KESKIVIIKKO 4.9.2024 Irtonumero 3 € HÄMEENKYRÖ • IKAALINEN • JÄMIJÄRVI • VILJAKKALA Yrittäjän halu lähteä pois kesken sopimuskauden tuli meille vähän yllättäen. sivu 2 Oman kylän koulun puolesta N:o 36. sivu 3 Isot saavutukset lähtevät aina yhteisöllisyydestä. Maisa ja Laura Tero uskovat, että koulu on vielä mahdollista pelastaa. sivu 10 Karhelaisten viesti koulun kohtalosta oli selvä: ympäristökoulu on tärkeä. sivu 17 Siljan korkkarit on tehty sammalesta sivu 15 Heiskan kauppa päättyi kiivaaseen kilpailuun sivu 2 Ikaalisten kohoavat vesimaksut saavat kritiikkiä sivu 8 Teillä on etuoikeus saada rauhan aikana suorittaa palveluksenne
– Minulla on kavereita, jotka ovat käyneet ison koulun. Hursti vastasi, että kuntien ja kaupunkien toimet muuttuvat kaiken aikaa ympäristöystävällisemmiksi. Olen huomannut, että heihin verrattuna minulla on paljon paremmat koulumuistot, Maisa toteaa. Olennaisin on koko Suomen ongelma, eli lapsien vähentyvä määrä. Karhen koulun sali oli täynnä viimeistä penkkiä myöten kun sivistysjohtaja Matti Hursti kävi läpi perusteita, joilla koulua on esitetty lakkautettavaksi. Kantaverkkoyhtiö Fingrid on toteuttamassa Kristiinankaupungista Nokialle yltävää uutta suurjännitelinjaa. Hämeenkyrön kunnanhallitus tekee ratkaisun Heiskan myymisestä kokouksessaan 9. Tässä vaihtoehdossa uusi linja ohittaa muun muassa Okslamminkulman kauempaa uutta maastokäytävää pitkin. Fingrid perustelee reittivalintaa vähäisemmillä ympäristövaikutuksilla ja saaduilla palautteilla. Kirsi Teiskonlahti sanoi omistavansa maata ja mielellään myyvänsä sitä. – Siinä on jäänyt 30–40 potentiaalista lasta tulematta. marraskuuta. Hinta lähti reippaaseen nousuun vasta viime hetkillä, sillä vielä lauantaiaamuna korkein tarjous oli hieman yli 40 000 euroa. – Mutta täytyy kylällekin palautetta antaa: Tänne oli jo tulossa uusi koulu. Kaupan hyväksyi kunnanhallitus. Taloudellisesti suurin koulua koskeva menoerä on kahden miljoonan euron varaus uudelle koulurakennukselle. On surullista, että tällaisella päätöksellä tapetaan pieni kylä. Jämijärvi myy Pikku-Itävallan verkkohuutokaupalla JÄMIJÄRVI. Timo Halttula (vihr.) sanoi asuvansa Ylöjärven keskustassa. – Neuvosto pitää tärkeänä koulun jatkumista. Vuodelle 2028 ennuste näyttää tänne 21 oppilasta. Johanna Kivimäki piti selvänä, että kaavan venyminen on haitannut koulun oppilasmäärän kehitystä kohtuuttomasti. KESKIVIIKKO 4.9.2024 2 UUTISET Heiskasta tarjottiin 155 970 euroa Huutokauppa Heiskasta huipentui kiivaaseen korotuskamppailuun lauantai-iltana. Näin mietti Laura Tero astellessaan yhdessä Maisa Teron kanssa Karhen koulun kuulemistilaisuuteen maanantai-iltana. Heistä Jussi Kytömäki (vihr.) huomautti, että hallituksessa koulun sulkemisesitys syntyi äänin 6–4. Vesajärven Maamiesseura osti jääkiekkokaukalon kunnalta HÄMEENKYRÖ. Huutokauppa Heiskan alueesta ja rakennuksista huipentui parinkymmenen minuutin korotuskamppailuun lauantai-iltana 31. On tärkeää saada Karhen kaava valmiiksi ja rauhoittaa tilanne sen jälkeen vähintään kahdeksi vuodeksi. – On vain vaikea markkinoida ilman kaavaa. Lasten mahdollisuus arkiliikuntaan vähenee, kun aikaa menee busseissa ja takseissa. Tällä hetkellä oppilaita on 37. – Muutos lapsimäärien ennusteissa on merkittävä. Tarjouksia tuli koko myynnissä olon aikana yhteensä 154, joista suurin osa viimeisen viidentoista minuutin aikana. Missä kaava. Kauppahinta on 1 050 euroa. Yhdistys omisti alueen rakennuksista savusaunan, tallituvan ja luhtirakennuksen kokonaan sekä sikalarakennuksen ja Heiska-salin osittain. Silloin jo tiesi, ettei tässä hyvin käy. Mutta jotkut valittivat. Kiinteistö halutaan myydä, koska sitä ei tarvita kunnan palveluiden järjestämiseen. Kaupunkirakennejohtaja Jukka Nurmi sanoi, että hänen tietojensa mukaan kaava on tulossa ehdotusvaiheeseen tämän syksyn aikana. Hän myös kannusti muita kouluja kehittämään toimintaansa siten, että nekin saavat ympäristökoulun statuksen. Kunnanhallitus pohjahinnaksi 149 000 euroa, ja mukana myydään 2 500 neliön määräala. Tämä on Ylöjärven ainoa ympäristökoulu. Erja Pelkonen (ps.) sanoi toivovansa, että ensin saataisiin kaava maaliin ja katsottaisiin, alkaako se vetää rakentajia. Mutta eihän täällä olisi piha piukassa autoja, jos vielä ei olisi mahdollisuutta vaikuttaa. – Kannatus ei ole kovin vahva. Pinsiön läntinen vaihtoehto päällimmäisenä Fingridin suunnitelmissa HÄMEENKYRÖ/NOKIA. Heiska oli myynnissä kolmen kuukauden ajan toukokuun lopusta elokuun loppuun. Fingrid kertoo jatkavansa suunnittelua Pinsiössä läntisen vaihtoehdon pohjalta. – Se ei ole säästöä, sillä liikkumattomuus maksaa. Karhen koulun jatkosta päättää kaupunginvaltuusto 11. – Tämä nyt on jonkinmoinen puolustelu: olen ollut täällä kolme vuotta ja koko sen ajan kaavoituspuolella on ollu resurssivajetta. Heiskasta teki tarjouksia yhteensä 20 eri tahoa, mutta huutokaupan loppumetreillä mukana oli neljä eri tarjoajaa. Jo hankkeen ympäristövaikutusten arvioinnissa (YVA) itäistä vaihtoehtoa pidettiin toteuttamiskelvottomana. Tilaisuus houkutteli paikalle myös paljon valtuutettuja. – Täällä henkilöstöllä on monipuolinen ympäristöosaaminen ja taidot opettaa ulkona. Pikku-Itävalta on ollut myytävänä kiinteistönvälittäjällä 199 000 euron pyyntihinnalla. – Sillä on iso vaikutus lasten ja perheiden arkeen. Jämijärven kunta laittaa Jämijärven rannalla sijaitsevan Pikku-Itävallan vapaa-ajan rakennuksen myyntiin verkkohuutokauppaan. Muun muassa Pirkanmaan ely-keskus ja Hämeenkyrön kunta ovat puoltaneet läntistä reittiä. Itäinen reitti olisi vaikuttanut muun muassa Natura-alueisiin. Eivät opettajat toista koulua ympäristökouluksi muuta. – On loukkaavaa, kun sanotaan, että keskustassa asuvat päättävät, mitä haluavat. Hän ihmetteli, miten on mahdollista, ettei päättäjillä ollut tietoa Karhen ympäristökoulun statuksesta. Ulla Myllyniemi Suomen Ympäristöopisto Syklistä kertoi, että kaikki koulun opettajat ovat kouluttautuneet heillä. Koulun säilyttämisen puolesta on kerätty nimiä adressiin. Johanna Kivimäen mielestä Ylöjärvi ei ole edes yrittänyt ottaa Karhesta irti sen täyttä pontentiaalia, kun kaavaakaan ei ole saatu aikaiseksi.. – Kaavan valmistumisesta ei ole huolehdittu ja Ylöjärvi on jatkanut keskittämispolitiikkaansa. Säästöt on haettu taajamien ulkopuolelta, jotta ne koskisivat mahdollisimman harvoja, moitti Essi Plihtari. Maisa Tero on koulun entinen oppilas. Kaikki Karhen lapset menettävät mahdollisuuden kulkea koulussa itse. – Siinä on taustalla pitkä sertifiointiprosessi. Hämeenkyrön kunta myy Vesajärven jääkiekkokaukalon Vesajärven Maamiesseuralle. Tämä on vaikea asia. Alkuperäisessä aineistossa mainittiin Viljakkalan ja Mutalan koulut. Uusi suurjännitelinja rakennettaneen Pinsiössä uuteen maastokäytävään läntisen reittivaihtoehdon mukaisesti. Korkein tarjous oli 155 970 euroa, joka saatiin kello 20.10. – Ensin hallitus päättää tarjouksen hyväksymisestä, minkä jälkeen korkeimman tarjouksen tehneen tahon nimi voidaan julkistaa, kertoo Hämeenkyrön kunnanjohtaja Johanna Rannanjärvi. Monet ihmettelivätkin, miksi sana ympäristökoulu ei esiinny tausta-aineistossa lainkaan. 1 700 nimeä Mari Vuolle nosti esiin koulukuljetukset. Karhen koulu on yksi Suomen reilusta 50 sertifioidusta ympäristökoulusta. Vuolteen mukaan allekirjoituksia on paperille ja verkkoon kertynyt yhteensä 1 700. Me täällä kylillä emme ole pyytämässä mitään lisää. Uusi koulu oli jo tulossa Mauri Heiska (Suomen kataja) sanoi olleensa onnellinen, kun valtuusto päätti uuden koulun rakentamisesta Karhelle. Viljakkala-neuvoston puheenjohtaja Pekka Hietaniemi luki neuvoston kannan asiaan. Koulua puolustettiin useilla argumenteilla, keskeisimmät olivat ympäristökoulun status ja Karhen kaavatilanne. Minä opiskelen tätä asiaa, jotta voin tehdä päätöksen, jonka kanssa voin elää. Hursti mainitsi, että mikäli Karhen koulu suljetaan, lapset siirtyvät Viljakkalan yhtenäiskouluun. Kauppa koskee asfaltoidun kaukalon lisäksi 1 940 neliön määräaalaa entisen Vesajärven koulun, nykyisen Kajastuksen vapaatilan yhteydessä. Tasearvoa kiinteistöllä on vajaat 23 000 euroa, joten myynnillä tavoitellaan myös taloudellista hyötyä. elokuuta. Hän huomautti, että ympäristökoulun nimike ei siirry henkilökunnan mukana muualle. Toivon, ettei lyhytnäköisesti vietäisi pois sitä, mitä täällä on. Huutokaupan kohteena on maata noin 1,6 hehtaaria sekä alueella sijaitsevat rakennukset ja rakennelmat. – Siihen ei tarvita poliittisia päätöksiä. Ylöjärven ainoa ympäristökoulu Koulu sai puolustuspuheenvuoroja muualtakin kuin kylältä. Uusi linja tulee Ikaalisissa ja Viljakkalassa uuden linjan kylkeen, mutta Pinsiössä on tarkasteltu kahta vaihtoehtoa, läntistä ja nykyistä voimajohtoa seurailevaa itäistä. Karhen koulun sulkemisen toisi kylän lapset väistämättä koulukyytien piiriin. Rakentaminen ei toki ole kiellettyä nytkään, mutta miten tontteja voisi markkinoida, kun ei ole takeita rakennusluvasta. Vuolle muistutti pitkien koulumatkojen vaikuttavan myös lasten sosiaalisiin suhteisiin, kun koulupäivän jälkeen ei enää ehdi jäädä pihaan touhuamaan koulupäivän jälkeen. Huutokauppa oli määrätty päättyväksi kello 19.50 tai kolme minuuttia viimeisen tarjouksen jälkeen. – En uskalla arvata, kuinka tässä käy. Tyydymme siihen, mitä on. – Ylöjärvi ei ole edes yrittänyt ottaa irti tämän kylän täyttä potentiaalia. syyskuuta. Alueella oleva pylväsvalo ja vesiposti säilytetään ennallaan. • Tuukka Olli VILJAKKALA. Karhen osayleiskaava on ollut vuosikymmenten ajan jumissa Ylöjärven hallintokoneistossa. – Nyt taas saa pelätä. Täysi sali ja 1 700 nimen adressi Karhen koulun tukena Palautetta tuli myös kyläläisille, sillä uuden koulurakennuksen pitäisi olla jo työn alla. • Nina Ylinen • Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ. Kunnanjohtaja Aku Aution mukaan tarjouksia siitä ei ole saatu, vaikka kiinnostuneita on ollut, ja heille on pidetty näyttöjä. Sen jälkeen oppilastilannetta voidaan arvioida uudelleen. Aluetta myy Hämeenkyrön kunta, joka keväällä lunasti alueen rakennukset kokonaan omistukseensa Heiska ry:ltä
KESKIVIIKKO 4.9.2024 3 UUTISET Metsäpeuran vasomisalue pienentää Horhalanperän tuulivoima-aluetta Pirkanmaan liitto teetti kaavatyötä varten metsäpeuroista selvityksen. Pirkanmaan liiton suunnittelujohtaja Ruut-Maaria Rissanen kertoo, että metsäpeuraselvitystä lähdettiin tekemään, koska olemassa oli jo ennakkokäsitys siitä, että niiden reviiri voi vaikuttaa tuulivoima-alueiden rajauksiin. Keväällä 2023 käsittelyssä olleessa kaavaluonnoksessa Horhalanperälle oli esillä tuulivoima-alue, johon voisi rakentaa jopa 35 voimalaa. Joka tapauksessa pinta-alan pieneneminen kuitenkin vähentää alueella mahtuvien voimaloiden määrää. Metsäpeura on niin kutsuttu direktiivilaji, jota pyritään palauttamaan Pirkanmaalle. – Tämä vaatisi kaksi yrittäjää, jolloin voitaisiin jakaa vastuuta, vuorotella ja suunnitella yhdessä. Rissanen kertoo, että ennen asukkaiden lausuntokierrosta kaavaan tehdään vielä joitain päivityksiä. lokakuuta, lokakuun lopussa palvellaan vielä ryhmiä, ja avaimet luovutetaan Metsähallitukselle 1. – Minulla on myös toinen yritys Ruovedellä, eivätkä paukut riitä. Näin se voitaisin laittaa yleisesti nähtäville asukkaiden muistutuksia varten lokakuun alkupuolella. Muutoksista isoimmat liittyvät juuri Horhalanperään. Kun toinen jäi pois, tapahtumat jäivät pois, ja rahavirta pieneni, koska tapahtumista tuli rahaa. Päätös oli vaikea mutta pakollinen, Ristiniemi sanoo. Ristimäen mainitsemista Metsähallituksen säästöistä hän kertoo, että Metsähallituksessa oli viime vuonna organisaatiouudistus ja yt-neuvottelut, joiden jälkeen henkilöstön tehtävät ja sijoittuminen ovat muuttuneet. Ristiniemen mukaan yrityksen toimintaan vaikuttivat myös Metsähallituksen säästötoimet. Yleisön kuuleminen syksyn aikana Vaihemaakuntakaavan viranomaisehdotus oli nähtävillä keväällä, ja Pirkanmaan maakuntahallitus hyväksyi nyt elokuussa vastineet kunnilta ja viranomaisilta saatuihin lausuntoihin. Pirkanmaan liitolla on meneillään energiaan ja elinvoimaan keskittyvä vaihemaakuntakaavatyö, ja nyt ehdotusvaiheessa olevasta kaavasta on jäämässä pois Horhalanperän itäinen eli lähempänä Seitsemisen kansallispuistoa oleva osa. Horhalanperän kaavaillun tuulivoima-alueen on todettu sijoittuvan metsäpeurojen käyttämälle alueelle, ja itäinen osa on metsäpeuran vasomisaluetta. Syyskuun ajan luontokeskus kahvila-ravintoloineen on auki torstaista sunnuntaihin, lokakuussa viikonloppuisin ja syysloman ajan. Seitsemisen seudulla elelee metsäpeuroja. Mitään suunnitelmia ei ole ehditty vielä tehdä. Uutta yrityskumppania Ristiniemi ei löytänyt. päivänä luontokeskuksessa on vielä hyvinvointimessut. – Ei ollut Metsähallituksen syy, että tästä lähdetään, mutta Metsähallituksen päätökset vaikuttivat päätökseen. Ristiniemi kertoo jääneensä pyörittämään yrityksen käytännön toimintaa yksin, kun toinen yrittäjä Anniina Lehto vaihtoi muihin työkuvioihin. • Liisa Raipala IKAALINEN. Kuva: Milla Niemi/Metsähallitus Seita Elämyspalvelut Oy lähtee Seitsemisen luontokeskuksesta Metsähallitus ei vielä tiedä luontokeskuksen tulevaisuudesta. Pääosin valtion maille sijoittuvan Horhalanperän tuulivoimakaavoittamista suunnittelee Metsähallitus, jonka alustavissa suunnitelmissa on puhuttu enimmillään noin 24 voimalasta. Niiden elinpiiriä on selvitetty tuulivoima-alueen rajauksen takia. marraskuuta mennessä. Alue pieneni toisen kerran Vaihemaakuntakaavaan suunniteltava Horhalanperän tuulivoimamerkintä on pienentynyt kaavatyön aikana jo kerran aikaisemminkin. – Metsäpeuraselvityksen tulos ei ollut yllättävä, vaan se oli sen suuntainen kuin etukäteen arvioitiinkin, Rissanen kertoo. – Säästöpaineet ovat kovat. Myös kiinteät kulut 1980-luvun puolivälissä rakennetussa luontokeskuksessa ovat korkeat. Muun muassa tuulivoiman vaikutusarvioita täydennetään asiantuntijoiden sanallisilla arvioilla. Pirkanmaan maakuntakaavaan merkittäviksi suunniteltava Horhalanperän tuulivoima-alue Ikaalisten ja Parkanon rajalla on pienenemässä entisestään metsäpeurojen elinalueen vuoksi. Metsäpeurojen elinpiiristä on saatu lisätietoa Pirkanmaan liiton teettämästä metsäpeuraselvityksestä. Kesän ajan Ristiniemi on vastannut käytännön toiminnasta yksin, ja Lehto on hoitanut edelleen palkanmaksut ja laskutuksia. Yritykseltä myös loppuivat Saari-Soljasen lumikenkäretket ja maastoruokailut, kun Soljostentien talvikunnossapito loppui. – Nyt voidaan riittävän varhaisessa vaiheessa todeta, jos tietyn alueen osalta hankkeessa ei kannata edetä ja laittaa resursseja sen jatkosuunnitteluun. Tämän vuoden keväällä Pirkanmaan maakuntahallitus jo päätti pienentää aluetta sen keskellä olevien rakennusten vuoksi, ja tämä pienensi myös mahdollisten voimaloiden määrää. Selvityksessä on tutkittu koko aluetta, jolla metsäpeuralauma liikkuu. Itäisen osan pois rajaamisen lisäksi myös läntistä osaa muutetaan selvityksen perusteella. Seita Elämyspalveluiden yrittäjä Petri Ristiniemi kertoo, että luontokeskus on yleisölle auki viimeisen kerran 20. Yritys Ruovedellä pitää minut taloudellisesti pystyssä, mutta tämä ei enää tuonut leipää. Tavoitteena on, että maakuntahallitus käsittelisi päivitettyä vaihemaakuntakaavan ehdotusta 23. Luontokeskus jää ilman yrittäjää, kun sitä, sen yhteydessä toimivaa majoitusta ja myös muita palveluita Seitsemisessä pyörittävä Seita Elämyspalvelut Oy lopettaa toimintansa Seitsemisessä. Nyt syksyllä mietitään, miten tästä eteenpäin mennään, Joel Heino sanoo. Julkisen hallinnon rahoitusta on leikattu, emmekä ole sille immuuneita.. Rissasen mukaan Pirkanmaan liitto ei ota kantaa siihen, miten monta voimalaa pienentyneelle alueelle mahtuisi. syyskuuta. Lisää tuulivoiman vaikutusarvioita tehdään myös muun muassa Ikaalisten ja Hämeenkyrön alueille sijoittuvalle Konikallion alueelle. Neuvotteluja on käyty ely-keskuksen kanssa, ja kuultu ympäristöviranomaisten näkemyksiä tietyistä herkistä lajeista. Niiden vuoksi Seita Elämyspalveluilla ei enää entiseen tapaan ollut Metsähallituksen puolesta yhteyshenkilöä, jonka kanssa palaveerata. Syyskuun 21. Syksyllä mietitään jatkoa Metsähallituksen Luontopalveluiden palveluomistaja Joel Heino kertoo, että Seitsemisen luontokeskuksen tulevaisuudesta ei vielä tiedetä. – Yrittäjän halu lähteä pois kesken sopimuskauden tuli meille vähän yllättäen. Selvityksessä oli suositeltu, ettei aluetta osoitettaisi tuulivoimalle, mutta kokonaan tuulivoima-aluetta ei kaavaehdotuksesta ole poistettu. Seitsemisen luontokeskus on sulkemassa ovensa tänä syksynä, eikä sen tulevaisuudesta sen jälkeen tiedetä. • Liisa Raipala IKAALINEN
