sivu 16 Työllisyyteen etsitään valtakunnallisia ideoita sivu 8 Vaatemallisto ottaa kantaa vaikeisiin aiheisiin sivu 12 Ambulanssi ei kellonajoista piittaa sivu 10 Iisakki aloittaa uutena LVI-alan koulutuksen sivu 3 Kansalaisopistojen keväässä on paljon uutta sivu 5. TORSTAI 9.1.2020 Irtonumero 2,50 € Hämeenkyrö • Ikaalinen • Jämijärvi • Viljakkala Ikaalisten yhteiskoulun historia kansien väliin sivu 4 N:o 1 Vaatteen uusi elämä Riikka Viljanen ja Marianne Karhumaa tietävät, miten tekstiilin saa kukoistamaan tai kiertämään
Bensakoneen rinnalle voi asentaa kaasulaitteiston, ja valtiolta saa siihen huomattavan tuen. Valintaa ei ole tarvinnut katua. – Ja vaikka intressi kaasuauton hankintaan olikin taloudellinen, kyllähän se maaseudun ihmistä lämmittää, että lompakon lisäksi luontokin kiittää, Ahola päättää. Suomessa myytävissä kaasuautoissa on aina myös bensatankki. – Raija Vuorinen on tuki ja turva meille uusille. Huonompi puoli on, että viiden minuutin työmatka piteni huomattavasti. Hämeenkyrön kunnan teknisissä palveluissa on lyhyessä ajassa vaihtunut useampi henkilö. Aholan autoon kaasua menee 16 kiloa. Bensaa käytetään voimanlähteenä vain, jos kuski niin haluaa. Kaasusta puhuttaessa on huomioitava, että siinä mittayksikkö on kilo, ei litra. Suoniemi siirtyi kunnan palvelukseen lokakuun alussa yksityiseltä puolelta. Haastatteluhetkellä Aholan käyttämällä tankkauspisteellä Lielahdessa hinta oli 1,30 euroa kilolta. 2 TORSTAI 9.1.2020 Kaasukone vie puolet polttoainelaskusta • Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. Kesäaikaan työhön kuuluvat lisäksi esimerkiksi puistot ja venelaiturit. Kaasukoneen hankinta ei välttämättä edellytä uuden auton ostoa. Kun moottorin lämpötila on riittävä, vaihtuu voimanlähteeksi automaattisesti kaasu. Hän vinkkaa rakentajille myös loppukatselmuksesta, joka tuntuu usein unohtuvan. Juuri siinä oli syy hakeutua uusien haasteiden pariin. Uusi toimistopäällikkö Sari Hietala-Karlsson aloitti työt marraskuussa. – Ainakin morjenstetaan joka kerta. Siinä voi sitten vaikka jaloitella tai mennä autoon istumaan. Markkinoilla on myös malleja, jotka käyttävät kaasua käynnistämisestä lähtien. – Kannattaa muistaa, että käyttöönottokatselmuksen, eli niin sanotun muuttokatselmuksen lisäksi myös loppukatselmus tulee huolehtia kuntoon luvan voimassaoloaikana. Suoniemen tehtäviin kuuluvat rakennusja maa-aineslupiin liittyvät katselmukset, puunkaatoilmoitukset taajama-alueilla sekä rakennetun ympäristön valvonta. Aholan autossa sen tilavuus on 20 litraa. Vesilahdessa Hietala-Karlsson ehti työskennellä 18 vuotta. Hämeenkyrön tekninen toimisto sai uusia vahvistuksia • Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. Sillä pärjäsi melkein vuoden. Hän siirtyi Hämeenkyröön Vesilahden kunnan palveluksesta, jossa hän hoiti teknisen toimiston ja rakennusvalvonnan palvelusihteerin tehtäviä. Tosin silläkin on puolensa. Eli täysi tankki tulee maksamaan 20 euroa ja 80 senttiä. Tähän aikaan vuodesta hänen työpäivänsä täyttävät pääasiassa kaavaja yksityisteiden kunnossapito. – Toki asioiden sisäistäminen ottaa aikansa, ja viranhaltijapäätökset ovat minulle kokonaan uusi asia. – Rakennuslupiin liittyvät katselmukset voi tilata suoraan minulta, mielellään noin viikko etukäteen. Se oli enemmän suoraa asiakaspalvelua. – Tämä on logistisesti unelmapaikka, koska asun Nokialla. Heiltä voi kysyä, miten on toimittu. Jos Hietala-Karlssonin työmatka piteni, tarkastusinsinööri Hannu Suoniemen työmatka lyheni mainittuun viiteen minuuttiin. Vaikka teknisellä toimistolla onkin nyt paljon uusia työntekijöitä, he kokevat päässeensä tehtäviin hyvin käsiksi. Lisäksi silloin sattui olemaan mielettömän hyvä tarjous, jolla kaasua sai tankata todella halvalla. – Tämä autohan on vanha ja paljon kuluttava. Maanrakennusmestari Pekka Toivio ei kiireiden vuoksi päässyt kameran eteen.. Viime vuodet ovat tuoneet yhä enemmän vaihtoehtoja autojen käyttövoimaksi. Ja onhan tämä uusi haaste. – Työ siellä oli aika erilaista kuin täällä. – Tehtaalla asennetussa säiliö on korin sisällä pohjassa. Täydellä kaasutankilla menee noin 300 kilometriä, mutta uudemmilla pääsee helposti 500 kilometriä. Tänne on helppo kulkea töihin sekä kotoa että mökiltä. Sen jälkeen se on maksullista. Jälkikäteen asennettuna kaasusäiliö laitetaan tavaratilaan, joten säiliö on melkoinen tilasyöppö. Toimistopäällikkö Sari Hietala-Karlsson ja tarkastusinsinööri Hannu Suoniemi ovat Hämeenkyrön teknisen toimiston uusia kasvoja. Rakentajan tulee huolehtia, että katselmukset tilataan rakennusvalvonnasta oikea-aikaisesti, Suoniemi muistuttaa. Se vie tilaa vain bensatankilta, ei muulta, Ahola tiivistää. Aholan käyttämä malli käynnistyy aina bensakoneella. – Tuli taitekohta etsiä uusia haasteita ja kehittää itseään. Taustalla on joko entisten työntekijöiden siirtyminen toisiin tehtäviin tai eläkkeelle jääminen. Kaasun tankkauksessa on sekin hyvä puoli, että letku lukitaan autoon, eli siitä ei tarvitse pitää kiinni. Tomi Ahola hankki kaasuauton noin kolme vuotta sitten taloudellisista syistä. Lisäksi toimin sihteerinä teknisen lautakunnan kokouksissa. – Ehkä isoin halu tulla tänne oli työmatka. Nykyään Ahola tankkaa kaasua markkinahintaan, mutta arvioi silti, että bensakoneeseen verrattuna paljon ajavalla on polttoainekuluista lähtenyt ainakin puolet. Suoniemen tapaan myös Toivio on hankkinut alan kannuksensa yksityiseltä puolelta, joskin hän on työskennellyt myös Tampereen kaupungilla. – Ainakin työasiat jäävät kotimatkalle. – Myös ajossa voimanlähteen voi vaihtaa bensalle napin painalluksella. Niin on helpompi mennä kysymään, että onko hetki aikaa. Tietysti ruokahalu kasvaa syödessä, eli pitäisi saada uudempi ja vähemmän kuluttava auto. Myös Hietala-Karlsson kokee päässeensä hyvin alkuun. Tankkauksesta on tullut sosiaalinen tapahtuma, sillä tankilla tavataan jutella toisille kaasuautoilijoille. Muutenkin on iso plussa, että täällä käytävällä kaikkien ovet ovat auki. Jos on kysyttävää, Raija tietää. Joulukuussa kunnan uutena maanrakennusmestarina aloitti Pekka Toivio. Siellä olin ensimmäinen ihminen, jonka teknisessä toimistossa asioiva kohtasi. Hämeenkyrössä Hietala-Karlsson oli käynyt esimerkiksi tuttavien mökillä, mutta kuntana hän ei paikkaa tuntenut. Päältä päin tehdasvalmisteisen kaasuauton erottaa bensa-autosta vain polttoaineluukun avaamalla. Tämä unohdus tuntuu kukkarossa. – Kyllä olen tarjouksen päättymisenkin jälkeen ollut tyytyväinen. – Täällä kiehtoo pienemmän kunnan hommat, sillä tehtäväkenttä on laajempi kuin isossa organisaatiossa. Tankkaus tosin kestää kauemmin kuin bensatankilla. Tämän toivoisin säilyvän ikuisesti. – Alkukimmoke kaasuauton hankintaan oli taloudellinen. – Kuva Hämeenkyröstä oli positiivinen, ja olen entisestäänkin positiivisesti yllättynyt, mitä kaikkea täällä on. Mutta uudet työntekijät ovat sisäistäneet tehtävänsä sen verran hyvin, että heiltä olen saanut apua. Täällä tehtäviini kuuluu käyttötalouden ja investointihankkeiden taloudellinen seuranta. Ja tietysti muutenkin apua saa, kun vain kysyy, Toivio kertaa. Pohjois-Karjalassa sitä tarvitsi, kun kaasun tankkauspisteitä ei ollut lähellä. Suoniemeä perehtymisessä on auttanut se, että lähimmät työkaverit ympäristötarkastaja ja rakennustarkastaja ovat olleet täällä pitkään. Silti muulla kuin bensalla käyvät autot ovat, jos eivät harvinaisuus, niin ainakin marginaalissa. Hämeenkyrö on Toiviolle tuttu, sillä hän on viettänyt nuoruutensa Ikaalisissa, jossa hän mökkeilee edelleen. Hämeenkyröläinen Tomi Ahola on kolmisen vuotta ajanut kaasuautoa
Paperittomilla ihmisillä on Suomessa rajoitettu oikeus palveluihin, ja kunnilla on velvollisuus antaa kiireellisiä sote-palveluita. Kokonaisuuteen kuuluvat myös rokotusohjelman rokotukset, opiskeluterveydenhuolto, perhesuunnitteluneuvola ja akuutti suun terveydenhuolto. – Tällä tavalla myös työelämässä. Putkiasennuksen osaamisalaan kuuluvat esimerkiksi lämmitysjärjestelmien-, käyttövesija viemärijärjestelmien asentaminen sekä putkistojen hitsaaminen tai LVI-huoltopalveluiden tuottaminen. elokuuta ja 31. Siellä on eri alojen ammattilaisia vuoropuhelussa, Perolainen muistuttaa. Myös pakoauto vaurioitui törmäyksessä. Saskylla ei ole alan koulutusta lähimailla, joten koulutus tuo lisää vaihtoehtoja opiskelijoille, ja tuo seudulle uutta osaamista. – Haemme täyttä ryhmää, eli 16–20 opiskelijaa. Uusi opintokokonaisuus vaatii tilaa. Eläkeläiset saavat käyttää liikuntallin kuntosalia edelleen maksutta ensi vuonnakin. Talotekniikan perustutkinto -nimellä kulkevasta tutkinnosta valmistuu LVI-alan ammattilaisia työelämän palvelukseen. Päätös koskee määräaikoja eli 2. Opinto-ohjaaja Tarja Perolainen kertoo, että syksyllä alkava koulutus tulee helmikuun yhteishakuun. Liukkosen mukaan osittain koulutuksessa voidaan hyödyntää nykyistä henkilöstöä, mutta heidän lukumääränsä on mitoitettu nykyisen opiskelijamäärän mukaan. Sosiaalipalveluista taloudellinen tuki haetaan Kelasta, ja välttämättömässä tarpeessa voidaan myöntää ehkäisevää toimeentulotukea. Henkilöauto, jota 1980-luvulla syntynyt mies kuljetti, pysäytettiin tiellä 2595 auton tarkastusta varten. Pakoauton kuljettaja sekä kaksi matkustajaa vietiin Acutaan tarkistettaviksi. Ammatti-instituutti Iisakissa alkaa syksyllä putkiasentajien koulutus. 3 TORSTAI 9.1.2020 Iisakki aloittaa LVI-ammattilaisten kouluttamisen • Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. Kunnat voivat päättää, miten laajoja palveluita ne tarjoavat paperittomille. Tutkinto koostuu 180 osaamispisteestä, joista 55 on valinnaisia. Ajoneuvo tavoitettiin Ikaalisista, ja poliisi kehotti sitä pysähtymään valoilla. Vuosina 2020–2022 Iisakilla panostetaan LVI-alan oppimisympäristön kehittämiseen, joka vaatii laitteiston hankintaa ja tilaratkaisuja. Ajatus talotekniikan koulutuksen tarjoamisesta Hämeenkyrössä on tullut kentältä. Myös liikuntahallin henkilökunta ja liikuntatoimi ovat puoltaneet maksuttoman käyttöoikeuden jatkamista. kerta vuoden sisään kun sama mies on jäänyt poliisin haaviin ilman voimassaolevaa ajokorttia. Poliisilta PoSa linjasi paperittomien palvelut JÄMIJÄRVI. Uusi koulutusohjelma tuo Iisakiin uutta henkilökuntaa. – Tämä toivottavasti pitää nuoria paikkakunnalla. Sote-kuntayhtymä PoSan alueella alaikäisille paperittomille taataan aikuisia hieman laajemmat terveyspalvelut. Miestä epäillään tälläkin kertaa kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. joulukuuta välisiä aikoja. Se lyhentää opiskeluaikaa. ” Tämä toivottavasti pitää nuoria paikkakunnalla.” Eläkeläiset edelleen maksutta kuntosalille IKAALINEN. Lisäksi paperittomille taataan raskauden seuranta ja hoito sekä synnytys ja sen jälkitarkastus. Jatkuva haku on jo käynnissä, vaikka koulutus alkaakin vasta elokuussa. kerran vuoden sisään IKAALINEN. Näin meillä on hallussa talonrakennuksen kokonaisuus. Näin esimerkiksi putkiasentajaopiskelija voi valita vaikkapa metallialan opintoja ja päin vastoin. Kortiton kuski jäi kiinni 20. tammikuuta kello 15.55. Ulkopaikkakuntalainen mies jäi kiinni auton ratista Ikaalisissa ilman ajo-oikeutta perjantaina 3. Poliisi sai ilmoituksen kello 19.30 kaistallaan kolmostiellä seilaavasta ajoneuvosta Parkanosta. Auto ajautui edellä ajaneen auton perään ja siitä tien oikealle puolelle katolleen ojaan. Kyseessä oli 20. Sähköalan opiskelijoilla on hallussa muun muassa sähköinen talotekniikka ja älytaloratkaisut. Kunnat ratkaisevat tarvittaessa paperittomien hätämajoituksen, ja lapsilla on myös oikeus peruskouluun ja esiopetukseen. Törmätty auto jäi vaurioituneena ajokaistalle. Auto kuitenkin jatkoi matkaansa kohti Tamperetta vaarallisesti seilaten ja ohitellen. Samalla halutaan saattaa eri alojen opiskelijoita yhteen kommunikoimaan keskenään, sillä siten oppii ymmärtämään, miten toisen alan ammattilainen ajattelee. kesäkuuta sekä 3. – Rakennusalan koulutus on meillä jo ennestään monipuolista ja laadukasta talonrakennuksen ja sitä täydentävien sähköja automaatio sekä metallialojen osaamisen ansiosta. Talotekniikan perustutkinto tarjoaa myös muiden alojen opiskelijoille mahdollisuuden täydentää osaamistaan. Lisäksi tarjotaan välttämätön avuntarpeen arviointi, lastensuojelupalvelut ja tilapäinen kiireellinen sijoitus vaikeasti vammaiselle. tammikuuta takaa-ajo, kun Parkanosta lähtenyt auto kulki poliisit perässään Ikaalisten ja Hämeenkyrön läpi Ylöjärvelle saakka. Ylöjärvellä Ylötien kohdalla pakenevan auton matka pysähtyi poliisin piikkimattoon. tammikuuta ja 26. Vanhuspalveluissa taataan tilapäinen kiireellinen sijoitus asumispalveluun, ja jatkosta neuvotellaan Maahanmuuttoviraston kanssa. Aikuiset saavat kiireellisen hoidon ja välttämättömän kroonisten sairauksien hoidon. Asiasta päätti tekinen lautakunta. Paperittomien ihmisten sote-palveluista linjasi yhtymähallitus. Työpaikoilla tapahtuva oppiminen on olennainen osa opintoja, Perolainen sanoo. – Kyllä henkilöstön täydennykselle on selkeä tarve. Koulutus on tarkoitettu sekä peruskoulun päättäneille että aikuisopiskelijoille. Meille tulee hakuun LVI-alan monialaisen opettajan paikka. Talon vaatimat LVI-ratkaisut ovat Iisakin koulutustarjonnasta tähän asti puuttuneet. Opinto-ohjaaja Tarja Perolainen ja rehtori Joni Liukkonen pääsevät perehtymään seuraavaksi LVI-alan koulutuksen saloihin. Liukkonen sanoo, että tilat löytyvät nykyisten seinien sisältä. Kunta voi laskuttaa kielteisen turvapaikanhakijan saamista palveluista Maahanmuuttovirastoa, ja valtio korvaa vain kiireellisen sairaanhoidon.. Metallialalla taas osataan muun muassa rakennuksien teräsosien valmistusta. Ja varmasti näistä asioista puhutaan myös kotona, Perolainen kertoo. Eläkeläiset ovat käyttäneet kuntosalia varsin aktiivisesti. – Oppimisympäristö rakennetaan ja täydennetään seuraavan kolmen vuoden aikana, kaikkea ei hankita kerralla. Kyllähän se niin on, että mitä nuorempana lähdet, sen varmemmin et palaa, Perolainen näkee. Eläkeläiset saavat käyttää kuntosalia maksutta arkisin maanantaista perjantaihin päivittäin kello 8–12. Useiden medioiden mukaan sekä auton kuljettaja että kyydissä olleet ovat alaikäisiä. Saskyn Luoteis-Pirkanmaan oppilaitosten rehtori Joni Liukkonen kertoo, että LVI-alan koulutuksen ansiosta Iisakkiin muodostuu kokonaisvaltainen talotekniikan osaamisyksikkö. Alaikäisille paperittomille taataan terveydenhuolto kokonaisuudessaan, ja mukaan kuuluvat rokotusohjelmaan kuuluvat rokotukset, lähetteet erikoissairaanhoitoon ja suun terveydenhuolto kokonaisuudessaan. Sairaankuljetus tarkisti kaikki kolarissa olleet. Kolmostiellä tapahtui lauantai-iltana 4. Poliisi tutkii tapahtunutta törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta. Takaa-ajo kolmostiellä päättyi piikkimattoon HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN. – Jokaiselle opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma, jossa huomioidaan aikuisopiskelijoiden aikaisempi osaaminen. Nuoret ovat valveutuneita ja tietysti heitä kiinnostaa, millä kaikella voi työllistyä. – Näitä mahdollisuuksia on myös kyselty. Vuoroa kohden osallistujia on ollut yli 20. Tässä asiassa Iisakki haluaa olla mahdollisimman joustava
