Sateet pehmittävät metsäteitä Sivu 3 Opintie aloitetaan omaan tahtiin Sivu 9 Mummi ja vaari ovat parhaat Sivu 5 Irtonumero 2,50 € N:o 42 HÄMEENKYRÖ • IKAALINEN • JÄMIJÄRVI • VILJAKKALA Hilkka ja Markku Lampinen iloitsevat, että nuorimmatkin lapsenlapset, Ida ja Ella BarnettErlandsson, asuvat lähellä. Jämin Jänne tähtää viestiykköseksi Sivu 25 TORSTAI 19.10.2017 Pahka taipuu taiteeksi Sivu 13
Tästä olisi hyvä aloittaa. Uskalletaan rohkeasti astua tähän päivään ja yhdessä päättää, että Ikaalisista tehdään asioiden hoidon suhteen mallikelpoinen kaupunki. Asioihin pitää puuttua välittömästi. Uusien päättäjien on kiinnitettävä asiaan huomiota ja luotava olosuhteet, jossa jokaisella työntekijällä ja luottamushenkilöillä on turvallista hoitaa omaa toimeaan kokematta minkäänlaista kiusaamista kenenkään taholta. 330 G, SUOMI 1.KPL K-RUOKAMESTARIN PAREMPI NAUDAN JAUHELIHA 10 % SUOMI 9 90 KG HERKKUTORILTA TUOREET PERATUT MUIKUT SUOMI, SÄÄVARAUS 5 99 KG HERKKUTORILTA TUORE KOKONAINEN SIIKA SUOMI, SÄÄVARAUS ERÄ ERÄ SUOMI SUOMI SUOMI Näe Mäkiviikon Garmisch-Partenkirchenin uudenvuoden MÄKIKISA ja KRISTA PÄRMÄKOSKI Tour de Skin SPRINTTIKILPAILUSSA ja naisten 10 KILOMETRIN kilpailussa Obersdorfissa! Hintaan sisältyy: • Finnlinesin laivamatkat Helsinki-Travemünde-Helsinki B2-hytissä • 7 yön majoitukset hyvätasoisissa hotelleissa 2 hengen huoneissa • Aamiaiset hotelleissa • Kuljetukset hyvällä turistibussilla Hinta/hlö: 1150 €/henk. Lakien mukaan kuntien toiminnot, jotka ylittävät tietyn euromäärän on kilpailutettava avoimilla markkinoilla. 2 hlö/hytti Lisätietoja ja ilmoittautumiset: Tilausliikenne Timo Tuomisto 03 558 9000 timo.tuomisto@timotuomisto.fi Soutajantie 4-6 39500 IKAALINEN www.timotuomisto.fi LÄHDE UUTISOIVAN JA TIMO TUOMISTON MATKASSA KESKI-EUROOPPAAN 28.12.2017–7.1.2018 Lukijoilta Maan tapaa ja kiusaamista vastaan Ikaalisten on uuden valtuuston ja uusien viranhaltijoiden nimitysten johdolla astunut uuteen aikaan. 1,3 KG 5 95 KG JUUSTOPORTTI LEIPÄJUUSTO 560 G (10,70/KG) Tavallista parempi ruokakauppa Kyreltie 2, 39200 Kyröskoski, p. 8–21, la 8–20, su 11–19 12 95 KG 12 95 KG TUORE RUODOTON LOHIFILEE VAKUUMI, NORJA RAJOITUS: 2 FILEETÄ/TALOUS ERÄ SUOMI 29 95 KG HK TAKUUMUREA NAUDAN SISÄFILEE KOKONAINEN SUPERHEVI APETIT TUOREKSET AASIA JA THAI WOK 200 G (7,50/KG) Maistuvaa MAAKUNNASTA ATRIA TAKUUMUREA NAUDAN SISÄPAISTI PALANA 9 95 KG MAATILAN PARHAAT JUUSTOVIIPALEET 270-300 G (8,33–9,26/KG) -16% PLUSSA-KORTILLA 5.2 KPL 5 99 PKT -32% PLUSSA-KORTILLA 2 RS 3.Yksittäin 2,99 rs (14,95/kg) SUOMI TOMAATTI SUOMI 2 99 KG PARHAAT RED DESIRE TOMAATTI 250 G (7,96/KG) HOLLANTI 1 99 RS 1 99 OMENA SUOMI KG SAVOIJINKAALI, KÄÄRYLEKERÄKAALI, SALAATTIKAALI JA PUNAKAALI SUOMI 1.KG Lahjoitus 0,20 € kimppu REILUN KAUPAN ROOSA NAUHARUUSU 7 KPL, KENIA 4 99 KIMPPU CALLUNA 13 CM, SAKSA 10.3 KPL Yksittäin 3,75 kpl K-RUOKAMESTARIN KUUMAT BROILERIN GRILLATUT REISIKOIVET RAAKAPAINO N. Uusi kaupunginjohtaja ja elinkeinoyhtiön uusi johtaja ja tilanteen muutos sekä muut uudet virkanimitykset antavat pohjaa uudelle suunnalle. 2 TORSTAI 19.10.2017 TARJOUKSET VOIMASSA TO-SU 19.–22.10. Haluan lopuksi muistuttaa kaikille vanhan sanonnan, jonka mukaan ”totuuden puhujalle ei yösijaa löydy”. Nyt onkin hyvä aika vähän tomuttaa luutuneita käsityksiä, kuinka asioita hoidetaan. Silti päätöksentekijänä olen jatkuvasti tietoinen vanhasta maan tavasta, jota Ikaalisissakin esiintyy. Ville Kartaslammi Ikaalisten kaupunginvaltuutettu, PS Aivastathan nenäliinaan Saanko esittää toivomuksen. Näitä sanoja kannattaa jokaisen miettiä hartaasti. Meillä on hyvä lainsäädäntö ja jääväyskäytäntö päätöksenteossa niin kunnallisella kuin yrityspuolella. Keskinäinen naljailu yhteisten asioiden hoidosta ja jopa rikollinen toiminta, tulee saamaan äkkipysäyksen Ikaalisissa tavalla tai toisella lähitulevaisuudessa. 020 770 5710 H Ä M E E N K Y R Ö PALVELEMME: ark. Harmikseni totean vain, että ei ole. Esimerkiksi kaupungin omistamien kiinteistöjen ja asunto-osakeyhtiöiden isännöintiä ja huoltoyhtiöitä ei ole oman muistini mukaan koskaan kilpailutettu. On totta, että samanlaista lahjontaa, jota esimerkiksi poliisiviranomaisia kohtaan esiintyy Venäjällä, ei Suomessa nähdä. Uutta kaupunkistrategiaa ollaan tekemässä porukalla yhdessä työntekijöiden ja virkamiesten kanssa. ELLEI TOISIN MAINITA 3 99 KG ATRIA VILJAPORSAAN KASSLER N. 2,5 KG Ilman korttia 2,99 kpl (9,97-11,07/kg) 8 95 KG HEIMON SAVUSIIKA N. Tämä on saatava loppumaan heti. Ikaalisillakin on monta asiaa, jota ei ole ehkä koskaan kilpailutettu. Se olisi huomaavainen ele, jolla tautien etenemistä voisi helposti estää. Tämän pitäisi olla itsestään selvää niin politiikoille, virassa oleville ja työntekijöillekin päivänselvää. Tämä kuvastaa hyvin suunnanmuutoksen tarvetta, joka Ikaalisilla on ollut. Kansainväliset tutkimukset väittävät, että Suomi on maailman vähiten korruptoitunut maa. Puolet valtuustosta on uusia valtuutettu ja toisen kauden valtuutettujakin on useampia. Vielä flunssaton. Kun liikuitte kaupoissa, terveyskeskuksissa ja väkijoukoissa, ottaisitte esille nenäliinat, kun aivastatte tai nenä vuotaa. Nämä asiat nousevat päivänvaloon väkisin, vaikka niitä jotkut yrittävät salata ja piilotella omien intressiensä takia. Lisäksi luodaan rehdit ja yhdenvertaiset pelisäännöt kaupungin urakkatöille, joista tällä hetkellä tulee jatkuvasti päinvastaista palautetta. Korruptiota on olemassa, sen muoto ja tavat ovat vain niin hienostuneita, että niitä ei tunnisteta kunnolla. 900 G 1.APPELSIINITÄYSMEHU 1 L, EI LUOMU, EI HEDELMÄLIHALLA RAJOITUS: 3 TLK/TALOUS Ilman korttia 1,49 tlk TLK HERKKUTORILTA TO–LA SUOMI SNELLMAN MAATIAISPOSSUN MAUSTETTU UUNIFILEE TAI SUOLATTU JUHLAFILEE N. Yksi päivän iso sana on kilpailutus. Aivan erityisesti meidän päättäjien tulisi miettiä, miten voisimme palvella kuntalaisiamme mahdollisimman oikeudenmukaisesti ja yhdenvertaisesti ilman maan tapaa ja korruption keinoja. Toinen iso asia on kiusaaminen. Nyt kun syksy on taas saapunut flunssineen ja monenlaisine tauteineen, olisi yksi toive teille kanssaihmisille. Ikaalisissa esiintyy työpaikkakiusaamista niin ylhäältä alas kuin ihan huipulla. Ymmärrän, että poliitikot voivat riidellä asioista, mutta henkilökohtaisuuksiin ja toisten työn sabotoimiseen ei voi mennä
Valinnoista päätti kunnanhallitus. – Raikkainta ilmaa, mitä olen koskaan hengittänyt, hän henkäisee hymyillen. helmikuuta. Lähistöllä ei ollut muita suuria rakennuksia, joten leviämisvaaraa ei ollut. Könttikin toteaa puunkorjuun pahimman pullonkaulan olevan tieverkon puolella. – Puut on saatava liikeelle mahdollisimman pian hakkuun jälkeen, Köntti toteaa. Monet kesäleimikot eli hakkuukohteet, joilta puut voidaan korjata ja kuljettaa sulan maan aikana, ovat muuttuneet ainakin osittain talvileimikoiksi, koska sateet ovat pehmittäneet metsämaata ja tiestöä huonosti kantavaksi. Päärakennus on kooltaan 40 kerrosneliötä ja rakennettu vuonna 1952. Pirkanmaan metsissä on puuta 137 miljoonaa kuutiometriä, ja vuotuinen hakkuumäärä maakunnassa nousi viime vuonna noin viiteen miljoonaan kuutioon. – Työntekijöille tämä on kuormittavaa, kun jatkuvasti pitää miettiä miten työmaat hoidetaan enempiä vaurioita vältellen, Köntti sanoo. – Saksassakin on toki metsiä, mutta suuri osa niistä näyttää puupelloilta. Metsänhoitoyhdistys Pirkanmaan metsäpäällikkö Ilkka Köntin mukaan syksy on ollut vuoden parasta puunkorjuuaikaa kahtena edellisenä vuonna. Ensi vuoden presidentinvaaleissa Jämijärvellä äänestetään varsinaisena vaalipäivänä keskuskoululla. Ennakkoäänestää saa 17.–23. Rinnemaastoissa tilanne on ok, mutta notkot ja ojikot ovat nyt todella märkiä, ja korjuunsuunnittelussa pitää haeskella kantavat urat leimikolta tienvarteen, Köntti kuvailee. Har vennushakkuuta Turkkilassa olivat suorittamassa puunkorjuuja kuljetusurakoitsija Petri Mäkipään työntekijät Lasse Ojatalo sekä Jarkko Vira. Kuskin tekemän tehokkaan alkusammutuksen ansiosta isommilta vahingoilta vältyttiin. Toimikunnan varajäsenet ovat Briitta Rantanen, Hannu Rajakallio ja Marjatta Hyttinen. Pelastuslaitoksen tekemän alustavan arvion mukaan palo sai alkunsa äänenvaimentimien lähellä olleesta palavasta materiaalista. U ut is O iv a 3 TORSTAI 19.10.2017 Märkyys haittaa puunkorjuuta Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ. Varajäsenet ovat Juhani E. Jämijärvellä ennakkoäänestetään arkipäivinä kello 10–18 ja viikonloppuna kello 12–14. Yksi lisähaaste syksyn puunkorjuuseen on tukkien pilaantumisriski, kun lämpötila on vielä selvästi plussan puolella. Vaalitoimikuntaan valittiin puheenjohtajaksi Miia Sjöman, varapuheenjohtajaksi Juho Alatalo ja jäseneksi Ilkka Hyttinen. – Tänä vuonna on toisin. Ay kertoi käyneensä Suomessa aiemmin vain Helsingissä. tammikuuta–6. Uuden työnantajansa toimintaan perehtyi myös hiljattain vastuullisuusviestintäpäällikkönä Metsä Groupilla aloittanut Milla Asikainen. Äänestyspaikat pysyvät samana JÄMIJÄRVI. Rajala. Rajala, Kati Mansikkamäki, Terttu Leppänen, Merja Lahdenpää ja Juhani A. Vaalien ensimmäisen kierroksen varsinainen vaalipäivä on 28. Arponen johtaa vaalilautakuntaa JÄMIJÄRVI. Teiden heikko kantavuus alkaa olla isompi ongelma kuin korjuuolosuhteet metsässä. Täällä metsässä kasvaa monia puulajeja ja hakkuita tehdään pienipiirteisesti, vaihtelevat olosuhteet huomioiden, hän kertoi. Metsäasiantuntija Markku Mäkinen Metsä Groupin Ikaalisten toimipisteestä kertoo, että joitakin syksylle suunniteltuja hakkuita on jouduttu siirtämään. Myös mhy:n korjuukohteilla on jouduttu jättämään osia leimikoista odottamaan parempia korjuuoloja. Mahdollisen toisen kierroksen ennakkoäänestys on keskiviikosta 31. Nyt haetaan paljon poikkeuslupia, jotta hakkuu voidaan aloittaa heti, kun kaupat on tehty, Lemetti kertoo. Runsaat sateet hankaloittavat puunkorjuuta ja puiden kuljetusta metsistä sahoille ja tehtaille. Vaalien ensimmäinen kierros on 28. – Metsänkäyttöilmoitus pitää tehdä kymmenen päivää ennen hakkuun aloittamista. Ensi vuoden presidentinvaaleissa kunnan vaalilautakunnan puheenjohtajana toimii Pekka Arponen, varapuheenjohtajaksi Pauli Vuorenmaa ja jäseniksi Jarmo Huhtaniemi, Helena Lehtiö ja Anneli Kujansuu. Saksalainen Ay on muutama viikko sitten aloittanut Metsä Groupin kumppanina edunvalvontatehtävissä Brysselissä. Ostotarjoukset tulee toimittaa kirjallisesti 30. Kunta on asettanut myytäväksi Hyvösentiellä, Mäntyrinteen hautausmaan lähellä, sijaitsevan kiinteistön. helmikuuta. Hakkuita on kuitenkin koko ajan käynnissä. Judith Ay astuu pikkubussista ulos metsäautotielle ja hengittää syvään. Metsäasiantuntija Markku Mäkinen kertoi harvennushakkuun periaatteista ja esimerkiksi suomalaisen metsäsertifioinnin vaatimuksista metsien käsittelyssä. Poutainen syyspäivä suosi työmaavierailua, mutta myös suomalainen metsä ja sen käsittely teki saksalaisvieraaseen vaikutuksen. Metsäneuvoja Ari Lemetti Metsäkeskuksesta kertoo kehnojen korjuukelien näkyvän poikkeuslupahakemusten määrän lisääntymisenä. – Teiden heikko kantavuus alkaa olla isompi ongelma kuin korjuuolosuhteet metsässä, Ryöti toteaa. Ensimmäistä kertaa suomalaismetsässä Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ. Alueella sijaitsee purkukuntoiset päärakennus ja piharakennukset. Pelastuslaitos sai hälytyksen puoli yhdeksän jälkeen maanantai-aamuna. Raakapuun tarve on kasvussa, kun useampikin teollisuuden investointi on kasvattanut tuotantokapasiteettia. Ryötikin toteaa, että kaikissa olosuhteissa korjattaville kelirikkoleimikoille on kysyntää aina. – Raha metsätiestön investointeihin pitää tulla puumarkkinoilta. Brysselissä Metsä Groupin edunvalvontatehtävissä tänä syksynä aloittanut Judith Ay ja tuore vastuullisuusviestintäpäällikkö Milla Asikainen saivat tutustua käynnissä olevaan harvennushakkuuuseen Hämeenkyrön Turkkilassa viime perjantaina. Alkusammutuksessa auttoi myös ohikulkija. Korjuukelien kehnous on tuttua kaikille toimijoille. – Toistaiseksi työmaita on riittänyt, vaikka haastavia olosuhteita on sekä metsissä että tieverkolla, Mäkinen toteaa. Käytännössä huonot korjuuolosuhteet ovat johtaneet siihen, että leimikoiden korjuujärjestystä ja -aikatauluja joudutaan vaihtamaan joskus hyvinkin nopealla aikataululla. – Mielellään aloittaisi vaikka jokaisen työpäivänsä ostamalla tuhannen motin kelirikkoleimikon, Ryöti naurahtaa. Puunkorjuun periaatteita selosti metsäasiantuntija Markku Mäkinen. Laitosäänestys ennakkoäänestyksen aikana järjestetään Onnikodilla ja vanhainkodilla, jossa saavat äänestää myös Kielokodin ja Hopearinteen palvelutalon asukkaat. Syttymissyystä ei vielä maanantaina ollut tietoa. Hyvän tien pitää näkyä nykyistä paremmin hinnoittelussa, sitä kautta omistajat ovat valmiita investoimaan, hän sanoo. Kantorahatuloa tästä kertyy noin 12 miljoonaa euroa vuodessa. Märkyys aiheuttaa ongelmia sekä metsässä että tiestöllä. Hämeenkyrön, Ikaalisten ja Viljakkalan alueilta hakataan vuosittain puuta noin 350 000 kuutiometriä. helmikuuta. Metsistä miljoonatulot Ulkorakennus paloi täysin Hämeenkyrössä HÄMEENKYRÖ. Vuonna 2016 kantorahatuloa yksityisille metsänomistajille kertyi Pirkanmaalla 163 miljoonaa euroa. Kuorma-auto syttyi tuleen Jämijärvellä JÄMIJÄRVI. Parkanontiellä koettiin läheltä piti -tilanne, kun ajossa ollut kuorma-auto syttyi tuleen maanantai-aamuna. Kunta pidättää itselleen oikeuden olla hyväksymättä yhtäkään tarjousta. Kohde myydään tarjousten perusteella. tammikuuta. – Metsäsektorin verotuottoja pitää kohdistaa sinne missä ne syntyvät ja turvata siten tulevia verotuloja. Vaalien ennakkoäänestys järjestetään edellisten vaalien tapaan kirjaston alakerran kokoushuoneessa. tammikuuta, ja tarvittaessa äänestetään myös toisella kierroksella 11. Peltojen yli ei tänä syksynä puukuormien kanssa oikaista. Kohde käsittää kaksi tonttia, joiden yhteenlaskettu maa-ala on noin 7 600 neliömetriä. Pelastuslaitoksen saapuessa paikalle reilun 70 neliöisen rakennuksen pelastamiseksi ei ollut enää mitään tehtävissä. lokakuuta kello 15 mennessä kunnan maankäyttöyksikköön. Yleisen tieverkon osalta Köntti lähettää terveiset valtion suuntaan. Äänestyspaikoista päätti kunnanhallitus.. Ulkorakennus paloi maan tasalle Hämeenkyrössä maanantaina iltapäivällä. – Puunkorjuuta junaileville toimihenkilöille ja metsäpäässä työskenteleville urakoitsijoille tilanne aiheuttaa stressiä, koska töiden ennakoitavuus on säiden vuoksi huono, kertoo metsäasiakasvastaava Petri Ryöti UPM:n Hämeenkyrön toimipisteestä. Leimikoiden korjuujärjestystä muutetaan siten, että hakkuita kohdennetaan lähinnä kovan maan tienvarsikohteille, joita on aina rajallinen määrä. Pelastuslaitos sai hälytyksen Korvurintielle kello 15.20. Perjantaina hän vieraili Hämeenkyrössä tutustumassa Metsä Board Kyron kartonkitehtaan toimintaan sekä puuraaka-aineen hankintaketjun alkupäähän. Metsä Groupin tuore vastuullisuusviestintäpäällikkö Milla Asikainen ja yhtiön edunvalvontaa Brysselissä hoitava kumppani Judith Ay tutustuivat viime perjantaina pakkauskartongin tuotantoketjun alkupäähän harvennustyömaalla Hämeenkyrön Turkkilassa. tammikuuta, ja mahdollinen toinen kierros pidetään 11. Suurin yksittäinen puunielu on Äänekosken uusittu Metsä Groupin biotuotetehdas. Hämeenkyrö kaupittelee purkukohdetta HÄMEENKYRÖ
Jäsenet saavat myös Eläkeläinen lehden seitsemän kertaa vuodessa lehdessä kerrotaan meitä koskettavia asioita. OTA YHTEYTTÄ! tekstaa numeroon 0400 922 803 kirjoita osoitteeseen toimitus@oivaseutu.fi soita numeroon: 03 3143 3130 Me Muut Päätoimittaja • katri.linnikko@oivaseutu.fi • p. Mummun jääkaapin ovissa värikkäät kohokuvatkin kiinnostavat pientä rakasta tutkijaa. Ryhdyimme suunnittelemaan siirtoa. Kunnalla on velvoitteita yrittäjyydessä ja kunnan pitää menestyäkseen ylläpitää myönteistä ilmapiiriä ja vahvoja näköaloja eteenpäin houkutellakseen yrittäjiä. Maantie on vilkas, eikä toisella puolella ole asutusta tai piennarta. Aikaisemmin tunnollinen ja koulussa erinomaisesti menestyvä nuori ei enää yksinkertaisesti jaksanut. Soten jälkeen kunnille jäävistä tehtävistä korostetaankin juuri elinvoiman lisäämistä. Yrittäjiltä kysyttäessä kunnan imago oli neljäs sijoittumishalukkuuteen vaikuttaja tekijä. Jäsenillä on mahdollisuus myös tuettuihin lomiin Kuntorannassa. Kun aikaan sidottujen suoritusten tilalle otetaan oppilaan omat pienet askeleet, joiden kantavuutta arvioidaan, matka jatkuu. Menkää vain, me pärjäämme kyllä. Tätä tilaa tarvitsevat oppilaan lisäksi vanhemmat ja opettajat, joille on myös tärkeää, ettei lapsi tai nuori jää jälkeen. Päivi Seppälä. Tarkoituksena on pitää kyydissä myös ne oppilaat, jotka syystä tai toisesta tarvitsevat enemmän huomiota, joustoa ja tukea oppimisessaan. Tienpitäjä oli kuulemma vastuussa tien turvallisuudesta käyttäjän loukkaantumisen ja hengenlähdön estämiseksi. Pienet, kauniit ja niin ihmeellisen täydelliset kädet tutkivat kaikkea kummallista, mitä mummulasta löytyy. Pienituloiset eläkeläiset ovat parin viime vuoden aikana joutuneet entistä ahtaammalle ja suunta näyttää jatkuvan. Pikkuneitikin tietää, miten edetä lattialla. Meihin voi liittyä myös nuoremmat henkilöt, voi tulla katsomaan ja kuuntelemaan kun jäsenyyttä harkitsee. Destia oli hyvin tuohtunut postin määräyksistä. Vuosiluokkiin sitomaton opetus antaa tilaa hengittää. Ilmajoella todetaan, että yrittäjiä on kohdeltava silkkihansikkain ja hopealautasella! Olkaamme siis ”rinta rottingilla” ja ylpeitä omasta kunnastamme ja edesautetaan omalla toiminnallamme sen kehittymistä edelleenkin! Maarit Lepistö Eläkeläiset tekevät paljon Hämeenkyrön Viljakkalan Eläkeläiset ry kuuluu paikallisyhdistyksenä valtakunnalliseen Eläkeläiset ry:hyn. Tässä on myös vahva asema Hämeenkyrön Yrityspalvelut Oy:llä, joka tekee työtä juuri yrittäjyyden eteen. 050 554 7394 Uu tis O iv a pä äk irj oi tu s Hämeenkyrön kirkonkylän koulun kolmessa pienryhmässä aloitettiin kuluvana syksynä vuosiluokkiin sitomaton opiskelu, jossa oppilaan edistymistä arvioidaan joustavammin. Asioikaamme esimerkiksi aina ensin oman kunnan yrityksissä ja kaupoissa, ennen kuin lähdetään ”merta edemmäksi kalaan”. Destia oli lähettänyt saman kirjeen postille. Hämeenkyrössä on monen alan yrittäjiä, jotka tarvitsevat asiakkaita pysyäkseen pystyssä. Postin pitää kuulemma aina saada lausunto tienpitäjältä postinhaun turvallisuudesta, eikä tässä tapauksessa posti ollut ottanut Destiaan yhteyttä. Toimintaamme kuuluvat kerhot, retket, vierailut muiden yhdistysten tapahtumissa sekä omat tapahtumat. Siellä harakkapari puuhastelee, kisailee ja keikuttelee pyrstöjään. Tarve päästä takaisin kotiin oli iltapäivään mennessä usein yhtä suuri tai vielä pakottavampi. Mummu saa pienen kultamururakkaan syliinsä, päivän ensimmäisiin halirutistuksiin, kun punaposki nukkumahaalarissaan vielä hehkuttaa unilämpöä. Omakotiasukas Pienten käsien läps läps Pienet kädet läpsähtelevät lattiaan. Kokoonnumme säännöllisesti maanantaisin Hälläpirtillä ja tapahtumista tiedotetaan seutulehti UutisOivassa ja Facebookissa, kotisivu tällä hetkellä on ilman päivittäjää. Syksy on värjännyt pihan iloisen kirjavaksi. Tilanne voi tulla eteen myös täysin yllättäen, kuten omassa perhepiirissä kävi. Paikallinen ihminen sen oman kunnan maineen ja imagon tekee uskomalla Hämeenkyrön olevan hyvä paikka olla ja elää. Jokellus alkaa, kun pienoisihminen nousee sängyssä istualleen ja ilmoittaa iskälle ja äidille, että hän heräsi nyt. Kyse on ennen kaikkea siitä erosta, miten osaaminen arvioidaan ja miten oppiminen tapahtuu, kun koululaisen etenemistä opiskeluissa ei enää voi seurata normaalioppilaan mittareilla. Jalo taito kasvattaa herrahenkilön reviiriä, kun hän tekee ensimmäistä entistä itsenäisempää tutustumisretkeään mumentuslandian lattiatasossa. Ja mummu tietää, että ikävä alkaa heti, kun pikkuiset vanhempineen lähtevät omiin koteihinsa ja läps läps läps vaikenee. Halu ja into lähteä aamulla kouluun oli kova. Mistä saadaan se me-henki säilymään. Kirjoitin tienpitäjälle, että posti on määrännyt meidät laittamaan postilaatikot tien reunaan, mistä on hengenvaarallista mennä postia hakemaan. Pyysin tienpitäjää tekemään siihen kohtaan levennyksen postin hakua varten ja suojatien maantien yli. Vieläkö vanhempia väsyttäisi. Tärkeä yrittäjyyteen vaikuttaja asia on myöskin viime vuonna lukioiden opetussuunnitelmiin tullut yrittäjyyskasvatus. Samanlainen jäntevä pikkukulkija silloinkin pulputti jokelluspuhettaan edetessään tomerasti eteenpäin. Tukea tarvitsevat yhä useammin myös yläkouluikäiset lapset. Ville Koivisto Oppiminen tarvitsee tukea Lukijoilta Hämeenkyrö nousuun! Vietämme rakkaan kotimaamme sadatta itsenäisyysvuotta, ja sen kunniaksi tapahtumia on järjestetty paljon koko Suomenmaassa kuin myös täällä Hämeenkyrössä. Mummun kultamurutyttönen innostuu tutustumaan mummulaansa. Kaksi vuotta on kulunut eikä postilta ole mitään kuulunut, vaan posti jaetaan samalle puolelle tietä kuin ennenkin. Retkille ja muihin tapahtumiin pääsee myös, mutta ei tietenkään jäsenhinnalla. Vasta kun tämä on varmistettu, nuorella on edellytyksiä oppia. Tienpitäjältä, Destialta tuli kaksisivuinen kirje, jossa se kieltäytyi toimesta. Sitä ennen mummu kuitenkin saa herätä ihanaan aamuun. Tosiasia on, että vain yrittäjät pystyvät tarjoamaan lisää työpaikkoja kuntaamme ja sitä kautta väkilukummekin saataisiin kasvuun. Innostusta on nostatettu paikallislehdessäkin monella tapaa esimerkiksi Tehdään yhdessä hyvää -haastekampanjalla. Viime vuosina ne ovat tulleet entistä tärkeämmiksi. Neitokaisen omat jalat kantavat, kun hän nojaa mummulan sohvaselustaan ja kurkottaa ulospäin. Pienoismies keksi konttaamisen viikolla ennen tulemistaan mummun luo. Aloitetaan ajattelemallä asioista ja tekemisistä Hämenkyrö edellä. Näinä mummulavierailujen aamuina, kun nukkujia riittää kamareihin, korva herkistyy kuulemaan ensimmäisiä rapsahduksia. Elinvoimaa kunta saa juuri työllisyydestä. Erkki Moisio puheenjohtaja Hämeenkyrön Viljakkalan Eläkeläiset ry Postilaatikoista Posti jätti taloryhmällemme viestin vuonna 2015 ja määräsi siinä meitä siirtämään viisi postilaatikkoa ryhmäksi maantien toiselle puolelle. Poissaolopäiviä alkoi kertyä ja kasaantua yhdessä vanhempien huolen kanssa. Eläkeläiset ry on maamme vanhin eläkeläisjärjestö jossa toimii noin 224 paikallisyhdistystä. Pikkuäijä nostaa mummunsa mieleen jo ties miten monennen muiston yli 30 vuoden takaa. Toimimme riittävän eläketurvan ja laadukkaiden palvelujen puolesta. Kerhoissa käsitellään ajankohtaisia asioita, alustajia kutsutaan eri instansseista. On turhaa harmitella yritysten lopettamisia, jos ei ole edes itse niissä asioinut. Tämän lisäksi toimintaamme kuuluu eläkeläisten edunvalvontaan liittyviä asioita. Koulu puuttui tilanteeseen kuitenkin jo hyvin varhaisessa vaiheessa ja yllätti samalla asenteellaan: nuoren jaksaminen ja hyvinvointi on ensisijaista. Yhdistyksemme on perustettu 1969. On ollut todella mielenkiintoista lukea, miten eri ihmiset kertovat omasta panostuksestaan Suomi 100-vuonna Hämeenkyrössä. Viimeksi vakuutusyhtiöstä oli edustaja kertomassa vakuutuksista. Miten saisimme tämän innostuksen jatkumaan ensi vuonna ja siitäkin eteenpäin. Myös Ite-Kyröskoski-selvityshanke on esimerkki innostavasta luovuudesta. Erityisnuori oppii ja osaa. Emme siirtäneet laatikoita vaan jäimme odottamaan, josko posti toteuttaisi uhkauksensa olla jakamatta enää postia
