Toivolansaaressa kisattiin vihdanteossa ja löylynheitossa Sivu 11 TORSTAI 26.7.2018. Raakut saivat suojelualueen Sivu 3 Hautausmaa on täynnä historiaa Sivu 14 Kohti erämaita! Sivu 10 Irtonumero 2,50 € N:o 30 HÄMEENKYRÖ • IKAALINEN • JÄMIJÄRVI • VILJAKKALA Kalastus on yksi Jussi Pusan rakkaimmista harrastuksista. Siitä on myös hyötyä, sillä vaelluksella ruokavaliota voi täydentää kalalla
Lajin ensi pesintä todettiin Pirkanmaan Kurussa vuonna 1974 ja viime vuonna pesintöjen määrä oli jo 269. 2 TORSTAI 26.7.2018 H Ä M E E N K Y R Ö Tavallista parempi ruokakauppa Kyreltie 2, 39200 Kyröskoski, p. Ikaalisten Toivolansaareen ja Tuomarilaan on tullut uusia asukkaita. Kuva: Kari Isokivijärvi Kuva: Vuokko Heikkilä. Alhonjärvellä ja Kirkkojärvellä joutsenilla on enää yksi poikanen, Mahnalan Taivallahdessa ja Haukijärven Parilanjärvellä kaksi poikasta. liitteen laji, jonka suojeluun jäsenmaiden on kiinnitettävä erityistä huomiota. Tänä kesänä Hämeenkyrössä on varmistunut 29 kurkireviiriä, joilla pesinnät on todettu Untilassa, Alhonjärvellä, Vesajärvellä, Majamaankulmalla, Telijärvellä, Lemmakkalassa ja Sarkkilanjärvellä 2 poikuetta. Vesajärvessä ja Alhonjärvellä pesii molemmissa kaksi joutsenparia. Ikaalisissa kurkireviireitä on kartoitettu 15, joilta pesinnät varmistuivat Luhalahden Pääniemessä, Eränperässä, Hulppojärvellä ja Höytölässä. 020 770 5710 PALVELEMME: ark. Viljakkalassa on myös vahva kurkikanta nykyisin. Kirsi Meriläinen ehti nähdä ja kuvata, kuinka kettu loikkasi pesältä joutsenen poikanen hampaissaan. Viime kesänä Hämeenkyrössä varmistui 26 kurkireviiriä ja Ikaalisissa 14. Alueella on kanadanhanhilla ja valkoposkihanhilla poikueet. Vaikka joutsenkanta kasvaa tasaisesti, monet isot poikueet pienenevät kesän kuluessa petojen saalistuksessa. Kansallislintumme laulujoutsenen menestystarinalle ei loppua näytä tulevan. Viljakkalan Harhalanlammella laulujoutsenen poikasilla on rauhaa, tilaa ja ravintoa. Kanadanhanhi jatkaa muiden isojen lintujen tapaan voimaperäistä levittäytymistään. Kyrösjärvellä on kesäkuussa havainnoitu neljä kanadanhanhipoikuetta sekä vielä poikueet Ikaalisten Leppäsjärvellä ja Sipsiöjärvellä. Tavanomaisin poikasmäärä on kuitenkin neljästä viiteen poikasta. Kanadanhanhiemot johdattaa neljää poikastaan Ikaalisten Toivolansaaren rannassa. Lavajärven Lavajoella kettu onnistui yllättämään joutsenpoikueen pesältä niin, että vain yksi poikanen selvisi emojen kanssa turvaan joelle. Kurjellakin menee nykyisin hyvin, vaikka senkin pesintöjä tuhoutuu yllättävän paljon. Vesajärvellä jokavuotiseen tapaan kurki ja laulujoutsen hautoivat pesillään vain 10 metrin päässä toisistaan. Hämeenkyrön Mahnalaselällä sousi 21 ”kanukkia” 25. Tänä kesänä pesintä on varmistunut Hämeenkyrössä 25 joutsenparilla. ELLEI TOISIN MAINITA Kesäkestien TÄHDET KIVIKYLÄN VALIKOIDUT TUOTTEET WANHANAJANJA KALKKUNANAKKI 300-380 G, HUILUNTUHTI, JUUSTOTUHTI JA KUORETTOMAT GRILLIMAKKARAT 400 G, SAVUMAUKAS MAALAISKINKKU 250 G, KUNKKUKINKKU 220 G, LIHAPYÖRYKÄT 300-350 G, PALVARIN PIHVIT 380 G, PULLED PORK 250 G JA PULLED TURKEY 215 G (6,25-11,63/KG) 10.-10-35% PLUSSA-KORTILLA 4 PKT Ilman korttia 2,79-3,89 pkt (7,34-17,68/kg) 59 VESIMELONI ESPANJA KG 89 TOMAATTI SUOMI KG SUOMI 3 99 RS JYVÄBROILER FILEEPIHVIT 350-390 G (10,23-11,40/KG) SUPERHEVI SAVUHOVI SUOLATTU PORSAAN SISÄPAISTI 4 99 KG PERSIKKA ITALIA 1 99 KG ORIENTALLILJAKIMPPU HOLLANTI 7 50 KIMPPU APTEEKKIPALVELUT NYT SAMAN KATON ALTA! SAARISTOMEREN SAVUKIRJOLOHI N. 8–21, la 8–20, su 10–19 TO–LA TARJOUKSET VOIMASSA TO-SU 26.–29.7. Hannu Järvinen VILJAKKALA, HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN. Rantanurmikoilla tepastelevat kovaääniset meriharakat, porkkananokat, jotka ovat laajentaneet pesimäalueitaan rannikolta sisämaahan valkoposkihanhien tavoin. Ikaalisissa joutsenpesintöjen määrä on yksitoista, Viljakkalassa yhdeksän. 1 KG 12 95 KG ATRIA PERHETILAN VILJAPORSAAN FILEEPIHVIT 500-600G (8,32-9,98€/KG) 4 99 RS K-RUOKAMESTARIN TAKUUMUREAT NAUDAN ULKOFILEEPIHVIT SUOMI 24 90 KG SUOMI SUOMI SUOMI PALVARIN RYYNIMAKKARA 400 G (5,73/KG) 2 29 PKT HÄTÄLÄ TUORE KOKONAINEN LOHI 1-3 KG, NORJA RAJOITUS: 2 KALAA/TALOUS 6 99 KG LEPOTICA TUMMA LUUMU PUOLA 89 KG AVOKADO 800 G (2,24/KG) PERU/ETELÄ-AFRIKKA 1 79 PS VADELMA ESPANJA/PORTUGALI JA PENSASMUSTIKKA HOLLANTI/SAKSA 125 G (13,52/KG ) 1 69 RS K-RUOKAMESTARIN GRILLIPIHVIT PORSAAN ULKOFILEESTÄ 9 95 KG TUORE RUODOTON TAIMENFILEE KASVATETTU, SUOMI 24 95 KG K-RUOKAMESTARIN TUOREET RUODOTTOMAT LOHIMEDALJONGIT 19 95 KG TUOREET MUIKUT SUOMI, SÄÄVARAUS 4 99 KG K-RUOKAMESTARIN GRILLIPIHVIT PORSAAN KASSLERISTA 7 95 KG ERÄ ERÄ ERÄ ERÄ VARHAISKAALI 1 29 KG SUOMI Kansallislinnun menestystarina jatkuu •. Laulujoutsen on luonnonsuojelulailla rauhoitettu ja EU:n Lintudirektiivin 1. kesäkuuta. Kyrösjärven Manninlahdella laulujoutsenpariskunnalla havaittiin ennätykselliset 12 poikasta. Onkimusjärvellä asustaa neljä kurkiparia. Hämeenkyrössä todettiin pesintöjä viime vuonna 35. Asuttuja reviireitä on kartoitettu tänä kesänä 20, joilla pesinnät on löydetty Syväjärvellä, Alajärvellä ja Himoistenjärvellä. Mahnalanselällä joutsenparilla on seitsemän poikasta
Tieosuudella on alennettu nopeusrajoitus. Autot kolaroivat kolmostiellä HÄMEENKYRÖ. Ikaalinen kaupittelee terveystaloa IKAALINEN. Nuutinristin alikulku on syksyllä poissa käytöstä noin kuukauden. Kiinteistön alueella on kaksi rakennusta. – Kohtuullisen hyvin olemme aikataulussa, kertoo työmaapäällikkö Sasu Mustonen NCC Suomesta. Liikenne ruuhkautui hetkeksi onnettomuuspaikalla. Liisa Raipala HÄMEENKYRÖ. Hämeenkyrössä kunta on kaavaillut muiden omistamiensa Turkimusojan varren maiden rauhoittamista Metso-ohjelman kautta. – Näkyvin hidaste liikenteelle eritasoliittymän rakennustöissä muodostuu maansiirtokuljetuksista. Metso-ohjelman kautta suojellaan arvokasta metsäluontoa, kuten luonnontilaista, mielellään lahopuuta sisältävää metsää, jonka luontoarvoihin kuuluu monimuotoisuus. Nyt joen varteen on perustettu ensimmäinen luonnonsuojelualue, kun kunnan maille Tippavaaran kohdalle rauhoitettiin 0,9 hehtaarin kokoinen kaistale rantametsää. Päivystävä palomestari Santeri Hakomäki kertoi, että palo on saanut alkunsa työkoneen konetilasta. Kun suojelualueella ei tehdä metsähoitotoimia, se toimii myös suojavyöhykkeenä alueen ulkopuolisilta toimilta, Pitkänen kertoo. Satakunnan pelastuslaitos sai maanantaina kello kahden aikaan iltapäivällä hälytyksen Keitaanniementiellä olevalle varikkoalueelle, jossa turvetuotannossa käytetty telakaivinkone oli syttynyt tulee. Rauhoituksella kunta osallistui maaja metsätalousministeriön sekä ympäristöministeriön Luontolahjani satavuotiaalle -kampanjaan, jossa osana Suomen satavuotisjuhlallisuuksia maanomistajia kannustettiin perustamaan yksityisiä luonnonsuojelualueita. Parhaimmillaan eritasoliittymän rakennustöissä on ollut yli 20 kalustoyksikköä. Kunnanhallitus päätti alueen suojelusta viime vuoden lopulla, ja virallisen rauhoituspäätöksen teki Pirkanmaan ely-keskus heinäkuun alussa. Tämä käytännössä riittikin tukahduttamaan palon, Hakomäki totesi. Molemmilla autoilla oli tapahtumahetkellä hiljainen nopeus. Rakennukselle tulee lämpö, sähkö ja vesi läheiseltä Luhalahden koululta. Mustonen vetää Hämeenkyrössä kolmostielle tehtäviä tiehankkeita. Hakomäen mukaan tulipalo sattui alueella, jossa tulen olisi ollut mahdollista levitä maastoon. Kaataa saa yksittäisiä, lahopuuksi jätettäviä puita, jos ne vaarantavat naapuritonttien rakennuksia. Terhi Palonen HÄMEENKYRÖ. – Koneen kuljettaja havaitsi kuitenkin palon ajoissa ja aloitti alkusammutustyön jauhesammuttimella. Lisäksi kolmostielle tehdään uutta ohituskaistaa kahden ja puolen kilometrin matkalle. Kolmostien idänpuolella on aloitettu eristasoliittymän ramppien rakentaminen. Hajotessaan kasvinjätteet kuluttavat happea ja niistä vapautuu ravinteita veteen, mikä voi runsastuttaa levien määrää. Leikatulle kasvinjätteille on varattava läjityspaikka, josta ne eivät pääse kulkeutumaan takaisin vesistöön. Kolmostien rakennushankkeet etenevät suunnitellusti •. Remonteissa siltojen reunapalkit, pintarakenteet ja kaiteet uusitaan. Luonnonsuojelualue Turkimusojan rannassa pyrkii takaamaan raakkujen tarvitsemat elinolot: puiden varjo pitää veden viileänä, eikä rantakaistaleen tarjoaman suojavyöhykkeen kohdalta pääse kiintoainesta kulkeutumaan veteen. Viljakkalassa kohteita on kaksi, ja kokoa niillä on yhteensä vajaat 10 hehtaaria. Järven rehevöitymisen vuoksi lisääntynyttä vesikasvillisuutta joudutaan kuitenkin usein niittämään tai poistamaan muulla tavoin virkistyskäyttömahdollisuuksien ja maisema-arvojen parantamiseksi. Reilun yhdeksän miljoonan euron tieremontti tuo kolmostielle Kyröskosken ja Vesajärventien kohdalle eritasoliittymän ja sen molemmin puolin kiertoliittymät. Alueella saa kuitenkin esimerkiksi marjastaa, sienestää ja metsästää. Se on haitallista etenkin joen pohjassa eläville pienille simpukoille, jotka tarvitsevat huokoista sorapohjaista ympäristöä. Onnettomuudessa ei sattunut henkilövahinkoja. Muita luonnonsuojelualueita UutisOivan seudulle ei Luontolahjani satavuotiaalle -kampanjan aikana ole perustettu. Luontolahja-kampanjan aikana perustetuista alueista ei maanomistajalle maksettu korvausta. Molemmat rakennukset myydään purkukuntoisina. – Parhaillaan tehdään kiertotiejärjestelyjä. Ne myös parantavat veden laatua. Kaupunki myy Luhalahden terveystalon rakennuksia ja siihen liittyvää määräalaa. Leikattu kasvimassa on aina kerättävä pois vedestä. Vesistössä ajelehtiva kasvimassa aiheuttaa lisäksi esteettistä haittaa ja vaikeuttaa virkistyskäyttöä ja ajautuu lopulta usein jonkun toisen rantaan. Alueelle ei myöskään saa rakentaa rakennuksia, rakennelmia, teitä tai polkuja eikä yleensäkään muuttaa maisemakuvaa tai vaarantaa luonnonoloja tai eliölajien säilymistä. Liikenne siirretään Kyröskosken kohdalla kiertotielle elo-syyskuun vaihteessa. Myytävän kohteen yhteispinta-ala on noin 2 000 neliötä. 3 TORSTAI 26.7.2018 Kaivinkone syttyi tuleen Jämijärvellä JÄMIJÄRVI. Uudella luonnonsuojelualueella on kielletty muun muassa metsien hakkuu ja muut metsänhoitotoimet, ojien kaivaminen sekä muu maaja kallioperän vahingoittaminen ja muuttaminen. Paikalle saapui kaikkiaan kolme pelastuslaitoksen yksikköä, joista lopulta yksi osallistui jälkisammutukseen. Lisäksi pari muutakin maanomistajaa neuvottelee ely-keskuksen kanssa suojelusta. Koneellisesta vesikasvien niitosta tai poistosta tulee ilmoittaa 30 vuorokautta ennen elinkeino-, liikenneja ympäristökeskukselle ja vesialueen omistajalle. Olisi hienoa, jos muutkin maanomistajat innostuisivat perustamaan omia suojelualueitaan. Ylitarkastaja Marja-Liisa Pitkänen Pirkanmaan elykeskuksesta kertoo, että raakun elinpiirin välittömässä läheisyydessä olevan metsäalueen rauhoittaminen on todella tärkeää. Vuokrasopimus on voimassa toistaiseksi. Alueelle saa edelleen marjastaa ja sienestää sekä liikkua jokamiehenoikeuksilla. Rakennuksen kolmesta asunnosta yksi on vuokrattuna. Arvoa lisää myös sijainti vesistön varrella. Ikaalisissa alueita on kahdeksan, ja ne ovat alaltaan noin 72 hehtaaria. Syyskuussa aloitetaan uuden risteyssillan rakentaminen, Mustonen kertoo. Lisäksi remontissa rakennetaan uusia rinnakkaisteitä, tehdään liittymäjärjestelyjä ja muu muassa kaksi uutta kevyen liikenteen alikulkua. Vapaaehtoisesta arvokkaan metsäluonnon suojelusta voi kuitenkin saada korvausta Metso-ohjelman kautta. Myös luontopolun voi tehdä kapeana kävelypolkuna. – Esimerkiksi juuri Turkimusojan varressa on todella hienoa monimuotoista rantametsää, ja suurin osa siitä sopii hyvin Metsoon. Simpukat suodattavat vettä, joten pohjan veden täytyy olla hapekasta. Pappilanjoen ja Kalahden sillat valmistavat aikataulun mukaisesti lokakuussa, kertoo työmaapäällikkö Samu Mustonen NCC:ltä. Työmaa-alueelta tullut kuorma-auto törmäsi kolmostietä kulkeneen henkilöauton kylkeen tiistaiaamuna puoli kahdeksan aikaan. Vuonna 1946 rakennettu terveystalo on kooltaan 180 neliötä. Toukokuussa alkaneen eritasoliittymän rakentamisessa valmiina ovat jo muun muassa viisi hulevesiallasta. Suojelu etenee ely-keskuksen kautta. Metso-kohteita on tällä hetkellä Hämeenkyrössä kymmenen, yhteensä noin 95 hehtaaria. Suojelusta maksetaan kertakorvaus, joka vastaa alueen puustosta saatavaa myyntihintaa. Turkimusojassa elävän raakun eli jokihelmisimpukan elinoloja pyritään turvaamaan ranta-alueita suojelemalla. Nyt on hyvä aika niittää vesikasveja OIVASEUTU. Tontilla oleva varastorakennus on 55 neliötä. Vesikasvien niitto on tärkeää toteuttaa oikeana ajankohtana. Siltatyömaat ovat puolestaan ahtaita rakentajille ja myös liikenteelle, mutta korjauksia tehdään liikenteen ehdoilla ja huolellisesti tehdyillä työsuunnitelmilla, Mustonen sanoo. Nuutin alikulku uusitaan syyskuun alun ja marraskuun lopun välillä. – Suojavyöhykkeellä ei tehdä maanmuokkausta, ja on tärkeää, ettei veteen pääse hienojakoista kiintoainesta. Raakut saivat suojelualueen •. Tehokkain niittoaika on heinä–elokuun vaihteessa. Vesikasvit ovat keskeinen osa järviluontoa sekä tärkeä vesieliöstön elinympäristö. Laajaan vesikasvien niittoon saatetaan tarvita aluehallintoviraston lupa. Alue säilyy yksityisessä omistuksessa, ja rauhoituspäätös on pysyvä. Koko Hämeenkyrön rakennushanke on valmis ensi vuoden loppuun mennessä. Pappilanjoen ja Kalahden sillat ovat aikataulun mukaan valmiita lokakuussa. Samanaikaisesti omana hankkeena korjataan Kalalahden ja Pappilanjoen sillat. – Raakku tarvitsee tietynlämpöistä vettä, ja rantojen metsät varjostavat niin, ettei vesi lämpene liikaa. Pappilanjoen siltatyömaa on huputettu.
