Sivu 18
Isoviha vei
rovastin
luolaan
Sivu 17
Käytä 1 teelusikallinen siirappia yhteen lasilliseen vettä.. Näissä tapauksissa taimisto pyrkii paikkaamaan
taimia ensin kotimaan sisältä, sitten tarvittaessa
ulkomaisista tulokkaista. Perennat ovat kärsineet monessa puutarhassa. Tampereelle pääsee kesäkuusta alkaen säännöllisesti bussilla
myös Mahnalan kautta. 8-21, la 8-20, su 12?18.
Puhelun hinta 0207-alkuisiin nemeroihin lankapuhelimesta 8,35 snt/puh + 7,02 snt/min (sis. Silti merkittävä
osuus astiataimista on perinteiseen tapaan talvetettu
ulkona. Tällainen on kaikkein
kovinta kasveille. Tiistaina oli sitten lokki
kavereineen nokkimassa.
3 pkt
kg
kpl
Viennetta
JÄÄTELÖKAKKU
?
KOMPPI
Karhoistentie 3, 39500 IKAALINEN, puh. Sen verran tässä on
oppinut, että lisää taimia
vaan kasvamaan. Kovat pakkaset tulivat
märän ja lämpimän syksyn
päälle, kun kasvisolut olivat
vetisiä ja juurakot täynnä
vettä. Ely-keskus
on tehnyt Tilausliikenteen
kanssa vuoden sopimuksen
ja sitä on mahdollisuus jatkaa optiolla. Lehtiä käytetään munuais- ja virtsarakkovaivoihin, virtsaputkentulehduksiin, virtsakivien
ehkäisyyn ja lievään verenpainetautiin.
Koivua on käytetty myös
kihtiin, reumaan, ?vesipöhöön ja puhdistamaan
verta?. Toipilaitten juomana arvostettu koivunmahla
poistaa kevätväsymystä.
Koivua on käytetty ulkoisesti saunavihdan lisäk-
Koivua on kansanlääkinnässä käytetty moneen vaivaan, monella eri tavalla.
si saunassa koivunlehtikääreenä reuman hoitoon. 0207 545 070, juuso.mustonen@K-supermarket.?
Palvelemme ark. Suojaavan lumipeitteen puuttuessa tammikuun
pakkaset tuhosivat runsaasti näitä taimia.
. Kasveja on paleltunut
sekä meillä taimistossa että
kotipuutarhoissa, vahvistaa
Sami Pihkoluoma Pinsiön
taimistolta.
Talvi koitui taimien lisäksi tuhoksi myös monille
vanhemmille istutuksille.
Myös normaalisti talvikestävät kasvit ja pensaskasvien versot ovat monin
paikoin kuolleet. Koivunsilmuviinaa on hierottu
linimenttinä kipeisiin niveliin. Siinä ei
moni sortti selviydy talven
yli.
Taimistolla tuhoja lasketaan tuhansissa taimissa.
Kirvat valtasivat Kartun
Suomen ilmastossa taimituhoa tapahtuu talvella joka
vuosi, mutta laajuudessaan
kato on poikkeuksellinen.
Vasta kevään edetessä nähdään, kuinka moni kasvi
lähtee kasvamaan koettelemuksensa jälkeen.
Joidenkin lajien kohdalla tuhot ovat kuitenkin selviä. Lokit löysivät
jättipottinsa vasta tiistain
puolella.
Luonnon yrtit
kg
Kurkku
IKAALINEN. TORSTAI 19.5.2016
2
Kylmä talvi
tappoi taimia
Nina Ylinen
Talvi on palelluttanut runsain määrin kasveja sekä
kotipuutarhoissa että taimistoissa. Kaikki olivat vielä kuvaa
ottaessa eläviä.
. Kirvojen keväinen massamuutto näkyy
nyt paitsi säätutkakuvissa,
myös maastossa liikkuessa:
hyönteisiä tarttuu vaatteisiin ja tipahtelee hiuksiin
koivun alla istuessa.
Ilmavirtausten mukana
Suomeen muuttaneet lentokykyiset kirvat etsivät nyt
koivuja, johon voisivat laskea seuraavan sukupolven
munat.
Lämmin kevät on auttanut hyönteisten muuttoa ?
kylmä hillitsee lentopuuskia
heti. Suuri osa
kevään taimitoimituksiin
tulevista taimista on varastoitu kylmävarastoissa taimitarhoilla. alv. ain
v
1 m
A in
?M tois
O
T lei
el
takaista vuoroa jokaisena
arkipäivänä. Kaikki nämä
vuorot kiertävät Mahnalan
kautta.
Vuorot ovat Pirkanmaan
Ely-keskuksen hankkimaa
liikennettä, liikennöinnistä
vastaa Pirkanmaan Tilaus-
liikenne Oy. Säilytä varmuudeksi jääkaapissa. Huomioi, että sen
kerääminen ei kuulu joka
miehen oikeuksiin eli pyydä
lupa maanomistajalta.
Koivu edistää sisäisesti
käytettynä virtsan-, hienja sapeneritystä ja alentaa
verenpainetta. Koivun haudukkeella
eli puhtaalla vihtavedellä
voit huuhdella hiuksia ja
ottaa sillä jalkakylvyt.
Haittavaikutuksia ei tunneta, mutta käytä enintään
yksi litra koivunlehtiteetä
päivässä korkeintaan kahden viikon ajan, jotteivat
munuaiset rasitu liikaa.
Juttusarjassa esitellään
luonnosta löytyviä villiyrttejä sekä niiden käyttötarkoituksia.
Koivunlehtisiirappi
Sopii kesän janojuomiin!
1 osa koivun tuoreita lehtiä
3 osaa vettä
Murskaa lehtiä hieman ja lisää ne veteen, jota keität
hyvin pienellä tulella 1/2?1 tuntia.
Siilaa lehdet pois ja haihduta jäljelle jäänyttä nestettä
noin 1/10 osaan. Pajut ovat menneet
kaikki, pensasmustikoissa
on laajoja tuhoja, Pihkoluoma arvioi.
. Lisää saman verran sokeria.
Kiehauta ja pullot steriileihin pulloihin. Liikennöinnin
jatko riippuu muun muassa
vuorojen matkustajamääristä.
Suomi
129
Tuore
RUODOTON
lohi?lee
vakuumi, Norja
rajoitus: 2 pkt/talous
1295
kg
Snellman
MAATIAISPOSSUN
ULKOFILEE
n. Lisäksi Lapin
tuntureilla kasvaa hieskoivua muistuttava tunturikoivu (Betula pubescens subsp.
tortuosa).
Koivu antaa kaikkensa ihmisen käyttöön: puuaineksen, kuoren, lehdet, mahlan sekä tuhkan. Sunnuntaina lämmön
helliessä oli myös kirvoille
otollinen päivä.
Ikaalilainen Rauno Bremer nappasi Kartussa rannantuntumasta kuvia sakeana parveilevista hyönteisistä. Ihmettelin, kun linnut
eivät olleet huomanneet
kattausta, Bremer kertoo.
Kauaa hyönteisten paratiisi ei kestänyt.
. 24 %)
Koivu käy moneen
Virpi Raipala-Cormier
Suomessa kasvaa luonnonvaraisena kolme koivulajia:
rauduskoivu (Betula pendula), hieskoivu (Betula
pubescens) ja vaivaiskoivu
(Betula nana). 24 %) ja
matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 17.17 snt/min (sis. 6.
kesäkuuta aukeaa uusi Hämeenkyrön ja Tampereen
välinen linja-autoyhteys,
joka käsittää kolme edeset
.
ks sa 3.5 .
u
jo as ?2 ita
r
Ta oim 9. Maanantaina rannassa oli vielä enemmän kirvoja. 1,5 kg
595 850
799 1
kg
JUHLAMOKKA
kahvi
Naudan
PAISTIJAUHELIHA
itse jauhettu
Kirvat peittivät rannan harmaana massana viikonloppuna.
Lukijan lähettämissä
kuvissa kirvat parveilevat
uskomattoman tiiviinä
kasana rannan tuntumassa. Joissakin
sorteissa joudutaan tarjoamaan ainakin heinäkuulle
asti pelkkää ei-oo:ta.
Uusia bussireittejä
Mahnalan kautta Tampereelle
HÄMEENKYRÖ. Sitten tuli taas lämmin, sitten taas pakkanen,
Pihkoluoma kertoo.
. Tämä kuuluu alan luonteeseen. Pensashortensiat sekä ryhmä- ja
maanpeiteruusut kärsivät jo
lokakuun lyhyessä pakkasjaksossa, mutta suurempaa
tuhoa teki lämpötilojen raju
vaihtelu talvikauden aikana.
. Koivuun
liittyvät valoisat yöt, ja se
symbolisoi myös puhtautta
ja naisellisuutta. alv. Kelit verottivat
taimikantaa niin paljon,
että vastaavaa on nähty viimeksi 1980-luvulla.
Taimien saatavuudessa
on ongelmia poikkeuksellisten suurien talvivaurioiden vuoksi. Ne tulivat tuulen
mukana juurikin sunnuntaina. Sitä kutsutaankin metsäluonnon
äidiksi. Tuhot ovat kuitenkin
maanlaajuisia.
Viime
vuonna osa Kemera-tukiin varatuista rahoista jäi
käyttämättä, Köntti hymähtää.
Metsäkeskuksen Kemera-varojen käytön seurannan perusteella huhtikuun
lopussa taimikonhoitoon
osoitetun tuen myöntövaltuudesta on käytetty
eri puolilla Suomea hyvin
vaihteleva osuus. Noin
6600-neliöinen oppilaitos on rakennettu pääosin
1960- ja 1970-luvulla, ja peruskorjausta on suunniteltu
pitkään. Perustetussa työryhmässä varmaankin pohditaan tätäkin asiaa.
Kiinteistöasiaa pohtivaan
työryhmään valittiin Ikaalisista kaupunginjohtaja Kalle Mäkelä, rakennustarkastaja Mika Wallin, kasvatusjohtaja Kari Tolonen sekä
luottamushenkilöistä Hanna Saraketo (kok), Mirjami
Haavisto (sd), Marjo Heikkilä (kesk) ja Petri Jokinen.
Humalassa
ajanut
päätyi ojaan
HÄMEENKYRÖ. joulukuuta, hylätään.
Hakemusten hylkäyspäätös tehtiin ministeriön tiedotteen mukaan siksi, että
saapuneiden tukihakemusten määrä ylittää myöntämisvaltuuden kolmanneksella.
. Seurakuntakeskukseen murtauduttiin aamupuolella
yötä. Kuljettaja hylkäsi autonsa
ja lähti juosten karkuun. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja
liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Tapahtuma-aikaan hänellä oli yksi matkustaja kyydissään.. toukokuu-
ta?31. Käsittelyajat
ovat olleet kohtuuttoman
pitkiä muutoksen jälkeen
ja venyneet pahimmillaan
yli puoleen vuoteen, sanoo
Köntti.
Mitä kauppikselle, jos opetus siirtyy?
Liisa Raipala
IKAALINEN. Humalassa henkilöautolla
ajanut mies pakeni poliisipartiota ensin
autollaan, sitten juosten Ikaalisissa lauantaina kello 19.48.
Poliisipartiota vastaan Yhdystiellä tuli
henkilöauto, jonka partio pysäytti liikennetarkastusta varten. Kiinteistön kohtaloa pohtii Sastamalan koulutuskuntayhtymän (Sasky) ja Ikaalisten
kaupungin perustama yhteinen työryhmä.
Saskyn yhtymähallitus
on jo linjannut, että kauppaoppilaitoksen ja viereisen
keltaisen koulun kiinteistöt
pitäisi myydä. Jo
nyt ensi vuoden budjettia
valmisteltaessa varaudutaan
uuden koulurakennuksen
suunnitteluun. Linnantien kohdalla auto oli
suistunut kulkusuunnassa vasemmalle
puolen tietä kevyenliikenteenväylän yli
ojaan. Humalassa ajanut
20-vuotias mies ajoi ojaan tiistain vastaisena yönä 17. Mitä Ikaalisten kauppaoppilaitoksen
kiinteistölle tulevaisuudessa
tapahtuu, jos opetus rakennuksessa loppuu. toukokuuta taimikon varhaishoidon, nuoren metsän hoidon
ja terveyslannoituksen rahoitushakemusten hylkäämisestä. Sisään oli menty alapihan puolelta.
Paikkoja oli sotkettu ja arvotavaraa viety.
Samana yönä yritettiin murtautua
myös Jyllinkodille, mutta teko jäi yritykseksi. TORSTAI 19.5.2016
3
UutisOiva
Poliisilta
Murto Ikaalisten
seurakuntakeskukseen
IKAALINEN. Lopullisesti
asiasta päättää kesäkuun 16.
päivänä kokoontuva Saskyn
yhtymäkokous. Jälkien perusteella
autoa oli kuljetettu Valtakatua Kyröskosken suunnasta kohti Hämeenkyrön
keskustaa. Auton nopeus oli
tässä vaiheessa ainakin 80 kilometriä
tunnissa taajama-alueella.
Matka jatkui Kuikankadulle, joka on
päättyvä tie. Kyseisiin töihin
tehdyt rahoitushakemukset,
jotka jätetään 7. Vuotuisesta taimikonhoitotavoitteesta on toteutettu 5?30
prosenttia.
Kemera-tukien hakua
muutettiin vuosi sitten siten, että tukea pitää hakea
ennakkoon ja työn aloittamiseen pitää saada lupa.
. Poliisi sai tiedon
ojaan ajautuneesta ajautuneesta henkilöautosta kello 03.20. Kauppaoppilaitoksen kiinteistön ongelmaksi
on nähty sen kunto. Henkilöitä epäillään
myös muista erilaisista tapahtumista.
Mahdollisista havainnoista voi ilmoittaa Ikaalisten poliisille numeroon 0295
415 084.
Metsätyö Tuomo Tuomiston kesätyöntekijä Jose Auervuolle ja metsuri Sami Hämäläinen istuttivat kuusentaimia Ruskeenkulmalla. Tieto tuli meillekin tiedotusvälineistä, ei ministeriöstä tai Metsäkeskuksesta.
Köntti laskee pikaisesti,
että UutisOivan levikkialueella yhdistyksen kautta
teetetään taimikonhoitoa ja
nuoren metsän kunnostustöitä tusinan henkilötyövuoden verran.
. Poliisi pyytää havaintoja
Ikaalisten seurakuntakeskuksen läheisyydessä liikkuneista ihmisistä lauantain ja
sunnuntain väliseltä yöltä. Neljä vuotta sitten
saneerauksen hinnaksi arvioitiin 4,4 miljoonaa euroa,
mutta tämän on arvioitu
todennäköisesti ylittyvän
miljoonilla.
Kauppaoppilaitosta ja
keltaista koulua on tarjottu
Ikaalisten kaupungille ostettavaksi, mutta kaupunki
ei ole rakennuksista kiinnostunut.
Saskyn kuntayhtymäjohtaja Antti Lahti kertoo,
että Saskyn ja kaupungin
työryhmässä pohditaan
mahdollisuuksia kauppaoppilaitoksen tilaratkaisuksi. Varsinais-Suomessa
ja Satakunnassa jopa yli 70
prosenttia.
Toteutuneet taimikonhoitomäärät ovat tälle vuodelle vielä varsin alhaisia,
vaikka taimikonhoitoa
voitiin jonkin verran tehdä jopa talvella vähäisen lumimäärän vuoksi. Ennen kuin opetus voisi
siirtyä Ikatan kampukselle,
pitää ratkaista kysymykset
tontin rakennusoikeudesta,
lisämaan tarpeesta ja rakennusluvasta. KeskiPohjanmaalla, Kainuussa
ja Lapissa valtuus on käytetty liki sataprosenttisesti,
kun taas Pirkanmaalla val-
tuudesta on käyttämättä yli
puolet. Lahden mukaan
tilatarvetta vähentää myös
työvaltainen oppiminen eli
se, että opiskelijat ovat entistä enemmän työpaikoilla
oppimassa.
Asia lähtee varsinaisesti
liikkeelle, kun yhtymäkokous on sitä käsitellyt. Poliisi epäilee asialla olleen samojen henkilöiden. Hakemusten hylkäyslinja aiheuttaa epätietoisuutta metsänomistajissa,
Perustelu ontuu,
koska kyse on
hallinnon hakemusruuhkasta,
ei rahojen loppumisesta.
eikä päätöksiä metsänhoitotöistä tehdä, kun tulevaisuus on hämärän peitossa.
Kärsijöitä ovat metsänomistajien lisäksi ennen kaikkea
metsurit ja metsäpalveluyritykset, joiden työtilanteeseen päätös vaikuttaa kielteisesti, Köntti sanoo.
Metsäkeskuksen tilaston
mukaan vuonna 2015 Kemera-tuettua taimikonhoitoa ja nuoren metsän kunnostusta tehtiin Hämeenkyrön, Ikaalisten, Jämijärven
ja Ylöjärven alueilla noin
1 080:lla hehtaarilla.
. Taimikonhoidon Kemera-tukien jäädytys saattaa heijastua syksyn työtilanteeseen.
Tukien hakuruuhka
uhkaa metsurien töitä
Sakari Ilomäki
Hiljeneekö raivaussahojen
pärinä syksyllä, kun osa
kestävän metsätalouden
rahoituslain (Kemera) mukaisista hakemuksista hylätään automaattisesti maaja metsätalousministeriön
päätöksellä?
Tiedottaminen tukihakemusten hylkäämisestä saa
moitteita Metsänhoitoyhdistys Pirkanmaan metsäpäälliköltä Ilkka Köntiltä.
. Ensimmäistä päätöstä
ennakkohakemukseen odotimme viime vuonna kuukausikaupalla. toukokuuta Hämeenkyrössä Valtakadulla. Paikkakuntalainen mies puhalsi noin
0,6 promillen lukemat.
Takaa-ajo
päättyi
umpikujaan
IKAALINEN. Ammattilainen tekee
taimikonhoitoa keskimäärin 0,6 hehtaaria päivässä.
Metsänomistajat tekevät
taimikonhoitoa myös omatoimisesti, ja näitä töitä tuetaan Kemera-varoista, joita
on tälle vuodelle budjetoitu
yhteensä 55 miljoonaa euroa, Köntti sanoo.
Ministeriö päätti 3. Poliisi sai hänet
kuitenkin pysähtymään käskystä muutaman kymmenen metrin päähän.
Kuljettaja, 35-vuotias mies, puhalsi
alkometriin 2,1 promillea. Partio kääntyi
auton perään ja näytti pysäytysvaloa,
mutta auton kuljettaja kiihdytti pakoon
Teollisuustalontielle. Asia pitää
huomioida myös vuosien
2018?2019 taloussuunnitelmassa.
Lahti ei ennen yhtymäkokouksen päätöstä lähde
spekuloimaan sitä, voisiko opetus muuttaa Ikatan
kampukselle ja kauppaoppilaitos jäädä tyhjilleen, jos
koulukiinteistöä ei saataisi
kaupaksi. Perustelu ontuu, koska kyse on hallinnon hakemusruuhkasta, ei rahojen loppumisesta. Auton kuljettajan paikalta tavoitettua miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden
vaarantamisesta.
Toinen rattijuoppo jäi poliisin haaviin
tiistaiaamuna klo 8.40 Kyröspohjantiellä
normaalin liikennevalvonnan yhteydessä. Kauppaop-
pilaitoksen opetuksen sekä
keltaisella koululla toimivan
aikuis- ja oppisopimuskoulutuksen on kaavailtu siirtyvän uudisrakennukseen,
joka rakennettaisiin Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen (Ikata)
tontille.
Taustalla on tarve leikata koulutuksen menoista,
kun valtio leikkaa ammatillisen opetuksen rahoitusta
Toistuvista oikaisupyynnöistä ja reklamaatioista
huolimatta kyseisen vastuualueen vetäjä ei ole lopettanut (puoli-)kuolleiden elikkojen tuontia.
Asia synnyttää monenlaisia konflikteja. Tuontiasiain palvelusektorin
vastuupäällikkö ei halua olla asian
kanssa missään tekemisissä, vaan on
delegoinut asian hoidon yleisten tuontiasiain esimiehelle.
Tämä taas johtaa suoraan
yhteenottoon tuoreen lihan
tuontiesimiehen kanssa. Päivittäistavaroissa tuonti on
keskitetty pääasiallisesti tuontiasiain palvelusektorin vastuupäällikölle (siippa). Metsäteollisuus ajaa
omaa etuaan, metsänomistajajärjestöt omaansa. Tietääkö joku, mikä olisi
metsän etu?
Mielipide
Koulukiusaaminen on rikos
Olen jo pitkään ollut surullinen ja huolissani koulukiusaamisesta. Vai saisiko tuen veroetuna puuta myydessä. Jos jakaja sairastuu, ei
ole ketään tilalle.
Miksihän se menee sitten,
kun ruohokin alkaa kunnolla
kasvaa. Ennen oli aika, mihin mennessä postin
oli oltava tuotuna laatikkoon.
Ottakaa ihmiset kantaa
asiaan. Kuten
usein, ongelma syntyy silloin, kun joku alkaa touhuta
omiaan. Ajatus, että tukia pitää hakea ennakkoon, on teoriassa kaunis, mutta
ei näytä toimivan käytännössä.
Ongelman ratkaisemiseksi tarvittaisiin nähtävästi ?puupää?, jonka ymmärrys
metsäalasta ja kovapäisyys olla kuuntelematta liikaa minkään etujärjestön
lobbareiden kuiskuttelua riittäisi pitämään kokonaiskuvan selkeänä.
Pitäisikö yksityisen metsätalouden tukeminen valtion varoilla lopettaa kokonaan. Markuksen yöstähän
vanha kansa ennusti tulevan
kesän marjasatoa ja suviöistä
kaiken kaikkiaan kesän lämpöisyyttä.
Olen noin 35 vuotta merkkaillut kalenteriini päivittäisiä säitä ja yölämpötiloja
sekä vuosien marjasaaliita.
On se meille eläkeläisillekin päivän ohjelma, kun saa
lehdet lukea ajallaan, Nyt kaipaa sitä aikaa, jolloin Jussi toi
mopolla postin. p. Kun labra aukeaa kello
7.30, saattaa jonottamassa
olla jo toistakymmentä eläkeikäistä. 050-554 7394
Toukokuun alussa maa- ja metsätalousministeriö päätti
keskeyttää tiettyjen metsätalouden tukien tukihakemusten
vastaanottamisen. Yrjänän yönä oli miinus
kolme astetta, Albertin yönä
neljä astetta, mutta Markuksen yönä oli vain nollan tienoilla. Sellainen meillä kuitenkin on (kissa). Ei kai se voi olla niin,
että joku virkanainen ilmoittaa lehdessä, että posti tulee
joskus illalla, jos silloinkaan.
Suurin syy on varmaankin
se, että on liian vähän väkeä
töissä. Varhain aloitettu kiu-
saamisen vastainen kasvatus
kantaa hedelmää opiskelu- ja
työelämään saakka.
Koulukiusaamisen riski
on suurin luokissa, joissa
vallitsee myönteinen asenne
kiusaamista kohtaan ja joissa
kiusatun tukemisesta uskotaan koituvan itselle ikäviä
seurauksia. Mhy:n metsäpäällikkö on siitä huolimatta oikeilla jäljillä arvostellessaan keskeytystä,
jota perustellaan hakemusruuhkalla.
Kemera-lainsäädäntöä on sorvattu uusiksi vuosikausia, ja nykyinen laki ja
OTA YHTEYTTÄ!
tekstaa numeroon 0400 922 803
kirjoita osoitteeseen
toimitus@mediaperheoiva.fi
soita numeroon: 03-3143 3130
Tuontisektorin
ongelma
Joskus talvella tuli kirjoiteltua silloin vallinneesta
vientisektorin ongelmasta. Jakakaa postit ensin,
sitten muut pisnekset.
Harmistunut vaari
Te, jotka valitatte postin myöhäisestä tulosta, muuttakaa
maalle. Näin on meillä päässyt käymään. katri.linnikko@mediaperheoiva.fi . Tämä
on huono asia sellaisille, jotka käyvät vuorotöissä ja halausivat lukea lehdet ennen
töihin lähtöä. Ne eivät pidä enää paikkaansa . Marjan varretkin
ovat näillä alueilla säilyneet
talven pakkasvaurioilta. Kiusaamista on
valitettavasti jo päiväkodeissa.
Paljon on tehty ja tehdään
kiusaamisen poistamiseksi,
joista hyvänä esimerkkinä on
myös tässä lehdessäkin ollut
juttu motoristien hienosta
kampanjasta koulukiusaamista vastaan.
Sami Karila on Hämeen-
Postin toiminnasta
Kevättä
Meille Ikaalisten Hakalan
alueella toissa keväänä postin
esimies ilmoitti, että kun saadaan postilaatikot ryhmiin,
postin tulo ja jakelu nopeutuu ja tulee joustavammaksi.
Kuinkas kävikään. Ainakin Sillanpääntien varteen posti on tullut jo ennen kahta.
Miksi aina täytyy rutista joka asiasta?
Me Muut
kyrössä tehnyt myös näkyvää
työtä koulukiusaamisen vastaisessa työssä.
Jokaisella lapsella ja nuorella pitää olla oikeus turvalliseen koulutaipaleeseen ilman
pelkoa rasismista ja koulukiusaamisesta.
Me aikuiset olemme avainasemassa tuomitsemalla rasismi, syrjintä, kiusaaminen
ja väkivalta.
Kanadassa ollaan viety
asiat pidemmälle ja siellä on
käytössä järeät mallit kiusaamiseen puuttumiseen. Kiusaaminen on sielläkin rikos ja
sille on nollatoleranssi, joten
mikäli sellaista ilmenee, kutsutaan paikalle aina poliisi ja
lisäksi opettajat saatetaan virkavastuulla puuttumaan kiusaamiseen, ja kiusaaja vaihtaa koulua, eikä kiusattu, niin
kuin usein Suomessa tapahtuu. Palveluita ei ole, mutta posti tulee jo iltapäivällä. Tässä asiassa ei voi todeta, että hitaasti hyvä tulee. Posti
tulee kuinka sattuu, aikaisintaan kello 10.30 ja myöhäisimpään kello 19.15. Ei tullut, vaan näyttää tulleen maatalouden tukijärjestelmää
muistuttava hallinnollinen viidakko, joka halvaannuttaa budjetoitujen varojen
käyttöä. Kaikkien jonotusaika labraan lyhenisi ja myös
työstä poissaolo lyhenisi.. Varaamalla aamun ensimmäinen aukiolotunti työikäisille sekä päivähoito- ja
kouluikäisille lapsille helpotettaisiin aamun jonotusruuhkaa. Mahtavatko kiusaajat olla tästä tietoisiakaan.
Hälyyttävä tieto on, että
noin 6?7 prosenttia peruskoululaisista kokee koko ajan
kiusaamista, ja yhden lapsen
tai nuoren kohdallahan se
tarkoittaa aina sataa prosenttia. Haasteita on tuonnissakin.
Taustoitan asiaa kertomalla asumisyksikkömme (koti)
organisaatiokaaviosta. Koulukiusaaminenhan on rikos. Kiistatonta
on, että johtosääntö ei tunne tuoreen lihan tuontiesimiehen nimikettä. Erilaisista tarvikkeista,
kiluista ja muista kaluista sekä ennen kaikkea viihteestä vastaa yleisten tuontiasiain esimies (minä).
Taloutemme johtosäännön (ei saatavissa kirjallisessa
muodossa) mukaan yleisten tuontiasiain esimiehen on
hyväksytettävä kaikki vastuualueensa hankinnat tuontiasiain palvelusektorin vastuupäälliköllä (pensasleikkuria ei herunut, kaiutinhankinta makaa pöydällä).
No, tähän asti kaikki on jokseenkin selvää. Yhdistys
on varmasti oikeassa siinä, että keskeytyspäätös aiheuttaa epävarmuutta ja jäädyttää päätöksentekoa metsänhoitotöiden tekemisen
tai teettämisen suhteen.
