Sivu 3 Vinyyli elää ja voi hyvin! Sivu 15 Irtonumero 2,50 € N:o 31 HÄMEENKYRÖ • IKAALINEN • JÄMIJÄRVI • VILJAKKALA Ikaalisten levymessujen järjestäjän Marko Tuomisen mukaan vinyylin lämmin äänentoisto miellyttää monen korvaa. Partion master chef käyttää Trangiaa Sivu 10 TORSTAI 2.8.2018. Riistakolmioista etsitään kanalintuja Sivu 9 Miten käy säilörehun tuotannolle
Rengaslöytöjen mukaan sääksien suurin kuolinsyy on metsästys lajin talvehtimisalueilla Guineanlahden rantavaltioissa. Valtakunnallinen sääksiseuranta aloitettiin 1970luvun alussa. Rannoille huolimattomasti nielu auki jätetyt katiskat ovat linnuille todellisia surmanloukkuja. heinäkuuta untuvikkona rengastamani ruskosuohaukan poikanen löytyi jo 10. Hämeenkyrössä sääksellä on kolme pesintää, Viljakkalassa kaksi. •. Vielä elokuun ajan tummanpuhuvia ruskosuohaukan poikasia näkee lennossa rantojen yllä vesimyyriä etsimässä. Nykyään ruskosuohaukkoja pesii Hämeenkyrössäkin 4–6 paria. Ratkaisevaa kannankasvulle on ollut sääksen tekopesärakentaminen, sillä nykyajan talousmetsissä on vähän riittävän järeitä ja tukevaoksaisia mäntyjä kannattamaan sääksen pesärytöä. Poikaset ovat vielä pesällä elokuun alussa, mutta harjoittelevat jo ensilentojansa. Keväällä matalissa rantavesissä tapahtuva verkkokalastus on koitunut monen sääksen kohtaloksi. lokakuuta Espanjasta kuolleena, kesken muuttomatkaansa PohjoisAfrikkaan. Nykyään Pirkanmaan sääksikanta kasvaa hiljalleen ja on noin 120–140 paria. Kalasääskilläkin on hyvä kesä, sillä Hämeenkyrössä pesii kolme sääksiparia, joilta kahdelta pesältä Pinsiössä ja Vesajärvellä Hannu Simola rengasti poikaset. Anne Hirvonen ja Jouni Väliaho rengastivat Mahnalassa ja Lavajärvellä yhteensä seitsemän ruskosuohaukan poikasta heinäkuussa. Elokuun alku on petolintuseurannassa edelleen työntäyteistä aikaa, haukkojen maastopoikueiden etsintää ja taivaalla naukuvien hiirihaukkapoikueiden kartoitusta. Koiras ja poikaset aloittavat pitkän syysmuuttomatkan Päiväntasaajan seuduille elokuun lopulla tai syyskuussa. Kuun loppupuolella tai syyskuun alussa alkaa poikasten syysmuutto Päiväntasaajan seuduille. Sääksi on maan tarkimmin seurattuja petolintuja. 8–21, la 8–20, su 10–19 TO–LA TARJOUKSET VOIMASSA TO-SU 2.–5.8. Pääskypoikueiden helminauhat langoilla ja nuorten kottaraisten parvet kertovat onnistuneesta pesintäkesästä, mutta myös lähestyvästä syksystä, kuten jo etelää kohti suuntaavat ensimmäiset nuorten kurkien auratkin. Kaukomuuttajistamme punavarpunen suuntasi jo heinäkuussa Intiaan. 800 G BOY SILLIT 550-580/250 G (13,16/KG) 19 95 KG 3 29 PRK 9 95 RS HÄTÄLÄ SAVUSIIKA N. Kolmas poikanen oli jo menehtynyt. Viljakkalassa sääksipesintöjä on kaksi. Huomattava osa hyönteisssyöjistä ja kahlaajista on jo jättänyt maamme, samoin osa kalatiiroista ja naurulokit. Vaikka ruskosuohaukka on näkyvimpiä haukkojamme rantaniittyjen yllä, ”ruskis” piilottaa pesänsä taitavasti lintujärvien ja rehevien rantojen tiheisiin järviruokokasvustoihin, omaan erikoiseen ekolokeroonsa. ERÄ 1 49 RS VIHREÄ RYPÄLE 500 G (2,98/KG) ESPANJA LIME MEKSIKO KG 99 FAZER TUMMAJA MAKUSUKLAALEVYT 190-200 G (10,00-10,53/KG) EI SININEN RAJOITUS: 1 ERÄ/TALOUS 10.5 KPL Ilman korttia 2,55 kpl (12,75-13,42/kg) -21% PLUSSA-KORTILLA SIIKLI PERUNA 1 KG, SUOMI, SÄÄVARAUS UUSI SATO SUOMI 99 PS ATRIA PERHETILAN KANAN SISÄFILEET 600G (8,32€/KG) 4 99 RS TUOREET MUIKUT SUOMI, SÄÄVARAUS 4 99 KG SUOMI ERÄ LERØY TUORE SUSHILAJITELMA 10 KPL/275 G TAI SUSHILAJITELMA OISHII 10 KPL/290 G (34,31-36,18/KG) KALAN ALKUPERÄMAA: NORJA VALMISTETTU SUOMESSA HÄTÄLÄ KYLMÄSAVUJA SAVULOHIFILEE N. Hannu Järvinen HÄMEENKYRÖ, VILJAKKALA. Kontusaaren rannassa katiskassa pyristeli kaksi punarinnan poikasta, jotka ehdin vapauttaa. Nielut pitää aina sulkea katiskasta maalla, ja näin on jokaisen tehtävä nähdessään tällaista välinpitämättömyyttä, jota valitettavasti löytyy monelta venerannalta. 900 G 9 95 KG HEIMON GOURMET GRAAVIJA KYLMÄSAVUKIRJOLOHISIIVUT 150 G (23,33/KG) YKSITTÄIN 3,99 PKT (26,60/KG) 2 PKT 7.SAVUHOVI SUOLATTU PORSAAN SISÄPAISTI 4 99 KG HELMITOMAATTI 200 G (9,95/KG) SUOMI 1 99 PIKARI LEHTIKAALI 200 G (8,45/KG) SUOMI 1 69 PS KUKKAKAALI SUOMI, SÄÄVARAUS 2 69 KG 11 90 2 KPL ULKOKRYSANTEEMI 19 CM, BELGIA YKSITTÄIN 7,90 KPL TUOREET KUHAFILEET VIRO, SÄÄVARAUS 19 95 KG LERØY TUOREET ELÄVÄT SINISIMPUKAT 1 KG, TANSKA 4 99 RS TONNIKALAFILEE VIETNAM VASTUULLISESTI KALASTETTU VARASTOITU PAKASTETTUNA 26 95 KG ERÄ ERÄ ERÄ MUNAKOISO 300 G (3,30/KG) HOLLANTI 99 KPL SUOMI SUOMI SUOMI ERÄ Petolintuseuranta on tarkkaa Hämeenkyrössä Kalasääskellä kolme pesintää Hämeenkyrössä, ruskosuohaukalla neljä, tuulihaukalla 45. Sääksiparille on avattu oma Facebook-sivu, jonne päivitetään tietoa pesän tapahtumista. Seurannassa olevan sääksiparin pesä sijaitsee Pohjois-Satakunnassa ja siinä on pesitty vuodesta 2005. Ruskosuohaukka on verraten uusi tulokas Pirkanmaalle, sillä sen ensi pesinnät todettiin Lempäälässä vasta 1970luvun alussa. 2 TORSTAI 2.8.2018 H Ä M E E N K Y R Ö Tavallista parempi ruokakauppa Kyreltie 2, 39200 Kyröskoski, p. Kalasääsken jo lentokykyiset poikaset kerjäävät kovaäänisesti koiraalta kalasaalista elokuun alussa valtavassa risulinnassaan. Lavajoen rannassa katiskasta vapautettiin mustarastas viime hetkellä. Kesän käännyttyä elokuulle alkavat lintuharrastajien kiireet helpottaa ja lähestyvän syksyn merkit ovat selkeästi näkyvillä. Rengastajat sukeltavat kahluusaappaineen parimetriäkin korkeisiin ruovikkoihin suksisauvoineen, jotka ovat mukana estämässä uppoamista pohjattomiin liejuansoihin. Luonnontieteellisen keskusmuseon Luomuksen sivuilla on mahdollisuus seurata kalasääskiparin elämää reaaliaikaista kuvaa välittävän pesäkameran avulla. Elokuun alussa sääksinaaras jättää valtavan risulinnapesänsä ja poikaset koiraan huollettaviksi ja suuntaa lähijärville lihottamaan itsensä muuttokuntoon. Kuva: Asko Puro. 020 770 5710 PALVELEMME: ark. Mehiläishaukan onneksi tänä kesänä ampiaistoukkaravintoa on riittänyt yllin kyllin, joten tavanomaisia nälkään kuolleita poikasia ei ole löytynyt kuten sadekesinä. Niissä kulkeminen on erittäin vaativa ja vaarallinen tehtävä. ELLEI TOISIN MAINITA Parasta KALASTA SUPERHEVI TUORE KOKONAINEN KIRJOLOHI SUOMI TAI RUOTSI RAJOITUS: 2 KALAA/ TALOUS 7 99 KG Voimassa TO-LA 2.-4.8. Monta mehiläishaukan pesää on vielä löytämättä, sillä poikaset ovat pesillä elokuun lopuille saakka. Kauan eivät ruskiksen poikasetkaan enää viivyttele muuttoaan, sillä jokunen vuosi sitten Mustajärvellä 5
Kun vuodessa työttömien lisääntyi 3:lla 60 työttömään työnhakijaan, muutos merkitsi 5 prosentin lisäystä. Satokausi käynnistyi lupaavasti. Arto Rantanen luonnehtii maanviljelijöitä sillä tavalla omaksi rodukseen, että vaikka huono syksy synkentäisi mieltä, viljelijä ryhtyy keväällä työhön taas uusi into päällä. 3 TORSTAI 2.8.2018 Säilörehun tuotto huolettaa lihakarjatiloilla Jotta 200-päiselle lihakarjalle riittää syötävää talven yli, pitäisi sadetta saada erityisesti säilörehulle piankin. – Varsinkin Länsi-Suomen puolella kuivuus taitaa vaikuttaa eniten siihen, että satomääristä tulee pieniä. Mahdollisuus saada vielä kolmaskin sato parantuisi, jos tulisi kosteutta. – Kuivattavassa viljassa tämä on hankalaa. Viljasta ei vielä tiedä, mitä saa. Kuivuus verottaa satonäkymiä. Arto Rantasen viljelyksistä sadetta ovat saaneet lähinnä pellot Ikaalisten puolella. Ohituskaistoille on tehty valopaikkauksia. Kunnan hoidossa olevilla yksityisteillä vastaavia alueita on kuusi. Hän arvelee, että sadonkorjuun aikaan kaikki ei ehdi kypsäksi yhtä aikaa. Ihan lohduttomalta ei näytä, mutta mitään huippusatoakaan ei ole luvassa, sanoo Arto Rantanen. Ostorehuun ei ole tarvinnut turvautua. Ensimmäisiä ohria kylvin 10. – On katsottu, että odotetaan ensi vuoteen, jotta korjattavaksi saadaan pidempi pätkä. Silloin vuorossa ovat keskikaiteelliset ohitustiet Hämeenkyrön Kostulassa Osaran ja Kyröskosken liittymien välillä. Luulen, että leipäviljaa tuodaan talvella ulkoakin. ELY-keskuksen mukaan runsaista sinileväesiintymistä esimerkiksi yleisellä uimarannalla on hyvä ilmoittaa kunnan terveydensuojeluviranomaiselle. Liikennettä ohjataan liikennevaloilla ja työmaalla noudatetaan 50:n nopeusrajoitusta. Arto Rantanen tuumaa, että Suvivirttä ei kannata unohtaa. Asemakaavakadut on jaettu viiteen talvihoitoalueeseen. Jos tilanne tulisi, että ruoka ei riittäisi, todennäköisesti ei otettaisi kasvatukseen niin paljon eläimiä kuin nyt. •. Jämijärven luvut ovat pieniä. Nurmikasvuston pitäisi ulottua vähintään viljelijän polven korkeudelle, jotta sitä pääsisi korjaamaan suunnitelman mukaan ensi vuodelle. – Nurmet lannoitettiin vapun jälkeen. Jämijärven Mielahdesta tuorein tarkkailutieto on viime viikolta: ei sinilevää. Peltomaisemassa pilkottelee Jämijärvi. Yleisestikin pitäisi panostaa kotimaiseen tuotantoon, jotta omavaraisuus saadaan turvattua. Päällystetyöt valtatie 3:lla Ikaalisissa ja Hämeenkyrössä päättyvät torstain ja perjantaina välisenä yönä. Ohituskaistojen korjaus menee ensi vuoteen IKAALINEN. Kesäkuun lopun työllisyyskatsaus ei kirjaa Jämijärven avointen työpaikkojen määrää. Jämijärveläinen Arto Rantanen toivoo kuitenkin poutaa viljasadon korjuuseen. Nurmen kannalta sitä pitäisi saada piankin. Sinilevähavainnot ovat lisääntyneet OIVASEUTU. Vain Jämijärvellä työllisyys heikkeni •. Tällä hehtaarimäärällä maataloustuottaja on ruokkinut noin 200-päistä lihakarjaa. Paremmin menee, jos viljan tuoresäilöö. Pirkanmaan ELY-keskus kertoo, että viikolla 30 valtakunnallisessa leväseurannassa sinilevää on havaittu vähän 15 havaintopaikalla, joukossa myös Kyrösjärven Toivolansaaren uimaranta ja Hämylänlahti Ikaalisissa. Päivi Seppälä OIVASEUTU. Nyt yleiset satonäkymät eivät lupaa hyvää. Valtatie 3:n ohituskaistojen korjaus Ikaalisten Teiharjussa siirtyy ensi vuoteen. Helteiden jatkuessa sinilevähavainnot lisääntyvät. Ohituskaistojen päällyste on tällä hetkellä niin huonossa kunnossa, että niille on määrätty 80:n nopeusrajoitus tavanomaisen 100:n sijasta. elokuuta. Kunnon talvesta lumi suli lopulta nopeasti, ja Arto Rantanen aloitti kevätaskareet pellolla heti, kun maa alkoi kantaa. Valmistelut kestävät 1,5 tuntia. Tämä pidempään säilörehua kasvanut sarka kärsii selvästi kuivuudesta. – Varsinkin säilörehua on vaikeampi saada hankittua. Päällystetyöt päättyvät ensi yönä IKAALINEN, HÄMEENKYRÖ. Jämijärvi on Oivaseudun kunnista ainoa, jossa työllisyystilanne heikkeni kesäkuulla verrattuna toukokuun ja myös vuoden 2017 kesäkuun lopun tilanteeseen. Kolmannen nurmisadon saaminen on epävarmaan. Tarjouspyyntö on julkistettu jo kesäkuussa, mutta tarjousten jättöaika päättyy 9. Maakunnista Pirkanmaan ja Satakunnan työllisyystilanne on kohentunut parhaiten: kummassakin työttömien työnhakijoiden määrä on laskenut kesäkuusta 2017 kesäkuun 2018 lopulle 20 prosenttia vuodessa. – Vaikka me teemme työmme miten hyvin tahansa, tulos riippuu siitä, millaiset kelit ovat. Sen sanomaa ”Hän säät ja ilmat säätää ja viljan vartuttaa” koetaan todeksi. Muutoksesta kertoo lisäksi avointen työpaikkojen määrä. Optiona sopimusta voidaan jatkaa enintään kahdella vuodella, yksi vuosi kerrallaan molempien sopijaosapuolten suostumuksella. Päivi Seppälä JÄMIJÄRVI. Tekninen lautakunta pyytää tarjouksia Hämeenkyrön asemakaavakatujen, niihin liittyvien jalankulkuja pyöräteiden, erillisten kevyen liikenteen väylien sekä kunnan hoidossa olevien yksityisteiden talvihoidosta ajalle 1. Keskenkasvuinen viljajyvä menee mukana, kun jyväsato menee litistyksen kautta siiloon. Urakoitsija voi tarjota yhden tai useamman alueen talvihoitoa.. Silloin oli vielä kosteuttakin. Silti Jämijärvikin peittosi kesäkuulla muun muassa Hämeenkyrön ja Ikaalisen työllisyystilanteen. Arto Rantanen jätti osaa omista kylvöistä välillä myöhemmälle, kun hän kävi välillä urakointiajoissa. Työttömien työnhakijoita oli kesäkuulla Hämeenkyrössä 8,3 ja Ikaalisissa 8,6 prosenttia työvoimasta. Uudemmilla nurmipelloilla satoa näyttäisi kertyvän jollain tavalla. Kesäkuun 2018 Ikaalisissa oli 263 ja Hämeenkyrössä 403 työtöntä työnhakijaa. Työnjohtaja Mikko Kalliomaa Asfalttikallio Oy:ltä kertoo, että tehdään tutusti iltaja yöaikaan. Toukokuun lopulla ruvettiin kaipaamaan sadetta. Kun parhaimmillaan työttömien työnhakijoiden määrä väheni jopa yli 30 prosentilla, Ikaalisissa myönteinen muutos oli 26 ja Hämeenkyrössä 22 prosenttia. Viljapeltojensa kasvustossa Arto Rantanen havaitsee epätasaisuutta: vaihtelevissa kosteustai pikemmin kuivuusoloissa vilja on itänyt eri aikoihin. – Kuivuus on pidättänyt kasvun. – Lämpösumma on ollut tosi hyvä, sadekertymä huomattavasti heikompaa. Tarjoukset teiden talvihoidosta kuntaan pikaisesti •. Jämijärven Pitkäniemessä viime syksyn märkyys teki sen, että tänä kesänä ei siellä korjata syysviljasatoa. Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ. Maa ei kerinnyt nopeaa, runsasta sadetta imaisemaan, vaan vesi valui ojiin. Omalle karjalleen murkinoitavaa kasvattava viljelijä seuraa osaltansa ihmisen ruuaksi päätyvän viljasadon kehittymistä. Saatiin jopa noin 30 millimetrin sateet. Varsinainen työ jatkuu noin aamuneljään asti niin, että kello kuuteen mennessä tie on päällystetyön koneista tyhjä. Hämeenkyrö ja Ikaalinen eivät yllä Pirkanmaan huippulukemiin siinä, miten työllisyystilanne koheni vuosien 2017 ja 2018 kesäkuun välillä. Kesäkuulla on mitattu nopea 40 millimetrin sade, joka ei toisaalta tehnyt kasvustolle haittaa, mutta ei jäänyt sen hyväksikään. toukokuuta. Kotipihan vieruspelto kasvaa nurmea neljättä kesää. Ei tarvinnut kurassa mäihiä, pikemmin pölyssä oltiin töissä. huhtikuuta 2020. Sitä on saatu kaivata. Kasvusto yltää niukin naukin yli viljelijän nilkan, kun hän toivoisi sen yltävän jo vähintään polven korkeudelle. lokakuuta 2018 – 30. Toisen kerran pitäisi nurmea päästä korjaamaan talteen ensi viikolla. Maaseudun tulevaisuuden mukaan lämpösumman suhde keskimääräiseen olisi näillä seuduilla 135 prosenttia, mutta sadesumman keskiarvo jää 75:een. Kelit olivat hyvät. Anne Valkosen mukaan viikon, parin sisällä ratkeaa, päästäänkö kaistoille tekemään jotain korjausta niin, että nopeusrajoitusta ei pidetä 80 kilometrissä tunnissa talven yli. Kylvöt sujuivatkin hyvin. Jämijärven luku oli sama kuin Ylöjärven: 7,5 prosenttia. Kesän ensimmäinen säilörehusato oli kohtalaisen hyvä. Yhteensä yli 160 hehtaarin viljelyalasta pääosa sijaitsee talouskeskuksen lähellä ja osa Ikaalisten puolella Vatulassa ja Varpeella. – Valmistelut aloitetaan laittamalla tie ”kiinni” kello 18. Jämijärveläistä lihakarjan kasvattajaa Arto Rantasta huolestuttaa erityisesti säilörehun tilanne. Ylöjärven työttömien työnhakijoiden määrä väheni 29 prosenttia. Tienpidon konsultti Anne Valkonen Via Blanca Oy:stä kertoo, että ohituskaistoille on tulossa iso korjaus. Vuodessa Ikaalisissa niiden määrä kasvoi kesäkuun lopun tilanteessa 76 prosentilla 30:een ja Hämeenkyrössä 10 prosentilla 22:een
– Mahtaako siihen tulla liikenneasemaa. Lienee vanhemmille tyypillistä epäillä omien jälkeläistensä ”lentotaitoja”, kun nämä lehahtavat kotipesästä omilleen. Oman epätäydellisyyden näyttäminen avoimesti vaatii kuitenkin rohkeutta. Taide rauhoittaa ja luonnossa oleilu laskee verenpainetta. Rippipappi puhui kauniisti ja selkeästi. Geeniperimästään ja kotikasvatuksestaan huolimatta. Rohkenen väittää, että kuntalaisten henkinen hyvinvointi on perusta ja elinehto myös välttämättömäksi luokitellulle taloudelliselle kasvulle. Toimitukseen poikennut Harri Salmela peräänkuuluttaa Ikaalisiin kunnon infotauluja opastamaan paikkakunnalle tulevia. Elina Välimäki Tampere Lukijoilta Pisteet Puistofilosofialle Kävin viime viikolla tapaamassa vanhempiani Ikaalisissa. Ajattelu vaatii virikkeitä. Myöskään hirsikoululle tai uudelle pesäpallokentälle ei ole opasteita. On sitä talttahampaista ryökälettä välillä vähän ikävä. Siihenhän voisi laittaa vaikka tekojääradan, ja talvella saataisiin rusettiluistelut käyntiin. 050 554 7394 Uu tis O iv a pä äk irj oi tu s Professori Juha Räikän Ikaalisten puistofilosofiatapahtumassa pitämä tilaisuus ihmisen epätäydellisyydestä puhuttelee paitsi sisältönsä kautta myös ajankohtaisuudellaan. Muistin taas, että aivot kaipaavat ruokaa, myös lomapäivinä. Kuuntelemalla, ajatuksiamme vaihtamalla ja omat mielipiteemme argumentoimalla opimme ymmärtämään toisia ihmisiä ja kunnioittamaan heidän tapaansa nähdä ja tulkita maailmaa. Vähän kirpaisee tunnustaa tämä, mutta työkaverit eivät olleet piruilussaan ihan hakoteillä. Oli hienoa osallistua Puistofilosofiaan, jossa muita kuunneltiin kunnioittavasti ja kysymykset sekä kommentit esitettiin asiallisesti. Hänen äänensä oli tokaunis ja koko hänen olemuksensa valoisa. Ikaalinen voisi musiikkija kylpyläkaupungin ohella näkyvästi profiloitua myös kaupungiksi, joka kannustaa asukkaitaan ja matkailijoita keskustellen kohtaamaan toisiaan. Sammissa on, mutta se ei ole ajan tasalla, Salmela huomauttaa. Sen sanoma ja merkitys näyttäytyivät minulle henkisissä arvoissa. Pesä tyhjenee muuallakin. Haavoittuvuus puolestaan on Brownin mukaan avainasemassa tuon samaisen yhteyden syntymisen kannalta. – Myllyn Leivän pihaan on edelleen opastetaulu, vaikka kahvila on suljettu. Minun silmiini Ikaalisten kaupunki on profiloitunut urheilun ja musiikin saralla. Ville Koivisto Ollaan avoimesti dorkia! OTA YHTEYTTÄ! tekstaa numeroon 0400 922 803 kirjoita osoitteeseen toimitus@oivaseutu.fi soita numeroon: 03 3143 3130 Me muut Kunnianosoitus kohtaamisille Suloisessa, joskin uuvuttavassa kuumuudessa osallistuin Ikaalisissa pidettyyn Puistofilosofiaan. En voi kuin ihastella konseptia ja kiittää Antti Sorria ja kumppaneita talkoovoimin järjestetyistä festareista. Metsänhoidon näkökulmasta viholliseksi luokittelemani jyrsijän lisäksi perheemme esikoinen muutti viime syksynä pois lapsuudenkodistaan ja näinä päivinä lähtee toinenkin jälkeläisemme opiskelemaan ja asumaan omilleen. Pakahduttavassa helteessä tuli nautittua litroittain kivennäisvettä, useita jäätelöannoksia ja hedelmiä. – Kun Ikaalisiin tulee turistina, ei Teiharjun eikä Patrakan päässä ole kummassakaan infotauluja. Itse uskoin majavan poismuuton pysyvyyteen vasta tämän vuoden toukokuussa, kun majavan viime kesänä toistuvasti patoama laskuoja oli pysynyt avoinna läpi talven. Tapahtuma erottuu kesätapahtumien kirjossa edukseen. Vaikka kesä ei vuosi sitten ollut lainkaan helteinen, ahkeran jyrsijän patorakennelmien purkaminen hikoilutti metsänomistajaa useiden viikkojen ajan. Salmela huomauttaa myös, että monesti taajamiin tultaessa ja sieltä poistuttaessa tien varrella on tervetuloaja kiitos käynnistä -kyltit. Ollaan siis avoimesti dorkia! Se pelottaa, mutta se myös kannattaa. Alustuksia täydensi aktiivisen yleisön rakentava kommentointi ja keskustelu luennoitsijan kanssa. Ja toisin päin: kun ihminen näyttäytyy toiselle sellaisena kuin on, kaikkine epätäydellisyyksineen, kohtaaminen on aito ja yhteyden syntyminen mahdollista. Kasvoton huutelu ja toisten ihmisten solvaaminen eivät johda mihinkään hyvään. Mikä puolestaan kuulostaa hyvältä palkinnolta. Brownin mukaan se vaatii myös jossain määrin sokeaa luottamista toiseen ihmiseen, minkä palkintona on aito kohtaaminen. Mieli tarvitsee kiireetöntä oleilua. Kaupallisuus loistaa poissaolollaan. Tilaisuuden kruunasi nuori nainen joka lauloi monta sooloa. Lapsetkin onnistuvat toisinaan käymään vanhempiensa hermoille, vaikka