Vaikka lunta ei ole maassa, koululaiset ovat kyllä keksineet itselleen tekemistä. Irtonumero 2,50 € HÄMEENKYRÖ • IKAALINEN • JÄMIJÄRVI • VILJAKKALA TORSTAI 27.2.2020 N:o 8 Sirkutus kuuluu jo: kevätmuutto alkoi aikaisin sivu 17 Ilmastonmuutos vaatii metsänomistajilta sopeutumista sivu 12 Roosa Toivola, Maija Alfreds ja Riitta Arvelin olivat iloisissa lähtötunnelmissa ennen Helsingin lomareissua. sivu 4 Talviloma on hupia ja lepäämistä varten On mietitty esimerkiksi liikuntapäiviä koeviikon loppuun. sivu 15 Arteles kasvattaa tehoaan ja tilojaan sivu 16 Täällä on jalankulkijoita pimeälläkin tien reunassa kulkemassa. sivu 21. sivu 14 Tällä kertaa opin, että pitää kuunnella tuomareita
Muitakin selittäjiä löytyy. Opiskelijat ottavat itse paljon vastuuta omasta opiskelustaan, mutta tukea löytyy tarvittaessa valmentajatiimiltä ja muilta opiskelijoilta, Saraketo kertoo. Mallina on Tampereella toimiva TAMKin yrittäjyyden koulutusyksikkö Proakatemia, jossa Saraketo myös toimii valmentajana. – Jos olet haaveillut yrittäjäksi ryhtymisestä tai toimit jo yrittäjänä, nyt on tilaisuus lähteä opiskelemaan tutkintoa ja samalla yhdistää opiskelu oman yritystoiminnan kehittämiseen tai oman haaveen toteuttamiseen, Saraketo sanoo. Ikaalisten yrittäjien puheenjohtajan Marja-Leena Majamäen mukaan Suomi tarvitsee nuoria yrittäjiä. Laskentakaavassa pyritään selvittämään, kuinka paljon päästöjä kunkin kunnan alueella syntyy, joskaan laskelmissa ei ole mukana teollisuuden prosessipäästöjä ja maankäyttösektoria. Hämeenkyrössä ovat laskeneet erityisesti öljylämmityksestä ja kulutussähköstä aiheutuneet päästöt. Uudenlainen tradenomin tutkintoon johtava koulutus kannustaa yrittäjyyteen. Kunta on liittynyt energiatehokkuussopimukseen, jossa kiinteistöjen energiatehokkuutta seurataan ja polttoaineiden käyttöä pyritään vähentämään. Vuonna 2017 Hämeenkyrö liittyi Hinku-kuntien verkostoon, eli kunnianhimoisiin päästövähennyksiin sitoutuvien kuntien joukkoon. Tuulivoimapuistonsa ansiosta Jämijärvi sai kaavassa runsaan hyvityksen. 2 TORSTAI 27.2.2020 UUTISET Kuntien päästöt syynissä Kunnissa päästöt kiinnostavat, vaikka niihin voi vaikuttaa vähän. – Meillä on yhä kiinteistöjä, joissa voi tehdä muutoksia energiajärjestelmiin. Jämijärven hiilijalanjälki pieneni eniten OIVASEUTU. Yrittäjäkollegat varmasti mielellään vastaavat myös alkavan yrittäjän kysymyksiin, Majamäki sanoo. Jämijärven iso, kolmasosan pudotus vuoteen 2005, selittyy pitkälti tuulivoimalla. Hämeenkyrön Hinku-työn tiimoilta tekemät asiat näkyvät laskelmissa rajallisesti, sillä ne päättyvät vuoteen 2017. Hän uskoo, että pitemmällä aikavälillä pienemmät päästöt ja parempi energiatehokkuus voi olla yksi lääke, kun kaupunki joutuu etsimään säästöjä. Tutkinto-ohjelman tavoitteena on valmentaa opiskelija toimimaan vastuullisena yrittäjänä tai yrittäjähenkisenä ammattilaisena erityisesti pienessä tai keskisuuressa yrityksessä tai yhteisössä. – Esimerkiksi liikenne on meillä suuri päästöjen aiheuttaja, mutta sen suhteen on tehtävissä vähän, sillä joukkoliikenne vaatii volyymeja. Uudessa koulutuksessa opiskelijoita innostetaan oman yritystoimintansa kehittämiseen tai oman yritystoiminnan aloittamiseen, kertoo koulutuksen valmentaja, lehtori Hanna Saraketo. • Tuukka Olli OIVASEUTU. Lähitapaamisia on noin kaksi kertaa kuukaudessa, muun muassa Idea-kampuksella. – Syksyllä alkava tradenomikoulutus on ammattikorkeakoulukentässä ainutlaatuinen avaus, sillä nyt tavoitteena on tuoda työssäoppiminen yrittäjänä -malli korkeakoulumaailmaan. maaliskuuta – 1. Hiilidioksidipäästöt ovat laskeneet viime vuosina kaikissa alueen kunnissa, ilmenee Suomen ympäristökeskuksen tuottamasta päästölaskelmasta. Ikaalisissa kokonaispäästöt vuonna 2017 olivat 70,5 kilotonnia, joka on 23 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2005. Luvuissa tosin eivät näy Kyröskosken tehtaan päästöt, sillä teollisuuden osuus on tässä laskelmassa Hämeenkyrössä tasan 0,0. Nämä tulevat näkymään tulevaisuuden laskelmissa ja tuovat säästöjä. Edellinen tradenomiryhmä Ikaalisissa aloitti opiskelunsa tammikuussa 2017. – Aina uusia kohteita suunniteltaessa kiinnitetään huomio mahdollisimman hyvään energiatehokkuuteen. Tradenomin tutkintokoulutus kestää 3,5 vuotta, ja opiskelupaikkoja on tarjolla 25. Koska laskelmissa huomioidaan kaikki kunnan rajojen sisällä aiheutuvat päästöt poislukien teollisuuden prosessit, voivat kunnat vaikuttaa lukuihinsa sangen vähän. Olemme eduskuntaankin viestineet, että esimerkiksi uusiutuvan My dieselin puhtaus tunnustetaan, Alenius kertoo. Tampereen ammattikorkeakoulu käynnistää Ikaalisissa ensi syksynä 2020 liiketalouden tutkinto-ohjelman. Määrä on 12 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2005 ja päästöt per asukas ovat laskeneet 15 prosenttia. Liiketalouden opinnoissa painotetaan erityisesti taitoja ja osaamista, joita tarvitaan pk-yrityksen toiminnan johtamisessa: henkilöstön johtamista ja taloushallintoa, liiketoiminnan eri vaihtoehtojen analysointia ja kehittämistä tutkitun tiedon pohjalta. Kunnanjohtaja Antero Alenius näkee isona haasteena tieliikenteen aiheuttamat päästöt. Jämijärvi on esimerkiksi luopunut joissain kiinteistöissä öljylämmityksestä ja korvannut sen hakkeella. Yhteistyö alueen yritysten kanssa tukee myös TAMKin ylläpitämää maakuntakorkeakoulutoimintaa. Ne olivat laskelmissa Hämeenkyrön suurin päästöjen aiheuttaja. Koulutus aloitetaan perehtymällä liiketoiminnan perusteisiin. Liikenne on merkittävä päästöjen aiheuttaja kaikissa alueen kunnissa, erityisesti Hämeenkyrössä. Vuonna 2017 Jämijärvellä syntyneet kokonaispäästöt olivat laskennallisesti 22,3 kilotonnia hiilidioksidia. Hämeenkyrö oli Pirkanmaan ensimmäinen Hinku-kunta. huhtikuuta.. Koulutukseen haetaan korkeakoulujen yhteishaussa, joka toteutetaan 18. Kari Tolonen Ikaalisissa alkaa syksyllä uudenlainen tradenomikoulutus Koulutus kannustaa oman yritystoiminnan kehittämiseen tai aloittamiseen. Esimerkiksi kunnan varikko on paikka, jossa biovoimalla tuotettu kaukolämpömpö voisi olla vaihtoehto. Laskentakaavassa lasketaan ensin yhteen päästöjen aiheuttajat. – Eipä siitä montaa vuotta ole, kun sanottiin, ettei tuulivoima voi olla kannattavaa ilman yhteiskunnan tukia, myhäilee Jämijärven vt. – Se vaatii valtakunnallisia ratkaisuja, omilla toimilla kunta ei niihin juuri pysty vaikuttamaan. Sarakedon tavoitteena on, että Ikaalisten uudesta opiskelijaryhmästä muodostuu tiivis porukka, jossa opiskelijat tukevat toinen toisiaan ja valmistuvat yhdessä tiiminä. – Erityisesti me täällä Ikaalisissa ja naapurikunnissamme Hämeenkyrössä, Parkanossa, Jämijärvellä ja koko seutukunnassa otamme ilolla vastaan uudet yrittäjät. Koulutus koostuu lähitapaamisista ja etäopiskelusta. Jokaista jämijärveläistä kohden tämä tarkoittaa 21 prosenttia vähemmän päästöjä kuin vuonna 2005. Etenkin uuden teknologian suomat mahdollisuudet on aina syytä selvittää. – Proakatemiassa tradenomiopinnot suoritetaan tiimiyrityksissä ja valmentavalla otteella, mikä poikkeaa perinteisestä opettajajohtoisesta luokkahuoneopetuksesta. Nyt verkostossa on myös Ylöjärvi, ja Pirkanmaa hakee Hinku-maakunnaksi. – Ilman muuta se on mahdollinen, ja etenkin uuden teknologian suomat mahdollisuudet on aina syytä selvittää. – Tavoitteemme on päästä öljyn poltosta kunnan kiinteistöissä kokonaan eroon. Koulutus etenee liiketoimintaosaamisen syventämiseen ja erityisesti sen tuoteja palveluosaamisen kehittämiseen. Ikaalisissa aloittava liiketalouden monimuotoryhmä mahdollistaa opiskelun työn tai yritystoiminnan ohessa. Sen jälkeen summasta vähennetään uusiutuvilla energianlähteillä kuten tuulivoimalla, tuotettu energia. Muutoksen suurin yksittäinen selittäjä on teollisuus, jonka määrä on kaupungissa vähentynyt. kunnanjohtaja Markus Ojakoski toteaa. Viimeisten opinnäytetöiden valmistuttua sen opiskelijat pääsevät jatkamaan valitsemillaan urapoluilla. Kun vuonna 2005 teollisuuden päästöiksi arvioitiin Ikaalisissa 7,3 kilotonnia hiilidioksidia, oli vuoden 2017 luku enää 0,7 kilotonnia. Myös Ikaalisissa kiinnitetään huomiota kiinteistöjen energiatehokkuuteen etenkin uutta liikuntahallia suunniteltaessa. Hämeenkyrö on viime vuosina panostanut voimakkaasti päästöjen vähennyksiin ja saanut siitä Pirkanmaan edelläkävijän roolin. Hän kokee päästövähennykset positiivisina asioina, sillä hiilijalanjäljen pienentäminen tuo myös säästöjä. • Terhi Palonen IKAALINEN. Tutkinto-ohjelma toteutetaan yhteistyössä Tampereen ammattikorkeakoulun ja seutukuntien kehittämisyhtiöiden sekä kaupunkien kanssa. Se toki painottuu uudessa liikuntahallissa, mutta koskee myös jo olemassa oleavia kiinteistöjä. Esimerkiksi öljyllä lämmittäminen on kaupungissa vähentynyt ja maatalouden päästöt pienentyneet. Hämeenkyrössä päästöt olivat vuonna 2017 yhteensä 86,7 kilotonnia hiilidioksidia. Niiden järjestelmiä koetetaan saada tehokkaammiksi ja vähäpäästöisemmiksi, kertoo Ikaalisten kaupunginjohtaja Kari Tolonen. Alueen kunnista päästöt ovat laskennallisesti eniten pienentyneet Jämijärvellä. Jämijärven hiilijalanjälki on pienentynyt vuosien 2005 ja 2017 välillä peräti 33 prosenttia. Asukaskohtaiset päästöt ovat Ikaalisissa laskeneet samassa ajassa 19 prosenttia. Saraketo toivoo, että koulutus auttaa saamaan seutukunnalle uusia yrityksiä. Toki esimerkiksi autoissa voi kilpailutuksissa huomioida energianlähteen, Jämijärven vt. kunnanjohtaja Markus Ojakoski. Mutta toiveena on, että polttoaineiden valikoima täällä kasvaisi
Tarkoitus on näyttää nuorille, mitä mahdollisuuksia lähialueella on, jotta ei tarvitsisi lähteä. Avi katsoo ratkaisussaan, ettei perustuslaki toteutunut asiaa käsiteltäessä. Jo kertaalleen myynnistä vedetty Koskilinna laitettiin uudelleen myyntiin juuri Durayn ja Ponkiniemen kiinnostuksen vuoksi. Koetamme kyllä käydä yrityksissä ja tavoittaa heitä vaikkapa messuilla, mutta eiväthän läheskään kaikki niihin ehdi. Samalla valmistuminen nopeutuu. Yritykseltä se vaatii vain, että se maksaa työehtosopimuksen mukaisen palkan ja nimeää työpaikkaohjaajan, Mäkelä kertoo. Lautakunta edellyttää konkretiaa kunnostustoimissa ja talkoissa sekä yhteistyötä ympäristökasvatuksessa. Tällä hetkellä Ruusukallio toimiii Tampereen seurakuntayhtymän sairaalapastorina Tays Pitkäniemen sairaalassa. Hämeenkyrön lääkkeiden koneellinen annosjakelu on siirtymässä Sammon apteekille. Hankkeessa on suunniteltu myös kunnostustoimia Prentinjoelle, Lavajoki-Rokkakoskenjoelle ja mahdollisesti Turkimusojan alajuoksulle. Tärkeintä on saada yritykset tietoisiksi uudesta mallista. Tavoitteena on järjestää kunnostustalkoita näillä joilla. Avi: Kunnan työtilanne ei saa olla este tehtävien hoidolle • Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. Marraskuussa 2019 oikaisuvaatimuksen tekijä laittoi asian vireille Avissa, sillä siihen mennessä hänen oikaisuvaatimustaan ei oltu kunnassa käsitelty. Ruusukallio on kasvatustieteiden ja teologian maisteri. helmikuuta 2020 tehdyssä päätöksessä Avi totesi, että oikaisuvaatimus on tullut ympäristölautakunnassa käsitellyksi 27. Avi katsoi, että kyseessä ei ollut asia, johon tarvittiin täydennyksiä tai selvityksiä. Lisäksi kesälomakausi oli aiheuttanut lautakunnalle kolmen kuukauden kokoustauon. Heidän tavoittamisensa on vaikeampaa. Hanke toimii Hämeenkyrön, Ikaalisten ja Parkanon seuduilla, jolloin yritysten määrä lasketaan tuhansissa. Ulla Ruusukallio valittiin Ylöjärven kirkkoherraksi • Sakari Ilomäki VILJAKKALA. – Sähköpostit ja esitteet hukkuvat kaiken alle. Olemme taas lähtöruudussa. Vs. Esimerkiksi Mahnalan ympäristökoulua kiinnostaa osallistuminen sähkökoekalastusnäytökseen. Hän on myös Suomen kirkon pappisliiton puheenjohtaja. • Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. Kunta on pyytänyt koneellisesta jakelusta tarjouksia. Tavoitteena on löytää sopiva opiskelija sopivaan yritykseen. Kesätyöt voivat nopeuttaa valmistumista Uusi oppisopimusmalli on vielä monelle vieras asia. Nyt oppisopimuksen malli muokkautuu koulutuksen mukaan. Alueella on paljon yrityksiä. Samalla Saskyyn pyritään kehittämään yrityksiä palveleva yhteistyömalli, mutta sekin edellyttää sitä, että yritykset kertovat omista koulutustarpeistaan. sosiaalijohtaja on viranhaltijapäätöksellään päättänyt valita palvelun tuottajaksi halvimman tarjouksen jättäneen Sammon apteekin. Ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö muuttui vuonna 2018. Hallintolain mukaan viivytystä voi aiheuttaa esimerkiksi se, pitääkö asiaan hankkia täydennyksiä tai selvityksiä. Oikaisuvaatimus käsiteltiin lopulta ympäristölautakunnassa 27.11.2019. Mäkelän kokemuksen mukaan suurimmissa yrityksissä on paras tietoisuus uudesta mallista. – Valtakunnallinen ongelma on se, että nuoret lähtevät seutukaupungeista, jolloin alueen työvoimapula kasvaa. Länsija Sisä-Suomen aluehallintovirasto (Avi) kiinnittää huomiota Hämeenkyrön ympäristölautakunnan toimintaan oikaisuvaatimuksen käsittelyssä. Hankkeeseen kuuluu myös ympäristökasvatusta ja yhteistyötä koulujen kanssa. Muutos poisti palkallisen harjoittelun ja toi tilalle täysin uudenlaisen oppisopimusmallin. Ennen kunnostustoimia Prentinjoella tulee kuitenkin toteuttaa virtavesi-inventointi, uudistaa sähkökoekalastus ja kontaktoida asukkaat. Kirkkoherranvaali Ylöjärvellä oli välillinen eli päätöksen uudesta kirkkoherrasta teki seurakunnan kirkkovaltuusto. 6. Hämeenkyrö jatkaa Virta-hankkeessa HÄMEENKYRÖ. 3 UUTISET TORSTAI 27.2.2020 Koskilinnasta ei jätetty yhtään tarjousta • Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. Avin mukaan lautakunnan tulee tehdä päätös viranhaltijan esteellisyydestä itsenäisesti vedoten lakiin, ei oikaisuvaatimuksen tekijän pyyntöön tai vaateeseen. Oikaisuvaatimuksen tekijä oli pyytänyt, ettei rakennustarkastaja saisi osallistua oikaisuvaatimuksen käsittelyyn, sillä tämä oli asiassa osallinen. Anna Mäkelä. Ruusukallio aloittaa virassaan alustavan suunnitelman mukaan kesäkuun alussa. Vastineessaan Aville ympäristölautakunta kertoi käsittelyn viivästymisen syyksi sen, että asiaa käsitelleen ja esittelijänä toimineen tarkastusinsinöörin virkasuhde oli päättynyt. Ylöjärven edellinen kirkkoherra Kimmo Reinikainen valittiin kesällä 2019 Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan uudeksi kirkkoherraksi. Oppisopimus on sana, jota moni yrittäjä on oppinut karsastamaan – näinä päivinä täysin turhaan. Kirkkovaltuuston vaalikokouksessa suoritetussa äänestyksessä Ruusukallio sai 17 ääntä, Tuomo Törmänen 13 ääntä ja Timo Saarinen kolme ääntä. Ylöjärven seurakunnan uusi kirkkoherra on Ulla Ruusukallio. Kun kerron, millainen uusi järjestelmä on, kiinnostus herää. Kunta yritti kaupitella Koskilinnaa avoimella tarjouskilpailulla, mutta se ei myyntiajan jatkosta huolimatta tuottanut yhtään ostotarjousta. – Kun yritykset kuulevat sanan oppisopimus, sieltä usein tulee ensireaktiona, että ”meillä on linja, ettemme ota oppisopimukseen”. Perustuslain mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ilman aiheetonta viivytystä. Siitä hyötyvät kaikki: opiskelija ja yhteiskunta. Aiemmin oppisopimuksessa oli tietty malli ja kesto. Uutta on myös se, että jos opiskelijalla on kesätyöpaikka omalta alalta, hän voi opinnollistaa sen. Edelleen Avi totesi, ettei kunnan työtilanne voi olla este sille määrättyjen lakisääteisten tehtävien hoidolle. Koska muitakaan tarjouksia ei tullut, Koskilinna pysyy kunnalla. Virkaan oli kaikkiaan seitsemän vaalikelpoista hakijaa. Hämeenkyrö sitoutuu virtavesien ja taimenkantojen parantamiseen tähtäävään Virta-hankkeeseen myös vuosina 2020–21. Kyseessä on valtakunnallinen hanke, jonka yksi tavoite on levittää tietoa uudesta oppisopimusmallista yrityksille ja löytää opiskelijoille sopivia yrityksiä ja sopivia opiskelijoita oikeisiin yrityksiin. Hankkeeseen osallistumisesta päätti ympäristölautakunta. – Uudessa mallissa yritykselle ei tule byrokratiaa, se hoidetaan koululla. Tähän ympäristölautakunta suostui. – Tietenkin päälle tulevat tavanomaiseen rekrytointiin liittyvät kuviot, jotka kesätyöntekijän palkkauksessa tulisivat muutenkin. – Siitä hyötyvät kaikki: opiskelija ja yhteiskunta, kun opiskelijan työpanos on aiemmin käytettävissä. Päätös koski hulevesien valumista kiinteistöjen välillä. 11.2019. Suurin osa alueen yrityksistä on kuitenkin yhden tai muutaman hengen yrityksiä. – Asia saatetaan kunnanhallitukselle tiedoksi. Hanke koskee myös korkeakoulutettuja, joita koetetaan saada alueelle takaisin. Kyröskosken Koskilinnaa ei myydä. Eli käytännössä hänelle tehdään työajasta oppisopimus, jolloin opinnot etenevät kesällä töitä tehdessä. Avi huomautti myös siitä. Vuosien 2018–19 aikana Hämeenkyrössä on hankkeen tiimoilta toteutettu muun muassa virtavesi-inventointi Lavajoki–Rokkakoskenjoella, sähkökoekalastusta Prentinjoella ja tehty taimenkantojen DNA-määrityksiä Ruonanjoella ja Pinsiön-Matalusjoella. Mäkelä näkee uuden mallin etuna myös sen, että yritykselle tulee mahdollisuus sitouttaa opiskelija itselleen ja samalla alueelle. Hankevastaava Anna Mäkelä levittää yrityksille tietoa soppisopimuksen uudesta mallista, joka on yrittäjälle hyvin keveä. Tiedon levittämisestä tuetaan Joustavat koulutusmallit yhdessä yrityselämän kanssa -nimisellä hankkeella, jossa Mäkelä työskentelee. – Ne yritykset, joilla on kokemusta uudesta oppisopimuksesta, ovat kiitelleet sen helppoutta. – Yksi kirjekuori tuli, siinä oli Minna Durayn ja Miia Ponkiniemen ilmoitus, etteivät he pysty jättämään Koskilinnasta tarjousta, kertoo kunnanjohtaja Antero Alenius. Ympäristölautakuntaan oli huhtikuussa 2019 toimitettu oikaisuvaatimus, joka koski lautakunnan maaliskuussa tekemää päätöstä. Hämeenkyrön lääkejakelu siirtymässä Sammon apteekille HÄMEENKYRÖ. Lyhimmillään se voi kestää vain kaksi viikkoa, kertoo hankevastaava Anna Mäkelä Saskysta. Haasteena on tiedon levittäminen
