Valkea ruusu vie juhlavuoden viestiä Sivu 16 Sihteerit kuntien näkymättömät puurtajat Sivu 8 Pakkanen tuo jäät, toivottavasti myös ladut Sivu 3 Pelimies ei väsy Sivu 25 Irtonumero 2,50 € N:o 1 TORSTAI 5.1.2017 HÄMEENKYRÖ • IKAALINEN • JÄMIJÄRVI • VILJAKKALA Pelaamisen ilo on vienyt Elmeri ja Oskari Kärkimaan Tapparan junioreihin Tipaton tammikuu puhdistaa mieltä ja kroppaa Sivu 5 Nuorkauppakamarista opettava harrastus Sivu 14
Hyvin hoidetut jakelupisteet Laajan välittömän jakelun lisäksi Matkailulehti on jaossa useassa jakelupisteessä kevään ajan niin kauan kuin lehtiä riittää. Jopa vanhan vihamiehen, apteekkarin, kanssa kannatti tehdä sovinto. Päällystön osuus pienissä kunnissa oli ainakin puolet koko pelastustoimesta. Eturivissä vasemmalla seisoisi sen mukaan Osuuskassan ensimmäinen puheenjohtaja Jalmari Kauppi. Kiitän silti lehden toimitusta siitä, että kuvan julkaisemisen ansiosta sain edes näin myöhään tilaisuuden kommentoida asiaa, joka ikävä kyllä taitaa kiinnostaa lisäkseni kolmea tai korkeintaan kolmeatoista kyröläistä. Vessakäynnin jälkeen on siis kiikutettava käsipaperi pukuhuoneen puolelle, puhumattakaan ”naisten tarvikkeista”. Keitä siis ovat nuo kaksi miestä, jotka tekevät kunniaa muun asejoukon edessä. Timo Silvan Olisiko toinen roskakori mahdoton. Ja hintelämpi veikko hänen rinnallaan on epäilemättä apteekkari Törnwall. Silloin valvonta näillä sektoreilla pelasi, nyt on valitettavasti toisin. vastaavissa kohteissa. Mitä järkeä on, että tamperelainen työuransa päättänyt kansalainen muuttaa eläkevuosikseen Ikaalisiin ja Ikaalinen maksaa erikoissairaanhoidon kulut. – Loppuivatko rahat kesken. o i v a s e u t u . Hän on laittanut asiasta viestiä pariinkiin otteeseen eri taholle – kiinteistöhuoltoon, kunnan tekniseen toimistoon ja kansanopistolle, mutta mitään ei ainakaan viime käyntikertaan mennessä ole tapahtunut. Vasemmanpuoleinen, kookkaampi sankari alkoi heti näyttää kumman tutulta. Jakelupisteitä on mm. Kun univormuissa ollaan ja kunniaa tehdään, siinä vihitään todennäköisesti suojeluskunnan lippua. Tuo leveä alkuvoimainen naama ei voi kuulua kenellekään muulle kuin F. Tämä olisi ehdottomasti paras ratkaisu ja käsittääkseni vielä huomattavasti halvempi kuin tuleva byrokraattinen ja kankea, kuntalaisesta kaukana oleva järjestelmä. Suomessa valta kuuluu kansalle…ja paskat, sanon minä. Kaikki, varsinkaan virkamiehet, eivät tykkää kirjoituksestani, mutta sen kirjoitin, minkä kirjoitin. Kyläpoliisi on hävinnyt, pelastustoimi on kohta vain VPK, jos sitäkään ja sotekin on kohta poissa, kunnista tulee torsoja. Jos haluat lisätietoja, voi soittaa. Myös pelastustoiminta on kunnissa jyrkässä alamäessä. klo 12. Mikä siis on tilanne. Ja nyt vanha ja väärä tieto on siis edelleen eheänä ja hyvissä hengin säilynyt museon kokoelmassa ja uudessa Kyrön Joulussa. f i Kokonaispainos 30 000 kpl Laaja välitön jakelu Matkailulehti jaetaan Seutulehti UutisOivan välissä kaikille UutisOivan tilaajille. Ikaalisten Kylpylässä, Jämillä, Kauppakeskus Kompissa, Frantsilan Kehäkukassa, matkailutoimistoissa, huoltoasemilla, kahviloissa ym. Sillanpäälle. Ilmoitusten jättöaika päättyy keskiviikkona 18.1. Kirjoitan pelastustoimen näkökulmasta, koska sen parhaiten tunnen. Ei ehkä Tampereen, vaan Pirkanmaan näkökulmasta. Sillanpää ja apteekkari Victor Törnwall. Panu Rajala Kyrön Joulussa julkaistu valokuva kuvaa suojeluskunnan harjoituksia. Herätyskirje kunnalle ja päättäjille Suomessa kunnat on perustettu järjestämään kuntalaisille peruspalvelut. Näinköhän on. Syytöksiä punikkien suosimisesta oli taatusti tulossa. Aluepelastuslaitos aloitti toiminnan Pirkanmaalla vuonna 2003, jolloin toimin Ikaalisten palopäällikkönä. Hurskas kurjuus oli kohta tekeillä, siinä kirjailija osoitti ymmärtävänsä syvällisesti hävinneen puolen motiiveja ja mielialoja. Annoin kuitenkin aluepelastuslaitokselle 14 vuotta aikaa hoitaa asiat, ennen kuin kommentoin niitä. 010 281 0600 ilari.juslen@k-market.com Tarjoukset voimassa to–su 5.1.–8.1.2017 K-Menu APPELSIINI 2 kg pussi Kreikka 1 89 pss 11 95 kg 2 00 2 kpl Palvelemme ma-pe 8–22, la 8–21, su 12–21 Blå Band PATA-AINEKSET 1 99 pss HK naudan SISÄPAISTI palapakattu Jalostaja HERNEKEITTO 435 g I k a a l i s t e n j a H ä m e e n k y r ö n s e u d u n Ikaalisten toimipiste Keskisenkatu 1-3 A, PL 24 39501 IKAALINEN P. Silloin piispa tunnisti suojeluskunnan harjoitusrintaman eturivistä sukulaismiehensä, apteekkari Victor Törnwallin. Kuva on julkaistu edellisen kerran samassa lehdessä vuonna 1993, emerituspiispa Osmo Alajan kirjoituksen yhteydessä. Pukuhuoneiden vessoissa ei ole kuin yksi roskakori, yleensä pukuhuoneen puolella, vaikka vesipisteet ovat sekä wc:ssä että pukuhuoneessa. Se oli tyypillisesti tuulesta temmattu huhu, Åke Törnwall sai surmansa punaisten vankina Pyhtäällä. Panu Rajala esittää kirjoituksessaan, että kuvassa etualalla olisivatkin F.E. Oletin mielessäni, että uusi valonsäde vuoden 1918 tapahtumiin täällä herättäisi jonkun verran huomiota. Ja mitä he tekivät suojeluskunnan harjoituksissa. Koska kuva on otettu. hän ihmettelee – Alan heittämään roskat lattialle tai laitan ne vessanpyttyyn, eiköhän roskiksia sitten ala löytyä... E. Pelastustoimi ja poliisi pitää saada takaisin palvelemaan kuntalaisia, niiden pitää olla lähellä ihmistä. Älytöntä! Mitään soteuudistusta ei tarvita, en ymmärrä, kenen etu se voisi olla. Kuva on keväältä 1918, verisen kapinasodan jälkeen otettu. Nämä tarkennetut tiedot ja kuvankin julkaisin päivitetyssä Sillanpää-elämäkerrassani vuonna 2015. Kriittisenä aikana Sillanpääkin katsoi parhaaksi maineensa ja henkensä puolesta liittyä voittajien riviin. Kuinka nämä kaksi tunnetusti huonoissa väleissä ollutta herraa mahtuivat samaan riviin ja kuvaan. Matkailulehti 26.1.2017 www.oivaseutu.fi 1/2017 Lukijoilta Erään kuvan anatomia Kyrön Joulua lukiessani silmäni iskeytyivät Asko Mielosen kirjoituksen yhteydessä kuvaan sivulla 9. Soittaja käy viikottain Sillassa kursseilla liikuntasalissa. Olen erittäin huolissani, jos pientä osaa kunnan toiminnoista ei osata hoitaa tasapuolisesti kaikille Pirkanmaan asukkaille, niin kuinka sotessa tulee käymään. 2 TORSTAI 5.1.2017 KyröskoskELta KAUPPIAS HOITAA HOMMAN Olemme facebookissa K-Market Kyröskoski puh. Matkailulehti on luettavissa myös verkkosivuillamme Ilmoitushinnat tekstissä mustavalkoinen 1,28 €/pmm värillinen 1,43€/pmm Tarjousmodulit (tekstissä ja tekstin jälkeen) 3x200 pmm (122x200 mm) 450€ 4x200 pmm (164x200 mm) 550€ puoli sivua (290x205 mm) 765€ sivu (290x410mm) 1230€ Hintoihin lisätään alv 24%. Sillanpäätähän oli syytetty osallisuudesta hänen poikansa Åken murhaan. Kunta-aikana pelastustoimen tehtävänä oli antaa lausunnot rakennuslupiin, ottaa kantaa kaavoitukseen, tehdä erikoiskohteiden palotarkastukset ja muu palotarkastustoiminta, kouluttaa hoiva-alan ja yritysten henkilökuntaa, taloyhtiöiden turvallisuuspäälliköt, vakituinen ja vapaaehtoinen henkilöstö sekä hoitaa pelastustoiminta, väestönsuojelu ja öljyntorjunta. Alueellista pelastustoimea on käytetty esimerkkinä sotejärjestelyjä ja maakuntahallintoa suunniteltaessa, siksi sen arviointi on juuri nyt paikallaan. 1974 tuli laki, että kunnassa pitää olla päätoiminen palopäällikkö, jonka tärkein tehtävä oli vastata pelastustoiminnasta ja VPK:en ja muiden vapaaehtoisten pelastushenkilöiden toiminnasta. Nuoret ja kyvykkäät palomiehet menevät Tampereelle ja sivukylät täyttyvät eläkettä odottelevista miehistä. Kuvateksti ilmoittaa ylimalkaisesti, että kyseessä ovat Hämeenkyrön suojeluskunnan harjoitukset 1910-luvulla Kyrölän pihalla. Käsitykseni mukaan pelastustoimen menoista kuntien maksuosuus ei ole muuttunut, vaikka palveluista yli puolet on poistunut. Lisäjakelua UutisOivan levikkialueella, Häijäässä, Niinisalossa sekä Kankaanpään ja Parkanon keskusta-alueilla. Perusterveydenhuollon tulee jäädä kuntiin ja erikoissairaanhoito siirtää valtiolle. Niin ei käynyt, oivallinen Oiva ei edes käsitellyt kirjaani. Pelastustoimi on 14 vuoden aikana mennyt päin takapuolta. Toimitukseen yhteyttä ottaneella on sanomista Hämeenkyrön Sillan pukuhuoneista. Kuntien johtajat, nykyiset ja tulevat päättäjät, älkää antako kunnista palveluita pois! Se ei ole kuntalaisten etujen eikä demokratian mukaista eikä niitä koskaan tulla saamaan takaisin. Siinä on historiallinen tilanne ja tuttuja miehiä. 03 3143 3150 ilmoitukset@oivaseutu.fi Hämeenkyrön toimipiste Nuijamiestentie 1, PL 13 39101 HÄMEENKYRÖ P. Sama ongelma on lukijan tietojen mukaan myös Sillan ”toisella puolella” eli kirjastossa. Tärkeimmät henkilöt palveluiden takana kunnissa ja kylissä olivat aikoinaan kunnanjohtaja, lääkäri, poliisipäällikkö ja palopäällikkö. Seikkaperäinen selvitystyö piispa Alajan tyttären, erikoislääkäri Riitta Alajan kanssa varmisti asian pari vuotta sitten. Jakelussa kevään ajan. 2000-luvun alussa Luoteis-Pirkanmaalla oli 7–8 pelastustoimen päällystöviranhaltijaa ja nyt heitä on yksi. 03 3143 3100 ilmoitukset@oivaseutu.fi w w w
Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 9. huhtikuuta. Teemme kaikkemme, että jäät saataisiin kuntoon mahdollisimman pian. Poliisipartio tapasi torstaina 29. Viikonloppuna 1.–2.4. huhtikuuta. Joulukuussa hyvään kuntoon saadut luistelukentät sulivat täysin suojajakson aikana. Tilanne saattaa kuitenkin parantua loppuviikosta. Sulaneita luisteluratoja kunnostetaan aina, kun sää sallii. Ytneuvottelut koskevat myös Tippavaaran Siwaa. – Ansomäessä oli maanantaina aivan hiekkapaikkojakin. tammikuuta alkavaa hiihdon Suomen Cupin osakilpailua varten. Mannin kaukalossa pohja oli vähän parempi, mutta ei riittävässä kunnossa. Keskiviikosta perjantaihin voi äänestää kello 10–15. Kilpailuja kuluttajavirasto velvoitti Keskoa luopumaan yli 60 kaupasta hyväksyessään yrityskaupan. Pienestä lumisateesta ei ole ollut riittävästi iloa hiihtäjille, sillä lunta ei ole vielä riittävästi latuja varten. Savotta on ollut melkoinen, sillä vaihteleva syksy on ollut riesana myös Jämillä. – Siellä on käynnistetty yt-neuvottelut. Asiasta päätti kaupunginhallitus. – Jäähdytys on hankalaa lumisateessa, sillä lumi ja vesi on huono yhdistelmä. Se tekee sohjoisen pohjan. Viikonloppuna 1.–2.4. – Ennen joulua ne saatiin jo hyvään kuntoon, mutta pitkä suojasää sulatti jäät kokonaan. Poliisilta Lehtienpolttajalta löytyi huumeita HÄMEENKYRÖ. Meillä on siihen täysi valmius, kertoo Ikaalisten vihertoimen ja puistotyönjohtaja Henrik Saxen. Molemmat paikat toimivat myös ennakkoäänestyspaikkoina. maaliskuuta. Mikäli ei saada, tutkitaan kaupan asema, kertoo Keskon Länsi-Suomen aluejohtaja Jari Alanen. Tällä viikolla alkaneen pakkasjakson alettua jäädytystyö aloitettiin jokaisessa alueen kunnassa käytännössä lähtötilanteesta. on Ikaalisissa kaupunginkirjastossa. Hiekoitus piti tehdä, koska jäiselle polulle ei koneiden kanssa ole mitään asiaa. Ensin katsotaan, saadaanko kauppa myydyksi määräaikaan mennessä. Ikaalisten ohella myös Jämijärvellä alettiin tehdä pohjia kaukaloihin heti maanantaina. Ikaalisissa Vatulan latua on tällä viikolla tampattu ensimmäistä kertaa, mutta myös sinne kaivataan lisää lunta. Näiden kauppojen listalla on Kyröskosken Valintatalo. Hämeenkyrössä pohjia tehdään jo kolmatta kertaa tänä talvena. – Todella harmi, että tämä osui juuri koululaisten loma-aikaan, sillä käyttöä olisi varmasti ollut. Laitosäänestyspaikkoja ovat terveyskeskus, Kurjenmäkikoti, Siljankoti, Veteraanitalo, Attendon Kyröskosken hoivakoti, Kotorinteen palveluasunnot ja Kotorinnekoti sekä Tupala. Lumitalkoita tehdään 15 traktorin ja viiden kaivinkoneen voimin. Laitosäänestyspaikkana Viljakkalassa toimii Elokaaren palvelukeskus. Töitä tehdään pitkälti talkoovoimin. Mies kuljetettiin putkaan.. Jämillä tehdään lujasti töitä 14. Mutta heti, kun lumisade loppuu, luistelukentät saadaan kyllä kuntoon nopeasti. Hän huomauttaa, että pienikin lumisade haittaa jäädytystä, koska se täytyy siivota pois. äänestyspiste on auki kello 11–15. ennakkoäänestys palvelee kello 10–18. Hämeenkyrössä on vaalien aikaan kaksi äänestyspaikkaa, kunnantalo ja Kosken Syke. Lunta on tehty tänä talvena tykeillä, lisäksi on käytetty vuoden takaista tykkilunta. 26-vuotias mies ei osannut antaa selitystä toiminnalleen. Viljakkalassa kirjasto toimii äänestyspaikkana kunnallisvaaleissa. Keskiviikosta perjantaihin ennakkoäänestyspaikat ovat auki kello 10–18. Jokaisessa kunnassa uusia pohjia alettiin tehdä heti maanantaina, mutta tiistain lumisade aiheutti ongelmia. – Ihannelämpötila on sellainen 10–15 astetta pakkasta. Se piti hiekoittaa, joka tietysti kuulostaa latua tehdessä aivan typerältä. Hämeenkyrössä jäätä tehdään jo kolmatta kertaa. – Siellä selvitetään, onko kannattavalle toiminnalle edellytyksiä. Jäädytystä vaikeutti alkuviikon hidas lumisade. Mutta kisoihin tämä saadaan hyvin valmiiksi, ehkä jo ensi viikoksi, kertoo Jämin Jänteen puheenjohtaja Asko Uurasjärvi. Keskiviikosta perjantaihin äänestää voi kello 10–18, lauantaina kello 10–14, sunnuntaina kello 12–16, maanantaina kello 10–18 ja viimeisenä äänestyspäivänä tiistaina kello 10–20. 3.–4.4. Kesko osti Valintatalot ja Siwat viime vuonna. Ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona 29. Kirjastossa voi äänestää sekä ennakkoon että varsinaisena vaalipäivänä 9. Josko sunnuntaina saisi jonkinmoista luistelubaanaa aikaiseksi. Niiden piirissä on alueen kaupoista Kyröskoskella sijaitseva Valintatalo ja Tippavaaran Siwa. Joiltain osin viiden kilometrin lenkki on periaatteessa jo nyt hiihtokunnossa, mutta työ on vielä kesken. – Viikonlopuksi on luvattu runsaampaa lumisadetta. Tiistaina aamupäivällä Ikaalisissa oli jonkinlainen pohja yhdessä kaukalossa, mutta Saxenin mukaan se ei ollut vielä luistelukuntoinen. – Alkuviikon lumisade oli meillekin hieman kiusallinen, sillä se ei tee pinnasta hyvää. – Tämä on ollut kyllä yksi työmaiden työmaa, Uurasjärvi tiivistää. – Täällä oli aivan sininen teräsjää. Kirkonkylän Siwa ei ole yt-neuvotteluiden piirissä. Alkuviikosta työ oli jo pitkällä. Tilanne on sama Viljakkalassa ja Jämijärvellä. äänestyspaikat ovat auki kello 10–16 ja 3.–4.4. Joulukuun alun pakkasilla polut jäätyivät, mutta ennen joulua suojasää sulatti lumen ja jätti jää. Kunnallisvaalien äänestyspaikat päätetty HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN, VILJAKKALA. Lumisade on häirinnyt jäädyttämistä, mutta aina toimitaan, kun mahdollista on, kertoo Johanna Manninen Jämijärven kiinteistöhuollosta. Ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona 29. Josko sunnuntaina saisi jonkinmoista luistelubaanaa aikaiseksi, arvioi Hämeenkyrön laduista vastaava Erkki Mansikkamäki. Tässä syntyy luistelurata monitoimikeskus Sillan kiekkokaukalon viereen. Miehen hallusta löytyi myös ainetta, jota epäillään huumausaineeksi. Laitosäänestys ennakkoon järjestetään Toivolansaarikodissa ja Toivolansaaren pienkodissa, Jyllin Kodilla, vuodeosastolla, Kotipihlajassa, Esperin Luhalahden hoivakodissa sekä Nikulassa. Lauhemmalla veden pitää antaa välillä jäätyä. Kesko on aloittanut yli 500 työntekijää koskevat yt-neuvottelut. Viljakkalan urheiluja ulkoilualueiden kunnossapidosta vastaava työnjohtaja Pentti Korhonen harmittelee, että jäät ehtivät sulaa juuri koululaisten loma-aikaan. maaliskuuta. Määräaika on Alasen mukaan liikesalaisuus. Partio sammutti tulen jauhesammuttimella, mutta tuli ehti vaurioittaa pöytää. Ennakkoäänestys keskiviikosta tiistaihin 29.3.–4.4. Valintatalossa ja Siwassa yt-neuvottelut Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. Sää on ollut turhauttava talvilajien ystäville. kello 10–20. Hiekan päälle sitten tehtiin latupohjat, Uurasjärvi taustoittaa. Mansoniemi–Kovelahti–Riitialaalueella äänestetään Mansoniemen entisellä koululla, Tevaniemessä Tevaniemen koululla ja Luhalahti-Sisätössä Luhalahden koululla. Liian kireäkään pakkanen ei ole hyvä, silloin jäästä tulee epätasainen. joulukuuta kello 23.40 Kyröskosken torilta kioskin vierestä miehen, joka poltti lehtiä puisen pöydän päällä. U ut is O iv a 3 TORSTAI 5.1.2017 Jämillä valmistaudutaan Suomen Cupiin JÄMIJÄRVI. Vanhan kauppalan äänestysalueen äänestyspaikka on kirjasto, Hakumäen liikuntahalli ja Kilvakkalan alueen Kilvakkalan koulu. Suoja vei jäät, uusia tehdään kaiken aikaa Tuukka Olli OIVASEUTU. Jämi on poikkeus, siellä valmistaudutaan tulevaan hiihdon Suomen Cupin osakilpailuun. Ensi kevään kuntavaaleissa Ikaalisissa äänestetään vanhoilla tutuilla äänestyspaikoilla
Ennen sain soittaa kenelle tahansa kolmesta paikallisesta yrittäjästä (kiitos muuten hyvästä palvelusta) ja pyytää lokaja sakokaivojen tyhjennyksen vaikka keskellä yötä, mutta nyt on soitettava Pirkanmaan Jätehuollolle saadakseni saman palvelun. Tuoreimmat tutkimukset kertovat kuitenkin muuta. OTA YHTEYTTÄ! tekstaa numeroon 0400 922 803 kirjoita osoitteeseen toimitus@oivaseutu.fi soita numeroon: 03 3143 3130 Me Muut Päätoimittaja • katri.linnikko@oivaseutu.fi • p. Mitä tapahtuisi, jos kaikki pitäisivät lupauksensa. Lehtitalolle voi aina tulla kertomaan, jos joku asia mietityttää, ihmetyttää tai ihastuttaa, me teemme siitä jutun. Liukkautta hautausmailla torjutaan tarpeen mukaan hiekoittamalla asfalttija sorakäytäviä. Jonkin aikaa kului, kunnes pääsin pystyyn, koska jouduin konttaamaan osan matkasta. Kysyn tässä, tuliko seurakunnan virkailijoille ja hautausmaan huoltohenkilökunnalle yllätyksenä, että juuri jouluaattona haudoilla käydään runsaslukuisesti muistamassa omaisia. Kadulla kävely taas olisi yhtä tuttujen ja etenkin tuntemattomien moikkailua. Oivaa pidetään tärkeänä tiedonvälittäjänä ja ilmoituskanavana, lehti koetaan läheiseksi ja hengennostattajaksi paikkakunnalla. Nyt yritetään tehdä monopolia ja kuntalaiset maksavat viulut. Sanomalehtien tulevaisuus on viime vuosina puhuttanut paljon. Luku on kasvanut edellisvuodesta neljä prosenttiyksikköä. Näitä petollisia nurmialueita on alas viettävällä hautausmaalla todella paljon. Meitä liukastuneita ja lähellä piti olleita, on ollut joulun aikaan Ikaalisissa valitettavan monta. Itselleen merkitykselliseksi sanomalehtien sisällön koki neljä viidestä suomalaisesta. Sillä ei ole mitään merkitystä, vaikka Pirkanmaan Jätehuolto on asian kilpailuttanut, koska heidän prosenttinsa välissä ovat moninkertaiset kilpailutushyötyyn nähden. Urheiluvillityksen jälkeen ihmiset uusissa lupauksissaan muuttuisivat niin ystävällisiksi toisiaan kohtaan, että kaupoissa suorastaan kilpailtaisiin siitä, kuka saa auttaa ostoskassin kantamisessa. Tätä kirjoittaessani olen saanut kuulla, että en ole ollut ainoa, joka liukastui hautausmaalla pahoin. Toivomme, ettei kukaan olisi saanut vakavampia vammoja kaatumisista. Juuri tänä aikana on ollut paljon puhetta kuntalaisten valinnanvapaudesta (vertaa: soteuudistus) ja sen toteutumisesta. Ainoa keino välttää liukastuminen on varovaisuus sekä kunnollisten kenkien ja liukuesteiden käyttäminen. Lyhyet tekstiviestimielipiteet voi lähettää numeroon 0400 922 803. On hyvin tiedossa, että joulun aikaan hautausmailla on paljon kulkijoita ja silloin varsinaisten käytävien hiekoitukseen kiinnitetään erityinen huomio. Pidetään siis yhteyttä! Lehti on osa arkea Lukijoilta Ikaalisten hautausmaalla hengenvaarallisen liukasta Olin Ikaalisten hautausmaalla jouluaattona viemässä kynttilöitä omaistemme haudalle. Nurmikkovälejä hiekoitetaan vain silloin, kun se hautaussaaton vuoksi on välttämätöntä. Paikalla oli osittain ruohoista aluetta, jonka luulin jo pitävän, mutta ei. Meiltä Viljakkalasta vietiin jo jätepiste ja kysynkin, että onko sekin yhdenvertaista kuntalaisten kohtelua. Paikallislehden tehtävä on kertoa niistä asioista, joista muualta ei voi lukea ja jotka ovat tärkeitä vain täkäläisille ihmisille. HI.M. Mennessäni haudalle liukastuin, kaaduin ja löin rajusti pääni jäätikköön. Kun ensimmäisen vuoden jälkeen kuntoilulupaus on lunastettu, on aika kehitellä uusi lupaus. Miksi näin kävi, miten toimitte jatkossa niin, ettei vastaavaa pääse tapahtumaan uudestaan. Urheiluvälinekauppiaat hyppisivät riemusta, kun loputon asiakasvirta haluaa ostaa yhä uusia urheiluvälineitä, koska niin on tullut uutenavuotena luvattua. Ikaalisten seurakunnan puolesta Maarit Lehtiharju Seurakuntapuutarhuri Vielä lokaja sakokaivojen tyhjennyksestä Kyllä täytyy tyhmän kuntalaisen kysellä, että kuinka lokaja sakokaivojen tyhjennys paranee, kun se siirtyy Pirkanmaan Jätehuollolle. Kasvavalle kuntoilijamäärälle ei enää mitenkään riittäisi tilaa saleissa, lenkkipoluilla ja suorituspaikoilla. Mielipiteen enimmäismitta on noin 2 500 merkkiä.. Joka vuosi miljoonat ihmiset ympäri kivenmurikan lupaavat, kuinka he laihduttavat, säästävät, ottavat paremmin toiset huomioon ja ovat muutenkin tuhottoman paljon parempia ihmisiä kuin edellisvuonna. Muutama vuosi sitten ennusteltiin jo paperilehden kuolemaa, ja digin voittokulkua paperisen lehden jäädessä jalkoihin. Anja Änkö Seurakunta vastaa Pahoittelemme kirjoittajan ja muiden hautausmaalla joulun aikaan kulkeneiden liukastumisia Ikaalisten hautausmailla. Kun keli on niinkin ikävä kuin se jouluaattona oli, on aivan mahdotonta saada jokaiseen kohtaan riittävä hiekoitus, kun ihmisiä käy miltei jokaisen haudan kohdalla. Me Oivassa haluamme tehdä lehteä, joka kertoo alueen asukkaiden arjesta ja juhlasta, iloista ja suruista, töistä ja harrastuksista. Täydellisen maailman resepti Miten maailmasta tehdään täydellinen. Varmaan elo olisi kuin siinä kuuluisassa Strömsössä. Tämän ”uudistuksen” jälkeen voi Pirkanmaan Jätehuolto nostaa hintoja vaikka kuinka paljon joka vuosi ja pakko on maksaa, eli kyseessä on siis täysi monopoli. Asiaa perustellaan kuntalaisten tasavertaisuudella, mutta sehän on täyttä soopaa. Sanomalehtien toimintaa paikallisten asioiden edistäjänä pitää merkityksellisenä peräti 85 prosenttia suomalaisista. Onko kuormat sitten tiputettu pelloille ja tien pieliin. joulukuuta Timo Varsala vihjailee, ettei nykyisissä tyhjennyksissä ole käsitelty kuormia asianmukaisesti. Pyydän ja jopa suorastaan vaadin seurakunnalta, sen virkailijoilta ja hautausmaan huoltohenkilökunnalta vastinetta tähän kirjoitukseeni. Helposti. Nämä ovat kaikki asioita, jotka paikallislehdessä koetaan arvokkaiksi. Pikaruokayrittäjät olisivat hädissään, kun yhä suurempi määrä ihmisiä noudattaisi vain ja ainoastaan terveellisiä elämäntapoja. Eikö huoltohenkilökunnalta edellytetä sääolosuhteiden selvittämistä ja toimimista sen mukaan. Lisäksi kirjoituksessa 29. Muista liittää kirjoitukseesi mahdollinen nimimerkki ja henkilötiedot toimitusta varten. Tuukka Olli Kerro mielipiteesi! Ota kantaa! Osallistu keskusteluun! Lähetä mielipiteesi tai ottamasi lukijan kuva osoitteeseen toimitus@ oivaseutu.fi. Kuinka suuri työ olisi ollut hiekoitettujen käytävien lisäksi hiekoittaa nurmialueita, jotka johtavat haudoille, koska juuri ne alueet olivat kavalan petollisia. 050 554 7394 Uu tis O iv a pä äk irj oi tu s Oivan tuoreen lukijatutkimuksen tärkein sisältö meille lehdentekijöille on, että se osoittaa meidän olevan tärkeä osa ihmisten arkea. Karkkien veroaste voitaisiin huoletta laskea nollaan, koska aikuiset eivät niitä enää itselleen ostaisi. Pidetään vain uudenvuodenlupaukset. IRO Researchin Sanomalehtien Liiton toimeksiannosta tekemä tutkimus kertoo, että peräti 82 prosenttia suomalaisista pitää sanomalehtien toimintaa merkityksellisenä yhteiskunnallisten asioiden ja demokratian edistämisessä. Silloin kun vettä sataa jään päälle, eivät parhaimmatkaan keinot välttämättä estä kaatumista. Kesäkeliä ei hiekoituksella saa aikaiseksi. Tämäkin arvo oli noussut kuusi prosenttiyksikköä edellisvuodesta. Eikö juuri jouluna olisi pitänyt huoltaa erityisen huolellisesti hautausmaan kulkualueita niin, ettei tämmöistä pääse tapahtumaan. Autoilijoiden keskuudessa tasa-arvoisissa risteyksissä liikenne ei enää kulkisi, kun neljä eri suunnasta autoa antaisi kohteliaasti toiselle merkin mennä ensin. Onko tästä todisteita. Kun oletetaan, että edellisvuonna alkanut kuntoiluharrastus säilyy, olisi kunnilla ja urheiluseuroilla pitkässä juoksussa uusi haaste. Eli uusi byrokratian taso asiakkaan ja yrittäjän väliin
