sivu 20 Äiti soitteli hädissään, että maksan mitä vaan, että saadaan sinut testattua. sivu 13 N:o 16 Meillä ei ole jatkossa tarjota asukkaille puhtaita liikuntahallitiloja. sivu 3 Ikaalisten Kylpylään haetaan jatkajaa sivu 3 Pato petti sateella, Turkimusojaan pääsi savea sivu 8 Chili kaipaa valoa ja lämpöä, mutta palkitsee maullaan sivu 11 Puutarha muuttaa muotoaan joka ainoa vuosi Anne Kartaslammi-Viitaniemi ideoi ja ahertaa rintamamiestalon puutarhassa. sivu 10. Kevättoimiin kuuluu haravointi ja kukkapenkkien putsaus . Irtonumero 2,50 € HÄMEENKYRÖ • IKAALINEN • JÄMIJÄRVI • VILJAKKALA TORSTAI 23.4.2020 Osa meistä ihmisistäkin viihtyy kuoreensa sulkeutuneena, omissa oloissaan
Hallituksesta erovuorossa olleet Esa Koskela ja Markku Koivuniemi valittiin uudelleen hallituksen jäseniksi.. Näissä pohdittiin muun muassa uusia ideoita päästöjen vähentämiseksi. Kuntalaiset ideoivat, miten Hämeenkyrön päästöjä voidaan pienentää. Hämeenkyrö vetoaa nyt kunnanjohtaja Antero Aleniuksen ja ylilääkäri Tuomas Parmasen allekirjoittamalla avoimella kirjeellä valtioneuvostoon, että lainsäädäntöä muutettaisiin välittömästi niin, että happigeneraattoreita voitaisiin käyttää myös Kurjenmäkikodin kaltaisissa yksiköissä. – Tällä vauhdilla pystymme puolittamaan päästömme vuoteen 2035 mennessä vuoden 2007 tasosta. Toivomme saavamme myös muita maanomistajia tähän mukaan, esimerkiksi seurakunnan. Huhtikuun alussa Valvira totesi, että Hämeenkyrön suunnitelma happihoidosta Kurjenmäkikodissa aiheuttaisi huomattavan asiakasja potilasturvallisuusriskin, koska hoito voitaisiin aloittaa ilman lääkärin diagnoosia ja hoitosuunnitelmaa. Konsernitason liikevoitto ja tulos eivät ole edellisvuoteen verrattuna vertailukelpoiset, sillä edellisen tilikauden luvut sisältävät kertaluonteisia voittoja FC Power Oy:n ja FC Energia Oy:n osakkeiden myymisestä sekä Äetsän kaukolämpöliiketoiminnan myynnistä Adven Oy:lle. Tekninen johtaja Ritva Asula-Myllynen muistutti, että kunta voi tehdä vain osansa. Niiden saannista ei ole takeita, koska kysyntä on suurta. Tällä vauhdilla pystymme puolittamaan päästömme vuoteen 2035 mennessä. Uusista ideoista toiset ovat helpostikin toteutettavissa, toisia voi joutua hetken odottamaan. Vastassa on laki, joka ei tilannetta tunnista. Tilikauden tulos ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja oli 3,6 miljoonaa euroa, kun edellisvuonna se oli 10,3 miljoonaa. Samalla tavalla suljettuna ovat Honkajoen ja Siikaisten terveysasemat. Ideoita haettiin tätä tiekarttaa varten. Konsernitaseen loppusumma kasvoi edellisestä vuodesta 18,7 miljoonaa. Konsernin liikevoitto oli 2,6 miljoonaa, kun edellisvuonna se oli 8,1 miljoonaa. Näistä toimista jokainen kuntalainen voisi valita mieleisensä. Generaattorin ansiosta 20:ssä Kurjenmäkikodin huoneessa voitaisiin antaa lääkehappea tilanteessa, jossa happihoitopaikoista on valtakunnallinen pula. Biokaasu nousi esiin myös liikenteen teemaryhmässä, sillä Hämeenkyröön kaivattiin tankkauspistettä kaasuautoille. Syy oli, että pandemian vuoksi happihoidon paikkojen riittävyydestä on herännyt valtakunnallinen huoli. Erityisesti uusien ideoiden tuottamisessa kunnostautui työja elinkeinot -ryhmä. Sonja Vuorela PoSan sosiaalija perhepalvelujohtajaksi IKAALINEN/JÄMIJÄRVI. Tavoitteemme on 80 prosenttia, eli tarvitsemme sparrausta, kunnanjohtaja Antero Alenius alusti. Ajatus jalostui jopa elämykselliseksi biokaasuasemaksi, joka sisältäisi levähdyspaikan, jossa tarjoillaan lähiruokaa ja esiteltäisiin hämeenkyröläisiä maisemia. Lisäksi tästä tilaisuudesta tulee nauhoite verkkoon, Alenius lupasi. Happigeneraattori tuo myös säästöjä, koska happipulloja ei tarvitse kuljettaa. Erityisesti asumisen ryhmässä nousivat esiin lämmitysratkaisut: öljystä tulisi luopua aina kun mahdollista ja korvata järjestelmä esimerkiksi maalämmöllä tai muulla ympäristöystävällisemmällä vaihtoehdolla. Hämeenkyrön ylilääkäri Tuomas Parmanen vastasi, että hapen antaminen on verrattavissa happirikastimin tuotettavaan happeen, jota usein annetaan pienoishappigeneraattoreilla ihmisten kodeissa. Yhtiökokous päätti hallituksen esityksen mukaisesti, että osinkoa maksetaan A-osakkeelle 2,55 euroa ja K-osakkeelle 2,45 euroa. toukokuuta asti, ja sulun taustalla on koronaepidemiaan varautuminen. Konsernin liikevaihto laski 2,1 prosenttia edellisvuodesta ollen 49,7 miljoonaa euroa. Osakekohtainen keskimääräinen substanssiarvo tilikauden päättyessä on 551 euroa kappaleelta, kun edellisvuonna arvo oli 458. Lisäksi kaivattiin tilaa aurinkopaneeleille ja tuulivoimaloille, jotka olisivat ulospäin myös imagotekijä. Osakkeen arvo kasvoi 20 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Kävi myös ilmi, että Hämeenkyrö-lipusta kannattaa tiedottaa lisää, sillä moni ei tiennyt, että sillä voi edullisesti taittaa lyhyitä välimatkoja kunnan sisällä. – Palautteita ja kommentteja voi antaa vielä huhti-toukokuun aikana. Tilaisuudessa ehdotettiin muun muassa yleisiä polkupyöriä lyhyiden matkojen taittamiseen. Tekeillä on tiekartta, joka osoittaa konkreettisia toimia, joilla Hämeenkyrön hiilijalanjälkeä pienennetään. 2 TORSTAI 23.4.2020 UUTISET Uusiutuvasta energiasta odotetaan päästöjen vähentäjää Olisiko pyöräilyn tukemisesta apua päästöjen vähentämiseen. – Mahdollisia alueita on löydetty 20 hehtaaria, tiealueelta kaadetaan 50 hehtaaria. Lisäksi toivottiin lisää sähköautojen latauspisteitä. Ero on, että kodeissa annostelu on hoidettavan omalla vastuulla, mutta tehostetussa palveluasumisessa, jota Kurjemäkikoti tarjoaa, on koko ajan henkilöstö paikalla. Valviran tietoon on saatettu Fimealle toimitettu vastine. Niissä tarvitaan henkilökuntaa, jos korona-aalto tulee alueelle. Ikaalisten vammaispalveluiden päällikkö Sonja Vuorela on valittu Peruspalvelukuntayhtymä PoSan sosiaalija perhepalvelujohtajaksi. Männikkö on käynyt keskusteluita luottamushenkilöiden kanssa, ja myös PoSan yhtymähallitus päätti käynnistää koko henkilökuntaa koskevan yt-menettelyn. Jämijärven terveysasema on suljettuna näillä näkymin 13. Männikkö painottaa, ettei yt-neuvotteluissa olla ketään irtisanomassa tai lomauttamassa. Kenties viimeisin esimerkki kunnan tekemistä ilmastotoimista on etsiä alueita, joita voisi metsittää hiilinieluiksi. Tilaisuuden anti etenee kunnan luottamushenkilöiden käsiteltäväksi. Kuntaan esitettiin yleistä paikkaa, jossa voisi tehdä etätöitä ja Osaralle ideoitiin biokampusta. Koronapotilaiden hoito keskitetään Tapalaan, ja myös vanhainkodilla tarvitaan lisäresurssia, jos asukkaita sairastuu. Kunta kutsui ihmisiä verkkotilaisuuteen, jossa pohdittiin konkreettisia toimia, joilla kunnan hiilijalanjälkeä voisi pienentää. PoSassa on käynnistetty myös yt-neuvottelut, jotka liittyvät henkilöstön siirtoihin muihin tehtäviin. Valinnan teki PoSan yhtymähallitus. Konsernin tulos oli 2,0 miljoonaa, kun edellisvuonna se oli 7,2 miljoonaa. Samalla korvattaisiin niitä metsiä, joita Hämeenkyrönväylän rakentamisessa menetetään. Leppäkoski Group Oy:n emoyhtiön liikevaihto kasvoi edellisvuodesta 2,6 prosenttia ollen nyt 21,5 miljoonaa euroa. Koronaan varautuminen sulki Jämijärven terveysaseman JÄMIJÄRVI. Siinä on selvästi sanottu, että Kurjenmäkikodilla käy säännöllisesti lääkäri, joka vastaa lääketieteellisistä arvioista ja hoidoista. Nyt, vuosi myöhemmin, Fimea ei ole vieläkään vastannut Hämeenkyröä koskevaan asiaan. Lisäksi kaivattiin jätteiden parempaa kierrättämistä ja keräyspisteiden kuntoon laittamista. Siellä yrityksiä kannustettiin mukaan ilmastotyöhön, konkreettiseksi esimerkiksi ajateltiin yhteistyötä logistiikassa. Hämeenkyrö näkee suuremman potilasriskin siinä, että potilas joudutaan siirtämään Kurjenmäkikodilta osastohoitoon, vaikka saman hoidon voisi toteuttaa Kurjenmäkikodilla. Leppäkoski Groupin yhtiökokous järjestettiin viime keskiviikkona. Peruspalvelukuntayhtymä PoSan kuntayhtymäjohtaja Jaana Männikkö kertoo, että henkilöstöresurssia on varotoimena siirretty Kankaanpäähän Tapalan sairaalaosastolle, vanhainkotiin ja kotihoitoon. Loput neljä haastateltiin, ja heistä kolme lähetettiin soveltuvuusja arviointitestauksiin. Keväällä 2019 lääkealan turvallisuusja kehittämiskeskus Fimea pyysi kuntaa selvittämään, onko Hämeenkyrö aloittamassa lääkehapen valmistamisen sosiaalihuollon yksikössä. Lain mukaan sitä saa valmistaa vain terveydenhuollon toimintayksikössä ja apteekissa. Alustusten jälkeen osallistujat jaettiin kolmeen ryhmään, jotka olivat asuminen ja asuinympäristö, työ ja elinkeinot sekä liikenne ja liikkuminen. Kun koronaepidemia laajeni pandemiaksi, Hämeenkyrö ilmaisi huolensa sosiaalija terveysministeriölle sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle. Hämeenkyröllä on Kurjenmäkikodissa happigeneraattori, jota se ei saa käyttää. Koska happigeneraattorille ei ole käyttölupaa, joutuu kunta nyt hankkimaan pieniä henkilökohtaisia happirikastinlaitteita siltä varalta, että koronapotilaat täyttävät terveydenhuollon yksiköt. • Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. Antero Alenius Laki estää lisähapen antamisen Kurjenmäkikodilla • Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. Siksi myös muita toimijoita tarvitaan. Loppusumma oli tilikauden päättyessä 130,5 miljoonaa euroa. Lisäksi ryhmässä esitettiin suuria tontteja, ilmastoprofiililla luotuja kaava-alueita ja biokaasusta lähipolttoaineratkaisua. Esiin nousivat myös yleiset polkupyörät, joilla voisi taittaa lyhyet välimatkat. Vastineessa todettiin myös, että happihoito aloitetaan vain lääkärin määräyksellä ja hapen olevan ylilääkärin valvonnassa. Leppäkoski Groupin liikevaihto kasvoi, tulos putosi OIVASEUTU. Virkaa haki viisi henkilöä, joista yksi perui hakemuksensa. PoSan kuntayhtymäjohtaja Jaana Männikkö kertoo, että valinta tehtiin haastatteluiden ja soveltuvuustestausten perusteella. Asumisen ja asuinympäristöjen työryhmässä esitettiin uusien metsiköiden istuttamista kaadettujen puiden tilalle ja asennekasvatusta, jotta paikat pidettäisiin siisteinä. Jämijärveläiset voivat käyttää sulun aikana terveyspalveluita Kankaanpäässä, Karviassa tai Pomarkussa. Etsimme metsitettäviä alueita myös taajamista, Alenius kertoi. Uusia ideoita syntyi aurinkopaneeleista elämykselliseen biokaasuasemaan, kun joukko kuntalaisia kokoontui miettimään hämeenkyröläisiä ilmastotekoja. Generaattorilla tuotettu happi täyttää viralliset lääkehapen kriteerit. Keskustan suunnittelussa haluttiin asukkaat mukaan
– Osa Ikaalisten Kylpylän harjoittamasta liiketoiminnasta eli kuntoutustoiminta ei ole Scandic-ketjun ydintoimintaa, joten ketjutuksemme ei riittävästi palvele Ikaalisten liiketoiminnan kehittämistä. Nyt sitten odotetaan valituksen käsittely. – Meillä ei ole jatkossa tarjota asukkaille puhtaita liikuntahallitiloja. – Sillä on huomattava merkitys niin elinvoiman, työllisyyden kuin kunnan tunnettavuudenkin kannalta. Itse uskon, että sille on olemassa kaupalliset ja toiminnalliset edellytykset. – Scandic on 60 hotellin ketju. – Silloin tässä voisi piillä mahdollisuus myös uusiutua ja luoda entistäkin parempaa, hän sanoo. – Niitä olisi pitänyt toteuttaa sekä omistajan että vuokralaisen toimista. Käyhkön mukaan Ikaalisten Kylpylän liiketoiminnan tulos on vaihdellut paljon. Ikaalisten liikuntahalli oli Länsija Sisä-Suomen aluehallinnon hankkeissa kärjessä. Nyt tilannetta arvioitiin kriittisen tarkasti, ja sen perusteella toiminnan jatkamiseen ei ollut edellytyksiä, Käyhkö toteaa. Varastorakennus sen sijaan tuhoutui. Valtion liikuntaneuvoston puoltamista hankkeista lopullisen päätöksen tekee kulttuurija urheiluministeri Hanna Kosonen. Kylpylän kiinteistön omistaa jyväskyläläinen Ikaali Invest Oy. Tilannetta arvioitiin kriittisen tarkasti, ja sen perusteella jatkamiseen ei ollut edellytyksiä. Joudumme miettimään, miten pääsemme uudelleen valtionavustuslistalle. Koko työ pitää siis aloittaa alusta. Pelastuslaitos sai hälytyksen Noljasjärventielle kello 14.21. marraskuuta, jolloin Scandicin toiminta Ikaalisissa päättyy, Käyhkö sanoo. On vielä ennenaikaista sanoa löytyykö kylpylälle jatkaja, saati kuka se olisi. Se on omistanut kiinteistön vuodesta 2018. toukokuuta. Aki Käyhkö Kylpylän toiminnan mahdolliselle jatkolle ei ole vielä mitään takeita. Ikaali Invest omistaa Mainingin, hotelli Ikaalian, vanhan kylpylän, Wegeliuksen, laskettelurinteen kiinteistöt ja rantasaunat. Petri Roininen Ikaalisten liikuntahalli ei saa valtiolta tukea • Katri Linnikko • Terhi Palonen IKAALINEN. – Neuvotteluja on käyty kiinteistönomistajan ja muiden toimijoiden kanssa. Ikaalisissa syttyi tiistaina iltapäivällä maastopalo, joka pääsi leviämään varastorakennukseen. Roskien poltto aiheutti maastopalon Ikaalisissa IKAALINEN. – On ollut hyviä ja huonoja vuosia. Hyvin paljon riippuu siitä saadaanko hankkeen taakse riittävän vahvoja voimia. Ikaali Investin omistajina ovat muun muassa pörssiyhtiö Investors Housen toimitusjohtaja Petri Roininen ja yhtiön hallituksen puheenjohtaja Tapani Rautiainen. Scandic lopettaa Kylpylän toiminnan marraskuun lopussa • Terhi Palonen IKAALINEN. Varaston lisäksi palossa tuhoitui noin 48 aaria aluskasvillisuutta. Samaisena vuonna Ikaalisten Kylpylä siirtyi Resteliltä Scandic-ketjulle. Ikaalisten Kylpylä on tällä hetkellä koronatilanteen takia suljettu. Toimitusjohtajan mukaan toiminnan jatkaminen olisi vaatinut uusia investointeja Kylpylään. Valtion liikuntaneuvosto ei esitä rahaa Ikaalisten uuden liikuntahallin rakentamiseen. toukokuuta. Ikaalisten Kylpylä poikkeaa juuri suuren kuntoutustarjontansa takia koko ketjun muusta tarjonnasta. Kilpailutuksen aloittamisesta päätetään siis toukokuun aikana, kertoo vt. Samalla valtuusto valtuutti kunnanhallituksen käynnistämään hankkeen kilpailutuksen. Pirkanmaalla oli tiistain aikana voimassa ruohikkopalovaroitus. Käytännössä tämä merkitsee noin 70 työntekijän irtisanomista. Toimitusjohtajan mukaan irtisanottaville työntekijöille pyritään tarjoaman töitä Scandicin muissa yksiköissä. Sen jälkeen seuraava kokous on suunniteltu pidettäväksi 25. Scandic Hotels Oy:n toimitusjohtaja Aki Käyhkön mukaan toiminnan lopettamiseen päädyttiin pitkän harkinnan jälkeen. Kiinteistön omistaja muistuttaa siitä, kuinka merkittävä toimija kylpylä Ikaalisten seudulla on. Asiaan on kuitenkin tartuttu ripeästi, Varala kertoo. Perusteluna on se, että valituksen alaista hanketta ei voi avustaa. Jämijärven kunnanvaltuusto hyväksyi maanantaina yksimielisesti sivistystoimen uudishankkeen suunnittelu-, urakkaja tilaohjelmat kilpailutuksen perustaksi. Jämijärven kouluhanke etenee JÄMIJÄRVI. – Toivomme, että voimme jatkaa hotellitoimintaa mahdollisimman pian. – Kaupungille oli tulossa 750 000 euron valtionavustus liikuntahalliin, mutta valituksen takia emme sitä saa. Se ei ole vahvinta osaamisaluettamme. – On vielä ennenaikaista sanoa löytyykö kylpylälle jatkaja, saati kuka se olisi. Ne olisivat liittyneet muun muassa talotekniikkaan ja sisutukseen. Tässä onkin yksi merkittävin syy toiminnan lopettamiseen, Käyhkö sanoo. Molempien avustus olisi 750 000 euroa. Risujen poltosta alkanut palo levisi maastoon ja läheiseen varastorakennukseen. Olemme kaikki uudessa tilanteessa Scandicin ilmoituksen jälkeen olla jatkamatta vuokrasopimusta ja liiketoimintaa, Roininen jatkaa. Scandic Hotels Oy ei jatka vuokrasopimusta ja liiketoimintaa Scandic Ikaalisten Kylpylä-hotellissa. Henkilöstö on lomautettu maksimissaan 90 päiväksi. Lähellä oli myös kesäasunto, mutta pelastuslaitos sai lisäyksiköitä hälytettyään estettyä palon leviämisen kesäasuntoon. Se operoi pääsääntöisesti keskeisellä sijainnilla olevia yksiköitä, joissa on vahva liikematkustus-, kokousja vapaa-ajanmatkustuksen kysyntä. Tavoitteena on, että rakennus valmistuu vuoden 2021 syyslukukauden alkuun mennessä. Hankkeessa rakennetaan uusi koulu ja päiväkoti piha-alueineen. Pirkanmaan pelastuslaitos muistuttaa, että ruoho on nyt kuivaa, joten tulen teko on kielletty. Pirkanmaalainen kansanedustaja Jouni Ovaska (kesk.) on käynyt keskustelua asiasta opetusja kulttuuriministeriön kanssa. – Vielä on epäselvää esimerkiksi se, onko valittajalla oikeutta valituksen tekoon. – Jaamme kuntalaisten huolen Ikaalisten Kylpylän jatkosta. Väliaikaisen sulun päätyttyä toiminta jatkuu vuokrasopimuksen mukaisesti kuluvan vuoden marraskuun loppuun. Suunnitelmissa on, että kunnanhallitus kokoontuu seuraavan kerran 4. Roinisen mukaan Ikaali Invest on valmis muun muassa investointeihin, mikäli löytyy alueellista halua ottaa kylpylähotellin tulevaisuus omiin käsiin. – Hanke lähtee kilpailutukseen mahdollisimman nopeasti. – Harmittaa, koska tarvetta Ikaalisissa olisi hallille ollut. Jos Ikaalinen näyttää hankkeelle vihreää valoa myöhemmin, meidän kansanedustajien on huolehdittava, että se löytää jälleen tiensä listoille, Ovaska toteaa. kunnanjohtaja Markus Ojakoski.. Kaupunginjohtaja ihmettelee myös valituksen oikeuskelpoisuutta. Takaraja on kuitenkin 30. – Niin kaupungilla kuin kiinteistön omistajalla on selkeä yhteinen tahto eli löytää kylpylän alueelle uusi toimija, Varala toteaa. 3 UUTISET TORSTAI 23.4.2020 Scandic Ikaalisten kylpylä sulkee ovensa näillä näkymin pysyvästi marraskuun lopussa. Koska Scandic informoi asiasta maanantaina, vielä ei neuvotteluissa ole ehtinyt tapahtua paljoakaan. Onnistuminen edellyttää laajaa yhteistä näkemystä, sanoo Ikaalisten Kylpylän kiinteistöt omistavan Ikaali Invest Oy:n omistaja Petri Roininen. Kehittämisyhtiö Ikaalisten Kylpyläkaupunki Oy:n toimitusjohtaja Sakari Varala kertoo, että yhtiö on käynyt jo alustavia neuvotteluja kylpylän toiminnan jatkosta. Valituksella kaadettiin merkittävä hanke, jolle oli muun muassa valtuustossa reilu tuki, Ikaalisten kaupunginjohtaja Kari Tolonen toteaa. Siitä huolimatta valitus kaatoi jo hankkeen rahoituksen, Tolonen huomauttaa. Ikaalisten jäätyä pois listalta tilalle ovat nousemassa Akaan Viialan uuden liikuntahallin rakentaminen ja Kangasalan jäähallin laajennus. Tällä hetkellä hotelli on suljettuna poikkeustilanteen vuoksi