Ongelmia on muun muassa postin jakelun nopeudessa, sillä aiemmin seuraavana päivänä perillä ollut lähetys voi olla matkalla päiviä, eikä lehtien jakelu enää tapahdu ilmestymispäivänä, vaan jopa viikkoa myöhemmin. Yhdistämällä jakelut yhdelle kierrokselle säästettäisiin paitsi kuluja, myös ympäristön kuormitusta. Meitä kiinnostavat kaikki seutumme asiat: ihmiset, tapahtumat, kulttuuri ja urheilu. Kilpailuttaminen hinnan perusteella on mahdollista silloin, jos muita valintaperusteita ei ole käytettävissä ja hankinnan kohde on tarkasti määritelty. Sanomalehtien aamujakelun ja postin päiväjakelun yhdistämisellä saataisiin helposti laskettua jakelun kustannuksia. Alkaneen vuoden hankintoja ollaan käynnistämässä ja tulemme avoimesti kertomaan etukäteen mitä hankintoja tänä vuonna ollaan tekemässä. Medialiiton IROResearch Oy:llä teettämän tutkimuksen mukaan 71 prosenttia suomalaisista tukee ehdotusta, että kirjeet, aikakauslehdet ja muu päiväposti jaettaisiin taajamissa jo varhain aamulla yhdessä sanomalehtien kanssa. Huomioi, että 4 vuorokauden ikäinen Kuun sirppi on 28.3. Asiakkaat maksavat lääkkeet itse. Postia tarvitaan Suomessa tulevaisuudessakin, vaikka jaettavan määrä onkin laskusuunnassa. Minä Hämeenkyrön Apteekin apteekkarina tottakai osallistuin kilpailutukseen. Ainoastaan sisäplaneetoilla (Merkurius ja Venus) on itäinen tai läntinen suurin elongaatio (Merkurius 18 ja Venus 46 astetta). 050 554 7394 VINKKAA JUTUNAIHE LUKIJAN KUVAT KIRJOITA MIELIPIDE Haluatko sanoa sanasi paikallisesta asiasta. Haluamme lisätä yhteistyötä yrittäjien kanssa hankintamenettelyjen suunnittelussa. Antero Alenius kunnanjohtaja Hämeenkyrön kunta Perusturvapalveluiden vastaus Hämeenkyrön Apteekin apteekkari Päivi Olifirenko ilmaisee pettymyksensä hävittyään Hämeenkyrön kunnan perusturvapalveluiden avoimen, julkisen kilpailutuksen liittyen lääkkeiden koneelliseen annosjakeluun. Meidän seutumme kuuluu näihin. Päätoimittaja katri.linnikko@oivaseutu.fi p. Hävisimme tämän noin 200 asiakasta koskevan kilpailutuksen vuosikustannustasolla 672 eurolla. Ilmoitamme hankinnoista julkisesti ja tiedotamme niistä myös yhdessä paikallisen yrittäjäyhdistyksen kanssa. Voit myös laittaa viestin tai Whatsapp-viestin numeroon 0440 820 040. (Taisi tulla toinen havaintoilta). Tuona päivänä se laskeutuu noin 5,5 tuntia Auringon jälkeen. Kilpailutuksen oheismateriaalina seitsemisen sivua palvelukuvausta, joiden sisältö tuli myös tarjoajien täyttää hyväksytysti. Liitä mukaan oma nimesi ja yhteystietosi. Maaliskuun alkupuolella 4.3. Toimituksella on oikeus muokata tekstiä. Tällöin Uranus on alareunan tuntumassa. On aivan selvää, että jotain Postin palveluille on tehtävä, jotta suomalaiset voisivat saada luottamuksensa postilaitokseen takaisin. Tämän vuoden hitti on kuulemma laskiaispullawrap, Lehti kirjoittaa.. Lähetä kuva meille, niin voimme julkaista sen lukijoidemme iloksi. Siis 672 eurolla vuodessa kunta olisi saanut kaiken tuon edellä kuvaamani palvelun lähiapteekistaan. Se siirtyy 30.3. Toivotaan pilvetöntä havaintohetkeä! Risto Lehti Lapsuuteni laskiaispulla, kertoo kuvan lähettänyt Pirjo-Riitta Lehti. Lisäksi jakelu selkeytyisi, koska tällä hetkellä perinteisen sanomalehden lisäksi osa muustakin postista tulee jo varhaisjakelussa, osa päiväjakelussa. päivänä. Postia myös häviää matkalle ja sitä jaetaan vääriin osoitteisiin. Vinkkaa meille jutunaiheesta joko sähköpostilla toimitus@oivaseutu.fi tai soittamalla 03 3143 3170. Silloin Venus pitäisi olla kiikarin kentässä. Posti on ilmoittanut aloittavansa jakelun yhdistämisen kokeilun joillakin alueilla. Ohjeissa kannustetaan markkinakartoituksen tekemiseen ja vuoropuheluun eri toimittajien kanssa jo ennen hankintamenettelyn aloittamista. Onko mielessäsi aihe, josta toivoisit paikallislehteesi juttua. Voisiko jakelukierrosten vähentäminen olla ensimmäinen askel siihen, että postinjakelu palaisi vanhalle hyvälle mallille. Tarjosin erittäin kilpailukykyisen hinnan kahden viikon välein toimitettavalle annosjakelupalvelulle ja sen lisäksi lupauduimme toimittamaan kaikki kiireelliset ja muut lääkkeet päivittäin hoitokodeille ja kotihoidon yksikköön ilman mitään lisämaksua. Venuksen suurin itäinen elongaatio on maaliskuun 25. Kirjoitusten maksimipituus on 2500 merkkiä. Tavoitteenaan kilpailu julkisista hankinnoista tehostaa julkisten varojen käyttöä ja parantaa yritysten kilpailukykyä. Kilpailutuksen voitti Tampereella toimiva apteekki. Maidon annettiin imeytyä pullaan kunnes liemi oli jäähtynyt suuhun sopivaksi. Siitä vasemmalle noin 2,5 vaaksan mittaa. Onnistuitko taltioimaan upean luontoilmiön, kauniin maiseman tai hassun hetken. lähellä Venusta. Ulkoplaneetoilla (kuten Mars) suuri elongaationimitys ei ole käytössä, vaan silloin puhutaan oppositiosta eli Aurinkoa vastapäätä olevasta tilanteesta tai konjunktiosta eli Auringon suunnassa olevasta kohteesta. Sisäplaneetoilla ei ole oppositiovaihetta, vaan alakonjunktio (Maan ja Auringon välissä) tai yläkonjunktio (Auringon takana). Planeetat näkyvät silloin iltataivaalla samanaikaisesti kiikarin näkökentässä. Elongaatio tarkoittaa suurinta kulmaetäisyyttä auringosta itään (iltataivaalla, kuten nyt) tai länteen (aamutaivaalla). Tällöin se on noin 46 astetta Auringon itäpuolella ja korkealla. Kaksinkertaisesta jakelusta luopumisen voisi ajatella olevan helppo päätös. Ensin varhaisjakaja aikaisin aamulla ja myöhemmin päivällä tai illalla päiväpostin jakaja. Olemme virheellisesti kuvitelleet, että kunnan intresseissä olisi ollut suosia paikallista, lähiyritystä. Siirrä kiikaria siten, että Venus on kiikarin kentän yläreunassa. Sydämestäni toivon muille paikallisille yrittäjille parempaa onnea! Päivi Olifirenko apteekkari Hämeenkyrön Apteekki Hankinnoilla halutaan vahvistaa Hämeenkyrön elinvoimaa Hämeenkyrön kunnan hankintaohjeet ovat luettavissa kunnan kotisivuilla, koska haluamme hankintamenettelymme olevan avointa. Miksi hinta on ainoa kriteeri. Tuomas Parmanen Perusturvapalvelualueen johtaja Hämeenkyrön kunta Venus ja Uranus Nyt olisi hyvä tilaisuus nähdä Uranus mahdollisesti ensimmäisen kerran elämäsi aikana, jos se on vielä kokematta. Hankintahinta liittyy vain annosjakeluun, eikä tämä kilpailutettu hinta pidä sisällään lääkekustannuksia, mikä on tuottoa tuovaa yritystoimintaa. Oinaasta Härän tähdistöön. Tässä olisi ollut kunnalle erinomainen tilaisuus osoittaa se! Onneksi monessa Suomen kunnassa tämä asia on oivallettu, valitettavasti ei kuitenkaan Hämeenkyrössä. Postin toiminta on jo pidemmän aikaa kuohuttanut suomalaisia monella eri tapaa. – Noin 70 vuotta sitten pantiin syvälle lautaselle kiehuvaa maitoa ja äidin leipoma pulla siihen kellumaan. Lisäksi olisivat tulleet ympäristöja ilmastonäkökohdat huomioiduksi kuljetusmatkojen jäädessä lyhyiksi. Varsinainen lääkkeiden jakelu ei siis olisi tapahtunut Hämeenkyrössä, vaikka paikallinen apteekki olisi voittanutkin; lähes samat kilometrit olisi kuljetettu pyörien päällä. Meidän seudullamme Posti otti Alma Manun jakeluliiketoiminnan haltuunsa vuoden vaihteessa, joten nykyään Postin jakajat kiertävät lenkin kahdesti päivässä. Kuvat voi lähettää osoitteella toimitus@oivaseutu.fi. 4 TORSTAI 27.2.2020 PÄÄKIRJOITUS LUKIJOILTA OTA YHTEYTTÄ TOIMITUKSEEN Postinjakelu kaipaa uudistamista Taajamien postilaatikoilla käy tällä hetkellä jakaja kahdesti päivässä. Minä työllistän monta hämeenkyröläistä veronmaksajaa. Venus siirtyy Kaloista Oinaan tähdistöön. Kilpailutuksen aukeamisesta perusturvapalvelut ovat tiedottaneet myös suoraan paikalliselle yrittäjälle, jotta myös Hämeenkyrön Apteekilla oli varmuudella mahdollisuus osallistua kilpailuun. Siksi emme voi tehdä valintaa vain paikallisuuden perusteella mutta paikallisuus useimmiten tuottaa lisäarvoa tarjousten vertailuperusteissa. Uranus on hyvin paljon himmeämpänä kuin Venus. Hankintaperiaatteina on mainittu hankintojen avoimuus, tarjoajien tasapuolinen ja syrjimätön kohtelu, markkinoiden kilpailuolosuhteiden hyväksikäyttö ja hyvän hallinnon periaatteet. Tässä hankinnassa valintakriteerinä oli halvin hinta. Hämeenkyrön perusturvapalvelut noudattavat julkisissa hankinnoissa kansallisia hankintalakeja ja EU:n hankintadirektiivejä, joiden pohjalta on laadittu Hämeenkyrön kunnan pienhankintaohjeistus. Kriteerinä alin hinta. Julkisessa kilpailussa ketään ei voi suosia, tulee kohdella tasapuolisesti ja syrjimättömästi. Julkisen, avoimen ja tasapuolisen kilpailutuksen tavoitteena on juurikin avata myös paikallisille yrityksille ja palveluntarjoajille mahdollisuus ottaa osaa julkisen hankinnan tarjouskilpailuun. Myöhemmin kokeilun laajentaminen on mahdollista alueilla, joissa Posti hoitaa myös varhaisjakelua. 7.-9.3. Sekä kilpailutuksen voittaneen apteekin että Hämeenkyrön Apteekin koneellinen annosjakelu tapahtuu pääkaupunkiseudulla, mistä pussitetut lääkkeet kuljetetaan Hämeenkyröön. Ruusuja, risuja, ehdotuksia. Eikä pidä sulkea silmiä siltä, että osa jakelun vähenemisestä johtuu auttamatta siitä, että Postin luotettavuus on kärsinyt isoja kolauksia. Paljon myöhemmin opin hillot, mantelimassat ja kermavaahdot. Käsi suoraksi eteen, vaaksa auki, sen oikeanpuoleinen sormenpää arvioidun Auringon päälle. Sekä hankintalain mukaisissa, että pienemmissä pienhankinnoissa kunnan lähtökohtana on tasapuolinen ja syrjimätön kohtelu. Julkisen, avoimen kilpailun tarjouksista on valittava joko kokonaistaloudellisesti edullisin tai hinnaltaan halvin. Hämeenkyrön kunta kilpailutti kotihoidon ja hoitokotien lääkkeiden koneellisen annosjakelupalvelun tammikuussa 2020. Haluamme tehdä paikallisten yrittäjien kanssa hyvää yhteistyötä ja kannustamme ottamaan osaa tuleviin ja menossa oleviin julkisiin kilpailutuksiin, vaikkakin julkisissa kilpailutuksissa voi myös hävitä ja tulla pettymyksiä. Nimi pitää olla toimituksen tiedossa, mutta sitä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. Saat yhteyden toimitukseen sähköpostilla toimitus@oivaseutu.fi, soittamalla 03 3143 3170, viestillä tai Whatsapp-viestillä numeroon 044 082 0040. Tässä julkisessa hankinnassa on vain yksi voittaja, ja on meidänkin kannaltamme valitettavaa, että paikallinen yrittäjä ei onnistunut jättämään hinnaltaan edullisinta tarjousta. Onko sinulla asiaa toimitukseen. Painotin myös asukkaiden lääkitysturvallisuutta, joka toteutuu parhaalla mahdollisella tavalla ainoastaan silloin, kun asiakkaan kaikki lääkkeet tulevat samasta apteekista. Kerro viestissä kuvaajan nimi ja paikkakunta sekä kuvatekstiä varten tietoja kuvasta. planeetta Uranus löytyy noin 2,5 astetta Venuksesta etelän suuntaan. Tämän lääkkeiden annosjakelukilpailutuksen hankintaperiaatteet ja –asiakirjat on Hämeenkyrön kunnan perusturvalautakunta hyväksynyt 20.11.2019. Ympäristöja ilmastonäkökulmaan liittyen täytyy tarkastella menettelyä tarkemmin. Lähetä mielipidekirjoituksesi osoitteella toimitus@oivaseutu.fi. Kuten todettu, niin Hämeenkyrön kunnan perusturvapalvelut haluavat huomioida myös paikallisten yrittäjien osallistumismahdollisuudet julkisissa kilpailutuksissa kuten varmasti myös muutkin kunnan palvelualueet. Minä ja työntekijäni olemme erittäin pettyneitä Hämeenkyrön kunnan tapaan toimia asukkaidensa, siis veronmaksajiensa hyväksi. Venus on tällöin noin 46 astetta Auringosta itään. Siispä illalla, juuri Auringon laskun jälkeen, ulos kiikarin kera
Isän työ muurarina on liikkuvaa ja työajat erilaiset, joten harvemmin ehtii kuljettamaan, eikä isän pakettiautoon meitä saisi edes mahtumaan. järven takana ja vähän metsässä on mukavan rauhallista asustella. Tätä on jatkunut jo useamman vuoden ajan. Evankeliumi on parantava lääke, joka hoitaa eri tavoin särkyneitä myös mieleltään murtuneita. Ylisen tilan alkuperäisasukkaista ovat vanhempani kuulleet monenmoisia juttuja ja tarinoita, joita etenkin riitialalaiset ovat osanneet kertoa. Tässä tilanteessa haluaisin kirkon työntekijänä nostaa esille yhden evankeliumin ytimestä nousevan rohkaisevan näkökohdan. Jutusta käy ilmi myös se, että työterveyspsykologeja ei ole tarpeeksi siihen tilanteeseen, joka työpaikoilla vallitsee. MLL:n perhekahvila kokoontuu Luhalahdessa kirkon kerhotilassa ja siellä aiomme käydä jatkossakin aina kun ehdimme. Siitä on tullut suomalaisten uusi kansantauti ja keskeinen kansanterveydellinen haaste. Tevaniemen kyläkoulu ja seurakunnan kerho ja päivähoitokin minua täällä odottavat, kunhan vähän kasvan. Jonkinlaista helpotusta herättävänä seikkana jutussa tuli esille se, että suomalaisten mielenterveys ei näyttäisi olevan rapautumassa yhtä jyrkästi kuin se on työkyvyttömyyden syynä. Kevättä ja tuulen loppumista. Erkki Koivulahti Hämeenkyrö – Kyllä odotan. Ossi Kannosto Viljakkala – Kyllä. Mutta ilmeistä on, että keskellämme on enenevässä määrin heitä, jotka eivät ainoastaan jaksa työelämässä, vaan jotka voivat eri syistä psyykkisesti huonosti. Kansantaloudellisten haittojen lisäksi kyse on aina myös yksittäisen ihmisen ja hänen lähipiirinsä kärsimyksestä, jolle on vaikea laittaa hintalappua. Muun muassa Pentik-pupu on ollut unillani kainalossa ja rahalahjakortin vanhemmat käyttivät joululahjaja jouluruokaostoksiin Kompissa. Meidän Herramme kutsuu luokseen kaikkia työn ja kuormien uuvuttamia. Meidän vauvojen elämässä on tärkeintä, jotta saa maitoa, lämpöä, unta, puhtaan vaipan ja paljon rakkautta. Äidille oli perhekahvilassa jo peruskouluajoiltaankin tuttuja kasvoja, kun Hämeenkyrön puolelta on muitakin tännepäin muuttaneita. Hän uskoo, että tietoisuus lisää oireilun ja työkyvyttömyyden määrää. Ne ovat sisaruksilleni jo nyt hyvin tärkeitä asioita. Tämä mielenkiintoinen yksityiskohta on tekee raamatunkohdasta mitä ajankohtaisimman. Hyvää palvelua pankissa Kiitos Jämijärven Osuuspankin pääkonttorin kahdelle naisvirkailijalle viikolla 50 saamastamme upeasta, auttavaisesta ja kokolailla rivakasta palvelusta. Käsittämätöntä kaahailua Vatsiaisissa Toimitukseen soittanut lukija kertoo, että Vatsiaisissa on jo useamman vuoden ajan harrastettu liukkailla keleillä ja lumisateiden jälkeen vaarallista rallia. Jorma Pitkänen Hämeenkyrön kirkkoherra Minä olen Taimi! Minä olen Taimi Soikkeli, synnyin marraskuun alussa, pian 4 kuukautta sitten, perheeseen, jossa minulla on Eija-äidin ja Vesa-isän lisäksi isosisko Meeri, 8, ja isoveljet Tauno, 4, ja Matti, 2. Perhe iden Ikaalinen Torikaahailu on saatava kuriin Kyröskosken torilla on kauhea meno päällä melkein joka ilta. Ei meinaan koskaan unohda! Pöydänsäätökin osui kohdalleen. Työterveyslaitoksen asiantuntijan mukaan ongelma on tunnistettu, nyt pitää tutkia, selvittää ja löytää tehokkaita keinoja asian korjaamiseksi. Täällä ns. Se sisälsi ikaalilaisten yritysten yhteistyössä hankkimia hyödykkeitä. Lauantaina kaahailija oli jälleen ollut liikkeellä ja räntäsateen peittämän tien mutkissa näkyi, kuinka auto oli ajanut kaistalta toiselle. Sen tuoman epävarmuuden tunteen kanssa on nyt vain opittava elämään. Vaikka Raamatun sanoma ylittääkin ajallisen horisontin, se tuo avun myös tähän elämään. Mutta mukavasti on tutustuttu uusiinkin ihmisiin. Markku A-R (k. 28.12.2019) Polttopisteessä mielenterveys Ylen uutisissa kerrottiin 13.2., että mielenterveys on noussut suurimmaksi sairauspoissaolon syyksi, ohi tukija liikuntaelinsairauksien. Ne murheetkin pienenevät, kun ne jakaa. Meteli alkaa aina yhdeksän aikaan ja jatkuu pitkälle puoleen yöhön. Tiukassa mutkassa jäljet johtivat toisen kaistan läpi metsään. No, minä olen kyllä kovin tyytyväinen olooni, mutta äiti on sanonut näin. Me asumme siis Ikaalisissa aivan täällä pohjoispäässä entisellä ja nykyiselläkin Ylisellä. Neljä, viisi autoa kaasuttelee siellä kovaäänisesti niin, etteivät alueen asukkaat saa unta. On kyse mahdollisuudesta löytää lepo myös psyykellemme. Taimi Soikkeli on tuore ikaalilainen. Taimi ja Eija Soikkeli Juttu on osa MLL 100-juhlavuoden kunniaksi julkaistavaa Perheiden Ikaalinen-sarjaa. Ralliradat ovat muualla, hän muistuttaa. Kimmo Suoranta Jämijärvi Odotatko jo kevättä. Ja minulle onkin kehittynyt taito nukahtaa, vaikka meteliä riittää. Minusta on mukavaa, kun saan paljon huomiota ja hellyydenosoituksia, eikä meillä ole sellaisia hiljaisia hetkiäkään koskaan, paitsi yöllä, kun kaikki nukkuvat. Unenpäästä ei voi saada kiinni. Joskus on käyty iltakahvilassakin, jonne isikin on joskus lähtenyt mukaan. 5 LUKIJOILTA TORSTAI 27.2.2020 GALLUP • – Odotan jo kovasti kevättä. Perhekahvilassa on mukava nähdä eri-ikäisiä lapsia ja vanhempienkin vaihtaa kuulumisia ja jakaa kokemuksiaan. Antti Mäkelä Ikaalinen – Kyllä saisi kevät tulla, niin pääsisi järville ja merille kalaan. Uupuneen työntekijän kohdalla suurimpina syinä omaan työuupumukseen olivat huono esimiestyö ja työvuorosuunnittelu. Tai sitten ihan vain kuunnella, jos on murheita. Tällainen touhu pitäisi lopettaa tai sitten poliisin pitäisi ottaa tiukempi valvonta käyttöön. Kyseessä on siis melkein jokailtainen homma. Työeläkeyhtiön ylilääkärin mukaan ilmiö on nopea ja jyrkkä. Varjopuolina täällä haja-asutuksen keskellä on meidän perheen kohdalla se, että joutuu huolehtimaan isosiskon koulutaksipysäkin turvallisuudesta isolla levähdysalueella kolmostien varressa. Pahinta on perjantaija lauantaiöisin. Parempi sekin kuin räpäskä. Sisarusteni syntyessä pakkausta ei vielä jaettu, joten tämä oli meillä uusi, mukava juttu. Kelan tutkimuspäällikön mukaan tietoisuuden lisäksi työolot ovat saattaneet koventua. Orvo R. Isompien sisarusteni ollessa pienempiä, äitini kertoo meidän perheen osallistuneen kahvilaan useammin. – Kaahailu alkaa Suodenniementieltä ja jatkuu Vatsiaistentiellä. OKV. Äiti kertookin toivovansa kyläkoulujen ohella päivähoitopaikkoja pysyvän meillä päin riittävästi tarvitseville. Soittaja peräänkuuluttaa liikenneturvallisuutta muille kulkijoille. – Täällä on jalankulkijoita pimeälläkin tien reunassa kulkemassa. Minä olen tähän mennessä tutustunut neuvolan toimintaan lähimmin ja olen ollut siihen oikein tyytyväinen ja äiti ja isäkin ovat. Vielä ovat ainakin elokuvaliput ja lastenhoitopalvelu käyttämättä pakkauksesta. Jutunjuurta löytyy helposti, kun on elämäntilanteissa paljon yhteistä. Facebookissa ja WhatsAppissa on ryhmät, joissa ahkerasti vanhemmat jakavat menovinkkejä ja ilmoittelevat ja suunnittelevat kokoontumisia. Äiti on joskus huokaillut jostain ”ellunkanoista”, mutta en minä kyllä niitä ole meillä nähnyt. Kreikankielisessä alkutekstissä sielusta käytetään tässä kohdin sanaa ”psyyke”. Täällä asuu paljon vanhoja ihmisiä, joista monet ovat kauhistelleet asiaa. Meille luvataan sisäinen rauha, jota voidaan kokea silloinkin, kun elämä koettelee. Siellä on monta herkästi kuuntelevaa korvaa ja osataan antaa neuvoja ja ohjausta, jos tarvetta on. Mikäli äidillä riittää töitä Parkanossa päin jatkossa, niin olisi todella pitkiä työpäiviä meillä kaikilla, jos äiti joutuisi keskustaan ajamaan edestakaisin joka päivä kahdesti. Minä sain neuvolan kotikäynnin yhteydessä Ikaalisten vauvapakkauksen. Mukaan mahtuu uusia tuttavuuksia edelleen! Mukavaa tätä edelleen kuluvaa syyskevättä kaikille ja toivotaan, että ensi talvena tapaan sen kuuluisan talvenkin, mitä ei vanhempieni mukaan tullut, vaikka lupasikin! Kirjurinani toimi ystävällisesti oma äiti. Minun syntymäni huomattiin myös Riitialan kyläseurassa ja olimmekin sitten Särkipirtillä joululauluja laulelemassa, johon meidän perhekin kutsuttiin. Hän lupaa antaa ihmisen sielulle levon (Matt.11: 28-30)
klo 7–7.45 Isopappilassa. Sirkka Turkka Kaivaten Eija Saara Eero perheineen Olli perheineen sukulaiset ja ystävät Seppo on siunattu läheisten läsnä ollessa. SEURAKUNTA To 27.2. Siellä laulavat toisenlaiset linnut. Avioliittoon vihityt: Jenni Tuulia Mäkelä ja Rauno Juhani Mäensivu. Raamattupiiri klo 13 srkkodilla. TULOSSA: Su 15.3. 03 371 5205 39200 Kyröskoski www.hautauspalvelumakipaa.fi Rakkaamme Jouni Petteri VIRTANEN * 3.1.1980 Ikaalinen † 21.1.2020 Ikaalinen Ihmisen elinpäivät on kuin ruoho. 6 TORSTAI 27.2.2020 HÄMEENKYRÖN. Perheuutiset Rakkaamme Eila Esteri RANTANEN o.s. Aamurukous klo 8.30 Luhalahden kirkko. Toivontupa klo 10 srk-kodilla ”terveisiä Jakutiasta!” Jarmo Mäki-Mikola. Su 1.3. Rakkaamme Risto Juho Heikki VILJAKKA * 13.8.1930 Ikaalinen † 19.2.2020 Ikaalinen Jeesus sanoo: "Minä olen ylösnousemus ja elämä. Messu klo 10 kirkossa. Ke 4.3. Kriton startti-ilta klo 18, Isopappila. Ke 4.3. Vapaa pääsy. Pe 28.2. Isoröyhiön kinkerit klo 14 Mika Rintamäen ja Laura Hietamäen luona, Ylisentie 9. Jälleennäkemisen ihanassa toivossa rakkaudella muistaen Eine ja Jarmo Johanna Jonne, Helena, Amanda ja Aatos Elisa, Jussi ja Luca Arto ja Maarit Eveliina Janette Susanna muut sukulaiset ja ystävät Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan sunnuntaina 15.3. Papin päivystys klo 15 pappilassa. Su 1.3. Kodin helmasta poistun hiljaa Herran haltuun rauhaisaan. Anu-pappi paikalla, tervetuloa jutuille! To 5.3. Heikin kerhon harjoitus klo 18.30 pappilassa. Lämmin kiitos osanotosta. Tiedustelut ja ilmoittautuminen Aila Keskinen, puh. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole." (Joh.11:25–26) Kiittäen ja syvästi kaivaten Jouni ja Mia Daniel Joel Iiris ja Aarni sukulaiset ja ystävät Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että siunaus toimitetaan Ikaalisten kirkossa lauantaina 14.3.2020 klo 10, jonka jälkeen on muistotilaisuus seurakuntakeskuksessa. Vanajan varttuneet –kerho klo 13, Ulla ja Antti Linnainmaan kodissa, Trossitie 94. Kuusi ihanaa aamua! Paastonajan aamurukoukset torstaisin 27.2.–2.4. Paastonajan rukoushetki ja aamupala klo 7, Isopappila. Kristillisen toipumistyön vertaistukiryhmän startti-ilta. Markuksen evankeliumi -kirkkodraama klo13 Ikaalisten kirkko. Esittäjä Pauli Mahlamäki Tornion kaupunginteatterista. ANTTILA OY Tunnelikuja 3, Hämeenkyrö puh. IKAALINEN Kastettu: Viljami Johannes Viitakoski. Markuksen evankeliumi kirkkodraama klo 16 Luhalahden kirkko. Lämmin kiitos osanotosta. Vapaa pääsy. Toivolansaarikotipiiri, klo 13.30 Koivisto. Mä olen jo kypsää viljaa – pois pyyhkikää kyyneleet. Lämmin kiitos kaikesta tuesta ja osanotosta. Rakasta poikaani ja veljeä kaivaten ja ikävöiden Äiti ja Jaska Jani perheineen Juha perheineen laaja ystäväpiiri Jouni on siunattu 15.2.2020. Hän on matkalla lapsuutensa metsiin, sinisen kukan ja kultaisen syksyn maahan. Pappi paikalla –ilta klo 19, Ravintola Sarvi. Avoin päiväkerho klo 9.30 pappilassa. Kaunisto, Välimäki. Toivoa Naisille -piiri klo 13 Olokolo. Kirkonkylän lähetyspiiri klo 14, Punainen pirtti. SEURAKUNTA To 27.2. Sanan ja rukouksen ilta, klo 17 seurakuntakeskuksen salongissa. Rakkaamme Seppo Juhani NYBERG * 29.4.1951 Tyrvää † 22.1.2020 Hämeenkyrö Me kutsumme häntä, mutta hän ei käänny enää. Paastonajan rukoushetki ja aamupala klo 7, Isopappila. Kolehti yhteisvastuun hyväksi. Su 1.3. Kuollut: Seppo Juhani Nyberg 68. Kovelahden seurakuntapiiri, klo 18 Kovelahden osuuspankki. SEURAKUNTA To 27.2. Kauramäki * 18.11.1929 Jämijärvi † 15.2.2020 Jämijärvi Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, sinua kannattavat iankaikkiset käsivarret. Pyydämme ilmoittamaan osallistumisesta Jounille 040 706 6934 pe 6.3.2020 mennessä. • Hautaustoimisto • kukkasidonnat • pitopalvelu A. Päivätuokio klo 13 hoivakoti Luhatuulessa, ohjelmavieras Alvari Stenroth. Lopuksi nautimme aamupalan. Rukouspiiri klo 14, Torikadun olohuone. Olohuonemessu klo 15, Torikadun olohuone. Kesto noin tunnin. Messu klo 10 Ikaalisten kirkossa. 050 471 5898, 0400 898 392 Valtakatu 40 p. Kolehti yhteisvastuun hyväksi. To 5.3. Tervetuloa! VAPAASEURAKUNTA Poppelikatu 8, Ikaalinen Mukana ilossa ja surussa.. Kesto noin tunnin. klo 11.00 Lauttakankaan hautausmaalla, jonka jälkeen muistotilaisuus Korven Hovissa. To 5.3. IKAALISTEN. Pertsa Hannula ym. Vauvakirkko klo 14 lapsiperheille, Karvonen, Havi. 041 440 5027. KOTISEURAKUNNAN TAPAHTUMIA . Ti 3.3. Rakkaamme Markku Juhani ALA-RÄMI * 26.3.1953 Jämijärvi † 28.12.2019 Sat.Ks Kaipauksella muistaen Virpi Marja, Leena, Pauli ja Tiina perheineen muut sukulaiset, ystävät, naapurit, tuttavat Nyt jätän tuvan tutun, polut rakkaat ja pihamaan. Pois riisun arkinutun, puvun uuden saan. HÄMEENKYRÖ Kastetut: Elias Viljami Heikinpoika Raipala. Myötätuuli klo 10, Koskilinna. Leutola-Vähäröyhiö-Saukko kylien kinkerit, klo 18 Röyhiön kylätalo. Iltapäivän ohjelmatuokiossa klo 12.30 Evankeliumista elämän voimaa, perhetyöntekijä Johanna Kivimäki. Perjantaikeidas klo 10, Torikadun olohuone. Ilosanoman -tilaisuudet su klo 14 Valtakatu 49 Kyröskoski ja su klo 18 Poppelikatu 8 Ikaalinen. Vieraana Pia Leikas, virsikirjat mukaan! Pe 28.2. Hiihtolomaleirin ja päiväkoulun konfirmaatiomessu klo 10, Hämeenkyrön kirkko. Rukouspysäkki klo 9.15 Seurakuntakeskuksen alakerta. Marja-Liisa Kuusela, puhujia Lähetysavusta. JÄMIJÄRVEN. Siunaus toimitettu 2.2.2020. Kiitokset Kielokodin ja Attendon henkilökunnalle äidin hyvästä hoidosta. Israel-piiri klo 18, Torikadun olohuone. Ti 3.3. Kun tuuli käy hänen ylitseen, ei häntä enään ole