Emilia Kyrönviita Töllinmäki on alkuperäinen Mistähän Hannu Mäkelä oli saanut sen käsityksen, että Töllinmäki on replika eli uudestaan rakennettu jäljennös (Oiva 19.7.). Frans Eemeli asusti siinä opintojensa jälkeen ratkaisevat vuodet 1913-1916 ennen kirjailijaksi ryhtymistään. Pransu ja Miina Sillanpää hankkivat sen viimeiseksi kodikseen vuoden 1905 vaiheilla. Tiede tukee näitä väittämiä. Lelun ostaminen on nimittäin aina investointi, paitsi rahallinen myös ajankäytöllinen. Tuontikielto ja kontrolli Suomeen. En sano, enkä väitä, että ennen olivat asiat paremmin. Valitettavasti Suomesta luovitaan sosialistivaltiota, jossa orjuutetaan huonon työvoimapolitiikan takia niin älykkäät ja luovat kuin myös taiteelliset ihmiset. 050 554 7394 Uu tis O iv a pä äk irj oi tu s Täysin vailla parempaa tietoa väitän, että kesä on lelukaupan sesonkiaikaa joulun ohella. Tekniikka lisenssillä Kiinasta, vetävä kotelomuotoilu muovivalimosta Singaporesta ja ilmaiseksi Internetistä ladattava Android käyttöjärjestelmäksi. Minäkin voisin alkaa valmistamaan omaa kännykkämerkkiäni. Kuukauden kestänyt tietokonepelilakko omassa perheessä vahvisti oletuksen. Hartiat lyyhistyvät murheiden painaessa tonneittain painavempina, kuin ne oikeasti ovatkaan. Vielä minun lapsuudessa se saattoi olla monipuolisuutta, joka mahdollisti valinnan vapauden. Totta on, että rakennus yritettiin tuhopolttaa vajaat 30 vuotta sitten, mutta vauriot jäivät vähäisiksi ja se onnistuttiin palaneilta osin hienosti restauroimaan. Univelka voi olla siis sekä tahatonta että tahallista. Joku viisas joskus sanoi, että toisen tuntee vasta, kun on nähnyt tämän nälkäisenä tai väsyneenä. Ja kun tähän pitkästyy, vaihda jälleen. Jos sinua väsyttää, paina pää tyynyyn tai kampea itsesi riippumattoon ja nuku itsellesi parempi päivä. Kun tylsyys iskee, vaihda lelua. ”Oletko nukkunut tarpeeksi?” on kysymys, jonka äitini muistaa kysyä minulta ensimmäisenä, kun olemukseni velloo synkkyydessä. Tylsyyden luomaa kynnystä ei tarvitse ylittää luovuuden avulla. Maininnan arvoinen huomio on kuitenkin vielä se, jota olen jo pitkään seurannut: tavara ja materiaalipaljouden kehittymistä. Väsyneenä olen uhka itselleni, mutta myös ympäristölleni. Opportunismi ja markkinatalous kehittävät maailmaa, mutta liika on liikaa. Marketit myyvät jo kopioiden kopioita, jotka ovat inhottavassa umpimuovitetussa vakuumipaketissaan viallisia. Kun tarjolla ei ole helppoa viihdettä, lapsi hakeutuu muiden seuraan ja ulos, kohti mielikuvituksen rajattomia leikkikenttiä. Sen on tuonut se arvottomuus, jonka kuvan helmen ympärillä näette. Panu Rajala Liikaa materiaa. ”Oletko muistanut syödä?” kysyy ystäväni, kun perusteeton aggressio nostaa päätään. E. Päätoimittaja • katri.linnikko@oivaseutu.fi • p. Pitkittyessään univelka kuitenkin syö kaikista sinnikkäimpiäkin hereillä pysyttelijöitä. Oli miten oli, ainakin lähipiirissä juuri kesällä tehdään eniten investointeja, ja tässä kohtaa markkinasanaston käyttäminen todella vaikuttaa olevan tarpeen. Joidenkin tutkimusten mukaan 24 tunnin valvominen vastaa promillen humalaa. Mitä enemmän tavaraa lastenhuoneessa on, toisinaan tavatapilvi valloittaa myös asunnon muut huoneet, sitä vähemmän aikaa lapsella on mahdollista käyttää yhtä leikkikalua kohden. Nykyään se kaikki on ongelma. Tavarapaljous ruokkii maalaisjärjellä pääteltynä lyhytjänteistä suhtautumista tekemiseen. Tästä vaiheesta voi lukea lisää hänen novellikokoelmastaan Töllinmäki (1925) ja katsella uusinta tulkintaa aiheesta Myllykolussa Sillanpää-oopperan esityksissä, jotka jatkuvat. Se, miten ihmiset reagoivat näihin vajaustiloihin on yksilöllistä. Pyöräilin Töllinmäessä jo 1960-luvulla, jolloin Mikko Haikoff vaimoineen asui siinä ympäri vuoden. Jos tuntuu, ettet ehdi arjessasi nukkumaan tarpeeksi, olen melko varma, että jostain kiireistäsi voisit hieman aikaa vapauttaa nukkumisellekin. Ja mitä käyttää paljon, sen osaa yhä paremmin. Mutta sen tiedän, että depressio ei ollut ongelma noin 500 vuotta sitten. Uniongelmista kärsivillä ei ole välttämättä edes valinnanvaraa, vaan huonot yöunet ovat osa elämää. Toinen eturivin kysymyksistä liittyy sekin ihmisen perustarpeeseen eli ravinnonsaantiin. Joten alkuperäinen talovanhus se on, rakennettu joskus 1800-luvun lopulla suutarin tölliksi. Ajatukset sinkoilevat, myllertävät. Sairaat saavat leponsa vasta pyörätuoliin jouduttuaan. Sillanpään Seuralle 1976 ja seurasin tiiviisti sen kunnostamista museoksi, joka avattiin 1978. Nälkäisenä ilmiö on samantapainen. Tämä on helppoa matematiikkaa. Kiinassa on niin paljon älykkäitä ihmisiä, että he kyllä kopioivat ripeästi mikroskooppisimmatkin länsimaiset innovaatiot. Lääkkeistä tehokkain on ilmiselvä: univelka on nukuttava pois. Se on heidän avaimensa onneen ja elintasoon, jonka Suomessa takaa valtio, tosin kömpelön byrokratian kautta. Paremminkin asian voisi ratkaista. Tai sitten päässä lyö tyhjää ja koko keho käy vajaatehoilla. Mielikuvituksen ei tarvitse työskennellä, sillä sitä ei tarvita. Tylsyttä ei kannata pelästyä. Liika on liikaa Kirjoittajan mukaan kuvan tilanne kuvastaa hyvin nykyperheiden todellisuutta.. Tämäkin on yksinkertaista matematiikkaa. Univaje on ihmisen normaalia käyttäytymistä uhkaava tekijä. Olin Matti Huusarin kanssa ostamassa Töllinmäkeä Kultturirahaston tuella vasta perustetulle F. Se on itse asiassa äärimmäisen tärkeä kokemus, joka kannustaa ratkaisemaan tilanteen luovasti ja etsimään virikkeitä itse. Ville Koivisto Tavaramäärä tappaa luovuuden OTA YHTEYTTÄ! tekstaa numeroon 0400 922 803 kirjoita osoitteeseen toimitus@oivaseutu.fi soita numeroon: 03 3143 3130 Me muut Levon merkitys Väsyttää ja itkettää. Melkeinpä kaikki mitä nykylapsiperheiden elämästä on jo lukuisissa eri medioiden kanavissa pauhattu, varsinkin äitien sanomana, on jo sanottu, joten en lisää siihen mitään. Lomalaisella on helpompaa. Univelka uhkaa immuunijärjestelmää ja laskee suorituskykyä. Suomessa ei kannata enää mikään, ei ole kannattanut enää pitkään aikaan. Päiväkotilapsilla tehtyjen tutkimusten valossa näyttää siltä, että kun lelut laitetaan kokonaan syrjään, luovuus ja sosiaaliset taidot otetaan käyttöön. Aina sitä jotain pistää merkille kodin sisätiloissa: autenttinen Ruotsi-Suomen huovin kypärä, jonka ostin, koska olen itse sellaisen jälkeläinen. Kasvavalle polvelle hiipien lähestyvä mielenterveysongelma. Univajeen vaikutukset ihmisen hyvinvointiin ja terveyteen ovat valitettavan kattavat. Tämä usein aikuisten tiedostama tosiasia on varsin suuri uhka kasvavalle polvelle. Sehän ei tietenkään pidä paikkaansa. Riittävä unensaanti on siis tietoisesti priorisoitava. Kuvastaa hyvin nykylapsiperheen todellisuutta, vaikkakin jos saisimme vielä rangaista lapsiamme niinkuin yli 500 vuotta sitten, ette löytäisi pölyhiukkastakaan kuvassa olevan kypärän päältä. Helpommin sanottu kuin tehty, kun elämme keskellä ärsykkeiden valtamerta. Todellinen arvokoriste-esine telineessään takan päällä, joka toimii Suomi-lippisten telineenä rojun ja rihkaman keskellä
Kartun kyläseura painatti kylälehtensä 12. Sunnuntaina menin Valamoon, jossa söin vain gluteenitonta ruokaa, ja torstaina vatsa oli ihan kunnossa. Gluteeniyliherkkyydessä oireita aiheuttaa vehnän, ohran ja rukiin sisältämä gluteeni. – Gluteeniton ruokavalio ei ole yleisterveellinen, kuten esimerkiksi diabeetikon ruokavalio. Frigård pystyykin syömään esimerkiksi tavallisilla tuotantolinjoille tuotettuja kaurahiutaleita, joissa saattaa olla hitusia muiden viljojen gluteenista. Viljojen mukana jää pois paljon kuitua, hivenaineita ja vitamiineja. Ruokavaliosta piti jättää pois gluteenia sisältävät vehnä, ohra ja ruis, mutta kauraa, riisiä, tattaria, hirssiä ja maissia Frigård pystyy syömään. Maire Koivula Nokia (Viljakkala) – En välttele. Kyläseuran uusi puheenjohtaja, ”puolikarttulainen” Jari Hietikko esittäytyy lehden sivuilla ja entinen kyläpäällikkö Eero Kauppila muistelee menneitä. Marita Frigård sai helpotusta vatsaoireisiin, kun hän alkoi välttää gluteenia. Esimerkiksi keliaakikon leipä pitää leipoa sellaisissa oloissa, ettei mukaan pääse kulkeutumaan gluteenia sisältävää tavallisten jauhojen pölyä. Kartun kylälehti kasvattaa painosmääräänsä •. Minä en halua kestää oireita. Kylälehti kertaa tarinaa Mattilan mökistä, joka tupauunin purkutöissä löytyneiden tiilien mukaan olisi alunperin tehty yli 200 vuotta sitten. – Aamulla vatsa oli normaali, ja illalla se oli kuin olisin ollut yhdeksännellä kuulla raskaana, Frigård kuvailee. Kirsti Sälli on kirjoittanut muistoja herättävän tutkielman muistokirjoista ja kiiltokuvista kahden eri sukupolven muistokirjojen perusteella. TORSTAI 26.7.2018 5 Oiva puhuttaa Gallup Vältteletkö jotain ruoka-ainetta. Yliherkkyys on kuitenkin eri asia kuin keliakia, jossa pitää välttää pieniäkin gluteenin hitusia. Hän muistuttaa kuitenkin, ettei gluteenittomaan ruokavalioon pidä ryhtyä ilman diagnoosia yliherkkyydestä tai keliakiasta. Gluteenittomat tuotteet eivät välttämättä ole myöskään laihduttavia, ja täysjyvätuotteet taas ehkäisevät sydänja verisuonisairauksia sekä vähentävät diabeteksen ja aivoinfarktin riskiä. Jäähdytä. Työvuosien aikana Frigård ajatteli, että vaivat johtuvat kahvista. Kaikkea pitää maistaa. Gluteenitonta ruokaa saa Frigårdin kokemuksen mukaan hyvin esimerkiksi ravintoloista. Gluteeniyliherkkyys ehti kiusata jämijärveläistä Marita Frigårdia vuosikaudet, ennen kuin ikävien suolisto-oireiden syy lopulta paljastui. Tarkempana hän saa olla ravintoloissa hunajan kanssa, sillä Frigårdilla on myös harvinainen hunajaallergia. Kaupasta saa täysin kaurasta leivottua leipää, ja tattarileipää Frigård ostaa tilattuna. Syytä piti etsiä muualta. Tilojen muodostamat myllylahkot ovat pitäneet Kartussa yllä aikoinaan pariakin myllyä. Levitä tasaiseksi. Lisäksi ripuli ja ummetus voivat vuorotella, ja vessakäynnillä voi tuntua, ettei suoli tyhjene kunnolla. Kylälehden vakituinen avustaja Hannu Ketola on kerännyt kotiseutulähteistä tietoa vuodesta 2017 ja siitä, miten tapahtumat koskettivat myös Karttua. – Lääkäriin pitäisi kyllä mennä aikaisemmin, jos on vatsaoireita ja edellyttää, että oireet tutkitaan perusteellisesti, Frigård sanoo. Päivi Seppälä IKAALINEN. Birgit Myllyselkä Ulvila (Ikaalinen) – Olen kaikkiruokainen, enkä välttele mitään. Topi Lindi Hämeenkyrö Gluteenille voi olla myös yliherkkä •. Mirjami Haaviston kiintoisa kirjoitus kertoo, miten myllyjen toiminta on järjestetty tilojen hyväksi ja miten se on aikojen edetessä elänyt. – Kylälehti lähti alkuun 150 kappaleen painoksesta. – Leivoin aikaisemmin itse ruisleipää luomujauhoista, ja vaikeinta oli jättää pois juuri uunista otettu ruisleipä, johon laitoin voita päälle. Hän muistuttaa, ettei gluteenittomaan ruokavalioon kannata siirtyä, jos ei ole gluteeniyliherkkyyttä tai keliakiaa. Älä kuitenkaan keitä täysin kypsäksi. Lisää taikinaan kauraryynit, kananmunat, maito, suola ja kermaviili ja sekoita. Kun hän jäi eläkkeelle vuonna 2012, kahvin juonti jäi päivässä 1–2 kupilliseen, mutta tiheä tarve käydä wc:ssä ei helpottanutkaan. Riisitai tattaripeltileipä Reseptistä syntyy uunipellillinen leipää 2,5 dl puuroriisiä tai tattarirouhetta 2,5 dl vettä 125 g voita 3dl kauraryynejä 2 kananmunaa 5 dl maitoa (voi olla laktoositonta) 1–2 tl suolaa 1 purkki kermaviiliä (voi olla laktoositonta) Riisiä tai tattarirouhetta sekä vettä ja voita keitetään noin 10 minuuttia, kunnes seoksesta tulee puuromaista. Painosmäärä kasvaa samaa tahtia Karttuun vakituisesti tai vapaa-ajalle asettuvien perheiden kanssa. Karttu houkuttelee asukkaita hyvällä sijainnillaan. – Peltileipää leivon joskus tattarista. Mirjami Haaviston mukaan lisää väkeä on karttulaistunut juttujen kirjoittamisen jälkeenkin, joten tarina jatkuu ensi kesänä. Kaada taikina reunalliselle, leivinpaperilla vuoratulle reunalliselle pellille. Kaikki ovat tykänneet, jotka sitä ovat saaneet. Mari Mäensivu Pomarkku (Jämijärvi) – En välttele mitään, kaiki ruuat sopivat. – Olin menossa viikoksi Valamon luostariin. Silloin pitää ottaa huomioon tattarin kypsymisaika, ettei se mene keitettäessä liian kypsäksi. Gluteeniyliherkkyys on myös eri asia kuin vilja-allergia. Liisa Raipala JÄMIJÄRVI. Kaupoissa myytävien gluteenittomien tuotteiden taso on Frigårdin tuntuman mukaan viime vuosina noussut. Sitä tuli nimittäin juotua päivän mittaan niin, että juoma tuntui jo pursuavan ulos korvista. Paista 200 asteessa noin 30–40 minuuttia. Tiilet olivat käsin tehtyjä ja ilmassa kuivatettuja.. – En, olen kaikkiruokainen. Sitä edeltävällä viikolla oli juhlia, joissa söin leivonnaisia ja tulin todella huonovointiseksi. Kenttäpostin kortit herättävät toisenlaisia muistoja. Itse syön paljon vihanneksia ja marjoja, ja saan niistä kuitua. Lehti kertaa tasavallan presidentti Urho Kekkosen vierailua Kartun Kauppilassa vuorineuvos Lauri Hietasen kanssa. Gluteeniyliherkkä voi joskus syödä gluteenia, jos kestää oireet. – Keliakiassa gluteeni aiheuttaa ohutsuoleen tulehduksen ja voi tuhota sen suolinukan. Frigård kertoo gluteeniyliherkkyyden voivan aiheuttaa erilaisia vatsaoireita, kuten vatsakipuja, ripulia, ilmavaivoja ja turvotusta. Uudet asukkaat kehuvat myös Ikaalisten palveluita, varsinkin kulttuurissa hyviksi, kylälehden vastaava toimittaja Mirjami Haavisto kertoo. Pullien jättäminen ei ollut vaikeaa. Ohje on tehty alun perin riisille, mutta sitä voi soveltaa tattariin. Seuraavalla viikolla hän meni lääkäriin, joka totesi, että oireet näyttävät johtuvan gluteenista. Tämänkesäinen lehti tutustuttaa lukijansa neljään uuteen vakituiseen karttulaisperheeseen. Gluteeniyliherkän ei tarvitse välttää gluteenin pieniä mikro-osasia. Kartun kylälehden kannesta 2018 kiiltokuvatyttö soittaa haitaria. Presidentin pitkäaikainen ystävä, SOK:n pääjohtaja oli Kartun kylän omia poikia. vuosikerrasta jo 220 kappaleen painoksen
Kehitysvammaisten leiripäivä Koivikossa klo 9. Poistuit luotamme. (Aila Meriluoto) Satu Saapui ilta. messu klo 10. Su 29.7. Löydetty ja läheiset Rakkaamme Asko Sakari SASI * 5.5.1947 Hämeenkyrö † 9.7.2018 Pirkkala Ei mikään voi kuolla, ei kukat, ei tuuli, ei rakkaus kuolla voi. Kiitos terveyskeskuksen ja Toivolansaaren henkilökunnalle Sallin hyvästä hoidosta. Konfirmaatiomessu klo 10 Ikaalisten kirkko, Kaunisto, Tikkanen. IKAALINEN Kuolleet: Salli Marjatta Hietariihi 77 ja Eino Valtter Alakesti 88. Konfirmaatiomessu klo 10, Hämeenkyrön kirkko. 044 744 0044. Sua edelleen kaipaamme ja ilolla muistelemme. Lämmin kiitos osanotosta. Kiitos osanotosta. Kesäraamis klo 18, Torikadun olohuone. Kiitos kaikille Aarnea hoitaneille.. Kuolleet: Aarne Emil Järvinen 84 ja Pentti Viljo Olavi Lehtinen 78. Aamurukous klo 08.30 Luhalahden kirkko. Siunattu läheisten läsnä ollessa. Vanhemmanväen leiripäivä Koivikossa klo 9. Kiitos isä ja taata, toivottavasti sinun on hyvä maata. Ti 31.7. mennessä Tiina Juvoselle p. Kiitollisuutemme on suuri. Omaiset Rakkaamme Salli Marjatta HIETARIIHI * 7.6.1941 Ikaalinen † 5.7.2018 Ikaalinen Kaivaten Unto serkut perheineen sukulaiset ja ystävät Pienentyy mun ympär’ elon piiri; aika seisoo, nukkuu tuuliviiri; edessäni hämäräinen tie tuntemattomahan tupaan vie. Ilmoittautumiset ma 13.8. Perheuutiset Hämeenkyrö Ikaalinen Jämijärvi Sydämellinen kiitos kaikille henkilöille, jotka auttoivat kadonneen etsinnässä 18.6. Ke 1.8. Tulossa Ke 8.8. Ilmoittautumiset to 9.8. Lämmin kiitos SASTAMALAN SUULITEATTERILLE hauskasta teatteriesityksestä Ikaalisten sotainvalidit ja -veteraanit Kiitos Rauni Koskista viimeiselle matkalleen saattaneille ja kaikille häntä muistaneille. (Eino Leino) Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Su 29.7. Rakkaamme Aarne Eemil JÄRVINEN * 20.9.1933 Hämeenkyrö † 30.6.2018 Hämeenkyrö Kiittäen ja kaivaten Seija lapset perheineen sisaret perheineen muut sukulaiset Päivien päättyessä Jeesus Kristus armahda, ole läsnä lähtiessä, turvallinen kantaja. Ohi polku vain kulkee ja kukat jää taakse ja muualla tuuli soi. Seurakuntailta klo 18, Torikadun olohuone. 044 744 0044. Jaakko, Virpi, Emilia, Mikaela ja Samuli Juha Suvi, Benoît, Aleksi, Elias ja Alisa Jalmari, Minttu, Mortti, Manta ja Miio Siunaus Hietaniemen uudessa kappelissa 27.7.2018 klo 12.00. Ke 17.8. HÄMEENKYRÖ Kastetut: Oliver Lasse Tapani Potila ja Noel Mikael Lehtola. Rakkautemme on kuin muuri, joka pitää meidät surussa yhdessä. Vieraana Mustveen ystävyysseurakunnasta Eha ja Eenok Haamer sekä tytär Maaria perheineen. Liturgi ja saarna Heikki Mattila, kanttori Keijo Vättö. Musiikista vastaa Jussi Graeffe. mennessä Tiina Juvoselle p. Ekaluokkalaisten koulutielle siunaaminen klo 18 Ikaalisten kirkko. 6 TORSTAI 26.7.2018 Seurakunnalliset Su 29.7. To 16.8
Erityisesti on muistoissa tanssireissu Kilvakkalan työväentalolle, jollain koppiautolla sinne mentiin. Jokavuotiset Askonpäivät ja juhlat kotona sekä kesämökillä yhdistivät ystäviä ja sukulaisia. Näemmekö toisen uhkana itsellemme. heinäkuuta kello 11.10. Asko valmistui työn ohella oikeustieteen lisensiaatiksi 1974. Lapsen syntymämitat olivat 3895 grammaa ja 51senttimetriä. Meillä oli paperipäälliset ja noin sentin vahvat vaneripohjalliset kengät. Kerran lähdimme saattamaan Sunin nokan juhannusjuhlilta tyttöjä Viljakkalan puolelle. Sotilasarvoltaan hän oli vänrikki. Vaivaako kiire, kateus, sokeus nähdä lähimmäinen arvokkaana. Veikko oli nuoruuden kavereita, ja ystävän poismeno koskettaa aina syvästi. Meitä yhdisti musiikki. Saimme saattopalkkioiksi ainakin isot rakot kämmeniimme. Juonittelemmeko ja mustamaalaammeko toisia selän takana. Kestävä kehitys oli Sasille henkilökohtaisesti tärkeä aihe, josta hän keskusteli mielellään erityisesti lastenlastensa kanssa. Pro aere, aqua, terra -lauseeseen tiivistyy Maj ja Tor Nesslingin säätiön tarkoitus: rakkaus luontoon ja halu säilyttää se tuleville sukupolville. Perhe oli Askolle erityisen tärkeä. Asko kirjoitti ylioppilaaksi Hämeenkyrön yhteiskoulusta 1965. Pienokaisen syntymämitat olivat 3560 grammaa ja 49 senttimetriä. Puuttuuko toisen kunnioittaminen. Kimmo Sasi, serkku Jaakko Sasi, poika Vauvat Rosanna ja Henri Heinonen Hämeenkyröstä saivat tyttövauvan 13. Sasi oli aktiivisesti mukana merkittävien kotimaisten perheyhtiöiden hallituksissa. Oli se aikamoista kolinaa, kun vedettiin jenkkaa. Hän vietti lapsuuteensa ja nuoruutensa Hämeenkyrössä Sasin sukutilalla, jota hänen vanhempansa Sakari ja Meri isännöivät. Vijakkalalaiset Satu ja Jouni Kiiltomäki ovat saaneet tyttövauvan 11. Hän teki merkittävän työn sovittaessaan tanssimusiikkia soittokunnalle ja oli sen kantava voima. Vuonna 1972 Sasi siirtyi Vakuutusyhtiö Pohjolan palvelukseen ja edessä oli muutto Helsinkiin, jonne perhe kotiutui nopeasti. Merja Vuori-Raivio Kiitos lahjoista Jumalan kämmenellä Muistokirjoitus Satakuntalainen perheyritysten uskottu Sijoitusjohtaja, oikeustieteen lisensiaatti Asko Sakari Sasi kuoli kesäpaikassaan Pirkkalassa 9. Sasi toimi säätiön hallituksessa 1979–2017. Sisarukset Veera ja Kiira ovat innoissaan pikkusiskosta. Olimme kumpikin hurmurityyppejä eikä meillä ollut vaikeutta saada tyttöseuraa. kesäkuuta 1930 ja kuoli 6. Veikko oli fiksumpi ja hakeutui metsäkouluun. Sasi oli vuodesta 1994 lähtien Etola-yhtiöiden ainoa ulkopuolinen hallituksen jäsen ja toimi pitkään hallituksen puheenjohtajana. Hämeenkyröläisille Paula ja Akseli Kerolalle syntyi poikavauva 11. Juoksutusmäärä 7 m 3 /s. Mukana meillä oli myös Elo Pölkkynen. Mutta soittokaveruus yhdisti. kesäkuuta 2018 vaikean sairauden uuvuttamana. Olemmeko luotettavia. Sasi syntyi satakuntalaiseen taloispoikaissukuun. Siis levätkäämme Jumalan kämmenellä, rukoilkaamme, kiittäkäämme ja turvatkaamme Hänen sanaansa. heinäkuuta. Pohjola-ryhmässä hän työskenteli 1972–1993 edeten Vakuutusyhtiö Pohjolan osastopäälliköstä Pohjola-ryhmän sijoitusjohtajaksi. Ajankohdan alaraja +82.71 m. Veikko oli lukumiehiä ja opetteli myös musiikin teoriaa. Alkoholi ei kuulunut ollenkaan kuvioihin. Kaveruus kuitenkin jäi. Kotona mustatukkaista väkkärävarvasta odottivat sisarukset Ada, Ilona, Amelia ja Urho. Syntymähetkellä uuden tulokkaan mitat olivat 4030 grammaa ja 51 senttimetriä. Hän oli vieraanvarainen ja sympaattinen isäntä. Kiitoksena panostuksesta pääomistaja luovutti Sasille Wihurin suvun harvinaisen kunniamerkin keväällä 2018. Työura alkoi henkikirjoittajana Iisalmessa ja lakimiehenä sekä apulaisjohtajana Nokian Säästöpankissa. Ajankohdan pitkän ajan keskiarvo +83.10 m. Sadun ja Askon vahva keskinäinen kunnioitus korostui heidän suhteessaan. Veikko oli hienostuneempi ja jäi usein alakynteen minunlaiseni kadun kasvatin kanssa. Minä jäin sorvin ääreen. Onko kätemme valmis auttamaan, kun kohtaamme apua tarvitsevan. Jussi Snellman Sää lähipäivinä Kyrösjärvi Kyrösjärven pinnan korkeus keskiviikkona +82.95 m. Oikeustieteen ja erityisesti yhtiöoikeuden opiskelu säilyi rakkaana harrastuksena loppuun saakka. Heidän kanssaan hän seurasi aktiivisesti luontoa Pirkkalan kesäpaikassa vielä kuolinpäivänään. toukokuuta 1947. Jumala antaa meille voimaa, Hän kantaa meitä ja oikeamielisen Hän ottaa suojaansa. Siihen kuuluivat vaimo Satu, neljä lasta ja yhdeksän lastenlasta. Kuuntelemmeko toisiamme. Asko siirtyi Tapiola-ryhmään 1993 muun muassa perustamaan rahastoyhtiötä, jonka toimitusjohtajana hän toimi 2000–2007. heinäkuuta kello 6.51. Olihan meillä toki muitakin harrastuksia. Tansseissa käytiin ja saariretkillä. Siirrämmekö omat mielipahamme ja harmit toisillemme. Mutta soitto jatkui VPK:n riveissä. Hänelle tuli 2018 täyteen 30-vuotta Wihurikonsernin hallituksessa muun muassa hallituksen varapuheenjohtajana. Hänen soittimensa olivat saksofoni ja klarinetti. Askon ja Sadun häät vietettiin kauniissa kyröläisessä maisemassa Matti ja Terttu Tuomiston isännöiminä Laitilan tilalla vuonna 1967. Satapirkan Sähkö Oy Aurinko To nousee 4.40 laskee 22.26 Pe nousee 4.43 laskee 22.23 La nousee 4.45 laskee 22.20 Su nousee 4.48 laskee 22.18 Ma nousee 4.50 laskee 22.15 Ti nousee 4.53 laskee 22.12 Ke nousee 4.56 laskee 22.10 Ikaalinen Viljakkala Jämijärvi Hämeenkyrö +30 +30 +29 Ikaalinen Viljakkala Jämijärvi Hämeenkyrö +30 +30 +29 Ikaalinen Viljakkala Jämijärvi Hämeenkyrö +29 +29 +29 Ikaalinen Viljakkala Jämijärvi Hämeenkyrö +29 +29 +29 Ikaalinen Viljakkala Jämijärvi Hämeenkyrö +30 +30 +29 Ikaalinen Viljakkala Jämijärvi Hämeenkyrö +30 +30 +29 Ikaalinen Viljakkala Jämijärvi Hämeenkyrö +30 +31 +30 Tänään Huomenna Lauantai Sunnuntai Maanantai Tiistai Keskiviikko. Ystävät ja sukulaiset olivat Sasille tärkeitä. Tämä oli tapahtumarikasta aikaa Suomen rahoitusja sijoitusmarkkinoiden vapautuessa ja kansainvälistyessä. Oli sodan jälkeinen pula-aika. heinäkuuta 2018. Sisarukset Santeri, Isla ja Tove sekä isovanhemmat Lavialla ja Oulussa ovat kovin onnellisia uudesta lapsenlapsestaan. Käyttää niitä lähimmäisten ja yhteisömme hyväksi. 