Sivu 25 Kuva: Lauri Heino TE EMANA ELINVOIMAA YRITTÄJYYDEST Ä Talotehdas saa runsaasti tuotantotilaa Sivu 12. Irtonumero 2,50 € TORSTAI 2.11.2017 HÄMEENKYRÖ • IKAALINEN • JÄMIJÄRVI • VILJAKKALA Talo rakentuu myös oljesta ja savesta Sivu 10 Tanssi virittää kehon ja mielen toimintakuntoon Sivu 5 Liikkuva tiedekeskus poikkesi kylässä Sivu 9 Airi Moision kauppa kulkee kätevästi kädessä Sivu 13 Oma kylä työllistää taksiyrittäjää Sivu 16 Olympiamitali tähtäimessä N:o 44 Ikaalisten Urheilijoiden Krista Pärmäkoski lähtee Etelä-Koreaan hakemaan henkilökohtaista mitalia
14 000 kotiin -numero Joulunavaus Torstaina 30.11.2017 ilmestyy Seutulehti UutisOivan Ihania ideoita jouluun. Kirppiksen historiaa muistellaan. klo 12 mennessä osoitteeseen: ilmoitukset@oivaseutu.fi ”Oiva on meille tosi hyvä markkinointikanava ja saamme mainonnallemme selkeää lisäarvoa aiempaa laajemmasta levikistä. Ulkoiluta nenääsi IKAALINEN, JÄMIJÄRVI. Synttärisankari toivoo, että jatkossakin ikaalilaiset lahjoittaisivat vaatteita, kenkiä, astioita ynnä muuta. KG ERÄ -18–36% PLUSSA-KORTILLA Jakelu n. 2 TORSTAI 2.11.2017 Tavallista parempi ruokakauppa Kyreltie 2, 39200 Kyröskoski, p. 1,5 KG, SUOMI 5 95 KG HEIMON SAVUSIIKA N. Kerro vinkkisi ja vauhdita joulukauppaa! Ilmoitusaineistot to 23.11. Esillä on myös äitiyspakkaus, joita kirpputorilaiset kokoavat ja joita viedään Palamuselle Viroon. Osallistujilla on halutessaan mahdollisuus tukea nenäpäiväkeräystä ostamalla myynnissä olevia herkkuja sekä sujauttamalla roposen nenäpäiväkassaan. Musiikkituokiosta kello 11 ja 12 vastaa laulaja-lauluntekijä Joel Hallikainen. marraskuuta kello 18–19. Risto Lehti tallensi lumista puustoa viime viikon lumisateiden jälkeen. Ikaalisissa kokoonnutaan Toivolansaaren leirintäalueella taskulamppuseikkailun merkeissä etsimään aarretta. Nenäpäiväviikon aikana lasten kanssa päiväkodissa käsitellään teemaa toisten auttamisesta ja kerrotaan lapsista eri puolilla maailmaa. Jämijärvellä nenäkävellään yhdessä koulupuistossa, mukana ovat myös Jämijärven VPK ja T.Kuortti ralliauton kanssa. Jämijärvellä toimii Nenäpäiväviikon ajan kirpputori, jonka tuotto ohjataan Nenäpäiväkeräykseen. Vapaaehtoinen kahviraha kerätään lastenkotiin Namibian Windhoekissa, eli kirpputorilaisten oman kummikohteen hyväksi. 9 95 KG TUOREET KUHAFILEET VIRO, säävaraus Voimassa TO–PE 2.–3.11. 24 90 KG K-RUOKAMESTARIN PORSAAN ULKOFILEEPIHVIT Voimassa TO–PE 2.–3.11. Kirpputori on auki ja palvelee asiakkaita, ja Olokolon puolella on synttärikakkua tarjolla. klo 10–20. 900 G 8 95 KG KALANEUVOS SAVUSTETTU KOKONAINEN KIRJOLOHI 12 95 KG INGMAN CREAMY JÄÄTELÖT 850 ML, (3,92/L) RAJOITUS 1 ERÄ/TALOUS ilman korttia 4,35–5,35 kpl (5,12–6,29/l) SNACKPOINT KILOSALAATIT 1 KG 9 95 RS -23–37% PLUSSA-KORTILLA 10.3 KPL ERÄ JÄRVIKYLÄ YRTIT 99 RUUKKU TULILATVA 13 CM, ORANSSI TANSKA/ HOLLANTI 5 90 KPL SWEET SENSATION PÄÄRYNÄ HOLLANTI KG 2 99 WONDERFULL GRANAATTIOMENA ESPANJA 2 99 ROSAMUNDA PERUNA SUOMI 99 KG SUOMI PERSIMON ESPANJA RAJOITUS: 3 KG/TALOUS 99 KG Olemme avoinna pyhäinpäivänä lauantaina 4.11. Lukijan kuva. Päiväkoti TuohiKontti osallistuu tänä vuonna Nenäpäivään järjestämällä ulkoiluja liikuntatempaukset Ikaalisissa ja Jämijärvellä. 22 95 KG TARJOUKSET VOIMASSA TO-SU 2.–5.11. 020 770 5710 H Ä M E E N K Y R Ö PALVELEMME: ark. Printtimainonta on meille välttämätöntä, kun toimimme täällä maakunnassa.” Selja Syrjänen ja Sampo Syrjänen Silmäasema Syrjänen Paikallislehden asiakas vuodesta 1982 UutisOiva tavoittaa Sinunkin asiakkaasi Menovinkit Ikaalisten lähetyskirppis jo kolmekymppinen IKAALINEN. Oma taskulamppu kannattaa ottaa mukaan. Olokololla osoitteessa Vanha Tampereentie 6 juhlitaan Ikaalisten seurakunnan 30-vuotiasta lähetyskirpputoria lauantaina 11. Meillä on Oivassa mainos viikoittain. Kaikille avointa toimintapäivää vietetään tiistaina 7. 8–21, la 8–20, su 11–19 Syys KATTAUS TUORE LOHIFILEE VAKUUMI, NORJA RAJOITUS: 2 FILEETÄ/TALOUS MEILTÄ HALVALLA VIIKON JOKAISELLE PÄIVÄLLE! K-RUOKAMESTARIN KUUMA GRILLATTU JYVÄBROILERI K-SUPERMARKETIN HÄMEENKYRÖN LEGENDAARINEN GRILLATTU LOHIFILEE K-RUOKAMESTARIN KUUMA GRILLATTU BROILERIN REISIKOIPI KUUMA GRILLATTU PORSAAN ULKOFILE CANDY KING IRTOMAKEISET JOKA MAANANTAI JOKA TIISTAI TAPOLAN KUUMA MUSTAMAKKARA JOKA KESKIVIIKKO JOKA TORSTAI JOKA PERJANTAI JOKA LAUANTAI JOKA SUNNUNTAI K-RUOKAMESTARIN KUUMA GRILLIKYLKI 4 99 KPL 4 99 KG 99 KPL 19 95 KG 9 95 9 95 9 95 3 99 KG KG KG KG 9 95 KG PAISTIJAUHELIHA SUPERHEVI KATSO MUUT SUPERTARJOUKSET JOKA KOTIIN ILMESTYVÄSTÄ K-SUPERMARKET RUOKAPOSTISTA! K-RUOKAMESTARIN 14 95 KG SUOM I VALIO OLTERMANNI 250 g (4,00/kg) MYÖS KEVYT 17 % RAJOITUS: 3 KPL/TALOUS KPL 1.ERÄ Ilman korttia 2,99 kpl (11,96/kg) -66% PLUSSA-KORTILLA -18–36% PLUSSA-KORTILLA KULTA KATRIINA SUODATINJA PANNUJAUHATUSKAHVIT 400–500 G (5,67–6,30/KG) RAJOITUS: 1 ERÄ/TALOUS 8 50 Ilman korttia 3,49–4,49 pkt (6,98–9,98) 3 PKT HERKKUTORILTA K-RUOKAMESTARIN KARITSAN PAAHTOPAISTIPIHVIT Voimassa TO–PE 2.–3.11. marraskuuta kello 10-13. ELLEI TOISIN MAINITA ERÄ SIDOTTU KUKKAKIMPPU KENIA/HOLLANTI 11 90 KPL SUOMI ATRIA TAKUUMUREA NAUDAN ULKOFILEE PALANA TAKUUMUREA NAUDAN SISÄJA PAAHTOPAISTI PALANA, SUOMI 12 95 KG ATRIA PORSAAN ULKOFILEE N
Positiivista on se, että toimintakulujen on arvioitu laskevan vuoden 2016 tasosta 900 000 euroa vuoteen 2018. Hämeenkyrön budjettiesitys valtuustolle HÄMEENKYRÖ. Nuorisotyölle jatkorahoitusta HÄMEENKYRÖ. Työllistettyjen osuutta lisätään hallinnossa, Mäntylä listasi. Yritys on perustettu vuonna 1962, ja se työllistää noin 30 henkilöä. Kaupunginjohtajan esitys sotebudjetiksi on 23, 4 miljoonaa euroa. Sote-palveluita järjestävän PoSan pitää etsiä realistisia säästöjä, jotta Jämijärven osalta saadaan aikaan 150 000 säästöt. Kuntalaisillassa kaupunginjohtaja kertoi, ettei ole esittämässä korotusta kiinteistöveroihin. – Henkilöstömenot pyritään pitämään nykyisellä tasolla, kuten kaupunginhallitus ohjeisti kesällä. Vuodesta 2016 valtionosuudet putoavat jopa yli miljoona euroa. Suurimmat paineet talousarvion laadinnassa kohdistuvat jälleen sosiaalija terveydenhuoltoon. Kunnan omarahoitusosuus olisi vajaat 20 000 euroa. Kaupunki laskee tulojensa vähenevän ensi vuonna monesta eri syystä. Hakemuksen mukaan uuden pohjavesikaivon käyttöönotto on tarpeen vedentarpeen turvaamiseksi. – Tämänhetkisessä valmisteluvaiheessa ensi vuoden talousarvio tulisi olemaan 224 000 euroa alijäämäinen. Laurilan Betoni kaavailee muuttoa Ylöjärvelle Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ. Hämeenkyrön Vesi Oy haluaa ottaa käyttöön Ulvaanharjun uuden vedenottokaivon. Yrityksen toimitusjohtajan Heikki Laurilan allekirjoittamassa ostoanomuksessa todetaan, että ensi vaiheessa yritys rakentaisi tontille noin 1 000 neliömetrin hallin ja työntekijämäärä Ylöjärvellä olisi noin viisi henkilöä. Sähköistä kaavayhdistelmä palvelua valmistellaan. Ikaalilaisille raotettiin viime torstaina kaupungin ensi vuoden talousarviota kaupungin järjestämässä kuntalaistilaisuudessa Valkean ruusun koululla. Kaupunginhallitus käsittelee talousarvioesitystä 27. joulukuuta. marraskuuta saakka kunnantalolla ja kunnan internet-sivuilla. Valkean ruusun koululle palkataan kuitenkin yksi siivoustyöntekijä. Jatkossa se löytyisi kaupungin www-sivuilta. Energian säästöä syntyy, kun katuvaloja uusitaan led-valoihin, kertoi vs. Hallintokunnan talousarvioesityksestä on jo tässä vaiheessa leikattu noin miljoona euroa. – Lisäksi sähköisiä palveluja kehitetään. Laurilan Betoni on muuttamassa Ylöjärvelle. Ostoanomus on tehty 25. Kirjasto jatkaa nykyisillä resursseillaan. Perusturvalautakunta hakee rahoitusta Länsija Sisä-Suomen aluehallintovirastolta (Avi) etsivän nuorisotyön henkilöstön palkkoihin 31.8.2019 saakka. Kaupunginjohtaja antaa oman esityksensä talousarviosta 23. Säästöjä haetaan muun muassa eläköitymisten myötä. Hallinnosta irtisanottiin viime vuonna yksi henkilö. Käyttötaloudessa merkittävin lisäys on varautuminen koulupsykologin palkkaukseen, kertoo vt. tekninen johtaja Mika Wallin. Tavoitteena on, että hallitus päättää talousarviosta yhdessä kokouksessa, ja valtuusto saa sen hyväksyttäväkseen 4. Alijäämää on tiedossa 3,4 miljoonaa euroa. Ulvaanharjun nykyinen pohjavedenottamo sijaitsee 1,1 kilometrin päässä, mutta pohjavesikaivojen antoisuudet ovat osoittautuneet ennakoitua pienemmiksi. Tontti sijaitsee Elovainion alueella osoitteessa Vehmaantie 9. Uuden kaivon enimmäisottomäärä olisi 1 200 kuutiota päivässä vuosikeskiarvolla laskettuna. Hallintokuntien ensimmäisistä ehdotuksista on jo leikattu pois yhteensä 1,5 miljoonaa euroa. Jämijärvi edellyttää Posalta säästöjä JÄMIJÄRVI. Yhtiö on jättänyt Länsi-Suomen Aluehallintovirastolle (avi) lupahakemuksen uuden, vuonna 2015 rakennetun, vedenottokaivon käyttöönotosta. Kaivosta on tehty koepumppauksia ajalla 1.8.2015–2.1.2017. Hallin rakentaminen alkaisi anomuksen mukaan ensi vuonna. Kaupunginjohtaja Kari Tolonen arvioi tällä hetkellä ensi vuoden toimintakatteen olevan noin 41 miljoonaa, ja vuosikatteeksi muodostuisi noin 1,77 miljoonaa euroa. Tilaisuudessa oli mukana parisenkymmentä asukasta ja saman verran kaupungin henkilöstöä ja luottamushenkilöitä. Myös oppilaaksiottoalueselvitys, koulukuljetussäännön päivitys sekä koulukuljetusten mahdollinen kilpailutus ovat tulevana vuonna sivistysosaston työlistalla. Otamme käyttöön lupapisteen sähköisen rakennuslupapalvelun. Investointeihin tulee pääasiassa sellaisia hankkeita, jotka mahdollistavat käyttömenojen vähentämisen, kertoi kaupunginsihteeri Jyri Mäntylä. Taloussuunnitelma lähetettiin valtuuston käsittelyyn. Verotulot laskevat 90 000 eurolla vuodesta 2016 vuoteen 2018 mennessä. Ikaalisten kaupungin tulevia talousnumeroita yleisölle avasi suuri joukko viranhaltijoita ja luottamushenkilöitä. Vuokra-aika päättyy kesällä 2019. Talous vaatii ponnisteluja kaikilta hallinnon aloilta, mutta erityisesti sosiaalija terveyspuolelta, Tolonen sanoi. – Teknisessä toimessa talousarvion tasesumma pysyy tämän vuoden tasolla tai jopa pienenee. Mukana olivat Ulla Wegelius, Sonja Vuorela, Jarkko Luokkala, Pia Laakso, Marianne Viitasalo-Männistö, Antero Kolu, Tapio Tienari, Timo Tallila ja Jouko Tuikkanen. Leikkaukset on pyritty tekemään realistisesti. Kunnanhallitus myös edellyttää, että Jämijärveen kohdistuvia ostopalveluita pitää tarkastella ja erityispalveluiden järjestämisen tarkoituksenmukaisuus pitää varmistaa.. Asiaa koskeva kuulutus on nähtävillä 29. – Henkilöstömenot pyritään pitämään nykyisellä tasolla. Hämeenkyrön kunta haluaa uuden vedenottokaivon käyttöön HÄMEENKYRÖ. Lukio jatkaa urheiluakatemiasekä musiikkiteatteritoimintaa, AlaRautalahti kertoi. Lisäksi yrityksellä on betoniasemat Kangasalla ja Lempäälässä. – Muut investoinnit tarkentuvat lautakuntakäsittelyssä ja myöhemmin hallituksen ja valtuuston päätöksissä, Wallin totesi. Tontin myynti hyväksyttiin. Toisessa vaiheessa tontille on tarkoitus tuoda sekä toimistot että betonin valmistus. Mäntylän alaisuudessa on kaupungin hallinto-osasto. Tämä määrä pysyisi ennallaan uuden kaivon käyttöönoton jälkeenkin. Siivouspalveluissa on jatkossa vähemmän työllistettyjä. Tuleva veroprosentti on vielä tässä vaiheessa avoin. – Säästöjä on tehty edeltävien vuosien kouluverkkoja henkilöstöratkaisuilla. Luonnollista poistumaa hyödynnetään ja mietitään tarkkaan uusien tehtävien täyttö. Etsivän nuorisotyön tarkoitus on etsiä ja ohjata koulutuksen ja työmarkkinoiden ulkopuolella olevia 17–29-vuotiaita henkilöitä koulutuksen ja työmarkkinoiden piiriin. Kunnanhallitus hyväksyi Hämeenkyrön taloussuunnitelman vuosille 2018– 20. Yritys hieroo Ylöjärven kaupungin kanssa kauppaa 1,6 hehtaarin yritystontista. marraskuuta. Valtuusto päättää budjetista 13. Laurilan Betonista ei tässä vaiheessa haluta kommentoida tonttikauppaa tai yrityksen tulevaisuuden suunnitelmia tarkemmin. – Varhaiskasvatussuunnitelman uudistus yhdessä esi-, perusja lukio-opetussuunnitelmien uudistuksen kanssa antaat mahdollisuuden kehitystyölle. Nuorisotoimi sai pienen lisäyksen, jotta nuorisotilat voisivat olla useammin auki. sivistysjohtaja Tapio Ala-Rautalahti. Tätä kunnanhallitus edellyttää PoSan ensi vuoden talousarvioista antamassaan lausunnossa. Tällä hetkellä otettava kokonaispohjavesimäärä on 1 800 kuutiota päivässä kuukausikeskiarvona laskettuna. Ensi vuodelle erikoissairaanhoitoon on tässä vaiheessa budjetoitu 9,5 miljoonaa euroa. Etsivälle nuorisotyölle on tällä hetkellä voimassa Avin rahoitus, jonka voimin etsivää nuorisotyötä voidaan Hämeenkyrössä tehdä 1,5 henkilön voimin 31.8.2018 saakka. marraskuuta. Taloussuunnitelma sisältää esityksen, että kunnanhallitukselle myönnetään 20 miljoonan euron suuruinen lainanottovaltuus. Teknisen toimen merkittävin investointi ensi vuonna on paloasema. Sivistysosaston budjetti tulee pysymään edellisvuosien tasolla. marraskuuta mennessä. Suunnitelma kattaa useita investointeja, kuten Kurjenmäkikodin korjauksen ja Maisematien kevyen liikenteen väylän toteuttamisen. Ensi vuonna kunnassa toteutetaan useita selvityksiä, yksi niistä on esija perusopetuksen järjestäminen Heinijärvellä. 150 000 euroa on summa, jota kunnanhallitus on PoSalta jo aikaisemmin edellyttänyt. lokakuuta ja Ylöjärven kaupunginhallitus käsitteli asiaa kokouksessaan 30. Tämä raha ei riitä, vaan sosiaalija terveyslautakunta tulee esittämään 900 000 euron lisämäärärahaa erikoissairaanhoitoon, kertoi perusturvajohtaja Timo Tallila. Tulevan vuoden talousarviossa toimintatuottojen arvioidaan olevan 6,8 miljoonaa euroa ja toimintakulujen 47,8 miljoonaa euroa. Tontin myyntihinta on 160 550 euroa. Selvitys liittyy Heinijärven koulun pihapiirissä olevaan siirtokelpoiseen päiväkotirakennukseen, joka on vuokralla. Ikaalisten valtionosuudet pienevät 450 000 eurolla kuluvaan vuoteen nähden. – Ensi vuoden aikana tehdään kansalaisopistolle uusi strategia. U ut is O iv a 3 TORSTAI 2.11.2017 Ensi vuoden talousarviota raotettiin asukkaille Terhi Palonen IKAALINEN. – Erikoissairaanhoitoon oli tänä vuonna budjetoitu 7,85 miljoonaa euroa. Laurilan Betoni toimii Hämeenkyrössä Turkkilassa. lokakuuta. Tulevia kehittämiskohteita ovat muun muassa kotisairaalatoiminnan ja kiirevastaanoton eli päivystyksen kehittäminen. Nykyinen Ikaalisten veroprosentti on 21,25
Suuret ikkunat mahdollistaisivat iloisen näkymän rakentamisen. Mutta minulla on hyvin läheltä seurattuna myös toinen esimerkki, kuinka jätevesiasiat voidaan hoitaa tyylikkäämmin ja kustannustehokkaammin. Ikkunan aukaiseminen aiheutti puolestaan resonanssi-ilmiön, jonka selittämiseen kaipaisin insinööritason apua. Aluksi tonttija kokoojaviemärien tekemistä varten yritettiin pakottaa perustamaan jätevesiosuuskunta. Ikkunoihin voisi helposti laittaa selkeät ilmoitukset niistä vähistä tapahtumista, mitä seurakunta nykyään järjestää. Olin väärässä. Iloista Jumalan seurakuntaa odottava Katsastus Siitä se lähti. Tiedotus on kehnoa. Katsastaja astui yhtä huolettomana auton perän takaa kädessään pakoputken viimeinen neljännes. Soitin pari vuotta sitten kunnan vesihuoltolaitokselle kysyäkseni, kuinka voimme hoitaa jätevesiasiat kuntoon. Lain mukaan tontille pitäisi tulla tekemään aina ensin katselmus, jossa todetaan pihan kunto ennen kuin runkoviemäriä aletaan kaivaa pihan läpi. Tämän päivän eläkeläiset ovat hyväkuntoisia ja vapaaehtoistyöhön halukkaita, jos vain joku seurakunnasta kutsuisi ihmisiä toimintaan. Paikalliset yrittäjät pystyvät palvelemaan kuntalaisia tulevaisuudessakin, jos heidän palveluitaan käytetään riittävästi. Itse runkoviemärin kustannukset olivat vain noin 1 m€, mutta tonttija kokoojaviemärien kokonaiskustannukset ovatkin sitten jo moninkertaiset. Käsittääkseni Maisematiellä puhutaan nyt vähintään 2tai 3-kertaisista kustannuksista, kun liitytään kunnan tekemään runkoviemäriin. Niitä pitäisi myös järjestää. Aki Tainio ja Markus Leivo ovat kiitettävästi pitäneet kuntalaisten puolia tässä taistelussa Hämeenkyrön kunnan mielivaltaa vastaan. Torikadun jalkakäytävää kulkee paljon ihmisiä. Mutta kaikista ominaisuuksistaan huolimatta auto kuljetti meidät uskollisesti Sisä-Suomesta Belgiaan ja takaisin, kuunteli lasten riitelyt ja otti vastaan aikuisten huokailut auringon laskiessa horisonttiin. Hyvät paikalliset palvelut ovat kaikkien kuntalaisten etu. Samalla reissulla tulee ehkä ostettua muutakin tarpeellista ja poikettua vielä isossa ruokakaupassa. Riittäisi työtä, verotuloja ja palveluita paremmin sitten jatkossakin! Kunnilla on erilaisia tapoja hoitaa jätevesiasioitaan Olen joutunut seuraamaan hyvinkin läheltä, kuinka Hämeenkyrön kunta hoitaa jätevesiasioitaan, kun Sasi-Mahnalan jätevesiviemärin runkolinja vedettiin Laitilassa vanhempieni pihan läpi pari vuotta sitten. Meidän seudullamme on yhteensä pitkälti yli tuhat toimivaa yritystä. Se mahtui. Sen sijaan epäilin, että olin juuri viettänyt viimeiset henkilökohtaiset huolettomat hetket perheemme luottojuhdan seurassa. Käytännössä yrittäjät siis pitävät pitäjän rattaat pyörimässä tarjoamalla työtä ja verotuloja sekä kuntalaisille tärkeitä palveluita. Voitte yllättyä positiivisesti! Renkaiden vaihtaja. Mikään luvattu asia ei ole tapahtunut kunnan puolelta vapaaehtoisesti. Itse osuuskuntaan liittyneet jäsenet kyllä voivat sitten mennä lopulta vararikkoon, siitä on jo esimerkkejä. Eiköhän tässä joulukaupan alla käydä kierroksella katsastamassa, mitä kaikkea omasta lähiympäristössä on saatavilla. Kuin tätä enteillen katsastajan hylsylista alkoi täyttyä. OTA YHTEYTTÄ! tekstaa numeroon 0400 922 803 kirjoita osoitteeseen toimitus@oivaseutu.fi soita numeroon: 03 3143 3130 Me Muut Päätoimittaja • katri.linnikko@oivaseutu.fi • p. Niin että jos miehellä on näläntunteen lisäksi myös muita tunteita, eikö katsastushallissa edes sentään saa vähän tirauttaa, kun korjauskehotuslista kehottaa suuntaamaan kohti kuutiotehdasta. Jokainen kuluttaja miettii ostoksiaan ja hankintojaan ensisijaisesti oman kukkaronsa kautta. Ville Koivisto Poliiseille turvavyöt Poliisiautojen takaosissa ei ole turvavöitä. Kunnasta luvattiin, että maan painuttua syyskuussa tullaan kylvämään nurmikko. Raamattuopetusta ei ole yhtään. Kaivuun jälkeen piha oli koko kesän 15 metrin leveydeltä melkoisen hävityksen vallassa. Kunnan paikalle järjestämän asiantuntijan hyvänä perusteluna osuuskunnalle Sasin Toukolan info-tilaisuudessa oli se, että osuuskunta ei voi mennä konkurssiin. Pihaistutukset luvattiin tehdä seuraavan kevään toukokuussa. Kulkijalle pitää tarpeeksi isoin kirjaimin näkyä kutsu seurakunnan tilaisuuksiin. Astuin huolettomana katsastushalliin pahvinen kahvimuki kädessä. Niinpä ei ihme, että hetket katsastusasemalla alkoivat muistuttaa muistotilaisuutta. Mielestäni kunnan toimintaa tässä viemäröintihankkeessa on leimannut heti hankkeen päättämisestä lähtien ylimielisyys. Alun pitäen päättäjät eivät alkuunkaan ole tajunneet, kuinka suurista kokonaiskustannuksista lopulta tulee olemaan kyse. lokakuuta lumisateen alkamisen alla todella hyvää palvelua hämeenkyröläisellä huoltamolla. Hämeenkyrön seurakunta on liian sisäänpäinkääntynyt ja suljettu uusilta toimijoilta. Vesihuoltolaitos hoiti kaivuutyön, vanhojen likakaivojen tyhjennykset, vanhat likakaivonrenkaat kaatopaikalle, sähköurakoitsijan työmaalle, tarvittavan täyttösoran, talopumppaamon hankinnan ja sen asennuksen käyttökuntoon saakka. Vanhojen likakaivojen poisto, talopumppaamon asennus ja sen liittäminen tontille edellisenä päivä tuotuun runkoviemäriin kesti 5 tuntia. Kunnan oman käsityksen mukaan 10.000–15.000 € on vielä kohtuullinen kustannus, mutta on se monelle Maisematien varrella asuvalla eläkeläiselle ylipääsemättömän suuri summa säästää. Yritykset työllistävät alueellamme useamman tuhat ihmistä. Paikalla oli vain kourallinen osanottajia, koska paikan nimi oli lehti-ilmoituksessa väärin ja osoitetta ei ollut. Välillä kuulee väitteitä, että paikallisilla yrittäjillä on kalliimmat hinnat kuin muualla tai ettei sieltä kuitenkaan löydy sitä, mitä hakee. Kesällä oli ihana Leikaksen kesälaulu harjussa. Pihaistutukset tehtiin heinäkuussa, mutta taas ensin piti soittaa vesihuoltolaitokselle. Lähikaupasta haetaan unohtunut maito. Vastaus oli, että nyt ei kannata tehdä mitään, ei edes ilmoitusta tai suunnitelmaa, vaan he laajentavat jossain vaiheessa kunnan viemäriverkostoa myös tälle alueelle. Nyt ikkunoissa näkyy harmaata ja pelottavaa. Sen jälkeen on tullut esille useampikin esimerkki osuuskunnista, joissa rahat ovat loppuneet ja jätevesiprojekti on jäänyt edelleen kesken. Houkutteleva tarjous Lielahdessa saattaa saada käynnistämään auton ja hurauttamaan ostoksille. Renkaat vaihtuivat keliin sopiviksi nopeasti ja iloisen hymyn kera. Tällöin takaosassa oleva henkilö on vaarassa, ollaanpa häntä viemässä putkaan, tai mihin tahansa. Nyt siellä on pikkuruisia lippuja ja lappuja muutamista tapahtumista. Kesällä auto muistutti rantasaunaa. 050 554 7394 Uu tis O iv a pä äk irj oi tu s Mistä sinä ostat. Epäilin, ettei puutelista mahdu enää yhdelle arkille. Omat tarpeet tulivat siltä erää täytettyä, mutta välillä olisi hyvä katsoa myös pidemmälle. Runkoviemäri vedettiin näille tonteille yli 400 metrin päästä. Ja lopulta auton tunnearvo ylittää kaikki edelliset. Torikadun tilaan on ankeampi sisäänkäynti kuin hautaustoimistoon. Turvallisuus kunniaan Hyvää palvelua Saimme keskiviikkona 25. Nurmikkoa tultiin kylvämään vasta lokakuussa, mutta ensin piti soittaa vesihuoltolaitokselle. Luvassa on äkkiä myönteisiä uutisia ja kaupan päälle hyvää palvelua. Kertaakaan ei ikkunassa ole ollut tietoa olohuonemessusta tai rukousillasta. Kaivinkoneet olivat tulossa 100 metrin päässä Kärjen montussa, kun soitin kuntaan, että nyt olisi viimeinen hetki tehdä katselmus. En epäillyt väitettä hetkeäkään. Se on myös ostos, jonka käyttöarvo ylittää nopeasti myyntiarvon. Laulutapahtumia ei ole. Jokin oli poikki, toisaalla taas välystä, lamput eivät toimineet ja turvavyö pitää uusia. Kuitenkin myös poliiseille voi sattua kolareita siinä missä muillekin. Hämeenkyrössä on upeita taiteilijoita, jotka varmasti vapaaehtoisina suunnittelisivat kauniin näkymän koskelaisten kirkkoon. Nämä asiathan eivät selviä kuin käymällä paikan päällä katsomassa tai soittamalla yrittäjälle, että mitä valikoimasta löytyy. Ei saanut kuulemma päästömittauksia tehtyä. Niitä on sen jälkeen epätoivoisesti sälytetty pakkoliitettävien kiinteistöjen niskaan. Tänä vuonna elokuussa meille tuli soitto, että parin viikon päästä meille ja naapuritaloon tuodaan runkoviemäri ja kummallekin talolle tehdään oma talopumppaamo. Tiedottamisen ammattilaisia on varmasti eläkkeellä, ja joku heistä ilomielin suunnittelisi seurakunnan tiedotuksen, jos joku vain pyytäisi. Pertti Hakala Lukijoilta Seurakunta toimii Hämeenkyrön seurakunta on kummallisen vaisu nykyään. Auto on ostos, jonka arvo romahtaa heti myyntihetken jälkeen. Käyttäkää ihmiset myös uusien tulokkaiden palveluita. Lupasivat vielä tulla kylvämään nurmikon ensi keväänä. Eikö myös poliisin pitäisi kunnioittaa samoja sääntöjä kuin muidenkin. Kokonaiskustannukset meille olivat 5117 €, joka sisältää myös liittymismaksun. Talvella saimme nauttia raikkaasta pakkasilmasta paitsi ulkona myös autossa, myös silloin kun lämpötila kohosi nollan yläpuolelle. Lämpötila ei tietenkään laskenut ei tuulettimen eikä ikkunan avulla. Kun tuulettimen väänsi kovimpaan puhallusasentoon, tuloksena oli pienen mittakaavan föhn-tuuli. Vaimoni asuu Koski TL:ssä