Sunnuntaipäiviä ei lasketa paastopäiviksi. – Näin on etenkin eläkeikäisten kohdalla, jolloin elämässä on tapahtunut suuria muutoksia – eläköitymistä, kenties sairauksia ja menetystäkin. Eläkeväen messu on oiva tilaisuus antaa tutulle ikäihmiselle, okimuistoinen lahja: kirkkoreissu. Tilaisuuden järjestävät Tornion kaupunginteatteri, Kyrösjärven Rukousrintama ry ja Ylöjärven seurakunta. Kokonaisuutta ohjaava vapaaehtoinen Sinikka Särkkä kertoo, että kyseessä ei missään nimessä ole mikään luentosarja. maaliskuuta kello 18 on startti-ilta, jossa saat lisätietoa ja voit ilmoittautua mukaan. Menovinkit Markuksen evankeliumia Viljakkalan kirkossa VILJAKKALA. 7 TORSTAI 27.2.2020 ELÄMÄNMENO Kouluruoka KYRÖSJÄRVI Kyrösjärven pinnan korkeus keskiviikkona +83.53 m. Liput kehotetaan ostamaan etukäteen, jotta kirkon ovilla kaikki sujuisi joutuisasti. Hyvinvointi ja jaksaminen on tärkeää jokaiselle seniori-ikäiselle. Pappina on diakoniapastori Anu Mätäsniemi. maaliskuuta. Juoksutusmäärä 80 m 3 /s. Esimerkiksi Jeesuksen tekemiä ihmetekoja, jotka johtivat välikohtauksiin, jotka edelleen johtivat hänen surmaamisensa suunnitteluun. – On tehty havainto, että mielen hyvinvoinnista on kaikille senioreille tärkeää, Särkkä kertoo. Messun jälkeen on keittolounas ja kahvit kirkon vieressä Kurjenmäellä. Me kaikki kaipaamme toivoa ja tarvitsemme ihmisiä, jotka muistuttavat meitä siitä toivosta ja siitä, että me olemme arvokkaita ja rakastamisen arvoisia. Kasvis: nyhtökaura-bolognese Pe: Pyttipannu, vihersalaatti. Ryhmä kokoontuu torstai-iltaisin Isopappilassa joka toinen viikko kuusi kertaa alkaen 19. Elina Kaunisto Paastonaikaa lähestyessä Jumalan kämmenellä Ikaalinen Ma: Jauhelihakastike, spagetti, vihersalaatti Ti: Broilerikasviskeitto, sämpylä, paprika Ke: Kalapyörykät, perunasose, raastevati To: Hernekeitto, ruisruutu, kurkku Pe: Pyttipannu, ananas-jäävuorisalaatti Viljakkala Ma: Jauhelihakastike, peruna, salaatti Ti: Pinaattiohukaiset, kastike, peruna, salaatti, puolukkahillo Ke: Ohrapuuro, mehukeitto, juustosiivu To: Broilerpastavuoka, salaatti Pe: Juustoinen kalakeitto, ruisleipä, tuorepala Hämeenkyrö Alakoulut ja päiväkodit Ma: Pinaattiohukaiset, perunasose, salaatti, puolukkahillo Ti: Makkarakeitto / soijanakkikeitto, tuore leipä Ke: Broiler-pastavuoka / kasvis-pastavuoka, salaatti To: Tomaattinen uunikala / uunikasvikset, perunat, salaatti Pe: Hedelmäinen kalkkunakastike / hedelmäinen kasviskastike, perunat / riisi, salaatti Yhteiskoulu Ma: Pinaattiohukaiset, perunasose, vihersalaatti Ti: Tonnikalapastavuoka, kaaliraaste. Messukumppaneina ja avustajina messun eri tehtävissä ovat Hämeenkyrön Seniorit ry, Hämeenkyrön Sosialidemokraatit ry ja Eläkeliiton Hämeenkyrön Yhdistys ry. Kaiken kaikkiaan paastonaika on valmistautumista rakkauden ja toivon vallankumoukseen, Kristuksen kärsimykseen, kuolemaan ja ylösnousemukseen. Ajankohdan alaraja +82.33 m. Viljakkalan kirkossa on tarjolla näytelty versio Markuksen evankeliumista keskiviikkona 18. Tilaisuus aloitetaan kahvituksella.. maaliskuuta kello 17 alkaen. Paastonaikana moni kristitty pohtii myös sitä, miten voisi omalla asennoitumisellaan ja omilla elintavoillaan vaikuttaa sekä muiden ihmisten että luonnon parhaaksi. FinFami Ry on mielenterveysomaisten sekä omaishoitajien keskusliitto. Neljä kertaa järjestettävässä maksuttomassa kokonaisuudessa perehdytään sellaisiin hyvän mielen lähteisiin, kuten musiikkiin, muisteluun ja kulttuuriin. Särkkä ja toinen seniori-ikäinen ohjaaja johdattavat osallistujat eri teemoihin keskustelun kautta. Kasvis: kasvispyttipannu Jämijärvi Ma: Lohipastavuoka, vihersalaatti, lämpimät kasvikset Ti: Kinkkukiusaus, herneet, tuoresalaatti Ke: Nakkikeitto, sämpylä, juusto, hedelmä To: Lihamureke, perunat, kastike, tuoresalaatti Pe: Kebab ja riisi, kukkavihannekset, hedelmäinen salaatti Senioreita muistutellaan hyvän mielen tärkeydestä • Nina Ylinen IKAALINEN. Tornion kaupunginteatteri on esittänyt kirkkodraamaa 20 vuotta, ja esityksiä on takana liki tuhat. Ennakkolippuja myydään Viljakkalan kahviloissa. – Olemme jutelleet teemaan kuuluvasta asiasta ja tehneet pientä puuhaa, kuten käyneet yhdessä museossa kulttuurikerralla, hän kertoo. Hyvää mieltä voi saada ihan tavallisista asioista, vaikkapa nokipannukahveista. Jeesus kutsuu meitä osoittamaan rakkautta, armeliaisuutta ja ystävällisyyttä ja kertomaan ilosanomaa itsestään. On tärkeää muistutella itselleen, millaista hyvinvoiminen ja elämästä nauttiminen oikeasti on, Särkkä toteaa. Se on toisaalta hiljentymistä miettimään Kristuksen kärsimystä ja kuolemaa ja sen merkitystä oman elämän kannalta. Jeesuksessa Jumalan rakkaus meitä kohtaan on todellista ja kaikki ne ennakkoluulot, vaatimukset ja raja-aidat ylittävää, joita me rakennamme itsellemme ja toinen toisillemme. Tilaisuudessa ovat puhumassa Marja-Liisa Kuusela sekä puhujia Lähetysavusta. – Monesti unohtuu se, että arjesta voi oikeasti nauttia. Superilaiset työskentelevät terveys-, sosiaalija sivistystoimen työpaikoissa sekä julkisella että yksityisellä sektorilla. Torstaina 5. Tänä keväänä paastonaika alkaa tuhkakeskiviikkona 26. Kasvis: kasvissuikalekeitto To: Bolognese-kastike, pasta, salaattibuffet. Nuorisovastaavana toimii Tuulia Äijälä. Eläkeväen messu tulossa naistenpäivänä Hämeenkyröön HÄMEENKYRÖ. Hyvinvointitreenit alkavat 5. Kirkon ovella lippuja on kaupan rajallinen määrä. Kun mieli voi hyvin, arjessa jaksaa paremmin monenlaisiakin haasteita. Kello 18 alkava esitys kestää kaksi tuntia ja sisältää väliajan. – Valtakunnallisen omaiskyselyn mukaan noin puolet mielenterveysja päihdepotilaiden omaisista on itsekin lähellä masentua. Treenit on ensisijaisesti osoitettu eläkeikäisille yli 60-vuotiaille omaisille, omaishoitajille ja yksin jääneille, kuten leskeytyneille. helmikuuta ja se päättyy ensimmäiseen pääsiäispäivään 12. Tieto, tuki ja mahdollisuus omaan aikaan ovat kaikki erittäin tärkeitä mielen hyvinvoinnin kannalta. Samaa toteaa kurssin taustalla olevan FinFami-järjestön projektikoordinaattori Tiina Vartiainen. Huikea, käsittämätön juttu, pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa Jumala osoitti oman rakkautensa mittaamattoman suuruuden ja antoi koko maailmalle toivon. Uni, liikunta ja terveellinen ravinto ovat toki tärkeitä kulmakiviä, vaan mihin katosi hyvä mieli. Puheenjohtajaksi valittiin Riitta Vallin, varapuheenjohtajaksi Kirsi Kiviniemi, sihteeriksi Eeva-Liisa Simola (varalla: Maria Murtola), talouteen Aulikki Punkka (Virpi Rajala), jäsenrekisterin pitäjäksi Katja Ojanen (Kaija Uusitalo), ja jäseniksi Marjo Jokinen (Marketta Virta), Satu Nevalainen (Johanna Vatajaniemi), Iiris Harjula (Niina Haukipää), Nino Nevalainen (Jenni Jokinen). Super on lähija perushoitajien sekä muiden sosiaalija terveysalan sekä kasvatusalan toisen asteen tutkinnon suorittaneiden liitto. Paastonajalla on monta tarkoitusta. Sille rakkaudelle, jolla Jumala meitä rakastaa ja sille toivolle, jonka Jeesus meille antaa, ei mikään vedä vertaa. huhtikuuta. Paastonajan pituus viittaa Uudessa testamentissa kerrottuun Jeesuksen paastoon autiomaassa. Näytelmän toteuttaa Tornion kaupunginteatteri Pauli Mahlamäen sooloesityksenä. Jeesus kutsuu meitä seuraamaan itseään, toimimaan hänen käsinään, jalkoinaan ja suunaan joka päivä. maaliskuuta kello 10. Hämeenkyrön seurakunnassa alkaa KRITO, kristillisen toipumistyön vertaistukiryhmä, jossa koulutettujen ohjaajien Aila Keskisen ja Pauli Metsähonkalan ohjaamana voi luottamuksellisesti puhua elämän erilaisista kriiseistä. Ajankohdan pitkän ajan keskiarvo +82.87 m. Kauan toivottua eläkeväen messua vietetään Hämeenkyrön kirkossa naistenpäivänä sunnuntaina 8. maaliskuuta Jyllin Kodeilla ja niihin pitää ilmoittautua etukäteen. Satapirkan Sähkö Oy AURINKO To nousee 7.59 laskee 17.25 Pe nousee 7.56 laskee 17.27 La nousee 7.53 laskee 17.30 Su nousee 7.50 laskee 17.33 Ma nousee 7.46 laskee 17.36 Ti nousee 7.43 laskee 17.38 Ke nousee 7.40 laskee 17.41 Kristityt viettävät ennen pääsiäistä 40 arkipäivää kestävää paastonaikaa. Seurakuntakeskuksen salongissa Ikaalisissa on sanan ja rukouksen ilta tiistaina 3. Kasvis: härkis-pastavuoka Ke: Makkarakeitto, tuore leipä. Markuksen evankeliumi on uuden testamentin neljästä evenkeliumista lyhin, mutta se sisältää eniten toimintaa ja tapahtumia. maaliskuuta. Vertaisryhmä kriisien käsittelyyn alkaa Hämeenkyrössä HÄMEENKYRÖ. Tapahtumaa järjestää Jyllin Kotien lisäksi FinFami Pirkanmaa. Jyllin Kodeilla järjestettävässä Senioreiden hyvinvointitreeneissä palautellaan mieleen, että on täysin oikein nauttia elämästä täysin palkein myös suurten elämänmuutosten keskellä. Hämeenkyrössä jäseniä on 200. – Se ei riitä, että lehdessä käsketään menemään luontoon oman hyvinvoinnin takia. Hämeenkyrön Super-liiton ammattiosasto 648 valitsi hallituksen tulevalle kaudelle. Menovinkit Sanan ja rukouksen ilta Ikaalisissa IKAALINEN. Ota siis kyytiisi kyliltä eläkeläisiä! Vallin johtaa Hämeenkyrön Superia HÄMEENKYRÖ
Vakiovuorot siirtyvät vanhasta salista Vilskeeseen kesäkauden alusta alkaen, mutta yksittäisiä vuoroja voi varata jo aiemmin. Ensimmäisenä saliin pääsevät ottamaan tuntumaa koululaiset, myöhemmin muut harrastajat. Hämeenkyrön varhaiskasvatus keskitetään päivystäviin yksiköihin kesäajaksi 1.6–2.8.2020. – Kun jokin asia nousee esille somessa ja herättää villiä kommentointia niin että kenelläkään ei ole asiantuntijatietoa, ihmiset eivät enää halua uskoa faktatietoon. Viljakkalan koulun yhteyteen valmistunut uusi liikuntahalli Vilske otetaan käyttöön hiljalleen kevään 2020 aikana. 8 TORSTAI 27.2.2020 UUTISET Ikaalinen haluaa päätösten taakse entistä parempaa faktatietoa Kaupungin digitaalisuuden kehittämishanke etsii myös säästökohteita. Vastaavan ohjaajan virka täytettiin IKAALINEN. on avoinna ainoastaan Kirkonkylän päiväkoti. Varhaiskasvatus kesäksi kirkonkylään HÄMEENKYRÖ. Hankkeen avulla Ikaalisissa kehitetään digitalisaatiota ja tehostetaan kaupungin omia prosesseja, ja tästä tavoitellaan säästöjä vähintään noin 90 000 euroa vuodessa. Esimerkiksi tällaisissa tapauksissa pohditaan, pystytäänkö digitaalisuutta hyödyntämään palveluiden tuottamisessa pienemmällä henkilöstömäärällä, Tolonen sanoo. Hämeenkyrön kunta järjestää kokopäiväisen kesäkerhon kesäkuun alussa. Puronsuun uusi tonttialue on vielä rakennustyömaata, mutta kevääseen mennessä uudet tontit ovat rakennusvalmiita.. Puolikkaan salin osalta hinnat ovat 3,50 ja 7 euroa. Palsan mukaan tästä asiakirjasta halutaan saada entistä luettavampi ja visuaalisempi, että myös tavalliset asukkaat ymmärtäisivät helpommin, missä mennään. ja 2.-luokkalaisille sekä erityisen tuen piirissä oleville vanhemmille järjestetään arkipäivinä kerhotoimintaa kello 8–16. Hän ottaa esimerkiksi kuntalaisten hyvinvoinnista kertovan hyvinvointikertomuksen ja talousarvioprosessin yhdistämisen. Pienimmille koululaisille kesäkerho HÄMEENKYRÖ. Sisaralennus on kymmenen prosenttia. – Jos esimerkiksi nuorisotiloilta olisi vähennetty rahaa ja nuorten hyvinvointi heikkenisi, voitaisiin miettiä, johtuuko se rahan vähenemisestä. Tätä asiaa on siis pakko kehittää. Hämeenkyrössä alkaa koululaisten aamutoiminta HÄMEENKYRÖ. kesäkuuta monitoimikeskus Sillassa. Rehtori voi päättää maksun alentamisesta tai perimättä jättämisestä, jos maksun suuruus on esteenä lapsen osallistumiselle. Kadut ovat valmiita, joskin niiltä puuttuu vielä päällyste. Kerhon toteutuminen vaatii vähintään kymmenen ennakkoilmoittautumista. Talouden analyysissa kiinnostaa etenkin sote. Kesätoiminnasta peritään viikkokohtainen 50 euron maksu, joka ei ole tulosidonnainen. maaliskuuta kello 12. Tuona aikana 1. Ylöjärven vapaa-aikalautakunta päätti Vilskeen vuokrahinnoista. Asiakkuuspäällikkö Tanja Lahti tontteja myyvästä Hämeenkyrön Yrityspalveluista kertoo, että tiedusteluita tonteista on tullut jonkin verran. Huoltajille ilmoitetaan kesäajan järjestelyistä ja heille tarjotaan mahdollisuus saada vapautus päivähoitomaksusta päivystysajalta, joka on 22.6.–2.8.2020. Rehtori voi päättää maksun alentamisesta tai perimättä jättämisestä, jos maksun suuruus on esteenä lapsen osallistumiselle. Hämeenkyrössä kauppa on kuitenkin käynyt, sillä tontteja on mennyt talven aikana Mahnalassa ja Ali-Niskalassa Kyröskoskella. • Liisa Raipala IKAALINEN. Tontit sijaitsevat kirkonkylän ja Kyröskosken välissä Eteläntien lähellä. Kun saadaan entistä tarkempaa tietoa siitä, mihin kaupungin käyttämä raha menee ja mitä kaupungin tuottamat palvelut maksavat, pystytään tekemään entistä fiksumpia päätöksiä. – Tavallisesti talvella omakotitontit eivät liiku juuri ollenkaan. Niiden varsilla on myynnissä yhteensä seitsemän uutta omakotitalotonttia, joista kuusi on joen rannalla sijaitsevia rantatontteja. Ajalla 29.6.–2.8. Muiden turnausten ja otteluiden osalta taksa on yhdistyksiltä 15 ja muilta 30 euroa tunnilta. – Urakkasopimusten mukaan töiden pitäisi olla valmiina helmikuun loppuun mennessä, maaliskuulle jää viimeistelytöitä. – Jos esimerkiksi joku jää eläkkeelle eikä paikkaa täytetä, muiden työt lisääntyvät. – Valtionosuuksia on Kuntaliiton laskelmien mukaan valtakunnallisesti jo leikattu sata miljoonaa vuosina 2017–2019 sillä oletuksella, että digitalisaatio laskee kuntien kustannuksia. Toimintaa järjestetään 1.–18. Valtiovarainministeriön rahoittama, kuntien digitalisaation edistämiseen tähtäävä hanke on valtakunnallinen, ja yhteensä rahaa on ollut jaossa yli 10 miljoonaa euroa. Koko salin osalta taksa on yhdistyksiltä 7,50 euroa tunnilta, muilta 15 euroa. mennessä Päikky-ohjelman kautta. Mikäli lapsi on pois hoidosta koko päivystysajan, tulee siitä ilmoittaa sitovasti 26.4. Tämä tiedolla johtaminen on yksi osa-alue, jota Ikaalisten kaupunki kehittää meneillään olevassa digitaalisuuden kehittämishankkeessa. Ikaalinen sai rahaa 174 000 euroa, mikä on Palsan ja Tolosen mukaan asukaslukuun suhteutettuna suuri summa. Valtakunnallisessa hankkeessa etsitään asioita, joista olisi hyötyä muillekin kunnille. Sisaralennus on kymmenen prosenttia. Samoin halutaan tietoa joka osastosta, miten rahaa käytetään mihinkin: jos jossain kunnassa käytetään vähemmän rahaa johonkin, voidaan pureutua siihen, miten se toimii, Tolonen sanoo. Tähän saa siis olla tyytyväinen, ja luottoa on, että kevättä kohden vilkastuu, Lahti ennakoi. – Molempia yhdessä tarkastelemalla voidaan nähdä, miten kaupungin käyttämä raha vaikuttaa asukkaiden hyvinvointiin, Palsa sanoo. Lasten ja nuorten turnausten ja otteluiden osalta taksa on yhdistyksiltä 10 euroa tunnilta, muilta 20 euroa. Juhannusviikolta maksu on 40 euroa. Hankerahaa saa 41 kuntaa, ja hakijoita oli 184. – Kun päätetään jostain isommasta asiasta, asia menee monen portaan läpi eli valmistelutyön jälkeen lautakuntiin, kaupunginhallitukseen ja valtuustoon. luokkalaisille suunnattua koululla toteutettavaa toimintaa, jota on tarjolla kello seitsemästä koulupäivän alkuun saakka. Monesti ennen lautakuntaa asiaa käsitellään johtoryhmässä tai työryhmissä. Puronsuun tontit rakennusvalmiiksi keväällä • Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. Hämeenkyrön uusimmat tontit Puronsuun alueella ovat rakennusvalmiita keväällä. Kaupunki haki rahaa hankkeen kaikkiin kolmeen osa-alueeseen eli tiedolla johtamisen parantamiseen, datan hyödyntämiseen ja toimintaprosessien parantamiseen. – Kunnat verkostoituvat ja jakavat tietoa keskenään, eikä jokainen vain tee yksin omia juttujaan, vaan voidaan hyödyntää muidenkin keksintöjä. Nyt halutaan saada entistä yksityiskohtaisempaa faktatietoa, joka tukee päätöksentekoa ja toimintaa, Tolonen sanoo. Palsan mukaan tiedolla johtamisen kehittämisen on tarkoitus lisätä asukkaiden hyvinvointia. Hänen varalle valittiin sosionomi (amk) Anneliina Heino. Kuntaan laaditaan aamuja iltapäivätoiminnan suunnitelma, mutta tässä kohtaa sivistyslautakunta päätti toiminnan aloittamisesta ja sen maksusta. Hämeenkyrön kouluissa alkaa elokuussa 2020 aamutoiminta. Kesäajan käytännöistä päätti sivistyslautakunta. Virkaa haki kaikkiaan 13 henkilöä, joista kahdeksan täytti virkaan vaaditun kelpoisuusvaatimuksen. Ikaalisten kaupungin vammaispalveluiden Kamraatinkulman toimintakeskuksen ja Ikaalisten ryhmäkodin vastaavan ohjaajan virkaan on valittu sosionomi (amk) Jaana Helminen. Vilske käyttöön kevään mittaan VILJAKKALA. Aamupäivätoimintaan osallistuminen maksaa 40 euroa kuukaudelta, ja se on tuloista riippumaton. Päätöksiä ei pitäisi tehdä mutu-tietämyksellä ja tunteella vaan tarvitaan tutkittua tietoa, Tolonen sanoo. Ikaalisten kaupungin digihanketta vetää Mikko Palsa. Tiedolla johtamisen merkitystä korostavat kaupunginjohtaja Kari Tolonen ja hankekoordinaattori Mikko Palsa. – Siellä liikkuvat isoimmat rahat, ja haluamme tietää, miten kilpailukykyistä se meillä on. – Perlaconilta voidaan saada entistä laajemmat tietovertailut eri kunnista, ja kun saadaan tutkittua tietoa eri asioista, sen pohjalta tehtäisiin päätöksiä, Tolonen sanoo. Talvi on yleisesti ottaen hiljaista tonttikaupassa. Alueelle on rakennettu kaksi uutta katua, Eteläranta ja Toivolanranta. Kunnallistekniikan rakennuspäällikkö Jari Luoma kertoo, että tällä hetkellä alueelle rakennetaan vesihuoltoa. Hyvinvointikertomukseen kootaan tietoa kuntalaisten hyvinvoinnista erilaisten mittareiden mukaan. Näin ei samoja juttuja tehdä kahdesti, Palsa sanoo. Hankkeella rahoitetaan Perlacon Oy:ltä hankittava kuntatalouden analyysi ja talouden sopeuttamisen sparraus, jonka odotetaan tuovan osaltaan keinoja kaupungin yli kahden miljoonan euron alijäämän kattamiseen. Lisäksi tavoitellaan säästöjä ylipäätään kaupungin toiminnasta. Kunta myy näitä tontteja avoimella tarjouskaupalla, joka päättyy 31. – Tarjouskaupalle tyypillistä tosin on, että tarjouksia alkaa tulla vasta tarjousajan lähentyessä loppuaan, ei kuukausia etukäteen. Tolosen mukaan tiedolla johtamisen kehittäminen on kunnissa vielä uutta, ja nyt siihen ja digitaalisuuden hyödyntämiseen luodaan malleja. Hankkeen aikana pohditaan myös sitä, miten digitaalisuuden avulla pystytään saamaan joitain prosesseja joustavammiksi niin, että kustannukset alenisivat. Tarkan tiedon tarve päätöksenteon pohjalla korostuu Tolosen ja Palsan mukaan nykyisenä some-aikana. Asiasta päätti sivistyslautakunta. Aamutoiminta on iltapäivätoimintaa vastaava 1.ja 2. Tontit ovat rakennusvalmiita keväällä, Luoma kertoo. Näin voidaan arvioida, onko raha oikein kohdennettu, Palsa sanoo