eivät patoja rakentelisikaan. Sosiaaliset kontaktit edistävät hyvinvointiamme. Ilmassa on sekä haikeutta että helpotusta. Tommi Tapiainen kaupunginvaltuutettu Jämsä Missä infotaulut. Ehkä tästäkin syystä epätäydellisyys on paitsi arvokas asia sinänsä, se tekee meistä myös inhimillisiä ihmisiä. Kuulin asiantuntevia alustuksia muun muassa sananvapaudesta, ympäristöahdistuksesta ja elämäntaidosta. Räikän esittelemät ajatukset toivat nimittäin mieleen Helsingin Sanomien australialaiskoomikko Hannah Gadsbyä koskevan artikkelin ja sitä kautta yhdysvaltalaisen sosiaalityön tutkija Brené Brownin, jonka tekemä tutkimus pureutuu muun muassa häpeään ja haavoittuvuuteen. Myös juhla, tilaisuuden jälkeen, oli iloinen ja mieleenpainuva. Iso-iso vanhemmat Pesät tyhjenevät Vuosi sitten kesälomaani ja koko kesääni elävöitti (kaunisteltu ilmaus) muuan jyrsijä. Nettiraivo ja someviha ovat, ikävä kyllä, näiden digitaalisten kohtaamispaikkojen lieveilmiöitä. Ihmiset kääntyvät sinne turhaan, ja sieltä on muutenkin paha tulla valtatielle. Tilaisuudet ovat ilmaisia, eikä puistossa ollut myytävänä sen enempää metrilakua kuin kaljaakaan. Tunnelma oli lämmin kuten myös myös ilma. Sakari Ilomäki. Ja vieläpä ilmaiseksi! Meillä on internetin myötä Facebook, Insta, keskustelupalstat, blogit ja vlogit. Brownin mukaan ensimmäisessä on kyse pelosta, jonka taustalla on tunne siitä, että todellisen minän paljastaminen johtaa hylätyksi tulemiseen, siihen että yhteys toiseen ihmiseen katkeaa oletetun inhon vuoksi. Kanadanmajava oli asettunut asumaan metsäpalstallemme KeskiSuomessa. Juhlallisesti sanottuna Puistofilosofia on osa sitä jatkumoa. Ikaalisissa niitä ei ole, vaikka tämä olisi pienestä kiinni. Aina epäillä sopii, mutta kyllä ne siellä maailmalla pärjäävät. Syksyllä majava otti hatkat ja hylkäsi rakentamansa pesän. Se ei ehkä ole mediaseksikästä eikä houkuta sponsoritukea, mutta tuottaa sisältöä elämään. Kaunis tilaisuus kirkossa Oli kaunis ja mieleenpainuva tilaisuus Hämeenkyrön kirkossa kun nuoret pääsivät ripille. Pakenin kuumuutta osallistumalla Puistofilosofiatapahtuman keskuspuistossa pidettyihin tilaisuuksiin kolmena päivänä. Puistofilosofia ei ole eikä sen tarvitse ollakaan suurten massojen tapahtuma. Samalla totesin henkisen ravinnon vaikutukset yhtä virkistäviksi kuin nesteytyksen tehon. Siitä tulee täydemmäksi kuin metrilakusta ja kaljasta. Puistofilosofian täyttäessä ensi vuonna 10 vuotta, toivon että niin Ikaalisten kaupunki kuin te sen asukkaatkin ymmärrätte, että käsissänne on helmi, jollaista saa hakemalla hakea muualta Suomesta. Osa pikkukaupungin vetovoimaa voi olla henkisen hyvinvoinnin ja mielenterveyden vaaliminen. Niinpä ajatus häpeästä tekee tyhjäksi sen, minkä menettämisen puolesta ensikädessä pelätään. Erilaisten ja eri-ikäisten ihmisten kuunteleminen lisää myötätunnon taitoa sen lisäksi että voimme oppia uutta ja uudenlaisia tapoja hahmottaa elämää. Työyhteisö, joka minun ja majavan kaksinkamppailussa oli johdonmukaisesti majavan puolella, naljaili jo talvella, että minuun iskee tyhjän pesän kriisi, jos majava häipyy. Lyhytjänteisyyttä ja materialistisia arvoja korostavassa ajassamme mielestäni tarvitaan tällaisia reaalimaailman areenoita kohtaamisille. Päätoimittaja • katri.linnikko@oivaseutu.fi • p. Puistofilosofia onnistui inspiroivasti ja sallivalla ilmapiirillään tarjoamaan näitä kaikkia. Niiden sijaan hengen ravintoa suorastaan tyrkytettiin kuulijoille. Myös liikenneasematontin kohtalo askarruttaa. Yhteisöllisyys, vuorovaikutus, ajattelun rikastaminen ja ihmisyyden pohdinta olivat pinnalla jo antiikissa
Jos heikkoudet ja niiden mukana pahat teot poistuisivat, niitä ei enää tarvitsisi suvaita eikä myöskään antaa anteeksi. Räikän mukaan jumalakoneella estettäisiin kaikkein ilmeisimmät vääryydet. Mitä jos ihmisen moraalia voisi tässä suhteessa parantaa. Ihmisen moraali kuitenkin laahaa kehityksen jäljessä: emme välttämättä ole kiinnostuneet kaukana asuvien ihmisten hädästä. Anteeksiantaminen ja suvaitsevaisuus näyttää lisäävän luottamusta. Räikän mukaan kyse on kolikon toisesta puolesta: tahdon heikkouden poistaminen lisäisi vahvatahtoisuutta. Kun kotaa rakennettiin, rakennuksen hirret on saatu aluetta silloin hallinnoineelta Puolustusvoimien Kankaanpään metsäpiiriltä, ja pystytyksessä on ollut mukana Jämin eri toimijoita. – Anteeksipyytävällä on mahdollisuus kasvaa ihmisenä, ja jos annetaan anteeksi, voidaan rakentaa suhdetta toiseen. Se estäisi teot, jotka ovat kaikkien mielestä väärin, jolloin kukaan ei voisi esimerkiksi tehdä murhaa tai aloittaa ydinsotaa. Vuoren mukaan matkailuyhdistyksellä on Metsähallituksen kanssa voimassa oleva vuokrasopimus kodan maa-alueesta. – Emme myöskään tiedä, olemmeko jo nyt robotteja. Pesäpallon parissa kehittyy monella osaalueella. Minulla on vanha talo, ja olen opetellut korjausrakentamista, betoniaskartelua, tehnyt linnunpönttöjä ja roskakatoksen. Tämä näyttää olevan täysin periaatteellinen kysymys. – Tahdon heikkouden vuoksi ei noudateta hyviä päätöksiä ja periaatteita sekä tehdään ei-toivottuja ratkaisuja. Kotaan pitäisi tehdä perusteellinen remontti. Liisa Raipala JÄMIJÄRVI. 2000-luvun alussa rakennettu kota on Reima Country Matkailuyhdistyksen hallinnassa, ja Rajalahden mukaan sen omistuksesta on yritetty käydä keskusteluja. Juha Räikkä pohti Ikaalisten puistofilosofia-tapahtumassa, millaisia ongelmia voisi tulla, jos ihmisten moraalia paranneltaisiin keinotekoisesti. Yleisöä kiinnosti, lisättäisiinkö ihmisille vahvuuksia samalla, kun heikkoudet poistettaisiin. – Tämä on hauskin juttu pitkään aikaan. Moraalikysymykset nosti esille Ikaalisten puistofilosofiaviikolla Turun yliopiston käytännöllisen filosofian professori Juha Räikkä, joka pohti ihmisen epätäydellisyyttä ja moraalin parantelua. Elämyskodan omistusta halutaan puida käräjillä •. Tieteen ja tekniikan kehitys on tehnyt muun muassa viestinnästä, sodista ja ympäristöongelmista hyvin globaaleja. Käytännössä hänen mielestään kota on Metsähallituksen. Säätiön mukaan tätä sopimusta tehtäessä maa-alue olisi ollut jo säätiöllä vuokralla, joten sitä ei olisi voinut vuokrata matkailuyhdistykselle. Asiaan liittyy myös erimielisyyksiä maa-alueiden vuokrasopimuksista. Reima Country Matkailuyhdistyksen toimitusjohtajan Voitto Vuoren mukaan kodan rakennuttaja oli Puolustusvoimien Kankaanpään metsäpiiri. – Jämi-säätiö on hakenut kodalla rakennusluvan, ja väitetään, että säätiö ei omista sitä. – Kodan omistuspohja on epäselvä, ja asiaan halutaan selvyys, mikä se sitten onkin. Voimme ajatella luottavamme ihmiseen, vaikka hänelle näyttää sattuvan kaikenlaista. – Kota on kaikkien toimijoiden käytössä. Liisa Raipala IKAALINEN. Ihmisistähän tulisi robotteja, jotka joku ohjelmoi. Jämi-säätiö haluaa oikeusteitse selvyyden siitä, kuka omistaa Jämillä olevan elämyskodan. En usko, että kukaan toiselle hakee rakennuslupaa. Säätiö on myös maksanut kodan vakuutusmaksut koko ajan. – Kun itsepetos olisi poissa, tekisimme oikeita päätöksiä, vaikka se ei tuntuisi aina kivalta. – Opiskelen ja tarkkailen ympäristöäni. Yhteisymmärrykseen pitäisi päästä ilman oikeusistuinta. Ensimmäisenä asiasta kertoi Kankaanpään Seutu.. Lentokentän ja sen turva-alueen maa-alueista vuokrasopimus on tehty, mutta neuvottelut kodan alueen vuokrasopimuksesta ovat tyssänneet, koska kodan omistuksesta on epäselvyyttä. Räikän mukaan kysymys on tärkeä. Esiin on noussut ajatus siitä, että ihmisen moraalia voisi parantaa jollakin implantilla, lääkkeellä tai geeniteknologialla, että emme sortuisi moraalisesti vääriin tekoihin. – Kokonaisuuden kannalta yhteiselämä on parempaa, jos jokin aina menee mönkään, Räikkä sanoi. Suvaitsevaisuus on tärkeää ryhmän yhteenkuuluvuudelle. – Puolustusvoimat jätti rakentamansa kodat ja laavut elämyspalveluiden tuottajien hoidettaviksi, ja Reima Country Matkailuyhdistyksen kanssa tehtiin sopimus kodan hoidosta, Vuori kertoo. Itsepetoksessa ei haluta nähdä tosiasioita, vaikka asioiden parantamiseksi pitäisi tehdä jotain. Räikän mukaan moraalimme on heimomoraalia eli kehittynyt heimoaikakaudella, jolloin tekemisissä oltiin vain oman lähipiirin kanssa. Maarika Storgårds-Ylirotu Vihti (Jämijärvi) – Aina voi opiskella jotain uutta. Jos parantelu estäisi suurimmat julmuudet, tilaa jäisi hienosäädölle. Janika Olshin Hämeenkyrö – Lukemalla ja katsomalla puhelimesta uutisia. Seuraava on autokatos. Säätiön hallituksen puheenjohtaja Tapio Rajalahti kertoo, että asia liittyy Metsähallituksen kanssa käytäviin vuokrasopimusneuvotteluihin Jämillä sijaitsevista maa-alueista. Meillä on kokemus, että teemme vapaita valintoja, mutta se voi olla illuusio. Sen tulot ovat 300–400 euroa vuodessa, ja kulutkin ovat isommat. Vuoren mukaan alueesta ei ollut vuokrasopimusta voimassa, kun sopimus Reima Country Matkailuyhdistyksen kanssa tehtiin. Rajalahden mukaan kota rakennettiin aikanaan säätiön vuokraamalle maa-alueelle. Tälle löytyy kannatusta, mutta Räikän mukaan silloin ei tapahtuisi vain hauskoja asioita. Myös kasvatuksen, koulun ja kotien merkitystä painotettiin yleisökommenteissa: anteeksi antamisen ja sivistyksen kulttuuria pitäisi harrastaa entistä enemmän. Myös se kiinnosti, mitä moraalin parantelu tekisi luottamukselle. Räikkä pohti. Yleisöä myös kiinnosti, kuka päättäisi, mikä on oikein ja väärin. Keskusteluissa on ollut myös aivoihin asennetava niin sanottu ”God machine”, jumalakone. Rajalahden mukaan syy haastehakemukselle on periaatteellinen, eli puolueettoman toimijan halutaan ratkaisevan asian. – Säätiö ei varsinaisesti tarvitse kotaa, mutta haluaisimme, että se on kaikkien Jämin toimijoiden käytössä ja palvelisi kaikkia alueen yrittäjiä. •. Epätäydellisyydessä, sen suvaitsemisessa ja anteeksiannossa on kuitenkin jotain perin inhimillistä. Minulle on kolme pientä lasta, ja tällä hetkellä yritän kehittää itseäni äitinä, ja keksiä ratkaisuja päivittäisiin arjen ongelmiin. – Luotamme toisiin ihmisiin, vaikka meillä ei ole sen tueksi todisteita, ja tämä on moraalisesti arvokasta luottamusta. Siiri Leppänen Hämeenkyrö (Ikaalinen) Onko epätäydellisyydellä myös oma arvonsa. Hän kertoo kysyneensä asiasta Metsähallitukselta, jonka mukaan rakennusluvan hakijalla ei ole merkitystä kodan omistukseen. Entä mikä olisi kasvatuksen rooli paranneltujen ihmisten maailmassa. – Jos kehitetään anteeksipyytämistä ja -antoa, tarvitaan pahuuttakin aina jonkin verran, mutta paljonko sitä tarvitaan. Sari Lähde Viljakkala – Opiskelen ja kokeilen uusia asioita. TORSTAI 2.8.2018 5 Oiva puhuttaa Gallup Miten kehität itseäsi. Heikkoudet voidaan jakaa neljään luokkaan: tahdon heikkous, addiktiot, itsepetos ja päättelyvirheet. Moraalin parantamisen kannattajat ovat esittäneet ihmisen heikkouksien poistamista. Kodan arvo on 2 000–3 000 euroa, ja siitä kannattaa varmasti käydä oikeutta, Vuori ihmettelee. Säätiö jätti 28. Parantelun kannattajat toteavat, ettei mitään ole saatu aikaiseksi. – Parantelua vastustetaan toteamalla, että sitä tehdään jo kasvattamalla. kesäkuuta Satakunnan käräjäoikeuteen asiasta haastehakemuksen. Kun tehdään päättelyvirheitä, löydetään sellaisia todisteita, jotka tukevat oletuksiamme. Joillain addiktioilla on moraalisia vaikutuksia, kun niiden seuraukset kohdistuvat toisiin ihmisiin
Ke 8.8. Esa Antero UURASJÄRVI * 4.1.1963 † 17.7.2018 Toimitusjohtajamme muistoa kunnioittaen KK-Sora Oy ystävät ja työtoverit Rakas äiti, mummu ja isomummu Suoma Maria FORSBY o.s. Su 12.8. mennessä Tiina Juvoselle puh. TuloSSa To 16.8. Kädet rakkaat vuoksemme uurastaneet lepoon hiljaiseen ovat vaipuneet. Pihkoluoma * 15.2.1927 Jämijärvi † 22.7.2018 Kauhajoki Kiittäen ja kaivaten Seija ja Rauno Leena, Jukka ja Iiro Tapio, Elina ja Elsa Merja, Mika ja Olivia Rauno, Ernalia, Resi ja Amanda Mikael ja Tiina Henri, Maija ja Lenni Krister, Jonna, Pauli ja Vilma Hans, Sonja, Jesse ja Jerry Peter edesmenneen veljen lapset perheineen muut sukulaiset ja ystävät Jäi äidistä muisto niin kaunis meille, hyvän sydämen siunaus elon teille. Messu klo 13 Luhalahden kirkko Aila, Tikkanen, Ulla Saunaluoma. Tiedustelut ja ilmoittautumiset 9.8. Vain muistot ja rakkaus jäljellä on. Perheuutiset Hämeenkyrö Ikaalinen Jämijärvi Viljakkala Surun kohdatessa Ahon liiketalo Valtakatu 40 p. Rakkaudella muistaen äiti ja isä Elina perheineen sukulaiset ja ystävät Siunattu hiljaisuudessa. Hautaan laskemisen jälkeen muistotilaisuus seurakuntatalossa, jonne kaikki ovat tervetulleita. Sinä ansaitset kiitoksen kauneimman, ikilevon pyhän ja rauhaisan. Kesäraamis klo 18, Torikadun olohuone. Kouluun lähtevien siunaaminen klo 18, Hämeenkyrön kirkko. Ekaluokkalaisten koulutielle siunaaminen klo 18 Ikaalisten kirkko. Kirkkokahvit. Su 5.8. Kiitos Nikulan henkilökunnalle Taavetin hyvästä hoidosta. Sydämellinen kiitos kaikille henkilöille, jotka auttoivat kadonneen etsinnässä 18.7. la 11.8. Su 5.8. 3715 205 24 h Hautaustoimisto Mäkipää ky hautauspalvelua Kyröskoskella Hautaustoimisto kukkakauppa pitopalvelu A. Löydetty ja läheiset Rakkaamme Pentti Viljo Olavi LEHTINEN * 28.2.1940 Hartola † 3.7.2018 Hämeenkyrö Yhteisestä matkasta kiittäen Marja-Liisa Aurinko laskee, pitenee varjot, aika on eron ja jäähyväisten. 044 744 0044. Ke 8.8. Messu klo 10, Hämeenkyrön kirkko. Kehitysvammaisten leiripäivä klo 10 Koivikossa yhdessä Jämijärven kanssa. Liturgi ja saarna Minna Järvinen, kanttorina Vättö. Haavisto. Hinta 10 € (sisältää kuljetuksen ja ruuan). messu klo 10. Lämmin kiitos osanotosta. 6 TORSTAI 2.8.2018 Seurakunnalliset Pe 3.8. Säynäjäkangas, Toivola. JÄMIJÄRVI Kuollut: Teuvo Kalervo Lahti 80. IKaalINEN avioliittoon vihitty: Timo Matias Ylijoki ja Kylli Katriina Niemelä. Ke 15.8. Lämmin kiitos osanotosta. Jumalan kohtaamisen ilta Viljakkalan kirkossa klo 18. Rukoushetki ja ohjelmaa. Ehtoollinen. Kuolleet: Esteri Marjatta Käkelä 83 ja Taavetti Nikolai Maja 95. VIlJaKKala Kastettu: Benjami Frans Oskar Soini. Messu Viljakkalan kirkossa klo 12. Kuollut: Helvi Kyllikki Virtanen 93. (03) 3714 034, 0400-898 392 Rakkaamme Taavetti Nikolai MAJA * 25.5.1923 Ikaalinen † 5.7.2018 Ikaalinen Hiljaa tarttui käsi Herran käteen väsyneen. Elisa Niemi ja seurakunnan työntekijöitä. Ystävällisenä kutsuna kaikille ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Isojoen kirkossa su 12.8.2018 klo 12.00. Juhlakahvit Pengonpohjan koululla. Runomessu kirkossa, Rauno Kortesoja, Sirpa Myllymäki, Arja Tuomala, Anu Mätäsniemi ja Heidi Olkinuora. Pengonpohjan rukoushuoneen 120-vuotisjuhla rukoushuoneella (Korpulantie 203) klo 14. Kirkkokahvit. Näin saapui suru ilmoittamatta, katkesi elämä odottamatta. Koivisto. Messu klo 10 Ikaalisten kirkko Aila, Tikkanen, Ulla Saunaluoma. Vihityt-ilmoitus 20 € Pikkuväki-ilmoitus 20 € Lähetä kuva, kuvateksti ja kuvaajan nimi sekä laskutustiedot meille sähköpostitse: ilmoitukset@oivaseutu.fi. (Kari Rydman) Kaivaten Satu, Sanna ja Soili perheineen sisaret perheineen laaja ystäväpiiri Siunaus toimitettu läheisten saattamana. lähetyspiiri Karhen srk-kodissa klo 19. Vanhemmanväen leiripäivä klo 10 Koivikossa. Messu ja lasten koulutielle siunaaminen Viljakkalan kirkossa klo 12. Ti 7.8. Ja kaipuu niin pohjaton. Pe 17.8. Rokkakosken lähetyspiiri klo 18 Tammisella, Äkömaantie 218. Su 5.8. Ikävöiden Harri Eila-sisar perheineen muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu 28.7.2018 Ikaalisten kirkossa. Su 5.8. HÄMEENKYRÖ Kastettu: Mikael Rikhard Puro. ANTTILA OY Tunnelikuja 3, Hämeenkyrö puh. Lämmin kiitos osanotosta. Rakkaamme Esa Antero UURASJÄRVI * 4.1.1963 Ikaalinen † 17.7.2018 Ikaalinen Ei lähtöäs todeksi uskoa voi, sait äkkiä kutsun luotamme pois. Kun haluat jakaa perhetapahtumasi, laita niistä kuva lehteen. Hiljaa siirtyi sielu lepoon iäiseen
Meitsi voittaa -huudahdus kuului hyvin usein naurun rämähdyksen saattelemana. elokuuta kello 18. Turppa valittiin Osaran Marttojen puheenjohtajaksi tämän vuoden alussa. Viljakkalassa koulutiensä aloittavat siunataan messun yhteydessä Viljakkalan kirkossa sunnuntaina 12. Kotona vauvaa hoitaa myös isosisko Linda. Martan päivän ilta Heiskalla oli sekä sään että tunnelman puolesta lämmin. Vieraat saivat nauttia Osaran Marttojen loihtimasta herkullisesta illallispöydästä. toukokuuta alkaen. – Monipuolinen tekeminen on yksi marttatoiminnan parhaita puolia. Koulutiensä tänä syksynä aloittavat siunataan kaikissa seudun seurakunnissa. – Virallisesti liityin marttoihin -89, mutta pikkumukulasta asti olen marttojen toimintaan osallistunut. Ensimmäinen marttayhdistys perustettiin vuonna 1899. Me kaikki voitamme. Sitä on meille kaikille. Ekaluokkalaiset siunataan koulutielle OIVASEUTU. Niitä, joita olimme yhdessä sessioilla pohdiskelleet. He esittivät muun muassa suomalaisia kansanlauluja sekä afrikkalaista gospelmusiikkia. Kvartettiin kuuluvat Salla Harjunen, Juhani Malkamäki sekä Sylvia ja Mikko Pinola. Turppa kertoo pitävänsä erityisesti siitä, miten marttojen toiminta yhdistää eriikäisiä, mutta silti samanhenkisiä ihmisiä. Nuoret osoittivat minulle jälleen kerran, että toivoa on. Moni martoista on ollut toiminnassa mukana jo aivan lapsesta asti. Juoksutusmäärä 2 m 3 /s. heinäkuuta kello 1:26. Tilaisuudessa kuultiin myös paikallisen Safarikuoron musisointia. Helteisenä Martan päivänä 26. Tilaisuudet on tarkoitettu paitsi tuleville ekaluokkalaisille ja heidän perheilleen, myös esimerkiksi lasten kummeille ja muille läheisille. Marttojen toiminnalla on tunnetusti pitkät perinteet. Paikalla olivat Viljakkalan Martat, Viljakkalan Karhen Martat, Ikaalisten Nykymartat, Itä-Ikaalisten Martat ja Hämeenkyrön Simunan Martat. Tänä vuonna tilaisuuden järjestämisvuorossa olivat Hämeenkyrön Osaran Martat, joiden lisäksi tapaamiseen saapui marttoja viidestä eri marttayhdistyksestä. Runomessu Hämeenkyrössä HÄMEENKYRÖ. Erityisen kova kilpailu käytiin pienryhmien välillä jokapäiväisissä leiriolympialaisissa. Kyseinen Anna Kaitilan runo vuodelta 1927 laulettiin Heiskalla perinteiseen tapaan kansanlaulun sävelin ja yhteen äänen. elokuuta kello 10 alkavan sanajumalanpalveluksen yhteydessä. – Kutsu tilaisuuteen on lähetetty kaikille Hämeenkyrön eskareille riippumatta siitä, kuuluuko lapsi seurakuntaan vai ei, kertoo lapsityön pastori Mari Metsävainio Hämeenkyrön seurakunnasta. Sunnuntaina 5. Puheenjohtaja iloitsee, että yhdistys on saanut viime aikoina uusia jäseniä. Tarjolla oli niin ruokaisia salaatteja kuin savukalaakin. Satapirkan Sähkö Oy Aurinko To nousee 4.58 laskee 22.07 Pe nousee 5.01 laskee 22.04 La nousee 5.03 laskee 22.01 Su nousee 5.06 laskee 21.58 Ma nousee 5.09 laskee 21.56 Ti nousee 5.11 laskee 21.53 Ke nousee 5.14 laskee 21.50 Ikaalinen Viljakkala Jämijärvi Hämeenkyrö +26 +26 +26 Ikaalinen Viljakkala Jämijärvi Hämeenkyrö +27 +27 +27 Ikaalinen Viljakkala Jämijärvi Hämeenkyrö +24 +25 +24 Ikaalinen Viljakkala Jämijärvi Hämeenkyrö +22 +22 +20 Ikaalinen Viljakkala Jämijärvi Hämeenkyrö +18 +18 +16 Ikaalinen Viljakkala Jämijärvi Hämeenkyrö +21 +21 +18 Ikaalinen Viljakkala Jämijärvi Hämeenkyrö +23 +23 +22 Tänään Huomenna Lauantai Sunnuntai Maanantai Tiistai Keskiviikko. Synti, vastustaja ja kuolema ovat kaikki voimattomia Jeesuksemme edessä. heinäkuuta kaikui perinteinen marttalaulu Hämeenkyrön Heiskalla. Marttalaulu raikui Heiskalla •. 