Metsänhoitoyhdistyksellä on asiassa omaakin etua ajettavana, koska
sen kautta hankitaan suuri osuus metsänhoitotöistä. Opetus- ja kulttuuriministeriön alkurahoituksella käyntiin saadulla
ohjelmalla on tavoitteena
antaa opettajille ja oppilaille konkreettisia välineitä
koulukiusaamisen ennaltaehkäisemiseen, opettajien
koulutukseen monikulttuurisuustaitojen vahvistamiseksi, varhaisen puuttumisen
kehittämiseen sekä syrjäytymisen ennaltaehkäisemiseen.
Opettajilla on ratkaiseva
rooli kiusaamisen lopettamisessa. Kolmena perjantaina posti ei tullut
ollenkaan, vasta maanantain
jakelun yhteydessä. Näiden toimenpiteiden
johdosta Kanadassa on koulukiusaaminen olematonta.
Tämä ovat kovia keinoja, ja
täytyykin toivoa, että meillä
Suomessa päästäisiin muilla keinoilla samalle tasolle,
mutta mikäli kiusaaminen
aina vaan jatkuu, niin silloin
on Suomessakin otettava järeämmät keinot käyttöön.
Antakaamme lapsille ja
nuorille valoisa tulevaisuus.
Nyt aloin aikani kuluksi lueskelemaan merkintöjäni
ja totesin, että nuo vanhan
kansan ennusteet voi paljolti
unohtaa, vaikka itsekin olen
niitä mielenkiinnolla seurannut. Tämä on vakava asia.
Suurin osa peruskouluista,
noin 90 prosenttia, on mukana KiVa Koulu -projektissa,
eli ongelmasta ollaan erittäin
tietoisia koko Suomessa.
KiVa Koulu -ohjelman tavoitteena on vaikuttaa luok-
ka- ja kouluyhteisöihin niin,
että kiusaamisesta saatavat
sosiaaliset palkkiot ja siten
motivaatio kiusaamiseen
vähenisivät. Eivät kaikki
halua kauppaan iltaisin.
Olipa melko kylmät suviyöt. ja muitakin
marjoja. liekö syynä kasvihuoneilmiö.
Kalenteritietoni kertovat,
että muistiinpanojeni aikana on ollut moniaita kertoja
suviöinä pakkasia ja heinäkuulla on Vatulanharjusta
ja Soininharjusta kannettu
kylki väärässä mustikoita
ämpäreittäin . Lopputuloksena on kirkunaa.
Tuukka Olli
Nyt tarvitaan ?puupäätä?
asetus tulivat voimaan huhtikuussa. Lisää
konflikteja tulee, kun takuulla
tuore tuontiartikkeli poistetaan likaisten kaivuutöiden
erikoisesineellä (lapio) lähettyvillä sijaitsevalle ulkopuolisen osapuolen omistamalle maa-alalle (sähköyhtiön maalle).
Matkan varrella lapion
pohjalla makaavaa kuollutta eläintä saattaa ihmetellä
viereisen asumisyksikön
eloisuuden vastuuhenkilöt (naapurin
pikkutytöt). Se on huono
asia myös perheenäideille, jotka seuraisivat kaupan
ruokatarjouksia. Metsänomistajien edunvalvojana metsänhoitoyhdistys on päätöksestä luonnollisesti pöyristynyt. Pakkaset olivat alle tuhorajojen
ja lumipeitekin oli riittävä
varsia suojaamassa.
Toivottelen marjaihmisille
jännityksen täyteisiä kevätkesän säitä ja mieluisia marjaretkiä myöhemmin kesällä!
Maarit Lepistö
Olavi Heikkilä
Labra-aikoihin porrastus?
Toimitukseen soittanut
mieshenkilö ehdottaa, että
Hämeenkyrön terveyskeskuksessa sijaitsevaan laboratorioon olisi porrastetut
käyntiajat.
. pääkirjoitus
Uutis
Oiva
Päätoimittaja . Jos päivystysluontoinen vastaanotto eläkkeellä oleville alkaisi vaikka kello 8.30, labrassa ehtisi moni
työssäkäyvä asioida ennen
työpäivän ja lapsen hoitopäivän tai koulun alkamista.
Tavoitteena on tuoreempi
ja houkuttelevampi kokoelma,
Kantonen sanoo.
Kirjaston itsepalveluaukioloa
ei ole muissa kunnissa kaavailtu, vaikka kokemukset Viljakkalassa ovat myönteisiä. Ensimmäinen aukiolotunti on omatoimiasiointia, asiakaspalvelu alkaa kello 10.
. Nyt käytössä olevissa verokorteissa näkyy viime
vuotinen sadan hengen asu-
kasmäärän lasku.
Positiivisena Mäkelä pitää
sitä, että henkilöstökulut ovat
nousseet viime vuotisesta vain
0,8 prosenttia.
Kaupungin kulut ovat kasvaneet 2,1 prosenttia, ja Mäkelän
mukaan suurin selitys on palveluiden ostoissa. Hiukan haikeissa tunnelmissa silti kirjoja pakataan,
sanoo kirjastonjohtaja Liisa
Mäntylä.
Hämeenkyrön kirjaston
varastokirjat tulevat muuton
myötä näkyvämmin asiakkaiden käyttöön.
. Kolmessa kuukaudessa väkimäärä
väheni 30 asukkaalla, ja yhtenä
selityksenä ilmeisesti on työpaikkojen puute. Jämijärvellä laaja itsepalveluaukiolo
ei ole ollut ollut esillä.
. heinäkuuta,
mutta omatoimiasiointi on tuolloinkin
mahdollista.
Ikaalisten kirjaston kesäaukioloajat
ovat ma 12?19 (lehtilukusali 10?19),
ti, ke ja to 10?17 ja pe 10?16.
Jämijärven kirjasto on avoinna normaalisti, paitsi juhannusaattona kirjasto on kiinni.
Tulot kasvoivat, väki väheni
IKAALINEN. Kaikkien aineistolajien
yhteenlaskettu lainausmäärä
asukasta kohti vaihtelee, mutta
yleissuunta on loivasti laskeva.
Poikkeuksia trendiin kuitenkin on.
Ikaalisten kirjastotoimenjohtaja Elina Pimiä kertoo,
että lasten ja nuorten kirjallisuuden lainausmäärät ovat
ilahduttavasti kasvaneet. Kirjasto on suljettuna 4.?17. Toisaalta e-kirjat ovat tavallaan tuplahankintoja, sillä
joistakin samoista teoksista
hankitaan sekä painettu kappale että sähköinen versio,
Mäntylä toteaa.
Anna Valu
Viljakkala
. Vuoden 2015 kävijämäärä
on ollut viime syksystä alkaen
avoinna kello 10:stä lähtien.
Ikaalisissa kirjaston aukioloa
laajennettiin syksyllä 2014.
. Pirkanmaan PIKI-kirjastojen yhteistyö tuo säästöjä
e-kirjojen hankinnoissa, sillä sähköisten kirjojen lisensseistä saadaan isona ostajana
hyviä sopimuksia ja PIKI-kirjastojen yhteisten e-kirjojen
kustannukset jaetaan kuntien asukasmäärien suhteessa,
joten pienempien kuntien
kirjastoille e-kirjat ovat suhteessa edullisempia, toteaa
Mäntylä.
. Lehtilukusaliin on tullut
jonkin verran uusia asiakkaita, mutta lisääkin mahtuu, sanoo Pimiä.
Samoin Hämeenkyrön kirjastoon pääsee aamuisin jo
yhdeksältä, vaikka asiakaspalvelu alkaa kello 10. Oppilaiden
kirjallisuustöitä.
Viljakkalan kirjasto palvelee kesäkuukausina ma kello 14?19, ti kello
13?18, ke kello 9?12, to?pe kello 10?
15. Kasvua selittää toki sekin,
että on hankittu uusia äänikirjoja ja DVD-aineistoa, toteaa
Jämijärven kirjastonjohtaja
Riitta Kantonen.
Viljakkalan kirjastossa lainausmäärät ovat pysyneet
viime vuosien tasolla, mutta
kirjastokäynneissä on ollut
kasvua.
. Kaupunginvaltuustolle talouslukuja esitellyt
kaupunginjohtaja Kalle Mäkelä uskoo verotulojen kasvun
kuitenkin tasaantuvan, ja tälle
vuodelle onkin varauduttu verotulojen 0,5 miljoonan euron
laskuun. Ikaalisten kirjaston lehtilukusali
Säästöpaineita on kutakuinkin kaikkialla kunnan toiminnoissa, mutta kirjastojen
määrärahoista ei kummoisia
säästöjä kerry, sillä kirjastojen
budjetit ovat pieniä kaikissa
kunnissa.
Aineiston hankintamäärärahat ovat joko pysyneet entisellä tasolla tai hiukan laskeneet,
mutta kirjojen ja muun aineiston hinnat ovat nousseet.
Hämeenkyrössä on ollut
useana vuonna säästösyistä
hankinta- ja rekrytointikieltoja, jotka ovat kohdistuneet
tietenkin myös kirjastoon.
. lltalehteä.
Lotta Hamari-Rantasalo
Ikaalinen
. Muuton jälkeen 13. Taloudellinen tulos maaliskuun lopussa oli parempi
verrattuna vuotta aikaisempaan ja myös talousarvioon.
Verotulot kasvoivat alkuvuonna viimevuotiseen verrattuna ja myös valtionosuuksia
on kertynyt hyvin ja jopa yli
budjetoidun. omatoimiaukioloaika on ma?to
kello 7?21 ja pe?su kello 7?19. Kirjaston
aukiolotuntia kohti laskettu
kävijämäärä toki on laskenut,
koska aukiolotunnit ovat moninkertaistuneet, Ojala sanoo.
Jämijärven kirjastossa ajankohtainen työ on kokoelman
karsinta, sillä kokoelmassa
on etenkin vanhaa tietokirjallisuutta, jota ei juuri lainata.
. Kaupungin alkuvuoden talous näyttää hyvältä, mutta huolenaiheena on
asukasluvun laskun jatkuminen. Muuttolaatikoita on 1 600.
Vuoden 2015 kävijämäärä
on tilastohistorian korkein.
on tiedossani olevan tilastohistorian korkein. elokuuta kirjasto on avoinna
ma?to kello 9?19, pe kello 9?16. Selitys on ilmeinen, syksyllä 2014 alkanut itsepalveluaukiolo, kertoo kirjastonhoitaja Kati Tuomisto Viljakkalasta.
Ylöjärven kirjastotoimenjohtaja Marko Ojala toteaa,
että Viljakkalan kirjaston itsepalveluaukiolo on osoittautunut hyväksi ratkaisuksi.
. Kirjastolla ei olisi ollut koulun kaltaista pakkoa
muuttaa uusiin tiloihin, mutta uusi kirjastotila on todella
hieno. Sen toteutus vaatisi melkoiset investoinnit, lainausautomaatin hankkimisen ja
kattavan kameravalvonnan
rakentamisen kirjastoon, sanoo Kantonen.
Kuva: Olga Bro
Kirjastonhoitaja Paula Raiski paiskii töitä muuttohommissa, kun Hämeenkyrön kirjaston
kokoelmat pakataan toukokuun aikana. kesäkuuta?31. Pirkanmaan
sairaanhoitopiirille maksetaan
nyt kuukaudessa noin 55 000
euroa enemmän kuin viime
vuonna, koska viime vuonna
maksettavaa jäi 800 000 euroa
enemmän kuin alun perin arvioitiin.
Sote-puolen positiivisena
asiana Mäkelä nostaa esiin
muun muassa vanhus- ja kotihoitopalvelut. Varastoa on päässyt aiemminkin tutkailemaan, kun
on osannut sitä pyytää, mutta uusissa tiloissa varastokokoelma sijoitettu saliin muun
kokoelman viereen vapaasti
käytettäväksi, Mäntylä kertoo.
Jämijärven kirjastossa kasvua
oli lehtien ja DVD-levyjen lainauksessa sekä lasten äänikirjoissa.
. Illalla luin UutisOivaa.
Marja Koivisto
Jämijärvi
Kirjastot kesäaikaan
Hämeenkyrön kirjaston kesäajan aukiolo on lauantain verran suppeampi kuin
talvella. Työttömyys
on yli 15 prosenttia, ja 450
työttömästä yli 200 on pitkäaikaistyöttömiä.
. Viime vuonna jo tähän aikaan tiedettiin,
että tarvitaan lisämäärärahaa,
mutta nyt ylityksiä ei ole näköpiirissä.
Huolenaiheena on väkiluvun laskun jatkuminen. TORSTAI 19.5.2016
5
Kysyttyä:
Oiva puhuttaa
Mitä luit
viimeksi?
Kirjastoissa
riittää kävijöitä
Sakari Ilomäki
Kirjastoissa asioidaan edelleen ahkerasti, vaikka kirjojen
lainausmäärät ovat olleet loivassa laskussa seudun kirjastoissa. UutisOivaa.
Merja Siltala
Hämeenkyrö. Hämeenkyrössä lainausmääräkin on laskenut, mutta etenkin kävijämäärässä näkyy
Monitoimikeskus Sillan rakennustyömaan aiheuttama
hankaluus kirjastossa asiointiin.
Päivä- ja perhekerhojen
kevätkirkko klo 18 Hämeenkyrön kirkko; Henna-Riikka Kivistö, Pia Leikas,
lastenohjaajat.
To 26.5. Kirkkokahveilla Portugalin matkan
kuvia.
To 26.5. Sadesäällä siirrymme sisätiloihin.
Hiljaisuuden ilta seuriksella. Hämäläinen, Toivola.
La 21.5. Messu klo 10 Hämeenkyrön
kirkko; Henna-Riikka Kivistö, Jukka
Hovila.
Ke 25.5. Taivas rajana ?koko perheen kevät- ja toritapahtumat klo
10?18 Jämi Areenalla. Aila Tahvanainen.
Su klo 18 Iltakirkko.
Past. Lisätiedot ja
ilm. 044 730 6415.
Tule katsomaan uutta Koivikkoa!
AVOIMET OVET! t Tarjolla keittoa ja lettuja.
Koivikontie 54, Karttu
t Klo 18 OHJELMA.
t Koivikon esittely, muistoja
ja musiikkia.
t Uuden majoitusrakennuksen
siunaaminen.
Tervetuloa!
Ikaalisten seurakunta
Torstai 2.6.2016 klo 17
NUORET:
Pe 20.5. 040 544 2029.
Lähtö torilta klo 8.15.
Päiväkerhojen kevätjuhla, päiväkerhojen, avoimen päiväkerhon ja kirkkomuskarien kevätjuhla klo 18 päiväkerhon puistossa. Ylistysmuusikko Sakari
Heikkilä talon oman bändin vieraana.
Teetarjoilu.
HELLUNTAISEURAKUNTA
Vanha Tampereentie 31
Ikaalinen
www.ikaalistenhelluntaiseurakunta.net
To 19.5. Sanajumalanpalvelus Ikaalisten kirkossa klo 10. klo 13 Naistenpäivä. Sanna Toivola ja
Pekka Nebelung, laulu, Anna-Mari Yrjänä, piano.
To 19.5. Valeri Jarochuk
Eestistä.
Ma klo 18 Karismaattinen ilta. Klo 19 hiljaisuuden rukoushetki. klo 11.00 Jumalanpalvelus. Os. Klo 18
johdatus mietiskelyyn Pyhän Kolminaisuuden ikonin äärellä. kylvösiunaus klo 13. Kultaiseniän kerhon retki
Kokemäki - Harjavalta. p. Pitkänen, Vättö. Tevaniemen
toim.kesk. Hyvää
kesää! Tavataan elokuussa.
Hartaus Jyllin kodeilla klo 15, Riikka
Hämäläinen.
Kuollut: Rauha Vilhelmiina Manner 96.
JÄMIJÄRVI
Kuollut: Kaija Marjut Saarenpää 68 v
Ke 25.5. Ylistyslaulujen ilta klo 19
seuriksella. kanttori p. Konsertti; Rakkaudella,
Schumann Lied-konsertti seurakun-
To 26.5. Pappina Juha Aila
ja kanttorina Anna-Mari Yrjänä harmonikan kanssa. Raamattu tutuksi ?luento
klo 18.30 Torikeskus; Lauri Parvio.
Su 22.5. Luhalahden Kultaisen
iän kerhon ja Tevaniemen toimintakeskuksen yhteinen kesäretki Kristiinankaupunkiin. Puhuu
Matti Salmela.
To 26.5. 3.6. Paavo
Järvinen.
Tervetuloa!
Pe 20.5. Pekka Simojoki
laulaa klo 15.30.
Su 22.5. Iltamessu klo 19 Hämeenkyrön kirkko; Henna-Riikka Kivistö, Mikkeli Kivimäki, Tuomas Ukkonen.
Ma 23.5. Vapaaehtoinen kahviraha
Koivikon hyväksi.
TULOSSA: 9.6. Arkilounas klo 11.30?13.
Kevään viimeinen arkilounas. 040 804 9642
tai diakoni 040 804 9643.
La 21.5. Lähtö Jämijärveltä klo 8.45, paluu
n. Ruupanperäntie 120.
Päiväkerhoihin voi vielä ilmoittautua
Virpille p. klo 18.30 Rukouskokous.
Su 22.5. Ilmoittautumiset Hilkka Vilkolle p. viim. Kirkkohetken jälkeen
tarjoilut leikkipuistossa. 040 8049 646
Syksyn lähetysarpajaisten valmistelu on alkanut. seurakuntaretki höyryveturilla Parkano - Tampereelle - Parkano. Teetarjoilu.
Pe 27.5. Arkilounas klo 11.30?13.
Su 22.5. TORSTAI 19.5.2016
6
Rakkaamme
Teuvo Kalevi
UUSITALO
* 14.4.1929 Jämijärvellä
. Seurakunta ottaa kiitollisuudella vastaan arpajaispalkinnoksi sopivia tuotteita ja tavaroita. Junassa ruokaa ja ohjelmaa.
Käydään tuomiokirkossa. Lisätiedot Martti Henttinen,
0400 965 010.. Kirkkoherranvirasto
avoinna klo 8.30?11.30.
RAAMATUN KERTOMUKSET
Ikaalinen
barbeilla esitettynä
26.5. Past. messu klo 10. klo 15. Aila, Toivola.
Pe 20.5. Eläkeliiton toukosiunaus
klo 19 Riitialan Jokihaara, Tuula Puntala. ja ilm. klo 18.30 Raamatun kertomuksia Barbien
välityksellä.
Tervetuloa!
VAPAASEURAKUNTA
Poppelikatu 8, Ikaalinen
La alk. klo 18.30 Helluntaiseurakunnan tiloissa,
Vanha Tampereentie 31, Ikaalinen
Vapaa pääsy.
Kahvitarjoilu
Tervetuloa!
To 19.5. Nuortenilta klo 19 seuriksella.
Jämijärvi
Ke 15.6. Tied. Löydät
paikalle pop-pankin pihalta.
Majataloilta Kaisa uurasjärvellä klo
18.30. Kesäseurat Vahonkosken
laavulla klo 18.30. 29.4.2016 Jämijärvellä
Hiljeni askel
ja sydän uupui.
Herramme näki
ja luokseen kutsui.
Kaivaten
Tapani
muut sukulaiset ja ystävät
Seurakunnalliset
Siunattu 15.5.2016 läheisten saattamana.
Lämmin kiitos osanotosta.
Kiitos myös Jämijärven Kielokodin henkilökunnalle
Teuvon hyvästä hoidosta.
Hämeenkyrö
Perheuutiset
HÄMEENKYRÖ
Kastettu: Saana Eevi Alina Jaaranen.
Avioliittoon vihitty: Otto Juhani Kivistö ja
Henna-Riikka Kivistö (Rinne).
takeskuksessa klo 15. Luhalahdentie 227
Ikaalisten
Urheilijoiden kamppailujaoston isännöimät Taekwon-
don alle 21-vuotiaiden SMkilpailut sekä junioreiden ja
harrastajien sarjat otellaan
tämän viikon lauantaina
Ikaalisten liikuntahallilla.
Kilpailuissa on muka-
Lämmin kiitos
viiskymppistä
muistaneille!
Lennokkaat kesäkauden avajaiset Heiskalla
HÄMEENKYRÖ. Seura vietti 10-vuotisjuhlia äskettäin. Heiskalla
vietetään lennokkaita kesäkauden avajaisia ensi lauantaina 21. Ajankohdan alaraja +82.71 m. Painoa tuuheatukkaiselle tyllerölle oli kertynyt 4 480 g ja pituutta 52 senttiä.
Taekwondon SM-kisat Ikaalisissa
IKAALINEN. Tällaisella
yhteistoiminnalla on koko
paikkakuntaa kannattava
vaikutus, Lukander kertoo.
Ruokaa voi myös ostaa
mukaan joko omiin astioihin tai Omalta Tuvalta saataviin kippoihin. Ajankohdan pitkän ajan keskiarvo +83.32 m.
Juoksutusmäärä 62 m3/s. toukokuuta kello
14.30. kerta, kun on mahdollista perustaa ravintola
Jämijärvi
+20
Hämeenkyrö
Jumalan kämmenellä
Viime päivinä olen saanut Jumalan lohdutusta psalmin 139 ajatuksista.
Polkuni ja makuusijani sinä olet vaaksalla mitannut, kaikki minun tieni ovat
Sinulle tutut.
Näin toteaa psalmin tekijä Daavid.
Hänen elämässään oli paljon erämaassa
piileskelyä, pakenemista. toukokuuta.
Suomessa ?keksitty. Kyrön
luonto järjestää yhteistyössä
Frantsilan Yrttitilan kanssa Villivihannes-iltapäivän
Frantsilan Yrttitilan pihapiirissä lauantaina 21. toukokuuta alkavat kello 19 Kovelahden Nousulassa.
Ohjelmassa on kuoron lau-
luesityksiä, soittajien soittoa,
yhteislauluakin ja sketsejä
sen jälkeen, kun Esa Hakala
on tervehtinyt yleisön tervetulleeksi. Pituutta tytöllä oli 50 senttimetriä ja painoa 3 710 grammaa. Ravintola
on avoinna kello 11?15.
Traktorikaupoille ja Tukkijoelle
vät pienoisnäytelmän Tukkijoella iltamissaan, jotka
ensi lauantaina 21. Ja iltamiin tulevat tukkijätkät ?
laulavat tutut laulut.
Kovelahden laulajien koko kuoro ja soittajat esittä-
+21
Viljakkala
To nousee 4.26 laskee 22.23 Pe nousee 4.24 laskee 22.26 La nousee 4.21 laskee 22.28 Su nousee 4.19 laskee 22.31
Ma nousee 4.16 laskee 22.33 Ti nousee 4.14 laskee 22.36 Ke nousee 4.12 laskee 22.38
Menovinkit
tälläkin kertaa aika tavallisissa suomalaisissa tai ainakin jo suomalaistuneissa
ruoissa. toukokuuta, kun
Pirkanmaan Ilmailuhistori-
allinen Seura ry tuo näytteille kokoelman lentokoneiden
pienoismalleja. toukokuuta.
Poika painoi 4040 grammaa ja pituutta oli 50 senttiä. Pienokaisesta iloitsevat mummu ja taata Ikaalisissa sekä mumma
ja paappa Lapualla.
Nina Heleniuksen ja Aleksi Virtasen prinsessa syntyi
täsmällisesti laskettuna päivänä 22. Omalla Tuvalla vietetään ravintolapäivää lauantaina 21. Kunnioitettava on tuokin luku, sillä toimintamme on täysin
kiinni vapaaehtoisista talkoolaisista, kertoo Marra
Lukander Oma Tupa ry:stä.
. Pesis on kiva
harrastus, joten kesälomien
alettua kannattaa suunnata
pesiskouluun. Höntsy alkaa torstaisin
kello 18.
na kaikkiaan 174 ottelijaa.
Heistä Ikaalisten Urheilijoita edustaa kahdeksan
kilpailijaa. Höntsyä pelaillaan pesiskentällä torstai-iltaisin
elokuun loppuun asti.
Höntsy on kaikille avoin
mukavan leppoisa pelita-
pahtuma.
Seuralta löytyy välineitä,
mutta jos sellaiset jo omistaa, kannattaa ne ottaa mukaan. Olemmehan kotiseutuyhdistys, joka vaalii
kotimaista ruokakulttuuria.
Tarjolla on lohikeittoa,
kaalikääryleitä, myös sieniversiona ja karjalanpaistia.
Viljakkala
Kouluruoka 23.-27.5.
jälkeläisiinkin.
Kuitenkin aina Jumala tiesi, missä
mentiin.
Nykyisin sosiaalisessa mediassa aletaan
seurata jotakuta. huhtikuuta kello 11.33. Tämä on Omalla Tuvalla kymmenes kerta. Olemme iloisia voidessamme tarjota ravintolapäivänämme paikkakunnan
omien tuottajien tuotteita.
Salaattiaineet, perunat ja
leivät ovat oman kaupunkimme yrittäjien laadukkaita tuotoksia. Vetäjänä
ja asiantuntijana on Ossi
Kakko, joka esitteli villivihanneksia viime keväänäkin, silloin Myllykolun
maisemissa.
Kimmo
Kiitos
Tulin Hämeenkyrön-Viljakkalan kansanterveystyön kuntainliiton terveyskeskuksen keittiön
emännäksi 4.5.1981. Koulu on pesiskentällä maanantaista perjantaihin kello 10?13.
Pesiskoulun rehtorina toimii Noora Kalli. Haukijärvellä pikkuveljestään iloitsee kohta 3-vuotias Emma.
Pesiskouluun ja höntsyilemään
IKAALINEN. Kovelahden
iltamat tulevat taas. Satapirkan Sähkö Oy
+22
Psalmi päättyy ajatukseen: jos näet tieni
johtavan vaivaan, ohjaa minut iankaikkiselle tiellesi.
Tässä elämässä kuljemme monia polkuja ja usein tartumme vääriin kukkiin
sen varrella, haavottuen.
Voimme kuitenkin pyytää että saamme
astua uudelle polulle Jeesus mukanamme.
Hän antaa sydämeen rauhan.
Anne Lalu
. Seura lainaa
pelivälineet ja kypärän, mutta voit halutessasi ottaa myös
omat mukaasi.
Tarmon höntsypesis on
Hämeenkyrö
HÄMEENKYRÖ
Ma Broilerikastike, riisi, salaatti
Ti Lohikeitto, ruisleipä
Ke Uunimakkara, perunasose, salaatti
To Possukastike, peruna, salaatti
Pe Lasagne, salaatti
VILJAKKALA
Ma Broileri-kasviskastike, riisi, salaatti
Ti Kirjolohikiusaus, salaatti
Ke Broileripyörykkä, curry-kastike, peruna, raaste
To Kasvislasagnette, salaatti
Pe Jauhelihakeitto, tuore leipä
JÄMIJÄRVI
Ma Lihaperunasoselaatikko, uunipunajuuret, salaatti
Ti Kebab ja riisi, kukkavihannekset, hedelmäinen salaatti
Ke Uunimakkara, perunasose, vihreäsalaatti
To Jauhelihakastike, pasta, vihannessalaatti
Pe Kalakeitto, karjalanpiirakka, munavoi, jogurtti
Vauvat
Essi Jokisen ja Arto Alakojolan perheeseen syntyi suloinen esikoistytär 19. Seuralla on
kokoelmissaan yli 1 800 mallia, joista osa esitellään Heis-
kalla. Suuri Jumala seuraa Sinua ja minua ja Hän odottaa että voisi
olla armollinen.
Elämässä on aina monia polkuja ja monet kysymykset jää ilman vastausta, mutta kaiken keskellä sydämesi voi kääntyä
huutamaan Jeesusta, Vapahtajaa avuksi.
ilman viranomaislupia.
. Suosimme
hankinnoissa myös yksityis-
tä pikkukauppaa. Syntymäpaino
tytöllä oli 4 030 grammaa ja pituus 52 senttiä. Merkittävä yhteistyöhanke seuralla oli
vuosi sitten Vapriikin kanssa
tehty PIK-12 purjekoneen ripustus Härmälään Kuuselan
Seniorikodin aulan kattoon.