Kauppojen joukkoon sopii hyvin muuta toimintaa ja uudet yritykset tukevat mitä parhaiten keskustaajamien eloa. Poliisi levittelee käsiään ja pahoittelee resurssien puutetta. Kalalahdessa avautuva Kirkkojärvi ja sillalta näkyvä Kehäkukan miljöö olisivat hyvä pohja Sasin notkon jälkeen pystytettävälle mainostaululle. Kaupungin etupäässä omistaman elinkeinoyhtiön nimi on perinteitä kunnioittaen Ikaalisten Kylpyläkaupunki Oy. Vinkkaa meille jutunaiheesta joko sähköpostilla toimitus@oivaseutu.fi tai soittamalla 03 3143 3170. Lisäksi Hämeenkyrössä on tyhjiä liiketiloja monta tuhatta neliötä ja monet niistä ihan kohtuullisella paikalla. Pitäisikö hanke laittaa jäihin ja varsinkin viimeaikaisten tapahtumien ja rahan puutteen vuoksi. Reijo Leppänen Ikaalisten kaupunginvaltuuston puheenjohtaja. Onko aika ajanut tällaisen hankkeen ohi ja onko se ylimitoitettu Tampereen etäalueelle. Ruusuja, risuja, ehdotuksia. Kerro viestissä kuvaajan nimi ja paikkakunta sekä kuvatekstiä varten tietoja kuvasta. maaliskuuta. Jos muualta päin Suomea olevalta kysyy, tiedätkö missä on Ikaalinen, hän luultavimmin ainakin tietää, että Ikaalisissa on kylpylä. Näin on ajatellut sekin sukupolvi, joka kaupunginhallituksessa 1957 hyväksyi nykyisen kylpyläalueen kaavan Hämyläntien alkuun ja Hämylänlahden kainaloon. Näin Tampereella. Kylpylän yrittäjillä on pitkään ollut enemmän säilyttävä, kuin kehittävä ote, eikä tulevaisuuteen ole juurikaan haluttu panostaa. Tosin Scandicin ratkaisussa olemassa olevaa kuntoutustoimintaa pidetään jopa yhtenä perusteluna kylpylän sulkemiselle, sillä kuntoutustoiminta ei kuulu Scandicin ydintoimintoihin. 050 554 7394 VINKKAA JUTUNAIHE LUKIJAN KUVAT KIRJOITA MIELIPIDE Haluatko sanoa sanasi paikallisesta asiasta. Istutuksin, betoniporsain ja liikennemerkein, joissa myös kellonajoin rajataan torialueen käyttöä, on naapurikunnassa päästy hyviin tuloksiin. Kuvat voi lähettää osoitteella toimitus@oivaseutu.fi. Poikkeustilanteen vuoksi hotellikylpylä on ollut suljettuna ja vuokrasopimusta on jäljellä vielä tämän vuoden marraskuun loppuun. Ajatuksena on kaavoittaa “korpeen” aluksi 17 isohkoa yritystonttia valtatien imuun ja ikään kuin lähemmäksi Tamperetta. Totuus on, etteivät nämä ”neropatit” niitä lue. Onko mielessäsi aihe, josta toivoisit paikallislehteesi juttua. Lähetä mielipidekirjoituksesi osoitteella toimitus@oivaseutu.fi. Nyt 24/7 lähiasukkaiden terrorisointiin ei tunnu mitään lakia löytyvän. Myös seudullista yhteistyötä samassa veneessä olevan Ikaalisten kaupungin kanssa tulisi lisätä. Ikaalisten Pohjoismaiden tunnetuin kylpylä on erilaisten muutosten ja liiketoimintakauppojen jälkeen taantunut ja nyt tämä kansainvälinen tautiepidemia on lamaannuttanut lähes koko alueen. Myös kesän festarikauden jo monena suvena avannut Iskelmäparatiisi on osoittanut, että paikka voi vetää väkeä, kunhan konsepti on kunnossa. Tippavaarassa on jo valmis liiketoimintaympäristö ja yrittäjiä odottamassa noin 15 tonttia, jotka pitäisi olla rakennettuna hyvissä ajoin ennen ohikulkutien avajaisia. Ikaalisten Kylpylä on vuosien saatossa vienyt kaupunkia Suomen kartalle tehokkaammin kuin mikään muu. Päätös on iso isku Ikaalisille ja koko seudun matkailuja elinkeinoelämälle. Keskustassa asumiseen liittyy luonnollisesti omat erityispiirteensä, mutta torin välittömässä läheisyydessä asuu ihan oikeita ihmisiä, joilla on tasa-arvoisena kuntalaisena oikeus ainakin yörauhaan. On selvää, että kiinteistönomistajien toive on löytää kylpylään mahdollisimman pian uusi isäntä. Asia on nyt ratkennut, ja kunnan olisi syytä laittaa kaikki rajalliset paukut Tippavaaran ja tähän liittyvän Häijääntien risteysalueen ja siitä kirkolle päin olevan kolmostien eteläpuolisen alueen kehittämiseen. Kunnassa on vireillä viisi kilometriä kirkolta Tampereen suuntaan sijaitsevan Hanhijärven risteysalueen kaavoitus. Kalalahdessa on paljon vapaata hallitilaa ja myös muutama tonttikin. Viraston mukaan yhtenä tavoitteena on myös, että Hämeenkyrön kunta pystyy kaavoittamaan vanhan valtatien ympäristön aiempaa monipuolisemmin. Vetoankin teihin vanhempiin: jonkun lapsiahan nämäkin ovat. Lähetä kuva meille, niin voimme julkaista sen lukijoidemme iloksi. Neuvottelijoiden tahtotila on, että Ikaalisten kylpylän kokous-, viihdeja hyvinvointikeskus jatkaa toimintaansa. Poliisi kuitenkin kehotti kääntymään kunnan puoleen. Vaimeat vetoomukset paikallislehden mielipidesivulla kaikuvat kuuroille korville. Onnistuitko taltioimaan upean luontoilmiön, kauniin maiseman tai hassun hetken. Ikaalilaiset ovat olleetkin syystä huolissaan ja ilmaisseet pettyneensä viime vuosien toiminnan tasoon ja laatuun. Koronaviruksen vuoksi asetetut määräyksetkään eivät tunnu koskevan tätä joukkoa. Voimavarat on syytä suunnata pikaisesti kunnan toimivien ydinalueitten kehittämiseen, jotta liike-elämä vilkastuu. Torilla pidettyihin tapahtumiin haetaan normaalisti lupa ja kyläläisille lähetetään, tapahtuman niin vaatiessa, asiallinen meluilmoitus. Häivy ja häpeä! Me nukumme työviikon jälkeen tuohon aikaan.” Tämä on suora lainaus Aamulehden mielipidesivulta 25. Maanantain legendaariset naistentanssit ovat jo vuosia olleet muisto vain. Menestyäkseen kylpylän pitäisi löytää uudelleen tiensä myös paikallisten arkeen ja juhlaan. Sinä virkamies tai valtuutettu: ota koppi! Uskon, etten ole asian kanssa yksin. Toki kylpylän alamäkeä on paikallisesti päivitelty jo pitkään. Hämeenkyrön kirkonkylä jää tulevaisuudessa reilusti syrjään pääväylästä, mutta jos kulkijalla on tarve käydä päivittäistavarakaupassa ja pitkäripaisessa, niin täällä se onnistuu jatkossakin kaikkein nopeimmin yhden pysäytyksen taktiikalla. Ikaalisten Itsenäinen kunta täyttää ensi vuonna 380 vuotta. Tähän on varmasti yhtenä tekijänä ollut ohikulkutien odotus. Veteraanien vähentyessä myös kuntoutustoiminta väheni. Kirjoitusten maksimipituus on 2500 merkkiä. 4 TORSTAI 23.4.2020 PÄÄKIRJOITUS LUKIJOILTA OTA YHTEYTTÄ TOIMITUKSEEN Kylpylään tarvitaan uusi isäntä Scandic ilmoitti maanantaina sulkevansa Ikaalisten Kylpylän ovet marraskuussa. On selvää, että väen houkuttelemiseksi Ikaalisiin, kylpylään on tehtävä päivityksiä ja keksittävä monenlaisia tapahtumia, mutta mahdollisuuksia paikka tarjoaa, kunhan innostusta ja uskoa löytyy. Meitä kiinnostavat kaikki seutumme asiat: ihmiset, tapahtumat, kulttuuri ja urheilu. Kun nimiä kerran annetaan niin tämä voisi olla jatkossa vaikka Hämeenkyrön Kauppatie tai vaikkapa Kirkonkylän Oikkari. Häijääntie tuo myös tulevaisuudessa liikennevirtaa Turun ja Pohjanmaan suunnasta tälle alueelle. Pelkällä maineella ei kuitenkaan elinvoimaa lisätä, vaan tarvitaan rohkeita ja ahkeria toimijoita, sekä uusia ideoita noin 140 vuotta kestäneen perinteen jatkamiseksi. Myös sijainti aivan kolmostien kupeessa ja kohtuullisella etäisyydellä sekä Tampereelta että Pohjanmaan suunnista on kunnossa. Liitä mukaan oma nimesi ja yhteystietosi. Samalla parkkeerauksella voisi sitten kävellä Härkikujan toiselle puolelle ja ostella sieltä yhtä ja toista ohikulkijaa kiinnostavista liikkeistä. Kylpylän paikkahan on rantamaisemineen mitä upein, joten toivoa uuden isännän löytymisestä on. Elämme poikkeusoloissa ja suuri osa meistä on suljettu sisätiloihin, joten sitä suuremmalla syyllä kotirauha on nyt kultaakin kalliimpi. Yksi kaikkien puolesta Ikaalisten Kylpylän vetovoima on palautettava! Viime vuosina Ikaalisten Kylpylän asiakkaat ja kaupunkilaiset ovat ihmetelleet, kun maineikkaan kylpylän pääoven yläpuolelle ovat varsin taajaan vaihtuneet Rantasipin punaiset, Cumuluksen kumpupilvet ja nyt vielä vähäksi aikaa ruotsalaisen Scandic-ketjun valomainokset. Edellä mainittu Häijääntien alue voisi tarjota jatkossa mahdollisuuksia isompaa tilaa tarvitseville hankkeille. Ikaalisten Kylpylä on vieläkin brändi ja klassikko, josta Ikaalisten kaupunki tunnetaan parhaiten. Tiistaina Scandic Hotels Oy ilmoitti, ettei se jatka vuokrasopimusta ja liiketoimintaa Ikaalisissa. Kuntapäättäjät ovat nimeä pohtiessaan arvelleet, että Ikaalisten kylpylä on tulevaisuudessakin kaupungin elinvoiman kärkeä. Kelan tukemat kuntoutukset talossa toki jatkuvat edelleen, mutta ne eivät ole riittäneet paikkaamaan veteraanikuntoutustoiminnan kuihtumista. Voit myös laittaa viestin tai Whatsapp-viestin numeroon 0440 820 040. Parhaillaan Ikaalisten Kylpyläkaupunki Oy sekä kiinteistöjen omistaja Ikaali Invest Oy pohtivat, miten yritystoiminta kylpylän alueella saadaan jatkumaan saumattomasti ja työpaikat pelastettua. Samaan suuntaan ovat hiipuneet monet muutkin talon tapahtumat. Kylpylän näivettymistä on osaltaan edistänyt kuntoutustoiminnan väheneminen. Onko sinulla asiaa toimitukseen. Saat yhteyden toimitukseen sähköpostilla toimitus@oivaseutu.fi, soittamalla 03 3143 3170, viestillä tai Whatsapp-viestillä numeroon 044 082 0040. Hämeenkyrö on Tampereen etäkunta, ja liike-elämän palveluita on selvästi vähemmän kuin ydinkunnissa (esimerkiksi Ylöjärvi). Ei ole voittamattomia vaikeuksia, jotka pitäisi väistää, on vain väistämättömiä vaikeuksia, jotka pitäisi voittaa. Voitaneen todeta, että keskustojen kyljessä ja samalla kiven heiton päässä tulevalta väylältä voisi olla tarjolla jopa 20 sopivaa yritystonttia. Vanha valtatie tarkoittaa siis tulevaisuudessa Tampereelta päin tullessa Hanhijärven eritasoristeyksestä poistuttaessa hevostallin kohdilta alkavaa vanhan kolmostien osaa, joka päättyy Häijääntien ympyrään eli tutummin Esson ristille. Hämeenkyrössä on kovasti yritetty saada Tippavaaran alueelle lisää liikkeitä ja yrityksiä, mutta viime vuosikymmenen hyvinäkään vuosina ei ole oikein onnistuttu. Nimi pitää olla toimituksen tiedossa, mutta sitä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. Sahan alue rakennuksineen ja laajoine piha-alueineen taitaa odotella järeämpää uusyritystoimintaa samoin kuin vieressä oleva Harjunreunankin alue. Puhukaa jälkikasvunne kanssa ja selvittäkää viimeistään nyt, mikä on normaalia käytöstä ja mikä ei. Niukkuuden vallitessa liike-elämä pitäisi pyrkiä keskittämään ja tiivistämään, jolloin toinen tukee toistansa ja palvelevat mahdollisuuksien mukaan niin kuntalaisia kuin ohikulkijoita. Samaa toivoo luonnollisesti myös kaupunki, sillä yli 70 ihmisen työpaikkojen menettäminen on paikkakunnalle valtava menetys. Hämeenkyrönväylä, uhkaava mahdollisuus Väyläviraston mukaan Hämeenkyrön ohikulkutien tavoitteena on yleisesti liikenteen sujuvuuden sekä turvallisuuden lisääminen. Hämeenkyrössä saa olla innostunut ohikulkutiestä, mutta liikaa ei parane hehkuttaa sen varaan. Päätoimittaja katri.linnikko@oivaseutu.fi p. Uuden toimijan pitäisi lähteä rohkeasti rakentamaan taloon uutta ja toimivaa konseptia. On myös nähty, että poliisin käynti paikalla vain provosoi. Veteraanikuntoutus oli pitkään yksi talon tukijaloista. Kulkijat on tarkoitus saada poikkeamaan Hämeenkyrön keskusta-alueitten helposti saavutettavissa oleviin ja monipuolistuviin palveluihin. Toimituksella on oikeus muokata tekstiä. Meillä Kyröskoskella samanlainen rälläys jatkuu, oli pyhä tai arki. Jaska JT Edes koronaviruspandemia ei hiljennä torirallia ”Sinä neropatti, joka päätit tulla huudattamaan autoasi Hakametsän jäähallin parkkialueelle lauantaina kello viisi aamulla! Miten kehtasit pitää meitä hereillä kuuntelemassa pakoputkesi pauketta ja renkaidesi ulvontaa. Toivon kipinää ovat kuitenkin nostattaneet muun muassa pikkujoulujen aikaan järjestetyt keikat, jotka ovat vetäneet talon täyteen juhlijoita. Koronaepidemian jälkeen kotimaan matkailu nostaa varmasti päätään, joten mahdollisuuksia olisi, kunhan puitteet laitettaisiin kuntoon. Korvaavien työpaikkojen löytäminen noin isolle työntekijämäärälle ei ole helppo tehtävä, varsinkaan koronan tulevissa jälkimainingeissa. Vetoan siis nyt Hämeenkyrön kuntaan
