Ole hyvä ja käytä tulostamiseen lehden omasta valikosta löytyvää tulostuspainiketta.
sivu 11 N:o 23. Heli Silvennoinen esittelee Ison Röllin asua siihen astuvalle Jarmo Kirsilälle. sivu 2 Näin jo pitkältä, että voi vitsi, tuollahan on nalle. sivu 5 Villivihannekset ovat ravintorikkaita ja jalostamattomia. Irtonumero 3 € HÄMEENKYRÖ • IKAALINEN • JÄMIJÄRVI • VILJAKKALA KESKIVIIKKO 8.6.2022 Liikenne huolettaa Kilvakkalan asukkaita sivu 2 Hämeenkyrön ja Ikaalisten valmistuneita juhlittiin sivut 12-15 Koskilinnassa on tehty paljon uudistuksia sivu 9 Röllit saivat asunsa Ikatalla valmistui Myllykolun kesän näytelmän puvustus. sivu 16 Joskus pitää puida ensin muita asioita kuin kannabista
Lausunnon mukaan ennen palvelutason muuttamista pitäisi selvittää, onko aluehallintoviraston määräys mielekäs toiminnan kokonaisuudelle ja onko pelastuslaitoksen nykyinen toimintatapa sisäministeriön ohjeiden vastainen. Tämä nousi esiin kaupunginjohtaja Eeva Viitasen ja kehittämisyhtiön toimitusjohtajan Veli-Matti Ruotsalaisen järjestämällä kyläkierroksella Kilvakkalan koululla viime tiistaina. Vapaapalokuntien toiminnan todetaan myös olevan kustannustehokasta ja vaikuttavaa verrattuna esimerkiksi esitettyyn resurssien lisäykseen. Lisäksi hallin jäänhoito ja ulkokenttien hoidon aktiivinen kausi ajoittuvat eri vuodenaikoihin.. Yleisön joukosta nousikin esiin huoli koulumatkaa kulkevien lasten liikenneturvallisuudesta. Toivottavasti harkitaan tarkkaan, kannattaako tähän ryhtyä, hän sanoi. Sivistyslautakunta esittää kunnanhallitukselle, että kunta perustaisi toisen liikuntapaikkojenhoitajan vakanssin. Viitanen muistutti liikenteen olevan asia, jossa kuntien pitää tehdä edunvalvontatyötä valtion suuntaan ja nostaa esiin tärkeinä pidettäviä kohteita. – Energiaa pitää tuottaa jollain tavalla, mutta voisiko kehitystä pysäyttää ja alkaa säästää luonnonvaroja. Oppilaita on riittänyt Viitasen korviin oli Kilvakkalasta kantautunut tieto koulun vireästä vanhempainyhdistyksestä. Pelastuslaitoksen riittävän palvelutason varmistaminen on tärkeää, mutta myös vapaapalokuntien resurssit huolestuttavat. Kuvien perusteella ne näkyvät Viljalaan ja Kilvakkalaan isoina. Myös Teikankaantien risteyksen alue on laaja ja hankala, sanoi Kilvakkalan koulunjohtaja ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Marjo Heikkilä. Tällaisia asioita Jämijärven kunnanhallitus nostaa esiin lausunnossaan, jonka se antoi Satakunnan pelastuslaitoksen suunnitelmasta muuttaa palvelutasoaan. Jämijärven lausunnossa arvioidaan, etteivät isot määrärahojen lisäykset voi olla aiheuttamatta säästöpaineita muussa toiminnassa ja ongelmaa määrärahojen riittämisessä palvelutason ylläpitämiseen kokonaisuudessaan. – Meillä oppilasennusteet eivät ole aina pitäneet paikkaansa, vaan oppilaita on ollut ennustettua enemmän. Kiitosta Heikkilältä sai kolmostien alittava kevyen liikenteen väylä, jota pitkin lapset voivat pyöräillä vaikka keskustaan harrastuksiin. – Paljon lapsia liikkuu koulun ympäristössä, heitä valistetaan liikenteestä, mutta lapset eivät aina toimi rationaalisesti. – Kaupungin ylläpitämät kadut hoidetaan paremmin kuin ely-keskuksen hoidossa olevat tiet. Jämijärventie on isoin murhe. – Meillä on täällä yhtä kauniit maisemat kuin esimerkiksi Mahnalassa Hämeenkyrössä. Jos nykyinen toiminta ei vastaa ministeriön ohjeita, pitäisi selvittää myös muita ratkaisuita kuin esitetty henkilöstön lisäys. Lounais-Suomen aluehallintovirasto on määrännyt Satakunnan pelastustoimen korjaamaan palvelutasoaan, ja pelastuslaitoksen suunnitelmiin kuuluu muun muassa henkilöstön lisääminen Meri-Porin, Kankaanpään, Ulvilan, Harjavallan ja Huittisten asemille. Jäänhoidosta saatavalla myyntitulolla ja liikuntapaikkojen hoidon ostopalveluista luopumisella voidaan kattaa uuden henkilön palkkaamisen kulut. Jämijärvi kantaa huolta vapaapalokuntien resursseista • Liisa Raipala JÄMIJÄRVI. Äijö totesi Kilvakkalan koulun alueen yltävän Jämijärven, Kankaanpään ja entisen Suodenniemen kunnan rajoille. Koululla on tällä erää ollut 122 oppilasta. Kunnan mukaan resurssit pitää suunnata tarkoituksenmukaisesti. – Liikenne on lisääntynyt, ja kun mennään Natoon, liikenne Niinisaloon lisääntyy entisestään, hän arvioi. Tämä tarkoittaisi 34:ää uutta virkaa, mikä voisi lisätä pelastuslaitoksen menoja liki 10 prosenttia. Heikkilä kertoi myös muiden paikallisten yhdistysten tukevan koulua: metsästysseura on ollut esimerkiksi mukana koulun tapahtumissa, työväenyhdistyksen tuella on rakennettu koulun luo laavu, ja nyt oppilaat ovat olleet mukana miettimässä, miten käytetään maamiesseuralta saatu lahjoitus. Kunta onkin erityisen huolissaan vapaapalokuntien resursseista, sillä se katsoo niiden olevan erittäin merkittäviä yhteiskunnan kokonaisturvallisuudelle ja kriisivalmiudelle. Lapsiperheitä on muuttanut, ja täällä on ollut muuttovoittoa. – Täällä on pieniä kyliä, kuten Vatula, Varpee ja Jylli, mutta ne ovat yllättävän aktiivisia. Esiin nousi muun muassa Jämijärventien liikenneturvallisuus Kilvakkalassa ja Konikallion tuulivoimasuunnitelmista noussut huoli. Jos voimaloita olisi tulossa sinne, tulisivatko ne oikeasti. Ikaalisten kyläkierrosten neljäs tilaisuus pidettiin Kilvakkalan koululla. Kahden liikuntapaikkojen hoitajan tiimillä saavutettaisiin etuja muun muassa sijaisjärjestelyissä ja kahden työvuoron käytössä. 2 KESKIVIIKKO 8.6.2022 UUTISET Kilvakkalassa huolta aiheuttaa Jämijärventien liikenne Kyläkierroksella nousi esiin myös Konikallion tuulivoimahanke. Janne Viitaniemi totesi maailmassa olevan huolta ilmastonmuutoksesta ja luonnonvarojen kulutuksesta. Tuulivoimasuunnitelmat huolettavat Miila Viitaniemi nosti esiin huolen Konikallion tuulivoimaloista ja niiden vaikutuksista myös Kilvakkalan ja Viljalan kyliin. Matti Hiekan mukaan on ollut tuuriakin, ettei kukaan ole miesmuistiin kuollut kylän kohdalla Jämijärventiellä. Väkimäärä on pienentynyt, mutta silti kylillä on yritystoimintaa ja valot paistavat ikkunoista, Äijö summasi Kilvakkalan koulun aluetta. Nopeusrajoituksia ei aina noudateta, tie on kapea, eikä siinä ole kevyen liikenteen väylää. Hämeenkyrö pestaa toisen liikuntapaikkojenhoitajan • Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ. Muutama vuosi sitten oppilaita oli huippumäärä, noin 150, mutta nyt on Heikkilän mukaan ollut useampi pieni ikäluokka peräkkäin. Sivukylillä kulkuväylät ovat tärkeitä, että pääsee keskustaan hakemaan maitopurkkinsa, summasi Matti Äijö. Viitanen ja Ruotsalainen kertoivat, että tuulivoimasta ollaan kokoamassa infopakettia päätöksentekijöille. – Haluaisin ajatella, että tuulivoima on positiivinen asia, mutta kuitenkin mietityttää kaavoitettavat 350 metrin korkuiset voimalat, joista ilmeisesti ei ole kokemusta vielä missään maailmassa, vaikka Konikallion voimaloiden korkeus onkin vielä auki. – Toivottavasti löytyy yhteinen ymmärrys, oli päätös lopulta millainen tahansa, Viitanen sanoi. Teiden hoitaja valtion teillä muuttui, ja hoidon taso on ollut nyt parempi, mutta jos teitä ei perusparanneta ja päällystetä, ne rapistuvat. Liikenteen turvallisuus on asia, joka huolettaa kilvakkalalaisia. Tuulivoimapuistot mahdollistavat jatkuvan luonnonvarojen kulutuksen, hän sanoi. Nyt liikuntapalveluilla on yksi liikuntapaikkojenhoitaja, jonka lomaja muut sijaisuudet on hoidettu ostopalveluna kunnan kokonaan omistamalta jäähalliyhtiöltä. Kunta on neuvotellut jäähalliyhtiön kanssa jäänhoidon siirtämisestä liikuntapalveluiden hoidettavaksi, mikä edellyttää toisen vakanssin perustamista liikuntapalveluihin. Voimaloista samaten huolta kantava Riitta Kivikartano muun muassa toivoi, että voimaloista laaditaan realistisia mallinnoksia eri vuodenaikojen ja vuorokaudenaikojen mukaan. Kaikki koulun entiset vuokra-asunnotkin on otettu vähitellen koulun käyttöön, ja tiloihin on mahduttu, Heikkilä sanoi. Myös kapea ja mäkinen Vatulantie sekä Teikankaantie ja sen raskas liikenne herättävät huolta. • Liisa Raipala IKAALINEN
Vuonna 2019 osuus oli 42,2 prosenttia. Tyttöjen lukua ei tilastoitu erikseen, mutta kokonaissumman perusteella se näyttää laskeneen. Jokinen muistuttaa, että myös vanhempien on tärkeä olla hereillä ja seurata, miltä nuori näyttää tai haisee. • Nuori ei tule sovitusti kotiin tai karkailee. Ei syyllistämistä, mutta faktoja Jos kannabiksen käyttö nousee esille, terveydenhoitaja pyrkii keskustelemaan asiasta nuoren kanssa, ja mukana keskustelussa voi olla myös koulukuraattori. Sama suuntaus hämeenkyröläisten tyttöjen ja poikien välillä näkyi myös, kun kysyttiin 30 edellisen päivän kannabiksen käytöstä. Pojista näin arvioi 43,5 prosenttia (37,2 vuonna 2019), tytöistä 50 prosenttia (45,7 vuonna 2019). Päihdeasiat otetaan nuorten kanssa puheeksi koulun terveystarkastuksessa, ja kannabiskokeiluita myös kysyttäessä myönnetään. Ikaalisissa poikien suhtautuminen muuttui hivenen sallivammaksi: vuonna 2019 käytön hyväksyi 14,3, viime vuonna 15,6 prosenttia. Kannabista 30 edellisen päivän aikana käyttäneiden nuorten määrä laski Ikaalisissa 5,7 prosentista 3,1 prosenttiin. Nuori voi tulla kuraattorin luo esimerkiksi masennuksen tai ahdistuksen vuoksi, ja vastaanotolla käydä ilmi myös kannabiksen käyttöä. Tarvittaessa nuori voidaan ohjata koululääkärille tai tilanteen vakavuudesta riippuen myös päihdepsykiatriselle puolelle. Tilanne on hyvä selvittää perin pohjin, jos nuori muuttuu huomattavasti ja seuraavia tunnusmerkkejä on samaan aikaan useita: • Nuoren olemus ja käytös muuttuu nopeasti ja huomattavasti. Ikaalisten kouluterveydenhoitaja Merja Jokinen arvioi oman tuntumansa perusteella, että kyselyn luvut ovat luotettavia. Kaikki nuoret mukaan laskettuna kokeilleiden osuus laski: prosentti oli 10,1 vuonna 2019 ja 7,2 vuonna 2021. • Nuori on tokkurainen tai sekava eikä tuoksu alkoholille. Pojista 50,7 prosenttia (61,8 vuonna 2019) arvioi näin, tytöistä 46,9 prosenttia (55,1 vuonna 2019). – Nuorten seuraamissa sosiaalisen median kanavissa on paljon positiivista materiaalia kannabiksesta, ja nuorilla on monesti käsitys, ettei kannabis ole sen vaarallisempaa kuin alkoholi. Hämeenkyrössä muiden huumausaineiden kuin kannabiksen käyttö laski kaikilla nuorilla 5,8 prosentista 3,1:een. TUNNUSMERKKEJÄ, JOITA KANNATTAA TARKKAILLA • Vanhemmat eivät aina huomaa huumeiden kokeilua, ja nuoruuteen kuuluu yleensäkin muutoksia ja mielialan ailahtelua. Kuvassa myös ennaltaehkäisevässä päihdetyössä käytettävää materiaalia, jota voidaan käyttää kunnissa eri toimialoilla. Ikaalilaisista nuorista 47 prosenttia arvioi viime vuonna, että omalta paikkakunnalta on melko tai erittäin helppoa hankkia huumeita, kuten marihuanaa tai hasista. Kannabista on myös helppo saada ja kokeilla, Nisukangas sanoo. Pojilla puolestaan lukema laski 12,8 prosentista 10 prosenttiin. Jokinen miettii. Toisaalta esimerkiksi opettaja tai vanhempi on voinut lähettää nuoren nimenomaan keskustelemaan kannabiksesta. Tämä selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kouluterveyskyselystä, kun verrataan 8.–9.-luokkalaisten vastauksia noina vuosina. 3 UUTISET KESKIVIIKKO 8.6.2022 Kymmenisen prosenttia hyväksyy kannabiksen käytön ikäisillään HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN. • Liisa Raipala HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN. Keskimäärin nuorten mielipiteissä kannabiksen polttamisen hyväksyttävyys laski 23,1 prosentista 9,7:ään. • Rahantarve kasvaa huomattavasti. • Nuori varastaa kotoa tai kaupoista tai hänen tavaroitaan katoaa poikkeuksellisen usein. Hämeenkyrössä puolestaan lisääntyivät tyttöjen kokeilut. Lähestyminen riippuu nuoren tilanteesta Koulukuraattorin vastaanotolla kannabiksen käyttöön pyritään puuttumaan. Jotain muuta huumaavaa ainetta 30 päivän aikana käyttäneiden määrä puolestaan nousi 3,4 prosentista 6,2:een. Hämeenkyrössä etenkin poikien suhtautuminen tiukkeni: vuonna 2019 käytön ikäisillään hyväksyi jopa 32,1 prosenttia, vuonna 2021 prosentti oli 10,1. – Joskus pitää puida ensin muita asioita kuin kannabista. Keskimäärin kaikista ikaalilaisnuorista hyväksyvien määrä laski 10,1 prosentista 8,1:een. Tyttöjen lisääntyneiden kannabiskokeiluiden ja käytön taustalla voi Nisukankaan arvion mukaan näkyä kannabiksen arkipäiväistyminen ja sen käytön muuttuminen entistä hyväksyttävämmäksi. Hämeenkyrön koulukuraattori Mikko Nisukangas kertoo, ettei tyttöjen kokeiluiden iso lisääntyminen näy suoraan hänen työssään kouluarjessa. • Lähde: Väestöliiton Hyvä kysymys -verkkosivusto. Viekö kaveriporukka heitä enemmän ja haetaanko kaveripiirin hyväksymistä. Huumeita melko helppo hankkia Nuoret arvioivat vastauksissaan, että omalta paikkakunnalta on melko helppo hankkia huumeita. Pojilla laskua oli 8,4:stä 2,9 prosenttiin, tytöillä 3,4 prosentista 3,2:een. – Ilmeisesti pojilla kannabiskokeilut ovat yleisempiä kuin tytöillä. • Nuoren vaatteissa tai huoneessa on outo haju. Jos nuori on käyttänyt huumausaineita pitempään, alkaa näkyä tiettyjä tunnusmerkkejä. Hämeenkyrössä näkyy laskua siinä, miten helpoksi nuoret arvioivat huumeiden hankkimisen. Kaikki nuoret mukaan laskettuna nousua oli 9,3 prosentista 12:een. Päätös on nuoren omien korvien välissä, mutta yritetään nuoren kanssa miettiä vaihtoehtoja, mitä hän on itse motivoitunut tekemään. Tytöillä vuoden 2019 osuus nousi 3,4 prosentista 5,3:een vuoteen 2021, pojilla laskua oli 10,3 prosentista 5,7:ään. Kun Ikaalisten ja Hämeenkyrön 8.–9-luokkalaisilta kouluterveyskyselyssä kysyttiin, hyväksyvätkö he ikäisillään marihuanan (kannabiksen) polttamisen, asenteet muuttuivat vuodesta 2019 vuoteen 2021 keskimäärin vähän tiukemmiksi. ”Nuorten suhtautuminen kannabikseen on arkipäiväistynyt” Kouluterveyskysely: Ikaalisissa lisääntyivät yläkoululaisten poikien, Hämeenkyrössä tyttöjen kannabiskokeilut. Ikäluokissakin on vuosien välillä eroja siinä, miten yleisiä kannabiskokeilut ovat. Viime vuonna yhteensä 48,5 prosenttia nuorista arvioi, että huumeita on melko tai erittäin helppo hankkia (58,3 prosenttia vuonna 2019). Ikaalisissa tosin nuuskan käyttö nousee vielä yleisemmin esiin. Tytöillä sama lukema tiukkeni 14,7 prosentista 9,4:ään. Keskimäärin laskua oli 6,7 prosentista 5,5:een. Hämeenkyrössä tytöillä kokeiluja Kouluterveyskyselyn vastauksissa hämeenkyröläiset tytöt ohittivat pojat kannabiskokeiluissa: kannabista ainakin kerran kokeilleiden tyttöjen osuus nousi kouluterveyskyselyn vastauksissa 6 prosentista 13,5 prosenttiin. • Nuori ei huolehdi hygieniastaan entiseen tapaan. Myöskään vastausten mukaista poikien käytön vähenemistä hän ei arjesta tunnista, vaan hänen tuntumansa mukaan tietyllä porukalla käyttö on ennallaan tai lisääntynyt. • Koulumenestys heikkenee ja tulee poissaoloja. Ikaalisissa vuonna 2019 kannabista oli kokeillut ainakin kerran 11,9 prosenttia pojista, kun viime vuonna prosentti oli noussut 15,9:ään. Yläkouluikäisten ja joskus jo kuudesluokkalaisten terveystarkastuksissa otetaan kannabis ja ylipäätään päihteet esiin, ja kysyttäessä nuoret myös myöntävät kannabiskokeiluja. • Kaveripiiri vaihtuu, ja nuori selittää epämääräisesti tekemisiään kavereiden kanssa. • Esimerkiksi nuoren käyttämissä koruissa on huumeisiin liittyviä symboleja. • Nuori käyttäytyy huomattavan vihamielisesti tai vetämättömästi ja vetäytyy kontaktista. Ongelmavyyhdistä riippuu, missä vaiheessa kannabis otetaan työskentelyn alle, Nisukangas kuvailee. – Nuoren kanssa pitää yrittää keskustella, ei syyllistäen, mutta yritetään tuoda esiin faktat ja lakiasiat, tukea ja auttaa. Yleispätevää toimintatapaa ei kuitenkaan ole, vaan lähestyminen riippuu siitä, millainen on nuoren tilanne kokonaisuudessaan. Ikaalisissa ainakin kerran kannabista kokeilleiden yläkouluikäisten poikien osuus oli noussut, kun verrataan vuosia 2019 ja 2021
