sivu 9 Kun yksi sanoo, että on pahaa, niin usein muut tulevat perässä. sivu 15 Pahuuden olemus puntarissa Aurinkorinteen puolesta yli 2100 nimeä adressiin sivu 4 N:o 9. sivu 10 Sekä journalismi että jalkapallo ovat opettaneet paljon yhteispelistä. sivut 2-3 Krista Anttisaari viihtyy Grönlannissa sivut 12-13 OP Satapirkka on mukana fuusioneuvotteluissa sivu 2 Jämijärven talviteatteri tarttuu vaikeaan aiheeseen. KESKIVIIKKO 26.2.2025 Irtonumero 3 € HÄMEENKYRÖ • IKAALINEN • JÄMIJÄRVI • VILJAKKALA Luulin, että tämä on vain pieni kylä, mutta tämähän on ihan kaupunki. Marjo Leikkola ja Johannes Rajala pureutuvat natsien hirmutekoihin
Monenlaista ruokaa tehdään myös kasviksista, kertovat Ikaalisten yläkoululaiset Peppi Salmela, Stiina Kauppila ja Aada Vitikainen.. Muina päivinä kasvisruokaa on tarjolla vain heille, jotka ovat sen varanneet, ja heitä on tällä hetkellä vain muutama. • Terhi Palonen HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN. Lista muokkaantuu sesonkien ja erilaisten juhlapäivien mukaan. Monet raaka-aineet, esimerkiksi perunat tulevat läheltä. Suunnittelemme jatkuvasti uusia reseptejä, joita testaamme eri kohteiden makuraadeissa. – Jatkoon eivät kuitenkaan päässeet minttuinen hernesosekeitto ja hernepestopasta, Mäkelä naurahtaa. Hietaniemi kertoo, että liharuokiin käytetään pääasiassa broileria ja naudan jauhelihaa. Tänä vuonna lähiruokapäivien määrää on lisätty. Myös hiilijalanjälkeä tulee pienentää, ja olemme esimerkiksi vähentäneet riisin käyttöä ja korvanneet sitä kotimaisella kauralla. – Ruokalistoilta on jätetty pois ruokia, jotka eivät asiakkaille maistu. Ei kuitenkaan pidä kokea huonoa omaatuntoa siitä, jos lautasella on paikallisesti tuotettua lihaa Kasvisten määrä lasten ja nuorten lautasilla kasvaa koko ajan Punaisen lihan käyttöä on vähennetty keskuskeittiöissä. Lisäksi tarjoamme jauheliharuokia ja kinkkua, Haukipää kertoo. Mäkelä pitää tärkeänä ruokasuosituksia. Kaikkinensa olemme lisänneet ruuissa kasvisten, marjojen ja hedelmien määrää suositusten mukaan, kertoo palveluesimies Merja Hietaniemi. Niitä ovat esimerkiksi kaaliruuat. – Naudan kokolihan olemme korvanneet possun lihalla, ja muutenkin punaisen lihan käyttöä olemme vähentäneet. Monitoimikeskus Sillan keskuskeittiöstä toimitetaan ruokaa kunnan kouluihin ja päiväkodeille, kaikkiaan noin 1 300 hengelle. Tomminen kertoo, että ruokalistaa muokataan vuosittain. Lähiaikoina ruokalistoille tehdään kokeilu, jossa kahdella viikolla kasvisruokapäivien määrä nostetaan kahteen. Broilerin kokolihan olemme osittain korvanneet broilerin jauhelihalla, Hietaniemi kertoo. Kasvisten lisääminen on ihan ok juttu, niillä saa myös visuaalisesti kauniita ruokia. Ikaalisten yhteiskoulun kotitaloustunneille on uinut myös lähikala. Käytössä on kuuden viikon kiertävä ruokalista. Kasvisruoka on kaikissa meiltä lähtevissä kohteissa valittavissa joka päivä. Luhalahden koululla on oma valmistuskeittiö. – Kokoliharuokamme on pääsääntöisesti broileria. Yhdessä on tehty kalakeittoa Kyrösjärven hauesta, ja vuoroaan odottavat ysien kuharuuat. Haukipää ja Tomminen tietävät, että oppilaat haluavat yleensä pastaruokia, lihapullia, kalapuikkoja ja uunimakkaraa. Kasvisruokamme ovat pääosin suunniteltu samankaltaisiksi kuin pääruoka, eli esimerkiksi pastavuokaa tehdään lihaja kasvisversiona. Tällaisen kommentin sai oppilailtaan Ikaalisten yhteiskoulun kotitalouden vs. – Pyrimme lisäämään kasvisten määrää uusien suositusten mukaisesti. lehtori Minnatuulia Mäkelä yhdessä kokatusta tortillalasagnesta, joka tehtiin texmex-maustetusta härkiksestä. Lisäksi keittiö toteuttaa toiveruokaviikkoja. Haukipään mukaan kasvissyöjien määrä vaihtelee melko paljon päivittäin, ja se vaihtelee 70–150 ruokailijan välillä. Lisäksi toivotaan säännöllisesti esimerkiksi tortilloja ja pizzaa. Haukipää sanoo, että vain syöty ruoka ravitsee, mutta ruokalistasuunnittelussa tulee huomioida asiakasmieltymysten lisäksi ravitsemussuositukset, joista uusimmat julkaistiin viime vuoden lopulla. Reseptit kehitämme perusreseptin pohjalta vaihtelemalla kasvisruoan proteiinin lähteitä, kertoo ateriaja puhtauspalvelupäällikkö Erja Tomminen. Kun yksi sanoo, että on pahaa, niin usein muut tulevat perässä, Mäkelä tietää. Asiakkaiden ruokatoiveita Ikaalisissa kuullaan makuraadeilta, joka toimii jokaisessa yksikössä, johon keskuskeittiö toimittaa ruokaa. Ikaalisten yhteiskoulun keskuskeittiö valmistaa päivittäin noin 950 lounasannosta alakouluille, yläkoululle, päiväkodeille sekä Tevaniemen ryhmikselle. – Muutoksia listaan tehdään tarvittaessa esimerkiksi sesonkien mukaan. Ruokasuositusten mukaan kasvisten, marjojen ja hedelmien määrään pitäisi olla 500– 800 grammaa päivässä. Lisäksi 12 viikon aikana on yksi kasvisruokapäivä kaikille, kertoo palveluesimies Sari Haukipää Hämeenkyrön kunnasta. Kokolihan käyttöä vähennetty Hietaniemen mukaan kasvisruuista suosikkeja ovat porkkanasosekeitto, puurot, pinaattilätyt ja kasvislasagnette. – Köksä on kivaa, sillä täällä oppii laittamaan ruokaa ja leipomaan. Keskuskeittiön ruokalista lista on kiertävä kuuden viikon lista, jota päivitetään kerran vuodessa. Ikaalisissa keskuskeittiössä kasvisruuat muokataan ruokalistalla muutenkin olevista ruuista, eli jauheliha korvataan esimerkiksi soijarouheella. – Niistä kannattaa ammentaa omalle lautaselle uusia tuulia. KESKIVIIKKO 26.2.2025 2 UUTISET Köksän opettaja kannustaa maistamaan rohkeasti kasviksia: ”Yksi porkkanakin on hyvä teko” • Terhi Palonen – Tää oli parasta ruokaa koko köksässä. Ikaalisissa yksi kasvisruokapäivä viikossa Ikaalisten yhteiskoulun keskuskeittiön ruokalistalla on viikoittain kasvisruokapäivä. Lisäksi Sillassa ruokailee noin 450 asiakasta. – Vaihtelu johtuu muun muassa siitä, mitä on pääruokana ja mikä on kasvisvaihtoehto. Tuotevalikoimassamme on myös sydänmerkkituotteita. – Kokeilimme tarjota kasvisruokavaihtoehtoa muun ruuan rinnalla, mutta sen suosio oli vähäistä ja hävikkiä syntyi, joten luovuimme tästä. Näin syntyy muun muassa kasvismakaronilaatikko, kasvislasagnette, kasvishernekeitto ja chili cin carne. Kasviksia ja kasvisruokaa on Hämeenkyrön ja Ikaalisten ruokapalveluissa tarjolla entistä useammin, mutta valtaosa ruuista on kuitenkin perinteisen sekaruokavalion mukaista. – Nuoret maistavat rohkeasti, mutta vielä näkyy ryhmäpaineen vaikutus. Hämeenkyrössä joka päivä kasvisruokaa Hämeenkyrössä kouluilla ja varhaiskasvatuksessa on tarjolla päivittäin yhtenä vaihtoehtona kasvisruoka. Kasvisruuissa käytetään proteiinin lähteinä myös muun muassa herneproteiinia, quornia, seitania, nyhtökauraa ja tofua. Hietaniemen mukaan valmistuksessa pyritään noudattamaan suosituksia eli lisätään kasvipohjaisia ruokia ja käytetään terveellisiä rasvanlähteitä. – Suolan ja sokerin käyttöä on vähennetty jo pitkään. Viime viikolla järjestetyn toiveruokaviikon listalta löytyi uunimakkara muusin kerta, hunajainen broilerpastavuoka, ohrapuuro marjakiisselin keran, jauheliha-perunaviipalelaatikko ja kalapuikot muusin kanssa. – Raaka-aineiden sokerin, suolan ja kuidun määrä on huomioitu meillä jo elintarvikkeiden kilpailutuksessa. Pelkästään kasvisruokaa syövien määrä on pysynyt suunnilleen samana jo vuosia. Kerran viikossa keskuskeittiö valmistaa kalaruuan. – Pyrimme kuuntelemaan asiakkaitamme ja jätämme listalta pois ruokia, jotka eivät maistu
Erityisesti pastaruokia on mukava kokkailla, ja uusia reseptejä on kiva kokeilla. Monenlaista ruokaa tehdään myös kasviksista, kertovat Ikaalisten yläkoululaiset Peppi Salmela, Stiina Kauppila ja Aada Vitikainen. Minna Marjamäki muistuttaa, että Ikaalinen on yksi Aito Säästöpankin juurialueista.. Pääomiltaan vahva pankki pystyy vastaamaan paremmin yritysten, maatalouden ja henkilöasiakkaiden rahoitustarpeisiin, Laatu toteaa. OP Satapirkan asiakasliiketoiminnan määrä oli viime vuonna 2 245 miljoonaa euroa ja Ylä-Pirkanmaan 878,5 miljoonaa euroa. Yhdistyvään uuteen pankkiin on tarkoitus palkata 10–15 uutta työntekijää. Uuden pankin kotipaikasta ei ole myöskään vielä päätöstä. Niistä saa herkullisia ruokia. • Terhi Palonen IKAALINEN. Yhdistymistä perustellaan pankin kilpailukyvyn parantamisella. Jos ruokaan tulee punaista lihaa, minua varten tehdään oma ruoka. Asiakasmäärä kasvoi Aito Säästöpankki kasvatti viime vuonna asiakasmääräänsä. Hallinnollisten tehtävien keskittämisellä saisimme enemmän aikaa ja laatua asiakaspalveluun, sanoo OP Ylä-Pirkanmaan hallituksen puheenjohtaja Heidi Tanhua. Mäkelä kertoo arvostavansa suomalaisia viljelijöitä, lihankasvattajia ja kalastajia. – Olen kuitenkin erittäin iloinen erityisesti asiakkaidemme rahastosijoitusten määrän kasvusta. – Yhdistymisen taustalla on panostus entistä parempaan ja monipuolisempaan asiakaspalveluun. – Leipominen ja ruuanlaitto ovat kivaa. Ylä-Pirkanmaan asiakasmäärä oli noin 19 700. Merja Hietaniemi OP Satapirkka ja OP Ylä-Pirkanmaa aikovat yhdistyä Uusi pankki aloittaisi ensi vuoden keväällä. Tiedotteen mukaan pankin asiakkaiden tilitalletusten määrä kasvoi maltillisesti. Teen mielelläni itsekin ruokaa. – Ikaalisten yhteiskoulun keskuskeittiön ruokalistalla on viikoittain kasvisruokapäivä. – Korkojen lasku ja inflaation lasku vauhdittavat kaupantekoa, Marjamäki uskoo. Ikaalisiin palkattiin viime vuonna yksi uusi työntekijä ja toinen aloitti tammikuun alussa. Satapirkka selkeästi suurempi OP Satapirkka on selkeästi OP Ylä-Pirkanmaata suurempi kaikissa tunnusluvuissa. Punaisen lihan syömisen olen jättänyt vallan, enkä aikaisemminkaan siitä välittänyt. Kokkaus kiinnostaa häntä kovasti, ja hän valitsi kahdeksannella ja nyt yhdeksännellä luokalla kotitalouden valinnaiseksi aineeksi. Mäkelä uumoilee, että tutut porkkana ja peruna voivat kokea uuden tulemisen. – Maksamme vuoden 2024 tuloksesta veroja 4,2 miljoonaa euroa. – He turvaavat työllään meidän ruokaomavaraisuuttamme. Pienestä alkaen olen haaveillut omasta kahvilasta. Ruokalistoilta on jätetty pois ruokia, jotka eivät asiakkaille maistu. Pankin liikevoitto oli viime vuonna 23,3 miljoonaa euroa. OP Satapirkalla on nykyisin konttorit Parkanossa, Ikaalisissa, Sastamalassa, Harjavallassa ja Huittisissa. Uusi pankki aloittaisi toiminnan keväällä 2026. – Pankeissa on yhteensä nyt noin 95 työntekijää. Pankki myös rekrytoi yhteensä 33 uutta työntekijää. Jo aiemmin Aito Säästöpankki on toiminut laajalla alueella Pirkanmaalla, Satakunnassa ja Etelä-Pohjanmaalla. Pankkien yhdistyminen olisi ehdottomasti asiakkaiden etujen mukaista. Pankin rahoitustoiminnan määrä laskikin 3,4 prosenttia edellisestä vuodesta. ”Kasviksista saa maistuvaa ruokaa” • Terhi Palonen Ikaalilaisen 9-luokkalaisen Aada Vitikaisen ruokavalio on jo parin vuoden ajan ollut kasvispainotteista. Kotonakin siihen kannustetaan. Kasvua edellisvuodesta tuli 6,9 prosenttia. Pankin taseen loppusumma olisi noin kaksi miljardia euroa ja asiakasliiketoiminnan määrä 3,1 miljardia euroa. Omistaja-asiakkaillemme palautimme OP-bonusten myötä vuoden aikana 4,1 miljoonaa euroa. – Vaihtoehtoja on. Pankin vakavaraisuus nousi 24,1 prosenttiin. OP Ylä-Pirkanmaan vastaava luku on 544,6 miljoonaa euroa. Pankin asuntoluottokanta kasvoi vuoden aikana 1,95 prosenttia, mikä on Aito Säästöpankin paikallisjohtaja Minna Marjamäen mukaan huomattavasti yleistä markkinaa enemmän. Niitä ovat esimerkiksi kaaliruuat. – Yhdistymishankkeen yksi keskeinen syy on pankkeihin kohdistuvan sääntelyn voimakas lisääntyminen. Yhteensä Aito Säästöpankki työllistää lähes 150 työntekijää. Hän kertoo, että tämän vuoden tammikuun asuntomarkkinakatsauksen mukaan asuntokauppamäärät olivat nousseet 25 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Yhdistymisen myötä työpaikkojen määrä olisi jopa kasvamassa. Yksin hänen ei tarvitse kasviksista nauttia, sillä perheessä syödään paljon kasviksia. Lisäksi ruokiin voi käyttää muun muassa tofua ja härkistä. Yksi hyvä vaihtoehto on Satapirkka, Laatu sanoi. Minna Marjamäki kertoo, että Hämeenkyrön ja Ikaalisten alueella pankki sai uusia asiakkaita 290. Asiakkaidemme rahastosijoitusten määrä nousi vuoden aikana 14,5 prosenttia, kertoo toimitusjohtaja Janne Pohjolainen. Pankki kertoo tiedotteessaan, että asuntolainoja haettiin viime vuonna edellistä vuotta enemmän, mutta epävarmuus näkyi nostettujen luottojen määrissä. Hämeenkyrön ja Ikaalisten alueella kasvu oli hiukan maltillisempaa, kasvua 1,64 prosenttia. KESKIVIIKKO 26.2.2025 3 UUTISET Köksän opettaja kannustaa maistamaan rohkeasti kasviksia: ”Yksi porkkanakin on hyvä teko” ja järvikalaa. – Kasvisten lisäksi syön vaaleaa lihaa, kuten kanaa ja kalaa. Pankin tase kasvoi 5,4 prosenttia ollen vuoden lopussa 1,4 miljardia euroa. OP Satapirkan taseen loppusumma oli viime vuonna 1 503,6 miljoonaa euroa. Koko pankin alueella uusia asiakkaita tuli 3 190. Muina päivinä kasvisruokaa on tarjolla vain heille, jotka ovat sen varanneet, ja heitä on tällä hetkellä vain muutama, kertoo palveluesimies Merja Hietaniemi. – Meillä tehdään normaalia kotiruokaa. Noin 10 heistä sijoittuisi perustettavaan luottohallintoon ja viisi asiakaspalveluun, Laatu kertoo. Uuden pankin nimestä ei ole vielä tehty päätöksiä. OP Satapirkan hallituksen puheenjohtaja Mika Laadun mukaan pankkien toimialueet ovat hyvin samankaltaiset ja molemmat pankit ovat hyvässä kunnossa. – Nimikysymys on vielä auki. Nykyinen ruokavalio tuntuu oikein hyvältä ja monipuoliselta, Aada kertoo. Op Satapirkan ja Op Ylä-Pirkanmaan pankkien hallitukset ovat käynnistäneet selvityksen, joka tähtää pankkien yhdistymiseen. Aito Säästöpankin tilikauden 2024 liikevoitto oli 22 miljoonaa euroa. Aito Säästöpankki teki viime vuonna 22 miljoonan liikevoiton • Katri Linnikko OIVASEUTU. Uuden pankin asiakasmäärä olisi noin 71 500. Kasvisten määrä lasten ja nuorten lautasilla kasvaa koko ajan – Köksä on kivaa, sillä täällä oppii laittamaan ruokaa ja leipomaan. Vitikaisen mukaan erilaisia kasviksia ja hedelmiä on tarjolla valtava määrä. Sata-Pirkka teki vahvan tuloksen OP Satapirkan liikevoitto kasvoi vahvan korkokatteen myötä viime vuonna 16,6 prosenttia edellisestä vuodesta. Suunnitelman mukaan yhdistymisestä päätettäisiin lopullisesti tämän vuoden syyskuussa molempien pankkien edustajiston kokouksissa. Maantieteellisesti pankki laajensi aluettaan Varsinais-Suomeen. Marjamäki odottaa asuntoluottojen kysynnän entisestään tänä vuonna vilkastuvan. OP Satapirkalla oli viime vuonna noin 51 800 asiakasta. Asiakkaita pankilla oli viime vuonna noin 51 800. OP Ylä-Pirkanmaalla on konttorit Ruovedellä ja Virroilla. Yhdistyvään pankkiin lisää työntekijöitä Molempien pankkien edustajat vakuuttavat, että yhdistyneessä pankissa nykyiset konttorit säilyvät. Tärkeintä on, että arvostamme ruoka-aineita, valmistamme niistä huolellisesti maukasta ruokaa, emmekä hukkaa tekemäämme biojätteeseen. – Tarvitaan helppoja, nopeita ja maukkaita reseptejä. Pohjolaisen mukaan hyvä tulos näkyy pankin vahvistuneen vakavaraisuuden lisäksi myös asiakkaidemme arjessa ja ympäröivässä yhteiskunnassa. Jo yhden porkkanan lisääminen päivään on hyvä teko. OP Satapirkan omat varat olivat 250,8 miljoonaa euroa, kun Ylä-Pirkanmaan vastaava luku oli 79 miljoonaa euroa. Nykyisin OP Satapirkan kotipaikka on Ikaalinen ja OP Ylä-Pirkanmaan Kihniö