7 TORSTAI 26.7.2018 Jumala on antanut meille jokaiselle lahjaksi taitoja, tietoa ja ymmärrystä sekä tehtäviä ja vastuuta. Jospa sitten muistaisimme kiittää, hoitaa ja vaalia Jumalan meille antamia lahjoja. Pitäisi välillä pysähtyä, levätä, rohkeasti laittaa syrjään kaikki se, mikä vie mielemme harhateille. Nykypäivän kiireinen, materialistinen elämä, joka puolelta tulviva informaatioähky tekee ihmisestä itsekkään. 50-luvun alussa laitoimme tanssibändin ja kävimme menestyneesti keikoilla. Osaammeko käyttää näitä lahjoja oikein. Jo kansakouluaikoina kisailtiin vanhan koulun pihapiirissä. Sasi jäi eläkkeelle 2010. Kyröskosken VPK:n soittokunnassa ja kamariorkesterissa aloitettiin heti sodan jälkeen. Sasi nautti tehtävissään omistajien ja johdon korkeaa kunnioitusta sekä täydellistä luottamusta. Muistokirjoitus Ystävän muistolle Veikko Siltanen syntyi 29. Kannammeko vastuuta yhteisistä asioista. Hän oli 71-vuotias, syntynyt Hämeenkyrössä 5. Sitten elämä tasaantui perhesyistä. Telttaretket saariin Kyrösjärvellä ovat myös säilyneet kauniina muistoina. Hän palveli koko työuransa Kyrön tehtaan palveluksessa kuten minäkin, mutta alemmalla tasolla. Oli kova vasta-aallokko. Sasi valmistui Helsingin yliopistosta oikeustieteen kandidaatiksi 1969, jolloin myös ensimmäinen lapsi syntyi. Sasi oli pitkän linjan sijoitustoiminnan asiantuntija, joka oli monessa mukana sekä kotimaassa että ulkomailla. Hänen ammattimainen otteensa nosti säätiön varainhoidon uudelle tasolle. Koulusta löytyi myös puoliso Satu
Heli Soini VILJAKKALA. – Kauneuspiste Fanni pääsi viimein avaamaan varauskalenterinsa, Kallio iloitsee. Niistä lähtee koko kehon terveys, joten ne ansaitsevat tulla hoidetuksi, Kallio tuumii. Turvetyömaalla Ikaalisten ja Jämijärven rajalla aherretaan täysillä. Juominenkaan ei ehkäise kuivumista, jos juoma ei imeydy. Pitää juoda reippaasti, tuumaa maatalousyrittäjä, joka jatkaa työtä täyden päivän jälkeen vielä illassakin. Susanna Kukkasela kehottaa helteellä välttämään esimerkiksi teen ja kahvin juontia sekä mansikoiden syömistä. Jokainen päivä on erilainen. Kauneuspiste tarjoaa jalkahoitoja, kosmetologin palveluita ja kosmetiikkaneuvontaa. Kaikki keinot tulevat hyvään tarpeeseen palomiehille, jotka Tampereen palolaitoksen alueella ovat lähes päivittäin sammuttaneet esimerkiksi keskisuuria maastopaloja. Siinä omien kätten tekoset tulevat heti näkyviin. – Osa porukasta tulee aikaisin aamulla, osa tekee työtä illalla. Kieli tulee lohkeilevaksi. Kuivumisen merkkejä on, jos virtsa rupeaa olemaan tummankeltaista ja haisee voimakkaasti. Ensimmäiset juomat saa autojen vesipulloista, ja hyvin pian alkaa huolto toimia niin, että miehille on ruokaa ja juomaa. – Jalat jäävät helposti hieman vähemmälle hoidolle, kuin esimerkiksi kasvot, jotka näemme päivittäin peilistä. – Lämpötila ei ole sikalassa ollut niin paha, että olisi tarvinnut ruveta vilvoittamaan sikoja. – Juoda täytyy työvuorossa ennakkoon ja myös tilannepaikalla. Ja tänä kesänä on saatu energiaturpeen lisäksi myös kuiviketurvetta, jota ei viime vuonna nostettu ollenkaan. Siksi luottamus on aina tärkeää. Se helpottaa oloa. Vanhusten vaatetukseen on hyvä kiinnittää huomiota. Koneet rupeavat olemaan kovilla, eikä miehilläkään ole helppoa. Yleensäkin suolainen ruoka tekee sen. Ne poistavat nestettä kehosta. Työskentelylämpötilaa nostaa huputettu työmaa. – Jos salama lyö hyvin lähelle, ne säpsähtävät. Laitteet ovat kuitenkin kestäneet – ainakin tähän asti, Antti Lauttalammi sanoo ja kertoo tulevansa jyrsimisja karheushommiin aikaisin. Niissä sesonkien vaihtelu näkyy ehkä selkeimmin. – Vaikka jäähdytyslaitteen hankintaa olisi mietitty pitkään, kärsivällisyys loppuu helteellä. Kuivuminen voi helteellä uhata erityisesti myös vanhuksia. Kesän ukkossäihin ei sikalassa varauduta erityisesti. Olavi Pasanen Kodinkonehuolto Kirmo Oy:ltä kertoo, että helle lisää kylmälaitteiden rikkoontumisia. Perjantaina aamupäivällä siltatyömaa varautui korkean lämpötilan lisäksi sateisiin. Heille voi tulla pitkiä päiviä, kun he tekevät ensin oman työn ja jatkavat sitten vapaaehtoisina, Juha Toivonen toteaa. Kysyntä tulee helteellä – ei viileällä hiljaisemmassa hetkessä, kun laitteita voisi asentaa. Kuivuminen heikentää vanhuksen kuntoa nopeasti OIVASEUTU. Ylimääräisiä taukoja pidetään. Sitten taas on asiakkaita, jotka vannovat oman suosikkinsa nimeen. Jokainen huolehtii niistä itse. He ahertavat auringonpaisteessa. – Ihminen on sopeutuvainen. – Juomista painotamme. Oikeastaan kaikkia hoitoja otetaan aika tasaisesti. Työ jatkuu, Ville Lehtonen totesi. Hikeä pukkaa. Sen voi tehdä kotonakin, ja neuvoa voi kysyä rohkeasti vaikka kosmetiikkaosaston myyjältä. Se näkyy kunnon heikkenemisenä. Porsivia emakoita, joilla olo on muutenkin tukala, kastellaan vesisumulla niskaan. Toisinaan rupeamista tulee pitkiä, jopa 10–12-tuntisia. Yrittäjälle päivät venyvät usein jopa 12 tuntiin, vaikka hellekin porottaisi. Hemmotteluhoidot ja omasta hyvinvoinnista huolehtiminen ei ole vain naisten etuoikeus. Mekin olemme tehneet ruokaa, joka maistuu vanhukselle, Susanna Kukkasela muistuttaa. – Vakituisista riittää työvuoron vahvuuteen, eikä heitä ole jouduttu kutsumaan vapaalta. Kotihoidon sairaanhoitajat seuraavat vanhusten luona käydessään huippuhelteillä asiakkaidensa kuntoa hyvin tiiviisti. Fanni Kallio on aina pitänyt käsillä tekemisestä. Esimerkiksi sydänsairaille ja verensuonitauteja sairastaville pitkittynyt, korkea helle on erityisen vaikeaa. – Aamuisin, kun vielä ei porota, yritämme avata ikkunoita. En malta odottaa, että saan palvella asiakkaita omassa liikkeessäni. Hyvinvointi lähtee jaloista •. – Suojakatosta rakennetaan. – Jos vanhan kunnon vichy maistuu, sitä kannattaa juoda. Palomestari Juha Toivosen mukaan lämpöuupumus uhkaa palomiehiä heidän paksuissa työasuissaan. Vichy sisältää suoloja, joka sitoo nestettä kehoon. – Olosuhteille ei voi mitään. – Tuntosarvet nyt koholla, jotta vanhuksetkaan eivät kodeissaan väsähdä. Jono alkaa olla 5–10 päivää. – Olen päässyt jo työskentelemään alalla ja valmistun nyt syksyllä. Haastavinta on sopimuspalokuntalaisten kanssa – heitä on alueellamme paljon. Myös syömiseen on kiinnitettävä huomiota, sillä helteellä ruoka ei aina maistu ja se voi unohtua. Vaikka päivän aloittaisi aamuviideltä, yrittäjä jatkaa päiväänsä. Tilannepaikoilla henkilökuntaa pyritään vaihdattamaan tai takaamaan taukoja. Juotamme vanhuksia, katsomme että he todella juovat, ja teemme tarjolle mehua, joka maistuu. 8 TORSTAI 26.7.2018 Työ kuin työ, helteellä juodaan •. Päivi Seppälä OIVASEUTU. Viljakkalaan Hiusstudio Emman kanssa samoihin tiloihin asettuva kauneuspiste on Kallion pitkäaikainen haave. Kun samaan aikaan pakastetaan luonnon ja puutarhan satoa, kompressoreita ja termostaatteja rikkuu. Työn ajoittaminen joustavasti edes vähän viileämpiin hetkiin päivästä kuuluu kikkakolmosiin, joita toteuttavat myös siltarakentajat valtatiellä Hämeenkyrössä. Kosmetologina Kallio pääsee tapaamaan ihmisiä, joiden kanssa ei muuten ehkä tulisi puhuttua. Lämpöä ei pääse myöskään poistumaan kehosta, Juha Toivonen toteaa ja arvioi, että sammutusasun ja paineilmalaitteiden kanssa palomiehellä on kannettavana yli 20 kilon taakka. – Nestettä täytyy juoda todella paljon näillä helteillä, kertoo Pappilanjoen sillan betonipinnan viimeistelyä tekevä Taneli Rauhala NCC:ltä. Vielä enemmän työllistävät kuitenkin jäähdytyslaitteiden asentaminen ja huolto. Hyvinvointi on ikään kuin palapeli, jossa etsitään itselle sopivat palat monista eri osaalueista. Kesäaikaan jalkahoitojen suosiossa näkyy selvä piikki. Verenpaine laskee, sairaanhoitaja kertoo merkeistä, josta kuivumista voi päätellä. Kun aurinko lämmittää tauotta ja alla on musta turvekenttä, lämpötila nousee yli 30:n. – Ne ovat kyllä suosittuja ympäri vuoden. Hoidetuilla jaloilla on mukava lähteä rannalle. – On asiakkaita, jotka kysyvät kauden värejä ja valitsevat niistä. Vaihtelua on havaittavissa jonkin verran esimerkiksi kynsilakkojen värivalinnoissa. Omaisten vanhuksille hankkimaan viilennyslaitteet, jotka puhaltavat viileää ilmaa, ovat tosi hyviä, samoin kuin ilmalämpöpumput. Sairaanhoitaja Susanna Kukkasela Ikaalisista kehottaa myös omaisia seuraamaan vanhuksiaan ja auttamaan heitä vanhusten selviytymisessä helteestä, jolle ennustetaan jatkoa. Jos tapana on pukeutua kuten viileämmillä säillä, nyt vaatetusta on kevennettävä. Sami Muukkosen mukaan siat eivät säiky ukkosjyrinää. On kuitenkin sairauksia, joissa juomista ja suolaa rajoitetaan. Fanni Kalliolle se on ollut selvä asia oikeastaan aina, ja nyt oma yritys on lähempänä kuin koskaan ennen. He eivät pääse työkoneiden ilmastoituihin koppeihin. Kallio itse pitää juuri jalkahoidon tekemisestä. Väkeä on laidasta laitaan, ja se on ihanaa. Kallio kannustaa kaikkia ottamaan omaa aikaa ja huoltamaan vaikka jalkansa. Mitä pidemmälle helle venyy, sitä pidemmäksi myös jono ja odotusaika kasvavat. Ikkunoiden avaaminen ei kuitenkaan hyödytä enää sitten, kun päivälämpötila nousee. Ei sika ole erityisen herkkä, hän toteaa ja arvelee, että ulkona oleville eläimille ukkonenkin on hankala. Joillekin unelma-ammatti on asia, jota tuskin tarvitsee miettiä. – Yhdelläkin hoitokerralla voi saada aikaan merkittävän muutoksen. – Ihminen on kokonaisuus, ja joskus ne pienimmiltäkin tuntuvat asiat kannattaa hoitaa. – Me seuraamme vanhusten luona käydessämme, miten virtsa kulkee. Palomiesten työvuorot ovat 24-tuntisia, sen jälkeen kolme vuorokautta vapaata. Kiire helteen lisäksi antaa kodinkonehuoltajalle haastetta. Yritysuutiset. Rakennusalalla on suositus pakkasrajasta, mutta ylimmälle työlämpötilalle ei ole rajaa, kertoo siltavastaava Ville Lehtonen. Jämijärveläinen Antti Lauttalammi vahvistaa, että kaikki merkit kertovat huippukesästä. – Ilmastointi on kaikissa vehkeissä. Vanhusten asuntojen lämpötila kohoaa korkeisiin lukemiin. Tuloksien näkeminen toisen ihmisen hyvinvoinnissa on hänestä palkitsevaa. Jaloilla kuitenkin kävellään, ne ovat sukissa, kengissä, erilaisilla pinnoilla sisällä ja ulkona. Sikalassa on ilmastointi, mutta kun se ottaa korvausilmansa välikatolta peltikaton alta, lämmintä riittää. – Lämmön kertyminen asuissa on suurempaa ja nopeampaa kuin tavallisissa työasuissa. – Tässä työssä on väkisinkin lähellä ihmisiä. Sikalassa Jämijärven Korvenkylällä Sami Muukkonen pitää huolta omasta sekä yli 200 emakkosian ja satojen porsaiden selviytymisestä. Monen mielestä helle on parempi kuin räntäsade. – Monilla on tuotantomäärät jo täynnä
Senkin taustalla on eräänlainen sattuma. Voi sanoa, että olen tutustunut soteen hyvin sisältä, Raipia nauraa. Mutta yrittäjyys on aina ollut hauskaa. Hietaniemen sahalla puutavara sahataan haluttuun muotoon, siistitään ja kuivataan. Sahan pyöreitä vuosia perhe juhlistaa työnteon merkeissä. Nyt vetovastuussa on ollut jo puolitoista vuotta heidän poikansa Tuomas Hietaniemi. Kuusesta ja toisinaan erikoisemmista eristä, kuten lehtikuusesta ja tammesta, tulee enimmäkseen standardien mukaista lautaa. Tämän hetken ongelmahan on pitkät jonot. Meidän piti tehdä esitelmä. – Pyrimme vastaamaan asiakkaan tarpeeseen kinkkisemmissäkin tapauksissa, Tuomas tuumii. Se on siinä mielessä poikkeuksellinen ritarikunta, että se hyväksyy jäsenikseen myös naisia. Koska ymmärsin jotain numeroista ja markkinoinnista, minusta tehtiin toimitusjohtaja, Raipia hymähtää. Yritysuutiset. Näihin hän suhtautuu huumorilla. 9 TORSTAI 26.7.2018 Hietaniemen saha jatkaa hyväksi todettua linjaa •. Olin todella hämmästynyt. Aikaisemmin saha sijaitsi Ylöjärvellä Takamaan kylässä, ja sitä kutsuttiin Takamaan sahaksi. Sellainen on oltava sekä teatterissa että lääkäriasemalla. Elämä voi heittää. – Teatterissa opin tekemään töitä persoonallisten ihmisten kanssa. Kyllä ihmiset terveysasemallakin ovat persoonallisia, mutta eri tavalla. Siitä tulee hyvä yhteishenki. Teatteri, teatterikoulu ja ravintola ovat vielä toisiinsa luontaisesti liittyviä toimialoja. – Arvostettu äidinkielen opettajamme maisteri Mutru oli myös teatterikriitikko. Vuonna 1978 Kauko Hietaniemi osti sen isänsä kanssa enoltaan, ja vuonna 1987 toiminta siirtyi Turkkilaan. Tuomas Hietaniemi jatkaa isänsä Kaukon työtä Hietaniemen sahan puikoissa. Kun sote tuli mainittua, siitä on paikallaan vaihtaa pari sanaa. Lähialueella toimivat yhteistyökumppanit hoitavat muun muassa kyllästämisen, jonka jälkeen tavara palautuu sahalle. Se tuntuu olevan verissä, molemmat lapset ovat yrittäjiä. Raipian näkemyksen mukaan hoito itsessään ei muutu, vaan maksaja. Siitä kaikki alkoi. Tarkoitus on saada vanhus ajoissa hoitoon, pitää hänet hoitoketjussa ja koettaa pitää hänet niin hyvässä kunnossa, että kotona asuminen onnistuu mahdollisimman pitkään. Aiomme jatkaa samalla linjalla tulevaisuudessakin, Tuomas summaa. Silloin sen nimeksi vakiintui Hietaniemen saha. – Sisäelimissä on ollut paljon vaivaa. – Eli maksaako ihminen itse vai yhteiskunta. Ensimmäisten vuosien työmenetelmistä ja -oloista on tultu pitkä matka tähän päivään. Ikaalilaislähtöinen Esko Raipia on vaihtanut teatterialan lääkäribisnekseen. Turkkilan metsien keskellä seisoo punainen rakennus, jossa aherretaan puutavaran parissa lähes päivittäin. Sahan puut pyritään hakemaan aina läheltä, mahdollisimman pieneltä ja tarkkaan valikoidulta alueelta. – Aluksi työskentelimme taivasalla ja työmenetelmät vaativat fyysisesti enemmän. Laatu vaikuttaa siihen, mihin puuta käytetään. Mutta aloilla on muutenkin yllättävän paljon samaa. Hietaniemen saha on käsitellyt tukkeja jo neljänkymmenen vuoden ajan ja löytänyt itselleen vakaan sijan alueelta. Nykyään vanhempaa puuta käyttävät lähinnä erikoispuusepät. Nykyään Raipia on mukana myös lääkäriasema Johanneksen klinikassa, joka laajensi toimintojaan Ikaalisiin Jyllin kodeille vuosi sitten. Lähtökohdat ovat siis samat. Uudempi, tehotuotettu puu on huokoisempaa, kuin vanha, tiivisrunkoinen ja kestävä puu, Tuomas selventää. Yksityisellä lääkäriasemalla työskentelee nyt 46 ihmistä, joten kasvutahti on ollut kauniisti sanottuna huima. Kiinnitämme huomion hyvään henkilökuntaan: osaako hän hymyillä ja osaako hän ottaa rennosti. Olipa töissä sitten teatterin tai lääkäriaseman hallinnossa, numeraalit ovat samoja. Hietaniemen sahalla työstetään suurimmaksi osin kuusta. Raipia toimii Johanneksen klinikan hallituksen puheenjohtajana. Aiemmin Raipioilla oli myös ravintola Tampereella. Jos vastaus on kyllä, hän on hyvä. Vastasin, etten. Näytti, kuin lääkäri seisoisi vierellä. Olin lukenut pohjalaisia murrejuttuja, joten päätin esittää Vaasan Jaakkoon juttuja. Sanoin Jukalle, että täällä on paljon pieniä huoneita, tämä ei ole se, mitä haemme. Tuukka Olli IKAALINEN. Metsoloiden pankinjohtaja Järvenheimo muistetaan ehkä parhaiten. – Sehän on pitkälti organisointia, logistiikkaa ja laskemista. – Yhdessä tässä työskentelemme edelleen, sukupolvenvaihdos tapahtuu askel kerrallaan, Tuomas kertoo. Mutru kirjoitti silloiselle teatterin johtajalle, joka sattui olemaan Eino Salmelainen, perhetuttu, enkelikummini ja naapuri. Sittemmin Raipia on nähty teatterissa ja televisiossa. Sitten kuvaan astui lääkäriasema Johanneksen klinikka. Julkisen puolen jonojen purkamiseen koetetaan saada yksityisiä apukäsiksi. – Niin, varallisuuteni taustalla on matkavakuutus, Esko hymähtää. Ostimme tilan ja perustimme Johanneksen klinikan, joka on pyörinyt nyt kolme vuotta. Se ei ollut tarkoitus, sillä Raipia opiskeli vuosina 1959–62 Tampereella vaatturiksi. Salmelainen käski Raipian olla Pyynikin kesäteatterilla 1. Raipia oli yhdessä Jukka Heinijoen kanssa etsimässä ritarikunnalle kokoustiloja Tampereelta. – Näin saadaan säästöjä yhteiskunnalle ja nopea hoito potilaalle. Kauko ehti pyörittää sahaa hyvän tovin vaimonsa Sirkka Hietaniemen kanssa. – Toimitin kirjeen hänelle itse ja Eino katsoi minua, että oletko sinä ihan tosissasi, Raipia naurahtaa. Hän kysyi, haluaisinko. – Sellaisesta puusta hyvin tehdyt huonekalut säilyvät helposti sukupolvelta toiselle. – Olemme vaimoni kanssa Pyhän Johanneksen hospitaaliritarikunnan jäseniä. Jukka sanoi, että vastaanottotilana tämä toimisi. Mutta jatkossakin pyritään mahdollisimman hyvään hoitoon mahdollisimman nopeasti. •. – Katsomme hetki kerrallaan, mitä on saatavilla ja mitä ihmiset etsivät. Ehkä, vastasin. Ikaalisista on tulossa elokuulla digitaalinen yhteys Tampereelle, joka tarkoittaa, että Ikaalisissa oleva potilas sairaanhoitajan avustuksella avaa suunsa, ja Tampereella oleva lääkäri katsoo ja tutkii erittäin tarkalta näytöltä, miltä näyttää. Aikanaan tietynlainen sattuma vei ikaalilaislähtöisen Esko Raipian teatterialalle. kesäkuuta. Esitelmän jälkeen maisteri kysyi minulta, olenko koskaan ollut teatterissa. – Olimme tiloissa. Jotain tästä teknologiasta kertoo se, että nykyään tehdään robotilla leikkauksia, jossa potilas on operaatiopöydällä Oulussa ja kirurgi näyttöpäätteen edessä Helsingissä. Se, mikä ei muutu vuosienkaan kuluessa, on se että tukki on aina pyöreä. Täytyy myöntää, etten aluksi uskonut kyseiseen tekniikkaan. Polttopuiden kysyntä on ollut kasvussa muutaman viime vuoden aikana. Aloilta löytyy yllättävän paljon samaa. – Puun laatu kyllä vaihtelee. Sahalta tuotteet lähtevät suoraan asiakkaille pääasiassa ympäri Pirkanmaata, mutta toisinaan myös hieman kauemmas Suomeen. – Teatterikoulussa opiskellessani opiskelin myös epävirallisesti markkinointia. Komediateatteri on pyörinyt jo neljännesvuosisadan, lisäksi Raipian Kiinteistö Oy omistaa teatterija juhlatalon sekä Suomen teatteriopiston kiinteistöineen. On budjetti, missä pitää pysyä, täytyy miettiä ja suunnitella. – Tahdomme hoitaa tuotannon mahdollisimman paikallisesti ja olemme iloisia, että läheltä löytyy hyviä tekijöitä, Tuomas kertoo. Yrittäjyys syntyi ikään kuin teatterin kyljessä. Toisin sanoen kävin luennoilla kuluttamassa aikaani. Tarkoituksena on panostaa laatuun eikä vain määrään, joten pienemmätkin erät ja tilaustyöt ovat mahdollisia. Raipialla on pitkä sairashistoria, sillä sydäninfarkteja on ollut neljä, pallolaajennuksia kolme ja päälle muun muassa diabetes ja munuaistulehdus. Heli Soini HÄMEENKYRÖ. Reilu tuhatneliöinen lämmitetty rakennus on suuri parannus siihen, mistä lähdettiin liikkeelle. – Mikä sen parempi tapa, kuin rakentaa sahalle hyvää tulevaisuutta, Tuomas nauraa. Teatterimies muuttui lääkäriasemaosakkaaksi Elämä heitti Esko Raipian teatteriin, jossa hänestä kasvoi monipuolinen näyttelijä ja yrittäjä. Hietaniemen sahan tavoittoitteena on toimittaa tavara asiakkaalle nopeasti. Mutta on Raipia tehnyt teatterialalla muutakin, erityisesti tuotantoa. Mutta sitten näin. – On muuten kumma juttu, että Eskon infarktit ovat tulleet aina ulkomailla, vaimo Maija-Leena Raipia toteaa. Juuri tästä syystä Johanneksen klinikan Ikäklinikka tuli Jyllin kodeille. Ajat muuttuvat ja koneet kehittyvät, vaikka toisaalta työvaiheet ovat pysyneet liki saman laisina, Sirkka muistelee