Vinkkaa meille jutunaiheesta joko sähköpostilla toimitus@oivaseutu.fi tai soittamalla 03 3143 3170. Samoin lehdessä kerrottiin teltasta hotellina. Rotat juhlivat. Sen sijaan harrastelijatyöt luokitellaan koristemaalauksiksi tai sisustuselementeiksi, eikä niitä koske tekijänoikeuspalkkiot. Ikaalisissa on kaksi hotellia, Hämeenkyrössä on yksi hotelli. Toimituksella on oikeus muokata tekstiä. Yhdistyksemme pyysi eläkkeellä olevalta entiseltä VTT:n johtavalta tutkijalta ja äänenhallintaryhmän ryhmäpäälliköltä DI Hannu Nykäseltä lausunnon melumallinnuksesta. Kirjoitusten maksimipituus on 2500 merkkiä. Tampereen Taidemuseo antoi virallisen lausunnon Urkin Piilopirtin taiteesta. Kun puhutaan paljon edessä olevasta ja osin jo nyt nähtävillä olevasta työvoimapulasta, on entistä tärkeämpää saada kesätöihin päässeet nuoret sujuvasti työelämään. Hotellillekin on omat määrittelynsä. Sopivan tuulen vallitessa tuulen yläpuolella sijaitsevan voimalan jättöpyörre kohottaa tuulen alapuolella sijaitsevan voimalan melupäästön melumallinnuksessa oletettua olennaisesti suuremmaksi erityisesti pienillä, alle 200 Hz:n taajuuksilla, kun voimalat sijaitsevat liian lähellä toisiaan. DI Hannu Nykänen Ei asiat niin huonosti ole Oivan kesälehdessä kerrottiin Kyröskartano-jutussa, että aikaisemmin ei ole Hämeenkyrössä ollut tilausravintolaa. Tevaniemen suunnitellun tuulivoima-alueen yhdeksän tuulivoimalaa sijaitsevat Etha Wind Oy:n melumallinnuskuvan perusteella suurelta osin liian lähellä toisiaan jo Suomen tuulivoimayhdistyksen esittämän kriteerin ”viisi kertaa roottorin halkaisija lavan kärjestä viereisen voimalan lavan kärkeen” mukaan. Kommentti Ikaalisten Tevaniemen tuulivoimasuunnitelmaan Tevaniemen tuulivoimahanke etenee vauhdilla. Melumallinnuksessa ei ole myöskään lainkaan huomioitu Pirkanmaan ely-keskuksen lausunnossa olevaa kommenttia, jonka mukaan painovoimaiseen ilmanvaihtoon perustuvien asuinja lomarakennusten sisätiloihin syntyvää melutasoa tulee tarkastella myös ikkunoiden ollessa kesäaikana avoimina ilmanvaihdon tarpeen kasvaessa ulkolämpötilojen nousun takia. Luvat tietyllä vesiaalueella kalastamiseen pitää hakea ja maksaa, onpa kyseessä harrastaja tai ammattilainen. Lähetä kuva meille, niin voimme julkaista sen lukijoidemme iloksi. Useamman vuoden opiskelurupeaman päätteeksi oli aika juhlistaa omaa saavutusta lähimpien ja ystävien kesken. Sitten on ihmisten mielikuvat hotellista, joihin yleisimmin kuuluu, että huonehintaan kuuluu sauna ja aamiainen. Elinympäristömme puolesta ry Johanna Ylihaveri Ikaalisten kaupungin Tevaniemen alueelle on suunniteltu yhdeksän tai vaihtoehtoisesti kahdeksan tuulivoimalan tuulivoima-aluetta. Etha Wind Oy:n melumallinnuksessa on jätetty myös kokonaan tarkastelematta merkityksellisen sykinnän ja inversion vaikutukset melutasoihin ja melun häiritsevyyttä lisäävinä tekijöinä. PÄÄKIRJOITUS LUKIJOILTA OTA YHTEYTTÄ TOIMITUKSEEN Kesätyö on nuorille portti työelämään Viime viikko ja viikonloppu oli valmistuneiden ja ylioppilaiden juhlaa. Ruotsissa tehtyjen pitkäaikaismittausten mukaan merkityksellistä sykintää esiintyy noin 20 – 30 % tuulivoimaloiden vuotuisesta toiminta-ajasta sopivissa sääolosuhteissa. Napakat Minne kuhat katosivat. Eli teokset ovat ammattikorkeakouluja yliopistokoulutuksen saaneiden ammattitaiteilijoiden töitä ja kuratointi korkeatasoista kuten meillä kuvanveiston professori. Hyvästä palvelusta myös maksettaisiin mielellään, kertoo huolestaan toimitukseen soittanut lukija. – Yhteydenottoja tulee viikoittain, ja usein syytöksiä esitetään melko samanlaisin sanavalinnoin. Kalatalousalueen toiminnanjohtaja vastaa: kuha ei aina käy pyydykseen Kyrösjärven kalatalousalueen toiminnanjohtaja Jarmo Kalli sanoo kuulevansa säännöllisesti syytöksiä ja epäilyjä, että ammattikalastajat veisivät kuhasaaliit harrastajakalastajien apajilta. Niissä muun muassa pitää olla huoneissa wc:t ja suihkut. Kaupallisen kalastuksen harjoittajan pitää esimerkiksi tehdä Luonnonvarakeskukselle saalisilmoitukset ja ilmoittaa kalastuksella hankitut tulot. Usein nuoria muistutellaankin kesätöiden tärkeydestä. stabiili alailmakehä). – Kyrösjärven pääallas on samaa yhtenäislupa-aluetta, jolle kalastusluvat myönnetään, Kalli sanoo. Liitä mukaan oma nimesi ja yhteystietosi. Status on voimassa kolme vuotta ja siihen liittyviä ehtoja pitää noudattaa. Nuorimmille koululaisille edessä on ansaittu parin kuukauden kesäloma, jonka aikana on hyvä nauttia kesästä ja ottaa rennosti. Tuulivoimalan synnyttämän melun sykintä on voimakkainta iltaja yöaikaan tietyissä sääolosuhteissa (ns. Lähetä mielipidekirjoituksesi osoitteella toimitus@oivaseutu.fi. Kuvat voi lähettää osoitteella toimitus@oivaseutu.fi. Nuorille ensimmäinen kesätyöpaikka on tietysti näytönpaikka ja hyvällä työtodistuksella on helpompi saada seuraava työpaikka. On syytä arvostaa muutakin saalista, kuten särkikaloja, joista saadaan ekologista lähiruokaa, Kalli sanoo. Sivusta seurannut. Eläkeläiset kaipaisivat kauppaa, josta saisi myös palvelua, jotta vanhemmatkin ihmiset uskaltaisivat tulla ostamaan puhelinta. Jyrki Sasi Hotelli Urkin Piilopirtti Taidemuseo Urkin Piilopirtti, museokorttimuseo Kuka myisi kännyköitä Ikaalisissa. Muutoin ei ole hotelli. Onko mielessäsi aihe, josta toivoisit paikallislehteesi juttua. Juhlaa viettivät toki myös ne koululaiset, joilla on edessä paluu tuttuun kouluun vielä loman jälkeenkin. Kyrösjärven eteläpään vesillä kymmenisen vuotta verkoilla kuhaa pyytänyt harrastajakalastaja on tänä keväänä kokenut tyhjiä verkkoja, mikä luonnollisesti harmittaa ja vähän mietityttääkin. Taideteosnäyttelyistä joutuu maksamaan myös tekijänoikeuspalkkion, joka on kesän (3 kk) ajalta minimissään 2600€. Ruusuja, risuja, ehdotuksia. Työnantajien olisi hyvä muistaa, että nuoret vasta luovat mielikuvaansa työelämästä. Eikä pidä unohtaa niitäkään, joilla ei kesätöitä vielä ole. Muun muassa edellä lyhyesti kuvattujen asioiden takia melumallinnus on hyvin puutteellinen ja tuulivoimaloiden liian lähelle toisiaan sijoittelun takia antaa täysin virheellisen kuvan asuinja lomarakennuksiin syntyvistä melutasoista. Onnistuitko taltioimaan upean luontoilmiön, kauniin maiseman tai hassun hetken. 050 554 7394 VINKKAA JUTUNAIHE LUKIJAN KUVAT KIRJOITA MIELIPIDE Haluatko sanoa sanasi paikallisesta asiasta. – Monella eläkeläisellä on huolena, ettei Ikaalisissa ole kännykkäkauppaa. Ehkä niitä voisi tarjota vaikka sukulaisnuorelle tai naapurin koululaiselle pientä palkkaa vastaan. Nimi pitää olla toimituksen tiedossa, mutta sitä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. Sen perusasia oli, että on kyse taiteesta eikä harrastelusta. Voit myös laittaa viestin tai Whatsapp-viestin numeroon 0440 820 040. 4 KESKIVIIKKO 8.6.2022 Päätoimittaja katri.linnikko@oivaseutu.fi p. Etha Wind Oy on laatinut voimala-alueelle melumallinnuksen, jossa voimalatyyppinä on Vestaksen 6,0 MW:n voimala, jonka roottorin halkaisija on 162 m. Monelle koulunsa päättäneelle juhlien jälkeen koittaa arki, joka tarkoittaa joko valmistautumista pääsykokeisiin tai siirtymistä työelämään. – Kuha ei aina käy pyydykseen. Älä ystävä rakas vie ruoanjätteitä avotunkioon. Työelämässä on tärkeää, että jokainen tekee parhaansa ja löytää myös paikkansa. Monella meistä on pieniä hommia, joissa auttavat kädet olisivat tarpeen. Työnantajilla on tärkeä rooli siinä, miten nuoret oppivat tekemään työtä ja arvostamaan työnantajaa ja saamiaan tehtäviä. Voimakkainta ja useimmiten esiintyvää sykintä on kevättalvella, syksyllä ja syystalvella, jolloin auringon säteilykulman muutos iltaja yöaikaan on suurimmillaan. Hän epäilee, että kuhasaaliiden hupenemisen taustalla olisi ammattikalastajien lisääntynyt aktiivisuus Kyrösjärvellä. Tuulivoimahankkeen osayleiskaavaehdotuksen kaavakartassa on ainoana meluun vaikuttavana vaatimuksena voimaloiden kokonaiskorkeus 280 metriä. Jos nuoria opastetaan hyvin annettaviin tehtäviin ja heidän työlleen osoitetaan arvostusta, se heijastuu varmasti myös takaisin päin. Urkin Piilopirtti on toiminut vuodesta 2006 ja sillä on jo ennen sitä varta vasten ravintolaksi suunniteltu ja rakennettu 175-asiakaspaikkainen rakennus , jossa on nykyaikaiset ilmanpoistot ja viilennykset, ammattikeittiö ja ammattikokki. Meitä kiinnostavat kaikki seutumme asiat: ihmiset, tapahtumat, kulttuuri ja urheilu. Ammatikseen kalastavan henkilön tulee hakea ely-keskukselta kaupallisen kalastajan status, joita on kahta luokkaa. Ammattikalastajiin kohdistuva arvostelu vaikuttaa välillä suoranaiselta kampanjalta. Lehti esitteli vähän sekaisin harrastelijamaalauksia taiteena, rehellisesti Rahkolan näyttelyn ITE-taiteena sekä myös varsinaista taidetta. Näinhän ei ole. Moni nuori saa kesällä ensituntuman työntekoon. – Jo viime vuoden keväällä kuhasaalis jäi selvästi pienemmäksi kuin aiempina vuosina, mutta tänä keväänä kuhasaalis on pudonnut kutakuinkin nollaan, kalastaja kertoo. Saat yhteyden toimitukseen sähköpostilla toimitus@oivaseutu.fi, soittamalla 03 3143 3170, viestillä tai Whatsapp-viestillä numeroon 044 082 0040. Kerro viestissä kuvaajan nimi ja paikkakunta sekä kuvatekstiä varten tietoja kuvasta. Onko sinulla asiaa toimitukseen. Lukijalle ei oikein selviä, mikä on varsinaisesti on taidetta
Meillä on luentoja asiantuntijoilta, keskustelua ajankohtaisista asioista. Hävikkiruokaa varten hankittu jääkaappi tuli Ikaalisten liikuntahallille vuonna 2018. Simunan Martat, joka on perustettu 1951, toimii aktiivisesti kokoontuen kerran kuukaudessa yleensä Jyväpirtille. – Näin jo pitkältä, että voi vitsi, tuollahan on nalle. Liikuntahallista vastaava talonmies Toni Ekman Ikaalisten kaupungilta kertoo, että vaikka liikuntahalli avattiin käyttöön tänä keväänä, hävikkiruoan jääkaappi on pandemiasta johtuen edelleen pois käytöstä. Retkiä tehdään lähelle ja kauemmas: kesäkuussa lähdemme Seinäjoelle ja Karvialle, jossa ohjelmistossa on ainakin teatteria, taidenäyttelyä, shoppailua ja niin edelleen. – Siellä se ihan rauhassa ojassa katseli ympärilleen. Kuntastrategian hyväksyy kunnanvaltuusto, mutta ei se koske ainostaan valtuutettuja, vaan kyllä kaikilla kuntalaisilla pitää olla sanansa sanottavana kuntansa tulevaisuudesta. Jaana Kilpi-Kiukainen Marja-Leena Järvinen ja Katja Niemi ovat mukana marttatoiminnassa.. Aiemmin Noppa on nähnyt karhun ainoastaan Ähtärin eläintarhassa. Esimerkiksi tänä vuonna korostuu kehopositiivisuus, lajittelu ja tasa-arvo. Kohtaaminen tapahtui Suojärven Suklaatilan kohdalla. Kuntastrategia on lakisääteinen, ja se on ikäänkuin teoreettinen viitekehys, joka ohjaa ja ohjeistaa toimintaa kunnassa, ja näin ollen siihen pitäisi kaikkien samaistua. Hämeenkyrössä kyllä on paljon jumppia, soittaja sanoo. Karhelainen Susanna Noppa kohtasi karhun työmatkalla • Katri Linnikko VILJAKKALA. toukokuuta Sillassa, ja sieltä saadut ajatukset ja suunnitelmat kirjattiin ylös, ja johtoryhmän ja valtuustoryhmien edustajista koottu ”Strategia-innostajat”-ryhmä on jatkanut niistä tätä strategian työstämistä. Olen kaupungin sivuja kytännyt, tuleeko jumpista ilmoitusta. Noppa kertoo pysäyttäneensä auton ja katselleensa karhua hyvän tovin. – Täytyy vaan pitää meteliä, että karhu kuulee. Noppa julkaisi kuvat Facebookissa Karhelaisten uutiskanavassa, missä kuva keräsi paljon tykkäyksiä. Lukijalle vastataan hävikkikaapista UutisOivan lukija tiedusteli taannoin, mitä kuuluu Ikaalisten liikuntahallilla sijainneelle jääkaapille, johon kerättiin hävikkiruokaa ennen koronaa. ja Simunan Martat ry. Hämeenkyröstä löytyy kaksi Marttajärjestöä: Hämeenkyrön Osaran Martat ry. – Jumppia on ollut vuosikaudet, mutta nyt tänä kesänä niitä ei ole. Ryhmään kuuluvat itseoikeutetusti myös nuorisovaltuuston edustajat ja näin ryhmä saa tuoreutta ja uutta näkemystä. Innokas jumppaaja soitti toimitukseen ja ihmetteli, miksei Toivolansaaressa ole tänä kesänä jumppia. Kaikkea ei tarvitse uudistaa, mutta päivitystä suunnitelma kaipaa. Mitä on strategia. Ja otan koiranpentu Millan vielä mukaan, Noppa tuumaa. Innokkaana marjastajana ja sienestäjänä Noppa mietti hetken uskaltaako jatkossa lähteä metsään, mutta mietittyään päätyi siihen, että ei metsässä liikkumista lopeta. Nautitaan kaikki alkaneesta kesästä! Strategia koskee kaikkia kuntalaisia Kirjoittaja Maarit Lepistö on Hämeenkyrön kunnanvaltuuston puheenjohtaja, joka pohtii kuntalaisia koskettavia asioita valtuuston näköalapaikalta. – Mielestäni ensin pitäisi päästä eroon pihanurmikollemme kertyvistä koirien jätöksistä, joita lemmikkiensä ulkoiluttajat eivät näytä osaavan siivota pois, soittaja sanoo. Tulevaisuuden kunta tulee olemaan erilainen kuin se, missä nyt elämme, mutta aina tulee olemaan väliä kunnan teoilla ja toimilla kuin myös on löydettävä tilaa toivolle ja hyvän arjen sekä tulevaisuuden rakentamiselle. Miksei jumppia ole tänä kesänä. Martat toimivat aktiivisesti Hämeenkyrössä Martat on vuonna 1899 perustettu kotitalousneuvontaa antava järjestö. Karhelainen Susanna Noppa näki torstaiaamuna hiukan ennen seitsemää töihin ajaessaan autonsa ikkunasta harvinaisen näyn: karhu seisoskeli metsän laidassa. Susanna Noppa sai kuvattua karhun, kun se oli nousemassa ojasta pellolle. Kuntalaiskuuleminen järjestettiinkin 24. Oli kyllä tosi hienoa, karhu on vaikuttavan näköinen eläin. Se on poliittisesti sitoutumaton, ja se on pysynyt voimissaan, koska sille on aina tarvetta. Kuka tahansa saattoi tuoda jääkaappiin ylimääräistä ruokaa, ja sitä sai myös hakea kuka vain. Kohtaaminen päättyi, kun Karhen suunnasta tuli kuorma-auto, jonka äänet säikäyttivät karhun takaisin metsään. Sitten se nousi vielä kahdelle jalalle ja sen kuono väpätti, Noppa kertoo kohtaamisesta. Ensin eroon jätöksistä, sitten kurtturuususta Toimitukseen soittanut Hiidenlahden asukas kertoi lukeneensa, että kurtturuusut pitäisi nyt hävittää pihoista. – Mutta oli tämä aika eri juttu. Tehdään myös monenlaista muuta puuhaa jäsenien toiveiden mukaan. 5 LUKIJOILTA KESKIVIIKKO 8.6.2022 Kirjoittajavieras Ensimmäinen tämän valtuustokauden vuosi on lähenemässä loppuaan, ja nyt viimeistään on aika päivittää kuntamme strategia. Ja kuinka ylipäätään turvataan kunnan olemassa olo ja oikeutus tulevaisuudessa. Meillä myös askarrellaan hyötytai koriste-esineitä, bingoillaan, saadaan vinkkejä kotitalouden asioihin, käydään konserteissa, tehdään yhteistyötä maamiesseuran ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa. En ole ainoa, joka tätä ihmettelee, juuri toisen rouvan kanssa ihmettelimme, kun jumppia ei ole. Kuntalaiset olemme sinä ja minä – me kaikki! Nyt on aika miettiä, kuinka kunnan pitoja vetovoimaa parannetaan ja kuinka edistetään kuntalaisten hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta. Se on visio eli näkemys, organisaation suunnitelma, jolla päästään haluttuun päämäärään ja joka sisältää realistisia tekoja, valintaa, toimintaa ja keinoja. Mietin, että onko totta, että tällainen osuu kohdalle
Ti 14.6. IKAALINEN Kastetut: Joosu Samuel Kairisto, Valo Gabriel Jyrinpoika Lehtonen, Immo Mikael Jyrinpoika Lehtonen. Juha ja Anna Aila, mus. ILMOITTAUTUMISET MOLEMMILLE MATKOILLE TO 9.6. Pappilan kesäilta klo 18. Jäämme sinua kyynelin kaipaamaan Sisko Iiro, Hanna, Aaro ja Ada Markku ja Marja Margit ja Pekka Pirjo-Riitta ja Jouni sisarusten lapset perheineen sukulaiset ja ystävät Jäähyväiset jätetty läheisten läsnä ollessa. Rukoillen voimaa sanasta ja yhteydestä. SEURAKUNTA To 9.6. Su 19.6. Ylä-Satakunnan Musiikkiopiston oppilaat esiintyvät. Aamurukous klo 8.30 Luhalahden kirkossa. Avoin kesäperhekerho klo 10 leikkipuistossa, sateella sisätiloissa. Ikaalisten Mieslaulajat esiintyvät. kirkko. Juha ja Anna Aila, Kari Salo. Digituki klo 9, srkkodilla. Su 12.6. Rakkaamme, täti ja kummitäti, sukumme vanhin Toini Impi Maria KIVINIEMI o.s. Diakoni klo 9.30 Saila tapaamassa hautausmaalla kävijöitä. Nurmilahti o.s. ANTTILA OY P. Lämmin kiitos osanotosta suruumme. Sait kauneimman, ihanan uuden maan. To 9.6. Teehetki sanan äärellä. Vapaa pääsy. Messu klo 10 kirkossa, Marjaniemi, R.Raikaslehto. Naistenryhmät kokoontuvat myös kesällä: Lilat ke klo 17.30 parittomilla viikoilla Olkkarissa. KLO 9 ALKAEN: Johanna Graeffe p. Voit ottaa vihdaksia mukaan. Ti 14.6. Tiistaisin klo 13 bingo. Konsertin järjestää Magnum Live. JÄMIJÄRVEN. majoitus täysihoidolla 2 hengen huoneessa, bussikuljetus, pääsymaksut ja opastukset, menoja paluumatkojen ruokailut ja kahvit). Toripäiväkonsertti klo 12 Ikaalisten kirkossa. 050 471 5898, 0400 898 392 Tunnelikuja 3, Hämeenkyrö • www.hautaustoimistoanttila.fi Valtakatu 40 p. Menoja paluumatkoilla kahvit Jalasjärven Juustoportilla. Väärä * 3.5.1927 Jääski † 16.5.2022 Ikaalinen Kiittäen ja ikävöiden Päivi ja Markku Matias ja Ida Miika, Hanna, Mila, Max ja Manu Juha ja Taina Tuulikki ja Saku Kulje äiti kerallamme, mummi rakas mukanamme, voiman lähteenä lähellä, elä muistoina mielissämme, elämämme enkelinä. KOTISEURAKUNNAN TAPAHTUMIA . Toivoa naisille klo 13 seurakuntakeskus. Tervetuloa! Ke 22.6. Tarjolla keittoa ja kahvia. Vanhusneuvosto klo 11 tavattavissa Rahkolan kesässä. Kuvasi kultaisen suljemme, kätköihin sydämen. Ke 15.6. SEURAKUNTAMATKOJA LAPUALLE TI 5.7.2022, klo 7.50–19 Matkaohjelma: Lapuan tuomiokirkko, tutustuminen Kosolan taloon, joka on yksi suurimmista pohjalaistaloista, Vanha Paukku-patruunatehtaan kulttuurikeskus, jossa ruokailu ravintola Prässissä, tutustuminen Lapuan patruunatehtaan museoon. Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto on suljettu 23.6. Messu klo 10 Hämeenkyrön kirkossa. Ke 15.6. Kahvija mehutarjoilu. Veteraanien perinnekerho klo 14 Veteraanitalolla, Härkikuja 12. Messun jälkeen kirkkokahvit. Perheuutiset Rakkaamme Erna Elisabeth NYBERG o.s. – 1.7.2022. Junnila. SEURAKUNTA Su 12.6. Muistotilaisuutta vietämme läheisten kesken. Rakkaudella muistaen ja kaivaten veljentytär perheineen kummipoika perheineen sukulaiset ja ystävät Siunattu läheisten läsnä ollessa Viljakkalaan 28.5.2022. Aarni Kärkkäinen, sello. SEURAKUNTA Ke 8.6. HÄMEENKYRÖ Kastetut: Ninja Aava Ahovainio ja Joel Aimo Kalevi Kaattari. Lahdenmaa * 6.1.1922 Viljakkala † 14.5.2022 Ylöjärvi Ei syki enää sydän lämpöinen, on poissa rakas, läheinen. Vihtatalkoot klo 10 yhteisvastuun hyväksi Luhalahdessa, Luhalahden kirkko. Su 12.6. Särkitunturin ja Pallastunturin maisemiin sekä Leville ja Särestöniemeen, Matkan kokonaishinta 560 € (sis. Messu klo 13, Hautala, Haavisto. LAPPIIN PALLASTUNTURIN MAISEMIIN 28.9.– 4.10.2022 Majoittuminen tunturihotelli Vuontispirttiin, Pallas-Yllästunturin kansallispuiston maisemissa. Kuin taivaisiin Amadeus Lundbergin konsertti klo 18 Hämeenkyrön kirkossa. Elliä kanssamme kaipaavat Leena Riku muut sukulaiset ja ystävät Siunaustilaisuus on 17.6.2022 klo 11 Ikaalisten kirkossa. Merja Ahlgren ja Pirjo Järvinen. 03 371 5205 39200 Kyröskoski www.hautauspalvelumakipaa.fi Rakkaamme Harri Kalervo KARKIAINEN * 20.3.1958 Ikaalinen † 23.5.2022 Ikaalinen Odotit kevättä, kesää uutta sen valoa, lämpöä, suloisuutta. 044 724 8360 Hämeenkyrön seurakunta • Hautaustoimisto • kukkasidonnat • pitopalvelu A. 6 KESKIVIIKKO 8.6.2022 HÄMEENKYRÖN. matkat, pääsymaksu, opastus, ruokailu, kahvit x 3). Myös YouTubessa. IKAALISTEN. Matkan hinta 50 € (sis. Olkkarilla maanantaisin Marttojen aamupuuro ja neulepiiri. Ei kauniimmin täältä lähteä vois, kuin nukkua hiljaa pois. Nuku nuoruusunelmiin, nuku kevättoiveisiin. To 16.6. Lämmin kiitos osanotosta. Kuolleet: Kirsti Anneli Mäenpää 82 ja Aulis Veikko Alatalo 69. Diakoni klo 9.30 hautausmaalla tapaamassa ihmisiä. Rakkaamme, äiti, mummi ja isomummi Elli Annikki MARKKULA ent. Matkan johtajana diakoniatyöntekijä Johanna Graeffe. Lämmin kiitos suruumme osaa ottaneille. Kartun kesäseurat klo 18 Mämmiäisten rannalla, Sällintie 104. Tervetuloa! Ke 15.6. Kukkalaitteiden sijaan toivomme yhtä kukkaa. Kaivaten Christer Carl, Elina ja Lyyli Annette sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Toripäiväkonsertti klo 12 Ikaalisten kirkossa. Kuolleet: Hely Maria Soukko 92, Marjatta Sinikka Lehtimäki 89 ja Harri Kalervo Karkiainen 64.. Silmut ke klo 18 parillisilla viikoilla Olokolossa. Ostosmahdollisuus Lapuan Kankureiden tehtaanmyymälässä ja museokaupassa. Pieniä patikkaretkiä tunturimaisemiin, bussiretket mm. Messu klo 10 Ikaalisten kirkossa. Kantola * 21.12.1948 Pyhtää † 28.04.2022 Ikaalinen Nuku tuoksuun kukkien, nuku lauluun lintujen. Sampakoski. Matkanjohtajina kirkkoherra Jorma Pitkänen ja diakoniatyöntekijä Johanna Graeffe