En tiedä, osaanko oikeasti arvostaa tätä kaikkea niin paljon kuin pitäisi. – Kun lapsenlapset ovat meillä, pelaamme vanhempien säännöillä. – Isovanhemmuus ei ole mitään akrobatiaa, sanovat Lampiset, joiden perhekunnassa se on esimerkiksi mummin kanapastaa ja vaarin aamuksi hauduttamaa ohrasuurimopuuroa. – Pienessä suvussamme pystymme pitämään sitä yllä. – Tänä jouluna saadaan nukkua taas vanhaan malliin ”pahnoilla” eli ilmapatjoilla. Aarre Kananen Hämeenkyrö – Pelailen mummun kanssa pelejä. Syyslomalla Ida ja Ella ovat jo ehtineet puuhailla pikkuharavoineen pihapiirissä. – Iso kivi on pois sydämeltä, kun voi luottaa siihen, että kun tulee äkillistäkin tarvetta, voi ottaa yhteyttä ja saa apua. Kaikki voittavat, kun mummi ja vaari auttavat saadessaan lapsenlapsia luoksensa. – Pääsemme toteuttamaan isovanhemmuutta vanhanaikaisesti. – Toki pidetään vanhat hyvät asiat, kuten kutittaminen. Isovanhemmuutta vanhanaikaisesti Päivi Seppälä IKAALINEN. – Mummilassa parasta ovat mummi ja vaari, sanovat innokkaat haravoijat Ida, 11, ja Ella, 6, Barnett-Erlandsson. Hilkka ja Markku Lampinen kertovat olleensa omien perheidensä ainoita lapsia. Äiti ja tytär ovat sopineet, että mummi saa hemmotella pikkuisiaan. Kun mummi ja vaari ovat tulossa, tytöt pyytävät soittamaan, missä asti he jo ovat. lokakuuta vietetään isovanhempien päivää. Eläkeläisinä meillä on mahdollisuus antaa apua, kun sitä tarvitaan ja pyydetään. – Vaarin valekilpikonna oli niin hieno, sanoo Ida, joka hievahtamatta seurasi vaarin vierellä tv:n kiinnostavaa avaruusohjelmaa. Heitä pääsi tapaamaan harvemmin, kun perhe asui Norjassa.. Fanny Vuorela Viljakkala – Pelaan ja katselen Latelaa. Ei sitä tarvi aina pyytäkään. Lampiset toivovat, että mummilassa lapsenlapset voivat kokea ennen kaikkea kiireettömyyttä. Silti isovanhemmat eivät ole liikaa tyrkyllä. – Aion sitten joskus olla itsekin mummi, joka passaa omat lapsenlapsensa, Jenni Barnett Erlandsson naurahtaa. Isoille pojillekin olemme sanoneet, että ei tarvi kysyä, saako tulla. Vaarina ja mummina he haluavat antaa lapsenlapsille nimenomaan aikaa. Se on pihalintujen bongausta vaarin kainalossa ja sitä, että tytöt tahtovat mummilan saunaan. Evert Alarotu Ikaalinen Kysyttyä: Mitä touhuat isovanhempien kanssa. – Se on win win, kun isot pojat auttavat ruohonleikkuussa ja lumitöissä ja saavat pientä taskurahaa. Kun ovikello soi, Ella huutelee ensin postiluukusta ja juoksee piiloon, Jenni-äiti kertoo. Jo Ikaalisissa rivitalossa oli tapana pitää naamiaisia, joita nyt keski-ikäiset tyttäremme muistelevat. Hilkka ja Markku Lampinen iloitsevat siitä, että nuorimmatkin lapsenlapset, Ida ja Ella Barnett-Erlandsson asuvat nyt vain vajaan tunnin ajomatkan päässä. Jäätelöllä tosin herkutellaan mummilassa vähän enemmän kuin kotona. Ei tarvita ketään masteroimaan. Lampisen mummilassa koko viikko on isovanhempien teemaviikko. Tällä kertaa avuntarve ei tullut yllättäin. Jenni Barnett-Erlandsson tietää, että kiinteä perheyhteys ei nykypäivinä ole enää kovin yleistä. Apua saa mummilasta. Esimerkiksi nukkumaan menoaika on sama kuin kotona, Hilkka ja Markku Lampinen kertovat. Kirjastolta löytyi luettavaa, ja Markku-vaari on päässyt jälleen esittämään ääninäyttelijän kykyjään. Ensi lauantaina 21. Jokaisella on oma perheensä. Vanhemmilta ei onnistunut järjestää vapaata koululaisensa ja esikoululaisensa syyslomalle. – Se on tosi iso juttu senkin takia, että lapset viihtyvät mummilassa. Jouluista on sovittu, että joka toisen joulun perheet viettävät toisissa mummuloissaan, joka toisen Lampisen mummilassa. TORSTAI 19.10.2017 5 – Autan töissä, siivoan sisällä ja pihalla. Nyt yhteensä 13 eri-ikäistä kokoontuu yhteen tämän tästä, kun he saavat koko joukon luoksensa. Isovanhemmat tietävät, että nuoret perheet elävät ruuhkavuosia, kun aikaa on jaettava työn ja perhe-elämän kesken. Hilkka ja Markku Lampisella on onnellisesti, kun kaikki kolme tytärtä perheineen asuvat vajaan tunnin ajomatkan päässä. – Se tarkoittaa, että emme tyrkytä omia kasvatusoppeja. Maanantaina mummi ja vaari ajelivat Tampereelle ja palasivat mukanaan Ida, 11, ja Ella, 6. Hyvä varmistaa, että olemme kotona. Ja suosittelemme jaettavaksi perinnettämme, josta on suurta riemua lapsille. Mummilla ja vaarilla ovat myös lapsenlapset lähellä: koko viisikko ikähaitarilla kuudesta seitsemääntoista vuoteen. En tiedä, miten omia vanhempia kiittäisi, vaikka eivät he kiitosta pyydä, sanoo tyttösten äiti Jenni Barnett-Erlandsson. Niko Koivumäki Jämijärvi – Leikin ja pelailen
klo 10 messu. Kuolleet: Maija Liisa Välimäki 85, Hilkka Elli Orvokki Uusinukari 82 ja Reijo Heikki Kullervo Häkkilä 71. Johtaa Marko Koskinen, solistit Solja Virta ja Antti Nissilä, urkuri Keijo Vättö. Tiedustelut p. klo 13.30 Toivolansaarikotipiiri, Koivisto. Klo 18 miestenilta Särkijärvellä. Ruokailu klo 13. Su 22.10. klo 10 Myötätuuli. 044 724 8360. Puronvarsitie 3A. Hinta 30 e . Rakkaamme Anja Mirjami PARKKALI o.s. Pirkko Aalto kertoo kokemuksistaan Swazimaassa. klo 18 Ikaalisten kirkossa, Pyhäinpäivän “Kosketus” projektikuoro esittää: Gabriel Fauré: Requiem. Ke 25.10. Aili ja Heikki Nummijärvi. Perheuutiset Jämijärvi Ikaalinen Hämeenkyrö Pe 20.10. Kiitollisina muistaen ja kaivaten sisaret sisarien ja veljien lapset perheineen muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu 14.10.2017 läheisten läsnä ollessa. Lisätietoa kotisivulta jamijarvenseurakunta.fi ja kirkkoherranvirastosta. Torikadun lauluryhmä. Ke 25.10. Ti 24.10. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Avoin seurakuntapiiri Linnainmaalla, os. klo 10 Kultaisen iän kerho Luhalahden kirkossa, Christian Seppänen, Juvonen. hautausmaan haravointitalkoot klo 10. Trossitie 94. Ke 25.10. Kirkon kastepöydän uuden liinan käyttöön siunaaminen. Klo 13 Vanajan varttuneet. klo 10 Perjantaikeidas Torikadun Olohuoneella. To 19.10. Klo 15 Juutalaistyön kuulumisia Baltiasta ja Ukrainasta kuvin ja sanoin Toivo ja Marja-Leena Mäki, seurakuntakeskus. Ti 24.10. Lämmin kiitos osanotosta. Jäi vain ikävä ja kaipuu sanaton, mutta tiedämme, sun hyvä olla on. Omaiset Tervetuloa lämminhenkiseen konserttiin! Ohjelma 15 e / ovelta Mukana ilossa ja surussa.. Mätäsniemi, Olkinuora, Osaran Martat. Su 5.11. Kiitos kaikille äitiämme hoitaneille. Joutsenlahti, Havi. Su 22.10. Rakkaamme, sisaremme, tätimme Hilkka Elli Orvokki UUSINUKARI * 11.7.1935 Hämeenkyrö † 15.9.2017 Hämeenkyrö Ei yllättäen, äkkiä kuitenkin hiljeni sydän rakkahin. Avioliittoon vihityt: Salla-Kaisa Luoma ja Henry Juhani Siekkinen. Klo 18 Naisten kahvila Isopappilassa. messu klo 10. klo 12.30. klo 10 Vesajärven kultaisen iän kerho Vesalassa. Klo 14 Kyröskosken lähetyspiiri Järvisellä, os. Sinne saatamme äidin rakkaan isän viereen nukkumaan. klo 10 Messu Ikaalisten kirkossa, Mattila, Toivola. Raipala * 24.8.1937 Ikaalisten maalaiskunta † 25.9.2017 Nakkila Rakkaudella muistaen ja kiittäen Timo ja Tuula Heli, Kimmo, Heidi ja Aleksi Marko Päivi ja Toni Sari, Petri ja Aada Pasi ja Sari Joonas sukulaiset ja ystävät Soi kirkon kellot hiljaa yli syksyisen kirkkomaan. klo 12 Omaishoitajien kokoontuminen, T Vasu, Koivisto. Kirkkokahvit Isopappilassa. 6 TORSTAI 19.10.2017 Seurakunnalliset HÄMEENKYRÖ Kastetut: Kaarlo Juhani Moisio, Meeri Ilona Kuusisalo ja Eemil Juhani Johannes Siekkinen. To 26.10. Muutama paikka vapaana. Majataloilta Anja ja Timo Hintulla Hintuntie 6 klo 18.30. Yhteiskoulu. Ohjelma 15 e . Pe 27.10. klo 18 Makuja ja tarinoita Afrikasta. Pirjo Ketola: Mistä voimaa arkeen. Lämmin kiitos kaikille, jotka kunnioititte Reijo Häkkilän muistoa ja otitte osaa suruumme. Rippikouluun 2018 ilmoittautuminen on käynnissä. Sinä ansaitset kiitoksen kauneimman ikilevon pyhän ja rauhaisan. Lämmin kiitos osanotosta. Coxan johtava ylilääkäri Teemu Moilanen: Lonkkaja polvivaivat. IKAALINEN Kuollut: Risto Severi Santa 76. JÄMIJÄRVI Kuolleet: Aila Anelma Kukkasmäki 95 ja Helvi Inkeri Vähätalo 83. Kiitos kaikille Hilkkaa hoitaneille. To 26.10. Su 22.10. Valmistetaan yhdessä suomalaisellekin maistuva Afrikkalainen kaaliruoka. Vapaa pääsy ohjelma 10,-. Myötätuulen syysretki Kankaanpäähän 2.11. Klo 14 Kaikille avoin rukoushetki Torikadun Olohuoneella. Hanna Ekolan kirkkokonsertti klo 18
Ajankohdan pitkän ajan keskiarvo +82.90 m. 7 TORSTAI 19.10.2017 Jumalan kämmenellä Ihmisen usko ja epäusko Tulevan sunnuntain evankeliumin teksti, (Joh. Jokinen oli vapaa kirjoittaja parin vuoden ajan myös siinä vaiheessa, kun hän muutti puolisonsa kanssa tämän synnyinseudulle Hämeenkyröön muutama vuosi sitten. marraskuuta alkaen. lokakuuta Ikaalinen Sadonkorjuuviikko, Keitoton viikko Ma: Hunajainen broileripastavuoka, aurinkovihannes, melonisalaatti Ti: Lihakaalipata, perunat, puolukkahillo, kiinankaalikurpisa-salaatti Ke: Kuskuskasvispihvi, perunat, kurkkuinen kylmäkastike, salaattivati To: Mannapuuro, marjakiisseli, ruisleipää Pe: Karjalanpaisti, perunat, puolukkahillo, sekasalaatti Hämeenkyrö Ma: Ma Juustovihanneskeitto, sämpylä Ti: Paneroitu kala, peruna, kermaviilikastike, salaatti Ke: Lasagnette, salaatti To: Uunibroileri, riisi, salaatti Pe: Nakkikastike, peruna, salaatti Viljakkala Ma: Lihaperunasoselaatikko, salaatti Ti: Mannapuuro, mehukeitto, leikkele Ke: Mustamakkara, kastike, peruna, salaatti To: Saaristomerenkala, peruna, salaatti Pe: Juustoinen broilerikeitto, tuore leipä Menovinkit Kirkkoon uusi kasteliina HÄMEENKYRÖ. joulukuuta. Epäusko, joka helposti valtaa ihmisen mielen, vaikka totuus olisi edessämme. Täten Metsävainio voisi jatkaa työskentelyä seurakunnassa välittömästi nykyisen viransijaisuuden päättyessä. Kirkkoneuvosto päättää vapautuvan viran täytöstä kokouksessaan 30. Esirukouksen lukijoina toimivat Elise Turppa ja Osaran marttojen puheenjohtaja Liisa Haarjärvi. Martat ovat messussa monissa eri palvelutehtävissä, esimerkiksi tekstejä ovat lukemassa Ulla Hildén ja Kirsi Parhankangas. 9. Nykyaikaisen hyvinvoinnin keskellä, on muodikasta epäillä Raamatun sanaa. Valmistuneet Hämeenkyröstä kotoisin oleva Krista Matikainen on valmistunut sosionomiksi Laurea-ammattikorkeakoulusta Hyvinkäältä. Samalla tavalla sinä ja minä saamme uskoa Jumalan Pojan ihmeitä tekevään, anteeksiantavan rakkauden voimaan, joka tuli todeksi Golgatan keskimmäisellä ristillä. Johanna ja Markus Hakala saivat tyttövauvan 5. Prinsessasta haltioissaan ovat myös isovanhemmat Röyhiössä ja Vesajärvellä. Teksti kertoo ihmeestä. Kivistö palaa töihin 5. Ajankohdan alaraja +82.33 m. Liinan on tehnyt Elise Turppa Osaran martoista ja hän on messussa luovuttamassa liinaa seurakunnalle. Messun toimittava pappi, Anu Mätäsniemi, on myös martta omassa yhdistyksessään Itä-Ikaalisten martoissa ja toimii maakuntatasolla Pirkanmaan marttapiirin hallituksessa. syyskuuta kello 10.48. Satapirkan Sähkö Oy Aurinko To nousee 8.21 laskee 18.02 Pe nousee 8.24 laskee 17.59 La nousee 8.27 laskee 17.56 Su nousee 8.29 laskee 17.53 Ma nousee 8.32 laskee 17.50 Ti nousee 8.35 laskee 17.47 Ke nousee 8.38 laskee 17.44 Ikaalinen Viljakkala Jämijärvi Hämeenkyrö +7 +7 +7 Ikaalinen Viljakkala Jämijärvi Hämeenkyrö +6 +6 +5 Ikaalinen Viljakkala Jämijärvi Hämeenkyrö +4 +4 +4 Ikaalinen Viljakkala Jämijärvi Hämeenkyrö +2 +2 +2 Ikaalinen Viljakkala Jämijärvi Hämeenkyrö +2 +2 +2 Ikaalinen Viljakkala Jämijärvi Hämeenkyrö +2 +2 +2 Ikaalinen Viljakkala Jämijärvi Hämeenkyrö +2 +2 +2 Tänään Huomenna Lauantai Sunnuntai Maanantai Tiistai Keskiviikko. Avoimeksi jäävään seurakuntapastorin virkaan kutsutaan Mari Metsävainio, joka tällä hetkellä hoitaa vanhempainvapaalla olevan Henna-Riikka Kivistön viransijaisuutta. Jokinen jättää tehtävänsä marraskuun ensimmäisenä päivänä. Jumalan huolenpito kääntyy usein ajatuksissamme ja sanoissamme hyvään sattumaan. Pastori Erkki Jokinen on irtisanoutunut virastaan 1. Marja ja Marjan Kukan tiimi Kiitos teille kaikille, teitte juhlapäivästä täydellisen. Rukous on puhetta Jumalalle. Messun yhteydessä käyttöön siunattava kirkon kastepöydän uusi liina on nimeltään ”Alkupolku”. Kotona vauvan hoidossa auttavat Sofia 6 vuotta, Karoliina 5 vuotta ja Henrik pian 3 vuotta. Ehtoollisenjaossa avustaa Anna-Kaisa Immonen. Sää lähipäivinä Kyrösjärvi Kyrösjärven pinnan korkeus keskiviikkona +83.17 m. lokakuuta kello 8.20. lokakuuta. Saamme epäilyistä huolimatta elää turvallisella mielellä. Tekstissä parantunut mies, uskoi, että Jeesus on Jumalan Poika. Hänen epäuskonsa muuttui uskoksi. Virka voidaan täyttää joko julistamalla se avoimeen hakuun tai kutsumalla virkaan tietty henkilö. Kahta neuvoston jäsentä ei tavoitettu. UutisOiva kysyi kirkkoneuvoston jäsenten mielipiteitä asiaan, ja kaikki tavoitetut olivat kutsumismenettelyn kannalla. Joskus ihmisen on tärkeintä kuunnella sydäntään. Kut su mismenettely näyttää hyvin todennäköiseltä. Miten monesti, vaikealtakin tuntuvat asiat järjestyvät parhain päin. Juoksutusmäärä 55 m 3 /s. – Anoin ensin virkavapaata kuukaudeksi, mutta tajusin jo seuraavana päivänä, että veto kirjoitustyöhön on niin vahva, että päätin irtisanoutua kokonaan, hän kertoo. Perheen pienin painoi syntymähetkellä 3480 grammaa ja pituutta oli 49 senttimetriä. Seurakuntapastori Erkki Jokisen veri vetää takaisin kirjoitustyöhön. Jeesus parantaa miehen, joka on ollut sokea syntymästään asti. Messu ja kirkkokahvit ovat kaikille avoimia tilaisuuksia. Painoa neitokaiselle oli kertynyt 4145 grammaa ja pituutta 51senttimetriä. Jeesus eli ihmisen elämän, tietäen ihmisen heikkoudet ja epäilyt. Parantuminen oli todellista, nähtävissä, siitä huolimatta kyseltiin epäuskoisina, voiko se olla mahdollista. 24–38) kertoo uskosta ja epäuskosta. Jokinen kertoo irtisanoutumisen olleen hänen oma päätöksensä, ja syiden olevan henkilökohtaisia. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. – Tiedustelin tuomiokapitulin kantaa siihen, että virantäyttö voitaisiin hoitaa kutsumalla siihen Hämeenkyrössä tutuksi tullut Metsävainio, ja vastaus oli myönteinen, kertoo kirkkoherra Erkki Malmberg. Tämä teko herätti kansassa, sekä kirjanoppineissa vastakkaisia mielipiteitä. Pirkko Vuolle Erkki Jokinen luopuu pastorin virasta Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ. – Järkipäätös tämä irtisanoutuminen ei taida olla millään mittarilla, mutta joskus ihmisen on tärkeintä kuunnella sydäntään, Jokinen naurahtaa. Kouluruoka 23.–27. Sunnuntaina 22. lokakuuta kello 10 vietetään Hämeenkyrön kirkossa messua. Vauvat Sirpa ja Tuomo Marttilan perhe Tevaniemestä kasvoi suloisella tyttösellä 30
Seurakuntien omistamien kiinteistöjen määrä vaihtelee niin ikään. Kaksivuotiaiden kattavuus oli 15,4 prosenttia, reilu puolet keskiarvosta. Pirkanmaalla on otettu käyttöön ikäihmisten neuvontapuhelin. Hämeenkyrössä haetaan influenssarokotteita laiskasti Tuukka Olli OIVASEUTU. Ylöjärvellä ja Kihniössä osuus on 20 prosentin luokkaa ja Jämijärvellä ja Parkanossa jopa reilusti alle 20 prosenttia. Katsa Oy:n Ikaalisten tehtaalle kuuluu hyvää. Perheyritys Katsa on perustettu vuonna 1955. Se sisältää velvoitteita työntekijän ja työharjoittelijan rokotesuojasta. 1. Toiseksi tunnollisimpia rokotteiden noutajia alueella olivat ikaalilaiset, siellä rokotekattavuus 65–100-vuotiaiden keskuudessa oli 43,4 prosenttia, hieman alle valtakunnallisen keskiarvon. Ne ovat paikallisia ikäihmisten kohtaamispaikkoja ja neuvontapisteitä. Kiinteistötoimen kulut seurakunnan jäsentä kohti vaihtelevat Jämijärven ja Parkanon alle 35 eurosta Ikaalisten liki sataan euroon. Katsan Ikaalisten yksikkö valmistaa hammaspyöräaihioita ja tekee kotelokoneistusta, eli Ikaalisissa sorvataan ja jyrsitään. Kaksivuotiaiden keskuudessa Ylöjärven rokotuskattavuus oli 26,6 prosenttia, koko maan keskiarvo on 28,6 prosenttia. Lähitorilla voi esimerkiksi viettää aikaa ja tavata muita ikäihmisiä. Yksittäiset Ikaalisissa sorvattava kappaleet ovat painavimmillaan viisi tonnia, ja sorvaushalkaisijakin voi olla suurimmillaan 1,6 metriä. Katsan asiakkaita ovat muun muassa merija offsore -teollisuus, kaivosteollisuus, maanrakennus, paperija selluteollisuus sekä ajoneuvoteollisuus ja kiskokalustotekniikka. – Keväästä lähtien tilanne on selkeästi piristynyt, kertoo tehdaspäällikkö Markku Kinnanen. 0,5–2-vuotiaiden keskuudessa rokotuskattavuus oli 22,3 prosenttia ja kaksivuotiaiden 23,9 prosenttia. Hämeenkyrössä lähitori löytyy päiväkeskus Aurinkorinteeltä ja Ikaalisten lähitori Jyllin Kodeilta. Jo usean lamavuoden aikana tehtaan tuotanto on pyörinyt hiljaisella tahdilla, yt-neuvotteluiltakaan ei ole vältytty. Osuus on suurempi kuin Ikaalisissa, mutta lasten rokotuskattavuus jäi huomattavasti vähäisemmäksi. – Mikä parasta, olemme saaneet rekrytoinneissa valmista ammattitaitoista henkilökuntaa, Kinnanen huomauttaa. Projektipäällikkö Heikki Koski Pirkanmaan ely-keskuksesta kertoo, että uutta aitaa rakennetaan noin puolentoista kilometrin tieosuudelle Ikaalisten eritasoliittymästä Tampereen suuntaan. Kaikissa muissa alueen kunnissa rokotekattavuudessa jäätiin valtakunnallisen keskiarvon alle. Rokotuksia jaetaan vilkkaimmin marraskuun mittaan. Yhtiön tuotteista vientiin menee noin 50–60 prosenttia, pääasiassa tuotteet menevät Länsija Keski-Eurooppaan, jonkin verran myös kaukoitään. 0,5–2-vuotiaiden rokotuskattavuus jäi 17,6 prosenttiin, reiluun puoleen keskiarvosta. Ikaalisten yksikön tulevaisuutta vahvistavat myös investoinnit. Ilmaiseen influenssarokotteeseen on oikeutettu sosiaalija terveydenhuollon sekä lääkehuollon henkilöstö, raskaana olevat naiset, kaikki 65 vuotta täyttäneet, kaikki 6–35 kuukauden ikäiset lapset, riskiryhmiin kuuluvat, vakavalle influenssalle alttiiden lähipiiri sekä varusmiespalvelukseen astuvat henkilöt. Määrä on alle puolet valtakunnallisesta keskiarvosta. maaliskuuta 2018 alkaen työnantajan on varmistettava, että vakaville seurauksille alttiita henkilöitä hoitaa vain influenssaa vastaan rokotettu henkilökunta. Hämeenkyrön seurakunnalla metsää on eniten, 410 hehtaaria, Ylöjärvellä 358 ja muilla 40–80 hehtaaria. Viime vuonna influenssakausi alkoi marraskuussa ja huippu osui vuodenvaihteeseen. Hankkeen toinen kokeilu on lähitorit. 8 TORSTAI 19.10.2017 Palvelunumero neuvoo ikäihmisiä HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN, VILJAKKALA. Kuormaa tekemässä Katsan autonkuljettaja Rauno Nätkin. Uusia tekijöitä ja koneita Katsalle Katsa Oy:n Ikaalisten tehtaan uusin investointi on cnc-sorvi, jota täydennetään robotilla, kertovat tehdaspäällikkö Markku Kinnanen ja sorvari Aki Koivisto.. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tilastojen mukaan Influenssakaudella 2016–17 seudun paras rokotekattavuus oli Ylöjärven terveyskeskuksen alueella. Erot seurakuntien välillä ovat suuria. Kirkollisveroprosentti on alhaisin Hämeenkyrössä, 1,50. Hirviaitaa kolmostien varressa jatketaan Patrakantien liittymään asti. Ylöjärvellä prosentti on 1,70 ja Ikaalisissa ja Jämijärvellä 1,85. Katsan vahvuutena on laaja asiakaspohja ja vuosikymmeniä jatkunut hyvä yhteistyö heidän kanssaan. Lokakuun alussa auennut palvelunumero on 14 Pirkanmaan kunnan yhteinen ja siihen voi soittaa kaikissa ikäihmisiin liittyvissä asioissa. Ikaalinen toimii myös yhtiön raaka-ainevarastona. Tällaisia henkilöitä ovat esimerkiksi potilaat, joiden puolustusjärjestelmä on merkittävästi heikentynyt sairauden tai hoidon vuoksi. Soteja lääkehuollon henkilöstön rokotuksista säädetään tartuntatautilaissa, joka tuli voimaan tämän vuoden maaliskuussa. Ikaalisista tuotteet lähtevät loppuvalmistukseen Tampereelle. Riistaaidan rakentamista valmistellaan parhaillaan ja puustoa on raivattu kapealta kaistaleelta tien molemmin puolin. Samaan ryhmään kuuluvat raskaana olevat, alle vuoden ikäiset ja yli 65-vuotiaat ihmiset. Siellä 65–100-vuotiaiden keskuudessa rokotekattavuus oli 51 prosenttia, kun koko maan keskiarvo on 47,3 prosenttia. Molemmat lähitorit ovat auki maanantaista perjantaihin kello 10–14. Katsa työllistää kaikkiaan noin 160 henkeä. Laiskimmin rokotuksia haettiin Hämeenkyrössä, jossa 65–100-vuotiaiden kattavuus oli 39 prosenttia ja 0,5–2-vuotiaiden 15,4 prosenttia. Tehtaalle on hankittu uusi cnc-sorvi, jota täydentävät pian kaksi sorvien kappaleen vaihtoja tekevää robottia. Terhi Palonen IKAALINEN. Vaihtelua selittää seurakuntien kokoero, mutta rakennusneliöiden määrä seurakunnan jäsentä kohti vaihtelee sekin varsin paljon. Syksyn ja talven influenssakausi antaa vielä odottaa itseään, mutta kunnat ovat jo tiedottaneet maksuttomien influenssarokotusten ajankohdista. Ikaalisten tehtaalla valmistetut hammaspyöräaihiot lähtevät loppuvalmistukseen Tampereelle. 0,5–2 vuotiaiden keskuudessa rokotekattavuus oli 25,6 prosenttia, joka jää hieman keskiarvon alle. Yksiköitä on kolme, Tampereella kaksi ja Ikaalisissa yksi. – Lisäksi kartoitamme parhaillaan muun konekannan uusimista ja mahdollisesti uusia hankintoja, Kinnanen kertoo. – Tilauskannan selkeä paraneminen johtuu erityisesti kaivosteollisuuden piristymisestä, öljyteolllisuuden puolella on edelleen hiljaista. – Aita rakennetaan eritasoliittymästä nykyisen riista-aidan päätyyn asti. Seurakuntien kiinteistöissä on eroja Sakari Ilomäki OIVASEUTU. Numerosta voi kysyä esimerkiksi mitä harrastusmahdollisuuksia lähellä on, tai mistä saa kotiin siivousapua. Kaksivuotiaiden rokotuskattavuus jäi 9,1 prosenttiin, joka on lähes kolmannes valtakunnallisesta keskiarvosta. Palvelunumero on yksi Pirkanmaan maakunnan Ikäneuvo-hankkeen kokeiluista. Tilanteen parantumisesta kertoo paljon se, että kesän jälkeen tehdas on palkannut neljä uutta työntekijää, ja uusia rekrytointeja tehdään vielä lisää tämän vuoden aikana. Rakennusten lisäksi seurakunnat omistavat myös metsää. Parantunut tilanne näkyy siinä, että meidän alihankkijoillakin on nyt kiireistä, Kinnanen sanoo. Ikaalisten työntekijävahvuus on tällä hetkellä 34, josta 29 on koneistajaa ja viisi toimihenkilöä. Parantuneen tilauskannan takia kesän jälkeen olemme tarvinneet viikonloppuvuorojakin. Posan alueella 65–100-vuotiaiden rokotuskattavuus oli 44,4 prosenttia, noin kolme prosenttia alle valtakunnallisen keskiarvon. Noin 23 miljoonan liikevaihtoa pyörittävä Katsa suunnittelee, valmistaa ja huoltaa vaativia erikoisvaihteita, hammaspyöriä ja -akseleita. Ylöjärvellä kiinteistöneliöitä on noin 0,48 neliömetriä yhtä seurakuntalaista kohti, Kihniössä 0,91 ja Ikaalisissa 0,73. Neuvontanumeroon 040 733 3949 vastataan arkisin kello 8.30–16. Töitä tehtaalla tehdään kahdessa vuorossa. Kiinteistötoimen kulujen osuus seurakunnan verotuloista on yli 30 prosenttia sekä Ikaalisissa että Hämeenkyrössä. Kuuden seurakunnan yhteistyöselvityksen osana on koottu kunkin seurakunnan kiinteistötoimen perustiedot, joita Ylöjärven ja Hämeenkyrön seurakuntien kiinteistöpäällikkö Erkki Niemi esitteli ohjausryhmälle sen edellisessä kokoontumisessa. Ikaalisten yksikön toiminta alkoi vuonna 1973. Työ valmistuu tämän syksyn aikana, Koski sanoo. Valtakunnallinen keskiarvo on 31,8 prosenttia. Hämeenkyrössä seurakunnan kiinteistöjen kokonaispinta-ala pieneni noin neljänneksellä, kun Kyröskosken seurakuntatalosta tehtiin myyntipäätös, neliömäärä seurakuntalaista kohti putosi 0,62:sta noin 0,46:een. Samasta numerosta saa apua myös, kun on huolissaan omasta tai iäkkään kotona asuvan läheisen pärjäämisestä. Investointien arvo on useita satojatuhansia euroja. Riista-aitaa jatketaan Patrakassa IKAALINEN. – Muutamilla viikoilla on tehty yövuoroja avainkoneilla