Monesti jälkimmäisillä on jopa enemmän painoarvoa kuin pelkillä euroilla. Piha, josta näkee järven ja pellon puimureineen, sinisen taivaan, kirkon ja metsän, kaverit, leikit ja moikkaavat ohikulkijat. Niiden on todettu kehittävän lasten ja nuorten yhteistyötaitoja, sinnikkyyttä ja itsetuntemusta. Isoja päiväkoteja puolusteltiin, vaikka esimerkiksi Pisa-tulokset ovat laskeneet ja tutkijat varoittelevat jättipäiväkodeistaja kouluista. Onko sinulla asiaa toimitukseen. Kultakylän päiväkoti – kylän urhea keskipiste, joka varmasti oikein kohdeltuna virkistyisi, eikä olisi kaupungin listoilla vain taakka ja kuluerä. Kenelle ei ole suuri. Saat yhteyden toimitukseen sähköpostilla toimitus@oivaseutu.fi, soittamalla 03 3143 3170, viestillä tai Whatsapp-viestillä numeroon 044 082 0040. Toimituksella on oikeus muokata tekstiä. Tuossa Kokkolan autossa olin usein ainoa matkustaja, mutta – kiitos Postin palveluitten kehittämisen – auton ruuma oli täynnä rahtia. Viimeinen auto Ikaalisiin lähti Tampereelta joka päivä kello 01.30. Onko mielessäsi aihe, josta toivoisit paikallislehteesi juttua. Kultakylän päiväkoti on asukasyhtiömuotoinen, joten korjauskustannuksille löytyy jakajia. Lähetä kuva meille, niin voimme julkaista sen lukijoidemme iloksi. Mitä voisi tehdä toisin, että näin ei olisi. Silloin kelpaa, kun ei ole muuta vaihtoehtoa, vaikka listojen välistä vähän vetäisikin. Kirje Ylöjärven kaupungille Kultakylän päiväkodin puolesta Hyvä Ylöjärvi – rohkea edelläkävijä – kaupunki, joka painottaa kasvua! Mahtipontinen ja upea strategia, jos se vain koskisi meitä kaikkia ylöjärveläisiä. Yrittäjän päivä on yksi niistä merkkipäivistä, joka on kuin äitientai isänpäivä, että sehän on yrittäjällä itsellään joka päivä. Cityvihreät Maria Ohisalon johdolla olivat nostamassa bensan hintaa 2,50 euroon litra. Monet yrittäjien paikallisyhdistykset ja elinkeinoyhtiöt ympäri Suomen juhlistavat päivää erilaisilla tapahtumilla, samoin meidän seudullamme. Maalla asuvalle tupla-koiralliselle ihmiselle oma Volvo on käytännössä ainoa järkevä kulkuväline. Yrittäjyyteen voi kannustaa monella tavalla. Päiväkoti, joka antaa seinät uusille taidoille, iloille, oppimiselle, kaveritaidoille, harmeille, sopimisille, itkuille sekä kasvattajien syleille, lohdutukselle, kannustukselle ja yhteiselle riemulle. Onnistuitko taltioimaan upean luontoilmiön, kauniin maiseman tai hassun hetken. Taisi maksaa enemmän, kuin ruokakuljetuspisto päiväkodille. Huhuu, täällä mekin olemme, me viljakkalalaiset ja kurulaisetkin. Suomen Yrittäjien vuosi sitten toteuttaman kyselytutkimuksen mukaan nuorten kiinnostus yrittäjyyttä kohtaan on kasvussa. Wanhaan hyvään aikaan eka pikabussi Ikaalisten kylpylästä Helsinkiin lähti kello 03.20. Kuukausikortilla sain huristella bussilla Ikaalinen-Tampere -väliä yötä päivää niin paljon kuin sielu sieti ja busseja kulki aamuvarhaisesta yömyöhään. Konsultointifirmalla on teetetty sulkemisen vaikuttavuustutkimus. Ja jotta yrittäjä voisi pärjätä, aika monen asiakkaankin olisi hyvä muistaa yrittäjää, jos ei päivittäin tai viikoittain, niin ainakin muutaman kerran vuodessa. Kerro viestissä kuvaajan nimi ja paikkakunta sekä kuvatekstiä varten tietoja kuvasta. Voit myös laittaa viestin tai Whatsapp-viestin numeroon 0440 820 040. Kirsikkana kakun päällä Länsi-Linjat tilasi vielä Aamulehdenkin autoon. Keinoja sekä yhteistyömahdollisuuksia on, löytyykö tahtoa. Yrittäjäjärjestöt kannustavat nuoria yrittäjyyteen järjestämällä eri puolilla Suomea kouluissa ja oppilaitoksissa yrittäjyysohjelmia. Helppoa kuin heinänteko on liikkuminen pääkaupunkiseudulla. Miten keskustassa asuvan aika, arki, koti, valinnat ja haaveet ovat arvokkaampia kuin Viljakkalassa asuvan. Lähetä mielipidekirjoituksesi osoitteella toimitus@oivaseutu.fi. Kuulemistilaisuudessa osoitetut säästöt olivat mitättömiä verrattuina esimerkiksi tuleviin rakennuskohteisiin. Millä houkutella perheitä Viljakkalaan. 95-oktaaninen bensiini maksoi eilen Shellin kortilla 1,687 Hämeenkyrön Essolla. Isoja, kymmeniä henkilöitä työllistäviä yrityksiä seudullamme on vain harvoja. Ei ainakaan sulkemalla päiväkotia ja muita palveluita. Tampere, Suomen vetovoimaisin kaupunki on puolen tunnin päässä, joten Viljakkala ei ole mikään syrjäkylä. KESKIVIIKKO 4.9.2024 4 Päätoimittaja katri.linnikko@oivaseutu.fi p. Maanantaisessa esityksessä oli myös kirjattuna kohta, että sulkeminen ei ole suuri muutos perheen arjen sujuvuuteen. Sama päiväkoti on jälleen kerran sulkemisuhan alla. Valtaosa seudun yrittäjistä on yksinyrittäjiä tai sellaisia, jotka työllistävät korkeintaan kolme työntekijää. Ei ole, on arvioitu virkamiespallituntumalta. Tärkein kysymys on, miksi lasten pitää aina sopeutua muutoksiin ja maksaa meidän aikuisten laskuja. Vinkkaa meille jutunaiheesta joko sähköpostilla toimitus@oivaseutu.fi tai soittamalla 03 3143 3170. Suosimalla paikallisia yrityksiä varmistetaan paikalliset palvelut myös tulevaisuudessa. Kuvat voi lähettää osoitteella toimitus@oivaseutu.fi. Seinät eivät kasvata lapsia tai tue heidän hyvinvointiaan, läsnäolevat kasvattajat ja sensitiivinen pedagoginen toiminta seinien sisällä tekevät sen. Erityisesti moni toisen asteen oppilaitoksen nuori on innostunut perustamaan ohjelman jälkeen oman yrityksen. Jo kansakoulussa aikoinaan opetettiin, että Suomessa on hyvä asua Golf-virran ansiosta ja ilman sitä alueella vallitsisi arktinen ilmasto. Jos tämä on persujen ansiota, niin kiitän ja kumarran vilpittömästi. Tuolla kyydillä ehti palavereihin ja ulkomaanreissuille. Sen seurauksena yhdyskuntarakenne hajoaa ja liikkumisen tarve lisääntyy. Myös jo toimivia yrittäjiä on hyvä kannustaa tavalla tai toisella. Toki jokainen yritys on erilainen ja osa yrittäjistä ei tarvitse kuin pari asiakasta, osalla asiakkaita on tuhansia. Vahvoina ja elinvoimaisina asukkaina sekä nykyisinä veronmaksajina ja uusia kasvattavina. Jostain on säästettävä, kyllähän sen jokainen ymmärtää. Miksi on kuitenkin otettava sieltä, jossa ei ole enää juuri mitään jäljellä. Ruusuja, risuja, ehdotuksia. Nimi pitää olla toimituksen tiedossa, mutta sitä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. Päiväkoti, joka on lapselle se oma tärkeä päiväkoti. Harri Helin. Sen verta vihreyttä minulla vielä on jäljellä, että katson tippa silmissä uutisia Kreikan maastopaloista ja pelkään Golf-virran suuntauksen muuttuvan ilmastonmuutoksen seurauksena. Meidän seudullamme on vajaat parituhatta yritystä. Päivi Ojanen äiti, viljakkalalainen, vanhempainyhdistys Kullan jäsen, veronmaksaja Bensa-ale vai bensa-yle. Yrittäjyyskasvatus on tärkeää koko Suomen kehityksen ja tulevaisuuden kannalta. Meitä kiinnostavat kaikki seutumme asiat: ihmiset, tapahtumat, kulttuuri ja urheilu. Liitä mukaan oma nimesi ja yhteystietosi. Hinnan lisäksi vertailussa on aina hyvä huomioida palvelun laatu ja saavutettavuus. Muualla maassa asianlaita on päinvastainen. Varhaiskasvatushenkilöstön ikääntymisellä perusteltiin henkilöstöpulaa, mutta alalta puuttuu myös vetoja pitovoimaa, joka hiipuu entisestään isojen päiväkotien myötä. Luhalahti on tästä huolimatta esittänyt kiinnostuksensa liittyä Viljakkalaan, voisiko tämän kortin vielä katsoa ennen radikaaleja päätöksiä. Ei mikään ihme, että usea pääkaupunkiseudun nuori ei hanki ajokorttia. Kauneinta on arki – Viljakkalassakin. Päiväkoti, joka on ollut usean Viljakkalaan jäävän, muuttavan tai rakentavan perheen yksi valintaperuste. Päiväkoti, jossa voi pienessä ryhmässä harjoitella turvallisesti niitä taitoja, joita tarvitaan isommissa ryhmissä koulumaailmassa. Myös meidän seutumme kaipaa uusia yrityksiä ja sen myötä työpaikkoja. Eikö Unicef-lapsiystävällisyys ulotukaan Viljakkalaan asti. Onko vastaus itse luotuun ongelmaan bensan hinnan alhaalla pitäminen, sähköautojen ilmainen jakelu maalla asuville tai jokin muu. Ylöjärvi on ainoa muuttotappiokunta Tampereen ympärillä ja herääkin kysymys, onko eripuraisella, poukkoilevalla sekä haja-asutusalueita sortavalla päätöksenteolla jotain tekemistä asian kanssa. Kirjoitusten maksimipituus on 2500 merkkiä. Kun 26 vuotta sitten kiipesin reittä pitkin ikaalislaiseksi, tilanne oli toinen. Elämme mielenkiintoisia aikoja. Esitetyt tilastot lapsija oppilasmääristä esiteltiin puutteellisesti tai puolueellisesti niin, että ne olivat sulkemisen kannalla. 050 554 7394 VINKKAA JUTUNAIHE LUKIJAN KUVAT KIRJOITA MIELIPIDE Haluatko sanoa sanasi paikallisesta asiasta. Tuolloin ehti käydä elluissa (= elävissä kuvissa Tampereen kiälellä) ja muilla asioilla. Voisiko kaupunki laittaa tontteja myyntiin muualtakin kuin Mannista ja mainostaa lapsiystävällisyyttään täälläkin. Yrittäjän päivän huomioimista enemmän jokaista yrittäjää lämmittää varmasti heidän palveluidensa käyttäminen. Kultakylän päiväkoti, ihana, pieni, ainutlaatuinen, vaatimaton, maalaismaisemissa sijaitseva lähipäiväkoti. Päiväkoti, jossa voidaan huomioida sensitiivisemmin nekin lapset, joiden on hankala kestää impulsseja sekä aistikuormitusta isoista ihmismääristä. Miksi tilat ovat kelvanneet kaikki nämä vuodet, mutta nyt yhtäkkiä ei. Onko kysytty perheiltä ja lapsilta tai asetuttu heidän saappaisiinsa. Jos on kyse rahasta, onko oikein ja oikeudenmukaista kuopata allekirjoittamansa arvot kaivokseen. Lapsija perhelähtöistä, henkistä, kasvatuksellista ja ennaltaehkäisevää hintaa ei voi rahassa edes mitata. Palataan vielä tuohon bensan hintaan: Hallitus on viemässä läpi uutta rakentamislakia, joka vapauttaa rakentamista. Rahalliset säästöt eivät tule olemaan kummoiset, jos vertaa esimerkiksi Ylöjärven kaupungin ratikkahankkeeseen, jonka vuoksi pitäisi ottaa 120 miljoonaa euroa velkaa, maksaa 7–9 miljoonaa euroa vuodessa raitiotien kuluihin ja velan korkoihin noin 2 miljoonaa vuodessa. PÄÄKIRJOITUS LUKIJOILTA OTA YHTEYTTÄ TOIMITUKSEEN Yrittäjää voi muistaa monena päivänä Torstaina vietetään Yrittäjän päivää. On metroa, lähijunaa, uutta ja wanhaa ratikkaa sekä valtaisa bussiverkosto
Juhlitaanko kaikkien muidenkin maailman maiden itsenäisyyspäiviä. Pirkanmaan musiikkiopiston Pirkanmaan Puhaltajat -orkesteri tarjoilee monipuolisen kattauksen elokuvamusiikkia. Vieraat toivovat pääsevänsä myös ensi vuonna kylään. Pertin taiteilijanura sai alkunsa abimatkalta Leningradissa vappuna -84. Kyllä pienikin ympäristön siistiminen huomataan ja on ilo silmälle. Pinsiön maaja kotitalousseura aikoo ajanmukaistaa Pinsiön seurantalon keittiön. – Vietimme paljon aikaa yhdessä nuoruutemme tärkeinä vuosina, Jukka Silvola lausui omassa puheenvuorossaan. Aamulla poikkesimme fiilistelemään Kyröskosken torilla tunnelmaa. Sanna Karmalan kaunis piha herätti ihastusta. Vaikka edellisestä tapaamisesta oli kaksikymmentä vuotta ja jotkut tapasivat ensimmäistä kertaa neljään vuosikymmeneen, oli tunnelma ensi hetkestä lämmin. Lauantain ohjelma painottuu aikuisille ja sunnuntaina on vuorossa perhepäivä. Kyllä kesälläkin paloi vaikka ei tarvinnut. Voisiko saadaan sammuun edes 22.15, niin ehtisi kotio. Musiikin harrastuksekseen olivat löytäneet Jukka Silvola ja nurmolaiseksi ammattipainijaksi itsensä tituleerannut erityisnuorten ohjaaja Arto Vienola, joka oli edellisen vuoden aikana keikkaillut peräti 25 estradilla bändinsä kanssa. Vivahteikkaat olivat myös kertomukset lapsista, lapsenlapsista ja parisuhteista. Vira ja Marika Kinnunen. Tulihan sieltä tehtyä joitain löytöjäkin. Sittemmin Pertti on tullut tunnetuksi maalauksistaan. – Neuvostoliittolainen tullivirkailija haisteli Pertin ostamia maaliputkiloita pitkään ja epäileväst, muisteli läheltä rajatarkastusta seurannut Jussi Kuuri. Hankkeessa avataan lattiarakenteita, parannetaan eristystä ja lisätään lattiakaivoja sekä lattialämmitystä. Sunnuntain ohjelma alkaa Hämeenkyrön seurakunnan musakirkolla. Maailman muuttumista kuvasi agrologeiksi opiskelleiden Sari Vanhatalon (o.s. Istumassa Ville Niemi-Pynttäri, Pertti Ahonen, Katja Salmi os.Ahokoivu , Tarja Lehtiniemi os.Hellsten, Minna Grönroos os.Lähteenmäki ja Risto Heikkilä ja edessä Leena Härkki os. Illan hämärtyessä kuullaan shamaanirumpuryhmän esitys ja lauantain päättää elokuvan ulkoilmanäytös. Noin kahden hehtaarin aidatulle alueelle tulee kotalaavu ja kuivakäymälä sekä koirille erilaisia aktiviteetteja. Seuraavalle sukupolvelle siirtyvällä tilalla robotit lypsävät kymmenkertaista määrää ammujia, kuin heidän aloittaessaan 80-luvulla. Tapaamisen kunniavieraaksi oli kutsuttu luokanvalvojana toiminut ja matematiikan opettajan virasta jo eläköitynyt Pertti Ahonen. Kajastuksen Vapaatila on perustanut Vesajärven vanhalle koululle retriittikeskuksen, ja liittyy shakta-joogan franchise-brändiin. Kuva: Arja Viitasaari. Frantsilan Hyvän Olon Keskus sai puollon sukupolvenvaihdokseen liittyen. Kiitos siitä! Pirkko Frantsila Miksi Ikaalisten seurakunta juhlii Ukrainan itsenäisyyspäivää. Orkesteria johtavat Anna-Leena Lumme ja Päivi Pöyhönen, laulusolistina on Antti Nissilä. Monilla muillakin liitot kävivät jo neljättä vuosikymmentä. Nyt eläkepäivien kynnyksellä onnellisuus elämässä oli vahvasti läsnä. KESKIVIIKKO 4.9.2024 5 LUKIJOILTA Napakat ”Nautitaan yhdessäolosta ja otetaan rennosti!” Sen osuvammin ei Päivi Ikola (o.s. Sillanpään synnyinsijoille Myllykoluun. Muusikko Pasi Viitala maalailee äänimaisemia. Myllykolu elää -tapahtuma järjestetään ensi viikonloppuna Myllykolun alueella, F. Se ei ole vain puhetta, sen todistavat monet kunniakirjat Vesalan seurantalon seinällä. Keskityimme kuitenkin kiertelemään Vesajärven suunnalla, koska isännällä on vahva side seutuun entisten töiden kautta. Enkä ole ainoa jota tämä harmittaa. Nuutinen, Päivi Ikola os. Pekka Vänni Ikaalisissa kokoontuivat (ylhäältä vasemmalta): Jouni Kuuri, Reima Laaja, Pekka Vänni, Arto Vienola, Matti Härkki, Jukka Lähteenmäki ja Jussi Kuuri. Sillanpään syntymäkodilla. Kirjailijoitakin joukosta löytyi. Uuden festivaalin tarkoituksena on monipuolistaa kunnan kulttuuritarjontaa ja lisätä kesäteattereistaan tunnetun Myllykolun käytettävyyttä. Tästä on hyvä jatkaa. Lähteenmäki ja Jukka Silvola. Lähimmäisenrakkaus on hieno asia mutta seurakunnan vieraskoreus menee kyllä jo mielestäni överiksi. toisessa rivissä seisomassa Sari Toivakka os.Rantala, Elina Kangasmäki os. Bändeistä luonnon muovaamalle näyttämölle nousevat Jolly Clover ja Hiljaiset miehet. Tuula Viheroja Kulttuuriparlamentti toimii ja Myllykolu elää Kaksipäiväinen pääsymaksuton festivaali tarjoaa monipuolista ohjelmaa. Herttualalainen Sanni K tmi perustaa ammattijärjestäjän palveluyritystoiminnan. Yritys aikoo parantaa majoituspalveluitaan sekä päivittää keittiöja av-välineitään. Hämeenkyrön kunnan kulttuurikoordinaattori Arttu Pentikäinen kertoo festivaalin yhtenä tavoitteena olevan kunnan kulttuuritarjonnan monipuolistaminen. Moninaiset olivat olleet ylioppilaiden tiet. Tapahtumassa kaikki saivat vuorollaan kertoa oman elämäntarinansa ja toden totta: monenlaista oli neljän vuosikymmenen aikana ehtinyt tapahtua ja tarinoita olisi varmasti riittänyt useammaksi illaksi. Ensi vuonna taas. Leader Joutsenten Reitti päätti puoltaa useita uusia hankkeita Hämeenkyröön viime viikon kokouksessaan. Ei ole kylä muuttunut, edelleen on ihania pihoja ja maalaismeininkiä. Salovaara) ja Anne Mäntylän (o.s. Hanke Myllykolu elää! -tapahtuman toteuttamiseksi on saanut avustusta kehittämisyhdistys Joutsenten reitiltä. Uusia leader-hankkeita Hämeenkyröön HÄMEENKYRÖ. Samalla minäkin sain taas aimo annoksen tietoa seudusta, sen asukkaista, taloista ja tiloista. Kulttuuriparlamentti on hämeenkyröläisten kulttuuriyhdistysten yhteinen foorumi, joka on ideoinut ja järjestää tulevana viikonloppuna Myllykolu elää! -festivaalin, joka nimensä mukaisesti rakentuu kirjailija F.E. Kyllä on torista tullut komea ja kauppiaita oli hyvin. Toivottavasti perinne jatkuu, Katajamäki kertoo. Vilppo, Ritva Mäkinen os. Hauturi) kertomus maatalousyrittämisestä. • Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ. Allekirjoittaneen esikoisromaani ilmestyi aiemmin viikolla, mutta Sari Toivakalle (o.s. E. Vilppo) sekä Jouni ja Päivi Kuuri (o.s. Rantanen, Minna Alatalo os.Alonen, Riitta Lehtonen os.Välisalo, Hannele Lehtonen, Tarja Koski, Anne Mäntylä os.Hauturi, Sari Vanhatalo os.Salovaara, Kirsi Suoniemi, Elina Puszkarzewicz os. Rantala) julkaistuja tietokirjoja oli vuosien saatossa kertynyt metrinen pino. Landefest-vieraat viihtyivät Vesajärvellä Viikonloppuna Landefest-tapahtumassa Vesajärven kirppiskierroksella vieraili useampi sata innokasta kyläilijää. – Kaikille avoimella ja maksuttomalla tapahtumalla halutaan tarjota kulttuurielämyksiä lähellä, Pentikäinen sanoo. Ja eikö juuri silloin sammu katuvalot. Tapahtumassa on tarjolla muun muassa puistofilosofiaa, kulttuurin saralla ansioituneiden kyröläisten muistamista, elävää musiikkia sekä elokuvaa. – Onneksi virkailija lopulta kippasi kaikki tarvikkeet Pertin syliin ja hätisti Suomen puolelle. Tehotalli Tmi perustaa Lintuharjulle Tassukankaan koirametsän. Olivat muuten painattaneet ihan oman suunnistuskartankin eri kohteisiin, siitä vielä ylimääräiset pisteet vesajärveläisille. Musakirkko ja viikinkimiekkailua Sunnuntaina on luvassa perhepäivä, kun Myllykolussa nähdään Birckalan Kaartin viikinkimiekkailuesityksiä, SuperSam sekä Mimi&Kuku-kaksikko. Kirkollisveroa maksavana en koe saavani seurakunnalta mitään ja harkitsen jo vakavasti eroa kirkosta, usko kun ei vaadi kirkkoa taakseen. Kuva: Päivi Tunturi Ajellessani loppuviikosta Hämeenkyröstä kohti Heinijärveä/Herttualaa huomasin ilokseni, että pajupuskat matkan varrelta oli leikattu pois. Miksi sammuu juuri kun on jo pimeä, mutta sitten vielä palaa 7.30 asti kun jo näkee hyvin. Lähteenmäki) olisi voinut toivottaa Ikaalisten lukion vuoden 1984 ylioppilaita tervetulleeksi luokkakokoukseen Ikaalisten kylpylään. Kaikkiaan tukea myönnettiin 11 hankkeelle. Eija Katajamäen kommentti lämmitti kaikkien järjestäjien sydäntä: – Hieno päivä Hämeenkyrön Landefestien merkeissä. Parissa kohteessa vieraskirjaan tuli kahden päivän aikana 300 nimeä. Tunturi), jotka aloittivat seurustelun jo lukioluokilla yli neljä vuosikymmentä sitten. Tapaamiseen osallistuivat Matti ja Leena Härkki (o.s. –Ei pidä pelätä etteikö eläkepäiville keksisi tekemistä, Pertti Ahonen opasti oppilaitaan lopuksi. Hienoja kohtaamisia ja mukavia keskusteluja käytiin jokaisessa kolmessatoista kohteessa. Vesajärvi on mielestäni aina ollut kyläyhteisö, jossa on mielettömästi yhteisöllisyyttä ja jotain komeeta. MS Mielestäni Ikaalisissa on vielä ihmisiä jotka pääsevät kello 22 töistä. Voisiko Ikaalisten seurakunta välillä muistaa myös omiaan
