KESKIVIIKKO 4.10.2023 Irtonumero 3 € HÄMEENKYRÖ • IKAALINEN • JÄMIJÄRVI • VILJAKKALA Päätin, että yritän välttää katkeroitumisen ja suunnata ajatukset tulevaan. sivu 8 Hamppua kasvaa harvalla Teen nykyisin vain 12-tuntisia työpäiviä. sivu 11 Sisäilmaongelmat sulkevat Hämeenkyrön hallintotalon sivu 9 Jämijärven terveysasema aiotaan sulkea ensi vuonna sivu 9 Jenni ja Jussi Lautamäki ovat tyytyväisiä vuoden satoon. sivu 17 Veroennusteissa meillä on onneksi ollut tuuria ja duuria. Öljyhampun käyttö ja markkinat ovat kasvussa, mutta viljelijöitä ei ole montaa. sivu 10 N:o 40 Amerikankarpalo tuli Mahnalaan sivu 16
Poliisihallituksesta kerrotaan, että noutopisteistä ja niiden määrästä on sovittu Poliisihallituksen ja passinvalmistaja Thales DIS Finland Oy:n välisessä sopimuksessa. Myös kaupungin imagon pelätään kärsivän ja asukkaita muuttavan pois. Tuulivoimakaavaa käsittelevän pykälän käsittelystä jäivät esteellisinä pois kaupunginhallituksen jäsenet Riitta Kivikartano (ps.), Hanna Mattila (kesk.) ja Kalle Mäkelä (kok.) Mattilan tilalla varajäsenenä pykälän ajan oli Mirja Hanhikangas (kesk.). Näin päätökseksi tuli alkuperäinen esitys. Uuden huoltorakennuksen on suunnitellut Sitowise Oy. Riitta Kivikartano (ps.) esitti Ari Heiskan (ps.) kannattamana, että aloite olisi palautettu valmisteluun. Kaava-alue on Tevaniemen kylän ja Ojajärven väliselle alueelle Leppäsjärven kylän eteläpuolelle. Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto hyväksyisi tuulivoiman osayleiskaavan ehdotuksen. Hämeenkyrö valitsi yksityisteiden auraajat HÄMEENKYRÖ. KESKIVIIKKO 4.10.2023 2 UUTISET Tevaniemen tuulikaava: Yksityisiltä kritiikkiä, viranomaiset puoltavat Huolta kannetaan maisemista, pohjavesistä ja terveysvaikutuksista. Parkanon kaupunki kiinnitti lausunnossaan huomiota muun muassa voimaloiden meluun, välkkeeseen, maisemavaikutuksiin ja kaavoitettavien 280-metristen voimaloiden kokoon. Myös vaikutukset pohjavesiin, kiinteistöjen arvoon, ihmisten ja eläinten terveyteen huolestuttivat. Kyröskosken urheilukentän huoltorakennuksen purkutyö aloitettiin lokakuun alussa ja valmista pitäisi tulla muutamassa viikossa. Koska passinhaku ja passien toimitus on viranomaisprosessi, sen kommentoiminen on vastuuviranomaisen, tässä tapauksessa Poliisihallituksen tehtävä. Ely-keskus myös katsoo tuulivoimarakentamisen vastaavan Pirkanmaan energiastrategian tavoitteisiin, valtakunnallisiin alueiden käytön tavoitteisiin ja hiilineutraalin energiantuotannon tavoitteisiin. Tevaniemeen suunniteltavan tuulivoimapuiston osayleiskaavan ehdotus sai runsaasti palautetta, kun se keväällä oli nähtävillä. Olisiko tuulivoimaa käsittelevään kuntalaisaloitteeseen annettava vastaus pitänyt palauttaa vielä uudelleen valmisteltavaksi. Elinympäristölautakunta valitsi uuden huoltorakennuksen rakentajaksi TKK-Rakennus Oy:n Kangasalta. Hankinnan valintaperusteeksi määriteltiin hinta 85 prosentin ja laatu 15 prosentin painoarvolla. Kaavan laatijan mukaan voimaloiden kokoa voi hahmottaa muista vastaavalta etäisyydeltä laadituista havainnekuvista. Tietyillä rakentamattomilla rantatonteilla se nosti esiin välkehaitan ohjearvojen ylittymisen, ja kaavaan lisättiin määräys voimaloiden välkkeenhallintajärjestelmästä. Esiin nostettiin myös muun muassa ilmastonmuutoksen hillitseminen ja hiilineutraaliuden lisääminen, energiaomavaraisuuden lisääminen ja huoltovarmuus nykyisessä maailmantilanteessa. Ely: vaikutukset eivät kohtuuttomia Pirkanmaan ely-keskuksen mielestä ympäristövaikutusten arvioinnin (YVA) ja kaavan yhteydessä on selvitetty laajasti hankkeen ympäristövaikutuksia. Myös sitä yhdistys pitää ongelmallisena, ettei kaavoituksessa ja YVA:ssa ole selvitetty pienempää hankealuetta, joka olisi vastannut voimassa olevan maakuntakaavan tuulivoima-aluetta. Maanrakennusmestari Ari Vaahtera kilpailutti kuudeksi alueeksi jaetut urakat ja tarjouksia tuli määräaikaan mennessä yhdeksän. Tarjouksia rakennusurakan toteuttamiseen kunta sai seitsemän. Heiska jätti asiasta eriävän mielipiteen. Kaavaan kuuluu myös muun muassa tuulivoimaloiden huoltotiet ja teknisiä verkostoja, vesialuetta, muinaismuistoja kultuturiperintökohteita, ohjeelliset sähköaseman ja maa-aineksen ottoalueet ja ohjeellinen ulkoilureitti. Urheilukentän huoltorakennus rouhitaan maan tasalle • Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ. Tevaniemen tuulivoimakaava etenee Ikaalisten valtuustolle esitetään kaavan hyväksymistä. Talvihoidon urakkakausi alkaa lokakuun alussa ja päättyy huhtikuun lopussa. Aloitteessa esitettiin kolmea asiaa: tuulivoimakaavoituksen lopettamista Ikaalisissa, muiden uusiutuvien energianmuotojen selvittämistä sekä erillisen energiaja kaavoitusstrategian laatimista kaupungille. Toissijaisella urakoitsijalla ei kuitenkaan ole velvoitetta ottaa urakkaa hoidettavakseen. Tevaniemen tuulivoimapuiston kaava etenee. Aloitetta on jo aiemmin käsitellyt ympäristölautakunta, ja kaupunginhallitus merkitsi lautakunnan antaman vastauksen tiedokseen äänin 7–2. Kaavan laatijan mukaan YVA:n ja kaavoituksen eri vaiheissa on järjestetty yleisötilaisuuksia, lehdistö on kirjoittanut hankkeesta ja osalliset ovat voineet ottaa kantaa hankkeeseen sen eri vaiheissa. Hankkeeseen palkattiin rakennuttajakonsultti, jonka avustuksella uudisrakennuksen rakentaminen kilpailutettiin elo-syyskuussa 2023. Tevaniemen kyläseurakaan ei muistuksessaan ottanut asiaan kantaa, koska kyläläisten mielipiteet jakautuvat. Toimivalta passien noutopisteverkoston ja toimitusprosessin yksityiskohtien suunnittelusta on Poliisihallituksella. Eräs muistutuksen jättäjä kokikin, että hanketta leimaa kiire, yleisötilaisuuksissa on vähätelty asukkaiden huolta ja tiedottaminen on ollut puutteellista. Kivikartano ja Heiska olivat vastaehdotuksen kannalla, ja Kivikartano jätti asiasta myös eriävän mielipiteen. Suomen luonnonsuojeluliiton Ikaalisten yhdistys ry nostaa esiin muun muassa pohjavesialueen läpi kulkevan sähkönsiirtolinjan, ja kaivuutöissä muistutetaan erityisestä varovaisuudesta. Kylän yhteishenki huolettaa Yksityishenkilöiden ja yhdistysten jättämissä muistutuksissa tuulivoimahanketta etenkin kritisoitiin. Ehdotusta ei kannatettu, joten se raukesi. Esimerkiksi Pirkanmaan liitto puolsi osayleiskaavan jatkovalmistelua tietyin evästyksin. Lisää avoimuutta kaivattiin Myös lisää avoimuutta olisi kaivattu niin hanketoimijan kuin kaupunginkin taholta. Palaute ja kaavan laatijan Sitowise Oy:n antamat vastineet kuuluvat kaavan aineistoon. Yhden muistutuksen jättäjä suhtautuu Tevaniemen tuulivoimaan myönteisesti. Maakuntaliiton lausunnon jälkeen kaavaan lisättiin merkintä Ahvenlammen ja Vähä-Ojajärven välille sijoittuvasta arvokkaasta geologisesta kalliomuodostumasta, jolle on maakuntakaavassa suojelumääräys. Kuljetusreiteillä parantamista vaativat painorajoitettu Vääräjoen silta ja Leppäsjärventie vaatisivat parantamista, ja niistä onkin aloitettu keskustelut hankekehittäjän kanssa. • Liisa Raipala IKAALINEN. Elinympäristölautakunta valitsi Hämeenkyrön kunnan hoidossa olevien yksityisteiden aurauksen ja hiekoituksen hoitavat urakoitsijat kahdeksi seuraavaksi talveksi. Tuulivoiman todettiin myös tuovan eripuraa kyläläisten ja kylien kesken ja rikkovan kylän yhteishenkeä. Tuulivoiman todetaan olevan uusiutuva, lähes päästötön energialähde ja tärkeä hiilipäästöjen vähentämiseksi. • Liisa Raipala IKAALINEN. Voimaloiden rakentamisessa ely-keskus muistuttaa luontoarvojen säästämisestä, metsäalan pirstomisen välttämisestä, puuston hiilinieluista sekä merkittävien pintaja pohjavesiin kohdistuvien vaikutusten estämisestä. Kaupunginhallitus päätti maanantaina ottaa asiasta jätetyn valtuustoaloitteen valmisteltavaksi. Heinäkuussa jätetyssä eri puolueiden valtuutettujen aloitteessa esitettiin, että Ikaalinen selvittäisi mahdollisuudet liittyä geopark-verkostoon. Tietoa passien noutopisteistä ei ole avoimesti saatavilla, mutta passia hakiessaan kansalainen saa aina tiedon noutopisteestä. Naapurikunnista Jämijärvi ja Parkano kuuluvat verkostoon. Tarjoajista T:mi Hannu Pohjanen valittiin hoitamaan talvikunnossapitoa kahdelle urakka-alueelle. Härmä Oy sekä T:mi maanrakennus Antti Molin. Huolenaiheita olivat esimerkiksi melu-, välkeja maisemavaikutukset. Jatkossa passit voi noutaa Kyröskosken Huoltokeskukselta, jossa toimii Matkahuollon asiamiespiste. Ely-keskuksen mielestä melutai välkevaikutukset rakennetuilla kiinteistöillä eivät ole kohtuuttomia. Ikaalinen selvittää liittymistä geopark-verkostoon IKAALINEN. Kaksi aluetta sai hoidettavakseen myös T:mi Tuomo Palomäki . Aloitteen mukaan geoparkin jäsenyys vahvistaisi Ikaalista luontomatkailukohteena. Joissain muistutuksissa voimaloille toivottiin myös ympäristölupaa. R-kioskin sulkeuduttua Kyröskoskella passien noutopiste Hämeenkyrössä vaihtui. Naapurikaupunki toteaakin, että varovaisuusperiaatteen mukaan vähimmäisetäisyys voimaloista lähimpään vakituiseen ja loma-asutukseen voisi olla suunniteltua suurempikin eli 3–4 kilometriä. Jokaiselle alueella valittiin myös toissijainen urakoitsija siltä varalta, että ykkössijalle valittu urakoitsija jostain syystä estyy hoitamasta tehtävää. Uuden huoltorakennuksen pohjatöitä saatetaan parhaassa tapauksessa päästä aloittamaan jo tämän vuoden aikana. Uuden huoltorakennuksen urakoitsijaksi valitun TKKRakennus Oy:n tarjous oli suuruudeltaan 999 200 euroa. Osassa muistutuksia tuulivoimakaava varten laadittuja selvityksiä pidettiin puutteellisina, ja havainnekuvia olisi kaivattu enemmän, esimerkiksi Röyhiönjärveltä. Maisemavaikutuksia on elyn mukaan arvioitu riittävästi, ja arvioituja vaikutuksia se pitää hyväksyttävinä. Ikaalisten kaupunginhallitus on lämmennyt esitykseen Ikaalisten mahdollisesta liittymisestä geopark-verkostoon. Tästä Ikaalisten kaupunginhallitus päätyi äänestämään, kun se käsitteli tuulivoimaan kriittisesti suhtautuvaa kuntalaisaloitetta. Tuulivoiman kaavoittamisen ei myöskään nähdä poistavan muiden mahdollisten uusiutuvien energiamuotojen sijoittumista Ikaalisiin.. Kaupunginhallitus äänesti tuulivoimaan liittyvästä kuntalaisaloitteesta IKAALINEN. Muun muassa viranomaiset jättivät 20 lausuntoa, ja kritiikkiä esitettiin varsinkin 20 yksityishenkilöiden ja yhdistysten muistutuksissa. Hämeenkyrön passit haetaan nyt Huoltokeskukselta • Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ. Kaupungin toivotaan myös huomioivan paremmin kaavasta annetun palautteen ja ympäristöluvan tarpeen. Tevaniemen Tuuli Oy suunnittelee yhdeksän, maksimissaan 280 metriä korkean tuulivoimalan rakentamista Tevaniemeen. Kyseinen vastuuviranomainen on määritellyt noutopisteille tarkat turvallisuusvaatimukset, jotka koskevat niin toimitilan kuin luovutusmenettelyn turvallisuutta. Hankkeelle on varattu investointimäärärahoja tälle vuodelle 290 000 euroa, ensi vuodelle miljoona sekä 80 000 euroa vuodelle 2025. Kaupunginhallituksen käsittelyssä Ari Heiska (ps.) teki vastaesityksen, ettei pykälää hyväksyttäisi ja kaavaa esitettäisi valtuuston hyväksyttäväksi. Se esimerkiksi totesi, että Tevaniemen tuulikaava-aluetta pidetään mahdollisena tuulienergian tuotantoalueenaa myös Pirkanmaalla vireillä olevassa, energiaa käsittelevässä vaihemaakuntakaavoituksessa. Kaavanlaatijan mukaan voimalat eivät aiheuta sellaisia merkittäviä ympäristövaikutuksia, jotka edellyttäisivät ympäristölupia. Alkuperäistä esitystä kannattivat Matti Äijö (kesk.), Johanna Hiiri (sd.), Ilmo Kalli (kesk.), Pia Laakso (sd.), Hanna Mattila (kesk.), Kalle Mäkelä (kok) ja Timo Tuomisto (kok.). Ympäristölautakunnan vastauksessa todettiin muun muassa, ettei Ikaalisissa ole tarvetta energiaja kaavoitustrategialle. Yhden urakka-alueen saivat Kuljetus A. Tuulivoiman todetaan myös lisäävän energiaomavaraisuutta ja tuovan kiinteistöveroja
Vaikka tontit alkavatkin olla luovutuskunnossa, on markkinointia tehty jo hyvä tovi. Monet tahot ovat yllättyneet, kuinka lähellä Tamperetta olemme. Puuosaston saneerauksen Sasky kustantaa kokonaan itse. Kosonen kertookin, että yritykset näkevät sijainnin hieman eri tavalla kuin kunta. Kunnallistekniikka alkaa olla valmis, ainoastaan sähköt vielä puuttuvat. Tulevaisuudessa aluetta voidaan kaavoituksen voimin laajentaa myös tien toiselle puolen. – Yhtymähallitus määritteli hankkeen kustannusten budjettiraamiksi 1,7–1,9 miljoonaa euroa. – Bisnes tulee niiden tuomista verotuloista, työpaikoista ja yleisestä toimeliaisuudesta. – Toisaalta yritykset näkevät asiat niinkin, että heidän tulee saada osia ja tavaraa eri ilmansuunnista. Nämä ovat olleet kaukana hintapyynnöistämme. KESKIVIIKKO 4.10.2023 3 UUTISET Hanhijärven yritystontit ovat viime silausta vaille valmiit ”Tärkeintä on murtaa harha Hämeenkyrön syrjäisestä sijainnista.” • Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. Kaupunginvaltuusto päättää talousarviosta marraskuun lopussa.. Saskyn Idea-kampuksen uudisrakentaminen etenee Asesepän koulutukselle ja lukiolle tulossa uutta tilaa. Samoin tavaraa lähtee siihen ja tähän suuntaan. Jos joku toimija kiinnostuu Hämeenkyröstä ja vasta siinä kohtaa aletaan kaavoittamaan, se tilaisuus menee ohi. Vielä tarvitaan määrärahapäätökset Uudistilojen kustannukset jaettaisiin puoliksi Saskyn ja Ikaalisten kaupungin kanssa, ja kaupunki toteuttaisi tämän korottamalla peruspääomaansa Saskyssa. – Viime viikolla lähti mailit 400:lle toimitusjohtajalle. Suunnitelmat ovat viimeistelyä vaille valmiita, Lahti kertoo. – Olemme olleet erittäin tyytyväisiä urakoitsijan työn jälkeen ja ripeyteen. Suostuminen määrittäisi muidenkin tonttien hinnat. Laajennuksen lisäksi Sasky toteuttaa omana projektinaan Ikatan puuosaston saneerauksen. Alueelle on rakennettu 75 hehtaarin alueelle 25 yritystonttia. – Sellaisia on kyllä ollut, että tämän verran voimme tontista maksaa. Mutta siitä huolimatta ensimmäiseen tarjoukseen ei kannata tarttua, jos se on kaukana pyyntihinnasta. Kuntayhtymäjohtaja Antti Lahden mukaan nykyiset asesepän alan ja lukion tilat ovat nykyisin alimitoitettuja. Uudisrakennuksesta Ikaalisten lukio saa kaksi noin 50 neliön opetustilaa. Hankkeen kilpailutus toteutettaisiin heti myönteisten päätösten jälkeen, ja rakentaminen pääsisi alkuun ensi vuoden alussa, Lahti kertoo. – Tämä edellyttää sitä, että Sasky ja Ikaalisten kaupunki hyväksyvät niihin tarvittavat määrärahat ensi vuoden talousarvioiden käsittelyn yhteydessä. Ikaalisten kaupunginhallitus teki kesäkuussa periaatepäätöksen, että Sasky voi alkaa suunnitella rakennusinvestointia. Sen kustannusten ylärajaksi yhtymähallitus päätti 450 000 euroa. Kosonen ymmärtää, että juuri tällä hetkellä voi yrityksille olla aikamoinen kynnys toteuttaa miljoonainvestointeja. Tilojen laajentaminen mahdollistaa opiskelijamäärien kasvattamisen. Sasky koulutuskuntayhtymän suunnitelmat rakentaa uutta tilaa Ikaalisten kampukselleen etenee. Jatkossa lähestymme eri tavoin heitä, jotka ovat viestin avanneet ja heitä, jotka eivät ole. Olemme vasta alkuvaiheessa ja tontit vasta valmistuvat. Keskusteluita on ollut Kosonen kertoo, että tonteista on käyty joitain keskusteluita, mutta vakavahenkiseen kaupanhierontaan ei ole vielä päästy. Siitä valtaosa tulee asesepän alan koulutukselle. ”Kaupunkiseutu alkaa olla täynnä” Tontit valmistuvat vähintäänkin epävarmaan taloudelliseen tilanteeseen. Kosonen myöntää, että yritystontin myyminen ei sinällään ole kunnalle mikään bisnes. Hanhijärven tulevan yritysalueen rakennustyöt ovat loppusuoralla. Juuri tätä tonteissa on kehuttu, ne ovat hyvin saavutettavalla paikalla etelästä ja pohjoisesta. Mutta kun puhutaan hehtaariluokasta, ei siellä tilaa ole. Käytössä ovat olleet sekä painettu että sähköinen media, mutta myös suoria kontaktointeja on tehty. Olimme valikoineet heidät tietyiltä sijainneilta, tietyiltä toimialoilta ja tietyiltä liikevaihtoluokilta. – Kunnalla on kuitenkin oltava yritystonttivarantoa. Saskyn yhtymähallitus on hyväksynyt uusien tilojen suunnitelmaluonnoksen. • Terhi Palonen IKAALINEN. Näemme, ketkä ovat avanneet viestit. Uutta tilaa tulee noin 600 neliötä. Hanhijärven laaja työpaikka-alue sijoittuu kolmostien varteen, eritasoliittymän viereen. Keskusteluissa mukana olleet tahot ovat kehuneet tonttien logistista sijaintia. Lahden mukaan uudisrakennus ja saneeraus olisivat valmiita ensi vuoden loppuun mennessä. – Meidän markkinoinnissamme suurin juttu on murtaa harha Hämeenkyrön syrjäisestä sijainnista. Lopullinen päätös investointiin lähtemisestä tehdään kaupungin talousarvion hyväksymisen yhteydessä. Hämeenkyrön elinkeinojohtaja Marko Kosonen kertoo, että niitä on lupa odottaa lähiviikkoina. Yhtymähallitus käsittelee talousarviota lokakuussa ja yhtymäkokous päättää siitä marraskuun loppuun mennessä. Hän uskoo Hanhijärven mahdollisuuksiin, sillä Tampereen kaupunkiseudulla isot tontit alkavat olla täynnä. – Kyllähän kaupunkiseutu pystyy sellaisen 2 000 neliömetriä kaavoittamaan