Se on liian myöhäistä. Terttu Viitanen Ikaalinen – Pari tuntia, kun vain sää sallii. Senioritanssi piristää mieltä ja kroppaa Liisa Raipala HÄMEENKYRÖ. Liikunnan pitää hengästyttää jonkin verran, jotta se vaikuttaa rasvaja sokeriaineenvaihduntaan, Nieminen sanoo. – Ei pidä ajatella niin, että kun jään eläkkeelle, alan liikkua. Aloite etenee seuraavaksi valtuustoon. Kunnanhallitus käsitteli saamiaan raportteja Kyröskosken torin elävöittämisestä. Takarivissä vasemmalla Helena Ikäheimonen ja Pirkko Soinila, ja ohjaajan takaa kasvot näkyvät Anja Lähteenmäeltä ja Mirjam Hautamäeltä. Näin pystytään reagoimaan nopeasti, jos jotain tapahtuu, ja voidaan hallita vartaloa oikealla tavalla. Senioritanssijoiden ryhmä istuu tuoleille piiriin, ja lämmittely alkaa jalkojen nostelulla. Esimerkiksi tukea antavat selän lihakset eivät toimi, jos selkä on pyöreänä. Nieminen muistuttaa myös nilkkojen toimintakyvystä, johon ei useinkaan kiinnitetä huomiota. Torikioskin yleisö-WC:tä on kunnostettu ja viitoitusta parannettu. – Tanssissa yhdistyy sekä fyysinen että henkinen aktiivisuus, ja se kehittää tasapainoa ja vartalon hallintaa. Ei pidä ajatella niin, että kun jään eläkkeelle, alan liikkua. – Liikunta poistaa stressiä, vaikuttaa verensokeritasapainoon ja sydänja verenkiertoelimistön toimintaan sekä lisää lihasten voimaa ja joustavuutta. Se on myös hyvää muistijumppaa kaikenikäisille, ja musiikki on tärkeää aivoille. Nieminen muistuttaa, että liikunnan pitäisi kuulua kaikenikäisten elämään. Ensin aloitetaan rauhallisesti. Toimintakyvyn säilymiselle tärkeää on esimerkiksi jalkojen ojennusvoima, eli reisilihakset on syytä pitää kunnossa. Näin vielä ikääntyneenäkin pysyy toimintakuntoisena ja pystyy asumaan ja toimimaan yksin kotona mahdollisimman pitkään. Pelkkää tanssia tämä ei ole: ensin lämmitellään ja lopuksi tehdään verryttelyliikkeitä. Senioritanssiin kuuluu tietyt kappaleet, joihin kuhunkin liittyy tietty tanssi. Ryhmää vetävä terveysliikunnanohjaaja Tarja Nieminen summaa, että ikääntyneiden liikunnan tavoite on sama kuin muillakin aikuisilla: henkisen, fyysisen ja sosiaalisen terveyden ja toimintakyvyn ylläpitäminen. Lisäksi torille on tuotu lisää penkkejä ja pöytiä. – Kerran viikossa on jotain, mitä odottaa. Maaliskuussa 2017 jätettiin valtuustoaloite torin elävöittämiseksi, aloitteen ensimmäinen allekirjoittaja oli Tarja Soukko (kok). Oiva puhuttaa Kyröskosken toria elävöitetty HÄMEENKYRÖ. – On muistinvirkistystä, kun pitää osata askeleet. Eturivissä tanssivat Aili Pelkonen, Raili Kotakorpi, Sirpa Saraneva, ryhmän vetäjä Tarja Nieminen ja Seppo Holma. Nimenomaan senioritanssi on tanssiharrastuksen maailmassa ihan oma, kansainvälinen juttunsa, joka rantautui Suomeen 1970-luvulla. Mervi Pentikäinen Viljakkala Kysyttyä: Paljonko liikut päivittäin. On hyvä tunnustella, mikä tuntuu itsestä hyvältä ja pysyä siinä. Eikä haittaa, jos ei muista. Vastaukseksi aloitteeseen maanrakennusmestarilta ja Yrityspalveluilta pyydettiin listat niistä toimenpiteistä, mitä torin eteen on tehty. Hämeenkyrön kansalaisopiston senioritanssin ryhmä vieraili viime viikolla Aurinkorinteen päiväkeskuksessa, ja mukana on selvästi innokkaita harrastajia. – Pitää olla tietoa kehon biomekaniikasta eli tietää, miten meidät on rakennettu ja miten lihakset toimivat. Yrityspalveluilla oli lokakuun puolivälissä päättynyt Kyröskoski-hanke, jonka aikana torilla järjestettiin muun muassa muotinäytöksiä, kilpailuja ja työnäytöksiä. Jarkko Salo Jämijärvi – Liikun pari tuntia päivässä. Kyröskoskella on myös esillä puutaideteoksia, yksi niistä on torilla. Se on liian myöhäistä.. Tämä on monipuolista, ja aina tulee uusia kuvioita, kehuu Aili Pelkonen. Kuntopuoli on tärkeää, Raili Kotakorpi sanoo. Nilkkojen ja jalkaterän päällehän kootaan kaikki muu liike. Kunnanhallitus esittää, että raportit riittävät vastaukseksi valtuustoaloitteeseen ja aloite on loppuunkäsitelty. Vierustoveria tartutaan kädestä kiinni, ja musiikin tahdissa otetaan muutamat keinahdukset sivulta toiselle. Oikeanlaiset liikkeet ylläpitävät vartalon hallintaa. Aamutorien lisäksi torillä järjestettiin yksi iltapäivätori, jossa oli esillä runsaasti yhdistyksiä ja yrittäjiä. Pentti Kujala Hämeenkyrö – Suositusten mukaan, lähinnä hyötyliikuntaa. Liikunnan pitää myös olla turvallista, jotta vammoja voidaan ehkäistä. Sitten nauretaan, Sirpa Saraneva jatkaa. Näin vaikkapa senioritanssijoiden risteilyllä tanssit ovat tuttuja ja yhdistävät. Wilma Stomp -tanssi ilahduttaa ja vaatii keskittymistä. Paikalla on yleensä parikymmentä tanssijaa. – Tarvitaan monentyyppistä liikuntaa, jotta saadaan kehitettyä koordinaatiota, liikenopeutta ja notkeutta. TORSTAI 2.11.2017 5 – 5–15 kilometriä koiran kanssa. Tanssi antaa myös tärinäliikuntaa, eli se ehkäisee osteoporoosia. – Kunto nousee kohisten, ja meillä on tosi hyvä porukka. Eipä Marja-Leena Alanen turhaan lisääkään, että tanssi pitää yllä myös mielenterveyttä. Tekniset palvelut on elävöittänyt toria ja Valtakatua kesäkukilla. Tanssia Nieminen suosittelee kaikenikäisten liikunnaksi
klo 18 Pyhäinpäivän iltamessu klo 18 Hämeenkyrön kirkko; Anu Mätäsniemi, Mari Metsävainio, Anu Tassberg, Arja Tuomala, Heidi Olkinuora. klo 10 Myötätuuli –toimintapäivä Koskilinna, ohjelmatuokiossa klo 12.30 talousneuvos ja kirkollinen vaikuttaja Reijo Telaranta, aiheena ”Mitä erinomaista on kristinuskossa verrattuna muihin uskontoihin?” Klo 16.30 Kirkkokuoron harjoitus Punainen Pirtti. klo 10 Pyhäinpäivän messu Luhalahden kirkossa, Seppänen, Toivola, kirkkokuoro. klo 10 Perjantaikeidas Torikadun Olohuoneella. Rakkaudella muistaen Riitta ja Raine Samu ja Tomi Juhani Risto ja Xi Fanni sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Ke 8.11. Hämeenkyrö Rakkaamme Tytti Katriina VÄLISALO o.s. TORSTAI 2.11.2017 Seurakunnalliset 6 Ikaalinen Jämijärvi HÄMEENKYRÖ Kastetut: Telma Seera Sofia Kuusiluoma ja Emmi Juulia Kristiina Mattila. klo 10 Kultaisen iän kerho, Seppänen, Juvonen. Vapaa pääsy ohjelma 10-. La 11.11. Fauré REQUIEM Sunnuntaina 5.11.2017 Ikaalisten kirkko klo 18 Ohjelma 10,Pyhäinpäivän projektikuoro ”Kosketus” Musiikinjohto: Marko Koskinen Soprano: Solja Virta Baritoni: Antti Nissilä Urut: Keijo Vättö M ukana ilossa ja surussa.. La 4.11. klo 14 Rukoushetki ja klo 18 Hannapiiri Torikadun Olohuone. To 9.11. pyhäinpäivän sanajumalanpalvelus klo 10. Ti 7.11. Su 5.11. Sieltä he katsovat kotoista mäkeä, kissoja, koiria, tuttua väkeä. Ohjelmalliset kirkkokahvit. (Lauri Viita) Rakkaudella kaivaten Helinä Tommi ja Riitta, Emma, Markus, Ella Titta ja Petri, Veikko, Kosti Hannu ja Mervi Kai ja Katariina, Aurora Antti ja Katri, Johannes Lauri ja Jenna, Stella Terhi ja Hannu Eemeli ja Minttu Ellen ja Jarno Kalle ja Mirjami muut sukulaiset ja ystävät Siunattu läheisten saattamana. Luetaan vuodenaikana poisnukkuneiden nimet. uskonpuhdistuksen muistopäivän juhlamessu klo 10. Illan aikana luetaan vuoden aikana kuolleiden seurakuntamme jäsenten nimet ja sytytetään heille kynttilä. Sytytetään kynttilät vuoden aikana kuolleiden muistoksi. Kuollut: Tytti Katriina Välisalo 76. Klo 18 Kovelahden srk-piiri, Seppänen. La 4.11. Kiitämme Kurjenmäkikodin Mansikkaa äidin hoidosta. Juhlakahvitus Olokololla klo 10-13. Johtaa Marko Koskinen, solistit Solja Virta ja Antti Nissilä, urkuri Keijo Vättö. To 16.11. klo 14 Toivolansaaren hartaus, Aila. klo 17 Sanan ja rukouksen ilta srk-keskuksen salongissa, puhujia lähetysavusta. JÄMIJÄRVI Kuollut: Eeva Maria Sillanpää 94. Ti 7.11. Trossitie 94; Anu Mätäsniemi aiheena ”Surun polut”. Pe 10.11. To 9.11. klo 18 Ikaalisten kirkossa, Pyhäinpäivän “Kosketus” projektikuoro esittää: Gabriel Fauré: Requiem. Su 5.11. Kuolleet: Sylvia Mirjam Akkanen 93, Oili Helmi Marjatta Heikkilä 80 ja Reino Johannes Leinonen 54. Minä ajattelen Sinua missä ikinä kuljen. Lämmin kiitos osanotosta. Lindström * 4.6.1941 Turku † 7.10.2017 Ikaalinen Minä ajattelen Sinua illassa hämärtyvässä. La 4.11. Hopearinteen ehtoollishetki klo 15. Sytytetään kynttilät vuoden aikana kuolleiden muistoksi Klo 16 Pyhäinpäivän iltamessu Ikaalisten kirkossa, Seppänen, Toivola, kirkkokuoro. Pitkänen, Havi, kirkkokuoro. Syvälle, syvälle sisimpääni kuvasi rakkaan suljen. Pitkänen, Havi, KanuBrass-puhallinorkesteri. Saarinen * 11.8.1924 Pohjois-Pirkkala † 5.10.2017 Hämeenkyrö Siellä he kulkevat tähtien rivissä kirkasta vanaa, isä ja äiti, peräkanaa. klo 13 Jumesniemen seurakuntakerho koulun ruokasali. Lämmin kiitos osanotosta suruumme. klo 9 Lähetyskirpputori täyttää 30 vuotta. Klo 15 Olohuonemessu Torikadun Olohuone; Mari Metsävainio, Tuomas Ukkonen. Äiti, mummu ja isomummu Sylvia Mirjam AKKANEN o.s. Hyväntekeväisyyskonsertti klo 19 kirkossa, Lions Club. klo 10 Uskonpuhdistuksen muistopäivän messu Hämeenkyrön kirkko; Mari Metsävainio, Heidi Olkinuora. Sytytän pöydälle kynttilän aivan kuin olisit tässä. Joel Hallikainen esiintyy klo 11 ja 12. Perheuutiset Pe 3.11. IKAALINEN Kastettu: Meea Janni Maria Mustalahti. To 9.11. klo 12.30 Torikadun lauluryhmä Olohuone Klo 13 Avoin seurakuntapiiri Ulla ja Antti Linnainmaan luona, os. Su 5.11
Ikaalisissa on ainutlaatuinen mahdollisuus hiljentyä pyhäinpäivän sanomaan musiikin kautta. Arjessa hän ahkeroi, kantoi huolta, palveli ja auttoi. Joskus katkeruuskin nosti päätään, olihan hänet hylätty lapsena. Solisteina laulavat sopraano Solja Virta ja baritoni Antti Nissilä. Hän on opiskellut muun muassa Lauri Väinmaan, Heini Kärkkäisen, Risto-Matti Marinin sekä Risto Kyrön johdolla. Sytytän kynttilän, onhan pyhäinpäivä. Urkuja soittaa diplomiurkuri Keijo Vättö. Uusi puu-ulko-ovi teetettiin puusepänliikkeessä. Samalla kiitokset myös kaikille kauden 2017 aikana erilaisissa järjestelytehtävissä olleille. Keijo Kuivanen on tehnyt operetti-, musikaali-, oopperaja puherooleja TTT:ssa, TT:ssa, Tampereen Musiikkiteatterissa sekä Tampereen Oopperassa. Tuomas Honkkila on toiminut pianonsoitonopettajana sekä VakkaSuomen että Sastamalan musiikkiopistossa, jossa jatkaa opettamista myös alkavana lukuvuonna. Sunnuntai-iltana 5. Kesän ja syksyn aikana kunnostettiin kappelin ulkoseiniä, kattoa ja ikkunoita. 7 TORSTAI 2.11.2017 Jumalan kämmenellä 28.11. Postinkantajana hän lähti aikaisin liikkeelle ja kun pääsi kotiin, odottivat kodin työt, joihin hän tarmokkaasti tarttui. Konsertissa esiintyvät tamperelainen sopraano Ritva Kotanen, nokialainen tenori Keijo Kuivanen ja tamperelainen pianisti Tuomas Honkkila. Konsertissa kuullaan rakastettuja sooloja ja duettoja, kuten Ollaan niin kuin pääskyset, Vait on huulet, Viljalaulu, Rikas mies jos oisin ja All I ask of You. Kuitenkin hänen rakkautensa lämmittää meitä vielä villasukkienkin muodossa. Ikaalisissa soi Faurén Requiem IKAALINEN. Satapirkan Sähkö Oy Aurinko To nousee 8.00 laskee 16.21 Pe nousee 8.03 laskee 16.18 La nousee 8.05 laskee 16.15 Su nousee 8.08 laskee 16.12 Ma nousee 8.11 laskee 16.10 Ti nousee 8.14 laskee 16.07 Ke nousee 8.17 laskee 16.04 Ikaalinen Viljakkala Jämijärvi Hämeenkyrö +1 +1 +1 Ikaalinen Viljakkala Jämijärvi Hämeenkyrö +3 +3 +2 Ikaalinen Viljakkala Jämijärvi Hämeenkyrö +6 +6 +5 Ikaalinen Viljakkala Jämijärvi Hämeenkyrö +7 +7 +7 Ikaalinen Viljakkala Jämijärvi Hämeenkyrö +5 +6 +5 Ikaalinen Viljakkala Jämijärvi Hämeenkyrö +1 +2 +1 Ikaalinen Viljakkala Jämijärvi Hämeenkyrö ?1 Tänään Huomenna Lauantai Sunnuntai Maanantai Tiistai Keskiviikko. Sanoi viimeisinä viikkoina, että ei hän muuta toivo kuin sitä, että Jeesus olisi häntä vastassa. Äidistäni tulee kyllä mieleen enemmän arki kuin pyhä. marraskuuta kello 15. IKAALINEN IKAALISTEN KIRKKO KONSERTTI KLO 19 Liput alkAEN 34,50€ SAmuLI EdELmANN KOE uNOHTumATON muSIIKIN JA TuLKINNAN ILTA OI MUISTATKO VIELÄ SEN VIRREN JuKKA PERKO mATTI PAATELmA ( SEKÄ IKAALISTEN KIRJAKAuPASTA 34€ VAIN KÄTEISELLÄ ) Arkinen vai pyhä. Kuoroonjohtajana toimii MuM Marko Koskinen. Peltikaton maalaus tehdään ensi vuonna. Sukkia kutoessaan hän hiljaa rukoili sukansaajien puolesta. Niitä hän kutoi koko suvulle. Nouski kiittää Teitä kaikkia, jotka vaikutitte Jämin Suunnistusmaratonin järjestelyjen onnistumiseen. Tällä viikolla mietin äitiäni, joka menehtyi reilu vuosi sitten syöpään. Menovinkit Hämeenkyrön vanhan hautausmaan kappelin remontti on kutakuinkin valmis. Ritva Kotanen on valmistunut laulunopettajaksi Tampereen Konservatoriosta. Pirjo Järvinen Parkanon Kehräämö ja Esko kiittää! On hienoa olla Vuosisadan Yrittäjä vuonna 2017 Suurkiitokset Ikaalisten Yrittäjille ja teille ihanat asiakkaat, jotka mahdollistatte yritystoimintani. Tarvitsevat Jeesusta, panevat toivonsa Jumalaan eläessä ja kuollessa. Sää lähipäivinä Kyrösjärvi Kyrösjärven pinnan korkeus keskiviikkona +83.21 m. Sellaisia ovat pyhät. NOUSKI IKAALINEN Kouluruoka 6.–10.11. Äitini oli valtavan hyvä äiti, mummu ja isomummu, mutta että pyhä. Tyytyi luottamaan ja turvautumaan. Kotanen on laulanut muun muassa Tampereen Työväen Teatterin, Tampereen Musiikkiteatterin ja Tampereen Oopperan produktioissa. Sairasvuoteella heikentyessään hän arasti kyseli, kelpaako hän tällaisenaan Jumalalle. marraskuuta. Ikaalinen Ma: Nakkikeitto, ruisleipä, juusto Ti: Bataattikvinoapyörykkä, täysjyväriisi, currymajoneesi, hedelmäinen salaatti Ke: Lihakastike, perunat, porkkanaraaste To: Parsakaalisosekeitto, kinkkuleike, sämpylä Pe: Kirjolohikiusaus, punajuuri-omena-salaatti Jämijärvi Ma: Broilerikastike, perunat, pastasalaatti Ti: Jauhelihakeitto, ruisleipä, juusto, pannukakku, hillo Ke: Lihaperunasoselaatikko, uunipunajuuret, salaatti To: Kalapuikot, tilli-kermaviilikastike, uuniperunat, salaatti Pe: Kebab ja riisi, kukkavihannekset, hedelmäinen salaatti Hämeenkyrö Ma: Kalakeitto, leipä Ti: Uunimakkara, perunasose, salaatti Ke: Kinkkupasta, salaatti To: Jauhelihapihvit, peruna, kastike, salaatti Pe: Broilerikastike, riisi, salaatti La: Lihamakaronilaatikko, salaatti Viljakkala Ma: Makkarakastike, peruna, raaste Ti: Lohimurekepihvi, kermaviilikastike, peruna, salaatti Ke: Lihajuurespata, peruna, salaatti To: Lihamakaronivuoka, salaatti Pe: Hernekeitto, ruisleipä Muistathan kai -konsertti saapuu Isopappilaan HÄMEENKYRÖ. Ajankohdan alaraja +82.33 m. Arkisia pyhiä. Välillä, harvoin tosin, väsymyksen keskellä ruuhkavuosia ne kai olivat hän tiuski ja hermostui. Kuoro laulaa Faurén Requiemin pyhäinpäiväviikonlopun aikana kolme kertaa: lauantaina kello 13 Parkanon kirkon sanajumalanpalveluksessa, kello 18 Oriveden iltakirkossa sekä sunnuntaina konserttina kello 18 Ikaalisten kirkossa. Ajankohdan pitkän ajan keskiarvo +82.95 m. kuullaan Faurén Requiem, jonka esittää projektikuoro Kosketus. Pitkälti paikallisin voimin kunnostetun kappelin uuden ilmeen viimeisteli valaistus, joka valmistui parahiksi ennen pyhäinpäivää. Arki tuoksui silitetyille pyykeille, mäntysuovalle pestyissä matoissa, hiivaleivälle leivontapäivänä ja syysleimuille ja suopayrteille hoitamassaan kotipihassa. Muistathan kai, operettija musikaalisävelmistä koostuva konsertti, pidetään Hämeenkyrön Isopappilassa sunnuntaina 5. Juoksutusmäärä 62 m 3 /s
Uusia kiinnostavia yhteistyökumppaneitakin työpaja on saanut. maaliskuuta. kesäkuuta. Aiemmin tällä perusteella sai kahdeksan pistettä. Nuoret eivät kypsy samassa tahdissa, joten jotkut tarvitsevat lisäaikaa. Pirkanmaan sosialidemokraattiset kansanedustajat vaativat, että Hämeenkyrön kohdalle kolmostiellä rakennettava ohitustie sisällytetään liikenneja viestintäministeriön kehittämishankkeeksi, josta tehdään päätökset hallituksen kehysriihessä 2018. Toimintaa vetää mökkitalkkarina toiminut Marko Lehtisaari ja hänellä voi olla apunaan työpajalle sijoitettuja työttömiä. Työpajalla on tällä hetkellä 55 asiakasta. Hän on tyytyväinen muun muassa siihen, että taitoja taideaineiden painotettu keskiarvo huomioidaan opiskelijavalinnassa jatkossakin, vaikka sitä oltiin poistamassa valintaperusteista. Tuolloin haetaan syksyllä 2018 alkaviin toisen asteen opintoihin. – Jatkuva haku tulee olemaan hyvä reitti heille, joilla jo on tutkinto, ammatinvaihtajille ja opintojensa täydentäjille, Perolainen toteaa. Hankkeelle oli myönnetty 650 000 euron määräraha, mutta rahaa jäi käyttämättä noin 70 000 euroa. Viime kesäksi rakennettu Myllykolun katto ylitti kustannusarvionsa, sillä Nobeltien loppuosa ei kestänyt betoniauton painoa, vaan tietä piti vahvistaa. Yhteishaku pysyy edelleen ensisijaisena valintaprosessina peruskoulun päättävien osalta. Eniten vapautta opetuksen järjestäjillä on siinä, miten ne ottavat opiskelijoita jatkuvassa haussa. Lukioihin uudet opiskelijat valitaan peruskoulun päättötodistuksen lukuaineiden keskiarvon perusteella. Meille on helppo tulla hakemaan suuntaan elämälleen, Salokannel korostaa. Päätös perustuu arboristi Mika Vainionpään tekemään arvioon seurakunnan kiinteistöjen puista. kesäkuuta. Työpaja antaa monta mahdollisuutta Terhi Palonen IKAALINEN. Kunnanhallitus päätti siirtää terveyskeskuksen kattoremontista yli jäänyttä rahaa Myllykolun katoksen kulujen kattamiseen. Kansanedustajat muistuttavat, että ohitustien suunnitelmat ovat valmiina ja nyt on nopeasta toteutuksesta saatava päätökset. Muutosta ovat toivoneet sekä opiskelijat että opettajat, Perolainen sanoo. Näin voidaan paremmin yhdessä miettiä kunkin asiakkaan kohdalla yksilöllisiä toimenpiteitä ja välttää toiminnassa päällekkäisyyksiä. Valituksi tulleen opiskelijan pitää ilmoittaa opiskelupaikan vastaanottamisesta viimeistään 28. – Toimintojen yhdistäminen samaan yksikköön on todella hyvä asia. Jatkuvan haun kautta opiskelemaan pääsy edellyttää sitä, että kyseisillä aloilla on tilaa ottaa uusia opiskelijoita. Jono oli valtava, ja hotellit menivät vartissa, Salonen kertoo. Puiden kaadosta pyydetään tarjouksia. – Aiemmin tämä koski vain hakuvuonna oppimäärän suorittaneita, kertoo Saskyn Iisakin opo Tarja Perolainen. Samoin poistettiin pisteet, jotka sai hakija, jolla ei ole aiempaa ammatillista tutkintoa tai opiskelupaikkaa. – Asiakkaidemme työllisyystilanne Ikaalisissa ei ole parantunut, vaan asiakasmäärä on kasvanut jatkuvasti. Pajan toimintaan sisältyy lisäksi liikuntaa ja tiedon lisäämistä omasta hyvinvoinnista. Lisäksi perustukset olivat noin 30 prosenttia kustannusarviota kalliimmat. Hankkeen toteutus ajoittuisi vuosille 2019-2020. Ensi kevään yhteishaku alkaa 20. Alueellinen jätehuoltolautakunta on julkaissut esityksensä ensi vuoden taksoiksi. Työn alla on lasten tuoli. Esitys sisältää jonkin verran hinnanmuutoksia. Peruskoulupohjaisiin ammatillisiin opintoihin pyrittäessä hakija voi saada pisteitä enintään 35 tai 45. Voittaja julkistetaan ja palkitaan 17. – Iso muutos on sekin, että ensi syksynä aloittavilla opiskelijoilla arviointikäytännössä palataan takaisin vanhaan, ja opintosuorituksia arvioidaan asteikolla 1–5. Nuorten starttipaja on tarkoitettu 17–29-vuotiaille ikaalilaisille nuorille, jotka ovat vailla työtä tai koulutuspaikkaa. Tästä summasta hallitus siirsi 55 000 euroa Myllykolun katokselle. lokakuuta, kun opetusja kulttuuriministeriö sai tehtyä asiasta päätöksen. Työpaja tarjoaa mahdollisuuden kuntouttavaan työtoimintaan, työkokeiluun, työharjoitteluun osaksi opintoja tai työllistämistukipaikkaan kunkin asiakkaan tarpeiden ja mahdollisuuksien mukaan. Starttipajapäiviä on viikossa neljä, päivittäin viisi tuntia. Paja jatkaa Seitsemisen kylien aloittamaa, jo vuosia jatkunutta mökkitalkkaripalvelua. Kilpailu on tarkoitettu kuluvan vuoden aikana käsija taideteollisuusoppilaitoksista valmistuneille tai valmistuville oppilaille ja sen tavoitteena on pitää yllä ja lisätä suomalaisen käsityön arvostusta, edistää alalle valmistuvien näkyvyyttä sekä edesauttaa heidän työllistymismahdollisuuksiaan. – Parannusta tilausmääriin haemme muun muassa mökkitalkkaritoiminnasta ja ulkotyöryhmämme palveluista, joka ovat saanut työstään asiakkailta tänä vuonna erityiskiitosta. Kuusi pistettä saavat jatkossa ne hakijat, jotka ovat suorittaneet perusopetuksen oppimäärän tai valmentavan koulutuksen hakuvuonna tai sitä edeltävänä vuonna. Pajan yksi merkittävimmistä toiminnoista on kotipalveluapu. Taksaesitykseen voi esittää kommentteja. – Ajatuksissa on myös käynnistää Itä-Ikaalisiin erityisesti vanhuksia palveleva kauppakassipalvelu. helmikuuta ja päättyy 13. – Mökkitalkkaripalvelua on ollut kesäkuukausina, ja nyt toivomme toiminnan laajenevan ympärivuotiseksi. helmikuuta. Kesällä julkistettu uudistustusluonnos on muuttunut syksyn aikana, ja esimerkiksi opiskelijavalinnan perusteisiin esitetyt muutokset eivät kaikilta osin toteutuneet. Lisäksi voidaan kaataa muitakin puita. – Tamperelainen Ekokumppanit on tilannut meiltä 160 hyönteishotellia, joista jaettiin sata hotellia runsas viikko sitten Tampereen Keskustorilla ilmaiseksi. Opetuksen järjestäjät voivat ilmoittaa opiskelijavalintojen tuloksista hakijoille aikaisintaan 14. Pajan päivään kuuluu työja ryhmätoimintaa sekä yksilöllistä ohjausta työhön ja koulutukseen hakeutumiseen. Päivämäärät varmistuivat vasta 27. Työpajalla on kahdeksan tuotanto-osastoa. Esitys koskee jätetaksaa sekä sakoja umpikaivolietteiden taksaa tammikuusta 2018 eteenpäin. Suurimmassa osassa kuntia sekajäteastian tyhjennysmaksut nousevat 0,8–3 prosenttia. Tilauksia työpajan palveluista ei ole kertynyt aivan odotetulla tavalla. Ohitustie ministeriön hankkeeksi. Immonen ja Korpi artesaanikilpailun finaaliin IKAALINEN. Kesän sesonkia ovat erityisesti nurmikonleikkuut, syksyllä työllistävät harvavoinnit ja pihan siivoukset ja nyt jo lumenluonti. – Meille voi hakeutua monenlaisissa elämäntilanteissa, esimerkiksi silloin kun opiskelu ei oikein maistu ja eikä ole vielä löytänyt omaa suuntaansa, kertoo starttipajan vastaava ohjaaja Tiina Salokannel. Pajalla pyritään kehittämään arjenhallintaa, kokataan ruokaa ja pohditaan yhdessä talouden hallintaa. Vuoden Artesaani -kilpailun kolmen finalistin joukkoon on valittu Saskyn Ikaalisten käsija taideteollisuusoppilaitoksessa kädentaitojen ohjauksen artesaaniksi opiskeleva Asta Immonen ja 3D-tulostuksen ja -mallintamisen artesaaniksi opiskeleva Antti Korpi. Pajan väki tekee ulkopuolelle monipuolisesti kodin ja pihan askareita. Ne ovat puutyöosasto, digitointiosasto, laserkaiverrus, metallityöosasto, tarraleikkaamo, alihankintaosasto, tekstiilityöosasto ja askarteluoasto. Työpajan, starttipajan ja etsivän nuorisotyön tarjoamia palveluita esiteltiin viime viikolla avoimien ovien tilaisuudessa. Ensi kevään yhteishaku vuoden 2018 syksyllä alkaviin koulutuksiin alkaa 20. Etsivä nuorisotyö aloitti kaupungin omana toimintana syyskuun alussa työpajalla. Yhteensä katos tuli maksamaan reilut 182 000 euroa, kun sille oli varattu 131 000 euroa. Sitä ennen hän on ehtinyt valmistaa muun muassa lepakonpönttöjä, siilinpesiä ja hyönteishotelleja.. Ammatillisen koulutuksen uudistus astuu voimaan ensi vuoden alussa. Samaan aikaan terveyskeskuksen vesikate ja korjaukset alittivat budjettinsa. Työpaja, starttipaja ja etsivä nuorisotyö toimivat nyt kaikki saman ”katon” alla eli kaupungin elinvoimayksikössä omana työllisyyspalveluiden yksikkönään. Hämeenkyrö on poikkeus, siellä taksat esityksen mukaan laskevat. Kerralla pajalle mahtuu kahdeksan nuorta. – Toki uudistus antaa paljon uusia vaihtoehtoisia opiskelutapoja suorittaa tutkntoja tai niiden osia, Perolainen mainitsee. Valon pilkahduksia toki tulee, kun joku pääsee opiskelemaan tai saa työpaikan. – Starttipajalla nuorelle etsitään yhdessä kestävää jatkopolkua. Enimmäispisteet riippuvat siitä, onko opintoihin pääsytai soveltuvuuskokeet. Myllykolun katokselle rahaa HÄMEENKYRÖ. Esitys uusiksi taksoiksi on nähtävillä Tampereen kaupungin internet-sivuilla 30. Yhteishaku on ensisijainen vaihtoehto myös niille, joilla ei ole aiempaa tutkintoa. Starttipaja Root´s jatkaa Vienolan nuorisotiloissa. Jämijärven hautausmaalta kaadetaan koivuja JÄMIJÄRVI. 8 TORSTAI 2.11.2017 Jätehuollon taksaesitys nähtävillä HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN, VILJAKKALA. Käytännössä se toimisi niin, että kerran viikossa työpaja toimittaisi asiakkaille heidän tilaamansa kauppatuotteet, Salonen kertoo. Heinäkuussa työpaja aloitti aivan uuden toiminnan. Yhteishaun päivämäärät varmistuivat vihdoin Sakari Ilomäki OIVASEUTU. OIVASEUTU. Kimmo Turenius on nyt työskennellyt työpajalla parisen kuukautta. Kirkkoneuvoston päätöksen mukaan Jämijärven hautausmaalta kaadetaan kahdeksan koivua, porttipielestä yksi kuusi ja vanhan pappilan takaa kolme koivua. Hyvien vuosien työllistymistasolla ei kuitenkaan vielä olla, Salonen kertoo. Koulutuksen järjestäjän vapaus opiskelijavalinnoissa ei aiempaan verraten lisäänny. Pisteytys muuttui muun muassa siten, että sukupuolikiintiöpisteet poistettiin. marraskuuta Kädentaidot-messujen avajaisissa. marraskuuta saakka. Sen lisäksi kaupungin eri työpisteissä työskentelee yli 30 asikasta eri työmuodoilla ja starttipajalla kahdeksan nuorta. Yhteistä meille kaikille toimijoille on edistää nuorten ja pitkäaikaistyöttömien sijoittumista koulutukseen, jatko-opintoihin ja työmarkkinoille, kertoo työpajan esimies Jouko Salonen