Paavo Väyrynen kertoi kannattavansa esimerkiksi kansallisten valuuttojen palauttamista vaikkapa euron rinnalle. – Yksi tämän menetelmän parhaista puolista on se, että lapsen huoltajat tietävät missä oppimisessa mennään, Sillanpää sanoo. – Päätösvalta kapenee ja lopulta menee, kuuluu Paavo Väyrysen synkkä ennustus. Se oli puhetilaisuuksia varten lyhennetty versio kesällä omassa teatterissa Keminmaalla esitetystä ja Paavo Väyrysen itsensä kirjoittamasta näytelmästä ”Manu ja minä”. Tilaisuuden yhtenä tarkoituksena oli kerätä kannattajia Väyrysen ehdokkuudelleen presidentin vaaleissa. Kolmisenkymmentä kuulija osallistui lauantaina Ikaalisissa Ikatalla europarlamentaarikko, valtiontieteen tohtori Paavo Väyrysen puhetilaisuuteen. Kesällä hän ilmoitti harkitsevansa ehdokkuutta valitsijayhdistyksen kautta. Tilaisuus alkoi näytelmällä. Oppimista seurataan arviointivihkon avulla, ja jokainen edistysaskel huomioidaan. Väyrysen mukaan on palattava tehokkaaseen ihmiskuntapolitiikkaan ja Suomen itsenäisyyttä vaalivaan Eurooppa-politiikkaan vastakohtana noin 30 vuotta jatkuneelle globalisaatiolle, maailman yhtenäistymiselle. Oman mahdollisen ehdokkuutensa syyksi Paavo Väyrynen ilmoittaa tasavallan presidentti Sauli Niinistön aktiivisen linjan Euroopan Unionin puolustusyhteistyön kehittämisessä. Ihmiskuntapolitiikalla Paavo Väyrysen mukaan Suomen sisäisessä kehityksessä on sekä hillittävä ympäristöä vahingoittavaa keskittymiskehitystä että turvattava maaseudun ja maakuntien elinvoimaisuus. Uusien asioiden oppiminen vaatii aiemmin opitun riittävää hallintaa. -luokkalaisten pienryhmää. Ensi vuoden yhteistyöstä ei ole vielä sovittu. aloitettiin tänä syksynä vuosiluokkiin sitomaton opiskelu (VSOP). Edessä Eetu Koivisto ja Helmi Kankaanranta, jonka lukemista kuuntelee erityisopettaja Minna Rantala. Päivi Seppälä IKAALINEN. Tilaisuus toi esille Paavo Väyrysen ikaalilaisyhteyden. Esimerkiksi Yhdysvaltojen presidentinvaaleissa menestystä Paavo Väyrysen näkemyksen mukaan keräsivät globalisaatiota vastustaneet ehdokkaat. Paavo Väyrynen palasi Ikaalisissa väitöskirjassaankin esille tuomaansa ihmiskuntapolitiikkaan – termin on hänen mukaansa luonut yhteiskuntapoliitikko ja Alkon entinen pääjohtaja Pekka Kuusi. Toisaalta hän pitää sitä syynä työpaikkojen menettämiselle teollisuusmaista. Huoltajien palaute on opettajien mukaan ollut erittäin myönteistä. 9 TORSTAI 19.10.2017 VSOP on oppimista omaan tahtiin Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ. Omaa mahdollista ehdokkuuttaan presidentinvaalissa Paavo Väyrynen käsitteli Ikaalisissa lähinnä välillisesti. – Riittävän pieniksi paloiksi pilkotut tavoitteet tekevät lapselle itselleenkin näkyväksi sen, mitä jo osaan ja mitä vielä pitää oppia, Rantala toteaa. Tällä kertaa tavoitteena on ehdokkuus valitsijamiesyhdistyksen kautta. Näytelmä kertoi myös siitä, miten Paavo Väyrynen on kokenut joutuneensa mediapelin kohteeksi Keskustan ehdokkaana presidentinvaaleissa 1988, 1994 ja 2012. Hänen mielestään EU ja euroalue ovat laajentuneet liiaksi, ja mukana on paljon erilaisia maita. Kirkonkylän koulun pienryhmissä luokilla 0.–4. – Kun lapsilla on mahdollisuus oppimiseen omaan tahtiin, tarve lykätä koulun aloittamista tai jättää lapsi luokalle vähenee, sanoo erityisopettaja Kristiina Sillanpää, joka opettaa esi–1. Oppilaat löytävät uudesta opiskelutavasta paljon hyvää. – Kun asioita ei tehdä liian nopeasti, ei koulunkäynnistä tule liian raskasta. Kyseessä on yksilöllisen opinnoissa etenemisen mahdollistava joustava järjestely. Paavo Väyrynen näkee globalisaatiossa myönteistä kehitystä esimerkiksi kehitysmaiden kannalta. Näytelmän tavoitteena on tuoda oikeutta edesmenneelle presidentille Mauno Koivistolle, jolla kanssa Paavo Väyrysellä Keskustapuolueen puheenjohtajana oli aikoinaan erilaisia vääntöjä. Arviointi on jatkuvaa ja läpinäkyvää, arviointivihkosta voi koska tahansa tarkastaa, mitä osaa ja mitä asioita on tälle lukuvuodelle asetettu tavoitteeksi. Ensin kahden lastensuojelukodin nuoria ajatellen hankittu lomakoti Viron Pärnussa on kesällä ollut vuokrattuna Ikaalisten Matkatoimistolle. Arviointivihkoja on käytössä kolme, oppilaan vihkon lisäksi myös huoltajilla ja opettajalla on omansa. Suomen olisi hyvä erota euroalueesta, kun vaihtoehtona hän pitää taloudellisen itsenäisyyden kaventumista. Paavo Väyrynen vahvistaisi kansallisvaltioita Ikaalilainen Kauno Laitila lähti lähinnä uteliaisuuttaan kuuntelemaan, mitä Euroopan parlamentin jäsenellä ja mahdollisella presidenttiehdokkaalla Paavo Väyrysellä on sanottavana. Se on johtanut ihmisten tyytymättömyyteen ja tunteeseen siitä, että he eivät pysty päättämään tulevaisuudestaan. Puhetilaisuus järjestettiin Ikaalisissa Ikatalla lauantaina.. Takana vasemmalta Vesa Mäki-Karvia, Arvo Ristiluoma ja Verneri Kalstela. Hänen mielestään Suomi on kannattamassa tässä vain Ranska rinnallaan linjaa, joka toisi Suomelle ankarampia velvoitteita kuin Nato-sopimus. – Tavoitteena on, että lapset säilyttävät oppimisen ilon ja motivaation, koska oppiminen etenee omalla taitotasolla koko ajan, kiteyttää Rantala. Euroopan parlamentin jäsen toi Ikaalisissakin esille viestiä sen puolesta, että on ryhdyttävä vahvistamaan kansallisvaltioita. Silloin hän luopui perustamansa kansalaispuolueen puheenjohtajuudesta. Vuosiluokkiin sitomattoman opetuksen tavoite on huolehtia siitä, että niilläkin lapsilla, jotka tarvitsevat paljon tukea oppimiseen on keskeiset perustaidot hallussa, kun koulutie jatkuu ylemmillä luokilla. Vaikeiden asioiden opetteluun saa käyttää aikaa, sanoo neljäsluokkalainen Helmi Kankaanranta. Kirkonkylän koulun neljäsluokkalaisten pienryhmässä jokainen opiskelee omaan tahtiiin. Opetuksen tavoitteet määritellään opintokokonaisuuksittain, ja ne kirjataan kunkin oppilaan henkilökohtaiseen opetuksen järjestämistä koskevaan suunnitelmaan. – Oppiaineet, joissa vuosiluokkiin sitomatonta opiskelua sovelletaan ovat äidinkieli, matematiikka ja englanti, kertoo erityisopettaja Minna Rantala. Hänen mielestään EU:n ja myös Yhdistyneiden Kansakuntien, YK:n on kehityttävä itsenäisten kansakuntien yhteistyön suuntaan sen sijaan, että yhdentymiskehityksen annetaan jatkua lisäämällä muun muassa taloudellista yhteisvastuuta EU-valtioiden välillä. – Oppilaan arviointivihkossa edistymistä havainnollistetaan värittämällä korkean savupiipun tiiliä, kertoo Rantala, joka opettaa 3.–4.-luokkalaisista koostuvaa kymmenen oppilaan pienryhmää. Opintien alkutaipaleella harjoitellaan perustaidot, joiden varaan kaikki myöhempi opiskelu rakentuu. Jokaiselle oppilaalle räätälöityjä oppimistavoitteita ja niiden toteutumisen seurantaa sovelletaan kolmessa pienryhmässä, joissa opiskelevat lapset tarvitsevat oppimiseen enemmän tukea
Ikaalisten Maanviljelijäin Liitto perustettiin heinäkuussa 1917, kertoo MTK-Ikaalisten historiaan perehtynyt, yhdistyksen entinen puheenjohtaja Arto Ojakoski. Oman Tuvan myynnistä saaduille tuloille etsittiin sijoituskohteita. 10 TORSTAI 19.10.2017 Sata vuotta työtä viljelijöiden puolesta Terhi Palonen IKAALINEN. Työeläkelaki astui voimaan 1962. Ikaalisten jäsentiloista kasvintuotannossa on 30 prosenttia, maidontuotannossa 28, lihatuotannossa 12 prosenttia ja metsätalous pääsuuntana on 11 prosentissa tiloista. Lähetystö onnistui tehtävässään, Ikaalinen pääsi maidontuotantotukialueeseen. Tuottajayhdistyksen jäsenet ovat koko historian ajan osallistuneet aktiivisesti myös kunnallispolitiikkaan. – Jäsentilojen tuotanto kuvaa hyvin yleistä tilannetta. 780 jäsenen yhdistys – MTK on ammattija etujärjestö maanviljelijöille, metsänomistajille ja maaseutuyrittäjille. Ikaalilaiset tuottajatkin painivat kanssaveljiensä ja -sisarten kanssa 1970ja 80-luvuilla ylituotantoja myöhemmin tuottajahintojen putoamisongelmien kanssa. Talon rakentaminen alkoi 1919. Ikaalisten MTK:n juhlassa Ojakoski esittää yhdistyksen 100-vuotisen historiikin, joka pohjautuu Leo Lammin ansiokkaasti tekemään kirjaan MTKIkaalisista vuosina 1917–2007. – Pyrimme viemään jäsenistön näkemyksiä ja yhteisiä kannanottojamme eteenpäin. Yhdistyksen toiminta hiipui 1920-luvulla. Kuvan omistaa Esko Ojakoski. Tuottajayhdistys myi Oman Tuvan ikaalilaiselle rakennusliikkeelle vuonna 1987 ja sai kaupassa sievoisen rahasumman, 1,6 miljoonaa markkaa sekä uuden 60 neliön toimistotilan Poppelikadulta. Vuoden 1956 maataloustulosopimus teki talonpojasta maataloustuottajain. Jäsenet ja järjestö yhdessä varmistavat maaseutuelinkeinojen kannattavuuden ja arvostuksen. Paikallisyhdistykseen nuorta intoa toi vuonna 1970 perustettu Nuorten tuottajien kerho. Osaran maamieskoulun oppilaita vuonna 1947. – Viljelijä on yrittäjä, jonka on hallittava tuotantoprosessi, liikkeenjohto, uusi teknologia ja kuluttajan käyttäytyminen. Tuottajayhdistys perustettiin aikana, jolloin Suomessa elettiin kriisiaikaa. 1960-luvulla maataloustuottajat ryhtyivät vaatimaan samaa sosiaaliturvaa, joka jo monella muulla alalla oli. 1980-luvulla korostettiin kaupallista järjestäytymistä, eli suosittiin käyttämään Hankkijaa, Valiota, Metsäliittoa ja osuusteurastamoja. Asiasta keskusteltiin useaan otteeseen yhdistyksessä ja siitä kirjelmöitiin myös kaupunginhallitukselle. Yhdistyksen historiassa vilahtelevat toistuvasti meijerija teurastamoasiat. Pula lomittajista oli kova ja palkat pienet. 1960-luvulla puhuttivat maatalouden tukialuejaot. Yhdistys perustettiin uudelleen 1932. Rahan puutteen takia keskeneräinen talo myytiin vuonna 1923 manttaalikunnalle, jonka hallussa se valmistui vuonna 1924. Ikaalisten tuottajayhdistys toimii Satakunnan MTKliiton alaisena aina vuoteen 1987, jolloin se siirtyi Pohjois-Hämeen liittoon. Ikaalisista lähti asian tiimoilta lähetystö maatalousministeriöön vuonna 1970. – Ensimmäisten vuosikymmenien yhdistystoiminta oli Ikaalisissa oli melko hiljaista, koska vuoden 1918 sota ja muun muassa torpparikysymyksen ratkaisu veivät voimavaroja, Ojakoski huomauttaa. Ikaalisissa järjestettiin Koillis-Satakunnan Maatalousnäyttely vuonna 1954. Neljä vuotta tämän jälkeen perustettiin emäntäkerho. Yleislakkovuonna 1956 yhdistys päätti yhtyä maataloustuotteiden ja halkojen luovutuslakkoon. Ensimmäisten vuosikymmenien yhdistystoiminta oli Ikaalisissa oli melko hiljaista.. – Jäsenistö jakautuu tasaisesti, naisia ja miehiä on kumpiakin puolet. Sitä vastoin yhdistys osti lomaosakkeen Kylpylän Termestä ja sijoitti rahoja paikallisten rahalaitosten, Valion ja vakuutusyhtiö Tapiolan tileille. Anomus ei johtanut kunnanteiden lisääntymiseen, mutta kunnan avustusta ryhdyttiin maksamaan osalle yksityisteistä. – Monista paikallisyhdistyksistä poiketen Ikaalisissa molemmat kerho toimivat edelleen, Ojakoski kertoo. Näin vakuuttavat 100-vuotiaan MTK-Ikaalinen -yhdistyksen puheenjohtaja Mika Hirvijoki ja emäntäkerhon puheenjohtaja Tiina Lammi. Kansainvälistynyt maatalouspolitiikka asettaa yhä suurempia haasteita etujärjestötoiminnalle, Arto Ojakoski summaa. Maatalousyrittäjien eläkelaki saatiin vasta 1970. Lomittajia tuli pääsääntöisesti oman perheen piiristä. Tapahtumasta on muistona juliste, jota esittelevät MTK-Ikaalinen -yhdistyksen puheenjohtaja Mika Hirvijoki ja emäntäkerhon puheenjohtaja Tiina Lammi. Vaikka maatalouden osuus on pienentynyt, MTK on edelleen merkittävä ja aktiivinen markkinaja yhteiskuntavaikuttaja. Jäsenten keski-ikä 59 vuotta. Tärkeässä roolissa on ollut myös maataloustuottajien järjestötoiminta. Töitä tehdään monella tasolla, keskusjärjestössä, 14 MTK:n liitossa, 354 paikallisyhdistyksessä sekä 72 metsänhoitoyhdistyksessä. Mielenkiintoinen poiminta Leo Lammin kirjoittamasta kirjasta on muun muassa se, että kun Ikaalisten Luonto -yhdistystä oltiin perustamassa, Maataloustuottajain Ikaalisten yhdistys järjesti perustamistilaisuuteen niin vahvan edustuksen, että se sai uuden yhdistyksen hallintoon varsin ison joukon nuoria tuottajia. lokakuuta. Ne eivät toteutuneet. Elintarvikepula, kahdeksan tunnin työaikavaatimus ja Venäjän vallankumouksen vaikutukset kärjistivät ongelmat maataloustyöntekijöiden maatalouslakoksi keväällä ja kesällä 1917. Loput jäsentiloista harjoittavat muun muassa koneurakointia tai maatilamatkailua, Hirvijoki kertoo. Ikaalisten yhdistyksellä on tällä hetkellä 780 jäsentä, joista jäsentiloja on noin 300. – Näiden lakkojen ja levottomuuksien seurauksena viljelijät pyrkivät tehostaman yhteistoimintaansa ja perustettiin valtakunnallinen Maataloustuottajain Keskusliitto, piirijärjestöt ja paikallisyhdistykset. Takaisin tuottajayhdistykselle talo saatiin vuonna 1971. – Sotien jälkeen 1940-luvulla yhdistystoiminta jälleen vilkastui, joskin siirtolaisten asuttaminen ja sotakorvausten maksaminen olivat suuri voimanponnistus koko kansakunnalle ja heijastuivat voimakkaasti myös maatalouteen, Ojakoski kertoo. Alkuvuosikymmenien suurin saavutus oli Oman Tuvan rakentaminen. Toimintamme on kuitenkin paljon muutakin kuin kokouksia ja edunvalvontaa. Esillä oli muun muassa loma-osakkeen ostaminen Lapista, Mansoniemen leirintäalueen, Riitialan Kesoilin kiinteistön ostot. Maatalouden lomitustoiminta alkoi aprillipäivänä 1974. Suomen liittyessä EUjäseneksi vuonna 1995 tuotantokeskeiset maatilat muuttuivat yrityksiksi, joita markkinat asiakkaat ja tukipolitiikka ohjaavat. Ikaalisista kuvassa ovat Usko Kujansuu, Esko Ojakoski, Risto Sisättö, Aarne Järvenpää, Pentti Vähä-Eskeli, Esko Koskinen ja Erkki Nieminen. Kisaa käytiin muun muassa siitä, kumpaa suositaan, osuusteurastamoja vai Karjakuntaa. Maatalouden verotuksen monimutkaisuuden takia verokurssit ovat olleet suosittuja koulutuksia Edunvalvontatehtävien lisäksi paikallisyhdistysten toiminnassa tärkeää ovat aina olleet yhteiset tapahtumat ja retket, jotka ovat ulottuneet myös Suomen ulkopuolelle. Kaupungin palvelukseen he siirtyivät vuonna 1986. Maaseudulla, ruoantuotannolla ja metsätaloudella on aina ollut merkittävä rooli itsenäisen Suomen historiassa. MTK-Ikaalinen juhlistaa sataa toiminnan vuottaan lauantaina 28. Se tarjoaa kursseja, tapahtumia ja retkiä, eli tärkeää sosiaalista toimintaa, jossa tapaa ammattiveljiä ja -sisaria. Ikaalinen oli pudotettu pois maidontuotantotukialueesta. 1940-luvulla yhdistys teki anomuksen tiekuntien ylläpitämien teiden siirtämisestä kunnan hoidettaviksi. Yhdistys on ollut mukana vastustamassa Natura 2000 -ohjelman tuomia uusia suojelualueita. Hanke oli monivuotinen, ja se vaati paljon talkoita, mutta myös rahaa. Aluksi lomittajien palkkaamisesta vastasivat meijerit. EU:hun liittyminen ja etenkin sen vastustus sai myös Ikaalisissa tuottajaväen liikkeelle eri mielenilmaisuihin aina Brysseliin saakka
Yritysuutiset Yrittäjien aamukahvilla tuhtia tietoa ja tapaamisia Terhi Palonen IKAALINEN. Parisenkymmentä ikaalilaista yrittäjää olivat kuulemassa Aito Säästöpankin uusista yrityspalveluista. Miten vanhat asiakkaat löytäisivät uuden paikan. Työn ohella opiskelen monimuotokoulutuksessa rakennusalan työnjohtoa, Säynäjäkangas kertoi. – Pankkipalvelujen vertailu ei maksa mitään, mutta siinä voi voittaa paljon. Hoitola Valonlähteen uusi osoite Ikaalisissa on tuttu asiakkaille, jotka ovat hakeneet hyvinvoinnin palveluita. Hoitola Valonlähde on sisustettu kauniisti turkoosin ja pehmeän valkoisen väreillä. Yrittäjä on myös erätaitokouluttaja, joten palveluihin kuuluvat eräpalvelut, kuten koulutus ja eräopastus. Kirvesmiehen koulutuksen ja ammattitaidon omaava Säynäjäkangas on löytänyt hyvän palvelumuodon. Hän myy rakennusalalle työnjohtopalveluita. Hoitolayrittäjät tutustuivat toisiinsa, kun Elina Väinä sai vinkin, että Ikaalisissa on hoitolalta vapautunut liiketila. – Aito Säästöpankin tämän vuoden toukokuussa teettämä tutkimus kertoo, että pirkanmaalaiset yrityspäättäjät arvostavat yhä henkilökohtaista pankkipalvelua. Hämeenkyröläinen Elina Väinä muutti syyskuussa Valonlähteen Kyröskoskelta Ikaalisiin ja on nyt valmiina antamaan asiakkaille luontaisja hyvinvointihoitoja. Luontaishoidoissa käytän Frantsilan tuotteita, Elina Väinä kertoo. Aito Säästöpankki haluaa palvella erityisesti pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Hän järjestää myös enkelija meditaatioretriittejä ja erilaisia kursseja. Olin kouluttautunut laajasti erikoishoitoihin kosmetologisten ja perinteisten hierontojen lisäksi, Eeva-Liisa Vuorela kertoo. Sihvosen ja Marjamäen mukaan yritysasiakkaille on tärkeää, että pankin yhteyshenkilö ei hoida pelkästään päivittäisasiointia, vaan toimii myös bisneksen sparraajana ja konsulttina. Säynäjäkankaan STS Erärakennus Oy tarjoaa rakentamisen ja remontoinnin palveluita. Näin tuumasi parisen vuotta sitten Ikaalisiin oman yrityksen perustanut Santtu Säynäjäkangas. Jännitin vaihtoa Kyröskoskelta Ikaalisiin. – Tällaiset tilaisuudet ovat mainioita paikkoja tavata toisia yrittäjiä ja kuulla heidän näkemyksiään yritysasioista. Aito Säästöpankin yrittäjien aamubrunssilla kerrottiin pankin uusista yrittäjäpalveluista. Uskoisin, että apua on siitä, että samalla paikalla on ollut hoitola aiemminkin, sanoo Hämeenkyrön Kostulassa asuva Elina Väinä. Taustalla soi herkkä musiikki. Aito Säästöpankki on paikallinen pankki, mutta meiltä saa kaikki ison pankin yrityspalvelut, summaa Marjamäki. Asiakastapaaminen voidaan järjestää yrityksessä tai pankin konttorissa, kertoo yritysrahoituspäällikkö Veli-Pekka Sihvonen. Ikaalilaisten yrittäjien aamubrunssi oli jo toinen tänä vuonna. Samalla saa viime hetken tietoa asiantuntijoilta, kuten tänään pankkipalveluista ja korkojen kehityksestä. Hoitojen tarkoituksena on parantaa elämänlaatua kokonaisvaltaisesti. – Alalta ovat poistuneet lähes kokonaan rakennusmestarit. – Kun menemme asiakkaan luo, pääsemme samalla tutustumaan yrityksen arkeen ja ymmärrämme paremmin sen liiketoimintaa, Marjamäki kertoo. Santtu Säynäjäkangas valjasti kirvesmiehen taitonsa omaan rakennusalan yritykseen, joka on toiminut noin kaksi vuotta.. Nyt jatkan ensimmäistä ammattiani taidemaalarina ja liikuntaharrastuksia. – Tila tuntui heti siltä, että tähän haluan. – Teen vaihtoehtohoitoja: ei perinteistä hierontaa vaan erikoishierontoja luonnonmukaisilla aineilla. Kuumakivija yrttinyyttihoidot ovat esimerkkejä lämpöisistä hoidoista, joihin käytetään öljyjä. Huhtikuuhun asti Vanha Tampereentie 14:ssä toimi ikaalilaisen EevaLiisa Vuorelan Hoitola Ruusuvesi. Uusia ei enää kouluteta, ja heistä onkin pula. Luontaishoitojen ja henkisten hoitojen valikoima on laaja. Työnjohtotehtävissä pystyn hyödyntämään omaa työkokemustani. Aromahieronta tehdään aromaattisilla öljyillä. Hän oli yksi Aito Säästöpankin tiistaiaamun yrittäjäbrunssin osallistujista. Elina Väinä käy tilauksesta ohjaamassa ryhmille erilaisia rentouttavia ja voimaannuttavia iltoja. Hoitola Ruusuveden ikaalilainen yrittäjä Eeva-Liisa Vuorela (vasemmalla) lähti eläkkeelle, ja Elina Väinä Hämeenkyrön Kostulasta toi samaan liiketilaan Hoitola Valonlähteen. – Olin onnellinen ja iloinen, että sain jatkaa palkitsevaa ja ihmisläheistä työtä. Eeva-Liisa Vuorela jäi eläkkeelle työskenneltyään Ikaalisissa pitkälle yli 30 vuoden ajan: ensin 25 vuotta Kylpylässä ja lähipiirin kannustamana yrittäjänä 12 vuotta. Elina Väinä on luontaishoitaja ja hän kutsuu asiakkaita rauhoittumaan kiireisestä arjesta. 11 TORSTAI 19.10.2017 Hoitola Valonlähde muutti Ruusuveden paikalle Päivi Seppälä IKAALINEN. Tutkimuksen mukaan 91 prosenttia vastaajista hoitaisi pankkiasiansa mieluiten yhden yhteyshenkilön kanssa, Marjamäki sanoo. Suuren huomion saavat 5-vuotias pojanpoikani ja 88-vuotias äitini. Toukokuussa työnsä aloittanut Sihvonen on vieraillut jo lukuisissa ikaalilaisissakin yrityksissä. Tämän lisäksi pankin jokaisessa 14 konttorissa on yksi yritysyhteyshenkilö. – Tilaisuudet ovat mielestämme onnistuneet, joten jatkamme vastaavien yrittäjätapaamisten järjestämistä, lupaa Aito Säästöpankin pankinjohtaja Minna Marjamäki. – Omia tuttuja asiakkaita on jo tullut – myös uusia. – Keväällä tein haikeaa surutyötä keskustellen ja muistellen ihanien asiakkaideni kanssa, halaten ja hyvästellen heidät. Taakse jäävät syksyn tuulet ja tuiskeet, kun avaan Hoitola Valonlähteen oven ja astun sisään osoitteessa Vanha Tampereentie 14. Vaikka yritystenkin monet pankkiasiat hoituvat sähköisesti, netti ei pysty korvaamaan kasvokkain tapahtuvia keskusteluja. – Hoidot lisäävät energiavarantoja, vähentävät stressiä ja lievittävät kiputiloja. Pankissa on aloittanut uusi, nelihenkinen yritystiimi. – Emme tuijota pelkästään talousasioihin, vaan haluamme kuulla numeroiden takaa löytyvän tarinan