Oikaisuvaatimukseen vastasi kilpailutuksen hoitanut Kuntien hankintapalvelut KuHa Oy. – Meillä on riski, että käyttäjämäärä laskee, eikä tiloja tarvita enää niin paljon. Asiasta päätti sivistyslautakunta. Vt. 9 UUTISET TORSTAI 27.2.2020 Iltapäivätoiminta Pilkkeeltä kunnalle HÄMEENKYRÖ. KuHan mukaan tarjouspyyntö on lähetetty marraskuussa kahdelle Hämeenkyrössä toimivalle yksityiselle toimijalle, joten kyseessä ei ole monopolitilanne. kunnanjohtaja Markus Ojakoski kertoo, että suunnittelutyötä tehtäessä on pohdittu muun muassa sitä, että tiloja pystyttäisiin käyttämään mahdollisimman tehokkaasti. Lisäksi ennen päätöstä asiasta ei ole tehty vaikutusten arviointia. – Kuntien talouden seurannan mittaristoon on tulossa uudistus, jonka mukaan myös leasing-ratkaisut otetaan mukaan, kun nyt seurataan puhtaasti lainaa. • Liisa Raipala JÄMIJÄRVI. Kyröskosken koulun iltapäivätoiminta järjestetään elokuusta alkaen kunnan omana toimintana. Koska toimivia yrityksiä on vain yksi, kyseessä on monopolitilanne, eikä toimivia markkinoita ole. Ponkiniemen mukaan ennen kilpailuttamista olisi pitänyt selvittää, toimivatko Hämeenkyrössä markkinat esiopetuksen järjestämisessä. Nykyisestä koulurakennuksesta Ojakoski kertoo, että lähtökohtana on sen purkaminen aikanaan. Mannin valaisinpilotti toi hurjan energiasäästön VILJAKKALA. Pohdittu on myös sitä, toteutetaanko hanke omaan taseeseen velkarahalla vai leasing-mallilla. Ojakoski ei vielä osaa arvioida, milloin urakoitsija voisi olla tiedossa. Pilke Päiväkodit Oy:n rooli esiopetuksen järjestäjänä puhuttaa. Rakennuksen omistaa nykyään Attendo, ja tontti on kunnan omistuksessa. Ojakosken mukaan päättäjille todennäköisesti esitetään, että hanke toteutetaan kvreli kokonaisvastuu-urakkana, jossa urakoitsija huolehtii suunnittelusta ja rakennusurakan kokonaisuudesta. Käytännössä tämä tarkoittaa, että Pilkkeessä varhaiskasvatuksessa olleet lapset saavat esiopetuksensa samoissa tiloissa, Pilkkeen järjestämänä. Jämijärven nykyinen kuntakeskuksen koulurakennus on suunniteltu purettavan aikanaan, kun nyt suunniteltava uusi koulu on valmistunut. Myös ilmaston näkökulmasta puu toimii hiilinieluna toisella tavalla kuin betoni. KuHa toteaa, että on huomioitava se, että toive esiopetuksen järjestämisestä samassa paikassa varhaiskasvatuksen kanssa tuli huoltajilta. Ponkiniemi katsoo, että prosessissa on tapahtunut menettelytapavirhe. Näin palvelun ostaminen on tarkoituksenmukaista ja kuntalaisten edun mukaista. Kyseessä oli kokeilu, jolla selvitettiin, tuovatko led-valaisimet säästöjä energiankulutukseen. Aikanaan tavoitteeksi on asetettu, että uusi kouluja päiväkotirakennus otettaisiin käyttöön syksyllä 2021. Valtuutettu Vilho Ponkiniemi (vas.) on tehnyt tammikuisesta päätöksestä oikaisuvaatimuksen. Hän on huolissaan myös siitä, asettavatko tietosuojaja salassapitosäädökset ongelmia tiedonsiirrossa kunnan ja Pilkkeen välillä, kun lapsi siirtyy kouluun. Toinen vaihtoehto olisi eri toimijoille jaettu urakka. Se katsoo, ettei menettelytapavirhettä ole tapahtunut. Koulua suunnitellaan entisen, muutama viikko sitten asukkaista tyhjentyneen vanhainkodin paikalle. – Itse ajattelen, että puu on esteettisempi vaihtoehto. On mietitty esimerkiksi, miten kotitalousluokkaa voi käyttää silloin kun kotitalouden opetusta ei ole, Ojakoski kertoo. Led-valaisimia suositellaan asennettavaksi ensisijaisesti mahdollisimman uusiin runkoihin. Sivistyslautakunta päätti tammikuussa äänin 7–2, että kunta hyväksyy sopimuksen esiopetuksen järjestämisestä Pilke päiväkodit Oy:n kanssa. Jonkin osan vuokraaminen vaikuttaa kuitenkin kalliilta ratkaisulta. Toivottavasti puuhun liittyvä vaihtoehto löytyy. Lautakunnissa kouluja päiväkotihanketta käsitellään helmi–maaliskuun aikana, ja valtuuston on määrä päättää asiasta 20. Tilojen pitää siis olla riittävän muunneltavia. Voidaan ajatella, että jos joitain tiloja vapautuu, esimerkiksi kirjasto voisi muuttaa niihin. huhtikuuta. Jämijärvelle suunniteltavan uuden kouluja päiväkotirakennuksen hankkeen suunnittelu etenee, ja kevään aikana asiasta on tarkoitus päästä tekemään viralliset päätökset lautakunnissa, kunnanhallituksessa ja kunnanvaltuustossa. Kokeilua pidetään erittäin onnistuneena ja led-valaisimien asennusta suositellaan tehtäväksi mahdollisimman laajalle mahdollisimman nopeasti talouden antaessa myöten. Lautakunta hylkäsi Pilkettä koskevan oikaisuvaatimuksen Vaatimus meni nurin äänin 7–2. – Tavoitteena on, että tiloja pystyy käyttämään joustavasti, ilman että se häiritsee toimintaa. Aikaisemmin oli esillä, että osa tiloista voitaisiin toteuttaa siirtokelpoisella vuokramodulilla, mutta tätä vaihtoehtoa ei enää pidetä todennäköisenä. Oikaisuvaatimusta käsiteltäessä Mirka Löf (vas.) esitti Hannamaija Oinosen (vas.) kannattamana, että Ponkiniemen oikaisuvaatimus hyväksytään. Ponkiniemi kantaa huolta myös osakeyhtiölain vaikutuksesta, sen seurauksena toimintaa ei voi seurata riittävän läpinäkyvästi, eikä näin saada täyttä varmuutta siitä, toteutuuko varhaiskasvatuslain edellyttämä lapsen etu. Kokeilun tulokset huomioidaan talousarviovalmistelun yhteydessä.. • Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. Tontille on parhaillaan vireillä asemakaavan muutos, joka tuo paikalle muun muassa lisää rakennusoikeutta. Tämän lukuvuoden osalta kunta ostaa Kyröskosken koulun 1.ja 2. Vaihtoehtoina rakentamistavalle ovat isommista tilaelementeistä paikan päällä koottava ja paikallaan rakennettava rakennus. Päätettävänä on muun muassa urakkamuoto ja kilpailutusasiakirjojen sisältö. Ylöjärven tekninen lautakunta sai raportin kokeilusta ja merkitsi sen tiedokseen. Tällä hetkellä kaupunki on valaistusten peruskorjausten ja polttimoiden vaihdon yhteydessä vaihtanut elohopeavalaisimien tilalle täysin uudet led-valaisimet. Mannin alueella tehty led-valaisimien pilotti on pudottanut alueen valaistuksen energiankulutusta huomattavasti. Puu on vahvoilla Jämijärven kouluja päiväkotirakennuksen materiaaliksi Rakennushankkeesta tehdään kevään aikana viralliset päätökset. Ojakosken mukaan tilaelementeillä rakennettaessa aikataulu tämä aikataulu voisi olla mahdollinen, mutta paikan päällä rakennettava rakennuksen valmistumisajankohta voisi olla syksy 2022. Suurimpaan säästöön päästiin Keihästiellä, jossa energiasäästö oli jopa 81,9 prosenttia. Ojakosken mukaan omaan taseeseen rakentaminen näyttää todennäköiseltä, sillä leasing olisi hieman kalliimpi vaihtoehto. Näin rakennukseen kaavailtua kokoa on saatu pudotettua aiemmin lasketusta noin 4 100 neliöstä noin 3 600–3 800 neliöön. KuHa muistuttaa, että yksityisen toimijan valvontavastuu kuuluu kunnalle. KuHa katsoo kuntastrategiassa mainitun yhtenäisen kasvun polun toteutuvan, koska varhaiskasvatuksesta ja esiopetuksesta vastaa sama toimija, ja toive järjestelystä tuli huoltajilta. Kunnassa on sittemmin sovittu yhtenäisesti toimintamallista, jonka mukaan jokaisessa Hämeenkyrön alakoulussa iltapäivätoiminta järjestetään omana toimintana elokuusta 2020 alkaen. luokkalaisten iltapäivätoiminnan Pilke päiväkodit Oy:ltä. Kunnan ja Attendon tekemän sopimuksen perusteella kunnan tehtävänä on rakennuksen purkaminen. Ojakoski kertoo, ettei purkamisesta tai sen ajankohdasta ole tehty vielä päätöksiä. Äänestyksessä sivistyslautakunta hylkäsi Ponkiniemen oikaisuvaatimuksen äänin 7–2. Ojakosken mukaan tarjouksia voitaisiin pyytää molemmista. KuHa muistuttaa myös, että esiopetuksen hankinta ei koske kaikkia Hämeenkyrön lapsia. Materiaaleista ensisijaisena pidetään puuta, ja tilaelementtien etu tässä on se, että ne voidaan tehdä lähes kokonaan puusta. KuHa katsoo, että kyseessä ei ole niin olennainen muutos, että vaikutusten arviointi olisi pitänyt tehdä. Esiopetuksen järjestämistavasta Kyröskoskella on tehty oikaisuvaatimus. Tämän vuoden alussa alueen energiankulutusta vuosilta 2018 ja 2019 verrattiin aikaisempiin vuosiin. Perusteluna oli, että Pilke päiväkodeilla on tosiasiallinen monopoliasema, koska toinen yksityinen toimija, Jumesniemen Lystin Pomppis, rajattiin pois kilpailutuksesta ryhmäkoon vuoksi. Mannissa asennettiin led-valaisimia marraskuun 2017 ja maaliskuun 2018 välisenä aikana Mannintielle, Keihästielle ja Ansiotielle. Tulos oli selvä: kolmessa mittauspaikassa energiansäästö oli vähintään 57 prosenttia. Lisäksi Ponkiniemi toteaa tehdyn päätöksen olevan kuntastrategian vastainen, koska siinä on maininta yhtenäisestä kasvun polusta. Ainoastaan heitä, jotka ovat varhaiskasvatuksessa Pilkkeessä
Nykyinen sauna sijaitsee talon vintillä, johon hissi ei kulje, vaan viimeinen kerros täytyy kulkea portaita, kertoo taloyhtiötä isännöivän Ikaalisten Tili ja Kiinteistö Oy:n toimitusjohtaja Matti Leminen. • Terhi Palonen IKAALINEN. Uusi mönkijä Ikaalisten kaupungille IKAALINEN. Asunto-osakeyhtiö Hakupilven asukkaat pääsevät jo alkukesästä uuden saunan löylyihin. Tämä ilmastonmuutos, konfliktien lukuisuus ja tietty epävarmuus korostavat sitä, että pitää osata pitää huolta itsestään, muistutti Niinistö. Tapaamisen aluksi hän korosti paikalla olevan väkeä ilahduttavasti lähes joka kolkasta Suomea. – Taloyhtiössä oli jo jonkin aikaa keskusteltu uudesta saunasta ja sen saamisesta kellarikerrokseen, johon kulkee hissi. Siinä on kuudessa kerroksessa 25 huoneistoa. 10 TORSTAI 27.2.2020 UUTISET Maaseudun tyhjenemiseen apua aluepolitiikasta. Se on varustettu lämpimällä hytillä. Ihmiset tekevät niin kuin parhaaksi näkevät. Sauna siirtyy kerrostalossa ylhäältä alhaalle. Kiinteistöjen hinnat laskevat, ja kalliista investoinneista ei saa omiaan pois. Jämijärvi hyväksyy verkon lainajärjestelyt • Terhi Palonen JÄMIJÄRVI. Saunan rakennusurakat kilpailutettiin. Uusi sauna tuo paitsi asumismukavuutta, parantaa se myös asuntojen arvoa, Leminen sanoo. Länsi-Suomen Osuuspankilta otetusta lainasta Jämijärven kunnan takausosuus on noin 1,3 miljoonaa euroa ja Danske Bankin lainasta se on 665 000 euroa. Hakupilvi on rakennettu vuonna 1974. – Kannattaa kuitenkin muistaa, että asuntojen arvojen muutokset eivät mitenkään muuten vaikuta ihmisten asumiseen ja olemiseen. – Kaikki ovat valmiita myöntämään, että pienillä yksiköillä on omat hyvät puolensa, mutta varmasti suurilla on mahdollisuudet erilaisiin resursseihin. Kyläkouluja suljetaan, ja palvelut karkaavat yhä kauemmaksi. Maailmantalouden epävarmuus ruoantuotannon suhteen on lisääntynyt, ja siihen ainoa lääke on se, että turvataan niin paljon kuin mahdollista omaan tekemiseen ja osaamiseen. Päätöksen teki tekninen johtaja viranhaltijapäätöksellä. Uskon, että lukijat arvostavat, että tietävät, mitä omien seinien ulkopuolella läheisyydessä tapahtuu ja on luvassa. Maaseudun Tulevaisuuden teettämän ja joulukuussa 2019 julkaiseman tutkimuksen mukaan lähes miljoona suomalaista miettii maalle muuttoa. – Yhtenä vaihtoehtona olisi ollut uusia nykyinen saunaosasto, mutta hissin vaatiman lisäkerroksen rakentaminen olisi tullut lähes saman hintaiseksi kuin uuden saunan rakentaminen alakertaan, isännöitsijä toteaa. Pohjois-Satakunnan Seutuverkko Oy:n hallitus on esittänyt yhtiön omistajille eli osakaskunnille yhtiön uusia lainajärjestelyjä siten, että kumpaankin lainaan haettaisiin pankeilta kolme lyhennysvapaata vuotta. Tasavallan presidentti pohtii sitäkin, että koronaviruksen lopettaessa liikkumisen lentäen lähes kokonaan videopalaverit ovat lisääntyneet. Viime viikolla paikallislehtien päätoimittajia tavannut tasavallan presidentti Sauli Niinistö korosti paikallislehtien merkitystä yhteisöjensä hengen kohottajina. Tilanne on pahempaa niille, joille on välttämätöntä muuttaa. Historiaan jää vanha saunaosasto rakennuksen ylimmässä kerroksessa. Sauna on myös suunniteltu niin, että siellä mahtuu toimimaan muun muassa rollaattorin kanssa. Yhtiön hallituksen mukaan lainajärjestelyjä on muutettava, koska yhtiön käyttökate ja maksuvara eivät nykyisellään riitä lainojen korkoihin ja vuosittaisiin lyhennyksiin. Jämijärven kunta hyväksyy omalta osaltaan Pohjois-Satakunnan Seutuverkko Oy:n Länsi-Suomen Osuuspankista ja Danske Bank Oyj:stä oleviin nykyisiin lainoihin kolme lyhennysvapaata vuotta. – Remontti ei juurikaan häiritse talon asukkaita. Paikallislehdistön merkitys korostui lämminhenkisessä tilaisuudessa tälläkin tavalla. Kummankin osakaskuntien takaaman lainan lyhennyksiä on hoidettu viime vuoden loppuun saakka suunnitelmien mukaisesti. Saunaosaston rakentaminen alkaa jo kuluvan talven aikana. On tärkeää, että meillä ainakin säilyy kyky tuottaa elintarvikkeita. Mönkijästä saatiin kaksi tarjousta, joista valittu tarjous oli hinnaltaan halvin. Maalle muuttajia vastaanottavat kunnat, jotka tällä hetkellä kipuilevat talousongelmiensa kanssa. Ne auttavat paikkakuntakohtaisesti ehkä, mutta yleisesti ottaen aluepolitiikalla varmasti tässä on merkityksensä. Ikaalisten kaupunki hankkii uuden mönkijän puisto-osastolle. – Pitkin maata on tilaa ja esimerkiksi perheille varmasti otollisemmat olosuhteet. Valitettavasti päätöksiä joudutaan tekemään pakon edessäkin, esimerkiksi työpaikan saamiseksi. Ne menivät kaikki paikallisille yrityksille eli arkkitehtisuunnittelun, rakentamisen sekä sähköja lvi-urakat tekevät ikaalilaiset yritykset. – Paikallislehdistö pitää lähimpiä yhteisiä asioita esillä ja tarjoaa ihmisille myös mahdollisuuden välittää omia mielipiteitään ympäristöön. • Juha Kosonen Maan sisäinen muuttoliike ja maaseudun tyhjeneminen paikka paikoin on tasavallan presidentti Sauli Niinistön mielestä Suomelle melkoinen haaste. Vanha sauna on käytössä, ja rakentamisesta aiheutuu melko pientä meluhaittaa, Leminen sanoo. – Nykyinen sauna on jo tullut tiensä päähän jo senkin takia, että sinne eivät kaikki talon asukkaat pääse, sillä asukkaista useilla on liikuntarajoitteita. Hintaan sisältyy hyvitys vaihtokoneesta. Tasavallan presidentti korostaa kuntien tekevän pakon edessä rationaalisia ratkaisuja. Tasavallan presidentin vieraana oli 41 päätoimittajaa. Toisaalta koko ajan paraneva tekniikka lisää mahdollisuuksia. – En lähtisi mahdollisuuksien kanssa paljon hurraamaan, koska me emme voi ilmastonmuutosta haluttuun kohtaan pysäyttää. Valmiina se on saunomiseen ja kylpemiseen alkukesästä. Uuteen saunaan asukkaat pääsevät hissillä. Etätyöstä puhutaan, mutta se ei ole mahdollista kaikille. Asiasta päätti kunnanvaltuusto. Pidetään siitä huoli. Asunto-osakeyhtiö Hakupilven 1970-luvulla rakennettu sauna saa uuden paikan ja kuosin. Tasavallan presidentti on myös katsellut kiinteistöjen hintoja ja pohtinut, ettei pääkaupunkiseudullekaan ole helppo muuttaa, vaikka sinne moni haluaa. Aluepolitiikan sisällöstä ei presidentillä ole mielipidettä, mutta maaseutu on myös maataloutta, ja maataloutta Suomi tarvitsee presidentin mielestä jatkossakin jo ihan turvallisuutensa vuoksi. Hankkeen kustannusarvio on noin 50 000 euroa. – Asukkaiden pääsy saunaan helpottuu huomattavasti, kertoo toimitusjohtaja Matti Leminen taloyhtiön isännöinnistä vastaavasta Ikaalisten Tili ja Kiinteistöstä. Tasavallan presidentti kannustaa ylläpitämään maataloutta. Ilmastonmuutos lisää ehkä maatalouden mahdollisuuksia, mutta myös arvaamattomuutta. Kunnat ovat taanneet omistusten mukaisesti verkon pitkäaikaisia lainoja. Mönkijä hankitaan 15 850,81 euron hintaan Bike & Boat World Oy:lta. Kovin paljon diktaatteja ei voi sanoa: älkää muuttako. – Nythän on paljon puhuttu tunnin junista. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö pitää maaseudun tyhjenemistä melkoisena haasteena, johon aluepolitiikalla voisi ehkä vastata. Sauna sijaitsee seitsemännessä kerroksessa. Keskustelu jalostui hyväksi päätökseksi taloyhtiössä. Taloyhtiö rakennuttaa uuden saunaosaston kerrostalon alakertaan. Tätä näkemystä minun ei ole tarvinnut muuttaa, päinvastoin. Kuva: Matti Porre/Tasavallan presidentin kanslia Paikallislehtien päätoimittajayhdistys vieraili viime viikolla Mäntyniemessä. – Paitsi, että Hakupilvi ja sen asukkaat saavat hankkeesta paljon hyvää, säteilee se myös myönteisesti paikalliseen yritystoimintaan, Leminen huomauttaa. Aivan varmasti päätöksentekijät ovat paineissa silloin, kun puhutaan kustannuksista ja todella pienistä yksiköistä. Koko maan asuttuna pitäminen on sisäpolitiikkaa, joka ei mitenkään kuulu presidentin tehtäviin, eikä hän neuvoja lähde antamaankaan. Kerrostaloyhtiön saunaremontti tuo asumismukavuutta 1970-luvun kerrostalon sauna siirtyy kattokerroksesta alakertaan. Perusteena uusiin lainajärjestelyihin on myös se, että yhtiön tulisi varautua verkon täydennysrakentamiseen.. Seutuverkon osakaskuntia ovat Jämijärvi, Kankaanpää, Pori, Pomarkku ja Sastamala. – Jo viisitoista vuotta sitten presidentinvaalikampanjan yhteydessä korostin omavaraisuuden merkitystä. Asumisen hintataso, väljyys ja luonnon arvot ovat varmasti asioita, joita suurempikin osa kuin tuo miljoona arvostaa, jos vain olosuhteet antaisivat siihen mahdollisuuden. – Olisin taipuvainen ajattelemaan kahden asumisen mallia, jollaista ilmeisesti osa huviloidensa kanssa jo viettääkin. Tasavallan presidentti Sauli Niinistön vieraana oli myös Oivan päätoimittaja Katri Linnikko. Maalta muutetaan, mutta myös maalle muutetaan. Mönkijä on malliltaan Polaris Ranger 570 EPS
– Mietimme, että pitäisi löytää oppilaille juttuja, joissa oikeasti tehdään jotain, jotta oppilaat oppisivat enemmän ja saisivat paremmin kontakteja yrittäjiin, lukion opinto-ohjaaja ja yrittäjyyskasvatuksen vetäjä Juha Aitalaakso kertoo. Juhani Kauppinen Hämeenkyrö Postin käyttö jäänyt vähälle – Postin käyttö on jäänyt minulla nykyään aika vähäiseksi. Jos on, niin ainakin asiakkaalla olisi tieto siitä, että postia vielä tulossa. Toki olisi hieno asia, jos kaikki posti jaettaisiin varhaisjakeluna. Proakatemialla on kokemusta yhteistyöstä lukioiden kanssa. • Katri Linnikko HÄMEENKYRÖ. 11 UUTISET TORSTAI 27.2.2020 Hämeenkyrön lukiolaiset pääsevät ratkomaan yrittäjien haasteita F.E. – On muodostumassa yrittäjyyspolku, joka lähtee jo nuoresta. Asia on jo vireillä: samassa haastattelussa Kuusisto totesi, että yhteisjakelua testataan alueellisesti tämän ja ensi vuoden aikana jollakin kaupunkialueella. Kortit on korvattu muulla viestinnällä – Muutimme Hämeenkyröön lokakuussa, joten sen vuoksi Postin palveluita tuli hetken aikaa käytettyä tavallista enemmän. Joulukortit on se isoin yksittäinen juttu. Kaipaan Postilta palvelua, jossa asiakkaat pääsisivät katsomaan, kuinka jakelu on onnistunut eli onko postia jäänyt jakamatta. Sillanpään lukiossa on vuosien varrella järjestetty monenlaista yrittäjyyskasvatusta. Ehtisikö kaikki posti lajitteluun niin, että se kannettaisiin varhaisjakelussa. Toinen juttu on, että pelaisiko se käytännössä. Kurssi toteutetaan leirityyppisesti niin, että jokainen ryhmä saa muutaman tunnin aikaa miettiä, mitä ratkaisuja yrittäjän haasteeseen voisi keksiä. Tilanne on parantunut paljon, sillä aiemmin posti saattoi tulla vasta iltakahdeksan aikaan. Postin työntekijäliiton PAU:n puheenjohtaja Heidi Nieminen suhtautui mahdolliseen muutokseen skeptisesti. UutisOivakin tulee nykyään jo aamukannossa. Kaikki ryhmät saavat valmentajikseen kokeneita opiskelijoita, jotka voivat tukea ratkaisuja etsittäessä. Ikaalisten kaupungilla on postipalveluista sopimus Postin kanssa. Sitä ennen Posti oli tulostiedotteessaan myöntänyt, että ”joillakin alueilla” postinjakelun laatu on ollut ”heikkoa.” Asiasta puhui Postin vastavalettu toimitusjohtaja Turkka Kuusisto, joka esitti Helsingin Sanomissa 15. Miten meillä suhtauduttaisiin siihen, että kaikki posti tipahtaisi samaan aikaan postiluukusta. Haastattelut tekivät Tuukka Olli ja Terhi Palonen.. Olen Postin palveluihin tyytyväinen. Ikaalisissa on erittäin hyvin palveleva postin henkilöstö. Hämäläinen kertoo, että usein nuoret keksivät todella helmiä ratkaisuja. Tänä keväänä lukiolaisille on luvassa uusi tapa päästä sisään yrittäjyyden ytimeen. Lukio järjestää yhdessä TAMK:in Proakatemian kanssa yrittäjyyden pilottikurssin. Hämeenkyrön yhteiskoulun ja lukion historian ja yhteiskuntaopin opettaja Jyri Rantamäki kertoo, että jo peruskoulun uudessa opetussuunnitelmassa halutaan vahvistaa yrittäjyyttä. Kysyimme mielipiteitä Postista Ikaalisissa ja Hämeenkyrössä. Sillanpään lukio järjestää TAMK:in Proakatemian kanssa yhteistyössä uudenlaisen yrittäjyyden pilottikurssin lukiolaisille. Miten ne kaikki ehtisivät varhaisjakeluun. – Ryhmät valitsevat sitten sen osan haasteesta, minkä pystyvät ratkaisemaan. F.E. Valitettavasti se on joskus hidasta ja lähetyksiä jopa hukkuukin. Mutta sen postin määrä on vähentynyt, se on pääaosin mainoksia. Palvelut postin kanssa ovat pelanneet kohtuullisen hyvin. Olen tyytyväinen Postin palveluihin. Viikossa kaupunki lähettää kymmeniä kirjeitä. Tiimivalmentaja Tero Hämäläinen kertoo, että akatemiassa on tehty yrittäjyyskasvatusta jo 20 vuoden ajan. Jos tavarantoimittajalla on useita vaihtoehtoja lähettämiseen, valitsen Postin. Ne voivat tulla silloin tai olla tulematta, ei sen väliä. Posti on laatikossa jo ennen kuutta. – Aina ei tarvitse olla ongelmaa, että kehitetään. – Tämä on hyvää jatkoa yhteistyölle, jota