Kunnan tuloveroprosentti on säilymässä ensi vuonnakin 22,50:ssä, johon se tämän vuoden alusta lähtien nostettiin. Opastus lähtee perusasioista, mitä milläkin ohjaimella tehdään, Ruokonen kertoo. Tampereen Seudun ammattiopisto Tredun metsäopetusta esittelivät lehtorit Janne Ruokonen ja Tapio Talonen. Jämijärven vero pysyy 22,50:ssä JÄMIJÄRVI. Näin linjasi kunnanhallitus, ja lopullisesti asiasta päättää ensi maanantaina kokoontuva valtuusto. – Lapseni on samassa yläkoulussa. Näyttelyn esittelyssä kerrotaan, että Bioaika-tiedekeskuksen sisältö jakautuu megatrendeihin, metsien tarjoamiiin ratkaisuihin ja innovaatioihin sekä tulevaisuuden visiontiin. Vihreiden kunnanvaltuutettu Johanna Martikainen joutui uhkaavaan tilanteeseen kävellessään kotiin perjantai-iltana puoli yhdentoista aikaan. Kunnianloukkaus on asianomistajarikos, jossa poliisi voi aloittaa tutkinnan vain silloin, kun uhri vaatii teosta rangaistusta. Laitteeseen on ohjelmoitu kymmeniä erilaisia ympäristöjä, joissa opiskelija työskentelee. Simulaattorilla voidaan harjoitella niin hakkuukuin ajokoneenkin käyttöä. – Eihän sitä vielä tiedä, Koski totesi. Myös tämän vuoden talous näyttää jäävän miinukselle. Laiton uhkaus voi tulla kyseeseen, jos henkilöä uhataan sanallisesti tai jollakin aseella. Paloaseman sali sijaitsee kellarissa ja se koetaan ahtaaksi. Näin kunnanhallitus toteaa lausunnossaan kunnanvaltuustolle viime vuoden arviointikertomuksesta. Marraskuun ensimmäisen päivän aamuna käynnistyi aktiivisten viljakkalalaisten omatoimisesti organisoima opiskelijakuljetus. – Rikosilmoitus on tehty liikennerikkomuksesta, häiritsevä ajo taajamassa. Huutelussa ei esitetty suoria henkilökohtaisia solvauksia tai uhkauksia, joten rikosilmoitus koskee liikennerikkomusta. Bioaika-rekka kertoi metsän mahdollisuuksista Tredun metsäkonesimulaattorissa riitti kokeilijoita. Keskustelussa nousi esille myös Viljakkalan kuntosalitilanne. Paikalle saapuneet kokivat Viljakkalan lääkäritilanteen ongelmalliseksi. Sillanpään lukio. Toinen kuljetusmuoto on vammaispalvelulain mukaiset kuljetukset, ne on tarkoitettu vaikeasti vammaisille henkilöille. Kyläläisten toimeliaisuudesta kerrottiin jokunen viikko sitten (UutisOiva 12.10.), ja nyt suunnitelmat realisoituivat kimppataksikyydiksi arkiaamuisin. Se, että olen opettaja, teki minusta helpomman kohteen kuin tuntemattomammasta valtuutetusta. Mönkijästä huudettiin törkeyksiä, joiden sisällöstä käy ilmi, että tekijät tunnistivat kohteensa vihreiden valtuutetuksi. Nopeammaksi ratkaisuksi yleisön joukosta esitettiin kerran viikossa tapahtuvaa kuljetusta Ylöjärvelle. Vanhaa kirjastoa käytiin katsomassa, mutta se olisi vaatinut isot korjaukset. Sosiaaliohjaaja Sirkka-Liisa Penttilä avasi käsitteistöä. Kunnassa valmistellaan taloussuunnitelmaa, jolla menneiltä vuosilta kertynyt alijäämä on määrä saada katettua vuoteen 2022 mennessä. Verotuloja ja valtionosuuksia budjetoidusti on kertynyt suunnitellusti, mutta PoSan menot näyttävät Jämijärven osalta ylittävän talousarvion. – Ne on tarkoitettu vain sairaanhoidollisiin kyydityksiin. – Kun toisen asteen opinnoissa myös kirjat pitää maksaa itse, niin tuleehan siinä maksettavaa, Lindeman hymähtää. Kurussa ensimmäiset metsäkonesimulaattorit otettiin käyttöön 1990-luvulla. Megatrendit, kuten väestönkasvu, ilmastonmuutos ja uusitutumattomien luonnonvarojen kulutus, esitellään erilaisin mittarein. Tehostamaan on jo pyritty Jämin Hiihtotunneli Oy:n, As Oy Avennonrannan ja Kiinteistö Oy Jäminsadon taloudenhoitoa. Siitä voi kysyä apua arjen isoihin ja pieniin pulmiin. Muuten tasapainotustoimia valmistellaan parhaillaan eri hallintokunnissa, ja mietittävänä on koko kunnan toimintaprosessi. Näyttelyrekka oli Hämeenkyrössä koko maanantaipäivän. Yleinen kiinteistövero ja muiden asuinrakennusten vero ovat nousemassa 0,95 prosentista 1,03:een ja voimalaitosten vero puolestaan 2,85:stä 3,10 prosenttiin. Aamupäivän tunteina näyttelyyn tutustui yläkoululaisia Ikaalisista ja Hämeenkyröstä, sekä Saskyn opiskelijoita ainakin Osaralta ja Iisakista. Yksi on sosiaalipalvelulain mukaiset kuljetukset. 9 TORSTAI 2.11.2017 Jämijärvi pyrkii tasapainoon vuoteen 2022 mennessä Liisa Raipala JÄMIJÄRVI. Viljakkalan tee itse -opiskelijakyydit alkoivat. Kunnanvaltuusto päättää maanantaina myös kiinteistöveroista, joista osaa hallitus esittää nostettavaksi. Mietin, uskallanko etenkään pimeän aikaan kävellä kotikulmillani. Liikkumiseni estettiin tai ainakin koin, ettei liikkuminen ollut turvallista. Henkilövalinnat tehtiin yhdistyksen syyskokouksessa. Aluejärjestön terveiset yhdistyksen kokoukseen toi Terhi Nurmi. Niiden saamiseksi on tulorajat. Tekijä on poliisin tiedossa, ja tämäntyyppisissä teoissa seuraamus on yleensä sakkoa, kertoo rikoskomisario Erkki Walinen Sisä-Suomen poliisilaitokselta. Koetamme jatkossa porrastaa niitä mahdollisuuksien mukaan. Siinä tarkastuslautakunta kiinnitti huomiota muun muassa kuntakonsernin suureen alijäämään. Tuukka Olli VILJAKKALA. Hänen tilalleen valittiin Timo-Tapio Ollila. Martikainen työskentelee opettajana Hämeenkyrön yhteiskoululla ja ja F.E. Muita ehdotettuja ideoita uusiksi palveluiksi Viljakkalaan olivat älylaitteiden lainauspalvelu sekä kurssi tupakasta vieroittautumiseen. Kolmas on niin sanottu Kela-taksi. Voiko hän liikkua yksin illalla. Vuosien 2015–2016 alijäämien vuoksi Jämijärvi on parhaillaan valtion arviointimenettelyssä, eli pohdittavana on, pystyykö kunta turvaamaan lakisääteiset palvelunsa. Tekniikka ja ohjelmistot ovat kehittyneet noista ajoista paljon, mutta simulaattorin ulkoinen rakenne on kutakuinkin ennallaan. Kunnanhallituksen lausunnon mukaan taloussuunnitelmaan tulee realistisia toimenpiteitä alijäämän kattamiseksi. Viljakkalaan ehdotettiin myös vaikkapa hoitajaa yhdeksi päiväksi viikossa. Tällä haavaa saleja on kaksi, paloasemalla ja Elokaaressa. Martikainen ilmoitti tapahtuneesta poliisille lauantaina. Osaralla opiskelevat Valtteri Koski ja Aamos Taivalmäki tutkailivat näyttelyn antia opiskelukaveriensa ja opettaja Ari Ilotun kanssa. Metsäalan todennäköisyyttä mahdollisena työpaikkana itselleen nuorukaiset arvioivat varovasti. Ikaalisten Yrittäjien puheenjohtajaksi ensi vuodelle on valittu Marja-Leena Majamäki. Muita kiinteistöveroja ehdotetaan nostettaviksi. Anne Lindeman, jonka tytär opiskelee F.E. Joka tapauksessa liikuntasalia saadaan odottaa vielä ainakin kaksi vuotta. Kesäkuussa aloittanut, pääosin Suomen Metsäsäätiön ja Metsämiesten säätiön rahoittama biotaloutta esittelevä kiertue jatkuu vuodenvaihteeseen asti. Huomiota saa muun muassa työssäjaksaminen ja sijaisjärjestelyiden toimiminen. Hallituksessa erovuorossa ollut Jari-Matti Ollila jäi pois. Metsäopetusta annetaan Kurussa, mutta opiskelevat harjoittelevat käytännössä oppilaitoksen omien metsien lisäksi myös yksityisten maanomistajien metsissä lähikunnissa. Yrittäjien hallituksessa jatkavat Kari Sarkonen, Antti Kalli, Pekka Lammi, Seppo Niemi ja Jali Smolander. Tiistai on Viljakkalan ikäihmisille todellinen ruuhkapäivä. Sillanpään lukiossa, mutta on vakuuttunut siitä, että huutelijat eivät ole hänen nykyisiä tai entisiä oppilaitaan. Telttakatoksessa esittäytyi metsäteollisuuskonserni Metsä Group, johon kuuluva Metsä Board Kyron tehdas valmistaa pakkauskartonkia Kyröskoskella. – Olemme huomanneet nyt, että tiistaisin on täällä paljon toimintaa. Kunnanjohtaja Kirsi Virtasen mukaan yksittäinen iso tasapainotustoimi on tuulivoimaloista saatava kiinteistövero. Nyt kaupassa ehtii käydä, mutta mitään muuta asiaa samalla reissulla ei sitten ehdikään. Martikainen pitää tapausta vakavana, koska se kohdistui vaaleilla valittuun valtuutettuun. Se voisi olla yksi vaihtoehto kuntosalille, Kukkonen pohti. – Täällä on etsitty paikkaa uudelle salille, mutta sopivaa ei ole löytynyt. Tilataksi kuljettaa kahdeksaa opiskelijaa reitillä Viljakkalan kirkonkylä – Manni – Hämeenkyrön kirkonkylä – F.E. Tämän vuoksi moni on vaihtanut terveyskeskuspalvelunsa Hämeenkyröön. Nykyinen puheenjohtaja Matti Leminen jatkaa yhdistyksen hallituksen jäsenenä. Nämä kuljetukset ovat harkinnanvaraisia ja on tarkoitettu niitä tarvitseville, jotta he pääsisivät palveluiden äärelle. Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ. Iisakissa sähköpuolella opiskeleva Petri Sopanen mainitsi yllättävimmäksi puuperäiseksi tuotteeksi biodieselin. – Tällainen aistien harhauttaminen virtuaalilasien avulla saattaa aiheuttaa pahoinvointia, joten kaikille se ei sovellu, Ruokonen kertoo. –Kaikki laitteeseen ja sen ohjelmistoihin sisältyvä osaaminen on Pirkanmaalta. Juuri palveluliikenne herätti eniten keskustelua ja ihmettelyäkin. Tiistaisin Viljakkalassa on iäkkäille salivuoroja, palvelubussi käy Hämeenkyrössä tiistaisin, lisäksi seurakunnalla on oma tapahtumansa samana päivänä. Jämijärven prosentti on tänä vuonna ollut maan korkein, ja yhtä kovaa asukkaitaan verottaa vain yksi toinen kunta eli Savonlinna. Metsäkoneenkuljettajaksi opiskelevat harjoittelevat varsinkin opintojen alkuvaiheessa metsäkonesimulaattorilla, jollainen oli tuotu Iisakkiin kokeiltavaksi. Toiminnantarkastajaksi valittiin uudelleen Jukka Lehto ja hänelle varalleen Harri Vehkalahti. Talonen mainitsee simulaattorista kiinnostavan seikan. – On kolmenlaisia kuljetuksia. Majamäki Yrittäjien johtoon IKAALINEN. Tapahtuman idea oli jakaa tietoa ja ottaa vastaan palautetta ikäihmisten palveluista Viljakkalassa. Tällöin moni joutuu valinnan eteen. Jos henkilön yli yritetään ajaa, kyseessä on vähintään pahoinpitelyn yritys tai vieläkin vakavampi tekomuoto riippuen teon tahallisuudesta ja tekoolosuhteista, tarkentaa Walinen. – Se tuntuu epäreilulta, että muuttaessamme Viljakkalaan täällä kuitenkin oli tarjolla palveluita, kauppa, terveyskeskus ja linjaautoyhteyksiäkin. – Opiskelussa käytetään sekä oikeita metsäkoneita että simulaattoreita, sanoo Talonen. Iisakin pihassa vieraili maanantaina ”tiedekeskus pyörien päällä”, Bioaika-rekka. Talouskurin lisäksi kunnanhallitus toteaa kiinnittävänsä entistä enemmän huomiota johtamiseen, kehittämiseen ja koko työyhteisön hyvinvointiin. Tilaisuudessa paitsi esiteltiin hanketta laajemmin, myös kaupungin eri toimijoiden edustajat ottivat vastaan palautetta viljakkalalaisilta. – Simulaattori opastaa työssä ja antaa palautetta. Simulaattorin käyttäjä laittaa silmilleen virtuaalilasit, joiden avulla on mahdollista luoda kaltevuuden tuntu, vaikka penkki pysyykin paikallaan. Palvelut kirvoittivat kommentteja Valtuutetun pelottelusta ilmoitus poliisille Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ. Bioaika-rekassa oli mahdollisuus katsella metsää lintuperspektiivistä virtuaalilasien avulla tai tutustua erilaisiin puusta jalostettuihin tuotteisiin. Lääkäri on paikalla harvoin, eikä kukaan tiedä, milloin. Kukkonen tunnistaa ongelman. Tämä kävi ilmi, kun Ikäneuvo-hankkeen Tietoa ikäihmisten palveluista -kiertue vieraili Viljakkalassa. – Uhkaavuutta lisäsi nelipyöräisellä revittely aivan vieressä. – Viljakkalan koulun uusi liikuntasali on näillä näkymin saamassa rahoituksen. Ikäneuvo on pirkanmaalaisten kuntien yhteinen vanhuspalveluhanke, joka muun muassa ylläpitää neuvontapuhelinta. Sillanpään lukiossa, kertoo tyttärensä saavan 12 kilometrin matkaan Kelan koulumatkatukea vajaat 53 euroa kuukaudessa, mikä kattaa vain noin 40 prosenttia heidän osuudestaan kimppataksin kustannuksista. Liikuntakoordinaattori Sini Kukkonen Ylöjärven kaupungilta nosti ensimmäisenä esiin, että monet palvelut ovat keskittyneet tiistaipäiville. Vakituisten asuinrakennusten vero on säilymässä ennallaan 0,45 prosentissa, samoin rakentamattomien rakennuspaikkojen vero 2,50 prosentissa, eikä yleishyödyllisilta yhteisöiltä hallituksen esityksen mukaan edelleenkään perittäisi kiinteistöveroa. Traktorimönkijällä liikkeellä olleet kaksi nuorta miestä pelottelivat Martikaista ajamalla risteysalueella ympyrää niin, ettei tämä uskaltanut jatkaa matkaa, koska koki tilanteen uhkaavaksi. Hänen kanssaan voisi hoitaa esimerkiksi Marevanlääkityksen. – Laiton uhkaus muuttuu virallisen syytteen alaiseksi, jos henkilöä uhataan aseella. Palvelubussin aikatauluihin toivottiin väljyyttä. Sakari Ilomäki VILJAKKALA. Hakkuukoneella kaadetaan, karsitaan ja katkotaan virtuaalisen metsän puut, jotka ajokonesimulaatiossa kuormataan koneen kyytiin ja ajetaan tienvarsivarastolle
Laudoituksen alla on tuuletusrako, tuulensuojaja palonestosavirappaus, olkieriste ja sisäseinissä savisekä pintarappaus. Kivilahtea ilahduttaa, että mukaan on ilmoittautunut jo noin 120 henkeä. Kivilahdet olivat juuri patikoimassa Iso-Syötteellä Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan rajalla, eikä yhtään päivää ollut, etteivät he olisi puhelimessa hoitaneet tilan asioita. Juhlamme onkin paikallisen tuotannon ja kulttuurin näyteikkuna, josta saamme olla ylpeitä. Tilavierailuita on järjestetty esimerkiksi koululaisryhmille ja partiolaisille, ja viime vuonna koulutettiin ensimmäiset koululähettiläät. 10 TORSTAI 2.11.2017 Tuottajayhdistyksellä riittää edunvalvontaa Liisa Raipala JÄMIJÄRVI. Savuhormina on massiivinen muurattu tiilipiippu, jossa sulkupellit ovat mahdollisimman korkealla, jotta piippukin varaa ja luovuttaa lämpöä huonetilaan. Päärakennuksen lämmitys hoidetaan isolla takkaleivinuunilla, joka teetettiin keskelle taloa. Jollain tavalla olemme hyväksyneet sen, että tämä on poikkeusvuosi, ja katseet suunnataan tulevaan. Suuri osa Jämijärven viljelijöistä on tämän alueen sisällä. Monissa yleisesti käytetyissä materiaaleissa on runsaasti erilaisia kemikaaleja. – Haasteiksi osoittautuivat sekä rakentamista ohjaava lainsäädäntö että rakennusmateriaalit. – Jotta tulevaisuudessakin suomalainen ruoantuotanto on turvattu, lomitusjärjestelmää ei saa romuttaa, vaan sitä pitää kehittää. Hämeenkyrön rakennusvalvontaa ja kaavoittajaa Pihkoluomat kehuvat avoimesta suhtautumisesta rakennushankkeeseen ja siinä tehtyihin valintoihin. päivänä vuonna 1917 perustettiin, ensimmäiseksi puheenjohtajaksi vuonna 1917 valittiin opettaja Juho Alarotu. Suunnitelmissa on muuttaa nyt henkilökohtainen lomaoikeus tilakohtaiseksi, jolloin kahden yrittäjän tuotantoeläintiloilla yrittäjäkohtainen lomaoikeus lyhenisi. Kivilahti muistuttaa työn sitovuudesta. Siihen tilaan oli pakko tehdä vesieristys, siinä rakennusmääräykset eivät anna myöten, Pihkoluoma kertoi. Pihkoluomat etsivät vanhaa taloa parisen vuotta, mutta päätyivät lopulta rakentamaan uuden. Niin paljon kuin mahdollista, kaikki tarjottava on jämijärveläistä, sillä tilalliset ovat todella hienosti lahjoittaneet ruokatarvikkeita juhlaamme. MTK-Jämijärven puheenjohtajan Leena Kivilahden tiukka mielipide on, ettei kotieläintuottajien lomituspalveluita saisi heikentää, ja tästä yhdistys on antanut lausuntonsa sosiaalija terveysministeriölle. Kaikki ratkaisumme eivät ole ole olleet tyypillisimpiä, joita uudisrakentamisessa käytetään, mutta yhteistyö on sujunut. Myös sata vuotta sitten viljelijät olivat säiden armoilla. Sihteerinä aloitti Toivo Yli-Peijari, joka oli myöhemmin oli pitkään myös puheenjohtaja. Arkkitehti Kati JuolaAlanen Natural Building Companysta kertoi luonnonmukaisista materiaaleista rakentamisessa ja hämeenkyröläinen Tea Pihkoluoma puolestaan kertoi perheensä omakotitalon rakennushankkeesta, jossa he ovat pyrkineet minimoimaan haitat ja riskit, koska hän kärsii ympäristöyliherkkyydestä. – Rakennuspaikka on syrjäinen, mutta lupa heltisi. Tässä ”sivurakennuksessa” on myös tietokoneja tv-huone muille perheenjäsenille. Juola-Alanen korosti, että rakennusmateriaalit sisältävät aina kosteutta, mutta oleellista on ymmärtää, miten kosteus on rakenteissa ja miten materiaalit käyttäytyvät kosteuden kanssa. Kati Juola-Alanen Natural Building Companystä kertoi luonnonmukaisista rakennusmateriaaleista Terveet talot -luennolla Kehäkukassa viime perjanatina.. – Olkipaalin äänenja lämmöneristävyys on hyvä ja olkea saadaan maanviljelyn sivutuotteena. Talossa on painovoimainen ilmanvaihto, mutta sen hyväksyttäminen vaati asiantuntijan lausunnon. – Halusin mahdollisimman kauas operaattorien tukiasemista ja isoista voimalinjoista, Pihkoluoma kertoi. MTK-Jämijärven puheenjohtaja Leena Kivilahti pitää miehensä kanssa 50 lypsävän lehmän tilaa. Maakuntakaavan luonnoksessa Jämijärvelle on piirretty 50 neliökilometrin suuruinen maisemaalue, jonka pelätään heikentävän mahdollisuuksia rakentaa eli kehittää elinkeinoa. Se pitäisi muistaa, että niin kauan kuin pelloilla on aktiivisia viljelijöitä, maisema pysyy hoidettuna ja avoimena. Hänen edustamansa yritys tuo maahan puurunkoisia olkielementtejä, joiden kosteustekniset ominaisuudet ovat Juola-Alasen mukaan omaa luokkaansa. Kehäkukassa järjestettiin lokakuun viimeisenä perjantaina luentotilaisuus teemalla Terveet talot. – Olkipaalirakenteella on mahdollista rakentaa hengittäviä taloja, jotka täyttävät passiivitalon energiatehokkuusvaatimukset, Juola-Alanen sanoo. – Maisema-alueella rajataan maaseudun toiminnan edellytyksiä. – Suuruuden politiikka pelottaa. Kivilahti itse on aloittanut puheenjohtajana tämän vuoden alusta, ja kerran aikaisemmin puheenjohtajana on ollut nainen eli Ulla Sorvali vuosina 1992–1996. – Vaikka on tullut satoja laatutappioita, olemme yrittäneet ajatella, että säille emme voi mitään. Hän toivoo, että erikokoisia tiloja voisi olla tulevaisuudessakin, ettei suuruuden politiikka vie kosketusta eläinten kanssa. Tänä vuonna perinne jatkuu satavuotisjuhlissa, joita vietetään tämän viikon lauantaina jämijärveläisessä Korvenhovissa. Tänä vuonna maataloutta tosin on kiusannut niin kuivuus, kylmyys, tolkuttomat sateet kuin viimeisenä sadonkorjuun katkaissut lumisade. Sadan vuoden ajan yhdistys on järjestänyt jäsenilleen virkistystä eli juhlia ja matkoja. Tällä hetkellä yhdistyksen jäsenmäärä on 343, ja jäsentiloja on 123. Tekninen tila, samoin kuin sauna ja kylpyhuone on sijoitettu eri rakennukseen. Jo rakennuspaikan valinnassa heillä oli tiukat kriteerit. Seinämateriaaliksi Pihkoluomat valitsivat massiivihirren. – Lomitusjärjestelmä on oleellinen osa maatalousyrittäjän henkilökohtaista sosiaaliturvaa, painottaa Kivilahti, joka itse pitää miehensä Simo Kivilahden kanssa maitotilaa Jämijärven Vihussa. – Juhlaa vietetään yhdessäolon, kekrin eli sadonkorjuun ja hyvän lähiruoan merkeissä. Kivilahden tilalla lypsäviä lehmiä on noin 50, ja Leena Kivilahti toivoo, että erikokoisia ja tuotantosuunnaltaan erilaisatiloja voisi olla olemassa tulevaisuudessakin. – Painovoimaista ilmanvaihtoa ei ole lainsäädännössä kielletty, vaikka säädöksiä on tulkittu siten, huomautti Sami Pihkoluoma. Myös kaikki esiintyjät ovat jämijärveläisiä. Oljen paloturvallisuuteen vaikuttaa olkipaalien pinnoitus. Tänä vuonna sata vuotta täyttäneen MTK-Jämijärven juhlavuoteen on osunut kaksi keskeistä asiaa, joihin on haluttu vaikuttaa: lomitusjärjestelmän uudistaminen ja parhaillaan tekeillä oleva Satakunnan vaihemaakuntakaava 2. Terve talo rakentuu myös oljesta ja savesta Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ. Kun Jämijärven Maataloustuottajat elokuun 12. Hyvikset pitävät pahikset kurissa, mutta sisätiloissa tätä kontrollia ei välttämättä ole. Varajärjestelmänä on pellettikattilalla lämmitettävä vesikiertoinen patterilämmitys. 1990-luvun alkupuolelta asti on pyritty siihen, että yhdistyksen johtokunnassa olisi mukana ainakin yksi nainen. – Päärakennukseen tulee vain wc ja varaus suihkukaapille. Seinärakenne, jossa eristeenä on 45 senttiä paksu olkipaali, on tyypillisesti lautaverhoiltu. Vaikka irtonainen olki palaa, olkipaaleista rakennettuja, savella rapattuja seiniä on säilynyt palamattomina hiljattain riehuneiden Kalifornian maastopalojen jäljiltä. Juola-Alanen kertoi oljen ja saven mahdollisuuksista rakentamisessa. Kasvun ihme ja omien käsien jäljen näkeminen viehättää Kivilahtea maanviljelijän ammatissa. Paikallisesti yhdistys on vuosien varrella järjestänyt myös muun muassa kuluttajatempauksia kauppojen edustoilla, ja myös kuntatasolla päättäjille on viety viestiä lähiruoasta. – Mikrobeja pitkään tutkinut tutkimusjohtaja Mirja Salkinoja-Salonen on todennut, että ihmisille tärkeiden mikrobien ja terveyttä horjuttavien mikrobien välillä vallitsee luonnossa tasapaino. Katoaako yhteistyö, kosketus ja vuorovaikutus eläinten kanssa
Tuore elinkeinojohtaja toteaa, että monella isommallakaan paikkakunnalla ei ole näin monipuolista tarjontaa kivijalkaliikkeissä. Elokuussa perustetut ja lakkautetut yritykset on jätetty pois. Myönteisiä asioita syntyy hyvällä yhteistyöllä yritysten kanssa, osaavalla henkilöstöllä, neuvonnalla, monipuolisella tonttitarjonnalla ja ketteryydellä, eli asioihin on tartuttava nopeasti. Yhtiön entinen toimitusjohtaja siirtyi syksyllä syrjään. – Elinkeinotoiminta on pitkäjänteistä ja luottamuksellista toimintaa, mutta aina jossain vaiheessa on hyvä esitellä aikaan saatuja tuloksia. Tolonen pitää kehittämisyhtiölle aikoinaan luotuja tehtäviä edelleen sen peruskivinä. Esimerkiksi it-puolen töitä pystyy hyvin tekemään etänä. Hän puhuu myös me-hengen puolesta. Reilun miljoonan euron liikevaihdosta suurin osa muodostuu mökkivälityksen tuloista. Jämijärven Yrittäjät ry:n puheenjohtaja Merja Lahdenpää kertoo, että Jämijärvellä on lisääntynyt osa-aikainen yrittäminen, eli uusi yritys perustetaan palkkatyön ohelle. Pidetään esillä sitä, mikä meillä toimii. Hämeenkyrön Yrittäjät ry:n puheenjohtaja Ilkka Häkli uskoo, että yritysten määrän kasvu kertoo yleisemminkin siitä, että talous on kääntynyt kasvuun. Ylimpänä ohjenuorana Tolonen pitää Ikaalisten kaupunkistrategiaa, jota parhaillaan valmistellaan ja jonka valtuusto hyväksyy joulukuussa. Juttuseurana Hämeenkyrön Yrittäjien puheenjohtaja Ilkka Häkli. Yhtenä päällimmäisistä listalla on liikenneasema, jonka rakentaminen on viivästynyt. Kaupunginjohtaja tietää, että yhtiöllä on edessään paljon työtä. Ei tämä ole huonoakaan aikaa, mutta ei positiivinen noste näy pienissä yrityksissä, vaan paikkansa pitää taistella. Ikaalisten Yrittäjät ry:n ensi vuodelle valittu puheenjohtaja Marja-Leena Majamäki pohtii, että ajankohta voi tuntua entistä paremmalta yrityksen perustamiseen. Uusillekin tulijoille olisi tällä hetkellä hyviä toimitiloja vapaana. Uusi johtaja Leena Kallio aloittaa työnsä vuoden alussa. – Ikaalinen on matkailukaupunki, joten ainakin tässä vaiheessa näen, että matkailuun ja mökkivälitykseen liittyvät palvelut säilyvät jatkossakin yhtiön toiminnassa, Tolonen huomauttaa. Ensimmäisenä hänelle nousee mieleen metalliala. – Kaikki eurot mitä saadaan pidettyä omassa kunnassa on plussaa. Yhteistyömahdollisuuksia on hyvä katsastaa, vaikka toimittaisiin eri alallakin. Tällä hetkellä hankkeen toteutumisaikataulu on vielä avoin, Tolonen kertoo. Elinkeinoyhtiön tulee tarjota yrittäjälle paikka, johon on helppo ottaa yhteyttä ja mennä. Jos itseltä ei jotain tuotetta löydy, on molempien etu, jos silloin vinkkaa asiakkaan toisen paikallisen yrittäjän luo. – Näyttävälle paikalle kolmostien varteen nousee paloasema. Myös Lahdenpään mielestä yrittäjillä on nähtävillä positiivista suuntausta. Tänä vuonna uusia yrityksiä on perustettu 37 ja vanhoja lakkautettu 16. Viljakkalasta ei PRH:n tietokannasta erikseen löydy tietoa uusista yrityksistä. Varsinkin erikoisliikkeitä on suhteessa väkilukuun tosi paljon. Matkailuasioiden hoito ja seudun mökkivälitys ovat olleet yhtiön toiminnassa näkyvimpiä osia. Tapahtumat tuovat aina euroja kuntaan ja samalla myös vireyttä ja näkyvyyttä, hän kannustaa. Liljeqvist huomauttaa, että kun Hämeenkyrössä on tavallaan kolme keskustaa: kirkonkylä, Kyröskoski ja Kalalahti, palveluiden laajuutta ei aina välttämättä ymmärrä. Tulevaisuudessa Liljeqvist haluaisi tuoda Hämeenkyröön mahdollisuuksien mukaan uusia tapahtumia. – Uusien yritysten perustaminen kertoo siitä, että Ikaalisissa on positiivinen buumi ja täällä on hyvä yrittää, hän summaa. – Täällä on enemmän yrityksiä kuin ajattelin. – Mikään ei synny hetkessä, mutta siihen tavoitteeseen pitää luottaa ja tähdätä. Liljeqvist uskoo, että uudetkin kivijalkaliikkeet pärjäisivät kunnassa, kun nytkin niin monet pärjäävät. Ikaalisissa on ilmassa positiivista värettä Terhi Palonen IKAALINEN. Lahdenpään mukaan Jämijärvellä on yrittäjälle perusedellytykset, mutta asiakkaita pitää hakea muualtakin. Se luo yhtiöstä positiivista kuvaa ja uskoa elinkeinoyhtiön tarpeellisuuteen, Tolonen sanoo. Tolosen mukaan ilahduttavaa virettä Ikaalisiin tuo rakentaminen. Viljakkalan Yrittäjät ry:n puheenjohtaja Teuvo Hakanen kertoo, että yhdistyksen jäsenmäärä on parin vuoden aikana laskenut, ja tiedossa on yrittäjien eläköitymisiä, paikkakunnalta muuttoja ja muitakin yrityksen lopettamisia. Kaupungin elinkeinoyhtiö Ikaalisten Kylpyläkaupunki on ollut jo pitkään myrskyn silmässä. – On hyvä suuntaus, jos Jämijärvellä uusia yrityksiä on perustettu enemmän kuin on lopettaneita. Uusia on tämän vuoen aikana perustettu 25, ja lakkautettuja yrityksiä on ollut 14. – Olemme kiertäneet yrityksiä Kalalahdesta Kyröskoskella päin, ja hyvää positiivista virettä on joka puolella, ja uusia ihmisiä on rekrytoitu sinne sun tänne. Joitakuita yrittäjiä myös Jämijärven verotus voi mietityttää: pysyäkö paikkakunnalla vai lähteä muualle. Yhdistyksen tavoitteena on yhdessä kunnan poliittisen johdon ja virkamiesjohdon kanssa osallistua ja tietysti voittaakin Pirkanmaan yrittäjien yrittäjyysja elinvoimakunta 2018 -kilpailu. Hän on kiertänyt yhdistyksen hallituksen puolesta uusien yrittäjien luona jäsenyyttä markkinoimassa, ja on huomannut näiden suhtautuvan tulevaisuuteen positiivisesti ja valoisasti. Elinkeinotoiminta on pitkäjänteistä ja luottamuksellista toimintaa, mutta aina jossain vaiheessa on hyvä esitellä aikaan saatuja tuloksia. – Yleinen taloustilanne on ollut korjaantumassa vuoden verran, ja se alkaa vähitellen näkyä täälläkin. Tiedot perustuvat Patenttija rekisterihallituksen (PRH) Virre-tietokantaan. Myös positiivisen kuntakuvan esiintuominen kannattaa Liljeqvistin mielestä aina muistaa. Yrittäjyys on ollut nyt enemmän tapetilla, ja ehkä sekin on vaikuttanut. ELINVOIMAA YRITTÄJYYDESTÄ Liisa Raipala OIVASEUTU. – Meillä on täällä hyvät koulut ja päiväkotipalvelut, hyvät asuinalueet. Hämeenkyrön elinkeinojohtaja Suvi Liljeqvist esittäytyi perjantaina yrittäjäkahveilla Villa Rauhasalossa. Hämeenkyrö sopisi myös etätöiden tyyssijaksi. Esimerkiksi elinkeinoja edistäviä hankkeita on syytä saada jatkossa entistä enemmän vireille Ikaalisissa, Tolonen sanoo. Tänä vuonna yritysten määrä kasvoi kahdella, kun viime vuonna kasvua oli neljän yrityksen verran. Häkli arvioi, että uusien yritysten perustamisessa voivat näkyä myös Hämeenkyrössä tehdyt valitettavat irtisanomiset. Moni suunnittelee investointeja ja rekrytointeja. Myös Tampereen seudun yleinen positiivinen kehitys ruokkii meidänkin aluettamme. – Ehkä joku on sen myötä perustanut yrityksen, kun talouden näkymät ovat parantuneet ja on saanut hyvän liikeidean. – Jatkamme edelleen neuvotteluja hankkeesta hyvin kiinnostuneiden yrittäjien kanssa. Liljeqvist toivoo saavansa tulevaisuudessa houkuteltua Hämeenkyröön myös uusia toimijoita. – Meillä on jo ennestään pieniä metallipajoja. Tutustuessaan Hämeenkyrön yrityskantaan Suvi Liljeqvist on kuullut monelta yrittäjältä positiivisista tulevaisuudennäkymistä. Talouden yleinen positiivinen kehitys näkyy Hakasen mukaan etenkin vientialan yrityksissä. Silloin PRH siivosi massapoistoilla rekistereistään suuren joukon toimimattomiksi katsomiaan yrityksiä, ja elokuun mukaan ottaminen vääristäisi koko vuoden tilannetta. Lokakuun alussa Hämeenkyrön Yrityspalvelut Oy:n toimitusjohtajana aloittanut Suvi Liljeqvist on kuukaudessa päässyt jo hyvin kiinni kunnan yrityskenttään. Kotiutumista on helpottanut Hämeenkyrön Yrittäjien puheenjohtajan Ilkka Häklin kanssa tehdyt lukuisat yritysvierailut. – Nyt suuntaus on ylipäätään ollut sellainen, että nuoret haluavat yrittäjiksi ja ajatusmaailma yrittämisestä on positiivinen. Jämijärvelläkin yritysten määrä on hieman kasvanut, mutta tahti on ollut viime vuotta rauhallisempi. – Muutenkin Jämijärven kokoisella paikkakunnalla uudet yritykset ovat todennäköisesti yksinyrittäjien yrityksiä. Lähes sataprosenttisesti kaupungin omistama yhtiö on nyt avannut uuden lehden. Uusi hallitus ja puheenjohtaja haluavat yhtiöltä lisää avoimuutta. Myöhemmin ne tietysti voivat kasvaa. Ylipäätään yritysten näkemys tulevaisuudesta on positiivinen. Arvostelua yhtiön toimista ovat antaneet niin yrittäjät kuin luottamushenkilötkin. – Täällä on edullista asua, upeat maisemat ja luonto. Tänä vuonna uusia yrityksiä on syntynyt kuusi, ja lakkautettuja on ollut neljä. – Jos kaikki palvelut olisivat samassa paikassa, huomattaisiin, miten paljon niitä on. Liljeqvist kertoo yllättyneensä myönteisesti Hämeenkyrön yrityselämän vilkkaudesta. – Pikkupaikkakuntien kirkonkylissä taloustilanteen muutos ei yhtä lailla realisoidu, jos yrityksillä ei ole ulkomaankauppaa. – On tärkeää, että yhtiö toimii myös linkkinä muuhun kuntaorganisaatioon ja sillä on hyvät yhteydet seudullisiin ja valtakunnallisiin palveluihin. Nämä vahvistavat myös tapahtumien ketjua ympärivuotiseksi, Tolonen sanoo. Näkymät ovat paremmat, ja uusia liikkeitä on perustettu. – En vielä osaa sanoa, minkä aihepiirin ympärille tapahtumia voisi rakentaaa, mutta hyviä ideoita voisi heittää ilmoille. Tulevaisuudessa luultavasti alkaa tulla enemmän lopettaneita yrityksiä. Kun lasketaan mukaan perustetut ja lakkautetut yritykset vuoden alusta lokakuun loppupuolelle, kasvu on ollut voimakkainta Hämeenkyrössä. Luottamus yhtiöön on palautumassa. – Ikaalisissa on ilmassa paljon positiivista värettä. – Päätehtävät ovat yritysneuvonta, elinkeinojen ja yritysten toimintaympäristön kehittäminen sekä Ikaalisten markkinointi. Sisäliikuntapaikoista liikuntahallin remontti ja ulkoliikuntapaikkojen uusiminen ovat toivottuja lähitulevaisuuden hankkeita. Toisaalta myös työpaikkojen väheneminen ja lomautukset voivat antaa jollekulle potkua yrittäjäksi ryhtymiselle, varsinkin jos asia on jo aiemmin ollut mielessä. Hämeenkyrössä yritysten määrä on kasvanut tänä vuonna 21:llä, eli selvästi enemmän kuin viime vuonna, jolloin kasvua tuli 9 yrityksen verran. Kun saataisiin sillä alalla jotain alkuun, se voisi tuoda tänne muitakin saman alan yrityksiä. Tällaisella maaseutupaikkakunnalla voi tulla ongelma, löydetäänkö yrityksille jatkajia, jos jatkajaa ei löydy omasta perheestä. Ikaalisten yritysten määrä on kasvanut 11:llä, kun viime vuonna samaan aikaan yritysten määrä kasvoi kahdeksalla. Viljakkalan pikkuyritysten kannalta ihmisillä on kikyjen ja muitten kautta vähemmän rahaa käyttää palveluihin. Sitä osaltaan auttaa kovasti kehityshaluinen ja monipuolista yhteistyötä haluava hallitus, kuvailee Kari Tolonen. Yritysten määrä on kasvanut Hämeenkyrössä, Ikaalisissa ja Jämijärvellä tämän vuoden aikana, mutta eri kunnissa kasvuvauhti vaihtelee viime vuoteen verrattuna. Yritysten määrä on kasvussa Hämeenkyrön hyvä vire on yllättänyt myönteisesti Katri Linnikko HÄMEENKYRÖ. Elokuusta alkaen yhtiössä on toiminut uusi hallitus, jota johtaa kaupunginjohtaja Kari Tolonen. Toivottavasti myös kauppaoppilaitoksen opetus saadaan Ikatan campukselle. 11. Yritykset voisivat saada hyötyä toisistaan esimerkiksi alihankinnassa, hän visioi. Kaupunginjohtaja ei pidä sanahelinänä luotsaamaansa ajatusta Ikaalisista Suomen yrittäjäystävällisimpänä kuntana. Tuore elinkeinojohtaja muistuttaa kuitenkin siitä, että palvelut säilyvät vain, jos paikalliset ihmiset käyttävät liikkeiden palveluita hyväkseen. Liljeqvist korostaa yrittäjien välisen yhteistyön arvoa