Jälkiruuaksi konjakin. – Tammikuu on helpotusta. Ei ole ollut tapana. Mieluummin hyppäämme autoon ja ajamme Seitsemiseen tai Hämeenkyrön lentokentälle. Parmesania ei käytetä nyt. Syömme kalaa. Maito maistuu varmasti esimerkiksi hirvipaistin kanssa, jonka emäntä ehkä nostaa pakkasesta tipattoman tammikuun aikana ja hauduttaa meheväksi. – Meille se on pikemmin puhdistautumisen kuin tipattoman kuukausi. Aluksi kahvitellaan ja sitten jutellaan jonkun kiinnostavan aiheen äärellä. Miksi siitä ei saisi nauttia. Ensi keskiviikon kerhossa vieraana on rovasti Sakari Virtanen. Ulkona nuotiolla saamme paistaa yhdet makkarat. Peppi Pukkila Viljakkala – En tehnyt tällekään vuodelle lupauksia. Oiva puhuttaa Tipaton on pikemmin puhdistautumista Päivi Seppälä VILJAKKALA. Smetanakuorrutteen voisi korvata vaikka pähkinöillä ja vähän juustoraastetta lisäksi. Emma Koivukoski Hämeenkyrö – En tee. Tipattoman loppiaisen ruokalistankin Teija Mäki-Toivoniemi miettii niin, että viinit jäävät kaappiin. tammikuuta kello 13 aloitetaan Hämeenkyrön seurakunnan uusi kerho ikäihmisille Ulla ja Antti Linnainmaan kodissa osoitteessa Trossitie 94. – Seuraavan kerran tapaamme helmikuulla Lahden MM-kisoissa. Nuoret viettävät iltaa yhdessä syömällä hyvin ja lähtemällä sen jälkeen esimerkiksi katsomaan elokuvaa. Emme tykkää asfaltista. Keskiviikkona 11. Ne maistuvatkin hyviltä pakkaspäivinä. – Nuoruudessa lähes joka viikonloppu täytyi mennä baariin. Laitan keittoja. Teija Mäki-Toivoniemi tietää kokemuksesta, että puhdistava tipaton tammikuu antaa hyvää oloa. Huomasin, että housut menivät entistä mukavammin päälle. Tipattomuus ei teetä tuskaa. Jälkiruuaksi kahvi, nyt pelkkä kahvi. Jo pitkään Toivoniemet ovat viettäneet tammikuun tipattomana. Ruuan kanssa juomme maitoa ja piimää. Ravintola-alalla ystävät olivat samasta talosta tai toisesta baarista. Vichyä kuluu paljon – nyt vielä tavallista enemmän. Lassi Lammi Ikaalinen Kysyttyä: Teetkö uudenvuoden lupauksia. Uuden vuoden pariskunta otti vastaan ulkona kotitalon rappusilla ja nosti valkoviinit sen kunniaksi. Tammikuulle ei ole tiedossa juhlia. Lupasimme, että lähdemme joka päivä ulos lenkille; ensin pienemmille, sitten pidemmille. Menovinkki. Kun he vierailevat, istahdetaan pelaamaan, juttelemaan ja pöytään katetaan esimerkiksi juustoja. Teen pari erilaista täytettä, ja käytän niihin kevytjuustoa. Penkkiurheilijat napostelevat tv:n äärellä mieluummin herkkujuustoilla kuin sipseillä. Tipaton tammikuu puhdistaa joulukuun herkuttelusta, johon Teija Mäki-Toivoniemen 50-vuotisjuhlinta antoi oman lisänsä. Teija Mäki-Toivoniemen mielestä kunnon pihvit ja hyvät juustot kaipaavat vierelleen punaviinin. Tammikuulla syön paljon marjoja: mustikoita ja herukoita pakasteesta, aamulla pellavansiemeniä jogurtin päälle. Kerhoa vetää Linnainmaan kodissa joka kuun toinen keskiviikko seurakunnan diakoniapastori Anu Mätäsniemi. Hän pitää eteläafrikkalaisista ja eteläamerikkalaisista viineistä. – Lupasimme, että lähdemme joka päivä ulos lenkille; ensin pienemmille, sitten pidemmille. Edes tytär ei kumppaneineen ennätä kiireiltään tammikuulla. Siispä ei ole tiedossa ulkopuolista painetta pysyä kuukautta tipattomuudessa. Joskus tipaton jatkuu yli tammikuun. Mukaan otetaan kahvit. Talvella palaa kynttilöitä – sisällä ja ulkona – iso määrä kynttilöitä lyhdyissään. Alkaa arki suklaalta ja glögiltä. Ne helpottavat oloa vatsassa, joka on ollut käymistilassa viimeiset kolme viikkoa. – Elämä on niin lyhyt. Pimeimpään aikaan syntynyt tunnustautuu kesäihmiseksi, joka sydämestään nauttii saadessaan ystävät kotiterassille. Siihen voisi tehdä kaveriksi esimerkiksi uunilohta. Kynttilöitä palaa ulkona lyhdyissä ja sisällä tammikuulla, jota viljakkalalainen Teija Mäki-Toivoniemi viettää tipattomana puhdistautumisen kuukautena. Viljakkalan entisen kunnanlääkäritalon emäntä Teija Mäki-Toivoniemi nauttii elämästä takanaan työuraa ravintolakokkina toisella kultakaivospaikkakunnalla Orivedellä. Herkkuhetkiin puolison Tapio Toivoniemen kanssa kuuluvat hyvät pihvit, usein naudasta, toisinaan riistasta. Tytär Johanna Mäki on onnistunut yllättämään äitinsä italialaisella viinillä, joka on ollut tämän mieleen. – Tykkäämme uuniperunoista. Vapaaehtoinen kahviraha kerätään lähetystyön hyväksi. Uusi kerho varttuneille HÄMEENKYRÖ. Silloin voi nauttia vaikkapa minttukaakaon kuumana. Kerhon nimi ”Vanajan varttuneet” ilmaisee, missä päin Hämeenkyröä kerhoa pidetään, mutta ei rajaa muiden kylien ja keskustan ihmisiä pois kerhosta. Mielestäni nuoriso on nyt erilaista kuin 80-luvulla. Ruuat kevenevät. Miksi ei saisi nauttia lasin viiniä. Petri Mäki Jämijärvi – Ei ole tullut tehtyä. TORSTAI 5.1.2017 5 – En, koska rikkoisin ne kuitenkin. – Viime vuonna taisi jatkua maaliskuulle. Tammikuulla nautiskelu saa toisenlaisen sisällön. Seurakuntakerhon pitäminen kodissa on katoavaa perinnettä, joten jo astuminen Linnainmaan vanhaan saliin ja sen tunnelmasta nauttiminen on elämys jokaiselle. Jos on terve ja kaikki on hyvin, miksi tuntea paineita, että pitäisi laihduttaa. Mukaan voi tulla kuka tahansa, alatai yläikärajaa ei myöskään ole
Loppiaismessu Ikaalisten kirkossa klo 10. Mus. lauluyhtye Virtuoso ja kamarikuoro Cantando. Hartaus Tevaniemen toimintakeskuksessa klo 13, Mattila. Hanna-piiri klo 13 srk-keskuksessa. Messu Hämeenkyrön kirkossa klo 10; Marko Pihlajamaa, Erkki Jokinen, Ella Luomajärvi. (03) 3714 034, 0400-898 392 M ukana ilossa ja surussa. Hartaus Nikulassa klo 12.30, Mattila. Messu Ikaalisten kirkossa klo 10. Ke 11.1. 15.1. Lähetyspiiri Maire ja Jouko Alasorvarilla (Kangassalmentie 111) klo 18.00. Lahti * 5.8.1927 Karkku † 8.12.2016 Hämeenkyrö Sä aina muistit ja huolta kannoit, et paljon pyytänyt, vaan kaikkesi annoit. Kiittäen ja kaivaten Markku ja Raija Jari, Terhi, Leevi ja Luukas Mari Jouni ja Ganissa Meri ja Tommi Marketta ja Pauli Johanna, Juhani ja Eetu sukulaiset ja ystävät Siunattu läheisten saattamana. klo 11.30 Isopappilassa; Lounas, raamattuopetus Pietarin elämästä ja kirjeistä; Marko Pihlajamaa, Pia Leikas. Vieraana Jari Kekkonen. 8.1. 6 TORSTAI 5.1.2017 Seurakunnalliset IKAALINEN Kuollut: Aino Sofia Ylinen 93. To 19.1. Riuttala. Ke 11.1. Messu klo 10 Hämeenkyrön kirkossa; Erkki Jokinen, Pia Leikas. Juhlamessu “Suomi ja Leijonat 100 vuotta” Hämeenkyrön kirkossa klo 10. Anu Mätäsniemi, Pia Leikas ja Erkki Jokinen. Su 8.1. 3715 205 24 h Hautaustoimisto Mäkipää ky hautauspalvelua Kyröskoskella. Rukouspysäkki klo 9.15. Ma 9.1. Päivätuokio Luhatuulessa klo 13. Loppiaisen messu klo 10. Omaiset Hautaustoimisto kukkakauppa pitopalvelu A. Kirkkoherranvirasto palvelee ma ja to klo 9–14.30. Käsiohjelma 15 € . Seppeleenlasku sankarihaudoille, Isopappilassa keittolounas ja kahvit. Tervetuloa taas arkilounaalle klo 11.30–13. Ke 11.1. Miesten saunailta Koivikon rantasaunalla klo 17.30. Saarnaa Sakari Leppänen, lit. To 12.1. Viljakkala Jämijärvi Ikaalinen Hämeenkyrö Rakkaamme Aino Sofia YLINEN o.s. Päiväkerhot alkavat. 91:14 Siunattu läheisten läsnä ollessa. Su 8.1. Loppiaistapahtuma alk. Leijonien kirkkopyhä. Konsertti: Yö enkelten Ikaalisten kirkossa klo 14, es. Surun kohdatessa Ahon liiketalo Valtakatu 40 p. Messu Viljakkalan kirkossa klo 11.00. Riuttala. TULOSSA: Su 15.1. Jumalanpalvelus klo 10. yhteistyössä Hämeenkyrön Lions Clubien kanssa. Pe 13.1. Järj. Sirkka-Liisa Viheräkoski, laulu. Lämmin kiitoksemme kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme Juha Paunun muistoa ja otitte osaa syvään suruumme. Jobin kirja, O. VILJAKKALA Kuollut: Teuvo Mäntyniemi 70. Glögitarjoilu. Äitimme, mummumme ja isomummumme Eeva Elisabet RINNEMÄKI o.s. Virkatodistusja sukuselvitystilaukset sekä sukututkimuspyynnöt Tampereen keskusrekisteristä p. Raamattupiiri seurakuntakodilla klo 13. Arkilounas klo 11.30–13. Messu Luhalahden kirkossa klo 13. To 12.1. Grönman * 10.4.1923 Ikaalinen † 1.12.2016 Ikaalinen Kiitollisuudella muistaen Pertti ja Leena Pirkko Antti ja Irmeli Aune sisar lastenlapset perheineen Koska hän on kiintynyt minuun, minä pelastan hänet. Lämmin kiitos osanotosta. Laulu: Markku Ylijoki. Pe 6.1. 03 2190 700, keskusrekisteri.tampere@evl.fi. Pitkänen, Havi. Hartaus Jyllinkodeilla klo 15, Hämäläinen. Pe 6.1. Perheuutiset 6.1. Lämmin kiitos osanotosta. Su 15.1. Järnvall. Minä vien hänet turvaan, koska hän tuntee minun nimeni. Kultaiseniänkerho klo 12 srk-keskuksessa. Arkilounas. Loppiaisen messu Viljakkalan kirkossa klo 11.00. yhteistyössä Medialähetysjärjestö Sanansaattajien kanssa. Tahvanaisen johdolla joka toinen keskiviikko. ANTTILA OY Tunnelikuja 3, Hämeenkyrö puh. Niin sinnikkäästi loppumatkan kuljit, uneen rauhaisaan sit silmäs suljit. Raamattupiiri Viljakkalan srk-talossa klo 17.00. Mattila, Eränen. Olohuonemessu Torikadun Olohuoneella klo 15; Erkki Jokinen. Avoin päiväkerho vanhassa pappilassa klo 9.30 jatkuen torstaisin. Ti 10.1. Jatkuu joka toinen viikko. Jatkuu kerran kuussa. Su 22.1. Messu Viljakkalan kirkossa klo 11.00. Su 8.1. Ps. Pe 6.1. On vain hiljaisuus ja suru sanaton, mut' tiedämme sun hyvä olla on. Kinkerit, Kovelahti-Tuhkuri klo 17. Järj. Pitkänen, kanttori Havi. Lähetyskirkkokahvit. Laulun ystävät Viljakkalan srk-talossa klo 16.00. Loppiaislaulajaiset klo 18 Lehtiöllä Kööpelintie 10. Hämäläinen, Anna Aila. Seppeleenlasku. Kinkerit, Vatula-Vatsiainen klo 14
Pitkä kristillinen perinne on tulkinnut tähden Jumalan sanaksi. Tunnet tähden kirkkaimman, se on sana Jumalan.» Sanansa kautta Jumala tulee luoksemme. Aivan kaikki liikkujat eivät kuitenkaan asiasta tietäneet tai siitä välittäneet. Taivaalla loistanut tähti johdatti idän viisaat Jeesus-lapsen luo. Vastakkaisesta suunnasta tuli auto, joka pysähtyi, ja niin ylitti kadun. 7 TORSTAI 5.1.2017 Jumalan kämmenellä Hämeenkyrön sotaveteraanien tammenlehväväki – naiset ja miehet – kiittää lämpimästi erityisesti omaa yhdistystään, mutta myös kaikkia muita viime vuoden aikana osaksemme tulleesta huomaavaisuudesta. Koululaisia oli kotimatkalla, ja siinä meni koulupoikia pyörineen. Pojat olivat asiasta kiinnostuneita. Ajankohdan pitkän ajan keskiarvo +83.18 m. Joskus tapasin henkilöitä, jotka eivät asiasta tietäneet. Evankelista Luukkaan jouluevankeliumissa ilosanoma Vapahtajan syntymästä ilmoitettiin raskaan työn raatajille, paimenille. Siinä taas odotin kadun ylitystä. Kotona kyllä ihmettelin kuinka tyhmä olin. Joulun sanoma on saatava kaikille kansoille kuultavaksi. Hankala) on valmistunut hammaslääketieteen lisensiaatiksi Turun yliopistosta. Olin ohittamassa heitä, kun eräs pojista pysäytti minut ja kysyi miksi minä tuota keppiä käytän, eihän tommoisesta ole mitään apua. Sen varrella odotin jonkin aikaa, ja kun autoliikenne väheni, ylitin kadun ja jatkoin Oikotietä pitkin Valtakadun eli Vanhan Tampereentien reunalle. Siinä se liikkuu askelten tahdissa, ja kanssakulkijat ja autoilijat näkevät sen, ja tietävät, että olen näkövammainen. Asuimme silloin rivitalossa Urpunistinkadulla. Kävin ruokaostoksilla kaupassa, josta sai apua tavaroiden ostamiseen. Erään kerran odottaessani kadun ylitystä Silkintien varressa valkoisen kepin kanssa, kaksi autoa pyyhälsi ohi pysähtymättä. Liikenne Ikaalisten keskustassa on hyvin paljon vilkkaampaa kuin ennen. Yhdessä jatkoimme matkaa. Liikennesäännöistä piittaamattomuus saattaa joskus aiheuttaa vaaratilanteita. Itsenäisyydenkatu 6. Vain joku pysähtyi ja kyseli kepin käytöstä, josta tietysti kerroin. Näin Jeesus-lapsen luo tulivat niin köyhät kuin rikkaatkin. Siirtyessämme nyt uuteen vuoteen 2017 –yhteiseen itsenäisyytemme juhlavuoteen –toivomme ja toivotamme, että siitä rakentuisi suotuisa ja siunauksellinen. Jalkakäytävää pitkin tulin Silkintielle. Valkoisen kepin käyttäjiä oli Ikaalisten keskustassa vähän, sillä minä en heitä tavannut. Autoilijat siitä kyllä saavat tiedon jo ajokorttia hakiessaan koulutuksen yhteydessä. Sitä se oli minullakin. Tein päätöksen, että aina kun lähden jonnekin asioimaan ja suljen ulko-oven, otan kepin käteeni ja pidän sen edessäni esillä. IKAALINEN Ma: Lihamakaronilaatikko, porkkanasalaatti Ti: Makkarakastike, perunat, vihreä salaatti Ke: Kalapuikot, perunasose, kermaviilikastike, salaattivati To: Broileriwokki, riisi, hedelmäinen salaatti Pe: Kasviskiusaus, yllätyssalaatti JÄMIJÄRVi Ma: Broilerikastike, perunat, pastasalaatti Ti: Jauhelihakeitto, ruisleipä, juusto, pannukakku, hillo Ke: Lihaperunasoselaatikko, uunipunajuuret, salaatti To: Kalapuikot, tilli-kermaviilikastike, uuniperunat, salaatti Pe: Kebab ja riisi, kukkavihannekset, hedelmäinen salaatti HÄMEENKYRÖ Ma: Tonnikalapasta, salaatti Ti: Lihakeitto, leipä Ke: Broilerikastike, peruna, salaatti To: Uunimakkara, perunasose, salaatti Pe: Lasagne, salaatti VILJAKKALA Ma: Possukastike, peruna, salaatti Ti: Kasviskiusaus, salaatti Ke: Kalamureke, kastike, peruna, salaatti To: Jauhelihalasagnette, salaatti Pe: Makkarakeitto, ruisleipä Valmistuneet Katariina Rantanen Kyröskoskelta on valmistunut fysioterapeutiksi Turun ammattikorkeakoulusta. Olin astumassa suojatielle, kun takaa tullut auto ei pysähtynyt, vaan lähti ohittamaan edellä olevaa pysähtynyttä autoa. Yleensä he sääntöä noudattavatkin ja pysäyttävät autonsa valkoisen kepin kanssa kulkevan odottaessa kadun ylitystä. Tervehdykseeni ei vastattu. Sana on kuin lamppu, joka valaisee tietämme matkallamme ja ohjaa oikeaan, hyvään elämään. Saatoimme liikkua eri aikoihin ja asioida eri paikoissa. Tapahtumaa seurasi koulutyttö jalkakäytävällä. Tyttö lupasi kertoa koulussa kavereille ja opettajalle mitä varten ja kuinka jotkut näkövammaiset käyttävät valkoista keppiä ulkona liikkuessaan. Nykyisin valkoinen keppi on entistä tärkeämpi. Pois lähtiessä otin kepin käyttöön. Näin itämaan tietäjien katsottiin varustaneen Jeesuksen kuninkaalliseen ja papilliseen tehtävään ja vielä kuolemaankin. Polvesta polveen! Vanha Tampereentie 31 Ikaalinen www.ikaalistenhelluntaiseurakunta.net HELLUNTAISEURAKUNTA To 5.1. Lopetin työt ja jäin eläkkeelle 58-vuotiaana. Näköni heikkeni yhä, ja pari vuotta myöhemmin silmälääkäri määräsi minut käyttämään valkoista keppiä ulkona liikkuessani. Satapirkan Sähkö Oy Aurinko To nousee 9.43 laskee 15.23 Pe nousee 9.41 laskee 15.25 La nousee 9.40 laskee 15.27 Su nousee 9.39 laskee 15.29 Ma nousee 9.38 laskee 15.31 Ti nousee 9.36 laskee 15.34 Ke nousee 9.35 laskee 15.36 Ikaalinen Viljakkala Jämijärvi Hämeenkyrö ?16 ?18 ?20 Ikaalinen Viljakkala Jämijärvi Hämeenkyrö ?16 ?15 ?17 Ikaalinen Viljakkala Jämijärvi Hämeenkyrö ?1 ?1 ?2 Ikaalinen Viljakkala Jämijärvi Hämeenkyrö ?7 ?6 ?6 Ikaalinen Viljakkala Jämijärvi Hämeenkyrö ?6 ?4 ?3 Ikaalinen Viljakkala Jämijärvi Hämeenkyrö ?4 ?4 ?4 Ikaalinen Viljakkala Jämijärvi Hämeenkyrö ?5 ?5 ?6 Tänään Huomenna Lauantai Sunnuntai Maanantai Tiistai Keskiviikko VAPAASEURAKUNTA Poppelikatu 8, Ikaalinen Su klo 18 Iltakirkko: Klingat/Erkki Lounanen. Takaisin tulin samaa reittiä ilman keppiä. Eräänä iltapäivänä lähdin lenkille kiertääkseni Kalmaa–Kallin -lenkin. Koululaiset ovat olleet kiinnostuneita valkoisen kepin käytöstä. Kun kerroin kassalle, kassatyttö kävi punnitsemassa hedelmät. Oikaisu Viime UutisOivassa kerrottiin Ikaalisten kaupungin virkojen ja virkanimikkeiden muutoksista. Monissa maissa sitä nimitetään myös kolmen kuninkaan juhlaksi. Valkoinen keppi on osa minua ja minulle hyvin tärkeä turvalaite. Kerran halusin ostaa kaupasta mandariineja ja laitoin niitä pussiin. Kerran kaupasta tullessa odotin suojatien reunalla. Ajattelin, että en tarvitse keppiäni, kun kauppa on juuri kadun toisella puolella. Annammeko tämän sanan valaista myös sisintämme ja paljastaa sen, että kristittyinä elämme armon varassa. Puhuu Marja-Liisa Kuusela. Nuo idän viisaat miehet saapuivat juuri oikeaan aikaan tähden johtamina Jeesus-lasta kumartamaan. Sitä ohittaessaan se joutui vastaantulijoiden kaistalle, mutta onneksi vastaantulijoita ei ollut. Kysyin viereiseltä asiakkaalta apua, mutta hän vain hymähti ja sanoi, että katso itse, onhan sulla lasit, ja häipyi pois. Näin lauletaan myös monissa loppiaisajan virsissä. Kun sen hyväksyin, oli aika hankkia apuvälineitä. Kahvitarjoilu. Kauppaan mennessäni kasasin kepin ja laitoin ostoskärryyn. Nuo köyhät miehet saivat näin kunniatehtävän mennä todistamaan Jumalan Pojan syntymää. Miikka Salo Valkoisen kepin tarina Aune Lautasalo Olen ollut 12-vuotiaasta asti heikkonäköinen ja käyttänyt silmälaseja eri vahvuuksilla. Kävin kaupassa, ja silloin keppi jäi kauppatavaroiden alle. Muuten en tuollaista keppiä käyttäisi. Su 8.1. Karoliina Mäkelä Hämeenkyröstä on valmistunut sairaanhoitajaksi Lahden ammattikorkeakoulusta. Kerroin heille näkövammastani ja valkoisen kepin käytöstä. Valkoinen keppi on ollut minulla apuvälineenä jo yli 30 vuotta. klo 11 Jumalanpalvelus. Arvostamme kaikkea tukea, vähäisempääkin, taloudellisesti merkittävänä. Viimeistä pyhää, loppiaista vietetään perinteisesti itämaan tietäjien Betlehemiin saapumisen muistopäivänä. Kävellen vastaantulijat pysähtyivät tien reunaan katsomaan kulkuani. klo 18.30 Jumalan kohtaamisilta. Nykyisin jo monet ihmiset ymmärtävät kepin käyttämisen. Puhuu Paavo Järvinen. Yhtään autoa ei ollut liikkeellä, joten ylitin kadun. Tervetuloa!. «Sama kirkas tähti täällä yhä meitä valaisee, Betlehemin seimen päällä maailmalle säteilee. Alku aina hankalaa. Kouluruoka 9–13.1. Hän kuoli puolestamme, rukoilee puolestamme ja johdattaa meitä. Lähtiessäni kauppaan laitoin valkoisen kepin taitettuna kassin pohjalle. Jouluna syntynyt Messias on profeettojen lupaama pelastajakuningas. Ti klo 18 Rukousilta. Tietäjien tuomista lahjoista kullan on katsottu viittaavan kuninkaaseen, suitsukkeen Jumalan palvelemiseen ja mirhan kuolemaan. Tulin kadulle. Kerroin hänelle näkövammastani ja kepin käyttämisestä. Erään kadun risteyksen lähellä heitä oli pysähtynyt vähän useampia juttelemaan. Vieressä oli vaaka, jossa ne piti itse punnita, mutta en nähnyt siinä olevia merkintöjä. Odotin, ja kun liikenne hiljeni, ylitin kadun. Koska he edustavat eri kansoja, loppiaista vietetään myös lähetystyön merkeissä. Matteuksen evankeliumissa puolestaan idän tietäjät saivat olla ensimmäisten ihmisten joukossa kumartamassa seimen lasta. Hänen lahjansa, pelastus, on lahjoista parhain myös tänä vuonna 2017. Hänen luokseen saamme tulla rikkinäisinä, syntisinä ihmisinä tyhjin käsin. He olivat ihmeissään ja kiittivät Jumalaa heille uskotusta tehtävästä. Tästä kiitollisina kaukaa monien viikkojen kestävältä matkalta saapuneet rikkaat kaukomaiden kuninkaat toivat tullessaan syntyneelle Marian pojalle kalliita lahjoja: kultaa, suitsuketta ja mirhaa. Keskustasta tuli auto, joka pysähtyi. Juoksutusmäärä 27 m 3 /s. Vuodet ja vuosikymmenet kuluivat, kunnes vuonna 1984 Tampereen keskussairaalassa silmälääkäri sanoi: Kirjoitan teille nyt B-todistuksen, on lopetettava toimittajan työ ja särkylääkkeiden syöminen. Jutussa kerrottiin virheellisesti, että kaupunginhallitus on jo päättänyt puhtauspalveluesimiehen ja ruokapalveluohjaajan virkojen perustamisesta sekä niihin siirrettävistä henkilöistä. Hän kehotti valkoisen kepin käyttöön oman turvallisuuteni vuoksi. Musiikki Irene ja Heli. Vapahtaja on syntynyt meille kaikille. Tänä päivänä Jumalan sana kutsuu tähden tavoin meitäkin seimen äärelle. Ikaalilaissyntyinen Leena Viitaniemi (os. Näitä asioita muistellessani pitää tunnustaa, että oli vaikea hyväksyä, että olin näkövammainen ja myöhemmin vielä, että olin v ai ke a st i n ä k ö v a m m a i nen. Hallitus päätti kuitenkin siirtää näiden asioiden käsittelyä. Sää lähipäivinä Kyrösjärvi Kyrösjärven pinnan korkeus keskiviikkona +82.97 m. Ajankohdan alaraja +82.33 m. Selitin pojille näkövammastani ja valkoisen kepin tarkoituksesta. Hän kirjoitti lähetteen, ja Ikaalisten terveyskeskus hankki minulle tämän tärkeän apuvälineen. Tervetuloa! Loppiaisena 2017 Joulun pyhät ovat pian ohi. Hän on sitoutunut sanaansa ja vaikuttaa sen myötä. Mutta aivan erityisesti meitä ilahduttaa se lämmin henki, jota olemme saaneet kokea
Se taas sitoo monia ihmisiä. Ikaalisten kaupungilla Hinkkanen aloitti työt vuonna 2009, ensin siivouspalveluissa. – Kaikesta on suunnattomasti hyötyä nykyisessä työssäni, Hinkkanen sanoo. Paloranta huomauttaa, että sihteerien puuttuminen heijastuisi koko kuntaan. Esimerkiksi rakennuslupaan liittyvissä asioissa asiakkaat tarvitsevat tarkkaa tietoa muun muassa luvan käsittelyaikataulusta. Kerralla lähtee noin 700 laskua. Sihteerien näkymätön, mutta näkyvä työ näkyy paitsi palvelusihteeri Sirpa Syrjäsen tekemänä laskujen laittamisena ja ostoreskontran hoitamisena myös taloussuunnittelija Satu Rönkön tuottamina kaavioina ja pylväinä. Hinkkanen valmistelee ympäristölautakunnan ja teknisen lautakunnan kokousten esityslistat yhdessä esittelijöiden kanssa. Toimistonhoitaja Sirpa Hinkkasen työnkuva on moninainen. Toimistonhoitajan työt eivät lopu tähän. Tietotekniikka on aina kiinnostanut matemaattisesti lahjakasta Hinkkasta. Tällaiset asiat eivät saa jäädä roikkumaan. Hänen vastuullaan on myös tiedotus – Esityslistojen tekeminen vaatii aikaa. Vaikka talousarvio onkin esillä vain loppuvuodesta, on sen laatiminen yli puolen vuoden työ. Ne ovat piilossa julkisivun ja viihtyisyyttä luovien pintojen välissä. Ikaalisissa hakemuksia on voinut jättää palvelupisteen ulkopuolella olevaan lukolliseen postilaatikkoon myös aukioloaikojen ulkopuolella. Nekään eivät ilmesty tyhjästä. Tämän vuoksi kaikkien palvelupisteiden aukioloaikoja tarkistetaan vastaamaan nykyisiä ja ennakoitavia asiointimääriä, Saarikoski sanoo. – Minähän ne laadin, Rönkkö hymyilee. Lisäksi asiakaspalveluun voi ottaa yhteyttä sähköpostitse tai verkkosivuilta löytyvällä sähköisellä lomakkeella. Jos maksuliikennesihteeriä ei olisi, raha ei kiertäisi, havainnollistaa Hämeenkyrön talousjohtaja Tiina Paloranta. Välillä hän pyyhältää ottamaan asiakkaille kaavaja pöytäkirjaotteita. – Työni on hyvin asiakasläheistä. – Palvelupisteiden määrä ei vähene, joten Ikaalisissakin palvelupiste säilyy ja siellä oleva henkilöstö jatkaa, Saarikoski kertoo. – En halua jumittua työhuoneeseeni papereiden ja netin keskelle. – Maanmittauslaitoksen tehokkuutta ja tuottavuutta parannetaan. Sen mukaan 15 vuorokauden jälkeen kotikissoiksi sopivat löytökissat siirtyvät heille. Maanmittauslaitoksen Ikaalisten asiakaspalvelupisteen tiskipalvelu loppuu 16. Mutta ilman heitä kunnan viranhaltijoiden työskentely olisi huomattavasti vaivalloisempaa. Jos esityslistat ja pöytäkirjat eivät olisi näkyvillä, silloin demokratia ei toimisi. Samalla tavalla kunta ei pärjää ilman rahaa ja rahan pitää kiertää. Välillä on päästävä juttelemaan ihmisten kanssa. Ympäristölautakunnan lista voi olla jopa 100-sivuinen. Esimerkiksi kunnassa vuosittain laadittava talousarvioja tasekirja on täynnä erilaisia kaavioita. – Päivitän osastomme kotisivuja ja somea. Myyntilaskutuksesta leijonan osan ottaa vesiyhtiöltä kaupungille siirtynyt hulevesien laskutus. Asiakaspalvelupisteiden aukioloaikojen kavennusta maanmittauslaitos perustelee sillä, että asiakaskäynnit palvelupisteissä ovat vähentyneet ja palvelua tarjotaan yhä enemmän puhelimessa, sähköpostitse ja verkossa. Mutta ne pitävät taloa pystyssä. Tähän mennessä Ikaalisissa asiakkaita on palveltu toimipisteessä säännöllisesti kolmena päivänä viikossa. – Asiakas ottaa ensin yhteyden valtakunnalliseen puhelinpalveluun. Maria Anttila, Sirpa Syrjänen ja Satu Rönkkö tekevät kuntien näkymätöntä, mutta tärkeää työtä. Ikaalisten lailla tiskipalvelut loppuvat kahdeksassa muussa palvelupisteessä. Hinkkanen tekee kuntamaisema -raportointia. tammikuuta alkaen. Siinä tämän työn suola onkin. Hän huolehtii kokousjärjestelyistä ja kirjoittaa pöytäkirjat. – Ylivoimaisesti suurin osa löytöeläimistä on kissoja, pääasiassa selkeitä kotikissoja. Rönkön työssä mukana on myös löytöeläimet. Asiakasmäärältään suuret palvelupisteet ovat jatkossa auki jokaisena arkipäivänä. Kolmisen vuotta hän työskenteli USA:ssa ja Englannissa ja Hollannissa. Lisäksi hänen työnkuvaansa kuuluu raportointi ja muu talousarvioprosessi. Jos löytöeläintä ei noudeta 15 vuorokautta löytämisen jälkeen, se muuttuu kunnan omaisuudeksi. On tärkeää, että ihmiselle on tarjolla tietoa nopeasti ja, että sitä yleensäkin löytyy niin netistä kuin printistä, Hinkkanen sanoo. Hän aloitti opiskelut Ikaalisten käsi-ja taideteollisuusoppilaitoksessa. Alaan hän perehtyi kansainvälisessä IT-projektissa. Tammikuussa postilaatikko poistetaan vähäisen käytön vuoksi. Markkinointimerkonomiksi valmistunut Hinkkanen aloitti työuransa sähkötukun keskusvarastossa Hyvinkäällä. – Se on inhimillisempää, sillä vaihtoehto olisi kotikissojen lopettaminen. – He tekevät näkymätöntä, mutta näkyvää työtä. Suuri osa tukipalveluiden työntekijöiden rutiineista koostuu toimistotöistä. Osa palvelupisteistä on avoinna joko kahtena tai kolmena päivänä viikossa. 8 TORSTAI 5.1.2017 Maanmittauslaitoksen palvelupisteen tiskipalvelut loppuvat Terhi Palonen IKAALINEN. Sirpa Hinkkasen tehtäviin kuuluu myös ostoja myyntilaskutus. Markkinointiassistentin työ vei hänet myös ulkomaille. Jatkossa asiakkaiden käyttöön tulee ennakkoajanvaraus. Teimme vuonna 2011 Kissojen Katastrofiyhdistyksen kanssa sopimuksen. Kolme päivää viikossa avoinna olevat palvelupisteet ovat Hämeenlinna, Joensuu, Maarianhamina, Mikkeli, Jyväskylä, Kouvola ja Pori Valtakunnallinen asiakaspalvelu palvelee puhelimitse arkipäivisin kello 9–16.15. Hinkkanen päätti kuitenkin kokeilla sellaista, josta oli haaveillut lapsesta lähtien. Siten hän tietää, että kissaansa todella kaipaava tekee kaikkensa löytääkseen lemmikkinsä. – Kuten tiedetään, ihminen ei pärjää ilman vettä ja veden pitää kiertää. Mikäli asia on luonteeltaan sellainen, että se ei ratkea puhelimessa, siirtää asiakaspalvelusihteeri asian ratkaistavaksi palvelupisteeseen, kertoo Maanmittauslaitoksen tietopalveluista vastaava johtaja Antti Saarikoski. Esimerkiksi hoitavat kokousvalmistelut ja pöytäkirjat. – Postilaatikko poistuu, koska säännöllinen palvelukin loppuu, Saarikoski huomauttaa. Maksuliikennesihteeri Maria Anttila on yksi Hämeenkyrön kunnan näkymättömän työn puurtajista. Lisäksi ilman tukipalveluiden työpanosta lukemattomat juoksevat asiat jäisivät muiden viranhaltijoiden hoidettaviksi. Nämä palvelupisteet ovat Helsinki, Kuopio, Oulu, Rovaniemi, Tampere, Turku ja Vaasa. Nykyisin hän toimii teknisten palveluiden toimistonhoitajana. Toimistonhoitaja hyödyntää monipuolista koulutusta Terhi Palonen IKAALINEN. Rönkölle eläinsuojelutyö on luontaista, sillä hän on kissaihminen itsekin. Ikaalisten kaupungin teknisen toimen toimistonhoitaja Sirpa Hinkkasella on takanaan mielenkiintoinen työja koulutustausta: markkinointia, IT-alaa, käsija taideteollisuusopintoja. Sihteeri varmistaa, että kunnan kone pyörii Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. Työ on paljolti näkymätöntä, mutta sen tulokset näkyvät ulospäin suoraan asukkaille. Se lohduttaa, että Tampereella kaavoituslautakunnan lista on jopa 1000-sivuinen, Hinkkanen naurahtaa. Ikaalisten palvelupisteessä työskentelee noin kymmenen henkilöä. Hämeenkyrön kunnan hallinnon tukipalveluissa työskentelee ihmisiä, jotka eivät paistattele mediajulkisuudessa tai ole muutenkaan näyttävästi esillä. Kaksi päivää viikossa avoinna olevat palvelupisteet ovat Iisalmi, Ivalo, Kuusamo, Lappeenranta, Lohja, Seinäjoki, Kajaani, Kokkola, Lahti, Porvoo, Savonlinna ja Tornio. Yhdistys etsii kissoille uuden kodin. – Halusin vaihteeksi testata kädentaitojani. Tietotekniikka ja paperityö saivat jäädä, erikoismetallin artesaaniksi valmistunut Hinkkanen kertoo. Tukipalveluiden työpanosta voi verrata talon rakenteisiin. Myös postitse voi edelleen asioida. Hän muun muassa vastaa kaupungin ympäristölautakunnan ja teknisen lautakunnan esistyslistojen valmistelusta, pöytäkirjojen teosta sekä tiedotuksen.. Parasta hänelle työssään on asiakkaat. Aukioloaikojen muuttaminen ei aiheuta henkilöstövähennyksiä