perinnekunta, jossa vaalitaan kunnan vaakunaa ja vanhoja perinteitä ja pelätään esimerkiksi modernia kulttuuria ja 2. Hän oli selkeästi oli flunssainen ja aivasteli kassan takana. Soitetut Ikaalisten yhteiskoulun lukion historiaa yksiin kansiin • Terhi Palonen IKAALINEN. Tällöin omat kiinteistöt myydään jotain poikkeusta lukuunottamatta. Luettavaa toimintakertomuksissa on paljon. Tämä ei varmaankaan tulisi kaupungille liian kalliiksi. Vaihtoehto 3. Luonto on toki valtti, mutta kuten minulla, kun kolme lastani olivat pieniä ja jokainen pelasi jalkapalloa, jääkiekkoa ja kävi musiikiopistoa, niin kaupungin lyhyet matkat olivat ehdoton valtti. Kun pääväylät olisi aina hiekoitettu kunnolla, olisi aina jossain paikka, jossa voisi kävellä eikä tarvitsisi pelätä että kaatuu. Kassalla myyjän kanssa keskustellessa ostostapahtuman tiimoilta tämä nuori nainen sanoo, ettei kuule ja sairastaa flunssaa. Mitään selventävää syytä näihin en löytänyt. Voin 41 vuotta itse siellä näyttelleenä kertoa, että asia on tärkeä. Jääkää kotiin jos on räkätauti! Flunssan kaupanpäälle saanut, kotiin lepäämään jäävä flunssainen lähihoitaja Yksi puuttui vuodenvaihdejutusta Vuoden uutisia ja tapahtumia keränneestä jutusta jäi puuttumaan yksi tärkeä: Myllykolun kesäteatterin loppuminen tai tauolle jääminen. fi p . Lähetä oma viestisi! Onko sinulla mielipide. ”Kun tarkastelee koulun matrikkelista entisten oppilaiden nimiä, huomaa pian, kuinka monet koulu on auttanut elämänuralleen ja kuinka monien elämänmahdollisuudet ovat sen kautta parantuneet. li nn ik ko @ oi va se ut u. Ikaalisten suomalainen yhteiskoulu perustettiin vuonna 1902, ja lukio aloitti toimintansa vuonna 1931. – Olen eläkeläinen ja harrastan mielelläni liikuntaa, ja niin pysyy toimintakykykin yllä. Kovasti on uskoa väkiluvun nousuun, mutta kukaan kunnanjohtaja ei mainitse tavoitteekseen veroäyrin alentamisen. Hyvä! Kerro se muillekin lähettämällä meille mielipidekirjoitus osoitteeseen toimitus@oivaseutu.fi tai tekstiviesti puhelinnumeroon 044 082 0040. Kiitos myyjälle flunssasta ja terveisiä sängyn pohjalta. Toki voi olla hyvä miettiä sitäkin, olisiko joitain tapojaan syytä uudistaa. Laulussa laulettu virsiä ja hengellisiä lauluja sekä yksija kaksiäänisiä lauluja korvakuulolla.” Henkilösuojaja julkisuusasiat olivat ennen toista kuin nyt, sillä toimintakertomuksissa kerrottiin aina vuoteen 1970 saakka opiskelijoiden ylioppilaskirjoitusten arvosanat. Laita mukaan yhteystietosi ja mahdollinen nimimerkki.. Kirjat sisältävät paljon merkittävää historiatietoa niin koulusta kuin ympäröivästä yhteiskunnastakin. Niistä ei ole syytä luopua uudenkaan vuosikymmenen edessä. Vuosikymmenetkään eivät ole muuttaneet sen sisällön ajankohtaisuutta. Vielä paljon arvokkaammaksi kuin tämä ulkonainen, rahassakin laskettava hyöty, on arvioitava se sivistyksen siemen, se henkinen rikastuminen ja avarampi elämännäkemys, johon koulu osaltaan on saanut johtaa oppilaitaan.” Lukion nimikin on sen historian aikana ehtinyt muuttua. Kaupunki on 2000-luvun tehdas ja kotikunta on nykyisin kännykkä. Jyrki Sasi Urkin Piilopirtti Oy Ei flunssassa kaupan kassalle Asioin perjantaina ruokakaupassa. Lukijoilta Kaupunki on tehdas ja kotikunta on kännykkä Printtimedia on tilausmaksunsa ansainnut taustoittamisesta, kun lehti avaa lukijoille näkymiä tulevaisuuteen kuten Tuukka Ollin kunnanjohtajien haastattelut viime Oivassa. Eläinopissa oppikirjasta luettu imettäväiset loppuun. Mihin nämä kolme kuntaa näistä suuntautuvat. Vanhat vuosikertomukset ovat mielenkiintoista, nykypolvelle jopa hupaisaa luettavaa. Ensi vuoden alusta nimi ja sijaintikin on uusi. Ei käy kateeksi kunnanjohtajan virkaa. Monesti harrastukset ovat arjessa yksi elementti, joka tuottaa iloa ja virkistää. Taaksepäin katsoessa on hyvä käyttää hetki sen miettimiseen, mitkä asiat ovat kuluneina vuosina tuoneet elämään hyvää oloa, iloa tai levollisuutta. Ikaalisten yhteislukio puolestaan muuttui vuonna 1974 Ikaalisten kauppalan koululaitokseen kuuluvaksi Ikaalisten lukioksi. Kunta suorittaa vain perustehtävät ja on siinä tehokas. Vuosikertomukset kertovat hienolla tavalla koulun historiasta, sen oppilaista ja henkilökunnasta. Hämeenkyrössä Kauhtuan saunalla avantouinnin suosion nousu näkyi viime vuonna siten, että kylmistä kylvyistä kävi nauttimassa vuoden aikana yli 10 000 kävijää. Silmiin osui perin mielenkiintoinen yleiskatsaus lukuvuodesta 1938-1939. Harrastustarjonnassa kansalaisopistot ovat seudullamme iso tekijä. Veroäyri on pieni. Yksi nouseva harrastus viime vuosina on ollut avantouinti, jonka harrastajat kokevat esimerkiksi vähentävän stressiä ja palauttavan elimistöä rasituksesta. Tuttujen iloa ja hyvinvointia tuovien tapojen jatkaminen uudelle vuosikymmenelle kannattaa. 05 55 4 73 94 oivaseutu.fi facebook.com/uutisoiva twitter.com/uutisoiva Tervetuloa uusi vuosikymmen! Uuden vuosikymmenen alkaminen sai sosiaalisessa mediassa monet pohtimaan, mitä edellinen kymmenvuotisjakso piti sisällään. Metsien ja vehreyden lisäksi tarjolla on paljon vesistöjä, joiden maisemista nauttia ja joissa harrastaa kesällä veneilyä ja jäiden tulon jälkeen vaikkapa pilkkimistä. Ikaalisten yhteiskoulu muutettiin vuonna 1969 Ikaalisten kunnalliseksi keskikouluksi ja Ikaalisten yhteislukioksi. Ne ovat siellä luettavissa, mutta eivät lainattavissa. Juhani Tuomisto Toimitukseen soittanut lukija toivoo, että Ikaalisissa ainakin jalankulkijoiden pääväylät eli Vanhan Tampereentien, Pirkantien ja sisääntulotien kevyen liikenteen väylät olisi aina hiekoitettu hyvin. on suurkunta, joka on jo osana suurta kaupunkia tai muutoin hyvin integroituneena siihen. Kirjastossa on myös jonkin verran yksittäisiä lukion vuosikertomuksia, joita on mahdollisuus lainata. Pitääkö räkäisenä tulla kaupan kassaksi töihin tartuttamaan asiakkaat, joita on vauvasta vaariin, ja jopa sairaita. Yllättävän moni toimivista jäsenistä on muuttanut Helsinkiin ja jättänyt pienasunnon Tampereelle piipahduksia varten. Tärkeä hyvänolon lähde monelle on myös ympäröivä luonto. Keväällä 2002 lukion nimi muutettiin Ikaalisten yhteiskoulun lukioksi. Hän kertoi muun muassa saavansa parempaa ja enemmän korvattavaa terveyspalvelua pienemmillä veroillaan Hampurissa kuin Suomessa. 4 TORSTAI 9.1.2020 Pääkirjoitus PÄ Ä T O IM IT T A JA ka tr i. Ikaalisten yhteiskoulun lukion toimintakertomukset vuosien 1902-2019 ajalta ovat nyt nidottuna kansien välissä. Tämäkään ei pysähdy tähän. Joitakin vuosikertomuksia puuttuu, koska niitä ei ole tehty esimerkiksi sisällisodan ja toisen maailmansodan takia. On mainittu lapsiperheet tulevaisuuden asujaimistona.. Esimerkiksi 1930-luvun toiminrakertomuksissa kerrotaan näin: ”Kirjanpidossa opittu yksinkertaista ja amerikkalaista kirjanpitoa. Lukuisien tutkimusten mukaan luonnossa liikkuminen laskee stressiä, kohentaa mielialaa ja rentouttaa. Hän asuu vakituiseen Hampurissa ja käy halvoilla lennoilla Suomessa mökillään Porvoon saaristossa. Tyttöjen voimistelussa on ollut rivien ojennusta ja avaamista, kätten ojennusta ja nostoa, polvennotkistusta sekä jalkaja varvasasentoja. Teille lukijoille uudistunut Oiva esitellään helmikuussa. Silloin Saskyyn kuuluva Ikaalisten lukio aloittaa toimintansa Idea-kampuksen uudisrakennuksessa. Hämeenkyröllä, Ikaalisilla ja Jämijärvellä ovat hyvät neuvot kalliit. Tarjolla on tänäkin keväänä kymmeniä kursseja niin kuvataiteen, käsitöiden, tanssin, liikunnan, kielten kuin musiikinkin saralla. Oman näkemykseni uusista kuntamuodoista ovat 1. Tapasin muutama vuosi sitten Hampurissa entisen ralliautoilija ja suksitehtailija Simo Lampisen. Lukio lahjoittaa kirjat Ikaalisten kaupunginkirjastolle. Voit lähettää tekstisi myös WhatApp-viestinä samaan numeroon. Ikaalisten yhteiskoulun lukion toimintakertomukset oppilaitoksen perustamisesta vuonna 1902 vuoteen 2019 ovat pian kaikki kirjan kansien sisällä. Harrastukset myös monesti säilyvät vuodesta toiseen. Ulkomaillekin muutetaan ja Suomeen jää esimerkiksi kesämökki. Oivan toimituksessa jatketaan lehden tekoa muuten tuttuun tapaan, mutta uuden vuosikymmenen kunniaksi alkuvuodesta Oiva saa uuden ulkoasun. Helsingissä on enemmän kulttuuria ja veroäyri on alhaisempi. Olen Tampereen Teknillisen Seuran hallituksessa kulttuuriasioiden vastaavana. Pienemmiltä kaduiltahan pääsee niille kulkemaan aina vaikka nurmikoita pitkin. Taas vanhemmalla iällä on trendi kaksi asuntoa, jos siihen on vain varaa. markkinakunta, jossa pyritään mahdollisimman pieneen organisaatioon. Vuosikymmeneen mahtuu usein jo monenlaista elämäntapahtumaa hyvine ja huonoine käänteineen. – Toimintakertomukset ovat osa kotiseutuhistoriaa, kertovat yhteiskoulun rehori Helena Korkeakoski, koulusihteeri Sirpa Sarin ja kirjastotoimenjohtaja Elina Pimiä. Ensimmäiset uudet sivut on jo suunniteltu, mutta viimeistelyjä tehdään vielä. Meidän seudullamme luonto on läsnä joka puolella. – Ikaalisten lukiossa tehdään jatkossakin jokaisesta vuodesta toimintakertomus, kertoo toimintakertomukset kirjoiksi koonnut koulusihteeri Sirpa Sarin. Vuonna 2022 olisi tullut 50 vuotta täyteen. Tehtaat kilpailevat. Ikaalisissa toimintakertomukset on tehty hyvinkin laajoina verrattuna moneen muuhun lukioon, kertoo rehtori Helena Korkeakoski
Viime syksynä avautui aivan uusi polku harrastukseen, kun häntä pyydettiin kurssin vetäjäksi. Kangaspuut louskuttavat virkeyttä koko kropalle IKAALINEN. Kurssin alkamisen edellytyksenä on, että ilmoittautuneita on tarpeeksi, muistuttaa Hämeenkyrön kansalaisopiston rehtori Pirkko Pilvinen. Myös puutyöja pienentisiöintikurssi jatkuu. Niitä ovat lavatanssin perusteet ja keskitason kurssit sekä rock-ja swing -tanssien keskitason kurssi. Historia-aiheinen kurssi vie Hämeenkyrön ja Suomen historiaan. Vanhasta Poppelista kuuluu iloisia ääniä, ja puheensorinaa säestää kangaspuiden loukutus. – Syksyllä aloitettiin uutena jousiammunta, ja jos kiinnostusta riittää, sitä jatketaan keväällä, Koivulahti sanoo. Perjantaina kokoontuu kehitysvammaisten musiikkiryhmä Kemu. Akvarellikurssilla tutustutaan akvarellimateriaaleihin ja akvarellitekniikan perusteisiin sekä sommitteluja värioppiin. Paljon uusia kursseja kansalaisopistoissa • Terhi Palonen OIVASEUTU. Lisäksi Viljakkalassa pääsee mukaan tanssimusiikin taikaan ja luontokuvaukseen. Varpu Horttanainen Viljakkala – -Uusimpana harrastukseni aloitin peurajahdin. Ikaalisten kansalaisopistossa kuten monessa muussakin opistossa kädentaitojen opetusja harrasteryhmät ovat säilyttäneet suosionsa. Tietotekniikan alalla aiheena ovat vanhat valokuvat, eli mitä tehdä vanhoille valokuva-albumeille ja vanhoille papereille. Pilvinen muistuttaa myös, että toiveita tulevien kurssien sisällöstä voi aina esittää. Muutoin kansalaisopiston ohjelma noudattelee vanhaa tuttua linjaa. Kevään uutuksiiin kuuluvat myös ranskalainen ruokakurssi ja villiyrttikurssi. Saatan kyllä jatkaa harrastusta myöhemmin. Keskiviikkona on vuorossa tuolijumppa ja Nappulaliigan kokoontuminen. Vanhoilta konkareilta saa hyviä neuvoja, Viitasalo kertoo. Viljakkalassa punotaan kahvipusseista monenlaista kivaa. Kahvipusseja tuunataan vanhoilla ja uusilla tuulilla omalla kurssillaan. Luvassa on myös kurssi kahvipussitaiteilusta ja klipsuilusta sekä moninaista muotoilua kotiin ja puutarhaan -kurssi, jossa materiaaleina ovat muun muassa muotoilubetoni, kovikeaineet, risut ja pajut. Virtaa kirjoittamiseen haetaan omalla kurssillaan. Hurmaavat helmityöt -kurssilla tehdään nimensä mukaisesti lasihelmistä kauniita koruja. Karhella on käsityöpiiri. Ikaalisten kansalaisopiston kudonnan opettaja Raija Viitasalo seuraa, kun Anneli Ranne sitoo poppanan lointa jo vuosien kokemuksella. Ahkerien kutojien käsissä syntyy vaikka mitä: Räsymattoja, poppanaa, ripsiliinoja, punapoimittuja liinoja sekä kaitaja pöytäliinoja. Ikaalisissa kansalaisopistossa uutta ovat muun muassa aloittelijoiden akvarellimaalaus ja hartsikurssi. Aivoille ja kropalle on luvassa virkistysjumppaa: kevyiden ja hauskojen harjoitusten avulla parannetaan aivojen ja muistin terveyttä. Kevätkaudella jatkaa Nisunkylän liikkujien ryhmä. Kevätkaudella Kyröskosken opistossa opiskellaan myös ensiaputaitoja. – Yhteispeli sujuu hyvin. Kehyskukkaroiden ja -laukkujen tekoa pääsee oppimaan omalla kurssilla. Siihen on mainio tilaisuus uusien tilojen avajaisissa, kertoo rehtori Erkki Koivulahti. Jämijärven uutta tarjontaa ovat myös vapaan maalauksen ja piirustuksen viikonloppu tammikuussa sekä käsityöpaja Suurimaalla. Hartsiin voidaan sekoittaa myös erilaisia värejä. Luentojen aiheina ovat muun muassa pitäjän syntyvaiheet, Kyröskoski tutkimusmatkailijoiden ja taiteilijoiden kohteena, isovihan aika ja noituus. Kyröskosken kansalaisopisto eli Setlementti Kyröskoskela on muuttanut uusiin tiloihin. Uusi vuosi tuo uutuuksia myös kansalaisopistojen tarjontaan. Musiikkiin liittyvät myös yhteislauluillat sekä aikuisten ukulelen soiton alkeeet. Kurssi sopii kaikenikäisille ja -kuntoisille. Jämijärvellä uutta ovat muun muassa lasten musiikkileikkikoulut 3-4-vuotiaille sekä 4-6-vuotiaille. Tiistaina on myös mieskuoron ja naiskuoron kokoontumiset sekä opistoon kuuluva Kyröskosken VPK.n torvisoittokunta. 