Onko mielessäsi aihe, josta toivoisit paikallislehteesi juttua. Me vasemmistoliiton edustajat olemme säännönmukaisesti kannattaneet alueellisten vaikutusten vahvempaa huomiointia Pirhan suunnitelmissa. Ikaalisten kaupungin valtuusto teki päätöksen yläkoulun sisäilman korjaamisesta ja väistötilojen hankinnasta heinäkuussa. Asia kuumentaa asukkaiden mieltä ja luontoihmisiä. Tämä luo mielikuvaa siitä, että Pirhan johtoporras olisi ensinnäkin kaikesta yksimielinen, ja toiseksi sulkenut korvansa asukkaiden huolilta. Onnistuitko taltioimaan upean luontoilmiön, kauniin maiseman tai hassun hetken. Nyt yksipuolinen tiedotus aiheuttaa huolta, väärinkäsityksiä ja kyynistymistä asukkaissa, jotka ovat aiheestakin kriittisiä Pirhan suunnitelmia kohtaan. Ruusuja, risuja, ehdotuksia. Fingrid painottaa linjauksissaan asukkaiden ja maanomistajien näkövinkkeliä pyrkien vetämään verkkonsa aiheuttamatta verkon vaikutusalueen asukkaille ja maanomistajille mahdollisimman vähän haittaa. Herätys soi. Tähän asti äänestykset ovat kuitenkin jakautuneet puoluerajojen, eivät kotikunnan mukaan. Tämä siis koskee noin viidesosaa koko oppilasmäärästä. Vaikka kaikkien oireet eivät vielä näkyisivätkään, voivat ne alkaa myöhemmin ja vaikuttaa pitkälle tulevaisuuteen. Lähetä kuva meille, niin voimme julkaista sen lukijoidemme iloksi. Varsinainen kunnantalo on käyttökiellossa teknistä siipeä lukuun ottamatta. Aluehallituksessa ja -valtuustossa on ollut erimielisyyksiä ja myös käyty asioista äänestyksiä, kuten demokratiaan kuuluu. Onko sinulla asiaa toimitukseen. Moni uskoo, että valtuutetut pyrkivät vain puolustamaan oman kotikuntansa palveluita muun Pirkanmaan kustannuksella. Äänestäjien oikeus saada tietoa päätöksenteosta ei toteudu Pirhassa Pirkanmaan hyvinvointialue eli Pirha on tuottanut pirkanmaalaisten sosiaalija terveyspalvelut sekä pelastuspalvelut viimeisen yhdeksän kuukauden ajan. Uinnit voisivat olla vapaaehtoisia, eikä niitä tarvitsisi kokonaan poistaa opetussuunnitelmasta, koska on myös oppilaita, jotka pitävät uimisesta, mutta niiden ei myöskään pitäisi olla kaikille pakollisia, jotta nuorten ulkonäköpaineet eivät lisääntyisi eikä Wilmaan kertyisi koulu-uintien takia turhia poissaoloja. Tiedän, ettei kaikilla ole yhtä paljon ulkonäköpaineita ja toiset ovat muutenkin tottuneet uimaan enemmän. Sisäilmaongelma vaikuttaa terveyteen negatiivisesti ja voi aiheuttaa vahinkoa terveydelle myös yläkoulun jälkeen. Puhumattakaan siitä, miten työntekijät asian kokevat. Tietoisuus siitä, mikä hyvinvointialue oikeastaan on ja kuinka se toimii, on kuitenkin vielä heikkoa. Viimeksi kesäkuussa kunnanvaltuusto kävi kriittistä keskustelua uuden Hämeenkyrötalon rakentamisesta, mutta päätyi keskustelun jälkeen jatkamaan hanketta. He näkevä kosken ja sen partaalla sijaitsevan laavun arvokkaana. Pirhan tiedotteissa ei kuitenkaan raportoida äänestyksistä lainkaan. Viime viikolla kävi ilmi, että nykyään hallintotalona tunnettu vanha hammashoitola joudutaan tyhjentämään sisäilmaongelmien vuoksi. Alkuun keskustelussa oli mukana nyt lähes kokonaan käytöstä poistetun kunnantalon korjaaminen, mutta myöhemmin keskiössä on ollut Hämeenkyrötalon rakentaminen. Tiedotteet ja suunnitelmat vilisevät hallinnon ja hyvinvointija terveysalan jargonia, eikä monilla ole mitään mahdollisuutta perehtyä suunnitelmiin tai kommentoida niitä. Päätöksessä kaikkien oppilaiden terveyttä ei mielestäni oteta huomioon. Toivoisin, että uutta koulua alettaisiin rakentamaan mahdollisimman pian, vaikka en uudesta koulusta itse hyötyisikään. Hankkeesta on nyt hyväksytty alustava tilaohjelma. Ensi viikolla Hämeenkyröön valitaan uusi kunnanjohtaja. Haluaisin kuitenkin pikkuveljeni ja muiden nuorten pääsevän puhtaaseen terveeseen kouluun koko oppivelvollisuutensa ajaksi. Väistötilat tarjoavat puhtaan sisäilman 60 altistuneelle oppilaalle noin 250 oppilaasta. Kumpikaan mielikuva ei pidä täysin paikkaansa. Oli ratkaisu sitten vanhojen tilojen remontointi kokonaan tai osittain tai uuden rakentaminen, niin kyllä näköpiirissä pitäisi olla se hetki, jolloin kunnan hallinto saadaan saman katon alle terveisiin ja turvallisiin tiloihin. Ikaalisten yläkoulun sisäilma ja väistötilat asettavat oppilaat eriarvoiseen asemaan. Hämeenkyrön kuntakiinteistöistä vanha tekniikkatalo purettiin parisen vuotta sitten. Kävin Fingridin sivuilla ja panin merkille yhden puutteen hahmottaakseni asiaa heidän kannaltaan. Hämeenkyrön kunnan palvelut on jouduttu rakennusten sisäilmaongelmien vuoksi pirstomaan moneen eri rakennukseen. Iskemällä siihen katkeaa paitsi rautatieyhteys mutta myös sähkönjakelu. Lopullinen hankesuunnitelma saataneen valtuuston pureskeltavaksi ensi vuonna. Julia Välimäki 8c, Ikaalisten yhteiskoulu Haluanko uimaan vai matematiikan tunnille. Oma ongelmansa on, että Pirhan tiedotusta ei ole tehty tavallisille ihmisille ymmärrettäväksi. Vinkkaa meille jutunaiheesta joko sähköpostilla toimitus@oivaseutu.fi tai soittamalla 03 3143 3170. Lääketieteellisesti on todettu, että huono sisäilma voi johtaa astman kehittymiseen, hengitystieoireisiin, yskään, päänsärkyyn ja pahoinvointiin. 050 554 7394 VINKKAA JUTUNAIHE LUKIJAN KUVAT KIRJOITA MIELIPIDE Haluatko sanoa sanasi paikallisesta asiasta. Muistan, että tänään on koulu-uinnit. Kuvat voi lähettää osoitteella toimitus@oivaseutu.fi. Sivuilla ei ollut minkäänlaista mainintaa geopoliittisiin riskeihin. Kantaverkon linjaus on nyt suunniteltu kulkemaan liki radanvartta Vahonkosken yli. Tuota listaa kun katsoo, on selvää, että tilakysymys pitäisi ratkaista pian. En millään haluaisi, lintsaaminenkaan ei auta, koska joudun sinne joka tapauksessa. Tiedotusvälineiden uutisointi Pirhan toiminnasta on nojannut kahteen asiaan: yhtäältä Pirhan itse tuottamiin tiedotteisiin, toisaalta uudistuksiin ulkoapäin kohdistettuun kritiikkiin. Milka Hanhela aluevaltuutettu (vas.), Tampere Mirka Löf vara-aluevaltuutettu (vas.), Hämeenkyrö Oppiminen ennen terveyttä. Meitä kiinnostavat kaikki seutumme asiat: ihmiset, tapahtumat, kulttuuri ja urheilu. Osa saattaa jopa odottaa koulu-uinteja, mutta mielestäni kaikkia pitäisi kuunnella ja jokainen saisi itse valita, haluaako uida vai ei. Näistä syistä valmistelemme parhaillaan aloitetta Pirhan viestinnän saavutettavuudesta. Voit myös laittaa viestin tai Whatsapp-viestin numeroon 0440 820 040. Myös väärinkäsityksiä Pirhan päätöksenteosta on liikkeellä. Logististen verkkojen solmukohdat ja järvikannasten kapeikot ovat kohteita, joihin ensimmäisenä isketään. Arto Ahonen. Uusi yläkoulu voitaisiin rakentaa alakoulun ja liikuntahallin läheisyyteen, jolloin koko peruskoulun voisi käydä samassa paikassa. Liitä mukaan oma nimesi ja yhteystietosi. Opettajalle pitäisi myös riittää, jos vain sanot ettet halua uida, eikä sinun tarvitsisi valehdella esimerkiksi kuukautisista. Toimituksella on oikeus muokata tekstiä. Saman tien silmäni aukeavat ja huomaan tuijottavani tyhjyyteen inhottava ahdistuksen kaltainen tunne rinnassa. Vahonkoski ja Tokeen kannas on yksi sellainen. Menen kouluun eikä yksikään kavereistani ole siellä – muut ovat siis päättäneet lintsata, jotta eivät joudu uimaan. Rakentamiskustannusten ja korkojen nousu tekevät toki asiaan omat haasteensa, mutta kalliiksi tulee myös jatkuva muuttaminen ja väliaikaisten tilojen etsiminen. Mikseivät ne ole vapaaehtoisia. PÄÄKIRJOITUS LUKIJOILTA OTA YHTEYTTÄ TOIMITUKSEEN Koska Hämeenkyrön tilaongelma ratkaistaan. Nimi pitää olla toimituksen tiedossa, mutta sitä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. Kirjoitusten maksimipituus on 2500 merkkiä. Altistuneet oppilaat kärsivät huonosta sisäilmasta, mikä ilmenee muun muassa päänsärkynä, lisääntyneenä sairasteluna ja hengitysongelmina. Ikaalisten yhteiskoulun kahdeksannen luokan oppilas Kantaverkon linjaukset hakoteillä! Fingrid on vahvistamassa kantaverkkoa ja uuden verkon linjaus koskettaa itäikaalislaisia. Toivoisin, että oppilaita kuunneltaisiin tässä asiassa enemmän, koska tiedän, että monille koulu-uinnit ovat ahdistava kokemus. Mietin, miksi koulu-uinteja järjestetään. Alakoulussa koulu-uinnit toivat hauskaa vaihtelua tavalliseen kouluviikkoon, mutta nykyään mikä tahansa aine voittaisi, jos sitä verrattaisiin koulu-uinteihin. Ensi vuoden alusta hallinto-, työllisyysja elinkeinopalvelut yhdistetään saman katon alle väliaikaiseen uudisrakennukseen. Vaikka uuden koulun rakentaminen onkin kallista, tulee vielä kalliimmaksi vuokrata väistötiloja kauan aikaa ja korjata vanhaa yläkoulua yhä uudelleen tuloksetta. Lähetä mielipidekirjoituksesi osoitteella toimitus@oivaseutu.fi. Puhdas yläkoulu voisi tuoda nostetta myös Ikaalisten asukaslukuun lapsiperheiden muodossa. Virkailijantalolle kunta on jo saanut purkuluvan. Kerro viestissä kuvaajan nimi ja paikkakunta sekä kuvatekstiä varten tietoja kuvasta. Saat yhteyden toimitukseen sähköpostilla toimitus@oivaseutu.fi, soittamalla 03 3143 3170, viestillä tai Whatsapp-viestillä numeroon 044 082 0040. Tieto siitä, mitä vallan kulisseissa tapahtuu ja kuinka eri puolueiden edustajat äänestyksissä käyttäytyvät, on äänestäjän kuluttajansuojan ja demokratian tae. Alkuperäisen kunnantalon sisäilmaongelmat ajoivat osan viraston väestä evakkoon jo lähes viisi vuotta sitten, ja siitä asti kunnassa on pohdittu kunnantalon tulevaisuutta. Niinpä kansalaisille jää epäselväksi, mitä poliitikot Pirhan johdossa oikeastaan tekevät. KESKIVIIKKO 4.10.2023 4 Päätoimittaja katri.linnikko@oivaseutu.fi p
Sairas usein tuskissaan huokaa, niin kipeältä taustapeilit näyttää. Tällaisia päiviä kannattaa kehittää, Lukander sanoo. Se on vielä salaisuus, millaiset, Tuomola sanoo. – Yritetään tarjota erilaisia juttuja ja yllätyksiäkin, Lukander sanoo. Toissa lauantaina kaupassa olin kassalla ja saanut juuri maksettua ostokseni. Lisäksi juhlavuoteen mahtuu ja kehitellään monenlaista muutakin, aina tutuksi tulleista myyjäisistä, konserteista ja erilaisista teemapäivistä lähtien. – Keväällä järjestettiin yhdistetty kierrätyspäivä ja soppasunnuntai ja se oli tosi suosittu. KESKIVIIKKO 4.10.2023 5 LUKIJOILTA Napakat Hämeenkyröläisherra ihmettelee, miksi rahavaikeuksissa oleva Hämeenkyrön kunta haalii Heiskaa kokonaan itselleen. Juhlavuoden kynnyksellä on huolehdittu ohjelman valmistelun lisäksi myös itse rakennuksesta, eli Oman Tuvan katto sai uuden maalin muun muassa Ikaalisten Säästöpankkisäätiön avustuksella. Ystävällisin terveisin Lukijan runo Hallinnoivaa hoivaa Kun pirunpelit ottaa valtaa, saa sekasorron aikaan. Suuruus ja vääryys kun kohtaa, mihin huomen tuntematon johtaa. Huolenaiheita olivat hiljaisuus, tapahtumien ja palveluiden puute ja rappeutuvat rakennukset, joten elävöittämistä kaivataan. Toiveena olisi myös, että Oma Tupa ry:n lisäksi myös muut toimijat järjestäisivät tapahtumia juhlavuoden aikana. – Ikaalisissa on ollut kesän jälkeen huonoja uutisia. Vanhan kauppalan perinteinen juhlaja seurantalo täyttää nimittäin pyöreät sata, ja tätä juhlitaan vuoden mittaan erilaisilla tapahtumilla. Yhdistys järjestikin kesällä kyselyn siitä, mitä ihmiset kaipaisivat niin kauppalaan ylipäätään kuin Oman Tuvan juhlavuoteen. Lukander miettii, että mahdollisen juhlaviikon ajankohta pitää miettiä tarkkaan. Omalla Tuvalla odotetaan jo kovasti vuotta 2024. Juhana Tuomola. – Se tuotti viimeksi silloin, kun siellä oli lehmiä ja minä kakara. Elämän perusta jos sietämätön, kärsijän osa on kiivastua. – Eikö kunta voisi myydä osuutensa kokonaan pois. Tavoitteena on saada juhlavuodesta myös ihmisiä yhdistävä juttu. Soittaja ei usko, että ainakaan rahaa tuottavaksi kohteeksi Heiskaa saadaan. – Jokin nuorten juttu olisi juhlavuoteen kiva saada, Tuomola sanoo. Robotti sanoo terve ootko sairas, ei tällä koulutetun punaristiä paidas. Ideoita ja toiveita Oman Tuvan juhlavuodelle olivat esimerkiksi konsertit, yhteislaulutilaisuudet, iltamat, juhlaviikot, eri teemoista pidettävät seminaarit, kirjoituskilpailu, lasten ja nuorten kulttuuritoiminta, taidetapahtumat. Olisiko tässä tulevaisuuden suhteen jotain iloista mitä odottaa. Olisiko tässä tulevaisuuden suhteen jotain iloista mitä odottaa. Ensinnäkin miksi lähteä kassan päätyyn, kun oma vuoro ei ole edes vielä, toiseksi vaikka ne kärryt olisivat olleet siinä miten ilmeisesti olisivat häirinneet pappaa, kun hän ramppasi kassan päätyyn, jostain kumman syystä kesken asioinnin ja palasi takaisin kassalle. – Oma Tupa toimii koko ajan myös juhlatalona esimerkiksi perhejuhlille, Tuomola sanoo. Hoivaan otetaan hoitava robotti, se työtä monelta hoitajalta pois otti. Ole ystävällinen ja kohtelias äläkä ole nipo. Juhlavuoden logo etsinnässä Juhlavuoden teemalla on avattu myös logokilpailu, jonka sääntöihin voi tutustua Oman Tuvan Facebook-sivuilla. Tuomola ja Lukander tuumaavat, että mukana on käyttökelpoisiakin ideoita. Periaatteet ken oivaltaa, eloon vaikutukset mitä tuokaan. Oman Tuvan estradille toivotaan juhlavuoden merkeissä eri toimijoita tekemään ohjelmaa, kertovat Oma Tupa ry:stä Juhana Tuomola ja lavalla näyttelijän osaan eläytyvä Marra Lukander. Saako mieli hoivaa ja vatsa ruokaa, kylmää kyytiä raha paha käyttää. Kalevi Kalliomäki Lukijan kuva Hämeenkyröläinen Raimo Hamari sai kasvatettua keväisellä yrittäjien Ruoveden-matkalla jaetuista UutisOivan auringonkukansiemenistä upeita kukkia. Omalla Tuvalla juhlitaan satavuotisia ensi vuoden mittaan Eri toimijoita toivotaan mukaan järjestämään ohjelmaa. Vanhan kauppalan vetovoimatekijöiksi kyselyssä nousivat luonto, kauneus, miljöö, historiallisuus, persoonallisuus ja rauhallisuus. Yksi soppasunnuntai onkin tulossa vielä tälle syksyllekin, ja keväällekin sellainen on suunnitteilla. Historiateemaan liittyvää tarjontaa lupaa muun muassa näyttely Oman Tuvan rakennuspiirustuksista, joita vuosikymmenten aikana on ollut kaikkiaan kolmet. Pirunpelistä moni tietämätön, jälkipeleissä saattaa viisastua. 30 hengen toive ei vielä ylläpidä kahvilatai ravintolatoimintaa, mutta matalan kynnyksen pop-up-ravintola-toiminnalle esimerkiksi tapahtumien yhteyteen nähdään mahdollisuuksia. Soppasunnuntait ovat suosittuja Ylipäätään kyselyyn vastanneet toivoivat Vanhaan kauppalaan esimerkiksi konsertteja, musiikkitoimintaa, teatteriesityksiä, myyjäisiä ja kirppiksiä sekä nykyistä useammin auki olevaa ravintolatai kahvilatoimintaa. Raha on tiukassa ja sitä tarvitaan muuallakin. Anna asiointirauha edelliselle asiakkaalle. Toisaalta Suomen vilkkaimpaan tapahtumaviikonloppuun ei välttämättä kannata lähteä kilpailemaan. Juhlavuoden järjestäjiin kuuluvat Juhana Tuomola ja Marra Lukander Oma Tupa ry:stä kertovat, että tulossa on niin juhlateemaan liittyvää kuin muutakin ohjelmaa. Ihan kaikkea suunniteltua ei vielä edes paljasteta: – Joulukuussa 2024 on juhlavuoden loppuhuipennus, ja pidetään kemut. • Liisa Raipala IKAALINEN. Suurimman kukan halkaisija oli peräti 18 senttiä. Esimerkiksi heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna on ollut Sata-Häme Soi, ja nyt siinä kohdassa olisi tilaa muullekin. Ostokseni olivat vielä hihnalla, kun takaa rynni joku iäkäs mies ja mutisi tiellä olevista kärryistä. Tarkoitus on, että olisi kiva yhteisöllinen vuosi, Tuomola sanoo. Etsinnässä on logo, joka toimii niin sähköisenä kuin painettuna ja sekä värillisenä että mustavalkoisena. Rakkain on ain kotiseudun pesä, sairaan osa sama oli talvi taikka kesä. Vanhaan kauppalaan halutaan eloa Oma Tupa ry:lle on tärkeää paitsi juhlatalo, myös koko Vanha kauppala, joka palveluiden ja tapahtumien näkökulmasta uinuu hiljaiseloa. Vastauksia tosin kertyi vähänlaisesti eli alle 30