Ei ole kiva tossuilla tallata tai pyörälläkään ajella niiden päältä. Hämeenkyrö ei lomauta kuntatyöntekijöitä. Mikko ja Johanna Nisukangas ovat asuneet Ikaalisissa vuodesta 2008 lähtien. Omassa isyydessä parasta on nähdä lastensa tekevän itsenäisiä ratkaisuja – erityisen mahtavaa se on omien töiden sekä vapaaehtoistyössä nähtyjen ahdistavien tarinoiden jälkeen. Kiinteät kulut ovat noin 6 000 euroa vuodessa eli siis 500 euroa per kuukausi. Tulevaisuudessa jännittää hieman kaupungin taloudellisen tilanteen mukanaan tuomat paineet lapsiperheiden palveluiden heikentymiseen. Vapautuisiko nyt voimia soittamaan vanhuksille avuntarpeiden selvittämiseksi. Omia lapsiaan aina suojelee ja heidän puoltaan tarinoista haluaisi uskoa mielellään. Tanssin kotona omaksi ilokseni, kun radiosta tulee hyvää musiikkia. Ikaalisista puuttuvat vain merivesi, lokit sekä irtokarkkikauppa. Ihmettelevä asukas Mihin tulee korvaava pururata. No, olenpahan sen verran vanha, että voin aloittaa ”ihmiskokeen”, kauanko pysyn liikuntakykyisenä asettautuessani istumaan sohvannurkkaan. Lasten vapaus valita ja elää säännöllistä, turvallista arkea on jo sellaisenaan mahtava lahja! Jos jotain voisin toivoa lapsillemme Ikaalisissa, niin se olisi monikulttuurisuus. Mikko Nisukangas Juttu on osa MLL 100juhlavuoden kunniaksi julkaistavaa Perheiden Ikaalinen-sarjaa. Nyt kun korona on pysäyttänyt koko toiminnan, kysyisinkin sähkön siirtoyhtiö Elenialta, eikö voisi saada hieman helpotusta näihin järjettömiin sähkönsiirtomaksuihin. Muutimme Ikaalisiin vuonna 2008. Vaan lenkkeilijät joutuvat niitä kepein siirtämään tienreunaan. Tämä summa jakaantuu siis siten, että sähkön ostoon menee kolmasosa ja sähkön siirtoon kaksi kolmasosaa. Silloin lapsia oli kaksi ja he olivat iältään neljä kuukautta ja kaksi vuotta. Perheessämme asuu puolisoni lisäksi neljä lasta ja muutama kotieläin. Marjo Suikkanen Viljakkala – Olisin kyllä, jos olisi enemmän aikaa tanssimiseen. Kuulun siihen suureen suomalaiseen joukkoon, jonka oma lapsuus oli köyhyyden ja alkoholin sekoitus. HiMa Olisiko aikaa soittaa vanhuksille. Lisäksi kodistamme on muuttanut jo omilleen yksi sijaislapsi, joka ehti asua kanssamme seitsemän vuotta. Isänä olemisen ”taidon” olen oppinut pitkälti appivanhemmiltani sekä itse opettelemalla. Lasten, nuorten niin kuin aikuistenkin parissa toimiessani olen huomannut, että vihapuhe ja rasismi ovat valitettavan selkeästi mukana arkikielessä. Näin ollen sekä isyys että lapsiperheiden palvelut ovat kokonaisvaltaisesti tulleet tutuksi Ikaalisissa. Sähkön osto on jo kilpailutettu. En usko, että Hämeenkyrön keskustassa hevosilla mennään kevyenliikenteenväylillä, miksi sivukylillä olisi eri säännöt. Rahaa saamme jäsenmaksuista, avustuksesta kaupungilta ja vuokraamalla tilojamme esimerkiksi syntymäpäivien pitoon ja huutokauppoihin. Maisematien kevyenliikenteenväylää oltiin anottu, toivottu ja perusteltu yli kaksikymmentä vuotta ja nyt pari vuotta sitten se vihdoin saatiin. Kikkarekasat oli tosin iltaan mennessä osin siivottu. Muun muassa sunnuntaina iltapäivällä seitsemän ratsastajan letka kulki Mahnalan koululle asti kevytväylää ja sitten osittain koulun pihan poikki harjuun, ja taas takaisin. Metsä on ollut ”auki” läpi vuorokauden ja vuoden. Koirankakat kyllä herättää närää, vaikka ainakin itse oman koiran jätökset siivoan pois, jos ne kulkuväylälle sattuisi tulemaan. Toinen vaihtoehto on muuttaa. Nyt kun kahden taajaman välinen Pappilanmetsä on raiskattu läpikulkutien vuoksi, mihin on suunniteltu korvaava alue. Kehotankin kaikkia muita kanssavanhempiani, joiden lapsilla on yhtä vilkas mielikuvitus ja kova tahto joutua hankaluuksiin, olemaan opettajiin rohkeasti ja ajoissa yhteydessä niin kyllä asiat tapaavat järjestyä! Ikaalisissa lasten sekä nuorten parissa toimii myös sitoutuneita ja monipuolista tarjontaa tarjoavia yhdistyksiä. Perheiden Ikaalinen Koronalla kurimukseen Yhdistyksemme on toiminut jo yli kymmenen vuotta ja olemme pysyneet ”hengissä” kovalla, vapaaehtoisella työllä. Lasten ollessa pienempiä, olin itsekin mukana MLL:n toiminnassa sekä hallituksessa ja mukana toteuttamassa lapsiperheille erilaisia tapahtumia. Erityisen hyvänä pidän MLL:n kirpputoreja, joissa käyttökelpoinen tavara löytää hienosti jatkokäyttäjiä. Paula Ylivakeri Hämeenkyrö – Hyvässä seurassa ja oikealla hetkellä saatan innostua tanssimaan. Kannattaako lypsävä lehmä tappaa. Naapurikunnissa on luontopolut ja uintimahdollisuus talvellakin sisätiloissa. Sinne ei ole kuulunut liikenteen melu, eikä sopinut pohjoinen tuuli. Maantien jalkakäytävien reunoja en voi kävellä – tiepöly yskittää. Näin ei kyllä aina tapahdu, jos ratsastetaan maantiellä tai muilla yksityisteillä. Joenko yli, kun siihen tulee komea siltakin. Oletko innokas tanssija. Kaupungin omat palvelut ovat kokoonsa nähden erinomaiset ja niiden käyttö on joustavaa. Kohtalaisesti veroja maksava. On aina tuntunut myös siltä, että kehittämisehdotukset on otettu vastaan ja olemme tulleet kuulluksi. Tämä on ehkä pikkuasia Elenialle, mutta tärkeä asia meille pienille yhdistyksille. Pirjo-Riitta Lehti Hyvästi metsä! Hyvästi Hämeenkyrön ja Kyröskosken vihreä(t) keuhko(t) ja lähivirkistysalue. Venla Erkkilä Ikaalinen 29. huhtikuuta on kansainvälinen tanssin päivä. Onko parempi laittaa niin sanotusti lappu luukulle ja lopettaa koko sähköliittymä ja samalla koko vapaaehtoistoiminta eli yhdistys vaiko antaa vähän helpotusta maksuihin. Isänä Ikaalisissa on siis kokemukseni mukaan hyvä olla ja asua. Nyt vaan hevosharrastajatkin käyttävät sitä ratsukoiden kulkuväylänä. Useat kunnat ovat jo tehneet ja tekevät niin, muun muassa naapurimme Ylöjärvi. Riina Pihlajamäki Jämijärvi – Olen innostunut tanssista ja tanssin omalla tyylilläni. Vanhemmuus loisti poissaolollaan tai kun se oli läsnä, toimi se taakkanaan edellisten sukupolvien opit ja virheet. Lasten opettajien ja koulujen kanssa meillä on ollut melkein pelkästään positiivisia kokemuksia – yhteistyö vaikeissakin tilanteissa on ollut saumatonta. huhtikuuta 2020). Vaimolle kelpaisi luultavasti muutama lakeus, mitä ne sitten ikinä ovatkaan… Näistä mieltä painavista puutteistakin huolimatta olemme silti tulleet jäädäksemme. Meitä on iso joukko, jotka olemme käyttäneet pururataa kuntoutukseen sekä fyysiseen että henkiseen. Sen ansiosta täällä on lapsille laadukasta, mutta silti todella kohtuullisen hintaista harrastustarjontaa. Näin on jo muutama muu siirtoyhtiö tehnyt (UutisOiva 16. Detlev ja Anja Liebing Miksi sivukylillä on eri säännöt. Loppukuluista menee sähköön ja sähkön siirtoon eli siis yhteensä 4 000 euroa. GALLUP • Ikaalisista puuttuvat vain merivesi ja irtokarkkikauppa Olen Mikko Nisukangas, nykyään ikaalislainen perheenisä. Näistä kuluista noin 2 000 euroa on jätemaksua, vakuutusta, vesimaksua, aurausta, tontin vuokraa ynnä muuta. Ikaalinen on pääkaupunkiseudulta muuttaneen silmin lapsiperheelle hyvä paikka asua. Nyt lapsistamme nuorin on 8-vuotias ja vanhin 13-vuotias. 5 LUKIJOILTA TORSTAI 23.4.2020 – Olen
Ylimannelan rantaluhdalla etsi sammakoita ja pikkukaloja lumivalkea jalohaikara, joka on linnustomme uusimpia tulokkaita. Rakkaamme Arja Anneli HELMINEN o.s. Psalmi 23 Sukumme vanhinta, tätiämme, isotätiämme ja isoisotätiämme lämmöllä ja kiitollisuudella muistaen Sakari ja Maija-Liisa perheineen Samuli ja Maarit perheineen Mirjami ja Mauri perheineen Harri ja Seija perheineen Maritta ja Ilari perheineen Aino muut sukulaiset ja ystävät Siunattu 17.4.2020 läheisten läsnä ollessa. SEURAKUNTA Su 26.4. Diakonia päivystää kaikkina arkipäivinä. Jalohaikara pesi maassamme ensi kertaa Porvoossa, vasta vuonna 2018. Puheluun vastaa kotiseurakunnan työntekijä. Kättäsi puristin, silmäsi suljin. JÄMIJÄRVI Kuollut: Emmi Kyllikki Kujanpää 92. Harmaasorsa, jalohaikara, pikkujoutsen Joutsenten kylässä riittää harvinaisuuksia. Lampinen, Kyllönen, Havi, Partiohenkinen kirkkopyhä. KOTISEURAKUNNAN TAPAHTUMIA . 03 371 5205 39200 Kyröskoski www.hautauspalvelumakipaa.fi • Hautaustoimisto • kukkasidonnat • pitopalvelu A. 050 471 5898, 0400 898 392 Rakas puoliso, isä ja taata Pertti Juhani KARTASLAMMI * 24.3.1956 Ikaalinen † 26.3.2020 Ikaalinen Syliini painoin, hellästi saatoin. Vesajärveltä laskettiin myös huimia vesilintumääriä samalla harvinaisuuksia ”staijatessa”: 80 metsähanhea, 20 tundrahanhea, neljä valkoposkihanhea, merihanhi, 70 haapanaa, kahdeksan jouhisorsaa, 100 tavia ja sinisorsia vähintään 150. Mukavia huhtikuun viime havaintoja ovat Ikaalisten Luomajärven altaille saapunut mustakurkku-uikku sekä sääksien palaaminen Hämeenkyrön ja Viljakkalan pesille. Perheuutiset Rakkaamme apteekkari Eeva Marja-Liisa ISOMUOTIA * 3.10.1928 Hämeenkyrö † 29.3.2020 Tampere Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hämeenkyrön seurakunnalla on tukipuhelin 044 724 8322, johon voi soittaa ma-pe klo 9–18. Kuva: Kari Isokivijärvi Mukana ilossa ja surussa.. Riihimäki * 3.10.1944 Parkano † 19.3.2020 Hämeenkyrö Syvästi kaivaten Kimmo ja Karina Kari ja Tuija Henrik ja Emilia sukulaiset ja ystävät Hetket hiljaiset jälkeesi jäivät kullaten muistojen kirkkaimmat päivät. Avustusasioissa ota yhteyttä puhelimitse ma ja ti klo 9–11 Johanna Graeffe 044 724 8360, Pirjo Järvinen 044 724 8362, Suvituuli Messi 044 724 8361. klo 10 Sanajumalanpalvelus, lähetys Jämijärven kirkosta. Kari ja Tuija Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. SEURAKUNTA Suorat lähetykset ja tallenteet osoitteessa ikaalistenseurakunta.fi tai youtube.com/c/ikaalistenseurakunta. Heihin, samoin kuin muihinkin työntekijöihin, voi ottaa yhteyttä, kun kaipaat tukea, kuuntelijaa tai esirukousta. Lämmin kiitos osanotosta. Havainnot tästä lumivalkeasta haikarasta lisääntyvät jatkuvasti, joten pesintä voi olla mahdollinen kesällä Pirkanmaallakin. Ville ja Anna Antti Konsta Annika ja Tero Elias äiti sisaret ja veli perheineen muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten saattamana. IKAALISTEN. Viheriäisille niityille hän vie minut lepäämään. huhtikuuta 115 senttimetriä! Kiirettä ei ole myöskään metsäja tundrahanhilla, joita tankkasi viikonvaihteessa 400 yksilöä Sarkkilanjärven pelloilla sekä 200 yksilöä Ikaalisten Riitialanjärvellä 178 laulujoutsenen joukoissa. Maritta Oli sulla sydän niin lämmin, hellä, oli siellä paikka meillä jokaisella. 6 TORSTAI 23.4.2020 HÄMEENKYRÖN. HÄMEENKYRÖ Kuolleet: Eeva Marja-Liisa Isomuotia 91, Ritva Anneli Pekkala 84, Arja Anneli Helminen 75 ja Anselmi Matias Juntunen 24. Jätit sä meille muiston valoisan, niin kauniin, rakkaan ja syvän. Kimmo ja Karina, Henrik ja Emilia On iltaan kuljettava kaikki päivät, on kerättävä muistot, jotka jäivät. 044 744 0041 ja Tiina Juvonen p. Muistotilaisuus pidetään poikkeustilanteen vuoksi myöhemmin. 03 454 0044. Harmaasorsapari on oleskellut viime päivinä Alhonjärvellä. 03 454 000. Alhonjärveltä löysimme harvinaisen harmaasorsaparin, uhanalaisen nokikanan, kaksi härkälintua, äärimmäisen uhanalaiseksi taantuneen punasotkan, peräti 91 yksilön erittäin uhanalaisen tukkasotkan parven, joka oli pysähtynyt muuttomatkallaan pohjoiseen, kymmenittäin taveja, sinisorsia, telkkiä. Pöllöparin koiras oli kantanut naaraalleen muhkean vesimyyrän kiitokseksi kuukauden hautomisurakasta. SEURAKUNTA Jumalanpalveluksen lähetyksen pääset katsomaan www.kankaanpaanseutu.fi/live Su 26.4. Kirkkoherranvirasto on arkisin auki ma–ke klo 9–12. klo 10 sanajumalanpalvelus. yksinäisyyden vaivatessa tai poikkeusolojen aiheuttaman arjen ongelmien ratkomisessa. Suorana lähetyksenä: su 26.4. IKAALINEN Kuolleet: Seppo Toivo Juhani Sinervo 83, Pertti Juhani Kartaslammi 64. Rakkaani, olet aina sydämessäni. JÄMIJÄRVEN. Olemme mielellämme kuulolla esim. Harjakulman lehtopöllöparin poikaset kuoriutuivat 17. Lämmin kiitos osanotosta. Katso myös: Veikko Huuskan haastattelu koskien Ikaalisten historiaa. Harvalukuinen harmaasorsa levittäytyy hiljalleen Pirkanmaalle, jossa lajin kanta on kolmesta kahdeksaan paria. Muusta seurakunnan järjestämästä ohjelmasta löytyy lisätietoja kotisivuilta. Onhan Vesajärvellä syysmuuton aikaan suurimmillaan laskettu yli 500 kansallislintua. Viime viikolla laulujoutsen hautoi jo pesällään ja merikotka kävi saalistelemassa järvellä. Jumalanpalvelus netissä klo 10 seurakunnan facebookissa www.hameenkyronseurakunta.fi Kirkko on auki keskiviikkosin klo 18–20 rukousta, hiljentymistä ja sielunhoitoa varten. Toivomme, että kaikki yhteydenotot tehdään puhelimitse p. Säynäjäkangas ja Osmala. huhtikuuta, Hämeenkyrön ensimmäisinä. Naapurijärvi Alhonjärvi on Hämeenkyrön paras lintujärvi pesimälajistoltaan, mutta muuttoaikanakin järveltä voi löytää mukavia yllätyksiä. Mitään et pyytänyt, kaikkesi annoit, meitä aina muistit ja huolta kannoit. Tukipuhelin p. Lämmin kiitos tuesta ja osanotosta suuressa surussamme. Lintuharrastajien retket ovat suuntautuneet viime päivinä Vesajärvelle, jota aiheellisesti on kuvattu joutsenten kyläksi. 044 744 0044. Toivonpolku on avoinna Isopappilan pihapiirissä kaikenikäisille tämän kevään. Lappiin ei sotkilla ole kiirettä, sillä Sodankylän korkeudella lumensyvyys oli vielä 19. • Hannu Järvinen HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN, VILJAKKALA. Viime viikollakin Vesajärven pohjoispäässä loilotti 260 laulujoutsenta, joiden joukosta Timo Palomäki löysi kaukoputkellaan pienikokoisen pikkujoutsenen, harvinaisen läpimuuttajan, joka on muuttomatkalla Pohjois-Venäjälle. ANTTILA OY Tunnelikuja 3, Hämeenkyrö puh. Paikalla on työntekijöitä. Valtakatu 40 p. Avustusasiat puhelimitse ke klo 9–11. Diakoniatyöntekijät tavoittaa puhelimitse, Päivi-Riitta Koivisto p
Toivonpolku kutsuu puutarhaan HÄMEENKYRÖ. Tai kun kuulen filippiiniläisistä ystävistä, jotka siellä kaukana karanteenissaan kituuttavat, kun töitä ei ole ja niin ei myöskään ruokaa. Monesti olen pysähtynyt kummastelemaan kasvun ihmettä. Vuosijuhlia Marja-Liisa ei aiemmin koskaan juhlinut, mutta sanoi joskus, että jos hän elää 90 vuotiaaksi, niin sitten hän pitää juhlat. 7 ELÄMÄNMENO TORSTAI 23.4.2020 KYRÖSJÄRVI Kyrösjärven pinnan korkeus keskiviikkona +83.31 m. Olin kuitenkin onnellinen, että pääsin lähelle läheisiäni ja lähemmäksi kesää. Marja-Liisa halusi nähdä maailmaa ja matkusti lomillaan paljon. luvussa, jakeessa 20, että vain sinapinsiemenen kokoinen usko voisi siirtää vuoria. Siellä hän osallistui aktiivisesti Tampereen senioriapteekkarien ja kansallisten seniorien toimintaan. Ke: Kinkkukiusaus, salaatti. Sen voi kulkea yksin tai yhdessä, tietenkin turvavälit huomioiden. Lumien sulamisen ja lämmittävän kevätauringon kannustamana aloitin viherpeukaloinnin. Muutokset omassa arjessa ja sen rutiineissa yllättivät, mutta maailmaamme ja yhteiskuntaamme kohdannut kriisi suoranaisesti järkytti. Lopulta oivalsin, että saahan ihminenkin alkunsa yhtä mahdottomalta tuntuvalla tavalla. Ti: Lihamakaronilaatikko, salaatti. Maatilan tyttärenä hän oli tottunut tekemään kaikenlaisia töitä ja hyvin hoidettu kasvimaa hänellä oli toissavuoteen saakka. Kasvis: puutarhurin makaronilaatikko. Hän kävi kansakoulun läheisessä Vesajärven kansakoulussa loppuun ja sitten aloitti oppikoulun Ikaalisten yhteiskoulussa, josta valmistui ylioppilaaksi 1949. Pahin lienee epätietoisuus. Uskoni on luja kallio. Haalin vanhoja ja uusia siemeniä. Farmasian opinnot Helsingin yliopistossa olivat seuraava askel ja farmaseutin tutkinto 1953. Marja-Liisalle kotiseudulla oli aina tärkeä osa hänen elämässään. Marja-Liisa oli välitön ja puhelias, erinomaisen hyvä seuraihminen, joka tutustui ihmisiin helposti. Ja silti toisinaan heikko kuin vasta versonneen kääpiösamettiruusun taimi. Ajankohdan alaraja +82.33 m. Pappila kierretään vastapäivään toiselle portille. Omaa perhettä Marja-Liisa ei koskaan perustanut, vaikka kyllä niitä kosijoitakin aikanaan oli useita, mutta kuten Marja-Liisa joskus sanoi, ehkä rimaa tuli pidettyä liian korkealla. Toki myös kukkasia, kuten tuoksuherneitä, krasseja ja orvokkeja – pettämättömiä samettiruusuja unohtamatta. Hän sai Köyliön apteekkioikeudet ja otti vastaan Köyliön apteekin maaliskuussa 1980. Tai kun tiedän, että armo on, mutta en sitä itselleni voi tai osaa aina suoda. Samoin lähes aina oli joitain ulkopuolisia esimerkiksi kulkukauppias, suutari, länkimestari tai metsätyönjohtaja isossa pirtissä majoittuneena. Kasvis: kasvispihvi Pe: Vappu Yhteiskoulu ja Mahnala, lähiopetuksen oppilaat Ma: Possupata, peruna, lämmin vihannes. Äidilleni asiaa päivittelin. Viime vuonna Marja-Liisa sairastui syöpään, jonka seurauksena kunto heikkeni vähitellen ja hän ehti valmistautua henkisesti lähtöönsä. Oulun yliopisto sulki ovensa, aloitti etäopintojen järjestelyn ja minä, muiden opiskelijoiden ohella, siirryin sivistymään koneeni äärelle. Kasvis: kasvispastavuoka Ke: Makkarastroganoff, peruna, lämmin vihannes, vihersalaatti. Kasvis: kasvispihvit tai pyörykät. Menovinkki. Apteekkarina hänellä oli hyvä ja arvostava suhde työntekijöihinsä ja asiakkaisiinsa. Marja-Liisa meni kouluun jo alle kuusivuotiaana, koska hän oli jo ennen koulua oppinut lukemaan poikien perässä. Pe: Vappu Kyröskoski, lähiopetuksen oppilaat Ma: Tonnikalapastavuoka, lämmin vihannes, vihersalaatti. Ominaista hänelle oli iloisuus ja positiivinen asenne. Henkisesti hän oli loppuun saakka hyvin ajan tasalla kaikissa asioissa. Hänen ajallaan ja voimallaan. Marja-Liisaa voi kiittää kaikesta, hän muisti ja halusi muistaa kaikkia sukulaisia ja ystäviä. Talossa oli tuolloin väkeä runsaasti, vanhemmat Hilma ja Taave, mummu ja taata (Emma ja Ville) sekä naispalvelijoita ja renkejä, joita Marja-Liisa muisteli kuin perheenjäseninä. Hän asui kodissaan Tampereella ja siirtyi Pirkanmaan hoitokotiin torstai-iltana ja nukkui pois sunnuntaita vasten yöllä 29. Harri Isomuotia Marja-Liisa Isomuotia 1928-2020 Hämeenkyrö Kirkonkylän sekä Heinijärven koulu ja päiväkoti Sasin päiväkoti