Seurakunnalle tilusjärjestelystä koituu maksettavaksi lunastushinta, jonka suuruus on yhteensä noin 73 500 euroa. Päätöksen sisältöä ei korjauksessa muutettu, mutta vetoomukseen annetun vastineen saajaksi lisättiin toisenkin naapurikiinteistön omistajat. KESKIVIIKKO 26.2.2025 4 UUTISET 2101 nimeä Hämeenkyrön päivätoiminnan puolesta Aurinkorinteen päivätoiminnan jatkamista puolustavan adressin alullepanija Pia Lehtonen kokee, ettei ihmisten huolta haluttu kuulla. Tammikuussa Aurinkorinteelle kokoontui Lehtosen kutsumana yli 20 päivätoiminnan kohtalosta huolestunutta ihmistä ja Aurinkorinteen päivätoiminnan pitää saada jatkua -adressiin kertyi muutamassa viikossa 2 101 nimeä. ”Päivätoimintalähetystössä” kansalaisten viestiä olivat Lehtosen kanssa viemässä Eija Mäkipää Tampereen Seudun Omaishoitajat ry:stä, Hämeenkyrön vanhusja vammaisneuvoston puheenjohtaja ja Pirkanmaan hyvinvointialueen vanhusneuvoston jäsen Eija Anttila, lähihoitaja Heli Kaurahalme Aurinkorinteen päivätoiminnasta sekä Hämeenkyrön kunnanhallituksen jäsen ja Pirhan aluehallituksen jäsen Katariina Pylsy. KVVY kuitenkin arvioi, ettei vedenlaatua ole tarkoituksenmukaista tarkkailla säännöllisesti, koska tutkittu vedenlaatu vastasi 35 vuoden takaisia tutkimuksia. Sandin lisäksi adressia olivat vastaanottamassa aluehallituksen puheenjohtaja Kari-Matti Hiltunen sekä sosiaalija terveysjohtaja Taru Kuosmanen. kesäkuuta – 27. – Omien havaintojeni perusteella Aurinkorinteen päivätoiminta on yhteisöllistä ja kaikki huomioivaa. Tien rakentamisesta aiheutuneen arvonmenetyksen ely-keskus korvaa luovuttajalle. Lisäksi kaavaehdotuksesta saatiin yhteensä kymmenen lausuntoa viranomaistahoilta ja Metsäkeskukselta sekä Suomen Luonnonsuojeluliitolta. Kyseisen alueen maapohjan arvo on laskenut uuden tien vuoksi. Kirkkoneuvosto päätti esittää kirkkovaltuustolle, että se hyväksyy ely-keskuksen ja Maanmittauslaitoksen esittämän tilusjärjestelyn noin 73 500 euron hinnalla. Usean järven veden hygieeninen laatu oli kuitenkin hyvä tai jopa erinomainen. hyvinvointialuejohtaja Juhani Sand, aluehallituksen puheenjohtaja Kari-Matti Hiltunen ja sosiaalija terveysjohtaja Taru Kuosmanen. hyvinvointialuejohtaja Juhani Sandille. Siinä esitettiin kaupungin varaavan määrärahan pienten vesistöjen kartoitukseen, vesitutkimuksiin ja toimenpidesuunnitelmaan, koska alle 50 hehtaarin vesistöt jäävät Kokemäenjoen-Saaristomeren-Selkämeren vesienhoitosuunnitelman ja Pirkanmaan toimenpideohjelman 2022–2027 ulkopuolelle. Hallinto-oikeus kumosi lupajaoston päätöksen • Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ. Hämeenkyrönväylän rakentamisen yhteydessä valtio lunasti maata tiealueeksi, ja uusi tielinja pirstoi kiinteistöjä muun muassa Pappilanmetsässä. Pienvesien laadun tutkimista esitti Luhalahden Pitkäjärven suojeluyhdistys ry kuntalaisaloitteessaan. Lehtosen ensivaikutelma adressin saamasta vastaanotosta oli laimea. Anttilan välittämä viesti Hämeenkyrön vanhusja vammaisneuvostolta oli harmitus siitä, ettei Pirha ole ennen kyseistä päätöstään riittävästi neuvotellut kunnan toimijoiden kanssa. Monen järven pintakerroksessa oli melko hyvä happipitoisuus ja pohjan läheisyydessä puolestaan hapettomuutta. helmikuuta asettaa tilapäisen valiokunnan valmistelemaan lupajaoston erottamista koskevaa asiaa. • Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ. Kaavoitusarkkitehti Mia Saloranta Ylöjärven kaupungilta kertoo, että valtaosa muistutuksista koski yksittäisiä rakennuspaikkoja. Myös seurakunnan omistama Pappilan tila on pirstoutunut Hämeenkyrönväylän rakentamisen vuoksi ja osa tilasta on lunastettu tiealueeksi. Seurakunta maksaa tilusjärjestelyssä saamastaan maasta tiehankkeen jälkeen sille jääneen arvon. Ikaalisten ympäristönsuojelusihteeri Teijo Jokisen mukaan kaupungin tiukka taloudellinen tilanteen vuoksi tutkimuksia ei voida ainakaan muutamaan vuoteen tehdä. Toivon, että voisin itsekin päästä siitä asiakkaana nauttimaan, Lehtonen sanoi. Onko seurauksia mietitty. Hämeenlinnan hallinto-oikeus on kumonnut 18. – Muistutusten ja lausuntojen perusteella kaava viimeistellään siten, että se saadaan hyväksyntään viimeistään alkusyksystä, Saloranta toteaa. toukokuuta huomattuaan, ettei huhtikuun kokouksessa oltu huomioitu aiemmin samana vuonna kuntaan toimitettua vetoomusta samasta aiheesta. Hallinto-oikeus palauttaa asian lupajaostolle uudelleen käsiteltäväksi. Hämeenkyrön sivistyslautakunta päätti kunnallisen päivähoidon järjestelyistä kesällä 2025. elokuuta. heinäkuuta. Tutkimusten perusteella järvien vesien humuspitoisuus oli korkea, ja pääosa niistä oli fosforija klorofyllipitoisuudeltaan lievästi reheviä tai reheviä. Asiaan palataan muutaman vuoden kuluttua. Lupajaosto korjasi päätöstään 23. kesäkuuta – 3. Näin järvikohtaisista jatkotutkimuksista ei laadita ohjelmaa. Lautakunta päätti, että päivähoitomaksusta voi saada vapautuksen kuuden viikon jaksolta, jos lapsi on poissa päivähoidosta koko jakson 23. Vasemmalta vs. Virkistyskäytön määrään vaikuttavat läheinen asutus ja veden laatu. Kyseisen alueen rajanaapurina on Hämeenkyrön seurakunnan omistama Pappila-niminen tila. Neuvosto katsoo, ettei päätöksen vaikutuksia muiden palveluiden tarpeeseen ja niiden kustannuksiin ole arvioitu kunnolla. Ympäristövaikutusten arviointi (YVA) käynnistyy osallistumisja arviointisuunnitelmalla (OAS), joka tullee nähtäväksi ja kommentoitavaksi syksyllä 2025. kesäkuuta – 3. Kunnan yksiköistä vain Kirkonkylän päiväkoti monitoimikeskus Sillassa on avoinna koko kesän. Seitsemän vuotta Aurinkorinteellä ”päivätoiminnan leipurina” vapaaehtoistyössä ahertanut Pia Lehtonen sisuuntui toimimaan, kun aluevaltuusto joulukuussa päätti päivätoiminnan päättyvän nykymuotoisena toukokuun lopussa. Valtuusto käsittelee asiaa seuraavassa kokouksessaan maaliskuussa. Ikaalisten pienten järvien vedenlaatu ei ole muuttunut 35 vuodessa Säästöt rajoittavat tulevia vesitutkimuksia. Hämeenkyrön kunnanvaltuusto päätti kokouksessaan 10. Uuden tielinjan pohjoispuolelle Pappilanjoen ja kuntoradan väliin jäi Rantala-nimisestä tilasta 6,5 hehtaarin kappale, jolle ei ole kulkuyhteyttä. Alue rajautuu Pappilanjokeen, rantaviivaa on noin 200 metriä. Pirhan johdolle luovutettiin 2101 nimen adressi, jolla puolustetaan päivätoiminnan jatkamista Aurinkorinteellä Hämeenkyrössä. Järville ei tarkkailuohjelmaa KVVY Tutkimus Oy:ltä oli alun perin pyydetty tarjousta myös vesistöjen tilan seurantaa koskevasta suunnitelmasta. Heinijärven päiväkodin suunnitellaan olevan kiinni yhdeksän viikkoa 2. Ympäristölautakunta päättikin, että vastaisuudessa tutkitaan määrärahojen salliessa niiden järvien vesiä, joissa virkistyskäyttö on merkittävää. Kaupunki tilasi vesien laadun tutkimukset KVVY Tutkimus Oy:ltä. Tilusjärjestelyn kohteena oleva alue on voimassa olevassa kaavassa metsämaata. Maanmittauslaitos ja ely-keskus ovat esittäneet Hämeenkyrön seurakunnalle tilusjärjestelyä, jossa kyseinen 6,5 hehtaarin alue liitettäisiin Pappilan tilaan. Lupajaosto käsitteli asiaa 25. huhtikuuta 2023 ja totesi, ettei hevostoiminnan lakkauttaminen ole jaoston päätettävissä sen saamien selvitysten perusteella. Karhen kaavaehdotuksesta jätettiin 21 muistutusta • Sakari Ilomäki VILJAKKALA. Mäkipää toi tapaamisessa esille päivätoiminnan merkitystä omaishoitajien jaksamiselle, kun se tarjoaa kaivattuja lepohetkiä. Kaupunginhallitus hyväksyi marraskuussa 2024 Pohjan Voima Oy:n hanketta koskevan kaavoitusaloitteen. huhtikuuta mennessä eVaka-ohjelman kautta.. elokuuta ja poissaolosta on ilmoitettu sitovasti 20. Etualalla selin Eija Anttila ja Pia Lehtonen. Hallinto-oikeus kumosi päätökset, koska katsoo niiden olevan epäselviä ja puutteellisesti perusteltuja. helmikuuta 2025 antamallaan päätöksellä Hämeenkyrön elinympäristölautakunnan lupajaoston keväällä 2023 tekemän päätöksen, joka koski kahden naapurikiinteistön omistajien vetoomusta hevostoiminnan lakkauttamisesta. Ylöjärven kaupungin kaavoituskatsauksen toinen Viljakkalaa koskeva ajankohtainen seikka on tämän vuoden aikana käynnistyvä Kalliomäen tuulivoimaosayleiskaavahanke. Sasin päiväkodin suunnitellaan olevan kiinni viiden viikon ajan 23. Ikaalisissa kartoitettiin viime vuonna kaikkiaan 26 pienen eli alle 50 hehtaarin kokoisen järven vedenlaatua, ja vedenlaatu oli suunnilleen samalla tasolla kuin 35 vuotta aiemmin tehdyssä tutkimuksessa. – Tuntui, ettei meitä adressin allekirjoittajia juurikaan kuultu, Lehtonen sanoi Tampereelta palattuaan. Maanantaina 24. Heinäkuussa Hämeenkyrön päivähoito keskitetään Siltaan HÄMEENKYRÖ. Tämänkin vuoden talousarvioista jätettiin pois 10 000 euron määräraha, jota oli aiemmin jaettu vesiensuojeluyhdistyksille. helmikuuta Lehtonen yhdessä neljän muun päivätoiminnan puolustajan kanssa luovutti adressin Pirhan vs. Lunastetusta maapohjasta ja tien rakentamisesta aiheutuneesta haitasta seurakunta on saanut korvausta. • Liisa Raipala IKAALINEN. Hämeenkyrönväylä pirstoi kiinteistöjä • Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ. Karhen rantaosayleiskaavaehdotus on ollut nähtävillä tammi-helmikuussa ja 21 henkilöä jätti siitä muistutuksen
Rekisterikielto tarkoittaa, ettei henkilöä saa merkitä yrityksen tai yhteisön vastuuhenkilöksi PRH:n ylläpitämiin kaupparekisteriin, säätiörekisrekisteriin ja yhdistysrekisteriin. Vääräjoessa sijaitsevan Kukkurakosken voimalaitos muodostaa kaloille vaellusesteen, ja paikalle on tehty vuonna 2012 kalatieselvitys. Ammattikoulun jälkeen hän suuntaa armeijaan ja siitä mahdollisesti korkeakouluun. Valioon kohdistuneella laajalla tietomurrolla on yhteys Ikaalisiin Kesätöissä Ikaalisten kylpylässä vuonna 1975 ollut henkilö on yksi tietomurron uhreista. Finaali on avoin yleisölle ja Kärkkäisen luokka aikoo lähteä paikan päälle kannustamaan. Taustalla heidän tietoihinsa murtautumiseen on se, että Valio ja sen lähellä oleva tahot olivat pitkään kylpylän omistajia ja siten työnantajia. Taitaja-kisan finaalipaikasta on hyötyä korkeakouluun hakemisessa. Myös Poltinkosken alaosan vanha mylly haittaa kalojen nousua ylemmille vesille kutemaan. Mahdollisista kunnostuskohteista ollaan yhteydessä maanomistajiin, mutta esiselvitykseen ei vielä liity tarkempaa rakennesuunnittelua. On tärkeää, että näitä ohjeita noudatetaan, koska vuotaneilla tiedoilla voidaan esimerkiksi yrittää hakea lainaa tai tehdä muita petoksia, soittaja sanoo. Kärkkäinen opiskelee automekaanikoksi ja kilpailee ajoneuvotekniikassa. KESKIVIIKKO 26.2.2025 5 UUTISET Vääräjoen ja Poltinjoen virkistyskäyttöä halutaan kohentaa Nyt tehdään selvitystä ohjenuoraksi pitkän aikavälin kunnostustöille. Kärkkäinen ei ole vielä lyönyt lukkoon tulevaisuudensuunnitelmiaan. Ikaalisten kaupunginpuutarhuri Kauri Kallio kertoo, että Riitialan seudun kylät ry otti kaupungille yhteyttä Vääräjokeen kaatuneista puista, jotka haittaavat joen virkistyskäyttöä, kuten melontareitillä melomista. – Sillä sinne tietysti lähdetään, että voitetaan. Kymmeniätuhansia uhreja Joulukuisen tietoturvahyökkäyksen kohteena oli Valion Suomessa toimivien tytäryhtiöiden ja maidonhankintaosuuskuntien yli 5 000 henkilöstön jäsentä. Kaupungilla ei ole resursseja puiden poistoon tai muihin kunnostustöihin, ja Kallion mukaan niiden toteutukseen pitää hakea erikseen hankerahoitusta. Kukkurakoskella on jo olemassa taukopaikka ja ylityspaikka, ja myös Poltinjoen varrella on Leppäsjärven kalastusseuran ylläpitämä taukopaikka. – Kirjeessä ohjeistetaan, miten viranomaisten suositusten mukaisesti tulee toimia omien tietojen suojaamiseksi väärinkäytöltä. Poltinjoen virkistyskäyttö on Savilahden mukaan lähinnä kalastusta, ja Poltinkosken kalastusalueelle myydään vuosittain 500 kalastuslupaa. – Kirjeessä kerrottiin, että nimeni ja henkilöturvatunnukseni ovat vuotaneet tietomurrossa. Valio on lähettänyt kaikille tietomurron kohteeksi joutuneille kirjeen, jossa kerrotaan, mitkä saajan henkilötiedoista ovat vuotaneet. Selvitettävänä ovat myös vesistön kunnostustöiden mahdollisuudet jokien lähivaluma-alueella. Laaja tehtävien kirjo Finaalissa voi olla tehtävänä mitä tahansa ajoneuvotekniikan opintoihin liittyvää, kuten sähkötekniikkaa, vianhakua tai alustarakenteiden korjausta. – Selvitys antaa suuntaviivat pitemmälle ajalle alueen virkistyskäytön ja vesistökunnostusten kehittämiseksi. Vuonna 1980 kylpylän omistajiksi liittyivät myös Valio ja Meijerijohtajat ry. Kerroin sinne työpaikkani, mutta aluksi mikään kertomistani työpaikoista ei täsmännyt hakuun. – Finaaliin menen odottavin ja vähän jännittynein tunnelmin, kolmatta vuotta opiskeleva Kärkkäinen kertoo. Vääräjoen ja Poltinjoen virkistyskäytön kehittämisestä tehdään tänä vuonna selvitystä. Eetu Savilahti KVVY Tutkimus Oy:ltä kertoo, että selvitettävänä on kalastuksen ja muun virkistyskäytön kehittäminen sekä vesistön kunnostustöiden mahdollisuus Vääräjoen ja Poltinjoen valuma-alueella. Kalastusseura pohtii esteetöntä kalastusta Savilahden mukaan jokien virkistyskäytölle tärkeitä ovat myös erilaiset rakenteet, kuten parkkipaikat, taukopaikat, kanoottien laskupaikat ja polut, joita pitkin kanootin voi tarvittaessa kantaa vesistössä olevien esteiden kuten voimalaitosten ohi. Valio liittyy kiinteästi Ikaalisten kylpylän aikaisempaan omistukseen. Ikaalisten Vääräjoen ja siihen laskevan Poltinjoen virkistyskäytön kehittämistä ja vesistön kunnostustoimia ryhdytään selvittämään. Kohteiksi joutuneille tarkoitetun palvelun yhteystiedot löytyvät henkilökohtaisesta kirjeestä. – Valion tietomurron laajuuden tultua julki luottokieltoja tehtiin noin 33 500 lisää tammi-helmikuun vaihteessa, mikä lähes tuplasi positiivisten luottokieltojen määrän, kertoo palvelua ylläpitävä Verohallinto tiedotteessaan. Päätin kuitenkin ottaa asiassa yhteyttä kirjeen ohjeiden mukaiseen tahoon. Tietoturvaloukkauksesta on tehty ilmoitus tietosuojavaltuutetun toimistoon, Traficomin Kyberturvallisuuskeskukselle ja Finanssivalvonnalle sekä rikosilmoitus poliisille. Suurimmalla osalla uhreista vuotaneet tiedot ovat nimi ja henkilötunnus. • Terhi Palonen IKAALINEN. Alan semifinaalissa kisasi 64 opiskelijaa ja Kärkkäinen on yksi kahdeksasta, jotka selviytyivät finaaliin. – Sillä pääsee haussa tavallaan jonon ohi, Kärkkäinen kertoo. Arkistokuva on Poltinjoen Poltinkoskesta. Tietomurron kohteita varten on avattu päivystyspalvelu ja verkkosivu, joista on saatavilla lisätietoja ja neuvoja omien tietojen suojaamiseen. Näiden kolmen ja Terveyskylpyläliiton omistuksessa kylpylä oli vuoteen 1989 saakka, jolloin se siirtyi Uhvatta Oy:lle, jonka omistajia olivat muun muassa Kari ja Jussi Uoti. Selvitystä voidaan käyttää ohjekirjana tulevien kunnostusten suunnittelussa, ja auttaa tulevien rahoitusten haussa, kun on olemassa selvät sävelet siitä, mitä tehtäisiin, Kallio sanoo. Auto-osaston opissa olleet ajoneuvoalan opiskelijat ovat vuosituhannen alusta asti päässeet finaaliin lähes joka vuosi ja yksi voittokin on tullut vuodelta 2014. Työharjoittelu valikoitui sopivasti, sillä Koivisto uskoo, että kilpailussa työstettävinä kohdeautoina voisi olla juuri Volvo-merkkisiä autoja. Iisakin opiskelijat ovat menestyneet kilpailussa aiemminkin. Tarkoitus on myös ennakoida tätä ongelmaa eli kartoittaa, missä paikoissa puita on vaarassa kaatua. Kalatiet vahvistaisivat kalakantaa Vääräjokeen kaatuneiden puiden osalta selvityksessä laaditaan suunnitelma puiden raivauksesta ja kuljetuksesta. Lauri on ajatteleva kaveri, joka osaa esimerkiksi ottaa huomioon tuomarin ajatusmaailmaa. – Joki on syntynyt hiekkapohjaiseen kangasmaahan, jossa esiintyy paljon eroosio-ongelmaa. Nykyisen Ikaalinen Span alueella kylpylätoiminta alkoi vuonna 1956, kun Meijeriväen Liitto osti jäsenilleen lomanviettopaikaksi alueen maat ja rakennukset. Positiiviseen luottotietorekisteriin on lyhyen ajan sisällä tehty huomattavan paljon uusia vapaaehtoisia