7 TORSTAI 2.8.2018 Jumalan kämmenellä Tulin viime viikolla rippileiriltä Koivikosta. Ikaalisissa ekaluokkalaisten koulutielle siunaaminen on vuorossa keskiviikkoltana 8. Siinä vastattiin pareittain kysymyksiin, jotka käsittelivät rippikoulun keskeisiä teemoja. Rauno Kortesojan, Sirpa Myllymäen ja Arja Tuomalan esittämien runojen myötä pyhänä on luvassa kotoinen, kesäinen, lämminhenkinen ja koskettava kaikille avoin jumalanpalvelus. Ylimääräisenä, yllätyskysymyksenä oli ”kuka voittaa?” Saimme vastauksia, joita emme olleet osanneet edes odottaa. Sinun kirkkautesi voima Lempeys ja viisaus Tulkoon yllemme Olet kaikkeuden Herra Täydellinen rakkaus Iankaikkinen Pelastit meidät vallasta pimeän Kutsuit meidät valtakuntaasi Kun verelläsi rauhan toit maailmaan Avasit reitin luoksesi Kristus, kirkkauden toivo Valo elämämme Asut sydämissämme Jeesus, Sua me julistamme Koko maailmalle Olet meidän Herramme Olet ylistetty aina, ylistetty aina Vapahtajamme Olet ylistetty aina, ylistetty aina Pelastajamme Kristus, kirkkauden toivo Hanna Sippola Meitsit voittaa Valmistuneet Sampsa Purojärvi on valmistunut oikeustieteen maisteriksi Helsingin yliopistosta ja nimitetty Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy:n associate-lakimieheksi 22. Illan aikana jokainen marttayhdistys esittäytyi ja kertoi toiminnastaan. elokuuta pidetään jälleen Hämeenkyrön kirkossa kello 10 suosittu runomessu seurakuntalaisten toiveiden mukaisesti. Sitä on minulle. Kesän 1968 alussa leirimontulla rippikoulunsa käyneet ja juhannuksena ripille päässeet nuoret kokoontuvat kumppaneineen yhteiseen kirkkopyhään Hämeenkyrön kirkkoon sunnuntaina 19. Päällimmäisenä mielessäni on sana voitto. Emilia Kyrönviita HÄMEENKYRÖ. Leirin lopussa me ohjaajat järjestimme loppukertauksena virtuaalisen rastiradan. Heiskan historiasta oli kertomassa Kauno Perkiömäki Heiska ry:stä. Kokoonpanoon kuuluivat Mikko Pinola (laulu), Juhani Malkamäki (laulu), Syvia Pinola (laulu, piano & kitara) sekä Salla Harjunen (laulu & ukulele). Kokoonkutsujat Anja Rikala, Arja Viitasaari (os. Yli-Vakeri) toivovat, että mahdollisimman moni saapuu paikalle. elokuuta niin ikään iltakuudelta. Toivomme on Jeesus, joka voitti ja voittaa. Jumalanpalveluksen ja ryhmäkuvan jälkeen nautitaan yhteinen lounas Frantsilan Kehäkukassa, päivitetään kuulumiset viiden vuosikymmenen ajalta sekä verestetään muistoja. elokuuta. Sitä on heillä. Ruokailun ja kahvittelun lisäksi ohjelmassa oli arvontaa ja tietokilpailu, jonka kysymykset liittyivät Hämeenkyröön sekä Marttoihin. elokuuta kello 12. Runot solahtavat sujuvasti myös pastori Anu Mätäsniemen saarnaan sekä liturgiaan. Ajankohdan pitkän ajan keskiarvo +82.92 m. Ajankohdan alaraja +82.71 m. Leirillä kisailtiin paljon ja porukka lähti innokkaina mukaan erilaisiin mittelöihin. Menovinkit Kouluruoka 9.–10.8. Tervetuloa sunnuntain runotunnelmaan ammentamaan voimaa arkeen! Jonna ja Tero Kivimäelle on syntynyt Taysissa tyttövauva 10. Tilaisuudessa kuultiin paikallisen Safari-kuoron musisointia. Vauvat Sää lähipäivinä Kyrösjärvi Kyrösjärven pinnan korkeus keskiviikkona +82.92 m. Jeesus voittaa kuoleman. Lähiseudun martat kokoontuivat vuosittaiseen tapaamiseen. – On hienoa nähdä tapaamiseenkin saapuneen tuttujen lisäksi myös uusia kasvoja. Ikaalinen To: Nakkikeitto, sämpylä, jäätelö Pe: Hunajainen broileripastavuoka, melonisalaatti, mustaherukkahillo Jämijärvi To: Nakkikastike, perunat, puutarhurinsalaatti Pe: Jauhelihapihvit, perunat, sienikastike, tuoresalaatti Hämeenkyrö To: Jauhelihakastike, pasta, salaatti Pe: Lihakeitto, sämpylä Viljakkala To: Jauhelihakastike, perunat, salaatti Pe: Naikkikeitto, mehujää Menovinkit Juhannuksena 1968 ripille päässeet kokoontuvat HÄMEENKYRÖ. Painoa tyttösellä oli syntyessään 3060 grammaa ja pituutta 50 senttimetriä. Hän on toiminut aiemminkin puheenjohtajan tehtävissä yhteensä kahdeksan vuotta. Sain olla siellä oppimassa sekä kasvamassa yhdessä hienojen nuorten ja timanttisten ohjaajien kanssa. Saloniemi) ja Hannele Hietanen (os. Hämeenkyrön kirkossa kouluun lähtevien siunaaminen suoritetaan tiistai-iltana 7. Osaran Marttohin kuuluu nyt yhteensä 44 jäsentä. Niin myös Osaran Marttojen puheenjohtaja Elise Turppa. Kanttori Heidi Olkinuora runoilee messussa musiikin kautta, sillä kaikki virret ovat myös runoteksteihin tehtyjä. Jämijärvellä vastaava tilaisuus on sunnuntaina 19. Rakkaus voittaa. ”Kylvän ja kitken peltoni laitaa, Luojalta kasvua toivoellen”, lauletaan Marttalaulussa. Myös Osaran Martoilla on jo yli 70-vuotinen historia
Eripäinen veneluiska olisi hyvä ajatellen varsinkin syksyn tuulisia säitä, toteaa Kimmo Kulmala ja suosittelisi veneluiskan rakennusaineeksi ontelolaattoja: kahdet laatat rinnakkain riittävän syvälle veteen asti. – Osa Hämeenkyrössä kirjatuista huumausainerikoksista saattaa olla liikennevalvonnan yhteydessä tavoitettuja, huumausaineen vaikutuksen alaisena ajaneita kulkijoita. – Yksityisellä paikalla tarkoitetaan yksityisasuntoa tai esimerkiksi loma-asuntoa, kertoo tilastoja laatinut ylikonstaapeli Juha Ahola. Veneet kasvavat. Pirkanmaan kalatalouskeskuksen kuhamaa.fi-sivusto listaa ainoana tietolähteenä Kyrösjärveltä yhteensä kahdeksan veneenlaskupaikkaa. Tänä kesänä veneluiska-alueen käytössä on selviydytty joustavuudella, kun Ikaalisten seudun Kennelkerho on käyttänyt sitä vesipelastusharjoituksiinsa. Ongelmaa aiheuttaa Kyrösjärven vedenpinnan vaihtelu. Enää ei esimerkiksi lasketa kalastusverkkoja veneväylälle. Silloin ei auta, vaikka luiskan laskuja nousujyrkkyyksiä olisi mitoitettu oikein rannassa ja vedessä. Veneenlaskupaikoille tärkeää on myös pysäköintitila autoja ja trailereita varten siksi aikaa, kun veneilijät kalastavat tai nautiskelevat vesillä. Siksi tieto Kyrösjärven muistakin veneenlaskupaikoista tulee veneilijöille tarpeeseen.. Siellä jyrkemmän luiskan ansiosta vene alkaa kellua vedessä omalla painollaan trailerilta nopeammin kuin Toivolansaaren veneluiskalla, jota hän käyttää veneen nostoon sitten syksymmällä. – Huomautusten osuus on varsin suuri, ainakin kymmeniä prosentteja, ehkä jopa puolet, Ahola arvioi. Ikaalisissa veneen voi laskea vesille ja nostaa ylös valtatie 3:n varrella Sammissa ja Kylpylässä, keskustaajamassa Toivolansaaressa ja Kalmaanrannassa sekä Luhalahden Kyrönrannalla. Sivusto kertoo osoitteen sijaintikoordinaatteineen sekä tiedon, miten veneenlaskupaikalta löytyy pysäköintitilaa. Alkuvuoden rikostilasto kertoo, että Hämeenkyrössä väkivaltarikoksia on kirjattu noin kolmannes enemmän kuin viime vuoden alkupuoliskolla. Ehkä seuraava kohennuskohde voisikin olla veneluiskat, Teemu Lehto toteaa. Liikennerikoksissa on ollut kasvua törkeissä liikenneturvallisuuden vaarantamisissa, Hämeenkyrössä niitä kirjattiin viime vuoden alkupuoliskolla neljä ja tänä vuonna vastaavana aikana 16. Kyrösjärven omien veneilijöiden lisäksi yli 35 kilometriä pitkä järvi houkuttelee järviluonnosta nauttivia ihmisiä myös muualta. Ahola kertoo, että automaattivalvonnan suoritteeseen sisältyvät sekä kameravalvonnan perusteella määrätyt sakot että kuljettajille lähetetyt huomautukset. – Veneenlaskupaikat ovat samassa pohjoiseteläsuunnassa. 8 TORSTAI 2.8.2018 Huumausainerikokset ja kotiväkivalta lisääntyivät Hämeenkyrössä •. Viime viikonvaihteen kalastuskilpailu osoitti, että veneluiskille voi ajoittain ilmaantua jopa ruuhkaa. Huumausainerikoksia kirjattiin Hämeenkyrössä alkuvuonna 30, mikä on 14 enemmän kuin edellisvuonna. Viljakkalassa veneluiskat löytyvät Haverista ja Kurjenrannasta. Kyrösjärvellä kahdeksan veneluiskaa palvelee veneilijöitä •. Tapauksista 28 oli huumausaineen käyttörikoksia, yksi huumausainerikos ja yksi törkeä huumausainerikos. Hän käy hakemassa kokemuksia kotijärven lisäksi myös esimerkiksi Näsijärveltä ja Päijänteeltä, ja siksi 7-metristä, noin 1 700-kiloista venettä tulee nostettua Kyrösjärveltä ja laskettua sinne takaisinkin useita kertoja kesässä. Ikaalisissa määrä oli viime vuoden alkupuolella kaksi ja tänä vuonna kuusi. Kaikki eivät siis välttämättä ole paikkakuntalaisia, Ahola kertoo. Päivi Seppälä OIVASEUTU. Sivuston mukaan veneluiskat on rakennettu betonista lukuunottamatta Kalmaanja Kyrönrantojen soraluiskia. – Veneilymahdollisuuksia on Ikaalisissa parannettu, kun Laivarantaan saatiin septiasema ja laitureita on kohennettu huimasti. Yleisillä paikalla tehtyjä pahoinpitelyjä ilmoitettiin poliisille Hämeenkyrössä kuusi, kun vuotta aiemmin määrä oli viisi. Lisäystä oli etenkin yksityisellä paikalla tehdyissä pahoinpitelyissä, joiden määrä kasvoi alkuvuonna 17:stä 23:en. Toivolansaaressa sijaitsee yksi Kyrösjärven suosituimmista veneenlaskupaikoista Ikaalisissa. Veneily lisääntyy. – Kyrösjärven veneilykulttuuri kehittyy. Haastetta riittää, kun vedenpinta lasketaan veneilijöidenkin tarpeisiin liian alas. Osuudet vaihtelevat vuosittain jonkin verran. Liikennerikosten osuus kokonaisrikollisuudesta on huomattavan suuri, Hämeenkyrössä noin 60 prosenttia ja Ikaalisissa jopa 70 prosenttia. Törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista on esimerkiksi huomattavan suuri ylinopeus. Kimmo Kulmalan suosikkiluiska on Sammissa. Ylöjärvellä liikennerikosten osuus kaikista tilastoiduista rikoksista on noin 35 prosenttia. Hämeenkyrön ainoa paikka on sivuston mukaan Kyröskosken Kauhtualla. Poliisin tilastojen suurimmat luvut löytyvät riveiltä, joilla kerrotaan liikenteen automaattivalvonnan suoritteiden määrät: Hämeenkyrössä alkuvuonna 6 626, lisäystä edellisvuoteen lähes 3 400. Se haittaa niitä, jotka eivät tunne Kyrösjärven kiviä ja karikoita eivätkä tiedä, voiko verkkoja kiertää, Teemu Lehto sanoo. Ikaalisissa 6 364, lisäystä sielläkin edellisvuodesta yli 850 kappaletta. Pulmaa aiheuttaa kuitenkin se, jos autoja ja trailereita parkkeerataan lähelle veneluiskaa niin, että pitkän yhdistelmän peruuttaminen veneenlaskuun tai -nostoon käy muille hankalaksi. Miten hyvin veneenlaskupaikat palvelevat veneilijöitä, siihen vaikuttaakin moni seikka. Sakari Ilomäki OIVASEUTU. Sisä-Suomen poliisilaitos julkisti tilastotietoja alkuvuonna poliisille ilmoitetuista rikoksista, ja kuntakohtaisesta tarkastelusta käy ilmi, että rikosten kokonaismäärä on jonkin verran pienentynyt UutisOivan levikkialueen kunnissa. Ikaalilainen Teemu Lehto laskee 26-jalkaisen, noin 3,5 tonnia painavan veneen kerran kesässä Kyrösjärvelle Sammissa. Väkivaltarikoksia ilmoitettiin poliisille viime vuoden tammi-kesäkuussa 22, kun määrä tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla oli 30
– Kun laskentalinjan kokonaispituus on noin 12 kilometriä, yhden riistakolmion laskennassa tutkitaan noin 0,7 neliökilometrin alue, Kivimäki kertoo. – Suomi on riistakantojen kartoittamisessa edelläkävijä. Ikaalisten-Jämijärven riistahoitoyhdistyksen alueella metsäriistakolmioita on kaikkiaan kuusi, lisäksi on yksi peltoriistakolmio. K-Market Jämijärvi aloitti Matkahuollon asiamiehenä. Toiminnanohjaaja Harri Isomuotia kertoo lähettäneensä muistutusviestin kesälaskennan ajankohtaisuudesta alueen metsästysseuroille. Lähteenmäen mukaan kaupan kassan pitää olla nykyään moniosaaja. Laskennan tulokset raportoidaan mahdollisimman nopeasti laskennan valmistuttua. Kesälaskennan ohjeissa todetaan, että yhden riistakolmion laskenta voidaan jakaa useammalle ryhmälle, mutta laskenta tulee suorittaa yhden päivän aikana. Pienellä paikkakunnalla palveluiden yhdistäminen tukee toisiaan. Verkkokauppa lisääntyy koko ajan, ja kun ulkomailta tilaaminen on helpottunut, sekin lisää kuljetuksia. Sakari Ilomäki OIVASEUTU. – Matkahuollolta tulee kouluttaja, joka kouluttaa jokaisen työntekijän erikseen. Lisää tohinaa muutos kauppaan tuo, sillä Lähteenmäen mukaan Matkahuollosta on arvioitu paketteja kulkevan noin puolet Postin kuljettamien pakettien määrästä. Laskennassa kirjataan muistiin metsäkanalintuhavainnot 60 metriä leveältä kaistaleelta. Liisa Raipala JÄMIJÄRVI. ” Suomi on riistakantojen kartoittamisessa edelläkävijä.” Kuva: Kari Isokivijärvi. Raportointi onnistuu verkkolomakkeella tai lähettämällä täytetty laskentalomake karttoineen Luonnonvarakeskukselle. Myös palautuksien osuus kasvaa koko ajan. Paikallisten metsästäjien suorittamat riistakolmiolaskennat ovat arvokasta talkootyötä, jolla kerätään huomattavan suuri datamäärä riistaeläinkannoista. Toivottavasti kuumuus hieman helpottaa viikonlopuksi, jotta laskentaurakasta ei tule kohtuuttoman hikinen, Kivimäki toteaa. Kauppias Jani Lähteenmäen mukaan se on hyvä lisä muihin lähipalveluihin. – Nyt kaikki pakettipalvelut saa meiltä, ja paketteja luovutetaan seitsemänä päivänä viikossa. elokuuta. Vaikka riistakolmioiden kesälaskennan ensisijaisena kohteena ovat metsäkanalinnut, tarkkailussa ovat myös metsäjänis ja lehtokurppa. Riistakolmiot ovat pysyviä metsäriistan runsauden seurantaa varten perustettuja laskentareittejä. Hämeenkyrön-Viljakkalan riistanhoitoyhdistyksen alueella riistakolmioita on kahdeksan, kaikki metsäriistakolmioita. – Mitä useampi riistakolmio lasketaan, sitä parempaa ja tarkempaa tietoa me saamme riistakannan tilasta ja siinä tapahtuvista muutoksista, Isomuotia sanoo. Keskokin haluaa, että myymälöistä tehdään täyden palvelun taloja, Lähteenmäki sanoo. – Laskennan pääasialliseksi ajankohdaksi on suositeltu elokuun ensimmäistä viikonloppua. Riistakolmio on tasasivuinen kolmio, jonka sivu on neljä kilometriä, ja siten laskentalinjan kokonaispituus on 12 kilometriä. heinäkuuta – 12. Palvelu muutti Jämin Auto Oy:lta. Heinäkuun lopussa metsäriistakolmioista kaksi oli laskettu. Kesällä riistakolmioista etsitään metsäkanalintuja •. Kesälaskennassa keskitytään kanalintuihin ja talvella lasketaan riistanisäkkäiden jälkiä. Verkkokaupan kasvu näkyy. Nämä teeret on kuvattu kevättalvella 2014. Juuri nyt on käynnissä riistakolmioiden kesälaskenta. Ilman mittavaa vapaaehtoistyötä ei olisi mahdollista kerätä näin kattavaa tietoa riistaeläinten määristä, toteaa Ikaalisten-Jämijärven riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Tuomo Kivimäki. Laskennan järjestää Luonnonvarakeskus ja Suomen Riistakeskus, mutta käytännössä laskennan suorittavat vapaaehtoiset paikallisista metsästysseuroista. Kesän riistakolmiolaskennassa tarkastellaan eritoten metsäkanalintujen runsautta. Jos palveluita ei kukaan tuota, ne loppuvat kokonaan. 9 TORSTAI 2.8.2018 Matkahuollon palvelut K-Market Jämijärvelle •. Metsäkanalintujen metsästyskauden ajankohta ja alueelliset rajoitukset määritellään asetuksella, muun muassa kesän riistakolmiolaskennan antamien tietojen perusteella. Kauppias Jani Lähteenmäki pitää uutta palvelua mielenkiintoisena lisänä muihin lähipalveluihin, sillä K-Marketilta muun muassa hoidetaan myös Postin ja Schenkerin kuljetuspalveluita. Matkahuollon palveluista K-Marketiin tulee pakettien lähettäminen ja vastaanottaminen mutta ei lippupalvelua. – Metsästysseurat voivat toki päättää lisärajoituksista tai esimerkiksi saaliskiintiöistä paikallisesti, Kivimäki kertoo. – Käytännössä laskenta suoritetaan kulkemalla kolmen henkilön ryhmässä tasaisena rintamana pitkin laskentakolmion sivua, kuvaa Kivimäki. Havainnoista kirjataan metsäkanalintujen laji, sukupuoli ja poikueen koko. – Esimerkiksi Black Fridayt nostavat pakettien määrää lähes 70 prosenttia niillä viikoilla. Samoin kirjataan kaikki karhua koskevat havainnot, niin näköhavainnot, jäljet, jätökset kuin kynsimiset. Kesän riistakolmiolaskennassa karttunutta tietoa käytetään jo saman syksyn metsästysaikojen määrittämisessä. Kaikkiin lisäpalveluihin pitää hallita omat ohjelmansa, ja käytössä on useita tietokoneita ja käsipäätteitä. Aikaisemmin kauppa hoiti jo Matkahuollon passipalvelua. Kolmiot säilyvät samoina vuodesta toiseen, vaikka alueelle tehtäisiin esimerkiksi metsähakkuita. Eri riistalajien metsästysajat vahvistetaan vuosittain metsästysasetuksella. – Vapaaehtoisten talkoolaisten löytäminen saattaa olla haasteellista, mutta riistakolmiolaskennassa talkoillaan paitsi Luonnonvarakeskukselle, myös oman asiamme hyväksi, Kivimäki kiteyttää. K-Market Jämijärvi on aloittanut elokuun alusta Matkahuollon asiamiehenä. Suositeltu laskentakausi on 28
– Ja rosvo oli elävä, ei mikään pahvikuva. Puodin ajaton tunnelma on ihastuttanut kävijöitä siis jo useampana kesänä. – Olemme saaneet kiitosta siitä, että olemme kunnioittaneet kaupan pitkää historiaa ja alkuperäisyyttä, kertoo Anna Saraketo. Kyläpuoti avasi ovensa elokuussa 2014. Puodin asiakaskuntaan kuuluu ohikulkijoita, paikallisia sekä mökkiläisiä. Jäämeren rannalla, pienessä Kongsfjordin kylässä, sijaitsi ylhäisessä yksinäisyydessään maalaisidyllinen kauppa. – Kaikki alkoi, kun matkustin mieheni Timon kanssa Pohjois-Norjassa. – Kirjasto syntyi ajatuksesta, että olisi mukava pistää kiertoon mökeiltä löytyvää kirjallisuutta. – Tällä leirillä jäi avotulen teko kokonaan väliin metsäpalovaroituksen vuoksi, toteaa Talvitie. Onneksi levää ei saaren rannoilla ollut, joten leiriläiset saattoivat virkistäytyä uimalla ja leirikeittiön vesihuoltokin toimi. Unelman toteutumisessa Sarakedot ottivat merkittävän askeleen ostaessaan 1980 -luvulla ovensa sulkeneen Niemen kaupan Luhalahden Iso-Röyhiöstä. – Donitsi on siis semmoinen lautta, jolla voi vaikka ylittää vesistön. Vieläpä metsässä, johon pitää matkustaa veneellä, eli Kyrösjärvessä sijaitsevassa Rahkosaaressa. Juomavesi viedään Rahkosaareen mantereelta, mutta pesuja tiskivetenä käytetään järvivettä. Ne käytiin lävitse ja kultaisimmat historian aarteet asetettiin puodin tiloihin näytille. Niemen kaupan kauppias, Eero Niemi, vuonna 1986.. Puodin tuotevalikoimassa on perinteisiä ruokatarvikkeita sekä monia erikoisuuksia. Elämyksiä Hämeenkyrön Hälläpyörät on järjestänyt jo kuusi vuosikymmentä. Tiesin kyllä, että partiolaiset ovat monitaitoisia, mutta donitsien leipominen risuista ja pressusta ei kyllä onnistu edes partiossa. Kuulostaa elämykseltä. – Juhlapäivänä oli kiva tehdä koristeita eri puolille saarta. Vuosittain on järjestetty kirpputoripäiviä sekä hampurilaispäivä. Hyllyiltä löytyy pienyrittäjien tuotteita aina käsitöistä pienpanimoiden oluihin. Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ. Iltanuotiojuhlaan lauantaiksi kutsuttiin myös vieraita, joita saapuikin noin 70. Muuten puodin tulevaisuus jää avoimeksi. Afrikan tähteäkin leirillä pelattiin, tosin maastoversiona. Partiolippukunta Hämeenkyrön Hälläpyörät (HäHä) täyttää virallisesti 60 vuotta vasta marraskuun lopulla, mutta juhli synttäreitään partiolaisille sopivaan tapaan metsässä. Lisäksi haluan tukea pienyrittäjiä, kertoo Saraketo. Saunan avain puolestaan oli hyvässä tallessa puolen tusinan lukon takana. Naapurikunnan partiolippukunta Ikaalisten Korpikotkat oli kätkenyt leirisaareen lahjapaketteja, ja lauantain juhlassa tarvittava lippu oli sekin tietysti jemmattu saunaan lukkojen taakse. Tuntui, kuin olisimme käyneet hetkellisesti toisessa maailmassa. Tiskin takana hymyilee puodin pitäjä Anna Saraketo. Juhlaleiri alkoi heinäkuun viimeisen viikon keskiviikkona ja jatkui sunnuntaihin asti. – Jos löysi timantin, sen saattoi vaihtaa pankissa rahaksi, jolla taas saattoi ostaa siirtomaatavarakaupasta karkkia. Kauppaa remontoitiin ja sisustettiin. Juhlan iltanuotion erikoisuus oli metsäpalovaroituksen vuoksi sovellettu moderni nuotiotekniikka, jossa elävä tuli korvattiin led-valoilla. Vuodesta 1906 asti toimineesta kaupasta löytyi monenlaisia asiakirjoja, tuotteita ja valokuvia kallisarvoista dokumenttia kaupan, kylän ja sen ajan Suomen historiasta. Ja taival taittuu edelleen. – Kyläpuoti oli unelmani ja nyt se on toteutunut. Erikoistuotteiden sekä kauniiden sisätilojen lisäksi puodin miljööstä löytyy paljon ihmeteltävää. Juttelemme kyröläispartiolaisten uudella ”kololla” Kyröskosken Valtakadun varrella sijaitsevassa kellarihuoneistossa, jossa on paikalla myös lauma sudenpentuja, niin susia kuin kettujakin. Metsäpalovaroituksen ansiosta juhlailtanuotiossa roihusi hillitty led-valaistus. – Uiminen oli kivaa ja järvessä käytiinkin joka päivä. Nykyinen kyläpuodin pitäjä Anna Saraketo vuonna 2018. Mökkiläinen, Tatu Alho, pitää kreikkalaista pop-up-tavernaa. Sinne ovat ihmiset saaneet tuoda kirjojaan. Saraketo kertoo, että jotkut jäävät juttelemaan pitkäksikin aikaa. Niillä jaksaa. Ihmisten kasvot sekä elämäntilanteet ovat tulleet tutuksi. – Isommat tekivät risuista ja pressusta donitsin. 