Ma: Jauhelihapuikot, lohkoperunat, salaatti. Kasvis: soijamakkarastroganoff To: Juustoinen kasvissosekeitto / juusto-vihanneskeitto, sämpylä. Hän oli myös innokas marjastaja ja nautti luonnosta sekä oli kiinnostunut omien metsiensä hoidosta. Josko uskon kasvu onkin hiljaista, näkymätöntä, itse Jumalan työtä, joka tapahtuu sielumme, sydäntemme ja koko olemuksemme salaisimmissa kätköissä. Kun seuraan auringonkukan siemenen kehittymistä keltaiseksi kaunottareksi, muistan sen saman kasvun ihmeen, joka on sisimpäni syvyyksissä. Satapirkan Sähkö Oy AURINKO To nousee 5.39 laskee 21.13 Pe nousee 5.36 laskee 21.16 La nousee 5.33 laskee 21.19 Su nousee 5.30 laskee 21.22 Ma nousee 5.27 laskee 21.24 Ti nousee 5.24 laskee 21.27 Ke nousee 5.21 laskee 21.30 Kouluruoka Jumalan kämmenellä Kevät sydämessäni Useita viikkoja sitten palasin kotikonnuilleni Luhalahteen. Emilia Kyrönviita Muistokirjoitus Marja-Liisa Isomuotia 3.10.1928 – 29.3.2020 Marja-Liisa syntyi Hämeenkyrössä. Kasvis: soijamakkarastroganoff Ke: Juustoinen kasvissosekeitto, sämpylä To: Uunilohi, perunasose, lämmin kasvis, salaatti. Opintoja seurasi 19 vuoden jakso Tampereella Asema-apteekissa vuoteen 1980. Sitä, miten pienestä, vain muutaman millimetrin pituisesta, siemenestä versoaa kauneutta. Kauniina päivinä voi milloin vaan koko kevään kiertää Hämeenkyrön seurakunnan Isopappilan puutarhan. Tai siltä minusta tuntuu, kun yön tunteina pelkään pimeää, omaa inhimillistä erehtyväisyyttäni tai pandemiaa. Häneltä olen saanut paljon hyviä neuvoja ja kannustusta aikoinaan opintoihin sekä myöhemmin terveydestä huolehtimiseen. Polku alkaa rautaportilta, jatkuu Punaisen pirtin kuistinsyrjän kautta alas puutarhan puiden lomaan. Farmaseuttina hän työskenteli Tampereella, Karttulassa, Siikaisissa ja Vammalassa. Istutin muun muassa paprikaa ja tomaatteja, kolmea eri lajia, sekä yrttejä. Myös kaikenlainen kulttuuri kiinnosti häntä; konsertit, teatterit ja niin edespäin. Siemenessä on siis sisäänrakennettu voima kasvaa suureksi. Kasvis: härkisapata Ti: Tonnikalapastavuoka, lämmin kasvis, vihersalaatti. Marja-Liisa huolehti paitsi omasta myös läheistensä hyvinvoinnista. Juoksutusmäärä 43 m 3 /s. Hänellä oli paljon ystäviä. Pe: Vappu Etäoppilaiden kotiruoka Ma: Jauhelihapuikot Ti: Lihamakaronilaatikko Ke: Kinkkukiusaus To: Broilerikastike, riisi Pe: Vappu Ikaalinen Alakoulut ja päiväkodit Ma: Uunikala, perunat, salaattivati Ti: Broilerikeitto, sämpylä, paprika Ke: Pinaattiohukaiset, perunasose, vihreä salaatti, puolukkahillo To: Nakkikeitto, tuorepala, vappumunkki Pe: Vappu Ruokalistat saattavat koronavirustilanteen vuoksi vaihtua ennalta ilmoitetusta. Aikuisille suunnattujen pienten tekstien lisäksi löytyvät reitiltä lasten rastit. Meille sisarusten lapsille ja meidän lapsille se tietenkin oli hyvä asia, sillä Marja-Liisa-tädille me olimme hyvin tärkeitä ja meille Marja-Liisan menetys on todella iso asia. Elämäni pohja. Perheen pienimmät voivat etsiä puissa ja pensaissa piileksiviä Toivo-nalleja. lokakuuta 2018. Marja-Liisa-tädille tärkeitä asioita olivat rehellisyys ja oikeudenmukaisuus. Hänelle tärkeitä arvoja olivat koti, uskonto ja isänmaa. Epätoivon ja -tietoisuuden hetkinä luotan Häneen, joka voitti pimeän, antoi valon sekä kasvun. Kevät kun oli täällä etelämmässä jo tuloillaan. Onhan siinä ihmettä kerrakseen. Kasvis: kasvispastavuoka Ti: Makkarastroganoff, peruna, lämmin kasvis, vihersalaatti. Salosta hän jäi eläkkeelle 1996 ja muutti viettämään eläkepäiviään 1997 Tampereelle, jossa hänellä oli laaja ystäväpiiri. Kasvis: kasviskiusaus. Siellä on Toivonpolku-rastirata. Hän jatkoi myös opintoja Helsingin yliopistossa ja valmistui sieltä proviisoriksi 1961. Piilotinpa paikallisen luomuyrityksen tomaattiviipaleenkin multaan ja nyt odottelen, koska sieltä versoaisi vihreää ja taas yksi uusi alku. To: Broilerikastike, riisi, salaatti. Juhlat olivat hänen syntymäkodissaan 6. Kasvis: mifukastike. Jeesus sanoi Matteuksen evankeliumin 17. Ajankohdan pitkän ajan keskiarvo +82.97 m. 1918), Heikki (1919), Armas Mikael (1923), Antti (1924) ja Eeva Marja-Liisa (1928). Hän oli tyytyväinen pitkään ja hyvään elämäänsä, jonka sai elää. maaliskuuta 2020. Hänen armostaan ja yksin ainoastaan sen tähden, uskon siemen versoaa ja kohoaa, ei vain kohti aurinkoa, vaan lopulta Taivaaseen saakka. Sota-aikana hän ehti toimimaan pikkulottana. Epätoivo, suru ja raivo. Lapsuudenkodissa Vesajärven Isomuotian tilalla hänellä oli hyvä kasvuympäristö, sisaruksia oli kaikkiaan viisi, Saara (s. Köyliössä hän oli hyvin pidetty apteekkari, joka kutsuttiin mukaan hyvin monenlaisiin toimintoihin ja tapahtumiin. Halu isommasta apteekista toteutui 1987, jolloin hän vastaanotti Salon uuden apteekin. Isäni kasasi minulle muutaman sangollisen multaa ja niin aloitin istutustyöni. Hän rakennutti perintömaalle mökin 1995 ja eläkkeelle jäätyään hän vietti kesät Vesajärvellä mökillään
– Kankainen suojain ei ole suodattava suojain, Parmanen selventää. – Näyte otetaan syvältä nenänielusta ohuella pumpulitikulla. – Suurin ongelma on, että liittymän ja Turkimusojan välisiin altaisiin ei päässyt syksyllä muodostumaan kasvillisuutta. Jussi Viitala korostaa, että rakentajat ovat tehneet paljon oikeita asioita suojellakseen Turkimusojan raakkuja. – Olemme epidemian alussa, eikä todella vielä voida huokaista helpostuksesta. Paljon oikeita asioita on tehty. Tästä rakennelmasta pääsi läpi runsaasti kiintoaineita pääsiäisen rankkasateiden aikaan. – Kaikkeen ei näköjään voi varautua. Tukisummat myönnettiin kunnittain sen mukaan, paljonko niissä on alle 1,5 henkilöä työllistäviä yrityksiä. Sen idea on suodattaa kiintoaineet. Tuen saaminen edellyttää tiettyjen kriteerien täyttämistä, kuten sen, että toiminta oli kannattavaa ennen meneillään olevaa kriisiä. Näin tilanteen tiivistää Hämeenkyrön ylilääkäri Tuomas Parmanen. – Niitä käyttämällä pyritään vähentämään pisaratartunnan riskiä. – Testattavien määrä on hieman kasvanut aiemmasta, mutta on edelleen maltillista. – Suojavarusteet ovat toistaiseksi riittäneet, mutta niiden saatavuudessa on haasteita varsinkin, jos tarve selvästi lisääntyy. Nyt vain on käynyt niin, että rankkasateen jälkeen puroon on päässyt runsaasti kiintoaineita, sillä rakennelma on pettänyt, Viitala harmittelee. Yläoikealla näkyy uppopumput letku, joka kuljettaa vettä kauemmas. – Saatavuudessa on haasteita koko Suomessa, Parmanen kertoo. Viime viikon alun rankat sateet ovat aiheuttaneet vuodon, jonka vuoksi Turkimusojaan on päässyt kiintoaineita Vaiviantien varrella. – Testauskriteerit ovat laajentuneet. Vanhojen simpukoiden suhteen hän ei ole huolissaan, ne kyllä kestävät savikylvyn. Samoin käy taimenen kudulle, Viitala taustoittaa. Piikki on havaittu ja töihin ryhdytty. Sitä ei esimerkiksi testata, onko positiivisen testituloksen saanut henkilö jo toipunut koronavirusinfektiosta. Koronan aiheuttamat yt-neuvottelut Hämeenkyrön kunnassa ovat päättyneet, ja lopputulema on, ettei lomautuksia koronan aikana tehdä. – Silloin selviää, mikä on todellinen taloudellinen tilanne, ja miten valtio tukee kuntia. Alueen rakenteista vastaa Kyröskosken eritasoliittymän rakennuttaja Pirkanmaan ely-keskus. Mikäli tilanne pitkittyy, tilanne arvioidaan uudelleen. Testejä tehdään vain akuutisti sairastuneille. Hengityssuojat riittävät toistaiseksi HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN. Koronavirustestausta on lisätty sekä Hämeenkyrössä että Ikaalisissa, kertovat kuntien ylilääkärit. Valtaosa Turkimusojan uhanalaisista raakuista elää juuri tällä kohdalla puroa. Haarajärvi uskoo, että tilanne paranee, kun ruoho lähtee kasvamaan. Yritystuille noin miljoonan tukipotti HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN, JÄMIJÄRVI. – Laskennallisesti pelkästään sosiaalipalveluissa tarvittaisiin noin 7 000 kasvosuojaa viikossa, Parmanen summaa. – Ehkä tässä on ollut vähän apua siitä, että puron vesi oli normaalia korkeammalla, joten vettä oli enemmän, Viitala pohtii. Samaa kertoo Tiina Salminen. Silloin tilanne ja tarve voidaan arvioida uudelleen. Hän kertoo, että epidemian huipun uumoillaan osuvan kesäkuulle. – Rakentajilla on hyvää yritystä pitää saven valuminen puroon kurissa. Koronavirustestausta on lisätty seudulla • Nina Ylinen HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN. Pääsiäisen aikaan Rintala havaitsi kiintoaineissa hurjan piikin ja soitti Jussi Viitalalle. Mutta nyt olimme täysin yksimielisiä siitä, että tähän tilanteeseen lomautuksia ei haluta kytkeä, Alenius painottaa. Viitala toivookin pikaisia toimia vuodon tukkimiseksi, etteivät vaivalla tehdyt toimet Turkimusojan raakkujen suojelemiseksi valu hukkaan. Sen sijaan Hämeenkyrössä tehdään henkilöstösiirtoja eri tehtävien ja palvelualueiden välillä. Paikalle on sijoitettu uppopumppu, joka ohjaa vettä kauemmas. Seudun kunnat eivät ole joutuneet vielä kartalle, pois lukien Ylöjärvi, johon Viljakkala kuuluu. Hämeenkyrössä ja Ikaalisissa hengityssuojaimia käytetään virallisten ohjeistusten mukaisesti lähikontakteissa sekä terveydenhuollossa että sosiaalipuolella. Samaa kertoo Ikaalisten ylilääkäri Tiina Salminen. Hän pitää selvänä, että simpukan ja taimenen tämän vuoden poikaset on menetetty. Kankainen suojain voi olla myös riski käyttäjälleen etenkin, jos suoja kostuu tai sitä käytetään toistuvasti pesemättä sitä välillä, tai jos suojaa kosketellaan sen päällä ollessa. Sen lisäksi, että nurmi altaissa ei lähtenyt kasvamaan, myös talvi oli mahdollimman hankala. Korostan, että annettuja ohjeita tarpeettomasta matkustamisesta ja asioimisesta esimerkiksi kaupoissa on syytä välttää etenkin riskiryhmien kohdalla. Myös Uudenmaan rajoituksen purkaminen vaikuttaa tilanteeseen, Parmanen pohtii. Tällä hetkellä näytteitä otetaan periaatteessa kaikilta akuuttiin hengitystieinfektio-oireiseen sairastuneilta, vahvistaa Ikaalisten ylilääkäri Tiina Salminen. Samaa toteaa Hämeenkyrön ylilääkäri Tuomas Parmanen. Höllätä ei kuitenkaan vielä kannata, ylilääkäri muistuttaa. Näiden järjestelyissä varmistetaan myös se, että palvelut ovat käytettävissä, kun niitä taas avataan. • Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. Asia on tiedossa sekä Pirkanmaan ely-keskuksessa että Hämeenkyrön kunnan ympäristöviranomaisella. THL julkaisee päivittäin kuntakohtaiset tartuntatiedot, mikäli kunnassa on sairastuneita viisi tai enemmän. Eritasoliittymän alueella tehdään nyt takuutöitä, joihin kuuluu muun muassa viheralueiden istutuksia. Vuoto juontaa juurensa läheiseen Kyröskosken eritasoliittymään, jonka rakentamisen yhteydessä tehtiin muun muassa patoja, jotta kiintoaineita kuten savea, ei pääsisi virtaamaan Turkimusojaan. Häntä itseäänkin harmittaa, että rakenteet eivät kestäneet, sillä niiden eteen on nähty paljon vaivaa. Hämeenkyrössä sosiaalipalveluissa on käytössä kankaisia maskeja ja visiireitä. Ylöjärvellä infektioita on todettu yhdeksän kappaletta. Näistä tukisummista pienyrittäjät voivat hakea 2 000 euron suuruisia tukisummia. – Aliurakoitsija on pumpannut vettä ja maanomistajalle on annettava kiitos, että saamme toimia hänen kanssaan yhteistyössä, Haarajärvi kehuu. Hämeenkyrö, Ikaalinen ja Jämijärvi saivat yhteensä noin miljoona euroa pienyrittäjien tukemiseen koronatilanteessa. Suojavarusteista on pulaa, mutta toistaiseksi ne riittävät. Jos tästä halutaan oppia kantaa, niin ehkä jatkossa on altaiden sijaan parempi jättää alueita mahdollisimman paljon luonnontilaan ja koskea pintoihin mahdollisimman vähän. Kiintoainepiikin aiheuttaja löytyi nopeasti, sillä Vaiviantien varressa oleva patorakennelma vuosi. Tulokset tulevat parin päivän sisällä. Rahat ovat peräisin Työja elinkeinoministeriöstä, mutta avustuksista päättävät kunnat. Lisäksi vuosilomia ja palkkavapaita pyritään pitämään etukäteen kevään mittaan. Pirkanmaan alueella ennusteessa epidemiahuippu ajoittunee kesäkuun loppupuolelle, mutta paikkakuntakohtaisia ennustuksia ei pystytä tekemään. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kertoo tartuttavuusluvun painuneen noin yhteen tai jopa sen alapuolelle. – Kasvava ruoho on varmasti tehokkain apu. Nyt lisätoimia saatetaan kuitenkin tarvita. – Yleistä suositusta suojainten käytöstä arkielämän kontakteissa, kuten kaupassa, ei ole annettu. Työnantajana Hämeenkyrön kunta varasi mahdollisuuden palata mahdollisiin lomautuksiin tuotannollisista ja taloudellisista syistä loppuvuodesta. – Koska testausta on lisätty, on oletettavaa, että tautitapauksia ilmenee enemmän. Valtakunnallisesti tihkuva tieto asiasta on pahimmillaan jopa ristiriitaista. Tukien haku on jo alkanut.. Nyt on tarkoituksena ajaa ojiin karkeaa mursketta vuotoja pidättämään. Neuvotteluiden aikana ilmeni, että työn vähenemisestä johtuva lomautustarve jäisi hyvin vähäiseksi, jolloin taloudellinen hyöty olisi vaatimaton ja lomautukset kohdistuisivat vain rajattuun joukkoon. Vuodon havaitsi Matti Rintala, joka seuraa Turkimusojan kiintoaineiden määriä. – Taimenen kiduksista pudottauduttuaan simpukan poikaset viettävät elämänsä alkuvuodet karkeaan soraan hautautuneina. – Henkilöstöä pysytyään siirtämään siten, että kaikille riittää tekemistä, kertoo kunnanjohtaja Antero Alenius. Projektipäällikkö Tero Haarajärvi kertoo, että Turkimusojan tilaa seurataan mittareilla, tulos tulee useita kertoja päivässä. – Ei voida huokaista helpotuksesta, sillä epidemia tulee etenemään. – Kangassuoja ei suodata pois virusta, vahvistaa myös Tiina Salminen. – Vaikuttaa siltä, että ihmiset ovat suhtautuneet asianmukaisesti annettuihin toimintaohjeisiin etenkin käsihygienian suhteen, Parmanen toteaa. Tarvitseeko tavallisen ihmisen huolehtia kasvosuojista. 8 TORSTAI 23.4.2020 UUTISET Rankkasade kuritti esteitä – Turkimusojaan pääsi savea Ely-keskus kertoo, että tilanteeseen on reagoitu. Tämä tarkoittaa sitä, että yksi sairastunut sairastuttaa alle yhden henkilön, ja että epidemia olisi tämän hetkisillä toimilla pysähtymässä. Pitääkö kauppaan mennessä suojautua. Tuen tavoitteena on auttaa yritystä jatkamaan toimintaansa kannattavasti koronakriisin jälkeen. Hämeenkyrö sai tukirahaa 531 273 euroa, Ikaalinen 401 572 euroa ja Jämijärvi reilut 48 000 euroa. Nyt savi tukkii soran ja nuoret raakut kuolevat. – Suojaimia on valmistettu omana tuotantona ja myös tilattu. Hämeenkyrö ei lomauta koronan aikana HÄMEENKYRÖ. Näytteet lähetetään meiltä Tampereelle Fimlab-laboratorioon tutkittavaksi, Parmanen kertoo. Tilanne on sateiden jälkeen helpottanut, sillä vuotoa on vähemmän ja vesi purossa on kirkastunut, joskin se on edelleen Viitalan näkemyksen mukaan tavallista sameampaa. Epidemian alkuvaiheessa tartuttavuusluvun katsottiin olevan noin 2,4. Testejä tehdään paikallisesti terveyskeskuksissa