Liigassa on pelannut vain kolme Hokkaritaustaista pelaajaa. Työpaikkojen kehittäminen on hyvä pitää sopivassa vauhdissa. Ideoiden kehittäminen edelleen on sitten vaativampi tehtävä. – Aina, kun tulen hallille, joku nykäisee hihasta ja kysyy, mitenkäs tämä. – Aikuisvalmennuksessa korostuvat taktiset puolet ja ketjujen suunnittelu. – On todella hienoa, että Tappara kouluttaa valmentajiamme. ”Valmentaminen on henkilön ohjaamista” Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. Välillä tuntuu että vanhemmat haluavat lapsestaan seuraavan Laineen tai vähintään liigapelaajan. Ei saa päästää tilannetta kiehumaan, Turvala sanoo. Vastaava terveydenhoitaja Pia Turvala kertoo, että nuoret innostuvat helpommin uusista ideoista, mutta samaa työtä vuosikymmeniä tehneet havahtuvat kehittämiseen hitaammin. Määrä on sama muissakin pikkuseuroissa. Kun pidimme kiekkokoulussa vanhempainiltaa, monella silmät pyörähti, kun puhuin Tappara-yhteistyöstä. 12 TORSTAI 19.10.2017 Kehittämisinto pitää suunnata oikein Birgitta Suorsa HÄMEENKYRÖ. Hede kiinnittää huomiota, millainen muutos lapselle on, kun pieni kenttä vaihtuu isoon kaukaloon. – On annettava tilaa jollekin, josta ei vielä tarkkaan tiedä. Puheeksi nousee kaukana asuvien työntekijöiden toive pidemmistä työpäivistä ja pidemmistä vapaista. Hede toivoo, että pelaajat saataisiin pidettyä omalla kylällä paremmin. – Hyvä esimies pitää ilmapiirin sellaisena, että henkilöstö uskaltaa esittää ideoita. Se kertoo, kuinka vaikea ammattipelaajaksi on päästä. Kun idean sanoo ääneen julkisesti, se on myös pakko tehdä. Kehittämisen johtaminen on vaikeampaa, koska pitää saada työntekijät katsomaan ympärilleen ja pohtimaan työn kehittämistä, va. Yllättävää kyllä, se on myös haaste. Esimiehen täytyy pitää lainsäädännön, ohjeistusten, sopimusten ja hallinnon vaatimukset mielessä päättäessään, mihin kokeiluihin työyhteisössä ryhdytään. Utti muistuttaa, että työntekijän into sammuu, jos hän ei saa idealleen tukea tai ideaan ei suhtauduta ilolla. – Olisi sekä seuralle että nuorelle parempi, että hän saisi pelata paljon ja kehittyä.. – Hokkareissa on tälläkin hetkellä yli sata junnua. – Aikuiset eivät sitä ymmärrä, kuinka valtava ero se lapselle on. Espoossakin seuraväki kyseli, miten olemme päässeet Tapparan mukaan. – Tapparan C-, Bja Ajunnuista suurin osa tulee maakunnasta. Olemme miettineet, mistä osista jääaika koostuu. – Kun hyvä idea tulee, siihen pitää sitoutua. – Kokeiluja miettiessä tulee ennemmin järki vastaan kuin sopimusten rajat. Esikuvista ei ole pulaa, siitä pitävät huolen Tapparan menestys ja seuran taustan omaavat NHL-tähdet Patrik Laine etunenässä. Hokkarit toimii Tapparan kasvattiseurana. Osa työntekijöistä on suorittanut kunnan kustantaman tuotekehittäjän erikoisammattitutkinnon. Amerikassa on tehty järven jäälle valtavan iso kenttä, joka havainnollistaa, millainen ero isolla ja pienellä kentällä on lapselle. Hämeenkyrön kunnan esimiehiä osallistui KunTeko 2020 kunta-alan työelämän kehittämisohjelman tarjoamaan sparraukseen. – Tahtona on, että jääharjoituksissa tapahtuu koko ajan jotain, ei vain odotella ja lauota rankkareita. hallintopäällikkö ja elämänlaatupalvelujen esimies Liisa Neronen toteaa. Ruotsissa se onnistuu, sillä siellä pelipaikan määrää postinumero. – Kunnassa tarvitaan innovatiivinen henkilöstöpäällikkö, joka osaa tulkita ne ehdottomat rajat ja etsii oikeat kohdat maksimijoustoille, laskentapäällikkö Salmela vinkkaa Hirvonen-Yliselle. Isompaa seuraan vaihtaminen nuorena ei onnistu. Työpaikalla voi ilmetä kateutta. Katja Sipiläinen, Marjo Vulli, Mari Kola ja Riikka Sirkka osallistuivat Kunteko-sparraukseen syyskuussa. Henkilöstöja hallintopäällikkö Mira HirvonenYlinen pohtii Sirkka YliKyynyn, Lotta Salmelan ja Liisa Nerosen kanssa, miten kunta-alan sopimukset antavat tilaa kokeiluille. Valmennuspäälliköllä on pitkä jääkiekkotausta, sillä hän ehti ennen lopettamistaan pelata noin kolmekymmentä vuotta. – Kun itse kehittää työtä, tietää mihin pitää puuttua ja miten. Hauskaa aikuisillakin pitää olla. Ensin hänet opetetaan luistelemaan, sitten tulevat perusasiat, kuten kiekon käsittely. Jäähallilla on melko vaikeaa viettää yhtään enemmän aikaa törmäämättä Janne Hedeeseen. Aikuisilta voi vaatia, vaikka pitääkin muistaa, että pelaamme alasarjassa. Hän huomauttaa, että kehittämisen johtaminen on vaikeaa. Tässä kohtaa Hede muistuttaa elämän tosiasioista. – Jos ajatellaan junnuvalmennusta, se on lapsen ohjaamista lajin pariin. Hämeenkyrössä mietittiin esimiesvoimin, kuinka säilyttää hyvä vire jatkumaan niin, että kaikki saadaan mukaan ja ettei ylilyöntejä tule. Se mahdollistaa, että työntekijät voivat saada aikaa kehittämisja suunnittelutyöhön. Seuran historiassa heitä on ollut varmasti tuhansia. Viime vuodet Hede on valmentanut junioreita, nyt hän valmentaa toista kautta myös aikuisia. Joku on jo kysynyt, koska vaihdan osoitetietoni tänne, Hede naurahtaa. Eväitä omalle työpaikalle löytyi. Edustus jahtaa nyt oman kylän pojilla paikkaa II-divisioonasta, josta se putosi viime kauden päätteeksi. Kateuden käsittelyssä esimies voi helposti syyllistyä tasapäistämiseen. Ensin tulee luistelua, sitten lajiharjoitteita, lopuksi peliä. Muuten ne jäävät hautumaan. Taustalla on jo valmiiksi epäonnistumisen ja häpeän pelko. Kuntaorganisaatio on tarkkaan säädeltyä. – Meidän täytyy miettiä työvuorosuunnittelua entistä enemmän. Vasta siellä voi ajatella pelillisiä asioita. Sellaisessa muutoksessa luistelun rooli korostuu. Tamora Oy:n kouluttaja ja sparraaja Jaana Utti rohkaisi väkeä. Vanhan ajan huutajat ei enää pärjää, Hede vertailee. Niistä harppaus Liigaan on valtava. Dialyysiosastolla työskentelevä hallinnollinen osastonhoitaja Yli-Kyyny huomautti, että työntekijät ovat hyvin erilaisia. Meillä on hyvä porukka ja hienot puitteet. Monesti työntekijöitä kohdellaan suojelevasti, vaikka heille pitäisi antaa mahdollisuuksia. Työryhmät ryhtyvät pohtimaan, kuinka kehittämisideoita voidaan kiihdyttää, kuinka niitä tehdään yli organisaatiorajojen ja miten onnistumiset saadaan näkyviksi. Hän on paitsi Hokkareiden edustuksen valmentaja, myös seuran valmennuspäällikkö. – Se hyvä puoli putoamisessa oli, että nyt pojat saavat kasvaa, että ovat valmiina II-divisioonaan. Valmennuspäällikkönä Hede suunnittelee valmentajien kanssa kullekin joukkueelle toimintaa pitemmälle aikavälille. Hämeenkyrö on valittu Suomen kokeilevimmaksi kunnaksi, jossa on asiantuntemusta kokeilujen johtamisessa muun muassa kouluterveydenhuollossa, päivähoidossa ja dialyysihoidossa. Päiväkodin johtaja Marjo Vulli oli päivän lopuksi tyytyväinen kolmen tunnin työskentelyyn. Tällä hetkellä -07 juniorit ovat ensimmäistä kertaa isolla kentällä. Tämän päivän valmennus on henkilön ohjaamista. Hokkareiden valmennuspäällikkö ja edustuksen valmentaja Janne Hede kehuu Hokkareiden organisaatiota, jossa on tekemisen meininki. Kun yhtälöön laskee vielä kaksi Hokkareissa jääkiekkoa pelaavaa lasta, on helppo todeta, että vapaa-aika kuluu pitkälti osoitteessa Eljaalantie 1. – On hyvä, että innostus kuplii, mutta kaikkien ideoiden ei tarvitse päästä loppuun asti. Nyt molemmat ryhmät on saatu toimimaan samaan suuntaan. Täytyy luottaa, että työntekijä kehittää ideaansa ja että hän osaa rajata itse työaikansa. Lisäksi puitteet ovat kunnossa, kun jäähalli on hyvä ja viereistä urheilukenttää käytetään paljon ympäri vuoden. Hämeenkyrössä kikyn tuomat 24 lisätuntia päätettiin ohjata kehittämisja suunnittelutyöhön. Sen ansiosta Hokkareiden maalivahdit pääsevät kerran viikossa Tapparan maalivahtitreeneihin, lisäksi taitovalmentaja Mika Nieminen käy talven mittaan Hämeenkyrössä säännöllisesti viime vuoden malliin. Esimerkiksi nyt työn alla on, mitä tehdään kussakin joukkueessa keväällä. Junnupuolella Hokkareissa on hyvä pöhinä päällä, sillä kiekkokoulussa on väkeä nyt tuplasti viime vuoteen verrattuna, myös pienempiä junnuja on hyvin. Isommista junnuista on Hämeenkyrössä nyt pulaa, mutta Hede toivoo, että nykyisistä junnuista kasvaa Cja B-joukkueet viiden vuoden sisään
Huonosti valmistautuneena arvelin sen esittävän kabareetanssijaa tai elämän laitapuolelle nyrjähtänyttä. Minä vain auttelin luontoäitiä, hän tuumaa. Puun kupeeseen kehittynyt pahka on tekeytynyt Koivuniemen taitavissa käsissä paitsi koriste-esineiksi myös vaikkapa baarikaapiksi, keinutuoliksi ja pöydäksi. Omissa metsissä töitä tehnyt Koivuniemi ei mittaillut vain tukkeja, vaan tutkaili mielenkiintoisia pahkoja. Aiheesta lisää oli käyty haastattelemassa Kaunialan sotavammasairaalassa asukkaita. Kiinnitin huomiota jo silloin, miten monessa asiassa me ulkopuoliset määritämme ikäihmisten elämää. – Pahka pitää tuoda metsästä oikeaan aikaan eli mahlan aikaan toukokuussa. Taitava tekijä tietää, että paras pahka tulee visakoivusta. Monta kertaa hän näki jo metsässä, mitä oksasta tai pahkasta voisi tulla. Koivuniemen taitavissa käsissä on syntynyt satoja töitä. Hoitokoteihin ei pääse puolison kanssa asumaan. Terapeutit todistivat, ettei pidä luulla, että vain märkä nainen haluaa. Itseoppinut taiteilija innostui pahkan työstämisestä vasta kuusikymppisenä. Tarina kertoi tavallisesta, yksin asuvasta naisesta, äidinkielen opettajasta, joka eläkkeellä halusi kontaktia mieheen. Tekijöinä kuitenkin nuoret ihmiset, joita seksin ja läheisyyden puute harvemmin vaivaa. Taisi olla pari miestä ja nainen, jotka kertoivat omasta tarpeestaan. Asenteissa ikäihmisten seksuaalisuuteen on parantamisen varaa. – Minä olen pahkataiteessa vain pieni tekijä. Hän avautui julkisuudessa, että he vaimon kanssa halusivat läheisyyttä ja yksityisyyttä. Ainakaan vanhainkoti-hoivakotien suunnittelijoiden mielestä. Hän halusi jakaa muistojaan ja kertoi kaipaavansa vieläkin läheisyyttä ja yhdyntää. – Puukko ja vasara ovat tärkeimmät välineet pahkan työstämisessä. Kuuntelijana ja myötäeläjänä tunsin olevani tarpeellinen. Kuorimisen jälkeen pahka puhdistetaan. Sokka kertoi vasta yli kolmekymppisenä kuulleensa termin. Pöllöt oksalla yössä.. Koivuniemen pahkatöistä ovat päässeet nauttimaan lapset sekä sukulaiset ja ystävät. Taidokasta taidetta pahkasta Terhi Palonen IKAALINEN. Asenteissa ikäihmisten seksuaalisuuteen on parantamisen varaa. Pahkataiteen tekeminen on veistämistä ja kovertamista. Kiitän ohjelmaa ihmistä kunnioittavasta, asiallisesta ja hauskasta otteesta. Kun kotiin tuli joku käymään juttusillani, vaimoni joutui usein sanomaan, että tuolla se on vajassa puita katselemassa, Koivuniemi nauraa. Erkki Koivuniemen taitavissa käsissä on syntynyt satoja pahkatöitä. – Heti tuli mieleen jokin hahmo tai muoto. Eli eihän siitä silloin voi mitään tulla. 86-vuotias Erkki Koivuniemi innostui pahkatöistä kuusikymppisenä, kun aikaa niihin jäi enemmän maataloustöiltä. Nykyisin Koivuniemi ei enää pahkatöitä tee, mutta innostaa uusia tekijöitä. Ohjelmassa näytettiin, miten liukua voi tehdä itse luomuna, keittää vesi ja maissijauhoa. – Metsänraivauksilla varoin lyömästä kassarilla arvokasta pahkaa matalaksi. Näytelmä alkoi näkymällä, jossa nainen vuoteessa jalat levällään harrasti itsetyydytystä. Siis oletusarvo on, ettei niillä vuosikymmenillä voi haluta seksiä. Pahkat ovat luonnon muovaamia, suuren taiteilijan tekemiä. Hän laittoi lehteen ilmoituksen, kertoen suoraan haluavansa seksiä miehen kanssa, josta pitää. Ensin haastateltiin näyttelijä, Kevytkenkäinen nainen, ihastuttava Sinikka Sokka. Moni pöllö, kurki, karhu olisi ehkä jäänyt ikuisiksi ajoiksi jäänyt puun kylkeen, ellei Erkki Koivuniemi olisi sattunut paikalle ja muovannut siitä teoksen. Pahkasta ja oksista Koivuniemi on luonut paljon kaunista; koristeita, kelloja, astioita, valaisimia, tuoleja, pöytiä... Ja puhua ei tarvitse, mutta saa puhua jos haluaa. Hän kävi siellä tapaamassa vaimoaan, joka sairasti Alzheimerin tautia. 86-vuotias Koivuniemi asuu nykyisin Ikaalisten keskustassa Kotipihlajan vanhusten talossa. Pahkan syyt kulkevat satunnaisesti, mikä tekee siitä haastavan materiaalin. Töissä sain olla kuulijana naiselle, joka kertoi hyvästä, pitkään kestäneestä seksisuhteesta avioliitossaan. Vuonna 2002 paljastettiin Wardin maalaus presidentti Tarja Halosesta. Voikohan vieläkään lukita ovia vieraskäynnin aikana niin halutessa. – Sellaisen kun löysin, katselin ja kääntelin sitä aikani ja kehitin idean, mikä siitä tulisi. Tämän takia merkitsin pahkat jo etukäteen, jotta löytäisin ne oikeaan aikaan. Hoivaja vanhainkodeissa ja yleensäkin. Ei kukaan ääneen puhunut liukuvoiteesta. Puolison kuolemasta oli vuosia. Kuivuutta havainnollistettiin hankaamalla santapaperia lautaa vasten. Vaan kuivuus johtuu monista asioista. Kävin teatterissa katsomassa Kevytkenkäisen naisen. Hänen sukupolvelleen se oli liian intiimi asia. Sympaattinen karhuperhe. – Tärkeintä on kunnioittaa alkuperäistä pahkaa, sitä ei pidä veistellä ihan hirveästi. Ohjelmassa esitettiin hauskasti apuvälineistä liukuvoide. Valmiin muodon saatuaan se lakataan moneen kertaan. Mielestäni Puoli seitsemän tv-ohjelma kertoi ilahduttavan asiallisesti ikäihmisten seksuaalisuudesta. – Silloin oli paremmin aikaa, maanviljelijänä Vahossa elämäntyönsä tehnyt Koivuniemi kertoo. – Myyntiin en niitä ole tehnyt, mutta lahjaksi moni on saanut. 13 TORSTAI 19.10.2017 Vieraskynä Taidemaalari Rafael Wardi peräsi yksityisyyttä vanhainkotiin, lukkoa asukkaan oveen. Työkseen ikäihmisiä kohtaavat voivat muistaa vanhan kivan aforismin hienotunteisuudesta: kahden kauppa ja kolmannen korvapuusti! Yksityinen asia Kirjoittaja Maija Lehtinen on kyröskoskelainen ihmisten ja ympäristön tarkkailija
Ei voi ajatella, että työntekijän pitää maalaisjärjellä hoksata kaikki. Ihalainen arvostaa työntekijöissään alan koulutusta tai ainakin vahvaa kokemusta. Paljon eri tallien työoloja nähnyt Niina Okkonen muistutti, että työnantajan pitää työntekijää perehdyttäessään muistaa turvallisuusasiat. – Tarhaamisessa on helppo vaikuttaa siihen, miten leveitä ovat ovet, portit ja kulkureitit, jotka ovat mahdollisia vaaranpaikkoja. Kiitos on ilmainen, ja siihen nähden sitä käytetään aivan liian vähän. Työhön vaikuttaa myös henkinen puoli. – Työntekijän pitää tietää myös asiakasrajapinnan mahdolliset vaaratekijät. Kun ilmapiiri on positiivinen, se välittyy asiakkaille.. Töihin ei aina haeta valmista tekijää vaan ihmistä, jonka kanssa sovitaan hyvin yhteen ja joka sopeutuu ja muokkautuu yritykseen. Parhaita ovat meillä hevosalalle kasvaneet, jotka ovat aloittaneet meillä kymmenen vuotta sitten. Jos onnettomuus sattuu, mitä tehdään, kuka vastaa tilanteessa, kuka tekee mitäkin ja kuka soittaa hätänumeroon. Niiden pitää kuitenkin olla turvallisia käyttää, työntekijä pitää perehdyttää niiden käyttöön ja näkyvillä pitää olla käyttöohjeet. – On tärkeää, että työntekijä on vastuuntuntoinen, rehellinen, suora, positiivinen, oma-aloitteinen, pystyy itsenäiseen työskentelyyn ja että hänen omat henkilökohtaiset asiansa ovat kunnossa. Työnantajan velvollisuus on kertoa. Itsellään hänellä on hevosmaatila Urjalassa. – Pyrimme löytämään kaikille osa-alueen, jossa he ovat vahvoja. Huonolla tolalla monesti on yrittäjän oma tapaturmavakuutus. Kannattaa selvittää, mikä motivoi työntekijää: joitakuita kannustavat palkkiot, joitain kiitos ja joitain vastuullisemmat työtehtävät. Ala on fyysisesti kuormittavaa, ja plussaa on, jos työtä voidaan helpottaa koneilla ja laitteilla. Liukkauden torjunta on kiinteistön omistajan vastuulla. Maatalousyrittäjänä Ihalainen saa tilalleen myös lomittajan. Tuulensillan talli on Suomen Ratsastajainliiton hyväksymä, islanninhevosiin keskittynyt ratsastuskoulu, jolla järjestetään muun muassa leirejä, ratsastustunteja ja maastoratsastusta. Myös hätätilanteisiin pitää varautua. Hän kehottaa myös miettimään, miten turvallisuuteen vaikuttavat esimerkiksi tallin tilat, kulkureitit, kynnykset, kaiteet, portaat, karsinoiden rakenteet, melu, kylmyys, kuumuus, valaistus, ilmanvaihto, pöly, homeet ja kaasut. – Jos jotain sattuu, missä ovat kulkureitit ja hätäpoistumistiet. Okkonen painottaa tässä perehdytystä, sillä huono perehdytys lisää tapaturmien ja sairastumisen riskiä. Ei voi ajatella, ettei aggressiivisia asiakkaita voi tulla. – Jos on mahdollisuus saada tallille ulkopuolinen työympäristön tarkastaja, hänet kannattaa ottaa, Itse olen kokenut sen hyväksi. – Pyrin kiittämään työntekijöitä ja arvostan avointa ilmapiiriä ja rehellisyyttä. Hevosalalla työn turvallisuuteen vaikuttaa moni asia, kuten tilat, kulkureitit, koneet ja laitteet, työvälineet, työn fyysinen kuormittavuus sekä työtavat ja -asennot. Talli on varsin iso: omia hevosia tallilla on 12 ja yksityishevosia 27. – Työntekijälle pitää osoittaa hänen toimintaympäristönsä vaaranpaikat ja tapaturma-alttiit työtehtävät ja se, miten niissä toimitaan. Okkosen mukaan yrityksen toiminnassa ehdottomia ovat oikeusturvaja vastuuvakuutus. Hevostyössä muistetaan kyllä kertoa tarkkaan esimerkiksi hevosten ruokintaan tai tarhaukseen liittyvät asiat, mutta turvallisuus saattaa jäädä vähälle. – Tiloilla yleistyvät pienkuormaajat ja mönkijät. Hyvä ilmapiiri välittyy asiakkaalle – Hyvään työntekijään kannattaa sijoittaa ja parhaat kannattaa sitouttaa, tiivistää ajatuksiaan työnantajana Tuulensillan tallin yrittäjä Johanna Ihalainen, joka piti seminaaripäivässä oman puheenvuoronsa. Myös vakuutusten pitää olla kunnossa. Työntekijällä pitää olla tiedossa myös, keitä ovat yrityksen asiakkaat ja mikä on hänen roolinsa asiakaspalvelutyössä. Näin voi käydä esimerkiksi oikaisemalla tarhattavan hevosen kanssa ahdasta reittiä pitkin. Työntekijät käyttävät koneita, ja jos heille silloin sattuu vahinko, liikennevakuutus korvaa. – Työnantajan pitää tietää, mistä on vastuussa, kun hänelle tulee työntekijä. Tallilla pitää olla muun muassa pelastussuunnitelma, sammuttimet, ajantasainen ensiapukaappi ja se mietittynä, kuka tarvitsee ensiapukoulutusta. Okkonen on nähnyt monen hevostilan työoloja paikan päällä, kun on ProAgrian hanketöissä kiertänyt tiloilla neuvojana. Esimerkiksi asiallisten säilytystilojen ansiosta käytävät voidaan pitää vapaana tavaroista. Kun työntekijä perehdytetään tehtäviinsä, hänelle pitää muistaa kertoa myös työturvallisuudesta. – Työnantajan pitää huolehtia siitä, että työpaikalla on hyvä olla ja että sinne meno ei tunnu pahalta. Haemme työntekijää, joka haluaa olla osa meidän tiimiä. Tuulensillan tallilla kaikki hevoset kahta siitosoria lukuunottamatta tarhataan samassa laumassa, ja ulkona on tarjolla säilörehua vapaasti syötäväksi. Seminaarin järjesti Hevosalan osaamiskeskus Hippolis. Okkonen suosittelee perehdyttämiseen tsekkauslistaa, josta voi tarkistaa, onko kaikki tärkeät asiat muistettu kertoa. Tätä painotti hevosalan työolosuhteista ja turvallisuudesta puhunut Niina Okkonen, joka piti alustuksen viime viikolla Tuulensillan tallilla pidetyssä Hevosyrittäjä työnantajana -seminaarissa. Työntekijöitä on yhteensä kuusi, joista osa on osa-aikaisia. Kuormittavassa työssä pitää opastaa oikeisiin työtapoihin ja -asentoihin sekä näyttää asianmukaiset suojaimet. 14 TORSTAI 19.10.2017 Työnteon vaaranpaikat pitää tiedostaa Liisa Raipala VILJAKKALA. Monesti tapaturma sattuu, kun yritetään säästää aikaa toimimalla tavalla, jossa tapaturmariski on suurempi. Motivoi, kun saa hyvin tehdystä työstä arvostusta. – Yrittäjän pitää miettiä, missä on järkevä tehostaa työtä ja milloin on velvollisuus sanoa, että tee niin, että tapaturmariski pienenee. Tarkistakaa omasta vakuutusyhtiöstänne, tarvitaanko sille liikennevakuutus
Paikallislehti oli aikanaan erikoisuus Marjo Heikkilä havainnollisti vuoden 1917 ikaalilaista elämää Ikaalinenlehdestä (myöhemmin Pohjois-Satakunta) poimimillaan jutuilla ja ilmoituksilla. Punakaarteja syntyi myös kylille. Sodan alkaessa monia elintarvikkeita ja muita hyödykkeitä oli alettu säännöstellä. Heinäkuun 11. Venäläisten linnoitustyöt varustautumisessa Saksaa vastaan antoi tosin töitä nuorille miehille, ja töihin lähti myös ikaalilaisia. Työväenmarssi ja Marseljeesi soivat, epäluotettavina pidettyjen poliisien eroa vaadittiin, ja punaliput liehuivat. Kahden leirin välillä ollut juopa syveni, ja molemmin puolin kulki huhuja. Teollisuudessa oli sovittu 8 tunnin työpäivästä, jota vaadittiin myös maatalouteen. Helmikuussa perustettiin elintarvikelautakunta, joka paikallislehdessä anoi lupaa tarkastaa aitat ja kielsi viljan myymisen ulkopaikkakuntalaisille. Hintapolitiikalla pyrittiin estämään keinottelu. Edelleen syksyllä Ikaalisissa oli levottomuuksia. Juopa kasvoi eri yhteiskuntaryhmien välillä. Sadot olivat olleet huonoja jo vuosina 1915 ja 1916. Nationalismi kasvoi myös Suomessa, minkä vuoksi Venäjä tiukensi otettaan niin sanottujen sortokausien aikana ja rajoitti Suomen autonomista asemaa. Suojeluskunnan päälliköksi tuli poliisi Otto Ivalo, ja punakaartia johti valokuvaaja Nestori Karlsson. Määrättiin rajahinnat, joita korkeammalla hinnalla elintarvikkeita ei saanut myydä. Ensimmäiset yhteiskunnallisen kahtiajaon merkit alkoivat näkyä Ikaalisissa, kun helmikuun vallankumousta ja venäläistämistoimien perumista juhlittiin paikallisesti. Elintarvikkeita alettiin varastella, ja kunnan makasiinille piti asettaa vartijat. Ikaalisissa pidettiin Seurahuoneella juhlat, joissa liehuivat siniristiliput. – Ei tiedetty, kenellä on valta, ja eri ryhmittymät alkoivat ottaa valtaa käsiinsä. – Tästä oli enää lyhyt matka väkivallan raaistumiseen ja isompaa yhteydenottoon. Kiivastakin keskustelua viikkojen ajan nostatti uutinen taksoituksesta eli siitä, miten paljon kukin kunnassa joutui veroja maksamaan. Rahkolassa ja Keturin pappilassa saatiin myös sovittua 8 tunnin työpäivästä. Samoin valtakunnan tapahtumia seurattiin.. Kun eduskunta hyväksyi Suomen itsenäisyysjulistuksen 6. – Kun sisällissota alkoi, Ikaalinen jäi rintamalinjalle ja oli taisteluiden näyttämönä. Punakaartilaiset kiersivät takavarikoimassa aseita ja kuulustelivat vastapuolen johtohahmoja. Sodan taustalla oli muun muassa kansallisuusaatteen, nationalismin nousu 1800-luvulta lähtien. Esimerkiksi kunnan johdossa ja elintarvikelautakunnassa oli vielä henkilöitä, jotka yrittivät pitää puheyhteyttä yllä. Syksyllä tilanne huononi edelleen. Kunta osti viljaa ja myi sitä omankuntalaisille. Venäjän lokakuun vallankumous toi valtaan bolsevikit eli kommunistit. päivänä Ikaalisissa alkoi kymmenen päivää kestänyt lakko, jonka aikana nähtiin myös väkivaltaisuuksia. Kesän aikana Ikaalisissa pidettiin useita tilaisuuksia, joissa poliisien eroa vaadittiin. Vallankumouksen jälkeen Venäjältä ei enää saatu elintarvikkeita. Elokuussa perustettiin Ikaalisten järjestyskaarti eli suojeluskunta, ja työväenkaarti syntyi samoihin aikoihin. Uutisella Kilvakkalasta paikallislehti nosti esiin jonkinlaisen epäkohdan kylän nuorten pahatapaisuudesta. joulukuuta, Ikaalinen oli hyvin eripurainen pitäjä, ja eri osapuolten välillä oli syvä epäluottamus. Ruis-, vehnäja ohrasadot olivat heikot, ja perunavuosikin oli huono. Työväenyhdistys järjesti vallankumouksen uhrien muistoksi torilla tilaisuuden, johon osallistui 3 000 henkeä. Esimerkiksi yhdistystoiminta oli vireää eri puolilla pitäjää, ja ilmoituksia niistä saatiin lukea lehdestä. Vuosi 1917 oli koko Suomen historiassa hyvin poikkeuksellisten tapahtumien ja muutosten vuosi, ja tämä nähtiin myös Ikaalisissa hyvin konkreettisesti. Keväällä 1917 eri puolilla pitäjää pidettiin maataloustyöväen kokouksia. Levottomuudet alkoivat keväällä, kun Saukonperällä oli ensimmäinen maatalouslakko. ”Perhe-iltamissa” nuoret olivat lehden mukaan tapelleet, juopotelleet ja huutaneet kuin villipedot. Valtakunnan tasolla elintarvikkeita säännösteltiin työn raskauden mukaan ja maanviljelijöiden piti luovuttaa viljan ylijäämä. Lehti alkoi varoittaa varkaista. – Tässä oli signaali siitä, mihin kehitys oli menossa. Kireä elintarviketilanne näkyi Ikaalinen-lehden lukuisista elintarvikelautakunnan ilmoituksista, jotka liittyivät ruoan säännöstelyyn. Helmikuun vallankumous herätti kysymyksen siitä, kuka Suomessa pitää valtaa ja järjestystä yllä ja mikä on Suomen asema. Työntekijät ja työnantajat järjestäytyivät, ja työehdoista yritettiin neuvotella. Taustalla olivat koko maailman tapahtumat, jotka vaikuttivat elämään myös Ikaalisissa. Oma paikallinen lehtihän oli tuon ajan Ikaalisissa erikoisuus ja kertoi paikkakunnan vireydestä. Tilannetta kärjistivät niin Ikaalisissa kuin muuallakin Suomessa maatalouslakot. Poliisi Otto Ivalo tuli paikalle, ja häntä uhkailtiin. Sisällissodan vuoksi vuonna 1918 kuoli noin 240 ikaalilaista. Ketään ei kuitenkaan tapettu, kuten muulla Suomessa tapahtui. – Kokonaan osapuolten välit eivät Ikaalisissa vielä olleet poikki. Työttömyys paheni ja tilanne huononi etenkin kaupunkien työväellä mutta myös maaseudun köyhillä. Uutinen Ikaalinen-lehdessä kertoi, miten viljan puute oli suurempi, kuin oli voitu arvata. – Kunnassa mietittiin, miten elintarvikeongelmaa voitaisiin helpottaa. – Tilanne huononi, kun Venäjän väliaikainen hallitus lopetti linnoitustyöt. Keinottelu oli kiellettyä. Töihin oli saatu rikkureita, joita lakkolaiset yrittivät häätää pois pelloilta. Vuosi 1917 kiristi Ikaalisten sisäisen tilanteen Marjo Heikkilän luento käsitteli sitä, miten tilanne muuttui mullistusten vuotena 1917 niin paljon, että vuoden alun melko rauhallinen yhteiskunta oli vuoden päättyessä sisällissodan partaalla. – Suomessa pohdittiin, olisiko tässä sauma itsenäistyä. – Miten elämä saattoi vuodessa muuttua niin paljon, että vuoden alussa kohtuullisen rauhallinen Ikaalinen oli vuoden lopulla sisällissodan partaalla. Kateus lisääntyi, ja työväen lehdistö suurenteli juttuja. Voimakas inflaatio nosti ruoan hintaa, mistä kärsivät eniten kaupunkien köyhät. Itsenäistymisvuoden tapahtumia niin Ikaalisissa, Suomessa kuin laajemminkin maailmassa pohti viime viikolla Valkean ruusun koululla ”Ikaalinen 1917” -aiheisen luennon pitänyt Kilvakkalan koulun johtaja ja filosofian maisteri Marjo Heikkilä. Tilannetta huononsi Venäjän niin sanottu helmikuun vallankumous, jossa tsaari Nikolai II syrjäytettiin. Epäluottamus ja Suomen sisäinen valtatyhjiö saivat molemmat puolet perustamaan omia kaartejaan. – Huonontunut elintarviketilanne aiheutti huhuja siitä että ahneet talolliset pihtaavat viljoja, minkä vuoksi hinnat nousevat. Suomen kommunisteja taas yllytettiin vallankumoukseen. Iltamia pidettiin niin Luhalahden työväentalolla kuin Vatulassa voimisteluja urheiluseura Nykäyksen toimesta. Elintarviketilanne oli tiukka, sillä omavaraisuus oli Suomessa alhainen, koska ruokaa oli totuttu tuomaan Venäjältä. Sodan vuoksi Suomen ulkomaankauppa Saksaan oli katkennut, mikä toi työttömyyttä sahateollisuuteen. Todettiinpa niinkin, että Kilvakkalan nuoriso oli ollut tunnettu huonosta ja ruokottomasta elämästään. 15 TORSTAI 19.10.2017 Liisa Raipala IKAALINEN. Kesällä oli myös uittomiesten lakko. Elintarvikepulasta tuli Suomessa suuri ongelma. Maanviljelijöiden näkemys oli, ettei aika riittäisi kesän kiireissä. Lakon tapahtumat ylsivät muun muassa meijerille, kun talollisia yritettiin estää viemästä sinne maitoa. Ensimmäistä maailmansotaa oli käyty vuodesta 1914, ja sota heijastui myös Venäjän osana olleeseen Suomeen. Myös epävakaa aika ja sen huolet näkyivät: lehdessä oli muun muassa elintarvikelautakunnan ilmoituksia elintarvikkeiden säännöstelystä