tehtiin yhteiskoulun kanssa puolitoista vuotta sitten yrittäjäyhdistyksen vetämän hankkeen kautta, Hämeenkyrön Yrittäjien puheenjohtaja Ilkka Häkli kiitteli. Päiväposti onkin eri asia. Haja-asutusalueelle, tänne kotiin Karttuun, posti kulkee ennen puoltapäivää. Meille kotiin varhaisjakelu pelaa hyvin. Postikortinkin ovat korvanneet muut viestintävälineet. Käytimme esimerkiksi kuljetuspalvelua. Ideaa esiteltiin Hämeenkyrön yrittäjien kuukausittaisilla aamukahveilla perjantaina. Hän kannustaa heittämään rohkeasti isojakin haasteita. Olisi hyvä, jos kaikki posti tulisi kerralla heti aamusta. Sen jälkeen, kun jakelu siirtyi Postille, lehti ei ole myöhästynyt kertaakaan. Aiemmin siitä sai jatkuvasti reklamoida. Postin kulku puhuttaa. Oikeastaan ihme, ettei niin ole jo nyt, sillä siihen suuntaahan tässä mennään. Nyt, kun olen eläkkeellä, ei tarvitse lähetellä asiapapereitakaan. Mirjami Haavisto Ikaalinen Entä jos postia jaettaisiin vain yöllä. Yrittäjyyden pilottikurssi toteutetaan hyväksi havaitulla tavalla, jossa nuoret pääsevät heti yrittäjien haasteiden kimppuun. Yhteisiä projekteja akatemialla on ollut muun muassa Tampereen lukioiden ja Ylöjärven yrittäjyyslukion kanssa. En usko, että kaiken postin siirtäminen varhaisjakeluun onnistuisi. – Nuoret pääsevät suoraan kiinni työhön, josta on jollekulle konkreettista hyötyä. Kirjelähetyksiäkin on erilaisia, on pikakirje, ykkösluokan kirje ja halvemman postimaksun kirje. Se on enemmänkin iltaposti, joskus se tulee vasta iltakuudelta. Aamulehti tulee meille uskoakseni neljän aikoihin yöllä. Työssäni kaupungilla olen postin kanssa hyvinkin paljon tekemisissä. Aamujakelu tulee meille ennen kello kuutta, se on tänä aikana toiminut hyvin, vain pari poikkeusta on ollut. Nuoret puolestaan saavat yritykseltä palautteen, voisiko ideoista olla heille todella hyötyä. Kaupungille myös tulee vielä melko paljon kirjepostia, etenkin laskuja. Posti hakee ratkaisuja jakelun ongelmiinsa ja määrien laskuun pohtimalla, että postin kuljettamisen voisi keskittää yhteen jakelukertaan, todennäköisesti varhaisjakeluun. Kurssia varten haussa on 4-5 yrittäjien tarjoamaa haastetta. Juha Aitalaakso kertoo, että yrittäjyyskurssi toteutetaan toukokuun toisena viikonloppuna. Se palkitsee ihan erilailla kuin se, jos tehdään esimerkiksi kuvitteellinen liiketoimintasuunnitelma, Tero Hämäläinen kertoo. Lukion opettajat Juha Aitalaakso ja Jyri Rantamäki kertoivat keväällä toteutettavasta yrittäjyyskurssista yrittäjien aamukahveilla. Postin palveluiden hinnat ovat kuitenkin kohtuuttoman korkeat. Jos kaikki posti tuotaisiin varhaisjakeluna, olisi se varmasti hyvä asia. HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN. Voi olla myös unelma, jota kohti haluaisi edetä, Hämäläinen vinkkaa. – Monesti yrittäjät ovat yllättyneet, miten hyviä ideoita lukiolaiset keksivät. Muutoin Postin käyttö on vähentynyt, kirjepostia tulee laitettua harvoin. Raimo Salmi Hämeenkyrö Postin henkilöstö palvelee hyvin – Käytän henkilökohtaisesti postipalveluita melko vähän, pääasiassa pakettipalveluita. Hannu Haapala Ikaalinen Kulku hajaasutusalueelle on parantunut – Käytän paljon Postin palveluita. helmikuuta, että myös kirjeposti ja muut normaalisti päiväpostissa tulevat postit jaettaisiin yhteisjakelussa. – En pitäisi minään, jos laskut ja muut postit tulisivat kaikki samalla kertaa heti aamusta. Kaupungilta lähtee edelleen paljon kirjepostia, esimerkiksi laskuja. Hän piti HS:n haastattelussa mahdollista muutosta suurena riskinä esimerkiksi jakelijoiden vaihtuvuudelle. Iltaposti tulee aika myöhään, kello viiden jälkeen
– Se ei vaadi taikatemppuja, vaan voitte käyttää vanhoja tuttuja lääkkeitä: pyritään lisäämään metsien kasvua ja samalla vähentämään metsätuhojen riskiä. Tämän talven sää ennusteleekin mahdollisesti pahaa kirjanpainajakesää. Hiiltä on sitoutuneena metsiin ja puuhun monin tavoin, maaperässä, puuston biomassassa ja muussa kasvillisuudessa sekä kuolleessa puussa. Kun kevät aikaistuu ja talven tulo viivästyy, kasvukausi pitenee. – Keskeinen tavoitteeni on kannustaa metsänomistajia aktiivisuuteen ja hoitamaan metsiään, Hakulinen kertoi. – Lämpenevässä ilmastossa talvinen sade tulee eteläisessä Suomessa usein vetenä, kuten olemme viime aikoina nähneet. Koivu taas hyötyy lämpenemisestä eniten, mutta ei tulevaisuudessakaan menesty kuivahkoilla tai sitä karummilla kasvupaikoilla. – Maatalouskäytöstä poistuneiden maiden metsittämisellä voitaisiin kasvattaa hiilinieluakin, Viitasalo sanoo. Ilmaston lämpeneminen ei ole kokonaan estettävissä, mutta muutoksen nopeuteen ja voimakkuuteen voidaan vaikuttaa. Myrskytuulet yleistyvät ja voimistuvat entisestään, mikä kasvattaa tuulituhojen riskiä. – Ilmaston lämpeneminen kiihdyttää myös muun kasvillisuuden kasvua, mikä lisää metsänhoidon tarvetta. Ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden nousu ja lämpeneminen voivat lisätä puuston kasvua Pohjois-Suomessa jopa 40 prosenttia tämän vuosisadan loppuun mennessä. – Tuhoriskien pienentämiseksi kannattaa suosia monimuotoisia metsiä, joissa on kasvupaikalle sopivia eri puulajeja. Kasvupaikkatyypeistä yleisin on tuore kangas eli mustikkatyyppi, jota on liki puolet metsätalousmaan pinta-alasta. Puuston hiilivarasto kasvaa, kun vuotuinen kasvu on suurempi kuin vuotuinen poistuma. Kangasmaassa hiiltä on 1,3 ja puuston biomassassa 0,7 miljardia tonnia. Toisaalta leudommat talvet tarjoavat tuhohyönteisille, kuten kirjanpainajalle otollisemmat olot. – Mäntyja koivutaimikoissa kannattaa malttaa mielensä ja aloittaa raivaus vasta, kun keskipituus on neljä-viisi metriä. Metsäasioihin Viitasalolla on näkemystä ja mielipiteitä. – Parhaassakin tapauksessa, eli hitaimmalla lämpenemisvauhdilla Suomen vuotuinen keskilämpötila nousee vuoteen 2030 mennessä noin puolitoista astetta verrattuna jaksoon 1981-2010. Hakulisen mukaan aktiivinen ja metsiään hoitava metsänomistaja voi olla hyvällä omallatunnolla. Sademäärän muutosten ennustaminen on vaikeampaa kuin lämpötilan, mutta todennäköisesti talviaikainen sadanta lisääntyy enemmän kuin kesäaikainen. Sekametsä ja lehtipuusekoitus toimii riskien hajauttajana. Kovien pakkasten puuttuminen voi johtaa kirjanpainajatuhojen lisääntymiseen. Metsäillan teemat ovat kumpikin Viitasalosta tärkeitä. Oikean puulajin valiinta kullekin kasvupaikalle on entistäkin tärkeämpää, koska nyt istutettavien metsien kasvuolot ovat muuttumassa ja tulevat muuttumaan edelleen. Hirvien määrä on pitkään metsätaloutta kiusannut ongelma, johon ei ole oikein kelvollista ratkaisua löytynyt. 12 TORSTAI 27.2.2020 UUTISET Ilmastoviisaus on sopeutumista Lassi Hakulinen kannustaa metsänomistajia aktiivisuuteen ja välttää syyllistämistä. Näillä edistetään hiilensidontaa ja omalta pieneltä osalta hillitään ilmaston lämpenemistä. – Myös puutuotteet ja esimerkiksi puurakenteiset talot ovat hiilivarastoja. – Työntekijöistä ja työstä maksajista tuntuu vain olevan pulaa, Viilo pohti. – Kun taimikot ja nuoret metsät hoidetaan hyvin, niistä kasvaa uusia hiilinieluja, Viilo tuumi. – Pakkaspäivät vähenevät ja roudaton aika lisääntyy huomattavasti vuosisadan loppuun mennessä. Tekemistä ja työtä metsissä riittää Jaakko Viilo kertoi erityisesti ilmastoasian kiinnostavan, kun Metsäkeskuksen järjestämän metsäillan tämänkertaisina teemoina olivat metsänkasvatus muuttuvassa ilmastossa ja jokatalvinen ajankohtaisaihe metsätalouden verotus. – Tasaikäisrakenteisessa metsänkasvatuksessa hoidettu taimikko kehittyy hiilinieluksi noin 15 vuoden iässä. Pirkanmaalla on metsätalousmaata vajaat miljoona hehtaaria, josta soiden osuus on noin viidennes. • Sakari Ilomäki IKAALINEN. Viitasalon ehdotus on, että peltoheittojen metsittämiseen voitaisiin myöntää tukea. Kasvuolosuhteiden muutoksista Hakulinen totesi keskilämpötilan nousun olevan selviö, samoin sen, että eniten kohoavat talvilämpötilat. Taimikon varhaishoito ja taimikonhoito hiukan myöhemmin ovat tärkeitä toimenpiteitä, jotka on syytä tehdä ajallaan. Eläkeläinen ei ole jättänyt metsäasioita Ikaalislainen Tapio Viitasalo on metsänomistaja ja metsäammattilainen, vaikkakin aktiivisesta työelämästä jo eläkkeelle siirtyneenä. Taimikon ja nuoren metsän kehityksen alkuvaiheessa metsänomistajan on syytä olla aktiivinen. Yhteenvetona Hakulinen muistutti, että metsänhoidolla on mahdollista parantaa metsien kykyä sopeutua ilmastonmuutokseen. Ilmastoviisaus on termi, jolla voidaan kuvata niin ilmastonmuutoksen hillintää kuin muutokseen sopeutumistakin. Tapio Viitasalo on aktiivinen metsänomistaja. – Kaikkein tärkeintä ilmastoviisautta teille metsänomistajille on, että koetatte sopeuttaa metsänkasvatusta tähän muuttuvaan ilmastoon. Metsäkeskuksen järjestämän metsäillan teemat, metsän kasvatus muuttuvassa ilmastossa ja metsätalouden verotus houkuttelivat salin täydeltä väkeä Ikaalisten Aito Säästöpankin kokoustilaan helmikuisena keskiviikkoiltana. – Elinvoimaiset, monimuotoiset ja hyväkasvuiset metsät ovat vastustuskykyisiä myös metsätuhoja vastaan, millä edistetään niin hiilinieluvaikutusta kuin hiilivarastojen säilymistäkin. Hiilen sidonta puustoon on voimakkainta nuoren metsän ikävaiheessa. Varpeelaisella Jaakko Viilolla on rutkasti käytännön kokemusta metsänhoidosta.. Suomen metsien hiilivarastosta selkeästi suurin osa on turvemaissa, 5,5 miljardia tonnia. – Toisaalta kesäaikana lisääntyvät kuumat ja kuivat jaksot. Näin suurempi osuus taimista pelastuu hirvituhoilta ja puuston laatukin paranee alaoksien karsiutuessa luonnostaan. – Metsänomistajalle paras keino varautua ilmastonmuutokseen metsätaloudessaan on suunnitelmallinen ja aktiivinen metsänhoito. Metsissä riittää Viilon mukaan työtä ja tekemistä. Hakulinen kehotti yksittäistä metsänomistajaa pohtimaan enemmän jälkimmäistä näkökulmaa. – Vanhat, jo kasvussa hiipuneet metsät pitää hakata ja istuttaa tilalle uusi puusukupolvi. Suomen kolmesta pääpuulajista (mänty, kuusi ja koivu) kuusi on herkin lämpenevän ilmaston haittavaikutuksille. Omien metsien hoitamisen lisäksi hän on ahertanut metsänhoitoyhdistyksen kausityöntekijänä metsänistutuksissa yli 30 keväänä. Ylivoimaisesti suurin päästölähde on energiasektori, jonka osuus oli noin kolme neljäsosaa. Matti Äijö opasti kuulijoita metsäverotuksen saloihin ja ennen häntä Lassi Hakulinen kävi 45-minuuttisessa puheenvuorossaan läpi metsien merkitystä hiilensidonnassa ja lämpenevän ilmaston vaikutuksia metsien kasvuolosuhteisiin ja metsänkasvatukseen. Ikaalisten Varpeella asuvalla Viilolla on metsänhoidosta rutkasti kokemusta. Aktiivinen metsänomistaja on hiljattain lähettänyt muutamille kansanedustajille ehdotuksen, jolla oman onnensa nojaan jääneet peltoheitot saataisiin puustoisiksi. Esimerkiksi vuonna 2017 metsät sitoivat noin puolet Suomessa syntyneistä kasvihuonekaasupäästöistä. – Kuivuusjaksoja kuusi sietää mäntyä huonommin
– Kun nuoret tekevät yhteisvalintaa, oli ala mikä tahansa, olisi tärkeää, että kotoa tulisi tukea, Anetjärvi sanoo. Ikatalla opiskeleva Rasmus Joki pääsi Taitaja-finaaliin • Liisa Raipala IKAALINEN. Tonttikaupat tehtiin nopeasti ja päivääkään ei ole kaduttu. ”Luentoprujuista stilisoimalla” syntyi Inhimillinen eläin, eläimellinen ihminen. Ikatan puuosastolta kilpailuun on osallistuttu yli 20 vuoden ajan, ja mitaleitakin on vuosien saatossa saavutettu. • Motto: Kunhan körötellään. Loppukilpailuun yltäminen on hieno ja poikkeuksellinenkin saavutus senkin vuoksi, että 16-vuotias Joki opiskelee Ikatalla vasta ensimmäistä vuotta. Sen jälkeen oli kuusi tuntia aikaa tehdä työtä niin pitkälle kuin ehtii, Joki kertoo. Pääsin vähän hyppimään raja-aitojen yli. Finaali järjestetään aina eri puolilla Suomea, tällä kertaa Jyväskylässä 11.–14. Viitala tiedetään myös kirjoistaan. Mukana piti viedä tietty määrä liimalevyä, ja siellä se sahattiin oikeisiin mittoihin, Joki kuvailee. En saanut loppumerkintää, vaan kurssi piti tenttiä kirjana. – Monesti sanoinkin, että niin hyvää professuuria minulle ei voi tarjota, että Konnevedeltä lähtisin. Päätöstä ehdittiin miettiä vartin verran. – Sitten sanoivat, että kun siellä tutkimusasemalla aina hyppäät, niin kai voisit katsoa sen peräänkin. Finaalissa on yhtenä osana cnc, joka tulee yleensä vasta toisen vuoden syksynä, ja sitä pitää ehtiä käydä läpi, Anetjärvi kertoo. Oppimista hän pitää elämän toiseksi suurimpana ilona. Sanoin, että saatanpa katsellakin. Syntyi gradu, sitten lisensiaatintyö, sitten väitöskirjakin. – Meille syntyi Konneveden jengi, porukka, joka teki sieltä käsin kenttätyötä. Jussi Viitala kotiutui Hämeenkyröön nopeasti. Pari vuotta olen harrastanut jo vakavammin. Ja oli semifinaalivoitossa mukana kokemustakin. – Ihmissuhteet ovat totta kai kaikkein tärkein asia. Kaksitoistavuotiaana Jussi Viitala päätti haluavansa biologiksi. Rasmuksen opetussuunnitelmaa pitää nyt muuttaa ja henkilökohtaistaa. Niin tehtiin, heti kun Hämeenkyröstä löytyi sopiva tontti. Ammatti-inspiraatiota antoi myös hyvä opettaja, vertaistukea lapsuudenajan kaveri, jonka kanssa metsissä kuljettiin vielä aikuisälläkin. Kirja nousi ryminällä Tieto-Finlandia -ehdokkaaksi. toukokuuta. Pienellä laitoksella pääsi tekemään luentoa aiheesta jos toisestakin. 13 TORSTAI 27.2.2020 IHMISET 80 vuotta Ikuinen oppija Luonto on kuljettanut Jussi Viitalaa mukanaan lapsuudesta asti. Ne tottuivat käsittelyyn: kun puhalsi mahaan, ne rauhoittuivat heti – toisin kuin vaikkapa punamyyrät, jotka vilistivät saman tien karkuun. Kilpailu on aina opettavainen tilaisuus, Saskyn joukkueen johtaja, puualan lehtori Juha Jokinen sanoo. Tampereelta löytyy rakkain harrastus, Tampereen filharmoninen kuoro, jonne opeteltavat jykevät pari, kolme teosta vuodessa pitävät hereillä. Oma tutkimustyö ei ollut kaukana mielestä. – Emmekä ole katuneet, Viitala toteaa. – Hänestäkin tuli muuten biologi, Viitala mainitsee. – Alajyrsimellä tehtiin viisto kansi, jalkoihin piti tehdä oikeat kulmat, poratappien rei’ille oikeat syvyydet ja reiät oikeisiin kohtiin. Tärkeää oli olla hätiköimättä. Kustantajalle on luvattu kevääksi tekstiä. Samalla tuli hoidettua professuureja ja pariin otteeseen bioja ympäristötieteen laitoksen johtajuutta, virkoja, mutta 1985 Viitala valittiin ensimmäiseksi tutkimusaseman johtajaksi. Arvosteltavana oli työn jälki ja viimeistely: osat piti sahata juuri oikean kokoisiksi, pinnan piti olla tasaiseksi hiottu, eikä teräviä kulmia saanut olla ja laatikon piti myös toimia. Yksi asia menee tiedonkin yli, ja myyrienkin: perhe ja ystävät. Jussi Viitala oli perustamassa asemaa 1980-luvun alussa, kun oli ensin tehnyt vuosia uraa Jyväskylän yliopistolla. Neidonkenkä ja kiirunankello kertoo retkimuistoista porukan Lapin-matkoilta. – Nyt on uusi tilanne, kun kilpailuun lähtee jo ensimmäisen vuoden opiskelija. Tutkimista ja kirjoittamista hän ei ole lopettamassa. Tieto on yksi ja yhtenäinen, mutta metodit vaihtelevat. Kun ne alaluokkien opettajat tietäisivät, että olen olen tätä mieltä nykyään, Viitala nauraa. Aikaa on yhteensä 21 tuntia neljän päivän aikana. Työhuoneiden ovet pidettiin auki ja venähtäneillä kahvitauoilla syntyi hyviä ideoita. Heiltä olen saanut oppia, Joki kertoo. – On elämän yksi elämän parhaimmista asioista löytää oppia ja oivaltaa asioita. Kyrön Luonto on jatkoa pitkälle luonnonsuojelupolulle. Asemalla Viitala pääsi kehittelemään myös myyrien tarhatutkimusta, joka osoittautui niin päteväksi metodiksi, että se on otettu käyttöön aika monen muunkin lajin kohdalla, jopa hyönteisten. Sitä seurasi neljä muutakin, vaikka kyseessä piti olla kertaprojekti. Konneveden tutkimusasema on kätketty metsän keskelle Siikakosken rannalle Keski-Suomeen. Porissa järjestetyssä semifinaalissa puuseppäopiskelijoiden tehtävänä oli nikkaroida laatikollinen yöpöytä. Kun eläkeaika koitti, Viitalat alkoivat etsiä sopivaa taloa lähempää aikuistuneita lapsia. • Merkkipäivä: 3. Juhlat ehkä myöhemmin kesällä. – Sanoin Kaijalle, että kyllä minä vielä yhden talon rakennan, jos rakennetaan heti. – Pienestä pitäen olen ollut saha kädessä, ja viimeiset 5–6 vuotta olen sukulaisilla ja tuttaville nikkaroinut kaikenlaista, esimerkiksi senkkiä ja pöytää. Yhdessä käydään läpi edellisten vuosien kilpailutöitä, ja kilpailuun valmistautumista tukee myös mahdollisuus tehdä puuosastolla töitä kello 20:een saakka. JUSSI VIITALA • Perhe: Vaimo, kolme lasta, kolme lastenlasta • Ura: Biologi, tietokirjailija • Luottamustehtävät: Kyrön Luonnon puheenjohtaja – ”Muuten olen koettanut vältellä” • Harrastukset: Laulaminen, ylempi tenori. – Isän kanssa olen tehnyt paljon puutöitä, ja ukki on ollut koko ikänsä kirvesmies. Loppuvaiheessa tuli podettua yksi vakavampi jänisruttokin. Siinä olikin tieto, että peltohiiri asuu vain Kaakkois-Suomessa, mutta olin löytänyt peltohiiren Virroilta. – Luentojen pitämisessä se, joka oppii ihan eniten, on varmasti itse opettaja, Viitala toteaa. Artikkeli pääsi läpi alan arvostetuimpaan tiedelehteen Natureen, ja jonkin aikaa Viitalan tutkijaryhmää haastateltiin ympäri maailmaa. Niiden lisäksi Viitala on naputellut myös pienemmän painoksen kirjoja. Aluksi sairastelin kaikenmoisia pikkukuumeita, kunnes kaikki myyräpöpöt oli käyty läpi. Ikatan puualan lehtori Arto Anetjärvi kertoo, että karsintoihin lähdettiin kahden 16-vuotiaan opiskelijan kanssa, jotta he saisivat kilpailutilanteesta kokemusta ensi vuotta ja seuraavaa varten. – Meille annettiin tekniset kuvat, ja ensin oli puoli tuntia aikaa tehdä osaluettelo, ja tämä pisteytettiin erikseen. Julkaisuja alkoi olla kovemmissa ja kovemmissa lehdissä ja tutkimuksen taso kasvoi kohisten. Oma erityisala tuli valittua ikään kuin vahingossa, niin kuin näissä asioissa usein käy. Lukio tuli suoritettua pitkän kaavan kautta, kun sairastelut venyttivät opintoaikaa. Konneveden henki oli erityinen. – Jokainen mitali on ihan kiva saavutus, ja lisäksi opiskelijoille on tärkeää, että he pääsevät näkemään oman tasonsa. Taitaja-kilpailu on tarkoitettu alle 19-vuotiaille opiskelijoille. Asemalta on nakuteltu maailmaan yli 50 väitöskirjatutkimusta ja lukuisia vertaisarvioituja artikkeleja tiedelehtiin. Saskyn oppilaitoksista Taitaja-kisaan lähtee viisi opiskelijaa, joista Luoteis-Pirkanmaalta lähtee yksi Iisakin autopuolen opiskelija. – Ehkä paineensietokykyäkin pitää vähän treenata. Ehdotin, että jos olisin tehnyt siitä gradun. Vaimo Kaija Viitala oli tällöin jo löytynyt vierelle. – Esikoisen kanssa tuli kommervenkkiä sen verran, että kerkesin vähän huonosti olla kurssilla. Professori kuitenkin ehdotti toista reittiä: jos Viitala lähtisi Kilpisjärvelle tutkimaan harmaakuvemyyrän pesimäkäyttäytymistä. Kun tutkimusaseman perustaminen varmistui, Viitala kysyi, saisiko sinne pienen myyrätarhan. Omaa sukuaan hän taltioi 1500-luvulta 1900-luvulle (”tutkikoon itse kukin siitä eteenpäin”), ja kirjoittanut sekä isänsä että oman tarinansa jälkipolville. Kotitilalta Viitalan tie vei jo varhain Alavudelle koulukortteereihin. Sinnikkäästi kuljettu tie vei ylioppilaslakkiin vuonna 1961 ja sitä kautta Helsingin yliopistolle. Joki myöntää, että vähän jännittää käydä kisaan toista ja kolmatta vuotta opiskelevia vastaan. Oppilaitoksen avoimissa ovissa Rasmus Joen mukana olivat isä ja ukki, ja kädentaitoja löytyykin kolmesta polvesta. Rasmus Joen ohjenuorana oli: mieti rauhassa, mittaa rauhassa ja sahaa kerran. Kuumeista huolimatta harmaakuvemyyristä tuli Viitalan suosikkeja. Ensimmäinen syntyi, kun Viitala kyllästyi odottelemaan ajanmukaista eläinten käyttäytymistä käsittelevää kirjaa. Kuten se, että ehkä tuulihaukat saalistavatkin myyriä ultraviolettinäkönsä avulla. Ei ihme, sillä lapsuus meni Virtain Ohtolan metsissä rymytessä ja Toisveden rannoilla kalastellessa. Majoituspaikkoja oli sekä opiskelijoille että tutkijoille. Valokuvaus. Hämeenkyröstä on löytynyt tarpeeksi tekemistä. Anetjärvi korostaa myös kotijoukkojen tuen ja kannustuksen tärkeyttä. Tehtävä oli varsin vaativa, sillä kukaan ei ehtinyt saada sitä valmiiksi. – Vierähtikin neljä vuotta Kilpisjärvellä, kaikki kesät ja vähän syksyjäkin. Ikatalla hienopuusepäksi opiskeleva ylöjärveläinen Rasmus Joki pääsee mittaamaan taitojaan ammattiin opiskelevien nuorten Taitaja-kilpailun finaaliin. • Nina Ylinen HÄMEENKYRÖ. Hienopuusepäksi opiskeleva Rasmus Joki ja semifinaalivoittoon vienyt kisatyö. Loppukilpailussa eteen tulevasta työstä annetaan tekniset tiedot, ja sitten alkaa tekeminen. maaliskuuta. – Suurimpana saavutuksenani pidän sitä, että kirjoja ovat lukeneet myös muut kuin biologit. Sen verran haastava tehtävä yöpöytä oli, ettei kukaan ennättänyt saada sitä valmiiksi.