Tammikuu toimitaan vielä nykyisissä tiloissa, sen jälkeen paikka vaihtuu. Hämeenkyrön autokoulu on toiminut jo 1960-luvun alusta lähtien. Nykyään osan ajotunneista voidaan suorittaa myös simulaattorilla. – Vanha laki oli 1970-luvulta, jolloin avoliitot olivat harvinaisia, Niemi huomauttaa. Lakia muutettiin niin, että limakalvonäytteen voi ottaa lastenvalvojan luona samalla, kun asiaa muutenkin hoidetaan. Ketola toimii ennestään Ikaalisissa Liikennekoulutus Ketola Ky:ssä. – Oppitunnit voi suorittaa myös virtuaalisesti etänä. Hämeenkyröläisellä Aleksi Meltolla ja Lotta Viinamäellä on kokemusta sekä vanhasta että uudesta isyyslaista. Viitaharju toivoo, että jatkossakin hyvä liikenneturvallinen koulutus säilytetään ammattitaitoisten liikenneopettajien avulla. Olennaisin muutos on, että tammikuusta 2016 lähtien avoliitossa syntyneen lapsen isyyden on voinut tunnustaa neuvolakäynnin yhteydessä. Mutta sielläkin asiakkaat ovat nuoria koulutettavia. Hämeenkyrön Autokoulu siirtyy ikaalilaisparkanolaiseen omistukseen. Toiminta Ikaalisissa ja Parkanossa jatkuu entisellään. Tällä haavaa kuljetusalalla puheenaiheena on itseohjautuvat autot. Vuosittaista vaihtelua on jonkin verran. Erillistä käyntiä lastenvalvojan luona lapsen syntymän jälkeen ei ole enää tarvittu. Kun lomake neuvolassa on täytetty, se toimitetaan edelleen lastenvalvojalle. Heikkilä on Parkanon Autokoulun yrittäjä. Siinä missä menneinä aikoina teoriakoe tehtiin rasti ruutuun -lomakkeilla, nyt se tehdään tutkintotoimistolla tabletilla. Toimintaa jatkavat Marko Ketola ja Janne Heikkilä. Yritys säilyy, sillä Hämeenkyrön Autokoulun liiketoiminta on myyty. Isyyden vahvistaminen voi vaatia oikeusgeneettisen isyystutkimuksen, jonka tekeminen on helpottunut. – Siitä olen erityisen iloinen, että toiminta jatkuu. Ajotunneille oppilaat haetaan sovitusta paikasta sovittuun aikaan.. Nyt on tullut sen aika ja siirryn osittain vapaalle. Yrittäjä on kuitenkin iloinen, että yritykselle löytyi jatkajat. Nämä lapset saavat mahdollisuuden isyyden vahvistamiseen. Heikkilä on käyttänyt virtuaaliopetusta kokeilumielessä muutaman kuukauden ajan. Ei sekään ylivoimainen homma ollut, mutta onpahan nyt lapsiperheelle yksi revohka vähemmän, Melto tuumaa. Muita vuosikymmenten mittaan tulleita muutoksia ovat muun muassa liukkaan ja pimeän kelin harjoitukset sekä harjoitusja syventävä vaihe. Opetuksessa oppilailla on käytössä oppimisympäristö, jota voidaan käyttää omilta älylaitteilta. Lisäksi on sähköinen oppimateriaali, jossa on harjoitusja täydentäviä tehtäviä. Heille joudun valitettavasti tuottamaan pettymyksen. – Moni on soittanut ja kysynyt, että vuoden päästä olisi tulossa nuori kouluun, olenko vielä silloin kouluttamassa. Näytteenantaja ottaa itse näytteensä harjalla posken sisäpinnalta. Mielestäni on tärkeää, että ensin ollaan koolla paikan päällä. Hän toteaa nykyisen lain vastaavan paremmin nykyaikaa, sillä avoliittoja on yhä enemmän. – Jos tänä aikana tunnustaminen kirjallisesti kiistetään tai peruutetaan, se käy mitättömäksi. Tämä koskee niitä, jotka ovat syntyneet ennen 1.10.1976 voimaan tullutta isyyslakia. Liikenneopettaja ja yrittäjä Reino Viitaharju toteaa, että lähes 35 vuoden jälkeen on aika jättää työt vähemmälle. Tässä ollaan tekemisissä ihmisten kanssa. Varsinainen tutkimus tehdään Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella. Lapsen näytteen ottaa lähtökohtaisesti huoltaja. Viitaharju laskee kouluttaneensa tuhansia oppilaita. Lisäksi useimmat vanhemmat tekevät yhteishuoltosopimuksen, jonka lastenvalvoja vahvistaa, kun isyyden tunnustaminen on hyväksytty, kertoo Hämeenkyrön lastenvalvoja Päivi Niemi. Toinen isyyslain merkittävä muutos on isyyden vahvistamista koskevan kanneoikeuden palauttaminen. Esikoinen syntyi vuonna 2015 ja uusin tulokas putkahti maailmaan marraskuussa 2016. Lastenvalvoja saa lähettää isyyden tunnustamisen maistraattiin vasta, kun lapsen syntymästä on kulunut 30 vuorokautta. – Kone voi korvata ihmisen ratin takana joiltain osin. – Tärkeintä kaikissa uudistuksissa on, että nuori kuljettaja selviytyisi turvallisesti tämän päivän liikenteessä, joka on hektistä ja haastavaa. Autokoulun lisäksi hän on toiminut opettajana Puolustusvoimilla varusmiesten ajokorttija ammattipätevyyskoulutuksessa. – Siinähän on kaikenlaisia kysymyksiä, meitä ne eivät häiritse. Työ nuorten parissa on ollut mukavaa ja antoisaa. Lotta Viinamäki ja Aleksi Melto saivat toisen lapsensa viime vuoden lopulla. Kolmas merkittävä muutos on, että lapsella ja isänä itseään pitävän miehen kanneoikeutta on laajennettu. – Lukuisat tutkimukset osoittavat ammattitaitoisen liikenneopetuksen lisänneen liikenneturvallisuutta. Kaiken aikaa puhutaan kuitenkin lapsesta. Jatkossa toiminta Hämeenkyrössä muuttuu siten, että teoriatunnit järjestetään virtuaalisesti. Tämä tarkoittaa, että opetus tapahtuu tietokoneella videoyhteydellä. Simulaattorikoulutuksessakin todelliset keliolosuhteet on haastava toteuttaa. Luultavasti muutos on isompi meille opettajille, sillä oppilaille tällaiset järjestelmät ovat usein tuttuja. Viitaharju on kouluttanut osin kolmannessakin polvessa. Hämeenkyrössä vahvistetaan vuosittain noin 50 lapsen isyys. – Mutta niin se vaan on, että joskus täytyy osata hellittää. – Oli kätevää, että asia hoitui neuvolakäynnin yhteydessä. Aiemmin piti käydä maistraatissa. – Ainoastaan kurssien aloitukset käydään pitämässä Hämeenkyrössä. Lastenvalvoja hoitaa vain alle 18-vuotiaiden asioita, joten Niemellä ei ole tietoa aikuisten lasten isyyskanteiden määrästä. Näin he voivat päästä osallisiksi perinnöstä. – Järjestelmä on toimiva ja oppilailta saatu palaute on ollut positiivista. Virtuaaliopetus lisääntyy jatkuvasti ja lähivuosina sitä on tarjolla paljon enemmän kuin nykyään. Hän muun muassa tarkistaa tunnustuksen lainmukaisuuden ja varmistaa väestörekisteritietojen perusteella, ettei tunnustamiselle ole estettä. Uusi paikka ei ole vielä tiedossa, Ketola kertoo. Mutta joukkoon mahtuu yksi 70-vuotiaskin koko kurssin suorittanut. 9 TORSTAI 5.1.2017 Isyyslaki helpotti monen vauvaperheen eloa Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. Videoyhteys on kaksisuuntainen, eli oppilas voi kysyä ja kommentoida opetuksen aikana. On tärkeää, että tiedot ovat oikein, Melto painottaa. Sitä en enää tälle syksylle ottanut. Suurin osa koulutettavista on nuoria, pääosin 15–20-vuotiaita. – Fyysinen aloitustunti pitää kuitenkin olla. Neuvolakäynnin yhteydessä isyyden voi tunnustaa lomakkeella, erillistä haastattelua ei enää tarvita. Kyröskoskella toiminut Hämeenkyrön autokoulu siirtyy uuteen omistukseen. Siksi hieman haikein mielin jätän vetovastuun uusille yrittäjille. Liikenneopettaja hellittää lähes 35 vuoden jälkeen Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. Vuosikymmenten mittaan perinteinen koulutustoiminta on kokenut monet muutokset. Uusi isyyslaki on ollut voimassa vuoden. Autokoulua lähes neljännesvuosisadan pitänyt autokouluyrittäjä ja liikenneopettaja Reino Viitaharju jää osittaiselle vapaalle 35 vuoden työuran jälkeen. Autokoulu uuteen omistukseen HÄMEENKYRÖ/IKAALINEN. Tietyt yhtiöt kokeilevat niitä jo liikenteessä ja pelkona on, korvaako kone ihmisen auton ratissa. – Näytteen antaminen tapahtuu lastenvalvojan luona hänen valvonnassaan. – Puolustusvoimissa toiminta on hyvin erilaista, koska kyseessä on raskaan kaluston koulutusta ja ammattipätevyyttä. Mutta joitain vanhempia aikaisempi systeemi on häirinnyt. Hän pitää mielekkäänä myös sitä, että asian sai käydä läpi tutun henkilön kanssa. Lausunto saadaan reilun viikon kuluttua näytteen ottamisesta. – Isyyskanteet ovat harvinaisia ja alaikäisten kohdalla niiden määrä ei ole tämän lain myötä lisääntynyt. Mutta tuskin täysin. Vajaa kaksivuotinen Vilppu ehti maailmaan edellisen isyyslain aikana
Asetus määrää lisäksi vähintään 3,0 millimetrin urasyvyyden renkaille, joita käytetään näiden ajoneuvojen muilla akseleilla. Mahnalassa toiminut pieneläinkrematorio siirtyy Kalalahteen. Ongelmia hautaamisessa aiheuttavat muun muassa hajuhaitta, joka houkuttelee uteliaita eläimiä. Autojen rekisteröinnin siirto paperittomaksi internettiin vei euroja, joilla yritys palkkasi toimistosihteerin. Vuonna 1994 laki katsastusja rekisteröintitehtävien toimiluvista mahdollisti yksityiset autokatsastusasemat. Sama vaatimus koskee perävaunuja ja laitteita, joita nämä ajoneuvot vetävät tai hinaavat perässään. Jokainen lemmikki on yksilö. Hämeenkyrön Lähikatsastus Oy:n yrittäjä Markku Kleemola pitää uusia vaatimuksia hyvinä liikenneturvallisuuden näkökulmasta. Myös korjaamoja varaosaliikkeiden kauppa vähenee tämän muutoksen jälkeen, mistä seuraa työttömyyttä ja verotulojen laskua. Uuden asetuksen mukaan kuormaja linja-autoissa sekä kokonaismassaltaan yli 3,5 tonnin henkilöautoissa on joulu-, tammija helmikuun aikana käytettävä talvirenkaita vetävillä akseleilla – lukuun ottamatta ohjaavia vetäviä akseleita. Ensimmäinen työpaikka, nykyinen A-katsastus on nyt englantilaisessa omistuksessa samoin kuin sen tytäryhtiö Ajovarma, joka hoitaa ajokorttiasioita. Omilla Y-tunnuksillaan toimivat ja yhteisöveronsa paikallisesti maksavat asemat työllistävät kumpikin 3 autokatsastajaa ja sihteerin. Pieneläinkrematoriosta lemmikin tuhka lähtee omistajan toiveen mukaan joko uurnassa omistajalle itselleen tai jatkokäsittelijälle, jolla on tarvittava lupa. Mahnalassa krematorion vuokrasopimus päättyy vuodenvaihteessa, Kalalahdessa toiminnan on tarkoitus jatkua mahdollisimman pian. Pieneläinkrematorioita on suhteellisen vähän, sillä seuraavaksi lähintä täytyy hakea Lempäälästä saakka. Vuosi 2017 toi raskaille ajoneuvoille vaatimuksen talvirenkaista. Suomi olisi liikenneja viestintäministeriön esityksen mukaan ottamassa käyttöön EU-direktiivin mukaisen minimivaatimuksen määräaikaiskatsastuksen katsastusväleissä. Muutos harventaisi aikavälejä niin, että katsastuksia olisi kahden vuoden välein, kunnes auton käyttöön otosta on 10 vuotta. Parisalu myöntää, että krematorion muutto edellytti harkintaa. Tuhkausmahdollisuus vähentää kuolleiden lemmikkien hautaustarvetta. Jari Kierman katsastamassa asiakkaan autoa Hämeenkyrössä. Muita ongelmia ovat taajamaja pohjavesialueet. Mutta palvelulle on ollut kysyntää ja siitä on saatu positiivista palautetta. Raskaalle kalustolle talvirenkaat OIVASEUTU. Ely-keskuksella ei ollut asiaan huomauttamista eikä suunnitelmasta jätetty luvanhakuvaiheessa muistutuksia. – Tulevaisuudessa auto olisi katsastettava 1 kuukauden aikana. – Hautaus tulisi aina tehdä riittävän syvälle, siitä on säädökset olemassa. – Vuosi 2016 oli katsastusmääriltä hieman pienempi kuin 2015. – Emme esimerkiksi pakasta kuolleita eläimiä. Katsastusalan ikaalilaisella konkarilla täyttyy vuoden 2018 keväällä 30 vuotta. Kuva: Tuukka Olli. Esimerkiksi Ruotsi ei sitä tee, vaikka siellä on Suomea uudempi autokanta. Eläinlääkäri Sofia Parisalun työ on hoitaa lemmikkejä, mutta toisinaan myös tuhkata niitä. Ympäristölautakunta myönsi pieneläinkrematorion toiminnalle luvan Kalalahdessa joulukuun alussa. Riskinä on, että katsastusten vähennys vähentäisi myös henkilökunnan määrää. Jos esitetty lisämuutos tulee voimaan, autonomistajan on entistä tarkemmin seurattava, milloin auto on vietävä katsastukseen. Haemme ne joko omistajilta tai toiselta eläinlääkäriltä ja kohtelemme niitä mahdollisimman kunnioittavasti. Asetus koskee myös traktoreita, joiden rakenteellinen nopeus on yli 60 kilometriä tunnissa. Pieneläinkrematorio siirtyy Kalalahteen Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. Yritysuutiset On aika iso riski lähteä muuttamaan hyvin toimivaa järjestelmää. Nyt 23 vuotta myöhemmin liikenneja viestintäministeriö valmistelee normienpurkutalkoissaan katsastussääntöihin muutoksia, jotka haastavat erityisesti pienten paikkakuntien yksityistä autokatsastusta. Osa ihmisistä ei ajattele palvelun säilymistä maaseutupaikkakunnilla, vaan hakee suurten kaupunkien halvempia hintoja, sanoo Markku Kleemola. – Kyllähän sitä mietittiin, onko hanke kannattava. Muutokset ovat jo vieneet yksityiseltä yritykseltä tuloa. – Heti, kun käyttöönottotarkastus on tehty. Henkilöautoilla on nykyisin ensikatsastuksen jälkeen yksi vapaa vuosi ja sitten katsastus on vuosittain. Kilpailu on kovaa. – On aika iso riski lähteä muuttamaan hyvin toimivaa järjestelmää. Hämeenkyrön Lähikatsastuksen yksityinen asema on toiminut 6,5 vuotta, Parkanossa 5 vuotta. Toivottavasti toimintaan ei tule katkoksia, kertoo eläinlääkäri Sofia Parisalu. Kalalahteen on krematoriota varten rakennettu kokonaan uusi rakennus Sepäntielle. Uunit ja muut välineet siirtyvät Mahnalasta. Lakiuudistuksen mukaan uudet autot katsastettaisiin ensimmäistä kertaa nykyisen kolmannen vuoden sijasta vasta neljäntenä vuonna sen vuoden jälkeen, kun auto on otettu käyttöön. – Esimerkiksi Sasin ahteessa Hämeenkyrössä ja Ikaalisten Teiharjussa on sen verran nousua, että rekat jäävät liukkaalla kelillä helposti mäkeen, autokatsastaja tuumaa. Lemmikit on tarkoitus käsitellä tiloissa mahdollisimman nopeasti. Lisäksi asiakkaiden keskuudessa ajatusta tuettiin, Parisalu taustoittaa. – Rekisteröinti tullaan hoitamaan asemalle, kun tulee ongelma: esimerkiksi ei osata käyttää nettiä tai on kyse nopeasta väliluovutuksesta, jota ei pysty rekisteröimään netissä. Krematorio kuuluu eläinlääkäriasema Vet-Praxiksen palveluihin, ja vastaanotto muutti jo viime kesänä Mahnalasta kirkonkylälle. 10 TORSTAI 5.1.2017 Tulevaisuus haastaa pienen paikkakunnan katsastusta Päivi Seppälä HÄMEENKYRÖ. Muutos on suuri, kun nyt aikaa katsastukselle on 4 kuukautta, raskaalla kalustolla puoli vuotta, toteaa yrittäjä, joka kustannuspaineen takia luopui katsastuskutsujen lähettämisestä asiakkailleen. – Katsastusmääristä putoaa reilu 20 prosenttia pois, jos ehdotetut muutokset henkilö-ja pakettiautojen määräaikaiskatsastuksista tulevat voimaan, arvioi Hämeenkyrön Lähikatsastuksen yrittäjä Markku Kleemola. Talvirenkaiden kulutuspinnan pääurien syvyyden on oltava vähintään 5,0 millimetriä. Hän painottaa, että vaatimus on sama muualta Euroopasta Suomeen tuleville raskaille ajoneuvoille. Palveluhintojen alennus lohkaisee yritykseltä isomman siivun kuin asiakkailta
Uudistuksella halutaan yhteensovittaa valtion aluehallinnot ja maakuntahallinnot, jotta julkisesta hallinnosta tulisi yksinkertaisempaa. Määrärahat ovat kertyneet kalastajien maksamista kalastonhoitomaksuista. Tammikuussa 2019 maakunnille siirtyy soten hoito, mutta niille siirtyy paljon muutakin. Eläinlääkärin ajanvaraus toimii samoin, kuin tähänkin asti, eli puhelimitse arkisin kello 8–9. Maksu on porrastettu neljään luokkaan kyytiin otettavan lietemäärän mukaan. Perusturvajohtaja Timo Tallilan mukaan 12. tammikuuta puoli kuuden aikaan aamulla. Joskin soteen verrattuna nämä ovat rahallisesti pieniä, mutta maakuntien toimivuuden ja elinvoimaisuuden näkökulmasta isoja. Uudelle kilpailutukselle on varattava aikaa monista eri syistä: päätösten voimaantulo ottaa oman aikansa ja aikaa tarvitaan myös siinä tapauksessa, että palvelutuottajissa tapahtuisi muutoksia. Kävimme työja elinkeinoministeriön ylitarkastaja Lari Anttosen kanssa läpi, mitkä muut asiat maakuntauudistuksessa muuttuvat. Soteeli sosiaalija terveyspalveluiden uudistus on hallinnut palstatilaa sekä mediassa että mielipideosastoilla. Tänä vuonna haussa painotetaan erityisesti luontaisten kalakantojen monimuotoisuuden turaamista, kalastusharrastuksen edistämistä sekä kalastuksen valvontaa. – Se on iso etu. Ryhmän kaksi siirtymävaiheen hoitopalkkio on nyt 784 euroa kuukaudessa. Nyt järjestelmä on moniportainen. – Maakuntauudistuksen lähtökohta on selkeyttää hallinnon tasoja. Sosiaalija terveyslautakunta otti aikalisän päätökselleen ikäihmisten tehostetun asumispalvelun kilpailutukseksi. Vähemmälle huomiolle on jäänyt tekeillä oleva maakuntauudistus. Maakuntauudistuksen lähtökohta on selkeyttää hallinnon tasoja. 11 TORSTAI 5.1.2017 Ikaalisten asumispalveluiden kilpailutus ei vielä liikkeelle Päivi Seppälä IKAALINEN. Näin syntyy järjestäjätuottaja -malli, jossa maakunta tilaa ja ulkopuolinen taho tuottaa kasvupalveluita. Vuonna 2019 niitä ei enää ole. Uudet tukisummat tulivat voimaan tammikuun alusta lukien. Ylöjärven kaupunki on tehnyt indeksikorotukset omaishoidon tukiin. Maakuntauudistus koskee suurimmaksi osaksi sellaisia palveluita, jotka eivät ole kuntien hoidossa. Siinä on kunnat, maakuntahallinto ja valtio. Ikaalilaislähtöinen Anttonen ymmärtää myös paikallisen näkökulman. Summat ja ryhmät ovat samat myös lasten ja nuorten omaishoidon tuessa. Lietteiden tyhjennys siirtyi vuodenvaihteessa kunnilta Pirkanmaan Jätehuollolle. Tuula Kyröläisen pieni poikavauva syntyi Tampereen Rantaväylän tunnelissa Kyröläisen anopin avustuksella 1. Seminaari ei tee päätöksiä, vaan käy keskustelun, jonka annilla on merkitystä myös palveluiden kilpailutukselle. Asiasta päätti perusturvalautakunta. Hämeenkyrön eläinlääkäri väistötiloissa HÄMEENKYRÖ. Kuljetusmaksu on kaikissa kunnissa sama. Vanha sopimuskausi jatkuu Hämeenkyröllä toukokuun loppuun, Ikaalisilla kuukauden pidempään. Kaikesta tästä on vastuussa vaaleilla valittu maakuntavaltuusto. Kunnaneläinlääkäri palvelee toistaiseksi väistötiloissa. Maakunnallisista toimijoista tavallinen kansalainen lienee eniten tekemisissä Ely-keskusten kanssa. Eläinlääkärin varsinaisissa tiloissa on sattunut vesivahinko, jota korjataan. – Maakunta ostaa työllisyysja yrityspalvelut joko kunnilta, yrityksiltä tai kolmannelta sektoreilta. Samalla haettavissa ovat yleisavustukset kalastusaluetoimintaan. Tämä on yksi syy, miksi maakuntauudistus on jäänyt vähemmälle huomiolle. Tyhjennykset tilataan Pirkanmaan Jätehuollon asiakaspalvelusta. Ikaalisissa keskusteluun ikäihmisten tehostetun asumispalvelun järjestämisestä puhallettiin lisää virtaa, kun Attendo Oy kumppani Artun Hoiva-asunnot ilmoittautui mukaan kisaan ja kertoi halustaan hoivakodin rakentamisesta kaupungin oman Toivolansaari-kodin tilalle. Samoin maakunnat hoitavat TE-toimiston ja nykyisten maakuntaliittojen tehtävät. Ikääntyneiden ja pitkäaikaissairaiden omaishoidon tuki on nyt ryhmässä yksi 392 euroa kuukaudessa. Maakuntauudistuksessa piilee yksi kuntia olennaisesti koskeva seikka, se liittyy elinkeinopalveluihin. Ikaalisten kaupungilla ja Hämeenkyrön kunnalla on tavoitteena hoitaa kilpailutus kolmen vuoden palvelusopimuksista yhdessä, kuten tehtiin myös vuonna 2013. Muutoksen kokonaisuus on valtava. Käsittelymaksu on kuntakohtainen ja se perustuu kunnan jätevedenpuhdistamon vastaanottohintoihin. Käytännössä kunnalliset elinkeinoyhtiöt joutuvat siis kilpailemaan muiden kanssa, mikäli ne haluavat laajentaa toimintaansa kasvupalveluiden tuottamiseen. Erityisavustuksia voivat hakea oikeustoimikelpoiset yhteisöt ja yritykset. Ikaalisissa lautakunta siirsi päätöstään kilpailutuksen käynnistämisestä tammikuun kokoukseen. Jos osaamista riittää, yhtiö voi toimia muuallakin kuin omalla toimialueellaan. Hakuaika päättyy tammikuun viimeisenä päivänä. Anttonen tietää, että Ikaalisissa ja Hämeenkyrössä on vahvat paikalliset elinkeinoyhtiöt, joilla on hyvä kokemus ja vahva paikallistuntemus. Muutos koskee sakoja umpikaivojen sekä pienpuhdistamoiden lietteiden tyhjennyksiä. Uudistuksen myötä kunnallisille elinkeinoyhtiöille avautuu mahdollisuus osallistua tulevaisuuden maakuntien järjestämiin työllisyysja yrityspalveluiden tuottamiseen. Tulevilla maakunnilla on näiden palveluiden järjestämisvastuu, mutta tuottajat etsitään markkinoilta. Nyt järjestelmä on moniportainen. Tilapäisjärjestelyn pituus ei ole vielä tiedossa. Tunnelissa syntyneestä vauvasta kertoi ensimmäisenä Aamulehti. Lietteiden tyhjennys siirtyi Jätehuollolle OIVASEUTU. Maakuntauudistuksessa on vielä avoimia kohtia, mutta suuret linjat ovat selvillä. Ylitarkastaja Lari Anttonen työja elinkeinoministeriöstä huomauttaa, että maakuntauudistus koskee monia muitakin asioita kuin sotea. Näin kunnille, maakunnille ja valtioille tulee selkeät roolit, Anttonen taustoittaa. Tällä hetkellä suurin osa kunnista hallinnoi omaa elinkeinoyhtiötään, kuten Hämeenkyrö Yrityspalveluita ja Ikaalinen Kylpyläkaupunkia. Kalatalouteen haettavana avustuksia OIVASEUTU. Maakuntauudistus on enemmän kuin sote Tuukka Olli IKAALINEN. Ylöjärvi tarkisti omaishoidon tukisummia VILJAKKALA. Tällainen antaa mahdollisuuden kasvaa laajemmalle. – Jollain elinkeinoyhtiöllä voi olla erityisosaamista, jota muilla ei ole. Yleisavustuksia voivat hakea kalastusalueet. Uudistuksilla on eduskunnan enemmistön tuki. tammikuuta päättäjiä kokoontuu seminaariin, jonka aiheena on vanhusten huolto. Vuoden ensimmäinen hämeenkyröläinen syntyi tunnelissa HÄMEENKYRÖ. Alueellisiin kalatalouden edistämishankkeisiin on nyt haettavissa erityisavustuksia Ely-keskuksilta. Toisaalta kuntatai maakuntarajat eivät estä toimimasta laajemmallakin alueella. Ennestään asumispalveluita ovat Ikaalisissa tuottaneet kaupunki sekä yksityisinä yrityksinä muun muassa Jyllin Kodit ja Esperi Care. Maakuntauudistus, kuten sotekin ovat vielä esitysvaiheessa. – Elyja aluehallintovirastot lakkaavat vuoden 2018 lopussa. Vuoden ensimmäisen hämeenkyröläisen syntymä on saanut paljon julkisuutta. Suurin osa Elykeskuksen tehtävistä siirtyy maakunnille. – Kunnalliset elinkeinoyhtiöt voivat tulevaisuudessa olla vahvoja toimijoita myös näiden tehtävien hoitamisessa nykyisten tehtäviensä ohella. Eläinlääkärin vastaanotto sijaitsee tällä hetkellä entisessä Kettupolun päiväkodissa. Oikeastaan sote on vain osa maakuntauudistusta, joskin se on osasista näkyvin ja suurin. Lietetyhjennysten maksu koostuu kuljetusja käsittelymaksuista sekä mahdollisista lisätyömaksuista. – Tässä puhutaan isosta muutoksesta. Maatalouden lomitukset siirtyvät kunnilta maakunnille. Hämeenkyrön kunnallisista eläinlääkäripalveluista vastaa Pirteva.