Timo Pöyhönen opettaa aiheesta ”unelmien seurakunta”. To 5.10. SEURAKUNTA La 21.10. 10-synttärit klo 18.15 seuriksella. Seija ja Esko Viitaniemellä, Lopenkulmantie 5. Tulossa: Su 22.10. Rakkaudella isää ja vaaria muistaen Maarit ja Pekka Tuukka, Henna, Aliisa ja Aada Jaakko ja Laura sukulaiset ja ystävät Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Ikaalisten kirkossa lauantaina 14.10.2023 klo 11. 5-vuotissynttärit klo 17.30 seuriksella. mennessä p. Veteraanien perinnekerho klo 14 veteraanitalolla. Lähetyspiiri klo 18. Kirppiksen kahvio klo 10–13. Siltala. Ilm. Lämmin kiitos kaikille Untoa auttaneille ja hoitoon osallistuneille. To 12.10. Messu klo 13 kirkossa. KOTISEURAKUNNAN TAPAHTUMIA . Arkilounas klo 11.30–13, lihakeitto, kahvi ja korvapuusti, 6 €. Päivä päättyy klo 14 kahveihin. Päivässä kouluttamassa lähettimme Marja ja Risto Liedenpohjat kylväjästä. Hän tuo kuulumisia Ebenezer-vanhainkodista Haifasta, seurakuntakeskus. 13.10. Pe 6.10. Perhekerho klo 10, srk-koti. Hartaus klo 12 Tevaniemen toimintakeskuksessa. mennessä, mikäli jäät ruokailemaan. Ke 11.10. Perhemessu klo 10 Hämeenkyrön kirkossa. Myötätuuli alkaa to 12.10. Veden yllä linnun lento aamuaurinkoon. Messu Viljakkalan kirkossa klo 13. Kakkukahvit seurakuntakeskuksessa ennen tilaisuutta klo 13 alkaen. SEURAKUNTA Ke 4.10. Kiitos Hämeenkyrön kotihoidolle ja Siljankodin henkilökunnalle äidin huolenpidosta. Perhekerho klo 10, vanha pappila. Torikadulla. JÄMIJÄRVEN. On hiljaisuus ja suru sanaton mutta tiedämme, hyvä sun olla on. 044 724 8360. † 2.9.2023 Hämeenkyrö Järvi huokaa rantakiviin. Tarjolla iltapalaa. Siltala. Su 8.10. Lämmin kiitos osanotosta. SEURAKUNTA Su 8.10. Kädet ahkerat paljon uurastaneet, lepoon iäiseen ovat vaipuneet. Lauluja ja runoja, Raija Järvensivu ja Kirsi-Klaudia Kangas. Rakkaamme Jorma Olavi HAAVISTO * 31.5.1951 Hämeenkyrö † 6.9.2023 Tays Kotilehto kaunis koivuineen vaihtui ikikotiin kirkkaaseen. IKAALINEN Kastettu: Eino Akseli Vuorihuhta. Messu Viljakkalan kirkossa klo 10. Päivä on maksuton ja sisältää aamupalan, lounaan ja päiväkahvin. Lämmin kiitos osanotosta. Tule seurustelemaan ja kutomaan lähetyksen hyväksi, langat ja puikot on kahviolla. Hartaus klo 14 Toivolansaarikodissa. Messu klo 10 kirkossa. Koivula * 19.6.1927 Hämeenkyrö † 30.8.2023 Hämeenkyrö Sun rakkautes meihin oli mittaamaton, vain Taivaan Herra sen palkita voi. Tiedustelut ja yhteistaksikyydit: Diakoniatyöntekijä Johanna Graeffe p. TOIVO TULEE VASTAAN Musiikkitilaisuus klo 14 Ikaalisten kirkossa. Kaivaten ja muistaen Vuokko ja Hannu Lauri, Hanna ja Rive Ilkka ja Maria Ilari ja Helmi Outi ja Seppo Laura ja Juuso Markku Jouko ja Eila Annika, Antti ja Rasmus Jussi Miia perheineen Sami perheineen Pauli ja Virpi Joel sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Kultaiseniänkerho klo 11.30, seurakuntakeskus. Nuorten järjestämä eläkeväen virkistyspäivä Särkijärvellä, mukana nuoret ja seurakunnan työntekijöitä. Maunu. Karvonen, Ketola. Iltapäivän ohjelmatuokiossa klo 12.30 Keskellä elämää-kuvin ja sanoin, kotiseutuneuvos Katariina Pylsy. Armollista-ilta klo 18, seurakuntakeskus. Majakka-kahvila klo 10-14. Kuolleet: Helvi Kaarina Jyräkoski 93 ja Tapio Juhani Kivelä 67. Digituki klo 9, srk-koti. Klo 10 sanajumalanpalvelus (Mätäsniemi) ja sen jälkeen muuta ohjelmaa ja ruokailu. Virsilauluilta klo 18 Jämijärven seurakuntakodilla. Ilmoittautuminen Johanna Säynäjäkankaalle 10.10. Lähetyskoulutusja virkistyspäivä Hakoniemen leirikeskuksessa klo 9–15. Ma 9.10. To 12.10. HÄMEENKYRÖ Kuolleet: Lilli Sinikka Jaakkola 91 ja Mikko Tapani Kangaslahti 57. Ikaalisten mieslaulajat. 044 744 0038. SEURAKUNTA Ke 4.10. Säynäjäkangas. Messu klo 10 kirkossa, Eläkeläisten kirkkopyhä. mennessä ruokailun vuoksi seurakuntatoimistolle 044 713 3569 To 5.10. Ti 10.10. Rakkaamme Unto Kalevi PIHLAJAMÄKI * 15.5.1936 Ikaalinen † 25.9.2023 Tampere Hetkenä aamun hiljaisen tuli luoksesi rauha ikuinen. Su 15.10. Pe 6.10. Riuttala. Perheuutiset Rakkaamme Aino Mirjam KOSKELA o.s. Kivistö, Loikas ja lasten kuorot. Muistotilaisuus läheisten kesken. Tulossa: Su 15.10. Parkki-ilta klo 18 Olokololla. ilmoittautuminen 16.10. Hinta 5 €. Raamattu ja rukouspiiri klo 19, vanha pappila. Toiveena yksi kukka. Miesten saunailta klo 17.30 Koivikon rantasaunalla. Suvituuli Messi 044 724 8361. Muistaen Jarmo ja Seija Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Pertti Villiam PUNKKA * 6.1.1938 Pyhäjärvi Vpl. Israelpiiri klo 14 Torikadulla. Su 15.10. Hyvää tekevät käsityöt klo 17.30. Kirkkokahvit messun jälkeen seurakuntakodilla. Kiitos kaikille Jormaa hoitaneille.. Kaivaten Reijo-veli Seppo-eno muut sukulaiset ja ystävät Siunattu läheisten läsnä ollessa. Kyytinen, Ketola VILJAKKALAN. Ketola. Hiljaisuuden päivä klo 10– 15 kirkossa ja seurakuntakeskuksella. Vanha pappila. Ti 10.10. Vieraana Pirkko Said klo 12.30. Perjantaikeidas klo 10. IKAALISTEN. ja kokoontuu Särkijärven leirikeskuksessa (os. KESKIVIIKKO 4.10.2023 6 HÄMEENKYRÖN. Leirikeskuksentie 80) klo 10-13.15. Su 8.10. On muuton aika. Marttojen puuropäivä Olkkarilla alkaen klo 9. Hartaus klo 15 Jyllinkodeilla Sofiassa. Su 8.10. Ke 11.10
– Seuraava suurempi investointi on kirkon katon paanujen tervaus, mutta siitä ei ole vielä päätöksiä, Vettenranta sanoo. Pirkko Hakkarainen Seurakuntalainen Kuljeta ja johda! Jumalan kämmenellä En juhli merkkipäivääni. • Terhi Palonen IKAALINEN. Roomalaiskirjeessä sanotaan (12:45) ”Niin kuin meillä jokaisella on yksi ruumis ja siinä monta jäsentä, joilla on eri tehtävä, samoin me kaikki olemme Kristuksessa yksi ruumis mutta olemme kukin toistemme jäseniä.” Meillä jokaisella on oma paikka ja tehtävä. Tyttövauva syntyi kello 7.19. Jumalalla on suunnitelma meille jokaiselle. Kodalle vie Koivikkoon johtavalta tieltä huoltotie. Työni loppuu, löytyykö uutta. Hirret ja rakennusurakka ovat oman kylän poikien tekemiä, Vettenranta kertoo. Timo Vettenranta Hämeenkyrö Ma: Mustamakkara, perunasose, salaatti. Seurakunta ei lähtenyt hankkimaan valmista kotapakettia, vaan suunnitteli rakennuksen omin voimin. Jumalan tahto meitä kohtaan on hyvä. Virtanen ja Ahtisaari), neljä (jolloin mukaan lasketaan suomalaissyntyinen Ragnar Granit, joka sai palkinnon Ruotsin kansalaisena 1967) tai viisi (jolloin mukaan lasketaan YK:n rauhanturvaajat, jotka palkittiin yhteisellä rauhanpalkinnolla 1988). Kasvis: kermainen mifukastike Pe: Jauhelihalasagnette, salaatti. Hän oli 51 senttimetriä pitkä ja painoi 3 085 grammaa. – Kodalle on suunniteltu monenlaista käyttöä. Lisäksi suunnitelmissa on tehdä tontilla olevasta vanhasta saunasta pienryhmille soveltuva tila, Vettenranta kertoo. Millä tavoin Isän tahto meissä tänään tapahtuu. Olen matkoilla. Anna, Kristus, rohkeutta mennä maastoon tiettömään, jossa merkkejä en tunne, vaille vastausta jään. Annikki Ojakoski Toisin kuin viime viikon UutisOivassa väitettiin, suomalaisia nobelisteja on Suomessa useampi. Kasvis: juustoinen kasviskeitto Ke: Jauheliha-perunasoselaatikko, salaatti. Kasvis: kasviskiusaus To: Kermainen broilerikastike, pasta, salaatti. Virsi 525 kuvaa luottamusta Jumalaan, siinä pyydetään rakastavalta Jumalalta ohjausta elämän eri vaiheisiin (525:3,4). Tukevan hirsikehikon päällä olevat seinät ja välikatto on lämpöeristetty. Koivikon uusi kota sopii monenlaiseen käyttöön Kotaan mahtuu jopa 25–30 henkeä. Kasvis: kasvisnakit Ti: Kalakeitto, leipä. Yhtä pyydän, Vapahtaja, tänään yhtä pyydän vain: Näytä yhden päivän matka, askel, jonka tänään sain. KESKIVIIKKO 4.10.2023 7 ELÄMÄNMENO Kouluruoka Oikaisu KYRÖSJÄRVI Kyrösjärven pinnan korkeus tiistaina +83.23 m. Hirret ja rakennusurakka ovat oman kylän poikien tekemiä. – Myöhemmin tehdään ulkohuussi. Ikaalisten seurakunnan Koivikon leirikeskukseen Kyrösjärven rannalle valmistuu tämän syksyn aikana uusi komea kota. Koivikon kota on valmis vielä syksyn aikana. Kasvis: härkis-kasvislasagne Ikaalinen Ma: Broileriwokki, riisi, vihersalaatti Ti: Sitruunainen uunikala, perunat, kurkkuinen salaatti Ke: Mustamakkara, perunasose, puolukkahillo, raastevati To: Kasvishernekeitto, rouhesämpylät, edamjuusto, tomaatti Pe: Jauhelihalasagne, jäävuori-ananas-paprikasalaatti Jämijärvi Ma: Lihapyörykät, perunat, kastike, riisisalaatti Ti: Kanapata, riisi, salaatti Ke: Lasagne, kaali-ananassalaatti To: Lihakastike, perunat, salaatti Pe: Seikeitto, karjalanpiirakka, munavoi Viljakkala Ma: Jauheliha-perunasoselaatikko, salaatti Ti: Mannapuuro, mehukeitto, leikkele Ke: Mustamakkara, perunamuusi, salaatti, puolukkahillo To: Lihapullapastavuoka, salaatti Pe: Broilerin jauhelihakeitto, leipä, hedelmä Soili Majamaa ja Janne Haapanen Hämeenkyröstä saivat esikoisensa torstaina 28. Kuluva vuosi on ollut Ikaalisten seurakunnalle melkoinen remonttivuosi. Kodan keskellä on tulisija, jossa voi valmistaa ruokaa ja keittää nokipannukahvit. Olen yksin, mistä saisin ystäviä, kaipaan aviopuolisoa, haluaisin omia lapsia. Satapirkan Sähkö Oy AURINKO Ke nousee 7.41 laskee 18.50 To nousee 7.43 laskee 18.47 Pe nousee 7.46 laskee 18.44 La nousee 7.48 laskee 18.41 Su nousee 7.51 laskee 18.37 Ma nousee 7.54 laskee 18.34 Ti nousee 7.56 laskee 18.31 Elämässämme näemme eteemme eri pituisia matkoja. Samalla uusittiin myös seurakuntakeskuksen varhaiskasvatuksen wc-tilat. Jeesus kutsuu ihmistä kuolemasta elämään. – Kotaa on mahdollista käyttää läpi vuoden. Juoksutusmäärä 60 m 3 /s. Lisäksi leirikeskukselta kodalle on tehty valaistu polku. Juuri siellä sinuun juurrun, vastuuseen viet laajempaan, taikka suostun vähimmässä uskollinen olemaan. Kotaan mahtuu jopa 25–30 henkeä. – Täällä voi järjestää vaikkapa pienen erähenkisen perhejuhlan, Vettenranta mainitsee. Koivikossa on paljon leirejä, joiden kokoontumipaikaksi kota sopii mainiosti. Kesällä on useasti metsäpalovaroituksia voimassa, ja kodassa on tällöin mahdollisuus sytyttää nuotiotuli turvallisesti. Joskus asiat ovat varhain selvillä: haluan autonkuljettajaksi, sairaanhoitajaksi tai jatkan vanhempieni yrityksessä. Jeesuksen sovitustyöhön luottaen meillä on ilo, rauha ja levollinen mieli, silloinkin kun kohtaamme vaikeuksia, kipua ja kärsimyksiä. Kesällä seurakuntakeskuksen leikkipihaan valmistui iso katos. – Mallia otetiin hyväksi todetuista kodista. Miten tästä eteenpäin. Vauvat Kiitä ilmoituksella. Keiden kanssa, mihin suuntaan polku tänään avautuu. Elämällämme on tarkoitus. oivaseutu.fi. Laskentatavasta riippuen nobelisteja on joko kolme (Sillanpää, A.I. syyskuuta 2023. Huopakattoiseen kotaan tulee myös sähköt, ja kesäaikaan sinne saadaan johtovesikin, Vettenranta kertoo. Edessä voi olla myös sumuista tai ihan pimeää. Suurimpana investointina on kirkon ja tapulin maalaus, joka on loppusuoralla. Sadesäällä kota on myös kiva paikka kokoontua, kuvailee Ikaalisten seurakunnan talouspäällikkö Timo Vettenranta. Voimme pyytää, että Jumala käyttää meitä tahtomallaan tavalla niin maallisissa tehtävissä kuin oman valtakuntansa työssä. Virressä 508:1 pyydetään: Matkaani ohjaa! Kauas näe en, vain askelen, vaan ottaa tahdon sen. Kota käytössä ympäri vuoden Seurakunta tulee myös vuokraamaan kotaa ulkopuolisille juhlaja kokouskäyttöön. Ajankohdan alaraja +82.33 m. Olen hakenut useampaan opiskelupaikkaan, kunpa minulle avautuisi oikea ovi. Sairastuin vaikeaan sairauteen, loukkaannuin liikenneonnettomuudessa, velkaannuin, menetin otteen elämään. Alueen puustoa on jo harvennettu ja sitä tehdään lisää, jotta komeat Kyrösjärvi-näkymät tulevat esille. Ajankohdan pitkän ajan keskiarvo +82.85 m
Se on myös jämäkkä kasvi, joka ei helposti lakoonnu. Konsultteja on käytetty paljon ja rahaa niihin on käytetty avokätisesti. Vastauksessa aloitteeseen vedottiin sopimuksiin ja esitettiin, ettei korvauksia makseta. Satoa tulee 500–1 000 kiloa hehtaarilta, Jussi arvioi. Lajike poikkeaa täysin huumehamppulajikkeista. Mansikkamaasta piti tulla lasten kesähomma, mutta kyllä siellä itsekin on joutunut rehkimään, kertoo Jenni. – Öljyhampun siemenet käyvät monenlaiseen ruuanvalmistukseen ja niistä hyödynnetään myös öljy, kertoo Jenni Lautamäki. Lautamäellä hampun siemenet kuivataan lavakuivurissa. Olemme vähän tällaisia oman tien kulkijoita, Lautamäet myhäilevät. Yksi väliarvioinnin aihe oli ulkopuoliset asiantuntijat. Keikkalääkärit teettävät tutkimuksia varmuudeksi, koska eivät tunne potilaita. Ely-keskuksen tarkastajat käyvät ottamassa näytteitä kasvustosta tarkistaakseen pitoisuudet, Lautamäet kertovat. Sitä ei saa viljellä omista siemenistä, vaan niiden pitää olla sertifikoituja. Sen siemeniä käytetään kokonaisena tai jauhettuna muun muassa leivonnaisiin, keittoihin ja salaatteihin. • Terhi Palonen IKAALINEN. Kun hamppu pääsee hyvään kasvuvauhtiin, sitä eivät kiusaa rikkaruohotkaan, Jussi kertoo. Sopii hyvin luomupelloille Hamppu sopii hyvin Lautamäen luomupelloille. Tämä ei aluevaltuustolle kelvannut, vaan korvausasia palautettiin uuteen valmisteluun ääninen 58–21, tyhjiä 1.. Pelloille on kylvetty Finola -nimistä lajiketta. – Hamppu sopii hyvin myös tilan korjuuaikatauluihin, koska se puidaan myöhään syys–lokakuussa. Öljyhamppua, jota Lautamäet viljelevät käytetään erilaisten proteiinituotteiden valmistukseen. Samaan aikaan työntekijöitä on valunut yksityiselle puolelle. Pirkanmaan aluevaltuusto ruoti vuokratyövoiman käyttöä ”En ole huomannut, että Pirha tekisi töitä sen eteen, että työntekijät pysyisivät ja viihtyisivät.” • Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN, VILJAKKALA. Tästä melko iso prosentti kasvaa Jenni ja Jussi Lautamäen luomutilalla Kallionkielessä. Ovatko ne kaikki olleet tarpeen. Vuokratyön käyttöä voi rajoittaa Konsernipalvelujohtaja Juhani Sand puolusti konsulttien käyttöä toiminnan pystyttämisellä. – Meillä on ollut herne-kauraa, härkäpapua ja hernettä. Sosiaalija terveysjohtaja Taru Kuosmanen sanoi, että Pirhassa tehdään kaikki voitava vuokratyövoiman käytön vähentämiseksi. Hänellä oli jo ennestään jaksamisongelmia. Iiris Suomela (vihr.) mainitsi kotihoidon yhdeksi aloista, joissa vuokratyövoimaa käytetään. Kuulemani mukaan Pirkanmaalta on ollut hakijoita naapuriin, Päijät-Hämeen alueelle, jatkoi Petra Schulze-Steinen (kesk.). Perinteiset viljanviljelykoneet riittävät öljyhampun viljelyyn. Luku on hyvin alhainen ja noudattaa EU:n hyötyhampun viljelylle asettamia määräyksiä. Valtuusto palautti uuteen valmisteluun vastauksen Kirsi Kaivosen (sd.) aloitteeseen koronakorvausten maksamisesta pelastuslaitoksen ensihoidossa työskenteleville palomiehille. Siellä puolella työntekijät hakeutuvat yksityiselle eri syistä kuin lääkärit: eivät paremman palkan ja joustavamman työajan perässä, vaan vähemmän hierarkisen järjestelmän ja johtamiskulttuurin vuoksi. Lautamäen tilan päätuotantosuuntana on emolehmien kasvatus, ja niitä tilalla on kolmisenkymmentä. Tänä keväänä päätimme kylvää hamppua 14 hehtaarin alalle. Joillakin lohkoilla oikein hyvin. Silloin sitä oli viljelyssä kuutisen hehtaaria, ja sato onnistui jotenkin. – Voimakas rajoittaminen johtaa palvelutason notkahtamiseen. – Täällä on vaihtuvia keikkatyöntekijöitä jopa kolminkertaisin kustannuksin. – Kasvu on onnistunut hyvin. – Hampun sato näyttää nyt niin lupaavalta, että kasvatamme sitä jatkossakin. Hamppu ei ole ainoa erikoiskasvi, joka Lautamäen pelloilla on kasvanut. Sitä pitää anoa erikseen ja toimittaa siitä kirjallinen raportti. Istutimme 3 000 mansikan tainta. – Hampun viljely on hyvin tarkasti säädeltyä. Lisäksi siementen etiketeistä on otettava kuvat, jotka lähetetään maataloustoimistoon. – Siellä Pirhalla on työntekijäpulaa ja jaksamisongelmia. – He ovat tunnollisia, mutta eivät ole täällä voineet työskennellä haluamallaan tavalla. Julia Sangervo (vihr.) kertoi tuntevansa paljon nuoria psykologeja. – Merkittävin syy 95 miljoonan euron alijäämäennusteeseen on ostopalvelut. Asia nousi puheenaiheeksi tarkastuslautakunnan väliraportoinnissa. Palomiehet jäivät työehtosopimusseikkojen vuoksi korvausten ulkopuolelle. Valtakunnallisestikin tapetilla ollut vuokratyövoiman käyttö poiki pitkän keskustelun aluevaltuustossa. Kaivonen esitti aloitteessaan korvausten maksamista. – Se tuntuu menestyvän hyvin vanhoilla laidunmailla. Hampun korjuu tasaa hyvin töiden huippuja, Jenni sanoo. Tässä on kuitenkin ongelmansa. – Hamppuöljyn käyttömahdollisuudet kasvavat koko ajan. Yhdellä potilasmäärää yhtäkkiä nostettiin yli liiton suositusten mukaiselle tasolle ilman kompensaatiota. Sitä hyödynnetään nykyisin myös kosmetiikkateollisuudessa, Lautamäet kertovat. Kuivattu tavara siirtyy suursäkeissä Trans Farmille. Tilalla hamppua viljellään nyt toista kertaa, ja viljelyksessä sitä on noin 14 hehtaaria. – Mielenkiintoa perinteisen viljelyn rinnalle tuovat juuri erilaiset kokeilut. Tänä kesänä olemme kokeilleet myös mansikkaa. Ei voi ottaa olemassaolevana faktana, ettei väkeä saa. Tarkastuslautakunnan puheenjohaja Touko Sikala (kok.) mainitsi Pirkanmaan hyvinvointialueen (Pirha) ostomenot. Pirha on maksanut koronakorvauksia erityisessä altistusriskissä olleille työntekijöille. Kuosmanen vastasi, että ministeriö on antanut alueille ohjeet nostaa tuottavuutta. Hamppu kasvattaa suosiotaan viljelykasvina, mutta Suomessa sitä viljellään vasta noin 3 000 hehtaarin alalla. – Korkean, noin 1,5 metrisen kasvuston puinnissa pitää vähän kikkailla niin, että puimurin läpi tulisi mahdollisimman vähän vartta. Mikäli valvoja tämän huomaa, kuuluu kysymys: oletteko koettaneet saada vuokratyövoimaa. Kasvattaminen tarkasti säädeltyä Lautamäellä on sopimus öljyhampun viljelystä alan toimijan Trans Farmin kanssa. – En ole huomannut, että Pirha tekisi töitä sen eteen, että työntekijät pysyisivät ja viihtyisivät. Hän kysyikin, onko nuorten pitämiseen tehty kaikki mahdollinen ja kuullaanko heitä. Nyt hän jäi pois ja pohtii yrityksen perustamista. Hyvinvointialuejohtaja Marina Erhola näkee, että Pirha voisi rajoittaa vuokratyövoiman käyttöä. Nyt firmat käyttävät tilannetta hyväkseen. KESKIVIIKKO 4.10.2023 8 UUTISET Lautamäen tilalla kasvaa hamppua 14 hehtaarin alalla Hampusta saadaan hyvin proteiinipitoista öljyä ja siemeniä moneen eri käyttötarkoitukseen. Hampunsiemenöljy sopii esimerkiksi salaatinkastikkeiden pohjaksi. Riitta Kuismanen (kd.) totesi vuokratyövoiman kustannusten kasvaneen kestämättömästi. – Toiselle annettiin lupa pitää yksi etätyöpäivä kahdessa viikossa. Sen päihdyttävän THC:n arvo (tetrahydrokannabinoli) on 0,2 prosenttia. Viime viikolla isäntä pui satoa. Kokeiluja tehty ennenkin – Kokeilimme hamppua jo pari vuotta sitten. Samaan aikaan yksityiset tarjoavat nuorille psykologeille kiinnostavia mahdollisuuksia