Lapsille paljon puuhaa mm. Mätäsniemi, Välimäki ja seurakunnan House -bändi. Tule tekemään yhteistä hyvää! Tähän ryhmään mahtuu kaikenlaiset kädentaitajat ja nekin joiden taidot ovat vielä kateissa! Ti 10.9. puhe Keijo Rainerma, musiikki Heikki Ränsi. VILJAKKALAN. Siunataan Viljakkalan vapaaehtoiset, jotka eivät päässeet Ylöjärven siunaustilaisuuteen. Kiva nähdä-lounas klo 10.30 seurakuntakodilla. To 19.9. Ehtoolliskirkko, jonka jälkeen ruokailu, seurakuntakeskus. Seurakunnan vapaaehtoisten siunaaminen. Ma 16.9. Su 22.9. Avoimet ovet, Avarit Karhen srk-kodissa klo 13. Ovat ahkerat kädet rauenneet ja päättyneet arkiset askareet. Tulossa: Eläkeväen virkistyspäivä ”Matkustamme maailman ympäri” Särkijärven leirikeskuksessa to 19.9. Sasin seurakuntakerho Sasin päiväkodissa klo 14. Fredrika Sofian laulajat. Björklund. www.oivaseutu.fi www.oivaseutu.fi. SEURAKUNTAPIIRI Su 8.9. Me katsomme jälkiä kättesi töiden, muistaen, kiittäen, ikävöiden. Lämmin kiitos Akuutti Kotikeskus 3:lle äidin hyvästä hoidosta. Maunu. Kahvimaksu 5 €. SEURAKUNTA To 5.9. Hiippa * 17.5.1941 Ikaalinen † 7.8.2024 Ikaalinen Kauniit muistot voimaa antaa surun raskaan hiljaa kantaa. Avoimet ovet, Avarit Viljakkalan srk-talossa klo 11. Tarkempaa tietoa toiminnasta nettisivuilla. Lähetysilta klo 18 seurakuntakodilla. IKAALISTEN. Vohvelikahvila Majakassa klo 10–13. Naisia Rannalla -ilta klo 18. Toivon Torstai puhe Lasse Hautala, musiikkivieras Anu Mattila & co, Houseband ja kuoro. Puolisoa, äitiä ja mummua kiitollisuudella kaivaten Antti Aira ja Esa Johanna ja Jan Jarkko Anne Niina Lasse ja Riitta Klaus ja Nora Eija ja Timo muut läheiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Nobeltie 80) klo 10. Tasauspäivän lounas messun jälkeen srk-talossa. Jumesniemen vanhemman väen kerho Jumesniemen kyläsalilla klo 13. La 7.9. Hinta 30 €. Pe 13.9. Majakka-kahvila klo 10–12. Puhe Satu Salo, musiikki Myllymäet. Isä, Taata ja Vanha-Taata Rauni Helmer LEHTINEN * 31.5.1933 Hämeenkyrö † 18.7.2024 Hämeenkyrö Kotipolku hiljainen odottaa, nyt turhaan tuttua kulkijaa. Lämmin kiitos osanotosta. Hyvää tekevät käsityöt klo 17.30 Vanhassa Pappilassa. Israelilaiset tanssit Majakassa klo 18. Ilmoittautumiset Pirkko Hakkaraiselle p. Myllykolu elää! -musakirkko Myllykolun kesäteatterissa (os. Perhekerho klo 10, Vanha Pappila. Messu klo 10 kirkossa. Rakkaudella muistaen, Tero ja Eija Jutta, Valtteri, Roope ja Anni Oona, Miikka, Malla ja Ahti Juuli, Tommi ja Luukas muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Sinä ansaitset kiitoksen kauneimman, ikilevon pyhän ja rauhaisan. Messu klo 13 kirkossa, Kyytinen, R. Ke 11.9. Messu Ylöjärven kirkossa klo 10. Ti 17.9. To 5.9. -muistopäivän hartaus ja seppeleenlasku sankarihaudoilla klo 11. Pe 13.9. Pe 13.9. Ke 18.9. To 12.9. klo 10–15. Su 15.9. Raikaslehto. Mätäsniemi, veteraanija maanpuolustusyhdistykset sekä Yhteiskoulun 8-luokan oppilaat. Heikkilä * 11.10.1928 Jämijärvi † 25.8.2024 kotonaan Vain sydän Äidin tunnet sen Näin hellä on ja lämpöinen Se riemuitsee sun riemustas Se tuntee huoltas tuskias Georg Ots Rakkaudella kaivaten Kirsti ja Esa Petri ja Nina, Miika, Toni ja Maarit Sirpa ja Erkki Riikka ja Timo, Elsa, Sofi Marja ja Vesa Aleksi ja Kaisa, Neea Pentti-veli muut sukulaiset ja ystävät Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Jämijärven kirkossa lauantaina 21.9.2024 klo 13, jonka jälkeen muistotilaisuus seurakuntakodissa. Kuolleet: Eero Juhani Mätäsniemi 84 ja Marketta Irmeli Kastula 72. IKAALINEN Kuollut: Ritva Maila Sillanpää 83. Hartaus klo 15 Jyllinkodit ravintola Sofia. Lähtö torilta klo 10.30. Su 15.9. Lähetysilta Majakassa klo 18, nimikkolähetti Mika Laiho. HÄMEENKYRÖN. La 14.9. Ti 10.9. Rakkaamme Kalevi Kullervo SAVIOJA * 21.10.1933 Hämeenkyrö † 16.8.2024 Hämeenkyrö Kädet ahkerat paljon uurastaneet, lepoon iäiseen ovat vaipuneet. Ti 17.9. Talo rannalla -kahvila, Wegeliuksenkatu 5. Poniajelua, kepparirataa, polkutraktoireita, ongintaa, sään salliessa pomppulinna. Kahvija mehutarjoilu. JÄMIJÄRVEN. Su 8.9. Ti 10.9. 75-vuotiaat ti 8.10. Rakkaamme Ritva Maila SILLANPÄÄ o.s. Avoin perhekerho klo 10 srk-alakerta. mennessä Suvituuli Messi 044 724 8361 tai Pirjo Järvinen 044 724 8362. Perhekerho klo 10, vanha pappila. To 12.9. SEURAKUNTA To 5.9. Puhe Jorma Pitkänen, musiikki Soliseva kuoro. KESKIVIIKKO 4.9.2024 6 Perheuutiset HÄMEENKYRÖ Kastettu: Aarne Johannes Murtola. Hartaus klo 14 Toivolansaarikoti. Ilmoitathan osallistumisestanne 14.9.2024 mennessä Kirstille 040 575 7571. Messu Viljakkalan kirkossa klo 13. Su 8.9. Rauhala. Pe 13.9. Kahvija mehutarjoilu. Uskallanko. Jatkosodan päättymisen 80v. SEURAKUNTA Ke 4.9. Messu Viljakkalan kirkossa klo 10. Jaakko Löytyn konsertti klo 16: Elämä piirtyy pientareelle Luhalahden kirkossa. Ateriamaksu 10 €. Puhe Mari-Anna Stålnacke, musiikki Keijo Vättö. 0400 729 807 ma 9.9 mennessä. KOTISEURAKUNNAN TAPAHTUMIA . Messu Viljakkalan kirkossa klo 10. Kirkkokahvit srk-keskuksessa messun jälkeen. Ilmoittautuminen 11.9. Kahvitarjoilu kirkon eteisessä. Lyhyt iltamessu klo 17.30 kirkossa. SYYSMISSIO-illat klo 18 Kankaanpään kappelilla. Rukousaamu Isopappilassa klo 8, kahvitarjoilu. Syystori klo 9–12 Kankaanpään torilla. Alustuksen jälkeen keskustelua ryhmissä. Avoin perhekerho klo 10 srk-alakerta. Rakkaudella kaivaten Marjut ja Jari Minna kummityttö Tuija perheineen sukulaiset, ystävät ja naapurit Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Hämeenkyrön vanhan hautausmaan kappelissa lauantaina 14.9.2024 klo 10. Pe 20.9. Myynnissä erilaisia leivonnaisia, kahvia, makkaraa ym. Yhteissynttärit: 80-vuotiaat ti 24.9. Ke 11.9. Tulossa Kultaisen Iän Kerhon retki Korsukylään to19.9. Rakkaamme Annikki OJAKOSKI o.s. Digituki klo 13, srk-koti. Keskustan kultaisen iän kerho klo 11 kirkossa. Koivisto. ja 70-vuotiaat to 17.10. Mukana Anneli Moisio ja Saila Kuuskoski. Saarna Ulla Saunaluoma, mus. Muistotilaisuus läheisten kesken. Illat juontaa Mika Kyytinen. Ulla Saunaluoma
Hän oli myös lukenut lähes kaikki kirjansa. Juhanin käsistä on syntynyt monta taloa, kattoa, keittiötä ja terassia, sekä lukuisa määrä muitakin rakennelmia. Ajankohdan alaraja +83.30 m. Taivaan Isän lähellä jokainen on tärkeä.” (Anna-Mari Kaskinen, virsi 503:2) Mirja Sairo KYRÖSJÄRVI Kyrösjärven pinnan korkeus tiistaina +83.76 m. Hänestä kasvoi karaistunut, voimakas ja sitkeä nuorukainen. Kirjastossa on runsaasti sotakirjallisuutta, mutta myös dekkareita, romaaneja, historiaa, sarjakuvia ja levyjä. Siviilipuolen ansioita Juhanille kertyi valtuutettuna Ikaalisten kaupunginvaltuustossa kolme kautta. Mutta luotanko minä Jumalan pitävän minusta huolen. Juhani oli ihmisenä persoona, jota on vaikea lyhyesti kuvata. Hämeenkyrön seurakunnan piispantarkastus alkaa olla loppusuoralla. Hän on Isä jokaisen. Piispan ohjelmaan kuuluvat perjantaina muun muassa tapaaminen kunnan johdon kanssa sekä vierailu Mahnalan ympäristökoululla. Talvisin tiet eivät aina olleet aurattunakaan. Tiettävästi hän ei kuitenkaan koskaan tuota ammattia tosissaan harjoittanut. Kasvis: Kasviskastike Ikaalinen Ma: Possukastike, perunat, vihannesvati Ti: Jauhelihakiusaus, jääsalaatti-tomaatti-kurkkusalaatti Ke: Porkkanasosekeitto, raejuusto, ruispala, tomaatti To: Kalapyörykät, perunasose, porkkana-ananassalaatti Pe: Hunajainen broileripastavuoka, melonisalaatti Jämijärvi Ma: Kalakeitto, karjalanpiirakka, munavoi Ti: Pyörykät, perunat, kastike, riisisalaatti Ke: Uunimakkara, muusi, jääsalaatti To: Kanapata, perunat, salaatti Pe: Lasagne, kaali-ananassalaatti Viljakkala Ma: Texmex-tortillat, salaatti, salaatinkastike Ti: Mannapuuro, mansikkakeitto, juusto Ke: Mustamakkara, perunasose, puolukkahillo, salaatti. ”Taivaan Isä siunaa meitä.Hän on Isä jokaisen. Hyvin harva jättää aukkoja niin moniin paikkoihin kuin Juhani Saarela jätti. Matkat taitettiin etupäässä kävellen. Juhani syntyi pientilalla Ikaalisten Sisätössä vuonna 1951. Nyt edessä on tarkastuksen huipentuma, eli piispan vierailu seurakunnassa. Tuo tarina nousi mieleeni kun sain tehtäväkseni kirjoittaa Jumalan huolenpidosta. Koko luomakunta lepää Jumalan kämmenellä. Ahkera muurahainen taas uurasti rakentaen kekoaan ja varasi sinne kaikkea tarvittavaa tulevan talven varalle. Hän on läsnä päivän työssä rohkaisten ja auttaen, valvoo pimeimmässä yössä. Me arvostamme Juhania hänen suoruudestaan ja luotettavuudestaan ja pidimme häntä tolkun ja myös periaatteiden miehenä. Koulunkäynti alkoi Sisätön kansakoululla, jonne oli matkaa hieman yli viisi kilometriä. Hänen kahdesta pojastaan toinen menehtyi nuorena syöpään. Kasvis: Bbq-kasvispaistos To: Lihapullapastavuoka, salaatti Pe: Juustoinen broilerikeitto, ruisruutu, kurkku Muistokirjoitus Juhani Saarela 5.10.1951–5.7.2024 Saimme suruviestin Juhani Saarelan poismenosta 5.7.2024. Taitavalle timpurille on aina töitä, kuten me lähipiiri tiedämme. Lähetä tiedot osoitteeseen toimitus@oivaseutu.fi Vihityt-ilmoitus kuvalla 20 € Pikkuväki-ilmoitus kuvalla 20 € Lisäksi onnitteluja kiitosilmoitukset (syntymäpäivät, vuosipäivät ja merkkipäivät). Älkää siis huolehtiko huomisesta, se pitää kyllä itsestään huolen. Jeesus lähetti seuraajansa keskelle ihmisten arkea kertomaan kaikesta mitä hän oli heille opettanut. Jeesus kehotti puheissaan ihmisiä olemaan huolehtimatta syömisestä ja juomisesta tai siitä mitä päälle puetaan. Miten voi toimeentulovaikeuksien, sairauden tai pohjattoman yksinäisyyden keskellä luottaa Jumalan huolenpitoon. Juhani oli perinyt isältään osaavat kädet ja hän teki rakennustöitä Lähi-Itää ja Eurooppaa myöden ja sen jälkeen pitkään myös yrittäjänä. Siihen kämmeneen Hän on myös meidät piirtänyt. Juhani menehtyi yllättäen nopeasti edenneeseen sairauteen. Juhanin kirjasto koostuu tuhansista niteistä. syyskuuta. Lukuisat paikalliset yhdistykset, pankki, Lions Club ja monet muut toimijat saivat aikanaan Juhanista ahkeran jäsenen ja luottamushenkilön. AURINKO Ke nousee 6.26 laskee 20.24 To nousee 6.29 laskee 20.21 Pe nousee 6.31 laskee 20.18 La nousee 6.34 laskee 20.15 Su nousee 6.36 laskee 20.11 Ma nousee 6.39 laskee 20.08 Ti nousee 6.41 laskee 20.05 Hämeenkyrö Ma: Kalapyörykkä, peruna, kastike, salaatti. Tomin perheen ja Jussin ystävien puolesta kirjoitti Timo Ala-Laurila Piispa vierailee Hämeenkyrössä loppukuusta HÄMEENKYRÖ. Juoksutusmäärä 29 m 3 /s. Juhani osallistui kaksi eri kertaa YK-komennukselle rauhanturvaajana vuosina 1974 ja 1975. Hän oli toisaalta hyvin sosiaalinen, mutta osasi myös pitää jotkut asiat omana tietonaan. Lauantaina on yhteistä työskentelyä työntekijöiden ja luottamushenkilöiden kanssa. Sotilasarvoltaan Juhani eteni reservissä sotilasmestariksi. Elämässään Juhani oli kokenut myös menetyksiä. Jaettu ilo on moninkertainen! Ilmoita perhetapahtumastasi UutisOivassa Lähetä ilmoitusteksti, kuva ja kuvaajan nimi sekä laskutustiedot sähköpostitse ilmoitukset@oivaseutu.fi Vauvauutiset ovat maksuttomia. ”Taivaallinen Isänne tietää kyllä, että tarvitsette tätä kaikkea. LJK:n ikätoverit kuvailevat Juhania rohkeaksi, itsenäiseksi, periksiantamattomaksi ja ehdottoman luotettavaksi, mihin ei meillä ole mitään lisättävää eikä pois otettavaa. Oletettavasti hän oli perinyt pohjalaisilta esi-isiltään myös ominaisuuden, jota varusmiestoverit kutsuivat itsenäisyydeksi. Ja mitä sillä huolenpidolla tarkoitan ja mitä siltä odotan. Kunniavartioissa Juhani vietti vuosittain tunteja. Siinä saavat huolettomat heinäsirkat ja ahkerat muurahaiset sulassa sovussa elämänsä elää. Kasvis: Porkkananappi Ti: Nakkikeitto, leipä. Poluillemme enkeleitä lähettää hän varjellen. Varusmiespalvelus vei laskuvarjojääkärijoukkoihin kurssille numero 10 ja aliupseerikouluun vuonna 1971. Sunnuntaina 22. Hän toimi pitkään Pirkanmaan laskuvarjojääkärikillassa ja sai ansioistaan kiltaristin, joka on killan korkein huomionosoitus. Myös Lavajärven Seudun Reservinaliupseerit ry ja monimuotoinen maanpuolustusja perinnetyö, koulutus mukaan lukien, olivat Juhanille tärkeitä. Yksi opetus oli keskeinen: Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. Ajankohdan pitkän ajan keskiarvo +83.59 m. Valtuutettuna hän toimi myös muun muassa ympäristölautakunnassa ja teknisen lautakunnan puheenjohtajana. Kasvis: Kasviskeitto Ke: Jauhelihakastike, peruna, salaatti. Lisäksi on patsaita, tauluja, rahoja, antiikkia, postimerkkejä ja huonekaluja, vain osan mainitaksemme. Piispa seurueineen vierailee Hämeenkyrössä 20.–22. Huoleton heinäsirkka vietti kesän soitellen ja lauleskellen nauttien auringosta ja kesän runsaasta kauneudesta. Kunnallisista ansioista hänelle oli myönnetty muun muassa Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan ansiomerkki. Kun mistään ei tunnu löytyvän helpotusta tai apua ongelmiin. Kullekin päivälle riittävät sen omat ongelmat.” ( Matt 6:32-34, UT2020) Huolehtiihan Taivaallinen Isä linnuista ja kukkasista eikö siis lapsistaan – meistä ihmisistä jotka olemme hänelle rakkaita. Sadulla varmaan tahdottiin opettaa olemaan ahkera ja huolehtimaan huomisesta ja varoittaa liiallisesta huolettomuudesta jopa kevytmielisyydestä. Etsikää te ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen oikeamielisyyttään, niin saatte kaiken muunkin. Toisaalta Juhani ehti nähdä ja tutustua lapsenlapsiinsa. Kasvis: Chili cin carne To: Kinkkupasta, salaatti. Jumalan huolenpito ihmisistä näkyy myös siinä että hän avaa silmämme näkemään ja korvamme kuulemaan lähimmäistemme avuntarpeen lähellä ja kaukana. Hänet nimettiin myös valtakunnallisen Reserviläisliiton toimesta vuoden reserviläiseksi vuonna 2005. Niitä on runsaasti. Kaikkia yhdistyksiä ja kiltoja emme tähän luettele, mutta reserviläislehti Pirkan Viestistä ne löytyvät. Sen jälkeen on vielä päätösjuhla. Sekä messu että juhla ovat avoinna kaikille seurakuntalaisille. Juhani varttui maatilalla tehden töitä jo pienestä pitäen. Maanpuolustusasioiden lisäksi Juhanilla oli toinenkin intohimo, keräily. Juhani sai myös lukuisia muita reservin kunniamerkkejä toiminnastaan. Monessa yhdistyksessä hänen vapaaehtoisja talkootyönsä oli toiminnalle tärkeää. Kasvis: Kikherne-kasvispasta Pe: Keltainen broilerikastike, riisi, salaatti. Kevään ohjelmaan kuuluivat konsulttien johdolla tapahtunut matkakumppanuuden päivä sekä toimintaympäristön tutkimisen päivä. KESKIVIIKKO 4.9.2024 7 ELÄMÄNMENO Kouluruoka Jumalan kämmenellä Heinäsirkka ja muurahainen Eräs satu kertoo heinäsirkasta ja muurahaisesta. syyskuuta kello 10 vietetään piispanmessua, jonka jälkeen kirkossa tarjotaan kirkkokahvit. Syksyn saavuttua heinäsirkka näki nälkää ja muurahainen nautti pesän lämmöstä sekä varastoon kerätystä ruokavarastosta. Maatilan poikana Juhani opiskeli maatalouskoneteknikoksi