Ulkona liikkujille meneillään oleva puuston poisto näkyy jo nyt. Kyrösjärvellä on tehty mittavaa vesiputken asennusta. Nykyinen käytössä oleva vesiputki on rakennettu 1990-luvun alussa. • Maanleikkaustöitä ja pohjamaan vahvistusta Puronsuulla. Viimeinen, ja ajankohtaisin kysymys koski koronaa. Uuden vesiputken rakennuttaa Ikaalisten Vesi Oy. • Terhi Palonen IKAALINEN. – Vedet ohjataan aina hallitusti eteenpäin. Pappilanjoen rannassa siltojen ali pääsee kulkemaan. Noin kilometrin pituinen ja 200 milliä halkaisijaltaan oleva putki on muovihitsattu 12 metrin paloista. Vuodelle 2023 jää viimeistelytöitä, jotka kestävät lokakuuhun asti. Yleisötilaisuus jouduttiin vallitsevien olosuhteiden vuoksi järjestämään Facebookissa, mutta silti hankkeeseen liittyviä kysymyksiä esitettiin melko paljon. Hämeenkyrönväylä kulkee kirkonkylän ja Kyröskosken välistä. • Siltatöistä käynnistyvät Ristamäentien, Heiskan eritasoliittymän ja Valkjärven sillan työt. Ne menevät suoja-altaiden läpi Turkimusojaan. Esimerkiksi liittymien mitoituksia tulee tarkastaa erikoispitkien HCT-rekkojen myötä. Työt vaikuttavat myös nykyisiin liikennejärjestelyihin, sillä Ristamäentien liikenne ohjataan kiertotielle tämän vuoden aikana. Mutta otetaan sekin agendalle tässä kehitysvaiheessa, Nurmi jatkoi. Altaassa on kasvustoa, joka erottaa hienoa ainesta. Alueella on kulkenut muinainen Hämeen Härkätie. Massiivisia rakennelmia ei tässä vaiheessa ole tulossa, tässä hankkeessa ei tulla niin lähelle Turkimusojaa kuin aiemmassa eritasoliittymässä, Nurmi totesi. Pappilanmetsä on nyt työmaa-alue Ulkoilumahdollisuudet kuntoratoineen palaavat viimeistään väylän valmistuttua. 9 UUTISET TORSTAI 23.4.2020 Kyrösjärvelle asennettiin järven alta kulkevaa vesiputkea Uusi putki varmistaa vedensaannin häiriötilanteessa. Hidastaako se projektia. Toivottavasti paikan päällä, Nurmi päätti. Noin 175 000 euroa maksava vesiputki-investointi on vesiyhtiön kuluvan vuoden suurin investointi. Parikin kuntalaista kysyi, säilyvätkö ulkoilumahdollisuudet Pappilanmetsässä. RAKENTAMISEN AIKATAULU • Varsinaiset rakennustyöt alkavat heinäkuussa. Kehitysvaihe kestää kesäkuun loppuun, töihin on tarkoitus päästä heinäkuun alussa. Ensimmäinen silta tulee olemaan Heiskan eritasoliittymä, Saikkonen kertoi. Erityisesti Pappilanmetsän pururata ja Turkimusoja nousivat esiin Hämeenkyrönväylän etenemisestä järjestetyssä yleisötilaisuudessa. Järven ranta-alueilla putki suuntaporataan järvenpohjaan noin 150 metrin matkalta. Hankkeen etenemistä esittelivät ja kysymyksiin vastasivat projektipäällikkö Akseli Nurmi Väylävirastosta ja urakoitsijan puolelta projektijohtaja Jukka-Pekka Saikkonen Destiasta. • Vuonna 2021 työt ovat käynnissä koko hankealueella ja Kylmäojantien uusi linjaus otetaan käyttöön. Vanhasta kauppalasta yhteiskoulun rannasta Heinistölle vievän noin kilometrin pituisen putken asennustyöt alkoivat viime viikolla ja ne saatiin päätökseen tämän viikon alussa. Itse kuntorata taas kulkee siltaa pitkin tien yli, Nurmi vastasi. • Tavoite on, että väylä avataan liikenteelle vuoden 2022 lopulla. • Vuonna 2022 työt jatkuvat koko hankealueella ja kaikki siltatyöt on määrä saada valmiiksi. Sen toteuttamistavasta ei vielä ole tietoa. Ristamäentielle rakennetaan silta, joka ylittää uuden tien. Hankkeesta on tarkoitus järjestää vielä ainakin yksi yleisötilaisuus ennen heinäkuuta. Väylätyöt käynnistyvät Kylmäojantien uudella linjauksella ja Pappilanjoen molempien puolien vahvistuksella. • Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. – Joko näin etänä tai sitten paikan päällä. Tänä vuonna rakennetaan Kylmäojantien uusi linjaus ja käynnistetään maanleikkausja louhintätyöt Timintien ja Valkjärven läheisyydessä. – Kyllä säilyvät. – Betonimursketta voi laittaa tiettyihin kerroksiin, jolloin louhimista tulee vähemmän. Pappilanjoen yli rakennetaan kaksi siltaa, toinen itse väylälle ja toinen kevyelle liikenteelle. ja eritasoliittymän työt alkavat. Noin kilometrin pituinen putki kulkee vanhasta kauppalasta Heinistölle. Kyrösjärven jää oli aivan liian ohutta putken pinta-asennukselle. Hankkeessa etsitään jatkuvasti mahdollisuuksia käyttää uusiomateriaaleja. Uudella johdolla varmistetaan vedensaanti koko keskustan alueella, jos nykyiseen linjaan tulee häiriötä. Kuva: Väylävirasto. Tippavaarassa tehdään vielä kevään aikana arkeologisia kaivauksia. – Rata taitaa olla poikki aika pitkään. • Lisäksi suurimmista siltatöistä alkavat Hanhijärven eritasoliittymän ja Timin risteyssillan työt. Töitä jatketaan vielä ranta-alueilla. Toista kysyjää kiinnosti, suojataanko Turkimusoja pintavesivirtauksilta. – Työt käynnistyvät silloin niin täydellä teholla kuin voi. Alituksen urakoi Maanrakennus Jokinen, jonka aliurakoitsijana hankkeessa on Lännen Alituspalvelu. – Uudella vesijohdolla varmistetaan vedensaanti koko keskustan alueella, kertovat urakoitsijana toimivan Maanrakennus Jokisen työpäällikkö Kari Sarkonen ja työn teettävän Ikaalisten Vesi Oy:n toimitusjohtaja Tomi Teuho. Putki vedetään veneellä ja se uppoaa pohjamutiin. Selvitämme koko ajan uusia vaihtoehtoja. • Häijääntien liikenne ohjataan kiertotielle. Tällä hetkellä hankkeessa on menossa kehitysvaihe, jossa vuonna 2009 valmistunutta ja 2011 päivitettyä suunnitelmaa tarkistetaan ja korjaillaan. Pappilanmetsän kuntorata on käytännössä työmaa-aluetta, joten sinne ei ole nyt ulkopuolisilla asiaa. Putken annetaan painua vähintään kahden viikon ajan, ja tämän jälkeen putket liitetään rannoissa kaivoihin, kertoo työpäällikkö Kari Sarkonen Maanrakennus Jokiselta. • Myös Pappilanjoen rantoja vahvistetaan tulevien siltojen luona. Sitä Nurmi ei osannut sanoa koska, ja missä muodossa rata on mahdollista saada takaisin käyttöön. Alkuperäisen suunnitelman mukaan vesijohto piti asentaa järveen jo maaliskuussa, mutta sääolosuhteiden takia työ ei onnistunut. Saikkonen kertoi, että sellaisia voivat olla esimerkiksi voimalan tuhka ja betonimurske. Suunnittelua teemme nyt etäyhteyksillä, Saikkonen kertoi. Museovirasto suorittaa siellä arkeologisia kaivauksia inventoidakseen rakenteet ennen kuin ne poistetaan. Uutta vesiputkea asennettiin alkuviikosta Kyrösjärvellä. – Rakentamiseen se ei ainakaan nyt vaikuta. Samalla katsotaan, löytyykö alueelta muinaisesineitä. – Vesiputki on painotettu keskeltä 70-prosenttisesti ja päistä 100-prosenttisesti. Pyrimme siihen, ettei se vaikuta
Syksyllä niiden lehdet saavat ihastuttavan värin, hän kuvailee. Puutarhassa on kymmentä eri lajiketta syreenejä ja runsaasti myös pioneita. Orvokkien kanssa viihtyvät edelliskesän muratit. – Onneksi. Pieni kaarisilta vie puron yli. Pensaita raivasimme ankaralla kädellä. – Tykkään, kun puutarha uusiutuu koko ajan. Sulattelen usein jo varhain pienten havukasvien juuria, jotta ne pääsevät kasvuvauhtiin. Puutarhurin ahkerien käsien ja luovuuden jälki näkyy puutarhan joka kolkassa. 10 TORSTAI 23.4.2020 PUUTARHA Rintamamiestalon viehättävä puutarha uudistuu joka kesä Rakkaus puutarhanhoitoon tuo jatkuvasti tekijälleen uusia ideoita toteutettavaksi. Jos se olisi isompi, homma alkaisi rönsyillä liiaksi. Ne pysyivät hyvinä piharuukussa koko talven.. Pihan keskellä on lampi. Samalla taloon rakennettiin komea kuisti kesähuoneeksi. Se on upea puu, jonka alle voisi laittaa penkin. Aikoinaan muun muassa kenkäkauppana toimineen talon pariskunta remppasi lähes kokonaan. Hän kertoo, että puutarhaan on tavoiteltu kompromisseja, eli pihamaalla on sekä hyötyettä koristekasveja sopivassa tasapainossa. – Tahtoisin istuttaa pihaan sateenkaarijalavan. – Kun hankimme talon, puutarhassa oli 15 marjapensasta ja joitakin sipulikasveja sekä oja. Lähes kaikissa penkeissä on monivuotisia kasveja. Ojasta oli helppo tehdä puro. Puutarhan rakentamisessa pariskunnan piti ottaa huomioon myös perheen kaksi koiraa. Puroa ja lampea ympäröivät luonnonkivet. Puutarhahommissa pääse irrottautumaan arjen huolista, se on todellista terapiaa, kertoo koirien asuja valmistavan yrityksen yrittäjä Kartaslammi-Viitaniemi. – Puutarha on minulle rakkain harrastukseni. Puutarhurilta pursuaa ideoita tulevista puutarhaprojekteista, mutta haaveista yksi on suurin, jo kooltaankin. – Suuret kukkapenkit olisivat niille vallan mieluisia möyrimispaikkoja. Juuri hankitun kompostin odotetaan tuottavan makoisia ravinteita kasveille. Kuinkahan on, mahtuisiko se kasvamaan näin pienessä puutarhassa ja menestyisikö se näillä korkeuksilla. Jo nyt puutarhahommissa saattaa vierähtää koko päivä aamusta iltaan, Kartaslammi-Viitaniemi sanoo. Talon emäntä tykkää, että puutarhassa kukkii koko kesän ajan. – Haravointia, kukkapenkkien putsausta ja kevätlannoitusta riittää heti alkuunsa. pohtii Kartaslammi-Viitaniemi seuraavaa projektiaan. Sieltä löytyy muun muassa kukkapenkkejä, kirsikkapuita, muutama luumupuu ja alkuperäinen omenapuukin. Joka vuosi se saa jotain uutta rakennelmaa tai kasveja, kertoo ahkera puutarhaharrastaja Kartaslammi-Viitaniemi. Viehättävän 1950-luvulla rakennetun rintamamiestalon 18 vuotta sitten hankkineet Anne Kartaslammi-Viitaniemi ja Jari Viitaniemi eivät ehkä aavistaneet, että talosta ja puutarhasta tulee heille elämäntapaharrastus. Se antaa vastapainoa työlle. Viime kesänä pariskunta aloitti pergolan rakentamisen ja sitä jatketaan tänä kesänä. Pergolan toiseen päähän tulee pieni kesäkeittiönurkkaus, joka katetaan ja sen parissa seinämässä käytetään hyödyksi vanhoja patinoituneita ikkunoita. Puutarha on kooltaan melko pieni. • Terhi Palonen JÄMIJÄRVI. – Alkujaan tein isot kukkapenkit, mutta ne ovat vuosien saatossa pienentyneet helppohoitoisuuden takia. Anne Kartaslammi-Viitaniemen kevätpuutarhahommat alkavat heti lumien ja jäiden sulettua. Moneen kertaan piha onkin mullattu, ja työ jatkuu, Kartaslammi-Viitaniemi nauraa. Korkeutta se ei juurikaan kasva, mutta parhaimmillaan leveyttä on kuutisen metriäkin. Kun ne innostuvat puutarhahommista, saattaa kukkia löytyä pitkin pihaa, hän nauraa. – Pienet pensaat kukkivat kesällä. Olihan hän imenyt puutarhaharrastuksen jo kotoaan Ikaalisista. Kartaslammi-Viitaniemi aloittaa rakkaan harrastuksensa heti lumien ja jäiden sulettua. Kesäkukkia istutan ruukkuihin. Kartaslammi-Viitaniemen sormet syyhysivät rakennusprojektin jälkeen päästä käsiksi puutarhaan
Lemon drop, alunperin Perusta kotoisin oleva laji, maistuu nimensä mukaisesti sitruunaiselle, ja maustaa mainiosti kalaa kanssa. Sen takia esimerkiksi muualta ostettujen taimien kanssa pitää olla tarkkana, eikä tulokkaita saa heti sujauttaa omiensa joukkoon. Nosta hillo pois lämmöltä ja lisää atamonia säilyvyyden parantamiseksi. Siksi ainakin kolme hyväksi huomattua lajia saa aina paikan kevään viljelyssä. Purkita pestyihin ja uunissa 100–125 asteessa kuumennettuihin hillopurkkeihin välittömästi. Elokuussa päästään keräämään satoa. Nosta pois lämmöltä ja lisää etikka ja sokeri. Sen scoville-arvo, siis tulisuutta mittaava arvo, on yli puolitoista miljoonaa. – Jos minä pystyn siihen, pystyy aika moni muukin. Samaan syssyyn menee kokkaaminen. 044 525 3532 / Sanna Mullasta nousee suuhunsopivia chilejä Sami Tomperi kasvattaa chilejä kokkaukseen, katseltavaksi – ja illanistujaisiin. Tomperi kasvattaa taimensa siemenestä, monille kevätpuutarhureille tuttuun tapaan sisätiloissa. Mikäli haluat, voit soseuttaa ainekset kattilassa sauvasekoittimella. Säilytä jääkaapissa. Toukokuun tienoilla kasvit siirtyvät ulos kasvihuoneeseen. Paholaisen hillo on yksi Tomperien perheen peruslisukkeista. Myös lämpö on tärkeää. Kuumenna uudelleen kiehuvaksi ja keitä viisi minuuttia. Reseptin näet vilkaisemalal ylös. Purkit kannattaa täyttää lähes täyteen – jäähtyessään purkit vetävät itsensä tyhjiöön ja kannen ”kupla” painuu sisään. Ensimmäinen ja tärkein niistä on ruoanlaitto. Siinä on omat niksinsä, mutta kun ne oppii, pärjää hyvin. Voit käyttää myös hunajaa makeutusaineena. – Kyllä aina pitää olla pari sellaista lajia, että jos halua vähän leikkiä kavereiden kanssa, niin on maistiaista antaa, Tomperi nauraa. Jalapenoja voi säilöä myös mietoon etikkaliemeen, Sami Tomperi vinkkaa. Kaikki eivät tosin selviä sinne asti. Ne tarvitsevat jatkuvaa valoa ja tarkkaa hoitoa. Kierrä pestyt ja kiehuvassa vedessä olleet kannet kiinni. Totuttaminen pitää tehdä vartti kerrallaan, aina yhden vartin lisäten. Toinen syy valita chilejä on kasvien ulkonäkö. Kukapa ei olisi kuullut tarinoita hulluntulisista chileistä. Ylimääräiset lahjoitetaan tutuille. Siksi chileissä on pysyttävä. Sami Tomperi ulkoilutti chilintaimia kevätauringossa. On minulla joskus ollut kasvamassa esimerkiksi naga morichia. Vertailun vuoksi: jo mainittujen lemon dropin ja aji cristalin arvot ovat 30 000 ja 15–30 000. Kolmantena ruukkuihin päätyvät jalapenot, joilla saa suuhunsopivaa tulisuutta reseptin sitä vaatiessa. Keitä massaa kattilassa miedolla lämmöllä puoli tuntia välillä sekoittaen. Näillä kriteereillä valikoituivat myös tämän kevään 48 taimea. – Se menee melkein ruoan kuin ruoan kanssa, esimerkiksi maissilastujen kanssa, Tomperi vinkkaa. Chilejä, kaikki muu on sivutuotetta, tiivistää Sami Tomperi keväiset viljelynsä. – Ne on sitten niitä saunailtoihin tarkoitettuja chilejä, ne oikein tuliset. Loisteputket helottavat 18 tuntia valoa kasvien päälle. Mikäli hillo on turhan notkeaa, voit suurustaa sitä maissitärkkelyksellä ja kiehauttamalla hilloa edelleen kolme minuuttia jatkuvasti sekoittaen. Maustamisessa pitää kuitenkin olla järki, en minä suutani halua polttaa. Nyt kylvö tapahtui helmikuun lopussa ja pisimmät taimet kurottelevat kolmeakymmentä senttiä. Paprikoista tulee soseutettaessa runsaasti nestettä, siivilöimällä nesteen paprikamassasta voit vähentää myöhemmin suurustamisen tarvetta. 400 g paprikaa 2 x 500 g tomaattimurskaa 370 g chilitomaattimurskaa 10 valkosipulinkyntttä 1,5 keltasipuli 90 g aji cristal -chiliä 1,5 tl suolaa 1,5 tl mustaa pippuria 3 tl oreganoa 0,75 dl etikkaa (puolet valkoviinitai omenaviinietikaa) 430 g hillo/säilöntäsokeria hunajaa maissitärkkelystä atamonia säilöntään Pese, puhdista ja viipaloi paprika ja sipuli, murskaa valkosipulit. Paljon riippuu siitä, mitä siemeniä milloinkin saa, mutta myös rajallinen tila pakottaa valitsemaan. Silloin kasvu lakkaa. Kolmas menee sitten jo vähän huumorin puolelle. Tomperilla onkin kolme periaatetta lajikkeiden valitsemiseen. Ei chilien kasvattaminen mahdottoman vaikeaa kuitenkaan ole, Tomperi väittää. Chileläinen aji cristal kelpaa erityisen hyvin esimerkiksi paholaisen hilloon. – Tykätään koko perhe etnisistä ruuista, etenkin aasialaisista. Puutarhahommat ovat kuitenkin myös vastapainoa rakennusalan projektipäällikön hommille. Myös tuhohyönteiset voivat vaivata. Soseuta viipaloidut paprika, sipuli, valkosipuli ja chilit tehosekoittimessa. Jos taimet vie suoraan pihalle auringonpaisteeseen, lehdet palavat UV-säteilystä. – Nämä taimet ovat jo vähän tottuneet, niin olivat tänään jo useamman tunnin auringossa. – Niitä olen myös kylmäsavustanut ja vasta sitten kuivannut, jolloin saadaan chipotlea – jauheena monikäyttöistä ja erinomaisen makuista. • Nina Ylinen HÄMEENKYRÖ. Paholaisen hillo Chilikasvit tarvitsevat paljon valoa. Nyt ei kuitenkaan puhuta pelkästään siitä ruokakauppojen punaisesta peruschilistä. – Jotkut lajikkeet ovat ihan kauniita katsellakin, Tomperi kertoo. Kymmenisen vuotta sitten chileistä innostuneen Tomperin kahdeksanneliöinen kasvihuone täyttyy kesän tullessa erilaisista chilintaimista. Taimet ovat suorassa auringonvalossa, mutta kylpevät myös 18 tuntia Tomperin virittämissä valossa.. – Alle viiden asteen ei koskaan saisi kasvihuoneessakaan mennä. Sami Tomperi myöntää, että kotona on jo verran monta kuivattua purkkia chilejä, ettei niitä tänä vuonna tarvitsisi varmaan edes laittaa. Kuivuuteen chilejä ei kuulemma saa tapettua, pikemminkin ne tulee helposti ylikasteltua. Kaada tomaattimurska, soseutetut vihannekset ja mausteet isoon kattilaan. 11 TORSTAI 23.4.2020 PUUTARHA AITAPAJA.FI Puuaitoja Hämeenkyröstä 040 588 8513 Jaakontie 15, Kyröskoski matti.laaksonen@mjlkuljetus.fi www.mjlkuljetus.fi Maanrakennustyöt Sorat ja murskeet Mullat ja kuorikkeet Soita ja tilaa! FLOWERS OF YOUR LIFE Äitienpäivään & kevään juhliin • tilauksesta kukkasidonnat • kesäkukat & viherkasvit • istutukset • pihapalvelut/suunnitelmat Toimitus Kyröskoski & lähialue ilmaista! info@flowersofyourlife.fi puh. Pienen ja kurttuisen naga morich -chili tunnetaan yhtenä maailman tulisimpina lajikkeista