F. E. Näetkö jotakin liikettä. Hallitseeko jokin ääni omaa äänimaisemaasi tällä hetkellä. Soiko jokin soitin vai lähteekö ääntä jostain kesäisestä toiminnasta: mölkyn heitosta, veneestä, moposta tai vaikka grillauksesta. Alikersantiksi: Rauno Aaltonen ja Roope Kellari Ylöjärveltä. Ja palaa sitten tähän hetkeen. Tasavallan presidentti, Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien suurmestari, on myöntänyt ansioituneille Suomen kansalaisille kunniamerkkejä puolustusvoimain lippujuhlapäivänä 4. Sanna Korpihalla Ikaalisista on suorittanut Saskyn ammatti-instituutti Iisakin Osaran maaseutuopetusyksikössa maatalousalan perustustkinnon ja valmistunut maaseutuyrittäjäksi. Yliluutnantiksi (Merivoimat): Tuomas Salopää Ylöjärveltä. Sara-Pauliina Aho Aisti kesää Puolustusvoimain lippujuhlapäivän kunniamerkit OIVASEUTU. Sopisiko äänimaisemaasi jokin tuttu laulu tai virsi. Tasavallan presidentti on ylentänyt Puolustusvoimain lippujuhlapäivänä 4. Nummela) Ala-Kauhaluomalle syntyi 30. Hän on halunnut, että saamme kokea luonnon monimuotoisuuden, ja nauttia siitä erilaisissa tilanteissa. Sillanpään Seuran kummikoulu, Heinijärven koulu teki lukuvuoden lopulla opintoretken samalla kylällä sijaitsevaan Töllinmäkeen. Ylivääpeliksi: Ville Lehtovirta Hämeenkyröstä. Mikä maisemassasi näyttää eniten kesältä. Mitä itse teet maisemassasi. Ehkä saat muistoihisi uusia maisemia, joihin palata myöhemmin mielikuvitusmatkalle. Retkeen kuului Sillanpään äidin Miinan (Marja Lepola) pitämä esittely Eemelin lapsuudesta.. Vai kenties jokin kukkaistuoksu. Rauhoita mielesi, ja aisti kesäistä maisemaasi. Suomen Leijonan ritarimerkki: Tommi Hollo, Hämeenkyrö. Yliluutnantiksi: Jukka Auri, Ari Knaapi, Kalle Konttinen ja Jyrki Rönkä Ylöjärveltä. Saskyn Ikaalisten kauppaoppilaitoksesta merkonomiksi valmistuneen henkilön nimi oli väärin viime viikon UutisOivassa. Musiikkituotannon ammattitutkinnon suorittivat ja musiikin manageroinnin osaamisalalta valmistuivat Marie Arramo, Helsinki, Jonas Dahlgren, Helsinki, Henri Jokinen, Sastamala, Kristiina Kyngäs, Tampere, Jukka-Pekka Miettinen, Hämeenlinna ja Elina Viljamaa, Seinäjoki. Taideteollisuusalan perustutkinnon suorittivat ja metalliseppäalan osaamisalalta valmistuivat Jaana Heikkilä, Nokia ja Ronja Niemi, Ikaalinen. Entä mikä osa maisemassasi tuntuu ihollasi. Puuteollisuuden ammattitutkinnon suorittivat ja puusepänteollisuuden osaamisalalta valmistuivat Kai Kulmala, Parkano sekä Jenni Riihimäki, Ikaalinen. huhtikuuta Taysissa poika, jonka mitat olivat 3 844 grammaa ja 51 senttiä. Taideteollisuusalan perustutkinnon suorittivat ja soitinrakennusalan osaamisalalta valmistuivat Ilkka Franssila-Siitonen, Ikaalinen ja Janne Mikkonen, Hyvinkää. Saskyn Ikaalisten käsija taideteollisuusoppilaitoksessa taideteollisuusalan perustutkinnon suorittivat ja tuotteen valmistuksen osaamisalalta valmistuivat Senni Eerikäinen, Humppila, Teemu Havulinna, Tampere, Anna-Mari Hyvönen, Rovaniemi, Rael Jarmas, Ikaalinen, Jere Joenpolvi, Ikaalinen, Juuso Järvenpää, Hämeenkyrö, Simo Kaartinen, Pori, Lauri Kalmi, Ikaalinen, Heikki Korhonen, Kuopio, Satu Kujanpää, Jari Laihokari, Jämijärvi, Sanna Leppänen, Ylöjärvi, Jesse Lindholm, Ikaalinen, Jani Nurminen, Ypäjä, Asko Paavilainen, Huittinen, Nelli Pajuniemi, Nokia, Antti Pelkonen, Ikaalinen, Iida Puranen, Ikaalinen, Jussi Pyykönen, Hämeenlinna, Ellen Ridderstad, Tampere, Sem Sandison, Ikaalinen, Marja Toivonen, Tampere ja Kyösti Ylimartimo, Ikaalinen. Vielä voit haistella tai kuvitella kesäisiä tuoksuja. Kersantiksi: Aki Nousiainen Ylöjärveltä. Entä mitä ääniä kuulet. Ylikersantiksi: Petri Hjelm Hämeenkyröstä, Jouni Järvilehto, Matti Moisio, Hannu Saari, Ville Selin, Aki Sundell sekä Mikko Taka Ylöjärveltä. Ottaisitko maisemastasi jotain pois, tai lisäisitkö siihen jotain. Tänään voit vaikka rukoilla suvivirren sanoilla: ”Oi Jeesus Kristus jalo ja kirkas paisteemme, sä sydäntemme valo, ain asu luonamme. Tuuleeko vai liikkuuko puiden oksat ja puskat eläinten liikkeistä. Onko kirkas auringonpaiste vai kenties pimeä ukkoskuuro. Mikäli sait kunniamerkin ja nimesi puuttuu listasta, laita viesti osoitteella toimitus@oivaseutu.fi. Onko se pikkulintu vai lokki. Toivottavasti tänä kesänä pääset nauttimaan luonnosta ja aistimaan erilaisia maisemia. Taideteollisuusalan perustutkinnon suorittivat ja käsityön ohjaustoiminnan osaamisalalta valmistuivat Mona Granath, Nokia, Heidi Ikonen, Tuusula, Ronja Jylhä-Vuorio, Tampere, Virpi Lappalainen, Tampere, Sari Nieminen, Ikaalinen, Heli Peltoniemi, Pirkkala, Terhi Pihlajisto, Ylöjärvi, Kati Vaajasaari, Kankaanpää ja Marjo Varpula, Alavus. Suomen Leijonan I luokan ritarimerkki: Janne Vähätalo, Ikaalinen. Reservin aliupseerien ylennykset Pirkanmaan aluetoimiston päällikkö on ylentänyt seuraavat reservin aliupseerit: Sotilasmestariksi: Matti Haavisto Hämeenkyröstä. Käsija taideteollisuusalan perustutkinnon suoritti ja tuotteen suunnittelun ja valmistuksen osaamisalalta valmistui Heli Lehtokumpu, Tampere. Taideteollisuusalan perustutkinnon suorittavat ja restaurointialan osaamisalalta valmistuivat Elina Aurinkoinen, Ylöjärvi, Krista Riikonen, Ylöjärvi ja Frank Salonen, Kyröskoski. Taideteollisuusalan perustutkinnon suorittivat ja puusepänalan osaamisalalta valmistuivat Tara Haukka, Hämeenkyrö, Rasmus Joki, Ylöjärvi, Ari Karjalainen, Ikaalinen, Severi Kärki, Tampere, Susanna Mäenpää, Ikaalinen, Maria Nokso, Kangasala, Tommi Tuominen, Ikaalinen, Suvi Viinikka, Ikaalinen ja Riikka Virtanen, Tampere. Sun rakkautes liekki sytytä rintaamme, luo meihin uusi mieli, pois poista murheemme.” Aamen. Vai liikkuuko kasvit ja puut. Muistakaamme myös kiittää Jumalaa kesäisistä maisemista, ja rukoilla itsemme, toinen toisemme, ja Suomen luonnon ja kesän puolesta. kesäkuuta. 7 KESKIVIIKKO 8.6.2022 ELÄMÄNMENO KYRÖSJÄRVI Kyrösjärven pinnan korkeus tiistaina +83.24 m. Onko paras kesän tuoksu juuri leikattu nurmikko. Onko maisemassasi koneita, menopelejä, puutarhakalusteita tai vaikka pihapelejä. Korpraaliksi: Semi Alanen, Joni Rajaharju, Joni Reunanen ja Olli von Koch Ylöjärveltä. Taru Metsä-Patanen on valmistunut Tampereen ammattikorkeakoulusta sähköisen talotekniikan insinööriksi. Hän suoritti myös kaksoistutkinnon, mikä oli jäänyt viime lehdestä pois. Liikkuuko jossain vesi, onko se sade, liplattaako laineet vai soliseeko puro. Mitä värejä maisemassasi on. Onko se viileä tuuli kasvoilla, pehmeä vesi iholla, kutitteleva nurmikko varpaiden alla vai ehkä pistelevät hyttyset. Musiikkituotannon ammattitutkinnon suorittivat ja laulun tekemisen osaamisalalta valmistuivat Miika Jokinen, Valkeakoski, Iina Laakso, Imatra, Venla Maijanen, Tampere, Veera Mäenpää, Ikaalinen, Miska Riipinen, Lahti, Jasper Ruusunen, Hämeenkyrö, Samuel Shipway, Tampere ja Ville Vuorela, Nokia. Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali: Mikko Salminen, Jämijärvi. kesäkuuta seuraavat reservin upseerit: Kapteeniksi: Pekka Palovaara Ylöjärveltä. Ehkä ihmisiä tai eläimiä. Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinnon suorittivat ja kuvallisen ilmaisun osaamisalalta valmistuivat Anniina Enqvist, Nokia, Enni Kurikka, Hämeenkyrö, Kati Lehtonen, Tampere, Iiris Mäkinen, Tampere, Tero Mäkinen, Tampere, Sara Rocco, Nokia, Iida Sillanpää, Ikaalinen, Jonna Viljanen, Nokia ja Hilma Välinen, Jämijärvi. Viivy vielä hetki maisemassasi. Istutat jotakin puutarhaan, pulahdat uimaan, ajat pyörällä soratiellä hiekka pöllyten, heität frisbeetä kaverin kanssa tai kävelet polkua metsässä. Ikatalta valmistuneita IKAALINEN. Ehkä merituuli, nuotion savu tai saunavihta. Merkonomiksi valmistui Jasmine Suuriniemi Ikaalisista. Ajankohdan pitkän ajan keskiarvo +83.23 m. Satapirkan Sähkö Oy AURINKO Ke nousee 3.49 laskee 23.05 To nousee 3.48 laskee 23.06 Pe nousee 3.47 laskee 23.08 La nousee 3.46 laskee 23.09 Su nousee 3.45 laskee 23.10 Ma nousee 3.44 laskee 23.11 Ti nousee 3.43 laskee 23.12 Valmistuneita Jumalan kämmenellä Katso ikkunasta ulos, istahda pihalle haluamaasi kesäiseen maisemaan tai asetu mukavasti sisälle, sulje silmäsi, kuvittele kesäinen maisema ja lähde sinne mielikuvitusmatkalle. Juoksutusmäärä 30 m 3 /s. Luutnantiksi: Jari Konttinen Ylöjärveltä. Parkanolaisille Tommi ja Katja (o.s. Ajankohdan alaraja +82.71 m. Vauvat Oikaisu Puolustusvoimain lippujuhlapäivän ylennykset OIVASEUTU. Suomen Valkoisen Ruusun mitali: Juha Brusin, Jämijärvi. 12-vuotias Elle ja 9-vuotias Eevi iloitsevat pikkuveljestä. Jumala on luonut meille Suomeen neljä vuodenaikaa
– Kyseinen vuosi oli sikäli erikoinen, että tietoja kerättiin ensimmäistä kertaa sähköisellä tiedonkeruulla, Levänen kertoi. Yksi Kymäläisen esitystä kannattaneista oli Katariina Pylsy (kesk.). Tulivatko vaalit valtuustosaliin. Tarkastuskertomusta esitteli tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Vilho Ponkiniemi. Sami Kymäläinen (ps.) aloitti keskustelun esittämällä, että korotuksia ei tehdä. Jaostojen puheenjohtajien vuosipalkkiot nousisivat 4 000 eurosta 5 000 euroon. Tähän johtopäätökseen tuli niin tarkastuslautakunta arviointikertoksessaan kuin moni valtuustoryhmäkin omissa puheenvuoroissaan, kun valtuusto hyväksyi viime vuoden tilinpäätöksen ja sai tiedokseen arviointikertomuksen. Vilho Ponkiniemi. – Menetykseen johtanut tapahtumaketju on selvitettävä perusteellisesti, jotta asiasta voidaan ottaa opiksi ja ettei vastaavia virheitä pääse tapahtumaan, Ponkiniemi sanoi. Aluevaltuusto sai maanantaina eteensä esityksen, jonka mukaan aluehallituksen puheenjohtajan vuosipalkkiota korotettaisiin valtuustosopimuksessa määritetystä 10 000 eurosta 18 000 euroon. – Tästä tullaan antamaan kunnanhallitukselle selvitys. kesäkuuta. Tarkastuslautakunnan näkemyksen mukaan 350 000 euron valtionosuuden menetys johtui sisäisen valvonnan laiminlyönnistä. Vuosipalkkio maksetaan kokouspalkkioiden lisäksi. Syytöksiä eduskuntavaalitaktikoinnista heiteltiin salissa puolin ja toisin. Valtuustoryhmien puheenvuoroissa saamatta jäänyt valtionosuus nousi esiin useampaan kertaan ja kunnanjohtaja Antero Alenius kertoi selvityksen tapahtumien kulusta tulevan kunnanhallituksen käsittelyyn jo 20. Kymäläisen mielestä muutaman kuukauden perusteella ei voi saada kattavaa kuvaa siitä, kuinka paljon työtä puheenjohtajien tehtävät vaativat. Se valitsi Tampereen kaupungin sosiaalija terveyspalvelujen johtaja Taru Kuosmasen sosiaalija terveysjohtajaksi, Pirkanmaan sairaanhoitopiirin ja Taysin johtajaylilääkäri Juhani Sandin konsernipalvelujohtajaksi ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä tukipalvelujen tuotannosta vastaavaa palvelukeskuksen johtaja Pekka Erolan tukipalvelujohtajaksi. Menetykseen johtanut tapahtumaketju on selvitettävä perusteellisesti. Perussuomalaisten Joakim Vigelius kritisoi palkkiotoimikuntaa ”valtuuston käsienpesuelimeksi”, jonka olisi ”voinut heittää roskiin”. Palkkiotoimikunta oli muun muassa tutkinut muiden hyvinvointialueiden palkkiokäytänteitä, ja sen mielestä Pirkanmaalla ei oltu otettu huomioon puheenjohtajien tehtävien työläyttä. Puheenjohtajien palkkiot herättivät niin räiskyvää keskustelua aluevaltuuston kevätkauden viimeisessä kokouksessa, että puhetta johtanut varapuheenjohtaja Anna-Kaisa Ikonen (kok.) joutui kehottamaan valtuutettuja muistamaan kunnioittavat käytöstavat. Sisäinen valvonta ei Hämeenkyrön kunnassa onnistunut tehtävässään vuonna 2021. Vigeliuksen kommenteista kiivastui muun muassa Atanas Aleksovski (sd.). • Anne Salminen HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN, VILJAKKALA. • Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ. Korotusta vastustivat paikallisista nimistä aluevaltuutettu Katariina Pylsy, viljakkalalainen aluevaltuutettu Mauri Heiska (ps.), ikaalilainen varavaltuutettu Matti Äijö (kesk.) ja hämeenkyröläinen varavaltuutettu Mirka Löf (vas.). Aluevaltuuston puheenjohtajan palkkio kohoaisi 10 000 eurosta 12 000 euroon. 8 KESKIVIIKKO 8.6.2022 UUTISET Hämeenkyrön kunnan sisäinen valvonta sai moitteita Virheellinen tieto lukion oppilasmäärästä nipisti valtionosuutta 350 000 euroa. Vuoden 2021 valtionosuusrahoituksen korjausta on haettu ministeriöltä, jossa asiasta pitäisi syntyä päätös syyskuussa. Aluevaltuusto korotti puheenjohtajien palkkioita äänin 44–32. Kannatusprosentti nousee, kun vastustetaan, Aleksovski latasi, ja kehotti perussuomalaisten ryhmää lahjoittamaan omat kokouspalkkionsa humanitaariseen kohteeseen, esimerkiksi Ukrainaan. Tilintarkastuskertomuksessa todetaan, että oppilastiedoista annetusta ilmoituksesta puuttuneista oppilastiedoista on aiheutunut kunnalle noin 350 000 euron valtionosuustulojen menetys. Keskustelussa käytettiin yhteensä noin 40 puheenvuoroa, ja niiden aikana aluevaltuutetut ehtivät syyttää toisiaan muun muassa ahneudesta, populismista, matemaattisten taitojen puutteesta, pöyristyttävistä puheenvuoroista sekä pohjanoteerauksista. Korotusta kannattaneet aluevaltuutetut perustelivat näkemystään muun muassa sillä, että palkkiotoimikunta koostui kokeneista, asiantuntevista henkilöistä, joilla ei ollut asiassa omia intressejä. Esitys perustui huhtikuussa perustetun palkkiotoimikunnan suositukseen. Vaalit käydään ensi vuonna. Kaksi henkilöä äänesti tyhjää. Hän piti korotuksia myös ”äärimmäisen huonona signaalina” alueen asukkaille ja työehdoista kamppaileville hoitajille. – Onko taka-ajatusta, että keskustellaan asiasta populistisesti. Puheenjohtajisto, joiden palkkioita käsittely koski, jääväsi itsensä käsittelyn ajaksi. Myöhemmin vastaavan haasteen esitti Aila Dündar-Järvinen (sd.), mutta osoitti sen myös vihreille, jotka tukivat perussuomalaisten esitystä. Palkkioiden korottamisen puolesta äänesti hämeenkyröläinen varavaltuutettu Lotta Hamari (sd.). Puheenjohtajien palkkiot kuumensivat tunteita aluevaltuustossa Neljä viidestä seudun edustajasta olisi jättänyt korotukset väliin. – Sisäisen valvonnan raportissa ei mainita näistä tapauksista, Ponkiniemi sanoi. – En lähde selvitystä tässä vaiheessa referoimaan, mutta sen pystyn sanomaan, että kukaan ei ole ilmoittanut tietoisesti tai vahingossa meiltä vääriä tietoja eteenpäin, vaikka ne sinne tietyistä syistä ovatkin sitten päätyneet, Alenius sanoi. Paikallisista nimistä vain yksi kannatti palkkioiden nostoa. Selvitys hallitukselle jo kesäkuussa Sivistysjohtaja Kimmo Levänen valotti valtionosuuden menetyksen taustalla olevan lukion oppilasmääriä koskeva virhe. Valtuusto nimitti uusia johtajia Aluevaltuusto päätti kokouksessaan myös uusista henkilövalinnoista. Kipakkaa sananvaihtoa syntyi erityisesti aluevaltuuston ja -hallituksen puheenjohtajien palkkioista. Valinnat olivat yksimielisiä. Aluevaltuutetut ehtivät syyttää toisiaan muun muassa ahneudesta ja populismista.. Arviointikertomusta esitellyt tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Vilho Ponkiniemi (vas.) nosti esiin tapauksia, joissa viranhaltija oli tehnyt päätöksiä, jotka olisivat hallintosäännön mukaan kuuluneet lautakunnan päätettäviksi. Henkilövaihdokset ovat hidastaneet selvitystyötä, mutta tilannekuva on aika hyvin selkeytynyt