Sunnuntaina olisi ollut Palokunnan juhlat Koskella. Kirjeeni jäi lopettamatta ja lähettämättä lauantaina. 16 TORSTAI 19.10.2017 Harhalassa 1918 Ei kirjekuorta Rakas veli! Niin nyt olen sitte jo taas viikon ollu kotona Helsingin matkan tultua tehdyksi. Sukulaisten ja ystävien Oivalle lähetetyissä kirjeissä kieliasu on pidetty mahdollisimman alkuperäisenä. Maatalon syystyöt oli tehty, ja koko väki kokoontui yhteen. Juuse Rahola piti siitä asiasta Rantalassa esitelmän samalla kuin maanviljelysasioistakin, vaikka kuulijoina ei ollut muita kuin meidän Väinö, minä ja Rantalan emäntä ja isäntä, hän kehoitti kovin ryhtymään johonkin toimenpiteisiin täälläkin, kehoitti perustamaan lastenhoito yhdistyksen ja rupeamaan hommaamaan sen nimissä. Tänä iltana menemme sinne laulu harjoituksiin, se on kai samalla nimipäiväkesti. Kyllä hän on jo uuden ostanut sijaan, oli maksanut 1500 mk. Eino tuli samalla kertaa kuin minä Helsingistä tänne Monkalaan. – Onko museon ovi aina auki, Tuomas Mäkelä innostui kakaroiden kekrikäynnistä kotiseutumuseolla. Kumarainen eukko kummitteli kartanon vinttikerroksen kapeilla käytävillä ja pikkuhuoneissa. Vanhoja lauluja nyt vain harjoiteltiin sekä messuja ensi sunnuntaista lähetysjuhlaa varten. Kumea ääni kertoi harmaasta, vanhasta naisesta. Virsi ei ollut nyt harjoituksissa ja Elsa tulikin nyt meille yöksi kunnei uskaltanut yksin mennä Viljakkalaan. Ja nyt on aamu ja maanantai. Kakaroiden kekrissä lapset pääsivät tekemään jännittävän matkan kapeaan, pimeään välikäytävään. – Ei yhtään! Oli perjantai 13. Hän on saanut vatsansa selluloosaleivästä kovin pahaksi. päivä. Varpeella aikoinaan Kälminiminen isäntä piti keskikievari, ja uskottiin, että Kälmi olisi noita, kertoi luokanopettaja Helena Pesoselta kovasti kuulostava kummitusääni ja varusti lapset ledilyhdyillä jännittävään Kälmin käytävä -kierrokseen. Ei onnistuisi viljan ryöväys. Sakari on myös ollut joka päivä tälläkin viikolla. Eilen oli sitten se lähetysjuhla. Elli Rautanen ja Varvara Malysheva tunnustivat, että vähän jännitti. Silloinkin, kun kanttorille mentiin laulamaan, oli Virsi kai koko yön koululla ja koko matkan olivat niinikään vain kahden. Hänellä on laskennossa ehdot ja täytyy kasveja myös tutkia yhdessä, kunnei siellä koulussa ollut keväällä ehditty opettaa. Suvilaihoja on leikattu, parina päivänä isommassa väessä ja pikku väessä sitten aina kun keritään. Joka kerta kanttori kaipaa Sinua kun Väinö yksinään on tenorissa. Pääsin vallan hyvin perille. Muutama kynttilä ja oviraosta sisään pujahtava valopilkahdus paljastavat, että ylöspäin kurkottavilla rappusilla ja käytäväseinustoilla istuu lapsia. Niinpä niin: jotain kekri antoi jouluun, ja kekristä taisi syntyä amerikkalaisten Halloweenkin. Lautut menivät hyvin. Kummitus kertoi ulkohuussin vampyyristä, joka pisteli reiällä istuvia peffaan ja kaikkosi vain, jos sitä tiesi maanitella porkkanoilla ja valkosipuleilla. Kuvassa on noin puolet Valkean ruusun koulun kakkosluokasta: Varvara Malysheva, Aino-Helka Vastamäki, Laura Saar, Elli Rautanen, Juho Soikkeli, Kasper Salonen, Elsi Talonen, Julia Välimäki, Akseli Pihkoluoma, Roosa Koivisto, Minna Saarijoki, Justus Pihlava, Jaana Ritolehto, Kati Palomäki ja Santeri Sarin.. Hänen tuli lehmänsä lopetettavaksi tai, sai hän siitä 700 mk. Oliko turhamaista. Kanttorille tuli kanssa suuri vahinko, taisin siitä jo silloin kertoakin. Kotiseutumuseostakin kummitusääni kertoili. Saa nähdä, koska siitä Elsa ja Virsi kauppansa valmistaa, kyllä he kovin yhtä kumminkin taas pitää. Tännekin tuli Elintarvikelautakunnalle vaatimus, että on hommattava sotaväelle perunoita syyskuun 1:sen ja 10 päivän välisellä ajalla. Monkalan herrasväki ei vieläkään tiedä, minne talveksi menevät. Minulla on ollut elintarviketyötä aikalailla. Ja käsketään sanoa, että jos vasta kahvin pariin pääset niin osta pois. Mitä ahnaammin syötiin ja juotiin, sitä varmemmin onnistuisi uuden sadon kylvö. Monin rakkain terveisin kaikkien puolesta Elli. Työt on menneet hiljalleen eteenpäin. Kerättiin hänelle taaskin avustusta Venni ja Toini nyt lipottivat ja saatiin kokoon 430 mk. Iltamista ei nyt ole mitään tietoa, jollemme rupea jotakin sen orpokodin hyväksi hommaamaan. Että entisaikaan kekriä juhlittiin tärkeämmin kuin joulua tai pääsiäistä, juhannusta tai synttäreitä. Ostimme kuoron puolesta 60:mk:n maksoisen kristallisen kukkavaasin. – Me Ikaalinen-Seurassa siivosimme välikäytävän kesällä ja nimitimme sen Kälmin käytäväksi. Tänään ollaan taas ruisriihellä. Me kävimme laulamassa niin kuin viime vuonnakin. Monkalan Reinon pitäisi myös mennä kauppalaan samoin Kourin Väinön ja Ihantolan Mikon. Onko viljat puitu, pellavat kerätty. Oli määrätty lasten Jumalanpalvelus klo 5:ksi illalla jonne minun oli tranuttava pyhäkoululaisiani. – Oli pimeää. Uusiakin tänne kuuluu yhtä ja toista Ahdepään Efraim on kuollut ja Härkin Toivo ja Keskisen Lyyti ovat kihloissa. Väkeä oli vähän, kun sataa rompotti koko päivän. Eikö sapuskanne ole vieläkään paratuneet. Äänessä oli jotain tuttua – ikään kuin Seija Gauffin juttelisi. Tämän päiväisessä postissa se pantiinkin hänelle menemään sisäänkirjoitetussa kirjeessä. Kyllä koetetaan täältä lähettää rukiista. Siltä varalta, että joku neuvokas keksisi porata hirteen reikää ja omin luvin lunastaa viljajyviä nälkäänsä, viljavarastosta tehtiin kaksinkertainen hirsitalo: toiset seinät ja toinen lattia ensimmäisen sisään. Joko pian loppuu ne kun toin, että tiedetään lähettää vaikka postissa. Lauantai iltana hankasimme niitä kovasti, olimme yli puolen yön harjoituksissa. Herrahenkilöitä Santeri Sarinia, Kasper Salosta ja Justus Pihlava ei pimeys kauhistuttanut. Oli kekri – kakaroille Ikaalisten kotiseutumuseolla omansa. Tulin vain jalkaisin illalla Koskelta kotiin ja aamulla Väinö kävi tavarani Pojulla hakemassa. Tuulikin vihmoi ulkona. Kuinkahan olisi, pitäisikö Sinulle koettaa lähettää niitä joinkin postissa tai rautatiellä, vai kannattaako sieltä paremminkin ostaa. Nuoret miehet pukivat ylleen naamarit, lammasturkit ja pitkävarsisaappaat ja kiersivät koputtelemassa oville. Juhlilla en kuullut mitään uusia, ja niin ollen lopetan kirjeeni. Oppilaat varustautuivat opettajansa ja koulunkäynninavustajan kanssa kekriin halloween-hengessä. Nyt saimme hänet herättää ihan sikeästä unesta, eikä edes rouva muistanut, että oli Emilin päivä. Kun kylmä tai märkyys entisaikoina tuhosivat satoa, kansa keräsi viljaa yhteiseen varastoon, ettei niin moni menehtyisi nälkään. Ensimmäinen kirje julkaistiin 6.4.2017. Ei tietenkään. Kotona eivät kyllä tienneet tulostani, varmaan sen tähden eivät olleet vastassa. Hän on kai kovin laihtunut. Varo sinä sentään sitä syömästä. Kummitusääni kertoi pimeyden keskeltä kummia. Eemilin päivä oli myöskin eikä se nytkään vallan tyhjin mennyt. kiittää tuhannesti niistä sokerista ja kahvista. Aamulla Väinö saattoi meidät Pojulla. Kakaroiden kekri vei retkelle pimeään Päivi Seppälä IKAALINEN. Olisimme ehkä mekin menneet, jollei olisi ollut paljon muuta mentävää. Juttusarjassa julkaisemme viljakkalalaiselle Oiva Servolle lähetettyjä kirjeitä sadan vuoden takaa vuodelta 1917. Ikaalisten kotiseutumuseon kakaroiden kekrin jännitys helpotti Valkean ruusun koulun kakkosluokkalaisilla, kun pimeästä pääsi valoon. Emme tienneet muutakaan, emmekä liioin viitsineet lehmärahaa viedä, ihmiset olisivat sanoneet, että kokoomme heiltä joka vuosi rahaa ja käymme sitä sitten juomassa. Sieltä oli kovalla kiireellä mentävä lauluharjoituksiin. Toinen kummitusääni tarinoi pimeydestä. Ennen museoksi ryhtymistään hirsitalo palveli hätäviljavarastona. Pimeys täyttää kotiseutumuseota. Jaa niin on vielä tekemättä se, mikä oikeastaan oli tämän kirjeen päätarkoitus nim. Väliin jäi tyhjä välikäytävä
Keskusta-alueet kaipaavat ”kasvattavan kylän” aikuisia viikonloppuiltaisin olemaan läsnä. – Olen muuttanut Hämeenkyröön 28 vuotta sitten. Tarkoitus oli tulla vuodeksi töihin ja palata takaisin Keski-Suomeen ystävien ja sukulaisten luokse. Sain uusia ystäviä. – Parasta Suomessa on puhdas luonto, ilma ja vesi. Entä Suomessa. työvuosi on alkanut Ikaalisten kaupungin palveluksessa. Myös Espoossa asuvan tyttären lapsiin minulla on läheiset suhteet, koska tapaamme usein. Olen saanut osaltani kasvattaa hämeenkyröläisiä lapsia kunnioittamaan isänmaata sekä arvostamaan itsenäistä Suomea ja sen rauhallista eloa, monimuotoista luontoa ja kaunista äidinkieltä. – Suomi on edelleen maailman paras maa asua ja elää, vaikka terrorismi ja epävakaus on tullut osaksi meidänkin elämää. Lasten syntymisen ja heidän harrastuksien kautta tutustuin vielä suurempaan joukkoon ikaalilaisia kuten lasten vanhempiin, joiden kanssa roudattiin INO:n soittimia tai kuskattiin jalkapalloilijoita harjoituksiin ja peleihin. Makkaranpaistoretket Vatulaan, kanoottireissut Kyrösjärvellä tai pyörälenkit ympäri Ikaalista ovat olleet perheelle yhteistä aikaa. Meillä Suom e s s a on jokamiehen oikeudet, joiden ansiosta voimme mennä keräämään marjoja ja sieniä metsästä. – Kiitos Otso Pesoselle tästä ruususta ja kunniasta. Yksi elämän suurimpia asioita on ollut, että olen saanut seurata lähellä pojantyttärieni kasvua ja voinut olla apuna tarpeen mukaan. jalkautumaan nuorten keskuuteen osoittamaan, että heistä ja heidän hyvinvoinnistaan välitetään. Joka aamu ihastelen ikkunasta avautuvaa järvimaisemaa Kyrösjärvelle. Työskentelen Ikaalisten yhteiskoulussa ja lukiossa liikuttaen nuoria. On ollut hienoa seurata nuoren miehen uraa ja tekemistä äänija valotekniikan parissa. – Kun lapseni olivat kouluikäisiä, osallistuin aktiivisesti 12 vuotta Parkunmäen Apassien seuratoimintaan, ensin -85 syntyneiden ja sitten -90 syntyneiden poikien jalkapallojoukkueen joukkueenjohtajana. Arvostan häntä suuresti humaanina ja lämminsydämisenä ihmisenä, joka auttaa pyyteettömästi lähimmäisiään lähellä ja kaukana. Viime vuosina on avattu uusia kansallispuistoja ympäri Suomea, jotka tarjoavat hienoja retkeilyja vaellusreittejä. 17 TORSTAI 19.10.2017 Uutisia Ikaalisista ja Jämijärveltä jo vuodesta 1913 100 vuotta sitten perjantai 19.10.1917 90 vuotta sitten perjantai 21.10.1927 Uutisia Hämeenkyröstä ja Viljakkalasta jo vuodesta 1922 Valkean ruusun viesti Tehdään yhdessä hyvää Keskisuomalaisesta tuli ikaalilainen Kuka olet. Toivoisin, että vapaaehtoistyö lasten ja nuorten parissa saisi yhä enemmän aikuisia mukaan. Tapio on vanha oppilaani, työkaverini ja nykyisin myös esimieheni. Tällaisena aikana tarvitaan yhteisöllisyyttä ja suvaitsevuutta. Näin mahdollistuu kasvavien hämeenkyröläisten ohjaaminen myönteisen toiminnan pariin. – Vuoden 2006 kesällä alkoi nousta oma koti Kyrösjärven rantaan Kalmaalle ja 18. Mikä on parasta Ikaalisissa. – Olen Anna-Maija Valkama, kolmen lapsen äiti ja neljän lastenlapsen mummu. Tapio on ollut tuomassa Liikkuva koulu –hanketta Ikaalisiin ja on omalla esimerkillään ja persoonallaan tuonut liikunnan iloa ikaalilaisiin lapsiin ja nuoriin. Kun nuorin lapseni aikuistui, tein totta yhdestä suuresta unelmastani – otin vuoden virkavapaata ja lähdin Itä-Lappiin, Sallan kuntaan sijaiseksi. Molemmat poikani ovat jääneet Hämeenkyröön asumaan. Palasin vuoden kuluttua takaisin ja totesin, että Hämeenkyröstä on lähes 30 vuodessa tullut karjalaistytölle rakas kotikontu. Sain kokea Lapin kaikki vuodenajat, vaeltaa itsekseni erämaassa, tutustua pohjois-suomalaiseen elämänmenoon ja ihmisiin. Kuka olet. Tuo vuosi oli todella merkittävä monin tavoin. Suomi 100 – juhlavuotta tehdään yhdessä. Meillä on paljon järviä, joissa on puhtaat vedet. Harrastuksiini kuuluvat kuntoilu, maanpuolustustoiminta ja luontoliikunta. Järvimaisema ja luonto Ikaalisissa teki Janne Rantaseen vaikutuksen, mutta kaupungista löytynyt ystäväpiiri sai keskisuomalaisen juurtumaan paikkakunnalle. Mitä Hämeenkyrössä voitaisiin mielestäsi tehdä yhdessä. – Kun ajelimme Ikaalisiin vaimoni kanssa vuonna 2000, ihastuimme kauniiseen järvimaisemaan ja hyvin hoidettuihin puistoalueisiin. Järvi ja luonto Ikaalisissa ovat tarjonneet perheelleni mahdollisuuden rentoutua kiireisen arjen keskellä. Kenet haastat mukaan hyvän tekemiseen. Tutustuin koulun henkilökuntaan ja meistä tuli työkavereita, joistakin työkavereista tuli ystäviäkin. – Haastan mukaan hyvän ystäväni ja tyttäreni apen, Sakari Virtasen. Yhteen hiileen puhaltamista ja toisista huolehtimista. vanhojen tansseja on yhdessä järjestetty. Sellaista hyvää tehden saa itselleen hyvän mielen vastalahjaksi. Nämä vuodet olen palvellut Hämeenkyrön kuntaa luokanopettajana; ensin Pinsiön koulussa, sitten Kirkonkylän koulussa ja vuodesta 2006 Kyröskosken koulussa. – Omien harrastuksien kautta sain mahdollisuuden tutustua erilaisiin ja eri alojen ihmisiin. Sosiaalinen verkosto kasvoi suuremmaksi. Meistä keskisuomalaisista tuli ikaalilaisia. Mitä hyvää sinä lupaat tehdä Suomen juhlavuoden kunniaksi. – Valkoisen ruusun haluan ojentaa seuraavaksi Tapio Ala-Rautalahdelle. – Olen Janne Rantanen, Keski-Suomesta kotoisin oleva liikunnanopettaja, joka elää kiireistä arkea kolmen aktiivisen ja iloisen lapsen isänä. – Osallistuin Taysin kätilöiden aloittamaan juhlavuoden pipo vuoden 2017 vauvoille – kampanjaan ja sen innoittamana neuloin kaikille läheisilleni sinivalkoiset juhlapipot, yhteensä kymmenen. Vuonna 2000 tulin jäseneksi työyhteisöön. Kenelle ojennat Valkean Ruusun seuraavaksi. Tunteja ei ole laskettu kun mm. Syntyi kaveripiirejä, vertaistukiryhmiä, vanhempienryhmiä ja niin edelleen. – Miten minusta tuli ikaalilainen. Miten yhteisöllisyys näkyy Ikaalisissa. Elämä on pienistä asioista iloitsemista Anna-Maija Valkaman yksi suurimmista haaveista toteutui, kun hän otti vuoden virkavapaata ja lähti Lappiin.
Nyt toteutin unelmani, josta olen harrastukseni alusta asti haaveillut. Antti Penttilä kertoo pitkään miettineensä, minne perustaa salin, mutta päätyneensä Hämeenkyröön, koska kunnasta ei entuudestaan löytynyt mahdollisuuksia muun muassa toiminnalliseen harjoitteluun. Tippavaarassa entisen Siwan tiloissa on parin viime viikon aikana noussut kauppakassien sijaan rauta. Kirja kertoo tarinaa äidin toiveesta, että olisipa voita edes sen verran, että sitä saisi lapsen leivälle. Hän myös korostaa, että kaikenikäiset saavat salilla tuloksia. Tätä kaikkea oli äidinkielen opettajan ja kustannustoimittaja Pirkko Mäkelän kirjan julkistamistilaisuus Ikaalisten seurakuntakeskuksella lauantaina. Kauniin, kovakantisen kirjan on ajateltu soveltuvan mukavasti mukana vietäväksi tuliaiseksi tai lahjaksi. – Itselle treenaaminen antaa hyvänolon tunteen lisäksi virtaa ja jaksamista, saliharjoittelun lisäksi akrobatiaa harrastava Mari Penttilä kuvailee. Nykyisin Hämeenlinnassa asuva Pirkko Mäkelä toi kirjansa julkistustilaisuuden Ikaalisiin kahdestakin syystä – ehkä tärkeimpänä hänen oma elämänhistoriansa. Personal trainerina Antti Penttilä tekee asiakkaille myös saliohjelmia, ohjauksia ja pidempiaikaistakin valmennusta. Se kertoo paosta suojaan ilmahälytysten aikana ja siitä, millaista on odottaa isää rintamalta kotiin jouluksi – ei kerran, vaan viitenä vuonna peräkkäin ja aina yhtä turhaan. Tilaisuudessa esiintyivät myös Johanna Yli-Harveri ja Johanna Eränen. Siunauksen sadetta -kirja kertoo arkisia tarinoita. Antti Penttilälle treeni on myös keino purkaa stressiä. Hyvän lihaskunnon avulla pystyy kotonakin olemaan paljon pidempään, Antti Penttilä vinkkaa. Jospa pyytäisi lapsenlasta lukemaan kirjaa mummulle tai vaarille. Pirkko Mäkelän mukaan näin käykin aina, kun ottaa esille taakse jääneiden vuosikymmenten tapahtumia. Sodastakin selvittiin, ja sen jälkeen oli umpihanki, mutta vapaa umpihanki. Kirja toivottavasti ylittää myös sukupolvien välistä kuilua. – Kuuntelin rukoushuoneen yläkertaikkunasta Oppikouluvuosiensa aikaan Ikaalisissa asunut Pirkko Mäkelä julkaisi kirjansa Siunauksen sadetta lauantaina ja kirjoitti omistuskirjoituksensa hämeenkyröläisen Sointu IhatsuMattilan kirjaan. Pieniä tarinoita lukee ihminen, joka ei enää jaksa kovin paljon lukea. Antti Penttilä seuraa Mari Penttilän suoritusta. – Olen tullut siihen tulokseen, että elämässä pitäisi tehdä sitä, mitä haluaa. Tarinat kohottavat esiin lukijansa omia muistoja. – Minua kunnanlääkäri Aimonen roikotti jaloista ja sanoi, että tämä tyttö elää, kertoo Pirkko Mäkelä, jonka syntymän jälkeen perhe muutti muualle ja palasi takaisin Ikaalisiin, kun tämä kävi oppikoulua. Siunauksen sadetta päättyy lukuun mannalapuista. – Kertomukset ovat pieniä kunniamerkkejä niille arjen sankareille, jotka selvittivät tiensä läpi ankeiden aikojen. Sen jälkeen Antti Penttilä suoritti myös Personal trainer -opinnot. Pirkko Mäkelän tarinat ovat kunniamerkkejä arjen sankareille Päivi Seppälä IKAALINEN. Vaatimattomista oloista on tultu tähän päivään, Pirkko Mäkelä sanoo. Pariskunnasta molemmilla on urheilutaustaa ja se herätti kiinnostuksen myös oman salin avaamiseen. Pirkko Mäkelän ”Siunauksen sadetta” lähti syntymään, kun Päivä Oy, yksi Suomen 13 kristillisestä kustantamosta, pyysi entistä kustannustoimittajaansa kokoamaan tarinoita sotaja pula-ajoilta itsenäisen Suomen 100-vuotisjuhlan merkeissä. Syksyn mittaan salilla on tarkoitus aloittaakin ohjattuja crosstraining-harjoituksia. Pariskunnalla on myös verenperintönä yrittäjyyttä, sillä Antti Penttilän molemmat vanhemmat ovat yrittäjiä, samoin Mari Penttilän isä. – Kirjasta joka sivulta löytää luottamusta siihen, että Taivaan isä pitää huolta, kertoo julkistustilaisuudessa puhunut Ikaalisten vapaaseurakunnan pastori Katja-Leena Klinga. Perhe asui Poppelikadun rukoushuoneella, nykyisellä Vapaakirkolla. – Monella on kiitollisuuden tunne. Lapsiparkki on ollut jo perheen omien 4ja 2,5-vuotiaiden tyttöjen hyvässä testissä. Toiminnallisen harjoittelun perusliikkeisiin kuuluu kelkantyöntö. Toivottavasti kirja olisi yllyke, sytyke: tulisi mietittävää – vaikka ei vastauksia, ainakin mietittävää. Suomi oli maatalousvaltio: jostain aina jotain saatiin. Sen avulla pääsee saliharrastuksessa turvallisesti vauhtiin ja saa myös tuloksia, Penttilä vinkkaa. Tammikuulle Penttilä suunnittelee ryhmiä ainakin painonpudottajille. – Saliohjelma olisi hyödyllinen ihan kaikille kuntoilijoille. – Terveellisen eläkeiän edellytyksiin kuuluu, että lihaskunto on kunnossa. Vanhemmat Kirsti ja Einari Mäkelä avioituivat Ikaalisissa. Tippavaaran salilta löytyy niin voimailupuolen välineet, monipuoliset kuntosalilaitteet kuin toiminnallisen harjoittelun mahdollisuudetkin. 18 TORSTAI 19.10.2017 Rauta nousee Tippavaarassa Katri Linnikko HÄMEENKYRÖ, VILJAKKALA. Antti Penttilä huomauttaa, että toiminnallinen harjoittelu olisi hyväksi myös monelle peruskuntoilijalle, sillä siinä saa sykkeen mukavasti nousemaan. Kirja toivottavasti ylittää myös sukupolvien välistä kuilua.. – On hienoa olla 1-1,5 tuntia pää ihan tyhjänä ja ylittää itsensä, hän tuumaa. Heidän ensimmäinen lapsensa menehtyi. Siellä vilahtavat ruuanlaitot ja vaivalloiset pyykinpesut, lasten pelit ja leikit, terveydenhoito hota-pulverilla ja kamferttitipoilla, se miten kaikkea kierrätettiin. Selvittiin! Yhdessä selvittiin! Oltiin aika lailla tasa-arvoisia: kaikilla oli pula. – Kuin nappia painaisi: heti tulee tarinaa. Iloa eletystä elämästä ja kohtaamisista kymmenten vuosien jälkeen, lauluja ja rukousta. Kuntosaliharrastusta Antti ja Mari Penttilä suosittelevat varsinkin istumaja toistotyötä tekeville, mutta myös esimerkiksi ikäihmisille. Säännöllisen kuntosaliharrastuksen pariskunta aloitti nelisen vuotta sitten. Tippavaaran salilta löytyy treenivälineiden lisäksi lapsiparkki, sillä Penttilät haluavat herätellä kotona lasten kanssa oleviakin treenaamaan. Viljakkalalaisten Antti ja Mari Penttilän avaama Next Level Fitness Center tarjoaa kuntoilumahdollisuuksia sekä kuntosaliharjoittelusta että toiminnallisesta harjoittelusta kiinnostuneille