4-6-vuotiaille on temppujumppapiiri. Torstain piireissä pohditaan paikallisia asioita ja historiaa sekä sukututkimusta. Luvassa on myös joogaa ja kiddiejamia 3-5-vuotiaille sekä 7-8-vuotiaille. – Kevään kurssitarjonta tulee säilymään pitkälti samanlaisena kuin syksyn. Kierrätyshuopakurssilla puolestaan valmistetaan green craft -kierrätyshuovasta tai -nauhasta tossuja, koreja, tyynyjä, laukkuja, seinätekstiilejä, pöytäliinoja ja koruja. Viljakkalassa toimii useita Tampereen seudun työväenopiston ryhmiä. Anja Blomqvist Ikaalinen Minkä harrastuksen aloitit viimeksi. Viljakkala-talossa jatkavat käsityökahvila, kudontaja kirjontakurssi sekä uutta luoden ja vanhaa korjaten -kurssi. Kun joku joulun alla haluaa kutoa punaista poppanaa esimerkiksi lahjaksi vietäväksi, hän voi kutoa sitä ihan rauhassa, muut voivat kutoa sen jälkeen muun värisiä, tietää piirissä jo yli seitsemän vuotta mukana ollut Anneli Ranne. Töihin voi valaa pieniä esineitä, kuten kuivakukkia, metalliriipuksia, helmiä tai nappeja, pieniä kuvia ja pitsiä. Täällä kaikki auttavat toisiaan. Jukka Santalahti Jämijärvi – Koiraharrastuksen. Kurssilla tehdään koruja muotteihin ja korupohjiin valamalla. Kurssilla tutustutaan tallentamisen eri vaihtoehtoihin. Saa olla mukavassa seurassa, ja samalla koko kroppaa saa vireyttä. Maanantaisin on runopiiri ja posliinimalaus. Niin innokasta väki on, että kangaspuut vetävät harrastamaan monena muuna päivänä. Oiva puhuttaa Gallup 5 TORSTAI 9.1.2020 Me muut – Nyrkkeilyn, mutta mielenkiinto lopahti puolen vuoden jälkeen. – Tänne voi tulla kutomaan koska itselle sopii, kun oma plassi on valmiina, Viitasalo sanoo. – Vähän ensin emmin, mutta hyvä porukka ja hieno harrastus saivat ryhtymään opettajan hommiin. Lasimaisen kauniista hartsista voi luoda muun muassa persoonallisia koruja. – Kevään ohjelma on lyöty nyt lukkoon, mutta ideoita uusista kursseista otetaan mielellään vastaan koko ajan, vinkkaa Ikaalisten kansalaisopiston rehtori Tapio Ala-Rautalahti. – Kursseille kannattaa ilmoittautua heti, kun ilmoittautumisaika alkaa. Tammikuussa voi opiskella koiralle ulkoiluun sopivien vaatteiden ompelemista. Uusia kevään kursseja Hämeenkyrön kansalaisopistossa ovat myös ensiapu ja liikkeellinen aivojumppa. Vanhan Poppelin kudontaryhmä kokoontuu maanantaisin. Tiistaina kokoontuu opiston vanhin yhtäjaksoisesti toiminut piiri, äitipiiri. Silloin kokoontuu myös Oi muistatko vielä -ryhmä, jossa piristetään muistia mukavassa porukassa. Keväällä päästään myös tutustumaan villiyrttiruokien valmistukseen. – Tämä on mahtava harrastus. Uusia ideoita kannattaa kuitenkin antaa. Kuvataiteessa uutta on elävän mallin maalaus. Myös Hämeenkyrön kansalaisopiston kurssitarjonnassa on paljon uusia kursseja. Mukana on kymmenkunta kutojaa opettajanaan Raija Viitasalo. Viljakkalan yhtenäiskoululla on seniorijumppa ja Karhella kuntojumppa. Uusia liikuntakurssejakin on luvassa. Eläköidyttään hän innostui jälleen kangaspuista. Kangaspuut ovat melkoinen kuntoiluväline, sillä jumppaa saavat kädet, jalat, vatsalihakset, niska ja aivot, Ranne tietää.. Kevään uutuuksia Ikaalisissa ovat myös kahvipussilumous ja muotoilubetonista on moneksi. Kädentaitoja pääsee harjoittamaan lasten ja aikuisten yhteisellä vaateompelukurssilla. Hirvieläimet tekvät paljon vahinkoa ja ovat vaaraksi autoilijoille. Hän aloitti kudontaharrastuksen syksyllä 2004. Meillä on viiden kuukauden ikäinen kääpiövillakoiran pentu. Roope Mäkinen Hämeenkyrö – Ostin hulahula-vanteen, mutta en ole vielä kokeillut sitä. Syksyllä kansalaisopistossa opiskeltiin tietotekniikkaa, keväällä vuorossa on perehtyminen älylaitteiden käyttöön. Hän innostui kudontaharrastuksesta jo nuorena, mutta työja perhevuosien takia harrastus jäi lepäämään
Lämmin kiitos Kotisairaalan väelle. mennessä kirkkoherranvirastoon, puh. Kukkien ja adressien sijasta voi muistaa diakoniatyötä, tili Kankaanpään seurakunta FI03 4722 1020 0000 29, viestiksi Jämijärven kappeliseurakunnan diakoniatyölle. Kiitokset Hämeenkyrön terveyskeskuksen vuodeosaston ja Kurjenmäen vanhainkodin henkilökunnalle Antin hyvästä hoidosta. Hoitoaika on varattava etukäteen viimeistään 13.1. Ti 14.1. Su 19.1. Lapsiparkki klo 12.30– 14.45. Ilmoittautumiset 15.1. VILJAKKALA La 11.1. Aamurukous klo 8.30 Luhalahden kirkossa. Perheuutiset Kiitos kaikille teille, jotka kunnioititte rakkaamme Eeva Liljeblomin muistoa ja otitte osaa suruumme. E-L Manner Kiittäen ja kaivaten Marja veljet ja veljien perheet sukulaiset ja tuttavat Siunaus Ikaalisten kirkossa 18.1. Seurakunnan maksuton lapsiparkki 3 vuotta täyttäneille enintään ekaluokkalaisille. klo 10–15. puh. Ilmoittautuminen 15.1. klo 11 ja myös Vesalassa, Vesajärventie 1710, klo 18. Mukana Erkki Jokinen ja ryhmäohjaajia. To 16.1. Lohdutuksen liekki 27.1. Messukumppaneina Hämeenkyrön Lions Clubit. 044 724 8300. 044 724 8362/Pirjo Järvinen. Messun jälkeen seppeleenlasku sankarihaudoilla sekä kirkkokahvit. Haavisto. Jumalan kohtaamisen ilta Viljakkalan seurakuntatalolla klo 18. Maija ja Jussi Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Jämijärven kirkossa 25.1.2020 klo 10, minkä jälkeen muistotilaisuus seurakuntakodissa, jonne äidin toivomuksesta sukulaiset, ystävät ja tuttavat ovat tervetulleita. Messu Viljakkalan kirkossa klo 13. Vierailija Anneli Jerkku 19.1. Lähetyspiiri Maire ja Jouko Alasorvalilla, Kangasniementie 111. Armollista-ilta klo 18 musiikin ja sanan ilta seurakuntakeskuksessa. Palava sydän –luentosarja Jeremian kirjasta klo 18, Torikadun olohuone. Viitanen * 28.4.1926 Parkano † 25.12.2019 kotona Rakkaudella ja kiitollisuudella kaivaten Marja-Liisa Maija ja Kalle Jussi, Anna ja Otto Riitta muut sukulaiset ja ystävät Niin hiljaa enkeli kultasiipi äidin luokse hiipi, niin hiljaa koski hopeiseen tukkaan, tiesi, ei vuodet menneet hukkaan. Mirja ja Toivo Pitkänen Mukana ilossa ja surussa.. Kiitos muistamisesta merkkipäivinämme. Mikkola. Välipala tarvittaessa mukaan. Siitä kertovat tuhannet tunnit, työn ääressä vietetyt. Messu Viljakkalan kirkossa klo 13. Ke 15.1. Ke 15.1. IKAALINEN Kastettu: Nooa Aamos Johannes Kulmala. Messu klo 10 Ikaalisten kirkossa. JÄMIJÄRVI Su 12.1. Säynäjäkangas, Välimäki. Su 12.1. Joka pe nuokkari klo 18 (7–12 v) ja nuorten ilta klo 19, Joka su päiväkokous klo 11 (omat puhujat, jos ei mainintaa). Seurakunnalliset 6 TORSTAI 9.1.2020 HÄMEENKYRÖ To 9.1. Avoin päiväkerho klo 9.30 pappilassa. Toivolansaarikotipiiri klo 14, Koivisto. Lämmin kiitos osanotosta. Niin hiljaa otti kädestä uupuneen, vei lepoon ikuiseen. Osallistumismaksu 10 e sisältää keittolounaan ja kahvin. Miesten saunailta klo 17.30 Koivikon rantasaunalla. Riuttala. klo 11. Ilm. Kuollut: Asko Olavi Kulmala 81. Kaipaamaan jäivät sisarukset muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Vanajan varttuneet –kerho klo 13, Ulla ja Antti Linnainmaan kodissa, Trossitie 94. mennessä. Pe 17.1. Opettajina Tarja Vasarainen ja kirkkoherra Jorma Pitkänen. Erikoiskiitos kuuluu kirkkoherra Juha Ailalle, joka siunasi isämme sekä suunnitteli ja toteutti koko sykähdyttävän kauniin juhlan. Erkki Jokinen kertoo kokemuksistaan lähetystyössä. Vene on valmis, et tarvitse airoja, tuulta. Ti 14.1. Myötätuuli klo 10, Koskilinna. klo 17.30 (nyyttärit). 044 724 8371 Anne Ahola. Kalle Arvid KIVIMÄKI * 27.9.1907 Ikaalinen † 4.7.1944 Äyräpää Hautaan siunaaminen Ikaalisten kirkossa 17.12.2019 Lämmin kiitos Ikaalisten seurakunnalle, kunnalle, Puolustusvoimille, Sotaveteraani yhdistykselle, Reserviläisille, Ikaalisten mieslaulajille, kanttori Mika Sagulinille, suntiolle, keittiön henkilökunnalle. HÄMEENKYRÖ Kastettu: Sonja Elina Nisula. Lämmin kiitos Eevaa hoitaneille. 044 713 3569 viimeistään maanantaina 13.1. klo 18. Luhalahden kultaisen iän kerho klo 10 Luhalahden kirkossa. To 16.1. Ekumeeninen rukoushetki klo 18, Isopappila. Vetäjänä Tuomo. Messu klo 10 Jämijärven kirkossa, Karvonen, Havi. Junnusäbä klo 15–16 1.–6. Iltapäivän ohjelmatuokiossa klo 12.30 Elämää Kyröskosken torin varrella lapsen silmin Ritva Tuuralan kertomana. Nyt liikkumaan mukavalla tavalla! Alfa-kurssi tiistaisin 21.1.– 7.4.2020 Särkijärvellä. Kuolleet: Aino Helena Tuominen 96 ja Anni Kyllikki Kyyny 92. Pe 10.1. Hopeasompa ke 15.1 klo 13. Kiitos kaikille osanottajille! Hämeenkyrön Helluntaiseurakunta Alasentie 7, p. Su 12.1. Niin hiljaa katsoi, on väsynyt hän, oli kulkenut pitkän elämän. Erkki Jokinen. To 16.1. Anu Mätäsniemi, Sanna Loikas. Kultaisen iän kerho klo 11.30 seurakuntakeskuksessa, vieraana Vanhuspalveluiden päällikkö Marianne ViitasaloMännistö. Diakonian vapaaehtoisten ilta klo 17.30, ilmoittautuminen virastoon p. Kristittyjen ykseyden rukousviikon ekumeeninen rukoushetki. Rakas äiti, mummu, isomummu Eini Mirjam MÄKELÄ o.s. Kreetta ja Juha Maanviljelijä Antti Ilmari KIILO * 30.11.1936 Hämeenkyrö † 27.11.2019 Hämeenkyrö Kun Noutaja niittää kypsää viljaa korjaa matkaajan uupuneen. Kahvikonsertti klo 14 Timo Hinttu, Ari Tamminen ja Heikin kerho esiintyvät. Ja sydän lämpöinen sammuu hiljaa, oisko aihetta muuhun kuin kiitokseen. Rukouspysäkki klo 9.15 seurakuntakeskuksen alakerrassa. Lämpimät kiitokset osanotosta. Ruokailu, alustus ja ryhmäkeskustelu. Israelilaisten tanssien päivä Särkijärven leirikeskuksessa la 19.1. Vapaaehtoinen kahviraha lähetystyölle ja diakonialle. Kymmenen illan sarja elämän peruskysymyksiä. 0400 976 377 LEIKKAA TALTEEN! www.hameenkyro.helluntaisrk.net Joka ti Raamattukoulu klo 17.30 ja rukousilta 18.30. Suuri kiitos jokaiselle isän hoivaan ja hoitoon vuosien varrella osallistuneelle. Se kertoo kaikesta siitä, mi elämän aateloi. Rauhanyhdistyksen kirkkopyhä. puhelimitse tai tekstiviestinä 0400 216 374 Riitta, 19.1. mennessä nettisivuilla tai puh. IKAALINEN To 9.1. Päivätuokio klo 13 hoitokoti Luhatuulessa. Su 12.1. Muistotilaisuus läheisten kesken. On rinnassa kaipaus suunnaton, tahdomme mummua kaikesta kiittää, surun täyttämä sydän vain tuntee sen, mihin sanat ei mitkään voi riittää. SIUNATTUA UUTTA VUOTTA JA TERVETULOA TILAISUUKSIIN! Rakkaamme Oiva Matias YLIMÄKI * 19.9.1921 Karkku † 25.12.2019 Ikaalinen Hyvän ahkeran ihmisen muisto niin paljosta kertoa voi. Ja kevyet tai raskaat, jo vaienneet askeleet. lk pojille Jämijärven koulun liikuntasalissa joka toinen torstai. Yhteiskristillinen rukousilta Isopappilassa 15.1. Messu klo 10, Hämeenkyrön kirkko
Johannes Kastaja kastoi Jeesuksen Jordanilla. Tärkeää on, että asukkaan omaiset eivät siirrä mahdollisia pelkojaan asukkaaseen, vaan vahvistavat asukkaalle positiivista asennetta. joulukuuta 2019 kello 05.13. Ja sen se maksoi, kertoi Päiski. 7 TORSTAI 9.1.2020 Kyrösjärvi Kyrösjärven pinnan korkeus keskiviikkona +83.38 m. Tähän toki auttaa myös ne tutut työntekijät. Nyt tammikuun lopussa on aika muuttaa uuteen kotiin. Omaisia on rohkaistu saapumaan muuttopäivänä vastaanottamaan asukasta uuteen kotiin, jotta myös muistisairaalla on uudessa paikassa tuttuja ja turvallisen oloisia ihmisiä vastassa. Omaisten kanssa on istuttu saman pöydän ääreen ja keskusteltu uudesta kodista aivan konkreettisilla tavoilla. Muita ei ollut paikalla. Sykarin kaivolla Hän osoitti hienosti samarialaiselle naiselle hänen väärän elämäntapansa ja sanoi kauniisti: ”...joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, sille ei ikinä tule jano. Eeva Sumiloff Lasse Sumiloff Kirjoittajat ovat Päivö Hankalan tytär ja vävy Päivö Hankala 11.1.1930 15.12.2019 Menovinkki Suosittu Alfa-kurssi alkaa tammikuussa HÄMEENKYRÖ. Muutto ja muutokset ovat ihmiselon vääjäämättömiä tapahtumia, ja vaikka monessa ikävaiheessa muutto on iloinen ja odotettu tapahtuma, aiheuttaa se myös pelkoa ja ahdistusta. Kasvis: mifupata Ikaalinen Ma: Jauhelihakeitto, porkkana-perunaruutu, kurkku Ti: Broilerikiusaus, melonisalaatti Ke: Nakkikastike, perunat, tomaattisalaatti To: Porkkanasosekeitto, raejuusto, ruisleipä, hedelmä Pe: Kalakuviot, perunasose, punajuuriomenasalaatti Jämijärvi Ma: Spagettiinivuoka, kaaliporkkanasalaatti Ti: Jauhelihakeitto, ruisleipä, juusto, pannukakku, hillo Ke: Broilerleike, dippikastike, lohkoperunat, jäävuorisalaatti To: Nakkikastike, perunat, puutarhurinsalaatti Pe: Kalapihvi, perunapaistos, salaattivati Viljakkala Ma: Nakkikastike, perunat, salaatti Ti: Kalapyörykät, kermaviilikastike, peruna, salaatti Ke: Lihakastike, peruna, salaatti To: Lihamakaronivuoka, salaatti Pe: Kasvishernekeitto, juusto, tuorepala Ikääntyvien ikkuna Muistokirjoitus Onnea uuteen kotiin! Jämijärvelle on noussut vuoden aikana uusi koti osalle kylämme ikäihmisistä. Itse muuttohetkessä huomioidaan monta pientä, mutta tärkeää asiaa. Tällä kertaa kohde oli San Francisco ja mainostoimisto Guild, Bascom & Bonfigli. Työpaikka, Mainos-Taucher sijaitsi Helsingin Kampissa, Autotalon yläkerroksissa. päivänä 90 vuotta. Pelko itsenäisyyden menetyksestä vaivaa ja turvautuminen toisten, uusien ihmisten autettavaksi saattaa aiheuttaa ahdistusta. Se on iankaikkisen valtakunnan kuninkaaksi voidellun ja mandaattinsa näyttäneen valtiaan käsky opetuslapsille ja ”taistelutovereille”: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Kotona iloitsevat sisarukset Maisa 7 vuotta ja Milla 11 vuotta. Alfa-ilta koostuu yhteisestä ruokailusta, vaihtelevien esittäjien lyhyestä alustuksesta ja juttelusta ryhmissä. 28:18-20) Alkuseurakunnat otti käytännöksi myös lasten kastamisen seurakunnan jäseneksi ja nimen antamisen mahdollisimman pian syntymän jälkeen. Draamantajua Päivö Hankalalla oli loppuun asti. Hämeenkyrö Alakoulut ja päiväkodit Ma: Broileripyörykät, perunat, currykastike, salaatti. Ja katso, minä olen teidän kanssanne maailmanajan loppuun saakka.” (Matt. Vanhemmat Anne Katisko ja Heikki Raipala ehtivät Taysiin kello 9 ja vartin päästä pikkuveli olikin jo maailmassa. Kasvis: vegyu-kastike Yhteiskoulu Ma: Jauhelihakeitto, tuore leipä. Juoksutusmäärä 62 m 3 /s. Ira Pitkänen on valmistunut Kankaanpään Opistosta kasvatusja ohjausalan ammattitutkinnosta. Ajankohdan pitkän ajan keskiarvo +83.15 m. Hän olisi täyttänyt tammikuun 11. Arja Parmonen, Mira Manninen ja Miia Sjöman Knuuttilan pappilan pojan tilannetaju säilyi loppuun asti Hämeenkyrössä Knuuttilan pappilassa perheen nuorimpana lapsena 1930 syntynyt Päivö ”Päiski” Hankala kuoli 15. tammikuuta.. Ekonomiksi valmistuttuaan Päivö Hankala aloitti Mainos-Taucherin yhteysmiehenä vuonna 1952. Sari Laakson mielestä tärkeä pyrkimys muun ohella on pitää arjen rutiinit päivärytmeineen hyvinkin samanlaisena. Kasvis: kasviskiusaus Ke: Broileripyörykät, perunat, currykastike, salaattibuffet. 1960-luvun alussa Amerikka kutsui uudelleen. Seurakunnan papit suorittavat kastetoimitukset. Opetusvelvoite annettiin kristityille vanhemmille ja kummeille sekä myös seurakunnalle. Hilda 2 vuotta sai vauhdikkaan pikkuveljen 18. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään.” Jouko Vanhatalo Sisarukset valmistuivat. Nyt uuteen kotiin muuttavat ovat joutuneet hyvästelemään kotoisan Kielokodin sekä palvelutalon omat nurkat ja tutut värit. Kasvis: porkkananapit To: Kalapuikot, perunasose, vihersalaatti. Painoa pikkuveljellä oli 3 880 grammaa ja pituutta 51 senttimetriä. Tämän jälkeen hän palasi takaisin Taucherille, missä oli muun muassa käynnistämässä Suomen tv-toimintaa ja tuottamassa ohjelmia. Jeesus käski pitää kaiken sen mitä hän on opettanut. Kurssille ilmoittaudutaan etukäteen Hämeenkyrön seurakunnan nettisivuilla tai puhelimitse 15. Vihkiminen tapahtui kirkossa, joka vilahtaa Hitchcockin Vertigo-elokuvassakin. tammikuuta mennessä. Kastakaa heidät Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt pitää. Kuten todettu muutos onnistuu parhaiten tutuilla kasvoilla ja siksi Sari Laakso ja me haastammekin sinut vierailemaan Attendo Jämijärvellä tapaamassa kylämme upeita ikäihmisiä. Myöhemmin sekä Päivöllä perheineen että äiti Kyllikillä oli kesämökit Kirkkojärven rantamilla. Ajankohdan alaraja +82.33 m. – Katselimme, että mikä luukku se mahtaa olla, niin kai meistä näki päältä millä asialla, sillä lähin virkamies peukutti heti ja näytti että ”the two-dollar window´s over there”. Sari Laakso on onnellinen, kun suurin osa työntekijöistä on asukkaille vanhoja tuttuja, sillä henkilökuntaa siirtyy PoSan palkkalistoilta Attendon työntekijöiksi. Poikkeuksena meillä seurakuntalaisilla on oikeus antaa hätäkaste. Isä Erkki kuoli 1936. Isäni Haapaveden Ylijoella asunut maanviljelijä-kyläkauppias suoritti hätäkasteen vuonna 1942, vuorokauden eläneille kaksoisveljilleni Timolle ja Teuvolle. Vanhan testamentin profetia kertoo Jesajan mukaan hänestä: ”Herran henki on minun ylläni sillä hän on voidellut minut. Kasvis: porkkananapit Ti: Kinkkukiusaus, salaatti. Jämijärvi saa uuden, toimivan rakennuksen sekä aiemmasta kodista mukana seuraavan tutun ja turvallisen lisäksi paljon uusia, iloisia muutoksia. ”Paeivoe” oli jenkeille mahdoton lausuttava, niinpä mies Amerikassa tunnettiin nimellä Hank. Attendo Oy Ikäihmisten palvelujen Satakunnan ja Varsinais-Suomen aluejohtaja Sari Laakso kertoo, että muuttoa on Jämijärvellä valmisteltu keväästä asti. Itse kurssi alkaa 21. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, parantamaan ne, joiden mieli on murtunut, julistamaan vangituille...” Jeesuksen kaste, kärsimystie, ylösnousemus ja sen jälkeen opetuslapsille annettu lähetyskäsky ovat meidän kasteemme perustana. Elämän ja uskon asioita käsittelevä Alfa-kurssi on kymmenen illan sarja rennossa ilmapiirissä tiistaisin kello 18 Särkijärven leirikeskuksessa. Ikäihmiselle muutto hoivakotiin on sekä helpottava että mieltä painava asia. Meillä seurakunnan opetus tapahtuu kerhoja nuorisotyön kautta päätyen rippikouluun ja konfirmointiin. Huonevalintaan keskitytään: tutut huonekalut ovat mahdollisimman samoilla paikoilla ja sängystä noustaan samalta puolelta laitaa. Viisikymmenluvun lopulla hän sai Asla-stipendin jatko-opintoihin Yhdysvaltojen Columbukseen, Ohio State Universityyn vuosiksi 1956– 57. Kouluruoka 13–17.1. Myöhemmin toimitusja pääjohtajana hän rakensi Taucherista maan suurimman mainostoimiston. Kurssiin sisältyy myös viikonloppu helmikuun puolivälissä. Tämä on myös meidän luterilaisella kirkollamme käytäntö. Kasvis: kasviswokki Pe: Nakkikastike, peruna, salaatti. Hanna-Mari Kariaho on valmistunut toimintaterapeutiksi Jyväskylän ammattikorkeakoulusta ja Matti Hakala on valmistunut fysioterapeutiksi Tampereen ammattikorkeakoulusta. Muutoksessa ja muutossa on iloisia asioita ja uusia mahdollisuuksia. Hän oli työelämässä eleetön ja rauhallinen. Tulevien asukkaiden kanssa asiaa on käsitelty ja puitu yhdessä normaalin arjen ohella. Myös omien tuttujen seinien menettäminen ja oman pihapuun kaipuu aiheuttavat ikävää. Kasvis: kasviskepukka Pe: Possukastike, perunat, vihersalaatti. Heillä maallinen vaellus jäi lyhyeksi, mutta he saavat nyt ymmärrykseni mukaan opetusta enkeleiltä siellä kirkkaudessa. Vauvat Mari Joenperä ja Ari Rahkola Ylöjärveltä saivat pienen pojan 27. Pyhä Henki laskeutui Jeesuksen päälle kasteen jälkeen. Kyösti Varis, kollega mainosalalta, käytti hänestä nimitystä ”Autotalon mykkä nero”. Monet muistavat Päivö Hankalan pitkäaikaisena Taucher-konsernin pääjohtajana ja mainosalan vaikuttajana. Perheen pienimmäisen paino oli 3 350 grammaa ja pituus 50 senttimetriä. Kasvis: linssi-kesäkurpitsapaistos Ke: Jauhelihakeitto, leipä. Verikokeet otettiin maan tapaan, ja lupa haettiin City Hallilta. Päivö Hankala kirjoitti useina vuosina Kyrön Jouluun muisteluksia lapsuutensa ja nuoruutensa Hämeenkyröstä, laajasti kodistaan Knuuttilasta (nykyään nimellä Nuuttila) ja vielä viime Kyrön Jouluun koulumatkoistaan muun muassa Ikaalisiin ja Tampereelle. joulukuuta 2019. Hänen elämänsä päättyi 15. Päivämäärä on sama, jona Päivö ja Sinikka vihittiin 58 vuotta aiemmin. Kasvis: juustoinen kasviskeitto Ti: Kinkkukiusaus, kiinankaalisalaatti. Hänen isänsä oli pastori Erkki Hankala ja äitinsä opettaja Kyllikki Hankala. Siis kahden dollarin luukku on tuolla päin. Menkää siis ja tehkää kaikista kansoista minun opetuslapsiani. Kasvis: kasvissosekeitto ja raejuusto To: Possuwokki, riisi, salaatti. joulukuuta 2019 Helsingissä. Vihkipapin, pastori Nitzin, tyttäret Charity ja Joy toimivat todistajina. Satapirkan Sähkö Oy Aurinko To nousee 9.38 laskee 15.31 Pe nousee 9.37 laskee 15.33 La nousee 9.35 laskee 15.35 Su nousee 9.34 laskee 15.38 Ma nousee 9.32 laskee 15.40 Ti nousee 9.30 laskee 15.43 Ke nousee 9.29 laskee 15.45 Jumalan kämmenellä Valmistuneet Kaste Jeesuksen kaste on vanhan kirkollisen perinteen mukaisesti ensimmäisen loppiaisen jälkeisen sunnuntain aiheena. Pyhä Henki on luvattu meille oppaaksi, kun mietimme omaa vaellustamme. joulukuuta. San Franciscossa Päivö ja Sinikka, Taucherin nuori tekstisuunnittelija, solmivat avioliiton vuonna 1961
Yhtiöittäminen perustuu sähkömarkkinalain vaatimukseen. Leppäkosken Sähkön yhtiörakenne muuttui vuodenvaihteessa, kun sähköverkkopalvelut yhtiöitettiin omaksi yhtiökseen. Monta pientä toimijaa voi olla yhdessä enemmän. Talvisaikaan tulee myös aurauskuluja. Sähkön jakeluverkkoyhtiön nimi on edelleen Leppäkosken Sähkö Oy. – Tosi kivasti yritykset ovat avanneet meille ovia, ja olemme päässeet tutustumaan niihin. Näitä teitä on yhteensä 38,6 kilometriä. Ikaalisten alueella käynnissä ovat joustaviin koulutusmalleihin, työllisyyden tukemiseen ja yritysverkostoon liittyvät hankkeet. ” Työttömät voivat tulla minulle juttelemaan ja kyselemään.” Yksityisteiden avustuksiin uudet jakoperusteet IKAALINEN. Viisaat päänsä pääsevät lyömään yhteen myös 40– 50 seutukaupungin elinkeinoyhtiön johtajat yhteisissä koulutuspäivissä ja tapaamisissa. Viljakkalan Karhella asuva Johanna Kivimäki aloitti vuodenvaihteessa Hämeenkyrön seurakunnan uutena perhetyöntekijänä. Tällä kartoitetaan sitä, millaisia erilaisia tarpeita yrityksillä on työvoimalle ja koulutukselle. – Yksittäinen alihankintaa tekevä pieni yritys ei ikinä pääse myymään tuotettaan telakalle. Toivomme yrityksiltä myös yhteydenottoja, Niemi kertoo. Näitä teitä Ikaalisissa on 13,1 kilometriä. – Vanhan sanonnan mukaan pyörää ei kannata keksiä uudelleen, vaan jos joku on luonut hyvän idean, se jaetaan muillekin, Niemi sanoo. Tevaniemen kyläseuran anoi kaupungilta kylätalon vuokran korottamista, koska talon käyttö on lisääntynyt ja kustannukset nousseet. Valtakunnalliseen, työja elinkeinoministeriön rahoittamaan kokonaisuuteen kuuluu neljä hanketta, joiden teemat ovat joustavat koulutusmallit, työllisyyden tukeminen, yritysverkoston rakentaminen ja kansainvälisyys. Kaksivuotinen hanke jatkuu elokuun 2021 loppuun. Leppäkosken Sähkö uudistui IKAALINEN. Kolmosryhmän tiet eivät ole avustuskelpoisia. Tevaniemen koulu on käyttänyt taloa liikuntaja juhlatilana lukuvuodesta 2017-2018 alkaen. Hankekokonaisuudessa etsitään myös valtakunnallisesti työllistämisen edistämiseen toimintamalleja, joita eri puolilla maata työskentelevät hankkeen työntekijät jakavat toisilleen. Koulun lisäksi tilaa käyttävät viikoittain kansalaisopiston kimppajumppa ja vauvamuskari sekä 4H-yhdistys joka toinen viikko. Tekninen lautakunta hyväksyi jakoperusteet yksityisteiden kunnossapitoavustuksille. Tähän ryhmään kuuluvat myös alle 200 metriä pitkät tiet. Hanke keskittyy neljälle kasvualalle, joita ovat metalliteollisuuden alihankinta, meriteollisuus, bioja kiertotalous sekä matkailu. Muun muassa tällaista ajatusta pidetään yllä hankekokonaisuudessa, jossa Ikaalinen on mukana yhtenä 55 seutukaupungin joukossa. Työllistymisen tukemiseen tähtäävän hankkeen alueasiantuntijana toimiva Elisa Niemi kertoo tavoitteena olevan, että yritykset löytäisivät tarpeisiinsa työntekijöitä mahdollisimman vaivattomasti. Tavoitteena on myös parantaa paikkakuntalaisten työllistymismahdollisuuksia, jotta heidän ei tarvitsisi muuttaa muualle työn perässä. Kolmosryhmään kuuluvat tiet tai tien osat, jotka ovat naapurikuntien alueella, ja ovat täysin viljelys-, metsätai vapaa-ajanasutusteitä. Jos taas laajemman alueen eri komponentteja valmistavat yritykset yhdessä voisivat toimittaa esimerkiksi koko hytin, se voisi avata ovia, Varala sanoo. Rakennemuutoksen yhteydessä emoyhtiön nimi muuttuu Leppäkoski Group Oy:ksi. Asiasta päätti tekninen lautakunta. Kaupunki on maksanut kylätalosta vuokraa vuodesta 2017 lähtien noin 4 000 euroa vuodessa. Kakkosryhmään kuuluvat tiet tai tien osat, jotka eivät ole I-ryhmän teitä, mutta ovat merkittäviä läpiajoteitä. Sähkökulut nousivat 3 000 euroon vuodessa. Yritysverkostojen hanketta alueella vetää Kehittämisyhtiö Ikaalisten Kylpyläkaupunki Oy:n toimitusjohtaja Sakari Varala. Kivimäestä seurakunnan uusi perhetyöntekijä HÄMEENKYRÖ. Koulu tarvitsee tiloja jatkossakin, sillä niitä ei koulurakennuksessa ole. Sakari Varala ja Elisa Niemi pohtivat uuden hankkeen tiimoilta, miten yritykset ja työntekijät saataisiin kohtaamaan. – Helsingin tai Espoon suuryritysten ei tarvitse tällä tavalla verkostoitua, mutta meidän pienemmillä paikkakunnilla pitää yhdistyä isommaksi massaksi, että alamme kiinnostaa, Varala sanoo. Varalan mukaan yritykset voisivat hyötyä yhteisestä verkostosta esimerkiksi tarjoamalla isompia kokonaisuuksia muun muassa meriteollisuuteen tai tehtaisiin, jotka käyttävät alihankkijoita. 8 TORSTAI 9.1.2020 Työllisyysja yrityshankkeessa etsitään valtakunnallisia ideoita • Liisa Raipala IKAALINEN. Ykkösryhmään kuuluvat tiet, joiden varrella on ympärivuotista asutusta. – Hankkeen syvin olemus on, että kaikki ideat kopioidaan kaikkien käyttöön. Yrityksiin viedään tietoa niin koulutusmahdollisuuksista kuin esimerkiksi palkkatuesta ja muista työllistämistä helpottavista keinoista. – Yhdessä voidaan kehitellä ideoita kaikkien hyödynnettäviksi, ja yhdessä tekemällä yksi plus yksi on enemmän kuin kaksi, Varala sanoo. Perhetyössä Kivimäen toimenkuvaan kuuluu erityisesti iltoihin ja viikonloppuihin ajoittuvat kerhotoiminnan kehittäminen. Niemi on kiertänyt yrityksiä yhdessä koulutushanketta tällä aluella vetävän Anna Mäkelän kanssa. Tarkoituksena on myös, että paikkakunnalta ei tarvitsisi muuttaa pois työn perässä. Avustuksiin on käytettävissä tänä vuonna yhteensä 13 000 euroa. Lautakunta päätti, että kunnossapitoavustuksen suuruus on ykkösryhmän teille 282 euroa kilometrille ja kakkosryhmän teille 160 euroa kilometrille. Kyläseuran mukaan lukuvuonna 2018-2019 talon kiinteät kustannukset nousivat odotettua suuremmiksi. Tevaniemen kylätalon vuokraa korotettiin tonnilla IKAALINEN. Ikaalista tämä koskee etenkin matkailun ja ohjelmapalveluiden sekä bioja kiertotalouden osalta. – Esimerkiksi kun Jyllin Kodit hakee lähihoitajia, pitää päästä sisäpiiriajattelusta alueajatteluun, Niemi kuvailee. Virallisesti hänen tehtävänimikkeensä on nuorisotyöntekijä, mutta Kivimäen työsarkaa on erityisesti perheja varhaisnuorisotyö. – Työttömät voivat tulla minulle juttelemaan ja kyselemään, jos eivät itse tiedä, miten pääsisivät eteenpäin, Niemi sanoo. Talon kustannuksia lisäsi myös viime keväänä hankittu toinen ilmalämpöpumppu. Hankkeen tavoitteena on luoda ja kehittää yritysverkostoa, jossa eri yritykset voisivat saada hyötyä keskinäisestä yhteistyöstä. Lisäksi aiemmin on päätetty, että alle 50 euron avustusta ei makseta. Niemi myös kartoittaa työttömien osaamista, ja siihen hänellä on luonteva paikka, sillä työhuone sijaitsee Ikaalisten työpajan yläkerrassa. Varhaisnuorisotyöhön puolestaan kuuluvat muun muassa kouluvierailut ja lastenleirien ohjaus yhteistyössä Tuomas Ukkosen kanssa.. Esimerkiksi telakoilla laivat kootaan osakokonaisuuksista, jotka ostetaan eri alihankkijoilta. Hankkeessa maailmaa katsotaan nimenomaan keskuskaupunkien ulkopuolisten, pienten seutukaupunkien yritysten näkökulmasta. Kaupunki maksaa Tevaniemen Kylätalon vuokrauksesta ensi vuonna tuhat euroa nykyistä enemmän eli noin 5 000 euroa. Myös vesija jätevesikustannukset ovat nousseet. Lautakunta päätti, että kunnossapitoavustusta anoneet tiet jaetaan kolmeen ryhmään. Seutukaupunkien yhteisessä työllisyyshankkeessa ei tuijoteta kuntarajoja, vaan esimerkiksi ikaalilaiselle yritykselle voidaan vinkata parkanolaista työnhakijaa tai päinvastoin