– Nämä lamput jäävät paikoilleen. – Tämä vaikea taloudellinen tilanne on itse aiheutettu, Lampinen soimasi. Rakennuksessa on myös juhlatiloja, kokoustila, paikallisten yhtyeiden käytössä olevia alakerroksen harjoittelutiloja sekä toimistotiloja. – Väkiluvun kasvua rajoittaa laadukkaiden vuokra-asuntojen puute varsinkin Kyröskoskella. Rauno Hakala. • Anne Salminen HÄMEENKYRÖ. – Kolmen kuukauden aikana on syntynyt vain kymmenen lasta, Immonen huomautti. Koskilinna on muun muassa saanut seiniensä sisäpintoihin uutta maalia, sisääntulokerroksen kivilattiat on hiottu ja juhlasalin seiniä koristavat uudet valaisimet. – Sivistysjohtajan selvitys ei mielestäni ollut riittävä. – Vuoden aikana tehtiin neljä muutostalousarviota, joista viimeinen oli lähes alkuperäisen talousarvion suuruinen. Koskilinnaan rakennettiin isot hormit, jolla lämpö saadaan jaettua koko kolossiin. Myös yhteistyötä Hämeenkyrön kunnan kanssa Hakala kehuu poikkeuksellisen toimivaksi. Sijoitus on osoittautunut kannattavaksi, vaikkei arvorakennuksen lämpöjärjestelyihin saanut minkäänlaista energia-avustusta, kertoo Hakala. SDP:n Esa Järvenpää totesi asukasmäärän laskun pysähtyneen ja määrän olevan nyt noin vuoden 2008 tasolla. Putkassa on paikallisen puusepän veistämä vankka ovi, johon on tehty poliisiputkille tyypillinen kurkistusluukku. Koskilinnan uudet valaisimet ovat Rauno Hakalan tiimin käsialaa. – Koskilinnaan rakennettiin isot hormit, jolla lämpö saadaan jaettua koko kolossiin, Hakala sanoo. – Kun juhlavieraalle iski pontikkakänkkäränkkä 40-luvulla, suljettiin sellainen vieras putkaan eikä tarvinnut pelätä, että hän tulee ovesta läpi. Myönteisinä seikkoina Parhankangas mainitsi verotulojen kasvun ja alhaisen työttömyyden. – Kunnassa ollaan aktiivisia viemään yrittäjien asioita eteenpäin. – Kysymme, mikä on sitoutuminen valtuuston päätöksiin. Kunnanjohtaja Antero Alenius on ollut esimerkiksi mukana kirjelmöimässä happigeneraattoreiden puolesta. Järvenpää totesi, ettei vuokrakerrostalohanke edennyt vuonna 2021 lainkaan. Onko selvitys riittävä. Hakalan toimittamia happigeneraattoreita käytetään muun muassa militäärikohteissa Malesian sademetsistä Nato-tukikohtiin. – Kyseessä oli noin 150 000 euron investointi. – Järjestelmä pääsi testiin kevättalvella kovimpien pakkasten aikaan, ja silloin nähtiin sen toimivuus. Kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa Kirsi Parhankangas muistutti, että käsittelyssä on tilinpäätös vuodelta, jona oli tarkoitus tasapainottaa kunnan taloutta. Myös juhlatiloja on varattu kesäjuhlia varten, mutta vapaitakin ajankohtia löytyy – Koskilinnassa pääsisi esimerkiksi viettämään juhannushäitä. – Vihelsin itse kuljetuksen seis, koska kansanedustaja Jouni Ovaska (kesk.) yrittää saada laitteelle käyttölupaa, Hakala sanoo. • Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ. Hakalan happigeneraattoreita valmistava yritys Eco Laser Oy tarvitsee noin vajaat puolet Koskilinnan tiloista. Teimme kesäkuussa 2020 aloitteen vuokrakerrostalon rakentamiseksi Kyröskoskelle ja aloite hyväksyttiin. Jouni Lampinen (ps.) kritisoi viime vuosina tehtyjen investointien sumaa, joka on kasvattanut kunnan velkataakkaa. Se on osoitus siitä, että kunnanjohtaja ei nuku Ruususen unta tässä kylässä. Itse huoneessa on pöytä ja penkit vastakkaisilla puolilla huonetta. Koskilinnan väestösuojassa omistajaa odotti yllätys: rakennuksesta löytyi oma putka, jota Hakala kutsuu ”linnan vankilaksi”. Hyvinä asioina Järvenpää listasi vauhdilla rakentuvan Hämeenkyrönväylän, käyttöön otetun uuden paloaseman ja tilinpäätöksen alijäämän supistumisen ennakoidusta 3,3 miljoonasta alle miljoonaan euroon. Koskilinnan viime syksynä ostanut Rauno Hakala ei jäänyt pyörittelemään peukaloitaan arvorakennuksen kanssa. Kristillisdemokraattien Anna-Kaisa Immonen oli huolissaan erittäin alhaisesta syntyvyydestä alkuvuoden aikana. Kyröskoskella liikkuneet ovat seuranneet remontin aikaan uteliaina sitä, mitä Koskilinnassa on meneillään. Jos joku termiitti nämä rakennuksesta irroittaa, emme anna niille käyttölupaa, Hakala linjaa. 9 UUTISET KESKIVIIKKO 8.6.2022 Hämeenkyrön tilinpäätöksessä vain vähän valopilkkuja Matala työttömyys, verotulojen kasvu ja uusi paloasema myönteisiä merkkejä. Perinteiseksi lajissaan viime vuoden tilinpäätöstä kuvaili keskustan ryhmäpuheenvuoron pitänyt Risto Linnainmaa. Korona ei selitä kaikkea tätä kasvua. – Tilintarkastuskertomuksessa huomio kiinnittyy siihen, miten valtuuston hyväksymä sisäinen tarkastus ontuu näin pahasti. Linnasta löytyi vankila Noin vajaa puolet Koskilinnan tiloista on Hakalan happigeneraattoreita valmistavan yrityksen Eco Laser Oy:n käytössä. – Emme hae syyllistä, vaan osoituksen siitä opetuksesta, että tästäkin tapauksesta voidaan jotain oppia. Kunnanvaltuusto hyväksyi Hämeenkyrön vuoden 2021 tilinpäätöksen, joka muodostui yli 850 000 euroa alijäämäiseksi. Juhlasalissakin on nyt uudet valaisimet. Kun Koskilinnan lämmityskulut yhden vuoden aikana olisivat muuten noin 100 000 euroa, niin sijoitus maksaa itsensä takaisin erittäin nopeasti, Hakala sanoo. Siinä kyllä kerrottiin, mitä on tapahtunut mutta selvitys siitä, miten näin päässyt tapahtumaan edelleen puuttuu, Linnainmaa sanoi. Modernit, klassista muotokieltä mukailevat valaisimet ovat Hakalan tiimin kädenjälkeä. Linnainmaa kertoi keskustan valtuustoryhmässä pohditun, voidaanko vastuuvapautta sivistyspalveluille myöntää, kun virhettä ei ole havaittu. – Kunnanjohtajan selostus kertoo siitä oleellisen. Osa toimistotiloista on jo vuokrattu työtiloiksi yrittäjille. – Toivottavasti tänä vuonna Asunnonhankinta saisi asiassa jotain aikaan. Yksi suurimmista remonteista tehtiin keväällä, kun Koskilinnan lämpöjärjestelyt muuttuivat: rakennuksen lämmitykseen käytetään jäähallilta tulevaa hukkalämpöä, joka tulee rakennukseen alle 30-asteisena. Sijoitus ylitti odotusarvon. – Ajattelin, että miksi laite tällaisessa tilanteessa pitäisi lähettää, kun se on siellä jo valmiina. Hakala maksaa hukkalämmöstä kunnalle, mutta uusi järjestely on silti huomattavan paljon halvempi. – Täällä on noin puolentusinaa henkilöä, jotka vuokraavat toimistotiloja, Hakala kertoo. Tilasin osat uuteen sarjavalmisteiseen generaattoriin, joka lähtee Ukrainaan. Pimeällä lamput heijastavat seinille valokuvioita. Väestösuojasta löytynyt putka oli Rauno Hakalalle suuri yllätys. Generaattori jäi Hämeenkyröön Koskilinnan omistaja kertoo, että kaikki hänen hämeenkyröläisiltä saamansa palaute on ollut erittäin positiivista. Yritysrintamallakin sujuu hyvin, mutta yrittäjää nakertaa edelleen viranomaisten nihkeä suhtautuminen happigeneraattoreilla valmistetun hapen käyttöön. Hakala on laittanut tuulemaan Koskilinnassa Iso panostus lämmitykseen on osoittautunut kannattavaksi, kertoo omistaja. Hämeenkyrön Kurjenmäkikodissa sijaitseva generaattori, jonka uutisoitiin aiemmin matkaavan Ukrainaan, jäikin kuntaan odottamaan mahdollisia myönnytyksiä
Vaikka sähkönsiirtoa hankealueelta sähköverkkoon ei varsinaisesti käsitellä kaavassa, lausunnossa myös korostetaan, että sähkönsiirtoreitin valinnassa pitää huomioida pohjavesien suojelu. Maanrakennuksessa liitto pitää tärkeänä myös maamassojen ennakoivaa ja suunnitelmallista koordinaatiota ja sivuvirtojen hyödyntämistä. Kunnanjohtaja ja talousja hallintopäällikkö saivat valtuudet auton hankintaan. Näin toteaa Pirkanmaan maakuntahallitus kaavan luonnoksesta antamassaan lausunnossa. Hämeenkyrö rakentaa ja kunnostaa liikuntapaikkoja. Aloitteen ovat allekirjoittaneet Arto Ojakoski, Timo Hallia, Ari Heiska, Riitta Kivikartano, Henna Koivisto ja Mika Rintamäki.. Kilpailuhaittaa kokeilusta ei katsota tulevan, koska autoton joutuisi matkustamaan päästäkseen autovuokraamoon. Lindsted aloittaa vakituisessa tehtävässä elokuun alussa. 10 KESKIVIIKKO 8.6.2022 UUTISET Jämijärvi aloittaa kokeilun, jossa sähköauto on kuntalaisten käytössä JÄMIJÄRVI. Voimaloiden paikat sijoittuvat pääosin maakuntakaavan tuulivoima-alueelle. – Haluamme haastaa mukaan kylvämään ja kasvattamaan kunnan eri yksiköt, kunnan alueella toimivat yritykset, yhteisöt sekä kuntalaiset, elinympäristöjohtaja Ritva Asula-Myllynen kertoo. Julkisen liikenteen vuoroja kulkee Jämijärveltä varsin vähän, minkä vuoksi kunnassa kokeillaankin, miten lähialueille ja maakuntakeskuksiin liikkumisessa toimisi sähköauton yhteiskäyttö. Hinta saa olla enintään 33 000 euroa, ja kilometrejä saa olla ajettuna enintään 15 000. Autoa on määrä käyttää myös kunnan työajoihin, joista oman auton käyttöä korvataan 46 senttiä kilometriltä. Lausunnossa todetaan hankkeen tukevan maakuntakaavan ja maakunnan strategisten tavoitteiden toteutumista mahdollistamalla puhtaan uusiutuvan energian tuotantoa. Lupahakemus on siis vasta valmisteilla, Salo kertoo. Perussuomalaisten valtuustoaloite esittää, että tuulivoimakaavojen käsittely keskeytetään Ikaalisissa , kunnes kaupungilla on selkeä kokonaisvaltainen tuulivoimastrategia ja kuva siitä, onko kaupungilla tarvetta ja edellytyksiä tuulivoimayleiskaavoitukselle. Liikuntakoordinaattori Mika Koskela kertoo kunnan juuri saaneen aluehallintovirastolta 37 000 euron avustuksen tenniskenttien peruskorjaukseen ja pumptrack-radan rakentamiseen. Maakuntahallitus puoltaa Tevaniemen tuulivoimahankkeen valmistelua • Liisa Raipala IKAALINEN. Kustannuksiksi arvioidaan noin 20 senttiä kilometriltä niin, että mukana olisi käyttövoiman kustannukset. Hämeenkyrössä kunta innostui mukaan Katariina Pylsyn valtuustoaloitteen myötä. Ikaalisten kaupunki on muuttamassa valtuustoaloitteiden käsittelyä. Aloitteessa vaaditaan tuulivoimakaavoituksen keskeyttämistä • Terhi Palonen IKAALINEN. Nuoriso-ohjaajan hakua jatkettiin useaan kertaan, ja tehtävä täytöstä päätettiin heti, kun siihen löytyi sopiva henkilö. Tarkoituksenmukaisena pidetään sitä, että kaavoitettava alue on laajempi kuin maakuntakaavaan merkitty tuulivoima-alue. Pirkanmaalla päivitetään vaihemaakuntakaavalla tuulivoima-alueita myös Ikaalisiin. Auringonkukkien takaa löytyy Kotkan kaupungin aloittama Operaatio Rauhankukka, johon Kotka on haastanut mukaan kaikki Suomen kunnat. Kunta on jo kylvänyt auringonkukkaa vanhan tekniikkatalon tontille, ja sopivia alueita kartoitetaan parhaillaan lisää. Esitys valtuustoaloitteiden käsittelyn muuttamisesta perustuu Ikaalisten perussuomalaisten valtuustoryhmän aloitteeseen. Nuoriso-ohjaajaksi on valittu yhteisöpedagogi Eveliina Lindsted, ja valinnasta päätti sivistysjohtaja. Auringonkukka on rauhan symboli. Kaupunginhallituksen päätöksen perusteluissa todetaan, että koska aloitteet eivät ole luonteeltaan samanlaisia ja niiden valmisteluaika ja -tapa voivat poiketa toisistaan merkittävästi, ei ole hyvän hallintotavan mukaista valmistella aloitteita niiden jättämisjärjestyksessä. Tenniskentät remontissa ja pumptrack-rata rakenteilla • Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ. Kunnanhallitus päätti, että kuntaan hankitaan kokonaan sähkökäyttöinen, uusi tai uudehko auto. Ikaalisissa avustusta sai Taivallahden suojeluyhdistys ja Hämeenkyrössä Kyröskosken Voima Oy säännöstelylupahakemukseen ja sen vaatimiin selvityksiin. Pirkanmaan liitto kiinnittää huomiota kuitenkin siihen, että vesistöihin tulevia haitallisia vaikutuksia ehkäistäisiin riittävästi, eikä toimenpiteistä aiheutuisi haittaa esimerkiksi veden laadusta ja määrästä riippuvaisille ekosysteemeille tai lajistolle. Hyvänä pidetään sitä, että kaavaselostukseen on lisätty sieltä aiemmin puuttunut Ikaalisten ja Hämeenkyrön rajalla sijaitseva Konikallion tuulivoimahanke. Eveliina Lindsted valittiin Ikaalisten nuoriso-ohjaajaksi IKAALINEN. – Taivallahden suojeluyhdistys on melko uusi toimija ja tämä on heidän ensimmäinen hankkeensa, jossa muun muassa selvitetään Taivallahden tilaa, kertoo ylitarkastaja Salla Taskinen Pirkanmaan ely-keskuksesta. – Avustus on 30 prosenttia hankkeen kokonaiskustannuksista. Selitystä kaivataan puolestaan läntisimmän voimalan eteläpuolelle merkitty eo-alue, josta ei löydy tietoa kaavaselostuksesta. Kyseessä on kokeilu, ja toiminnan jatkoa tarkastellaan myöhemmin erikseen. Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuustoaloitteet käsitellään kaupunginvaltuuston esityslistalla omana pykälänä. Kyröskosken Voima Oy:n toimitusjohtaja Mika Salo kertoo yhtiön tekevän parhaillaan selvityksiä lupaehtojen muutoksen vaikutuksista esimerkiksi juoksutuksiin, vesistöön ja kalastoon. Taivallahden vesiensuojelu ja Kyröskosken voimayhtiö saivat avustusta • Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN. Samoihin aikoihin pitäisi tulla valmista myös tenniskenttien peruskorjauksessa. Tenniskentät Kyröskosken urheilukeskuksessa kunnostetaan alkukesän aikana. Pumptrack-rataa rakennetaan viime syksynä valmistuneen skeittiparkin viereen ja sen on tarkoitus valmistua jo heinäkuun alkuun. kesäkuuta alkaen noutaa auringonkukan siemeniä kirjastolta. Ikaalisissa valtuustoaloitteet saavat pykälänsä esityslistalle IKAALINEN. Myös tuulivoimaan liittyviin kuntalaisadressin ja kuntalaisaloitteen todetaan jääneen vähälle huomiolle. – Toivottavasti auringonkukkia nähdään niin päiväkodeissa, kouluissa, työpaikoilla kuin kotipihoissa ja parvekkeillakin. Sen jälkeen näillä näkymin jätämme varsinaisen uuden lupahakemuksen. – Lupaehtojen muutoksia ja lupahakemusta tullaan esittelemään syyskuussa Kyröskoskella Ikaalisten reitin neuvottelukunnan kokouksen yhteydessä. Hämeenkyrössä kukkii loppukesästä runsaasti auringonkukkia • Katri Linnikko HÄMEENKYRÖ. Kyröskosken urheilukentän nurmi uusittiin viime kesänä ja siihen asennettiin kastelujärjestelmä. Aloitteen mukaan tuulivoimakaavoitusta on tähän mennessä viety eteenpäin lähinnä tuulivoimarakentajien ehdoilla eikä tuulivoimaan kriittisesti ja kielteisesti suhtautuvien luottamushenkilöiden mielipiteitä ole juurikaan kuultu. Tavoitteena on, että hankittavan ajoneuvon kustannukset olisivat merkittävästi tätä pienemmät, ja hyöty siirrettäisiin kunnan jäsenten maksuihin. Ankara talvi koetteli uutta nurmea kaltoin, ensin lumettoman ajan pakkaset ja kevättalven paksu jääkerros polttivat nurmen heikkoon kuntoon. Kunnan jäsen voisi saada auton käyttöönsä yksittäisiksi päiviksi. Loppukesästä Hämeenkyrössä loistaa monin paikoin keltaisia auringonkukkia, joita kuntalaiset voivat poimia itselleen iloksi. Pirkanmaan ely-keskus on tänä vuonna myöntänyt 420 000 euroa avustusta vesistöjen käyttöä ja tilaa parantaviin hankkeisiin Pirkanmaalla. Kampanjan vauhdittamiseksi kuntalaiset voivat 6. Aloitteen mukaan olisi perusteltua odottaa näiden selvitysten valmistelua. Näin voimaloita ympäröivän alueen ominaisuudet, kuten kulttuuriperintö, selvitetään ja huomioidaan riittävästi kaavassa. Nurmikon uusinut urakoitsija joutuu nyt korjaamaan ankaran talven aiheuttamia vaurioita. Kunnassa Rauhankukka -kampanjaa koordinoivat elinympäristöpalvelut. Lisäksi hallitus esittää valtuustolle, että kaupunginhallituksen kokoukseen toimitetut aloitteet tulee saattaa valmisteluun viipymättä. Pitkään jatkunut nuoriso-ohjaajan haku Ikaalisten nuorisotoimeen on tuottanut tulosta. Operaation tavoitteena on rauhan ja ystävyyden, eri taustaisten ihmisten kohtaamisten, vuoropuhelun ja yhteistyön edistäminen, symbolisella ja konkreettisella tavalla. Pirkanmaan liitto puoltaa Tevaniemen tuulivoimahankkeen osayleiskaavan valmistelua
Tekninen lautakunta myönsi talvikunnossapidon laskuihin kuuden prosentin väliaikaisen hinnankorotuksen töistä, jotka on tehty maalistai huhtikuussa. Kunnassa katsotaan hankinnan olevan kannattavaa, sillä liikunnan harrastaminen vähentää sairaslomapäiviä. – Muutamilla lajeilla satokausi rajoittuu kevääseen ja alkukesään. Neronen on toiminut myös elämänlaatupalvelujen vastuualueen esihenkilönä. Kyseessä on työnantajan työntekijälleen hankkima polkupyörä, jonka hinta vähennetään kuukausittain työntekijän bruttopalkasta. Alkukesä on villivihannesten parasta sesonkia, tietää Virpi Raipala-Cormier. – Nokkosveden valmistukseen kelpaavat erityisesti jostain navetan seinustalta poimitut nokkoset, Raipala-Cormier sanoo. Yhdeksi oppi-isäkseen hän mainitsee professori Toivo Rautavaaran, joka jo 1940-luvulla kirjoitti klassikoksi muodostuneen teoksen Mihin kasvimme kelpaavat. Kokonaisuudessaan suunnittelualue kattaa yli 60 hehtaaria aiemmin kaavoittamatonta aluetta. – Villivihannekset ovat ravintorikkaita ja jalostamattomia ja ne sisältävät runsaasti kasviantioksidantteja, Raipala-Cormier sanoo. Pelastuslaitos teki auton virrattomaksi ja ympäröi sen huomionauhalla. Kunta ottaa käyttöön työsuhdepyörät henkilöstölleen. 10 10 100 20 300308 10 20 283 R=70 R=10 88.3 104.3 108.6 106.4 109.3 109.2 108.6 110.6 110.3 109.5 108.2 111.6 111.3 111.3 111.2 111.4 111.4 112.3 112.8 112.7 112.2 112.3 112.6 115.3 113.2 113.3 113.1 116.2 113.4 113.6 113.5 113.2 113.2 113.3 113.2 114.0 113.4 114.4 117.6 114.4 116.5 114.4 115.8 116.6 116.8 115.4 115.6 118.6 130.6 116.6 117.2 116.7 116.6 115.5 120.0 129.9 132.1 117.7 117.8 116.8 123.4 119.4 120.9 118.6 119.2 117.3 120.0 121.5 118.4 119.6 119.2 118.4 118.8 118.6 118.3 119.3 119.5 119.4 119.4 120.4 120.7 121.1 122.6 121.1 121.2 120.2 121.9 120.3 120.6 121.2 122.6 121.8 121.5 121.9 121.4 124.2 122.5 122.4 123.8 122.2 123.2 123.8 126.2 123.4 124.4 124.8 124.6 124.5 126.3 129.8 125.3 129.6 128.8 128.8 129.6 129.6 129.6 130.7 131.3 135.2 140.2 141.9 141.8 142.0 141.9 144.8 107.3 109.3 110.2 111.1 112.6 113.3 113.1 114.2 116.1 116.5 119.6 118.3 118.4 118.3 121.8 110.5 111.4 111.8 112.3 116.5 112.9 113.5 113.2 112.2 118.3 113.7 116.4 Tampereentie 90 94 95 95 93 91 98 98 96 100 10 10 97 10 3 103 103 99 99 99 10 1 101 10 1 10 2 10 2 102 10 4 10 4 10 4 10 5 105 10 5 10 6 106 106 10 6 107 107 107 10 7 108 10 8 10 8 10 8 10 8 10 9 110 10 9 10 9 10 9 10 9 110 11 11 1 111 11 1 111 111 11 11 11 11 11 110 11 1 11 1 11 1 11 1 11 1 111 11 2 112 11 2 11 2 11 2 11 2 11 2 112 11 2 112 11 2 11 2 113 11 3 11 3 113 11 3 113 11 3 113 113 11 3 113 11 3 11 3 11 3 11 4 114 11 4 114 11 4 11 4 11 4 114 114 114 114 114 11 4 114 11 4 11 4 114 11 4 11 2 11 2 112 11 2 11 2 11 2 114 11 4 114 114 115 115 115 11 5 115 115 115 11 5 11 5 11 5 11 5 11 5 11 5 11 5 11 5 11 5 115 11 5 11 5 11 5 11 5 116 11 6 11 6 116 116 116 11 6 11 6 11 6 11 6 11 6 11 6 11 6 11 6 11 6 11 6 116 113 11 3 11 3 11 3 11 3 117 11 7 11 7 11 7 11 7 117 11 7 117 11 7 117 11 8 118 118 11 7 11 7 11 8 11 8 118 118 11 8 118 11 8 11 8 11 8 11 8 11 8 118 11 8 119 119 12 12 12 120 12 12 120 12 11 7 11 7 120 120 12 12 12 1 121 121 12 1 12 1 12 1 12 1 12 1 121 12 1 121 12 1 12 1 12 1 12 2 12 2 12 2 12 2 122 11 6 116 11 6 11 6 12 2 12 2 118 11 8 118 12 3 123 123 12 3 119 11 9 11 9 123 123 12 3 12 3 11 9 11 9 11 9 11 9 119 11 9 119 11 9 11 7 11 7 11 7 117 11 7 11 7 117 12 4 124 12 4 124 12 4 12 4 11 9 11 9 11 9 12 2 12 2 125 125 12 5 12 5 12 5 12 120 12 12 6 127 127 127 127 128 126 126 12 6 12 4 12 4 129 12 9 128 12 8 12 8 13 13 131 131 13 2 13 3 133 13 4 13 4 135 13 5 13 6 137 13 8 139 140 10 7 10 7 108 10 8 10 9 10 9 11 11 11 1 111 11 2 11 3 113 11 5 11 5 11 4 114 11 6 116 11 8 11 9 12 12 121 11 8 108-418-1-18 108-418-1-22 108-418-1-72 108-414-2-45 108-409-11-80 108-414-2-113 108-414-2-80 108-403-13-1 108-414-2-62 108-414-3-88 108-414-2-113 108-414-3-89 108-409-6-23 108-418-1-14 108-418-5-3 108-418-4-6 108-418-1-5 108-414-3-81 108-418-2-5 V3 HAN HIJÄ RVEN RIST EYSS ILTA V3 VA LK JÄ RV EN SIL TA Yk si ty is tie M aa nt ie Y8 M2 Y V3 Y13 V3 M E3R 3 M2 Y9 Y Y13 E3R 4 E3R 2 E3R1 V3 Lakk aa yleis enä tien ä, tieo sa pure taan V3 Y R A JA P L 45 3 SU U N N IT EL M ARAJ A PL 722 SUU NNI TEL MAR A JA P L S U U N N IT E LM A 10 200 300 400 100 100 200 30 40 50 58 S12 S1 3 HAN HIJÄ RVEN ERITA SOLIIT TYM Ä E3 R = 35 R=3 50 R =1 50 A= 42 5 A =5 00 A= 42 5 A= 50 R =2 00 R=1 25 R= 45 R= 85 R= 50 R= 10 R=4 5 R= 85 R= 10 R= 100 R= 70 R= 12 5 R = 45 R =4 5 R= 100 R= 70 R= 45 R = 12 5 R= 12 5 R=45 R=125 R =1 00 R= 45 R=70 R= 10 R= 50 R= 85 R = 45 R =4 5 R= 85 R= 45 R = 12 5 R=3 50 10 20 30 40 50 60 70 100 200 300 400 500 600 700 72 00 73 00 74 00 75 00 76 00 77 00 780 790 800 810 820 830 840 850 860 870 8800 8900 9000 9100 TIE AL UE EN RA JA TIE AL UE EN RA JA TIEA LUEE N RAJA TIEA LUEE N RAJA 30 m 30 m 3 m 3 m 2 m 2 m 2 m 20 m 20 m SU OJ A-A LU EE N SU OJ A-A LU EE N SU OJ A-A LU EE N RA JA SU OJ A-A LU EE N RA JA SUO JA-A LUE EN RAJA SUO JA-A LUE EN RAJA SUO JA-A LUE EN RAJA SUO JA-A LUE EN RAJA YKS ITYIS TIEALU EEN RAJA YKS ITYIS TIEALU EEN RAJA YKS ITYIS TIEALU EEN RAJA TIEA LUEE N YKS ITYIS TIEALU EEN RAJA RA SIT EA LU EE N RA JA RAJA RASIT EALU EEN RAJA RASIT EALU EEN RAJA RASIT EALU EEN RAJA VA LK JÄ RV EN LU ON NO LLIN EN KO ST EIK KO AL UE RU M PU 14 RU M PU 15 RUM PU 16 RUM MUN ALLE LOU HER AKEN NE. Tietoa yrttien ja villivihannesten hyödyntämisestä on nykyään tarjolla runsaasti, ja Raipala-Cormier on sillä saralla ansioitunut edelläkävijä, vaikka ei aivan ensimmäinen Suomessa. Kuivatut ja jauhetut yrtit tai villivihannekset tulee säilyttää valolta suojattuna ja kuivassa paikassa. Tonteista 15 on toimitilarakennuksille ja yhdeksän teollisuusrakennuksille. Syksyn aikana on tarkoitus valmistella elämänlaatupalvelujen vastuualueen organisointi, joka voitaisiin toimeenpanna ensi vuoden alusta. Hämeenkyrönväylän itäpäähän Hanhijärven alueelle osoitetaan asemakaavalla 24 uutta yritystonttia. Henkilöauto ajoi katolleen Parkanontiellä Jämijärvellä torstai-iltana kahdeksan aikaan illalla. Ikaalisten ympäristölautakunnalla ei ole huomautettavaa laadittavana olevasta Pirkanmaan vaihemaakuntakaavasta. Kivikartano jätti kirjallisen eriävän mielipiteen, jossa totesi esittäneensä päätöksen siirtämistä ja sitä, että Pirkanmaan liitosta olisi tullut asiantuntija esittelemään vaihemaakuntakaavan energiantuotantoalueiden alustavia suunnitelmia. Kuusenkerkkien tai koivunlehtien kerääminen ei kuulu jokamiehenoikeuksiin, vaan keräämiseen pitää olla maanomistajan lupa. Ennakkokyselyiden perusteella 14 henkeä on edusta ainakin alustavasti kiinnostunut. 