Kuljetukset Ikaalisista lisämaksusta +36€ / hlö. 46 Forum 12.11. Alatalo kertoo, että tänä syksynä Mahnalan koululle valmistetut 3,5 metriä korkeat elementit saatiin tarkalla suunnittelulla Jaakontiellä tehtyä, mutta uusissa tiloissa saadaan valmistettua jopa nelimetrisiä elementtejä. Uudet tilat mahdollistavat paitsi nykyistä suuremman tuotannon, myös aiempaa suurempien elementtien valmistamisen. Megastar – Europa Europa – Europa Viihderisteilyt Tallinnaan Hotellimatkat www.ikaalistenmatkatoimisto.fi | puh. 34 Euroopa 6.11... Tarja Lunnas alk. Tuliaispalv elu Europa -risteilyn ma -lähdöillä 42 69 Martin Markkinat käsityöja perinnetap ahtuma Paketit alk. Uusissa tuotantotiloissa neliöitä on 2100. palvelee yrittäjiä kunnantalolla osoitteessa Härkikuja 7. ELINVOIMAA YRITTÄJYYDESTÄ 12. 94 Balettimatka, 2 yötä 4.12. Meillä on jo parin vuoden ajan ollut kaikki kapasiteetti käytössä. Uudet tilat ja koneet mahdollistavat myös aiempaa painavampien elementtien valmistamisen. – Meillä on jo parin vuoden ajan ollut kaikki kapasiteetti käytössä. Kuljetukset lisämaksusta. Yli-Kärkelä on ollut talotehtaalla töissä kahdeksan vuotta. Kuljetukset lisämaksusta. Tällä hetkellä talotehdas työllistää 25 ihmistä sekä lisäksi muutamia alihankkijoita asennuspuolella. – Kilpailu on tällä hetkellä kovaa, mutta tervettä. 329 Viiking, 4 yötä 23.12. hlö C2 -hytissä, sisältää kuljetukset Ikaalisista. 159 5 hotelliyötä 22.12. Vuodesta 1986 Tippavaaran toisella laidalla toimineella talotehtaalla on tällä hetkellä Jaakontiellä noin 1100 neliötä tuotantotilaa. 279 Prahan joulukaupunki Praha, 3 yötä 1.12., 4.12. 42 22.11. 39 3.12. 1 yö 16.11., 2 yötä 17.11. 669 Upeat Wien ja Budapest Yhteensä 5 yötä 23.12. 39 13.11. hlö /2hh. Alk. Suvi Teräsniska alk. Sieltä tulee tehtaalle vuosittain useita työharjoittelijoita ja osalle avautuu tehtaalta myös työpaikka valmistumisen jälkeen. Retki Saku Halliin 19€! Lippuja myös muille päiville! Seaport 1 yö 59 2 yötä 98 Metropol 1 yö 59 2 yötä 102 Euroopa 1 yö 69 2 yötä 119 Finlanders 5.11., 10.12., 11.12. Olemme siis joutuneet päästämään kauppaa ohi, tehtaan tuotantopäällikkö Ari Alatalo kertoo. Lisäksi talotehdas on varannut kunnalta viereisen, noin hehtaarin teollisuustontin itselleen. 1 yö 12.11., 2 yötä 6.11. Hyvää yhteistyötä paikallisten yritysten kanssa rakennusalalla Alatalo vertaa lähiruokaajatteluun. hlö / 2hh. Barbara 92 Kreutzwald 93 Baltian joulutunnelmaa Laiva + Pärnu, 4 yötä 22.12. 297 Viimsi, 3 yötä 23.12. Joulukonsertti alk. 499 Tallinna ja joulutori Risteily, 2 yötä (C4) 24.12. Alatalo kertoo, että jossain vaiheessa yhtiön suunnitelmissa on keskittää kaikki toimintansa samalle paikalle ja luopua Jaakontien tehtaasta. Talotehtaan työntekijöistä suurin osa tulee Hämeenkyröstä, Ikaalisista ja Viljakkalasta. Talotehtaan päämarkkinaalueita ovat Pirkanmaa sekä Helsingin ja Turun seudut. Rakennusalalla vuosi 2014 oli huonoin, sen jälkeen suunta on ollut ylöspäin. 219 Riika lentäen, 3 yötä 23.12. Ensi vuoden alkupuolella, uusien tehdastilojen myötä luvassa on muutama lisätyöpaikka. 124 3 hotelliyötä 23.12. 144 4 hotelliyötä 23.12. Ikaalilainen Aki Yli-Kärkelä työskentelemässä uusiin tiloihin rakennetulla 3Dkatkaisusahalla. hlö/Hki. Suvi Liljeqvist 050 3100 331 suvi.liljeqvist@hameenkyro.fi Tanja Lahti 050 3646 052 tanja.lahti@hameenkyro.fi Matkailu ja lounaslista: maisematie.fi Tontit ja toimitilat: www.hameenkyro.fi Talotehdas lähes kolminkertaistaa tuotantotilansa Katri Linnikko HÄMEENKYRÖ. Suvi Teräsniska Meritanssi t 8.11. 419 Vilna & Riika, 5 yötä 22.12. 44 Balettimatka, 1 yö 29.12. Alk. 39 5.12. 319 Pühajärve, 3 yötä 23.12. Kuljetukset lisämaksusta. Ari Alatalo laskeskelee, että yhtiöllä on tällä hetkellä asiakkaana noin 20 rakennusliikettä pienistä toimijoista valtakunnallisiin rakennusliikkeisiin. 1079 Lahjakortti lämmittää aina! Muista isää 12.11. hlö/2hh. 209 Pärnu, 4 hotelliyötä 23.12. 42 20.11. 479 Praha, 4 yötä 22.12. 319 Meresuu, 3 yötä 23.12. Paketit alk. ja 12.11. Elementtien maksimipaino nousee 2500:sta jopa 4000 kiloon. Finlanders alk. Oy NordFinnhaus Ltd on ostanut kevääseen asti Promecon käytössä olleen hallin Tippavaarasta. Yö laivalla ja yö hotellissa 1 yön paketit 2 yön paketit Europa -risteilyt, 22h Hinnat alk. Eini alk. Rakennusalan tilanne on hänen mukaansa tällä hetkellä hyvä. Paikallisesti talotehdas tekee yhteistyötä myös Ammatti-instituutti Iisakin kanssa. 218 Riika, 3 yötä 23.12. 859 Tulen ja jään Islanti Reykjavik 4 yötä 23.12. Paikallisesti talotehdas tekee yhteistyötä muun muassa Rakennusliike Pekka Kynnöksen ja Hämeenkyrön Ikkunatehtaan kanssa. Iso tontti mahdollistaa hyvin myös valmistettujen elementtien varastoimisen. Asiakaskunta on samalla vaihtunut omakotirakentajista rakennusliikkeisiin. 186 5.11. – Nyt on hyvä lähteä hakemaan myös uusia yhteistyökumppaneita, kun kapasiteettimme kasvaa, Alatalo toteaa. 388 Laine, 7 yötä 23.12. Oston myötä Pohjola Talot -tuotemerkistä tunnettu puurunkoisia elementtejä valmistava talotehdas lähes kolminkertaistaa tuotantotilansa. 46 10.12. Suurtanssit alk. 238 Tartto, 3 yötä 23.12. 195 Pärnu, 3 hotelliyötä 23.12. 18.11. 39 Shnelli 6.11., 12.11... Martin Markkinat 16.-19.11. Uusi tehdas tuo myös uusia työpaikkoja. Tuotantopäällikkö Ari Alatalo katselee tyytyväisenä yhtiön uutta toimitilaa, jossa päästään aloittamaan elementtien valmistus alkuvuodesta. 99 Laiva + hotelli, 4 yötä 22.12. 64 Shnelli 42 Metropol 44 Seaport 46 Viru 67 Stackelberg 69 Seaport 69 Express 78 Central 84 St. Hän ei näe ylikuumentumista, mutta uusia kohteita käynnistyy hyvällä vauhdilla. Nyt hankittujen tilojen lisäksi uusi tontti sisältää mahdollisuuden lisärakentamiseen, sillä tontilla on vielä 3000 neliötä rakennusoikeutta jäljellä. Heidi Pakarinen alk. 259 Rüütli, 4 yötä 23.12. Uuteen tehtaaseen on luvassa myös uutta tekniikkaa ja automaatiota. Nyt laivalle! Valitse laadukkaista keskustan ja Vanhankaupungin hotelleista. 03 45 800 | Itsenäisyydenkatu 7 Ikaalinen Ikaalisista tilausajobussein Jouluiset matkat Rentoudu kylpylässä Pirita, 3 yötä 23.12. 39 8.11. Sinitaivas alk. Alun perin pientaloelementtejä valmistanut yhtiö on 2000-luvun alun jälkeen keskittynyt suurelementteihin
– Pitää opetella tuotteet, jotta tietää, mistä puhuu. Parin vuoden jälkeen ryhdyin yrittäjäksi – onnekkaasti, koska pian olisin jäänyt työttömäksi entisestä työstä. Kuukausittain toistuvat kokoukset antavat tietoa uutuuksista ja tarjouksista. Ihmisluonnon lisäksi suoramyyjän on tunnettava tuotteensa. Hurjimpien työvuosien vuosittaiset 100 000 kilometriä ovat vähentyneet noin neljännekseen. Pitää olla ystävällinen. Moni asiakas on liittynyt clubiini nettitilaajaksi. Airi Moisio kuvaa työtään sosiaaliseksi. 30 vuodessa on ehtinyt tutustua huikeaan määrään ihmisiä: kodeissa suoramyyntikutsuilla ja toreilla, messuilla ja markkinoilla. 044 594 6070 www.luuttu.fi SIIVOUKSET JA SIIVOUSVÄLINEET Päivi Lahtinen Ky Viljatie 19, 39310 Viljakkala • Puh. Siihen oppii vain tekemällä. – Nyt on nettimyynti tullut voimakkaasti mukaan. Älä hikoile turhaan, vaan klikkaa Tarkistathan, että yrityksesi tiedot ovat ajantasaiset OivaSeudun maksuttomassa yrityshakemistossa. 040 548 6327 info@toimihenkilopalvelu.com Koskitie 6, 39200 Kyröskoski 03 371 6152 Avoinna: ma-to 9–17, pe 9–18, la 9–14 Tervetuloa hyvän palvelun vaateliikkeeseen! Yrityshakemistosta löydät kätevästi yli 1300 paikallisen yrityksen tiedot. He tilaavat tuotteet itse ja saavat tavarat suoraan kotiinsa. – Suoramyyjän pitää ensin ”myydä” itsensä, että luottamussuhde syntyy. Vanha sanonta pitää paikkansa. Ja pitää olla tuntosarvi, että tunnistaa asiakkaan tilanteen. 045 638 9446 Ikaalisten Toimihenkilöpalvelu Päivi Viitamäki . 0400 732 857 K E I T T I Ö T O Y Valtakatu 30, Kyröskoski p. Airi Moisio odottaa, että ovi käy tiuhaan. Airi Moisio käyttää itse edustamiaan tuotteita, puhdistusaienita ja -välineitä sekä ihohoitotuotteita. Sen kunniaksi ikaalilainen avaa Ikaalisiin out let -myymälän marraskuussa ja porauttaa asiakkaille kakkukahvit. Sanon, että ensin kylvän, sitten niitän. Tällä hetkellä kehitetään probiootteihin perustuvia biotuotteita. – Olen aina antanut asiakkaille aikaa. Silloin myyjä näyttää, että hän luottaa niihin itsekin, sanoo Airi Moisio, joka on nyt ottanut sosiaalisen median mukaan markkinointiin. Ikaalilainen Airi Moisio tietää sen jo 30 vuoden ajalta. 040 594 0814 pia.laakso@outlook.com www.elinanenergiahoidot.fi • p. – Itse lähdin suoramyyjäksi, kun halusin lisäansiota. Vanha sanonta pitää paikkansa. Vanha Tampereentie 3, 39500 Ikaalinen p. Yli puolet tilauksista Airi Moisio saa asiakkailta suoraan. Moni on pysynyt asiakkaana pitkien vuosien ajan. ELINVOIMAA YRITTÄJYYDESTÄ 13. (03) 371 3122 ma 9-18, ti-pe 9-17, la 9-13 Kauneusja jalkahoitola Anne Vainikka Hämeenkyröstä käsin Kyröskoski + 358 400 156669 Me ole mm e mu ka na Yr ity sO iva :ss a Mainostoimisto OivaMainos oivaseutu.fi O Etsitkö paikallista palvelua. Pystymetsästä ilman yrittäjäkokemusta ura alkoi. Kauppa kulkee omassa laukussa mukana, ja kasseihin hän pakkaa asiakkaiden tilaamat tuotteet. Tuotteiden lisäksi Airi Moisio on ”myynyt” suoramyyntityötä ja kouluttanut uusia myyjiä. Jotta 40 vuottakin täyttyisi, hän keskittyy jo omaan terveyteen ja hyvinvointiin. 046 662 0317 Luontaisja hyvinvointihoidot Vanha Tampereentie 14, 39500 Ikaalinen Tervetuloa! Hoitola Valonlähde Parturi-Kampaaja REISSUNAINEN Edulliset kotikäynnit Puh. On täyttänyt jo 30 vuotta. 040 558 4990 ! Kotipalvelu ja siivous KRISTIINA Kristiina Ruokola p. 30 vuoden jälkeen Airi Moisio tuntee tyytyväisyyttä erityisesti siitä, että hän on työllään kyennyt turvaamaan kahdelle tyttärelleen hyvän koulutuksen. Tunnollinen työ on antanut tulosta. Viesti on selvä: oma aktiivisuus on tärkeintä. Suoramyynnin työ täyttää Airi Moision elämää ja kotia keittiöpöydältä alkaen. Hän on vakuuttunut tuotteista, joista yhä useammat valmistetaan Suomessa ja joiden kehitystyössä seurataan aikaa. 03 458 6253, 040 540 4794 Luotettavaa kotiapua KOTIPALVELU PIA LAAKSO Ikaalinen P. Monta hetkeä on vierähtänyt kahvikupposen äärellä. Airi Moision kauppa kulkee kasseissa mukana Päivi Seppälä IKAALINEN. Hämeenkyrö Edustusliike ILKKA HÄKLI OY P. – Sanon, että ensin kylvän, sitten niitän. Kun yrittäjäksi lähtee, on itse jaksettava. 040 546 2535 Keihästie 18, Kyröskoski Mikkolantie 2, Ylöjärvi luontaishoitolaregina@gmail.com Luontaishoitola Regina Diplomi-vyöhyketerapeutti, kuppari, luontaishoitaja, ayurvedahoitaja, diplomi-fytoterapeutti Parturi-Kampaamo Donna-Wella Rahkolankuja 18 Ikaalinen p. Suoramyyntityössä laukkujen ja kassien pakkaaminen on tuttua askaretta. Viedessään tilausta perille myyjä aistii tutuista asiakkaista, onko heillä aikaa enempään kuin tuotteiden vastaanottamiseen. Jalkahoitola Elisa Lahdensuu Itsenäisyydenkatu 2, Ikaalinen Jalkahoitola Elisa Lahdensuu Itsenäisyydenkatu 2, Ikaalinen FYSIOTERAPIAPALVELU Sirpa Ervelä Jämijärventie 28 C 2, Jämijärvi 0400 831 646 Myös kotikäynnit Kankaanpäässä ja Jämijärvellä w w w .sir pa erv ela .co m Luontaisterapia-, hemmotteluja rentoutushoitoja kehon ja mielen hyvinvointiin Regina Keskinen p
0600 418 738 info@erakala.fi Genzo Royal 66XT Testivoittaja VHF Kau pan pää lle Ge nzo Ca mo lipp is! Atemi Nordic 5520 130W Vakuumikone 109€ Koneen mukana aloituspakkaus vakuumitarvikkeita 299€ Koot: 39-50 Alpina Trapper Pitkävartinen jalkine metsästykseen ja työkäyttöön Koot: 37-49 -Talvisaappaat 8,5mm neopreenivarrella Pitävä vibram-pohja Grubs Snowline 8.5 89€ 209€ Wouxun KG-929 Jahtipaketti 179€ 3200mAh akku Fabio Leonardi lihamyllyt 329€ alk. Kotimaassa on etsitty uutta 20 vuotta, ja kaikki kivet on käännetty, Olli Kemi sanoo. Hän arvioi, että yrittäjällä työasiat voivat seurata helpommin ajatuksissa kotiin, mutta muuten hän ei usko suurta muutosta tulevan. Omassa hallissa on höyläyslinjoja puun ja puupohjaisten materiaalien käsittelyyn, ja muista materiaaleista, kuten alumiinista tehdyt profiilit tulevat valmiina pinnoitettaviksi. Yrityksen työn lopputulosta voi nähdä vaikkapa hotellien, toimistojen tai julkisten tilojen listoissa ja paneeleissa, huonekaluissa tai keittiökaapistoissa. Profil-Listan toimitusjohtaja ja tuleva yrittäjä Olli Kemi esittelee erästä yrityksessä pinnoitettua profiilia. Tärkeää on suunnitella työtä yhdessä asiakkaan kanssa, ja viedä heidän ideoitaan eteenpäin, Tapio Kemi sanoo. Järeät myllyt kotitalouksiin & seuroille Vakuumipussit alk. Tämä saa monen myös pelkäämään yrittäjyyttä. Pinnoituksessa tarvitaan yritykselle räätälöidyt laitteet. – Itseäkin piristää, kun vientipuoli on saatu auki. Tuotantoon on viennin ansiosta lisätty viides pinnoituslinja, ja henkilöstön määrä on kasvanut. Tapio Kemi puolestaan on siirtynyt hallituksen puheenjohtajaksi. A303 12/76 30" 579€ Avainjyrsintä 7€ Yleisimmät avainmallit UUTU US! Makkarasuppilot, teräpaketit sekä varaosat Leonardi myllyihin alk. Näin saadaan esimerkiksi kestävyyttä ja paloturvallisuutta. – Omaa mallistoa meillä ei ole, vaan valmistamme kaikki asiakaskohtaisesti. – Yrityksen pitää kantaa yrittäjä suunnilleen samalla työpanoksella kuin työntekijätkin. – Esimerkiksi laivanrakennuksessa tärkeää on keveys, ja siellä käytetään ohuita alumiiniprofiileita, Olli Kemi sanoo. Tuotannon puolella työskentelee 14 henkeä. 22 vuotta toimineessa yrityksessä valmistellaan sukupolvenvaihdosta. Alakaton paneeli saattaa olla esimerkiksi palamatonta kiviseosta, joka pinnoitetaan ohuella puuviilulla. Julkisissa kohteissa käytetään usein puusta tehtyjen listojen ja paneelien sijaan muita materiaaleja pinnoitettuna. ELINVOIMAA YRITTÄJYYDESTÄ 14. Suurimaalla, valtatie 23:n kupeessa toimivan Profil-Listan yrittäjiä ovat vielä yrityksen vuonna 1995 perustaneet Tapio ja Marjo-Riitta Kemi, mutta heidän poikansa Olli Kemi on jo noussut toimitusjohtajaksi. Viime vuodet yritys on saavuttanut kasvua uuden aluevaltauksen, oman ulkomaanviennin ansiosta. Jämijärveläisellä Profil-Lista Oy:llä on hyvä tilanne lähteä viemään sukupolvenvaihdosta eteenpäin. 12/76 28" 299€ Beretta mod. Tapio Kemin mielestä yrittäjällä pitää olla muutakin elämää, ja viikonloput on pyritty pitämään vapaana. Soutajantie 12 39500 Ikaalinen Jahtikauden Aukioloajat: Ma-Pe 9-17 La Suljettu Yli 150€ arvoisten tilausten toimituskulut veloituksetta! www.erakala.fi puh. Piristynyt on myös esimerkiksi telakkateollisuus, joka tarvitsee erikoisprofiileita laivojen sisustukseen. Kaksi vuotta sitten aloitettiin vienti Ruotsiin, Norjaan, Tanskaan ja Baltian maihin. Niissä tarvitaan erilaisia erikoislistoja ja -komponentteja, ja yrityksen toimialaa on näiden erilaisten listojen ja komponenttien valmistus ja pinnoittaminen. 12,90€ Vakuumiputket alk. 9,50€ Meiltä hyvä valikoima laadukkaita käytettyjä aseita! Brno ZKK-600 .30-06 Kiväärit 599€ Sako L579 Forester .308win Tikka M695 9,3x62 Tikka M65 .30-06 Tikka M55 .308win 849€ 849€ 799€ 799€ Sako L461 .222rem Remington 788 .222rem 549€ 299€ Haulikot Franchi Fast Black 12/76 28" 699€ Benelli Nova 12/89 559€ Tikka M712 12/76 28" 369€ Valmet 412 12/76 30" 699€ Valmet 412 S 12/76 28" 899€ Ostamme käytettyjä aseita! Käy tarjoamassa omaasi! Nevercold Alaska Lämpöliivi 109€ Nevercold Ba?n Lämpöhanskat 109€ Nevercold Montana Lämpöpohjalliset 79€ Koot: XS-XXL Remington 870 Express Mag. Muutos yrittäjäksi ei tunnu noin 15 vuotta yrityksessä työskennelleen Olli Kemin mielestä isolta harppaukselta. Profil-Lista sai kasvua viennistä Liisa Raipala JÄMIJÄRVI. Asiakkaita yrityksellä on esimerkiksi teollisuudessa, kalustevalmistuksessa, rakennusliikkeissä ja telakoilla. Ruotsissa on nykyään myös oma myyntitoimisto, josta hoidetaan Pohjoismaiden vientiasiakkaat. Hän kritisoikin mielikuvaa siitä, että yrittäjän pitäisi tehdä töitä yötä päivää. Tapio Kemin mukaan vienti on yllättänyt positiivisesti, ja sen osuus tuotannosta on nyt noin 30 prosenttia
040 521 6565 petri.kekalainen@ rakennusjasuunnittelu.fi Antennityöt haravaja satelliitti Antennitarvikemyynti Jälleenmyynti ja asennus Canal Digital ja Viasat VALTUUTETTU ANTENNIASENTAJA DIGITA PRO myynti asennus huolto 040 727 8886 www.digiasennus.. MTP syntyi Ikaalisten Kylmälaite Oy:n rinnalle. – Monien vanhojen teollisuuskiinteistöjen ongelma on toiminnaltaan ja energiatehokkuudeltaan heikko. Metallirakenteet, kuten laitteiden rungot valmistetaan useimmiten MTP:n omin voimin. 03 3143 3171 Sellaiseen puuhun en muuta, johon ei tule lehtiä ympäri vuoden. Kirjainyhdistelmä tulee englannin sanoista multi– technology partner, vapaasti käännettynä monialainen teollisuuden kumppani. Vielä sellaisia ei ole löytynyt, mutta haku on päällä koko ajan, Holma vinkkaa. Terhi Palonen IKAALINEN. Asiakkaitamme ovat erityisesti teollisuuden alat, jotka toimivat isoissa kiinteistöissä tai joiden prosesseissa syntyy paljon lämpöä, kertoo toimitusjohtaja Juha Holma. Yrityksen palveluihin kuuluvat myös lämmitysja jäähdytysjärjestelmien huolto ja kunnossapito. Kiinteistöjen energiankäyttöä voidaan tehostaa vedenkulutuksessa, ilmanvaihdossa, valaistuksessa, jäähdytyksessä ja kiinteistöautomaatiossa. Yritys tarjoaa palveluita ja tuotteita energiaratkaisuihin, jäähdytystekniikkaan, sähköja automaatiotarpeisiin sekä lämpö-, vesija ilmanvaihtojärjestelmiin. Teollisuuslämpöpumpuilla, joita myös MTP valmistaa, voidaan tarvittaessa nostaa hukkalämmön lämpötasoa korkeammaksi, jolloin sen hyödyntämismahdollisuudet paranevat huomattavasti. 24/7 Puh. f i KUN MUUTAT – TEE OSOITTEENMUUTOS Uutis Oivaan tilaukset@oivaseutu.. – MTP tarjoaa tuotteita ja palveluita teollisuudelle sekä kiinteistötekniikkaan. 040 733 3433 JURFIX Kiinteistöhuolto Mitsubishi Electric ilmalämpöpumput uusi LN-mallisarja uusi LNEsittelyvideo osoitteessa www.scanoffice.fi/LN-uutuus KM Sähköasennus Oy Sähköasennukset vuosikymmenien kokemuksella Äkönmaantie 45, Hämeenkyrö www.kmsahkoasennus.. puh. – Energiatehokkuus ja energiansäästö ovat keskeisiä asioita teollisuuden kannattavuuden parantamisessa. Kuva: Samuel Hoisko ELINVOIMAA YRITTÄJYYDESTÄ 15. – Varteenotettavia vaihtoehtoja säästöjen saamiseksi ovat muun muassa erilaiset järjestelmäja laiteratkaisut, energiankulutuksen ohjaaminen todellisen käyttötarpeen mukaisesti sekä hukkalämpövirtojen hyödyntäminen, Holma kuvaa. Liian monissa tehtaissa menee lämpöä edelleen hukkaan suoraan taivaalle, Holma sanoo. 044 554 1231 Puusepänliike PUUJUSSIT Mittatilaustyönä 040 732 3825 Lorvikatu 7, Kankaanpää I N S I N Ö Ö R I T O I M I S T O Y L I N E N O Y OY Kiinteistöhuollot ja -remontit Puh. LED-lamppu E27 9 W = 60 W LE E 9 €/3 kpl TARJOUS Tarjous on voimassa 30.11.2017 asti tai niin kauan kuin tavaraa riittää. Eri tekniikan alojen tuntemus helpottaa meitä tarjoamaan asiakkaillemme ratkaisuja hyvinkin erilaisiin toimintaympäristöihin ja tarpeisiin. k u u s i s t o n l a s i . Vahvuutemme on laadussa, Holma sanoo. – Yrityksemme tiimi koostuu pitkään alalla toimineista henkilöistä. Lisäksi yrityksillä on useita yhteistyökumppaneita. Asiakas voi valita yksittäisen osa-alueen tai voimme rakentaa monesta eri osaalueesta kootun ratkaisun, Holma kertoo. Uusi MTP-yritys auttaa teollisuutta parantamaan energiatehokkuutta Harri Heino rakentaa prosessin lämmöntalteenottoasemaa. Alan yrittäjä sanoo, että energian säästöjä tuova investointi maksaa itsensä takaisin nopeastikin. Pääpaino toiminnassamme on energiatehokkuuden parantamisessa ja jäähdytystekniikassa. Teiharjussa on aloittanut kesän lopulla toiminnan uusi yritys, MTP Oy. Vuonna 1995 toimintansa aloittanut Kylmälaite jatkaa muun muassa HFC -kylmäainetta käyttävien laitosten rakentamista, ylläpitoa ja huoltopalveluita. – Jos hukkalämpöä tuottava yritys ei pysty omassa toiminnassaan hyödyntämään sitä, niin joissakin kohteissa on lämpöä hyödynnetty naapurikiinteistöissä tai kaukolämpöverkossa, Holma kertoo. Puh. KOTISIIVOUSTA T:mi Virpin Full Service Hämeenkyrö Puh. MTP-yhtiö ja Kylmälaite työllistävät kymmenen henkilöä. Yhtiön toimitilat Teiharjussa ovat nykyiselle tuotannolle ahtaat. Rakennuspuhallin 2kW IP44 49,Soutajantie 8, 39500 Ikaalinen 03 458 6700 keittimet ja varaosat TÄYDEN PALVELUN LASITUSLIIKE 040 414 1642 Koskenojankatu 2, 38700 Kankaanpää w w w. – Olemme hakeneet tilavampia tuotantotiloja Ikaalisista. – MTP tarjoaa teollisuudelle räätälöityjä ratkaisuja. Useisiin merkittäviin energiasäästöratkaisuihin on nykyisin hyvät mahdollisuudet saada myös erilaisia tukia. 050 594 9443 Pärkönkatu 20, 39500 IKAALINEN Kiinteistöhuollot ja -remontit Omakotitalojen rakentaminen, hallien perustukset sekä muut rakentamiseen liittyvät työt