Se käsitti toistakymmentä teosta, etupäässä historia-aiheisia nuorisokirjoja, joista hän sai muun muassa Topeliuspalkinnon vuonna 1955. – Lapset unohtavat helposti, mutta oli tapahtunut sellaista, jota ei voinut unohtaa, Tamminen sanoi. Vasta perustettu Ikaalisten Suojeluskunta sai hänestä aktiivisen paikallispäällikön. Isä oli pelimanni ja äiti kova tanssimaan, ja minä mietin, miksi minä en pääse tanssimaan. Tänä vuonna Suomi täyttää sata vuotta ja ensi vuonna kirjassa kerrottavista tapahtumista tulee sata vuotta, joten ajankohta uusintapainokselle oli senkin vuoksi hyvä, kertoo Ikaalinen Oy:n hallituksen puheenjohtaja Timo AlaLaurila. Lehti jaetaan lähes jokaiseen talouteen levikkialueella ja lisäksi Parkanon keskusta-aluelle. • Teeman ilmoitusaineistot lehteen ke 25.10. Kristillisen kustantamon Päivä Oy:n ikaalilaissyntyinen myyntiedustaja Marko Kaasalainen kannusti Pirkko Mäkelää julkaisemaan Siunauksen sadetta -kirjan Ikaalisissa. Ikaalisten rintama käsitti Ikaalisten, Lavian, Suodenniemen, Hämeenkyrön ja Viljakkalan pitäjät. 03 3143 3100 P. Nosta esiin vahvuutesi ja lähde mukaan yrittäjänumeroon! Pirkko Mäkelän tarinat ovat kunniamerkkejä arjen sankareille Oppikouluvuosiensa aikaan Ikaalisissa asunut Pirkko Mäkelä julkaisi kirjansa Siunauksen sadetta lauantaina ja kirjoitti omistuskirjoituksensa hämeenkyröläisen Sointu IhatsuMattilan kirjaan. Tamminen koki ja näki sodan läheltä. – Juuse Tammisen kirja on ollut hyvin suosittu. Pirkko Mäkelän Siunauksen sadetta on kristillistä kirjallisuutta ja musiikkia julkaisevan Päivä Oy:n kustantama ja myös tilaama kirja. Työura jakaantui opettamisen ja kustannustyön välille. Lastenkirjat ovat pitkälti ulkomaisia, koska Suomesta ei löydy tekijöitä, Marko Kaasalainen kertoo. Painos on jo kolmas. Tamminen osallistui joukkueen johtajana taisteluihin Ikaalisissa ja Hämeenkyrössä. Ikaalisissa Tamminen vaikutti viisi vuotta. Lukiovuosiensa äidinkielen opettajaa Aino YliArvelaa Pirkko Mäkelä muistelee lämpimästi. klo 12 mennessä. Neljä vuotta hän toimi myös Ikaalinen-lehden päätoimittajana. Tamminen käsittelee kirjassaan muun muassa kauppalan puolustusta, Ikaalisten joukkojen etenemista Hämeenkyröön ja Mannamäen taisteluviikkoa. Kirjassa on mukana kolme karttaa, joihin on merkitty Ikaalisten rintaman sotatapahtumien paikat. – Päivä Oy on yli 50 vuoden ajan kustantanut kristillistä kirjallisuutta ja musiikkia. Vaikka Tamminen itse taisteli valkoisten rivissä, on hän kyennyt kuvaamaan varsin tasapuolisesti tapahtumien kulkua. Kirjan kustantaja on Ikaalinen Oy, joka omistaa kirjan oikeudet yhdessä Juuse Tammisen jälkeläisten kanssa. 03 3143 3150 ilmoitukset@oivaseutu.fi ilmoitukset@oivaseutu .fi Maise Autero 03 3143 3120 044 558 9301 Marjaana Mikkola 03 3143 3121 040 737 7293 Pentti Kalli 03 3143 3152 043 217 0210 Tarja Ruokola 03 3143 3153 043 217 0764 UUTISOIVAN ELINVOIMAA YRITTÄJYYDESTÄ TEEMA ILMESTYY 2.11. Hän kunnostautui myös urheiluharrastuksissa ja osuustoimintamiehenä. Juuse Tammisen pojan poika Pertti Tamminen kirjoitti omistuskirjoituksia Ikaalisten rintamalla -uusintapainoksen kirjoihin. Aikaisempi painos loppui jo vuosia sitten. Ylioppilaaksi valmistumisensa jälkeen hän opiskeli Jyväskylän yliopistossa äidinkielen ja psykologian opettajaksi. Taustalla Pertti Tammisen vaimo Eeva-Maija Tamminen.. Tamminen kuoli vuonna 1962. Vuonna 1917 hänet valittiin Ikaalisten kirkonkylän koulun johtajaopettajaksi. Päivä Oy on vapaakirkollinen kustantaja, mutta teemme ylikirkollista työtä. Ikaalisten rintamalla -teos syntyi Tammisen tekemien muistiinpanojen pohjalta, joita hän teki sotaviikkojen aikana taistelujen lomassa. Vuosittain julkaistaan noin 60 kirjaa ja lisäksi äänitteet. Uusintapainos Ikaalisten rintamalla -kirjasta Terhi Palonen IKAALINEN. Teemalehti tavoittaa lukijat 13 500 kodissa. Juuse Tammisen kirjallinen tuotanto oli laajaa. Heinistön tanssimusiikkia. Häntä pidettiin erinomaisena puhujana. Tammisen teos kertoo vuoden 1918 kansalaissodan tapahtumista. Vuonna 1888 syntynyt Tamminen oli koulutukseltaan opettaja. Eläkkeelle jäätyään hän mainitsee lehtihaastattelussa uransa raskaimmaksi kokemukseksi koulutyön aloittamisen Ikaalisissa syksyllä 1918. Tämä puhkaisi hänessä kirjoittamisen nautinnon. Kirjoja tulee tavallisilta ihmisiltä ja opetuskirjoiksi pastoreilta. Kaksikko sai kokea maailman pienuuden, kun Ikaalinen vilahti puheissa ja ilmeni, että Pirkko Mäkelä on koulutyttönä hoitanut Marko Kaasalaisen Ritva-äitiä. Juuse Tammisen vuonna 1928 kirjoittamasta kirjasta Ikaalisten rintamalla on otettu uusintapainos. 19 TORSTAI 19.10.2017 HÄMEENKYRÖN TOIMIPISTE IKAALISTEN TOIMIPISTE Nuijamiestentie 1, Keskisenkatu 1–3 A, 39100 Hämeenkyrö 39500 Ikaalinen P
– Parasta on, kun voi kehittää itseään ja pelata kavereiden kanssa niin kauan kuin jaksaa, Rahkola kommentoi. RISTIKKO 42 Palauta ristikko 2.11. Seitsemäsluokkalainen Niklas Rahkola ja kuudesluokkalainen Jesse Hietanen nauttivat täysin rinnoin jäähallin tarjoamista kaikille avoimista mailavuoroista. Mieli tekee kuitenkin jäälle enemmän kuin aika sallii, ja siksi syysloma tulee todella tarpeeseen. Mustalahden monenkirjaviin harrastuksiin lukeutuu scoottaus eli temppupotkulautailu, jota voi harrastaa sekä rampeilla että ympäri kaupunkia erilaisia kaiteita ja betonirakenteita hyödyntäen. Toiminnallista lomaa kaipaavien ei kuitenkaan välttämättä tarvitse lähteä kovinkaan kauas, sillä Hämeenkyrössä on tarjolla monenmoisia mahdollisuuksia niin sisäkuin ulkoliikunnankin saralla. Hanna Ekola on monipuolinen taiteilija, joka on esiintynyt valtakunnallisesti jo yli 25 vuotta. 20 TORSTAI 19.10.2017 7 R I S T I S A N AT E H T Ä V Ä 7 V O I T T A J AT Ristikon 39 vastanneiden kesken arvotut palkinnot voittivat Elsa Inkinen Ritvalasta, Irene Aaltonen Kyröskoskelta ja Jennariina Mäki-Mantila Pälkäneeltä. Täällä on monipuolista maastoa, jota tutkia, koulujen suunnistuskisoissa menestynyt Mustalahti iloitsee. Tilaisuuden tullen vauhdikkaan nuoren menopeli vaihtuu vielä skeittilautaankin. Osa syyslomasta kuluu siis metsissä seikkaillen, mutta toisaalta menojalka vipattaa skeittiramppien luo. mennessä osoitteeseen: Seutulehti UutisOiva, Nuijamiestentie 1, 39100 HÄMEENKYRÖ Yhteystiedot mukaan. Vaihtelua perinteisiin lenkkipolkuihin tuovat esimerkiksi yhteiskoulun pihan uudet street workout -telineet ja Pappilanmetsän frisbeegolfrata. Täältä meidät löytää varmaan joka päivä, tuumii Hietanen. Arvomme palkintoja. – Olen kokeillut melkein kaikkea, mitä täällä voi harrastaa. Useita vuosia jääkiekkoa harrastaneet kaverukset eivät osaisi kuvitellakaan viettävänsä lomaa muuten, kuin liikunnan parissa. Menovinkit Syyslomalla ehtii harrastaa Heli Soini HÄMEENKYRÖ. Joukkueenjohtaja Tero Kärkkäinen kertoo joukkueen olevan hyvin aktiivinen ja toivovan jopa enemmän treenejä lomien ajalle. Arkisin pojat käyvät seuransa HC Nokian harjoituksissa, mutta vapaalle pelailulle ei juurikaan jää aikaa koulun ohella. – Esimerkiksi suunnistaminen on kivaa säästä riippumatta. – Jääkiekkoakin haluan pelata loman aikana. lokakuuta kello 18. Silloin kun treenejä ei ole, pelikaverit potkivat palloa urheilukentän tekonurmella. Kyllä tekemistä löytyy, kun vain lähtee ulos katselemaan ympärilleen, neljäsluokkalainen Miska Mustalahti huikkaa, ennen kuin singahtaa taas pallon perään Apassien iltapäivätreeneissä. Syksyn viiletessä osa lomalaisista lähtee nauttimaan vielä hetkeksi auringon lämmöstä tai suunnistaa liikunnallisiin lomakohteisiin joko kotoSuomessa tai ulkomailla. Onneksi nyt on koko päivä aikaa liikkua. Pieni sadekaan ei haittaa ollenkaan, kunhan vain on säänmukaiset varusteet. Lohdullisia toivonlauluja sisältäviä kirkkokonsertteja Hanna Ekola on laulanut jo 23 vuoden ajan. – Mielestäni on ihan huippua, että treenejä on lomallakin, Mustalahti tuumii. Alla saattaa yhtä hyvin olla myös luistimet. Useista lajeista kiinnostunut neljäsluokkalainen haaveileekin pääsevänsä vielä joskus kilpailemaan enemmän myös suunnistuksessa. Villihevosilla koko kansan tutuksi tulleelta laulajalta on ilmestynyt kaikkiaan 12 levyä, joiden joukossa on myös useita hengellisiä äänitteitä. Hyvän mahdollisuuden uusien voimien keräämiseen tarjoaa Hanna Ekolan Lauluja levoksi ja lohduksi -konsertti Jämijärven kirkossa sunnuntaina 22. Useat koululaiset ja päiväkotilaiset viettävät syyslomaa kuluvalla viikolla. Kaipaatko rauhoittavaa levähdyshetkeä tai lohdullisia toivonnäköaloja elämääsi. NIMI: OSOITE: PUHELIN: 7 R 39 PUSTA Tunari! Saat KITA uloskorjata x2 Mpellarunoja TERASSI kahmääpepohja Aalto uretaaheikko paise naisia myrsammuntaa ynistä ruuTšehov nykyhetki -TULI raitis työGunde raskas ahkeria PAMPA -VA LAS “ “ -baari lokete vaa paja lastui deksikko rittää rikko “ “ KEÄ perukk a potkut! saaristojen ryhmä x2 Helsinkiä aluttakin ” ” miita KOOTA JUR Y nikin mitata 8 KOULIVIA Jo rm a Ke m pp ai ne n 20 17 “ “ ky K O L E N T O O H J A A M O S S A K O L E U S M A A S O L A U S A V A R U U S M A T K A I L I J A A A I N O L A E S K O T I P U T K I V U T N E A L K U S E L A T A U T A H A O R T T A A A P O A U L A K A I S T A A P E T E P Ä T O S I K U I T I T A K S E L S I I S P R R U S T A T A V A A L I I L A K O I D A V U A L I A S I S O L A E L T O N Ä K I N O L A V I A N T T O N I S L U S I A O T A V A K A A S I K E A I K U I N E N T A I V A S R A V I T A N A U L A A P I L A L E K A I S I S E T S I T Y T T O I V O T M O T A T A Jämijärvellä lauletaan levoksi ja lohduksi JÄMIJÄRVI. – Jäähallin pihassa on hyvin tilaa ja ihan kivat rampit, mutta niitä saisi mielestäni olla lisää ja vähän enemmän erilaisia. Esimerkiksi suunnistaminen on kivaa säästä riippumatta.. Vaikka suurin osa Hämeenkyrön liikuntaseuroista ja -kerhoista on myös hiljentynyt loman viettoon, Apassien P06joukkue jaksaa treenata Kyröskosken koulun liikuntasalissa. Hanna Ekolan kanssa musisoi pianisti-laulaja Virpi Salo. – Eipä tullut lomaksi suunniteltua oikein muuta, kuin jääkiekkoa. Noin puolet joukkueesta on mukana harjoittelemassa. Apassien P06-joukkueen Miska Mustalahti ottaa ilon irti lomasta harrastamalla liikuntaa monella eri tavalla. – Monipuolinen harrastaminen on ehdottomasti etu, eivätkä nämä pojat jää pyörittelemään peukaloitaan vapaa-ajallaan
Omamassa: 202 kg. t. Kaarien määrä 7 kpl. Elintarvikekelpoinen 12,JÄTTICALLUNA 17 cm 6,99 kpl JÄTTICALLUNA 17 cm 6,99 kpl 2 kpl. p s siis. Oviaukon korkeus 2,88 m, leveys 3,5 m. Jousitus: lehtijouset ja iskunvaimentimet. . 249,Henkilöautoteltta vahvalla 500 g peitteellä. Oviaukon korkeus 2,88 m, leveys 3,5 m. kuusiokoloavainsarja ja hylsybitit lyhyenä ja pitkänä sekä sisä-tors-hylsyt nylonpäävasara Mitat (L x S x K): 77 x 47 x 98 cm Timco TYÖKALUVAUNU Seitsemän laatikon 221-os. 03 371 6191 Ma–pe 9–19, la 9–15 SEPÄNTIE 1, 39100 Hämeenkyrö Puh. Prohall harmaa AUTOTELTTA Prohall harmaa AUTOTELTTA 8 99 8 99 26 95 kpl kpl Airam TERÄSTERMOS 1 l valkoinen ja TERMOSKAATIMET Teka ja Mokka 1 l Airam TERÄSTERMOS 1 l valkoinen ja TERMOSKAATIMET Teka ja Mokka 1 l Rotex-2 ROTANMYRKKY vilja 4 x 50 g 5,99 pkt Rotex-2 ROTANMYRKKY vilja 4 x 50 g 5,99 pkt ”342” ROTANMYRKKY ”342” ROTANMYRKKY 4 x 50 g 4 x 50 g 8 x 200 g 8 x 200 g (norm. Helposti koottava. Rengaskoko 13", rengasmalli M + S. 045 111 6090 Ma–pe 9–18, la 9–15 KALALAHTI 10,3 kpl Värjätyt CALLUNAT 11–13 cm ruukku 3,99 kpl Värjätyt CALLUNAT 11–13 cm ruukku 3,99 kpl 10,4 kpl KALALAHDESTA KALALAHDESTA Toimitamme kaikkialle Suomeen. Tuotteita reilut, mutta rajoitetut erät. Hu ö o Huo uo om om m. Timco-työkaluvaunu. Galvanoitu teräsrunko (19 x 1,1 mm, 25 x 1,1 mm, 22 x 1,0 mm).Materiaali PVC uv 500 g / m 2 . Galvanoitu ovaali putki (41 x 1,2 mm, 32 x 1,2 mm, 25 x 1,1 mm). Sisältää pressun paikkaussarjan. myös keratin era e erra 400 4 40 00 ml ös om H k Huo o om m my yö ös ke ke yös ke m. Väri tummanharmaa. p s. Kaarimallinen.Tallin koko 3,5 x 7,5 m ja korkeus 3,5 m. (Kuomun asennus 100,-) (Kuomun asennus 100,-) Prohall harmaa CARAVANTALLI Prohall harmaa CARAVANTALLI CARAVANTA CAR CA CARAVANTA AVANTA AV V VANT TAL L L A T T N A V V A CAR C C CAR RAV V VANT TA 599,Kestävä pressutalli pohjolan olosuhteisiin. Väri tummanharmaa. 5 litraa Autoilijan LASINPESUNESTE -20 ast. Pakkauskoko 65 x 55 x 10 cm, 170 x 42 x 15 cm. Elintarvikekelpoinen SULANAPITOKAAPELIT Itsesäätyvä kaapeli, lähtöjohto 2 m. 17,95–19,95) (norm. Kaarien määrä 5 kpl. Kippilavalla. Palonkestävä. Väri tummanharmaa. Takuu 12 kk. Tuotteita reilut, mutta rajoitetut erät. Kaarien määrä 7 kpl. pantin sis. Kaarien määrä 5 kpl. Takuu ei kata lumikuorman takia romahtanutta tallia. Pakkauskoko 65 x 55 x 10 cm, 170 x 42 x 15 cm. my m m m m m m my y y y y y y y y y y yö ös ke ke 3 99 kpl kpl Syoss SHAMPOOT ja HOITOAINEET 500 ml jättipulloissa Syoss SHAMPOOT ja HOITOAINEET 500 ml jättipulloissa jättijä jä jätttittitt ätt ttisa sa s s s s pulloi pulloi p pullo s s s s a a s ssa is ss sa ssa pullois pullo p pullo a a ii s s s s ss ss is ss sa 2 99 kpl kpl WC-Duck RAIKASTIN vihreä värjäävä 40 g WC-Duck RAIKASTIN vihreä värjäävä 40 g g g g 1,(25,-/kg) (25,-/kg) (1,99) (1,99) (25,-/kg) (25,-/kg) sis. Takuu 12 kk. Teho 10 W/metri. myös keratin Syoss HIUSLAKAT 400 ml Huom. Oviaukon korkeus 1,6 m, leveys 2,7 m. Tallin koko 2,7 x 5,1 m. Laidan korkeus: 23,8 cm. Takuu 12 kk. 5 liittra ra aa 1 99 SS rajoitetut erät Pidätämme oikeuden muutoksiin rajoitetut erät Pidätämme oikeuden muuto ra rajjoite te etut erä rä ät Pidä ätä ämme oike keuden muuto oksii ksii ks ksiin n n 119,Jonköping/Maxpro REPPULEHTIPUHALLIN 42,7cc polttomoottori puhallus 13800 l/min Jonköping/Maxpro REPPULEHTIPUHALLIN 42,7cc polttomoottori puhallus 13800 l/min Saimme vielä erän! Saimme vielä erän! JÄTTIERÄ HIUSVÄREJÄ JÄTTIERÄ HIUSVÄREJÄ 3 99 kpl kpl JÄTTIERÄ JÄTTIERÄ JÄ ÄT ÄT TTIERÄ Ä Ä Ä Ä Ä Ä 6 99 Xpert OMENAPOIMURI Xpert OMENAPOIMURI Ilman kuomua 899,Ilman kuomua 899,1390,kuomulla medium kuomulla medium Kotimaiset Karhu PERÄKÄRRYT Kuumasinkitty lehtijousellinen kippiperäkärry Kotimaiset Karhu PERÄKÄRRYT Kuumasinkitty lehtijousellinen kippiperäkärry Lavan sisämitta: 299 cm x 147 cm. 21 TORSTAI 19.10.2017 SIVUTIE 2, 39200 Kyröskoski Puh. Huolehdittava, että tallin katolle ei pääse kertymään suurta lumikuormaa. as ast 5 litraa 2 20 a as st. Takuu 24 kk. Rengaskoko 13", rengasmalli M + S. Jarruton. Teho 10 W/metri. Takuu 24 kk. Kokonaismassa: 825 kg. Helposti koottava. Materiaali PVC 500 g/m 2 (UV-suojattu). Omamassa: 202 kg. Runko galvanoitua terästä. Pakkauskoko 65 x 55 x 27 cm, 176 x 50 x 12 cm, 191 x 39 x 10 cm, 137 x 20 x 13 cm. 50 % J JA AL LK KAV AV VO OIID DE 10 10 00 g g o n no op pe ea as stti iim me ey ytty yv vä op pea ast ey y yty 99) ((3, 3,,9 99 9) ((1 19, 9,,9 90 0//k kg g) 1 99 ALA LA A A A L L L LA LA LA LALA y L LJ JG 2 27 75 m ml ttä äy ytttö tö JG 5 tä ) 69) ((1, 1,,6 69 9) ((3, 3,4 3,4 46 6//l /l) 1,Iso tuuhea KANERVA 4,99 kpl Iso tuuhea KANERVA 4,99 kpl ANERV ANER A ANE ERV VA VA V VA p 99 k 9 99 k k kp p R E ER l A A V RV V VA 12,3 kpl m m 4 4 4 m SULANAPITOKAAPELIT Itsesäätyvä kaapeli, lähtöjohto 2 m. Materiaali PVC 500 g/m 2 (UV-suojattu). Kokonaismassa: 825 kg. p p NYT T T T T N N N N NY Y Y NY N N N NY NY Y Y Y Y Y Y Y Y YT YT YT Y YT T T YT T T T Y Y Y NY YT 33 33 0, 0,3 ,33 33 l p pl p 29 p 9 9 p 1 1,2 1 1 1,2 1,2 2 2 2 2 ,2 ,2 1 29 1,29 p p p p p p 9 p 9 p p 9 9 29 plllllll 2 50 2 50 JOULU JOULU JOULU p p 10 k 10 k 1 10 k kp pl 1 50 1 50 KA KA K K K KA 1 50 TA T S STA A DES DES DES S DES DE E E ES A A A T T TA A TA A 2 75 KOTTIKÄRRYT Metallinen, 70 l Rungon vahvuus 0,6 mm, putkiosien halkaisija 27 mm ja materiaalivahvuus 1,2 mm KOTTIKÄRRYT Metallinen, 70 l Rungon vahvuus 0,6 mm, putkiosien halkaisija 27 mm ja materiaalivahvuus 1,2 mm 19 95 Lemon Juice & Glycerine Lemon Juice & Glycerine Hoitava JALKAVOIDE 100 g nopeasti imeytyvä (3,99) (19,90/kg) Hoitava JALKAVOIDE 100 g nopeasti imeytyvä (3,99) (19,90/kg) Lemon Juice & Glyserine KANTAPÄÄVOIDE 75 g (5,50) (36,67/kg) Lemon Juice & Glyserine KANTAPÄÄVOIDE 75 g (5,50) (36,67/kg) KÄSIVOIDE LJG 75 g kevyt (2,99) (20,-/kg) KÄSIVOIDE LJG 75 g kevyt (2,99) (20,-/kg) KÄSIVOIDE LJG 100 g perinteinen (2,99) (15,-/kg) KÄSIVOIDE LJG 100 g perinteinen (2,99) (15,-/kg) NESTESAIPPUA LJG 275 ml täyttö (1,69) (3,46/l) NESTESAIPPUA LJG 275 ml täyttö (1,69) (3,46/l) SÄÄSTÄ jopa 50 % SÄÄSTÄ jopa 50 % SÄÄSTÄ vähint. Pakkauskoko 65 x 55 x 27 cm, 176 x 50 x 12 cm, 191 x 39 x 10 cm, 137 x 20 x 13 cm. Tallin koko 2,7 x 5,1 m. Pidätämme oikeuden muutoksiin. Kaarimallinen.Tallin koko 3,5 x 7,5 m ja korkeus 3,5 m. Kuorman sidontalenkit: sisäpuolella 10 kpl. Lavan sisämitta: 299 cm x 147 cm. Huolehdittava, että tallin katolle ei pääse kertymään suurta lumikuormaa. Kippilavalla. Toimitamme kaikkialle Suomeen. Kuorman sidontakoukut: ulkopuolella 4 kpl. 045 111 6090. kuusiokoloavainsarja ja hylsybitit lyhyenä ja pitkänä sekä sisä-tors-hylsyt nylonpäävasara Mitat (L x S x K): 77 x 47 x 98 cm Syoss HIUSLAKAT 400 ml Huom. Takuu 12 kk. Takuu ei kata lumikuorman takia romahtanutta tallia. Galvanoitu ovaali putki (41 x 1,2 mm, 32 x 1,2 mm, 25 x 1,1 mm). pantin (5,98/l) (5,98/l) Loput!!! Loput!!! NYT NYT NYT NYT Taff ENERGIAJUOMA 0,33 l 1,29 pl Taff ENERGIAJUOMA 0,33 l 1,29 pl JOULUKORTIT 10 kpl JOULUKORTIT 10 kpl 10 kpl GLITTER ja RUDOLF KOIVU 10 kpl GLITTER ja RUDOLF KOIVU 6 6 pl s p sis. 50 % SÄÄSTÄ vähint. 5 litraa ((( r . s. Henkilöautoteltta vahvalla 500 g peitteellä. Kestävä pressutalli pohjolan olosuhteisiin. 045 111 6090. Kysy edullinen rahti, p. Takuu ei kata lumikuorman takia romahtanutta tallia. Laidan korkeus: 23,8 cm. Väri tummanharmaa. Galvanoitu teräsrunko (19 x 1,1 mm, 25 x 1,1 mm, 22 x 1,0 mm).Materiaali PVC uv 500 g / m 2 . Sisältää pressun paikkaussarjan. UV-suojattu 5 %. Ulkomitat: pituus 430,6 cm, leveys 186,2 cm. 27 95 2 m 2 m 39 95 4 m 4 m 59 95 12 m 12 m 89 95 16 m 16 m Upeat CALLUNAT 12 cm ruukku 2,99 kpl Upeat CALLUNAT 12 cm ruukku 2,99 kpl (0,40/l) (0,40/l) Autoilijan LASINPESUNESTE -20 ast. Takuu ei kata lumikuorman takia romahtanutta tallia. Huolehdittava, että tallin katolle ei pääse kertymään suurta lumikuormaa. Ulkomitat: pituus 430,6 cm, leveys 186,2 cm. Oviaukon korkeus 1,6 m, leveys 2,7 m. Kuorman sidontalenkit: sisäpuolella 10 kpl. Kuorman sidontakoukut: ulkopuolella 4 kpl. UV-suojattu 5 %. Jousitus: lehtijouset ja iskunvaimentimet. Kysy edullinen rahti, p. Kantavuus: 573 kg. Palonkestävä. 17,95–19,95) 4 kpl 2 pkt 6 pl 4 pl 10,per pe erttt rt p p p 99 9 99 99 pktt pkt kt t 10,Eurol 500 ml Brake Cleaner JARRUPUHDISTAJA 2,99 kpl Eurol 500 ml Brake Cleaner JARRUPUHDISTAJA 2,99 kpl 12 pulloa/ltk 24,95 12 pulloa/ltk 24,95 399,(499,-) (499,-) Timco TYÖKALUVAUNU Seitsemän laatikon 221-os. Timco-työkaluvaunu. Pidätämme oikeuden muutoksiin. Jarruton. Huolehdittava, että tallin katolle ei pääse kertymään suurta lumikuormaa. Kantavuus: 573 kg. Runko galvanoitua terästä
Nyt Hunt joutuu kohtaamaan kaikkien aikojen pahimman vastustajansa, häikäilemättömän asekauppiaan Owen Davianin. O: Jorma Nortimo. 9 (12) 00.30 04.00 Uutisikkuna MTV3 08.05 Hello Kitty Paratiisi (S) 08.15 Heidi (S) 08.40 Muumilaakson tarinoita (S) 09.05 Daltonit (S) 09.31 Koko Suomi leipoo 10.30 Makujen viikonloppu 11.00 Arktiset vedet 11.30 Teknavi 12.00 Maajussille morsian 13.00 Meidän tarina 14.00 Järjen jättiläinen 15.00 Mestareiden mestari 16.00 Game Night 17.00 Posse 18.30 Formula 1 Ennakkotunnelmat 19.00 Seitsemän Uutiset ja Tulosruutu 19.15 Tähdet, tähdet 21.00 Mestareiden mestari 22.00 Kymmenen Uutiset ja viikon sää 22.20 Tulosruutu 22.30 Farang (12) 23.30 Pelimies 00.01 Billions (7) 01.05 Formula 1: osakilpailu 02.05 Lakia ja rakkautta (7) 03.00 Mestareiden mestari 03.55 Ketonen & Myllyrinne (12) 04.25 04.55 Ketonen & Myllyrinne (12) Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Lazy Town (S) 06.25 Tashi (7) 06.50 Lego Friends (S) 07.15 My Little Pony: (S) 08.00 Madagascarin pingviinit (7) 08.25 Lego Ninjago (7) 08.50 HS Lasten uutiset 09.00 Junior MasterChef Suomi 10.00 Liiga: Viikkomakasiini 10.30 Jaksa paremmin 11.00 Soppa365 11.20 MasterChef Australia 14.25 Grillit huurussa 15.25 Gladiaattorit 16.50 Idols 18.55 HS-uutiset ja sää 19.00 Haluatko miljonääriksi. 20.00 Kaikki vastaan 1 21.25 Keno 21.30 Elokuva: M:I III Vaarallinen tehtävä III (12) 00.00 Arman ja Suomen rikosmysteerit (7) 01.00 Katastrofin anatomia (7) 02.00 Haapasalo ja kaverit (S) 03.00 Napamiehet (7) 03.30 05.00 Astral-TV TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Sadan vuoden talo 06.25 Ylen Aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 10.55 Pisara 11.00 Martti ja minä, reformaattorin tarina 12.00 Asvalttiviidakot 12.30 Pinkertonin etsivätoimisto (12) 13.10 Herra ja ylhäisyys (7) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00 Arto Nyberg 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Historia: Rasputin 20.00 MOT 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Dokumenttiprojekti: Winnie (12) 22.55 Yle Uutiset Uutis-Suomi 23.05 Yle Uutiset 23.10 Oddasat 23.25 Kotikatsomo: Korpelan kujanjuoksu (7) 00.20 Puoli seitsemän 00.50 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 23.10 06.53 Hyrräpäät (S) 07.04 Hyvän kierrättäjät 07.18 Mitä ihmettä. 7 O H J E L M A T I E D O T Perjantai 20.10. 19.00 Seitsemän Uutiset ja päivän sää 19.30 Salatut elämät (12) 20.00 Koko Suomi leipoo 21.00 Pitääkö olla huolissaan. Lauantai 21.10. Keskiviikko 25.10. Nelonen klo 21.30 Elokuva: Vaarallinen tehtävä III. Yle TV2 klo 21.10 Varjojen kaupungit: Luukaupunki (12). (S) 07.24 Kaapo (S) 07.51 Ludovic (S) 08.03 Niksi-Nella (S) 08.11 Galaxi 08.12 Villi tulevaisuus (7) 08.34 Unna Junná 09.00 Casualty (12) 10.00 Holby Cityn sairaala (12) 11.00 Kandit 12.00 Unelmakoti 13.00 Mieleni ja minä 13.30 Kun sydän särkyy 14.00 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 15.00 Noin viikon uutiset 15.30 Uusi Päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.01 Casualty (12) 19.00 Tähtäimessä merivoimat 20.00 Uusi Päivä (S) 20.30 Siskonpeti (12) 21.00 Tuhkimotarinoita: Särkevä suru 21.50 Yle Uutiset ja Urheiluruutu 22.00 True Detective (16) 22.56 Peltsin kova vuosi 23.30 Yle FOLK: Suomen katusoittokeisari 00.05 04.00 Uutisikkuna MTV3 05.35 Aamusää 06.00 Huomenta Suomi: Duunikunto 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin. N: Tauno Palo, Regina Linnanheimo, Jorma Nortimo, Oiva Luhtala, Kyllikki Väre. Uudessa lasten suosikkisarjassa yhdistyvät kaksi maailman tunnetuinta tarinaa: Lego ja Star Wars! Star Warsista tutut hahmot, kuten Darth Vader, R2D2, C-3PO, Obi-Wan Kenobi ja Luke Skywalker seikkailevat nyt jännittävinä Lego-hahmoina vaaroja uhmaten. 06.52 Jääkarhu Otto (S) 07.02 Kotikisat 07.07 Stella ja Sami (S) 07.19 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S) 07.33 Killi ja Kiki (S) 07.38 Fluugalaiset (S) 07.50 Maikki ja pelottava Pontso (S) 08.16 Galaxi 08.17 Pertti ja Purtti (S) 08.29 Tero hoitaa (7) 08.41 Late Lammas (S) 09.00 Casualty (12) 10.00 The Late Late Show with James Corden 10.40 Hannan kanssa kylvyssä 11.00 Kandit 11.27 Kandit 12.00 Ginan maailma 12.30 Kun sydän särkyy 13.00 Mieleni ja minä 13.30 Rakas päiväkirja 14.00 Lippu rakkauteen 14.30 Unelmakoti 15.30 Tuhkimotarinoita: Särkevä suru 16.30 Uusi Päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Casualty (12) 19.00 Kalastajien kuninkaalliset 20.00 Syke (12) 21.00 Noin viikon uutiset 21.25 Siskonpeti (12) 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.00 The Late Late Show with James Corden 22.40 Villi kortti 23.30 True Detective (16) 00.25 04.00 Uutisikkuna MTV3 06.00 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 08.05 Huomenta Suomi: Duunikunto 09.05 Mitä tänään syötäisiin. 20.00 Heikoin lenkki 20.58 Keno 21.00 Hyvät ja huonot uutiset 22.00 Arman ja Suomen rikosmysteerit 23.00 Grillit huurussa 00.00 Stand Up! 01.00 Poliisit kotihälytys (7) 02.00 Napamiehet (7) 02.30 Rajavalvojat (S) TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 MOT 06.25 Ylen Aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 10.45 Ruotsalaisia salaisuuksia 11.00 Yle Alueuutiset 12.10 Yle Oddasat 12.30 Pinkertonin etsivätoimisto (12) 13.10 Lapseni on minun (7) 14.25 Ikimuistoinen: Olavi Virta 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.45 A-studio 16.15 Sadan vuoden talo 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Kiehtova maailma: Nomadien matkassa 20.00 Asvalttiviidakot 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 The Halcyon (12) 22.20 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.30 Yle Uutiset 22.35 Oddasat 22.50 Prisma: Tulevaisuuden ruoka 23.40 Puoli seitsemän 00.10 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 24.10. 19.00 Seitsemän Uutiset ja päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (7) 20.00 Järjen jättiläinen 21.00 Enbuske, Veitola & Salminen 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Formulasirkus 23.05 Myytinmurtajat 00.10 Pitääkö olla huolissaan. 