5 m ME LU VA LLI TS V +4 .0 m RIIS TA -AIT A RIIS TA -AIT A RIIS TA -AIT A RIIST A-AIT A RIIST A-AIT A RIIST A-AIT A RIIST A-AIT A RIIST A-AIT A RIIST A-AIT A M2_ml 0/000 0/050 0/100 0/150 0/2 00 0/2 50 0/ 30 0/ 35 0/ 40 0/ 45 0/ 50 0/ 55 /6 /6 5 /7 0/ 75 0/ 80 0/ 85 0/9 00 0/95 1 /0 1 /0 5 1 /1 1/ 15 1/2 00 1 /2 5 1 /3 00 HANHIJÄ RVENKA ARI LA TV AN SU ON TIE 6 5 4 7 1 2 3 4 1 2 3 4 5 6 1 2 2 1 7 3 MA TIN SU ON TIE 3 e =0.50 e =0.50 e =0.50 e =0.50 e =0.50 e =0.50 I I I I I I I I I I I I e =0.50 I I 1 2 3 vh 1 2 4 5 3 VL KTY-1 KTY-1 LT KTY-1 VL KTY-1 T-1 T-1 EV KTY-2 EN EN Hanhijärven yritysalueen asemakaavassa on 15 tonttia toimitilarakennuksille (oranssi), 9 tonttia teollisuusrakennuksille (harmaa), virkistysaluetta (vihreä), suojaviheraluetta (turkoosi) sekä yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten aluetta (pinkki).. Rakennusoikeutta kaavassa osoitetaan toimitilarakennusten korttelialueelle 86 502 kerrosneliömetriä ja teollisuusrakennusten korttelialueelle yhteensä 57 458 kerrosneliömetriä. Alueen kunnallistekniikan rakentaminen on tarkoitus aloittaa lokakuussa. Nerosen siirryttyä uuteen virkaan sivistyslautakunta valitsi elämänlaatupalveluiden esihenkilön tehtävään määräajaksi liikuntakoordinaattori Mika Koskelan. Kuljettaja selvisi ulosajosta loukkaantumatta. Erittäin rautapitoista nokkosta voi käyttää esimerkiksi smoothiessa. Lisäkorvausta urakoitsijoille polttoaineen korotuksista JÄMIJÄRVI. Puhtaana poimitut villivihannekset sopivat sellaisenaan vaikkapa salaatteihin tai muhennoksiin. Kirjastotoimenjohtaja Liisa Neronen on siirtynyt Hämeenkyrön kunnan sivistyspalvelujen talousja hallintopäällikön virkaan. RUM PU 17 RUM PU 18 LÄ JIT YS AL UE 3 LÄJIT YSA LUE 6 ME LU KA IDE H = 1. Lautakunnan perusteluissa todetaan, että periaatteessa asia kuuluisi yrittäjän riskiin ja hintojen nousu pitäisi ottaa tarjouksia tehdessä huomioon. Kotipihallaan Kyröspohjassa Raipala-Cormier näyttää esimerkkejä kasveista, joita voi käyttää ruoanlaitossa joko lisänä tai korvikkeena kauppojen tarjonnalle. Villivihannekset ja yrtit on tärkeää kerätä puhtaina ja puhtaasta ympäristöstä. Pyörät hankitaan Bikelinkiltä, jonka palveluun kuuluu muun muassa vakuutus, palkkaraportti ja asiakaspalvelu. Salaattiin tai hunajan maustamiseen Sellaisenaan esimerkiksi salaattiin voi käyttää vuohenputken nuoria versoja, voikukan lehtiä, poimulehteä tai kuusenkerkkiä, eli kuusen vaaleanvihreitä vuosikasvaimia. SÄILY TETÄ ÄN POH JAVE SIEN VIRT AUS LÄHT EELL E. Hanhijärven alueelle 24 yritystonttia • Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ. Nokkosvesi on hyvää lannoitetta kasveille. 11 UUTISET KESKIVIIKKO 8.6.2022 Jämijärvi ottaa käyttöön työsuhdepyörät JÄMIJÄRVI. Villivihanneksia on mahdollista säilöäkin, joko pakastamalla tai kuivattuna ja jauhettuna. Lisäksi hän totesi esittäneensä, että kaavan ohjausryhmään olisi lisätty Elinympäristömme puolesta ry. Korvausten korotusta pidetään kuitenkin perusteltuna, koska polttoaineiden hinnanmuutos on ollut keväällä raju. Paikalla oli kaksi ensihoidon yksikköä, pelastuslaitoksen yksiköt Jämijärveltä ja Kankaanpäästä sekä päivystävä palomestari. Kuivattuna ja jauhettuna nokkonen sopii monenlaiseen käyttöön: sämpylätaikinaan, puuroon, perunamuusiin. – Antiallergisena kasvina kuivattua nokkosta voi käyttää helpottamaan allergiaoireita keväällä, Raipala-Cormier vinkkaa. Auto katolleen Jämijärvellä JÄMIJÄRVI. Alkukesä on villivihannesten parasta sesonkia, vaikka kasvustoja leikkaamalla niistä voi saada uutta satoa pitkin kesää. Esimerkiksi voikukan lehdissä on karotenoideja noin 20 kertaa enemmän kuin porkkanassa. Koskela määräaikaiseksi päälliköksi Hämeenkyröön HÄMEENKYRÖ. – Puhtaana kerättyjä kasveja ei tarvitse pestä tai muuten erityisesti käsitellä. Kunnanvaltuusto hyväksyi asemakaavaehdotuksen maanantaina. Ikaalisilla ei huomautettavaa maakuntakaavasta IKAALINEN. Työntekijälle edun katsotaan olevan edullinen tapa hankkia sähköpyörä. Lautakunta tarkastelee asiaa taas syksyllä ennen talvikauden alkamista. Tällaisia ovat poimulehti, koivun nuoret lehdet ja kuusenkerkät, kertoo agronomi Virpi Raipala-Cormier. – Kuusenkerkkiä voi käyttää myös esimerkiksi makuhunajan tai -siirapin valmistamiseen. Pyöräedun käyttöön ottamisesta päätti kunnanhallitus. Nokkonen onkin kenties Suomen ravintorikkain kasvi. Vaihemaakuntakaavan teemoja ovat elonkirjo ja energia, ja kaupungilta on pyydetty lausuntoa kaavan nähtävillä olevasta osallistumisja arviointisuunnitelmasta. Ympäristölautakunnan kokouksessa Riitta Kivikartano teki muutosesityksen, jota ei kuitenkaan kannatettu. Villivihannesten kausi on parhaimmillaan • Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ. Bruttopalkan pienentyessä noin 100 euron kuukausimaksun verran myös veroprosentti pienenee hieman, joten käteen jäävä palkka pienenee vähemmän kuin palkka. Urakoitsijat olivat tiedustelleet kunnalta mahdollisuutta tarkistaa keväältä talvikunnossapidon korvauksia. Kunta maksaa talvikunnossapidon urakoitsijoille keväältä lisäkorvauksen polttoaineiden hintojen äkillisen nousu vuoksi. – Esimerkiksi nokkosen voi kuitenkin halutessaan ryöpätä nopeasti kiehuvassa vedessä, Raipala-Cormier kertoo
E. Vuoden 1972 ylioppilaita. Asukas), Riitta Rantamäki (os. Sillanpään lukiossa kirjoitettiin keväällä 30 L:ää ja 40 E:tä, mutta Heinäaho muistutti, että myös muista arvosanoista on syytä iloita. Koskiranta) ja Säde Pystynen (os. Vuoden 1972 ylioppilaat tapaavat ahkerasti noin viiden vuoden välein, mutta moni asia ehtii muuttua tapaamisten välillä. Kahvin, hien ja pyyhekumin hajuinen taival on vihdoin takana, kuten tuore ylioppilas Kasper Kaasalainen totesi F. Ponki), Arja Viitasaari (os. Pirkko Hyssänmäki ja Kaija Nikkilä alkavat muistella omia kirjoituksiaan. – Joskus täytyy hieman miettiä, että kuka on kuka, Markit Ponki-Jokisalo naurahtaa. – Korona on teidän sukupolvikokemuksenne, jota tulette varmasti muistamaan omassa riemuylioppilaiden tervehdyksessä viidenkymmenen vuoden päästä. Vastavalmistuneita F. Tuore ylioppilas Kasper Kaasalainen nauratti yleisöä pitämässään puheessa. Eturivissä Nelli Rajala, Eeva Ilomäki, Mariela Hannunkivi, Pirita Vesa, Fanny Nyman, Heta Hakanen, Siiri Määttä, Rebekka Muona, Ellanoora Hjelm ja Kiia Hietala. • Nea Kilpinen HÄMEENKYRÖ. Kappaleen viimeisen säkeen hän omisti itselleen. E. Takarivissä Anna-Liisa Mäensivu (os. E. Toisessa rivissä Marja-Leena Inkinen (os. E. Sillanpään ylioppilasjuhlassa pitämässään puheessa. Patana), Anita Lehtiniemi (os. – Me olimme koe-erä, jolla kokeiltiin ensimmäisen kerran kuullun ymmärtämistä. Kolmannessa rivissä Aleksi Riikola, Vesa Rosengren, Samu Niemelä, Matias Mäkelä, Kasper Kaasalainen ja Eero Rytkönen. Lukio loi perustan riemuylioppilaiden tulevaisuudelle • Nea Kilpinen HÄMEENKYRÖ. Toisessa rivissä Silja Välimäki, Vilma-Elviira Perkonmäki, Mari Mänty, Eveliina Mäihäniemi, Peppi Luojus, Anni-Alisa Lehtonen, Lila Lampi, Aino Koivulahti, Ansa Knutars, Ella Kaurahalme, Eevariitta Järventausta ja Mirka Jokinen. Nieminen), Pirkko Hyssänmäki (os. Koivumäki tietää, että itsenäinen elämä voi tuntua aluksi pelottavalta, mutta hän kehotti nuoria luottamaan itseensä ja muistamaan, että koskaan ei ole yksin – vanhat ja uudet ystävät ovat aina tukena. Hän muisteli sitä, kuinka heidän valmistumisvuonnaan Lasse Virén toi kaatumisestaan huolimatta Suomeen peräti kaksi olympiakultaa Münchenin olympialaisista. – Elämä menee eteenpäin, ja niin meidänkin pitää mennä. F. Antila), Marjut Järvensivu (os. Sillanpää sijoittui Pirkanmaan lukioiden vertailussa toiseksi ja koko Suomen lukioiden vertailussa kuudenneksitoista. Hän lopetti puheensa seuraaviin sanoihin: – Suomi on hyvä maa. Mäki). – Älkää koskaan lopettako oppimista, rehtori vielä ohjeisti nuorisoa. Silloin näyttämölle tuotiin kasettimankka, josta kuunneltiin englannin katkelmia. – Kun kävimme eilisessä kahvituksessa läpi toistemme ammatteja, päässä alkoi soida Kari Peitsamon kappale ”Kauppaopiston naiset”, Arja Viitasaari virnistää. Teknologia on kehittynyt eteenpäin, ja kirjoitukset tehdään nykyään tietokoneilla. Lepola). Tehkää te siitä vielä parempi! Juhlallisuuksien päätteeksi tuore ylioppilas Anni Lehtonen lauloi vertaisilleen Juha Tapion kappaleen ”Sinun vuorosi loistaa”. – Halusi tai ei, ensimmäisenä lukiovuosista tulee mieleen appelsiinilohi, Kaasalainen naurahti. Suuri osa riemuylioppilaista suuntautui lukion jälkeen kaupalliselle alalle, mutta mukaan mahtuu myös esimerkiksi opettaja ja everstiluutnantti. Sillanpään ylioppilaita. F. Eturivissä Markit Jokisalo (os. Kukaan ei ole yksin Riemuylioppilaiden tervehdyksen piti everstiluutnantti Seppo Koivumäki. Saloniemi), Anja Kälviäinen (os. Santala), Reijo Majamäki, Kauko Autio, Reijo Wasenius, Esko Niiranen ja Kari Lehtiniemi.. ”Älkää lopettako oppimista” Lukion rehtori Merja Heinäaho nosti puheessaan esiin sen, kuinka hienon tuloksen ikäryhmä saavutti koronan aiheuttamista vaikeuksista huolimatta. F. E. Lukio antaa riemuylioppilaiden mielestä vankan perustan tulevaisuudelle ja auttaa elämässä eteenpäin, kuten heidänkin kohdallaan on käynyt. Sillanpään lukiosta 50 vuotta sitten valmistuneista riemuylioppilaista 21 oli lauantaina juhlistamassa tuoreita ylioppilaita. Mutta mitä tästä kolmen vuoden taipaleesta jäi käteen. Sillanpään lukion tuore ylioppilas Kasper Kaasalainen tulee muistamaan lukiovuosistaan ennen kaikkea appelsiinilohen. Appelsiinilohen lisäksi hän kertoi muistavansa vanhojen tanssit, penkkarit, vastapäiseen munkkilaan kannetut eurot, kehittyneet kahviaddiktiot ja lukiolaisten välillä vallitsevan hyvän yhteishengen. Nieminen), Kaija Nikkilä (os. 12 KESKIVIIKKO 8.6.2022 UUTISET Hämeenkyrön valmistuneita kehotettiin luottamaan ystäviinsä F. Kaasalainen korosti puheessaan sitä, että kukaan ei voi välttyä kärsimykseltä, oli sitten kyse lukiosta tai elämästä, mutta kanssakärsijöiden ja lujien ystävyyssuhteiden avulla esteistä ja haasteista on mahdollista selviytyä. Kulmaviita), Seppo Koivumäki ja Hilkka Seppänen (os. Haapanen), Tuula Saastamoinen (os. E. Tuomisto), Kirsti Uusi-Rasi, Paula Johansen (os. Takarivissä Miska Paavola, Matias Laine, Mikko Saukko ja Arttu Juvonen. – Tänään on tullut mun päiväni, nyt on minun vuoroni loistaa
Ylioppilaspäivä 50 vuoden takaa on kirkkaana mielessä • Anne Salminen IKAALINEN. Huikun lisäksi matikkaporukassa istuvat Esko Mäkinen, Olavi Mäkinen, Jukka Lekkala ja Harri Inkinen. Ei mitään niin pahaa ettei jotain hyvääkin: vuonna 1972 Ikaalisten lukiosta ylioppilaiksi valmistuneet pääsivät lauantaina juhlimaan riemuylioppilaan tittelein. Ei siitä niin kauan pitäisi olla, vastaa riemuylioppilas Antti Kalli toimittajan uteluihin siitä, miltä tuntuu ajatella omista lakkiaisista kuluneen 50 vuotta. Eturivi vasemmalta oikealle: Elias Itäpää, Minca-Maarit Jylhä, Nelli Vähä-Peltomäki, Kaisa Kuusela, Noora Vähä-Peltomäki, Saara Heikkilä, Patricia Tolonen, Meeri Santa, Anniina Koivuniemi, Petra Kortesluoma, Venla Erkkilä, Olivia Vähätalo ja Sanna Korpihalla. ”Kuunnelkaa sydäntänne” Myös riemuylioppilaat järjestivät ohjelmaa. – Kamalalta. Vaikka ylioppilaiksi kirjoittaneet ovat joutuneet opiskelemaan aivan uudenlaisten paineiden alla, olivat juhlat osoitus siitä, että juhlijat ovat selviytyjiä. Kivioja), Elisa Jukola (os. Lekkalalla oli myös antaa vinkkejä tuoreille ylioppilaille. Hatavara) ja Arja Valtonen (os. • Anne Salminen IKAALINEN. ”Äänen takana ei yhtään järkeä” Toisinaan opettajien vaikutus voi olla positiivinen, vaikka se opiskeluaikana tulisikin esiin negatiivisena kommenttina – ainakin, mikäli todisteena voidaan pitää Asko Ojakosken kokemusta. Siihen, kuten kaikkeen opinnoissa menestymiseen, vaaditaan periksiantamattomuutta, sitkeyttä, kovaa työtä, oikeaa asennetta, kärsivällisyyttä ja hyviä istumalihaksia, Korkeakoski muistutti. – Pyrkikää tekemään niitä asioita, joista pidätte ja joihin tunnette intohimoa. – Se ei ollut aluksi iloinen uutinen, Vähä-Peltomäki sanoi puheessaan. Musiikillinen aloitus juhlalle jatkui ylioppilas Venla Erkkilän tulkinnalla Pariisin Kevään kappaleesta Kesäyö. Riemuylioppilaat veivät tervehdyksen entiselle luokanvalvojalleen Jaakko Koskelolle ennen aamukahvitteluaan Ikaalisten vanhalla lukiolla lauantaina. Mäkinen), Markku Huiku, Kaija Salo, Margit Helsky (os. Ikaalisten lukiollakin ehdittiin kuluneen lukuvuoden aikana toivoa, että aika olisi muuttunut. Ylioppilaat ja juhlavieraat pääsivät viettämään juhlia kauniissa säässä. Rajamäki), Mariitta Keskinen (os. Tilaisuuden avasi trumpetisti Konsta Virtasen Fanfaari, jonka saattelemana ylioppilaat saapuivat juhlasaliin. Ollessaan nykyistä peruskoulun viidettä luokkaa vastaavalla oppikoulun ensimmäisellä luokalla Ojakoski sai opettaja Katri Virralta lausunnon, jonka mukaan Askolla ”on suuri ääni, mutta äänen takana ei yhtään järkeä”. Aikaa on vierähtänyt, ja vuodet ovat kuljettaneet ihmiset eri suuntiin. Jos voitte tehdä niistä itsellenne ammatin, niin työelämä motivoi ja työ maistuu. Kuunnelkaa sydäntänne. Sellaisena Vähä-Peltomäki mainitsi muun muassa hauskat ja nauruntäyteiset tunnit, penkkarit, vanhojen tanssit, upeat opettajat, hyvän ryhmähengen ja ihanat ystävät. – Vasta loppukeväästä pääsimme maskeista eroon, muttemme kokonaan, ja voi olla, ettei niistä pääse täysin eroon koskaan. Aika on kaikille meille sama, Korkeakoski sanoi, mutta asiayhteydestä riippuen koemme sen kulun eri tavoin. Mäkelä), Asko Ojakoski, Elina Kyttälä (os. Altin salissa päästiin lauantaina iloitsemaan ja juhlimaan nuorten abiturienttien lukiotaipaleen päättävässä ylioppilasjuhlassa. Elämä on lähtökohtaisesti kaoottista, eikä sitä voi hallita tai kontrolloida. Näin jälkikäteen katsottuna ratkaisu oli ylioppilaan mielestä kuitenkin paras mahdollinen. ”Saimme puhtaat tilat” Lukiotien kolme erilaista ja erikoista vuotta olivat täynnä kivisiä polkuja, mutta matka oli hieno, kuvaili ylioppilaan puheen pitänyt Nelli Vähä-Peltomäki. Kivioja) ja Kaija Salo. Lautasalo).. – Saimme puhtaat tilat ja paljon kaikkea uutta ja hienoa, Vähä-Peltomäki sanoi. – Olen yrittänyt elää elämääni niin, että voisin osoittaa äänen takana olevan edes jonkin verran järkeä, pappina muun muassa Lempäälässä, Somerolla ja Helsingin Herttoniemessä työskennellyt Ojakoski virnistelee. Kivelä), Marjatta Lammentausta, Mirja Käkelä, Anne Esko (os. Kuvassa vasemmalta oikealle Esko Mäkinen, Jukka Lekkala, Vesa-Markku Lepistö, Olavi Mäkinen, Antti Kalli, Harri Inkinen, Marketta Ansami (os. – Lähestykää elämää avoimin mielin positiivisella asenteella ja ottakaa vastaan se, mitä tulee. Se oli vaihtanut paikkaa toisen opiskelijan lakin kanssa. Lakki palasi omistajalleen Paikalla on myös matematiikkaluokan opiskelijoita. Myöhemmin päivällä he vierailivat toisen luokanvalvojansa, nyt jo edesmenneen Rauha Kallin haudalla. – Koulu oli tiivis yhteisö, ja luokasta jäi ystäviä. ”Gaudeamus igitur, iuvenes dum sumus” – iloitkaamme, kun olemme vielä nuoria. – Puolitoista vuotta oli kulunut pandemian merkeissä, ja toivoimme, että vuosi toisi muutoksen. Matematiikkaluokan riemuylioppilaat kiittelevät entistä fysiikan opettajaansa ja rehtoriaan Heikki Kuhmosta inspiroivasta opetuksesta. Päivä oli yksi siihenastisen elämän hienoimpia ja jännittävimpiä. Niin ei kuitenkaan käynyt, Korkeakoski sanoi. Aamukahvitteluilla oli mukana riemuylioppilaiden entinen saksan kielen opettaja Marjatta Kekäläinen. 13 UUTISET KESKIVIIKKO 8.6.2022 Ikaalisten lukion ylioppilasjuhlassa juhlittiin selviytyjiä Lakkiaisiaan viettänyt ikäluokka joutui kivisille poluille, mutta mukaan mahtui paljon hyvääkin. Monia täällä tänään olevia en ole nähnyt sitten lukiovuosien, mutta osa heistä tuntuu sellaisilta kuin heidät olisi nähnyt vasta eilen, Arja Valtonen kertoo. Riemuylioppilaan puheen piti Jukka Lekkala, joka puhui muun muassa siitä, kuinka paljon teknologia on kehittynyt vuosikymmenten aikana. Ikaalisten lukion rehtori Helena Korkeakoski avasi puheensa pohtimalla ajan luonnetta: aika on rahaa ja se kultaa muistot. Korona ei ollut ainoa Vähä-Peltomäen ja hänen ikäpolvensa lukioarkea mullistanut asia, sillä Ikaalisten lukio vaihtui kaupungilta Saskyn alaisuuteen. Muistikuvat ylioppilaspäivästä ovat edelleen kirkkaina mielessä, kertovat Anne Esko (os. Takarivi vasemmalta oikealle: Matias Tienari, Eero Naskali, Milla Aaltonen, Niina Oksjoki, Venla Kauppila, Aino Suomi, Anton Vehkalahti, Jenny Järvensivu, Hilja Holma, Sakarias Keskiruusi, Julius Rytsy, Vili Liukkonen, Emil Sjöblom. Yksi heistä on Markku Huiku, joka oli vain tunti ennen haastattelua saanut takaisin 50 vuotta karussa olleen ylioppilaslakkinsa. Toivola), Marjatta Kekäläinen (opettaja), Tuulikki Kämäräinen (os. Poikkeuksellisista ajoista huolimatta lukioajoista jää mieleen paljon hyvää. Vesa-Matti Tastula esitti juhlassa Jacques Ibert’n kappaleen Le petit âne blanc (”Pieni valkoinen aasi”). Riemuylioppilaat asettuivat vanhan opinahjonsa eteen