Kiinteistön kunnossapitovastuu on kunnalla, joten lasku korjauksista lankeaa hämeenkyröläisille.. Ensi vuoden syksylle Nyssen 87 aikataulua ollaan muuttamassa siten, että se ajaisi Mannista Viljakkalaan myös aamuisin. Kunta voi saada harkinnanvaraista korotusta poikkeuksellisten tai tilapäisten talousvaikeuksien vuoksi, ja kunnalla pitää myös olla suunnitelma talouden tasapainottamisesta. Paikan puuttuminen ei siis ole lain mukainen peruste ylittää kolmen kuukauden odotusaika. Viime vuonna yhtiön kannattavuus sekä liikevoitto kääntyivät positiiviseksi, ja ne on jatkossakin syytä pitää positiivisina. Hintaa matkaa kohden on kolme euroa entisen 2,79 euroa per matka sijaan. Oikeusasiamiehen mukaan ohjeessa olevat yksittäiset lauseet ovat tulkittavissa siten, ettei asiakasta ohjata ostopalveluyksikköön heti paikan vapautuessa. Kiinteistöliitto Pirkanmaan toiminnanjohtaja Jorma Koutonen toteaa tiedotteessa, että perusmaksua maksetaan riippumatta käytetyn veden määrästä, eivätkä kiinteistön tekemät veden säästötoimet vaikuta perusmaksuihin. Samoin syntyy käsitys, että asiakas saadaan ohjata ostopalveluyksikköön vasta jos omasta tuotannosta ei vapaudu paikkaa kolmessa kuukaudessa. Viime vuoden tilinpäätös ei ole valmistunut, mutta muutettu talousarvio oli alijäämäinen. Pirha toteaa tiedotteessaan, että yli kolmen kuukauden odotusaikoja syntyy yleensä vapaaehtoisesti, koska asiakas tai omainen haluaa valita tietyn yksikön, jossa ei hakuhetkellä ole vapaita paikkoja. 1,5 miljoonan investoinnit edessä Teuhon mukaan vesihuollon saneeraukset kuormittavat yhtiön taloutta tulevina vuosina huomattavasti, ja jo nyt on tiedossa vähintään 1,5 miljoonan euron investointitarve lähivuosille. Rehtorin tehtävään haettiin perusopetuksen opetushenkilöstöstä määräaikaista hoitajaa pikaisella aikataululla. Asiamiehen tulkinta on, että palveluiden piiriin on todellisuudessa päässyt kolmen kuukauden sisään harvempi, mitä Pirha kertoo. Ilmaus voi olla kirjallinen hakemus, soitto tai fyysinen tapaaminen esimerkiksi sairaalassa tai lähitoreilla. Yhdistys nostaa esiin etenkin kerrostalojen perusmaksut. – Nämä ovat heikkoja lukuja, mutta tyypillisiä myös muille Suomen vesihuoltolaitoksille. Heinäkuussa Länsilinjat nosti lippujensa hintoja siten, että yli 12-vuotiaan 30 matkan sarjalippu maksaa 90 euroa. Teuhon mukaan hinnoittelua muutettiin, jotta yhtiö saa enemmän vakaata perusmaksutuloa liikevaihtoon. KESKIVIIKKO 4.9.2024 8 UUTISET Ylöjärvi tukee Mannin koululiikennettä VILJAKKALA. Oikeusasiamies toteaa viimeisimmän ohjeen joko suoraan virheelliseksi tai tulkinnanvaraiseksi ja ohjaavan toimimaan lainvastaisesti. Jämijärvellä suunnitelma on, ja kunnanjohtaja Aku Aution mukaan sitä on toteutettu täsmällisesti. ”Tuloja tarvitaan” Ikaalisten Vesi Oy:n toimitusjohtaja Tomi Teuho kertoo, että yhtiö on viime vuosina nostanut vesihuollon perusmaksuja kattaakseen laitoksen kohonneita kiinteitä kustannuksia. Perusteluina ovat muun muassa kunnan rahoituskulujen kasvu, omaisuuden myynnin aiheuttamat alaskirjaukset ja uuden koulukeskuksen investoinnin tuomat poistot. Pirha ei ole noudattanut lakia ympärivuorokautisen palveluasumisen järjestämisessä, katsoo eduskunnan oikeusasiamies ratkaisussaan. ”Maksurakennetta on korjattava” Teuho kertoo, että vesiyhtiön kiinteät kustannukset syntyvät vesihuoltojärjestelmien ja toimitusvalmiuden ylläpidosta, kuten vesitornin saneerauksesta. Sen mukaan esimerkiksi 40 asunnon talossa perusmaksut ovat kymmenkertaistuneet vuodesta 2021, ja tämä nostaa taloyhtiön kustannuksia yli 2 000 euroa vuodessa. Viime viikon torstaina annetun ratkaisun mukaan hyvinvointialueen iäkkäät asukkaat ovat joutuneet odottamaan paikkaa ympärivuorokautisen palveluasumisen piirissä yli kolme kuukautta ilman laissa säädettyä perustetta. Pirhan mukaan vireilletulo alkaa siitä, kun asiakas tai joku hänen puolestaan on ilmaissut tarpeen ympärivuorokautiseen palveluasumiseen. Syynä oli vuotava, umpeen koteloitu lämpimän veden putki, josta kotelon pettämisen myötä vesi nousi lattiasta näkyviin. Uusin ohjeistus asiasta on tullut toukokuun lopulla. Lisäksi perusmaksutuottoa pitää saada taajaman viemärilaitokselle keskusta-alueen rivija kerrostalokotitalouksista. Ennen maksu määräytyi taloyhtiön vesimittarikoon mukaan, jatkossa asuntojen määrän mukaan. Ne on katettava riippumatta siitä, paljonko asiakkaat käyttävät vettä. Jämijärven kunta hakee tälle vuodelle 200 000:aa euroa harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta alijäämäisen taloutensa tasapainottamiseen. • Terhi Palonen IKAALINEN. – Nyt perusmaksuluokkia on rivija kerrostaloilla jopa 55, joten perusmaksun suuruus määräytyy tarkemmin ja siten oikeudenmukaisemmin, kun tarkastellaan asuinhuoneistojen lukumäärää. Kotihoitokeskuksen kiinteistössä Härkikujalla Hämeenkyrössä todettiin elokuun viimeisellä viikolla vesivahinko. Yhtiö on aiemmin hinnoitellut perusmaksut vesimittareiden koon mukaan, ja hintaluokkia on ollut kolme. Lisärahan hakemisesta päätti kunnanhallitus. – Lattia on purettu, eikä tilanne näytä kovin hyvältä. Teuho kertoo, että viime vuonna Ikaalisten Veden velkaantuneisuus oli 273 prosenttia ja omavaraisuusaste 20 prosenttia. – Lause ohjaa käsitykseni mukaan toimimaan siten, että jokainen asiakas odottaa paikkaa hyvinvointialueen omasta palvelutuotannosta. Kotihoitokeskus on kunnan omistama kiinteistö, jossa Pirha on vuokralaisena. Lain mukaan palvelua pitäisi saada viivytyksettä. Taustalla on Länsilinjojen lippujen hintojen nosto heinäkuussa. Kiinnostuksensa tehtävään ilmoittivat luokanopettajarehtori Jukka Talvitie ja luokanopettaja Marita Rantamäki. Kotihoitokeskuksessa paljastui vesivahinko HÄMEENKYRÖ. Tällä hetkellä Ikaalisten Vesi Oy:llä veden perusmaksu kattaa 39,5 prosenttia ja jäteveden 26,2 prosenttia perusja käyttömaksutuloista. Kiinteistöliitto Pirkanmaa ry ihmettelee Ikaalisten Vesi Oy:n perusmaksujen isoja korotuksia. Maanvarainen laatta on kosteahko, eikä vielä ole tietoa kastuneen laatan laajuudesta, kuvailee Hämeenkyrön kunnan tilapalvelupäällikkö Harri Jääskeläinen. Tällä hetkellä Mannista pääsee Viljakkalan koululle aamuisin Länsilinjojen autolla ja iltapäivällä Viljakkalasta Manniin joko Länsilinjojen autolla tai Nyssellä 87. – Etenkin viemärilaitoksen talouden pitäminen positiivisena on ollut haastavaa, koska jätevesien käsittely on kallista. Pirhan mukaan 97,5 prosenttia asiakkaista pääsee ympärivuorokautiseen palveluasumiseen alle kolmessa kuukaudessa. Miinusmerkkinen on myös tämän vuoden talousarvio. Ylöjärven kaupunki tarjoaa Viljakkalan yhteinäiskoululaisille maksuttoman bussikyydin Manniin syyskuun alusta alkaen. Oikeusasiamies: Pirhan palveluasumisen ohjeistus on lain vastainen Huutia tulee myös Pirhan omaa tuotantoa suosivalle ohjeistukselle. Maksuttomuus koskee ajanjaksoa 1.9.2025– 30.4.2025. Saneerauksien kustannuksia ei saa siirtää jälkipolvien maksettavaksi velkaa lisäämällä. Teuho kertoo, että yhtiölle tullaan myös laatimaan omaisuudenhallintasuunnitelma, millä varmistetaan vesihuollon maksujen kustannuskattavuus tuleville vuosille. Sivistysjohtaja Kimmo Leväsen viranhaltijapäätöksellä Rantamäki valittiin määräaikaisesti hoitamaan Kyröskosken koulun rehtorin tehtävää 31. Kustannuksiksi arvioidaan noin 5 000 euroa. Oikeusasiamies näkee käytännön puutteellisena. – Saneerauksia ja uusinvestointeja on pakko tehdä kaiken aikaa vesihuollon toimintavarmuuden vuoksi. • Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN. Oikeusasiamies kiinnittää ratkaisussaan erityistä huomiota palvelutarpeen vireilletulon määrittelyyn, jonotusaikaan ja sen perusteisiin. Kyröskosken koulun rehtorina syksystä 2021 alkaen toiminut Riikka Toivonen ilmoitti elokuun alussa irtisanoutuvansa ja siirtyvänsä toisen työnantajan palvelukseen. – Kaikki kassavarat kuluvat käyttötalouteen sekä investointien ja korjausten kattamiseen. joulukuuta 2024 asti. Perusmaksujen roolin kasvattamisella voidaan kuitenkin turvata Ikaalisten Veden hyvä taloudellinen taso jatkossakin, Teuho toteaa. Asiamiehen mukaan palvelutarve voi tulla vireille myös, kun hyvinvointialueen työntekijä on tehtävässään saanut tietää palveluiden tarpeessa olevasta henkilöstä. Kyröskosken koulun rehtori vaihtui HÄMEENKYRÖ. Ikaalisten Vedellä laaditaan kymmenen vuoden investointisuunnitelmaa. – Suhtaudumme ratkaisuun vakavasti. Käymme päätöksen huolellisesti läpi ja tarkennamme ohjeistustamme tarvittavilta osin, sanoo sosiaali ja terveysjohtaja Taru Kuosmanen Pirhasta tiedotteessa. – Tämä säännös on merkityksellinen erityisesti muistisairaiden asiakkaiden kannalta, jotka eivät itse kykene ilmaisemaan palveluiden tarvettaan tai muutoin omaa tahtoaan, asiamies kirjoittaa ratkaisussaan. Mistä alkaa vireilletulo. Jämijärvi hakee valtiolta 200 000 euroa lisää JÄMIJÄRVI. Kiinteistöliitto Pirkanmaa ihmettelee Ikaalisten vesimaksujen hurjaa nousua Vesiyhtiö pitää taksoja tasapuolisina. Teuhon mukaan Suomen Vesilaitosyhdistys ry suosittelee, että vesihuoltolaitokset korottaisivat perusmaksuja vähitellen siten, että perusmaksutulojen tulisi kattaa 50 prosenttia perusja käyttömaksutuloista. Ainoastaan kiireellisissä tapauksissa on tarvittaessa otettava huomioon asiakkaan yksilöllinen tilanne ja hänet voidaan ohjata ostopalveluyksikköön. Tiedotteessa tosin myös todetaan Ikaalisten Veden perusmaksujen olleen edulliset viime vuoteen asti. Korjaustyössä tehdään ensin kosteuskartoitus ja vesivahingon korjaussuunnitelma, minkä jälkeen korjaustyö kilpailutetaan. Oikeusasiamies pyytää Pirhaa ilmoittamaan lokakuun alkuun mennessä, mihin toimiin ratkaisu on antanut aihetta. Lasten sarjalipussa matkakohtainen hinta on uudessa hinnoittelussa 2,41 euroa per matka, kun aiemmin hinta oli matkaa kohden 1,70 euroa. Vuonna 2021 kunta sai 315 000 euroa, ja viime vuonna 180 000 euroa. Molemmat haastateltiin ja haastatteluryhmän yksimielisenä esityksenä oli valita tehtävään Rantamäki. Asiamies toteaa, että hyvinvointialue on velvollinen huolehtimaan siitä, että käytettävissä on asiakkaiden tarpeita vastaavia palveluita. Tulkinnanvarainen ohjeistus Pirha on ohjeistanut etsimään ikääntyneille paikkoja ensisijaisesti omasta palvelutuotannosta. Maksujen pitää olla oikeudenmukaiset kaikille asiakkaille, Teuho toteaa. Hän kysyy, onko Ikaalisten Veden perusmaksun korotuksessa kysymys aidosta tarpeesta varautua esimerkiksi verkoston saneerauskustannuksiin, vaiko vain helposta tavasta varmistaa vesihuoltolaitoksen tulovirtaa. – Ikaalisten Veden vesihuollon perusja käyttömaksut ovat edelleenkin keskimääräisellä ja kohtuullisella tasolla verrattuna vastaavan kokoluokan vesihuoltolaitoksiin Pirkanmaalla, ja ne pysyvät kilpailukykyisinä jatkossakin, Teuho summaa. – Yleinen kustannusinflaatio on ollut vuodesta 2021 lähtien noin 15 prosenttia ja Ikaalisten Vedellä euromääräisesti noin 150 000 euroa, Teuho kertoo. Kiinteistöliitto Pirkanmaa nostaa esiin myös muutoksen taloyhtiöiden perusmaksujen hinnoitteluperusteessa. Vuonna 2022 kunta ei hakemaansa rahaa saanut. Taksat nousivat jo viime vuonna, ja uudet korotukset tulivat voimaan syyskuun alussa. Kasvatusja opetuslautakunta päätti tukea Mannin ja Viljakkalan väliä kulkevia lapsia siten, että Viljakkalasta kello 14.15 ja kello 14.50 lähtevät Nysse-kyydit ovat maksuttomia. Kunnan vuosi 2022 oli alijäämäinen. Jämijärvi on muutamana edellisenäkin vuotena hakenut valtionosuuden harkinnanvaraista korotusta
Suurin osa seudun yrityksistä on pienyrityksiä, joissa on korkeintaan neljä työntekijää. Yrittäjänä saa jättää kädenjäljen tuotteisiin • Terhi Palonen IKAALINEN. Perjantaina vietetään puolestaan Koskirallia, jossa koululaiset kiertävät kunnan yrityksiä Amazing Race -hengessä. Ne tavallaan kuuluvat yhteen, Ali-Kovero pohtii. Esimerkiksi ravintoloilta piti pyytää lausunto, onko tarvetta. Oma kädenjälki siis näkyy työssäni, Teuho kertoo. Hämeenkyrön kirkonkylän liikekeskuksessa toimiva Foto-Melba on laajentanut palveluvalikoimaansa muun muassa matkapuhelimien myyntiin ja tietokonehuoltoihin. Ennen yrittäjäksi ryhtymistään hän ehti ajaa taksia sivutyönä viikonloppuisin neljän vuoden ajan. Idea syntyi tuttavan tarpeesta. KESKIVIIKKO 4.9.2024 9 UUTISET Pienyritykset hallitsevat Hämeenkyröä ja Ikaalista • Nina Ylinen OIVASEUTU. Hämeenkyrössä yrittäjyyspäivänä yrittäjät järjestävät Kauhtualla yhteisen saunaillan. Teemapäivää on vietetty vuodesta 1997 alkaen. Vakituinen asiakaskunta on yrittäjän tärkein turva. Suomessa suurin osa yrityksistä on pieniä yrityksiä. Kartaslammi-Viitaniemi on opiskellut artesaaniksi Ikaalisten käsija taideteollisuusoppilaitoksessa ja artenomiksi Mynämäellä silloisessa Lounais-Suomen käsija taideteollisuusoppilaitoksesssa. – Tällä hetkellä menee ihan hyvin. Yritystoiminnassa Purakasmäki pitää parhaana vapautta, sillä päivät voi määrittää pitkälti itse. Sen saaminen oli siihen aikaan oma prosessinsa. Kysyimme yrittäjyyden hengessä paikallisilta yrittäjiltä, mitä heille kuuluu, mikä yrittämisessä on parasta ja mikä haastavinta. Nyt koronan jälkeen tilanne on normalisoitunut. Hämeenkyrössä on noin 1 000 yritystä, joista vähintään 60 prosenttia on alle viiden henkilön pienyrityksiä. Suurin osa kuntien yrityksistä tekee liikevaihtoa alle 200 000 eurolla vuodessa. Pitää testata, miten materiaalit kestävät ja toimivat esimerkiksi erilaisilla talvikeleillä, pakkasja sohjolumella. Tulee tosi vaihtelevia hommia. Yrittäjyydessä parasta on Kartaslammi-Viitaniemen mukaan vapaus, kun työ ei ole sidottu tiettyihin kellonaikoihin. Yritysideaa hän alkoi kehitellä Turussa käymällään tekstiilija vaatetusalan ammattilaisten yrittäjyyskurssilla. Yrittäjän päivää vietetään huomenna 5. Teuhon mukaan yrittäjän ei pidä laskea työtunteja. Taksiautoilija Tapio Purakasmäki on tyytyväinen uravalintaansa. Antti Ali-Kovero on toiminut yrittäjänä 13 vuotta.. Taksiyrittäjä nauttii työn vapaudesta • Tuukka Olli VILJAKKALA. Ikaalisissa toimii 656 yritystä, joista leijonanosa – arviolta yli 80 prosenttia – on pienyrityksiä, eli työllistää korkeintaan neljä henkilöä. Olemme kuin iso perhe. Muutoin päivät täyttyvät muiden asiakkaiden kauppaja kyläreissuista. Viikonloppuisin hän ei kuitenkaan tee töitä, jollei ole pakko. Tänä vuonna teemana on Unelmoin, yritän, onnistun. Hämeenkyrössä suuria, yli 20 miljoonaa vuodessa liikevaihtoa tekeviä yrityksiä on elinkeinoyhtiön tilastojen mukaan 25. Mutta niistäkin voi pitkälti sopia, jos ei itse pääse. syyskuuta. Valttina hän pitää myös sitä, että arkkujen valmistuksesta on Ikaalisissa jo vuosikymmenten perinne. Valtakunnallisen yrittäjäjärjestön mukaan alle 10 työntekijän yrityksiä on jopa 95,5 prosenttia. Antti Ali-Kovero ryhtyi yrittäjäksi 13 vuotta sitten, kun hän otti vastuulleen appensa ja anoppinsa valokuvaamon. Yrittäjyys merkitse Teuholle etenkin vapautta valita itse työtapansa ja työaikansa. – Parasta yrittäjyydessä on tietty vapaus, mikä tosin tarkoittaa myös vapautta tehdä pitkiä työpäiviä epäsäännöllisillä työajoilla, Ali-Kovero naurahtaa. Markkinointinimellä Teuho-Arkut yritys valmistaa perinteisiä ja moderneja hauta-arkkuja ja uurnia. – Vuonna 2006 Viljakkalassa oli tarvetta uudelle taksiluvalle. Haastavaa yrittäjyydessä onkin juuri työaikojen epäsäännöllisyys sekä se, ettei esimerkiksi kesälomaa välttämättä pysty pitämään kesällä. – Ideoita on paljon, mutta niiden saaminen myyntituotteeksi kestää. – Haastetta on pärjätä alan kovassa kilpailussa, mutta mielestämme meillä on kaikki edellytykset siihen, Teuho sanoo. – Toisaalta töitä on paiskittu niin paljon, että nyt jo on mahdollisuus vapaisiin viikonloppuihin. – Tulee erikoisiakin toiveita, ja on mielenkiintoista, että asiakkaat haastavat kehittämään uutta. Teuho kertoo, että tärkeää yritykselle on korkea laatu ja huolellinen kädenjälki. Anne Kartaslammi-Viitaniemen yritys on tehnyt 25 vuoden ajan metsästyskoirille työasuja. – Ajoittaiset iltaja viikonlopputyöt sekä työaikojen epäsäännöllisyys ja toisaalta yrittäjän vapaus ovat saman kolikon kaksi puolta. Yläkoululaisille järjestetään samana päivänä mahdollisuus tutustua yrittäjyyteen ja erilaisiin yrittäjiin. Purkasmäki ei osaa sanoa, mikä työssä olisi haastavinta. – Meillä on töissä huipputyyppejä. – Käytämme tuotteissamme puun rinnalla pääasiassa puuvillaa ja pellavaa, ja tuotteet soveltuvat sekä maahautaukseen että tuhkaukseen. Viljakkalalaisella Tapio Purakasmäellä on takanaan jo 18 vuoden ura taksiautoilijana. Jämijärveläisen Anne Kartaslammi-Viitaniemen yrityksessä Kardogissa eletään nyt metsästyskauden kynnyksellä sesonkiaikaa. Tietysti pitää toivoa, että kalusto pysyy kunnossa. Asia selviää Hämeenkyrön ja Ikaalisten elinkeinoyhtiöiden tilastoista. – En osaa sanoa. Tarvetta oli, kävin yrittäjäkurssin ja ryhdyin yrittäjäksi. Yrityksen päätuotteena ovat työasut, kuten huomioja suoja-asut metsästyskoirille, ja lisäksi tehdään muitakin tuotteita, kuten huomioliivejä kaikillekin koirille, kaulapantoja ja taluttimia. Kiinnostavaa on myös uusien tuotteiden suunnittelu ja testaaminen. Yksinyrittäjien määrä oli vuonna 2023 yhteensä 185 000. – Aika monta kertaa olen kuullut ihmettelyn, että ”Ai, teettekö te tämmöistäkin”. – Kun monenlaista tehdään, niin töitä on riittänyt, Ali-Kovero tiivistää. Yleinen taloustilanne on viime vuosina ollut alavireinen ja epävarma mutta Foto-Melban toimintaan se ei ole erityisemmin vaikuttanut. Marja ja Toni Teuho pyörittävät hautausalan tukkuliiketttä Ikaalisissa. – Yrittäjäjyyden sain aviomiehen myötä, Marja Teuho kertoo. Yli 100 henkeä työllistäviä yrityksiä kummassakin kunnassa on vain kaksi. – Toki koululaisten aamupäiväja iltapäiväkerhojen kuljetukset määrittävät osaltaan. Haastavinta on oman ajan ottaminen. Työtä on riittänyt, kun tekee monenlaista • Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ. – Minule on tärkeää päästä toteuttamaan omia ideoitani, ja tässä työssä se onnistuu hyvin. Yritys työllistää nykyisin 16 henkilöä. – Metsästyskoirien vaatteita oli silloin aika vähän saatavilla, Kartaslammi sanoo. Ikaalisissa näin suurta liikevaihtoa tekee vain kolme yritystä. Hautausalan tukkuliikkeen yrittäjä Marja Teuho on tyytyväinen ammatinvalintaansa. Ikaalisissa päivää vietetään seminaarin merkeissä Idea-kampuksella, jossa paikallisten yritystarinoiden lisäksi on luvassa paneelikeskustelu yrittäjien tulevaisuudesta Ikaalisissa. HIL-Sam Oy verhoilee kangasarkkuja ja uurnia sekä toimii niiden jälleenmyyjänä hautaustoimistoille ympäri Suomea. 25 vuotta toimineen yrityksen tuotteita myydään verkkokaupan kautta ja jälleenmyyjille, joita on Suomen lisäksi Ruotsissa ja Norjassa. Asiakkaat haastavat kehittämään uutta • Liisa Raipala JÄMIJÄRVI. – Ikaalisissa valmistetut arkut tunnetaan laajalti Suomessa, hän sanoo