Purku-urakan kustannuksiksi tulee reilut 100 000 euroa (ALV 0%). Tavoitteena on, että vuonna 2030 Satakunnassa on sote-keskuksia enää kuudella paikkakunnalla: Kankaanpäässä, Porissa, Raumalla, Huittisissa, Harjavallassa ja Eurassa. Hoitajalla on konsultointimahdollisuus lääkärin tai muun asiantuntijan kanssa. Vuodeosastot Poriin ja Raumalle Kankaanpään vuodeosastoa esitetään lakkautettavaksi. Jämijärven kunnanjohtaja Aku Autio ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Samuli Kujansuu (kesk.) sanovat yhteisessä kannanotossaan kunnan olevan valmis joustamaan palvelun laajuudesta. Vanha kunnantalo on enimmäkseen tyhjänä ja käyttökiellossa. Suunnitelmat ja tilaohjelma on tehty. Kellertävä asuinkerrostalo Hämeenkyrön kunnantalon ja vanhan kolmostien välissä on jo jonkin aikaa ollut tyhjillään ja kunta haki sille purkulupaa viime talvena. Jämijärvellä ei katsota hyvällä esitystä terveysaseman sulkemisesta. Konkreettinen esimerkki liikkuvasta palvelusta on hyvinvointibussi, joka toteutetaan pilottina Pohjois-Satakunnassa. Herääkin kysymys, mistä säästöjä on tarkoituksenmukaisinta toteuttaa ja onko maaseutupitäjien rokottaminen siitä seuraavien ongelmien arvoista, Kujansuu lisää. Palvelut viidessä paikassa Jääskeläinen ei vielä voi tarkentaa, minne väliaikainen uudisrakennus tulee sijoittumaan. Kunnassa on viritelty suunnitelmia uuden kunnantalon, Hämeenkyrötalon rakentamiseksi Hollitien alueelle. Aluevaltuuston puheenjohtaja Sampsa Kataja (kok.) sanoo, että ajankohta voi olla talousarvion yhteydessä. – Nyt näyttää siltä, että säästöjä suunnitellaan pienten ”0-edustuskuntien” kustannuksella, koska me emme luontaisesti pääse asioihin vaikuttamaan, Kujansuu toteaa viitaten aluevaltuustoon, jossa Jämijärvellä ei ole edustusta. Näin ollen Kankaanpään vuodeosastoa esitetään lakkautettavaksi käytännössä viimeistään vuonna 2028. Rahat menevät kelataksiin, jos kyydin onnistuu saamaan. • Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. – Jos sääolosuhteet muuttuvat kehnoiksi, voi päällystys siirtyä kevääseen, mutta muut työt saataneen tehtyä ennen talven tuloa, Vaahtera arvioi. Lisäksi autossa on muun muassa välineet etätutkimiseen. Vuodeosastolla on 28 sairaansijaa. – Merkittävät ratkaisut otetaan osaksi talousarviokeskustelua. Jämijärven terveysasemaa esitetään suljettavaksi ensi vuoden loppuun mennessä. Tarvittavan erikoisajoneuvon hankintaprosessi on käynnissä. Autio kiinnittää huomion hyvinvointialueen käyttämän konsultin väestöennusteisiin, joita hän pitää turhan pessimistisinä. Hämeenkyrö sai luvan purkaa virkailijatalon HÄMEENKYRÖ. Nykyään hallintotalona tunnettu vanha hammashoitola joudutaan tyhjentämään huonon sisäilman vuoksi. – Yhteisillä tiloilla haetaan synergiaetuja. Hän kokee esityksen olevan kylmää kyytiä koko Pohjois-Satakunnalle, sillä Jämijärven lisäksi terveyskeskus on lähdössä Siikaisista ja Pomarkusta. – Kankaanpään Honkajoelle on sentään annettu armonaikaa vuoteen 2025 saakka. Muualla Satakunnassa tilanne taitaa olla toisenlainen. Lähtökohdan siinä on oltava palvelutarve ihmisten näkökulmasta. Hallintotalossa sisäilmaongelma – Hämeenkyrö turvautuu väliaikaiseen uudisrakennukseen Osa työntekijöistä ei enää pysty olemaan rakennuksessa. He uskovat, että neuvotteluiden kautta on löydettävissä parempi loppuratkaisu. Ne ovat siirtymässä kuntien hoidettavaksi vuoden 2025 alusta. Mutta jokainen osaa varmasti rivien välistä lukea, miksi hallintoala on tässä mukana ja miksi väliaikainen uudisrakennus tarvitaan. Niihin järjestetään muun muassa esteetön sairaanhoitajan vastaanotto. Vanhusja vammaisneuvostojen keväällä 2022 tekemä aloite jalkakäytävän tai kevyen liikenteen väylän rakentamiseksi Härkikujan ja Tunnelikujan varteen on toteutumassa. – Ainakaan viimeiset vuodet eivät Jämijärven osalta povaa niin synkkää kehitystä, mitä selvitys antaa ymmärtää. Nyt purkulupa tälle niin sanotulle virkailijatalolle on myönnetty, ja luvan saatua lainvoiman rakennuksen purkaminen voi alkaa jo tänä syksynä. Hämeenkyrön tilapalvelupäällikkö Harri Jääskeläinen kertoo, että kunnan kolme eri palvelualaa siirretään ensi vuoden aikana saman katon alle. Kaiken lisäksi selvityksen mukaan Jämijärvellä sijaitsee kaikista vähiten hyvinvointialueen sote-neliöitä ja vuokramme on toiseksi pienin, Autio luettelee. – Sinne siirtyvät hallintopalvelut, työllisyyspalvelut ja elinkeinopalvelut. Siellä tehdään myös vaikutusten arvioinnit. Yksi pysähdyspaikoista on Jämijärvi. Keskittämisen Raumalle on tarkoitus ajoittua vuoden 2027 aikana ja Poriin keskittämisen on tarkoitus valmistua viimeistään vuoden 2028 aikana. Hallintotalon on jo tovin varoiteltu olevan lähellä käyttöikänsä loppua. KESKIVIIKKO 4.10.2023 9 UUTISET Esitys: Jämijärven terveysasema suljetaan ensi vuonna Hyvinvointibussin on tarkoitus korvata lähtevää palvelua. Tuolloin päätös oli ehdollinen, koska ei ollut varmaa tietoa purkuluvasta eikä siitä, varataanko purkutyöhön määrärahaa.. Loppuraportin arvion mukaan vuonna 2030 jopa 90 prosenttia satakuntalaisista asuu 20 minuutin ajomatkan päässä lähimmästä terveyskeskuksesta. Satakunnan hyvinvointialueen hallintopäällikkö Anna Alarautalahti-Heurlin kertoo, että seuraavaksi loppuraportin sisältämät esitykset menevät toimialueille valmisteluun. Kaikki Satakunnan vuodeosastot on tarkoitus keskittää Poriin ja Raumalle. Yritys on kuluneen kesän aikana urakoinut myös vesijohtoja viemärityötä Kyröskoskella. Jääskeläinen kertoo, että uusien tilojen hankkiminen lähti alkujaan työllisyyspalveluiden tarpeista. ”Säästöjä suunnitellaan pienten kuntien kustannuksella” JÄMIJÄRVI. Hankintapäätös päästäneen tekemään marraskuussa ja auton toimitusaika on noin yksi vuosi. Lakkautettavien listalla on useita yksiköitä ympäri maakuntaa. – Jokainen voi laskea, mikä on Jämijärven terkkarin noin 50 000 euron vuosivuokran merkitys 75 miljoonan euron potissa. Lisäksi valmistelussa on liikkuva näytteenotto sekä suun terveydenhuollon liikkuva yksikkö. Rakennustyöstä voi aiheutua lyhytaikaisia häiriöitä autoliikenteelle terveyskeskuksen pääovelle, mutta ambulanssien ja liikuntarajoitteisten esteetön kulku terveyskeskukseen säilytetään työn aikana. Kankaanpään lakkauttaminen siirtäisi Jämijärveä lähimmän vuodeosaston yli 70 kilometrin päähän, kun nyt matka Jämijärven keskustasta Kankaanpäähän on reilut 20 kilometriä. • Tuukka Olli JÄMIJÄRVI. Tällä hetkellä Satakunnassa on yhteensä 27 terveyskeskusta. Asia ilmenee Satakunnan hyvinvointialueen palveluverkon loppuraportista. Kouluterveydenhoito ja lastenneuvola toimivat jatkossa koululla, kotihoidolle etsitään uusi toimipaikka. Härkikuja saa uutta jalkakäytävää • Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ. – Meidän pikkuiset vuokrakustannuksemme on äkkiä hussattu, kun Ruupanperän mummaa ja muita rahdataan Tapalaan piipahtamaan. Varsinaisen päätöksenteon ajankohta on vielä avoin. Ongelmat eivät sinällään ole uusia, mutta UutisOivan saamien tietojen mukaan ne ovat nyt niin pahoja, etteivät kaikki pysty tiloissa enää työskentelemään. Purku-urakka kilpailutettiin viime vuoden syksyllä ja elinympäristölautakunta valitsi urakan toteuttajaksi Ahosen Palvelut Oy:n joulukuussa 2022. Olemme olleet nettomuuttovoittaja vuosina 2021–22 ja todennäköisesti myös tänä vuonna. Tämä johtuu pitkälti väestön ennakoidusta vähenemisestä maakunnassa. Tavoitteena on saada jalkakäytävä valmiiksi jo tänä syksynä, koska määräraha työhön on varattu tälle vuodelle. Kouluterveydenhoito, lastenneuvola ja kotihoidon toimipiste ovat esityksen mukaan jäämässä Jämijärvelle. Raportissa mainitaan ehdotukset, miten Satakunnan hyvinvointialueen palveluverkkoa halutaan muokata. – Kyllä suunnitelma liittyy osittain juuri tähän. Liikkuvia palveluita kokeillaan Terveyskeskuspalveluita on tarkoitus korvata digitaalisilla ja liikkuvilla palveluilla. – Se on osin urakoitsijankin asia, en halua puuttua siihen. Hyvinvointibussi tukeutuu palvelussaan paloasemiin. Vielä on määrittämättä, mikä on merkittävää. Hämeenkyrön hallintotalolla, eli vanhassa hammashoitolassa on sisäilmaongelmia. Poliittista yksimielisyyttä hankkeesta ei kuitenkaan ole saavutettu. Väylän katusuunnitelma oli nähtävänä viime keväänä ja pian sen jälkeen hankkeen toteuttajaksi valittiin Turtolan Kaivin Oy. Hämeenkyrön kunnan palvelut toimivat tällä hetkellä yhteensä viidessä eri paikassa. Kuvantamisessa Kankaanpään palvelut ovat säilymässä ennallaan. Hämeenkyrön kunnan maanrakennusmestari Ari Vaahtera kertoo, että rakentaminen alkaa lokakuun alkupuoliskolla. Toiminta on tarkoitus siirtää Kankaanpään Tapalaan. Väestön väheneminen on maltillistunut ja johtuu nykyään lähinnä kuolleisuudesta. Tämän vuoksi jalkakäytäväurakan aloittaminen on viivästynyt. Säästöt mitättömiä Kujansuu ja Autio pitävät sulkemisista syntyviä säästöjä vähäisiänä verrattuna niiden merkitykseen paikallisille asukkaille. Näistä hallintopalvelut on juuri hallintotalossa. Jalkakäytävää rakennetaan noin 140 metrin matkalle ja sen valmistuttua terveyskeskusalueen ympäri pääsee kulkemaan ilman tien ylityksiä. Tämä katto puolestaan on väliaikaisessa uudisrakennuksessa. Autio ja Kujansuu muistuttavat, että kyseessä on vasta esitys
Seudun kuntien valtionosuudet supistuvat ensi vuodelle, selviää valtionvarainministeriön syyskuussa päivittämistä luvuista. Jos laskelma pitää paikkansa, valtionosuutta tulee kuntaan 8 143 415 euroa. – Nyt tarvitaan tiukkaa yhteistyötä ja kompromisseja, hän toteaa. – Kyllä vain, valtionosuuslaskelmat eivät kohtele meitä hyvin, vahvistaa kaupunginjohtaja Eeva Viitanen. Esimerkiksi investoinnit tulevat olemaan pienemmät kuin edellisenä vuosina. Pirkanmaan suurimmat menetykset olivat 20–40 prosentin luokkaa. Kuntalaisfoorumi tulossa Kartano sanoo ihmisnäkökulman olevan tärkeä ilmastotyössä. Tämä tarkoittaa 112 euroa per asukas. – Hyvin niukalla budjetilla valmistelemme tulevaa vuotta. Laskua tulee laskelman mukaan ensi vuonna 28 115 euroa, mikä on ainoastaan –1,5 prosenttia eli 15 euroa per asukas. Viitanen muistuttaa, että kaupungin taseessa ei ole merkittäviä ylijäämiä tulevien tiukkojen vuosien varalle. Hiilinielun vahvistaminen kunnan omistamissa metsissä ja kunnan omistuksessa olevien joutomaiden metsittäminen tai muuttaminen niityiksi ovat keinoja, joilla voidaan hillitä ilmastonmuutosta ja tukea luonnon monimuotoisuutta. ”Oma pesä pidetään kunnossa” Jämijärvellä muutos on kaikkein lievin. Paikallishallinnon on noudatettava joka tapauksessa tarkan markan politiikkaa, Autio muistuttaa. Jämijärveläiset ovat kovia tekemään töitä, firmat pärjäävät ja se on näkynyt myös kertymässä. Projektityöntekijä Tiina Kartano päivittää puolen vuoden mittaisessa pestissään Hämeenkyrön kunnan ilmasto-ohjelman vuosiksi 2023-2030. – Jos valtionosuudet romahtaisivat kuusinumeroisilla summilla, olisi sillä jo melko suuri vaikutus pienelle pitäjällemme, hän toteaa. ”Suurta huolta ei ole” Hämeenkyrön valtionosuus laskee 99 427 euroa kuluvaan vuoteen verrattuna, ennakollinen laskelma arvioi. Valtionosuuksien pudotus on otettu huomioon jo talousarviota laatiessa. Pudotusta tulee siis –9,5 prosenttia, eli –77 euroa per asukas. Erot kuntien välillä ovat suuria. Suomen ympäristökeskuksen Hinku-laskentamallin perusteella Hämeenkyrön kasvihuonekaasupäästöt ovat vähentyneet vuodesta 2005 vuoteen 2021 hiukan alle neljänneksellä, mutta tavoite 80 prosentin päästövähennyksestä on vielä kaukana. Meillä väheneminen on suurempi kuin koko maan tasolla, mutta muutos ei kovin suuri. – Soteuudistuksen todellinen merkitys yksittäisen kunnan talouteen selviää vasta nyt lopullisten siirtolaskelmien myötä, totesi Kuntaliiton kuntatalousasioiden johtaja Sanna Lehtonen tiedotteessa. Toiset saattavat pitää haastetta ylivoimaisena ja torjuntatoimia turhina. ”Laskelmat eivät kohtele meitä hyvin” Ikaalinen on tuossa yli 20 prosentin luokassa. – Laskelmat tarkentuvat vielä syksyn edetessä, mutta mitään muutosta parempaan on turha valitettavasti odottaa. – Ensi vuoden talousarvion laadinnassa valtionosuudet on otettu meillä maltillisesti huomioon. Kesäpaikasta kehkeytyi koti Tiina Kartano on syntyisin Helsingistä, mutta Hämeenkyrö on tullut hänelle tutuksi jo lapsuudessa, kun hänen vanhempansa hankkivat Mahnalasta maatilan kesäpaikaksi. Esimerkkinä hän mainitsee kiinteistöt. Kaikkeen ei vain yksinkertaisesti ole varaa. Suurta huolta ei ole, arvioi kunnanjohtaja Antero Alenius. Pudotus on varsin maltillinen ja hallittavissa, vahvistaa kunnanjohtaja Aku Autio. KESKIVIIKKO 4.10.2023 10 UUTISET Ennuste: Valtionosuudet kohtelevat kuntia eri tavoin, Ikaalisten kohtalo synkin • Nina Ylinen OIVASEUTU. Kunta osallistuukin Vaikuta! -päivään Hämeenkyrön yhteiskoululla 8. Kuntien valtionosuudet vähenevät valtakunnallisesti yli 250 miljoonaa euroa, eli keskimäärin 48 euroa per asukas vuoteen 2023 verrattuna. – Hämeenkyrö onkin pääosin luopunut fossiilisten polttoaineiden käytöstä kiinteistöjensä lämmittämisessä, Kartano toteaa. – Vielä tässä vaiheessa Hämeenkyrön verorahoitus näyttää riittävän toimintakatteen rahoittamiseen ja poistoihin, hän kertoo. Tiina Kartano päivittää Hämeenkyrön ilmasto-ohjelman ”Pitäisi lisätä samaan aikaan kriisitietoisuutta ja toiveikkuutta.” • Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ. Hinku-päätöksellään valtuusto sitoutui määrittelemään lähiajan Hinku-tavoitteet ja tärkeimmät keinot tavoitteeseen pääsemiseksi vähintään kerran viidessä vuodessa. Ikaalisten palanen valtionosuuksista olisi ensi vuonna siis 2 990 466 euroa. Saksanpaimenkoira Mapesta ja siperianhusky Neetusta lienee työssä enemmän seuraa kuin apua.. Filosofian lisensiaatin tutkinnon suorittanut Kartano on työskennellyt tutkijana Helsingin yliopistossa filosofian ja fysiikan alalla. Mahnalassa asuva Tiina Kartano aloitti elokuun alussa puolen vuoden pestin, jonka aikana hän päivittää Hämeenkyrön ilmasto-ohjelman vuosiksi 2023–2030. Luvut tarkentuvat vielä, mutta Autio uskoo niiden olevan ”oikealla hehtaarilla”. Osa ihmisistä toivoo tietoa konkreettisista keinoista, joilla voisivat osallistua ilmastonmuutoksen hillitsemiseen. Konkreettisia toimenpiteitä ilmasto-ohjelmaan ei ole ihan helppoa listata, mutta Kartano sanoo tärkeää olevan etsiä asioita, joihin kunta voi päätöksillään ja valinnoillaan vaikuttaa. Hän arvioi valtionosuuksien pienenemisen suurimmaksi syyksi sen, että monen kunnan sote-menot kasvoivat vuoden 2022 menoista selvästi tilinpäätöksissä. Sittemmin kesäpaikasta on tullut hänelle vakituinen koti, jossa Kartano on viihtynyt jo 12 vuotta. – Oma pesä kannattaa pitää kunnossa, jos vaikka ylempää kiristetään nyörejä tulevaisuudessa. Osa kunnista saa jopa miinusmerkkistä valtionosuutta. Lisäksi hän on toiminut pitkään maatalousyrittäjänä. Kartano arvioi ilmastokysymyksen olevan myös sukupolvikysymys, jossa nuoret ovat aktiivisempia kuin vanhemmat sukupolvet. Kuntaliiton mukaan syynä muutokseen ovat ennen kaikkea sote-uudistuksen tasauserien muutokset. – Veroennusteissa on meillä onneksi ollut tuuria ja duuria. Kunnanvaltuusto päätti keväällä 2017 Hämeenkyrön liittymisestä ilmastonmuutoksen torjuntaan sitoutuneiden kuntien Hinku-verkostoon, jossa kuntien päästövähennystavoite on 80 prosenttia vuoden 2007 tasosta vuoteen 2030 mennessä. marraskuuta muun muassa ilmastoaiheilla. Kaupungin valtionosuudet laskevat arvion mukaan 801 679 eurolla eli 21,1 prosentilla. – Pitäisi lisätä samaan aikaan sekä kriisitietoisuutta että toiveikkuutta, Kartano pohtii. Kansalaisilla on mahdollisuus kertoa näkemyksiään ilmastotoimista ja kuulla ilmasto-ohjelman päivitystyöstä kuntalaisfoorumissa, joka järjestetään monitoimikeskus Sillassa loppuvuoden aikana