Kesäpäivät täyttyvät muiden vuodenaikojen tapaan esimerkiksi vanhusten kauppakäynneistä. Juuri maaseudun vuoksi Purakasmäkeä ei huoleta taksiliikenteen mullistukset, joista viime aikoina eniten julkisuudessa on ollut Uber. – Etenkin Hämeenkyrössä käydään asioilla paljon. 0400 63 63 42 A V OY LPO IITANIEMI Puh. Iltaja viikonloppuajoa on todella vähän. ELINVOIMAA YRITTÄJYYDESTÄ 16 Mainostoimisto OivaMainos Kysy lisää maise@oivaseutu.fi P. Lisäksi työn hyväksi puoleksi Purakasmäki mainitsee uskolliset asiakkaat, jotka ovat tulleet tutuiksi. Purakasmäki uskoo, että maaseudulla ihmiset haluavat jatkossakin tutun kuljettajan kyytiin. MYÖ S MAAJA KIVIAINESTOIMITUKSET Palinperäntie 35 39500 Ikaalinen www.maanrakennusjokinen.fi Puh. – Uskolliset asiakkaat ovat kuskille se tärkein juttu. Kotona saa touhuta ihan muuta. • Uudisja saneerausrakentaminen Taksiyrittäjä uskoo oman kylän asiakkaisiin Tuukka Olli VILJAKKALA. Päivystämään ei tarvitse lähteä, vaan keikkaa voi odottaa mukavasti kotona. Jotkut maat tai kaupungit ovat kieltäneet Uberin, koska sen on tulkittu olevan ristiriidassa paikallisen taksilain kanssa. 0400 63 63 42 Meillä on yli 30 vuoden kokemu s alalta. Mutta aina välillä käydään Tampereella esimerkiksi Taysissa. Etenkin Hämeenkyrössä käydään asioilla paljon. Tuollaiset koskevat isoja kaupunkeja, eivät sivukyliä. Käyntikortteja?. Kesäaikaan mökkiläiset tuovat taksikuskille jonkin verran lisää ajoa. Heistä kenet tahansa voi pyytää ajoon. Ne loppuivat, kun Kievari lopetti. Maaseudun taksiyrittäjä pitää työnsä vapaamuotoisuudesta. 9–17, la 9–13 KAUTTAMME PESULAPALVELUT Matot, verhot, vaatteet, ryijyt, pöytäliinat, kilopyykki ym. Suomessa Uberin toimintaa ei ole rajoitettu, joskin sen toiminta pääkaupunkiseudun ulkopuolella on tällä hetkellä vähäistä. Ravintolakyytejä ei käytännössä enää ole. 020 742 1080, gsm 0400 862 596 Puh. Kilometrejä tulee 65 000–70 000 vuodessa. • Pienet ompeluja korjaustyöt brodeeraus • Digitointi VHS siirto DVDlle • Laserkaiverrus ja tarraleikkaus mainostarrat, kyltit ym. Teikankaantie 38, KILVAKKALA, alpo.viitaniemi@gmail.com A V OY LPO IITANIEMI Puh. • Alihankinta • Puutyöt Rakennustyö Lumia Ky p. Sellaiset ajot tuovat kilometrejä. MUSTONEN KY TAPETTIJA MAALAUSTYÖT Puh. 0400 638 592 Uudisrakentaminen, saneeraukset ja remontit • Kaikki maa-aineiskuljetukset • Tienhoitotyöt • Hiab-nostot www.saratie.fi MAANRAKENNUSJA RAKENNUSALAN T YÖT AM MAT TITAI D O LL A. Arkipäivät kuitenkin pitävät 11 vuotta toimineen yrittäjän ajossa. – Heitä palvelen ovelta ovelle, Purakasmäki lupaa. – Välimatkat ovat pitkiä. Nämä ajot painottuvat iltoihin. 040 708 1113 Ikaalinen Eino Salmelaisen katu 5 03-4501 370 Ikaalinen.net/int/ Kauttamme aidat ja terassit! Suoritamme yrityksille ja yksityisille Työpajan tuotteita myynnissä pajapuodissamme Ikaalisten TYÖPAJA • Pihatyöt aitojen ja nurmikon leikkuu, haravointi sisäja ulkomaalaustöitä ym. 0400 862 596 www.tasi.fi Värisilmä Ikaalinen Soutajantie 2, 39500 Ikaalinen (sisääntulotien varressa) 040 779 3303 Palvelemme ark. RAKENNUSMAALAUS H. Lyhimmilläänkin puhutaan noin kymmenestä kilometristä suuntaansa, sen verran on Viljakkalasta Hämeenkyröön. – Täytyy myöntää, etten ole hirveästi edes seurannut sitä puolta. Taksiautoilija Tapio Purakasmäki on tuttu monelle viljakkalalaiselle, joka käyttää taksia asioilla käymiseen. – Täällä maalla ei tarvitse päivystää tolpalla. Uber on yhdysvaltalainen yritys, jolla on palvelu, johon kuka tahansa voi ilmoittautua kyytipalveluiden tarjoajaksi. 2017 MAANRAKENNUS JA RAKENNUSTYÖT www.turvalayhtiot.fi TURVALA YHTIÖT OY Ville 040 504 2515 Turo 040 557 2915 ville.turvala@gmail.com • Maarakennustyöt koneet 7–25 tn. Taksiyrittäjä Tapio Purakasmäki saa mittariinsa jopa 70 000 kilometriä vuodessa. Taksiyrittäjä kertoo, että ehdottomasti suurin osa työtehtävistä on Kelan tai kaupungin korvaamaa asiointiliikennöintiä. 040 708 1113 Ikaalinen SORAT ja MURSKEET SORAT ja SORAMURSKEET Myös kalliomurskeet M Suuriniemi Kuljetus p. 040 521 7445 rakennusmaalaus.mustonen @gmail.com Majavapolku 6, 39200 KYRÖSKOSKI SORAT ja SORAMURSKEET Myös turvemullat M Suuriniemi Kuljetus p. 044 558 9301 Kotisivut
leppakoski.fi/elasku Lue lisää RAKENNUS KARTEX KY Teijo Isoviita, Ikaalinen Puh. ym. Teemme myös huoneistoremontit. Muuraustyö Hannu Rajasalo Ky Pärehöylänkatu 2, Ikaalinen 044 517 6952 KONEURAKOINTI HANNU KOIVISTO • Maanrakennus • Metsämaan muokkaus Leponiementie 136, 39410 Luhalahti Puh. 0400 730 950 rakennuskartex@gmail.com Rakennamme uutta, korjaamme vanhaa. 0400 350 444 seppo.suoranta@dnainternet.net METALLINTYÖSTÖ Seppo Suoranta Ky Mäkiraitti 16, 38840 Niinisalo Puh. www.leppakoski.fi, puh. 919 € HUSQVARNA 545FX UUDET TURVA ASUT TECHNICAL EXTREME TECHNICAL FUNCTIONAL CLASSIC TEHOKKUUS ON TÄRKEINTÄ Pysyy terävänä Kestää käyttöä Venyy vähemmän Leikkaa tehokkaasti HUSQVARNA X-CUTTERÄKETJU Valtuutettu -huolto PIENKONEHUOLTO palvelee kaikissa merkeissä. MAALAUSLIIKE HANNU RINNE KY Pitkäkatu 7, 39700 Parkano P. Hirsitalojen ja -mökkien huoltotyöt. 0400 729 144 VTT:n märkätila-asentajan sertifikaatti www.jamptitimpuri.fi RAKENNUSTIIMI VIKMAN Rakennamme uutta, korjaamme vanhaa. k u u s i s t o n l a s i . 0400 350 444 seppo.suoranta@gmail.com www.laaturemontti.fi Pirkanmaan yksikkö SOITA 03 3398 6722 Tämän voimme taata: Miehet ja tuotteet samaa maata! Ainoa 100 % suomalainen toimitusketju, ilman välikäsiä • Varaudu syksyyn, katto 2 päivässä! • Laadukas ja tehokas asennus, joka pitää pihasikin siistinä • Markkinoiden parhaat takuut • Vesivekin kestävät kattovarusteet Paikalliset pojat! TÄYDEN PALVELUN LASITUSLIIKE 040 414 1642 Koskenojankatu 2, 38700 Kankaanpää w w w. Vedeneristystyöt ym. 050 5177 847 KAIVINKONETYÖT Jätevesijärjestelmien suunnittelu ja asennus Henkilönostimen vuokraus JARMO YLÄ-VITELI P. E-laskun tilaaminen kannattaa nyt, sillä arvomme kaikkien e-laskuasiakkaidemme kesken vuoden lopulla kännykän varavirtalähteen. 044 523 9469 Puulla toimivat HALLILÄMMITTIMET 20-140 kw Roskan POLTTOUUNIT ulkokäyttöön. 659 € 849 € Norm. 0500 236 565 www.maalaustyönummela.com " ELINVOIMAA YRITTÄJYYDESTÄ 17. x mitallistetut puutavarat x lattialaudat x ulkovuorilaudat x mineraalivilla Knauf Ecobatt K035 Vatulantie 167, Kilvakkala Puh. JJJN MONIRAKENNUS KY JUHA NIEMELÄ • P. Keijo Vikman, p. 040 558 5759 / Raimo Rinne • Saneeraustyöt kokemuksella ja ammattitaidolla • Vesivahinkokuivaukset • VUOKRATAAN DINO-NOSTUREITA PUH. Kysy lisää! METALLINTYÖSTÖ SEPPO SUORANTA KY Mäkiraitti 16, 38840 Niinisalo Puh. 050 523 9477 rakennustiimi.vikman@ippnet.fi Voimme järjestää myös remonttisi rahoituksen. IKAVOTE OY 0400 736 372 • www.ikavote.info Muurausja laatoitustyöt niin uudisrakentamis-, kuin saneerauskohteissakin. 0400 731 705 www.koneurakointihannukoivisto.fi Kortteenkatu 6 39500 IKAALINEN puh. 03 4503 400, Eino Salmelaisen katu 23, 39500 Ikaalinen VOITA VARAVIRTALÄHDE! VAIHDA E-LASKUUN Haluaisitko sähkölaskut suoraan verkkopankkiisi. 020 720 5890 myynti@is-tarvike.fi www.is-tarvike.fi Avoinna: ma–pe 8–17 la 8–13 • Pienen kylän Pikku-Jättiläinen • HUSQVARNA 545 • 50,1 cm 3 • 2,5 kW • 4,9 kg • 45,7 cm 3 • 2,2 kW • 8,2 kg HUSQVARNALLA PARHAAT TULOKSET! 549 € Norm. 0400 874 391 Vankalla kokemuksella • jjjnmonirakennus@gmail.com F Pihojen tasaukset ja nostot pienkuormaajalla F Rakennuspeltityöt F Sadevesijärjestelmät F Maanrakennustyöt F Viherrakentaminen F Lumityöt Rakennusja remontointityöt Myös kesäasuntojen huollot ja korjaukset Palveluksessasi JÄMPTI TIMPURI KY Esa Ahola p. f i PUUTAVARALIIKE Viljalan Saha Oy x sahatavarat, listat x sisustusja saunapaneelit x laudelaudat ja valmislauteet x liimapalkit ja -pilarit x kestopuut x koivuja filmivanerit ym
Hietaniemen Saha 0400 237 968 • Turkkila, Kyröskoski www.hietaniemensaha.nettisivu.org Meiltä saat • puutavaraa tarpeisiisi • polttopuuta sopivasti • sahauspalvelua • hienosahatut laudat • ulkoverhouspaneelit • sisäpaneelit, lattialaudat • leveät seinäpaneelit • sahatavaraa P U U T A V A R A A Puutavaramyynti Ahti Mannikainen p. MIELENSÄTYHJENTÄJÄN TAIDOT KÄYTTÖÖN Ti 7.11. peltityöt • Ikkunalistat TMI PELTITYÖT Markku Ojanen Puh. mennessä osoitteessa bit.ly/hämeenkyrönaamiainen Sanna Niinimaa ompelisi ja askartelisi vaikka yötä päivää Heli Soini HÄMEENKYRÖ. Omalla tavallaan Niinimaa olisi halunnut tehdä jo lapsena. 0400 843 150 Sotkankatu 1, 39500 Ikaalinen oivaseutu.fi HÄMEENKYRÖ | Valtakatu 63 | puh. Mielensätyhjentäjän taidoilla voi helpottaa kehon ja mielen kaaosta arjen keskellä, vaikka kesken työpäivän. Yksi syksyn hittituotteista on pipot, joissa on heijastavia kuvioita. Ideoita tulee haettua myös internetistä, jossa on monen tasoisille tekijöille ohjeita. Ilmoittaudu mukaan 7.11. 0400 819 469, Ikaalinen KONEURAKOINTI JUKKA TILLONEN KY l kaivuutyöt 8 tn kone l kuljetukset l hiab-nostot l vaihtolavakuljetukset &. Miten säilyttää tyyneys arjen aktiviteeteissa. Sitä ennen paja toimi harrastuspohjalta vuonna 2002 perustetun hevostallitoimintaan keskittyneen yrityksen ohella. ELINVOIMAA YRITTÄJYYDESTÄ 18. Marja Jokela, NLP Master, kehoterapeutti LUE LISÄÄ JA ILMOITTAUDU HETI WWW.PIRKANMAANYRITTAJAT.FI TILAISUUS ON MAKSUTON. Myös luonnonantimet ovat kovassa käytössä. Runsaan aamiaisen lisäksi tarjolla on ajankohtaista tietoa sijoitusmarkkinoilta, rahoitusvinkkejä, vapaata keskustelua ja tutustumista toisiin alueen yrittäjiin. Käsityöyrittäjän tie vie torille, säällä kuin säällä. klo 17.30-20.30 Ikaalisten Kylpylä, Hämyläntie 2, Ikaalinen Yrittäjän jaksamista auttaa hyvä kehon ja mielen tasapaino. 03 4584 0230 TAMPERE | Kauppakatu 14 | Sammonkatu 26 | Hervanta, Insinöörinkatu 23 | Lielahti, Taninkatu 2 YLÖJÄRVI | NOKIA | KANGASALA | LEMPÄÄLÄ | PIRKKALA | VALKEAKOSKI | PÄLKÄNE | LUOPIOINEN yrittäjäaamiaiselle! LÄMPIMÄSTI TERVETU LOA aitosp.fi • @aitosp Ilkka Häkli Puheenjohtaja Hämeenkyrön Yrittäjät Minna Marjamäki Pankinjohtaja Aito Säästöpankki HÄ MEENKYRÖ Hämeenkyrön Yrittäjillä ja Aito Säästöpankilla on ilo kutsua sinut yrittäjäaamiaiselle torstaina 9.11. Uudet ideat ja innovaatiot tarvitsevat syntyäkseen tilaa ja aikaa. – Kaikesta voi tehdä jotakin. Miten parantaa keskittymistä käsillä oleviin töihin ja pystyä paineen allakin toimimaan. 045 112 2557 LVI-työt Pirkanmaalla • P. Käsilaukut ovat yksi kestosuosikeista, ja niitä kysytään etenkin kesäisin. Sannan Lahjapajasta tuli Niinimaan kokopäivätyö vuonna 2007, jolloin käsitöiden ystävä päätti valjastaa intohimonsa ammatiksi. Yrittäjyys tuntui oikealta ratkaisulta, koska Niinimaa haluaa toteuttaa itseään ilman rajoja. 040 566 6699 Puh. Syksyn viileät tuuletkaan eivät saa Sanna Niinimaata jäämään kotiin, sillä tämä on juuri sitä, mitä hän haluaa tehdä. Yhteisenä tekijänä materiaaleissa on kuitenkin se, että Niinimaa pyrkii aina käyttämään vain kotimaisia ja mielellään kierrätettyjä materiaaleja. Illan aikana uppoudutaan helpoin käytännön harjoituksin Mielensätyhjentäjän taitoihin, aistejamme ja liikettä hyödyntäen. – En tullut ajatelleeksi silloin, että voisin joskus olla alan yrittäjä, mutta kaikkea voi tapahtua, kun vain uskaltaa yrittää. Haluan kokeilla kaikkea mahdollista, siten voi tehdä uusia oivalluksia. klo 8.00 Juhlatalo Nuuttilaan (Kirkkoahde 2, Hämeenkyrö). Luonnollisestikaan kaikki tuotteet eivät kuitenkaan jää sarjatuotantoon, joko siksi, ettei niille ole kysyntää, tai siksi, ettei Niinimaa itse koe tuotetta kiinnostavana. 0400 717 258 Läykinkatu 16 Ikaalinen EDULLISESTI: * keittiöt * komerot ym. Ompelukone tuli kesytettyä melko nopeasti, ja tällä hetkellä ompeleminen onkin Niinimaan suosikkipuuhaa. – Tässä ammatissa yksi Vanhat pitsiliinat saavat Sanna Niinimaan käsissä uuden elämän. 045 112 2557 Oy RAKENNUSPELTITYÖT • Piipun pellit • Ilmastointityöt • Piipun hatut • ym. kalusteet * kivitasot * puutavaraa ILOA YRITTÄJYYTEEN, TEHOA JA TULOKSIA! Eväitä jaksamiseen, avaimia yrityksen toiminnan tehostamiseen ja asiakashankintaan Koulutus on suunnattu ensisijaisesti yksinyrittäjille, mutta tervetulleita ovat kaikki aiheesta kiinnostuneet. – Kokeilin opiskellakin esimerkiksi vaatetusalaa, mutta suoraan sanottuna opinnot olivat tekemiseni tiellä. Toisinaan kokeilut johtavat uuden suosikkituotteen syntymiseen. – Erikoisimpiin tekeleisiini taitaa lukeutua piikkilankakranssi. Taitavissa käsissä erilaisiksi koristeja käyttöesineiksi muovautuu kuitenkin lähes mikä tahansa, kuten esimerkiksi betoni ja huovutusvilla. 03 4584 0210 | IKAALINEN | Vanha Tampereentie 18–20 | puh. Hän kuvailee suorastaan inhonneensa käsitöitä peruskouluikäisenä tarkkojen ohjeiden takia, ja siksi löytäneensä kykynsä vasta aikuisemmalla iällä. 040 559 9910 www.mannikainen.fi MOISION MONTTU OY Ikaalinen • kaivuutyöt • pihapuiden kaadot • pihaja nurmityöt • lumityöt ja hiekoitukset • koneellisesti kuivattua polttopuuta P. – Minulla on levottomat kädet, koko ajan on saatava tehdä jotakin, hän nauraa. Kuljen mieluiten omia polkujani ja opin siinä matkalla. LVI-työt Pirkanmaalla • P
IKAALINEN Vuokrataan nostolavaa, alumiinitelineitä, vesivahinkokuivainta Myös työsuorituksia Puh. Kauppa käy tasaiseen tahtiin toreilla ja Facebook-sivun kautta. w w w :s u a r a v n a j A y O s u t u u k a V P O ä ä t n ö y m n e s k u t u u k a V RAKENTAMISEN AMMATTILAISET palveluksessasi... 1) Sähköpostitse os. IKAALINEN Vuokrataan nostolavaa, alumiinitelineitä, vesivahinkokuivainta Myös työsuorituksia Puh. kilpailu@oivaseutu.fi 2) Oheisella kupongilla, minkä voit palauttaa UutisOivan Hämeenkyrön toimipisteeseen, os. . Voittaja palkitaan 100 euron lahjakortilla, joka osoitetaan hänen valitsemaansa hämeenkyröläiseen liikkeeseen. 0500 836 588 O O Vesivahinkoihin täsmäkuivaimet • " 50 vuoden kokemuksella Maalaus ja Saneeraus nummela@ippnet.. Kilpailun tulos julkaistaan UutisOivassa 30.11. Raati valitsee ja palkitsee parhaan perustelun antaneen osallistujan. Muista osallistua kilpailuun ja perustella vastauksesi! YRITYS, JOTA ÄÄNESTÄN: VASTAAJAN NIMI: PUHELINNUMERO: PERUSTELUNI: Maalaus ja Saneeraus nummela@ippnet.. Osaamista, laatua. Niinimaata se ei haittaa, sillä käsillä tekeminen on hänestä rentouttavaa. 0400 565 774 www.askuresta.com Jämijärvi Sanna Niinimaa ompelisi ja askartelisi vaikka yötä päivää Vanhat pitsiliinat saavat Sanna Niinimaan käsissä uuden elämän. Eniten ääniä saanut yritys palkitaan kunniakirjalla. p o . Muuten tätä olisi liki mahdotonta jaksaa. 03 448 0700 ma 9–17 ti–pe 8–16 L.A. a tl a n o t a k n a m a s a j u l e vl a p s u t u u k a v a j ik k n a p ä jy ti ö l ä t ä ä r e m m a o jr a T , a t si r o tt n o k ä t s ä m m i h ä l a ki a a ll a m a a r a v s u u n a p p m u k a ti o l A . – On palkitsevaa huomata, että työni voi tuottaa muille iloa, Niinimaa hymyilee. Kimmo Kulmala 050 596 2744 Raimo Kulmala 050 598 3938 IKAALINEN KATSASTUSASEMALLE Tule katsastamaan autosi suomalaiselle, paikalliselle • Henkilöja pakettiautot aikaa varaamatta • Raskaskalusto ja perävaunut ajanvarauksella • Ajoneuvojen ja veneiden rekisteröinnit • Siirtoluvat www.lahikatsastus.fi SU O M A L A IS TA PA LV EL U A LÄHIKATSASTUS Tippavaarantie 10 KYRÖSKOSKI P. Mainostoimisto OivaMainos Meillä kynnys on matalalla. Kerro se muillekin, vastaa ja perustele mielipiteesi. Tuotteita ostetaan sekä itselle että lahjaksi. Toimipiste on avoinna ma–ke klo 9–15, pe klo 9–15. Yksi kuponki tai viesti/vastaaja. Ota rohkeasti yhteyttä, tehdään yhdessä markkinoinnistasi helppoa ja tuottavaa. 040 702 2118 e-mail: lvi.jukka@gmail.com Y-tunnus: 2550521-6 P arasta H ämeenkyröstä -kilpailu ASIOI • VASTAA • VOITA Mistä hämeenkyröläisestä yrityksestä olet saanut erinomaista palvelua, hyviä tuotteita, ihania elämyksiä tai miellyttäviä kokemuksia. e ll e s k y ti r y n u n is ir u u j a t o jr a t e m m i o v a j u si a k t a r ä ti m e m m ä ti vl e s n ii n 1 5 1 5 1 a ti o s i a t ik ki a k / . – Jos innostun vaikka jostakin uudestan tekniikasta, en meinaa malttaa mennä ollenkaan nukkumaan. LVI-PALVELUT Jukka Kallioniemi puh. 10–18, la–su 10–16 0400 637 250 • Mestarintie 2, HÄMEENKYRÖ www.lakirpputori.fi Täyden palvelun RAKENNUSLIIKE ASKURESTA OY Timo Lähteenmäki puh. Kilpailuun voit osallistua 24.11.2017 asti. Käsityöläisen työpäivät ovatkin useimmiten kaksitoistatuntisia. tärkeimmistä tekijöistä on se, että tekeminen on mielekästä. Nuijamiestentie 1. ä m l e t si d h y n e n ill e d y ä T . Usein myös herään aikaisin töiden kimppuun, hän paljastaa. oivaseutu.fi • maise.autero@oivaseutu.fi ELINVOIMAA YRITTÄJYYDESTÄ 19. Tällä hetkellä herkästi innostuvaa käsityöläistä pitävät hereillä vuodenaikaan sopivat tuotteet, kuten pipot heijastavilla kuvioilla, sekä jouluksi myyntiin tulevat soijakynttilät. KIRPPUTORI " Avoinna: ark. Käsilaukut ovat yksi kestosuosikeista, ja niitä kysytään etenkin kesäisin. 0500 836 588 O O Vesivahinkoihin täsmäkuivaimet • " 50 vuoden kokemuksella Simo . 03 448 0600 ma–pe 8.30–16.30 Teollisuustie 31 PARKANO P
Näin säästetään myös luontoa ja luodaan alueellista hyvinvointia koko seutukunnalle. Kaukolämmön hinnoista saa hyvän kuvan Energiateollisuuden ylläpitämästä kaukolämmön hintatilastosta. Asiakkaat arvostavat kaukolämpöä muun muassa sen helppokäyttöisyyden takia. Se on tuotettu lähes 100%:sti kotimaisilla, uusiutuvilla polttoaineilla. “Taloyhtiön kannattaa teettää laskelmat puolueettomilla asiantuntijoilla. Lämmitysvaihtoehtoina olivat kaukolämpö, öljylämmitys ja maalämpö. Tutkimuksen mukaan Leppäkoski koetaan luotettavana, vastuullisena ja asiantuntevana toimijana. Tarkastelujaksot vaihtelivat kymmenestä kolmeenkymmeneen vuoteen ja laskennassa huomioitiin kaikki kustannukset, kuten käyttö-, huoltoja pääomakustannukset. Selvityksessä vertailtiin eri lämmitysjärjestelmien kannattavuutta uudessa ja vanhassa kerrostalossa, joiden lämmitysteho on 230 kW ja lämmönkulutus 600 MWh vuodessa. Väärin perustein ja olettamuksin tehdyt lämmitysratkaisut rasittavat kiinteistöjä vuosikymmeniä. Kaukolämpö on lähilämpöä Leppäkosken Lämmön toimittama kaukolämpö tulee läheltä. Kaukolämpö on osoittautunut edullisimmaksi lämmitysmuodoksi Ikaalisten alueella, kertoo ONE1 Oy:n selvitys. Myös kaukolämmön toimitusvarmuus sai asiakkailta kiitosta syksyllä 2016 teetetyssä asiakastyytyväisyystutkimuksessa. “Sen jälkeen voidaan selvittää, saadaanko uusilla investoinneilla merkittäviä säästöjä”, hän kiteyttää. Laitteiden kunto kannattaa tarkastaa säännöllisesti Ennen suuria ratkaisuja taloyhtiöissä on hyvä kuitenkin harkita myös pienempien askelien ottamista. Tilastosta selviää, että Leppäkosken kaukolämmön hinnat ovat keskitasoa. Läheltä hankittavan kotimaisen polttoaineen myötä Pirkanmaan aluetalouteen jää vaikuttamaan yli 3 miljoonaa euroa. Kaukolämmityslaitteiden kuntotarkastuksen voi tilata meiltä”, kaukolämpöpäällikkö Tero Pyykkö vinkkaa. “Lämmityskustannusten alentaminen ja lämmön käytön tehostaminen kannattaa aloittaa tarkastamalla ja säätämällä nykyiset lämmityslaitteet. Meihin kannattaa aina ottaa yhteyttä, kun taloyhtiö miettii mahdollisuutta säästää energiaa tai valitsee tulevaisuuden lämmitysratkaisua, Leppäkosken Lämpö Oy:n kaukolämpöpäällikkö Tero Pyykkö sanoo. Vertailu kaukolämmön kilpailukyvystä tehtiin Parkanon, Ikaalisten, Hämeenkyrön ja Nokian alueilla. Myös polttoaineen keruuketjun työllistämisvaikutus on erittäin merkittävä. MAINOS Leppäkosken Lämpö Oy KAUKOLÄMPÖ EDULLISIN LÄMMITYSMUOTO IKAALISISSA JA HÄMEENKYRÖSSÄ MAINOS Leppäkosken Lämpö Oy MAINOS Leppäkosken Lämpö Oy MAINOS Leppäkosken Lämpö Oy KAUKOLÄMPÖ IKAALISISSA ja HÄMEENKYRÖSSÄ Ikaalisissa ja Hämeenkyrössä kaukolämpöä tuottaa ja jakelee Leppäkosken Lämpö Oy. Lue lisää selvityksestä www.leppakoski.fi/ kaukolampo Kysy meiltä kaukolämmöstä 040 1353 192/ Tero Pyykkö ELINVOIMAA YRITTÄJYYDESTÄ 20. Nykytilaan ei voi tyytyä, vaan meidän on edelleen parannettava kaukolämmön kilpailukykyä”, Leppäkosken Lämmön kaukolämpöjohtaja Kari Kuivala korostaa. Vertailu oikeilla tiedoilla onkin hyödyllistä, kun lasketaan esimerkiksi eri lämmitysmuotojen takaisinmaksuaikaa. Leppäkosken Lämmön alueella kaukolämpö on edullisin lämmitysmuoto, osoittaa ONE1 Oy:n tekemä selvitys, jossa vertailtiin kaukolämpöä, öljylämmitystä ja maalämpöä. Kaukolämpö tuotetaan pääosin 100 kilometrin säteeltä saatavalla kotimaisella puupolttoaineella, minkä vaikutus aluetalouteen on yli 3 miljoonaa euroa
Jarkko Piilola, puh. Mikäli katson aiheelliseksi, voin ohjata asiakkaani sinne röntgeniin. Sen mahdollistaa paitsi itsenäisten eläinlääkäriyrittäjien verkosto Sympaatti, mutta myös hämeenkyröläisen eläinlääkärin Sofia Parisalun oma kiinnostus erityisesti koirien lisääntymiseen. – Keinosiemennyksen syitä voivat olla esimerkiksi pitkät välimatkat uroksen ja nartun välillä tai astumisen epäonnistuminen kokemattomuuden tai vaikkapa sairauden, kuten selkäongelman takia, Parisalu siteeraa Fisdarin ohjeita. Näiden palveluiden tarjoamiseksi Parisalu hankkii jatkuvasti lisäkoulutusta. 03 3143 3171 Sellaiseen puuhun en muuta, johon ei tule lehtiä ympäri vuoden. Suomen Kennelliitto on antanut ohjeet koiran keinosiemennykselle. Parisalun tarjoamiin palveluihin kuuluu nyt myös sperman keräys ja narttujen ovulaatiotarkkailu. Sitten se koirien lisääntyminen. Keinosiemennyksen syynä ei saa olla nartun tai uroksen haluttomuus tai kyvyttömyys normaaliin astutukseen. Se näkyy myös asiakkaalle. Niiden mukaan siemennyksen tai sperman keräyksen saa suorittaa eläinlääkäri ja siirretyn tai pakastetun sperman mukana pitää olla eläinlääkärin todistus sen alkuperästä. Lisätietoja pj. SYVÄNEN PARKANO 03 448 2726 0400 232 270 VUODESTA 1969 Päivystys 24 h HEITTOLAN MONITOIMI OY K uljetusliike ISOVIITA & VIHEROJA Oy N ostot ja kuljetukset Puh. Siihen kuuluu ultraäänitutkimus. Näitä palveluita tarjoaa hyvin harva. 0400 231 439 P. 0400 352 707 Taksi Hannu Keskiruusi Tevaniemi Puh. ELINVOIMAA YRITTÄJYYDESTÄ 21. Tuotantoeläimille keinosiemennys on ollut arkipäivää jo pitkään. Esimerkiksi ultraäänitutkimuksen voi tehdä täällä meillä. Nämä kaksi asiaa linkittyvät toisiinsa. Niiden perusteella voin taas toimia, Parisalu havainnollistaa. Siinä eläinlääkäriklinikat ympäri Suomen ovat yhdistäneet voimansa. Ne jakavat osaamistaan toisilleen. – Sastamalassa on eläinklinikka Viksu, jonka kanssa teemme tiivistä yhteistyötä. PARKANON URHEILIJAT etsii uutta YRITTÄJÄÄ KÄENKOSKIKESKUKSEEN Yhteydenotot 10.11.2017 mennessä. Näin asiakkaan ei tarvitse varata erikseen aikaa Sastamalaan. Nekin ovat arkipäivää tuotantoeläimille. – Koirille ei hirveästi tehdä raskauden ajan seurantaa. 044 739 3104 sähköposti: jarkko.piilola@mhy.. Koirien keinosiemennys on yhä yleisempää Eläinlääkäri Sofia Parisalun palveluihin kuuluu muun muassa koirien raskauden ajan seuranta. • Pihapuiden kaadot ja polttopuiden teko • Raivaus ja energiasavotat • Hevosmetsurin työt V a i vaako pih apu u päät äsi Tiedustelut: Miika Åfelt 0500 838 744, www.tyohevoset.fi Myös kantojen haketus! Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. Joissain tilanteissa toimenpide on perusteltu, mutta läheskään aina sitä ei pidä tehdä. 0400 968 460 TAKSI Ikaalinen Aulikki Johansson 040 535 4916 Myös ennakkotilaukset Vai muu erikoisempi savotta. Aloitetaan Sympaatista. 0400 236 319 TAKSI MÄENRANTA Kovelahti p. 0400 449 429 TAKSI JOUKO TAPIAINEN Bussitaksi / invataksi • 1–8 henkeä P. Sympaatti-klinikoita on parisenkymmentä eri puolilla Suomea. Koirille ei liioin tarjota rutiininomaisesti gynekologiaan liittyviä tutkimuksia. Metsäkuljetus Kurula Ky Lehtiperäntie 474 39500 Ikaalinen Puh. Parisalu painottaa, että hän haluaa tarjota laajemman palvelun pakettia, joka kattaa lisääntymisen koko kaaren aina pentujen seurantaan saakka. Pienen kylän eläinlääkäriyrittäjäkin voi tarjota erityispalveluita. Kotieläinten lisääntymistieteen yhdistyksen Fisdarin mukaan koirien keinosiemennyksiä tehdään nykyään Suomessa noin 500 vuodessa. Kun muutat – tee osoitteenmuutos Uutis Oivaan tilaukset@oivaseutu.fi • puh. Sen sijaan koirille se on suhteellisen harvinaista, joskin kysyntä kasvaa. Ajo sinne toki tulee, mutta klinikka lähettää kuvat suoraan minulle. 040 770 4743 044 516 1112 Kaivontekijänkatu 3, Ikaalinen autohuoltojvp@gmail.com HUOLLOT/KORJAUKSET • katsastuskorjaukset • hitsaustyöt • vikadiagnoosit • pesut/fixaukset • ruostesuojaukset, osamaalaukset HINAUSPALVELU P. Parisalu kertoo, että Sympaatti on mahdollistanut hänelle joustavamman yhteistyön tamperelaisen eläinlaboratorion kanssa
Konserttien lisäksi yhteistyönä on syntynyt kaksi äänitettä, Ikaalilainen rapsodia ja Minun kotiseutuni. Puhallicaa johtava Marita Rantamäki iloitsee runsaasta soittajamäärästä, joka tuo jatkuvuutta musisointiin. Ikaalisissa, seurakuntakeskuksen salongissa, järjestetään sanan ja rukouksen ilta ensi viikon tiistaina 7. Sunnuntaina 29. marraskuuta kello 14. Ulkomailla kuoroa on kuultu muun muassa Virossa, Ruotsissa, Saksassa ja Tsekissä. Kyröskosken Naiskuoron johtaja Tuulikki Nikkilä toivoo, että näyttävä yhteiskonsertti houkuttaisi uusia laulajia harrastuksen pariin. Hämeenkyrö laulaa ja soi yhdessä HÄMEENKYRÖ. Muistomerkin kivilaji on Taivassalon punainen graniitti. Muistomerkin suunnittelija ja valmistaja Pete Väisänen esitteli kiven yksityiskohtia sunnuntaina. Alle 12-vuotiaille tilaisuus on ilmainen. Illan aikana kuullaan lisäksi puhujia Lähetysavusta. Viihdekuoro aloitti toimintansa syksyllä 1977 Ylä-Satakunnan musiikkikoulun alaisuudessa. Leader-tuella kuoro valmisti vuonna 2006 oman musiikkinäytelmän, joka kantoi nimeä Järjen veit ja minulle arjen teit. Viihdekuoro Sata Häme juhlii 40 toiminnan vuottaan juhlakonsertilla ensi sunnuntaina. Tilaisuudessa kuultiin myös Kyröskosken Torvisoittokuntaa ja Viljakkalan Eläkeläisten kuoroa. 16 laulajan kuoroa johtaa Markku Huhtala. 22 TORSTAI 2.11.2017 Sana ja rukous Ikaalisissa IKAALINEN. Ikaalisten kansalaisopiston alaisuuteen kuoro siirtyi 1985. Tilaisuus aloitetaan kahvituksella. Kuoro on tehnyt vuosien varrella paljon yhteistyötä Ikaalisten Harmonikkamiesten ja Viulupelimannien kanssa. Säestäjinä toimivat Ikaalisten Viulupelimannit johtajanaan Juha Arppola ja hanuristi Martti Petäjä. Muistomerkin paljastamisen jälkeen tilaisuus jatkui Viljakkalan Seurojen talolla, jossa Jouko Hannu kertoi vuoden 1918 tapahtumista. Sekä omasta että tilaajan puolesta parhaaksi vaihtoehdoksi päätyi kyseinen muistomerkki. Väisänen Oy:stä. Nykyinen kuoron johtaja Markku Huhtala on toiminut tehtävässä vuodesta 2006 alkaen. marraskuuta kello 17 alkaen. Kuoro on esiintynyt vuosien aikana lukuisissa konserteissa kotiseudullaan ja ympäri Suomea. Viihdekuoro Sata Häme juhlii 40 vuottaan laulaen Terhi Palonen IKAALINEN. Musiikista vastaa Erkki Lounanen. Esityksissä kuoro ei vain laulanut, vaan kuorolaiset ansioituivat niissä myös näyttelijöinä. Paljastuspuheen piti Europarlamentaarikko Merja Kyllönen, ja muistomerkin esitteli kiven suunnittelija ja valmistaja Pete Väisänen Kivityöliike E. Konsertissa soivat kotiseutusävelmät, tunnetut iskelmät ja pop-kappaleet. Illan aikana otetaan vastaan myös lahjatavaraa, joka päätyy orpolasten ja vanhusten joululahjapaketteihin. Pinsiön Mieskuoron johtaja Vesa Rantamäki toteaa, että konserttiin valittiin suomalaisjuurisia teoksia, jotka kuvaavat 100-vuotiasta Suomea, sen luontoa, elämää ja eri aikakausia tyyleiltään vaihdellen klassisista kuoroteoksista kevyempään musiikkiin. Erityisen ilon esitykseen tuo se, että kuorojen yhteiset numerot säestää nuorten lähes 30 soittajan puhallinorkesteri. Ensi sunnuntaina kuorolla on juhlakonsertti, jossa kuullaan läpileikkaus kuoron monipuolisesta ohjelmistosta. Tilaisuudessa ovat puhumassa Marja-Liisa Kuusela. Tapaamisesta alkoi yli kaksi vuotta kestänyt projekti. Pirteä viihdekuoro Sata Häme on laulanut kuulijoiden iloksi jo 40 vuotta. Tervetulopuheen lausui Viljakkalan Vasemmistoliiton puheenjohtaja Erkki Moisio. Merkki on koottu yhteensä neljästä pohjakivestä ja neljästä kivestä näiden päällä. Teos on valmistettu punaisten muistomerkiksi, ja sen pääkivi on kaksiosainen, jossa ylemmän kiven veistetty kuvio kuvaa äitiä ja lasta. lokakuuta Viljakkalassa paljastettiin vuoden 1918 vakaumuksensa puolesta kaatuneiden muistomerkki. Kuoron esittämä minirapsodia Matkalla morsiameksi esitettiin TampereTV:ssä ja kanadalaisella tv-kanavalla. Konsertin teemaksi valittiin ”Hämeenkyrö laulaa ja soi Suomelle”. – Piirsin ensin noin viisi erilaista luonnosta, joista sitten lopulliseen esitykseen päätyi kolme. Konsertissa on mukana laulajia myös Sata Hämeen yhteistyökorosta tamperelaisesta Stemmasista. Kuva: Veijo Hynninen Menovinkit Viljakkalassa paljastettiin uusi muistomerkki VILJAKKALA. Konsertti pidetään Koskilinnassa lauantaina 4. Merkittävä ja näyttävä osa kuoron historiaa on osallistuminen kymmeneen ikaalilaisen musiikkinäytelmään. Kuoroa johtaa Markku Huhtala (oik.).. Tahtipuikkoa konsertissa heiluttavat Vesa ja Marita Rantamäki, Tuulikki Nikkilä sekä Johanna Eränen, joka ei ennättänyt yhteiskuvaan. Kyröskosken Mieskuoron johtajana debytoi Johanna Eränen, joka tarttui tahtipuikkoon tänä syksynä. Muistomerkin lahjoitti Väinö Paavali Mäkinen – Kesällä 2015 Pauli Juntunen tuli kysymään mahdollisuudesta valmistaa veistos Viljakkalan hautausmaalle, Väisänen kertoi sunnuntaina. Konsertti järjestetään sunnuntaina kello 15 Valkean ruusun koululla. Kuoro toimi aluksi Ikaalisten viihdekuoron nimellä, sitten Viihdekuoro Sata-Häme Soi juhlien kuorona ja nykyinen nimi on Viihdekuoro Sata-Häme Kuoron johtajina ovat toimineet Tuomas Hyytinen, Vesa-Matti Tastula, Marja Nurminen ja Antti Nissilä. Hämeenkyröläiset kuorot; Kyröskosken Mieskuoro ja Naiskuoro, Pinsiön Mieskuoro ja Nuorisopuhallinorkesteri Puhallica päättivät juhlistaa 100-vuotiasta Suomea yhteisellä konsertilla
