sivu 15 Poliittiset ryhmät ovat olleet ihmeissään tällaisesta asioiden käsittelystä. KESKIVIIKKO 27.9.2023 Irtonumero 3 € HÄMEENKYRÖ • IKAALINEN • JÄMIJÄRVI • VILJAKKALA Se tekee hommasta mielekkään: koskaan ei tiedä mitä ongelmia tulee. sivu 3 Kouluruoka ei maistu kaikille Kotona Perthissä aurinko laskee kesälläkin viimeistään seitsemältä. sivu 8 N:o 39. sivu 20 Heiskaa ylläpitävä yhdistys laittaa pillit pussiin sivu 9 Uusi jykevä voimalinja huolestuttaa Vahonkoskella sivu 2 Viivi maalaa mustasta pinkkiä sivu 12–13 Seiskaluokkalaiset Joni Mäkinen, Juho Mattila, Perttu Ylivakeri ja Janne Suoja kertovat käyvänsä lounaalla päivittäin, vaikka keitto ei aina maistuisikaan
Kysely liittyy Suomen Kasvukäytävän toteuttamaan Matkaketjut-hankkeeseen. Hämeenkyrössä on tyypillistä, että vuorojen käyttöasteet vaihtelevat reippaasti: toiset autot ovat todella täysiä toisten ajaessa lähes tyhjinä. Kunnanhallitus toteaa viime vuoden jättäneen selvitettävää ja korjattavaa, ja asioita on tänä vuonna ratkottu ja otettu korjausehdotukset huomioon. – Kunnan talouteen myönteisesti vaikuttava osuus korvauksista on tasearvot ylittävä osuus, runsaat 240 000 euroa. Kunta toivoo kyselyyn paljon vastauksia, jotta kehittämiskohteista tulisi tarkempaa tietoa. Maapohjakorvauksia maanomistajille on kaikkiaan maksettu noin 900 000 euroa. Valtio maksoi korvaukset Hämeenkyrönväylän alle jääneistä maista • Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ. – Isompi merkitys olisi, jos kyseessä olisi luonnonsuojelulaissa määritelty kohde, mutta kun on tällainen koskimaisema, siitä voidaan mennä yli. Hämeenkyrössä hankitaan kyselyn voimin tietoa joukkoliikenteestä. Koskimaisemasta huolestunut Markku Katajamäki arvioi, että kuvassa näkyvät puut todennäköisesti kaadetaan. Ikaalisten lausunto Fingridin voimajohtosuunnitelmasta: Vahon alueella haittavaikutuksia pitäisi pienentää IKAALINEN. Fingridiltä ei tosin tähän tullut vastakaikua. Hankkeessa haetaan keinoja, joilla kuntalaisten mahdollisuutta käyttää joukkoliikennettä voitaisiin parantaa. Hämeenkyrön kunnanjohtaja Antero Alenius kertoo kunnan saaneen Hämeenkyrönväylää varten luovuttamistaan 55 hehtaarin maa-alueista noin 460 000 euron korvaukset sekä korkoa alueiden haltuunoton ja tieurakan valmistumisen väliseltä ajalta 105 000 euroa. Kevään 2021 koskimaisemaa Vahonkosken vieressä olevan Vahontokeen laavun luota. Rantojen hoito on osa Ikaalisten Vanhan kauppalan viheraluekokonaisuutta. Hän kritisoikin sitä, että uusi voimalinja leventäisi kosken luona jo nyt olevaa puutonta aluetta. Paikoin on kohtia, missä kaavan mukaan tulee säästää tai istuttaa puustoa. Lautakunta toteaa vastauksessaan myös, että rantojen puut nauttivat jonkinlaista suojaa kaavankin osalta. Jämijärven kunta pyrkii vastaisuudessa ennakoimaan paremmin talouden muutoksia, ja tälle vuodelle onkin suunnitteilla ainakin yksi muutostalousarvio. Hän kannattaa elokuussa Parkanossa pidetyssä tilaisuudessa yleisöltä esiin noussutta ehdotusta siitä, että johdot kulkisivat samassa linjassa: 110 kilovoltin johto kulkisi alempana ja 400 kilovoltin johto ylempänä, jolloin johtolinja olisi kapeampi. Kysely toteutetaan netissä ja lisäksi myös puhelinkyselynä. Näin vastaa Ikaalisten tekninen lautakunta kokoomuksen ja kristillisdemokraattien valtuustoryhmän aloitteeseen. – Vahonkosken maisema on kärsinyt jo aiemmin, kun siihen on jo vedetty nykyinen voimalinja ja myös Tampereen ja Seinäjoen välinen rautatie, hän huomauttaa. Kuten maan kulumisesta voi nähdä, tältä paikalta koskea käydään paljon ihailemassa. Vaikutus tulee näkymään vuoden 2023 tilinpäätöksessä, Alenius toteaa. Taloustutkimus toteuttaa kyselyn, jossa aiheena on kunnan järjestämien kuljetusten ulkopuolinen joukkoliikenne. Viime vuonna käsiteltiin rantareitti urheilukentältä pesäpallokentälle. Jotta haittavaikutukset pienenisivät Vahonkosken maisemallisesti arvokkaalla alueella, lausunnossa esitetään, että 400 kilovoltin linja pitäisi Vahon alueella maakaapeloida. Mielipiteiden jättämiselle on vielä hieman aikaa eli 2. Kyrösjärvelle avautuvia näkymiä aiotaan parantaa muun muassa oksia karsimalla ja arvioimalla puiden poistamisen tarvetta. Noin kymmenen kilometrin mittaisella tieosuudella on kymmeniä maanomistajia, joille valtio maksaa korvausta tiealueeksi ottamistaan maa-alueista. Lisäksi maanlunastuksissa pitäisi lausunnon mukaan huomioida hallitusohjelmassa oleva muutos lunastusohjeesta. KESKIVIIKKO 27.9.2023 2 UUTISET Miten käy Vahonkosken maiseman. – Joen mutkassa on myös loma-asuntoja, ja niiden näkymät muuttuvat. Kunnanhallituksen mukaan tänä vuonna esimerkiksi päätöksentekoa on rytmitetty niin, että lautakunnat pystyvät antamaan lausuntonsa ensi vuoden talousarviosta. Tarkastuslautakunta nosti esiin myös tilintarkastajan ehdottamat muutokset työtapoihin. Käytännössä siis linjautovuorot esimerkiksi Tampereelle. Vahon aluetta lukuunottamatta vaikutusten katsotaan jäävän Ikaalisten alueella melko vähäisiksi, koska suunniteltu johtolinja sijaitsee pääasiassa asumattomalla metsätalousvaltaisella alueella. Yhtiö suunnittelee 400 kilovoltin voimajohtolinjaa nykyisen 110 kilovoltin johtolinjan vierelle. Lähivuosina on myös tarve päivittää eri ohjesääntöjä, esimerkiksi lautakunnan esiin nostamaan hankintasääntöä. lokakuuta asti. Tarkastuslautakunta toivoi myös päätöksentekoa keskittämisen sijaan hajautettavaksi enemmän lautakunnille. Sähköverkkoyhtiö Fingrid Oyj:n voimajohtohanke vaikuttaa eniten Vahon alueella maisemaan ja asutukseen, ja haittavaikutuksia pitäisikin saada pienennettyä. Johtolinjan levenemiselle kritiikkiä Katajamäki toteaa uuden voimalinjan tulevan joka tapauksessa. – Vahonkosken yli menee nyt jo yksi voimajohtolinja, ja siihen viereen on kosken yli tulossa isompi linja. Koskimaisema heikkenee merkittävästi, kun metsää pitää hakata myös uuden voimalinjan kohdalta, Katajamäki sanoo. Koskimaiseman luona viihtyvät niin itäikaalilaiset kuin kauempaakin tulevat. Jämijärven kunnanhallitus: Säästöt jäivät tekemättä • Liisa Raipala JÄMIJÄRVI. Lautakunnan lausunnossa todetaan suunnitellun uuden johtoalueen olevan Vahon alueella 38 metriä leveä, joten puuston poistaminen ja uusi voimalinja vaikuttaa maisemaan erityisen paljon. Katajamäki ihmettelee myös johtolinjaa varten laaditun ympäristövaikutusten arvioinnin (YVA) päätelmiä Vahonkosken alueelle tulevista vaikutuksista. Kaupungin on tarkoitus laatia alueelle hoitoluokitus, jossa määritellään eri viheralueiden tavoiteltu hoitotaso ja niiden edellyttämät resurssit. Lautakunta katsookin, että tuolla alueella pitää tarkemmassa suunnittelussa kiinnittää huomiota pylväsrakennelmien sijoitukseen, jotta haittavaikutuksia saadaan pienennettyä. Vanhan kauppalan Kyrösjärvi-näkymiä aiotaan parantaa • Terhi Palonen IKAALINEN. Lisäksi rannan tuntumassa on suojavyöhyke, jonka tehtävänä on sitoa maata ja ravinteita niin, etteivät ne pääse liikkeelle ja ajaudu vesistöön. Kristiinankaupungin ja Nokian välille suunnitellaan uutta 400 kilovoltin voimajohtolinjaa nykyisen 110 kilovoltin johtolinjan vierelle. Lausunto annettiin Pirkanmaan ely-keskukselle. Yleisemmin lautakunta toteaa johtohankkeesta, ettei sille ole Ikaalisten alueella suunniteltu vaihtoehtoisia linjausvaihtoehtoja. Jos hallintomalleihin halutaan muutoksia, niistä pitäisi käydä laajemmin keskustelua hallintosäännön uudistamisen yhteydessä ja etenkin ennen seuraavan valtuustokauden alkua.. Katajamäki kertoo alueella olevan myös oma historiansa, kun kosken partaalla on aikoinaan ollut mylly ja saha. Ikaalisten Vahossa asuvaa Markku Katajamäkeä huolestuttaa, miten Fingridin suunnittelema uusi voimajohtolinja vaikuttaa retkipaikkana suosittuun Vahonkoskeen. Kaupungin ranta-alueita on myös yksityisessä omistuksessa ja niissä maanomistajat voivat vaikuttaa alueittensa käsittelyyn. Vahonkosken luona on kyläläisten ylläpitämä Vahontokeen laavu, ja Katajamäki on huomannut laavun olevan ahkerassa käytössä. Toisaalta hakkuiden merkitykset Vahossa olevaan pieneen lähdenoroon on katsottu suuriksi. Siinä kaupungilta odotetaan pikaisia toimia Vanhan kauppalan alueella Kyrösjärvelle avautuvien näkymien avaamiseksi pääkaduilta ja niiden risteysalueilta. Fingridin uuden voimajohtolinjan vaikutus suosittuun retkipaikkaan huolestuttaa. Hämeenkyrönväylän rakentamisen ensimmäisiä vaiheita oli tiealueen ottaminen valtion haltuun. Tällainen sisältyy Ikaalisten ympäristölautakunnan antamaan lausuntoon Fingridin voimajohtohankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta. Katajamäkeä huolettaa myös hakkuiden mahdolliset vaikutukset kosken alapuolen luona olevan metsän lähteisiin ja kosken luo metsän suojaan tehtyihin taimenen kutusoraikkoihin. Hallitus antoi lausuntonsa kunnanvaltuustolle. Tarkastuslautakunta viittasi edellisen kunnanjohtajan eroon johtaneisiin näkemyseroihin ja painotti eri osapuolten kuuntelua, keskustelua ja toinen toistensa arvostamista. Vaihtoehtoisena esitetään sitä, että 400 kilovoltin johto kulkisi alueella nykyistä johtolinjaa ja 110 kilovoltin johtoa korkeammalla, jolloin linjavyöhyke jäisi kapeammaksi. Kokonaisuuteen kuuluu vuorotarjonnan lisäksi keinot päästä bussireittien varrelle. Kunnanhallitus toteaa myös, että talousarvioon olisi viime vuoden aikana pitänyt tehdä muutoksia ja muistuttaa myös siitä, että viime vuodelle suunnitellut säästöt jäivät tekemättä. Muun muassa tämän Jämijärven kunnanhallitus nostaa esiin vastauksessaan tarkastuslautakunnan viime vuotta koskevaan arviointikertomukseen, jossa puututtiin etenkin talouden heikkenemiseen viime vuoden aikana. Vähäinen vai isompi vaikutus. Kaupungin toimesta rantoja on siivottu muutaman vuoden välein. Katajamäki kertoo jättäneensä Fingridin suunnitelmista mielipiteensä, jossa hän kritisoi johtolinjojen leveyttä Vahonkosken kohdalla. • Liisa Raipala IKAALINEN. Korvaukset on nyt käsitelty ja maksettu maanomistajille. – YVA-selostuksessa on todettu vain, että voimajohdon takia tehtävien hakkuiden merkitys on Vahonkoskelle vähäinen. Hämeenkyrö kerää tietoa joukkoliikenteestä HÄMEENKYRÖ. – Jos koskea käy katsomassa, voi päätellä, olisiko hakkuiden tuoma haitta vähäinen vai isompi. Samaan henkeen myös kunnanhallitus painottaa, että viestin pitää kulkea ja yhteisiä päämääriä pitää olla: kunnissa tarvitaan viranhaltijoiden ja päättäjien saumatonta yhteistyötä, kykyä hyväksyä erimielisyydet ja tarvittaessa sovitella niitä. Vastaus valtuustoaloitteeseen menee edelleen kaupunginhallitukselle. Maapohjakorvauksia on käsitelty maantietoimitusten loppukokouksissa marraskuussa 2022 sekä toukokuussa 2023
Päivittäin polttaa 16,7 % jämijärveläisistä ja 9,7 % ikaalilaisista vastaajista. Sillanpään lukion opiskelijoista yli puolet ei syö koululounasta päivittäin. Liikunnan määrä on myös pudonnut viime vastauskerrasta: vapaa-ajalla ohjattua liikuntaa harrastaa ainoastaan 22 prosenttia ja yli tunnin viikossa hengästyttävästi liikkuu 42 prosenttia vastanneista. 4–5-luokkalaisista kolme neljäsosaa kertoo olleensa joko kiusattuna tai kiusaajana vuoden sisällä. Alle 8 tuntia arkisin nukkui yli puolet vastanneista lukiolaisista (55,3 %). KESKIVIIKKO 27.9.2023 3 UUTISET Nuoret käyttävät Hämeenkyrössä huolestuttavan paljon päihteitä Kouluterveyskysely paljastaa myös, että puolet lukiolaisista jättää koululounaan syömättä. Ikaalisten yläkouluikäiset kamppailevat kiusaamisen kanssa: yli puolet 8–9-luokkalaisista kertoo joko tulleensa kiusatuksi tai osallistuneensa kiusaamiseen. Toinen keitto oli liikaa Kyselyyn vastanneiden 4.-5-luokkalaisten vastausten perusteella koulussa tarjottava ruoka maistuu alakoulussa paremmin kuin muutamaa vuotta myöhemmin yläkoulun puolella. Vain 0,9 prosenttia kertoo yksinäisyydestä välitunnilla, ja 65,9 prosenttia kertoo, ettei ole tullut kiusatuksi. Sen sijaan lukion ilmapiirin kokee hyväksi jopa 85,7 prosenttia vastanneista. – Kuten kasvissosekeitto, Mäkinen lisää. Laura Niemi, Ellen Nieminen, Sofia Fisher ja Adalmiina Linna ruokailivat kello 11 lounasvuorolla. – Se koskee niin tupakkaa ja muita tupakkatuotteita kuin alkoholia. Päivittäin tupakoivien nuorten osuus on yli kaksinkertainen Pirkanmaan keskiarvoon verraten ja kaikkien tupakkatuotteiden käytössäkin lähes kaksinkertainen maakunnan keskiarvoon verraten. Tekemisen puutteesta kielivät yläkouluikäisten vastaukset, joiden mukaan moni kokee harrastuspaikkojen sijaitsevan liian kaukana (49 %) ja harrastukset liian kalliiksi (36,4 %). – Lukiossa tuota selittää ainakin osittain lukujärjestys. • Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ. Halutessani saisin hankittua huumeita noin tunnissa, vaikka en huumeiden kauppaajia tunne. Kun mukaan otetaan muutkin tupakkatuotteet, nuuska ja sähkötupakka, päivittäin käyttävien osuus nousee yli 18 prosenttiin. Tupakkatuotteiden päivittäinen käyttö on yleisempää ammattiopintoja suorittavien keskuudessa (lähes 30 prosenttia vastaajista), mutta käyttö on lisääntynyt eniten lukio-opiskelijoiden keskuudessa. Opiskelijoilla voi olla kaksikin hyppytuntia keskellä päivää, Paavola sanoo. Aikuisten kanssa mieltä painavista asioista voi keskustella koulussa 58 %. – Jos ruoka ei ole ihan suosikki, niin silloin tulee syötyä vähemmän, Mattila tarkentaa. Vaikka Hämeenkyrö erottuu kyselyssä muun muassa päihteiden käytössä, löytyy tuloksista myönteisiäkin huomioita. Myös empatiaa mittaavissa kysymyksissä ikaalilaiset koululaiset pärjäsivät keskivertovastaajaa paremmin. 8.-9.-luokkalaisistakin osuus on yli 40 prosenttia. Kouluterveyskyselyn tulokset kertovat ikäviä uutisia tupakkatuotteista: Jämijärven 8–9-luokkalaisista jopa 60 % ja Ikaalisten samanikäisistä 41,2 % kertoo kokeilleensa sähkösavukkeita eli vapeja tai muita tupakkatuotteita. Yläasteikäisten humalajuominen näyttää myös laskeneen: vain 4,9 % kertoo olevansa todella humalassa kerran kuukaudessa (16,5 prosenttia vuonna 2021). Vuonna 2021 hämeenkyröläisistä lukiolaisista alle neljä prosenttia käytti tupakkatuotteita päivittäin, nyt osuus oli yli 15 prosenttia. Joidenkin seiskaluokkalaisten maanantain vettä ja leipää -lounasvalintaa selitti aamupäivän kotitaloustunnilla nautittu nakkikeitto. Koulun pihalla välituntia viettävät seiskaluokkalaiset kaverukset Joni Mäkinen, Juho Mattila, Perttu Ylivakeri ja Janne Suoja kertovat syövänsä koululounaan joka päivä. – Nuorten maailmassa ilmiöt muuttuvat ja kyselyn antama tieto voi vanhentua nopeasti, Kallio sanoo. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) julkisti kouluterveyskyselyn tulokset 21. Levottomat luokat ja kiusaamista Ikaalisten 4–5-luokkalaisia vastaajia häiritsee luokan levottomuus alakoululaisia vastaajia: vain 17,4 prosenttia kertoo, että luokassa on usein rauhallista. Yhteiskoulun ruokalassa maanantaina kello 11 vuorossa lounaalla olleista seiskaluokkalaisista muutamalla on tarjottimellaan vain pari leipäpalaa ja lasi vettä. Vain 13 prosenttia ilmaisi tuntevansa innostusta opiskelusta. Yli 80 prosenttia kertoo, ettei ole osallistunut kiusaamiseen. – Opettajat tuntevat opiskelijat ja opiskelijat toisensa, mikä vahvistaa yhteisöllisyyttä. Positiivista ikaalislaisten nelosja vitosluokkalaisten vastauksissa on hyvä yhteishenki. Hämeenkyrön nuorisovaltuuston puheenjohtaja, F.E. Tällä kertaa valintaa selittää se, että aamun kotitaloustunneilla on valmistettu nakkikeittoa, joten lounaaksi tarjottu jauhelihakeitto ei enää kaikille maistu. Hämeenkyröläisistä näin arvelee 60 prosenttia 8.-9.-luokkalaisista ja hiukan alle 70 prosenttia toisen asteen opiskelijoista. Kouluinnostusta kertoo kokeneensa 47,3 prosenttia koululaisista. Tuloksista tullaan keskustelemaan myös nuorisovaltuuston seuraavassa kokouksessa. 4–5-luokilla kyselyyn vastasi yhteensä 33 lasta (kattavuus 87 %), 8–9-luokalla yhteensä 30. Ikaalisissa vastaajia oli 4–5-luokilla 132 kappaletta (kattavuus 84 %), 8–9-luokilla 103 (71 %) ja lukiossa 38 (67 %). Kyselyn tulosten mukaan kyseisten ikäluokkien hämeenkyröläisistä nuorista lähes 12 prosenttia tupakoi päivittäin. – Arvelen, että halutessani saisin hankittua huumeita noin tunnissa, vaikka en huumeiden kauppaajia tai välittäjiä tunne, toteaa Paavola. Viljo Paavola. Tieto käyttöön nopeasti Kahden vuoden välein toteutettavan valtakunnallisen kouluterveyskyselyn tuloksia on mahdollista hyödyntää toiminnan ja palveluiden kehittämisessä. Tuloksista kesäkuussa saatuja ennakkotietoja on puitu muun muassa kunnan johtoryhmässä sekä sivistyspalveluissa. syyskuuta ja Kallio poimii tuloksista esimerkiksi yläkoulun 8.-9.-luokkalaisten tupakoinnin ja muiden tupakkatuotteiden käytön. Sen syömiseen on myös varattu tarpeeksi aikaa. Ongelmia ikäluokalla näyttää olevan myös netin kanssa: 40,3 prosenttia kertoo, että viettää aikaa netissä vaikka pitäisi olla tekemässä jotakin muuta. Paavola arvelee kyselyn tuloksissa näkyvän sen, että paikallinen lukio on suhteellisen pieni. – Kyselyn tulosten perusteella nuorten päihteiden käyttö on Hämeenkyrössä yleisempää kuin Pirkanmaalla tai Suomessa keskimäärin, toteaa Hämeenkyrön kunnan hyvinvointikoordinaattori Tuomo Kallio. Jämijärven koululounas koetaan sekä nuorempien että vanhempien vastaajien osalta hyvänmakuiseksi ja laadukkaaksi. Opettajat kokee oikeudenmukaiseksi ja välittäväksi 75,7 prosenttia. Jos tuoreimman, keväällä 2023 tehdyn kouluterveyskyselyn huolestuttavin tulos Hämeenkyrön osalta pitää tiivistää yhteen sanaan, niin se on päihteet. Positiivista Ikaalisten yläkouluikäisten tuloksissa on avun saamisen helppous: koulun terveydenhoitajalle kokee pääsevänsä helposti 84 % ja kuraattorille 73,1 % vastanneista. Sillanpään lukion opiskelija Viljo Paavola ei sen sijaan muista, että kouluterveyskyselyn tuloksista olisi koulussa keskusteltu. – Vastausten perusteella yläkoululaiset ja toisen asteen opiskelijat kokevat, että tukea ja apua on hyvin saatavilla, Kallio huomauttaa. Jopa 28 prosenttia kertoo koulun aikuisen kiusanneen kuluvan luokka-asteen aikana. Ei lounasta. 47,3 prosenttia kertoo myös, että on yrittänyt vähentää internetin käyttöä. Internet nousee ongelmaksi Ikaalisten tavoin myös jämijärveläisten lasten osalla: moni kokee, että netissä pitäisi viettää vähemmän aikaa. Kouluruoka maistuu Jämijärvellä, netti stressaa Ikaalisissa • Nina Ylinen IKAALINEN, JÄMIJÄRVI. Lukiossa loistava ilmapiiri Lukiolaisten suurimmat ongelmat näyttävät liittyvän motivaatioon. Täysin kiusaamiselta kertoo välttyneensä vain 39,4 prosenttia. Kallio pitää tärkeänä, että kyselyn antamaa tietoa hyödynnettäisiin nopeasti. Lounas maistuu Jämijärvellä Jämijärven alakouluikäisten vastauksista esiin nousee koulukiusaaminen. Nettiongelmat näyttävät pahentuneen viime kyselykertaan (2021) verrattuna. F.E. Niin yläkouluikäiset nuoret kuin toisen asteen oppilaitoksissa opiskelevat arvioivat huumeiden hankkimisen omalla paikkakunnalla helpoksi. Päihteet. Itsensä tärkeäksi osaksi luokkayhteisöä kokee 68,4 prosenttia lukiolaisista. Etenkin Jämijärven kohdalla prosenttiyksiköt kasvavat kuitenkin helposti suuriksi pienten vastaajamäärien vuoksi
Työllistetyt ovat tehneet tärkeää työtä alueen ylläpidossa, mutta paljon on tarvittu myös talkoohenkeä. Palvelurakenteen muutos, jossa Hämeenkyrön ja Parkanon terveyskeskusten vuodeosastot ja vastaanottopalvelut suljetaan Ikaalisten sote-keskuksen sijaan, toisi huomattavia säästöjä ja strategisia hyötyjä. Se on myös kehittänyt toimintaansa asiakaslähtöisesti, erityisesti digitaalisuutta hyödyntäen. Liitä mukaan oma nimesi ja yhteystietosi. Lisäksi tiloihin mahtuisi ehkä useampikin yrittäjä sekä tapahtumat vielä kaupan päälle. Samaan aikaan meidän on pystyttävä kehittämään toimintoja ja panostamaan strategian mukaisesti valittuihin painopisteisiin. Onko mielessäsi aihe, josta toivoisit paikallislehteesi juttua. Ikaalisten Kokoomus Valkonuijakas, Clavaria fragilis, keijun sormi löytyi kesäasunnon pihasta Heittolasta. Nimi pitää olla toimituksen tiedossa, mutta sitä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. Toimituksella on oikeus muokata tekstiä. Ja sitähän siellä on, kun löydetään intoa ja oikeat toimijat siellä touhuamaan. Vastuullinen aluevaltuutettu katsoo koko Pirkanmaan etua tehdessään vaikeita päätöksiä toimipisteiden lakkauttamisesta. Sisilisko löysi luonnon oman majan. Kirjoitusten maksimipituus on 2500 merkkiä. Sari Rautiainen ikuisti syyskuinen illan Viljakkalassa Inkulan sillalta. Saat yhteyden toimitukseen sähköpostilla toimitus@oivaseutu.fi, soittamalla 03 3143 3170, viestillä tai Whatsapp-viestillä numeroon 044 082 0040. Heiska on mahdollisuuksien paikka Avoin kirje Pirhan aluevaltuutetuille Pirkanmaan hyvinvointialue on vaikeassa taloustilanteessa, mikä pakottaa meidät palvelurakenteen muutoksiin. Ikaalisten sote-keskus on askeleen edellä työhyvinvoinnin edistämisessä tarjoamalla laadukkaan toimintaympäristön, mikä on avain työvoiman saatavuuden turvaamiseen. Ikaalisten sote-keskus pystyy, alueen keskuksista ainoana, palvelemaan laajempaa väestöä, mukaan lukien Ikaalisten, Parkanon ja Hämeenkyrön asukkaat. Kuvan otti lukijamme Jenni Riihimäki. KESKIVIIKKO 27.9.2023 4 Päätoimittaja katri.linnikko@oivaseutu.fi p. Yhdistyksen toive on, että kunta ostaa yhdistyksen ulos Heiskan rakennuksista 47 000 eurolla, jotta yhdistys saisi kuitattua jäljellä olevat velkansa. Yhdistys on ilmoittanut, että ajaa itsensä alas. Voit myös laittaa viestin tai Whatsapp-viestin numeroon 0440 820 040. Uskomme vakaasti, että Pirhan päättäjien on syytä harkita vakavasti Ikaalisten sote-keskuksen säilyttämistä. Hämeenkyrön kunnassa monet viranhaltijat ovat viime vuosina vaihtuneet, eikä Heiska ole monellekaan uudelle tulijalle tuttu. Sanat eivät riitä, kuvailee Pirjo-Riitta Lehti Ikaalisissa tekemänsä metsäretkensä epämiellyttävää löytöä.. Kuvat voi lähettää osoitteella toimitus@oivaseutu.fi. Ikaalisten sote-keskuksen tilat ovat ylivoimaiset verrattuna Hämeenkyrön ja Parkanon terveyskeskuksiin, kuten Pirhan selvitys vahvistaa. Onko sinulla asiaa toimitukseen. Me katsomme, että tämän alueen osalta palveluverkon supistaminen tulee kohdistaa ensisijaisesti Hämeenkyrön ja Parkanon terveyskeskuksiin. Rakennukset on kunnostettu vanhaa kunnioittaen ja pihapiiri on myös pidetty siistissä kunnossa. Lisäksi alueella on merkittävä asumispalveluiden tuottaja, Jyllin Kodit, joka on sitoutunut kehittämään ikääntyneiden asumispalveluja. Tämä ratkaisu mahdollistaisi liikkuvien palveluiden tehokkaan toteuttamisen sekä ensihoidon laajennetun tehtäväkuvan. Hän ilmoitti löydöstään lajitietokeskukseen. Summa ei ole suuri siihen nähden, millaisen rakennuskokonaisuuden kunta saisi sillä hallintaansa. Vinkkaa meille jutunaiheesta joko sähköpostilla toimitus@oivaseutu.fi tai soittamalla 03 3143 3170. Kunnan tuoreista viranhaltijoista hyvinvointikoordinaattori Tuomo Kallio, kulttuurikoordinaattori Arttu Pentikäinen ja vapaa-aikapäällikkö Mika Koskela näkevät kaikki alueella potentiaalia. Erityisen merkittävää on keskuksen toimiva moniammatillinen yhteistyö, joka on rakentunut vuosien varrella ja joka voisi toimia esimerkkinä koko Pirkanmaan hyvinvointialueelle. Heiskalla on mainiot puitteet monenlaisiin tapahtumiin, mutta ylläpitokustannusten kurissa pitäminen edellyttäisi jotain pysyvääkin toimintaa. Ruusuja, risuja, ehdotuksia. 050 554 7394 VINKKAA JUTUNAIHE LUKIJAN KUVAT KIRJOITA MIELIPIDE Haluatko sanoa sanasi paikallisesta asiasta. Meitä kiinnostavat kaikki seutumme asiat: ihmiset, tapahtumat, kulttuuri ja urheilu. Kuva on otettu hetki auringonlaskun jälkeen. Sen sivustolla näkyi näitä ilmoitetuksi ainoastaan 119. PÄÄKIRJOITUS LUKIJOILTA OTA YHTEYTTÄ TOIMITUKSEEN Lukijan kuvat Heiskan historiallinen tilakokonaisuus Hämeenkyrössä henkii vanhan ajan tunnelmaa. Täysin uusi tuttavuus myös kuvan ottaneelle Eeva-Liisa Miikkolalle, ottaneelle. Se sijaitsee strategisesti hyvällä paikalla mahdollistaen liikkuvien palveluiden tehokkaan toteuttamisen. Olisiko sinne mahdollista luoda vanhanajan talonmiesmalli, jossa joku hoitaisi kiinteistön arkea, koska kiinteistöjen lämmittäminen ja huoltaminen vaativat päivittäistä työtä. Ikaalisten sote-keskus on jo useita vuosia toiminut laaja-alaisesti eri palvelujen keskuksena, toteuttaen hyvinvointialueen tavoitteen mukaista toimintaa ja madaltaen raja-aitoja eri palvelutoimintojen välillä. Lähetä mielipidekirjoituksesi osoitteella toimitus@oivaseutu.fi. On selvää, että kunnan toimenkuvaan ei pitkällä tähtäimellä kuulu Heiskan kaltaisen kokonaisuuden ylläpitäminen, mutta ei sitä kannata myöskään kiireellä ja halvalla myydä jollekin yksityiselle toimijalle. Se toisi samalla kauaskantoisia etuja koko alueen palveluverkkoon. Heiskaa on kaavailtu myös Landefestien tapahtumakeskukseksi, ja siihenkin Heiskan maalaisromanttinen ympäristö istuisi mitä parhaiten. Onnistuitko taltioimaan upean luontoilmiön, kauniin maiseman tai hassun hetken. Kerro viestissä kuvaajan nimi ja paikkakunta sekä kuvatekstiä varten tietoja kuvasta. Lisäksi näin vähennettäisiin merkittävästi tulevaisuuden investointitarpeita, sillä Ikaalisten modernit ja hyvin suunnitellut tilat ovat jo valmiina palvelemaan laajempaa väestöä. Tämä yhteistyö on tulosta aidosta halusta työskennellä yhdessä asiakkaan parhaaksi, ei ulkoapäin asetetuista vaatimuksista tai rakenteista. Lähetä kuva meille, niin voimme julkaista sen lukijoidemme iloksi. Esimerkiksi suunnitelmissa oleva katuruokafestivaali kuulostaa mainiolta idealta. Se ei ainoastaan vakauttaisi taloudellista tilannetta, vaan myös takaisi henkilöstön riittävyyden, parantaisi alueen palveluja ja mahdollistaisi koko alueen toimintojen kehittämisen ilman suuria tulevaisuuden rakennusinvestointeja. Ikaalisten sote-keskus tarjoaa erinomaiset puitteet palveluiden keskittämiselle, kiitos 2010-luvulla tehdyn merkittävän liki 10 miljoonan peruskorjauksen. Työllisyyshanke päättyy tämän vuoden lopussa, eikä jatkoa ole luvassa, joten lopussa on myös Heiska ry:n tarina. Vastuuta on viimeiset vuodet kantanut Heiska ry, joka on pyörittänyt tiloissa työllistämishankkeita useamman vuoden ajan. On välttämätöntä saattaa hyvinvointialue taloudellisesti kestävälle uralle
Hämyläntie ja Kylpyläkatu ovat saaneet uudet päällysteet ja katujen rakenteita on muutenkin vahvistettu. Samoin kuntoutusliiketoiminta oltiin myyty Ikaalisista Ylihärmään syksyllä 2020 ja alue kylpylän ympärillä hiljeni muutenkin dramaattisesti. Saman kokeneet voivat kertoa omia kokemuksiaan sairaudesta selviytymisestä tai sairauden kanssa elämisestä. Kannustankin jokaista tutustumaan sukuhistoriaansa, sillä kaikilta meiltä ne arvokkaat juuret löytyvät. Kylmä tulisi ja nopeasti. syyskuuta iltapäivällä. Yhteinen kokemusten jakaminen luo syvän ymmärretyksi tulemisen tunteen. Ymmärränkin sen olevan joskus hyvä keino viettää aikaa sekä olla yhteydessä ystäviin, mutta en silti näe siitä olevan yhtä lailla hyötyä kuin lukemisesta. Kehittämislista on pitkä ja siitä on ilo kirjoittaa. Kyrösjärven seudun sydänyhdistyksen jäseniä voit tavata Ikaalisten Kompissa 29. Itse olen sitä mieltä, ettei mikään kirja ole sinänsä huono – osa vain toisille parempia ja sopivampia kuin toisille, sillä joka tapauksessa joku kirjailija on käyttänyt aikaansa kertoakseen tuon tarinan. Iloinen karjalaispoika oli sulattanut piinkovan pohjalaissydämen ja vienyt isoäitini vihille kahdeksankymmentä vuotta sitten. Kaiken kukkuraksi kaupunki ilmoitti lopettavansa Teiharjun latujen hoitamisen keväällä 2021 ja uhkasi jopa sammuttaa kuntoradan valot säästötoimenpiteenä. Uutta jatkuvuutta vaalittiin Hämeenkyrössä sopuisasti ja kirjahyllyllä molempien paikkakuntien kotiseutuviirit seisoivat ryhdikkäänä parina loppuun asti. On tärkeää osata löytää juuri itselle sopivaa luettavaa. Kun tuuhean sukupuun latvuksissa syntyy uutta elämää, aikaisemmat polvet painautuvat hiljalleen osaksi monimutkaisten juurten verkostoa. Jaettu kokemus on merkittävä kokemus. He ymmärtävät sinua ja tilannettasi. Joskus kirkonmenojen jälkeen karjalaispoikien sydämet täyttyivät vimmaisesta kaipuusta, kun he yllyttivät hevosensa kilpa-ajoon – aivan kuten silloin joskus. Jarmo Kuivanen Osa-aikainen kuivaniemeläinen Sydänpäivää vietetään perjantaina – vertaistuki on elintärkeää Kansainvälistä sydänpäivää vietetään 27. Hämeenkyröläisen ruokakaupan aulassa minua lähestyi mies, joka pyysi allekirjoitustani kuurojen hyväksi. Latujen kunnosta tiedotetaan hyvin hoitokertojen jälkeen kuntoilijoita ja melkein aina lumisateiden jälkeen ladut ovat ensiluokkaisessa kunnossa hyvän hoidon ansiosta. Hoitavan tahon ja kirjallisuuden lisäksi tietoa saa kohtalotovereilta. Kiitollisena edellisten polvien ponnisteluista, kerrottakoon tämän kolumnin olevan pian alkavan oman liittoni johdosta viimeinen, jonka kirjoitan Piitulaisena. Kuitenkin nyt, jossain siellä kaukana uutta navettaa varten lyödyt kahdeksantuhatta käsin lyötyä tiiltä hautautuivat hiljalleen aluskasvillisuuteen. Sotakorvauksilla pystytetyllä tilalla Osaralla elämä jatkui toiveikkaana. Jokainen tarina on tärkeä ja sillä on oikeus tulla luettavaksi, ja jokaisella on oikeus lukea se, joten lue se! Amanda Korte 8b, Ikaalisten yhteiskoulu Napakat Lapset ja nuoret parveilevat kauppojen pihoissa ja roskaavat – eivätkö vanhemmat opeta heitä käyttäytymään. Nuorista huolestunut Varoitus kaikille kaupassakäyjille: jouduin huijauksen uhriksi. Sen jälkeen on tapahtunut todella paljon myönteisiä asioita Ikaalisten kylpylän alueella. Sairastuneelle on tärkeää kuulla, mitä diagnoosi tarkoittaa käytännössä ja miten se vaikuttaa jokapäiväiseen elämään. Teiharjun kuntoreitin rakenne uusittiin perusteellisesti viime syksyn aikana 2 kilometrin matkalla ja reitille rakennettiin uudet hienot led-valot. Kylpylä sykkii taas! Laskin juuri ilmestyneen UutisOivan matkailulehden ilmoituksesta, että syyskuun ja joulukuun välisenä aikana kylpylässä on noin 50 erilaista järjestettyä tapahtumaa eli keskimäärin yli 10 tapahtumaa joka kuukausi. Olenkin leikillisesti todennut ystävilleni, että meillä on maailmancupin tasoiset ladut Ikaalisissa hoidon puolesta. Marja Erkkilä Kyrösjärven seudun Sydänyhdistys ry Älä eristä itseäsi kirjojen maailmasta Olen huomannut, etteivät monet ihmiset enää lue kirjoja enää. Muutamien vaiheiden jälkeen isovanhemmistani tuli hämeenkyröläisiä, mukanaan väkeä kolmessa polvessa. Tähän päälle vielä pikkujoulutapahtumat ja yritysten järjestämät omat juhlat. Vertaistuen arvo on siinä, että kertojalla ja kuulijalla on samanlainen kokemus, joka mahdollistaa toisen tarinan ymmärtämisen. Otsikon mukaisesti syke kylpylän alueella on kiihtynyt mukavasti viime vuosina ja on varmasti Ikaalisten kaupungin sekä sen lähialueiden etu, että meillä on paikkakunnalla toimiva Kylpylä jo alueen imagon, matkailun ja työllistävien vaikutustenkin puolesta. Kylpylän alue sykkii taas Kirjoitin tälle palstalle muutama vuosi sitten Ikaalisten kylpylän aluetta uhanneesta alasajosta. KESKIVIIKKO 27.9.2023 5 LUKIJOILTA Kirjoittajavieras Kirjoittaja Mira Piitulainen on maallemuuttaja, joka on oppinut luontevasti tervehtimään erilaisia autoja. Sairastunut voi säästää läheisiään ja olla kertomatta heille kaikkia huoliaan. Kauppojen pihoilla myös ajellaan viritetyillä mopoilla nokka pystyssä, eikä poliisi puutu, vaikka siitä on ilmoitettu. Kylpylän alueen latuja ja kuntoreittejä on hoidettu erinomaisesti viimeiset pari vuotta. Sukulaiseni kotiutuivat silloiseen Ylä-Satakuntaan hyvin. Kolmostietä ajaessani kulkee Virkajärventie sorapohjaisena valtatien vieressä. Vertaistukea on saatavilla monella eri tapaa. Hääpuku oli valmis, kun likainen asetakki pestiin rannassa ja kauluksiin ommeltiin uudet laatat. Heiltä hyvin aktiivista ja määrätietoista toimintaa asian edistämiseksi. Kun sota päättyi, oli vanha Karjala menetetty iäksi. Vertaistukitoiminta on Sydänyhteisön ydintoimintaa. Lisäksi vastasairastunutta ja läheisiä helpottaa, kun he voivat puhua kokemastaan. Kun ojensin setelin, myyjä tuli häätämään miehen pois. Minusta tämä on upea asia! Ikaalinen ilman hyvin toimivaa kylpylää olisi kuin ihminen ilman vaatteita. Hänellä ei ollut keräyslupaa ja oli häirinnyt asiakkaita aiemminkin. Suvun muistelmateoksessa totesin, että sitkeät juuremme mutkittelevat pitkälle ja niiden ansiosta pysymme itsekin tukevasti pystyssä. Raskaana ollut isoäiti kuljetti sitkeän isotätini rinnalla lehmiä kohti turvallisempia seutuja, isoisän taistellessa rintamalla täydellisen tietämättömänä siitä, tapaisiko enää perhettään. Mielestäni kirjat ovat täydellinen tapa nähdä maailma lukuisista eri näkökulmista. Olen tästä useasti soitellutkin kaupungin tekniseen toimeen. He eivät tunnu tajuavan, kuinka mahtavaa lukeminen on. Vertaistukija on sopivan etäällä, ja siksi hänelle on helpompi puhua. He olivat kiitollisia mahdollisuudesta aloittaa alusta, vaikkei ikinä varmasti täysin unohtunutkaan, että Piitulaiset olivat jo vuosikausia eläneet maillaan perin toisenlaisella murreja kulttuurialueella. Rohkeat paikalliset liikemiehet ostivat kylpylän ja sen liiketoiminnan ja ovat puhaltaneet siihen rutkasti lisää elinvoimaa ja tulevaisuuden toivoa. Vanhemmat saisivat seurata, mitä heidän lapsensa tekevät. Teiharjun kuntoradan kunnostuksesta voi antaa tunnustusta kaupungin puutarhuri Kauri Kalliolle ja IU:n hiihtojaoston pomolle Ari Kilvelle. Naapurin hevonen veti kaverina pariauraa ja savukiehkurat nousivat uudisraivaajien iltataivaalle isäntien haastellessa työpäivän päätteeksi. Vuonna 2023 päivän teemana Suomessa on vertaistuki. Voit ikään kuin elää useita elämiä yhden elämän aikana lukemalla nuo kuvitteelliset kokemukset kirjojen sivuilta. Samassa yhteydessä myös Kristan lenkkiä uudistettiin Toivolansaaressa. Onko se sinulle henkilökohtainen tapaaminen, puhelinsoitto, ryhmässä tapaaminen vaiko Facebook-ryhmä. Se tarkoittaa kokemustietoon perustuvaa tukea, jonka tärkeimmät elementit ovat kertominen ja kuunteleminen Vertaistuki tuo yhteen ihmisiä, jotka ovat kanssasi samassa tilanteessa tai ovat kokeneet vastaavan. Puitteet kannattavalle liiketoiminnalle ovat nyt olemassa ja toivonkin, että alueen kehitys jatkuu edelleenkin positiivisella uralla. On helpottavaa jakaa kokemuksensa sellaisen henkilön kanssa, joka todella ymmärtää. Se on vapaaehtoista ja vastavuoroista kokemusten jakamista ja tukea myötätuntoisessa ja kunnioittavassa ilmapiirissä. Sydänja verisuonitaudeille voivat altistaa useat riskitekijät: tupakointi, diabetes, korkea verenpaine ja kolesteroli, liikalihavuus sekä perintötekijät. Hoidosta vastaa pääsääntöisesti kylpylä ja siellä ennen kaikkea Suomisen Joni, aktiivihiihtäjä itsekin. Viimeisen kerran Karjala jätettiin lopullisuuden lohduttomuutta aistien. Kylpylän rannan puoleista terassialuetta on uudistettu, rantasauna lämpiää taas perjantaisin ja lauantaisin, ulkoilupolut ja reitit on viitoitettu uudelleen Knuuttiloiden toimesta, Kylpylähotellin ranta on hiekoitettu beachin omaisesti ja niin edespäin, ja niin edespäin. Yli kolmesataa kilometriä myöhemmin rohkeat naiset saavuttivat täisinä ja väsyneinä ensimmäisen määränpäänsä. Kun ihminen sairastuu, hänen ja hänen läheistensä tiedonjano on suuri. Alue oli todellakin menossa huimaa vauhtia rapakuntoon ja kaikki elinvoima Kylpylän ympärillä ja sen lähialueilla näytti hiipuvan alta pois. Alueen kadut, muun muassa Hämyläntie, olivat heikossa hapessa ja Kylpyläkadun asfalttikin repeili pahasti. Tiet täyttyivät evakoista, eksyneistä lehmistä ja vastakarvaan kulkevista sotilaista. Sydänja verisuonisairaudet ovat maailman yleisin kuolinsyy. Olen perehtynyt isäni puoleisen suvun vaiheisiin, sillä on tuntunut tärkeältä tietää mistä olen tullut ja mistä olemme sukuna selvinneet. Vielä kun Wegeliuksenkatu saataisiin päällystettyä uudelleen ja sen nykyiset kuopat korjattua, niin alueen infrakin olisi tyydyttävässä kunnossa. Pommikoneet tekivät vaarallisia syöksyjä retkikunnan yllä ja tiheä luotisade repi metsäkaistaleen heiveröistä lehtiverhoa. Sitten hän alkoi vaatia rahaa. Teemapäivän tavoitteena on kiinnittää huomio sydämiin ja kannustaa tekoihin sydänten terveyden hyväksi. Olkaa siis varovaisia! Huijattu. Omia kokemuksia jakamalla usein huomaa, ettei olekaan asian kanssa yksin. Kirjojen maailma ja kaikki nuo tarinat avaavat uskomattomia maailmoja, joihin voi uppoutua. Tiedän monien ajattelevan, että voisi aivan yhtä hyvin katsoa puhelinta, sillä sen voi tehdä ilman, että tarvitsee lähteä kirjastoon ja etsiä luettavaa – se on vain helpompaa. Mistä luettavaa sitten löytäisi tai mitä pitäisi lukea. Reitillä on nyt turvallista liikkua myös pimeään aikaan. Välirauhan aikaan palattiin nuorikon kanssa Viipurin läänin Pyhäjärvelle, mutta karvaat lähtökäskyt palauttivat perheen jälleen tien päälle. Jokaisessa kunnassa tai kaupungissa on ainakin yksi kirjasto, Ikaalisissa mukaan lukien, joten miksi emme käyttäisi sitä. Usein ilolla kuvittelen edesmenneen isoisäni ajamassa kiivasta hevostaan autoni rinnalla hiekan pöllytessä lämpimään ilmaan. Nimi vaihtuu, identiteetti säilyy Isovanhempani tapasivat Etelä-Pohjanmaalla isoisäni ollessa ensimmäisellä evakkomatkallaan. syyskuuta. Koronan vaikutuksesta kylpylä oli ollut pitkään suljettuna ja pian sen uudelleen avaamisen jälkeen edellinen omistaja ilmoitti lopettavansa kylpylän liiketoiminnan ja etsivänsä sille uutta omistajaa
klo 12.30 iltapäivän vieraana kotiseutuneuvos Katariina Pylsy, aiheena Keskellä elämää -kuvin ja sanoin. Perheuutiset Rakas puoliso, isä ja vaari rakennusmestari Veikko Toivo Juhani ANTTILA * 6.5.1943 Vammala † 16.9.2023 Ikaalinen Tule tuuli, tuui purtta vieös veikkosi venettä! Anna juosta puisen purren, mennä mäntyisen venehen saarelle sanattomalle, niemelle nimettömälle! Eino Leino Kaivaten Irina Petri, Annastiina ja Aleksis Jaana, Otto, Jenny ja Vilho muut sukulaiset ja ystävät Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Ikaalisten kirkossa lauantaina 14.10.2023 klo 13, jonka jälkeen muistotilaisuus Ikaalisten seurakuntakeskuksessa. SEURAKUNTA Ke 27.9. Hartaus klo 12 Tevaniemen toimintakeskuksessa, Aila. Ilmoittautumiset ti 3.10. Su 15.10. ANTTILA OY P. Suvituuli Messi 044 724 8361. Elämällä on väliä -raamattuluennot klo 18 Majakassa. SEURAKUNTA Pe 29.9. Yhteistaksikyytien tarvitsijat ottakaa yhteys diakoniatyöntekijä Johanna Graeffeen p. JÄMIJÄRVEN. JÄMIJÄRVI Kuollut: Aimo Valtteri Leppimäki 70. Mukana Anneli Moisio ja Saila Kuuskoski. Tulossa: Pe 6.10. Rakkaudella kaivaten Katja On isän neuvot loppuneet, hän hiljaa nukkui pois. Eelis Mäkipää alustaa aiheesta Sinä olet helmi – Elämän merkitys löytyy yhteydessä Luojaan ja lähimmäiseen. Ti 3.10. Isää kaivaten Jyri ja Jukka On ikävää, joita ei voi ilmaista, on kaipuuta jota mitkään teot eivät voi täyttää, ja on rakkautta joka ei vaadi muuta kuin sydämen hiljaisuutta. Näin emme olisi tahtoneet, on meiltä paljon pois. Tulossa: Myötätuuli-päivä alkaa kokoontua viikoittain Särkijärven leirikeskuksessa to 12.10. klo 11.30–30 arkilounas. Tervetuloa erityisesti isovanhemmat ja lapset. Lämmin kiitos Jyllin Kodin henkilökunnalle Kirstin hyvästä hoidosta. Tilaisuutta ennen kakkukahvit klo 13 seurakuntakeskuksessa. Päiväkerholaiset esiintyvät, Miila Viitaniemi ja Anna Aila laulavat. mennessä p. Ilm. Siskoni ja tätimme Kirsti OSARA * 15.12.1927 † 11.9.2023 Pitkää elämää muistellen Erkki ja Mailis Ritva, Leena, Tiuku, Antti ja Anu perheineen sukulaiset ja ystävät Ystävällisenä kutsuna ilmoitetaan, että siunaustilaisuus pidetään la 7.10. 044 744 0038. Kovelahden seurakuntailta klo 18, Nousula, Aila. 6 €. IKAALISTEN. klo 14 Ikaalisten kirkossa. Arkilounas Keittolounas ja kahvi klo 11.30–13. Hiljaisuuden päivä klo 10–15 kirkossa ja seurakuntakeskuksella. Hinta 150 € omin liinavaattein, ohjaajina Taina Karvonen ja Anna-Kaisa Hautala. Lauantai-kahvila lähetystyön hyväksi klo 10–13 Majakassa. To 5.10. 040 581 5306 / Jaana. To 28.9. Tarjolla iltapalaa. mennessä t a i n a . Lahjoitustavaran voit tuoda srk:n työntekijöille viim. Israelpiiri klo 14 Torikadun Olohuoneella. Perhekerho klo 10, srk-koti.. alkaen klo 10–13.15. 12.10. Suojaansa otti siivillään, kuiskasi hiljaa lähdetään. 8.11. Majakka-kahvila klo 10–12. Toiveena muistamiseksi on yksi kukka. Muistotilaisuus seurakuntakeskuksessa. HÄMEENKYRÖN. Lämmin kiitos osanotosta. Ma 2.10. Raamattu ja rukouspiiri klo 13, srk-koti. 050 471 5898, 0400 898 392 Tunnelikuja 3, Hämeenkyrö • www.hautaustoimistoanttila.fi Rakkaamme Jouko Juho Vihtori TASALA * 4.12.1963 Jämijärvi † 14.9.2023 Ikaalinen Taivaalle katsoa haluan, jotta sinut näkisin, neuvojasi kuulisin ja halauksesi vielä tuntea voisin. – su 15.10. mennessä anne.oksanen@evl.fi tai p. Eläkeväen virkistyspäivä Särkijärvellä klo 10–14.30. 03 371 5205 39200 Kyröskoski www.hautauspalvelumakipaa.fi • Hautaustoimisto • kukkasidonnat • pitopalvelu A. KESKIVIIKKO 27.9.2023 6 HÄMEENKYRÖ Kastetut: Väinö Johannes Kuru ja Leo Elias Oliver Niemelä. Ti 3.10. Hyvää tekevät käsityöt klo 17.30–19 Vanhassa Pappilassa. IKAALINEN Kuollut: Anneli Järvenpää 84. Su 1.10. f i tai tekstiviestillä 040 804 9641. Valtakatu 40 p. Ilm. Tied. 044 724 8360. Parkki-ilta klo 18 Olokololla. To 28.9. Rakkaamme Anneli JÄRVENPÄÄ o.s. Kaikesta rakkaudestasi ja huolenpidostasi kiittäen Kalevi Päivi perheineen Timo perheineen Pirjo perheineen sukulaiset ja ystävät Siunattu läheisten läsnä ollessa. Ke Arkilounas 4.10. Raija Järvensivu ja Kirsi-Klaudia Kangas. Mikkelinpäivän messu klo 10 kirkossa. Saila Kuuskoski 040 804 9643 Pe 13.10. Messukumppaneina Hämeenkyrön Maaja Kotitalousnaiset sekä MTK Hämeenkyrö. Perjantaikeidas klo 10 Torikadun Olohuoneella. Sadonkorjuun kiitosmessu Mäntyrinteellä klo 10, Mätäsniemi. Hiljaisuuden retriitti Hakoniemessä. k a r v o n e n @ e v l . Iltaperhekerho klo 17 seurakuntakeskuksen alakerrassa. Ilmoittautuminen Johanna Säynäjäkankaalle 10.10. tai pakkaustalkoisiin Jämijärven srk-kodille la 11.11. sisaret perheineen muut sukulaiset ja ystävät Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Jämijärven kirkossa lauantaina 7.10.2023 klo 13.00, muistotilaisuuden vietämme läheisten kesken. Ohjelmatuokio: klo 12.30–13 Juha Aila kertoo Pipliaseuran työstä maailmalla lyhyiden videoiden välityksellä. Särkioja * 18.6.1939 Ulvila † 17.8.2023 Ikaalinen Enkeli hiljaa vierellä kulki, kädestä otti, syliinsä sulki. Timo Pöyhönen opettaa aiheesta ”unelmien seurakunta”. La 30.9. Pyydämme ilmoittautumaan 5.10.2023 mennessä p. Su 8.10 ”TOIVO TULEE VASTAAN” Musiikkitilaisuus klo 14 Ikaalisten kirkossa. klo 12.30 Vieraana Pirkko Said. klo 10–13. Mukana pastori, vuoden 23 tangoprinssi Niilo Rantala. Avoin perhekerho klo 10–12 seuriksella. SEURAKUNTA Operaatio Joulun Lapsi kenkälaatikkolahja. Messun jälkeen uutispuurotarjoilu Mäntyrinteellä. Digituki klo 9, srkkoti. Hän tuo kuulumisia Israelista ja erityisesti Ebenezer-vanhainkodista Haifasta. Kohtaamispaikka kaikille lapsiperheille, iltapalatarjoilu. To 5.10. Lähetysilta klo 18, srk-kodilla. Perhekerho klo 10, vanha pappila. 044 747 0024. Su 1.10. Kuolleet: Aino Mirjam Koskela 96, Pertti Villiam Punkka 85 ja Aino Maila Johanna Mäki 73. Ke 4.10. sähköpostilla 2.10. KOTISEURAKUNNAN TAPAHTUMIA
9E-luokalta Kalle Kosola, Jonna Tuorila, Moona Lehtonen ja Timo Hietaniemi toimivat vartiosotilaina Mikko Paitulan ja Kristian Osaran apuna. Tuulenkylä kirjoittaa risteävistä kohtaloista • Nina Ylinen IKAALINEN. Millä tavoin Isän tahto meissä tänään tapahtuu. Jos Tuulenkylän teoksista on aiemmin nauttinut, nauttii varmasti tästäkin. Tottuneen kirjoittajan otteen näkee etenkin lukujen aluista, jotka napakasti taluttavat lukijan eteenpäin. Edessä voi olla myös sumuista tai ihan pimeää. Työni loppuu, löytyykö uutta. Sen huomaa, että Tuulenkylä suorastaan elää hahmojensa mukana ja on sukeltanut syvälle historian havinaan. Nuoret olivat tehtävissä yhdessä veteraanija maanpuolustusyhdistysten kanssa. Ikaalilaistaustaisen, Tevaniemessä puolet vuodestaan viettävän Pekka Tuulenkylän kynästä on syntynyt jo kymmenes teos. Kasvis: Linssikeitto Ke: Kalapuikot, peruna, kermaviilikastike, salaatti To: Jauhelihakastike, pasta, salaatti Pe: broilerikiusaus, salaatti. Varsin tuotteliasta! Uusin teos kulkee nimellä Kohtalonyhteys. Kirjat. Jeesus kutsuu ihmistä kuolemasta elämään. Kuva: Kaija Valkama Sodan päättymiselle laskettiin seppele • Anu Mätäsniemi HÄMEENKYRÖ. Juuri siellä sinuun juurrun, vastuuseen viet laajempaan, taikka suostun vähimmässä uskollinen olemaan. Pirkko Hakkarainen Seurakuntalainen KYRÖSJÄRVI Kyrösjärven pinnan korkeus tiistaina +83.3 m. Elämällämme on tarkoitus. Tilaisuuden lippu-upseerina toimi Harri Mokkila ja pappina Anu Mätäsniemi. Teos alkaa vuodesta 1947, jolloin melkein kaksitoistavuotias, tarkkasilmäinen Marko huomaa äitinsä ja japanilaistaustaisen kalastajan välillä olevan jotakin. Olen yksin, mistä saisin ystäviä, kaipaan aviopuolisoa, haluaisin omia lapsia. Siinä sopii ottaa hyvä asento ja ajatella itsensä pirtin nurkkaan ja kuunnella tarinointia. Muuten sotasukupolven arvot ja muisto eivät siirry eteenpäin jälkipolville, kiitteli moni sankarihaudalla katsellessaan, kun Yhteiskoulun yhdeksäsluokkalaiset avustivat 19. syyskuuta jatkosodan päättymisen muistopäivän seppeleenlaskussa sankarihautausmaalla. Kahvi + täytekakku 5 € (tuotto Seurahuoneen hyväksi) Klo 11 ensiintyy Pihapelimannit + V-M Järvenpää TERVETULOA! S EUR A H U O N E S EUR A H U O N E Hämeenkyrö Ma: Pinaattiletut, peruna, kastike, salaatti Ti: Makkarakeitto, leipä. Suomen toinen nobelisti on vuonna 1945 kemian Nobel-palkinnon saanut A.I. Taustavärinä kerrotaan myös Suomen historiaa. Pian juhlitaankin kihloja. Ajankohdan alaraja +82.33 m. – On hienoa, että nuoret otetaan mukaan tällaisiin hetkiin. Oikoluku olisi teroittanut kirjaa entisestään, mutta onneksi repliikkiviivojen pituus tai muutama väärä kirjoitusasu tuskin monen lukemista haittaa. Tuulenkylä luottaa dialogiin: lukija pääsee varsinkin alkuvaiheessa seuraamaan pitkiä pätkiä henkilöiden keskustelua. Se, mitä ei sanota ääneen on kirjassa kiinnostavinta ja erikoista kyllä, ajankohtaisinta: erilaiset henkilöhahmot tuovat hyvin esille sen, miten Suomi ei ole koskaan ole ollut puhtaan suomalainen (mitä se ikinä tarkoittaakaan), vaan väestöön on aina kuulunut monen taustaisia ihmisiä, aivan niin kuin suomalaisetkin ovat aina lähteneet täältä muualle. Sillanpään syntymäpäiväjuhlista kertoneen jutun otsikko oli: Suomen ainoalle nobelistille pidettiin 135-vuotisjuhlat. Jeesuksen sovitustyöhön luottaen meillä on ilo, rauha ja levollinen mieli, silloinkin kun kohtaamme vaikeuksia, kipua ja kärsimyksiä. Menovinkki Tangoprinssi esiintyy Särkijärvellä HÄMEENKYRÖ. Nobel-kirjailija F.E. Vuonna 2023 kruunattu tangoprinssi Niilo Rantanen saapuu esiintymään Hämeenkyrön seurakunnan järjestämään ikäihmisten virkistymispäivässä. klo 9–12 Seurahuoneelle, Sepänkatu 3, Kyröskoski. Ja – jospa tämä ei liikaa paljasta – juuri kun ajattelee kaiken olevan selvää, ei se sitä olekaan. Dramatiikkaa teoksessa riittää kansikuvasta viimeisille riveille. Roomalaiskirjeessä sanotaan (12:45) ”Niin kuin meillä jokaisella on yksi ruumis ja siinä monta jäsentä, joilla on eri tehtävä, samoin me kaikki olemme Kristuksessa yksi ruumis mutta olemme kukin toistemme jäseniä.” Meillä jokaisella on oma paikka ja tehtävä. KESKIVIIKKO 27.9.2023 7 ELÄMÄNMENO Kouluruoka Oikaisu Jumalan kämmenellä Kuljeta ja johda! Elämässämme näemme eteemme eri pituisia matkoja. Anna, Kristus, rohkeutta mennä maastoon tiettömään, jossa merkkejä en tunne, vaille vastausta jään. Jumalalla on suunnitelma meille jokaiselle. Teos kyllä kantaa nimensä, sillä ennen kaikkea teos kertoo kahden kohtalon varsin dramaattisista yhteenleikkautumisesta ja sen seurauksista. Yhtä pyydän, Vapahtaja, tänään yhtä pyydän vain: Näytä yhden päivän matka, askel, jonka tänään sain. Pitkien keskusteluiden ystävälle teos ei välttämättä ole sopivin. Satapirkan Sähkö Oy AURINKO Ke nousee 7.23 laskee 19.13 To nousee 7.25 laskee 19.09 Pe nousee 7.28 laskee 19.06 La nousee 7.30 laskee 19.03 Su nousee 7.33 laskee 19.00 Ma nousee 7.35 laskee 18.57 Ti nousee 7.38 laskee 18.53 Tule viettämään EKI LUUMIN 7-kymppisiä 7.10. Keskustelut, Markon mielensisäiset ajatukset ja ympäristön tarkkasilmäinen kuvaus yhdistyvät teoksessa sujuvasti. Markon kasvutarina kerrotaan hänen omalla suullaan, avioitumiset ja erot, yhdet ja toiset urat – rakkaus ja väkivalta. Oppilaita johti opettaja Ossi Nummelin. Olen hakenut useampaan opiskelupaikkaan, kunpa minulle avautuisi oikea ovi. Virsi 525 kuvaa luottamusta Jumalaan, siinä pyydetään rakastavalta Jumalalta ohjausta elämän eri vaiheisiin (525:3,4). Keiden kanssa, mihin suuntaan polku tänään avautuu. Juoksutusmäärä 60 m 3 /s. Joskus asiat ovat varhain selvillä: haluan autonkuljettajaksi, sairaanhoitajaksi tai jatkan vanhempieni yrityksessä. Ajankohdan pitkän ajan keskiarvo +82.9 m. Virtanen. Voimme pyytää, että Jumala käyttää meitä tahtomallaan tavalla niin maallisissa tehtävissä kuin oman valtakuntansa työssä. Konsertin järjestää Hämeenkyrön seurakunta torstaina 5. Sairastuin vaikeaan sairauteen, loukkaannuin liikenneonnettomuudessa, velkaannuin, menetin otteen elämään. lokakuuta Särkijärven leirikeskuksessa. Miten tästä eteenpäin. Kasvis: Kasviskiusaus Ikaalinen Ma: Uunimakkara, perunasose, vihersalaatti Ti: Kahden kalakeitto, ruistassu, edamjuusto, tomaatti Ke: Kasvismakaronilaatikko, vihreä salaatti To: Chili con carne, riisi-monivilja, salaattivati Pe: Broilerikiusaus, Iloinen salaatti Jämijärvi Ma: Broilerikeitto, leipä, juusto Ti: Kebab, riisi, kasvikset, hedelmäinen salaatti Ke: Makaronilaatikko, kurkkusalaatti, salaatti To: Jauhelihapihvit, peruna/perunapaistos, kastike, tuoresalaatti Pe: Koululaisen kalaleike, muusi, porkkana-melonisalaatti Viljakkala Ma: Lihakeitto, hedelmä Ti: Broilerikiusaus, salaatti Ke: Jauhelihakastike, peruna, salaatti To: Tonnikalapastavuoka, salaatti Pe: Kasvissosekeitto, raejuusto, leipä Viime viikon Oivassa 20.9. Jumalan tahto meitä kohtaan on hyvä. Lopuksi kahviteltiin kirkon eteisessä. Romaani Kohtalonyhteys ilmestyi keväällä 2023. Tarkkasilmäinen lukijamme muistutti, että Sillanpää on toki Suomen ainoa Nobel-kirjailija, mutta ei ainoa nobelisti. Virressä 508:1 pyydetään: Matkaani ohjaa! Kauas näe en, vain askelen, vaan ottaa tahdon sen
Minkäänlaista asian esittelyä etukäteen ei meille Parkanosta ole annettu, Äijö sanoo. Marraskuussa se hyväksyy talousarvion ja taloussuunnitelman. lokakuuta. – Tämän tyyppiset asiat pitäisi tuoda esille muulla tavalla kuin, että me Ikaalisissa luemme asiasta paikallislehdestä. Ensi vuoden talouteen tavoitellaan nollatulosta. Ikaalisten kaupunginjohtaja Eeva Viitanen kertoo, että jos Parkanolta lausuntopyyntö tulee, se on tarkoitus käsitellä kaupunginhallituksessa 23. Parkanon kaupunginhallitus teki päätöksen Rukonevan siirtoa koskevasta lausuntopyynnöstä 11. Alueella suuri taloudellinen merkitys Parkanon kaupunginjohtaja Aki Viitasaari totesi aiemmin UutisOivalle, että kuntarakennelain perusteella alueen siirto Parkanolle on perusteltua ja alue on Ikaalisille vähämerkityksellinen. Toteutuessaan investointi lisäisi talouteen paineita tulevina vuosina. Ikaalisten kaupungin aluueseen kuuluva Rukonevan enklaavi sijaitsee keskellä Parkanon kaupungin aluetta Lapinnevalla. Lokakuun lopussa valtuusto päättää veroprosenteista. – Ei ole mikään ongelma toteuttaa alueen hankkeiden vaatimaa kaavoitusta kahdessa kunnassa eli Parkanossa ja Ikaalisissa. Kustannuksia syntyy koko ajan, kun kaupunki ylläpitää useita käytöstä poistettuja ja huonokuntoisia rakennuksia. Miltä näyttää loppuvuosi. Siirtoaikeen taustalla on alueelle suunniteltujen 10–20 tuulivoimalan ja noin 40 hehtaarin aurinkovoimalan kaavoitus. Ikaalisten kaupungin luottamushenkilöistä otettiin yhteiskuvia ennen valtuuston kokousta maanantaina. – Kristallipalloa minulla ei ole, mutta budjetissa tultaneen pysymään. Jos Pirhalta saatavat vuokratulot kaupungin kiinteistöistä vähenevät ja peräti loppuvat, se merkitsee jopa kahden miljoonan euron vuosittaisten vuokratulojen loppumista. Tässä vuorossa on kaupunginhallitus, jolle valokuvaaja Viivi Hautamäki antaa ohjeita. Ylimääräisenä asiana valittiin teknisen lautakunnan varajäseneksi Riitta Kivikartano (ps,) jo aiemmin eron saaneen Saana Koskensalon tilalle. Ikaalisten kaupunginvaltuustolta kesti puoli tuntia maanantai-iltana kokouksen asialistan käsittely. Ainoat kysymykset niistä esitti Kalle Mäkelä (kok). Pirhalle vuokrattujen tilojen lisäksi kaupungin riskit liittyvät myös muihin kiinteistöihin. syyskuuta. On hyvin todennäköistä, että Ikaalisten valtuusto ei hyväksy Parkanon kaupungin esitystä siirtää Rukonevan noin 200 hehtaarin alue Ikaalisten kaupungilta Parkanon kaupungille. Valtuusto nuiji yksimielisesti tietoonsa kaupungin talouden puolivuotiskatsauksen ja ensi vuoden talousarvioraamin. lokakuuta. Ikaalisille ei vielä tiistaina aamupäivällä ollut tullut lausuntopyyntöä asiasta. Ikaalisten kuntajohtajat tiukkoina: Valtuusto ei niele Rukonevan alueen siirtoa Parkanolle Parkano päätti jo kaksi viikkoa sitten ajaa alueen siirtoa. Parkanon on tarkoitus toteuttaa hankkeen vaatima kaavoitus ja ympäristövaikutusten arviointi tänä ja ensi vuonna. – Miten on menty tästä eteenpäin, sillä talousakatsaus ulottuu ainoastaan kesäkuun loppuun. – Kyseessä ovat isot taloudelliset asiat, koska alueelle on suunniteltu tuulivoimaloita, jotka tuovat niiden sijoituskunnalle merkittävät kiinteistöverotuotot vuosikymmenten aikana, he sanovat. • Terhi Palonen IKAALINEN. Kuntayhteistyötä ei hoideta tällaisella tavalla, Ojakoski lisää. Matti Äijö. Minkäänlaista asian esittelyä etukäteen ei meille Parkanosta ole annettu. Uusia jäseniä lautakuntiin Valtuusto myönsi valtuutettu Henna Koivistolle (ps.) eron hänen luottamustoimistaan. Kaupungin hallintojohtajan Jenni Alpin mukaan valtionosuudet tulevat laskemaan vielä noin 200 000 euroa ja verotulot noin 80 000 euroa. Parkano tarvitsee Rukonevan siirrosta Ikaalisten lausunnon, jotta se voisi tehdä siirrosta esityksen valtiovarainministeriölle, jolle mahdollisesta siirrosta päättäminen kuuluu. Vielä tämän viikon tiistaihin mennessä Ikaalisten kaupunki ei ollut saanut Parkanolta lausuntopyyntöä. Missä Parkanon pyyntö. Äijö ja Ojakoski sanovat, että siirto ei ole vähämerkityksellinen Ikaalisille. Niistä suurimmat liittyvät hyvinvointialueen tuleviin päätöksiin palveluverkosta. • Terhi Palonen IKAALINEN. Mäkelä kysyi myös laskussa olevien valtionosuuksien vaikutuksesta talousarvioon. Parkanon kaupunginhallitus päätti reilut kaksi viikkoa sitten pyytää Ikaalisten kaupunginvaltuustolta lausuntoa siitä, hyväksyykö se Rukonevan enklaavin siirron Parkanolle. Koiviston tilalle valtuustoon nousi Tatu Valavuo. – Koska ne laskevat, hallintokuntien on löydettävä säästöt niiden kattamiseen, Viitanen vastasi. Kaupunginhallituksen varajäseneksi valittiin Terttu Martikainen (ps.), sivistyslautakunnan jäseneksi Jussi Luomahaara (ps.) ja ympäristölautakunnan varajäseneksi Juho Vuorenmaa (ps.). Minulla on huoli enemmänkin tulevista vuosista, vastasi kaupunginjohtaja Eeva Viitanen. Poliittiset ryhmät ovat olleet ihmeissään tällaisesta asioiden käsittelystä. Ikaalisissa on alkamassa yhteiskoulun hankesuunnitelman laadinta. Taloudelle haastetta tuovat myös ensi vuodelle päätetyt merkittävät palkankorotukset kunta-alallekin, ja ne vaikuttavat suoraan käyttötalouteen. lokakuuta ja valtuusto päättää siitä 30. UutisOiva kertoi Parkanon aikeista 14. Näin arvioivat Ikaalisten kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Arto Ojakoski (ps.) ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Matti Äijö (kesk.). Parkanon kaupunginhallituksen mukaan alueen suunnitelmallinen kehittäminen edellyttää koko energiahankealueen kaavoituksen siirtämistä Parkanon kaupungille. Suurin huoli Pirhan päätöksistä Kaupungin talouteen liittyy useita huolestuttavia riskitekijöitä. Kiistanalainen enklaavi sijaitsee Ikaalisten rajan tuntumassa Parkanon puolella. – Jo tässä vaiheessa keskustelun henki luottamushenkilöiden keskuudessa on ollut hyvin yksituumainen siirtoa vastaan, he kertovat. Mäkelä kysyi. KESKIVIIKKO 27.9.2023 8 UUTISET Ikaalinen joutuu kiristämään menojaan suunniteltua enemmän Syynä ovat laskevat valtionosuudet ja pudonneet verotulot. Rukonevalle on alustavissa suunnitelmissa sijoitettu kaksi tuulivoimalaa. Riskejä kasvattavat myös korkojen jyrkkä nousu ja yleinen inflaatio. Sen tekeminen onnistuu molemmissa, Ojakoski sanoo. – Tällaisten asioiden käsittely pitäisi aloittaa neuvottelemalla. Vielä elokuussa kaupunki arvioi saavansa ensi vuonna noin 3,1 miljoonaa euroa valtionosuuksia ja noin 16 miljoonaa euroa verotuloja. Enklaavi tarkoittaa hallinnollista aluetta, joka on toisen hallinnollisen alueen ympäröimä. syyskuuta. Seuraavaksi kaupungin tulevaa talousarviota puidaan valtuustoseminaarissa 9
Ikaalisten entisten kaupunginvirastotalojen tontille aletaan laatia asemakaavan muutosta. – Käyttötarkoitusta katsotaan, onko se esimerkiksi asumista tai liiketoimintaa. Myös korttelin tonttijakoa on määrä muuttaa, että rakennuksille voidaan muodostaa omat erilliset tonttinsa. Kaavan aloitukseen liittyvä osallistumisja arviointisuunnitelma tulee lähiaikoina nähtäville. Aloitteen tekijät esittävät, että kaupungin pitää sitoutua hyödyntämään tulevien oppaiden palveluita sekä markkinoimaan oppaan palveluita omissa kanavissaan.. Ratkaisu asiassa tehdään tämän syksyn aikana. – Kunnan palvelutuotannon näkökulmasta olisi mukava päästä kokeilemaan, mitä me voisimme täällä toteuttaa. Moni lukija lukee sekä painettua että digitaalista sisältöä. Heiskan alueen tulevaisuudesta keskustelemaan saapui vajaat 20 henkilöä. Vuokrasopimuksen myötä Lentokerho huolehtii alueen kunnossapidosta, turvallisuudesta ja ympäristöasioista. Hämeenkyrön lentokenttää koskeva vuokrasopimus on muutettu toistaiseksi voimassa olevaksi. Vuokra-aika päättyy tämän vuoden lopulla. Kaavoittaja Mika Wallinin mukaan on vielä hieman auki, millaista uutta käyttöä rakennuksille kaavoitetaan. Printtilehteä lukee viikoittain 15 200 lukijaa. Yrittäjä Jouni Järvinen sanoi olevansa pessimisti sen suhteen, että kunta ryhtyisi hoitamaan näin suurta rakennuskokonaisuutta. Kunta ottaa kantaa Heiska ry:n myyntitarjoukseen tämän syksyn aikana. – Kulttuurihyvinvointi ei aina saa sitä arvostusta, joka sille kuuluisi. Sanomalehtien lukijamäärä on siis yhteensä yli 4,1 miljoonaa suomalaista. Hämeenkyrön kunnan hyvinvointikoordinaattori Tuomo Kallio kertoi vierailleensa Heiskalla heinäkuussa kulttuurikoordinaattori Arttu Pentikäisen kanssa. Heiska-saliin saapui vajaat 20 henkilöä. Tällä hetkellä kaupungissa on vain yksi auktorisoitu opas. Tarkoituksena on muuttaa tontin käyttötarkoitusta, jotta nykyisten rakennusten eli keltaisen ja vaaleanpunaisen virastotalon uusiokäyttö helpottuisi. Heiska ry omistaa osan alueen rakennuksista ja on tehnyt omistuksistaan kunnalle 47 000 euron suuruisen myyntitarjouksen, jolla yhdistys saisi jäljellä olevat velkansa maksettua. – Olimme toki kuulleet Heiskasta, mutta vierailu avasi silmiä siihen, että meillä on tämmöinenkin. Määräalojen myyminen on linjassa käynnissä olevan kunnan sopeuttamisohjelman kanssa, eikä kunnalla ole alueille käyttöä kaavoituksessa. Kauppakirja allekirjoitetaan, kun hallituksen päätös on saanut lainvoiman. Kallio huomautti, että kunnan tehtävä on tuottaa hyvinvointia kuntalaisille, ei rahaa. Lentokenttää ylläpitää Hämeenkyrön Lentokerho ry maanvuokrasopimuksen puitteissa. UutisOivan printtilehden tavoittavuus nousi viime vuodesta peräti 23,6 prosenttia. Kokoomusnaiset haluavat kaupunkioppaita Ikaalisiin IKAALINEN. Heiska ry ole jatkossa mukana Heiskan alueella tapahtuvissa toiminnoissa, katsauksessa todettiin. Kallio kertoi, että Heiskalla on tarkoitus järjestää konsertti vanhusten viikolla lokakuun alussa ja ensi kesäksi sinne on suunnitelmissa katuruokafestivaali. – Panostaminen tällaisiin alueisiin myös kunnan alueena on minusta kannattavaa. Tutkimuksessa on mukana 132 sanomalehteä. Aloitteessa ehdotetaan Ikaalisten kaupungille ja Ikaalisten Kehitykselle virallisen opaskoulutuksen käynnistämistä yhteistyössä kansalaisopiston ja opasliiton kanssa hyödyntäen auktorisoidun paikallisoppaan tietoja. Hämeenkyrön lentokenttä vuokrataan nyt pysyvästi HÄMEENKYRÖ. Hämeenkyrön kunnanhallitus päivitti aiemmassa kokouksessaan vuokrasopimuksen. Aloitteessa korostetaan Suomen ensimmäisen kauppalan erityislaatuista historiaa. Lukijamäärät mitattiin Kansallisessa Mediatutkimuksessa (KMT 2023), jonka tuoreet tulokset julkistettiin tänään perjantaina. Mäki totesi kunnalle tulevan alueen ylläpidosta kustannuksia joka tapauksessa, koska yhdistys ei toimintaa pysty jatkamaan ja kunta omistaa rakennuksista suurimman osan. Kansallisen Mediatutkimuksen tilaaja on MediaAuditFinland Oy ja sen toteuttaa Kantar TNS. Sanomalehdillä yli 4,1 miljoonaa lukijaa Kansallisen Mediatutkimuksen mukaan peräti 96 prosenttia 15 vuotta täyttäneistä suomalaisista lukee sanomalehtiä. Kunnan elinympäristöpalvelut kutsuivat yrittäjiä, yhdistyksiä ja kuntalaisia keskustelemaan Heiskan alueen tulevaisuudesta, mutta osallistujamäärä jäi melko niukaksi. – Vaikka luottamushenkilöt ja viranhaltijat joutuvatkin euroja tarkkaan laskemaan, kaikkea ei kuitenkaan voi mitata rahassa, muistutti kunnanhallituksen jäsen Kirsi Parhankangas (kok.). Kyrösjärven kokoomusnaiset ovat tehneet kuntalaisaloitteen, jossa he ehdottavat Suomen opasliitto ry:n hyväksymän paikallisoppaan koulutuksen käynnistämistä Ikaalisissa. Koska Heiska ry:n edustajia ei paikalle päässyt, luki elinympäristöjohtaja Ritva Asula-Myllynen yhdistyksen hänelle toimittaman katsauksen tilaisuuden aluksi. – Mikäli tässä joku konsortio syntyy alueen toiminnan ylläpitämiseen, olemme kiinnostuneita olemaan siinä mukana, Mäensivu sanoi. Kirsti Pohjankuru oli huolissaan kunnalle koituvista kustannuksista, jos se ostaa Heiska ry:n osuuden. Digitaalisia sisältöjä lukee jo 88 prosenttia suomalaisista. Niiden mukaan kolme neljästä suomalaisesta pitää sanomalehtiä ylivoimaisesti luotettavimpina medioina (Iro Research 2023). Kunnanhallitus päätti maakaupasta, jossa Hämeenkyrön kunta myi omistamastaan Myllymattila-nimisestä tilasta kolme määräalaa, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on noin 2,4 hehtaaria. Heiska ry on lakkauttamassa itsensä Hämeenkyrö ostanee Heiska ry:n osuuden Heiskan alueen rakennuksista ja päätös tehdään tänä syksynä. Vuokran määrä tarkistettiin ja sopimus muutettiin toistaiseksi voimassa olevaksi. Me emme käy keskusteluja siitä, paljonko kuluja syntyy liikuntahallista mutta kun kyse kulttuuritilasta, alkaa keskustelu euroista, Kallio totesi. Asula-Myllynen sanoi kunnan kassassa olevan tälle vuodelle rahaa, jolla Heiska ry:n osuus olisi mahdollista lunastaa, jos sellainen päätös tehdään. Heiska ry ilmoitti katsauksessaan, että työllistämishankkeen rahoituksen päätyttyä yhdistyksellä ei ole talkooresurssia alueen ylläpitämiseen. Ympäristölautakunta päätti laittaa kaavamuutoksen vireille. Seutulehti UutisOiva tavoittaa viikossa yhteensä 18 100 lukijaa printtilehdellä ja digissä. Kustannuksia joka tapauksessa Kunnanhallituksen puheenjohtaja Rauno Mäki (ps.) totesi kunnan omistusosuuden alueesta olevan niin suuri, ettei myynti muille tahoille tässä tilanteessa ole realistinen vaihtoehto. Kaavan seuraavassa eli luonnosvaiheessa idea käyttötarkoituksesta on määrä tarkentua. – Kunta on tällaisen kokonaisuuden pyörittäjänä tuomittu epäonnistumaan, Järvinen sanoi. Hämeenkyrö myy peltoa Myllymäestä • Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ. Ostaja omistaa alueella peltoja entuudestaan ja kertoi huhtikuussa halukkuudestaan ostaa kunnan omistamat peltolohkot. Paikallislehden mielenkiintoa nostattavat myös esimerkiksi Pirkanmaan hyvinvointialueen kaltaiset asiat. – Uskon, että hoitamalla hyvin oman alueemme päivänpolttavien asioiden uutisoinnin sekä mielenkiintoisten tarinoiden kerronnan, pystymme pitämään kiinni siitä, että ainakin neljä viidestä paikkakuntalaisesta lukee Oivaa jatkossakin, Linnikko sanoo. – Todennäköisesti viisain ratkaisu olisi se, että päävastuulliseksi löytyisi tomera ja toimellinen yhdistys tai yritys. Hän arvelee, että lukijamäärien kasvussa näkyy myös se, että sanomalehteen ja sen uutisiin luotetaan medioista eniten, kuten pari viikkoa sitten julkistetut tutkimustulokset kertoivat. Neuvotteluissa kauppahinnaksi sovittiin reilut 15 000 euroa. – Esimerkiksi Myllykolua ei ole minään vuonna vuokrattu sillä hinnalla, minkä katsomon katoksen pystytys ja purkaminen maksavat. Tutkimukseen vastaa vuosittain 23 000 yli 15-vuotiasta suomalaista. • Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ. Se on meille tekijöille iso palkinto ja osoittaa, että olemme tehneet sisällön painotuksissa oikeita valintoja, UutisOivan päätoimittaja-toimitusjohtaja Katri Linnikko tuumaa. Kaupan kohteena oleva maa on pääosin peltoa. Ja se on tietoinen valinta. Potentiaalia alueella näki myös kunnan vapaa-aikapäällikkö Mika Koskela. Kaavoitettava alue rajautuu Valtakatuun, Kauppakatuun ja Kyrösselänkatuun, ja sen pinta-ala on noin 3 400 neliötä. KESKIVIIKKO 27.9.2023 9 UUTISET Ikaalisten virastotaloille kaavoitetaan uutta käyttöä • Liisa Raipala IKAALINEN. Kesäinen vierailu avasi silmiä Alueella vuokralaisena vuodesta 2014 alkaen toimineen Maaseudun Taiteellisen Teatteri ry:n (MTT) sihteeri Raimo Mäensivu kertasi lyhyesti teatteritoiminnan historiaa alueella ja totesi MTT:n olevan halukas ja valmis jatkamaan toimintaa Heiskalla. Maakunnallisen toimijan päätökset koskettavat kaikkia Pirkanmaan kuntia, mutta paikallislehdet ovat ainoita, jotka pystyvät tarkasti seuraamaan oman alueensa asioita. – Yhdistys tullaan ajamaan alas sellaisella aikataululla, mikä on tilinpäätöksen ynnä muiden osalta mahdollista. – On mahtavaa, että lukijamäärämme on viime vuodesta kasvanut lähes neljänneksellä. Nykyisessä kaavassa tontti on hallintoja virastotalojen korttelialuetta. Edellisen kerran opaskoulutusta on järjestetty Ikaalisissa vuosituhannen vaihteessa. Sanomalehtisisältöjä luetaan sekä painettuna että digitaalisena. Ikaalisten vanha kauppala ja maaseutukierros tarjoaisivat aikaikkunan menneeseen maailmaan. Onhan tässä paljon mahdollisuuksia, Kallio sanoi. Asumiseen ainakin punainen rakennus toimisi hyvin, Wallin sanoo. Tutkimus: Oiva tavoittaa viikossa yli 18 000 lukijaa – Printin lukijamäärä kasvoi neljänneksellä OIVASEUTU
Töiden alkaessa siitä tiedotetaan paikan päällä kyltein, jotta niin työntekijöiden kuin alueen asukkaiden turvallisuus voidaan varmistaa. Maanomistajien puolestaan todetaan saavan vuokratuloja. Muun muassa nämä asiat ympäristölautakunta nosti esiin käsiteltyään tuulivoimaan kriittisesti suhtautuvaa kuntalaisaloitetta. Kaavahankkeet on käsitelty omina kokonaisuuksinaan, ja lisäksi Ikaalisissa laaditaan vuosittain kaavoituskatsaus, johon on listattu merkittävät kaava-asiat. Syksyn aikana tehdään päätöksiä siitä, hyväksytäänkö Tevaniemeen suunniteltavan tuulivoimapuiston mahdollistava kaava. Työtä tehdään asuinalueen ja päiväkodin läheisyydessä. Esitystä ei kannatettu. Kahdeksan tunnin raja ylittyy viidellä rakentamattomalla vapaa-ajan tontilla. Lausunnoissa nostettiin esiin muassa voimaloiden tornien alaosan väritys lintujen törmäämisen estämiseksi, ja kaavamääräysten täydennys mahdollistaakin, että alaosa voi olla värillinen. Vaatimukseen tuulivoimakaavoituksen lopettamisesta lautakunta nostaa esiin myös muun muassa kaavoituksen yhteydessä tehtävän ympäristövaikutusten arvioinnin (YVA). Kivikartano jätti eriävän mielipiteen. Välkkeenhallintajärjestelmän toteuttaminen varmistetaan rakennusluvan hakemisen yhteydessä. Kaavassa kuitenkin todetaan, ettei se merkittävästi vaikuta maisemaan, luonnonarvoihin tai kulttuuriperintöön. Lautakunta äänesti Lautakunta toteaa myös, ettei tuulivoimakaavoittaminen poista muiden mahdollisten uusiutuvien energiamuotojen sijoittumusta Ikaalisiin. • Liisa Raipala IKAALINEN. – Turvallisuusnäkökohdat pitää huomioida erityisen tarkasti, koska työtä tehdään asuinalueen ja päiväkodin välittömässä läheisyydessä, Hakala toteaa. Ilmastonmuutoksen hillitseminen ja hiilineutraaliuden lisääminen, energiaomavaraisuuden lisääminen ja huoltovarmuus nykyisessä maailmantilanteessa. Ikaalisten ympäristölautakunta päätti esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen -valtuustolle, että tuulivoimapuiston osayleiskaavan ehdotus hyväksytään. Ilmastonmuutoksen hillintään hankkeen todetaan vaikuttavan myönteisesti. Myyjinä olivat Alinen ja Keskinen myllylahko Viljakkalasta. – Kaavoitusosasto on tiedottanut joitakin kauempana asuvia maanomistajia kirjeitse, Hakala kertoo. Energiaja kaavoitustrategialle ei ole Ikaalisissa nähty tarvetta, eikä sellaisen laatimisesta kuntastrategian yhteydessä ole säädetty kuntalaissa. Voittanutta alkuperäistä esitystä kannattivat Pirjo Berg (kok.), Pekka Hakala (kesk.), Liisa Heinola-Lehtokorpi (kesk.), Valtteri-Kauppila (kok.) ja Jarkko Luokkala (sd.). Kesäkuussa pidetyn viranomaisneuvottelun jälkeen kaavaan lisättiin määräys välkkeenhallintajärjestelmästä, jolla pystytään rajoittamaan välkehaittaa, ettei ohjeellinen välkkeen vuosittainen kahdeksan tunnin raja ylity. Ylöjärven kaupungin metsävastaava Veli-Pekka Hakala kertoo, että raivaustyötä ja harvennushakkuuta riittää todennäköisesti useammaksi viikoksi, sillä käsiteltävä alue epäyhtenäinen ja rajoittuu suurelta osin tontteihin. Metrin syvyyteen kaivettava kaapeli sijoittuu Tevaniemen pohjavesialueelle noin 740 metrin matkalle ja varsinaiselle muodostumisalueelle noin 350 metrin matkalle. Myllyn nykyinen omistaja on Sasky koulutuskuntayhtymä. Kaavan määräyksissä todetaan myös muun muassa, että alueen suunnittelussa ja toteutuksessa on otettava huomioon valtioneuvoston asetus tuulivoimaloiden ulkomelutason ohjearvoista. Selostuksen mukaan hanke voi vaikuttaa pohjavesiin rakennusvaiheessa, kun tehdään maansiirtotöitä, rakennetaan sähkönsiirtoon käytettävää maakaapelia ja parannetaan Leppäsjärventietä. Pappilan osuus on 53,88 prosenttia ja Siirronmaan 24,8 prosenttia. Kaavan mukaan rakentamisen aiheuttamat hiilidioksidipäästöt saadaan takaisin päästöjen vähentymisenä 1–4 vuodessa. Tarkoituksena on raivata aluspuustoa jättäen vain elinvoimaisimmat nuoret puut ja harventaa isompaa puustoa 30–50 prosenttia tarpeesta riippuen. Myös esimerkiksi Poltinkosken golfkentälle voimalat näkyvät selvästi ja muuttavat maisemaa merkittävästi. Kaavaehdotus oli nähtävillä huhti–toukokuussa, ja siitä saatiin 20 lausuntoa muun muassa eri viranomaisilta ja 28 muistutusta yksityishenkilöiltä ja yhdistyksiltä. Välkkeenhallintajärjestelmä vaaditaan Nähtävillä olon jälkeen kaavakarttaan on esimerkiksi lisätty valtakunnallisesti arvokkaita geologisia kallioalueita sekä yksittäisiä muinaismuistoja kulttuuriperintökohteita. Puiden ja hakkuutähteiden kuljetus hoidetaan metsätraktorilla. Ympäristölautakunta kuntalaisaloitteesta: Tuulivoimakaavoitus ei estä muita uusiutuvia energiamuotoja Aloitteessa esitetylle erilliselle energiaja kaavoitusstrategialle ei nähdä tarvetta. Saskyn kuntayhtymäjohtaja Antti Lahti kertoo, että yhtymällä ei ole myllyrakennukselle mielekästä käyttöä, joten selvitystyö siitä luopumiseksi on aloitettu. Maanmittauslaitoksen rekisteritietojen mukaan kyseessä on yhteinen alue, jonka osakaskunta on järjestäytymätön. Riitta Kivikartanon (ps.) vastaehdotus energiaja kaavoitusstrategian laatimisesta jäi häviölle, sitä kannatti hänen lisäkseen Petri Jokinen (ps). Tevaniemen Tuuli Oy suunnittelee yhdeksän, maksimissaan 280 metriä korkean tuulivoimalan rakentamista Tevaniemeen. Veli-Pekka Hakala. Lautakunta hyväksyi myös kaavanlaatijan vastineet annettuihin lausuntoihin ja muistutuksiin. Aloitteessa esitettiin kolmea asiaa: tuulivoimakaavoituksen lopettamista Ikaalisissa, muiden uusiutuvien energianmuotojen selvittämistä sekä erillisen energiaja kaavoitusstrategian laatimista kaupungille. Mannin asukasyhdistykseen Hakala on ollut yhteydessä ja pyytänyt yhdistystä tiedottamaan asiasta omissa kanavissaan. Jokinen jätti eriävän mielipiteen, jonka mukaan hän ei puolla kaavan hyväksymistä ilman ympäristölupaa. Muun muassa tällaiset asiat ovat mukana vastauksessa, jota ympäristölautakunta esittää kaupunginhallitukselle aloitteeseen annettavaksi. Esimerkiksi 2–5 kilometrin lähivaikutusalueella voimalat näkyvät hyvin Miettisen, Tevaniemen, Riitialan ja Poltin sekä Alaskylän peltoaukeilla sekä Heittolanlahden ja Leppäsjärven selänteillä ja rannoilla. Lautakunta toteaa, että YVA:n tehtävänä on varmistaa hankkeen ympäristövaikutuksien selvitettäminen riittävän tarkasti silloin, kun hanke todennäköisesti aiheuttaa merkittäviä ympäristövaikutuksia. Myllyrakennus Hälläpuiston lähellä Kyröskoskella on Saskyn omistama, mutta maapohjalla omistajia on 64. Kiinteistöveroa hankkeen todetaan tuovan alkuvaiheessa 270 000 euroa vuodessa, ja 30 vuoden aikana veroja lasketaan kertyvän noin 5,7 miljoonaa euroa. Länsi-Pirkanmaan koulutuskuntayhtymä on maaliskuussa 2000 ostanut myllyn Osaran maaseutuopetusyksikön käyttöön 38 000 markan kauppahinnalla. Kolmanneksi suurimman osuuden omistavan kiinteistön osuus Koskipalstasta on hiukan yli kolme prosenttia. Mylly sijaitsee Koskipalsta-nimisellä kiinteistöllä. KESKIVIIKKO 27.9.2023 10 UUTISET Tevaniemen tuulivoimakaavaa esitetään hyväksyttäväksi Kaavasta jätettiin paljon muistutuksia. Kyröskoskella Hälläpuiston kupeessa sijaitseva myllyrakennus on jo vuosien ajan ollut vailla käyttöä ja ilkivallan kohteena. Päätös hyväksyttiin lautakunnassa äänin 5–2. Ympäristölautakunnan käsittelyssä lautakunnan puheenjohtaja Petri Jokinen (ps.) esitti, että kaavaa ei hyväksyttäisi ympäristövaikutusten arvioinnin puutteen vuoksi. Suurimmat osuudet ovat Hämeenkyrön seurakunnan omistamalla Pappilalla (108421-1-34) ja Ylöjärven seurakunnan omistamalla Siirronmaalla (108-421-1-31). Nähtävillä olon jälkeen kaavaselostukseen täydennettiin myös pohjavesiin tulevia vaikutuksia ympäristövaikutusten arvointiselostuksen pohjalta. Käsiteltävä alue sijaitsee aivan asutuksen vieressä, joten suurin osa harvennuksessa ja raivauksessa syntyvistä hakkuutähteistä kerätään maastosta pois. Kuva: UutisOivan arkisto Ylöjärvi harventaa metsää Särkänmäessä • Sakari Ilomäki VILJAKKALA. Tämän jälkeen hankkeen todetaan tuottavan päästötöntä sähköä 26–29 vuotta. Kiinteistöjä, joilla on osuus Koskipalstaan on kaikkiaan 64. Vaikutuksia maisemaan Kaavaselostuksessa kaava-alueen rajauksen todetaan olevan Pirkanmaan maakuntakaavan tuulivoima-aluetta suurempi, mutta kaavan ei katsota olevan ristiriidassa maakuntakaavan kanssa. • Liisa Raipala IKAALINEN. Sasky haluaa myydä myllyrakennuksen Hälläpuistossa • Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ. Ylöjärven kaupunki valmistelee harvennushakkuita omistamillaan puistoalueilla ja myymättömillä tonteilla Särkänmäessä. Kaavalla todetaan olevan vaikutuksia maisemaan ja rakennettuun kulttuuriympäristöön
Roskiksen vieressä on myös kakkapussilaatikko, jonne Kurjen mukaan koiranomistajat saattavat jättää ylimääräisiä pusseja. Puisto suljettiin remontin alta jo viime vuoden puolella, kun Kamraatintie meni remonttiin. Hämeenkyrön koirapuistoa pidetään yllä talkoovoimin HÄMEENKYRÖ. Aidat on pystytetty talkoovoimin, ja materiaaliksi saatiin Destialta kolmostien varrelta purettua hirviaitaa. Nyt maanpintaa on nostettu ja pinnassa on vielä hiekkakerros. Ikaalisten koirapuisto avattiin muutama viikko sitten kunnostuksen jälkeen, ja Kurki on huomannut sen olleen vilkkaassa käytössä. Monessa lähitalossa on koiria, ja pihoilta kuuluu enemmän koirien ääniä kuin koirapuistosta. Omat kakkapussit mukaan Kalliolle ei suoraan ole tullut koirapuiston käytön sujumisesta palautetta. – Ensin ne päästävät niin lujaa kuin pääsevät ja sitten tutkitaan paikkoja. Laura Kurki toivoo puolestaan, ettei puiston pohja nyt myöskään jäätyisi talvisin yhtä pahaksi jäätiköksi kuin aikaisemmin. Kallio vinkkaa lukemaan tarkemmin koirapuistojen yleistä etikettiä ja käyttäytymissääntöjä esimerkiksi koirayhdistysten ja isompien kaupunkien verkkosivuilta. Kallio muistuttaakin, että mukaan pitää ottaa omat kakkapussit, kaupungin puolesta paikalla on roskis. – Yleensä koirat eivät edes hauku koirapuistossa vaan leikkivät. Ne kuitenkin voivat tuoda ongelmia talvella, jos jäätyvät kiinni eikä porttia saa auki. Täällä viimeistään aita pysäyttää sen. Puistoa saa käyttää kello 7–22. Nordforsin mukaan puistossa käy väkeä, mutta ei ruuhkaksi asti, joten enemmänkin käyttäjiä sinne mahtuisi. Puustoa ei ole raivattu, mutta juurakkoja ja kantoja on siivottu pois. Nyt puistossa on hyvät aidat, ja toivottavasti se pysyy pitkään hyvässä kunnossa, Kallio sanoo. On ehdotonta, että koirat pääsevät juoksemaan ja on muutakin kuin remmilenkkiä ympäri kotikulmia, Kurki kertoo. Jos ongelmia tulee, lisäsalpoja voidaan hänen mukaansa miettiä. Laura Kurki päästää koiransa, kolmevuotiaan mittelspitz-poika Rokan ja kahdeksanvuotiaan rottweiler-tyttö Kitan irti Ikaalisten Kamraatien varressa sijaitsevaan koirapuistoon, ja vauhdikas meno alkaa. – Melkein päivittäin käymme täällä. Ikaalisten kaupunginpuutarhuri Kauri Kallio kertoo tavoitteena olevan, että sadevedet imeytyvät tai ainakin valuvat alueelta pois. Näillä on iso ikäero ja viraalitason ero, kun toinen on sohvaperuna ja toinen haluaa mennä, ja täällä pienempi saa juosta enemmän ja isompi saa lötkötellä. Kolmivuotiaalla Rokalla riittää virtaa ja se saa päästellä koirapuistossa täyttä vauhtia ilman karkaamisen pelkoa. – Itse olen koiralenkeillä ollessani kysellyt koiranulkoiluttajilta, ovatko he käyneet puistossa. Aitaan on kiinnitetty koirapuiston käytöstä säännöt lyhyessä muodossa. Myös Kurki toivoisi, että jokainen huolehtisi omien koiriensa kakat pois – joskus hän on jopa joutunut toisten koiranomistajien jäljiltä siivoustöihin. Yhdistyksen puheenjohtaja Hannele Nordfors kertoo, että yhdistys on tehnyt sopimuksen koirapuiston tontista seurakunnan kanssa ja jätehuoltoyhtiön kanssa jätehuollosta, ja kunta on luvannut puistoon valaistuksen. Puiston käyttö on omalla vastuulla. Tuolloin puistossa on monesti hiljaista, ja Rokalle ja Kitalle sopiikin parhaiten se, että ne pääsevät keskenään juoksemaan. • Liisa Raipala IKAALINEN. Huhuja on kyllä kantautunut siitä, että netin syövereissä eripuraa aiheuttaa se, etteivät kaikki aina kerää koiriensa kakkoja puistosta. Varoja puiston ylläpitoon yhdistys kerää muun muassa järjestämällä vuosittain koirien match shown. Itse hän käy monesti päiväsaikaan ennen töihin lähtöä ja uudelleen illalla. Aiemmin märkyys vaivasi Aikaisemmin puiston ongelmana oli etenkin sen märkyys, kun se oli kahden rakennuksen välisessä notkossa, jonne sadevedet valuivat. – Kyllähän täällä olisi metsää, missä pystyisi päästämään koiran irti, mutta Rokalla on niin kova riistavietti, että se saattaisi lähteä vaikka peuran perään eikä näe eikä kuule mitään muuta. Kallion mukaan portti on kuitenkin kiinteästi betonissa kiinni, eikä sen avautumissuuntaa voi muuttaa. Puistoon voi vaikka sopia koiratapaamisen.. – Kadulta tuotiin maamassoja puiston täytteeksi, ja tänä kesänä puisto laitettiin kuntoon. Koirapuiston käyttäjiä on huolestuttanut ulospäin avautuva portti, jonka iso koira voisi saada auki kahvaan hyppäämällä. Nordfors kertoo puiston olevan vapaassa käytössä, ja siellä on voimassa normaalit koirapuiston säännöt. Kallio muistuttaa myös koirapuiston säännöistä: tärkeää on muun muassa se, että puistoon tuotavan koiran pitää tulla muiden koirien kanssa toimeen. Hämeenkyrössä koirapuisto on saatu aikaiseksi Hämeenkyrön Koirapuisto ry:n yhdistysvoimin eli talkooponnistuksella, ja Eteläntien varteen pienteollisuustalon viereiseen metsään aidattu puisto on käytössä nyt toista vuotta. Hänellä on kotona takapiha, jonne koirat pääsevät ulkoilmaa haistelemaan, mutta koirapuistossa ne saavat juosta kyllikseen. Laura Kurki käy Kitan ja Rokan kanssa Ikaalisten koirapuistossa liki päivittäin. Viereiseltä asuinalueelta ei ole tullut palautetta, että koirapuisto olisi aiheuttanut haittaa asukkaille. KESKIVIIKKO 27.9.2023 11 UUTISET Koirapuistossa saa päästellä niin lujaa kuin haluaa Ikaalisten koirapuisto on avattu kunnostuksen jälkeen
”Me ei haluta olla enää Viivi Jalonen toteuttaa taidettaan japanilaiseen sarjakuvataiteen mangan tyylillä. Kiusaaminen mursi elämän innon Syntyjään Jalonen on hämeenkyröläinen. Töissä on sadunomaista hohtoa.. Pahimpana Jalonen pitää sitä, etteivät opettajat puuttuneet kiusaamiseen. – Aloin myös viillellä itseäni. Äiti kannusti minua aina tässä harrastuksessa. Hänellä on takanaan hyvin vaikeita aikoja: koulukiusaaminen ja siitä aiheutunut yksinäisyys sekä läheisten ihmisten menetykset johtivat masennukseen. Kierroksen päätteeksi lounastamme Ikaalinen Spassa. • Terhi Palonen IKAALINEN. mennessä ikaalistenkehitys@ikaalinen.fi Retken järjestävät Ikaalisten Kehitys, Ikaalisten Yrittäjät, Aito Säästöpankki ja Seutulehti UutisOiva. Jouduin käyttämään kävelykeppejä ja taksia koulumatkoihin. Lapsuusvuodet sujuivat eläväisellä tytöllä hyvin. Ikaalilainen taiteenharrastaja Viivi Jalonen avaa kotinsa ovet yleisölle, jotta ihmiset pääsevät tutustumaan hänen teoksiinsa. Taiteen tekeminen antaa elämänuskoa Viivi Jaloselle Rankka koulukiusaaminen satutti Viivi Jalosta monella tapaa. – Ihastuin japanilaiseen manga-tyyliin, kun olin ala-asteella. Rappusissa kulkeminen oli erityisen vaikeaa. Kiusaaminen aiheutti Jaloselle paniikkikohtauksia ja kehittyi paniikkihäiriöksi. KESKIVIIKKO 27.9.2023 12 IHMISET Ikaalislainen yrittäjä, lähde mukaan ROAD TRIPILLE keskiviikkona 4.10. Sen jälkeen manga on ollut minun juttuni. Vähäisen liikunnan takia ulkonäköni alkoi muuttua ja aloin lihoa. – Liikkumiseni vaikeutui. – Kahdeksannen luokan alussa kysyin kavereiltani, miksi he eivät enää ole kanssani. Vappuriehassa vuonna 2007 hänet tönäistiin rappusista alas sillä seurauksella, että hänen polvilumpionsa meni sijoiltaan. Ilmoittautumiset 29.9. Polvi leikattiin, mutta leikkaus epäonnistui. Jalosen maailma mureni yläasteella. – Olen rakastanut piirtämistä ja maalaamista siitä saakka, kun kynä pysyi kädessä. – Puhuin asiasta kouluterveydenhoitajalle ja kävin koulupsykologin juttusilla. Hän löysi taiteesta tavan muuttaa musta pinkiksi. Siitä alkoi kiusaaminen. Päivän teemana on vihreä siirtymä. – Taide antaa minulle voimaa ja vie elämässä eteenpäin, Jalonen sanoo. Jouduin luopumaan pyöräilystä, ja kävelyni muuttui hitaaksi ja varovaiseksi. Kipuja oli paljon. Jalonen kertoo tilanteesta yhden esimerkin: koulun käytävässä minua nimiteltiin ja haukuttiin. Se oli hyvin julmaa huutelua ja sulkemista pois porukasta. Lähtö Aito Säästöpankin konttorin edustalta kello 10. Karmeinta oli, että käytävän seinässä oli juliste, jossa luki ”Älä sulje silmiäsi kiusaamiselta”. Käymme tutustumassa Leppäkosken Lämmön ja Ikaalisten Luomun lämpölaitokseen sekä Leppäkoski Groupin aurinkovoimalaan. Näin kaupassa manga-pokkarin ja äiti osti sen minulle. Ikaalisiin hän muutti äitinsä kanssa kymmenisen vuotta sitten. Jalosen teokset perustuvat japanilaiseen sarjakuvataiteeseen mangaan. Kiusaamista kesti koko kahdeksannen ja yhdeksännen luokan, eli siihen saakka, kun pääsin pois yläasteelta. Käytävän toisessa päässä ollut opettaja kääntyi pois. Paluu noin kello 13. Ne käynnit eivät auttaneet, kiusaaminen jatkui. Pistin kuulokkeet korvilleni, jotten kuulisi näitä todella satuttavia irvailuja
Siitä huolimatta, että moni tyrmää tällaisen ajatuksen, olen optimisti. Liukkonen ja Saskyn lehtori Arto Anetjärvi kuuluvat valtakunnalliseen Opetushallituksen taideteollisuusalan työelämätoimikuntaan. Olen tällainen pinkki hattara. Jalonen on hieno esimerkki rohkeudesta, elämänuskosta ja taiteellisesta lahjakkuudesta. – Äiti on elämäni suurin rakkaus. Viran auki laittamisesta päätti kunnanhallitus. – Haaveeni on elättää itseni joskus taiteen tekemisellä. Toisessa päässä on orvokki, joita annoin äidille syntymäpäivälahjaksi. Toimikunta antaa myös tarvittaessa lausuntoja opetusja kulttuuriministeriöille. Työelämätoimikunnan tehtävänä on muun muassa ammatillisen koulutuksen tutkintorakenteen sekä ammatillisten tutkintojen ja niiden perusteiden kehittäminen, osaamisen arvioinnin laadun varmistaminen ja aloitteiden tekeminen tutkintorakenteen ja tutkintojen perusteiden kehittämiseksi. Ryhmä valitsee haastatteluun kutsuttavat, tarvittaessa jatkaa hakuaikaa, päättää tarvittavien kartoitusten tekemisestä ja ehdottaa valittavaa henkilöä. Jalosen sekatekniikalla toteuttamissa teoksissa vilahtelevat ihmishahmot ja eläimet sekä luonnon ilmiöt. Muisto äidistä elää Jalosen käsivarressakin, johon hän antoi tatuoida äidin sydänkäyrän, jossa näkyy flimmeri eli sydämen rytmihäiriö. Viran kelpoisuusehtoja ovat muun muassa teknisen alan korkeakoulututkinto tai vastaava aiempi opintoasteen tutkinto, kokemus käytännön tehtävistä, suunnittelutehtävistä ja hallinnollisista tehtävistä viran tehtäväkentällä sekä yhteistyökyky. Mukana oli muun muassa edustajia yli 20:lta eri koulutuksen järjestäjältä, Opetushallituksesta, Taitoliitosta, Teollisuusliitosta, Mestarikiltaneuvostosta ja Lapin yliopistosta. Olisi kysyttävä myös kiusaajalta, miksi sinulla on paha olo ja miksi teet näin. Kiusaamisesta ei saa vaieta Jalosen mielestä on hyvä, että koulukiusaamisesta on nykyisin tehty iso julkinen asia. – Olin täysin yksin kahdeksannen ja yhdeksännen luokan. Se on ihan parasta terapiaa. Syy siihen ei ole lapsissa, vaan vanhemmissa ja yleensäkin aikuisissa. Yläasteen jälkeen hän piti välivuoden. Opetushallituksen ammatillisen koulutuksen yksikön päällikkö Marko Aaltonen kertoi Ikaalisissa ammatillisen koulutuksen ajankohtaisista asioista. Hakuaika päättyy 2. – Siitä ei saa vaieta. On todella ikävää, että vanhemmat eivät välitä ja lasten kanssa ei jutella asioista. Sitten tuli takapakkia, kun jalkani murtui. Lääkäri otti yhteyttä sosiaalitoimistoon, ja sieltä lupauduttiin maksamaan kurssi ja taksikyydit. sekä 13.–15. – Kaksi päivää kestäneessä tapahtumassa käytiin keskusteluja, verkostoiduttiin ja kehitettiin valtakunnallista yhteistyötä, mikä koetaan merkittävänä asiana alan toimijoiden kesken. Äiti nukkui pois puolitoista vuotta sitten. Jalosen suurin tuki ja kannustaja on ollut oma äiti. Hän jutteli koululääkärin kanssa ja kertoi maalausharrastuksestani. – Kun minua koulussa kiusattiin, halusin olla näkymätön ja värjäsin hiukseni ja pukeuduin mustiin. Manga antoi voimia Taiteesta tuli kuitenkin Jalosen pelastus. Sain pitää hänen kädestään kiinni hänen viimeiseen henkäykseensä saakka, kun äidin toiveesta hengityskone sammutettiin. Uhrilta kysytään, miksi sinulla on paha olo. Sen jälkeen hän kävi kymppiluokan. Jämijärvi etsii uutta teknistä johtajaa JÄMIJÄRVI. Olen oppinut tuntemaan itseäni pikkuhiljaa ja sitä kautta vahvistumaan ihmisenä. Rakastan pinkkiä ja pukeudun siihen. Tällä hetkellä talousja hallintopäällikkö toimii oman työn ohessa vt. Opiskelu oli kuitenkin Jaloselle tärkeää, joten vuonna 2013 hän aloitti opinnot kauppiksessa ja valmistui sieltä datanomiksi vuonna 2016. Virka on täyttämättä edellisen teknisen johtajan irtisanouduttua. Kun sosiaalisia tilanteita on ollut paljon, tarvitsen omaa aikaa, ja silloin laitan musiikin soimaan ja keskityn taiteen tekemiseen. Sitä olen onneksi saanut, keskivaikeasta masennuksesta diagnoosin saanut Jalonen kertoo. Jalonen ei ole ollut vielä koskaan vakinaisessa työsuhteessa, mutta hän on ollut aina valmis tekemään töitä. Saskyn rehtori Joni Liukkosen mukaan päivien aikana kuultiin puheenvuoroja taideteollisuusalasta ja sen koulutuksesta, palvelumuotoilusta, brändin rakentamisesta, ekologisesta elämäntavasta ja tulevaisuudesta. KESKIVIIKKO 27.9.2023 13 IHMISET Uutisia Ikaalisista ja Jämijärveltä jo vuodesta 1913 100 vuotta sitten perjantai 28.9.1923 Uutisia Hämeenkyröstä ja Viljakkalasta jo vuodesta 1922 90 vuotta sitten perjantai 29.9.1933 Taiteen tekeminen antaa elämänuskoa Viivi Jaloselle sun kavereitasi”, he vastasivat. Ideat teoksiin kumpuavat omista kokemuksistani ja aivan arkisistakin asioista. Jämijärven teknisen johtajan virka on laitettu auki. Kurssi oli minulle todella tärkeä ja antoi voimia jatkaa. Viivi Jalosen taiteeseen pääsee tutustumaan Rahkolankuja 16 B 1:ssa 6.–8. Haastatteluryhmään valittiin kunnanjohtaja sekä kunnanvaltuuston ja kunnanhallituksen puheenjohtajistot. Taideteollisuusalan keskeisiä vaikuttajia kokoontui Ikaalisissa • Terhi Palonen IKAALINEN. Murhetta lisäsi myös se, että kummisetäni teki itsemurhan. – Käyrän toisessa päässä on perhonen, joita äitini rakasti. – Silloin äiti lähti hakemaan minulle apua. Olimme heti samalla aaltopituudella ja nauroimme samoille asioille. lokakuuta kello 13–18. Päätin jättää siinä vaiheessa opiskelun väliin. – Yleensä katsoja huomaa teoksessa ensimmäiseksi hahmon silmät, mutta siinä on paljon muutakin. Raha oli meillä kotona tiukassa, koska äiti oli työtön yksinhuoltaja. teknisenä johtajana, ja rakennustarkastuksen tehtävistä on yhteistyösopimus Siikaisten kunnan kanssa.. lokakuuta kello 12. Nyt voin olla jo oma itseni. Ikaalisten työpajalla hän on vetänyt taidekurssia kahtena vuonna ja samaa pestiä hän tekee nytkin. – Hain Ikaalisiin kauppikseen, jonne pääsinkin. Yhteistyötapaaminen kokosi lähes sata alan keskeistä toimijaa ympäri Suomea. Maailma avautui kuitenkin uudella tavalla, kun kauppiksessa sain ensimmäisen kerran todellisen ystävän, ja se ystävyys kantaa edelleen. ”Sain ensimmäisen todellisen ystävän” Jalonen kertoo, että vasta Ikaalisiin muutettuaan hän pystyi kertomaan äidille kaiken, mitä oli kokenut. – Hämeenkyrön kansalaisopistossa järjestettiin manga-piirustuskurssi. Eduksi katsotaan kokemus kuntaympäristöstä. – Yläasteen jälkeen mietin, että onko minulla enää koskaan ystävää. Olisin joutunut aloittamaan opiskelun myöhässä, ja siten valmistuminenkin olisi myöhästynyt. Mennään nyt kuitenkin päivä kerrallaan, sanoo pian 30 vuotta täyttävä Jalonen. – Onneksi minulla on nyt varaäiti, joka myös kannustaa minua. Opetushallitus järjesti yhdessä Saskyn kanssa valtakunnallisen taideteollisuusalan työelämätoimikunnan yhteistyötapaamiseen Saskyn Idea-kampuksella syyskuun puolessa välissä Ikaalisissa
040 594 0814, Ikaalinen pia.laakso@siivousliikelaakso.fi www.siivousliikelaakso.fi Siivouspalvelu T. 050 310 7777 Autotarvikkeet Autotarvikkeet edullisesti Hämeenkyrön TARVIKEPISTE Oy Jaakont. 03 371 6911 Kiinteistöpalvelut p. Soita Kari Jeskanen p. 0500 335 526 tai kari.jeskanen@ostametsaa.fi katso sivujamme ostametsaa.fi, etuovi.com tai facebook.com Jeskaset LKV Oy Parturit ja kampaamot HAIR & BEAUTY HEIDI puh. 03 371 6235 PÄIVI SALMESVUORI p. 0400 426 124 • www.asuntori.fi Valoja videokuvaajat p. 03 371 6080 tai 0500 239 557 Korut ja kellot Kultaja hopeakorut, kihlat kastelahjat, kellot, paristojenvaihdot HÄMEEN KULTA JA HOPEA Hämeenkyrön liikekeskus, katutaso Puh. 040 1429 119 Hämeenkyrön liikekeskus, katutaso Hiusmuotoilija Ansku Jokireitti 4, Kyröskoski p. 0500 335 526 kari.jeskanen@ostametsaa.fi Jäteja viemärihuolto A PITKÄNEN p. 040 514 8031 Kyron sairauskassa p. 040 1429 119. Esim. 0400 636 136 Hämeenkyrö Sähköasennukset KM Sähköasennus Oy p. 03 371 2245, 040 568 7738 Parturi-Kampaamo KOSKI Valtakatu 49, Kyröskoski p. PUSA Oy p. 040 769 8420 www.maanrakennusjokinen.fi Meiltä myös • nostopalvelut • ruoppaukset SORAT ja MURSKEET M. Av. 0400 732 857 www.edustushakli.fi ilkka.hakli@edustushakli.fi Rakentaminen Katto ja ikkunaremontit p. 050 912 1339 Kiinteistöpalvelut www.kiinteistohuoltoruuska.fi p. Suuriniemi Kuljetus p. 050 330 0622 www.ikaalistenvalokuvaamo.fi Suosi paikallista!. 040 548 0830 anssi.honkilahti@asuntori.fi Julkinen kaupanvahvistaja KARI JESKANEN LKV, KiAT • p. 046 902 8157 Viemärin aukaisut ja pesut Katsastusasemat www.lahikatsastus.fi 03 448 0600 • ma-pe 8.30–16.30 Kauneushoitolat P. 040 504 2515, 040 557 2915 www.turvalayhtiot.fi Siivousliikkeet, tarvikkeet ja aineet KRISTIINA p. 045 341 2733 www.tmh-tilit.com Hämeenkyrön liikekeskus Hämeenkyrön Tilija Kiinteistöpalvelu Oy Tilitoimistopalvelut • Sivutie 2 p. 040 733 3433 Kirjapainot Hämeenkyrön Kirjapaino Eteläntie 2, KYRÖSKOSKI p. Ilmoituksen rivihinta 25 € kolmen kuukauden jaksolta. 050 438 9712 • Av. 044 594 6070 p. 0400 290 957 Parturi-kampaamo JOHANNA p. 03 371 4864, 040 831 9328 Taksit HÄMEENKYRÖN TAKSIASEMAT p. 040 179 0001 av. 03 371 6004 KYRÖSKOSKEN HUOLTOKESKUS OY Autojen monimerkkihuolto Av. 040 676 4000 Laiskajaakon Taksi 050 571 7573 • 1-8 henkilöä • pyörätuolikuljetukset taksi@laiskajaakko.net Terveydenhoito JalkaVilla Jalkojenhoitaja (AT) Virpi Potila p. 8–18, la suljettu Kahvio p. ark. 03 371 6641. 040 756 2840, Sasi TUULA NIEMINEN Kyröskoski p. 0400 635 470 •• Henkilö-/pakettiautojen huolto •• Varaosamyynti • • Ilmastointilaitehuolto AUTOHUOLTO KETOLA & VESA OY Jaakontie 10, 39200 KYRÖSKOSKI p. Hintaan lisätään alv. 03 371 6148 SATAKUNNAN AUTOKORJAUS Tippavaarantie 9, KYRÖSKOSKI P. tiistai 9–15, perjantai 9–15 Tilitoimistot TILITOIMISTO AHVENAINEN Sepänkatu 3, Kyröskoski p. 03 458 6700 Sähköasennukset • Kaikki sähköasennustyöt, suunnittelu ja tarvikemyynti Sivutie 2, Hämeenkyrö p. 050 327 6707 Telkontie 40, Kyröskoski, Kostula KOULUTETTU HIEROJA Petri Koski p. 0400 929 614 Rakentaminen Edustusliike ILKKA HÄKLI OY * Rakennustarvikkeet edullisesti p. ti–la PARTURI Pirjo Kauranen Hämeenkyrön Liikekeskus Härkikuja 2, p. 045 138 7170 Nikkari-Tuomisentie 107, Hämeenkyrö KOULUTETTU HIEROJA Hamari Raimo p. 050 522 4976 044 273 0817, Valtakatu 55, Kkoski www.parturikampaamojatta.fi Parturi-kampaamo ERJA Kyrönsarventie 4, Hämeenkyrö p. 050 411 7091 Kauneushoitola Kimallus Karoliina Härkki Avoinna ajanvarausten mukaisesti Härkikuja 2, Hämeenkyrö p. kolmen rivin ilmoitus 75 €. 03 371 3031 Parturiliike HANNU LEPISTÖ Kyröskoski, p. 0400 422 408/ Ojanne www.rakennuspalvelu020.fi Palinperäntie 35, Ikaalinen p. 045 112 2557 Metsätilojen myynti Metsätiloilla on hurja kysyntä. 24 % YRITTÄJÄ, lähde mukaan! Ota yhteyttä mediamyyntiin p. Leipomot Ristamäentie 24, Hämeenkyrö p. 040 570 5655 Asusteet Kyröskoski, Koskitie 6, p. 03 371 5402, myös väritulosteet Kodinkonehuollot Kotitalouskonehuolto KIRMO Oy Valtakatu 8, 39200 Kyröskoski p. 1, Kyröskoski p. ma–pe 6.30–17, la 8–14 Palvelemme torilla joka viikko • ke: Ikaalinen • pe: Mouhijärvi • la: Kyröskoski Voit myös tilata tuotteitamme viitalankotileipomo.fi LVI-asennukset LVI-palvelut, lämpöpumput ja vahinkosaneeraukset Harri 050 472 9646 Pasi 050 472 9648 Putkityö KUUKKULA Oy P. 03 3143 3173 | ilmoitukset@oivaseutu.fi UutisOiva Palveleva YritysOiva Asuntomyynti 040 500 9083 timo@lepomakilkv.fi p. 040 739 9407 • sähköasennukset • sähkötarvikkeet • antenniasennukset • kodinkoneet Soutajantie 8, Ikaalinen p. 040 708 1113 Ikaalinen TURVALA YHTIÖT OY Rakennusja remonttityöt, maanrakennustyöt p. 040 834 9777 • Valtakatu 61, K:koski SKY-kosmetologi Pirjo Sirén p. 03 371 6152 Autojen huolto ja korjaus Autoja konekorjaamo KARTTUNEN Viljakkala, p. 010 219 7220 Huutokauppoja www.huutomylly.fi www.kiertonet.fi Julkiset kaupanvahvistajat Julkinen kaupanvahvistaja ANSSI HONKILAHTI LKV • p. 040 754 1090 Kyröskoski Kauneusja jalkahoitola SKY-kosmetologi Anne Vainikka Valtakatu 57 LH 1, Kyröskoski p
Ensimmäisten kolmen viikon aikana Suomeen saavuttuaan Owen on ehtinyt ihmetellä järvien määrää sekä joulupuita kasvavia metsiä. Australialainen koulujärjestelmä poikkeaa suomalaisesta ja lukuvuosi noudattaa kalenterivuotta alkaen tammikuussa ja päättyen joulukuussa. Nyt tuo tytär istuu kyläpuodilla ja kertoo, ettei tammikuussa ollut uskoa korviaan. – Minulle sanottiin, että elokuu on Suomessa kesää, mutta ei sää kesäiseltä tuntunut. – Olen harrastanut teatteria alle kymmenvuotiaasta ja esiintyessäni tunnen, että kuulun näyttämölle. Yhdenlaiselta pilalta australilaisvieraasta tuntui myös saapuminen Suomeen elokuussa melko koleassa säässä. – Luulin ideaa vitsiksi, Owen sanoo. Hän sanoo kaipaavansa jatkuvasti jotain tekemistä ja kertoo, ettei esimerkiksi jaksa keskittyä lukemaan kuin hetkeksi. Tuolloin hän oli kymmenvuotias, ja matkasta jäivät mieleen muun muassa risteily Tallinnaan mutta erityisesti lumilautailu Levillä. – Toivottavasti pääsen tälläkin kertaa näkemään lunta. Kyläpuodilla keväällä avatussa aussibaarissa saattaa törmätä tyyppiin, joka on kaukana kotoa mutta silti vähän kuin kotonaan. 18-vuotias Alannah Owen asuu syksyn Mirve ja Janne Mäkelän luona ja auttelee heitä silloin tällöin myös kyläpuodilla.. Lumilinnan ja lumiukkojen rakentaminen olivat unohtumaton elämys. Ulkona ei ollut pimeää, vaikka kello oli jo yhdeksän! Kotona Perthissä aurinko laskee kesälläkin viimeistään seitsemältä. Owen kertoo käyneensä Suomessa kerran aiemminkin. Owen valmistui viime vuoden lopussa sikäläiseltä ”yläasteelta” (high school), millä nimellä kutsutaan luokkia 7-12. Kaukaa saapunut vieras ei matkannut Suomeen selvittääkseen tulevaisuuden suunnitelmiaan tai pohtiakseen ammatinvalintakysymyksiä. Eteläisellä pallonpuoliskolla on nyt kevät, joten palatessaan marraskuussa kotiin on lämpötilan muutos noin vuorokauden kestävällä matkalla vieläkin suurempi kuin elokuussa. Se juontaa juurensa sekä viime talveen että 1990-luvun alkuun. Kun iltapalaa syödessä tarkistin, paljonko kello on, en uskonut silmiäni. Näyttelijäesikuvia Owenilla on paljon, mutta ensimmäisenä hän nimeää Emma Watsonin. NIMI: OSOITE: PUHELIN: R35 Auttelu aussibaarissa lievittää koti-ikävääkin Viljakkalan kyläpuodin yrittäjäpariskunnan perhetuttu Australiasta ihmettelee Suomen joulupuumetsiä. Yhteystiedot mukaan. Takaisin kotimantereelle maapallon toiselle puolelle Owen suuntaa marraskuun puolivälissä, joten kaiken kaikkiaan hänen Suomen-reissunsa kestää lähes kolme kuukautta. ”Luulin ideaa vitsiksi” Australialaisen nuoren päätyminen muutamaksi kuukaudeksi Suomeen ja Viljakkalaan ei äkkiseltään kuulosta kovin todennäköiseltä tapahtumalta. Mirve Mäkelän vieraillessa Australiassa viime tammikuussa tapaamassa vanhaa ystäväänsä hän heitti idean, että tämän tytär voisi tulla käymään Suomeen. Elämykseen liittyi myös yllättävä havainto, joka sai hänet epäilemään puhelimessaan olevan vikaa. Haaveena näyttelijän työ Owen on puhelias, vilkas ja iloinen nuori. Hyvin suomalainen elämys on ollut saunominen järven rannalla ja uiminen järvessä. – Olin tutustunut tähän ystävääni vuonna 1991, kun itse olin Australiassa au pairina, Mirve Mäkelä kertoo. Australian Perthissä asuva, 18-vuotias Alannah Owen saapui Suomeen elokuun lopulla ja auttelee Mirve ja Janne Mäkelää niin kotitöissä kuin kyläpuodillakin. – Uimme ja saunoimme illalla auringon vielä paistaessa. KESKIVIIKKO 27.9.2023 15 IHMISET R I S T I S A N AT E H T Ä V Ä V O I T T A J AT Ristikon 35 vastanneiden kesken arvotut palkinnot voittivat Seija Tuuliniemi Tevaniemi, Pentti Mosio Kyröskoski ja Iida Tuohimäki Laihia. Tulevaisuus näyttää, toteutuuko unelma näyttelijän työstä. Arvomme palkintoja. Muutkin lumeen liittyvät muistot saavat Owenin silmät loistamaan. Hänen haaveammatinsa on näyttelijä. Kotiseudullani Australian länsirannikolla lunta ei sada koskaan. RISTIKKO 39 Palauta ristikko 17.10.2023 mennessä osoitteeseen: Seutulehti UutisOiva Keskisenkatu 1–3 A, 39500 Ikaalinen. • Sakari Ilomäki VILJAKKALA
03 371 3122 VASTAANOTTAVAT SILMÄLÄÄKÄRIT Ma–pe 9–17, lauantaisin lääkäripäivinä ja sopimuksen mukaan Sähköinen ajanvaraus optiplusoptikko.fi/ liikkeet/kyrosnako/ajanvaraus/ Rahkolankuja 18 A 1, Ikaalinen p.010 322 9656 • tempodent.fi SILMÄTAUTIEN ERIKOISLÄÄKÄRIT • Jukka Kuittinen • Petteri Paassilta Avoinna: ark. Ola Luoto OTL, VT Haarlankatu 9 B 19, 33230 Tampere P. 040 551 0704 Y-3215602-6 Jussi Rantanen I Jarkko Lappalainen Valtakatu 30, Kyröskoski p. • puunkaadot • kantojyrsintä • arborispalvelut Puh. Ajanvaraus p. OSAAJAT OSAAJAT Oivat Oivat Ammattilaiset palveluksessasi Neljän tai useamman ilmoituksen sarja, julkaisu peräkkäisinä viikkoina. perunkirjoitukset, perinnönjaot, ositukset, avioerot. UutisOivan mediamyynti p. Asiakirjojen laatiminen: kauppakirjat, lahjakirjat ym. 24 % HYVINVOINTI KOTI JA RAKENTAMINEN LIIKENNE PALVELUT PALVELUT PIHA JA PUUTARHA ASUSTEET Naisille ja miehille Koskitie 6, 39200 Kyröskoski • 03 371 6152 • Avoinna: ma-to 9–17, pe 9–18, la 9–14 Palveleva vaateliike vaatteet ja asusteet arkeen ja juhlaan PUUNHOITOPALVELU J.L. 2022 * www.eg24 7.fi OLISIKO TÄSSÄ ILMOITUKSESI PAIKKA. • Ilmastointihuollot • Määräaikaishuollot • Katsastuspalvelut • Renkaiden asennustyöt ja myynti • Diagnosointi • Alustatyöt • Jarrutyöt • Hitsaustyöt • Varaosat • Vuokrattavana 9 paikkainen pikkubussi, B-kortilla ajettava. mm. 040 7707 953 Vanha Tampereentie 18–20, 39500 IKAALINEN, p. 029 56 60760 ERILAISTEN LAKIASIOIDEN HOITOA: mm. (lisätietoja nettisivullamme) • Yli 20 v ammattiosaaminen MB-merkistä, myös raskaskalusto, sekä muut merkit. 29€/kk alk. 03 389 1891 alk. 044 373 3311, ola.luoto@ippnet.fi Tavattavissa Ikaalisissa sopimuksen mukaan. 24 % / kerta. 10–17 ja la 10–13 Ikaalinen, Vanha Tampereentie 10 p. Vähintään neljän kerran sarja. 03 458 6520 PYYDÄ ILMAINEN TARJOUS • KATTOREMONTIT • SADEVESIKOURUT • KATTOTURVATUOTTEET • PELTITYÖT PAIKALLISTA PALVELUA! www.rakennuspalvelusoukko.fi • 045 605 6275 PARHAAT BETONIT Laurilan Betoni Kyröskoski • www.laurilanbetoni.fi P. Kysy lisää ja varaa paikkasi: ilmoitukset@oivaseutu.fi 03 3143 3173 Pienin ilmoituskoko 2x25 pmm, hinta 33 €/ilmoitus + alv. RV-WORKS OY Huollot ja korjaukset helposti kaiken kokoisiin autoihin, myös iltaisin ja viikonloppuisin. 03 457 330, www.iktiki.com, kirjanpito@iktiki.com, isannointi@iktiki.com Asiantuntevaa ja monipuolista palvelua: 4 Tilitoimistopalvelut 4 Isännöintipalvelut 4 Kiinteistöjen huollot ja siivoukset Puh. rauno.vikman@rvworks.fi www.rvworks.fi p. 045 316 2904 Vanha Tampereentie 15-17, Ikaalinen (Apteekin talo) Avoinna ma–pe 9–19, la 9–16 TURKKILAINEN PARTURI ILMAN AJANVARAUSTA ILMAN AJANVARAUSTA Hiustenleikkaus Hiustenleikkaus Parranajo 20 € 20 € PIRKANMAAN OIKEUSAPUTOIMISTO Oikeusavustajan vastaanotto Ikaalisissa ja Parkanossa. Sinun Tämän kokoinen ilmoitus 52,80 € + alv. 29€/kk Kärrykuja 7 Kärrykuja 7 Garag e Garag e 247 * Est. 03 3143 3173 | ilmoitukset@oivaseutu.fi. 03 371 6106 • 03 371 6536 laurilanbetoni@laurilanbetoni.fi TSI-HALLI PESU • HUOLTO www.eg247.fi p
PAPPILANMETSÄN MÖYKKY, HÄMEENKYRÖN SENIORIT RY. • Runopiiri klo 11–12.30 • Elämänrönsyt klo 13 –15. Kentällä vaihdettavaa alaa on 7 000 neliötä. Lautakunta kertoo vastauksessaan, että kentän nurmea on pyritty parantamaan erilaisilla toimenpiteillä. Tämän jälkeen nurmimattojen asentaminen vaatisi useita toimenpiteitä ja perusteellista kastelua. KIRJASTO, HÄMEENKYRÖN KUNTA • Tavattavissa Allergiaja astmaliiton asiantuntija klo 10–12 SÄRKIJÄRVEN LEIRIKESKUS, HÄMEENKYRÖN SEURAKUNTA • Eläkeväen virkistyspäivä (maksu 5 €), klo 10–14.30 – Ilmoittautumiset Suvituuli Messi, p. • Kyläkävely klo 10 – Kokoontuminen K-marketin parkkipaikalle, josta kimppakyydein Möykylle LÄHITORI AURINKORINNE, PIRHA • SPR:n Hämeenkyrön osaston Kässäpaja klo 10–12 • Liikuntapalveluiden tuolijumppa klo 12–13 • Kulttuuripalveluiden maalaustyöpaja klo 13–14.30 • Digiohjaus klo 12–15 YHTEISÖTILA TORITUPA, RÖNSY RY. Ikaalisten keskusurheilukentän nurmi on kärsinyt pahoja vaurioita kahtena viime talvena. Teemana kädentaidot – vieraana oman kylän kuvataiteilija Liisa Hietanen • Digiohjaus klo 13 –15 LÄHITORI AURINKORINNE, PIRHA • Muistiyhdistyksen ja Lähitorin muistikahvila teemalla Iloitaan iästä klo 10.30–12 KIRJASTO, HÄMEENKYRÖN KUNTA • Edunvalvontaja testamenttiluento klo 17–18 HEISKA, HÄMEENKYRÖN KUNTA • Yhteislaulua, säestäjänä Marja Lepola klo 18 –19 TIISTAI 3.10. KOSKEN SYKE, HÄMEENKYRÖN KUNTA • Sykkeen kuntosalin avoimet ovet klo 9 –11 – Liikunnanohjaaja paikalla avustamassa laitteiden sekä kuntosalikoodien käytössä MAJAKKA, HÄMEENKYRÖN SEURAKUNTA • Avoin kohtaamispaikka, Majakka-kahvila klo 10 –12 • Digiohjaus klo 10 –12 YHTEISÖTILA TORITUPA, RÖNSY RY. Kylvö on onnistunut kohtuullisen hyvin, ja kentällä on voitu pelata. Yhdeksi vaihtoehdoksi kentän parantamiseksi on noussut siirtonurmi.. Lisäksi on torjuttu leveälehtisiä rikkaruohoja. Läykkälänlahden urheilukentän jalkopallokentän nurmi on kärsinyt parina viime vuonna vaurioita. Ikaalisten tekninen lautakunta on antanut tämän sisältöisen vastauksen eri valtuustoryhmien edustajien kesällä jättämään aloitteeseen, jossa halutaan selvittää jalkapallokentän siirtonurmen kustannukset. KIRJASTO, HÄMEENKYRÖN KUNTA • Liikuntapalveluiden toimintapiste klo 9 –12 – Puristusvoimatesti, liikkuvuustesti, sokeripalanäyttely • Luento ikäihmisten ravitsemuksesta klo 10 • Digiohjaus klo 12 –15 TORIKADUN OLOHUONE, HÄMEENKYRÖN SEURAKUNTA • Avoin kohtaamispaikka Perjantaikeidas klo 10–11.30 LAUANTAI 7.10. Todennäköisin syy vaurioihin on siihen käytetty heinäsiemensekoitus. Vastauksessa todetaan, että mikäli kentälle päädyttäisiin hankkimaan siirtonurmi, kenttä tulisi kuoria paljaaksi kasvillisuudesta ja tasata hyvin. • Keveitä askeleita etäluennon yhteinen katselu klo 17.30 –19 PERJANTAI 6.10. Lautakunta toteaa myös, ettei ole takeita siitä, että siirtonurmi kestäisi paremmin kuin kylvetty nurmi. KIRJASTO, HÄMEENKYRÖN KUNTA • Topoteekki, sähköinen kotiseutuarkisto, esittely klo 10–12 • Isänmaallinen konsertti, solistina Keijo Kuivanen, klo 12–14 YHTEISÖTILA TORITUPA, SPR HÄMEENKYRÖN OSASTO • Yhteisöllinen ruokailutapahtuma ja Terveyspiste, klo 11–14 Sasky Ylä-Satakunnan musiikkiopiston 5500 --vvuuoottiissjjuuhhllaakkoonnsseerrttiitt su 1.10.2023 Käenkoskikeskus, Parkano klo 15.00 ke 4.10.2023 OmaTupa, Ikaalinen klo 18.00 Lämpimästi tervetuloa! Ikaalisten jalkapallokentän siirtonurmi maksaisi noin 50 000 euroa • Terhi Palonen IKAALINEN. Muillakin paikkakunnilla kentät ovat kärsineet vastaavista vaurioista. Siirtonurmen neliöhinnat ovat noin 3–9 euroa neliöltä. Mikäli nurmi päätettäisiin korvata siirtonurmella, tulisi siihen varata 50 000 euron määräraha. Ikaalisten kaupungin talousarviossa ei ole kuluvalle vuodelle varattu määrärahaa jalkapallokentän siirtonurmen rakentamiseen. Lautakunnan vastaus menee kaupunginhallituksen käsiteltäväksi. • Digiohjaus klo 13 –15 MONITOIMIKESKUS SILTA, HÄMEENKYRÖN KUNTA • Siltafoorumi klo 17.30–19, Hämeenkyrö kuuluu kaikille, turvallisemman tilan periaatteiden valmistelu KESKIVIIKKO 4.10. 044 724 8361 LENTOKENTÄN LAAVU, HÄMEENKYRÖN KUNTA • Kävelylenkki ja makkaranpaistoa klo 13 –15 YHTEISÖTILA TORITUPA, SARASTUS RY. Tämän lisäksi kustannuksia tuovat kuorinnat, tasoitukset, matonlevitykset, jyräykset ja muut työt. • Kulttuuripalveluiden maalaustyöpaja klo 15 –16.30 MONITOIMIKESKUS SILTA, HÄMEENKYRÖN KUNTA • Elokuvanäytös, Ihmiset suviyössä, klo 17–18.15 TORSTAI 5.10. KESKIVIIKKO 27.9.2023 17 UUTISET VANHUSTENVIIKKO – TEHDÄÄN IÄSTÄ NUMERO MAANANTAI 2.10. Kentällä ei voisi pelata ainakaan kahteen viikkoon, jotta nurmi juurtuu. YHTEISÖTILA TORITUPA, RÖNSY RY. Seos sisältää kahta lajia, lyhytikäiseksi jäävää raiheinää ja monivuotisempaa niittynurmikkaa, ja vähäinen lajien määrä altistaa kentän tuhoille. • Sarastuksen Tupakahvit klo 13 –16 –Vieraana Minni Haveri, Mielenterveysomaiset Pirkanmaa Finfami ry:stä LÄHITORI AURINKORINNE, KYRÖSJÄRVEN SEUDUN DIABETESYHDISTYS RY. Kenttää on ilmastettu ja kylvetty uudestaan. Kentältä on harattu kuollut heinä pois
Perjantaisin karaoke klo 22 alkaen. Kahvitarjoilu. Liput 12 € klo 18.30 kesto 1 t 34 min (7) Kulttuuriviikko ja valtakunnallinen Vanhustenviikko Ikaalisissa 2.-8.10.2023 Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai Järj. AVOIMET OVET Ammatti-instituutti Iisakissa Hämeenkyrössä to 5.10.2023 klo 12–17 (Taitokuja 3) Tervetuloa tutustumaan eri ammattialojen toimintaan ja Iisakin tiloihin! sasky.fi/iisakki Tule viettämään Maailman sydänpäivää pe 29.9. Tervetuloa!. Nähdään aamukahvilla! Avoinna joka viikko ke 20–02, pe 21–04, la 20–04 Valtakatu 61, Hämeenkyrö Keskiviikkoisin bingo klo 21 ja häppärihinnat koko illan. Arvotaan sydäntuotteita osallistujien kesken. Liput 12 € kesto 1 t 38 min (7) klo 18.30 Altin sali elokuva: Ryhmä Hau Mahtielokuva. 041 730 8442, outi.ilosalo1@ylojarvi.fi Tapahtuman järjestää Ylöjärven vanhusneuvosto yhdessä Ylöjärven kaupungin ja eläkeläisjärjestöjen kanssa. Järj. Mukaan ovat tervetulleita kaikki yrittäjät, yrittäjyyttä suunnittelevat ja yrittäjähenkiset hämeenkyröläiset. Rentoudu meditatiiviselle äänimaisemamatkalle. klo 8 alkaen Monitoimikeskus Sillassa. klo 13–16. Ikaalisten kaupunki & yhteistyökumppanit Tervetuloa! Lähitori Monitori neuvonta ikäihmisille ja heidän läheisilleen klo 9.30-11.30 Jyllin Kodit Ravintola Sofian Kabinetti Ohjaaja paikalla Valkean ruusun areenan kuntosalilla klo 9-10 avustamassa ja kertomassa kuntosaliharjoittelusta. Ibuste K12 K12 K12 S K7 K7 VENETSIAN AAVEET Su 1.10.2023 klo 18.30 Kesto 1 t 46 min MUUMIPEIKKO JA PYRSTÖTÄHTI Su 1.10.2023 klo 15.30 Kesto 1 t 14 min LAPUA 1976 To 28.9.2023 klo 18.30 Kesto 1 t 54 min COMEBACK Pe 6.10.2023 klo 18.30 Su 8.10.2023 klo 18.30 Kesto 1 t 38 min SPEDE Pe 29.9.2023 klo 18.30 To 5.10.2023 klo 18.30 Kesto 1 t 34 min RYHMÄ HAU – MAHTIELOKUVA Su 8.10.2023 klo 15.30 Kesto 1 t 33 min Tule juttelemaan ikäihmisten asioista Vanhusneuvoston ja Vammaisneuvoston kanssa klo 12-14 Jyllin Kodit, Ravintola Sofian Kabinetti Tuolijumppa klo 9.00-9.55 Lavis-lavatanssi klo 10.00-10.50 Valkean ruusun areena Ikaalisten kaupunki/ liikuntapalvelut Hyvinvointiluento & puristusvoiman mittaus klo 14.0015.00 Jyllin Kodit Jyllinsali Ikaalisten kaupunki/ liikuntapalvelut Altin sali elokuva: Spede. Elinkeinopalvelut Kuulemme kuulumisia oopperakesästä ja kulttuurikoordinaattori Arttu Pentikäisen ajatuksia siitä mitä mahdollisuuksia kulttuuri tarjoaa elinkeinoelämälle. Ikaalisten kulttuuritoimi www.ikaalinen.fi/kaupunki/palvelut/kulttuuri/altin-sali-elokuvateatteri/ Maksu käteisellä ja kortilla, SmartumPayja Tykyseteleillä sekä ePassilla. Tehdään iästä numero Tervetuloa Vanhusten viikon tapahtumaan Ylöjärven kaupungintalolle pe 6.10. Näyttely avoinna koko viikon. klo 12–17 Ikaalisten Komppiin. Maksuton bussikyyti kulkee Kurun ja Viljakkalan kautta kaupungintalolle. Kyytiin mahtuu 50 henkilöä. Liput 12 € kesto 1 t 38 min (7) klo 18.30 Tapahtumiin on vapaa pääsy, ellei toisin mainita. Ohjelmassa esityksiä, esittelypisteitä, taukojumppa. Lauantaina 30.9. KESKIVIIKKO 27.9.2023 19 TAPAHTUMAT YRITTÄJIEN AAMUKAHVIT pe 29.9. Nuoristotila Vienolassa teemana: Let´s make karjalanpiirakoita! Nuoristotila Vienolassa teemana: Kotikaupunki -maalaus “Mikä Ikaalisissa on parasta?” Katso Nuorisotila Vienolan aukiolot Suhinakollektiivi: Äänimaisemakonsertti. Ikaalisten kaupunki/ liikuntapalvelut Ikaalisten kaupunginkirjasto esittäytyy klo 10.30-11.30 Jyllin Kodit, Ravintola Sofian Kabinetti Nuoristotila Vienolassa teemana: Marjakiisseliä kotimaisista marjoista Tasapainoa ja toimintakykyä jumppa klo 12-13 Valkean ruusun areena Ikaalisten kaupunki/ liikuntapalvelut Lähitori Monitori neuvonta ikäihmisille ja heidän läheisilleen klo 9.30-11.30 Jyllin Kodit, Ravintola Sofian Kabinetti Nuoristotila Vienolassa teemana: Tietovisa: kuinka hyvin tunnet kotikaupunkisi. Oma Tupa klo 18.00 Altin sali elokuva: Comeback. Liput 12 € klo 15.30 kesto 1 t 33 min (7) Altin sali elokuva: Comeback. Lisätiedot: ikaalinen.fi tapahtumakalenteri Kirjastossa esillä vanhustenviikon teemaan liittyviä kirjoja. Antti Toivola Liput klo 22 alkaen 5 € Li p ut 12 € ALTIN SALI, Eino Salmelaisen katu 20. Ilmoittautuminen sekä lisätiedot yhteiskyydistä hyvinvointisuunnittelijalta, Outi Ilosalo puh. Elokuvaliput 12€
Tosi tiukka kisa oli, Mansikkamäki tiivistää. XMeal-sarjassa kyröläismenestys olisi voinut olla vieläkin parempaa, sillä Jari Lamminsivulla kävi huono tuuri. Hämeenkyröläiset vauhdissa rallisprintissä Asfalttisarjan kolmen parhaan joukosta löytyy kaksi kyröläistä. alv. Aki ja Marjo Mansikkamäki ovat saaneet Toyota Starletinsa sellaiseen kuntoon, että sillä kiidetään asfaltilla lähes voitosta voittoon.. – Toki silloin kisataan, kun kypärät laitetaan päähän. 7–21 la 8–21 su 9–21 Tavallista parempi RUOKAKAUPPA LUE LEHTEMME MYÖS DIGINÄ k-supermarket.fi 5.ÄMPÄRI SUOMI ERÄ Hinnat voimassa to–su 28.9.–1.10.2023 ellei toisin mainita. Siellä vietettiin kisan jälkeen ehtoota ja saunottiin, Aki Mansikkamäki kertoo. Taustalla pitkäjänteinen työ Sekä Aki että Marjo Mansikkamäestä on kuoriutunut asfalttispesialisteja. – Jos olisit kysynyt kymmenen vuotta sitten suosikkialustaa, varmaan kumpikaan meistä ei olisi vastannut asfalttia. Ilmoitusaineisto ke 11.10. -49 % Plussa-etu 3 PKT Valio JUUSTOVIIPALEET 270–300 g (12,30–13,67/kg) Ilman Plussa-korttia 4,29 pkt (14,30–15,89/kg) 3 69 PKT -13 % Plussa-etu 2 KPL 2 500 10,-MUREAT POSSUPÄIVÄT Ruokamestarin Viljaporsaan etuselkä Suomi 4 99 Viljaporsaan lapa Suomi 5 99 Viljaporsaan palapaisti 9 95 Tapolan Kuuma mustamakkara 7 99 kg kg kg kg LIIKENTE LIIKENTEES ESSÄ SÄ -teema keskiviik -teema keskiviikko kona 18.10.2023 na 18.10.2023 UutisOivan Mediamyynti p. Ei tarvitse kuin huoltaa, Aki Mansikkamäki naurahtaa. alv. Ei Mansikkamäkien pitänyt käydä tänä kesänä Aurorassakaan kuin harjoittelemassa. YRITTÄJÄ! Lähde mukaan näkymään, ilmoituksella voit kertoa yrityksesi vahvuuksista. Nykyään erilaisia asfalttisarjoja toki on, mutta yksikään niistä ei tarjoa virallista SM-titteliä. 18 000 silmäparia viikoittain. Sitä Mansikkamäillä on tarkoitus lähteä ajamaan. • Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. Aurorassa kävimme ensimmäisessä kisassa Tammisaaressa tekemässä harjoitusvedon. Nyt se on ehdoton suosikki molemmilla, Marjo Mansikkamäki nauraa. Hän teki pikkuvirheen viimeisellä pätkällä ja jäi jälkeen. – Nyt auto on niin hyvä kuin olla ja voi. Aikaa ei ole säästelty eikä tunteja laskettu. Rallin sprinttikauden voi sanoa menneen vähintäänkin kohtuullisesti, sillä kahden asfalttisarjan kärkinelikosta löytyy kaksi Hämeenkyrön UA:n edustajaa. Oivan lukijat ovat juuri sinun asiakkaitasi. Juuri siellä hänelle tuli kytkinvika, joten pistesaalis jäi huonoksi. Alustaa on vaihdettu, autoa on säädetty ja painoa pudotettu. Kun sieltä tulikin voitto, pakkohan sarjaa oli jatkaa, Aki Mansikkamäki nauraa. Yleisö auttaa ojaan ajaneita, mutta myös kuskit toisiaan. 0207 545 070 Puhelun hinta 0207-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8,35 snt/puh + 7,02 snt/min (sis. Aki Mansikkamäki kurvaili Aurora Sprintin asfalttisarjan sarjakunkuksi voittaen 2-vetoisten sarjan. 24 %) ja matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 17.17 snt/min (sis. Mutta juuri se tekee hommasta mielekkään: koskaan et voi tietää, milloin ongelmia tulee. 6,5 kg TO–LA 28.–30.9. Tuotteita rajoitettu määrä. klo 12 mennessä ilmoitukset@oivaseutu.fi 18.10. Ensi kesänä on toisin asfaltin SM-sarjan myötä. 043 217 0764 Varaa paikkasi www.oivaseutu.fi UutisOiva tavoittaa n. – Aika hyvää menestystä näin pieneksi kunnaksi, tiivistää Aki Mansikkamäki. Mutta kilpailu jää radalle. – Tänä kesänä piti ajaa vain XMealia. (3,92/l). – Sprinttiä on nyt ajettu enemmän kuin koskaan. Kuljettajat painottavat pitkäjänteistä uaton kanssa tehtyä työtä. Marjo Mansikkamäki on samaa mieltä. Tiukka kisa voitosta Hän kävi Aurora Sprintin voitosta tiukan kisan Kyrön Seudun UA:n Matias Peippoa vastaan. Teemalehdestä saat vinkkejä siitä, miten pidät autosi kunnossa. Suunnitelmat toki voivat yllättää. Muiden avulla aina löytyi osat ja ratkaisut. Kyllä rallikansa on yhteisö, hän jatkaa. Yksittäin 1,49 kpl (11,46/kg) Aino KERMAJÄÄTELÖT 900 ml Ei laktoosittomat, kesyttömät ja kaurajäätelöt. 24 %) K O M P P I sirpa.rintamaki@k-supermarket.fi Tavallista parempi ruokakauppa Karhoistentie 3, 39500 IKAALINEN Palvelemme: ark. SADONKORJUUÄMPÄRI Yhteen ämpäriin mahtuu n. Seurakaveri Jari Lamminsivu voitti samaisen sarjan 4-vetoisten sarjan oli kokonaistuloksissa kolmas. – Syyskuun alussa olimme viikonlopun Säkylässä. Mutta ensi kesänä Aurora jää pois, kun tilalle tulee uusi SM-sarja, Marjo Mansikkamäki jatkaa. Viimeiseen kisaan lähdettäessä Peippo oli ajanut puhtaan sarjan keräten täydet pisteet, siinä missä Mansikkamäellä oli tapahtunut Mikkelissä yksi pieni lipsahdus, jonka myötä ykkössija siellä vaihtui kakkossijaan. Meillä oli iso mökki, jossa oli viisi pariskuntaa. Menestystä täydensi Marjo Mansikkamäki, joka ylsi kokonaistuloksissa sijalle 13. KESKIVIIKKO 27.9.2023 20 URHEILU p. Uuteen sarjaan Ensi kesänä alkaa kokonaan uusi SM-asfalttisarja. Sen saivat Mansikkamäet kokea esimerkiksi Liedossa, jossa autossa oli jos jonkinlaista ongelmaa. – Se yhteisö on henkireikä. Rallikansa pitää yhtä Ralli on harrastus, jossa toisia autetaan. PALVELUSTA Makeaan possunälkään Sarpi POSSUMUNKKI 130g (9,62/kg). Sarjassa valitaan etukäteen kisa, josta kuski ottaa tuplapisteet. Harrastus on kaikille yhteinen ja se on hienoa, kun on väkeä eri puolilta Suomea. Mansikkamäet olivat vauhdissa myös toisessa sarjassa, sillä XMeal-asfalttimestaruussarjassa Marjo Mansikkamäki oli toinen ja Aki neljäs. 03 3143 3173 • Marjaana p. – Jaltsu valitsi Nokian kisan. lehdessä kerrotaan paikallisten teiden kunnosta ja muuta ajankohtaista liikenteestä. Levikkialueena Hämeenkyrö, Ikaalinen, Jämijärvi ja Viljakkala. Ilman Plussa-korttia 6,55 pkt (7,71/l). 040 737 7293 • Tarja p. Mestaruudesta ajettaessa täytyy kurvailla eri alustoilla: asfaltin lisäksi lumella ja soralla. Sen takana on kymmenen vuoden työ ajokin, Toyota Starletin kanssa. – Matias olisi tarvinnut viimeisessä kisassa voiton päästäkseen ohitseni. Etukäteen valittavat tuplapistekisat tasaavat eroja, Mansikkamäki toteaa