Hybridiyksikön nuoret ovat tottuneet Hämeenkyröön ja talven kylmyyteen Askeleet polulle auttaa pois kierteestä • Terhi Palonen IKAALINEN. Hanke ei kuitenkaan auta asunnon hankkimisessa, mutta tukee asumisessa onnistumista. Lähdemme siitä, että osallistuja itse kertoo omat voimavaransa ja sen, mihin on valmis. – Ei suomen kieli vaikeaa ole. Vapaa-ajalaan tytöt lukevat paljon, niin omalla kielellään kuin suomeksikin. – Tarve tällaiseen on kuitenkin selkeästi kasvanut, Klinga toteaa. Hänellä talveen tottuminen sujui pehmeämmin, sillä Anisan tuli Suomeen syksyllä, vieläpä aurinkoisena aikana. Parasta Suomessa nuorten mielestä on koulutus, rauha ja turva. Näin osallistujat saavat tukevan jalansijan jatkopolulleen, Klinga ja Tolsa kertovat. Heillä on myös ehkä rikostaustaa ja ongelmia päihteiden kanssa. – Kylmyys ja pimeys on pahinta, Fardousa toteaa. Hanke on saanut ely-keskukselta ESR-hankerahoituksen, ja hanketta rahoittavat myös Sosiaalija terveysjärjestöjen avustuskeskus Stea sekä Ikaalisten kaupunki. – Pidän siitä, että täällä on metsiä ja järviä, ne ovat kauniita, Anisa sanoo. Hankkeessa Toivon Portti tekee tiivistä yhteistyötä muun muassa kaupungin sosiaalija terveyspalveluiden, TE-toimiston ja Rikosseuraamuslaitoksen kanssa. Anisa kuitenkin lohduttaa, että talveen tottuu. SPR:n hallinnoima yksikkö muutti sinne joulukuussa entisestä paikasta Oikopolulta. Hän on työskennellyt pitkään myös ulkomailla. Suomen kieli on molemmille tarttunut hyvin, ja haastattelu tehdään suomeksi. Entä onko jotain, mitä toisitte kotimaastanne tänne. No, joskus opiskellessa, mutta sekin riippuu aineesta. Molemmat myöntävät, että aika kyllä kuluisi paremmin Tampereella tai muussa isossa kaupungissa. Tolsa painottaa, että toiminta hankkeessa on hyvin luottamuksellista. Hämeenkyrön hybridiyksikön, eli yksin maahan tulleiden alaikäisten nuorten yksikön toiminta jatkuu vanhalla Kotorinteellä Kirkkoahteella. 9 TORSTAI 9.1.2020 ”Parasta Hämeenkyrössä on koulu ja kirjasto” • Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. Fardousa käy koulussa Tampereella, Fardousa yhteiskoululla Hämeenkyrössä. Yksikköön saapuu asiakkaita suoraan rajalta ja siirtoina muista yksiköistä. Tolsalla on pitkä työkokemus muun muassa nuorisoja lapsityöstä sekä lähetystyöstä. Suosikkipaikkoja ovat kirjasto ja koulu. Fardousan tullessa Suomeen täällä oli talvi, joka oli etelän lämpöön tottuneelle pieni järkytys. – Hyvin tärkeää on luoda heille pysyvä koti, sillä monella heistä asumistaidot ovat puutteelliset, ja moni painiikin päihdeja rikoskierteen lisäksi asunnottomuuskierteessä. ” Hyvin tärkeää on luoda pysyvä koti, sillä monella asumistaidot ovat puutteelliset.. Hybridiyksikössä asuu 11 nuorta, lisäksi talon ulkopuolella perheryhmäkodissa ja tuetussa asumisessa on yhteensä 20 paikkaa, jotka täytetään Maahanmuuttoviraston asiakasohjauksen kautta. Englanti, maantieto ja kemia ovat helppoja opiskella suomeksi, matematiikka on vaikeaa, Anisa vertailee. Myös muutto lähemmäs keskustaa on molempien mielestä hyvä asia, koska matka kouluun ja kirjastoon lyhenee. Somaliasta kotoisin olevat Fardousa ja Anisa pitävät Suomea rauhallisena ja turvallisena maana. Näiden nuorten joukossa Hämeenkyrössä asuvat 16-vuotiaat Fardousa ja Anisa. Yksikkö on jatkuvassa valmiudesa ottamaan vastaan uusia nuoria. Toni Tolsa vetää Ikaalisissa toteutettavaa uutta Askeleet polullehanketta, jolla pyritään parantamaan osallistujien elämänhallintaa. Hankkeessa kehitetään toimintamalli, jolla osallistujien kuntotumista edistetään askel askeleelta, kertoo Ilkka Klinga Toivon Portti ry:stä. Yhdessä etsimme myös syitä, mitkä ovat kierteeseen vieneet. Hanketyöhön Ikaalisiin hän siirtyy Nokian kaupungin sosiaaliohjaajan toimesta. Luottamuksellisten keskustelujen avulla voi aueta monia solmuja ja löytyä uusi suunta elämään, Tolsa sanoo. Molemmat ovat kotoisin Somaliasta. – Hedelmiä, Fardousa nauraa. Tosiasiahan on se, että mitä useammin saamansa asunnon menettää, sitä vaikeampi asuntoa on saada tulevaisuudessa, Klinga sanoo. Nyt käytössä on suuremmat tilat, joskaan nuorten määrässä ei suurta muutosta ole tapahtunut. Lisäksi he käyvät kuntosalilla, mikä on suosittu harrastus hybridiyksikön nuorten keskuudessa. Fardousa on asunut koko Suomessa oloaikansa Hämeenkyrössä, Anisa ehti asua hetken Mänttä-Vilppulassa ennen kuin siirtyi Hämeenkyröön. Määrä on murto-osa vuodesta 2015, jolloin Hämeenkyrössä oli kymmeniä nuoria turvapaikanhakijoita. Heistä kumpikaan ei Suomeen tullessaan tiennyt maastamme paljoakaan. Lisäksi uudet tilat ovat suuremmat. – Jokainen osallistuja on mukana omana itsenään. Heistä Anisa on asunut Suomessa neljä vuotta, Fardousa kymmenen kuukautta. Kaksi ja puoli vuotta kestävän hankkeen toteuttaa Toivon Portti ry, ja yhteistyötä tehdään Ikaalisten kaupungin kanssa. Ikaalisissa on alkanut uusi hanke, joka kantaa nimeä Askeleet polulle. Hämeenkyröä tytöt kuvaavat kauniiksi ja rauhalliseksi paikaksi. Fardousalla ei ole unelma-ammattia, mutta Anisa haaveilee työskentelevänsä hammaslääkärinä. – Tavoitteena on, että osallistujien elämänhallinta kohenee, heidän rikosja päihdekierteensä katkeavat ja että he saavat tarvitsemiaan sosiaalija terveyspalveluita. Ikaalisissa ei ole aiemmin olllut hankkeen kohderyhmälle kohdistettua vastaavaa toimintaa. Hankkeen vetäjäksi on valittu Toni Tolsa. – Hankkeen kohderyhmään kuuluvilla henkilöillä on puutteelliset elämänhallinnan taidot. Heidän kasvojaan ja nimiä kokonaan ei voi julkaista mediassa. Hankkeessa osallistujille rakennetaan yksilöllinen kuntoutumispolku, jolla turvataan heidän arjen hallintaansa. – Minulla siihen meni kaksi talvea, eli tämän talven jälkeen sinäkin totut, Anisa nauraa
Ja neljältä yölläkin hymyillään, niinkuin hymyillään neljältä päivälläkin, Kristensen toteaa. Aiemmin oli enemmän tappeluita ja humalahölmöilyjä. Työn luonne on sen kaltaista, ettei vaaran elementtiä ole mahdollista kokonaan kitkeä pois. – Toki täällä maalla potilaat ovat isolta osin tuttuja. Kaksi työntekijää lähtee kotiin, kaksi aloittaa 24 tuntia kestävän työvuoronsa. Ikaalisten ja Hämeenkyrön isot tapahtumat eivät koskaan ole olleet suuri rasite ambulanssille, mutta viime vuosina ne ovat työllistäneet entistä vähemmän. Siltä varalta, että nukkumaan pääsee. Päivystystiloista löytyy keittiö, mukava sohva ja tv. Hämeenkyrössä toinen ensihoitajien arkeen tunkeutuva asia on huumeet. Vuorotyö voi olla vaikeaa, jos lapset ovat pieniä. Silti tapahtumat ovat siistiytyneet. Näin meidän työmme tehdään entistä enemmän keskustassa. Ei 24 tunnin vuoron jälkeen ole enää virkeä, ja potilassiirrot ovat jatkuvaa ajoa, Jere Suominen sanoo. Kun hätäkeskus välittää hälytyksen, on ennakkoarvio jo tehty ja hälytyskoodista voi päätellä, mikä kohteessa odottaa. – Siitä lähdetään, että asiakas ei näe, olemmeko me nukkuneet vai olleet 17 tuntia valveilla, Hanhikangas jatkaa. Hän kertoo, että väestön ikääntymisestä huolimatta iso kuva on pysynyt samana: tehtävien määrät ovat pysyneet samalla tasolla, samoin niiden syyt. Ensisijaisen tärkeää on tulla töihin hyvin levänneenä, sillä ensihoitajan työtä ei voi tehdä puoliteholla. Tai aivohalvauksena on tullut hälytys, jossa ihminen on maannut selällään katsoen puhelinta ja kädet puutuivat, Kristensen luettelee. Tosin Tampereella toiminta keskittyy potilaiden siirtoihin hoitolaitoksesta toiseen. Koska ensihoitajan vuoro kestää 24 tuntia, on palautumisaikaa reippaasti. Kristensen ja Hanhikangas ylistävät hyvää yhteishenkeä, joka näkyy työssä syntyvinä ystävyyssuhteina ja siinä, että työkaverit viettävät aikaa keskenään myös vapaalla. Yleisesti ottaen ensihoitajat kokevat, että heidän työtään kunnioitetaan, ja etenkin maalla työn saa tehdä rauhassa. – Sellaista rauhallista oleilua ja lepäilyä. – Toki tapahtumia on vähemmän, esimerkiksi Hämeenkyrössä ei ole hetkeen ollut Hämyvestareita. – Aika vähän täällä on ylimääräisiä ympärillä. Yleensä Hämeenkyrön kiirekeikat ovat kuitenkin rauhallisia. – Se ammattitaidon ylläpito on ehkä työn suurin haaste, Kristensen sanoo. Aina potilasta ei voi siirtää autoon heti, joten työtä joutuu tekemään joskus myös julkisella paikalla. Työ on myös ennalta arvaamatonta. Yksi muutoksista on kansalaisten ikääntyminen, mikä Ylen mukaan näkyy ambulanssihenkilöstölle muun muassa siten, että kohteessa paljastuu, että vanhuksella ei ole akuuttia hätää, hän on vain yksinäinen. Tiloista löytyy kuntopyörä ja läheisellä kuntosalilla voi käydä. Pyrkimys on, että työvuoron jälkeen on kolme vuorokautta vapaata. Jokainen päivä on erilainen. Nukkumaan menen vasta illalla, koska sillä tavalla rytmin saa heti normaaliksi. Uskoakseni väkivallan uhasta puhuttaessa muutenkin puhutaan enimmäkseen henkisestä ja verbaalisesta väkivallasta. Liikuntaa voi harrastaa myös työajalla. Osaltaan siihen vaikuttaa uusi valtakunnallinen hätäkeskusjärjestelmä, joka arvioi tilanteet aina yläkanttiin. Se omalta osaltaan vähentää kaikenlaisen väkivallan uhkaa. – Eihän tämä varsinaisesti työpäivän alku ole, tämä on kuin toiseen kotiin tulisi, toteaa ensihoitaja Taina Kristensen. Kristensen ja Hanhikangas ovat toisiaan täydentävä työpari, sillä Kristensen on ollut töissä ambulanssissa 12 vuotta, Hanhikangas aloitti toukokuussa, heti valmistumisensa jälkeen. Samaa kertoo Kristensen. Tällaisissa tapauksissa tilanne arvioidaan kuten missä tahansa muussakin hälytyksessä ja ohjeistetaan toimimaan oikein. – Se on otettava siten, että ihminen ei ole ollut aiemmin sellaisessa tilanteessa, joten hän kokee sen hätänä. Tietysti päivän aikana on tiettyjä asioita, jotka pitää tehdä, kuten auton tarkistus ja täydennys. Samalla kaikki keskittyy: ihmiset, kaupat, palvelut. Yksittäisiä tehtäviä toki isoissa tapahtumissa, kuten Sata-Häme Soi -juhlilla on, mutta ei niin paljon, että tarvittaisiin esimerkiksi toista yksikköä. Tähän jokaisella on omat keinonsa. Palveluasenne pidetään tilanteessa kuin tilanteessa. Mutta ei nukkumista. Työskentelemme ympäristössä, joka ei ole meille ennalta tuttu, emmekä voi olla varmoja kuinka monta henkilöä on paikalla ja ketä he ovat. – Meille väestön ikääntyminen on näkynyt yllättävänkin vähän. Tai kuumetta on 37,7. Lisäksi on vessa, suihku ja kaksi pientä huonetta nukkumista varten. Ambulanssi saatetaan hälyttää yhä pienemmästä syystä. Vuosien varrella hän on havainnut yhden muutoksen. Kesän isoissa yleisötapahtumissa ollaan Smolanderin silmin menty parempaan. – Kyllä niinkin on käynyt, että on saanut nukkua aamuun asti, mutta se on sellaista koiranunta. Jatkuvasti ei tarvitse pillit päällä mennä. – Joskus tulee ulkopuolisilta kyselyitä, että voisiko tehdä kahdeksan tunnin siirtovuoron heti 24 tunnin vuoron perään. – Kuten sanoin, tämä on toinen kotini, Kristensen kertaa. Jokainen varmaan työstää omassa päässään mielikuvan, mitä on tulossa, Hanhikangas kertoo. Pitkän työvuoron aikana ensihoitajan on pidettävä itsensä vireessä, vaikka unta saakin vähän tai ei lainkaan. Kun Kristensenillä ja Hanhikankaalla vuoro päättyy, on päivä lepoa. – Sen mukana läsnä on tietty agressio. Lounas syödään, kun ehditään, hän jatkaa. Koko ajan pitää olla valmiina, jos puhelin piippaa, sanoo työpari Janne Hanhikangas. Rauhassa saamme olla, Hanhikangas vahvistaa. Poliisia ne ovat työllistäneet jo kauan, mutta ambulanssissa ne ovat alkaneet näkyä tämän vuoden aikana. Joskus voi olla niinkin, että potilas haluaa apua, mutta hänen ympärillään olevat ihmiset eivät kaipaa ulkopuolisia, Kristensen sanoo. Nämä vuorot kestävät kahdeksan tuntia. Ambulanssipalvelun arkirutiini on pysynyt suunnilleen samanlaisena viimeiset 20 vuotta. Kieltämättä olot ovat kotoisat. Ikaalisten Ambulanssipalvelu toimii Ikaalisten lisäksi Hämeenkyrössä ja Tampereella. Jaksamista töissä ja siviilissä auttaa työilmapiiri. Oikeastaan eniten se näkyy siinä, että kylät tyhjenevät ja väki on muuttanut keskustaan. Joinakin päivinä tehtäviä on vain yksi, toisinaan toistakymmentä. Ambulanssipalvelu tekee myös potilaiden siirtoja hoitolaitoksesta toiseen. Töihin tullessa ei voi tietää, mitä vuoro tuo tullessaan. – Kun lapsemme olivat pieniä, minä olin vapaat heidän kanssaan, isännällä oli tavanomaiset työajat. – Jos tilanteesta haluaa tehdä ennakkosuunnitelman, se tehdään matkalla. Toisaalta keikkojen välissä voi olla pitkäkin pätkä joutilasta aikaa, mutta hälytysvalmiina on oltava, sillä autossa täytyy olla puolessatoista minuutissa hälytyksestä. Niin sanotut pakolliset kuviot pyritään hoitamaan päiväsaikaan, illat ovat vapaampia. Ei voi tehdä niin, että syödään lounas ja tarkistetaan auto sitten. Nyt sellaisia ei juuri ole. Ikaalisten Ambulanssipalvelun toimitusjohtaja Jali Smolander on toiminut työssään vuodesta 1999. Se on ikävää, koska meidän työtämme on ihmisten auttaminen. – Mutta auton täytyy aina olla kunnossa ja siellä riittävästi tarvikkeita. Sekaisin se menee, jos heti alkaa nukkua, Hanhikangas kertoo. – Mutta kyllä sitten on rankkaa, jos täytyy lapset hakea vuoron jälkeen hoidosta ja kotona on heti täysi meno päällä. – Joskus keikalla on tilanteita, että ihminen on oksentanut kerran. Näihin emme suostu. Hätäkeskuksen välittämiä ensihoitopalvelun tehtäviä on Tampereella vähän. – Esimerkiksi Ikaalisissa on se valitettava puoli, että toiminta-aikanamme täältä on tavalla tai toisella poistunut tuhat ihmistä. – Ei maaseudulla ole sellaista trendiä. Smolander kertoo, että tyypillisesti yhteen 24 tunnin mittaiseen vuoroon mahtuu 4–5 tehtävää yksikköä kohden. Parhaimmillaan he olivat hoidossa ehkä kuutena päivänä kuukaudessa, Kristensen kertoo. Eri medioissa on vuosien mittaan kerrottu ensihoitajien kokemasta kasvaneesta väkivallan uhasta. Ikaalisten Ambulanssipalvelun Hämeenkyrön toimipisteessä on vuoronvaihto. Kello on kymmenen aamulla. Mutta koskaan ei voi tietää, milloin keikka tulee. 10 TORSTAI 9.1.2020 Ensihoitaja ei piittaa, onko kello neljä päivällä vai yöllä • Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. Kristensenillä on kokemusta, mutta Hanhikankaalla hiljattain päivitetyt tiedot. Hanhikangas painottaa jatkuvaa kunnon ylläpitoa. Tosin työ voi olla myös etu. – Se on tämän homman suola. – Tyypillisimpiä tehtäviä ovat rintakipu, äkillinen yleisvoinnin heikkeneminen ja kaatuminen, Smolander luettelee.. Valtakunnalliset mediat ovat viime viikkoina ja -vuosina kertoneet ambulanssissa työskentelevien ensihoitajien työn muutoksista. Ambulanssien tehtävämäärät ovat pysyneet ennallaan IKAALINEN. Mutta jos keikka tulee, se hoidetaan ja auton tarkistus siirtyy, Kristensen kertaa