Ikaalisissa olen toiminut nuorisovaltuustossa melkein kuusi vuotta. Haluan luovuttaa valkean ruusun eteenpäin Minna Mäkelälle, joka aikoinaan minut Ikaalisten metsiin pisti suunnistuskoulussa juoksemaan ja joka sittemmin on ollut läsnä elämässäni ja istuu nyt kanssani sivistyslautakunnassa. – Pidin syyskuussa kaksi viikkoa kesälomaa. Toimin aikoinaan useissa yhdistyksessä, viidessä puheenjohtajana. Olin miettinyt, että haluaisin käydä tervehtimässä joitakin vanhoja tuttuja, noin 80–90-vuotiaita ikäihmisiä. Yksi syy vaikeuksiin oli myös henkinen väsymys, josta toipumisesta saan kiittää nykyistä vaimoani Helenaa, jonka tapasin Kyröskosken Suurlavalla kesällä 2004. Nuoret viettävät siellä paljon aikaa sovussa ja hauskaa pitäen. Pisimpään, yli 15 vuotta, toimin Reservin aliupseerien johtokunnan jäsenenä. ”Entinen talonpoika, nykyinen talonmies” Kuka olet. Asun Kilvakkalassa äidin isän ja sisarusteni kanssa. Isännöin sikatilaa Timissä vuodesta 1989 vuoteen 2007. – Olen Heikki Sarkonen. Olen leikilläni sanonut, että olen saanut ylennyksen, kun olen entinen talonpoika, nykyinen talonmies. Heikki Sarkonen kertoo olevansa entinen talonpoika ja nykyinen talonmies. Tila työllisti 2–3 vierasta henkilöä, ja maatalousyritykseni valittiin Hämeenkyrön vuoden yrittäjäksi vuonna 1998. Mikä on parasta Ikaalisissa. – Kiitän Tapio Ala-Rautalahtea ruususta! Jo Kilvakkalan koulusta asti Tapion tunteneena oli ilo ja kunnia saada ruusu häneltä. 23 TORSTAI 2.11.2017 Valkean ruusun viesti Tehdään yhdessä hyvää Sekä metsä että palvelut ovat lähellä Kuka olet. Vaikeudet alkoivat vuosituhannen vaihteessa. Vuonna 2007 ex-vaimoni Tiina osti tilan poikamme Simo-Pekan kanssa. Aada Inkeroiselle Ikaalisten metsät ovat tuttuja nuoruuden suunnistusharrastuksen myötä. – Näin nuoren näkökulmasta ajatellessani etenkin nuorten keskuudessa yhteisöllisyys näkyy vapaa-ajalla esimerkiksi meille rakkailla nuorisotiloilla, Vienolassa. Vuoden päästä pitäisi valmistua. Ikaalisissa noissa metsissä on tullut paljon juostua ja oleiltua. Viime vuosina uudeksi harrastukseksi on tullut avantouinti. Kotiin palattuaan hän tokaisi, että kyllä hänellä onkin tällä viikolla tapahtumia, kun on kummitytön 70-vuotissyntymäpäivätkin. Samaan aikaan sikatalouden kannattavuus alkoi heikentyä. Entä Suomessa. Minulla on mummula Keski-Pohjanmaalla ja se matka, kun autolla sinne mennään, on jotain sanoin kuvaamattoman kaunista vuoden ajasta riippumatta. Miten yhteisöllisyys näkyy Ikaalisissa. Hän on aina heti auttamassa siellä missä apua tarvitaan. Olen pienestä asti viettänyt kesät niillä laakeilla peltoaukeilla ja nauttinut siitä hiljaisuudesta. Kenet haastat mukaan hyvän tekemiseen. Olen asunut täällä pienestä pitäen. – Ikaalisissa parasta on se, että kaikki löytyy läheltä. Edellisistä tapaamisista oli kulunut yli 45 vuotta, ja oli ilo seurata näitä ihmisten kohtaamisia ja lämminhenkistä keskustelua. Työharjoittelun tein Kiinteistöhuolto Ruuskalla, josta opintojen jälkeen avautui minulle nykyinen työpaikkani. Mitä Hämeenkyrössä voitaisiin mielestäsi tehdä yhdessä. Tämä nainen on kyllä ajoittain käynyt Timissä, mutta vain poikansa luona, joka asuu hänen entisessä kotipaikassaan. – Parasta Suomessa on ehdottomasti sen maakuntien erilaisuus. – Haastan entisen hyvän naapurini ja viljelijä-kollegani Kalevi Yrjölän. Yksi syy oli porsasyskä, jonka vuoksi sikala piti tyhjentää puoleksi vuodeksi. Soitin tälle jo lapsuudestani tutulle etukäteen, että tulen tapaamaan häntä. Arvostan häntä suuresti ihmisenä ja viljelijänä. Uutisia Ikaalisista ja Jämijärveltä jo vuodesta 1913 100 vuotta sitten perjantai 2.11.1917 90 vuotta sitten perjantai 4.11.1927 Uutisia Hämeenkyröstä ja Viljakkalasta jo vuodesta 1922. Työskentelin seitsemän vuotta maanrakennusalalla, minkä jälkeen jälkeen kouluttauduin kiinteistöhuoltoalalle. Siitä olen vieläkin ylpeä. Kiinteistöhuoltoala sopii hyvin sosiaaliselle luonteelleni. – Haluaisin, että Hämeenkyrössä tehtäisiin enemmän yhteistyötä, oli sitten kysymyksessä yritys tai yhdistys. Suomi 100 -juhlavuotta tehdään yhdessä. Mitä hyvää sinä lupaat tehdä Suomen juhlavuoden kunniaksi. Keskustasta löytyy tarvittavat palvelut, bussit kulkee Tampereen suuntaan arkisin noin tunnin välein ja ne metsät mitä täältä löytyy! Pienenä harrastin suunnistusta ja opin kulkemaan metsissä. Kahvia juodessamme päivitimme kyläläisten kuulumisia ja sitten mieleeni välähti, että voisimme mennä yhdessä tapaamaan näitä vanhoja tuttuja. Kävin alaasteen Kilvakkalan koulussa ja sain nähdä kuinka se kasvoi minun kouluaikana. – Olen Aada Inkeroinen. Kerron tässä tarinan yhdestä tapaamisestani 90-vuotiaan naishenkilön kanssa, joka asuu Nokialla. Tämä oli minun Suomi100-tekoni. Olen syntynyt Hämeenkyrössä 1963 ja asunut siellä aina vuoteen 2008 asti, jolloin muutin vaimoni kanssa Nokialle, jossa asumme edelleen. Nykyisin olen aktiivisesti enää vain Rotary-toiminnassa, jossa olen ollut 27 vuotta. Hän innostui heti ajatuksesta, joten ajelimme Hämeenkyröön ja käväisimme muutamassa hänelle tutussa kyläpaikassa. Silti joka kerta, kun palaan sieltä Ikaalisiin ja kaupungin vilinään Tampereelle nautin siitä rytmistä, joka täältä löytyy. Tuosta ajasta melkein neljä vuotta sivistyslautakunnassa nuorison edustajana. Kenelle ojennat Valkean Ruusun seuraavaksi. Yläasteen jälkeen pääsin opiskelemaan Tamp ere el le hotelli-, ravintolaja cateringalaa, josta kauan olin haaveillut
Harjoituskausi etenee hyvin. –25.3. 10.–13.11. – Tämä talvi ja olympialaiset hiihdetään skiathlonia. viesti 4 x 5 km 21.2. –18.3. Sopeutuminen korkealle oli jopa ennätyshyvää. JIÄ man Sakari Algeria huomajoja paLEJA tanut paikka Vik7 R 4 1 Ristikon 41 oikein ratkaisseiden kesken arvotut palkinnot voittivat Leena Tuomisto Helsingistä, Harri Silén Viljakkalasta ja Kirsti Lehtonen Kyröskoskelta.. Toblach MC Tour de Ski 12.–14.1. Hämeen hiihtopiirissä käynnistyykin tänä talvena 7–16-vuotiaille suunnattu KristaCup. Häntä riemastuttaakin IU:n uusi hiihtokoulu. Mitä IU-tähti olympialaisissa hiihtää, sitä ei tietysti tiedetä vielä. On muutettu kuokkatekniikan luisteluasentoa. Lillehammer MC 9.–10.12. Hiihtäjä aikoo kiertää lähes kaikki Maailman cupin kilpailut ja myös koko Tour de ski -kiertueen vuodenvaihteessa, jos kausi sujuu pulmitta ja jos ei ilmene treenitauon tarvetta ennen olympialaisia. SM Vantaa 20.–21.1. Harjoitusmäärä on suunnilleen samalla tasolla kuin viime kaudella, jolloin treenitunteja kertyi 900. Tuleva motivoikin lenkille enemmän kuin mennyt. 30 km perinteinen 2.–4.3. Ajatukset ovat olympialaisissa varsinkin sateisina tai muuten huonoina päivinä. Cup-avauksen Vuokatissa hän jätti väliin saadakseen viettää muutaman päivän kotona, ennen kuin lähes kuukausi kuluu Pohjois-Suomen lumilla. skiathlon 13.2. Nautitaan siitä, tuumaa hiihtäjä. Ja saataisiin myös talveen liikkumisen harjoitusta, johon lapset voivat osallistua. – Olen saanut lisäpontta, mutta ei parane jäädä miettimään menneitä. joukkuesprintti vapaa 25.2. Rovaniemi SC 24.–26.11. Yhteystiedot mukaan, arvomme palkintoja. – Mielestäni olisi hienoa ennen kaikkea se, että päästäisiin hiihtämään seuraviestiä. Planica MC Olympialaiset 9.-25.2. tiedonkeruumenetelmä Terveisiä! Jo rm a Ke m pp ain en 20 17 x2 VAK UUS + Ag kivisiä ” ” koski Tuhkimo OIKEA . Huippuhiihtäjää hiotaan huippukuntoon. parisprintti 15.2. 24 TORSTAI 2.11.2017 Olympialaiset motivoivat enemmän kuin huippukausi Päivi Seppälä LAHTI/IKAALINEN. – Leirillä tuli paljon hiihtoa. NIMI: OSOITE: PUHELIN: 7 V O I T T A J A T SOMALeppä-sääli LAHDE LMA valmenlaulun unohtuKirgisia tunnelma ampuvan -VISTI Vai niin! MÖNtaksilla haave Mikko Paavali SÄKÄ metalli Säilä ratsuauran osa tanssi PUUNJo vain! anotWirtaSARJA mies Hannan nimisiä nen oiva tavia suokasvi mies voi Tommi maton Nämä ovat yksin minun! -1. Hiihtokoulun oheen on luvassa voideklinikka vanhemmille ajatuksella, kuinka voidella 15 minuutissa lapsen sukset kuntoon. Intervallitreenissä on hiihdetty määrää ja keskitytty siihen, miten selvittää vauhdikkaat maastokohdat. Skiathlon-hopea Lahden MM-kisoista kruunasi Ikaalisten Urheilijoiden ja Suomen Krista Pärmäkosken viime talven, joka oli myös maailman cupin menestyksessä 26-vuotiaalle hiihtäjälle uran huippukausi. Paikallinen seuraväki vetää olympiahiihtokoulua Ikaalisissa jo tulevana talvena niihin aikoihin, kun Krista Pärmäkoski hiihtää Etelä-Koreassa. Kenties jotkut innostuvat enemmänkin hiihdosta, sanoo Pärmäkoski ja innostaa nuoria hiihtokoulun lisäksi myös kilpaladuille. Hän onkin treenannut korkealla kuukausittain sen jälkeen, kun toukokuulla olympiakauden treenit alkoivat pyöräillen Espanjan auringossa – viimeksi kaksi viikkoa Italian Val Senalesissa ensimmäisellä lumileirillä. Olympialaisten avauskisana on Krista Pärmäkosken MM-mitalilaji. Ja on satsattu lajivoimaan, eli tasatyöntöihin ylämäissä. Ensimmäinen viikko onnistui tosi hyvin. 10 km vapaa 17.2. Taivalkoski SM Kuva: Lauri Heino Kisasuunnitelma 7 R I S T I S A N A T E H T Ä V Ä RISTIKKO 44 Palauta ristikko 14.11. Krista Pärmäkoski kertoo saaneensa oman uransa alkuun kiertämällä samoissa kisoissa muiden nuorten kanssa. . – Kilpailut ovat aina hyviä. Aikataulujensa takia Krista Pärmäkoski voi liittyä oma seuransa viestijoukkueeseen vasta Rukan osakilpailussa maaliskuun lopulla ja SM-viesteissä Taivalkoskella huhtikuun alussa. kisa 18.–19.11. mennessä osoitteeseen: Ylä-Satakunta, Parkanontie 63, 39700 Parkano. Davos MC 16.–17.12. Ikaalisten Urheilijoiden ja Suomen Krista Pärmäkoski suuntaa iloisella mielellä kohti helmikuuta ja olympialaisia Etelä-Koreassa. helmikuuta 2018 Krista Pärmäkoski tähtää mitaliin. Ruka MC 2.–3.12. Etelä-Korean Pyeongchangin talviolympialaisissa 9.–25. IU:n naisjoukkueen Sini Alusniemi, Maaret Pajunoja, Katariina Lonka ja Hilla Niemelä kokoavat kolmikkoa Suomen cupin viesteihin alkukaudesta keskuudestaan. Tehot meni ok. – Tekemistä totta kai on vielä, mutta on aikaakin. Drammen 11.3. Lahti MC 7.3. Kisakautensa Krista Pärmäkoski aloittaa todennäköisesti Muonion Olokselta marraskuun toisena viikonvaihteena. Vaikka viestit kiinnostavat, hän haluaa ensimmäisen henkilökohtaisen olympiamitalinsa. Vetäjiksi ovat tulossa muun muassa Maaret ja Aki Pajunoja, Hilla ja Ville Niemelä sekä ikaalilainen Ville Karjalainen. Oslo MC 16. Tekniikan kanssa oli hieman hiomista, hiihtäjä luonnehtii tyytyväisenä. Silloin tsemppaa itseä tekemään harjoitukset hyvin ajatellen, että niin harjoittelevat muutkin niinä päivinä. Siksi on luontevaa lähteä mukaan ja antaa nimi cupille. Oman hiihtouransa Krista Pärmäkoski on aloittanut IU:n viikkokisoista ja hiihtokoulusta. Ruka SC 6. Olos, mahdollisesti 1. Kilpaja huippu-urheilun tutkimuskeskuksessa KIHUssa Jyväskylässä on testilaboratorion rullahiihtomatolla kesän ja syksyn aikana hiihdetty Pyeongchangin 3,75 kilometrin rataa samaan tapaan kuin vuosi sitten Lahden skiathlon-rataa. Hän naurahtaa, että vanhanmallisen takaa-ajokisan kannattajana hänkin olisi pari vuotta sitten ollut valmis tekemään kilpailuohjelmiin muutoksen, jota kansainvälisesti on suunniteltu: luopumaan skiathlonista, jossa kesken kisan vaihdetaan hiihtotyyliä ja -välineitä. Falun MC 24. Olympialaiset näkyvät Krista Pärmäkosken treeneissä, joissa hiihtäjän aisaparina ahertaa tutusti valmentaja Matti Haavisto. – On yritetty hyödyntää Kristan vahvaa ylävartalon voimakapasiteettia siten, että saadaan suunnattua sitä yhä enemmän lajivoiman suuntaan, Matti Haavisto toteaa. (matkat tarkentuvat myöhemmin) 10.2. Vantaan SM-hiihdoissa tammikuulla kilpaillaan henkilökohtaisilla matkoilla, muun muassa skiathlonissa. –8.4. Myönteisten kokemusten ansiosta Krista Pärmäkoski on harjoitellut ja harjoittelee olympialaisiin asti korkealla
Kotiottelussa Ilvestä vastaan pöllyteltiin verkkoja olan takaa, sillä ottelu päättyi vieraiden 6–12 voittoon. Haussa 13.11. – Onneksi joukkue onnistui. asti. Asiakaspalvelu ja tietohallinta | Kuntoutus | Lasten ja nuorten hoito ja kasvatus | Mielenterveysja päihdetyö | Sairaanhoito ja huolenpito| Vammaistyö | Vanhustyö. Parin viikon takainen SMerikoispitkän pronssimitalisti eteni pitkään yhdessä Turun Metsänkävijöiden Jussi Sunan kanssa, mutta kaksikon eri reitinvalinta noin kahdeksan kilometriä ennen maalia ratkaisi kilvan. Koulutusinfo 9.11. TYÖ LASTENSUOJELUSSA, Metsäkoto oy Sosiaalija terveysalan ammattilaisille. Vaikka kyröskoskelaisia vastaan onkin tehty runsaasti maaleja, myös sarjanousija on osoittanut, että sekin pystyy maalintekoon. Lauantaina kisatussa sprintissä Pajunoja ylsi aikaajon sijalle 27 ja lopputuloksissa sijalle 25. Rahkola piti viikonloppuaan hyvänä, joskin sunnuntain omaa suoritustaan hän kuvaa hieman nihkeäksi. Ponnen seuraava kotiottelu on Sykkeellä lauantaina. Ensimmäisen osuuden jälkeen sijoitus oli 13. asti #parhaathoitajat HARJAVALTA JA KANKAANPÄÄ Jänteelle hyvä avaus, IU:n naisilla vajaa startti Tuukka Olli JÄMIJÄRVI, IKAALINEN/ SOTKAMO. 1 . Lisätiedot ja hakemukset www.sataedu.fi/soteala. Lauantain sprintissä Rahkola hiihti hienosti finaaliin ja oli siellä neljäs. Tämän on saanut kokea täksi kaudeksi kolmanneksi korkeimmalle sarjatasolle noussut Kyröskosken Ponsi. n o o k e t n e s k ö t ä ä p is i k k n a p s u u s o n a m o a t u k i a V n e a k l a . Lisätiedot ja hakemukset sataedu.fi/osaamisalat ALAN MUUT TUTKINNOT, HAE NYT! Hieroja, Kokemäki. Vastaan tulee lohkon puolivälissä majaileva Happee Steamers. 25 TORSTAI 2.11.2017 is e n ä ä n ii n , ä t s e n ä Ä n a a ll u u k . 6 ä t s e n ä ä a j . 9 1 – . Jämi Suunnitusmaratonista kaikkien aikojen raskaimman. . klo 13, Sataedu Kankaanpää, valkoinen talo. 1 1 . Lumisateet tekivät lauantaina järjestetystä 11. Siinä vaiheessa ero mitaliin oli 49 sekuntia. Kaikkiaan Jämi Suunnistusmaratonille osallistui lähes 600 suunnistajaa. 3 a s s e e n o k il a a v n ii si a k k o d h e u t s u t u T . Miesten 25 kilometrin sarjan voittoon suunnisti Ikaalisten Nousevan-Voiman Mikko Knuuttila. oivaseutu.fi maise.autero@ oivaseutu.fi. Juuri ennen sunnuntain kolme kertaa neljän kilometrin kisaa sattui ikävä takaisku, sillä Sini Alusniemi sairastui. p o e ll i v u l u u k i n ä ä # Äänestä ja voita hybridiauto vuodeksi käyttöösi! Koulutus ja kurssit OPISKELE LÄHIHOITAJAKSI SOSIAALIJA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO Hakemus aikuiskoulutukseen sataedu.fi/lahihoitaja Valmis lähihoitaja täydennä osaamistasi Opiskele uusi osaamisala päivätai monimuoto-opintoina. ä t: B G 2 3 ll e C d a P i e l p p A e m l o k it s e si ll a k i a p e m m o v r a is k ä si L ti l a a v n o t si j a t s u d e / . Vantaan Hiihtoseura karkasi voittoon 6,9 sekunnin erolla jämijärveläisiin, mutta kouvolalaiset kiilasivat toiseksi vain reilun sekunnin erolla. a s si k n a p s u u s o 1 8 n ä ä t e t s e jr ä j ti l a a V t n a ir a V E T G t a s s a P n e g a w s k l o V n a a t o v r a n e k s e k n e d i e n ä t s e n ä ä n e i k k i a K .) € 6 1 n i o n o v r a n o n n i k l a p ( n ö ö tt y ä k is k e d o u v o t u a i d ir b y h . Maastohiihdon Suomen Cupin avauskisassa Vuokatissa tehtiin pienimuotoista historiaa, kun Ikaalisten Urheilijoiden naisten viestijoukkue aloitti kisauransa. Meillä on miesten joukkueen kanssa pientä vitsailua, kumpi pärjää paremmin. Kolmen ottelun jälkeen kyröläisten pistetili ei ole vielä auennut. Kyllähän he ovat vielä vieneet, mutta täältä me naisetkin tulemme, Rahkola hymähtää. Jämin Jänteelle Sotkamo tarjosi tuplapronssia. Kilpailun kakkonen oli Maiju Oksanen Ikaalisten Nousevasta-Voimasta ja kolmas Saila Kinni Tampereen Pyrinnöstä. Naisten sarjassa parasta vauhtia piti Kooveen Hanna-Mari Siivonen. Maalissa Knuuttila oli neljä ja puoli minuuttia ennen Sunaa. Jämi Suunnistusmaratonin kilpailunjohtaja Vesa Taanilan mukaan järjestelyt onnistuivat haastavista olosuhteista huolimatta hyvin. M ain ost oim ist o O iv aM ai no s Oivaseudun oma mainostoimisto Ota rohkeasti yhteyttä, tehdään yhdessä markkinoinnistasi helppoa ja tuottavaa. Ponnen avausvoitto antaa vielä odottaa Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. ja toisen jälkeen 12. Räsänen jäi oman alkueränsä neljänneksi ja kokonaiskisassa sijalle 17. >>> Osaamisaloja myös Kokemäellä ja Ulvilassa. Myös naisten viestissä kolmossija vahvistui loppusuoralla, jossa kotijoukkue Vuokatti Ski Team Kainuu sai taipua neljänneksi 0,2 sekunnin marginaalilla Jänteeseen. Kehitysvamma-alan ammattitutkinto, Ulvila. Vanhustyön erikoisammattitutkinto, verkkokoulutus. Naisten joukkue toi pronssia kokoonpanolla Riikka-Liisa Räsänen, Heta Jalonen, Hennariikka Rahkola. Hae osoitteessa www.te-palvelut.fi, työvoimakoulutus Haku 5.11. KyPon pistepörssiä johtavat Samu Jokela neljällä maalilla ja yhdellä syötöllä ja Pekka Äijälä kahdella maalilla ja kolmella syötöllä. Salibandyn II divisioona näyttää olevan sarjanousijalle juuri niin kovatasoinen, mitä sopi ennakkoon odottaa. Sarja-avauksessa Kyröskoskella KrP Akatemia osoittautui vahvemmaksi maalein 6–10. Ikaalilaiset kuitenkin asettivat lähtöviivalle Maaret Pajunojan ja Hilla Niemelän, vaikka tiedossa olikin, ettei vajaanaisinen joukkue pääse maaliin saakka. IF Minken jätettiin neljänneksi vain 0,3 sekunnin marginaalilla. Ensimmäisessä vierasottelussa Tampereen Tamppi-areenalla kotijoukkue SR oli selvästi vahvempi maalein 14–5. Miesten kolme kertaa kuuden kilometrin vapaalla joukkue Aku Nikander, Mikko Loukkaanhuhta, Ristomatti Hakola taisteli itsensä kolmanneksi. Niemelälle startti oli ensimmäinen yleisessä sarjassa. Kärjen osalta olosuhteet tekivät suunnistuksesta tavallista haastavampaa, sillä suurin osa poluista oli hautautunut lumen alle. Knuuttila ja Siivonen voittoon Jämillä Juho-Veikko Hytönen JÄMIJÄRVI
0440 832 699, 0400 838 909 Sivutie 6, Kyröskoski • Ajoneuvojen pesuja puhdistuspalvelut, vahaukset • Moottoripyörähuollot, MP-varaosat • Mopo-, mönkijäja mopoautohuollot • Renkaat ja rengastyöt mönkijästä pakettiautoon • Maalipinnan myllytykset ja pinnoitteet www.kyroskoskenhuolto.fi • www.motokama.com MPtalvisäilytys Autoja Varaosamyynti T. 044 506 0400 • sweetthings.fi Avoinna: ma 10–18 ti suljettu ke-pe 10–18 la 9–15 su 10–15 Tervetuloa! + + + + + + Valtakatu 30, Kyröskoski p. ark. Hinta alkaen 32,50 €/ilmoitus + alv. 03 254 2100 • www.aalaki.com ASIANAJOTOIMISTO PATRIKAINEN MIETTINEN RAUHALA & LAAKSO OY www.kattourakointi.com PYYDÄ ILMAINEN ARVIOINTI KATTOREMONTIT • TIILIja PELTIKATOT Paikallinen, luotettava HÄMEEN KATTOURAKOINTI 0400 132 680 PARHAAT BETONIT … jo 55 vuotta Laurilan Betoni Kyröskoski www.laurilanbetoni.fi P. 10–17 la 10–13 SYRJÄNEN APTEEKIT Kyröskosken sivuapteekki P. FYSIOTERAPEUTIT Timo Ranta, Ulla Virkorinne Vanha Tampereentie 18–20, IKAALINEN Puh. Ola Luoto OTL, VT Julkinen kaupanvahvistaja Haarlankatu 9 B 19, 33230 Tampere P. 03 4518 0280 Palvelemme: ma–pe 9–20, la 10–17, su 12–17 • Verenpaineen itsemittauspiste. 0500 335 526 Erkko Koivurinne / Mhy Pirkanmaa p. (03) 371 3122 ma 9-18, ti-pe 9-17, la 9-13 VASTAANOTTAVAT SILMÄLÄÄKÄRIT Jussi Rantanen | Henrik Rintala Jussi Rantanen I Jarkko Lappalainen SILMÄTAUTIEN ERIKOISLÄÄKÄRI • Karoliina Leskinen KYRÖSKOSKI, Valtakatu 36 P. 040 965 7688 www.dealhml.fi SILMÄTAUTIEN ERIKOISLÄÄKÄRIT • Jukka Kuittinen • Petteri Paassilta • Erja Oksman Ikaalinen, Vanha Tampereentie 10 p. Minimikoko 2x25 mm. 03 458 7576 Vanha Tampereentie 18–20, 39500 IKAALINEN, p. 26 TORSTAI 2.11.2017 PALVELUT HUOLLOT HYVINVOINTI KUKKAKAUPAT HYVINVOINTI KOTI JA RAKENTAMINEN 4 ILMOITUKSEN SARJA Julkaisu perättäisinä viikkoina. 029 56 60760 Kaikki riitaja rikosasiat, oikeudenkäynnit (myös maksuton), perheja perintöasiat. perunkirjoitukset, perinnönjaot, ositukset, avioerot. 0400 837 218 www.metsatilat.fi www.mhy.fi/pirkanmaa ErilaistEn lakiasioidEn hoitoa: mm. Ajanvaraus p. Asiakirjojen laatiminen: kaupppakirjat, lahjakirjat ym. Pirkanmaan Oikeusaputoimisto Oikeusavustajan vastaanotto Ikaalisissa ja Parkanossa. Kysy lisää mediamyynnistä Hämeenkyrön toimipiste 03 3143 3100 ikaalisten toimipiste 03 3143 3150 ilmoitukset@oivaseutu.fi P. Ajanvaraus p. Neuvottelut myös Ikaalisissa. 03 371 6778, av. 045 643 2526 Palvelemme: ma–pe 9–17 Viljakkalan sivuapteekki P. 044 373 3311, ola.luoto@ippnet.fi Tavattavissa Ikaalissa sopimuksen mukaan. 010 5010 525 EDULLISET KÄYTETYT JA UUDET VARAOSAT JÄMIJÄRVELTÄ! www.varaosahinttu.fi www.autopurkaamot.com osamyynti.hinttu@gmail.com Romuajoneuvojen virallinen vastaanottopiste – Noutopalvelu. 371 6106 • 371 6536 • fax 371 6475 laurilanbetoni@laurilanbetoni.fi isännöintipalvelut, kiinteistönvälitys ja arviointi Vanha Tampereentie 3, 39500 Ikaalinen Jukka Lehto, ITS, LKV P. 03-458 9977, fax 03-448 5377 gsm 050-559 6077, email hl.kiinteistot@sci.fi www.hl-kiinteistot.fi Rahkolankuja 18 A 1, IKAALINEN 010 322 9656 tempodent.fi HAMMASLÄÄKÄRISI IKAALISISSA KUKAT • SIDONNAT • KUKKAKURSSIT KORUT • SISUSTUSja LAHJATAVARAT Floristi Anu Kärjä Keskitie 7 • Elovainio, Ylöjärvi P. 9–17 Hammaslääkäri ja Suuhygienistipalvelut Deal Hammaslääkärit Kyrönsar ventie 6, 39100 Hämeenk yrö. Kysy myös ilta-aikoja. Hinttu p. 03 458 6520 Avoinna: ark. 044 744 0088 Palvelemme: ma–to 9–17 Elona apteekki Kauppakeskus Elo P. 03 457 330, www.iktiki.com, kirjanpito@iktiki.com, isannointi@iktiki.com Asiantuntevaa ja monipuolista palvelua: 4 Tilitoimistopalvelut 4 Isännöintipalvelut 4 Kiinteistöjen huollot ja siivoukset • tila-arviot • kiinteistökaupat • kaupanvahvistukset • jakosopimukset • perukirjojen laatimiset • lahjakirjat ja testamentit Kari Jeskanen / Mhy Pirkanmaa p