– Tulevaisuus on teidän, valmistuvat. Kiitos teille, että ei ole jouduttu ottamaan etäopetukseen isompaa loikkaa palkollisten lisäksi ja pääasiassa on pystytty olemaan lähiopetuksessa, Liukkonen sanoi. Näin kertasi opintojen lähtökohtaa Ikaalisten käsija taideteollisuusoppilaitokselta graafisen suunnittelun alalta valmistunut Iiris Mäkinen, joka piti valmistuvan opiskelijan puheen Saskyn Ikaalisten käsija taideteollisuusoppilaitoksen ja Ikaalisten kauppaoppilaitoksen kevätjuhlassa tiistaina. – Meillä oli hyvä ryhmähenki, nauroimme ja keskustelimme, ja opettajilta sai kysyä apua. Usko ja luota taitoihin, unelmoi ja ylläpidä osaamista. Mieltä lämmittää myös, kun opiskelijoiden työelämäjaksojen jälkeen työpaikoilta saadaan hyvää palautetta: miten osaavaa ja motivoitunutta porukkaa nyt valmistuneet ovatkaan. Työelämäjaksoille oli vaikea päästä, ystäviä kaivattiin ja joillekin etäopiskelu oli vaikeaa. – Saimme ohjeet, miten pestään käsiä ja yskitään hihaan. Arvosta kaveria, yhdessä syntyy tulosta. – Tieto ja taito kiteytyvät näihin arvokkaisiin papereihin, Liukkonen sanoi. Tuoreet ammattilaiset julistetaan valmistuneiksi. – Pitäkää opiskelukavereihin yhteyttä ja huolta. Paljon hyviä yhteisiä hetkiä jäi kuitenkin varmasti kokematta, kun pandemia eristi opiskelemaan kotiin. Liukkoselle yksi vuoden kohokohta on päästä allekirjoittamaan valmistuneiden todistuksia. – Itse olin peruskoulusta tullut, ja oli iso harppaus aikuisuuteen muuttaa Ikaalisiin koiran kanssa, Mäkinen sanoi. Musiikkimanageriksi valmistunut Henri Jokinen ilahdutti komealla laulullaan. ”Tulevaisuus on teidän” Niin juhlan juontanut opettaja Riitta Marjamäki kuin Saskyn Luoteis-Pirkanmaan oppilaitosten rehtori Joni Liukkonen olivat iloisia siitä, että kahden vuoden etäjuhlien jälkeen päästiin pitämään juhla isolla porukalla. Olin päätynyt alalle, josta pidän ja jolla halusin kehittyä. Usko ja luota taitoihin, unelmoi ja ylläpidä osaamista. Joni Liukkonen. – Nyt olen kasvanut työelämään valmiiksi aikuiseksi, jota ei pelota ottaa seuraavaa askelta. Valmistuneita oppilaitosten eri ammattialoilta oli lähes sata. Säestäjänä Mikko Kangasjärvi. Ikaalisten kauppaoppilaitoksesta valmistuneita todistuksiensa kanssa. Valmistuvan puheen piti graafisen alan Iiris Mäkinen, joka kiitti opiskelijoiden hyvää yhteishenkeä, naurua ja keskusteluita. Oli helpotuksen huokaus päästä takaisin koululle. Olo olisikin voinut olla yksinäinen, mutta Mäkinen otettiin hyvin vastaan, ja opiskelijaporukasta tuli kuin perhe. Kun opinnot alkoivat, niiden pariin oli saavuttu eri polkuja pitkin – osa jo aikuisina, osa juuri peruskoulusta valmistuneina nuorina. 14 KESKIVIIKKO 8.6.2022 UUTISET ”Opiskelu kasvatti työelämään valmiiksi aikuiseksi” Ikaalisissa juhlittiin käsija taideteollisesta ja kauppaoppilaitoksesta valmistuneita • Liisa Raipala IKAALINEN. Oppia on saatu niin oppilaitoksen pajoilla kuin työpaikoilla, ja etäopiskellenkin, joka on toisilla aloilla ollut haastavampaa, toisilla sujunut paremmin. Huikeina saavutuksina hän mainitsi hienopuusepiksi valmistuneiden Rasmus Joen ja Oliver Schulen saavuttamat kultaja pronssimitalit Taitaja-kilpailuissa, samoin kuin oppilaitosten opiskelijoiden saamat monet tunnustukset Saku Stars -kulttuurialojen kilpailuissa
Toisaalta iloa valmistumisesta mutta samalla haikeutta kaveriporukan hajaantumisesta, Mäensivu pohti. Ammatti-instituutti Iisakin juhlasali täyttyi parin etänä vietetyn kevätjuhlan jälkeen, kun oppilaitoksen lukuvuoden päätteeksi kukitettiin reilut 80 uutta ammattilaista. Yleissivistävän koulutuksen rahoituksen turvin tarjotaan opiskelijoille mahdollisuuksia ryhmävaihtoihin sekä yksilövaihtoihin sekä henkilöstölle mahdollisuuksia koulutuksiin ulkomailla. Iisakin valmistujaisjuhlan juonsi Leevi Mäensivu. – Ammatin, johon nyt valmistut, ei tarvitse olla loppuelämän ura. Myönnetyt rahoituksen tulevat Erasmus+ -akkreditoinnin tuloksena. Iloa valmistumisesta, mutta samalla haikeutta kaveriporukan hajaantumisesta. Myönnetystä rahoituksesta 195 540 euroa menee Saskyn ammatilliselle koulutukselle ja 106 440 euroa yleissivistävälle koulutukselle, johon kuuluvat Ikaalisten ja Ruoveden lukiot sekä Ylä-Satakunnan musiikkiopisto. Juhlatilaisuuden pätevän juontamisen hoiti autotekniikan ensimmäisen vuoden opiskelija Leevi Mäensivu. Leevi Mäensivu. Osa Iisakin kasvateista viettikin juhlapäivää tekemällä työtä, johon on hiljattain hankkinut ammattitaidon. toukokuuta. Valmistujaisjuhlassa kukitettiin niin nyt keväällä kuin jo aiemmin lukuvuoden aikana valmistuneita. Otto Veikkola omisti One life -kappaleensa Iisakista valmistuneille. Osa juhli etänä, työn merkeissä Valmistuvan opiskelijan puheessa tuore lähihoitaja Sami Raiskio kertasi lyhyesti omaa opiskeluja työhistoriaansa ja kannusti ajoittain pohtimaan, tuntuuko työ omalta. Koronarajoitukset antoivat oman lisävärinsä myös päättyneeseen lukuvuoteen, minkä lisäksi Iisakissa on uudistettu ja muokattu oppimisympäristöjä. – Valmistuva, usko ja luota taitoihisi, luota itseesi, unelmoi, ylläpidä osaamistasi, tee yhdessä, luota kavereihin, arvosta ja kunnioita toisia. – Tutkintotodistusten allekirjoittaminen on yksi työvuoden kohokohdista, kun saan lukea kaikesta siitä osaamisesta, jota olette opinnoissanne kartuttaneet. Saskyn omarahoituksen jälkeen liikkuvuushankkeisiin on käytettävissä 370 000 euroa. • Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ. – Valmistujaisjuhlan tunnelma on kaksijakoinen. – Tekemisen myötä syntyy tärkeää osaamista työelämän tarpeisiin. Saskyn Luoteis-Pirkanmaan oppilaitosten rehtori Joni Liukkonen totesi juhlapuheessaan Iisakin aina olleen hänelle paikka, jossa tehdään. 15 UUTISET KESKIVIIKKO 8.6.2022 Iisakissa kukitettiin uusia ammattilaisia Moni Iisakista valmistunut vietti valmistujaisjuhlaa etänä työtä tehden. Musiikkiesitykset jatkuivat Aleksi Faltinin laulamalla Vielä on kesää jäljellä -kappaleella, jota säesti Aki MacGilleon. Avaussanojen jälkeen musisoi artistinimeä O.T.T.O käyttävä Otto Veikkola, joka esitti kappaleensa One life. Ammatillisen koulutuksen rahoituksella on tarkoitus toteuttaa sekä opiskelijaettä henkilöstövaihtoja. Saskylle on jo aiemmin myönnetty akkreditointi, mikä tarkoittaa sitä, että sitoutumalla kansainvälisyystoiminnan pitkäjänteiseen kehittämiseen, Sasky saa Erasmus+ liikkuvuusrahoitusta vuosittain. Sasky koulutuskuntayhtymä saa opetushallitukselta yli 300 000 euroa Erasmus+ -liikkuvuusrahoitusta kansainväliseen liikkuvuuteen. Saskylle yli 300 000 euroa kansainväliseen liikkuvuuteen HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN. Nyt myönnetyillä rahoilla toteutetaan vaihtoja pääosin lukuvuoden 2022-2023 aikana. Ammatti-instituutti Iisakissa vietettiin valmistujaisjuhlaa tiistaina 31. Voit opiskella lisää tai hakeutua ihan eri alalle, sanoi aiemmin suurtalouskokin ja hoiva-avustajan tutkinnot suorittanut Raiskio. Yhdessä syntyy tulosta, Liukkonen vakuutti saatellessaan tuoreita tutkinnon suorittaneita kohti uusia seikkailuja. Juhlatilaisuuden päätti Suvivirsi
Onnellinen planeetta puolestaan kuvaa onnellisina paratiisissaan eläneitä liskoja ja liskolintuja, ennen kuin maapalloon osunut asteroidi käynnisti sukupuuton. Yhteistyötä Saskyn kanssa on tehty myös Röllimetsän lavastuksessa, jota ovat tehneet Tyrvään käsija taideteollisen oppilaitoksen lavastepuolen opiskelijat. – Asiakkaalle tekeminen oli uutta, samoin myös teatteripuvustamisen maailma ja sen yksityiskohdat, Taskinen kuvailee. Hän haluaa töillään myös sanoa jotain, ja esimerkiksi kolmesta maalauksesta koostuva näyttelyn päätyö herättelee viestillään ilmastonmuutoksesta. Kuvataitelija Minni Huusaria kiehtovat tietyt teemat: japanilaiset kirjaimet ja ylipäätään kalligrafia, luolamaalaukset, Amerikan alkuperäiskansojen käsitöiden kuviot, ympäristö, elävän mallin piirtäminen, Bysantti. Ohjaajat Rajakoski ja Mira Card huomauttavat myös, että harrastajateatterille on harvinaista, että puvut räätälöidään varta vasten näytelmää ja näyttelijöitä varten. Kiinnostavaksi projektia kuvailee myös Horeva. Ne ovat olleet ihan uskomattomia, Rajakoski sanoo. Vaatteiden suunnittelu on heillä tulevaisuudessakin sellaista, että asiakkaalle annetaan erilaisia vaihtoehtoja, joiden perusteella jatketaan suunnittelua, Silvennoinen sanoo. Opettaja Heli Silvennoisen mukaan erityistä tässä puvustusprojektissa oli se, että opiskelijat saivat myös ideoida ja suunnitella asuja. Taskisen mukaan vaikeinta olikin yhdistää eri materiaaleista mahdollisimman yhtenäinen kokonaisuus, ja vaatteesta piti saada myös toimiva. Teatterin tekijät antoivat luonnoksista palautteensa, jonka perusteella suunnittelu jatkui. Inspiraatiota omaan osuuteensa Taskinen etsi luonnon yksityiskohdista ja väreistä, runoudesta, Japanista, kirjallisuudesta ja internetistä. Maahiskeijun asussa haluttiin yhdistää maahisen maanläheisyys ja keijun keveys. – Ihminen ahmii ja ahnehtii: rakennetaan moottoriteitä, kobolttia ja litiumia kaivetaan, että joka vuosi voisi ostaa uuden älypuhelimen. Ensimmäinen osa, Maailman muna, yhdistää Kalevalan luomiskertomuksen ja alkuräjähdyksen. Minni Huusari ottaa töillään kantaa ilmastoon ja kuluttamiseen • Liisa Raipala IKAALINEN. Puvun materiaalit ovat moninainen yhdistelmä, sillä teatterin pukuvarastolta löytyneeseen pohjahameeseen yhdistettiin vanhaa pussilakanaa, juhlamekon helmaa, koululta löytynyttä tylliä ja pitsiä, oman hääjuhlan pöytäliina-organzaa, vanhojentanssimekon vuorikankaan ylijäämää, paljeteilla koristeltua puuvilla-tunikapaitaa ja kodin nurkasta löytynyttä vihreää kangasta. Valmista pitää tulla yhdellä vedolla, eikä saa korjata. Liike näkyy myös Tuulen energiaa -maalauksessa, jossa liehuvat narulle ripustetut lakanat. Huusari on vuosien aikana pitänyt sekä yksityisnäyttelyitä että ollut mukana yhteisnäyttelyissä, muun muassa Pirkka-Hämeen Kuvataiteilijat ry:n jäsenten kanssa. Monesta puvusta oli teatteriporukan kommentoitavana kaksikin vaihtoehtoa, ja mukaan haluttiin lopulta jotain kaikista ehdotuksista. Pukuja olivat toteuttamassa Ikatalta muun muassa vaatetuksen opiskelijat Niina Taskinen ja Olga Horeva. Maahiskeijuun vaikka mitä materiaaleja Pukujen luovutukseen pääsivät paikalle opiskelijoista Niina Taskinen ja Olga Horeva, jotka olivat mukana tekemässä asuja muun muassa Maahiskeijun ja Humpuukien Ylipapin hahmoille. Saskyn Ikaalisten käsija taideteollisuusoppilaitoksen vaatetusosastolla on saatu viime kuukaudet työskennellä tavallista erikoisemman projektin parissa: opiskelijoiden käsissä on nimittäin syntynyt puvustus Myllykolussa kesällä esitettävään Pelastakaa Röllimetsä -näytelmään. – Olga oli tosi hyvä ideoimaan ja visualisoimaan sitä, miten jotain tehdään ja miten siitä saadaan sellainen että se toimii, Silvennoinen sanoo. Valmista yhdellä vedolla Japani-teemaan liittyvät muun muassa työt Japanilainen satu I ja II, joiden kirjoitusmerkkejä Huusari kuvailee mielikuvituksellisiksi graafisiksi sivalluksiksi. heinäkuuta asti tiistaista sunnuntaihin. 16 KESKIVIIKKO 8.6.2022 KULTTUURI Röllimetsän puvut haastoivat tekijöiden aivonystyröitä Ikatan opiskelijoiden projektissa syntyi Myllykolun näytelmän puvustus. Yhdistää hän saattaa vaikka osia vanhoista töistä, ja kiehtova on myös voimapaperi, jonka pintaan saa eloa rypistämällä ja kastelemalla. – Suunnitteluprosessi oli erittäin hyvä opiskelijoille. Esimerkiksi Humpuukien Ylipapin asuun alemmaksi kerrokseksi tuli mekko, ja päällimmäiseen kerrokseen yhdistettiin niin solumuovia kauluksien sisään kuin vanhan sateenvarjon puolikas. Suuri osa näistä teemoista on nähtävillä parasta aikaa Oman Tuvan näyttelyssä, jossa on Huusarin töitä aina 1960-luvun Ateneumissa opiskelun aikaisista töistä näihin vuosiin. Rintapanssari sai uuden elämän Yksi tärkeä teema puvustuksessa oli kiertotalous, ja ensimmäisen vuoden opiskelijoita tekikin projektin yhteydessä kiertotalouteen liittyvän näyttötyön. Paljon hyödynnettäviä vaatteita kaivettiin esiin Hämeenkyrön näytelmäseuran pukuvarastosta, ja ne osaltaan ohjasivat suunnittelua. Marraskuussa toinen näytelmän ohjaaja Hanna Rajakoski lähetti ensimmäiset materiaalit, joiden pohjalta suunnittelu sai alkaa. – Japanilaiset kirjoitusmerkit ovat aina kiehtoneet minua, ne oikein soivat minun päässäni. Pitää luottaa omaan käteensä, Huusari kuvailee. Ja mikä tärkeintä suunnittelussa: pukujen pitää pysyä päällä, kun näyttämöllä tapahtuu. Minni Huusarin Omalla Tuvalla esillä olevaan näyttelyyn kuuluvat muun muassa etualan kokonaisuus Rakkaudesta kalligrafiaan ja taustalla loikkaava Peurapoika.. – Ison Röllin asussa käytetty rintapanssari oli ollut kymmenen vuotta Hämeenkyrön jäähallin miesten pukuhuoneessa, Rajakoski kertoo mielenkiintoisen yksityiskohdan. – Olemme olleet ihan mykistyneitä, kun näimme pukujen hahmotelmia. – Kolmas työ ”...ja sitten tuli ihminen” näyttää, että pahin katastrofi oli, kun tuli ihminen, ahne saalistaja, joka mouruaa ja vollottaa, kuin lapsi joka haluaa kaiken, Huusari sanoo. Tarkkaan piti miettiä, mikä materiaali sopii mihinkin ja miten puvun eri osat kiinnitetään toisiinsa. Kankaita värjättiin, tehtiin materiaalija muotoilupäätöksiä ja myös hylättiin pitkäänkin suunniteltuja yksityiskohtia. Kun oli ensin koko opiskelijaporukalla ideoitu, jakaannuttiin pienempiin ryhmiin työstämään yksittäisten pukujen suunnitelmia tarkemmiksi. Mukana oli 15 vaatetusalan opiskelijaa ja yksi 3D-mallinnuksen opiskelija. ”Siis ei ole olewata pysywätä tämän maailman menois” -nimeä kantava näyttely on esillä Oman Tuvan aulassa, kahvilassa ja keittiön takana peräkammarissa 3. Me opettajatkin olimme uuden haasteen edessä, Silvennoinen kertoo. Yhtenä puvustuksen teemana on ollut kiertotalous. – Projekti haastoi ongelmanratkaisukykyä, ja aivonystyröitä saatiin kaivella monesta näkökulmasta. Pukuja pääsivät viime viikolla niiden luovutuksen yhteydessä kokeilemaan Venla Routamaa, Saaga Pylsy , Lenni Card, Julia Ahovainio, Niclis Pylsy ja Katariina Pylsy sylissään Alma Card. Sen vuoksi uhattuna ovat aarteet: kalliomaalaukset, upeat soraharjut ja rannikoiden jatulintarhat, pyöreät kivilatomukset, joita on vielä jäljellä. Tekniikkana tässä työssä on Huusarille ominainen kollaasi. Samaa varmojen vetojen tekniikkaa hän on käyttänyt muun muassa Peurapoika-työssään, jonka innoitus on luolamaalauksista. • Liisa Raipala IKAALINEN. Samaa teemaa jatkaa työ Aarteita ei saa rikkoa tai ruhjoa