luottokieltoja. – Leppäsjärven kalastusseuralla on ollut suunnitelmissa esteettömän kalastuksen mahdollistava kalastuslaituri, ja he kaipaavat hankkeelta siihen vetoapua, Savilahti sanoo. UutisOivan tietoon on tullut myös muita Valion kirjeen saaneita seudun asukkaita. Lauri Kärkkäinen Taitaja2025-finaaliin • Julia Raatikainen HÄMEENKYRÖ. • Liisa Raipala IKAALINEN. Selvitettävänä on myös jokien kalakantaa vahvistavia kunnostustarpeita. Selvitystyöhön on saatu rahoitusta leader-hankkeesta, jonka turvin selvitetään useita mahdollisia virkistyskäyttöä parantavia toimia. Joulukuussa Valioon kohdistuneen laajan, noin 75 000 ihmistä koskevan tietomurron vaikutukset ulottuvat myös Ikaalisiin. Hyökkääjän haltuun oli päätynyt myös Valion Keskinäisen Vakuutusyhtiön ja Valion Eläkekassan vakuutettujen ja etuudensaajien tietoja. Sitten muistin, että olin kesätöissä kaksi kuukautta Ikaalisten kylpylässä vuonna 1975. Tietomurron kohteeksi on joutunut muun muassa Ikaalisten kylpylässä vuosikymmeniä sitten työskennelleitä henkilöitä. Savilahti kertoo, että kesän aikana alueella tehdään maastokäyntejä, ja niiden perusteella tehtävä selvitys valmistuu lokakuun loppuun mennessä. Siellä tiedusteltiin työpaikkojani, jotta yhteys tietoja vuotaneesta yrityksestä löytyisi. Tapauksen tutkinnan edetessä on selvinnyt, että tietomurto koskee aiemmin arvioitua suurempaa määrää, noin 70 000:tta Valion Eläkekassassa vakuutetun henkilötietoja. Nyt tarkastellaan, onko tätä selvitystä tarpeen muuttaa. Kärkkäisen kilpailuhuoltajana toimiva Saskyn opettaja Pekka Koivisto uskoo opiskelijan voittomahdollisuuksiin. Kun joen penkan maa kuluu puiden juurien alta, puita kaatuu jokeen, Savilahti kertoo. Nyt kartoitetaan, onko alueella paikkoja, joihin voisi rakentaa erilaisia vesienhallintarakenteita hillitsemään jokiin päätyviä ravinteita ja kiintoaineita. Valion tiedotuksesta kerrotaan, ettei yhtiö jaa yksityiskohtaisia tietoja tietomurron uhreista, joten se ei voi myöskään jakaa tarkempaa tietoa Ikaalisten kylpylän osalta. Myös Patenttija rekisterihallitukseen (PRH) on tullut tuhansittain rekisterikieltopyyntöjä Valion tietomurron vuoksi. Ihmettelin ensin asiaa, koska en ole ollut Valiolla töissä. Lisäksi vesistön kalakannan lisääntymismahdollisuuksia voitaisiin kehittää virtavesien kunnostustalkoilla, kuten rakentamalla taimenen kutusoraikkoja. Esimerkiksi Turun ammattikorkeakouluun on erillinen haku Taitaja-finalisteille. Hämeenkyröläinen Saskyn Ammatti-instituutti Iisakin opiskelija Lauri Kärkkäinen selvitti tiensä tammikuun semifinaaleista Taitaja2025-kilpailun finaaliin. Sasky Ammatti-instituutti Iisakin Lauri Kärkkäinen kisaa Taitaja2025-kilpailun finaalissa toukokuussa.. UutisOivaan soittanut henkilö kehottaa kirjeen saaneita ottamaan kirjeen vakavasti ja toimimaan sen ohjeiden mukaan. Toimitukseen otti yhteyttä UutisOivan tilaaja, joka oli saanut Valiolta tietomurtoa koskevan kirjeen. Itse kunnostustoimia ei selvitykseen sisälly. Näihin liittyvän esiselvityksen tekee KVVY Tutkimus Oy, ja sen on tilannut kaupungin kehittämisyhtiö Ikaalisten Kylpyläkaupunki Oy. Kärkkäinen aikoo valmistautua kilpailuun työharjoittelussa Volvo-huollossa. Poliisi tutkii edelleen tietomurtoa. Se tärppäsi, ja yhteys yritykseen lopulta löytyi, soittaja kertoo. – Automekaanikko tekee kuitenkin töitä auton puskurista puskuriin, Koivisto kertoo
Pitäisi kuulemma lyödä nyrkkiä pöytään ja estää Pirhan suunnitelmat. Vahvat salasanat, kaksivaiheinen tunnistautuminen ja harkittu suhtautuminen omien tietojen jakamiseen ovat pieniä, mutta merkittäviä tekoja. Paikallista hallintoa syytetään perusteettomasti sotepalvelujen alasajosta. Toimituksella on oikeus muokata tekstiä. GDPR-asetuksen myötä moni yritys on tarkentanut käytäntöjään asiakastietojen käsittelyssä. PÄÄKIRJOITUS LUKIJOILTA OTA YHTEYTTÄ TOIMITUKSEEN 6 Elämme digitaalisessa maailmassa, jossa henkilötietojen kerääminen ja hyödyntäminen on arkipäivää. Toisen ihmisen henkilötunnuksen rikollisessa mielessä hankkinut voi esimerkiksi avata puhelinliittymiä, tehdä sähkösopimuksen tai hakea pikavippejä väärän henkilötunnuksen turvin. Asiat päätettäväksi valmistelevat Pirhan viranhaltijat ja 13-jäseninen aluehallitus, joka sekin koostuu pääosin tamperelaisista. Edelleen sivustaseuraava Kyröskoskesta kertovaa kirjaa voi suositella Merja Ahlgrenin teos Länsituuli lupaa muistojen tulla (2024) on tarkoin harkittu kokonaisuus runoa ja proosaa. Länsituulen soisi jatkossa tuovan lukijoille kolmannenkin teoksen. Espanjassa eli 1500ja 1600 lukujen taitteessa kirjailija Miguel de Cervantes. On hyvä myös pohtia, miten lainsäädäntö ja valvonta voivat pysyä vauhdilla kehittyvän teknologian perässä. Vähän kaukaa haettu loppukevennys. Oma suu on lähempänä kuin kontinsuu, sanoo jo suomalainen sananlaskukin. Huoleton suhtautuminen vakavaan asiaan on ikävää. Käytännössä kielto estää esimerkiksi uuden puhelinliittymän avaamisen. Kirja on tekijänsä toinen. KESKIVIIKKO 26.2.2025 Päätoimittaja katri.linnikko@oivaseutu.fi p. Meidän seutumme asukkaita joutui rikoksen uhriksi vuosikymmenten takaisten työsuhteiden vuoksi. Saat yhteyden toimitukseen sähköpostilla toimitus@oivaseutu.fi, soittamalla 03 3143 3170, viestillä tai Whatsapp-viestillä numeroon 044 082 0040. Yhtään konkreettista esitystä siitä, kuinka se tapahtuisi, en ole huomannut. Sellaistakin on esitetty, että tuettaisiin naapurikunnan ehdokasta, jotta saataisiin edes alueelta edustaja. Yrityksillä ja organisaatioilla on velvollisuus suojella asiakkaidensa tietoja. Soitetut. Ei turhia sanoja. Valioon joulukuussa kohdistuneen tietomurron yhteydessä kymmenien tuhansien ihmisten henkilötunnukset joutuivat vääriin käsiin. Tuskin tamperelainen aluevaltuutettu Ikaalisten sote-asioiden vuoksi yöuniaan menettää. Tietosuojan merkitys kasvaa Napakat Ikaalisissa liiketalossa, jossa apteekki, kahvila ynnä muut autot jätetään tyhjäkäynnille kun mennään asioimaan johonkin liikkeeseen. Lienee poliittisesti aika mahdoton ajatus toteuttaa. Perustuslain mukaan jokainen suomalainen saa vapaasti valita asuinpaikkansa ja Suomessa on yrittämisenja elinkeinonvapaus. Hänen isäntänsä toppuutteli ja totesi, tuulimyllyjä vastaan on turha taistella. Kuva: UutisOivan arkisto – Ikaalisten Vanhassa kauppalassa erään talon pihassa koira haukkuu päivittäin ja paljon. Lähetä kuva meille, niin voimme julkaista sen lukijoidemme iloksi. Jos on oikeat henkilösuhteet, saattaa yksittäinen valtuutettukin voida vaikuttaa asioihin. Kerro viestissä kuvaajan nimi ja paikkakunta sekä kuvatekstiä varten tietoja kuvasta. Älytöntä, sillä jos kuntien edut joutuvat vastakkain, kyllä hän puolustaa oman kuntansa etua. Ongelma ilmeisesti on kaikilla hyvinvointialueilla sama. Palvelut hakeutuvat sinne, missä niillä on kysyntää. Ei kunnan hallinto voi mahtikäskyllään ketään määrätä asumaan tai perustamaan liikkeen johonkin määrättyyn paikkaan. Huolellisetkaan käytännöt eivät kuitenkaan suojaa kokonaan tietomurroilta. Meitä kiinnostavat kaikki seutumme asiat: ihmiset, tapahtumat, kulttuuri ja urheilu. Tulevaisuudessa tarvitaan entistä vahvempia rakenteita, jotka suojelevat kansalaisia tietorikollisuudelta ja väärinkäytöksiltä. Ruusuja, risuja, ehdotuksia. Kuvat voi lähettää osoitteella toimitus@oivaseutu.fi. Omistajien toivoisi puuttuvan asiaan pikaisesti, soittaja sanoo. Runot ovat sisäistyneitä. Toinen asia, mikä joskus vähän kiusaa. Toki kielto voi hankaloittaa myös omaa elämää, jos haluaisi vaikkapa vaihtaa operaattoria tai hakea nopeaa luottoa. Tietovuodon kohteeksi joutuneen turvaksi on onneksi tarjolla vapaaehtoinen luottokielto, jonka voi itse itselleen asettaa. Ahlgrenin oma kuvitus sitoo asiat leikkisästi ajassa eteenpäin. Tämä teos kuuluu myös kirjaston paikallishistoriahyllyyn. Tässä ajassa tietosuojasta on tullut yksi keskeisimmistä yksilön oikeuksista – mutta myös yksi eniten uhatuista. Vinkkaa meille jutunaiheesta joko sähköpostilla toimitus@oivaseutu.fi tai soittamalla 03 3143 3170. Haukunta häiritsee todella paljon alueen asukkaita. Arvostelijat eivät ilmeisesti tunne hyvinvointialueiden hallintorakennetta. Liitä mukaan oma nimesi ja yhteystietosi. Jokainen meistä voi tehdä oman osansa tietosuojan parantamiseksi. 050 554 7394 VINKKAA JUTUNAIHE LUKIJAN KUVAT KIRJOITA MIELIPIDE Haluatko sanoa sanasi paikallisesta asiasta. Väkirikkaista maakuntakeskuksista valitut valtuutetut, aluehallitusten jäsenet ja virkamiehet vievät, muut vähän vikisevät. Kuntapäättäjillä ja viranhaltijoilla on ainoastaan lausunnonantajan rooli Pirhan päätöksissä, jos sitäkään. Kupliva ilo voi olla keltainen vuori, murhe violettia ja kurkien lähtö luopumista. Onko mielessäsi aihe, josta toivoisit paikallislehteesi juttua. Voit myös laittaa viestin tai Whatsapp-viestin numeroon 0440 820 040. Tietosuojan merkityksen moni ymmärtää vasta silloin, kun omaa tietosuojaa on loukattu. On hyvä, että ryhmät ovat tässä turhien, eriävien mielipiteiden ajassa löytäneet toisensa populismia vastaan, mutta kannattaisiko jokaisen edes yrittää hakea oikea poliittinen kotinsa, niin ei tarvitsisi jokaista väärää pilkun paikkaa korjailla julkisuudessa. Vaikka ajattelee käyvänsä ihan äkkiä jossain, kuormittaa tyhjäkäynti ilmastoa. Lähinnä vaaditaan toimia kaupungin taholta. Tyylikkäästi Ahlgren nivoo oman elämänsä lapsuuden, nuoruuden ja aikuisuuden Kyröskoskeen, sen rakennuksiin, tapahtumiin ja ihmisiin. Sirkku Lehto Mietteitä Wanhasta Kauppalasta ja Pirhasta Paikallisella some-sivustolla on toistuvasti vaatimuksia Wanhan Kauppalan palauttamisesta keisarilliseen loistoonsa. Tyhjäkäynnistä tulee myös ikävää katkua ilmaan. Rakenteet pitäisi onnistua luomaan niin, että ne eivät tekisi asioista liian monimutkaisia ja siten hankaloittaisi ihmisten arkea. Kirjoittaja ei mitään marise, vaan iloista ja suruista rakentuu miellyttävä ja kiitollinen kyröskoskelaisen elämän jakso, jossa Merja Ahlgren kuljettaa ihmisiään lempeästi Suosittelen kertausluettavaksi voimaa-antavana vähän huonompiin päiviin itse kullekin. Käytännön asioissa suurin vallankäyttäjä lienee hyvinvointialueen johtaja lähimpine alaisineen. Nimi pitää olla toimituksen tiedossa, mutta sitä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. Hänen seikkailuromaaninsa päähenkilöllä ritari Don Quijotella oli aseenkantajana ja sotilaspalvelijana vähän yksinkertaisena ja oppimattomana pidetty Sancho Panza. Kirjoitusten maksimipituus on 2500 merkkiä. Pirkanmaalla se koostuu 79:stä aluevaltuutetusta, joista lähes 60 on Tampereelta ja muut valtaosin sen ympäryskunnista, muutama reuna-alueilta, vähän kuin maskotteina. Käyttäisivätkö nämä elvytyksen vaatijat kuitenkaan Wanhan Kauppalan palveluja, jos niitä olisi, vai tekisivätkö hankintansa kiinalaisesta verkkokaupasta. Ensi kertaa pyöriviä tuulimyllyjä nähdessään hän luuli niitä jättiläisiksi, joita vastaan piti lähteä taistelemaan. Ilmastoteko Ihmetyttää tämä ikaalilaisten poliitisten ryhmien ja niistä irtaantuneiden poliitikkojen ”keskustelu” paikallislehden Lukijoilta-sivulla. Ainut kunnan käytössä oleva keino ohjata asumisen ja palvelujen sijaintia on kaavoitus. Onko sinulla asiaa toimitukseen. Vaari m-44 Vanhan kauppalan vanhimpaan säilyneeseen rakennuskantaan kuuluu kruununvouti Constantin Palménin vuonna 1862 rakennuttama Tuomarintalo. Lähetä mielipidekirjoituksesi osoitteella toimitus@oivaseutu.fi. Onnistuitko taltioimaan upean luontoilmiön, kauniin maiseman tai hassun hetken. Heitä kuullaan, mutta kuunnellaanko, on toinen asia. Sosiaalinen media, verkkokaupat ja jopa julkiset palvelut tallentavat käyttäjiensä tietoja monin tavoin. Toki on hyvä, että sivusta seuraajallekin annetaan jonkinlaista kuvaa tilanteessa poliitikkojen kesken, mutta onko niin, että aikuisten kesken ei enää osata edes omissa ryhmissä muuta kuin käydä juupas, eipäs -keskustelua, hämmentää ja vastakkainasetella. Jos tulevissa aluevaaleissa Ikaalisten ääniä yli puoluerajojen keskitettäisiin yhdelle ehdokkaalle hän voisi mennä läpi. Tekijä punoo kertomustaan hauskasti uteliaisuutta virittäen
Ja demokratian periaatteet, ne ovat samat kaikille. Tervetuloa yhdistykseen talkoilemaan! Viljakkalan kirkonkylän kyläyhdistys Vilkku ry Seniorit hämeenkyröläisessä metsässä, sanailee kuvan napannut lukijamme Kari Hakala. Kakkosluokkalainen Arttu teki jopa kokonaisen Oivan uutisineen kaikkineen.. Kenellä olisi vastuu ja valta tehdä päätös siitä, mille tasolle lapsi menisi. Laadukas ja subjektiivinen varhaiskasvatusoikeus on nimenomaan lapsen oikeus. Tutkimukset ovat osoittaneet selkeästi, että laadukas varhaiskasvatus on paras ja edullisin tapa ehkäistä lasten syrjäytymistä. Ollaan sitten oikealla, vasemmalla tai keskellä. Ymmärrän toki, että vallankahvassa olevilla on oikeus toteuttaa omia tavoitteitaan. Tilannetta ei ole tehnyt yhtään helpommaksi lähes koko kautta leimannut poliittinen eripura ja kahtiajakoisuus. Sama kohtelu, samat säännöt, kaikille. Siksi on ollut pakko laittaa asiat tärkeysjärjestykseen. Yhteiskunnan turvallisuus ei parane eriarvoisuuden tunnetta jo pienestä vahvistamalla vaan yhteen hiileen puhaltamalla, sekä yhteisistä lapsistamme huolehtimalla. Tällaista kansanvallan tietä toivoisin kuitenkin tulevien päättäjien jatkossa kulkevan. Kunnat vastaavat nykyään juuri sivistystoimesta ja sen käytännön toteuttamisesta. Sauna oli remontoitava ja sitä onkin vuokrattu nyt enemmän, joten lampaiden tuleminen kesällä näyttää melko todennäköiseltä. Suuri joukko tuulivoimaa vastustavia ikaalilaisia tuli valtuustoon, perusteli kantojaan, keräsi kannatuslistoja, sai aikaan pienen kansanliikkeen. Tapio Viitasalo Nimimerkille Säkinalueen lammasfani ja äiti Kiitos kannanotostasi liittyen kyläyhdistys Vilkku ry:n toimintaan! Kyläyhdistyksemme päätehtävä on huolehtia Kurjen rantasaunasta, vuokrata sitä kyläläisille ja alueen mökkiläisille. Tämä on valtava summa, jolla Ikaalisten talous ja kaupungin palvelut saadaan nousuun. Tämä kaikki tapahtuu talkoovoimin. Viidestäkymmenestä myllystä tuotto olisi noin 1,5 miljoonaa euroa vuodessa. Lampaiden tulosta olemme tiedottaneet yleensä keväällä, ei vielä näin vuoden alusta. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan tuulimyllyjä vastaan konkreettisesti taistelleet hävisivät ainakin tämän erän. Tätä virhettä ei kauden aikana ole pystytty korjaamaan, ja tuloksen olemme nähneet. Aidan teko ja lampaiden ruokinta saavat toivottavasti talkoilijoita liikkeelle. Sinänsä väärän toiminnan jälkeiset toimet olivat ylimitoitettuja ja ennen kaikkea demokraattisen järjestyksen vastaisia. Isot rattaat ovat kuitenkin jo liikkeellä, ja voi olla, että näissä rattaissa pieni musertuu. Ei pitäisi olla me ja te, pitäisi olla vain me. Tässä kohden perussuomalaiset unohtavat itse olevansa hallituspuolue ja mukana myös vaikuttamassa kuntien valtuustoissa ja hallituksissa. Kuka on tämä arjen ilonpilaaja, joka riistää kesken hauskan leikin pois mekot ja kruunut pieniltä pojilta tai nostaa heti ensimmäisenä sormensa pystyyn, jos tyttöjen leikki muuttuu liian villiksi. Tasokurssisekoilu seis varhaiskasvatuksessa Olen tutustunut puolueiden kuntavaaliohjelmiin ja perussuomalaisten ohjelmassa luvataan pistää kunnissa ”sekoilu seis”, mitä se sitten ikinä tarkoittakaan. Varsin erikoinen idea on tuo tasoryhmien vaatiminen varhaiskasvatukseen. Samaa ihmisten mielipiteiden ohittamista, ei todesta ottamista, on nähty ja nähtiin myös tuulivoimaa käsiteltäessä. Tosin riippuu vielä kaupungin avustuksen määrästä, kun sen aika koittaa. Lisänä tulevat vielä maanomistajien maksamat verot myllyjen tuomista tuotoista. On helppoa heittää kehityksen vastaisia ajatuksia – ilman vastuuta. Mitä etua toisivat nämä varhaiskasvatuksen tasokurssit, muuta kuin vahvan tunteen eriarvoisuudesta sekä perheille että lapsille. Suurempi huoli on tällä hetkellä lapsiperheköyhyyden kasvamisesta, lisääntyneestä työttömyydestä ja lapsiperheiden palveluverkon heikkenemisestä esimerkiksi neuvolatoiminnan osalta. Ja jos lapsi haluaa, että häntä kutsutaan, jollakin lapselle rakkaalla nimellä, keneltä se on pois. Ohjenuora voisi olla vaikka afrikkalaisessa aforismissa: Jos haluat mennä nopeasti, mene yksin. Aika näyttää, miten ja millä aikataululla asiat lopullisesti ja konkreettisesti toteutuvat. Tulos, joka olisi voinut haluttaessa olla myös toisenlainen. Täytyyhän aidan ja suojan olla asianmukaiset, jotta lampailla olisi siellä mukavat ja turvalliset oltavat. Miten lapsen kehityspolkua pystyy kukaan meistä aikuisista ennustamaan. Jos saunasta ei tule tuloja, ei lampaitakaan voi hankkia. Vaikeaa on ollut ja on. Lampaiden tulo ei ole ihan yksinkertainen homma, se tietää yhdistyksellemme lisäkustannuksia. Oppilaat leikkasivat kuvia vanhoista Oivista ja yhdistelivät niitä luovasti omien tekstiensä kanssa. Lapsilla on lahjoja, jotka kypsyvät vasta ajan kuluessa. Kuinka moni pojannassikka on tullut päiväkodissa onnellisena esittelemään kimaltelevia kynsiään. Näin monien ikaalilaisten äänestäjien mielipide mitätöitiin ja myös vaalitulos vääristyi. Vastaamme mielellämme kysymyksiin, joko sähköpostitse tai viestein, Vilkun puhelimeen. Seuraamukset kohdistuivat yhden henkilön sijasta koko perussuomalaisten ryhmään ja myös heitä äänestäneisiin ihmisiin. Yhdistys on kovin pieni, joten tulotkaan eivät ole järin suuret. Kaikki edellä kirjoitettu ei ole katkeran, valtuuston jättävän vanhan miehen tuskaista vuodatusta. Suomen varhaiskasvatuslaki nojautuu vahvasti YK:n Lasten oikeuksien julistukseen ja yhdenvertaisuuteen, sekä tasa-arvoon. Tässäkin ihmiset olivat liikkeellä, olivat huolissaan tulevaisuudesta, kylän ja koko Ikaalisten elinvoimasta, lasten hyvinvoinnista. Kysymys on kuulluksi ja nähdyksi tulemisesta. Kari Salo Kaikkea voi vastustaa Mutta kuka huolehtii ja vastaa taloudesta. Saunalla käy lapsiperheitä ja aikuisia. Kaupungin talous on ollut tiukalla, kuntien tehtävät ovat lisääntyneet, sote-uudistus on painanut päälle. Mielenkiintoista olisi näin pedagogin näkökulmasta tietää, mikä ajatushautomon tutkittuun tietoon tuo yleensä ajatus tasoryhmistä perustuu. Itselleni perussuomalaisten puolueohjelmassa pomppasi silmään ideat varhaiskasvatuksen ”kehittämisestä” kunnissa, sillä olenhan kokenut varhaiskasvatuksen opettaja. Kysymys on perimmiltään vain ja ainostaan siitä, miten tavallinen ikaalilainen ylipäätään pääsee vaikuttamaan hänelle tärkeisiin asioihin. Näin Vilkku myös ”pelasti” saunan kyläläisten käyttöön. Mielestäni jokaisen lapsen perusoikeus on tulla hyväksytyksi itsenään ryhmäänsä. Prosessin seurauksena ryhmä menetti paikan kaupunginhallituksesta, paikan, joka sille vaalituloksen perusteella olisi kuulunut. Talkoolaisia on vain kourallinen. Yleisessä kokouksessa käsittelimme tätä asiaa kyllä, se oli avoin tilaisuus kaikille yhdistyksemme toiminnasta kiinnostuneille, josta tiedotimme asianmukaisesti. Tässä tulos, joka oli aavistettavissa jo ennen koko kivuliasta prosessia. Viisasta ja pitkäjänteistä paikkakunnan kehittämistä on kuitenkin toiminta, jossa mahdollisimman monen ihmisen erilaiset tarpeet ja ajatukset otetaan myös huomioon, ohi ja yli puoluerajojen. Kolmas paikkakunnan asukkaiden todellinen kuuntelu jäi toteutumatta Luhalahden koulun lakkautustoimissa. Jos haluat mennä pitkälle, mene sinne toisten kanssa. Käteen jäi syksyllä tyhjänä seisova koulu, kylä ilman sydäntä. Saunasta saaduilla vuokratuloilla, avantosaunojien maksuilla ja jäsenmaksuilla pystymme ylläpitämään monellekin tärkeää kohtaamispaikkaa, Kurjen saunaa. Pohjanmaalla on kuntia jotka keräävät edellämaittuja tuottoja – ilman ristiriitoja! Uskon että Ikaalisista löytyy ymmärrys, jotta tuulivoimahankkeet etenevät. Jos Ikaalisiin saadaan esimerkiksi 50 tuulimyllyä, se merkitsee vuodessa noin 30 000 euron kiinteistöverotuottoa yhdestä myllystä. Tässä olisi ollut aikalisän paikka, olisi ollut kuuntelun paikka, yhteisen hyvän etsimisen paikka. Eeva-Liisa Juurijärvi varhaiskasvatuksen ammattilainen ja äänestäjä Ikaalinen Hämeenkyrön Kirkonkylän koulun nelosluokkalaiset tekivät kuvataidetunnilla upeita Oivia. Hallitus-oppositio asetelma ei kunnassa toimi. Lupaavan ja sopuisan alun jälkeen tapahtui jotain, joka muutti tilanteen. Eikö erilaisuus ole se rikkaus, kuin ahdistava samaan muottiin survominen. KESKIVIIKKO 26.2.2025 LUKIJOILTA 7 Valtuustokokemuksia Ikaalisista Kulunut Ikaalisten valtuustokausi on ollut haasteellinen monessakin mielessä. Mitä jäi käteen. Asioihin perehdyttiin sydämellä, oli kuulemisia ja kohtaamisia. Tässäkin on hyvä muistaa, että oikea demokratia on tekoja, ei vain sanoja. Toivon myös, etteivät lainsäätäjät viivytä hankkeita. Yleiset keskiviikkosaunat yhdistys on sitoutunut lämmittämään ostaessaan saunan Ylöjärven kaupungilta. Kivikkoinen tie, sen tiedän
yhteishakujutussa haastateltavan nimi oli Rinna Rasi, ei Räsi tai Räty, kuten jutussa luki.. Ja luokses kun tulemme milloin, ole vastassa meitä silloin. Aleksis Kivi Äiti saatettu lepoon läheisten läsnä ollessa. Tytti ja Otto Tule unessa luoksemme silloin, kun meillä vaikeinta on, pidä kädestä kiinni silloin, kun kaipuu on lohduton. Lähteenlahti * 30.12.1940 † 12.2.2025 Kiittäen ja kaivaten Meri ja Jarkko Suvi ja Toni Eeva perheineen muut sukulaiset ja ystävät Levolle lasken, Luojani, armias ole suojani. Jeesuksen kertomus fariseuksesta ja publikaanista toimii esimerkkinä siitä, millaisia olemme. Ei auttanut rakkaus, rukous ystävien. Jumalan kuva meissä meni rikki. ”Ole hyvä Jumalani minullekin armollinen, jotta minä rikkinäinen saisin eheytyä.” Tie valmis on, ja päässä sen, vastaus löytyy ikuinen, ja kerran ehjä ihminen ylistää tietä Kristuksen. UutisOivassa 19.2. Rakkaamme Marjatta MÄKKYLÄ o.s. Tässä Jumalan koulussa löydämme myös itsemme ja sen, miksi olemme juuri tällaisia. Luovutuspäätöstä ei kuitenkaan ole vielä tehty. (Virsi 511:7) Miikka Salo seurakuntalainen Olen oikeassa Jumalan kämmenellä Rakkaamme Matti Kalervo KALLIO * 10.12.1945 Ikaalinen † 5.2.2025 Hämeenkyrön tk. Varsinkin, jos olen hieman perehtynyt kyseessä olevaan asiaan, innolla puolustan näkemystäni, olenhan asian juuri näin ymmärtänyt. 050 471 5898, 0400 898 392 Tunnelikuja 3, Hämeenkyrö • www.hautaustoimistoanttila.fi Valtakatu 40 p. Onneksi en ole tuollainen kuin tuo kanssakulkija. Kaivaten Liisa Markku ja Tarja Miko, Milla ja Neelia Marika ja Reijo Martti ja Marita perheineen ystävät ja muut sukulaiset Sinä hidastit kulkua hiljalleen, oli väsynyt sydän kultainen. Olen ihan varmasti oikeassa. Avoin siunaustilaisuus on 7.3.2025 klo 13 Ikaalisten kirkossa. Lämmin kiitos osanotosta. Siunaus toimitettu läheisten saattamana. Meistä tuli langenneita, järkemme puolesta rajoittuneita, mielemme puhtauden menettäneitä. Hän oli nöyrä ja pyysi Jumalaa antamaan hänelle anteeksi. Kunpa itsekin hyväksyisin vajavaisuuteni ja armahtaisin itseäni ja lähimmäisiäni. Mutta publikaani tunnusti, ettei hän ollut täydellinen, ja että hän tarvitsi Jumalan apua. ANTTILA OY P. • Hautaustoimisto • kukkasidonnat • pitopalvelu A. Vapahtajamme kehottaa meitä etsimään ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan, siis Jumalan oikeamielisyyttä ja hyvyyttä. 03 371 5205 39200 Kyröskoski www.hautauspalvelumakipaa.fi Rakkaamme Jenni Pauliina VALKAMA o.s. Jeesus on myös tie ihmisen elämän tarkoituksen etsintään. Jos sijaltain en nousisi, taivaaseen ota tykösi. Kuka nyt haluaisi hävitä. Oikaisu UutisOivassa 19.2. Rakkaamme Erkki Sakari WEGELIUS * 17.9.1939 Ikaalinen † 1.2.2025 Ikaalinen Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Äitiä, mummua ja isomummua lämmöllä muistaen Olli ja Berit Ida-Maria ja Jarkko Oili Mikko ja Minna Vilho, Maija, Veikko, Väinö Minna ja Vesa Emilia, Alex Juha ja Emmi sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu 20.2.2025 läheisten läsnä ollessa. Muistotilaisuuden vietämme lähipiirissä. kerrottiin virheellisesti, että kunnilta Pirhalle siirtyneitä testamenttivaroja hallinnoi Tays tukisäätiö. Muistotilaisuus pidetään läheisten kesken. On niin vaikea myöntää olevansa väärässä, se on kuin hyväksyisi tappionsa. Jeesus on tie takaisin Jumalan yhteyteen. Fariseus kiitti, ettei ollut kuin tuo publikaani. Kristittyinä saamme etsiä minuuttamme, omaa itseämme, identiteettiämme kuka minä olen. Käärmeen muodossa olleen paholaisen valheelliset houkutukset saivat ihmisen toimimaan Jumalan tahdon vastaisesti. Vasara * 20.2.1925 Mouhijärvi † 24.1.2025 Hämeenkyrö Kun pitkän elämän elää saa, voi rauhassa nukahtaa. Syntiinlankeemuksen seuraukset olivat valtavat. Siis ihminen tahtoi, toimi, ajatteli kuin Jumala. Hetkellä illan hiljaisen, tuli luoksesi rauha ikuinen. Lämmin kiitos osanotosta. Kiitämme Selman kotia ja Onnin kotia Marjatan hyvästä hoidosta. Rakkaamme Helmi Heleena TARKKI o.s. Kiitos myös Ikaalisten kotihoidolle. 23:2 Puolisoa, isää ja taataa kaivaten Marja-Liisa Ulla, Julius, Kaisa Elina, Mika, Vilma, Väinö, Helmi Miila, Janne, Maiju, Martti Johanna, Jyrki, Aaro, Ilona, Oskari, Ruuben, Selja sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten saattamana. Tällainen ihminen kiittää Luojaansa siitä, että hänet on luotu juuri tällaiseksi. Kivenvuori * 12.10.1948 Mouhijärvi † 11.1.2025 Hämeenkyrö Kaipaamaan jäivät Outi, Evangelos ja Apostolos Simon, Emilia ja Elias Jussi Minna muut sukulaiset ja ystävät Siel laaksossa vainion all on keväinen, viherjä niittu, mi ainiaan herttaises hämäräs siintää kukkasil keltaisill. KESKIVIIKKO 26.2.2025 8 Aina välillä törmään tähän omalla kohdallani. Varat ovat Pirhalla ja valmistelu tukisäätiölle luovuttamisesta on aloitettu toukokuussa 2023. Publikaani puolestaan tunnusti rehellisesti oman tilansa ja totesi: ”Armahda minua syntistä.” Fariseus ajatteli, että hän oli täydellinen eikä tarvinnut Jumalan apua. Rakkaamme Kerttu Margit ALANTIE o.s. Jumala loi ihmisen hyväksi, sellaiseksi, jolla on tahto hyvään, terve järki ja puhdas mieli Jumalan kuvaksi ihminen luotiin. Kiitämme saamastamme tuesta ja myötäelämisestä. Hyväksyisin sen, etten aina olekaan oikeassa, kunnioittaisin lähimmäistäni, joka on erilainen kuin minä. Kärkkäinen * 30.3.1984 Porvoon mlk † 15.2.2025 Hämeenkyrö Heittäkää hiljaa arkulle multaa, siellä on Äiti, siellä on kultaa. Ps. Aina välillä tulee myös vertailtua itseä toisiin. Kiittäen ja kaivaten Tytti ja Otto Jari Martta ja Minea Äiti ja Asko Kalle perheineen Anu perheineen kummilapset Pauli, Kiira ja Sanni muut sukulaiset, ystävät ja työtoverit Rakkaamme siunataan 15.3.2025 klo 12 Mäntyrinteen kappelissa, osoite Lintuharjuntie 130, Hämeenkyrö. Kun kaikki on valmista, tehty työ, on edessä rauhaisa yö. Lämmin kiitos osanotosta
IKAALISTEN. Ke 5.3. Iltamessu klo 18 Viljakkalan kirkossa. Pitkänen. To 6.3. Valinta julkistettiin Matin päivänä 24. Kasvis: Kasvis-papukroketti To: Jauhelihakastike, pasta, salaatti. Sauna 16.30, kahvi 17.30. Avoin perhekerho klo 10, srk-keskus alakerta. mennessä ruokailun vuoksi seurakuntatoimistolle 044 713 3569. Ma 3.3. La 1.3. Kinkerit klo 14, Luhalahden kirkko. Miestenilta klo 18 Särkijärvellä. JÄMIJÄRVEN. Talviloman perheiden aamupäivä klo 9–13 Viljakkalan srk-talolla. helmikuuta. Juoksutusmäärä 35 m 3 /s. Messu kirkossa klo 13, Vepsäläinen, Ketola. Pitkon journalistin ura alkoi Valkeakosken Sanomissa marraskuussa 1965, jatkui Tampellassa ja Suomen Työnantajien keskusliiton palveluksessa. Eläkeliiton Hämeenkyrön yhdistyksen kinkerit klo 13 Kurjenmäellä, Erkki Malmberg. 82-vuotias Pitko on siitä elävä todiste. To 6.3. VILJAKKALAN. Su 2.3. SEURAKUNTAPIIRI Ke 26.2. Kuolleet: Helmi Heleena Tarkki 99 ja Jori Samuli Ilmari Haukipää 21. Aamulehden politiikan toimittajana ja lehden Helsingin toimituksen päällikkönä hän oli vuosina 1978-1993, jonka jälkeen lehden ajankohtaistoimituksen päällikkönä vuosina 1993-1998 ja lehden erikoistoimittajana vuoteen 2011. Vanhanajan kinkerit klo 18 srk-keskus. Vohvelikahvila on auki joka kuun ensimmäisenä lauantaina. Kouluruoka HÄMEENKYRÖN. Tarkempaa tietoa toiminnasta nettisivuilla. Pitko on kiitettävästi pitänyt yllä pakinan taidetta. Hartaus klo 14.30 Attendolla, Kuuskoski. Säynäjäkangas. Avoimet ovet klo 11, Avarit Viljakkalan srk-talossa. Kansallinen Matinpäivän toimikunta on valinnut hämeenkyröläisen toimittajan ja pakinoitsijan Matti Pitkon Vuoden Matiksi. Talvisia touhuja koko perheelle sisällä ja sään salliessa ulkona. Ke 12.3. Herättäjän kirkkopyhä. To 6.3. Hänen pakinoitaan ilmestyi Aamulehdessä vuodesta 1986 vuoteen 2022 ja ilmestyy edelleen sosiaalisessa mediassa. Konfirmaatiomessu klo 10 Viljakkalan kirkossa, Kivistö ja hiihtolomarippileiri. – Sekä journalismi että jalkapallo ovat opettaneet paljon yhteispelistä. Kasvis: Chili sin carne Pe: Broilerikiusaus, salaatti. Pitko katsoo, että palkinto on tunnustus myös kaikille ikäihmisille ja osoittaa, että elämä jatkuu vaikka olisi 80-vuotias. KESKIVIIKKO 26.2.2025 9 ELÄMÄNMENO AURINKO Ke nousee 7.38 laskee 17.43 To nousee 7.35 laskee 17.46 Pe nousee 7.32 laskee 17.49 La nousee 7.29 laskee 17.52 Su nousee 7.25 laskee 17.54 Ma nousee 7.22 laskee 17.57 Ti nousee 7.19 laskee 18.00 KYRÖSJÄRVI Kyrösjärven pinnan korkeus tiistaina +83.44 m. Tuomasbändi ja -kuoro. Kirpparin kahvio klo 10–13, pussipäivät alkavat. Su 2.3. Tulossa Su 9.3. KOTISEURAKUNNAN TAPAHTUMIA . Lähetyspiiri klo 18 Karhen srkkodissa. Ajankohdan pitkän ajan keskiarvo +83.44 m. Sanajumalanpalvelus klo 10 kirkossa, mus. Ti 4.3. Raamattuja rukouspiiri klo 19, vanha pappila. Myötätuuli klo 10–13.15 Särkijärven leirikeskuksessa. JÄMIJÄRVI Kuollut: Raimo Uolevi Kulmala 85. Kinkerit Riitialassa klo 18, Tuula ja Taito Puntala, Järventaustanperä 150. Pitkänen. SEURAKUNTA Ke 26.2. Ma 3.3. Su 2.3. Saila 040 804 9643. Koivisto. MAF lähetyslentäjistä vierailijana toiminnanjohtaja Janne Ropponen. To 27.2. Tuhkakeskiviikon iltamessu klo 18 Mäntyrinteen kappelissa, Pitkänen. Hannu Tarna, piano. Su 9.3. Aamurukous klo 8 Isopappilassa, kahvit. Kaikille avoin Hämeenkyrön hiihtolomariparin viikkomessu klo 18 Viljakkalan kirkossa. Kuolleet: Erkki Sakari Wegelius 85, Matti Urpo Pellervo Löytämäki 79 ja Matti Kalervo Kallio 79. Lähetyskoulutus ja virkistyspäivä klo 9–15 Kankaanpään seurakuntasalissa. helmikuuta. Ensimmäinen palkittu oli mäkihyppääjä Matti Nykänen. Kasvis: Kasviskiusaus Ikaalinen Ma: Broilerikiusaus, punajuurinen salaatti Ti: Hernekeitto, ruispala, kurkku, laskiaispulla Ke: Tonnikala-pastavuoka, raastevati To: Nakkikeitto, moniviljasämpylä, edamjuusto, tomaatti Pe: Chili sin carne, riisi-moniviljaseos, jääsalaatti-tomaattikurkkusalaatti Jämijärvi Ma: Jauhelihakastike, pasta, kasvikset, salaatti Ti: Hernekeitto Ke: Mustamakkara, muusi, jääsalaatti To: Nakkikeitto, leipä, juusto Pe: Kalakiusaus, raejuusto-porkkanasalaatti Viljakkala Ma: Lihaperunasoselaatikko, ketsuppi, salaatti Ti: Hernekeitto, sinappi, kurkkuviipale, laskiaispulla Ke: Porkkananapit, kermaviilikastike, peruna, salaatti To: Lasagnette, salaatti Pe: Broileripyörykät currykastikkeessa, riisi, salaatti HÄMEENKYRÖ Kastettu: Leon Antero Artturi Mustalahti. Aila. Tuomasmessu klo 18 Viljakkalan kirkossa. Pohdiskelua elämästä