044 547 4516 JURfIx Kiinteistöhuolto 040 321 9066 jurfix.fi Kunnaneläinlääkäri PIRTEVA Hollitie 5, Hämeenkyrö Ajanvaraus arkisin 8–9.00 p. Maittavaa KALKKUNAA ja ANKKAA. P. 045 894 2218 , Hämeenkyrö •Parturit ja kampaamot Parturi-kampaamo KAISA Hämeenkyrön Liikekeskus, 2. 050 327 6707, Kyröskoski Edustusliike ILKKA HÄKLI OY * Rakennustarvikkeet edullisesti P. 03 371 6152 •Asusteet •Valoja videokuvaajat •Terveydenhoito MERJA SORJONEN P. 0400 732773 Valokuvauskeskus Ekiteki Ky p. 044 259 0081 SL Tilitaito Oy, Hämeenkyrö www.sltilitaito.fi p. 03 371 6004 AUTOHUOLTO KETOLA & VESA OY • Henkilö-/pakettiautojen huolto • Varaosamyynti • Ilmastointilaitehuolto Kulj.liike U. •Taksit Hieroja Iris Koski P. •Sähköasennukset Hieroja RaimoHamari p. 040 708 1113 Ikaalinen Palinperäntie 35, Ikaalinen P. 0400 290 957. 045 3412 733 www.tmh-tilit.com KYRÖSKOSKEN LÄÄKINTÄVOIMISTELU OY Valtakatu 36, p. 0400 831 699 TERKAN TAKSI 1 + 6 ja pyörätuoli SATAKUNNAN AUTOKORJAUS Tippavaarantie 9, KYRÖSKOSKI P. 0400 132 680 www.kattourakointi.com •Kattotyöt •Kauneushoitolat Julkinen kaupanvahvistaja ANSSI HONKILAHTI P. 045 646 9842 TILITOIMISTO AHVENAINEN Sepänkatu 3, Kyröskoski Hämeenkyrön liikekeskus P. ti–la PARTURI Pirjo Kauranen Hämeenkyrön Liikekeskus, Härkikuja 2, p. 040 776 1454, Kyröskoski Kauneusja jalkahoitola SKY-kosmetologi Anne Vainikka Valtakatu 57 LH 1, Kyröskoski P. Yrittäjä, ota yhteyttä ja lähde mukaan. 045 630 2600 • www.mlhuolto.fi Jalkahoitaja Jaana Kouhio Kotija laitoskäynnit p. Av. 0400 862 596, 040 769 8420 myynti@maanrakennusjokinen.fi www.maanrakennusjokinen.fi • Kaikki maanrak.alan työt • Maaja kiviainesmyynti •Tilitoimistot •sähköasennukset •sähkötarvikkeet •antenniasennukset •kodinkoneet Soutajantie 8, Ikaalinen Puh. 050 438 9712 • Av. 1, Kyröskoski p. 040 570 5655 •Terveydenhoito SORAT ja MURSKEET Myös noudot M Suuriniemi Kuljetus P. 040 739 9407 HÄMEENKYRÖN SÄHKÖPALVELU OY • Kaikki sähköasennustyöt, suunnittelu ja tarvikemyynti 39100 Hämeenkyrö p. 03 371 6122, 0400 929 614 Vuokrataan talvivarusteltu • Fiat-Weinsberg 4 hlö • MP Kawasaki ZX-10R 0400 156 669, Hämeenkyrö www.pasinmatkailuauto.fi EnEMMän KuIn TILITOIMISTO Taloushallinto / Tilintarkastus Henkilöstövuokraus / Isännöinti Sähköiset palvelut / HR-palvelut Kansainväliset palvelut Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen Econia Yrityspalvelut Oy Kauppakatu 12, 39500 IKAALInEn p. www.kuuselantila.com Puh. 59, Kyröskoski, p. 040 746 0515 •Kangaskaupat PAIKALLINEN SUOMALAINEN 03 448 0600, ma-pe 8.30–16.30 •Katsastusasemat HÄMEEN KATTOURAKOINTI OY Edullisesti takuutyönä! P. 040 676 4000 ympäri vuorokauden, myös ennakkotilaukset, paarija pyörätuolikuljetukset, invataksit. 050 411 7091 Kauneushoitola Kimallus Karoliina Härkki Avoinna ajanvarausten mukaisesti Härkikuja 2, Hämeenkyrö P. 03 371 5402, myös väritulosteet •Kirjapainot Kotitalouskonehuolto KIRMO Oy Valtakatu 8, 39200 Kyröskoski Ma-pe klo 8–12, p. kolmen rivin ilmoitus 87 € (sis. 03 371 6148 Jaakontie 10, 39200 KYRÖSKOSKI P. 03 371 2245, to sulj., Viljakkala Kampaamo Omahelmi Valtakatu 61, Kyröskoski 044 2464 511 Hiusmuotoilija Ansku Jokireitti 4, Kyröskoski p. 03 371 5601, 040 179 0001 av.: ti klo 11–15, ke 13–15, pe 11–15 Mirja Remes 044 575 3753 Luontaishoitola VALKOINEN LUMME Kyröskoski, Koskitie 6. 03 371 4864, 0500 686 123 KOSKEN MATTO Kyröskoski • 0400 569 880 •Sälekaihtimet HÄMEENKYRÖN TAKSIASEMAT p. Parturi-Kampaamo KOSKI Valtakatu 49, Kyröskoski P. 040 777 5738, 0400 898 500 LVI-Palvelu Seppo Joenperä 0400 335 034 Sepäntie 1, Kalalahti, Hämeenkyrö Av. ilmoitukset@oivaseutu.fi Pitkänen A 0400 538 787 HYVÄHIERONTA Leena Erämaa, P. Tilamyymälästä tuotteita laidasta laitaan. ma-pe 8–14 •Lvi-asennukset Parturi-kampaamo JOHANNA P. 03 371 6994, 040 548 0830 anssi.honkilahti@asuntori.fi •Kaupanvahvistajat LKV Hämeenkyrön TILIja KIINTEISTÖPALVELU Oy Kyrönsarventie 6, Hämeenkyrö P. 040 7541 090 Kyröskoski ML Huolto , Hämeenkyrö P. Hakkarainen Ikaalinen 03 458 6127 •Parturit ja kampaamot Seudun yritykset löydät kätevästi YritysOivasta. 24 %). 03 371 4047 Kyron sairauskassa p. ark. 03 371 6520 Parturiliike HANNU LEPISTÖ Kyröskoski, p. 0400 732 857 www.edustushakli.fi ilkka.hakli@edustushakli.fi •Rakentaminen TUULA NIEMINEN Kyröskoski p. P. Salomäki Oy * Lokakaivojen tyhjennykset * Viemäreiden avaukset, kuvaukset P. 8–18, la suljettu P. 03 371 6080 tai autot 0500 239 557, 0500 846 966 •Kodinkonehuollot Ristamäentie 24, Hämeenkyrö p. 03 371 6235 Putkityö KUUKKULA Oy P. 03 371 6994, 040 548 0830 Kiinteistöhuolto RUUSKA Oy www.kiinteistohuoltoruuska.fi P. 045 230 8885 • ma suljettu. 050 310 7777 KOULUTETTU HIEROJA Petri Koski p. 044 700 4013, www.econia.com MARITAN JALKAHOITO JA HOIVAPALVELU Kyrönsarventie 4, Hämeenkyrö Myös kotikäynnit • P. 03 371 6641. 03 371 3140 • 044 273 0817 Valtakatu 36, Kyröskoski p. Esim. 27 TORSTAI 2.11.2017 P a l v e l e m m e P a l v e l e m m e VEKSIN VARIKKO Palontie 148, Hämeenkyrö 0400 929 838 Erikoishammasteknikko UNTO YLIHAVERI, Parkano Keskuskatu 5, p. 050 522 4976 P. 050 912 1339 Jalkaja kauneushoitola • myös kotikäynnit. 03 5652 4100 lauri.teivaala@pirkkala.fi Eläinlääkäriasema Hasseli Asemantie 1, Ylöjärvi www.hasseli.fi / p. 050 310 0331 Haudotko yritysideaa. 045 112 2557 TURVALA YHTIÖT OY Rakennusja remonttityöt, maanrakennustyöt P. Tilapuoti avoinna la 10–14. 03 371 2373 •Autojen huolto ja korjaus Autotarvikkeet edullisesti Hämeenkyrön TARVIKEPISTE Oy Jaakont. 010 219 7220 •Autotarvikkeet Taatanaitan Pitopassurit p. 044 970 7530 •Eläinlääkäripalvelut Parturi-kampaamo ERJA Kyrönsarventie 4, Hämeenkyrö p. 03 371 3031 Parturi-Kampaamo MARJA-LIISA Vanha Tampereentie 14–16 Ikaalinen 03 4586 459 Parturi-kampaamo SIRKKA VUORI Kärrykuja 3, H:kyrö, p. alv. 03 3715 148, 044 549 7982 •Kelloliikkeet Kelloliike T. PUSA P. 040 504 2515, 040 557 2915 www.turvalayhtiot.fi Siivouspalvelu T. 03 371 6911 Hämeenkyrö •Kiinteistöpalvelut Hämeenkyrön Kirjapaino Eteläntie 2, KYRÖSKOSKI P. 0400 490 808, www.ekiteki.fi Laiskajaakon Taksi 050 571 7573 • 1-8 henkilöä • pyörätuolikuljetukset taksi@laiskajaakko.net TERKAN-KIITO Tavarakuljetukset p. ma-pe 6.30–17, la 8–14 •Leipomot •Linja-autot Taksija tilausliikenne KETOLA 1+55, 1+32, 1+19, 1+16, 1+8 P. 040 590 6176 •Juhlapalvelut •Hammasteknikot •Jätehuolto VERHO-EXPERT OY • myös ompeluja korjauspalvelut Valtak. Suvi Liljeqvist, Hämeenkyrö ajanvaraus p. 03 458 6700 •Palvelut Tule keskustelemaan yritysideastasi. 03 371 3081 SKY-kosmetologi Pirjo Sirén P. 0400 636 136, Hämeenkyrö •Siivousliikkeet, tarvikkeet ja aineet •Suoramyynti KM Sähköasennus OY P. 045 182 9010 Palvelemme -sivu • pitkäaikaista, edullista näkyvyyttä • jokaisessa UutisOivassa Ilmoituksen rivihinta 29 € kolmen kuukauden jaksolta. 03 448 2501 KYRÖSKOSKEN HUOLTOKESKUS OY Autojen monimerkkihuolto Av. 050 307 3265, Hämeenkyrö VILJAKKALAN TAKSIT päivystys 24 h/vrk p. 040 514 8031 •Asuntomyynti Autoja konekorjaamo KARTTUNEN Viljakkala, p. krs, p. • yli 10 000 käyntiä kuukaudessa. Hakemistossa yli 1300 paikallisen yrityksen tiedot. 045 666 9500 •Matkailuautot P
Hallintarekisteröidyn osakkeen omistajaa kehotetaan pyytämään hyvissä ajoin omaisuudenhoitajaltaan tarvittavat ohjeet koskien rekisteröitymistä tilapäiseen osakasluetteloon, valtakirjojen antamista ja ilmoittautumista yhtiökokoukseen. Ikaalinen, 17.10.2017 Leppäkosken Sähkö Oy Hallitus KUTSU YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Arasalon elämyskodalla, Arasalontie 152/40, Isoröyhiö. Leppäkosken Sähkö Oy:llä on kokouskutsun päivänä 2.11.2017 yhteensä 53.000 K-sarjan osaketta, joiden äänimäärä on yhteensä 1.060.000 ja 51.342 A-sarjan osaketta, joiden äänimäärä on yhteensä 51.342 eli yhteensä 104.342 osaketta ja 1.111.342 ääntä. Osakkeenomistajan asiamiehen on esitettävä päivätty valtakirja tai hänen on muuten luotettavalla tavalla osoitettava olevansa oikeutettu edustamaan osakkeenomistajaa varsinaisessa yhtiökokouksessa. Osakasluetteloon merkitty osakkeenomistaja Oikeus osallistua yhtiökokoukseen on osakkeenomistajalla, joka on 23.11.2017 rekisteröitynä Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. lehtikuormassa ei saa olla oksarisuja). Kyse on toimituksen alkukokouksesta, jossa selostetaan toimitukseen kuuluvia asioita sekä esitellään tiehanketta ja päätetään hanketta varten tarvittavien alueiden ottamisesta tienpitäjän haltuun. Kannustinjärjestelmän tarkoituksena on sitouttaa johtoryhmän jäsenet yhtiön taloudelliseen kasvuun sekä luoda yhtiön ja sen johdon välille pitkäaikainen, yhtiötä ja sen osakkeenomistajia sekä taloudellisesti että toiminnallisesti hyödyttävä suhde. UutisOivassa. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, pöytäkirjan tarkastajien valinta, jätevedestä perittävän käyttömaksun tarkistaminen, uuden jäsenen valinta tarkastuslautakuntaan tai uuden varajäsenen valinta kunnanhallitukseen, ystävyyskuntasopimuksen hyväksyminen Geisenfeldin kaupungin ja Jämijärven kunnan välillä, vuoden 2018 tuloveroprosentin määrääminen, kiinteistöveron määrääminen vuodelle 2018, kuntalain 121.5 §:n mukainen lausunto tarkastuslautakunnan vuoden 2016 arviointi-kertomuksesta, talouden toteutuminen 1.1.–30.9.2017, ilmoitusja mahdollisesti kiireellisenä käsiteltäväksi otettavat asiat, muut mahdollisesti esille tulevat asiat. Tämän on tarkoitus olla toimituksen loppukokous, jossa annetaan päätökset korvauksista ja muihin toimitukseen kuuluvista asioista. Hallitus on myöntänyt yhtiön toimitusjohtaja Juha Koskiselle ja talousjohtaja Juha Siiraselle valtuutuksen viimeistellä optio-ohjelmaa koskeva dokumentaatio yhteistyössä KPMG:n kanssa siltä osin, kun materiaaliin on tarpeen tehdä muutoksia kokouskutsun lähettämisen jälkeen huomioiden yhtiön ja osakkeenomistajien etu. Hämeenkyrön 4H-yhdistyksen yleinen KOKOUS pidetään ke 15.11. Tietoa toimituksesta löytyy verkosta: www.maanmittauslaitos.fi/ TN2015-513533. Alla mainituissa maantietoimituksissa käsitellään tiehanketta varten tarvittavien alueiden lunastukset rajankäynteineen sekä hankkeesta aiheutuvat korvausasiat. Kysy lisää 050 594 5201 Löydät meidät myös Facebookista! www.anjalanhevostila.fi Kokoukset Heiska ry:n jäsenistön sääntömäärainen SYYSKOKOUS Heiskalla 15.11. Johtokunta KUULUTUS MRA 93 §:n mukaisesti ilmoitamme, että kunnanhallitus on 11.9.2017 hyväksynyt asemakaavan muutoksen Uskelan kylässä kiinteistöllä Lukkarinmutka RN:o 14:3. Yhtiökokouksen pöytäkirja on nähtävillä yhtiön pääkonttorilla Ikaalisissa viimeistään 12.12.2017 alkaen. Yhtiön johtoryhmälle suunnatun optio-ohjelman ja siihen liittyvän suunnatun maksuttoman osakeannin esittely 6. 28 TORSTAI 2.11.2017 Harrastukset ANJALAN HEVOSTILA ratsastustunteja ma-pe suomenhevosilla sekä shetlanninponeilla. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen 3. Ohjeita kokoukseen osallistujille 1. Yhtiön toimitusjohtaja ei voi olla hallituksen puheenjohtaja. Edellä mainittuun 5§ muutokseen liittyen hallitus ehdottaa ylimääräiselle yhtiökokoukselle, että hallitus arpoo ennen seuraava varsinaista yhtiökokousta keskuudestaan erovuoroiset jäsenet vuosien 2018 (2 kpl), 2019 (2kpl) ja 2020 (2 kpl) varsinaisiin yhtiökokouksiin. Hallituksen kokous on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet hallituksen jäsenistä osallistuu kokoukseen. 2. Perjantaina 24.11.2017 klo 9.30 Ikaalisten kaupunginhallituksen kokoushuone, Kyrösseläntie 6, pidettävällä kokouksella jatketaan maantietoimitusta nro 2015-513533. Jämijärvellä 31.10.2017 Anneli Kujansuu valtuuston puheenjohtaja Ikaalinen-Seura ry:n ylimääräinen VUOSIKOKOUS Kilvakkalan koululla 6.11. B. Yhtiö voi muun ohessa omistaa tytärja osakkuusyhtiöitä, jotka voivat harjoittaa rahoitusja vaihtoehtorahastotoimintaa. Perjantai 10.11. Toimitus koskee kevytväylän rakentamista Ahrola-Mihari maantielle (ns. Hämeenkyrö 2.11.2017, Kaavoitusarkkitehti JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina 6.11.2017 alkaen kello 19. A. Hallintarekisteriin merkittyjen osakkeiden osalta tämä katsotaan ilmoittautumiseksi yhtiökokoukseen. Puutarhajätteen voi myös kompostoida omassa pihassa. Yhtiökokousasiakirjat ovat myös saatavilla yhtiökokouksessa ja niistä sekä tästä kokouskutsusta lähetetään pyydettäessä jäljennökset osakkeenomistajille. Tervetuloa! Ikaalisten Kuntoilijat ry:n SYYSKOKOUS sunnuntaina 12.11.17 klo 14 Hämeenkyrön Kokoomuksen avoin VALTUUSTOASIAIN KOKOUS pidetään torstaina 9.11.2017 klo 17.00 alkaen Lounaskahvila Mampsellissa, osoite Jaakontie 2, Kyröskoski. yhtiöjärjestyksen mukaisin periaattein, jolloin varsinaisesta yhtiökokouksesta lukien uusien hallituksen jäsenten toimikausi on 3 kautta varsinaisen yhtiökokouksen päätöksestä lukien. Yhtiö voi tehdä pääomasijoituksia tai sijoituksia sellaisiin rahastoihin, jotka sijoitusstrategiansa puolesta liittyvät yhtiön toimialaan suoraan tai välillisesti. klo 8–17 Ylöjärven Metsäkylän vanhalle kaatopaikalle (Kolsopintien päässä) voi viedä risupäivien aikana ilmaiseksi ylöjärveläisiltä kiinteistöiltä puhtaita risukuormia (puiden ja pensaiden oksia) sekä puhtaita puiden lehtikuormia. Kokouksen avaaminen ja järjestäytyminen 2. Aineisto on katsottavissa osoitteessa www.hameenkyro.fi ja kaavoitusyksikössä, Härkikuja 7. Osallistuminen edellyttää lisäksi, että osakkeenomistaja on näiden osakkeiden nojalla tilapäisesti merkitty Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon viimeistään 30.11.2017 klo 10 mennessä. klo 18 Tervetuloa! Hallitus Ylöjärven kaupunki Risupäivät kaatopaikalla 10.–11.11. Nokian Koukkujärven kaatopaikka ottaa ympäri vuoden vastaan kotitarvekuormia. Kokouksen päättäminen Hallituksen esitys asiakohdassa 5: Yhtiön johdolle suunnattu optio-ohjelma ja siihen liittyvä suunnattu maksuton osakeanti Hallitus tulee päättämään johtoryhmän jäsenille suunnatun optio-ohjelman käyttöönottamisesta sekä ohjelmaan liittyvän suunnatun maksuttoman osakeannin toteuttamisesta kokouksessa tarkemmin esiteltävässä muodossa. Päätökset tehdään enemmistöpäätöksinä ja äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, paitsi puheenjohtajan valinnassa, jossa arpa ratkaisee. Asiamiehen käyttäminen ja valtakirjat Osakkeenomistaja saa osallistua yhtiökokoukseen ja käyttää siellä oikeuksiaan asiamiehen välityksellä. 5§ Hallituksen toimikauden muutos 8. Yhtiökokousasiakirjat Ylimääräisen yhtiökokouksen asialistan kohtia koskevat päätösehdotukset sekä tämä kokouskutsu ovat saatavilla 28.11.2017 alkaen yhtiön pääkonttorissa osoitteessa Eino Salmelaisen katu 23, 39500 Ikaalinen. Hallituksella on yhtiökokouksen 30.3.2017 myöntämä voimassa oleva valtuutus yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden luovuttamiseen osana yhtiön kannustinjärjestelmää ja sen pohjalta hallitus on kokouksessaan 17.10.2017 päättänyt, että valtuutusta käytetään yhdessä ulkopuolisen asiantuntijan kanssa valmisteltuun ja kokouksessa tarkemmin esiteltävään kannustinjärjestelmään. 3. Hämeenkyrön 4H-yhdistyksen hallitus Luhalahden Kyläseura Ry:n sääntömääräinen SYYSKOKOUS Luhalahden koululla su 19.11.2017 klo 14 alkaen. Hallintarekisteröidyn osakkeen omistaja Hallintarekisteröityjen osakkeiden omistajalla on oikeus osallistua yhtiökokoukseen niiden osakkeiden nojalla, joiden perusteella hänellä olisi oikeus olla merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon yhtiökokouksen täsmäytyspäivänä 23.11.2017. Yhtiökokouksen kannatuksella hallitus haluaa varmistaa toimivansa yhtiön ja sen osakkeenomistajien edunmukaisesti. Yhtiökokouksessa käytettävät mahdolliset valtakirjat pyydetään toimittamaan alkuperäisinä osoitteeseen Eino Salmelaisen katu 23, 39500 Ikaalinen tai sähköpostin liitteenä osoitteeseen yhtiokokous@leppakoski.fi ennen ilmoittautumisajan päättymistä. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Kannustinjärjestelmän tarkoituksena on sitouttaa hallituksen jäsenet yhtiön taloudelliseen kasvuun sekä luoda yhtiön ja sen johdon välille pitkäaikainen, yhtiötä ja sen osakkeenomistajia sekä taloudellisesti että toiminnallisesti hyödyttävä suhde. Osakkeenomistajan, hänen edustajansa tai asiamiehensä tulee kokouspaikalla pystyä osoittamaan henkilöllisyytensä ja mahdollisen edustamisoikeutensa. klo 19 Heiskalla. Kokouksessa käsitellään hallituksen esitys yhdistyksen purkamiseksi. Mikäli osakkeenomistaja osallistuu yhtiökokoukseen usean asiamiehen välityksellä, jotka edustavat osakkeenomistajaa eri arvopaperitileillä olevilla osakkeilla, on ilmoittautumisen yhteydessä ilmoitettava osakkeet, joiden perusteella kukin asiamies edustaa osakkeenomistajaa. Kaupunki pyytää siivoamaan tällaiset kasat pois. Kokoukset voidaan pitää ja niihin voi osallistua myös sähköisillä viestintävälineillä etäyhteydellä. Tervetuloa! Kyläseuran hallitus Kyröskosken Ponsi ry SYYSKOKOUS ti 14.11. 4. Maisematie) välille Mahnala Miharinlemmentie Hämeenkyrön kunnassa. Kokouksen laillisuuden toteaminen 4. Hallituksen jäsenten toimikausi on kolme (3) kautta varsinaisen yhtiökokouksen päätöksestä lukien. Yhtiöjärjestyksen muuttamisesta päättäminen 7.1. Torstaina 16.11.2017 klo 9.30 Hämeenkyrön kunnantalon valtuustosalissa, Härkikuja 7, pidettävällä kokouksella aloitetaan maantietoimitus nro 2017-567241. Kysy lisää! ilmoitukset@oivaseutu.fi p. klo 17. 03 3143 3173 oivaseutu.fi Marraskuussa puhutaan OMASTA MAASTA! www.oivaseutu.fi. Puutarhajätteen tai risujen tuonti kaupungin omistamille maaalueille on jätelaissa kielletty. Hallitus ehdottaa ylimääräiselle yhtiökokoukselle, että se myöntää hallitukselle valtuutuksen päättää vastaavanlaisen optio-ohjelman käyttöönottamisesta sekä ohjelmaan liittyvän suunnatun maksuttoman osakeannin toteuttamisesta myös hallituksen osalta. Osakkeenomistajien Leppäkosken Sähkö Oy:lle luovuttamia henkilötietoja käytetään vain varsinaisen yhtiökokouksen ja siihen liittyvien tarpeellisten rekisteröintien käsittelyn yhteydessä. Hallitus tulee päättämään johtoryhmän jäsenille suunnatun ja asiakohdassa 5 esitellyn optio-ohjelman käyttöönottamisesta sekä ohjelmaan läheisesti liittyvän suunnatun maksuttoman osakeannin toteuttamista. Tervetuloa! Kokoomuksen valtuustoryhmä. Kokouksiin kutsutaan hakija Pirkanmaan ELY-keskus sekä muut henkilöt, joiden oikeutta tai etua toimitus koskee. Ylimääräiseltä yhtiökokoukselta haetaan valtuutusta siihen, että hallitus voisi päättää vastaavan sisältöisen kannustinjärjestelmän käyttöönottamisesta myös hallituksen jäsenten osalta. klo 8–18 Lauantai 11.11. Asemakaavan muutos tulee voimaan tällä kuulutuksella. Risuja lehtikuormien tulee olla erillisiä (esim. Yhtiön hallitukseen ei saa valita henkilöä, joka on täyttänyt kuusikymmentäviisi vuotta. Osakasluetteloon merkityn osakkeenomistajan, joka haluaa osallistua yhtiökokoukseen, tulee ilmoittautua yhtiökokoukseen viimeistään 28.11.2017 klo 10, jolloin ilmoittautumisen on viimeistään oltava perillä. Kannustinjärjestelmään sisältyvän optio-ohjelman ehdot, jotka hallitus esittelee ylimääräiselle yhtiökokoukselle olennaisilta osin, julkaistaan yhtiön internet-sivuilla. Hallituksen ehdotukset asiakohdissa 7.1 ja 7.2 Hallitus ehdottaa, että yhtiöjärjestyksen 2 ja 5 pykäliä muutetaan seuraavasti (muutokset lihavoitu): 2 § Yhtiön toimialana on harjoittaa lämpöenergian ja maakaasun tuotantoa sekä sähköja lämpöenergian ja maakaasun siirtoa sekä niihin liittyvää teollisuusja muuta liiketoimintaa sekä hankkia, omistaa ja luovuttaa kiinteistöjä sekä arvopapereita ja käydä arvopaperikauppaa. Toimitus koskee kevytväylän rakentamista Vanhan Tampereentien (maantie 13139) varteen välille Pirulantie Kivistönlahdentie Ikaalisten kaupungissa. Sähköpostiliitteenä toimitetun valtakirjankopion alkuperäiskappale tulee luovuttaa yhtiölle ennen yhtiökokoukseen osallistumista. Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen 5. Toimitusinsinööri Hannu Toola, 040 801 7397, hannu.toola@maanmittauslaitos.fi Leppäkosken Sähkö Oy:n osakkeenomistajat kutsutaan ylimääräiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään 5.12.2017 klo 10.00 Leppäkosken Sähkö Oy:n pääkonttorissa osoitteessa Eino Salmelaisen katu 23, 39500 Ikaalinen. Käsiteltävät asiat kyläkirja ja muut esille tulevat asiat. Kokouksessa kirjailijavieraana Ralf Henriksson. Kokouksen jälkeen vietämme pikkujoulua puuron ja kahvittelun merkeissä. Puutarhajäteja risukasat edistävät haitallisten kasviesiintymien leviämistä. Tämän kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään nähtävänä Jämijärven kunnanvirastossa perjantaina 10.11.2017 kello 9–11. Jäsenet tervetuloa! Hämeenkyrön kunta Maaja metsätalousliite to 16.11. Päätös on tullut lainvoimaiseksi eli siitä ei ole valitettu. Hallitus kokoontuu klo 16.30. Ylimääräisessä yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat 1. Yhtiökokoukseen voi ilmoittautua seuraavilla tavoilla: • kirjallisesti osoitteeseen Leppäkosken Sähkö Oy, PL1, 39501 Ikaalinen; • puhelimitse numeroon 044 750 3515, (Ritva Vanhatalo); • sähköpostitse osoitteeseen yhtiokokous@leppakoski.fi; tai • internetsivuilla osoitteessa www.leppakoski.fi/omistajille; Ilmoittautumisen yhteydessä tulee ilmoittaa osakkeenomistajan nimi, henkilötunnus tai y-tunnus, osoite, puhelinnumero sekä mahdollisen avustajan tai asiamiehen nimi sekä asiamiehen henkilötunnus. Selvyyden vuoksi todetaan, että nykyinen hallitus jatkaa vuoden 2018 varsinaiseen yhtiökokoukseen asti ja siitä lukien em. Hallituksen ehdotus asiakohdassa 6: Yhtiön hallitukselle suunnattu optio-ohjelma ja siihen liittyvä suunnattu maksuton osakeanti. 2§ Yhtiön toimialan laajennus 7.2. Asianosaisen poissaolo ei estä toimituksen suorittamista. Kuormassa ei saa olla muuta jätettä. Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen aloitetaan kokouspaikalla klo 9.00. Omaisuudenhoitajan tilinhoitajan tulee ilmoittaa hallintarekisteröidyn osakkeen omistaja, joka haluaa osallistua yhtiökokoukseen, merkittäväksi yhtiön tilapäiseen osakasluetteloon viimeistään edellä mainittuun ajankohtaan mennessä. C. kaalisten kansalliset seniorit r.y:n sääntömääräinen SYYSKOKOUS Eräsen kauppatalossa to 16.11.2017 klo 12. 5 § Yhtiöllä on hallitus, johon kuuluu viidestä kymmeneen (5–10) varsinaista jäsentä. Tietoa toimituksesta löytyy verkosta: www.maanmittauslaitos.fi /TN2017-567241. Tervetuloa! Hallitus Kutsu maanmittaustoimituksiin. Muut ohjeet ja tiedot Yhtiökokouksessa läsnä olevalla osakkeenomistajalla on yhtiökokouksessa osakeyhtiölain 5 luvun 25 §:n mukainen kyselyoikeus kokouksessa käsiteltävistä asioista. klo 17 alkaen 4H-toimistossa Koskilinnassa. Yhtiön hallitukselle suunnatun optio-ohjelman ja siihen liittyvän suunnatun maksuttoman osakeannin käsittely ja hallituksen valtuuttaminen päättämään asiasta 7. Hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan
Tervetuloa! Varhaisjakelu alma Manu Oy 0800 966 75 ma–pe klo 6–11 jakelupaivystys@almamedia.fi PäiVäjakelu Posti Oyj 0100 85160 ma–pe klo 8–16 TILAAJAPALVELU 03 314 331 71 ma–pe klo 9–15 tilaukset@oivaseutu.fi • tilaukset • osoitteenmuutokset • jakeluhäiriöt Jämijärventie 216, 38800 Jämijärvi • Puh. 1 1 . Sakoja umpikaivolietteiden taksan osalta Nokian kaupunkia koskee vain sakoja umpikaivolietteiden käsittelytaksa. 29 TORSTAI 2.11.2017 Vuokra-asunto osoitteesta www.ikkoy.com VUOKRATTAVANA IKAALISISSA Ikaalisten Tili ja Kiinteistö Oy Vanha Tampereentie 18-20, 39500 Ikaalinen p. a t si u d e n a a k k a is a a j a t si m o ä y s y k i k t e h ä v y h n o t y N o k k ii v i k k n a p s u u s o # e m m a m o # VAIKUTA! Edustajiston vaalien äänestys alkaa 6.11. Päätös on nähtävillä Tukesin Rovaniemen toimipaikassa (Valtakatu 2) ja Tukesin kotisivulla (www.tukes.fi/kaivosasiat) sekä alueiden kunnanvirastoissa (Hämeenkyrö, Härkikuja 7; Ylöjärvi, Kuruntie 14). 400.000 suomalaisella on osteoporoosi, useimmilla tietämättään. Maksamme jalometallisi arvon heti käteisenä tai tilille! Arvio kannattaa teettää ensitilassa, koska työskentelemme asuinalueellanne juuri nyt ja saatte palvelun maksutta. Järjestäjä Suomen Luustokunto Kyröskosken kansalaisopisto järjestää EA1-kurssin alkaen to 9.11. 638,87 €/kk Ojasenkatu 2 2 h + k, 61,0–65,0 m 2 , vuokrat alk. 1 1 . Lisätiedot: Ympäristöylitarkastaja Tanja Honkela, puh 0295 018 750, etunimi.sukunimi@avi.fi Vuokralle tarjotaan LUUNTIHEYSMITTAUS Ikaalinen ke 8.11. 03 457 330 • www.iktiki.com Rivitaloasunnot Huopiorinteentie 8–12 Luhalahden rantamaisemissa 2 h + kk + s, 56 m 2 , vuokrat alk. Tiedustelut ja ilmoittautumiset rehtorille p. Vuokralle tarjotaan Ikaalisten keskustassa olevasta rivitalosta saunallinen ja autotalli. Kun muutat tee osoitteenmuutos Uutis Oivaan tilaukset@oivaseutu.fi puh. 046 922 3000 Tiedotukset KUULUTUS Dnro: TRE:7343/02.04.03/2017 ja TRE:344/02.04.03/2017 Jätehuoltolautakunnalla on käsittelyssä 1.1.2018 voimaan tulevat jätetaksa sekä sakoja umpikaivolietteiden taksa. 0500 266 970 KT-KAKSIO Vuokralle tarjotaan Näistä koruista maksoimme 219€ (09) 512 7298 www.jalonom.fi Tule arvioituttamaan korusi ilmaiseksi ja muuta ne rahaksi. Varaukset ja lisätietoja Timo Hinttu p. 040 756 3233 YKSIÖ Ikaalisten keskustassa 60 m 2 remontoitu parvekkeellinen Huonekohtainen vesimittari. 5 1 – 3 . Hämeenkyrön kunnantalon asiointipisteessä (Härkikuja 7) on käytössä tietokone asiakirjojen katsomiseen. 544,50 €/kk Myllymäenkatu 4 1 h + k, 35,2–37 m 2 , vuokrat alk. klo 17. 8 a n o k k ii v i k s e k e l u T a j e m m e ll i e r o tt n o k ti v h a k n o k ii v i k k n a p s u u s O n a a m it t u a n .t e si m u l u u k n i k n a p s u u s O n a k ri p a t a S n a a m e l u u k . 9 o ll e k 7 1 2 . 0400 259 350. a t si u d e n a a k k a is a a j a t si m o ä y s y k i k t e h ä v y h n o t y N o k k ii v i k k n a p s u u s o # e m m a m o # n o ki iv ik k n a p s u u s O a o l u t e v r e T ! e lli v h a k . Taksaesitykset koskevat seuraavia kuntia: Hämeenkyrö, Ikaalinen, Juupajoki, Kangasala, Lempäälä, MänttäVilppula, Nokia, Orivesi, Parkano, Pirkkala, Pälkäne, Ruovesi, Sastamala (entisten Suodenniemen ja Mouhijärven osalta), Tampere, Vesilahti, Virrat ja Ylöjärvi. 9 o ll e k 7 1 2 . Paas poiketen! www.kuuselantila.com puh 044 5474516 Joulu tulla jolkuttaa..... Edustajamme paikalla : K-Market Kyröskoski Torikatu 8 perjantaina 3.11. kaupungintalo Hinta 45 €, sisältäen henkilökohtaisen neuvonnan. 468,85 €/kk 3 h + k, 81,4 m 2 , vuokrat alk. IKAALISTEN HINAUSPALVELU 0400 355 235 IKAALISTEN HINAUSPALVELU 0400 355 235 ILMOITUS VESILAIN MUKAISESTA HAKEMUKSESTA Hakija: Hämeenkyrön Vesi Oy Diaarinumero: LSSAVI/4152/2017 Toiminta ja sijainti: Ulvaanharjun pohjavedenottamon vedenottoluvan lupamääräysten muuttaminen, Hämeenkyrö Hakemuksen nähtävilläolo: Hakemusasiakirjat ovat nähtävinä kuulutusaikana 30.10.–29.11.2017 olennaisilta osin osoitteessa www.avi.fi/lupatietopalvelu. klo 10-17 OSTAMME KULTAA JA HOPEAA! n o ki iv ik k n a p s u u s O a o l u t e v r e T ! e lli v h a k . Päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen. 510,69 €/kk Puntunlahdenkatu 9 2 h + kk, 47,0 m 2 , vuokra 429,06 €/kk 3 h + k, 70,0 m 2 , vuokra 563,85 €/kk Läykkäläntie 26 2 h + k + s, 60,5 m 2 , vuokra 475,68 €/kk 3 h + k + s, 78,5 m 2 , vuokra 569,25 €/kk Marskinkatu 14 2 h + k + s, 66,0 m 2 , vuokra 603,74 €/kk Kerrostaloasunnot Myllymäenkatu 2 1 h + k, 30–36,0 m 2 , vuokrat alk. Tilamyymälä avoinna la 10–14. Mielipiteet taksaesityksistä tulee toimittaa kirjallisena 30.11.2017 klo 15.45 mennessä osoitteeseen: Alueellinen jätehuoltolautakunta, Kirjaamo, PL 487, 33101 Tampere tai sähköpostitse osoitteeseen: kirjaamo@tampere.fi. Tied. 029 5052 166 Rovaniemellä 1.11.2017 Turvallisuusja kemikaalivirasto ILMOITUS PÄÄTÖKSEN ANTAMISESTA Ostetaan Ostetaan Leppäkosken Sähkö Oy:n osakkeita p. 8 a n o k k ii v i k s e k e l u T a j e m m e ll i e r o tt n o k ti v h a k n o k ii v i k k n a p s u u s O n a a m it t u a n .t e si m u l u u k n i k n a p s u u s O n a k ri p a t a S n a a m e l u u k . Testaamme myös leimaamattoman arvometallin ammattitaidolla. 5 1 – 3 . Lisätietoja: kaivosasiat@tukes.fi tai puh. 050 306 6855 verhoomo.fiksaus@gmail.com • www.verhoomofiksaus.com Kuuselan lintutilalta KALKKUNAA JA ANKKAA Pakasteena ja tilauksesta palvattuna. 368,38 €/kk 2 h + k/kk, 60,2 m 2 , vuokrat alk. Vuokra 400 €/kk Puh. Taksaesitykset ovat nähtävillä 31.10.–30.11.2017 Tampereen kaupungin internetsivuilla: www.tampere.fi/jatehuoltolautakunta. 03 3143 3171 w w w .o iv as eu tu .fi. Luustokunto selviää vain mittaamalla ja siihen voidaan vaikuttaa ikään katsomatta ravinnolla ja ravinteilla. 0400 459 991 n. Valitusaika päättyy 1.12.2017. Muistutukset ja mielipiteet: Ohjeet muistutusten ja mielipiteiden jättämisestä ilmenevät kuulutuksesta, joka on nähtävissä osoitteessa www.avi.fi/lupatietopalvelu. 331,65 €/kk 2 h + kk/k, 60,0–67,7 m 2 , vuokrat alk. Paikka: Valtakatu 30, KYRÖSKOSKI. 0400 893 637 tai www.lomarengas.fi/mökin numero 8112 Nauti lomasta Koivurannassa hirsimökissä Jämijärvellä Turvallisuusja kemikaalivirasto (Tukes) on kaivoslain (621/2011) perusteella 1.11.2017 hyväksynyt seuraavan varausilmoituksen: Varaaja: Magnus Minerals Oy Lupatunnus: VA2017:0073 Varausalueen sijainti: Hämeenkyrö, Ylöjärvi Varauksen voimassaolo päättyy: 4.9.2019 Varaus antaa vain etuoikeuden malminetsintäluvan hakemiseen. 481,27 €/kk Teinintie 12 1h + kk, 29,5m 2 , vuokra 290,00€/kk, vesi kulutuksen mukaan Kauppakatu 6 1 h + k, 49,5m 2 , vuokra 390,00€/kk, vesi 24€/kk/hlö Tiedustelut ja asuntohakemukset Mertiöjärven rannalla Jämin hyvien palveluiden läheisyydessä. 438,90 €/kk REMONTOITUJA KOLMIOITA 3 h + k, 67,7 m 2 , vuokrat alk. Varaa aikasi numerosta p