Pusa muistuttaa, että Suomen luonto on moniin muihin paikkoihin verrattuna puhdasta ja turvallista. Vaikka tiedän, että ajoittain tulee olemaan hyvin rankkaa, olen ehdottomasti lähdössä hyvillä mielin. – Tarkoituksena on täydentää ruokavarastoja luonnon antimilla, kuten kalalla, marjoilla ja villiyrteillä, jos se vain on mahdollista. Läpäistävinä ovat Vätsärin, Kaldoaivin, Paistunturin, Muotkatunturin, Lemmenjoen, Pöyrisjärven, Tarvatuntovaaran ja Käsivarren erämaat. Monet asiat saattavat jäädä huomaamatta, vaikka ne olisivat suorastaan nenän edessä. Matka alkaa Piilolan polun lähtöpaikalta Nellimistä ja päättyy Kilpisjärvelle. Mutta se on avartavaa ja itselleni ainakin osa viehätystä. – Mitä enemmän ulkona liikkuu, sitä helpommin huomaa kaikki yksityiskohdat ja erikoisemmatkin nähtävyydet. 10 TORSTAI 26.7.2018 Kesytettävänä kahdeksan erämaata •. – Tietenkin päätin lähteä kokeilemaan. Levon, ruoan ja itse kulkemisen lisäksi matkaan liittyy myös varustehuoltoa ja yleensä voimakkaita tunnekokemuksia laidasta laitaan. Täti on paikalla kello 13–15 opastamassa ja ohjaamassa muun muassa bongausbingo-etsintäleikkiä, kuva-arvoituksia, vedetään hatusta -hassutteluleikkiä ja piirustusleikkejä. – Kunhan pitää järjen mukana ja tietää omat rajansa ja kykynsä, välttyy suurimmilta riskeiltä. – Teen tämän kaiken vain itselleni, mutta toisaalta haluan yrittää jakaa edes osittain kokemukseni kiinnostuneiden kanssa. Heille voi kertoa omakohtaisen tarinan unelmasta tai haaveesta, joka ei toteutunut. Viime syksynä Pusa päätti, että nyt hän joko pistää retken toteutukseen tai luopuu ajatuksesta kokonaan. Kaasuja risukeitin ovat käteviä ruoan valmistamiseen. Tekijät kaipaavat käsikirjoituksen tekoon lukijoiden apua. Hämeenkyröstä kotoisin oleva eräopas Jussi Pusa rakastaa luonnossa rauhaa, kauneutta ja irtiottoa, mutta myös sitä, miten luonnossa voi koetella omia rajojaan. Kalastus on yksi Jussi Pusan rakkaimmista harrastuksista. – Karhun näkemiseen luonnossa voi mennä vuosia. Siitä on myös hyötyä, sillä vaelluksella ruokavaliota voi täydentää itse pyydystetyllä kalalla. – Niin sanotusti tylsää hetkeä ei varmasti tule. Kaikki toimet, joita matkalla tekee, ovat tarkoitettuja edistämään matkaa. Mukaan lähtee 85 litran rinkka, joka painaa lähtiessä 36 kiloa. Luonnon ihmeellisyyksien näkeminen on kärsivällisyyttä vaativaa. Jotkut taas nauttivat luonnon tarjoamista haasteista. Luonnossa liikkuminen tekee hyvää keholle ja mielelle. Tällaisia tarinoita haluavat kuulla ja koota Drama Queen Oy:n yrittäjänaiset Reija Iso-Mustajärvi ja Suvi Vanhala, jotka kirjoittavat aiheesta parhaillaan näytelmää. – Pyrin jättämään käyttämäni pysähdyspaikat sellaisiksi, ettei niistä heti arvaisi jonkun olleen siinä. elokuuta on museoleikkipäivä Täti Taikakynän kanssa. Nautin kodin lämmöstä, mutta säännöllisin väliajoin sitä vain pitää päästä ulos luontoon, Pusa pohtii. Lappi ja sen luonto kiehtovat minua, ja joskus keksin, että voisin vaeltaa siellä halki Suomen kahdeksan pohjoisimman erämaan. Viikon mittaiset retket metsissä ovat lähes arkipäivää. Pusa ei aio jättää mitään ylimääräistä jälkeensä. elokuuta. Luonnonvaraisten eläimien kohtaamiseen kuuluukin suhtautua varauksella, mutta Suomessa lähes jokainen eläin mieluummin väistää ihmistä, kuin edes näyttäytyy kulkijoille. elokuuta kello 13–16 tehdään Eija Luukkanen-Hakalan kanssa jätkänshakkieli ristinollapelilauta, säilytyspussi ja pelinappulat. Näytelmä saa ensi-iltansa kuluvan vuoden marraskuussa.. – Metsissä tulee juteltua muutenkin itsekseen, mutta tuntuu järkevämmältä puhua kameralle, Pusa nauraa. Silti karhu on todennäköisesti nähnyt sinut jo satoja kertoja ja päättänyt aina vaihtaa suuntaa. Vaikka ruokavarannot hupenevat, rinkan paino ei putoa täyttä kolmeatoista kiloa, sillä pakkausmateriaalit pysyvät mukana. Aloitusaika on liukuva, ja leikkeihin voi osallistua haluamassaan järjestyksessä. Kattilanakin toimiva kahvipannu ja paistinpannu ovat nähneet paljon, sillä ne ovat olleet Jussi Pusan mukana monilla retkillä. Tänään Taitotorstaissa on teemana Helmiä ja valoa. Tositarinat muuttuvat näytelmän aiheeksi HÄMEENKYRÖ. Tiina Karttusen kanssa tehdään helmistä koristeita valosarjoihin ja kynttilänjalkoihin. Museo sulkee ovensa tältä kesältä sunnuntaina 5. Siitä 13 kiloa on ruokaa, loput ovat yöpymistarvikkeita, vaihtovaatteita ja lisäksi esimerkiksi perhoja virvelisetit. Keskiviikko 1. Siitä voi nauttia monella eri tavalla, kuten esimerkiksi päiväkävelyillä puistossa tai kuvaamalla kasveja. Esimerkiksi susia ja karhuja ei haluta kohdata vahingossakaan. Työn alla olevan näytelmän nimi on Saavuttamaton. – Se on luonnollista ja ymmärrettävää. – Pitkään mielessä pyöri hieman pidempi matka. Pitkäkestoinen yksinäisyys säiden armoilla pistää ajattelemaan. Esimerkkinä Pusa käyttää eräilijöitä, jotka haluaisivat nähdä vaikkapa karhun. Jotkut ovat miettineet, kuinka turvallista erämaassa vaeltaminen yksin on. Kahdeksan erämaata, 800 kilometriä ja aikaa varattu kahdeksan viikkoa. Heli Soini HÄMEENKYRÖ. – Olen ehtinyt ikään kuin kasvaa retkeen mukaan, kun olen vuoden sitä valmistellut. – Eräily on aina ollut lähellä sydäntäni. Vaeltamisen hienouksiin kuuluu Pusan mielestä erityisesti se, miten voi keskittyä vain siihen, mitä on tekemässä. Yksinäisyyden tunnetta helpottaa se, että Pusa dokumentoi matkansa. Taitotorstaina 2. – Se on aika yleistä, kun on kauan itsekseen luonnossa. Eränkävijän matkaa voi seurata muun muassa hänen omilta kotisivuilta, Instagramista ja Facebookista. Pusa odottaa heinäkuun viimeisenä viikonloppuna alkavaa matkaansa innolla. Menovinkit Bongausbingoa ja jätkänshakkia kotiseutumuseossa HÄMEENKYRÖ. Reitti oli jo valmiina, mutta tarkastelin ja hioin sitä vielä lisää. Karhu on iso, mutta todella ketterä ja taitava piiloutuja. – Pääasiassa tulen syömään riisiä, pastaa, tonnikalaa, kuivattua jauhelihaa, soijarouhetta, puuroa ja leipää. Lapset osallistuvat leikkisään päivään aikuisten seurassa. Suositellaan yli kolmevuotiaille. Jos löydän valmiin nuotiopaikan, käytän sitä, ja itse tekemäni peitän. Pusa on huomannut, että yleisimpiin arastelun aiheisiin liittyvät eläimet. Miltä elämä tuntuu sen jälkeen, kun haaveet eivät toteudukaan tai kun elämänmuutos meneekin mönkään. Ajatus hautui mielessä vuosia. Rinkassa on kerrallaan kolmen viikon ruoat, ja täyttöä siihen tulee lisää aina, kun pysähdyspaikkana on kylä. Matka tulee olemaan noin 800 kilometriä. Teltassa ja taivasalla vietettyjä öitä Pusalle kertyy vuodessa runsaasti. Näin voin osaltani varmistaa, että alue pysyy kunnossa tuleville vaeltajille ja eläimille
”Onnen ja kivun kyyneleitä” ilmestyi 2007. Kuluttajalla on valta saada asiat muuttumaan. Festivaaleilla valittiin myös vuoden 2018 savusauna ja saunamestari. Tokkopa meidän elämämme laatu huonontuu, jos vähennämme muovin käyttöä. Koko elämäntarina tekee ihmisestä arvokkaan ja kauniin, vaikka siihen voi sisältyä surua, murhetta ja elämän raskaita puolia. On helppoa uskotella itselleen, ettei se yksi muovikassi tai joku pieni muovipakkaus vaikuta mitenkään ympäristöön. kirkkoherrana. Lapsuutta ja nuoruutta Nummi-Pusulassa asunut Elina Kaunisto sai pappivihkimyksensä äitiyslomansijaisuudessa Luvialla 1999. Väliaikaisissakin pesteissään papit kertovat nauttivansa työstä Ikaalisissa. Työt ovat olleet määräaikaisia: ensin nuorisotyössä Kemijärvellä ja Tampereella. Muovikassin pitäisi olla se vihoviimeinen keino ostoksien kuljetuspulmaan. – Pesti kestää ensi vuoden toukokuun loppuun saakka. Miksi laittaa valmiiksi muovikääreeseen pakattu kurkku vielä omaan muovipussiinsa. Papit Elina Kaunisto ja Johanna Säynäjäkangas ahkeroivat keskikesän monissa kiireissä ja nauttivat päästessään kohtaamaan monia ihmisiä, tutustumaan ikaalilaisiin. Koivikko on lähellä ja Kyrösjärven niemellä silti omassa rauhassaan. Samoin kaikki paksukuoriset ja joka tapauksessa kuorittavat juurekset. 11 TORSTAI 26.7.2018 Kirjoittaja Liisa Wright on ikaalilaissyntyinen Salossa asuva aikuiskouluttaja. ” Papin työssä tärkeintä on ihmisten kohtaaminen, heidän rinnallaan kulkeminen eri elämäntilanteissa.” Vieraskynä Saunafestivaaleilla kruunattiin vuoden löylynlyöjät ja vihdansitojat IKAALINEN. Muovikassia ei saa pitää kertakäyttöhyödykkeenä, vaan se täytyy edes käyttää tiensä loppuun ja sitten toimittaa kierrätykseen. Tulokset: Vihdanteon SMmestari: Aija-Riitta Qvintus, Vantaa; Vihdanteon nuorten sarjan voittaja: Marija Hannula, Mynämäki; Vihdanteon MMkilpailun 1. Tavoitteenani on välittää evankeliumin sanomaa tämän päivän ihmisen elämään, Johanna Säynäjäkangas tuumaa kiitollisena siitä, että hän kokee saavansa myös palautetta puheistaan. Tänä vuonna mukana oli omat sarjat nuorille. – Koivikon hengen, hyvän fiiliksen aistii, he sanovat. – Tein yksipuolisen sopimuksen Jumalan kanssa. Papin saarna yhtenä osana ja kaikki muu ovat vuoropuhelussa keskenään. Muutenkin kuin muovikasseista luopumisella voi tehdä pieniä ympäristötekoja, joiden vaikutusvoima kasvaa yleistyessään. Ostoksilla käydessä pitää luopua tarpeettomasta ja kaksinkertaisesta pakkaamisesta. Lääketiede ja teologia olivat Elina Kauniston vaihtoehtoja aikoinaan ylioppilaskirjoitusten alla. Hän on kirjoittanut jo runokirjankin. Kaupassa yhä ilmaiseksi tarjolla olevia hedelmäpussejakin voi käyttää useaan kertaan ja liimata uuden hintalapun entisen päälle. Juuri nämä valinnat ovat kuitenkin lähes jokapäiväisiä, jolloin turha muovin käytön haitallisuus kasvaa ja moninkertaistuu. Nyt kirjoitusharrastuksen elvyttäminen on ollut haaveissa, mutta onneksi työssäni saan kokea kirjoittamisen iloa, Johanna Säynäjäkangas sanoo. sija: Matti Laitila, Ikaalinen; Vihdanteon MM-kilpailun 2. Puhetta valmistellessani yritän muistella, millaisia ihmisiä kohtaan ja suunnitella puhetta niin, että se voisi kohdata heidän elämäntilannettaan, sanoo Elina Kaunisto. Moni kauppa ei enää tarjoa kunnollista lihatiskiä, jolta saisi ostaa juuri haluamansa määrän leikkeleitä ja nähdä lihapalan alapuolenkin. On hienoa tehdä Raamatun sanan äärellä oivalluksia rakastavasta ja armollisesta Jumalasta ja jakaa niitä myös muille. Aito voi myydään palapakkauksessa. Elina Kaunisto kertoo lukevansa tulevan saarnakohdan Raamatusta jo pari viikkoa ennen, jotta ajatus alkaa kehittyä. Opintojen aikana vahvistui, että teologia on oikea valinta. Jos mukana ei ole mitään omaa kantovälinettä ostoksille, löytyy kaupan hyllyjen vierestä yleensä aina hävitettäväksi meneviä pahvilaatikoita, joita voi pyytää saada käyttöönsä. Ne eivät vähennä ihmisen arvokkuutta, sanoo Elina Kaunisto. Ohuesta kankaasta tai vanhoista pitsiverhoista voi ommella hedelmäpussukan ja laittaa siihen sulkijanyörin. Hintalappu kiinnitetään pahvitai kangasläpyskälle. Tavallisia ostosmuovikasseja ei ole vieläkään kielletty EU:ssa, mutta ovat ne sentään ruokakaupoissa maksullisia. Tamperelainen Elina Kaunisto toimii kappalaisen sijaisena niin kauan kuin Juha Aila työskentelee vt. Lihaa joutuu yleensä ostamaan pakattuna paksuun muoviin tai styroksiin. Maalaismaisemasta nauttii myös Elina Kaunisto uudessa harrastuksessaan, suunnistuksessa. Ihmeekseni kuulin kantakaupassani vain yhden toisen henkilön käyttävän säännöllisesti omia punnituspussejaan hedelmille ja vihanneksille. Elintarvikepakkaukset ovat suureksi osaksi erilaisia muoveja. Metsä ja pellot ovat minulle omaa sielunmaisemaa, kertoo Johanna Säynäjäkangas, jonka kolmihenkisestä perheestä pian kolmevuotias Helmi on tullut seurakuntalaisillekin tutuksi seuratessaan tilaisuuksissa äidin mukana. Kesä on tutustuttanut Ikaalisten papit Johanna Säynäjäkankaan (vasemmalla) ja Elina Kauniston myös Koivikon leirikeskukseen ja Koivikon henkeen. Muovittomilla ostoksilla Papit nauttivat ihmisten kohtaamisesta •. – Ajattelen, että jumalanpalveluskin on yksi kokonaisuus. Maitotuotteissa voi valita muovisen tai kartonkipakkauksen välillä. Pappina voin olla kulkijana mukana ilossa ja surussa, välissä raskaissakin asioissa ja niissä elämän merkittävissä käännekohdissa, tuumaa Johanna Säynäjäkangas. Hän aloitti aikoinaan Tampereella Messukylän seurakunnan nuorisotyönohjaajana. – Pidän saarnan valmistelusta. Ei mennyt niin hyvin kuin toivoin. – Papin työssä tärkeintä on ihmisten kohtaaminen, heidän rinnallaan kulkeminen eri elämäntilanteissa. Jos jotain on aivan pakko sujauttaa ohueen muovipussiin, mahtuu sinne useampikin tuote, kyljissä on tilaa monelle hintalapulle. sija: Seppo Hannula, Mynämäki; Löylynheiton MMkilpailun 1. Jos kirjoitan pitkän matikan hyvin, pyrin lääkikseen. Kirkkoherran vaalin jälkeen on tarkoitus miettiä millaisella pappistyövoimalla jatketaan tulevaisuudessa samalla kun tehdään henkilöstöstrategiaa tuleviksi vuosiksi, Juha Aila kertoo. Banaani ei tarvitse pakkaamista, kun luonto on siitä jo huolehtinut. Hänen ja pappipuoliso Mika Nokelaisen perheen kolmesta pojasta kaksi oli jo syntynyt, kun he aloittivat kolmevuotisen pestin Tanskassa siirtolaispappeina. Kun ennen pärjättiin ilman muovia, voi miettiä, voisiko siihen palata. – Sen jälkeen tein pätkiä Ikaalisten seurakunnan diakoniatyössä, Hämeenlinnan vankilassa ja Pirkanmaan hoitokodissa. Muovi on erittäin käytännöllinen pakkausmateriaali, joka aiheuttaa suuria ympäristöongelmia esimerkiksi päätyessään vesistöihin. Suomalainen kuluttaa vuodessa 55 muovipussia. Päivi Seppälä IKAALINEN. Johanna Säynäjäkangas valmistui Diakonia-ammattikorkeakoulusta vuonna 1999. – Tykkään tehdä työtä pienessä seurakunnassa, jossa tutustuu nopeasti ihmisiin ja saa tehdä työtä monipuolisesti. Hän sai pappisvihkimyksen synnyinkaupunkinsa Parkanon seurakunnan pappina, ja palasi sieltä Tampereen kautta takaisin Ikaalisiin kesäkuun alussa. – Välillä tärkeä ajatus tulee mieleen ennen nukahtamista ja löydän sen valmiina aamulla niin, että heti noustava kirjoittamaan ajatusta muistiin. Teologian maisteriksi hän valmistui 2014. Hän nauttii asumisesta Myllykartussa talossa, jonka isän äidinäidin isä on rakentanut vuonna 1905. Monipuolinen tausta seurakunnan erilaisissa tehtävissä on myös Johanna Säynäjäkankaalla. Kiinnostus kaikenikäisiä ihmisiä kohtaan ja halu palvella heitä erilaisissa elämäntilanteissa ratkaisivat. Myös juustotiskit olisivat hyvää palvelua. Leivän voi ostaa paperipussissa, jossa ei kuitenkaan tulisi olla muovi-ikkunaa. Kangaskassi on kevyt ja mahtuu mukana pidettäväksi pieneenkin tilaan. Ilahduttavan paljon käytetään koreja ja erilaisia kestokasseja. sija: Hannu Salomäki, Hämeenkyrö; Löylynheiton nuorten sarjan voittaja: Marija Hannula, Mynämäki; Vuoden 2018 savusauna: Ilkka Siren, Lempäälä; Vuoden 2018 savusauna, 2. – Virkamääräys on annettu vuoden loppuun saakka. – Kirjoittaminen on parhaimmillaan flow-tilaa, mahtavaa tunnetta – toisinaan luomisen tuskaa. Jo kahdesti hän on suunnistanut Venlojen viestiä joukkueessa nimeltä Naiset vailla varjoa. Siitä voi itse tehdä kotona kevyemmän levitteen: sekoittaa siihen vaikka jogurttia eikä vettä kuten teollisuus. Johanna Säynäjäkankaalle kirjoittaminen on yksi tärkeimmistä harrastuksista. Seuraava etappi Porissa kesti 12,5 vuotta, sitten Tampereella kaksi vuotta. Muualta kertyneitä verkkopusseja voi uusiokäyttää punnitukseen. Syksyn myötä selviää, miten ensi vuoden puolella jatketaan, Juha Aila kertoo. sija: Mervi ja Hannu Lahtinen, Keuruu; Vuoden 2018 saunamestari: Markku Seppänen, Oulun Rantasaunaseura.. Perinteisillä Saunafestivaaleilla Toivolansaaren rannassa kilpailtiin vihdanteossa ja löylynheitossa SMja MM-tasolla. Hän on määräaikainen seurakuntapastori. Jos ostaa vain muutaman appelsiinin tai sitruunan, voi nekin punnita irrallaan ilman pussia. Sen jälkeen mietin vielä, haluanko opettajaksi vai papiksi. – Olen aina nauttinut ihmisten elämäntarinoista, nähdä ihmisen kauneuden ja nähdä ihmiset Jumalan ihmeinä
Metsästä löytyy kaikenlaista sinne kuuluvaakin, kun pysähtyy ja katselee ympärilleen. Kenkinä toimivat ihan tavalliset lenkkarit. Tiistaipäivän aiheena oli muun muassa itsensä ja toisten hyväksyminen, sellaisella syvällisyydellä, joka lasten tasolle sopii. Hartiat eivät saa nousta korviin vaan ne on pidettävä rentoina. Lisäksi se on oiva menopeli kuntoilutarkoitukseen. – Me ei saada mustikan poimintaa loppumaan! Jämijärven työväenyhdistyksen lastenleiriläisillä on meneillään pieni kierros metsässä, ja lapset ovat löytäneet jotain todella houkuttavaa. On tärkeää, että pyöräilijä nooteerataan liikenteessä. Tee eripituisia lenkkejä, vaihtele nopeuksia ja pyöräile uusissa ympäristöissä. Valikoima on laaja. Tarvitsetko maastovai kaupunkipyörän. Vauhdin voi säädellä itse, ja tarvittaessa voi taluttaa pyörää vierellään. Kunnollinen munamankeli on sijoitus, joka kannattaa tehdä. Pyöräilyharrastuksessa myös kypärä on ehdoton. Niinpä harakka löysi paikkansa puun oksalta ja kettu mustikanvarpujen joukosta. Pyörää ostaessa on hyvä tietää, mihin tarkoitukseen pyörää tulee käyttämään. Kyynärpäät ovat hieman koukussa. Ainakin mustikoita löytyi. Jokainen lapsista saa eläintä esittävän kortin, joka pitää viedä kyseiselle metsänasukille sopivaan asuinpaikkaan. Pyöräilyssä yhdistyy tehokas kuntoilu, maisemamatkailu, vaihtelevat sääolosuhteet, vauhdin huuma ja sopivasti viilentävä ilmavirta. Myöhemmin päivällä pohdittiin, mitä roskista voisi vielä askarrella. Maanantaina ja tiistaina pidettiin päiväleirit, ja yön yli leireilyä pääsi kokeilemaan keskiviikon ja torstain välisenä yönä, vaikka sitten vanhemman seurassa. 3. Sitten testataan metsätietoja. Säädä pyörän asetuksen vartalollesi sopiviksi. Metsä on tuttu paikka, kertovat tehtäväpolulla mukana olleet sisarukset, Pinja ja Vilma Kivimäki. Lasit suojaavat silmiä myös vastaan lentäviltä hyönteisiltä. Kuntoiluun ja sitä kautta hyvinvointiin ja omaan terveyteen sijoittaminen on aina hyvä idea. Maanantaina leirin teema oli kierrätys, ja tehtävänä oli kerätä pois metsästä tehtävää varten ”roskatut” jätteet. Emilia Kyrönviita OIVASEUTU. Se on myös nivelille ystävällinen liikuntamuoto. Polje pyörittäen polkimia älä pelkästään työnnä niitä alaspäin. Näin aloitat pyöräilyharrastuksen: 1. Itselle sopivissa säädöissä on hyvä kysyä asiantuntijan apua. Kuka voisi asua vaikka puun juuren kolossa. Jos pyöräillessäkin esteettisyys on tärkeää, voi kypärän muodon ja värin valita oman mielen mukaan. On tärkeää, ettei pyörän selässä istuminen kipeytä paikkoja turhaan. Toki pyöräilyyn tarkoitettuja erityiskenkiäkin löytyy markkinoilta. Nouse satulaan ja aisti kesän ainutlaatuisuus •. – Yritetäänpä olla ihan hiljaa ja kuunnella, millaisia ääniä metsässä kuuluu. Vaihtuvat maisemat lisäävät pyöräilyyn mielekkyyttä. Seuraavalta rastilta löytyy jotain, mitä ei pitäisi: roskia. – Nam, ne olivat hyviä, Pinja sanoo. Suosi sopivan pieniä vaihteita, etteivät polvinivelet rasitu liikaa. Pyöräilyn harrastamiseen tarvitset hyväkuntoisen, mieluusti toimivan ja itsellesi säädellyn polkupyörän. Tehtävärata oli muutenkin mieleinen. Mallina Mari Keso. Pyöräilykypärän käyttämisen noloutta ei tule miettineeksi siinä kohtaa, kun se pelastaa pään särkymiseltä. Liisa Raipala JÄMIJÄRVI. 5. Viimeiseksi vielä laitetaan korva puuhun kiinni, ja kuunnellaan, mitä se kertoo: – Linnunlaulua! – Puu sanoo, että olet syönyt mustikkaa. Nouse satulaan, sotke ja nauti kesästä! Hyvällä pyörällä sotkeminen luonnistuu vaihtelevassakin maastossa. Nyt kun ajatus saatiin käytäntöön, leiristä tuli menestys: 3–12-vuotiaita lapsia ilmoittautui mukaan kaikkiaan 26. Niin kuin kaikki muukin liikunta, myös pyöräily ennaltaehkäisee sairauksia ja vaivoja. Hanki itsellesi sopiva pyörä sekä kypärä. 2. Kiinnitä huomiota ajoasentoon välttääksesi alaselän tai niska-hartiaseudun kipeytymistä. Älä pue siis liikaa. Muista aurinkorasva ja -lasit, jos häikii liikaa. – Kodin etsiminen eläimille oli kivaa, tytöt tuumaavat. •. Jos vaikka tulisi metsähiiri vastaan, ryhmää vetävä Miia Sjöman sanoo. Näin kesäaikaan on hyvä huomioida säänmukainen vaatetus. Sopivimmat vaatteet pyöräilyyn ovat ihonmyötäisiä ja väriltään huomiota herättäviä. Talo kun yleensä jököttää tyhjillään. Leiriä järjestämässä ollut Sjöman kertoo, että mielissä on ollut ajatus Torpan työväentalolla pidettävästä leiristä jo muutaman vuoden ajan. Katse on suunnattu eteenpäin, ja pää on asennoltaan luontaisessa jatkeessa muuhun vartaloon nähden. Sitä suositellaan myös esimerkiksi polvivaivaisille. Tällä viikolla työväentalo Torpalla pidettävällä leirillä on opeteltu muun muassa yhteispeliä muiden kanssa. Ota ohajustangosta tukeva ote, mutta älä purista kämmeniä tai jännitä hartioita. 12 TORSTAI 26.7.2018 Mitä metsä lapsille kertoo. Ota matkaan mukaan riittävästi nesteytystä. Vaan löytävätkö kaikki maastosta jotain kovaa, pehmeää, pyöreää tai neliskulmaista, kuten seuraavalla rastilla kysytään. Pyöräily sopii kaikenikäisille ja -kuntoisille. Muista säännöt liikenteessä ja ole varovainen. – Lapset ovat hyvin avoimia asioille ja ennakkoluulottomia, Sjöman sanoo. Pyörän soveltuvuuden mukaan voit kokeilla myös erilaisia maastoja. Polkupyörän pyörillä, sekä oikeanmuotoisella ja sopivan pehmeällä satulalla on merkitystä. Lapset on jaettu kolmelle vetäjälle eri-ikäisten ryhmiin, ja talkoilemassa ovat myös muun muassa ruoanlaittaja ja joukko nuoria avustajia. 4. Pyöräily kehittää hengitysja verenkiertoelimistön suorituskykyä, tasapainoa sekä lihaskuntoa. Polun varteen on koottu tehtävärastejakin, mutta pienet sormet vain tahtovat viedä vitamiinipommeja suuhun. Pyörää voi käyttää kulkuvälineenä paikasta A paikkaan B. L iikkuja t Lo malla. Pitkällä lenkillä on muistettava turvata myös riittävä energiansaanti