Hämeenkyrön kunnanjohtaja valitaan ensi maanantaina • Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ. – Aukioloajat ovat samat kuin ennenkin ja molemmissa on tuttu henkilökunta palvelemassa asiakkaita, Jalonen kertoo. 11. Hän oli rahoittanut yritystä kotitilan metsien ja peltojen myynnistä saamillaan varoilla, jotka menetti yrityksen kaatuessa. – Se oli kova paikka, jossa jouduin miettimään suhtautumistani vastoinkäymisiin. MAPSTO on Ylöjärven kaupungin maankäytön ja palvelujen suunnitteluja toteutusohjelma, jonka valtuusto vuosittain vahvistaa talousarvioehdotuksen yhteydessä. Päätin, että yritän välttää katkeroitumisen ja suunnata ajatukset mieluummin tulevaan kuin menneeseen. Ääniä voidaan antaa jokaiselle vaalissa kysymykseen tulevalle ehdokkaalle, vaikkei häntä olisi keskustelussa ehdotettu tai kannatettu. Jos vaalissa tulee tasatulos, arpa ratkaisee, kuka tulee valituksi. Hän on varsin keskeisesti mukana myös Kyröskoskella kokoontuvassa Nappulaliigassa sekä Hämeenkyrö-Seurassa. En tietenkään tykännyt tuosta pilaksi tai kiusanteoksi tarkoitetusta teosta, mutta mieleen se jäi. Luumista tuli kirjantekijä. Jo ennen kotitietokoneiden tuloa Luumi oli innostunut valokuvaamisesta, jonka hän määrittelee vakavaksi harrastuksekseen. Jos kunnanjohtajan vaalissa kukaan ei ole saanut yli puolta annetuista äänistä, toimitetaan uusi vaali kahden eniten ääniä saaneen välillä. Vaikka muualta Hämeenkyröön muuttajien integroitumista on joskus epäilty, on Luumi löytänyt paikkansa muun muassa Hämeenkyrön Kameraseurassa. MM-Lahti 2001 jäi sekä talkoolaisten että katsojien mieleen ilman kuvakirjaakin. • Harrastukset: valokuvaus. Kisaorganisaatio oli Luumin mukaan lupautunut ostamaan 2 000 kirjaa, mutta osti lopulta vain puolet, mikä vei projektilta taloudellisen pohjan. Siltä varalta, ettei vaalissa valituksi tullut henkilö ota tehtävää vastaan, valtuusto valitsee myös varahenkilön. marraskuuta, Jalonen täsmentää. apteekkiin, jonka sivuapteekkeja Viljakkalan apteekki ja Tippavaarassa toimiva Kyröskosken apteekki ovat. Lisäksi perustuslain 125. – Kun kirjoitin lehteen vastineen ja kerroin, mitkä tahot olivat vaatineet muutoksia, sain vuorostani railakkaat haukut kisaorganisaatiolta, Luumi muistelee. Kutsumus löytyi kirjanteosta Erkki Luumin kiistellyin valokuvakirja syntyi Lahden MM-hiihdoista 2001. Sodankäynyt ja Kirvussa sijainneen kotinsa kahdesti menettänyt isä oli monissa asioissa ankara, eikä kommunikointi sukupolvien kesken toiminut. Tippavaarassa ja Viljakkalassa toimivat apteekit palvelevat nyt uusissa tiloissa. Tunne oli absurdi. Hän viljeli kotitilaansa ja hoiti lypsykarjaa vuodesta 1979 alkaen kymmenen vuotta. ERKKI LUUMI • Perhe: puoliso Päivi, aiemmasta liitosta neljä lasta, 10 lastenlasta. – Apteekkarin vaihdos Jämijärvellä on sovittu toteutuvaksi 2. – Olin kuvaamassa doping-skandaalin tiedotustilaisuutta, kun ulkoa kuului aiheesta pimennossa pidetyn kisayleisön kannustusta. Vaalissa ovat mukana kaikki hakemuksensa jättäneet ja suostumuksensa antaneet kelpoisuusehdot täyttävät hakijat. Absurdi muisto MM-Lahdesta Eräs erityisen ikimuistoinen valokuvauskeikka oli talvella 2001, kun Luumi oli ikuistamassa maastohiihdon MM-kisojen tapahtumia ja tunnelmia Lahdessa. Luumi kertoo löytäneensä oman juttunsa opiskellessaan Voionmaan opistossa viestintää 1990-luvulla. Nyt lausunnoilla olevassa ohjelmassa Karhen koulun kentän peruskorjausta kaavaillaan vuodelle 2025. Luumi syntyi ja varttui Orimattilassa maatilalla ja hänen ensimmäinen ammattinsa oli maanviljelijä. Kesäkuussa haettavaksi avautuneeseen kunnanjohtajan virkaan määriteltiin kelpoisuusehdoksi soveltuva ylempi korkeakoulututkinto sekä kokemus julkishallinnosta. Kunnanhallitus esittää, että valtuusto valitsee vaalilla kunnanjohtajan vakinaiseen, toistaiseksi jatkuvaan virkasuhteeseen. Viljakkalassa uusi tila löytyi saman Riihitiellä sijaitsevan rakennuksen viereisestä liiketilasta. – Teoksen tilanneen kisaorganisaation vaatimuksesta kirjasta poistettiin mustataustaiset sivut ja lopulta julkaistu versio haukuttiin Etelä-Suomen Sanomien pääkirjoituksessa ”Brezhnevin ajan kirjaksi”. • Ammatti: maanviljelijä, kirjantekijä, eläkkeellä. Välimme paranivat ja pysyivät hyvinä isäni kuolemaan asti, Luumi kertoo. Syksyllä 2022 hyväksytyssä MAPSTO-ohjelmassa Karhen koulun uudisrakennuksen toteuttaminen oli ajoitettu tälle ja ensi vuodelle. Yritykselle nimi pulpetin kannesta Jo 1990-luvun alkuvuosina Luumi oli mukana yrityksessä, joka myi kotitietokoneita. KESKIVIIKKO 4.10.2023 11 Karhen koulun rakentamista lykätään VILJAKKALA. Apteekkarin vaihdos liittyy Ylöjärven 4. Mikäli useampi kuin kaksi ehdokasta saa yhtä monta ääntä, arpa ratkaisee, ketkä ovat mukana lopullisessa vaalissa. Puoliso löytyi Pirkanmaalta Hämeenkyröön Luumi muutti vuonna 2006. Hän oli saanut tehtäväkseen kuvakirjan, joka oli tarkoitus antaa muistoksi MM-kisojen talkoolaisille. Edellisenä vuonna hän oli tutustunut Pirkkalassa asuneeseen Päiviin. Samoihin aikoihin yleistyneillä Windows-käyttöjärjestelmän ohjelmilla oli mahdollista yhdistää kuvaa ja tekstiä. Hämeenkyröön muutettuaan he asuivat pitkään Laitilassa talossa, jossa on aikoinaan toiminut muun muassa Kallion kauppa ja Simunan posti. Tässä vaalissa eniten ääniä saanut tulee valituksi. lokakuuta. Ensi vuodelle esitetään varoja Viljakkalan yhtenäiskoulun alueen liikuntapaikkojen kehittämiseen Muutoksena lautakunnan viime keväänä antamaan lausuntoon esitetään, että kaupunki lunastaisi Viljakkalan yhtenäiskoulun lisärakennuksen omistukseensa vuonna 2024. 70 vuotta Vuosikymmenien valokuvausharrastus on vaikuttanut tapaan katsoa ympäristöä, Erkki Luumi sanoo. syyskuuta hallitus haastatteli kuutta hakijaa, joista soveltuvuusarviointiin lähetettiin Ritva Asula-Myllynen, Tiina Laakkonen, Johanna Rannanjärvi ja Atte Rantanen. Pariskunta on ollut yhdessä lähes 20 vuotta. Luumi kertoo kirjassa olleen muun muassa musta aukeama, jonka keskellä pienessä kuvassa Suomen päävalmentaja ja yksi doping-testissä kiinni jäänyt suomalaishiihtäjä. lokakuuta 2023.. Karhen koulun kenttä oli tarkoitus kunnostaa tänä vuonna ja Ansomäen kenttä vuosina 2023-2024. pykälä määrää, että yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Ekiteki on varsin napakka ja luonteva nimi Erkki Luumin yritykselle mutta hän kertoo nimen aihion löytyneen Kujalan maanviljelyskoululta erään pulpetin kannesta. • Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ. Hakuilmoituksessa kerrottiin kunnanjohtajan valinnassa arvostettavat asiat: strategiset johtamisja kehittämistaidot, hallintoja talousosaaminen, viestintäja yhteistyötaidot sekä elinkeinoelämän tuntemus. 23 hakijasta 14 täytti kelpoisuusehdot. • Luottamustoimet: Hämeenkyrön Kameraseuran ja Hämeenkyrö-Seuran puheenjohtaja. Uuden tekniikan mahdollisuudet kiinnostivat ja Luumi kertoo käyttäneensä sähköiseen viestintään jo sähköpostin edeltäjää, ”bullettia” (bulletin board system, BBS). Määrittelylle on katetta, sillä Luumi on kuvannut yli 50 vuoden ajan. Tippavaarassa apteekki muutti Supermarketin kulmalta Sivutielle. – Myöhemmin, isäni ollessa jo yli 80-vuotias hän pyysi minulta anteeksi tiukkaa kasvatustaan. Muutto liittyy apteekkarin vaihdokseen, sillä uutena apteekkarina on aloittanut Helena Jalonen. • Merkkipäivä: täyttää 70 vuotta 5. Tilanpito lankesi perheen ainoalle pojalle, mutta taakasta tuli raskas. Antero Aleniuksen seuraaja Hämeenkyrön kunnanjohtajan virassa tiedetään maanantai-iltana 9. Lahden MM-kisojen aikana Luumi muistaa kokeneensa hetken, jonka ymmärsi jo silloin historialliseksi. Kun Suomeen alkoi 1980-luvulla ilmaantua kotitietokoneita, oli Luumin maatila ensimmäisten joukossa viemässä maatalouskirjanpitoa tietokoneelle. – Eräs opiskelukaverini oli kaivertanut pulpettiin puukolla sanat EKI TEKI. Kunnanjohtajan valinta suoritetaan henkilövaalina, jonka toimittamisessa noudatetaan kuntalain ja hallintosäännön määräyksiä. Molemmat apteekit aukesivat uusissa tiloissa tämän viikon maanantaina. Ylöjärven kasvatusja opetuslautakunta toteaa lausunnossaan MAPSTO-ohjelmasta vuosille 20242028, että Karhen uuden koulurakennuksen toteutus siirtyy myöhemmäksi. Nykyisen koulurakennuksen purkuluvasta tehtyjen valitusten käsittely hallinto-oikeudessa on kesken. Apteekkari vaihtui, apteekit muuttivat HÄMEENKYRÖ, JÄMIJÄRVI, VILJAKKALA. lokakuuta, jolloin kunnanvaltuutetut asiasta äänestävät. Kokonaisuuteen kuuluu myös Jämijärven apteekki, mutta siellä ei ole tulossa muutoksia tai katkosta palveluihin. – Menestykseltä olen välttynyt, mutta kuitenkin olen pystynyt elämään, kiteyttää tähänastisen elämänsä Erkki Luumi, joka täyttää 70 vuotta 5. Hän kertoo, että Tippavaarassa ja Viljakkalassa vanhat tilat eivät olleet käytettävissä, joten apteekeille piti etsiä uudet tilat
Suomalainen ruoka kunniaan Viljakkalalainen Ritva Eronen kertoo ostavansa erityisesti suomalaista ruokaa aina, kun on takeet siitä, että tuotteet ovat suomalaisia. Mika Mäkelä on vienyt tuliaiseksi kalaa. Aina. Ritva Eronen tekee itse marjamehunsa. Peltoja on puimatta, ja viljaa on viety lämpölaitoksiin poltettavaksi, koska se on ollut niin huonolaatuista, Rajala ja Kokemäki sanovat. Pertti Ahonen on mukana Reko-piirissä.. Hän on mukana lähiruuan Reko-piirissä. – Valtiovallan pitäisi nyt antaa viljelijöille jotain. ”Paikallisia palveluita on hyvin” Ikaalilainen Mika Mäkelä ostaa erityisesti kotimaisia vihanneksia, juureksia, lihaa ja kalaa. Siitä pidän. Esimerkiksi mehut tehdään omalla maijalla omista marjoista. Motiivi suosia kotimaisia elintarvikkeita ei kuitenkaan ole itsekkyys, vaan Myllymäki tietää ruoantuotannon olevan valvottua ja luotettavaa. Suomalainen ruoka on myös laadukasta, Rajala sanoo. Kotimaista, jos saatavilla – Totta kai suosin ostoksissa kotimaisia tuotteita, kun niitä on saatavilla ja laatu on hyvää, toteaa hämeenkyröläinen Seppo Jokinen. Paikallisia tuotteita Mäkelä on vienyt tuliaisiksi. Hinta ei siis saa olla pilvissä. Minulle ratkaisevaa ruuassa on hyvä maku, mutta etenkin puhtaus eli kasvatukseen ei ole käytetty myrkkyjä. Rajala kertovat ostavansa mahdollisuuksien mukaan kotimaista ja ihan jämijärveläistäkin ruokaa. Lindell on syntyisin Raumalta. Syy kotimaisen ja paikallisen suosimiseen on selvä. Ruuan pitää olla ehdottomasti kotimaista ja mielellään luomua, Ahonen kertoo. Myös Jalo-koira tykkää suomalaisesta ruoasta, etenkin broilerista. Jukka Kokemäki ja Juhani E. Hän kertoo hankinnoissaan suosivan paikallisia liikkeitä. Päivi Lindell maksaa kotimaisesta enemmän. Näin ruokalaskuni pysyy inhimillisenä. Ikaalisten Luomun tomaatteja olen ostanut koko yrityksen toiminnan ajan eli 20 vuotta. Ruokaostoksissa Lindell pyrkii suosimaan myös lähituottajia. – Perheellä on lihakarjatila, jonka pitoa minun on tarkoitus jatkaa jos se vaan on tulevaisuudessa kannattavaa, Myllymäki sanoo. Seppo Jokinen ostaa tuotteensa mieluiten kotimaisina. – Se koskee monenlaisia tuotteita, mutta etenkin elintarvikkeita. Kokemäelle tulee kotiin ruoka joka toinen päivä, joten ruokakaupassa tulee käytyä vähemmän, mutta hänkin kertoo suosivansa kaupassa käydessään kotimaista, ja kananmunia saa myös jämijärveläiseltä tilalta. Jämijärveläiset kaverukset Jukka Kokemäki ja Juhani E. Hämeenkyröläinen Miro Myllymäki pyrkii suosimaan kotimaista vaihtoehtoa ainakin ruokaostoksissa. – Haluan suosia kotimaista ruokaa ja kotimaista työtä, että ne saataisiin pysymään Suomessa. – Tuliaisiksi veisin esimerkiksi ikaalilaisen Wiljakan luomulammasta. Ja teen paljon itse. Se on minulle pääasia. – Suomessa tuotettava ruoka on turvallista, eikä eläimille syötetä varmuuden vuoksi antibiootteja, nuori mies sanoo. – Ostan muutenkin niin vähän, että ei hintojen nousukaan minun ostoksissani paljoa tunnu. – Olen vienyt pohjoiseen luomutuotteita ja paikallista kalaa. Mäkelä sanoo, että elintarvikkeissa ratkaisevaa on laatu ja maku. – Mustaamakkaraa. Mika Rajala tukee suomalaista tuotantoa mielellään. Hintojen nousu on vaikuttanut etenkin kalliimpien lihatuotteiden ja kalan osalta. – Ikaalisista saa hyvin kattavasti erilaisia palveluja ja tuotteita, mutta joitakin on lähdettävä hakemaan muualta. – Pysyisi tuotanto Suomessa, itsekin maanviljelystaustainen Kokemäki sanoo. – Näin teen esimerkiksi ruoassa ja vaatteissa. – Paikallisista tuotteista suosin luomuvihanneksia, etekin tomaatteja sekä paikallista kalaa, Mäkelä kertoo. Ihan kaikkea ei kotimaisena ole tarjolla. Käyn kerran viikossa kaupassa enkä osta mitään turhaa. Oikeastaan en osta muuta kuin ruokaa. Jämijärveläissyntyinen Mika Rajala pyrkii ostamaan pääasiassa kotimaista ruokaa, ja jos mahdollista, lähellä tuotettua. Etenkin broileri on Jalolle maistuvaa herkkua. – Erityisesti kurkut ja tomaatit. Ahosen mukaan paikallisten tuotteiden suosiminen tuo monenlaista hyvinvointia seudulle. – Hankin Rekon kautta monia elintarvikkeita. Hän on myös valmis maksamaan kotimaisista tuotteista enemmän. Kulutuskäyttäytymiseni on sellaista, että ostan vain tarpeeseen. Esimerkiksi kananmunat saa ostettua kunnan sisältä. KESKIVIIKKO 4.10.2023 12 SUOMALAISTA TYÖTÄ JA PALVELUA Suomalainen ruoka on hyvää ja laadukasta OIVASEUTU. – Rahtipalvilta haen lihat, maitoa tilalta suoraan tankista ja Kierikan tilalta perunat, Rajala sanoo. Raumalla totuin syömään veripalttua, joten varmaan tulee se, että mustamakkarakin maistuu. Mitä siis veisit täältä tuliaisiksi kotiseudulle. Syy on hyvä ja ilmeinen. Koiriaan ulkoiluttamasta tavoitettu viljakkalalainen Päivi Lindell toteaa ykskantaan suosivansa suomalaisia tuotteita aina kuin vain on mahdollista. – Varsinkin kalan hinta nousi pahimmillaan kohtuuttoman korkealle Kotimaista purtavaa suosii myös Jokisen lenkkiseurana oleva Jalo-koira. Ulkopaikkakuntalaiselle Rajala ja Kokemäki voisivat suositella paikallisista muun muassa Rahtipalvin tuotteita. – Tänä päivänä myös hinnalla on merkitystä, koska monien tuotteiden hinnat ovat nousseet, joidenkin hyvin paljon. Ahonen sanoo, että paikallisia tuotteita ja palveluita löytyy melko hyvin, mutta siihen pitää nähdä hieman vaivaa. Eronen on valmis maksamaan suomalaisista tuotteista hieman enemmän kuin ulkomaisista vastaavista. Esimerkiksi jämijärveläisen tuottajan perunaa tulee ostettua. Miro Myllymäen perheellä on lihakarjatila. Esimerkkinä Jokinen mainitsee ainakin mausteet. Rajala ostavat ihan mieluiten jämijärveläistä ruokaa. – Muutenkin pyrin ostamaan kotimaista, jos tulee tarve hankkia jotain. Tarjouksia tietysti koetan käyttää hyödyksi. Ikaalilainen Pertti Ahonen suosii hankinnoissaan kotimaisia ja paikallisia tuotteita