Ei ihme, että se pitää pintansa vuodesta toiseen. Sitä ennen hän ehti toimia alalla useita vuosia, yhteensä kokemusta on 30 vuoden ajalta. – Jalanjälkeä pienentää vähäinen kuljetus ja pienempi tuholaisten määrä, jolloin torjunta-aineita ei juuri tarvita. Puutarhalla pitää silti kiirettä. Kuinka se on mahdollista. Kuva: UutisOivan arkisto. Monet muutkin kesän suositut kukat ovat jo ennestään tuttuja. Lisäksi tietyistä kukista, kuten niistä orvokeista, on muistettava nyppiä kuihtuneet osat pois. – Ruukutetaan, harvennetaan, hoidetaan. – Siinä missä me kasvatamme satoja lajikkeita alusta loppuun, keskimäärin viidestä kymmeneen vuotta per kasvi, hollantilaiset taimistot ovat erikoistuneet. Toki tänä talvena kasvit ovat muutenkin olleet hämillään, Pihkoluoma sanoo todella leutoon talveen viitaten. Karhella sijaitsevan Soukon puutarha on jo pitkällä keväässä. Ikisuosikit pysyvät pitkälti samoina. Tuijat ja muut tuijien kaltaiset havupuut pysyvät vihreinä ympäri vuoden. – Myös amppelit ovat kestosuosikkeja, Soukko kertoo. – Kasveilla se näkyy kasvurytmissä. Pelargoneissa riittää värikirjoa, ruukkukukkien puolelta miljoonakelloja menee vuodesta toiseen. Ikisuosikit kestävät jopa viittä pakkasastetta ja viihtyvät niin auringossa kuin varjossakin. Pohjolassa kasvatetun taimen ekologinen jalanjälki on pienempi kuin etelässä kasvatetun. Takatalvi hidasti hieman kevättä, mutta puutarhaihmisten odotetaan aktivoituvan heti lumen väistyttyä. Kukkia saa edelleen ostettua muiden myyntipisteiden kautta. Toki ilmastonmuutos tuo näitä tuholaisia kaiken aikaa pohjoisemmaksi. • Nina Ylinen VILJAKKALA. – Siitä kertoo parhaiten se, että taimien hinta on pysynyt samana, vaikka Kustannukset ympärillä ovat pompanneet kymmenkertaisiksi. Pihkoluoma on luotsannut Pinsiön Taimistoa vuodesta 1998 lähtien. – Niitäkin voi hankkia jo vähän aiemmin, kunhan vain nostaa yöksi sisälle kylmältä suojaan. Sitähän kukaan ei tiedä, miten tässä käy, Soukko tuumaa. Sami Pihkoluoma on luotsannut Pinsiön Taimistoa vuodesta 1998 lähtien. Kaunis kukka onkin monelle kevään ensimmäinen istutettava. Taimistolla parannetaan ekologisuutta entisestään. Tänä aikana Pihkoluoma kokee alan muuttuneen ammattimaisemmaksi. – Toki sellainen on Suomessa haastavaa etäisyyksien vuoksi. Kukista vasta innostuneelle puutarhurinalulle Soukolla on pari hyvää vinkkiä. Tänä vuonna valinta kohdistui Pinsiön Taimistoon. Sen lisäksi siellä yksi taimisto tekee vain muutamaa kasvilajia. Kotimaassa kasvatettuun liittyy myös toinen palkintoperuste, eli ekologisuus. Kotimaiset kasvikset ry nimeää kolmen vuoden välein vuoden laatutuottajaksi yrityksen, jonka tuotteet ja toiminta täyttävät korkeimmat vaatimukset. Sitä Pinsiön Taimistokin tekee, mutta opittavaa on kosolti esimerkiksi Hollannista. – Ei ihme, koristeheinistä saa näyttäviä tehtyä istutuksia. Tuotantoa uudistetaan ja yhtenä seikkana taimistolle asennetaan hulevedenkierrätysjärjestelmä. Pirkanmaalla on kolme taimistoa, Hollannissa parinkymmenen kilometrin säteellä on kymmeniä. – Uutena suosikkina ovat nousseet erilaiset heinät ja vihreät kasvit, Soukko toteaa. Niin kukan saa jaksamaan kauniina pidempään. Kasvihuoneessa nimittäin jo kukkii, vaikka puutarhan myymälä päätettiinkin sulkea kevätkaudeksi koronavirusepidemian vuoksi. – Sillä kerätään kaikki huleja kasteluvedet talteen altaaseen, josta ne ohjataan uuteen käyttöön. Orvokit pitävät pintansa kevään kukkasuosikkeina Soukon puutarhalla tunnetaan kesäkukat. – Kyllähän se vanhankin mieltä lämmittää, kun alalta tunnustusta tulee, toteaa Pinsiön Taimiston kauppias Sami Pihkoluoma tunnelmistaan tuoreen valinnan jälkeen. Pihkoluoma kertoo, että kasvi on kuin ihminen: molemmilla on geeniperimänsä, joka on sopeutunut paikallisiin olosuhteisiin. Siellä samaa kasvia siirretään eri kehitysvaiheessa oleville taimistoille. Mutta silti täälläkin tehdään paljon yhteistyötä taimistojen kesken. Jos geeni on etelästä, kasvi on tottunut pidempään kasvukauteen, jolloin talvi voi yllättää. Kotimainen taimituotanto ei ole itsestäänselvyys, sillä etenkin suuremmat marketit suosivat ulkomailta tuotuja kasveja. – Ihmiset kuitenkin haluavat kukkia ja piristystä. – Kukkiakin pitää muistaa lannoittaa, jotta ne jaksavat kukkia. Kasvatukseen virusepidemia ei vaikuta, vakuuttaa Matti Soukko. 12 TORSTAI 23.4.2020 PUUTARHA Pinsiön Taimisto valittiin vuoden laatutuottajaksi Perusteluina olivat muun muassa kotimaisuus ja ekologisuus. Keväällä taas vaikka ulkomainen silava voi alkaa puskea aikaisinkin, eikä sitten kestä takatalvea, joista suomalaiset eivät piittaa. – Tehostamisen myötä teemme nykyään samalla henkilömäärällä moninkertaisen määrän taimia verrattuna vuosituhannen vaihteeseen. Valinnan perusteluina olivat muun muassa kotimaisuuden puolesta liputtaminen, ympäristöasioiden huomioiminen, hyvä palvelu, maalaiskahvila sekä hyvä saavutettavuus. Viime vuosina kesäkukka-asetelmiin on käytetty myös paljon erilaisia koristeheiniä. Orvokkien kausi on jo alkanut. Vaikka myymälä onkin kevätkauden kiinni, Soukon puutarhalla suhtaudutaan varovaisen positiivisesti tulevaan kesään. Orvokit ovat ikisuosikkeja. Soukko kertookin, että usein uusiksi suosikeiksi nousevatkin eri väriset versiot luottosuosikeista. Tämä tarkoittaa eri taimistojen yhteistyötä tuotannossa. • Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. Ulkonakin ollaan tavallista enemmän. Pääryhmissä olevat tuotteet Pinsiön Taimistolla kuitenkin tuotetaan alusta loppuun itse. Eli yksi taimisto on erikoistunut ensimmäisen vuoden kasvatukselle, toinen toisen vuoden ja niin edelleen
Kukaan ei osaa sanoa, mistä tauti tuli. Muistattehan kuitenkin pitää riittävän turvavälin oman perheen ulkopuolisiin retkeilijöihin. Välillä tunnelma synkkenee. Maaliskuun 8. Pitkäjärvelle menevä tie on kelirikon vuoksi poikki ja Jaulintie on erittäin huonossa kunnossa. Ensin kerrottiin kahdesta viikosta, sitten taas kahdesta. Ei parveketta ja ei pihaa. Kuva: Pedro Herrera. Halusin jäädä ainakin kesän loppuun. Hänellä se ei ole vielä palannut. Pedro Herrera ja ikaalilaislähtöinen Heidi Kangasniemi ovat olleet yli kuukauden neljän seinän sisällä Herreran vanhempien kerrostaloasunnossa, eikä loppua vielä näy. Sari Airas kuitenkin vinkkaa, että retkelle kannattaa ottaa kahvit mukaan termarissa ja retkieväätkin kulkevat lämpimänä mukana ruokatermarissa. Ratkaisu oli oikea. Erätarkastaja ja asiakasneuvoja ovat kiertäneet retkikohteissa viikonloppuisin muistuttamassa luonnonsuojelualueilla liikkumisen ohjeista ja säännöistä. Heidi Kangasniemi Metsähallitus on lisännyt neuvontaa Seitsemisessä OIVASEUTU. Espanjassa karanteeni astui voimaan Suomea aiemmin. Aika menee nopeasti, nopeammin kuin normaalissa maailmassa, vaikka ainoa, joka pääsee talon ulkopuolelle on perheen isä – hänkin vain kauppaan. Itketti ja hermostutti. Minulta ja perheen äidiltä meni hajuja makuaisti. Retkelle voi suunnata myös aikaisin aamulla tai myöhempään illalla. • Nina Ylinen IKAALINEN. Saari-Soljasen keittokatos Seitsemisessä on toistaiseksi suljettuna, mutta muut nuotiopaikat ovat käytettävissä. Vasta-ainetesteillä voidaan tarkistaa, onko joku jo sairastanut koronaviruksen aiheuttaman infektion. Ikaalisista kotoisin oleva Heidi Kangasniemi on ollut nyt viiden viikon ajan kerrostaloasunnossa espanjalaisen poikaystävänsä ja tämän perheen kanssa. Vain riskiryhmiin kuuluvat testattiin. – Kuumetta oli yli 40 astetta, päänsärkyä ja nivelkipua myös. Naapurustosta on kuollut koronaan jo useampi vanhempi henkilö. Minulta ja perheen äidiltä meni hajuja makuaisti, hänellä se ei ole vielä palannut, Kangasniemi luettelee. – Leivomme paljon, perheen vanhemmat tekevät todella hyvää kotiruokaa, välillä teen pilatesta videoiden mukana, katsommo elokuvia ja nukumme pitkään. Espanjan eteläosassa sijaitsevassa Granadassa karanteeni on ollut voimassa jo yli kuukauden, eikä kukaan tiedä, milloin se päättyy. Seitsemisentie puolestaan on päällystetty ja sen varressa on kolme tilavaa pysäköintialuetta: Luontokeskuksella, Kirkkaanlamminkankaalla ja Koverossa. Helmikuussa oli tehty matka Milanoon, mutta siitäkin oli ehtinyt jo kulua melkein kuukausi – yli itämisajan. – Pitämällä koirasi kytkettynä mahdollistat myös muille retkeilijöille turvallisen ja rauhallisen retkeilykokemuksen. Toinen päätös oli yhtä helppo. Kaikki oireet täsmäsivät koronavirukseen, mutta lääkärit eivät koskaan testanneet mistä oli kyse. – Äiti soitteli hädissään, että maksan mitä vaan, että saadaan sinut testattua, mutta ei se auttanut, Kangasniemi kertoo. Onneksi kaikki toipuivat, vaikka parin viikon ajan olikin tavallista heikompi olo. Iltakahdeksalta granadalaiset, kuten muutkin Espanjassa, avaavat ikkunansa ja taputtavat terveydenhuoltohenkilökunnalle, joka laittaa oman terveytensä likoon muiden auttamisen puolesta. Minulla oli myös hengitysvaikeuksia. – Ihmiset ovat nyt suunnanneet sankoin joukoin luontokohteisiin ja hyvä niin. Säät ovat niin sanotusti suosineet koronaeristäytymistä. 13 TORSTAI 23.4.2020 ARJESSA Uutisia Ikaalisista ja Jämijärveltä jo vuodesta 1913 90 vuotta sitten perjantai 25.4.1930 Uutisia Hämeenkyröstä ja Viljakkalasta jo vuodesta 1922 100 vuotta sitten perjantai 23.4.1920 Viidettä viikkoa neljän seinän sisällä Vaihto-opiskelijana Espanjassa oleva Heidi Kangasniemi päätti jäädä, vaikka sisältä ei saakaan poistua. Ei kauppareissuja, lenkkeilyä tai edes postilaatikolla käymistä. – Ihan hyvin täällä menee. Nyt ehkä vielä kolme viikkoa, Kangasniemi kertoo. päivä Kangasniemi, hänen kämppäkaverinsa, poikaystävänsä ja koko poikaystävän perhe sairastui outoon tautiin. Nyt ei enää edes muista, millaista elämä oli aikaisemmin. Karanteenin alkaessa Kangasniemi oli poikaystävänsä Pedro Herreran ja tämän vanhempien kotona, ja päätti jäädä sinne. Nyt tilanne on toinen. Hän on käyttänyt luppoajan hyväkseen ja napannut Turun yliopistosta itselleen pedagogisia ja psykologian sivuaineopintoja, niitä kun pystyy suorittamaan etänä. Omakohtaistakin kokemusta on, ehkä. – Hän sai idean ilahduttaa naapureitamme soittamalla joka ilta uuden kappaleen. Ikkunamme on sijoitettu siten, että kymmenet ihmiset kuulevat biisin. Sekä Heidi Kangasniemi että Pedro Herrera ovat opiskelijoita, joten aikaa kuluu myös etäkursseihin. ja 9. Metsähallitus on lisännyt retkeilijöiden neuvontaa ja valvontaa Seitsemisen kansallispuistossa sekä muissa maakunnan suosituimmissa luontokohteissa. – Kyllä tämä tästä päättyy, hän toteaa. Viisi viikkoa näkemättä ketään kuulostaa kauhealta. Näin suojellaan luonnon eläimiä, kasveja ja maastoa. Ulkona on ollut synkkää ja sateista aivan karanteenin alusta asti. Valoisaa retkeilyaikaa riittää pitkälle iltaan ja lintujen aamukonsertit ovat mahtavaa kuunneltavaa, asiakaspalvelupäällikkö Sari Airas Metsähallituksesta sanoo. Vaikka tilanne on kummallinen, Kangasniemi jaksaa uskoa elämän Granadassa palautuvan normaaliin. – Ei se ollut vaikea päätös. Ensimmäinen viikko neljän seinän sisällä tuntui hurjalta. Airas muistuttaa myös siitä, että kansallispuistoissa koirien tulee olla jatkuvasti kytkettyinä ympäri vuoden. – Sitä pidennetään aina parin viikon pätkissä. Maaliskuun alussa Kangasniemi joutui tekemään saman päätöksen kuin moni muukin ulkomailla väliaikaisesti asuva: jäädäkö tänne vai palatako kotimaahan. Hän jäi poikaystävänsä takia, joten miksi eristäytyä yksin. Hyvä mieli levisi entisestään, kun paikallinen media kiinnostui iltasoitoista ja teki juttuja asiasta. – En tiedä miten ihmiset kestävät tätä yksin. Turun yliopistossa espanjaa opiskeleva Kangasniemi tekee kolmea kurssia Granadan yliopistoon, vaikka niiden kokeista ei olekaan vielä mitään tietoa. Kotoa ei saa poistua. Miltei kaikki lähtivät, Kangasniemi jäi. Elämä on rauhoittunut. Silloin Pedro Herrera ottaa esille alttoviulunsa. Kangasniemellä oli omakin asunto, mutta kaikki kämppäkaverit lensivät kukiin omiin maihinsa. – Yskääkin oli vähän. Kelirikkoaika näkyy nyt Seitsemiseenkin johtavilla teillä. – Tässä kovasti odotellaan, saisiko pian vasta-ainetestejä, Kangasniemi pohtii. Vaikka Kangasniemi olikin mitä tervetullein poikaystävänsä vanhempien kotiin, he olivat kuitenkin tavallaan vieraita ihmisiä. Lisäksi hän muistuttaa, että nuotioita ei saa tehdä virallisten nuotiopaikkojen ulkopuolelle. Espanjan viranomaiset ovat puhuneet paikallisissa medioissa, että testejä pyritään saamaan käyttöön pian
03 458 6700 HÄMEENKYRÖN SÄHKÖPALVELU OY • Kaikki sähköasennustyöt, suunnittelu ja tarvikemyynti Sivutie 2, Hämeenkyrö p. 03 371 2373 • Henkilö-/pakettiautojen huolto • Varaosamyynti • Ilmastointilaitehuolto AUTOHUOLTO KETOLA & VESA OY Jaakontie 10, 39200 KYRÖSKOSKI p. 03 5652 4100 lauri.teivaala@pirkkala.fi Jätehuolto Kuljetusliike U. 040 676 4000 Ma–to 8–21, pe 8–su 21 Laiskajaakon Taksi 050 571 7573 • 1-8 henkilöä • pyörätuolikuljetukset taksi@laiskajaakko.net TERKAN-KIITO Tavarakuljetukset p. LVI-asennukset LVI-palvelut, lämpöpumput ja vahinkosaneeraukset Harri 050 472 9646 Pasi 050 472 9648 Putkityö KUUKKULA Oy P. Salomäki Oy * Lokakaivojen tyhjennykset * Viemäreiden avaukset, kuvaukset p. 03 448 8100 Autojen huolto ja korjaus • Renkaat • Vanteet • Raskaan kaluston palvelut RENGASPAROONI OY • Renkaat • Vanteet • Raskaan kaluston palvelut Teollisuustie 20, Parkano Avoinna ma-pe 8-17, Puh. 010 219 7220 Eläinlääkäripalvelut Eläinlääkäriasema Hasseli Asemantie 1, Ylöjärvi www.hasseli.fi / p. PUSA Oy p. 0400 490 808, www.ekiteki.fi Ilmoituksen rivihinta 25 € kolmen kuukauden jaksolta. 050 307 3265, Hämeenkyrö HYVÄHIERONTA Leena Erämaa P. 03 371 6911 p. Suuriniemi Kuljetus p. Hakemistossa yli 1300 paikallisen yrityksen tiedot. 050 522 4976 Parturit ja kampaamot 044 273 0817, Valtakatu 36, Kkoski www.parturikampaamojatta.fi Parturi-kampaamo JOHANNA p. 1, Kyröskoski p. Jokainen valinta on tärkeä käytä paikallista!. ti klo 11–15, ke 13–15, pe 11–15 KOULUTETTU HIEROJA Petri Koski p. 03 371 6004 KYRÖSKOSKEN HUOLTOKESKUS OY Autojen monimerkkihuolto Av. 040 548 0830 anssi.honkilahti@asuntori.fi Kiinteistöpalvelut www.kiinteistohuoltoruuska.fi p. Esim. Tule keskustelemaan yritysideastasi. 03 371 6148 ML Huolto , Hämeenkyrö p. 24 % • Pitkäaikaista, edullista näkyvyyttä jokaisessa UutisOivassa. 03 371 6152 Autojen huolto ja korjaus Autoja konekorjaamo KARTTUNEN Viljakkala, p. 03 448 2149 Autojen huolto ja korjaus SATAKUNNAN AUTOKORJAUS Tippavaarantie 9, KYRÖSKOSKI p. 0400 831 699 TAKSI 040 501 4900 1 + 6 ja pyörätuoli Terveydenhoito Hieroja Iris Koski P. 03 448 2149 RENGASPAROONI OY Teollisuustie 20, Parkano Avoinna ma–pe 8–17, la 9–13 p. 0400 636 136 Hämeenkyrö Sähköasennukset KM Sähköasennus Oy p. 0400 132 680 www.kattourakointi.com Kauneushoitolat SKY-kosmetologi Pirjo Sirén p. 03 371 4864, 0500 686 123 Taksit HÄMEENKYRÖN TAKSIASEMAT p. 03 371 6235 TUULA NIEMINEN Kyröskoski p. 03 371 6080 tai autot 0500 239 557, 0500 846 966 Leipomot Ristamäentie 24, Hämeenkyrö p. ark. 040 594 0814, Ikaalinen www.kotipalvelupialaakso.fi KRISTIINA p. 045 341 2733 www.tmh-tilit.com Hämeenkyrön liikekeskus Hämeenkyrön Tilija Kiinteistöpalvelu Oy Procountor: yritysten taloushallinto sähköisesti p. 045 112 2557 Matkailuautot Vuokrataan puoli-integroidut Sunlight T68 & T69L, 4 hlö 0400 156 669, Hämeenkyrö www.pasinmatkailuauto.fi Palvelut Haudotko yritysideaa. 044 594 6070 Siivouspalvelu T. ma-pe 6.30–17, lauantaisin toistaiseksi suljettu. 0400 538 787 Katsastusasemat Paikallinen suomalainen 03 448 0600 • ma-pe 8.30–16.30 Kattotyöt HÄMEEN KATTOURAKOINTI OY Edullisesti takuutyönä! p. 03 371 3031 Parturiliike HANNU LEPISTÖ Kyröskoski, p. 050 310 7777 Autotarvikkeet Autotarvikkeet edullisesti Hämeenkyrön TARVIKEPISTE Oy Jaakont. Yrittäjä, ota yhteyttä ja lähde mukaan! ilmoitukset@oivaseutu.fi Palveleva Palveleva YritysOiva on myös verkossa. 