Alettiin tehdä kuormaa. Uutisia Ikaalisista ja Jämijärveltä jo vuodesta 1913 100 vuotta sitten perjantai 9.6.1922 Uutisia Hämeenkyröstä ja Viljakkalasta jo vuodesta 1922 90 vuotta sitten perjantai 10.6.1932. Kävi kertomassa, mitä mistäkin tehdään ja sanoi, ettei hän laita kahvia, kun tulee ruoka kohta. 17 HISTORIA KESKIVIIKKO 8.6.2022 Kraatarimestarin opissa • Martti Santasalo VILJAKKALA. Isä oli saanut minut huolestuneeksi, mutta samalla kaikki oli muuttui iloksi, kun pallo oli luhistunut alas. Sen jälkeen emäntä tuli kutsumaan kamariin päivälliselle. Parin aterian jälkeen emäntä tuli ihmettelemään. Emmi Vuorenmaan isä oli kraatarimestari Jahfet Malakias Rintanen, joka syntyi Viljakkalassa 19.2.1872. Vihdoin tuli työt sitten tehtyä ja laskutettua. Oli kolme pukua työn alle leikattuna ja minulla vällyt, joihin piti laittaa uusi päällinen omakutoisesta kankaasta. Seuraavaksi tulimme Vähä-Uparin taloon. Vuorenmaan mukaan tapahtumat sijoittuvat vuosille 1913 ja 1914, jossa hän oli 13-vuotiaana tyttösenä mukana oppiakseen ammatin, jolla on toiminut koko työikänsä. Tämän talon työt saatiin tehtyä kahdessa viikossa. Sitten tuli taas kutsu syömään. Ensimmäinen paikka, jonne menimme, oli eräs Frossin talo. Isäntä varoitti, että tehtäisiin iso, ettei se ahdista. Kirjoituksella osallistuttiin aikanaan Suomalaisen Tiedeakatemian perinnekeruukilpailun, josta voittona tulikin pieni kirjapalkinto. – Onko nyt nasseet mukana?, isäni kysyi. Kun keväällä koulut loppuivat, isä Jahfet ja tytär Emmi lähtivät pitäjälle siihen saakka, kunnes koulu jälleen syksyllä alkoi. – Maailma se on, joka ahristaa, eikä vaate, sanoi isäni tähän. Lopuksi isäntä käski meidät rattaille, istui itse takapenkille, ja niin sitä sitten mentiin. Isä opasti minulle, miten syömään mennessä minun pitää mennä edellä ja takaisin tullessa hän tulee edellä. Sitten emäntä alkoi tuoda itsekudottuja kankaita sylin täydeltä, ja selvitti mitä mistäkin oli ajateltu tehdä. Tämä piti muistaa. Töitä sitten olikin. Vuorenmaa toimi kiertävänä kraatarina muun muassa Ikaalisissa Luhalahdessa sekä Viljakkalassa, jossa alla olevat muistelutkin perustuvat. Täällä emäntä oli ehtinyt tuoda jo kangaspakat pirtin pöydälle valmiiksi. Sen jälkeen isäni alkoi konehtia ja minua määrättiin viemään rautaa kuumenemaan hellanpesään. Ensinnä emäntä toi kahvit ja ne nautittiinkin aluksi. Sitten alkoi taas työvälineiden kokoaminen ja lähtö toiseen taloon. Saavuttuamme taloon nostimme työvälineet sisään ja sitten se työnteko alkoi. Meillä oli sellainen nahkainen selkäreppu, johon otettiin konelankaa, liitua, raudanjalka ja näppiläpi, silkkiä ja näpinläpipuukko. Ensinnä nostettiin kone rattaille, sitten nahkareppu, rässilauta, hijalauta, viinkeli ja vuorikangasta. Heti keväällä koulujen loputtua piti ottaa neula käteen ja lähteä isäni kanssa pitäjälle siihen asti, kunnes koulu jälleen syksyllä alkoi. Aterialta päästyämme emäntä ilmestyi ja alkoi nauraa, kun voipallo oli sortunut alas toiselta puolelta. Pitää ottaa nyt, ettei nälässä tarvitse neuloa. Kahden päivän kuluttua minun selkäni tuli kipeäksi. Tässä talossa viivyttiin kolme viikkoa. Hän otti ja käänsi pallon ja otti sieltä alta voin, jota söimme. Isä sanoi, että anna minä laitan voita sinulle. Oli sellainen tapa, että lähdettiin kerralla kiertämään aina yhden kylän talot, ettei tarvinnut kaukaa lähteä hakemaan joka kerta. Laitoimme työvälineet sitten kuntoon. Pöytään asettuessamme ihmettelimme, kun voi oli asetettu kuin pallo asetille. Sitten isä antoi minulle ylisyrjän neulontaa ja näpinreiän tekoa, sillä en ollut ammatissa sen pidemmällä. Tekstin kirjoittaja Martti Santasalo haastatteli isoäitiään Emmi Vuorenmaata (1901–1987) vuonna 1976. Vuosi 1913 Olin 13-vuotias joutuessani ammattiin isäni opastamana. Oli paljon neulottavaa. Isäni otti mitat isännästä, jolle tehtiin sarsista puku. Sinne isäntä oli tilannut ajan ja hän lupasi tulla hakemaan meidät hevosella. – Penkki on koivua, kyllä se siitä pian menee kun tottuu, isä sanoi. – Eikö kraatarit voita syö ollenkaan. Sillä aikaa kun puku tuli leikattua, minä laitoin koneen kuntoon ja hain rässilaudan ja jalan ja kaikki muut välineet, että ne olisivat saatavilla. Pojille tehtiin puku ja kaksi täkkiä sekä muutamia irtohousuja. Aamulla isäni opetti minut ottamaan tarkoin kaikki huomioon, mitä piti ottaa mukaan lähdettäessä pitäjälle. Sitten hän käänsi pallon takaisin asetille. Isä otti itse vuorikankaat, joita hän oli varannut asiakkaita varten. No, nyt oli kaikki kunnossa, ja isäntä saapui meitä hakemaan. En sillä kertaa sitä vienyt, kun isä sanoi, että katso sinne kannen alle, mitä kiehumassa on. Emmi ja Kalle Vuorenmaa Ikaalisten Luhalahdesta. Isä kävi välillä kotoa hakemassa vuorikangasta, sillä niitä ei ollut kotona kudottuja
040 179 0001 av. 050 307 3265, Hämeenkyrö Hieroja Janita Ketola P. 050 438 9712 • Av. tiistai 9–15, perjantai 9–15 Tilitoimistot TILITOIMISTO AHVENAINEN Sepänkatu 3, Kyröskoski p. 050 569 1969 www.apuenkeli.fi / @apuenkeli KRISTIINA p. 044 594 6070 p. 0400 929 614 PÄIVI SALMESVUORI p. Av. Leipomot Ristamäentie 24, Hämeenkyrö p. 03 371 6152 Autojen huolto ja korjaus Autoja konekorjaamo KARTTUNEN Viljakkala, p. 040 548 0830 anssi.honkilahti@asuntori.fi Julkinen kaupanvahvistaja KARI JESKANEN LKV, KiAT • p. 050 310 7777 Autotarvikkeet Autotarvikkeet edullisesti Hämeenkyrön TARVIKEPISTE Oy Jaakont. kolmen rivin ilmoitus 75 €. 045 112 2557 Metsätilojen myynti Metsätiloilla on hurja kysyntä. 010 219 7220 Julkiset kaupanvahvistajat Julkinen kaupanvahvistaja ANSSI HONKILAHTI LKV • p. 03 371 4864, 040 831 9328 Taksit HÄMEENKYRÖN TAKSIASEMAT p. Salomäki Oy * Lokakaivojen tyhjennykset * Viemäreiden avaukset, kuvaukset p. ti–la Parturi-kampaamo JOHANNA p. 040 676 4000 Taksit Laiskajaakon Taksi 050 571 7573 • 1-8 henkilöä • pyörätuolikuljetukset taksi@laiskajaakko.net TAKSI Hämeenkyrö Myös ennakkoon. ma–pe 6.30–17, la 8–14 LVI-asennukset LVI-palvelut, lämpöpumput ja vahinkosaneeraukset Harri 050 472 9646 Pasi 050 472 9648 Putkityö KUUKKULA Oy P. 045 341 2733 www.tmh-tilit.com Hämeenkyrön liikekeskus Hämeenkyrön Tilija Kiinteistöpalvelu Oy Tilitoimistopalvelut • Sivutie 2 p. 040 708 1113 Ikaalinen TURVALA YHTIÖT OY Rakennusja remonttityöt, maanrakennustyöt p. 0500 335 526 tai kari.jeskanen@ostametsaa.fi katso sivujamme ostametsaa.fi, etuovi.com tai facebook.com Jeskaset LKV Oy Painopalvelut www.m-print.fi • p. 050 531 0022, Kyröskoski JalkaVilla Virpi Potila p. 1, Kyröskoski p. 040 1429 119 Hämeenkyrön liikekeskus, katutaso Hiusmuotoilija Ansku Jokireitti 4, Kyröskoski p. 24 % Yrittäjä, Yrittäjä, lähde mukaan! lähde mukaan! UutisOiva Palveleva YritysOiva KESÄ KESÄELÄMÄÄ ELÄMÄÄ ILMESTYY ILMESTYY KESKIVIIKKONA KESKIVIIKKONA 29.6.2022 29.6.2022 03 3143 3173 | mediamyynti 040 737 7293 | Marjaana 043 217 0764 | Tarja Lähde mukaan varaamalla paikkasi! Lähde mukaan varaamalla paikkasi! www.oivaseutu.fi Lehti jaetaan n. Marko Kosonen ajanvaraus p. 0400 732 857 www.edustushakli.fi ilkka.hakli@edustushakli.fi Vuokrataan NOSTOLAVAA www.maalaustyönummela.com P. 040 1429 119. 03 371 6641. 050 411 7091 Kauneushoitola Kimallus Karoliina Härkki Avoinna ajanvarausten mukaisesti Härkikuja 2, Hämeenkyrö p. 03 371 2373 •• Henkilö-/pakettiautojen huolto •• Varaosamyynti • • Ilmastointilaitehuolto AUTOHUOLTO KETOLA & VESA OY Jaakontie 10, 39200 KYRÖSKOSKI p. 03 371 6004 KYRÖSKOSKEN HUOLTOKESKUS OY Autojen monimerkkihuolto Av. 050 522 4976 044 273 0817, Valtakatu 55, Kkoski www.parturikampaamojatta.fi Parturi-kampaamo ERJA Kyrönsarventie 4, Hämeenkyrö p. 040 504 2515, 040 557 2915 www.turvalayhtiot.fi Siivousliikkeet, tarvikkeet ja aineet ApuEnkeli-kotipalvelut Arjen apua! P. Esim. 03 458 6700 • Kaikki sähköasennustyöt, suunnittelu ja tarvikemyynti Sivutie 2, Hämeenkyrö p. 03 371 6080 tai 0500 239 557 Korut ja kellot Kultaja hopeakorut, kihlat kastelahjat, kellot, paristojenvaihdot HÄMEEN KULTA JA HOPEA Hämeenkyrön liikekeskus, katutaso Puh. 050 310 0331 Parturit ja kampaamot PARTURI Pirjo Kauranen Hämeenkyrön Liikekeskus Härkikuja 2, p. 0400 290 957 HAIR & BEAUTY HEIDI puh. Suuriniemi Kuljetus p. 03 3143 3173 ilmoitukset@oivaseutu.fi Ilmoituksen rivihinta 25 € kolmen kuukauden jaksolta. 040 769 8420 www.maanrakennusjokinen.fi Meiltä myös • nostopalvelut • ruoppaukset Rakentaminen SORAT ja MURSKEET M. 040 514 8031 Kyron sairauskassa p. ark. 0400 732 773 Katsastusasemat Paikallinen suomalainen 03 448 0600 • ma-pe 8.30–16.30 Kauneushoitolat SKY-kosmetologi Pirjo Sirén p. 050 558 0337 Palvelut Hämeenkyrön kunta Elinkeinopalvelut Haudotko yritysideaa. 0500 236 565 Palinperäntie 35, Ikaalinen p. 050 330 0622 www.ikaalistenvalokuvaamo.fi Käytä paikallista! • Osta paikallista! • Suosi paikallista! Mediamyynti p. Soita Kari Jeskanen p. Asuntomyynti 040 500 9083 timo@lepomakilkv.fi p. 03 371 2245, to sulj., Viljakkala Parturi-Kampaamo KOSKI Valtakatu 49, Kyröskoski p. sopimuksen mukaan Nikkari-Tuomisentie 107, Hämeenkyrö KOULUTETTU HIEROJA Petri Koski p. 040 756 2840, Sasi Rakentaminen Edustusliike ILKKA HÄKLI OY * Rakennustarvikkeet edullisesti p. 03 371 6911 p. 0500 335 526 kari.jeskanen@ostametsaa.fi Jätehuolto Kuljetusliike U. 03 371 5402, myös väritulosteet Kodinkonehuollot Kotitalouskonehuolto KIRMO Oy Valtakatu 8, 39200 Kyröskoski p. 050 327 6707 30 vuoden kokemuksella Hieroja Iris Koski P. 03 371 6235 TUULA NIEMINEN Kyröskoski p. 0400 831 699 TAKSI 040 501 4900 1 + 6 ja pyörätuoli Terveydenhoito Hieroja Hamari Raimo p. 8–18, la suljettu Kahvio p. Hintoihin lisätään alv. 03 371 6148 ML Huolto , Hämeenkyrö p. 040 594 0814, Ikaalinen pia.laakso@siivousliikelaakso.fi www.siivousliikelaakso.fi Siivouspalvelu T. 050 912 1339 Kesäteatterit Heiskan kesäteatteri www.heiskan-kesateatteri.com Kiinteistöpalvelut www.kiinteistohuoltoruuska.fi p. 045 138 7170 Jalkojenhoitaja (AT) Av. 040 739 9407 • sähköasennukset • sähkötarvikkeet • antenniasennukset • kodinkoneet Soutajantie 8, Ikaalinen p. Tule keskustelemaan yritysideastasi. 040 754 1090 Kyröskoski Kauneusja jalkahoitola SKY-kosmetologi Anne Vainikka Valtakatu 57 LH 1, Kyröskoski p. 040 570 5655 Asusteet Kyröskoski, Koskitie 6, p. 040 367 7744 TERKAN-KIITO Tavarakuljetukset p. 03 371 3031 Parturiliike HANNU LEPISTÖ Kyröskoski, p. 0400 426 124 • www.asuntori.fi Valoja videokuvaajat p. 0400 636 136 Hämeenkyrö Sähköasennukset KM Sähköasennus Oy p. 040 733 3433 Kirjapainot Hämeenkyrön Kirjapaino Eteläntie 2, KYRÖSKOSKI p. 045 630 2600 • www.mlhuolto.fi SATAKUNNAN AUTOKORJAUS Tippavaarantie 9, KYRÖSKOSKI P. 12 500 kotiin Hämeenkyrössä, Ikaalisissa,Jämijärvellä ja Viljakkalassa.. PUSA Oy p
Ensimmäisenä keltaista, punaista, sinistä ja vihreää yhdistävä Harlequin-värikokonaisuus nähtiin Volkswagen Beetlen mainoksessa vuonna 1964. Kaverit pitävät ajopeliä yhteisenä ajoneuvona, joka saattaa tänä kesänä kuljettaa heidät Rammsteinin keikalle Tallinnaan. Pelkkä osallistumismaksu tapahtumaan maksoi tänä vuonna 8 700 Yhdysvaltain dollaria eli nykykurssilla reilut 8 100 euroa. Ei ole sattumaa, että Pulkkisen, Hietakankaan, Eskojen, Ruuskan ja Jyringin joukkueen nimi Gumball 500-tapahtumassa oli ”Harlequin Cartel”. Mukana oli kuitenkin kaikenikäisiä, 40–50-vuotiaitakin näki paljon. Kaverukset pääsivät matkaan Volkswagenin Harlequin -auton tapaan maalatulla ajopelillä, ja auto pelitti hyvin koko reissun ajan. Tapahtuma iskee silmää hulppeammalle Gumball 3000 -tapahtumalle, jonka osallistujat ajavat urheilu-, rallija klassikkoautoilla, jeepeillä sekä eksoottisilla autoilla eri maanosien läpi. Nuoret ovat osallistuneet aiemmin muunlaisiin autotapahtumiin, esimerkiksi automiitteihin. ”Tosi hyvä tunnelma” Gumball 500 -tapahtumassa ajetaan reittiä, jonka varrella osallistujat suorittavat tehtäviä. Volkswagen Shara sai pintaansa neljää eri väriä.. Yhteystiedot mukaan. Se kannatti. – Siellä oli tosi hyvä tunnelma. Suunnitelmissa on ollut esimerkiksi Saksa, Samuli Pulkkinen kertoo. Myöhemmin, vuonna 1995 yhtiö juhlisti Polo Harlequinin lanseerausta monivärisillä autoilla. Gumball 500 oli Hietakankaan ja Pulkkisen mielestä mukava, erilainen tapahtuma. Tapahtumaan osallistui 234 joukkuetta, ihmisissä laskettuna yli tuhat osallistujaa. Seuraavaksi kisaajat suuntasivat Porin Yyteriin, josta piti ottaa mukaan kupillinen hiekkaa ja viedä se Seinäjoelle. – Suurimmaksi osaksi osallistujat olivat nuoria, ehkä 20–30 väliltä. Ensi vuoden kesänä auto saattaa päästä pidemmällekin reissulle. Missäpä toisaalta ei olisi mukavaa, kun on oikeassa seurassa. Tällaiseen lähteminen on helppoa nuoremmillekin ja kenelle tahansa siksi, ettei se maksa juuri mitään ja sinne voi tulla kuka vain. Samuli Pulkkinen, Arttu Esko, Juuso Esko, Joni Jyrinki, Miika Ruuska ja Teemu Hietakangas ottivat yhteiskuvan. 19 ARJESSA KESKIVIIKKO 8.6.2022 R I S T I S A N AT E H T Ä V Ä V O I T T A J AT Ristikon 19 vastanneiden kesken arvotut palkinnot voittivat Esko Kauppila Kyröskoski, Maria Santoo Kilvakkala ja Satu Tuohimäki Laihia. Tehtäviä oli reitin varrella myös muun muassa Oulussa ja Ylivieskassa. NIMI: OSOITE: PUHELIN: R19 Gumball vei kaverukset halki Suomen Hämeenkyrössä muotoutunut kaveriporukka suuntaaa ensi kesänä autollaan Eurooppaan. – Olemme miettineet, että voisimme lähteä Eurooppaan. Nuorten miesten illat auton viimeistelyn parissa venyivät öihin tapahtumaa edeltäneenä viikkona. – Meillä on kavereiden kesken hyvä meininki, pidetään toisista aina huolta, autetaan toista tarvittaessa ja pidetään hauskaa, Hietakangas kuvailee. Kun hämeenkyröläissyntyinen, viime syksynä Ylöjärvelle muuttanut Samuli Pulkkinen huomasi auton nettiä selaillessaan, muistui mieleen unohduksiin painunut haave: kaveriporukalla olisi mukavaa osallistua Gumball 500 -tapahtumaan. Tänä vuonna kisailu alkoi Hyvinkäältä. RISTIKKO 23 Palauta ristikko 29.6.2022 mennessä osoitteeseen: Seutulehti UutisOiva Keskisenkatu 1–3 A, 39500 Ikaalinen. Pulkkinen lähti toissa viikonloppuna Gumball-reissulle Hämeenkyrössä muodostuneen kaveriporukkansa eli kavereidensa Teemu Hietakankaan, Arttu Eskon, Juuso Eskon, Miika Ruuskan ja Joni Jyringin kanssa. Muutamien kymppien pääsymaksukaan ei päätä huimaa. Kaveriporukka maalasi auton uuteen uskoon ja teki pientä viime hetken huoltoa. • Anne Salminen HÄMEENKYRÖ, YLÖJÄRVI. Arvomme palkintoja. Gumball 500 -tapahtumassa meno on käänteinen: ajoneuvo saa maksaa korkeintaan 500 euroa, ja korjaus ja tuunailu yhtä paljon. Tapahtuma sopii niille, jotka tykkäävät ajella, tutustua uusiin ihmisiin, saada reissufiilistä ja pitää hauskaa, Teemu Hietakangas sanoo. – Sinne tulee lyhempi matka kuin Kuusamoon, Hietakangas huomauttaa. Reitti päättyi Kuusamon Rukalle, jossa nuoret yöpyivät teltassa ja autossa. 7-paikkaisen Volkswagen Sharan – josta muuten löytyy VR6-moottori – tarina ei ole vielä ohi. Suurin osa kaveruksista asuu edelleen Hämeenkyrössä. Siinä se oli, mynämäkeläinen 90-luvun loppupuolella valmistettu Volkswagen Shara, myynnissä 500 eurolla. Ensimmäisenä osallistujien piti ajaa Forssan torille ottamaan ryhmäkuva joukkueesta
040 748 5422 www.irjainkinenoy.fi • avioehdot • testamentit • perintösuunnittelu • perunkirjoitukset • perinnönjaot • ositukset • edunvalvontavaltuutukset • kauppaja lahjakirjat • kaupanvahvistukset Notariaatti & LKV Toimisto Irja Inkinen Oy Kauppakatu 14, Ikaalinen kaupanvahvistaja ajanvaraus p. 24% 2 x 25 mm 33 € 132 € 2 x 30 mm 39,60 € 158,40 € 2 x 35 mm 46,20 € 184,80 € 2 x 40 mm 52,80 € 211,20 € 2 x 45 mm 59,40 € 237,60 € 2 x 50 mm 66 € 264 € mediamyynti p. 24 % PIHA JA PUUTARHA AUTOLIIKKEET JA HUOLLOT HYVINVOINTI Naisille ja miehille Koskitie 6, 39200 Kyröskoski • 03 371 6152 Avoinna: ma-to 9–17, pe 9–18, la 9–14 Palveleva vaateliike vaatteet ja asusteet arkeen ja juhlaan PARHAAT BETONIT Laurilan Betoni Kyröskoski • www.laurilanbetoni.fi P. 029 56 60760 Notariaatti & LKV Toimisto Irja Inkinen Oy w avioehdot w testamentit w perintösuunnittelu w perunkirjoitukset w perinnönjaot w ositukset w edunvalvontavaltuutukset w kauppaja lahjakirjat w kaupanvahvistukset kaupanvahvistaja Kauppakatu 14, Ikaalinen ajanvaraus p. OSAAJAT OSAAJAT Oivat Oivat Ammattilaiset palveluksessasi ASUSTEET PALVELUT KOTI JA RAKENTAMINEN Neljän tai useamman ilmoituksen sarja, julkaisu peräkkäisinä viikkoina. VASTAANOTTAVAT SILMÄLÄÄKÄRIT SILMÄTAUTIEN ERIKOISLÄÄKÄRIT • Jukka Kuittinen • Petteri Paassilta Ikaalinen, Vanha Tampereentie 10 p. 040 748 5422 www.irjainkinenoy.fi Vanha Tampereentie 18–20, 39500 IKAALINEN, p. 040 5354 569, 040 7023 313 PYYDÄ ILMAINEN TARJOUS • KATTOREMONTIT • SADEVESIKOURUT • KATTOTURVATUOTTEET • PELTITYÖT PAIKALLISTA PALVELUA! www.rakennuspalvelusoukko.fi • 045 605 6275 •• PIHAPUIDEN KAADOT •• RISUJEN POISVIENTI •• KANTOJYRSINTÄ •• POLTTOPUUN MYYNTI Tmi Tuomo Palomäki • 040 742 7024 Jussi Rantanen I Jarkko Lappalainen Valtakatu 30, Kyröskoski p. heinäja elokuun lauantait suljettu 03 448 2149 Teollisuustie 20 Parkano Pirkanmaan Oikeusaputoimisto Oikeusavustajan vastaanotto Ikaalisissa ja Parkanossa. 03 371 3122 Ma–pe 9–17, lauantait suljettu touko-elokuun, paitsi lääkärin vastaanottopäivinä. 03 458 6520 Avoinna: ark. Ajanvaraus p. ilmoituskoko hinta / yksi lehti hinta / 4 ilmoituskertaa + alv. 03 3143 3173 ilmoitukset@oivaseutu.fi Varaa paikkasi. 040 5354 569, 040 7023 313 kattomiehet.fi Puh. 050 327 6707 raimo.hamari@kolumbus.fi | Telkontie 40, 39200 Kyröskoski Hierontahinnat alkaen 30 € (30 min) Eläkeläiset ja opiskelijat – 20% Rahkolankuja 18 A 1, Ikaalinen p.010 322 9656 • tempodent.fi Käyräkuja 30, Vuorentausta, Ylöjärvi • www.pispalasi.fi Laaja valikoima lasialan tuotteita ja palveluita vuodesta 1987! P. 10–17 la 10–13 SYRJÄNEN Koulutettu hieroja RAIMO HAMARI Täsmähoito kipuun 30 vuoden kokemuksella • osteopaattinen mobilisointi • perinteinen hieronta • hermoratahieronta • purentalihasten hieronta Ajanvaraus p. Kysy lisää ja varaa paikkasi: ilmoitukset@oivaseutu.fi 03 3143 3173 Pienin ilmoituskoko 2x25 pmm, hinta 33 €/ilmoitus + alv. 03 213 3303 Päivystys 24 h Pispalasi Oy Pispalasi Oy RENKAAT, VANTEET, RASKAAN, KALUSTON PALVELUT MA-PE 8-17 LA 9-13 Huom. 03 371 6106 • 03 371 6536 laurilanbetoni@laurilanbetoni.fi KAIKKI KATTOTYÖT KIRVESMIESTYÖT kattomiehet.fi Puh. 03 457 330, www.iktiki.com, kirjanpito@iktiki.com, isannointi@iktiki.com Asiantuntevaa ja monipuolista palvelua: 4 Tilitoimistopalvelut 4 Isännöintipalvelut 4 Kiinteistöjen huollot ja siivoukset OSAAJISTA Oivista Oivista Neljän tai useamman julkaisukerran sarjoina