Liitto pyrkii vaikuttamaan myös siihen, että lainsäädännön taso olisi mahdollisimman korkea. Lisäksi aiempaa herkemmin reagoidaan luvanhaltijan elämäntilanteen muutoksiin, kuten päihdeongelmiin tai rikoksiin. Liiton sisällä on monta eri näkökulmaa, ja liiton painoarvo on parempi, kun monta kantaa saadaan yhteen, Rytkölä sanoo. Oikeusjärjestys on laaja, eikä yhden lain muuttumisen vaikutuksia toisiin lakeihin oteta tarpeeksi huomioon. Jäseniä on sekä yksityiseltä että julkiselta puolelta, mitä Rytkölä pitää hyvänä asiana. Se ei myöskään saa olla saatavilla niin, että sen voisi äkillisessä raivonpuuskassa tempaista esiin. Juttujen käsittely kestää liian kauan. Oikeuspolitiikka on Rytkölän mukaan yksi tärkeimmistä liiton ajamista asioista. Heikkilä on toiminut myös Ikaalisten valtuutettuna, mutta tämän vuoden vaaleissa hän ei ole enää ehdolla. – Mutta tärkeintä on hyvän ilmapiirin säilyttäminen, sellainen täällä on aina Harryn aikana ollut. Vastaavasti yhteiskoululta on Kilvakkalaan tullut musiikinopettaja Ilkka Peltoniemi. Ennen Kilvakkalaan tuloa Heikkilä työskenteli vuoden ajan Kyröskosken koululla. Ikaalilainen Antero Rytkölä aloitti vuoden alusta Suomen Lakimiesliiton hallituksen puheenjohtajana. Kilvakkalan koululla koittaa tammikuussa uusi aika, kun koulunjohtajana toiminut opettaja Harry Ahlvik siirtyy viettämään hyvin ansaittuja eläkepäiviä. Vaikuttaa halutaan tulevien juristien määrään ja laatuun. Liitossa on jäsenenä sekä työsuhteessa työskenteleviä että yrittäjiä. Heikkilä on työskennellyt Kilvakkalan koululla vuodesta 2005 ja hoitanut varajohtajan tehtävää vuodesta 2007 lähtien. – Poliisin ja oikeuslaitokseen käytetään Suomessa asukasta kohden ylivoimaisesti vähiten rahaa, kun verrataan muihin Pohjoismaihin. – Tällä mallilla mennään kevät. Näistä aseet ovat puhuttaneet julkisuutta saaneiden ampumissurmien vuoksi. Sillä tavalla se hyvä ilmapiiri tarttuu oppilaisiin. – Alkoholipolitiikalla on huomattavasti suuremmat vaikutukset väkivaltarikollisuuteen kuin millään muulla, Rytkölä sanoo. Tätä haluan jatkaa. Lisäksi olen hurahtanut sotahistoriaan. – Isoin kysymys on säilytysturvallisuus. – Olen tutkinut etenkin paikallishistoriaa ja teen paikallishistoriallisia tutkimuksia tilauksesta. – Silti kyläkoulun hyvät piirteet ovat säilyneet. Lakimiesliiton mielestä säästömahdollisuutta ei enää ole, toteaa ikaalilainen Antero Rytkölä, joka aloitti vuoden alusta Suomen Lakimiesliiton hallituksen puheenjohtajana. Tänä lukuvuotena Heikkilä opettaa kuudetta luokkaa. – Viime vuonna Suomeen tuli 30 000 turvapaikanhakijaa, mutta tilanne on ollut täysin oikeuslaitoksen ja poliisin hallinnassa. – Julkisen ja yksityisen puolen juristeilla on yhteisiä edunvalvontakohteita, kuten koulutus. Vaikka juristien työllisyys on akateemisista ammateista varsin hyvä, työttömänä on 400–500 juristia, eli koulutettavien määrä on ylimitoitettu. Lisäksi hän tekee yläkoululla historian opettajan töitä yhtenä päivänä viikossa. Hänen työtään jatkaa varajohtajana toiminut Marjo Heikkilä. – Juristin ammatissa viehättää se, että voi toimia kaikilla yhteiskunnan sektoreilla. Se taas lähtee opettajista. Resurssipula näkyy muun muassa oikeusjuttujen käsittelyviiveessä.. Juristien järjestäytymisaste liittoonsa on alle 80 prosenttia, mikä saisi Rytkölän mielestä olla suurempi. Tiukennuksina ovat tulleet muun muassa soveltuvuustestit. Mutta yläkoululaiset seuraavat tarkkaan uutisia, ja niistä syntyy hyviä keskusteluita. Aivan uutta työ ei hänelle ole, sillä Heikkilä toimi koulunjohtajana puolen vuoden ajan Ahlvikin ollessa vuorotteluvapaalla vuonna 2007. Tähän kuuluu valmistelun korkeatasoisuus ja se, että lakien vaikutukset arvioitaisiin mahdollisimman hyvin. Kilvakkalan koulu sai johtajakseen historiaan hurahtaneen Marjo Heikkilän. – Monet tahot, kuten tuomioistuimet ovat arvostelleet, että lakien valmistelu on liian kiireistä, eikä vaikutuksia arvioida tarpeeksi. Kyseessä on luottamustoimi, jota Rytkölä hoitaa Sisä-Suomen poliisilaitoksen linjajohtajan virkansa ohella. – Koulutuksen laatu on tärkeää, että juristien työmarkkinakelpoisuus olisi mahdollisimman hyvä. 12 TORSTAI 5.1.2017 Kilvakkalan koulu saa historiallisen johtajan Tuukka Olli IKAALINEN. Vaikuttaminen on aina kiinnostanut, ja Rytkölä kuvailee tehtävää yhteiskunnan näköalapaikaksi. – Olemme aina saaneet poistua opettajien huoneesta tunneille hymyt kasvoillamme. – On mukavaa olla kaiken aikaa samassa yhteydessä. Nyt oppilaita on 130 kuudessa eri luokassa ja kaikki mahdolliset tilat on otettu käyttöön. Mukaan yritetään saada etenkin yrittäjiä ja itsensä työllistäviä. Juuri näiden vuoksi täytyy katsoa, vieläkö on mahdollisuuksia vierailla yläkoululla. Lainsäädännön pitää olla tasokkaampaa Liisa Raipala IKAALINEN. Esimerkiksi ulkona on hienoa katsoa, kun samassa pallopelissä ovat mukana kaikki eskareista kutosiin. Johtajana Heikkilä uskoo olevansa samanlainen kuin tähänkin asti, eli järjestelmällinen ja tarkka. Meidän koneistomme toimii tällaisten haasteiden edessä. Katsotaan, mitä syksy tuo tullessaan. Toiseksi tuomioistuimille kaivataan myös lisää resursseja sekä henkilöstöön että tietojärjestelmiin. – Nyt tulee opetuksen lisäksi hallinnolliset asiat, kuten henkilöstö, talous ja vastaavat. Vanhasta karttapallosta saattaa havaita tiettyjä eroja nykyisiin valtionrajoihin verrattuna. Haastattelusta Rytkölä oli lähdössä Jyväskylään puhumaan Suomen turvallisuustilanteesta. Koulutuspolitiikka on myös yksi liiton työkenttä. Kun aikuisilla on keskenään hyvä olla töissä, se välittyy myös oppilaisiin. Kurusta kotoisin olevan Heikkilän pääaine Tampereen yliopistossa oli historia. Kaikkein tärkeimmäksi Heikkilä kokee, että lapsilla tulee säilyä oppimisen ilo ja riemu. Alakoululaiset taas ehkä heittäytyvät rohkeammin, koska heillä on aina ympärillään tuttu luokka. Rytkölä muistuttaa, että suomalainen henkirikos tapahtuu harvoin ampuma-aseella. Sitä saa käsitellä etenkin yläkoulussa paljon. Kun ase on lukkojen takana, se auttaa molempiin. Kyseessä on opettajanvaihto, jossa Heikkilä on kerran viikossa mennyt yläkoululle opettamaan historiaa. – Eduskunta säätää lait, ja jos tuomioistuimien pitää kehittää niille sisältöä omalla toiminnallaan, se ei ole suomalaisen oikeusjärjestelmän periaatteiden mukaista. Liitto on ajanut Suomeen tuomioistuinhallinnon perustamista pohjoismaiseen tapaan. Työkenttään kuuluvat passit, ampuma-aseet, yksityinen turvallisuusala ja yleisötilaisuudet latotansseista Neste-ralliin. Rytkölää on yhteiskunnallinen vaikuttaminen kiinnostanut siitä lähtien, kun hän oli 1970-luvulla kouluneuvoston puheenjohtajana. Se taas on ristiriidassa tuomioistuimien riippumattomuuden periaatteen kanssa, joka on määritelty perustuslaissa. Kun Heikkilä tuli koululle vuonna 2005, oppilaita oli noin 60 ja opetus tapahtui tuplaluokissa. Opiskelijoita käytetään myös ilmaisena työvoimana, mitä liitto on arvostellut. Rytkölän mukaan aseluvissa on aina oltu hyvin huolellisia, eivätkä niiden myöntämisperusteet ole muuttuneet. Ase ei saa joutua vääriin käsiin, kuten varkaille. Kilvakkalan koulu on reilun kymmenen vuoden aikana kokenut ison muutoksen. Lakimiesliitossa on jäsenenä noin 16 000 juristia, ja liitto kuuluu Akavan kymmenen suurimman liiton joukkoon. Lakimiesliiton hallituksen puheenjohtajan paikkaa hän kuvailee näköalapaikaksi, jossa toimimisella on merkitystä. Aseen pitää olla lukkojen takana Sisä-Suomen poliisilaitoksen lupahallinnossa linjajohtajana työskentelevän Antero Rytkölän päätyöpaikka on Tampereella, ja työpöytä on myös Jyväskylässä. – Resurssipula näkyy muun muassa oikeusjuttujen käsittelyviiveenä. Koen vain hyvänä, että näen oppilaita vapaa-ajallakin ja he tervehtivät minua. Selvää jo tässä vaiheessa on, että työt muuttuvat. – Tällä hetkellä oikeusministeriö ohjaa tuomioistuimien hallintoa, joten ne ovat poliittisesti johdettuja virastoja. Yleensä se tehdään teräaseella ja päihtyneenä. – Kutosten ja seiskojen välillä ero ei ole hirveän iso. Tiettyä vanhan ajan kyläkoulumaisuutta lisää se, että entisaikojen tyyliin koulunjohtaja asuu samassa kylässä koulunsa kanssa. Isommille ja pienemmille opettamisessa on omat eronsa
Menneitä vuosia valtuustossa Haukipää muistelee pääosin lämmöllä. Pikkuisen jäi uupumaan äidin luvuista, Haukipää nauraa. Päiväkeskus tavoittaa ison joukon asiakkaita, kertovat päiväkeskuksen emäntä Eila Lehtiniemi ja seurakunnan johtaja Matti Salmela.. Viimeisen kahden vuoden aikana on kuitenkin alkanut tuntua siltä, että tunteen palo on ammunut. Keskus luo myös tärkeitä yhteyksiä paikkakunnan väkeen, Salmela sanoo. Käytössä on kaksi huonetta, keittiö sekä saunatilat. Kysyin kuitenkin ensin neuvoa äidiltäni, joka oli Viljakkalan valtuustossa 26 vuotta. Kuulun itsekin niihin päättäjiin, joiden täytyy peilin edessä kysyä, miksi emme investoineet aiemmin. Katsotaan nyt, mitä tästä sotesta tulee. Rikosseuraamuslaitoksen lisäksi päiväkeskus tekee yhteistyötä hyvin monien muiden tahojen kanssa. Luopumisen tuskaa Haukipää ei ainakaan vielä tunne, sen aika saattaa tulla myöhemmin. – Tärkeintä on kuitenkin asenne. – Jos tuntee vähäisintäkään halua vaikuttaa yhteisiin asioihin, suosittelen ehdottomasti valtuustoa. Lisäksi Haukipäällä oli hetken aikaa johdettavana keskusvaalilautakunta. Nykyisissä tiloissa keskus on toiminut seitsemän vuotta. – Onhan muutosten teko esimerkiksi talousarvioesitykseen iso kynnys. – Sen jälkeen keskustelu on hyvin vilkasta ja antoisaa, Lehtiniemi kertoo. Aina on pitänyt neuvotella milloin milläkin ohjeistuksella. Jämijärven helluntaiseurakunnan päiväkeskuksen ovi käy vilkkaasti. Sen mukana esimerkiksi noin 60 prosenttia kunnan budjettivallasta lähtee. Ja nähdään jatkossakin. Perusteena oli, että hän on saanut tarpeekseen kumileimasimena olemisesta. – Päivätoiminta on kaikille avointa, Lehtiniemi muistuttaa. Olen ollut siellä alusta asti. Niitä ovat Satakunnan TEkeskus, PoSa-peruspalvelukeskus, Jämijärven kunta ja Jämijärven evankelisluterilainen seurakunta. – Yhdyskuntapalvelussa on ollut kauttamme useita henkilöitä, ja tästä toiminnasta meillä on todella hyvät kokemukset, Salmela sanoo. Seurakunta on saanut Jämijärven kunnalta tilat vaatteiden ja muiden lahjoitustavaroiden lajitteluun ja varastointiin. – Hyvät saunatilat mahdollistavat erilaisten piirien pitämisen. Päiväkeskus on myös Rikosseuraamuslaitoksen hyväksymä yhdyskuntapalvelupaikka. – On vähän hassua, että ohitustie oli esillä, kun aloitin. – Pääsin läpi ja viihdyin tovin. varapuheenjohtaja. Siellä hän oli ensimmäisellä kaudellaan 2. Parhaimmillaan päivässä on parisenkymmentä kävijää, kertovat seurakunnan esimies Matti Salmela ja päiväkeskuksen emäntä Eila Lehtiniemi. Mutta jos jotain asiaa haluaa ajaa, se työ tehdään aivan muualla kuin valtuustosalissa. Joulutauolta päiväkeskus palaa ensi tiistaina. Hän on tyytyväinen siihen, että Hämeenkyrössä tehdään yhteistyötä yli puoluerajojen, eikä ryhmäkuria ole. – Vapaaehtoistyöhön perustuvana ja voittoa tavoittelemattoman yhdistyksenä voimme tarjota sellaisia palveluita, joita esimerkiksi yritykset eivät voi järjestää, Matti Salmela painottaa. Ja ei sitä tiedä, jos tähän tilalle etsisi vaikka uuden harrastuksen. Hänet on totuttu näkemään monissa tapahtumissa touhuamassa. Täytyy olla sisäistä paloa, Haukipää painottaa. Jossain välissä se katosi ja ilmestyi taas. Päiväkeskuksen ohjelmaan kuuluu myös hartaus ja Raamatun lukua. Päiväkeskuksesta tehdään yhdessä retkiä lähiympäristöön, erilaisiin tapahtumiin ja leireille. Ehkä yksi alitajuinen syy luopua valtuustosta on soten tuomat muutokset. Kokonaisuutena Haukipää pitää valtuustotyöskentelyä tasaisen mukavana harrastuksena. Vuoden 1996 kunnallisvaaleissa Haukipää pääsi läpi ensimmäisellä yrittämällä. Sen vuoksi on parempi jäädä pois, perustelee vasemmistoliiton valtuutettu Sari Haukipää päätöstään olla asettumatta ehdolle ensi vuoden vaaleissa. Vapaaehtoistoimintaa Haukipää jatkaa. Joulun alla järjestetyssä jouluruokailussa ja hartaudessa oli mukana yli 40 henkilöä. Sotesta on neuvoteltu milloin Ikaalisten, milloin Nokian kanssa. – Jäähalliyhtiön hallitusta jää ikävä, sen tiedän jo nyt. Päiväkeskuksesta apua ja virikkeitä elämään Terhi Palonen JÄMIJÄRVI. Jokaisen kannattaisi olla mukana edes yhden kauden, siinä näkee asioita uudella tavalla ja tutustuu uusiin ihmisiin. Nyt on saha suljettu ja tehtaalta vähennetty väkeä. – Keskus on merkittävä osa seurakuntamme työtä. Ainoa, joka on jäänyt kaivelemaan, on jätteenpolttolaitos. Myös päiväkeskuksen kävijöille jaetaan vaateapua ja ruokalahjoituksia. – Se oli repivää aikaa. 13 TORSTAI 5.1.2017 ”Kun palo sammuu, on aika luopua” Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. Seurakunnan omissa tiloissa sijaitseva päiväkeskus on avoinna kolmena päivänä viikossa. Samaan aikaan eräs kokenut valtuutettu ilmoitti, ettei asetu enää ehdolle. Suunnitteilla on miesten saunailtojen ja naisten piirin kokoontumiset, Eila Lehtiniemi kertoo. – Maakunnallisista luottamustoimista en ole koskaan ollut innostunut. Jätteenpolttolaitos on asia, joka pulpahtelee esiin vieläkin. Häntä pyysi ehdokkaaksi tuttu valtuutettu, eikä harkinta-aikaa tarvittu. – Avustuksia jaetaan tarpeen perusteella työttömille, lapsiperheille ja eläkeläisille, Salmela kertoo. – Valtuutetun tehtävä on mielenkiintoista, ja olen pitänyt siitä. Useita seurakuntalaisiamme on mukana avustajina. – Nythän sille jää enemmän aikaa. Se tukee seurakunnan tärkeintä tehtävää, evankeliumin julistamista. Sari Haukipään viiden valtuustokauden aikana moni asia on muuttunut, mutta yksi pysynyt: ajoittainen puhe Hämeenkyrön ohitustiestä. Hän sanoi, ettei ehdokkuudessa menetä mitään. – Päättäjää se ei niin paljoa työllistä, mutta virkamiehiä todella paljon. – Viime vuosien velkaantuminen tuntuu tietysti pahalta. – Asiakkaiden määrä vaihtelee, mutta keskimäärin kävijämäärä on viikossa 40–50:een. – Jämijärven Helluntaiseurakunnan päiväkeskus on avoinna neljä kertaa viikossa. Laitos meni Tampereelle. Sen ohi mökille ajaessani mietin aina, että olisi tuo Hämeenkyröönkin mahtunut. Ruokaa asiakkaille on tarjolla tiistaisin ja perjantaisin. Viimeisiä vuosia ovat leimanneet monenlaiset muutokset. Kahvija ruokatarjoilun lisäksi päiväkeskus järjestää asiakkaille erilaista työtoimintaa, kuten kiinteistön hoitoa, siivousta sekä vaatelajittelua. Viime vuosien velkaantuminen tuntuu tietysti pahalta. Onneksi pääsen edelleen katsomaan pelejä. Päiväkeskus on avoinna tiistaisin, torstaisin ja perjantaisin. Haukipää aloitti Hämeenkyrön valtuustossa vuonna 1997, joten päättäjän uraan mahtuu viisi valtuustokautta. Tietyt asiat ovat kuitenkin pysyneet. Tavarat toimitetaan humanitäärisenä apuna pääasiassa Latviaan ja Liettuaan. Niistä kunnanhallituksessa vierähti neljä kautta. – Olin silloin työtön, joten ajattelin, ettei tässä muutakaan tekemistä ole. Ruokakasseja jaetaan keskiviikkoja perjantaiaamuisin. Päiväkeskustoiminta alkoi Jämijärvellä jo vuosituhannen alussa kerrostalon asunnossa. Keskuksessa on tällä hetkellä viisi henkilöä kuntouttavassa työtoiminnassa
Lisäksi liitto tarjoaa koulutusta ja kursseja. Kyrösjärven Kokkarit kasvaa uusiin mittoihin OIVASEUTU. Tänä vuonna liitolta tuli toimeksianto, Hämeenkyrössä ensimmäinen laatuaan. Kunhan kuvaa. Hämeenkyrön kameraseuran tehtävä on ikuistaa Hämeenkyrön ja muutaman muun paikkakunnan sankarihaudat. helmikuuta. Tosi paljon olen jo saanut hyviä kavereita, Antti Kaasalainen sanoo. Kameraseura on avoin kaikille kalustosta riippumatta. Arvostamme, mutta emme arvostele, huomauttaa Lauri Korpijaakko. Hämeenkyrön kameraseurassa arvonimi on myönnetty noin kymmenelle. Kutsuja alkaa ensi viikosta alkaen tipahdella pirkanmaanlaisten ja myös pohjoissatakuntalaisten yrittäjien ja vaikuttajien postilaatikoihin. Teemme asioita yhdessä omassa kamarissa eri puolilla Pirkanmaata – myös kotiseudulla Ikaalisissa ja Parkanossa. Olemme tehneet työtä päivittäessämme kutsuvieraiden yhteystietoja. Kameraseuralaisia vasemmalta lukien Erkki ja Päivi Luumi, Erkki Jokinen, Ulla Kangasperko, Arja Koski, Mirja Keskinen, Harri Luojus, Heidi Rikala, Ilkka Musakka, Lauri Korpijaakko, Sanna Huhtasalo ja Veikko Talonpoika. – Kameroita myydään paljon. Annamari Murtolahti ja Antti Kaasalainen pyrkivät kehittämään taitojaan esimerkiksi projektien johtamisessa ja viestinnässä. Arja Koski on kuvannut paljon teattereiden harjoituksia. Kummasti löytää vapaa-aikaa, kun toimintaan kasvaa kiinni, Annamari Murtolahti ja Antti Kaasalainen sanovat. Annamari Murtolahti kertoo esimerkin yhdestä innostavasta, kansallisen tason nuorkauppakamariprojektista, jonka toteuttaminen onnistui paikallisesti. Yhteisten retkien tuloksia katsellessa taas voi havaita, kuinka jokaisella on oma näkemyksensä samasta kohteesta. Oppimisjärjestön koulutukset, tapahtumat ja projektit tarjoavat paljon mahdollisuuksia, joihin ei työelämässä aina pääse kiinni. Tarkoitus on dokumentoida maamme sankarihaudat. Yhdistyksessä on 30–40 jäsentä, mutta jäsenistöstä löytyy erilaisia kuvaajia. – Nuorkauppakamarissa tutustuu erilaisiin ihmisiin, toimistaympäristöön sekä sidosryhmiin eri puolilla Pirkanmaata. Kyrösjärven Kokkarit toteuttaa tuttua kaavaa. Hämeenkyrön kameraseura kuuluu Suomen kameraseurojen liittoon. Meille ovat tervetulleita kaikenlaisesta valokuvaamisesta kiinnostuneet, kertoo puheenjohtaja Erkki Luumi. Pirkanmaan Nuorkauppakamarin senaattori Satu Holma houkutteli ikaalilaisen taksiyrittäjän Antti Kaasalaisen mukaan nuorkauppakamariharrastukseen viime keväänä. – Meillä on ollut koulutuksia esimerkiksi henkilöbrändäyksestä, myynnistä ja puheviestinnästä – taitoja tarvitaan työssä kuin työssä. – Palaute oli todella hyvää. – Meillä on fanaattinen joukko, joka käy kuvaamassa eläimiä. Kuljemme tapahtumissa kimppakyydeillä, ja kokouksiin voi osallistua vaikka Skypellä. Näillä periaatteilla toimii Hämeenkyrön kameraseura. Helmikuussa kamarimme järjestää Fuel Up 2017 -tapahtuman Ylöjärvellä, jossa pirkanmaalaiset ihmiset kertovat oman menestystarinansa työelämässä, kaksikko kertoo. Aiemmin kameraseura on järjestänyt näyttelyitä kirjastossa, mutta tällä hetkellä Hämeenkyrössä ei ole sopivaa näyttelytilaa. Kun tarvitsemme erilaisia palveluita tai apua, usein otetaan yhteyttä kamarikavereihin, jatkaa parkanolainen Annamari Murtolahti. Luvassa on ohjelmaa: jousikvartetti Four Leaf Clover, Mikko Mäkeläinen ja Myrskylyhty, yllätyksiä ja lopuksi discoa. Järjestöihminen tarttuu nuorkauppakamaritoiminnan mahdollisuuksiin, joihin omassa työssä ei pääse kiinni. Hyvä harrastus Nuorkauppakamariin kasvaa kiinni Päivi Seppälä OIVASEUTU. 14 TORSTAI 5.1.2017 Kameraseurassa arvostetaan, mutta ei arvostella Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. Mukaan voi tulla vaikka kännykkäkameran kanssa tai kokonaan ilman. – Kyrösjärven Kokkarit on esimerkki nuorkauppakamarin projektista. Me emme arvostele. – Sitä voisi luulla, että tuloksena on sata samanlaista kuvaa. – Se ei sido, mutta mahdollistaa, Luumi havainnollistaa. – Haemme uutta tapahtumaan, joka on alueelle tärkeä ja jolla on pitkät perinteet. Nuorkauppakamariin voi pyrkiä täyttämällä lomakkeen nettisivuilla. Kun JCI-järjestön Eurooppa-kokous järjestettiin kotikulmilla Tampereella, osallistuin siihen. Heidän mielestään nuorkauppakamarissa parasta on se, että toiminnasta voi valita omat jutut ja liittyä itselle tärkeisiin asioihin. Kameraseura kokoontuu kerran kuussa, silloin katsotaan toisten otoksia sovitusta teemasta. Kuukkelitiimi, Luumi kertoo. Osaan olla valmiina. – Harrastuksen voi kasvattaa niin isoksi kuin haluaa. Olemme neuvotelleet tapahtumassa näkyvillä olevien yhteistyökumppaneiden kanssa siitä, millaista arvoa tapahtuma antaa heille, Annamari Murtolahti kertoo.. Tarkoitus on, ettei kynnystä ole. Kyrösjärven kokkareiden valmisteluissa Annamari Murtolahti ja Antti Kaasalainen ovat tehneet parkanolaisten Maria Lammentaustan ja Vilhelmiina Jalosen kanssa viime keväästä lähtien omaa JCI-projektiaan, joka huipentuu Ikaalisissa perinteisesti ystävänpäivän aikoihin 11. Projekti toteutetaan usealla paikkakunnalla Pirkanmaalla, Annamari Murtolahti kertoo. – Nuorkauppakamari antaa myöten elämäntilanteiden mukaan. Pirkanmaan Nuorkauppakamari kokoaa yhteen 60 jäsentä: iältään 18–40-vuotiaita, aktiivisia eri alojen ihmisiä. Siten ympäristöä oppii havainnoimaan uudella tavalla ja vangitsemaan hetken. Kokkareita tehdään nyt isosti. Hallitus valitsee koejäsenet ja hyväksyy jäsenet muun muassa aktiivisuuskriteerin perusteella. Joskus tehdään kuvausretkiä. Maailma on täynnä valokuvaamisen arvoisia kohteita, paikkoja ja hetkiä. Silloin tiedän tarkalleen, koska tietty ilme tai ele tulee. Se antaa halukkaille mahdollisuuden lähettää otoksiaan näyttelyihin ulkomaille saakka. Ikaalilaiset nuorkauppakamarilaiset ovat Kokkari-järjestelyissä aktiivisia ja sieltä löytyy eniten isäntäperheitä Hämeenkyrön, Parkanon, Ylöjärven, Tampereen ja satakuntalaisen ”maalaisserkun” Kankaanpään lisäksi. – Itse asiassa näinä päivinä kännyköiden kamerat ovat monia pokkareita tehokkaampia, sanoo Erkki Jokinen. Vuodesta 2010 alueella on toiminut Pirkanmaan Nuorkauppakamari, joka yhdistyi yhdeksi kamariksi Kangasalan, Lempäälän, Nokian ja Ylöjärven nuorkauppakamarien kanssa. Hyvä harrastus -juttusarjassa esitellään kolmannen sektorin tarjoamia harrastusvaihtoehtoja UutisOivan alueella. Moni ihmettelee, katselee ja innostuu. Maailmankokous järjestetään seuraavaksi Amsterdamissa. He ovat ahertaneet helmikuisten Kyrösjärven Kokkareiden uudistamiseksi tavoitteena koota yhteen satoja ihmisiä Pirkanmaalta ja Pohjois-Satakunnasta. – Saatan katsoa harjoituksia kahdesta kolmeen viikkoa. Tavoitteena on, että 800 vierasta osallistuu tapahtumaan. Nyt karhut käyvät katsomassa meitä kopissa, Korpijaakko nauraa. Pienet kamarit päättivät yhdistää voimavaransa, ja toiminta sai uusia siipiä alleen. Kutsuttujen vieraiden määrä on tuplattu 2 500:aan. Itä-Suomesta löytyy koppeja, joissa voi viettää vaikka päiviä eläimiä odotellen ja niitä kuvaten. Nämä paikat Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa ovat kuukkelitiimiläisille tuttuja. Samoilta retkiltä tulee kuitenkin hyvin erilaisia kuvia, Luumi kuvailee. Kameran kanssa alkuun pääsee nopeasti, eikä sillä ole merkitystä, millä kuvaa. – Olemme tänä vuotena valitsemassa selkeitä kohderyhmiä: muutamaa paikkakuntaa, joille mietimme yhteistyön mahdollisuuksia. Nykyään Pirkanmaan Nuorkauppakamari toimii usealla paikkakunnalla Pirkanmaalla, myös Parkanossa. Päivä johtajana -projekti tarjosi Parkanossa lukiolaisille mahdollisuuden seurata yritysjohtajan työpäivää. Tapahtumia ja projekteja on siis alueella, kansallisella tasolla, Euroopan tasolla tai jopa maailmantasolla. – Haen verkostoitumista ja itseni kehittämistä. Kaikki on kiinni juuri oikeasta hetkestä, Koski kuvailee. Näin siinä käy, kun kuvaustilanteessa on useita kameroita. – Toiset ovat luontokuvaajia, toisia kiinnostaa ihmiset. Isolla alueella me jeesaamme toisiamme. Nuorkauppakamarin parkanolainen hallitusjäsen Annamari Murtolahti vastaa yhteiskuntalohkon johtajana yhteyksistä muun muassa kuntiin ja yrittäjäjärjestöihin. – Ensin verkostoidutaan pienessä porukassa isäntäperheiden luona ja sitten isosti Ikaalisten Kylpylässä. – Myös valolla ja varjolla saa paljon aikaan, huomauttaa Sanna Huhtasalo. Kun näyttelykuvia tulee riittävästi, myöntää liitto arvonimiä. Kuvaamaan oppii vain kuvaamalla. – Nuorkauppakamaritoiminta sopii aktiivisille ihmisille, jotka haluavat kouluttautua ja oppia uutta tutussa ympäristössä kamarikaverit tukena. Suomessa Pirkanmaan Nuorkauppakamari kuuluu C-alueeseen. Silti moni sanoo, ettei halua kuviaan toisten arvosteltavaksi. Kameraseuralaiset arvelevat, että moni on turhaan rakentanut seuraan liittymisestä itselleen kynnyksen. Saimme toiveen, että projekti liitettäisiin osaksi lukiolaisten yhteiskuntaopin kurssia. Kahdesti vuodessa järjestetään koejäsenhaastattelut. Useat nuorkauppakamarilaiset ovat yrittäjiä tai päättävässä asemassa työelämässä. – Nuorkauppakamari on monipuolinen oppimisjärjestö, jossa me hyödynnämme toinen toisemme osaamista. Ikaalisten ja Hämeenkyrön alueella vaikutti ennen Kyrösjärven seudun Nuorkauppakamari. Pirkanmaan Nuorkauppakamari peri Kyrösjärven seudun Nuorkauppakamarinlta jo lähes 30-vuotisen tapahtuman, joka tänä vuonna kasvaa uusiin mittoihin. Kuvaajia kiehtoo juuri oikeassa paikassa oikeaan aikaan olo. – Ennen ihmiset kävivät Korkeasaaressa katsomassa karhuja kopissa. Parkanolainen Annamari Murtolahti ja ikaalilainen Antti Kaasalainen löysivät nuorkauppakamarista innostavan, opettavan harrastuksen, josta saa hyödyllisiä ystävyyssuhteita