Pihapiirissä samaan aikaan
Heiskan omien pienrakennustuotteiden myyntinäyttely ja ulkopuodin avajaiset.
Iltapäivän aikana opitaan tunnistamaan kasveja,
saadaan tietoja niiden terveysvaikutuksista ja opim-
me erilaisia niksejä kasvien
käytöstä ravinnossa. Taysissa. toukokuuta kello 04.18. Tällä hetkellä
seuralla on pysyviä näyttelyjä Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa, Pirkkalan
ABC:llä ja TTY:llä. Vaiherikkaita työvuosia ehti kertyä
35 vuotta, tosin viimeinen puoli vuotta muissa tehtävissä.
Siirryttyäni 15.05.2016 pois kunnan palveluksesta, haluan
kiittää terveyskeskuksen keittiön ammattitaitoista henkilökuntaa pitkästä ja hyvästä yhteistyöstä. ravintolapäivä on levinnyt
ympäri maailmaa. Kokoontuminen iltapäivään
Frantsilan parkkipaikalla.
Villivihanneksia Frantsilassa
HÄMEENKYRÖ. Henki oli koko
ajan kämmenellä.
Tuli myös suuren kiusauksen hetki, ja
lankeemus, jonka seuraukset vaikuttivat
Keskiviikko
Ikaalinen
+21
Viljakkala
+22
Hämeenkyrö
Tiistai
Jämijärvi
Ikaalinen
+22
Viljakkala
+16
Hämeenkyrö
Maanantai
Jämijärvi
Ikaalinen
+18
Viljakkala
+16
Hämeenkyrö
Jämijärvi
Ikaalinen
+16
+16
Viljakkala
Sunnuntai
jälleen pyörähtänyt käyntiin. Ottelut alkavat
kello 9.30. Pitäydymme edelleen
+19
Ikaalinen
+22
Aurinko
Jumalan silmä seuraa
IKAALINEN. Kiitokset
myös terv.keskuksen henkilökunnalle tuesta ja
hyvästä yhteistyöstä.
Paula-Riitta Mäkinen. Hämeenkyröläisperheen tytön syntymämitat olivat 2 875 grammaaja 45 senttiä.
Anne ja Jarmo Valkamalle syntyi poika 3. ja hupaisaa tulee varmasti myös, kun kolme hyvin erilaista naisostajaa tekee
traktorikauppaa.
Kesäillan valssi, Minun
kotiseutuni, Kulkuri ja jout-
sen, Surujen kitara . Tilaisuuteen on
yleisöllä vapaa pääsy.
Sanni Järvenpää ja Jussi Pusa Kyröskoskelta ovat saaneet
esikoistyttärensä 13. Pesiskoulu on
tarkoitettu 6?11-vuotiaille tytöille ja pojille.
+21
Hämeenkyrö
IKAALINEN
Ma Nakkikastike, perunat, raastevati
Ti Broilerikiusaus, mustaherukkahillo, iloinen salaatti
Ke Lähiruokapäivä: jauhelihakeitto, tomaattia, sämpylä
To Jauhelihapihvi, perunasose, sekasalaatti
Pe Kalakeitto, ruisleipä, maksamakkara
Kotoista ruokaa ravintolapäivänä
IKAALINEN. TORSTAI 19.5.2016
7
Tänään
Jämijärvi
Huomenna
Jämijärvi
Ikaalinen
+13
+14
Jämijärvi
Ikaalinen
+15
Lauantai
Viljakkala
+14
+18
+19
+18
Hämeenkyrö
Kyrösjärvi
Kyrösjärven pinnan korkeus keskiviikkona +83.19 m. huhtikuuta kello 0.33
Taysissa. tutut
laulut ja päätteeksi tietysti
Kovelahden masurkka soivat iltamissa, jotka päättyvät
Elbe Grönroosin ja soittajien tahdittamiin tansseihin.
Ikaalisten Tarmon ja kaupungin liikuntatoimen pesiskoulu järjestetään 6.?23.
kesäkuuta. Tämä on
jo 21. Naiset hauskuuttavat ?herrojen kanssa pellon
laidalla. Äiti ja
isä ovat tulokkaasta haltioissaan.
Suvi ja Petri Mäki saivat tyttövauvan 16. toukokuuta kello 13.30
Varsinainen
suunnitelma tulee erikseen
nähtäville lähikuukausina,
siitä tiedotetaan erikseen.
Suunnitelmasta saadun palautteen pohjalta laaditaan
varsinainen rakennussuunnitelma syyskuun loppuun
mennessä.
Mahnalassa kuultiin useita hanketta koskevia kysymyksiä. Ilmainen
vinkki. Pääsääntö on, että reunakiveystä käytetään, kun
joudutaan menemään pihoihin ja välikaistaa, kun
ei tarvitse. Tarkoitus on tuoda vaihtelua. Ne voi
nähdä myös liikenneturvallisuutta lisäävinä tekijöinä, Snellman kertoo.
Suunnitelma sisältää
myös sillan uusinnan.
Urakan erittäin karkea
kustannusarvio on kaksi
miljoonaa euroa, josta sillan osuus osuus on puoli
miljoonaa euroa. Valmiille kevyen liikenteen väylälle toivottiin
sallittu hevosille -kylttiä.
Snellmanin mukaan tästä
täytyy sopia Ely-keskuksen
kautta, tiesuunnittelu ei ota
asiaan kantaa.
Kevyen liikenteen väylän olennaisin tehtävä on
parantaa koululaisten liikenneturvallisuutta. Haitta ei koskenut suurta alaa, mutta
sen lähde herätti kysymyksiä. välisenä aikana. Kirkkoneuvosto valtuutti maanantain kokouksessaan seurakunnan talousjohtajan ja kiinteistöpäällikön tilaamaan Torikadun väistötiloihin vievään portaikkoon istumahissin, jotta
liikuntarajoitteisten kulku väistötiloihin onnistuu.
. Kaikki viisi toimijaa
täyttivät asettamamme
kriteerit, ja nyt aloitamme
neuvottelut heidän kanssaan. Ne joudutaan
kaatamaan väylän tieltä.
Maisematien parannusta
tähän hankkeeseen ei sisälly. Tavoite on, että hissi saadaan kesän aikana,
jotta uuden toimintakauden käynnistyessä kulkuyhteys olisi kunnossa, sanoo kiinteistöpäällikkö
Erkki Niemi.
Kolmostie
saa pian
päällystettä
HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN. Varsinaiseen
tarjouspyyntövaiheeseen
päästään kesäkuun lopussa, arvioi Alenius.
Uudisrakennuksen lisäksi hankinnan kohteena
olevaan urakkaan sisältyy
Mahnalan vanhan kivikoulun purku, talotekniikan huoltopalveluiden
järjestäminen nykyisissä
koulun väliaikaistiloissa
ja puukoulussa uuden rakennuksen rakentamisen
ajan sekä kiinteiden kalusteiden, tiettyjen liikuntatilojen kalusteiden ja AVjärjestelmän hankinta.
Käytännössä hankkeella
on kustannuskatto, jonka
valtuusto asetti. Koko
Pirkanmaalla 300 kilometriä tietä saa tänä vuonna
uuden päällysteen. Sen
jälkeen tie saa lopulliset
tiemerkintänsä, ja keski-
kaiteen rakentaminen alkaa. Miksi
ylipäätään halutaan välikaista?
. Lisäksi Osaran ja Kyröskosken välille rakennettava ohituskaista saa touko?kesäkuussa viimeisen pinnoitteensa.
Ikaalisissa päällystetään kolmostietä Sarkkilan
risteyksen ja yhdystien liittymän välillä sekä Pukarantien ja Luhalahdentien väli. Siten tie
kulkee sillan ympärillä vähän nykyistä korkeammalla. Ymmärrän kyllä maanomistajien kannan, mutta saamme varmasti eri tahoilta
lausuntoja, joissa kaistoja
pitäisi olla jopa enemmän.
Miharinrannan koivujen
ja kuusiaidan kohtalo harmitti monia. Kolmostiellä Osaran ja Kyröskosken välisen ohituskaistan työmaalla saa ensi
viikosta alkaen ajaa entistä
varovaisemmin. Valtuuston asettama
aikataulutavoite on kunnianhimoinen ja siitäkin
varmasti neuvotellaan lähiviikkoina. Maisemien vuoksi.
Pelkästään reunakivetys
olisi monotoninen (yksipuolinen) ratkaisu. Yhdestä
kohtaa ajoväylää joudutaan
kaventamaan 5,5 metriin,
muut kavennuskohdat ovat
kuuden metrin levyisiä.
Yleisesti ottaen ajoväylän
leveys on 6,2?6,5 metriä.
. Asiakaskäyntien odotetaan edelleen vähenevän, koska sähköinen asiointi ja puhelinpalvelut lisääntyvät. Joiltain osin väylä kulkee
Maisematiessä kiinni ja se
erotetaan ajoväylästä reunakiveyksellä.
. Mahnalan koulun oppilasmäärä
on kasvussa, tonttikysyntä
runsasta ja Maisematien
varteen tulee uusi kaavaalue.
Mahnalan uudelle
kierrokselle viisi ehdokasta
Sakari Ilomäki
HÄMEENKYRÖ. Sillan pohjakorkeus ei
muutu, mutta kannen paksuus kasvaa hieman. Toteutusajankohta on
avoin. Kompromisseja
joudumme varmasti tekemään, selvensi suunnitelmaa työstänyt projektipäällikkö Sami Snellman
Destiasta.
Joistain kohdista ajoväylää
joudutaan kaventamaan
pistemäisesti. Jos haluat järjestää
yleisötilaisuuden, se kannattaa järjestää Mahnalassa. Mahdollisesti
päällystetään myös kolmostietä Sammissa ja Kilvakkalassa sekä Jämijärventietä Vatulantien risteyksestä Jämijärven rajalle.
Valtion kulkuväylille on myönnetty vuosille
2016?2018 erillisrahaa, jolla Ely-keskukset pystyvät
päällystämään teitä viime vuosia enemmän. Leveämmän sillan rakentamisen
kustantaa Ely, muun urakan kunta.
. Maakunnassa päällystetään ja
tehdään tiemerkintöjä noin 16 miljoonalla eurolla.
Lattiamaton
vaihto poisti
hajuhaitan
HÄMEENKYRÖ. toukokuuta
alkaa päällystystyö, jossa
työmaa saa viimeisen pääl-
lystekerroksensa.
Jyrsintä- ja päällystystöiden ajaksi tien nopeusrajoitusta alennetaan, ja liikennettä ohjataan tarpeen
mukaan eri kaistoille.
Päällystys ja siihen liittyvät oheistyöt kestävät
noin kolme viikkoa. Mukana ovat Lemminkäinen
Talo Oy, Peab Oy. Työmaal-
la aletaan ensi viikon maanantaina 23. Maa- ja metsätalousministeriö päätti, ettei toimipisteitä suljeta, henkilöstöä vähennetä tai siirretä
toimipisteestä toiseen.
Palvelupisteiden aukioloaikoja aiotaan muuttaa
vastaamaan vähentyneitä asiakaskäyntejä. Tämä on kunnalle
iso ponnistus, joten todennäköistä on, että väylä
toteutetaan osissa, arvioi
maankäyttöinsinööri Pasi
Kamppari.
Luonnokseen voi esit-
tää kommentteja ja parannusehdotuksia tämän
kuun loppuun saakka joko Destiaan Snellmanille
tai Ely-keskukseen Herkko Jokelalle. Tarkemmat vaatimukset esimerkiksi materiaalien ja kustannusten suhteen määritellään tarjouspyynnössä.
Poliisilta
Murto Laitilassa
HÄMEENKYRÖ. Tavoitteena on, että
työt olisivat olla valmiita
ja ohituskaista liikennöitävänä juhannukseen mennessä.. Yleisiä teitä päällystetään tänä vuonna viime vuosia enemmän, ja
uutta pintaa on tulossa myös kolmostielle Hämeenkyrön ja Ikaalisten alueella.
Hämeenkyrössä uuden asfaltin saa kolmostie kirkonkylästä Nuutin ristille ja Häijääntie kolmostien
ja Kyröskosken välillä. Maanmittauslaitoksen Ikaalisten toimipiste säilyy, vaikka talven ja kevään aikana myös
sen lakkauttaminen on näyttänyt mahdolliselta.
Maanmittauslaitoksen tekemässä selvityksessä on
ollut yhtenä vaihtoehtona toimipisteiden vähentäminen. Skanska
Talonrakennus Oy, NCC
Rakennus Oy sekä Rakennustoimisto Pekka Kynnös
Oy.
. Pullonkauloja emme
halua, vaan kavennukset
Herkko Jokela Pirkanmaan Ely-keskuksesta esitteli tiesuunnitelmaa täydelle salille Mahnalan Jyväpirtissä.
tehdään loivina. Samalla valtuusto velvoitti kunnanhallituksen purkamaan
ehdollisen hankintapäätöksen ja järjestämään uuden
kilpailutuksen siten, että
koulu valmistuu vuoden
2017 loppuun mennessä.
. toukokuuta
jyrsiä päällystettä, ja maanantaina 30. Siltatöiden ajaksi viereen
rakennetaan väliaikainen
rinnakkaissilta, kolmostien
kautta ei tarvitse kiertää,
Snellman vastasi.
Erityisesti maanomistajia kiinnosti kevyen liikenteen väylän sijainti. Laitilassa on murtauduttu kiinteistöön 12?17.5. Viisi ehdokasta on
hyvä määrä, kun huomioi varsin nopean aikataulun, jolla uuteen kilpailutukseen lähdettiin, toteaa
kunnanjohtaja Antero
Alenius.
Kunnanvaltuusto hylkäsi yksimielisesti koulun
rakentamiseen ehdotetun
2,8 miljoonan euron lisä-
määrärahan kokouksessaan maaliskuussa. Kylässä on tämän kevään
mittaan järjestetty jo neljä
salin täyttänyttä tilaisuutta.
Viimeisin oli tiistaina, kun
Maisematien varren kevyen liikenteen väylän suunnitelmaluonnos esiteltiin.
Pirkanmaan Ely-keskus laatii yhdessä kunnan kanssa
suunnitelmaa väylän toteuttamiseksi Miharinlammentien ja Mahnalan tanssilavan välille.
Väylä kulkee Maisematien pohjoispuolella. Uutena
asiakaspalveluun tulee ajanvaraus, jolla on tarkoitus
varmistaa, että asiakas saa palvelua pienimmistäkin
toimipisteistä etukäteen sovittuna aikana.
Torikadulle
hissi
syksyksi
HÄMEENKYRÖ. Erityisesti kiinnosti sillan tilanne.
. TORSTAI 19.5.2016
8
Maanmittauslaitoksen
toimipiste säilyy
IKAALINEN. Jonkin verran
omaisuutta on myös viety.
Poliisi pyytää ilmoittamaan, jos kyseisellä ajalla
Laitilassa on havaittu epämääräistä liikehdintää.
Havainnoista voi ilmoittaa Ikaalisten poliisille
numeroon 0295 415 084.
Ohituskaista valmistuu juhannukseksi
HÄMEENKYRÖ. Tekninen lautakunta on hyväksynyt Mahnalan ympäristökoulun kilpailulliseen
neuvottelumenettelyyn
viisi yritystä, joiden kanssa kunta lähtee neuvottelemaan uuden koulun kokonaisvastuu-urakasta. Myös huhuja kosteusongelmasta ehti lähteä liikkeelle.
. Sasin päiväkodilla yhtä tilaa
piinannut hajuhaitta saatiin poistettua lattiamaton
vaihdolla. Kun ongelman syy ei heti selvinnyt, se herätti
kysymyksiä. Onneksi mistään vakavasta ei ollut
kysymys, toteaa kiinteistöpäällikkö Taro Malinen.
Haju katosi, kun lattiamatto sai uudet liimat.
Kevyen liikenteen väylä
kiinnosti Mahnalassa
Tuukka Olli
HÄMEENKYRÖ. Väylä
on joissain kohdissa välikaistallinen, jolloin Maisematien ja kevyen liikenteen
väylän väliin jää ruohokaista
Englannin sana
ilo, joy, lausutaan ?zoi?. Ja luultavasti paljon
Irwiniä.. Fysioterapeutti totesi, että juoksutekniikassani olisi
niin sanotusti kehittämistarvetta. Parhaillaan menossa on maanomistajille tehtävä kysely,
johon voi vastata elokuun
loppuun mennessä. Ojala kertoo.
Aku Virtanen tuli Ojalan
perustaman Runteq-yrityksen leipiin noin vuosi
sitten ja hänen tehtäväkenttänsä on ollut nimenomaan Zoi-anturin softan,
eli ohjelmiston suunnittelu
ja kehittäminen. Kreikan kielessä zoi tarkoittaa
elämää. Ikävä kyllä niitä
ei enää saa, mutta pelikone
tulee kuitenkin, Perkonmäki lupaa.
Yrittäjä ei pidä uutta pubia
paikkakunnan muiden anniskelupaikkojen kilpailujana, vaan täydentäjänä.
. Tuntuuko
siltä, että juoksutekniikassasi
olisi parannettavaa. Sopivaa vuokratilaa on
ollut hankala löytää. Lisäksi tilan täytyy
olla sopivan kokoinen.
Palataan vielä siihen musiikkiteemaan. Laitteita lähtee Suomen lisäksi
16:een muuhun maahan.
Tuotteen ennakkomyynti
on ollut joukkorahoitusta,
mutta merkittävin taloudellinen apu yritykslle on
ollut suomalaisten yksityishenkilöiden usko ja yritykseen tuoma pääoma sekä
Tekesin tuki.
. Siitä
saadun palautteen jälkeen
kaava muokataan ehdotukseksi, jota jälleen pääsee
kommentoimaan. Yrittäjän palkkataso on
toki ajoittain ollut kymmenesosa vaimon palkasta,
Ojala toteaa.
Ojalan ideasta kehkeytyneen korkean teknologian
tuotteen valmistus Kyrelillä
sulkee hienolla tavalla erään
pitkän kierroksen. Mitoituksen lähtökohta ovat niin sanotut
emätilat, jotka määritellään
vuoden 1960 tilanteen mukaan.
R a k e n nu s p a i k k o j e n
mitoituksessa käytetään
muunnettua rantaviivaa,
jossa muun muassa on oikaistu pienet mutkat. Kyröskosken torin kupeeseen avattiin
viime viikolla uusi pubi, joka
kulkee nimellä Kosken Woima. Rahoittajien vakuuttaminen onkin ollut kaikkein
suurin haaste pitkässä prosessissa, jonka hedelmät nyt
alkavat kypsyä, Ojala sanoo.
Yrittäjän usko omaan ideaansa ja kehitettävään tuot-
teeseen on kantanut alusta
asti.
. TORSTAI 19.5.2016
9
Luhalahteen merkitään mökkien paikat
Liisa Raipala
IKAALINEN. Hämeenkyrössä on paikka, joka on selkeästi ravintola ja toinen, joka on selkeästi
yökerho. Arkeologisen inventoinnin aika on
loppukesällä, ja tänä vuonna mahdollisesti inventoidaan myös rakennettua
ympäristöä. Rantaosayleiskaavoja laadittaessa on keskusteltu paljon
maanomistajien tasapuolisesta kohtelusta, Hyytinen
kertoi.
Alkaneessa kaavatyössä
käytetään samoja mitoituksen periaatteita kuin
aikaisemmin valmistuneissa Röyhiön-Kolkon ja
Kelminselän rantaosayleiskaavoissa. Virtanen
on pienellä siivulla mukana
myös yrityksen omistajana.
Runteqin kolmas työntekijä
ja merkittävä osakas on Juho Blankenstein, jonka rooli on älypuhelinohjelmiston
kehitystyö.
Nyt valmistuva ensimmäinen laite-erä on myyty
jo vuoden 2014 lopulla. Yläkouluiässä vuonna 1984 Ojala
oli tet-harjoittelussa Kyröskosken Käpylässä, Laivataipaleen päässä sijaitsevassa
Seppo Parhankankaan autotallissa, jossa Kyrel on toimintansa aloittanut.
Pitkän ja monivaiheisen
matkan on taittanut niin
Kyrel kuin Ojalakin kolmen
vuosikymmenen aikana.
Zoin matka maailmalle on
alussa.
Vain pajatso puuttuu
Tuukka Olli
HÄMEENKYRÖ. Todennäköisesti näistä luvuista ei voida kovin
paljon poiketa, jotta tasapuolisuus muiden kaavojen
kanssa säilyy.
Saariin voidaan myöntää
aina yksi rakennuspaikka
kolmea hehtaaria kohti,
eikä alle kolmen hehtaarin
saarille rakennusoikeutta
yleensä anneta. Anturi tunnistaa, tuleeko juoksijan jalkaterä maahan kantapää, koko
jalkapohja vai päkiä edellä.
Matka ideasta tuotteeksi
on ollut pitkä, välillä varmasti raskaskin mutta antoisa, ainakin Ojalan ilmeestä
päätellen.
. Pajatsoakin tänne on
pyydetty. Ulkopuolella on
iso terassi, joka lähes kaksinkertaistaa paikkamäärän. Harrastatko juoksua, kuntoilu- tai
kilpailumielessä. Myös juomissa asiakkaiden toiveita
kuullaan herkällä korvalla.
Omasta takaa löytyy A-oikeudet ja sitä mukaa kaikki
perustuotteet.
. Zoin nimi tulee ilosta
ja elämästä. Kaikesta
tästä se kerää dataa, jonka
voi lenkin jälkeen siirtää anturista älypuhelimeen, jossa
kerätty tieto analysoidaan
Runteqin kehittämällä ohjelmistolla.
Älypuhelimeen ladattu
sovellus kertoo, kuinka hyvä
on vaikkapa juoksun taloudellisuus tai onko juoksutekniikassa jotain, joka altistaa
Kuva: Olga Bro
Aku Virtanen ja
Runteqin
perustaja
Tommi Ojala poikkesivat Kyrelillä
katsomassa,
kuinka ensimmäinen
erä Zoiantureita
valmistuu.
vammoille. Ajatus Hämeenkyröön
avattavasta pubista on siintänyt Perkonmäen mielessä
jo vuoden pari.
. Tarvittaessa
tehdään muitakin selvityksiä.
Keskeisiä osallisia kaavan laadinnassa ovat maanomistajat ja asukkaat, jotka
voivat kommentoida kaavan joka vaihetta. Jäin miettimään, voisiko juoksutekniikkaa oikeasti
mitata ja saada mittauksista
apua tekniikan parantamiseen, Ojala kertoo.
Zoi on yksinkertaisesti sanottuna liikeanturi, joka
mittaa esimerkiksi kiihtyvyyttä, hidastuvuutta, kiertonopeutta, askeltaajuutta ja
ylös-alas -liikettä. Tavoitteena on, että kaava voisi
olla valmiina ja valtuuston
hyväksymä vuonna 2018.
Yleisöä kiinnosti muun
muassa yleiset vene- ja
uimarannat, ja Hyytisen
mukaan niitä pyritään saamaan kaavaan.
Yritysuutiset
Lennätkö vai laahustatko?
Sakari Ilomäki
HÄMEENKYRÖ. Tämä kesä
on helppo, koska nyt jääkiekon MM-kisat ja muut isot
tapahtumat ovat ilmaiskanavilla. Omaa
juoksutekniikan analysoinnin ja parantamisen avuksi
on kehitetty laite, jonka valmistus alkoi elektroniikan
sopimusvalmistaja Kyrelillä
Hämeenkyrön Tippavaarassa reilu viikko sitten.
Laite on nimeltään Zoi, ja
laitteen isä on hämeenkyröläissyntyinen Tommi Ojala.
Zoin syntymäpaino on vain
kymmenisen grammaa ja pituutta sillä on nelisen senttiä.
Pienestä koostaan huolimatta Zoi on etevä mittaamaan
yhtä ja toista.
. Myynnissä olevia tiloja on kyllä
tarjolla, mutta ostaminen ei
innosta. Kun
kaava on valmis, kunta voi
suoraan myöntää rakennusluvan kaavaan merkityille rakennuspaikoille.
Kaava-alue on noin 3000
hehtaaria.
Keskeinen asia kaavatyössä on mitoitus, jonka
mukaan uutta rakennusoikeutta voidaan antaa. Jatkossa kuulemme
asiakkaita, mitä täällä haluttaisiin nähdä ja harkitaan kanavapaketteja sen mukaan.
Usean television ansiosta
useaa lähetystä voi katsoa
samaan aikaan. Urheilubaari tämä ei ensisijaisesti ole, mutta täällä
voi katsoa pelejä. Idea syntyi kuusi vuotta
sitten lenkkitossuja ostaessa. Yrittäjä Jani Perkonmäki kuvailee paikkaa vanhan
koulukunnan pubiksi, jossa
ei Cheek soi.
. Kotoisa olohuone
puuttuu. Olohuonemaisuutta lisää kokoelma telkkareita, joista voi seurata esimerkiksi urheilua.
. Olemassa
olevat rakennukset saavat
jäädä paikoilleen.
Kuva: Timo Saraketo
Paljasjalkainen isöröyhiöläinen Aino Saraketo oli myös kuuntelemassa, millaisia
suunnitelmia kaupungilla on omalle kotikylälle.
Luontoselvitystä kaavan
pohjaksi alkaa tällä viikolla tehdä Kai Vuorinen KV
Konsultoinnista. Rakennuspaikkoja voidaan
myöntää emätilalle tietty
määrä aina rantaviivan kilometriä kohti. Seuraava asukastilaisuus on
Hyytisen arvion mukaan
ensi talvena.
Tavoitteena on, että
vuoden päästä valmiina
olisi kaavaluonnos. Mitoitus koskee noin 50?200
metrin levyistä rantavyöhykettä.
. Maanomistajien tasapuolinen kohtelu on yhtenä ohjenuorana,
kun Luhalahden rantaosayleiskaavaa laaditaan.
Maanomistajille ja asukkaille kaavatyön etenemisestä kertoi Ikaalisten kaavoitusarkkitehti Esko Hyytinen Luhalahden koululla
tiistaina pidetyssä yleisötilaisuudessa.
Kaavatyössä selvitetään,
miten paljon uusia lomarakentamisen paikkoja
voidaan antaa Luhalahden, Iso-Röyhiön ja Sipsiön alueiden rannoille. Esimerkiksi kapeilla maa-alueilla rakentaminen ei voi olla niin
tiheää kuin muualla.
Emätilan jo käyttämä
rakennusoikeus vaikuttaa
siihen, voidaanko uusia rakennuspaikkoja myöntää.
Ranta-alueille pitää lain
mukaan jättää myös rakentamatonta aluetta.
Röyhiön kaavassa oli paljon alueita, joissa kilometriä kohti annettiin seitsemän
rakennuspaikkaa. Millaista
musiikkia vanhan koulukunnan pubissa oikeastaan
soi?
. Aikuismaisempaa, esimerkiksi Suomi-iskelmää ja
rockia. Tämä paikka on
sellainen.
Perkonmäki kuvailee Kos-
ken Woimaa paikaksi, johon
voi pistäytyä vaikkapa lukemaan lehdet ja nauttimaan
tuopin pari. Mutta jos asiakas haluaa
Jani Perkonmäki isännöi Pub Kosken Woimaa
jotain tiettyä, sitä on mahdollista tilata.
Kosken Woimassa 40 istumapaikkaa. Yleiskaava ei saa aiheuttaa maanomistajalle
kohtuutonta haittaa. Kelminselällä tyypillinen luku on viisi paikkaa kilometriä kohti,
koska kulttuurimaiseman
arvot vaativat suoja-alueita.
Vanhojen
opiskelukavereiden kanssa
kokoonnutaan yhä.
. Mukana perheyrityksessä on Kerolan mies Akseli
Kerola. Pidin hirveästi työstäni.
Sosiaalinen elämä on Mäkiselle erittäin tärkeää. Vuonna 2012
mukaan tulivat matkapalve-
lut. Lisäksi Mäkinen lauloi Kyröskosken
Naiskuorossa lähes 20 vuoden ajan.