10 TORSTAI 2.8.2018 Kuusikymppinen HäHä meni metsään juhlimaan •. Tänä kesänä myös juomat sekä tuore kala ovat olleet kysyttyjä. – Rakensimme ötököille hotelleja. – Tärkeintä ovat ihmisten kiitokset ja positiivinen palaute. – Se, mitä ennakkoon jännitimme ja vähän pelkäsimmekin, oli sinilevätilanne tässä vaiheessa kesää, sanoo Tiina Tervo. Tänä kesänä puoti on auki ainakin vielä viikonloppuisin. – Puodin arvoihin kuuluvat laatu sekä lähiruoan suosiminen. Läheinen aitta puolestaan toimii kesälukemista tarjoavana kirjastona. – Mökkitiellä saa nostaa kättään vähän väliä. Kuva: HäHä Kyläpuoti henkii vanhan ajan tunnelmaa •. – Halusimme viettää merkkipäiväjuhlaa niin sanotusti hyvän sään aikana, jolloin voimme olla ulkona, kertoo HäHän lippukunnanjohtaja Mervi Talvitie juhlaleirin päätyttyä. Puodin takapihalla on laidun, jossa asiakkaita ilahduttavat lampaat Ville ja Kalle. Kettuja taas Reetta Tervo, Ella Jämsä ja Suvi Moisio. Tulevana viikonloppuna puodin pihalla voit löytää itsesi keskeltä kreikkalaista tunnelmaa. Jotkut ovat lähteneet kaukaakin puotia katsomaan. Emilia Kyrönviita LUHALAHTI. – Leiriläisiä Rahkosaaressa oli reilut 50, Tiina Tervo kertoo. Susista olivat paikalla Rinna Rasi, Maija Paitula, Kira Viisainen, Tytti Valkama ja Krista Kärkkäinen. Niin kuin asiakaspalvelutyössä aina, myös puodin pitämisessä asiakkaiden palaute on tärkeää. Tänä vuonna hampurilaisia meni noin 150 kappaletta. Suurin menekki on Tampereen Jäätelötehtaan jäätelöillä. Ratkaisemalla erilaisia arvoituksia sai selville koodeja, joilla lukot avautuivat yksi kerrallaan. Astun sisään kyläpuotiin. Partiolippukunta Hämeenkyrön Hälläpyörät juhlisti 60-vuotista taivaltaan Rahkosaaressa pidetyllä leirillä. – Sitten siellä oli semmoinen Master chef -kisa, jossa piti Trangialla valmistaa friteerattuja muikkuja, friteerattuja perunoita ja jälkiruoaksi mustikkakohokas. Susien laumanjohtaja on Laura Tervo ja kettuja ohjaa Tiina Tervo. Syntyi unelma kyläpuodista. Myös erilaiset teemapäivät kuuluvat puodin kesiin. Sudenpennut kertovat innolla, mitä kaikkea leirillä tehtiin. Kesätyöntekijänä, Sarakedon apuna, on tänäkin kesänä hääräillyt pääkaupunkiseudulta kotoisin oleva Eva Mattsson. Minulla on aina uusia unelmia ja haluan mennä niitä kohti, hymyilee Anna Saraketo salaperäisesti. Usein ihmiset kiertelevät hetken puodissa, tekevät ostoksensa ja jäävät syömään jäätelöään tai kahvittelemaan toviksi puodin kesäiseen miljööseen. On kuin hyppäisin takaisin vuosikymmenten taakse
Vaarana on loppuun palaminen. – Taimi tuotiin Kouvolasta asti, isäntä kertoo. Tuvassa on alle 40 neliötä ja pihasta löytyy sauna sekä ulkohuussi. – Joka alkukevät leikkaan aidan. Tulijan silmään osuus ensimmäisenä aita Leppälöiden kotipihassa. – Se johtuu siitä, että mielestäni valmistumisen jälkeen oppiminen vasta alkaa. Taiteilijan elämä voi olla hektistä. Feinik kokee, että usein taiteilijoiden työtä ei oteta yhtä vakavasti, kuin monia muita ammatteja. Teoksissa näkyy myös vuodenaika, jona se on tehty. – Tällaisena hellekesänä kastelua on tarvittu paljon. Mökkielämä on tarjonnut Feinikille mahdollisuuden pitää itselleen tärkeät asiat lähempänä, kuin aikaisemmin. Itse haluan töilläni näyttää, että olen laittanut niihin aikaa ja vaivaa, koska usein ihmiset tarttuvat juuri siihen, että kuka vain olisi voinut tehdä kyseisen teoksen. Kun ikää karttuu, puutarhanhoidon pitää tuntua kivalta, ei maistua työltä, Elvi sanoo. – Täällä asiat toimivat niin, että emme oikein tahdo enää palata omakotitaloomme. – Joskus taiteilijana saa kuulla vähätteleviä kommentteja. Seuraavan vuonna ryhdyttiin pihan perustamiseen. – Tuntuu, että nykyään ihmiset unohtuvat helposti arjen kiireisiin. Aviomies ja koti odottivat Nokialla. Feinikillä on yleensä edessään akryylivärit. Pysähdyimme kymmen metrin välein, koska näin herkkutatteja. – Olemme tehneet sellaisen pihan, joka ei vaadi työleiriä. Tärkeänä Feinik pitää sitä, että hänen töissään näkyy vuosien aikana karttunut taito. – Ykköstavoitteena oli saada pihasta viihtyisä. Taiteilijan työuupumus tuntuu joistakin jopa täysin mahdottomalta ajatukselta. Pihan toiminnot on harkittu huolella ja kaikesta paistaa huolellinen hoito. Inspiraation lähteenä on luonto, sen sykähdyttävät maisemat ja monenkirjavat asukkaat. Leppälöiden pihassa silmä lepää. Tylsää hetkeä ei tule. Jo lapsuudenystävät tiesivät, että hänestä tulee taiteilija, vaikka Feinik ei itse sitä sen kummemmin ajatellut. Rehevä kasvualusta niille saadaan omasta kompostista. Feinik käy muun muassa luennoilla kertomassa työn luonteesta ja yrittäjyydestä, joka on olennainen osa taiteilijan työtä. Seuraavaksi lähdettiin hakemaan mökkiä, jonne vetäytyä hengähtämään. 11 TORSTAI 2.8.2018 Rauhaa ja inspiraatiota Vatulasta •. – Jo ensimmäisellä kerralla lähteminen oli vaikeaa. Joissakin hänen teoksissaan on maalauspohjassa aukko. On parempi jättää sille silloin tyhjä tila, joka täyttyy jokaiselle katselijalle eri tavalla. – Tuntuu, että täältä olen löytänyt sellaisen rauhan ja tasapainon, jota tietämättäni kaipasin. Kaunis piha voi olla myös helppo hoitaa •. – Viihtyisä ja toimiva piha on suunniteltu käyttäjien eli meidän ikiomien tarpeiden toiveiden mukaisesti. Niin kävi myös kuvataiteilija Pia Feinikille. Sen pari osti vuoden 2017 alkusyksyllä. Sen lisäksi, että Feinik saa aiheita ympäröivästä luonnosta, se on paikka, jossa oleskella. Ammattitaiteilijoita arvostetaan silti kummallisen vähän, vaikka elämme heidän kättensä töiden keskellä. Toisaalta valmis ei ole koskaan, eli aina voi kehittää omaa ilmaisuaan ja löytää jotakin uutta. Useimmiten se on hyvin keskeisessä roolissa. Koko kesää Leppälöiden ei tarvitse pihalleen uhrata, vaan perheen asuntoauto starttaa pian kotimaan reissuille. – Käytän eniten monitekniikkaa, koska se tuo vapautta vision toteuttamiseen. Kymmeniä metrejä hyvin hoidettua kuusiaitaa. – Niitä on vuosien saatossa vähennetty. Feinik tekee aktiivisesti töitä tuodakseen taiteilijat töineen lähemmäs yleisöä. Tampereen ja Ylöjärven kautta Leppälät päätyivät Unton kotikuntaan Viljakkalaan. Kuten kaikissa ammateissa, tässä on hyvät ja huonot puolensa. – Joskus käsittelen niin suurta tunnetta tai vaikka voimakasta valoa, että tuntuisi suorastaan vähättelyltä yrittää kuvata sitä esimerkiksi valkoisella maalilla. Leppälöiden talo valmistui omin ja talkoovoimin vuonna 1979. Unto ja Elvi Leppälän avaralla pihamaalla riittää tilaa lapsenlapsille Marlolle, Marcukselle ja Petralle pelailla ja leikkiä. Irtioton arjen pyörityksestä ja yhteistä aikaa saadakseen pariskunta koetti purjehtia, mutta lopulta se ei tuntunut omalta. Yrittäjäluonteisena työnä se vie helposti suurimman osan päivästä, joskus jopa huomaamatta. Onneksi lapsenlapsetkin ovat auttaneet siinä. Alkujaan pihassa oli useita marjapensaita, omenapuita ja mansikkamaakin. Minulla pääasiana on tekniikka. Töitä kyllä saa tehdä toden teolla, kuvataiteilija muistuttaa. Leppälän pihamaalla leimukukat ovat väriloistossa.. Tietenkin aina löytyy arvostelijoita, koska kaikkia ei voi miellyttää. Hyvin he siellä viihtyvätkin, Leppälät kertovat. Se on virkistävää. Käymme vain katsomassa postit, Feinik nauraa. Kasvimaalla kasvaa avomaankurkkua, hernettä, kesäkurpitsaa, tilliä, persiljaa ja salaattia. Vatulan luonto teki syvän vaikutuksen, Feinik muistelee. Useiden taidekoulujenkaan jälkeen Feinik ei vielä osannut tituuleerata itseään kuvataiteilijaksi. Feinik muistuttaa, että siitä ei ole kyse, etteikö kuka tahansa voisi tehdä taidetta. Leppälöiden pihalla on laajat, mukavasti jalan alla tuntuvat apilaiset nurmikkoalueet. Yhden kerran kokeilin konetta, mutta ei sillä saanut niin hyvää jälkeä kuin käsipelillä, joten leikkaan aidan puutarhasaksilla. Pihan keskellä kasvaa sen komistus, tammi. – Taide kuuluu kaikille. – Pop-up -kaupoilla ja messuille osallistumalla tavoittaa sellaisiakin ihmisiä, jotka kokevat taiteen jollakin tapaa vieraaksi itselleen. – Pyrin ikuistamaan tunteita ja hetkiä, vaikka en luokittele itseäni ekspressiiviseksi taiteilijaksi. Leppälöiden puutarhafilosofia on selkeä. Heli Soini IKAALINEN. – Huomasimme, kuinka vähällä oikeasti tuleekaan toimeen. Terhi Palonen VILJAKKALA. Joskus menee ylitöiksi. – Jokaisen taiteilijan urasta haaveilevan olisi ensimmäisillä metreillä hyvä kuulla, mitä on luvassa. Kuusiaita haluttiin näkösuojaksi. Aikaa söivät näyttelyt ja tilaustyöt. Vatulassa on kaikki tarpeellinen, eikä oikeastaan mitään ylimääräistä. – Samalla tavalla minä aloitan päiväni aikaisin ja työskentelen iltapäivään. Mökillä hän voi työskennellä tuttuun tapaan koko päivän, mutta toisaalta myös viettää enemmän aikaa miehensä ja koiriensa kanssa. Hoitamista toki siinä on, mutta ei stressaavan paljon, kertoo Elvi Leppälä. Siksi sinne oli hyvä asettua. Taide on ollut vahvasti läsnä Feinikin jokaisessa elämäntilanteessa. Niiden kanssa hän voi yhdistää toisinaan esimerkiksi öljyvärejä, tai milloin mitäkin. Kyllä siihen muutama päivä menee, tuumaa isäntä Unto Leppälä. Vaikka Feinik ei aluksi ollut lainkaan innoissaan ajatuksesta paikasta keskellä ei mitään, sydän suli lopulta pienelle mökille Vatulan metsien siimeksessä. Jokainen kuusen taimi on tuotu metsästä ja istutettu itse, pariskunta kertoo. Vatulan luonto antaa Pia Feinikille aihetta hymyyn ja maalauksiin. – Lapsenlapsilla on tilaa telmiä ja pelailla pihassa. Tilava työhuone Siurossa oli kuin toinen koti, jossa Feinik vietti tunteja yksin töidensä parissa. Työnjako pihanhoidossa on selvä, isäntä huolehtii aidasta ja nurmikonleikkuusta, emännän vastuulla ovat kukkaistutukset ja hyötypuutarha. Vatulan mökki joen varrella, puiden katveessa, muistuttaa kuvataiteilijaa lapsuudesta Jalasjärvellä
Melomaan lähteminen tuntuu vaivattomammalta, kun ei tarvitse kauhoa litrottain vettä kanootin tyhjentämiseksi, vaikka tehokasta lämmittelyähän se vain olisi. Kultamitalin tuoneen ottelun erikoisuus oli järjestäjien kömmähdys 110 metrin aitajuoksussa, jossa uniset ratamestarit olivat sijoittaneet neljännen aidan väärälle kohdalle, mikä sekoitti juoksijoiden rytmin. Melomalla voi päästä paikkoihin, joihin ei esimerkiksi veneellä pääsisi. Toiseksi sijoittui muuan Paavo Nurmi, hänkin urheilua seuraaville ehkä tuttu nimi. L iikkuja t Lo malla. Kanootti voi olla useallekin melojalle tarkoitettu alus. Niin kuin melkein kaikkea liikuntaa, myös melontaa voi harrastaa kilpailumielessä tai sitten vain ihan omaksi iloksi. Myös edellinen maailmanennätys oli Yrjölän nimissä, joten olympiavoitto ei ollut suuri yllätys. Tarinaa on tarjolla sunnuntai-iltapäivänä kello 15 alkaen. Avokanootti, joka tunnetaan myös nimillä ”intiaanikanootti” tai pelkkä ”kanootti”, on soutuveneen mukaisesti avonainen. Huomioi myös sään mukainen varustus. Jos et omista melomiseen tarvittavia välineitä, kannattaa pohtia, josko joltakin tutulta tai tutuntutulta voisi löytyä niitä varastosta. Pelastusliivit voivat todella pelastaa hengen. päivä vuonna 1902 Hämeenkyrön Timin kylässä. 3. Hanki kanootti tai kajakki, sekä mela. Melominen kajakilla vaatii enemmän tasapainoa. Meloessa aistii ympäröivän luonnon erityislaatuisen läheltä. päivä ilmestyneessä lehdessä voitto oli pääuutinen, ja voitokkaan kymmenottelun kulkua selostettiin liki puolen sivun verran. Älä raahaa hiekkaa pitkin, pohja voi vaurioitua! 4. Virheestä kimastunut Yrjölä protestoi tuloksekkaasti ja sai juosta aitamatkan uudelleen ja paransi aikaansa uusintajuoksussa 0,4 sekuntia. Mallina Jetro Klinga. Näin estetään veden sataminen kanootin sisään. Tiedoksi kaikille heille, joiden mielestä ennen ei ollut paremmin: Suomen joukkue toi Amsterdamin kesäolympialaisista kahdeksan kultaa, kahdeksan hopeaa ja yhdeksän pronssia. Tämän päivän avokanootti ja kajakki ovat siis muotoutuneet vuosisatojen kehitystyön tuloksena. Toinen ero kajakin ja kanootin välillä on se, että kanoottia melotaan yleensä yksilapaisella melalla ja kajakkia kaksilapaisella. Voiton tuoneessa ottelusarjassaan Yrjölä hyppäsi korkeutta 187, kun korkeushypyn olympiakultaa hypättiin tuloksella 194 ja hopeaa 191:llä. Keihästä kyröläinen viskasi yli 55 metriä, ja päätöslajissa 1 500 metrillä 4.50:n alitus tietäisi uutta maailmanennätystä. Kanna kanootti vesille. Kymmenottelun kultamitalisti otteli siis oikeastaan 11 lajia. Näin aloitat melontaharrastuksen: 1. Amsterdamin kesäkisoissa Suomi oli mitalitilastossa kolmas Yhdysvaltain ja Saksan jälkeen. Eläimetkään eivät häiriinny hiljaisista melojista kovinkaan herkästi. Siniristilippu Paavo Yrjölän ”voimakkaissa kourissa”. Niiden käytöstä aiheutuva vaiva on minimaalinen verrattuna mahdolliseen hyötyyn pahan paikan tullen. Kajakki on huomattavasti kapeampi ja siinä on pelästään istuma-aukko muuten sen kansi on umpinainen. Yrjölän lempinimi oli ”Hämeenkyrön karhu”, ja hänelle vahvoja lajeja ottelussa olivatkin heittolajit, mutta myös korkeushyppy. Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ. Hämeenkyrön Sanomat noteerasi kylän oman pojan olympiavoiton näyttävästi. Suomen tuhannet järvet, kosket, joet ja meri tarjoavat upeat puitteet melomiselle. Vetten päällä lipuminen on monin tavoin rauhoittavaa. Huomioitavaa on sekin, että erityisesti kajakki voi helposti kellahtaa ympäri. 5. Asetu kanoottiin vasta, kun olet pukenut pelastusliivit päällesi. Emilia Kyrönviita OIVASEUTU. Lisäksi se on myös tehokasta liikuntaa etenkin yläja keskivartalolle. Kahden melojan kajakkejakin löytyy ja niitä kutsutaan kaksikoiksi. Helsingin Sanomat julisti olympiakojen jälkeen lukijaäänestyksen, kuka ”olympialaismiehemme oli parhaiten ansainnut lehden varaaman kunniapalkinnon”. Kanoottiin mahtuu siis tarvittaessa myös tavaraa enemmän kuin kajakkiin. Reilut 26 vuotta syntymänsä jälkeen, elokuun viidentenä päivänä vuonna 1928 Paavo Yrjölä voitti Amsterdamin kesäolympialaisten kymmenottelun uudella maailmanennätystuloksella. Suomen olympiajoukkueen lähtö kohti Amsterdamia noteerattiin näyttävästi muun muassa Suomen Kuvalehdessä. Melontaharrastuksen voi aloittaa kuka tahansa, iästä ja kunnosta riippumatta. 1920ja 1930-luvuilla Suomi oli yleisurheilun suurvalta olympiamenestyksellä mitattuna. Jo aikoinaan intiaanit ja inuiitit käyttivät jonkinlaisia kajakkeja vesillä liikkumiseen. Yrjölän kiekkotulos 42,09 oli vain viitisen metriä heikompi kuin kiekonheiton erikoismiesten voittotulos, ja kiekonheiton jälkeen Yrjölä ei enää ykköspaikastaan luopunut. Vaeltavasta majavasta ei niin väliä, mutta kanootti kannattaa vesille työntää ja hypätä vielä itsekin kyyttiin! Muista käyttää pelastusliiviä aina, kun liikut vesillä. Suomi saavutti kymmenottelussa kaksoisvoiton, sillä hopealle otteli Yrjölän seurakaveri Akilles Järvinen Tampereen Pyrinnöstä. Kajakit ovat yleensä vain yhdelle hengelle. Elokuun 10. Jos säilytät kanoottia tai kajakkia ulkosalla, pidä sitä ylöalaisin. Toistaiseksi ainoa suomalainen kymmenottelun olympiavoittaja syntyi kesäkuun 18. Jos innostut oikein kovasti, suosittelen ostamaan oman kanootin ja melan. Hyppää kanoottiin ja koe luonto uudesta perspektiivistä •. 2. Valitse reittisi itse. Kun ”eurooppalainen maili” taittui aikaan 4.44,8, Yrjölä sinetöi olympiavoiton uudella ME-tuloksella 8 053 pistettä. Ääniä annettiin yli 4 000, joista 2 102 sai Yrjölä. 12 TORSTAI 2.8.2018 90 vuotta Paavo Yrjölän olympiakullasta •. Jos aurinko porottaa, laita arskat ja päähine päähän sekä tarpeeksi korkeaa aurinkorasvaa. ”Kanootin kapean vesille työnsin, seuraan nyt majavaa vaeltavaa”, kuuluu tutun lastenlaulun ensimmäinen säkeistö. Vain vesistö on rajana! Kuivalla maalla melominen ei yleensä onnistu. Tulevana sunnuntaina tulee kuluneeksi tasan 90 vuotta toistaiseksi viimeisestä hämeenkyröläisestä kymmenottelun olympiavoitosta, ja tuolloisen voittajan reipas poika, itsekin yleisurheilukentillä kunnostautunut Matti Yrjölä kertoilee isänsä urheilu-urasta Yrjölän marjatilan Puimasuulilla. Tarvittaessa välineitä pystyy myös vuokraamaan
Tree top trekking oli yksi niistä. Kuukauteen sisältyi ensiksi kolmen päivän mittainen Rotarien järjestämä orientaatiokurssi New Yorkissa. Suomalaisessa kulttuurissa hän on pitänyt erityisesti yhteisistä ruokailuhetkistä. – Kävimme risteilyllä Ruotsissa. Kuulumisia kysyttäessä kanadalainen vastaa: – Huvaa. Siinä nuori saa mahdollisuuden lähteä kuukaudeksi ulkomaille asumaan isäntäperheen luokse. Pääsin Kanadaan, joka oli kolmas hakukohteistani, eikä kyllä harmita yhtään, toteaa Alppi hymyssä suin. Hän on päivittäin yhteydessä uusiin kansainvälisiin ystäviinsä. Kävimme muun muassa upeilla Niagaran putouksilla ja pääsin kokeilemaan erilaisia urheiluaktiviteetteja. Alppi päätti hakea vaihtoon ja vaihtoon hän myös pääsi. Ebbertille tämä on ensimmäinen kerta Euroopassa. Joel Hallikaisen Rakkautta etsimässä -gospelkonsertti kuullaan Hämeenkyrön kirkossa sunnuntaina 19. Hän ei myöskään ole aiemmin ollut näin pitkää aikaa erossa perheestään, mutta se ei tunnu haittaavan. Hämeenkyröläisestä Juulia Alpista sekä kanadalaisesta Marissa Ebbertistä on tullut hyviä ystäviä. – Kahdessa kuukaudessa minusta ja Juuliasta on tullut läheisiä ystäviä. Konsertissa kuullaan sekä uutta Hallikaisen säveltämää musiikkia että aikaisempaa tuotantoa. – Hakiessani laitoin ensimmäisiksi vaihtoehdoiksi Espanjan ja Ranskan, sillä opiskelen molempien maiden kieliä. elokuuta kello 19. Tulevaisuudessa tytöt aikovat pitää yhteyttä. – Isäntäperheeni oli mahtava ja todella aktiivinen. – On hienoa, että kaikki istuvat saman pöydän ääreen syömään ja juttelemaan. – Tulen Suomeen toistekin, toteaa Ebbert. Enta sulle. He aikovat pitää yhteyttä vielä kesävaihdon jälkeenkin. Se oli yllätys. Kuva: Juulia Alppi Kuva: Juulia Alppi. 16-vuotias kanadalainen saapui Alpin perheeseen viettämään vaihtokuukautta Suomessa. Ratkaisu ongelmaan löytyi Kyröskosken Rotaryklubin tarjoamasta kesävaihtomahdollisuudesta. Isäntäperhe vei Alpin kokeilemaan erilaisia urheiluaktiviteetteja. Siitä hän kieltäytyi. Kokonainen vuosi ulkomailla olisi vienyt sen mahdollisuuden. Hänellä on haaveissa lähteä lukion jälkeen opiskelemaan kielitieteitä ulkomaille. Kun jakaa oman kipeän paikkansa, se usein rohkaisee muita. Yritän keikalla antaa uusia kuvakulmia asioille, jotka ihmiset jo tietävät, ja toivon, että siinä on rohkaisemisen aspekti mukana. Muuten koko kuukausi kului isäntäperheen luona Kanadan Parrysoundissa. Suomea hän puhuu jo jonkin verran. Tampereen yhteiskoulun lukiossa opiskelevalla Alpilla oli kuitenkin yksi ongelma. Mutta minne. Emilia Kyrönviita HÄMEENKYRÖ. Kesävaihdon aikana on suunnitelmissa käydä vielä ainakin Virossa, Porin Yyterissä ja Helsingissä. – Ohjelmisto syntyy aina lennossa”, Hallikainen kuvailee. Menovinkit Kesävaihdossa Atlantin toisella puolen •. Matkan aikana Alppi tutustui paikallisiin nuoriin ja muihin vaihtareihin. – Ohjelmiston kokoamisessa on hyvin paljon samaa, kuin saarnan valmistamisessa: se riippuu paljon yleisöstä. Kanadassa Juulia Alppi pääsi käymään muun muassa Niagaran putouksilla. 13 TORSTAI 2.8.2018 Uutisia Ikaalisista ja Jämijärveltä jo vuodesta 1913 100 vuotta sitten perjantai 2.8.1918 Uutisia Hämeenkyröstä ja Viljakkalasta jo vuodesta 1922 90 vuotta sitten perjantai 3.8.1928 Hallikaisen konsertissa kuullaan uutta ja vanhaa HÄMEENKYRÖ. Kanadasta Alpin ei tarvinnut palata yksinään, sillä mukana matkassa oli isäntäperheen tytär Marissa Ebbert. Matkustaminen on ihan parasta, hymyilee Alppi. Mahnalasta kotoisin oleva Juulia Alppi haaveili jo pienenä vaihtovuodesta ulkomailla. Toisena kuukautena ulkomailta tulee vaihtonuori suomalaiseen perheeseen. – Vieraat kulttuurit ja kielet vetävät puoleensa. Se oli ihan parasta ja sain laivalta suomalaisia kavereita, kertoo Ebbert. Kansainvälisyys näkyy myös Alpin tulevaisuuden suunnitelmissa. – Haluaisin valmistua koulukavereideni kanssa samaan aikaan. Alppi kertoo, että hänelle tarjottiin jopa mahdollisuutta kokeilla benjihyppyä. – Opin vaihdossa sen, että täytyy uskaltaa sanoa myös ei. Nyt kuukaudesta on kulunut jo puolet