Seuraavaksi suurin ikäluokka ovat 33–54 -vuotiaat, jotka edustavat 31 prosenttia lukijoista. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää UutisOivan tavoittavuutta, asemaa paikallisena tietolähteenä sekä lehden imagoprofiilia. 67 % 49 % 53 % 52 % 61 % 47 % Vastaajien Oivaan liittämät ominaisuudet. Naisista 51 prosenttia lukee lehden kannesta kanteen tai ainakin lähes kokonaan. Kolmanneksi nousee Facebook ja muu sosiaalinen media. Toisena mainitaan Aamulehti, mutta sen nimeää vain 9 prosenttia vastaajista. Tiedot käyvät ilmi UutisOivan tuoreesta lukijatutkimuksesta. Aamulehden nostaa tärkeäksi 24 prosenttia. Keskimäärin Oivan yksi numero luetaan 1,6 kertaa. Alle 35-vuotiaiden ryhmässä Oivaa piti tärkeimpänä 44 prosenttia vastaajista. Valtakunnan tasolla Oiva on levikiltään Suomen toiseksi suurin korkeintaan kolmesti viikossa ilmestyvien paikallislehtien joukossa. 71 prosenttia vastanneista nostaa Oivan parhaaksi tiedonsaantikanavaksi. Toiseksi parhaaksi tiedonsaantikanavaksi nostetaan Aamulehti, jonka mainitsi 44 prosenttia vastaajista. Asuinkunnan kunnallisissa asioissa ja päätöksissä Oiva on tärkein tietolähde 62 prosentin mielestä. Miehistä 49 prosenttia lukee juttuja valikoiden, kun naisista valikointia tekee 43 prosenttia. Haastattelut tehtiin 8.-21.12.2016. Paikkakunnan puolestapuhujaksi Oivan nostaa 52 prosenttia vastaajista, läheiseksi 49 prosenttia ja tärkeäksi paikkakunnan hengen luojaksi 47 prosenttia. Se mainitaan isossa osassa vastauksista: parasta lehdessä ovat paikalliset asiat, ihmiset, tapahtumat, uutiset, keskustelunaiheet ja niin edelleen. Otanta painotettiin vastaamaan alueen väestöä sukupuolen, iän ja asuinalueen suhteen. 37 prosentille haastatelluista Oiva ei mennyt tilattuna. UutisOiva jatkaa Pirkanmaan suurimpana Seutulehti UutisOiva on tuoreimpien tilastojen valossa edelleen Pirkanmaan suurin paikallislehti. Lisäksi osa vastaajista toivoo lisää kulttuuriuutisia, osa urheilua. Haastatelluista 63 prosenttia oli tilaajia. UutisOivaa kuvaa hyödylliseksi 67 prosenttia vastanneista, tärkeäksi ilmoitusvälineeksi 61 prosenttia ja kiinnostavaksi 53 prosenttia vastaajista. 15 TORSTAI 5.1.2017 24 % 76 % 46 % 54 % 16 % 20 % 33 % 31 % Neljä viidestä lukee Oivaa Katri Linnikko OIVASEUTU. Kehittämistoiveissa nousee eniten esiin se, että toivotaan enemmän juttuja omalta paikkakunnalta, eli lisää juttuja vuorotellen Hämeenkyröstä, Ikaalisista, Jämijärveltä ja Viljakkalasta. Silloin lehdellä oli 5435 tilaajaa. Seutulehti UutisOiva on tilattu 8376 talouteen. Tutkimusmenetelmänä käytettiin henkilökohtaista puhelinhaastattelua. UutisOiva on selkeästi paras kanava saada tietoa alueen uutisista, ihmisistä ja tapahtumista. Kohderyhmänä olivat alueen yli 15-vuotiaat asukkaat. Toisena nousee Aamulehti, sen mainitsee 9 prosenttia vastaajista. Lehti luetaan myös tarkasti. Oivaa kiitetään myös hyväksi kokonaisuudeksi, jossa on kaikkea vähän, eikä mitään liikaa. 35-54 –vuotiaiden ryhmässä Oivan nosti tärkeimmäksi 75 prosenttia, 55–64 -vuotiaiden ryhmässä 73 prosenttia ja yli 65-vuotiaiden joukossa peräti 86 prosenttia. Tutkimukseen osallistuneista 76 prosenttia oli lehden tilaajia. UutisOivan verkkopalvelua oivaseutu.fi vastaajat toivoisivat kehitettävän muun muassa niin, että verkossa olisi nykyistä laajempia artikkeleita ja artikkeleja tulisi useammin. 55–64 -vuotiaita on 20 prosenttia, ja alle 35-vuotiaita noin 16 prosenttia lukijoista. UutisOivan lukijat jakautuvat suhteellisen tasaisesti jokaiseen ikäluokkaan. Parasta on paikallisuus Lukijatutkimukseen vastanneilta kysyttiin, mikä on parasta Oivassa. Lähiseudun paikallislehdistä Kankaanpään Seudulla on 8090 tilaajaa ja Ylä-Satakunnalla 6419 tilaajaa. Miehistä yhtä tarkasti lukee lehden 35 prosenttia. Lisäksi sivuille kirjautumisen haluttaisiin olevan helpompaa. Joka neljäs lukija lukee lehden kahdesti ja 8 prosenttia lukijoista peräti kolme kertaa. Vastauksissa korostuu paikallislehden ydintehtävä eli parasta on paikallisuus. Alueen tiedotusvälineistä UutisOivalla on kokonaisuudessaan selvästi paras imagoprofiili, kun tutkittiin hyödyllisyyttä, läheisyyttä, kiinnostavuutta sekä tärkeyttä paikkakunnan hengen luojana ja ilmoitusvälineenä. Tilaajille jutut ovat toki ilmaiseksi luettavissa. 22 prosenttia lukijoista lukee lehden kannesta kanteen ja 21 prosenttia lähes kokonaan. Lukijatutkimus UutisOivan lukijatutkimuksen teki Tietoykkönen Oy. Osaa vastaajista harmittaa se, että jutut ovat maksumuurin takana niin, että ilmaiseksi näkee vain otsikot. UutisOiva onkin kiinnostava ilmoitusmedia, sillä peräti 84 prosenttia lukijoista lukee vähintään itseään kiinnostavat ilmoitukset. Lukijoista 33 prosenttia on yli 65-vuotiaita. Naisia on hieman enemmän, 54 prosenttia. Paikallislehti on paitsi odotettu, myös kestävä luettava. Naisten ja miesten välinen ero näkyi näissäkin vastauksissa, sillä naisista peräti 78 prosenttia piti Oivaa tärkeimpänä tiedonsaantikanavana. Muutama vastaaja kaipaa lisää juttuja tapahtumista, samoin kunnallisista asioista. Myös nuorisolle kaivataan lisää juttuja, samoin varttuneemmalle väelle. Oivan lukijatutkimus on osa Paikallislehtien vahvuudet 2016 -tutkimusta. Tilaus ei ollut voimassa 24 prosentilla vastanneista. Erityisen tärkeänä Oivan roolia pidetään paikallisten uutisten ja tapahtumien raportoijana, sillä niistä Oiva on tärkein tiedonlähde 72 prosentin mielestä. Naisten ja miesten välillä on selkeä ero lukemistarkkuudessa. Tutkimukseen haastateltiin yhteensä 300 ihmistä. Somen mainitsee 31 prosenttia vastaajista. Nokian Uutisilla on 7305 tilaajaa ja Tyrvään Sanomilla 6677 tilaajaa. h y ö d y ll in en lä h ei n en k ii n n o st a v a p a ik k a k u n n a n p u o le st a p u h u ja tä r k eä il m o it u sv ä li n e tä r k eä p a ik k a k u n n a n h en g en lu o ja. 46 prosenttia valitsee jutuista ja ilmoituksista itseä kiinnostavat. UutisOiva tavoittaa viikoittain 79 prosenttia alueen asukkaista Hämeenkyrössä, Ikaalisissa, Jämijärvellä ja Viljakkalassa. Lukijoiden ilmoituksissa Oiva nousee myös ylivoimaisena ykkösenä esiin, kun sen mainitsee parhaana kanavana 50 prosenttia. Media Audit Finland Oy:n tekemän virallisen levikintarkastuksen viimeisimmissä tilastoissa Oivan edellä on ainoastaan Eurassa ja Säkylässä ilmestyvä Alasatakunta, jolla on 9234 tilaajaa. Kuukausittain Oivaa selailee peräti 91 prosenttia alueen ihmisistä. Kiitosta tulee useilta vastaajilta myös selkeydestä ja siitä, että lehdestä löytyy kaikki tarpeellinen. Vastaajat saivat nimetä useita vaihtoehtoja. Vastaajat antavat Oivalle kiitosta myös muun muassa ihmisläheisistä jutuista, historiakatsauksista, hyvistä yrittäjäjutuista ja pienempienkin paikallisten asioiden esiin tuomisesta. Ylöjärven Uutisten viimeisin levikkitieto on vuoden takaa. Oivan lukijoista 46 prosenttia on miehiä. Miehistä Oivan nosti tärkeimmäksi 63 prosenttia
– Minulle sota-aikana syntyneelle mahdottoman arvokas asia on se, että olemme saaneet elää rauhassa. – Yhteisöllisyys korostuu myös muussa vapaaehtoistyössä, kuten Oma Tupa -yhdistyksessä, kylätoimikunnissa, vanhustyössä ja Sata-Häme Soi:ssa, Laine luettelee. Hyvät teot kiertävät Hämeenkyrössä Katri Linnikko HÄMEENKYRÖ. Ikävistäkin asioista selviytyy, jos on avoin ja positiivinen. Laineen mukaan INOn lisäksi tästä on hyviä esimerkkejä Ikaalisissa useita muita. Näistä asioista tulee kantaa huolta. Mitä hyvää sinä lupaat tehdä Suomen juhlavuoden kunniaksi. 3) Mitä Hämeenkyrössä voitaisiin mielestäsi tehdä yhdessä. Hyviä tekoja seurataan UutisOivassa viikoittain. Tavoitteena on 52 hyvää tekoa. Lisäksi hän lukee ja käy konserteissa sekä teatterissa Oman kotikaupunkinsa parhaiksi asioiksi Matti Laine nostaa hyvin hoidetun kauniin kaupunkiympäristön, luonnon, metsät ja Kyrösjärven sekä pikkukaupungin rikkaan historian. Kauppalanvouti Matti Laine on ensimmäinen Valkea ruusu -viestikapulan saaja. Kunnanjohtaja Antero Alenius avaa sarjan kertomalla omasta hyväntekeväisyysteostaan ja lähettää haasteen eteenpäin.. Tehdään yhdessä hyvää 1) Kuka olet. Hämeenkyrön kunnassa Suomi 100 -juhlavuotta juhlistetaan monenlaisilla tapahtumilla eri puolilla kuntaa. Lainen mukaan koulun tulee olla paikka, joka avautuu ympäröivään yhteisöön. 4) Kenet haastat mukaan hyvän tekemiseen. – Uhkakuvana on kuitenkin, että hyvinvointi ja sosiaalinen turvallisuus rapautuvat. Suomessa parasta ovat Laineen mielestä demokraattinen hallinto, luonto, hyvinvointipalvelut ja sosiaalinen turvallisuus. Ikaalisten kulttuuritoimijat laittavat Suomen juhlavuoden kunniaksi valkean ruusun kiertämään ympäri kaupunkia asukkaalta toiselle. Ikaalisten kotiseutusymboli valkea ruusu haluttiin ottaa yhteisöllisyyden viestikapulaksi. Ajatus heräsi kaupungin järjestämässä Suomi 100 -työryhmässä, jossa pohdittiin, miten juhlavuoden aikana voitaisiin nostaa yhteisöllisyyttä esiin. Ajatus on, että jokainen ruusun saaja pohtii Ikaalisten hyviä puolia asuinkuntana sekä yhteisöllisyyttä ja sen näkymistä juuri Ikaalisissa. – Toivoisin työttömyyden vähenevän ja siksi lupaan tulla Hämeenkyrön työllisyyspalveluihin päiväksi töihin, jotta tuntisin tarpeet mahdollisimman hyvin. Mukaan saa haastaa myös yhdistyksiä, mutta niistäkin nimetään yksi ihminen kertomaan teosta. Aloitin Keskustan koululla avoimen tiedottamisen koteihin. Kotiverstaassaan Laine tekee puuja metallitöitä. UutisOiva seuraa ruusun matkaa viikoittain koko vuoden. – Paljon on tekemisen arvoista työtä ja paljon on ihmisiä vailla työtä. – Ikaalisissa hyvää on myös turvallisuus, viihtyisyys, riittävät ja toimivat palvelut sekä hyvät koulut. – Lisäksi olen jonkin verran vielä mukana INOn roudausporukassa. – Antero Alenius, kunnanjohtaja. Kunnanjohtaja Antero Alenius, elinkeinojohtaja Tiina Laakkonen ja Hämeenkyrön Yrittäjien puheenjohtaja Ilkka Häkli haluavat aloittaa juhlavuoden kunniaksi myös paikallisen Tehdään yhdessä hyvää -kampanjan. Viesti kiertää Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Haetaan keinoja, jotta nämä kohtaisivat. Täistäkin kerrottiin heti, Laine kuvailee. Harrastan valokuvausta ja moottoripyöräilyä. 16 TORSTAI 5.1.2017 Yhdessä tekemällä syntyy hyvää Terhi Palonen IKAALINEN. Hän laulaa kamarikuoro Cantandossa ja talkoilee Omalla Tuvalla. Hän toimi koulun rehtorina vuosina 1987–2002. – Toivottavasti ruusu kiertää vuoden aikana mahdollisimman laajasti ympäri Ikaalista ja eri-ikäisten kaupunkilaisten luona, valkean ruusun kierrosta suunnitelleet Matti Huusari, Vuokko-Liisa Nuottajärvi ja Antti Sorri tuumaavat. Yhteisöllisyys on yksi Suomen 100-vuotisjuhlavuoden teemoista. Ajatuksena on, että kiertävässä haasteessa kuntalaiset lupaavat tehdä paikallisen hyvän teon. Viimeisin iso projekti Laineella oli vuoden 1976 Citroen 2 CV:n entisöinti. Kiitokseksi haastan paikallisen SPR:n ja puheenjohtaja Kari Lehtiniemen hyvän tekemiseen. Valkea ruusu kiertää läpi Ikaalisten Katri Linnikko IKAALINEN. – Minulla on ollut aina periaate, että mitä avoimimmin koulu toimii, sitä vähemmän on ennakkoluuloja. – On tärkeää, että vanhemmat tulevat mukaan koulun toimintaan ja kasvatukseen. Eläkkeellä oleva Keskustan Koulun rehtori toi mukanaan kouluun paljon lisää avoimuutta. – Parhaimmillaan koulu on kasvun paikka, kokoontumispaikka ja harrastuspaikka. 2) Suomi 100 -juhlavuotta tehdään yhdessä. Vanhemmat tulivat mukaan leirien järjestelyihin, ja samalla koulu tuli heille läheiseksi muutenkin. Ikaalisissa ensimmäinen valkean ruusun viestin saaja on eläkkeellä oleva rehtori Matti Laine. – Rehtoriaikanani perustettiin Ikaalisten Nuorisoorkesteri, jonka leirit pidettiin koululla. Kesällä perhe purjehtii Kyrösjärvellä purjeveneellä. – Suomen Punaisen Ristin Hämeenkyrön osasto on Pirkanmaan eniten uusia jäseniä hankkinut paikallisosasto. Yhteisöllisyys näkyy myös Matti Laineen omissa harrastuksissa. Hämeenkyrön kunnanjohtaja Antero Alenius haastaa hyväntekemiseen SPR:n Hämeenkyrön osaston puheenjohtajan Kari Lehtiniemen. Yhteisölleen avoin koulu tukee parhaiten lasten ja nuorten kasvua. Laineen mielestä koulussa yhteisöllisyyttä tulee toteuttaa kasvatuksessa ja opetuksessa sekä koulun johtamisessa. – Lukuisissa lasten harrastuksissa, kuten urheiluseuroissa, eri järjestöissä, Mannerheimin lastensuojeluliitossa ja kyläyhteisöissä lapset, nuoret ja aikuiset toimivat yhdessä. Ikaalisten Savistolla perheensä kanssa asustava Laine on pioneeri Ikaalisten koulumaailman yhteisöllisyyden rakentajana
Ennen kesätaukoa huhtikuun 20:ntena aiheena on Taide muutoksessa. Uutta pyörätuolia on jo ehditty testata, ja se on havaittu melko kevyeksi kuljettaa. Asukkailla on omia pyörätuoleja – yhteiseen käyttöön nyt kaksi. Papin johdolla laulettiin monta virttä, jotka Toini osasi kaikki ulkoa. Eila Mäkisen reitti Kotipihlajan pihan yli saunaan ja kerhohuoneelle seurakunnan tilaisuuksiin etenee entistä helpommin sen ansiosta, että asumispalvelun yksikkö sai toisen oman pyörätuolin. Ensimmäinen tilaisuus pidetään 12. Hän on kokenut monta sotaa, Suomen jälleenrakentamisen ajan samalla perhettä hoitaen ja työtä tehden. tammikuuta, jolloin tilaisuuden alustaa Kirsti Järvensivu aiheenaan Taidetta ilman rajoja. Taide varmasti yhdistää kaikkia, ja kynnyksen paikalle tulemiseen halutaan olevan mahdollisimman matala, Sorri sanoo. Kotipihlaja sai toisen oman pyörätuolin, mistä kiitollisia ovat myös lähihoitajat Pia Lahtinen (toinen vasemmalla), Pirjo Huhtasaari ja Saija Niemenmaa. – Saimme asukkaan omaiselta viestin, että Kotipihlajalla tarvetta on pyörätuolille. Helmikuun 2. joulukuuta. Keskustelu virisi, ja Taikan hallituksen jäsenistä alkoi tuntua siltä, että ihmiset kaipaavat tämäntyyppistä tapahtumaa. – Ihminen on sosiaalinen eläin, ja tarkoituksena on saada julkinen tila, jossa voi tavata ja keskustella. Viimeisenä kappaleena tietenkin Toinin rakastamaa Rautavaaraa. Toini Rintanen vietti 101-vuotis juhliaan Kurjenmäkikodissa perjantaina 30. Eila Mäkinen kiittää lahjasta asukkaiden puolesta, ja kiitoksiin yhtyvät myös lähihoitajat Pirjo Huhtasaari, Saija Niemenmaa ja Pia Lahtinen. Kun sauna on eri rakennuksessa, pyörätuolit ovat tarpeeseen. maaliskuuta aiheenaan Tarinoita taiteesta, ja mukaan hän ottaa kenties jotain taidettakin. Kotipihlajan asunnot on remontoitu vuonna 1997. Idea keskustelutilaisuuksiin syntyi yhdistyksen syksyllä pitämästä tilaisuudesta, jossa ikaalilaiset Eeva Saine, Joni Liukkonen ja Pertti Ahonen olivat kertomassa taiteestaan ja keskustelemassa siitä yleisön kanssa. Toini syntyi 1. Keskusteluja käydään kello 17.30–19. Kotipihlajan rivitaloissa Ikaalisten Hakumäessä Ristonkadun varrella on 18 asumispaikkaa. Eila Mäkinen kiittää Kotipihlajan asukkaiden puolesta LC Ikaalista pyörätuolilahjasta, jonka Esa Holmala (vasemmalla) ja Esa Hopsu toimittivat perille. Ikaalisten Taideyhdistys Taika ry juhlistaa Suomen ensi vuoden juhlavuotta kutsumalla ihmiset yhteen keskustelemaan taiteesta. Sorri itse alustaa 9. Juhlinnassa mukana oli Rintasen omaisia kolmessa eri polvessa, Omena-kodin asukkaat sekä hoitajia eri kodeista. Taika kutsuu keskustelemaan taiteesta Liisa Raipala IKAALINEN. Osa hoitajista saapui juhlimaan vanhinta asukastaan myös vapaapäivän vietosta. Tapio Rautavaara on yksi hänen lempiartisteistansaan. Iloiset 101-juhlat Kurjenmäkikodissa Marja Seulanto HÄMEENKYRÖ. Keskustelua seuraamaan ja siihen osaa ottamaan saavat tulla kaikki, ja paikalla saa olla vain kuuntelemassakin. Juhlissa laulettiin myös karaokea. Toinin musikaalisuus näkyi myös juhlissa. – Ulkoilu on asukkaille tärkeää. – Jos saa ahaa-elämyksen, kuten hyvässä keskustelussa käy, tapahtuma on lunastanut paikkansa. Vaikka ei saataisikaan vastauksia suuriin kysymyksiin, Sorrin mukaan keskustelusta jää aina jotain elämään. – Uusi pyörätuoli kulkee kevyemmin kuin vanhat. Toini Rintasen pitkän iän salaisuus piilee varmaankin hänen iloisessa luonteessaan, kyvystä nauttia pienistäkin asioista sekä päivittäisestä konjakkihömpsystä. Pappi toi seurakunnan tervehdyksen vanhimmalle jäsenelle. 17 TORSTAI 5.1.2017 90 vuotta sitten keskiviikko 5.1.1927 Uutisia Hämeenkyröstä ja Viljakkalasta jo vuodesta 1922 100 vuotta sitten perjantai 5.1.1917 Uutisia Ikaalisista ja Jämijärveltä jo vuodesta 1913 Kotipihlajalle toinen pyörätuoli lahjana Päivi Seppälä IKAALINEN. Kevätja syyskaudella pidetään noin yksi taidetorstai kuukaudessa. Kun Ikaalisista apuvälineiden ja hoivatuotteiden erikoisliikkeestä Peevi Oy:stä löytyi heti sopiva pyörätuoli, kaksikko toimitti lahjoituksen perille vielä vanhan vuoden puolella. Taikan sihteeri Antti Sorri kertoo, että tärkeää tilaisuuksissa on yhteisöllisyys sekä ajatusten ja mielipiteiden vaihtaminen yhdessä. tammikuuta 1916 Viljakkalassa reilu vuosi ennen Suomen itsenäistymistä. Hän on kuulunut aikanaan kuoroon, ja nauttii edelleen musiikista. Tartuimme asiaan nopeasti, kertovat Esa Holmala ja Esa Hopsu, Lions Club Ikaalisten lionveljet. Vuoden aikana pidetään ainakin 6–8 Taidetorstai-nimellä kulkevaa keskustelutilaisuutta Myllyn Leivän Kompissa. päivänä Helena Sammalkankaan aiheena on Taide yhdistää. Ei ole kulkemista haittaavia korkeita kynnyksiä ja ovipielet on levennetty niin, liikkuminen onnistuu. Kunnioitettavat 101 vuotta vuoden ensimmäisenä päivänä täyttänyt Toini Rintanen juhli Kurjenmäkikodilla karaoken parissa.. Sen uretaanipyöriä ei tarvitse täyttää, lähihoitajat tuumaavat ja lupaavat ohjeistaa uusia käyttäjiä pyörätuolin nikseihin. Tapahtumasarja myös osuu juhlavuoden teemaan, joka on ”yhdessä”
”Ne seikat, jotka Hämeenkyrön kunta on perin omituisella ja selittäjälleen lyhyttä järkeä osoittavalla sepustuksellaan Herra Kuvernöörille selittänyt, vastustaessaan puheenalaista Viljakkalan kunnan yritystä, ovat kaikki turhaa lorua. Ei minulla ole moittimista terveyspalveluissakaan. Vuoden 2008 kuntavaaleissa Vuolle ei enää asettunut ehdolle. Nyt tytär opiskelee fysioterapeutiksi ja tekee sijaisuuksia Elokaaressa. Hyypöläinen haluaa tehdä eron itsensä ja poliitikkojen välille, vaikka on itsekin luottamustehtävissä toiminut. – Viljakkalan vesija viemäriasiat laitettiin kuntoon 2000-luvun alkuvuosina, mainitsee Vuolle. Arkiaskareisiin kuntaliitos ei juurikaan vaikuttanut. Antti Lammi Isommalla on resursseja Muutimme Tampereelta Viljakkalan Kyrönlahteen vuosituhannen vaihteessa, ja lapsemme ovat saaneet käydä kyläkoulua Karhella ja yläluokat Viljakkalan yhtenäiskoulussa. Kuuluu niissä pöydissä usein myös Hyypöläisen römeä ääni. Kuntaliitoksen jälkeen Viljakkalan luottamushenkilöt siirtyivät Ylöjärven luottamuselimiin lisäjäseniksi jäljellä olevaksi valtuustokaudeksi. Hyypöläinen kiteyttää ylöjärveläisyyden parhaaksi puoleksi sen, että voi sanoa hämeenkyröläisille, että mitäs maalaiset! Ja ikaalilaisia voi tervehtiä sanomalla ”morjens, pikkukaupunkilaiset!” ”Suunta haluttiin päättää itse” Tieasia edistyi hyvin Minä olen kuntaliitokseen ja sen seurauksiin tyytyväinen. Myös rippikoulun hän kävi Hämeenkyrössä. – Viljakkala on aina ollut omapäinen pikkukunta, jota isommat naapurit ympäröivät, toteaa Hietaniemi. Asiointisuunta on ollut Kyröskoskelle ja Hämeenkyrön kirkonkylälle, myös terveyspalvelut saatiin sieltä, kun Viljakkala ja Hämeenkyrö tekivät yhteistyötä. Elokaareen päivätoimintaankin pääsen kulkemaan palvelubussilla. Asiointi Viljakkalan terveysasemalla oli sujuvaa ja joustavaa. Vuolle oli kunnanhallituksen puheenjohtajana tiiviisti mukana kuntaliitoksen valmistelussa. Jo 1990-luvulla Viljakkala rakensi palvelukeskus Elokaaren, jossa toimii myös terveysasema. Hän edustaa mieluusti niin sanottua kansan ääntä, jota kuulostelee säännöllisesti. Luonne ja identiteetti olivat vahvoja, ja ovat edelleen, Vuolle toteaa. Ylöjärvellä on kuitenkin iso terveyskeskus, josta löytyy useampiakin lääkäreitä. Vuolle toteaa, että monet viljakkalalaiset siirtyivät käyttämään Hämeenkyrön terveyskeskuksen palveluita, kun siihen avautui mahdollisuus. – 2000-luvulla kuntaliitoksia ajettiin melkoisella vimmalla. Palvelut Viljakkalassa ovat huvenneet melko vähiin, mutta kirjasto kylässä on, samoin koulut, joista kirkonkylässä sijaitseva yhtenäiskoulu täytti hiljattain kymmenen vuotta. Jossittelu on turhaa, mutta mielenkiintoista. Terveysaseman palveluiden karsiminen liki olemattomiin kaihertaa kolmikkoa. Ylöjärvi vaikuttaa olevan kovasti kehittyvä kunta, mutta täällä Viljakkalassa on vähän hylätty olo. Mielestäni palvelut ovat osin jopa parantuneet. Julkisen liikenteen yhteydet ovat loppuneet ja lähikauppa puuttuu, molemmat olisivat iäkkäälle ihmiselle tarpeellisia. Valtuusto: 21 valtuutettua, Viljakkalan väkiluvun ylitettyä 2 000 valtuuston koko kasvoi aiemmasta neljällä.. En ole vaihtanut terveyskeskusta, joten nykyään päivystykseen pitää lähteä Ylöjärvelle, jos tarvetta on. Itse hän muistaa hellineensä ajatusta Kyrösjärven kunnasta, jonka olisivat muodostaneet Ikaalinen, Hämeenkyrö ja Viljakkala. Kuntaliitoksesta Ylöjärven kanssa tuli vuodenvaihtessa kuluneeksi tasan kymmenen vuotta. Silloisessa ilmapiirissä kuntien pakkoliitoksen riski oli minusta todellinen. Sitä kokoontuivat pohtimaan Viljakkalan ja vähän Ylöjärvenkin kuntapolitiikkaan osallistuneet Pirkko Vuolle, Pekka Hietaniemi ja Seppo Hyypöläinen. Miten Viljakkalalle liitoksessa kävi. Viljakkalan ja Ylöjärven liitoksessa oli pitkälti kyse siitä, että halusimme itse päättää liittymissuunnan, Vuolle sanoo. – Naapurikunnan terveyskeskus osaa varmasti hinnoitella palvelunsa, joten tuskinpa Ylöjärvi päätöksellä rahaa säästi, Vuolle arvioi. Anna-Liisa Heikkinen Ei vaikuttanut arkeen Olemme asuneet Vilpeessä vuodesta 1978 alkaen, ja yritykseni on toiminut ja toimii Kyröskoskella. Yksityistieasia, joka ei tahtonut Viljakkalan aikana edistyä, tuli kuntoon Ylöjärveen liittymisen myötä. – Lääkärin vastaanoton lopettamista perusteltiin säästöillä, mutta lukuisista pyynnöistä huolimatta en ole säästölaskelmia nähnyt, toteaa edelleen kuntapolitiikassa mukana oleva Hietaniemi. Hyvin tosin toimivat terveydenhoitopalvelut myös silloin, kun niissä tehtiin yhteistyötä Hämeenkyrön kanssa. Onko tuo henki syntynyt tai vahvistunut kuntaliitoksen myötä. Ensinnäkin se, että seutu, johon puheenalainen tie tulisi, olisi muka niin nälkäistä ja kirottua seutua, ettei mikään eristys, kasvillisuudesta näin ollen puhettakaan, ole voinut, eikä vastedeskään voisi elpyä tai edistyä, vaan täytyisi, kuten Hämeenkyrön kunta kuvittelee, jäädä laajoine seutuineen ainaiseksi erämaaksi...” Saisivatpa hallinto-oikeudet nykyisinkin tuon tasoisia lausuntoja. – Asiamme eivät olisi yhtään paremmin Hämeenkyrön kanssa, toteaa Vuolle, eikä porukasta nouse vastalauseita. Olli Turunen On vähän hylätty olo Viljakkalan kirkonkylä on kyllä kuntaliitoksen jälkeen selvästi hiljentynyt. Toisinaan tuntuu siltä, että Ylöjärven kehittäminen olisi Viljakkalalta pois. Myös lääkärin vastaanoton loppuminen Viljakkalasta oli mielestäni huono juttu. Poikamme kävi koulunsa Kyröskoskella, mihin on lyhyempi ja sujuvampi matka. Vuolle vahvistaa viljakkalalaisen hengen olevan vanhempaa perua. Olisiko Viljakkalan pitänyt valita joku toinen naapuri liitoskumppaniksi. Nyt terveyspalveluihin mennään Ylöjärven suuntaan, ja matkaa on yli 20 kilometriä molempiin. Viljakkalassa tuntuu vallitsevan varsin vahva pitäjähenki, vaikka kunta lakkasi olemasta vuoden 2006 lopussa. Ylöjärven päätöksenteko voi olla kankeampaa, mutta resursseja on enemmän. Monet Vilpeen ja Mannin alueen asukkaat toivoivat liittymistä Hämeenkyröön, koska yhteys siihen suuntaan on hyvä ja välimatka lyhyt. – Siinä järjestelyssä Viljakkalalla olisi ollut vaikutusvaltaa, koska me olisimme päässeet vaa’ankieliasemaan kahden tasavahvan leirin välille, maalailee Hyypöläinen. Kunnanjohtaja Aarre Järvinen, kunnanhallituksen puheenjohtaja Pirkko Vuolle, valtuuston puheenjohtaja Arja Lilius (nykyisin Moisio). – Naapurikunnistamme vain Kuru oli pieni, muut selvästi Viljakkalaa suurempia. Kylille on tehty pieniä parannuksia asukaslautakunnan talkoorahoilla ja kyläyhdistysten työllä. Viljakkalan aikana päätöksenteko oli ehkä sujuvampaa ja nopeampaa, mutta rahaa oli niukasti. Ja mikäs siinä, kansan ääntä sekin on. Merkkipäivähaastattelussaan tammikuussa 1996 Vuolle arveli, että kuntaliitoksissa mennään ehkä laajempienkin kuntien yhteenliittymien suuntaan. – Huoltoasemien baarien pöydissä kuuluu kansan syvien rivien ääni, Hyypöläinen toteaa. Tuula Nieminen Viljakkala 31.12.2006 Asukasmäärä: 2 140, vuoden 2014 lopussa 2 422, lisäystä 282 asukasta. Kaikki kolme puistelevat päätään. Tästä omapäisyydestä löytyy hieno esimerkki vuodelta 1898, jolloin kuntakokous jätti vastalauseen hämeenkyröläisten kuvernöörille lähettämään selitykseen, jolla isompi naapuri vastusti maantien rakentamista Luhalahden ja Kyrönlahden välille. Viljakkalan kunnanvaltuustoon Vuolle valittiin 1981 ja vuodesta 1989 lähtien hän oli mukana kunnanhallituksessa. 18 TORSTAI 5.1.2017 Viljakkalan kuntaliitoksesta 10 vuotta Sakari Ilomäki VILJAKKALA
Kunnat eivät niille tarjottua koulua halunneet, ja koulu toimi 1890-luvun lopulle saakka. Tevaniemeen saatiin oma opettaja vuonna 1896. Tuolloin Ikaalisten puolelle kuuluneella Osaralla aloitti vuonna 1886 kartanonomistaja Carl Josef Hildénin perustama yksityinen kansakoulu, johon tuli oppilaita sekä Hämeenkyrön että Ikaalisten puolelta. Varhaisessa vaiheessa eli vuonna 1883 saatiin koulu myös Kyröskoskelle. 19 TORSTAI 5.1.2017 Liisa Raipala HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN. Esimerkiksi vuonna 1910 heitä oli 21 prosenttia Hämeenkyrön oppilaista, ja Ikaalisissa 30 prosenttia vuosina 1910 ja 1915. Haukijärven koulu ensin aloitti Suojan talossa vuonna 1898. Kirkonkylän koulun rakentaminen virisi, kun asiaa ajanut Hämeenkyrön kirkkoherran poika Juho Forsman sai kuntakokouksen puolelleen. Oma yhteiskoulu Ikaalisten kauppalaan saatiin vuonna 1902, jolloin Ekmanin koulu alkoi käydä tarpeettomaksi. Vuonna 1906 oppilaitten määrä oli kasvanut reiluun 400:aan ja osuus vajaaseen 26 prosenttiin. Opettajana kaksikielisessä koulussa oli leskirouva Olga Ekman. Opettajana kaksikielisessä koulussa toimi leskirouva Olga Ekman. Kirkonkylän koulun opettaja Aatu Okko oli ajamassa kouluja myös muualle pitäjään. Vuoteen 1906 mennessä oppilaiden määrä oli noussut 425:een ja osuus 35,5 prosenttiin. Vasemmalla on opettaja Aatu Okko. Koulu oli perustettava, jos piiristä kouluun ilmoittautui vähintään 30 lasta. Vuonna 1907 koulussa oli viisi luokkaa ja niillä 95 oppilasta. Koulu aloitti vuokrahuoneissa vuonna 1893. Kuva: Ikaalinen-Seuran arkisto Kuva: Erkki Tuomisen perikunta Ikaalisten kauppalaan perustettiin 1800ja 1900-lukujen vaihteessa niin kutsuttu Ekmanin koulu, joka valmensi muille paikkakunnille oppikouluun pyrkiviä. Tulipalon jälkeen koulu rakennettiin uudelleen vuonna 1878. Ensimmäisten Suomen kansakoulujen joukkoon kuului Hämeenkyrön Jumesniemessä vuosina 1848– 1859 toiminut Sasslinin koulu. Tauon jälkeen oppia jaettiin Kärjen koulun nimellä vuonna 1876, ja saarnaajaopettajan virassa aloitti Karl Henrik Tervanen. Juhtimäen koulua varten kunta osti Kestilän talon, ja tällä maalle nousseessa uudessa koulutalossa opiskelu alkoi syksyllä 1904. Kuntien edellytettiin perustavan kansakouluja vuosien 1865–1866 kunnallisja kansakouluasetuksesta lähtien. Ikaalisissa koululaisten vanhemmista enemmistö, liki 56 prosenttia oli torppareita tai työmiehiä vuosina 1910 ja 1915. Nälkämaasta kylpyläkaupungiksi 1853– 2000. Moni oppilas tosin kävi kansakoulua vain vuoden tai kaksi. Hämeenkyrön uusi kirkkoherra Henrik Ilvonen alkoi 1890-luvun alussa ajaa uusien kansakoulujen perustamista. Ikaalisten koululaitoksen historia vuoteen 1992. Ensimmäisenä vuonna koulussa Ikaalisten yhteiskoulussa oli 26 oppilasta. Kansakoululaisia 1900-luvun alussa Ikaalisten kansakoulun ulkorakennuksen edessä. Terhi Nallimaa-Luoto: Ikaalisten entisen emäpitäjän historia IV. Myös kylillä kouluja alettiin pitää tärkeinä, ja niiden perustamiseen saatiin lahjoituksia. Vuonna 1896 Ikaalisten silloisia kuutta koulua kävi 288 lasta eli liki 22 prosenttia 9–15-vuotiaista. Kaikkein köyhimpien oppilaiden koulutietä tuettiin vapauttamalla heidät koulumaksuista. Ensimmäiseksi valmistui poikakoulu vuonna 1875 ja tyttökoulun tilat kahta vuotta myöhemmin. Pinsiöön koulu saatiin vuonna 1916. Vahojärvellä koulu aloitti 1902, ja suurin osa koulupiiriä sekä koulu siirtyivät vuonna 1917 Parkanolle. Korkeampi oppikin kiinnosti IKAALINEN. Pitäjänhvvistorian mukaan koulujen saamat lahjoitukset, talkootyö ja kuntakokousten keskustelut osoittavat, että kansakouluja haluttiin kylille. Kunnat ja esimerkiksi yksityiset ompeluseurat avustivat vähävaraisia myös talvivaatteiden ja kenkien hankkimisessa. Vatulaan saatiin koulu kylässä toimineen reservikomppanian päällikön aloitteesta. Piirijakoasetus vuonna 1898 velvoitti kunnat muodostamaan koulupiirit niin, ettei koulumatka ollut yli viittä kilometriä. Seuraava koulu aloitti Vesajärvellä, ensin vuonna 1893 Vähä-Muotian talon vuokratiloissa ja omassa koulurakennuksessa vuonna 1908. Vuoden 1900 lopussa 9–15-vuotiaista 24 prosenttia kävi kansakoulua. Ikaalisissa aloitti seurakunnan ylläpitämä pitäjänkoulu vuonna 1962 varta vasten rakennetussa koulutalossa. Kirjallisuus: Leo A. Ennen itsenäistymistä aloittivat myös vuonna 1908 Jyllin ja Uurasjärven koulut, Kurjen koulu 1913, Sisätön koulu 1915 ja Sikurin koulu 1916. Kun parin vuoden päästä uhkasi oppilasmäärän romahtaminen, oppilaita haalittiin ympäri pitäjää. Terhi Nallimaa-Luoto – Marja Agge: Hämeenkyrön historia III. Vuonna 1891 aloitti Luhalahden koulu ensin Yliuparilta vuokratuissa tiloissa. Lukuvuonna 1917– 1918 koululaisia oli yli 700. Lammi: Mänttikujalta koulunpolulle. Ensin kansakouluikäisiä olivat 10–16-vuotiaat, vuodesta 1896 lähtien 9–15-vuotiaat, ja kouluun tullessa piti osata lukea. Kostulan koulu aloitti uudessa koulurakennuksessa vuonna 1903 ja Kaipion koulu vuonna 1905. Kovelahteen toivottu koulu aloitti lopulta piirijakoasetuksen velvoittamana vuonna 1900 ensin Alarautalahden vuokratiloissa. Nykyisin rakennuksessa toimii Frantsilan Kehäkukka. Siitä vastasi aina vuoteen 1923 tehdasyhtiö, joka näin huolehti työväen ja myös muiden kyröskoskelaisten lasten sivistyksestä. Oppi levisi jo ennen itsenäisyyttä Hämeenkyrön kirkonkylän kansakoulun oppilaat yhteiskuvassa kevätlukukauden lopulla vuonna 1905. Koulujen ylläpitämisessä kuntia auttoivat valtion tuki opettajien palkkaukseen ja kansakoulujen rakentamiseen myönnetyt valtion lainat. Kun kouluverkko laajeni ja koulumatkat lyhenivät, oppilaiden määrä kasvoi. Ikaalisten kaupunki, 2007. Kouluihin tultiin eri sosiaalisista taustoista. Kauppalan säätyläisperheet ja varakkaimmat talollisetkin halusivat laittaa lapsiaan oppikouluun, koko maassa pontimena suomenkielisen sivistyksen vahvistamiseen olivat 1900-luvun taitteen venäläistämispyrkimykset. Riitialan koulun taival alkoi saman vuonna Tevaniemen Yliruusin talossa, ja vuonna 1895 Riitialaan valmistui oma koulurakennus. Myös kilvakkalalaiset alkoivat toivoa kylälleen omaa koulua, joka aloitti Rekon talon vuokratiloissa vuonna 1899. Välillä koulu oli suljettuna, ja kirkonkylän kansakouluna se aloitti vuonna 1878. Kuntalaisilta kerättiin maksuja kunnan koulukassaan, koulujen tontteja saatiin lahjoituksena, ja alkuaikoina oppilaiden vanhempien piti esimerkiksi tuoda kouluille halkoja. Koulu kävi tarpeettomaksi, kun yhteiskoulu vuonna 1902 perustettiin. Syksyllä 1895 aloittivat Lopenkulman kansakoulu Mahnalan, Lemmakkalan, Sarkkilan ja Okslammin lapsille sekä Lavajärven koulu, jotka molemmat toimivat ensin vuokratiloissa. Omat tilat saatiin kunnan ostamasta Nikulan talosta, joka oli muutettu koulukäyttöön vuonna 1909. Vuodesta 1866 vuoteen 2000. Varattomille myös kouluruoka oli ilmaista, kun koulukeittoloita perustettiin vuoden 1910 molemmin puolin. Hämeenkyrössä esimerkiksi vuonna 1891 noin 120 eli noin 11–12 prosenttia kansakouluikäisistä kävi koulua. Kun Suomi vuonna 1917 itsenäistyi, maassa ei ollut vielä oppivelvollisuutta. Kuva: Ikaalinen-Seuran arkisto. Uuden piirijaon jälkeen Hämeenkyrössä aloitti ensin Tättälän vuokratiloissa toiminut Heinijärven koulun vuonna 1902, ja oma koulu valmistui vuonna 1905. Vähä-Röyhiössä aloitti koulu vuonna 1901. Kansakoulusivistys oli kuitenkin mennyt seudulla eteenpäin edeltävinä vuosikymmeninä, ja sata vuotta sitten Hämeenkyrössä kansakouluja oli 11 ja Ikaalisissa 15. Vuonna 1884 hämeenkyröläisistä oppilaista 39 prosenttia oli tilattomien tai työläisten lapsia, ja itsenäisyyden kynnyksellä vuonna 1915 osuus oli 73. Hämeenkyrön kunta ja Hämeenkyrön seurakunta, 2003. Yksi Ikaalisten koulumaailman erikoisuus oli 1900-luvun taiteessa perustettu Ekmanin koulu, joka tarjosi oppikouluun pyrkiville valmentavaa koulutusta. Jumesniemen kansakouluksi koulu muuttui vuonna 1909