Mitä niiden tekeminen vaatii meiltä. Tervehtiikö. Latelee vain totisena tavarat hihnalta ja ilmoittaa hinnan. Sosiaalija terveysministeriö jakaa rahapelitoiminnan tuotoista avustuksia järjestöille yhteensä 380 miljoonaa euroa tänä vuonna. Idolit tosiaan esittävät tässä isoa roolia. Ihmiseen tekee joko hyvän tai huonon vaikutuksen yllättävän pienet asiat. Missä käytöstavat, ajattelet varmasti itseksesi. Hymy. Tietoa lasten ja nuorten liikuntakäyttäytymisestä on luvassa myös meneillään olevasta Liitu-tutkimuksesta, ja dataa kerätään ensimmäistä kertaa myös toiselta asteelta, ja myös Saskyn oppilaitoksista. Oletetaan, että kassanhoitaja ei jostain syystä tervehdi. Saana Sarkonen on tasapainoillut rullilla jo aikaisemminkin, ja testaamaan ryhtyy myös Krista Hakala. Rahoitusta on saatu Opetushallituksen myöntämistä, Avin kautta jaetuista veikkausvaroista. Mukana hankkeessa oleva Ikaalisten lukion matemaattisten aineiden opettaja Niina Pasanen toteaa lukiolaisten istuvan oppitunneilla paljon paikallaan staattisesti, ja sen lomaan pitäisi saada liikettä. Jaettava määrä on suurempi kuin koskaan aiemmin. Yksi esimerkki ovat lukion tiloihin hankitut tasapainorullat, joilla voi rullailla lukion käytävää pitkin. Hän vastasi: minun elämästäni menee yhteiskuvaan ehkä kymmenen sekuntia. Lyhimmillään hei tai moi. Se ei vaadi mitään muuta kuin sen hymyn. maaliskuuta. Mielestäni tämä on niin hyvä ohje, että sitä tulee aina kantaa mukana. – Voisi ottaa vaikka haasteita, ettei koulussa käytettäisi hissiä, ja jos opiskelijoilla on hyppytunti, voisi lähteä polkupyörillä käymään pidemmällä, Pasanen miettii. Aivotkin toimivat paremmin, kun veri kiertää tehokkaammin. – Olen aikaisemmin harrastanut jääkiekkoa, ja olin viisi vuotta maalivahtina. Liikunnalla on monia muitakin vaikutuksia aivoihin, se esimerkiksi parantaa keskittymistä, sanoo hankekoordinaattori Marianna Kuusikko. Muutenkin ideoita liikunnan lisäämiseksi on jo syntynyt, ja aika näyttää, mitä niistä voi aikanaan toteuttaa. Mikä on tervehdys. – Jalat ainakin väsyvät, Hakala huomaa. Ikaalisten lukiolaisten koulupäivien lomaan halutaan tuoda lisää liikuntaa, ja Saskyn liikuntahankkeen kautta lukiolle on hankittu erilaisia liikuntavälineitä. 14 TORSTAI 27.2.2020 KOLUMNI Toimittaja Tuukka Olli hymyilee ainakin kolumnikuvassaan. Koko Saskyssa järjestetään kevään aikana yhteisöllinen ja liikunnallinen YouMove!-päivä, joka Ikaalisten Idea-kampuksella pidetään 31. Jalmari Jyllin Säätiön Etiäppäin -hankkeelle ministeriö myönsi 85 000 euron avustuksen. Jos kassanhoitaja tervehtii, tilanne on jo parempi. Palkkioksi voitosta pelaaja heitti tälle kiekon ja antoi lopuksi pleksin läpi läpyn. Päivä on aurinkoinen, tuotteet ovat löytyneet vaivatta, niissä on parasta ennen -päiväykset kaukana ja tuttujakin on tavattu. Jos jalat meinaavat lähteä alta vaikka liukkaalla, tasapainon pystyy korjaamaan. Sille sijoituspaikkaa etsitään Saskyn uudisrakennukselta. Rönsy saa ministeriöltä 101 000 euron avustuksen Verkonkutojien kunta -hankkeeseen, joka alkoi viime vuonna ja päättyy tänä vuona. Juttelin taannoin erään maailmallakin kuuluisan suomalaisen kanssa. Nämä kolme kirjainta tekevät paljon. Eikä se vaatinut pelaajalta kuin pienen hetken lämmittelyaikaa. Hanke osallistui myös kampuksen uudisrakennuksen liikunnallisen iWall-pelin hankintaan. • Liisa Raipala IKAALINEN. Millaisen kuvan uusi henkilö itsestään antaa, kun hänet tapaa ensimmäistä kertaa. Tosin hymykin on asennekysymys. Muistetaan ottaa oppia idoleista ja huomoida toiset. Luennoimaan tulee Jyväskylän normaalikoulun lehtori Hannu Moilanen, ja päivän aikana mietitään, miten eri oppiaineisiin voi saada lisää liikunnallisuutta. Liikunnan pitäisi olla mukavaa yhdessä tekemistä, Pasanen sanoo. Suosituksi ovat osoittautuneet tasapainorullat, joilla tasapainolun mallia lukion käytävällä näyttävät Krista Hakala ja Saana Sarkonen. Liikunta esimerkiksi lisää solujen syntymistä hippokampuksessa eli muistin keskuksessa. – Aivotkin toimivat paremmin, kun veri kiertää tehokkaammin, Pasanen sanoo. Näin pienillä asioilla on vaikutus oikeastaan ihan kaikkeen. Kysyin, haittaako se koskaan. Sosiaalija terveysministeriö on myöntänyt merkittävät avustukset Hämeenkyrön vapaaehtoiset Rönsy ry:lle ja Jalmari Jyllin Säätiölle. Toisen asteen opiskelijoiden päiviin halutaan lisätä liikuntaa, ja tähän tähtää myös koulutuskuntayhtymä Saskyn osallistuminen Liikkuva opiskelu -hankkeeseen. Lukiolaisten päiviin halutaan lisää liikettä Liikunnan on todettu olevan hyväksi myös aivoille. – Pienelläkin pyrähdyksellä on vaikutusta aivojen toimitaan. Toivon Portti ry sai ministeriöltä 7 780 euron avustuksen Askeleet polulle -hankkeeseen. Hymyillä ei aina jaksa, mutta edes se tervehtiminen. Idea-kampuksen uudisrakennukselle on hankkeella ostettu myös neljä polkupyörää opiskelijoiden käyttöön. Vähän nyreä. – Tämä on ihan hauskaa, Sarkonen tuumaa. Pelaaja ei menettänyt käytännössä mitään, mutta antoi paljon ja sai todennäköisesti hyvän mielen ennen ottelua. Nämä kaikki ovat pieniä asioita, mutta ne ovat merkityksellisiä. Osana hanketta Ikaalisten lukiolle hankittiin välineitä jo viime syksyn aikana, kun lukio oli vielä Ikaalisten kaupungin alaisuudessa. Alkulämmittelyjen aikana tämä pelaaja näki kyltin ja pelasi lapsen kanssa pleksin läpi peliä. Olen varma, että lapsi muistaa tämän vielä kauan, aikuisenakin. Kyllä kolme kirjainta sentään irtoaa päivänä kuin päivänä, varsinkin kun kaksi niistä on helposti lausuttavia vokaaleja. Toisinaan hänet pysäytetään kadulla ja pyydetään yhteiskuvaan. Kaksi ensimmäistä päättyi pelaajan voittoon, mutta kolmannen voitti lapsi. Siinä tasapaino kehittyi, kun piti olla koko ajan luistinten kärjillä. Niina Pasanen Paikalliset hankkeet saivat merkittäviä avustuksia HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN. Hymyileekö. Lukiolla ja koko kampuksella pidetään oma aivot liikkeelle -teemapäivä. – Aina on kovasti urheilevia, ja valtaosa taas todennäköisesti ei liiku tarpeeksi, Pasanen arvioi nykytilannetta. Mietinnässä on parhaillaan niiden lainauskäytöntö. ARJESSA Oppia idoleilta Ajatellaanpa, että asioit kaupassa. Millainen tunne jää. – Koko ajan tulee lisää tutkimustietoa liikunnan hyödyistä aivoille. Kaikki kauppareissun tuomat mukavat kokemukset pyyhkiytyvät kerralla pois. Käytännön toimet liikunnan lisäämiseksi tehdään oppilaitoksissa, ja Kuusikko koordinaattorin roolissa jakaa ideoita ja ajatuksia ja kokoaa tuloksia yhteen. – On mietitty esimerkiksi liikuntapäiviä koeviikon loppuun. Hankkeessa on mukana koko Sasky. Satuin näkemään videon, jossa pieni HPK:n kannattaja oli tehnyt suosikkipelaajalleen kyltin, jossa ehdotti paperi, kivi ja sakset -peliä kiekosta. Lisäksi lukiolle hankittuna on SubSoccer-peli, jota voisi väljästi kuvailla kahden istuttavaksi jalkapallopeliksi. Jos se riittää hyvän mielen antamiseen toiselle, se on hyvin käytetty kymmenen sekuntia. Sitten tulet kassalle. Lukiolaiset ovat huomanneet niiden olevan yllättävänkin aktiivisessa käytössä. Olipa mukava kauppareissu ja niin miellyttävä ihminen siinä kassalla, ajattelet. Kaikki on sujunut hyvin. Esimerkiksi ainakin kerran tunnissa on hyvä nosta ylös ja tehdä muutama liike verenkiertoa vilkastuttamaan. Vaan hyvin näyttää häneltäkin tasapainoilu sujuvan. Lukiolaisten koulupäivien lomaan mietitään muun muassa taukoliikuntaa. Avustuksia saa 887 hakijaa yhteensä 2 155 kohteeseen.. Monesti kuulee sanottavan, että ensivaikutelma ratkaisee. Ja jos kassanhoitaja vielä hymyilee, kokemuksesi on jo pitkälti positiivinen. Suunnitteilla on hankkeen tiimoilta myös tapahtumia. Katsooko silmiin. Pienillä eleillä
Olen lomalla myös kavereitten kanssa, ja varmaan pyöräillään Komppiin. Viime vuoden kesälomani oli aika lailla unelmaloma. Kun loma alkaa perjantaina, mennään katsomaan parin kaverin kanssa Tappara–Ilves-lätkämatsia. Lumettomuus ei minua haittaa, en ole lumimiehiä. Kouluun en lomalla ikävöi, mutta hiukan saatan kertailla englantia, josta on tulossa koe pian loman jälkeen. Tuntuu vain siltä, että huonon talven jälkeen voi tulla vielä sateinen kesäkin. Unelmieni lomalla olisi pituutta kaksi kuukautta, olisi lämmintä ja pääsisi uimaan vaikka joka päivä. Vain kerran olen tänä talvena ehtinyt Ansomäkeen suksille. On kiva, kun lomalla voi tehdä kaikkea urheilullista. On mukava vaihtaa maisemaa vähäksi aikaa. Harrastan partiota, mutta se on lomalla tauolla. Vierumäeltä mennään Helsinkiin mummun ja papan luo, ja keskiviikkona tullaan takaisin kotiin. Kouluhommat aion loman ajaksi unohtaa ja yritän nukkua aamuisin pitempään. Sinne tulevat kummitädit, kummisedät, mummut, vaarit, serkut, sokeriserkut ja keitä kaikkia tuleekaan. Tänä vuonna ei ole mönkijällä tarvinnut pulkkaa hinata. Lomassa on parasta, että saa nukkua aamuisin pitkään ja herkuteltuakin tulee ehkä vähän tavallista enemmän. Koulua ei tule viikon mittaisella lomalla ikävä, enkä aio kouluhommia lomalla tehdä. Loppuloma vietetään kotona ja ollaan kavereiden kanssa. Veetu Kalli Vierumäelle ja mummulaan Helsinkiin – Perjantai-iltana mennään Tappara–Ilves-lätkämatsiin, ja sieltä mennään Vierumäelle. Loma voisi olla pitempikin kuin yksi viikko, mutta kyllä viikkokin kelpaa. Kouluhommat jätän kyllä loman ajaksi rauhaan. Seudun koululaisia heidän lomasuunnitelmistaan ja kaikesta talvilomaan liittyvästä haastattelivat Sakari Ilomäki ja Liisa Raipala.. Jonne Nieminen T A L VIL O M A OIVASEUTU. Koulua en ajattele yhtään. Hämeenkyrössä, Ikaalisissa ja Viljakkalassa lomaillaan tällä viikolla, Jämijärvellä lomat on jo lusittu ja kouluihin palattu. Riittävästi tekemistä, matkustelua ja vaihtelevia maisemia. Silloin aika varmasti menisin luistelemaan ja hiihtämään. Sunnuntaina mennään laivalle, ja maanantaina tullaan takaisin kotiin. Venla Smolander Kiva, kun on enemmän vapaa-aikaa – Talvilomaviikolla aion viettää aikaa kavereiden kanssa, ja mummolassa käymme varmasti myös. Luistelemaankaan ei ole tänä talvena päässyt muualla kuin jäähallissa. Viikko on varmaan sopiva mitta talvilomalle, vaikka loman alettua sen toivoisikin aina vain jatkuvan. Herkuttelun määrään loma ei vaikuta. Unelmien talvilomalla voisin lasketella aamusta iltaan tai matkustaa Espanjaan vierailulle setäni luokse. Tykkään siitä, että lomalla on tekemistä mutta parin päivän rauhoittuminen ja lepokin tekisi varmasti hyvää. Ajan myös mopolla ja mönkijällä. Sunnuntaina menen Nuutin synttäreille. Mummulassa Komissa olen loman aikana yökylässä ehkä useammankin yön. Lisäksi aion viettää aikaa kavereiden kanssa ja varmaan käydään jossain uimassakin. Hienoa lomalla on mahdollisuus nukkua pitkään, eniten odotan luvassa olevaa laivamatkaa. Vaikka eihän sitä vielä tiedä. Eniten odotan lomalta uintireissua ja tietenkin Nitan tapaamista. Lumettomuus ja muutenkin surkea talvisää harmittaa, vaikka hiihtämistä en kaipaa. Siellä asuu myös paras kaverini, saksanpaimenkoira Nita. Pihla Valkama Triplaan pitää päästä – Talvilomaviikolla pitää päästä käymään kauppakeskus Triplassa Helsingissä. Se oli oikeastaan unelmien talviloma. Mielelläni pyöräilen ja skuuttaan, kun ei ole lunta. Timi Mäkinen Pääsisipä hiihtämään! – Vähän harmittaa, ettei tänä vuonna näytä tulevan talvilomalle hiihtokeliä. Miana Vuorinen Lumen puute ei harmita – Talvilomalla käyn laivareissulla Tallinnassa mummun ja vaarin kanssa. Viikon mittainen talviloma on ihan riittävä pitkä. Lumettomuus harmittaa vähän, kun ei pääse hiihtämään ja luistelemaan. Kouluikävää ei varmasti ehdi viikossa tulla, talviloma saisi olla pitempikin. Silloin yleensä valvotaan pitkään. En tykkää hiihtämisestä, mutta luistella tykkäisin. Lunta ei juuri näy, mutta talvilomat ovat silti käynnissä. Viikon hiihtoloma on ihan sopivan mittainen. Olisi kiva päästä shoppailemaan uusia vaatteita. Myös kylpylässä käydään uimassa – uiminen on ihan kivaa. Alle viikon loma olisi aika turha. Unelmieni loma sisältäisi paljon matkustelua eri paikkoihin. Tykkään talvesta tosi paljon, ja olisi kiva, jos olisi paljon lunta. Vierumäellä pääsee uimaan ja kiipeilemään, ja menen pikkuveljen kanssa lasten ulkoilupäivään. Hyvä, että loma on edes viikon, mutta se voisi olla pitempikin. Viime vuoden talvilomaa en tarkasti muista, mutta varmaan ainakin hiihdin, koska lunta oli ainakin jonkin verran. Lomaohjelmaan kuuluu varmaankin myös kylpyläreissu ja yhdessäoloa serkkujen kanssa. Hengaillaan kylällä, ulkona voi tehdä kaikenlaista ja yökyläillään. Talvilomalla isovanhemmat tulevat meille vierailulle. Harrastan yleisurheilua, cheerleadingia ja telinevoimistelua, ja ne ovat loman aikana tauolla. Viikon pituinen talviloma on hyvä, mutta kaksikin viikkoa menisi. Kavereitten kanssa pyöritään kaupungilla muuten vain, jutellaan, ja välillä yökyläillään. Lomalla on parasta se, että on enemmän vapaa-aikaa ja saa nukkua aamulla pitkään. Kavereiden kanssa vietän aikaa ilman erityisempää ohjelmaa. 15 TORSTAI 27.2.2020 ARJESSA Uintia ja mummulointia – Lomalla käyn varmaan ainakin uimassa, ehkä jossain kylpylässä. Lumen puuttuminen ei vaikuta lomasuunnitelmiin eikä se erityisemmin harmita. Vähän harmittaa, ettei ole yhtään lunta, eikä pääse hiihtämään. Loppuviikko on vapaata, ja loman viimeisenä sunnuntaina juhlitaan minun sukulaissynttäreitäni. Tiistaina minulla on syntymäpäivä. Nuutti Nisukangas Kavereitten kanssa Komppiin – Hiihtolomalla käydään varmaan kaupoilla Tampereella. Talviloma saisi mielellään olla jonkin verran pitempi, lomalla aika kuluu niin nopeasti. Viime vuoden talvilomalla kävimme isäni mummolassa Vaalassa, missä oli hyvät hiihtomahdolisuudet. Pelaan Tampereen Ilveksen edustusjoukkueessa. Serkut tulivat Vantaalta, ja heitä ei kovin usein tule nähtyä. Cheerleading-joukkueellamme on sunnuntaisin treenit, mutta viikolla harjoituksia ei loman vuoksi ole. Lauantai on chillipäivä. Yritämme valvoa koko yön, mutta yleensä kaveri nukahtaa, enkä minäkään jaksa valvoa yksin. Unelmalomavuoden kesä taas olisi lämmin ja vähäsateinen. Iida Saurikoski Yökylässä valvotaan pitkään – Lomalla on aika paljon tekemistä. Lumeton talvi ei kauheasti harmita, mutta kyllähän se jonkun verran vaikuttaa siihen, mitä kaikkea voi tehdä. Varmaan käydään mummilassakin Ikaalisissa. Unelmaloma kestäisi koko vuoden ja talvella olisi kunnon talvi, lunta ja pakkasta. Mukaan voisin ottaa tusinan kavereita. Unelmieni lomalla lähtisin johonkin lämpimään, vaikka Espanjaan. – Jalkapallotreeneistä on vapaaviikko, mutta loman ensimmäisenä viikonloppuna meillä on turnaus Hämeenlinnassa. Vivian Vaskelainen Unelmaloma kestäisi vuoden – Vietän talvilomaa mummulassa Tampereella ehkä jopa koko viikon. Koska lomalla ei käy aika pitkäksi, niin ehkäpä unelmaloma voisi jatkua vaikka toisenkin vuoden
Kaksivuotista investointihanketta viedään eteenpäin askel kerrallaan ja residenssitoiminta jatkuu normaalisti. Kuukauden viimeiseen päivään asti esillä oleva Copycat-näyttely Ikaalisten Kompissa on keskittynyt hauskan ajatuksen ympärille: taiteessa lainaaminen on enemmän kuin sallittua. – Residenssin olosuhteiden kohentamisessa ja toiminnan organisoimisessa voi ja pitääkin käyttää luovuutta, mutta ei se taiteen tekemistä ole. Artelesta laajennetaan ja kehitetään parhaillaan investointihankkeessa, joka on saanut tukea kehittämisyhdistys Leader Joutsenten reitiltä. Projektinhallinta ei kuulosta lainkaan taiteelta. Maaseudun kulttuurimaisemassa Hämeenkyrön Haukijärvellä sijaitseva Arteles Creative Center on kansainvälinen taideja kulttuurikeskus, jossa asuu ja työskentelee vuosittain yli 150 luovan alan ammattilaista eri taiteenaloilta. Toiminnan volyymin laajentamista ja liikevaihdon kasvattamista esimerkiksi majoituskapasiteetin huomattavalla lisäämisellä Räsänen ei koe mielekkääksi. Kyseessä ei kuitenkaan ole kopiointi, vaikka nimi copycat – siis suomeksi ”matkija, jäljittelijä” siihen voisikin viitata. Kymmenvuotias Arteles on kehittynyt vapaan taiteentekemisen ympäristöstä luovien yksilöiden kehittymistä tukevaksi residenssiksi. Urbinon Venuksen tunnistaa kyllä hetken tiirailun jälkeen. Etualalla Niina Föhrin teos I Know Not, I Know – alkuperäistyö Takashi Murakamin. Arteles Creative Centerille onnistuminen on sitä, että luova yksilö kehittyy residenssijaksonsa aikana tai sen ansiosta. Näyttelyn tehnyt ja koonnut Ikaalisten Taideyhdistys Taika ja sen jäsenet ovat lähestyneet teemaa kukin eri näkökulmista. Kuten monen eri sanojan suuhun vuosien saatossa laitettu ikitotuus lausuu: hyvät taiteilijat kopioivat, loistavat varastavat. Alkuperäiset on nimittäin aina mainittu, kuten hyvään taiteilijantapaan kuuluu. Eheästi kootussa näyttelyssä on harrastaa myös omanlaista arvausleikkiään, jos taiteen tuntemusta löytyy: mistä teoksesta mikin on tehty. – Jos yhteisössä olisi 20 tai 30 taiteilijaa, myös ryhmädynamiikka muuttuisi toisenlaiseksi, Räsänen sanoo. Teokset ovat aina omia tulkintojaan kuvasta, viivasta ja teemasta. Copycat tuo esille vinkeät versiot klassikoista • Nina Ylinen IKAALINEN. Vuosien saatossa keskuksessa on vieraillut tuhat taiteilijaa lähes kuudestakymmenestä eri maasta. Olemassa olevia tiloja kunnostetaan ja saneeraamalla saadaan kokonaan uuttakin tilaa käyttöön. Taiteilijaresidenssi Arteleksen toimistotilasta kehkeytyy myös kirjasto. Tavoitteena on ennen kaikkea laadullinen kasvu, Räsäsen sanoo. No ei sentään, vaikka nopea vilkaisu saattaakin hämätä. helmikuuta. Uudet taiteilijavieraat asettuivat Haukijärvelle maanantaina 3. Räsänen vahvistaa, ettei sen pidäkään. Maya Aruch kirjoitti eteisen vieraskirjaseinään ensimmäisenä. Hetkinen – Van Goghia ja Schjerbeckin tunnetuimpia teoksia täällä meidän Ikaalisten kauppakeskuksen seinällä. – Mopo on entistä tehokkaampi mutta myös aiempaa paremmin hanskassa, Räsänen tiivistää. – Kiinteistöt ovat aivan eri tasolla kuin aloittaessamme, kapasiteettia on kasvatettu ja projektinhallinta on kohentunut, kertoo Arteksen toiminnanjohtaja Teemu Räsänen. Kenties tekotapa on muuttunut, kenties oma tyyli puskee auttamatta läpi, kenties tarkoituksena on ollut vain pohtia miten alkuperäinen on tehty. Esimerkiksi Van Goghia, Edelfeltiä ja Urbinoa versioinut Ari Lemetti on kertonut inspiraationsa ollut myös musiikin ja sen, mikä instrumentti kustakin teoksesta on noussut esille. 16 TORSTAI 27.2.2020 KULTTUURI Arteles tavoittelee laadullista kasvua Taiteilijaresidenssi Arteles Creative Center haluaa tukea luovien yksilöiden kehitystä. Arteleksessa on vieraillut yli tuhat taiteilijaa. • Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ. Useimmiten alkuperäisteokset ovat toimineet pelkkänä alkulähteenä, josta taiteilija on saanut inspiraationpilkkeensä ja lähtenyt siitä aivan omalle polulleen. – Residenssipaikkojen merkittävä lisääminen tarkoittaisi monia muitakin muutoksia ja lisäisi toki työmäärääkin. Näyttely on esillä Ikaalisten Kompissa vielä muutaman päivän, 29. Työn on tehnyt Ari Lemetti.. – Investointihankkeen tarkoituksena on luoda entistäkin paremmat puitteet taiteilijoille. Entinen kyläkoulu on muuntunut arvostetuksi taiteilijaresidenssiksi, joka on toiminut kohta kymmenen vuotta. helmikuuta asti. Arteles on historiansa aikana löytänyt ja kehittänyt oman toimintatapansa, joka houkuttelee taiteilijoita eri puolilta maailmaa