Sanoitus syntyi metsässä kävellessä, joskaan ei aivan siten, kuin piti. Nyt pelimannit on tehnyt levyn, jossa Pienimäki esiintyy. Mutta siitä tulikin kannustava. Menovinkit Filttikirppis lauantaina Turkin puistossa IKAALINEN. – Kun löin Toivo Kärjen myötävaikutuksella läpi, ihmisiä kävi valtavasti tansseissa. Pienimäki kokee, että lavalla saa paljon enemmän, kuin itse pystyy antamaan. Eila Pienimäki kertoo, että ihmiset ovat syy, miksi hän edelleen esiintyy. Toisaalta iskelmälaulu on luonteeltaan tasaista, joten revitellä ei ole tarvinnut. Saat, vastasin. 13 TORSTAI 26.7.2018 Uutisia Ikaalisista ja Jämijärveltä jo vuodesta 1913 100 vuotta sitten perjantai 26.7.1918 Uutisia Hämeenkyröstä ja Viljakkalasta jo vuodesta 1922 90 vuotta sitten perjantai 27.7.1928 Tähtivieras Jämijärven pelimannien levyllä Jämijärven pelimannit teki levyn yhteistyössä Eila Pienimäen kanssa. Vapaaehtoinen ohjelma musiikkityön tukemiseksi. Konsertissa kuullaan sekä englanninkielisiä että suomenkielisiä kappaleita. Hienointa on se syvä kontakti ihmisiin. Pelimannien kanssa tehdyllä levyllä on Pienimäen sanoittama kappale Metsän syliin. Pian selvisi, että nyrkin isku oli vain tehoste miehen mielipiteelle. Helmikuussa Pienimäki juhlii pitkää uraansa 60-vuotis taiteilijajuhlakonsertilla Jämi Areenalla. Espanjasta ja Italiasta tuli jatkuvasti uusia hittejä. Jonkin verran enemmän ryhmä esiintyy riisutummalla kokoonpanolla. – Ei Eila ole yhtä hyvä kuin ennen. Taustalle kerätään kymmenpäinen bändi. Yksi Pienimäen salaisuuksista on päihteettömyys. Se, mikä saa Pienimäen edelleen nousemaan lavoille ja nauttimaan siitä, on ihmisten läheisyys. Kirpputori on ensi lauantaina jälkeen avoinna vielä yhden kerran, jolloin filteille kokoonnutaan lauantaina 10. Vauhdin lavalla tuttu mies on myös Jorma Kuukkula, joka on pitänyt lavalla huolen pelimannien äänestä kerran jos toisenkin. – Se on kaikkein ihanin lahja, kun tullaan kertomaan omat ilot ja surut. Silloin vuosiohjelma oli sellainen, että kolmena kesäkuukautena tehtiin lavakeikkoja, välissä oli kahden viikon loma. Pelimannit on olennaisessa osassa Vauhdin lavan pyörittämisessä, sen Kulmala näkee enemmän perinnetyönä. elokuuta on muuten päättäjäiset. Viljakkalan kirkossa sunnuntaina 29. Loppuvuosi kierrettiin Suomea hyvin tiiviisti. – Ajattelimme, että tästä yhteistyöstä on mukava jättää jotain muistoksi. Kirpputori avautuu kello 10. – Siinä kohtaa tuli pieni hetki, kun minä ja kaikki muut odottivat, että mitähän nyt tapahtuu. Pelimannit esiintyy täydellä kokoonpanolla harvakseltaan. Pienimäki ei ehtinyt vastata, kun yleisöstä nousi toinen mies, joka löi nyrkillä tuoliin. Hän ei ole koskaan polttanut tupakkaa tai käyttänyt alkoholia. Kesken konserttini eräs mies huusi yleisöstä, että Eila, saako kysyä. Levyä on jokin verran myyty, mutta Kulmala näkee sen enemmän käyntikorttina. Vuosikymmenien mittaisella uralla moni asia on muuttunut, se näkyy myös Vauhdin lavalla. – Lisäksi olen pysynyt terveenä, Pienimäki pohtii. Pienimäki itse nousee lavalle lähes 60 vuotta kestäneen taiteilijan uran varmuudella. Hän ehdotti ensimmäisenä yhteistyötä Pienimäen kanssa. – 3. •. Kappaleista vain yksi on ennen julkaisematon, mutta vanhoihin on tehty erilaisia miksauksia ja sovituksia, kertoo Jouko Kulmala Jämijärven pelimanneista. Levystä on otettu tuhannen kappaleen painos ja sitä myydään keikoilla. elokuuta. Näin ääni on säilynyt. Ei tällaisista hetkistä voi olla kuin kiitollinen. Filttikirppiksen ajatuksena on herätellä henkiin elämää ja markkinatunnelmaa, jolla Wanhassa kauppalassa on vuosisatojen aikaiset perinteet. Vapaaehtoisten pyörittämälle kirpputorille voi tulla myymään itselleen tarpeetonta tavaraa kuka tahansa ja mihin aikaan tahansa. – Se jää ihmisille käteen ja siten myös mieleen. Ennakkoilmoittautumista ei myöskään tarvitse tehdä. Minun piti ihan pahoitella, Pienimäki nauraa. Hän kysyi, miten on mahdollista, että laulan vuosikymmentenkin jälkeen yhtä hyvin kuin ennen. Gospel soi Viljakkalassa VILJAKKALA. Siellä olemme täydellä kokoonpanolla, Kulmala vinkkaa. Hän on parempi. – Käyn säännöllisesti esiintymässä Pärnussa, siellä on iso auditorio. Jos heillä alahuuli väpättää, pian se väpättää itsellänikin. Tuukka Olli JÄMIJÄRVI, IKAALINEN. Duon gospel-ohjelmistoon on poimittu laaja kirjo tunnelmallisia kappaleita, jotka kuvaavat ihmisen suhdetta uskoon, luontoon ja Jumalaan. Konsertti alkaa kello 19.. heinäkuuta esiintyvä NiNi’s on laulaja Jennifer Markinin ja pianisti Enni Yli-Vainion sielukas pop jazz -duo Kokkolasta. Turkin puistossa, joka Keskuspuistonakin tunnetaan, avautuu lauantaina jälleen Filttikirppis. Paljon parempi, hän sanoi. Jämijärven pelimanneja on jo muutaman vuoden ajan nähty silloin tällöin lavalla yhdessä Eila Pienimäen kanssa. – Minulta tilattiin surumielistä tekstiä ja tulkintaa
Katovuosina 1867–1868 Hämeenkyrön tienposkiin kuoli valtava määrä kulkijoita nälkään ja tauteihin. Ainoa säästynyt on Riukulan suvun karmi vuodelta 1836. – Ilvonen tunnettiin maltillisen linjan miehenä. Vanhan hautausmaan tunnetuin hauta on kirjailija F. Sillanpään vanhempien Miinan ja Fransun vaatimaton hautakivi. Nykyinen ristinmuotoinen puukirkko valmistui vuonna 1782. Jokainen kirkkoherra on antanut oman leimansa Hämeenkyrön historiaan, Hannu totesi. Arla Koskinen oli konttoripäällikkö, joka tunnettiin myös maalausharrastuksestaan. Hänet tunnettiin myöhemmin Yrjö Sakari Yrjö-Koskisena. Tarkoituksena oli opiskella pohjoisen Hämeen maaseudulla eritoten suomen kieltä. Kirkkoherrat palvelivat seurakuntaansa kuolemaansa saakka. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, Hannu sanoi. Hämeenkyrön kirkkomaalla on paljon entisten kirkkoherrojen ja heidän puolisoidensa hautoja. Hämeenkyrön kirkkoherroista Karl Viktor Lehtonen oli viimeinen kuolemaansa asti palvelleista kirkkoherroista. Hän eli 1824–1927. Hautausmaan ainoa säästynyt on Riukulan suvun karmi vuodelta 1836. ikkuna?paikallishistoriaan Katovuosina 1867-1868 Hämeenkyrön kirkkomaahan haudattiin joukkohautaan nälkään ja tauteihin menehtyneitä tienposkilta löytyneitä henkilöitä.. E. Kaikki haudat ovat koskettavia, mutta erityisen koskettavia ovat joukkohaudat. Toimelias kirkkoherra palveli Hämeenkyrön seurakuntaa noin 30 vuotta. Sillanpää kirjoitti Hurskas kurjuus -romaaninsa alkuun vastaavanlaisen tarinan, Hannu kertoi. – Sillanpää ja kirkkoherra olivat molemmat kaljuja. – Piispan tiukalla ukaasilla hämeenkyröläiset ryhtyivät viimeinen suunnittelemaan uutta kirkkoa. Lukuisia tarinoita liittyy myös vanhasuomalaisten johtomiehiin kuuluneeseen kirkkoherra Johan Henrik Ilvoseen (1846–1918). Hän kuoli vuonna 1943. Opas ilmestyi vuonna 1915. Sieltä löytyy peräti 103-vuotiaaksi eläneen Samuel Lindstedtin hauta. Lähes ummikkoruotsinkielisinä Vaasta Hämeenkyröön muuttaneen Forsmanin perheen pojasta Georg Zacharias Forsmanista tuli merkittävä suomalaisuuden henkilö. Joten sen perustella pohdittiin mahtaako varakas kirkkoherra olla Sillanpää salainen isä ja rahoittaa pojan opinnot. Terhi?Palonen Opastettu hautausmaakierros houkutteli lähes puolensataa kiinnostunutta viime viikolla Hämeenkyrön vanhalle hautausmaalle. Kun vanha kirkko aikanaan purettiin, tulivat käyttöön arvokkaimpina hautapaikkoina niin sanotut karmit, jotka myös purettiin pois. Kouluja käynyttä Koskimiestä arvostettiin kunnallisasioissa korkealla, ja kustannusyhtiö Karisto pyysi häntä kirjoittamaan oppaan kunnallisten asioiden hoitamisesta. – Koskimiehen hyvä ystävä F. Hän kävi yöaikaan siunaamassa punaisten vainajia, koska kaikki eivät hyväksyneet heidän siunaamistaan, Hannu kertoi. Vastaavasti Janakkalan punaisten joukkohaudassa lepää useita kymmeniä hämeenkyröläisiä punakaartilaisia. Lindstedt tunnetaan yhtenä Kyröskosken tehdasyhtiökunnan perustajana. Kyröläisiä haudassa ei paljoakaan ole, vaansinne haudatut ovat pääasiassa EteläSuomen punaisia. Vanhimmat alueen haudat ovat 1800-luvulta. Hautausmaalta löytyy ”sivistyneistön kolmio”, johon sijoittuvat pappien ja pitäjä korkeasti koulutettujen hautoja. Hautausmaakierros?on. E. Koskimiehen elämä päättyi traagisesti keväällä 1918, kun punaiset surmasivat hänet Laitilan salmen ahteessa. E. Kirkkoherra Matias Hellstén (1814–1889) oli aikanaan pitäjän keskushenkilö. 14 TORSTAI 26.7.2018 •. Ilvonen kuoli sisällissodan murheellisena vuonna 1918. Hautausmaan alue Kurjenmäen niemi on ollut myös pakanallinen paikka. Yksi heistä oli kunnanesimies Eero Koskimies (1880–1918). Ennen kirjoittautumistaan yliopistoon Georg Zacharias opiskeli Hämeenkyrössä. E. Sinä aikana hän korjautti kirkkoa, vaihdatti alttaritaulun ja järjesteli kirkon opetusja kinkeritoimintaa. Lehtosen sukuhaudassa lepää myös hänen tyttärensä Arla Koskinen ja hänen miehensä kamreeri Niilo Koskinen, joka tunnettiin monitoimimiehenä Kyröskoskella. Jouko Hannu johdatteli väen menneiden vuosisatojen tarinoihin. Häeenkyrössä hän tutustui myös tulevaan puolisoonsa, edellisen kirkkoherran tyttäreen Sofia Fransiska Fribergiin. Hämeenkyröläistä punaisista valtaosa kuoli vankileireillä, ei taisteluissa. Vanhan hautausmaan kappeli on kaunistunut uuden maalipinnan ansiosta. Hulvattomin tarinoista, joka ei pidä paikkansa, liittyy F. Hautausmaalla on myös F. – Vaikka 1800-luvulla oli jo maallinen kunnallinen hallinto, kirkkoherralla oli edelleen suuri valta. Hämeenkyrössä on punaisten joukkohauta, jossa vainajia on useassa kerroksessa. Tarinoita hautausmaa on täynnä, joten tunnin kestäneellä kävelyllä saatiin tarinoista alkupaloja, tosin hyvin mielenkiintoisia. Vanha kirkko sijaitsi hautausmaalla. Sillanpäähän. Kun vanha kirkko purettiin, tulivat käyttöön arvokkaimpina hautapaikkoina niin sanotut karmit, jotka myös purettiin pois. Kotiseutuhistorian asiantuntija Jouko Hannu teki kierroksella tutuksi vainajien elämäntarinoita ja paikallista historiaa. Nuoret päättivät jo tuolloin, että heidän yhteinen kotikielensä tulisi olemaan suomi. Heidän joukkohautansa löytyy myös Hämeenkyrön vanhalta hautausmaalta. Hautausmaalla lepää monia vuosisatojen aikana kunnan johdossa keskeisillä paikoilla vaikuttaneita henkilöitä. Kansallisesti ehkä merkittävin haudoista on lääninrovasti Yrjö Jaakko Forsmanin (1798–1875) hauta. Sillanpään sukuhauta Kalervo Kallion veistämin reliefein
Päiväkeskus Aurinkorinne tarjoaa ryhmätoimintaa kotona asuville ikäihmisille, joiden toimintakyky on syystä tai toisesta heikentynyt. Koko Iskelmäviikot ovat oma maailmansa, ja aikaisemmin olen kilpaillut yleisessä sarjassa. Valmentamisen jouduin lopettamaan kuutisen vuotta sitten, kun näkö heikkeni. Järvensivun hevosia ovat ohjastaneet muun muassa Jorma Kontio ja Mika Forss. Viime viikolla Kiuruveden Iskelmäviikkojen SenioriMestarit-kilpailussa hän lauloi voittoon, eli kirkasti kunnolla viimevuotisen kolmossijansa. Tanssimiehiäkin hän on. – Tuli kiire miettiä, mistä teen yhden laulun. Pitää myös tulkita juuri kappaleen mukaan, ei yliampuvasti. Aurinkorinteellä asiakkailla on mahdollisuus saunoa ja ruokailla sekä kahvitella. Terhi?Palonen HÄMEENKYRÖ. – Ravihevoset ovat edelleen minulle kaikki kaikessa. Eläkeläisille sali on maksutta käytössä maanantaista keskiviikkoon sekä lauantaina. Kiperä polkka saa väen jalat vipattamaan. Kilpailemisesta Tamminen innostui 7–8 vuotta sitten, kun vaimo sai hänet houkuteltua karaokekilpailuihin. Lisäksi järjestetään haraushetkiä, luettelee päivätoiminnan ohjaaja Raija Westergård. Semifinaalista pääsi keskiviikkoiseen finaalin karsintaan kahdeksan laulajaa, joista kolme parasta jatkoi edelleen torstain finaaliin. Edellisen vuoden finaalin kakkonen ja kolmonen pääsivät semifinaaliin karsimatta. Käyn täällä kaksi kertaa viikossa narraamassa tyttöjä, vitsailee 87-vuotias Järvensivu. Liisa?Raipala JÄMIJÄRVI. Ja lähes terve kuin pukki ilman lääkityksiä. Päiväkeskuksen kuntosali on ahkerassa käytössä koko viikon. Pentinmaalla poikansa perheen luona asuva Erkki Järvensivu on Aurinkorinteen vakiasiakas. – Pitää osata ottaa yleisönsä ja laulaa sille, ei itselleen. – Yleensä sanotaan, ettei yleisön suosikki voita, mutta olin myös kuulijoiden suosikki. Jämijärveläinen Ari Tamminen kirkasti SenioriMestari-laulukilpailun viimevuotisen pronssin ykköstilaksi. Singaporessa asuva nuori mies viettää kesälomaansa Hämeenkyrössä ja käy vapaaehtoisena tervehtimässä Aurinkorinteen asiakkaita.. – Tunnelma oli katossa. Ensimmäinen soitin Tammisella oli haitari, joka vaihtui rumpuihin. – Tämä on maailman paras paikka. Ensiesiintymiseen hänet napattiin jo kuusivuotiaana, kun Jämin Jänteen juhlissa soittaneilta Jämijärven pelimanneilta puuttui rumpali. Yhteisiä vuosia kertyi 45. 15 TORSTAI 26.7.2018 Ari?Tamminen?lauloi?iskelmän?SenioriMestariksi •. Ohjelmassa on vaihtelevasti musiikkiesityksiä isommalla ja pienemmillä porukoilla ja päivätansseja. Ainoa vaiva on silmänpohjarappeuma, joka on vienyt näkökykyä. Vuosien varrella kokoonpanoja on ollut erilaisia. Tamminen muistuttaa, että laulukilpailussa täytyy myös osata esiintyä. Menestystäkin on useista kisoista tullut. Kilpailu tuli ulos Järviradiosta, jonka kuulijat saivat äänestää oman suosikkinsa. Aurinkorinteen päiväsalissa raikaa komea pelimannimusiikki, kun Pihapelimannit taituroivat päiväkeskuksen asiakkaille. Jämijärveläinen Ari Tamminen voi hymyillä tyytyväisenä. Nyt seinille on ripustettu kunnan omistuksessa olevia lakkautetuilta kouluilta tuotuja maalauksia. Nyt mielessä ovat loppuvuonna laulettava SenioriSM:t, joihin karsinta on elokuussa. Aurinkoisia?ilmeitä?Aurinkorinteellä •. – Aurinkorinteelle on aina mukava tulla. – Meillä oli esiintymisasuina punaiset poolopaidat, joihin äiti neuloi keltaiset tähdet. Semifinaali ja finaalin karsinta laulettiin karaoketaustoilla, mutta finaalissa säesti Pekka Juntusen IskelmäOrkesteri. Aurinkorinteen vakituinen asiakas Erkki Järvensivu sai juttuseuraa 13-vuotiaasta Patrick Bussista. Meillä on ihanasti vapaaehtoisia, jotka tulevat esiintymään. Ihmiset tulevat katsomaan, eikä silloin esiintymisessä ole mitään mieltä, jos vain seisoo paikallaan. Ykkönen elämässä on kuitenkin vaimo, joka menehtyi tammikuussa. Semifinaalissa Tamminen lauloi Jamppa Tuomisen kappaleen Aamu toi ilta vei. Hän on valmentanut monia hyvin menestyneitä ravihevosia. Tartu mikkiin -tapahtumassa kaikki halukkaat voivat vaikkapa laulaa tai lausua runoja. Kyläpelimannit musioi Aurinkorinteellä. Esikarsintoja oli pidetty myös Ruotsissa ja Espanjassa, joista saapui laulajia Kiuruvedelle. Ensimmäinen oma orkesteri aloitti vuonna 2003. Bändissä soittavat Heikki Majamäki, Veli-Matti Järvenpää, Raija Westergård ja Tom Lehtinen. Finaalin karsinnasta hän lauloi eteenpäin Tauskin kappaleella Sinä vain. Tamminen on soittanut myös Jämijärven pelimanneissa, ja sen jakaantumisen jälkeen Salonkylän pelimanneissa. Kisa alkoi tiistaina semifinaaleista, ja miesten kisaan otti osaa 53 laulajaa. Keikkoja on ollut erilaisia: yksityisten syntymäpäiväjuhlia, ravintolakeikkoja, tansseja kesälavoilla, kehitysvammaisten pikkujouluja. – Asiakkaita on noin 80 viikossa, joten paikka on osoittanut tarpeellisuutensa. – Aamulla voi tuntua, ettei osaa sanoja, mutta kun menee laulamaan, sanat tulevat kuitenkin. – Meillä on oma kulttuuriklubi, joka on avoin kaikille. Ja yhtenä tärkeimpänä: Se on paikka, jossa tavata tuttuja ja solmia uusia tuttavuuksia. Ja kyllä ennen kilpailua jännittää. Järvensivu tykkää erityisesti jutella ihmisten kanssa ja kuunnella musiikkia. Järvensivu tunnetaan armoitettuna hevosmiehenä. Nuorena lähipiiristä esimerkiksi koottiin seitsenhenkinen yhtye Otava, jossa lauloi neljä tyttöä ja soitti kolme poikaa. Nykyään hän sekä soittaa rumpuja että laulaa. Sitten löysin laulun Vielä on vapaa, jota olin aikaisemminkin esittänyt. Päiväkeskus järjestää osaja kokopäivätoimintaa sekä kaikille avoimia kulttuurituokioita. Finaalia seurasi Tammisen arvion mukaan ainakin tuhat henkeä. Monen mieleen tulee mukavia muistoja menneiltä vuosikymmeniltä. Tilauksesta sieltä saa myös hieronnan, jalkahoidon ja kampauksen. Täällä jaetaan yhdessä surut ja ilot, Järvensivu sanoo. Tällä hetkellä Tamminen soittaa rumpuja ja laulaa nelihenkisessä kokoonpanossa, ja keikkoja on ollut vuodessa kymmenkunta. Musiikki on kansanpelimanni-isän peruja ollut Tammisen elämässä aina mukana. – Teehuoneessa puolestaan kokoonnutaan tapaamaan tuttuja ja juttelemaan ajankohtaisista aiheista. – Tässä tulee kilpailuvietti, ja jos pärjää, toivottavasti saa paremmin keikkoja. Finaaliin hän oli harjoitellut Markku Aron Ollaan lähekkäin. Finaalin pääsyn varalta piti treenattuna olla neljä kappaletta, mutta epäselvien ohjeiden vuoksi Tammisella oli niitä vain kolme. Aurinkorinteen kaksi vuotta vanhoja seiniä koristavat muun muassa upeat kudonnaiset