ja kuolemasta klo 15.15 Olkkarilla. Varsin vaikuttava on myös Vuoden Mattien ”kerho”, johon Pitkon kaimoja on valittu vuodesta 1983. Matti Pitko on Vuoden Matti. Perjantaikeidas klo 10 Torikadun Olohuoneella. Kuva: UutisOivan arkisto.. Tuhkakeskiviikon iltamessu klo 18 kirkossa. Su 2.3. Ilmoittautuminen päivään to 13.3. Järjestäjänä rippikoululeirin väki. To 27.2. Kinkerit Kovelahdessa klo 14, Paula ja Sakari Markkola, Koskilammentie 185. Kasvis: Linssikeitto Ke: Kalapuikot, peruna, kermaviilikastike, salaatti. Kivistö. Vohvelikahvila klo 10–13 Yhteisvastuukeräyksen hyväksi Majakassa. To 27.2. KIRKKOALUE La 22.3. Toivontupa srk-kodilla klo 10, “Tarinoita sieltä ja täältä”, Tapio Huhtasalo. Kasvis: Punajuuripihvit Ti: Hernekeitto, juusto, tuorepala. Pakinoitsija Pitkosta tuli oikeastaan sattumalta, kun alaiset ja kollegat Aamulehdessä eivät pakinoiden kirjoittamisesta isommin innostuneet. Iltapäivän ohjelmatuokiossa klo 12.30 Elämää vuosisadan vaihteen Soinilassa, Marja ja Mauri Lepola. Kahvitus klo 17.30 alkaen. Hyvää tekevät käsityöt klo 17.30 Vanhassa Pappilassa. Aila. Majakka-kahvila klo 10–12. Järvenkylän-Kostulan-OsaranSärkijärven kinkerit klo 18 Anna-Kaisa ja Simo Immosen kodissa, Osarantie 95. Ke 12.3. Hän edusti Suomea maajoukkueissa 1960-1967. Ti 11.3. Ikäihmisten kuntokurssi klo 9, srk-keskus. Kinkerit Kilvakkalassa klo 18, Veera ja Juha Änkö, Heinistöntie 33. Hämeenkyrö Ma: Jauhelihapihvit , peruna, kastike, keitetty kasvis. Pakinoitsijoiden joukko suomalaisessa mediassa on käynyt harvalukuiseksi. Pitko pelasi jalkapalloa Hakan, Kiffenin ja Ilves-Kissojen SM-sarjan eli nykyisen liigan joukkueissa 1960-1972. To 13.3. – Pääsin hyvään aikaan hyvään porukkaan sekä jalkapallossa että mediassa, Pitko kiittelee. Aila. Tehdään lahjoillamme yhdessä paikallista hyvää! Tied. Pappi Joona Toivanen tuo terveisiä Virosta. Avoin iltaperhekerho klo 17, srk-keskus alakerta. IKAALINEN Kastettu: Emmy-Olivia Marjanne Alfredsdaughter Nchimbi. Valinta julkistettiin Matin päivänä 24. Mauri Pihlajamaa, Aila, Eränen. Pe 28.2. Perheuutiset Pitko on Vuoden Matti • Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ. Maunu. Ajankohdan alaraja +82.92 m. Lähes 60 vuotta jatkuneella journalistiurallaan noin 25 000 juttua kirjoittanut Pitko on tunnettu eritoten pakinoitsijana. SEURAKUNTA Ke 26.2. Itse piti sekin hoitaa. Messu klo 10 Viljakkalan kirkossa. Ke 5.3. Sittemmin saman kunnian ovat saaneet muun muassa Vesa-Matti Loiri, Matti Vanhanen, Matti Apunen, Matti Mörttinen, Matti Klinge, Matti Salminen, Matti Rönkä, Matti Kassila ja Matti Ahde
Viime vuosina Säynäjäkangas on itsekin tullut mukaan partion toimintaan. Luokkatiloihin tulee yritystoimintaa. Säynäjäkankaalla on eräoppaan ja riistamestarin koulutukset, joten kouluttajan rooli oli luonteva. Maanantaista perjantaihin kestävän vierailun aikana tytöt majoittuvat viiden Valkean ruusun koulun kuudesluokkalaisen perheissä. • Tuukka Olli IKAALINEN. Silloin pyrin aina menemään, kun pääsen. Partiolaiset mukana talkoissa Karhunpesää on ollut rakentamassa Säynäjäkankaan kanssa muitakin talkoolaisia, lisäksi paikallinen yritys hoiti maansiirron keittiökatokseen omakustannehintaan. KESKIVIIKKO 26.2.2025 10 UUTISET Valkean ruusun koulu sai vieraita Etelä-Virosta Yksi arkinen asia sai virolaisvieraat hämilleen. – Paikka on isompi kuin ajattelin. Valkean ruusun koulun oppilaat Iida Vähätalo (vasemmalla), Sofia Laakso, Kreetta kauppila, Siiri Ala-Rautalahti ja Venla Kannisto suuntaavaat huhtikuussa Tarttoon, jossa heitä opastavat Ikaalisissa vierailleet Catalia Mõru, Karoliina Sikka, Laura Nurme, Stefani Vällades ja Sandra Rikkinen. Koulupäivien ajan vieraat ovat koululla, mutta myös muuta ohjelmaa on järjestetty perheiden aikataulujen mukaan. – Mutta täällä pakkanen tuntuu kylmemmältä kuin kotona, Vällades havannoi. Kohteita on paljon Helsingissä, ja työhön lähdetään aina useammaksi päiväksi. • Julia Raatikainen HÄMEENKYRÖ. – Vuonna 2023 liityin itsekin partioon, kun minut houkuteltiin mukaan. Vieraiden mukana olivat opettajat Rena Kruus ja Evelin Kaul. Minun tehtäväni on lähinnä huolehtia näistä rakennusjutuista. Sitä korvaamaan Kyytsönen suunnittelee monimuotoista lämmitysjärjestelmää, jossa yhdistyvät aurinkosähkö, hakelämmitys ja lämminvesivaraajaan laitettavat sähkövastukset. – Ei täällä kuitenkaan ole vielä liikaa harrastusmahdollisuuksia. Välillä pyydetään avuksi kouluttamaan jotain perustaitoja, kuten puukonvuolemista ja tulentekoa. Pohjatyöt on tehty, ja seinälaudat odottavat sopivaa hetkeä rakennuksen viimeistelyyn. Toimintasäde on Jämijärveltä noin 300 kilometriä, joten mahdollisia ovat myös esimerkiksi Turun ja Vaasan suunta.Sitä Yritys on hankkimassa myös hulevesien hallintajärjestelmää, jolla esimerkiksi siltojen alle tulvivat vedet pystytään siirtämään pitkien letkujen avulla lähimpään sadevesikaivoon. Puunkaatoja rakennuslupia hakiessa huomattiin, että alueen luvat olivat aiemmin jääneet vaillinaisiksi. Sen perusteella katos on mitattu ja suunniteltu. Täällä on viihtyisä ruokala, sehän on kuin ravintola. Santtu Säynäjäkangas rakentaa parhaillaan Karhunpesälle uutta keittiökatosta. Luulin, että tämä on vain pieni kylä, mutta tämähän on ihan kaupunki, Nurme kuvailee. – Aika näyttää, milloin ehditään tekemään ja mitä. Ikaalinen on luultua isompi Ikaalisten koko pääsi hieman yllättämään vajaan 100 000 asukaan Tarton kasvatit. Kevään aikana alueelle valmistuu myös keittiökatos sekä varasto. Säynäjäkangas on kaatanut alueelta puita, joita hän oman yrityksensä ylijäämän lisäksi hyödyntää rakennustöissä. Eilenkin, vaikka oli 15 astetta pakkasta! Aivan jäätävää, Nurme äimistelee. Vaikka rakennetaan talkootöin, tehdään kuitenkin ammattilaisen jälkeä, joka palvelee pitkään. Yksi asia vieraita on ihmetyttänyt. – Kylpylä ja sauna, tytöt hihkaisevat. Vieraiden selvää ykkösuosikkia ei tarvitse kaukaa hakea. – Se, kun koulussa kaikki menevät ulos jokaisen tunnin jälkeen. – Meidän koulumme on vanhempi rakennus. Keittiökatoksen pohjana hyödynnetään alueelta löytynyttä laattaa vanhasta rakennuksesta. Hän on myös lupautunut hoitamaan Karhunpesän lupa-asioita. Ja ulkona on luistelurata. Itse hän on muuttamassa koulun asuntoina aiemminkin olleen korkeamman osan ylimpään kerrokseen, jonka neljä asuntoa on tarkoitus yhdistää. Tykköön entinen koulu saa uuden elämän • Liisa Raipala JÄMIJÄRVI. Tavoitteena on älyteknologien ohjaama järjestelmä, joka etsii aina halvimman lämmitysmuodon.. Valkean ruusun koululla jatkettiin pitkäaikaisia perinteitä, kun koululla vieraili viisi Tarton Kivilinnan koulun oppilasta. Säynäjäkangas käy lisäksi partion kokouksissa asiantuntijaroolissa kertomassa, mitä alueelle voidaan tehdä ja miten. Ikaalisissa on näytetty paikkoja, kuten nuorisotila ja Tampereellakin on käyty. Säynäjäkangas pyörittää kahta yritystä sekä käy ajoittain kouluttamassa niin partiolaisia kuin armeijankin väkeä selviytymistaidoissa. Viime viikon maanantaina Ikaalisiin saapuivat Sandra Rikkinen, Stefani Vällades, Laura Nurme, Karoliina Sikka ja Catalia Mõru. Talkootöinä retkipaikkaa on ollut rakentamassa hämeenkyröläinen Santtu Säynäjäkangas, ja työ jatkuu edelleen. Toimintaa ollaan laajentamassa, ja tässä vaiheessa Kyytsönen valottaa sen liittyvän tekoälyyn liittyvään verkkokauppaan. Lämmitys uusiksi Tykköön koulurakennuksessa tärkeää Kyytsöselle oli se, ettei rakennukseen ole koskaan laitettu koneellista ilmanvaihtoa eikä siellä ole homeongelmaa. Tykköön entisellä koululla on alkamassa uusi elämä, kun koulusta korkeimman tarjouksen tehnyt Markku Kyytsönen tuo tontille yrityksensä ja itsekin muuttaa rakennukseen asumaan. Hämeenkyrön Hälläpyörien retkipaikalle, Vaivian Karhunpesään, on saatu vuoden aikana uusi laavu. Nämä oppilaat tekevät vastavierailun Kivilinnan kouluun huhtikuussa. Sinne valetaan samanlainen keittotaso, jollainen partiolaisilla jo on. Vastavierailu huhtikuussa Myös kouluissa on eroja. Talkootöitä hän tekee, kun aikataulu sallii. Kyytsösen yritys Tek-Malmi Oy:n alaa on kesäaikaan arvokiinteistöjen julkisivupesut kuumapesuna ja talvella sulatustyöt esimerkiksi kiinteistöjen katoilla. Kyytsönen kertoo yrityksen nostoautojen tarvitsevan valtavasti tilaa, jota on tarjolla entisen koulu tontilla. Ikaalisten ja Tarton välillä on ollut vastaavia kouluvierailuja jo Neuvostoliiton ajoilta lähtien. Kävi kuitenkin tuuri, että Nurme oli tuolloin täällä, sillä kotona Tartossa lämpötila oli tuolloin 20 astetta pakkasella. – Kävimme ulkoaltaassakin, mutta menimme äkkiä takaisin sisälle, siellä oli kylmä, Nurme nauraa. Myös itse partiolaiset ovat osallistuneet rakennuspuuhiin. Myös kiinteistön lämmitysjärjestelmä uusia nykyisestä öljylämmityksestä. Keittiökatos on suunniteltu noin 30 henkilölle. Hän kysyi partion väeltä, voisiko heille lahjoittaa jotain. Tarvittaessa asunto järjestyy myös työntekijälle. – Tykköölle tulee laajakaista, ja sekin on yksi tärkeä asia. Hän toivoo, että keittiökatoksen ja varaston jälkeenkin aluetta voi vielä kehittää ja laajentaa, jotta siellä voidaan järjestää entistä parempaa leiritoimintaa. Nyt rakenteilla on keittiökatos ja varasto. Partion toimintaan Säynäjäkangas päätyi Hälläpyörissä harrastavan tyttärensä kautta. Säynäjäkangas otti laavun käyttöön yöpymällä siellä itse ensimmäisen yön vaimonsa ja tyttärensä kanssa. “Veturiksi” kutsuttu keittotaso voidaan purkaa ja rakentaa uudestaan vanhoja materiaaleja hyödyntäen. – Vesiliukumäki oli hieno, Mõru sanoo. Rauhallinen kylä tarjoaa kalustolle hyvän säilytyspaikan myös sen vuoksi, että varkaat ovat riesana isoissa kaupungeissa. Mukana olivat myös opettajat Evelin Kaul ja Rena Kruus. Näiden sesonkien välissä on hyvä alkaa siirtyminen Tykköölle. Vaivialla sijaitseva retkipaikka oli Säynäjäkankaan ensimmäisellä vierailulla melko rehevöitynyt ja vanha laavu oli jäänyt pieneksi lähes 200-henkiselle lippukunnalle. Kotona sellaiset ovat keskustassa tai muualla kuin koululla, Nurme havainnoi eroja. Huhtikuussa vastavierailun Tarttoon tekevät kuudesluokkalaiset Venla Kannisto, Siiri Ala-Rautalahti, Kreetta Kauppila, Sofia Laakso ja Iida Vähätalo. Minulla on myös vene ja vuokraveneen kuljettajan pätevyys, joten ajattelin, että voisin opastaa vanhempia partiolaisia siinä. Pihaan jätettiin isoja, vanhoja koivuja, jotta talvella valo pääsee niiden läpi, mutta kesällä ne suojaavat helteeltä. Hälläpyörät nauttivat uudesta laavusta Rakennustyöt Karhunpesällä jatkuvat vielä kevään ajan. Jämijärven kunnanhallitus hyväksyi helmikuun alussa Kyytsösen tekemän 4 501 euron tarjouksen, ja kun kauppakirjat saadaan allekirjoitettua, maaliskuun alussa koululla on tarkoitus alkaa tapahtua. Nuoriso-ohjaajat toivoivat myös pihan reunalla olevan kuusikon säästämistä lasten leikkeihin. Tarve laavulle nousi esiin, ja vakituisen käytön perusteella paikaksi valikoitui Karhunpesä. Kivilinnan koulussa on noin 800 oppilasta, joten on selvää, että laitos on erilainen kuin Valkean ruusun koulu
pantit 0,90 700 2 KPL Voim. 27.2.–2.3. 27.2.–2.3. KESKIVIIKKO 26.2.2025 11 UUTISET avautuu 27.2. 26.2.–2.3. Juhla Mokka Kahvit SJ tai PJ 500 g (7,98/kg) Rajoitus 2 pkt/talous (30 pv alin hinta 5,49) 399 Voim. Coca-Cola, Fanta, Sprite Virvoitusjuomat 6 x 0,33 tlk 1,98 l (sis. Kariniemen Kananpojan fileesuikaleet hunajamarinoitu, maustamaton 400-450 g (8,87-9,98/kg) Suomi 399 Voim. Tervetuloa! S-market Ikaalinen Tarjoukset voimassa vain Ikaalisen S-marketissa. Vain kotitalouksille. 27.2.–2.3. Uudistunut S-market Ikaalinen Teollisuustalontie 2, 39500 Ikaalinen Avoinna: ma-la 7–22, su 9–22 Voim. Navel Appelsiini Egypti 079 kg 2 kpl Voim. Coop Poimutetut ranskanperunat 500 g (1,50/kg) 075 Voim. Valio Voi 500 g (5,98/kg) 299 Voim. 27.2.–2.3. Myllyn Paras Makaroni 400 g Yksittäin 0,55/kpl (1,38/kg) (30 pv alin hinta 0,55) 100 3 kpl 3 KPL. 26.2.–2.3. 27.2.–2.3. Kampanjatuotteita rajoitetut erät. Irtonamut (30 pv alin hinta 9,95) 595 kg Voim. 5,20 + pantit 1,80) Yksittäin 4,69-5,19 (1,91-2,17/l) sis. Avajaispäivänä kakkukahvit klo 10-18 ja myymälä täynnä tarjouksia. 27.2.–2.3
Siihen kuuluu neljä kaupunkia, joista isoin on Aasiaat, sekä kahdeksan kylää. Anttisaari muistuttaa, että vaikka Tanska tukee Grönlantia taloudellisesti, suurin osa Grönlannin luonnonvaroista saaduista tuloista on vuosien aikana valunut tanskalaisten taskuihin. Sen jälkeen hän siirtyi kunnan matkailujohtajaksi. – Grönlantia osaan, mutten täysin sujuvasti. Nykyisin Anttisaari työskentelee Aasiaatin lukiossa hallinnollisissa tehtävissä. Anttisaari toimi siellä neljän vuoden ajan yläasteen opettajana. Paikalliset, joilla on vene, käyvät metsästämässä ja kalastamassa. – Siellä oli tosi kivaa. Anttisaari opiskeli pohjoismaisia kieliä Åbo Akademissa ja lähti sitä kautta kielikursseille Färsaarille, Islantiin ja Grönlantiin. Turisteja ei käy kovinkaan paljon, mutta täällä voi ajaa koiravaljakolla, meloa kajakilla ja bongata revontulia tai valaita. Kaamos kestää noin 1,5 kuukautta. Krista Anttisaaren lähettämä kuva, jossa perheen lapset laskevat kelkalla juhannusyönä vuonna 2023.. Nyt tämä Tanskalle kuuluva valtava saari on yllättäen maailmanpolitiikan keskiössä, kun USA:n presidentti Donald Trump vaatii sitä maalleen. Anttisaari on seurannut keskustelua maan tulevaisuudesta läheltä ja siitä hänelle on jäänyt kuva, etteivät grönlantilaiset halua siirtyä USA:n alaisuuteen, vaan tavoitteena on itsenäisyys. Aluksi hän hän oli Grönlannissa vajaan kuukauden vuonna 2000. Ikaalilaissyntyinen Krista Anttisaari on asunut Grönlannissa pian 16 vuotta. Juuri valmistumisensa kynnyksellä syksyllä 2005 Anttisaari sai työpaikan Kangaatsiaqista ja muutti sinne parin viikon varoitusajalla tulevan aviomiehensä Mariuksen kanssa. Ihmiset olivat ystävällisiä ja grönlannin kieli oli tosi haastavaa ja erilaista kuin muut kielet, Anttisaari kertoo. – Jotta itsenäistymiselle olisi paremmat edellytykset, ihmisten koulutustasoa pitäisi täällä saada ensin nostettua, Anttisaari sanoo. Työhön kuuluu muun muassa erilaisten tapahtumien järjestämistä ja koordinointia, oppilaiden poissaolojen vahtimista, erilaisten raporttien ja tilastojen tekemistä, projekteja ja tiedottamista, Anttisaari kertoo. Koko kunnassa asukkaita on noin 6 000, joista Aasiaatissa noin 3 000. Anttisaaren kotikunnassa Aasiaatissa on noin 3 000 asukasta. Työkielenään Anttisaari käyttää enimmäkseen tanskaa. Grönlanti on tosi vaikea kieli, ehkä yksi maailman vaikeimmista, ja siksi kiehtova. Ensilumi Aasiaatiin sataa yleensä syyskuun puolivälissä ja lumet sulavat alkukesästä. – Kaupungissa on oma sairaala, vanhainkoti, muutama päiväkoti, kehitysvammaisten koulu, lentokenttä, kalatehdas ja lukio. – Päätin jo silloin, että haluan muuttaa tänne opintojen jälkeen. Syksyisin voi poimia variksenmarjoja, joita käytetään esimerkiksi jälkiruokiin, Anttisaari kertoo. – Titteli on virallisesti AC-fuldmægtig jonka voisi kääntää vaikkapa ”akateeminen hallintovirkamies”. Marius on kotoisin Kangaatsiaqista. – Tanska on ollut suurempi hyötyjä kuin Grönlanti. Sen jälkeen perhe muutti nykyiseen kotikaupunkiinsa Aasiaatiin, jossa Anttisaari jatkoi yläasteen opettajana. Se ei kyllä kerro yhtään mitään, Anttisaari naurahtaa. Monet ovatkin katkeria tanskalaisille, mutta toki monilla on myös hyvät suhteet Tanskaan ja tanskalaisiin, pitkään opetustyössä Grönlannissa toiminut Anttisaari kertoo. Koulujen ”pakkotanska” ärsyttää monia nuoria, ja monet puhuvat mieluummin englantia. Ystävällisiä ihmisiä ja haastava kieli Miten nuori ikaalilainen nainen päätyi Grönlantiin. Krista Anttisaaren perheeseen kuuluvat aviomies Marius Olsen-Petersen, poika Kimi ja tytär Ilanna. Lisäksi monessa työssä tanskalaiset saavat samasta työstä parempaa palkkaa kuin grönlantilaiset, ja johtaviin asemiin palkataan enimmäkseen tanskalaisia. Reilun vuoden Anttisaari opetti yläasteella englantia, tanskaa, italiaa, fysiikkaa ja kemiaa. Koiravaljakoita, kajakkeja ja valaita Aasiaatin kaupunki kuuluu Qeqertalikin kuntaan. • Terhi Palonen GRÖNLANTI. Seuraavana keväänä perheeseen syntyi Ilanna ja vuonna 2011 Kimi. 12 KESKIVIIKKO 26.2.2025 ARJESSA ”Viihdyn hyvin pimeässä ja kylmässä, mutta hylkeen liha ei maistu” Ikaalilaissyntyisen Krista Anttisaaren koti on ollut Grönlannissa pian 16 vuotta. Kokemus innosti häntä niin, että hän haki vaihto-opiskelijaksi Grönlantiin, ja keväällä 2001 hän olikin Nuukissa Grönlannin ainoassa yliopistossa opiskelemassa grönlantia. Grönlantiin Kangerlussuaqiin perhe muutti vuonna 2012. Ilmasto oli hyvä, ei liian kuuma eikä siitepölyä, sillä olen allerginen. Krista ja Marius menivät naimisiin vuonna 2008 ja muuttivat Tanskaan Mariuksen opintojen takia