– Tämä päivä on monelle nuorelle miehelle jännityksen paikka. – Suomen jäsenyys sotilasliitto Natossa näkyy teille siten, että moni teistä osallistuu palveluksensa loppuvaiheessa harjoitukseen, johon osallistuu myös liittolaistemme joukkoja. Ikaalilainen Jussi Tillonen kertoi astuvansa mielellään palvelukseen. Tilanne kuitenkin vapautuu, kun päivä kuluu ja he saavat tietoa mielessä askarruttaviin asioihin ja pääsevät juttelemaan niistä. Marttinen antoi kolme vinkkiä palvelukseen valmistautumiseen ja siitä suoriutumiseen. Joukko-osastoja, joihin pirkanmaalaisia asevelvollisia yleisimmin määrätään ovat Porin prikaati Säkylässä ja Niinisalossa, Panssariprikaati Parolassa sekä Satakunnan lennosto Pirkkalassa. Ikaalisten kutsunnoissa mukana olleet Valtteri Vaskelainen, Patrik Lindeman, Paavo Päiväniemi ja Juho Hiitelä odottivat saavansa paljon mielenkiintoista tietoa asevelvollisuudesta.. Erityisiä odotuksia tai jännittämisen aiheita edessä olevan palveluksen suhteen kolmikolla ei ole. Marttinen korosti, että sotilaalliseen järjestykseen sopeutuminen edellyttää oikeaa asennoitumista ja palveluksessa onnistuminen ja sen mielekkyys on kuitenkin viime kädessä jokaisesta itsestään kiinni. Kutsuntoihin Ikaalisten seurakunnan tervehdyksen tuonut pastori Jenny Merimaa on itsekin suorittanut asepalveluksen Vekaranjärvellä. Niko Jänisniemi odotteli kutsuntatilaisuuden antia mielenkiinnolla. Kutsuntapäivän johtanut kapteeni Jonne Salminen kertoi osallistujamäärän olevan noin 70. Nyt on meidän vuoromme pitää huolta tästä maasta. Palvelukseen liittyvät toiveet voi esittää tilaisuudessa kutsuntalautakunnalle. Myös omaan kotiseurakuntaan voi aina ottaa yhteyttä, Merimaa sanoi. Viime vuosien levoton maailmantilanne ei kumpaakaan nuorta miestä erityisemmin huoleta. Arttu Kaipila, Matias Hietakangas ja Ossi Knuutila toivovat asevelvollisuutensa palveluspaikaksi Niinisaloa. Janne Jokipelto sanoo, ettei palveluksen aloitusajankohdalla ole merkitystä, mutta on palveluspaikkana Niinisalo on mieleisin, koska se on suhteellisen lähellä. Näin kuvaili tunnelmia viime viikon keskiviikkona Ikaalisten kutsunnoissa kapteeni Jonne Salminen Pirkanmaan aluetoimistosta. Valmistun ensi keväänä, ja toivon aloittavani palveluksen vuonna 2026, Jänisniemi kertoi. – Sota-ajan sukupolvien ansiosta meillä on vapaa ja itsenäinen maa. – Toivottavasti palvelusaikana ketutuspäiviä on vähemmän kuin onnistumisen päiviä. – Tiedän, miltä teistä nyt tuntuu. – Tämä ei ole vain velvollisuus, vaan myös oikeus osallistua, vaikuttaa ja antaa oma panoksensa maamme turvallisuuden ja hyvinvoinnin hyväksi, Rannanjärvi sanoi. Palveluspaikan suhteen minulla ei ole erityisiä toiveita, sanoo Arttu Korhonen. – Palvelukseen lähtisin mielelläni heti ammattiin valmistumisen jälkeen eli toivottavasti vuoden päästä, kertoi sähköalaa Iisakissa opiskeleva Tillonen. – Toivon, että asevelvollisuuden suorittaminen on teille myönteinen kokemus, Viitanen sanoi. Kutsuntapäivän avannut Pirkanmaan aluetoimiston päällikkö, everstiluutnantti Tommi Marttinen kertoi, että Pirkanmaalla kutsuntoihin osallistuu tänä vuonna yhteensä lähes 3 400 nuorta miestä. Tässä tilaisuudessa saatte rohkaisua, hän sanoi. Lvi-alaa Iisakissa opiskeleva Koivisto toivoo pääsevänsä palvelukseen ammattiin valmistumisen jälkeen, joka on vuonna 2026. ”Nyt viimeistään on aika aloittaa kuntoilu” Pirkanmaan aluetoimiston päällikkö, everstiluutnantti Tommi Marttinen kertoi, että valtaosa Ikaalisten kutsunnoista mukana olevista nuorista lähtee palvelukseen Porin Prikaatiin Niinisaloon. – Asioita, joihin ei voi itse vaikuttaa, ei kannata kauheasti murehtia, Korhonen tuumii. Kutsunnoissa määritetään asevelvollisen palveluskelpoisuus ja päätetään sen perusteella palveluksesta. – Avoimin mielin olen palvelukseen lähdössä, Knuutila sanoo. – Jos ei vielä ole kuntoillut, nyt on aika lähteä lenkille ja pohjustaa hyvää kuntoa inttiä varten, hän vinkkasi. – Hoitakaa siviilissä asianne kuntoon ennen palveluksen suorittamista, huolehtikaa fysiikkanne sellaiseen kuntoon, että se kestää palveluksen ja yrittäkää siellä palveluksessa parhaanne. Salminen ja aluetoimiston muu väki odottivat noin 44:ää ikaalilaista, vuonna 2006 syntynyttä nuorta miestä kutsuntoihin. Kutsunnoissa oli jännitystä ja tiedon nälkää Runsas 40 ikaalilaista nuorta miestä osallistui kutsuntoihin. Arttu Kaipila, Matias Hietakangas ja Ossi Knuutila kertoivat kaikki mielekkäimmäksi palveluspaikaksi Niinisalon ja palveluksen aloitusajankohdaksi tammikuun 2026. Vuorossa oli vuonna 2006 syntyneiden ikäluokka, joista valtaosa aloittaa palveluksensa vuonna 2026. Varusmiespalveluksen pituus ei selviä vielä kutsunnoissa, vaan palvelusaika ja -tehtävä määrätään palveluksessa koulutushaarajakson lopulla. Osalla nuorista miehistä on jo kutsunnoissa selkeä toive palveluksen aloitusajankohdasta tai palveluspaikasta. Maailman levottomuus ei huoleta Kutsuntapäivänä tutkitaan kunkin kutsuntaikäisen palveluskelpoisuus ja määrätään palveluksen aloitusajankohta ja palveluspaikka. Jos joku asia harmittaa, siitä kannattaa puhua läheisille tai vaikkapa sotilaspastorille. – Teitä ei kutsuta nyt sotaan, vaan teillä on etuoikeus ja lahja saada rauhan aikana suorittaa palveluksenne. Niinisaloon haluaisin palvelukseen, ja ajankohtaista se olisi vuonna 2026, kertoi Ikaalisten lukiossa opiskeleva Heikkilä. – Hyvällä mielellä tänne tulin, ja asevelvollisuutta suorittamaankin lähden mielelläni. Seurakunnen tervehdyksessä pastori Anu Mätäsniemi muistutti lähestyvästä vuosipäivästä, kun jatkosodan päättymisestä tulee 5. – Vielä en ole miettinyt, mihin palvelukseen haen. syyskuuta kuluneeksi 80 vuotta. Ikaalisten kaupungin tervehdyksen tilaisuuteen tuonut kaupunginjohtaja Eeva Viitanen toivoi, että palvelukseen astuvat nuoret saavat elämälleen paljon uutta ja varmasti myös ystävyyssuhteita. KESKIVIIKKO 4.9.2024 10 UUTISET Päällikkö evästi palvelukseen astuvia Pirkanmaan aluetoimiston päällikkö Tommi Marttinen antoi kutsuntoihin osallistuville kolme vinkkiä. Sasky ammatti-instituutti Iisakin auditoriossa alkoi tasan kello yhdeksän kutsuntapäivä. Merimaa muistutti nuoria miehiä oikean asenteen luomisesta. – Lennosto ja panssariprikaati kiinnostavat, mutta mitään tarkempaa toivetta paikasta en ole vielä tehnyt, kertoi Eetu Koivisto. – Mieluiten heinäkuussa 2027, koska saman vuoden keväällä valmistun sähköasentajaksi. ”Tämä on myös oikeus” Hämeenkyrön kunnan tervehdyksen tuonut kunnanjohtaja Johanna Rannanjärvi vakuutti jokaisen kutsuntoihin osallistuvan löytävän oman tapansa palvella yhteistä hyvää. Siellä asevelvolliselle selviää, missä ja milloin hän tulee palveluksensa suorittamaan. • Terhi Palonen IKAALINEN. Avoimin mielin palvelukseen Kutsun saaneiden joukossa oli myös Jesse Heikkilä. • Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ
Yksi esimerkki yhteistyöstä on paperinkeräyslavan koristelu, johon osallistettiin kyläkoulun oppilaita. Vetovoimainen kylä jatkossakin Asukkailla on toiveena pitää kylä jatkossakin vetovoimaisena ja toivottavasti Vuoden Kylä -tunnustus lisää esimerkiksi maaseutuasumisen kiinnostusta. ellei erikseen mainita. Heinijärven valinnan perusteluissa todetaan, että kylän toiminnassa korostuvat liikunta, ympäristöasiat ja monipuolinen kulttuuri. Vireätä kylätoimintaa järjestetään Heinijärven kyläyhdistys ry:n toimesta ympäri vuoden eri kohderyhmille. Heinijärvi on kulttuurihistoriallisestikin arvokasta seutua, muun muassa Nobel-kirjailija F.E. Kylätoiminnalla on Heinijärvellä pitkät perinteet ja toiminta on uusien ja eri ikäisten toimijoiden myötä entistä vireämpää. Ilman Plussa-korttia 2,95-4,79 pkt (8,63-12,97/kg) 5 50 Kivikylän VALIKOIDUT TUOTTEET 250-400 g (6,88-11,00/kg) -6-42 % Plussa-etu 10.Mr. Heinijärveläistä maalaismaisemaa. KESKIVIIKKO 4.9.2024 11 UUTISET H Ä M E E N K Y R Ö Kyreltie 2, Kyröskoski Avoinna: ma–pe 7–21, la 8–21 ja su 9–21 Myymälämme aulassa palvelee myös Alko Aino JÄÄTELÖT 850–900 ml (3,70-3,92/l) Rajoitus 1 erä/talous Ilman Plussa-korttia 5,65–6,55 kpl (6,28–7,71/l) 10.3 kpl COCA COLA ZERO ja FANTA ZERO 0,33l/pl 24-pack sis. He saivat suunnitella ja toteuttaa mieleisensä maalaukset lavan kylkeen. Heinijärvellä tehdään yhteistyötä muun muassa päiväkodin, koulun ja kunnan kanssa. Pirkanmaan Vuoden Kyläksi 2024 on valittu Heinijärvi Hämeenkyröstä. Kyläyhdistys palkitsi maalaamiseen osallistuneet oppilaat stipendein. – On hienoa, että pienten lasten vanhemmatkin kokevat kyläyhdistyksen niin tärkeäksi, että lähtevät mukaan toimintaan. Tunnustus myönnetään monipuolisesta ja yhteisöllisestä kylätoiminnasta ja sen kehittämisestä. • Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ. pantti 2,40 Rajoitus 2 erää/talous Ilman Plussa-korttia 14,79/pkt 9 99 24 pack TARJOUKSET PLUSSA-KORTILLA TARJOUKSET PLUSSA-KORTILLA Valio NORMAALISUOLAINEN VOI 500 g, 5,98/kg Rajoitus 2 kpl/talous Ilman korttia 4,25/kpl 2 99 kpl Kultamuna VAPAAN KANAN MUNIA S/M18, 954 g, 2,86/kg Rajoitus 2 ras/talous Ilman Plussa-korttia 4,19/rs 2 99 kpl Old El Paso ORIGINAL VEHNÄTORTILLA 326 g, medium 365/kg Ilman Plussa-korttia 1,74/pkt 1 19 pkt -41-49 % Plussa-etu TUORE KOKONAINEN LOHI 1–3 kg, kasvatettu, Norja Rajoitus 2 pkt/talous 8 99 kg ERÄ Tamminen TAKUUMUREA NAUDAN ULKOFILEE palana, kalvoton, käsityönä viimeistelty, n. Heinijärven Mörinät – kesätapahtuma, jossa näytillä vanhempia ja uudempia koneita. Vuoden Kylän lisäksi palkitaan Vuoden Kylätoimija sekä Vuoden Kyläteko. syyskuuta. – Kyläläisten ja koko kunnan etu on elinvoimainen Hämeenkyrö ja sen elävät kylät, Ahola toteaa Pirkan Kylät ry:n tiedotteessa. Nelihenkisen raadin muodostivat Suomen 4H-liiton Länsi-Suomen aluejohtaja Päivi Kiviranta, suunnittelija Marianne Koski Pirkanmaan liitosta, maisema-asiantuntija Laura Puolamäki ProAgria Etelä-Suomesta sekä asiakkuuspäällikkö Juha Vähä-Eskeli Tampereen Seudun Osuuspankista. Tunnustusten saajista päättää hakemusten perusteella Pirkan Kylien koolle kutsuma, kylätoiminnasta riippumaton, mutta maakunnan kylät hyvin tunteva asiantuntijaraati. Kylätoimintatunnustusten varsinainen palkitsemistilaisuus pidetään Hämeenkyrössä monitoimikeskus Sillassa keskiviikkona 25. – Tämä oli toinen kerta, kun Heinijärvi Vuoden Kyläksi haki, mutta kyllä valinta meidät yllätti, kyläyhdistyksen puheenjohtaja Mikko Ahola sanoo. Panini PANINIT 235 g ja OHUTLEIPÄRULLAT 250 g 13,33–14,18/kg Ilman Plussa-korttia 4,09–5,85/kpl -18-43 % Plussa-etu -16-26 % Plussa-etu 2 ps 2 pkt 3 kpl -32 % Plussa-etu Heinijärvi on Pirkanmaan Vuoden Kylä Vireän kyläyhdistyksen hallitukseen on saatu mukaan monen ikäisiä aktiiveja. Kuva: Menni Ketola Heinijärvellä on turvallista asua ja elää. 1 kg 17 90 kg Kalaonni ARKINEN RUODITTU KIRJOLOHIFILEE 550 g, 16,35/kg Rajoitus 2 kalaa/talous 8 99 pkt RUODOTON ERÄ ERÄ TARJOUS VOIMASSA TO 5.–LA 7.9 5.Taffel MEGAPUSSIT 200–325 g 7,69–12,50/kg Ilman Plussa-korttia 2,99–3,29/ps Tarjoukset voimassa to 5.– su 8.9. Tarjoustuotteita runsaat, mutta rajalliset erät. Saara Tuomela. Tuomela perheineen on muuttanut Tampereelta Heinijärvelle kolmisen vuotta sitten. Ahola mainitsee tärkeänä tekijänä kylän aktiivisuudelle sen, että kyläyhdistyksen hallitukseen on saatu mukaan myös nuorempaa väkeä. – Heinijärvellä on turvallista asua ja elää luonnon ympäröimänä kauniissa kulttuurimaisemissa, toteaa kyläyhdistyksen hallituksen jäsen Saara Tuomela Pirkan Kylät ry:n tiedotteessa. Sillanpään ansiosta. Pirkanmaan kylätoimintatunnustukset myöntää maakunnallinen kyläyhdistys Pirkan Kylät ry
Ajanvaraus 65 vuotta täyttäneiden ja riskiryhmiin kuuluvien yli 18-vuotiaiden koronaja influenssarokotuksiin alkaa lokakuussa. Esperin Pirkanmaan ja Etelä-Pohjanmaan aluepäällikkö Mia von Bagh kertoo, että Pirha ilmoitti keväällä lopettavansa sijoitukset yksityisiin hoivakoteihin. 03 3143 3173 • ilmoitukset@oivaseutu.fi Marjaana Mikkola p. Esperin Pirkanmaan yhdeksän yksikön asukkaat hoitajineen viettivät venetsialaisia, joista ei toimintaa puuttunut. – Hoivapaikan tarvitsijat eivät ole kuitenkaan hävinneet mihinkään. • Terhi Palonen VILJAKKALA. KESKIVIIKKO 4.9.2024 12 ARJESSA MATKAILULEHTI MATKAILULEHTI HÄMEENKYRÖN, IKAALISTEN, JÄMIJÄRVEN JA VILJAKKALAN SEUTU 3/2024 11.9.2024 Mediamyynti p. Ilmoitusten jättöaika päättyy ke 4.9. Ikäihmisiä Elokaareen oli saapunut pitkin Pirkanmaata reipas 130 henkeä ja lisäksi heidän mukanaan tulleet hoitajat. klo 12 Aineistot osoitteeseen ilmoitukset@oivaseutu.fi Lisätietoja pirha.fi/rokotukset pirha.fi Koronaja influenssarokotukset Hämeenkyrössä ja Ikaalisissa Nyt rokotusajan voivat varata kaikki 75 vuotta täyttäneet ja voimakkaasti immuunipuutteiset iästä riippumatta. Henkilökuntaa meillä on riittävästi ja muutenkin puitteet ovat kunnossa. – Lisää asukkaita voisimme ottaa ja ottaisimme mielellämme, koska paikkamäärä on kaikkiaan 32. – Täytämme kaikki mitoitukset henkilökunnan osalta. UutisOivan tilaajille Matkailulehti jaetaan Oivan mukana. Elokaaren henkilökunta oli pistänyt paikat koreaksi. Kamalan paljon täällä on väkeä, tuumivat täytekakkua popsineet Esperi Luhalahden asukkaat Aila Hyväri, Rainer Majavesi, Meeri Karmakka ja Rauli Suojanen. Musiikki tempaisi mukaansa ikäihmiset ja heidän hoitajansa Elokaaressa vietetyissä venetsialaisissa. Matkailulehti on myös luettavissa UutisOivan verkossa www.oivaseutu.fi Painos 28 000 kpl MAINOSTAJA, varaa paikkasi ja näkyvyytesi Matkailulehdestä. Meillä on kuitenkin paikkoja tarjolla useissa eri yksiköissä, kuten Luhalahdessa. Matkailulehtiä on jaossa noin 50 jakelupisteessä UutisOivan levikkialueella (Hämeenkyrö, Ikaalinen, Jämijärvi ja Viljakkala) sekä Häijäässä, Kankaanpäässä, Parkanossa ja Ylöjärvellä. Pirha lopetti sijoitukset keväällä Esperin hoivakodissa Luhalahdessa on tällä hetkellä vajaa 20 asukasta. Pirha ei ole kuitenkaan sijoittanut kevään jälkeen meille yhtäkään uutta asukasta, kertoo Luhalahden yksikönjohtaja Nina Palolampi. Järventakaisille ikäihmisille Esperi Luhalahti on koti tutuissa maisemissa, Palolampi sanoo. Mia von Bagh. Luhalahden hoivakodin asukkaat Aila Hyväri, Rainer Majavesi, Meeri Karmakka ja Rauli Suojanen viihtyivät venetsialaisissa. Influenssarokotukset neuvoloissa ja kouluja opiskeluterveydenhuollossa käynnistyvät marraskuussa. Varaa aika • digitaalisesti: omapirha.fi tai • soita ma–pe kello 8–15: • Hämeenkyrö 03?384 5210 • Ikaalinen 03?3115 9516 Rokotusaikoja ei voi varata digiklinikalla. Elokaaressa paikat ovat tällä hetkellä lähes täynnä, sillä vapaana on kaikkiaan 25 paikasta ainoastaan yksi. Palolammin mukaan Esperin Luhalahden asukkaista valtaosa on lähiseuduilta. – Täällä on oikein kivaa ja mukavaa vaihtelua arkeen. Esperi Elokaaressa riitti viime viikon torstaina hymyileviä kasvoja ja puheensorinaa. Syksyn Matkailulehti on kuin mehevä omena. Ikäihmiset nauttivat venetsialaisisista Elokaaresssa Esperillä on huoli ikäihmisten hoivapaikkojen tulevaisuudesta. 043 217 0764 • tarja.ruokola@oivaseutu.fi Oivallisia ideoita syyskauteen! Uusimmat kuulumiset, seudun tapahtumatiedot ja parhaat ostosvinkit ihanaan syyskauteen. 040 737 7293 • marjaana.mikkola@oivaseutu.fi Tarja Ruokola p. Lehti tarjoaa ne parhaat vinkit niin paikallisille kuin matkailijoille. Syksyn alkavaa tunnelmaa oli elävöitetty kukilla ja muilla somistuksilla. Välillä pistettiin tanssiksi elävän musiikin tahdissa ja sen lomassa nautittiin grillimakkarasta, hattarasta, täytekakusta ja virvokkeista. – Ikäihmiset ovat kotiseuturakkaita, ja haluavat paikan läheltä kotiaan. Hoivapaikan tarvitsijat eivät ole kuitenkaan hävinneet mihinkään. Valitettavasti Pirha on tehnyt sijoituksia vain vähäisessä määrin, vaikka meillä olisi kyky ottaa vastaan asukkaita enemmänkin, von Bagh kertoo. Liikkeellä on ollut tietoa, että yksityisellä puolella ei olisi vapaita paikkoja, ja esimerkiksi omaisilta on tullut paljon tiedusteluja asiasta. Tänne on ollut helppo saada työntekijöitä, koska tänne oikein halutaan tulla, kertoo yksikönjohtajana huhtikuusta alkaen toiminut Leila Heinonen
Nälkävuosina rakennettiin raiteet metsän läpi ja metsästä, jotta selviydyttäisiin. Onko jotenkin erilaista kirjoittaa romaani Finlandia-palkitun teoksen jälkeen. Valitsen romaanieni aikakaudet siten, että pääsen kirjoittamisessa heti alkuun. Selviytymisen ihme ja järkytys on mukana jokaisen kertojan äänessä. Toinen heistä, taitovoimistelijaksi kasvava Ella Juurela, kohtaa kuoleman monta kertaa elämänsä varrella. Syyskuun ensimmäinen päivä ilmestynyt Mirabilis on Anni Kytömäen neljäs romaani. Tuntuisi lamaannuttavalta, jos joutuisi ensin vaikkapa vuoden vain tekemään taustatutkimusta. • Nina Ylinen HÄMEENKYRÖ. Hänen kaksosensa syntyvät, ihmeen kaupalla, keskelle viidakkoa. Yli kuusisataasivuinen teos on sukellus aikojen ja paikkojen halki, syrjäiseen Amurinmaahan, viidakoihin, Yhdysvaltoihin, suolakaivoksiin ja takaisin suomalaisiin metsiin. Viimein päädyn karsimaan jotain jo poiskin, sillä laaja romaani aika hyvin ottaa muotonsa automaattisesti, tavallaan ilmoittaa kirjoittajalleen, minkä verran ainesta suostuu nielemään. Kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon Margarita-romaanillaan voittaneen kirjailija Anni Kytömäen tuorein teos Mirabilis ilmestyi syyskuun alussa. Teoksen nimi Mirabilis tulee ihmeestä, ihmekukasta. Ihmisiä ja muita eläimiä Anni Kytömäen Mirabilis pohtii eloonjäämistä ja maailman rajoja. Elämää kun saattaa vielä olla edessä kymmeniä vuosia, enkä osaa tehdä mitään muuta työtä. Hämeenkyröläisen Finlandia-voittaja Anni Kytömäen uusinta teosta Mirabilis on odotettu. Kytömäen kieli on kuulasta ja kerronta paikoin miltei eteeristä, rankoista aiheista ja kohtauksista huolimatta. Miten julkisuus vaikuttaa sinuun kirjailijana. – Olen aika yksityinen ihminen, mutta esiintymistilaisuuksissa on mukava tavata lukijoita ja kuulla heidän ajatuksiaan. Ihmiskunta kyllä selviää ja kulkee eteenpäin. Jälkensä kuolema jättää kaikkiin. – Olo on ollut jonkin verran paineettomampi, sillä Finlandia-palkinto antoi minulle uutta itseluottamusta kirjoittajana. Aikajana kulkee aina nälkävuosista 1930-luvulle asti. Se on hyvä valinta, sillä jykevässä teoksessa on juonikuvioita ja teemoja usean tarinan edestä. En aavistanut, että olette noin pieni!” Kirjoitatko yhtä tekstiä kerrallaan, vai onko seuraavan romaanin aihio jo kehkeytymässä. Jos, niin mikä. Alfred Tannerin elämäkerrasta, millaiseen onnettomuuteen hän aikoinaan joutui. Kirjat Kirjoittamisvaiheeseen julkisuus ei oikeastaan vaikuta. Entä lukijasi. KESKIVIIKKO 4.9.2024 13 KULTTUURI Anni Kytömäki yllätti pienuudellaan Palkittu kirjailija kertoo mieleenpainuvasta kohtaamisesta lukijansa kanssa. Ja joitain aihioita pitää tietysti aina jättää seuraaviinkin kirjoihin. Kaukaisessa Siperiassa kokonaiset eläinlajit syötiin hengiltä, jotta