Kotimaiset tuotteet tavaksi Yrittäjä, tule mukaan! Omasta maasta! Kerro teemassamme, miten kuluttajat voisivat omilla valinnoillaan kannattaa paikallista yrittäjyyttä, työpaikkoja ja tuotantoa mitä kaikkea meidän alueellamme tehdään ja millaista osaamista meillä onkaan! Kerro lukijoillemme, mitä kaikkea he saavat Yrittäjä, tule mukaan! KOTIMAINEN JA ENERGIATEHOKAS LÄMMÖNERISTE KAIKKEEN ERISTÄMISEEN E K O V I L L A . Kannatetaan yhdessä suomalaista! SUOMALAISTA SUOMALAISTA TYÖTÄ JA PALVELUA TYÖTÄ JA PALVELUA Omasta maasta! Kerro teemassamme, miten kuluttajat voisivat omilla valinnoillaan kannattaa paikallista yrittäjyyttä, työpaikkoja ja tuotantoa mitä kaikkea meidän alueellamme tehdään ja millaista osaamista meillä onkaan! Kerro lukijoillemme, mitä kaikkea he saavat – kotona,koulussa, kaupassa. Pyydä tarjous: 08 613 9501 Nautit jo ensi kuussa kutistuneesta sähkölaskustasi! Kaipaatko nopeaa ja edullista tapaa säästää sähkölaskussa. Arjessa ja juhlassa, töissä ja vapaalla. Älä jää vain kaipailemaan vaan lisäeristä Ekovillalla!. Viime vuosina suomalaisen työn arvostus on kuluttajien silmissä entisestään noussut. C O M Yläpohjan lisäeristys on ylivoimainen keino vähentää kotisi sähkönkulutusta. Arjessa ja juhlassa, töissä ja vapaalla. Nopea toimitus ja helppo asennus parantavat rakennuksesi energiatehokkuutta välittömästi. Kotimaiset tuotteet tavaksi Omasta maasta! Kerro teemassamme, miten kuluttajat voisivat omilla valinnoillaan kannattaa paikallista yrittäjyyttä, työpaikkoja ja tuotantoa mitä kaikkea meidän alueellamme tehdään ja millaista osaamista meillä onkaan! Kerro lukijoillemme, mitä kaikkea he saavat – kotona,koulussa, kaupassa. 91 paikallislehteä haluaa nostaa kotimaisen osaamisen ja yrittäjyyden näkyvyyttä kuluttajien silmissä. KESKIVIIKKO 4.10.2023 13 SUOMALAISTA TYÖTÄ JA PALVELUA 100% kotimaista laatua Kaski ikkunat ja ovet Ikkunaja oviremontit avaimet käteen -palveluna, myös rahoituksella! Varaa maksuton esittelykäynti: 040 646 2014 ikkunat ja ovet l kaski.fi Skannaa ja varaa! M A IN O S M A IN O S M A IN O S Suomalainen työ tunnetaan laadusta
KESKIVIIKKO 4.10.2023 14 SUOMALAISTA TYÖTÄ JA PALVELUA Suomalaisella työllä valmistetut Uudet kerrosjogurttirahkat nyt kaupoissa! Joustavasti tiloja kasvun tarpeisiin Kun tarvitset yritystilaa, se järjestyy pikemmin kuin uskallat odottaa. Rukiin voimalla olemme pärjänneet monessa, selvinneet niin puutteesta kuin kriiseistä kuin nopean kasvun ajoista. Ja olemme edelleen yhtä tinkimättömiä omasta sitkeydestämme kuin leipämme mausta. Pidetään Suomen pyörät pyörimässä, tue suomalaista työtä. Me Porokylän Leipomossa tiedämme, että taidon ohella leipä tehdään, kuten nautitaankin – tunteella. Leivomme maukkaita arjen elämyksiä parhaasta suomalaisesta rukiista. www.porokylanleipomo.fi. Ota yhteyttä Harri Poranen harri.poranen@nivala.fi p. Ruisleipämme on leivottu aitoon taikinajuureen, pohjoiskarjalaista traditiota vaalien. Parhaasta suomalaisesta rukiista Pikkueväsruisleipä saatavilla ruokakaupoista ympäri maan. Aina! www.makitalonfarmi.fi SAATAVILLA KAUPOISTA KAUTTA MAAN! VALMISTETTU POHJOIS-KARJALASSA Ruis on varmistanut sisukkaan kansan elannon vuosisatojen ajan. Nivala – Yrittämisen ja kasvun mahdollisuuksia MAINOS MAINOS MAISTA AITOJA MAASEUDUN MAKUJA! Meillä on tuoreet raaka-aineet ja käytämme vain kotimaista lihaa. Keskittymä tarjoaa vahvan yhteistyöja alihankintaverkoston kannattavalle toiminnalle. Nivalan Teollisuuskylä ja Nivalan kaupunki tukevat yritysten kasvun mahdollisuuksia! Nyt rakentumassa uusi Kurunpuhdon alue Olisiko täällä kotipaikka yrityksellesi. 044 445 7209 www.kurunpuhto.fi Suomen suurimpiin kuuluva teollisuuskylä rakentaa ja vuokraa toimistoja tuotantotiloja yritysten käyttöön
KESKIVIIKKO 4.10.2023 15 SUOMALAISTA TYÖTÄ JA PALVELUA
Vaikeasti ennustettavaa on myös kuluttajien käyttäytyminen. – Tukea voi käyttää esimerkiksi kokeilussa käytettävien aineiden tai tarvikkeiden hankintaan tai kone-, tilatai maa-alan vuokraan. – Avomaalla kasvatettuna kasvukauden lämpösumma ei täällä riitä, siksi amerikankarpalon viljely onnistuu Suomessa vain tunnelissa, missä kasvukautta saadaan pidennettyä, Harrinkari sanoo. Investointitukea tila on aikoinaan saanut muun muassa kesäkahvilaksi muokatun Puimasuulin muutostöihin. LVI-työt Pirkanmaalla • p. Peukalonpään kokoisten marjojen erikoisuus on myös niiden rapsakka sisus, joka muistuttaa hieman omenan hedelmälihaa. – Tuella voi myös ostaa asiantuntijapalvelua tai vaikka tutkimustietoa mutta yrittäjän palkkakuluihin kokeilutukea ei voi käyttää. Amerikankarpalo-osaamisen kartuttamiseen tilalle myönnetty kokeilutuki on uutta, pienen mittakaavan innovaatiorahoitusta. Leader-kehittämisyhdistys Joutsenten Reitin toiminnanjohtaja Petri Rinne kertoo maatalouden kokeilutuen olevan nimensä mukaisesti tarkoitettu uuden tuotteen tai toimintatavan kokeiluun. Vaatii pitkän kasvukauden Amerikankarpalo (Vaccinium macrocarpon) on sukua Suomessakin luonnonvaraisina kasvaville isokarpalolle (Vaccinium oxycoccos) ja pikkukarpalolle (Vaccinium microcarpum). – Kuivatut karpalot, joita myydään sellaisenaan tai myslien ja erilaisten marjasekoitusten osana ovat viljeltyä amerikankarpaloa, Harrinkari kertoo. Yrjölän marjatilallakin on kokemusta siitä, miten uudet tuotteet löytävät paikkansa markkinoilta. Suuria ja napakoita marjoja Amerikankarpalon marjat ovat suurempia kuin kotoperäisten, soilla kasvavien sukulaistensa. Pellolla kasvatettavan amerikankarpalon sato korjataan siten, että pellolle nostetaan tulva, ja kelluvat marjat riivitään koneellisesti talteen. – Pensasmustikan kasvatusta aloittelimme parikymmentä vuotta sitten, mutta kesti vuosia, että sille löytyi isommin kysyntää. Yrjölän marjatila hankkii kokeilutuella tietoa amerikankarpalon viljelystä. www.oivaseutu.fi. Harrinkari pohtiikin, että tämän marjan kaupassa litraja kilohinnan ero olisi varsin suuri. Tuki maksetaan tositteita vastaan jälkikäteen, joten toimenpiteiden rahoituksen pitää olla kunnossa. – Ehkä vielä täsmällisemmin kokeillaan karpalon tunneliviljelyn kaupallistamista Suomessa, sanoo Tiina Harrinkari. Amerikankarpalon marjat ovat selvästi kookkaampia kuin kotoperäisen isokarpalon marjat. Suomessa karpalo kasvaa soilla, hyvinkin märissä olosuhteissa mutta amerikankarpalon tunnelikasvatusta varten ei tarvitse rakentaa katettuja nevoja. Rinne muistuttaa, että ensimmäinen askel on yhteydenotto oman alueen Leader-ryhmään. Mahnalassa toimivan Yrjölän marjatilan maatalouden kokeilutukihankkeessa testataan Helsingin yliopiston tutkimuksissa lupauksia antanutta karpalon tunnelikasvatusta. – Satoisuus on mansikan luokkaa. Kokeilutuki on nimensä veroinen Yrjölän marjatilan yhtenä valttina on sen sijainti maisemallisesti upealla paikalla, mutta tilan yrittäjäpariskunta on myös kehitellyt tilalla niin tuotantoa kuin palveluitakin. Varmuutta tunnelikasvatuksen onnistumisesta ja kannattavuudesta ei tietenkään ole. KESKIVIIKKO 4.10.2023 16 SUOMALAISTA TYÖTÄ JA PALVELUA SIIVOUSPALVELU TAINA PUSA OY Kaiken kattavat Kaiken kattavat siivouspalvelut siivouspalvelut • siivousta • kotiapua • asiointipalvelua Siivouspalvelu Taina Pusa Oy 0400 636 136 • siivouspalvelu.pusa@ 30 vuoden kokemuksella. • Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ. 045 112 2557 NYT MYÖS LÄMPÖPUMPPUJEN ASENNUKSET! Putkityö Kuukkula Oy Ota yhteyttä Ota yhteyttä 040 658 6868 040 658 6868 asiakaspalvelu@matrocks.fi asiakaspalvelu@matrocks.fi www.matrocks.fi www.matrocks.fi Mukavaa matkantekoa Mukavaa matkantekoa UUDELLA UUDELLA JUSSI-BUSSILLA JUSSI-BUSSILLA Tilausajot ja matkapalvelut Tilausajot ja matkapalvelut – myös esteettömästi – myös esteettömästi #matrocksit Meneekö karpalonviljely tunnelissa putkeen. Tiina Harrinkari selostaa, miten lupaavia tuloksia amerikankarpalon tunneliviljelystä on Helsingin yliopistossa saatu. Vaikka amerikankarpaloa ei toistaiseksi ole Suomessa viljelty kuin tutkimusmielessä, marjaa löytyy monista täällä myynnissä olevista tuotteista. Amerikankarpalosta on jalostettu lukuisia lajikkeita ja sitä viljellään etenkin Pohjois-Amerikassa, mutta myös esimerkiksi Puolassa ja Baltiassa peltokasvina. – Hanketta ei saa aloittaa ennen kuin virallinen hakemus jätetty. Amerikankarpalon marjat voidaan poimia yhdellä kertaa ja marjat säilyvät kylmäsäilytyksessä sellaisenaan jopa puoli vuotta. Harrinkari kertoo, että amerikankarpalon tunnelikasvatusta on tutkittu Suomessakin jo kymmenisen vuotta ja tulokset vaikuttavat lupaavilta. Tommi Yrjölä ei kertomusta epäile, vaikka ilmeestä voisi muutakin päätellä. Menekki pomppasi, kun metsämustikalle sattui katovuosi, kertoo Tommi Yrjölä. Marjat ovat hyvin kevyitä kokoonsa nähden
– Toiminta alkoi muutamasta isännöintikohteesta. Holmala on perustanut kymmeniä yhtiöitä ja hoitanut niiden rakennusaikaisen taloushallinnon. Vanhasta kauppalassa yritys toimi useassa eri liiketiloissa. Toimialaan kuuluvat nykyisin muun muassa omistusja vuokrakiinteistöjen isännöintipalvelut, vuokravälitys, kirjanpitoja taloushallinnon palvelut sekä rakennuttajapalvelut. – Rakennuskohteiden pitää olla tarpeeksi suuria. Työt aloitettiin vesiyhtiön sivuhuoneesta. – Päätoimena on isännöinti, jota teemme Ikaalisten lisäksi muun muassa Hämeenkyrössä, Tampereella ja sen ympäristökunnissa. Piiskurilla Säästöliikkeen tiloissa yritys on toiminut nyt jo toistakymmentä vuotta. Esa Holmalan luotsaama Ikaalisten Kiinteistökonsultit Oy on Ikaalisten Vuoden yrittäjä 2023. – Isännöitsijän pitää olla juristi, putkimies ja sähkömies. Alalla tarvitaan monia taitoja Pian 40 vuotta toimineen yrityksen palvelut ovat vuosien saatossa kasvaneet. Kylpylätyön ohessa Holmala ehti hankkia koulutusta hotellija ravintolaopistossa sekä markkinointi-instituutissa. Yritys on perustettu vuonna 1982. – Lupaa tähän ei heltynyt, joten päätin irtisanoutua vuoden 1990 lopulla ja siirtyä yrittäjäksi. Asuntorakentamisessa vahvasti mukana Holmala on ollut keskeisesti mukana Ikaalisten ja lähialueiden asuntorakentamisessa. – Sama isännöintikohde on edelleen yrityksemme asiakas, hän kertoo. Senioritalohanke etenee Holmala on vaikuttanut Jyllin säätiön hallinnossa pitkään. Työteliäästä Holmalasta kertoo paljon se, että hänen tilalleen kylpylään pestattiin kaksi henkilöä. Säätiön on tarkoitus rakentaa noin 30 asunnon senioritalo. KESKIVIIKKO 4.10.2023 17 Uutisia Ikaalisista ja Jämijärveltä jo vuodesta 1913 100 vuotta sitten perjantai 5.10.1923 Uutisia Hämeenkyröstä ja Viljakkalasta jo vuodesta 1922 90 vuotta sitten perjantai 6.10.1933 Ikaalisten Kiinteistökonsultit on vahvasti mukana seudun rakennushankkeissa Ikaalisten vuoden yrittäjä on laajentanut 40 vuoden aikana. Laadukkaille vuokra-asunnoille olisi nytkin tarvetta esimerkiksi Ikaalisissa, sillä viimeksi Ikaalisiin on valmistunut vuokra-asuintalo vuonna 2017, Holmala mainitsee. Isännöinnin Holmala ehti aloittaa jo vuonna 1979. Samana päivänä saatetaan ilmoittaa esimerkiksi kolmesta vesivahingosta. Tuolloin sen nimi oli Ikaalisten KiinteistöYrityskonsultointi Oy. Vuokrien ja vastikkeiden hinnat pysyvät näin kohtuullisina. Korkeimpaan AAA-luottoluokkaan yritys on noteerattu jo yli 20 vuoden ajan. Hän myös suoritti isännöintialan tutkinnon. Ikaalisten Kiinteistökonsultit Oy:ksi yrityksen nimi vaihtui vuonna 1986. – Olen ollut mukana lähes kaikissa Kynnöksen kohteissa alueellamme, hän mainitsee. Suomen Asiakastieto on listannut Suomen vahvimpiin yrityksiin Kiinteistökonsultit jo 15 vuotta. Meidän yrityksessämme on käytössä oppisopimusmalli, eli koulutamme työntekijämme. Hän toimii rakennustoimikunnan puheenjohtajana. Nyt on erittäin hyvä aika saada tarjouksia, sillä rakennusliikkeiden työt ovat vähissä, Holmala sanoo. Asiakkaan pitää luottaa yrityksen tietotaitoon, vain siten voi tällä alalla menestyä. Kultaisen yrittäjäristin sai myös Tapio Majamäki.. Aamulla ei tiedä, mitä päivä tuo mukanaan. – Teen nykyisin vain 12-tuntisia työpäiviä, naurahtaa yrittäjä, joka on ollut jo useamman vuoden virallisesti eläkkeellä. Ikaalisten Vuoden Yrittäjä -tunnustusta Holmala pitää merkittävänä omalle yritykselleen, mutta myös laajemmin alan arvostukselle. Valmiita isännöitsijöitä ja kiinteistösihteereitä ei valmistu mistään oppilaitoksesta, vaan ne tehtävät oppii käytännössä. Kiinteistökonsultit työllistää kuusi ja puoli työntekijää. Rakennusalan konsulttina hän on tehnyt yhteistyötä muun muassa Rakennustoimisto Pekka Kynnös Oy:n kanssa reippaasti yli 30 vuotta. Mukana pitää pysyä, joten tietoja ja taitoja on päivitettävä koko ajan. Hän oli mukana muun muassa säätiön rakennustoimikunnassa, joka oli toteuttamassa Jyllin Kodin laajan peruskorjauksen ja laajennuksen 2000-luvun alussa. – Hankkeen suunnittelutyö on loppusuoralla ja se päässee urakkalaskentaan ennen joulua. Yrittäjä Esa Holmalan luotsaama Ikaalisten Kiinteistökonsultit Oy on Ikaalisten Vuoden yrittäjä 2023. Holmala on jälleen mukana säätiön uusimmassa hankkeessa, senioritalon rakentamisessa. On siis osattava ratkaista monenlaisia ongelmia. Henkilöstöön kuuluu neljä täysiaikaista isännöitsijää, yksi puolipäiväinen isännöitsijä sekä kaksi kiinteistösihteeriä. Sinnikkäällä työllä Holmala on nostanut yrityksensä alansa kärkikaartiin. Isännöintikohteita meillä on nykyisin noin sata, Holmala kertoo. Kultaisen yrittäjäristin 20 vuodesta yrittäjänä saivat Jaana Vuorenpää, Jarmo Joensuu ja Seppo Niemi. Hän oli mukana esimerkiksi Piiskurille rakennettujen asuinkerrostalojen toteutuksessa. – Itse olen pyrkinyt vähentämään omaa työtahtiani ja antamaan vastuuta nuoremmille. Yrittäjäristin timanttiristillä palkittiin Marja-Leena Majamäki (toinen oikealla) 30 vuodesta yrittäjänä. Kun isännöintikohteet alkoivat lisääntyä, Holmala mietti siirtymistä kylpylän työssään osa-aikaiseksi. Toimitilojen osoite on vuosien saatossa muuttunut monta kertaa. Ikaalisten Vuoden yrittäjä -juhlassa palkittiin pitkän yrittäjäuran tehneitä paikallisia yrittäjiä. Hankkeen alustava kustannusarvio on noin 4,4 miljoonaa euroa. Yrittäjä ja yritys palkittiin viime lauantaina Ikaalisten Yrittäjien juhlassa. Tietojen ja taitojen päivitystä koko ajan – Isännöintiala on jatkuvassa muutoksessa, koska alan lainsäädäntö muuttuu koko ajan. Tein isännöintiä aluksi muutaman vuoden sivutoimisena, iltaisin ja viikonloppuisin, tuolloin päätyökseen Ikaalisten kylpylän myyntipalvelussa työskennellyt Holmala kertoo. • Terhi Palonen IKAALINEN