Yleisö ja yritykset ovat saaneet ehdottaa kilpailuun mukaan Suomessa toimivia hääja juhla-alan yrityksiä, ja joka kategoriaan on päässyt mukaan korkeintaan 15 yritystä. klo 10-16 Nyt juhlitaan, eikä suotta, sillä Hämeenkyrö Kyröskosken konttori täyttää 20 vuotta! Tervetuloa kakkukahville, pannu kuumana klo 10-16. Tutkimukseen osallistuminen ei ollut pakollista, ja lupa haastatteluun oli kysytty ensin vanhemmilta ja kiinnipitotilanteen jälkeen lapselta itseltään. Äänestyksen lopputulokseen vaikuttavat niin netissä käytävä yleisöäänestys kuin ammattilaisraatikin. Osa-aikahämeenkyröläinen Kirsi Kauppila on tuore terveystieteiden tohtori, jonka väitöskirja Pakkotoimet lastenpsykiatrisessa osastohoidossa. – Jälkiselvittely on erityisesti sitä hoidollisuutta, kun tilanne käydään lapsen kanssa läpi ja hän saa kertoa oman kokemuksensa ja näkemyksensä tapahtuneesta. – Koulutukselle tuntuu olevan tarvetta. Jos menetät malttisi tai korotat ääntäsi, niin peli on menetetty, Kauppila sanoo. Fyysinen rajoittaminen ja lapsen rauhoittelu on kuitenkin hyvä käydä lapsen kanssa läpi myöhemmin. Kaavasuunnittelija Mia Saloranta sanoo, että nykyinen asemakaava ei mahdollista Koskilinnan asuinkäyttöä. – Kaikkein keskeisintä lapsen kanssa toimiessa on oman rauhallisuuden säilyttäminen. – Lapset osoittivat suurta luottamusta meitä haastattelijoita kohtaan, Kauppila kertoo. Hämeenkyröläis-savolaisella perheellä on Turkkilassa viikonloppupaikkana perheen isän lapsuudenkoti. No, ei ihan niin helposti. Tutkimuksen aineistossa oli lapsia molemmista ryhmistä. – Kymmenen kieltäytyi ja toiset kymmenen karsiutuivat sen vuoksi, ettei lapsia ehditty haastatella riittävän pian kiinnipitotilanteen jälkeen. Kiinnipitomenetelmien soveltaminen voi joskus olla tarpeen kotioloissakin ja lasta on tarpeen rauhoitella esimerkiksi sylissä pitämällä. Vuoden hääyrityksen lisäksi valitaan voittaja jokaisesta noin 15 eri kategoriasta, ja Pitopalvelu Muru on mukana pitopalveluyritysten kategoriassa. – Koulutuksella työntekijöille annetaan keinoja toimia tilanteissa. – Tilanteen ennakointi ja oman tunnetilan tunnistaminen ja hallinta on tärkeää, jotta aikuinen ei provosoi lasta tai provosoidu tilanteesta itse. – Olen kyllä vähän yllättynyt ja hämmentynyt siitä, miten tässä näin pääsi käymään. helmikuuta mennessä ja ostotarjouksen liitteenä kunta pyytää suunnitelmaa rakennuksen tulevasta käytöstä. Haastateltujen keski-ikä oli yhdeksän vuotta. Pääpaino on ennakoinnissa, mutta on tärkeää pystyä toimimaan turvallisesti, kivuttomasti ja minimirajoittamista hyödyntäen näissä tilanteissa. Nyt hänen työnsä painottuu kouluttamiseen ja hoitotyön kehittämiseen yhdessä esimiesten ja työyhteisöjen kanssa. Miksi näin. tammikuuta. Suurin osa haastatelluista oli poikia, joiden osuus lastenpsykiatrisessa osastohoidossa on suurempi. Voisiko Koskilinnaan muuttaa asumaan. Uusi koti isolle perheelle. Osastojaksolle taas ohjataan tilanteissa, joissa lapsella on muun muassa tunne-elämän itsesäätelyn ongelmia. – Heti tilanteen jälkeen se käydään lapsen kanssa nopeasti läpi, mutta tarjotaan myös mahdollisuus palata asiaan uudelleen seuraavana päivänä, jolloin lapsi on saanut tilanteeseen hiukan etäisyyttä. Moni varmasti tunnistaa esimerkiksi kiireisen arkiaamun, jossa lapsi kiukuttelee tai temppuilee. Vielä en tiedä, mitä tästä seuraa. Ikaalilainen Pitopalvelu Muru on päässyt mukaan Vuoden Hääyritys 2019 -kilpailun finaaliäänestykseen. Olen kuitenkin tosi pieni tekijä isojen tekijöiden joukossa. Väitöskirjan viimeistelyn ajan hän oli opintovapaalla ja on siirtynyt hoitotyön kliiniseksi asiantuntijaksi Taysissa. Tutkimukseen haastateltiin kaikkiaan 34 lasta ja haastatteluaineiston keruu kesti useita vuosia. Kirsi Kauppilan väitöstutkimus pureutuu herkkään aiheeseen • Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ/KUOPIO. Kunta pyytää tarjouksia Koskilinnan kiinteistöstä 10. Rajoittamismenetelminä eristysja kiinnipitotilanteet tarkastettiin Itä-Suomen yliopistossa joulukuussa. – Halusin tutkimuksessani selvittää kunkin lapsen ensimmäistä kokemusta kiinnipitotilanteesta. Kiinnipito tai muu fyysinen rajoittaminen on aina viimeinen keino. Kauppila on työskennellyt lastenpsykiatrian osastotyössä käytännössä koko työuransa ajan. Toimitukseen soittanut lukijamme oli kiinnittänyt huomiota kiinteistönvälityssivustolta löytämäänsä ilmoitukseen, jossa Hämeenkyrön kunta kauppaa reilun kokoista ”omakotitaloa” Kyröskoskella. – Häät ovat aina tietyllä tavalla erityinen päivä, ja niihin panostetaan eri tavalla kuin muihin juhliin. 11 TORSTAI 9.1.2020 HÄMEENKYRÖ KYRÖSKOSKI | Valtakatu 63 010 311 6400 | saastopankki.fi/aito * 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (alv 24%) kotimaan lankaja matkapuhelinliittymistä. Ilmoituksen mukaan kohteessa on yli 10 huonetta ja keittiö ja pinta-alaakin yli 3 000 neliömetriä. – Tämä on ihan mahtavaa, Pitopalvelu Murun yrittäjä Maarit Isoviita sanoo. • Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ. – On tärkeää, että lapsi saa tietää syyn kiinnipidolle, jolloin se tulee lapsellekin ymmärrettävämmäksi. Pitopalvelu Muru Vuoden mukana Hääyritys-kisassa • Liisa Raipala IKAALINEN. Erikoissairaanhoidossa näkyy jäävuoren huippu, mutta tämän tyyppisesti oirehtivia lapsia on päiväkodeissa ja kouluissa. Klo 11, klo 13 ja klo 15 synttärivieraita viihdyttää akustisesti artisti Johannes Raitjoki. – Kun voimakas tunnetila on päällä, ei sanoilla ole juurikaan merkitystä. Isoviita laittoi asiasta päivityksen someen, ja on ollut mukava huomata, että positiivista vastakaikua on herännyt. Vuoden hääyritys julkistetaan Love me do -häämessuilla Helsingin Kaapelitehtaalla 18. Olen saanut olla ihanissa hääjuhlissa, hyvin monenlaisissa ja aina omannäköisissä. Aiemmin tämän aihepiirin tutkimusta on tehty pääosin nuorisoikäisistä, mutta Kauppilan tutkimuksessa haastateltiin 6–13 -vuotiaita kouluikäisiä. Tutkimuksensa keskeiseksi anniksi Kauppila nostaa kiinnipitotilanteiden jälkiselvittelyn tärkeyden. Asiakkuuspäällikkö Tanja Lahti Hämeenkyrön Yrityspalveluista kertoo, että myynnissä olevalle Koskilinnalle sopivaa kategoriaa ei sivustolta löytynyt, joten kohde on myynnissä ”omakotitalona”, vaikka kyseessä onkin seuratalo tai mahdollinen liiketila. Kauppila on kotoisin Pohjois-Savosta Kiuruvedeltä ja asuu Tampereella. Tutkimushaastattelut tehtiin yhden–kolmen päivän kuluessa lapsen ensimmäisestä kiinnipitotilanteesta, Kauppila kertoo. TÄYTEKAKKUKAHVIT perjantaina 17.1. Oma lapsenikin toisinaan tokaisee, että älä äiti taas hengittele, Kauppila naurahtaa. Kiinnipito ei itsessään ole hoitomenetelmä mutta se on hoidollista, koska koko henkilökunta on koulutettu toimimaan samalla tavoin ja johdonmukaisesti tietyssä tilanteessa. – Rauhallisena pysymisen keino voi olla esimerkiksi poistuminen hetkeksi tilanteesta tai rauhallinen syvä hengitys. – Halusin tutkia nimenomaan lasten kokemuksia, ja aiheen herkkyyden vuoksi tutkimuslupien saaminen oli melko vaikeaa, Kauppila kertoo. Väitöstutkimus käsittelee herkkää aihetta, johon Kauppila avaa uuden näkökulman. Vaikka Kauppila kouluttaa työkseen ammattilaisia, hän suostuu antamaan pari vinkkiä myös ”kotikäyttöön”. Lastenpsykiatrinen osastohoito voidaan jakaa karkeasti kahteen tyyppiin: akuuttiosastolle tullaan kiirreellistä hoitoa vaativissa tilanteissa, joissa lapsi käyttäytyy itsetuhoisesti tai aggressiivisesti. Häistä on kahtena viimeisimpänä kesänä tullut yhä tärkeämpiä hänen yritykselleen. – Se vaatisi ainakin käyttötarkoituksen muutoksen ja poikkeamisluvan hakemista, Koskilinnan tapaisessa erityiskohteessa mahdollisesti myös asemakaavan muuttamista, Saloranta arvioi. Kysymykseen siitä, voisiko Koskilinnan ostaa asuinkäyttöön, Hämeenkyrön kunnan kiinteistöpäällikkö Mika Wallin toteaa, että se vaatisi ainakin runsaasti neuvotteluja muun muassa maakuntamuseon kanssa. Kirsi Kauppila tutki väitöskirjassaan lastenpsykiatrisessa osastohoidossa olevien lasten kokemuksia kiinnipitotilanteista.
Kehopositiivisuuden puolesta liputtaa lyhyt, takaa avoin haalari. Arpihan on voiton merkki siitä, että on selviytynyt hengissä. Kun kangas ja samalla runot on leikattu palasiksi, eri puolille vaatetta kootuista tekstiriveistä ei enää hahmota alkuperäistä runoa. Vaatetusartesaanin opintoihin kuuluu oman malliston suunnitteleminen, ja Kaplas halusi käyttää samalla puheenvuoron aiheista, joiden esillä pitämistä hän pitää tärkeänä. Ikatalta artesaaniksi joulun alla valmistunut Lila Kaplas, 24, suunnitteli ja ompeli opintojensa viimeisessä näyttötyössä viiden erilaisen haalarin kokonaisuuden, joka ottaa kantaa erilaisiin rankkoihin aiheisiin. kund – kunden) kiertäisi rullalle itseäni muistuttavaa, Italiassa 1700-luvun alussa kehittynyttä kielisoitinta, jossa tavallisimmin on neljä kieliparia, eli kahdeksan kieltä. Teemoina ovat rintasyövästä toipuminen, burn out, kehopositiivisuus, raiskatuksi joutuminen sekä poliittiset, feminismiin ja ilmastonmuutokseen liittyvät teemat. – Haastattelin rintasyövästä toipuneita naisia, ja heille rinnan poistaminen on iso juttu. Mutta mikä on bängeri, se piti selvittää Urbaanisanakirjasta. Asennetta tarvitaankin, kun kantaa feministisillä ja ilmastonmuutokseen liittyvillä teemoilla kirjotulla vaatteella. Kuva: Jesse Vänni. Siksi uuden sukupolven puhekieleen on tarvittu koko ajan lisää hämääviä sanoja ja sanontoja, joita vain tietyt piirit hallitsevat. Hyvä bängeri”. Se on ”ihan h***n hyvä biisi/ laulu/kappale/musiikinteontuote”. Kipupiste-nimeä kantavan, farkkukankaisen haalarin teema on raiskatuksi joutuminen. Raiskatuksi joutumisen teemaa kantavan haalarin kankaaseen on maalattu teemasta kertova runo, joka on leikattu kangaskappaleisiin eri puolille vaatetta. Burn outin kokeneet ovat kertoneet, millaista on palata työelämään. Moni ei häpeän vuoksi esimerkiksi käy julkisessa saunassa. Erikoisuus ovat yläja alaosaa yhdistävät töpselit. Rintasyövästä toipumisesta muistuttava Kauneusarpi-niminen haalari on toispuoleinen, ja tällä on tarkoitus tuoda esiin poistetun rinnan puoli. – Raiskaus jättää pysyvän jäljen ja häpeän. Sanastoa ymmärtämätön saattaa silti olettaa, että Pena on hyvä pesäpallon pelaaja, joka sisävuorollaan kokkaa jotain räiskäleenomaista ruokaa tuntemalleen rikollisryhmälle. Suomeksi käännettynä tämä siis tarkoittaa, että Penan tulee ottaa vastuulleen ja tehtäväkseen tiedottaa – tarkan selvityksen kera – omalle työntekijäryhmälleen, mitä heidän odotetaan tekevän. – Esimerkiksi tämä ”no means no”, ei tarkoittaa ei – sen pitäisi olla itsestään selvää, mutta se ei ole. Ikatalta valmistunut Lila Kaplas ottaa haalarimallistollaan kantaa rankkoihin aiheisiin. Moni kokee, että naiseus häviää rinnan poistossa, mutta naiseuden ei tarvitse olla siitä kiinni. Vaatteita, joilla on sanoma. Eikä huvitilaisuus tai muu yhdessäolo välttämättä ollut ollenkaan sairas tai sisältänyt sokeripitoisia aineita, vaan kyseessä saattoi olla vain viaton, yhteinen keskustelutilaisuus. Nuorison taipumus paeta vanhempiaan jonnekin, missä he voivat tuntea itsensä itsenäisiksi, syntyi sillä hetkellä, kun Elvis vetäisi eka kerran ”That’s Alright Mama” ja vanhemmat julistivat sen välittömästi paholaisen keksimäksi musiikiksi. Se on jo käyttänyt ja kuluttanut sen loppuun. Haalari on jo herättänytkin keskustelua, esimerkiksi laillisen abortin puolesta kantaa ottava lauseen osalta. Hihasta löytyy paljastava ote tekstistä. Prosessi oli rankka hänelle itselleenkin: haastatteluja tehdessään ja aiheita vaatteiksi muokatessaan hän kävi itsekin läpi vihan ja surun tunteita. Teemoina ovat burn out, oman kehon kanssa kamppailu ja sitä kautta kehopositiivisuus, rintasyöpä, raiskatuksi joutuminen sekä poliittinen haalari, joka ottaa kantaa erityisesti feministisiin teemoihin ja ilmastoon. Töitään varten Kaplas myös haastatteli näitä rankkoja teemoja kokeneita ihmisiä. Alkuosan ymmärsin, eli ”hyvä alku tuohon päivälliselle”. Tänä päivänä nuoren on yhä vaikeampaa löytää arkielämän alueita, joissa voi irrottautua vanhempiensa ikeen alta ja paeta sinne, missä saa olla omissa oloissaan ja omien kavereittensa kanssa. Burn out -teemaa kantaa siistin asiallinen, jakkumainen haalari, jonka selkäpuolella ja hihoissa on käytetty pehmeän joustavaa trikoota. Myös positiivisuus auttaa jaksamaan, ja ilosta vaatteessa viestivätkin kauluksen, vyön, rannekkeiden ja lahkeensuiden kankaissa ryömivät värikkäät hyönteiset. ”Voitsä Pena ottaa tästä koppia ja briiffata ton layoutin jengille?”, sanoo tuotantopäällikkö alaiselleen. Tai sitten ei. Jotain kuitenkin jää näkyvillekin, esimerkiksi hihan sanat ”älä koske”. – On oltu myös eri mieltä, ja se on hyvä asiaa, että asioista uskalletaan puhua. Irtautuminen näkyi myös muualla kuin musiikissa, pukeutumisesta ja kielenkäytöstä alkaen. – Syyllistää en halua vaan herättää ajatuksia siitä, mitä ihmiset voisivat tehdä yksilöinä. Kaplas haluaa kannustaa siihen, ettei rinnan menettämistä tarvitsisi hävetä. Jos joku ”tyyppi kelaa meikämandoliinia”, se ei siis tarkoita, että jonkin suomalaisen kauppaketjun asiakas (ruåts. Kaplas on opintojen aikana ollut Berliinissä työssäoppimassa, ja kantaaottavan malliston alkujuuret juontavat tästä kokemuksessa. Televisiossa tässä eräänä iltana nuorison ihailema Ville Galle sanoi:”Hyvä startti tohon dinnerille. Sen tilalle piti rakentaa uusi maailma. Tätä poliittista haalaria Lila Kaplas kuvailee asennehaalariksi. Pelkästään eri alojen ammattisanastot perustuvat vuosien ahkeraan hiontaan, jossa kommunikointi työtoverien kanssa pyritään saamaan mahdollisimman nopeaksi ja tehokkaaksi. Edellinen ja vielä sitäkin edellisempi sukupolvi kun osaa nykyään pahus vieköön myös käyttää nettiä. Usein jopa vieraat kielet auttavat ammattilaisia kuvaamaan tarkemmin työssä tarvittavan tehtävän tai ilmiön. Muissa osissa käytetty puuvillapellava on hengittävä ja mukava ja tuo vaatteeseen siistiyttä, Kaplas kertoo. Tässä haalarissa on myös paljon yksityiskohtia: lahkeen saa avattua pystysuunnassa vetoketjulla, hihat saa vetoketjulla joko lyhennettyä tai irrotettua kokonaan, ja selkäpuolella on toispuoleinen herrainkaulus. Jos niin sanotulle kadunmiehelle tuo otsikon lause ei heti avaudu, ei voi myöskään odottaa, että hän ymmärtäisi kieltä, jota valtionhallinnon virkamies tai markkinoinnin ammattilainen käyttää. Mitä enemmän aikuiset inhosivat ja mitä vähemmän he ymmärsivät, sitä rakkaampi piilopaikka siitä heidän lapsilleen siitä tuli. Näyttötyön haalarit ottavat kantaa rankkoihin aiheisiin • Liisa Raipala IKAALINEN. – Selkä ja kädet kaipaavat usein liikkumatilaa, ja trikoo tuo vaatteeseen mukavuutta ja lempeyttä, eikä vaate ahdista. Valitsin tähän räiskyvän ja värikkään printtikuosin, että välittyisi positiivisuus ja ilo sekä rakkaus omaa itseään kohtaan. 2000-luvulla tarkoin näitä ”valikoitujen” piirien musiikinalueita on paljon: acid-house, death-metal, grunge, tracker tai trip hop ja kymmeniä muita, joista Rautavaaran ja Katri-Helenan tuntevat ihmiset eivät takulla tiedä, tai ainakaan ymmärrä mitään. ”Jarel oli eilen sit sikasiistit buutsit, ku se hengaili steissil lössin kans ja siäl oli muutenki ihan sairaan makeet bileet.” Jarella oli siis jalassaan hienot pitkävartiset jalkineet ja hän kulutti aikaa oman viiteryhmänsä kanssa paikassa, joka todella oli jokin asemarakennus tai yhteinen kokoontumispaikka, jolle oli vanhempien hämäämiseksi annettu tuollainen koodinimi. Selkäpuolella lukee nuoren ilmastoaktiivin Greta Thunbergin YK:n ilmastokokouksessa lausuma ”how dare you”, miten kehtaatte. Mallistolla hän haluaa muun muassa viestiä positiivista sanomaa siitä, että rankoista kokemuksista voi selvitä eikä itselleen tarvitse olla ankara. – Haalarin avoimuus viestii siitä, ettei omaa vartaloa tarvitse hävetä vaan sen saa tuoda esiin, oli se millainen tahansa. Kaplaksen toiveena on, että lauseen näkeminen vaatteessa herättäisi ajatuksia ja keskustelua ilmastonmuutoksesta. Pitää olla armollinen ja lempeä itselleen, ja vaatteen pehmeät osat merkitsevät sitä. – Aiheet ovat rankkoja, mutta koen että niistä pitäisi keskustalla enemmän. Kaplas on maalannut kankaaseen valkaisuaineella aihetta käsittelevän runon. Siellä eletään omilla ehdoillaan, jotenkin näin: ”Saa sit bongata omii biisei spottarista tai mennä illal elvisteleen jengin kans reiveihin, ilman et porukat tulee stalkkaan, et OMG, WTF sä oikeesti duunaat?” Kelaatsä kundi meikämandoliinia. Otsikon kysymys vapaasti suomennettuna: ymmärrätkö sinä minua. Yksi haalareista on poliittinen, Kaplaksen sanoin ”asennehaalari”, eli vaatteeseen on kirjailtu feministisiin teemoihin ja ilmastonmuutokseen kantaa ottavia lauseita. Jospa sen saisi pois ja voisi ulkoistaa kivun vaatteeseen, jota kantaa, Kaplas miettii. 12 TORSTAI 9.1.2020 Vieraskynä Kirjoittaja Mikko Lavijärvi on eläkkeelle jäänyt myyntimies, joka viihtyy tekstien parissa lukemassa ja kirjoittamassa. Piireillä tässä tarkoitan kaikkia niitä nuoria, jotka pyrkivät rakentamaan oman maailmansa sen vanhanaikaisen maailman sijaan ja sen ulkopuolelle, jonka edellinen sukupolvi on jo elänyt