Hädänalaista eläintä on autettava jo eläinsuojelulain perusteellakin. Toinen avaa nokan, muutama kulaus sokerivettä ja pieni pala suolatonta lihaa. Mistä sen tietää, että on koiras . Ritva Koivisto on Kilvakkalan Särkikoskella tarkkana ja kamera valmiina, jos kosken saukko ja koskikara taas näyttäytyisivät. Puhelimesta pikaohje ensiavuksi: pöllö kainaloon tukevasti nilkoista kiinni pitäen ja lintu sisälle. Nisunperän huuhkaja oli jo iäkäs. Pöllöllä on siivet ehjät ja jalat kunnossa, mutta siivet ei kanna. Laitilansalmen ja Hirvonjärven joutsenparit onnistuivat talvehdinnassaan ja tammi-helmikuussa osittain talvehtivia joutsenia ja talvikiertelijöitä nähtiin sulavesillä. Huuhkaja on luokiteltu viimeisimmässä uhanalaisluokituksessa, Suomen punaisessa kirjassa 2019 erittäin uhanalaiseksi, jolloin lajiin arvioidaan kohdistuvan luonnossa hyvin korkea häviämisriski. – Talvi on taputeltu, ilmaisi meteorologi asian osuvasti lumitalven odottajille. Ikaalisissa laulujoutsenpari katsasti Riitialan Vähäjärven jäätilannetta poikastensa kanssa 18. Ikaalisten Leutolassa ja Sorvanperällä seurasimme kahta muuttavaa merikotkaa. Karoliina Korpilahti antoi lisätietoja. Vesilintulaskenta Nokialla ja Sastamalassa keskeytyi puhelimen soidessa. Huuhkaja lähetettiin Eviraan tutkimuksia varten, jolloin asia selviää. Nisunperällä on pihassa huuhkaja, joka ei pääse lentoon, Aili Hietamäki ilmoitti huolestuneena. Jämijärvellä joutsenpari varasi Pitkälahden jokavuotisen pesäpaikkansa 22. Ihmettelyä riitti meillä molemmilla: vapaana lainehtivassa Sarkkilanjärvessä yhdeksän laulujoutsenta loilotti jo keväisesti ja Sarkkilan lumettomilla pelloilla saalisteli myyriä tuulihaukka, joka teki uuden saapumisennätyksen Hämeenkyröön. Hämeenkyrön joutsenparit olivat vanhoilla pesäreviireillään jo Kirkkojärven Kalalahdessa, Sarkkilanjärvellä, Kierikkalan Telilahdessa, Alhonjärvellä, Hirvonjärvellä, Vesajärvessä ja Heinijärvessä. Helmi-maaliskuussa kannattaa katsella aurinkoisina iltapäivinä taivaalle kotkien tyypillisenä muuttosäänä. Laskiaisunnuntaina Pekka Rintamäki suoritti Sarkkilanjärven kierroksella talvilinnuston kevätlaskentaa. Koirashuuhkaja, Jere Toivola määritti heti nostaessaan huuhkajan syliinsä Jari Kataran ja Karoliina Korpilahden seuratessa uutta asukkiaan. Rengastaja Jere Toivola valmistautuu viemään huuhkajan hoitoon Valkeakoskelle Markku Alangon hoitolaan.. Huuhkajakuljetus jatkui Valkeakoskelle Markku Alangon lintuhoitolaan, mutta parin päivän kuluttua saimme surullisen ilmoituksen. Viljakkalassa huuhkajalla oli yksi pesintä ja Ikaalisissa seitsemän huuhkajan pesintää. Viljakkalassa joutsenparit olivat viikonvaihteessa palanneet Alhonlahden pesäpaikalleen, Sonnun Pohjanlahdelle ja Kirkkojärvelle. Kaikki poikaset rengasti Jere Toivola. Linnun rengasti pesäpoikasena vuonna 2005 Närpiössä Patrik Byholm, joka aikoinaan valjasti Hämeenkyrön mehiläishaukkoja satelliittilähettimillä. Viime viikonvaihteessa Heli Hillman näki 16 joutsenta Ikaalisten Heinistön pelloilla ja kaksi joutsenta Röyhiön Piirroslammen reviirillään. Viime viikonvaihteen lintukierroksilla Kirkkojärvi ja Mahnalanselkä sekä suurin osa Kyrösjärveä lainehti vapaana kovissa tuulissa. Matka Valkeakoskelle olikin saattohoitoa. Harva on saanut pitää elävää huuhkajaa sylissään, mutta Karoliina Korpilahdelta se onnistui helposti. Kilvakkalassa Ritva Koivisto näki kaksi paikallista merikotkaa ja Pauli Kipronen havaitsi Kurkelassa muuttavan maakotkan. Yksinäinen joutsen lepäili Luomajärven tekoaltaalla, jossa oli vain vähän sulamisvesiä. Nopeimmat vievät parhaat pesäpaikat! Ensimmäiset muuttajiksi tulkittavat harmaalokit saapuivat 17. Särkikoskelle saapui yhdeksän laulujoutsenta jo 4. Uhanalainen huuhkaja teki pitkän matkan Närpiöstä Nisunperälle • Hannu Järvinen HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN, VILJAKKALA. Huuhkaja menehtyi hoidosta huolimatta. Niinpä laskiaissunnuntain aurinkoinen sää ei pettänytkään odotuksia edellispäivän räntäsateen jälkeen. Lintujen kevätmuutto virisi aikaisin. helmikuuta ja kaksi merikotkaa nähtiin paikalla laskiaissunnuntaina. Huuhkajarengastaja Jere Toivola säntäsi Valkeakoskelta ja itse kurvasin Häijään kautta hakemaan pahvilaatikon kuljetusta varten ja pöllön ravinnoksi suolatonta pekonia. Kahden miehen pelastuspartio lähti heti Viljakkalaan Kataran tilalle. Jaloista, kokenut rengastaja määritti. helmikuuta. Isokoskelo palasi Kirkkojärvelle 23. Kuusitiainen lauloi iloissaan pesäpöntön varausta selvittyään talvesta pähkinämurskan avulla. Kotipihassamme kolme käpytikkaa ja harmaapäätikka rummuttivat kevättä ja pihakuusessa kaikuivat tutut soinnut: piitsy-piitsy-piitsy. Enpä ole ennen nähnyt joutsenia helmikuussa Pappilanjoella, Pentti Kahila tuumi seuratessaan ikkunastaan aikaisia muuttolintuja. Pirkanmaalle saapuivat jo helmikuussa kottarainen, uuttukyyhky, kiuru, töyhtöhyyppä, pulmunen sekä karaistuneet harmaalokit , isokoskelot, laulujoutsenet , maaja merikotkat – jopa västäräkkikin. Lunta ei näkynyt missään. Mukana emoilla oli vielä kaksi nuorta, jotka emot karkoittavat aloittaessaan uuden pesinnän. Laulujoutsenten muuton tarkkaa alkua on ollut vaikea määrittää. helmikuuta. Eipä ole tällaistäkään helmikuuta ja kevätmuuttoa nähty ja koettu monikymmenvuotisen seurannan aikana. Nisunperällä arveltiin huuhkajan menehtymisen syyksi rotanmyrkkyä, jota pöllö oli saanut syömistään rotista. helmikuuta tehden samalla uuden saapumisennätyksensä. Vuonna 2019 Hämeenkyrössä huuhkajalla oli kaksi pesintää, joista toinen tuhoutui munavaiheessa. Huuhkaja pakattiin pahvilaatikkoon saatuaan ensin kunnon annoksen pekonia, vaikka lintu ei ollut nälkiintynyt, kuten aluksi oletimme. helmikuuta Kirkkojärvelle merikotkan, telkän ja laulujoutsenien seuraan. Tevaniemen Aureenloppiin laulujoutsen oli palannut kolmen edellisvuoden poikasensa kanssa. 17 TORSTAI 27.2.2020 ARJESSA Uutisia Ikaalisista ja Jämijärveltä jo vuodesta 1913 100 vuotta sitten perjantai 27.2.1920 Uutisia Hämeenkyröstä ja Viljakkalasta jo vuodesta 1922 90 vuotta sitten perjantai 28.2.1930 Kevätmuutto virisi aikaisin Joutsenet varaavat pesäpaikkojaan, tuulihaukalla ja isokoskelolla saapumisennätys • Hannu Järvinen OIVASEUTU. Joutsenista parin sadan metrin päässä merikotka istui jäällä seuraten joutsenten reagointia. helmikuuta, mutta aikaisimmat 9 joutsenta Ritva Koivisto havaitsi Kilvakkalan Särkikoskella jo 4
03 371 6148 ML Huolto , Hämeenkyrö p. 03 371 6641. 03 371 3031 Parturi-kampaamo SIRKKA VUORI Kärrykuja 3, H:kyrö, p. 0400 732 773 Pitkänen A p. 050 411 7091 Kauneushoitola Kimallus Karoliina Härkki Avoinna ajanvarausten mukaisesti Härkikuja 2, Hämeenkyrö p. 040 756 2840, Sasi Pitopalvelut Taatanaitan Pitopassurit Juhlatalo Nuuttila p. 03 371 6994 www.asuntori.fi Valoja videokuvaajat p. 040 708 1113 Ikaalinen Rakentaminen TURVALA YHTIÖT OY Rakennusja remonttityöt, maanrakennustyöt p. 0400 929 838 Autotarvikkeet Autotarvikkeet edullisesti Hämeenkyrön TARVIKEPISTE Oy Jaakont. 040 142 9119 Hämeenkyrön liikekeskus, katutaso Hiusmuotoilija Ansku Jokireitti 4, Kyröskoski p. 0400 862 596, 040 769 8420 www.maanrakennusjokinen.fi SORAT ja MURSKEET M. 045 112 2557 Matkailuautot Vuokrataan puoli-integroidut Sunlight T68 & T69L, 4 hlö 0400 156 669, Hämeenkyrö www.pasinmatkailuauto.fi Palvelut Haudotko yritysideaa. 0400 831 699 TAKSI 040 501 4900 1 + 6 ja pyörätuoli Terveydenhoito Hieroja Raimo Hamari p. 0400 290 957 Parturit ja kampaamot 044 273 0817, Valtakatu 36, Kkoski www.parturikampaamojatta.fi Parturi-kampaamo JOHANNA p. Suuriniemi Kuljetus p. ark. econia.com www.econia.com Kauppakatu 12, Ikaalinen p. 03 458 6700 HÄMEENKYRÖN SÄHKÖPALVELU OY • Kaikki sähköasennustyöt, suunnittelu ja tarvikemyynti Sivutie 2, Hämeenkyrö p. 1, Kyröskoski p. 8–18, la suljettu Kahvio p. 043 217 0666 Teollisuustie 20 Parkano ma-pe 8-17 • varaosat • 4-pyöräsuuntaukset • pakokaasumittaukset (bensa, diesel, OBD) • määräaikaishuollot • vikakoodit • ilmastointihuollot • hinauspalvelu • katsastuspalvelut • sijaisauto käyttöösi huollon ajaksi Teollisuustie 20, Parkano ma–pe 8–17 • p. ti–la Hiustenlaittoa luonnollisemmin Hämeenkyrö • 044 727 7544 PARTURI Pirjo Kauranen Hämeenkyrön Liikekeskus Härkikuja 2, p. 040 145 2884, Hämeenkyrö Jätehuolto Kuljetusliike U. 03 448 8100 • Renkaat • Vanteet • Raskaan kaluston palvelut RENGASPAROONI OY • Renkaat • Vanteet • Raskaan kaluston palvelut Teollisuustie 20, Parkano Avoinna ma-pe 8-17, Puh. ma-pe 6.30–17, la 8–14 LVI-asennukset LVI-palvelut, lämpöpumput ja vahinkosaneeraukset Harri 050 472 9646 Pasi 050 472 9648 Putkityö KUUKKULA Oy P. 24 % • Pitkäaikaista, edullista näkyvyyttä jokaisessa UutisOivassa.. 045 630 2600 • www.mlhuolto.fi • varaosat • 4-pyöräsuuntaukset • pakokaasumittaukset (bensa, diesel, OBD) • määräaikaishuollot • vikakoodit • ilmastointihuollot • hinauspalvelu • katsastuspalvelut • sijaisauto käyttöösi huollon ajaksi Puh. 050 912 1339 MERJA SORJONEN P. 010 219 7220 Eläinlääkäripalvelut Eläinlääkäriasema Hasseli Asemantie 1, Ylöjärvi www.hasseli.fi / p. 050 438 9712 • Av. 040 594 0814, Ikaalinen www.kotipalvelupialaakso.fi KRISTIINA p. HÄMEEN KULTA JA HOPEA Härkikuja 2 LH4, Hämeenkyrö p. 03 371 6520 Parturiliike HANNU LEPISTÖ Kyröskoski, p. 050 522 4976 Parturi-kampaamo ERJA Kyrönsarventie 4, Hämeenkyrö p. 03 371 6080 tai autot 0500 239 557, 0500 846 966 Korut ja kellot Kultaja hopeakorut, kastelahjat, kihlat, kellot, paristojenvaihdot. Tule keskustelemaan yritysideastasi. 0400 490 808, www.ekiteki.fi Ilmoituksen rivihinta 25 € kolmen kuukauden jaksolta. Av. Yrittäjä, ota yhteyttä ja lähde mukaan! ilmoitukset@oivaseutu.fi YritysOiva on myös verkossa. 03 371 6122, 0400 929 614 PÄIVI SALMESVUORI p. 040 514 8031 Tietokoneet, netti ja kodin elektroniikka Härkikuja 2, liikekeskus, H:kyrö 040 911 5771, pchuolto@gmail.com Tilitoimistot TILITOIMISTO AHVENAINEN Sepänkatu 3, Kyröskoski PIDÄMME HUOLTA YRITYKSESTÄSI >>Taloushallinto>>Tilintarkastus >>Henkilöstöpalvelut >>Kansainväliset palvelut PIDÄMME HUOLTA YRITYKSESTÄSI Kauppakatu 12, Ikaalinen p. 045 230 8885 • ma suljettu Parturi-Kampaamo KOSKI Valtakatu 49, Kyröskoski p. 03 371 2373 • Henkilö-/pakettiautojen huolto • Varaosamyynti • Ilmastointilaitehuolto AUTOHUOLTO KETOLA & VESA OY Jaakontie 10, 39200 KYRÖSKOSKI p. 03 371 6152 Autojen huolto ja korjaus Autoja konekorjaamo KARTTUNEN Viljakkala, p. krs, p. 0400 636 136 Hämeenkyrö Sähköasennukset KM Sähköasennus Oy p. Hakemistossa yli 1300 paikallisen yrityksen tiedot. Esim. 0400 538 787 Katsastusasemat Paikallinen suomalainen 03 448 0600 • ma-pe 8.30–16.30 Kattotyöt HÄMEEN KATTOURAKOINTI OY Edullisesti takuutyönä! p. 0400 732 857 www.edustushakli.fi ilkka.hakli@edustushakli.fi Palinperäntie 35, Ikaalinen p. 03 371 2245, to sulj., Viljakkala Parturi-kampaamo KAISA Hämeenkyrön Liikekeskus, 2. 03 458 6459 TUULA NIEMINEN Kyröskoski p. 03 371 6235 MARJA-LIISA Vanha Tampereentie 14–16 Ikaalinen, p. 045 341 2733 www.tmh-tilit.com Hämeenkyrön liikekeskus Hämeenkyrön Tilija Kiinteistöpalvelu Oy Procountor: yritysten taloushallinto sähköisesti p. 03 371 4864, 0500 686 123 Taksit HÄMEENKYRÖN TAKSIASEMAT p. kolmen rivin ilmoitus 75 €. 040 733 3433 Kirjapainot Hämeenkyrön Kirjapaino Eteläntie 2, KYRÖSKOSKI p. 044 700 4013 »Taloushallinto »Tilintarkastus » Henkilöstöpalvelut » Kansainväliset palvelut www. 044 594 6070 Siivouspalvelu T. 044 970 7530 Kunnaneläinlääkäri PIRTEVA Hollitie 5, Hämeenkyrö Ajanvaraus arkisin 8–9.00 p. 050 307 3265, Hämeenkyrö HYVÄHIERONTA Leena Erämaa P. 0400 132 680 www.kattourakointi.com Kauneushoitolat SKY-kosmetologi Pirjo Sirén p. 040 739 9407 • sähköasennukset • sähkötarvikkeet • antenniasennukset • kodinkoneet Soutajantie 8, Ikaalinen p. 040 500 9083 p. 03 371 6911 p. 050 310 7777 VEKSIN VARIKKO Palontie 148, Hämeenkyrö p. 03 448 2149 RENGASPAROONI OY Teollisuustie 20, Parkano Avoinna ma–pe 8–17, la 9–13 p. 03 3715 148, 044 549 7982 Kyron sairauskassa p. PUSA Oy p. Markus Pikka, Hämeenkyrö ajanvaraus p. 040 570 5655 Asusteet Kyröskoski, Koskitie 6, p. 050 330 0622 www.ikaalistenvalokuvaamo.fi Valokuvauskeskus Ekiteki Ky Toimipiste Hämeenkyrön Kirjapainon tiloissa p. 040 590 6176, Hämeenkyrö Rakentaminen Edustusliike ILKKA HÄKLI OY * Rakennustarvikkeet edullisesti p. 040 504 2515, 040 557 2915 www.turvalayhtiot.fi Siivousliikkeet, tarvikkeet ja aineet KOTISIIVOUKSET Kotipalvelu Pia Laakso p. 040 179 0001 av. 040 676 4000 Ma–to 8–21, pe 8–su 21 Laiskajaakon Taksi 050 571 7573 • 1-8 henkilöä • pyörätuolikuljetukset taksi@laiskajaakko.net TERKAN-KIITO Tavarakuljetukset p. 040 754 1090 Kyröskoski Kauneushoitolat Kauneusja jalkahoitola SKY-kosmetologi Anne Vainikka Valtakatu 57 LH 1, Kyröskoski p. 050 327 6707 30 vuoden kokemuksella Hieroja Iris Koski P. 040 776 1454, Kyröskoski Kaupanvahvistajat Julkinen kaupanvahvistaja ANSSI HONKILAHTI LKV • p. Salomäki Oy * Lokakaivojen tyhjennykset * Viemäreiden avaukset, kuvaukset p. 03 371 5402, myös väritulosteet Kodinkonehuollot Kotitalouskonehuolto KIRMO Oy Valtakatu 8, 39200 Kyröskoski Ma-pe klo 8–12, p. 050 310 0331 Parturit ja kampaamot Hair & Beauty Heidi p. 040 142 9119 Leipomot Ristamäentie 24, Hämeenkyrö p. 03 371 6004 KYRÖSKOSKEN HUOLTOKESKUS OY Autojen monimerkkihuolto Av. ti klo 11–15, ke 13–15, pe 11–15 KOULUTETTU HIEROJA Petri Koski p. 03 5652 4100 lauri.teivaala@pirkkala.fi Hyvinvointi Timanttisäde Energiahoidot Kristiina Hämylä p. 040 548 0830 anssi.honkilahti@asuntori.fi Kiinteistöpalvelut www.kiinteistohuoltoruuska.fi p. • yli 30 000 kävijää kuukaudessa Palveleva Palveleva oivaseutu.fi Osan yrityksistä löydät myös verkosta www.oivaseutu.fi O Hintoihin lisätään alv. Löydät kätevästi lähes kaikki seudun yritykset YritysOivasta. 03 448 2149 Autojen huolto ja korjaus SATAKUNNAN AUTOKORJAUS Tippavaarantie 9, KYRÖSKOSKI p. Asuntomyynti Timo Lepomäki, p. 044 700 4013 p
Ne vain syntyvät. Mitään luomisen tuskaa en koe. – Jokaisella jäsenellä on myös muita bändejä, päivätyöt, osalla lapset ja niin edelleen. – Tykkäsin kyllä olla niissä bändeissä. Jos joku tykkää meidän musiikista, niin hyvä. – Minulla biisit syntyvät vähän eri tavalla kuin yleensä. Joonas Seppäsen Diefall on musiikillisesti raskaan sarjan bändi.. Joonas Seppänen on nimi, jonka on saanut vuosien mittaan lukea monen hämeenkyröläisen bändin kokoonpanosta. Muut jätkät tulivat mukaan syksyllä 2018. mennessä osoitteeseen: Ylä-Satakunta, Parkanontie 63, 39700 Parkano. Hän muistaa kaiken lähteneen pienestä kaveriporukasta, joka kävi bänditapahtumissa, jollaisia Hämeenkyrössä aikoinaan järjestettiin. Joonas Seppäsen Diefall musisoi ilman paineita Hämeenkyrön musiikkipiireistä tutun miehen uusin bändi perustettiin 2018. Teemme tätä hommaa pikkuhiljaa, ilman paineita ja katsomme, mitä tapahtuu. Seppänen on itseoppinut kitaristi, soittovuosia on takana parikymmentä. Usein kuulee sanottavan, että pitää repiä vanhat haavat auki, itkeä yöllä pöydän alla ja lietsoa itsensä tiettyyn tilaan, ennen kuin biisi alkaa syntyä. Nyt soitamme kahdessa samassa bändissä! LoveXista isommalle yleisölle tutuksi tullut Saarela on The Ukkometsojen ja Diefallin kitaristi. Vuosien ja vuosikymmenten mittaan Seppänen on kokenut musiikkirintamalla paljon sellaista, mistä moni unelmoi: musiikkivideon televisiossa, radiossa soivan biisin ja keikkoja. Yhteystiedot mukaan, arvomme palkintoja. – Esimerkiksi kuolemaan tuomitun viimeisiä ajatuksia. Sellaisia tarinoita. Mutta se musiikki, mitä enimmäkseen kuuntelen, on tätä. – Siinä heitän kupletteja, suomenkielistä huumorimusiikkia ja iskelmää. • Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. Kun aiheena on raskas musiikki, on luontevaa, että kuvassakin näkyy raskasta kalustoa. Tein kotona biisejä, jollaisia tykkään tehdä. – Aloitin sen vuoden 2018 alussa yhden miehen projektina. Tämän voisi suomentaa rosoiseksi rocksovitukseksi. – Enää ei tarvitse sillä tavalla juntata itseään, kun se puoli on nähty. Yhtye esittää kotimaisia ja ulkomaisia coverhittejä painettuna rosoisen rockfiltterin läpi. Sama pätee sanoituksiin. – Siellä oli sen aikaisia bändejä, kuten Glad Genitals ja porukka, josta sittemmin muotoutui Uniklubi. Bändin jäsenet löytyivät helposti kaveripiiristä ja ensimmäinen keikka soitettiin helmikuussa 2019. Niissä ei ole mitään henkilökohtaista. NIMI: OSOITE: PUHELIN: 7 V O I T T A J A T Lahtela KANALLE Andersonin ilmaisee vuoktöksaunaMIE LETÖ N KÄYTÄVIÄ Spandaun keisakorsydäuunin somakarhu GeorAASA , -osa pätkä JAOS Cl HAtarun ‘hillatöhriä rukkia -1. Laitan sen puhelimella muistiin, ja jatkan siitä kotona kitaralla. Diefallin kappaleita on kuultavissa verkon palveluissa Spotifyssa ja YouTubessa. Eikä tarvitse miellyttää. Sitten siinä välissä on The Ukkometsot. – 10–11 ikävuoden korvilla näin Sami Saarelan soittavan kitaraa. . The Ukkometsot on ollut toiminnassa noin 20 vuotta, ja Seppänen on ollut sen jäsenenä kymmenen vuotta. Siksi on vaikeaa saada äijät samaan paikkaan samaan aikaan. Diefallin sanoitukset sijoittuvat usein fantasiatai mielikuvitusmaailmaan. koskia muusikoita -deitti Penn kääre -kunta vanki x2 Siperian länsirajalla käisy verbi ETUautoja Kahiluoto epätietoisuutta 1996 reita missä vallakin pohja x2 ge leita sieviä kunta’ tuotti öljyä Eerik ATIIR sankari -1. Muun muassa Kille Kuulerissa, TAP:ssa ja Essentiassa kitaraa soittanut Seppänen kokee nyt vapautta, sillä kukaan ulkopuolinen ei painosta, kun keikkamyyjiä tai levy-yhtiötä ei ole. Seppäsen uusin bändi, metal corea esittävä Diefall näki päivänvalon vuonna 2018. – Joskus kauppareissulla voi tulla mieleen hyvä riffi. Opettaja Johanna Vihma-Kyyrönen auttoi paljon. Silloin mietin, että tuon kanssa kun joskus lavalle pääsisi. Mutta jos ei tykkää, se ei haittaa, pääasia on, että me tykkäämme. Hän saa biisien synnyn kuulostamaan helpolta. Itselläni sävellykset tulevat luonnostaan ottamalla kitaran käteen. Saa tehdä rauhassa sitä, mitä huvittaa. Oman opiskelun taustalla oli Hämeenkyrön loistava musiikinopetus. väylää JA loppusymboli viimeinen raa x2 Upeaa! nimisiä LUA -kieli ” ” Jo rm a Ke m pp ain en 20 20 7 R 5 Ristikon 5 oikein ratkaisseiden kesken arvotut palkinnot voittivat Pekka Lähdekorpi Parkanosta, Orvoki Heiniluoma Karviasta ja Leena Alarautalahti Salosta. Se on toinen ääripää. Seppästä voi luonnehtia musiikillisten ääripäiden mieheksi, sillä Diefallin lisäksi hän tekee akustisia trubaduurikeikkoja nimellä Seppo Puupää. Kun näytin niitä kavereille, sain hyvää palautetta. Sen perusteella päätin perustaa bändin. Paljon keikkoja. Kyseessä oli eräänlainen vahinko. Sinkkuja on puskettu maailmalle viisi, joista uusin on tammikuussa julkaistu Failure. 19 TORSTAI 27.2.2020 KULTTUURI 7 R I S T I S A N A T E H T Ä V Ä RISTIKKO 8 Palauta ristikko 10.3. Eli raskasta metallia. Näiden kokemusten ansiosta on tullut maltti, joka liittyy Diefallin toimintaan. Diefallin nokkamiehenä Seppänen on tähän mennessä säveltänyt, osittain sanoittanut ja sovittanut biisit itse
Vanha Tampereentie 18–20, 39500 IKAALINEN, p. P. 03 458 7576 PYYDÄ ILMAINEN TARJOUS • KATTOREMONTIT • SADEVESIKOURUT • KATTOTURVATUOTTEET • PELTITYÖT PAIKALLISTA PALVELUA! www.rakennuspalvelusoukko.fi • 045 605 6275 PARHAAT BETONIT Laurilan Betoni Kyröskoski • www.laurilanbetoni.fi P. Ola Luoto OTL, VT Julkinen kaupanvahvistaja Haarlankatu 9 B 19, 33230 Tampere P. (03) 371 3122 ma 9-18, ti-pe 9-17, la 9-13 VASTAANOTTAVAT SILMÄLÄÄKÄRIT Jussi Rantanen | Henrik Rintala Jussi Rantanen I Jarkko Lappalainen SILMÄTAUTIEN ERIKOISLÄÄKÄRIT • Jukka Kuittinen • Petteri Paassilta Ikaalinen, Vanha Tampereentie 10 p. Ota rohkeasti yhteyttä, tehdään yhdessä markkinoinnistasi helppoa ja tuottavaa. 03 457 330, www.iktiki.com, kirjanpito@iktiki.com, isannointi@iktiki.com Asiantuntevaa ja monipuolista palvelua: 4 Tilitoimistopalvelut 4 Isännöintipalvelut 4 Kiinteistöjen huollot ja siivoukset ÖLJYLÄMMITYSLAITTEIDEN asennus myynti huolto 0400 292 917 Kyrösjärven Kiinteistöpalvelu Oy Tarjoamme taloyhtiöllenne kiinteistöalan palveluja • Isännöintipalvelut Tekninen isännöinti, hallinnollinen isännöinti, taloushallinto • Kiinteistön huoltopalvelut Pyydä meiltä tarjous! 0400 799 471 • 050 569 5206 • ikkpoy@ikkpoy.fi Mainostoimisto OivaMainos Meillä kynnys on matalalla. 24 % Kysy lisää: ilmoitukset@oivaseutu.fi • 03 3143 3173 PALVELUT LIIKENNE KOTI JA RAKENTAMINEN HYVINVOINTI HUOLLOT Autoja Varaosamyynti T. Pienin ilmoituskoko 2x25 pmm, hinta 33 €/ilmoitus + alv. 010 5010 525 EDULLISET KÄYTETYT JA UUDET VARAOSAT JÄMIJÄRVELTÄ! www.varaosahinttu.fi www.autopurkaamot.com osamyynti.hinttu@gmail.com Romuajoneuvojen virallinen vastaanottopiste – Noutopalvelu. Hinttu p. Ajanvaraus p. 10–17 la 10–13 SYRJÄNEN Rahkolankuja 18 A 1, IKAALINEN 010 322 9656 tempodent.fi HAMMASLÄÄKÄRISI IKAALISISSA FYSIOTERAPEUTIT Timo Ranta, Ulla Virkorinne Vanha Tampereentie 18–20, IKAALINEN Puh. 24 % Mediamyynti ilmoitukset@oivaseutu.fi p. 20 TORSTAI 27.2.2020 OIVAT OSAAJAT OSAAJAT Oivat Ammattilaiset palveluksessasi Neljän tai useamman ilmoituksen sarja, julkaisu peräkkäisinä viikkoina. Asiakirjojen laatiminen: kaupppakirjat, lahjakirjat ym. 029 56 60760 ErilaistEn lakiasioidEn hoitoa: mm. 0440 832 699, 0400 838 909 Sivutie 6, Kyröskoski www.kyroskoskenhuolto.fi www.motokama.com • Laadukkaat autonpesut ja -vahaukset • Mopoja mopoautohuollot, myös mönkijöihin • Renkaat ja rengastyöt • Maalipinnan myllytykset ja pinnoitteet Moottoripyörät katukuntoon! mp-huollot ja varaosat + + + + + + Valtakatu 30, Kyröskoski p. 044 373 3311, ola.luoto@ippnet.fi Tavattavissa Ikaalisissa sopimuksen mukaan. perunkirjoitukset, perinnönjaot, ositukset, avioerot. oivaseutu.fi oivamainos@oivaseutu.fi PALVELUT Tämä ilmoituskoko neljän ilmoituksen sarjana vain 343,20 € + alv. 03 371 6106 • 03 371 6536 laurilanbetoni@laurilanbetoni.fi Terjo Vierikko 0400 732 111 Y-tunnus 1665829-6 terjovierikko@gmail.com Ole tarkka, tilaa Terkka! Pirkanmaan Oikeusaputoimisto Oikeusavustajan vastaanotto Ikaalisissa ja Parkanossa. 03 3143 3173 Mainosta tässä!. 03 458 6520 Avoinna: ark