Soinila 1918 sai ensi-iltansa tiistaina. Osalle heistä Soinila 1918 on ensikosketus teatterinäyttämöön. limbo Jussi porolmaksi TYKSIÄ lakin K S L E P P O I S A V I S L A A J A A L O I S T U K I A A L L O T M I L L I M E T R I K U M I N A K A N S A S P O I S O S A T O N R O T A T K I K K A M U S T E U E A L A S V A L E T A I T E E N S I N K A N T T I U L J A S A K T I L A R K A I S T U A T U R T A D E M O S I K A I L U P E I L I L I E D E T A H A M I N A T O T T A A U I A V A T A A S A N A S A A S T A T O N K A M A N A Ä R I N Ä R A A A T I A P I S S A N I O L L I L A T A K U N I N A K A T S E L L A E L Ä I M E T A T E T E M Ä T I I V A R I L I A T T I N A I L U A I T T A I S L A N T I Vainoista selvinneitä kuullaan Osaralla HÄMEENKYRÖ. Kalmaan kartano on kyseiselle tarinalle sopiva näyttämö, sillä Väinön isä oli aikanaan talon isäntänä. Soinila?1918?on. " " todisEteläPohjanmaa " ULOSTE jossakin määrin x2 € ” ” kalainen järomaisia trakti ha YLIuistin Espanjaa/ Seat . Tässä näytelmässä on otettu tarkoituksella hieman toinen näkökulma ja seurataan, miltä perheestä kaikki se epätietoisuus on tuntunut, ohjaaja Marko Saario kertoo. Oli uskomatonta seurata heidän eläytymistään, itse Väinöä esittänyt Markus Vuorinen kehuu. sodassa " naisia' kykyjä pakonafrikAasian . Hahmoihin samastumista edesauttaa Hannu Tarnan syntikkasäestys ja aikaan kuuluvat vaatteet. Nyströmin perhettä kohtaa suuri menetys, jonka Rajala on kirjoittanut esitettäväksi ilman varsinaisia taistelukohtauksia. Samalla se oli näytelmän kantaesitys. elokuuta kello 18 pidetään Anna-Kaisa ja Simo Immosella Osaran Kartanossa tilaisuus, jossa on mukana israelilaisia toisen maailmansodan vainoista selvinneitä. Lisäksi Väinön vaimo Hildur Helsingius oli Kalmaalta kotoisin. 16 TORSTAI 26.7.2018 7 R I S T I S A N AT E H T Ä V Ä 7 V O I T T A J AT Ristikon 27 vastanneiden kesken arvotut palkinnot voittivat Heidi Rikala Sisättö, Minja Leinonen Julkujärvi ja Erkki Mäntylä Pori. Kiitosta saivat erityisesti nuorimmat näyttelijät, jotka omaksuivat nopeasti kaiken vuorosanoista puhetapaan. – On kuin hän ja muut lapset olisivat oikeasti imeytyneet tuohon aikaan. – Sotaa ja siihen liittyvää materiaalia on nähtävillä muutenkin. Arvomme palkintoja. Aluksi juodaan kahvit ja kuullaan Risto Rinkkalan musisointia. Menovinkit Teatteri •. RISTIKKO 30 Palauta ristikko 9.8.2018 mennessä osoitteeseen: Seutulehti UutisOiva Keskisenkatu 1–3 A, 39500 IKAALINEN Yhteystiedot mukaan. Kalmaan kartanon pihalla otetaan aikahyppy sadan vuoden taa. – Teksti on siitä poikkeuksellinen omalla urallani, etten käynyt kertaakaan katsomassa harjoituksia, enkä etukäteen tiennyt näyttelijöitä tai esityspaikkaa. Perttu Yli-Rämi, Roosa Hauhia, Roope Mäenpää, Loru Raja-Aho ja Minna Lähteenmäen takana piilotteleva Veeti Vilander esittävät Hildurin (Minna Lähteenmäki) ja Väinö Nyströmin lapsia Aarnea, Toinia, Eeroa, Elviä ja Uskoa. Keskiviikkona 1. Puvustuksesta vastaa Minna Lähteenmäki, Hilkka Rantapuu ja Leena Sälli. Usko Nyströmiä esittänyt Veeti Vilander kirvoitti yleisöstä ensi-illassa naurut todentuntuisella roolisuorituksellaan. – Näyttelijöiden kanssa oli helppo työskennellä, sillä he olivat harjoituksissa aina rennosti mutta tosissaan, Saario kiittelee. Vielä meillä on mahdollisuus kuulla heidän muistelmiaan suomeksi tulkattuina. Toisin kuin kesäteattereissa yleensä, noin parituntisen näytelmän tunnelma on synkähkö. 50 Oh io . Poikani ilmestyi alakertaan ihmettelemään, mitä oikein tapahtuu, kun olin vaatinut liki puolen tunnin ajan konstaapeli Pekkalan vapauttamista, Vuorinen nauraa. NIMI: OSOITE: PUHELIN: 7 R27 Jorma Kemppainen 2018 paloitella Bun uel jestö tarjoiluastioita kesti talvi'lehtifutiksessa yleisiä De lon sorveissa armomurMarja/ ”vihreitä” törkeää Pasi Niina mukav ia peli Kari/ idän filosofi A 'Hitler' Hanks eksjätti teita ihania x2 siirtää varhaisemKÖNHyi sinua! Veik ko . Heli?Soini IKAALINEN. – Asu oli ainakin minun kaipaamani lisä, joka toi suoritukseen ryhtiä, Vuorinen kertoo. Näyttelijäkaartin yhdeksäntoista jäsentä ovat kaikki kotoisin Ikaalisista, Hämeenkyröstä tai Jämijärveltä. pala?paikallishistoriaa. Täytyy sanoa, että sekä näyttelijät että miljöö oli minulle iloinen yllätys. Vuorinen itse näki hieman enemmän vaivaa roolinsa saavuttamiseksi. Ikaalisten Kansalaisopiston ja Oma Tupa ry:n järjestämä kesäteatteri esittää kartanon pihalla Panu Rajalan uutuusnäytelmää Soinila 1918, joka kertoo Hämeenkyrön kruununnimismies Väinö Nyströmin ja hänen perheensä tarinaa. – Aiheutin hämmennystä kotona, kun harjoittelin vuorosanoja
Kokonaisuus myös etenee hyvässä rytmissä koko ajan. Aloittelijoille riittää hyvin istuvat vaatteet. Taitava ampuja voi osua taipuisalla pitkäjousella parhaimmillaan jopa sadan metrin päähän maaliin. Lisäksi jousiammunta on hauskaa sekä yksin että yhdessä. Pitkäjousi on monipuolinen harrastusväline. – Ampumaradalla pitää aina muistaa varovaisuus. Oma ja varsin keskeinen roolinsa on ilmeikkäällä ja eläväisellä kuorolla, joka tuo musiikilliseen antiin lisää sävyjä ja vaihtelua. kukkulan kuningas!” Nuori Sillanpää (Waltteri Torikka) kohtaa kuorolaisten esittämien kyläläisten pilkan. Onnistunut osuma lähtee jo pukeutumisesta. Hymyn kare nousee huulille, kun Tiilikainen Kammioon juuri suljettuna Sillanpäänä karjahtaa: ”Olen tämän maan kuningas... Kokenut harrastaja voi auttaa tekniikassa oikeille jäljille. Tylppäpäisellä nuolella mahtuu ampumaan vaikka takapihalla tai jopa omassa olohuoneessa. Libretisti ja Sillanpää-tuntija Panu Rajala on piirtänyt kirjailijasta elämänmakuisen, lähelle tulevan kuvan, ja Marco Bjurströmin ohjaus on dynaaminen ja elävä. Keski-Vinkan tyylinäytteet kahdeksaantoistametrin päässä olevaan solumuovimaaliin uppoavat kuusitoista senttiä syvälle. Petri Bäckström kallistelee lasia nuoren Sillanpään kanssa Eero Koskimiehenä, Laitilan talon isäntänä. Aihe, kirjailijan sortuminen alkoholismiinsa, on hyvin raskas. Heikki Keski-Vinkka on ampunut jousella pienestä pitäen.. Kovin paljoa riskitilanteita tässä ei tule, kunhan pysyy poissa ampujan ja maalin välistä ja ampuja katsoo, ettei ketään ole edessä. Millainen ihminen oli nobel-kirjailija Frans Emil Sillanpää suuren taiteilijahahmonsa takana. – Aloitellessa ei tarvitse mitään ihmeellisiä välineitä tai varusteita. Pitkäjousella osuminen riippuu täysin itsestä. Pitkäjousi?sopii?kaikkien?käteen •. Liisa?Raipala HÄMEENKYRÖ. Jousella ampuminen vaatii tarkkuutta, eikä harjoittelematta osu. Heli?Soini HÄMEENKYRÖ. Tästä pisteet Bjurströmille. vahvasti?toiseen?kesäänsä •. Sauli Tiilikainen on Sillanpää myöhäisemmillä vuosillaan, Nobelpalkinnon jälkeen Kammion mielisairaalaan suljettuna. Tyhjäkäyntiä ei tule, eikä puuduttaviin monologeihin sorruta, vaan solistien välillä ja kuoronkin kanssa käydään vuoropuheluita. Nyt Keski-Vinkka vetää pieniä kursseja halukkaille Villa Rauhasalossa. Omassa suosikissani maastoammunnassa voi olla aika luova asentojen suhteen. Silti pitkäjousi on melko tuntematon väline. Taitavimmat voivat ottaa jousen mukaan myös kalastamiseen, jolloin on syytä hakea tuulestuslupaa. – Pituuden takia jousella ei voi aina ampua pystyasennossa. – Kun on perusasiat kunnossa, voi keskittyä tekniikan hiomiseen ja välttyy ikäviltä haavereilta. Usein se sekoitetaan taljajouseen, joka on ulkonäöltään monimutkaisempi. Keski-Vinkka on harrastanut jousiammuntaa jo pienestä pitäen, jolloin hän myös teki itse ensimmäiset omat jousensa. Suomessa pitkäjousella harrastetaan hallissa ja maastossa, kisataan sekä metsästetään. Seppo Pohjolan säveltämä Sillanpää-ooppera aloitti lauantaina Myllykolun kesäteatterissa toisen kautensa, ja teki sen upealla musiikillaan vaikuttavasti. Pitää osata laskelmoida kaikki tuulen suunnasta lähtien, Heikki Keski-Vinkka Hämeenkyrö LongBow’sta tietää. Voi hyvillä mielin tutustua lajiin ja katsoa, onko tämä se oma juttu. Nuorta ja keski-ikäistyvää kirjailijaa esittää oopperan taiteellinen johtaja ja ideoitsija Waltteri Torikka. Ilahduttavaa on, ettei Sillanpään vaimo Siikri (Helena Juntunen) jää vain suurmiehen selustan taustahahmoksi, vaan hänelle on annettu merkittävä rooli, joka osaltaan korostaa kirjailijan elämän erästä kipupistetta: perhe sai maksaa taiteilijuudesta kovan hinnan. – Ammuttaessa jänne liikkuu yllättävän paljon ja pyörähtää, jolloin vaarana on, että se kiskaisee esimerkiksi partaa mukaansa, kuten minulle aikanaan kävi, Keski-Vinkka naurahtaa. – Sellaisella matkalla osuminen vaatii myös oikeanlaiset nuolet ja jousen. Kammion huoneessaan vanha kirjailija vuodattaa senhetkistä tuskaansa ja käy kertojanomaisesti läpi mennyttä elämäänsä. 17 TORSTAI 26.7.2018 Teatteri Sillanpää-ooppera?starttasi. Päivi Nisula on niin potilaan topakka hoitaja kuin Sillanpään lempeä Miinaäiti tämän vaipuessa hourekuviin. Toisin kuin yleensä luullaan, jousiammuntaa harjoitellessa ei tarvitse kovinkaan suurta tilaa. Kuoro tuo osaltaan myös näyttävyyttä liikkuvuudellaan. Ylipäätäänkin oopperassa ilahduttaa musiikin lisäksi vahva fyysinen tulkinta, niin kuoron kuin solistienkin: koreografia käyttää hyväksi ja täyttää koko näyttämön, kaikki liikkeet ovat harkittuja, ilmeet ja eleet hiottuja. Vaikuttava on esimerkiksi kuoron kohtaus punakaartilaisina: yhden laulun aikana hyökkäävä uho vaihtuu kauhuun ja pakoon kohti Tamperetta. Synkkyyteen ei tarinassa kuitenkaan vaivuta, vaan tragedian läpi pilkahtaa pieni huumorin pilkahdus. Tärkeää on pukeutua siten, etteivät hiukset tai vaatteet voi häiritä jousen jänteen liikettä. Esimerkiksi ruumiinrakenne, ryhti ja käsivoimat määrittelevät paljon sitä, miten kenenkin kannattaa ampua. – Yksinkertaisempi jousi on itselleni mieluinen siksi, että siinä jää ylimääräiset säädöt pois. Hiertymiltä suojaavat nahkaliivi, rannesuoja jousta pitelevässä kädessä sekä kolmen sormen hansikas. Harrastuksesta tuli lopulta ikään kuin ammatti, kun hän otti sen opettamisen mukaan nuorisotyöhön. Se on yleensä käyttäjänsä pituinen tai jopa pidempi. Rikkinäinen, luomisen tuskaa alkoholismiinsa upottava, velkahuolissa rypevä – tämän karulla tavalla inhimillisen kuvan kirjailijasta veistää Sillanpää-Ooppera. Pitkäjousi on yksiosainen, eli siinä on kaari ja jänne. Pitkäjousi on nimensä mukaisesti pitkä. Kuoro vie myös omalta osaltaan tarinaa voimallisesti eteenpäin, kun se esittää niin joukkoa nuorta Sillanpäätä pilkkaavia kyröläisiä kuin vaikka sisällissodan osapuolia. – Lajina tämä on siksi hieno, että se on niin monipuolinen
22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Top Gear 23.45 112 (7) 00.40 Isänmaan puolesta (12) 01.50 Arrow (16) 02.45 Rikoksista pahin (12) 03.40-04.35 I Dated a Psycho Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Transformers Rescue Bots (7) 06.25 LEGO Friends (S) 06.50 Angry Birds Piggy Tales 06.55 Kung Fu Panda (7) 07.20 Vili Vilperin seikkailut (S) 07.35 Sonic Boom (7) 07.45 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti (7) 08.10 Ritariprinsessa Nella (S) 08.35 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7) 09.00 Candice sisustaa 09.30 Remppa vai muutto: Jillian ja Justin 10.30 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Napakymppi 14.55 Heikoin lenkki 15.55 Onnenarpa 16.00 Huvila & Huussi 17.00 Leijonan luola USA 18.00 Heikoin lenkki 19.00 Suomen huutokauppakeisari 20.00 Pallon ympäri (7) 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: The Expendables 2 (16) 23.10 Katastrofin anatomia (12) 00.10 Arman Pohjantähden alla (7) 01.10 Ex on the Beach Ruotsi (7) 02.10 Anthony Bourdain maailmalla 03.10 Stand Up! SPESIAALI: Ilari Johansson (S) 04.10-05.00 Astral-TV TV1 klo 13.25 Kaksi vanhaa tukkijätkää (7) MTV3 klo 23.35 Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut (16) Nelonen klo 15.15 Elokuva: Asterix ja viikingit (7) MTV3 28.07.2018 22.45 Wallander: Ennen routaa... 21.00 Henkesi edestä (12) 22.30 Satuhäät 23.20 Rakas kiven sisässä 00.05-04.00 Uutisikkuna MTV3 06.30 Aamusää 06.55 Huomenta Suomi 09.05 Kesäterassi 09.35 Kauniit ja rohkeat (S) 10.00 Emmerdale (7) 10.30 Moderni perhe (7) 11.00 Kokkisota 13.00 Leilan superfood 13.30 Remontilla rahoiksi 14.40 Rakas, ostin meille kodin 15.35 Näe minut 16.35 Salatut elämät (S) 17.55 Kauniit ja rohkeat (S) 18.25 Emmerdale (7) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Kesäterassi 20.00 Yökylässä Maria Veitola 21.00 Näe minut 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Myytinmurtajat 23.40 Radalla 00.35 Billions (7) 01.45 Billions (12) 02.50 Arrow (16) 03.45-04.40 I Dated a Psycho Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Transformers Rescue Bots (7) 06.25 LEGO Elves (7) 06.50 Angry Birds Piggy Tales 06.55 Angry Birds Piggy Tales 07.00 Ritariprinsessa Nella (S) 07.25 Kung Fu Panda (7) 07.50 Disney esittää: Avalorin Elena (S) 08.10 Vili Vilperin seikkailut (7) 08.25 Sonic Boom (7) 08.35 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 09.00 Candice sisustaa 09.30 Remppa vai muutto: Jillian ja Justin 10.30 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Haluatko miljonääriksi. 06.52 Kuiske (S) 06.59 Kotkaperhe 07.06 Tilda ja hänen ystävänsä (S) 07.17 Killen kimppakyyti (S) 07.28 Keppihevostalli 07.36 Pusse (S) 07.51 Askarrellaan 07.58 Vekarat! (S) 08.24 Galaxi 08.25 Urheiluhullut (S) 08.27 Merten syvyyksissä (7) 08.50 Näin Norjassa 09.00-09.50 Casualty (12) 10.00 Holby Cityn sairaala (12) 11.00 Mitä vain vuoksesi, lemmikkini 12.00 Lofoottien kalamestari 13.00 Kielletyt koirarodut 13.30-15.18 Kohta 18 (12) 15.30-15.54 Kummeli (7) 16.00 Uusi Päivä (S) 16.27-16.55 Uusi Päivä (S) 17.00-18.00 Pikku Kakkonen 18.10 Casualty (12) 19.00 Playing House (7) 19.40 Wendy and The Refugee Neverland (12) 21.00 Satuhäät 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.00 HasBeen (12) 00.20-04.00 Uutisikkuna MTV3 06.30 Aamusää 06.55 Huomenta Suomi 09.05 Kesäterassi 09.35 Kauniit ja rohkeat (S) 10.00 Emmerdale (7) 10.30 Moderni perhe (S) 11.00 Kokkisota 13.00 Leilan superfood 13.30 Remontilla rahoiksi 14.35 Selviytyjät 15.30 Amazing Race 16.30 Salatut elämät (S) 17.55 Kauniit ja rohkeat (S) 18.25 Emmerdale (7) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Kesäterassi 20.00 Remonttipiiskuri 21.00 Radalla 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Pukumiehet (7) 23.35 Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut (16) 00.35 Alasti-klubi 01.30 Billions (7) 03.40-04.35 Arrow (16) Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Transformers Rescue Bots (7) 06.25 LEGO Friends (S) 06.50 Angry Birds Blues (S) 07.00 Ritariprinsessa Nella (S) 07.25 Kung Fu Panda (7) 07.50 My Little Pony: Ystävyyden taikaa -lyhäri (S) 07.55 Peukaloisen uudet retket (7) 08.10 Vili Vilperin seikkailut (S) 08.25 Sonic Boom (7) 08.35 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7) 09.00 Candice sisustaa 09.30 Leijonan luola (S) 10.30 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Haluatko miljonääriksi. Tiistai 31.7. Montreaux (7) 16.00 Uusi Päivä (S) 16.27-16.55 Uusi Päivä (S) 17.00-18.00 Pikku Kakkonen 18.10 Casualty (12) 19.00 Playing House (7) 19.20-19.40 Playing House (7) 19.45 Vihainen marsu (S) 20.00 Do Not Resist 21.00 Villi kortti 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.00 Uusi Sherlock: The Abominable Bride (16) 23.30 Super-EM: Telinevoimistelua ja soutua 00.30-04.00 Uutisikkuna MTV3 06.30 Aamusää 06.55 Huomenta Suomi 09.05 Kesäterassi 09.35 Kauniit ja rohkeat (S) 10.00 Emmerdale (7) 10.30 Moderni perhe (7) 11.00 Kokkisota 13.00 Leilan superfood 13.30 Remontilla rahoiksi 14.40 Unelmarempat 15.35 Kokkisota 16.35 Salatut elämät (7) 17.55 Kauniit ja rohkeat (S) 18.25 Emmerdale (7) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Kesäterassi 20.00 Burgerimies 21.00 Pitääkö olla huolissaan. 06.53 Taikakaruselli (S) 07.04 Lumiukot (S) 07.06 Puuharit (S) 07.21 Sanni Sateenkaari (S) 07.36 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu (S) 07.51-07.57 Runoja & rusinoita (S) 08.02 Anton Siilinen ratkaisee (S) 08.18 Galaxi 08.19 Late Lammas (S) 08.26 Villi tulevaisuus (7) 08.50 Näin Norjassa 09.00-09.50 Casualty (12) 10.00 Holby Cityn sairaala (12) 11.00 Mitä vain vuoksesi, lemmikkini 11.29 Mitä vain vuoksesi, lemmikkini 12.00-12.50 Kohteessa: Albania ja Kosovo 13.00 Kova ulkokuori 14.24-14.55 Kova ulkokuori 15.00-15.25 Kummeli (7) 15.30 Latela 16.00 Uusi Päivä (S) 16.28 Uusi Päivä (S) 17.00-17.57 Pikku Kakkonen 18.10 Casualty (12) 19.00 Kummeli (7) 19.30-20.48 Hello Ladies The Movie (7) 21.00 Sohvaperunat 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.00 Latela 22.30 Melk (12) 22.55 About a Boy (7) 23.15 About a Boy (7) 23.35 Bates Motel (16) 00.20-04.00 Uutisikkuna MTV3 06.30 Aamusää 06.55 Huomenta Suomi 09.05 Kesäterassi 09.35 Kauniit ja rohkeat (S) 10.00 Emmerdale (12) 10.30 Leila leipoo Ranskassa 11.00 Grillikuume 13.00 Leila leipoo Ranskassa 13.30 Remontilla rahoiksi 14.30 Remonttipiiskuri 15.30 Rakas, ostin meille kodin 16.30 Salatut elämät (7) 17.55 Kauniit ja rohkeat (S) 18.25 Emmerdale (12) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Kesäterassi 20.00 Mökkireissu 21.00 Alasti-klubi 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 F1 Extra 22.45 Elokuva: Broken Arrow operaatio erämaassa (16) 01.00 Arrow (16) 01.55 Crazy Ex-Girlfriend (S) 02.50 Last Man on Earth (12) 03.15-03.40 Last Man on Earth (7) Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Transformers Rescue Bots (7) 06.25 Disneyn esikoulu: Mikki ja ralliryhmä (7) 06.50 Angry Birds Blues (S) 07.00 Kung Fu Panda (7) 07.25 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7) 07.50 My Little Pony: Ystävyyden taikaa -lyhäri (S) 07.55 Peukaloisen uudet retket (7) 08.10 Rusty Rivets (S) 08.35 Disney esittää: Star Wars Rebels (7) 09.00 Pikakurssi kodinostoon 09.30 Leijonan luola (S) 10.30 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Napakymppi 14.55 Heikoin lenkki 15.55 Onnenarpa 16.00 Pallon ympäri (S) 17.00 Leijonan luola USA 18.00 Leijonan luola USA 19.00 Hauskat kotivideot 20.00 Neste Ralli Finland LIVE: Harju 2 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: Star Wars: Pimeä uhka (12) 23.50 Neste Ralli Finland: Perjantain parhaat 00.20 Elokuva: Panttivanki (16) 02.40 Grillit huurussa (S) 03.40 Katastrofin anatomia (12) 04.40-05.00 Astral-TV TV1 04.00 Uutisikkuna 08.00 Yle Uutiset 08.05-08.50 Puutarhan pelastajat 09.00 Yle Uutiset 09.05 Elossa 24h 09.35 Kivet kertovat 10.00 Yle Uutiset 10.05 Avara luonto: Afrikan villi länsi 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Uusimaa 11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.26 Yle Uutiset Häme 11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa 12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.08 Yle Uutiset Lappi 12.20 Ikimuistoinen: Tauno Palo 12.40-13.40 RSO Musiikkitalossa 13.45 Prisma: Eläinäidit 14.30 Toisenlaiset frendit 15.00 Yle Uutiset 15.05 Pisara 15.10-16.40 Foylen sota (12) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10-17.53 Vuoroin vieraissa (7) 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Stugor 18.45 Avara luonto: Villi Japani 19.35 Ryhmä Pullman (12) 20.30 Yle Uutiset 20.50 Urheiluruutu 21.15 Tarinanmetsästäjät (12) 22.15 Komisario Montalbano (12) 00.00 Kesäksi kotiin 00.30-04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 28.7. 14.55 Hauskat kotivideot 15.55 Onnenarpa 16.00 Huvila & Huussi 17.00 Leijonan luola USA 18.00 Heikoin lenkki 19.00 Suomen hauskin tavis (S) 20.00 Suomen huutokauppakeisari 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: 007 Elä ja anna toisten kuolla (16) 23.30 Katastrofin anatomia (12) 00.30 Arman Pohjantähden alla (7) 01.30 Napamiehet (S) 02.00 Ex on the Beach Ruotsi (7) 03.00 Anthony Bourdain maailmalla 04.00-05.00 Astral-TV TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Tanja ja kuuro Eurooppa: Kommunismin jälkeen 06.55 Ylen Aamu-tv 09.30 Sadan vuoden talo 10.00 Doc Martin (12) 10.50 Päivän kasvo 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Antiikkikaksintaistelu 12.40 Elämä käännekohdassa 13.10 Komppanian neropatit (S) 14.25 Purkutuomion piinaamat 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.50 A-studio 16.20 Vihreämpi elämä 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Doc Martin (12) 18.00 Yle Uutiset 18.13 Yle Uutiset alueeltasi 18.20 Päivän kasvo 18.30 Sadan vuoden talo 19.00 Kriminalisti (12) 20.00 Aarteenetsijät 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 Poldark (12) 22.05 Ulkolinja: Isis Raqqan painajainen 23.00 Yle Uutiset 23.05 Ennen kuolemaa (16) 00.05 The Same Sky Isku sydämeen (12) 00.55-04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 2.8. Lande 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Isänmaan puolesta (12) 23.40 Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut (16) 00.40 Rouva Ministeri (7) 01.35 Aallonmurtaja (16) 02.30 Salvation (12) 03.25 Arrow (12) 04.15-05.10 NCIS: New Orleans (12) Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Transformers Rescue Bots (S) 06.25 LEGO Friends (S) 06.50 Angry Birds Blues (S) 06.55 Angry Birds Piggy Tales 07.00 Ritariprinsessa Nella (S) 07.25 Kung Fu Panda (7) 07.50 My Little Pony: Ystävyyden taikaa -lyhäri (S) 07.55 Peukaloisen uudet retket (7) 08.10 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 08.35 Disney esittää: Star Wars Rebels (7) 09.00 Candice sisustaa 09.30 Leijonan luola (S) 10.30 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Suomen hauskin tavis (7) 14.55 Vain elämää 15.55 Onnenarpa 16.00 Huvila & Huussi 17.00 Leijonan luola USA 18.00 MasterChef Suomi 19.00 Haluatko miljonääriksi. 7 O H J E L M A T I E D O T Perjantai 27.7. Numminen 12.05 Tanja ja kuuro Eurooppa: Ensi-iltasäihkettä 12.35-13.15 He loivat Tanskan 13.25-14.49 Kaksi vanhaa tukkijätkää (7) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.50 Tarinanmetsästäjät (12) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Doc Martin (12) 18.00 Yle Uutiset 18.13 Yle Uutiset alueeltasi 18.20 Päivän kasvo 18.30 Sadan vuoden talo 19.00 Historia: Maailman suurimmat juhlat 20.00 Suomi on suomalainen 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Dokumenttiprojekti: Hyvä postimies (S) 22.50 Yle Uutiset 22.55 Kotikatsomo: Korpelan kujanjuoksu (7) 23.45-00.37 Murhaaja Pohjois-Koreasta. Torstai 2.8. 06.52 Humps (S) 07.00 Ludovic (S) 07.14 I-hah-haa 07.19 Rikke (S) 07.25 Kikattava Kakkiainen (S) 07.32 Sasu (S) 07.43 Noksu (S) 07.49 Ota koppi! 07.56 Kaapo (S) 08.23 Galaxi 08.24 Aappo ja Tööt (S) 08.31 Tenavat (7) 08.39 Tallitytöt 08.50 Näin Norjassa 09.00 Casualty (12) 10.00 Holby Cityn sairaala (12) 11.00 Mitä vain vuoksesi, lemmikkini 11.30 Mitä vain vuoksesi, lemmikkini 12.00 Vita ja Wanda 14.15 10 tapaa tulla dumpatuksi (16) 14.26-14.31 10 tapaa tulla dumpatuksi (16) 14.40 Satuhäät 15.30 Kummeli (7) 16.00 Uusi Päivä (S) 16.27-16.55 Uusi Päivä (S) 17.00-17.57 Pikku Kakkonen 18.10 Casualty (12) 19.10 Playing House (7) 19.30 Playing House (7) 19.50 Yhden illan juttu (16) 19.53 Yhden illan juttu (16) 19.55 Yhden illan juttu (16) 20.00-20.53 Kuinka nainen pokataan. Maanantai 30.7. 