selviydyttäisiin. Mirabiliksessa tällainen yllätys oli vaikkapa se, kun luin kuplettilaulaja J. Kun saan tarinan raakaversion valmiiksi, alan konkreettisemmin tiedostaa, että teksti on aikanaan myös muiden luettavissa. – Kirjoittamisvaiheeseen julkisuus ei oikeastaan vaikuta. Tiedonhaku on hauskinta silloin, kun vastaan tulee joku huima yksityiskohta, joka johdattaa tarinaa yllättäville vesille. – Kirjoitan romaaneja hieman limittäin, mutta silloin kun yksi on kesken, seuraavasta teen lähinnä vasta muistiinpanoja. Sitten alkaa jonkin vanhan tarinansäikeen ympärille kertyä aina vain lisää materiaalia, juonenpolut haarottuvat ja yhtyvät ja menevät suuntiin, joita en alkuun aavistanutkaan. Sen, ja lyhyiden kappaleiden ansiosta, pitkä ja polveileva tarina on hyvä ottaa haltuun. Myös tarinan juoni kulkee monessa eri tasossa: on Riikka ja hänen pakkomielteensä tiikeristä, on Ella ja hänen traaginen rakkaustarinansa ja on Leonard Stejneger, todellisuuteen perustuva tutkija, jota kauan sitten kuolleen, ristiriitaisen Georg Stellerin elämä ei jätä rauhaan. Romaanin maailma on niin lavea ja kokonaisvaltainen, että sieltä ei oikein pääse kesken kaiken pois luonnostelemaan seuraavaa maailmaa. Ihmeen merkitys on jossakin muualla kuin marssissa eteenpäin, jossa turhaksi katsotut siivotaan siististi pois tieltä. Anni Kytömäki. On vaikea ymmärtää, miten tällaiseen päätökseen on päädytty. Silloin ryhdyn miettimään tarkemmin ilmaisuja – varsinkin avainkohdissa, joissa toivon lukijoiden oivaltavan asioita rivien välistä. Kun kirjoittamisen aikana tutkii aina kulloinkin eteen tulevaa pulmaa, prosessi etenee yhtä aikaa sekä tiedollisella että fiktiivisellä rintamalla. On olemassa muitakin teitä kuin luonnolliseksi määrätty ja rajattu. – Aluksi yleensä huokailen, kun oivallan, miten paljon täytyy taas selvittää asioita voidakseni kirjoittaa teemoistani uskottavasti. Vahvistuksen epäilylle saa kansilehden tiedoista: tiikerin sekä sileäposkisen, muovisen naishahmon on luonut tekoälypalvelu Dall-E 2. Evoluution näkökulmat on helppo altistaa ihmisen silmien alle. Selviytyneet tasapainoilevat elämän ja kuoleman välillä, usein kirjaimellisesti. Niin tekee myös tiedemies Leonhard Stejneger, joka limittyy osaksi myös Ellan elämää. Kysyimme, onko työstä saatu tunnustus muuttanut kirjailijan työtä. Lentokyvytön lintu, joka ei osaa edes pelätä ihmistä, on silloin tarpeeksi hyödytön tapettavaksi. Viime vuosina ihmiset ovat jonkin verran alkaneet tunnistaa minua turuilla ja toreilla, mutta kohtaamiset ovat olleet ihan miellyttäviä. Onko taustaja tutkimustyön tekeminen romaania varten sinulle taakka vai nautinto. Sen on kustantanut Gummerus. Kehitys ei siis vie vain eteenpäin, vaan tuhoaa tieltään turhana pitämänsä. Ainoa moite tulee ulkokirjallisesta seikasta. Mieleenpainuvin on ollut kommentti tamperelaisessa puistossa, kun eräs mies käveli polulla vastaan ja sanoi: ”Anteeksi, oletteko kirjailija Kytömäki. Tarina alkaa pahimpien nälkävuosien keskeltä Riikan äänellä. Kirjailija Anni Kytömäen neljäs romaani Mirabilis ilmestyi viime sunnuntaina. Kaikki eivät selviä – eivät eläimet, eivät ihmiset. Ihmiset tekevät väistämätöntä kulkuaan koskemattomaan luontoon. Teen taustatutkimusta kirjoittamisen ohessa. Romaanin luominen on itsetutkiskelua, kasvua ja elämää, enkä aluksi ajattele lukijoita lainkaan. Sinänsä työ on silti ollut hyvin samanlaista kuin ennenkin: Ensin ajattelen, etten enää koskaan keksi mitään. Entä nainen, joka ei aio täyttää luonnon antamaa tehtäväänsä – syntyy liian suureksi ja rotevaksi, kuten vastentahtoisesti äidiksi tullut Riikka, tai hänen lapsensa, joka tekee tietoisen päätöksen olla hankkimatta jälkikasvua. Kirja suhtautuu hahmoihinsa, ihmisiin ja muihin eläimiin, lempeästi. Historiallisen romaanin kantta hallitsee selvästi tekoälyllä luotu kuva. • Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ
03 371 6152 Autojen huolto ja korjaus Autoja konekorjaamo KARTTUNEN Viljakkala, p. Eläkeliiton Ikaalisten yhdistys To 5.9. klo 14. 0500 335 526 kari.jeskanen@ostametsaa.fi Kauneushoitolat SKY-kosmetologi Pirjo Sirén p. klo 13 näytökseen Rautavaara – ihminen ja ikoni. Esim. Soita Kari Jeskanen p. 040 179 0001 av. Hämeenkyrön-Viljakkalan Eläkeläiset Syyskauden aloitamme uusissa tiloissa Torituvalla, Torikatu 8. Teinintie 4–6, Ikaalinen. Ikaalisten Mielihyvä ry Retki Tampereen Työväenteatteriin la 12.10. Suuriniemi Kuljetus p. 040 1429 119 Härkikuja 1 B, OP:n vieressä Hiusmuotoilija Ansku Jokireitti 4, Kyröskoski p. mennessä p. klo 14 Kyröskoski-talolla, Kirkkokatu 3. Johtokunta kokoontuu kerhon jälkeen. Ti 17.9. 040 661 8794 Parturiliike HANNU LEPISTÖ Kyröskoski, p. 03 371 6235 PÄIVI SALMESVUORI p. mennessä Helenalle p. klo 13 näytökseen ”39 askelta”, ilm. Tarjolla kahvia / teetä ja jotain leivonnaista, terkuin kässäryhmäläiset. Lisätietoja Veijolta p. ark. 03 371 6148 SATAKUNNAN AUTOKORJAUS Tippavaarantie 9, KYRÖSKOSKI P. 040 568 7203. 040 554 4378 tai helena.alppi@gmail.com. Teatterimatka Hämeenlinnan teatteriin la 16.11. 040 568 7738 Parturi-Kampaamo KOSKI Rinnetie 2 A 2, Kyröskoski p. Sokkomatka. viimeistään 15.10. 040 041 8060. Ikaalisten Nykymartat Syksyn ensimmäinen Kardemummakahvila (aiemmin Kässäkahvila) Olkkarilla 11.9. Parkunmäen Apassit ry Naisten jalkapallo-ottelu Apassit-TuTo pelataan la 7.9. viimeistään 8.10. Ilmoittautumiset pe 6.9. tiistai 9–15, perjantai 9–15 Tilitoimistot TILITOIMISTO AHVENAINEN 044 405 3914, www.tilimajakka.fi p. Retken järjestäjä Kyrösjärven Seudun Sydänyhdistys ry. Veteraanien perinnekerho Osallistumme jatkosodan päättymisen 80 v. 03 3143 3173 | ilmoitukset@oivaseutu.fi UutisOiva Palveleva YritysOiva Asuntomyynti 040 500 9083 timo@lepomakilkv.fi Jari Salminen p. 040 733 3433 Kirjapainot Hämeenkyrön Kirjapaino Eteläntie 2, KYRÖSKOSKI p. 040 502 0046. klo 11. 044 552 3149. Eläkeliiton Hämeenkyrön ja Ikaalisten yhdistykset Perinteinen EL Satakunnan piirin 13. 040 708 1113 Ikaalinen Siivousliikkeet, tarvikkeet ja aineet KRISTIINA p. Hämeenkyrön Kehitysvammaisten Tuki ry Kuukausitapaaminen su 15.9. Ilmoittautumiset Ritvalle p. 040 570 5655 Asusteet Kyröskoski, Koskitie 6, p. klo 17 Valkean Ruusun Areenassa. ti–la PARTURI Pirjo Kauranen Hämeenkyrön Liikekeskus Härkikuja 2, p. Olkkarilla klo 16.30. Ilm. 050 343 7133/Leila. klo 17.30–19 Oma Tupa, os. 040 514 8031 Kyron sairauskassa p. 044 594 6070 Siivouspalvelu T. mennessä. Klo 11 kerho, jossa tutustumme Rönsy ry:hyn ja katselemme kuvia kesän matkoista. Linja-auto lähtee Ikaalisten torilta klo 11.15, Kyröskoski Mh klo 11.40, Hämeenkyrön S-market klo 11.40 ja Ylöjärven Juustoportti klo 12. 0400 426 124 • www.asuntori.fi Valoja videokuvaajat p. 040 739 9407 • sähköasennukset • sähkötarvikkeet • antenniasennukset • kodinkoneet Soutajantie 8, Ikaalinen p. 040 548 0830 anssi.honkilahti@asuntori.fi Julkiset kaupanvahvistajat Julkinen kaupanvahvistaja KARI JESKANEN LKV, KiAT • p. PUSA Oy p. Ilmoituksen rivihinta 25 € kolmen kuukauden jaksolta. mennessä Marja-Liisa Veijalainen p. Lisätietoja ja sitovat ilmoittautumiset ti 10.9. 03 371 6641. Lisätiedot pj. ”Ruskaa ja rokkaa” Korpelan metsästysmajalla, Lintuharjuntie 545. klo 15 Kyröskosken tekonurmikentällä. 03 371 4864 Taksit HÄMEENKYRÖN TAKSIASEMAT p. Hämeenkyrön Seniorit Kuukausitapaaminen ke 11.9. Tarkemmat tiedot yhdistyksen kotisivulla: elakeliitto.fi/yhdistykset/hameenkyro. 050 330 0622 www.ikaalistenvalokuvaamo.fi Suosi paikallista! Kyrösjärven seudun sydänyhdistys Jumppa alkaa ma 9.9. Hämeenkyrön Seudun Reserviupseerikerhon kahvitarjoilu kirkon eteisessä. Hämeenkyrön terveyskeskuksen eläkkeellä olevat hoitajat Kokoontuminen Kehäkukassa ti 10.9. muistopäivän hartauteen ja seppeleenlaskuun sankarihaudoilla to 5.9. Esitys Eino Salmelaisen näyttämöllä. 040 1429 119. Näytelmä Rautavaara -ihminen ja ikoni. 050 310 7777 Julkiset kaupanvahvistajat Julkinen kaupanvahvistaja ANSSI HONKILAHTI LKV • p. SEURATOIMINTA. MarjaLeena Rajamäki, marjaleenarajamaki@ gmail.com, p. klo 17–19. Kahvia tarjolla klo 13.30 alkaen. Hämeenkyrön nuorisoseura Syyskuinen tapaaminen Kahvila Kanelissa (vanha Apteekin huoneisto) ke 11.9. kolmen rivin ilmoitus 75 €. 040 685 4797 KYRÖSKOSKEN HUOLTOKESKUS OY Autojen monimerkkihuolto Av. Yhteyshenkilönä Ari Hamari p. mennessä Airi Kivimäki p. 03 458 6700 Hämeenkyrön Sähköpalvelu Oy • Kaikki sähköasennustyöt, suunnittelu ja tarvikemyynti Sivutie 2, Hämeenkyrö, p. Hintaan lisätään alv. 0400 422 408/ Ojanne www.rakennuspalvelu020.fi Palinperäntie 35, Ikaalinen p. Kyrösjärven Seudun Sydänyhdistys ry järjestää Teatteriretken Tampereen Työväen Teatteriin la 12.10. 040 071 9611 KOULUTETTU HIEROJA Petri Koski p. Vieraana kulttuurikoordinaattori Arttu Pentikäinen. 050 438 9712 • Av. Linja-auto lähtee Ikaalisten torilta klo 11.15, Kyröskoski Mh klo 11.40, Hämeenkyrön S-market klo 11.40 ja Ylöjärven Juustoportti klo 12. 0400 732 857 www.edustushakli.fi ilkka.hakli@edustushakli.fi Rakentaminen Kaikki kodin remontit p. 040 754 1090 Kyröskoski Kauneushoitola Kimallus Karoliina Härkki Avoinna ajanvarausten mukaisesti Härkikuja 2, Hämeenkyrö p. 0400 929 614 Rakentaminen Edustusliike ILKKA HÄKLI OY * Rakennustarvikkeet edullisesti p. Av. klo 9.45 Kosken laulajat. 0500 335 526 tai kari.jeskanen@ostametsaa.fi katso sivujamme ostametsaa.fi, etuovi.com tai facebook.com Jeskaset LKV Oy Parturit ja kampaamot HAIR & BEAUTY HEIDI p. 050 343 7133/Leila tai elakeliitto.hameenkyro@gmail.com. Päivämatka Tuuriin ke 16.10. 25,5 % YRITTÄJÄ, lähde mukaan! Ota yhteyttä mediamyyntiin p. 8–18, la suljettu Kahvio p. SPR Ikaalinen Syksyn ensimmäinen Ystäväkahvila ti 10.9. 0400 635 470 JMK-AUTOHUOLTO Oy •• Henkilö-/pakettiautojen huolto •• Nelipyöräsuuntaukset • • Ilmastointilaitehuolto Jaakontie 10, 39200 KYRÖSKOSKI p. Karaokea lauletaan ja kahvitellaan klo 14–16. klo 12.30 Yhteisötila Torituvalla. 040 502 8979. klo 15–17. 050 912 1339 Kiinteistöpalvelut www.kiinteistohuoltoruuska.fi p. klo 13 näytökseen. 040 756 2840, Sasi TUULA NIEMINEN Kyröskoski p. 050 522 4976 044 273 0817, Valtakatu 55, Kkoski www.parturikampaamojatta.fi Part.-kamp. 045 341 2733 www.tmh-tilit.com Hämeenkyrön liikekeskus Hämeenkyrön Tilija Kiinteistöpalvelu Oy Tilitoimistopalvelut • Sivutie 2 p. JOHANNA, Viljakkala p. ma–pe 6.30–17, la 8–14 Palvelemme torilla joka viikko • ke: Ikaalinen • pe: Mouhijärvi • la: Kyröskoski Voit myös tilata tuotteitamme viitalankotileipomo.fi LVI-asennukset LVI-palvelut, lämpöpumput ja vahinkosaneeraukset Harri 050 472 9646 Pasi 050 472 9648 Putkityö KUUKKULA Oy P. 03 371 6911 p. Tarkempia tietoja kotisivuita elakeliitto.fi/ yhdistykset/ikaalinen. 0400 636 136 Hämeenkyrö Sähköasennukset KM Sähköasennus Oy p. 050 554 1750. Hämeenkyrö-Ikaalinen-Viljakkala Parkkiskerho ja Pilari Lihastautikerho Kokoominen Aurinkorinteellä Hämeenkyrössä pe 13.9. Kaamosristeily su–ma 17.–18.11. Suunnitellaan myös syksyn ja talven ohjelmaa. Tarkemmin kotisivuilla. Lisätietoa ja sitovat ilmoittautumiset 11.9. Tule mukaan rupattelemaan ja tekemään halutessasi kädentöitä iloisessa joukossamme. Baltic Princess-laivalla Turusta. 040 769 8420 www.maanrakennusjokinen.fi Meiltä myös • nostopalvelut • ruoppaukset SORAT ja MURSKEET M. Kyrösjärven Seudun Hengitysyhdistys Uniapnea-vertaisryhmä ke 11.9. Vertaistukea ja tietoa jakamassa Heljä Tuomi Liikehäiriösairauksien liitosta. 03 371 6080 tai 0500 239 557 Korut ja kellot Kultaja hopeakorut, kihlat kastelahjat, kellot, paristojenvaihdot HÄMEEN KULTA JA HOPEA Härkikuja 1 B, OP:n vieressä Puh. Lähtö Ikaalisten torilta aamulla klo 7. 0400 648 388 tai Marja Erkkilä p. 045 112 2557 Metsätilojen myynti Metsätiloilla on hurja kysyntä. Eläkeliiton Hämeenkyrön yhdistys To 12.9. klo 18 keilaaminen jatkuu Ikaalinen Spa & Resortissa torstaisin klo 18–19. 03 371 5402 Kirpputorit Kirpputori Oskarin Olohuone Mestarintie 2, Hämeenkyrö Avoinna ke–su klo 12–18 www.oskarinolohuone.fi Kodinkonehuollot Kotitalouskonehuolto KIRMO Oy Valtakatu 8, 39200 Kyröskoski p. Leipomot Ristamäentie 24, Hämeenkyrö p. 040 676 4000 Laiskajaakon Taksi 050 571 7573 • 1-8 henkilöä • pyörätuolikuljetukset taksi@laiskajaakko.net Terveydenhoito Erikoishammasteknikko RAMI LAAKKONEN p. klo 13. mennessä p. Sitovat varaukset 30.9. To 5.9
NIMI: OSOITE: PUHELIN: R32 Ristikon 32 oikein ratkaisseiden kesken arvotut palkinnot voittivat Maire Uimonen Julkujärveltä, Päivi Kukkola Hämeenkyröstä ja Jorma Raski Lahdesta. – Vaikka luonto ei olekaan yhtä monimuotoinen kuin vaikka Amazonin sademetsässä, täällä on silti paljon erilaisia kauniita kasveja. Metsä näkyy myös muussa Talvitien elämässä. Messupisteillä voidaan luoda metsäinen tunnelma sammalseinämillä ja tilakoristeilla. Kaikkia kasveja ei voi käyttää, koska ne eivät säily hyvinä tai ne eivät peitä mitään. – En suoranaisesti kilpaile kukkakauppojen kanssa, koska tuotteeni on erilainen, mutta floristisella alalla suuri osa kasveista tuodaan ulkomailta. Arvomme palkintoja. – On se sitten sosiaalityötä tai hyväntekeväisyyttä. Päässään hänellä on hattuun tehty seppele.. Ainekset hän kerää luonnosta tai puutarhastaan. Silja Talvitie saapuu kahvilaan mukanaan sammalpäällysteiset korkokengät, kuivatuista kasveista tehdyt kruunut, seppeleellä koristeltu hattu ja lehtilaukku. Ikaalisten keskustassa asuessani mietin, mitä muut ajattelevat, kun joskus kävelin kylällä puska kainalossa, Talvitie naureskelee. Ikään kuin löysin pienen itseni uudelleen, jolle metsä on turvapaikka. Yritystä perustaessaan Talvitie kertoo löytäneensä itsensä uudelleen. Asusteita voi myös tilata itselleen tai järjestää voimaannuttavia valokuvauksia. Syksyn ja tulevaisuuden suhteen Talvitie on avoimin mielin. Talvitie oli töissä kukkakaupassa, kun alkoi miettiä, miten voisi harjoittaa ammattia omalla tyylillään. Silja Talvitie tekee asusteita luonnon aineksista • Julia Raatikainen IKAALINEN. – Esimerkiksi ruskeissa talventörröttäjissäkin on paljon kauneutta, jos katsoo tarkasti. – Kasvin kosteutus vaikuttaa sen säilyvyyteen, hyvä nestejännitys ja oikeanlainen säilytys lisäävät kestävyyttä. Yrityksen idea on toteuttaa brändeille markkinoinnin tueksi suomalaisista luonnonmateriaaleista tehtyä rekvisiittaa, joita voi hyödyntää muun muassa markkinointikuvissa ja -videoissa. Suomalaisuutta ja seikkailunhalua Yrityksellään Silja Talvitie toivoo voivansa herättää ihmisissä uteliaisuutta ja lapsenomaista vapautta sekä seikkailua. Asusteissani henkii suomalaisuuden luonne ja alkuperä. Esimerkiksi pienet ja hennot materiaalit eivät yleensä kestä hyvin. Talvitien itse valmistamien tuotteiden avulla voi tuoda esiin yrityksen arvoja. – Etenkin kotimaisuutta, luonnonläheisyyttä ja ympäristöystävällisyyttä voi korostaa asusteilla esimerkiksi luonnonkosmetiikkaa mainostaessa. Talvitie kertoo, että on aina huomannut pieniä yksityiskohtia luonnossa, joita muut eivät näe. Floristin, puutarhurin ja yhteisöpedagogin koulutuksen käynyt Talvitie haluaisi tulevaisuudessa yhdistää osaamistaan ja hyödyntää sitä auttaen muita ihmisiä. Asusteiden säilyvyyteen vaikuttaa moni asia. Silja Talvitie tekee itse kaikki yrityksensä asusteet ja asut. Siellä voi antaa ajatusten vaeltaa ja saada selkeyttä asioihin. KESKIVIIKKO 4.9.2024 15 IHMISET R I S T I S A N AT E H T Ä V Ä V O I T T A J AT RISTIKKO 36 Palauta ristikko 24.9.2024 mennessä osoitteeseen: Ylä-Satakunta, Parkanontie 45, 39700 PARKANO. Yhteystiedot mukaan. Ikaalisten Röyhiössä asuva Talvitie on metsäfloristi. Talvitie tekee kaikki asusteet itse. Talvitie kokee, että suomalaiset materiaalit ovat eettisempiä ja siten kilpailuetu. Eivät kaikki tietenkään innostu kasveista, mutta toivoisin sitä, ettei mietittäisi liikaa mitä muut ajattelevat. Tulevaan avoimin mielin Talvitie on ollut kevytyrittäjänä noin vuoden ja yritys on vielä alkutaipaleellaan. – Ihmiset usein hukkaavat alkuperäisen minänsä ja mistä lapsena nautti ja sai vapautta. Elämän kokemukset, muut ihmiset ja omatkin ajatukset muovaavat ihmisiä kauemmas siitä, miksi on luotu. Talviaikaan töiden toteutus on haastavampaa, mutta onnistuu tarvittaessa erilaisilla materiaaleilla. – Voi myös olla, että Metsäfloristi menee talviunille ja teen silloin jotain muuta. – Liikun ja haahuilen paljon luonnossa. Suomalaisilla materiaaleilla Talvitie haluaa myös kasvattaa arvostusta kotimaata, sen luontoa ja juuria kohtaan. Talvitie päätti perustaa kevytyritys Metsäfloristin. Osa asusteista kestää yhden päivän kuvaukset, kun taas kuivatut kasvit voivat säilyä kauniina monia vuosia. Asusteiden pohjana voi olla kierrätettynä löydetyt kengät tai ommeltu laukku, mutta ulkopuoli on kuin metsästä löytynyt luomus. – Voi pysähtyä kasvien äärelle, inspiroitua ja muistaa asioita omasta lapsuudesta