JAKSAA JUOSTA Jo rm a Ke m pp ain en 20 16 NÄLÄNTUNNE 201 7 synnyttää poro ’rapakon’ takaista POLJENTO VALJU ” ” rupatella T maita yleisiä vanha TALV I VILJOJA jälki uhka Ahoa jokikin viinayhtiö mukka silläppä Hyi! ”1/7” tiheikköjä sooloja pyörä -kana kuori suota sankarillisia VASTA Ikaalilaissyntyinen viulisti kiertää Euroopan konserttilavoja Terhi Palonen IKAALINEN. – Kun aloitin orkesterissa, konsertteja oli paljon nykyistä enemmän. Virtasen uran kulku on hengästyttävää kuultavaa. RISTIKKO 1 Palauta ristikko 19.1. Konserttisarja koostuu viidestä konsertista Suomessa tammikuussa, kolmesta konsertista Egyptissä keväällä ja neljästä konsertista Englannissa marraskuussa. Ikaalilaissyntyinen Virtanen piipahtaa vanhassa kotikaupungissaan harvoin. Viulisti Laura Virtanen on ollut jo kahdeksan vuotta Euroopan Unionin Kamarikorkesterin jäsen. NIMI: OSOITE: PUHELIN: 7 R50 T P K A I K I L L A K A N T A M U S O R I O N U I J A T I L A R I K O L M I K O N A S K E L L U S L A I M E U S K O T R O T O E T A L A A S T I T T R I T O N P O I S R U U H I K Ä E T D A T A L I M E O R J A I L L A K U V E A U T U A A T V A A T T E E T I S O T E L L A L U P S I S U S R A H I N O K I A T A A T E L I O S L O K V A N U L T U K I A T A K K I S Ä K Ä T O K I A V E N A I N K E R I T A K S E L I T J O T T A I S O T A L O K I I L L O T A I I V A N A S U M P P U R O U V A T O T T A I T O I S A T U O T T A A Chris lennättää kauas Blixen Suomi juhlii v. Kyseessä on ainulaatuinen konserttisarja. – Lontoossa kiehtoo erityisesti paikan kansainvälisyys. Lontoo on ollut Virtasen kotikaupunki jo 11 vuoden ajan. 2017! MAITOTUOTE Eikö ole mahtava luomus. Hän on opiskellut kamarimusiikkia Uusi Helsinki ja Chilingirian –kvartettien sekä Paavo Pohjolan johdolla ja osallistunut muun muassa Juilliard -kvartetin, Ilja Grubertin, Stephanie Gonleyn ja Ian Brownin mestarikursseille. Arvomme palkintoja. – Ruotsissa ja Virossa olemme esiintyneet. Musiikki on kuljettanut Virtasta jo ennen Lontoon vuosia moneen eri paikkaan. 20 TORSTAI 5.1.2017 7 R I S T I S A N AT E H T Ä V Ä 7 V O I T T A J AT Ristikon 50 vastanneiden kesken arvotut palkinnot voittivat Meeri Mäki-Mantila Pälkäneeltä, Seppo Virtanen Kyröskoskelta ja Terttu Riihiviita Parkanosta. Siellä kulttuurit todella kohtaavat. Edellisestä konsertista Omalla Tuvallakin ehti kulua neljä ja puoli vuotta. Hän esiintyy säännöllisesti myös Trafalgar Sinfonian riveissä St Martin-in-the-fieldsissa, London Contemporary Orchestrassa, City of London Sinfoniassa seka Oxfordin Filharmonisessa Orkesterissa. Orkesterilla on kuitenkin hyvät suhteet konserttijärjestäjiin, ja vuodessa on keskimäärin kuusi konserttikiertuetta Euroopassa ja sen ulkopuolellakin, Laura Virtanen kertoo. Hän aloitti 7-vuotiaana viulunsoiton opiskelun Ylä-Satakunnan musiikkiopistossa. Pelkkää konserttisoittoa Laura Virtasen elämä ei sentään ole. Nähtävää ja koettavaa on paljon. 19-soittajan kamariorkesterin esitysten määrä vaihtelee vuosittain. Suomessa kamariorkesteri ei Virtasen siinä oloaikana ole esiintynyt. Kapellimestaria orkesterilla ei ole, vaan orkesteria johtaa konserttimestari. Tammikuusta 2009 lähtien Laura Virtanen on kuulunut Euroopan Unionin Kamariorkesteriin. Oman Tuvan salin täyttivät illalla suomalais-arabialaiset sävelmät. Vuosien saatossa Virtanen on kohdannut monia erilaisia yleisöjä ja konserttipaikkoja. – Vastapainoa antaa opetustyö Lontoossa. Konserttipaikkoja on laidasta laitaan, pienempien paikkakuntien kirkoista ja kulttuurikeskuksista aina suurkaupunkien konserttisaleihin. Koska EU:n kamariorkesterin jäsenet tulevat eri puolilta Eurooppaa, harjoitukset tehdään pari päivää ennen kiertueen alkua. Palataan Oman Tuvan salin konserttiin. – Tavoitteena on tuoda suomalaista ja egyptiläistä musiikkia yleisön tietoisuuteen, luoda kontakteja eri maiden muusikoiden välille ja näin ylittää kulttuurirajoja ja karistaa ennakkoluuloja, Virtanen kertoo. Hän myös esiintyy orkesterin solistina ja toimii konserttimestarina. Viuluopinnot jatkuivat Lontoossa. Suomikin olisi mukava saada kiertueen kohteeksi. Opinnot jatkuivat Tampereen konservatoriossa ja Pirkanmaan ammattikorkeakoulussa, josta hän valmistui vuonna 2005. mennessä osoitteeseen: Seutulehti UutisOiva PL 24, 39501 IKAALINEN Yhteystiedot mukaan. Hän valmistui Royal Academy of Musicista vuonna 2007 erinomaisin arvosanoin. Viulisti Laura Virtanen valmistautui tiistaina Omalla Tuvalla ainutlaatuiseen konserttiin, jossa hän esiintyi yhdessä egyptiläisen oboisti Wessam Aminin ja pianisti Marko Hilpon kanssa. – Ihana tänne on aina tulla, lahjakas viulisti huokaa. – Olemme soittaneet sirkuksessakin. – Työni hienoin asia on saada soittaa eri kulttuureista tulevien soittajien kanssa. – Säveltäjä Armas Launiksen Suite Orientalen Suomen ja Egyptin kantaesitykset muodostavat linkin näiden kahden kulttuurin välille ja samalla juhlistavat Suomen 100–vuotista itsenäisyyttä, Virtanen luonnehtii. Sarjan ensimmäinen konsertti kuultiin Ikaalisten Omalla Tuvalla. Esimerkiksi Etelä-Amerikassa konsertin jälkeen on jono nimikirjoituksen pyytäjiä. Hän esiintyy myös orkesterin solistina ja toimii konserttimestarina.. – Yleisökulttuuri on hyvin erilaista paikasta riippuen. EU:n kamariorkesterin solistina Virtanen on esiintynyt muun muassa Espanjassa, Egyptissä, Englannissa ja Walesissa. Mieleenpainuvia ovat olleet myös Etelä-Euroopassa soitetut ulkoilmakonsertit, Virtanen kertoo. Suomessa klassisen musiikin konserttien fanitus ei ole tällaista
– Olen ollut yhteydessä perussuomalaisten puoluetoimistoon ja laittanut mailia kaikkiin mahdollisiin osoitteisiin. Sakoja umpikaivojen sekä pienpuhdistamoiden lietetyhjennykset tilataan jatkossa Pirkanmaan Jätehuollon asiakaspalvelusta puh. Kankaanranta haluaa luovuttaa minimoton ulkoministeri Timo Soinille (ps). Kankaanranta on saanut jo tässä vaiheessa tempauksellaan huomiota motoristipiireissä. SANOMALEHTIVIIKKO 30.1. Lain on tarkoitus tulla voimaan 1. Kankaanranta huomauttaa, että monella motoristilla on useita moottoripyöriä. Osalla ajetaan, jotain vuokrataan ja jollain ajetaan vähän. Tämä on ihan ok, mutta jos maailmankuva muodostuu vain kavereiden uutisista ja mielipiteistä, vaarana on, että näkökulma asioihin kapenee. 21 TORSTAI 5.1.2017 aitosp.. – Soini oli ensimmäinen, joka tämän veron toi esiin. Täm ä on iha n ok, mut ta jos maa ilm ank uva muo dos tuu vain kav ere ide n uut isis ta ja miel ipi teis tä, vaa ran a on, että näk öku lm a asi oih in kap en ee. Kankaanrantaa ajatuksessa jurppii se, että motoristit maksavat ennestään veroa monessa harrastukseensa liittyvässä maksussa. Hänen sanomisiaan on kyllä tarkennettu jälkikäteen moneen kertaan. nen moottoripyörää ja jokaisesta pitää maksaa veroa, se tuntuu. san om ale htio pet uks ess a.fi Ihm ine n ker ää luo nno sta an ym pär ille en sam anh enk isiä kav ere ita . Minimoto on nimensä mukaisesti minikokoinen moottoripyörä, jolla kuitenkin ajavat kilpaa aikuiset ihmiset. Täm ä on iha n ok, mut ta jos maa ilm ank uva muo dos tuu vain kav ere ide n uut isis ta ja miel ipi teis tä, vaa ran a on, että näk öku lm a asi oih in kap en ee. – Mieluummin hoidan asiaa itse, jotta pysyttäisiin pelkästään tässä veroasiassa. toukokuuta 2017.. –3.2. On sanottu, että Soini tarkoitti vesiskootteria. Hämeenkyröläinen moottoripyöräharrastaja Mika Kankaanranta ei tyydy vain harmittelemaan asiaa, vaan ryhtyi toimeen. – Veroa maksetaan vakuutuksissa, bensassa ja huoltomaksuissa. Veron idea on, että moottoripyöristä perittäisiin 150 euron suuruinen vuosittainen vero. Moottoripyöräveroa on puolustettu autoverolla, sillä tälläkin hetkellä autoilijat maksavat veroa. 03 4584 0230 Avoinna klo 10–16.30, ajanvarauksella myös aamuja ilta-ajat. sanomalehtiopetuksessa.fi Ihminen kerää luonnostaan ympärilleen samanhenkisiä kavereita. Mutta jostainhan tämän veron idea on kummunnut. HÄMEENKYRÖ KYRÖSKOSKI • Valtakatu 63 • puh. Haluan luovuttaa minimoton joko Soinille tai hänen edustajalleen, Kankaanranta painottaa. (03) 240 5010 liete@pjhoy.fi (viestin otsikoksi TILAUS) Koskee Pirkanmaan Jätehuollon omistajakuntia (ei Nokia). Digilehti on luettavissa koko viikon ilmaiseksi verkossa oivaseutu.fi Timo Soinille tarjolla minimoto – jos kelpaa Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. – Moottoripyörä ei ole vaihtoehtoinen ajopeli. – Kuljetusapua on tarjottu, mutta se ei ole tarkoitukseni. Kankaanranta huomauttaa, että suurimmalla osalla motoristeista on auto moottoripyörän lisäksi. Veron ulkopuolelle jäisivät muun muassa mopot, mopoautot, moottorikelkat ja kevyet mönkijät. Täytä sähköinen lainahakemus tai varaa aika suoraan lainaneuvotteluun osoitteessa aitosp.. Tämä on ihan ok, mutta jos maailmankuva muodostuu vain kavereiden uutisista ja mielipiteistä, vaarana on, että näkökulma asioihin kapenee. OPETTAJA, TILAA OIVA SANOMALEHTIVIIKON AJAKSI MAKSUTTA VERKOSTA. Kunhan luovutuksen saa järjestettyä edustajan kanssa, se riittää. Kaikki auton omistavat motoristit maksavat autoveroa tälläkin hetkellä. Luovutettava minimoto on kymmenen vuotta vanha, mutta täysin ajamaton. Tempauksen tarkoitus on halu kerätä huomiota motoristeja kuohuttavalle lakiesitykselle. Meidän tehtävämme on auttaa sinua saamaan se. Silti niistä kaikista pitäisi maksaa. – Jos lähtee reissuun, ei siinä vuosittainen 150 euroa niin paljoa tunnu. Se on moninkertaista verotusta. Vastausta siihen, koska ja missä lahjoitus tehdään, ei ole tullut. Suomen hallituksen valmisteleva moottoripyörävero on saanut motoristit takajaloilleen. Hän haluaa tehdä lahjoituksen juuri Soinille siksi, että alkuperäinen esitys verosta kulminoituu juuri ulkoministeriin. Toteutuessaan lakiesitys veisi verolle kevyiden moottoriajoneuvojen lisäksi veneet. 03 4584 0210 IKAALINEN • Vanha Tampereentie 18–20 • puh. san om ale htio pet uks ess a.fi Ihm ine n ker ää luo nno sta an ym pär ille en sam anh enk isiä kav ere ita . sanomalehtiopetuksessa.fi Ihminen kerää luonnostaan ympärilleen samanhenkisiä kavereita. En odota, että pääsen luovuttamaan minimoton Soinille henkilökohtaisesti. Mutta jos tallissa on vaikka kymmeHämeenkyröläinen Mika Kankaanranta haluaa luovuttaa tämän minimoton ulkoministeri Timo Soinille. Tämä vero tulisi uutena kaikkien vanhojen päälle. Tervetuloa lietteenkeräyksen asiakkaaksi! Lisätietoa: www.pjhoy.fi/liete Vastuu lietteiden tyhjentämisestä muuttui 1.1.2017 alkaen. Hän puhui juppiskoottoreista ja vastaavista. Hänen tarkoituksenaan ei kuitenkaan ole koota isoa porukkaa luovuttamaan minimotoa. • @aitosp TAMPERE • Kauppakatu 14 • Hervanta, Insinöörinkatu 23 • Sammonkatu 26 • Lielahti, Taninkatu 2 PIRKKALA • YLÖJÄRVI • NOKIA • KANGASALA • VALKEAKOSKI • PÄLKÄNE • LUOPIOINEN SINUN TEHTÄVÄSI ON MIETTIÄ, mi aisen kodin haluat
Yle TV1 klo 20.00 Muisti: Jussarö oli 1950-60 -luvuilla hullunrohkea unelma kaivoksesta meren alla, rikastamosta ulko-saaristosta, satojen ihmisten työpaikasta meren ja jään armoilla.. HD. 18.55 HS-uutiset ja sää 19.00 Leijonan luola USA 20.00 Hauskat kotivideot 20.58 Keno 21.00 Haapasalo ja kaverit 22.00 Elokuva: Perhe on painajainen (12) 00.15 Liiga: Illan parhaat 00.20 Leijonan luola USA 01.20 Suomen Tulli 02.20 Paratiisihotelli Ruotsi (7) 03.20 05.00 Astral-TV TV1 04.00 Uutisikkuna 05.45 Aamusydämellä 06.25 Ylen Aamu-tv 09.30 Meidän maamme Vårt land 10.00 Viidakkoperhe (7) 11.00 Yle Alueuutiset 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Neljä vuodenaikaa: Talvi 12.50 Murha paratiisissa (12) 13.45 Rakas varkaani (7) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.15 Yle Oddasat 15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.50 A-studio 16.20 Tuhat kuvaa liito-oravasta (S) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Viidakkoperhe (7) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Meidän maamme Vårt land 19.00 SuomiLOVE 20.00 Menneisyyden metsästäjät 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Poldark (12) 22.30 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.40 Yle Uutiset 22.45 Kotikatsomo: Rakkaus ja laki (12) 23.40 Prisma: Attenborough ja isot linnut 00.30 Meidän maamme Vårt land 01.00 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 10.1. 22.00 Kymmenen Uutiset ja päivän sää 22.25 MTV Sport Uutiset 22.35 Yövahti (12) 23.35 Kallista kipua (12) 00.35 Bull (12) 01.35 Aku ja 7 ihmettä (7) 02.35 03.35 Arrow (12) Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Bubble Guppies (S) 06.25 Transformers Rescue Bots (7) 06.45 K3 (7) 07.15 Lazy Town (S) 07.40 Sonic Boom (7) 07.55 Angry Birds (S) 08.10 Lego Ninjago TV Special (7) 08.30 Lego Legends of Chima (7) 08.55 Modernit isät 09.20 Neljän tähden talkoot 09.50 Ummikot ulkomailla 10.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Neljän tähden talkoot 14.15 Modernit isät 14.45 Karmeat kämpät 15.45 Leijonan luola USA 16.45 Onnenarpa 16.50 Nieminen & Lahtinen Show (S) 17.50 Haluatko miljonääriksi. 09.10 Kauniit ja rohkeat (7) 09.35 Emmerdale (7) 10.35 Lääkärit 11.30 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat 13.30 Grand Designs unelma-asunnot 14.30 Suomen kaunein koti 15.30 Piilokamera 16.00 Salatut elämät 16.30 Suomen surkein nikkari 17.30 Kauniit ja rohkeat (7) 17.55 Emmerdale (12) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 06.53 Metkat Mesiläiset (S) 07.00 Taitoset 07.05 Tie tähtiin (S) 07.19 Babar ja Badun seikkailut (S) 07.36 Herra Heinämäki (S) 07.46 Jussin matkat (S) 07.58 Totta vai taikaa 08.05 Touhukkaat (S) 08.30 Galaxi 08.31 Tenavat (7) 08.37 Joraavat juurikkaat (S) 08.40 Snoukkaa! 09.00 Holby Cityn sairaala (12) 10.00 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 10.30 Kehonvartijat 11.05 Uutisikkuna 12.36 Hymy Pyllyyn 13.10 Karhusaari 13.50 Uusi mahdollisuus 14.20 Sirkuselämää 14.50 Märät säpikkäät (12) 15.20 Ampumahiihdon MC: Miesten viestikilpailu 16.45 Adrenaliinihakuista elämää 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Holby Cityn sairaala (12) 19.00 Postilokero 347 Pikku Kakkosen tarina 21.00 Syke (12) 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.00 VICELAND: World of Sports 22.22 VICELAND: Black Market 22.50 Strike Back (16) 23.35 True Blood (16) 00.35 Seksiministeriö 01.05 04.00 Uutisikkuna MTV3 06.00 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin. 19.00 Seitsemän Uutiset ja päivän sää 19.25 MTV Sport Uutiset 19.30 Salatut elämät 20.00 Aarteiden metsästäjät Suomi 21.01 Pitääkö olla huolissaan. Lauantai 7.1. 07.47 Pikku perunat (S) 07.51 Franklin ja ystävät (S) 08.14 Laulujen ostoja myyntiliike 08.21 Sanni Sateenkaari (S) 08.35 Oktonautit (S) 08.46 Petteri Kaniini (S) 09.00 Galaxi 09.01 Unelmien koulukuva 09.22 Viidakkojytä (S) 09.27 Lassie (7) 09.50 Late Lammas (S) 10.00 Luottomies (12) 10.20 Yhdistetyn maailmancup 11.29 Syke (12) 12.15 Luontoretkellä 12.45 Urheiluviikonloppu 12.50 Pikaluistelun EM 13.45 Urheiluviikonloppu 13.50 Yhdistetyn maailmancup 14.40 Urheiluviikonloppu 14.55 Ampumahiihdon MC: Miesten takaa-ajokilpailu 15.35 Ampumahiihdon MC: Naisten takaa-ajokilpailu 16.20 Pikaluistelun EM 17.05 Lentopallon mestaruusliiga: Ducks VaLePa 19.15 Urheiluviikonloppu 19.20 Kimmo (7) 19.45 Luottomies (12) 20.05 Clear History (7) 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.05 Amélie (12) 00.05 01.02 Ruisrock: Icona Pop 02.25 04.00 Uutisikkuna MTV3 08.10 Pororo (S) 08.25 Elias ja pelastusryhmän seikkailut (S) 08.40 Littlest Pet Shop (S) 09.05 Pokémon (7) 09.30 Thunderbirds (7) 10.30 Maailman taitavimmat kissat 11.30 Piilokamera 12.00 Elefantti tuli taloon 13.00 Elokuva: Tyttö ja villivarsa 3 Parhaat ystävät (7) 14.50 Pilanpäiten 15.00 Pop’n’Roll 17.00 MTV Sport: Lauantairavit 18.00 Alppihiihdon maailmancup 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 MTV Sport Uutiset 19.20 Pilanpäiten 19.30 Elokuva: Ace Ventura Lemmikkidekkari (12) 21.30 Solsidan (S) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.10 Päivän sää 22.15 Lotto, Jokeri ja Lomatonni 22.25 MTV Sport Uutiset 22.35 Elokuva: Wallander Kosto (16) 00.35 Scorpion (12) 01.35 Limitless (7) 02.35 03.30 Arrow (12) Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Bubble Guppies (S) 06.25 Transformers Rescue Bots (S) 06.50 K3 (7) 07.15 Sonic Boom (7) 07.45 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 08.35 Lego Ninjago (7) 09.00 Elokuva: Ruma ankanpoikanen (7) 10.35 Vaaleanpunainen pantteri 10.45 Hauskat kotivideot 11.45 Suomen Tulli 14.45 Ou Nou! 15.20 Ummikot ulkomailla 16.20 Suomen huutokauppakeisari 18.20 HS-uutiset ja sää 18.25 Suomen huutokauppakeisari 19.30 The Voice of Finland 20.58 Keno 21.00 Elokuva: RoboCop (12) 23.25 Liiga: Illan parhaat 23.30 Elokuva: Lincoln Lawyer Oikeuden palvelija (12) 01.55 Stand Up! (S) 02.55 05.00 Astral-TV TV1 04.00 Uutisikkuna 08.00 Yle Uutiset 08.05 Avara luonto: Luonnon kummajaiset 09.00 Yle Uutiset 09.05 Aamusydämellä 09.55 Yle Uutiset 10.00 Historia: Tulppaanikupla 11.00 Yle Uutiset 11.05 Tosi tarina: Lavan polte 11.40 Elossa 24h 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Hercule Poirot: Kissa kyyhkyslakassa (12) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 18.00 Yle Uutiset ja Urheiluruutu 18.15 Luontohetki: Attenborough’n erikoiset 18.45 Pohjolan luonto 19.00 Komisario Maigret (12) 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu 21.05 Kotikatsomo: Rakkaus ja laki (12) 22.00 Arne Dahl: Maan alla (16) 23.30 Historia: Berliinin muuri 00.20 Newsroom (12) 01.15 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 07.45 Pikku Kakkonen 07.46 Nimipäiväonnittelu: 8.1. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S) 09.35 Emmerdale (7) 10.35 Lääkärit 11.30 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat 13.30 Bear Grylls selviytyjien saari 14.30 Keittiöelämää 15.30 Mutsi (S) 16.00 Piilokamera 16.30 Suomen surkein nikkari 17.30 Kauniit ja rohkeat (7) 17.55 Emmerdale (12) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. Mitä tapahtuu, kun Paula kohtaa studiossa 9 miesartistia: Siltsun, Veskun, Laten, Michaelin, Tonin, Tuuren, Samulin, Paten ja Elan. 1/2. 19.00 Seitsemän Uutiset ja päivän sää 19.25 MTV Sport Uutiset 19.30 Salatut elämät 20.01 Sinulle on postia 21.00 112 (7) 22.00 Kymmenen Uutiset ja päivän sää 22.25 Viking Lotto, Jokeri ja Lomatonni 22.30 MTV Sport Uutiset 22.40 Myytinmurtajat 23.40 Pukumiehet (S) 00.40 Kuuma laki (12) 01.40 Rakas, sinusta on tullut pullukka 02.35 03.24 Arrow (12) Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Bubble Guppies (S) 06.25 Transformers Rescue Bots (S) 06.45 K3 (7) 07.15 Lazy Town (S) 07.40 Sonic Boom 07.55 Angry Birds (S) 08.10 Lego Marvel Super Heroes: Superpahikset (7) 08.30 Lego Legends of Chima (7) 08.55 Modernit isät 09.20 Neljän tähden talkoot 09.50 Ummikot ulkomailla 10.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Neljän tähden talkoot 14.15 Modernit isät 14.45 Karmeat kämpät 15.45 Leijonan luola USA 16.45 Onnenarpa 16.50 Nieminen & Lahtinen Show (S) 17.50 Haluatko miljonääriksi. 19.00 Seitsemän Uutiset ja päivän sää 19.25 MTV Sport Uutiset 19.30 Salatut elämät 20.00 Suomen kaunein koti 21.00 Ota rahat ja juokse 22.00 Kymmenen Uutiset ja päivän sää 22.25 MTV Sport Uutiset 22.35 Rizzoli & Isles (12) 23.35 Kadonnut (12) 00.45 Mustamaalattu (7) 01.45 Extant (16) 02.45 Pahan jäljillä (16) 03.45 04.40 Rakas, sinusta on tullut pullukka Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Bubble Guppies (S) 06.25 Transformers Rescue Bots (7) 06.45 K3 (7) 07.10 Lazy Town (S) 07.35 Sonic Boom (7) 07.50 Angry Birds Toons (S) 07.55 Angry Birds Piggy Tales (S) 08.00 Angry Birds Stella (S) 08.05 Lego Nexo Knights (7) 08.25 Lego Legends of Chima (7) 08.50 Ummikot ulkomailla 10.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Neljän tähden talkoot 14.15 Modernit isät 14.45 Karmeat kämpät 15.45 Huvila & Huussi 16.45 Onnenarpa 16.50 Nieminen & Lahtinen Show (S) 17.50 Haluatko miljonääriksi. Yle TV1 klo 19.00 Historia: Angkor Watin arvoitus. 7 O H J E L M A T I E D O T Perjantai 6.1. He paljastavat Angkor Watin mahtavan temppelikompleksin rakentaneen sivilisaation elämän ja kuoleman salaisuudet. TV1 04.00 Uutisikkuna 08.00 Yle Uutiset 08.05 Tyrvään Paratiisi ja Passio 09.00 Yle Uutiset 09.05 Viidakkoperhe (7) 09.55 Yle Uutiset 10.00 Jumalanpalvelus 10.45 Seniori työssä 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Alueuutiset 12.15 Yle Oddasat 12.19 Oddasat 12.35 Kansallisaarteen etsintä: Sarjakuvapohatta 12.50 Murha paratiisissa (12) 13.45 Kasvot kuvastimessa (7) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.15 Yle Live: J. 09.05 Kauniit ja rohkeat (7) 09.35 Aarteiden metsästäjät Suomi 10.35 Lääkärit 11.30 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat 12.00 Piilokamera 12.30 Maailman taitavimmat kissat 13.30 Koiralle koti 14.30 Hyvästi lemmikki! 15.30 Middle (S) 16.00 Jamie Oliverin ruokafestivaalit 16.30 Kädettömät kokit 17.30 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Suomen surkein nikkari 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 19.00 Seitsemän Uutiset ja päivän sää 19.25 MTV Sport Uutiset 19.30 Salatut elämät 20.00 Rakas, sinusta on tullut pullukka 21.00 Valkyrien 22.00 Kymmenen Uutiset ja päivän sää 22.25 MTV Sport Uutiset 22.35 CHL Extra 22.45 Bull (12) 23.45 NCIS: New Orleans (12) 00.45 Zoo (12) 01.45 Pahan jäljillä (16) 02.45 03.45 Arrow (12) Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Bubble Guppies (S) 06.25 Transformers Rescue Bots (S) 06.45 K3 (7) 07.15 Lazy Town (S) 07.40 Sonic Boom (7) 07.55 Angry Birds (S) 08.10 Lego Nexo Knights (7) 08.30 Lego Legends of Chima (7) 08.55 Modernit isät 09.20 Neljän tähden talkoot 09.50 Ummikot ulkomailla 10.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Neljän tähden talkoot 14.15 Modernit isät 14.45 Karmeat kämpät 15.45 Leijonan luola USA 16.45 Onnenarpa 16.50 Nieminen & Lahtinen Show (S) 17.50 Haluatko miljonääriksi. Rikun ja Niinan vieraaksi saapuvat laulaja Jonna Tervomaa ja koomikko-näyttelijä Ville Myllynrinne, joka pääsee osakseen sketsejä, joissa Vatikaanista tehdään jalkapallovaltio ja työväenopistossa opetellaan maalaamaan musertavan kritiikin avulla. 22.00 Kymmenen Uutiset ja päivän sää 22.20 MTV Sport Uutiset 22.30 Elokuva: Martha Marcy May Marlene (16) 00.30 Tyrant (16) 01.30 Billions (12) 02.30 03.30 Arrow (12) Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Bubble Guppies (S) 06.25 Transformers Rescue Bots (7) 06.45 K3 (7) 07.10 Lazy Town (S) 07.35 Sonic Boom (7) 07.50 Angry Birds (S) 08.05 Lego Nexo Knights (7) 08.25 Lego Legends of Chima (7) 08.50 Modernit isät 09.20 Neljän tähden talkoot 09.50 Ummikot ulkomailla 10.45 Elokuva: Nalle Puhin elokuva: Uudet seikkailut Puolen hehtaarin metsässä (S) 12.05 Elokuva: Hugo (7) 14.30 Elokuva: Midnight in Paris (S) 16.25 Ou Nou! 16.55 Nieminen & Lahtinen Show (S) 17.55 Haluatko miljonääriksi. Nelonen klo 16.50 Nieminen & Lahtinen Show. Vieraina Jonna Tervomaa ja Ville Myllyrinne. Reenpää 11.00 Yle Uutiset 11.05 Paula Koivuniemi @studio 12.20 Dokumenttiprojekti: Hulluus kylässä 14.05 Prisma: Attenborough ja isot linnut 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Pisara 15.15 Löytöretkiä maailmaan 15.30 Downton Abbey (12) 16.20 Elossa 24h 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Inhimillinen tekijä 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Avara luonto: Luonnon kummajaiset 19.10 Grantchester (12) 20.00 Elossa 24h 20.30 Yle Uutiset 20.50 Urheiluruutu 21.15 SuomiLOVE 22.15 Ylikomisario Banks (16) 23.45 Hercule Poirot: Rouva McGinty on kuollut (12) 01.20 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 07.45 Pikku Kakkonen 07.46 Nimipäiväonnittelu: 7.1. (S) 07.11 Ryhmä Hau (S) 07.37 Samu ja Salla (S) 07.49 Kasper ja Liisa (S) 08.00 Satuja Soitosta 08.10 Niksi-Nella (S) 08.19 Galaxi 08.20 Milin miljoona kysymystä (7) 08.27 Lohikäärmeratsastajat (7) 09.00 Holby Cityn sairaala (12) 10.00 Vuosi Pohjoiskalotilla 10.30 Matkapassi: Thaimaa 11.30 Sirkuselämää 12.00 Vuosi Pohjoiskalotilla 12.30 Hymy Pyllyyn 13.00 Matkakumppanit 13.30 Suunsoittoa ja haleja 14.00 Uusi mahdollisuus 14.30 Valmennuskoulu 14.46 Promotytöt (12) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Holby Cityn sairaala (12) 19.00 Pasila 2.5 The Spin-Off (7) 19.30 Märät säpikkäät (12) 20.00 Kioski 20.30 20.55 Kimmo (7) 21.00 Game of Thrones (16) 01.20 04.00 Uutisikkuna MTV3 06.00 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin. Sunnuntai 8.1. 