13.20 Luontoretkellä: Karhua katsomassa 14.00 Henkesi edestä (12) 15.30 Kummeli nuts. Keskiviikko 1.8. 06.53 Metkat Mesiläiset (S) 07.01 Laululeikit 07.05 Niksi-Nella (S) 07.12 Tinga Tinga -tarinat (S) 07.25-08.48 Lassie (7) 07.29 Astroset (S) 07.41 Puutarhan tonttu 07.48 Pingu (S) 07.55-08.18 Ryhmä Hau (S) 08.24-08.25 Galaxi 08.50 Näin Norjassa 09.00-09.50 Casualty (12) 10.00 Holby Cityn sairaala (12) 11.00 Mitä vain vuoksesi, lemmikkini 11.30 Mitä vain vuoksesi, lemmikkini 12.00 Playing House (7) 14.40 Kioski Show 15.00 Kummeli (7) 15.30 Latela 16.00 Uusi Päivä (S) 16.28 Uusi Päivä (S) 17.00-18.00 Pikku Kakkonen 18.10 Casualty (12) 19.00 Playing House (7) 19.20 Playing House (7) 19.40 Yhden illan juttu (16) 20.00-20.55 Koukussa pornoon (12) 21.00 Luther (16) 22.00 Yle Uutiset 22.05 Urheiluruutu 22.10 Kolme muskettisoturia (12) 23.55-04.01 Uutisikkuna MTV3 06.30 Aamusää 06.55 Huomenta Suomi 09.05 Kesäterassi 09.35 Kauniit ja rohkeat (S) 10.00 Emmerdale (12) 10.30 Leila leipoo Ranskassa 11.00 Formula 1: Unkarin osakilpailu 13.30 Remontilla rahoiksi 14.30 Remonttipiiskuri 15.30 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy 16.30 Salatut elämät (S) 17.55 Kauniit ja rohkeat (S) 18.25 Emmerdale (7) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Kesäterassi 20.00 Kotoisa 21.00 Stadi vs. 06.52 Hau Hau, Piip ja Veli (S) 07.04 Dinojuna (S) 07.27 Martta puhuu (S) 07.51 Nelli ja Noora (S) 07.59 Vilkki Ankka (S) 08.11 Pikku Kakkonen: Seikkailukone 08.34 Mimosa ja Lennu (S) 08.45 Retki-Roope (S) 08.59 Galaxi 09.01 Näin meillä (7) 09.12 Karvinen (7) 09.25 Peter Pan (7) 09.48 Kammokatu (7) 10.00 Kohteessa: Romania 10.50 Uusi Päivä (S) 12.40 Uusi Päivä: Mä voin selittää kaiken (7) 14.00 Kioski 14.15 Lofoottien kalamestari 15.15 Satuhäät 16.05 Latela 18.30 Yleisurheilun GP-sarja: Lapinlahti 21.00 Sateenkaaren tuolla puolen (12) 22.40 Stalkkeri (12) 23.35 Villi kortti 00.25-04.00 Uutisikkuna MTV3 08.00 Puuha-Pete (S) 08.15 Palomies Sami (S) 08.25 Muumilaakson tarinoita (S) 08.55 Alvin ja pikkuoravat (S) 09.10 Mona Vampyyri (S) 09.35 Kuninkaallinen akatemia (7) 10.30 Salatut elämät (S) 12.30 Täydellinen kesä (S) 13.00 Siskot 14.00 Näe minut 15.00 Formula 1 Ennakkotunnelmat 15.30 Arktiset vedet 16.00 Myytinmurtajat 17.00 Kauhukeittiö 18.00 Samassa liemessä 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Tulosruutu 19.15 Formula 1 Paalupaikka 19.45 Pilanpäiten 20.00 Bumtsibum 21.00 Amazing Race 22.00 Kymmenen Uutiset 22.10 Lotto, Jokeri ja Lomatonni 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 F1 Extra 22.45 Elokuva: Wallander: Ennen routaa (16) 00.40 Rikospaikka 01.10 Zoo (12) 02.05 Game Night 03.00 Penn & Teller: Naruta meitä! 03.55-04.25 Mutsi (S) Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Transformers Rescue Bots (7) 06.25 Hisse Hoksausmaassa (S) 06.40 LEGO City (7) 06.45 Myyrä ja Panda (S) 07.00 Angry Birds Blues (S) 07.10 Disneyn esikoulu: Sofia ensimmäinen (7) 07.30 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7) 07.55 Peukaloisen uudet retket (7) 08.10 Rusty Rivets (S) 08.35 Disney esittää: Star Wars Rebels (7) 09.00 Hauskat kotivideot 10.00 Hauskat kotivideot 11.00 MasterChef Suomi 13.00 Leijonan luola USA 16.00 Neste Ralli Finland LIVE: Kakaristo 2 17.00 Elokuva: Tarzan (12) 19.00 Napakymppi 20.00 Napakymppi 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: Tie pohjoiseen (12) 23.20 Neste Ralli Finland: Lauantain parhaat 23.50 Elokuva: Isku Kolumbiaan (12) 02.45 Suomen huutokauppakeisari 03.45 Napamiehet (12) 04.15 Napamiehet (S) 04.45-05.00 Astral-TV TV1 04.00 Uutisikkuna 08.00 Yle Uutiset 08.05-08.55 Avara luonto: Villi Japani 09.00 Yle Uutiset 09.05-09.50 Katoava Pohjola: Turistien taivas 09.55 Yle Uutiset 10.00 Itse asiassa kuultuna: M.A. Lauantai 28.7. 06.53 Raa Raa, leikkisä leijona (S) 07.05 Mohvelit (S) 07.10 Touhukkaat (S) 07.35 Nalle 07.41 Tiketi Tok (S) 07.55 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S) 08.07 Simo (S) 08.12 Viiru ja Pesonen (S) 08.28 Galaxi 08.29 Pertti ja Purtti (7) 08.41 Lulu ja lehmä (7) 08.50 Näin Norjassa 09.00-09.50 Casualty (12) 10.00 Holby Cityn sairaala (12) 11.00 Mitä vain vuoksesi, lemmikkini 11.30 Norjan naisten erikoisjoukot 12.10 Norjan naisten erikoisjoukot 12.40-13.10 Vaarallista laihdutusta. 00.15-04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 30.7. Numminen 11.00 Yle Uutiset 11.05 Kesäksi kotiin 11.35 Dokumenttiprojekti: Lo and Behold (S) 13.10 Majakan kaksi puutarhaa 13.40 Historia: Kiinan unohdettu keisari 14.30 Toisenlaiset frendit 15.00 Yle Uutiset 15.05 SuomiLOVE 16.05 Tanja ja kuuro Eurooppa: Ensi-iltasäihkettä 16.35 Ruotsalaisia salaisuuksia 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10-17.55 Kennedyt (12) 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15-18.40 Luontohetki: Monimuotoinen Ranska 18.45 Tarinanmetsästäjät (12) 19.45 Jäljet päättyvät Berliiniin (12) 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.05 Kotikatsomo: Korpelan kujanjuoksu (7) 21.55 Ennen kuolemaa (16) 22.55 Pakolaishelvetti (12) 00.30-04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 29.7. 20.00 Heikoin lenkki 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: 007 Timantit ovat ikuisia (16) 23.25 Suomen huutokauppakeisari 00.25 Arman ja Suomen rikosmysteerit (7) 01.25 Grillit huurussa (S) 02.25 Ex on the Beach Ruotsi (7) 03.25 Anthony Bourdain maailmalla 04.25-05.00 Astral-TV TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Toisenlaiset frendit 06.55 Ylen Aamu-tv 09.30 Sadan vuoden talo 10.00 Doc Martin (12) 10.50 Päivän kasvo 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Antiikkikaksintaistelu 12.40 Elämä käännekohdassa 13.10 Kahden ladun poikki (7) 14.20 Viulunrakentaja Jacob von der Lippe 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.50 Suomi on suomalainen 16.20 Kesäksi kotiin 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10-17.55 Doc Martin (12) 18.00 Yle Uutiset 18.13 Yle Uutiset alueeltasi 18.20 Päivän kasvo 18.30 Sadan vuoden talo 19.00-19.48 Prisma: Eläinäidit 20.00 Elossa 24h 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.35 The Same Sky Isku sydämeen (12) 22.25 Siinä näkijä missä tekijä (12) 23.25 Yle Uutiset 23.30 Ulkolinja: Katolisen kirkon suojissa 00.25-04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 1.8. TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Elossa 24h 06.55 Ylen Aamu-tv 09.30 Pokka pitää (S) 10.00 Doc Martin (12) 10.50 Päivän kasvo 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Antiikkikaksintaistelu 12.40 Elämä käännekohdassa 13.10 Niin se on poijjaat (S) 14.25-14.54 Vuosirenkaita 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.55-16.45 Avara luonto: Australian yllä 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Doc Martin (12) 18.00 Yle Uutiset 18.13 Yle Uutiset alueeltasi 18.20 Päivän kasvo 18.30 Pokka pitää (S) 19.00 Vuoroin vieraissa (7) 19.45 Eläinten ystävät 20.00 Kesäksi kotiin 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 Näytön paikka (7) 21.55 SuomiLOVE 22.55 Yle Uutiset 23.00 Outlander Matkantekijä (16) 23.50 Stugor 00.20-04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 27.7. 06.53 Hyrräpäät (S) 07.04 Anniina Ballerina (S) 07.29 Kim ja Kai (S) 07.39 Planeetta Kosmo (S) 07.52 Onneli ja Anneli 08.05 Ryhmä Hau (S) 08.29-08.40 Uula ja Kuu (S) 08.45 Oktonautit (S) 08.59 Galaxi 09.01 Aappo ja Tööt (S) 09.08 Kesäleiri (7) 09.21 Otso ja sopulit (7) 09.28 Laita ittes likoon 09.34 Jessi ja Janni etevät etsiväkaksoset 09.57 Tipu Touhukas (S) 10.00 Uusi Päivä (S) 12.50 Orankien äiti (12) 13.50 Satuhäät 14.40 Kätilömies (7) 17.00 Sohvaperunat 17.50 Tissit (7) 18.05 Kaikki hyvin, Pekka (12) 18.15 Kohteessa: Serbia 19.10-21.44 Jalkapallon EM U19: Loppuottelu 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.05 Koukussa pornoon (12) 23.00 Girls (16) 23.25 Food Evolution 00.15-04.01 Uutiskkuna MTV3 08.00 Monchhichi (S) 08.15 Palomies Sami (S) 08.25 Muumilaakson tarinoita (S) 08.55 Alvin ja pikkuoravat (S) 09.10 Mona Vampyyri (S) 09.35 Kuninkaallinen akatemia (7) 10.00 Salatut elämät (7) 11.00 Remonttipiiskuri 12.00 Remontilla rahoiksi 12.35 Burgerimies 13.30 Samassa liemessä 14.30 Formula 1 Ennakkotunnelmat 15.00 Top Gear 16.00 Mestareiden mestari 17.00 Kauhukeittiö 18.00 Ex-Onnelliset (7) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 F1 Extra 19.30 Onnela (12) 20.00 Suomen paras palomies 21.00 Selviytyjät 22.00 Kymmenen Uutiset 22.15 Viikon sää 22.20 Tulosruutu 22.35 Formula 1 kooste: Unkarin osakilpailu 23.35 Vares Kaidan tien kulkijat (16) 00.35 Sääntö-Suomi 01.30 Antti Holma ja maastamuuttajat 02.25 Kallista kipua (7) 03.20-04.15 Kallista kipua (12) Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Transformers Rescue Bots (7) 06.25 Hisse Hoksausmaassa (S) 06.40 LEGO City (7) 06.45 Myyrä ja Panda (S) 07.00 Angry Birds Blues (7) 07.10 Disneyn esikoulu: Sofia ensimmäinen (7) 07.30 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7) 07.55 Peukaloisen uudet retket (S) 08.10 Sonic Boom (7) 08.35 K3 (S) 08.50 Angry Birds Piggy Tales 09.00 Maailman parhaat hupivideot 09.30 Neste Ralli Finland LIVE: Ruuhimäki 1 10.30 Jaksa paremmin 11.00 Suomen hauskin tavis (7) 12.00 Leijonan luola USA 13.00 Neste Ralli Finland LIVE: Ruuhimäki 2, Power Stage 14.30 Pientä pilaa 14.45 Maailman parhaat hupivideot 15.15 Elokuva: Asterix ja viikingit (7) 16.55 Pientä pilaa 17.00 Elokuva: Finding Neverland tarinan lähteillä (7) 19.00 Vain elämää 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: Beck: Invaasio (12) 23.00 Neste Ralli Finland: Sunnuntain parhaat 23.30 Elokuva: Casino Royale (12) 02.15 Pallon ympäri (S) 03.15 Suomen huutokauppakeisari 04.45-05.00 Astral-TV TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Aarteenetsijät 06.55 Ylen Aamu-tv 09.30 Pokka pitää (S) 10.00 Doc Martin (12) 10.50 Päivän kasvo 11.00 Pisara 11.05 Itse asiassa kuultuna: M.A. 20.00 Heikoin lenkki 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: 007 Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa (16) 23.50 Suomen huutokauppakeisari 00.50 Arman ja Suomen rikosmysteerit (7) 01.50 Ex on the Beach Ruotsi (7) 02.50 Anthony Bourdain maailmalla 03.50 Stand Up! SPESIAALI: Naurupartio (S) 04.50-05.00 Astral-TV TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Toisenlaiset frendit 06.55 Ylen Aamu-tv 09.30 Sadan vuoden talo 10.00 Doc Martin (12) 10.50 Päivän kasvo 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Antiikkikaksintaistelu 12.40 Elämä käännekohdassa 13.10 Serenaadi sotatorvella (S) 14.35 Kivet kertovat 15.00 Yle Uutiset 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.50 A-studio 16.20 Aarteenetsijät 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset 17.10 Doc Martin (12) 18.00 Yle Uutiset 18.13 Yle Uutiset alueeltasi 18.20 Päivän kasvo 18.30 Sadan vuoden talo 19.00 Puutarhan pelastajat 19.45 Mittatilaustyönä 20.00 Tanja ja kuuro Eurooppa: Kommunismin jälkeen 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 Allsång på Skansen 22.00 Motherland äitien sota (7) 22.30 Yle Uutiset 22.35 Prisma: Eläinäidit 23.25 Raja jota ei ylitetä (16) 00.20-04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 31.7. Sunnuntai 29.7. 14.55 Vain elämää 15.55 Onnenarpa 16.00 Huvila & Huussi 17.00 Leijonan luola USA 18.00 MasterChef Suomi 19.00 Haluatko miljonääriksi
03 371 2245, to sulj., Viljakkala Kampaamo Omahelmi Valtakatu 61, Kyröskoski 044 2464 511 Hiusmuotoilija Ansku Jokireitti 4, Kyröskoski p. 050 310 7777 KOULUTETTU HIEROJA Petri Koski p. 03 371 6911 Hämeenkyrö •Kiinteistöpalvelut •Kirjapainot Kotitalouskonehuolto KIRMO Oy Valtakatu 8, 39200 Kyröskoski Ma-pe klo 8–12, p. 03 371 6152 O Palv eleva Osan yrityksistä löydät myös verkosta www.oivaseutu.fi p. 050 330 0622 www.ikaalistenvalokuvaamo.fi O Parturi-kampaamo ERJA Kyrönsarventie 4, Hämeenkyrö p. Esim. 040 514 8031 •Asuntomyynti Autoja konekorjaamo KARTTUNEN Viljakkala, p. ti–la PARTURI Pirjo Kauranen Hämeenkyrön Liikekeskus, Härkikuja 2, p. 044 545 5915 Kauneusja jalkahoitola SKY-kosmetologi Anne Vainikka Valtakatu 57 LH 1, Kyröskoski P. ma-pe 6.30–17, la 8–14 PAIKALLINEN SUOMALAINEN 03 448 0600•ma-pe 8.30–16.30 Autotarvikkeet edullisesti Hämeenkyrön TARVIKEPISTE Oy Jaakont. 044 594 6070 •Pitopalvelut Taatanaitan Pitopassurit Juhlatalo Nuuttila p. Salomäki Oy * Lokakaivojen tyhjennykset * Viemäreiden avaukset, kuvaukset P. 03 371 3031 P. 0400 732773 Valokuvauskeskus Ekiteki Ky Toimipiste Hämeenkyrön Kirjapainon tiloissa p. 040 834 9777 SKY-kosmetologi Pirjo Sirén P. 0400 290 957 Hämeenkyrön Kirjapaino Eteläntie 2, KYRÖSKOSKI P. 03 447 200 040 656 9955 www.gylling.fi. 040 777 5738, 0400 898 500 •Lvi-asennukset Parturi-kampaamo JOHANNA P. 050 327 6707, Kyröskoski •Rakentaminen TUULA NIEMINEN Kyröskoski p. 045 230 8885 • ma suljettu. 03 458 6700 Vuokrataan NOSTOLAVAA www.maalaustyönummela.com P. 03 371 6148 Hieroja Jaana Tapiainen ma–pe 12–20, la 12–17 P. P. • yli 20 000 sivuvierailua kuukaudessa. MARJA-LIISA Vanha Tampereentie 14–16 Ikaalinen 03 4586 459 Parturi-kampaamo SIRKKA VUORI Kärrykuja 3, H:kyrö, p. PUSA P. 03 371 3140 • 044 273 0817 Valtakatu 36, Kyröskoski KRISTIINA P. 050 912 1339 Jalkaja kauneushoitola • myös kotikäynnit. Löydät kätevästi lähes kaikki seudun yritykset YritysOivasta. 0400 490 808, www.ekiteki.fi Laiskajaakon Taksi 050 571 7573 • 1-8 henkilöä • pyörätuolikuljetukset taksi@laiskajaakko.net TERKAN-KIITO Tavarakuljetukset p. kolmen rivin ilmoitus 72 € + alv. Hakemistossa yli 1300 paikallisen yrityksen tiedot. Yrittäjä, ota yhteyttä ja lähde mukaan! ilmoitukset@oivaseutu.f i Pitkänen A 0400 538 787 •Parturit ja kampaamot YritysOiva on myös verkossa. 045 112 2557 TURVALA YHTIÖT OY Rakennusja remonttityöt, maanrakennustyöt P. 050 522 4976 p. 03 371 6235 Putkityö KUUKKULA Oy P. 03 371 6994, 040 548 0830 anssi.honkilahti@asuntori.fi •Kaupanvahvistajat Kiinteistöhuolto RUUSKA Oy www.kiinteistohuoltoruuska.fi P. 050 310 0331 Haudotko yritysideaa. 03 371 6641. 0400 132 680 www.kattourakointi.com •Kattotyöt •Kauneushoitolat Julkinen kaupanvahvistaja ANSSI HONKILAHTI P. 03 371 5402, myös väritulosteet Parturi-Kampaamo KOSKI Valtakatu 49, Kyröskoski P. P. 0400 862 596, 040 769 8420 myynti@maanrakennusjokinen.fi www.maanrakennusjokinen.fi • Kaikki maanrak.alan työt • Maaja kiviainesmyynti •Tilitoimistot • sähköasennukset • sähkötarvikkeet • antenniasennukset • kodinkoneet Soutajantie 8, Ikaalinen Puh. 010 219 7220 Jaakontie 10, 39200 KYRÖSKOSKI P. 045 894 2218 , Hämeenkyrö •Parturit ja kampaamot Parturi-kampaamo KAISA Hämeenkyrön Liikekeskus, 2. 03 3715 148, 044 549 7982 KYRÖSKOSKEN HUOLTOKESKUS OY Autojen monimerkkihuolto Av. 03 371 5601, 040 179 0001 av.: ti klo 11–15, ke 13–15, pe 11–15 •Asusteet •Valoja videokuvaajat •Terveydenhoito MERJA SORJONEN P. VEKSIN VARIKKO Palontie 148, Hämeenkyrö 0400 929 838 Kulj.liike U. 040 708 1113 Ikaalinen Palinperäntie 35, Ikaalinen P. •Sähköasennukset Hieroja RaimoHamari p. 040 590 6176 , Hämeenkyrö HYVÄHIERONTA Leena Erämaa, P. 040 739 9407 •Taksit Hieroja Iris Koski P. 040 676 4000 Ma – to 8 – 21, pe 8 – su 21 • Myös paarija pyörätuolikuljetukset, invataksit. 050 438 9712 • Av. ark. 040 504 2515, 040 557 2915 www.turvalayhtiot.fi Siivouspalvelu T. 03 371 6520 Parturiliike HANNU LEPISTÖ Kyröskoski, p. 045 3412 733 www.tmh-tilit.com Kyron sairauskassa p. 24 % kolmen kuukauden jaksolta. 040 776 1454, Kyröskoski Kauneushoitola Kimallus Karoliina Härkki Avoinna ajanvarausten mukaisesti Härkikuja 2, Hämeenkyrö P. 24 %. 03 371 4864, 0500 686 123 MARITAN JALKAHOITO JA HOIVAPALVELU Alasentie 36, Kyröskoski Myös kotikäynnit • P. 03 371 6004 AUTOHUOLTO KETOLA & VESA OY • Henkilö-/pakettiautojen huolto • Varaosamyynti • Ilmastointilaitehuolto Edustusliike ILKKA HÄKLI OY * Rakennustarvikkeet edullisesti P. 03 5652 4100 lauri.teivaala@pirkkala.fi Eläinlääkäriasema Hasseli Asemantie 1, Ylöjärvi www.hasseli.fi / p. Kyröskoski, Koskitie 6. 0400 614 735 Ikaalinen Kyrönsarventie 6, Hämeenkyrö 040 965 7688 • www.kyronhammas.fi •Hammaslääkärit Palv eleva Hiustenlaittoa luonnollisemmin Hämeenkyrö • 044 727 7544 Asiantuntijuus ja konsultointi Sähköinen taloushallinto Kirjanpito Palkkaja henkilöstöhallinto Ostoja myyntilaskutus Keskuskatu 8, Parkano Puh. 0400 636 136, Hämeenkyrö •Siivousliikkeet, tarvikkeet ja aineet KM Sähköasennus OY P. 050 307 3265, Hämeenkyrö TILITOIMISTO AHVENAINEN Sepänkatu 3, Kyröskoski Hämeenkyrön liikekeskus P. Av. 045 630 2600 • www.mlhuolto.fi •Matkailuautot P. 0400 732 857 www.edustushakli.fi ilkka.hakli@edustushakli.fi HÄMEENKYRÖN TAKSIASEMAT p. 0400 831 699 TERKAN TAKSI 1 + 6 ja pyörätuoli SATAKUNNAN AUTOKORJAUS Tippavaarantie 9, KYRÖSKOSKI P. 03 371 2373 •Autojen huolto ja korjaus •Autotarvikkeet •Jätehuolto •Katsastusasemat HÄMEEN KATTOURAKOINTI OY Edullisesti takuutyönä! P. 1, Kyröskoski p. 0500 236 565 •Palvelut Tule keskustelemaan yritysideastasi. Ilmoituksen rivihinta 24 € + alv. 8–18, la suljettu P. Kunnaneläinlääkäri PIRTEVA Hollitie 5, Hämeenkyrö Ajanvaraus arkisin 8–9.00 p. 03 371 6122, 0400 929 614 Vuokrataan puoli-integroidut • Fiat-Weinsberg 4 hlö • Fiat-Sunlight 4 hlö • MP Kawasaki ZX-10R 0400 156 669, Hämeenkyrö www.pasinmatkailuauto.fi HÄMEENKYRÖN SÄHKÖPALVELU OY • Kaikki sähköasennustyöt, suunnittelu ja tarvikemyynti 39100 Hämeenkyrö p. Markus Pikka, Hämeenkyrö ajanvaraus p. 03 371 6080 tai autot 0500 239 557, 0500 846 966 •Kodinkonehuollot •Leipomot •Linja-autot Taksija tilausliikenne KETOLA 1+55, 1+19, 1+16, 1+8 P. 044 970 7530 •Eläinlääkäripalvelut KOTIRASTAS •Puunkaadot•Remontoinnit •Mökkitalkkarityöt kotirastas.fi • P. 040 7541 090 Kyröskoski ML Huolto , Hämeenkyrö P. 050 411 7091 Ristamäentie 24, Hämeenkyrö p. 040 570 5655 SORAT ja MURSKEET Myös noudot M Suuriniemi Kuljetus P. krs, p. 045 182 9010 • Pitkäaikaista, edullista näkyvyyttä jokaisessa UutisOivassa
PITK ÄAIKA ISELL A KOK EMU KSEL LA. Ola Luoto OTL, VT Julkinen kaupanvahvistaja Haarlankatu 9 B 19, 33230 Tampere P. KySy LISää MEdIAMyyNNISTä Hämeenkyrön toimipiste 03 3143 3100 Ikaalisten toimipiste 03 3143 3150 ilmoitukset@oivaseutu.fi P. Minimikoko 2x25 mm. painotuotteiden suunnitteluun ja painatukseen. (03) 371 3122 ma 9-18, ti-pe 9-17, la 9-13 VASTAANOTTAVAT SILMÄLÄÄKÄRIT Jussi Rantanen | Henrik Rintala Jussi Rantanen I Jarkko Lappalainen SILMÄTAUTIEN ERIKOISLÄÄKÄRIT • Jukka Kuittinen • Petteri Paassilta Ikaalinen, Vanha Tampereentie 10 p. 010 5010 525 EDULLISET KÄYTETYT JA UUDET VARAOSAT JÄMIJÄRVELTÄ! www.varaosahinttu.fi www.autopurkaamot.com osamyynti.hinttu@gmail.com Romuajoneuvojen virallinen vastaanottopiste – Noutopalvelu. 029 56 60760 Kaikki riitaja rikosasiat, oikeudenkäynnit (myös maksuton), perheja perintöasiat. 20 TORSTAI 26.7.2018 PALVELUT HUOLLOT KOTI JA RAKENTAMINEN HYVINVOINTI PALVELUT 4 ILMOITUKSEN SARJA Julkaisu perättäisinä viikkoina. 044 373 3311, ola.luoto@ippnet.fi Tavattavissa Ikaalisissa sopimuksen mukaan. 0400 620 640 Viljanen. Hinttu p. 0440 832 699, 0400 838 909 Sivutie 6, Kyröskoski • Ajoneuvojen pesuja puhdistuspalvelut, vahaukset • Moottoripyörähuollot, MP-varaosat • Mopo-, mönkijäja mopoautohuollot • Renkaat ja rengastyöt mönkijästä pakettiautoon • Maalipinnan myllytykset ja pinnoitteet www.kyroskoskenhuolto.fi • www.motokama.com Tulossa myös keraamiset pinnoitteet! Autoja Varaosamyynti T. On mainostamisen tarpeesi iso tai pieni, printti tai digi, OivaMainos ideoi ja auttaa. Neuvottelut myös Ikaalisissa. 03 254 2100 • www.aalaki.com ASIANAJOTOIMISTO PATRIKAINEN MIETTINEN RAUHALA & LAAKSO OY ErilaistEn lakiasioidEn hoitoa: mm. 03 3143 3120 • 044 558 9301 • www.oivaseutu.fi mainokset ja ilmoitukset esitteet kirjekuo ret ja lomakke et lehdet kyltit yritysilmeet facebook verkkosivut pakkaussuunnittelu kortit taitt otyö t tarrat kuvittaminen sinulla on yritys, me saamme sen näkymään. Asiakirjojen laatiminen: kaupppakirjat, lahjakirjat ym. Meillä kynnys on matalalla. P. + + + + + + Valtakatu 30, Kyröskoski p. Pirkanmaan Oikeusaputoimisto Oikeusavustajan vastaanotto Ikaalisissa ja Parkanossa. Ajanvaraus p. 03 457 330, www.iktiki.com, kirjanpito@iktiki.com, isannointi@iktiki.com Asiantuntevaa ja monipuolista palvelua: 4 Tilitoimistopalvelut 4 Isännöintipalvelut 4 Kiinteistöjen huollot ja siivoukset Mainostoimisto OivaMainos Kysy lisää: Maise Autero • maise.autero@oivaseutu.fi P. TAK UUT yön Ä. 03 458 7576 PARHAAT BETONIT Laurilan Betoni Kyröskoski www.laurilanbetoni.fi P. 10–17 la 10–13 SYRJÄNEN FYSIOTERAPEUTIT Timo Ranta, Ulla Virkorinne Vanha Tampereentie 18–20, IKAALINEN Puh. 371 6106 • 371 6536 • fax 371 6475 laurilanbetoni@laurilanbetoni.fi PELTIKATTOMAALAUKSET MyöS TIILIjA MInErIITTIKATOT Pyydä ilmainen tarjous.Vielä kotitalousvähennys. # • KANNOT PURUIKSI • Pihat ja puutarhat P. Hinta alkaen 32,50 €/ilmoitus + alv. 03 458 6520 Avoinna: ark. Ajanvaraus p. Vanha Tampereentie 18–20, 39500 IKAALINEN, p. perunkirjoitukset, perinnönjaot, ositukset, avioerot. Meiltä saat ammattilaisten apua esitteiden, käyntikorttien, flyereiden, tarrojen, julisteiden ym. kale nter it printti ja digi julis teet valokuva us tekstin tuottaminen käyn tikor tit esittelymateriaalit Mainostoimisto OivaMainos on Oivaseudun oma, hyvän palvelun mainostoimisto. Ota rohkeasti yhteyttä, tehdään yhdessä markkinoinnistasi helppoa ja tuottavaa. 0400 324 440 Kalevi Pitkänen KANTOJYRSINTÄÄ