Elämäntapasaunojat unohtuvat helposti nautiskelemaan niin löylyhuoneeseen, kuin ulkoilmaan löylyjen jälkeen. Onnistunut saunominen puhdistaa kehoa ja mieltä. 14 TORSTAI 2.8.2018 Saunassa kireys katoaa •. Heli Soini HÄMEENKYRÖ. Se, mitä parivaljakko saunoista hakee, on hyvä mieli ja rennot löylyt. Siellä pääsi tunnelmoimaan jo päivällä. – Sauna on rauhoittumisen paikka. Siksi he saapuivat savusaunalle jo hyvissä ajoin päivällä, jotta ei tarvitse kiirehtiä pois. Lauluilta oli yksi kuivurilla pidettävä tapahtuma, jota haluttiin kokeilla. Heille sauna on rauhoittumisen paikka. Vanhan paloaseman rannassa hikoiltiin kahdessa telttasaunassa ja Hotelli Urkin Piilopirtissä savuja taidesaunassa. Nähtäväksi jää, saadaanko siitä muokattua pysyvämpää jokakesäistä tapahtumaa. Markku Koskela antoi tahdit haitarillaan ja Olavi Soinila laulatti yleisöä. Miinan savusauna oli yksi neljästä tapahtuman kohteesta. Vaihtelua omalle kotitai mökkisaunalle löytyy yleisistä saunoista, jotka lämpesivät myös vuosittaisen Saunoja suvessa -tapahtuman aikaan kaikille halukkaille löylyttelijöille. Kumpikin mainitsee kuuman huoneen hyväksi paikaksi ratkoa riitoja. Haukijärvellä laulettiin täydelle kuulle •. Osa kävijöistä kiersi tapahtuman kaikki saunat läpi, mutta jotkut eivät malttaneet lähteä enää tien päälle päästyään rentoutumaan yhdessä kohteessa. Ja sen jälkeen pitää aina saada hyvät kahvit, se on perinne, Jokinen naurahtaa. Sen lisäksi että oma sauna lämpiää usein, Valtonen ja Jokinen vierailevat säännöllisesti yleisissä saunoissa. – Sähkösaunankin löylyt saa melko lähelle puulämmitteisen saunan tuntua, jos vain osaa lämmittää sen oikein. Parhaimmillaan kaksikko saunoo kymmenen kertaa viikossa. Kaija Valkama HÄMEENKYRÖ. Kirsti Valtonen ja Raija Jokinen nauttivat Miinan savusaunan ja sen pihan tunnelmasta. Liekö liian lämmin sää syynä siihen, ettei useampi lähtenyt nauttimaan musiikista. Tänä vuonna mukana oli neljä saunaa, joista jokainen oli omanlaisensa. Vaikka ulkona olisikin paahtava helle, saunaan on päästävä. Kannattaa kokeilla, Jokinen hymyilee. Siihen ei tarvita mitään erikoisia välineitä. Olen iloinen, että vaikka tänä vuonna saunoja oli mukana vain vähän, ne olivat kuitenkin todella erityisiä ja itse pidin kaikista, Miinan savusaunan Tiina Hakala kiitteli. Miinan perinteikäs savusauna pisti niin ikään parastaan, ja pihassa seisova tynnyrisauna oli myös ahkerassa käytössä. Haukijärven kuivurilla oli pieni mutta sitäkin innokkaampi laulajien joukko yhteislauluillassa. Kauhtuassa saunojille oli tarjolla savusauna ja perinteinen sauna, jotka ovat erityisesti talviuimareiden käytössä. – Saunominen on yksinkertaista ja rentoa puuhaa. Haukijärvellä laulettiin täyden kuun aikaan. – Kun ylimääräinen kireys katoaa, asiat näyttävät heti paljon selkeämmiltä. Markku Koskela antoi tahdit haitarillaan ja Olavi Soinila laulatti yleisöä.. Kuudetta kertaa järjestetty tapahtuma on houkutellut ystävykset Kirsti Valtosen ja Raija Jokisen Miinan savusaunan pehmeisiin löylyihin joka vuosi. Jokaisella saunalla on omat kikkansa, jotta saa parhaan mahdollisen lopputuloksen, Jokinen vinkkaa
Liisa Raipala IKAALINEN. Iltaohjelman lisäksi tapahtumaan kuuluu luonnollisesti myös lauantain maksuton päiväohjelma. – HupaLaatikon pulman ratkaiseminen kehittää loogista päättelykykyä. Mansikka palaa kotilavalleen IKAALINEN. Vihjeitä ja apuvälineitä löytyi laatikoista, kaapeista, takkien hupuista ja jopa vessasta. Hyvin sen pelaaminen luonnistuu tuossa lähimetsässäkin, toteaa Annukka Sirkka. HupaLaatikko on lapsille suunnattu versio aikuisten pakohuonepelistä. Tapahtumassa nähdään artistikattaus aivan Suomen terävimmästä kärjestä. Se on suunniteltu yli 6-vuotiaille. – Nyt astun ensimmäistä kertaa artistin ominaisuudessa lavalle, josta kaikki alkoi. Perinteiset Hämyvestarit järjestetään jälleen tulevana viikonloppuna Hämeenkyrön jäähallin pihassa. Vinyylillä on kannattajansa, sillä sen äänialue on omanlaisensa cd:hen verrattuna. Yhteispeli ei tuottanut kaveruksille ongelmia. Vinyylin viehätykseen kuuluu myös fyysinen olemus levykoteloineen. – Toisen koulukunnan mielestä levyn pitää olla alkuperäinen myös kuunteluun, ja ymmärrän sen hyvin. Suosion myötä takuuherroja on värvätty lavalle entistä enemmän. Se on suunnattu 4-6 -vuotiaille. Suurilla messuilla maailmalla keräilykappaleiden hinnat voivat nousta viisinumeroisiksikin, mutta niitä kukaan tuskin tohtii levylautaselle laittaakaan. – On eri asia pidellä levyä käsissä, ja usein on mukana jotain oheismateriaalia. Niin myös hämeenkyröläiset Emilia Mikkola ja Anni Palomäki. Emilia Kyrönviita HÄMEENKYRÖ. Vinyylejä tutkailee myös paikkakunnalla mökkeillyt turkulainen Toni Sallinen. Tällaisia pulmia pääsivät lapset ratkomaan Jumesniemessä päiväkoti Pomppiksen järjestämissä HupaLaatikkohuonepeleissä. – Uusintajulkaisuja menee kivasti, niissä on usein myös liitteitä ja vihkosia mukana. Tosin markkinat ovat Tuomisen mukaan pienet. HupaLaatikon pulmat oivallettiin yhdessä •. – Kysyin pelin kehittäjältä Susanna Paasovaaralta, onnistuisiko Pormestarin unilelun pelaaminen luonnossa, vaikka kyseessä on huonepeli. – Mitään tiettyä en etsi, vaan kuuntelen musiikkia laidasta laitaan. Se on myös kiva yhdessätekemisen muoto. Siellähän sitä tuli ensimmäiset tanssit tanssittua, ainakin sitten, kun uskalsi lähteä hakemaan, Mansikka kertoo. Vinyylin loppumista povattiin aikanaan 1990-luvulla, mutta artistit ovat uudelleen innostuneet julkaisemaan niitä. Poltinkosken kesän viimeisissä tansseissa jatkuu aiemmin kokeiltu ja kovan suosion saavuttanut naisten tanssitakuu, jossa daamit pääsevät takuuvarmasti tanssimaan. Se on ihan hauskaa, enkä väheksy sitä ollenkaan. Pomppista pyörittävä Jumesniemen Lysti ry. elokuuta Luhalahden kasvatti Ippe Mansikka tanssiorkestereineen. Metsässä oli hauskaa ratkoa pulmia, kun maasto toi lisää haastetta, kertovat tytöt. Ilmeisesti sillä halutaan saada katu-uskottavuutta. Pomppiksen synttäriviikon peleihin ilmoittautui yhteensä 15 ryhmää. Lapsille suunnatut huonepelit ovat melko uusi juttu, kertoo Jumesniemen Lysti ry:n puheenjohtaja Annukka Sirkka. Koko tapahtuman ajan on ihmisillä mahdollisuus myydä tarpeetonta omaisuuttaan vilttikirppiksellä, joka on myös maksuton. Vinyylissä on Sallisen mukaan oma viehätyksensä. Pormestarin unilelussa etsitään arkkua, johon varkaat veivät pormestarilta varastetun pehmolelun. Lienevätkö helteet uuvuttaneet ostajat, mutta keskipäivän jälkeen paikalla oli varsin hiljaista. Levymessujen järjestäjän Marko Tuomisen mukaan pienillä paikkakunnilla on kesän mittaan kuitenkin myyty mukavastikin. Pomppiksella juoneen johdatti ja vihjeitä antoi päiväkodin oma maskottipupu Pomppis. Levyjä tutkimaan on poikennut helsinkiläinen Lauri Nukala, joka on kiertämässä Suomea ja näki messujen julisteen ohi kulkiessaan. 15 TORSTAI 2.8.2018 Vinyyli on osalle yhä paras •. Lapset pääsevät pähkäilemään yhdessä ja oivaltaessaan tuntevat onnistumisen iloa. – Tosin jotkut pintapopparitkin, kuten esimerkiksi Sanni ja Ellinoora, julkaisevat levyjä vinyylillä. Pienillä paikkakunnilla kiertävillä levymessuilla täytyy Tuomisen mukaan myydä asiakkaiden kukkarolle sopivia levyjä. Hammaskeijun aarrehuonepelissä etsitään hammaskeijuilta ryöstettyä taikaesinettä: kultaista hammasta. Olennaisena osana peliin liittyy juoni, joka motivoi toimimaan. Myynnissä oli niin vinyyliä kuin cd-levyjä. Huonepelin perusidea on, että tietyssä tilassa ratkotaan tilaan kätkettyjä tehtäviä vihjeiden ja apuvälineiden avulla. – Kuukaudessa tulee aina jonkin verran ostettua musiikkia, ja levynä kaikki. Sen on kehittänyt lempääläläisen Pulmahuone Hupan perustaja Susanna Paasovaara. Mihin varkaat piilottivat pehmolelun. Entä miten voi avata arkun, johon on kätketty hammaskeijuilta ryöstetty taikaesine. Tuomisen mukaan ihmiset yleensä hakevat messuilta kuunneltavaa, ei niinkään keräilykappaleita. heinäkuuta. – Vinyyli toistaa lämpimät keskialueet, ja se on useiden korvalle paras. Vuonna 2014 Tätä Suomi Tanssii -listan vuoden tanssiorkesteritulokkaaksi valittu yhtye tarjoaa lavakansalle illantäydeltä vanhaa kunnon tanssimusiikkia. Tänä vuonna päiväohjelma pitää sisällään lapsille tarkoitetun PellePändin, joka soittaa niin musiikkia kuin tekee myös lapsille mm kasvomaalauksia. Jokaisella oli peliaikaa reilu puolisen tuntia, ja siinä ajassa kaikki saivatkin pulmat ratkaistua. Sirkka suosittelee huonepelejä niin iltapäivätoimintaan, päiväkoteihin kuin myös esimerkiksi kouluihin korvaamaan matematiikan tuntia. Kaverukset Anni Palomäki ja Emilia Mikkola ovat jo loppusuoralla pormestarin unilelun löytämisessä enää vain muutama lukko jäljellä. Eniten hän kertoo kuuntelevansa rytmimusiikkia, ja jazz-levyt kiinnostaisivat. He suorittivat vanhemmille lapsille tarkoitetun Pormestarin unilelu-pelin. Pläräilen levyjä niin kauan kuin lapsi ja puoliso jaksavat odottaa autossa, hän kertoo. Pormestari tarvitsee apua varastetun unilelunsa etsintään. Pomppiksen maskottipupu (Laura Jaskara) ohjeistaa vierellä.. Poltinkosken lavalle astuu lauantaina 4. – Rata oli kiva ja tarpeeksi haastava. Tämä on aina subjektiivinen kokemus, ja kuulijalle aina oikea, Tuominen sanoo. – Ajattelimme kokeilla, josko lapset innostuisivat näistä huonepeleistä ja vuokrasimme HupaLaatikot. Jos musiikkia striimaa puhelimella, siinä ei ole mitään konkreettista. Lauri Nukala ja Toni Sallinen tutkivat, löytyisikö jotain mielenkiintoista. Lasten bändin jälkeen on tarjolla päivätanssit, jotka tanssitaan Kyröskosken Vpk:n tahdissa. Vanhat ja uudet levyt odottivat ostajiaan viime lauantaina Omalla Tuvalla järjestetyillä levymessuilla. – On mukavaa, kun on omanlainen tapahtumansa laittaa levy lautaselle soimaan. järjesti pelit päiväkodin 3-vuotissyntymäpäivien kunniaksi 25–27. Nyt povataan cd:n katoamista, mutta Tuominen ei usko niin käyvän, paitsi nykypopin kohdalla peli voi olla menetetty. Menovinkit Hämyvestarit tarjoaa ohjelmaa myös lapsiperheille HÄMEENKYRÖ. Sitä pelailtiin Pomppiksen sisätiloissa. Jos on kyseisen artistin fani, niistä saa lisäarvoa. On kulttuuriin sisään kirjoitettu, että musiikin kuunteluun kuuluu myös fyysistä luettavaa
Tilaisuuden järjestävät Kyrön Luonto ry ja Hämeenkyrön Maisemakahvila. Toisia olivat NVU:n Tero Kangasniemi, Jarkko Kalliomäki, Raine Kalliomäki ja Petri Koponen tuloksella 39070 grammaa. kerran, ja Manner kertoo olleensa aina mukana. Tienja talonrakennustoiminnan lisääntyessä kalliomurskeella on yhä enemmän kysyntää. jakin -uinti vaatia ju ttu koira mentaPILTSIIN PYÄ lorvailla nut vaski Aleksi muokoikeus hirviä päävältellä ” ” -sam mal näköetäisyys Oikein maistuva ateria! Jo rm a Ke m pp ain en 20 18 sävelJATKE + Ag mies’ ’jokakaksoissuola TUU nyt Hämeenlinnaa kuolemattomia. Laji on myös vuosien varrella muuttunut täsmäkalastukseksi kaikuluotaimien ansiosta. elokuuta Hämeenkyrön Maisemakahvilan Kulttuuriladossa, nyt jo 31. Nuorille välineet ovat iso investointi, ja kynnys lähteä mukaan on korkea. Mannereita on kisassa mukana kahdessakin joukkueessa, kun vauvasta asti kalassa mukana ollut Mikko Manner on mukana toisessa joukkueessa. mennessä osoitteeseen: Ylä-Satakunta, Parkanontie 63, 39700 Parkano. Luontoja Maisemapäivät Järjestetään 4. Tilaa riittää, ja matkaan päästään ilman törmäilyitä. Se on hyväksi, kun alkoi tuulla, Manner sanoo. Kyllä järvellä lämmin tulee, Vuorio sanoo. Tapahtumaa järjestämässä ollutta Kyröskalan Kyröskalan Petteri Järveliniä jännittää, miten yhteislähtö sujuu. Kyröskalan järjestämä lauantainen Kultauistelu on pian lähdössä liikkeelle Haverin rannasta, ja mukaan Mannerin kanssa samaan veneeseen ovat lähdössä Pekka Vuorio, Teemu Kohonen ja Pekka Mononen. Helteeseen ja kuumuuteen on varauduttu kokemuksella. Srbljan ja Furness tulivat Suomessa tunnetuksi Jyväskylän oopperan Carmenista. – Veden väri on monesti tumma, eivätkä kalat näe pimeässä. Siksi tämän vuoden teemaksi on valittu kallioperän ja sen arvokkaiden kohteiden suojelu. Kisan voittivat Valkeakosken Kalaveikkojen Kalle Lehto, Markus Salonen ja Markku Hellevaara tuloksella 39815 grammaa, kun saaliskalojen kertoimet oli otettu huomioon. Pyydettävät kalat ovat petoja, ja tällä yritetään ärsyttää niitä, Manner kertoo. Kalastukseen kuumuus tuo toisenkin haasteen. Tämä tuo väistämättä paineita myös arvokkaita luontokohteita ja maisemia kohtaan, mistä Hämeenkyrössäkin on saatu näyttöä. Luontokuvaajat Jari Penkkimäki, Erkki Jokinen ja Risto ”Pyry” Majanen näyttävät valokuvia. Kyröskalaa Kultauistelussa edusti muun muassa joukkue, jossa olivat mukana Pekka Vuorio, Teemu Kohonen, Mika Manner ja Pekka Mononen. Kala tuntee kylkiviiva-aistilla veden värinän, se ärsyttää kalaa ja sen kiinnostus herää. Muu ohjelma alkaa Maisemakahvilan Kulttuuriladossa kello 13.30. elokuuta kello 18 alkaen kuullaan FEStiwaalien päätöskonsertissa Srbljanin ja Furnessin lisäksi kansainvälisestikin menestyvää sopraano Helena Juntusta ja kotimaassakin huippusuosittua baritoni Waltteri Torikkaa. Heitä säestää pianisti Marko Hilpo. – Vauhtia hidastetaan ja kiihdytetään, nyitään ja käännytään. Luontoja Maisemapäivät Maisemakahvilassa HÄMEENKYRÖ. keino 2h+k Totta . Yhteystiedot mukaan, arvomme palkintoja. kerran. Hämeenkyröön saapuu kaksi kansainvälisen läpimurtonsa kynnyksellä olevaa oopperalaulajaa: mezzosopraano Ivana Srbljan Kroatiasta ja tenori Sam Furness Englannista. oppimattaFazer esinepänniä kulkee kaup. Srbljan ja Furness FEStiwaalien päätöskonsertissa HÄMEENKYRÖ. Liisa Raipala VILJAKKALA. Seuraavaksi oli puoli tuntia aikaa ajaa apajille. Tulevana lauantaina 4. Siitä huolehtii lauluyhtye Helmi. Eri kaloilla oli omat kertoimensa, joiden mukaan saaliin paino laskettiin. Asiasta tulee kertomaan Suomen Luonnonsuojeluliiton erikoisasiantuntija Tapani Veistola. Uistelukilpailu järjestettiin nyt 23. T LIITOS fregateissa ”1/7” ” ” kaajia vinkuukin RYÄ asemia ÄÄNETI JENGI listi Karma suoja Sorsakoski SUO Sa lo PANKISTA lys 7 R 2 8 Ristikon 28 oikein ratkaisseiden kesken arvotut palkinnot voittivat Olavi Stenbäck Vantaalta, Matti Lindberg Tampereelta ja Ritva Häkkinen Jämijärveltä. Vissyä on viisi litraa miestä kohden, ja suolatasapainoa pidetään yllä muun muassa suolakurkuilla. Kultauistelu kuuluu seitsemän kisan Häme-Cupiin. 16 TORSTAI 2.8.2018 7 R I S T I S A N A T E H T Ä V Ä RISTIKKO 31 Palauta ristikko 14.8. Menovinkit Kala nappaa, kun sitä ärsytetään •. Tarkkana piti olla kalojen alamittojen kanssa: liian lyhyen kalan punnitukseen tuovan tuomiona oli hylkäys. Kalastus on taidon lisäksi kuulemma aina vähän tuuristakin kiinni. Kisassa tavoiteltiin haukea, kuhaa, ahventa, järvitaimenta ja kirjolohta, mutta kahta viimeksi mainittua ei kisassa ole vuosien aikana juurikaan saaliiksi. NIMI: OSOITE: PUHELIN: 7 V O I T T A J A T soitinRa ija LUOTTO joka päivä SASELkaan kosiskella HÖYporopuhujuutal. Kalastajilla on myös omat kikkansa. Kolmanneksi paras saalis, 38180 oli Hervannan-Kaukajärven Kalakerhon Seppo Aittokalliolla ja Ville Hakalalla. Tilaisuudessa käydään myös läpi Hämeenkyrön kallioperän kahden tuhannen miljoonan vuoden historiaa. Takavuosina koko cupin kiersi kymmenenkin Kyröskalan joukkuetta, mutta tänä vuonna heitä ei ole yhtään. – Porukka ikääntyy, eikä uutta aktiivista uisteluporukkaa tule. Mannerin mukaan kalastuksessa täytyy tietää tietyt kikat, joilla kalaa ärsytetään.. – Tänä vuonna mukana on ilahduttavan paljon mökkiläisiäkin ottamassa osaa kisaan, Järvelin sanoo. Tänä vuonna ei unohdeta musiikkiakaan. – Kala viihtyy 14 asteessa, ja kuumuus passivoittaa kalaa. – Välillä kaadetaan ämpärillä vettä niskaan. – Aina lähdetään voittamaan, kun ollaan kisaan lähdössä, tuumaa ennen Kultauistelun alkua Kyröskalaa edustava Mika Manner. Kello 10 lähdetään Kulttuuriladolta kimppakyydeillä retkelle Hämeenkyrön korkeimpaan kohtaan Seinävuorelle