18.55 HS-uutiset ja sää 19.00 Leijonan luola USA 20.00 Stand Up! (S) 20.58 Keno 21.00 Elokuva: Himoshoppaajan salaiset unelmat (S) 23.10 Liiga: Illan parhaat 23.15 Leijonan luola USA 00.15 Haapasalo ja kaverit 01.15 Suomen Tulli 02.15 Paratiisihotelli Ruotsi (S) 03.15 05.00 Astral-TV TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 MOT: Vaalirahamiesten kylpyläkaupat 06.25 Ylen Aamu-tv 09.30 Meidän maamme Vårt land 10.00 Viidakkoperhe (7) 11.00 Yle Alueuutiset 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Murha paratiisissa (12) 13.25 Meiltähän tämä käy (12) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.15 Yle Oddasat 15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.55 A-studio 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Viidakkoperhe (7) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Meidän maamme Vårt land 19.00 Kettu (12) 20.00 Muisti: Jussarö erään unelman rauniot 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu 21.05 A-studio: Talk 22.00 Ulkolinja: Mandela itkisi jos tietäisi 23.00 Yle Uutiset Uutis-Suomi 23.10 Yle Uutiset 23.15 Arne Dahl: Maan alla (16) 00.45 Meidän maamme Vårt land 01.15 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 12.1. 18.55 HS-uutiset ja sää 19.00 Hauskat kotivideot 20.00 The Voice of Finland 21.25 Keno 21.30 Elokuva: Minority Report (16) 00.25 Elokuva: Räjähdyspisteessä (16) 02.50 05.00 Astral-TV TV1 04.00 Uutisikkuna 08.00 Yle Uutiset 08.05 Flora ja Aladar, rakkautta ja vakoilua 09.00 Yle Uutiset 09.05 Pohjoisen taivaan alla (S) 10.00 Yle Uutiset 10.05 Itse asiassa kuultuna: Heikki A. Karjalainen 16.20 Elossa 24h 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Viidakkoperhe (7) 18.00 Yle Uutiset 18.10 Vodkaturistit 19.00 Charles Dickensin ihmemaa (12) 20.00 Elossa 24h 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu 21.00 Paula Koivuniemi @studio 22.15 George Gentlyn tutkimukset (12) 23.45 Tässä lepää Aino Koski (12) 00.45 04.00 Uutisikkuna TV2 05.50 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.52 Nimipäiväonnittelu: 6.1. Tiistai 10.1. 18.55 HS-uutiset ja sää 19.00 Hauskat kotivideot 20.00 The Voice of Finland 20.58 Keno 21.00 Stand Up! (S) 22.00 Elokuva: Mies ja alaston ase (12) 23.45 Liiga: Illan parhaat 23.50 Poliisit (7) 00.50 NCIS Rikostutkijat (12) 02.50 Paratiisihotelli Ruotsi (S) 03.50 05.00 Astral-TV TV2 klo 19.00 Postilokero 347 – Pikku Kakkosen tarina Yle TV1 klo 21.00 Paula Koivuniemi @studio. 06.53 Nelli ja Iiro (S) 07.00 Ilmojen kunkut (S) 07.07 Laura (S) 07.19 Tilda ja hänen ystävänsä (S) 07.34 Humps (S) 07.41 Lauri kilpa-auto (S) 07.52 Muista laulaa 07.57 Martta puhuu (S) 08.25 Galaxi 08.26 Miika (7) 08.37 Nokkelikot (7) 09.00 Holby Cityn sairaala (12) 10.00 Luontoretkellä 10.30 Tuntematon Norja 11.00 Maalaiselämää 11.30 Vietnamin monet maut 12.00 Kandit 12.30 Hymy Pyllyyn 13.00 Unelmakoti 14.00 Pasila 2.5 The Spin-Off (7) 14.25 Ravintola kaltereiden takana 14.55 Rachel Khoo: Ruokatuliaisia Australiasta 15.20 Ampumahiihdon MC: Naisten viestikilpailu 16.45 Adrenaliinihakuista elämää 16.55 UMK17: Alva 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Holby Cityn sairaala (12) 19.00 Niilin seikkailija 20.00 Kioski 20.30 Pulkkinen (S) 21.00 Luottomies (12) 21.25 Kimmo (7) 21.50 Yle Uutiset ja Urheiluruutu 22.00 VICELAND: Iceman 22.35 Boardwalk Empire (16) 23.30 04.00 Uutisikkuna MTV3 06.00 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin. 11.05 Kädettömät kokit 12.00 Eläintarhan salaisuudet 13.00 Taistelusukeltajat (S) 15.00 Top Gear USA 16.00 Pomo piilossa 17.01 Sinulle on postia 18.00 Alppihiihdon maailmancup 18.55 Naapurit-tuloslähetys 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 MTV Sport Uutiset 19.20 MTV Sport Extra 19.30 Elokuva: Haarautuvan rakkauden talo (12) 21.40 Piilokamera 22.00 Kymmenen Uutiset ja viikon sää 22.20 MTV Sport Uutiset 22.30 Aku ja 7 ihmettä (7) 23.30 Americans (16) 00.30 Kallista kipua (7) 01.30 Ensimmäisen asteen murha (7) 02.25 03.25 Pahan jäljillä (16) Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Bubble Guppies (S) 06.25 Transformers Rescue Bots (7) 06.50 K3 (7) 07.15 Sonic Boom (7) 07.25 Tashi (7) 07.40 My Little Pony (S) 08.25 Lego Ninjago (7) 08.50 Sonic Boom (7) 09.00 Hauskat kotivideot 10.00 Liiga: Viikkomakasiini 10.30 Jaksa paremmin 11.00 Huvila & Huussi 12.00 Leijonan luola USA 14.00 Ou Nou! 14.35 Elokuva: Ranskalainen suudelma (7) 16.50 Suomen huutokauppakeisari 18.55 HS-uutiset ja sää 19.00 Elokuva: Monsterit Oy (7) 20.58 Keno 21.00 Elokuva: Vaarallinen tehtävä II (16) 23.30 Stand Up! (S) 00.30 Poliisit (7) 01.30 05.00 Astral-TV TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Hanssin-Jukka 06.25 Ylen Aamu-tv 09.30 Luontohetki: Attenborough’n erikoiset 10.00 Viidakkoperhe (7) 11.00 Pisara 11.05 Jumalanpalvelus 11.50 Tosi tarina: Siskottomat 12.20 Murha paratiisissa (12) 13.15 Kovaa peliä Pohjolassa (12) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.15 Yle Oddasat 15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.20 Elossa 24h 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Viidakkoperhe (7) 17.55 SuomiLOVE kausiesittely 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Meidän maamme Vårt land 19.00 Historia: Angkor Watin arvoitus 19.55 UMK17: Knucklebone Oscar & The Shangri-La Rubies 20.00 MOT: Vaalirahamiesten kylpyläkaupat 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Dokumenttiprojekti: Sodan murtamat (12) 22.55 Yle Uutiset Uutis-Suomi 23.05 Yle Uutiset 23.10 George Gentlyn tutkimukset (12) 00.40 Meidän maamme Vårt land 01.10 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 9.1. 09.10 Kauniit ja rohkeat (7) 09.35 Emmerdale (7) 10.35 Lääkärit 11.30 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat 13.30 Bear Grylls selviytyjien saari 14.30 Alppihiihdon maailmancup 15.30 Fresh Off the Boat (S) 16.00 Salatut elämät 16.30 Suomen surkein nikkari 17.30 Kauniit ja rohkeat (7) 17.55 Ravit: Toto65 vihjeet 18.00 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. Kuvassa Paula Koivuniemi ja Tuure Kilpeläinen. Yle TV2 klo 22.05 Amélie (12). 06.52 Hei Taavi (S) 07.01 Ludovic (S) 07.15 Hilla ja avaruuden Eetu (S) 07.25 Askarrellaan 07.30 Timppa (S) 07.41 Sasu (S) 07.52 Me Peltiset (S) 07.58 Töötti ja Pulteri (S) 08.22 Galaxi 08.23 Jenni (7) 09.00 Holby Cityn sairaala (12) 10.00 Koiranpentuja ja palveluskoiria 10.30 Sukuni tarina: Torpasta lähiöön 11.30 Nuorisourheilu puntarissa 12.00 Hymy Pyllyyn 13.00 Riistametsällä 13.30 Vuosi Pohjoiskalotilla 14.00 Kehonvartijat 14.30 Syke (12) 15.30 Pasila 2.5 The Spin-Off (7) 15.55 Kimmo (7) 16.20 Majavalaakso 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Holby Cityn sairaala (12) 19.00 Rachel Khoo: Ruokatuliaisia Australiasta 19.25 Kandit 19.55 Kioski 20.25 VICELAND: Iceman 21.00 Vuoristoseikkailu Venezuelassa 21.52 Yle Uutiset ja Urheiluruutu 22.00 Maailman kovimmat kisat 22.50 Promotytöt (12) 23.35 04.00 Uutisikkuna MTV3 06.00 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin. 18.55 HS-uutiset ja sää 19.00 Leijonan luola USA 20.00 Haapasalo ja kaverit 20.58 Keno 21.00 Suomen huutokauppakeisari 22.00 NCIS Rikostutkijat (12) 00.00 Leijonan luola USA 01.00 Haapasalo goes lomalle 02.00 Suomen Tulli 03.00 Paratiisihotelli Ruotsi (S) 04.00 05.00 Astral-TV TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Tosi tarina: Siskottomat 06.25 Ylen Aamu-tv 09.30 Meidän maamme Vårt land 10.00 Viidakkoperhe (7) 11.00 Uutisikkuna 12.35 Murha paratiisissa (12) 13.30 Isaskar Keturin ihmeelliset seikkailut (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.15 Yle Oddasat 15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.50 A-studio viittomakielelle tulkattuna 16.20 MOT: Vaalirahamiesten kylpyläkaupat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Viidakkoperhe (7) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Meidän maamme Vårt land 19.00 Prisma: Totuus rasvasta 20.00 Prisma Studio 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 22.00 Inhimillinen tekijä 22.50 Yle Uutiset Uutis-Suomi 23.00 Yle Uutiset 23.05 Ulkolinja: Myanmarin tie demokratiaan 00.05 Meidän maamme Vårt land 00.35 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 11.1. Suosikkikomedia herttaisesta pariisilaistytöstä, joka ryhtyy hyväntekijäksi tehdäkseen maailmasta pikkuisen paremman paikan elää. 09.10 Kauniit ja rohkeat (7) 09.35 Emmerdale (12) 10.35 Lääkärit 11.30 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat 13.30 Bear Grylls selviytyjien saari 14.30 Eläintarhan salaisuudet 15.30 Faija hoitaa (S) 16.00 Salatut elämät 16.30 Suomen surkein nikkari 17.30 Kauniit ja rohkeat (7) 17.55 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. Keskiviikko 11.1. 07.47 Killi ja Kiki (S) 07.53 Mimmi Lehmä ja Varis (S) 08.02 Kimmo Kuu (S) 08.22 Dinojuna (S) 08.47 Fluugalaiset (S) 09.00 Galaxi 09.01 Galaxi Play 09.20 Tipu Touhukas (S) 09.21 Råtta Booris (S) 09.26 Tenavat (7) 09.33 Merten syvyyksissä (7) 10.00 Luottomies (12) 10.10 Luottomies (12) 10.20 Yhdistetyn maailmancup 11.30 Pasila 2.5 The Spin-Off (7) 11.55 Kandit 12.25 Vuoristoseikkailu Venezuelassa 13.15 VICELAND: Iceman 13.50 Urheiluviikonloppu 13.55 Yhdistetyn maailmancup 14.40 Urheiluviikonloppu 14.45 Ampumahiihdon MC: Miesten yhteislähtö 15.35 Ampumahiihdon MC: Naisten yhteislähtö 16.20 Pikaluistelun EM 17.15 Ratsastuksen maailma 17.40 Kummeli (7) 18.10 Vihanneksia ja sukupuolirooleja 18.10 Tomaatti (S) 18.17 Fantasia (S) 18.27 Dijon juttu (S) 18.36 Kaikki hyvin, Pekka (12) 18.44 Todella kiihottavaa (S) 18.53 Fasisti (S) 19.00 Yle Uutiset ja Urheiluruutu 19.10 Matkapassi: Thaimaa 20.00 Syke (12) 21.00 Niilin seikkailija 21.50 Yle Uutiset ja Urheiluruutu 22.05 Märät säpikkäät (12) 22.30 Girls (16) 23.00 VICELAND: World of Sports 23.22 VICELAND: Black Market 23.45 04.00 Uutisikkuna MTV3 08.05 Ella Elefantti (S) 08.20 Hello Kitty Paratiisi (S) 08.35 Littlest Pet Shop (S) 09.00 Pokémon (7) 09.25 Thunderbirds (7) 09.55 MTV.doc: Kuinka eläimet puhuvat. Nelonen klo 21.00. Ryhmä tutkijoita matkaa syvälle Kambodzhan viidakkoon. Torstai 12.1. 19.00 Seitsemän Uutiset ja päivän sää 19.20 MTV Sport Uutiset 19.25 Pilanpäiten 19.30 Vintiöt 20.00 Mäkihypyn maailmancup 21.00 Pitääkö olla huolissaan. Nyt taistelun kohteena on tappajavirus ja sen vastalääke, joiden vääriin käsiin joutuminen Huntin täytyy estää. Laulut johdattavat heidät syvällisiin keskusteluihin rakkaudesta, kuolemasta, elämästä. Maanantai 9.1. Vaarallinen tehtävä -elokuvasta tutun huippuagentti Ethan Huntin (Tom Cruise) tarina jatkuu vauhdikkaassa toimintaseikkailussa. 06.54 Samsam (S) 07.01 Nalle 07.09 Hermanni Hiiri (S) 07.17 Ystäväkirja 07.21 Nelli ja Noora (S) 07.29 Pikku Kakkosen posti 07.35 Petrin tiikeritarinat (S) 07.46 Milli ja Molli (S) 08.13 Tiketi Tok, taitonäytöksen aika (S) 08.36 Franklin ja ystävät (S) 08.58 Lumisade (S) 09.27 Galaxi 09.28 Syrhämä (7) 10.00 Holby Cityn sairaala (12) 11.00 Onneli ja Anneli (S) 12.20 Matkakumppanit 12.55 Kummeli (7) 13.30 Jääkiekon Nuorten MM: Loppuottelu 15.10 Ampumahiihdon MC: Naisten sprinttikilpailu 16.46 UMK17: My First Band 16.50 UMK17: Lauri Yrjölä 16.53 UMK17: Anni Saikku 16.56 UMK17: Alva 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Jääkiekon Mestis: Jyp Akatemia KeuPa 20.25 Pikaluistelun EM 21.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (16) 21.50 Yle Uutiset ja Urheiluruutu 22.00 Strike Back (16) 01.45 Girls (16) 02.15 Ja’mie: Private School Girl (S) 02.40 04.00 Uutisikkuna MTV3 07.35 Aamusää 08.05 Hello Kitty onnistu kanssani! (S) 08.20 Vikke Viikinki (S) 08.35 Daltonit (7) 09.00 Mitä tänään syötäisiin. 06.53 Taikakaruselli (S) 07.06 Mitä ihmettä
P. 03 371 6004 AUTOHUOLTO KETOLA & VESA OY • Henkilö-/pakettiautojen huolto • Varaosamyynti • Ilmastointilaitehuolto Kulj.liike U. 03 371 6122, 0400 929 614 stosOiva. 0400 732 857 www.edustushakli.fi ilkka.hakli@edustushakli.fi Siivouspalvelu T. 03 371 3140 • 044 273 0817 Valtakatu 36, Kyröskoski p. 040 504 2515, 040 557 2915 www.turvalayhtiot.fi Edustusliike ILKKA HÄKLI OY * Rakennustarvikkeet edullisesti P. 03 371 6995, 040 063 4040 •Kodintekniikka Ristamäentie 24, Hämeenkyrö p. Salomäki Oy * Lokakaivojen tyhjennykset * Viemäreiden avaukset, kuvaukset P. Parturi-Kampaamo KOSKI Valtakatu 49, Kyröskoski P. 03 371 4047 Kyron sairauskassa p. 03 371 6994, 040 548 0830 Kiinteistöhuolto RUUSKA Oy www.kiinteistohuoltoruuska.fi P. 045 230 8885 • ma suljettu. 050 310 7777 KOULUTETTU HIEROJA Petri Koski p. P. 03 5652 4100 lauri.teivaala@pirkkala.fi SATAKUNNAN AUTOKORJAUS Tippavaarantie 9, KYRÖSKOSKI P. Tiina Laakkonen, Hämeenkyrö ajanvaraus p. 010 219 7220 •Autotarvikkeet Eläinlääkäriasema Hasseli Asemantie 1, Ylöjärvi www.hasseli.fi / p. 03 371 4864, 0500 686 123 KOSKEN MATTO Kyröskoski • 0400 569 880 •Sälekaihtimet HÄMEENKYRÖN TAKSIASEMAT p. 050 327 6707 Telkontie 40, Kyröskoski •Rakentaminen •Parturit ja kampaamot TUULA NIEMINEN Kyröskoski p. la 10–13 Trossit. 040 514 8031 •Asuntomyynti Autoja konekorjaamo KARTTUNEN Viljakkala, p. 0400 634 530 •Lvi-asennukset Parturi-kampaamo JOHANNA P. kolmen rivin ilmoitus 87 € (sis. 03 371 2245, to sulj., Viljakkala Kampaamo Omahelmi Valtakatu 61, Kyröskoski 044 2464 511 Hiusmuotoilija Ansku Jokireitti 4, Kyröskoski p. 040 746 0515 •Kangaskaupat PAIKALLINEN SUOMALAINEN 03 448 0600, ma-pe 8.30–16.30 •Katsastusasemat HÄMEEN KATTOURAKOINTI OY Edullisesti takuutyönä! P. 045 112 2557 TURVALA YHTIÖT OY Rakennusja remonttityöt, maanrakennustyöt P. O Huomaathan myös OstosOivan tarjoamat mahdollisuudet. PITKÄNEN 0400 538 787 •Jätehuolto VERHO-EXPERT OY • myös ompeluja korjauspalvelut Valtak. 045 666 9500 •Matkailuautot P. 03 371 3031 Parturi-Kampaamo MARJA-LIISA Vanha Tampereentie 14–16 Ikaalinen 03 4586 459 Parturi-kampaamo SIRKKA VUORI Kärrykuja 3, H:kyrö, p. ilmoitukset@oivaseutu.fi Kunnaneläinlääkäri PIRTEVA Hollitie 5, Hämeenkyrö Ajanvaraus arkisin 8–9.00 p. 03 371 3560 taydentoimittajat@kolumbus.fi www.kolumbus.fi/taydentoimittajat •Tietokoneet, netti ja kodinelektroniikka •Valoja videokuvaajat •Terveydenhoito MERJA SORJONEN P. Antilan Luomupihvit, av. Hinta 29 €/ rivi kolmen kuukauden jaksolta. 0400 132 680 www.kattourakointi.com •Kattotyöt •Kauneushoitolat Julkinen kaupanvahvistaja ANSSI HONKILAHTI P. 040 676 4000 ympäri vuorokauden, myös ennakkotilaukset, paarija pyörätuolikuljetukset, invataksit. 03 371 6148 Jaakontie 10, 39200 KYRÖSKOSKI P. 03 371 5402, myös väritulosteet •Kirjapainot Kotitalouskonehuolto KIRMO Oy Valtakatu 8, 39200 Kyröskoski Ma-pe klo 8–12, p. 03 371 6080 tai autot 0500 239 557, 0500 846 966 •Kodinkonehuollot Valtakatu 30, Kyröskoski P. 03 371 3081 SKY-kosmetologi Pirjo Sirén P. ma-pe 8–14 Hämeenkyrön PUTKIASENNUS Ky P. Av. 045 3412 733 www.tmh-tilit.com KYRÖSKOSKEN LÄÄKINTÄVOIMISTELU OY Valtakatu 36, p. 040 5544204 www.matrocks.fi •Linja-autot Taksija tilausliikenne KETOLA 1+55, 1+32, 1+19, 1+16, 1+8 P. 23 TORSTAI 5.1.2017 P a l v e l e m m e P a l v e l e m m e VEKSIN VARIKKO Palontie 148, Hämeenkyrö 0400 929 838 Erikoishammasteknikko UNTO YLIHAVERI, Parkano Keskuskatu 5, p. 03 371 6520 Parturiliike HANNU LEPISTÖ Kyröskoski, p. 040 776 1454, Kyröskoski Kauneusja jalkahoitola SKY-kosmetologi Anne Vainikka Valtakatu 57 LH 1, Kyröskoski P. 040 739 9407 •Sähköasennukset HÄMEENKYRÖN SÄHKÖPALVELU OY • Kaikki sähköasennustyöt, suunnittelu ja tarvikemyynti 39100 Hämeenkyrö p. 040 557 0537, Kyröskoski Palvelemme -sivu julkaistaan viikottain UutisOivassa. 03 371 5601, 040 179 0001 av.: ti klo 11–15, ke 13–15, pe 11–15 Mirja Remes 044 575 3753 Luontaishoitola VALKOINEN LUMME Kyröskoski, Koskitie 6. 24 %). ark. Yrittäjä, ota yhteyttä ja lähde mukaan. 03 371 6192 Valokuvauskeskus Ekiteki Ky p. •Taksit HYVÄHIERONTA Leena Erämaa, P. krs, p. 03 448 2501 KYRÖSKOSKEN HUOLTOKESKUS OY Autojen monimerkkihuolto Av. 0400 636 136, Hämeenkyrö •Siivousliikkeet, tarvikkeet ja aineet Naudanlihaa (Kyyttö ja Angus). 03 371 6994, 040 548 0830 anssi.honkilahti@asuntori.fi •Kaupanvahvistajat LKV Hämeenkyrön TILIja KIINTEISTÖPALVELU Oy Kyrönsarventie 6, Hämeenkyrö P. 040 570 5655 •Terveydenhoito SORAT ja MURSKEET Myös noudot M Suuriniemi Kuljetus P. Vuokrataan talvivarusteltu • Fiat-Weinsberg 4 hlö • MP Kawasaki ZX-10R 0400 156 669, Hämeenkyrö meidät löytää:ostosoiva.fi ENEMMäN KuIN TILITOIMISTO Taloushallinto / Tilintarkastus Henkilöstövuokraus / Isännöinti Sähköiset palvelut / HR-palvelut Kansainväliset palvelut Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen Econia Yrityspalvelut Oy Kauppakatu 12, 39500 IKAALINEN p. 044 970 7530 •Eläinlääkäripalvelut •Hammasteknikot A. 045 646 9842 TILITOIMISTO AHVENAINEN Sepänkatu 3, Kyröskoski Hämeenkyrön liikekeskus P. ma-pe 6.30–17, la 8–14 •Leipomot P. 050 307 3265, Hämeenkyrö VILJAKKALAN TAKSIT päivystys 24 h/vrk p. ti–la PARTURI Pirjo Kauranen Hämeenkyrön Liikekeskus, Härkikuja 2, p. 045 630 2600 • www.mlhuolto.fi Jalkahoitaja Jaana Kouhio Kotija laitoskäynnit p. 040 708 1113 Ikaalinen Palinperäntie 35, Ikaalinen P. 0400 862 596, 040 769 8420 myynti@maanrakennusjokinen.fi www.maanrakennusjokinen.fi • Kaikki maanrak.alan työt • Maaja kiviainesmyynti •Tilitoimistot •sähköasennukset •sähkötarvikkeet •antenniasennukset •kodinkoneet Soutajantie 8, Ikaalinen Puh. 1, Kyröskoski p. 044 5474 516 MARITAN JALKAHOITO JA HOIVAPALVELU Hällä-Pirtin hoitola ja kotikäynnit. 040 7541 090 Kyröskoski KOTIRASTAS.fI • P. 03 371 6235 Putkityö KUUKKULA Oy P. 045 894 2218 , Hämeenkyrö •Parturit ja kampaamot Parturi-kampaamo KAISA Hämeenkyrön Liikekeskus, 2. 050 310 0331 Haudotko yritysideaa. Esim. PUSA P. 040 777 5738, 0400 898 500 TILAUSLIIKENNE ARE OY BUSSIT: 1+18, 1+19, 1+48 ja 1+50 paikkaa TAKSI: 1+8 tilausliikenneare.fi p. 0400 490 808, www.ekiteki.fi Laiskajaakon Taksi 050 571 7573 • 1-8 henkilöä • pyörätuolikuljetukset taksi@laiskajaakko.net TERKAN-KIITO Tavarakuljetukset p. 03 458 6700 TILITOIMISTO JA MAATALOUDEN NEUVONTAPALVELUT Jämijärven Agritilit P. P. 050 912 1339 Jalkaja kauneushoitola • myös kotikäynnit. 050 554 2339 LVI-Palvelu Seppo Joenperä 0400 335 034 Sepäntie 1, Kalalahti, Hämeenkyrö Av. 044 5474 516 •Palvelut Tule keskustelemaan yritysideastasi. 430, H:kyrö • 0400 168 128 •Suoramyynti KM Sähköasennus OY P. 045 182 9010 • Kyröskoski Joulupöytään ja tilauksesta ANKKAA ja KALKKUNAA www.kuuselantila.com P. 03 371 6641. 050 522 4976 P. 03 371 2373 •Autojen huolto ja korjaus Autotarvikkeet edullisesti Hämeenkyrön TARVIKEPISTE Oy Jaakont. 0400 831 699 TERKAN TAKSI 1 + 6 ja pyörätuoli SÄHKÖ J SALO KY S ähkö ja lämpöpumppuaSennukSet P. 050 411 7091 Kauneushoitola Kimallus Karoliina Härkki Avoinna ajanvarausten mukaisesti Härkikuja 2, Hämeenkyrö P. P. alv. 03 371 6152 •Asusteet Valtak. 8–18, la suljettu P. •Sähköasennukset Koulutettu hieroja Raimo Hamari p. 51, 39200 Kyröskoski. 03 3715 148, 044 549 7982 Hieroja Iris Koski P. 59, Kyröskoski, p. 044 545 5915 • Puunkaadot, remontoinnit, mökkitalkkarityöt ML Huolto , Hämeenkyrö P. 03 371 6911 Hämeenkyrö •Kiinteistöpalvelut Hämeenkyrön Kirjapaino Eteläntie 2, KYRÖSKOSKI P. 03 4587 297, www.econia.com. 050 438 9712 • Av. 044 259 0081 SL Tilitaito , Hämeenkyrö www.sltilitaito.fi p
Eläinlääkärinä Riitta Vikberg. Maskotti Katti vierailee klo 11 ja 13. Ajanvaraus p. Myös muut maanrakennustyöt. 9–17, la 9–13 + + + + + + Valtakatu 30, Kyröskoski p. Ajanvaraus p. Aukioloajat : Ma, To ja Pe 9-16.30 Ti ja Ke 12-19. Urakalla tai tuntityönä. Kysy myös ilta-aikoja. Laineen Raivaus Oy • 044 370 3610 LVI työt ja suunnitelmat Ilmalämpöpumput Teollisuus putkistot ja pölynpoisto Puh. alkaen. H inta alkaen 32,50 €/ilmoitus + alv. 02 578 1818 Meiltä myös valkoja kirjopyykit! Kemiallisesta pikapesustamme esim. 03 371 6778, av. E l ä i n l ä ä k ä r i R i i t t a V i k b e r g Aukioloajat: Ma klo 9–19 Ti klo 12–19 Ke klo 12–19 To klo 9–19 Pe klo 10–17 • Röntgen • Ultraäänilaite P. ark. 040 5354 569, 040 7023 313 Pirkanmaan Oikeusaputoimisto Oikeusavustajan vastaanotto Ikaalisissa ja Parkanossa. (03) 371 3122 ma 9-18, ti-pe 9-17, la 9-13 VASTAANOTTAVAT SILMÄLÄÄKÄRIT Jussi Rantanen | Henrik Rintala Jussi Rantanen I Jarkko Lappalainen Mainostoimisto OivaMainos Meillä kynnys on matalalla. 03 457 330, www.iktiki.com, kirjanpito@iktiki.com, isannointi@iktiki.com Asiantuntevaa ja monipuolista palvelua: 4 Tilitoimistopalvelut 4 Isännöintipalvelut 4 Kiinteistöjen huollot ja siivoukset Kirppis & cafe Häijään avajaiset LA 7.1.17 klo 11–15 os. Nopea! Nopea! SILMÄTAUTIEN ERIKOISLÄÄKÄRIT • Jukka Kuittinen • Petteri Paassilta • Erja Oksman Ikaalinen, Vanha Tampereentie 10 p. 03 254 2100 • www.aalaki.com ASIANAJOTOIMISTO PATRIKAINEN MIETTINEN RAUHALA & LAAKSO OY. MA-PE 9–17, p. 040 709 8100 MAJURI GROUP MG MG MAJURI GROUP KAIKKI KATTOTYÖT KIRVESMIESTYÖT kattomiehet.fi Puh. Tarjoamme kakkukahvit, livemusiikista vastaa Jarno ja Eemeli. Kysy lisää mediamyynnistä Hämeenkyrön toimipiste 03 3143 3100 ikaalisten toimipiste 03 3143 3150 ilmoitukset@oivaseutu.fi FYSIOTERAPEUTIT Timo Ranta, Ulla Virkorinne Vanha Tampereentie 18–20, IKAALINEN Puh. 10–17 la 10–13 SYRJÄNEN Vuosien ammattitaidolla Ajoneuvojen huollot ja korjaukset Rengasmyynti ja -hotelli VEKSIN VARIKKO Palontie 148, 39100 Hämeenkyrö • 0400 929 838 RUOPPAUKSIA pitkäpuomisella kaivinkoneella. oivaseutu.fi • maise.autero@oivaseutu.fi Kaikki riitaja rikosasiat, oikeudenkäynnit (myös maksuton), perheja perintöasiat. 03 371 6778, avoinna ark. 9–17, SILMÄTAUTIEN ERIKOISLÄÄKÄRIT • Karoliina Leskinen • Helena Kokkonen P. Neuvottelut myös Ikaalisissa. 0440 832 699, 0400 838 909 Sivutie 6, Kyröskoski • Ajoneuvojen pesuja puhdistuspalvelut, vahaukset • Moottoripyörähuollot, MP-varaosat • Mopo-, mönkijäja mopoautohuollot • Renkaat ja rengastyöt mönkijästä pakettiautoon • Meiltä lahjakortit -20 %– 50 % Hyllyssä olevat ajovarusteet www.kyroskoskenhuolto.fi • www.motokama.com KYRÖSKOSKI, Valtakatu 36 Puh. Eläinlääkärinä Riitta Vikberg. E l ä i n l ä ä k ä r i R i i t t a V i k b e r g Eläinlääkärin vastaanotto avoinna taas 28.1. Ota rohkeasti yhteyttä, tehdään yhdessä markkinoinnistasi helppoa ja tuottavaa. Aukioloajat : Ma, To ja Pe 9-16.30 Ti ja Ke 12-19. 24 TORSTAI 5.1.2017 Oivat Osaajat OIVALLINEN ILMOITTAJAN PALSTA PALVELUT PALVELUT KOTI JA RAKENTAMINEN HUOLLOT HYVINVOINTI 4 ILMOITUKSEN SARJA Julkaisu perättäisinä viikkoina. Lahtinen OY Rauhankatu 5, KANKAANPÄÄ Av. Minimikoko 2x25 mm. 03 458 7576 Vanha Tampereentie 18–20, 39500 IKAALINEN, puh. alkaen. 040 965 7688 www.dealhml.fi Tammikuun alennus: Ei toimistomaksua, säästä 11,90 € joka kerta. MIESTEN PUKU pesu + prässäys 31 € 25 € MATTOPESU koneellinen alk. 029 56 60760 Rahkolankuja 18 A 1, IKAALINEN 010 322 9656 tempodent.fi HAMMASLÄÄKÄRISI IKAALISISSA Hammaslääkäri ja Suuhygienistipalvelut Deal Hammaslääkärit Kyrönsar ventie 6, 39100 Hämeenk yrö. LEMMIKIT Eläinlääkärin vastaanotto avoinna taas 28.1. 044 231 8352 MATTO I KEMIALLINEN PESULA Marko I. 03 458 6520 Avoinna: ark. Tupurlantie 7, Sastamala (Häijään Urheilutarvikkeen vieressä). Pöytävaraukset: Facebook Kirppis Häijää tai p