050 912 1339 Kaupanvahvistajat Julkinen kaupanvahvistaja ANSSI HONKILAHTI LKV • p. 040 514 8031 Tietokoneet, netti ja kodin elektroniikka Härkikuja 2, liikekeskus, H:kyrö 040 911 5771, pchuolto@gmail.com Tilitoimistot TILITOIMISTO AHVENAINEN Sepänkatu 3, Kyröskoski PIDÄMME HUOLTA YRITYKSESTÄSI >>Taloushallinto>>Tilintarkastus >>Henkilöstöpalvelut >>Kansainväliset palvelut PIDÄMME HUOLTA YRITYKSESTÄSI Kauppakatu 12, Ikaalinen p. Av. 03 3715 148, 044 549 7982 Kyron sairauskassa p. 040 570 5655 Asusteet Kyröskoski, Koskitie 6, p. 044 700 4013 »Taloushallinto »Tilintarkastus » Henkilöstöpalvelut » Kansainväliset palvelut www. 044 970 7530 Kunnaneläinlääkäri PIRTEVA Hollitie 5, Hämeenkyrö Ajanvaraus arkisin 8–9.00 p. 040 500 9083 p. 040 504 2515, 040 557 2915 www.turvalayhtiot.fi Siivousliikkeet, tarvikkeet ja aineet KOTISIIVOUKSET Kotipalvelu Pia Laakso p. 040 733 3433 Kirjapainot Hämeenkyrön Kirjapaino Eteläntie 2, KYRÖSKOSKI p. 8–18, la suljettu Kahvio p. 040 754 1090 Kyröskoski Kauneusja jalkahoitola SKY-kosmetologi Anne Vainikka Valtakatu 57 LH 1, Kyröskoski p. Markus Pikka, Hämeenkyrö ajanvaraus p. 0400 732 857 www.edustushakli.fi ilkka.hakli@edustushakli.fi Palinperäntie 35, Ikaalinen p. 03 371 2245, to sulj., Viljakkala Parturi-Kampaamo KOSKI Valtakatu 49, Kyröskoski p. econia.com www.econia.com Kauppakatu 12, Ikaalinen p. 040 708 1113 Ikaalinen Rakentaminen TURVALA YHTIÖT OY Rakennusja remonttityöt, maanrakennustyöt p. 03 371 6994 www.asuntori.fi Valoja videokuvaajat Valokuvauskeskus Ekiteki Ky Toimipiste Hämeenkyrön Kirjapainon tiloissa p. 044 700 4013 p. Asuntomyynti Timo Lepomäki, p. 03 371 5402, myös väritulosteet Kodinkonehuollot Kotitalouskonehuolto KIRMO Oy Valtakatu 8, 39200 Kyröskoski Ma-pe klo 8–12, p. 040 756 2840, Sasi Rakentaminen Edustusliike ILKKA HÄKLI OY * Rakennustarvikkeet edullisesti p. 03 371 6122, 0400 929 614 PÄIVI SALMESVUORI p. 043 217 0666 Teollisuustie 20 Parkano ma-pe 8-17 • varaosat • 4-pyöräsuuntaukset • pakokaasumittaukset (bensa, diesel, OBD) • määräaikaishuollot • vikakoodit • ilmastointihuollot • hinauspalvelu • katsastuspalvelut • sijaisauto käyttöösi huollon ajaksi Teollisuustie 20, Parkano ma–pe 8–17 • p. 040 179 0001 av. 050 310 0331 Parturit ja kampaamot PARTURI Pirjo Kauranen Hämeenkyrön Liikekeskus Härkikuja 2, p. 0400 862 596, 040 769 8420 www.maanrakennusjokinen.fi SORAT ja MURSKEET M. 050 411 7091 Kauneushoitola Kimallus Karoliina Härkki Avoinna ajanvarausten mukaisesti Härkikuja 2, Hämeenkyrö p. 03 371 6641. Löydät kätevästi lähes kaikki seudun yritykset YritysOivasta. • yli 30 000 kävijää kuukaudessa oivaseutu.fi Osan yrityksistä löydät myös verkosta www.oivaseutu.fi O Hintoihin lisätään alv. 045 630 2600 • www.mlhuolto.fi • varaosat • 4-pyöräsuuntaukset • pakokaasumittaukset (bensa, diesel, OBD) • määräaikaishuollot • vikakoodit • ilmastointihuollot • hinauspalvelu • katsastuspalvelut • sijaisauto käyttöösi huollon ajaksi Puh. kolmen rivin ilmoitus 75 €. 0400 732 773 Pitkänen A p. 040 739 9407 • sähköasennukset • sähkötarvikkeet • antenniasennukset • kodinkoneet Soutajantie 8, Ikaalinen p
– Nyt satun tekemään kierrosta. Työllisyyspalveluiden päällikkö Hanna Rajakoski kertoo, että Helmen tapauksessa seurataan hallituksen linjaa. Kun Helmi aikanaan avataan, siellä tiedetään, millaista tavaraa on syytä odottaa. Etenkin hyväkuntoisen tavaran määrä on meillä lisääntynyt, Päivi Tattari kertoi muutama päivä ennen kuin epidemia pakotti keskeyttämään toiminnan. Osa tuotteista on maksullisia, osa ilmaisia. Nyt meillä on esimerkiksi kivoja laukkuja. Mutta kyllä kotoa tulee vietyä vanhaa tavaraa kierrätykseen, ei sitä osaa roskiinkaan heittää. Sirpa Tuohela kertoo, että asiakkaan ilo tarttuu myös myyjään, kun asiakas löytää jotain hyväkuntoista halvalla tai jopa ilmaiseksi. Meillä kierrätetään kaikki mahdollinen. 15 TORSTAI 23.4.2020 ARJESSA Hyvä tavara ei kauaa kierrätyskeskuksessa pysy Kierrätyskeskus Helmessä tavara vaihtuu, kunhan se taas aukeaa. toukokuuta asti. Näillä näkymin poikkeusolot ovat voimassa ainakin 13. Kanta-asiakas Ritva Nässi sovittamassa kenkiä. Kaima Ritva Kaasalainen puolestaan sanoo käyvänsä Helmessä harvemmin, usein hän tuo, harvemmin vie. Ainakin nuoret ajattelevat ilmastonmuutosta. – Ja juuri sopivat, hän hihkaisee. Tilamme ovat aika pienet, joten kovin paljoa huonekaluja emme voi ottaa. Myös tavaroiden vastaanotto on tauolla niin kauan kuin ovet ovat säpissä. – Lisäksi ihmiset ovat ymmärtäneet, että on ekologisempaa ostaa käytettyä kuin uutta. – Usein täältä lähtee jotain mukaan, Nässi toteaa sovittaessaan kenkiä. Tai kävisi, jos epidemia ei olisi pakottanut sulkemaan sitä. Hyvät tavarat myös lähtevät nopeasti, monesti jo samana päivänä. R I S T I S A N AT E H T Ä V Ä V O I T T A J AT Ristikon 13 vastanneiden kesken arvotut palkinnot voittivat Kaisa Timonen Hämeenkyrö, Heidi Rikala Sisättö ja Miko Väistökoski Tampere. Esimerkiksi juuri äsken televisiosta tuli dokumentti, jossa kerrottiin, kuinka paljon vettä farkkujen valmistus vie, Tuohela kertoo. Jonkin verran myös kirjoja. Ja sitten on ajankohtaisia, säännöllisiin juhliin liittyviä tuotteita, Tuohela toteaa. – Kyllä ihmiset tuovat ja hakevat tavaraa entistä enemmän. – Huonekaluja tuotaisiin enemmän, mitä voimme ottaa vastaan. Eniten Helmeen tuodaan vaatteita, leluja ja astioita. Osa tuotteista on maksullisia – kuten nämä tässä – mutta ilmaistakin tavaraa on. RISTIKKO 16 Palauta ristikko 7.5.2020 mennessä osoitteeseen: Seutulehti UutisOiva Keskisenkatu 1–3 A, 39500 IKAALINEN Yhteystiedot mukaan. toukokuuta saakka, joskin rajoitteiden asteittaisesta purkamisesta on alettu puhua. Kierrätyskeskus Helmi on tällä tietoa suljettuna ainakin 13. NIMI: OSOITE: PUHELIN: R13 K U L T A K A L A N H O I T O A A P E U S P E L O T E H A L L L E M M I K I L L E R U O K A A L A U M A N U U T U A T A S O H A A V I T A K A A T U T A U S S U K S I A S T A N A L U S M O S K A O T T E L U T S I T R A I S A R E L I I N A K O T S U L U T A L A R I K T A N A S O U L L A K I N I V A L A O L V E L L A M O K I T T A A J A T T A A K A T P U O S K A R I T O S O H U E T L A S I T E I M U L A I T E I N D U S E T U N U R K K A I N T E L M A A L A T A M E S I A L A K O U L U I S T A R Y A N Ä I T I A A S I T. Jo ennen epidemiaa Kierrätyskeskus Helmi oli maaliskuun alussa viikon ajan kiinni pienten kunnostusten vuoksi. Arvomme palkintoja. Lisäksi niiden on oltava hyväkuntoisia, Tattari lisää. Kierrätyskeskus Helmen myyjien ja asiakkaiden haastattelut on tehty ennen kuin korona pakotti keskeyttämään toiminnan. Anne Mäkinen (selin), Sirpa Tuohela ja Päivi Tattari käymässä tavaroita läpi. Lisäksi ihmisten tietoisuus on kasvanut. Tavaroiden paikkoja vaihdeltiin, lisäksi Helmi sai yläkerran työpajalta muun muassa uuden tiskin ja uusia vaatetelineitä. Lisäksi työpaja valmistaa jatkuvasti tuotteita myyntiin. Oikein yllätyin, kuinka vähän kahden hengen talous tuottaa roskaa, kun aloitimme muovin kierrätyksen, Kaasalainen toteaa. – Pajatuotteet menevät hyvin. Tavaroiden kierrättäminen tuntuu olevan trendi kaupungeissa, mutta vierailu Hämeenkyrön kierrätyskeskus Helmeen osoittaa, että sielläkin ovi käy entistä tiuhemmin. Ritva Nässi on kanta-asiakas, joka poikkeaa Helmessä aina lenkillään. Matkaan lähtivät. • Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ
10–17 la 10–13 SYRJÄNEN HAMMASLÄÄKÄRISI IKAALISISSA 010 322 9656 tempodent.fi Rahkolankuja 18 A 1, IKAALINEN PYYDÄ ILMAINEN TARJOUS • KATTOREMONTIT • SADEVESIKOURUT • KATTOTURVATUOTTEET • PELTITYÖT PAIKALLISTA PALVELUA! www.rakennuspalvelusoukko.fi • 045 605 6275 PARHAAT BETONIT Laurilan Betoni Kyröskoski • www.laurilanbetoni.fi P. Ajanvaraus p. 03 371 6106 • 03 371 6536 laurilanbetoni@laurilanbetoni.fi • KANNOT PURUIKSI • Pihat ja puutarhat P. 010 5010 525 EDULLISET KÄYTETYT JA UUDET VARAOSAT JÄMIJÄRVELTÄ! www.varaosahinttu.fi www.autopurkaamot.com osamyynti.hinttu@gmail.com Romuajoneuvojen virallinen vastaanottopiste – Noutopalvelu. 029 56 60760 Vanha Tampereentie 18–20, 39500 IKAALINEN, p. 03 457 330, www.iktiki.com, kirjanpito@iktiki.com, isannointi@iktiki.com Asiantuntevaa ja monipuolista palvelua: 4 Tilitoimistopalvelut 4 Isännöintipalvelut 4 Kiinteistöjen huollot ja siivoukset • PIHAPUIDEN KAADOT • RISUJEN POISVIENTI • KANTOJYRSINTÄ • POLTTOPUUN MYYNTI Tmi Tuomo Palomäki • 040 742 7024 Mainostoimisto OivaMainos Meillä kynnys on matalalla. oivaseutu.fi oivamainos@oivaseutu.fi ESITT EET Taitt otyö t Teks tin tuotta mine n Lehdet MAINOKSET JA ILMOITUKSET Ky ltit Verk kosiv ut PRINTT I JA DIGI Juliste et Kalenterit KUV ITTA MIN EN K ort it Yrity silm eet ym. 16 TORSTAI 23.4.2020 OIVAT OSAAJAT OSAAJAT Oivat Ammattilaiset palveluksessasi Neljän tai useamman ilmoituksen sarja, julkaisu peräkkäisinä viikkoina. Pienin ilmoituskoko 2x25 pmm, hinta 33 €/ilmoitus + alv. (03) 371 3122 ma 9-18, ti-pe 9-17, la 9-13 VASTAANOTTAVAT SILMÄLÄÄKÄRIT Jussi Rantanen | Henrik Rintala Jussi Rantanen I Jarkko Lappalainen SILMÄTAUTIEN ERIKOISLÄÄKÄRIT • Jukka Kuittinen • Petteri Paassilta Ikaalinen, Vanha Tampereentie 10 p. + + + + + + Valtakatu 30, Kyröskoski p. 03 458 6520 Avoinna: ark. Asiakirjojen laatiminen: kaupppakirjat, lahjakirjat ym. 24 % Kysy lisää: ilmoitukset@oivaseutu.fi • 03 3143 3173 HUOLLOT HYVINVOINTI KOTI JA RAKENTAMINEN PIHA JA PUUTARHA PALVELUT Autoja Varaosamyynti T. PALVELUT. Hinttu p. Ota rohkeasti yhteyttä, tehdään yhdessä markkinoinnistasi helppoa ja tuottavaa. Ola Luoto OTL, VT Julkinen kaupanvahvistaja Haarlankatu 9 B 19, 33230 Tampere P. 0400 324 440 Kalevi Pitkänen KANTOJYRSINTÄÄ Pirkanmaan Oikeusaputoimisto Oikeusavustajan vastaanotto Ikaalisissa ja Parkanossa. perunkirjoitukset, perinnönjaot, ositukset, avioerot. 044 373 3311, ola.luoto@ippnet.fi Tavattavissa Ikaalisissa sopimuksen mukaan. ErilaistEn lakiasioidEn hoitoa: mm
Margaritan käsikirjoitus on parhaillaan kirjailijalla itsellään viimeisteltävänä, ja Kytömäki kertoo vilkuilleensa tekstiä viime viikkoina säästeliäästi. Itse hän ei lokerointia tai määrittelyä erityisemmin kaipaa. Hämeenkyröläiskirjailjan uusin teos ilmestyy elokuussa. Metsille jälleenrakennus merkitsi kohtalon aikaa, samoin ihmisille, jotka eivät sopineet yhteiskunnan antamaan muottiin, Kytömäki kuvailee. Sennin elämään kytkeytyviä muita hahmoja ovat sotamies Mikko ja metsäntutkija Antti. – On haikeaa päästää kirjan henkilöistä ja maailmasta irti. – Luontoa on myös koronavirus, joka viime viikkoina on mullistanut monen arkea. Taas paksu kirja, joka kertoo luonnosta, Kytömäki kertoo. Kirjailija Anni Kytömäen loppukesällä julkaistavan kolmannen romaanin tapahtumapaikka Kankariston kauppala muistuttaa Ikaalista. – Osa meistä ihmisistäkin viihtyy kuoreensa sulkeutuneena, omissa oloissaan. Kuvauspaikaksi valittiin hämeenkyröläinen raakkujoki. Luonnosta ja ihmisistä, jos tarkkoja ollaan. Sen sivuilla elävät sotamies, metsäntutkija, hieroja – ja jokihelmisimpukka.. – Kyllähän tuo kauppala hiukan Ikaalista muistuttaa, Kytömäki sanoo, vaikka ei romaaneihinsa miljöötä suoraan todellisuudesta siirräkään. – Aloin aikoinaan kirjoittaa jatkoa Kultarinnalle, mutta hylkäsin sen suunnitelman jo jokunen vuosi sitten, kun nämä uudet henkilöt ujuttautuivat mieleeni. Keskeisenä tapahtumapaikkana on kuvitteellinen Kankariston kauppala. – Kun viimeksi sitä luin, niin muutamassa kohdassa totesin itsekseni että tämähän on ihan hyvin kirjoitettu. Jos kuori väkisin avataan tai rikotaan, mitä tapahtuu. Ja jos kirjailijalta itseltään kysytään, niin samaa luontoa me ihmisetkin olemme. Kustantajakaan ei pyri kirjailijaa ohjailemaan. – Metsätalouden virallista kertomusta kerrotaan menestystarinana. Entäpä se jokihelmisimpukka, mitä mahtaa sen mahdollisessa mielessä liikkua. Kysymykseen, kuinka hyvä romaanista tuli, Kytömäen ensimmäinen vastaus on hymy. Elokuussa ilmestyvässä Anni Kytömäen kolmannessa romaanissa on kolme päähenkilöä, joista luojalleen läheisin on Senni, hierojana kylpylässä työskentelevä nuori nainen. Kapinallisiksi kirjailija ei henkilöitään määrittele. – Metsänhoitaja Anttikin ajattelee tekevänsä tärkeää työtä, vaikka kokee samalla hiljaista surua. – Heidän reaktionsa käsikirjoitukseen oli, että ihanaa. Kytömäkeä on soviteltu jonkinlaisen luontokirjailijan rooliin. Siellä sijaitsee Sennin työpaikka, kylpylä. Jokihelmisimpukan tunnettuja elinympäristöjä on niitäkin hyvin lähellä, joten Margaritan maailman voi kuvitella melkein naapuriin. Simpukka on romaanissa sekä luonnonvaraisena eliönä, johon ihmisen toiminta vaikuttaa, että kokemuskulmansa kertojana. Ajallisesti Margarita sijoittuu sotien jälkeiseen kauteen, pääosin 1950-luvulle, jolloin niin ihmisiin kuin Suomen metsiinkin kohdistettiin melkoisia vaatimuksia, kun maata jälleenrakennettiin. Aiemmissa teoksissani ovat äänen saaneet karhu ja lobotomian kokenut ihminen, tällä kertaa jokihelmisimpukka, jolla ei ole lainkaan varsinaisia aivoja, Kytömäki sanoo. – Onhan tämä uusi askel. Kolmen vuoden julkaisuväli on kuitenkin enemmän sattumaa kuin suunniteltua. 045 7731 1672 KALALAHTI • KOUVOLA • KULJUN KARTANO • LOIMAA • PORI VIELÄ 3 päivä ä to–la Tavara kuin tavara 10,-80 % 5,Torstaina MUOVIKASSILLINEN Perjantaina Lauantaina NIIN PALJON KUIN YHDELLÄ KÄDELLÄ KAHVOISTA KANTAEN SAAT KASSIIN SOPIMAAN! 20,TAI TAI Ostamillanne tuotteilla ei ole vaihtoeikä palautusoikeutta! Ostamillanne tuotteilla ei ole vaihtoeikä palautusoikeutta! Anni Kytömäki eläytyy simpukan kokemuksiin • Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ. Jännä sattuma on, että kirjassanikin joudutaan keskelle virusepidemiaa ja hengityskoneita, vaikka tekstiä kirjoittaessani en aavistanut vastaavaa pandemiaa tulevaksi. – Pariin kertaan kirjoitettu raakaversio romaanista oli olemassa, mutta viime lokakuussa kirjoitin 14-tuntisia päiviä, ja sain käsikirjoituksen kelvolliseen muotoon marraskuuksi. Haluan tuoda esiin tarinan muitakin puolia. Kytömäen kustantaja muistutteli viime syksynä, että seuraavan syksyn julkaisuohjelmaan halajavista teoksista pitäisi jonkinlainen käsikirjoitus olla marraskuussa tarkasteltavana. Kirjailijan edellinen romaani ilmestyi 2017 ja esikoisteos Kultarinta 2014. Ja koska kyseessä on Kytömäki, saa Margarita-romaanissa äänen myös jokihelmisimpukka, jonka näkökulmaan kirjailija on pyrkinyt eläytymään. 17 TORSTAI 23.4.2020 KULTTUURI 80 % 80 % 80 % 80 % 80 %80 %80 % 80 % 80 % 80 % 80 % 80 % Myymme KAIKKI POIS! Myymme KAIKKI POIS! Palvelemme TO–PE 10–18 LA 9–15 Palvelemme TO–PE 10–18 LA 9–15 KYRÖSKOSKI SIVUTIE 2, 39200 Kyröskoski Puh