T11-sarjan 4 x 50 metrin viestissä Ikaalisten Urheilijat juoksivat sijalle 14. VUOSIEN KOKEMUKSELLA, LAADUKAS SEKÄ EDULLINEN. Miesten kuulassa Matti Saunanen työnsi tuloksen 8,50 ja kiekkoa hän heitti lukemiin 22,37. Hämeen seudun 9–15-vuotiaiden yleisurheilijoiden PM-sisulisäviestit kilpailtiin 17. P13-sarjan 4 x 60 metrin aidoissa sama nelikko oli jälleen sijalla neljä ajalla 49,59. Myyntipaikoille ei ole ennakkoilmoittautumista, ja tulla voi aamukuudesta lähtien. 03 458 6520 Rahkolankuja 18 A 1, Ikaalinen p.010 322 9611, tempodent.fi Rahkolankuja 18 A 1, Ikaalinen p. Luhalahdessa muistellaan unohdettuja vaikuttajia IKAALINEN. Joukkueessa juoksivat Elias Iltanen, Justus Mäkelä, Timofei Karpov ja Martti Viitahalme. Asiakirjojen laatiminen: kauppakirjat, lahjakirjat ym. Miesten 200 metrillä Mikko Mäkipää juoksi ajan 23,31. syyskuuta, kun Parkanon Seudun Mobilistit järjestävät Ikaalisissa Kompin viereisellä hiekkakentällä rompetorin kello 9–14. 10–17 ja la 10–13 Ikaalinen, Vanha Tampereentie 10 p. perunkirjoitukset, perinnönjaot, ositukset, avioerot. Mieten sarjan 100 metrin alkuerissä Mäkipää juoksi ajan 11,32 ja finaalissa hänen sata metriään kulki aikaan 11,31. Ikaalisten Urheilijoista mitaleille ylsivät Oskari Kangasniemi, Jenni Sormunen ja Mikko Mäkipää. Joukkueessa juoksivat Seppo Kukkala, Timofei Karpov, Elias Iltanen ja Justus Mäkelä. Entä muistatko kuka oli Edvard Gylling tai sen, miten hän liittyi Ikaalisiin. Yleisölle nähtävillä on myös harrasteautoparkki, jonne yleisö voi tulla katsomaan vanhoja ajoneuvoja, kuten autoja, moottoripyöriä ja traktoreita.. Joukkueessa juoksivat Veeti Salo, Mihei Karpov, Into Rouhiainen ja Rafael Salama. Kysy lisää ja varaa paikkasi: ilmoitukset@oivaseutu.fi 03 3143 3173 Pienin ilmoituskoko 2x25 pmm, hinta 33 €/ilmoitus + alv. Naisten 200 metrillä Jenni Sormunen juoksi ajan 27,46 ja Ella Rouhiainen ajan 27,74. elokuuta Lempäälässä Hakkarin urheilukentällä. 044 373 3311, ola.luoto@ippnet.fi Tavattavissa Ikaalisissa sopimuksen mukaan. Heistä ja muistakin maamme historiaan vaikuttaneista unohdetuista vahvoista vaikuttajista on tarjolla asiantuntijoiden antamaa tietoa. Kello 11 alkavan maksuttoman tilaisuuden kutsuu koolle valtiotieteiden tohtori Seppo Sisättö. Kenties muistat, että Väinö Tanner oli ulkoministeri talvisodan aikaan tai sen, että hän oli yksi maamme pitkäaikaisimmista kansanedustajista. Ola Luoto OTL, VT Haarlankatu 9 B 19, 33230 Tampere P. 010 322 9611, tempodent.fi Hammaslääkäriasema Härkikuja 2, LH 10 Hämeenkyrö P. 050 357 1858 Avoinna sopimuksen mukaan KAUNEUSHOITOLA PYYDÄ ILMAINEN TARJOUS • KATTOREMONTIT • SADEVESIKOURUT • KATTOTURVATUOTTEET • PELTITYÖT PAIKALLISTA PALVELUA! www.rakennuspalvelusoukko.fi • 045 605 6275 Vanha Tampereentie 18–20, 39500 IKAALINEN, p. Joukkueessa juoksivat Veera Rönkkö, Iina Riitaoja, Kiira Kärkkäinen ja Ella Järvinen. Vanhoja ajopelejä, rompetta pengottavaksi ja kirpputorimeininkiä on tarjolla ensi viikon lauantaina 14. 03 448 0600 • ma–pe 8.30–16.30 KATSASTUSPALVELUA KAIKILLE AJONEUVOILLE www.kymppikatsastus.fi ERILAISTEN LAKIASIOIDEN HOITOA: mm. Totti Härkönen +358 (0)45 101 7736 • tottiharkonen.gt@gmail.com Ikaalisten Urheilijat saavutti kuusi mitalia piirimestaruuksista • Susanna Mäkelä IKAALINEN/LEMPÄÄLÄ, KANGASALA. 040 748 5422 Hämeenkyrö Tippavaarantie 8 p. P13-sarjan 4 x 600 metrin viestissä Ikaalisten Urheilijat saavuttivat pronssia ajalla 8.16,53. Lisäksi paikalle voivat tulla erilaiset kirpputorimyyjät, mutta elintarvikemyyntiä rompetorilla ei ole. Naisten 100 metrin alkuerissä Sormunen juoksi ajan 13,32 ja finaalissa sata metriä kulki aikaan 13,26. P11-sarjan 4 x 50 metrin viestissä Ikaalisten Urheilijat saavuttivat PM-hopean ajalla 31,35. Miesten 5 000 metrillä Rauno Koivisto juoksi ajan 20.52,57 ja naisten 5 000 metrillä Salla Kotokorva juoksi ennätyksen 23.44,72. Timo Tuomisto Parkanon Seudun Mobilisteista kertoo, että rompetorille odotetaan autojen ja muiden ajoneuvojen varaosien myyjiä. 25,5 % SILMÄTAUTIEN ERIKOISLÄÄKÄRIT • Jukka Kuittinen • Petteri Paassilta Avoinna: ark. 040 748 5422 www.irjainkinenoy.fi • avioehdot • testamentit • perintösuunnittelu • perunkirjoitukset • perinnönjaot • ositukset • edunvalvontavaltuutukset • kauppaja lahjakirjat Notariaatti & LKV Toimisto Irja Inkinen Oy Kauppakatu 14, Ikaalinen ajanvaraus p. Naisten pituudessa Sormunen saavutti pronssin tuloksella 5,09, miesten 800 metrillä Kangasniemi pääsi niinikään pronssiin ajalla 2.00,28 ja miesten pituudessa Mikko Mäkipää saavutti hopean tuloksella 5,83. Alustusten jälkeen on paneelikeskustelu, jossa yleisöllä on mahdollisuus esittää kysymyksiä. Keihäs lensi lukemiin 26,14. P13-sarjan 4 x 100 metrin viestissä Ikaalisten Urheilijat olivat sijalla neljä ajalla 56,76. Menovinkki Rompetorilla nähtävillä vanhoja ajopelejä IKAALINEN. Tulevana lauantaina Luhalahden Nuorisoseuran talolla alustavat Turun yliopiston professori Vesa Vares, filosofian tohtori Lasse Lehtinen sekä Gyllingin historian kirjoittaja Veikko Huuska. Palveleva sähkö-, putkija ilmastointialan yritys Hämeenkyröstä. 03 457 330, www.iktiki.com, kirjanpito@iktiki.com, isannointi@iktiki.com Asiantuntevaa ja monipuolista palvelua: 4 Tilitoimistopalvelut 4 Isännöintipalvelut 4 Kiinteistöjen huollot ja siivoukset Notariaatti & LKV Toimisto Irja Inkinen Oy w avioehdot w testamentit w perintösuunnittelu w perunkirjoitukset w perinnönjaot w ositukset w edunvalvontavaltuutukset w kauppaja lahjakirjat w kaupanvahvistukset kaupanvahvistaja Kauppakatu 14, Ikaalinen ajanvaraus p. elokuuta Kangasalan Kyötikkälän urheilukentällä. 16 KESKIVIIKKO 4.9.2024 HYVINVOINTI KAUNEUS KOTI JA RAKENTAMINEN LIIKENNE PALVELUT OSAAJAT OSAAJAT Oivat Oivat Ammattilaiset palveluksessasi Neljän tai useamman ilmoituksen sarja, julkaisu peräkkäisinä viikkoina. Miesten 1 500 metrillä Eliel Kärkkäinen juoksi ajan 4.28,95 ja Veli-Matti Keso ajan 4.33,65. Naisten moukarissa Marika Lähteenmäki heitti tuloksen 22,90. Hämeen seudun M/N –sarjan piirimestaruusmitaleista kilpailtiin puolestaan 14.–15. Sama nelikko saavutti hopeaa myös 4 x 600 metrin viestissä ajalla 8.48,46
– Toivottavasti se näyttää yhteisöllisyyden voiman. KESKIVIIKKO 4.9.2024 17 Kulttuuri korostuu Kauno Perkiömäen muistelmissa Monessa mukana ollut opetusneuvos tiivisti muistelmansa 292-sivuiseksi kirjaksi. Siis kaikki, mitä näytelmän toteutus olisi edellyttänyt!” Erityisesti Perkiömäki ihmettelee sopimuksen kohtaa, jonka mukaan kansalaisopisto vastaa näytelmän toteuttamisesta, jos seurat luopuvat seuraavan vuoden näytännöstään. – Mutta toivon, että Heiska päätyy sellaiselle taholle, joka näkee alueen vahvuudet ja arvostaa sen historiaa. – Lähdin uudelleen nollasta. Perkiömäki kuvailee erityisesti näytelmäseuran alkua kivuliaaksi, sillä puheenjohtajat vaihtuvat tiuhaan. Olen ollut monessa mukana ja yhteistä niille kaikille on, että mukana ovat olleet myös kaverit. Tätä ei Perkiömäen mielestä olisi tarvinnut tapahtua. Vaikka suurin osa työurasta tuli tehtyä kansalaisopiston rehtorina, nivoutui teatteritoiminta myös siihen. Osaltaan juuri tämä johti Maaseudun Taiteellisen Teatterin (MTT) perustamiseen. Olisi esimerkiksi perustettu Pro Heiska, jossa kunnan edustaja olisi ollut hallituksessa. – Antti oli tosi hyväntahtoinen, eikä ikinä ajatellut rahaa tai tulosta. Perkiömäki olisi toivonut, että kunta olisi ottanut aktiivisempaa roolia Heiskan kehittämisessä. – Isot saavutukset lähtevät aina yhteisöllisyydestä. Perkiömäki kirjoittaa sopimuksen sisällöstä: ”Toimikunnan tehtäviin kuului muun muassa hyvissä ajoin huolehtia näytelmän valinnasta, tuottajasta ja mahdollisesta ohjaajakysymyksestä. Erityisesti Perkiömäkeä harmittaa vuonna 1994 laadittu Myllykolu-sopimus. Sitä ei koskaan toteutettu. Siitä se lähti. Sen vahvuus on yhtenäinen aatemaailma ja kökkäeli talkooperinne. Korpikäytävä-tapahtuman järjestivät Metsäliike ja Tampereen metsäryhmä. Perkiömäki arvelee, että jos kunta olisi ottanut aktiivisen roolin Heiskan kehittämisessä silloin, kun talkoointoa oli, ei nykytilanteeseen olisi päädytty. – Lähtökohta oli, että tehdään niin kauan kun on kivaa. – Tänne tullessa ensimmäiset kaverit olivat muualta muuttaneita. Suunnitelma kattoi katsomot, näyttämön ja tilat näyttelijöille. Tapahtumassa keskusteltiin ekologisten käytävien merkityksestä, elinympäristöjen pirstaloitumisesta ja ilmastotavoitteista osana suojeluesitystä nelihenkisessä paneelissa. Itsenäistymisen myötä kaikki kulutkin menivät yhdistykselle. Keskustelijoina olivat Luonnonperintösäätiön puheenjohtaja, kirjailija Anni Kytömäki, Suomen ympäristökeskuksen suunnittelija Ninni Mikkonen, maakuntakaavoituksen ja kansallispuistojen kaavoittamisen asiantuntija sekä Suomen luonnonsuojeluliiton Ylöjärven yhdistyksessä toimiva Hannu Raittinen ja Metsähallituksen Kurun alueen aluepäällikkö Ilkka Korhonen. Tällä nimellä kulkee opetusneuvos Kauno Perkiömäen muistelmien yläotsikko. Sopimus purettiin muutama vuosi myöhemmin. MTT:n perustaminen tuli esiin, kun kävi ilmi, että näyttelijöistä ei ole pulaa. – Ei millään yhdistyksellä ole sellaisia rahoja, joilla Heiska kantaa. – Kaikista tuon alueen valtion metsistä noin 70 prosenttia on alle 60-vuotiasta. Seitsemisen luontokeskuksessa järjestettiin elokuun viimeisenä päivänä Korpikäytävä-tapahtuma, jossa vaadittiin Seitsemisen ja Helvetinjärven kansallispuistojen välissä sijaitsevien metsien suojelemista. Valtionosuudet olivat siihen aikaan isoja. Siinä Hämeenkyrön kunta, Hämeenkyrön Näytelmäseura ja F.E. Hän sanoi, että ota pitkä perspektiivi. Mikäli valtion omistamat maat Seitsemisen ja Helvetnjärven kansallispuistojen välissä suojeltaisiin kokonaan, taloudelliset vaikutukset olisivat noin 40–50 000 kuutiometriä vähemmän puun myyntiä valtion metsistä vuosittain ja noin kymmenen työpaikan vähennystä. Kansallispuistojen välisistä metsistä merkittävä osa on valtion omistamaa ja kansallispuistojen välille olisi mahdollista luoda yhteys valtion maita suojelemalla. Tätä ehtoa Perkiömäki piti mahdottomana ja kieltäytyi allekirjoittamasta sopimusta. Kauno Perkiömäen kirjan esittelytilaisuus pidetään perjantaina 13. Perkiömäki ehti saada aivohäiriön, joka diagnosoitiin lieväksi aivoinfarktiksi. Kunnanhallituksen tehtävä on päättää, hyväksytäänkö korkein tarjous. Uusi teatteri perustettiin Heiskan yhteyteen Perkiömäen, Tapio Parkkisen ja Ahti Jokisen toimesta. – Olen pitkään toivonut, että kunta olisi ottanut alueella aktiivisemman roolin. Sopimuksessa ajankohta olisi ollut marraskuu, jolloin yhdistykset olisivat ilmoittaneet, että pallo siirtyykin opistolle. Perkiömäki on ollut vuosikymmenten ajan vahva vaikuttaja Hämeenkyrön kulttuurikentällä. – Itsenäinen yhdistys menetti kansalaisopiston taloudellisen selkänojan. syyskuuta Kyröskoski-talolla kello 18. Jos jotain haluaa saavuttaa, itsekkyys tulee unohtaa. Sittemmin teatteritoiminta itsenäistyi ja siteet kansalaisopistoon katkesivat. Vaikea alku Kaksi vuotta sitten Kalevalan päivänä Perkiömäki innostui kirjoittamaan muistelmia. Opisto pystyi maksamaan menoja, kuten ohjaajan palkkion. – Kansallispuistojen välisellä alueella on noin 600 hehtaaria pieniä suojelualueita ja noin 1 500 hehtaaria Metsähallituksen omilla päätöksillään rajaamaa ekologista verkostoa. Tältä pohjalta alkoi kesäteatteritoiminta Heiskalla. – Härmässä ollaan itsellisempiä, vaikka alue on perinteisesti köyhempää. – Olin siihen saakka kirjoittanut lähinnä lehteen ja sitten hallintotekstiä. Toimikunnan sihteeriksi ja koolle kutsujaksi oli merkitty kansalaisopiston rehtori, Perkiömäen mukaan häntä kuulematta. Lopputuloksena on Perkiömäen tarina, jossa tuodaan esiin etenkin hämeenkyröläisen teatterikentän historiaa ja otetaan myös kantaa sen käänteisiin. Seitsemisen ja Helvetinjärven kansallispuistojen yhdistämisen ajetaan jälleen • Sakari Ilomäki IKAALINEN. – Suurin harmihan siinä oli opistolle asetetut tehtävät, jotka olisivat olleet mahdottomia toteuttaa. Sanoin, että juujuu, Perkiömäki naurahtaa. Osaltaan se motivoi jatkamaan kirjoittamista. Suojelualueen perustaminen kansallispuistojen väliselle alueelle loisi ekologisen käytävän, joka yhdistäisi kansallispuistojen monimuotoisia metsäalueita ja muita luonnonmetsiä. Väki olisi pitänyt kerätä syksyllä yhteen ja aloittaa siitä. Käytännössä Pro Heiskaa ei kuitenkaan selvitetty. – Ei sitä sopimusta allekirjoittanut kukaan alkuperäisistä toimijoista. Vuonna 1982 perustettiin Hämeenkyrön Näytelmäseura, jonka lähtökohta oli kansalaisopiston teatteritoiminnassa, mutta roolia oli tarkoitus ottaa erityisesti talviteatterissa. Tapahtuman järjestäjät vaativat alueen kunnilta ja Metsähallitukselta yhtenäisen suojelualueen perustamista valtion metsiin kansallispuistojen välille. Alueen arvo on varmaan viisinkertaistunut ja kasvanut korkoa. Metsätalouden ulkopuolella on noin 20 prosenttia alueen valtionmaista, Korhonen kertoo. MTT:llä oli kunnianhimoisia visioita, joiden toteuttamiseen yhden talven harjoittelu ei riittänyt. Ylistys yhteisöllisyydelle Kirjoittaja itse pohtii, mikä on teoksen tarkoitusta. Perkiömäki nostaa esiin Antti Jokisen, joka värväsi väkeä talkoilemaan rapistumaan päässyttä talonpoikaismiljöötä kuntoon. Kaikki siitä päättäneet olivat niin sanotusti ulkopuolisia. Jo ennen MTT:tä oli toteutettu Pirkan kylien ja Heiska ry:n pohjalta kansanooppera Sillanpään Marssilaulu. Uusi teatteri uudella visiolla Myllykolua voi hakea vuokrattavaksi aina seuraavan vuoden kesälle. Suomen luonnonsuojeluliitto teki vuonna 2020 aloitteen kahden Pirkanmaalla sijaitsevan kansallispuiston yhdistämisestä suojelemalla niiden välissä sijaitsevia metsiä. Viikon ajan kirjoitin, suttasin ja heitin roskiin. Aika ei riittänyt. – Ensimmäisenä yritimme Adam Sasslinista kertovaa produktiota Myllykoluun. Mikkonen toteaa, että Etelä-Suomessa yhtenäisiä metsä-suoalueita on liian vähän. Kauno Perkiömäki kertoo, että muistelmien kirjoittamisen aloittaminen oli vaikeaa. Eläkkeelle Perkiömäki jäi vuonna 2002, sen jälkeen kulttuurin eteen on tehty paljon. Opiston seuraavan vuoden ohjelmat laaditaan jo kevätkaudella. Sittemmin teatteria toteutettiin osana Hämeenkyrön kansalaisopiston toimintaa. Paikkakuntalaiset katselivat vähän pidempään, että kukas tuo on. Seitsemisen ja Helvetinjärven yhdistäminen muodostaisi laajan suojellun kokonaisuuden.. Pelkät käyttökulut ovat 35 000 euroa vuodessa. Ajattelin, ettei tästä mitään tule. Sillanpään seura sopivat Myllykolussa esitettävien näytelmien toteuttamisesta. Toimintaa olisi kunta osaltaan tukenut. Samoin toteutettiin hengellinen kansanooppera Maan korvessa kulkevi sekä kirkko-ooppera Huutolaistytön laulu. Kyröläistä kulttuuria härmäläisin maustein. Alahärmästä syntyjään oleva Perkiömäki kokee, että kyröläinen ja härmäläinen kansanluonne eroavat toisistaan. Myös nämä tehtävät oli sälytetty toimikunnan sihteerille ja kokoonkutsujalle. Myllykolun nykytilanne harmittaa. Mutta kannustus auttoi. Siinä olisi ollut kaikki fasiliteetit. Heiskan historia on monivaiheinen ja se sisältää lukemattomia talkootunteja, joihin Perkiömäkikin on osallistunut. – Jo silloin minulle sanottiin, että kai jotain kirjoitat. Suorat sanat Myllykolu-sopimuksesta Teatteritoiminta Myllykolussa alkoi kesällä 1972, jolloin kesän valon näki Myllykolun Eemeli. – Se nousi esille, kun yleinen ilmapiiri oli Heiskalle myönteinen: oli talkooväkeä ja osin poliittista tahtoakin laittaa Heiska kuntoon. Nykyisten kansallispuistojen mahdollinen laajentaminen vaatisi poliittisen päätöksen. – Kansallispuistoa voidaan muodostaa vain valtion omistamalle maalle, toteaa Korhonen. Kaikki se hyöty on kunnalla. Ajatuksia Heiskasta Tätä tekstiä luettaessa Hämeenkyrön kunta on kaupannut Heiskan kokonaisuutta lauantaina päättyneessä huutokaupassa. Vuonna 1975 perustettiin F.E. Rajalan Panu kannusti. Sillanpään Seura, joka tuli toimintaan mukaan. – Kuntahan maksoi suunnitelman Myllykolun kesäteatterin rakentamiseksi. Kyro panosti hirveästi antamalla puuta, Anttihan sitäkin hoiti. • Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ, VILJAKKALA
Laita viestiä oivamainos@oivaseutu.fi niin jutellaan, kuinka voisimme olla avuksi! Markkinointi on paljon enemmän kuin vain mainoksia – se on vuoropuhelua sinun ja asiakkaidesi välillä. Kisa-aluetta halkoneet metsäautotiet antoivat ratamestarille mahdollisuuden luoda mielenkiintoisia reitinvalintavälejä. Pääsarjojen ulkopuolella nouskilaisista Outi Borgenström oli 65-vuotiaissa naisissa seitsemäs. Tästä huolimatta SM-kisaan innostui osallistumaan yli 1 200 suunnistajaa 14-vuotiaista aina 90-vuotiaisiin. – Ehkä tuo vielä joku kerta kääntyy kirkkaamman puolelle, Savolainen mietti. Lauantain karsinnasta sunnuntain finaaliin pääsi kaikkiaan viisi Nouskin miestä. Viimeisellä seitsemällä kilometrillä Kirmula oli kuitenkin vahvempi ja otti mestaruuden reilun kahden minuutin erolla Savolaiseen. Vuosina 2018–2020 Savolainen oli joka kerta pitkällä matkalla muutamia sekunteja mitalitilojen ulkopuolella. Kisaravintolassa kelpasi lähinnä käteinen, sillä datayhteydet korttimaksuihin olivat liian huonot. – Oli tänään aika tasainen veto, mutta radan puolen välin paikkeilla minulla oli yhden pitkän välin kanssa haastetta, ja seuraavalla lyhyellä välillä vielä haparoin suunnistusta sekä kolautin vähän kantapäätäkin. Kuva: Timo Mikkola/SSL. Kangasala SK:n paitaa nykyään kantava Nouskin kasvatti Maiju Oksanen oli naisten pääsarjassa yhdeksäs vajaa kuusi minuuttia voittaja Venla Harjua hitaampana. Sen jälkeen hän onkin suunnistanut neljässä seuraavassa SM-pitkän kisassa hopealle. Mikko Knuuttila oli 16:s, Tuomas Kotro 20:s, Joona Huila 34:s ja Konsta Vanhanen 40:s. Suunnitellaan yhdessä yritystäsi parhaiten palveleva markkinoinnin kokonaisuus. Eetu Savolaiselle taas hopeaa SM-pitkältä • Juho-Veikko Hytönen IKAALINEN. Eetu Savolainen suunnisti hopealle Ruokolahdella. Hopeat alkavat nyt riittää. Autamme sinua käymään tätä keskustelua aidosti ja tehokkaasti. Kilpailumaastona toimi Löykkiön erämaamaasto, joka on toiminut useamman kerran suunnistuksen arvokilpailun tai MM-katsastuskisan näyttämönä. Löykkiön maasto sijaitsee sen verran syrjässä, että kilpailijoiden oli pysäköitävä autonsa yli 20 kilometrin päähän pellolle, josta suunnistajat kuljetettiin kilpailukeskukseen järjestäjien busseilla. Raskas maastopohja ja korkeuserot erottelivat jyvät akanoista. SM-pitkä oli samalla ensimmäinen näyttökisa Kuopiossa järjestettävään maailmancup-kierrokseen ja MM-esikisaan. Tästä jatketaan luottavaisin mielin kotimaailmancuppia kohti, jota juostaan mukavasti lähellä Siilinjärven synnynpaikkaani, kertoi SM-hopeamies Savolainen Suunnistusliiton tiedotteessa. Alku ja loppu menivät kuitenkin hyvin, enkä rasteille tehnyt juuri virheitä. KESKIVIIKKO 4.9.2024 18 URHEILU Mainostoimisto OivaMainos oivamainos@oivaseutu.fi • 044 558 9301 www.oivamainos.fi HALUATKO TEHDÄ MARKKINOINNISTA helppoa ja vaivatonta. Nouskin Eetu Savolainen ylsi sunnuntaina hopealle, kun pitkän matkan SM-titteleistä kilpailtiin Ruokolahdella. Savolainen johti kilpailua ensimmäiset kahdeksan kilometriä, mutta Kalevan Rastin Miika Kirmula oli vain muutamia sekunteja nouskilaisen perässä. Kärkikaksikko oli suvereeni, sillä Turun Suunnistajien pronssimies Touko Seppä hävisi voittajalle yli seitsemän minuuttia. Toteutamme räätälöityjä markkinointiratkaisuja, jotka kattavat kaiken verkkosivujen sisällöntuotannosta ja sosiaalisen median kampanjoista lehtimainoksiin. Lisää näyttöjä voi antaa antaa kahden viikon kuluttua Rautalammilla SM-keskimatkalla. Vuonna 2020 hän oli luottavainen, että jossain vaiheessa tulee vielä mitali. Nouskin junioreista Elsa Talonen (D15) oli 16:s, Meeri Niemenmaa (D18) 30:s ja Miska Kuusikko (H20) 17:s. Teemu Oksanen on kärsinyt loppukesästä jalkavaivoista, ja jätti Ruokolahden viikonlopun väliin