Jigikalastustapahtuma sai alkunsa kaverusten kisailusta Kaveriporukan hullu idea muuttui isoksi tapahtumaksi kolmessa vuodessa. Kilpailuun osallistuu 28 venekuntaa, joissa on maksimissaan kolme kalastajaa. Esillä sääntömääräiset, ym. Hämeenkyrön Räpsä hävisi maanantaina pelatun kotipelin Rauman Feraa vastaan tyttöjen superpesiksessä. Jigikalastustapahtuman järjestäjät Jussi Katajamäki ja Samsa Liimatainen ovat innoissaan tapahtumasta.. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Venekään ei ole aluksi välttämätön investointi, sillä jigausta voi harrastaa myös kuivalta maalta. Tervetuloa. Kahvitarjoilu. Jigikalastus on heittokalastusta, joten veneiden etäisyyksistä on pidettävä huolta, selostaa kilpailun toinen järjestäjistä Samsa Liimatainen. Se on samalla yksi valtakunnallisen Avoimet pihat -tapahtumaan osallistuvan Jämijärven rasteista. Seuraavan kerran Tarmon naiset astelevat areenalle kotiottelussa Rauman Feraa vastaan ensi viikon keskiviikkona. 21 URHEILU KESKIVIIKKO 8.6.2022 Tulemme paikkakunnallesi OSTAMME SEKÄ MYYMME KULTAA, HOPEAA, VANHOJA RAHOJA, SETELEITÄ, KOLIKOITA, MILITARIAA, KELLOJA LAUANTAI 11.6.2022 10–11.30 Kankaanpää, Citymarket 12–13.30 Jämijärvi, K-Market 14–15.30 Ikaalinen, Kauppakeskus Komppi 16–17.30 Hämeenkyrö, K-Supermarket 18–19.30 Ylöjärvi, K-Supermarket SUNNUNTAI 12.6.2022 10-11.30 Pirkkala, Tokmanni 12–13.30 Tammelan tori 14–15.30 Tampere K-supermarket Nekala 16–17.30 Tampere Linnainmaan Citymarket 18–19.30 Kangasalan tori KOTIKÄYNNIT NUMEROSTA 0800 150 150 www.arvokulta.fi -todennäköisesti aina paras hinta Hämeenkyrön Kehitysvammaisten Tuki ry:n KEVÄTKOKOUS pe 17.6.22 klo 18 Rönsyn tiloissa, Torikatu 8, Kyröskoski. – Turvallisuussyiden vuoksi yleisöä ei päästetä veneisiin, mutta kalastajilta voi halutessaan kysellä tarkempia tietoja, Liimatainen huomauttaa. Alamittaisten kalojen pyytäminen on kiellettyä. – Parin vuoden päästä siitä kaverusten hauskanpidosta ollaan siinä tilanteessa, että osallistujia on viiden venekunnan sijaan melkein kolmekymmentä, Liimatainen hämmästelee. – Mitä enemmän kalastukseen hurahtaa, sitä enemmän siitä tulee välineurheilua, ja silloin tulee harrastukselle hintaa, Liimatainen julistaa. Ensimmäinen jakso päättyi lukemin 0–4 ja toinen jakso lukemin 1–5. • Nea Kilpinen JÄMIJÄRVI. Torstaina Tarmo isännöi ottelua Haminan Palloilijoita vastaan. Vetovastuu kilpailujen järjestämisestä on nykyisin Liimataisen ja Jussi Katajamäen vastuulla. Mukaan pääsee matalalla kynnyksellä Suositun jigikalastuksen voi Liimataisen mukaan aloittaa matalalla kynnyksellä. – Joskus voi kalastaa kymmenen tuntia ja saada saaliiksi yhden kalan, joskus tunnissa voi saada kymmenen kalaa, Liimatainen toteaa. Kilpailijoiden joukkoon mahtuu niin amatöörikalastajia kuin kilpakalastuksen kärkinimiä. – Täytyy mennä turvallisuus edellä. Kilpailupäivänä kaveriporukasta saadaan talkoolaisia kirjaamaan tuloksia ja paistamaan makkaraa. Laajoissa kalastuspiireissä sana kiersi nopeasti, ja seuraavana kesänä kilpailuihin osallistui kaverusten tuttuja myös ympäryskunnista. Parhaimmiksi jigauspaikoiksi Liimatainen vinkkaa matalikon ja karikon. – Voisi sanoa, että se oli aluksi vain muutaman kaveruksen hullu idea. asiat Tervetuloa Johtokunta Ikaalisten Ampujat ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS 19.6.2022 klo 15 seuran ilma-aserata. Poppelikatu 10, 39500 Ikaalinen. – Kilpailussa on pyydä ja päästä vapaaksi -periaate eli mittaamisen jälkeen kala lasketaan takaisin veteen. Naisten suomensarjaa pelaava Tarmon naisten joukkue voitti torstaisen kotiottelunsa Kauhajoen Karhua vastaan. Pelin ensimmäisen jakson lopputulos oli 9–3 ja toisen jakson 5–0. Yhdessä kaksikko huolehtii järjestelyistä, yhteistyökumppanuuksista, palkinnoista, kilpailusivujen päivittämisestä ja muusta tarvittavasta. Supervuoro pysyi juoksuttomana, ja kotiutuslyöntikilpailussa Tarmo taipui Lohelle lukemin 1–3. Kalastajilla on ruokatauko kello 14–15 Markulahden rannassa, jonka aikana yleisöllä on mahdollisuus tutustua veneisiin ja kilpailijoihin. Ensimmäisen jakson vei Lohi lukemin 1–5, mutta toisessa jaksossa Tarmo veti pidemmän korren lukemin 3–0. VUOSIKOKOUS 21.6.2022 klo 18 Päivölässä. Johtokunta MYYDÄÄN KOKOUKSET Trilleri päättyi Tarmon miesten tappioon • Nea Kilpinen HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN. Riittää, että omistaa virvelin, erikokoisia ja -pituisia jigikumeja sekä aimo annoksen kärsivällisyyttä. Meillä oli tarkoituksena kisata leikkimielisesti ja viettää laatuaikaa kaveriporukan yhteisen harrastuksen merkeissä, Liimatainen naurahtaa. Ikaalisissa nähtiin keskiviikkona jännitysnäytelmä, kun Ikaalisten Tarmon ja Jyväskylän Lohen välinen miesten ykköspesiksen ottelu päättyi vierasjoukkueen hyväksi vasta kotiutuslyöntikilpailussa. Tervetuloa. Lavajärven Kalastusseura ry. Leikkimielisestä totiseksi kilpailuksi Kilpailun historia juontaa juurensa parin vuoden taakse, ensimmäiseen koronakesään. Seuraavaksi Räpsä lähtee keskiviikkona Tampereelle haastamaan Manse PP:tä naisten suomensarjassa. kesäkuuta jigikalastuskilpailu. Jämijärvellä järjestetään 11. Turvallisuuden lisäksi Liimatainen korostaa kilpailun vastuullisuutta. Vaikka kilpailulle riittää kysyntää, osallistujamääriä joudutaan rajoittamaan
Helmistä käteismaksu käytön mukaan. 03 3143 3150 PÄÄTOIMITTAJATOIMITUSJOHTAJA Katri Linnikko Julkaisija: Präntti Oy, ISSN 2243-2396 Paino: Sanoma Manu Oy, Tampere Sinulla on oikeus muodostaa mielipiteesi luotettavan tiedon pohjalta. ilmaiseksi kaikkiin otteluihin. Ohjaajana Tiina Karttunen. Avoimet Pihat LA 11.6.2022 Päivän aikana erilaisia pisteitä ympäri kylää! Pop up kahvilaa, ravintolaa, lettukestejä, pihakirppiksiä, musiikkia, työpajaa, pikakampauksia, kyläkohteita, maatilavierailuja yms. Klo: 18.00 TARMO HAMINA TARMO RAUMA Liput:10 eur, eläkeläiset ja opiskelijat 8 eur alle 15 v. kesäkuuta klo 10–12. Tervetuloa yleisötilaisuuteen Seitsemisen totutustarhalle lauantaina 11. 22 KESKIVIIKKO 8.6.2022 UUTISET Teerilampi 11.6.2022 kello 10–15 Vapapäivänä kaikki alaikäiset voivat kalastaa lohikaloja ilmaiseksi useilla Metsähallituksen kohteilla. Mukana myös Teerilampi Parkanossa. klo 20–24 Avajaistanssit Pasi Kivimäki & N.Y.T. Kaikki ohjeet ja kohteet: Eräluvat.?/vapapäivä LASTEN ILMAINEN KALASTUSPÄIVÄ ALOITTAA KESÄLOMAN! VAPAPÄIVÄ 2022 Facebook: Vapapäivä Instagram: #vapapäivä @vapapaiva Mahnalan lava Järj. Taitotorstaissa klo 13–16 Helmeillään kesäisiä koruja. Tutustu lehtemme tietosuojakäytäntöön www.oivaseutu.fi/tietosuojalauseke/ Nappaa Nappaa menovinkit menovinkit paikallislehdestä! paikallislehdestä!. JÄMIJÄRVELLÄ Kartta kohteista 1.6. ilmaiseksi. Tervetuloa! ArvoAreena la 18.6.2022 klo 13–16 Rahkolan Väentuvassa, Rahkolankuja 10, Ikaalinen Avioliiton ydintä etsimässä TT Martti Vaahtoranta: Jumalan kuvaksi luotu ihminen ja avioliitto Suomen teologisen instituutin pääsihteeri Santeri Marjokorpi: Voiko Kristuksen kirkossa olla kahta avioliittonäkemystä. Me ollaan pesiskentällä! MIssä Sää oot. Lisätietoja: www.suomenpeura.fi/fi/uutiset TAPAHTUMAT Lasten keskiviikossa klo 14 Lasten konsertti. vastuullistajournalismia.. alkaen www.jamijarviseura.fi Tervetuloa tutustumaan METSÄPEUROJEN TOTUTUSTARHAAN Seitsemiseen MetsäpeuraLIFE-hankkeessa tehty palautusistutus huipentuu kesällä loppujen totutustarhoissa olevien peurojen vapautukseen Lauhanvuoren ja Seitsemisen kansallispuistoihin. Tietosuojakäytäntö Seutulehti UutisOiva haluaa käsitellä henkilötietojasi luottamuksellisina. klo 20-24 Tanssiorkestereiden UUSI Suomen Mestari -22 15 € ALBERT SALMINEN & The Gallants LASTEN KESÄPAJOISSA LASTEN KESÄPAJOISSA vielä paikkoja vapaana! Katso lisätiedot nuorisopalveluiden nettisivuilta: https://ikaalinen.fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika/ nuorisopalvelut/lasten-ja-nuorten-kesatekemiset/ Kesätyöntekijät odottaa lapsia KESÄTEKEMISIIN! Soita 044 738 4100/Heidi Ikaalisten kaupunki/nuorisopalvelut Hämeenkyrön toimipiste Nuijamiestentie 1, 39100 Hämeenkyrö ilmoitukset@oivaseutu.fi p. Tervetuloa nuoret ja vanhat, yksinäiset ja perheelliset! https://www.facebook.com/arvoareena PELIPÄIVÄ Miehet TORSTAI 9.6. Opastus tarhalle kansallispuiston eteläpuolelta, Liesjoentien ja Jaulintien risteyksestä. Maisematie 531/13, Hämeenkyrö Avajaiset lauantaina 11.6.2022 klo 12 Avajaissanat: Kaupunginjohtaja Eeva Viitanen Musiikkiesitys: Ikaalisten viulupelimannit Juhlapuhe: Kotiseutuneuvos Katariina Pylsy Nostamme yhdessä maljan Rahkolan kesälle Näyttelyt avautuvat Tilaisuuden juontaa nuorisovaltuuston puheenjohtaja Ella-Sofia Lindeman Vapaa pääsy, tervetuloa! Pukukoodi: Kesähattu • Osoite: Rahkolankuja 10 • www.visitikaalinen.fi Lippujen myynti ovelta alkaen 1 h ennen konserttia. Liput: 5 eur, alle 15 v. MMMS ry mahnala.com mahnala.com Liput 15 € La 11.6. 03 3143 3100 Ikaalisten toimipiste Keskisenkatu 1, 39500 Ikaalinen ilmoitukset@oivaseutu.fi p. Paikalla metsäpeuroista kertomassa hankkeen työntekijä Metsähallituksen Eräpalveluista. Toivolantie 41, Ylöjärvi TOI OLA LA 11.6. Klo: 18.00 Naiset KESKIVIIKKO 15.6. Museon uutuusnäyttelynä Savumerkistä snapchattiin. Museoon ja tapahtumiin on vapaa pääsy
Lähtö Ikaalisten tori klo 9. oivaseutu.fi. Haku käynnissä: koulutuskalenteri.fi Seuraava aloitus 8.8.2022 – koulutuksen kesto n. ELY-keskus käsittelee suunnitelmaan laatimiseen liittyen tarpeellisia henkilötietoja. Viikkokisat tiistaisin klo 18 Ikaalisten yleisurheilukentällä 7.6. klo 14 Isopappilassa. klo 12 Kammarilla, Valtakatu 55 Kyröskoski. • Jos olet saanut kolme rokotusta ja lisäksi sairastanut koronavirustaudin, neljättä rokoteannosta EI tarvita. • Mikäli ei ole mahdollisuutta sähköiseen ajanvaraukseen, ajanvaraus aikuisneuvolasta p. Meiltä laadukkaat PUUVILLASATIINIALUSLAKANAT kuminauhalla. alkaen. Vaihdossa reilu hyvitys 50–200 € vanhasta nahkatakista! AITOA LAMMASNAPPAA Suomen Nahkakeskus • P. 23 KESKIVIIKKO 8.6.2022 HÄMEENKYRÖN KUNTA RAVINTOLAT TIEDOTUKSET MYYDÄÄN SEURATOIMINTA RIVERIA.FI/METSATALOUSYRITTAJA METSÄTALOUSYRITTÄJÄ (AT) Metsäalan ammattitutkinto, 150 osp Koulutus soveltuu nykyisille ja tuleville metsänomistajille sekä muille metsällistä tietoa tarvitseville! Koulutukseen hakijalta ei edellytä aikaisempaa metsäalan koulutusta. Ma 13.6. Ilmoittautumiset Timolle 040 866 7780 tai Erkille 040 516 9804. Teatteriretki Nokian Tehdassaaren kesäteatteriin 6.7. 050 522 0471 Opiskele tietotaitoa oman metsäsi hoitoon Opiskelu onnistuu työn ohessa Pirkanmaalla Huom! Tuotteet sopivat myös allergisille! VUODEVAATEMARKKINAT VUODEVAATEMARKKINAT Torstaina ja perjantaina 9.-10.6. klo 10.30–17 Kirkkokatu 2, Kyröskoski (Verho-Expertin vieressä) Satoja takkeja naisille ja miehille! Pusakat, 1/2pitkät, hupulliset, kokonahkaliivit…Runsaasti kokoja: naisille 32–54, miehille 46–68. Pääkohteena Jalasjärvi-Seuran ylläpitämä museo. Lähtö Poltinkosken lavalta, Leppäsjärventie 285. Yleisötilaisuus Aika: 16.6.2022 klo 17–18.30 Paikka: Mahnalan Ympäristökoulun ruokasali, Maisematie 761, Hämeenkyrö Alustavia suunnitelmia esitellään alueen asukkaille, maanomistajille ja muille asiasta kiinnostuneille. Heino 0400 734 663 UPEAT SOHVATYYNYT Hotellilaadun TÄKKI lievä II-laatu HYVÄ TYYNY 2 kpl 15 € 15 € / 2 kpl 20 € LASTEN PEITTEET JA TYYNYT 3 – 5 € TÄKIT I-II-laatu 5 – 20 € Edullisesti kotiin, mökille ja majoitukseen. klo 18–20.30 Heinistön lavalla. klo 18 Naisten Aluesarja Räpsä Kumuri. Tarkempaa tietoa yhdistyksen kotisivuilla. Ilmoittautumiset klo 17.45. klo 9–15 To 16.6. Suunnitelmaosuus alkaa Maisematien (Maantie 2623) nykyisen jalankulkuja pyörätien päästä, kulkee pitkin Miharintien (Maantie 2624) vartta ja päättyy Sasintielle (Maatie 13145) nykyisen luontopolun alkupisteeseen. klo 13 Leppäsjärven ympäripyöräily 13 km tai vaihtoehtoisesti 6,5 kilometrin kävelyreitti. Jukka tarjoaa Vienonpäivän kahvit(rajoitetusti). Ti 14.6. Ajanvaraus • Ensisijaisesti sähköisen ajanvarauksen kautta ikaalinen.terveytesi.fi • Sähköisessä ajanvarauksessa näet reaaliaikaisesti kaikki tarjolla olevat ajat. 69 €) KOULUTUKSET •03 371 3325•Kärrykuja 7, Hämeenkyrö•3-tie AITO & ALKUPERÄINEN AITO & ALKUPERÄINEN PAUSSI-PAIKKA Take away -annokset Kotiruokalounas, myös Kotiruokalounas, myös Palvelemme Palvelemme ma–pe klo 5–18 ma–pe klo 5–18 AURINKOPANEELIT LUOTETTAVASTI Meiltä laadukkaat aurinkopaneelit ja asennukset nopeasti sekä edullisesti vuosien kokemuksella. kuulumisesta löytyy osoitteesta THL.fi, ”Ketkä kuuluvat vakavan COVID-19-taudin riskiryhmiin?” Antovälit • Neljäs rokotus voidaan antaa aikaisintaan 3 kuukauden kuluttua kolmannen rokoteannoksen jälkeen. Sokkoretki 3.8. Vielä yksi 2 hengen hytti vapaana Kulje kanssainristeilylle 13.-14.9. IkTU ”Kuntotanssit” ke 15.6. Koronarokotuksia Hämeenkyrön neuvolassa ilman ajanvarausta Ma 13.6. • Huomioithan, että sähköisen ajanvarauksen voi tehdä myös toisen puolesta. • Tarkempi tieto riskiryhmiin 1. Bussin aikataulu: Kyröskosken matkahuolto 8.00, S-market pysäkki 8.10, Matkatie Ylöjärvi 8.30. Koronarokotukset ilman ajanvarausta tiistaina 5.7.2022 klo 9–15 aikuisneuvolassa. klo 18 Naisten Suomensarja Räpsä MansePP. Lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluvat esimerkiksi vaikeaa sydäntai keuhkosairautta, diabetesta ja sairaalloista lihavuutta sairastavat. Lisätiedot ja viikkokisojen lajit: www.ikaalistenurheilijat.fi Setlementti Kyröskoski Jukan laulut ti 14.6. Juhlimme yhdessä Ilmin kanssa. Eläkeliiton Hämeenkyrön yhdistys Parkanon retki ti 12.7. klo 12–16 Ma 27.6. Hämeenkyrön Räpsä Seuraavat viikon jakson kotipelit: Ke 8.6. kohteina mm. Tarkemmat tiedot Tainalta 040 762 4994 tai humina4@gmail.com. klo 12.30. ja 2. klo 9–14 KORONAROKOTUKSET • THL suosittelee neljänsiä rokoteannoksia lääketieteellisiin riskiryhmiin 1. Kesäteatteri ”Metsän morsian” Nokialla la 16.7. 040 835 8399. näytelmään Vannomatta paras. Bussin aikataulu: Kyröskosken matkahuolto 16.45, S-market pysäkki 16.55. Militariamuseo, Metsämuseo, Kalevi Keihäsen museo, ruokailu Pyhäniemessä. Terveysliikuntaa. • Jos aikoja ei ole saatavilla sähköisen ajanvarauksen kautta, niitä ei ole saatavilla myöskään puhelimitse. Halutessasi tietää tarkemmin väyläsuunnittelun tietosuojakäytänteistä, tutustu verkkosivujen tietosuojaosioon osoitteessa https://www.ely-keskus.fi/tietosuoja-ja-henkilotietojen-kasittely Kutsu on julkaistu tietoverkossa ELY-keskuksen verkkosivuilla 8.6.2022. TERVEYSKESKUKSEN VASTAANOTON KESÄAIKA • kiireettömiä toimenpiteitä, kuten luomenpoistoja ei tehdä • pääsääntöisesti ei tehdä ajokorttitarkastuksia. Neljännen rokotuksen saa, kun kolmannesta annoksesta on kulunut vähintään kolme kuukautta. 041 317 6683 www.elbros.fi KORONAROKOTUKSET HÄMEENKYRÖSSÄ THL suosittelee neljättä koronarokotusta nyt myös 70–79-vuotiaille lääketieteellisiin riskiryhmiin 1. • Hoidon tarpeen arviointi p. Puh. 040 567 3822 • Tervetuloa! Poltinkosken Kisa ry Su 12.6. 03 4501 510 KUTSU YLEISÖTILAISUUTEEN Tiesuunnitelman laatiminen: Maantien 2623, 2624 ja 13145 jalankulkuja pyörätie välille Miharinlammentie– Sasintie, Hämeenkyrö Pirkanmaan ELY-keskus ja Hämeenkyrön kunta laativat yhdessä Hämeenkyröön tiesuunnitelmaa Maanteiden 2623, 2624 ja 13145 jalankulkuja pyörätiestä välille Miharinlammentie–Sasintie. Kakkukahvit tarjoaa Hämeenkyrön Sotaveteraanit ry. Tilaisuudessa voi tutustua suunnitelmaluonnoksiin ja esittää niistä mielipiteensä. Suunnitteluratkaisut parantavat jalankulkuja pyörätieliikenteen sujuvuutta ja liikenneturvallisuutta. ja 2. 03 4501 516. kuuluville. Ikaalisten Kalevalaiset Naiset Kesäretki Jalasjärvelle ti 14.6. klo 18 Manso Camping. klo 9–13 Valtakatu 44, Kyröskoski, torin laidalla M. Haku päättyy 17.6.2022. Hämeenkyrön-Viljakkalan Eläkeläiset ry Korjaus: Kosken laulajat Aurinkorinteellä to 9.6. ja 2. 1,5 vuotta. (Ikaalisten Auton bussi). Ikaalisten Urheilijat Yleisurheilu. Parkkiskerho kokoontuu pe 10.6. Vielä ehdit ilmoittautua. Muistihoitajat kertovat aivoterveydestä ja ja muistisairauksista. Jalankulkuja pyörätie tulee mukailemaan nykyisten maanteiden linjauksia, ja se on suunniteltu osin viherkaistalla erotettuna, osin reunakivellä korotettuna. klo 10–17 sekä lauantaina 11.6. klo 9–14 Ke 20.7. Lisätietoja suunnitelmasta antaa Pirkanmaan ELY-keskuksen projektipäällikkö Jukka Hakala, puhelin 0295 036 224, jukka.hakala@ely-keskus.fi Tervetuloa! Pirkanmaan elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus ely-keskus.fi NAHKATAKKIMARKKINAT NAHKATAKKIMARKKINAT VAIN PERJANTAINA 10.6. klo 15–17 Aurinkorinteellä. Mansoniemen Meno Maastojuoksut pe 10.6. Veteraanien perinnekerho ke 15.6. (ovh. Sitovat ilmoittautumiset molempiin 30.6. kuuluville 70–79-vuotiaille. Kotimaista laatua! Finlayson LUOMUPUUVILLA ALUSLAKANAT, TYYNYT YM. klo 14–16 Ke 13.7. Lisätietoja: Marja-Leena Annala, p. klo 18 Naisten Suomensarja Räpsä Kokemäki. Lisätietoja hankkeesta voit lukea suunnitelmahankkeen Internet sivuilta https://vayla.fi/mt-2623-hameenkyron-jkpp-miharinlammentie-sasintie Tilaisuus on avoin kaikille alueen asukkaille, maanomistajille ja muille asiasta kiinnostuneille. mennessä Leilalle p 050 343 7133 ja Anjalle p. yhdessä Ylöjärven Eläkeläiset ry:n kanssa
Yritykset ja kunta käyttävät lehteä myös omaan markkinointiinsa. Seurakunta järjestää myös kesäseuroja. Tänä kesänä järjestetään Ikaalisten kirkossa toripäivän konsertti joka keskiviikko puolilta päivin. 050 3269 582. Heinijärvellä kyläpyöräily HÄMEENKYRÖ. Iso piha, rauhallinen paikka, rantaan 100 m. Heinijärvellä järjestetään kyläpyöräily lauantaina osana valtakunnallista Avoimen kylät –päivää. Sunnuntaina 12. klo 18 Rahkolan pihalla, Rahkolankuja 10, Ikaalinen (sateella sisällä) Siina & Hirvosen perheyhtye VAPAA PÄÄSY Tervetuloa! Ku va : Va lo ku va am o Vii vi H au ta m äk i Aikamatkan järjestää: • Rivi-ilmoitus, enintään 200 merkkiä • Hinta 30 €/ilmoitus • Jätä ilmoituksesi netissä: oivaseutu.fi TEHOKAS ILMOITUSPALSTA YKSITYISILLE. Reitin voi ajaa osina tai vaikka useampaan kertaan. kesäkuuta kello 12 Ylä-Satakunnan Musiikkiopiston oppilaiden esityksiä. Reitin voi ajaa myös omaan tahtiin ja omaan aikataulun mukaan kello 1014. Tilaisuuksiin on vapaa pääsy.. 24 KESKIVIIKKO 8.6.2022 lähde mukaan kertomaan palveluistasi Luotettavia lähipalveluita Hämeenkyröstä 2022 -lehteen! Lehteä jaetaan Hämeenkyrössä, Ikaalisissa, Häijäässä ja Ylöjärvellä. Vuokrataan kesämökki koko kesäksi, Ikaalinen Höytölä. Urheilu Ikaalisissa keskiviikkoisin toripäivän konsertteja IKAALINEN. P. Kyläpyöräilyn koko lenkki on 17 kilometriä, josta Kierikkalan lenkki 11 kilometriä ja Herttualan kuusi kilometriä. Varaa paikkasi Ilkka Häkli 0400 732 857 tai ilkka.hakli@edustushakli.fi Lehden tuottaa, HÄMEENKYRÖSTÄ 2022 2022 Painosmäärä 20 000. kesäkuuta esiintyvät Ikaalisten Mieslaulajat Riitta Peuralan johdolla. Seuraavana keskiviikkona 22. Ikaalisten seurakunnan konserttisarjassa kuullaan ensi keskiviikkona 15. Mainostoimisto OivaMainos Oivallinen AIKAMATKA Ikaalisissa MUSIIKKINÄYTELMÄ koko perheelle keskiviikkona 22.6. Juuri remontoitu, sähköt, vesi, sisä-wc. Jakelu elokuun ensimmäisellä viikolla. kesäkuuta kello 18 ovat vuorossa Kartun kesäseurat Mämmiäisten rannalla. Lähtö reitille on Heinijärven koululta, ohjattu kierros starttaa kello 10