Hyvä menestys eri lajeissa on selkeä osoitus siitä, että 9–15-vuotiaiden ei kannata valita vain yhtä tiettyä lajia, vaan harjoitella mahdollisimman monipuolisesti. Konetta päivitetään tasaiseen tahtiin. – Emme ota tätä turhan vakavasti, mutta paikoillemme emme jää. – Lopulta kisat ovat aika nopea rykäisy. Kuva: Motorsport Team Disaster. Compact Dieselin suosio kasvaa hiljalleen. Ei haittaa yhtään, tiimin kuljettaja nauraa. – Juniorimme venyivät hienoihin suorituksiin sekä juoksuissa että kenttälajeissa. Mukaansa se tempaisi jo alkumetreillä ikaalilaisen Oskari Kivimäen, jolla on aiempaa kokemusta leikkuripullingista, eli päältäajettavilla ruohonleikkureilla kisaamisesta osana Team Disasteria. 60 metrin aitajuoksussa hän ylsi hopealle ajalla 11,74 ja hopeaa tuli myös 1 000 metrin juoksusta ajalla 3.33,66. Team Disasterin vetonaula on nimetty tiimin mukaan Disaster Pulleriksi. Oman lajin ehtii valitsemaan vasta yli 15-vuotiaanakin, jollei sitten innostu moniottelijaksi, summaa Mäkelä. Tavoitteena on vetää lavettia niin sanotun full pullin eli seitsemänkymmenen metrin verran. Ikaalisten Urheilijoista kisoissa oli mukana 30 nuorta yleisurheilijalupausta, jotka menestyivät hienosti, mitaleita kertyi ennätykselliset 26 kappaletta. T14-sarjan sadalla metrillä Josefina Salmi juoksi hopealle ajalla 13,30 ja pronssille 300 metrillä ajalla 44.73. T13-sarjan pituushypyssä Jenni Sormunen sai pronssia tuloksella 4,69 ja samoin pronssia 200 metrillä ajalla 27,86. – Sattui vain niin sopiva eteen. P14-sarjassa Vainionpää voitti kultaa kolmiloikassa tuloksella 11,46, hopeaa korkeudessa tuloksella 1,61 ja niin ikään hopeaa sadalla metrillä ajalla 12,60. 17 TORSTAI 2.8.2018 Urheilu Yleisurheilijoille 26 mitalia pm-huipentumasta IKAALINEN. Jokaisessa kolmessa kisassa syntyi uusi henkilökohtainen ennätys. Nisukangas hyppäsi hopealle korkeudessa tuloksella 126. Koneen rakentaminen on haastavaa. P10-sarjassa Savolainen voitti 60 metrin pikapyrähdyksen ajalla 9,17. Vedon alussa on tärkeää saada hyvä vauhti, koska vetäminen käy joka metrillä raskaammaksi. Tarkoituksena on saada kokonaispainoksi mahdollisimman tarkasti tasan 600 kiloa, kuljettaja mukaan lukien. Suurin työ tehdään aina ennen kisoja, jotta radalla voi keskittyä itse suoritukseen. Compact Dieselin tempaisi jo alkumetreillä ikaalilaisen Oskari Kivimäen mukaansa. – Hyvä pito on ehdoton. Kolmikko Oskari Savolainen, Nuutti Nisukangas ja Tuomas Mäkelä saavutti kolme mitalia mieheen kisaviikonlopun aikana. Adele Vainio otti 300 metrin juoksussa hopeaa ennätyksellään 44,44. Tänä vuonna tiimi tähyää SM-ykköseksi. Ensi vuonna suuntana saattaa olla jo ulkomaiden kisat. Hevosvoimia koneissa on noin 400. T14-sarjassa Maisa Koponen voitti seiväshypyn tuloksella 210. Sateisella säällä rata on liukas, ja silloin kukaan ei kyllä liiku mihinkään, Kivimäki valaisee. Traktoriurheilun Compact Diesel 600 kg -luokka rantautui Suomeen viime vuonna. Heli Soini IKAALINEN. Se on ikään kuin kuningaslajin, Pro Stockin pienoisversio, jossa kisataan 600 kiloa painavilla koneilla 3 500 kilon traktorien sijaan. P13-sarjassa Niemelä voitti keihäänheiton tuloksella 38,25 ja kiekonheiton tuloksella 31,81 sekä työnsi kuulakisassa pronssille tuloksella 10,49. Tänä vuonna Compact Diesel -luokassa on yhdeksät kilpailut, joista takana on jo kuudet. Kivimäen oli tarkoitus rakentaa ensimmäinen kisakone itse, mutta lähdettyään etsimään sopivia osia Hollannista, hän tulikin ostaneeksi kokonaisen rungon. Molemmilla pikamatkoilla Savolainen teki uuden ennätyksensä. – Siellä se kisasi hieman erilaisena ihan hyvällä menestyksellä nimellä The Legend. T10-sarjan 60 metrillä Kamilla Hillman juoksi pronssille ennätyksellään 9,42 ja Ella Kurula ponnisti pituushypyssä pronssille tuloksella 405. Nyt Disaster Puller on saanut alleen uudet takarenkaat ja turbon. Mäkelä otti hopeaa pituushypyssä tuloksella 389, pronssia 60 metrillä ajalla 9,53 sekä kuulantyönnössä tiuloksella 7,40. Ilman sitä emme ehkä olisi ehtineet alkuvuoden kisoihin. Team Disaster tähtää mestaruuteen •. Erityisesti kunnostautui kymmenvuotiaiden poikien ikäluokka. Kolmen mitalin viikonloppuun ylsivät myös 13-vuotias Jonne Niemelä ja 14-vuotiaat Daniel Saaristo ja Veeti Vainionpää. Siinä vedetään jarrulavettia muutamia kertoja niin tiukalla aikataululla, että korjauksille ei välissä jää juurikaan aikaa. Koneen runko on tuotu Hollannista vajaa vuosi sitten. IU:n valmennuspäällikkö Antti Mäkelä kuvailee kisaviikonloppua erittäin onnistuneeksi. – Compact Diesel tuli Team Disasterille aika luontevana jatkumona, Kivimäki kertoo. P14-sarjassa Saaristo saavutti kolme pronssimitalia: sadalla metrillä (12,64), pituushypyssä (5,15) ja 300 metrillä (43,41). Hämeen seudun 9-15-vuotiaiden yleisurheilijoiden pm-sisulisähuipentuma kilpailtiin heinäkuun viimeisenä viikonloppuna Tampereella. – Keinot on monet, jos paino ei täsmää. – Ulkonäköön aion paneutua talvella, jotta ollaan edustuskunnossa ensi vuoden kilpailuissa. Disaster Pullerissakin on hieman lisäpainoja keulassa. – Jokaisesta on tullut pokaali kotiin, eli olemme pärjänneet yli odotusten. Vainionpää kohensi kaikissa kolmessa lajissa henkilökohtaista ennätystään. Kuulantyöntökin toi hopeaa, tulos 8,29 ja keihäänheitosta saaliina oli pronssia tuloksella 27,08
14.55 Vain elämää 15.55 Onnenarpa 16.00 Huvila & Huussi 17.00 Leijonan luola USA 19.00 Haluatko miljonääriksi. 7 O H J E L M A T I E D O T Perjantai 3.8. Keskiviikko 8.8. 06.53 Metkat Mesiläiset (S) 07.00 Titta Pikkanen 07.07 Marjamatka (S) 07.13 Tinga Tinga -tarinat (S) 07.28 Astroset (S) 07.40 Puutarhan tonttu 07.48 Pingu (S) 07.57 Ryhmä Hau (S) 08.24 Galaxi 08.25 Lassie (7) 08.50 Erätulilla kalavesillä 08.55 Casualty (12) 09.45 Holby Cityn sairaala (12) 10.45 Tatuoinnin varjopuolet 11.15 Super-EM: Uintia 12.55 Super-EM: Taitouintia 14.00 Super-EM: Uimahyppyjä 15.00 Yleisurheilun EM 15.30 Super-EM: Taitouintia 16.45 Yleisurheilun EM 19.25 Super-EM: Uintia 19.45 Yleisurheilun EM 21.00 Super-EM: Ratapyöräilyä 22.40 Super-EM: Uintia 23.40-04.00 Uutisikkuna MTV3 06.30 Aamusää 06.55 Huomenta Suomi 09.05 Kesäterassi 09.35 Kauniit ja rohkeat (S) 10.00 Emmerdale (7) 10.30 Moderni perhe (S) 11.00 Kokkisota 13.00 Leilan superfood 13.30 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy 14.30 Kokkisota 15.30 Remonttipiiskuri 16.30 Salatut elämät (S) 17.55 Kauniit ja rohkeat (S) 18.25 Emmerdale (7) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Kesäterassi 20.00 Kotoisa 21.00 Stadi vs. Nyt otetaan selvää, miten voi polttaa kehosta rasvaa lisäämättä liikuntaa, ja miten 16 vuoden ajan sokeana ollut nainen sai näkönsä takaisin. 06.52 Humps (S) 07.00 Ludovic (S) 07.13 I-hah-haa 07.17 Rikke (S) 07.22 Kikattava Kakkiainen (S) 07.27 Henkilökuva: Pikkuäiti Hertta 07.32 Sasu (S) 07.43 Noksu (S) 07.48 Ota koppi! 07.58 Kaapo (S) 08.24 Galaxi 08.25 Aappo ja Tööt (S) 08.32 Tenavat (7) 08.40 Tallitytöt 08.50 Erätulilla kalavesillä 08.55 Casualty (12) 09.45 Päämääränä täydellinen vartalo 10.30 Yleisurheilun EM 16.25 Super-EM: Maantiepyöräilyä 17.45 Super-EM: Uimahyppyjä 18.30 Yleisurheilun EM 18.40 Super-EM: Uintia 19.45 Yleisurheilun EM 23.00-23.59 Super-EM: Uimahyppyjä MTV3 06.30 Aamusää 06.55 Huomenta Suomi 09.05 Kesäterassi 09.35 Kauniit ja rohkeat (S) 10.00 Emmerdale (7) 10.30 Moderni perhe (S) 11.00 Kokkisota 13.00 Leilan superfood 13.30 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy 14.30 Rakas, ostin meille kodin 15.30 Näe minut 16.30 Salatut elämät (7) 17.55 Kauniit ja rohkeat (S) 18.25 Emmerdale (12) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Kesäterassi 20.00 Kaappaus keittiössä 21.00 Näe minut 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Ulosottomiehet 23.35 Radalla 00.30 Billions (12) 02.50 Arrow (16) 03.45-04.40 I Dated a Psycho Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Transformers Rescue Bots (S) 06.25 LEGO Elves (7) 06.50 Angry Birds Piggy Tales 07.00 Ritariprinsessa Nella (S) 07.25 Kung Fu Panda (7) 07.50 Disney esittää: Avalorin Elena (S) 08.10 Vili Vilperin seikkailut (S) 08.25 Sonic Boom (7) 08.35 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 09.00 Candice sisustaa 09.30 Wedding Town (S) 10.30 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Haluatko miljonääriksi. TV1 8.8.2018 klo 19. Yhteys isään katkesi, ja nyt 25-vuotias Kayleigh tapaa Peter-isänsä 18 vuoden tauon jälkeen. TV1 5.8.2018 klo 22.55 Jihadistien koulu Pakistanissa toimii radikalisoivia Punaisen moskeijan koraanikouluja, joihin köyhät vanhemman lähettävät lapsensa paremman elämän toivossa. Kuvassa: Chris van Tulleken MTV3 klo 21 Pelastavat Enkelit. Näe minut Sukulaissuhteita.. 06.52 Hyrräpäät (S) 07.04 Anniina Ballerina (S) 07.31 Kim ja Kai (S) 07.41 Planeetta Kosmo (S) 07.54 Onneli ja Anneli 08.08 Ryhmä Hau (S) 08.31 Uula ja Kuu (S) 08.44 Oktonautit (S) 08.59 Galaxi 09.01 Aappo ja Tööt (S) 09.08 Kesäleiri (7) 09.21 Näin meillä (7) 09.33 Jessi ja Janni etevät etsiväkaksoset 09.56 Tipu Touhukas (S) 10.00 Uusi Päivä (S) 10.28-10.55 Uusi Päivä (S) 11.00 Ratsastuksen maailma 11.25 Super-EM: Uintia 13.00 Super-EM: Soutua 14.15 Super-EM: Maantiepyöräilyä 16.15 Super-EM: Maantiepyöräilyä 18.00 Suunnistuksen MM : Sprinttiviestit 19.00 Super-EM: Uintia 21.05 Super-EM: Telinevoimistelua 22.00 Rallicrossin MM 23.00 Super-EM: Ratapyöräilyä 00.00 Girls (16) 00.30-04.00 Uutisikkuna MTV3 08.00 Monchhichi (S) 08.15 Palomies Sami (S) 08.25 Muumilaakson tarinoita (S) 08.55 Alvin ja pikkuoravat (S) 09.10 Mona Vampyyri (S) 09.35 Kuninkaallinen akatemia (7) 10.00 Salatut elämät (S) 11.00 Remonttipiiskuri 12.00 Remontilla rahoiksi 14.00 Burgerimies 15.00 Top Gear 16.05 Mestareiden mestari 17.00 Kauhukeittiö 18.00 Ex-Onnelliset (12) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 Urheiluextra: UEFA Champions League 19.30 Onnela (7) 20.00 Suomen paras palomies 21.00 Selviytyjät 22.00 Kymmenen Uutiset 22.15 Viikon sää 22.20 Tulosruutu 22.35 Vares Kaidan tien kulkijat (16) 23.35 Sääntö-Suomi 00.30 Antti Holma ja maastamuuttajat 01.25 Pukumiehet (7) 02.20 Moderni perhe (7) 03.15 Kallista kipua (12) 04.10-05.04 Kallista kipua (12) Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Transformers Rescue Bots (7) 06.25 Hisse Hoksausmaassa (S) 06.40 LEGO City (7) 06.45 Myyrä ja Panda (S) 07.00 Angry Birds Blues (S) 07.10 Kung Fu Panda (7) 07.35 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7) 07.55 Peukaloisen uudet retket (7) 08.10 Sonic Boom (7) 08.35 K3 (7) 08.50 Angry Birds Piggy Tales 09.00 Suomen hauskin tavis (S) 10.00 Maailman parhaat hupivideot 10.30 Jaksa paremmin 11.00 Neste Ralli Finland: Kisakooste 12.00 Pientä pilaa 12.10 Elokuva: Finding Neverland tarinan lähteillä (7) 14.15 Leijonan luola USA 15.15 Leijonan luola USA 16.15 Maailman parhaat hupivideot 16.45 Veikkausliiga LIVE: Futiskierros 19.00 Vain elämää 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: Beck: Heikoin lenkki (16) 22.55 Pallon ympäri (7) 23.55 Suomen huutokauppakeisari 00.55 Katastrofin anatomia (12) 02.55-05.00 Astral-TV TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Aarteenetsijät 06.55 Ylen Aamu-tv 09.30 Sadan vuoden talo 10.00 Doc Martin (12) 10.50 Päivän kasvo 11.00 Pisara 11.05 Itse asiassa kuultuna: Pentti Linkola 12.00-12.29 Tanja ja kuuro Eurooppa: Kommunismin jälkeen 12.35-13.15 He loivat Tanskan 13.25-14.49 Särkelä itte (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.50 Tarinanmetsästäjät (12) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Doc Martin (12) 18.00 Yle Uutiset 18.13 Yle Uutiset alueeltasi 18.20 Päivän kasvo 18.30 Sadan vuoden talo 19.00 Historia: Nasser, modernin Egyptin isä 20.00 Suomi on suomalainen 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Dokumenttiprojekti: Tuntematon totuus (12) 23.10 Yle Uutiset 23.15 Kotikatsomo: Korpelan kujanjuoksu (7) 00.05-04.00 Uutisikkuna TV2 00.40-00.40 Do Not Resist 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 6.8. Australialainen realitysarja. Prisma: Kyllä lääkäri tietää 1/4. Nelonen 5.8.2018 klo 21. 06.52 Hau Hau, Piip ja Veli (S) 07.03 Dinojuna (S) 07.30 Martta puhuu (S) 07.54 Nelli ja Noora (S) 08.02 Petteri Kaniini 08.15 Pikku Kakkonen: Seikkailukone 08.34 Mimosa ja Lennu (S) 08.46 Retki-Roope (S) 08.59 Galaxi 09.01 Otso ja sopulit (7) 09.08 Karvinen (7) 09.20 Peter Pan (7) 09.43 Esteitä ja ylityksiä (S) 09.53 Råtta Booris (S) 10.00 Uusi Päivä (S) 10.28-10.57 Uusi Päivä (S) 11.10 Kalassa! 11.25 Super-EM: Uintia 12.05 Super-EM: Soutua 15.00 Suunnistuksen MM : Sprintti finaalit 16.55 Super-EM: Ratapyöräilyä 18.45 Super-EM: Uintia 20.45 Assembly Summer 2018 22.45 Assembly Summer 2018 23.55 Super-EM: Telinevoimistelua 00.55-04.00 Uutisikkuna MTV3 08.00 Puuha-Pete (S) 08.15 Palomies Sami (S) 08.25 Muumilaakson tarinoita (S) 08.55 Alvin ja pikkuoravat (S) 09.10 Mona Vampyyri (S) 09.35 Kuninkaallinen akatemia (7) 10.30 Salatut elämät (S) 12.30 Täydellinen kesä (S) 13.00 Siskot 14.00 Näe minut 15.00 Upeat skandikodit 15.30 Arktiset vedet 16.00 Myytinmurtajat 17.00 Kauhukeittiö 18.00 Kokkisota 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Tulosruutu 19.15 Pilanpäiten 19.30 Bumtsibum 21.00 Amazing Race 22.00 Kymmenen Uutiset 22.10 Lotto, Jokeri ja Lomatonni 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Elokuva: Wallander: Kylähullu (16) 00.35 Rikospaikka 01.05 Moderni perhe (S) 02.00 Pop’n’Roll 02.55 Zoo (16) 03.50-04.43 Pomo piilossa Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Transformers Rescue Bots (7) 06.25 Hisse Hoksausmaassa (S) 06.40 LEGO City 06.45 Myyrä ja Panda (S) 07.00 Angry Birds Blues (S) 07.10 Kung Fu Panda (7) 07.35 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 07.55 Peukaloisen uudet retket (7) 08.10 Ritariprinsessa Nella (S) 08.35 Disney esittää: Star Wars Rebels (7) 09.00 Hauskat kotivideot 11.00 MasterChef Suomi 13.00 Pientä pilaa 13.20 Elokuva: Asterix ja viikingit (7) 15.00 Leijonan luola USA 16.00 Leijonan luola USA 17.00 Elokuva: Monsterit Oy (7) 19.00 Napakymppi 20.00 Napakymppi 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: Pretty Woman (7) 23.30 Platoon nuoret sotilaat (K) (16) 02.00 Suomen huutokauppakeisari 03.00 Napamiehet (S) 03.30-05.00 Astral-TV TV1 04.00 Uutisikkuna 08.00 Yle Uutiset 08.05-08.55 Avara luonto: Villi Japani 09.00 Yle Uutiset 09.05-09.50 Katoava Pohjola: Poromiesten valtakunta 09.55 Yle Uutiset 10.00-10.55 Itse asiassa kuultuna: Pentti Linkola 11.00 Yle Uutiset 11.05 Kesäksi kotiin 11.35 Dokumenttiprojekti: Hyvä postimies (S) 12.55 Taistelu syöpää vastaan 13.35 Historia: Testamenttien salaisuudet 14.30 Toisenlaiset frendit 15.00 Yle Uutiset 15.05 SuomiLOVE 16.05 Tanja ja kuuro Eurooppa: Kommunismin jälkeen 16.35 Ruotsalaisia salaisuuksia 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10-17.55 Kennedyt (12) 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15-18.40 Luontohetki: Monimuotoinen Ranska 18.45 Tarinanmetsästäjät (12) 19.45 Jäljet päättyvät Berliiniin (12) 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.05 Kotikatsomo: Korpelan kujanjuoksu (7) 21.55 Ennen kuolemaa (16) 22.55 Jihadistien koulu 00.15-04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 5.8. Lande 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Isänmaan puolesta (12) 23.40 Agatha Christie: Syyttäjän todistaja (12) 00.41 Aallonmurtaja (16) 01.35 Salvation (12) 02.30 Arrow (16) 03.20 NCIS: New Orleans (12) 04.20-05.15 NCIS: New Orleans (12) Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Transformers Rescue Bots (7) 06.25 LEGO Friends (S) 06.50 Angry Birds Piggy Tales 07.00 Ritariprinsessa Nella (S) 07.25 Kung Fu Panda (7) 07.50 My Little Pony: Ystävyyden taikaa -lyhäri (S) 07.55 Peukaloisen uudet retket (S) 08.10 Vili Vilperin seikkailut (S) 08.25 Sonic Boom (7) 08.35 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 09.00 Candice sisustaa 09.30 Remppa vai muutto: Jillian ja Justin 10.30 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Suomen hauskin tavis (S) 14.55 Vain elämää 15.55 Onnenarpa 16.00 Huvila & Huussi 17.00 Leijonan luola USA 18.00 Leijonan luola USA 19.00 Haluatko miljonääriksi. 14.55 Hauskat kotivideot 15.55 Onnenarpa 16.00 Huvila & Huussi 17.00 Leijonan luola USA 18.00 Heikoin lenkki 19.00 Suomen hauskin tavis (S) 20.00 Suomen huutokauppakeisari 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: 007 Kuuraketti (16) 23.35 Katastrofin anatomia (12) 00.35 Leijonan luola USA 01.35 Ex on the Beach Ruotsi (7) 02.35 Anthony Bourdain maailmalla 03.35-05.00 Astral-TV TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Tanja ja kuuro Eurooppa: Päätepisteenä Slovenia 06.55 Ylen Aamu-tv 09.30 Sadan vuoden talo 10.00 Grantchester (12) 10.50 Päivän kasvo 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Antiikkikaksintaistelu 12.40 Kahdeksan vuodenaikaa 13.20 Syyllisiäkö. 06.53 Taikakaruselli (S) 07.04 Lumiukot (S) 07.06 Sanni Sateenkaari (S) 07.18 Henkilökuva: Kepparitytöt Emma ja Heta 07.24 Ninni ja Nestori (S) 07.40 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu (S) 07.55 Runoja & rusinoita (S) 08.02 Anton Siilinen ratkaisee (S) 08.17 Galaxi 08.18 Late Lammas (S) 08.25 Villi tulevaisuus (7) 08.50 Näin Norjassa 09.00-09.50 Casualty (12) 09.55 Holby Cityn sairaala (12) 10.55 Kielletyt koirarodut 11.25 Super-EM: Uintia 13.35 Super-EM: Soutua 14.45 Kalassa! 15.00 Lofoottien kalamestari 16.00-16.25 Kummelin kesä (S) 16.30 Uusi Päivä (S) 17.00-17.57 Pikku Kakkonen 18.05 Casualty (12) 18.55 Super-EM: Uintia 20.30 Kummeli (7) 21.00 Sohvaperunat 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.00 Sohvaperunat 22.50 Super-EM: Taitouintia 23.50-04.00 Uutisikkuna MTV3 06.30 Aamusää 06.55 Huomenta Suomi 09.05 Kesäterassi 09.35 Kauniit ja rohkeat (S) 10.00 Emmerdale (7) 10.30 Moderni perhe (S) 11.00 Kokkisota 13.00 Leilan superfood 13.30 Remontilla rahoiksi 14.10 Remonttipiiskuri 15.10 Rakas, ostin meille kodin 16.10 Pilanpäiten 16.20 Pilanpäiten 16.30 Salatut elämät (S) 17.55 Kauniit ja rohkeat (S) 18.25 Emmerdale (7) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Kesäterassi 20.00 Mökkireissu 21.00 Alasti-klubi 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Elokuva: Uhma (16) 01.20 Arrow (16) 02.15 Crazy Ex-Girlfriend (S) 03.05 Last Man on Earth (7) 03.35 Last Man on Earth (S) 04.05-04.32 Mutsi (12) Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Transformers Rescue Bots (7) 06.25 LEGO Friends (S) 06.50 Angry Birds Piggy Tales 07.00 Kung Fu Panda (7) 07.25 Vili Vilperin seikkailut (S) 07.40 Sonic Boom (7) 07.50 My Little Pony: Ystävyyden taikaa -lyhäri (S) 07.55 Peukaloisen uudet retket (S) 08.10 Ritariprinsessa Nella (S) 08.35 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7) 09.00 Candice sisustaa 09.30 Remppa vai muutto: Jillian ja Justin 10.30 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Napakymppi 14.55 Heikoin lenkki 15.55 Onnenarpa 16.00 Pallon ympäri (7) 17.00 Leijonan luola USA 18.00 Leijonan luola USA 19.00 Suomen huutokauppakeisari 20.00 Hauskat kotivideot 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: Star Wars: Kloonien hyökkäys (12) 23.55 Elokuva: Star Trek (12) 02.35 Grillit huurussa (S) 03.35-05.00 Astral-TV TV1 04.00 Uutisikkuna 08.00 Yle Uutiset 08.05-08.50 Puutarhan pelastajat 09.00 Yle Uutiset 09.05 Elossa 24h 09.35 Hirmuliskojahti 10.00 Yle Uutiset 10.05 Avara luonto: Villi Patagonia 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Uusimaa 11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.26 Yle Uutiset Häme 11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa 12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.08 Yle Uutiset Lappi 12.15 RSO Musiikkitalossa 13.15 Mistä löytyy lähin karhu. Kausi 1, 3/6. 13.45 Prisma: Eläinäidit 14.30 Toisenlaiset frendit 15.00 Yle Uutiset 15.05 Pisara 15.10-16.40 Komisario Lewis (12) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10-17.51 Vuoroin vieraissa (7) 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Stugor 18.45 Avara luonto: Villi Japani 19.35 Ryhmä Pullman (12) 20.30 Yle Uutiset 20.50 Urheiluruutu 21.15 Tarinanmetsästäjät (12) 22.15 Komisario Montalbano (12) 00.15 Kesäksi kotiin 00.45-04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 4.8. Maanantai 6.8. Kayleigh’n vanhemmat erosivat, kun hän oli alle vuoden ikäinen. 06.52 Raa Raa, leikkisä leijona (S) 07.04 Mohvelit (S) 07.09 Touhukkaat (S) 07.33 Nalle 07.42 Tiketi Tok (S) 07.54 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S) 08.07 Simo (S) 08.12 Vilkki Ankka (S) 08.27 Galaxi 08.28 Pertti ja Purtti (7) 08.41 Lulu ja lehmä (7) 08.50 Erätulilla kalavesillä 08.55 Casualty (12) 09.45 Kuntoiluriippuvainen 10.15 Yleisurheilun EM 12.15 Yleisurheilun EM 14.30 Super-EM: Uimahyppyjä 14.55 Yleisurheilun EM 16.00 Suunnistuksen MM : Miesten viesti 18.15 Super-EM: Uimahyppyjä 18.45 Super-EM: Uintia 19.05 Yleisurheilun EM 19.20 Super-EM: Uintia 19.35 Yleisurheilun EM 20.05 Super-EM: Uintia 20.15 Yleisurheilun EM 23.00 Super-EM: Telinevoimistelua 00.00 Suunnistuksen MM : Naisten viesti 01.00-04.00 Uutisikkuna MTV3 06.30 Aamusää 06.55 Huomenta Suomi 09.05 Kesäterassi 09.35 Kauniit ja rohkeat (S) 10.00 Emmerdale (12) 10.30 Moderni perhe (S) 11.00 Kokkisota 13.00 Leilan superfood 13.30 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy 14.30 Unelmarempat 15.30 Kokkisota 16.30 Salatut elämät (7) 17.55 Kauniit ja rohkeat (S) 18.25 Emmerdale (7) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Kesäterassi 20.00 Burgerimies 21.00 Pelastavat enkelit 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Top Gear 23.45 Pomo piilossa 00.40 Isänmaan puolesta (12) 01.45 Arrow (16) 02.35 Rikoksista pahin (12) 03.25-04.20 Maailman kovimmat vankilat Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Transformers Rescue Bots (7) 06.25 LEGO Friends 06.50 Angry Birds Piggy Tales 06.55 Madagascarin Pingviinit (S) 07.20 Vili Vilperin seikkailut (7) 07.35 Sonic Boom (7) 07.45 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti (7) 08.10 Ritariprinsessa Nella (S) 08.35 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 09.00 Candice sisustaa 09.30 Wedding Town (S) 10.30 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Napakymppi 14.55 Heikoin lenkki 15.55 Onnenarpa 16.00 Huvila & Huussi 17.00 Leijonan luola USA 18.00 Heikoin lenkki 19.00 Suomen huutokauppakeisari 20.00 Pallon ympäri (S) 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: The Expendables 3 (12) 23.35 Katastrofin anatomia (12) 00.35 Leijonan luola USA 01.35 Ex on the Beach Ruotsi (7) 02.35 Anthony Bourdain maailmalla 03.35-05.00 Astral-TV TV2 klo 8.30 Erätulilla kalavesillä (7) TV2 klo 15 Kielletyt koirarodut MTV3 4.8.2018 klo 14. Lauantai 4.8. Pääosissa: Peter Haber, Mikael Persbrandt. 