klo 14 Kyröskoski-talolla. 1, Kyröskoski p. 8–18, la suljettu Kahvio p. Mukana Reijo Leppänen kertomassa Aleksis Kivestä. 03 371 6080 tai 0500 239 557 Korut ja kellot Kultaja hopeakorut, kihlat kastelahjat, kellot, paristojenvaihdot HÄMEEN KULTA JA HOPEA Härkikuja 1 B, OP:n vieressä Puh. klo 15 Lähitori Aurinkorinne, Tunnelikuja 1 Hämeenkyrö. Jukan laulukööri Ma 9.10. 040 1429 119 Härkikuja 1 B, OP:n vieressä Hiusmuotoilija Ansku Jokireitti 4, Kyröskoski p. Lisätietoja Veijolta p. Joulutorimatka Tallinnaan 12.–13.12. Matti Lähteenmäki kertoo Hämeenkyrön kirkon historiasta. ti–la PARTURI Pirjo Kauranen Hämeenkyrön Liikekeskus Härkikuja 2, p. Tied. 03 371 6152 Autojen huolto ja korjaus Autoja konekorjaamo KARTTUNEN Viljakkala, p. ma–pe 6.30–17, la 8–14 Palvelemme torilla joka viikko • ke: Ikaalinen • pe: Mouhijärvi • la: Kyröskoski Voit myös tilata tuotteitamme viitalankotileipomo.fi LVI-asennukset LVI-palvelut, lämpöpumput ja vahinkosaneeraukset Harri 050 472 9646 Pasi 050 472 9648 Putkityö KUUKKULA Oy P. Omaishoitajien vertaisryhmä Ma 9.10. 040 733 3433 Kirjapainot Hämeenkyrön Kirjapaino Eteläntie 2, KYRÖSKOSKI p. 03 458 6700 Sähköasennukset • Kaikki sähköasennustyöt, suunnittelu ja tarvikemyynti Sivutie 2, Hämeenkyrö p. 050 438 9712 • Av. Ulla 040 868 0715. 050 310 7777 Autotarvikkeet Autotarvikkeet edullisesti Hämeenkyrön TARVIKEPISTE Oy Jaakont. 050 343 7133. Leipomot Ristamäentie 24, Hämeenkyrö p. tiistai 9–15, perjantai 9–15 Tilitoimistot TILITOIMISTO AHVENAINEN Sepänkatu 3, Kyröskoski p. 040 580 5403. SEURATOIMINTA Ilmoituksen rivihinta 25 € kolmen kuukauden jaksolta. 040 708 1113 Ikaalinen TURVALA YHTIÖT OY Rakennusja remonttityöt, maanrakennustyöt p. kolmen rivin ilmoitus 75 €. Hintaan lisätään alv. 03 371 6911 p. Luennoitsijana Marja Jokela, kehoterapeutti ja hyvinvointivalmentaja. 050 912 1339 Kiinteistöpalvelut www.kiinteistohuoltoruuska.fi p. 040 1429 119. 0500 335 526 kari.jeskanen@ostametsaa.fi Jäteja viemärihuolto A PITKÄNEN p. 045 138 7170 Nikkari-Tuomisentie 107, Hämeenkyrö KOULUTETTU HIEROJA Hamari Raimo p. Tarkemmin p. 050 330 0622 www.ikaalistenvalokuvaamo.fi Suosi paikallista! H ä m e e n k y r ö I k a a l i nen-Viljakkala Parkkiskerho ja Lihastautikerho Pilari kokoontuu pe 13.10. 046 902 8157 Viemärin aukaisut ja pesut Katsastusasemat www.lahikatsastus.fi 03 448 0600 • ma-pe 8.30–16.30 Kauneushoitolat SKY-kosmetologi Pirjo Sirén p. klo 16–18. Kyrösjärven Reuma ja Tules ry, Ikaalisten Invalidit, Ikaalisten Mielihyvä Luento 12.10. 03 371 5402, myös väritulosteet Kodinkonehuollot Kotitalouskonehuolto KIRMO Oy Valtakatu 8, 39200 Kyröskoski p. Kerhon jälkeen johtokunta kokoontuu. klo 9.45 Kosken laulajat, klo 11 kerho. 0400 426 124 • www.asuntori.fi Valoja videokuvaajat p. Ikaalisten Urheilijat Kunniakierros-tapahtuma su 8.10. alkaen klo 9. 0400 635 470 •• Henkilö-/pakettiautojen huolto •• Varaosamyynti • • Ilmastointilaitehuolto AUTOHUOLTO KETOLA & VESA OY Jaakontie 10, 39200 KYRÖSKOSKI p. klo 11 Seurahuoneella, Sepänkatu 3 Kyröskoski. sihteerille p. 03 3143 3173 | ilmoitukset@oivaseutu.fi UutisOiva Palveleva YritysOiva Asuntomyynti 040 500 9083 timo@lepomakilkv.fi p. 050 552 8602 Sähköasennukset KM Sähköasennus Oy p. Eläkeliiton Hämeenkyrön yhdistys Muistin aarreaitta ti 10.10. Hämeenkyrön-Viljakkalan Eläkeläiset Tupalassa to 5.10. Hämeenkyrön Seniorit Kuukausitapaaminen ke 11.10. 0400 732 857 www.edustushakli.fi ilkka.hakli@edustushakli.fi Katto ja ikkunaremontit p. 040 548 0830 anssi.honkilahti@asuntori.fi Julkiset kaupanvahvistajat Julkinen kaupanvahvistaja KARI JESKANEN LKV, KiAT • p. Tietoa eri lihastaudeista, niiden ominaisuuksista ja hoidoista, myös Asahia. Seuraavan kerran 11.10. 040 179 0001 av. 03 371 6641. 0400 929 614 Rakentaminen Edustusliike ILKKA HÄKLI OY * Rakennustarvikkeet edullisesti p. klo 14. 040 502 8979. 050 411 7091 Kauneushoitola Kimallus Karoliina Härkki Avoinna ajanvarausten mukaisesti Härkikuja 2, Hämeenkyrö p. Ikaalisten Nykymartat Puuropäivä Olkkarilla ma 9.10. 03 371 2245, 040 568 7738 Parturi-Kampaamo KOSKI Valtakatu 49, Kyröskoski p. Pohdimme, miten voimme lisätä kehon ja mielen voimavaroja. 010 219 7220 Julkiset kaupanvahvistajat Julkinen kaupanvahvistaja ANSSI HONKILAHTI LKV • p. 040 754 1090 Kyröskoski Kauneusja jalkahoitola SKY-kosmetologi Anne Vainikka Valtakatu 57 LH 1, Kyröskoski p. 040 769 8420 www.maanrakennusjokinen.fi Meiltä myös • nostopalvelut • ruoppaukset Rakentaminen SORAT ja MURSKEET M. 03 371 6148 SATAKUNNAN AUTOKORJAUS Tippavaarantie 9, KYRÖSKOSKI P. 050 327 6707 Telkontie 40, Kyröskoski, Kostula KOULUTETTU HIEROJA Petri Koski p. Matti Lähteenmäki kertoo Hämeenkyrön kirkon historiasta. 040 756 2840, Sasi TUULA NIEMINEN Kyröskoski p. Vieraanamme SPR:n edustaja kertomassa arjen ensiavusta. 040 504 2515, 040 557 2915 www.turvalayhtiot.fi Siivousliikkeet, tarvikkeet ja aineet KRISTIINA p. ark. SPR Ikaalisten osasto Ystäväkahvila Olkkarissa 10.10. klo 14 Kyröskoski-talolla, os. Soita Kari Jeskanen p. 24 % YRITTÄJÄ, lähde mukaan! Ota yhteyttä mediamyyntiin p. 03 371 4864, 040 831 9328 Taksit HÄMEENKYRÖN TAKSIASEMAT p. Kirkkokatu 3. 0400 422 408/ Ojanne www.rakennuspalvelu020.fi Palinperäntie 35, Ikaalinen p. Juomaa ja evästä mukaan. 0400 636 136 Hämeenkyrö Suutarit Hämeenkyrön Suutari ja Ompelukonehuolto Palvelemme ti–pe klo 11–17, la 9–13 Kyrönsarventie 4, p. Hämeenkyrön Seniorit ry Lokakuun kuukausitapaaminen ke 11.10. klo 18 Ikaalisten Aito Säästöpankin kokoustilassa. klo 18 alkaen Ikaalisten urheilukentällä. 03 371 6235 PÄIVI SALMESVUORI p. 040 514 8031 Kyron sairauskassa p. Tarjolla ruispuolukkapuuroa. Kyrösjärven Reuma ja Tules ry Reumatropin retki Seitsemiseen ti 10.10. klo 13 Kurjenmäkikodilla, Härkikuja 12 B. PUSA Oy p. 03 371 3031 Parturiliike HANNU LEPISTÖ Kyröskoski, p. Av. 044 594 6070 p. Suuriniemi Kuljetus p. 045 112 2557 Metsätilojen myynti Metsätiloilla on hurja kysyntä. Heinijärven kyläyhdistyksen seniorikerho kokoontuu Heinijärven koululla aina kuukauden toinen keskiviikko klo 10. Esim. 0500 335 526 tai kari.jeskanen@ostametsaa.fi katso sivujamme ostametsaa.fi, etuovi.com tai facebook.com Jeskaset LKV Oy Parturit ja kampaamot HAIR & BEAUTY HEIDI puh. Kuukausiarvonta. 040 676 4000 Laiskajaakon Taksi 050 571 7573 • 1-8 henkilöä • pyörätuolikuljetukset taksi@laiskajaakko.net Terveydenhoito JalkaVilla Jalkojenhoitaja (AT) Virpi Potila p. Vielä saa keräyslistoja Harri Samuelssonilta 050 555 1391.. 045 341 2733 www.tmh-tilit.com Hämeenkyrön liikekeskus Hämeenkyrön Tilija Kiinteistöpalvelu Oy Tilitoimistopalvelut • Sivutie 2 p. 040 594 0814, Ikaalinen pia.laakso@siivousliikelaakso.fi www.siivousliikelaakso.fi Siivouspalvelu T. 040 739 9407 • sähköasennukset • sähkötarvikkeet • antenniasennukset • kodinkoneet Soutajantie 8, Ikaalinen p. Aihe: Hyvää elämää sairaudesta huolimatta. 03 371 6004 KYRÖSKOSKEN HUOLTOKESKUS OY Autojen monimerkkihuolto Av. Hämeenkyrön nuorisoseura Kuukausitreffit Kyrölässä ke 11.10. 040 570 5655 Asusteet Kyröskoski, Koskitie 6, p. 050 522 4976 044 273 0817, Valtakatu 55, Kkoski www.parturikampaamojatta.fi Parturi-kampaamo JOHANNA p. klo 9 Ikaalisten torilta kimppakyydein. klo 15–17 Aurinkorinteen kahviossa. Tarkemmat tiedot kotisivuilla, ilm
– Olen lukenut koulujen ruokalistoja, ja ne näyttävät monipuolisemmilta kuin silloin kun itse olin koulussa, Karoliina Selin sanoo. Hernekeitto on kouluruoan ikiklassikko Maksuton kouluruoka täyttää tänä vuonna 75 vuotta. Nyt haluttiin antaa tilaisuus tutustua myös ruokailutilanteeseen. KESKIVIIKKO 4.10.2023 19 UUTISET R I S T I S A N AT E H T Ä V Ä V O I T T A J AT RISTIKKO 40 Palauta ristikko 24.10.2023 mennessä osoitteeseen: Ylä-Satakunta, Parkanontie 45, 39700 PARKANO. Yhteystiedot mukaan. – Itselläni on neljä lasta, enkä kaikkien kanssa päässyt, mutta nyt oli sopivasti vapaata, Suvi Oksanen-Baker sanoo. Itse kyllä tykkäsin niistä, liha oli niissä hyvin kypsytettyä. Puuroa oli usein, sen muistan, Mikko Kulmala sanoo. Puuroakin on yhä listoilla, ja lapset myös sitä haluavat. Tällä kertaa ruokalistalla oli chili con carnea. – Puuropäivä voittaa, hän sanoo. Suvi Oksanen-Baker miettii, onko aamupala jäänyt liian vähiin, kun lounas maistuu näin hyvin. Arvomme palkintoja. Se on ravitsevaa, hyvää ja täyttävää. – Itse kävin pientä kyläkoulua, ja koko koulussa oli 30 henkeä, ja ruokailu oli erilaista, kodinomaisempaa. Kouluruoka on vuosikymmenten aikana muuttunut, ainakin jos tämän päivän ruokalistoja vertaa Kilvakkalan koululta löydettyihin vuoden 1958 ruokalistoihin. – Jonkin keiton kanssa oli graham-lihapiirakoita, ja ne olivat hyviä, Karoliina Salin muistelee. Vaikka aamulla on hyvin aikaa aamupalaan, aina sitä ei kuulemma malteta syödä tarpeeksi. – Jos pyysi ruokaa jonkin määrän, vaikka ihan vähän, myös sai sen. Tämän teeman merkeissä Ikaalisissa kutsuttiin viime viikon lopulla peruskoululaisten huoltajia tutustumaan kouluruokailuun. Frans Kauppila (vasemmalla) ja Janne Selin pistelivät chili con carnea toisetkin lautaselliset. – Isoimmat muistot ovat siitä, jos oli sellaista ruokaa, josta ei tykännyt, ja yritin niitä piilotella jonnekin metallimukiin, Karoliina Selin sanoo. – Jos on hyvää ja täyttävää ruokaa, Frans sanoo. Ainakin huoltajat pääsevät tutustumaan ja maistamaan, mitä kouluruoka on tänä päivänä, Elomaa sanoo. – Usein otetaan lisää, Janne kertoo. Viime viikon lopulla ikaalilaisten peruskoululaisten vanhemmat pääsivät tutustumaan koululounaaseen ja ruokailemaan yhdessä jälkikasvunsa kanssa. – Suosikki oli varmaan myös se puuropäivä. – Oli kiva, kun päästiin pyöreään pöytään. Kaikkea ruokaa ei siis tarvinnut syödä loppuun. Äidit Suvi Oksanen-Baker ja Karoliina Selin muistelivat omia kouluruokailuitaan. Tämän päivän koululaisten vanhempien kouluaikaan mennessä kouluruoka ehti muuttua alkuajoista. Ruokalistat näyttävät monipuolisilta Suvi Oksanen-Baker on tullut kouluruokailuun kolmasluokkalaisen poikansa Frans Kauppilan kanssa, Karoliina Selin samalla luokalla olevan poikansa Janne Selinin kanssa. Varsinaista lempiruokaakaan ei ole Mikko Kulmalan mieleen jäänyt, eikä sellaista ole Topiaksellakaan. Chili con carne maistui vanhemmille Vanhemmat testasivat Ikaalisissa kouluruokaa. Kun puuron kanssa on tarjolla oikeat lisukkeet, sekin täyttää ravitsemussuositukset. Millaisia muistoja äideille on jäänyt kouluruoasta. Tuolloin esimerkiksi syyskuun viimeisellä viikolla oli velliä, puuroa ja keittoa. Puuropäivä voittaa Chili con carne maistuu myös tälle pöytäkunnalle, erityisen hyvin ilmeisesti Fransille ja Jannelle, jotka hakevat toiset lautaselliset. Yläasteesta lähtien ruoka tulikin suurkeittiöstä, Suvi Oksanen-Baker sanoo. Myös jälkikasvulle ruokailu vanhempien kanssa toi jotain erityistä. – Ei luojan kiitos, Mikko Kulmala sanoo. Torstaina Valkean ruusun koululle kolmasluokkalaisen Topias-poikansa kanssa koululounaalle tullut Mikko Kulmala odotti kouluruokailua mielenkiinnolla. Kanaviillokkia tuli myös mielellään syötyä, Suvi Oksanen-Baker sanoo. – Olin edellisenä päivänä yläasteella kouluruokailussa ja nyt ala-asteella, ja on kiva nähdä millaista täällä on, Karoliina Selin sanoo. – Tämä on nyt kokeilu, ja katsotaan minkälaista palautetta huoltajilta ja kouluilta saadaan. – En muista varmaksi, oliko sitä minun kouluaikoinani. Mikko Kulmalalle on jäänyt mieleen jäänyt, ettei ruokaa saanut ottaa itse, vaan kuudenteen luokkaan asti keittäjä annosteli ruoan. Pakko kysyä: vieläkö ruokalistalla on tillilihaa tai kanaviillokkia. Isällä ja pojalla on sama mielipide: ruoka on hyvää. Salaatit, leivät ja levitteet ovat kuuluneet kouluruokaan jo vuosikymmeniä. Eräs kestosuosikki on säilynyt tähän päiväänkin: – Hernekeitto on edelleen ruokalistoilla. Palvelupäällikkö Marja-Leena Elomaa kertoo, että kouluruokaa on esitelty joskus vanhempainilloissa. NIMI: OSOITE: PUHELIN: R36 Ristikon 36 oikein ratkaisseiden kesken arvotut palkinnot voittivat Heikki Mäkinen Parkanosta, Helena Ahonen Kyröskoskelta ja Ritva Karvonen Lempäälästä. • Liisa Raipala IKAALINEN. Hän myös listaa chili con carnen kouluruokien kakkossuosikikseen. Ehkä tillilihassa outoa oli tilli, joka yleensä yhdistetään kalaan, Elomaa miettii.. Keskiviikkona listalla oli kasvis-makaronilaatikkoa, torstaina chili con carnea ja perjantaina broilerkiusausta. – Pyttipannu on ainoa, josta en niin tykkää, silloin syön enemmän salaattia, Topias kertoo. Jannella ei tiettyä suosikkia ole, mutta äideille on jäänyt kouluruokien lempparit mieleen. – Meillä ei ole enää. – Omista kouluajoista on paljon aikaa, ja kouluruokailusta on puhuttu paljon. Sen muistan, että kaikkea oli pakko maistaa, Mikko Kulmala muistelee. Kolmasluokkalaiset eivät saa istua pyöreissä pöydissä, Frans sanoo
03 371 6106 • 03 371 6536 laurilanbetoni@laurilanbetoni.fi PYYDÄ ILMAINEN TARJOUS • KATTOREMONTIT • SADEVESIKOURUT • KATTOTURVATUOTTEET • PELTITYÖT PAIKALLISTA PALVELUA! www.rakennuspalvelusoukko.fi • 045 605 6275 TSI-HALLI PESU • HUOLTO www.eg247.fi p. 03 458 6520 Jussi Rantanen I Jarkko Lappalainen Valtakatu 30, Kyröskoski p. 24 % oivaseutu.f i. 29€/kk Kärrykuja 7 Kärrykuja 7 Garag e Garag e 247 * Est. (lisätietoja nettisivullamme) • Yli 20 v ammattiosaaminen MB-merkistä, myös raskaskalusto, sekä muut merkit. ilmoituskoko hinta / yksi lehti hinta / 4 ilmoituskertaa 2 x 25 mm 33 € 132 € 2 x 30 mm 39,60 € 158,40 € 2 x 35 mm 46,20 € 184,80 € 2 x 40 mm 52,80 € 211,20 € 2 x 45 mm 59,40 € 237,60 € 2 x 50 mm 66 € 264 € + alv. 29€/kk alk. Ajanvaraus p. 03 389 1891 alk. rauno.vikman@rvworks.fi www.rvworks.fi p. 029 56 60760 PUUNHOITOPALVELU J.L. 040 551 0704 Y-3215602-6 Puh. Kysy lisää ja varaa paikkasi: ilmoitukset@oivaseutu.fi 03 3143 3173 Pienin ilmoituskoko 2x25 pmm, hinta 33 €/ilmoitus + alv. • puunkaadot • kantojyrsintä • arborispalvelut Puh. 03 457 330, www.iktiki.com, kirjanpito@iktiki.com, isannointi@iktiki.com Asiantuntevaa ja monipuolista palvelua: 4 Tilitoimistopalvelut 4 Isännöintipalvelut 4 Kiinteistöjen huollot ja siivoukset Naisille ja miehille Koskitie 6, 39200 Kyröskoski • 03 371 6152 • Avoinna: ma-to 9–17, pe 9–18, la 9–14 Palveleva vaateliike vaatteet ja asusteet arkeen ja juhlaan SILMÄTAUTIEN ERIKOISLÄÄKÄRIT • Jukka Kuittinen • Petteri Paassilta Avoinna: ark. 045 316 2904 Vanha Tampereentie 15-17, Ikaalinen (Apteekin talo) Avoinna ma–pe 9–19, la 9–16 TURKKILAINEN PARTURI ILMAN AJANVARAUSTA ILMAN AJANVARAUSTA Hiustenleikkaus Hiustenleikkaus Parranajo 20 € 20 € PIRKANMAAN OIKEUSAPUTOIMISTO Oikeusavustajan vastaanotto Ikaalisissa ja Parkanossa. • Ilmastointihuollot • Määräaikaishuollot • Katsastuspalvelut • Renkaiden asennustyöt ja myynti • Diagnosointi • Alustatyöt • Jarrutyöt • Hitsaustyöt • Varaosat • Vuokrattavana 9 paikkainen pikkubussi, B-kortilla ajettava. mm. 24 % HYVINVOINTI KOTI JA RAKENTAMINEN LIIKENNE PALVELUT PIHA JA PUUTARHA ASUSTEET Vanha Tampereentie 18–20, 39500 IKAALINEN, p. 040 7707 953 KOTI JA RAKENTAMINEN PALVELUT OSAAJISTA Oivista Oivista Varaa paikkasi Neljän tai useamman julkaisukerran sarjoina. OSAAJAT OSAAJAT Oivat Oivat Ammattilaiset palveluksessasi Neljän tai useamman ilmoituksen sarja, julkaisu peräkkäisinä viikkoina. 03 371 3122 VASTAANOTTAVAT SILMÄLÄÄKÄRIT Ma–pe 9–17, lauantaisin lääkäripäivinä ja sopimuksen mukaan Sähköinen ajanvaraus optiplusoptikko.fi/ liikkeet/kyrosnako/ajanvaraus/ Rahkolankuja 18 A 1, Ikaalinen p.010 322 9656 • tempodent.fi PARHAAT BETONIT Laurilan Betoni Kyröskoski • www.laurilanbetoni.fi P. 10–17 ja la 10–13 Ikaalinen, Vanha Tampereentie 10 p. 2022 * www.eg24 7.fi RV-WORKS OY Huollot ja korjaukset helposti kaiken kokoisiin autoihin, myös iltaisin ja viikonloppuisin
Nuorten kanssa pysyy ajan hermolla Pianonsoiton kohdalla on muuttunut myös suhtautuminen siihen, millainen soitin riittää kotona harjoitteluun. Vuosien mittaan muutamista Hakalan oppilaista on tullut ammattimuusikoitakin, mutta se ei ole itsetarkoitus. – Parasta on, kun saa tehdä työtä lasten ja nuorten kanssa, tuumaa Kimmo Hakala.. – Tärkeää on, että kotona oleva soitin inspiroi soittamaan. Yhteisopetuksessa ei siihen pystyttäisi. Myös yhteismusisointia Vaikka piano ei orkesterisoittimiin kuulukaan, musiikkiopistossa pianistit harjoittelevat myös yhteismusisointia. Hakala onkin nähnyt ison siivun yhteiskunnan ylläpitämien musiikkiopistojen historiaa, sillä niitä alettiin perustaa Suomeen 45–50 vuotta sitten. – Nykyään opiskelu lähtee enemmän oppilaasta, ja se otetaan huomioon, mitä kukin haluaa. – Minulla on kolme lukioikäistä opiskelijaa, jotka opiskelevat ammattiin Oulussa, Raahessa ja Porissa, ja he jatkavat soittoharrastustaan opiskelupaikkakunnilla etäopetuksella. Nykyään tavoitteena on enemmän myös soittamisen ilo, ja siinä on suuri ero Kekkosen ajan Suomeen. Ei enää niin suorittamista Vuosien aikana opetus musiikkiopistossa on muuttunut kovasti. Digiaika on tuonut musiikinopettamiseen myös etäopetuksen mahdollisuuden. Katso ilmoittautumisohjeet livetilaisuuteen/etäyhteyteen osoitteesta op.fi/tampere/tapahtumat. Ensin on opeteltava nuotit, ja se mahdollistaa kaiken muun oppimisen. – Mielellään harjoitellaan useana päivänä viikossa pikkuisen kuin yhtenä päivänä paljon. Saat myös arvokasta tietoa osakemarkkinoista, osakesuosikeista sekä talousja markkinanäkymistä haastavassa ympäristössä. Mahdollisuus yksilöllisten asioiden huomioimiseen on Hakalan mukaan myös yksi yksilöopetuksen tärkeä hyvä puoli. Paikan päälle mahtuu 450 ensiksi ilmoittautunutta. Vuonna 1978 elettiin vielä Kekkosen aikaa ja yhtenäiskulttuuria, ja musiikkiopistossa opiskelukin oli enemmän suorittamista. Soitonopettajan työn paras puoli Hakala mielestä on, että työtä saa tehdä lasten ja nuorten parissa. – Motivoiminen on erilaista eri oppilaiden kohdalla. Opettajalla pitää olla siinä kohdassa tuntosarvet pystyssä, miten kenenkin kanssa päästään eteenpäin. – Tämä on aitiopaikka nähdä, miten koko suomalainen yhteiskunta on muuttunut, sillä lapset elävät aikansa maailmassa. Halutaan, että harrastuksesta tulee elinikäinen musiikkisuhde. Toki edelleen on tavoitteet, opetussuunnitelmat ja tutkinnot, mutta huomattavasti joustavammin mennään kuin aikaisemmin, ja näin on parempi. Musiikkiopisto juhlii viisikymppisiään tänään Ikaalisissa: Omalla Tuvalla on kello 18 musiikkipitoinen juhla, jonne kaikilla on vapaa pääsy. Klassista mutta myös improvisointia Vuosien