Lisäksi Kimi harrastaa yrttien kasvatusta, piirtämistä ja luovien juttujen tekemistä. luokkaa Aasiaatissa. Monet uskovat kummituksiin. Hän ei ole juontaja, vaan hänen tehtäviinsä kuuluu muun muassa hätäkeskuspuheluihin vastaaminen, säähavaintoilmapallojen lähettäminen ja yhteydenpito laivoihin, jotka ovat saapumassa johonkin Grönlannin satamista. Esimerkiksi monet opettajat eivät uskalla olla koulurakennuksessa yksin, koska siellä kuulemma kummittelee... Hän tykkää leipomisesta ja on tehnyt kakkuja ja pikkuleipiä myyntiinkin. Kotona lapsille opetetaan suomea Anttisaaren aviomies Marius Olsen-Petersen työskentelee Aasiaatin radiossa. Anttisaari kertoo, että Grönlannissa asiat tapahtuvat monesti nopealla varoitusajalla, mitään ei suunnitella kunnolla etukäteen niin kuin Suomessa, tai jos suunnitellaan niin viimeistään viime hetkellä tulee jotain muutoksia. Suomessa hän harrastaa tanssia. Meri ei enää nykyään jäädy läheskään joka vuosi. – Olen jo useamman vuoden opettanut lapsia kotona normaalin kouluja työpäivän jälkeen, koska täkäläisen koulun opetus on heikkoa. Pannulla paistuu valasta ja sipulia. Kaikki on riippuvaista säästä Anttisaari kuvailee grönlantilaisia joustaviksi, koska koskaan ei voi tietää onnistuvatko suunnitelmat. Anttisaaren mukaan Grönlannissa melkein kaikki on kalliimpaa kuin Suomessa, ja mitä pohjoisemmaksi mennään niin sitä kalliimpaa kaikki on. Nykyään käymme Suomessa noin kerran vuodessa ja silloinkin Ikaalisissa vain pikavisiitillä. Haluan myös, että lapset oppivat paremmin suomea. 13-vuotias Kimi käy 8. Muutenkin matkustaminen on kallista ja hankalaa. Täällä ne ovat yleensä lopussa tai sitten kalliita ja huonoja. Olen tilannut Suomesta oppikirjoja. – Yksi harvoja halvempia asioita on bensiini. Lentokoneet ja helikopterit voivat olla myöhässä tunteja, päiviä tai jopa viikkoja. ”Viihdyn hyvin pimeässä ja kylmässä, mutta hylkeen liha ei maistu” Kuva Krista Anttisaaren perheen kesäisestä kokkailusta saarella. Hyvinä puolina on yhteisöllisyys, auttavaisuus ja toisten tukeminen. Kaamos kestää noin 1,5 kuukautta.. Itsekin laitan aika usein kalaa. – Minä ja lapset ei tykätä niistä. Lastenkin parhaat lapsuusmuistot ovat Ikaalisista mummulasta kesäja joululomilta. Maailman paras juomavesi Ikaalisissa Ikaalisiin perheen matka käy nykyisin harvakseen. Hän harrastaa sulkapalloa, aiemmin myös hiihtoa ja jalkapalloa. Toki siellä on vielä vanhoja ystäviä ja paljon rakkaita paikkoja, joissa on kiva käydä. Anttisaari kertoo, ettei perheellä ole juurikaan yhteistä vapaa-aikaa. Perheen ruokapöydästä löytyy myös tanskalaisia ja muita eurooppalaisia ruokia. Kesällä lämpötila on enimmäkseen 5–10 astetta plussalla. Hän tekee lisäksi osa-aikaisena töitä paikallisen hotellin respassa. Jos niitä tuodaan lentokoneella, niiden hinnat nousevat pilviin. Aviomies puolestaan valmistaa grönlantilaista ruokaa esimerkiksi valaan ja hylkeen lihasta. Maitotuotteitakin kaipaan, kuten tavallista maitoa, koska täällä se on ainoastaan iskukuumennettua. Ärsyttävää on taikausko. – Monesti tulee ikävä suomalaista tehokkuutta, täsmällisyyttä, rehellisyyttä ja vastuuntuntoa. Toisaalta itsemurhia on paljon, samoin huumeja alkoholiongelmia sekä seksuaalista hyväksikäyttöä. – Kaikki riippuu säästä. Anttisaari kokkaa usein suomalaista ruokaa. – Meillä ei ole enää mitään kotia Ikaalisissa, ja äitikin kuoli viime vuonna, joten sinne on lähinnä asiaa vain vanhempien haudalle. Ensilumi Aasiaatiin sataa yleensä syyskuun puolivälissä ja lumet sulavat alkukesästä. – Yleisesti ottaen täkäläiset ovat iloisia ja ystävällisiä ja nauravat paljon. Jäätyminen on muuten hyvä, mutta kurjaa, kun laivat eivät voi tuoda juustoa, jugurttia, munia ja vihanneksia. Aasiaat on pienellä saarella, joten kesällä muualle pääsee vain veneellä, laivalla tai lentokoneella ja talvella, jos meri on jäässä koiravaljakolla tai moottorikelkalla, muuten lentokoneella tai helikopterilla. KESKIVIIKKO 26.2.2025 13 Uutisia Ikaalisista ja Jämijärveltä jo vuodesta 1913 100 vuotta sitten perjantai 27.2.1925 Uutisia Hämeenkyröstä ja Viljakkalasta jo vuodesta 1922 100 vuotta sitten perjantai 27.2.1925 – Meri tasoittaa lämpötilaa, joten harvoin on kylmempää kuin -25 astetta. – Töitä pitää tehdä paljon, sillä talous on tiukoilla muun muassa kohonneiden hintojen ja korkojen takia, sillä kotimme remontteihin on jatkuvasti uponnut rahaa, hän kertoo. – Edelleenkin Ikaalisissa on maailman paras vesijohtovesi, ja otamme aina mukaamme muutaman tyhjän pullon, niin että saamme nauttia siitä vielä seuraavanakin païvänä. Kala on ok, samoin poro ja myskihärkä. – Suomesta on ikävä varsinkin ruisleipää ja tuoreita vihanneksia. Sen vuoksi ihmiset eivät myöskään stressaa. Mielellämme kävisimme Ikaalisissa useamminkin. Perheen 15-vuotias tytär Ilanna valmistui viime vuonna peruskoulusta Aasiaatissa ja on nyt vaihto-oppilaana Sastamalassa. Kalliit elinkustannukset Anttisaari kertoo, että Grönlannissa normaali työaika on 40 tuntia viikossa. – Jos laiva tai vene joutuu merihätään, Marius saattaa olla välikätenä selvittämässä veneen sijaintia, jotta pelastajat osaavat etsiä oikealta alueelta, Anttisaari kertoo. Mariuksen suku on ihastunut moniin suomalaisiin ruokiin, kuten jauhelihakeittoon, lohikeittoon ja karjalanpiirakoihin
045 341 2733 www.tmh-tilit.com Hämeenkyrön liikekeskus Hämeenkyrön Tilija Kiinteistöpalvelu Oy Tilitoimistopalvelut • Sivutie 2 p. 050 310 7777 Julkiset kaupanvahvistajat Julkinen kaupanvahvistaja ANSSI HONKILAHTI LKV • p. Oliko Kekkonen oikeassa. 25,5 % YRITTÄJÄ, Ota yhteyttä mediamyyntiin p. ti–la PARTURI Pirjo Kauranen Hämeenkyrön Liikekeskus Härkikuja 2, p. 040 1429 119. 0400 732 857 www.edustushakli.fi ilkka.hakli@edustushakli.fi Kaivontekijänkatu 6, Ikaalinen p. 040 179 0001 av. 040 733 3433 Kirjapainot Hämeenkyrön Kirjapaino Eteläntie 2, KYRÖSKOSKI p. Esim. 03 371 6152 Autojen huolto ja korjaus Autoja konekorjaamo KARTTUNEN Viljakkala, p. 0500 335 526 kari.jeskanen@ostametsaa.fi Kauneushoitolat P. • Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ/TAMPERE. Luetun jäsentelyä ja sulattelua Tämänkin kirjan riveiltä käy ilmi, että Koskela lukee paljon, ja kiinnostuksensa kohteena ovat etenkin politiikan ja urheilun historia. 040 071 9611 Kyron sairauskassa p. 050 330 0622 www.ikaalistenvalokuvaamo.fi Suosi paikallista! Suosi paikallista! lähde mukaan! Jouni Koskela kirjoitti Taakankantajat loppuun ”Kekkospestyn” tekijän teksti on viimeistellympää kuin parin vuoden takaisessa alkuosassa. 045 112 2557 Metsätilojen myynti Metsätiloilla on hurja kysyntä. 8–18, la suljettu Kahvio p. 0500 335 526 tai kari.jeskanen@ostametsaa.fi katso sivujamme ostametsaa.fi, etuovi.com tai facebook.com Jeskaset LKV Oy Parturit ja kampaamot HAIR & BEAUTY HEIDI p. ark. 14 KESKIVIIKKO 26.2.2025 KULTTUURI Ilmoituksen rivihinta 25 € kolmen kuukauden jaksolta. 03 458 6700 Hämeenkyrön Sähköpalvelu Oy • Kaikki sähköasennustyöt, suunnittelu ja tarvikemyynti Sivutie 2, Hämeenkyrö, p. 03 371 6911 p. 03 371 6235 PÄIVI SALMESVUORI p. kolmen rivin ilmoitus 75 €. 03 371 4864 Taksit HÄMEENKYRÖN TAKSIASEMAT p. 0400 635 470 JMK-AUTOHUOLTO Oy •• Henkilö-/pakettiautojen huolto •• Nelipyöräsuuntaukset • • Ilmastointilaitehuolto Jaakontie 10, 39200 KYRÖSKOSKI p. 03 3143 3173 ilmoitukset@oivaseutu.fi UutisOiva Palveleva YritysOiva Asuntomyynti 040 500 9083 timo@lepomakilkv.fi Jari Salminen p. PUSA Oy p. Kirjansa johdannossa Koskela toteaa olevansa ”Kekkospestyä” sukupolvea parillakin tavalla. 040 548 0830 anssi.honkilahti@asuntori.fi Julkinen kaupanvahvistaja KARI JESKANEN LKV, KiAT • p. Koskela toimii Vapaussodan Perinneliiton puheenjohtajana, ja maamme itsenäisyystaistelujen muiston vaaliminen on hänelle selvästi merkityksellinen asia. tammikuuta.. Jälkimmäistä kirjoittaja seuraa toki aktiivisesti nykyäänkin. 040 834 9777 | Myös kotikäynnit SKY-kosmetologi Pirjo Sirén p. tiistai 9–15, perjantai 9–15 Tilitoimistot TILITOIMISTO AHVENAINEN 044 405 3914, www.tilimajakka.fi p. 040 570 5655 jari.salminen@villalkv.fi Asusteet Kyröskoski, Koskitie 6, p. 0400 636 136 Hämeenkyrö Sähköasennukset KM Sähköasennus Oy p. 040 685 4797 KYRÖSKOSKEN HUOLTOKESKUS OY Autojen monimerkkihuolto Av. Kekkospestyksi kirjoittaja kuvailee itseään myös siksi, ettei osaa sanoa saati analyyttisesti perustella, oliko Kekkonen oikeassa. 040 661 8794 Parturiliike HANNU LEPISTÖ Kyröskoski, p. Kolmas osa on selkeämpi ja kieliasultaan viimeistellympi kuin aiemmat, mitä saattaa selittää Koskelan eläköityminen vajaat kaksi vuotta sitten. Jouni Koskelan viimeisin kirja julkaistiin Kallen päivänä 28. Kirjaa lukiessa herää useamman kerran ajatus, että Koskela on tainnut poimia siihen aineksia lukemistaan tietokirjoista, muistelmista ja elämäkerroista. Av. 050 438 9712 • Av. Koskelan syntyessä presidenttinä oli Urho Kekkonen, joka oli vallassa vielä silloinkin, kun Koskela pääsi ensimmäistä kertaa äänestämään valtiollisissa vaaleissa. Taakankantajat-teoksen kolmannessa osassa ollaan ajallisesti jo puolen vuosisadan päässä sisällissodasta, ja talvija jatkosotiinkin etäisyyttä on neljännesvuosisadan verran. Nyt ilmestyneessä kirjassa sodat ovat sivuroolissa, kun päähenkilö pohtii suhdettaan Kekkosen kauden politiikkaan. 040 739 9407 • sähköasennukset • sähkötarvikkeet • antenniasennukset • kodinkoneet Soutajantie 8, Ikaalinen p. 0400 929 614 Rakentaminen Edustusliike ILKKA HÄKLI OY * Rakennustarvikkeet edullisesti p. 040 754 1090 Kyröskoski Kauneushoitola Kimallus Karoliina Härkki Avoinna ajanvarausten mukaisesti Härkikuja 2, Hämeenkyrö p. 040 756 2840, Sasi TUULA NIEMINEN Kyröskoski p. Kirjoitusprosessi on hyvinkin voinut olla tapa sulatella ja samalla jäsennellä lukemaansa. 1940-luvun sotavuosista Koskela kertoo päähenkilön isän äänellä, tämän kirjoittaman ”testamentin” muodossa. 03 371 6148 AUTOKORJAUS OY Tippavaarantie 9, KYRÖSKOSKI P. Soita Kari Jeskanen p. 0400 426 124 • www.asuntori.fi Valoja videokuvaajat p. 050 522 4976 044 273 0817, Valtakatu 55, Kkoski Parturi-Kampaamo KOSKI Rinnetie 2 A 2, Kyröskoski p. Koskelan kuvaama vuosikymmenen mittainen ajanjakso ulottuu Meksikon olympialaisista Lahden MM-hiihtoihin. ma–pe 6.30–17, la 8–14 Palvelemme torilla joka viikko • ke: Ikaalinen • pe: Mouhijärvi • la: Kyröskoski Voit myös tilata tuotteitamme viitalankotileipomo.fi LVI-asennukset LVI-palvelut, lämpöpumput ja vahinkosaneeraukset Harri 050 472 9646 Pasi 050 472 9648 Putkityö KUUKKULA Oy P. 040 769 8420 www.maanrakennusjokinen.fi Meiltä myös • nostopalvelut • ruoppaukset SORAT ja MURSKEET M. 03 371 6641. Taakankantajien päätösosa on myös kirjoittajan henkilökohtaista pohdintaa siitä, oliko Kekkosen vahvalla otteella johtama idänpolitiikka taitavaa pelaamista, liiallista mielistelyä vai realismia, jolle ei ollut vaihtoehtoa. 03 371 5402 Kirpputorit Kirpputori Oskarin Olohuone Mestarintie 2, Hämeenkyrö Avoinna ke–su klo 12–18 www.oskarinolohuone.fi Kodinkonehuollot Kotitalouskonehuolto KIRMO Oy Valtakatu 8, Kyröskoski 0500 239 557 Korut ja kellot Kultaja hopeakorut, kihlat kastelahjat, kellot, paristojenvaihdot HÄMEEN KULTA JA HOPEA Härkikuja 1 B, OP:n vieressä Puh. UKK:n ulkopolitiikan (ja siihen sekoitetun sisäpolitiikan) viisautta tai vääryyttä on pohtinut Koskelan ja hänen kirjansa päähenkilön lisäksi moni muukin, eikä lopullista totuutta asiasta kannata edes kuvitella löytyvän. 040 708 1113 Ikaalinen Siivousliikkeet, tarvikkeet ja aineet KRISTIINA p. Hintaan lisätään alv. Leipomot Ristamäentie 24, Hämeenkyrö p. 040 1429 119 Härkikuja 1 B, OP:n vieressä Hiusmuotoilija Ansku Jokireitti 4, Kyröskoski p. 050 912 1339 Kiinteistöpalvelut www.kiinteistohuoltoruuska.fi p. 050 327 6707 Telkontie 40, Kyröskoski (Kostula) Erikoishammasteknikko RAMI LAAKKONEN p. 040 676 4000 Laiskajaakon Taksi 050 571 7573 • 1-8 henkilöä • pyörätuolikuljetukset taksi@laiskajaakko.net Terveydenhoito KOULUTETTU HIEROJA Hamari Raimo p. Suuriniemi Kuljetus p. Kun työ ei ole entiseen tapaan haitannut harrastuksia, on tekstin oikolukuun ehkä käytetty enemmän aikaa. Selkeyttä tuo sekin, että kirjoittaja on rajannut hahmojen määrää reippaasti, nyt äänessä ovat päähenkilö minän lisäksi vain päähenkilön isä kirjoittamansa testamentin kautta sekä kertoja. Testamentissaan isä kertoo toimineensa kotirintamalla mielialojen tiedustelutehtävissä. Hämeenkyrössä varttunut Jouni Koskela julkaisi Kallen päivänä kolmannen ja viimeisen osan Taakankantajat-teoksestaan, jonka aiemmat osat julkaistiin yhtenä niteenä kesällä 2023. Tuo aika oli myös Urho Kekkosen pitkän presidenttikauden loppupuoliskoa, ja suuri osa kirjasta onkin päähenkilön pohdintaa suhtautumisestaan Kekkoseen ja tämän harjoittamaan politiikkaan. 044 594 6070 Siivouspalvelu T