. Hän
on toiminut Harjun asukasyhdistyksen taloudenhoitajana koko sen olemassaolon
ajan. Tämähän on vasta lämmittelyjuhla, toteaa syntymäpäivästään
70 vuotta täyttävä Hely Mäkinen.
Varsinaiset juhlat on tiedossa syksyllä, jolloin vuosirenkaita on paljon enemmän. Ja mummoilu, harrastus kai sekin!
Minulla on 16- ja 5-vuotiaat
lapsenlapset.
Muita nykyajan harrastuksia ovat uinti ja vesijuoksu, joita Mäkinen harrastaa
Ylöjärvellä. Soittelemme
toisillemme, että mitäs tänään.
Sosiaalisuudesta kertoo
jotain sekin, että Mäkinen
on valmistunut koulusta
vuonna 1968. Kiltteyttä ei heti yhdistä
yrittäjyyteen, kun ajattelee
suurten yritysten johtajia.
Meidän pk-yrittäjien kuitenkin pitää olla ystävällisiä asiakkaiden suuntaan ja
emmekä tee kylmiä päätöksiä, kun ajattelemme myös
työntekijöiden elämää.
Matrocks työllistää henkilötyövuosissa noin seitsemän ihmistä, mutta työntekijät tekevät elämäntilanteestaankin riippuen hyvin
erilaisia määriä töitä.
Palkkalistoilla on vakituisia ja osa-aikaisia työntekijöitä, ja iltapainotteisessa
työssä tarvitaan paljon ihmisiä.
. Jos yrittäjän lapsi sairastuu, yrittäjä ei saa mistään rahaa, mutta kun työntekijän lapsi sairastuu, me
maksamme. Yrittäminen lähtikin alun perin liikkeelle
siitä, kun yhdeksän Tampereelle ajautunutta työtöntä
nuorta naista perusti kulttuuriosuuskunnan. Tarvitaan myös
tietynlaista asennetta. Mäkinen
työskenteli kotihoidossa, joten hän tuli tutuksi monelle
hämeenkyröläiselle.
. Koolle
tulevat klaanipäälliköt, eli
Mäkisen sisarukset ja miehen sisarukset perheineen.
Alkujaan Lempäälästä kotoisin oleva Mäkinen
muutti Hämeenkyröön
miehen perässä vuonna
1971, pian tämän jälkeen
kunnalta löytyi työpaikka.
Yhteensä kunnan palveluksessa vierähti 30 vuotta. Jos lapsi kuitenkin sairastuu, yrittäjä joutuu
epätasa-arvoiseen asemaan
muihin verrattuna.
. . Tärkeä asiakas on
Tampereen kaupunki, ja
töitä on myös Tampereen
lähikunnissa. Vähitellen toiminta
on laajentunut ja monipuolistunut, ja tästä kehittämistyöstä Tampereen Seudun
Yrittäjänaiset palkitsivat Kerolan Vuoden Yrittäjänaisena eilen keskiviikkona. Tässä olemme
b-luokan kansalaisia. Matrocks
Oy:n yrittäjä Paula Kerola
mieluummin tekee kuin on
tekemättä. Yrittäjänainen haluaa myös tukea muita yrittäjänaisia, ja palkintonsa hän otti vastaan juhlamekossa,
jonka hämeenkyröläinen Marianne Karhumaa oli muokannut hänen hääpuuvustaan.
pääsemään vapaa-ajan toiminnan pariin. Olemme säätämisen mestareita, ja aina
yritämme palvella, kun tiedämme, että se on asiakkaalle tärkeää.
. Se voittaa
sen, että tässä joutuu tekemään myös sellaista, mitä ei
haluaisi tehdä.. Yrittäjyys oli aluksi tavallaan
pakon sanelemaa, mutta
pian Kerola huomasi, että
yrittäminen on hänen juttunsa. Yhdessä täytämme 180 vuotta, niitä
juhlimme yhdessä muiden
sisarusten kanssa Lempäälässä syksyllä.
Sitä odotellessa Mäkinen
juhlii uutta vuosirengastaan
läheistensä kanssa. Tosin minulla on
jo 11 vuotta yrittäjyyttä takana, joten yrittäjänä olen
jo vanha, 36-vuotias Kerola
sanoo.
Muun muassa sosiaalialalle toimiva Matrocks tarjoaa esimerkiksi kulttuurituokioita palvelutaloihin
ja päivätoimintakeskuksiin
sekä tuettua vapaa-aikaa,
jossa asiakasta avustetaan
Tampereen Seudun Vuoden Yrittäjänaiseksi valitun Paula Kerolan ehdoton tukipilari on Kettupolun vuoropäiväkoti. Hän
on saamastaan palkinnosta
otettu.
. Vasenta silmääni on operoitu
kolmena vuotena, joten se
vähän rajoittaa. Lisäksi hän käy paljon
teatterissa.
. Mäkinen kuvailee
Lapin luontoa lumoavaksi.
Vilkkaasta sosiaalisesta
elämästä huolimatta Mäkinen painottaa, että perhe on
hänelle kaikista tärkein.
. Hain kirjastosta kasan
luettavaa, nyt kun siellä on
pidennetyt lainausajat. Yhteisiä suosikkeja
ovat poliisisarjat. Viime viikolla yksi työtehtävä oli
käydä asiakkaan kanssa Teivon raveissa. Ei
toki yhteen mittaan, sillä
väliin mahtui muun muassa
lasten syntymät. Nuoremmalla iällä harrastuksiin kuuluivat
ompelu- ja kudontapiirit
ja lentopallo. Muutenkin ystävien kanssa syöminen ja kaupungilla hum-
Kuva: Olga Bro
Huomenna perjantaina 70 vuotta täyttävä Hely Mäkinen viihtyy ystävien kanssa, mutta myös kotona yhdessä
aviomiehen ja Jokto-koiran kanssa.
Oli suuri harmi, että käden
vuoksi piti jäädä töistä pois.
Tupalassakin ehdin olla kolme vuotta yksityisellä työnantajalla ja aina viihdyin
töissä.
Silkkaa työntekoa elo ei
ole ollut. Yleensä Lahteen, koska
sinne kaikkien on helppo
mennä. On tosi hienoa, että
palkinto on annettu näin
nuorelle. TORSTAI 19.5.2016
10
70 vuotta
180-vuotisjuhlat
sisarusten kesken
tulee koirien ulkoiluttamisesta ja kotona aika kuluu televisiota katsomalla miehen
kanssa. Yrittäjän ehdoton tukipilari on
Hämeenkyrön vuoropäiväkoti, sillä moni työkeikka on
ilta-aikaan. Lapset auttavat
myös töiden rajaamisessa.
Työpäivien pituus on pakko
pitää kohtuullisena, ja kotona ollaan lasten kanssa.
Onneksi Kerolan perheen
lapset myös nukkuvat ja
syövät hyvin sekä sairastavat vähän. Työskennellyt myös yksityisellä puolella ja perhepäivähoitajana.
Harrastukset: uintia, lukemista, ystävien tapaamista
ja teatterissa käyntiä.
Merkkipäivä: Juhlii syntymäpäiväänsä perheen parissa.
Yrittäjän pitää olla kiltti
palveluseteliasiakkaana on
mukaan tulossa Ikaalisten kaupunki, joka aloittaa palvelusetelin kokeilun
omaishoitajien vapaiden
järjestämisessä.
Liisa Raipala
HÄMEENKYRÖ. Silloin juhlitaan Lempäälässä kolmen sisaruksen
yhteistä merkkipäivää.
. Heitä yhdistää
kiltteys.
. Nykyään kokoontuminen on helpompaa, kun
kaikilla lapset ovat jo isoja.
Toinen tärkeä matka on
neljän sisaren kanssa tehtävä vuosittainen ruskamatka
Lappiin. Sitten joskus kun tulen
vanhaksi, istun keinutuolissa ja muistelen tätä kaikkea.
Hely Mäkinen
Perhe: Naimisissa, kaksi lasta ja kaksi lastenlasta.
Ammatti: Teki suurimman osan työurastaan Hämeenkyrön kotipalveluissa. Koti- ja naapurikuntien kesäteatterit yritän aina
käydä katsomassa ja Tampereella käyn usein. Mutta mieluummin käytän näköäni
lukemiseen kuin käsitöihin.
Tuukka Olli
HÄMEENKYRÖ. Moni laittaakin firman kiinni,
kun lapsia syntyy tai ei hanki lapsia ollenkaan, mikä on
kaikkein surullisinta.
Yrittäjälle tärkeää on sitkeys. Nyt uutena
Kerolan perheessä on 1-,
3- ja 4-vuotiaat lapset. Kerola onkin huomannut, että
yrittäjät ovat samanhenkistä porukkaa. Lisäksi olen joogannut
ja yrittänyt elvyttää avantouintiharrastusta. Yksi harrastus on lukeminen.
. Yrittäjänä saa tehdä mitä ikinä haluaa. Hyötyliikuntaa
puttelu ovat harrastuksia.
Meillä on täällä lähialueella
naisporukka. Yhdelle sisarelle tulee
täyteen 50 vuotta ja yhdelle veljelle 60. Se millä pärjäämme on
se, ettemme oikeastaan ikinä myy eitä. Vaikeinakin päivinä
pitää uskoa siihen, mitä on
tekemässä
Haluan tehdä keskustasta puolueen,
joka pitää ihmisiin enemmän yhteyttä myös vaalien
välillä.
Vieraskynä
Harri Helin
Kirjoittaja on
ikaalilainen kommentaattori
ja extamperelainen
agitaattori.
Tavaranvaihtoa
Ikaalisten yhteiskoululla vietettiin Nuukuusviikkoa ja sen loppuhuipentumana oli
Tavaranvaihtopäivä Vapun aaton aattona.
Kuinka siinä kävi, tässä pari pointtia.
Aivan aluksi tulee mieleen tarina kahdesta
kenkäkauppiaasta, jotka menivät Afrikkaan
tutkimusmatkalle. Taululla on viikko-ohjelma, josta lötytyy se tärkein merkintä: oma
syntymäpäivä.
ten vai toisten ikäihmisten
kanssa.
. Jos Oikopolku olisi
remontoitu nykynormien
mukaiseksi, ei sinne olisi
montaa huonetta jäänyt,
Niiranen toteaa.
Viime huhtikuussa tyhjäksi jäänyt Oikopolku päätettiin muuttaa turvapaikan
saaneiden alaikäisten maahanmuuttajien perheryhmäkodiksi.
Ovaska laittaisi puoluejohdon
maakuntakierrokselle
Tuukka Olli
HÄMEENKYRÖ. Viime viikolla
UutisOivan yleisönosastolla Attendoon siirtymistä
kritisoitiin, sillä Oikopolun
asukkaat ovat menettäneet
tutut hoitajat. Se oli aktiivisin ryhmä, mitä täällä on tähän
asti nähty. Joko ideaa ei tajuttu, joko turhakkeita ei kaapeista löydy tahi
Afrikan malliin tavaranvaihtokulttuuria ei
tuossa iässä ole vielä opittu.
Mutta että julkisesti
pitäisi näyttää, että on
niin lapsellinen,
että lukee Akkaria,
vaikka mopoauto
pörisee pihassa.
Hyvin meni sikäli, että sain omia kaappejani tyhjättyä, pari oppilasta ja rehtori toivat
tavaroitaan sekä koulusihteeri toi vielä
wanhat löytötavarat (helmiä, koruja ym.)
näytille.
Onnellisin lienee englannin & ruotsin
opettaja, joka sai kaksi kirjaa: Opi Ruotsia
Akun ja Mikin kanssa sekä Mickey Mouse
in Color luokan kokoelmiin.
Joku oli tuonut kassillisen 90-luvun Aku
Ankkoja. Oikopolulla huoneeni
oli päädyssä, siellä tuli oltua paljon yksin. Joillain hyvä toimintakyky säilyy pitempään kuin
toisilla. Vaisun vastaanoton
seurauksena sitä ei näillä kloonata Pirkanmaan 17 kunnan yläasteille ja lukioihin.
Sen sijaan Ikaalisten koulun rehtori ja
opettajat ihastuivat konseptiin ja ilmoittivat hetimiten, että päivä uusitaan ensi
vuonna.
Ylijäämätavarat päätyvät muuten Tammelantorin Ympäristötorille maanantaina
6. Tänne ovat muuttaneet juuri iäkkäät kehitysvammaiset.
Ke h i t y s v a m m a i s i l l a
ikääntyminen on yksilöllistä. Lisäksi kirjoittaja koki matkan päivätoimintaan ja toimintakeskukseen pitkäksi.
Sosiaalijohtaja Taina Niiranen huomauttaa, että suurin osa Harjulla asuvista kehitysvammaisista ei enää käy
töissä toimintakeskuksella.
. Ensimmäinen sähkötti
omalle pomolleen: Ei mitään mahdollisuuksia, sillä kukaan ei käytä täällä kenkiä.
Toinen kenkäkauppias oli sitä vastoin aivan
innoissaan: Mielettömät markkinat; Kenelläkään täällä ei ole kenkiä! Muutetaan siis
kylmästi kulttuuria ja kulutustottumuksia.
Ikaalisten yhteiskoulun tavaranvaihtopäivä meni sekä hyvin että huonosti. Täältä on helppo käydä missä vain. Suomessa on edelleen
liikaa sitä, että poliitikot tapaavat ihmisiä vain
vaalien alla. Näin parhaita käytäntöjä voidaan levittää kestävimmin koko Suomeen.
Uudistuksia tarvitaan
etenkin keskustan kaupunki- ja maahanmuuttajatyössä, puolueen järjestämässä koulutuksessa
ja keskustan työelämätoiminnassa.
Lisäksi puolueen sisäistä tiedonkulkua on parannettava kaikilla tasoilla.
Ovaska haluaa hyödyntää puoluetyössä myös
teknologiaa toteuttamalla puolueelle digitaalisen
jäsenkortin ja älypuhelinsovelluksen.
Hän haluaa nähdä myös
enemmän digitaalisen
osallistumisen muotoja,
kuten Facebook-kyselytunteja ja tapahtumien
yhteydessä toteutettavia
mobiiliäänestyksiä.
Kesäkuussa valittavan uuden puoluejohdon
Ovaska haluaa välittömästi kiertämään maata.
. Oikopolun asukkaat kävivät tutustumassa paikkoihin ja
muuttoon valmistauduttiin
huolella.
. Käyn viikonloppuisin kaupassa ja muilla
asioilla arkisin. kesäkuuta tavaranvaihtoalueelle.. Nykyisiin normeihin kuuluvat
muun muassa oma WC ja
suihku. Oikopolun asukkaat jakautuivat
kahteen paikkaan, osa Kyröskoskelle Jaakonkotiin ja
osa Kyröskosken Harjulla
sijaitsevaan Attendon hoivakotiin. Täällä on
parempi.
Mäkinen myöntää, että
matka kylälle asioille on
vähän pitkä, mutta henkilökuntaa hän kehuu mukavaksi. En ole
vanhaan paikkaan takaisin kaivannut. Ihmisten äänen on kuuluttava paremmin. Harrastan
myös paljon, olen mukana
teatterissa ja Kemussa.
Niiranen muistuttaa, että
Attendon asukkaiden käytössä on entiseen malliin
myös palveluliikenne.
Päätös Oikopolun yksikön
sulkemisesta tehtiin viime
vuonna, koska se ei vastaa
nykyisiä normeja. Erityisesti hän kiittelee isoa yhteistilaa, jossa
aikaa vietetään.
. Siksi ei voida katsoa ikävuosia, vaan ihmisen omaa
toimintakykyä.
Attendon hoivakodin
johtaja Kati Kola-Huhtala
ei koe, että matka palveluidenkaan äärelle olisi pitkä,
sillä Kyröskosken taajama
sijaitsee noin kilometrin
päässä. Toteuttaisin esimerkiksi säännöllisiä jäsenkyselyjä ja
avaisin puolueen ohjelmatyötä etenkin verkkoa
Suomessa on edelleen
liikaa sitä, että poliitikot
tapaavat ihmisiä
vain vaalien alla.
ja digitalisaatiota hyödyntäen niin, että yhä useampi voi oikeasti vaikuttaa
keskustan politiikkaan,
Ovaska täsmentää.
Lisäksi Ovaska haluaa
nähdä mentorointia kokeneempien ja uudempien
tekijöiden välillä. Toisin kävi: oppilaat vuorostaan pelkäsivät mennä pöydän
lähelle ja ottaa tavaroita.
Itse kullekin tulee kotiin Aku Ankka,
Aku Ankka Extra ja Roope-setä, mutta että
julkisesti pitäisi näyttää, että on niin lapsellinen, että lukee Akkaria, vaikka mopoauto
pörisee pihassa.
Ikaalisten yhteiskoulun tavaranvaihtopäivä oli Ekokumppaneitten ja Pirkanmaan
Jätehuollon kokeilu. TORSTAI 19.5.2016
11
?Kehitysvammaiset
eivät asu metsässä?
Tuukka Olli
HÄMEENKYRÖ. Kaikki vastasivat, että
mieluummin ikäihmisten
kanssa, Niiranen kertoo.
Markku Salonen kertoo, että Harjulta on hyvä käydä
kaupassa ja harrastuksissa. Ennen muuttoa
Oikopolun iäkkäämmiltä
asukkailta kysyttiin, haluaisivatko he asua mieluummin toisen kehitysvammais-
Kuvat: Olga Bro
Oikopolulta Attendon yksikköön muuttanut Sirkka Mäkinen kertoo viihtyvänsä
Harjulla hyvin. Mäkinen käy asioilla
aina hoitajan kanssa. Lisäksi
Ovaska järjestäisi avoimia
tulevaisuuspajoja ja tiivistäisi puolueen yhteistyötä
eri järjestöjen kanssa.
. Ei matka ole ollenkaan
pitkä. Salonen puolestaan käy asioilla
itse pyörällä.
. Hän käy asioilla pyörällä.
Muutto tehtiin mahdollisimman helpoksi. Joillain toimintakyky
voi laskea hyvinkin varhaisella iällä.
. Yksikkö puolestaan
ei sijaitse metsässä, vaan
asuntoalueella.
Kola-Huhtalan mukaan
toiminta Attendolla on
asukkaiden tarpeista lähtevää, kuten kunnallakin.
Niiranen painottaa, että
vanhan mallin laitoksesta
ei ole kyse. Pelkäsin, että ensimmäinen oppilas veisi koko pinon. Kyllä muutto vähän
jännitti, mutta hyvin olen
tänne kotiutunut. Huonoa
oli se, että ani harva oppilas toi itselleen
turhia tavaroita koululle. Oikopolun huoneet
ovat yhdeksän neliön suuruisia, eli liian pieniä.
. Asukkaat
muuttivat pois tämän vuoden huhtikuun aikana. Moni
kehitysvammainen koki
muutoksen Hämeenkyrössä, kun Oikopolun asumisyksikkö suljettiin. Täällä on
rauhallisempaa, Mäkinen
kertoo.
Salonen on samoilla linjoilla. Täällä asuu nyt kuusi kehitysvammaista, joista töissä
käy yksi. Keskustan puoluesihteeriehdokas,
puoluevaltuuston puheenjohtaja Jouni Ovaska on
julkaissut työlistansa puolueen kehittämiseksi.
Hän muun muassa vahvistaisi puolueen jäsenten
vaikuttamis- ja osallistumismahdollisuuksia.
. He olivat alusta
saakka todella kiinnostuneita ja kyselivät paljon, KolaHuhtala kertoo.
Oikopolulta Attendolle
muuttaneet Sirkka Mäkinen ja Markku Salonen
kertovat viihtyvänsä Harjulla hyvin.
Mari Huhtala esittää Kemun
kevätkonsertissa soololauluna kappaleen Pieni polku. Niinimäellä on
solistikaverinaan Pasi-veli,
eikä Ramiakaan esiintyminen jännitä.
Harjoituksissa, joista kevätkauden huipentavaan
konserttiin on aikaa kaksi
viikkoa, laulu raikaa ja rytmisoittimet antavat tahtia.
. Tässä harjoitellaan Setlementillä.. Kehitysvammaisten musiikkiryhmä Kemua alusta asti
vetänyt Tuulikki Nikkilä
aloittaa säestyksen pianolla ja muut yhtyvät soittoon
sellaisella riemulla, että
jenkka on selvästi monelle
mieluista musiikkia.
Kevätkonsertin lähestyessä
harjoituksissa käydään läpi
sooloesitysten sujumista.
Lassi Autio pääsee laulamaan Jukka Kuoppamäen
tunnettua kappaletta Sininen ja valkoinen. Jäsenyyteen Kyröttärillä on
ovet avoinna ja toimintaan
voi myös käydä tutustumassa ennen kuin päättää
liittyä jäseneksi. Koko maailma herää keväällä. Lämpö, valo
ja linnunlaulu, maalailee
Huhtala.
Niinpä. Oma mottoni on aina
ollut, että parasta mitä voit
toiselle antaa, on se, että
antaa omaa aikaansa. Vaikka Huhtala ei ole
tätä laulua ennen esittänyt,
ramppikuume ei solistia
vaivaa.
. Lisäksi monesti ohjelmassa
on joku kiinnostava luento.
?Ei jännitä yhtään!?
Sakari Ilomäki
HÄMEENKYRÖ. Siinä ajassa yhdistyksessä on ehditty tehdä
monenlaista: järjestää tapahtumia, auttaa apua tarvitsevia, tukea taloudellisesti eri tahoja sekä pitää hauskaa jäsenten kesken.
Klubin perustamisesta
koko jäsenkunta antaa kunnian Sirkka Timoselle.
. Joku on hyvä leipomaan, toinen myymään.
Jokainen tekee sitä, missä
on hyvä ja mistä tykkää.
Elämäntilannekin vaikuttaa
siihen, kuinka paljon kukakin ehtii osallistua.
Maria Härkki-Santala
kertoo, että jäsenkaartiin
kuuluu niin opiskelijoita,
työssäkäyviä kuin eläkeläisiäkin.
. Hän on myös
tartuttanut oman energisyytensä, ehtiväisyytensä
ja innostuvaisuutensa koko klubiin, klubin kantaemoksi Timosta kutsuva
ensimmäinen presidentti
Maria Härkki-Santala ja
nykyinen presidentti Arja
Viitasaari kiittelevät.
Itse Sirkka Timonen
kiittelee saaneensa klubin
myötä valtavasti hämeenkyröläisiä ystäviä. Ky-
röttärillä on muun muassa
ystävyysklubi Islannissa,
jonka vieraana he kävivät
viime syksynä. Omalla toiminnallamme me täydennämme hyvin kokonaisuutta, Sirkka
Timonen tuumaa.
Tulevista tapahtumista Kyröttärillä on vireillä jo elokuulle hyväntekeväisyystapahtuma yhdessä paikallisten rotarien kanssa. toukokuuta
kello 18.
Kyröttärien voimanaiset Sirkka Timonen, Maria Härkki-Santala ja Arja Viitasaari toivottelevat uudetkin jäsenet tervetulleeksi leijonatoimintaan.
sa Kyröttäret järjestää lokakuun alussa Waltteri Torikan konsertin uudessa monitoimikeskus Sillassa.
Muiden hyväksi tehtävien
tapahtumien lisäksi Kyröttärien toimintaan kuuluvat
kuukausittaiset klubikokoukset. Niinimäki musisoi Kemun lisäksi Jyrä-bändissä.
. Ja
moni lähti.
Tällä hetkellä 29 jäsenen
joukko on viidessä vuodes-
sa muun muassa aloittanut
paikkakunnalla Lionsien
kirkkopyhäperinteen yhdessä kahden hämeenkyröläisen miesklubin kanssa,
ollut useana vuonna keräämässä varoja Marrastorilla,
järjestänyt ystävänpäiväiltamia, jatkanut Naisenergiayhdistyksen aloittaman
Vuoden Plikan perinnettä
ja paljon muuta.
Kyröttärien toiminnasta ja tuesta ovat päässeet
nauttimaan niin ikäihmiset,
nuoret kuin turvapaikanhakijatkin.
. Lisäksi
yhdessä LC HämeenkyröKyröskosken miesten kans-
tä voi saada paljon tuttavia ympäri maailmaa, itse
muun muassa Phoenixin
maailmankokouksessa vieraillut Sirkka Timonen korostaa.
. Laulua säestetään reippaalla
soitolla ja muut kemulaiset yhtyvät kertosäkeeseen,
Huhtala toteaa.
Rami Niinimäki puolestaan esittää kevätkonsertissa laulun Peipon pesä,
joka sopiikin lintujen laulun täyttämään kevääseen
mainiosti. Soitetaan joku hyvä
jenkka, porukasta kuuluu.
Sitä saa, mitä tilaa. Leijonatoiminnan myö-
Presidentti Arja Viitasaari
kertoo, että Kyröttärissä jäsenillä on vapaus osallistua
toimintaan oman halunsa
ja mahdollisuuksiensa mukaan.
. Klubia
perustaessaan hän oli juuri jäämässä Tampereelta
eläkkeelle, eikä tuntenut
Hämeenkyröstä montaakaan ihmistä, mutta Maria
Härkki-Santalalta ja LeenaMaija Lindqvistiltä hän sai
listan ihmisistä, joita kannattaa kysellä mukaan. Musiikin lisäksi harrastan kävelyä ja pyöräilyä
sekä käyn Petri Mäkipään
vetämässä teatteriryhmässä,
Kuva: Olga Bro
Lassi Autio laulaa Kemun kevätkonsertissa Jukka Kuoppamäen sävellyksen Sininen ja valkoinen. Ei jännitä yhtään. Lisäksi Kyröttärillä on kummilapsi Sri
Lankassa.
. Ulkona liikkuminen on
kevään tultua mukavampaa
ja helpompaa, Niinimäki
toteaa.
. Kertosäkeen alkaessa mukaan pääsevät kaikki, ja reippaasta
yhteislaulusta on helppo
uskoa, että perjantaiaamun
Kemu-kokoontuminen on
osallistujille viikon kohokohtia.
Huhtala ja Niinimäki kertovat takahuoneessa omiksi
muusikkosuosikeikseen iskelmätähtiä niin nykyhetkestä kuin menneiltä vuosikymmeniltäkin.
. Meillä on hyvin keskustelevia kokouksia, joissa
jokainen saa tuoda mielipiteensä esiin, Maria HärkkiSantala korostaa.
Klubilla on myös kansainvälistä toimintaa. Kokous alkaa aina
ruokailulla, jossa aterioinnin äänet peittyvät valtaisaan puheensorinaan. Siitä
tulee itsellekin niin hyvä
olo, Maria Härkki-Santala
toteaa.
Arja Viitasaari jatkaa,
että Kyröttäret antaakin
nimenomaan aikaa verrattuna siihen, että Hämeenkyrön miesklubit panostavat enemmän varainhankintaan.
. Eini oli minun suosikkini Suomen edustajaksi,
mutta Sandhjakin on ihan
hyvä, Huhtala toteaa.
Niinimäki kertoo, ettei
ole kovin tarkkaan seurannut Euroviisuja, eikä nimeä
suosikkiaan lauantain finaaliin. Samoin Carolalla, mutta olen aika lailla
kaikkiruokainen musiikin
suhteen, kertoo Huhtala.
Niinimäen suosikki on
Juha Tapio, mutta kehuja
saavat myös Anne ja Anneli
Mattila.
Harjoituspäivä on Euroviisufinaalin aattona, joten viisuistakin vaihdetaan
muutama sana.
. 12
TORSTAI 19.5.2016
Uutisia Hämeenkyröstä ja Viljakkalasta jo vuodesta 1922
Kyröttäret ovat ehtiväinen
ja energinen joukko
Katri Linnikko
HÄMEENKYRÖ. Reijo Taipaleella on
hieno ääni. Ilman Sirkkaa ei olisi
koko klubia. LC Hämeenkyrö/Kyröttärillä on
lauantaina aihetta juhlaan,
kun yhdistys täyttää viisi
vuotta. Perinteisesti Lions Clubeihin on
hankittu jäseniä suositusten kautta, mutta Kyröttärille jokainen uusi jäsenehdokas on oma suosituksensa sinänsä.
Niinimäki kertoo.