varrella musiikkiopistossa soitettavan musiikin repertuaari on jonkin verran laajentunut. Toisen kerroksen infopisteillä asiantuntijamme ovat keskustelemassa kanssasi klo 17 alkaen. • Liisa Raipala IKAALINEN. Aikaisemmin sen piti olla alusta lähtien oikea piano, mutta nykyään ensimmäiset vuodet voi soittaa laadukkaalla digipianollakin. Eräs asia ei ole muuttunut. Digipianosta saa erilaisia soundeja soiton taustalle, ja se voi motivoida nuorimpia soittajia. Esimerkiksi Ruotsissa yhteiskunnan järjestämä musiikinopetus on ryhmäopetusta, ja jos haluaa yksilöllistä opetusta, pitää mennä yksityistunnille. Pääpaino on edelleen klassisessa musiikissa, mutta lisäksi voidaan opintoihin ottaa mukaan esimerkiksi viihdemusiikkia, sointumerkinnöistä soittamista, improvisaatiota tai omia sävellyksiä. Nykyään osana Saskya toimiva Ylä-Satakunnan musiikkiopistokin täyttää jo 50 vuotta. Tervetuloa! Illan aikana kuulet asiantuntijoiden näkemyksiä vastuullisesta vaurastumisesta ja maailman taloudesta. KESKIVIIKKO 4.10.2023 21 KULTTUURI Sijoitusilta maanantaina 16.10.2023 klo 17-20, Tampere-talon Pieni sali Ohjelma Pienessä salissa: klo 18.00 Pirkanmaa vahvassa kasvussa, toimitusjohtaja Jani Vilpponen, OP Tampere klo 18.10 Vaurastutamme vastuullisesti, pääjohtaja Timo Ritakallio, OP Ryhmä klo 18.40 Maailma sijoittajan silmin, rahoituksen professori Vesa Puttonen, Aalto-yliopisto klo 19.10 Osakemarkkinoiden näkymät ja osakesuosikit, seniorianalyytikko Henri Parkkinen, OP Yrityspankki Oyj klo 19.30 Talousja markkinanäkymä haastavassa ympäristössä, senioristrategisti Jari Hännikäinen, OP Yrityspankki Oyj Sijoitusillan juontajana toimii johtaja Tarja Sara, OP Tampere. Soitonopettajan työ tarjoaa näköalapaikan yhteiskuntaan Nykyään opetus lähtee enemmän yksilöstä, toisin kuin Kekkosen aikaan. Tämä tuo myös lisää motivaatiota. sijoittaminen ja varallisuudenhoito, asuminen ja vakuutukset sekä digiasiointi. Ikaalilaisen Kimmo Hakalan opissa pianoa on oppinut soittamaan jo useampi sukupolvi nuoria soitonharrastajia. Tutkintoja ja suorituksia oli paljon, ja oli tarkat aikarajat sille, mitä piti olla suoritettuna minkäkin ikäisenä, Hakala kertoo. Aiheina mm. – Nuorten kanssa pysyy ajan hermolla siitä, missä mennään. – Suomalainen musiikkiopistojärjestelmä on ainutlaatuinen koko maailmassa ja suomalaisen yhteiskunnan voimavara. Tuntosarvet pystyssä Hakalan mielestä soitonopettajan yksi tärkein tehtävä on oppilaiden motivoiminen. Voidaan soittaa esimerkiksi nelikätisesti pianolla, viulistin ja pianistin yhteissoittoa tai laulajan säestystä. OP Tampere Ohjelma striimataan kokonaisuudessaan, joten voit seurata tilaisuutta myös verkon kautta. Hän on nimittäin toiminut musiikkiopistossa opettajana vuodesta 1978 ja Ylä-Satakunnan musiikkiopistossa vuodesta 1990. – Opetus lähtee oppilaiden edellytyksistä ja tarpeista, eikä ole vain yhtä putkea, johon kaikkien pitää mahtua. Myös harjoittelua musiikkiopistossa soittaminen edelleen. – Yhteissoitto opettaa kovasti: täytyy pysyä rytmissä mukana ja oppia kuuntelemaan toista, eikä se ole aina kauhean helppoa
Metsä Board Kyro Hämeenkyrön Kehitysvammaisten Tuki ry SYYSKOKOUS to 12.10. Tonttikohtaiset rakennusoikeudet säilyvät entisellään. Kokouksen asialistalla: luottamushenkilöiden eronpyynnöt, valtuustoaloite 4/2022, Kylmäojantien ja Ahrolantien asemaakaava, osavuosikatsaus 2/2023, kunnanjohtajan virkavaali, ilmoitusasiat. www.oivamainos.fi SE SOPIVAN KOKOINEN MAINOSTALO. klo 18 Yhteisötila Toritupa, Torikatu 8, Kyröskoski. liettämön rakennus puretaan lokakuun 2023 aikana. Asialista 3.2.2023: www.hameenkyro.fi/kuulutukset Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Maarit Lepistö KUULUTUS Vanhan kauppalan korttelin 4, viraston alue, asemakaavan muutoksen vireilletulo Tavoitteena on muuttaa tonttien käyttötarkoitusta, jotta entisten virastorakennuksien uusiokäyttö mahdollistuu paremmin sekä korttelin tonttijako, jotta nykyisille rakennuksille voidaan muodostaa omat erilliset tontit. Kahvitarjoilu. Ohjelmassa mm. Esillä sääntömääräiset asiat. Valtuuston kokouslinkki, josta pääsee seuraamaan kokousta, löytyy kunnan nettisivuilta kohdasta Tiedotteet sekä kunnan Facebook-sivulta 9.10.2023. KESKIVIIKKO 4.10.2023 22 HÄMEENKYRÖN KUNTA KOKOUKSET Avoimet ovet Palinperän lämpölaitoksella 9.10.2023 Tervetuloa tutustumaan Leppäkosken Lämpö Oy:n uuteen lämpölaitokseen! Avoimet ovet -tapahtuma järjestetään Energiansäästöviikolla maanantaina 9.10.2023 klo 14–18 Palinperän lämpölaitoksella (Palinperäntie 61, Ikaalinen). Mahdolliset mielipiteet tulee toimittaa nähtävilläoloaikana Ikaalisten kaupunki, ympäristölautakunta, Kolmen airon katu 3, 39500 Ikaalinen tai kanslia.teknisetpalvelut@ikaalinen.fi. Purkutyöt aiheuttavat ajoittain liikennejärjestelyjä tehtaan kohdalla Koskitiellä Kyröskoskella. Kaavamuutoksien aineistot pidetään nähtävillä 4.10.–3.11.2023 välisenä aikana teknisten palvelujen toimitilassa, Kolmen airon katu 3 sekä kotisivuillamme www.ikaalinen.fi. • Opastetut lämpölaitoskierrokset (turvallisuussyistä kierroksen ikäraja 7 vuotta) • Hernekeittotarjoilu • Varavirtalähteen arvonta • Tietoa aurinkopaneeleista, sähköautojen latauslaitteista ja energian järkevästä käytöstä Lisätietoja tilaisuudesta www.leppakoski.fi/avoimet-ovet Kuva: Jani Hannula Metsä Board Kyro ilmoittaa Metsä Board Kyron tehtaan ns. Mansoniemen ranta-asemakaavan muutoksen vireilletulo ja luonnos Tavoitteena on muuttaa ranta-asemakaavaa siten, että korttelissa 12 olevan tontin alue muutetaan maaja metsätalousalueeksi, sekä vastarannalle Raiskiontien läheisyyteen kortteleiden 5 ja 6 väliselle alueelle sijoitetaan vastaava uusi lomarakennustontti. Ikaalinen 4.10.2023 Ympäristölautakunta KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS tiistaina 10.10.2023 klo 16 Särkijärven leirikeskuksessa Hämeenkyrön seurakunta KUN MUUTAT, TEE OSOITTEENMUUTOS UutisOivaan tilaukset@oivaseutu.fi 03 3143 3171 M Mainostoimisto OivaMainos VARAA MAKSUTON ESITTELYKÄYNTI oivamainos@oivaseutu.fi 044 558 9301, Hanna Käy peremmälle! Tiedämme, että aika ja resurssit ovat arvokkaita, siksi keskitymme olennaiseen, eli sinun yrityksesi menestykseen. Tervetuloa! Hallitus HÄMEENKYRÖN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Valtuuston kokous pidetään Monitoimikeskus Sillan ruokasalissa 9.10.2023 kello 18 alkaen
klo 15.30 Su 15.10. Isoviita TA R JO A R O H K E A S T I ! H Ä M E E N K Y R Ö Kyreltie 2, Kyröskoski Avoinna: ma–pe 7–21, la 8–21 ja su 10–21 Tarjoustuotteita runsaat, mutta rajalliset erät. Parkunmäentie 2, Hämeenkyrö palviportti@gmail.com palviportti.fi p. Puffetti. Mahtavat miljoonalaatikot ym. Autonromut, rautaromut ja kaikki jalometallit Kaivuu, purku, teräsrakenteiden purkaminen ja teollisuuspurku. 044 340 0360/J. Heijastinralli TILAT AUKI: Yläasteikäisille ja sitä vanhemmille alle 18 v. 22 h-risteilyt Tallinnaan nyt varattavissa edullisesti kuljetuksin ke-la lähdöillä! imt.fi/victoria MATKAT Meklari Kari Laine 0400 590 930 HUUTOKAUPPA HÄMEENKYRÖN HAUKIJÄRVEN HARJULLA lauantaina 7.10. Ilman Plussa-korttia 1,89/pkt ERÄ PLUSSA-TARJOUS TO 5.–SU 29.10. nuorille: ma 17–21 ke 18–21 pe 18–23 la 18–22 Pienten vuoro: 4–6 lk ke 15–18 5–6 lk pe 15–18 Nuorisotila Vienola Oikotie 8, 39500 Ikaalinen Ikaalisten kaupunki/ Nuorisopalvelut Nuorisotila Vienolassa TAPAHTUU! @nuorisotila.vienola. Ibuste K12 K12 K7 K7 LAPUA 1976 Su 15.10 klo 18.30 Kesto 1 t 54 min COMEBACK Pe 6.10. Ilman Plussa-korttia 2,09-2,89 kpl 1.KPL Jättis, Daim tai Choice TUUTIT 87-103 g Rajoitus 10 kpl/talous TUORE NIERIÄ kasvatettu, Norja Raj. ks.rompetori.fi NUORISOTYÖN VIIKKO (VKO 41) Ma 9.10. 03 371 5555 Avoinna: ma–to 10–17, pe 9–17, la 9–14 POSSUNKYLJYS 8 50 kg Hepan SUOLALIHA 11 90 90 100g PAIJAN POSSUPÄIVÄT LAPA/ ETUSELKÄ 6 95 kg WURSTIMAKKARA PALANA 12 12 95 95 kg Paneroitu Paneroitu POSSUN POSSUN LEIKE LEIKE 1313 95 95 kg Perjantaina nyhtöpossua / Perjantaina nyhtöpossua / lämmin kassler klo 11–15 lämmin kassler klo 11–15 Tuo vanhat liivisi meille, saat 10 € hyvityksen uusista liiveistä 1 alennus / 1 vanhat liivit koko pop-upin ajan Liivinvaihtopäivät KAUNEUSJA JALKAHOITOLA dipl.kosm. Pizzaperjantai La 21.10. klo 18.30 Kesto 1 t 38 min SPEDE To 5.10. P. klo 18.30 Su 8.10. Miltä susta tuntuu. Ikaalisten kulttuuritoimi www.ikaalinen.fi/kaupunki/palvelut/kulttuuri/altin-sali-elokuvateatteri/ Maksu käteisellä ja kortilla, SmartumPayja Tykyseteleillä sekä ePassilla. Ostetaan kaikki ROMUT kattiloista linja-autoihin. Nuoret Päättävät! (Vienolan sääntöjen rajoissa.) Ke 11.10. klo 18.30 Kesto 1 t 21 min K7 LÄHILIHAA Tarjoukset ke–la 4.–7.10. KESKIVIIKKO 4.10.2023 23 OSTETAAN HUUTOKAUPAT Li p ut 12 € ALTIN SALI, Eino Salmelaisen katu 20. Käteismaksu. 4587 110 Kiitos asiakkailleni, on aika kahvittelun 50 työvuoden päätteeksi. VIIKON PARHAAT TARJOUKSET HERKKUTORILTA TO 5.–LA 7.10. Vienolan lettukestit Ke 18.10. Näyttö tuntia ennen. Järj. YÖTILAT!! (Ennakkoilmoittautuminen) Pe 20.10. klo 18.30 Kesto 1 t 34 min RYHMÄ HAU – MAHTIELOKUVA Su 8.10. -Tunnekortit Pe 13.10. 2 kalaa/talous Old El Paso MEDIUM ORIGINAL VEHNÄTORTILLA 326 G 3,65/kg 12 95 KG Ilman Plussa-korttia 8,99/ps Snellman NAUDAN JAUHELIHA 10 % 700 g 7 99 PS 1 19 PKT PLUSSA-TARJOUS TO 5.–SU 8.10. Hoitolan ovet sulkeutuvat 1.11.2023. klo 18.30 To 12.10. Anneli Uusi-Salava Vanha Tampereentie 14–16, Ikaalinen puh. Syyskarnevaalit! (Luvassa 9D simulaattori, rodeohärkä, glitterhaltija, hattaraa ja paljon muuta kivaa!) La 14.10 Nuorten toive: Korupaja!! SYYSLOMAVIIKKO (VKO 42) Ma 16.10. klo 13 Huutokaupataan satoja hyviä esineitä ja valikoitua kuolinpesän irtaimistoa. Tervetuloa tiistaina 10.10.2023 klo 10–17. klo 15.30 Kesto 1 t 33 min KUOLLEET LEHDET Ti 10.10
Ratkaisevassa ottelussa Kuula oli parempi jaksoin 2–0. Tamperelaisen Manse PP:n menestys poikien superpesiksessä näkyi myös seudulla, sillä joukkueessa pelanneen hämeenkyröläisen Teemu Koskelan kaulaan ripustettiin Sotkamossa SM-hopeamitali. lehdessä kerrotaan paikallisten teiden kunnosta ja muuta ajankohtaista liikenteestä. Tietosuojakäytäntö Seutulehti UutisOiva haluaa käsitellä henkilötietojasi luottamuksellisina. Tutustu lehtemme tietosuojakäytäntöön www.oivaseutu.fi/tietosuojalauseke/ Teemu Koskela saavutti nuorten SM-hopeaa Hämeenkyröläinen pesäpalloilija pääsi aistimaan pudotuspelitunnelmaa myös Tarmossa. Kunnareita suosikkilyönnillä Koskela pelaa etenijän roolia. Pudotuspelejä Tarmossa Poikien superpesiksen lisäksi Koskela pelasi myös miesten suomensarjaa edustaen Ikaalisten Tarmoa ja Manse PP:tä. Tarmo pelasi lohkon loppuotteluissa tiukan sarjan Ylivieskan Kuulaa vastaan. Tiukan loppuottelusarjan vei Sotkamon Jymy, molemmat finaaliottelut päättyivät kainuulaisten voittoon kotiutuslyöntikisassa. Lähtökohtaisesti etenijän tehtävä on järjestää itsensä nopeine jalkoineen ensin kentälle ja sitten kiitää pesä pesältä kotiin. Teemu Koskela kertoo, että hopea alkoi kirkastua jo bussimatkalla Sotkamosta kotiin. alv. 03 3143 3100 Ikaalisten toimipiste Keskisenkatu 1, 39500 Ikaalinen ilmoitukset@oivaseutu.fi p. 043 217 0764 Varaa paikkasi www.oivaseutu.fi UutisOiva tavoittaa n. – Mitali on kuitenkin aina mitali. 040 737 7293 • Tarja p. Tuotteita rajoitettu määrä. Oivan lukijat ovat juuri sinun asiakkaitasi. 24 %) ja matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 17.17 snt/min (sis. Päälle syntyi yhteensä 11 lyötyä juoksua. – Lähellä oltiin senkin sarjan voittoa. Teemalehdestä saat vinkkejä siitä, miten pidät autosi kunnossa. klo 12 mennessä ilmoitukset@oivaseutu.fi 18.10. Lue lisää k-supermarket.fi Lahjoitus kimppu 0,20 € Reilun kaupan Roosa nauha ruusukimppu Kenia 4 99 KIMPPU Fazer SININEN MAITOSUKLAA sekä MAKUJA TUMMASUKLAALEVYT 180-200 g (11,36-13,89/kg) ei winter Ilman Plussa-korttia 2,85-3,45 kpl (12,95-19,17/kg) -12-27 % Plussa-etu 10.4 KPL Tavallista parempi ruokakauppa HINNAT VOIMASSA TO-SU 5.-8.10.2023. Mitali on kuitenkin aina mitali. Hämeenkyrön toimipiste Nuijamiestentie 1, 39100 Hämeenkyrö ilmoitukset@oivaseutu.fi p. 18 000 silmäparia viikoittain. vastuullistajournalismia.. – Ei se peli pudotuspeleissä muuttunut, mutta ehkä lataus peleihin oli erilainen. TO–LA 5.–7.10. Koskela myöntää, että juuri kakkospuolelle suuntautuva pystymailalyönti on hänen suosikkinsa. Näin kävi esimerkiksi viimeisessä finaalissa Sotkamossa, jossa syntyi yksi kauden viidestä kunnarista. Sieltä ne kunnarit tuli. YRITTÄJÄ! Lähde mukaan näkymään, ilmoituksella voit kertoa yrityksesi vahvuuksista. Meillä oli molemmissa otteluissa mahdollisuudet lyödä se ratkaiseva juoksu, mutta ei onnistunut, Koskela kertaa. – Mansella oli tosi paljon loukkaantumisia. 0207 545 070 Puhelun hinta 0207-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8,35 snt/puh + 7,02 snt/min (sis. 7–21 la 8–21 su 9–21 Tavallista parempi RUOKAKAUPPA LUE LEHTEMME MYÖS DIGINÄ k-supermarket.fi 5.ÄMPÄRI SUOMI ERÄ Hinnat voimassa to–su 5.–8.10.2023 ellei toisin mainita. Ensin suunnitelmana oli edustaa Mansea, mutta kun Tarmo pyysi astumaan remmiin, tarttui Koskela mahdollisuuteen. Tässä yhteydessä voitaneen mainita, että Kuula lopulta nousi ykköspesikseen. – Hyvää peliä pelattiin. Varmaan myös pelaan miesten suomensarjassa, mutta sitä en vielä tiedä, onko se Ikaalisissa vai Mansessa. Joskus kyllä hain sitä tarkoituksella. Ensimmäisen ottelun vei Kuula kotiutuslyöntikisassa, toisen vei Tarmo. Aikuisten sarjassa pelaaminen ei ole Koskelalle uutta, sillä juniorisarjan lisäksi hän pelasi suomensarjaa jo viime vuonna. Ylivieskassa sai osakseen huutoakin. Kyllä sekin oli täysin voitettavissa. Poikien superpesiksessä hän oli etenijäjokeri, runkosarjassa Koskela pelasi myös ulkokentällä. ELLEI TOISIN MAINITA Tuotteita rajoitettu määrä Sadonkorjuun PARHAAT LUE LEHTEMME MYÖS DIGINÄ k-supermarket.fi Jättis, Daim tai Choice TUUTIT 87-103 g (8,85-11,49/kg) Rajoitus 10 kpl/talous 1.KPL Saarioinen RUUKUT ja KULHOT 300 g (9,17/kg) Kulhot Vain K-Kaupoista 5 50 Fazer SININEN MAITOSUKLAA sekä MAKUja TUMMASUKLAALEVYT 180-200 g (11,36-13,89/kg) ei winter Ilman Plussa-korttia 3,59 kpl (11,97/kg) Ilman Plussa-korttia 2,09-2,89 kpl (22,92-32,11/kg) Ilman Plussa-korttia 2,85-3,45 kpl (12,95-19,17/kg) -52-66 % Plussa-etu -23 % Plussa-etu -12-27 % Plussa-etu Reilun kaupan ruusut tekevät hyvää. 1 kg Suomi LIIKENTE LIIKENTEES ESSÄ SÄ -teema keskiviik -teema keskiviikko kona 18.10.2023 na 18.10.2023 UutisOivan Mediamyynti p. Tänä vuonna hän pääsi Tarmossa aistimaan pudotuspelitunnelmaa. • Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. Lue lisää k-supermarket.fi Lahjoitus kimppu 0,20 € 2 KPL Reilun kaupan ROOSA NAUHA RUUSUKIMPPU Kenia 4 99 KIMPPU 10.4 KPL 7 99 PS Ilman Plussa-korttia 9,49 ps (13,56/kg) Snellman NAUDAN JAUHELIHA 10 % 700 g (11,41/kg) -15 % Plussa-etu Valio JUUSTOVIIPALEET 270–300 g (12,30–13,67/kg) 3 69 PKT -13 % Plussa-etu Ilman Plussa-korttia 4,29 pkt (14,30–15,89/kg) 6 99 KG 12 95 KG TUORE NIERIÄ Kasvatettu, Norja Rajoitus 2 kalaa/ talous Ruokamestarin KUUMA GRILLIBROILERI Raakapaino n. 03 3143 3173 • Marjaana p. Iän puolesta vuonna 2005 syntyneellä nuorukaisella on vielä yksi edustusvuosi poikien superpesiksessä. 24 %) K O M P P I sirpa.rintamaki@k-supermarket.fi Tavallista parempi ruokakauppa Karhoistentie 3, 39500 IKAALINEN Palvelemme: ark. Teemu Koskela. Levikkialueena Hämeenkyrö, Ikaalinen, Jämijärvi ja Viljakkala. 03 3143 3150 PÄÄTOIMITTAJATOIMITUSJOHTAJA Katri Linnikko Julkaisija: Präntti Oy, ISSN 2243-2396 Paino: Sanoma Manu Oy, Tampere Sinulla on oikeus muodostaa mielipiteesi luotettavan tiedon pohjalta. alv. Kävin välillä pelaamassa siellä, koska muuten he eivät olisi pahimmillaan saaneet edes yhdeksää pelaajaa kasaan. KESKIVIIKKO 4.10.2023 24 URHEILU p. Ilmoitusaineisto ke 11.10. – Kyllä siellä jatketaan. Vaikka hävitty sarja harmitti, alkoi pettymys väistyä jo bussimatkalla. Lisäksi katsomoissa oli enemmän porukkaa. PALVELUSTA Sadonkorjuun PARHAAT OMENA Suomi 1 99 KG Reilun kaupan ruusut tekevät hyvää. Vielä yksi vuosi Koskela kertoo olevansa tyytyväinen omaan kauteensa. Siksi onkin hieman silmiinpistävää, että Koskela löi tällä kaudella peräti viisi kunnaria, niistä kaksi pudotuspeleissä. – Se oli tietoinen haku. – No, joskus nollatilanteessa se pystäri (pystymailalyönti) osuu sinne kakkospuolelle