Yleisön reaktio kiinnostaa Näyttelijät odottavat kiinnostuneina myös katsojien reaktioita: naurahtaako joku näytelmän komediallisille elementeille – ja miten he reagoivat omaan nauruunsa. Teatteriohjaaja Jari Hiltunen uusin produktio liikkuu seutukunnalla pyörien päällä. Jämin Jänne ry sai 2 500 euroa ja Palokosken liikuntaja urheiluseura 1 000 euroa. Kun itse pääsen Eichmannin viimeisiin sanoihin, tulee kylmiä väreitä, Rajala sanoo. Neljä naista monissa eri rooleissa – Aleksis Kiven kansallisromaania käsitellään näytelmässä komedian keinoin. Kulttuuriavustuksia oli jaettavana 2 400 euroa. Ei tarvitse hyväksyä, mutta pitää yrittää miettiä, mikä ajoi hänet niihin tekoihin, jotka ovat omista näkemyksistä niin kaukana, Rajala sanoo. – Voi olla myös, että monelle tulee kyyneleet silmänurkkaan. toukokuuta. Neuvotteluja muista esiintymispaikoista on vielä käynnissä. Näytelmän työstäminen saa näyttelijät miettimään, miten oli mahdollista, että niin iso massa ihmisiä antoi hirmutekojen tapahtua. Liikunta-avustuksia oli jaettavana 4 000 euroa. – Pienessä tilassa olet niin lähellä yleisöä, jotenkin paljaampana, Leikkola sanoo. – Näytelmän lavastus mahtuu peräkärryyn. Nuorisoavustuksia oli varattu yhteensä 3 500 euroa, ja avustusta saivat Jämijärven VPK ry (1 100 euroa), Mannerheimin lastensuojeluliiton Jämijärven paikallisyhdistys ry (800 euroa), Jämijärven Miilunvartijat ry (600 euroa), Jämijärven koti ja koulu ry 600 euroa ja SPR:n Jämijärven osasto (400 euroa). Rajalan roolihahmo on natsi-Saksassa holokaustia organisoinut Eichmann, Leikkola puolestaan esittää juutalaistaustaista filosofia Arendtia, ja näytelmässä nämä hahmot kohtaavat Eicmannin oikeudenkäynnissä vuonna 1962. Avustuksia saivat Jämijärven Martat ry (600 euroa), SPR:n Jämijärven osasto (600 euroa), Jämijärven eläkkeensaajat ry (600 euroa), Palokosken kyläyhdistys ry (450 euroa), Vihun kyläyhdistys ry (300 euroa), Suurimaan maaja kotitalousseura ry (100 euroa) ja Eläkeliiton Jämijärven yhdistys ry (100 euroa). Muissa rooleissa näytelmässä ovat Mika Rajala, Miia Sjöman ja Mira Manninen. Ikaalilaisen Mansikkamäen draamapajan isäntä ja pitkän linjan teatteriohjaaja Jari Hiltunen on rakentanut ensi kevät–kesään teatterikiertueen. – Jollain ihmisellä voi myös purkautua nauruna, kun jokin asia on liian vaikea, ja reaktio voi tuntua väärältä, Leikkola sanoo. Eichmannkin näytelmässä puolustautuu sanomalla, että hän teki vain työtään. – Aina pitää ajatella, mitä tekee, ja jos tekee, onko valmis kantamaan niiden seuraukset. • Liisa Raipala JÄMIJÄRVI. – Minulla on helpompaa, kun olen niin sanotusti hyvän puolella, mutta filosofina roolihahmoni yrittää myös ymmärtää, Leikkola sanoo. Lisäksi lautakunta jätti 500 euroa liikunta-avustuksista jaettavaksi kohdeavustuksina myöhemmin tänä vuonna kertaluontoisen tapahtuman tai toiminnan järjestämiseen. Näytelmäkiertue alkaa Poltinkosken lavalta 29. Luvassa ei nimittäin ole pelkkää synkkyyttä, vaan Sjömanin ja Mannisen tulkitsemat Anne Frankin nuoren tytön ajatukset tuovat duurisävyjä, ja Mika Rajalan tuomarin hahmossa on luvassa myös koomisia piirteitä. Myös kulttuuriavustuksista jätettiin 500 euroa myöhemmin jaettaviksi kohdeavustuksiksi. Komediaa ja kesäteatteriakin on kiva tehdä, mutta on haaste tehdä välillä erilaista, Leikkola sanoo. Ylöjärven Museon mäellä esitys nähdään 6.–8. Näyttelijät vaihtavat roolia lennossa ja vauhtia riittää alusta loppuun, Hiltunen kertoo. kesäkuuta. ”Öbaut seitsemän veljestä” -komedia nähdään seudulla useassa paikassa. – En ole kuitenkaan itse se henkilö, ja ajattelin, että lähden kokeilemaan, Rajala sanoo. Kerrontaa tehostetaan vielä valoilla, musiikilla sekä taustalla kulkevalla kuvaja videomateriaalilla. On hienoa päästä tekemään vakavampaa juttua, ja tämä on tullut vähän uniinkin. Kaikkiaan 16 yhdistystä saa Jämijärvellä hyvinvointitoimialan avustuksia toimintansa tukemiseen. Rooleissa nähdään Mirva Valkama Karviasta, Maija Niemi Ikaalisista, Elli Silvan Tampereelta ja Rebekka Mustajärvi Ylöjärveltä. – Aihe ei ole ihan helppo, ja kun ajattelee sitä ja nykypäivää, on pelottavan paljon samoja elementtejä, hän miettii. Hän on tehnyt muun muassa Linna-teatterille useita käsikirjoituksia ja sävellyksiä. Jämijärvi-Seura ry 800 sai euroa, Eläkeliiton Jämijärven yhdistys ry 500 euroa, Suurimaan maaja kotitalousseura ry 200 euroa ja Palokosken pipertäjät ry 200 euroa. Nyt ei tarvitse, pieni, nopea hymy riittää, ja yleisö näkee kaiken, Rajala sanoo. Ehdottomasti mukana – Kun Marko soitti, sanoin heti, että ehdottomasti olen mukana. Vapaa-aikatoimen avustuksia oli jaossa 3 400 euroa. Seudulla on käynyt monia vierailevia teattereita, mutta tällaista kiertuetta ei ole taidettu aiemmin järjestää, Hiltunen pohtii. Harrastajateatteri lähtee kiertueelle Seitsemän veljeksen hengessä • Terhi Palonen IKAALINEN. Esitykset ovat 4.–16. Jos vain tekee ja tekee, eikä pysähdy miettimään, mihin se voi johtaa. kesäkuuta ja Hämeenkyrön Heiskalla 16.–17. Nyt on tulossa rankempaa settiä. Moni jämijärveläinen yhdistys sai avustusta kunnalta JÄMIJÄRVI. Esitys onnistuu niin sisällä kuin ulkona. maaliskuuta, ja niitä on yhteensä kuusi. Neljä taitavaa harrastajanäyttelijää, jotka ovat naisia, näyttelevät kaikki veljesten roolit ja sen päälle monet muut näytelmään kuuluvat roolit. Näytelmän käsikirjoituksen on tehnyt Aleksis Kiven romaanin pohjalta Mikko Koivusalo. – Toivottavasti ihmiset myös miettisivät, onko tämä tehty myös tästä päivästä vai vain natsismista, hän sanoo. Näin miettivät teatteriharrastajat Johannes Rajala ja Marjo Leikkola, jotka esittävät pääosia KulttuuriJämi ry:n maaliskuiseen, totalitarismista kertovaan näytelmään. Näytelmän kesto on noin 50 minuuttia. 15 KESKIVIIKKO 26.2.2025 KULTTUURI ”Pahaa pitää ymmärtää, mutta sitä ei tarvitse hyväksyä” Natsien teot haastavat KulttuuriJämin näyttelijät. – Pieni tila sulkee ulkomaailman pois, eikä katsojakaan pääse pakoon. Näytelmän ohjauksesta ja sovituksesta vastaa Hiltunen. Joka ilmeellä on merkitystä Oman mielenkiintonsa tuo myös se, että näyttämöllä samassa tilassa, hyvin lähellä toisiaan ovat sekä näyttelijät että yleisö. Ne on nyt kuitenkin maustettu nykyajalla ja huumorilla. Rajala oli myös innolla mukana, vaikka ensin miettikin, pystyykö tekemään hänelle ajatellun Eichmannin roolin. Kesäteatterissa pitää elehtiä suuresti, että se näkyy myös taakse. Koulukeskus Pääskyn näyttämöllä nähdään Marko Saarion ohjaama ja käsikirjoittama Hannah Arendt, Adolf Eichmann, Anne Frank – Pimeyden hetki. – Pienessä tilassa jokaisella ilmeellä on merkitystä, ja koko ajan täytyy pysyä ajatuksen päällä. Leikkola nostaa esiin ajattelun merkityksen, jota korostaa myös hänen roolihahmonsa Arendt. 650 euroa vapaa-ajan avustuksista jaetaan myöhemmin kohdeavustuksina.. Avustusten jakamisesta päätti hyvinvointilautakunta, ja kaikkiaan rahaa oli varattuna 13 300 euroa. Ohjaaja Marko Saario hioo Marjo Leikkolan ja Johannes Rajalan ilmaisun yksityiskohtia katseista ja muista eleistä lähtien. Näytelmästä löytyvät kaikki Kiven teoksen keskeiset kohtaukset, kuten kosinta, lukkarin koulu, Toukolan tappelut, Impivaara ja hiidenkivi. – Pitää ymmärtää pahaa ihmistä, ja se on yllättävän vaikeaa. – Kiertävä teatteri tuo taidetta lähemmäksi kuluttajaa
alv, välineet ja puhdistusaineet. NIMI: OSOITE: PUHELIN: R5 KESKIVIIKKO 26.2.2025. Puh. OSAAJAT OSAAJAT Oivat Oivat Ammattilaiset palveluksessasi 16 Neljän tai useamman ilmoituksen sarja, julkaisu peräkkäisinä viikkoina. 24 % HYVINVOINTI PALVELUT Rahkolankuja 18 A 1, Ikaalinen p.010 322 9611, tempodent.fi Rahkolankuja 18 A 1, Ikaalinen p. Yhteystiedot mukaan. RISTIKKO 9 Palauta ristikko 18.3.2025 mennessä osoitteeseen: Seutulehti UutisOiva Keskisenkatu 1–3 A, 39500 Ikaalinen. Kysy lisää ja varaa paikkasi: ilmoitukset@oivaseutu.fi 03 3143 3173 Pienin ilmoituskoko 2x25 pmm, hinta 33 €/ilmoitus + alv. 03 457 330, www.iktiki.com, kirjanpito@iktiki.com, isannointi@iktiki.com Asiantuntevaa ja monipuolista palvelua: 4 Tilitoimistopalvelut 4 Isännöintipalvelut 4 Kiinteistöjen huollot ja siivoukset Hämeenkyrö Tippavaarantie 8 p. 02 547 1649, 045 631 7204 • Jämijärventie 22 A, Jämijärvi Kotisiivous Järvinen Kotisiivous Järvinen 40 €/h sis. 040 9120 918 Ikaalinen • Hämeenkyrö • Ylöjärvi Vanha Tampereentie 18–20, 39500 IKAALINEN, p. Arvomme palkintoja. 040 748 5422 Jämijärven Kukka JA HAUTAUSPALVELU Jämijärven Kukka JA HAUTAUSPALVELU Jämijärven Kukka JA HAUTAUSPALVELU Jämijärven Kukka JA HAUTAUSPALVELU Jämijärven Kukka JA HAUTAUSPALVELU Jämijärven Kukka JA HAUTAUSPALVELU Jämijärven Kukka JA HAUTAUSPALVELU Jämijärven Kukka JA HAUTAUSPALVELU Jämijärven Kukka JA HAUTAUSPALVELU Jämijärven Kukka JA HAUTAUSPALVELU • Hautauspalvelut • Kukkia ja sidontaa • Hautakivivälitys Jä mijä rven Ku kka JA H A U TA U SP A LV EL U Puh. 03 448 0600 • ma–pe 8.30–16.30 KATSASTUSPALVELUA KAIKILLE AJONEUVOILLE www.kymppikatsastus.fi PALVELUT PALVELUT R I S T I S A N AT E H T Ä V Ä V O I T T A J AT Ristikon 5 ratkaisseiden kesken arvotut palkinnot voittivat Minna Saarikivi Jokela, Antero Hellsten Lempäälä ja Suvi Mäkinen Lohikko. 010 322 9611, tempodent.fi Hammaslääkäriasema Notariaatti & LKV Toimisto Irja Inkinen Oy w avioehdot w testamentit w perintösuunnittelu w perunkirjoitukset w perinnönjaot w ositukset w edunvalvontavaltuutukset w kauppaja lahjakirjat w kaupanvahvistukset kaupanvahvistaja Kauppakatu 14, Ikaalinen ajanvaraus p. 040 748 5422 www.irjainkinenoy.fi • avioehdot • testamentit • perintösuunnittelu • perunkirjoitukset • perinnönjaot • ositukset • edunvalvontavaltuutukset • kauppaja lahjakirjat Notariaatti & LKV Toimisto Irja Inkinen Oy Kauppakatu 14, Ikaalinen ajanvaraus p
– Harmittaa kovasti, kun nyt tapahtuman lähestyessä ilmoittautuneita alkoi tulla. 044 767 1300 ke 5.3. UutisOivassa aiheena KOTI JA RAKENTAMINEN keskiviikkona 12.3.2025 Ilmoitusaineistot Koti ja rakentaminen -teemaan ke 5.3. Ti 11.3. klo 10–12. – Kaikki ovat tervetulleita, aloittelijat ja jo pitkään mangaa harrastaneet, Jalonen sanoo. Italiaan pienelle Alpagon paikkakunnalle kolmen taiteentekijän työt päätyivät Leader Pohjois-Satakunta ry:n kansainvälisten kontaktien kautta. klo 14 Veteraanitalolla. Tämä on kauden toiseksi viimeinen kotipeli. Vietetään kinkereitä. Lähtö Ikaalinen tori klo 9.15, Kyröskoski mh. Hämeenkyrön Kehitysvammaisten Tuki Yhteisötila Torituvalla tietoa uudesta vammaispalvelulaista la 8.3. Lähtö Ikaalisista klo 13.30, Kyröskosken mh klo 13.45, Palviportti klo 13.55 ja Hämeenkyrön S-market klo 14. Mukaan voit tulla myös vain lauantaipäiväksi. – Mikäli olosuhteet paranisivat ja lunta saataisiin kymmenisen senttiä, on Kangas-Reppuhiihto vielä mahdollista järjestää viikkoa myöhemmin lauantaina 8. Muutamina vuosina on päästy hiihtämään pelkästään omahuoltoinen Reppuhiihto. Eläkeliiton Hämeenkyrön yhdistys Ti 4.3. klo 15 esitykseen, Herrat ovat hyväuskoisia. Ohjelma alkaa klo 10. Viime syksynä Italiassa esillä olleet ikaalilaisten Viivi Jalosen, Jani Hannulan ja Jaana Viilon työt ovat palanneet kotimaahan, ja niitä pääsee nyt katsomaan Ikaalisten kirjastoon ripustetussa näyttelyssä. Lisätiedot ja ilmoittautumiset Merjalle puh. Kokoontuminen omilla autoilla. Tätä taiteenmuotoa on myös mahdollista tulla kokeilemaan, kun Jalonen vetää mangakurssin koulujen hiihtolomaviikon torstaina 27. Leikkimielistä kisailua, makkaran paistoa, kahvittelua ja katselemme kuvia retkiltä ja tapahtumista. Tapahtuma on jouduttu aiemmin kokonaan perumaan kahdesti: koronavuoden kevättalvella 2021 ja huonon lumitilanteen takia vuonna 2014. Suositusikä on 12 vuodesta ylöspäin. Lisätietoja netistä kotisivuiltamme elakeliitto.fi/yhdistykset/ikaalinen. Silloin Pirkan laduilla nähtiin yhteensä 1442 maaliin hiihtänyttä. Tämä on kiva tila, ja tänne voisi tehdä vaikka taidetreffejä, Viilo toivoo. Keskusteluhetken vetäjänä Mukanetistä vertaisohjaaja Kirsi-Marja Myllymäki. mennessä p. Kelin ja lumitilanteen mukaan hiihtelyä, sauvakävelyä tai lumikenkäilyä. Yhdistyksen kuukausitapaaminen on su 9.3. maaliskuuta 1955. klo 9.35, S-Market, Härkikuja klo 9.45. 040 746 2057 tai elisa.rajaslo@gmail.com. 17 SEURATOIMINTA www.oivaseutu.fi UutisOiva Rakentamisalan toiminta alkaa piristyä Monella saattaa olla korjausvelkaa tai uudisrakentamisen hankkeet ovat odottaneet parempaa aikaa. Näyttelytila on kirjaston takaosassa, ja työt ovat esillä 15. Suur-Ikaalisten Sukututkijoiden puheenjohtaja Mauri Rönni kertoo sukunsa historiasta. klo 13 Kuukausikerho Kurjenmäkikodilla, Härkikuja 12. Lisätietoja kotisivuilta. Olisimme saaneet mukaan hyvinkin 500 osallistujaa, mikä olisi tämän talven olosuhteet huomioiden ollut todella kova luku, toteaa Pirkan Hiihdon huoltopäällikkö Jouni Välisalo tapahtuman tiedotteessa. Laulajat esiintyy klo 12.30 Aurinkorinteellä. Kuukausitapaaminen Ikaalisten Seurakuntakeskuksessa. Ruokailu klo 12.30 ja jatkamme ohjelmalla klo 13. Kahvitus Hämeenkyrön Seudun Maanpuolustusnaiset ry. maaliskuuta asti kirjaston aukioloaikoina. esitys, väliaikakahvit ja matka. Perinteisen 90 kilometrin Pirkan Hiihdon varasuunnitelmaksi kaavailtu lyhyempi Kangas-Pirkka jää sekin huonon lumitilanteen takia toteutumatta. Tarja p. Hämeenkyrön Sosialidemokraatit ry Naistenilta on to 27.2. Toissavuonna 2023 järjestettiin ensimmäinen virallinen lyhennetty Kangas-Pirkka, Jämi lähtöja maalipaikkanaan. – Toivottavasti ihmiset tulisivat tänne ja viipyisivät täällä. Myös matkakertomus. – Jos on toiveita, keväällä järjestetään toinen kurssi, Viilo sanoo. Hannu Taupila esittää harmonikkamusiikkia, yhteislaulua, liikuntatuokio ja arvontaa. Ensimmäinen Pirkan Hiihto hiihdettiin 6. helmikuuta kello 15–18. 043 217 0764 • Marjaana p. Eläkeliiton Hämeenkyrön ja Ikaalisten yhdistykset Pe 11.4. Osallistumme Teamsin kautta valtakunnalliseen koulutustilaisuuteen. • Liisa Raipala IKAALINEN. klo 12 ja bingoa pelataan klo 14. Aloitamme kahvittelulla. klo 9.45 Kosken Laulajat. Lisät. Elisa Rajasalolle ti 11.3. Yläikärajaa ei ole, mutta etusijalla ovat nuoret. 03 3143 3173 • ilmoitukset@oivaseutu.fi Oiva tavoittaa 18 100 lukijaa viikossa. 040 7377 293 PAIKALLISLEHTIEN LUKIJOISTA 82 % asuu rivija omakotitalossa KMT-tutkimus 2023 KESKIVIIKKO 26.2.2025 Veteraanien perinnekerho Ke 5.3. Näyttelyyn liittyi paikallisen pyöräilytapahtuman 30-vuotisjuhla, jota juhlistamaan haluttiin kansainvälisen taiteilijan suunnittelema t-paita. Ikaalisten Kuntoilijat Ulkoiluviikonloppu la–su 8.–9.3. Klo 11 kerho Torituvalla. Vieraana Merja Ahlgren. mennessä Airi Kivimäki 040 064 8388 tai Marja Erkkilä 040 568 7203. Kyrösjärven Seudun Sydänyhdistys ry Teatteriretki Nokialle la 22.3. Yleiskatsaus senioreille tarkoitettuihin sivustoihin. Jaloselta esillä on manga-piirustuksia, Hannulalta luontoja maisemakuvia Kyrösjärvestä ja muualta Ikaalisista sekä Viilolta puhallettuja lasiveistoksia ja maalauksia. Ideoita voidaan tarvittaessa etsiä netistä. Leader Pohjois-Satakunnan tukema kurssi on maksuton, ja paikan päällä käytössä on myös tarvittavat materiaalit. klo 17.30 Kosken Sykkeellä. Viime päivien sateet ovat vieneet lumet myös Jämin reiteiltä niin, että hiihtotapahtumaa ei voida järjestää. Rohkaise mainonnalla kuluttajia tarttumaan uusiin projekteihin. Kansallispukuakin voi samalla tuulettaa. – Voidaan katsoa vaikka mustavalkoisia kuvia, joissa on ääriviivat, ja niihin voi itse visioida värit, Jalonen sanoo. Lopulta 5 000 pyöräilijän menoa siivittivät paidat, joissa oli Jalosen piirtämä merenneito Viilon suunnittelemassa logossa. klo 18 Ruusurinteellä. Kokoontuminen Mielahteen Ainola-mökille la klo10. Ma 10.3. Paikallislehdessä tavoitat 94% alueen asukkaista. klo 15 mennessä ilmoitukset@oivaseutu.fi Kysy lisää meiltä mediamyynnistä • p. Ikaalisten kirjastossa on esillä Jaana Viilon, Jani Hannulan ja Viivi Jalosen töitä, jotka aiemmin olivat näytteillä Italiassa. Kangas-Pirkkakin perutaan, hiihto on jäänyt väliin kolmesti • Katri Linnikko OIVASEUTU. Ikaalisten Kalevalaiset Naiset ry Juhlistamme Kalevalan päivää kahvila Kinuskissa (Härkikuja 3) Hämeenkyrössä pe 28.2. Eläkeliiton Ikaalisten yhdistys Ke 5.3. Italiassa asti vieraillut taide on esillä Esillä on mangaa, valokuvia, lasitöitä ja maalauksia. Valitettavasti sääennusteet eivät juuri tätäkään vaihtoehtoa tue, harmittelee Jouni Välisalo.. ja sitovat ilmoitukset 3.3. mennessä. klo 13–16 Ulkoilupäivä Tevapirtillä, Ojalantie 80, Tevaniemi. klo 18. Mangaa pääsee kokeilemaan Mangatöitä ei ainoastaan pääse ihailemaan kirjastossa olevassa näyttelyssä. Ruokailu menomatkalla Ulvilassa Kokkikaksikko-ravintolassa. Lipun hintaan sis. Ilm. maaliskuuta. Jämin maisemissa. Aiheena Kalevalan ja Karjalan vaikutus musiikkiimme. klo 13 näytös ”Hovimäki” Porin teatterissa. Juhani Viita laulaa ja soittaa. Parkunmäen Apassit ry Naisten Futsal-Kakkosen ottelu Apassit Loiske (Lempäälä) pelataan pe 28.2. Hämeenkyrön-Viljakkalan Eläkeläiset To 27.2. Viime vuonna päästiin hiihtämään normaali Pirkan hiihto Niinisalosta Teivoon. Tämän vuoden tapahtuman toteutuessa olisi avausstartista tullut kuluneeksi 70 vuotta. Hiihtäjillä oli selvästi intoa ja uskoa loppuun saakka. Ikaalisten Äijät kokoontuvat Jyllin Kodeilla Ravintola Sofiassa, aiheena digitaidot