SM-kilpailuissa oli viisi erilaista koetta. – Menestykset ovat kovan työn tulosta, mutta tarvitaan niihin hieman onneakin, hän sanoo. Lyhyempi juoksumatka, 2,7 kilometriä, tarjosi Maisemanautiskelijasarjalaisille ja nuorille tytöille ja pojille silmänruokaa Sillanpääntien maisemissa. UusiKouvon ja hänen lemmikkinsä airedalenterrierin Ryytin kotiseura on Ylöjärven Käyttöhukat. Urheillessa vedenjuonnin päiväsuositus nousee heti ainakin litralla, eli päivässä olisi hyvä juoda noin 3-4 litraa, Mäkelä summaa. – Meitä kaikkia alan harrastajia yhdistää eläinrakkaus ja rakkaus luonnossa liikkumiseen. Hiljanen oli erityisen ilahtunut siitä, että palveluskoiraharrastus kokoaa nykyään kaikenikäisiä harrastajia. Kuka ties joku näistä MaisemaTriathlonin ensikertalaisista saa kipinän ja osallistuu myös täysmatkalle. Lisäksi kolmipäiväisessä kisassa urakoi viisi ratamestaria ja 14 tuomaria. Hienoisesti podiumin ulkopuolelle neljänneksi jäi paikallista väriä edustanut Tuomo Tuomisto. – Auringolta pitää suojautua. Tiistaina iltapäivällä Ikaalisten Urheilijoiden nuoret pääsivät maastohiihtäjä Krista Pärmäkosken ja Elixirin TV trainerin Janni Hussin ja juontajan Lassi Hurskaisen oppiin. Opastuskoe muodostuu opastusosuudesta, hallittavuusliikkeistä sekä koiran ja ohjaajan yhteistyöstä. – Vallan ystävällisiä koiria tässä SM-kisassa onkin. Uinnin jälkeen triathlonistit siirtyivät pyörien päälle ja polkivat 15 kilometrin matkan Kirkkojärven ympäri Heinijärven, Kyröspohjan ja Kirkonkylän kautta takaisin Laitilaan. Kilpailu levittäytyi Kyröskosken lisäksi Jämin ja Luhalahden maastoihin sekä Tampereelle. – Koira nauttii liikkumisesta ja koulutuksesta. Mukana kisassa oli 85 huippuluokan palveluskoiraa ohjaajineen. Naisten hopealle ylsi Salli Kunnari ja kolmanneksi Hele Haapaniemi. Tapahtuman järjestäjä Kyrös-Rasti sai runsaasti positiivista palautetta kilpailusta. Kisassa mukana ollut hämeenkyröläinen Eila Uusi-Kouvo on harrastanut lajia jo yli 30 vuotta. Totteelevaisuuskokeen yksi osio on esineen noutaminen ylittämällä erilaisia esteitä. Kaitainen voitti MaisemaTriathlonin myös vuonna 2016. Talkoolaisia oli yli 50. Jälkikokeessa ratkaisevat jälki, esine-etsintä ja tottelevaisuus. Mukana oli toki myös kokeneita triathlonisteja. Kilpapyörien lisäksi radalla nähtiin muun muassa tandem-pyörä ja jopo, joten matkaan saattoi lähteä leikkimielellä nauttimaan. Hakukokeessa tarkkaillaan henkilöetsintää, esineetsintää ja tottelevaisuutta. Toiseksi sijoittui kesähämeenkyröläinen Hannu Henrikson, jonka kilpailukauden tähtäin on Ironmanin puolimatkan MM-kisat Etelä-Afrikassa. Maastoon kuuluu jälki, henkilöetsintä, pudonneen esineen noutaminen, tarkkuusetsintä ja esine-etsintä. Viimeisenä lajina oli juoksu, joka tapahtui pääosin soratiellä. Miesten voittokantaan palasi vuoden tauon jälkeen Janne Kaitainen. Nämä kannattaa muistaa aina ulkona ollessa. Koirarotujakin oli edustettuna yli 20. Ryyti on rodussaan harvinaisuus, sillä se on kaksoisvalio. Myös yleisöä oli kertynyt hienosti seuraaamaan tapahtumaa Laitilan Sillankorvaan. 21 TORSTAI 26.7.2018 Helle ei hidasta nuoria urheilijoita •. heinäkuuta. Koska kilpailu oli matalan kynnyksen kisa, nähtiin matkalla useita ensikertalaisia itsensä haastajia. Hattu on myös hyvä. Naisten voittaja Johanna Virtanen oli kolmas kaikista maaliin tulleista. Koeorganisaatioon on löydetty joka lajille asiantuntevat ratamestarit, toimistoon asiantuntevat ihmiset ja lukusiin erilaisiin toimiin talkoolaisia, kiitteli kilpailun ylituomari raumalainen Tiina Hiljanen. Uinnin jälkeen triathlonistit siirtyivät pyörien päälle ja polkivat 15 kilometrin matkan Kirkkojärven ympäri Heinijärven, Kyröspohjan ja Kirkonkylän kautta takaisin Laitilaan. Ironmanin täysmatkalla uinti on 3,8 kilometriä, pyöräily 180 ja juoksu 42,2. Koskaan ei kuitenkaan ole valmis, Uusi-Kouvo kertoo. Sen pitää antaa käyttää ikiaikaisia viettejään eli kuonoaan, Uusi-Kouvo muistuttaa. – Järjestelyt ovat todella hyvät. Nuorten poikien sarjan voitti Roope Niskanen. Palveluskoiriksi on perinteisesti koulutettu keskikokoisia, voimakkaita ja liikkuvia rotuja. Neljättä kertaa järjestetty Maisema-Triathlon keräsi liki sata osallistujaa uimaan, pyöräilemään ja juoksemaan Hämeenkyrön kulttuurimaisemiin sunnuntaina 22. Kuvausryhmä kävi ennen nuorten tapaamista kokeilemassa Kristan lenkkiä Toivonlansaaressa ja nuoret ehtivät ottaa kentällä alkulämpöjä, joten tunnelma oli valmiiksi hikinen. Kolmas oli Hannu Kaikkonen. Palveluskoirien kansallisten lajien SM-kilpailu Hämeenkyrössä sai osallistujilta kiitosta. Onneksi meillä on hieno porukka tekemään kisoja, kiitteli kilpailun vastaava koetoimitsija Kaisa Nieminen. Neljä vuotta sitten ensimmäistä kertaa järjestetyssä triathlonissa oli osallistuja 19 ja nyt tänä vuonna ilmoittautuneita oli 97, joista 95 seisoi Kirkkojärven rantahietikolla viime sunnuntaina. Triathlonin?riemua?Hämeenkyrön?maisemissa •. Saksanpaimenkoira, bokseri, dobermann, rottweiler, suursnautseri ja belgianpaimenkoirat ovat tunnetuimmat perinteiset palveluskoirarodut. Palveluskoirien?SM-kisajärjestelyille?sateli?kiitosta •. Muistettavien listalle Pärmäkoski lisää myös aurinkorasvan. Sain tarkastuksessa monta suukkoa niiltä, Hiljanen myhäili. Miehet 45-sarjan voittaja oli australiasilähtöinen Craig Primmer. Koiran kuntoa kohottaessaan myös ohjaaja huomaa pian oman kuntonsa paranevan. Nopeatempoisella radalla jokainen nuori sai vuorollaan henkilökohtaista valmennusta ensin Pärmäkoskelta sauvojen kanssa, sitten Hussilta pallon ja askelkyykyn parissa sekä lopulta Hurskaisen rinnalla maalinteossa. Minä ja Ryyti-tyttö olemme liikkeellä kesät ja talvet treenikentillä ja -metsissä. Osanottajat kehuivat tapahtuman iloista tunnelmaa, reittien hyvää merkkausta ja tietysti itse maisemia. Palveluskoiraharrastus on myös hyvä keino vapautua arkipäivän stressistä. Kyröskosken yhdistyksen järjestelyväkeä täydensi laaja joukko talkoolaisia ympäri Pirkanmaata. Uintimatkana oli 300 metriä Ilkka Tuomiston isännöimän Laitilan tilan rannasta Laitilan Sillankorvan veneenlaskupaikalle. – Palveluskoirakoelajit vaativat koiralta hyvää fyysistä kuntoa. Virtanen hävisi vain noin minuutin miesten voittajalle. Valmistelu aloitettiin heti, kun päätös helmikuulla kisan järjestämisestä tehtiin. Tottelevaisuusosuudessa muun muassa tarkistetaan koiran seuraamista ohitettavista ihmisistä. Nuorten tyttöjen sarjan voitti Sanni Dickman ja toiseksi sijoittui KyrösRastin Johanna Naskali. Iloisesti häntäänsä heiluttava terhakas Ryyti houkuttelee emäntäänsä haastatteluhetkelläkin liikkeelle. Naiset 45-sarjan voittaja oli Katja Koivulahti. Koetta suorittamassa saksanpaimenkoira Toyen´s ehkä en ohjaajanaan Kari Haapaniemi.. Etsintäkoe muodostuu tottelevaisuusosuudesta ja maasto-osuudesta. Kolmen eri lajin harjoitteita sisältävä tiiviskurssi kuvattiin ensi vuonna ilmestyvään Elixirin jaksoon. Laitilan Sillankorvasta käsin järjestetty tapahtuma on kasvattanut kävijämääriään tasaisesti. Pappilanjoen siltaremontista johtuen pyöräilijät eivät tänä vuonna aivan yltäneet viimevuotisiin pyöräilyaikoihin, mutta silti kilpailun nopeimmilla pyöräilijöillä matka taittui Kirkkojärven ympäri alle 25 minuutin. Työ on vaatinut muun muassa sopivien maastojen etsintää. Naisten sarjan voittaja Johanna Virtanen on kilpaillut muun muassa triahtlonin Ironman-matkan MM-kisoissa. Kilpailun jälkeen osallistujilla oli hymy herkässä. Kyröskosken Käyttökoiratyhdistyksen isännöimä kolmipäiväinen kilpailu keräsi laajasti osanottajia ympäri Suomea. – Hauskaa, että pääsimme mukaan kuvauksiin kokeilemaan jotakin uutta, Aliisa Kyrönviita Ikaalisten Urheilijoista hymyili. Palveluskoirat on koulutettu toimimaan ihmisen apuna erilaisissa etsintäja suojelutehtävissä. Heli?Soini IKAALINEN. Kesällä kuumilla helteillä liikkumiseen valmentajat muistuttavat varautumaan runsaalla vedellä ja tauoilla. Hiljanen palkittiin kisan avajaisissa Suomen Palveluskoiraliiton korkeimmalla tunnustuksella, sotakoirapatsaalla. Terhi?Palonen HÄMEENKYRÖ. Kaikki tulokset ja kuvia kisoista löytyy Kyrös-Rastin verkkosivuilta. Harrastus vie paljon aikaa, vaivaa ja jopa rahaakin, mutta se antaa sitäkin enemmän, Hiljanen totesi. – Meillä on toki paljon kokemusta erilaisten kisojen järjestämisestä, mutta SMkisa oli nyt niistä vaativin. Toiseksi urakoi Heikki Kultala ja kolmanneksi nopeimman uintiajan tehnyt Torsti Tähtinen. Viestikoe tehdään maastossa, jossa tarkkailtavana on ohjattavuus, viestin juokseminen, esine-etsintä ja tottelevaisuus. Toinen oli Hämeenkyrön Pinsiössä asuva Maria Viitahalme ja kolmas Mari Seppä Triahtlonteam 226:sta. – Pitkäkestoisia suorituksia kannattaa välttää todella kuumilla keleillä. Elisa?Tuomisto HÄMEENKYRÖ. Apuvalmentajana kuvauksissa toimi Kyrönviidan lisäksi seuran valmennuspäällikkö Antti Mäkelä, joka muun muassa hoiti paikalle tarvittavat välineet. Vaativalla SM-tasolla Uusi-Kouvo on kilpaillut jo 15 vuoden ajan. Pidempi juoksumatka kiersi Kierikkalantien lenkin Maisemakahvilan ohi
Hinta 12 €/hlö, alle 16 v. klo 18 kodalla. •TALVIUIMAREIDEN KAUHTUAN SAUNAT: Avoinna klo 17–22. klo 18 Satakunnan aluesarja Räpsä Ft Kokemäen Kova Väki. Järjestää: Kyrön Luonto ry ja Hämeenkyrön Maisemakahvila Metsästysyhdistys Vasa ry KESÄKOKOUS to 9.8. Kokouksen yhteydessä myös syksyn hirvieläinjahtiin ilmoittautuminen. klo 14. klo 19 pe 27.7. klo 11–18 VOITA SUURIMMALLA KUHALLA OPM International lahjakortti 2000 € Kilpailukeskus: Ravintola KultaCasino, Viljakkala. Hämeenkyrön Sosialidemokraatit ry Kesäteatterimatka Ellivuoreen ”Vetokoukkua” katsomaan ke 1.8. Lisätietoja: www.maisematie.fi tai 050 364 6052 HUOPION MARKKINAT Luhalahdentie 2325 Luhalahti. 2 € ja alle 10 v. klo 16–22 28.7. 040 741 7557 www.kyroskala.fi Järj. Hinta 10 €/hlö ja alle 15-vuotiaat lapset 5 €. Johtokunta Pukaran Erämiehet ry:n KESÄKOKOUS majalla su 5.8.2018 klo 18, käsitellään kesäkokoukselle kuuluvat asiat. Ilm. klo 15 Esitykset Kilvakkalan Seudun Metsästäjät ry KESÄKOKOUS Pe 10.8.2018 klo 18, majalla. klo 18 D13-tytöt liiga Apassit/ punainen-FC Nokia/05 Valk., su 29.7. www.suuliteatteri.com SUULITEATTERI Punkalaitumentie 37, Sastamala (Hyrkin suuli) Tervetuloa kesäteatteriin ! to 26.7. 040 937 6366. Klo 13.30 puhujina Jussi Viitala ja Tapani Veistola. klo 18 06/07-pojat kakkonen Apassit-FC Kangasala/Valkoinen, ke 1.8. Parkunmäen Apassit ry Kotipelit: tekonurmi: ti 31.7. klo 19.30 B-pojat Apassit-PYRY. Kipparikokous klo 10.15. MMMS ry mahnala.com Liput 13 € kät. •MIINAN SAVUSAUNA Avoinna klo 12–14 ja klo 17–21. Käsitellään kesäkokousasiat Tervetuloa! Johtokunta Hämeenkyrön Luontoja Maisemapäivät 31. Menomatkalla poikkeamme ABC asemalla. Komediateatteriin katsomaan Puhtaat valkeat lakanat. 050 527 6643. Teemana kallioperä. Lisätietoja: kyron.luonto@gmail.com. 28.7. klo 18. Käsitellään kesäkokoukselle kuuluvat asiat. Lisäksi useita tuotepalkintoja. klo 14 naisten Suomensarja Räpsä-Riihimäki. Lähtö Kyröskosken matkahuollolta klo 18. Maisemakahvilan Kulttuuriladossa, Aromaantie 4. klo 17.30 mennessä. Pirkanmaan Omaishoitajat ry PIONIn omaishoitajien vertaistukiryhmä Kokoontuminen ke 1.8. 050 380 5924 Häm. Perhelippu (2 aikuista ja 2 lasta) 30 €. Hämeenkyrön Maisemakahvilan Kulttuuriladossa, Aromaantie 4. Lisät. klo 17.30–19.45 11-pojat ykkönen trioturnaus ja to 2.8. klo 20–00.30 Köpi Koski & Projekti Mahnalan lava Maisematie 531/13, Hämeenkyrö Saunoja Suvessa 27.7.2018 Erilaiset tilaussaunat ympäri Hämeenkyröä ovat auki porrastetusti kello 12 alkaen. Johtokunta TOIVOLANSAAREN VENEENLASKUPAIKKA SULJETTUNA 27.7. Suuliteatteri ry LIPPUTIEDUSTELUT: Ari Heiska 040 556 8052 Waltteri Tiensuu 041 576 2895 Virve Heiska 040 838 6426 Päivi Santamäki 050 348 1550 Lippuvaraukset myös sähköpostitse: info@suuliteatteri.com Liput: 20 € /aikuinen 10 € /alle 14-vuotias Hintaan sisältyy käsiohjelma sekä väliajalla kahvi/ tee/mehu/vesi sekä pulla. Hämeenkyrön Räpsä Kotipelit: la 28.7. Klo 10 lähtö Kulttuuriladolta kimppakyydein retkelle Seinävuorelle. Klo 13.30 Kulttuuriladossa: Kallioperä Jussi Viitala, musiikkia lauluyhtye Helmi, kuvia Jari Penkkimäki, Erkki Jokinen, ”Pyry” Majanen, Kallioperän suojelu SLL:n erityisasiantuntija Tapani Veistola. Johtokunta kokoontuu klo 17. 5 €/hlö, 0–4 v. Suuliteatterissa ei kastu eikä paistu. Ohjelmassa myös nuorten viestiharjoitus. Tiedustelut: www.luhalahti.fi Marja-Liisa Vainionpää marjaliisavai@gmail.com P. Kyrön Luonto ry Luontoja Maisemapäivät la 4.8. KESÄKOKOUS ti 7.8.2018 klo 18 Tevaniemen Maamiesseuran talolla. klo 17.30– 20 08-pojat miniliigaturnaus. Teemana kallioperä. p. klo 17.30–19. Kokouksen jälkeen hirvi-, peuraja kaurisjahteihin osallistuvien ilmoittautumiskokoukset. Esillä sääntömääräiset asiat. ilmainen. Ilmoittautuminen alkaa klo 8. Kyröskosken Ponsi Yleisurheilukoulun päättäjäiskisat ti 31.7. kerran La 4.8. Ranta saattaa avautua aikaisemmin. La 28.7. Johtokunta Ikaalisten Eläkkeensaajien teatterimatka 1.8. Tied. klo 19 su 5.8. 22 TORSTAI 26.7.2018 Tapahtumat Seuratoiminta Kokoukset Hämeenkyrön Lopen MY KESÄKOKOUS Jyväpirtillä 7.8. klo 16 miehet kutonen Apassit-TaFA, ma 30.7. Tied. Hinta 10 €/hlö. maksutta. Klo 10 Retki Seinävuorelle. Tervetuloa! Johtokunta Jämin Erämiehet r.y:n KESÄKOKOUS metsästysmajalla su 12.8. klo 8–18 koirien vesipelastuskokeen vuoksi. Sääntömääräiset asiat. Käsitellään kesäkokousasiat. Jyllinkatu 3. Tervetuloa! Johtokunta Mahnalan lava Järj. Opastus hiihtoputkelta. klo 19 su 29.7. Johtokunta 17. Johtokunta Kulta-Uistelu Kyrösjärvellä la 28.7. Kaijalta puh. Aarre Alanen, täytekakkukahvit. klo 17–18.30 Jyllin Kodit, Jyllinsali; os. Vieraana varapj. Ikaalisten kaupunki Ikaalisten Seudun Kennelkerho ry Käsikirjoitus Arttu Alaupari Ohjaus Tiim Upari SASTAMALAN SUULITEATTERISSA KESÄLLÄ 2018 Järj. Hinta 6 €/hlö, alle 16 v. Ryhmä on avoin ryhmä, kaikki omaishoitajat ovat tervetulleita. Eteläinen My KESÄKOKOUS ma 6.8.2018 klo 18 Passilassa. Nurmi: pe 27.7. •PURIMO II/HÄMEENKYRÖN MATKAPALVELU: Kaksi telttasaunaa avoinna klo 16 alkaen. klo 19 pe 3.8. ja 29.7. klo 19.30 naiset Apassit-ViiPV Pallopimut ja to 2.8. Kun muutat – tee osoitteenmuutos tilaukset@oivaseutu.fi • puh. klo 10–14 Toripaikasta maksuna arpajaispalkinto. Nouski Sata-Häme-rastit Jämillä 1.8. Puffetti. 03 3143 3171 Sellaiseen puuhun en muuta, johon ei tule lehtiä ympäri vuoden. •HOTELLI URKIN PIILOPIRTTI Taidesauna avoinna klo 17–21. Suurin hauki palkitaan 500 €:n lahjakortilla. Ti 31.7. Bussi lähtee taksiasemalta klo 12.15. klo 18 kentällä. Hannu Tarnalta p. oivaseutu.fi. Kyröskala Aureenlopen Eränkävijät r.y
Jämi42-SKI järjestetään ensi vuoden helmikuussa. Sarjoina ovat miehille ja naisille 84 kilometrin matka sekä Fatbike 84 -sarja. Alkuerässä juostu aika 22,04 ei tällä kertaa riittänyt finaalipaikkaan. Ahlforsilla ja Samuel Purolalla oli tiukka taisto hopeasta: ero miesten välille piti hakea tuhannesosista. Teknisesti helpon reittinsä ansiosta tapahtuma sopii hyvin myös aloittelijoille. 24 TORSTAI 26.7.2018 TARJOUKSET VOIMASSA TO-SU 26.-29.7. Emilia Kyrönviita JYVÄSKYLÄ/IKAALINEN. Muun muassa 400 metrillä Kangasniemi pinkoi ennätykseen 54,03 ja satanen kulki ennätysaikaan 11,74. alv. Ilmoitusaineisto lehteen to 9.8. 03 3143 3100 ilmoitukset@oivaseutu.fi Ilmoitushinnat mustavalkoinen 1,28 €/pmm värillinen 1,43 €/pmm Tarjousmodulit (tekstissä ja tekstin jälkeen) 3x200 pmm (122x200 mm) 450 € 4x200 pmm (164x200 mm) 550 € puoli sivua (290x210 mm) 765 € sivu (290x410 mm) 1230 € Hintoihin lisätään alv 24%. 8–21 la 8–20 su 11–20 Karhoistentie 3, 39500 IKAALINEN sirpa.rintamaki@k-supermarket.fi p. Ahlfors juoksee miesten 4x100 metrin viestijoukkuueessa Berliinin EM-kisoissa elokuussa. Menovinkit Pronssimitali ja finaalipaikkoja Kalevan Kisoista •. Kyrönviidan tulos 17,47 riitti 6. Uutena nyt seitsemättä kertaa järjestettävässä tapahtumassa on yrityssarja. klo 12 mennessä, ilmoitukset@oivaseutu.fi. Tapahtumaan odotetaan tuhatta osallistujaa. f i Ikaalisten toimipiste Keskisenkatu 1-3 A, 39500 IKAALINEN P. Viime viikonloppuna helteisessä Jyväskylässä kamppailtiin aikuisten sarjan Suomen mestaruuksista. Finaalissa käytiin tiukka kamppailu pronssimitalista. Hän kilpaili myös 200 metrillä. 24 %) ja matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 17.17 snt/min (sis. Tapahtumasarja jatkuu 1. alv. Sateella sisätiloissa. 0207 545 070 Puhelun hinta 0207-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8,35 snt/puh + 7,02 snt/ min (sis. Tapahtuman järjestää Jämikeskus/Reima Country matkailuyhdistys. Ahlfors juoksee miesten 4x100 metrin viestijoukkuueessa Berliinin EM-kisoissa elokuussa. Suomen toiseksi suurin maastopyöräilytapahtuma Jämi84 järjestetään 11. -teema ilmestyy torstaina KOULU & HARRASTUKSET 16.8.2018 Seutulehti UutisOivan Lähde sinäkin mukaan! Vinkkaa UutisOivan lukijoille syksyn harrastustarjonnasta, välineistä, aktiviteeteista tai muusta vapaa-aikaan liittyvästä! PIHAKIRPPIS PE 27.7. Sadalla metrillä finaalissa juoksi myös IU:n Eerikki Pekkola. sijaan. IU:n kuulamies Kyrönviita työnsi heti ensimmäisellä karsintatyönnöllään itsensä finaaliin. Miesten 10-ottelussa Kangasniemi otteli ennätyspisteensä 6170 ja sijoittui yhdeksänneksi. Oman alkueränsä voittanut pikajuoksija Ahlfors voitti SM-pronssia miesten sadan metrin kisassa ajalla 10,65. Ennätyksiään Kangasniemi rikkoi myös useissa ottelulajeissa. Lisäksi valittavana on 42 kilometrin matka sekä lapsille ja nuorille tarkoitettu minimaratonsarja. Hän sijoittui seitsemänneksi tuloksellaan 10,80. Kuulakisan ensimmäiseen Kalevan kisojen voittoon työnsi Timo Kööpikkä ennätyskaarellaan 19,13. elokuuta. 03 3143 3150 ilmoitukset@oivaseutu.fi Hämeenkyrön toimipiste Nuijamiestentie 1, 39100 HÄMEENKYRÖ P. So it a m ei lle ju tt uv in kk is i! 3 31 4 3 31 70 Maastopyörätapahtumaan odotetaan tuhatta osallistujaa JÄMIJÄRVI. 24 %) K O M P P I 59 VESIMELONI ESPANJA KG 89 TOMAATTI SUOMI KG SUOMI 3 99 RS JYVÄBROILER FILEEPIHVIT 350-390 G (10,23-11,40/KG) TUORE KOKONAINEN LOHI 1–3 KG, NORJA RAJOITUS 2 KALAA/ TALOUS PORSAAN ULKOFILEE, SUOMI PIHVI, PALA PORSAAN KASSLER, SUOMI HERKKUTORILTA TO–LA 6 99 KG 5 99 KG 7 99 KG JUHLA MOKKA KAHVIT 400–500 G (6,00–7,50/KG) SUODATINJA PANNUJAUHATUS, MYÖS TUMMA PAAHTO, TOSI TUMMA JA LUOMU RAJOITUS 1 ERÄ/TALOUS YKSITTÄIN 3,99/PKT (7,98–9,98/KG) 3 PKT 9.ERÄ w w w.o i va s e u t u . ELLEI TOISIN MAINITA KIVIKYLÄN VALIKOIDUT TUOTTEET WANHANAJANJA KALKKUNANAKKI 300-380 G, HUILUNTUHTI, JUUSTOTUHTI JA KUORETTOMAT GRILLIMAKKARAT 400 G, SAVUMAUKAS MAALAISKINKKU 250 G, KUNKKUKINKKU 220 G, LIHAPYÖRYKÄT 300-350 G, PALVARIN PIHVIT 380 G, PULLED PORK 250 G JA PULLED TURKEY 215 G (6,25-11,63/KG) 10.-10-35% PLUSSA-KORTILLA 4 PKT Ilman korttia 2,79-3,89 pkt (7,34-17,68/kg) Kesäkestien TÄHDET 2 99 LAKTOOSITON LEIPÄJUUSTO 310 G (9,65/KG) KPL Ilman korttia 3,69 kpl (11,90/kg) -18% PLUSSA-KORTILLA Palvelemme: ark. Maastopyöräreitti kulkee Jämin ja Vatulan harjumaastoissa ja maalaismaisemissa. Kalevan kisoissa Ikaalisten Urheilijoiden Otto Ahlfors, Samuli Kyrönviita, Eerikki Pekkola ja Henri Kangasniemi pärjäsivät ansiokkaasti. KLO 9–16. Juoksun voitti Eetu Rantala ajalla 10,58. Rahkolankuja 30, Ikaalinen. Tapahtumakeskuksena, jossa on lähtö ja maali, toimii Scandic Ikaalisten Kylpylä. Kymmenottelun voitti Juuso Hassi pistein 7512. Kuva: SUL:n arkisto / Anssi Mäkinen. syyskuuta järjestettävällä Jämi21-XC Run -osakilpailulla