19.00 Seitsemän Uutiset ja päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (12) 20.00 Tosimiehet 21.00 112 uudet jaksot (7) 22.00 Kymmenen Uutiset ja päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Peter Nyman 23.05 Pinnan alla (12) 00.05 Bull (S) 01.00 112 uudet jaksot (7) 01.55 Antti Holma ja maastamuuttajat 02.50 Tosimiehet 03.45 Twin Peaks (16) 04.45 05.39 Kohde (12) Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Lazy Town (S) 06.25 Tashi (7) 06.40 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti (S) 07.05 K3 (S) 07.20 My Little Pony (S) 07.45 Madagascarin pingviinit (7) 08.10 Lego Star Wars (7) 08.35 Disney esittää: Star Wars Rebels (7) 09.00 Remppa vai muutto 10.05 Soppa365 10.15 Candice sisustaa 10.50 LIVE: Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Heikoin lenkki 14.45 Hurjat rakkauskilot (S) 15.45 Leijonan luola USA 16.45 Remppa vai muutto 17.45 MasterChef Australia 18.55 HS-uutiset ja sää 19.00 Hyvät ja huonot uutiset 20.00 Junior MasterChef Suomi 20.58 Keno 21.00 Suomen huutokauppakeisari 22.00 Ylpeästi erilaiset (7) 23.00 Arman ja Suomen rikosmysteerit 00.00 Pako (16) 01.00 Haapasalo ja kaverit (S) 02.00 Napamiehet (7) 02.30 Rajavalvojat (S) 03.30 05.00 Astral-TV TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Eränkävijät 06.25 Ylen Aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 10.45 Ruotsalaisia salaisuuksia 11.00 Yle Alueuutiset 12.10 Yle Oddasat 12.30 Pinkertonin etsivätoimisto (12) 13.10 Synnin puumerkki (7) 14.45 Arkistokuvia: Vastuu (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.45 A-studio viittomakielelle tulkattuna 16.15 MOT 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Prisma: Tulevaisuuden ruoka 20.00 Akuutti: Hyvä/paha lääkekannabis 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.35 Outlander Matkantekijä (16) 22.35 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.45 Yle Uutiset 22.50 Oddasat 23.05 Ulkolinja: Totuuden jälkeinen aika 00.00 Asvalttiviidakot 00.30 Puoli seitsemän 01.00 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 25.10. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S) 09.35 Emmerdale (S) 10.35 Jamie Oliverin helpot herkut 11.05 Erilaiset perheet 13.30 Tähdet, tähdet 15.15 Pelimies 15.45 Piilokamera 16.00 Salatut elämät (7) 16.30 Pitääkö olla huolissaan. 06.53 Kuiske (S) 07.00 Neposen seikkailut (S) 07.13 Hau Hau, Piip ja Veli (S) 07.26 Babar ja Badun seikkailut (S) 07.37 Askarrellaan 07.43 Dinojuna (S) 08.09 Petteri Kaniini (S) 08.24 Galaxi 08.25 Lassie (7) 09.00 Casualty (12) 10.00 Holby Cityn sairaala (12) 11.00 Kandit 12.00 Riistametsällä 12.45 Tyttöjen erämaaseikkailu 13.30 Kun sydän särkyy 14.00 Ginan maailma 14.30 Satuhäät 15.30 Sohvaperunat 16.30 Uusi Päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.01 Casualty (12) 19.00 Stacey Dooley: Kanadan kadonneet tytöt 20.00 Uusi Päivä (S) 20.35 Jalkapallon Mestarien liigan makasiini 21.00 Villi kortti 21.50 Yle Uutiset ja Urheiluruutu 22.00 Yle Live: Profeetat 23.25 Sauna (16) 00.45 04.00 Uutisikkuna MTV3 06.00 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin. Nelonen klo 08.10. Simo Penttilän kirjoittama komedia kenraaliluutnantti T. 01.05 Twin Peaks (16) 02.05 Americans (16) 03.00 NCIS: New Orleans (12) 04.50 05.45 Eläintarhan salaisuudet Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Lazy Town (S) 06.25 Tashi (7) 06.40 Lego Friends (S) 07.05 K3 (7) 07.20 My Little Pony (S) 07.45 Madagascarin pingviinit (7) 08.10 Lego Star Wars (7) 08.35 Disney esittää: Star Wars Rebels (7) 09.00 Remppa vai muutto 10.05 Soppa365 10.15 Pikakurssi kodinostoon 10.50 LIVE: Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Grillit huurussa 14.45 Hurjat rakkauskilot (S) 15.45 Leijonan luola USA 16.45 Remppa vai muutto 17.45 MasterChef Australia 18.55 HS-uutiset ja sää 19.00 Grillit huurussa 20.00 Idols 20.58 Keno 21.00 Napakymppi 22.00 Stand Up! 23.00 Konttori (S) 23.30 Arman ja Suomen rikosmysteerit 00.30 Pako (16) 01.30 Poliisit kotihälytys (7) 02.30 Rajavalvojat (S) 03.30 05.00 Astral-TV TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Akuutti: Tautinen matka 06.25 Ylen Aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Murdochin murhamysteerit (12) 10.45 Ruotsalaisia salaisuuksia 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.12 Oddasat 12.30 Pinkertonin etsivätoimisto (12) 13.10 Nuori mylläri (S) 14.40 Ikimuistoinen: Nuori rytmi 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.50 Avara luonto: Jääkarhun tarina 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.04 Yle Uutiset alueeltasi 17.07 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Viimeinen tango Halifaxissa 20.00 Pressiklubi 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu 21.05 Perjantai 22.00 Hiljainen todistaja (16) 23.00 Yle Uutiset Uutis-Suomi 23.10 Yle Uutiset 23.15 Oddasat 23.30 Jamaica Innin majatalo (16) 00.30 Windsorit (12) 00.55 Puoli seitsemän 01.25 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 20.10. Torstai 26.10. 19.00 Seitsemän Uutiset ja päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (7) 20.00 Maajussille morsian 21.00 Antti Holma ja maastamuuttajat 22.00 Kymmenen Uutiset ja päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Teknavi 23.05 Americans (16) 00.05 Pelimies 00.35 Isänmaan puolesta (12) 01.35 Farang (12) 02.35 112 (7) 03.30 NCIS: New Orleans (12) 04.20 05.15 NCIS: New Orleans (12) Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Lazy Town (S) 06.25 Tashi (7) 06.40 Disneyn esikoulu: Mikki ja ralliryhmä (S) 07.05 K3 (7) 07.20 My Little Pony (S) 07.45 Madagascarin pingviinit (7) 08.10 Lego Star Wars (7) 08.35 Disney esittää: Star Wars Rebels (7) 09.00 Junior MasterChef Suomi 10.05 Soppa365 10.15 Candice sisustaa 10.50 LIVE: Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Rikkaiden panttilainaamo 14.50 Candice sisustaa 15.20 Leijonan luola USA 16.20 Remppa vai muutto 17.20 MasterChef Australia 18.55 HS-uutiset ja sää 19.00 Haluatko miljonääriksi. TV1 04.00 Uutisikkuna 08.00 Yle Uutiset 08.05 Avara luonto: Kilpikonnien salattu elämä 09.00 Yle Uutiset 09.05 Inhimillinen tekijä 09.55 Yle Uutiset 10.00 Martti ja minä, reformaattorin tarina 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Viikko viitottuna 11.15 Pressiklubi 11.45 Perjantai 12.40 Dokumenttiprojekti: Salainen metsäni (S) 13.40 Ikimuistoinen: Olavi Virta 14.15 Uutisvuoto 15.00 Yle Uutiset 15.05 Neiti Marple: Syyttävä sormi (12) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Doc Martin (7) 18.00 Yle Uutiset ja Urheiluruutu 18.15 Eränkävijät 18.45 Arto Nyberg 19.30 Kriminalisti (12) 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu 21.05 Kotikatsomo: Korpelan kujanjuoksu (7) 22.00 Silta (16) 23.00 Ykkösaamu 23.40 00.40 Hiljainen todistaja (16) 00.10 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 22.10. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S) 09.35 Emmerdale (7) 10.35 Makujen viikonloppu 11.00 Formula 1: USAn osakilpailu 13.30 Posse 15.00 Mestareiden mestari 16.00 Salatut elämät (7) 16.30 Järjen jättiläinen 17.25 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 06.52 Milli ja Molli (S) 07.16 Kimmo Kuu (S) 07.36 Runoja & rusinoita (S) 07.41 Pipsa Possu (S) 07.47 Raa Raa, leikkisä leijona (S) 07.58 Ryhmä Hau (S) 08.22 Historia hanskassa, Katti Matikainen 08.35 Oktonautit (S) 09.00 Galaxi 09.01 Aappo ja Tööt (S) 09.08 Kesäleiri (7) 09.21 Tenavat (7) 09.28 Otso ja sopulit (7) 09.35 Urheiluhullut (S) 09.37 Galaxi Play 09.55 Tipu Touhukas (S) 10.00 The Late Late Show with James Corden 10.40 Uusi Päivä (S) 12.07 10 tapaa tulla dumpatuksi (16) 12.25 Sohvaperunat 13.15 Yle Live: Sanni 14.05 Urheiluviikonloppu 14.15 Jalkapallon Mestarien liigan makasiini 14.40 Horse Show 18.00 Jalkapallon naisten MM-karsinta: FIN SRB 19.10 Peltsin kova vuosi 19.40 Matkapassi: Vietnam 20.30 Gap Year (12) 21.10 Tähtäimessä merivoimat 21.57 Yle Uutiset ja Urheiluruutu 22.12 Stacey Dooley: Kanadan kadonneet tytöt 23.05 Noin viikon uutiset 23.30 Silicon Valley (12) 00.00 Inside No. 22.50 Yle Uutiset Uutis-Suomi 23.00 Yle Uutiset 23.05 Oddasat 23.20 Silta (16) 00.20 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 26.10. 09.10 Kauniit ja rohkeat (7) 09.35 Emmerdale (7) 10.35 Jamie Oliverin helpot herkut 11.05 Erilaiset perheet 13.30 Lajinsa viimeinen (S) 14.00 Haaveiden talo hartiapankilla 15.00 Paimelan autoparoni 16.00 Salatut elämät (12) 16.30 Maajussille morsian 17.25 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 06.52 Metkat Mesiläiset (S) 07.00 Tuttiritari (S) 07.07 Dinotassut (S) 07.22 Sasu (S) 07.33 Nalle 07.38 Timppa (S) 07.49 Millä mennään 07.54 Olivia (S) 08.18 Galaxi 08.19 Tenavat (7) 08.26 Aika härdelli! (7) 08.38 Reetta ja Ronja (S) 09.00 Casualty (12) 10.00 Holby Cityn sairaala (12) 11.00 Kandit 12.00 Veljesten keittiössä 12.30 Niklaksen keittiössä 13.30 Eloonjääneet 14.10 Norjan kovin 14.50 Riistametsällä 15.35 Villi kortti 16.30 Uusi Päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Casualty (12) 19.00 Tuhkimotarinoita: Särkevä suru 19.50 Mikaelin naiset 20.00 Uusi Päivä (S) 20.30 Inside No. 22.00 Kymmenen Uutiset ja päivän sää 22.25 Vikinglotto, Jokeri ja Lomatonni 22.30 Tulosruutu 22.40 Rikospaikka 23.10 Billions (7) 00.20 Pinnan alla (12) 01.15 Twin Peaks (16) 02.15 Arrow (16) 03.10 NCIS: New Orleans (12) 04.55 05.50 Eläintarhan salaisuudet Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Lazy Town (S) 06.25 Tashi (7) 06.40 Disneyn esikoulu 07.05 K3 (S) 07.20 My Little Pony (7) 07.45 Kung Fu Panda (7) 08.10 Lego Star Wars (7) 08.35 Disney esittää: Star Wars Rebels (7) 09.00 Remppa vai muutto 10.05 Soppa365 10.15 Pikakurssi kodinostoon 10.50 LIVE: Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Junior MasterChef Suomi 14.45 Haapasalo ja kaverit (S) 15.45 Leijonan luola USA 16.45 Remppa vai muutto 17.45 MasterChef Australia 18.55 HS-uutiset ja sää 19.00 Suomen huutokauppakeisari 20.00 Idols 20.58 Keno 21.00 Grillit huurussa 22.00 Arman ja Suomen rikosmysteerit 23.00 Ylpeästi erilaiset (7) 00.00 Katastrofin anatomia (S) 01.00 Poliisit kotihälytys (7) 02.00 Napamiehet (7) 02.30 Rajavalvojat (S) 03.30 05.00 Astral-TV TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Asvalttiviidakot 06.25 Ylen Aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 10.45 Ruotsalaisia salaisuuksia 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Pinkertonin etsivätoimisto (12) 13.10 Hedelmätön puu (7) 14.25 Ikimuistoinen: Huumorin Kukkia 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.30 A-studio 16.00 Eduskunnan kyselytunti 16.52 Yle Oddasat 16.55 Novosti Yle 16.57 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Sadan vuoden talo 19.00 Help! Nenäpäivä goes Beatles 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio:Talk 22.00 Ulkolinja: Euroopan ulkoraja Nigeriin. Heikkilän vaiheista Meksikossa. Tiistai 24.10. Yle TV2 klo 21.15 Docventures: Food Evolution. A. 06.53 Pikku perunat (S) 07.00 Kaapon ja Laten pähkinät 07.05 Hermanni Hiiri (S) 07.15 Minun nimeni on 07.20 Nelli ja Noora (S) 07.27 Pikku Kakkosen posti 07.33 Töötti ja Pulteri (S) 07.54 Karhunpaini 08.01 Anton Siilinen ratkaisee (S) 08.16 Galaxi 08.17 Late Lammas: (S) 08.19 Syrhämä (7) 09.00 Casualty (12) 10.00 The Late Late Show with James Corden 10.40 Lesbot 11.00 Kandit 12.00 Tyttöjen erämaaseikkailu 12.40 Minun maisemani 13.00 Lippu rakkauteen 13.30 Veljesten keittiössä 14.00 Tobias leipoo maailmalla 14.45 Kaapista ulos 15.30 Vanhasta uudeksi kierrätysvinkkejä 16.00 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Casualty (12) 19.00 Syke (12) 19.50 Taitoluistelun GP: Lyhytohjelmat 21.00 Sohvaperunat 21.50 Yle Uutiset ja Urheiluruutu 22.00 The Late Late Show with James Corden 22.40 Taitoluistelun GP: Naisten lyhytohjelma 23.10 Docventures: Elokuvan esittely 23.14 Docventures: Vieraiden esittely 23.25 Docventures: Do Not Resist 00.21 Docventures: Jälkikeskustelu 01.20 04.00 Uutisikkuna MTV3 06.00 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 07.35 Huomenta Suomi: Markkinaraati 09.05 Mitä tänään syötäisiin. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S) 09.35 Emmerdale (7) 10.35 Jamie Oliverin helpot herkut 11.05 Erilaiset perheet 13.30 Lajinsa viimeinen (S) 14.00 Strongman Champions League: Finnish Open 15.00 Tosimiehet 16.00 Salatut elämät (12) 16.30 Enbuske, Veitola & Salminen 17.25 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. Fantasiaseikkailu newyorkilaisesta teinitytöstä, josta tulee demoneja ja muita hirviöitä vastaan taistelevan salaseuran jäsen. 22.00 Konttori (S) 22.30 Elokuva: Expendables 2 (16) 00.40 Elokuva: Universal Soldier: Tuomiopäivä (18) 03.00 Napamiehet (S) 03.30 05.00 Astral-TV Yle TV1 klo 13.10 Herra ja ylhäisyys (7) (Suomi, 1944, 109'). 9 (12) 21.00 Docventures: Elokuvan esittely 21.04 Docventures: Vieraiden esittely 21.15 Docventures: Food Evolution 22.04 Docventures: Jälkikeskustelu 23.05 The Late Late Show with James Corden 23.45 04.00 Uutisikkuna MTV3 06.00 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin. J. Illan Docventures-lähetyksen teema on ruoan tulevaisuus! Riku Rantala ja Tunna Milonoff pääsevät jälleen lempiaiheensa eli mäiskäytyksen moniulotteiseen maailmaan ja ennen kaikkea sen tulevaisuuteen.. Maanantai 23.10. 19.00 Seitsemän Uutiset ja päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (7) 20.00 Tuubi 21.00 Game Night 22.00 Kymmenen Uutiset ja päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 F1 Extra 22.45 Elokuva: Jumper (12) 00.35 Enbuske, Veitola & Salminen 01.30 Scorpion (12) 02.20 112 (7) 03.20 Game Night 04.15 Duudsonit (12) 05.10 05.35 1001 Rikua Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Lazy Town (S) 06.25 Tashi (7) 06.40 Lego Friends (S) 07.05 K3 (7) 07.20 My Little Pony (S) 07.45 Lego Ninjago Special: Pyhäinpäivä (7) 08.35 Disney esittää: Star Wars Rebels (7) 09.00 Remppa vai muutto 10.05 Soppa365 10.15 Candice sisustaa 10.50 LIVE: Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Rikkaiden panttilainaamo 14.50 Hurjat rakkauskilot (S) 15.50 Leijonan luola USA 16.50 Onnenarpa 16.55 Leijonan luola USA 17.55 Junior MasterChef Suomi 18.55 HS-uutiset ja sää 19.00 Hauskat kotivideot 20.00 Vain elämää 21.55 Keno 22.00 Elokuva: Kadonneen aarteen metsästäjät (12) 00.20 Elokuva: Taistelija (12) 02.40 Napamiehet (7) 03.10 05.00 Astral-TV TV1 04.00 Uutisikkuna 08.00 Yle Uutiset 08.05 Kiehtova maailma: Nomadien matkassa 09.00 Yle Uutiset 09.05 Ylen aamu-tv 10.00 Yle Uutiset 10.05 Ykkösaamu 10.45 Seniori työssä 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Alueuutiset 12.15 Yle Oddasat 12.19 Oddasat 12.35 RSO Musiikkitalossa 13.35 Eränkävijät 14.05 Prisma: Tulevaisuuden ruoka 15.00 Yle Uutiset 15.05 Pisara 15.10 Akuutti: Tautinen matka 15.40 Tanskan salaisuuksia 16.00 Naapureita ja ystäviä (7) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Inhimillinen tekijä 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Windsorit (12) 18.45 Avara luonto: Kilpikonnien salattu elämä 19.40 Vera Stanhope tutkii (12) 20.30 Yle Uutiset 20.50 Urheiluruutu 21.15 Uutisvuoto 22.00 Jack Taylor (16) 23.30 Tukea prostituoiduille 01.10 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 21.10. 06.52 Touhukkaat (S) 07.15 Anniina Ballerina (S) 07.40 Yhdessä (S) 07.46 Tiketi Tok (S) 07.58 Vilkki Ankka (S) 08.09 Pikku Kakkonen: Seikkailukone 08.34 Mimosa ja Lennu (S) 08.45 Jetron matkaan (S) 09.00 Galaxi 09.01 Näin meillä (7) 09.13 Karvinen (7) 09.25 Merten syvyyksissä (7) 09.47 Kammokatu (7) 10.00 The Late Late Show with James Corden 10.40 Satuhäät 11.30 Villi kortti: Jalkapalloetkot 11.45 Hobbyhorse Revolution (S) 12.45 Urheiluviikonloppu 13.00 Horse Show 16.45 MotorSport 17.15 Taitoluistelun GP: Vapaaohjelmat 19.00 Yle Uutiset 19.05 Urheiluruutu 19.10 Noin viikon uutiset 19.35 Siskonpeti (12) 20.00 Taitoluistelun GP: Naisten vapaaohjelma 21.10 Varjojen kaupungit: Luukaupunki (12) 23.15 The Late Late Show with James Corden 23.55 Muistin vanki (12) 00.37 Sohvaperunat 01.25 04.00 Uutisikkuna MTV3 08.05 Hello Kitty Paratiisi (S) 08.15 Heidi (S) 08.40 Muumilaakson tarinoita (S) 09.05 Daltonit (S) 09.30 Paavo Pesusieni (S) 10.30 Salatut elämät (12) 13.00 Elokuva: Neropatin päiväkirja 2: Isoveli isottelee (7) 15.00 Piilokamera 15.15 Tähdet, tähdet 17.00 Lauantairavit 18.00 Teknavi 18.30 Formula 1: Paalupaikka 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Uutisextra 19.25 Tulosruutu 19.30 Älä jäädy 20.00 Posse 21.30 Pelimies 22.00 Kymmenen Uutiset 22.10 Päivän sää 22.15 Lotto, Jokeri ja Lomatonni 22.25 Tulosruutu 22.35 Formula 1 Ennakkotunnelmat 23.06 Elokuva: Rebecka Martinsson: Sudentaival (16) 01.00 F1 Extra 01.10 Rikospaikka 01.40 Pelimies 02.10 Bull (S) 03.05 Scorpion (12) 04.00 Vintiöt (12) 04.55 05.20 Sekoilevat idiootit (12) Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Lazy Town (S) 06.25 Tashi (7) 06.55 Lego Friends (S) 07.20 My Little Pony (7) 08.10 Madagascarin pingviinit (7) 08.35 Lego Ninjago (7) 09.00 Vain elämää 11.00 Soppa365 11.20 MasterChef Australia 13.45 Vaaleanpunainen pantteri 13.55 Leijonan luola USA 14.55 Heikoin lenkki 15.55 Kaikki vastaan 1 17.25 HS-uutiset ja sää 17.30 Vain elämää 19.30 Gladiaattorit 20.58 Keno 21.00 Haluatko miljonääriksi. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S) 09.35 Emmerdale (7) 10.35 Jamie Oliverin helpot herkut 11.05 Erilaiset perheet 13.30 Peter Nyman 14.00 Haaveiden talo hartiapankilla 15.00 Koko Suomi leipoo 15.55 Salatut elämät (12) 16.25 Terve aamu 16.30 Antti Holma ja maastamuuttajat 17.25 Kauniit ja rohkeat (7) 17.50 Ravit: Toto65 vihjeet 17.55 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 17.25 Terve aamu 17.30 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. Huima seikkailu kuljettaa pelottoman sankarin tiimeineen Yhdysvalloista Vatikaaniin, Berliiniin ja Shanghaihin. Sunnuntai 22.10
0400 132 680 www.kattourakointi.com •Kattotyöt •Kauneushoitolat Julkinen kaupanvahvistaja ANSSI HONKILAHTI P. 044 547 4516 JURfIx Kiinteistöhuolto 040 321 9066 jurfix.fi Kunnaneläinlääkäri PIRTEVA Hollitie 5, Hämeenkyrö Ajanvaraus arkisin 8–9.00 p. 03 371 6994, 040 548 0830 Kiinteistöhuolto RUUSKA Oy www.kiinteistohuoltoruuska.fi P. 040 7541 090 Kyröskoski ML Huolto , Hämeenkyrö P. 050 522 4976 P. 0500 236 565 •Palvelut Tule keskustelemaan yritysideastasi. PUSA P. 045 630 2600 • www.mlhuolto.fi Jalkahoitaja Jaana Kouhio Kotija laitoskäynnit p. 03 5652 4100 lauri.teivaala@pirkkala.fi Eläinlääkäriasema Hasseli Asemantie 1, Ylöjärvi www.hasseli.fi / p. 0400 732773 Valokuvauskeskus Ekiteki Ky p. 050 327 6707, Kyröskoski Edustusliike ILKKA HÄKLI OY * Rakennustarvikkeet edullisesti P. 03 371 5402, myös väritulosteet •Kirjapainot Kotitalouskonehuolto KIRMO Oy Valtakatu 8, 39200 Kyröskoski Ma-pe klo 8–12, p. 03 371 3140 • 044 273 0817 Valtakatu 36, Kyröskoski p. 050 307 3265, Hämeenkyrö VILJAKKALAN TAKSIT päivystys 24 h/vrk p. ma-pe 6.30–17, la 8–14 •Leipomot •Linja-autot Taksija tilausliikenne KETOLA 1+55, 1+32, 1+19, 1+16, 1+8 P. 040 528 2873 Seudun yritykset löydät kätevästi YritysOivasta. P. Yrittäjä, ota yhteyttä ja lähde mukaan. 040 746 0515 •Kangaskaupat PAIKALLINEN SUOMALAINEN 03 448 0600, ma-pe 8.30–16.30 •Katsastusasemat HÄMEEN KATTOURAKOINTI OY Edullisesti takuutyönä! P. 03 371 6080 tai autot 0500 239 557, 0500 846 966 •Kodinkonehuollot Ristamäentie 24, Hämeenkyrö p. 03 371 2373 •Autojen huolto ja korjaus Autotarvikkeet edullisesti Hämeenkyrön TARVIKEPISTE Oy Jaakont. 03 458 6700 Vuokrataan NOSTOLAVAA www.maalaustyönummela.com P. • yli 10 000 käyntiä kuukaudessa. 044 970 7530 •Eläinlääkäripalvelut. Tilamyymälästä tuotteita laidasta laitaan. 03 371 6994, 040 548 0830 anssi.honkilahti@asuntori.fi •Kaupanvahvistajat LKV Hämeenkyrön TILIja KIINTEISTÖPALVELU Oy Kyrönsarventie 6, Hämeenkyrö P. 03 371 6641. 0400 831 699 TERKAN TAKSI 1 + 6 ja pyörätuoli SATAKUNNAN AUTOKORJAUS Tippavaarantie 9, KYRÖSKOSKI P. 8–18, la suljettu P. 03 371 6911 Hämeenkyrö •Kiinteistöpalvelut Hämeenkyrön Kirjapaino Eteläntie 2, KYRÖSKOSKI P. 03 3715 148, 044 549 7982 •Kelloliikkeet Kelloliike T. 050 438 9712 • Av. 040 739 9407 HÄMEENKYRÖN SÄHKÖPALVELU OY • Kaikki sähköasennustyöt, suunnittelu ja tarvikemyynti 39100 Hämeenkyrö p. 040 776 1454, Kyröskoski Kauneusja jalkahoitola SKY-kosmetologi Anne Vainikka Valtakatu 57 LH 1, Kyröskoski P. 03 371 4864, 0500 686 123 KOSKEN MATTO Kyröskoski • 0400 569 880 •Sälekaihtimet HÄMEENKYRÖN TAKSIASEMAT p. Hakemistossa yli 1300 paikallisen yrityksen tiedot. 044 259 0081 SL Tilitaito Oy, Hämeenkyrö www.sltilitaito.fi p. 040 676 4000 ympäri vuorokauden, myös ennakkotilaukset, paarija pyörätuolikuljetukset, invataksit. 03 371 6520 Parturiliike HANNU LEPISTÖ Kyröskoski, p. Tilapuoti avoinna la 10–14. 045 894 2218 , Hämeenkyrö •Parturit ja kampaamot Parturi-kampaamo KAISA Hämeenkyrön Liikekeskus, 2. 040 777 5738, 0400 898 500 LVI-Palvelu Seppo Joenperä 0400 335 034 Sepäntie 1, Kalalahti, Hämeenkyrö Av. 03 371 4047 Kyron sairauskassa p. ti–la PARTURI Pirjo Kauranen Hämeenkyrön Liikekeskus, Härkikuja 2, p. P. 045 646 9842 TILITOIMISTO AHVENAINEN Sepänkatu 3, Kyröskoski Hämeenkyrön liikekeskus P. 03 371 6235 Putkityö KUUKKULA Oy P. Salomäki Oy * Lokakaivojen tyhjennykset * Viemäreiden avaukset, kuvaukset P. 03 448 2501 KYRÖSKOSKEN HUOLTOKESKUS OY Autojen monimerkkihuolto Av. krs, p. 03 371 3031 Parturi-Kampaamo MARJA-LIISA Vanha Tampereentie 14–16 Ikaalinen 03 4586 459 Parturi-kampaamo SIRKKA VUORI Kärrykuja 3, H:kyrö, p. 0400 490 808, www.ekiteki.fi Laiskajaakon Taksi 050 571 7573 • 1-8 henkilöä • pyörätuolikuljetukset taksi@laiskajaakko.net TERKAN-KIITO Tavarakuljetukset p. 045 230 8885 • ma suljettu. ilmoitukset@oivaseutu.fi Pitkänen A 0400 538 787 HYVÄHIERONTA Leena Erämaa, P. 040 504 2515, 040 557 2915 www.turvalayhtiot.fi Siivouspalvelu T. 045 112 2557 TURVALA YHTIÖT OY Rakennusja remonttityöt, maanrakennustyöt P. 24 %). 045 182 9010 Palvelemme -sivu • pitkäaikaista, edullista näkyvyyttä • jokaisessa UutisOivassa Ilmoituksen rivihinta 29 € kolmen kuukauden jaksolta. 050 411 7091 Kauneushoitola Kimallus Karoliina Härkki Avoinna ajanvarausten mukaisesti Härkikuja 2, Hämeenkyrö P. Av. Parturi-Kampaamo KOSKI Valtakatu 49, Kyröskoski P. 0400 862 596, 040 769 8420 myynti@maanrakennusjokinen.fi www.maanrakennusjokinen.fi • Kaikki maanrak.alan työt • Maaja kiviainesmyynti •Tilitoimistot •sähköasennukset •sähkötarvikkeet •antenniasennukset •kodinkoneet Soutajantie 8, Ikaalinen Puh. 040 590 6176 •Juhlapalvelut •Hammasteknikot •Jätehuolto VERHO-EXPERT OY • myös ompeluja korjauspalvelut Valtak. Esim. 03 371 3081 SKY-kosmetologi Pirjo Sirén P. Tiina Laakkonen, Hämeenkyrö ajanvaraus p. •Sähköasennukset Hieroja RaimoHamari p. •Taksit Hieroja Iris Koski P. 1, Kyröskoski p. 040 570 5655 •Terveydenhoito SORAT ja MURSKEET Myös noudot M Suuriniemi Kuljetus P. 03 371 6122, 0400 929 614 Vuokrataan • Fiat-Weinsberg 4 hlö • MP Kawasaki ZX-10R 0400 156 669, Hämeenkyrö www.pasinmatkailuauto.fi EnEMMän KuIn TILITOIMISTO Taloushallinto / Tilintarkastus Henkilöstövuokraus / Isännöinti Sähköiset palvelut / HR-palvelut Kansainväliset palvelut Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen Econia Yrityspalvelut Oy Kauppakatu 12, 39500 IKAALInEn p. www.kuuselantila.com Puh. 23 TORSTAI 19.10.2017 P a l v e l e m m e P a l v e l e m m e VEKSIN VARIKKO Palontie 148, Hämeenkyrö 0400 929 838 Erikoishammasteknikko UNTO YLIHAVERI, Parkano Keskuskatu 5, p. 045 666 9500 •Matkailuautot P. 59, Kyröskoski, p. 03 371 6148 Jaakontie 10, 39200 KYRÖSKOSKI P. 0400 636 136, Hämeenkyrö •Siivousliikkeet, tarvikkeet ja aineet •Suoramyynti KM Sähköasennus OY P. 040 708 1113 Ikaalinen Palinperäntie 35, Ikaalinen P. 050 310 7777 KOULUTETTU HIEROJA Petri Koski p. Hakkarainen Ikaalinen 03 458 6127 •Puusepäntyöt Puusepänverstas TUPAJUMI P. 050 912 1339 Jalkaja kauneushoitola • myös kotikäynnit. ma-pe 8–14 •Lvi-asennukset Parturi-kampaamo JOHANNA P. 03 371 6004 AUTOHUOLTO KETOLA & VESA OY • Henkilö-/pakettiautojen huolto • Varaosamyynti • Ilmastointilaitehuolto Kulj.liike U. 044 700 4009, www.econia.com MARITAN JALKAHOITO JA HOIVAPALVELU Kyrönsarventie 4, Hämeenkyrö Myös kotikäynnit • P. 03 371 2245, to sulj., Viljakkala Kampaamo Omahelmi Valtakatu 61, Kyröskoski 044 2464 511 Hiusmuotoilija Ansku Jokireitti 4, Kyröskoski p. 010 219 7220 •Autotarvikkeet Taatanaitan Pitopassurit Juhlapalvelut p. ark. 03 371 5601, 040 179 0001 av.: ti klo 11–15, ke 13–15, pe 11–15 Mirja Remes 044 575 3753 Luontaishoitola VALKOINEN LUMME Kyröskoski, Koskitie 6. kolmen rivin ilmoitus 87 € (sis. 0400 732 857 www.edustushakli.fi ilkka.hakli@edustushakli.fi •Rakentaminen TUULA NIEMINEN Kyröskoski p. 045 3412 733 www.tmh-tilit.com KYRÖSKOSKEN LÄÄKINTÄVOIMISTELU OY Valtakatu 36, p. 03 371 6152 •Asusteet •Valoja videokuvaajat •Terveydenhoito MERJA SORJONEN P. 050 310 0331 Haudotko yritysideaa. 040 514 8031 •Asuntomyynti Autoja konekorjaamo KARTTUNEN Viljakkala, p. Maittavaa KALKKUNAA ja ANKKAA. alv