Christmas Whispers: Kamarikuoro Cantandon Jouluajan lauluja, klo 18.30, Valkean ruusun koulu. Konsertissa kuullaan eläinaiheisia lauluja ja runoja sekä leikitäänkin! Kahvi/mehutarjoilu ja arpamyynti klo 17.30 alkaen. 040 773 2645 tai sähköpostilla tarja.paloheimo@ippnet.fi. Tapahtuman ideana on antaa suomalaisille maistuva lahja: tarjota lämmintä riistaruokaa ulkona useilla paikkakunnilla samaan aikaan. Puhutaan taiteesta: Suomi kuvina –keskustelutilaisuus klo 17.30. klo 13–14.30 Jyllinkodeilla (Jyllinkatu 3). Viimeisen laulun ja Huutolaistytön laulun esiintyjiä: Inga Sulin, Taisto Polvi, Tapio Parkkinen, Jukka Hovila, Aarre Aalto, Jarmo Grek, Paula Perälä jne. Luennoitsijana Arto Ojakoski. Joel Hallikainen esiintyy klo 11 ja klo 12. Juhlakahvitus Olokolossa. divari Sponsored by: Lakupäällikkö, Ravintola Sarvi, UutisOiva, Rakennus Uumonen, Primatex, Metsätyöt Tuomo Tuomisto, Maalauspalvelu J.Laine, Kuljetus Valkama, IS-Sportti SUPERLAUANTAI! Kosken Sykkeellä 4.11. Kuoronjohtajana Markku Huhtala. Tervetuloa! Ikaalisten kaupunginkirjasto. Vapaa pääsy. klo 15. Tapahtumat näkyvät myös Hämeenkyrön kunnan kotisivulla. klo 18 Luther ja Rouva Musiikki Omalla tuvalla. Ilmoita tapahtumastasi sähköpostilla pirkko.pilvinen@hameenkyro.fi tai tanja.lahti@hameenkyro.fi SUOMEN 100-VUOTISJUHLAVUODEN 2017 TAPAHTUMIA HÄMEENKYRÖSSÄ • La4.11.klo14Hämeenkyrölaulaajasoi-Suomelle -konserttiKoskilinnassa. klo 18.30 ALTIN SALISSA: My Little Pony lisäesitys (K7) su 5.11. klo 16.00 Hokkarit AHK, Tampere Su 5.11. klo 12.15 Hokkarit M2 KiePo, Mänttä KUTSU Tervetuloa Suomen suurimpiin peijaisiin Ikaalisten torille la 4.11. Ikaalisten kaupunki / Liikuntatoimi / Liikettä-hanke. Sorin Sirkuksen joulushow 2.12., bussi klo 11.30 Tilausliikenne Aren tallilta, Trossitie 543, ajaa Trossitietä. Jos et ole saanut vahvistusta ilmoittautumiseesi, niin ilmoittauduthan uudelleen. klo 15. 9–17 pyhäinpäivänä 9–14 su 5.11. Aiheena tulevaisuus. klo 19 Ikaalisten kirkossa Oi muistatko vielä sen virren. ma-pe 10–17, la 10–14 0400 446 448 Kortteenkatu 1, Ikaalinen tuurip@saunalahti.fi Sopimuksen mukaan myös iltaisin ja sunnuntaisin. Konsertin juontavat Kaisa Rantamäki ja Laura Partanen. SASKY koulutuskuntayhtymä/ Ikaalisten kauppaoppilaitos. 21.11. 16.11. Mahdolliset muistamiset tilille Aito SP FI77 4503 1020 0141 81. Tilaisuus on paikassa Studio Luova Tila, osoite Teinintie 9, Ikaalinen. Suomen suurimmat peijaiset on hiukan erilainen tapahtuma, koska juhlakutsu on kaikille avoin. klo 12. TTT ”Presidentti ja tyttö” Aren auto K:koski mh 17.40 ja S-market 17.50. Ikaalisten taideyhdistys Taika ry. Ritva Kotanen, sopraano, Keijo Kuivanen, tenori, Tuomas Honkkila, piano. Solistit: Solja Virta ja Antti Nissilä. Mukana HOMCARE-tuotteet Tule täydentämään varastosi ja hankkimaan joululahjoja. Juha Aila, Sanna Toivola, Anna-Mari Yrjänä 28.11. Ilmoittautumiset yrittajajuhla.hameenkyro@gmail.com Huom. Maaseudun Taiteellinen Teatteri ry, Heiska ry ja Hämeenkyrön srk Maaseudun Taiteellinen Teatteri ry Liput 10 €, saatavilla mm. 144 tkm Hämeenkyrön seniorit Kuukausitapaaminen ke 8.11. Paikallishistoriaa to 9.11. Tapahtuma on osa Syödään Yhdessä -ilmiötä. 5.11. 22.11. 18.11. klo 12.30 Hokkarit-07 Pingviinit, Pirkkala La 4.11. • La11.11.2017klo9–12AvoimetovetMonitoimikeskus Sillassa. Lipun hinta on 10 €, tuotto srk:n diakoniatyölle ja Heiska ry:lle. Suunnitellaan tulevaa. MLL Ikaalisten yhdistys. Kukin ilmoitus kattaa tiedot aina ennen seuraavan laajan jakelun lehden ilmestymistä olevista tapahtumista. Yösyöttö lisäesitys (S) pe 3.11. klo 14.30 miehet 4.div. Nykyisin järjestetään pääasiassa hirvipeijaisia, joihin kutsutaan tavallisesti seuralle metsästysmaita vuokranneet henkilöt perheineen. Illan aiheena yleisemminkin sodan yhteiskunnalliset pitkäaikaisvaikutukset. Koskilinnankuja, Kyröskoski. Heiskalla vielä paikkoja vapaana. Ohjelma 10 €, ennakkoon myös kuoron laulajilta. Ikaalisten seurakunnan lähetyskirpputori 30 v. Apassit-Exodus ja ma 6.11. Joulukuu 5.12. Tervetuloa! Ikaalisten kansalaisopisto. Monologinäytelmä Lutherista ja pienoiskonsertti. Heinijärven kyläyhdistys Seniorikerho kokoontuu 8.11. SYKKEELLÄ la 30.9. Isopappilassa (YrjöKoskisentie 6) klo 14. Lippu 15 €, sis. Airi Moisio & Kirsi Aho Arvontaa. klo 16.00 ma 6.11. klo 10.15 Hokkarit-07 Tappara, Tampere Su 5.11. myös Heidi Olkinuora ja Marja Rajakorpi. Tilaisuus on paikassa Studio Luova Tila, osoite Teinintie 9, Ikaalinen. kakkukahvit Lippuvaraukset puh. klo 14 ja 18 kirjakutsut Ikaalisten kaupunginkirjastossa. Juhlien valmistelut tehdään seurassa tai porukassa yhteisvoimin. Keskusteltavana kirjana on Toivo Pekkasen ”Tehtaan varjossa”. Viihdekuoro Sata-Häme ja Ikaalisten kansalaisopisto On aika kulunut sukkelasti, kun käsillä on jo neljäskymmenes rasti. klo 10-13. Lisäksi konsertissa esiintyy kansalaisopiston kevyen musiikin lauluopiskelijoita. SUPERLAUANTAI! Salibandyn Av. Peijaiset ovat karhun tai muun ison riistaeläimen kunniaksi järjestetyt pidot. klo 16:00 KYPO KRP AKATEMIA Salibandy miesten 2. 14.12. Auto lähtee S-marketilta klo 10.15. Ilmoittuminen ja maksuohjeet minttu.ukkonen@hotmail.com. Ikaalisten kansalaisopisto. Liput 12 €, puffetti väliajalla. Konsertissa esiintyvät mm. EL-Jämijärvi Tarinapäivä ke 8.11. • Ma6.11.–to9.11.AvoimetovetHämeenkyrön kansalaisopiston kaikissa kielten sekä taitoja taideaineiden ryhmissä Yhteiskoululla, Tuohelassa, Koskilinnassa, Tanolassa ja Sillassa. Ikaalisten taideyhdistys Taika ry. Konsertti koostuu monista tunnetuista mieskuorolauluista ja konsertissa kuullaan myös solisteja. Trygg) Ti 7.11.–11.11. klo 14.00 Hokkarit-06 KooVee, Tampere La 4.11. Opiskelijat kursseilla sekä opettajat ovat ottaneet kuvat. Kyröskosken Mieskuoron, Kyröskosken Naiskuoron, Pinsiön Mieskuoron ja Nuorisopuhallinorkesteri Puhallican yhteiskonsertti Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi. Kutsumme Sinut kuuntelemaan laulun riemua kuorosovituksina vuosien varrelta Viihdekuoro Sata-Hämeen 40-v. Tervetuloa! EVELACE alusasujen VARASTON TYHJENNYSMYYNTI. Tapahtuma maksuton. Vuosisadan yrittäjäjuhlaa vietetään lauantaina 18.11.2017 klo 18.00 alkaen Koskilinnassa, os. klo 14 KIRJAKUTSUT Ikaalisten kaupunginkirjastossa ti 7.11.2017 Kirjastovirkailija Tiina Lammi esittelee syksyn 2017 uutuuksia • päiväkahviaikaan klo 14 • ja sama uusintana klo 18 Tervetuloa ! Lämpimästi tervetuloa! Liput 15 €, sis. oivaseutu.fi maise.autero@oivaseutu.fi. divari Sponsored by: Tilausliikenne Ketola, Lakupäällikkö, Innolink, Säästöpankki, Metsätyöt Tuomisto, Leppäkosken Sähkö, UutisOiva, IS-Sportti, Ravintola Sarvi, Kuljetus Valkama, Maalauspalvelu J.Laine, Fimtest, Rakennuspalvelu Uimonen. Kehäkukalla ja Heiskalla. Viihdekuoro Sata-Hämeen 40v. Tervetuloa! Ikaalisten taideyhdistys Taika ry. klo 11 Kammarilla. Koko perhe liikkuu yhdessä klo 10–14 Valkean ruusun koulu ja liikuntahalli. klo 18 Mattilan Säiliön ruokalassa. Pirkanmaan Muistiyhdistyksen Ikaalisten keskusteluja vertaistukiryhmä muistisairausdiagnoosin saaneille ja heidän läheisilleen kokoontuu ma 6.11. P. Pikkujoulua vietämme 6.12. kokoonnumme klo 14, laulajat klo 13 Hällä-Pirtillä. Pikkupaketti mukaan. • Su26.11.klo14JoulukonserttiHämeenkyrönkirkossa. Konsertin jälkeen glögitarjoilu kirkossa. Avajaiset su 26.11. www.oivaseutu.fi Mainostoimisto OivaMainos Sinulla on yritys, me saamme sen näkymään. Viihdekuoro Sata-Häme ja Ikaalisten kansalaisopisto. Säestäjinä Ikaalisten Viulupelimannit sekä Martti Petäjä. 24 950 e VIIKON VAIHDOKKI! Mercedes-Benz ML 320 CDI, 4Matic 2007, aj. Perheliikuntatapahtuma Suomi 100 v. klo 18. 30 TORSTAI 2.11.2017 Tapahtumat Ohjelmassa mm. Paula Virtanen kertoo Kelan kuntoutuksista. Hämeenkyrön jäähalli • Eljaalantie 1 • Kyröskoski Tervetuloa kannustamaan hämeenkyröläiset voittoon! Hämeenkyrön JÄÄHALLISSA K AHVIO La 4.11. 03 458 6181 Runsas valikoima PYHÄINPÄIVÄKUKKIA callunat –20% Palvelemme ark. Parkunmäen Apassit ry Futsal-kotipelit Kosken Sykkeellä su 5.11. Paljon kokoja ja malleja, pieniä ja isoja. Kutsumme Sinut kuuntelemaan laulun riemua kuorosovituksina vuosien varrelta. Tervetuloa! Ikaalisten kaupunginkirjasto. Hämeenkyrön nuorisoseura Teatterimatka Treelle to 9.11. kakkukahvit. Tervetuloa tutustumaan paikkakuntaamme ilmasta käsin! Kehystettyjä valokuvia on myös mahdollista ostaa. Parkkis-kerho Retki Kankaanpäähän ma 13.11. klo 19. klo 19.30 B-pojat Apassit-Ylöjärven Ilves. 29.12. kutsuu Toejoen seurojentalolle (Hyveläntie 12, Pori) ke 8.11. Juhlakonserttia johtavat Sanna Toivola sekä kunniakuoronjohtajamme Lasse Hämekoski. • Su5.11.klo15Muistathankai”musikaali-jaoperettisävelmienkonserttiIsopappilassa. Ilmoittaudu mukaan 0400 908 953/Seppo. P. Kutsut on lähetetty yrittäjäjärjestön jäsenille. Liikuntavälinearvonta! Mukana liikuttamassa suloiset eläinmaskotit. Eläinten juhlat -konsertti. SWIPE -työtä. Temppuilua ja Parkouria lapsille, liikuntaa vanhemmille ja isovanhemmille, lapsiparkki 1–3-vuotiaille, perheen yhteisiä tehtäviä ja ilmainen puurolounas osallistujille. Hämeenkyrön kirjastossa torstaina 2.11. Ilmaista hirvikeittoa riittää soppatykillisestä 400–500 ensimmäiselle. Tervetuloa tutustumaan tiloihin ja uusiin taideteoksiin. juhlakonserttiin su 5.11.2017 klo 15 Valkean ruusun koululle (Koulunpolku 4, Ikaalinen) Kuoronjohtaja Markku Huhtala Säestäjinä Ikaalisten Viulupelimannit Martti Petäjä Mukana myös yhteistyökuorolaisia Stemmaset-kuorosta AIRI MOISION POP UP -kauppa Ikaalisissa Vanha Tampereentie 14–16 (ent. klo 14.00 su 12.11. 20.11. 20.11.–15.12. Simunan Martat Askarrellaan yhdessä Tuijan ja Anjan johdolla Mattilan Säiliöllä to 9.11. Tervetuloa! Suomi 100-teem alla Kuva kohtaa sanan Seuratoiminta MARRASTORI LA 2.12. klo 13.30 Suomi100 juhlavuoden työryhmän viimeinen kokoontuminen 23.11. suljettu Kuvia, runoja ja muita tekstejä suomalaisesta luonnosta. MLL:n Ikaalisten yhdistys järjestää koko perheen konsertin Lapsen oikeuksien päivänä Valkean ruusun koululla. Koskilinnankuja, Kyröskoski. ovelta SUURI JOULUKONSERTTI Hämeenkyrön kirkossa 26.11. Ikaalisten kaupunginkirjastossa kirjailijavieraana Ville Kivimäki klo 18. klo 11. Varaa oma paikkasi pikaisesti. 7.11. Aikataulut ohjelman mukaiset www.hameenkyro.fi/palvelut/elamanlaatu/kansalaisopisto. Hirvikeiton tarjoaa Ikaalisten-Jämijärven yhteislupaan kuuluvat metsästysseurat. Jämijärven eläkkeensaajat Meri-Porin Eläkkeensaajat ry. Pyhäinpäivän projektikuoro ”Kosketus”. Ilmoitathan tulostasi etukäteen: kulttuuri@ikaalinen.fi la 4.11. 040 773 2645 tai sähköpostilla tarja.paloheimo@ippnet.fi. Paljon rintaliivejä – 50 %. klo 18.00 Tuntematon sotilas lisäesitykset (K16) Liput 9 € KULTTUURIPALVELUT Huom! UutisOivan laajan jakelun lehdissä (seuraava 30.11.) julkaistaan vuoden 2017 ajan yhteisilmoitus Suomen 100-vuotisjuhlavuoden hämeenkyröläisistä tapahtumista. juhlakonsertti Valkean ruusun koululla klo 15. Lippuja saatavilla myös etukäteen kuorolaisilta tai tuntia ennen ovelta. TERVETULO A! SUOMI 100 – tapahtumia Ikaalisissa Leikkaa talteen Marraskuu 5.11. Lippuja saatavilla myös etukäteen kuorolaisilta tai tuntia ennen ovelta. Hämeenkyrön Kirjaston Ystävät Lukupiiri to 9.11. Liput 10 € kuorolaisilta (alle 12 v. klo 18 Ikaalisten kirkossa Gabriel Fauré: Requiem. Kammarin runopiiri Ma 6.11. Vapaa pääsy ohjelma 10 €. R-K keittää kahvit. klo 10 Heinijärven vanhalla koululla. Lisätietoja: lippuvaraukset puh. klo 14 Osuuspankilla, kokoonnutaan jo klo 13. 040 502 0046. Kirjastovirkailija Tiina Lammi esittelee syksyn 2017 uutuuksia. Järjestäjinä ovat Maaseudun Taiteellinen Teatteri, Heiska ry ja Hämeenkyrön srk Rantavaaran Kukkakauppa Oikotie 3, Ikaalinen P. Aiheena tämä päivä. Konsertti alkaa klo 18. Teos pohjautuu hänen väitöskirjaansa suomalaisten sotilaiden psyyken kestämisestä ja murtumisesta talvija jatkosodassa. Liput 34 €: lippu.fi ja Ikaalisten kirjakauppa. Vuosisadan yrittäjäjuhlaa vietetään lauantaina 18.11.2017 klo 18.00 alkaen Koskilinnassa, os. Ohjaajina Veera Lehikoinen ja Elise Mäkelä. klo 17 kaupungintalolla. • Ti7.11.klo14–18.30 kirjastossa Kirjojenuusielämä –kirja-askarteluavanhoistakirjoista kaikenikäisille. Tervehdysten vastaanotto klo 14.30 alkaen. Hämeenkyrön-Viljakkalan Eläkeläiset ry Ma 6.11. Ikaalinen ilmasta -valokuvanäyttely SASKY koulutuskuntayhtymä/Ikaalisten kauppaoppilaitoksella ma–pe klo 9–15 välisenä aikana tilassa 101. 11.11. 6.11. Vapaa pääsy, vapaaehtoinen kannatusmaksu. Avoinna klo 11–18 • la 10–14 30 v. Viljakkalan marttayhdistys Kokoontuminen Viljakkalan seurojentalolla to 9.11. Suomi100 –luento ”Ikaalisten suojeluskunta 1917–1939” Omalla Tuvalla klo 18. Ikaalisten Mieslaulajat ry. ilmaiseksi) ja ovelta ennen konserttia. Ikaalisten Mieslaulajien Suomi 100 Itsenäisyysjuhlakonsertti Ikaalisten kirkossa klo 19. Tuo omia tarvikkeita mukana. Urkuri: Keijo Vättö. Taikan talvi 2017 – Sininen hetki –taidenäyttely Kauppakeskus Kompissa. Vapaa pääsy. Tervehdysten vastaanotto klo 14.30 alkaen. Inga Sulin, Taisto Polvi, Tapio Parkkinen, Marja Rajakorpi, Jukka Hovila, Heidi Olkinuora, Aarre Aalto, Jarmo Grek ja Paula Perälä. Sen kunniaksi nautimme KAKKUKAHVIT. klo 16.00 su 5.11. Järjestää Hämeenkyrön Kirjaston Ystävät ry ja Kyrön Luonto ry. Samuli Edelmann, Jukka Perko ja Matti Paatelma. Konsertin tuotto Heiska ry:lle ja srk:n diakoniatyölle Järj. klo 13:00 KYPO NAISET SBT PAPO klo 16:00 KYPO MIEHET HAPPEE STEAMERS Vapaa pääsy! SYKKEELLÄ la 21.10. klo 18.00 to 9.11. kello 12 alkaen Metsästäjäliitto ja metsästysseurat ympäri Suomen osallistuvat Suomen 100-vuotisjuhlintaan järjestämällä Suomen suurimmat peijaiset pyhäinpäivänä 4.11. Yhteistyössä MLL:n Ikaalisten yhdistys sekä Perheliikuntakeskus Hippa Oy. klo 16:00 KYPO ILVES Salibandy miesten 2. • Pe10.11.klo18 Yhteiskoululla TatujaPatutyöntouhussa. 040 484 9361/ Aune. Johtaa: Marko Koskinen. klo 19. Historiantutkija Ville Kivimäen teos Murtuneet mielet: taistelu suomalaissotilaiden hermoista 1939–1945 voitti vuoden 2013 Tieto-Finlandia -palkinnon. 24.11. Kaikki tuotteet alennettu. Tutustumisilta/ puurojuhla 24.11. Väliajalla kahvitarjoilu, tuotto Puhallican tukemiseen. Puhutaan taiteesta: Suomi kuvina –keskustelutilaisuus klo 17.30
0800 9 6675, palvelee kello 6–11 jakelupaivystys@almamedia.fi Päiväjakelusta vastaa: Posti Oyj p. 02-547 1755 Tehtaanmyymälä avoinna ma-pe 9–17 w w w.rahtipalvi.fi JÄMIN RAHTIPALVI OY Jalostamme herkulliset makkarat, palvit ja säilykkeet, myös peuran ja hirvenlihasta 010 326 3400 Kukkakauppa on nyt tukkapaikka Kyrönsarventie 4, Hämeenkyrö • 0400 290 957 Tervetuoa tutustumaan! on muuttanut Hämeenkyröön. 53.000 € Vuonna 1959 valmistunut asuinrakennus, 3h, k, wc, n. 72 m 2 . Parkunmäentie 2, Hämeenkyrö palviportti.fi p. Le ik ka a ku po nk i m uk aa si ja tu le os to ks ill e 20 % s Paperiaskartelu s Kortteilu & leimailu s Scrapbooking s Helmet & korutarvikkeet s KAIKKEA KIVAA! Avoinna ma-pe 10-17, la 10-14 Ikaalisten Autotalo, Kortteenkatu 1 050-593 5588 Sillanpäänkatu 1, 38710 KANKAANPÄÄ Puh. Katso menu ositteesta: www.kekkerikeittio.net Kattaus klo 12 Sunnuntaina 12.11. Navettarakennus, saunarakennus. Tampereen Oopperan 70-vuotisjuhlagaala, Tampere-talo 17.12. 39.000 € 1h, k, kph, s. Iloista ja ammattitaitoista palvelua. (03) 371 6641, 0400 771 041 Avoinna ark. Tontti 5170 m 2 . Parturit ja kampaamot Liikenne Hyvinvointi Kankaanpään KEMIKALIO Torikatu 11, KANKAANPÄÄ P. MOOTTORIPYÖRÄMESSUT, Messukeskus Hki 17.3. Meiltä mm. 1988. Tilava, siistikuntoinen rt-asunto lähellä palveluita. 8,38 snt/p+7,02 snt/min (alv24), matkap. PRESIDENTTI JA TYTTÖ, TTT 15.12. 55 € www.kalaki.fi Kankaanpään Laki ja Kiinteistö Oy, LKV Paavo Tuori 050 553 0215 • Juhani Tuori 044 553 0215 JÄMIJÄRVI Jämin perhepuistossa OKT, 78 m 2 Jämi, Mäntykankaantie 7B H. OKT/Pientila, 72 m 2 Ruupanperä, Saarenpääntie 198 H. Tontti n.1500 m 2 Keskusta, Jämijärventie/Mäkeläntie H. 132.000 € 2mh, tupak, kph, s, wc. LUULOSAIRAS, TTT 3.2. Kesämökki, 30 m 2 Jämijärven rannalla Kauppila, Tuomelantie 17 H. 7.000 € Omakotitalotontti, jossa rakennusoikeutta n. 8-18, la 9-15 Oy Kalusteet kotiin ja mökille edullisesti! KEITTIÖT V S I I N O myös erikoismitoin www.keittiokalustetukut.fI www.visionliukuovet.fi Meiltä kalusteita jopa kahdessa päivässä! Kuttikallionkuja 6, Parkano 03 448 2204 • 0400 123 256 Avoinna arkisin 9–17, la 9–13 Parkanon Kehräämö Osaamista 70 vuoden kokemuksella. MYRSKYLUODON MAIJA, Helsingin kaupunginteatteri 2.2. synttäreiden merkeissä ti–la 7.–11.11. klo 10–17. 0200 71000 • asiakaspalvelu@posti.fi Isänpäivä 12.11. Nyörit ja vinokantit, satiininauhat Sirkat, käyrät neulat Työvälineet askartelijoille • kaavapiirtimet, nahka rei´ittimet, sakset, ratkojat ym... Sähkölämmitys, varaava takka. 040 511 6623 tai hiltuntiltut@gmail.com Flikan Kammari Oy Kauhajoki/Kankaanpää Puh. 115 € lippu ja kulj. 50 € lippu ja kulj. 03 558 9000 39500 Ikaalinen tilausliikenne@timotuomisto.fi www.timotuomisto.fi Lisätietoa: Katso jatkuvasti päivittyvä matkatarjonta kotisivuiltamme! 20.11. APULANTAÄlä usko lauluihin, Tampere-talo lippu ja kulj. Svengaava Joulu: Waltteri Torikka, Maria Ylipää, Sami Pitkämö Tampere-talo 20.1.2018 MATKAMESSUT, Messukeskus Hki 27.1. 50 € lippu ja kulj. 6.30–17, la 8–14 moisionkotipakari@hotmail.fi www.moisionkotipakari.fi Ravintolat Meillä leivotaan! Soutajantie 2, Ikaalinen P. 55 € lippu ja kulj. 55 € lippu ja kulj. 48.000 €. 45 € lippu ja kulj. 03 448 5699 Avoinna ma–pe klo 8–17 Tervetuloa KEITTOLOUNAALLE SAMMIIN Myllyn Leivän kahvioon Keitto kuumana klo 10–15 6.11.–10.11. 03 458 9700 Aukioloajat ma–pe 7–16, la 8–13 Tervetuloa! PERJANTAIN TARJOUS Bostonkakku -omena-vanilja -puolukka-toffee Ranskalainen maalaisleipä 1 90 3 90 Myydään Kolmostie 640, Ikaalinen p. Flikan Kammari Kankaanpää Lähes kaikki –50 % Pirkanmaan KEITTIÖKALUSTETUKKU Teollisuustie 4, 33470 YLÖJÄRVI ylojarvi@keittiokalustetukut.fi komerot khh-ryhmät wc-kalusteet vaihto-ovet tilanjako-ovet KEITTIÖT 21v. Savulohijuustovihanneskeitto (V,L) Riistakeitto (G,L) Lohikeitto (G,L,M) Borssikeitto (G,L,M) Broilerkeitto (L) Ma Ti Ke To Pe METSÄSTÄJÄ!! Jämijärvi, p. pullakahvitarjoilu klo 9–16.. Vapautuu nopeasti. 48 € lippu ja kulj. JUHLITAAN ISÄÄ! Isänpäivän juhlapäivällinen katettuna Juhlatalo Korvenhovissa Jämijärvellä Korvenkyläntie 87, Jämijärvi ISÄNPÄIVÄLOUNAS Heiskankuja 1,Hämeenkyrö su 12.11. klo 12–15 Kts. menu: hiltuntiltut.fi Lo unaskahvila Pitopalvelu PIRTTI H ILTUN 20 € Pöytävaraukset p. 02 578 3795 info@satamotors.com www.satamotors.com Hinta 8990 € + toimituskulut Pöytävaraukset numerosta 040 821 2468 viimeistään pe 10.11. Rauhallinen sijainti tien päässä. Ristamäentie 24, HÄMEENKYRÖ puh. Vesija sähköliittymät. 02 572 4111 Tällä kupongilla kaikki normaalihintaiset Alusasut ja uimapuvut Voimassa 18.11.2017 saakka. 31 TORSTAI 2.11.2017 Julkaisija: Präntti Oy ISSN 2243-2396 Paino: Sata-Pirkan Painotalo Oy, Pori 2017 Sanomalehtien liiton jäsen Oiva Seutulehti Uutis Ilmestyy torstaIsIn Katri linnikko Päätoimittaja-toimitusjohtaja 03 3143 3130 050 554 7394 Varhaisjakelusta vastaa: Alma Manu p. 375 neliötä. kokemuksella! LIUKUOVET 020 720 9240 lankap. Matkat Tilausliikenne Timo Tuomisto Ky Puh. Vuonna 1964 valmistunut kesämökki. Tontti 942 m 2 . To 9.11. Lähellä uimapaikka sekä Jämin palvelut. 8,35 snt/p+17,17 snt/min (alv24) ark. 03 371 5555 Avoinna: ma-to 8–17, pe 8–18, la SULJETTU TEHTAANMYYMÄLÄ KAHVILA LÄHILIHAA PA LVIPORTTI Pyhäinpäivän HERKKUJA To–pe 2.–3.11. 050 586 3000 Heikki ALKAEN MAANANTAINA 6.11. VILJAPOSSUMARKKINAT 21 v. Puolustusvoimien Pro-Patria -konsertti, Tampere-talo 8.12. Vuonna 2011 valmistunut tasokas koti. Muista isää! Tilaathan juhlan leivonnaiset ajoissa. 55 € lippu ja kulj. Perinteinen VANHANAJAN PALVI 11 90 kg Palvattu KALKKUNAN KOIPI 8 50 kg Täytetty NAUDAN KÄÄRYLE 14 90 kg Pataan KARJALANPAISTI 10 50 kg Uudessa Häijään Säästömarketissa myyntipiste pe 3.11. RT, 45 m 2 Keskusta, Perämoisiontie 1 A4 H. Rv. Pinta-ala 5,63 ha, josta 3,5 metsää
Pikkulinnut vai paikallislehti. ELLEI TOISIN MAINITA. KPL/ST. Tiedustelut p. Vuokratakuu 1 kk. Vuokralle tarjotaan siisti kt-yksiö, 31 m 2 , Kyröskoskella, Kirkkokadulla. Vuokralle tarjotaan saunallinen rivitalo-yksiö, 37 m 2 , Hämeenkyrön Pappilametsästä. ERJA OKSMAN 16.11. Kulkuripojat 9 € la 11.11. As Oy Kamreerinkulma, Valtakatu 2, Ikaalinen. OPTIKOT PÄIVITTÄIN VARAA AIKA 03 448 1411 OSTA 2 , MAKSA 1 Tuplapäivät + Bon us tupl ana! Saat toiset silmälasit koko kehysvalikoimasta tai merkkiaurinkolasit voimakkuuksilla kaupan päälle itsellesi tai kaverille. P. Tarjous voimassa 18.11.2017 asti. 0200 48144 (0,17 €/puh + 0,81 €/min+pvm/mpm) Cumulus Resort Ikaalisten Kylpylä Hämyläntie 2, Ikaalinen @cumulushotels cumulus.fi PIKKUJOULUESIINTYJÄT: pe 10.11. Palvelut lähellä. Järvinäkymä, talossa uima-allas. P. SILMÄLÄÄKÄRIT PARKANO 03 448 1411 IKAALINEN 03 458 6520 MAKSUAIKAA SILMÄLASEIHIN jopa 12 kk ilman korkoa ja kulua Normaalihintaisten silmälasien ostajana saat toiset lasit kaupan päälle itsellesi tai kaverillesi. OPTIKOT PÄIVITTÄIN IKAALINEN 03 458 6520 PARKANO 03 448 1411 Kuka kertoo uutisesi. Hissi, sauna, lasitettu parveke. Popeda 25 €* / ovelta 26 € pe 17.11. JUKKA KUITTINEN 9.11. Jäsenkausi alkaa 1.1.2018 KUNTOKLUBIT ptsalit.fi P&T Hämeenkyrö, Härkikuja 1, puh. p. Tarjoamme edullisemmat silmälasit. 040 861 3806.. 24 %) ja matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 17.17 snt/min (sis. alv. Vuokralle tarjotaan kt-kaksio Hämeenkyrön keskustassa. 0207 545 070 Puhelun hinta 0207-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8,35 snt/puh + 7,02 snt/ min (sis. KG CHIQUITA BANAANI COSTA RICA TAKUUMUREA NAUDAN SISÄJA PAAHTOPAISTI PALANA, SUOMI SUOMI 12 95 KG Herkkutorilta TO–LA Herkkutorilta TO–LA -23–37% PLUSSA-KORTILLA ERÄ 10 .3 KPL VALIO OLTERMANNI 250 g (4,00/kg) MYÖS KEVYT 17 % Rajoitus 3 kpl/talous Ilman korttia 2,99 kpl (11,96/kg) 1 .ERÄ -66% PLUSSA-KORTILLA 99 KG Perjantaina 3.11. S-Etukortilla Bonus tuplana kampanjan aikana maksetuista ostoksista. Mikael Konttinen 13 € la 2.12. Liittymismaksu 39 €. Tied. 040 687 7602. Muistathan meidän upeat kokoustilat jopa 700 hengen tilaisuuksiin. 24 %) K O M P P I RAUHALLISTA PYHÄINPÄIVÄÄ TUORE LOHIFILEE VAKUUMI, NORJA Rajoitus 2 fileetä/talous 9 95 INGMAN CREAMY JÄÄTELÖT 850 ml, (3,92/l) Rajoitus 1 erä/talous Ilman korttia 4,35–5,35 kpl (5,12–6,29/l) NAUDAN PAREMPI JAUHELIHA 10% SUOMI 8 90 SUOMI KG TARJOUKSET VOIMASSA TO-SU 2.–5.11. Heti vapaa. 050 378 9266. Heti vapaa. 050 363 1003, hameenkyro@pandt.fi Kuntosali I Personal Training I Pienryhmävalmennukset I Lapsiparkki PETTERI PAASSILTA 8.11. Tilaa verkosta: www.oivaseutu.fi Tilaa soittamalla: 03 3143 3171 Oivatori Oiva TORI Halutaan ostaa rivitalokaksio Hämeenkyröstä. 1.12. Souvarit 15 € pe 8.12. Neljänsuora 14,50 €* / ovelta 15 € *Ennakkoliput ticketmaster.fi sis. Finnhits Kuninkaat 22,50 €* / ovelta 24 € Danny, Frederik ja Tapani Kansa ti 5.12. Vap. Ryhmämyynti west.sales@restel.fi Vanha Tampereentie 18–20, Ikaalinen (ma–pe 10–17, la 10–14) Loppuvuoden rutistus! Liity 30.11. 040 840 7817. Jonne Aaron 16,50 €* / ovelta 18 € pe 1.12. Vuokralle tarjotaan remontoitu kaksio 61 m 2 . Vesala 25 €* / ovelta 26 € la 18.11. P. 89 € / 2 hh PIKKUJOULUBUFFET SUOMI 100 v. mennessä ja treenaa loppuvuosi puoleen hintaan Kuntoile vuoden loppuun -50% Tarjous koskee 12kk jäsenyyksiä. Tarja Lunnas 13 € la 25.11. Härkis maistatus klo 11–17 Pikkuisen paremmat Pikkujoulut Ikaalisten Kylpylässä Lisätiedot ja majoitusvaraukset; puh. 8–21 la 8–20 su 11–18 Karhoistentie 3, 39500 IKAALINEN sirpa.rintamaki@k-supermarket.fi p. teemalla 35 € / henkilö OHJELMAPALVELU Oma ohjelmapalvelumme räätälöi pikkujouluryhmällesi kivaa tekemistä vaikka alkuillan lämmittelyksi. UutisOivan määräaikainen tilaus, tarjous 4 kk 30 € :lla Kumma, kun et ole vielä tilannut... Etu koskee uusia tilauksia, ei muita alennuksia. 32 TORSTAI 2.11.2017 Palvelemme: ark. 0400 350 235. Anne Mattila 15 € pe 24.11. alv. käsittelykulut PIKKUJOULUYÖT RYHMILLE alk