Vaikka tie on vienyt Hämeenkyrön Hokkareista Ilveksen kautta Tapparaan, painottavat veljekset, että he pelaavat ainoastaan pelaamisen ilosta. Maalivahtiosastolla Hokkareilla on naisväriä, sillä joukkueen vahvuuteen kuuluu Johanna Niemi. Oven takaa kuului Yön musiikkia ja poikien yhteislaulua. Vanhempi Oskari tahkoaa Tapparan B2-junioreissa SM-liigaa, vuotta nuorempi Elmeri pelaa samaa sarjaa C-ikäisissä. Lisäksi Elmeri on kova treenaamaan. Molempien poikien pelit ovat viikonloppuisin, tavallisesti pelejä on kaksi viikossa. Tasaisessa sarjassa on mahdollista kivuta huomattavasti korkeammalle ja juuri se on tarkoitus. Laukaisumäärämme on ollut hyvä, mutta viimeistely on ontunut. Joukkue on kuitenkin tiiviisti mukana pudotuspelikamppailussa, vaikka sijoitus onkin nyt seitsemäs, juuri pudotuspeliviivan alla. Ari Lampinen Ikaalinen ja 9) Mäentaustan Remu 14,00 om. Se näkyy myös pelien sisällä, sillä lähes kaikki pelit ovat tasaisia. Kokeen tulostaso oli hyvä, kokeeseen osallistui yhdeksän koiraa Ikaalisten ja Jämijärven alueelta, joista seitsemän haukkui HIRV 1 -tuloksen. – Reissaaminen on hauskaa ja siinä pääsee tutustumaan uusiin kaupunkeihin. Hän pelaa sekä Lempäälässä naisten Mestistä että Hämeenkyrössä miesten sarjaa. Jokaisen pelaajan tulee keskittyä omaan tekemiseen. Jorma Peltomäki Ikaalinen, 3) Retakan Kira 86,50 om. Elmeri pääsee siinä mielessä vähemmällä, että joukkuetreenien lisäksi on aamutreeni vain perjantaisin. Molemmilla veljeksillä on neljät joukkuetreenit viikossa. Hokkarit jahtaa paikkaa neljän sakissa Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. Hän myöntää, että peli on syksyn mittaan heitellyt. Urheilu voi viedä miehen mennessään. Silloin ajattelin, että noin sen pitääkin olla! – Joo, vaikka en Yöstä tai muustakaan iskelmästä piittaa, niin olihan se hauskaa. Lohkossamme on kaksi karussa olevaa joukkuetta. Johanna on kehittynyt todella paljon syksyn aikana. Oskari kehuu joukkueensa hyvää yhteishenkeä. Kokeen ylituomariksi oli kutsuttu Pasi Ahola Parkanosta ja sihteerinä toimi vankalla kokemuksella Paavo Heikkilä. Sieltä tuli äijää yksi kerrallaan ulos ja kaikilla huulet korvissa. Viihdyn porukassa ja pitäähän sitä joku harrastus olla, Oskari vahvistaa. Petri Riihimäki Ikaalinen, 5) Köllinviidan Sisu 83,00 om. Pentti Majalahti Ikaalinen, 4) Hirvenhaukkuja Mimmi 83,50 om. Valmentaja kehuu harjoitusintoa, sillä tekemisen laatu on niissä aina hyvällä tasolla. – Hän on toki pelannut vain kaksi ottelua, mutta lisää varmasti tulee. Hokkareiden edustusjoukkueen syksy sujui ailahtelevissa merkeissä jääkiekon II divisioonassa. Niiden opettelussa meni aikansa, mutta ennen joulua hyviä asioita alkoi näkyä. Lausniemi valmentaa Hämeenkyrössä nyt ensimmäistä kautta. Tulokset: 1) Kyttäkylän Rekku: 90,50 om. Häntäpäässä taas tamperelainen HiHo on jäänyt muista jälkeen. Jouni Lähteenmäki Ikaalinen, 6) Kirpunholman Arttu 82,00 om. – Sarja on tasainen. Niistä yli pääseminen auttaa jatkamaan. Meillä on hyvä yhteishenki ja hyvä valmentaja. Vielä viisi vuotta sitten sarjassa oli selkeitä heittopusseja, mutta enää niitä ei juuri ole. Matti Tapiainen ja Petri Haavisto Ikaalinen, 2) Jopesalon Into 90,00 om. Kaikki pohjatyö tehdään täällä. – Johanna sanoi, että naisten sarja on nyt alkanut tuntua hitaalta. Urheilu Rekku haukkui RHY:n hirvimestariksi IKAALINEN, JÄMIJÄRVI. Oikeastaan kuka vain voi voittaa kenet vain. Johtuu varmaan siitä, että vanhempi veli muutti Tampereelle. Kun jokainen luottaa omaan tekemiseensä, syntyy myös luotto kaveriin. Rami Heikkilä Ikaalinen, 7) Mäntyhaukku Milla 72,00 om. Tämän on huomannut myös isä Erkki. – Tietysti on tympeitäkin hetkiä. Kokeen järjestelyvastuu oli annettu tällä kertaa Riitialan Seudun Erämiesten huoleksi. – Haluan joukkueen, joka tekee töitä molempiin suuntiin. Jokaisen pelaajan tulee keskittyä omaan tekemiseen.. Hauskanpito tuo motivaation jatkamiselle ja se sitten riittää sille tasolle, mille riittää. Erkki Kärkimaa paaluttaa, että kaikessa lasten ja nuorten urheilussa täytyy olla tekemisen ilo. Oskarin joukkueella on näiden päälle puolen tunnin mittaisia aamujäitä muutaman pelaajan ryhmissä kahtena päivänä viikossa. luokkaa käyvä Elmeri Kärkimaa tiivistää. Lisäksi viimeistään silloin jokainen jätkä ymmärtää, että nyt mennään kohti lopullisia sijoituksia. Lausniemi paljastaa, että syksyn mittaan joukkueessa on taottu tiettyjä pelillisiä asioita. Valmentajakokemusta kakkosdivarissa on kertynyt Huittisissa ja Vammalassa. Mailavuoroja riittää, se on kaikista tärkeintä. Kaikista tärkein työ tehdään kuitenkin ruohonjuuritasolla, tässä tapauksessa Hämeenkyrön Hokkareissa. Jouluviikolla 29. – Liian usein unohtuu, että tämä on harrastus, ei mikään työharjoittelu. Koepaikka oli erinomaisesti tapahtumaan soveltuva erämiesten maja, Särkipirtti. Nyt Elmerillä ei ole muuta tekemistä, kun ei voi enää tapella veljensä kanssa, Kärkimaa nauraa. Pelataan, koska se on kivaa. Ei meistä kummallakaan tavoitteita ole. Tämä näkyy myös sarjataulukossa. Haluan joukkueen, joka tekee töitä molempiin suuntiin. – Kaikista pienimmille oma paikallinen seura on ehdottomasti paras mahdollinen paikka. Lausniemen mukaan naispelaaja on ottanut paikkansa hienosti joukkueessa. Hän on tyytyväinen sarjan kehitykseen. Muuten sarja on tasainen. 25 TORSTAI 5.1.2017 ”Tärkeintä urheilussa on hauskanpito” Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. Tapio Mäntylä Jämijärvi, 8) Joensivun El Perro 68,50 om. Syitä tähän ovat harjoitusten suhteellisen vähäinen määrä sekä elänyt kokoonpano. Syksyllä reagoinneissa oli toivomisen varaa, mutta nyt miesten sarjan tempo on tullut tutuksi. Pelirohkeus tulee, kun viisi äijää kentällä tekee työn rohkeasti. Vaikka jääkiekko onkin intohimo, mukaan mahtuu myös ikäviä hetkiä. Tuntuu, että poika nostelee puntteja aiempaa enemmän. Hollolalainen HC Giants on ainoa joukkue, joka on marssinut voitosta voittoon. Oli sarjataso mikä tahansa, 9. Kuuden pisteen sisällä on kuusi joukkuetta. Kilpailun voitosta käytiin tiukka kilpailu, sillä Matti Tapiaisen ja Petri Haaviston omistama harmaauros Kyttäkylän Rekku voitti puolen pisteen erolla Jorma Peltomäen omistaman Jopesalon Inton. Muuten on tasaista, paaluttaa päävalmentaja Marko Lausniemi. Nuorten SM-liigassa pelaaminen kuitenkin vaatii alasarjoja tiiviimpää harjoittelua. – Elmerillä tulee päälle matkustaminen. Kevätkaudella valmentaja haluaa nähdä rohkeaa kiekollista peliä. – Peli ei aina voi olla tasaista, mutta siihen kyllä pyritään. Tulosta tärkeämpänä Lausniemi kokee hyvän pelin. Mutta, kun tulee kahdet–kolmet hyvät treenit putkeen, taas on hauskaa, Oskari toteaa. Siitä huolimatta Hokkareilla on tulokselliset tavoitteensa ja valmentaja uskoo, että niihin päästään. Jos niitä ei ole tehty, ei niitä Tampereella kiinni saa. Jumesniemeläiset Kärkimaan veljekset Oskari ja Elmeri ovat pelanneet jääkiekkoa jo vuosien ajan. Hokkareiden kevätkausi alkaa loppiaisperjantaina kotiottelulla HiHoa vastaan. Viikonloppuisin bussissa istumista tulee paljon, mutta se ei haittaa, etenkään nuorempaa Elmeriä. Perjantaisin on punttitreeni. Myös omatoimiset fysiikkatreenit ovat iso juttu. Tällä haavaa molemmat edustavat Tapparaa. Oskari asuu Tampereella, joten matkoihin ei mene aikaa. – Tasaisessa sarjassa korostuu maalinteon merkitys. Hän on todella motivoitunut ja kehittymishaluinen pelaaja. – Uskon, että kevään mittaan peli parantuu, kun ratkaisut tulevat luonnostaan. Isä Erkki Kärkimaa arvelee, että siitä huolimatta Elmerillä menee aikaa treenaamiseen enemmän. – Toivon, että olemme neljän sakissa, ennen kuin sarja on ohi. Tomi Heikkilä Jämijärvi. – Pelaamalla on saanut hyviä kavereita. Myös veli Oskari on pelannut vuosien ajan. Ero edellä olevaan Ruoveden Ruoskaan on vain yksi piste ja Hokkareilla on yksi ottelu vähemmän pelattuna. joulukuuta hirvikoiraharrastajat kokoontuivat mittelemään IkaalistenJämijärven riistanhoitoyhdistyksen hirvenhaukkumestaruudesta. Elmeri Kärkimaa saa toisinaan pallottelukaveriksi Ressun. – Kerran odotin Oskaria pukukoppikäytävällä
klo 15 Hälläpirtillä. Esitys: Mirjamin laulu. Myydään Ikaalinen, keskusta, As Oy Lyylinlinna. Parkkiskerho Kokoontuminen ma 9.1. Matkat KANSANLÄÄKINTÄKESKUS Hotelli Kaustinen 15.–17.2.2017 Matka sisältää myös 30 minuutin hieronnan tai 20 minuutin jäsenkorjauksen. maalämpö/2016. 03 3143 3100 ilmoitukset@oivaseutu.fi Ikaalisten toimipiste PL 24, Keskisenkatu 1, 39501 Ikaalinen P. Opiskele nykyaikaisilla koneilla ja vahvista ammattitaitoasi. Tied. klo 19.15–20.30 ohjattu jumppa 19.30. Vesijumppa jatkuu Ikaalisten kylpylässä ke 11.1. mennessä www.tampereenkesayliopisto.fi Vuokralle tarjotaan Vuokrattavana kaunis, saunallinen RIVITALOYKSIÖ , 38 m 2 Ikaalisissa. Oiva TORI Hämeenkyrön toimipiste PL 13, Nuijamiestentie 1, 39101 Hämeenkyrö P. Halutaan vuokrata/ostetaan peltoa Satakunnan ja Pirkanmaan alueelta. P. JULKAISUPÄIVÄ seuraava lehti. Katettu autopaikka. asti KONEJA TUOTANTOTEKNIIKKA TYÖVOIMAKOULUTUS, KANKAANPÄÄ Alan ammattilaiset rekrytoidaan suoraan koulutuksesta töihin! Aikuiskoulutuksena 30.1.2017 alkaen Kankaanpäässä. Yhtiöv. Katsellaan kuvia ja suunnitellaan toimintaa. Lisätiedot koulutuksista: Marko Aittamäki, puh. Kevätkausi alkaa ma 9.1. PL 13 39101 HÄMEENKYRÖ TEHOKAS ILMOITUSPALSTA YKSITYISILLE. P. Työvoimasta on pula. Järvinäkymin. P. Ikaalisten Eläkkeensaajien boccia-pelit alkavat to 12.1. Heinijärven kyläyhdistys Seniorikerho kokoontuu Heinijärven vanhalla koululla ke 11.1. Kammarilaulut To 5.1. Kolmen kuukauden koulutuksessa tutustutaan alan opintoihin ja töihin. Vapaa. klo 14 Isopappilassa, vierailijana Antti Punkari. 044 730 1398. klo 11. 390 €/kk. 6, yksiö 27 m 2 koko huoneiston mitt.parv., näkymä Kyrösjärvelle. 040 199 4903 Hae osoitteessa www.te-palvelut.fi. Max. Hämeenkyrön maaja kotitalousnaiset ry Ompeluseura ti 10.1. Parkunmäen Apassit Futsal kotipelit: Kosken Syke pe 6.1. Tied. Löydä vahvuutesi käytännönläheisessä koulutuksessa! • Työvoimakoulutus nro 669 001, haku 15.1.2017 asti. 26 TORSTAI 5.1.2017 Koulutus ja kurssit IKAALISTEN KANSALAISOPISTO Kevään 2017 uudet kurssit IKAALINEN Tietotekniikan jatkokurssi 349802 Kuvanveisto 110307 Pienkuvanveisto 110320 Luovan grafiikan viikonloppu 1 110310 Luovan grafiikan viikonloppu 2 110311 Muotovalokuvaus 110317 Videokuvauskurssi 110318 Risukurssi 110411 Munankuorimosaiikki 110412 Kahvipussilumous 110414 Erätaitokurssi 719800 Ranskalainen ruokakurssi 810200 JÄMIJÄRVI Lasten liikunta 3-5-vuotiaille 110510 Latinobic 110515 Jooga 830128 Kahvipussilumous 110475 Tietotekniikan alkeet 349811 Tietotekniikan jatko 349812 Yhteislauluillat 110131 Tilaa on myös syksyllä alkaneilla kursseilla ja osallistuessasi vain keväällä kurssimaksu on puolet koko vuoden maksusta. 040 500 6990. Heti vapaa. Kiint. alk. Tiedustelut/varaukset 14.1.2017 mennessä: Marja 0400 739 100, Jussi 03 458 6143 tai 040 756 3233 Kyrösjärven Seudun Sydänyhdistyksen jäsenet (myös ei jäsenet) MATKA Seuratoiminta Vuokrattavana Ikaalisissa Poppelikadulla SAUNALLINEN KAKSIO , jossa iso lasitettu parveke. klo 19.15. Esteetön talo, hissi, 2 krs. ja 21.2. klo 10 Kyröskosken Sykkeellä. 040 189 6047. Linja-auto: Manni klo 17.30, Shell 17.40, liikekeskus 17.50. Johtokunta kokoontuu kerhon jälkeen. Puh 040 524 1502. 040 704 9997, tarna.hannu@student.uta.fi Mainostoimisto OivaMainos Oivaseudu n oma ma inosto im isto. 050 462 7925 Postimerkki Ilmoittajan nimi Lähiosoite Postinumero ja postitoimipaikka Puhelin Sähköpostiosoite Täytä tähän OivaTORIN il moitusteksti. 045 238 0620. Eläkeliitto Hämeenkyrö Muistin aarreaitta ti 10.1. Matti 0400 774 307. klo 10 alkaen. Vapaa. 0400 630 618. klo 19 Leena Potilalla, Potilantie 29. mennessä p. Kammarin runopiiri Ma 9.1. klo 17.30–19 Ikaalisten Ika Tupa, Vanha Tampereent. klo 15 Kyrölässä, Laivatie 3. Tutustuminen Päiväkeskus Aurinkorinteeseen ja kuntosaliin. 044 28090. sekalaista tavaraa. 03 3143 3150 ilmoitukset@oivaseutu.fi Myydään Ikaalinen As Oy Valtakartano, Kauppak. KONEJA TUOTANTOTEKNIIKKA, SYVENTÄVÄ KOULUTUS Alan ammattilaisille, jotka haluavat parantaa osaamistaan. 112€/kk, vesi 24€/hlö. 040 765 6193. Hinta 20 €/ilmoitus. Jätä ilmoituksesi netissä: oivaseutu.fi/uutisoiva tai palauta alla oleva kuponki. Kaikki mukaan. Laulajat klo 13. 165 000 €. Kuljetuspyynnöt 8.1. klo 16 Kurjenmäellä. MTK Hämeenkyrö Allasvuorot jäsenille Ikaalisten kylpylän vanhan puolen altaalla tiistaisin 10.1.; 24.1.; 7.2. klo 11–12 liikuntahallilla, jatkuen joka torstai samaan aikaan. TUTUSTU TEKNOLOGIA-ALAN AMMATTIIN Alalla tarvitaan monipuolisia ja erilaisia osaajia. • Työvoimakoulutus nro 669 101, haku 15.1.2017 asti. Kaikki mukaan. klo 17.00–19.40 Opettaja: Jacqueline Taipe Kurssimaksu: 75 €/kurssi Paikka: TAMK:n Ikaalisten opetuspiste, Kyrösselänkatu 5 Ilmoittautumiset: 9.1. Hämeekyrön-Viljakkalan eläkeläiset Teatteri Towi, Nokia, la 7.1. Kyröskosken Ponsi Bpoikien Sisäsuomen kilpasarjan ottelut la 7.1. Hämeenkyrön Kameraseura ry To 12.1. Pirkanmaan Omaishoitajat ry Pioni Omaishoitajien ryhmä kokoontuu ke 11.1. Ostetaan kodin pienesineistöä, kotimaista lasia ja posliinia, sota-/ sotilastavaraa, lp-levyt, vanhat lelut, työkalut, ym. P. Ilmoittautumiset & lisätiedot www.opistopalvelut.fi/ikaalinen tai puh. Haku 15.1. 6, Ikaalinen Hannu Tarna, p. Kyröskosken mieskuoro Kevätkauden lauluharjoitukset alkavat ti 10.1. Hinta 28500 €. klo 10.30– 15.30 04-pojat ykkönen turnaus. P. LC Hämeenkyrö/Kyröttäret Ohjelmatuokio ikäihmisille Tupalassa ma 9.1. klo 14 Kurjenmäkikodilla, Härkikuja 12 A. Teknologia-ala tarjoaa rajattomat mahdollisuudet kehittyä ja mielenkiintoisia työtehtäviä Suomessa ja ul komailla. Halutaan vuokrata viihtyisä, siisti koti Ikaalisista. Hämeenkyrön seniorit ry Kk-tapaaminen ke 11.1. klo 14. Espanjan kielen kurssit Ikaalisissa Alkeiskurssi 2: 16.1.–24.4.2017 maanantaisin klo 17.00–19.30 Alkeiskurssi 3: 16.1.–29.5.2017 maanantaisin klo 19.00–20.30, paitsi 8.5.–29.5. Tied. Rivi-ilmoitus, enintään 200 merkkiä. Joululaulut vielä kerran. Halutaan vuokrata yksiö Hämeenkyröstä tai Kyröskoskelta. klo 11 Kammarilla. 80,5 m 2 , 3 h, k, s, lasitettu parveke, josta näkymä Kyrösjärvelle. 040 8334 170. klo 18 Ekitekillä
Ikaalisten Ampujat ry. Jouni Hotti. ÖLJYNVAIHTO henkilöautoihin sis. Yöpäivystys on Acutassa Tampereella, puh. Myydään Hämeenkyrö, Kintus. 4h+k+s 136 m 2 v. 03 450 1556. ILMAN TOIMISTOMAKSUA. Kaalikeitto (L,G,M) Juustoinen broilerkeitto ( VL) Lihakeitto (L,G,M) Kukkakaali-porkkanasosekeitto (VL) Kermainen lohikeitto (L,G) Ma Ti Ke To Pe Liikenne Julkaisija: Präntti Oy ISSN 2243-2396 Paino: Sata-Pirkan Painotalo Oy, Pori 2016 Sanomalehtien liiton jäsen Oiva Seutulehti Uutis Ilmestyy torstaIsIn Katri linnikko Päätoimittaja-toimitusjohtaja 03 3143 3130 050 554 7394 Varhaisjakelusta vastaa: Alma Manu p. www.univisio.fi Yrittäjä, lähde mukaan! www.ostosoiva.fi ilmoitukset@oivaseutu.fi P. Tila voidaan myydä kokonaisena tai pienemmissä osissa, talouskeskus erikseenkin. Liput 3 €. Taideyhdistys Taika ry:n Taiteilija-torstai ”Taidetta ilman rajoja” -tapaaminen Myllyn Leipä Kompin kabinetissa klo 17.30–19.00 Salibandytapahtuma Ikaalisten liikuntahallilla klo 15. – 8.2.2017 Hämeenkyrön kunnanvirastossa (Härkikuja 7) sekä olennaisilta osin osoitteessa www.avi.fi/lupa-tietopalvelu. 0295 018 748, etunimi.sukunimi@avi.fi Hällä-Pirtin SUNNUNTAITANSSIT 8.1. rakenn. 03 5652 4100 www.pirkkala.fi/pirteva (Hämeenkyrö, Lempäälä, Nokia, Pirkkala, Vesilahti, Ylöjärvi) Ajanvaraus arkisin klo 8–9 Klo 9–15 samasta numerosta tavoittaa kiireellisiä tapauksia hoitavan eläinlääkärin. Hakemuksen on tehnyt tiekunnan pj. Pihatto/varastorak. Vihjeet varastetun tavaran olinpaikasta Esko Härköselle p. Muistutukset ja mielipiteet: Ohjeet muistutusten ja mielipiteiden jättämisestä ilmenevät kuulutuksesta, joka on nähtävissä osoitteessa www.avi.fi/lupa-tietopalvelu. 0800 9 6675, palvelee kello 6–11 jakelupaivystys@almamedia.fi Päiväjakelusta vastaa: Posti Oyj p. Tapahtuman järjestävät kylät yhdessä: Seitsemisen kylät, Luhalahden kyläseura, Röyhiön kyläseura, Tevaniemen kyläseura, Riitialan seudun kylät, Isoröyhiön martat, Poltinkosken Kisa ja Luhalahden nuorisoseura. Järjestäjinä LC Ikaalinen ja MLL Ikaalinen. Juhlavuosi synnyttää tekoja, elämyksiä ja ohjelmaa. Ohjelmamaksu 15 € (ovelta tuntia ennen konserttia). Kokoukseen kutsutaan asianomaiset maanomistajat ja rasiteoikeuden haltijat. 050 304 3088. 16.1.2017 menn. pieneen järveen, oma saari. 12 ha, peltoa n. 21 ha, metsää n. Lisätiedot: Ympäristöylitarkastaja Leena Erving, puh. Palkkio 500 €. 020 7580 403, auki: ma-pe 10–17. 27 TORSTAI 5.1.2017 Ostetaan Ostetaan Leppäkosken Sähkö Oy:n osakkeita p. tarj. Ikaalisissa 2.1.2017 Tiejaoston puheenjohtaja Juhani Saarela LOPPIAISVIIKONLOPUN PÄIVYSTYS 6.1.–8.1.17 klo 9–20 on Ikaalisten terveyskeskuksessa, puh. Veneen kyljessä R32144 – RAINERI – Sun Buster ja tarra: Häme-Cup 2009, 236. Raj. 046 922 3000 Kokoukset Hämeenkyrön seurakunnan KIRKKOVALTUUSTON kokous pidetään Torikeskuksen Olohuoneessa tiistaina 17.1.2017 klo 18. Myyjällä on oikeus hyväksyä tai hylätä tehdyt tarjoukset. 12.1. Maatila n. 03 311 611. 13.1. n. 7,73 ha. Nähty ke 21.12.2016 Hämeenkyrö-Viljakkala –tiellä menossa Viljakkalaan päin viininpun. Hämeenkyrön eläinlääkärivastaanotto toistaiseksi osoitteessa Kettupolku 2, Kyröskoski Päivystys arkisin klo 15–08 ja viikonloppuina: Pieneläinpäivystys: 0600 304 010 Suureläinpäivystys: 0600 304 020 Klikkaa: ostosoiva.fi TERVETULOA ! AVOIMET OVET 6.1.2017 klo 12–14 Poppelikatu 10, Ikaalinen, kirjaston alakerta. Itsenäinen Suomi täyttää sata vuotta vuonna 2017. 5.2. 0400 715 373. 9.2. ILMOITUS VESILAIN MUKAISESTA HAKEMUKSESTA Hakija: Pirkanmaan elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus, liikenne ja infrastruktuuri –vastuualue. Pajero-tyyppisen maasturin vetämänä. Toimituksessa perustetaan tiekunta Isoröyhiössä sijaitsevalle Riekkolan yksityistielle. työn, suodattimen vaihdon ja pakkasnesteiden tarkistuksen. Kirj. Puffetti Te rv et ul oa ! Vapaa-aika KUULUTUS Ikaalisten kaupungin teknisen lautakunnan tiejaosto pitää tielautakunnan toimituksen osoitteessa Ikaalisten kaupunki, Tekniset palvelut, Kolmen airon katu 3, Ikaalinen perjantaina 16.1.2017 klo 15 alkaen. 1975, ym. www.oivaseutu.fi KUNNANELÄINLÄÄKÄRIT p. Kokouksen asialistalla: • Kirkkovaltuuston puheenjohtajan valitseminen vuosille 2017–2018 • Kirkkovaltuuston varapuheenjohtajan valinta vuosille 2017–2018 • Kirkkoneuvoston varapuheenjohtajan valinta vuosille 2017–2018 • Kirkkoneuvoston jäsenten ja henkilökohtaisten varajäsenten valitseminen vuosille 2017–2018 • Ilmoitusasiat Jouko Hannu, kirkkovaltuuston puheenjohtaja Tapahtumat Se on Suomen suuri vuosi, joka rakennetaan yhdessä. Tässä Ikaalisten kaupungin tulevaa juhlavuoden ohjelmaa: TAMMIKUU Lauluyhtye Virtuoson ja Kamarikuoro Cantandon ”Yö enkelten” -konsertti Ikaalisten kirkossa klo 14. Simo Lautaluoma 044 547 2429 Samuli Lautaluoma 044 359 4193 Leponiementie 15 • 38800 Jämijärvi Autoja konehuolto LAUTALUOMA SERVICE Tervetu loa! • autot • traktorit • työkoneet AUTON SISÄJA ULKOPESUT 80 € 60 € Kolmostie 640, Ikaalinen p. Le ik ka a ta lte en . TAMMIJA HELMIKUUN ALENNUS! Olemme Hämyvestarit 2017 virallinen pääsponsori! Tammija helmikuussa kaikki käynnit Säästöä joka kerralla 11,90€ ! Kysy myös edullisista hampaiden TEHOVALKAISUISTA! KYSY MYÖS ILTA-AIKOJA. Kadonnut ALE ON ALKANUT TEHTAANMYYMÄLÄSSÄMME ! Tehtaanmyymälä: Teollisuustie 4, Jämijärvi, p. Diaarinumero: LSSAVI/4476/2016 Toiminta ja sijainti: Miharin vesistösillan rakentaminen, Hämeenkyrö Hakemuksen nähtävilläolo: Hakemusasiakirjat ovat nähtävinä kuulutusaikana 9.1. NANSO SHOP IKAALINEN Kauppakeskus Komppi Karhoistentie 3 MA–PE 10–19, LA 10–17, SU 12–16 Loppiainen 12–16 ALE -60% Hammaslääkäri ja Suuhygienistipalvelut Deal Hammaslääkärit Hämeenkyrön toimipiste 040 965 7688 Kyrönsarventie 6, 39100 Hämeenkyrö Tampereen toimipiste info@dealhml.fi Satakunnankatu 28, 33210 Tampere w w w.dealhml .fi Tarjous voimassa Hämeenkyrön ja Tampereen toimipisteissä. 26.2. Tervetuloa! Ikaalisten kaupunki 6.1. 03 3143 3100 Kauppapaikka OstosOiva.fi Mediamyynti palvelee ma–ke, pe klo 9–15 muut ajat sopimuksen mukaan. klo 15–18.30 Alasentie 36, Kyröskoski Heikki Vedenpää & Tapani Luojus Liput 10 €. HÄMEEN MAATILAKIINTEISTÖT LKV www.hehtaariporssi.fi, Palontie 661, 39200 Kyröskoski p. 0200 71000 • asiakaspalvelu@posti.fi VARASTETTU Buster-vene, Suzuki-perämoottori ja traileri Hämeenkyrön Timin kylästä. HELMIKUU klo 18 Sinivalkoinen Kynttiläkirkko Luhalahden kirkossa. Kakkosdivisioonan ottelu Parkano-Jyväskylä. 03 448 5699 Avoinna ma–pe klo 8–17 Tervetuloa KEITTOLOUNAALLE SAMMIIN Myllyn Leivän kahvioon Keitto kuumana klo 10–15 9.1. 250 m 2 , konehalli, asuinrak. Taideyhdistys Taika ry:n Taiteilija-torstai ”Taide yhdistää” -tapaaminen Myllyn Leipä Kompin kabinetissa klo 17.30-19.00 Laskiaistapahtuma Ikaalisissa. 28.1. Autoja konehuoltoa Jämijärvellä Huollan ja korjaan mm
Tulos nosti ikaalilaisen kokonaiskisan neljänneksi. Halusin vielä ottaa hermokerroksen, mutta se sitten käännöksissä vähän otti kiinni. Voimassa vain P&T Hämeenkyrössä. – En tiedä itsekään, mitä tapahtui. Jätä ilmoituksesi osoitteessa: Lauluyhtye Virtuoson ja Kamarikuoro Cantandon konsertti Ikaalisten kirkossa 6.1.2017 klo 14. klo 18.30 Valtakatu 30, Kyröskoski p. Yllätyin, että vapaa lähti niin hyvin liikkeelle, Pärmäkoski kuvaili tiistaina. 28.2.2017 välisellä ajalla hankittuihin kaikkiin uusiin kuntosalijäsenyyksiin. Budjettiesityksen mukaan seurakunta pyörittää toimintaa tänä vuonna runsaan 1,35 miljoonan euron toimintamenoilla. Kohtaloksi koitui kaatuminen viimeisessä mutkassa erävaiheessa. Hän joutui taivaltamaan matkan yksin, sillä kärki lähti puoli minuuttia edellä, eikä takaakaan ollut odotettavissa vetoapuja. Kärkikolmikko lisäsi vauhtiaan toisella kierroksella, mutta siitä huolimatta ero Pärmäkoskeen kasvoi vain kolme sekuntia. tammikuuta. Kuntosali | Personal Training | Pienryhmävalmennukset | Lapsiparkki Härkikuja 1, 39100 Hämeenkyrö | puh. Ikaalisten seurakunta huilaa investoinneista Päivi Seppälä IKAALINEN. Selvä ero löytyy kuitenkin investoinneista. 29 e /kk P&T HÄMEENKYRÖ Kuntosaliin tutustut ilmaiseksi Avoimissa Ovissa tiistaisin ja keskiviikkoisin klo 17 19. klo 16.00 puhuttu suomeksi K7 2D Maksu käteisellä, Smartum –kulttuuriseteleillä tai Tyky -seteleillä. alv.), ilmoituksen maks. Ikaalisten seurakunnan talousarvio tälle vuodelle myötäilee monessa viime vuosien budjetteja. kaikkiin tilausmuotoihin kuuluu myös lukuoikeus UutisOivan rikastettuun digilehteen sekä UutisOivan verkkouutisiin, oivaseutu.fi/uutisoiva! **** UutisOivan KESTOTILAUS Hahkamäenkatu 2 D, PARKANO, p. Tourin aloittaneessa uudenvuodenaaton sprintissä Pärmäkoski ylsi kymmenenneksi, jota hän pitää hyvänä tuloksena. Kuntosali | Personal Training | Pienryhmävalmennukset | Lapsiparkki Härkikuja 1, 39100 Hämeenkyrö | puh. Seurakunta varautuu tekemään lisätalousarvion, kun kuntokartoitus antaa siihen perustetta. Työsuhde alkoi vuoden alussa, kun yli 30 vuotta tehtävää hoitanut Tuomas Leminen jää eläkkeelle.. – Aika-ajo ei ollut helppo, mutta erävaiheessa lähti kroppa toimimaan. klo 18.30 ENSI-ILTA la 7.1. näkyvyyden sekä verkossa että UutisOivassa. Suunnittelu-, ompeluja asennuspalvelu! Urheilu MENO-OIVA oivaseutu.fi Tapahtumakalenteri verkossa ja UutisOivassa yhdistyksille, seuroille ja tapahtumajärjestäjille. Jouluisen konsertin säestää Kimmo Ruotsala. Tiistaina Tour jatkui Pärmäkosken osalta 5+5 kilometrin yhdistelmäkilpailulla. Paperilehden kestotilaus 12 kk 89 € kestotilaus 6 kk 46 € Digilehden kestotilaus 12 kk 72 € 6 kk 36 € Paperilehden 4 kuukauden määräaikaistilaus 30€ Tilaa nyt koko vuoden uutiset Huom. Jämijärveläinen Markku Lahtinen on Ikaalisten uusi seurakuntamestari. alkaen. 29 e /kk P&T HÄMEENKYRÖ Kuntosaliin tutustut ilmaiseksi Avoimissa Ovissa tiistaisin ja keskiviikkoisin klo 17 19. – Päivä oli hyvä, kroppa toimi tosi hyvin. 28 TORSTAI 5.1.2017 ALTIN SALI, Eino Salmelaisen katu 20 Järj. Perinteisen toisella ringillä oli aika hapoilla mäen päällä, mutta tosi hyvin palautui laskussa. Viime vuonna verotuottoa kilahti kassaan vähän odotettua paremmin, mutta pudotus on ollut suurta. Keskiviikkona Pärmäkoski teki loistohiihdon, sijoittumalla naisten kympin takaa-ajossa neljänneksi. Nyt meiltä huimat ALENNUKSET ostaessasi silmälasit kotimaisin linssein! Ota KUNNON STARTTI uuteen vuoteen! Liittymismaksu e Voimassa 1.1. – Mikä on kiinteistöjen kunto. Ei voi yhdistää muihin samanaikaisiin tarjouksiin. Ikaalisten Namikan nuorisokoris 8.-9. Avoimissa Ovissa voit myös liittyä jäseneksi. Kuntosali | Personal Training | Pienryhmävalmennukset | Lapsiparkki Härkikuja 1, 39100 Hämeenkyrö | puh. luokkalaisille tytöille ja pojille maanantaisin klo 20–21 lukion salissa 9.1. 39 e ) Ota KUNNON STARTTI uuteen vuoteen! Liittymismaksu e Voimassa 1.1. fb/ whatsapp ymcaikaalinenkoris (040 8208 028). (norm. Tarjoukset koskevat ainoastaan kotimaan tilauksia. 050 363 1003 | hameenkyro@pandt.fi | www.ptsalit.fi alk. Ilm. Avoimissa Ovissa voit myös liittyä jäseneksi. Seurakuntamestarin tehtävät löytyvät hautaustoimesta ja kiinteistöistä, suntion töistä ja asiakaspalvelusta. 040 766 6129 -50 % -30 % Kangas ALE Parkanossa PALJON VERHOJA SISUSTUSKANKAITA sekä karvakankaat ja kuviolliset trikoot Avoinna ma–pe 10–17, la 10–13. Taistelussa ollaan mukana, Pärmäkoski analysoi ensimmäisen päivän antia. (03) 371 3122 Ma 9-18, Ti-Pe 9-17, La 9-13 Kelloja kuulokojeparistot meiltä. – Tosi hyvä kisa, ehkä aavistus liikaa pitoa. Kärki jäi 8,5 sekunnin päähän. 050 363 1003 | hameenkyro@pandt.fi | www.ptsalit.fi alk. . Kirkkovaltuusto käsittelee talousarviota neuvoston esityksen pohjalta 12. Rivi-ilmoituksen hinta on 20 € (sis. Kirkkoneuvosto valitsi hänet 17 hakijan joukosta. Käsiohjelman hinta 15 €. Jälleen kerran Pärmäkoski oli paras suomalainen, seitsemäs. 39 e ) Tilaus voimaan heti alkaen . Jäsenyyden voit hankkia myös verkkokaupasta: aloita jo tänään. Tourin toisena päivänä oli ohjelmassa naisten vitonen, jossa Pärmäkoski paranteli asemiaan sijoittumalla kolmanneksi. Kirkollisveron tuottoon odotetaan ihan pientä parannusta vuoden 2016 talousarvioon verrattuna. Krista Pärmäkoskella oli hyvä alku hiihdon Tour de Skillä. 29 e /kk P&T HÄMEENKYRÖ Kuntosaliin tutustut ilmaiseksi Avoimissa Ovissa tiistaisin ja keskiviikkoisin klo 17 19. Ikaalisten kulttuuritoimi Liput 9 € K16 2D Sing LISÄESITYKSET pe 6.1. klo 16.00 su 8.1. *Sähköpostiosoite pakollinen digilehteä tilattaessa Seutulehti UutisOiva maksaa postimaksun VASTAUSLÄHETYS Tunnus 5019898 00003 VASTAUSLÄHETYS Maksajan puhelinnumero UUTISOIVA täystilaus UUTISOIVA digitilaus Paperilehden kestotilaus 12 kk 89 e Paperilehden kestotilaus 6 kk 46 € Paperilehden määräaikainen tilaus 4 kk 30 e Digilehden kestotilaus 12 kk 72 e Digilehden kestotilaus 6 kk 36 € Digilehden määräaikainen tilaus 4 kk 24 e Lisätietoja TILAAJAPALVELUSTA P. Ei voi yhdistää muihin samanaikaisiin tarjouksiin. Kirkkoneuvoston hyväksymän budjettiesityksen mukaan seurakunta kartoittaa kevään 2017 aikana kiinteistöjensä investointitarpeet. Kartoituksen pohjalta tehdään pidemmän ajanjakson investointisuunnitelma. Paljonko on kuluja. Tilaajan nimi Lähiosoite Postinumero ja postitoimipaikka Puhelinnumero Sähköpostiosoite* Maksajan nimi, jos eri kuin tilaajan Maksajan osoite Osoitetietoja voidaan käyttää markkinointiin henkilötietolain mukaisesti. klo 18.30 su 8.1. Kriittisyys kulurakenteessa pysyy seurakunnan ohjenuorana, kun taloutta pyritään kohentamaan. Budjettiesityksessä miinusta osoittavat sekä vuosikate (lähes 35 000 euroa) että tulos (yli 134 000 euroa). 03 3143 3171 tilaukset@oivaseutu.fi oivaseutu.fi Kun tilaat paperilehden koko vuodeksi kestona, yhden lehden hinnaksi tulee vain 1,71 euroa. Jäsenyyden voit hankkia myös verkkokaupasta: aloita jo tänään. talouspäällikkö Timo Vettenranta. pituus 200 merkkiä. Vuoden 2017 talousarviossa kirkollisveron tuotto ennakoidaan 9 prosenttia pienemmäksi kuin se oli vuoden 2015 tilinpäätöksessä. (norm. Alkuerä oli tosi hyvä ja välierä medium-plus. Avoimissa Ovissa voit myös liittyä jäseneksi. Keskiviikon jälkeen ikaalilainen oli kokonaiskisassa neljäntenä. yrittäjän sairasloman vuoksi supistetut aukioloajat ma, ke, to, pe 10–17, ti ja la suljettu. 39 e ) Ota KUNNON STARTTI uuteen vuoteen! Liittymismaksu e Voimassa 1.1. 10.1.–28.2. Tervetuloa pelaamaan! Pärmäkoski kärjen tuntumassa Tuukka Olli IKAALINEN. Hinta sis. Molemmissa erissä oli vähän häslinkiä, mutta se kuuluu sprinttiin. Seurakuntamestari Jämijärveltä IKAALINEN. Kuudes kerta pe 6.1. Sprinttiin osallistui myös Jämin Jänteen Ristomatti Hakola, hän päätyi sijalle 30. Koivikon leirikeskuksen majoitusrakennuksen rakentamisen ja Luhalahden kirkon remonttitöiden jälkeen investointeja ei ole. 050 363 1003 | hameenkyro@pandt.fi | www.ptsalit.fi alk. Avoinna myös loppiaisena. 28.2.2017 välisellä ajalla hankittuihin kaikkiin uusiin kuntosalijäsenyyksiin. Kaiken taustalla on selvittää, miten kiinteistöjen osa-alue palvelee parhaiten seurakunnan toimintaa, toteaa vt. (norm. 28.2.2017 välisellä ajalla hankittuihin kaikkiin uusiin kuntosalijäsenyyksiin. Jäsenyyden voit hankkia myös verkkokaupasta: aloita jo tänään. Olisiko ollut klassinen sisäsuksivirhe, Hakola harmitteli. Ikaalilainen on tähän mennessä tehnyt Tourilla todella tasaisen hyvää tulosta. Varmasti oli kuitenkin sillä tavalla oikea ratkaisu, että nousut sai hiihtää rennosti, Pärmäkoski analysoi. Ei voi yhdistää muihin samanaikaisiin tarjouksiin. Voimassa vain P&T Hämeenkyrössä. Voimassa vain P&T Hämeenkyrössä