20.00 Heikoin lenkki 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: 007 rakastettuni (16) 23.35 Katastrofin anatomia (12) 00.35 Grillit huurussa (S) 01.35 Ex on the Beach Ruotsi (7) 02.35 Anthony Bourdain maailmalla 03.35-05.00 Astral-TV TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Toisenlaiset frendit 06.55 Ylen Aamu-tv 09.30 Sadan vuoden talo 10.00 Grantchester (12) 10.50 Päivän kasvo 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Antiikkikaksintaistelu 12.40 Kahdeksan vuodenaikaa 13.20 Pastori Jussilainen (S) 14.45 Arkistokuvia: Matkailijan keitaita (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.50 Suomi on suomalainen 16.20 Kesäksi kotiin 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Grantchester (12) 18.00 Yle Uutiset 18.13 Yle Uutiset alueeltasi 18.20 Päivän kasvo 18.30 Sadan vuoden talo 19.00-19.53 Prisma: Kyllä lääkäri tietää 20.00 Elossa 24h 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.35 The Same Sky Isku sydämeen (12) 22.30 Yle Uutiset 22.35 Siinä näkijä missä tekijä (12) 23.40-00.35 Ulkolinja: Isis Raqqan painajainen 00.40-04.00 Uutisikkuna TV2 00.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 8.8. TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Elossa 24h 06.55 Ylen Aamu-tv 09.30 Sadan vuoden talo 10.00 Doc Martin (12) 10.50 Päivän kasvo 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Antiikkikaksintaistelu 12.40 Elämä käännekohdassa 13.10 Koskenlaskijan morsian (S) 14.25 Cornelis ja rakkaus 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.55-16.45 Avara luonto: Villi Japani 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Doc Martin (12) 18.00 Yle Uutiset 18.13 Yle Uutiset alueeltasi 18.20 Päivän kasvo 18.30 Sadan vuoden talo 19.00 Vuoroin vieraissa (7) 19.45 Eläinten ystävät 20.00 Kesäksi kotiin 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 Näytön paikka (7) 22.00 SuomiLOVE 23.00 Yle Uutiset 23.05 Outlander Matkantekijä (16) 23.55-00.25 Stugor 00.55-04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 3.8. Torstai 9.8. Elokuva: Beck: Heikoin lenkki Beck: Den svaga länken. (7) 14.45-14.55 Arkistokuvia: Täyttyviä toiveita (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.50 A-studio 16.20 Tanskalaisia DDR:ssä 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Grantchester (12) 18.00 Yle Uutiset 18.13 Yle Uutiset alueeltasi 18.20 Päivän kasvo 18.30 Sadan vuoden talo 19.00 Kriminalisti (12) 20.00 Aarteenetsijät 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 Vallan ja rakkauden välissä (16) 22.35 Yle Uutiset 22.40 Ulkolinja: Ruotsin uusi pakolaispolitiikka 23.40 Ennen kuolemaa (16) 00.40 The Same Sky Isku sydämeen (12) 01.30-04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 9.8. Tiistai 7.8. Sunnuntai 5.8. 06.33 Viljami (S) 06.38 Kuminakuja 19 (S) 06.46 Tilda ja hänen ystävänsä (S) 06.59 Killen kimppakyyti (S) 07.10 Keppihevostalli 07.18 Pusse (S) 07.30 Askarrellaan 07.37 Vekarat! (S) 08.03 Galaxi 08.04 Urheiluhullut (S) 08.06 Merten syvyyksissä (7) 08.30 Erätulilla kalavesillä 08.35 Casualty (12) 09.25 Yleisurheilun EM 11.25 Yleisurheilun EM 13.45 Suunnistuksen MM : Naisten keskimatka 15.00 Super-EM: Taitouintia 16.00 Suunnistuksen MM : Miesten keskimatka 17.30 Super-EM: Uimahyppyjä 18.30 Super-EM: Uintia 19.00 Yleisurheilun EM 19.15 Super-EM: Uintia 19.35 Yleisurheilun EM 21.35 Yleisurheilun EM 23.00-23.59 Super-EM: Maastopyöräilyä MTV3 06.30 Aamusää 06.55 Huomenta Suomi 09.05 Kesäterassi 09.35 Kauniit ja rohkeat (S) 10.00 Emmerdale (7) 10.30 Moderni perhe (7) 11.00 Kokkisota 13.00 Leilan superfood 13.30 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy 14.30 Selviytyjät 15.30 Amazing Race 16.30 Salatut elämät (7) 17.55 Kauniit ja rohkeat (S) 18.25 Emmerdale (7) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Kesäterassi 20.00 Stadi vs. Trilleri saa alkunsa, kun juhlista palaamassa oleva nuori nainen murhataan hiljaisessa puistossa. Lande 21.00 Radalla 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Pukumiehet (12) 23.35 Agatha Christie: Syyttäjän todistaja (12) 00.35 Alasti-klubi 01.30 Billions (12) 02.40 Billions (12) 03.50-04.45 Arrow (16) Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Transformers Rescue Bots (S) 06.25 LEGO Friends (S) 06.50 Angry Birds Piggy Tales 07.00 Ritariprinsessa Nella (S) 07.25 Kung Fu Panda (7) 07.50 My Little Pony: Ystävyyden taikaa -lyhäri (S) 07.55 Peukaloisen uudet retket (7) 08.10 Vili Vilperin seikkailut (S) 08.25 Sonic Boom 08.35 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 09.00 Candice sisustaa 09.30 Wedding Town (S) 10.30 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Haluatko miljonääriksi. 20.00 Heikoin lenkki 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: 007 ja kultainen ase (16) 23.35 Katastrofin anatomia (12) 00.35 Leijonan luola USA 01.35 Ex on the Beach Ruotsi (7) 02.35 Anthony Bourdain maailmalla 03.35-05.00 Astral-TV TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Toisenlaiset frendit 06.55 Ylen Aamu-tv 09.30 Sadan vuoden talo 10.00 Doc Martin (12) 10.50 Päivän kasvo 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Antiikkikaksintaistelu 12.40 Kahdeksan vuodenaikaa 13.20 Asessorin naishuolet (S) 14.45-14.55 Arkistokuvia: Poikien kesäparatiisi (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.50 A-studio 16.20 Aarteenetsijät 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Grantchester (12) 18.00 Yle Uutiset 18.13 Yle Uutiset alueeltasi 18.20 Päivän kasvo 18.30 Sadan vuoden talo 19.00 Puutarhan pelastajat 19.45 Mittatilaustyönä 20.00 Tanja ja kuuro Eurooppa: Päätepisteenä Slovenia 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 Allsång på Skansen 22.00 Motherland äitien sota (7) 22.30 Yle Uutiset 22.35 Prisma: Eläinäidit 23.25 Raja jota ei ylitetä (16) 00.15-04.00 Uutisikkuna TV2 00.00 Uutisikkuna 04.00 Uutisikkuna 06.30 Pikku Kakkonen 06.31 Nimipäiväonnittelu: 7.8
040 777 5738, 0400 898 500 •Lvi-asennukset Parturi-kampaamo JOHANNA P. 050 310 7777 KOULUTETTU HIEROJA Petri Koski p. 050 327 6707, Kyröskoski •Rakentaminen TUULA NIEMINEN Kyröskoski p. ark. 040 708 1113 Ikaalinen Palinperäntie 35, Ikaalinen P. 040 676 4000 Ma – to 8 – 21, pe 8 – su 21 • Myös paarija pyörätuolikuljetukset, invataksit. PUSA P. Kyröskoski, Koskitie 6. 03 371 6152 O Palv eleva Osan yrityksistä löydät myös verkosta www.oivaseutu.fi p. 040 7541 090 Kyröskoski ML Huolto , Hämeenkyrö P. 24 % kolmen kuukauden jaksolta. 03 371 6994, 040 548 0830 anssi.honkilahti@asuntori.fi •Kaupanvahvistajat Kiinteistöhuolto RUUSKA Oy www.kiinteistohuoltoruuska.fi P. MARJA-LIISA Vanha Tampereentie 14–16 Ikaalinen 03 4586 459 Parturi-kampaamo SIRKKA VUORI Kärrykuja 3, H:kyrö, p. 0400 290 957 Hämeenkyrön Kirjapaino Eteläntie 2, KYRÖSKOSKI P. 045 3412 733 www.tmh-tilit.com Kyron sairauskassa p. Esim. 044 594 6070 •Pitopalvelut Taatanaitan Pitopassurit Juhlatalo Nuuttila p. Yrittäjä, ota yhteyttä ja lähde mukaan! ilmoitukset@oivaseutu.f i Pitkänen A 0400 538 787 •Parturit ja kampaamot YritysOiva on myös verkossa. 045 894 2218 , Hämeenkyrö •Parturit ja kampaamot Parturi-kampaamo KAISA Hämeenkyrön Liikekeskus, 2. P. 0500 236 565 •Palvelut Tule keskustelemaan yritysideastasi. 040 570 5655 SORAT ja MURSKEET Myös noudot M Suuriniemi Kuljetus P. 010 219 7220 Jaakontie 10, 39200 KYRÖSKOSKI P. 03 371 6911 Hämeenkyrö •Kiinteistöpalvelut •Kirjapainot Kotitalouskonehuolto KIRMO Oy Valtakatu 8, 39200 Kyröskoski Ma-pe klo 8–12, p. 03 371 2245, to sulj., Viljakkala Kampaamo Omahelmi Valtakatu 61, Kyröskoski 044 2464 511 Hiusmuotoilija Ansku Jokireitti 4, Kyröskoski p. 03 371 5601, 040 179 0001 av.: ti klo 11–15, ke 13–15, pe 11–15 •Asusteet •Valoja videokuvaajat •Terveydenhoito MERJA SORJONEN P. 045 230 8885 • ma suljettu. 03 447 200 040 656 9955 www.gylling.fi Rahkolankuja 18 A 1, Ikaalinen P. •Sähköasennukset Hieroja RaimoHamari p. Salomäki Oy * Lokakaivojen tyhjennykset * Viemäreiden avaukset, kuvaukset P. 8–18, la suljettu P. 03 371 3140 • 044 273 0817 Valtakatu 36, Kyröskoski KRISTIINA P. 03 371 4864, 0500 686 123 MARITAN JALKAHOITO JA HOIVAPALVELU Alasentie 36, Kyröskoski Myös kotikäynnit • P. 03 5652 4100 lauri.teivaala@pirkkala.fi Eläinlääkäriasema Hasseli Asemantie 1, Ylöjärvi www.hasseli.fi / p. 040 756 2840, Sasi. 1, Kyröskoski p. 0400 132 680 www.kattourakointi.com •Kattotyöt •Kauneushoitolat Julkinen kaupanvahvistaja ANSSI HONKILAHTI P. kolmen rivin ilmoitus 72 € + alv. VEKSIN VARIKKO Palontie 148, Hämeenkyrö 0400 929 838 Kulj.liike U. 03 371 2373 •Autojen huolto ja korjaus •Autotarvikkeet •Jätehuolto •Katsastusasemat HÄMEEN KATTOURAKOINTI OY Edullisesti takuutyönä! P. 03 371 6080 tai autot 0500 239 557, 0500 846 966 •Kodinkonehuollot •Leipomot •Linja-autot Taksija tilausliikenne KETOLA 1+55, 1+19, 1+16, 1+8 P. krs, p. 0400 636 136, Hämeenkyrö •Siivousliikkeet, tarvikkeet ja aineet KM Sähköasennus OY P. Kunnaneläinlääkäri PIRTEVA Hollitie 5, Hämeenkyrö Ajanvaraus arkisin 8–9.00 p. 03 371 6641. ma-pe 6.30–17, la 8–14 PAIKALLINEN SUOMALAINEN 03 448 0600•ma-pe 8.30–16.30 Autotarvikkeet edullisesti Hämeenkyrön TARVIKEPISTE Oy Jaakont. 03 458 6700 Vuokrataan NOSTOLAVAA www.maalaustyönummela.com P. 045 182 9010 • Pitkäaikaista, edullista näkyvyyttä jokaisessa UutisOivassa. 0400 490 808, www.ekiteki.fi Laiskajaakon Taksi 050 571 7573 • 1-8 henkilöä • pyörätuolikuljetukset taksi@laiskajaakko.net TERKAN-KIITO Tavarakuljetukset p. 050 310 0331 Haudotko yritysideaa. 040 504 2515, 040 557 2915 www.turvalayhtiot.fi Siivouspalvelu T. 03 371 6235 Putkityö KUUKKULA Oy P. 050 438 9712 • Av. 03 371 5402, myös väritulosteet Parturi-Kampaamo KOSKI Valtakatu 49, Kyröskoski P. 045 112 2557 TURVALA YHTIÖT OY Rakennusja remonttityöt, maanrakennustyöt P. 03 3715 148, 044 549 7982 KYRÖSKOSKEN HUOLTOKESKUS OY Autojen monimerkkihuolto Av. ti–la PARTURI Pirjo Kauranen Hämeenkyrön Liikekeskus, Härkikuja 2, p. 045 630 2600 • www.mlhuolto.fi •Matkailuautot P. 040 834 9777 SKY-kosmetologi Pirjo Sirén P. Ilmoituksen rivihinta 24 € + alv. 040 590 6176 , Hämeenkyrö HYVÄHIERONTA Leena Erämaa, P. 044 545 5915 Kauneusja jalkahoitola SKY-kosmetologi Anne Vainikka Valtakatu 57 LH 1, Kyröskoski P. 050 912 1339 Jalkaja kauneushoitola • myös kotikäynnit. 040 739 9407 •Taksit Hieroja Iris Koski P. 03 371 6122, 0400 929 614 Vuokrataan puoli-integroidut • Fiat-Weinsberg 4 hlö • Fiat-Sunlight 4 hlö • MP Kawasaki ZX-10R 0400 156 669, Hämeenkyrö www.pasinmatkailuauto.fi HÄMEENKYRÖN SÄHKÖPALVELU OY • Kaikki sähköasennustyöt, suunnittelu ja tarvikemyynti 39100 Hämeenkyrö p. 050 522 4976 p. Hakemistossa yli 1300 paikallisen yrityksen tiedot. 040 514 8031 •Asuntomyynti Autoja konekorjaamo KARTTUNEN Viljakkala, p. 0400 732 857 www.edustushakli.fi ilkka.hakli@edustushakli.fi HÄMEENKYRÖN TAKSIASEMAT p. 24 %. Av. 050 307 3265, Hämeenkyrö TILITOIMISTO AHVENAINEN Sepänkatu 3, Kyröskoski Hämeenkyrön liikekeskus P. Löydät kätevästi lähes kaikki seudun yritykset YritysOivasta. 0400 614 735 Ikaalinen Kyrönsarventie 6, Hämeenkyrö 040 965 7688 • www.kyronhammas.fi •Hammaslääkärit Palv eleva Hiustenlaittoa luonnollisemmin Hämeenkyrö • 044 727 7544 Asiantuntijuus ja konsultointi Sähköinen taloushallinto Kirjanpito Palkkaja henkilöstöhallinto Ostoja myyntilaskutus Keskuskatu 8, Parkano Puh. 050 330 0622 www.ikaalistenvalokuvaamo.fi O Parturi-kampaamo ERJA Kyrönsarventie 4, Hämeenkyrö p. 0400 831 699 TERKAN TAKSI 1 + 6 ja pyörätuoli SATAKUNNAN AUTOKORJAUS Tippavaarantie 9, KYRÖSKOSKI P. 050 411 7091 Ristamäentie 24, Hämeenkyrö p. 0400 862 596, 040 769 8420 myynti@maanrakennusjokinen.fi www.maanrakennusjokinen.fi • Kaikki maanrak.alan työt • Maaja kiviainesmyynti •Tilitoimistot • sähköasennukset • sähkötarvikkeet • antenniasennukset • kodinkoneet Soutajantie 8, Ikaalinen Puh. Markus Pikka, Hämeenkyrö ajanvaraus p. 040 776 1454, Kyröskoski Kauneushoitola Kimallus Karoliina Härkki Avoinna ajanvarausten mukaisesti Härkikuja 2, Hämeenkyrö P. 044 970 7530 •Eläinlääkäripalvelut KOTIRASTAS •Puunkaadot•Remontoinnit •Mökkitalkkarityöt kotirastas.fi • P. • yli 20 000 sivuvierailua kuukaudessa. 03 371 6004 AUTOHUOLTO KETOLA & VESA OY • Henkilö-/pakettiautojen huolto • Varaosamyynti • Ilmastointilaitehuolto Edustusliike ILKKA HÄKLI OY * Rakennustarvikkeet edullisesti P. 03 371 3031 P. 03 371 6148 Hieroja Jaana Tapiainen ma–pe 12–20, la 12–17 P. 0400 732773 Valokuvauskeskus Ekiteki Ky Toimipiste Hämeenkyrön Kirjapainon tiloissa p. 010 322 9656 • www.tempodent.fi PÄIVI SALMESVUORI p. P. 03 371 6520 Parturiliike HANNU LEPISTÖ Kyröskoski, p
0400 620 640 Viljanen. KySy LISää MEdIAMyyNNISTä Hämeenkyrön toimipiste 03 3143 3100 Ikaalisten toimipiste 03 3143 3150 ilmoitukset@oivaseutu.fi + + + + + + Valtakatu 30, Kyröskoski p. P. 044 5587 118 VIEMÄRIREMONTIT • sukitusmenetelmällä • rakenteita rikkomatta • 3–5 päivässä Harry Kirvesmäki P. Autoja Varaosamyynti T. JA LKA HOI TO J A KO TIPA L V ELU A IRA Toiminta jatkuu taas. 029 56 60760 Vanha Tampereentie 18–20, 39500 IKAALINEN, p. 371 6106 • 371 6536 • fax 371 6475 laurilanbetoni@laurilanbetoni.fi Kaikki riitaja rikosasiat, oikeudenkäynnit (myös maksuton), perheja perintöasiat. kalenterit julist eet valokuva us tekstin tuottaminen käyntikor tit esittelymateriaalit kortit printti ja digi Mainostoimisto OivaMainos on Oivaseudun oma, hyvän palvelun mainostoimisto. 03 254 2100 • www.aalaki.com ASIANAJOTOIMISTO PATRIKAINEN MIETTINEN RAUHALA & LAAKSO OY Pirkanmaan Oikeusaputoimisto Oikeusavustajan vastaanotto Ikaalisissa ja Parkanossa. 03 457 330, www.iktiki.com, kirjanpito@iktiki.com, isannointi@iktiki.com Asiantuntevaa ja monipuolista palvelua: 4 Tilitoimistopalvelut 4 Isännöintipalvelut 4 Kiinteistöjen huollot ja siivoukset PELTIKATTOMAALAUKSET MyöS TIILIjA MInErIITTIKATOT Pyydä ilmainen tarjous.Vielä kotitalousvähennys. Ajanvaraus p. 03 458 7576 SILMÄTAUTIEN ERIKOISLÄÄKÄRIT • Jukka Kuittinen • Petteri Paassilta Ikaalinen, Vanha Tampereentie 10 p. On mainostamisen tarpeesi iso tai pieni, printti tai digi, OivaMainos ideoi ja auttaa. Asiakirjojen laatiminen: kaupppakirjat, lahjakirjat ym. Ajanvaraus p. 20 TORSTAI 2.8.2018 PALVELUT HUOLLOT KOTI JA RAKENTAMINEN HYVINVOINTI PALVELUT 4 ILMOITUKSEN SARJA Julkaisu perättäisinä viikkoina. Hinta alkaen 32,50 €/ilmoitus + alv. # • KANNOT PURUIKSI • Pihat ja puutarhat P. 03 3143 3120 • 044 558 9301 • www.oivaseutu.fi mainokset ja ilmoitukset esitteet kirjekuo ret ja lomakke et lehdet kyltit yritysilmeet facebook verkkosivut pakkaussuunnittelu taitt otyö t tarrat kuvittaminen sinulla on yritys, me saamme sen näkymään. 010 5010 525 EDULLISET KÄYTETYT JA UUDET VARAOSAT JÄMIJÄRVELTÄ! www.varaosahinttu.fi www.autopurkaamot.com osamyynti.hinttu@gmail.com Romuajoneuvojen virallinen vastaanottopiste – Noutopalvelu. PITK ÄAIKA ISELL A KOK EMU KSEL LA. 044 373 3311, ola.luoto@ippnet.fi Tavattavissa Ikaalisissa sopimuksen mukaan. Ola Luoto OTL, VT Julkinen kaupanvahvistaja Haarlankatu 9 B 19, 33230 Tampere P. 03 458 6520 Avoinna: ark. Hinttu p. (03) 371 3122 ma 9-18, ti-pe 9-17, la 9-13 VASTAANOTTAVAT SILMÄLÄÄKÄRIT Jussi Rantanen | Henrik Rintala Jussi Rantanen I Jarkko Lappalainen FYSIOTERAPEUTIT Timo Ranta, Ulla Virkorinne Vanha Tampereentie 18–20, IKAALINEN Puh. 044 072 8749 www.suomenvesiturva.fi VARAA AIKA MAKSUTTOMAAN KUVAUKSEEN Mainostoimisto OivaMainos Kysy lisää: Maise Autero • maise.autero@oivaseutu.fi P. KOTI JA RAKENTAMINEN. perunkirjoitukset, perinnönjaot, ositukset, avioerot. Ota rohkeasti yhteyttä, tehdään yhdessä markkinoinnistasi helppoa ja tuottavaa. TAK UUT yön Ä. Meillä kynnys on matalalla. painotuotteiden suunnitteluun ja painatukseen. Aira Sillanpää Kotikäynnit puh. 10–17 la 10–13 SYRJÄNEN PARHAAT BETONIT Laurilan Betoni Kyröskoski www.laurilanbetoni.fi P. Minimikoko 2x25 mm. Neuvottelut myös Ikaalisissa. Meiltä saat ammattilaisten apua esitteiden, käyntikorttien, flyereiden, tarrojen, julisteiden ym. 0400 324 440 Kalevi Pitkänen KANTOJYRSINTÄÄ ErilaistEn lakiasioidEn hoitoa: mm