Alla kuvat vielä uudelleen ja niiden vastaukset. klo 17–19 • Viljakkalan kirjasto ti 14.1. Voittajaksi arpaonni valitsi Kalevi Yrjölän. OIVASEUTU. Arvoimme lukuisten täysin oikein vastanneiden kesken oivallisen tuotepaketin. klo 10–12 Tilaajat voivat samalla aktivoida verkkotunnuksensa. Paikan päällä tarjolla myös ohittamaton digitarjous! TILAAJAPALVELU p. klo 17–19 • Ikaalisten kirjasto to 23.1. Hyvin hoidetut jakelupisteet Laajan välittömän jakelun lisäksi Matkailulehti on jaossa useassa jakelupisteessä kevään ajan niin kauan kuin lehtiä riittää. 13 TORSTAI 9.1.2020 TUTUSTU OIVAN DIGIPALVELUIHIN! • Hämeenkyrön kirjasto to 9.1. Kuinka monta tunnistit. Arvoimme lisäksi kolme pienempää Oiva-tuotepakettia kaikkien vastauksia lähettäneiden kesken. Ilmoitusten jättöaika päättyy keskiviikkona 15.1. Vuoden viimeisessä lehdessä kyselimme, tunnistatko seudun paikkoja. Ikaalisten toimipiste Keskisenkatu 1-3 A, IKAALINEN P. 1: inkulan holvisilta, viljakkala 2: viljakkalan uusi liikuntahalli 3: Jämijärven uusi hakevoimala 4: Paijalan ranta, viljakkala 5: juhlatalo rahkola, ikaalinen 6: seikkailupuisto jämimaat, jämijärvi 7: turkimusojan silta, Hämeenkyrö 8: jyväpirtti, Hämeenkyrö 9: kellotapuli, ikaalinen 10: oma tupa, ikaalinen 11: möykky, hämeenkyrö 12: vauhdin lava, jämijärvi. klo 17–19 • Hämeenkyrön kirjasto to 23.1. 03 3143 3171 tilaukset@oivaseutu.fi oivaseutu.fi/tilaa Tuula Jokipelto opastaa paikallislehden digipalveluiden käyttöön tammikuussa Oivan digiklinikka-kiertueella. klo 12. Voittajille on ilmoitettu henkilökohtaisesti. 03 3143 3150 ilmoitukset@oivaseutu.fi Hämeenkyrön toimipiste Nuijamiestentie 1, HÄMEENKYRÖ P. 03 3143 3100 ilmoitukset@oivaseutu.fi Ilmoitushinnat tekstissä mustavalkoinen 1,31 €/pmm värillinen 1,46 €/pmm Tarjousmodulit (tekstissä ja tekstin jälkeen) 3x200 pmm (122x200 mm) 460€ 4x200 pmm (164x200 mm) 560€ puoli sivua (290x205 mm) 780€ sivu (290x410 mm) 1255€ Hintoihin lisätään alv 24 %. klo 16–18 • Jämijärven kirjasto to 16.1. Lisäjakelua levikkialueella, Häijäässä, Niinisalossa sekä Kankaanpään ja Parkanon keskusta-alueilla. www.oivaseutu.fi Jakelussa kevään ajan 23.1.2020 MATKAILULEHTI HÄMEENKYRÖN, IKAALISTEN, JÄMIJÄRVEN JA VILJAKKALAN SEUTU 1/2020 Kokonaisp ainos 30 000 kpl Matkailulehti on luettavissa myös verkkosivuillamme www.oivaseutu.fi Lähde mukaan näkymään! Mielenkiintoiset jutut, seudun tapahtumatiedot ja parhaat ostosvinkit! Laaja välitön jakelu Matkailulehti jaetaan Seutulehti UutisOivan välissä kaikille UutisOivan tilaajille. klo 10–12 • Ikaalisten kirjasto to 9.1. Oivan toimittajat olivat käyneet nappaamassa kaksitoista kuvaa, jotka jaoimme tunnistettavaksi. ILMESTYY Tunnistitko paikat
Sana tammi on laajalla hämäläismurteiden alueella tarkoittanut napaa, akselia ja keskipuuta. Rahat olivat lahjakortteina paikallisiin häkauppoihin ja liikkeisiin. Suomen Kulttuurirahaston Pirkanmaan rahaston vuoden 2020 apurahat ovat haettavina 10. tammikuuta). Tammikuussa ja taas elokuussa oli aika siivota huoneet luteiden hävittämiseksi: näin tiineet ludenaaraat eivät olisi päässeet poikimaan. Rahasto jakaa tammikuun haussa yhteensä 1 330 000 euroa. Lahjoitusten jakamisen eteenpäin tarvitseville hoiti puolestaan Hämeenkyrön kunnan sosiaalitoimi. Rakkaus kuitenkin muutti suunnitelmia. Vastaus tähän(kin) löytyy Kustaa Vilkunan mainiosta Vuotuinen ajantieto -kirjasta. tammikuuta) ja Paavalin päiviin (25. Ikäihmiselle koti on se paras paikka elämiseen. Hakemus liitteineen ja lausunnot lähetetään verkossa 10. Elämänmyönteisenä ihmisenä tunnettu Patrakka toivoo, että nyt Jämijärvellä toteutuvat hoiva-alan uudistukset vievät hyvään suuntaan. Apurahat on tarkoitettu taiteelliseen työskentelyyn, tieteellisiin jatko-opintoihin ja tutkimukseen sekä erilaisiin kulttuurihankkeisiin ja kotiseututyöhön. – Paljon ystävistä on siirtynyt ajasta ikuisuuteen, mutta ne, jotka vielä rinnallani kulkevat, antavat minulle paljon. Itse kuntoilen jaloillani eli kävelen, hiihdän ja pyöräilen sekä jumppaan, kertoo juuri 80 vuotta täyttänyt Terttu Patrakka. – Jämijärvellä ollaan vanhuspalveluissa aivan uudessa tilanteessa, kun vanhusten laitoshoito siirtyy lähiaikoina yksityiselle yrittäjälle. On hyvä, että avohoitoa ja kotiin suunnattuja palveluita lisätään ja kehitetään. Uskomuksia ja vanhoja tapoja on koottu myös teokseen Vanhat merkkipäivät. Työni pyrin tekemään mahdollisimman hyvin, toki pettymyksiä on tullut, sillä kaikkia toiveita ei ole voinut täyttää. Sitä varten perustettiin oma yhdistys, jonka toiminnassa Reino Patrakka oli yksi kantavista voimista. – Valtionapujen avulla kuntiin saatiin sosiaalialalle lisää erilaisia vakansseja. Apurahaa voivat hakea pirkanmaalaiset tai Pirkanmaan hyväksi työtä tekevät yksityishenkilöt, työryhmät tai yhteisöt. Kun hän jäi virasta eläkkeelle vuonna 2000, oli sosiaalipalveluissa ehtinyt tapahtua melkoisesti. Vaan uskottiinpa tammikuun sään antavan enteitä helmikuun säälle, joten mahtaisiko tämä leuto vuoden alku sittenkin povata kireiden pakkasten lopputalvea: ”Jollei tammikuu pauku, niin kyllä helmikuu helisee”. Samaan tapaanhan tammikuu jakaa pitkän talven kahtia, on sen keskellä. Paavalinpäivän lumipyrystä nähtiin erilaisiakin ennusmerkkejä: Jokioisilla sen ennakoitiin tuovan monta kuollutta, Luvialla hyvää silakkasaalista. Työasiat jäivät Patrakalle taakseen, kun eläkevuodet alkoivat. toukokuuta. Paavalin päivän pakkasen toivottiin tuovan hyvän heinäsadon, ja aurinkoisen sään tuovan poutavuoden ja hyvän viljasadon. Mitäköhän menneet sukupolvet olisivat sanoneet tällaisesta tammikuusta, kun tuntuu vettä satavan likimain kuun alusta loppuun. – Olin päättänyt valmistuttuani sosiaalihuoltajaksi, etten ainakaan pikkukuntaan mene töihin. Sieltä tie vei opiskelemaan sosiaalihuoltajaksi Tampereelle. Tuli päivähoito ja kotipalveluun virkoja. Hopearinteen vanhustentalon asuntoja rakennettiin kolmessa eri vaiheessa. Hän itse on mitä mainion esimerkki vireästä ikäihmisestä. – Haluaisin kannustaa ihmisiä pitämään huolta kunnostaan. Mutta kuinka kävikään, minut valittiin sosiaalisihteeriksi Jämijärven kuntaan. Ystäviä ja tuttavia on Patrakalle luvassa ensi sunnuntaina, Nuutinpäivän aattona. Terttu oli tutustunut jo Toivolansaaren vuosinaan jämijärveläiseen Reino Patrakkaan, joka toimi Jämijärven kunnan edustajana Toivolansaaren vanhainkodin kuntainliiton hallinnossa. Myöhemmin työnimike muuttui sosiaalityöntekijäksi. Sen jälkeen hän siirtyi vastaavaan tehtävään Harjavaltaan. Vanhan kansan perinteeseen kuului erilaisten ennusmerkkien etsiminen, joilla voitiin vaikkapa povata tulevan kesän säätä ja sitä kautta edelleen viljasatoa. Itse mielelläni liikun omin jaloin eli kävelen, pyöräilen, hiihdän ja jumppaan. Näin pohtii pitkän elämäntyön vanhusja sosiaalipalveluissa tehnyt Terttu Patrakka. Kittilässsä on Heikin päivästä sanottu: ”Puolenyön aikana rusahti, kun talven selkä katkesi.” Lumija säätilannetta luettiin esimerkiksi Ylöjärveltä tallennetussa sananparressa: ”Jos heikinpäivänä sänget näkyvät, tulee huono heinävuosi, mutta jos lumi ne peittää, tulee hyvä.” Nastolassa taas sanottiin Heikin päivän vesisateen tuovan hyvän viljasadon. Sitten tuli lama, ja toimintoja lähdettiin supistamaan. – Siellä vanhainkodin nimi oli Hopearanta. Kun hän oli kymmenvuotias, perhe muutti Mikkeliin, jossa Patrakka kävi koulunsa. Vanha kansa luki tammikuiset ennusmerkit Sydämellisyys kantaa pitkälle • Terhi Palonen JÄMIJÄRVI. Hämeenkyrön yrittäjäyhdistys järjesti ennen joulua perinteisen joulukeräyksensä, jossa kerättiin lahjoituksia vähävaraisille lapsiperheille ja yksinäisille vanhuksille. Tuolloin Patrakka tarjoaa kahvit Jämijärven seurakuntakodilla järjestettävässä konsertissa. Apurahat julkistetaan vuosijuhlassa 8. helmikuuta mennessä kello 16 mennessä. Lisää palveluita saatiin, kun kuntaan rakennettiin vanhainkoti ja päiväkoti. Rahaston apurahoista päättää hoitokunta, joka edustaa monipuolisesti pirkanmaalaisen taiteen, tieteen, yhteiskunnan ja talouselämän asiantuntemusta. – Ihanaa on kuitenkin se, että moni ihminen vielä muistaa minut niiltä vuosilta. Myös silloin tarvitaan hyvää ja turvallista ympärivuorokautista hoivaa. Koska Toivolansaaren vanhainkodissa oli melko vähän paikkoja jämijärveläisille vanhuksille, Jämijärvellä alettiin puuhata omaa vanhustentaloa. Mielenkiintoa suunnattiin myös esimerkiksi tammikuun ensimmäisen ”suven” eli suojasään sijoittumiseen: siitä 200 päivän päässä laskettiin olevan sadonkorjuun aika. On tärkeää, että yrittäjä saa hyvät ja työnsä sitoutuvat esimiehet ja hoitajat, Patrakka sanoo. tammikuuta alkaen. Yrittäjäyhdistyksen puheenjohtaja Ilkka Häkli kertoo, että keräys tuotti yhteensä noin 3 500 euroa. Tammikuun suojasäätä tai vesisadetta katsottiin osassa maata hyvällä, kuten sanonnassa Porin seudulta: ”Mikä tammikuussa sataa, se laariin sataa.” Vaan mitenköhän tämän ennusmerkin käy näin ilmastonmuutoksen myllertäessä vuodenajat uuteen uskoon. – Sain olla mukana hyvissä ruuhkavuosissa, jolloin kunnan palveluverkko koheni. Konsertin vapaaehtoisen kahvirahan tuotto käytetään Jämijärven kappeliseurakunnan lähetystyön tukemiseen. Kesk i Pohj an m a a l l a Kälviällä talvisodan tammikuisena pakkasyönä syntynyt Patrakka asusti perheensä kanssa ensin Kokkolassa. Juuri 80 vuotta täyttänyt Patrakka nauttii kotona olosta, laajasta ystäväpiiristään ja aktiivisesta liikunnasta. Kuinka ollakaan rakkaus johti Tertun Reinon vaimoksi ja emännäksi Tykköön Patrakalle. Esimerkiksi verkon rihmoista uskottiin tulevan vahvat, kun ne kehrättiin sydänkuulla. Toivon kovasti, että palvelut säilyvät hyvinä ja entisestäänkin kehittyisivät. Esimerkiksi kylmän ja kirkkaan tammikuun katsottiin tietävän poutaista ja kuivaa heinäkuuta. Kun Reino Patrakka jäi leskeksi, alkoi yhteydenpito. Sanontoja liittyy Heikin (19. Ikaalisiin Patrakan toi Toivolansaaren vanhainkodin johtajan toimi, jota hän hoiti muutaman vuoden. Kun Patrakka aloitti sosiaalisihteerin työt Jämijärvellä vuonna 1974, hänen lisäkseen henkilökuntaan kuului ainoastaan kaksi kodinhoitajaa. 14 TORSTAI 9.1.2020 Kolumni Toimittaja Liisa Raipala tutustui tammikuusta kertovaan kansanperinteeseen Tammikuu – miten ihmeessä tällainen jalopuu on päässyt sujahtamaan supisuomalaiseen vuosikalenteriin. Hämeenkyrön yrittäjäyhdistyksen keräys tuotti 3500 euroa HÄMEENKYRÖ. Vaikka Patrakka jäi eläkkeelle Jämijärven kunnan sosiaalityöntekijän virasta jo 20 vuotta sitten, seuraa hän edelleen alan kehitystä tarkkaan. Vanhoista ja nuorista pidettiin huolta, Patrakka kertoo. Talvi oli kovaa aikaa, ja talven selän taittuessa luettiin tarkkaan ennusmerkkejä. Toisaalta jossain tulee raja, jolloin kodissa pärjääminen ei enää onnistu. – Josko voisin olla kannustin muillekin liikkumisessa. Tuumasin, että ainoa mihin seuraavaksi voisin muuttaa, on Kultarantaan, hän naurahtaa. Apurahoja haettavana Pirkanmaan rahastosta HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN, VILJAKKALA. Myös tuvan hirret piti Miehikkälästä taltioidun sanonnan mukaan hakata tammija helmikuussa – silloin hirsistä tuli kestäviä. Vuoden alun kahdella kuukaudella oli yhteisenä nimityksenä sydänkuut, ja tähän luonnon lepoaikaan oli syytä sijoittaa tietyt työt. Näiden opintojen ohella Patrakka kouluttautui erivapaudella kodinhoitajaksi Mannerheimliiton koulutuksessa. Ystävät ovat se vahvin voimavara, josta Patrakka ammentaa elämänilonsa. Hän on ihminen, joka on tehnyt työtä sydämellä, ja eläkevuosinaankin jakaa sen lämpöä läheisilleen
15 TORSTAI 9.1.2020
Laadun tunnistamista varten pitää malttaa vähän opetella. Uusi vuosi on hyvä aloittaa puhtaalta pohjalta. Karhumaa ottaa vastaan myös tyynyt, peitot, laukut, kankaat ja asusteet. Peseminenkin kuluttaa kangasta. Se on jopa järkevämpää kuin kiikuttaa yksi vaate peräjälkeen. Karhumaa kertoo vievänsä parittomat sukat ja vanhat alusvaatteet miehelle verstaalle räteiksi. – Eri vaatteet eri tilaisuuksiin! Työja kouluvaatteet erikseen, kotona olovaatteet ja pihahommissa ne vaatteet, jotka voivat likaantua. Toimitan tekstiilit tammikuun jälkeen Nextiiliin Lielahteen, jossa tekstiileistä hyödynnetään kaikki käyttökelpoiset osat. – Jos ostaa halpatoppatakin, voi olla melkein varma, ettei se kestä ehjänä kauaa. Yhden iltapäivän työllä saa siivottua samalla entiset elämät pois hyllyiltä. Mistä vaate on tehty. ” Jos ostaa halpatoppatakin, voi olla melkein varma, ettei se kestä ehjänä kauaa.”