Kysy myös ilta-aikoja. 03 371 6778, av. 03 457 330, www.iktiki.com, kirjanpito@iktiki.com, isannointi@iktiki.com Asiantuntevaa ja monipuolista palvelua: 4 Tilitoimistopalvelut 4 Isännöintipalvelut 4 Kiinteistöjen huollot ja siivoukset Kaikki riitaja rikosasiat, oikeudenkäynnit (myös maksuton), perheja perintöasiat. 03-458 9977, fax 03-448 5377 gsm 050-559 6077, email hl.kiinteistot@sci.fi www.hl-kiinteistot.fi ErilaistEn lakiasioidEn hoitoa: mm. Sinua palvelee silmätautien erikoislääkäri Kaarlo Heinänen • tila-arviot • kiinteistökaupat • kaupanvahvistukset • jakosopimukset • perukirjojen laatimiset • lahjakirjat ja testamentit Kari Jeskanen / Mhy Pirkanmaa p. 040 965 7688 www.dealhml.fi + + + + + + Valtakatu 30, Kyröskoski p. (03) 371 3122 ma 9-18, ti-pe 9-17, la 9-13 VASTAANOTTAVAT SILMÄLÄÄKÄRIT Jussi Rantanen | Henrik Rintala Jussi Rantanen I Jarkko Lappalainen FYSIOTERAPEUTIT Timo Ranta, Ulla Virkorinne Vanha Tampereentie 18–20, IKAALINEN Puh. 03 254 2100 • www.aalaki.com ASIANAJOTOIMISTO PATRIKAINEN MIETTINEN RAUHALA & LAAKSO OY isännöintipalvelut, kiinteistönvälitys ja arviointi Vanha Tampereentie 3, 39500 Ikaalinen Jukka Lehto, ITS, LKV P. MA-PE 9–17, p. 9–17 SILMÄTAUTIEN ERIKOISLÄÄKÄRIT • Jukka Kuittinen • Petteri Paassilta • Erja Oksman Ikaalinen, Vanha Tampereentie 10 p. perunkirjoitukset, perinnönjaot, ositukset, avioerot. Minimikoko 2x25 mm. 371 6106 • 371 6536 • fax 371 6475 laurilanbetoni@laurilanbetoni.fi P. 02 578 1818 Meiltä myös valkoja kirjopyykit! Kemiallisesta pikapesustamme esim. Hinttu p. 0400 837 218 www.metsatilat.fi www.mhy.fi/pirkanmaa Pirkanmaan Oikeusaputoimisto Oikeusavustajan vastaanotto Ikaalisissa ja Parkanossa. Hinta alkaen 32,50 €/ilmoitus + alv. Lahtinen OY Rauhankatu 5, KANKAANPÄÄ Av. Kysy lisää mediamyynnistä Hämeenkyrön toimipiste 03 3143 3100 ikaalisten toimipiste 03 3143 3150 ilmoitukset@oivaseutu.fi PARHAAT BETONIT … jo 55 vuotta Laurilan Betoni Kyröskoski www.laurilanbetoni.fi P. Neuvottelut myös Ikaalisissa. 040 526 2756 vastineskoskenvilla@hotmail.fi VASTINESKOSKEN VILLA , Kovelahti Rahkolankuja 18 A 1, IKAALINEN 010 322 9656 tempodent.fi HAMMASLÄÄKÄRISI IKAALISISSA Hammaslääkäri ja Suuhygienistipalvelut Deal Hammaslääkärit Kyrönsar ventie 6, 39100 Hämeenk yrö. Ajanvaraus p. MIESTEN PUKU pesu + prässäys 31 € 25 € MATTOPESU koneellinen alk. 03 458 6520 Avoinna: ark. 044 373 3311, ola.luoto@ippnet.fi Tavattavissa Ikaalissa sopimuksen mukaan. Ola Luoto OTL, VT Julkinen kaupanvahvistaja Haarlankatu 9 B 19, 33230 Tampere P. ark. 010 5010 525 EDULLISET KÄYTETYT JA UUDET VARAOSAT JÄMIJÄRVELTÄ! www.varaosahinttu.fi www.autopurkaamot.com osamyynti.hinttu@gmail.com Romuajoneuvojen virallinen vastaanottopiste – Noutopalvelu. 10–17 la 10–13 SYRJÄNEN www.kattourakointi.com PYYDÄ ILMAINEN ARVIOINTI KATTOREMONTIT • TIILIja PELTIKATOT Paikallinen, luotettava HÄMEEN KATTOURAKOINTI 0400 132 680. Ajanvaraus p. 03 458 7576 SILMÄTAUTIEN ERIKOISLÄÄKÄRI • Karoliina Leskinen KYRÖSKOSKI, Valtakatu 36 P. Nopea! Edullinen! SELLUVILLAA suoraan valmistajalta asennettuna p. MATTO I KEMIALLINEN PESULA Marko I. 0500 335 526 Erkko Koivurinne / Mhy Pirkanmaa p. 24 TORSTAI 19.10.2017 PALVELUT HUOLLOT HYVINVOINTI HYVINVOINTI KOTI JA RAKENTAMINEN 4 ILMOITUKSEN SARJA Julkaisu perättäisinä viikkoina. Asiakirjojen laatiminen: kaupppakirjat, lahjakirjat ym. 029 56 60760 Vanha Tampereentie 18–20, 39500 IKAALINEN, p. 0440 832 699, 0400 838 909 Sivutie 6, Kyröskoski • Ajoneuvojen pesuja puhdistuspalvelut, vahaukset • Moottoripyörähuollot, MP-varaosat • Mopo-, mönkijäja mopoautohuollot • Renkaat ja rengastyöt mönkijästä pakettiautoon • Maalipinnan myllytykset ja pinnoitteet www.kyroskoskenhuolto.fi • www.motokama.com MPtalvisäilytys Autoja Varaosamyynti T
klo 11 Kammarilla. Kyröskosken Naiskuoro Yhteisharjoitus ke 25.10. p. 040 502 0046. Sitä kohti tehdään työtä. Kauden jokaisessa SMkisassa Oksanen sijoittui kärkikymmenikköön, mikä kertoo nuorukaisen suoritusvarmuudesta ja monipuolisuudesta. ym. Os. Rikoskomisario Erkki Walinen kertoo ikäihmisten turvallisuusasioista. 22.11. Joukkuetta vahvistaa Antti Ojansivun nousu maajoukkueeseen ja Markus Vuorelan pääsy haastajaryhmään. lokakuuta Vuokatissa Jämin Jänteellä on puolustettava viestivoitto. puoli minuuttia hänelle hävisi Ville Parkkinen ollen 12. Nuorten miesten H20sarjassa Helsingin Suunnistajien Olli Ojanaho oli ylivoimainen, kuten lajin kolminkertaiselta maailmanmestarilta sopi odottaakin. klo 14 Kurjenmäkikodilla, Härkikuja 12 A. D18-sarjassa Veera Haavisto teki hänkin hyvän suorituksen ja sijoittui kahdeksanneksi. klo 15–19 valmistetaan koristeita luonnon materiaaleista: oksia, lehtiä, varpuja, sammalta, marjoja ym. Eroa kisan kakkoseen kertyi yli seitsemän minuuttia. Kuva: Klaus Breitholtz. Tasaisesti podiumille ja muutama voitto – eiköhän se oteta sillä, sanoo Markus Vuorela. Eurajoen Eläkkeensaajat ry. – Kun ei voi parantaa, täytyy uusia voitto, jatkaa Antti Ojansivu. Ikaalisten Taideyhdistys Taika ry Keskustellaan Taiteesta-ilta, aiheena ”Lapsuuden kuvia” to 26.10. Arpajaiset. Jämin Jänne tavoittelee kahta hiihtäjäänsä maajoukkueeseen EteläKorean talviolympialaisissa helmikuulla. Jämin Jänteen Antti Ojansivu (vasemmalla), Roosa Niemi, Riikka-Liisa Räsänen, Ristomatti Hakola, Hennariikka Rahkola ja Markus Vuorela juhlivat Suomen cupin viestihiihdon kokonaiscupin voittoa miehissä huhtikuulla Ylitorniolla. klo 13. Eläkeliitto Hämeenkyrö Tarinatupa ti 24.10. Voiton tässä sarjassa vei Kalevan Rastin Hennariikka Lonka. – Maajoukkuevalmennus on tuonut ison muutoksen: harjoittelussa uutta tasoa ja uutta ärsykettä, kun treeniseura on vaihtunut. Jouluinen retki Porvooseen. Voittajaksi suunnisti Tampereen Pyrinnön Elias Kuukka, jonka voitto oli vakuuttava. Kyrölä, Laivatie 3. Ilmoittautumiset viim. Nimet ovat MM-Lahdessakin hiihtänyt Ristomatti Hakola ja tälle talvelle viimein maajoukkuerinkiin noussut Antti Ojansivu. Ennen Suomen cupin avausta lähden vielä kahdeksi viikoksi Italiaan, hiihtaja listaa leirejään. Hämeenkyrön Hokkarit Edustus sarjapeli su 22.10. Muutama paikka vapaana. 044 335 5119. Voiton vei Angelniemen Ankkurien Sanni Kivelä. Oksanen kamppaili voitosta loppuun asti, mutta kahdeksan suunnistajan massakirissä ikaalilainen ylsi lopulta neljänneksi. Team Jämi jatkaa miehissä tutulla kokoonpanolla. Sarjan ykköseksi kiri Tampereen Pyrinnön Sakari Koivuniemi. klo 11. Naisten pääsarjaan osallistui yksi nouskilainen, Emmi Lehkonen suunnisti sijalle 29. Markus Vuorelaa valmentaa Jussi Piirainen Vuokatissa. Se toi parempaa myös seurantaa kehittymiseen, kun kolmesti kesässä pääsee testeihin matolle Jyväskylään, Antti Ojansivu sanoo. Pelataan bingoa. Heti Suomen cupin avauksessa 28.–29. Kolea sadesää teki erikoispitkien matkojen kisasta erittäin vaativan. D60sarjassa nouskin Outi Borgenströmin taito ja kunto riitti tällä kertaa sijalle viisi. Lohjalainen Aku Nikander, 27, jatkaa tiimissä toista kilpakautta. Kumpikin keskittyy hiihtoon ja asuu lähellä henkilökohtaisia valmentajiaan. 25 TORSTAI 19.10.2017 Seuratoiminta Kammarilaulut To 26.10. – Kilpisjärven ja Vuokatin leirit keväällä ja alkukesästä, oma kolmen viikon leiri muutaman samanikäisen kanssa Itävallassa ja Italiassa ja sen jälkeen maajoukkueleiri Imatralla. Hämeenkyrön nuorisoseura Su 22.10. Hiukan kokeneempien suunnistajien sarjoissa matkaan lähdettiin väliaikalähdöllä, jolloin jokainen kilpailija tekemään omaa suoritustaan. p. klo 13, lähtö ja paluu Kurkelan lentokentältä, omat eväät. lokakuuta. ja viides nouskilainen Jooseppi Kalliokoski suunnisti sijalle 32. Vesisade ja viiden asteen lämpötila oli yhdistelmä, joka tuotti varsin runsaasti keskeytyksiä. Kymmenen sekuntia seurakaverinsa jälkeen maalilinjan ylitti Aleksi Karppinen, joka sijoittui viidenneksi. klo 18 Pähkinäpolun päivätoimintatiloissa. Miesten pääsarjan radalla oli mittaa 26,7 kilometriä ja lähtöviivalle asettui viisi nouskilaista. Sekä Haavisto että Oksanen kilpailevat myös ensi kaudella 18-vuotiaiden sarjassa, joten menestystä on lupa odottaa jatkossakin. Hämeenkyrön-Viljakkalan eläkeläiset ry Kerho ma 23.10. Viljakkalan Sotaveteraanit Kuukausitapaaminen Seurakuntatalolla ke 25.10. Kuva: Tero Vehkamäki Mikko Knuuttila pronssille SM-erikoispitkillä IKAALINEN. sija. Nouskin Juho Ylinen suunnisti neljänneksi, mutta eroa voittajaan kertyi 16 minuuttia. Vesa Taanila olisi ikänsä puolesta voinut osallistua myös H35-sarjaan, mutta näytti vahdin riittävän hyvin myös nuorempien seurassa, tuloksena 11. klo 12 Hälläpirtillä, laulajat klo 11. Kammarin runopiiri ma 23.10. Markus Vuorelalle haastajaryhmän valmennus ei ole lisännyt treenileirien ja leiripäivien määrää viime kaudesta. Hämeenkyrön maaja kotitalousnaiset ry La 9.12. Suomenmestaruuskisojen kärkikolmikkoon pinkoivat Olli-Pekka Koistinen, Elias Kuukka ja Mikko Knuuttila. Team Jämin naiskolmikko sai kaksi uutta hiihtäjää, ennen kuin kilpailijoiden siirtoikkuna syyskuun lopussa umpeutui hiihtoseurojen välillä. Markus Vuorela edusti Suomea jo viime talvena nuorten MM-kisoissa. Joukkuetta täydennettiin, koska sairastumisenkin varalta pitää olla hiihtäjiä, Jämin Jänteen puheenjohtaja toteaa. Sables Nokia. H18-sarjassa Teemu Oksanen jatkoi hyviä arvokisasuorituksiaan. klo 18.30 Sillassa, R-ovi. – Tavoitteenani on mahdollisimman monta edustusta maailman cupiin, tottakai pisteitä sieltä normimatkoilla ja sitä kautta hakea olympiapaikkaa. Hämeenkyrön Kehitysvammaisten Tuki ry Kaikille avoin kuukausitapaaminen ke 25.10. Jämijärven eläkkeensaajat Kerho Osuuspankilla ma 23.10 klo 14. Häm.res.au Kävelyretki la 21.10. Maajoukkueen mukana hän on kuitenkin päässyt uusiin paikkoihin, lisännyt treenien ammattimaisuutta ja saanut vahvistusta resursseihin. – Nyt lähdetään taistelemaan sijoituksista, 21-vuotias hiihtäjä tuumaa. Kolmatta arvokisaedustusta tähdätään nuorten maajoukkueeseen MMhiihdoissa Sveitsissä tammi–helmikuun vaihteessa. Ilm. Kauden viimeiset suunnistuksen SMmitalit jaettiin Loimaan Metsämaalla 14. kutsuu Kuivalahden Nuorisoseurantalolle (Pihlauksentie 4) to 26.10 klo 12–16. – Me uusimme Suomen cupin kokonaisvoiton. Uuden kisakauden tavoite on uusia voitto. Urheilu Jämin Jänteen hiihtäjien tavoitteissa olympiaja MM-kisat Päivi Seppälä JÄMIJÄRVI. Eroa SM-hopealle suunnistaneeseen Hiidenkiertäjien Olli-Pekka Koistiseen kertyi lähes kaksi minuuttia. – Tavoitteena on naisissa mennä eteenpäin. Kuntosali ja boccia maanantaisin klo 14-16 Aurinkorinteellä, Tunnelikuja 1 (Siljankodin alakerta). Hennariikka Rahkolan, 22, Riikka-Liisa Räsäsen, 25, ja Roosa Niemen, 19, lisäksi Jämin Jännettä edustavat Heta Jalonen, 26, joka tuli Valkeakosken Hakasta, ja Hämeenlinnan Hiihtoseurasta jämijärveläistiimiin siirtynyt Eerika Jänkä, 22, jolla päälajina on ampumahiihto. Nouskilaisten keskinäisen kilpailun ykköseksi ja SMkisassa kolmanneksi nousi pitkällä kirillä Mikko Knuuttila. Antti Ojansivulta Ylöjärven Julkujärvi on vaihtunut Rovaniemeen entistä lähemmäksi häntä jo pari vuotta valmentanutta Ville Oksasta. klo 15 vs. Ristomatti Hakolan, Antti Ojansivun ja Markus Vuorelan lisäksi tiimiin kuuluu ampumahiihtoa ykköslajinaan pitävä kankaanpääläinen Mikko Loukkaanhuhta, 22. klo 17.30 Studio Luova Tila, Teinintie 9. Jämin Jänteen puheenjohtaja Asko Uurasjärvi tietää, että viime kauden ykköstila hiihdon kokonaiscupissa merkitsee sitä, että tänä talvena muut tavoittelevat Jämin Jänteen päänahkaa. Urheiluvalmentajaksi valmistunut hiihtäjä täydensi viime talvena opintojaan urheilupsykologialla Norjassa. Yhteislähtökisan luonteeseen kuuluu, että osa matkasta taitetaan yhdessä, eikä suuria eroja pääse syntymään. Tiedustelut 040 835 6307/ Jarno
55 € lippu ja kulj. Siks Oon Mä SuruinenSuomalaisen tangon tarina, Tre-talo, Amadeus Lundberg, Hannu Lehtonen, Teemu Roivainen 4.11. Käsiteltävät asiat: Yhteistoimintasopimus ympäristöterveyden palveluista; Kaupunginjohtajan johtajasopimus; Hallintosäännön muuttaminen; Sata-Häme Soi –festivaalin lainahakemus. 2018 TALOUSARVION VALMISTELUSTA Ikaalisten kaupunki järjestää avoimen yleisötilaisuuden v. klo 9–14 Tiedustelut: Aikuisneuvola 03 450 1516 ma–to klo 12–13. 046 922 3000 Ostetaan ROMUMETALLIT kattiloista linja-autoihin. SPR Ikaalisten osaston hallitus. 03 558 9000 39500 Ikaalinen tilausliikenne@timotuomisto.fi www.timotuomisto.fi Lisätietoa: Katso jatkuvasti päivittyvä matkatarjonta kotisivuiltamme! 26.10. Tarkemmat tiedot: http://www.ikaalinen.fi/kaupunki/ kuntainfo/avoimet-tyopaikat/ Ikaalisten kaupungin ravitsemisja siivouspalvelut • Rivi-ilmoitus, enintään 200 merkkiä • Hinta 20 €/ilmoitus • Jätä ilmoituksesi netissä: oivaseutu.fi/uutisoiva tai palauta alla oleva kuponki. klo 9–18 (sukunimen alkukirjain M–Ö) La 11.11. SINUN OMASIKONSERTTI, Tampere-talo 20.11. Käsitellään syyskokoukselle määrätyt asiat, sekä yhdistyksen sääntöjen muuttaminen. TEHOKAS ILMOITUSPALSTA YKSITYISILLE. SYYSKOKOUS to 9.11.2017 klo 18. Tervetuloa! Urheiluseura Jyllin Rauha ry:n SYYSKOKOUS pidetään Harjupirtillä su 29.10.2017 klo 13. 050 566 5361. lokakuuta 2017 kello 17 Omalla Tuvalla. Tervetuloa! Hallitus Hämeenkyrön nuorisoseura sääntömääräinen SYYSKOKOUS Kyrölässä Laivatie 3 perj. klo 9–14 Tevaniemi (Toimintakeskus) To 2.11. 044 340 0360/J. Tied. Puh. Nuijamiestentie 1 39100 HÄMEENKYRÖ Vuokralle tarjotaan kaksio 62 m 2 , 2h+k+vh+lasitettu parveke, Kyröskosken keskustassa. Puolustusvoimien Pro-Patria -konsertti, Tampere-talo 8.12. LÖYDÄ OMA ALASI OLETKO VAILLA OPISKELUPAIKKAA. p. Vapautuu 1.11. Jyllin Kodit, Jyllinkatu 3, Ikaalinen. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Käsitellään mm. 50 € lippu ja kulj. 27.10. Isoviita Ostetaan ROMUMETALLIT kattiloista linja-autoihin. JYKEVÄÄ ON RAKKAUS, AGENTSmusiikkikomedia TTT 1.11. 044 340 0360/J. 2018 talousarvion valmistelusta Valkean ruusun koululla torstaina 26.10. 26 TORSTAI 19.10.2017 Koulutus ja kurssit Ostetaan Ostetaan Leppäkosken Sähkö Oy:n osakkeita p. lippu ja kulj. klo 18 Studio Luova Tila, Teinintie 9. klo 17.00. Oiva TORI Hämeenkyrön toimipiste Nuijamiestentie 1, 39100 Hämeenkyrö P. 050 556 9999 Kokoukset SPR Ikaalisten os. Tervetuloa! Jyllin Rauha Tilausliikenne Timo Tuomisto Ky Puh. Tarjoa rohkeasti! P. oivaseutu.fi maise.autero@ oivaseutu.fi Matkat. Meillä on jatkuva suorahaku. klo 9–18 (sukunimen alkukirjain A–L) Ke 1.11. LUULOSAIRAS, TTT 17.3. 59 € lippu ja kulj. Puh. Ostetaan myös käyttökelpoisia maatalouskoneita ja traktoreita. 50 € lippu ja kulj. 115 € lippu ja kulj. Svengaava Joulu: Waltteri Torikka, Maria Ylipää, Sami Pitkämö Tampere-talo 27.1. 55 € lippu ja kulj. 03 3143 3100 ilmoitukset@oivaseutu.fi Ikaalisten toimipiste Keskisenkatu 1, 39500 Ikaalinen P. Tervetuloa! Johtokunta M ain ost oim ist o O iv aM ai no s Oivaseudun oma mainostoimisto Ota rohkeasti yhteyttä, tehdään yhdessä markkinoinnistasi helppoa ja tuottavaa. APULANTAÄlä usko lauluihin, Tampere-talo lippu ja kulj. klo 8–11 Luhalahti (Terveysasema) To 9.11. AVOIN YLEISÖTILAISUUS V. MYRSKYLUODON MAIJA, Helsingin kaupunginteatteri 2.2. klo 9–14 Ti 28.11. Tampereen Oopperan 70-vuotisjuhlagaala, Tampere-talo 17.12. 03 3143 3150 ilmoitukset@oivaseutu.fi Postimerkki Ilmoittajan nimi Lähiosoite Postinumero ja postitoimipaikka Puhelin Sähköpostiosoite Täytä tähän OivaTORIN il moitusteksti. Isoviita IKAALISTEN KAUPUNGINVALTUUSTON KOKOUS pidetään maanantaina 23. 55 € lippu ja kulj. 040 195 6276. Rahkolankujalta, Ikaalisista. 55 € 65 € lippu ja kulj. Paikalla on kaupungin luottamushenkilöitä ja viranhaltijoita, jotka esittelevät talousarvion valmisteluvaihetta ja vastaavat esitettyihin kysymyksiin. Ikaalisten kauppaoppilaitos -> sasky.fi/ikol Ikaalisten käsija taideteollisuusoppilaitos -> sasky.fi/ikata Osaran maaseutuopetusyksikkö -> sasky.fi/osara .fi Vuokralle tarjotaan Vuokrattavana YKSIÖ Ikaalisten keskustassa, www.vuokrakoti.net. Ikaalisten Eläkkeensaajat ry:n SYYSKOKOUS ke 25.10.2017 klo 12 Ruusukontilla, Kontinkatu 4. klo 13–16 Ti 5.12. 55 € oivaseutu.fi Mtk-Hämeenkyrön VUOSIKOKOUS ti 24.10.2017 klo 10 Osaran maatalousoppilaitoksella. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty vali tusosoi tus, pidetään yleisesti nähtä vänä kaupungin kans liassa 31.10.2017 klo 9–15. Tarjoa rohkeasti! P. Tervetuloa Ikaalisten kaupunginhallitus Ikaalisten kaupunki hakee määräaikaista KOKKIA JA KOULUEMÄNTÄÄ Molemmat toimet ovat heti haettavissa. Mukana edustajat Lähitapiolasta ja Mtk-Pirkanmaasta. Vuokralle tarjotaan KT-KAKSIO , 56 m 2 Valoisa, avara koti. Tilaisuus alkaa klo 9.30 kahvilla, kokouksen päätteeksi lounas. toiminta/taloussuunnitelma 2018. Tervetuloa kakkukahville myös nälkäpäiväkeräyksessä mukana olleet. Ikaalisissa 19.10.2017 Reijo Leppänen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja KAUSI-INFLUENSSAROKOTUKSET IKAALISISSA 2017 (ilman ajanvarausta) Keskusta (Sotekeskus/neuvola) Ti 31.10. JULKAISUPÄIVÄ seuraava lehti. Täytä hakemus oppilaitoksien sivuilla. klo 13 Tervetuloa! Johtokunta TAIKA ry Ikaalisten Taideyhdistyksen sääntömääräinen VUOSIKOKOUS ti 31.10. PRESIDENTTI JA TYTTÖ, TTT 15.12
Kunnanmestaruusluokat ovat avoimia ratsastajille, jotka ovat olleet kirjoilla Hämeenkyrössä 1. Isot Tytöt: 1) Johanna Naskali 7.34, 2) Sania Niemelä 8.54, 3) Carita Kivimäki 8.55, 4) Vanessa Kiiskinen 12.50, 5) Milja Virtanen 12.56, 6) Santra Liuksiala 13.57, 7) Veera Hyyryläinen 14.14, 8) Helmi-Alina Rinneheimo 14.57, 9) Pipsa Pääskynkivi 18.44 ja 10) Tuisku Levoranta 19.49. Hämeenkyrön alakoulujen halukkaat oppilaat pääsivät kisaamaan suunnistuksessa 12. Nämä henkilöt lähtivät eri radoille. 28 TORSTAI 19.10.2017 Palvelemme: ark. Kouluja esteratsastuksen Hämeenkyrön kunnanmestaruudet ratkottiin syys-lokakuun vaihteessa Osaralla, Ratsastuskoulu Kartanon Tallilla. 458 6216 www.kukkavarpukka.fi HAVAINTOESITYS Trendikkäät mehikasvit ma 23.10. Jimi Savikari, Erick Uimonen, Aatos Sivula ja Aksu Hiltunen miehittivät isojen poikien neljän parhaan kärjen. ELLEI TOISIN MAINITA. Ponit, 70cm: 1) Pauliina Tasala – Bijoux, Tampereen Ratsastusseura, 2) Aura Mäenpää – Greta, Tallitiimi. Rataa kiersivät myös Viljo Hannula, Jesse Kangasperko, Jerry Laurikka ja Thomas Uimonen. alv. Mestaruusmitalit menivät seuraaville ratsukoille. Pienet Tytöt: 1) TiltaMaria Liuksiala 8.40, 2) Suvi Moisio 9.53, 3) Neea Pyhtilä 11.15, 4) Matilda Kaipila 11.23, 5) Ilona Pääskynkivi 12.46, 6) Enna Norokorpi 13.27, 7) Vilma Pyhtilä 13.35, 8) Eeva Kyyrönen 14.28, 9) Reetta Tervo 15.48, 10) Brita Heikkilä 16.34, 11) Minka Kerttula 16.44 ja 12) Iida Nyman 19.31. Juniorit, ohjelma Helppo B:0: 1) Sari Jokimäki – Marple J, Kyrösjärven Ratsastajat, 2) Henna Hiltunen – Salaman Nopea, Kyrösjärven Ratsastajat. Lähdön tehtäviä hoitivat Erkki Norokorpi ja Pekka Sorsa. lokakuuta. Isot Pojat: 1) Aatos Sivula 11.37, 2) Aksu Hiltunen 13.12, 3) Erick Uimonen 23.03 ja 4) Jimi Savikari 31.40. Lähtö tapahtui lähtökellon avulla minuutin välein ja lähdössä oli samalla kertaa kaksi henkilöä. Rataa kiersivät myös Maija Alfreds ja Siiri Törmänen. Seniorit, 80cm: 1) Merja Mäkipää – Hemmoni, Tallitiimi. Oppilaat käyttivät samanlaista EMIT-leimausta mitä käytetään yhtenä vaihtoehtona kansainvälisissä arvokilpailuissakin ja myöskin iltarasteilla. Kuva: Seppo Suutarla Ratsukot kisasivat kunnanmestaruuksista Ansa Immonen HÄMEENKYRÖ. Estemestaruusmitalit saivat seuraavat ratsukot. Lauantaina 30. Maalissa ja tulospalvelussa toimivat Marita Vähä-Savo ja Seppo Suutarla. Special: 1) Pauliina Tasala – Bijoux, Tampereen Ratsastusseura. Pienet Pojat: 1) Miska Mustalahti 10.05, 2) Oskari Vartiala 11.52, 3) Jaakko Laukkoski 11.59, 4) Eetu Kalliokoski 12.57, 5) Jaakko Naskali 15.33, 6) Joonatan Pasi 15.52, 7) Miro Mustalahti 16.44, 8) Vilho Tomperi 18.32 ja 9) Simi Niemelä 18.43. Esilähdön tehtäviä hoiti Paula Ylivakeri. PANTIT 0,90 6 PACK 2 99 KPL SUOMI Palvelemme ark. 9–17, la 8–14, su 11–14 P. Rataa kiersivät myös Elias Hyvärinen ja Pyry Orrenmaa. klo 14 (n. Ponit, ohjelma K.N. alv. Suunnistus tapahtui tänä vuonna sprinttisuunnistuksena Koskilinnan ympäristössä. Ratamestarityöskentelyssä avusti Tero Linnainmaa ja kaiken muun teki Risto Linnainmaa. 0207 545 070 Puhelun hinta 0207-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8,35 snt/puh + 7,02 snt/ min (sis. 8–21 la 8–20 su 11–18 Karhoistentie 3, 39500 IKAALINEN sirpa.rintamaki@k-supermarket.fi p. Myös koululaisten mukana tullut henkilökunta toimivat avustustehtävissä. Rataa kiersivät myös Heta Lehtinen ja Milana Liimatainen. 330 G, SUOMI Herkkutorilta TO–LA Herkkutorilta TO–LA SUOMI ERÄ ERÄ 1.Herkkutorilta TO–LA Herkkutorilta TO–LA COCA-COLAT JA FANTA 0,33 L TLK (1,06 L) SIS. 24 %) TARJOUKSET VOIMASSA TO-SU 19.–22.10. syyskuuta kilpailtiin kouluratsastuksessa sekä avoimissa luokissa että mestaruuksissa. 24 %) ja matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 17.17 snt/min (sis. Kilpailujen järjestämisestä vastasi tänä vuonna Kyrösjärven Ratsastajat ry. Alakoululaiset suunnistivat Koskilinnan ympäristössä Seppo Suutarla HÄMEENKYRÖ. Kilpailuja tuomaroi Laura Leppäkorpi Tampereelta. tammikuuta 2017. Juniorit, 80cm: 1) Ella Mäkinen – Tytön Ihme, Tallitiimi, 2) Sara Tomperi – Cantarelli, Kyrösjärven Ratsastajat, 3) Sari Jokimäki – Marple J, Kyrösjärven Ratsastajat. Kuva: Oskari Lautakatto. Sunnuntaina 1.lokakuuta oli vuorossa esteratsastus, jossa avoimia ja mestaruusluokkia oli 50 cm luokasta 90 cm asti. Seniorit, ohjelma Helppo A:10: 1) Paula Lehto – Sweet Lagos, Kangasalan Ratsastajat. K O M P P I TAVALLISTA PAREMPI RUOKAKAUPPA 5 99 6 99 KG KG KG KG 99 TUOREET PERATUT MUIKUT SUOMI SÄÄVARAUS TUORE RUODOTON LOHIFILEE VAKUUMI NORJA RAJOITUS 2 FILEETÄ/TALOUS CHIQUITA BANAANI COSTA RICA 1 LK Herkkutorilta TO–LA 12 95 ERÄ NAUDAN TUORE MAKSA K-RUOKAMESTARIN KUUMAT BROILERIN GRILLATUT REISIKOIVET RAAKAPAINO N. Koulutuomarina oli Nina Soilammi Valkeakoskelta. Kouluratsastuksen juniorimestari Sari Jokimäki – Marple J. 30 min) Voit istuttaa oman kasviterraarion opastuksellamme