– Lauantaina keli oli haasteellinen, sillä Luodon saaren kierron jälkeen oli kova vastatuuli koko paluumatkan, kertoo Marika Kallio. Oiva Käsnänen ajoi ruunan kolmanneksi sen ennätyksellä 29,8. Ikaalisten Soutajat kilpailevat seuraavaksi Lappajärvellä kirkkoveneiden SMsprinteissä 11.–12. – Meidän tavoitteena oli tasainen suoritus: ei hötkyilyä, vaan teknisesti hyvää tekemistä niin, että soutu on samanaikaista ja veto yhtä pitkää, Pasi Hautamäki sanoo. Tamma oli yhdessä osalähdössä kolmas ja kokonaiskisassa viides. klo 14–18 Oma Tupa Teinintie 4–6 Kyröskoski ti 21.8. Vermossa nelivuotiaiden Suomessa syntyneiden Derbysarjassa kolmas oli hämeenkyröläisen Team Gold Expressin omistama ja Juha Utalan treenaama It Is Express Man (14,1a). Päivi Haapaniemi-Kokko, Sanna Hakala, Marika Kallio, Paula Kivimäki, Tiina Linnainmaa, Pirjo MäkiKarvia, Kirsi Rajasalo, Aila Salo, Pia Strang, Tuija Vainionpää-Seilo, Maria Viitahalme, Paula Virtanen, Leena Venho ja Mari Vähävihu perämiehenään Matti Vilhula voittivat kirkkoveneellä naisten sarjan vieläpä ylivoimaisesti. Miesten ja naisten joukkueet valmistautumassa lähtöön.. Hämeenkyröläinen Ilona Rekilä kilpaili Rovaniemellä shetlanninponien montéssa eli raviratsastuksessa. Muista virallinen henkilötodistus. Miesten perämiehen Pasi Hautamäen mukaan miesten harrastajaporukka päihitti menestyneet naiset voimallaan. Rauli?Ala-Karvia ROVANIEMI/HÄMEENKYRO, IKAALINEN. Sinne lähdetään nais ja sekajoukkueella kahden ja kymmenen kilometrin soutuspurttehin. Ilona Rekilän ratsastettavana oli kokenut 16-vuotias poniruuna Dynamit III, ja ratsukko oli SM-kisan neljäs. Ikaalisten Soutajien naiset ottivat myös voiton. He soutivat kirkkoveneensä 35 kilometrin matkalta maaliin hienosti viidenneksi nopeimpina miesten sarjassa. voittoa?Pirkan?soudusta TAMPERE, IKAALINEN. – Myötätuuliaallokossa jäimme naisille enimmillään sata metriä: heidän perämiehensä Matti osasi luovia aallokossa hienosti. Luovuttajainfo 0800 5801 • veripalvelu.fi • sovinkoluovuttajaksi.fi TEFLON BROTHERS//ELONKERJUU JANNIKA B//NELJÄ RUUSUA HOLMALA//SAMAE KOSKINEN RAJA//OLIVER DJ OKU LUUKKAINEN (Feat. Ikaalislaisen Sara Pesosen omistama poni Marjaleena oli SM-kisan kuudes ratsastajanaan Veera Pasanen. Viikonloppuna Pirkan Soudussa Ikaalisten Soutajien Taina Vuorinen ja Suvi Ahonen voittivat parisoudussa N40-sarjan Suomen mestaruuden pienveneiden keskimatkalla, eli 25 kilometrillä. Forssassa jatkoi hämeenkyröläisen Kristiina Jyrängin Syöksyvirtaus hyvää menoaan. – Meillä oli hyvää kisaa keskenämme. Kuninkuusravien yhteydessä ratkottiin lajin Suomen mestaruus. Me naiset onnistuimme myötätuuliosuudella paremmin. Ikaalisten?Soutajille?kaksi. – Tulimme saarten suojassa pitkään heidän perässään, kunnes lopulta käskytin miehet kovaan soutuun. Tiukoissa käännöksissä saavutimme naiset ja vastatuulessa soudimme raa’alla vedolla ohi. Bonuksena miesjoukkue onnistui ottamaan päänahan myös kovalta soutuseuralta Vihtavuoren Pamaukselta, joka voitti Pirkan soudun kirkkoveneissä sekajoukkueiden sarjan. Ruunaa ohjasti Seppo Markkula. Hämeenkyröläinen raviohjastaja Mika Forss kilpaili suomenhevoskuningattarien kisassa Vieskerin Virvalla. elokuuta. Oman seuran etevien naissoutajien päihittäminen tuntuu hyvältä. Mutta kun Luodon saaren kierron jälkeen alkoi vastatuuliosuus, miehet menivät ohi. 21 TORSTAI 2.8.2018 Ikaalinen pe 3.8. Solid Base, Mighty 44, Chorale) HAMYVESTARIT.COM 3.-4.8.2018 PÄIVÄTAPAHTUMA 4.8.2018 lauantaina Lastentapahtuma klo 10.00-13.00 Päivätanssit klo 13.00-14.30 ilmainen sisäänpääsy LIPUT NYT MYYNNISSÄ: 1PV 30€ 2PV 50€ Rekilä SM-neloseksi •. Samoissa raveissa hämeenkyröläisen Matti Sipiläisen omistama Nooran Leidi otti omassa lähdössään nelostilan ennätyksellään 26,3a. Ponien kärrylähdössä ilman SM-arvoa Marjaleena sijoittui neljänneksi. Voittoon heitä kirittävät Ikaalisten Soutajien miehet Kaarle Leinonen, Leo Leinonen, Rainer Mäkelä, Mikko Pajulahti, Petteri Poti, Juhani Salonsaari, Ari Sippola, Pasi Sippola, Tapio Tunturi, Jouko Uusitalo, Timo Vainionpää, Janne Venho, Juho Vuorenmaa ja Antti Vähävihu sekä perämies Pasi Hautamäki. Ikaalislaisen Reijo Niemisen omistama ja Heini Kurrin valmentama Stormy Vice (19,7) oli Forssassa lähtönsä kolmas. Porin raveissa hämeenkyröläinen Riina Rekilä, Ilona Rekilän äiti, sai valmentajana kolmospalkinnon, kun Ari Moilanen ajoi Aragorn Hossin (12,3a) maililla kolmanneksi. klo 13.30–18.30 Liikuntahalli Kosken Syke Kirkkokatu 4 Hengenpelastajia tarvitaan OJENNA KÄTESI
Tarkempia tietoja esiopetuksesta voi kysyä esiopettajilta tai koulutoimistosta. viim. klo 19 kirjastossa. klo 17.30–20 08-pojat miniliigaturnaus ja pe 10.8. Heinijärven kyläyhdistys Seniorikerho kokoontuu ke 8.8. KL:n 23 luvun 2 §:n ja 3 §:n mukaan vaalikelpoinen seurakunnan edellä mainittuun (mainittuihin luottamustoimiin) on ehdokas, 1. Valitsijayhdistyksen perustamisasiakirja liitteineen mainittua vaalia varten on toimitettava 17.9.2018 kello 16 mennessä Kankaanpään kirkkoherranvirastoon, joka on avoinna maanantaisin, tiistaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 8–13 sekä torstaisin klo 8–15 sekä 17.9.2018 kello 8–16. Hinta 35 €/syksy (yhteensä aikuiselta ja lapselta). klo 12 sotainvalideille, -veteraaneille, puolisoille, leskille, avopuolisoille, lotille ja tukijäsenille. Kankaanpään kirkkoherranviraston osoite on: Keskuskatu 51 b, 38700 Kankaanpää. Kaikkia ilmoittautuneita toivotaan paikalle. Kankaanpää 2.8.2018 Kankaanpään seurakunnan vaalilautakunnan puolesta Puheenjohtaja Pekka Nikkola Hämeenkyrön läntinen my ry:n KESÄKOKOUS Alhomajalla su 12.8.2018 klo 18. Lähtöpaikka: Gyllinginkatu, veneranta. Rahkosenmäki 28.8. klo 12 Heiskalla. 15.8. Muutamille lapsinäyttelijöille vielä tilaa. klo 18 Länsi-Suomen aluesarja Räpsä DtFera D1. klo 12.00 Ikaalinen Ilmajoki (naisten suomensarja) La 4.8. Mahnala Jyväpirtti klo 13.30, S-market klo 13.55 ja Kkoski mh klo 14.05. klo 18 alk. elokuuta seuraavasti: Valkean ruusun koulu klo 9.00. PERHETEMPPU Liikuntahallilla Torstaisin 23.8.–29.11. Ryhmä max. klo 17.30–20 F-tytöt liiga C miniliigaturnaus. klo 12. klo 18– 19.30 Mahnalan koululla. Tehdään kukka-astelmia, ohjaajana Airi Rönnberg. Luoentoja näytöksiä monenlaista ohjelmaa! Suomen johtavat susiasiantuntijat Susipaneelikeskustelussa. Lähtö Shelliltä klo 16.50. -teema ilmestyy torstaina KOULU & HARRASTUKSET 16.8.2018 Seutulehti UutisOivan Lähde sinäkin mukaan! Vinkkaa UutisOivan lukijoille syksyn harrastustarjonnasta, välineistä, aktiviteeteista tai muusta vapaa-aikaan liittyvästä! Pirkanmaan ERÄMESSUT 3.–5.8.2018 Parkanossa, Niementie 10 www.pirkanmaaneramessut.fi Koko perheen suurtapahtuma nyt Parkanossa! Yli 130 näytteilleasettajaa. Lajit ja sarjat: P/T 5–9v: 40m, pallo ja pituus, P/T 10–17v: 200 m, kuula ja seiväs. Ikaalisten Urheilijat Viikkokisat jatkuvat tiistaina 7.8. Eläkeliitto Hämeenkyrö Lähtö Sastamalan Suuliteatteriin su 5.8. Ikaalinen 2.8.2018 Sivistyslautakunta Ikaalisten Nykymartat ry:n teatterimatka Tampereen Työväen Teatteriin 15.9. klo 13–16. 044 730 6419. klo 17. Ryhmään valitut saavat tiedon valinnasta ennen ryhmän alkamista. muuttunut aika. Lisätied. Ilmoittautumiset aikuisneuvolaan ma–to klo 12–13 p. Lippuja varattua 25 kpl. klo 13. Maisemakahvilan Kulttuuriladossa, Aromaantie 4. • Ryhmä kokoontuu 10 kertaa tiistaisin. 17.40 alkaen). La 4.8. Ilmoittautuessa kysytään pituus, paino, BMI, vyötärönympärys ja muut terveyteen vaikuttavat riskitekijät. klo 16.30–17.15 (5-6-vuotiaat) klo 17.30–18.15 (7-8-vuotiaat) Liikkumistaitojen harjoittelua leikkien, pelien ja temppuratojen muodossa. Valasrannantie 363, Yläne. klo 18 D12-tytöt liiga Apassit-FC Nokia/06 Sin ja klo 19.30 C-tytöt ApassitParvi sekä pe 10.8. joka on kristillisestä vakaumuksesta tunnettu, 4. klo 14.30 06/07-pojat liiga Apassit/ punainen-JanPa, klo 16 miehet kutonen Apassit-FC Melody/2 ja klo 18 04-pojat Apassit/musta-TPV, ke 8.8. Lähtöpaikka: Toivolansaarentie, uimarannan p-alue. Hinta 52 €/syksy. Kalmaan luontopolku, Paskonnokka 21.8. Hämeenkyrön Räpsä Kotipelit: ka 4.8. Lähtöpaikka: Pirkantien urheilukentän p-alue. klo 15.00 Ikaalinen Ylihärmä Ke 8.8. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Uusia mahtuu mukaan. Tulethan mukaan. Lukion oppilaiden kyyditysasiat selvitetään kanslian toimesta koulun alettua. Lisätietoja: Susanna Lundqvist p. Maaseudun Taiteellinen Teatteri ry Satunäytelmän harjoitukset ja ensimmäinen tapaaminen su 5.8. • Ryhmän tavoitteena pysyvät muutokset elämäntavoissa. klo 16. ilmaiseksi) Paikalla puffetti Tervetuloa! TUPLALAUANTAI La 4.8. klo 18 Länsi-Suomen aluesarja Räpsä Dt-PK Mustat. klo 20–01 KAUDEN PÄÄTTÄJÄISET Jämijärven Pelimannit solisteineen PÄÄTÖSHULINAT Kaikille lipunostaneille Eila Pienimäen ja Jämijärven Pelimannien UUTUUS CD. Eskelinen & Onnenkulkurit Mahnalan lava Maisematie 531/13, Hämeenkyrö Ikaalisten kaupunki, terveysja liikuntatoimien PAINONHALLINTARYHMÄ alkaa Ikaalisten terveyskeskuksessa 4.9. klo 17.30–19. vanhalla koululla klo 10 alkaen. Opastus vt3:lta Kyröskosken pohjoisemman liittymän risteyksestä. Karhen Martat Kokoontuminen ti 7.8. tarkemmat tiedot UutisOiva 26.7. • Ryhmään voivat ilmoittautua henkilöt, joiden painoindeksi (BMI) on 35 tai enemmän. Liikuntatoimi/Susanna Lundqvist, p. klo 16.00 Ikaalinen Turku (miesten suomensarja) Naisten suomensarjaa: Su 5.8. klo 18 D13-tytöt liiga Apassit/punainen-Pato/JanPa YJ. Näytös Adalmiinan Helmi. Lähdöt klo 17.30–19. Liput 12 € Ikaalisten uudella pesäpallokentällä (Urheilupuisto) Liput 5 € (alle 15 v. Toivolansaari 7.8. Sitovat ilm. Ikaalisten Invalidit ry Perinteinen ”Elorieha” Vuorenhelan mökillä Kartussa ke 8.8. 10 € / pvä ja 20 € koko viikonloppu. ylöspäin. Jämijärven Pelimannit/Kontin Kyläyhdistys/Jämijärven Miilunvartijat JÄMIJÄRVELLÄ VAUHDIN LAVALLA Pe 3.8. Paikalla on ohjaaja ja hallituksen jäseniä. Ohjelmaa. klo 18.00 Ikaalinen Vimpeli Ter vetu loa tan ssim aan Polt ink osk elle ! POLTINKOSKEN LAVA LAVATANSSEJA JO VUODESTA 1931 Leppäsjärventie 285 Ikaalinen p. Opastus kolmostieltä Vesajärven th:sta. Ruokailu ym. 1 tunti. asiantuntijoiden luentoja sekä fysioterapeutin ja terveysliikuntakoordinaattorin ohjaamia liikuntakokeiluja. klo 17–17.45 Tunti on suunnattu vanhemmille ja 3–5-vuotialle lapsille, sisältäen lämmittelyleikkejä, temppuiluosuuden ja loppujäähdyttelyn. Ikäsuositus 6 v. • Ryhmän ohjelmaan kuuluu lääkärin, terveydenhoitajan, ym. Päättäjäistanssit klo 20–00.30 J. Johtokunta Ikaalisten Maanpuolustusnaisten järjestämä KESÄPÄIVÄ Reserviläisten Majalla 7.8. Noormarkuntie 978. klo 16. Vanhanajan Iltamat Valasranta to 9.8. Kyrös-Rasti Sata-Hämerastit lentokentän maastoissa. Ikaalisten kaupungin liikuntatoimi ja LIIKETTÄ-terveysliikuntahanke. Lähtöpaikka: Patrakantie 10. Kts. Hämeenkyrön nuorisoseura Kuukausitreffit Kyrölässä ke 8.8. joka on antanut kirjallisen suostumuksensa ehdokkaaksi asettamiseen, 6. Ilmoittaudu 5.8. Kyrön Luonto ry Luontoja Maisemapäivät la 4.8. Ikaalisten yhteiskoulu ja Ikaalisten yhteiskoulun lukio klo 8.55. Ryhmiin ilmoittautumiset 1.8.2018 alk. Perjantain eräjatkoilla live-musiikkia ja A-oikeudet erämessualueella.. Vilppolan laavulla, Rokkakoskentie 209, kokoontuminen pe 10.8. klo 19.30 B-pojat Apassit-PYRY, su 5.8. Keskustellaan harjoitusajoista, esiintymisistä jne. 22 TORSTAI 2.8.2018 Tapahtumat Seuratoiminta Kokoukset Järj. Suunnistuskoulu ti 7.8. Hämeenkyrön seniorit Matka Pyynikin kesäteatteriin pe 10.8. EHDOKASASETTELUA KOSKEVA KUULUTUS KANKAANPÄÄN seurakunnassa toimitetaan kirkkolain (KL) 23 luvun 9 §:n 2 momentin mukaisesti 18.11.2018 seurakuntavaalit, jossa vuoden 2019 alusta alkavaksi nelivuotiskaudeksi valitaan 27 jäsentä kirkkovaltuustoon. Hämeenkyrön Kirjaston Ystävät Lukupiiri kokoontuu to 9.8. klo 12 mennessä, ilmoitukset@oivaseutu.fi. Koululaiskuljetuksista tietoja antaa koulun johtaja ja koulutoimisto/Elisa Rajasalo, puh. klo 14 tyttöjen superpesis Räpsä-Lappeenranta. Ryhmä on maksuton. Simunan martat Marttatapaaminen Jyväpirtillä to 9.8. p. (ilm. Frisbeegolf-rata 14.8. w w w.o i va s e u t u . Hirvijahdin ennakkoilmoittautumis kokous kesäkokouksen jälkeen. Kilvakkala klo 8.55, Luhalahti ja Tevaniemi klo 8.30. Valitsijayhdistyksen perustamisasiakirjoja liitteineen on saatavana Kankaanpään kirkkoherranvirastossa ja verkkosivuilta info.seurakuntavaalit.fi. Oppivelvollisuus alkaa syyslukukauden alussa sinä vuonna, jona lapsi täyttää seitsemän vuotta. Ilmoitusaineisto lehteen to 9.8. Eläkeliitto Jämijärvi Elorieha Lavian Tahostenniemi 4.8. 0500 237 651 Nuoret (alle 16 v.) vapaa sisäänpääsy! Tanssit järjestää Poltinkosken Kisa ry www.poltinkoski.com Lauantaina 4.8.2018 klo 20–01 ODOTETTU! TANSSIYHTYE IPPE MANSIKKA Daameille: Tanssitakuu! Liput 15 € (Käteinen) Ikaalisten lähiliikuntapaikat tutuiksi ohjatusti! Ikaalisten kaupungin liikuntatoimi/Liikettä-hanke ja varhaiskasvatuksen liikuntahanke järjestävät avoimia ja maksuttomia kävelyretkiä lähiliikuntapaikoilla elokuussa. Riitta 0400 461 207 tai Heli 040 716 1518. Nouski Sata-Häme-rastit Hämeenkyrön lentokentän maastossa 8.8. ma 6.8. Nurmi: to 2.8. 03 450 1516. Teuvo Hietanen 040 033 9054, Eero Kauppila 044 075 1759 KOULUJEN ALKAMINEN Koulutyö Ikaalisten kaupungin peruskouluissa ja lukiossa aloitetaan lukuvuonna 2018–2019 torstaina 9. Radat A, B, C ja D. klo 14. Ilm. Ma 6.8. Parkkislaiset Huomio! Loma loppuu, kokoonnumme uusissa tiloissa Aurinkorinteellä pe 10.8. joka on konfirmoitu viimeistään 17.9.2018, ja joka täyttää 18 vuotta viimeistään 18.11.2018, 3. f i Ikaalisten toimipiste Keskisenkatu 1-3 A, 39500 IKAALINEN P. MMMS ry mahnala.com Liput 13 € kät. 03 3143 3150 ilmoitukset@oivaseutu.fi Hämeenkyrön toimipiste Nuijamiestentie 1, 39100 HÄMEENKYRÖ P. mennessä. Hämeenkyrön-Viljakkalan Eläkeläiset Retki Rauman Ooperiin kolmenalueen kutsuille 28.8. Ilmoittaudu pian Seppo 0400 908 953. To 9.8. Tervetuloa mukaan kaikenikäiset ja perheet! Elokuussa tiistaisin klo 17.30 alk., kesto n. ohjelmaa. 03 3143 3100 ilmoitukset@oivaseutu.fi Ilmoitushinnat mustavalkoinen 1,28 €/pmm värillinen 1,43 €/pmm Tarjousmodulit (tekstissä ja tekstin jälkeen) 3x200 pmm (122x200 mm) 450 € 4x200 pmm (164x200 mm) 550 € puoli sivua (290x210 mm) 765 € sivu (290x410 mm) 1230 € Hintoihin lisätään alv 24%. joka viimeistään 17.9.2018 on merkitty tämän seurakunnan läsnä olevaksi jäseneksi, 2. Parkunmäen Apassit ry Kotipelit: tekonurmi: to 2.8. Ikaalisten kaupunki/terveystoimi ja liikuntatoimi Ilmoittautuminen käynnissä syksyn 2018 LASTEN LIIKUNTARYHMIIN! TEMPPUKERHOT Liikuntahallilla keskiviikkoisin 15.8.–28.11. joka ei ole tämän seurakunnan (seurakuntayhtymän tai siihen kuuluvan seurakunnan) viranhaltija tai työsopimussuhteessa oleva työntekijä. mennessä, kuljetus järjestetään. 044 730 1350/liikuntatoimi Mahnalan lava Järj. Keskusteltavina kirjoina ovat kaksi kirjaa Harri Tapperin tuotannosta: ”Näin syntyvät revontulet”, ”Kerrothan, oi koivu”, ”Tulva” tai ”Missä kurkien aura on”. 050 326 3878/Eila. klo 14, huom. 15 lasta. klo 14 Helli Kukkasniemellä Hammareninkatu. joka ei ole vajaavaltainen, 5. Esiopetus aloitetaan myös torstaina 9.8.2018. 044 730 1350 Järj
Avausosuutta vienyt Anttolainen vaihtoi yhdeksäntenä minuutin ja 18 sekuntia kärjestä. Osanottajien yläikäraja oli 25 vuotta. Uunituore levy Haulikkohäät valittiin huhtikuussa paikallisradioiden kuukauden levyksi.. Toisella osuudella Karppinen nosti Suomen kolmanneksi 43 sekunnin päähän kärjestä. Nouskista mukana Suomen kuuden miehen ryhmässä olivat Aleksi Karppinen ja Eetu Savolainen. Tulokset: Rata A: 1) Lassi Virtanen 52.54, 2) Jari Niemenmaa 1.03.05, 3) Joona Eskelinen 1.05.00 ja 4) Harri Vehkalahti 1.24.54. 0400 339 255. klo 18.30 Su 19.8. Illan aikana kuullaan perinteistä tanssimusiikkia, iskelmämusiikkia ja ehkäpä myös rautalankaa. klo 18.30 (3D) Su 5.8. alv. klo 18.30 toiminta, jännitys, seikkailu Kesto 2 t 27 min PULUBOIN JA PONIN LEFFA Pe 10.8. klo 18.30 kotimainen perhe-elokuva Kesto 1 t 12 min HOTEL ARTEMIS Pe 17.8. Karppinen voitti keskimatkan ja Savolainen oli kymmenes. Menestys oli loistava. Suoritus oli ehkä Knuuttilan kaikkien aikojen paras. Sata-Häme-rastiti jatkuivat Lintuharjun maastossa. Suomi lähtee Norjassa elokuun lopussa järjestettävään maailmancupiin kymmenen naisen ja yhdeksän miehen joukkueella. Suomi sai hopeaa, eroa voittajaan Norjaan jäi kahdeksan sekuntia. Hopean hoiteli kovalla kirillään Savolainen. Pronssia otti Sirumin maanmies Håvard Haga. Tällä ryhmällä keikkaa on tehty jo useamman vuoden ajan. J.Eskelinen & Onnenkulkurit saapuvat lauantaina 4. J.Eskelisen suuria esikuvia ovat olleet jo pikkupojasta lähtien Olavi Virta ja Elvis Presley. Pitkällä matkalla Karppinen oli paras suomalainen viidennellä sijallaan. Rata C: 1) Meeri Niemenmaa 25.15, 2) Päivi Nieminen 28.11, 3) Sami Pihkoluoma 29.41, 4) Pihla Kiviniemi 38.37, 5) Tiina Lammassaari 43.30, 6) T S 1.00.40 ja 7) Joona Virtanen 1.09.50. Järj. 03 3143 3150 ilmoitukset@oivaseutu.fi Myydään tai vuokrataan Väinämöisentiellä Hämeenkyrössä 34 m 2 saunallinen rt-päätyhuoneisto. ELLEI TOISIN MAINITA Voimassa TO-LA 2.-4.8. Ratamestarina toimi Vesa Suonurmi ja toimitsijana Tarja Vanhatalo-Suonurmi. P. Loppuradalla naapurimaan suunnistajat joutuivat taipumaan suomalaiselle ja Karppinen voitti mestaruuden seitsemän sekunnin erolla Sirumiin. Ikaalisten Nousevan-Voiman Aleksi Karppinen on valittu Suomen maailmancup-joukkueeseen. Opiskelijoiden MM-kisoissa toissa viikonloppuna oli mukana joukkueet yli 30 maasta. ALTIN SALI, Eino Salmelaisen katu 20. klo 18.30 kotimainen komedia, draama Kesto 1 t 58 min K12 S K16 K12 Nouskin Aleksi Karppinen suunnisti opiskelijoiden maailmanmestariksi LAPUA/IKAALINEN. 24 %) K O M P P I Voimassa TO-LA 2.-4.8. Rata D: 1) Silja Kiviniemi 16.33, 2) Eeti Hankala ja Fiira Hankala 40.03. Pitkällä matkalla Karppinen oli viides ja Savolainen seitsemäs. Taakse jäivät myös kovat nimet, Kooveen Timo Sild ja Hiidenkiertäjien Valentin Novikov. Kolmiosuuksisessa viestissä Suomen joukkue oli nouskipainoitteinen. Suomen ja Ikaalisten Nousevan-Voiman Aleksi Karppinen voitti opiskelijoiden suunnistuksen MMkisojen keskimatkan Lapuan Virpimäellä. Mikko Knuuttila kovassa vireessä suunnistusviikolla IKAALINEN. klo 18.30 Su 12.8. 24 %) ja matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 17.17 snt/min (sis. Ensimmäisessä kilpailussa Knuuttila oli kolmas Tampereen Pyrinnön Johan Runessonin ja Hiidenkiertäjien Leonid Novikovin jälkeen. Oiva TORI Hämeenkyrön toimipiste Nuijamiestentie 1, 39100 Hämeenkyrö P. TARJOUKSET VOIMASSA TO-SU 2.-5.8. Rataa kiersi myös Aleksi Mattila. 0207 545 070 Puhelun hinta 0207-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8,35 snt/puh + 7,02 snt/ min (sis. Tuore opiskelijoiden maailmanmestari Nouskin Aleksi Karppinen on valittu Suomen maailmancup-joukkueessa. Liput 10 € Tykkää Altin salista Facebookissa! MISSION: IMPOSSIBLE FALLOUT Pe 3.8. alv. Ikaalisten kulttuuritoimi www.ikaalinen.fi/kaupunki/palvelut/kulttuuri/altin-sali-elokuvateatteri/ Maksu käteisellä, nyt myös kortilla, Smartum–kulttuuriseteleillä tai Tyky -seteleillä. klo 18.30 toiminta, jännitys, rikoselokuva Kesto 1 t 34 min ILOSIA AIKOJA, MIELENSÄPAHOITTAJA Pe 24.8. Opiskelijoiden MMkulta ja keskimatkan SMnelossija toukokuun lopulla varmistivat Karppiselle paikan mmailnacupin joukkueessa. J.Eskelinen tekee keikkaa ympäri maata Onnenkulkurit yhtyeen kanssa. Menovinkit Onnenkulkurien matka jatkuu Hämeenkyröön H Ä M E E N K Y R Ö . 99 99 1 49 10.7 99 KG SIIKLI PERUNA 1 KG, SUOMI, SÄÄVARAUS LIME MEKSIKO VIHREÄ RYPÄLE 500 G (2,98/KG) ESPANJA FAZER TUMMAJA MAKUSUKLAALEVYT 190-200 G (10,00-10,53/KG) EI SININEN RAJOITUS: 1 ERÄ/TALOUS RS KG PS TUOREET MUIKUT SUOMI, SÄÄVARAUS TUORE KOKONAINEN KIRJOLOHI SUOMI TAI RUOTSI RAJOITUS: 2 KALAA/ TALOUS 4 99 KG Parasta KALASTA ERÄ SUOMI ERÄ UUSI SATO SUOMI 5 KPL Ilman korttia 2,55 kpl (12,75-13,42/kg) -21% PLUSSA-KORTILLA PORSAAN RIBSIT 6 99 KG TO–LA SUOMI NAUDAN PAISTIJAUHELIHA >10% 9 90 KG SUOMI • Rivi-ilmoitus, enintään 200 merkkiä • Hinta 20 €/ilmoitus • Jätä ilmoituksesi netissä: oivaseutu.fi TEHOKAS ILMOITUSPALSTA YKSITYISILLE. 24 TORSTAI 2.8.2018 Palvelemme: ark. 03 3143 3100 ilmoitukset@oivaseutu.fi Ikaalisten toimipiste Keskisenkatu 1, 39500 Ikaalinen P. elokuuta Hämeenkyröön, Mahnalan lavalle. Mukana oli monia erittäin kovatasoisia suunnistajia, jotka kuuluvat maidensa maajoukkueisiin. Rata B: 1) Matias Mäenpää 39.20, 2) Harri Erkkilä 53.05, 3) Reino Ansamaa 54.16, 4) Ennimaria Järventausta 54.45, 5) Jussi Niska 55.47, 6) Jyrki Konsala 57.10, 7) Kalle Virtanen 58.41, 8) Matti Rajamäki 1.02.20, 9) Tiina Linnainmaa 1.14.40, 10) Markku Kankaanpää 1.17.09, 11) Mikko Soininvaara 1.18.29, 12) Ari Järvinen 1.24.28, 13) Jaan Hämäläinen ja Jarno Hämäläinen 2.04.43. Karppinen suunnisti maailmancupin joukkueeseen IKAALINEN. 8–21 la 8–20 su 11–20 Karhoistentie 3, 39500 IKAALINEN sirpa.rintamaki@k-supermarket.fi p. Rataa kiersi myös Marita Vähä-Savo. Keskimatkan kilpailussa Karppinen sai jännittää mestaruutta loppuun asti, sillä loppupäässä lähteneet Norjan Paul Sirum ja Ruotsin Jens Rönnols tekivät Karppista paremmat väliajat maastossa. Ikaalisten Nousevan-Voiman Mikko Knuuttila kilpaili kovatasoisella FIN5-suunnistusviikolla kahdessa osakilpailussa. klo 18.30 Su 26.8. Kuva: Seppo Väli-Klemelä Sata-Häme-rastit HÄMEENKYRÖ. Lahden Suunnistajien Aleksi Anttolainen aloitti, Karppinen juoksi toisen osuuden ja Savolainen ankkuriosuuden. Eroa sveitsiläisvoittaja Jonas Eggeriin oli 12,4 kilometrin radalla 2.43