Teatteriryhmä on Huhtalallekin tärkeä, mutta ykkösharrastus on tanssi. Tuulikki Nikkilä säestää. Lisäksi hän tykkää uimisesta.
Kevät on kummankin
mielestä vuodenajoista pa-
ras.
. Ja Kemun kevätkonsertti raikaa Yhteiskoulun auditoriossa perjantaina 27. Meillä on myös ulkojäsenmahdollisuus, joten
meillä on jäseniä myös
Tampereelta ja jopa Espoosta.
Kyröttäret toivovat saavansa lisääkin jäseniä
Parhaillaan tehdään
kulkuväylien massanvaihtoja, jotta routa ei runtele syksyllä tehtävää asfalttipintaa.
. Tarkoitus on tehdä työ
niin hyvin, ettei tarvitse
omia jälkiä ryhtyä korjailemaan, sanoo rakennusmestari Esa Väätänen Ylöjärven kaupungin rakennuttamisosastolta.
Väätänen muistelee, että
Elokaaren ympärille kaivettiin kolmisen vuotta sitten
iso putki vesien poisjohtamiseksi ja sen jälkeen on
jatkettu remonttia pienempinä hankkeina.
. Tarvetta salaojille ja sadevesiviemäreille tässä on,
sillä vanhat avo-ojat reilun
kymmenen metrin päässä
Elokaaren seinästä olivat
usein täynnä vettä, Turunen kertoo.
Avo-ojan pohjasta on vedetty iso putki sadevesikaivoon, josta vedet johdetaan
muutaman sadan metrin
päässä siintävään Kyrösjärveen. Vuosimallia
1966 oleva Ford Anglia
1200 on Hännisen mukaan iästään huolimatta
edelleen hyväkuntoinen.
Syntymäpäiväkakkua tämä päivänsankari ei pystynyt aloittamaan, mutta
korkeaan ikään ehtinyt
auto sai huollossa sisäänsä uudet öljyt.
. Nyrkkisääntö on, että
vesipinta pitäsi saada pysymään vähintään metrin
syvyydessä, jotta vältetään
routavauriot, eikä vesi pääse
talon perustuksiin, Turunen
toteaa.
Museoauto juhli pyöreitä vuosia
Elina Pikkarainen
HÄMEENKYRÖ. Ne olivat ihan samanlaisia kuin tämä, väri
vain oli eri.
50-vuotiaaseen Ford
Angliaan on edelleen hyvin saatavilla varaosia sen
iästä huolimatta. Turunen mittaa
vedenpinnan kaivossa olevan nyt reilun puolentoista
metrin syvyydessä.
. Ainoastaan uuden maton löytäminen on ollut
vaikeaa, Hänninen naurahtaa.
Tapio Hännisen omistuksen aikana Ford Anglialla on ajettu noin 7 000
kilometriä.. Nyt ei muuta enää tarvitse kuin ajoa, Hänninen
toteaa.
Museoauto on ollut
Hännisen omistuksessa
kuusi vuotta. Nuorena minulla oli
kaksi kappaletta vastaavia
autoja. Vuosisopimusurakoitsijoista tällä
työmaalla ovat töissä Kalusteasennus Olli Turunen ja
Yhtymä-Tahlo.
. Hämeenkyrössä juhlittiin tavallisesta poikkeavaa syntymäpäiväsankaria, kun
autonomistaja Tapio Hänninen tarjosi kakkukahvit
autonsa 50-vuotishuollon
kunniaksi. Nyt aletaan olla loppusuoralla näiden pihatöiden
kanssa, Väätänen toteaa.
Pihaa ja kulkuteitä laitetaan kuntoon kaupungin
ja vuosisopimuksella urakoivien yritysten yhteistyönä. Työnjohdosta vastaa
kaupunki, Viljakkalassa
sijaitsevilla kiinteistöillä ja
niiden piha-alueilla käytännössä Väätänen. Pääasiassa
auto on ollut retkiajossa
ja näyttelyissä.
Autoon tiivistyy paljon
oman aikakautensa historiaa.
. Automalli on ollut aikoinaan hyvin
suosittu, joten varaosia saa
hyvin myös ulkomailta.
. Elokaaren
tontti on alavalla paikalla
keskellä Viljakkalan kylää.
Tontin salaojitusta on parannettu ja tehty sadevesiviemäröinti viime vuosien
aikana. Sinä aikana matkaa on ennättänyt
kertyä yli tuhat kilometriä vuodessa. TORSTAI 19.5.2016
13
Uutisia Hämeenkyröstä ja Viljakkalasta jo vuodesta 1922
90 vuotta
sitten
perjantai 21.5.1926
Olli Turunen tarkastaa, että salaojaputki on liitetty kunnolla sadevesikaivoon Elokaaren takapihan kulkuväylällä.
Elokaaren pihatiet kuntoon
Sakari Ilomäki
VILJAKKALA. Haluan säilyttää jotain
vanhaa jälkipolville.
Päätökseen ostaa museoauto vaikutti se, että Hännisellä on ollut samanlaisia autoja jo 1960?70-lukujen taitteessa.
Muisteleeko vanhoja
asioita vai eilistä, sillä ei ole
väliä. Tilusvaihto kilpistyi
kunnan vastustukseen.
1980-luvun lopullakin
käytiin keskusteluja Toivolansaarikodin lopettamisesta, mutta siihen ei
ryhdytty, koska suurin osa
kaupungin luottamushenkilöistä ei sitä halunnut.
Viljakkala tuli kunnalliskodin osakkaaksi vuonna
1950 ja Jämijärvi vuonna
1960. A.
Helsingius piti Ikaalisten
vaivaistaloa mallikelpoisena laitoksena, joka sopi
malliksi uusille perustettaville laitoksille, Arttu Lam-
mi kertoo.
. Kauppala halusi lisää maata. Hänen mielestään kaikesta pystyy kirjoittamaan, se vapauttaa
ja tuo uusia näkökulmia
elämään.
Ilmosen Raila totesi
hauskasti, että kurssilla on
huomannut, ettei muista muistavansa. Otan mielelläni vastaan
tarinoita, muisteluita ja valokuvia Toivolansaarikodin
elämästä. Ryhmän kannustus on mukaansa tempaavaa.
Ryhmä sai viime syksynä
neljä uutta jäsentä, joista
Seija Gauffin kertoo, että
kurssi on aiheuttanut myös
sellaista surua, että nyt on
kunnolla huomannut, että
ei ole ymmärtänyt enemmän haastatella vanhempiaan heidän elämästään.
. Kuvasta
puuttuvat piirin jäsenet Antti Ylistalo, Hannu Pihlaja ja Katri Laitila.. Kurssi on
myös auttanut hänen kotoutumistaan Luoteis-Pirkanmaalle.
Matti Ketola kehuu kurssin ilmapiiriä ja sitä, että se
on ruokkinut piilossa olevaa osa-aluetta, kirjoittamisen tarvetta . Asukkaat osallistuivat talon
töihin ja tekivät käsitöitä.
Tilalla oli maanviljelystä ja
karjaa.
Kunnalliskotia ei alun
Toivolansaarikodin vanhoja valokuvia tutkimassa pitkään siellä työskennelleet Seija Sipilä, Anja-Liisa Heinäaho ja Voitto Särkikoski yhdessä kodin historiaa kirjoittavan
Arttu Lammin kanssa.
perin rakennettu vanhainkodiksi. Kunnalliskotia pidettiin pohjoismaiden kauneimpana ja jopa Egyptin
sosiaaliministeriön tarkastaja Ibrahim Saad Hagrass vaimoineen vieraili
tutustumassa laitokseen
saman vuoden heinäkuussa. Paikkoja oli sadalle aikuiselle ja 30 lapselle.
Siihen liittyi mielisairasosasto.
Hoitajia ei tuolloin ollut
nykyiseen tapaan. Jo perustamisen jälkeen
1890-luvuln lopulla vaivaishoidon tarkastaja G. Esimerkiksi vanhainkodin johtajana vuosina
1906?1937 toimineesta
Lyydia Lindroosista kaipaan tarkempia tietoja,
Arttu Lammi mainitsee.
Histor i an k ir j oitust a
varten Lammi haastattelee kodin entisiä työntekijöitä. Kuntainliiton perustamisen
jälkeen asiakirjoja on arkistoitu järjestelmällisesti,
mutta esimerkiksi sotavuosia edeltävältä ajalta kirjallista materiaalia on melko
vähän.
. Paikallishistoriasta ja sukututkimuksesta hyvin perillä
oleva Lammi on tehnyt aiemmin muun muassa Luhalahden kirkon historian.
Toivolansaarikodin juuret
ulottuvat vuoteen 1892, jolloin Ikaalisten kunta osti
Toivolan tilan silloisesta
Karhusaaresta senaattori
Gyllingiltä.
Ikaalisten kunta järjesti köyhäinhoitonsa viranomaisten vaatimalla tavalla vuonna 1894, kun uusi
köyhäintalo aloitti toimintansa. Eikä joka kerta tarvitse olla edes kirjoitettuna
mitään. Materiaalia historiaan
on paljon, mutta se kaipaa
myös täydennystä. Mutta kaiken kaikkiaan, olen tosi iloinen, että
tulin kurssille. Siihen liittyy
valtava määrä tapahtumia,
arvokasta hoitotoimintaa
ja ihmisiä, niin asukkaita
kuin henkilökuntaa.
. Kunnalliskodin
asukkaina oli puutteeseen
joutuneita lapsia, heikkomielisiä raajarikkoja, varattomia, kroonisesti sairaita ja vanhuudenheikkoja.
Vuonna 1914 Toivolansaareen rakennettiin sairastupa, joka toimi yhteydessä kunnalliskotiin.
1930-luvulla oli kodin
toiminta Toivolansaaressa
oli jopa uhattuna. Apunaan hänellä on
vanhainkodin johtajana
aikoinaan 36 vuotta toiminut Anja-Liisa Heinäaho ja virikeohjaajana 27
vuotta työskennellyt Seija
Sipilä.
Muistot tarinoiksi kolmannen kerran
Mirjami Haavisto
IKAALINEN. nyt se on
täyttynyt.
Aktiivisia tarinoiden kirjoittajia ovat Liisa Peltonen, Kirsti Soukko, Marja Kaikkonen, Seija Gauffin, Raila Ilmonen, Kaarina Vuorenhela, Aulikki Plihtari, Tarja Kivinen, Osmo Särkilahti, Jaakko Koskelo, Matti Ketola ja Mirjami Haavisto. Varsinkin 1940-,
-50, ja 60-lukujen tiedot ja
kuvat kiinnostavat, kertoo
historiikkia tekevä Arttu
Lammi.
Ikaalilainen Arttu Lammi opiskelee suomen kieltä
Turun yliopistossa. Vastauksia on
monia, mutta vuorovaikutus, yhdessä muistelu ja ajatusten jakaminen ryhmän
jäsenten kanssa ja muiden
kuunteleminen ja uusien
näkökulmien saaminen sel-
keyttää ja kannustaa omien
muistojen kirjoittamista.
Opintopiirissä voi kirjoittaa omista aiheistaan tai
opettajan antamista vinkeistä. TORSTAI 19.5.2016
14
Uutisia Ikaalisista ja Jämijärveltä jo vuodesta 1913
Toivolansaarikodin historiaan
kaivataan tarinoita ja kuvia
Terhi Palonen
IKAALINEN. Kunnalliskoti oli jo määrätty
uusittavaksi, joten se olisi
kauppalan mielestä pitänyt
siirtää. Nyt se on myöhäistä.
Silti on ollut hyvä huomata, että jotkut ovat olleet fiksumpia. Toivolansaarikodin elämäkerta
kirjoitetaan kansien sisään.
Historia valmistuu vuonna
2019 vietettäviin Toivolansaarikodin 125-vuotisjuhliin.
. Se on
ollut ja on edelleen merkittävä laitos. Kuntainliitto purettiin vuonna 1991.
Uusi nykyinen päärakennus vihittiin käyttöönsä kesäkuussa 1952.
. Toivolansaarikodin historia on hyvin rikas. Joskus voi nauttia
vain muiden teksteistä.
Ryhmässä on ollut jonkin
verran vaihtuvuutta, mutta uusien jäsenien mielestä
ryhmä on ollut loistava ja
jokainen uusi jäsen on sopeutunut hyvin joukkoon.
Ryhmäytyminen tapahtuu kuin luonnostaan, kun
kuuntelee muiden tarinoita
ja kaivaa omasta elämästä
vastaavia kokemuksia ja
tapahtumia. Ikaalisten
Kansalaisopiston Muistot tarinoiksi -opintopiiri
on koonnut tänä keväänä
innokkaan ja myönteisen
vastaanoton kannustamana
kolmannen muisteluteoksensa, Muistot tarinoiksi III.
Opintopiirin opettaja
Marja Kaikkonen kertoo,
että kurssilaisten kanssa on
pohdittu, mikä muisteluissa ja muistojen kirjoittamisessa kiehtoo. Marja on hyvä vetäjä, joka osaa aina löytää hyvää ja innostaa meitä,
Gauffin sanoo.
Katri Laitila kiittelee
saamastaan palautteesta
ja aiheista, joita kurssilla
annettiin
Ikaalisten
kaupungin nuorisotila
Vienola on toiminut tänä
vuonna tasan 30 vuotta
nuorisotilana. On hienoa, että nuoret tekevät aloitteita. toukokuuta kello 18?23 Vienolan 30-vuotissynttärijuhla. kesäkuuta päiväleiri. Kunnassa toteutetaan
nuorten kuulemista parhaillaan kunnan kotisivuilla olevan kyselyn
kautta.
. Tavoite on, että ryhmä
olisi koossa syksyllä, Haavisto sanoo.
Grillauspaikka
olisi kova sana
. Jämijärvellä kuunnellaan herkällä
korvalla lasten ja nuorten mielipiteitä ja toiveita. Tilaisuudet ovat tuottaneet monia parannuksia
nuorten asioihin. Tällä hetkellä PohjoisSatakunnassa nuorisotilat
ovat avoinna lauantaisin
ainoastaan Jämijärvellä,
Haavisto sanoo.
Nuorisovintillä järjes-
tetään 13.?17. Sinne voivat ilmoittautua vuonna
2003?2007 syntyneet.
Nuorisovintistä on kehittynyt laajemman alueen
nuorten kokoontumispaikka. Toiminta on päihteetöntä, ja
Vienolassa voi valvotusti ja
turvallisesti tavata toisia,
sanoo Ikaalisten nuorisoja perheohjaaja Susanna
Mäkelä.
Kävijöiltä kauden aikana kerätylle nimilistalle on
kertynyt noin 260 nuoren
nimet. Grillauspaikan kun saisi Jämijärven keskustaan.
Siinä olisi nuorten mukava kokoontua, toivovat yhdeksäsluokkalaiset Matias Ylikoski, Tuomas Kuusikoski
ja Jouni Suoniemi.
Vapaa-aikasihteeri Jonna Haavisto sanoo, että grillille pohditaan sopivaa paikkaa. Tilaisuudessa
nuoret jaetaan ryhmiin,
joihin osallistuvat luottamushenkilöt. Tilaisuuteen osallistuu
kunnan päättäjiä, viran-
haltijoita ja peruskoululaisia.
. Parhaimmillaan yhden illan aikana
nuorisotiloilla on aikaansa viettänyt 60 eri nuorta. Pyrimme
mahdollisuuksien mukaan niitä toteuttamaan, Haavisto sanoo.
Nuoret miehet aikovat osallistua nettikyselyyn.
. Juhlavuoden kunniaksi järjestetään
Vienolan piha-alueella
perjantaina 20. TORSTAI 19.5.2016
15
Uutisia Ikaalisista ja Jämijärveltä jo vuodesta 1913
100 vuotta
sitten
perjantai 19.5.1916
. Kyseessä ei olisi kui-
tenkaan vaaleilla valittava
nuorisovaltuusto, vaan vapaaehtoisista koottu ryhmä. Teltan äänentoistosta
ja valoshowsta vastaa Tmi
Eero Kaipila ja DJ:nä häärii nuorisovaltuuston maaliskuisessa discossa tutuksi
tullut DJ Hatez.
Illan aikana kuullaan
myös livemusaa, josta vastaa Ikaalisten oma poika
Teemu Rajamäki, Uniklubin entinen bassotaiteilija
kymmenen vuoden ajalta. Vintillä käy paljon nuoria oman kunnan
lisäksi Ikaalisista, Kankaanpäästä ja Honkajoelta.
. Keväällä toiminta aina
hiljenee.
. Sillä tavoin
voi vaikuttaa asioihin, he muistuttavat.
Vienola juhlii 30-vuotissynttäreitä
Liisa Raipala
IKAALINEN. Joka kevät yläasteelle tutustuvat kuutosten
kurssilaiset käyvät tutustumassa Vienolaan, jotta syksyllä taas uusi ikäluokka löytäisi paikalle.
18 vuotta täyttäneet taas
saavat kokoontua jo jossain muualla.. Vastauksia odotamme
kaikilta 7?29-vuotiailta
kuntalaisilta, vapaa-aikasihteeri Jonna Haavisto
kertoo.
Nettikyselyssä voi esittää kunnan päättäjille niin
kysymyksiä, väitteitä kuin
aloitteitakin.
Kyselyiden vastaukset
käydään läpi ja niiden
pohjalta pidetään kuulemistilaisuus keskuskoululla torstaina 2. Toivottavasti hanke saadaan maaliin, Jonna Haavisto toteaa.
Jämijärven vapaa-aikatoimessa puuhataan nuorisovaltuuston tapaista
ryhmää viemään lasten ja
nuorten asioita eteenpäin.
. kesäkuuta. Nuorisovintin leiriä ennen järjestetään leiri Pikku-Itävallassa
6.?8. Vienolan alapihalle pystytetään iso teltta, jonka sisällä on discoilua ja livemusaa koko illan
ajan. Esimerkiksi viimeksi toivottiin
Nuorisovintille enemmän
aukioloa. On tärkeää, että nuo-
rilla on jokin paikka, johon he saavat tulla. kesäkuuta. Leirillä ulkoillaan, askarrellaan ja
pelataan. Toive toteutettiin
avaamalla vintti lauantaiksi. Tottakai siihen kannattaa osallistua. Puuhassa on mukana myös vanhempainyhdistys. Päivän anti
kootaan sen jälkeen yhteen, Haavisto sanoo.
Kuulemistilaisuuksia on
pidetty kunnassa vuosina
2011 ja 2014.
. Vaihtoehtoina ovat
muun muassa urheilukentän ranta tai Nuorisovintin
piha.
. Kyselyn vastauksien
pohjalta kokoamme keskusteltavat asiat kuulemistilaisuuteen. Nyt nuorten toiveissa
on peliareenan saaminen
keskuskoulun pihaan. Kävijöitä on
myös Hämeenkyröstä, jos
heillä on kavereita Ikaalis-
ten puolella.
Vienolassa sopii viettää
aikaa vapaasti oleskellen,
mutta joka illalle on aina myös oma teemansa.
Nuorisotiloilla esimerkiksi kokkaillaan, pelataan tai
vietetään leffailtoja.
Nuorisotiloilla on käynnissä jatkuva sukupolvenvaihdos. Nuorten kuulemiseen innostavat nuorisotyön harjoittelija Iida Voutilainen ja Jämijärven vapaa-aikasihteeri Jonna Haavisto.
Nuoria innostetaan vaikuttamaan
Terhi Palonen
JÄMIJÄRVI. Mies odottaa innolla
Vienolan keikkaansa, sillä
hän muistelee soittaneensa ensimmäisen keikkansa
ikinä juurikin Vienolassa!
Musiikillisesti trubaduuri
soittaa omien sävellysten
lisäksi moderneja hittejä
ja klassikoita.
Tapahtuma on päihteetön ja tarkoitettu yläkoululaisille ja sitä vanhemmille.
Synttäritapahtumaa järjestävät nuorisotoimi, etsivä
nuorisotyö, starttipaja sekä
koulu- ja sosiaalitoimi.
Vienola on varsinkin talvikaudella nuorten ahkerassa käytössä. Leirille otetaan
mukaan 15 ensimmäistä
vuonna 2003?2007 syntynyttä nuorta. Nuoria tulee Vienolaan yläasteelta, lukiolta, Iisakilta, kauppaoppilaitokselta ja myös Ikatalta käy alle 18-vuotiaita
opiskelijoita. Me vastaammme ihan mielellämme kunnan järjestämään nuorisokyselyyn, kertovat Jouni Suoniemi, Tuomas Kuusikoski ja Matias Ylikoski. Tiloilla on avoimet ovet
koko illan sekä nykyisille kävijöille että entisille
nuorille
Taloudellinen tilanne
siellä on paljon parempi kuin Suomessa. Yksittäisiä myyntejä on ollut aina
Australiaan saakka, mutta
Anni-Lauteiden luonteen
vuoksi systemaattinen
vienti on hankalaa.
. Toiminnasta
vastaa Jumesniemen kyläyhdistys. Ilman
Harria ei välttämättä oltaisi tässä, Jussi-Pekka Sirkka
kiittelee.
Kuva: Olga Bro
Jussi-Pekka ?JP. Tämä nousi esiin viimeisimmän koulutaistelun yhteydessä. Kyllähän suomalaisella
saunalla vientipotentiaalia
on. Kello on yhä
vaiti, mutta viime syksynä
lasten äänet palasivat, kun
vanhalla koululla alkoi toimia ryhmäperhepäiväkoti,
Jumesniemen ryhmis.
Jumesniemen ryhmis,
lempinimeltään Pomppis,
tarjoaa päivähoitoa 12 lapsen ryhmälle. Yritys sai Joutsenten reitiltä puollon
kokeiluhankkeelle, jossa
tehdään muotoiltujen mittatilauslauteiden markkinakartoitus Ruotsissa. Tärkein markkinointikanava on puskaradio.
Asiakkaat suosittelevat
tuotteita toisilleen. Päivittäiset metsäleikit,
kierrättäminen ja ohjattu
liikunta tuovat nämä asiat
lasten arkeen ja niistä tulee
rutiinia. Lapset halutaan
koulupäivän jälkeen irti istumisesta toiminnallisen
tekemisen pariin.
. Meidän tuotteemme
on kuitenkin mittatilaussauna, luksustuote. Paketti on perillä käytännössä samassa ajassa.
Ruotsissa Anni-Lauteet
hamuaa ensisijaisesti yksityisiä asiakkaita. Meillä
on esimerkiksi kalaviikko,
Antti Lepistö ja Eero Saari näyttävät, että Jumesniemen vanhan koulun piha on edelleen ahkerassa käytössä.
jolloin tutustutaan kaloihin
ja käydään ongella. TORSTAI 19.5.2016
16
Jumesniemen koulu
palvelee taas lapsia
Tuukka Olli
HÄMEENKYRÖ. Lähitiloille on tehty
retkiä. Tuolloin toimijana olisi ollut kunta.
Kartoitusta pidemmälle
hanke ei edennyt.
. AnniLauteet Oy tähyää yhä
enemmän Ruotsin markkinoille. Tuotteemme siellä ovat erit-
täin tykättyjä ja haluttuja.
Suomessa taas talous ei
vedä ja huonoina aikoina
ensimmäisenä tingitään
luksustuotteista ja tyydytään halvempaan.
Myös Ruotsin läheisyys
helpottaa, sillä tuotteiden
toimittaminen sinne ei ole
sen vaikeampaa kuin Suomeenkaan.
. On sellaisia, joissa alkuperäisenä toimijana on ollut
kyläyhdistys, mutta toiminnan edetessä on perustettu
osuuskunta. Suomen markkina on
hiipunut ja kilpailu täällä on koventunut. Kun koulu
loppui, oli itsestään selvää,
että haluamme tänne jo-
tain kyläläisiä palvelevaa
toimintaa, kyläyhdistyksen
hallituksen puheenjohtaja
Annukka Sirkka kertoo.
On poikkeuksellista, että
kyläyhdistys toimii tämän
kaltaisen palvelun tuottajana. Kyläsali
on ollut kylän käytössä alusta alkaen, ja viime vuonna
sille siirtyi myös kirkkokoulu.
Päivittäisessä toiminnassa
painotetaan luontoa ja liikuntaa. Ei kuitenkaan ennenkuulumatonta.
. Koska ikähaitari on leveä, aamupiiri
pidetään hyvin lyhyenä ja
ytimekkäänä. Lapset
saavat kiipeillä ja tutustua
paikkoihin.
Kiipeilyä saa tehdä myös
luonnossa, valvotusti. Jos jollain tarvitsee harjoittaa vaikka karkeamotoriikkaa, se onnistuu. Viennissä sellaiset tuotteet ovat
vaikeita, jotka suunnitellaan ja toteutetaan asiakkaan yksilöllisen tarpeen
mukaan. Myös yrittäjävetoisia ryhmiksiä löytyy,
kuten Pinsiössä. Kipinä tähän lähti, kun
Harri (Kivimäki) Hatexilta soitti. Aiemmin, vuoden
2014 syksyllä kyläyhdistys
alkoi pyörittää koululaisten
iltapäivätoimintaa kyläsalissa. Ympäristö antaa
siihen mahdollisuuden, kun
metsä kasvaa aivan vieressä.
Koululaisten Jumppiksessa toiminta etenee teemaviikoittain. Myös tähänastiset asiakkaat ovat
pääsääntöisesti yksityisiä
niin Suomessa kuin muuallakin.
. Meillä
työntekijät ovat kyläyhdistyksen palkkalistoilla.
Joustavan toiminnan
mahdollistaa kyläyhdistyksen omistamat tilat. Niissä lapset on aina
otettu hyvin vastaan, Niemi
sanoo.
Lasten toimintaa voi ohjata paitsi ympäristön myös
ryhmän ehdoilla.
. Toiminnan vakiintuessa monialaisempikin yhteistyö
eri tahojen kanssa on mahdollista.
Yritysuutiset
Anni-Lauteet hakee kasvua Ruotsista
Tuukka Olli
HÄMEENKYRÖ. Sirkka
hakee kasvua Ruotsista.. Toimintaa ohjaa tietyt
säädökset, mutta niissä on
tilaa soveltamiselle. Sen jälkeen
alkaa toiminta, kertoo ohjaaja Heidi Niemi.
Tilat mahdollistavat leikin ja liikuntatouhut sisällä ja ulkona, leipomisen ja
luonnossa liikkumisen.
. Messut
ovat purreet huonommin
kuin ennen taantumaa.
Anni-Lauteiden Ruotsin
hanke odottaa vielä tukipäätöstä Ely-keskukselta.
Silti jo tähän mennessä
hanketta voidaan pitää hämeenkyröläisten yritysten
yhteistyön tuloksena.
. Toiminta jatkuu edelleen
ja nyt on takana ensimmäinen talvi, jossa on aamusta
lähtien ryhmäperhepäiväkoti ja iltapäivällä koululaisten
toiminta, Jumppis.
Ryhmiksen puolella on
kolme kyläyhdistyksen
palkkaamaa lastenhoitajaa.
Näin kuntaan syntyi kolme
uutta työpaikkaa.
Ajatuksena Jumesniemessä toimiva ryhmäperhepäiväkoti ei ole uusi. Tavoitteena on etsiä uutta
kasvua viennistä.
. Yhteistyötä tehdään lisäksi
seurakunnan kanssa. Hän kertoi ruotsalaisesta yhteistyötahostaan, jota kautta tämäkin
lähti etenemään. Nämä molemmat
halutaan mukaan lasten arkeen luontevalla tavalla.
. Monistaminen
on hankalaa.
Näistä syistä Sirkka tähyää
Ruotsiin, jossa markkinat
ovat melko samanlaiset,
yhdellä erolla.
. Ruotsin
suuntaan olemme toimineet jo vuosien ajan, mutta
nyt haemme sieltä isompaa kasvua, Jussi-Pekka
Sirkka kertoo.
Hankkeen tiimoilta
Ruotsista haetaan uusia
yhteistyökumppaneita,
jotta hämeenkyröläisyritys saisi länsinaapurista
pysyvän markkina-aseman. Sitten
on kotaviikko, jolloin iltapäivät vietetään lähialueen
metsästyskodalla, leiriviikolla meillä taas oli tässä
metsänreunassa puolijoukkueteltta, jossa syötiin ja
opeteltiin leiritaitoja.