Mikkelissä tuli hopeasija äidin Riina Rekilän valmentamalla Brave Scionilla, joka edellisessä kilpailussaan Turussa ravasi mukavasti kolmanneksi. 18 KESKIVIIKKO 26.2.2025 IKAALISTEN KAUPUNKI Osallistava budjetointi 2025: Tule mukaan päättämään, mihin kaupungin rahoja käytetään! Osallistavassa budjetoinnissa kaupungin asukkaat pääsevät suoraan päättämään, mihin osa kaupungin rahoista käytetään. Poniravihistoria on toisen polven raviurheilijalla huikaiseva: 359 kilpailusta 78 voittoa ja yli sata muuta sijoitusta kolmen parhaan joukossa. Hämeenkyröläinen Maria Viitahalme on voittanut koiransa Helgen kanssa koirahiihdon MM-kultaa. Mestaruutta voi pitää yllätyksenä, sillä Viitahalmeen talvi on ollut vastoinkäymisiä täynnä. 2008) on ottanut ensiaskeleet isompien ravihevosten ohjaksissa. Kaksikko saavutti P14-sarjan parikilpailun SM-kultaa, ja henkilökohtaisessa kilpailussa Pohjonen saavutti SM-hopeaa, kun taas Karpov sijoittui viidenneksi. Ilona Rekilä myös valmensi ajettaviaan. Mutta sitten meidän lähellämme eteni kahdella minuutilla kiinni ajamamme hollantilainen. Myöskään jyrkkiä nousuja ei ollut. Pituudessa hän paranteli ennätystään reilut 40 senttiä hyppäämällä tuloksen 5,21, jolla heltisi neljäs sija. Kuulantyönnössä Karpov työnsi tuloksen 7,99, ja seiväshypyssä hän ylitti korkeuden 215. Mutta vertailin tulostani myös yleiseen sarjaan ja totesin, että sielläkin oltaisiin pärjätty. Neljännessä lajissa, seiväshypyssä, Pohjonen syttyi lopullisesti liekkeihin. Hänen ottelupisteensä 2 335 oikeuttivat SM-kilpailussa viidenteen sijaan. Ponispesialisti Ilona Rekilä siirtyy isompiin hevosiin • Rauli Ala-Karvia HÄMEENKYRÖ. Karpov viidenneksi kovilla suorituksilla Kovia lajisuorituksia ja ennätyksiä nähtiin myös Timofei Karpovilta. Pituudessa hän leiskautti tuloksen 5,41, mikä oli sarjan toiseksi paras tulos. Mutta niin vain Helge paransi juoksua ja 15 kilometrin mittaisella matkalla ensimmäisen kierroksen jälkeen Viitahalmeella oli peräti minuutin johto. – Alun nousussa kaaduin ja sen takia hihna sekaantui Helgen jalkoihin. Viitahalme uskoo, että juuri hollantilaisvaljakon osuminen lähelle juuri oikeaan aikaan toi ratkaisevasti puhtia. Kisamatkalle kuitenkin lähdettiin akun latausongelmista kärsivällä matkailuautolla. Maailmanmestaruus irtosi 40-vuotiaiden naisten veteraaniluokassa Norjan Roroksessa. Helge sai siitä lisäpuhtia, joten maalissa eromme kakkossijaan oli 50 sekuntia. Niistä äänestetään 3.4.2025 mennessä tänä vuonna toteutettavat asiat. Apua liettualaiselta Norjan kisarataa Viitahalme kuvailee vauhtiradaksi, jossa ei ollut pitkää yhtenäistä nousua. – Ajoimme ensin testimielessä Vaasaan sillä ajatuksella, että jos auto pettää, niin ollaanpa Suomen puolella, Viitahalme naurahtaa. Lataa OmaPirha Digiklinikka -sovellus tai käytä digiklinikkaa kirjautumalla omapirha.fi-palveluun. Kolmannessa lajissa, kuulantyönnössä, Pohjonen työnsi parhaallaan ennätyksensä 8,55 ja sijoittui kuudenneksi. helmikuuta käydyissä SM-moniotteluissa. Mutta Pohjoismaihin tai Saksaan voisi ihan hyvin lähteä. 03 3143 3100 Hämeenkyrön toimipiste Nuijamiestentie 1, 39100 Hämeenkyrö ilmoitukset@oivaseutu.fi Ikaalisten toimipiste Keskisenkatu 1, 39500 Ikaalinen ilmoitukset@oivaseutu.fi IL M ES TY Y KE SK IV IIK KO IS IN I kaalisten Urheilijoiden nuoret loistivat moniotteluissa • Susanna Mäkelä IKAALINEN. Kaupunki sijoittaa 20 000 euroa kulttuurihyvinvointia edistäviin hankkeisiin myös tänä vuonna. Puhelinnumerot säilyvät ennallaan: • Viljakkalan omahoitaja 03 384 5270, ma–to klo 8–16, pe klo 8–15 • Fysioterapia 03 384 5276 • Ylöjärven kiirevastaanotto 03 384 5272, ma–pe klo 8–20, la–su ja arkipyhät klo 10–18 • Päivystysapu 116117, ympäri vuorokauden Digiklinikka on avoinna joka päivä kello 8–22. Maria Viitahalme taisteli koirahiihdon maailmanmestariksi Lumitilanne ja koiran kynsivamma vaikeuttivat harjoittelua, kaatuminen haittasi kisaa, mutta liettualainen rekkakuski auttoi. klo 11 – 17 Tervetul oa! PÄÄTOIMITTAJA-TOIMITUSJOHTAJA Katri Linnikko Julkaisija: Präntti Oy, ISSN 2243-2396 Paino: Sanoma Manu Oy, Tampere Tietosuojakäytäntö Seutulehti UutisOiva haluaa käsitellä henkilötietojasi luottamuksellisina. Voittoprosentti on mahtava 22, ja poniraviurheilussa varsin poikkeuksellinen palkintosumma, yli 21 tuhatta euroa. Lopputalvelle on mielessä vielä kahdet kisat, joista toiset ovat SM-kisat Savonlinnassa. Sarjat yhdistettiin. – Lopussa Helge alkoi hyytyä. Lisäksi Helge joutui olemaan kaksi kuukautta treenaamatta kynsivamman takia. vastuullistajournalismia.. – Jossain Ruotsin erämaassa saimme apuvirtaa liettualaiselta rekkakuskilta. Mikko kiittää henkilökuntaa ja asiakkaita kuluneesta kolmesta vuodesta! H Ä M E E N K Y R Ö Kyreltie 2, Kyröskoski | Avoinna: ma–pe 7–21, la 8–21 ja su 9–21 KAHVITARJOILU KAUPALLA perjantaina 28.2. 1 000 20 000 euron kohteita voi esittää 11.3.2025 saakka. Auto kesti, joten edessä oli laivamatka ja sen jälkeen ajo halki Ruotsin Keski-Norjaan. Lue lisää kriteereistä ja osallistumisohjeet kaupungin kulttuurija vapaa-aikapalvelujen verkkosivuilta kohdasta Osallistava budjetointi ja ehdota, miten ikaalilaisten kulttuurihyvinvointia voisi kehittää! pirha.fi Viljakkalan terveysaseman toiminta päättyy 28.2.2025 Vastaanotot siirtyvät Ylöjärven sosiaalija terveysasemalle (Mikkolantie 10). Kisasuorituskin oli kohdillaan, sillä alkujaan Viitahalmeen piti osallistua 50-vuotiaiden veteraanisarjaan. Tuloksella 295 Pohjonen voitti lajin ja nousi moniottelussa kolmanneksi. Poniraviurheilussa kaiken mahdollisen saavuttanut hämeenkyröläinen Ilona Rekilä (s. – Upea ja jännittävä kisapäivä! Samran ja Timofein alkuvuoden treeneissä katseet olivat tiukasti tässä viikonlopussa, ja tänään oli aika nauttia työn tuloksista, tiivisti tunnelmat valmentaja Antti Mäkelä. Ohittelimme toisiamme vuoron perään. Aika oli kilpailun neljänneksi kovin, ja moniottelun kokonaispisteissä hän nousi toiselle sijalle pistein 2 464. Valmentajana hänellä on poniraveista 45 ykköstilaa.. • Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. Ulkomailla kisaaminen myös kiinnostaa, joskin seuraavat MM-kisat ovat Yhdysvalloissa. Puhtia hollantilaisesta Suomen edustaja asettui lähtöviivalle edessään tuntematon rata. – Siihen ei kuitenkaan tullut osallistujia riittävän monesta maasta, jotta sille olisi voitu myöntää MM-status. – Ne jäävät varmaan väliin. Maria Viitahalmeen ja Helgen kisareissu Norjaan oli vaiherikas, mutta menestyksekäs. Ikaalilaiset voivat lähettää osallistavaan budjetointiin idean, joka lisää kaupunkilaisten kulttuurihyvinvointia. – Yksi pelottava kohta oli, jossa radan vieressä oli jyrkkä pudotus, eikä välissä ollut mitään kaidetta. Päivän aloittaneissa 60 metrin aidoissa Samra Pohjonen juoksi ennätyksensä 10,30, mikä oikeutti ensimmäisen lajin jälkeen kahdeksanteen sijaan. Menestystä kertyi niin kotimaan kuin Ruotsin suurkilpailuista. Viime vuonna hän ajoi kilpaa kuudessa kilpailussa ilman sen kummempaa menestystä, mutta tänä vuonna kolmesta ensimmäisestä monté-kilpailusta on tuloksena jo yksi kakkostila ja kaksi kolmosta. 1 000 metrillä Karpov juoksi upeasti ennätysaikaan 3.06,90. Tutustu lehtemme tietosuojakäytäntöön www.oivaseutu.fi/tietosuojalauseke/ Sinulla on oikeus muodostaa mielipiteesi luotettavan tiedon pohjalta. Siinä ajattelin, että ainakaan kolmen joukossa ei olla, kun tiedossa oli, että mukana on kovia kisaajia Norjasta ja Ruotsista. Viimeisenä lajina juostiin 1 000 metriä, ja se kulki Pohjoselta erinomaiseen ennätysaikaan 3.02,34. Oli melkoisen vaiherikas reissu, Viitahalme nauraa. Lumiolosuhteiden vuoksi treenaaminen on ollut hankalaa. Yli odotusten sujuneiden kisojen jälkeen saikin siirtyä paluumatkalle, edelleen latausvaivoista kärsivällä matkailuautolla. P. Hän pinkoi 60 metrin aidat lajin kolmanneksi kovimpaan aikaan ja omaan ennätykseensä 9,70. – Rataan ei ehtinyt tutustua ennakkoon ollenkaan. Ikaalisten Urheilijoiden 14-vuotiaat ottelijalupaukset Samra Pohjonen ja Timofei Karpov tekivät komeaa jälkeä Pirkkahallissa 8.–9. Akkua piti latailla tunnin välein, joten seurue pääsi kisapaikalle viime tipassa. Kisan alkukaan ei ihmeitä lupaillut. Oulussa oli ajettavana lainakuskina kokkolalaisen Kirsi Nikan treenaama Solomon Joe, joka kiirehti maaliin kolmantena. Voiton ja SM-kultaa vei Vehkalahden Veikkojen Miro Aaltola pistein 2 896
Lennu) osakepareja. 7 e p n ä ä t s i e m ii v n o o k k a n n e u d u a t ti o m l I . u h e m il li p a j il a ti m e ll a j u t si ll a s o e ll e si a k o J .t o d h ii h o p p i H n e e h r e p o k o k t e m i o v a e ll i k i a b ! o p p i H ir n e H s ö y m a n a k u m a s si m l e n n u t a si k a j it t e ff u M .t a k t a m it t n ir p s t e y h y l a n i o k t a S P / T 2 2 2 5 1 2 n i a tt is o u v ä m y t n y s t e si m u t u a tt i o m li a j t a jr a L a k k ri p a t a s / . Käy katsomassa uudistuneet kotisivumme www.oivamainos.fi Rakennusliiton os. Hoitokunta Vanha Tampereentie 31 Ikaalinen www.ikaalistenhelluntaiseurakunta.net HELLUNTAISEURAKUNTA Ikaalisten Helluntaiseurakunnan ja Rukoushuoneyhdistys ry:n VUOSIKOKOUKSET su 10.3. . Tervetuloa. 040 504 0844 Kehystämö Taideliike Liike lopettaa LOPPUUNMYYNTI Parkanontie 41, Parkano • Puh 0400 238 939 Kehyslistat ja kehykset • koneet • kalusteet taidetarvikkeet ym. klo 18.30 Su 2.3. Kj:n hallituksen kokous klo 17. Tervetuloa! Hämeenkyrön kirjastossa The Bikini Brothers -kirjastokeikka ke 5.3. Huoltokirja. Tiedustelut puh. Esillä sääntömääräiset asiat. ä s s e n n e m : 4 1 o l k . Mitä teille suunniteltaisiin. Tervetuloa! Hallitus Kilvakkalan Seudun Metsästäjät ry VUOSIKOKOUS su 9.3. Tervetuloa! Ikaalisten Helluntaiseurakunnan ja Ikaalisten Ruokoushuoneyhdistys ry:n VUOSIKOKOUKSET su 9.3.2025 klo 11. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Järjestäjä Hämeenkyrön Kokoomus ry Hämeenkyrön Kirjaston Ystävien kaikille avoin TÄHTIEN ILTA ”LAPIN LUONNON LUMO SANOIN JA KUVIN” tiistaina 4.3. www.oivaseutu.fi KUN MUUTAT, TEE OSOITTEENMUUTOS UutisOivaan tilaukset@oivaseutu.fi | 03 3143 3171. klo 15.30 Su 2.3. Hallitus Ikaalisten Invalidit ry Sääntömääräinen KEVÄTKOKOUS ke 12.3.2025 klo 12 JyllinKodit/Sofia Lounastarjoilu. 8 a n i a t n a u a l n i h i o t h ii h o p p i H a o l u t e v r e u ! e ll ä t n e k u li e h r K a ll a k i a P . 178 800 km. KESKIVIIKKO 26.2.2025 19 MYYDÄÄN TAPAHTUMAT OSTETAAN KOKOUKSET T n a t s u k s e k n e t si l a a k I : 1 1 o l k . Tervetuloa. klo 18, majalla. Ei tarvitse olla suuri, jotta voi ajatella isosti. klo 17 Hirvitorpalla. Järj. Tervetuloa! ALTIN SALI, Eino Salmelaisen katu 20. -08, juuri kats., 2 renkaat. Tervetuloa! Hallitus Vesajärven metsästysyhdistys ry VUOSIKOKOUS la 8.3. klo 11. Ikaalisten kulttuuritoimi www.ikaalinen.fi/kaupunki/palvelut/kulttuuri/altin-sali-elokuvateatteri/ Maksu käteisellä ja kortilla, SmartumPayja Tykyseteleillä sekä ePassilla. klo 15.30 Liput 12,50 € kesto 1 t 21 min (S) HÄJYT 2 To 27.2. p o a s s e e tt i o s o n e n i m u t u a tt i o m li a j a o t e it ä si I . Käsitellään vuosikokoukselle kuuluvat asiat. 3 : 1 1 o l k ä ll ä ä p n a k i a p s ö y m a t si ll o d h a m n e n i m u t u a tt i o m l S . klo 15.30 Liput 12,50 € kesto 2 t 5 min (7) OSTAN muutamia IPP:n (nyk. klo 18.30 Liput 12,50 € kesto 1 t 52 min (16) BRIDGET JONES: MAD ABOUT THE BOY La 1.3. Johtokunta Keskustan Hämeenkyrön kunnallisjärjestön VUOSIKOKOUS ma 3.3.2025 klo 18 Moision Kotipakari, Ristamäentie 23. 3 . 040 182 2123. Tervetuloa! Johtokunta JEEP PATRIOT vm. e m m a s si v a n a k a u l e tt i o m li n a h t a a r u e s n e t o j , n i h i y l e t s e jr ä j a a tt u k i a v t a v i o v t e e t h u s o l o ä ä Y t a jli e h r U n e t si l a a k I ä s s ö y t si e t h Lauantaina 8.3.2025 klo 11–13 Talvirieha Möykyllä! • KAHVIO • PULKKAMÄKI • PONITALUTUSTA Väinämöisentie 23. Aiheesta ovat kertomassa illan ”tähdet” Erkki Jokinen ja Jussi Viitala. Sääntöjen määräämät asiat. 3 . LÄMPIMÄSTI TERVETULOA ELÄVIIN KUVIIN! RISTO RÄPPÄÄJÄ JA KAKSOISOLENTO To 27.2. 339 ry:n KEVÄTKOKOUS su 9.3.2025 klo 13 St1 Sammi, Kolmostie 670. Sääntömääräiset asiat ja vaalien ehdokaslistat. HUOM! Jo klo 17.30 kirjastossa. Kaupat luotettavasti. klo 18–19 VAPAA PÄÄSY Järjestäjät: Hämeenkyrön kirjasto ja Suomen kansanmusiikkiliitto Hämeenkyrön Kehitysvammaisten Tuki ry:n KEVÄTKOKOUS su 9.3. Hallitus Kalkunmäen vesialueen osakaskunnan (108-409-876-1) VUOSIKOKOUS la 15.3.2025 klo 13 Jukka Suutarlalla, Pienenkujantie 21, Hämeenkyrö. Tiedustelut p. Tapahtuma on kaikille maksuton. klo 13 Yhteisötila Torituvalla, Torikatu 8, Kyröskoski. Muut esille tulevat asiat. Aj
Ervalahden ja Saarelan seura on Kunto-Pirkat, Salminen ja Pitkänen kisaavat Ikaalisten Urheilijoiden väreissä. Suomen aikuisurheiluliiton (SAUL) yleisurheilun SM-hallimestaruuksista kamppailtiin Tampereella 21.–23. KESKIVIIKKO 26.2.2025 20 URHEILU KALUSTETUKKU Tiedustelut puh. 040 527 8237 Meiltä saat kulmaso hvat Meiltä saat kulmaso hvat omien mittojen mukaan omien mittojen mukaan KOTIINKULJETUS KAUPANPÄÄLLE! KANNATTAA TULLA KAUEMPAAKIN! MEILTÄ SAA MYÖS LUOTOLLA ILMAN KÄSIRAHAA H U IP PU ED U LL IS IA TA RJ O U K SI A Te rv et ul oa pa ik an pä äl le to te am aa n! --70 70 % % Esillä Esillä n. Äänestäjäsi tavoitat luotettavasti Oivassa! Laadimme vaalimainontaasi varten kolme tehokasta vaalipakettia, joihin voit tutustua www.oivaseutu.fi/kuntavaalit-2025 Yhdistämällä paperilehden ja verkon mainontaa tavoitat varmimmin potentiaaliset äänestäjäsi. MYYMME VAIN SUOMESSA TEHTYJÄ SOHVAKALUSTOJA! HURJA SOHVAja SÄNKYALE jopa IKAALISISSA IKAALISISSA To 27.2. 30 eri mallia! n. ja Pe 28.2. Ikaalislainen Tuula Salminen ylsi hopealle N70-sarjan 3000 metrin juoksussa. 30 eri mallia! Hyvitämme vanhasta sohvakalustosta kunnon mukaan 501000 € jopa Kaikki sohvat saatavana nahkatai kangasverhoiltuna! Myymme käytettyjä sohvakalustoja alkaen 50€ Meiltä myös seniorikalusteet. Kuulantyönnön lisäksi Ervalahti nappasi mitalit myös painonheitosta ja korkeushypystä, molemmissa mitalin väri oli hopea. Juoksumatkoilla hämeenkyröläinen Jaana Saarela saavutti N60-sarjassa kaikkiaan neljä mitalia. Tuula Salminen nappasi hopeaa N70-sarjan 3000 metriltä, Rauha Ervalahti saavutti kolme mitalia ja Jaana Saarela neljä.. Tule mukaan! Kerromme mielellämme lisää. Kuva: Harri Sukanen Suomen aikuisurheiluliiton yleisurheilun SM-hallikisoista oli tuomisina monta mitalia. SM-kisoihin osallistui myös hämeenkyröläinen Anu Pitkänen, joka juoksi N45-sarjassa 800, 1500 ja 3000 metrin matkat mutta ei yltänyt mitaleille. 1500 ja 3000 metrin matkat Saarela voitti, lyhyemmillä 400 ja 800 metrin matkoilta saaliina oli hopeaa. Juhlatalo Oma-Tupa, Teinintie 4-6, IKAALINEN Avoinna to klo 10–17, pe klo 10–15 VAIN 2 PÄIVÄÄ VAIN 2 PÄIVÄÄ -70% -70% jopa KUNTAVAALINÄKYVYYS KUNTOON! Hyvä kuntavaaliehdokas, huolehdithan näkyvyydestäsi. To 27.2. ja Pe 28.2. helmikuuta. Hämeenkyröön ja Ikaalisiin oli kisaviikonlopusta tuomisina useampi mitali ja yksi Suomen ja samalla Pohjoismaiden ennätys, kun hämeenkyröläinen Rauha Ervalahti voitti N80-sarjan kuulantyönnön tuloksella 9,30. Hämeenkyrö, Ylöjärvi: Marjaana Mikkola 040 7377 293 marjaana.mikkola@oivaseutu.fi Nuijamiestentie 1, Hämeenkyrön toimipiste Ikaalinen, Jämijärvi: Tarja Ruokola 043 217 0764 tarja.ruokola@oivaseutu.fi Keskisenkatu 1-3 A, Ikaalisten toimipiste Mitaleita ja ennätyksiä tuomisina aikuisurheilijoiden SM-kisoista • Sakari Ilomäki TAMPERE/HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN