Sata-Häme soi sai kaupungilta rahoituksen Sivu 8 torstai 4.10.2018. Retkelle osallistuivat tietenkin palomiesfani Henri ja pikkuinen Janna-Mari. Räpsä nousi naisten Ykköspesikseen Sivu 27 Metsää hoitaa koko perhe Sivu 17 Jämijärvi jatkaa itsenäisenä Sivu 3 Vihdoinkin uusiin tiloihin Sivu 2 Irtonumero 2,50 € N:o 40 HÄMEENKYRÖ • IKAALINEN • JÄMIJÄRVI • VILJAKKALA Tiina ja Jaakko Haapalehdon perhe lähti katsomaan Ikaalisten paloaseman muuttoa uudelle asemalle
– ”Vasta” 31 vuotta 9 kuukautta ehdittiin siellä olla. Pieni päätoiminen henkilöstö toimii yhteen sopimuspalokuntalaisten kanssa. Tamperelaiset palomiehet kutsuivat Ikaalisten vanhaa asemaa mummulaksi. Ikaalisten paloasema jätti maanantaina siniset taaksensa Vanhan kauppalan, missä se on pitänyt majaa vuosikymmenet tähän asti. 1,2 KG VAKUUMI, 100 KG ERÄ 9 95 KG Kauppalan idyllistä upealle, uudelle paloasemalle •. Ja uudella asemalla meillä on hulppeasti jopa oma toimistotila, tuumaa sopimuspalokuntalainen Petri Jokinen. Sammutusletkujen puhdistustornissa palomiehet harjoittelevat muun muassa korkean paikan laskeutumista ja painavien taakkojen nostamista. Uudelle asemalle ajettiin paraatissa siniset valot vilkkuen etummaisena Juha Niinimäen ajama vanha paloauto, kyydissä emeritus-kaupunginjohtaja Kalle Mäkelä.. Uudella paloasemallaan totutellaan uusiin rutiineihin. Hymyhymiö on päällä Pirkanmaan pelastuslaitoksen pelastuspäälliköllä Esko Kautolla, joka ennätti seuraamaan muuttopäivän paraatia ja juomaan kakkukahvit sen kunniaksi Ikaalisissa. – Valtatielle asti ehditään karkeasti viisi minuuttia nopeammin kuin ennen, arvioi vs. Myös palomiehet pääsevät oleskeluja sosiaalisiin tiloihinsa puhtoisina – ei likaisissa varusteissaan. Mutta pääsemme modernille, toimivalle asemalle, joka on suunniteltu paloasemaksi. Esimerkiksi ajassa, jossa ennen ajettiin Mansoniemeen, päästään nyt Parkanon rajalle. – Ikaalisissa pyritään pitämään 1 + 3 henkilön vahvuutta ympäri vuorokauden. Siniset valot vilkkuivat paloautojen paraatissa maanantaina, kun Ikaalisten paloasema siirtyi vanhasta uuteen. Kolmen naapuriaseman yhteistyö on tiivistä. – Laitos on tosi tyytyväinen. Vanhaan verrattuna lähdöt uudelta asemalta valtatien varrelta nopeutuvat merkittävästi. Ikaalisten uudelle asemalle sijoittuu yksi koko Pirkanmaan seitsemästä nostolavaautosta ja yksi Pirkanmaan kolmesta liiturista, ilmatyynyveneestä, jolla Kyrösjärvelle päästään vesistön ”rospuuttoaikaan”. 020 770 5710 PALVELEMME: ark. Uusi paloasema on Ikaalisissa kolmas: edelliset sijaitsivat Teinintiellä Vanhassa kauppalassa. Nyt ovet ja portit avautuvat ja sulkeutuvat sähköllä. Pääsemme pois asutuksen keskeltä, häiriötä katuverkostolle ei tule entiseen tapaan. Meille ammattimaisuus on tärkeää: pääsemme treeneihin vakituisten kanssa. – Järjestelmällä vähennetään meidän altistumistamme kaikille mahdollisille myrkyille, joita jää tulipaloista varusteisiin, vs. Ennen ajettiin keskustan liikenteen seassa liikenneympyröissä – nyt asemalta valtatielle, Jarmo Rajasalo kuvailee. Minkä nimen saa uusi palokuntalaishuumorissa, se arvattavasti ratkeaa kevääseen mennessä. On otettu opiksi myös esimerkiksi tilojen mitoituksessa: paloautojen pesuhallin leveys oikeasti riittää isojen autojen pesuun. ”Mummola” jäi taakse. Sopimuspalokuntalaiset hykertävät tyytyväisyyttään siitä, miten uusi paloasema huomioi heitä. Päivi Seppälä IKAALINEN. 2 TORSTAI 4.10.2018 Katso kuvat https://mediaperheoiva.edocker.com H Ä M E E N K Y R Ö Tavallista parempi ruokakauppa Kyreltie 2, 39200 Kyröskoski, p. – Ennen tultiin neljännestä kerroksesta alas autohalliin – nyt toisesta. Ikaalisista paloesimies vastaa myös Hämeenkyrön ja Parkanon asemien toiminnasta. –Ajamalla ei eroa otettaisi kiinni, palomestari Jarmo Ranta sanoo. 8–21, la 8–20, su 10–19 APTEEKKIPALVELUT NYT SAMAN KATON ALTA! TO–LA TARJOUKSET VOIMASSA TO–SU 4.–7.10. Hän lupaa syystalvelle rekrytilaisuutta uusien houkuttelemiseksi vapaaehtoisten riviin. Ennen avattiin ovet, ajettiin ulos ja suljettiin ovet. Yhteisiin harjoituksiin uutta ytyä antaa myös uuden paloaseman maamerkki. Toimintavalmiusaika on hyvä etelään ja pohjoiseen unohtamatta Ikaalisten keskustaa. paloesimies Markku Mäntysaari. ELLEI TOISIN MAINITA Vastuullinen RUOKAKAUPPA 4 99 KIMPPU REILUN KAUPAN ROOSA NAUHA RUUSUKIMPPU 7 KPL, KENIA Lahjoitus 0,20 € kimppu Ostamalla autat! 8 50 COSTA RICA JAUHETUT KAHVIT 500 G (5,67/KG) EI RANSKALAINEN PAAHTO Yksittäin 2,99 pkt (5,98/kg) 3 PKT INGMAN VANILJA KERMAJÄÄTELÖ 1 L, EI LAKTOOSITON RAJOITUS: 3 PKT/TALOUS -31% PLUSSA-KORTILLA Ilman korttia 1,45 pkt 1.PKT INGMAN LAKTOOSITON VANILJA KERMAJÄÄTELÖ 1 L Ilman korttia 2,69 pkt -25% PLUSSA-KORTILLA 2.PKT LUOMUPERUNA 1 KG, SUOMI 1.PS SUOMI Luomu 13 95 KG HK TAKUUMUREA NAUDAN SISÄJA PAAHTOPAISTI PALANA PANDA SUKLAALEVYT 130-145 G (8,62-9,62/KG) YKSITTÄIN 1,55 KPL (10,69-11,92/KG) K-RUOKAMESTARIN NAUDAN JAUHELIHA 15% SUOMI K-RUOKAMESTARIN KARJALANPAISTILIHAT SUOMI KIVIKYLÄN HUILUNTUHTI GRILLIMAKKARAT 400 G (6,23/KG) 2 49 PKT CONFERENCE LUOMUPÄÄRYNÄ HOLLANTI 2 99 KG 6 99 KG 12 90 KG SAVUSTETUT SILAKAT SUOMI, SÄÄVARAUS 8 95 KG LUOMUINKIVÄÄRI KIINA 4 99 KG PORSAAN ULKOFILEE KALVOTON N. 400 G 5 99 KG SUOMI SUOMI SUOMI SUOMI SUOMI SUOMI ERÄ ROOSA NAUHA MANSIKKA 250 G (11,96/KG) HOLLANTI/ESPANJA 2 99 RS Lahjoitus 0,15 € rasia LUOMUVALKOKAALI SUOMI 1 99 KG LUOMUPORKKANA 1 KG, SUOMI 2 49 PS TAMMINEN MAUSTETTU NAUDAN PAAHTOPAISTI N. – Olemme aina toimineet samoissa tiloissa vakituisten kanssa, ja sama jatkuu täällä. paloesimies toteaa. 1,2 KG 8 99 KG 5.4 PKT ATRIA NAUDAN MAKSAVIIPALE N. Vaikka pelastuslaitos saa tänä vuonna peräkanaa avattua uudet paloasemat Ikaalisissa, Valkeakoskella ja Kangasalla, se on resurssoinut myös henkilöstöä Ikaalisten ja Hämeenkyrön sekä Parkanon kaltaisille pienille paloasemille. Ikaalisissakin sivutoimisilla on tärkeä rooli isommissa hälytyksissä. Kalusto ja varusteet pestään erillisissä tiloissa nykyaikaisin menetelmin vedellä ja paineilmalla, ennen kuin ne pääsevät puhtaalle puolelle. – Joku nimityksen sanoo, ja siitä se jää elämään, arvelevat Juha Niinimäki ja Petri Jokinen. Uusi paloasema on iso parannus koko henkilöstölle, vakituisten lisäksi myös sivutoimisille. Jos ikaalilaisista palomiehistä Jarmo Rajasalo ja Juha Niinimäki olisivatkin sieltä jotain ottaneet mukaan, se oli kotoisan viihtyisää, idyllisen tiivistä, jopa ahdasta tunnelmaa. Puhtaus on Ikaalisten uudella paloasemalla enemmän kuin puoli ruokaa ja Markku Mäntysaaren mukaan merkittävimpiä etuja, kun paloasema on suunniteltu ja rakennettu nyt uudella tavalla nimenomaan puhtaaksi paloasemaksi
” Siihen pyritään, ettei ministeriöön mennä toista kertaa.” Hiihtotunnelin takauksia jatketaan JÄMIJÄRVI. Myös Leppäkosken Sähkölle on vuonna 2013 takaus siitä, että sähkölaskujen ylittäessä 20 000 euroa, kunta maksaa ylittävän osuuden. Oma Säästöpankki Oy:n lainaa on jäljellä noin 67 000 euroa ja Jämijärven Osuuspankin lainaa vajaat 110 000 euroa. Asiasta järjestetään kuulemistilaisuus 11. Vilho Ponkiniemen (vas) mukaan asiasta on käytävä valtuuston tasollakin keskustelua, jota asiassa toimivallan omaavan eli hallituksen on syytä kuunnella. Hänen mukaansa sellaista tunnetta ei tullut, että kunta olisi mennyt ministeriöön jyrättäväksi. Kunnanjohtaja Kirsi Virtasen mukaan talouden tasapainottamisessa on tehty pienempiä ja isompia oikeansuuntaisia toimia. Hankepaketissa Hämeenkyrön ohitustiehen on esitetty 65,4 miljoonaa euroa. Caruna uusii voimajohtoja •. Hämeenkyrön ohitustien rakentaminen yhteysvälillä Tampere—Vaasa on Liikenneviraston johdolla laaditussa kehittämisen toimenpideja investointiohjelmassa. Työryhmän tehtävänä olisi tutkia mahdollisuuksia kehittää Koskilinnaa kuntalaisten toimintatalona, jossa yhdistyksillä ja seuroilla sekä kunnan omilla toiminnoilla olisi toimintatiloja ja jota voitaisiin vuokrata yksityishenkilöille tai yhteisöille erilaisiin tilaisuuksiin. Caruna Oy on käynnistänyt voimajohdon saneeraustöiden suunnittelun. Hämeenkyrön ohitustie on määritelty kiireelliseksi kohteeksi. Ministeriö seuraa edelleen Jämijärven talouden kehitystä ja harkitsee, tarvitaanko uutta arviointimenettelyä. Talon muuttamista osakeyhtiöpohjaiseksi on myös esitetty, sitäkin vaihtoehtoa on hyvä vielä pohtia, Alenius totesi. Viestiä ministeriöstä tuli myös siitä, että kunnan johtavalle tasolle tarvitaan lisää kaksi henkilötyövuotta. Nykyiset pylväät korvataan pääasiassa harustetuilla teräsputkipylväillä. Myös kunta myönsi viime keväänä yhtiölle 100 000 euron pääomalainan, jota yhtiö ei vielä ole nostanut kokonaan. Hallitus päätti jatkaa Koskilinnan myyntiä. Voimajohto vaikuttaa myös reunavyöhykkeen puuston korkeuteen. Jos talouden tasapainotus ei näyty onnistuvan suunnitellusti, kunnan pitää nopeasti käynnistää vapaaehtoinen selvitys kuntaliitoksesta. Sorvalin mukaan sitä saadaan katettua vähitellen mutta ei lain edellyttämässä aikataulussa. Kymmenen vuotta sitten myönnetyt takaukset vanhentuivat, ja kunnanvaltuusto päätti jatkaa takauksia kymmenen vuoden ajan. Lisäksi voimajohdon sijaintikartta ja johtoalueen poikkileikkauskuvat ovat jo nyt nähtävillä Hämeenkyrön kunnan ja Ikaalisten kaupungin ilmoitustauluilla, myös sähköisesti niiden sivuilla internetissä. Kunnanvaltuustossa oli maanantaina esillä Koskilinnan myyntiin liityviä asioita. Sorvalin mukaan helpotusta vuokratalojen taloudelliseen tilanteeseen tuo vanhainkodin myyminen ja siihen liittyvä uuden palvelutalon rakentaminen Jämijärven vanhustentaloyhdistyksen vuokratalojen tilalle. Arviointiryhmän mukaan Jämijärven toiminnassa on isoja riskejä, ja pienetkin muutokset voivat heikentää tilannetta. Pääomalainalla ei ole eräpäivää eikä takaisinmaksuohjelmaa eikä sille anneta vakuutta. Valtuusto sai tiedokseen Koskilinnaa koskevan kuntalaisaloitten ja kunnanhallituksen vastauksen siihen. Muutosta tapahtuu pylväspaikkojen siirtymisestä johtokadulla. 3 TORSTAI 4.10.2018 Koskilinnan kuntalaisaloite valtuustolle tiedoksi •. Voimajohdon johtoaukea on joko 20 tai 30 metriä leveä ja johtoalue molemminpuoliset reunavyöhykkeet mukaan lukien 40 tai 50 metriä. Liisa Raipala Jämijärvi sai valtio varainministeriöltä luvan jatkaa itsenäisenä, mutta tiukan talouskurin on jatkuttava. Säästöjä ollaan hakemassa esimerkiksi kunnan kiinteistöjen öljylämmityksen vaihtamisella biopolttoaineisiin. – Katsotaan mitä keksitään. – Aloitteessa esitetty laaja-alaisen työryhmän perustaminen on tarpeen, Ponkiniemi totesi. Selvityksen hankepaketti sisältää yhteysvälille Tampere—Vaasa 158 miljoonan euron investoinnit, joista Pirkanmaalle kohdistuu runsaat sata miljoonaa euroa. Ohitustielle 10 miljoonan esitys HÄMEENKYRÖ. – Henkilöstö on tehnyt tämän: he ovat kaivaneet esiin säästökeinoja, ja henkilöstön keskuudessa on yhteistyön tekemisen henki, Virtanen sanoo. Kunnan talousvaikeuksien vuoksi käyty arviointimenettely päättyi perjantaina, eikä kunnalta edellytetä kuntajakoselvitystä. – Päätösvalta halutaan pitää omalla valtuustolla. – Toivon, että tämä valtuusto ei anna hallitukselle valtuuksia Koskilinnan myyntiin, Ponkiniemi sanoi. Uusi voimajohto rakennetaan nykyisen johdon paikalle. Aina kun pienempi kunta on liittynyt isoon, jossain vaiheessa palvelut ovat heikentyneet, sanoo mukana arviointimenettelyn työryhmässä ollut kunnanhallituksen puheenjohtaja Timo Sorvali. Huomiota kiinnitetään etenkin rahoituksen riittävyyteen, kuntakonsernin lainakantaan ja taseeseen kertyneeseen alijäämään. – Alijäämän kattamisessa on olemassa soveltamisoikeus. Ensimmäinen osakori kattaa kiireellisimmät hankkeet, joilla poistetaan suurimmat yhteysvälin palvelutasoon liittyvät puutteet. Eriävän mielipiteen valtuuston päätöksestä jättivät Erkki Rudenberg (ps), Pentti Mäkelä (sd) ja Riina Lehmussalmi (ps).. – Varmasti tämä selkeyttää päätöksentekoa ja toivottavasti yhtenäistää luottamushenkilöitä, Sorvali sanoo. Hyvänolontunne ei saa jatkua pitkään, Sorvali sanoo. Keskeinen riski on maakuntaja sote-uudistuksen toteutumattomuus. Myynnillä vähennetään kiinteistöjen ylläpidon käyttökustannuksia. Päivi Seppälä HÄMEENKYRÖ., IKAALINEN. Aloitteessa esitettiin, että kunta keskeyttää Koskilinnan myyntiin tähtäävät toimet. Elävä talo ei välttämättä tarvitse kuntaa ylläpitäjäksi. Valtiovarainministeriö edellyttää, että tiukan talouskurin ja kehittämistyön pitää jatkua edelleen ja talouden pitää pysyä tasapainossa. Kehittämistyö jatkuu seuraavaksi ensi vuoden talousarviota laadittaessa. Kyseisellä kasvukäytävällä sijaitsee 40 prosenttia maan työpaikoista, ja alueella tehdään noin puolet yritysten liikevaihdosta. Caruna Oy uusii 110 kilovoltin voimajohdon 34 kilometrin matkalta, joka ulottuu Kyröskoskelta Paununperälle Ikaalisten ja Parkanon rajalle. Hämeenkyrön ohitustie tukisi osaltaan myös tämän Suomen tärkeimmän kasvukäytävän jatkokehittämistä, Nurminen toteaa aloitteen perusteluissa. lokakuuta Ikaalisissa käsija taideteollisuusoppilaitoksen audiotoriossa. Arviointimenettelyyn kunta päätyi kuntakonserniin kertyneen alijäämän vuoksi. Kansanedustaja Ilmari Nurminen (sd) esittää eduskunnalle jättämässään talousarvioaloitteessa 10 miljoonaan euron lisämäärärahaa Hämeenkyrön ohitustien investointien aloittamiselle kolmostiellä välillä Tampere—Vaasa. Kunnanjohtaja Antero Alenius antoi valtuutetuille Koskilinnan tilanteesta laajan selvityksen. JÄMIJÄRVI. – Siihen pyritään, ettei ministeriöön mennä toista kertaa, Sorvali sanoo. – Helsingistä Hämeenlinnan kautta Tampereelle sijaitsee kasvukäytävä on koko Suomen talouskasvun ja kilpailukyvyn ydin. Jos tulisi kuntaliitos, palveluista karsittaisiin. Jämijärvi saa jatkaa itsenäisenä •. Johtoaukean reunalla, lähempänä pylväikköä puusto voi olla enintään 10 metriä korkeaa ja johtoalueen reunalla 20-metristä. Kunta jatkaa takauksiaan Jämin Hiihtotunneli Oy:n lainoihin Oma Säästöpankki Oy:lle ja Jämijärven Osuuspankille. Kunnanjohtaja Kirsi Virtanen, kunnanhallituksen puheenjohtaja Timo Sorvali ja kunnanvaltuuston puheenjohtaja Ari Uusi-Rasi muiden joukossa saavat tehdä työtä, että Jämijärven talouden kehitys luistaa edelleen hyvin. Kunnassa toteutettu talouskuri ja kehittämistyö vakuuttivat valtiovarainministeriön siitä, että Jämijärvellä on edellytyksiä jatkaa itsenäisenä kuntana edelleenkin. Arviointityöryhmän mukaan Jämijärvi on osoittanut talouden tasapainottamisessa päättäväisyyttä ja pitkäjänteisyyttä ja pyrkinyt etsimään pitkään jatkuneisiin ongelmiin ratkaisuja, jotka vakauttaisivat kuntakonsernin toimintaa. Tässä testataan liukuria hiihtotunnelin etkoissa. Lisäksi tunneliyhtiöllä on Finnveralle 100 000 euron pääomalaina. Vuoteen 2025 mennessä toteutettavaksi suunniteltu hankekori jakautuu kolmeen erilaiseen osakoriin. Yhtiö hakee lunastuslupaa maa-alueille, jotta voimajohdon johtoalueen käyttöoikeus saadaan vastaamaan rakentamisen jälkeisiä olosuhteita. Sorvalin mukaan hyvältä näytti jo perjantaina viimeiseen neuvotteluun mennessä: tällä kertaa kokoushuone oli nimeltään Ylijäämä, ei aikaisempi Alijäämä. Kunnanhallitus totesi vastauksessaan olevansa toimivaltainen viranomainen käsittelemään aloitteessa esitettyä asiaa ja päättää Koskilinnan myynnistä omana asianaan eri pykälässä. Olemme kääntäneet isoja asioita, ja meille annetaan mahdollisuus, Virtanen sanoo. Muutokset käsitellään kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksen lunastuksesta annetun lain mukaan. Terhi Palonen HÄMEENKYRÖ. – Kunnan käyttöaste Koskilinnan tiloista tulee vähenemään varhaiskasvatuksen siirtyessä sieltä pois. Kunnan pitää myös edelleen kehittää yhteistyötä naapurien kanssa talouden tehostamiseksi. Se antaa mahdollisuuden suunnata resursseja muihin kasvun kannalta tarpeellisiin tarkoituksiin, esimerkiksi kaavoitukseen. – Keskenään jo uskalsimme odottaa tätä lopputulosta, mutta etukäteen ei kuitenkaan uskallettu juhlia, Virtanen sanoo
Myös suomalainen maatalous tarvitsee vahvistuakseen kehitystyötä, mutta mahdollisuuksia on vaikka kuinka paljon. Somessa on myös erittäin helppoa ottaa kantaa esimerkiksi yhteiskunnallisiin asioihin, sekä kansainvälisiin että kotimaisiin. Hämeenkyrössä asiaa hoitava lautakunta on määritellyt tarkoin, millä perusteilla liittymiselle voi hakea jatkoaikaa. Lisäksi jätehuoltolautakunta ilmoittaa ”kaikessa viisaudessaan”, etten ole tyhjentänyt loka-kaivoani lähes kahteen vuoteen. Viime kesänä sitten ahkerasti olimme tapahtumissa, myös koiran kanssa. Markus Kiviniitty Loka-asiaa Luin ihmeissäni UutisOivan artikkelin (20. Ala tuo yli 20 prosenttia Suomen vientituloista ja työllistää valtavasti suomalaisia. Onkohan tuo jätehuoltolautakunnan koostumuskaan vielä lopullinen (7+5 jäsentä). Kuntalaki määrää asiasta yksiselitteisesti, että kunnallisen jätevesiputken vaikutusalueella olevien kiinteistön pitää putkiverkkoon liittyä. Näin olen asian ymmärtänyt. Mitä siis tästä päättelemme, jätteiden on siis valuttava luontoon. Monet some-palvelut nykyään keskittävät toimintaansa älypuhelimiin enemmän, jotkut alustat keskittävät taas vain ja ainoastaan muihin älylaitteisiin. Olemmeko lähteneet sometellen sotaan. Talkoisiinkin voisi osallistua. Some-palvelut sopivat monille ikäryhmille, mutta tämä riippuu palvelusta. Kiistää ei kuitenkaan voi, kuinka internetin käyttö on muokannut maailmaa tämän vuosikymmenen aikana. Eläkkeelle päästyämme muutimme varta vasten musiikin ja luonnon vuoksi labbiksemme kanssa Kyrösjärven laitamille. Jos sen sijaan, että jätehuoltolautakunta lähettelee jonninjoutavia ”uhkailukirjeitään” kysyisi parilta paikalliselta yrittäjältä tyhjennyksistä. Meillä käytetään esimerkiksi antibiootteja tuotantoeläimille huomattavasti vähemmän kuin monessa Euroopan maassa. Suomen maaseudun puhdas ja saasteeton ilma antaa niin kasveille kuin eläimillekin hyvän ympäristön kasvaa. Asiasta vielä uhkaillaan, että jos näin ei tee niin ”jätehuoltolautakunta ilmoittaa asiasta viranomaisille jotka ryhtyvät tarvittaviin toimiin jotta kuljetukset tilattaisiin ko. Some on jatkuvassa kasvussa ja voi hyvin, mutta onko siitä jo tullut ylipääsemätön este tai kenties eräänlainen huumausaine. HiMa Tekstiviestit Kävimme Sata-Häme Soi -musiikkiesityksissä Ylöjärveltä. firmalta”. Oma kantani on, että kun turvapaikkojakin myönnetään vallitsevista kriteereistä poiketen humanitaarisista syistä, niin näin pitäisi tehdä myös niiden kohdalla, joille pakkoliittymä on kohtuuton. MTK-Hämeenkyrön järjestämässä keskustelutilaisuudessa valettiin maatalousväelle tuhkan heittelyn sijaan uskoa tulevaan. En osaa sanoa, onko näitä hakemuksia tehty ja miten niihin suhtaudutaan. Onko oikein, että Tampere saa 7 jäsentä ja ympäryskunnat 5 jäsentä. Tiedän, että asetettujen kriteereiden mukaisia jatkoaikapäätöksiä on tehty, ja varmaakin kaikki asianmukaiset hakemukset hyväksytään. Pikkuisen huvittava piirre asiassa on se, että ne kiinteistönomistajat, joilla on ns. Ei ole asetettu mitään määräaikaa tonttiliittymän rakentamiselle tai liittymäsopimuksen tekemiselle. Kyseisellä toimenpiteellä säästyisi ainakin jätehuoltolautakunnalta postikulut. Tällä hetkellä metsäteollisuudessa tehdään isoja investointeja ja kehitystyötä. Nykyajan maailmassa sen käyttöä näkyy kaikkialla: monet suuret yhtiötkin hyppäävät mukaan somevaunuun, sillä ne tietävät, kuinka suuri ilmiö on kyseessä ja oman tilin perustaminen eri alustoille ei ole milloinkaan ollut niin nopeaa ja helppoa kuin nykyään. Kuva: Matti Lähteenmäki.. syyskuuta), jossa todetaan, että lokakaivojen ynnä muiden tyhjennykset pitää tilata Pirkanmaan jätehuollolta. 050 554 7394 Uu tis O iv a pä äk irj oi tu s Kuluneen kesän kuivuus kaatoi Suomen maatalouden päälle toivottomuutta. Tuottajia tarvitaan tulevaisuudessakin Lukijoilta Kunnalliset viemäriliittymät asiakkaan näkökulmasta Hämeenkyrön kunnassa vuodesta 2014 käyty hankala prosessi jäteveden runkoputkeen liittymisen ehdoista näyttäisi vähitellen tulevan päätökseensä. Kuvassa Mikko Suomala, Siuro-tienviitassa voimisteleva Jorma Maijala ja Matti Lähteenmäki. Tällainen toiminta on syrjivää ja epätasa-arvoista. Suomalainen ruoka tunnetaan puhtaana ja laadukkaana. Myös yritykset ovat yhteydessä asiakkaisiinsa somen välityksellä, uutisia julkaistaan jatkuvasti enemmän ja niin edelleen. Kaiken kaikkiaan on ihmeellistä kuinka vielä tässä maailmassa yritetään monopolia perustaa kun Alkonkin monopolia jo pikkuhiljaa puretaan. EBBA Ikaalisilla ei ole varaa menettää Sata-Häme Soi -tapahtumaa. Ariel Tisson Miharin risteys keväällä 1959, vieressä Tampere-Vaasa-valtatie. Hyviä esimerkkejä ovat muun muassa avaruustutkimuksen saavutukset, kuten SpaceX-yhtiön uudelleenkäytettävät raketit, ja Aurinkokunnan muita planeettoja ollaan päästy tutkimaan entistä tarkemmin. Jo toisen peräkkäisen katovuoden jälkeen julkisuudessa laitettiin suomalaisten viljelijöiden peltoja pakettiin ja navetanovia säppiin. Lisäksi kirjeessä on ainoastaan mahdollisuus oikaista asia ottamalla yhteyttä internetin kautta! Mitenkä ikäihmiset toimivat, jos ei ole tietokonetta. Pelkkä arvostus ei kuitenkaan elätä viljelijöitä, vaan se, että alkutuottajallekin maksetaan riittävästi. Tämä johtuu internetin jatkuvasti kiihtyvästä kasvusta, mikä on saanut ihmiset haaveilemaan alustasta, joka kulkee hyvin mukana ja sopii hyvin myös uuteen keksintöön, älypuhelimeen. Suomalaiset arvostavat kotimaista ja lähellä tuotettua ruokaa. Esimerkiksi Snapchat on lähes täysin nuorten käytössä, kun taas Facebook ja Twitter ovat enemmän vanhempien ihmisten suosiossa. Liittymäsopimuksen tehneilläkin on mahdollisuus ilman takarajaa jättää viemäriin liittyminen tekemättä. Suomessa voi edelleen maistella vaikkapa raakaa kakkutaikinaa, jota ei monessa muussa maassa kananmunien salmonella-riskin vuoksi kannata tehdä. Perusteissa ei ole lainkaan mainittu inhimillisisiä syitä, kuten korkea ikää, kroonista sairautta tai invaditeettia eikä myöskään vähävaraisuutta. Joten on helppo sanoa: sosiaalinen media on kenties 2010-luvun tärkeimmistä keksinnöistä ellei tärkein. Siellä listat ovat valmiina. Eli Tampere silloin määrää tahdin. Nyt on surullinen mieli, jos tämä riemu loppuu. Takana näkyy Miharinlampi ja kuvan oikeassa reunassa puretun Miharin sahan jäännöksiä. MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila muistutti Suomen metsätalouden näköalattomuudesta kymmenisen vuotta sitten. On lyhytnäköistä ja kapeakatseista, jos sen annetaan mennä. Tämä joustavuus on kiitoksen arvoinen ja kiitos menköön kaikille niille, jotka ovat olleet näitä päätöksiä tekemässä. Väite voi mielestäni hyvin pitää paikkansa, vaikka muitakin vallankumouksellisia keksintöjä on syntynytkin. Ihmettelevä Sometellen sotaan. Liittymän voi siis rakentaa valmiiksi, kun koneita on paikalla muiden kiinteistöjen takia, sitoutumatta mihinkään. Tietääkseni näin ei ole, vaan asia on edelleen eri oikeusasteiden käsittelyssä, joten niin kauan kun asiat ovat kesken niin edelleenkin tyhjennykset voi tilata kuten ennen eli paikalliselta yrittäjältä. Mutta ei myöskään mainita, kuinka nopeasti liittymisen pitää tapahtua. Mitään poikkeuksia ei mainita. Sosiaalinen media on uusi tapa olla yhteydessä ystäviin ja tuttaviin. Kaikki oli niin leppoisaa ja juuri sitä täältä tultiin hakemaan. OTA YHTEYTTÄ! tekstaa numeroon 0400 922 803 kirjoita osoitteeseen toimitus@oivaseutu.fi soita numeroon: 03 3143 3130 Me muut Päätoimittaja • katri.linnikko@oivaseutu.fi • p. Samalla yhtiöt voivat näyttäytyä entistä persoonallisemmilta tavallisille käyttäjille. kuivanmaan asunto, jotka eivät ole tehneet minkäänlaista hakemusta, myös saavat jatkoaikaa. Jotta alalle löytyy tekijöitä tulevaisuudessakin, maatalouden kannattavuudesta täytyy huolehtia myös politiikan keinoin
lokakuuta vietetään Ikäinstituutin nimeämää valtakunnallista iäkkäiden ulkoilupäivää, joka on ”Vie vanhus ulos” -kampanjan huipennus. – Paljon helpommin tuollaisen rusehtavan koiran erottaa muusta ympäristöstä, kun sillä on pinkki tai limenvihreä liivi päällä. Päivän aikana voi myös saada tietoa kirjaston e-palveluista eli e-kirjoista ja niiden lataamisesta, e-lehdistä ja äänikirjoista. Laurikaisen perheessä heijastinvälineet otettiin kunnolla käyttöön noin kolmisen viikkoa sitten, heti kun ulkoilutusaika alkoi osua yhteen hämärän kanssa. Päivän alussa kello 10 Hämeenkyrön vapaaehtoiset Rönsy ry esittelee toimintaansa ja tarjoaa aamukahvit. Näkyvyyttä parantavia tarvikkeita tulee hankittua lähes huomaamatta, kun vastaan kävelee uusia keksintöjä. – Heijastavaa sadetakkia nämä vähän ihmettelivät, että mikähän rätti tämä nyt on. TORSTAI 4.10.2018 5 Oiva puhuttaa Gallup – Hiihtopuvussa on heijastumia, materiaalit heijastavat nykyään. Rönsy ry on haastanut eri tahoja mukaan ikäihmisten ulkoiluavuksi pitkin päivää. Torstaina 11. Taloudessa on tällä hetkellä seitsemän koiraa ja tien varressa vietettyjä kilometrejä kertyy päivittäin paljon. Tapio Tunturi Jämijärvi – Kyllä, esimerkiksi työtakissa on hyvät heijastimet. Ville Koivisto HÄMEENKYRÖ. Heijastimia voi toki käyttää myös pimeän ajan ulkopuolella. Tuomas Puntala Ikaalinen – Kyllä minulla on. Runsaasta ohjelmasta voi nostaa esille esimerkiksi maanantaina vietettävän senioreiden ja lasten yhteisen leikkituokion Ikaalisten kirjastossa kello 10. – Suurin osa edelleen on niitä, jotka eivät käytä mitään. Mira Laurikaisen koirat käyttävät aina pantavaloa ja heijastavaa pantaa lenkillä. Hämeenkyrön kirjastossa on saatavana apua digiongelmiin tiistaina 9. Jos ainoastaan ulkoiluttajalla on huomioliivi tai heijastimia, autoilijalla on hyvin vähän mahdollisuuksia havaita lemmikkiä ja hyvin vähän aikaa reagoida, kun koiran vihdoin havaitsee. Jenna Lettoniemi Viljakkala – – Kyllä, minulla on aina heijastin mukana. Sateella päälle puetaan lisäksi heijastava viitta. Tiistaina on myös digineuvontaa kirjastossa kello 13 alkaen, sekä UutisOivan ja Eläkeliiton Ikaalisten yhdistyksen liikuntailtapäivä kello 14 alkaen Ikaalisten urheilukentällä. Katuvalojen valaiseman alueen taakse muodostuu pimeä katve, josta voi olla vaikea erottaa ihmisen parasta ystävää varsinkin, jos turkki on tumma. lokakuuta on luvassa vanhustenviikon ilottelua sekä +60 -disko kello 10 alkaen Lähitori/PäiväkeskusAurinkorinteellä osoitteessa Tunnelikuja 1. Nelijalkaiset ystävät ottavat lisävarusteet hyvin vastaan. Nykyään urheilukamppeissa melkein aina on heijastimia. Mutta liivit ja valopannat ovat niin huomaamattomia, että koirat eivät noteeraa niitä käytännössä mitenkään. Perjantaina vietetään senioridiskoa Tevaniemen toimintakeskuksessa kello 13 alkaen.. Liikenneturvan mukaan autoilija erottaa ilman heijastinta kulkevan jalankulkijan 50 metrin päästä, kun käytössä on lähivalot. Ikaalisissa vanhustenviikon juhlinta on osana kaupungin yhteistä kulttuuriviikkoa. Tämän jälkeen kirjastossa toimii non-stopina digiapu. Tempaus toteutuu kotihoidon, ikäihmisten asumispalvelujen ja päiväkeskus Aurinkorinteen kanssa yhteistyössä. – Mutta vaarallisin on yhdistelmä, jossa taajamassa liikuttaessa ainoastaan koiralla on huomioliivi tai valo. Heijastin kannattaa hankkia myös koiralle, silloinkin kun ulkoilulenkit suuntautuvat valaistulle taajama-alueelle. Ensimmäinen olettamus kun heijastuksen havaitsee on se, että joku on syöksymässä suojatielle. Tiistaina puolestaan järjestetään ikäihmisten kuntosaliopastus Olavi Virran musiikin tahtiin liikuntahallin kuntosalilla kello 10. Kun hihassa heiluu heijastin tai päällä on heijastinliivi, tilanne muuttuu ratkaisevasti. Kilometrejä kertyy runsaasti myös ratin takana. Markku Kangas Hämeenkyrö (Ikaalinen) Löytyykö sinulta heijastin. Kaukovaloilla jalankulkija erottuu 150 metrin päästä. Digiopastajien luo voi tulla saamaan neuvoja tabletin, kännykän ja sähköpostin käytössä, verkon palveluista ja muista mieltä askarruttavista digimaailman asioista. Minulla on sellainen pehmoleluheijastin. lokakuuta, jolloin vietetään valtakunnallista SeniorSurfpäivää. Silti valitettavan moni kulkee Laurikaisen mukaan pimeässä näkymättömänä. Ja uusiahan kehitetään jatkuvasti, joten kyllä niitä tulee hamstrattua. Lähivaloilla jalankulkija erottuu nyt jo 350 metrin ja kaukovaloilla 600 metrin päästä. Ensi viikolla vietetään jälleen valtakunnallista vanhustenviikkoa. Koira saattaa lisäksi kulkea monta metriä ulkoiluttajan edellä, koirakasvattaja Mira Laurikainen kertoo. – Taajama on melkeinpä pahin, sillä katuvalojen taakse jäävästä katveesta suojatielle astelevaa lemmikkiä on käytännössä mahdotonta erottaa, ennen kuin on liian myöhäistä. Laurikainen kasvattaa japanilaisia akita-koiria. Perjantaina 12. Nyt minulla roikkuu takissa pieni nallen muotoinen valo. Koirakin kaipaa heijastinta •. Menovinkit Vanhustenviikolla tapahtuu HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN. Laurikainen painottaa, että ulkoiluttajan ja koiran on molempien hyvä käyttää näkyvyyttä parantavia keinoja. Pantaan kiinnitettävä valo parantaa koiran näkyvyyttä reilusti. – Välillä tulee hankittua uusia ledipantoja tai vastaavaa, kun sellaisen on nähnyt jollain muulla ja ymmärtää autoillessa, kuinka hyvin heidät erottaa liikenteessä. Mukana ilottelemassa vanhusneuvosto, Rönsy ry ja muutosagentti Anu Kallio Ikäneuvo-hankkeesta. Myös Laurikainen itse käyttää heijastinliiviä liikkuessaan tiellä jalkaisin. Laurikaisen taloudessa on käytetty huomioliivejä, valopantoja ja heijastavia hihnoja ensimmäisestä koirasta alkaen. Heijastin parantaa näkyvyyttä enemmän kuin luulisi
Chef Rôtisseur Marita Rajasalo Jyllin Kodin säätiöstä To 11.10. Lämmin kiitos myötäelämisestä suuressa surussamme. Tapahtuman järjestäjänä toimi Mtk-Viljakkala, jonka tarkoituksena selventää koululaisille ruuantuotannon vaiheita. Ilmoittautumiset viimeistään 8.10. En juhli merkkipäivääni. messu klo 10 Ikaalisten kirkossa. messu klo 10. Perhemessu klo 13 Luhalahden kirkossa. Ti 9.10. kymppisynttärit klo 18, Koskilinnassa. Samainen luokka oli myös keväällä tutustumassa Kirmon tilalla maatilan elämään. Aiheena TERVEYS. Pe 5.10. Musiikissa Samu Saarinen, illan isäntänä Kari Salo. Perheuutiset Hämeenkyrö kuolleet: Laura Gunilla Tuominen 91, Asko Johannes Saarinen 86 ja Raija Hellevi Hanhioja 58. rukoushetki klo 14, Torikadun olohuone. Annikki Ojakoski Musiikit vaihtuvat ja kengät kuluvat, mutta elämän tanssi jatkuu … Kiitos 28.9.18 Marja ja Seppo TRIO HEHKU: NUORUUDEN PIANOTRIOT Musiikkia pianotriolle Ludwig van Beethovenilta ja Claude Debussyltä, säveltäjien urien alkuvaiheilta. Tenho Korhonen vierailee. Rakkaamme Raimo Juhani Kivimäki s. Ohjelmassa oli vasikoiden ja lampaiden hellimistä, tunnistustehtäviä, sekä uusiin ja vanhoihin maatalouskoneisiin tutustumista. lähetysilta srkkodilla klo 18.30. JämIJärVI Su 7.10. Srk-piiri klo 18 kovelahden osuuspankilla. Ti 9.10. konsertti klo 18 Ikaalisten kirkossa. Rakkaamme Raimo Juhani KIVIMÄKI * 2.2.1941 Hämeenkyrö † 23.8.2018 Helsinki Lähdit niin hiljaa, että aamu vain kuuli. Lähetyslentäjät. mandi lammi ja kumppanit. Muistoksi vierailusta saatiin kuusentaimet kotiin istutettaviksi. IkaalInen Su 7.10. Pe 12.10. To 11.10. Tapaamisiin... 2.2.1941 Hämeenkyrö k. konsertti klo 16 Ikaalisten kirkossa. Vapaa pääsy, käsiohjelma 10 € . Ti 16.10. • Inka Liitiäinen, viulu • Mandi Lammi, sello • Hanna Jokinen, piano 7.10.2018 klo 16 Ikaalisten kirkko Seurakunnalliset Mukana ilossa ja surussa. Lämmin kiitos myötäelämisestä suuressa surussamme. Oppilailla oli jo valmiiksi aika paljon tietoa viljan kasvusta ja puinnista ja he esittivät myös hyviä kysymyksiä aiheesta. Vierailusta olivat yhtä innoissaan sekä oppilaat kuin myös opettaja ja koulunkäyntiavustajakin. rukouspysäkki klo 9.15 seurakuntatalon salongissa. myötätuuli klo 10, Koskilinnassa. armollista-ilta klo 18 seurakuntakeskuksessa. kultaisen Iän kerho klo 11.30 seurakuntakeskuksessa, Säynäjäkangas, Toivola. (Aki Sirkesalo) Tuota miestä rakastin niin Ritva Isää, taataa, isotaataa ja appea rakkaudella kaivaten Jyrki perheineen Taina perheineen sukulaiset ja ystävät Jäähyväiset jätetty läheisten läsnä ollessa. (Aki Sirkesalo) Tuota miestä rakastin niin Ritva Isää, taataa, isotaataa ja appea rakkaudella kaivaten Jyrki perheineen Taina perheineen sukulaiset ja ystävät Jäähyväiset jätetty läheisten läsnä ollessa. Kauran jyvät tuntuivat mukavilta pureskeltaessa. Säynäjäkangas. nettisivujen kautta https://www.hameenkyronseurakunta.fi/tule-mukaan/ lapsille-ja-lapsiperheille/kouluikaiset/kymppisynttarit. Tarkoituksena oli seurata kauran puintia Kaija ja Markku Markkulan pellolla. Perjantaikeidas klo 10, Torikadun olohuone. lähetyspiiri klo 13, Mansoniemen koulu. kello 14 Sanoin ja kuvin ”Armahdettuna arvokas” Erkki Jokinen Armollista -ilta tänään klo 18 Ikaalisten seurakuntakeskuksessa. To 4.10. Jämijärven vanhusneuvoston tilaisuus seurakuntakodilla klo 14.30 aiheella ”Ikääntyneiden ruokavalio”. Vanajan varttuneet -lähetyspiiri klo 13, Ulla ja Antti Linnainmaan kodissa, Trossitie 94. Joutsenlahti, Havi. To 11.10. 6 TORSTAI 4.10.2018 Hämeenkyrö To 4.10. Isäntänä Kari Salo. Tulossa: ke 10.10. ke 10.10. Outi ja lee. Sylissään matkalle sinut kantoi tuuli. Nelosluokka tutustui kauran puintiin •. Viljakkalan koulun neljännen luokan oppilailla oli erilainen äidinkielen tunti, kun he aurinkoisena elokuun päivänä marssivat aivan koulun vieressä olevalle pellolle. Mehuja pullatarjoilun lomassa ratkottiin enemmän tai vähemmän visaisia tehtäviä. Vaikeaa oli kuitenkin arvioida koska nyt puitavissa oleva kaura oli kylvetty. To 11.10. Muutama oppilas oli kysynyt, että voisiko tilalle muuttaa asumaan, mutta tiettävästi yhtään vakituista muuttoilmoitusta ei ole tehty.. Paljon olisi ollut halukkaita lähtemään koekierrokselle puimurin mukana, mutta ajan puutteen vuoksi siitä luovuttiin. myötätuuli klo 10, Koskilinnassa. Aila ja Anni Nousiainen. Mari?Kaipio VILJAKKALA. Mutt` sydämiimme läpi elämän jätit muistosi lämpimän. Nähtävillä oli traktori viljakärryineen sekä puimuri, jonka hyttiin kiivetessään saattoi nähdä koko kylän yli. Autuaita ovat sydämeltään lempeät – Jeesus-valo harhailevan maailman keskellä, Erkki Jokinen. kotorinteen seurakuntakerho klo 13.30, Kotorinteen ruokala, Kirkkoahde 4. Kirkkokahvit. Ikaalisten seurakuntakeskus Ke 10.10. Olohuonemessu klo 15, Torikadun olohuone. Katso erillisilmoitus. Torikadun lauluryhmä klo 16, Torikadun olohuone. raamattutyöskentely klo 18, Torikadun olohuone. Mutt` sydämiimme läpi elämän jätit muistosi lämpimän. 23.8.2018 Helsinki Lähdit niin hiljaa, että aamu vain kuuli. messu klo 10, Hämeenkyrön kirkko. naistenkahvila klo 18, Isopappila. Viljakkalan koululaiset pääsivät tutustumaan kauran syvimpään olemukseen. Su 7.10. Kaunisto ja Anni Nousiainen. Sylissään matkalle sinut kantoi tuuli. “armahdettuna arvokas” klo 14 rovasti, kirjailija Erkki Jokinen. Saatiin myös kokeilla myös viljan kosteusmittaria, jolla tutkittiin onko vilja riittävän kuivaa. Musiikkivieraana Jukka Salminen, kakkutarjoilu. Ikaalisten Ikäihmiset Tuki ry:stä Anneli Ranne ja Kaija Pulkkinen
Neuvonnassa läheiset saavat tuekseen ammattilaisia ja kokemusasiantuntijoita. Vastausta ei tarvitse odottaa: pedot! Veikkaamme susia, joiden kiertelevistä yksilöistä tehdään joka vuosi havaintoja alueella. Kuva: Kari Isokivijärvi Kouluruoka Oikaisu Viime viikon UutisOivan Jämijärven kouluhankkeesta kertovassa jutussa oli epätarkkuutta siinä, puhuivatko kunnanvaltuutetut ilmanvaihdon ylivai alipaineistamisesta. Jumala on todellakin sanonut paljon ja Hänen sanojaan emme voi sivuuttaa ilman seuraamuksia. Luento Ikaalisissa Jyllin Kodilla alkaa keskiviikkona 10. Kasvis: Kasvispyttäri Viljakkala Ma: Makkarakastike, peruna, salaatti Ti: Lihamakaronivuoka, salaatti Ke: Lihajuurespata, peruna, salaatti To: Kalamureke, tillikastike, peruna, salaatti Pe: Juustoinen broilerkeitto, ruisleipä, tuorepala Menovinkki Sanan ja rukouksen ilta Ikaalisissa IKAALINEN. Läpi talven sulana pysyvässä virrassa kisaili viime talvena kolme saukkoa, jotka osoittivat kalastajan mallia nostamalla jäälle ison hauen. Jumalan olemassaoloa sen ajan juutalaiset tai samarialaisetkaan eivät kiistäneet. Purotaimeniakin nousee pyydyksillä, mutta ne päästetään vapaaksi, jotta kanta kasvaisi. Ajankohdan alaraja +82.71 m. Näin oli myös Jeesuksen aikana. Kyrösjärvi Kyrösjärven pinnan korkeus keskiviikkona +82.82 m. Viime talvena kolme koskikaraa sukelteli Rokkakoskella vesihyönteisiä. Hämeenkyrön seurakunnan Naistenkahvilassa tiistaina 9. lokakuuta Ludvig van Beethovenin pianotrio c-mollissa ja Claude Debussyn pianotrio. Pelkäämättä viran menettämistä hän nyt lyöttäytyy entisten vankiensa seuraan pesten niitä haavoja, joita itse oli lyönyt. Koko Pirkanmaan ja tämänkin seudun mielenterveysomaisten puolia pitää FinFami ry. Kuitenkin Johannes 7:40–52 kertoo silloisten vallanpitäjien epäuskosta. 7 TORSTAI 4.10.2018 Jos tavalliselta suomalaiselta kysytään, uskooko hän Jumalaan, niin aika monet uskovat, että Jumala on olemassa. Nimet kuvastavat hyvin tämän lintujen kaunottaren arvostusta, säihkyvän väristä tikarinokkaista kalastajaa. – Minkit tappoi viime kesänä jokirannan sorsapoikueemme, Haapakoski harmittelee. Hän siis tuli elämässään parannuksen paikalle tajuten että hän on syntinen ja kadotettu, jos ei ota vastaan evankeliumia Jeesuksesta. Tilaisuudessa on puhujia Lähetysavusta. Sieltä maailmalle on lähtenyt yli sata uutta nuorta ”tuulentallaajaa”. Samalla mies kysyy, minne ovat kaikki kauriit kadonneet Rokkakoskelta ja Joenkulmalta, jossa ne olivat ennen yleisiä. Juoksutusmäärä 7 m 3 /s. Ne, jotka seurasivat sen ajan vallanpitäjiä, joutuivat harhaan. Kasvis: Quornleike To: Karjalan paisti, peruna, salaatti. FinFamilla on toimintaa myös esimerkiksi mieleltään sairastuneiden puolisoille sekä perhekuntien lapsille ja nuorille. Hiirihaukat, emot ja kaksi poikasta seurasivat Haapakosken kaverina heinänteossa herkutellen heinänpöyhimen esiin heittämillä myyrillä. Tämän harvinaisuuden me kaikki haluamme nähdä! Kuningaskalastaja on monen mielestä kaunein siivekkäämme, josta ylistystä riittää. – Ylipäätään omasten huoli ja hätä on suurta, kertoo Mielenterveysomaiset Pirkanmaa FinFami ry:n toiminnanjohtaja Oili Huhtala. Kokoonpanossa soittavat Inka Liitiäinen, viulu, Mandi Lammi, sello ja Hanna Jokinen, piano. Ikaalisten kirkossa kuullaan sunnuntaina 7. kesäkuuta 2017 rengastettu tuulihaukan poikanen selvisi maailmalle ja kontrolloitiin vuoden vanhana pesivänä naaraana 16. – Tänä päivänä suurin yhteyttä ottava joukko ovat nuorten vanhemmat, ja sille toiminnalle meillä on myös suurin tarve. Mielenterveyden häiriöt koskettavat jossain vaiheessa elämää jopa puolta suomalaisista, ja näkyvät suoraan myös heidän läheistensä elämässä. Isopappilassa kello 18 alkavassa kahvilassa nähdään ja kuullaan aiheesta ”Elämän tienristeykset” tällä menetelmällä kahvien juonnin jälkeen. Perussuomalaisten Erkki Rudenberg ja sosiaalidemokraattien Pentti Mäkelä vastustivat nimenomaan keskuskoulun ylipaineisena pitämistä. Hämeenkyrön kanta lienee jo ainakin parikymmentä isoa kissapetoa. Ikaalinen Ma: Jauhelihakeitto, tomaattia, sämpylä Ti: Cucuspihvi, perunat, kurkkuinen kylmäkastike, toivesalaatti Ke: Broilerikastike, riisi, mustaherukkahillo, toive salaatti To: Kinkkukiusaus, toivesalaatti Pe: Lohikeitto, ruisleipä, kurkkua, mehu Jämijärvi Ma: Lihamakaronilaatikko, kaalija kurkkusalaatti Ti: Kalakeitto, karjalanpiirakka, munavoi, jogurtti Ke: Broileripatukat, dippikastike, lohkoperunat, jäävuorisalaatti To: Pyttipannu, maustekurkut, tuoresalaatti Pe: Jauhelihakastike, perunat, vihannessalaatti Hämeenkyrö Ma: Broilerijauhelihakeitto, tuore leipä. Noutaja tulee vieraslajeille, kun rakennuskiireet helpottaa. Jatkossa yhtyeen tarkoitus on kasvattaa ohjelmistoaan monipuolisesti klassisen musiikin eri tyylikausilta. Liikettä havaittuaan lintu syöksyy nopeasti kiinni saaliseen ja heittelee pyydystämiään pikkukaloja ilmaan saadakseen ne suuhunsa. Kasvis: Uunikasvikset Pe: Pyttipannu, salaatti. Sinilintua kävi paikalliset lintuharrastajat etsimässä saatuaan ilmoituksen, mutta kuningaskalastajaa ei enää löytynyt. lokakuuta kello 17 alkaen. Luennolla pohditaan mielen hyvinvoinnin merkitystä omalle jaksamiselle ja toimintakyvylle. Välillä on talvi vietetty Pohjois-Afrikassa. Kuningaskalastaja, säihkylintu, aiheutti jättiyllätyksen Rokkakosken jokivarrella. Konsertissa esiintyy Trio Hehku. Nina?Ylinen OIVASEUTU. Seurakuntakeskuksen salongissa Ikaalisissa on sanan ja rukouksen ilta tiistaina 9. Konsertti alkaa kello 16. Ikaalisissa järjestetään keskiviikkona 10. Mielenterveysongelmat painavat myös omaisia •. – En ollut uskoa, että tuollaista lintua onkaan, ennenkuin otin asiasta selvää, Keijo Haapakoski kertoi. Epäusko on kaiken synnin emäsynti, koska se saa epäilemään kaikkea sitä, mitä Jumala on ja sitä, mitä Hän meille sanoo Sanassaan. lokakuuta vierailee nuorisotyönohjaaja Päivi Ranta Tampereelta. Itsemurhaa hautova vanginvartija sai kuulla oikeat sanat oikealla hetkellä ja hänen sydämessään syntyi usko Jeesukseen. Yksi järjestön tehtävistä on myös ennakkoluuloja vastaan toimiminen. ”Kuin sininen jalokivi.” Linnun nimi on suora käännös ruotsista ”kungsfiskare” ja englannista ”kingfisher”. Hänen kääntymisensä oli julkinen. Se järjestetää vierailuja Hämeenkyrön ja Ikaalisten oppilaitoksissa, yksittäisiä tilaisuuksia kuten luentoja, ja tarjoaa ennen kaikkea omaisneuvontaa pyydettäessä. On hyvä itse ottaa selvää uskon asioista eikä tuudittautua siihen, että hengelliset johtajat hoitavat asiat yksilöihmisen puolesta. Satapirkan Sähkö Oy Aurinko To nousee 7.41 laskee 18.49 Pe nousee 7.44 laskee 18.46 La nousee 7.46 laskee 18.43 Su nousee 7.49 laskee 18.40 Ma nousee 7.51 laskee 18.37 Ti nousee 7.54 laskee 18.34 Ke nousee 7.57 laskee 18.30. lokakuuta kello 14. kesäkuuta 2018 Kouvolassa, 196 kilometrin päässä Joenkulman kotiladolta. Siellä ne havaitsevat riittävän ajoissa lähestyvän saalistajan. Naistenkahvilassa elämyksellistä kerrontaa HÄMEENKYRÖ. Keijo Haapakoskella on Rokkakosken jokirannassa valmistumassa todellinen luontoauditorio poikansa perheelle. Hän halusi muuttaa elämänsä suunnan saman tien. Yleinen väite on myös se, että jokainen tulee uskollaan autuaaksi. Sen sijaan Rokkakosken virralle pesiytynyt ja kuusen rantajuurakon alla pesäänsä pitävä minkkipari, ruskea ja musta yksilö eivät saa ystävää Haapakoskesta. Kasvis: Juustoinen kasviskeitto Ti: Lihamakaronilaatikko, salaatti. Ei tule, ellei uskon kohde ole oikea. Myös ikääntyneiden läheiset ovat FinFami ry:n mielessä. Jokitörmään metrin syvyisen pesätunnelinsa kaivertavan kuningaskalastajan pesimäkannaksi arvioidaan maassa 1–15 paria. Hengelliset johtajatkin ovat ihmisiä ja epäusko voi sokaista heidätkin. Ilves alkaa olla jopa yleinen. Ystävää ei haukkojen tarvinnut pelätä. Joenkulman pesäpöntössä, joka on tuotoltaan Hämeenkyrön paras, tuulihaukka on pesinyt vuodesta 1995. Ongelmat ovat samankaltaisia kaupungissa ja maalla. Matka epäuskosta uskoon on yksi askel, kun otat sen Jeesusta kohti. Uskon vastakohta on epäusko. lokakuuta valtakunnalliseen mielenterveysomaisten päivään liittyvä luento. Kauriit siirtyvät turvallisille Sarkkilanjärven isoille peltoaukeille ja Pinsiönniityille. Silloin alkaa armo kelvata. Rokkakoskella HÄMEENKYRÖ. Ajankohdan pitkän ajan keskiarvo +82.92 m. Hämeenkyrössä tämä säihkylintu on tavattu edelliskerran keväällä 1991 Laitilansalmella. Hän on opiskellut Riitta Lemmetyisen ja Marianne Janssonin Suomeen tuomaa Elämyksellinen raamatunkerronta -menetelmää. Anne?Lalu Usko ja epäusko Jumalan kämmenellä Kuningaskalastaja?jymy-yllätys. Se on elokuussa 2018 perustettu kamarimusiikkiyhtye, jonka ensikonsertit ovat lokakuun aikana Espoossa, Loimaalla ja Ikaalisissa. Ei ole niin vaikeaa syntiä, ettei Hänen verensä sitä pesisi. lokakuuta. Jumalan Sanan edessä me kaikki huomaamme itsemme syntisiksi. Tilaisuus aloitetaan kahvituksella. Kansainvälistä mielenterveysomaisten päivää vietetään 8. Kuningaskalastaja viihtyy koskipaikoissa istuen tarkkavaisesti rantapuun oksalla ja odottaa tarkkavaisesti, kuten kalastajilla on tapana. Yhtä mieltä olimme siitä, että minkki ja supikoira ovat vieraslajeina suuri onnettomuus maamme eläimistölle. Kuningaskalastaja luokitellaan äärimmäisen uhanalaiseksi lajiksi. Paikalla on kokemusasiantuntija Heli Harinen ja kehittämispäällikk Silja Lampinen. Viimeisimmässä uhanalaisuusluokituksessa kuningaskalastaja on luokiteltu äärimmäisen uhanalaiseksi. Näitä asioita kyseli myös Filipin maanjäristystä pelästynyt vanginvartija ja sai Paavalilta vastauksen Apt 16:31:Usko Herraan Jeesukseen niin Sinä pelastut, sinä ja sinun perhekuntasi. Saattoi olla vieraileva tähti, mutta seuranta jatkuu: joen yläjuoksulla Kirsi Meriläinen on tarkkana ja Kari Isokivijärvi on paikalla hetkessä kameroineen saatuaan hälytyksen. Rokkakosken virran partaalla taloa rakentava Keijo Haapakoski hieraisi silmiään, kun joella lenteli kuningaskalastaja, sinilintu, kuin tuoden tuulahduksen tropiikista. Kasvis: Puutarhurin makaronilaatikko Ke: Uunikala, peruna, salaatti. Beethovenia ja Debussya Ikaalisten kirkossa IKAALINEN. Pirkanmaalla laji ei pesi. Jeesus kutsuu seuraansa jokaisen katuvan syntisen. Se on suunnattu nimenomaan ikääntyville mielenterveysomaisille. Jättäydytään uskossa Hänen varaansa. Edelliskerran kuningaskalaistaja nähtiin keväällä 1991 Laitilansalmella. Kun yksi perheestä sairastuu, koko lähipiiri kaipaa usein tukea. – Mielenterveysongelmat ovat sairaus siinä missä kaikki muutkin. Sielunvihollinen kylvi paratiisissa ensimmäisen epäuskon siemenen ihmisen mieleen: Onko Jumala todellakin sanonut. Kannustan kaikkia hakemaan apua ja tukea tarvittaessa, Huhtala kehottaa. Jokatalvinen vieras koskikara saapunee taas lokakuun puolivälissä Lapista. Mukava viesti saapui Joenkulmalle Eläinmuseon Rengastustoimistosta: Haapakoskien lähiladon tuulihaukan pöntöstä 29. Monesti olen suden jälkiä seuraillut Äkonmaan lumilla
Jos yhdistys kaatuisi, Hannuksen ajatus olisi perustaa puhtaalta pöydältä uusi yhteisö, eikä vanhoja brändejä tai nimiä ostettaisi. Kaustisilla nousi Pro Kaustinen -liike, kun siellä musiikkijuhlat ajettiin alas. Tienari huomautti yhdistyksen olevan kaupungille velkaa 64 000 euroa, joten hänen mukaansa nyt päätettiin 36 000 euron lisäriskistä lainan päälle. Iso-Ojan mukaan on ollut hieno huomata, miten kaikkia ovat heränneet näkemään Sata-Häme soin tärkeyden. Pitää katsoa viiden vuoden päähän, hän sanoi. Hän toivoi kaupungilta enemmän tukea juhlille kuin kaupunginhallituksen esittämä 64 000 euroa. – Ei anneta juhlan vielä kuitenkaan loppua. Ilkka ”Ile” Jokinen Hämeenkyröstä kannatti ajatusta puhtaalta pöydältä lähtemisestä. 45 vuotta juhlilla toiminut Arto Ojakoski ei olisi juhlia uudelleen rakentamassa, sillä Ikaalinen tunnetaan Sata-Häme Soi -brändistä. Oman Tuvan kahvila täyttyi sunnuntai-iltana ihmisistä, joita yhdisti tämä huoli. Kokouksen alkuun SataHäme Soi ry:n toiminnanjohtaja Márta Schmidt antoi valtuutetuille katsauksen suunnitelmista, joita ensi vuoden juhlien rakentamiseksi on tehty. – Hallituksella on ohjaava rooli, mutta festivaali elää aktiiveista ja vapaaehtoisista, jotka haluavat tehdä tätä juttua. •. Kun nähdään, miten juhlilla menee, sen pohjalta tiedetään, mitä seuraavaksi vuodeksi pystytään rakentamaan. Viikko sitten kaupunginhallitus päätyi esittämään tavaramerkkien ostamista 64 000 eurolla, mutta valtuustoryhmien välisissä neuvotteluissa syntyi sopu 100 000 euron tuesta. He ideoivat sitä, miten juhlia päästäisiin jatkamaan joka tapauksessa. Saadaanko harmonikkajuhlien taakse kansanliike. – Lähdetään rakentamaan yhteistä juttua ja lähdetään puhumaan hyvää Sata-Häme Soin puolesta ja levitetään tulevaisuuden uskoa. – Nyt laitetaan hanskat käteen, työmaata piisaa. Hän viittasi myös Esa Talosen organisoimaan rahankeruuseen, jollaa on saatu yrityksiltä ja yrittäjiltä kokoon 66 000 euron potti seuraavan kesän juhlia varten. Esimerkiksi Valkoisessa talossa neljän presidentin aikana esiintynyt, Primus Ikaalisen voittanut Cory Pesaturo on pyytänyt minua kysymään, voiko hän tulla Ikaalisiin esiintymään. – Kunnalla on noin sata perustehtävää, joita pitää hoitaa. Ensimmäisen vuoden budjetiksi on kaavailtu reilua 100 000:ta euroa. – Puhumalla saa mukaan haitariporukoita Parkanosta, Ikaalisista ja Jämijärveltä, ei meidän tarvitse siihen panostaa rahaa. – Emme saa menettää kultajyvää, ja se vaatii toimintaa monelta taholta. Sata-Häme Soin väkeä tyyväisinä kokouksen jälkeen kaupunginvaltuuston päätökseen: talkoolainen ja kaupunginvaltuutettu Hanna Saraketo, yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Tapio Ala-Rautalahti ja toiminnanjohtaja Márta Schmidt. Saraketo sanoi tervehtivänsä ilolla niin Sata-Häme Soi ry:n hallituksen uudistusesitystä, yrittäjien rahankeruuta ja musiikkitaloideaa. Tuen myöntämistä kannattivat Jaakko Alarotu (kesk), Pekka Hakala (kesk), Susanna Hakala (ps), Johanna Hiiri (sd), Mika Hirvijoki (kesk), Esko Iso-Oja (kesk), Ilmo Kalli (kesk), Jani Kivelä (sd), Mika Kyrönviita (kok), Pia Laakso (sd), Reijo Leppänen (sd), Jarkko Luokkala (sd), Anne Mäkelä (kesk), Mikko Nisukangas (vihr), Terhi Nurmi (ps), Sirpa Sarin (kok), Mika Rintamäki (ps), Hanna Saraketo (kok), Asko Ronumäki (kok), Tapio Tienari (sd), Eero Kauppila (kok) ja Johanna Ylihaveri (kd). Tavoitteena on hänen mukaansa myös päästä maksamaan pois kertyneitä velkoja. Matti Laine huomautti, että Pohjanmaalla on monta harmonikkatapahtumaa, joissa on luettu Sata-Häme Soin tilanteesta tulleita viestejä. Rahoitukseksi hän ehdotti tuhannen euron hintaisten osakkeiden myymistä: sadan osakkeen myynnillä koossa olisi jo 100 000 euroa. Laine myös painotti Harmonikkaliiton merkitystä. – On sanottu, että Sata-Häme Soi tuo 1–2 miljoonaa euroa Ikaalisten talouteen. – Ikaalisissa esiintyneet kansainväliset tähdet ovat ottaneet minuun yhteyttä ja suorastaan kerjänneet, voivatko tulla taas esiintymään. – Minulla on tunne, että suurin osa ikaalilaisista haluaa, että juhla jatkuu jossain muodossa. Tuen edellytyksenä on, että yhdistys pystyy järjestämään muun tarvittavan rahoituksen toimintansa rahoittamiseksi. 8 TORSTAI 4.10.2018 Sata-Häme Soi laittaa työrukkaset käteen •. Hänen mielestään Sata-Häme Soita ei ole ilman liittoa. Mártan ja Sata-Häme Soin hallituksen ajatusten taakse on helppo mennä. Hän kehotti miettimään myös joukkorahoitusta: voisiko se toimia tässä tilanteessa. Lisäksi hänen mielestään tarvitaan kaupungin osuutta, toivottavasti opetusja kulttuuriministeriön rahoitusta, ja myös lipputuloja. Kansaa koolle kutsui harmonikkajuhlilla talkoolaisena toiminut Hanna Saraketo, joka halusi suunnata keskustelun nimenomana tuleviin toimiin, ei menneen ruotimiseen. Kuuntelemassa Johanna Pesonen, Arja Soini, Niina Koivuniemi, Matti Huusari, Eero Kauppila ja Ilkka Jokinen.. Viikon aikana hän kertoi saaneensa kuntalaisten palautetta siitä, ettei juhlia lopetettaisi. Siellä ollaan valmiita laittamaan juhlat pystyyn, jos Sata-Häme Soi kaatuu. Puheenvuoroa pitävä Matti Laine muistutti, että Pohjanmaalla on harmonikkajuhlia, jotka ovat valmiita ottamaan Sata-Häme Soin paikan, jos juhla kaatuu. Monessa puheenvuorossa kulmakivenä oli raha. Heiska esitti, että juhlille ei anneta yhtään lisää tukea. Mitään tukea yhdistykselle eivät olisi antaneet Ari Heiska (ps), Aimo Jyräkoski (ps), Ville Kartaslammi (ps), Jukka Mattila (vas) ja Aimo Salo (kesk). Lähivuosien aikana juhlia uudistettaisiin, ja ainakin aluksi ne olisivat aikaisempia pienimuotoisemmat. Rahat pitää varata niille, jotka sitä tarvitsevat. Hienoa on myös, että yrittäjät ovat laajasti lähteneet mukaan. Itsekin hän totesi Ikaalisten Urheilijoiden kautta kuuluvansa niihin, joilla on juhlilta saatavia. Pro Kaustinen aloitti alusta, ja ihmiset tekivät mahdollisimman paljon talkoovoimin, Laine sanoi. On hienoa, että on tällaista luottamusta ja uskoa ja tahtotilaa arvostetun kulttuuriperinteen jatkamiseen, Ala-Rautalahti sanoo. Tulipaloja ei enää sammutella, vaan mökki on jo palanut, Ala-Rautalahti vertaa. Jokisen mukaan puiston lavalla pitää jonkun soittaa koko ajan, ja harmonikan lisäksi soida voi vaikka kitara. – Pitää myös saada rauha aikaan Sata-Häme Soin ja Harmonikkaliiton välille. Hänen mukaansa ei ole oikeudenmukaista esittää yhdistykselle suurta tukea ja esittää veronkorotuksia ja säästöjä. Tuki koostuu Kultaisen ja Hopeisen Harmonikan tavaramerkkien ostamisesta 80 000 eurolla, juhlien aftermovien ostamisesta 5 000 eurolla ja 15 000 euron suorasta tuesta. – Näillä päästään varmasti alkuun, jos ensi vuonna on tarkoitus järjestää pippalot, Hannus sanoi. Harmonikkajuhlilla talkoolaisena esimerkiksi artistioppaana, majoittajana, ruoanlaittaja ja siivoojana ollut Hillevi Churchill kertoi muuttaneensa aikoinaan Englannista Ikaalisiin SataHäme Soi -juhlien takia. Liisa Raipala IKAALINEN. Jokisen mukaan haitarista on ikävä kyllä tulossa marginaalisoitin. – Positiivista on, että Oma Tupa on tässä mukana ja yhteistyössä tästä voidaan luoda tulevaisuuden musiikkitalo. Rahoituskeinoja pohti myös Ari Hannus. Sata-Häme Soi ry pääsee neuvottelemaan velkojiensa kanssa uskottavasti saatavien takaisinmaksusta, kun kaupunginvaltuusto päätti ylimääräisessä kokouksessaan myöntää yhdistykselle 100 000 euron tuen. Hänen mielestään tulevien juhlien pitäisi toimia kaupungin alla. – Pitää saada kansanliike aikaiseksi. Hän totesi, että jos harmonikkajuhla Ikaalisissa kuolee, Ikaalinen ei ole enää mitään, vaan paikkakunta nukkuisi Ruususen unta. Ikaalisten tulevaisuus ja negatiivisen julkisuuden tuoma maine huolestuttaa Kalle Mäkelää, joka esitteli ajatuksiaan juhlien pelastamiseksi. Hän toivoi Oma Tupa ry:n kanssa tehtävän yhteistyön tukevan myös Oman Tuvan tulevaisuutta. – Itä-Euroopasta tulee harmonikkaryhmiä tällaisiin tapahtumiin soittamaan omalla kustannuksella samalla tavoin kuin Suomesta lähtee kuoroja esiintymään ulkomaille omalla kustannuksella. Liisa Raipala IKAALINEN. Ensinnäkin hän toivoi kaupungin myöntävän juhlille 100 000 euroa. Myös Kyrönviita totesi Schmidtin esityksen vakuuttaneen. Tukipäätös syntyi valtuustossa äänin 22–5. Heidän mielestään Ikaalinen on paras paikka esiintyä. Viime vuonna olin hyväksymässä Sata-Häme Soille avustusta, että se nousisi suosta, mutta eipä ole paljon päätä näkyvissä, Heiska sanoi. Heiskan ehdotusta tukenut Kartaslammi vetosi kaupungin taloudelliseen tilanteeseen: tämän vuoden tilinpäätöksestä näyttää tulevan alijäämäinen, ja tarvitaan uusi alijäämän kattamisohjelma. – Vartiointiliike tai panimo ei varmaan hirveästi voi tulla vastaan, mutta me, jotka olemme tehneet talkoilla, voimme tulla enemmän vastaan, Mäkelä sanoi. Sata-Häme Soi ry:n hallituksen puheenjohtaja Tapio Ala-Rautalahti kertoo, että yhdistyksen tiistaina kokoontuneen jäsenkokouksen mukaan velkojien kanssa voidaan lähteä neuvottelemaan. Tästä oli osoituksena yrittäjien melkein olemattomassa ajassa ensi kesän juhlille keräämä 66 000 euroa. Mäkelä peräänkuulutti juhlille valtuutetuilta laajaa tukea. Hän painotti myös kansainvälisyyden tärkeyttä. Edellisen vuoden festivaalin on tarkoitus tukea seuraavaa. – Tarkoitus on, että seuraavien vuosien juhlat ovat lyhyemmät ja ytimekkäämmät. Lisäksi yhdistys sai neljä vuotta maksuaikaa kaupungilta aikaisemmin ottamaansa lainaan. Mitä niiden tilalle tulisi. Hän kysyi, tarvitaanko juhlilla kahta johtajaa ja onko Tangomarkkinoiden kanssa neuvoteltu juhlien ajankohdasta. – Lähtökohta on, että nyt lähdetään rakentamaan uutta. Mitä sitten, jos Sata-Häme Soi ry menee nurin pahoissa talousvaikeuksissaan. Tuo erilaista tunnelmaa, kun mukana on kansainvälistä väriä. – Harmonikka täytyy pitää elossa, ja juhlilla pitää olla harmonikansoiton mestaruuskilpailut, mutta tarvitaan muutakin: torille tivoli ja iskelmämusiikin kilpailu. Mäkelän mielestä tätä pottia pitää kasvattaa ainakin 100 000 euroon ja lupautui itsekin lähtemään rahankeruuseen. Ylihaveri totesi ajatelleensa ensin, että tukemisen pitää loppua ja käyneensä asiasta kovan painin. Toisekseen hän toivoi, että velkojat voisivat tulla vastaan
Suunnittelun aikana alue laajeni kuitenkin noin 157:stä 240 neliömetriin. Sali on saamassa seinilleen vielä kaikuvuutta estävät akustiikkalevyt. Viime vuonna aloitetun remontin alkuperäinen kustannusarvio oli 350 000 euroa. Joulukuussa purettiin kivikoulua ja keväällä paikalle tehtiin perustuksia. Äänestyksessä Martikaisen esityksen puolella oli 22 valtuutettua ja hallituksen esityksen kannalla oli 13 valtuutettua, joten asia palaa lautakuntaan. Martikaisen esitystä kannatti Raija Westergård (vas). Onko halvin tarjous aina paras. Valtuutettu Heimo Nordfors (kok) antoi sapiskaa puutteelliselle urakoiden valvonnalle. Lisää määrärahoja tarvitaan yhteensä 1 890 000 euroa. Nina Ylinen HÄMEENKYRÖ. 9 TORSTAI 4.10.2018 Ympäristökoulu oli haastava ja palkitseva urakka •. – On hienoa nähdä itsekin, miltä täällä nyt näyttää Hän kertoi Kynnöksen halunneen käyttää projektissa mahdollisimman paljon paikkakunnan omaa väkeä, niin pitkälle kuin tiukahko aikataulu antoi siihen mahdollisuuksia. Lisämäärärahasta huolimatta hanke pysyy alkuperäisessä budjetissa. Rakennusja urakointitöihin osallistuneet paikalliset yritykset kertoivat tilaisuudessa pitkään odotetun koulun valmistumisesta omasta näkökulmastaan. Yrittäjien aamukahveilla oli noin 40 uudesta koulusta kiinnostunutta. Oikaisuvaatimus Koskilinnan päiväkodista kaatui lautakunnassa •. Jos vastaavia tilanteita jatkossa tulee, pitää tehdä aina uusi budjetti, Tainio sanoi. Tilojen nimet on valittu luontoteeman mukaisesti. Pentti Mäkelä (sd) kysyi valtuuston kokouksessa, voidaanko kunnan jäsenmaksuosuutta nostaa. Pekka Kynnös Oy:n rakennuspäällikkö Heikki Norri kertoi, että kvrhankkeena toteutetun ympäristökoulun suunnittelu aloitettiin vuoden 2016 loka-marraskuussa. Hämeenkyrön Ikkunatehtaan Olli Toiviainen kertoi, että ympäristökoulu oli ikkunoiltaan ”vähän erilainen kohde”. Suuret ikkunat avautuvat Mahnalan maisemiin, tilat ovat muunneltavissa ja värit kirkkaita. Lisää rahaa budjettiin tarvitaan 290 000 euroa. Alakerrassa nimissä vilisee havu-, yläkerrassa lehtipuita. Hankkeessa ei kuitenkaan alkuperäinen 3,5 miljoona euron budjetti ylity. – Sellaisesta kymmenen sentin paperikasasta tämä projekti lähti, Norri totesi. Vilho Ponkiniemen (vas) mielestä hommat eivät saa kesken kaiken pettää näin pahasti. Terhi Palonen HÄMEENKYRÖ. Tämän sisältöinen oli hallituksen esitys asiasta valtuustolle. Jämijärven kunnan edustajaksi yhdistyksen hallitukseen valittiin kanslisti Kirsi Leppihalme ja tarvittaessa varalle kunnanjohtaja Kirsi Virtanen. Hän esitti aloitteen palauttamista takaisin lautakunnalle ja selvittämistä, miten aloite saataisiin toteutettua ja millainen määräraha sille jyvitetään talousarviossa. Kunta lähtee mukaan jäseneksi yhdistykseen, joka hallinnoi suunniteltavaa Lauhanvuori–Hämeenkankaan geopark-aluetta. Sivistyslautakunta hylkäsi oikaisuvaatimuksen Koskilinnan päiväkodin sulkemisesta. – Olemme huojentuneita, onnellisia ja iloisia, tiivisti ympäristökoulun rehtori Annukka Alppi koulun väen tunnelmat. Erityistä kiitosta häneltä sai koulun akustiikka: esimerkiksi useat siirtoseinät hillitsevät kaikumista. Yksimielisesti, mutta ei kuitenkaan ilman keskusteluja, valtuusto hyväksyi kuluvan vuoden muutostalousarvion. Sisäinen korko on kuluvana vuonna 0,5 prosenttia. Määrärahamuutosten takia investointien nettosumma nousee 9,5 miljoonasta 12,2 miljoonaan euroon. Luomuruoan lisäksi koulussa pyritään tukemaan myös lähiruokaa. Tavoitteena on muun muassa matkailun lisääntyminen. Sinne tulevat muun muassa oppilashuollon tilat ja meille todella tärkeä opetuskeittiö. Todelliset kulut nousivat kuitenkin noin 570 000 euroon. Suunniteltavaan geoparkalueeseen kuuluu muun muassa Jämi, ja alueelle haetaan Unescon kansainvälistä merkittävän geologisen kohteen statusta. Liisa Raipala JÄMIJÄRVI. Nina Ylinen HÄMEENKYRÖ. Tarvitaan lisää avoimuutta. Seiniä koristavat oppilaiden taideteokset suurina vedoksina ja pintojen värit on itse valittu. Kirsi Virtanen selvitti, että kunta on sitoutunut 8 000 euroon, eikä muu jäsenmaksu todennäköisesti ole suuri. – Vielä urakasta päätettäessä pidettiin alkuperäistä budjettia pitävänä, mutta näin ei käynyt, vaan kulut kasvoivat. – Maksettava kulut on, mutta hankkeesta vastuullisten on jatkossa otettava tehtävänsä tosissaan. Risto Linnainmaa (kesk) mukaan remonttiin liittyviä asioita on jo analysoitu, puitu ja pureskeltu, ja niiden päätelmistä on opittavaa. Pienelle firmalle koulu oli suuri työrupeama. Lisäksi vaatimuksessa esitetään, ettei päätöstä valmisteltaessa ole noudatettu hyvää hallintotapaa. Perusturvalautakunnan mielestä Hämeenkyrön vihreiden tekemä valtuustoaloite on hyvä keskustelun avaus nuorten seksuaaliterveyden huomioimiseksi. Virtasen käsitys asiasta on, että niiden kanssa vielä neuvotellaan. Vaatimukseen nykyisen kahden ryhmän yksikön jatkamiseen lautakunta totesi, ettei pientä yksikköä ole taloudellisesti järkevää säilyttää, ja että tilojen toimivuus päiväkotikäytössä ei ole optimaalista. Putkia saattaa olla satojakin metrejä, Alatalo valaisi yrittäjiä. Hämeenkyrön investoinnit nousevat jopa 12,5 miljoonaan euroon, kun realistinen vuosittainen investointien määrä saisi olla viidessä miljoonassa eurossa, Ponkiniemi totesi. Hämeenkyrön kunnan ja sen tytäryhtiöiden tilintarkastuspalvelujen tuottajaksi valtuusto hyväksyi BDO Audiator Oy:n tilikausille 2019–2020. Hämeenkyrön valtuusto palautti maanantaina äänestyksen jälkeen maksutonta ehkäisyä alle 25-vuotiaille koskevan aloitteen perusturvalautakunnan käsiteltäväksi. Valtuusto hyväksyi myös vesihuoltolaitoksen peruspääoman koron alentamisen. – Tiloja toivotaan käytettävän ympärivuotisesti ja kellon ympäri, Alppi kertoi. Raimo Mansikkamäki (kesk) kysyi, onko Vapon tai maakuntaliittojen kanssa tehty sopimuksia mukaan lähtemisestä ja jos ne eivät lähde, siirtyvätkö kustannukset kunnille. Terhi Palonen HÄMEENKYRÖ. Valtuusto hyväksyi yksimielisesti Aroniemen ranta-asemakaavan, konserniohjeen ja kunnan omistajapolitiikan linjaukset. Tämän hetkisten kokemusten perusteella näin ei ole, Nordfors sanoi. Mukaan on lähdössä kymmenen kuntaa eli Isojoki, Jämijärvi, Kankaanpää, Parkano, Karvia, Honkajoki, Siikainen, Karijoki, Kauhajoki ja Kihniö, ja lisäksi jäseniksi ovat tulossa ainakin Metsähallitus ja Luonnonvarakeskus. Aloite maksuttomasta ehkäisystä uudelleen käsittelyyn •. Eskariluokassa harjoiteltiin matematiikkaa piirtoheittimet korvanneen dokumenttikameran avulla ja mukana oli yhden onnekkaan syliin päässyt pieni pörröinen koulukoira. Lisäksi lautakunta totesi aloitteen loppuunkäsitellyksi. Lisäksi vaatimus perusteli Koskilinnan olevan edelleen kelpaava päiväkotikäyttöön. Betonin ja puun yhteensovittaminen vaati tarkkaa suunnittelua. Keväällä Jämijärven valtuusto hyväksyi jo kunnan vuosittaisen 8 000 euron rahoituksen geoparkille. Hammashoitolan kustannusten ylitys puhutti valtuustoa •. Alppi kertoo koulun väen päässeen vaikuttamaan lopputulokseen monin paikoin. Vastaavasti tuloista poistetaan 750 000 euroa. Tilat eivät täytä neliöiltään nykymitoitusta, ja ne ovat rakenteeltaan hankalat lasten valvomiseen. Maalauspalvelu Laineen Jarno Laine osuutena olivat koulun sisämaalaukset. Vilho Ponkiniemen jättämä oikaisuvaatimus koski sivistyslautakunnan 22. Sitä on luvassa erityisen läheltä. Kahden siirtoseinän väliin jäävää näyttämöä käytetään luppoaikoina myös musiikkiluokkana. Mahnalan koululla on oppilastilojen lisäksi myös kaksi vuokrattavissa olevaa neuvottelutilaa. Asiasta päätti kunnanvaltuusto, joka muun muassa hyväksyi yhdistyksen säännöt ja perustamisasiakirjan. Aki Tainio (kok) muistutti, että hammashuollon tilojen remontin alkuperäinen suunnittelualue käsitti neljä vuodeosaston huonetta. Budjetin tulopuolelta vähennetään puolestaan 750 000 euroa, joka oli arvioitu saatavan tänä vuonna viemäriliittymismaksuista. Vaatimuksessa nostettiin esille Koskilinnan kiinteistön myyntiä vastustava kuntalaisaloite ja epäiltiin, että nykytiedon mukaan Koskilinnaa ei erittäin todennäköisesti edes myydä. Vuosikokousedustajaksi valittiin Antero Karppinen (kesk), tarvittaessa varalle Ari Uusi-Rasi (kesk). Kevättä odottamassa on jo kanakoppi, ja tulossa on myös kasvihuone, josta on tarkoitus käyttää omia aineksia. Se näyttelee nykyään suurta osaa. elokuuta tekemää päätöstä, joka sulkisi Koskilinnan päiväkodin. Uteliaita riitti, sillä uuden koulun esittelyssä oli osallistujia lähes 40. Muutoinkin asiasta on tehtävä tarkempi analyysi. Jämijärvi on sitoutunut vuotuiseen rahoitukseen sillä ehdolla, että jos sen rahoitusosuus oleellisesti nousee, se voi harkita uudelleen liittymistään.. Ari Alatalo kertoi Pohjola Talojen kouluun tekemistä puuelementeistä. Kyröskoskella on tarve vähintään neljälle lapsiryhmälle, ja ainoat vapaat paikat ovat Sasissa. Sivistyslautakunta totesi, että Koskilinna on edelleen myynnissä ja että päätöksen tekemisessä on noudatettu hyvää hallintotapaa. Mahnalan uuden ympäristökoulun eteinen täyttyi tavallista isommista kenkäpareista viime perjantaiaamuna Hämeenkyrön yrittäjien aamukahveilla. Lisämäärärahaa kuluvalle vuodelle tarvitaan myös Mahnalan ympäristökoulun rakentamiseen, yhteensä 1,2 miljoonaa euroa. Lautakunnan mukaan laajennetun ilmaisen kunnallisen ehkäisyn toteutusmahdollisuuksia tarkastellaan talousarviovalmistelussa resurssien mukaan. – Odotamme vanhan rakennuksen kunnostamista innolla. Viemäriliittymiin tarvitaan kuluvalle vuodelle 400 000 euron lisämääräraha. Jämijärvi lähtee mukaan geopark-yhdistykseen •. Valtuustossa Johanna Martikainen (vihr) piti perusturvalautakunnan lausuntoa hyvänä, mutta riittämättömänä. Aroniemen rantakaava hyväksyttiin HÄMEENKYRÖ. Varsinainen ylitys talousarviossa koskee hammashuollon tilojen kunnostukseen varattua määrärahaa. Myös sekä tilaajaa että käyttäjää pyrittiin kuuntelemaan mahdollisimman paljon. – Teknisesti haastavinta olivat poikkeuksellisen suuret panoramaikkunat, joiden kohdalla mietittiin monesti, miten ne saadaan toimimaan, Toiviainen kertoi. Rehtori Annukka Alppi kertoi olevansa erityisen iloinen myös liikuntasalista. – Tuolla päidemme yläpuolella on paljon tekniikkaa, jota ei näy. – Luottamushenkilöitä ei pidetä tarpeeksi ajan tasalla urakoiden toteutuksesta. Kierroksella koulutilojen läpi moni jäi pohtimaan, miten paljon koulut ovat muuttuneet omista opiskeluajoista
Bioenergian tuotanto on järkevää kansantaloutta. Päähankintakohteita ovat harvennushakkuut ja avohakkuurisut sekä pellonreunahakkuut. Ikaalisten vuoden 2018 Yrittäjä-palkinnolla palkittu Kavo on mainio esimerkki kotimaisen polttoaineen hyväksi tehdystä työstä ja menestyksekkäästä lämpöyrittäjyydestä. – Aktiivinen yrittäjäyhdistys ja yhteistyö kunnan elinkeinotoimen kanssa ovat kuntien elinvoiman säilymisen takeita, hän korosti. Samu Kallin ja Janne Asellin yritys on 12 vuodessa kasvanut Pirkanmaan suurimmaksi lämpöyrittäjyyteen keskittyneeksi yritykseksi. Yrittäjärjestön jäsenkyselyssä vaaliteemoihin liittyen pirkanmaalaiset yrittäjät ovat todenneet, että suhdannetilanne on yrityksissä edelleen hyvä. Se tuo työpaikkoja ja rahaa maakuntaan, yrittäjät muistuttavat. Puu tulee lähialueilta. Sen myötä haluamme myös kiittää yhteistyökumppaneitamme ja puunmyyjiä. Hyvänä asiana nähdään vireillä oleva uudistus irtisanomisen helpottamisesta pienissä yrityksissä. Tällainen kohtaamisongelma on kestämätön tilanne, joka vaatii toimia, hän jatkoi. – Todella odotan, että sote-asiaan saadaan joku ratkaisu. 10 TORSTAI 4.10.2018 Kavo nousi merkittäväksi lämpöyritykseksi sinnikkäällä työllä •. Ikaalisten laitoksesta lämpö menee Leppäkosken Lämmön verkkoon sekä Ikaalisten Luomulle. Meillä oli ainoastaan työkaluja, pyörökuormain ja hitsi. Pirkanmaan metsät ovat ympärillä, ja Tampereelle, jossa energiantarve koko ajan kasvaa, on lyhyt matka, yrittäjät sanovat. – Suomessa on tällä hetkellä 400 000 työtöntä ja työvoimapula. Kavo laajensi muutama vuosi sitten toimintaansa Teikankaalle entiseen Siporexin halliin, jossa on tilaa huoltaa omaa kuljetuskalustoa sekä alihankkijan haketuskalustoa. Kolmen asiakkaan lämpölaitosten toiminta on Kavon hoidossa. – Meidät tunnetaan hyvästä palvelusta. Yritys huolehtii hakkeen, päivystyksen ja huollot Purson tehtaiden lämpölaitokselle Siuroon, Tampereen Sähkölaitoksen lämpölaitokselle Ylöjärvelle sekä Luomun lämpölaitokselle Ikaalisiin. Hän kuitenkin muistutti, että kaikkien tukea tarvitaan yhteisen hyvän eteen jatkossakin. Keskeinen valtti on hyvä sijainti Helsingin, Tampereen ja Turun muodostaman kasvukolmion sisällä. Tällä hetkellä yhtiön hallituksessa on Smolanderin mielestä tekemisen meininki. Se on edelleen yhtiön yksi merkittävimpiä kumppaneita. Kavo Oy perustettiin vuonna 2006. Yrittäjän työn ohessa miehet ovat hankkinet lämmöntuotantoon liittyvän alikonemestarinkoulutuksen. Tolonen nosti esiin myös kehittämisyhtiön tilanteen, joka on nyt sama kuin viime vuonna: uutta toimitusjohtajaa etsitään. Laajenemisen ansiosta yhtiö on lisännyt energiapuun ostoa. Hän muistutti yrittäjäväkeä ensi keväänä edessä mahdollisesti olevista kolmista vaaleista. – Vaikka yhtiöllä on hyvä hallitus, on tärkeää löytää henkilö, joka tekee joka päivä töitä Ikaalisten kilpailukyvyn eteen. Terhi Palonen IKAALINEN. Ensimmäinen yhteistyökumppani oli Ikaalisten Luomu. – Bioenergia on meidän juttumme. Tolonen korosti Ikaalisten mahdollisuuksia menestyä elinkeinoelämässä. Vuorinen kertoi, että eniten yrittäjiä mietityttää työntekijöiden palkkaaminen. Ensimmäisen vuoden 500 hälytyslähtöä olivat alalle paras oppikoulu. Vapon kanssa tekemänsä yhteistyösopimuksen myötä Kavo Oy toimittaa hakepolttoainetta myös Tampereen alueen isoihin voimalaitoksiin. Lisäksi kaupunki on lanseerannut uuden perhepakkauksen, sillä uusia ikaalilaisia tarvitaan. Se on Ikaalisissa vahvuus, jota ei aina muisteta. Hän korosti myös kivijalkakauppojen merkitystä kuntakeskusten elävänä säilymisessä. Pirkanmaan Yrittäjien tervehdyksen juhlaan toi puheenjohtaja Janne Vuorinen. Sopeuttamista vuoden aikana on puolestaan vaatinut muun muassa valtionosuuksien hurja lasku, joka pakottaa kunnat säästökuureille. Yrittäjäjuhlassa palkittiin vuoden varrella pyöreitä vuosia täyttäneitä yrittäjiä. Hallitilan lisäksi yritys osti Teikankaalta kaksi asfalttikenttää, joista toinen on vuokrattu Vapo Oy:lle terminaalitoimintaan. Kasvun uskotaan jatkuvan ensi vuonnakin, vaikkakin maltillisena. Onneksi nykyinen valtiovalta arvostaa kotimaisia energiamuotoja, yrittäjät sanovat. Yrittäjyys on opettanut tekemään töitä sinnikkäästi ja oppimaan koko ajan uutta. Pidemmistä kuljetuksista huolehtii alihankkija. Kalli ja Asell ovat olleet kavereita jo partioajoista alkaen. Siellä yhtiö hakettaa muun muassa kaupunkirisuja ja kuormalavoja. – Lähdimme tyhjästä liikkeelle. Lämpöä Kavo tuottaa puuhakkeella. Saunassa heitetystä ajatuksesta tehtiin hiljalleen totta. Kaupunki on lähtenyt myös tukemaan Saskyn uuden kauppaoppilaitoksen rakentamista. Puu on uusiutuvaa ja puhdasta energiaa. Juhlassa jaettiin neljä Suomen Yrittäjien kultaista Yrittäjäristiä. Ikaalisissa tänä vuonna suurin murhe on tullut lastensuojelumenoista. – Hoidamme omia ja asiakkaidemme lämpölaitoksia avaimet käteen -periaatteella eli huolehdimme niiden polttoaineenhankinnasta, käytöstä ja huollosta. He korostavat, että uusista aluevaltauksistaan ja selkeästä pyrkimyksestä laajentaa asiakaskuntaansa huolimatta Kavo Oy jatkaa paikallisena energian tuottajana. Yrittäjäyhdistyksen varapuheenjohtaja Jali Smolander nosti tervetulosanoissaan esiin kaupungin elinkeinoyhtiön ympärillä olleen kuohunnan. Suurin osa yhtiön ostamasta puusta tulee Ikaalisten, Jämijärven, Hämeenkyrön, Viljakkalan ja Parkanon alueelta. – Kännykän ja tabletin välityksellä voi tehdä tarvittavia säätöjä jo ennen kuin pääsee itse paikalle, he kertovat. Ristin saivat Mikko Myllymäki, Susanna Myllymäki, Ari Kulmanen ja Antti Kalli. – Perustimme yrityksen aikana, jolloin kotimaisen puuenergian käyttöbuumi alkoi nousta. Juhlan musiikillisesta annista vastasivat Senja Wallin ja Mika Sihvonen. Idea yrittäjäksi syntyi, kuten monet muutkin hyvät ideat, saunassa. Toinen on omassa käytössä. Kaupunginjohtaja Kari Tolonen totesi kuluneen vuoden olleen Ikaalisissa sekä uuden rakentamista että sopeutumista. Lisäksi Kavo ostaa energiapuuta suoraan hankintana metsänomistajilta. Koko Suomen mittakaavassakin Kavo on yksi merkittävimmistä lämpöyrittäjäyrityksistä, joka tuottaa lämpöä kotimaisilla polttoaineilla. – Uskomme, että myös Hämeenkyrön ohitustie tulee ja nopeuttaa Ikaalisiin pääsyä entisestään. Se on tunnustus paikalliselle lämpöenergiayritykselle. Henkeen ja vereen ikaalislaiseksi tunnustautuva Holma tiivisti hyvin yhteen Ikaalisten menestysreseptin nyt ja tulevaisuudessa. Vuorinen nosti esiin myös pienten yritysten mukaan pääsyn kuntien hankintoihin. Scandic Ikaalisten Kylpylässä vietetyssä juhlassa muistettiin myös maakunnallisen yrittäjäpalkinnon aiemmin syyskuussa saanutta Satu Holmaa. – Hallitus on yksi innovatiivisimmista, joissa olen itse ollut mukana, hän kiitteli. Kavon vanha terminaali on Kurkelantien varressa. Tolonen totesi, että vuoden aikana on alettu aiempaa aktiivisemmin myydä uusia asuinja yritystontteja. Yrittäjät pystyvät hoitamaan laitoksia myös etäkäytöllä. Noin 1,7 miljoonaa euron liikevaihtoa pyörittävän yrityksen toimintaperiaate on mutkaton. Ilman toimivaa verkostoa Kavon rattaat eivät pyörisi. Uudelle vuosikymmenelle siirtymisen kunniaksi kukitettiin Marja-Leena Majamäki, Simo Eloranta ja Sinikka Sinivuori. Haketus ostetaan alihankkijoilta. Molemmat miehet jatkoivat kuitenkin vielä jonkin aikaa palkkatöissä, autonasentajakoulutuksen saanut Asell Kyrelillä ja metsätalousinsinööriksi opiskellut Kalli Metsäliitolla. Samaan aikaan sote-menot jatkavat nousuaan. Kavo työllistää tällä hetkellä 5–6 henkeä ja ison joukon eri alojen alihankkijoita lähiseudulta. – Meillä Ikaalisissa on 700 toisen asteen opiskelijaa. – Vuoden yrittäjä -palkintoa arvostamme monesta eri syystä. Ikaalisten menestysreseptiksi sopisi hyvä palvelu •. Kuljetukset haketustyömailta hoitaa Kavon oma kalusto. Uutta on rakennettu muun muassa ottamalla käyttöön kaupungin uusi strategia ja päättämällä rakentaa uusi liikuntahalli. Ikaalisten vuoden yrittäjinä palkitut Samu Kalli ja Janne Asell nappasivat Pirkanmaan vuoden yrittäjänä palkitun Satu Holman keskelleen yhteiskuvaan.. Yrityksellä on kaksi omaa lämpölaitosta, toinen Ikaalisissa ja toinen Hämeenkyrön Kalalahdessa. Se ei koskaan poistu muodista, joten pidetään sitä tästä eteenkin päin meidän tavaramerkkinämme. Smolander nosti hyvänä esimerkkinä Ikaalisten yhteishengestä esiin yrittäjien Sata-Häme Soi -festivaalin eteen keräämän tuen. – Ikaalinen on meille hyvä paikka toimia. Katri Linnikko IKAALINEN. Ikaalisten vuoden yrittäjinä juhlittiin tänä vuonna Kavo Oy:n yrittäjiä Samu Kallia ja Janne Asellia. Monessa kunnassa asiaan on jo tartuttu, mutta vielä on myös parannettavaa. Kavo osti Hämeenkyrön kunnalta kaukolämpöverkon, johon se toimittaa lämmön. Janne Asellin ja Samu Kallin luotsaama Kavo Oy palkittiin Ikaalisten vuoden yriittäjänä
MAINOS SUOSI SUOMALAISTA, VALITSE PAREMPAA. Kunnon nakkeja. Enemmän lihaa, vähemmän lisäaineita. JOS PIDÄT PAREMMASTA. GMO-vapaata lihaa suomalaisilta perhetiloilta. Tuoretta, pakastamatonta, Kunnon jauhelihaa. Ainutlaatuisen mureaa Superior kinkkua, ilman lisättyä fosfaattia.. Kunnon grillimakkaroita ilman kamaraa tai koneellisesti eroteltua lihaa. Omasta maasta on yli sadan tilattavan suomalaisen paikallislehden yhteinen maaja metsätalousliite, joka tavoittaa yhteensä yli 1,5 miljoonaa lukijaa
Jos paketissa on tuottajan nimi, tila ja paikkakunta, se on kuluttajalle tae siitä, että tuote on laadukas. Kun haluat syödä aidosti suomalaista ruokaa, valitse tuotteita, jotka on merkitty Hyvää Suomesta -merkillä. Mistä ruokasi on kotoisin. Läheltä parempaa Maaja metsätalousministeriöllä on käynnissä kaksivuotinen ruuan arvostuskampanja, jossa seurataan kymmenen eri puolilla maata sijaitsevan maatilan kautta nykyaikaista suomalaista ruuantuotantoa ja etsitään vastauksia sille, miksi suomalaisen ruuan sanotaan olevan maailman puhtainta, vastuullisesti tuotettua ja jäljitettävää. Ruoka on puhdasta, koska talvi puhdistaa pellot taudeista ja tuholaisista. Viileä ja valoisa kesä antaa kasvikselle, marjoille ja hedelmille oman arominsa ja makunsa. Meitä kaikkia kuluttajia kiinnostaa yhä enemmän ruuan alkuperä. . Suomalaisen elintarvikeketjun hygienia, jäljitettävyys ja vastuullisuus ovat parhaimpia maailmassa. Kuvausjärjestelyt: Pirjo Toikkanen. Mitä enemmän asiakkaat kysyvät ravintoloissa ruuan alkuperää, sitä enemmän ravintolat ja ammattikeittiöt kiinnittävät huomiota kuluttajien toiveisiin. Lähiruokaa suoraan tuottajalta Monet tuottajat myyvät tuotteitaan omissa tilamyymälöissään, toreilla tai ruokapiireissä. . . Tiedätkö, miten ja missä ruokasi on tuotettu ja mitä raaka-aineita siihen on käytetty. Monet ravintolat tilaavat sesongin raaka-aineita suoraan tuottajalta. Hyvää Suomesta ja Sirkkalehti-merkit Alkuperän selvittäminen pakkauksista voi olla haastavaa. Aitojamakuja.fi-sivustolla on kartta, josta löytyvät suoramyyntiä tarjoavat tilat. S uomalainen hyvä laatu perustuu jo alkutuotannossa käytettäviin hyviin tuotantotapoihin. Hyvää Suomesta ja Sirkkalehti-merkit ovat helpoimmat tavat tunnistaa kotimainen alkuperä pakkauksista. Kysy rohkeasti ruokasi alkuperää ravintolassa Jokaisella kuluttajalla on oikeus saada tietää nauttimansa ruuan alkuperä ja ravintolan tehtävä on myös kertoa siitä avoimesti. Kun tiedämme alkuperän, tiedämme myös ovatko tuotanto-olot ja ruuan reitit pellolta pöytään vastuullisia ja kestäviä. Ravintolaruokailijoita kiinnostaakin erityisesti lähiruoka. Eläinten hyvinvointiin ja ympäristöön kiinnitetään erityistä huomiota. . Tuotamme Suomessa ruokaa Euroopan puhtaimmassa ympäristössä ja käytämme vähemmän kasvinsuojeluaineita kuin muualla maailmassa. Helpoin tapa selvittää ruuan alkuperä on tutkia, onko pakkauksessa Hyvää Suomesta tai Sirkkalehti-merkki. Lähteet: mmm.fi/laheltaparempaa, luke.fi/ruokafakta FAKTA MAINOS MAINOS Kuvat: Laura Riihelä ja MTK. . Kaikki liha, kala, muna ja maito ovat kaikissa tuotteissa 100 % suomalaisia, samoin ns. Ne kertovat, että ruoka on tuotettu Suomessa ja se on jäljitettävissä tilalle asti. Sirkkalehti-merkillä varustettu tuote on viljelty Suomessa. Sirkkalehti-merkki on suomalaisten puutarhatuotteiden – vihannesten, kukkien, taimistotuotteiden, marjojen ja hedelmien – ja ruokaperunan ikioma brändi. yhden ainesosan tuotteet ovat kokonaan suomalaisia. Pakkausmerkinnöistä tunnistat aidosti suomalaisen ruuan. Ruuan alkuperä kertoo siitä, minkälaisissa olosuhteissa ruoka on tuotettu ja millaisia vaikutuksia tuotantotavoilla on esimerkiksi ympäristöön, eläinten hyvinvointiin ja siihen, millaisia aineita ravinnon mukana päätyy elimistöön. Tiedätkö, mitä suuhusi laitat. Hyvää Suomesta -merkillä varustettu elintarvike on valmistettu Suomessa, suomalaisista raaka-aineista.
Tästä noin kolmannes on päätehakkuuta ja kaksi kolmasosaa harvennushakkuuta. Metsäomistajalle uusia palveluita Metsäasiantuntija Tiina Salminen on ollut kehittämässä metsänhoitoyhdistyksille uutta metsäsuunnitelmatuotetta, joka tarjoaa metsänomistajalle entistä paremmat mahdollisuudet esimerkiksi jatkuvapeitteisen metsätalouden tai maisemansuojeluun tähtäävän metsätalouden harjoittamiseen. (Kuva: Anne Rauhamäki) MAINOS MAINOS. (Kuva: Akseli Muraja) tuo hyvinvointia koko maalle Metsätalous Metsänomistajat huolehtivat uusien puiden istutuksesta hakkuun jälkeen. Metsänomistajan avuksi tehdään usein metsäsuunnitelma, josta kaikki nämä tiedot löytyvät kätevästi. Harvennushakkuilla nuorta, kasvavaa metsää harvennetaan niin, että puilla on tilaa kasvaa. Hakkuiden yhteydessä jätetään aina säästöpuita ja lahopuut, jotka ovat monen uhanalaisen eläimen koti, jätetään metsään paikalleen, muistuttaa metsäasiantuntija Lea Jylhä MTK:sta. Metsäluonto huomioidaan kaikessa metsätaloudessa Suomessa istutetaan joka vuosi jopa 150 miljoonaa puuta. Suomen vientituloista yli 20 prosenttia tulee metsäteollisuudesta. Metsäsuunnitelmaan voidaan kirjata vaikka se, että maiseman säilyttämisen kannalta päätehakkuussa jätetään metsään mahdollisimman paljon ja tasaisesti mäntyjä, jolloin kaukomaisema säilyy metsäisenä tai että metsää halutaan kasvattaa ilman avohakkuuta. jatkuvalla kasvatuksella, jossa metsästä hakataan suurimmat puut parinkymmenen vuoden välein. Metsät palvelevat myös virkistysja matkailukäytössä. Metsätalouden toimenpiteissä huolehditaan myös vesistöistä. Suomen metsät kasvavat enemmän kuin niitä hakataan, joten metsien hiilivarasto kasvaa koko ajan, samalla kun niitä voidaan käyttää uusiutuvan raaka-aineen lähteenä. Metsänhoitotyöt, kuten metsänistutus, työllistävät myös paljon nuoria kesätöihin. Metsänhoidossa huomioidaan aina metsien monimuotoisuus. Neuvojan tehtävänä on auttaa metsänomistajaa löytämään kullekin metsikkökuviolle juuri sille kasvupaikalle sopiva hoitomenetelmä tai hakkuutapa, huomiomaan sillä sijaitsevat mahdollisesti metsäluonnon kannalta arvokkaat kohteet sekä auttaa metsänomistajaa saamaan puulleen mahdollisimman hyvä hinta. Ylivoimaisesti suurin osa metsistä siis jatkaa kasvuaan vuodesta toiseen ihan rauhassa. Metsätalous ja -teollisuus tuovat paljon rahaa aluetalouteen työllistämällä sekä kaikkien yhteiseksi hyväksi verotuloina. Tutkimusten perusteella yhä useampi metsänomistaja on kiinnostunut erilaisista vaihtoehtoisista metsänkäsittelyn muodoista ja haluamme vastata kysyntään, Salminen kertoo. – Metsälaki ja metsäsertifiointi edellyttävät, että tärkeät luontokohteet säästetään ja monimuotoisuutta edistetään. Metsätalouden, eli metsänhoidon ja puun myynnin, harjoittaminen tuo elannon tai osan siitä jopa 600 000:lle metsänomistajalle. Avohakkualalta saadaan myös järeää tukkipuuta, josta saadaan sahatavaraa rakentamiseen ja vaikkapa huonekaluihin. Kehitämme toimintaamme ja palveluitamme metsänomistajien tarpeen mukaan. S uurin osa Suomen metsistä on yksityisten ihmisten omistamia. Harvennushakkuilla korjataan pienempää kuitupuuta, jota käytetään selluloosan ja siitä tehtävän paperin valmistuksessa. Vesistöjen varsille jätetään suojakaista, joka estää ravinteiden ja maa-aineksen huuhtoumista veteen, Jylhä kertoo. Metsänhoitoyhdistyksen asiantuntija tekee metsäsuunnitelman yhdessä metsänomistajan kanssa. Osaa metsistä kasvatetaan myös ns. Metsänhoitoyhdistys metsänomistajan apuna Metsänhoitoyhdistykset toimivat koko maassa ja huolehtivat metsänomistajien neuvonnasta. Metsää käytetään, hoidetaan ja uudistetaan Suomen metsissä tehdään erilaisia hakkuita vuosittain noin 2 prosentilla metsäpinta-alasta
ON AIKA SANOA VILJELIJÄLLE KIITOS!. Maanviljely ja kotimainen ruoka ovat erottamaton osa Suomea ja suomalaisuutta. Meille K-ryhmässä on tärkeää toimia suomalaisen viljelijän ja ruoan puolesta. Nyt kasvatimme hyllyistämme löytyvien tuotteiden määrää kymmenestä kolmeenkymmeneen. Poikkeuksellisen kuivan kesän jälkeen monet tilat ovat ahdingossa, eikä suomalainen ruoka ole enää itsestäänselvyys. K-ruokakaupat myyvät vuosittain suomalaista ruokaa 5 miljardilla eurolla, ja yli 80 prosenttia kauppojemme ruokatuotteista on kotimaisia. Jokainen meistä voi arjen valinnoillaan seistä suomalaisen ruoantuottajan rinnalla ja olla mukana varmistamassa, että suomalaista ruokaa löytyy myös tulevien sukupolvien lautasilta. Syyskuun alussa tuplasimme Tuottajalle kiitos -tuotteista maanviljelijöille ja tuottajille maksettavan osuuden vuoden loppuun asti. Ostamalla Tuottajalle kiitos -tuotteita kannat kortesi kekoon suomalaisten viljelijöiden ja ruoantuotannon puolesta. Tuottajalle kiitos -tuotteilla osoitamme tukemme, arvostuksemme ja kiitoksemme suomalaisille maanviljelijöille. Jokainen euro on viljelijälle tärkeä – siksi maksamme K-ruokakauppojen Tuottajalle kiitos -tuotteista lisätukea suoraan tuottajille. Lisätuki sisällytetään ruoan hintaan. Lisäksi K-kauppiaamme eri puolella Suomea tekevät päivittäin arvokasta työtä lähialueidensa viljelijöiden ja tuottajien kanssa, jotta paikallisia tuotteita olisi aina kuluttajien ulottuvilla
UUSINA TUOTTAJALLE KIITOS -TUOTTEINA MYÖS LIHAISA KUORETON NAKKIMAKKARA 300 G PORT SALUT JUUSTO 400 G LAKTOOSITON KUOHUKERMA 0,5 L OMENA 1 KG HERNE 200 G, pakaste SAARISTON GOUDA 400 G LUOMU PIKAKAURAHIUTALE 650 G YLEISPERUNA 2 KG PINTAMAUSTETTU UUNIFILEE N. 1,2 KG PORSAAN KINKKUSUIKALE 300 G PORSAAN PALAPAISTI KINKUSTA 400G KUORETON NAKKI 600 G LENKKI 540 G RASVATON MAITO 1,5 L PORSAAN JAUHELIHA 400 G KEVYTMAITO 1,5 L KINKKUMAKKARA 300 G NAUDANPAISTILEIKE 150 G /KG /KG /KG /KG. 1,4 KG KARTANOJUUSTO 400 G MINUUTTIPUURO 210 G (6×35 G), kauramustikka-vadelma PESTY PUNAJUURI 1 KG MARINOITU PORSAAN SISÄFILEE N. 550 G KUOHUKERMA 0,5 L MINUUTTIPUURO 210 G (6×35 G), kaura-omena-kaneli PAPERIKASSI 30 L Valikoima vaihtelee kaupoittain. 650 G SAARISTO KERMAJUUSTO 400 G MINUUTTIPUURO 210 G (6×35 G), kaura-ohrasiemen-lese ESSI KIERTO KASSI, harmaa 40 L MAUSTAMATON PORSAAN SISÄFILEE N. KALVOTON PORSAAN ULKOFILEE N
Luomu tilli LASSEN LUOMU Perniö ”Luomussa maistuu menneisyys ja tuoksuu tulevaisuus.” Lasse Kulmala Naposteluporkkanat KAROTIA Forssa ”Vaikka voittaisin kuinka paljon lotosta, niin en minä näitä hommia lopettaisi.” Arto Hyytiäinen Mansikka HÄSTÖN MAATILA Perniö ”Kun mitään ei poimita koneellisesti, täytyy sadonkorjuuseen palkata jopa sata käsiparia.” Janne Eriksson Korianteri NURMITARHAT Nurmijärvi ”Tärkeintä on, että yrtit pääsevät kaupan hyllylle niin tuoreina kuin mahdollista.” Erno Laukkarinen Basilika OKSASEN PUUTARHA Paattinen ”Töitä saa tehdä paljon, mutta kyllä se on palkitsevaakin.” Kauko Oksanen Luomu pikkukurkku IKAALISTEN LUOMU Honkajoki ”Alusta lähtien oli selvää, että meidän kasvihuoneessamme viljeltäisiin vain luomua.” Ari Kulmanen Kirsikkatomaatti LASSANDERIN TILA Närpiö ”Meidän työhömme kuuluu huolehtia kasvien hyvinvoinnista.” Johan Lassander Pensasmustikka SONKKILAN TILA Laitila ”Työni paras puoli on puhtaan ruoan tuottamisesta syntyvä ilo.” Sauli Sonkkila Punakaali RINNAN TILA Isokyrö ”Sadonkorjuussa saa palautteen tehdystä työstä.” Jussi Rinta Peruna MÄKELÄN PERUNA Himanka ”Tämä tila on lainassa lapsiltani. Pyrin viljelemään sillä tavalla, että se ei ole mitään tulevaisuudesta pois.” Kimmo Mäkelä Jääsalaatti VIHERKASTE Liperi ”Työssäni on parasta se, kun näkee sen hyvän lopputuotteen tuolla kaupassa ja asiakkaiden ostoskärryssä.” Erkki Nylund Parsakaali VIHANNESYHTYMÄ 3T Haukivuori ”Intohimo saa jaksamaan kovaa työtä säiden armoilla.” Risto Janhunen Suomalaisesta maaperästä saavat voimansa nämäkin laadukkaat Pirkka vihannekset, juurekset, marjat ja yrtit. Lue lisää tuottajista Pirkka kasvisten takana: k-ruoka.fi/pirkka-tuottajatarinat. PIRKKA-SARJASTA LÖYDÄT NOIN 1000 SUOMESSA VALMISTETTUA TAI KASVATETTUA TUOTETTA
– Hirvet napsivat mäntyjä ja koivuja. Kärsivällisyyttäkin vaaditaan. Nopeampi tapa saada tietoa oman metsäntilanteesta on kuitenkin metsaan.fi-sivusto. Luomajärvet toivovat, että valtiovalta kannustaisi jatkossakin pitkäjänteiseen metsien hoitotyöhön. 044 755 4483 tai aulikki.kuisma@sasky.fi Opiskele maanläheinen ammatti! Hakeuduhan Osaralle! sasky.fi/osara www.viheroja.fi Metsäpohjan muokkausta ammattitaidolla OSTAMME ENERGIAPUUTA Samu Kalli 044 055 0930 Tuomo Nieminen 0400 355 129 KAVo Oy Ikaalinen Puhtaasti paikallista energiaa Kuuselan lintutilalta KALKKUNAA JA ANKKAA Pakasteena ja tilauksesta palvattuna. Aidot suojelukohteet ovat toki eri asia, ja ne ansaitsevat suojelun. Metsäsuunnitelmaa Luomajärvet lukevat joskus iltalukemiseksi. Arvostatko perinteitä, kulttuuria, ympäristöä ja luontoa, haluatko luontoalan ammattilaiseksi. Oletko kiinnostunut maatalouden tekniikasta, tuotantoeläimistä tai hevosista, haluatko maaseutuyrittäjäksi. Terhi ja Tommi Luomajärven perheessä ei ole pelätty tarttua raivausahaan. Luomajärvellä koko perhe tarttuu metsänhoitoon •. – Meillä on ollut mainio porkkana metsänhoitotöihin, Havaiji-metsä. Tytär Pia on viittä vaille valmis metsätalousinsinööri. 010 423 2700 • raimo.leppakoski@rleppakoski.fi www.korjaamoraimoleppakoski.fi TOIMIALA: • hydrauliikkasäiliöt • liittimet ja letkut • metallirakenteet • konekorjaukset • koneistukset AUKIOLOAJAT: ma-pe klo 6–14 Suunnitteletko pikkujouluja. Lisäksi tilalla viljellään muun muassa luomukauraa. Haku sasky.fi/osara -> Miten haen opintoihin Lisätietoja koulutuspäällikkö Aulikki Kuisma, puh. Viime viikolla he puhdistivat käsipelillä taimikkoa heinästä ja roskapuusta. Siinä voi monella isännällä mennä kymmenien tuhansien puunmyyntitulot. 0400 231 439 ili i b o m s y ti r y P O n ä j ä tt ir y s u o l a t a a m i n a p p m u k n e jr a Kiireisen arjen keskellä laskuttaminen usein unohtuu. alv. Siihen menee vielä parisen vuotta, mutta lupaus täytynee pitää, Luomajärvet myhäilevät. Molemmille tuttuja ovat istutus ja raivuu. Metsäteollisuus investoi uusiin laitoksiin, ja innovatiivinen metsien tuotekehittely tuo koko ajan uutta vietävää maailmallekin. – Itsellä aika ei aina riitä kaikkeen hoitotyöhön, mutta siihen on saatavissa ammattitaitoisia metsureita, Tommi Luomajärvi huomauttaa. Metsänistutus ja raivaus ovat tuttuja Terhi ja Tommi Luomajärvelle jo nuoresta pitäen. Ristimme lähimetsän sillä nimellä, kun metsää harvennettiin. Lue lisää osoitteessa op.fi/yritysmobiili tai lataa OP-yritysmobiili veloituksetta puhelimesi sovelluskaupasta. Jotta sijoitus on kannattava, niin taimikonhoitoon ja nuoren metsän kunnostukseen pitää panostaa, he sanovat. 24 %). – Pienet kosteikot ja norot suojellaan niin, ettei lähipuustoa ole mahdollista hakata. 010-yritysnumerot kotimaisista lankaja matkapuhelinliittymistä 0,0835 €/puhelu+0,167 €/min. Metsänhoitoon isäntäpariskunta on tottunut jo nuoresta. ” Kaksikymmentä vuotta on metsänhoidossa lyhyt periodi.”. Äiti ja isä ovat vieneet lapsensa Pian ja Aatun metsähommiin jo pienestä. Osaralla voit opiskella tätä kaikkea. Luomajärvellä metsäasiat ovat jatkossakin hyvissä käsissä. – Hoitamaton metsä on tosi huono sijoitus. Maaja metsätalouden lisäksi isäntäpari käy töissä muualla. – Vielä kymmenen vuotta sitten povattiin Suomen metsäteollisuuden loppuvan. – Suunnitelma kertoo, paljonko metsästä voi saada tuloja tulevina vuosina ja paljonko metsänhoitoon pitää panostaa, jotta metsä tuottaa hyvin, Tommi Luomajärvi sanoo. 0303 0303 ja 0304 0506 numerot kotimaisista lankaja matkapuhelinliittymistä 0,0835 €/puhelu+0,12 €/min, (sis. Metsäsuunnitelma on metsänomistajan avuksi tehty käsikirja, johon kootaan tieto puustosta, metsänhoitotarpeista ja puunmyyntimahdollisuuksista. Paas poiketen! www.kuuselantila.com puh 044 547 4516 Joulu tulla jolkuttaa..... Hirvikantaa on syytä verottaa nykyistä enemmän, Tommi Luomajärvi sanoo. Mekin tuotamme kotimaista ruokaa Mtk-Viljakkala Luukanmäentie 15, 39100 Hämeenkyrö p. Luomajärvellä metsänhoidon ja puunmyynnin toimet perustuvat ajantasalla oleviin metsäsuunnitelmiin. Luomajärvet hämmästelevät metsään liittyvien asioiden muuttumista. Luomajärvillä on hallinnassaan vajaa sata hehtaaria metsää. OP-yritysmobiililla voit tehdä laskut heti kun työ on valmis, vaikka pellolla! Samalla voit hoitaa muutkin yrityksen arkiset pankkiasiat. Nyt tilanne on tyystin toisenlainen. 0100 0500 ja 0100 05151 numerot ppm/mpm. Tilamyymälä avoinna la 10–14. Suojeluvimma on heidän mielestään välillä kohtuutonta. Kyse ei ole mistään mittavasta tuesta, mutta sitäkin kannustavammasta. Tommi työskentelee Räjähdekeskuksen Niinisalon toimipisteen johtajana ja Terhi hoitaa lapsia Luhalahden ryhmiksessä. Terhi Palonen IKAALINEN. Se soveltuu iOS-käyttöjärjestelmää käyttäviin laitteisiin (iPhone, IPad) sekä Android-laitteisiin. Lupasimme lapsille, että sitten kun metsä kaadetaan, lähdetään Havaijille. OP-yritysmobiili toimii OP:n verkkopalvelutunnuksilla. Havaiji-metsä osoittaa sen, että metsänhoito ei ole hätäisen hommaa. Viimeksi viime viikolla he puhdistivat käsipelillä taimikkoa heinästä ja roskapuusta. Hirvien tekemät vahingot metsiin kiukuttavat metsänomistajia. Suomen talous nojaa edelleen vahvasti metsiin, siksi hyvällä metsänhoidolla varmistetaan metsän tuoton ja arvon säilyminen tuleville sukupolville. Lähde lähelle, kauas arjesta. – Kaksikymmentä vuotta on metsänhoidossa lyhyt periodi, sanoo Tommi. www.vihreasydan.fi Metsäkuljetus Kurula Ky Lehtiperäntie 474 39500 Ikaalinen Puh. – On valitettavaa, että Kemera-tukia ollaan lopettamassa
Johtokunnassa pohdimme tulevaisuutta ja päätimme aloittaa uuden vuosisadan tällaisella seminaarilla. Hänen mielestään tuottajahinnat ovat Suomessa jopa häpeällisen alhaiset. – Periaate pitää olla kuitenkin se, että silloin neuvotaan, kun pyydetään, yleisöstä huikattiin. Suomalaisen maatalouden tulevaisuus liittyy Marttilan mukaan hyvin laajaan kokonaisuuteen. – Tehostamista tarvitaan joka sektorilla ja byrokratiaa on purettava, Marttila vastasi. Marttilan teesit jakautuivat kolmeen osioon: Suomalaisen ruuan tarina on osattava kirjoittaa uskottavaan muotoon, elintarviketeollisuutta on vahvistettava, uusi teknologia on entistä paremmin kytkettävä maatalouden kehittämiseen. Avain maatalouden tilanteen parantamiseksi on se, että tuottajahinnat saadaan nousuun, Marttila sanoi. Liikuntaosuuden jälkeen mitataan verenpaine uudestaan. Politiikalla pitää olla myös mittavia maaseudun elinvoimaan liittyviä tavoitteita. – Kriittinenkin keskustelu on hyvästä ja sitä tarvitaan varsinkin nyt, kun EU:n yhteistä maatalouspolitiikkaa ollaan uudistamassa seuraavalle rahoituskaudelle, Marttila totesi. • Tilaisuus on maksuton ja avoin kaikille. Terhi Palonen HÄMEENKYRÖ. 150 m 2 143-434-3-65 Hannunniitty 1,25 ha 1 palsta, peltoa n. n. 50 hehtaarin tilalla hehtaari peltoa maksoi noin 2500 euroa vuonna 1995. Otsikot katovuodesta muuttuivat kesän aikana entistä synkemmiksi, lopuksi maalattiin jo katastrofia. m en ne ss ä os . – Suomalainen maatalous on optimistien varassa, tiivisti Marttila esityksensä. 10 ha ja peltoa n. • Kahvija mehutarjoilu. Nyt on huolehdittava, että kriisitoimet saadaan nopeasti käyntiin ja että muutkin tukien maksatukset saadaan aikaistettua, Marttila totesi. Seminaarin päätteeksi yleisökysymyksissä penättiin Marttilalta muun muassa sitä, millaisia tehostamistoimenpiteitä hän odottaa lihanjalostusteollisuudelta, viljanjalostusteollisuudelta ja meijerimaailmalta. – Myös maatilojen kustannuksia on pyrittävä kaikin keinoin laskemaan. – Maataloutemme tuottaa Euroopan puhtainta, antibioottivapaata ja salmonellatonta ruokaa tavalla, joka huomioi eläinten hyvinvoinnin ja ympäristövastuun. 0,5 ha 143-434-3-40 Vesijättö 1,29 ha 1 palsta, lomarakennuspaikka kaavassa, rak. 03 3143 3150 ilmoitukset@oivaseutu.fi www.oivaseutu.fi Yrittäjä, nosta esiin vahvuutesi ja lähde mukaan! Ilm oi tu sa in ei st ot le ht ee n to 25 .10 . 03 3143 3100 IKAALISTEN TOIMIPISTE Keskisenkatu 1–3 A, 39500 Ikaalinen P. luvan saa 143-434-1-36 Luukas II 30,41 ha 2 palstaa, metsää 143-434-2-26 Niittymäki 1,5187 ha 2 palstaa, metsää n. Sukupolvenvaihdosten porkkanaksi Marttila tarjoaa mentorointipalkkiota. Ensimmäinen keino tilanteen parantamiseen olisi hänen mukaansa kaupan ja teollisuuden pitkäaikaisten sopimusten avaaminen ja uudelleen neuvotteleminen. Marttilan mukaan tunnelmat ovat jo toisena peräkkäisenä katovuonna alamaissa. Pirkantie 1. – Tarvitaanko perinteisiä tuottajia jatkossa, hän kysyi. Puheenjohtaja torppasi heti aluksi puheet auringonlaskun alasta. Kaupan tulee nyt tuntea vastuunsa ja ryhtyä osaltaan konkreettisiin toimiin, jotta vastuullista kotimaista ruokaa voidaan tuottaa kaupan hyllyille jatkossakin. – Yhteisen maatalouspolitiikan tavoitteet ovat todella laajoja. oik. AVAA OVEN METSÄN MAHDOLLISUUKSIIN PIRKANMAA www.metsatilat.fi www.mhy.fi/pirkanmaa METSÄÄ JA PELTOA IKAALISTEN VATULASSA Seuraavat kiinteistöt ovat myynnissä, tarjoukset välittäjälle 22.10.2018 mennessä. – Uusi yrittäjä saisi 20 000–30 000 euron palkkion, jonka voisi käyttää vanhan yrittäjän palkkaamiseen perehdyttämään tilan asioihin. Viljelijöitä tänä vuonna kovalla kädellä kouraissut kuivuus vei illan aiheeseen. klo 14 Ikaalisten urheilukentällä, os. Keskustelun aiheesta veivät MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila ja LähiTapiolassa kehityspäällikkönä työskentelevä maaja metsätaloustieteiden tohtori, dosentti Sami Myyrä. 3,5 ha 143-435-4-169 Kallismaa 1,721 ha 1 palsta, peltoa 143-436-1-79 Suosaari 12,34 ha 1 palsta, metsää Tilusten rajat on merkitty maastoon metsätilat-kuitunauhoin, lisäksi kohteilla on kartat. Dosentti Sami Myyrä. Vastaavasti heikkoina vuosina riskienhallintaan tarvitaan työnjakoa ja vastuunjakamista viljelijän, valtion ja vakuutusyhtiöiden kesken. 0500 335 526 w w w .o iv as eu tu .f i LÄHDE MUKAA N LIIKKUM AAN! Ikaalisten terveyskeskuksen sairaanhoitajat mittaavat osallistujilta verenpaineen, sokerin ja veren happipitoisuuden. 143-434-1-18 Metsäranta 1,24 ha 1 palsta, peltoa 143-434-1-31 Savikko 0,804 ha 1 palsta, peltoa, rak. Pessimismiä lisäävät väitteet, että kannattavuus on heikko, maatalous ei anna toimeentuloa, se ei kiinnosta nuoria, yrittäjät ikääntyvät eikä investoida kannatta ja tuotantokoneisto rapautuu. ilm oi tu ks et @ oi va se ut u. Kohteet löytyvät nettisivuiltamme, hakusanaksi Länsi-Suomen metsätilat. MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila. Yksinkertaisimmillaan kyse on koko ruokajärjestelmää koskevasta politiikasta, johon kuuluu ruuan määrällisten ja laadullisten tavoitteiden lisäksi muun muassa eläinten hyvinvointiin luonnonsuojelun liittyvät asiat. fi U ut is O iv an YR ITT ÄJ ÄN UM ER O ilm es ty y to rs ta in a 1.1 1. – Kymmenen vuotta sitten Suomen metsäteollisuus oltiin jo kuoppaamassa. Rehu-, lannoite ja energiateollisuuden sekä rahoituslaitosten on syytä toimia vastuullisesti markkinoilla ja huomioida maatilojen tilanne. 2019 ja v. – MTK Hämeenkyrö juhlisti viime vuonna sataa toimintansa vuotta. Marttila painotti, että tärkeimmät toimet maatilojen tilanteen helpottamiseksi löytyvät markkinoilta. Myyrällä oli korjausehdotus: Viljelijän pitää saada keskimääräisenä satovuonna tulonsa markkinoilta. Peltojen vuokrasopimukset päättyvät v. Mikä tilanne on nyt. – Onneksi maan hallitus on ymmärtänyt tilanteen vakavuuden, vaikka 65 miljoonan euron lisärahoitus ei riitä poistamaan ongelmia. Maataloudelle löytyy myös uusia mahdollisuuksia. – Viljelijät voivat iloita esimerkiksi pellon hinnan huimasta noususta. – Seminaarissa ei käsitelty juurikaan maataloustukiin liittyviä asioita ja se osoittaa, että maataloustuottajat haluavat saada elantonsa markkinoilta. Eläkeliiton Ikaalisten yhdistys ja järjestävät LIIKUNTAILTAPÄIVÄN ti 9.10. Metsätalous investoi ja innovoi. Osaran maaseutuopetusyksikön Toukolan historiallinen sali pullisteli viljelijäväestä viime perjantaina, kun MTK Hämeenkyrö järjesti maatalouden tulevaisuutta pohtineen seminaarin. 0,6 ha 143-435-4-25 Wainio 1,7113 ha 1 palsta, peltoa 143-435-4-99 Teerenkuva 1,52 ha 1 palsta, peltoa 143-435-4-141 Alanen 13,925 ha 4 palstaa, metsää n. Maataloudesta puhutaan auringonlaskun alana, josko tämä seminaari muuttaisi osaltaan tällaista näkemystä, kertoi tilaisuuden avannut MTK Hämeenkyrön puheenjohtaja Tiina Jokela. Toukolassa valettiin uutta uskoa maatalouden tulevaisuuteen •. 2020 lopussa. 1 ha ja peltoa n. MTK:n luotsin mukaan keskustelu pelkästään tukipolitiikasta ei riitä. Mahdolliset lisätiedot kari.jeskanen@mhy.fi tai p. Siihen liittyen Sami Myyrän viesti kuulijoille valoi lisää uskoa, vaikka pessimismin viljely on syvällä maataloudesta puhuttaessa. Mittausten jälkeen 20 minuutin mittainen asahi-harjoitus, jonka jälkeen kävelyä urheilukentällä omaan tahtiin 30–60 minuuttia. Nyt hehtaarin keskihinta on 9 000 euroa. Auringonlaskuun ei tässä olla tuudittautumassa, vaan usko tulevaisuuteen on vahva, Linnainmaa sanoi. MTK:n valtuuskunnan toinen varapuheenjohtaja Tiina Linnainmaa halusi tietää muun muassa keinolihan tulevaisuudesta. HÄMEENKYRÖN TOIMIPISTE Nuijamiestentie 1, 39100 Hämeenkyrö P. Linnainmaa totesi olevansa seminaarin antiin tyytyväinen. – Luonnonmukaisella tavalla tuottamiseen löytyy jatkossakin kysyntää, Marttila uskoo
Metsä Group on suomalaisten metsänomistajien omistama metsäyhtiö, joka näyttää maailmalle metsäteollisuuden tulevaisuuden suuntaa. Lähde mukaan rakentamaan maailman parasta metsäyhtiötä suomalaisille metsänomistajille. Sinustako uusi edustajamme. Meidän Metsässä valtaa käyttävät edustajistovaaleilla valitut tavalliset metsänomistajat eli Metsäliitto Osuuskunnan jäsenet. – 28.2. TULE RAKENTAMAAN MAAILMAN PARASTA METSÄÄ – NYT ON OIKEA HETKI HARKITA EHDOKKUUTTA. METSÄN TAHDON OLLA. Metsän Edustajistovaalit 2019 Ehdokasasettelu 1.2. Tutustu ennakkoon: METSAVAALIT.FI Kuvassa muraalitaiteilija David Popan puupohjaiselle, biohajoavalle materiaalille tekemä ympäristötaideteos ”Meidän metsä”.
Ja perunoiden pitäisi olla saman kokoisia, oppilaat tietävät. Mukana hän kuitenkin kertoo olleensa polvenkorkuisesta. Aamuviideltä Lähteenmäki menee ruokkimaan eläimet, ja seitsemän aikaan hän on takaisin kotona pesulla ja valmistautumassa lähtemään päivätyöhön. Ideana oli, ettei kotimaisia itsekerättyjä marjoja tarvitse välttämättä keittää, sillä niistä ei löydy taudinaiheuttajia kuten norovirusta, Mäkelä kertoo. Lumikukka Äijälän mielestä on tärkeää syödä kotimaista ruokaa. Kotimaisuus on vahvasti mukana myös kotitaloustunnilla. Tällä hetkellä Jämijärvellä on viitisen sikatilaa. Päivän aiheena oli peruna ja sen valmistaminen. Aikoinaan pieneksi määriteltyjä alle 20 emakon tiloja ei ole vähään aikaan ollut. Sikatilalla täytyy vain uskoa •. Työhön kuuluu erilaisten työja pienkoneitten huoltoa. Tuotettu maitomäärä on kuitenkin pysynyt suunnilleen samana.. Kun Leikkola vuonna 1989 tuli kuntaan töihin, maidontuottajia oli noin 130, mutta nyt tiloja on alle 20. Ruokinnat ja kuivitukset tehdään käsityönä, lannanpoistossa on kone apuna. Esimerkiksi vuonna 1991 sikoja oli 51 tilalla, ja osalla niistä oli myös lehmiä. Enimmillään eläimiä on noin 350. Ida Riittala ei ole ajatellut asiaa kovinkaan paljon. Sikataloutta vahvemmin kunta on ollut lypsykarjaaluetta. Omasta pihastani löytyy puolestaan raparperia, marjoja ja yrttejä, Mäkelä kertoo. Emme ole huomanneet kuolleisuudessa eroa, mutta eläimet ovat paremmassa kunnossa, kun ne ovat vapaana. – Tässä voi olla joillakin muutosvastarintaa ja pinttyneitä käsityksiä. Tällä hetkellä markkinat ovat kotimaassa ja Euroopassa. Ei tässä auta kuin uskoa. Se on kaunis katseltava, ja kun rahallisesti pääsisi alkuun, se pärjäisi niukalla ruoalla ja viihtyisi kesät talvet ulkona. Tämänkokoinen sikatila ei kuitenkaan vielä yksin elätä, vaan Lähteenmäki käy päivätöissä Kankaanpäässä Pentti Korpela Oy:ssä. Erityisesti syksyllä tämä on helppoa, sillä satoa saa hyvinkin läheltä. Siitä maksetaan hyvinvointikorvaus, jolla on tarkoitus kompensoida, jos tulisi porsaiden kuolleisuutta. Mutta mikä tunnin alussa jaetussa tehtävämonisteessa ja kuvan perunakattilassa lopulta oli vikana. Noin 50 emakon tila on ollut vuodesta 2010 maatalousyhtymä, jossa mukana ovat Lähteenmäen vanhemmat. Kotitalousopettaja Eriika Mäkelä kehottaa oppilaita hakemaan tehtävän. Jämijärvi on ollut vahvaa kotieläintuotannon aluetta samaan tapaan Kankaanpään, Karvian ja Honkajoen kanssa. Aamun työt hän hoitaa yksin, ja illalla mukana ovat vanhemmat. Kaikilla eivät tilatkaan anna myöten, eikä uudistuksia pysty tekemään. Vielä vahvempaa sikatalous on kuitenkin EteläSatakunnassa. Vaikeuksia sikatilallisella on ollut etenkin sen jälkeen, kun Suomen vienti Venäjälle tyrehtyi tuontikieltoon tämän vuosikymmenen alussa. Toistaiseksi tämä on ollut vain haaveissa. – Kyllä tämä on kädestä suuhun hommaa, ja EU:sta se kai alkoi jo aikaisemmin. – Ulkomaisissa tuotteissa saattaa olla myrkkyjä, joten siksi meille ostetaan yleensä kotimaisia luomutuotteita. Päivät venyvät pitkiksi. Sikatilallinen Antti Lähteenmäki on itse nähnyt alan muutoksen. Opetushallituksen verkkosivuilla todetaan, että kouluruokailussa suositaan mahdollisuuksien mukaan sesonginmukaista satoa ja vuodenaikaan sopivia edullisia elintarvikkeita. Päivittäisiin töihin kuuluu ruokinta, siivous, kuivitus ja emakkojen porsiessa pesueen vieminen väljempiin tiloihin. Eläintuotannossa on kuitenkin oma vapautensa, eikä Lähteenmäki sitäkään kiellä, etteikö pitäisi eläinten kanssa työskentelystä. Sikatilojen määrä kutistui kymmenekseen Sikatalous on käynyt Jämijärvellä muun maan tavoin läpi voimakkaan rakennemuutoksen. – Pienestä asti olen ollut mukana, enkä tiedä osaisiko olla ilmankaan, tuumaa sikatilaa Jämijärvellä vanhempiensa kanssa pitävä Antti Lähteenmäki. Ei kai sitä muuten olisi Osaralla ”talikkoteknikon” koulutusta käynyt, eli opiskellut maaseutuyrittäjäksi. – Uutena on tullut vapaaporsitus, eli meillä emakot eivät ole kytkettynä, vaan porsitushäkin pitää olla kuusi neliötä. Mäkelän mukaan uusi opetussuunnitelma edellyttää, että muun muassa ruuan ympäristövaikutukset otetaan opetuksessa huomioon. Oppilaat jäävät miettimään tehtävää. Lihaa tuodaan ulkomailta, kuten Tanskasta, Belgiasta, Ranskasta ja Baltian maista. – Jokaisen kohdalla otetaan esiin keskeiset asiat kuten vaikkapa lihantuotannossa se, että liha on tuotettu ilman antibiootteja ja hormoneja. Riittalan kotiin ostetaan kyllä kotimaista ruokaa, mutta hän itse ei pidä asiaa tärkeänä. Pelloilla kasvaa Lähteenmäen tilan sikojen rehut eli kaura, vehnä ja ohra. Nyt Suomesta yritetään avata sianlihan markkinoita myös Kiinaan. Vuoden aikana opetuksessa käydään läpi eri elintarvikeryhmät. – Nyt yhdellä opettajistamme on paljon omenoita, joten käytämme tietenkin niitä ja leivomme tulevalla viikolla omenapiirakkaa. – On käsin ruokinnassa se hyvä puoli, että siinä voi seurata samalla eläinten vointia. 21 TORSTAI 4.10.2018 Koulu tukee kotimaista ruokaa •. Tarvittaessa lisää rehua ostetaan. Ville Koivisto •. Monisteen kuvassa keitetään perunoita, ja nuorten tehtävänä on huomata keittäjän tekemät virheet. Reetta Hirvosen mielestä kotimaisen ruuan syöminen on tärkeää ja sitä pitää kannattaa. Kotitaloustunnilla hyödynnetään mahdollisuuksien mukaan myös vuodenkiertoa. Sisu Nissilä, Sara Laatikainen, Peppi Raisiola ja Neela Saltbacka kävivät läpi päivän kotitehtäviä Viljakkalan yhtenäiskoulun kotitaloustunnilla. Antti Lähteenmäellä on omaa peltoa 13 hehtaaria ja vanhemmalla parilla omansa. Lähteenmäen mukaan hinta saisi olla puolitoista euroa, mieluummin kaksi. Tilalla syntyneet porsaat kasvatetaan itse teuraaksi asti. Maaseutusihteeri Tuomo Leikkola kertoo, että määrä on useamman vuoden pysynyt ennallaan. Liisa Raipala JÄMIJÄRVI. – Sitä pitäisi syödä, kun sitä kerran on. – Omassa porukassa on kavereiden kanssa naurettu, että maatalousoppilaitoksen todistuksessa oli uskonnossa kymppi ja matikassa nelonen. – Ainakin kattilassa on liikaa vettä. – Highland-karja on aina kiehtonut. Kotimaisuus, sesonkiajattelu sekä luomuja lähiruoka otetaan huomioon kouluruokailussa. – Tällä hetkellä kotimaan markkinat eivät ole omavaraiset. Onko kotimaisen ruoan syöminen tärkeää. Ariel Tisson VILJAKKALA. Antti Lähteenmäellä on itsellään 13 hehtaaria, hänen vanhemmillaan omansa ja tarvittaessa viljaa lisäksi ostetaan. Saimi Saari •. Illalla töissä menee 19–20:een. Tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu mennä päivä kerrallaan, ja ehkä joskus voisi kokeilla muutakin. Tuottajahinta on nyt 1,10 euroa kilolta, kun sika on priimakunnossa eli kasvanut hyvin, häntä saparolla eikä se ole saanut kolhuja. – Esimerkiksi nyt oppilaat olivat saaneet kotitehtävän, jossa käsiteltiin kotimaisista marjoista tehtyä tuoremarjakiisseliä. Tilan töihin kuuluu myös viljely, sillä pelloilta nousee sikojen ruoka eli kaura, ohra ja vehnä. – Aikaisemmin kun meni ovesta ulos, melkein joka talossa oli sikoja
Mikä sai sinut kiinnostumaan juuri toimittajan ammatista. Mitä vahvuuksiasi voisit hyödyntää toimittajan työssä. – Olen mielestäni hyvä maantiedossa, historiassa, tietotekniikassa ja kielissä, kuten englannissa ja ruotsissa. – Se on aivan eri maailma. – Olen miettinyt toimittajan ammattia ja siksi halusin tulla katsomaan millaista se on. Ensi vuoden kevättalvella on suunnitelmissa laajentaa yläluokkien oppilaiden osaamista hätäensiavussa ja erilaisten vaaratilanteiden havaitsemisessa. Mitä muuta teet vapaa-ajallasi. Hän sai myös kokea miltä autettavasta tuntuu, kun hengityksen turvaamiseksi käännetään kylkiasentoon. Melkoinen säpinä syntyi, kun oikeata elvytystahtia etsittiin reippaan musiikin avulla. Yhdistyksen kautta yrittäjät saavat tilaisuuksia tutustua toisiinsa ja nähdä, miten muut yrittäjät toimivat lähimatkailun parissa. – No joo, välillä. Kirjoitatko vapaa-ajallasi. Mitä asioita yleensä kuvaat. – Toimittajan ammatissa saisin esille oman mielipiteeni esimerkiksi yhteiskunnallisista asioista, ja voisin tarjota uuden perspektiivin joihinkin niistä. Pienten paikkakuntien vahvuutena on verkostoituminen ja yhteistyö, joiden eteen yhdistys tekee työtä. – Kirjoitustaitoa, erilaisia sosiaalitaitoja, ynnä muuta. – Luontoa, koska se on kaunista ja mielenkiintoista. – Olen kerran ala-asteella, kun kirjoitettiin juttua potkukelkoista, joita alakoululaiset usein käyttivät, ja viime vuonna kirjoitin kaverini kanssa koululaiskolumnin. Vaikka olen asunut Pirkanmaalla pitkään, näen edelleen edellytykset matkailun kehittämiselle. Mukana on Ylöjärven lisäksi yrittäjiä muun muassa Hämeenkyröstä. Luen yleensä UutisOivaa ja Moroa. Nähdään miten muut tekevät ja ratkaisevat asioita. Minulla on kotona oma järjestelmäkamera. Hädässä olevan auttaminen kuuluu kansalaistaitoihin, ja yli 12-vuotiaat on hyvä ensiapuopetuksen kohderyhmä. 22 TORSTAI 4.10.2018 Lähimatkailu kaipaa näkyvyyttä •. Ariel Tisson HÄMEENKYRÖ. Miksi toimittajan ammatti kiinnostaisi. Näkyvyyttä tarvitaan. Toki Lapissakin on hiljaisia aikoja ja kausityöttömyyttä. – Lähimatkailusta on hiljalleen tullut järjestelmällisempää ja suunnitelmallisempaa. Sarvijärvi kuitenkin ymmärtää, ettei työ ole helppoa. Hän miettii toimittajan ammattia ja tuli UutisOivan tet-oppilaaksi tutustumaan ammattiin enemmän. Tietoa täytyy olla ja sitä on oltava monella eri kielellä, vähintään englanniksi. Oletko koskaan päässyt lehteen. Elvyttäen Eloon teemalla Ikaalisten yläkoulun noin 140 oppilasta sai tietoa ja käytännön kokemusta elottoman elvyttämisestä puhallusja painelumenetelmällä sekä sydäniskuria apuna käyttäen. – Isolla kaupungilla on enemmän markkinointikapasiteettia ja enemmän tekijöitä. Luetko paljon kirjoja tai sanomalehtiä. Haaveiletko toimittajan ammatista. Vaikka pirkanmaalainen maasto on tullut tutuksi viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana, silmä ei ole vieläkään kadottanut paikallista erityisyyttä. Luetko sanomalehtiä. Vertaistuki ja verkostoituminen on tässä todella tärkeässä roolissa. Varsinkin silloin kun alle tunnin ajomatkan päässä on iso kasvukeskus, Tampere. – Voisin hyödyntää esimerkiksi kirjoitustaitoani ja älykkyyttäni. – Vapaa-ajallani editoin videoita, katson elokuvia ja selailen nettiä. Mitä nopeammin tarvittava painelu-puhallus -elvytys aloitetaan yhdessä sähköisen sydäniskurin kanssa, sitä parempi on autettavan ennuste toipumisesta. Elvyttäen eloon -hankkeen takana on Tampereen ammattikorkeakoulu yhdessä Punaisen Ristin talkooväen kanssa. Missä oppiaineissa olet hyvä. Saimi Saari HÄMEENKYRÖ. Yhdeksäsluokkaiainen Saimi Saari pohtii kirjailijaksi ryhtymistä. Mitkä ovat mielestäsi vahvimpia oppiaineitasi koulussa. Saimi Saari haaveilee kirjailijan urasta •. – Sanomalehtiä en lue paljon, mutta kirjoja tulee luettua noin kerran päivässä. Kirjoitatko vapaa-ajallasi. Jos asiakas haluaa kalastaa, silloin pitää lähteä kalaan, toteaa puheenjohtaja Minna Sarvijärvi Vihreä Sydän ry:stä. Vihreä Sydän ry täytti viisi vuotta. – Vahvoja kouluaineita minulla on mielestäni äidinkieli ja muut lukuaineet. TAMKin projektipäällikkö Maj-Lis Läykin mielestä ensiavun ja elvytystaitojen tärkeys korostuu haja-asutusalueilla, sillä hälytysajoneuvoja joudutaan odottamaan pitempään. – Saimme rakennettua kokonaisen viikon ohjelman terveellisyyden ja turvallisuuden teeman ympärille, toteaa tyytyväisenä Ikaalisten yhteiskoulun rehtori Helena Korkeakoski. Kunnatkin ovat epäsuorasti mukana toiminnassamme, sillä sekä Ylöjärven että Hämeenkyrön matkailusta vastaavat henkilöt ovat yhdistyksemme johtokunnan jäseniä, Sarvijärvi kertoo. Moni oppilaista oli jo tallentanut puhelimeensa hätäkeskuksen 112 numeron, joka myös paikantaa auttamispaikan. Reijo Leppänen IKAALINEN. Hänen vahvuuksiinsa kuuluvat ATKtaidot, valokuvaus ja yhteiskunnan tuntemus. Sarvijärvi kääntää puheen Lappiin, jossa matkailuyrittäminen on hänen mukaansa otettu tosissaan. Ariel Tisson: Tulevaisuuden valokuvaaja. Sitä pitäisi vain osata hyödyntää. – En osaa sanoa, mutta se olisi kyllä hyvä uravaihtoehto. Sarvijärven mukaan yrittäjät osaavat jo markkinoida itseään paremmin, mutta edelleen siihen saatetaan kiinnittää huomiota vasta, kun muilta kiireiltä ehtii. – Tykkään kirjoittaa, mutta pidän myös kirjoittamisen vapaudesta ja tykkään kirjoittaa luovia tekstejä. – Lisäksi pitää olla joustava. Hämeenkyrön Yhteiskoulun yhdeksäsluokkalainen Ariel Tisson, 15, on UutisOivalla tet-harjoittelussa. •. – Ei jännitä juurikaan, olen vain innostunut. Näitä kaikkia tarvitaan, jotta asiakas löytää yrittäjän luo. Pidätkö valokuvaamisesta. Haluisin aikuisena julkaista omia kirjoja. – Joskus. Enää ei tarvitse olla tapahtumapaikalla yksin. Parhaiten hän menestyy lukuaineissa, kuten äidinkielessä ja muissa kielissä. Aina on järviä ja lampia toisin kuin Pohjanmaalla. – Olen päässyt kerran pienenä, mutten muista miksi, ja muutama vuosi sitten perhettäni haastateltiin johonkin lehteen, jonka nimi oli muistaakseni Kodin Ystävät. Oletko koskaan päässyt lehteen. Avun hälyttämisen lisäksi puhelimen kaiuttimen kautta saat selkeät ohjeet auttamisen tueksi ja potilaan tilan tarkkailuun. Se toimisi jatkona nyt toteutetulle Elvyttäen Eloon hankkeelle. – Luen pari kertaa viikossa. Kuvaan mielelläni luontoa ja maisemia. Lähimatkailun suosio on ollut tasaisessa kasvussa viime vuosina. Punaisen Ristin Ikaalisten osasto on mukana auttamisen ketjussa erilaisissa ensiapupäivystyksissä ja koulutuksessa. Viisi vuotta täyttävä yhdistys perustettiin edistämään ja kehittämään lähimatkailua Pirkanmaalla. Hän pitää kirjoittamisesta ja on tehnyt sitä pienestä lähtien. Jännittääkö TET-viikko. Yhdistyksen puheenjohtaja Minna Sarvijärvi uskoo pirkanmaalaiseen lähimatkailuun. Oikeiden vaihtoehtojen muita korkeammat pylväät osoittivat, että elvyttämistä on koulussa pohdittu jo ennen testiä. Lisäksi kaiken markkinointimateriaalin on oltava helposti saatavilla. – Pidän kyllä. – Pääasiassa yhdistyksemme jäsenet ovat pirkanmaalaisia yrittäjiä. Sarvijärvi kaipaisi kunnilta enemmän panostusta, jotta paikalliset kohteet saataisiin näkymään paremmin niin lähellä kuin kaukanakin. Ariel Tisson harkitsee ryhtymistä valokuvaaksi tai editoijaksi. Luonto on täällä kaunista. Terveys ja turvallisuus teemana Ikaalisten yhteiskoulussa •. Miksi olet kiinnostunut juuri UutisOivasta. He näkevät siinä sen maksavan asiakkaan ja elinkeinon. Kun tarkastelee vaikkapa yhdistyksemme jäsenyrityksiä, ymmärtää kuinka työllistettyjä he ovat, jotta pelkästään päivittäinen toiminta saadaan pyörimään normaalisti. Mitä vahvuuksiasi voit hyödyntää UutisOivalla tai toimittajan alalla ylipäätään. Kolmannella vuosikurssilla sairaanhoitajaksi opiskeleva Maaria Simulainen ohjaa vauvan elvyttämisessä Janika Peltoniemeä ja Saaga Kuusijoensuuta.. Pitkäjänteistä työtä, markkinointia ja verkostoitumista. – Vaikka kansantaloudellisesti tarkasteltuna lähimatkailu on yksi eniten kasvava elinkeino, siitä huolimatta kunnat edistävät sitä melko pienillä satsauksilla. Kirjoitan hyvin monenlaisia tekstejä. Puhelimien välityksellä kartoitettiin aluksi oppilaiden elvyttämisen tietoja ja taitoja. Verkostoituminen on yksi Vihreän Sydämen ydintehtävistä. – Ehkä kyse on myös vaatimattomuudesta. Valokuvaatko paljon. Tisson haki UutisOivaan, koska hän halusi tutustua johonkin uuteen ammattiin, ja toimittajan ammatti vaikutti hänestä melko mielenkiintoiselta. Ville Koivisto HÄMEENKYRÖ, VILJAKKALA. – Maasto on kumpuilevaa, ja aina siellä notkossa on vesi. Sarvijärvi itse on kotoisin Pohjanmaan lakeuksilta. – Kyllä, kirjoitan parhaillaan romaania. Kuvaan usein, vaikkei minulla olekaan mitään ammattivarustusta. Hätäkeskuksen numeron saa puhelimeensa esimerkiksi hätäkeskuksen ja Punaisen Ristin sivuilta. Saimi Saari, 15, on hyvin monipuolinen koululainen
– Meitä on kaikenlaisia naisia – kolmattakymmentä yhteen kokoontuneina. – Tätä se meidän toiminta juuri on, sanoo kolmikko ympäriltä ja muistelee Kalevalaisen kodin teemaretkeä Valkeakoskelle Visavuoden taiteilijakotiin ja Amurin työläiskortteliin Tampereelle. – Kesällä tuuletimme kansallispukuja risteilemällä M/S Ikaalisella Huopion markkinoille Luhalahteen. Nykyisin mukana on kaikenlaisia naisia. Kauniissa, ajattomassa juhlassa pääpaino runoudella ja musiikilla. •Mottona: Unohtumattomia tapahtumia, ihastuttavaa kulttuuria, ikiaikaista iloa on Kalevalaisten Naisten Liiton antama ohjenuora. – Kunpa myös työikäisiä naisia tulisi kokemaan elämyksiä, kertoisi niistä ystäville, ja näin saisimme heitä toimintaan. Muutos pohjautuu kuitenkin tarkasti arvoihimme: kulttuuriin ja perinteeseen, Taina Hiiri sanoo ja kertoo halusta laajentaa myös lähialueille, kuten Hämeenkyröön, Jämijärvelle ja Parkanoon. Osallistutaan liiton ja sisaryhdistysten tapahtumiin. Jäsenillat antavat Ikaalisten Kalevalaisille Naisille iloista yhdessä oloa, jonka ansiosta yhdistyksen jäsenmäärä on kasvanut uuteen ennätykseen, yli 70:n. Ylhäällä Kalevan Koruissa Eila Järvinen, Hilkka Rantapuu ja Riitta-Liisa Viitaniemi. •Jäseniä yli 70, myös lähikunnista, mukana pari miestä. •Tavoitteina edelleen monipuolistaa toimintaa kulttuurin ja perinteen arvoja kunnioittaen ja saada lisää jäseniä erityisesti nuoremmista ikäluokista. Yhteistyössä pirkanmaalaisten sisaryhdistysten kanssa varmistettu kaksi edustajaa liiton hallitukseen. Jäsenilloissa naiset rohkaistuvat antamaan omia piileviä taitojaan yhteiseksi iloksi ja myös yhteiseen käyttöön. Kalevalaisten Naisten Liiton tilastosta on yhden käden sormilla poimittavista yhdistykset, joilla jäsenistö kasvaa. Ikiaikaista iloa kulttuurista ja perinteestä •. Jäsenet järjestävät iltoja itse, myös ohjelmaa. Parin miesjäsenensä takia Ikaalisissa ei ole harkittu muuttaa nimeä Kalevalaisiksi, kuten jo tehdään, kun perinteinen naisyhdistys satsaa miesjäseniin. Se olisi unohtumattomia tapahtumia, ihastuttavaa kulttuuria ja ikiaikaista iloa. lokakuuta Omalla Tuvalla alkaen kello 14.15. Riitta-Liisa Viitaniemi kirjasi aikoinaan, omaa yhdeksänvuotiseksi venynyttä puheenjohtajuutta aloittaessaan, muistiin liiton kolme ohjenuoraa siitä, mitä Kalevalaisten toiminta hehkeimmillään olisi. Viime kesänä tuuletettiin kansallispukuja, keväällä järjestettiin kukkakimppujen sidontakurssi ja silloin vierailtiin myös Emil Wikströmin erämaa-ateljeessa ja kodissa Sääksmäellä. •60-vuotisjuhla sunnuntaina 7. – Pystymme ketterästi muuttumaan. Ihastuttaa kokea yhdessä, miten ihmisten erityisiä taitoja tulee esiin tarinoissa ja tekemisissä, kertovat nykyinen ja edellinen puheenjohtaja Taina Hiiri ja Riitta-Liisa Viitaniemi. Ikaalilaiset pitävät aktiivisesti yhteyttä Kalevalaisten Naisten Liiton kanssa osallistumalla sen kokouksiin, koulutuksiin ja juhliin, samoin Tampereen, Lempäälän ja Ruoveden sisaryhdistysten kanssa. – Anni Eränen toi esiintymiskulttuurin ja runouden. Ikaalisten Kalevalaiset Naiset monipuolistaa toimintaansa. Ikaalisten Kalevalaiset Naiset •Perustettu vuonna 1958. Poikkeuksena yleiselle suunnalle jäsenmäärä kasvaa. Retkiä. Päivi Seppälä IKAALINEN. Liittohallituksen pirkanmaalaisjäsenet toimivat kumm i a lu e i d e n sa yhdistysten linkkinä liittoon. •Jäsenyhdistys Kalevalaisten Naisten Liitossa. •Toiminnan ytimenä yhdessäolo jäsenilloissa kuukausittain. 23 TORSTAI 4.10.2018 Uutisia Ikaalisista ja Jämijärveltä jo vuodesta 1913 100 vuotta sitten perjantai 4.10.1918 Uutisia Hämeenkyröstä ja Viljakkalasta jo vuodesta 1922 90 vuotta sitten perjantai 5.10.1928 Kalevalaiset Naiset ehtivät moneen. Luonto on yhdistykselle tärkeää ja se, että toimintaa ulottuu myös kylille. •Hallituksessa Taina Hiiri puheenjohtajana ja jäseninä Hilkka Rantapuu, Eila Järvinen, Sirpa Suojanen, Seija Gauffin, Leena Sälli ja Riitta-Liisa Viitaniemi. Vuodesta 1993 kalevalaisena naisena mukana ollut yhdistyksen sihteeri Eila Järvinen muisteleekin toiminnan keskittyneen alussa kansallispukuihin ja kädentaitoihin. – Kun samanhenkisiä naisia ympäri Suomen tulee yhteen, ideoiden lisäksi saamme uutta intoa omaan t e k e m i s e e n , Hilkka Rantapuu kertoo. Marraskuun jäsenillassa Kovelahden Nousulassa Aino Mäkinen opastaa havukranssin tekoa. Sunnuntaina 60-vuotisjuhlaansa viettävälle yhdistykselle tämä tuo suurta tyytyväisyyden tunnetta. Kuva: Katriina Uusi-Salava Kuva: Hilkka Rantapuu Kuva: Pirjo Berg Kuva: Hilkka Rantapuu
– Nyt tunnelin ympärillä on positiivista virettä. Päivän mittaan on kaksi vilkasta hetkeä: aamupäivällä tulevat eläkeläiset, kello 16:n jälkeen tunnelille ehtivät työssäkäyvät. Leppihalmeen mukaan latuja huolletaan illalla ennen ja jälkeen viikonlopun, mutta joka päivä tunnelissa voi hiihtää ainakin kello 21:een asti. Hämeenkyröläinen Riina Rekilä hallitsi sunnuntaina Kaustisella tammojen mailin ryhmäajoa, Jixy-ajoa. – Mukavalta tuntuu, ja pohja on tasainen. Leppihalmeen mukaan takaportti hiihtämiseen pidetään sesonkiajan jälkeenkin: hiihtämään pääsee, vaikka latuja ei välttämättä pidetä huippukunnossa. Tuntumaa lumella hiihtämiseen olivat ottamassa myös Jämin Jänteen nuoret hiihtäjät Samuli Kuusinen, Jussi Jussila ja Juho Syrjäläinen. Kolmikosta Kuusinen tosin opiskelee Lahdessa, mutta yrittää silti päästä tunnelin lumille hiihtämään. Rovaniemeläinen Tuomas Notko oli Jämillä koiravaljakkokilpailuiden vuoksi ja samalla reissulla pääsi tunneliin hiihtämään. 24 TORSTAI 4.10.2018 7 R I S T I S A N A T E H T Ä V Ä RISTIKKO 40 Palauta ristikko 16.10. Olen muutaman yrittäjän kanssa puhunut, ja kaikki pitävät tunnelia tärkeänä. Tulevan kauden tavoitteena on kahdet nuorten SM-kisat, ja tunnelissa hiihtämisellä on oma merkityksensä. Viime viikolla 50 vuotta täyttänyt hämeenkyröläinen Mika Forss ei ehtinyt bilettämään ensimmäistä puolta vuosisataansa. Ravilähdöt kutsuivat haluttua ammattiohjastajaa. Nige r tästä Minun! vaa Nig er . Rauli Ala-Karvia HÄMEENKYRÖ. KIN säikkyviä -rin ta neuvostoja pa et a UOMIA tunnus x2 MEHUA 20 c lasi taatti voitti viisut 1974 7 R 3 7 Ristikon 37 oikein ratkaisseiden kesken arvotut palkinnot voittivat Senja Leinonen Julkujärveltä, Toini Laurikainen Parkanosta ja Miro Saari Karhelta. Samalla reissulla pääsi aloittamaan hiihtokauden, joka tosin Rovaniemen korkeudella alkaa tekolumilla tämän kuun aikana. Arki koitti Forssille heti ison rahan jahdin perään: maanantaina Lahdessa kaksi parin tonnin voittoa. Yhteystiedot mukaan, arvomme palkintoja. Voiton vei Örjan Kihlströmin kuskaama Conrars Rödluva (11,9a). Tällä kerralla tavoitteena oli hiihtää tunnelissa kaksi tuntia, eli Jussilan mukaan kevyt aloitus. Rovaniemellä ensilumenladulla on aluksi lumikokkareita ja muhkuroita, Notko tuumaa. LIEKKIKIN maitoa tollo! ny tk in -KI RJ A mämmi rajoja tan ssi -hu uto panda musaa rasselkä korukivi ISIÄ jelpata nen nen mies ” ” alalinna Jo rm a Ke m pp ain en 20 18 homma m ep pi miä ” ” OOD I ostovelat . Liisa Raipala JÄMIJÄRVI. Moni nimittäin haluaa hiihtää vain tunnelissa. Yksi pisimmältä tulleista hiihtäjistä taisi olla rovaniemeläinen Tuomas Notko, joka oli viikonlopun Jämillä valjakkokoirakilpailuiden vuoksi. Olet Paasitulee sko ttihöy ste sarjisheinäAIVkorpi NYTsian utopia & laulua ISOsiYök! -OJA Saarikakkia tämän suuri kuu harmi ryhSn Hiltukeino aarin Tali-. – Täällä pääsee aikaisemmin lajinomaiseen tuntumaan, eivätkä paikat ole oudoksestaan tukossa, kun kisakaudella ollaan, Jussila kertaa varhaisemman latukauden aloittamisen etuja. Jämin Jänteen Juho Syrjäläinen, Samuli Kuusinen ja Jussi Jussila pääsivät ottamaan tuntumaa lumella hiihtämiseen rullahiihtokauden jälkeen. Jämin hiihtotunnelin kausi lähti käyntiin viime perjantaina tunnelissa pidetyillä etkoilla. Niin pitkään kuin sesonkia riittää ja on tarvetta, kunnan henkilökunta päivystää tunnelilla pitkiä päiviä. Syrjäläinen laskeskelee, että tunneli pidentää lumihiihtokautta 6–8 viikkoa, jopa kolme kuukautta, jos lunta ei muuten ole. Jämin Hiihtotunneli Oy:n sihteeri Kirsi Leppihalme kertoo, että ensimmäiset hiihtäjät pyysivät päästä ladulle jo puoliltapäivin, vaikka virallinen aloitus oli kello 17. mennessä osoitteeseen: Ylä-Satakunta, Parkanontie 63, 39700 Parkano. – Oudolta tuntuu aluksi, kun ei ole moneen kuukauteen hiihtänyt lumella vaan vain rullasuksilla, Kuusinen sanoo. Rekilän ajama, valmentama ja yhtiönsä Wania Racing Oy:n kautta omistama kolmevuotias kanadalaistamma Viking Grace tuli takapareista sisukkaasti ulkoratoja, viimeisen kaarteen neljättä rataa ja voitti eleettömästi neljän tonnin ykköspalkinnon ajalla 12,7a, joka merkitsi tamman ennätyksen 0,9 sekunnin kaunistumista.. Kakkosaika oli kolmevuotiaalle tammalle komea 12,1a ja palkinto meidän rahassamme 140 560 euroa. Näin hiihtämään pääsee päivystysajan ulkopuolellakin. Myös itse etkot kiinnostivat: ensimmäisen puolen tunnin aikana tehty tukkimiehen kirjanpito kertoi tunneliin saapuneen 60 hiihtäjää. – Tuntuu hyvältä, kun on lunta ja pääsee ladulle, Syrjäläinen sanoo. Forssille mojova kakkostila •. Toisaalta kynttilät syttyivät kuskin synttärikakun päälle sunnuntaina Tukholman Solvallassa, kun Forss ohjasti Ruotsin tammakriteriumissa kakkossijan Aripekka Pakkasen valmentamalla Staro Miamilla. NIMI: OSOITE: PUHELIN: 7 V O I T T A J A T VOI VIRTSA hikinen jalostaa -1. Hiihtäjille jaetaan ensimmäisellä kerralla poletti, joihin voi ladata hiihtoaikaa. Tunnelissa hiihtotuntumaan pääsee aikaisemmin kiinni •
8 bar, imutuotto 165 l/min, takuu 24 kk. Aneto lämmitin soveltuu hienosti autotallien, hallien, remonttikohteiden, kesämökkien kuin terassienkin lämmittämiseen. 40 mm, paino vain 11 kg, mukana keruusäkki, takuu 24 kk. 40 mm, paino vain 11 kg, mukana keruusäkki, takuu 24 kk. NYT NYT Komeat KANERVAT 2,99 kpl Komeat KANERVAT 2,99 kpl ISO KANERVA 13 cm ruukku 4,99 kpl ISO KANERVA 13 cm ruukku 4,99 kpl KANERVAT KANERVAT KANERVAT KANERVAT KANERVAT KANERVAT KANERVAT KANERVAT KANERVAT kpl kpl kpl kpl ISO ISO 4 kpl 2,99 ISO ISO 10,10,3 kpl 12,JÄTTICALLUNA 17 cm ruukku 6,99 kpl JÄTTICALLUNA 17 cm ruukku 6,99 kpl 5 kpl 10,HOPEALANKA 2,99 kpl HOPEALANKA 2,99 kpl 2 kpl 12,ISO CALLUNA 13 cm ruukku ja VÄRJÄTTY CALLUNA 3,99 kpl ISO CALLUNA 13 cm ruukku ja VÄRJÄTTY CALLUNA 3,99 kpl 10,3 kpl 39 90 PÄHKINÄ 5 kg PÄHKINÄ 5 kg 25 kg 25 kg (1,60/kg) (1,60/kg) sk sk 16 95 -29 90 KALALAHTI • KOUVOLA • KYRÖSKOSKI • LOIMAA • PORI Verkkokauppamme on avattu! Tutustu osoitteessa: www.hintakaari. Kompaktin kokoinen yleisimuri vaikka keikkasiivoukseen tai remppahommiin! Teho 1 250 W, säiliö 20 l RST, imuteho 180 mbar, paino vain 4,7 kg, paljon erilaisia varusteita mukana. 20 kW 20 kW 32 kW 32 kW 289,40 kW 40 kW turvallinen turvallinen turvallinen diesel-/polttoöljykäyttöinen diesel-/polttoöljykäyttöinen diesel-/polttoöljykäyttöinen diesel-/polttoöljykäyttöinen diesel-/polttoöljykäyttöinen diesel-/polttoöljykäyttöinen 379,229,Miesten Black Horse PITKÄT ALUSHOUSUT Miesten Black Horse PITKÄT ALUSHOUSUT Miesten Black Horse ALUSHOUSUT Miesten Black Horse ALUSHOUSUT (9,95) (9,95) Naisten Finnwear PIKKUHOUSUT Naisten Finnwear PIKKUHOUSUT Horse Horse Horse HOUSUT HOUSUT 4 99 HOUSUT HOUSUT HOUSUT 4 99 Kompaktin kokoinen yleisimuri vaikka keikkasiivoukseen tai remppahommiin! Teho 1 250 W, säiliö 20 l RST, imuteho 180 mbar, paino vain 4,7 kg, paljon erilaisia varusteita mukana. Turvallinen ja tehokas Aneto polttoainekäyttöinen INFRAPUNALÄMMITIN Weltemin kehittämä ja valmistama Aneto polttoainekäyttöinen infrapunasäteilylämmitin, joka soveltuu moneen eri käyttötarkoitukseen. Teho 1,5 kW, 24 l säiliö, maks. Tehokas ja turvallinen diesel-/polttoöljykäyttöinen rakennuslämmitin, joka on varustettu termostaatilla. imutuotto imutuotto imutuotto imutuotto imutuotto imutuotto imutuotto imutuotto imutuotto 165 165 165 l/min, l/min, l/min, l/min, l/min, l/min, takuu takuu takuu takuu 99,49 95 MÄRKÄ-KUIVAIMURI Einhell TH-VC 1820S MÄRKÄ-KUIVAIMURI Einhell TH-VC 1820S Timco RAKENNUSLÄMMITIN diesel Timco RAKENNUSLÄMMITIN diesel Tehokas ja turvallinen diesel-/polttoöljykäyttöinen rakennuslämmitin, joka on varustettu termostaatilla. JÄTTICALLUNA 17 cm ruukku TRIO tai SKYLINE JÄTTICALLUNA 17 cm ruukku TRIO tai SKYLINE TRIO TRIO TRIO TRIO TRIO tai tai tai tai tai SKYLINE SKYLINE SKYLINE SKYLINE SKYLINE SKYLINE SKYLINE SKYLINE SKYLINE SKYLINE SKYLINE 8 99 kpl kpl 8 99 kpl kpl (0,85/kg) (0,85/kg) (2,-/kg) (2,-/kg) (1,50/kg) (1,50/kg) AURINGONKUKANSIEMEN 20 kg AURINGONKUKANSIEMEN 20 kg Kuorittu AURINGONKUKANSIEMEN 5 kg Kuorittu AURINGONKUKANSIEMEN 5 kg 20 kg 20 kg PÄHKINÄ PÄHKINÄ PÄHKINÄ PÄHKINÄ PÄHKINÄ PÄHKINÄ PÄHKINÄ PÄHKINÄ 10,(2,-/kg) (2,-/kg) Glade RAIKASTINSPRAY 300 ml Exotic Bazaar tai Winter Glade RAIKASTINSPRAY 300 ml Exotic Bazaar tai Winter 1,kpl kpl (2,99) (2,99) (3,33/l) (3,33/l) (16,95) (16,95) (7,99) (7,99) Glade ONE TOUCH TÄYTTÖ 10 ml Exotic Bazaar tai Winter Glade ONE TOUCH TÄYTTÖ 10 ml Exotic Bazaar tai Winter 1,kpl kpl (100,-/l) (100,-/l) (3,49) (3,49) Glade TUOKSUKYNTTILÄ With Love Glade TUOKSUKYNTTILÄ With Love (3,49) (3,49) (3,49) (3,49) (3,49) (3,49) 1 99 1 50 Mr Muscle UUNINJA GRILLINPUHDISTUSAINE 250 ml Mr Muscle UUNINJA GRILLINPUHDISTUSAINE 250 ml (6,-/l) (6,-/l) (2,99) (2,99) Wc-Duck FRESH STRIP wc-raikastin 27 g 3 kpl/pkt Lime tai Pine Wc-Duck FRESH STRIP wc-raikastin 27 g 3 kpl/pkt Lime tai Pine 1,pkt pkt (2,99) (2,99) (37,08/l) (37,08/l) Wc-Duck VALKAISEVA PUHDISTUSAINE tai LAVENTELI 750 ml Wc-Duck VALKAISEVA PUHDISTUSAINE tai LAVENTELI 750 ml (2,69) (2,69) (2,-/l) (2,-/l) AINE AINE AINE AINE AINE AINE tai tai tai tai LAVENTELI LAVENTELI LAVENTELI LAVENTELI LAVENTELI LAVENTELI LAVENTELI LAVENTELI 1 50 Miesten SUKAT raita 2 pr/pkt Miesten SUKAT raita 2 pr/pkt Miesten Miesten SUKAT SUKAT Miesten SUKAT SUKAT SUKAT 1,pkt pkt 1,pr pr 1 99 Naisten PÖRRÖSUKKA raita Naisten PÖRRÖSUKKA raita pkt pkt PUUPELLETTI 15 kg 5,99 sk PUUPELLETTI 15 kg 5,99 sk 10,2 sk (0,33/kg) (0,33/kg) lava 299,= 67 sk (0,30/kg) lava 299,= 67 sk (0,30/kg) lava 299,= 96 pkt (0,31/kg) lava 299,= 96 pkt (0,31/kg) PUUBRIKETTI 10 kg 3,99 pkt PUUBRIKETTI 10 kg 3,99 pkt 10,3 pkt (0,33/kg) (0,33/kg) Polar HALKOSÄKKI kuivaa koivuklapia 40 l 5,99 sk Polar HALKOSÄKKI kuivaa koivuklapia 40 l 5,99 sk sk sk sk sk 10,2 sk (0,13/l) (0,13/l) 99,OKSASILPPURI Einhell GH-KS 2440 OKSASILPPURI Einhell GH-KS 2440 Leikkaava puutarhasilppuri oksien ja lehtien käsittelyyn nyt takuulla edullisesti! Teho 2 400 W, oksa maks. Leikkaava puutarhasilppuri oksien ja lehtien käsittelyyn nyt takuulla edullisesti! Teho 2 400 W, oksa maks. WAN-095 WAN-095 WAN-175 WAN-175 NYT KYRÖSKOSKI SIVUTIE 2, 39200 Kyröskoski Puh. 1590,1990,Turvallinen ja tehokas Aneto polttoainekäyttöinen INFRAPUNALÄMMITIN Weltemin kehittämä ja valmistama Aneto polttoainekäyttöinen infrapunasäteilylämmitin, joka soveltuu moneen eri käyttötarkoitukseen. rekkakuorma saapui... Kaikkeen, missä lämmityslaitteelta vaaditaan taloudellista, turvallista ja vähäpäästöistä lämmitystehoa. 045 111 6090 Ma–pe 9–18, la 9–15 KALALAHTI Naisten SUKAT 5 pr/pkt Naisten SUKAT 5 pr/pkt SUKAT SUKAT 5 5,4 pr Miesten paksu VILLASEKOITESUKKA 2,49 pr Miesten paksu VILLASEKOITESUKKA 2,49 pr. Maakunnan parhaat... Takuu 24 kk. Verkkokauppamme on avattu! Tutustu osoitteessa: www.hintakaari. 25 TORSTAI 4.10.2018 UPEAT CALLUNAT 11 cm 2,99 kpl UPEAT CALLUNAT 11 cm 2,99 kpl 5 kpl 10,KALALAHDESTA KALALAHDESTA KALALAHDESTA KALALAHDESTA Maakunnan parhaat... KOMPRESSORI Einhell TC-AC 24 l KOMPRESSORI Einhell TC-AC 24 l Kätevän kokoinen sekä tehokas kompura autotallikäyttöön ja työmaille. Teho 1,5 kW, 24 l säiliö, maks. rekkakuorma saapui... Aneto lämmitin soveltuu hienosti autotallien, hallien, remonttikohteiden, kesämökkien kuin terassienkin lämmittämiseen. 8 bar, imutuotto 165 l/min, takuu 24 kk. 03 371 6191 Ma–pe 9–19, la 9–15 SEPÄNTIE 1, 39100 Hämeenkyrö Puh. Kaikkeen, missä lämmityslaitteelta vaaditaan taloudellista, turvallista ja vähäpäästöistä lämmitystehoa. Kätevän kokoinen sekä tehokas kompura autotallikäyttöön ja työmaille. Takuu 24 kk
03 371 6004 AUTOHUOLTO KETOLA & VESA OY • Henkilö-/pakettiautojen huolto • Varaosamyynti • Ilmastointilaitehuolto Edustusliike ILKKA HÄKLI OY * Rakennustarvikkeet edullisesti P. 0400 290 957 Hämeenkyrön Kirjapaino Eteläntie 2, KYRÖSKOSKI P. 0400 732 857 www.edustushakli.fi ilkka.hakli@edustushakli.fi HÄMEENKYRÖN TAKSIASEMAT p. Salomäki Oy * Lokakaivojen tyhjennykset * Viemäreiden avaukset, kuvaukset P. • yli 20 000 sivuvierailua kuukaudessa. 0440 480 646. 040 756 2840, Sasi •Rakentaminen KOTISIIVOUKSET Kotipalvelu Pia Laakso, p. P. 03 458 6700 Vuokrataan NOSTOLAVAA www.maalaustyönummela.com P. krs, p. 040 739 9407 •Taksit Hieroja Iris Koski P. 050 522 4976 p. 8–18, la suljettu P. 03 371 6148 Kyrönsarventie 6, Hämeenkyrö 040 965 7688 • www.kyronhammas.fi •Hammaslääkärit Palv eleva Hiustenlaittoa luonnollisemmin Hämeenkyrö • 044 727 7544 Asiantuntijuus ja konsultointi Sähköinen taloushallinto Kirjanpito Palkkaja henkilöstöhallinto Ostoja myyntilaskutus Keskuskatu 8, Parkano Puh. ma-pe 6.30–17, la 8–14 PAIKALLINEN SUOMALAINEN 03 448 0600•ma-pe 8.30–16.30 Autotarvikkeet edullisesti Hämeenkyrön TARVIKEPISTE Oy Jaakont. Puh. 010 219 7220 Jaakontie 10, 39200 KYRÖSKOSKI P. 03 371 2373 •Autojen huolto ja korjaus •Autotarvikkeet •Jätehuolto •Katsastusasemat HÄMEEN KATTOURAKOINTI OY Edullisesti takuutyönä! P. Markus Pikka, Hämeenkyrö ajanvaraus p. 03 371 5601, 040 179 0001 av.: ti klo 11–15, ke 13–15, pe 11–15 •Asusteet •Valoja videokuvaajat •Terveydenhoito MERJA SORJONEN P. Ilmoituksen rivihinta 24 € + alv. 050 411 7091 •Autojen huolto ja korjaus •Hyvinvointi Healing Hands By JohannaK Hoidot & Hieronnat P. 040 570 5655 SORAT ja MURSKEET Myös noudot M Suuriniemi Kuljetus P. Teen uutta ja korjaan vanhaa. P. 050 310 7777 KOULUTETTU HIEROJA Petri Koski p. PUSA P. Löydät kätevästi lähes kaikki seudun yritykset YritysOivasta. 03 371 6122, 0400 929 614 Vuokrataan puoli-integroidut • Uusi Sunlight T68, 4 hlö Erillispeti! Lemmikkieläin sallittu! • Uusi Sunlight T69L, 4 hlö Saarekevuode! • MP-Kawasaki ZX-10R 0400 156 669, Hämeenkyrö www.pasinmatkailuauto.fi HÄMEENKYRÖN SÄHKÖPALVELU OY • Kaikki sähköasennustyöt, suunnittelu ja tarvikemyynti 39100 Hämeenkyrö p. 03 5652 4100 lauri.teivaala@pirkkala.fi Eläinlääkäriasema Hasseli Asemantie 1, Ylöjärvi www.hasseli.fi / p. 043 217 0666 Teollisuustie 20 Parkano ma-pe 8-17 • varaosat • 4-pyöräsuuntaukset • pakokaasumittaukset (bensa, diesel, OBD) • määräaikaishuollot • vikakoodit • ilmastointihuollot • hinauspalvelu • katsastuspalvelut • sijaisauto käyttöösi huollon ajaksi 23.12.2017–28.2.2018 lauantait suljettu VEKSIN VARIKKO Palontie 148, Hämeenkyrö 0400 929 838 Kulj.liike U. 045 112 2557 TURVALA YHTIÖT OY Rakennusja remonttityöt, maanrakennustyöt P. 24 % kolmen kuukauden jaksolta. 03 371 5402, myös väritulosteet Parturi-Kampaamo KOSKI Valtakatu 49, Kyröskoski P. 03 447 200 040 656 9955 www.gylling.fi PÄIVI SALMESVUORI p. 03 371 6641. 045 894 2218 , Hämeenkyrö •Parturit ja kampaamot Parturi-kampaamo KAISA Hämeenkyrön Liikekeskus, 2. 040 777 5738, 0400 898 500 •Lvi-asennukset Parturi-kampaamo JOHANNA P. kolmen rivin ilmoitus 72 € + alv. 03 371 6080 tai autot 0500 239 557, 0500 846 966 •Kodinkonehuollot •Leipomot •Linja-autot Taksija tilausliikenne KETOLA 1+55, 1+19, 1+16, 1+8 P. 24 %. 040 776 1454, Kyröskoski Kauneushoitola Kimallus Karoliina Härkki Avoinna ajanvarausten mukaisesti Härkikuja 2, Hämeenkyrö P. Kyröskoski, Koskitie 6. ti–la PARTURI Pirjo Kauranen Hämeenkyrön Liikekeskus, Härkikuja 2, p. 03 371 6152 O Palv eleva Osan yrityksistä löydät myös verkosta www.oivaseutu.fi p. 040 7541 090 Kyröskoski ML Huolto , Hämeenkyrö P. 03 371 3140 • 044 273 0817 Valtakatu 36, Kyröskoski KRISTIINA P. 045 630 2600 • www.mlhuolto.fi •Matkailuautot P. 040 676 4000 Ma – to 8 – 21, pe 8 – su 21 • Myös paarija pyörätuolikuljetukset, invataksit. 050 307 3265, Hämeenkyrö TILITOIMISTO AHVENAINEN Sepänkatu 3, Kyröskoski Hämeenkyrön liikekeskus P. 03 371 3031 UUNARI Uunisi ja hormisi muurari. 040 504 2515, 040 557 2915 www.turvalayhtiot.fi Siivouspalvelu T. MARJA-LIISA Vanha Tampereentie 14–16 Ikaalinen 03 4586 459 Parturi-kampaamo SIRKKA VUORI Kärrykuja 3, H:kyrö, p. 03 371 4864, 0500 686 123 • Pitkäaikaista, edullista näkyvyyttä jokaisessa UutisOivassa. 03 371 6994, 040 548 0830 anssi.honkilahti@asuntori.fi •Kaupanvahvistajat Kiinteistöhuolto RUUSKA Oy www.kiinteistohuoltoruuska.fi P. 03 371 2245, to sulj., Viljakkala Kampaamo Omahelmi Valtakatu 61, Kyröskoski 044 2464 511 Hiusmuotoilija Ansku Jokireitti 4, Kyröskoski p. 0500 236 565 •Palvelut Tule keskustelemaan yritysideastasi. Kunnaneläinlääkäri PIRTEVA Hollitie 5, Hämeenkyrö Ajanvaraus arkisin 8–9.00 p. 040 590 6176 , Hämeenkyrö HYVÄHIERONTA Leena Erämaa, P. 0400 132 680 www.kattourakointi.com •Kattotyöt •Kauneushoitolat Julkinen kaupanvahvistaja ANSSI HONKILAHTI P. 0400 831 699 TERKAN TAKSI 1 + 6 ja pyörätuoli SATAKUNNAN AUTOKORJAUS Tippavaarantie 9, KYRÖSKOSKI P. 03 371 6911 Hämeenkyrö •Kiinteistöpalvelut •Kirjapainot Kotitalouskonehuolto KIRMO Oy Valtakatu 8, 39200 Kyröskoski Ma-pe klo 8–12, p. Yrittäjä, ota yhteyttä ja lähde mukaan! ilmoitukset@oivaseutu.f i Pitkänen A 0400 538 787 •Parturit ja kampaamot YritysOiva on myös verkossa. 0400 490 808, www.ekiteki.fi Laiskajaakon Taksi 050 571 7573 • 1-8 henkilöä • pyörätuolikuljetukset taksi@laiskajaakko.net TERKAN-KIITO Tavarakuljetukset p. •Sähköasennukset Hieroja RaimoHamari p. 0400 636 136, Hämeenkyrö •Siivousliikkeet, tarvikkeet ja aineet KM Sähköasennus OY P. 044 545 5915 Ristamäentie 24, Hämeenkyrö p. 040 514 8031 •Asuntomyynti Autoja konekorjaamo KARTTUNEN Viljakkala, p. 045 3412 733 www.tmh-tilit.com Kyron sairauskassa p. 0400 862 596, 040 769 8420 myynti@maanrakennusjokinen.fi www.maanrakennusjokinen.fi • Kaikki maanrak.alan työt • Maaja kiviainesmyynti •Tilitoimistot • sähköasennukset • sähkötarvikkeet • antenniasennukset • kodinkoneet Soutajantie 8, Ikaalinen Puh. 03 371 6235 Putkityö KUUKKULA Oy P. Hakemistossa yli 1300 paikallisen yrityksen tiedot. 040 834 9777 SKY-kosmetologi Pirjo Sirén P. 03 3715 148, 044 549 7982 KYRÖSKOSKEN HUOLTOKESKUS OY Autojen monimerkkihuolto Av. P. 0400 732773 Valokuvauskeskus Ekiteki Ky Toimipiste Hämeenkyrön Kirjapainon tiloissa p. 050 330 0622 www.ikaalistenvalokuvaamo.fi O Parturi-kampaamo ERJA Kyrönsarventie 4, Hämeenkyrö p. 1, Kyröskoski p. 040 594 0814, Ikaalinen RENGASPAROONI OY • Renkaat • Vanteet • Raskaan kaluston palvelut Teollisuustie 20, Parkano Avoinna ma-pe 8-17, Puh. ark. Esim. 044 594 6070 •Pitopalvelut Taatanaitan Pitopassurit Juhlatalo Nuuttila p. 050 310 0331 Haudotko yritysideaa. Av. 045 311 0262, vesa.soikkeli@uunari.fi, www.uunari.fi P. 050 327 6707, Kyröskoski •Rakentaminen TUULA NIEMINEN Kyröskoski p. 050 438 9712 • Av. 03 448 2149 la 9-13 •Kauneushoitolat Kauneusja jalkahoitola SKY-kosmetologi Anne Vainikka Valtakatu 57 LH 1, Kyröskoski P. 044 970 7530 •Eläinlääkäripalvelut KOTIRASTAS •Puunkaadot•Remontoinnit •Mökkitalkkarityöt kotirastas.fi • P. 040 708 1113 Ikaalinen Palinperäntie 35, Ikaalinen P. 045 230 8885 • ma suljettu. 03 371 6520 Parturiliike HANNU LEPISTÖ Kyröskoski, p. 050 912 1339 Jalkaja kauneushoitola • myös kotikäynnit
Äidin Sari Kalliolevon tehtäväksi jää tuikitärkeä vaateja ruokahuolto. Sarjapaikasta päätti maanantaina pesäpalloliiton operatiivinen johtoryhmä. Vakioautoihin Kilpi siirtyi nelisen vuotta sitten, joten menestys on ollut huimaa. Ensi kauden suunnitelmat ovat Kilvellä vielä hieman avoinna. Voitto sinetöityi Alastaron moottoriradalla.. Seuran talous on vakaalla pohjalla. KyPon onnistujiin voi helposti laskea koko joukkueen, mutta erityismaininnan ansaitsevat Ponnen tehomiehet Tomi Kolkkanen (3+1) ja kapteeni Jouni Lehtinen (2+1). 1 . Sekin velvoittaa, sillä sillä voitettiin viime vuonna Suomenmestaruus. Toista kertaa otteleva Ella Järvenpää toi myös hopeaa aikuisten naisten alle 67-kiloisissa. Espoon Pesis on seurahistoriassaan ensimmäistä kertaa edustettuna pesäpallon toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Koko kauden rata-autojen V1600-luokkaa hallinnut hämeenkyröläinen Arttu Kilpi sinetöi suomenmestaruutensa Alastaron moottoriradalla. Isä Ari toimii huoltomiehenä ja auttaa autojen rakentelussa. Kyröskosken Ponnen salibandyjoukkue voitti lauantaina 2. Kolmannessa erässä KyPo pääsi erän alussa kahden maalin johtoon ja piti johtoasemansa ottelun loppuun asti. Mailattaret Vaasasta jatkaa kolmannelle peräkkäiselle kaudelleen Ykköspesiksessä. 23-vuotias Arttu Kilpi ajoi Suomen mestariksi •. Ratakausi alkaa toukokuussa. – Kyseessä on auto, jonka ostin takaisin itselleni. Huoltojoukot löytyvät kodista Ikaalisista. – Paljon on töitä tämän eteen tehty, vastassa oli kovia kilpakumppaneita. Esimerkiksi viime kausi vaati 14 rengasta, joiden kappalehinta on noin 150 euroa. Talvella Kilpi suuntaa jääradan SM-kisoihin. Autojen keskinopeus on radalla 120 kilometriä tunnissa. 1 e k • i r o t t n o k n a i v r a K . Nyt se on vanhempien autotallissa ja odottaa kurtussa parsimista, Kilpi myhäilee. Lisäksi hän ajanut Seinäjoen Vauhtiajoissa ja Pärnussa Virossa. – Päätöksiä lohkojaosta ei vielä ole, mutta todennäköisesti tulee läntinen ja itäinen lohko, ja Räpsä sijoittuu läntiseen. Isä ajoi rallia aktiivisesti 1990-luvulla. 1 1 o t • i r o t t n o k n o n a k r a P . 1 1 o l k . Sarjat jaetaan kahteen osaan: harrastesarja on kokemusta hakeville ja liigasarja kattaa maamme huippuottelijat. Kuva: Arja Marangoz KyPo nappasi pisteet sarja-avauksestaan •. Vapaata on järjestynyt, kun sitä on tarvittu harjoitusajoihin. Liigasarjassa Adar Marangoz oli B1 alle 68kg sarjan kolmas. 1 1 o l k . Ari Karjalainen nappasi pronssia miesten alle 68kg sarjassa. 27 TORSTAI 4.10.2018 n u u tt a n n u u s e ll i e r o i n e s a o l u t e v r e T n e e t u u s i a li t n o o k k r e v a t t u u m r a V • i r o t t n o k n e t s il a a k I . Illan aikana myös luetaan Tolstoin tekstejä, keskustellaan sekä kahvitellaan. Toista autetaan aina, kun apua tarvitsee, Kilpi kuvailee. Oman siivunsa vievät kisamatkat. Jalat ylsivät juuri ja juuri polkimille, isä kertoo. a ll u v a n ili i b o m a j e m m e d i u l e v l a p e m m a t u a a j a t si o is a a t si v a tt u r r a k s a a u n is is a s s n a k e m m e l e tt u J . ä s s e d h y n a a ll e ti o jr a h – e s ti v r a t t e a t s u m e k o k a a p m e i A .i s e e n o k o t e it i a t is it t e l b a t ,i s e m il e h u p y l ä n a m o n a a k u m a a tt o ti o V . KyPo kuitenkin kesti janakkalalaisten painostuksen ja sai napattua kaikki kolme sarjapistettä itselleen. Iisakista ajoneuvoasentajaksi valmistunut Kilpi on töissä hämeenkyröläisessä autokorjaamossa Ketola & Vesalla. 1 . Antti Sinervo HÄMEENKYRÖ/JANAKKALA. 1 . Työnantaja ja muitakin hämeenkyröläisiä yrityksiä on ollut myös tukemassa harrastustani taloudellisesti. Menovinkki Tolstoita kirjallisuusillassa IKAALINEN. 2 1 e p n e t si ö k h ä s is a e k r a a a tt o p l e h ti o v n e ti m , n a a m e l u u k n a a k u m e l u T . Kaiken päälle tulevat tietysti auton rakenteluun liittyvät kulut. – Työnantaja suhtautuu harrastukseeni todella hienosti. Venäläinen klassikkokirjailija Leo Tolstoi on aiheena kirjallisuusillassa Ikaalisten kirjastossa tiistaina 9. Viime vuonna Kilpi ei kisaa ajanut, koska hänen autonsa oli vuokralla. Ottelu oli lukemien valossa melko tasaväkinen kamppailu, mutta KyPo kuitenkin hallitsi kentän tapahtumia ja SC Urbansin oli tyytyminen iskemään vastahyökkäyksistä. Timo Rajaniemi IKAALINEN/PORVOO. Vaikka kisa on kovaa, varikolla kaikki kuljettajat ovat kavereita. Kalle Järvenpää otteli sarjassa B2 yli 73kg hopealle. – Säädöt ratkaisevat, tietää Kilpi, joka ajoi rataennätykset omassa luokassaan kesän kisoissa. Arttu Kilpi on V1600-luokan Suomen mestari. 1 1 o l k . Anna Järvenpää toi seuralle hopeaa sarjasta C2 yli 58kg. Hän ajoi kansallisen tason kisoja ja saavutti useita podiumsijoituksia. Edes aikainen lähtö ei vienyt puhtia pois, vaikka aamulla oli Ikaalisista startattava liikkeelle jo 4.30, että punnituksiin ehdittiin ajoissa. Halpa harrastus ei ole. Muut saman sarjan joukkueet ovat Jalasjärven Jalas, Janakkalan Jana, Joensuun Maila, Nurmon Jymy Seinäjoelta, Pesäkarhut 2 Porista, Pöytyän Urheilijat, Roihu Helsingistä, Tyrnävän Tempaus, Ylivieskan Kuula sekä nousijajoukkueina suomensarjasta Kajaanin Pallokerho ja Siilinjärven Pesis. Seuraavan kerran KyPo nähdään tulessa ensi lauantaina kotihallissaan Kosken Sykkeellä, kun sitä vastaan astelee O2-Jyväskylä Akatemia. Pääasiassa ensikertalaisista koottu Ikaalisten Urheilijoiden kamppailujaoston kisajoukkue oli hyvässä vedossa lauantaina 29. Urheilu Kuusi mitalia kotiin taekwondosta •. Oulunsalon Vasama tekee puolestaan paluun naisten Ykköspesikseen 15 vuoden tauon jälkeen oltuaan sarjassa mukana 2002-2004. Terhi Palonen HÄMEENKYRÖ/IKAALINEN. Kilpailusuoritus kestää joko 20 minuuttia tai 12 ratakierrosta. V1600-luokan kilpa-autoilla ajetaan rallia, rallisprinttiä ja rataa. Todennäköisesti mies nähdään ensi kaudellakin SM-radoilla. Kirjastossa on esillä näyttely, joka kertoo Tolstoin elämänvaiheista.Tilaisuuden järjestävät Kyrösjärven-Seudun-Venäjä-Seura ja Ikaalisten kirjasto. – Nousu Ykköseen nostaa luonnollisesti kustannuksia, mutta ei dramaattisesti. Karting-autoilun Arttu aloitti 12-vuotiaana. Räpsän kanssa Ykköspesikseen nousi neljä muuta joukkuetta, Espoon Pesis, Mailajuniorit Kankaanpäästä, Mailattaret Vaasasta ja Oulunsalon Vasama. Vuonna 2015 saavutettu SM-hopea vaihtui kullaksi hyvin sujuneella kilpailukaudella. Runkosarjan ottelumääräksi muodostuu näin 22 joukkuetta kohden. – Kesään mahtuu ehkä asfalttirallisprinttiäkin. Siksi voitto tuntuukin mahtavalta, tuumaa Kilpi. Kuvasta puuttuu Theo Silvennoinen. – Otimme päätöksen noususta vastaan todella tyytyväisinä. Autoala ei vie Kilpeä vain radoille, vaan myös siviilissä hän työskentelee autojen parissa. – Eri merkkejä luokasta löytyy toistakymmentä ja autot ovat tasaväkisiä sekä helppoja ajaa, Toyota Auriksella SM-kultaa voittanut Kilpi kertoo. Yksi kriteeri nousuun oli, että seuran talous on kunnossa. Se osoittaa sen, että seura ja erityisesti joukkue on sellaisella tasolla, joka oikeuttaa valtakunnan toiseksi ylimmälle sarjatasolle, sanoo Räpsän puheenjohtaja Tomi Ahola. Hämeenkyrön Räpsä nousee naisten Ykköspesikseen. Harrastesarjassa toista kertaa kilpaileva Theo Silvennoinen oli ainoa mitalien ulkopuolelle jäänyt, sillä päätyi sijalle 5 sarjassa D2 alle 35kg. Tältä osinkin Räpsä täyttää vaatimukset, Ahola toteaa. Sen ottelut ovat kuusi kisaa vuodessa, ja näiden kilpailuiden yhteispisteet ratkaisevat sarjan voittajan. Naisten Ykköpesiksen sarjapaikkaa haki kaikkiaan 11 Pesäpalloliiton jäsenseuraa. heinäkuuta Porvoon liikuntahallin taekwondokisoissa. – Kisaviikonloppu merkitsee kolmea täyttä päivää. Kilpi on jo toisen polven moottoriurheilija. Se minua kiehtoo nyt eniten, hän väläyttää. u li o jr a ti v h a k n o a s s e d u u si a li T ! a o l u t e v r e t it s ä m i p m ä L Kaipaatko opastusta sähköisiin pankkipalveluihin. Tolstoin tuotannosta ja tolstoilaisuudesta kertoo ohjaaja Marko Saario. Naisten Ykköspesiksen joukkueet jaetaan jatkossa kahteen kahdeksan joukkueen lohkoon. Hän on ehtinyt jo hankkia uuden ajokin. Mailajuniorit Kankaanpäästä palaa sarjaan vain yhden välivuoden jälkeen. a s s o t o n ö ö tt y ä k n e d i u l e v l a p . Mahdi Jafarin otteli aikuisten miesten alle 68kg sarjassa pronssille. Hän kertoo vierailustaan Tolstoin syntymäkodissa. Hämeenkyrön Räpsä nousi ensimmäisen kerran Ykköspesikseen kaudelle 2007 ja jatkoi taivaltaan myöhemmin Superpesikseen asti Mansen Räpsä -yhteistyönä vuosina 2013-2015. Tutuiksi Kilvelle ovat tulleet Hämeenlinnan Ahveniston, Alastaron, Jurvan Botniaringin ja Vetelin Kemoran moottoriradat. SC Urbans koitti hakea kiihkeästi tasoitusta ja pelasi ottelun lopun ilman maalivahtia onnistuen kerran maalinteossa kuudella kenttäpelaajalla. Terhi Palonen HÄMEENKYRÖ. Räpsä nousi naisten Ykköspesikseen •. lokakuuta kello 18. Kuvassa vasemmalta oikealle Mahdi Jafari, Adar Marangoz, Kalle Järvenpää, Anna Järvenpää, Ella Järvenpää, Ari Karjalainen ja etualalla makaa päävalmentaja Timo Rajaniemi. Perjantaina ajetaan harjoitusajot ja lauantaina sekä sunnuntaina kisat. – Poika ajeli jo neljävuotiaana mummolassa omatekoiselle karting-autolla. Omassa lohkossa pelataan kaksinkertainen sarja ja toisen lohkon joukkueita vastaan kertaalleen. Kilpi saavutti kaudella peräti kahdeksan ensimmäistä sijaa ja neljä kakkossijaa. divisioonan sarjaavauksessaan viime kauden nousijajoukkueen SC Urbansin lukemin 5-6 (2-2, 2-2, 1-2)
0440 832 699, 0400 838 909 Sivutie 6, Kyröskoski • UUTTA: keraamiset pinnoitteet • Ajoneuvojen pesuja puhdistuspalvelut, vahaukset • Moottoripyörähuollot, MP-varaosat • Mopo-, mönkijäja mopoautohuollot • Renkaat ja rengastyöt mönkijästä pakettiautoon • Maalipinnan myllytykset ja pinnoitteet www.kyroskoskenhuolto.fi • www.motokama.com MP-talvisäilytys Autoja Varaosamyynti T. 040 756 8540 • www.halliosakkeet.com Nu ev o Pirkanmaan Oikeusaputoimisto Oikeusavustajan vastaanotto Ikaalisissa ja Parkanossa. 28 TORSTAI 4.10.2018 PALVELUT HUOLLOT KOTI JA RAKENTAMINEN HYVINVOINTI PALVELUT 4 ILMOITUKSEN SARJA Julkaisu perättäisinä viikkoina. 029 56 60760 Kaikki riitaja rikosasiat, oikeudenkäynnit (myös maksuton), perheja perintöasiat. 03 457 330, www.iktiki.com, kirjanpito@iktiki.com, isannointi@iktiki.com Asiantuntevaa ja monipuolista palvelua: 4 Tilitoimistopalvelut 4 Isännöintipalvelut 4 Kiinteistöjen huollot ja siivoukset Paku ja Reipas Kuski MUUTTOIHIN ja KULJETUKSIIN. Mainostoimisto OivaMainos P. (03) 371 3122 ma 9-18, ti-pe 9-17, la 9-13 VASTAANOTTAVAT SILMÄLÄÄKÄRIT Jussi Rantanen | Henrik Rintala Jussi Rantanen I Jarkko Lappalainen SILMÄTAUTIEN ERIKOISLÄÄKÄRIT • Jukka Kuittinen • Petteri Paassilta Ikaalinen, Vanha Tampereentie 10 p. 010 5010 525 EDULLISET KÄYTETYT JA UUDET VARAOSAT JÄMIJÄRVELTÄ! www.varaosahinttu.fi www.autopurkaamot.com osamyynti.hinttu@gmail.com Romuajoneuvojen virallinen vastaanottopiste – Noutopalvelu. Ajanvaraus p. Neuvottelut myös Ikaalisissa. Hinttu p. Hinta alkaen 32,50 €/ilmoitus + alv. Soita Tomille 044 335 5336! www.pakujareipaskuski.fi Ei tupak katauko ja!. Minimikoko 2x25 mm. KySy LISää MEdIAMyyNNISTä Hämeenkyrön toimipiste 03 3143 3100 Ikaalisten toimipiste 03 3143 3150 ilmoitukset@oivaseutu.fi O ta rohkeasti yhteyttä, tehdään yhdessä mark k inoinnistasi helppoa ja tuottavaa. 03 458 7576 Pääurakoitsija S&R Kauhacenter Oy P. 03 254 2100 • www.aalaki.com ASIANAJOTOIMISTO PATRIKAINEN MIETTINEN RAUHALA & LAAKSO OY Vanha Tampereentie 18–20, 39500 IKAALINEN, p. 03 458 6520 Avoinna: ark. 371 6106 • 371 6536 • fax 371 6475 laurilanbetoni@laurilanbetoni.fi FYSIOTERAPEUTIT Timo Ranta, Ulla Virkorinne Vanha Tampereentie 18–20, IKAALINEN Puh. 10–17 la 10–13 SYRJÄNEN Rahkolankuja 18 A 1, IKAALINEN 010 322 9656 tempodent.fi HAMMASLÄÄKÄRISI IKAALISISSA PARHAAT BETONIT Laurilan Betoni Kyröskoski www.laurilanbetoni.fi P. Ajanvaraus p. Myynti, asennus: 040 530 0855 info@festelan.fi Kaivontekijänkatu, IKAALINEN + + + + + + Valtakatu 30, Kyröskoski p. oivaseutu.fi • maise.autero@oivaseutu.fi mainokset ja ilmoitukset esitteet kirjekuo ret ja lomakke et käyn tikor tit lehdet esittelymateriaalit kyltit yritysilmeet tekstin tuottaminen facebook verkkosivut printti ja digi pakkaussuunnittelu kortit taitt otyö t kalenterit tarrat julis teet kuvittam inen valok uvaus sinulla on yritys, me saamme sen näkymään
KIRJAMESSUILLE HELSINKIIN 28.10. Tanssit klo 20.30 IKAALISTEN HARMONIKKAMIESTEN tahtiin. Vähän muutakin ohjelmaa, kakkukahvit. SENIORIDISCO Tevaniemen toimintakeskuksessa klo 13–14. LUENTO: ”Huumevalmennusta vanhemmille Maailma jota kukaan ei tavoittele” Lukion salissa klo 18. Eläkeliiton Ikaalisten yhdistys ja UutisOiva järjestävät LIIKUNTAILTAPÄIVÄN alkaen klo 14 Ikaalisten urheilukentällä, os. käynti Rajakaupassa 26.10. Baritoni Juha Kotilainen sekä pianisti Ari Harenko. OLAVI VIRTA la 6.10. PE 12.10. ILMAVOIMIEN BIG BAND Dallapén tahdissa, solistina Juha Hostikka 9.11. Kilpailu liittyy kaupungin uuteen strategiaan ”Ylöjärvi rohkea edelläkävijä”. Luvassa mm. Liikettä-hanke järjestää ikäihmisten KUNTOSALIOPASTUKSEN Olavi Virran musiikin tahtiin klo 10–11.30 liikuntahallin kuntosalilla (Koulunpolku 4). Ikaalisten kansalaisopisto. Vanhojen Talojen SISUSTUSKIRPPIS Riitialan koululla klo 10–17. Ti 9.10. Ohjelma: klo 19 Matti Huusari kertoo lyhyesti ”juhlakaluista”. Järjestäjänä Hippaa ja humppaa vauvasta vaariin -varhaiskasvatuksen liikuntahanke. Rastipolulla kysymyksiä Ikaalisista. Luonnosvaiheen kuuleminen Läykkälänlahden kaupunginosan (8), määräalaa 4169-70 koskeva asemakaavaluonnos pidetään nähtävillä 4.10.–19.10.2018 välisenä aikana. CARMINA BURANA Tampere-Filharmonia kapellimestari Santtu-Matias, Tre-talo 15.11. SADEMIES Tampereen Teatteri 23.11. Liikuntaosuuden jälkeen mitataan verenpaine uudestaan. Musiikista vastaavat Aino Ojakoski-Mattila, Kimmo Mattila ja Rauno Nieminen. Oma Maa kertoo ajanjaksosta sodan päättymisestä vuonna 1945 olympiavuoteen 1952. Tervetuloa Hallitus TILAAJAPALVELU • tilaukset • osoitteenmuutokset • jakeluhäiriöt 03 3143 3171 ma–pe klo 9–15 tilaukset@oivaseutu.fi Varhaisjakelu alma Manu Oy 0800 96 675, maksuton ma–pe 6–11, la–su 7–11 jakelupaivystys@almamedia.fi PäiVäjakelu Posti Oyj 0100 85 160 ma–pe klo 8–16 KUULUTUS Hämeenkyrön kunnanvaltuusto on hyväksynyt Aroniemen yksityisen ranta-asemakaavan 1.10.2018 § 24. Anni jättää kaiken taakseen ja lähtee uudisasukkaaksi Pohjois-Karjalan umpimetsään raivaamaan asutustilaa eli niin sanottua kylmää tilaa. La 13.10. Miten kehittäisit digipalveluita. Miehestä, jonka unelman sota katkaisi, miehestä, joka nousi köyhyydestä huipulle ja Suomen kansan rakastamaksi esiintyjäksi niin estradeilla kuin elokuvissakin ja joka menetti lopulta kaiken muun paitsi ainutlaatuisen äänensä. Mm. Ma 8.10. Mielensäpahoittaja aikoo kuolla, koska kaikki hommat on tehty ja elämässä kadonnut tarkoitus. Alue rajoittuu eteläosastaan Karhoistentiehen. Ti 9.10. Smoothiebaari-kokataan terveellisiä smoothieita pe 12.10. Asukaslautakunta Asukasilta talousarviosta Torstai 11.10.2018 klo 17, kahvitarjoilu klo 16.30 Kaupungintalo, valtuustosali, Kuruntie 14 D Millaiset ovat Ylöjärven talousnäkymät. BILLY ELLIOT -musikaali Tampereen Työväen teatteri 27.10. Kaavamuutoksella osoitetaan uudelle liikuntahallille korttelialue sekä ajantasaistetaan ympäröivää asemakaavaa. Ikaalisten terveyskeskuksen sairaanhoitajat mittaavat osallistujilta verenpaineen, sokerin ja veren happipitoisuuden. SENIORIRUOKAILU Valkean Ruusun koululla klo 12–12.45. lasten ja nuorten kirppis, arpajaiset, maukas puffetti sekä lapsille mukavia toimintapisteitä. klo 18.30 Kesto 1 t 28 min. Juhlien juhla -iltamat: Ikaalisten Wanha kauppala 160-vuotta. Järj. Lisätietoja: terveysliikuntakoordinaattori Susanna Lundqvist p. Messun jälkeen kirkkokahvit seurakuntakeskuksessa. klo 18.30 Kesto 1 t 58 min. 59 € lippu ja kulj. 55 € lippu ja kulj. Ke 10.10. Urpo ja Turpo pelastuvat leipäpuun ansiosta autiolla saarella, kohentelevat ennakkoluulottomasti muiden ulkonäköä, etsivät johtolankaa, uhmaavat sääntöjä, kaipaavat hiljaisuutta ja kilpailevat ollakseen maailman parhaita ja voimakkaimpia. Ke 10.10. Pääsymaksu 10 €. Leo Tolstoi KIRJALLISUUSILTA kirjastossa klo 18. Pinssiperjantai – tuu tekeen pinssejä sun lempparijutuista la 13.10. Tapahtumaan on vapaa pääsy. klo 18.30 su 7.10. RAVINTOLAPÄIVÄ Omalla Tuvalla klo 11–15. klo 18.30 su 28.10. Lomakkeita saa seuraavista toimipisteistä: pääkirjasto Leija, Kurun ja Viljakkalan kirjastot, terveyskioski ja kaupungintalo. Tilaisuuden puheenjohtajana toimii asukaslautakunnan puheenjohtaja Ossi Sippola. ”NUORUUDEN YLISTYS -Oskari Merikanto ja Otto Kotilainen 150-vuotta”-konsertti. 39 € lippu ja kulj. Kokataan toasteja, tilat auki syysloman kunniaksi 18–23! La–su 6.–7.10. ILOSIA AIKOJA MIELENSÄPAHOITTAJA la 13.10. Nuoret digikummit voivat auttaa. Ruoka on laktoositonta ja pitkälle gluteenitonta – kysy lisää! Ei ruokapakkoa, voi vain kahvitellakin; suolaista ja makiaa tarjolla. Ohjaaja Tuukka Temosen toinen pitkä draamaelokuva avaa katsojalle maailman missä raha tuo valtaa, naiset ovat kauniita ja ystävyys ostettavissa. Elokuvan pääparina nähdään Oona Airola (Hymyilevä mies) ja Konsta Laakso. Oma Tupa, Teinintie 4-6, Ikaalinen. JOULUTORILLE TARTTOON Dorpat hotelli, lisähinnasta WIENILÄISVERTA-OPERETTI hlö/2-hh 265 € lippu ja kulj. Rakastuneen nuoren miehen Lennin elämä itähelsinkiläisessä lähiössä saa täyskäännöksen, kun uusi tyttöystävä Kiira tulee raskaaksi. Ti 9.10. ohjaaja Marko Saario kertoo Tolstoin tuotannosta teatterin näkökulmasta. Korupaja, tilat auki syysloman kunniaksi 17–22! pe 19.10. Ideoita voi esittää yksin tai ryhmänä, yhden tai useamman, isoja tai pieniä. Ikaalisten Kalevalaisten Naisten 60-VUOTISJUHLA Omalla Tuvalla. Tilaisuuteen vapaa pääsy. Ke 10.10. Taidoiltaan erittäin köykäisen ja keinoiltaan vanhan liiton miehen on päihitettävä modernin teknologian haasteet onnistuakseen tehtävässään. Ikaalisten kaupungin ennaltaehkäisevä päihdetyö. Se on elokuva miehestä, joka rakasti kauniita naisia ja jota kauniit naiset rakastivat. Teinintie 4-6, Ikaalinen. Kiiran ja Lennin epätavallinen ensirakkaustarina on täynnä vastoinkäymisiä, mutta horisontissa kajastaa herkkä toivo huomisesta. Kamarikuoro CANTANDON AVOIMET HARJOITUKSET Valkean Ruusun Koulu, 1.kerros, urheiluhallin puoleinen pääty klo 18.30–21. Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton. Postiosoite: PL 33, 39501 Ikaalinen. klo 18 Tei-Tuvalla. klo 18.30 ti 9.10. Ikaalisten Oman Tuvan uudelleenrakentaminen 15-vuotta. klo 16 su 14.10. Tilaisuus on avoin kaikille. klo 18.30 Kesto 1 t 42 min. Karhut keksivät mitä hauskimpia seikkailuja satujen sekoittuessa arkeen. To 11.10. Järj. Karhujen lempipuuhaa on lukeminen, sillä kirjoista saa oivallisia ajatuksia. E-AINEISTOT TUTUKSI klo 13–15 kirjastossa: E-kirjojen, -äänikirjojen, -lehtien ja -musiikin esittelyä. Ikaalisten 4H-yhdistys, Ikaalisten seurakunta ja Ikaalisten kaupunki. DIGINEUVONTA klo 13–15 kirjastossa: tarvitsetko apua kännykän, tabletin, tietokoneen, television tai sähköisten palvelujen kanssa. Kilpailuun voi osallistua myös paperilomakkeella. Järj. Ruusuisen alun jälkeen kohtalo iskee Annin unelmat pirstaleiksi ja rakkaus Veikkoon joutuu koetukselle. To 11.10. Kilpailulla halutaan löytää ideoita strategian yhteisöja demokratiaroolin tavoitteiden toteuttamiseksi. PellePändi klo 14. 10 €/hlö, eläkeläiset 9 € ja lapset 5 € tai sopimuksen mukaan aikuisen seurassa. 45 € lippu ja kulj. Järj. Miten tukisit yhteisöllisyyttä. Tule kysymään ja keskustelemaan Ylöjärven kaupungin ensi vuoden talousarviosta. KAHVI MUSTANA Hercule Poirot ratkoo mysteerin Hämeenlinnan teatteri, päivänäytös 29.11.–2.12. Ohjelma alkaa klo 15. Senioreiden ja lasten yhteinen LIIKUNTATUOKIO Ikaalisten kirjastossa klo 10–10.30. Ohjelmassa tunnetko kotiseutusi tehtävärastit. klo 18–20 Kimmo Mattila soittaa Harmonikkamuseolla Ikaalilaista pelimannimusiikkia. Hankkeita koskevat aineistot pidetään nähtävillä teknisten palvelujen toimitilassa, Kolmen airon katu 3 sekä kotisivuillamme www.ikaalinen.fi. Elokuva kertoo myös tarinan pienestä isän jättämästä pojasta, joka juoksee elämäänsä läpi etsien menestystä, huomiota ja omaa miehuuttaan. Valmentajina toimivat Kondis ry:stä Maria Thelen, Minna Leskinen ja Jukka Riipinen. Kesto n. 52 € lippu ja kulj. Opastus on maksuton ja avoin kaikille, ei ennakkoilmoittautumista. MLL:n Ikaalisten yhdistyksen 95-VUOTISJUHLA Perheen päivän merkeissä Valkean ruusun koululla klo 13–16. PE 12.10. HOTELLIMATKA PÄRNUUN Pärnu hotelli, sis. Esiintymässä mm. HÖLMÖ NUORI SYDÄN pe 12.10.klo 18.30 su 14.10. Mm. klo 18.30 Kesto 1 t 51 min. kannabiksen riskit, käytön ja kokeilun tunnistaminen, käyttöön puuttuminen, mistä apua sekä läheisten tositarinoita. 55 € hlö/2-hh 145 € kuljjetus 20 € Ole rohkea ja osallistu IDEAKILPAILUUN 3.–31.10. KESKUSTELUA kulttuurin tulevaisuudesta Ikaalisissa Omalla Tuvalla alkaen klo 18. Ikaalisten Wanhan kauppalan kotiseutuyhdistys Oma Tupa ry 20-vuotta. Parhaat ideat palkitaan lahjakortilla. Su 14.10. Kaupungin johtavat viranhaltijat ovat paikalla vastaamassa osallistujien kysymyksiin. Uteliaat leikkikarhut Urpo ja Turpo asuvat lastenhuoneen kirjahyllyssä. klo 16 Kesto 55 min. Miten parantaisit asukkaiden vaikutusmahdollisuuksia. VALMENTAJA pe 19.10. JOULUTORILLE TALLINNAAN Sokos-hotelli Viru 8.12. Mielensäpahoittaja taas saa elämäänsä tarkoituksen ja suuren salaisuuden. Asiakirjat ovat 4.10.2018 lähtien nähtävillä 30 vrk:n ajan kunnantalon ilmoitustaululla ja internetissä www.hameenkyro.fi/kuulutukset Kunnanhallitus oivaseutu.fi. Ti 9.10. Lisäksi ohjelmassa on mm. PE 12.10. klo 18.30 Kesto 1 t 48 min. Menestyksen nälkää, riskejä, uskonsotureita ja miljardin euron liikeidea. Järj. Asemakaavalla laajennetaan yritystoimintaan ja asumiseen tarkoitettua aluetta. Bingoperjantai, tilat auki syysloman kunniaksi 18–24! la 20.10. Guitar Hero turnaus PS3 ke 10.10. KESKINEN-JUUSTOPORTTI 11.12. Millaisena itse pidät Ikaalisten kulttuuritarjontaa. SU 14.10. Kahvitarjoilu ja tervehdysten vastaanotto klo 14.15 alkaen. Vanhan jäärän ja nuoren kaupunkilaistytön yhteiselämässä kahdesta puolikkaasta kasvaa enemmän kuin yksi kokonainen. Pirkantie 1. VANHOJA POIKIA TTT Junnu Vainion musiikki 24.11. Mittauksen jälkeen 20 min mittainen asahi-harjoitus, jonka jälkeen 30–60 min kävelyä urheilukentällä omaan tahtiin. Senioreiden ja lasten yhteinen LIIKUNTATUOKIO Ikaalisen kirjastossa klo 10–10.30. 044 730 135. MISA CRIOLLA Tampere-talo, Maailman tunnetuimpiin kuuluva musiikkiteos 15.12. klo 18.30 la 20.10. Vienolan oma HALUATKO MILJONÄÄRIKSI-visailu ma 15.10. Eläkkeeltä takaisin töihin kutsuttava English syöksyy suin päin hakkerineron jäljjille. Tervetuloa! Asukaslautakunta KUULUTUS Ehdotusvaiheen kuuleminen Rahkolan kaupunginosan (3), korttelia 5 ja osaa korttelista 4 sekä puistoaluetta koskeva asemakaavan muutosehdotus pidetään nähtävillä 4.10.–4.11.2018 välisenä aikana. kuvahistoriikki Kuvia 60 vuoden ajalta, Valkean Ruusun oppilaiden ilmaisutaidon ryhmän lauluja tanssiesitys ohjaajanaan Minna Lähteenmäki sekä musiikillinen runoesitys Sanon silti. Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja on mahdottoman hauska ja sydämellinen elokuva mahdottoman vakavasta aiheesta. Jo pitkään ovat kulttuurin tuottamiseen osallistuneet tahot tuoneet julki huolensa paikkakunnan kulttuurin tilasta ja tulevaisuuden odotuksista. 79 € kulj. 29 TORSTAI 4.10.2018 Hämeenkyrön kunta Ylöjärven kaupunki Kokoukset JOHNNY ENGLISH ISKEE JÄLLEEN pe 5.10. Yllätysbuffet; tarjolla monipuolista suomalaista ruokakulttuuria. Elokuva Suomen kaikkien aikojen suosituimmasta laulajasta. Mitä vuoden 2019 talousarvioeuroilla saa. Asukasilta on avoin kaikille kiinnostuneille. MICHAEL MONROE Tampere-talo 7.11. Ovet avataan klo 14 ja konsertti alkaa klo 15. Miehestä, joka nautti vauhdista, amerikkalaisista autoista, aplodeista ja alkoholista. Ti 9.10. Sääntömääräiset asiat. Ikaalinen 4.10.2018 Ympäristölautakunta Kaupunginhallitus VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISMAKSUJEN VOIMAANTULO Tekninen lautakunta päätti (25.9.2018 § 98) viemäriverkoston liittymismaksujen voimaantulosta siten, että lautakunnan 3.4.2018 § 24 päättämät liittymismaksut tulevat voimaan vasta 1.1.2019. joululounas Vitriini Taidetehtaalla 14.–16.12. SPR:N VERENLUOVUTUS Omalla Tuvalla klo 14–18. VÄLKKÄRITOIMINTAA yhteiskoululla klo 11–12. Lapsenlapsi, 17-vuotias Sofia on ongelmissa ja tarvitsee isoisänsä jääräpäisyyttä, viisautta ja takan lämpöä. Su 7.10. RIIKAAN JOULUMARKKINOILLE Avalon hotelli HHHH 1.–2.12. Ikaalisten Wanha kauppala 160-vuotta IKAALISTEN KULTTUURIVIIKKO 7.–14.10.2018 Lisätiedot ja tiedustelut: Ikaalisten kaupungin kulttuuritoimi Kyrösselänkatu 8, PL 33, 39500 Ikaalinen kulttuuri@ikaalinen.fi • www.ikaalinen.fi 12 12 12 S 12 7 7 Eino Salmelaisen katu 20, Ikaalinen E L O K U V A T Liput 10 € NUORISOTILA VIENOLAN LOKAKUUN 2018 TEEMAILLAT Aukioloajat: ma 16–20 ke 17–21 pe 18–23 la 18–22 ma 8.10. Ma 8.10. Ikaalisten 4H-yhdistys. Tehdään muffinsseja, tilat auki syysloman kunniaksi 15–21! ke 17.10. 87 € lippu ja kulj. Su 7.10. Tilausliikenne Timo Tuomisto Ky P. Su 7.10. OMA MAA pe 26.10. Ti 9.10. Suomalaista sielunmaisemaa koskettavasti kuvaava ohjaaja Markku Pölönen tekee odotetun paluun valkokankaalle. Uusi seikkailu alkaa, kun kyberhyökkäys paljastaa kaikkien Britannian salaisten agenttien henkilöllisyydet ja Johnny Englishistä tulee salaisen palvelun ainoa toivo. Kilpailun vastauslomake löytyy osoitteesta www.ylojarvi.fi/ideakilpailu. 03 558 9000 39500 Ikaalinen tilausliikenne@timotuomisto.fi www.timotuomisto.fi Katso jatkuvasti päivittyvä matkatar jonta kotisivuilt amme! 19.–21.10. Turvattua elämää elänyt Anni rakastuu jatkosodassa haavoittuneeseen Veikkoon. PORVOON JOULUMARKKINAT sis. 75 min. Järjestäjänä Hippaa ja humppaa vauvasta vaariin -varhaiskasvatuksen liikuntahanke. PERHEMESSU Luhalahden kirkossa klo 13. URPO JA TURPO JOHTOLANGAN JÄLJILLÄ la 13.10. REVERBERATIONS-kuoron AVOIMET HARJOITUKSET Valkean ruusun koululla klo 17–18.30. Keittolounas 5 €. Mahdolliset muistutukset (ehdotus) ja mielipiteet (luonnos) tulee nähtävilläoloaikana toimittaa ympäristölautakunnalle osoitettuna. ja lounas 60 € lippu ja kulj. Oletpa sitten kulttuurin tuottaja, kuluttaja tai muuten vain asiasta kiinnostunut kansalainen, yhteisön jäsen tai kulttuurin harrastaja, olet sydämellisesti tervetullut keskustelemaan ja lausumaan omat näkemyksesi. Teemasta alustaa talousjohtaja Juha Liinavuori. Ateriaan kuuluu keitto, eri pääruokavaihtoehdot, salaatit, jälkiruoka, leipä&levitteet, vesi ja kahvi/tee. Järj. klo 18.30 su 21.10. klo 18.30 Kesto 2 t 5 min. Ikaalisten kirkossa eläkeläisjärjestöjen yhteinen kirkkopyhä klo 10. Paikalla myös kaupunginjohtaja Kari Tolonen ja vanhustenhuollon edustaja. Ti 9.10. 55 € hlö/2-hh 209 € hlö/2-hh 195 € lippu ja kulj. Ikaalisten taideyhdistys Taika ry järjestää kansalaiskeskustelun Omalla tuvalla Ikaalisten kulttuurin tulevaisuudesta. Kyläseura järjestää kahvija makkaramyynnin. Kahvija mehutarjoilu. Ikaalisten kansalaisopisto. VANHUSNEUVOSTO Markun kodissa klo 13. Mutta juuri kun oma arkku on valmistumassa, Mielensäpahoittajan luo saapuu uusi elämä. Isätön Lenni ei tiedä miten olla oikea mies, kunnes naapurin Janne tarjoaa selviytymiskeinoja ja oikotietä todelliseen miehuuteen. LA 13.10. Kyrösjärven seudun Venäjä-seura. Ikaalisten kaupunginkirjasto. Hämeenkyrön kunta, Tekninen lautakunta Lahdenpohjan vesiosuuskunta varsinainen osuuskunnan VUOSIKOKOUS torstaina 11.10. Millaiseksi haluaisit Ikaalisten kulttuuritarjonnan kehittyvän. Ylöjärven asukaslautakunta järjestää lokakuussa Rohkea Ylöjärvi -ideakilpailun. Onko Ikaalinen mielestäsi kulttuurikaupunki. Järj
Valmentajina toimivat Kondis ry:stä Maria Thelen, Minna Leskinen ja Jukka Riipinen. Kesto n. Ikaalisten kaupungin ennaltaehkäisevä päihdetyö LUENTOTILAISUUS ”Huumevalmennusta vanhemmille Maailma jota kukaan ei tavoittele!” SYYSTANSSIT Liikuntaja viihdekeskus Pestis Parkanontie 45, Parkano Lauantai 6.10.2018 klo 20.00–00.30 Tanssit tahdittaa IPPE MANSIKKA TRIO Liput 15 € sis. Tapahtumaa voi seurata myös livenä. Ilmoittautuminen 9.10. Hyvästä ja oikeanlaisesta imagosta on hyötyä sopivien työnhakijoiden löytämiseen. Laine, Masino, Hämeenkyrön Kirjapaino, Finska, Hämeenkyrön Tarvikepiste, Palviportti, Moision Kotipakari, Kiinteistöhuolto Ruuska, Kaukokiito, Primatex. Ilmoittaudu viimeistään 5.10. Miten mainetta voi hallita ja rakentaa. mennessä Marjatta Alarotu 040 542 2205 tai marjatta.a@luukku.com Yhdistyksen jäsenet lämpimästi tervetuloa! Juhlitaan yhdessä! YHDISTYKSEN 30-VUOTISJUHLA su 14.10. Tervetuloa pelaajat tukijoukkoineen, seuraja talkooväki sekä fanit! Tarjolla kakkukahvit. • Soten kuntoutuksesta pyörätuolien lainausmahdollisuus p. klo 14–18 Särkipirtille, Särkinevantie 301. Hämeenkyrön kirjastossa on ilo kutsua Sinut yksin tai yhdessä syntymäpäivätanssiaisiinsa lauantaina 6.10.2018 klo 18 Hämeenkyrön Koskilinnaan, Koskilinnankuja 1. Mikä työnantajissa vetoaa työnhakijoihin. 75 min. Kyröskosken VPK:n 135-vuotias soittokunta tahdittaa tanssit. • Senioriruokailu, 5 euroa, käteismaksu. Vapaa pääsy. klo 18. Perjantai 12.10. ›› Kaiho Laulu ja kitara, Pietari Hurmio Haitari ja melodica, Tohtori Holm Banjo ja mandoliini. Tiistai 9.10. 03 3143 3100 Ikaalisten toimipiste Keskisenkatu 1, 39500 Ikaalinen ilmoitukset@oivaseutu.fi P. Kyrösjärven Reuma ja Tules ry. • RAUTAVAARAA KAIHOLLA -konsertti Tapio Rautavaaran kappaleita omilla sovituksilla ›› Mm.: Sininen uni, Isoisän olkihattu, Kulkurin iltatähti, Hämähäkki, Uralin pihlaja, Reissumies ja kissa, Kulkuriveljeni Jan, Ontuva Eriksson, Yölinjalla, Vanha riimu, Juokse sinä humma. Tutustu lehtemme tietosuojakäytäntöön https://oivaseutu.fi/tietosuojalauseke/ Sinulla on oikeus muodostaa mielipiteesi luotettavan tiedon pohjalta. • Senioridisko. Lisätiedot: http://yritystapahtumat.sastamala.fi Valtakunnallinen Vanhustenviikko 7.–14.10.2018 Klo 10–11.30, Liikuntahallin kuntosali, Koulunpolku 4. Klo 13–14, Tevaniemessä. vastuullistajournalismia.. klo 14 Kosken Syke, Kyröskoski la 6.10. 03 3143 3150 PÄÄTOIMITTAJA-TOIMITUSJOHTAJA Katri Linnikko Julkaisija: Präntti Oy, ISSN 2243-2396 Paino: Sata-Pirkan Painotalo Oy, Pori 2018 Tietosuojakäytäntö Seutulehti UutisOiva haluaa käsitellä henkilötietojasi luottamuksellisina. Ikaalisten Tarmo Ikaalisten Lukion salissa to 11.10. Puffetti Hämeenkyrön toimipiste Nuijamiestentie 1, 39100 Hämeenkyrö ilmoitukset@oivaseutu.fi P. KAUDEN 2018 PÄÄTTÄJÄISET ja PALKINTOJENJAKOTILAISUUS Valkean ruusun koululla pe 12.10.2018 klo 18.30. 50-vuotiaalla lla Saunaja juhlatila RETROKELLARI Viljatie 8, Viljakkala Varaukset ja tiedustelut: sirkkoniemi@hotmail.com P. osoitteessa http://bit.ly/imagoklubi Kahvitarjoilu alkaa klo 17. Klo 14, Urheilukenttä, Pirkantie. Järj. Tervetuloa kuulemaan mielenkiintoisia faktoja yrityskuvasta, sekä tarinoita muiden yritysten kokemuksista. Paikalla tuore Suomen mestari, Ikaalisten Tarmon kasvatti, Camilla Kirsilä ja Superpesiksen mestaruuspokaali. divari KyPo edustus 02 JKL Akatemia Jyväskylä Tule seuraamaan vauhdikasta salibandyä, nauttimaan kahvion maittavista herkuista ja kannustamaan KyPo voittoon! Sponsored by: Tilausliikenne Ketola, Lakupäällikkö, Innolink, Aito Säästöpankki, Metsätyöt Tuomisto, Leppäkosken Sähkö, UutisOiva, IS-Sportti, Ravintola Sarvi, Maalauspalvelu J. pullakahvit ja mehun 18 8 Te rv et ul oa ! Hälläpirtin SUNNUNTAITANSSIT 7.10. Tervetuloa myös turisemaan ja tapaamaan tuttuja täytekakkukahvien äärelle. Digiopastajien luo voi tulla saamaan neuvoja tabletin ja kännykän ja sähköpostin käytöstä, verkon palveluista, kirjaston e-aineistoista ja muista mieltä askarruttavista digimaailman asioista. Ikaalinen Iloa toimeliaisuud esta Torstai 11.10. kannabiksen riskit, käytön ja kokeilun tunnistaminen, käyttöön puuttuminen, mistä apua sekä läheisten tositarinoita. Klo 12–12.45, Valkean ruusun koulu, Koulunpolku 4. Järjestäjä: Hämeenkyrön elämälaatupalvelut SENIORSURF tiistaina 9.10. • Kuntosaliopastus ikäihmisille Olavi Virran musiikin tahtiin. 0400 637 830, 0400 727 103 Facebook: retrokellari Liiketoiminnan KehittämisKlubi: Yrityksen imago ja työnantajakuva Ke 10.10.2018 klo 17.30?20.30 Hoikan Helmi, Sastamalan Karkku Mitä merkitystä maineella ja tunnettuudella on. 30 TORSTAI 4.10.2018 Tapahtumat Vapaa-aika Riitiala Seudun Erämiehet ry KUTSUU maanomistajiaan ja kylän asukkaita PEURAKAHVEILLE 7.10. klo 13 SALIBANDY | Miesten 2. Klo 13, Tevaniemen toimintakeskus, Luhalahdentie 756. Ikaalisten Seurakuntakeskuksessa os. Tervetuloa!! Kello 10 Hämeenkyrön vapaaehtoiset Rönsy ry esittelee toimintaansa ja tarjoaa aamukahvit. Kello 11–16 Non-stop digiopastusta senioreille. klo 15–18.30 Alasentie 36, Kyröskoski Heikki Vedenpää & Tapani Luojus Liput 10 €. Mm. • Ikaalisten Viulupelimannit ”Konstan kauneimmat laulut”. Klo 14, Toivolansaarikoti, Toivolansaarentie 1 Juhlasali. Vanha Tampereentie 6. Keskiviikko 10.10. 044 730 1504, Vie vanhus ulos -kampanja. • Kuntoutuksen ASAHI-harjoitus. Nappaa menovinkit paikallislehdestä! Varhaisjakelu Alma Manu Oy 0800 96 675, maksuton ma–pe 6–11, la–su 7–11 jakelupaivystys@almamedia.fi Päiväjakelu Posti Oyj 0100 85 160 • ma–pe klo 8–16 TILAAJAPALVELU • tilaukset • osoitteenmuutokset • jakeluhäiriöt 03 3143 3171 ma–pe klo 9–15 tilaukset@oivaseutu.fi. Tanssitakuu
Vh. Vh. su, klo 13.45–14.15. Lapsiperheille ihanteellinen paikka. Keskuslämmitys (puu). Lisäksi 50-luvulla valmistunut mökkirakennus, jossa 2 mh ja parvi. P. 82 m 2 . Pinta-ala 2,57 ha. 68 000 €. Joko omaan käyttöön tai vuokraukseen. Rv. Rak.v. • Varaa maksuton kuntoarvio nyt! • Säältä suojaan 1 päivässä • Tuotteet suoraan tehtaalta ilman välikäsiä PAIKALLISET POJAT! …kevät, kesä, sy...SADE! Ostetaan ROMUMETALLIT kattiloista linja-autoihin. Osaketie 6 B. OKT, 90 m 2 Keskusta, Kallentie 5 H. Vh. Sammonkatu 14–16, 33540 Tampere Puh. IKAALINEN keskusta KT 2 h+k+apuk.+ph+2 wc:tä+ parveke+ autokatospaikka. Es. Tontti 4480 m 2 . Rak.v. Ap. Asuntoon kuuluu autokatos. Jokeen rajoittuva tontti n. Viihtyisä, hyvin pidetty koti, josta kauppaan ja kouluun 100 m. Hyvä sijoituskohde. 122 m 2 +50 m 2 . 39,5 m 2 . Todella tutustumisen arvoinen. Leivinuuni. Rv. SOVI ESITTELY. Soita heti 03 3390 0401 vesivek.fi Sateet tulee varmasti. VILJAKKALA HAVERI KESÄMÖKKI Tupakeittiö+mh+parvi+terassi. 59 000€. Varaava lattialämmitys, varaava takka. 79 000 €. Sähkölämmitys, puuliesi. 2009. Valmiit vuokralaiset, sopimus voidaan tehdä viideksi vuodeksi. 60 m 2 . 90 000 €. Kosteusmittaus tehty. 85 000 €. Kesämökki 60m 2 , Jämijärven rannalla Mielahti, Krupulähteentie 63 H. Tehdäänkö näistä seuraava. Todella upea paikka hyvällä uimarannalla. Ap. 044 340 0360/J. Toimiva huonejärjestys. YLÖJÄRVI VILJAKKALA SÄRKÄNMÄKI OK-TALO 4 h+k+aula+s+ph+3 wc:tä+khh, ap. Lapsiperheille ihanteellinen paikka. Tiiliverhous. 3mh, oloh, k, kph, s, 2 wc, takkah, työh, kellari. 80 m 2 . Sähkölämmitys, kaksi varaavaa tulisijaa, ilmalämpöpumppu. Kurkkuja runsas, mutta rajoitettu erä. Siisti rivitaloyksiö jäähallin vieressä, vapautuu nopeasti. 31 TORSTAI 4.10.2018 Myydään Ostetaan Ravintolat Torilta Rakentaminen Meillä leivotaan! Soutajantie 2, Ikaalinen P. Rak.v. ESITTELY SU 14.45–15.15. 370 m 2 , joka soveltuu myös eläintenpitoon. Siistikuntoinen talo, asuinpinta-ala 126 m 2 . 64 m 2 . Uimaranta vieressä ja muut palvelut, pihassa kota. Vh. Hyväkuntoisessa asunnossa on tehty pintaremonttia, edullinen hoitovastike, sähkölämmitys ja ilmalämpöpumppu. Erittäin tyylikäs ja tasokas talo viihtyisällä Särkänmäen asuinalueella. 130 000 € /tarjous, autokatos kuuluu hintaan. HÄMEENKYRÖ KESKUSTA Hämeenkyrön liikekeskus 1 h+wc katutason liiketila myydään huippuedullisesti. käyttövesiputket, vesikatto, ulkoovet ym. Rantasauna, sähköt, omaa rantaviivaa 550 m. 49 500 €/tarjous. 2004+ kahden auton autotalli/varasto, pinta-ala. SOVI ES. Autotallirakennus 50 m 2 , kesäkeittiö, puuliiteri. Heti vapaa peruskuntoinen, kahdessa tasossa oleva rivitalohuoneisto. Myös kaivuuja purkutyöt. KYRÖSKOSKI RT 2 h+k+s+autokatos. Härkikuja 2. Kurkusta ei ennakkovarauksia. Es. 6000 €. SOVI ESITTELY. 1990. T. Vanha Tampereentie 11 A 11. Vielä ehdit varmistaa katon kunnon. 165 000 €. Hoitovastike kaikkine kuluineen 40 €/kk. 59 000 €. Tosi hyväkuntoinen kaksio. 4 krs. KYRÖSJÄRVI IKAALINEN KAKSOISSAARI Hirsinen kesämökki 2 h+kk+parvi 45+26 m 2 , rak.oikeutta jäljellä. Es. Vh. Sovi näytöstä. Puolukkaa ja karpaleita. Osaketie 3 A. Heti vapaa, uudenveroinen ylimmän kerroksen kaunis saunakaksio kauniilla Kyrösjärvimaisemilla. ESITTELY SU 16–16.30. Vh. Ap. Virkatie 4 A 3. OKT, 105 m 2 Keskusta, Vaarinsalontie 1 H. 1,5 ha, jolla halli/navettarakennus n. klo 8–15 Kaksi kurkkulaatikkoa yhteensä 10 € (normaalisti 10 €/ltk) Maksu vain käteisellä. Meidän katon alla on hyvä olla. SOVI ESITTELY. Oloh, 2 mh, k, vh, s, kph, wc. Vh. Todella hyväkuntoinen talo. Hyvin hoidettu pieni puutarha. Hieno 1940 m 2 :n tontti lähellä järveä; tontin ja järven väliin jää maa-alue, jota käytetty kuin omaa. Käyttövesija lämmitysputket sekä suurin osa ikkunoista uusittu. Vh. • PIENEN KYLÄN PIKKU-JÄTTILÄINEN • Kortteenkatu 6, 39500 IKAALINEN Puh. Ei jälleenmyyntiin. on kansallinen korvapuustipäivä Torstain ja perjantain tarjous Korvapuustit 1 00 kpl Kauppakeskus Komppi ma–pe 10–19, la 10-17, su 12-15:30 NANSOSHOP.COM Voimassa 29.9.-7.10. Nouda siis omasi pois viimeistään 30.10.2018 tilassa olevien kurssien aikana ti klo18–20.15 tai to klo 13.30–16.30 ja 17.30–20.30. Erikoisjalkineita ongelmajaloille, KUOMAlenkkareita (myös talvimallit), Nokian kumisaappaita (myös lämminvuorisia), NAHKASAAPPAITA, aamutossuja ym.. VILJAKKALA keskusta RT 2 h+k+s+ph+vh+wc, ap. Lauantaina Kyröskosken torilla RUOKAPERUNAA Pito, Matilda, Van Gogh, Siikli. 155 000 €. Tontti 1200 m 2 . Rv. Kahdessa tasossa. OKT, 165 m 2 Avento, Aaltosentie 10 H. 15 m 2 . ESITTELY SU 15.30–16. oivaseutu.fi Oivassa tavoitat asiakkaasi lähiseudulta!. 040 570 5655 jari.salminen@kotikeskus.net ESITTELYT SUNNUNTAINA KYRÖSKOSKI RT 1 h+k+s ap. 1982. Ostetaan myös käyttökelpoisia maatalouskoneita ja traktoreita. OKT, 134 m 2 , Juhalantie 14 H. Juhonraitti 5 C. ESITTELY SU 14.00-14.30 KYRÖSKOSKI RT 3 h+k+s+autokatos. Talousrakennus. 170 000 €. T. VILJAKKALA HAVERI Hirsimökki Tupakeittiö+parvi+s+ph/wc+terassi. 195 000 €. 03 371 5555 Avoinna: ma-to 8–17, pe 8–18, la 9–14 TEHTAANMYYMÄLÄ KAHVILA TO–LA 4.–6.10. Vh. Tupak, saunatilat. su, klo 13–13.30. Tarjous koskee valikoituja normaalihintaisia tuotteita. Tontti 2006 m 2 . Tuore NAUDANMAKSA jauhettuna tai palana 7 90 kg HIRVILENKKI 9 90 Leikkeeksi RASVATON PALVI Leivitetetty POSSUN FILEPIHVI 1 60 100 g TUORETTA KOTIMAISTA LAMMASTA kg kg TI–LA 9.–13.10 VILJAPOSSUPÄIVÄT TO 11.10. 30 000 €. 03 458 9700 Talviaukioloajat alk. Viikolla 42 ei ole opetusta. 020 720 5890 • myynti@is-tarvike.fi Avoinna: ma–pe 8–17 la 8–13 Poistorekeistä LÖYTÖJÄ TELTTAPÄIVÄT TELTTAPÄIVÄT La 6.10. 13 kauppaa tehty tänä vuonna Jämijärvellä. Saarantie 10. Isoviita TA R JO A R O H K E A S T I ! PA LVIPORTTI LÄHILIHAA Parkunmäentie 2, Hämeenkyrö palviportti.fi p. 1970. 3.9. 1203 m 2 . Oikopolku 2 C. Vh. 4 mh, oloh, takkah, parvi, k, kph, khh, s, 165/196 m 2 . sekä autotalli ja puuliiteri. 215 000€. Vuonna 2007 valmistunut hyväkuntoinen Jukka-talo aurinkoisella tontilla, jossa myös järvinäkymä. SOVI ESITTELY. 133 m 2 +16 m 2 . Vh. Siistikuntoinen talo aurinkoisella 1330 m 2 :n tontilla. Leponiemi UNOHDETUT KESKENERÄISET TYÖT poistetaan Hämeenkyrön kansalaisopiston Tuohelan työtiloista marraskuussa 2018. Käyttöoikeus joka kuudes viikko. 37,5 m 2 + parv. Sähköliittymä. 3 mh, oloh, k, kph, khh, s, wc, vh, ak, var. Rantapolku. 84 000 €. Kiinteistöosakeyhtiömuotoinen. 3 mh, oloh, k, kph, s, khh. Viihtyisä, tilava ok-talo. P. 205 000 €. YLÖJÄRVI VILJAKKALA SÄRKÄNMÄKI OK-TALO 4 h+k+s+ph+takkahuone+varasto+ autotalli. Suojaako katto. Heti vapaa saunakaksio Seurakuntatalon takana. klo 10–15 KAHVITARJOILU 10 90 KIMMON KENKÄ LAUANTAINA (joka lauantai) KYRÖSKOSKEN TORILLA Talvi-, kävelyja jokasään kenkiä. klo 9–13 NYT EI HINNAT PÄÄTÄ HUIMAA 1 € 5 € 10 € 15 € 20 € VAATTE ITA KENKIÄ TYÖKAL UJA KALAST USTARV IKKEITA VALAISI MIA JA PALJON MUUTA Ikaalisten Tarmon C-joukkue myy makkara ja kahvia. Yhtiössä isot remontit tehty mm. su, klo 14.30–15. Terassi 14 m 2 . SOVI ESITTELY. Tarjous voimassa niin kauan kuin tuotteita riittää. 040 570 5655/Jari www.ikaalistenluomu.fi Kurkkuhulinat Luomulla perjantaina 5.10. 2000. 1670 m 2 . Lisätiedustelut: 050 560 6370 / Elise Turppa Kankaanpään Laki ja Kiinteistö Oy, LKV Paavo Tuori 050 553 0215 • Juhani Tuori 044 553 0215 JÄMIJÄRVI www.kalaki.fi Sunnuntain esittelyt: Maatilan talouskeskus Suurimaa, Kahilaluomantie 297 H. ma–pe 7–16, la–su suljettu Tervetuloa! 4.10
torilla tavataan. Pirkanmaan Muistiyhdistys Ikaalisten muistitori ma 8.10. 8–21 la 8–20 su 11–20 Karhoistentie 3, 39500 IKAALINEN sirpa.rintamaki@k-supermarket.fi p. 24 %) K O M P P I TO–LA TARJOUKSET VOIMASSA TO–SU 4.–7.10. 0207 545 070 Puhelun hinta 0207-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8,35 snt/puh + 7,02 snt/ min (sis. Kuvia mukaan. Jämijärven Eläkkeensaajat Syysretki Mielahden keittokatokselle ma 8.10. Trubaduuri soittaa ja laulattaa. klo 18. Aurinkorinteellä klo 16–18. 24 %) ja matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 17.17 snt/min (sis. klo 10. Hokkarit Edustus II-div. klo 13 Panu Rajala Suomussalmen Sulttaani 23,90 (38,00) (10.10. Hämeenkyrön Kirjasto klo 18) klo 14 Liisa Rasa Tyttö kuin sykkyrä, elämä kuin sokkara 25,00 Satupäivän LUKUTEMPAUS seurakuntakeskuksessa to 18.10. sarjapelit pe 5.10. Simunan Martat Tapaaminen to 11.10. 03 3143 3150 ilmoitukset@oivaseutu.fi toimitus@oivaseutu.fi tilaukset@oivaseutu.fi Nuijamiestentie 1, Hämeenkyrö Puh. +358 3 4108 1629 scandichotels.fi/ikaalistenkylpyla KEITTOLOUNAS RAVINTOLA RONDOSSA VANHUSTENVIIKOLLA 8.-12.10. Kammarin runopiiri ma 8.10. Suomen Punainen Risti Jämijärven osasto Ystäväilta Jämijärven Osuuspankilla tänään to 4.10. klo 9–17 Kahvipannu kuumana koko päivän! Tarjolla klo 11.30 alkaen tykillinen Kyrösjärven KUHAKEITTOA! Lounasmusiikista vastaa Ikaalisten omat pojat: Tapio Tuomisto (klo 11.30) ja Teemu Rajamäki (klo 12.30). Ohjaaja tulee Pionista. klo 10–15, p. Kuukausitreffit ke 10.10. 32 TORSTAI 4.10.2018 Fingerporin koko kuva 6 19,90 (32,-) Prinsessan Satuaarre 13,90 (23,90) 365 Iltasatua ja lorua 13,90 (23,90) Talvisatuja 13,90 (26,-) Ahkerat ajopelit puuhakirja 6,90 (11,90) Lasten äänelliset kirjat 12,90 (19,90) Muuuu, Röh ja Tööt Suuret Ristikkokirjat 8,90 (43,50) Suuri runokirja 9,90 (37,50) Västäräkki vääräsääri 9,90 (27,50) SuomiOpas 8,90 (28,-) Paljon muita tarjouskirjoja! Vanha Tampereentie 10, IKAALINEN 03 458 8240, www.ikaalistenkirjakauppa.fi ikkirja@sci.fi IKAALISTEN KIRJAKAUPPA Tervetuloa palveltavaksi! Vo im as sa ni in ka ua n ku in ta va ra a rii ttä ä. klo 14, opetellaan kirjansidontaa la-su 13.–14.10. klo 18.30 vs. Ik-Vi. klo 12–13 ja keskusteluja vertaistukiryhmä muistisairausdiagnoosin saaneille ja heidän läheisilleen klo 13–14.30 Jyllinkodilla, Jyllinkatu 3, Ikaalinen. Keskisenkatu 1-3, Ikaalinen Puh. Ei lemmikkieläimiä, luottotiedot tarkastetaan. Kyröskosken Sykkeellä alk. Pirkanmaan Omaishoitajat ry Hämeenkyrön vertaistukiryhmä kokoontuu 18.10. LASTENKIRJAT –20 % 50 ensimmäiselle lapselle Kirja-kärpänen –heijastin! Vuoden 2019 KALENTERIT –15 % ovh:sta Kaikki PELIT –20 % ovh:sta KORTIT –15 % ovh:sta Arvontaa ! Kaikki Lämpimästi tervetuloa! Palvelemme: ark. Ryhmä avoin kaikille kiinnostuneille. klo 12 laulajaiset Hällä-Pirtillä, useita kuoroja mukana. P. Ti 9.10. Paistetaan vohveleita ja luontopolku. 03 3143 3100 Puhelimitse meidät saa kiinni ma–pe klo 8–16. Käsityökahvila avoinna sunnuntaisin klo 15–19. Des Medin edustaja paikalla. alv. Vap. klo 19 ja la 6.10. Parkkis-kerho Kokoontuminen pe 12.10. Tulehan kuuntelemaan. klo 10 alkaen Heinijärven vanhalla koululla. 03 3143 3150 ilmoitukset@oivaseutu.fi Vuokralle tarjotaan rt-yksiö Kyröskoskella, 35 m 2 . klo 17.30 Parkanossa Rantakodossa Niementie 2. klo 19 Juhlapalvelu Mapsellissa, Jaakontie 2, Kyröskoski. Heinijärven kyläyhdistys Seniorikerho kokoontuu ke 10.10. Mennään kimppakyydein. Oiva TORI Hämeenkyrön toimipiste Nuijamiestentie 1, 39100 Hämeenkyrö P. •Rivi-ilmoitus,enintään200merkkiä•Hinta20€/ilmoitus •Jätäilmoituksesinetissä:oivaseutu.fi TEHOKAS ILMOITUSPALSTA YKSITYISILLE. 040 730 690. Kyrösjärvenseudun Hengitysyhdistys Uniapnean vertaistukiryhmä kokoontuu to 11.10. Satun päivänä KIRJAKAUPASSA to 18.10. 040 502 0046. 8–21 la 8–20 su 11–20 Karhoistentie 3, 39500 IKAALINEN sirpa.rintamaki@k-supermarket.fi p. 24 %) K O M P P I Palvelemme: ark. Miehet 6-divari turnaus su 7.10. 0207 545 070 Puhelun hinta 0207-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8,35 snt/puh + 7,02 snt/ min (sis. Seuratoiminta Hämeenkyrön Kameraseura ry Ke 10.10. Lähtö kimppakyydeillä Nesteen pihasta klo 12.45. alv. Kiinnostaako tulevaisuus. KLO 12.00-14.00 9,50 € / HLÖ Oivan toimipisteiden AUKIOLOAJAT MUUTTUIVAT Haluamme palvella lukijoitamme entistä paremmin ja vastata asiakkailta tulleisiin toiveisiin. Kyröskosken Ponsi Salibandy. Marita Frigård luennoi aiheesta Liikkua Ikä Kaikki. klo 11. Toimipisteemme Hämeenkyrössä ja Ikaalisissa ovat avoinna ma–ke kello 9–15 ja to–pe klo 12–15. klo 14 Kyröskoskella, Tupalan kerhohuoneella, os. 24 %) ja matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 17.17 snt/min (sis. alv. klo 15–16 Iloisessa yhteistyössä mukana Seija G, Satunurkka ja seurakunta. 03 3143 3100 ilmoitukset@oivaseutu.fi Ikaalisten toimipiste Keskisenkatu 1, 39500 Ikaalinen P. ELLEI TOISIN MAINITA 13 95 KG 2 .1 .INGMAN LAKTOOSITON VANILJAKERMAJÄÄTELÖ 1 L LUOMUPERUNA 1 KG, SUOMI HK TAKUUMUREA NAUDAN SISÄJA PAAHTOPAISTI PALANA 1.PS INGMAN VANILJA KERMAJÄÄTELÖ 1 L, EI LAKTOOSITON RAJOITUS: 3 PKT/TALOUS PKT PKT 4 99 REILUN KAUPAN ROOSA NAUHA RUUSUKIMPPU 7 KPL, KENIA 8 50 COSTA RICA JAUHETUT KAHVIT 500 G (5,67/KG) EI RANSKALAINEN PAAHTO KIMPPU SUOMI Luomu Yksittäin 2,99 pkt (5,98/kg ) 3 PKT -31% PLUSSA-KORTILLA Ilman korttia 1,45 pkt -25% PLUSSA-KORTILLA Ilman korttia 2,69 pkt Lahjoitus 0,20 € kimppu Vastuullinen RUOKAKAUPPA Ostamalla autat! K-RUOKAMESTARIN NAUDAN JAUHELIHA 15% SUOMI K-RUOKAMESTARIN KARJALANPAISTILIHAT SUOMI SAVUSTETUT SILAKAT SUOMI, SÄÄVARAUS 6 99 12 90 8 95 KG KG KG IKAALISTEN KYLPYLÄ puh. Alasentie 12. Hämeenkyrön maaja kotitalousnaiset ry Lokakuun ompeluseura ti 9.10. Soita 050 564 2393/Leena.. Mukaan vertaistukiryhmään voivat tulla parkinsonia, dystoniaa ym. Hämeenkyrön nuorisoseura Tapahtumia Kyrölässä, Laivatie 3. alv. klo 11 Katariina Romppainen (Kati Routa) Vihanpitäjät 19,90 (30,00) Tervetuloa juhlistamaan Pirkanmaan maakunnallista YRITTÄJÄPALKINTOA KIRJAILIJAVIERAAMME: suomalaisen kirjallisuuden päivänä keskiviikkona 10.10. Ennustan korteista vuosien kokemuksella. 1.11. liikehäiriösairauksia sairastavat ja läheiset. klo 18 Koskikammarilla. klo 15–16.30. Hämeenkyrön-Viljakkalan Eläkeläiset ry La 6.10. Paikka Päiväkeskus Aurinkorinne, Tunnelikuja 1