Jukka laulattaa. – Tämä tuntuu oikealta lajilta, jonka jaksaa joka syksy aloittaa uudelleen. Ne eivät kestäneet sitä menoa. Veli-Matti Mettomäki kertoo, että kilpailun kova taso yllätti. Tällä haavaa Kalliolan joukkue pelaa B1-ikäisten Mestistä, joka on toiseksi korkein sarjataso tämän ikäisille. Veli-Matti Mettomäki tähtää seuraavaksi Suomen Cupin kisoihin huhtikuussa.. Mettomäki päätti laittaa vetoon 55 kiloa. Viime toukokuussa hän voitti Suomen Cupissa sarjansa 51 kilon tuloksella. Aiheena: “Huusholli elämää varten muistiystävällisen asumisen näkökulmia”. – Mutta tykkään pelata poikien sarjaa. Jääkiekon lisäksi Kalliola on pelannut hetken aikaa jalkapalloa, mutta jääkiekko on aina ollut se ykköslaji. Ähtärissä taas oli tyttöjen joukkue. Pronssia kilpailussa sai saman tuloksen, 53 kiloa, Mettomäen kanssa vetänyt, mutta 1,2 kiloa painavampi mies. • Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. klo 10 seurakuntakeskuksessa. Laji alkoi, kun kaverin isä houkutteli mukaan. Kaveri oli tyttö, joten siten aloittaminen oli helppoa. Viisi alueen hiihtäjää edustaa Suomea Lahdessa IKAALINEN, JÄMIJÄRVI. – Kun sitä SM-mitalia ei vielä ole, niin kivahan se olisi kyllä saada, hän tuumii. 03 3143 3100 ilmoitukset@oivaseutu.fi Tule mukaan ja varaa paikkasi seudun Oivallisimmasta lehdestä! Suur-Ikaalisten Sukututkijat ry Kuukausitapaaminen AitoSäästöpankin kokoustilassa, Vanha Tampereentie 18–20, Ikaalinen, la 29.2. Niin kauan pelaan, kun se tuntuu hienolta. – Viimeksi opin, miten suoritetaan puhtaasti. Silloin päätin jättää tavoitteet ja jatkaa pelejä. Kalliola edusti Kiekko-Haukkoja heidän pelatessaan täällä päin. Samalla tipuin neljänneksi, Mettomäki kertoo. Osoite: Valtakatu 55. – Koskaan ei ole tullut mitään kuittia vastustajalta siitä, että olen tyttö. 03 3143 3173, niin tehdään sopivat ilmoituskaupat! www.oivaseutu.fi Ikaalisten toimipiste Keskisenkatu 1-3 A, IKAALINEN P. Tämän lisäksi lehti jaetaan myös Parkanon keskustaan ja Häijääseen. Hiihtäjät aloittavat urakkansa lauantaina. Ylöjärvellä Kalliola pelasi hetken siksi, että Hämeenkyrössä ei saatu joukkuetta kasaan. klo 12 os. Sen verran kilpailu jätti miehellä hampaankoloon, että seuraava koitos on jo kalenterissa. Sittemmin Kalliola on pukenut kiekkokamat päälleen joka syksy. To 5.3. – Adrenaliini virtasi ja oli kova kannustus, joten lähdin vetämään ennen ”vedä”-komentoa. Olen tottunut olemaan joukkueen ainoa tyttö, Kalliola sanoo. Hämeenkyrön Viljakkalan Eläkeläiset ry Hälläpirtillä tänään torstaina kuoro klo 10, kerho klo 11. klo 13–14.30 Jyllinsalissa. Viime vuosina poikien sarjoissa pelaavat tytöt ovat yleistyneet, sillä kiekkoa halutaan harrastaa, mutta joukkueeksi asti tyttöjä riittää harvoin. Nyt, kun saatiin, palasi Kalliola kotihalliin. Hokkareiden lisäksi Kalliola on edustanut myös Ylöjärven Uplakersia ja Ähtärin Kiekko-Haukkoja. Ennakkoon hän arveli, että 53 kilolla olisi ollut mitaleilla. Kalliolalta murtui Mestis-karsintojen aikaan nilkasta kehräsluu, joten kovemmalla sarjatasolla hän ei ole vielä ehtinyt hirveästi pelata. 21 TORSTAI 27.2.2020 URHEILU SEURATOIMINTA Seutulehti UutisOivan LIIKENTEESSÄ -teema torstaina 12.3.2020 Jämijärvi Ikaalinen Hämeenkyrö Viljakkala Parkanon keskusta Häijää UutisOivan Auto ja liikenne-teema jaetaan lähes joka talouteen Hämeenkyrössä, Ikaalisissa, Jämijärvellä ja Viljakkalassa. Niukka mitaleilta putoaminen harmittaa miestä vielä alkuviikostakin. Tavoitat lähes kaikki seudulta ja mikä parasta, laadukas paikallislehti luetaan erittäin tarkkaan. Yhdistyksen sihteeri Tommi Ala-Helle kertoo omista dna-sukututkimuksistaan, mistä kaikki sai alkunsa ja mihin kysymyksiin on tullut vastaus. Huhtikuun kilpailun jälkeen Mettomäki puntaroi, lähteekö harjoittelemaan seuraavan vuoden SM-kisoihin. Tämä on ensimmäinen kerta, kun kolme IU-urheilijaa edustaa Suomea samoissa kisoissa. Ensimmäisellä yrityksellään Mettomäki veti 50 kiloa ja toisella vedollaan 53 kiloa. – Jatkan harjoittelua ja kilpailuun valmistautumista seuraavat kaksi kuukautta. Jääkiekkoon Kalliola suhtautuu mukavana harrastuksena, johon ei liity sen suurempia tavoitteita. Varmaan se johtuu siitä, että se on aika normaalia. Ennen Mettomäen kolmatta ja viimeistä vetoa kahden kilon sisällä oli neljä miestä. Lisäksi siellä ei saa taklata, Kalliola muotoilee. Osa vastustajista on fyysisempiä kuin toiset, Kalliola kuvailee. Peleissä taitoerot olivat aika isoja, osa oli kokeneita pelaajia, osa juuri harrastuksen aloittaneita. – Ei muiden tyttöjen lähtö tuntunut missään. klo 13. Joukkue pelaa pelaamisen ilosta, joten nousu näin korkealle on tullut yllätyksenä kaikille. 03 3143 3150 ilmoitukset@oivaseutu.fi Hämeenkyrön toimipiste Nuijamiestentie 1, HÄMEENKYRÖ P. Setlementti Kyröskoski Yhteislaulua ti 3.3. Pirkanmaan Omaishoitajat ry Pionin Ikaalisten vertaistukiryhmä kokoontuu ke 4.3., klo 17.0018.30, Jyllin Kodit, Jyllinsali, Jyllinkatu 3. klo 13 (kahvit ja kirjasto klo 12). kuoro klo 10, kokoontuminen klo 11. Hän kilpaili 60-vuotiaiden miesten alle 90-kiloisten sarjassa. Sähköasioista tulee kertomaan Leppäkosken Sähkö Oy:n myyntipäällikkö Juha Koskela. Hämeenkyrön Hokkareiden B2-junioreiden joukkueessa pelaa yksi tyttö, Emmi Kalliola. klo 12–13 Jyllinkotien Jyllinsalissa, (Jyllinkatu 3, Ikaalinen). Tuurin retken aikataulu pe 28.2.: Viljakkala 7.15, Hämeenkyrö 7.30, Kyröskoski 7.40. – Se välimatka oli turhan pitkä. Tavoitteena Seinäjoella on 56 kiloa. Lisäpainoleuanvedon SM-kisoihin viikonloppuna Seinäjoella osallistunut viljakkalalainen Veli-Matti Mettomäki jäi niukasti mitaleilta sijoittuen neljänneksi. Kansallisessa ryhmässä ikaalilaisista nähdään Katariina Lonka ja Maaret Pajunoja. Miesten puolella Jämin Jänteellä on vahva edustus, sillä sekä Ristomatti Hakola että Markus Vuorela nimettiin miesten maajoukkueeseen. Tuleva viikonloppu on historiallinen Ikaalisten Urheilijoille, sillä kolme seuran hiihtäjää edustaa Suomea Lahden maailmancupin osakilpailussa. Parasta on joukkuehenki. Lisätietoja: Hannu Tarna, 040 937 6366, hannu.tarna@tuni.fi Eläkeliiton Ikaalisten yhdistys Jäsentapaaminen ke 4.3. Tällä kertaa opin, että pitää kuunnella tuomareita, mies toteaa. Tuloksena punainen lippu eli hylätty suoritus. Hokkareiden ainoa tyttö pelaa niin kauan kun se on kivaa Kauden alussa Hokkareiden B2junioreissa oli kolme tyttöä, nyt enää yksi. Kalliola jäi. Liian aikainen veto pudotti Mettomäen mitaleilta • Katri Linnikko VILJAKKALA. Yhteislaulua ym. Sittemmin tytöistä yksi vaihtoi seuraa ja toinen valitsi lajikseen pesäpallon. Jääkiekkoa 16-vuotias Kalliola on pelannut kymmenisen vuotta. Hyväksytty tulos 55 kilolla olisi tuonut viljakkalalaiselle hopeaa. Hokkareiden B2-junioreissa pelaava Emmi Kalliola on joukkueensa ainoa tyttö, mutta se ei häntä haittaa. Ehkä yhtä tyttöä erikoisempaa on, että kauden alussa samassa joukkueessa pelasi kolme tyttöä. Ja se, että joukkuepelissä onnistutaan joukkueena. Pirkanmaan Muistiyhdistyksen Ikaalisten muistitori ma 2.3. Keskusteluja vertaisryhmä muistisairausdiagnoosin saaneille ja läheisille ma 2.3. – Kolme vuotta sitten kävin Kuortaneella alueleirin karsinnoissa, mutta polveni jämähtivät siellä. Syksyn Mestis-karsinnoissa Kalliola muistaa nähneensä kerran vastustajan puolella pelaavan tytön. Mettomäki lähtee kisaamaan Cupiin. Seinäjoella järjestetään yleiset lisäpainoleuanvedon SM-kisat huhtikuussa ja samaan aikaan seniorien Suomen Cup -kisat. ilmoitukset@oivaseutu.fi Kysy lisää mediamyynnistä p. Naisten maajoukkueessa on Krista Pärmäkoski. Jääkiekkoa poikien joukkueessa pelaava tyttö on tänä päivänä harvinaisuus, mutta ei poikkeus. Ilmoitusaineistot viimeistään torstaina 5.3
PUOLAN KIERTOMATKA 6.–10.8. 040 701 6673. IHANAT NAISET RANNALLA, Pyynikin kesäteatteri RÄÄTÄLÖIMME RYHMILLE ja YHDISTYKSILLE TOIVEIDENNE MUKAISIA mm. MY FAIR LADY Porin teatteri 16.6. MUISTA MYÖS JATKUVA HAKU, sataedu.fi/jatkuvahaku KANKAANPÄÄ | KOKEMÄKI | NAKKILA |ULVILA | HUITTINEN HARJAVALTA OSAAMISELLA ON MERKITYSTÄ. Elokuva ja TV. TEATTERIja KONSERTTIMATKOJA. 040 742 7024 Maalis-, huhtija toukokuun LAPSIJA PERHEKUVAUKSIIN 30x40 cm seinätarravalokuva kaupan päälle! Kuvaukset studiossa, ulkomiljöössä ja asiakkaan kotona. UUNILÄMMIN KASSLER perjantaina klo 10–15 SILAKKAA ja SAVUKALAA torstaisin Hämeenkyrön liikekeskuksen pihassa. 885 € hlö/2-hh alk. Soita 050 564 2393/ Leena. Kosmetologi | Merkonomi | Suutari. Ruskamatka BOMBA, Koli ja Ruunaa, puolihoito Konsertti-teatterimatkat: 11.4. 55 € lippu ja kulj. 03 3143 3150 ilmoitukset@oivaseutu.fi TEHOKAS ILMOITUSPALSTA YKSITYISILLE. hlö/2-hh 265 € hlö/2-hh 510 € hlö/2-hh 599 € hlö/2-hh 1295 € hlö/2-hh 149 € lippu 38 € hlö/2-hh 215 € hlö/2-hh 185 € Tilausliikenne Timo Tuomisto Ky P. MESTARIEN JÄLJISSÄ, Olavi Virran ja Topi Sorsakosken ikivihreitä lauluja Ilkka Koivulan ja Jani Koskisen tulkitsemana Tre-talossa. 03 371 5555 Avoinna: ma-to 8–17, pe 8–18, la 9–14 TEHTAANMYYMÄLÄ KAHVILA TO–LA 27.–29.2. VISBY ja KESKIAIKAMARKKINAT, Scandic-hotelli 17.–23.8. Tarjoilija. Talonrakentaja | Kokki. Koneistaja. Levyseppähitsaaja | Tietoja viestintätekniikka. Postimerkki Ilmoittajan nimi Lähiosoite Postinumero ja postitoimipaikka Puhelin Sähköpostiosoite Täytä tähän OivaTORIN ilmoitusteksti. 52 € aikuinen 120 € lapsi 70 € oivaseutu.fi. Ajoneuvoasentaja | Parturi. JULKAISUPÄIVÄ seuraava lehti. Vuokra 650 €/kk. KESKINEN ja JUUSTOPORTTI 18.4. lippu ja kulj. 03 3143 3100 ilmoitukset@oivaseutu.fi Ikaalisten toimipiste Keskisenkatu 1, Ikaalinen P. Varaa kuvausaikasi p. VERDI: REQUIEM Tampere-talo 14.4. 53 € lippu ja kulj. HOTELLIMATKA PÄRNUUN ja TÛRIN KUKKAMARKKINAT majoitus hotelli Pärnu 9.–18.6. 040 723 3306. Koneasentaja. POIKABÄNDI TTT 2.5. Sähköasentaja. HURTIGRUTEN 13.–17.9. 050 330 0622 IKAALISTEN VALOKUVAAMO VALITSE OIKEIN. P. Yhdistelmäajoneuvonkuljettaja | Artesaani | Valma. 18.4. Kuosmasen Kala Oy Parkano 0400 611 915 TUORETTA KOIVUKLAPIA 34 € / irtomotti P. PIHA & KOTIja KOTIMAAN MATKAILUMESSUT Tampere 25.–26.4. LOFOOTIT 30.8.–5.9. P. • Rivi-ilmoitus, enintään 200 merkkiä • Hinta 20 €/ilmoitus • Jätä ilmoituksesi netissä: oivaseutu.fi tai • palauta alla oleva kuponki. Kodinhuoltaja. Graafinen suunnittelu | Lähihoitaja. Autonkuljettaja. Vuokralle tarjotaan kt-kolmio 76 m 2 Kyröskoskella. 50 € lippu ja kulj. sataedu.fi/yhteishaku Facebook “f” Logo CMYK / .eps Facebook “f” Logo CMYK / .eps sataedu.fi SATAEDUSTA AMMATTI Yhteishaku 10.3.2020 klo 15 asti. Matkailupalvelujen tuottaja | Automaatioasentaja. 995 € hlö/2-hh 1295 € hlö/2-hh 620 € hlö/2-hh 415 € hlö/2-hh 215 € 21.3. kilon tanko 14 50 7 90 kg kg Maustettu KALKKUNAFILEPIHVI Parkunmäentie 2, Hämeenkyrö palviportti@gmail.com palviportti.fi p. VALITSE AMMATTI. Kampaaja. Ennustan korteista vuosien kokemuksella. 03 558 9000 39500 Ikaalinen tilausliikenne@timotuomisto.fi www.timotuomisto.fi Lisätietoa: 20 € 38 € lippu lippu ja kulj. PIENI MERENNEITO HKT 24.4. Kiinteistönhoitaja. Lisämaksusta Oopperan Kummitus-musikaali 15.–17.5. Animaatio ja peli. AIRA-musikaali Valkeakoski 13.6. 25 € hlö/2-hh 149 € hlö/2-hh alk. 23 TORSTAI 27.2.2020 MATKAT MYYDÄÄN RAVINTOLAT PA LVIPORTTI LÄHILIHAA 4 90 kpl Pannulle RYYNIMAKKARA PALVILEIKE n. 050 576 6817 www.ikaalistenvalokuvaamo.fi Vanha Tampereentie 10 • P. 50 € lippu ja kulj. KORPELAN KUJANJUOKSU Treen Komediateatteri 27.6. Nuijamiestentie 1 39100 HÄMEENKYRÖ Hämeenkyrön toimipiste Nuijamiestentie 1, Hämeenkyrö P. 69 € lippu ja kulj. Vuokralle tarjotaan yksiö Ikaalisten keskustasta 1.3.2020 alkaen. HOTELLIMATKA Tallinnaan, Tallink City hotelli. 59 € lippu ja kulj
Vuorelan sijoitus miesten puolella oli 50. Ikaalisten Urheilijoiden Krista Pärmäkoski osoitti upeaa venymiskykyä Ruotsin ja Norjan Ski Tourilla. 1 096, 2) Kauko Lehtonen POMS 518, 546, yht. 984, 21) Soini Koskinen SIIMS 428, 552 yht. 24 TORSTAI 27.2.2020 URHEILU Palvelemme: ark. 1 068, 8) Jani Häkkinen JAMS 512, 546 yht. Vuorela ei startannut päätösmatkalle, joten hänelle ei tullut suoritusmerkintää kiertueen kokonaistuloksiin. alv. Näin kiertueen kokonaistilastoissa sijoitukseksi tuli 7. 1 032, 17) Lasse Koivumäki LEVEK 534, 492 yht. 818 ja 20) Antti Anttila Kauhajoki 394, 414 yht. 886 ja 27) Jouni Sillanpää NEM 314, 540 yht. 1 000, 10) Lea Salo VKMS 478, 504 yht. Vuorela jäi karsintoihin. 0207 545 070 Puhelun hinta 0207-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8,35 snt/puh + 7,02 snt/ min (sis. 1 012, 7) Altti Ala-Rämi PARKEM 484, 522 yht. 1 046, 5) Olavi Metsälehto Pohjanmaa 478, 546, yht. 1 084, 4) Asko Majanen HEMY 530, 552, yht. 1 058, 10) Jorma Ruoho Kajahti 496, 558 yht. Tiistain sprinteissä Pärmäkoski oli 13., ja kiertueelle myös osallistunut Jämin Jänteen Markus Vuorela 40. 3 v. Hiihdon maailmancup jatkuu tulevana viikonloppuna Lahdessa. Heille on ilmoitettu voitosta henkilökohtaisesti. Joukkuekilpailu: 1) HEMY 3 128, 2) VKMS 3 124, 3) Kauhajoki 3 022, 4) Haukka 2 968 ja 5) SIIMS 2 850.. Lauantain sprinteissä Pärmäkoski harmillisesti kaatui ja jäi näin eränsä viimeiseksi. 934, 15) Rauno Mätäsniemi VKMS 488, 420 yht. 830, 19) Taisto Mansikkaviita KUJE 530, 288 yht. Tulokset: Alle 65: 1) Raimo Fabritius Varsinais-Suomi arvio: 548, ammunta: 576, yhteensä 1 124, 2) Vesa Syrjänen Alahärmä 536, 576, yht. Seppo Kallio-Kujala. 9–17 la 8–14 su suljettu www.kukkavarpukka.fi • varpukka@kukkavarpukka.fi SIDONTAKURSSI klo 18 Ilm. 1 024, 6) Markku Pihlajamäki KUJE 550, 462 yht. 1 070, 7) Pekka Lahdenperä MYLLEM 492, 576 yht. 976, 23) Saila Mäkiranta Kauhajoki 502, 468 yht. 1 058, 9) Hannu Kylväjä KIIKMS 518, 540 yht. 960, 2) Tuure Vähä-Jaakkola Haukka 384, 552 yht. 1 046, 4) Reino Peltoniemi MEMS 518, 528 yht. 558 ja 6) Anni Vähä-Jaakkola 342, 0, yht. 956, 13) Mauri Mätäsniemi VKMS 502, 432 yht. Lpppukirikamppailussa taakse jäi Norjan Tiril Udens Weng. 1 064, 3) Tuomo Jokihaara HEMY 482, 564 yht. klo 17.30 KUKKASIDONNAN HAVAINTOESITYKSEEN! Kahvitus UutisOivan ystävänpäivä kupongit Kaikkien kupongin liikkeisiin palauttaneiden kesken arvottiin kaksi 50 euron lahjakorttia. S13: 1) Sanni Kivikoski Haukka 414, 546 yht. 844, 18) Unto Salo VKMS 482, 348 yht. 854. 342. 24 %) K O M P P I KG KG KPL KPL CANDYKING IRTOMAKEINEN ja GLUTEENITON IRTOMAKEINEN RAJOITUS: 2 KG/TALOUS Lauantaina 29.2. 1 070, 6) Asko Hakamäki KMY 524, 546 yht. Hirvikävely korvasi hiihdot VILJAKKALA. 980, 22) Sari Toivonen SUSIMS 514, 462 yht. Ravintorenkaan konsulentti Esa Keskinen maistatus HAVUPUU-UUTEJUOMA 600 ml 10 00 yksittäin 5,99 plo (9,98/l) (8,33/l) 2 PLO 3 PKT 4 99 7 99 JUHLA MOKKA KAHVIT (SJ, PJ, TP JA LUOMU) 400–500 G RAJOITUS 1 ERÄ/TALOUS FAZER MAITOSUKLAALEVYT 200 G (10,00 KG) SAARIOINEN HAMPURILAISET 150 G KANA, PIHVI (6,67 KG) SAARIOINEN PIZZAT 200 G (5,00 KG) 10 .Perjantaina paikalla KOUVOLAN LAKRITSIN edustaja TARJOUKSET VOIMASSA TO-SU 27.2.–1.3. 808. 970, 24) Janne Salo VKMS 390, 528 yht. 986, 20) Markku Nurmi SIIMS 414, 570 yht. 24 %) ja matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 17.17 snt/min (sis. 1 082, 5) Janne Koivumäki Pohjanmaa 534, 546, yht. Maaliin päästyään hän lyyhistyi, ja ikaalilainen jouduttiin taluttamaan pois. 982, 11) Susanna Uotila Haukka 496, 480 yht. 936, 3) Ville Berg Haukka 344, 576 yht. klo 10 alkaen maistatus JÄMIN KUUMA KASSLERI 14 90 5 KPL 1.3 KPL 3 KPL COCA-COLA TAI COCA-COLA ZERO SUGAR VIRVOITUSJUOMAT 15 x 0,33l (1,16/l) Sis.pantit 2,25 Rajoitus 2 kpl/talous 15-PACK 1.Pannu kuumana klo 10 alkaen. 920, 4) Veeti Häkkinen JAMS 346, 546 yht. Sen jälkeen kun hänet oli talutettu maalialueelta pois 34 kilometrin kisan jälkeen, Pärmäkoski takoi kiertueen päättävällä 15 kilometrin takaa-ajossa itsensä sijalta 13 kolmanneksi ja kiertueen kokonaistilastossa Pärmäkosken sijoitukseksi tuli 7. 908, 16) Seppo Wegelius Kauhajoki 462, 444 yht. 8–21 la 8–20 su 11–20 Karhoistentie 3, 39500 IKAALINEN sirpa.rintamaki@k-supermarket.fi p. 1 036, 13) Kari Forsman LEMS 476, 558 yht. sidontakurssille: varpukka@kukkavarpukka.fi tai 03 458 6216 Tervetuloa torstaina 5.3. 1 034, 16) Veli Syrjänen Alahärmä 564, 468 yht. Yli 65, S15, S17: 1) Erkki Suomela PARKEM 554, 552, yht. 1 034, 14) Timo Heikkilä Kauhajoki 488, 546 yht. – Ensimmäiset 1,5 kierrosta oli tosi vaikeaa, puolessa välissä lähti rullaamaan. Kiertueen päättäneellä sunnuntain perinteisen 15 kilometrin takaa-ajossa nähtiin kiertueen parasta Kristaa. 1,25 kg, Rajoitus 2 fileetä/talous ERÄ VOICROISANT 50 g PORIN LEIPÄ ROUHE TAI KAURA SÄMPYLÄSÄKKI 10 kpl/450 g (2,22/kg) 1.1.1.1.PS 10 .IDA RED OMENA PUOLA MEHUKATTI TRIP MEHUJUOMAT 2 DL (1,67 L) EI MEHUKATTI TRIO-PACK PANDAN LAKUPUSSIT 250 G (6,60 KG) 59 Perjantaina 28.2. Onnea! Pärmäkoski taisteli seitsemänneksi • Tuukka Olli IKAALINEN, JÄMIJÄRVI. Tavoitteet eivät tältä kiertueelta täyttyneet, mutta tuli hyvä hiihto loppuun ja se piristää mieltä, Pärmäkoski pohdiskeli. Kilpailu käytiin sunnuntaina 16. 1 006, 8) Esko Yli-Kutsi Kauhajoki 474, 528 yht. SYNTTÄRIT perjantaina 28.2.2020 T ervetuloa KAKKUKAHVILLE! Yksittäin 4,19 kpl (8,38 kg) Yksittäin 0,46 kpl (2,30 l) Yksittäin (0,39 kpl) KG Palvelemme ark. Jämin Rahtipalvin konsulentti n. 912, 26) Henry Nurmi SIIMS 478, 408 yht. 906, 17) Armi Mätäsniemi VKMS 520, 324 yht. 934, 14) Hannu Suuniitty LEVO 520, 414 yht. Torstaina hiihdetty vapaan 34 kilometriä muotoitui Pärmäkoskelle tuskalliseksi. 1 092, 18) Ari Mäkinen VKMS 484, 522 yht. Yllätyin, että aika oli noinkin hyvä. 1 052, 12) Päivi Vähä-Jaakkola 454, 582 yht. alv. Voittajia tällä kertaa olivat . helmikuuta Hangasradalla. 976, 12) Harri Mäkelä Haukka 458, 498 yht. 1 034, 15) Outi Salo VKMS 548, 486 yht. Kilpailut otettiin kävellen tupla-arvioin ilman aikapisteitä. 892, 5) Oskari Vähä-Jaakkola 342, 216 yht. ELLEI TOISIN MAINITA Lapsille mehua! 10 95 KG LOHIFILEE A-leikattu, vakuumi n. Maalissa alkoi selviytymistaistelu, kun veti krampit jalkoihin, Pärmäkoski kertoi. Viljakkala-Karhen metsästysseura joutui järjestämään hirvenhiihdon Satakunnan piirinmestaruuskilpailut hirvikävelyn säännöin lumenpuutteen vuoksi. 1 054, 11) Kari Toivonen SUSIMS 554, 498 yht. Tämä säikäytti myös osan kilpatovereista. Sijalta 13 lähtenyt Pärmäkoski aloitti kisan jälkimmäisellä puoliskolla hurjan takaa-ajon, joka nosti hänet kisan kolmanneksi. 1 006, 19) Antti Hakola Kauhajoki 464, 522 yht. – Viimeinen 2,5 kilometriä oli tuskien taival. Pirjo Rättäri ja . Hän ei onnistunut matkan varrella juomaan tarpeeksi ja maaliin hän tuli kirjaimellisesti viimeisillä voimillaan. 918, 25) Esa Berg Haukka 390, 522 yht. 1 112, 3) Teemu Mätäsniemi VKMS 490, 594, yht. 1 002, 9) Jouko Huhtala HEMY 466, 534 yht