Ryhmiksen puolella toiminta koululla alkaa joustavasti puoli seitsemän ja
seitsemän välillä, jolloin ensimmäiset lapset saapuvat.
Kello yhdeksän kaikki ovat
paikalla, silloin on aamupiiri, jossa käydään läpi opetuksellisia asioita lyhyesti.
. Kun Jumesniemen koulu lopetettiin, hiljeni myös monen
lähellä asuvan pihapiiri.
Välitunnilla olleiden lasten
leikkien äänet eivät enää
kantautuneet pihoihin, eikä kello soinut. Viikonpäivää, kuukaut-
ta ja sellaista. Kartoitusta sellaisen perustamiseksi
on tehty jo kymmenisen
vuotta sitten. Anni-Lauteilla on ollut aiemmin vientiä myös
Venäjälle, mutta ulkopuolisten syiden vuoksi se on
nyt käytännössä kokonaan tyssännyt
TORSTAI 19.5.2016
17
Seudun maamerkit
Rovasti Rothoviuksen piilopaikka
Sakari Ilomäki
HÄMEENKYRÖ. Vankeusvuosien aikana
Rovastinpesä, Hämeenkyrön papin
ja kirkonkirjojen piilopaikka Isonvihan aikana
1710-luvulla.
ELÄINLÄÄKÄRIN
VASTAANOTON
AVAJAISET
28.5.2016
klo 10?14
Haluamme tarjota uusille ja
tuleville asiakkaillemme mahdollisuuden
tutustua uusiin vastaanottotiloihimme
Härkikuja 1b:ssä Hämeenkyrössä.
Hämeenkyrön seurakuntaa
hoiti Rothoviuksen vävy Johannes Taulerus.
300 vuoden takaista rovastin piilopaikkaa pääsee katsomaan melko vaivattomasti,
sillä luolalle on kävelymatkaa
lähimmältä metsäautotieltä
reilut 200 metriä. 0,90 ?
KASSLERPIHVIT
naturellina tai
maustettuna
kg
MARINADEJA ja ÖLJYJÄ valittavana
kymmeniä erilaisia oman mielen
ja maun mukaan.
Päivän
tarjoukset
bongaat parhaiten
facebookistamme. pant. TULE KOKO PERHEEN VOIMIN!
Härkikuja 1 B, 39100 Hämeenkyrö
WFUQSBYJT!WFUQSBYJT m t XXX WFUQSBYJT m t
Katso kuvat
https://mediaperheoiva.edocker.com
K-Market
KyröskoskELTA
Valmistaudumme jäätelökesään ja pakastimemme
kaipaa jälleen vuosittaista huoltoa.
KAIKKI
NORMAALIHINTAISET
Tarjoukset voimassa to?la 19.?21.5.2016,
ellei toisin mainita.
PAKASTEET
-25 %
PALVELUTISKISTÄ
ERÄ
1?
Flora
RUOKAKERMAT
ei maustetut.
2 kpl
ALE -60
%
0
Arla Apetina
classic 200 g
SALAATTIJUUSTO
K-Market Kyröskoski
puh. Kallion
ja siitä lohjenneiden kivenjärkäleiden muodostamaa
suojaa nimitetäänkin Rovastinpesäksi.
Hämeenkyrössä oli tuolloin rovastina vuonna 1656
syntynyt Arvid Rothovius,
joka omisti Osaran kartanon
1697?1708. 010 281 0600
ilari.juslen@k-market.com
99
kpl
2
Arla
loputon
KERMAJUUSTO
1 kg 17%
kg
1?
MegaChok
TÄYTEKEKSIT
180 g
pkt
Palvelemme
ma-pe 8?22, la 8?21, su 12?21
KAUPPIAS HOITAA HOMMAN
9
99
99
kpl
Sis. pant. Perille vie kapea
polku, joka on sieltä täältä
viitoitettu oranssein nauhoin.
Viime vuosikymmenen
alkupuolella Vesajärven
maastot tämän luolan ym-
päristössä kartoitettiin suunnistuskartalle, joka sekin sai
luontevasti nimekseen Rovastinpesä.
Sarjassa esitellään UutisOivan alueen kulttuurihistoriallisesti merkittäviä
luontokohteita.
Avajaispäivän aikana tarjoamme mahdollisuuden rokottaa perheen kissat & koirat tavallista edullisemmin antamalla klinikkamaksuun 10 euron alennuksen. Kirkonkylältä tai Kyröskoskelta Rovastinpesälle on matkaa parisenkymmentä kilometriä.
Hyväkuntoiselle matka ei ole
ylivoimainen vaikkapa polkupyörällä taitettavaksi.
Takamaantieltä on Rovastinpesä-tienviitta metsäautotielle ja muutaman sadan
metrin päässä tien varressa
toinen viitta, joka kertoo,
mistä kannattaa lähteä patikoimaan. Vaikka kuningas
oli kehottanut virkamiehiä ja
papistoa pakenemaan Ruotsiin, jäivät Hämeenkyrössä
niin nimismies kuin papitkin paikoilleen.
Luolaan liittyvä tarina voi
hyvinkin perustua tositapahtumiin, sillä pitäjän kautta
kulkenut Vanha Pohjanmaantie oli myös sotajoukkojen käyttämä kulkureitti.
Venäläistä ratsu- ja jalkaväkeä majaili Hämeenkyrössä
tuhatmäärin ja täältä venäläiset jatkoivat matkaansa Hämeenkangasta pitkin kohti
Pohjanmaata.
Rothovius joutui venäläisten käsiin ja hänet kuljetettiin
Pietariin, missä hän oli vankina vuodet 1716?22. Ajan
voi varata etukäteen, mutta se ei ole pakollista. Takamaantien lähistöllä Saukon
tilan metsässä sijaitsee luola,
jossa Hämeenkyrön rovastin
kirkonkirjoineen kerrotaan
piileskelleen venäläisiä sotajoukkoja Isonvihan aikaa
1700-luvun alussa. Rothoviusta syytettiin vehkeilystä
ruotsalaisten sissien kanssa. Muistathan
ottaa lemmikin mahdolliset identi?ointi-paperit mukaan!
LAPSILLE MAKEISIA JA ILMAPALLOJA, LEMMIKEILLE HERKKUJA JA
AIKUISILLE KAHVIA TARJOLLA . 1,20 ?
Sian
KASSLER
palana
3
99
5
99
kg
Olvi III OLUT
0,33 l 4,5% 12-pack
ERÄ
3
Coca-Cola
0,33 l tlk 6-pack
99
6-pack
Sis
Kennelkerhon sihteerin
Kristiina Puskalan mukaan
vastaanotto oli hyvä.
. Kaverikoiratoiminta on vapaaehtoistyötä, jossa
tehtävään koulutetut koirat
käyvät esimerkiksi kouluissa
ja vanhainkodeissa piristämässä ihmisiä. Kevään
suurin kuha painoi 5 800
grammaa ja suurin hauki 8
200 grammaa. TORSTAI 19.5.2016
18
?Ei tuu kesää, jos ei ole kuoreita saanu?
Hannu Järvinen
IKAALINEN. Kennelkerhon koirat ovat käyneet jo
yhdellä vierailulla hämeenkyröläisessä vanhainkodissa. Suinkaan kaikki eivät ole
aktiivisia kilpailuiden harrastajia, vaan moni osallistuu toimintaan vain omaksi
ilokseen. Kun koiran kanssa kävelee, niin kyllä varmasti joku
tulee juttelemaan, Peltomäki
vakuuttaa.
Kennelkerho järjestää erilaisia kokeita, kilpailuita ja noin
kerran vuodessa koiranäyttelyn. Se yhdistää lähiseudun koiraharrastajat saman katon alle Koirala-nimisessä kerhorakennuksessa
Miia Holmala pyytää Latea antamaan tassua.
Ikaalisissa.
Tarjolla on monenlaista
harrastusta, esimerkiksi agilityä, tottelevaisuuskoulutusta
ja metsästyskoirien koulutus-
ta. Joku toinen ei
voi sietää kalan hajua, joku
kammoksuu äidin pakotettua
pienenä syömään.
Kylien kalastusmestari Kalervo Saarinen ei pantannut
kalatietojaan kalamiesten
tapaan, vaan vastasi auliisti, millainen on kalatilanne
Heittolassa.
. Puskala
muistuttaa, että koirien keskinäinen kieli on hyvin erilainen kuin ihmisten.
. Tutustumassa voi
kuitenkin käydä jo ennen
jäseneksi liittymistä. Keitto tehdään
hymyillen.
Tapio
Viitasalo,
kuorejuhlien jokavuotinen
vieras, saa
Ritvalta
juhlien ensimmäisen
herkkuannoksen.
Riitialan koulun lakkauttaminen harmitti Tapiaista,
sillä koulu toimi kyläläisten
tärkeänä kokoontumis- ja
juhlien pitopaikkana. Heittolan ranta täyttyi autoista ja ihmisistä, kuin juhannusjuhlien aikaan. Nyt
koulu on myynnissä.
Kuore on Riitialan kylillä ?kuorre?. Riitialan seudun kylien yhteinen kuorejuhla jatkoi 13. Täällähän voisi vaikka
tanssit pitää!, ihailtiin uutta
terassia.
Kuorejuhlia ei jättänyt väliin edes kyläseuran varapuheenjohtaja Esko Tapiainen,
vaikka Höytölän luomutilalla toukotöitä riittää. Esimerkiksi luennoille
voi hyvin tulla, vaikka vasta
harkitsisi koiran hankintaa.
Koiralle kennelkerho tarjoaa
monenlaisia virikkeitä. Sen taitaa Ritva Viitaniemi, kyläaktiivi, joka on keittänyt Heittolassa kuoreita jo 30 vuoden
ajan. Kerhon toimintaan
kuuluvat myös koulutukset,
joissa käy ulkopuolisia luennoitsijoita ja kouluttajia.
Kaikkeen toimintaan pääsee mukaan jäsenmaksun
hinnalla. Ohjeen antoi Kovelahden iäkäs asukas.
. Luomukauraa ja valkosipulia viljellään ja peltojen kuivumista
vielä odotellaan.
Kuorekeiton
valmistaminen
on taitolaji, jonka
Ritva
Viitaniemi
hallitsee
30 vuoden
kokemuksella. Voita ei säästetä.
Padan alla pidetään sopivaa
tulta, mutta keitto tehdään
hymyillen eikä saa palaa
pohjaan.
Hymyillen tunnin kuluttua
höyryäviä kuoreita annostel-
tiinkin pikkukippoihin ruisleivän kera.
. Me kalastam-
me 55 millimetrin verkoilla,
pikkukaloja ei oteta. Kerho
on palkittu aktiivisesta toiminnastaan kahtena viime
vuonna Satakunnan Kennelpiirin kennelpalkinnolla.
Kerhosta saa nopeasti tuttuja ja ystäviä, sillä samanhenkisiin ihmisiin tutustuu
toiminnassa helposti.
. Nyt
vuosien talkootyön ansiosta
paikka on suosittu ikaalislaisten lomapaikka ja uimaranta puhtaan veden äärellä.
Ei löytynyt sinilevää viime
kesänäkään.
Ranta ja jokisuu ruopattiin, rakennettiin venesatama, grillikatos, sauna,
puuliiteri,laavu ja viimeisenä terassi.
. Yksinkertaisia elämyksiä, joita ei pizzapaikalta saa,
tiivisti toinen. toukokuuta
pitkiä perinteitä onnistuneesti. Toisille se
on herkku runsaassa voissa
paistettuna, savustettuna tai
suolattuna. Esimerkiksi tottelevaisuuskoulutukseen voi
tottumattomampikin koira
osallistua.
Jäseniä vuonna 1952 perustetulla yhdistyksellä on
tällä hetkellä yli 400. Täällä koira joutuu
käyttämään pääkoppaansa.
Lisäksi maalla asuvat koirat
pääsevät tapaamaan täällä
toisia koiria, joita ne muuten
kohtaisivat vain harvoin.
Hyvä harrastus -juttusarjassa esitellään kolmannen
sektorin tarjoamia harrastusvaihtoehtoja UutisOivan
alueella.. Muurikkapannulla paistetaan voissa, vähän suolaa
sekaan.
Kalan valmistus on helppoa, mutta herkullisen kalan
valmistus on taitolaji. Suuri osa on mukana antaakseen kotikoiralle
virikkeitä. Vanha kansa osasi päätellä lokkien parveilusta kuoreen kudun alkaneen.
Kyläseuralaiset esittelivät syystäkin ylpeinä kylärantaansa, joka aikoinaan
kasvoi pajupöheikköä. Yhdistyksen hallituksen
puheenjohtaja Jorma Peltomäki kertoo, että suosituimpia ovat tottelevaisuuskoulutukset ja hirvenhaukkuko-
keet. Kuhaa tulee vaikka
kuinka paljon. Alkuvuosina kuoreita jopa savustettiin, nyt paistamme ja teemme kuorekeittoa,
kuvailee Viitaniemi kiinnos-
tuneille kyselijöille, joita riittää jonoksi asti.
. Kuoreet lipposi Seppo Saarinen tästä
Heittolanlahdelta Vääräjoensuusta, johon kuoreet nousevat kudulle vapun tienoilla. Siihen yhtyi
toimittajakin, vaikka poltti suunsa ahmiessaan liian
nopeasti Ritvan herkullista
kuorekeittoa.
Hyvä harrastus
Kennelkerho virkistää koiraa ja omistajaa
Elina Pikkarainen
IKAALINEN. Myös vesipelastukseen
tulijoita olisi enemmän kuin
voidaan ottaa.
Myös vastikään aloitettu
kaverikoiratoiminta on ollut
suosittua. Kuoreet ladotaan kerroksittain isoon rautapataan,
vettä, karkeaa merisuolaa,
pippuria . Hyvä. Ei tuu kesää, jos ei ole
kuoreita saanu, kertoi kuoreitten ystävä kalajonossa.
. Kaunis, vähän vilpoinen kevätilma ei tunnelmaa haitannut.
Rantapelloilla liversi kuovi,
rantasipi värisytteli hiekkarannalla, lahdella sousi silkkiuikkupari ja valkoviklo toitotti terveisensä lentäessään
paikan yli matkallaan Lapin
soille. Koiraharrastajille on tarjolla tekemistä
lähes jokaisena arkipäivänä
Ikaalisten Seudun Kennelkerhossa. Rasvaevällinen
lohikara kuore, norssi, jakaa mielipiteet. Iäkkäämmän
koiran kohdalla on kuitenkin
otettava huomioon, kuinka
hyvin se käyttäytyy kohdatessaan tuntemattomia koiria.
Peltomäen mukaan kerhon
toiminta auttaa opettamaan
kotikoirille, mitkä ovat hyväksyttäviä tapoja käyttäytyä.
Esimerkiksi tuntemattomien
ihmisten ja toisten koirien
seurassa olemista voi harjoitella kennelkerhossa turvallisissa olosuhteissa. Tiloja
vuokrataan tarpeen mukaan
myös ulkopuolisille, ja esimerkiksi tottelevaisuuskoulutuksiin voi osallistua ilman
jäsenyyttä erillisen hinnan
perusteella.
Entiset ja myös tulevat koiranomistajat voivat osallistua
toimintaan, sillä kennelkerho tarjoaa mahdollisuuden
oppia uutta myös ilman koiraa. Koiralta ei vaadita mitään erityisominaisuuksia: kunhan
tarvittavat rokotukset ovat
kunnossa, toimintaan voi
tulla mukaan. Kaverikoiria odotettiin
vanhainkodissa kovasti, ja
koirien toivotaan käyvän
myös uudelleen, Puskala sanoo.
Toimintaan osallistuvat monenikäiset kävijät, ja myös
harrastusmuotoja on erilaisia
toukokuuta pe-
Neste Häijään
Kevätmarkkinat la 21.5.
räti 10 mustakurkku-uikkua,
erittäin uhanalaista lajiamme, joka on Pirkanmaalta
lähes kadonnut. Lintuharrastajat Sepot
Hakkarainen ja Mettälä sai-
Kuvamuisto menneiltä vuosilta. Lisäksi tekolammella oli 22 kalalokkia,
kaksi haapanaa, tavi, kaksi
tukkasotkaa, kuusi telkkää
ja joutsen hautomassa pesällään.
Tervapääskyn huima lento 14. toukokuuta Ikaalisten
keskustan yllä oli varma viesti suvesta, sillä tämä ilmojen
mestarilentäjä saapuu aina
aivan kesän kynnyksellä.
Jämijärveltä kuultiin melkoinen uutispommi. TORSTAI 19.5.2016
19
Vähäjärvellä harvinaisuuksia
. Heikki Sola esittelee
Riitialan Vähäjärven kosteikolla rengastamiaan kolmea
komeaa ruskosuohaukan poikasta. Kyllä siinä renkaat vinkui, että sai auton pysähtymään ja kaivettua kameran
esille, kuvaili Markku Harju
erikoista havaintoa nähtyään
Hely Huhtalan kanssa haikarat katoilla.
Viime kesänä todettiin
maan ensimmäinen kattohaikaran pesintä VarsinaisSuomen Koskella.
Seuraavana päivänä kattohaikaroita ei enää näkynyt etsinnöistäni huolimatta. toukokuuta kolme kattohaikaraa
rakennusten katoilla.
. Naurisjoella kattohaikaroita
Hannu Järvinen
IKAALINEN, JÄMIJÄRVI.
Ikaalisten Riitialan Vähäjärvi
on vanhastaan tunnettu lintujärvi, kuuluuhan järvi valtakunnalliseen lintuvesien
suojeluohjelmaan.
Silti tänä keväänä Vähäjärven rannoilla on kaukoputkia
on ollut asemissa tavallista
enemmän ja kiikaroijia on
riittänyt seuramaan järveltä
löytyneitä harvinaisuuksia.
Ensimmäisen kevätharvinaisuuden, Lapin tunturikoivikkojen mestarilaulajan
sinirinnan Seppo Mettälä
löysi järven länsipuolen pensaikosta. Jämijärven kierroksella
joutsenet hautoivat pesillään Tykköönjärvellä ja
Pitkäniemen lahdella. Samana päivänä Vähäjärveltä löytyi kotimainen
harvinaisuus, mustapyrstökuiri, joita pesii maassamme
vain muutama pari lähinnä
Liminganlahden alueella.
Kaulushaikaran laivan
sumutorvea muistuttava
puhaltelu alkoi soida Vähäjärven kaislikoissa 8. Vain
ääni ruovikoitten kätköistä
paljastaa nämä kähmyilijät.
Samana päivänä Vähäjär-
vellä laskettiin haikaroitten
lisäksi 152 lepäilevää laulujoutsenta, metsähanhi, 54
muuttavaa valkoposkihanhea, kolme metsävikloa ja
Lappiin matkalla olevat kaksi
mustavikloa.
Luomajärven tekolammesta on kehittynyt hämmästyttävän upea luontokohde.
Seppo Hakkarainen laski
lammelta 7. ym.
HYfjYhi`cU ^ci_c``U ai_UUb
Lapsille
. Ruskosuohaukka on
vakituinen pesimälaji edelleenkin Vähäjärvellä.
vat kuunnella tätä uuhkalinnun outoa puhaltelua ja luhtakanan erikoista, kiusatun
porsaan kiljuntaa muistuttavaa ääntä. toukokuuta. Pesimättömiä joutsenia lepäili
sadepäivänä Sydänmaan ja
Vihun pelloilla.
Odotetut Neste Häijään kevätmarkkinat ovat täällä taas.
Hyviä tarjouksia, paljon nähtävää ja tietenkin hyvä meininki!
?U_g] `cibUghU
yhden hinnalla
?U_g] Hfcd]WUbUU
yhden hinnalla
Autonpesun
ostajalle toinen
samanlainen
pesu kaupan
päälle! 1 / asiakas
?U_g] _YffcgUhYf]UU
yhden hinnalla
Tarjoukset voimassa la 21.5.2016.
Mukana mm.
-Mr Moore Harley Davidson Lempäälä
-Fixtreme, skootterit, mopot ym.
-Motorshop, koneet, laitteet, perämoottorit
-Majava-perävaunut, huutokauppa
!?cg_Ybhmbbmf]gUibUh \iihc_UiddU
!<cb_U hfUX]b[ HU[Yig\]!_U]jif]h
-Levorannan Autoliike, Ford-esittelyssä mm. ?Ydd]\YjcghYb
estekilpailut klo 11.00
ilmoittautuminen klo 10.30
Neste Häijää
Kauppakuja 1, Sastamala, puh. Mustang
-Valtra-traktorit esittelyssä
-Nähtävää: Ralliautoja, urheiluautoja,
moottoripyöriä, sivuvaunupappis,
pienkoneita ym. Naurisjoella istuskeli 14. Me olemme kuunnelleet.
2
89
1
29
2
29
1
Wigren
Grilli-Nysät
300 g (7,63/kg)
49
Tapola
Iskelmä
grillimakkara
400 g (6,23/kg)
8
90/kg
Veljekset Mattila
Julkujärven
juhlalenkki
1
99
Linkosuo
RuisSipsit
150 g (13,27/kg)
Leivon Leipomo
Arinarievä
500 g
(3,78/kg)
4
Tampereen
Lihajaloste
Nakkimakkara
460 g (9,33/kg)
95
Ahon
maustetut
jogurtit
500 g (3,90/kg)
3
99
Salosen
Pimeäpullo
salaatinkastikkeet
500 g (7,98/kg)
Mestarin-, sinappi- ja
valkosipulikastike
1
49
Aallon Leipomo
Maalaisruisleipä
370 g (4,03/kg)
Hinnat vain kotitalouksille.
S-market Hämeenkyrö
Härkikuja 4
Arkisin 7?21
Launtaisin 8?21
Sunnuntaisin 11?20
S-market Ikaalinen
Teollisuustalontie 2
Arkisin 7?21
Launtaisin 8?21
Sunnuntaisin 11?20. toukokuuta sai pirkanmaalaiset bongarit liikkeelle. Sinirinta muuttaa
kauaksi kaakkoon, ilmeisesti Intiaan saakka, sillä sinirinnasta on saatu kaksi rengaslöytöä Pakistanista ja yksi
Turkmenistanista.
Puhtaanvalkoisen jalohaikaran löytyminen Vähäjärveltä 8. Dcbiratsastusta 2 ?/kerta
. Kaulushaikara
ja luhtakana ovat vaateliaita
parhaitten lintujärvien ruovikoitten asujia, joita harva
on päässyt näkemään. 020 728 9020
ma-pe 05-24, la 06-24, su 07-24
www.nestehaijaa.?
Minkä paikallisen tuotteen sinä
haluaisit halpuutettavan?
Ehdota tuotetta halpuutimmenääs.fi
Asiakkaamme ovat kertoneet haluavansa ostaa paikallisia tuotteita
useammin ja enemmän
Rakennuskonservaattori (AMK)
Kati Lahtisen vastaus on
ei. Yhteenvetona voi todeta, että mal-
. Esiteltävät
tilat ja niiden laajuuden
sekä esitelyn näkökulman
esittelijä voi määritellä itse.
Sunnuntaina 21. Lahtinen kysyi, onko
pitkälle viety energiatehokkuus ristiriidassa ekotehokkuuden kanssa. Lahtinen muistutti, että
talon energiankulutukseen
voi vaikuttaa huomattavasti
myös asumistottumuksilla,
kuten huonelämpötilalla tai
lämpimän veden kulutusmäärällä.
Puhuttuaan pitkään sen
puolesta, ettei vanhaa rakennusta pidä ryhtyä energiaremontoimaan, Lahtinen
kertoi mitä vanhaan taloon
voi tehdä energian säästämiseksi.
. Talvella perustettu
yhdistys etsii parhaillaan tapahtumaan esittelykohteita,
niin aiemmin mukana olleita
kuin uusiakin vanhoja taloja.
. elokuuta järjestettävään tapahtumaan on tänä kesänä tulossa pääsymaksu, jolla saa
kohdekartan.
Ristikon 17 oikein vastanneiden kesken arvotut palkinnot voittivat
Laura Mäki-Mantila Tampere, Helena Kenttä Niinisalo ja Airi
Kallio Parkano.
pehmentää
potkuja
uurre
28,35
g
Armoa!
taiteillut
Evert
hut ja kiitokset ovat kantaneet pitkälle syksyyn, sanoo
yhdistyksen puheenjohtaja
Marianne Karhumaa.
Kohteen esittelijät voivat
kertoa talonsa tai mökkinsä
historiaa ja tarinaa, ja toisaalta saavat itsekin kuulla
tarinoita talosta ja kylältä.
Lisätietoja tapahtumasta
voi etsiä yhdistyksen verkkosivuilta ja niiden kautta
voi myös ilmoittaa oman
talonsa esittelykohteeksi.
Esittelijäkohteiden edel-
. Kahden vuoden kokemusten ja palautteen perusteella uskallan kertoa, että
päivä on todella antoisa.
Vierailijat ovat käyttäytyneet
kohteissa kunnioittavasti ja
osoitettu mielenkiinto, ke-
planeetta
utuinen
LEHTEILLÄ
Talotapahtuman
kohdehaku käynnissä
x2 Mustajärvi
A-maajoukkueen
veskari
PREERIA
Hradecký
PUSTA
jäljittelyä
teollisuuslaitos
?
Satakunta
sakkautuma
lyhyesti
tillista lisäeristystä kannattaa
harkita, kun rakennuksessa
ilmenee tarvetta muullekin
remontille, Lahtinen sanoi.
Rakennuksen tai sen
seinärakenteen lämmönpitävyys koostuu useista
tekijöistä: lämmöneristysarvosta, lämmönvarauskyvystä, ilmatiiveydestä sekä
rakenteiden kuivuudesta ja
lämpötilasta.
Rakennuksen ominaisuudet ja siinä asumisen tavat
vaikuttavat energia- ja ekotehokkuuden kokonaisuuteen.
. Vanhan talon kuuluukin
lämmetä vähän harakoille,
jotta rakenteet pysyvät terveinä, Lahtinen totesi.
Rakennuksen energiaremontti, esimerkiksi lisäeristys saattaa vaarantaa talon
kosteusteknisen toimivuuden ja jopa asumisterveyden. Kirja on tekijänsä mukaan kriittinen näkökulma
alati kiristyviin rakennusten
energiatehokkuusvaatimuksiin. Tai ainakaan pelkästään
energiansäästön vuoksi remonttiin ei kannata ryhtyä,
sillä remontti tuskin maksaa
itseään syntyvällä säästöllä.
. Asukkaalla tulisi olla
vapaus valita keinot ekotehokkuuden saavuttamiseksi,
Lahtinen kiteytti.
PUHELIN:
7
$
/
2
7
$
,
.
2
8 $
.
6 $
, 1
7
7 (
$ /
7 ,
5 $
$ 6
+
$
$
6
7
$
/ $
8
0 ,
2 6
.
5 2
8 6
8 7
7 $
8 $
$
$
$. Kannattaako vanhan rakennuksen
energiankulutusta pienentää
energiaremontilla. mennessä osoitteeseen:
Pohjois-Satakunta, PL 24, 39501 IKAALINEN
Yhteystiedot mukaan. 2
2
1 .
(
8
/
,
6
7
$
3
$
,
7
6
,
2
8
.
8 1 $
1 ( 1
, , 1
' (
5 ,
2 7 2
9
3
$ / $
$ 6
/ $
7 8
2 , '
- 8
6 $ 7
2 ,
7
,
.
. Jos vanhan, alkuperäisessä kunnossa säilyneen talon ikkunat vaihdetaan tai
seiniä lisäeristetään, menetetään rakennushistoriallisia
ja arkkitehtonisia arvoja. Yläpohja on paras paikka lisäeristeelle myös lämpötaloudellisesti. $
8 5
- 8 $
8 7
+ $
/ 0 ,
, 2 7
0
6
, 0 (
1 $
( 5 ,
1 ,
OSOITE:
-paita
suuri
kuu
ei
jousta
Yök!