MIELENSÄPAHOITTAJAN RAKKAUSTARINA Pe 6.9. 050 542 2145 (Kati) Li p ut 12 € ALTIN SALI, Eino Salmelaisen katu 20. Keilaus Ikaalinen Spa:n keilahallissa keskiviikkona 11.9., 25.9., 2.10. Tervetuloa! Hallitus Tevaniemenseudun vesiosuuskunnan varsinainen OSUUSKUNTAKOKOUS su 15.9.2024 klo 17 Tevaniemen Heiskalassa. Liikenteessä 6.11. 040 441 0878. klo 18.30 Ti 10.9. JouluOiva. vastuullistajournalismia.. Kirjalliset muistu tuk set ja mielipiteet on jä tet tävä 11.10.2024 klo 15.00 mennessä os. kerros), Ylöjärvi • www.ykkoshammas.fi VARAA AIKA: 050 462 8895 Matkakorvauksena tarjoamme 50 euron alennuksen jokaisesta hammaslääkärikäynnistä. Kansallisen seurantalopäivän merkeissä tapahtuma VATULAN NYKÄYKSELLÄ sunnuntaina 15.9.2024 klo 13–16 Osoite: Laiteentie 17, Vatula Ohjelmassa mm. 4x, radat, pallot, kengät ja opetuksen). Heino 0400 734 663 HYVÄT TYYNYT 5 – 9 € TÄKIT I-II-laatu 10 – 20 € Kotimaista laatua! Meiltä laadukkaat PUUVILLASATIINIALUSLAKANAT kuminauhalla. M. klo 11–15 Omalla Tuvalla. 044 340 0360/J. Kirppispöytämaksu 5 € Peräkontti ulkona € • klo 12 Kierrätysvinkkejä • klo 13 Muotinäytös • klo 14 Oman Tuvan kierros Keittolounas 10 €/kahvio auki Ilmoittautumiset tekstiviest. hunajaa • kirpparia • yms. 050 68 247 tai janika.kanto@hameenkyro.fi. LÄMPIMÄSTI TERVETULOA LÄMPIMÄSTI TERVETULOA TUTUSTUMAAN! TUTUSTUMAAN! Kyläyhdistys Vatulan Nykäys ry Kyläyhdistys Vatulan Nykäys ry La 7.9. Tutustu lehtemme tietosuojakäytäntöön www.oivaseutu.fi/tietosuojalauseke/ Sinulla on oikeus muodostaa mielipiteesi luotettavan tiedon pohjalta. Ympäristöpalvelut, Härkikuja 7, 39100 Hämeenkyrö tai sähköisesti kirjaamo@ hameenkyro.fi. Hammashoitopelkoisen ykköspaikka Keskustan Hämeenkyrön kunnallisjärjestön SYYSKOKOUS ke 11.9.2024 klo 18 Moision Kotipakari, Ristamäentie 24. klo 18.30 Kesto 1 t 38 min Liput 12 € (S) SE PÄÄTTYY MEIHIN To 5.9. Mainitse ”UutisOiva” aikaa varatessasi. Hallitus KUULUTUS YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUKSESTA Metsänhoitoyhdistys Pirkanmaa ry hakee ympäris tönsuojelulain mukaista ympäristölupaa Pentinmaan energiapuuterminaalille, joka toimii välivarastona met sänhakkuista kertyvälle puhtaalle puutavaralle. 69 €) Naisten ja lasten PÖRRÖSUKAT II-laatu JÄTTITYYNY 60x80 1 €/pari 3 – 7 € PEITTEET LAPSILLE JA LEMMIKEILLE 15 € HYVINVOINTI Hammaslääkärit Jussi Parkkinen ja Mikael Haapalahti Mikkolantie 1 (2. Alkuperäiskuntoiset, autiot, kaikki huom. Mukaan ovat tervetulleita kaikki keilauksesta kiinnostuneet. Kokemusta ei tarvita, ohjaaja paikalla opettamassa keilausta. Isoviita TA R JO A R O H K E A S T I ! MYYDÄÄN Kotiin, mökille, majoitukseen! VUODEVAATEMARKKINAT VUODEVAATEMARKKINAT To-pe klo 10–17, la klo 9–13 Entinen R-Kioski, Valtakatu 30, Kyröskoski. KESKIVIIKKO 4.9.2024 19 HÄMEENKYRÖN KUNTA TAPAHTUMAT KOKOUKSET • Rivi-ilmoitus, enintään 200 merkkiä • Hinta 30 €/ilmoitus • Jätä ilmoituksesi netissä: oivaseutu.fi TEHOKAS ILMOITUSPALSTA YKSITYISILLE! TORI TORI Oiva Oiva Ostetaan maatila, mummonmökki tmv. Lupahakemuksen asiakir jat ovat näh tä vä nä kuulutusai kana 4.9.2024–11.10.2024 kunnan asiointipisteessä osoitteessa Härkikuja 7, 39100 Hä meen kyrö. Ajanvaraus puhelimitse tai nettiajanvarauksen kautta. klo 18.30 Kesto 2 t 10 min Liput 12 € (12) INSIDE OUT – MIELEN SOPUKOISSA 2 Su 8.9. 03 3143 3100 Hämeenkyrön toimipiste Nuijamiestentie 1, 39100 Hämeenkyrö ilmoitukset@oivaseutu.fi Ikaalisten toimipiste Keskisenkatu 1, 39500 Ikaalinen ilmoitukset@oivaseutu.fi VUOKRATAAN VUOKRATAAN kalustettu yksiö kauniilla järvinäkymillä Ikaalinen Spa läheisyydestä lokakuun alusta alkaen. Kyröskosken urheilukenttä kello 14 alkaen Otteluisäntä: Ottelu: KUN MUUTAT, TEE OSOITTEENMUUTOS UutisOivaan tilaukset@oivaseutu.fi 03 3143 3171 Kansallinen Mediatutkimus (KMT 2020). Viljakkalan martat ja seurojentalo VAPAA-AIKA Nyt on hyvä hetki aloittaa uusi harrastus! Nyt on hyvä hetki aloittaa uusi harrastus! KEILASEURA IKKE RY järjestää keilausiltoja Ikaalinen Spa:ssa. Vanha pihapiiri, isolla tontilla. ilmoitukset@oivaseutu.fi www.oivaseutu.fi SYYSKAUDEN SYYSKAUDEN oivalliset oivalliset teemat teemat V ara a pa i kk a si seud un o i va ll is imm a sta l e h de st ä! V ara a pa i kk a si seud un o i va ll is imm a sta l e h de st ä! 11.9. Sääntömääräiset asiat ja kuntavaaliohjelma. Elinympäristölautakunnan lupajaosto PÄÄTOIMITTAJA-TOIMITUSJOHTAJA Katri Linnikko Julkaisija: Präntti Oy, ISSN 2243-2396 Paino: Sanoma Manu Oy, Tampere Tietosuojakäytäntö Seutulehti UutisOiva haluaa käsitellä henkilötietojasi luottamuksellisina. Maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä IKKE FI74 5070 0420 0076 96 Ilmoittautumiset viim. Hotellilaadun TÄKKI lievä II-laatu 20 € (ovh. klo 18–20. Ikaalisten kulttuuritoimi www.ikaalinen.fi/kaupunki/palvelut/kulttuuri/altin-sali-elokuvateatteri/ Maksu käteisellä ja kortilla, SmartumPayja Tykyseteleillä sekä ePassilla. p. klo 10–14 MARKKINAT Viljakkalan Seurojentalolla os. Tiedustelut numerosta 0400 877 862. P. Mainostaja, 70 prosenttia lukijoista valitsee ostopaikan ja tekee ostopäätöksensä tämän lehden perusteella. Autonromut, rautaromut ja kaikki jalometallit Kaivuu, purku, teräsrakenteiden purkaminen ja teollisuuspurku. Järj. Lisätietoja antaa ympäristötarkastaja Janika Kanto p. 8.9. Luhalahdentie 2 Kädentaitoja • leivonnaisia • mehuja kotim. 045 136 5686 Tervetuloa harrastamaan jalkapalloa ja futsalia www.parkunmaenapassit.fi Tervetuloa harrastamaan jalkapalloa ja futsalia www.parkunmaenapassit.fi P15 1DIV APASSIT YJ TPS 8.9. Järj. klo 15.30 Kesto 1 t 37 min Liput 12 € (7) OSTETAAN Ostetaan kaikki ROMUT kattiloista linja-autoihin. Vuokra 350 €/kk. Oivallista yrittäjyyttä 27.11. Hinta 20 € (sis. klo 18.30 Su 8.9. Auta meitä toteuttamaan haaveemme maalla luonnon rauhassa. Kätevä sijainti Vaasantien varressa, ilmaiset parkkipaikat. MATKAILULEHTI 9.10. Kotimaista työtä ja palvelua 16.10. Käsitellään §15:ssä mainitut asiat. ja 9.10. P. KIERRÄTYSJA KIRPPUTORIPÄIVÄ su 15.9. pelejä (pingis), talon uusien hankehankintojen ja uusittujen luontopolun ja frisbeegolfradan esittelyä, vanhoja valokuvia, pikkurahalla kahvia ja makkaraa
Seuraavat 2,5 minuuttia olivat IkU:n tykitystä, kun pikakiiturit ottivat sukkulaviestistä ylivoimaisen voiton. Täyteen pistepottiin ja lajivoittoon ylsivät N17-sarjan 200 metrillä Petra Broman, M17-sarjan pituudessa Tuomas Mäkelä ja P11-sarjan pituudessa Julius Keränen. Jos ensimmäiset päivät olisivat menneet paremmin, olisi sijoitus ollut parempi joukkueelle ja itselle. Lauantaina parhaimman ohjelman ratsasti kyröskoskelainen Hyssänmäki 9-vuotiaalla oriilla Taikatummalla. Suomenhevosten kouluratsastuksen mestaruuskilpailut käytiin Ypäjällä Suomenratsujen Kuninkaalliset -tapahtuman yhteydessä 30.–31. Kisassa oli kaikkiaan kymmenen maajoukkuetta, voiton vei Yhdysvallat. Kultaa ratsasti viimevuoden hopea-mitalisti Lehmusto Vekardo-ruunallaan. Suomen maajoukkue ylsi historiansa parhaaseen tulokseen nuorten perhokalastuksen MM-kisoissa Tshekin tasavallassa. Tämä oli myös parin ensimmäinen arvokilpailumitali. Koko joukkueen suoritus oli tänään kymppiplus, summasi ajatuksiaan päivästä seuran valmennuspäällikkö Antti Mäkelä. Ori viettikin heinä-elokuusta suurimman osan laitumella lomaillen. Ensimmäisenä katse kohdistuu kotimaisiin aikuisten kisoihin. Tiina Hyssänmäelle ja ihmeori-Taikatumma voittivat suomenhevosten kouluratsastuksen SM-hopean. Ei sitä suotta kutsuta ihme-oriiksi, sillä Taikatumma ähkyleikattiin Viikin yliopistollisessa hevossairaalassa Itsenäisyyspäivänaattona 2022. Tietysti viime vuoteen verrattuna saa olla ihan tyytyväinen. Taikatummaa ehdittiin treenata vain kaksi viikkoa ennen SM-kilpailuita, sillä se kärsi kesällä kengitysvirheen tuomista ongelmista. Kunto-Pirkkoja edustava ikaalislainen Teuvo Mettälä juoksi kultamitalin aikuisurheilun maailmanmestaruuskisoissa Göteborgissa. Ennen viestiä Ikaalisten Urheilijat olivat finaalissa sijalla 4, joka jo sekin oli huippusuoritus, mutta jokaisesta urheilijasta oli aistittavissa, että taistelu on kesken ja periksi ei tulla antamaan senttiäkään. Ikaalisten Urheilijat lähtivät finaaliin osakilpailupisteiden perusteella sijalta 7. Tiina Hyssänmäki on ratsastanut oritta nyt reilut neljä vuotta. Suomi oli joukkuekisan viides ja mukana joukkueessa oli ikaalislainen Joel Pieniluoma. Ikaalisten Urheilijat kilpailivat A-sarjan finaalissa Janakkalassa. Mukana oli muutama urheilija, jotka osallistuivat ensimmäistä kertaa elämässään yleisurheilukilpailuihin. Milja selviytyi upeasti 4 x 100 metrin viestijuoksusta ja juoksi myös aiemmin päivällä N100 metrillä ajan 12,38. elokuuta neljällä eri paikkakunnalla superfinaalisarjoissa. – Uskomaton päivä, joka ei tule hetkeen unohtumaan. Myöhemmin samana kesänä ori saavutti Hyssänmäen kanssa SM-kilpailuissa kultaa. Finaaliaamuna jännitettiin vielä viimeisen asti, pysyvätkö kaikki urheilijat terveinä. Tällä kertaa bussi pääsi starttaamaan aamulla kello 7 Ikaalisten urheilukentältä kaikki urheilijat mukanaan. Sukkulaviestin kuuman erän startatessa olivat sykkeet huipussaan niin huoltoja valmennusjoukoissa kuin urheilijoilla. Pari on voittanut näiden vuosien aikana muun muassa laatuarvostelun vuonna 2020, kasvattajakilpailun 2021, ja SM-kultaa 2023. Bussin kaartaessa takaisin Ikaalisten urheilukentälle kello yhdeltä yöllä kömpi bussista ulos kaikkensa antaneita urheilijoita ja huoltajia. Perjantaina ratsastettiin mestaruuksien ensimmäinen osakilpailu, jossa jo käytiin tiukka taistelu ensimmäisestä ja toisesta sijasta. Voittoon ratsasti erittäin pienellä erolla Tiina Hyssänmäkeen ja Taikatummaan ypäjäläinen Lassi Lehmusto hevosellaan Vekardo. Finaalijoukkueessa seuraa edustivat Daniel Sillanpää, Tuomas Mäkelä, Eliel Kärkkäinen, Petra Broman, Ella Kurula, Kamilla Hillman, Justus Mäkelä, Linus Kärkkäinen, Samra Pohjonen, Mikael Rajasalo, Ella Rouhiainen, Alisa Iltanen, Viola Holma, Jenniina Mäkelä, Seppo Kukkala, Aarni Kärkkäinen, Elias Iltanen, Timofei Karpov, Aaro Lampila, Reetta Niemenmaa, Lumikki Keimiöniemi, Layla Ali, Stella Hillman, Veeti Salo, Into Rouhiainen, Julius Keränen, Mihei Karpov, Saara Pohjonen, Kiira Kärkkäinen, Veera Rönkkö ja Josefina Hautamäki. Viikkoa ennen mestaruuskilpailua Hyssänmäki ja Taikatumma voittivat Ypäjällä Pohjola Finnhorse Tourin viimeisen osakilpailun ja lunastivat samalla myös paikan Hyvinkäälle finaaliin, joka kilpaillaan 15. Lopulta tulokset julkaistiin ja Ikaalisten Urheilijoiden leirissä riemu raikui, sillä Ikaalisten Urheilijat nostivat itsensä A-sarjan finaalissa toiseksi 0,5 pisteen erolla! Voiton finaalissa vei selvin pistein (342.5) Nakkilan Vire, Ikaalisten Urheilijat oli toinen pistein 307.5, IF Nykarlebynejden kolmas pistein 307 ja IF VOM neljäs pistein 306. Tulevissa kisoissa Pieniluoma siirtyy nuorista aikuisten sarjoihin. Mettälä saavutti kultaa M75-sarjan 4x400 metrin viestissä. – Nuoriin olen nyt yli-ikäinen, joten kansainvälisiin kisoihin tulee tauko. Ikaalisten Urheilijoiden yleisurheilijat pystyivät laji lajilta venymään vähintään omalle tasolleen ja usea urheilija myös ennätykseensä ja tilanne kentällä alkoi tiivistyä entistä jännittävämmäksi. – Se nyt meni miten meni. Ori kävi tuolloin kuoleman porteilla asti, mutta kovalla taistelutahdollaan selvitti tiensä takaisin, kuntoutui nopeasti ja starttasi jo ensimmäisissä kilpailuissaan vain viisi kuukautta ison leikkauksen jälkeen, kuinkas muutenkaan, kuin voittaen molemmat luokkansa, johon osallistui Hyssänmäen kanssa. Viimeisenä päivänä olimme paras maa, toiseksi viimeisenä päivänä taisimme olla toiseksi paras. syyskuuta. Ilo oli ylimmillään, kun Ikaalisten Urheilijat selvisivät tiukan kisan jälkeen hopeasijalle.. Kisassa nousi muun muassa kirjolohta, särkikalaa ja ahventa. Hämeenkyröläinen Jaana Saarela paras sijoitus oli uolimaratonin seitsemäs omassa sarjassaan. Mettälä kilpaili myös M75-sarjan 300 metrin aidoissa sekä 1500 metrin, 800 metrin sekä 400 metrin juoksuissa. Tulos oikeutti luokkavoittoon ja riitti mestaruuskilpailussa hopeaan. Myös musiikin sopivuus sekä hevosen liikkeisiin että koreografiaan arvostellaan. – Joukkueena meillä meni hyvin ja kisan loppua kohden vain parani. Tiedossa oli, että jos joukkueen kaikki 31 urheilijapaikkaa saadaan täytettyä, niin sijoitusta on mahdollisuus parantaa. Viestien jälkeen saatiin vielä tovi jännittää viestin tuloksia ja pisteitä, koska taistelu sijoista 2–4 oli niin tiukkaa, että pelkästään sukkulaviestin voitto ei riittänyt, vaan loppusijoitus oli kiinni myös muiden joukkueiden viestiajoistaja sijoituksista. Jäljellä oli enää finaalin huipentava sukkulaviesti. Joukkueen kasaamisessa riitti haasteita, mutta onneksi joukkueeseen saatiin vahvistuksia sekä suunnistuksen että pesäpallon puolelta. Finaalissa 11–17-vuotiaat yleisurheilijat ottavat mittaa toisistaan lähes kaikissa yleisurheilulajeissa ja seurojen yhteispisteet ratkaisevat finaalisijoituksen. Joukkueena aina lähdetään kisaamaan ja joukkue edellä mennään. Ori asuu omistajiensa Henna ja Markku Hietamäen kotitilalla Jämijärvellä. Aikuisten kisoihin Keskieurooppalainen kalansaalis ei juuri suomalaisesta eroa. Viimeisten päivien menestyksellään Suomi onnistui kiilaamaan täpärästi Ranskan ohi. Seuracupin finaaleihin selvittivät tiensä kunkin sarjan 15 parasta seuraa kesän osakilpailupisteiden perusteella. Voitokkaassa joukkueessa kilpailivat myös Taisto Pietilä, Heikki Pesonen ja Ahti Finning. Kisan alku meni keskikastin alapuolella. Kilpailujen käynnistyttyä alkoi tiukka finaalitaistelu. Teuvo Mettälä toi Ikaalisiin MM-kultaa IKAALINEN/GÖTEBORG. elokuuta Kilpailu oli kaikkien aikojen jännittävin, sillä kultaja hopeamitalistit ratkaistiin vain 0,1 prosentin erolla. Mainittakoon myös, että meillä oli T15-sarjan 2 000 metrillä kisaamassa 7-vuotias Alisa Iltanen ja P11-sarjan keihäässä Mihei Karpov heitti keihästä kipsi jalassa. IU:lle huippuonnistuminen seuracupin finaalissa • Susanna Mäkelä IKAALINEN/JANAKKALA. Yleisurheilun Pohjola Seuracupin finaalit kilpailtiin 31. Yksilöpisteissä Pieniluoma oli parhaana suomalaisena 12:s. Kilpailuista parhaimmat ratsukot saavat paikan lokakuiseen Helsinki International Horse Show -tapahtumaan. Kuva: Virpi Salomäki Pieniluoma oli mukana tuomassa kelpo tuloksen perhokalastuksen MM-kisoista • Tuukka Olli IKAALINEN. Lauantaina jännitettiin finaalia, jossa ensimmäiseen osakilpailun 15 parasta ratsukkoa esittivät omat vapaaohjelmansa, (kür), jossa ratsastaja suunnittelee itse ohjelmansa ja valitsee siihen musiikin. Ikaalisten Urheilijat eivät lähteneet nöyristelemään isojen seurojen joukkueen vaan ylittivät maaliviivan Olympiastadionilla neljänneksi nopeimpana seurana. Edelle ylsivät ainoastaan Turun Urheiluliitto, Joensuun Kataja ja Jyväskylän Kenttäurheilijat. MM-kisoissa huomioidaan myös henkilökohtainen menestys. He saivat ohjelmasta tulokseksi 73,8 prosenttia. Illan aikana Olympiastadionilla juoksi myös Ikaalisten Urheilijoiden Milja Miikkulainen, joka valittiin edustamaan Suomea nuorten maaottelujoukkueeseen. Palkintojen jaon jälkeen Ikaalisten Urheilijoiden matka jatkui Olympiastadionille Ruotsi-otteluun. KESKIVIIKKO 4.9.2024 20 URHEILU Taikatumma ja Tiina Hyssänmäki saavuttivat SM-hopeaa • Henna-Riikka Hietamäki HÄMEENKYRÖ, JÄMIJÄRVI/YPÄJÄ. Iltapäivästä tummat pilvet väistyivät taivaalta ja aurinkokin pilkahteli pilvien välistä. Jokaiseen lajiin edustajan saaminen ei tänäkään vuonna ollut aivan helpoimmasta päästä ja viimeisimmät villit kortit otettiin käyttöön vain muutama päivä ennen finaalia. Ori on kantakirjattu 1-palkinnolla, se toimii jalostusoriina ja sillä on nyt 23 jälkeläistä. Mutta olisihan se hienoa päästä aikuistenkin joukkueeseen Suomea edustamaan. Jokaisessa neljässä finaalissa ensimmäisen ja toisen sijan saavuttaneet seurat pääsivät juoksemaan Olympiastadionille 8 x 200 metrin viestin