Neuvontapalvelu on avoinna arkisin klo 9–17, lisäksi huhti-toukokuun aikana laajennetusta tiistaisin ja torstaisin klo 9–19. Ikaalinen 23.4.2020 Kaupunginhallitus Yksinyrittäjien koronaavustuksen hakeminen Pirkanmaan kunnat ovat avanneet yksinyrittäjien sähköisen korona-avustuksen haun. Ikaalisten pesäpallokentälle rakennetaan lähiviikkoina täysin uusi pääkatsomo. Voit hakea tarvikkeet myös suoraan keskusvarastolta keskiviikkoisin klo 9–11. Verovelkatodistus Osa liitteistä voidaan korvata myös muulla selvityksellä. Ikaalisten Tarmon edustusjoukkueet ovat pelanneet menestyksekkäästi viimeiset kaksi vuotta pesäpallon suomensarjaa. On hienoa, että voimme käynnistää hankkeen, vaikka taloudelliset ajat ovat haastavat. Se antaa upeat puitteet tuleviin pesäpallotapahtumiin. Samalla pystymme työllistämään monia paikallisia yrityksiä, kertoo Haapavuori. • Terhi Palonen IKAALINEN. Ikaalisten pesäpallokentän pääkatsomo on ollut käytössä jo vuosikymmeniä. – Uusi pääkatsomo mahdollistaa Tarmon toiminnan kehittämisen entisestään. Tilatut diabetestarvikkeet noudetaan potilastoimistosta viikon kuluttua tilauksesta. Mahdolliset muistutukset tulee nähtävilläoloaikana toimittaa sähköpostitse tai kirjeitse Ikaalisten kaupungin ympäristölautakunnalle osoitteeseen: kanslia.teknisetpalvelut@ikaalinen.fi tai PL 33, 39501 Ikaalinen. Tarmo on vuokrannut katsomoalueen Ikaalisten kaupungilta, jonka myötä Tarmo voi toteuttaa hankkeen. Ikaalinen 23.4.2020 Kaupunginvaltuusto KUULUTUS Kylpylän kaupunginosan (10), korttelin 9 vaiheasemakaavan vireilletulo ja ehdostusvaiheen kuuleminen. Haku tapahtuu osoitteessa www.tukialusta.fi Hakeminen edellyttää vahvaa tunnistautumista esimerkiksi verkkopankkitunnuksilla. Jo vuosikymmeniä palvellut huonokuntoinen pääkatsomo uudistetaan nyt täysin. Ajanvaraus ja puhelinneuvonta numerosta 03 450 1517 ma–to klo 12–13 ja pe klo 9–10. Se tulee olemaan valmiina palvelemaan katsojia, kun pesäpalloa taas päästään pelaamaan. Viime kesänä Ikaalisten kentällä päästiin jo pudotuspelitunnelmaan, kun miesten joukkue selvitti alkusarjan jälkeen tiensä jatkopeleihin. Kaksi vuotta sitten Ikaalisten pesäpallokenttä sai uuden hiekkatekonurmen. 18 TORSTAI 23.4.2020 URHEILU DIABEETIKOIDEN HOITOTARVIKEJAKELU SIIRTYY 1.5.2020 alkaen sosiaalija terveyskeskuksen keskusvarastolle, osoite Silkintie 3. Kaava-aineistot pidetään nähtävillä 23.4.–22.5.2020 välisenä aikana kaupungin teknisten palvelujen toimitilassa, Kolmen airon katu 3 sekä Ikaalisten kaupungin internet-sivuilla. VOIMAANTULOKUULUTUS Ikaalisten kaupunginvaltuusto on 17.2.2020 hyväksynyt Rahkolan kaupunginosan (3), osaa korttelia 16 koskevan vähäisen asemakaavamuutoksen (4 §). Liitteiksi tarvitset sähköisessä muodossa: 1. Katsomon suunnittelusta on vastannut ikaalilainen Arkkitehtuuritoimisto Jyrki Kihlakaski Ky. Diabeteshoitajan vastaanotot jatkuvat edelleen ajanvarauksella diabetekseen liittyvissä asioissa. Kuva on miesten suomensarjan ottelusta heinäkuulta 2018 Tarmo vastaan Kinnarin Pesis.. 040 015 0508 Olemme apunasi tarvittaessa, otathan yhteyttä! Ikaalisten Tarmo rakentaa uuden katsomon pesäpallokentälle Uuteen turvalliseen katsomoon mahtuu 360 katsojaa. Viimeisin tilinpäätös tai veroilmoitus 2. Naisten joukkue esitti myös erinomaisia otteita läpi kauden. Katso lisää ohjeita ja useimmin kysyttyjä kysymyksiä www.tukialusta.fi -sivulta Tuen hakemiseen saa neuvontaa Pirkanmaan yritysten koronakriisin neuvontapalvelusta numerosta 03 5656 5040. 050 310 0331 Sakari Varala sakari.varala@ikaalinen.fi • Puh. Tarmo on saanut katsomon rakentamista varten Leader-rahoitusta ja Ikaalisten Säästöpankkisäätiön avustuksen. Kirjanpidon tulosteet ja / tai tiliotteet keväältä 2020 3. – Ikaalisten Tarmo rakennuttaa nykyaikaisen ja turvallisen katsomon, johon mahtuu 360 katsojaa. – Vallitsevan koronatilanteen takia tulevan kesän pesäpallotapahtumiin liittyy vielä paljon kysymysmerkkejä. Vanhan pääkatsomon purkutyöt alkavat pian, kertoo Tarmon puheenjohtaja Kimmo Haapavuori. Hakemuksen täyttäminen on helppoa ja siihen tarvitaan muutama liite. Jatkossa voit tilata diabetestarvikkeet sähköpostitse keskusvarasto@ikaalinen.fi, puhelimitse 044 730 6177 maanantaisin klo 13–15 tai tekstiviestillä. Nyt meillä on hyvä tilaisuus uudistaa Ikaalisten kentän pääkatsomo. Rakennushankkeen pääurakoitsijan kilpailutus on parhaillaan käynnissä ja urakoitsija valitaan pian. Kehittämisyhtiö Ikaalisten Kylpyläkaupunki Oy Markus Pikka markus.pikka@hameenkyro.fi • Puh. Sivustolla annetaan myös ohjeita hakemiseen ja tiedotetaan kuntakohtaisista ohjeista. Tulevaisuudessa kentällä voidaan järjestää myös muiden toimijoiden tapahtumia, Haapavuori kertoo. – Vanhan katsomon purkutyössä ja avustavissa työtehtävissä tarmolaiset tulevat myös tekemään mittavia talkootöitä, Haapavuori kertoo
ampumaradan maastossa. Vuokrataan kaksio Ikaalisista 62,5 m 2 , 2h+k+lasitettu parveke. klo 12. 040 831 8560 Yksityistieavustukset vuoden 2019 kuluihin Raha-avustukset yksityisteiden kunnossapidon vuoden 2019 kustannuksiin ovat haettavissa Ylöjärven tekniseltä lautakunnalta 30.4.2020 mennessä. Muskareihin ilmoittautuminen alkaa ma 11.5. Tiedustelut 040 565 5430. (tilaukset 29.4. Kiinnostaako tulevaisuus. Pirkanmaan musiikkiopisto antaa musiikinopetusta Hämeenkyrössä, Ylöjärvellä, Kangasalla ja Tampereella. Päiväjakelusta vastaa Posti Oyj p. Lisätietoja löydät: www.ravintolasarvi.fi tai facebookista P. f i 7.5.2020 Jakelu n. 16, Ikaalinen. Isoviita TA R JO A R O H K E A S T I ! PA LVIPORTTI LÄHILIHAA kg 6 90 kg A-luokan GRILLIPÄTKÄ Parkunmäentie 2, Hämeenkyrö palviportti@gmail.com palviportti.fi p. Kuosmasen Kala Oy Parkano 0400 611 915 TUORETTA KOIVUKLAPIA 34 € / irtomotti P. P. Halutaan vuokrata PELTOA LUOMUVILJELYYN P. 044 557 0439. Soitinesittelyt, hakuohjeet ja lisätiedot pmo.fi 040 590 6176 VOILEIPÄKAKUT JA TÄYTEKAKUT TILAUKSESTA Pieneen juhlaan tai kiitokseksi Katariina-keinu 3 istuttava, istuinosa 169 cm 280 €/osina (+kasaus 90 €) Keinun katto 215 €/osina (+kasaus 60 €) Katariina 2-puoleinen keinu 475 € (+ kasaus 190 €) Aumakatto, palahuopaa 398 € (+ kasaus 90 €) Kuvan kokonaisuus osina 495 € (+kasaus 150 €) Kuvan kokonaisuus osina, noudettuna 873 € (+ kasaus 280 €) Puh. Vappuviikolla UutisOiva ilmestyy jo keskiviikkona 29.4. Hämeenkyrö. Autonromut, rautaromut ja kaikki jalometallit Kaivuu, purku, teräsrakenteiden purkaminen ja teollisuuspurku. Kyröskosken torilla la 25.4. Katso toimintaohjeet seuran sivuilta kohdasta omatoimikuntorastit 2020. 0100 3355 • Satakunta p. 0100 4080 Palvelee arkisin klo 6–16 ja la–su klo 6–12. 044 340 0360/J. MEDIAMYYNTI 03 3143 3173 ilmoitukset@oivaseutu.fi Julkaisija: Präntti Oy • ISSN 2243-2396 • Paino: Sata-Pirkan Painotalo Oy, Pori 2018 Tietosuojakäytäntö Seutulehti UutisOiva haluaa käsitellä henkilötietojasi luottamuksellisina. o i va s e u t u . 03 3143 3173 / mediamyynti MÖKKIELÄMÄÄ w w w. klo 17. 19 TORSTAI 23.4.2020 TYÖPAIKAT YLÖJÄRVEN KAUPUNKI MYYDÄÄN OSTETAAN RAVINTOLAT TYÖSUORITUKSET TORILTA VAPAA-AIKA VUOKRATAAN SEURATOIMINTA SILAKKAA ja SAVUKALAA torstaisin Hämeenkyrön liikekeskuksen pihassa. 03 3143 3100 ilmoitukset@oivaseutu.fi Ikaalisten toimipiste Keskisenkatu 1, Ikaalinen P. Vuokra 510 €/ kk. Kerro kuvalla kotiseutusi ilonaiheista tai dokumentoi koronakevättä. ilmoitusaineistot@oivaseutu.fi p. 03 3143 3150 ilmoitukset@oivaseutu.fi • Rivi-ilmoitus, enintään 200 merkkiä • Hinta 20 €/ilmoitus • Jätä ilmoituksesi netissä: oivaseutu.fi tai palauta alla oleva kuponki. 040 742 7024 Satokaudelle KIVENKERUUTA ja PAALAUSTA! Soita ja kerro työntarpeesi, ota rohkeasti yhteyttä! P. vastuullistajournalismia.. JULKAISUPÄIVÄ seuraava lehti. Vapaa 1.5. saakka. 045 695 3602. Uuden veroinen, lisävarusteena uudet käyttämättömät nastoitetut talvirenkaat alumiinivanteilla ja lisäakut. oivaseutu.fi. Avustuksiin ovat oikeutettuja ne tiekunnat, jotka hoitavat itse tiensä kunnossapidon ja joiden vaikutuspiirissä on vähintään yksi vakituisesti asuttu talous. Postimerkki Ilmoittajan nimi Lähiosoite Postinumero ja postitoimipaikka Puhelin Sähköpostiosoite Täytä tähän OivaTORIN ilmoitusteksti. Myydään tarpeettomana Rally USA 2000 sähkömopo vm. P. Soita 050 564 2393/Leena. Ilmoitusaineistot pe 24.4. Nuijamiestentie 1 39100 HÄMEENKYRÖ Hämeenkyrön toimipiste Nuijamiestentie 1, Hämeenkyrö P. Asiasta tarkemmin www.ylojarvenvesi.fi/avoimet-tyopaikat MIKÄ SOITIN LAPSELLE. 0400 708 713. 03 371 5630 Valtakatu 43, Kyröskoski TAKE AWAY-BRUNSSIT • VAPPUNA 1.5. TEHOKAS ILMOITUSPALSTA YKSITYISILLE. 040 7609 055/Eero Kuusela Ostetaan kaikki ROMUT kattiloista linja-autoihin. P. Tutustu lehtemme tietosuojakäytäntöön www.oivaseutu.fi/tietosuojalauseke/ ILMESTYY TORSTAISIN Katri Linnikko Päätoimittaja-toimitusjohtaja 03 3143 3130 • 050 554 7394 Varhaisjakelusta vastaa Posti Oyj Pirkanmaa p. Lisätiedot ja hakulomake: www.ylojarvi.fi/yksityistiet Ylöjärven Vesi Oy hakee rakennuttajaa vakituiseen työsuhteeseen. 2019. Lähde mukaan näkymään! Ilmoitusten jättöaika päättyy keskiviikkona 29.4. Muista tilata ajoissa p. 0100 851 60 • Palvelee ma–pe klo 8–16 Sanomalehtien liiton jäsen Sinulla on oikeus muodostaa mielipiteesi luotettavan tiedon pohjalta. Keskusta-alueilla lehti jaetaan varhaisjakeluna ja haja-asutusalueella päiväpostissa. Myydään kuivaa pyöröpaaliheinää ja kauraa. klo 16 mennessä. KOTIMAISIA KATISKOITA MYYTÄVÄNÄ Parkanon torilla pe 24.4. Nouski Sata-Häme-rastien omatoimirastit Vatulassa 27.4.–3.5. klo 14 mennessä) • ÄITIENPÄIVÄNÄ 10.5. 03 371 5555 Avoinna: ma-pe 8–17, la 9–14 TEHTAANMYYMÄLÄ KAHVILA GRILLIKYLKI 8 90 kg TO–LA 23.–25.4. Mukaan on mahdollista tilata ja noutaa pizzoja, siipiä, burgereita sekä pannupizzoja. 18 000 talouteen -teema UutisOiva jaetaan Oivaseudun kesämökkiläisille kotiosoitteisiin sekä lähes joka talouteen Hämeenkyrössä, Ikaalisissa, Jämijärvellä ja Viljakkalassa, Parkanon keskustassa ja Häijäässä. Hakuaika on alkanut ja jatkuu 30.4. Opastus hiihtomajan tienhaarasta. Osallistumisohjeet ja kisan säännöt löydät verkosta www.hameenkyroseura.fi tai Hämeenkyrö-Seuran Facebook-sivulta. P. Ennustan korteista vuosien kokemuksella. 03 371 5630 TAKE AWAY -palvelumme alkaa 30.4. Vuokralle tarjotaan RT-PÄÄTYOSAKE 63,5 m 2 Läykkäläntie 16 as. 2 h+k+ph+s. 03 458 7459 Kamraatintie 5, IKAALINEN alitolppa.fi AVOINNA: ma–pe 9–17, la 10–14 KOTIMAISTA LAATUA PIHAPIIRIISI! VALOKUVAUSKISA Hämeenkyrö-Seura ry järjestää hämeenkyröläisille nuorille valokuvauskilpailun
– Se on kätevää, kun tietää, mihin voi mennä virpomaan. Yhtenä vaihtoehtona oli rakentaa paloasemasta niin suuri, että siellä voisi toimia myös kunnanvirasto. Korona-aikana sen merkitys on kasvanut. Vuorinen ja Lahti pitävät ryhmää hyvänä esimerkkinä vanhasta kunnon naapuriavusta ja yhteisöllisyydestä. 20 TORSTAI 23.4.2020 UUTISET VUODEVAATTEIDEN VARASTOMYYNTI Tänään torstaina, perjantaina ja lauantaina 23.-25.4. Kunnanhallitus valitsi Katariina Pylsyn (kesk.) Hämeenkyrön edustajaksi Saskyn yhtymäkokoukseen.Varaedustajaksi valittiin Hannele Nordfors (kok.). Leasingsopimuksen mukainen enimmäismäärä on kuusi miljoonaa euroa. – Kyllähän tämä lasten ja aikuisten elämää helpottaa. ym. – Se lähti, kun tapasimme kokoontua perheiden kanssa aina jonkun pihaan. Rakennuspaikaksi valittiin Tippavaara sen keskeisen sijainnin vuoksi. Lisäksi esimerkiksi jaetaan vinkkejä siitä, miten saada alle viisivuotiaan aika kulumaan kotosalla. Yrityshakemistosta löytyy kattavasti Hämeenkyrön, Ikaalisten, Jämijärven ja Viljakkalan yritysten nimet, osoitteet, puhelinnumerot, toimialat ja sijainnit kartalla. Vuokra-aika on 40 vuotta. Päätös uuden rakentamisesta syntyi viime vuonna, kun Pirkanmaan pelastuslaitos päätyi esittämään uuden paloaseman rakentamista Hämeenkyröön. Matkatoimistolle ja Fincumetille tukea IKAALINEN. Tästä vaihtoehdosta on kuitenkin luovuttu. – Sitä kautta sai ilmoittaa, missä sai käydä etävirpomassa. Viestiryhmä tukee eristyneessä arjessa Pinsiössä perheiden Whatsapp-ryhmä auttaa koronaarjessa. Ikkunasta huikattiin hyvät pääsiäiset, Vuorinen sanoo. Hakemuksia oli saapunut tiistaihna yhteensä 20 566 kappaletta. Kunnanjohtaja Antero Alenius kertoo, että kunta aloittaa kilpailutuksen valmistelun pian. Pinsiön perheiden Whatsapp-ryhmä on Jonna ja Maija Lahdelle tuttu. Siitä lähti idea ryhmästä. Uskelanniemessä sijaitseva paloasema on peruskorjauksen tarpeessa, jolloin vaihtoehtoina ovat olleet vanhan saneeraaminen tai uuden rakentaminen. Vastaavalla mallilla on toteutettu muun muassa Ikaalisten paloasema. Poikkeusaikana ryhmä on saanut uudenlaista sisältöä. Toinen olisi virallista tiedottamista varten ja toinen vapaalle pölinälle. Paikan valinnassa huomioitiin myös Hämeenkyrönväylä, jonka toteutuminen ei paikkaa valittaessa ollut vielä varmaa. Jonna Lahti kertoo virpomisen sujuneen sen verran hyvin, että tapaa saatetaan jatkaa normaalioloissakin. Paloasema toteutetaan kiinteistöleasingina, joka tarkoittaa, että rahoittaja omistaa kohteen ja sen käytöstä maksetaan vuokraa. Tontin taas omistaa kunta, jolle Kuntarahoitus maksaa vuokraa. Heino p. Olen monesti miettinyt, että 10–20 vuotta sitten olisi ollut paljon vaikeampaa, kun tällaisia palveluita ei ollut, Lahti kertaa. Rahoituskuviossa Kuntarahoitus omistaa paloaseman ja kunta maksaa sen käytöstä vuokraa. Vaikka perinteisesti aktiivinen Pinsiö-Seura on nyt joutunut laittamaan tapahtumansa jäihin, taustalla yhteisöllisyydestä pidetään huoli. Päätöksen vihreän rahoituksen kohteeksi tekee riippumaton arviointityöryhmä. – Jos eläin on karannut, ryhmään laitetaan kuva, että tällainen on hukassa. Pinsiö-Seuralla on toiminut lokakuusta 2017 lähtien naisten ryhmä sosiaalisen median Whatsapp-palvelussa. Tai kysellään karanneiden lemmikkien perään, kertoo ryhmää hallinnoiva Maija Vuorinen. huhtikuuta mennessä liiketoiminnan kehitysrahoitusta häiriötilanteessa yhteensä 6 194 projektille. Business Finlandin tukea on myönnetty seudulla kahdelle yritykselle. Aseman valmistuttua se kunta vuokraa aseman edelleen Pirkanmaan aluepelastuslaitokselle, jonka kanssa hanketta on valmisteltu. Vihreän rahoituksen kohteeksi voidaan hyväksyä investointeja, jotka liittyvät muun muassa uusiutuvaan energiaan, kestävään rakentamiseen tai energiatehokkuuteen. Hanke oli alun perinkin tarkoitus toteuttaa leasing-mallilla, tästä syystä paloseamaa ei ole mainittu esimerkiksi kunnan investointiohjelmassa. Hämeenkyrön paloasema nytkähti eteenpäin, kun kunnanhallitus päätti hankkeen rahoituksesta ja tontin vuokraamisesta. Pylsy edustaa Saskyn yhtymäkokouksessa HÄMEENKYRÖ. Portille tai postilaatikolle jätettiin nyssäkät trulleille ja trullit jättivät oksansa samaan paikkaan. Tämä toisi rahoituksen marginaaliin enintään 0,1 ja vähintään 0,01 prosentin alennuksen. Ikaalisten Matkatoimisto Oy ja Fincumet Container Oy ovat saaneet molemmat 100 000 euron rahoituksen. Rakennustöiden on määrä alkaa syksyllä. Pinsiössä suunnitellaan uusiakin Whatsapp-ryhmiä, jotka koskisivat kaikkia kyläläisiä. 0400 734 663 Myös verkossa www.vuodevaate.fi Kotiinkuljetus Hämeenkyrön alueelle. Pinsiössä välimatkat ovat pitkiä, joten virpomispaikkojen hakeminen voi olla työlästä, kun kaikki eivät siitä niin piittaa. Kyläyhteisöstä on apua myös eristäyneisyyden aikana. Nykyinen kaava mahdollistaa paloaseman rakentamisen tontille. M. Samalla saa muuten aika tarkan kuvan siitä, missä peurat ja hirvet liikkuvat, Vuorinen nauraa. Pylsy edusti Hämeenkyröä varsinaisena ja Nordfors varaedustajana myös edellisessä yhtymäkokouksessa.. Aika nopeasti tulee vastauksia, että täällä on nähty. • Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. Sähköisten viestimien avulla yhteydenpito on helppoa ja onnistuu myös olosuhteissa, joissa kyläily on ei-toivottavaa toimintaa. Maksu käteisellä tai pankkikortilla. Esimerkiksi pääsiäisenä pinsiöläisten etävirpominen tehtiin tämän ryhmän kautta. Virpomisen lisäksi korona-arki on näkynyt ryhmässä esimerkiksi lasten lähettämillä videoilla. Tarkoitus on, että työt alkavat jo sykksyllä. Valmistuttuaan uusi paloasema tulee olemaan myös sekä kirkonkylän että Kyröskosken VPK:n tukikohta. Etsitkö paikallista palvelua. Rahoittajana toimii Suomen Kuntarahoitus Oyj, jonka rahoitustarjouksen kunnanhallitus hyväksyi. Tontti on kooltaan noin 7 650 neliömetriä. Hämeenkyrön paloasema on ollut valmistelussa jo vuosien ajan. Hämeenkyrö päätti paloaseman rahoituksesta Tavoitteena on aloittaa työt loppuvuodesta. klo 9-18. Paloasemaa haetaan vihreän rahoituksen kohteeksi. Samassa yhteydessä kunnanhallitus hyväksyi tontin vuokraamisen Suomen Kuntarahoitukselle. Ryhmä koostuu pääasiassa pienten lasten äideistä, jossa tavallisesti vinkkaillaan tavaran vaihdosta tai pyydetään leikkikaveria lapselle. O oivaseutu.fi YritysOivasta löydät kätevästi yli 1300 paikallisen yrityksen tiedot. Vesajärventie 244, Kyröskoski (uimarantaa vastapäätä) Huippuhalvalla POISTOHINTAAN • Laadukkaita täkkejä ja tyynyjä • Finlayson, Familon pussija aluslakanoita, myös kuminauhalla • Tyynyliinoja ym. Vuokra-aika on 20 vuotta, jonka jälkeen vuokra-aikaa voi jatkaa tai aseman voi lunastaa omaksi. • Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ/NOKIA. Toisia ilahdutetaan videoviesteillä päivän touhuista. Business Finland on myöntänyt 21. Lapset joutuvat nyt aikuisten tapaan viettämään aikaansa kotona, mutta korona-aikana tässäkin on tukena Whatsapp-ryhmä. Hämeenkyröön rakennetaan uusi paloasema Tippavaaraan Nuijamiestentie 46 kohdalle. Tavallisissa olosuhteissa ryhmästä löytyy paikka, minne viedä lapset hetkeksi, jos täytyy käydä kaupassa tai todennäköisesti kyyti, jos lapsen pitäisi päästä harrastuksen pariin, mutta kyyti ei kotoa syystä tai toisesta onnistu. Siellä on ihan arjen asioita, kuten onko jollain pesuainetta, kun loppui eikä viitsisi sen takia kauppaan lähteä