,
7
,
g
7
2
7
,
6
8
5
+
2
.
$
7
$
5
$
5
6 ( ,
8 7 7
7 (
8 / 9
6 b
6 2
9 $ /
9 $
8 2 7
2 .
$
< 0
(
( (
, 7
1
$ $
5 $
, /
7
. ,
$
1 $
$
Palauta ristikko 2.6. R17
aIlmri
1.
lytetään liittyvän jäseniksi
Hämeenkyrön Vanhat Talot
-yhdistykseen ja esiteltävissä kohteissa vieraiden tulee
päästä sisätiloihin.
. Eristeiden
on kuitenkin oltava yhteensopivia vanhojen hengittävien materiaalien kanssa ja
vesikattoa vasten pitää jättää
riittävä tuuletustila. V O I T TA J AT
varttaa
lakea
sooloja
Hämeenkyrön Vanhat Talot -tapahtuma järjestetään
ensi elokuussa kolmatta
kertaa. Muutimme kymmenisen vuotta sitten Hämeenkyröön ja asumme satavuotiaassa talossa, joka oli puoli
vuosisataa tyhjillään, Lahtinen kertoi.
Luennon aihe, Vanhan rakennuksen lämpö- ja energiatalous, on Lahtisen pari
vuotta sitten julkaiseman
Viri ja valkee -kirjan alaotsikko. Vanhan rakennuksen
omistajan ei ole pakko ryhtyä mihinkään toimiin rakennuksen energiatehok-
kuuden parantamiseksi,
Lahtinen muistutti.
Rakennusta saa korjata
ja ylläpitää vanhan mallin
mukaan, ilman uusia velvoitteita, ellei rakennuksen
tai sen osan käyttötarkoitusta muuteta, jolloin on kyse
luvanvaraisista muutos- tai
korjaustöistä.
Energiatodistus, joka vaaditaan rakennusta myydessä tai vuokratessa, tulee ensi
vuoden kesällä pakolliseksi
myös ennen vuotta 1980 rakennettuihin asuintaloihin.
Ikkunoiden vaihtaminen
uusiin voi tuoda vuodessa
200?400 euron säästön lämmityskuluihin, mutta ikkunaremontin hinta kohoaa
helposti sellaisiin lukemiin,
ettei ikkunoiden vaihtoa voi
Lahtisen mukaan ainakaan
rahan säästöllä perustella.
. Ilmatiiveys ei tarkoita
Rakennuskonservaattori Kati Lahtinen kertoi vanhan rakennuksen lämpö- ja energiataloudesta Hämeenkyrön Vanhat Talot ry:n järjestämässä yleisötilaisuudessa.
höyrytiiveyttä, Lahtinen korostaa.
Lisäeristyksestä saa Lahtisen mukaan parhaan hyödyn yläpohjassa, joka saattaa
olla vanhoissa taloissa melko
heikosti eristetty. Arvomme palkintoja.
NIMI:
KYLLÄKIN
7
$
,
7
$
9
8
8
6
RISTIKKO 20
-ikä
jumala
nikama
?
?
. TORSTAI 19.5.2016
20
Älä suotta korjaa toimivaa
Sakari Ilomäki
HÄMEENKYRÖ. Ensimmäinen asia on ilmatiiveyden parantaminen,
esimerkiksi ikkunanpokien
tiivistäminen ikkunapaperilla. Koko taloa ei tarvitse
vieraille avata. $
( 7
6
, ,
.
3 2
$ 1
. Rakennuksen estetiikka kärsii
ja talon arvo saattaa jopa
laskea, jos sitä muutetaan,
Lahtinen totesi esitelmässään Hämeenkyrön Vanhat
Talot ry:n järjestämässä tilaisuudessa viime viikolla.
Lahtisella on rakennuskonservaattorin koulutuksen lisäksi kokemusta vanhassa talossa asumisesta.
. Lisäksi yläpohjan lisäeristys onnistuu
muuttamatta rakennuksen
alkuperäistä ulkoasua ja rakenteita.
. R I S T I S A N AT E H TÄVÄ
Vai niin!
Jorma Kemppainen 2016
Kieli
rullalle,
pliis!
LUMISOHJOA
POUKAMA
Indiana
T
vähän
edeltäviä
?
murhe
a
di----i
jalkine
EN
JEM -urkuri
tukeva
joki/
tyttö
-tukka
suoloja
?
?Cliff
ivailijoita
oikoa
?
KOHOUMA
Tuuri
vaistota
/
7
2
,
9
2
7
7
(
/
8
$
+
1
$
6
2
7
,
1
$
9
. Ja vastasi,
että monissa tapauksissa on.
40 cm
5,99 kpl
14
10,99
8
95
kpl
2
kpl
Pyramidi
kork. Paino 75 kg
495,695,-
5PJNJUBNNF LBJLLJBMMF 4VPNFFO ,ZTZ FEVMMJOFO SBIUJ
Q 5VPUUFJUB SFJMVU
NVUUB SBKPJUFUVU FSÅU 1JEÅUÅNNF PJLFVEFO NVVUPLTJJO
1"-7&-&..&
SUNNUNTAINA 11?16
KALALAHTI KYRÖSKOSKI
SEPÄNTIE 1, 39100 Hämeenkyrö SIVUTIE 2, 39200 Kyröskoski
Puh. 75 cm
19
2,99 kpl
5
kpl
2,-
Vitagro
KASVIRAVINNE
350 ml
VARIKKOMOPO
250 W MUSTA SÄHKÖMOPO
r .PPUUPSJ 8 r "LLV 7
"I
r -BUBVTBJLB m I r .BLTJNJLVPSNB
LH r "KPNBULB ZIEFMMÅ MBUBVLTFMMB
LN r +BSSVMFWZ UBLBOB r ,FUKVWFUP
r 5BLBJTLVOWBJNFOOJO r .BLTJNJ
OPQFVT OPQFB WBJIEF LN I IJEBT
WBJIEF LN I r +BSSVUVTNBULB
LN I N
LN I N
249,-
50 l
sk
M
Alk.
(Norm.
7,99 sk)
6
99
,BJLJMMF LPEJO KB
puutarhan kukille ja kasveille.
+PQB M WBMNJTUB SBWJOOFMJVPTUB
6
99
M
kpl
KYLVÖTUNNELI
3
ENERGIAJUOMA 250 ml
pl
kpl
M
99
JÄTTILIMUT
M
89
4
0,99 prk
5
harsolla
45 cm x 3 m
10,-
SÄHKÖGRILLI
M
3,-
M
prk
10,-
KOTTIKÄRRYT
10 l
Pocao
3,001 l 1,99 pl
0
KUKKASIPULIT
3,99 ps
KASTELUKANNU
Suositut
m
Paljon upeita
KESÄKUKAN
TAIMIA
QFUVOJBU
MPCFMJBU
BOOBO
silmät, samettikukat ym.
#JPMBO :SUUJNBB PO MVPOOPONVLBJ
sesti lannoitettu ja kalkittu valmis
kasvatusalusta salaateille, yrteille,
pikkuvihanneksille ja kukille. HUOM. 133 cm
RUOHOMATTO
YRTTIMAA
Eri värejä
kpl
TERASSIMATTO
95
Iso
PETUNIAAMPPELI
6
99
8
95
13
50
m
JÄTTI
MALJAKÖYNNÖS
kpl
Upeat
PELARGONIAT
lev. 100 cm
25,-
2
kpl
Toronto
KURAMATTO
19
95
Dallas
KAASUGRILLI
3 poltinta
+ sivukeitin
2000 W
Easy
Cooking
29
95
179,-
KALALAHDESTA:
KAASUGRILLI
Hornet White
4+1
SÄHKÖGRILLI
Sunor 4,8 m2
8
Alumiininen runko. 2 kpl
kattoikkunoita. pohjakehikko
sisältyy hintaan.
Koko
2,5 (s) x
1,9 (l) x
1,95 (k)
KASVIHUONE
Kasvihuone 4 mm polykarbonaattia.
Easy
Cooking
349,-
79
95
299,-
KASVIHUONE
N2, kaarimalli, muovikate
129,-
TERASSIKATOS
Leveys 372 cm, syvyys 254 cm.
,BUF NN LFSSPLTJTUB QPMZLBSCPOBBUUJB
Alumiininen runko. 03 371 6191
Puh. Paino 55 kg
Leveys 495 cm, syvyys 303 cm.
,BUF NN LFSSPLTJTUB QPMZLBSCPOBBUUJB
Alumiininen runko. 045 111 6090
Ma?pe 9?19, la 9?15
Ma?pe 9?18, la 9?15
&63" r ,"-"-")5* r ,0670-" r ,:3¸4,04,* r -0*."" r 103*. 90 cm
3
10,- 10,-
KUKKIEN ja
VIHANNESTEN
SIEMENET
m
kpl
99
kpl
4
lev. TORSTAI 19.5.2016
21
KULTASYPRESSIT
SAAPUIVAT
Upeat isot
TERASSIHORTENSIAT
Iso
kahdella
pallolla
14,95 kpl
Yhdellä
pallolla
kork. Kasvit
WPJEBBO JTUVUUBB UBJNJOB UBJ LZMWÅÅ
suoraan Yrttimaan multaan.
Nutriforte
KASTELULANNOITE 1 kg
4
1,-
lev. Liukuovi
. Yllätyksiä tulviva
seikkailu etenee kolmella mantereella Kreikasta Hongkongin
kautta Keniaan. Tomperin
perhe hajoaa alkoholismiin.
Ruut ja Birge menettävät lapsenuskonsa ja viattomuutensa
vanhempien ongelmien keskellä. N: Milka Ahlroth, Carl-Kristian Rundman, Marika Gröhn. O H J E L M AT I E D O T
Perjantai 20.5.
Lauantai 21.5.
Sunnuntai 22.5.
Maanantai 23.5.
Tiistai 24.5.
Keskiviikko 25.5.
Torstai 26.5.
TV1
TV1
TV1
TV1
TV1
TV1
TV1
TV2
Yle TV1 klo 17.07 Naapureita ja
ystäviä (7). Kausi 1, 1/6: Häät.
Sarja sijoittuu 50-luvulle idylliseen Ormstonin kylään, jossa
kaikki tuntevat toisensa.
04.00 Uutisikkuna
05.55 Jarkko ja kuuro Amerikka
06.25 Ylen aamu-tv
09.30 Kaikkea kaupan
10.00 sä Brown ja hänen laumansa (12)
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle Alueuutiset
12.15 Yle Oddasat
12.19 Oddasat
12.35 Pohjantähden alla: Rajakoulun rehtori
13.05 Näin se vain on
13.35 Vääpelin kauhu (S)
14.50 KulttuuriCocktail
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi
15.15 Yle Oddasat
15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
15.55 A-studio: Talk
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.06 Yle Uutiset alueeltasi
17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.30 Kaikkea kaupan
19.00 Hakekaa kätilö! (12)
20.00 Pressiklubi
20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu
21.05 Perjantai
22.00 Georg Ots - rakkaani (12)
23.45 Vapauden hinta
00.45 - 04.00 Uutisikkuna
TV2
04.00 Uutisikkuna
06.50 Pikku Kakkonen
06.51 Nimipäiväonnittelu: 20.5.
06.52 Kim ja Kai (S)
06.59 Lintumiehet
07.09 Kati ja Töppö (S)
07.21 Unohdettujen purkkien kansa (S)
07.28 Metkat Mesiläiset (S)
07.35 Pikku Kakkosen posti
07.42 Petrin tiikeritarinat (S)
07.53 Kaapo (S)
08.18 Galaxi
08.19 Late Lammas (S)
08.26 Peter Pan (7)
08.50 Näin Norjassa
09.00 Holby Cityn sairaala (12)
10.00 Matkakassi: Etelä-Ruotsi
10.30 Adrenaliinijahti
11.00 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa
11.30 Luontoretkellä
12.00 Paluumuuttajat
13.00 Kioski: Marjan vallassa
13.30 Bathinan erilaiset maailmat
14.00 Terveyttä lautaselta
14.30 Kummeli (7)
15.10 Satuhäät
16.00 Uinnin EM
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Holby Cityn sairaala (12)
19.00 Kummeli (7)
19.30 Maailman oudoimmat urheilulajit
20.00 Uinnin EM
21.00 SuomiLOVE
22.00 Yle Uutiset ja Urheiluruutu
22.20 Hunted (16)
23.20 Syke (12)
00.10 Yle FOLK
02.50 - 04.00 Uutisikkuna
MTV3
05.30 Aamusää
06.00 Studio55.fi
06.25 Huomenta Suomi
09.05 Studio55.fi
09.30 Huomenta Suomen Uutiset
09.35 Mitä tänään syötäisiin?
09.40 Kauniit ja rohkeat (S)
10.05 Emmerdale (S)
11.05 Lääkärit
13.30 Pientä pintaremonttia
15.30 Mike & Molly (7)
15.55 Salatut elämät (7)
16.25 Kädettömät kokit
17.25 Kauniit ja rohkeat (7)
17.55 Emmerdale (7)
18.55 Mitä tänään syötäisiin?
19.00 Seitsemän Uutiset ja päivän sää
19.30 Manitbois (S)
20.00 Elastinen feat.
21.00 Hjallis
22.00 Kymmenen Uutiset ja päivän sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 127 tuntia (12)
00.40 Eurojackpot, Jokeri ja Lomatonni
00.45 Kovat kaulassa (7)
01.40 - 05.35 Voittostudio
04.00 Uutisikkuna
08.00 Yle Uutiset
08.05 Rakkaudesta puutarhaan
09.00 Yle Uutiset
09.05 Ylen aamu-tv
10.00 Yle Uutiset
10.05 Ykkösaamu
10.45 Seniori työssä
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle Alueuutiset
12.15 Yle Oddasat
12.19 Oddasat
12.35 Dokumenttiprojekti:
Pako Syyriasta
13.30 Heiki - suomalaismetsien
sisupussi
14.05 Prisma: Huonosti käyttäytyvät
kasvit
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Pisara
15.15 Ulos luontoon Kevätseuranta
15.45 Luontoretkellä Antarktiksella
16.00 Tohtori Intiasta (12)
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 Kultainen noutaja (12)
18.00 Yle Uutiset ja Urheiluruutu
18.15 Jarkko ja kuuro Amerikka
18.45 Avara luonto: Kesytön Brasilia
19.38 Ryhmä Pullman (12)
20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu
21.15 Nuori Morse (12)
22.45 Tartu Mikkiin
23.35 Luupin alla:
Kauneuden kääntöpuoli
00.05 - 04.00 Uutisikkuna
TV2
04.00 Uutisikkuna
07.45 Pikku Kakkonen
07.46 Nimipäiväonnittelu: 21.5.
07.47 Pikku Kakkosen posti
07.54 Pikkuli (S)
08.00 Hilla ja avaruuden Eetu (S)
08.11 Katinkontti
08.22 Ryhmä Hau (S)
08.46 Petteri Kaniini (S)
09.00 Galaxi
09.01 Nokkelikot (7)
09.12 Karvinen (7)
09.24 Aika härdelli! (7)
09.36 Lohikäärmeratsastajat (7)
10.00 Satuhäät
10.50 Kummeli (7)
13.00 Haaste merellä
13.50 Matkakassi: Etelä-Ruotsi
14.20 VICE: Megwin vs. Viikonloppureissu muuttuu painajaiseksi, kun
mies luiskahtaa syvään railoon ja
hänen oikean kätensä päälle tipahtaa 400-kiloinen kivenmurikka. O:
Maria Ruotsala, 2006.
TV2
04.00 Uutisikkuna
07.45 Unna Junná
08.00 Pikku Kakkonen
08.01 Nimipäiväonnittelu: 22.5.
08.03 Hyrräpäät (S)
08.15 Niksi-Nella (S)
08.21 Dinojuna (S)
08.46 Fluugalaiset (S)
09.00 Galaxi
09.01 Galaxi Play
09.21 Kaikki kuvaa Gaala
10.00 Uusi Päivä
11.25 Paluumuuttajat
14.10 Ranskan avoin tennisturnaus
16.10 Kohti Rioa: Painin SM
16.40 Uinnin EM
17.30 Jalkapallon Mestarien liigan
makasiini
17.55 Uinnin EM
19.30 Juoksuhaaste Afrikassa
20.00 Syke (12)
21.00 Satisfaction (12)
21.42 Naurupalat (7)
21.50 Yle Uutiset
21.55 Urheiluruutu
22.05 Satuhäät
22.55 SuomiLOVE
23.55 Strike Back (16)
00.40 - 04.00 Uutisikkuna
MTV3
06.00 Voittostudio
08.00 Mokon suuri maailma (S)
08.15 Alvin ja pikkuoravat (S)
08.30 Madagascarin pingviinit (S)
08.55 Pikku Prinssi (7)
09.25 Paavo Pesusieni (7)
09.55 Loton ja Jokerin tulokset
10.00 Elixir Fitness & Sport
10.30 Elixir Life
11.00 Löytäjät
11.30 Suomen kaunein koti
12.30 Kädettömät kokit
13.30 Upeat skandikodit
14.00 Pientä mökkiremonttia
15.00 Mummomafia
16.00 Jääkiekon MM-kisat:
Pronssiottelu
18.40 Pilanpäiten
18.55 Naapurit-tuloslähetys
19.00 Seitsemän Uutiset
19.10 MTV Sport Uutiset
19.20 MTV Sport Extra
19.30 Solsidan (7)
20.30 Jääkiekon MM-kisat: Finaali
21.55 Kymmenen Uutiset
22.05 Jääkiekon MM-kisat: Finaali
23.20 Viikon sää
23.30 MTV Sport Uutiset
23.40 Isänmaan puolesta (12)
00.40 Mustamaalattu (7)
01.40 - 05.35 Voittostudio
Nelonen
Nelonen klo 00.00 Elokuva: Elämän lähde. Edessä on yli viiden vuorokauden pituinen taistelu elämästä.
05.00 Ennustaja-TV
07.30 Onnenarpa
09.00 Matkaoppaat
11.05 Suomen huutokauppakeisari
13.10 Vaaleanpunainen pantteri (7)
13.20 Leijonan luola USA
15.20 Neljän tähden illallinen
17.25 Hauskat kotivideot
18.25 HS-uutiset ja sää
18.30 Supertähdet (S)
20.00 Hyvät kaupat
20.58 Keno
21.00 Elokuva: Nälkäpeli - Vihan liekit (12)
00.00 Elokuva: Lara Croft Tomb Raider:
Elämän lähde (12)
02.25 48 tuntia rikoksesta (7)
03.25 Poliisit - kotihälytys (12)
04.25 - 05.00 Ennustaja-TV
Nelonen
05.00 Ennustaja-TV
06.00 Bumba (S)
06.05 Pound Puppies (S)
06.30 Chuckin ja ystävien seikkailut (S)
06.55 Disneyn esikoulu: Jake ja
Mikä-Mikä-Maan merirosvot (S)
07.20 Lazy Town (S)
07.45 Disney esittää: Finias ja Ferb (7)
08.10 Star Wars Rebels (7)
08.35 Lego Ninjago (7)
09.00 Vaaleanpunainen pantteri (7)
09.15 Jukebox
10.20 Neljän tähden illallinen
10.50 Onnenarpa
11.50 LIVE: Tiedä ja Voita
13.45 Palavaa rakkautta (S)
14.45 Matkaoppaat
16.45 Onnenarpa
16.50 Hauskat kotivideot
18.55 HS-uutiset ja sää
19.00 Hyvät kaupat
20.00 Hauskat kotivideot
20.58 Keno
21.00 Elokuva: Nälkäpeli (12)
23.55 Elokuva: Lara Croft: Tomb Raider (12)
02.05 Kauppaneuvos Jethro (7)
03.05 - 05.00 Ennustaja-TV
04.00 Uutisikkuna
08.00 Yle Uutiset
08.05 Avara luonto: Kesytön Brasilia
09.00 Yle Uutiset
09.05 Aamusydämellä
09.45 KulttuuriCocktail
09.55 Yle Uutiset
10.00 Rakastan sinua loppuun asti
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle Uutiset Viikko viitottuna
11.15 Pressiklubi viittomakielellä
11.45 Perjantai
12.40 Rakkaudesta puutarhaan
13.30 Futisvanhemmat
14.00 Historia: Berliinin olympialaiset
1936
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.15 Vaarallista laihdutusta?
15.50 Kotikylä (12)
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 Dokumentti: Perintönä köyhyys
18.00 Yle Uutiset
18.10 Urheiluruutu
18.15 Kettu osaa monta asiaa (S)
18.45 Arto Nyberg
19.30 Kettu (12)
20.30 Yle Uutiset
20.45 Urheiluruutu
21.05 Kotikatsomo: Ilonen talo (12)
22.05 Foylen sota (12)
23.35 Ykkösaamu
00.15 - 04.00 Uutisikkuna
TV2
Yle TV1 klo 21.05 Kotikatsomo:
Ilonen talo (12) 1/3. Arkeologi ja
seikkailija Lara Croft jäljittää
nyt Britannian tiedustelupalvelun pyynnöstä legendaarista
Pandoran lipasta tehdäkseen
tyhjiksi suuruudenhullun tiedemiehen Jonathan Reissin (Ciaran
Hinds) tuhoisat suunnitelmat.
Aisaparikseen Croft kiinnittää
entisen rakastettunsa, taitavan
mutta epäluotettavan palkkasoturin Terry Sheridanin (Gerard Butler). VICE
14.32 VICE: Immortal Jellyfish
14.43 VICE: Comedian Margaret Cho
14.54 VICE: First Talking
Surveillance Camera
15.00 3 Simoa (12)
16.30 Uinnin EM
17.30 Kohti jalkapallon EURO 2016
-kisoja
17.55 Uinnin EM
20.20 Semi-Pro (12)
21.50 Yle Uutiset ja Urheiluruutu
22.05 Sydän kolmantena jalkana (12)
23.55 Kova laki: Erikoisyksikkö (16)
00.35 - 02.41 Yle FOLK
02.55 - 04.00 Uutisikkuna
MTV3
06.00 Voittostudio
08.05 Mokon suuri maailma (S)
08.20 Vikke Viikinki (S)
08.35 Madagascarin pingviinit (S)
09.00 Pikku Prinssi (7)
09.30 Paavo Pesusieni (7)
10.30 Salatut elämät (12)
12.35 Elastinen feat.
12.39 Peter uutisvirrassa
13.00 Hjallis
14.00 Elastinen feat.
15.00 MTV Sport: Ravikunkku
16.05 Jääkiekon MM-kisat: Välierä
18.40 Pilanpäiten
19.00 Seitsemän Uutiset
19.10 Uutisextra
19.20 MTV Sport Uutiset
19.30 1001 Rikua
20.00 Jääkiekon MM-kisat: Välierä
21.35 Kymmenen Uutiset
21.45 Jääkiekon MM-kisat: Välierä
22.40 Päivän sää
22.45 Lotto, Jokeri ja Lomatonni
22.55 MTV Sport Uutiset
23.05 Wallander: Surulintu (16)
00.55 Katujen kasvatti (16)
01.55 - 05.50 Voittostudio
Nelonen
MTV3 klo 22.35 (127 Hours, USA/
Britannia 2010). Tarinankuljetuksen
vauhdista vastaa tiivistunnelmaisen toiminnan ekspertti,
Speed-ohjaaja Jan de Bont.
04.00 Uutisikkuna
05.55 Puutarhaunelmia
06.25 Ylen aamu-tv
09.30 Kaikkea kaupan
10.00 Isä Brown ja hänen laumansa (12)
10.55 Pisara
11.00 Yle Uutiset
11.05 Rakastan sinua loppuun asti
12.05 New Yorkin monet kasvot
12.30 Pohjantähden alla:
Suomi armas synnyinmaa
13.00 Näin se vain on
13.30 Kuriton sukupolvi (S)
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi
15.15 Yle Oddasat
15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
16.05 Arto Nyberg
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.06 Yle Uutiset alueeltasi
17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.30 Kaikkea kaupan
19.00 Historia: Jättiläinen liikahtaa
20.00 MOT
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 A-studio
21.30 Dokumenttiprojekti:
Valkoinen raivo (12)
22.40 Yle Uutiset
22.45 Happy Valley, varjojen laakso (16)
23.40 Kotikylä (12)
00.40 - 04.00 Uutisikkuna
05.00 Ennustaja-TV
07.30 Onnenarpa
09.00 Jaksa paremmin
09.30 Huvila & Huussi
10.30 MM-ralli LIVE: Studio, Portugali
11.00 Suomen huutokauppakeisari
13.00 Extreme Run
13.30 Vaaleanpunainen pantteri (7)
13.40 Leijonan luola USA
15.45 Hauskat kotivideot
17.50 Suomen huutokauppakeisari
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Supertähdet (S)
20.25 Hyvät kaupat
21.25 Keno
21.30 Elokuva: Twilight - Epäilys (12)
00.10 MM-ralli: Power Stage, Portugali
00.40 Mustat lesket (12)
01.40 Quantico
02.40 Pelastushelikopteri (7)
04.40 - 05.00 Ennustaja-TV
04.00 Uutisikkuna
06.50 Pikku Kakkonen
06.51 Nimipäiväonnittelu: 23.5.
06.52 Taikakaruselli (S)
07.04 Viljami (S)
07.09 Puuharit (S)
07.22 Arvaa kuinka paljon sinua
rakastan (S)
07.33 Musatoosa
07.38 Pasin ja Kielon valtakunta (S)
07.49 Martta puhuu (S)
08.16 Galaxi
08.17 Milin miljoona kysymystä (7)
08.24 Roni Neutroni (7)
08.50 Näin Norjassa
09.00 Holby Cityn sairaala (12)
10.00 Bathinan erilaiset maailmat
10.30 Nansenin jäljillä
11.30 Kun haikara pettää
12.00 Paluumuuttajat
13.10 Hädänalaisten eläinten ystävä
13.50 Maailman oudoimmat urheilulajit
14.30 Kummeli (7)
15.00 Autolla Etelä-Amerikan halki
15.30 Uusi Päivä
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Holby Cityn sairaala (12)
19.00 Kummeli (7)
19.30 Kioski: Aleks?in Wonderland
20.00 Uusi Päivä
20.30 Sekasin (12):
Tervetuloa suljetulle!
21.00 Satuhäät
21.50 Yle Uutiset
21.55 Urheiluruutu
22.00 Strike Back (16)
22.45 Kioski: Aleks?in Wonderland
23.15 Hunted (16)
00.15 Game of Thrones (16)
01.15 - 04.00 Uutisikkuna
MTV3
05.30 Aamusää
06.00 Studio55.fi
06.25 Huomenta Suomi
09.05 Studio55.fi
09.30 Huomenta Suomen Uutiset
09.35 Mitä tänään syötäisiin?
09.40 Kauniit ja rohkeat (7)
10.05 Emmerdale (7)
11.05 Lääkärit
13.30 Farm Kings
14.25 Elastinen feat.
15.25 Vapun valtakunta
16.25 Vuosia nuoremmaksi
17.25 Kauniit ja rohkeat (7)
17.55 Emmerdale (7)
18.55 Mitä tänään syötäisiin?
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät (S)
20.05 Suomen kaunein koti
21.00 Bones (16)
22.00 Kymmenen Uutiset ja päivän sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 112 (7)
23.35 Pukumiehet (S)
00.36 Kohde (12)
01.35 - 05.30 Voittostudio
MTV3 klo 20.05
Suomen kaunein
koti
Nelonen
05.00 Ennustaja-TV
06.00 Bumba (S)
06.05 Pound Puppies (S)
06.30 Chuckin ja ystävien seikkailut (S)
06.55 Disneyn esikoulu: Jake ja
Mikä-Mikä-Maan merirosvot (S)
07.20 Lazy Town (S)
07.45 Disney esittää: Finias ja Ferb (S)
08.10 Star Wars Rebels (7)
08.35 Lego Ninjago (7)
09.00 Vaaleanpunainen pantteri (7)
09.15 Suomen paras leipomo
10.20 Jyrki Sukulan makujen maa
10.50 Onnenarpa
11.50 LIVE: Tiedä ja Voita
13.45 Palavaa rakkautta (S)
14.45 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay
15.45 Neljän tähden illallinen
16.15 Onnenarpa
16.20 Matkaoppaat
16.50 Leijonan luola USA
17.50 Suomen huutokauppakeisari
18.55 HS-uutiset ja sää
19.00 Grillit huurussa (S)
20.00 Kielletty rakkaus (S)
20.58 Keno
21.00 Mustat lesket (12)
22.00 Poliisit - kotihälytys (12)
23.00 Supertähdet (S)
00.30 Leijonan luola USA
01.30 Temptation Island Suomi 2 (S)
02.30 Extreme Run
03.00 Pelastushelikopteri (7)
04.00 - 05.00 Ennustaja-TV
04.00 Uutisikkuna
05.45 Aamusydämellä
06.25 Ylen aamu-tv
09.30 Kaikkea kaupan
10.00 Isä Brown ja hänen laumansa (12)
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle Uutiset Uusimaa
11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi
11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi
11.26 Yle Uutiset Häme
11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa
11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi
11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi
11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa
12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi
12.08 Yle Uutiset Lappi
12.15 Yle Oddasat
12.19 Oddasat
12.35 Pohjantähden alla:
Pukkila mielessäin
13.05 Näin se vain on
13.35 Pikku Pietarin piha (S)
14.45 Arkistokuvia: Kunniankukko (S)
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi
15.15 Yle Oddasat
15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
15.50 A-studio
16.20 Puutarhaunelmia
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.06 Yle Uutiset alueeltasi
17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.30 Kaikkea kaupan
19.00 Rakkaudesta puutarhaan
19.45 Kiusatut- tarinoita selviytymisestä
20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu
21.00 A-studio
21.30 Mr Selfridge (12)
22.15 Kotikatsomo: Ilonen talo (12)
23.15 Yle Uutiset
23.20 Prisma: Huonosti käyttäytyvät
kasvit
00.15 - 04.00 Uutisikkuna
TV2
04.00 Uutisikkuna
06.50 Pikku Kakkonen
06.51 Nimipäiväonnittelu: 24.5.
06.52 Matikkahirviöt (S)
07.04 Kotikisat
07.09 Olivia (S)
07.22 Saku & Vaakku (S)
07.33 Neppajymykerho
07.39 Pikku hirviötyttö (S)
07.44 Kimmo Kuu (S)
08.07 Vekarat! (S)
08.33 Galaxi
08.34 Ötökät (S)
08.36 Jack (7)
08.50 Näin Norjassa
09.00 Holby Cityn sairaala (12)
10.00 Kun haikara pettää
10.30 Hädänalaisten eläinten ystävä
11.10 Mallinmurtajat
11.30 Autolla Etelä-Amerikan halki
12.00 Paluumuuttajat
13.00 Kioski: Aleks?in Wonderland
13.30 Veljesten keittiössä
14.00 Kilpa-auton rakentaja
14.30 Kummeli (7)
15.00 Sekasin (12): Tervetuloa
suljetulle!
15.30 SuomiLOVE
16.30 Uusi Päivä
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Holby Cityn sairaala (12)
19.00 Kummeli (7)
19.30 Kioski: Rakelin kuplassa
20.00 Uusi Päivä
20.30 Sekasin (12): Hattumies,
ketjusilmukka ja levottomat jalat.
21.00 Villi kortti
21.50 Yle Uutiset ja Urheiluruutu
22.00 Kaksi tarinaa rakkaudesta (12)
23.30 Kioski: Rakelin kuplassa
00.00 - 04.00 Uutisikkuna
MTV3
05.30 Aamusää
06.00 Studio55.fi
06.25 Huomenta Suomi
09.05 Studio55.fi
09.30 Huomenta Suomen Uutiset
09.35 Mitä tänään syötäisiin?
09.40 Kauniit ja rohkeat (7)
10.05 Emmerdale (7)
11.05 Lääkärit
13.30 Grand Designs - unelma-asunnot
14.30 Piilokamera
14.55 Elixir Fitness & Sport
15.25 Isän tyttö (S)
15.55 Salatut elämät (S)
16.25 Suomen kaunein koti
17.25 Kauniit ja rohkeat (7)
17.55 Emmerdale (7)
18.55 Mitä tänään syötäisiin?
19.00 Seitsemän Uutiset ja päivän sää
19.30 Salatut elämät (S)
20.05 Pomo piilossa
21.00 NCIS: New Orleans (12)
22.00 Kymmenen Uutiset ja päivän sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 Mentalist (12)
23.35 Rizzoli & Isles (16)
00.35 Kultapoika (12)
01.35 - 05.30 Astral Tv
Nelonen
05.00 Ennustaja-TV
06.00 Bumba (S)
06.05 Pound Puppies (7)
06.30 Transformers Rescue Bots (7)
06.55 Disneyn esikoulu (S)
07.20 Lazy Town (S)
07.45 Disney esittää: Finias ja Ferb (7)
08.10 Star Wars Rebels (7)
08.35 Lego Ninjago (S)
09.15 Suomen paras leipomo
10.20 Neljän tähden illallinen
10.50 Onnenarpa
11.50 LIVE: Tiedä ja Voita
13.45 Jukebox
14.45 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay
15.45 Neljän tähden illallinen
16.15 Onnenarpa
16.20 Matkaoppaat
16.50 Leijonan luola USA
17.50 Suomen huutokauppakeisari
18.55 HS-uutiset ja sää
19.00 Kielletty rakkaus (S)
20.00 Huvila & Huussi
20.58 Keno
21.00 Suomen huutokauppakeisari
22.00 Arman Pohjantähden alla
23.00 48 tuntia rikoksesta (7)
00.00 Poliisit - kotihälytys (12)
01.00 Suomen huutokauppakeisari
02.00 Leijonan luola USA
03.00 Temptation Island Suomi 2 (S)
04.00 - 05.00 Ennustaja-TV
04.00 Uutisikkuna
05.55 Futisvanhemmat
06.25 Ylen aamu-tv
09.30 Kaikkea kaupan
10.00 Isä Brown ja hänen laumansa (12)
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle Uutiset Uusimaa
11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi
11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi
11.26 Yle Uutiset Häme
11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa
11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi
11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi
11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa
12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi
12.08 Yle Uutiset Lappi
12.15 Yle Oddasat
12.19 Oddasat
12.35 Pohjantähden alla:
Oy Unelmien kylä Ab
13.05 Näin se vain on
13.35 Juurakon Hulda (S)
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi
15.15 Yle Oddasat
15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
15.50 A-studio
16.20 MOT
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.06 Yle Uutiset alueeltasi
17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.30 Kaikkea kaupan
19.00 Prisma: Kun mieli on sairas
20.00 Jarkko ja kuuro Amerikka
20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu
21.05 A-studio
21.30 NSU - Saksan uusnatsimurhat (16)
23.05 Yle Uutiset
23.10 KulttuuriCocktail
23.20 Ulkolinja: Lontoon ylihintaiset
asunnot
00.05 - 04.00 Uutisikkuna
04.00 Uutisikkuna
06.50 Pikku Kakkonen
06.51 Nimipäiväonnittelu: 25.5.
06.52 Tiketi Tok (S)
07.07 Q Putti 5 (S)
07.18 Ritari Mikke (S)
07.32 Kyllä Kasper osaa (S)
07.37 Pusse (S)
07.48 Richard Scarry (S)
08.17 Galaxi
08.18 Martine (7)
08.31 Joraavat juurikkaat (S)
08.34 Sirkuskaravaani
08.50 Näin Norjassa
09.00 Holby Cityn sairaala (12)
10.00 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa
10.30 Puk ja Herman purjehdusretkellä
11.30 Bathinan erilaiset maailmat
12.00 Paluumuuttajat
13.00 Kioski: Rakelin kuplassa
13.30 Haaste merellä
14.30 Kummeli (7)
15.00 Sekasin (12): Hattumies,
ketjusilmukka ja levottomat jalat.
15.30 Villi kortti
16.30 Uusi Päivä
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Holby Cityn sairaala (12)
19.00 Kummeli (7)
19.30 Kioski: Kaarlen maailma
20.00 Uusi Päivä
20.30 Sekasin (12): Hullunkuriset perheet
21.00 Syke (12)
21.50 Yle Uutiset ja Urheiluruutu
22.00 VICE: Suicide Forest In Japan (12)
22.25 VICE: Death in A Can
22.32 VICE: An Erotic Publishing Empire (7)
22.45 Kioski: Kaarlen maailma
23.15 Satisfaction (12)
23.55 - 04.00 Uutisikkuna
MTV3
05.30 Aamusää
06.00 Studio55.fi
06.25 Huomenta Suomi
09.05 Studio55.fi
09.30 Huomenta Suomen Uutiset
09.35 Mitä tänään syötäisiin?
09.40 Kauniit ja rohkeat (7)
10.05 Emmerdale (7)
11.05 Lääkärit
13.30 Jamien superruokaa
14.30 Elixir Life
15.00 Upeat skandikodit
15.30 Löytäjät
15.55 Salatut elämät (S)
16.25 Pomo piilossa UK
17.25 Kauniit ja rohkeat (7)
17.55 Ravit: Toto65 vihjeet
18.00 Emmerdale (12)
18.55 Mitä tänään syötäisiin?
19.00 Seitsemän Uutiset ja päivän sää
19.30 Salatut elämät (S)
20.05 Elastinen feat.
21.00 Rouva Ministeri
22.00 Kymmenen Uutiset ja päivän sää
22.25 Viking Lotto, Jokeri ja Lomatonni
22.30 MTV Sport Uutiset
22.40 MTV Sport: Formulasirkus
23.10 Myytinmurtajat
00.15 Happyish (S)
00.50 Villi ja vapaa (S)
01.20 - 05.15 Voittostudio
Nelonen
05.00 Ennustaja-TV
06.00 Bumba (S)
06.05 Pound Puppies (S)
06.30 Transformers Rescue Bots (7)
06.55 Disneyn esikoulu (S)
07.20 Lazy Town (S)
07.45 Disney esittää: Finias ja Ferb (7)
08.10 Star Wars Rebels (7)
08.35 Lego Ninjago (7)
09.00 Vaaleanpunainen pantteri (S)
09.15 Jukebox
10.20 Neljän tähden illallinen
10.50 Onnenarpa
11.50 LIVE: Tiedä ja Voita
13.45 Jukebox
14.45 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay
15.45 Neljän tähden illallinen
16.15 Onnenarpa
16.20 Matkaoppaat
16.50 Leijonan luola USA
17.50 Suomen huutokauppakeisari
18.55 HS-uutiset ja sää
19.00 Kauppaneuvos Jethro (S)
20.00 Suomen huutokauppakeisari
20.58 Keno
21.00 Temptation Island Suomi 2
22.00 Quantico
23.00 Elokuva: Nälkäpeli (12)
01.55 Leijonan luola USA
02.55 Pelastushelikopteri (7)
03.55 - 05.00 Ennustaja-TV
04.00 Uutisikkuna
05.55 MOT
06.25 Ylen aamu-tv
09.30 Kaikkea kaupan
10.00 Isä Brown ja hänen laumansa (12)
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle Alueuutiset
12.15 Yle Oddasat
12.19 Oddasat
12.35 Pohjantähden alla:
Pitkä matka kotiin
13.05 Näin se vain on
13.35 Neiti talonmies (S)
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi
15.15 Yle Oddasat
15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
16.00 Eduskunnan kyselytunti
16.55 Novosti Yle
16.57 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.04 Yle Uutiset alueeltasi
17.07 Naapureita ja ystäviä (7)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.30 Kaikkea kaupan
19.00 Kriminalisti (12)
20.00 Puutarhaunelmia
20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu
21.05 A-studio: Talk
22.00 Ulkolinja: Moskovan asialla
22.55 Yle Uutiset
23.00 Outlander - Matkantekijä (16)
23.55 - 04.00 Uutisikkuna
TV2
04.00 Uutisikkuna
06.50 Pikku Kakkonen
06.51 Nimipäiväonnittelu: 26.5.
06.53 Lilli ja kukkaisystävät (S)
07.04 Paula (S)
07.11 Lauran tähti (S)
07.25 Humps (S)
07.32 Lauri kilpa-auto (S)
07.42 Maltti ja Valtti (S)
07.46 Anniina Ballerina (S)
08.15 Galaxi
08.16 Viidakkokirja (7)
08.27 Kesäleiri (7)
08.40 Pok ja Mok (7)
08.50 Näin Norjassa
09.00 Holby Cityn sairaala (12)
10.00 Luontoretkellä
10.30 Haaste merellä
11.30 Veljesten keittiössä
12.00 Paluumuuttajat
13.00 Kioski: Kaarlen maailma
13.30 Matkakassi: Välimeri
14.27 Meille tulee koiranpentu
14.56 Kummeli (7)
15.29 Sekasin (12): Hullunkuriset perheet
16.01 Brasilian jättiläiset
16.30 Uusi Päivä
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Holby Cityn sairaala (12)
19.00 Kummeli (7)
19.30 Kioski: Marjan vallassa
20.00 Maastopyöräilijä kuilun partaalla
20.30 Sekasin (12): V*tun hullut
21.00 Ihmebantu (12)
22.00 Yle Uutiset ja Urheiluruutu
22.10 Kummeli (7)
00.20 Kioski: Marjan vallassa
00.50 VICE: Suicide Forest In Japan (12)
01.15 VICE: Death in A Can
01.22 VICE: An Erotic Publishing Empire (7)
01.35 - 04.00 Uutisikkuna
MTV3
05.30 Aamusää
06.00 Studio55.fi
06.25 Huomenta Suomi
09.05 Studio55.fi
09.30 Huomenta Suomen Uutiset
09.35 Viking Loton ja Jokerin tulokset
09.40 Mitä tänään syötäisiin?
09.45 Kauniit ja rohkeat (7)
10.10 Emmerdale (12)
11.05 Lääkärit
13.30 Grand Designs - unelma-asunnot
14.30 Hjallis
15.30 Peter uutisvirrassa
15.55 Salatut elämät (S)
16.25 Mummomafia
17.25 Viking Loton ja Jokerin tulokset
17.30 Kauniit ja rohkeat (7)
17.55 Emmerdale (7)
18.55 Mitä tänään syötäisiin?
19.00 Seitsemän Uutiset ja päivän sää
19.30 Salatut elämät
20.05 Katastrofikokki
21.00 Suomen surkein kuski
22.00 Kymmenen Uutiset ja päivän sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 Rikoksista pahin (12)
23.35 Believe
00.35 Isänmaan puolesta (12)
01.35 - 05.30 Voittostudio
Nelonen
05.00 Ennustaja-TV
06.00 Bumba (S)
06.05 Pound Puppies (S)
06.30 Transformers Rescue Bots (7)
06.55 Disneyn esikoulu (S)
07.20 Lazy Town (S)
07.45 Disney esittää: Finias ja Ferb (7)
08.10 Star Wars Rebels (7)
08.35 Lego Ninjago (7)
09.00 Vaaleanpunainen pantteri (S)
09.15 Jukebox
10.20 Neljän tähden illallinen
10.50 Onnenarpa
11.50 LIVE: Tiedä ja Voita
13.45 Jukebox
14.45 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay
15.45 Neljän tähden illallinen
16.15 Onnenarpa
16.20 Matkaoppaat
16.50 Leijonan luola USA
17.50 Suomen huutokauppakeisari
18.55 HS-uutiset ja sää
19.00 Huvila & Huussi
20.00 Grillit huurussa (S)
20.58 Keno
21.00 Temptation Island Suomi 2
22.00 Elokuva: Kulman pojat (12)
23.50 Elokuva: Nälkäpeli - Vihan liekit (12)
02.50 Arman Pohjantähden alla
03.50 Leijonan luola USA
04.50 - 05.00 Ennustaja-TV. Tositapahtumiin
perustuva jännitysdraama parikymppisestä Aron Ralstonista,
joka lähti yksinäiselle kiipeilyretkelle Utahin kanjonimaisemiin
toukokuussa 2003
/ p. Av. 03 4587 297, www.econia.com
TERKAN-KIITO
Tavarakuljetukset
p. 03 371 2245, to sulj., Viljakkala
Hämeenkyrön Liikekeskus, 2. 03 371 3031
Taksi Jarmo Kangasmäki
P. 040 504 2515, 040 557 2915
www.turvalayhtiot.?
Hämeenkyrön Liikekeskus,
Härkikuja 2, p. 045 894 2218 , Hämeenkyrö
Myös noudot
M Suuriniemi Kuljetus
P. 1, Kyröskoski p. 03 3713 450
Suomen Talous-Perintä Oy
Valtakatu 10, Kyröskoski
Fysioterapeutit
Naudanlihaa (Kyyttö ja Angus).
Antilan Luomupihvit, av. ma-pe 8?14
s-ATKAILUAUTOT
- Haudotko yritysideaa?
s+ODINKONEHUOLLOT
HÄMEEN KATTOURAKOINTI OY Kotitalouskonehuolto
Edullisesti takuutyönä!
P. PITKÄNEN 0400 538 787 s+IINTEISTÚPALVELUT
Kulj.liike U. 03 371 6995, 040 063 4040
s,EIPOMOT
Ristamäentie 24, Hämeenkyrö
p. 044 970 7530
Kunnaneläinlääkäri PIRTEVA
Hollitie 5, Hämeenkyrö
Ajanvaraus arkisin 8?9.00
p. 03 371 6641. 050 330 4283, Hämeenkyrö
Auktorisoitu
Taloushallintoliiton jäsen
Econia Yrityspalvelut Oy
Kauppakatu 12, 39500 IKAALINEN
puh. 03 371 6994, 040 548 0830
anssi.honkilahti@asuntori.?
s*ÊTEHUOLTO
P. 6, Ikaalinen
www.kauneuscacao.?
s!UTOMAALAAMOT
Liikekeskus, Hämeenkyrö
sMY?SKOTIKÛYNNIT 0
Maalaukset ja vauriokorjaukset
- myös veneet ym.
Valtakatu 30, Kyröskoski
Puh. 050 411 7091
p. ma-pe 6.30?17, la 8?14
s,INJA
AUTOT
Jaakont. 045 646 9842
Siivouspalvelu T. krs,
P sMASULJETTU
KOSKI
Valtakatu 49, Kyröskoski
P. 040 777 5738,
Karoliina Härkki
0400 898 500
Avoinna ajanvarausten mukaisesti
Härkikuja 2, Hämeenkyrö
P. 03 371 2373
s Henkilö-/pakettiautojen huolto
s Varaosamyynti
s Ilmastointilaite-
A. 040 5544204
www.matrocks.?
Taksi- ja tilausliikenne
1+55, 1+32, 1+19, 1+16, 1+8
Kauneushoitola Kimallus
P. 0400 132 680
www.kattourakointi.com
KIRMO Oy
s+AUNEUSHOITOLAT
s+ODINTEKNIIKKA
0 sWWW MLHUOLTO l
Kauneus- ja jalkahoitola
SATAKUNNAN AUTOKORJAUS
sJALKAHOITOPALVELUT
sKOSMETOLOGIPALVELUT
Tippavaarantie 9, KYRÖSKOSKI
P. la 10?13 Timo Ranta, Ulla Virkorinne
TILITOIMISTO AHVENAINEN
4ROSSIT . 03 371 6192
s+ANGASKAUPAT
Kiinteistöhuolto
RUUSKA Oy
s+ATSASTUSASEMAT
LKV Hämeenkyrön TILI- ja
KIINTEISTÖPALVELU Oy
KYRÖSKOSKEN
HUOLTOKESKUS OY
Autojen monimerkkihuolto
Av. 050 310 7777
Kirkkokatu. 040 7541 090 Kyröskoski
s%LÊINLÊÊKÊRIPALVELUT
Eläinlääkäriasema Hasseli
Asemantie 1, Ylöjärvi
www.hasseli.. p. 8?18, la suljettu
P. 040 570 5655
HEHTAARIPÖRSSI LKV
Asko Pitkänen, 050 304 3088
s!UTOJENHUOLTO
ja korjaus
Auto- ja konekorjaamo
KARTTUNEN Viljakkala,
p. 03-448 2501
P. 0400 636 136, Hämeenkyrö
s4ERVEYDENHOITO
KUNTOUTUSASEMA
STP-TILIT, p. 03 371 6148
Av. 050 554 2339
KYRÖSKOSKEN
LÄÄKINTÄVOIMISTELU OY
Valtakatu 36, p. TORSTAI 19.5.2016
s!SUNTOMYYNTI
23
s(AMMASTEKNIKOT
s+AUPANVAHVISTAJAT
Erikoishammasteknikko
UNTO YLIHAVERI, Parkano
Julkinen kaupanvahvistaja
ANSSI HONKILAHTI
Keskuskatu 5, p. 044 259 0081
TILITOIMISTO JA
MAATALOUDEN
NEUVONTAPALVELUT
Jämijärven Agritilit
SL Tilitaito, Hämeenkyrö
www.sltilitaito.. 040 676 4000
ympäri vuorokauden, myös
ennakkotilaukset, paari- ja
pyörätuolikuljetukset, invataksit.
BUSSIT: 1+18, 1+19, 1+48
ja 1+50 paikkaa TAKSI: 1+8
tilausliikenneare.. 050 522 4976
P. p. PUSA
P. Salomäki Oy
* Lokakaivojen tyhjennykset
* Viemäreiden avaukset, kuvaukset
P. 050 912 1339
0 s
Valtakatu 36, Kyröskoski
KOSKEN MATTO
HÄMEENKYRÖN
TAKSIASEMAT
p. 040 708 1113 Ikaalinen
Kampaamo Omahelmi
TURVALA YHTIÖT OY
Rakennus- ja remonttityöt,
maanrakennustyöt
P. ark. 045 182 9010
JÄRKEÄ TALOUSASIOIDEN HOITOON
* Kirjanpito * Palkanlaskenta
s
henkilöäspyörätuolikuljetukset * Henkilöstövuokraus
taksi@laiskajaakko.net
P. 010 219 7220
SKY-kosmetologi Pirjo Sirén
P. 03 5652 4100
lauri.teivaala@pirkkala.?
Kauneus- ja jalkahoitola
SKY-kosmetologi Anne Vainikka
Valtakatu 57 LH 1, Kyröskoski
P. 0400 831 699
TERKAN TAKSI
1 + 6 ja pyörätuoli
VILJAKKALAN TAKSIT
päivystys 24 h/vrk p. 03 371 4047
Mirja Remes 044 575 3753
Maritan JALKAHOITO- ja
HOIVAPALVELU
Alasentie 36, Kyröskoski
p
045 3412 733
www.tmh-tilit.com
s4IETOKONEET. 040 557 0537, Kyröskoski
IKAALISTEN FYSIKAALINEN
HOITOLAITOS KY 03 4586 921
Myllymäenkatu 14, ma?ke
FT Sinikka Sinivuori
Hämeenkyrön liikekeskus
P. 03 371 6520 P. ( KYR?s Vanha Tampereent.18-20, Ikaalinen Sepänkatu 3, Kyröskoski
Puh. 03 4587 576
s3ÊHKÚASENNUKSET
KM Sähköasennus OY
P. 040 739 9407
Parturi-kampaamo SIRKKA VUORI SÄHKÖ- JA LÄMPÖPUMPPUASENNUKSET
Kärrykuja 3, H:kyrö, p
040 514 8031
Laiskajaakon Taksi
SORAT ja MURSKEET
Parturi-Kampaamo
Hämeenkyrön
TARVIKEPISTE Oy
KOULUTETTU HIEROJA
p. 040 776 1454, Kyröskoski
s3ÊLEKAIHTIMET
P. 050 327 6707
Härkikuja 2, Hämeenkyrö
Telkontie 40, Kyröskoski
Kyröskoski, Koskitie 6. 03 371 3560
taydentoimittajat@kolumbus.?
www.kolumbus.?/taydentoimittajat
Koulutettu hieroja
s6AATETUSLIIKKEET
Parturiliike HANNU LEPISTÖ
Kyröskoski, p. 03 371 6235
Parturi-Kampaamo
MARJA-LIISA
Vanha Tampereentie 14?16
Ikaalinen 03 4586 459
sSÛHK?ASENNUKSET
sSÛHK?TARVIKKEET
sANTENNIASENNUKSET
sKODINKONEET
TUULA NIEMINEN Kyröskoski
p. 03 3715 148, 044 549 7982
Valtak. 044 5474 516
SÄHKÖ J SALO KY
KETOLA
MERJA SORJONEN
Petri Koski p. 03 371 6122, 0400 929 614
Palvelemme-sivu julkaistaan
viikottain UutisOivassa.
Ilmoituksen hinta 29 ?/ rivi kolmen kuukauden jaksolta.
Esim. 24 %).
Lähde mukaan ilmoitukset@mediaperheoiva.?
Raimo Hamari
p. kolmen rivin ilmoitus maksaa 87 . (sis. NETTIJA
kodinelektroniikka
Hieroja Iris Koski
P. 03 371 6152
s6ALO
JAVIDEOKUVAAJAT
TILAUSLIIKENNE ARE OY
P. 045 666 9500
s4ILITOIMISTOT
s0ARTURITJAKAMPAAMOT
Parturi-kampaamo KAISA
6ILJAKKALAs
Autotarvikkeet edullisesti
P. alv. 51, 39200 Kyröskoski.
P. 0400 862 596, 040 769 8420
myynti@maanrakennusjokinen.?
www.maanrakennusjokinen.?
s+AIKKIMAANRAK ALANTY?T
s-AA
JAKIVIAINESMYYNTI
s3IIVOUSLIIKKEET. P. 050 307 3265, Hämeenkyrö
HYVÄHIERONTA Leena Erämaa,
P
tarvikkeet ja aineet
Automaalarimestari Antti Janhonen
s!UTOTARVIKKEET
Palinperäntie 35, Ikaalinen
Parturi-kampaamo JOHANNA s3UORAMYYNTI
Jalka- ja kauneushoitola
s+AIKKISÛHK?ASENNUSTY?T
03 371 6080 tai 044 2464 511
autot 0500 239 557, 0500 846 966
VEKSIN VARIKKO
Nuijamiestentie 51, Hämeenkyrö
0400 929 838
Jalkahoitaja Jaana Kouhio
Koti- ja laitoskäynnit
s4AKSIT
Tiina Laakkonen, Hämeenkyrö
ajanvaraus p. 03 371 4864, 0500 686 123
050 571 7573
Valtakatu 61, Kyröskoski
Valtakatu 8, 39200 Kyröskoski
Ma-pe klo 8?12, p. suunnittelu ja tarvikemyynti
39100 Hämeenkyrö
p. 0400 732 857
www.edustushakli.?
ilkka.hakli@edustushakli.?
s3ÊHKÚASENNUKSET
+YR?SKOSKIs
Kyrönsarventie 6, Hämeenkyrö
P. 03 371 6994, 040 548 0830
P. 03 371 6004
Hämeenkyrön PUTKIASENNUS Ky Putkityö KUUKKULA
P. 040 762 8073
s4ERVEYDENHOITO
HÄMEENKYRÖN
SÄHKÖPALVELU OY
Tule keskustelemaan yritysideastasi.
PARTURI Pirjo Kauranen
ML Huolto, Hämeenkyrö
* Rakennustarvikkeet edullisesti
P. 050 310 0331
Cacao
p. 03 371 5402, myös värikopiot
s+ATTOTYÚT
LVI-Palvelu
s2AKENTAMINEN
Seppo Joenperä 0400 335 034
Sepäntie 1, Kalalahti, Hämeenkyrö Edustusliike ILKKA HÄKLI OY
s0ALVELUT
AUTOHUOLTO
PAIKALLINEN SUOMALAINEN Hämeenkyrön Kirjapaino
KETOLA & VESA OY 03 448 0600, ma-pe 8.30?16.30 Eteläntie 2, KYRÖSKOSKI
Jaakontie 10, 39200 KYRÖSKOSKI
P. 0400 634 530
P. 045 112 2557
Vuokrataan Fiat-Weinsberg 4 hlö
KOTIRASTAS.FI s0 0400 156 669, Kyröskoski
s0UUNKAADOT