. – Vapauttaa henkisesti laittaa turhat vaatteet pois kaapista tilaa viemästä, Karhumaa lupaa. Jos vaatteet ovat odottaneet fiksausta kotona vuosikausia, voi olla hyvä mennä peilin eteen ja pohtia, tuleeko niitä oikeasti koskaan itse korjattua. Vastaus on helppo: korjaa itse tai vie ompelijalle. Toinen vaihtoehto vaatii viitseliäisyyttä mutta palkitsee: uudista, tuunaa, koristele. Oikeastaan trikoo on ainoa, joka ei kestä pesemättä, Viljanen pohtii. – Kannattaa jo ostovaiheessa miettiä, pidänkö tästä vaatteesta niin paljon, että olen valmis korjaamaan tai korjauttamaan sitä myöhemmin, Riikka Viljanen vinkkaa. Vaikka vaate olisi pelastamisen ulkopuolella, sille saattaa silti löytyä käyttötarkoituksia. – Siivoan lasten vaatekaappeja säännöllisesti pikkuhiljaa, Karhumaa vinkkaa. Turhia vaatteita ei kannata säilyttää kaapeissa. Pesulappua on syytä noudattaa ja kokeilla vaikkapa vielä matalampaakin lämpötilaa, mutta ennen kaikkea kannattaa pohtia omia tottumuksiaan. Moni kivalta näyttävä neule saattaakin olla esimerkiksi akryyliä, joka alkaa näyttää kurjalta jopa muutaman käyttökerran jälkeen. – Vaikkapa autotallikäytössä olevat vaatteet saavatkin olla vähän likaisia, ei niitä tarvitse pestä joka käyttökerran jälkeen, Karhumaa toteaa. – Silloin hintaan pitää laskea mukaan myös esimerkiksi vetoketjun vaihto, sillä se todennäköisesti hajoaa kuitenkin. Entä rikkimenneet vaatteet. Ensimmäinen vaihtoehto on helpoin: lahjoita tai myy. – Kaikki lähtee laadusta, Karhumaa toteaa. Tekstiilijätettä syntyy miljoonia kiloja vuodessa ja tekstiiliteollisuus on yksi maailman saastuttavimpia aloja. Nettikirppikset toimivat mainiosti. – Reiät ja pesussa lähtemättömät tahrat eivät haittaa. – Tekemällä oppii itsekin, mutta ei kaikkien tarvitse osata, Marianne Karhumaa toteaa. Monet tahot ottavat vastaan vaatelahjoituksia. Voi lyhentää, uudistaa ja koristella. Vetoketjut voi vaihtaa, pienet reiät parsia tai paikata ja napit ommella takaisin paikoilleen. Keinoja on monia. – Netti on täynnä kaikenlaisia ideavideoita! Viljanen jatkaa. Huh. Kaikkein tärkein on käsituntuma: miltä vaate tuntuu. – Toisaalta edes hinta ei anna kerro laadusta, Karhumaa huomauttaa. – Muistojakaan ei kannata varastoida liikaa, hän kuitenkin muistuttaa. Marianne Karhumaa räväyttää esiin fläppitaulun täynnä tekstiä ja kaavioita. Sitä ei opi ihan hetkessä, vaan vaatteita on hypisteltävä hetken aikaa hartaudella. Vanhat pellavat ja pitsit muuttuvat helposti ihaniksi koristeiksi vaatteisiin, jotka ovat käyneet jo tylsiksi. Marianne Karhumaa kerää koko kuukauden Hierun Verstaalla (Tampereentie 240) puhtaita ja kuivia tekstiilejä. Voi käyttää vaikka erilaista lankaa ja jatkaa siitä koristelua eteenpäin, Karhumaa vinkkaa. Keräykseen käyvät myös kankaat sekä käsityöja askartelutarvikkeet. Marianne Karhumaan työhuoneelle kankaita on kertynyt isompikin pinkka. Kahvimukin yli hymyilee ompelija Riikka Viljanen. Vaatteita tuunatessa kannattaa ensin vilkaista jo olemassaoleviin tarvikkeisiin. Ei niitä, joihin ajatteli laihtuvansa joskus eikä niitä, jotka ovat ”ehkä” kivoja, mutta joita ei tule koskaan käytettyä. Verstaalle ei voi viedä mattoja ja peittoja, likaisia tai rikkinäisiä kenkiä tai mitään märkää, homeista tai ummehtunutta. Käydään läpi yksi kohta kerrallaan. Mitä tehdä niille vaatteille, jotka ovat ihan kivoja, mutta joita ei tule jostakin syystä käytettyä. Tekstiilit voi toimittaa arkisin kello 9–12 sekä keskiviikkoisin 18–20. 16 TORSTAI 9.1.2020 Pitsireunus vanhaan paitaan tai uusi elämä rättinä Ompelijat Riikka Viljanen ja Marianne Karhumaa tutkivat kankaita Hierun Verstaalla. Yhteen pinoon keräykseen menevät, toiseen myytävät, kolmanteen ompelimolle kulkevat. No. Mielikuvitusta sopii käyttää. Viljanen nyökkäilee vieressä. – Neuleessa olevaa reikää ei tarvitse korjata niin, ettei paikkaa huomaa. Korjaajalle voi hyvin viedä kasan vaatteita kerralla, ompelijat lupaavat. Tampereen Lielahdessa sijaitseva Nextiili ottaa vastaan puhtaita vaatteita ja kodintekstiilejä, jotka saavat olla vähän rikkikin. – Keräykseen käyvät yksityistalouksien vaatteet ja kodintekstiilit, Karhumaa kertoo. Muistoja saa toki helliä: Riikka Viljanen kertoo säilyttävänsä äitinsä 1960-luvun housuja. Helposti unohtuva vinkki on myös tämä: kuluta vaatteita mahdollisimman vähän. Lahjoitettavien vaatteiden tulee olla puhtaita ja ehjiä. Tärkeintä on tehdä päätös. Kaikkein tärkeintä olisi kuitenkin pitää mieli terävänä vaatteita ostaessa. Millainen on yleisilme. Ylimääräiset tekstiilit Hierun Verstaalle tammikuussa HÄMEENKYRÖ. Tarvitaan asiantuntija-apua. Materiaalit tulee myös valita tarkoituksen mukaan, Viljanen muistuttaa. Moni päätyy kuitenkin pulman eteen viimeistään vaatekaapilla: minne ihmeeseen kaikki nämä rätit, rasut, liian pienet ja isot, reikäiset tai käyttämättä jääneet vaatteet pitäisi toimittaa. Miten vaatteen voi huoltaa. Loppu menee teollisuuteen uusiomateriaaliksi, Karhumaa kertoo. UFFin keräyspisteitä löytyy myös seudulta. Joskus kaksi vanhaa vaatetta voi yhdistää yhdeksi uudeksi. Sopiiko kangaskaistale yhdestä paidasta toisen vyöksi. Jos oma tekstiilikaaos ahdistaa, tammikuun ajan voi käyttää oikotietä. Ja ennen kaikkea: tarvitsenko minä tätä vaatetta oikeasti. – Monet vaatteet, kuten farkut, voi tuulettaa. Ovatko saumat siistit myös sisältä. – Käyn tekstiilit läpi ja katson, mitä voisin hyödyntää korjausompelussa ja Jääkarhumaa-tuotemerkkini kierrätystekstiilituotteissa. Kauniin patalapun voi laittaa reiän paikaksi. Vaatekaapin voi järjestellä uuteen vuoteen näillä ohjeilla • Nina Ylinen HÄMEENKYRÖ
17 TORSTAI 9.1.2020 Uutisia Ikaalisista ja Jämijärveltä jo vuodesta 1913 100 vuotta sitten perjantai 9.1.1920 Uutisia Hämeenkyröstä ja Viljakkalasta jo vuodesta 1922 90 vuotta sitten perjantai 10.1.1930 Nuorisoseuran väkeä vierailulla naapurikylässä1950-luvun puolivälin tienoilla. – Kuva on Perkiön talon maalla, ”pernapellolla” otettu. Kuvassa näkyvän hevosenkin tunnistan, se on Nopan Ulla. – Hiihtäjiä esittävässä kuvassa on Karhen nuorisoseuran ”edustusjoukkue” vierailemassa Perämaan nuorisoseuran luona. Työväkeä Perkiön talon pellolla 1940-luvun alkuvuosina.. Kuvan on ottanut Eero Hyynilä ja kuva on 1950-luvun puolivälin tienoilta. – Kuvan henkilöt ovat nuoria aikuisia, suunnilleen asevelvollisuusikäisiä. Matkavastaavaksi Seppo Kivimäen, sekä kuoron vastaavaksi Anne Ylimäen. Nuorisoseuramuistojen lisäksi Jokisella on tallessa vuonna 1907 Viljakkalan Nisulla syntyneen Vieno-tätinsä keräämiä sananlaskuja melkoinen kokoelma. Kolmas kuva on vanhempi ja sen kuvaaja on Tyyne Kiviniemi, myöhemmin Aalto. – Kuvassa näkyvät miehet ovat joko alle asevelvollisuusikäisiä tai sen verran iäkkäitä, etteivät he joutuneet rintamalle. Kuvat palauttavat Jokisen mieleen muistoja erityisesti Karhen nuorisoseuran aktiviteeteista 1950-luvulla, jolloin maaseudun kansansivistystyössä nuorisoseuroilla oli suuri merkitys. Muiksi johtokunnan jäseniksi valittiin Sinikka Heino, Pekka Mäkipää, Riitta Rintamäki, Raija Vaskelainen, Timo Viljanen ja Anne Ylimäki. toukokuuta sekä Kutsut 4. Hämeenkyrön Viljakkalan Eläkeläiset ry:n Syyskokous valitsi puheenjohtajaksi edelleen Erkki Moision ja varapuheenjohtajaksi Seppo Kivimäen. Suurimmat tapahtumat kevätkaudella ovat Laulajaiset 19. Vanhusneuvostoon valittiin Raija Vaskelainen varsinaiseksi jäseneksi ja Anne Ylimäki varajäseneksi. Perkiö on talon nimi, asukkaiden sukunimi oli Kivimäki. Johtokunta valitsi sihteeri/taloudenhoitajaksi Sinikka Heinon ja jäsensihteeri/tiedottajaksi Raija Vaskelainen. Kyseinen vierailu oli tervehdyskäynti naapuriseurassa, sillä kertaa ei hiihdetty kilpaa, Jokinen kertoo. maaliskuuta Hälläpirtillä, peräkärry tai -konttikirppis Jäähallin parkkipaikalla 16. Karhen nuorisoseurassa liikuttiin ja sivistyttiin • Sakari Ilomäki VILJAKKALA. Nuorisoseuratoiminta oli pääasiassa kansanvalistusta, mutta myös erilaiset urheiluharrastukset kuuluivat asiaan. Toisessa kuvassa poseeraa kylän nuoria lentopalloverkon vieressä. Takana vasemmalla näkyy Portaankorvan sisarukset, Jokisen Matti, Kivisen Matti, Peltoniemen Pentti ja minä, Jokinen luettelee. kesäkuuta Hälläpirtillä. Karhelaissyntyinen, vuonna 1935 syntynyt Antero Jokinen poikkesi UutisOivan toimituksessa mukanaan muutamia nuoruusvuosiensa aikoihin otettujen valokuvien kopioita. Kuva lienee 40-luvun alkupuolella, sota-ajalta. Tämäkin kuva on Eero Hyynilän ottama ja kuva on niin ikään 50-luvun puolivälin tienoilta. Tässä muutama toimittajan kokoelmasta poimima esimerkki. Kuva on otettu Portaankorvan talon pihamaalla Perämaassa. ”Olis komee mies, kun ei olis päätä.” ”Kun liikutte, käykää meidän naapurissa.” ”On yhdeksää lajia hulluja ja hömpät päälle.” ”Kyllä laiskan nimen saa, vaikkei mitään teekään.” ”Kyllä kissa kynnet saa, kun puuhun tahtoo mennä.” Karhen nuorisoseuran nuoria kuvattuna 1950-luvun puolivälin tienoilla. Moisio jatkaa Eläkeläisten puheenjohtajana HÄMEENKYRÖ, VILJAKKALA
040 7541 090 Kyröskoski ML Huolto , Hämeenkyrö P. 040 756 2840, Sasi KOTISIIVOUKSET Kotipalvelu Pia Laakso, p. 044 970 7530 •Eläinlääkäripalvelut Ristamäentie 24, Hämeenkyrö p. Suuriniemi Kuljetus P. 0400 290 957 Hämeenkyrön Kirjapaino Eteläntie 2, KYRÖSKOSKI P. 045 230 8885 • ma suljettu. Salomäki Oy * Lokakaivojen tyhjennykset * Viemäreiden avaukset, kuvaukset P. 03 371 6641. 03 448 8100 KYRÖSKOSKEN HUOLTOKESKUS OY Autojen monimerkkihuolto Av. 03 5652 4100 lauri.teivaala@pirkkala.fi Eläinlääkäriasema Hasseli Asemantie 1, Ylöjärvi www.hasseli.fi / p. 03 371 2245, to sulj., Viljakkala Hiusmuotoilija Ansku Jokireitti 4, Kyröskoski p. 050 912 1339 SKY-kosmetologi Pirjo Sirén P. HÄMEEN KULTA JA HOPEA Härkikuja 2 LH4, Hämeenkyrö, puh 040 1429 119. Yrittäjä, ota yhteyttä ja lähde mukaan! ilmoitukset@oivaseutu.f i Pitkänen A 0400 538 787 •Parturit ja kampaamot YritysOiva on myös verkossa. 0400 831 699 TAKSI 040 501 4900 1 + 6 ja pyörätuoli SATAKUNNAN AUTOKORJAUS Tippavaarantie 9, KYRÖSKOSKI P. 040 733 3433 Kulta -ja hopeakorut, kihlat, kastelahjat, kellot, paristojenvaihdot. 03 448 2149 •Hyvinvointi Timanttisäde Energiahoidot Kristiina Hämylä P. 040 145 2884, Hämeenkyrö P. econia.com •Terveydenhoito •Rakentaminen www.kiinteistohuoltoruuska.fi P. 050 330 0622 www.ikaalistenvalokuvaamo.fi O Parturi-kampaamo ERJA Kyrönsarventie 4, Hämeenkyrö p. 03 371 6994, 040 548 0830 anssi.honkilahti@asuntori.fi •Kaupanvahvistajat •Kiinteistöpalvelut •Kirjapainot Kotitalouskonehuolto KIRMO Oy Valtakatu 8, 39200 Kyröskoski Ma-pe klo 8–12, p. 050 310 0331 Haudotko yritysideaa. 040 179 0001 av.: ti klo 11–15, ke 13–15, pe 11–15 •Asusteet •Valoja videokuvaajat MERJA SORJONEN P. 03 3715 148, 044 549 7982 Hiustenlaittoa luonnollisemmin Hämeenkyrö • 044 727 7544 PÄIVI SALMESVUORI p. Hakemistossa yli 1300 paikallisen yrityksen tiedot. PUSA Oy P. 03 371 6148 RENGASPAROONI OY Teollisuustie 20, Parkano Avoinna ma–pe 8–17, la 9–13 Puh. 050 307 3265, Hämeenkyrö TILITOIMISTO AHVENAINEN Sepänkatu 3, Kyröskoski Hämeenkyrön liikekeskus P. ti–la PARTURI Pirjo Kauranen Hämeenkyrön Liikekeskus, Härkikuja 2, p. VEKSIN VARIKKO Palontie 148, Hämeenkyrö 0400 929 838 Kulj.liike U. 045 112 2557 TURVALA YHTIÖT OY Rakennusja remonttityöt, maanrakennustyöt P. 03 371 6152 O Palv eleva Osan yrityksistä löydät myös verkosta www.oivaseutu.fi p. P. 03 371 6911 HAIR & BEAUTY HEIDI puh 040 1429 119 Hämeenkyrön liikekeskus, katutaso •Kauneushoitolat Tule keskustelemaan yritysideastasi. 03 371 6080 tai autot 0500 239 557, 0500 846 966 •Kodinkonehuollot •Leipomot •Lvi-asennukset Parturi-kampaamo JOHANNA P. 03 371 6004 AUTOHUOLTO KETOLA & VESA OY • Henkilö-/pakettiautojen huolto • Varaosamyynti • Ilmastointilaitehuolto Edustusliike ILKKA HÄKLI OY * Rakennustarvikkeet edullisesti P. • yli 30 000 sivuvierailua kuukaudessa. Kunnaneläinlääkäri PIRTEVA Hollitie 5, Hämeenkyrö Ajanvaraus arkisin 8–9.00 p. 03 371 6520 Parturiliike HANNU LEPISTÖ Kyröskoski, p. 0400 862 596, 040 769 8420 www.maanrakennusjokinen.fi •Tilitoimistot •Palvelut •Sähköasennukset Hieroja RaimoHamari p. 0400 636 136 Hämeenkyrö •Tietokoneet, netti ja kodin elektroniikka Härkikuja 2, liikekeskus, H:kyrö 040 911 5771, pchuolto@gmail.com Puh. 050 522 4976 p. 040 590 6176 , Hämeenkyrö HYVÄHIERONTA Leena Erämaa, P. 045 630 2600 • www.mlhuolto.fi P. 03 448 2149 • Renkaat • Vanteet • Raskaan kaluston palvelut RENGASPAROONI OY • Renkaat • Vanteet • Raskaan kaluston palvelut Teollisuustie 20, Parkano Avoinna ma-pe 8-17, Puh. 0400 490 808, www.ekiteki.fi Laiskajaakon Taksi 050 571 7573 • 1-8 henkilöä • pyörätuolikuljetukset taksi@laiskajaakko.net TERKAN-KIITO Tavarakuljetukset p. 040 708 1113 Ikaalinen Palinperäntie 35, Ikaalinen P. 040 676 4000 Ma – to 8 – 21, pe 8 – su 21 Kyröskoski, Koskitie 6. ark. 1, Kyröskoski p. Ilmoituksen rivihinta 25 € + alv. kolmen rivin ilmoitus 75 € + alv. 03 4586700. Av. Markus Pikka, Hämeenkyrö ajanvaraus p. 044 700 4013 »Taloushallinto »Tilintarkastus » Henkilöstöpalvelut » Kansainväliset palvelut www. 03 371 5402, myös väritulosteet Parturi-Kampaamo KOSKI Valtakatu 49, Kyröskoski P. 8–18, la suljettu Kahvio P. 045 3412 733 www.tmh-tilit.com Kyron sairauskassa p. 040 739 9407 •Taksit Hieroja Iris Koski P. 03 371 6994 www.asuntori.fi • sähköasennukset • sähkötarvikkeet • antenniasennukset • kodinkoneet Soutajantie 8, Ikaalinen Puh. 03 371 4864, 0500 686 123 • Pitkäaikaista, edullista näkyvyyttä jokaisessa UutisOivassa. 24 %. krs, p. 0400 132 680 www.kattourakointi.com •Kattotyöt Julkinen kaupanvahvistaja ANSSI HONKILAHTI P. 040 504 2515, 040 557 2915 www.turvalayhtiot.fi •Siivousliikkeet, tarvikkeet ja aineet KM Sähköasennus OY P. 0400 732773 Valokuvauskeskus Ekiteki Ky Toimipiste Hämeenkyrön Kirjapainon tiloissa p. 050 327 6707, Kyröskoski •Rakentaminen TUULA NIEMINEN Kyröskoski p. •Korut ja kellot PIDÄMME HUOLTA YRITYKSESTÄSI Kauppakatu 12, Ikaalinen p. 03 371 3031 044 273 0817, Valtakatu 36, Kkoski, www.parturikampaamojatta.fi KRISTIINA P. 040 514 8031 •Asuntomyynti Autoja konekorjaamo KARTTUNEN Viljakkala, p. 0400 732 857 www.edustushakli.fi ilkka.hakli@edustushakli.fi HÄMEENKYRÖN TAKSIASEMAT p. 043 217 0666 Teollisuustie 20 Parkano ma-pe 8-17 • varaosat • 4-pyöräsuuntaukset • pakokaasumittaukset (bensa, diesel, OBD) • määräaikaishuollot • vikakoodit • ilmastointihuollot • hinauspalvelu • katsastuspalvelut • sijaisauto käyttöösi huollon ajaksi Teollisuustie 20 Parkano • varaosat • 4-pyöräsuuntaukset • pakokaasumittaukset (bensa, diesel, OBD) • määräaikaishuollot • vikakoodit • ilmastointihuollot • hinauspalvelu • katsastuspalvelut • sijaisauto käyttöösi huollon ajaksi ma–pe 8–17 Puh. Esim. Löydät kätevästi lähes kaikki seudun yritykset YritysOivasta. 040 776 1454, Kyröskoski Kauneushoitola Kimallus Karoliina Härkki Avoinna ajanvarausten mukaisesti Härkikuja 2, Hämeenkyrö P. 03 371 6122, 0400 929 614 •Matkailuautot Vuokrataan puoli-integroidut • Sunlight T68 & T69L, 4 hlö 0400 156 669, Hämeenkyrö www.pasinmatkailuauto.fi HÄMEENKYRÖN SÄHKÖPALVELU OY • Kaikki sähköasennustyöt, suunnittelu ja tarvikemyynti 39100 Hämeenkyrö p. Hämeenkyrön Tilija Kiinteistöpalvelu Oy Procountor: yritysten taloushallinto sähköisesti p. 050 438 9712 • Av. 03 371 2373 •Autojen huolto ja korjaus •Autotarvikkeet •Jätehuolto •Katsastusasemat HÄMEEN KATTOURAKOINTI OY Edullisesti takuutyönä! P. 010 219 7220 Jaakontie 10, 39200 KYRÖSKOSKI P. 24 % kolmen kuukauden jaksolta. 050 411 7091 •Autojen huolto ja korjaus Siivouspalvelu T. MARJA-LIISA Vanha Tampereentie 14–16 Ikaalinen 03 4586 459 Parturi-kampaamo SIRKKA VUORI Kärrykuja 3, H:kyrö, p. ma-pe 6.30–17, la 8–14 PAIKALLINEN SUOMALAINEN 03 448 0600•ma-pe 8.30–16.30 Autotarvikkeet edullisesti Hämeenkyrön TARVIKEPISTE Oy Jaakont. 03 371 6235 Putkityö KUUKKULA Oy P. 040 594 0814, Ikaalinen www.kotipalvelupialaakso.fi •Kauneushoitolat Kauneusja jalkahoitola SKY-kosmetologi Anne Vainikka Valtakatu 57 LH 1, Kyröskoski P. 044 594 6070 •Pitopalvelut Taatanaitan Pitopassurit Juhlatalo Nuuttila p. 050 310 7777 KOULUTETTU HIEROJA Petri Koski p. 045 894 2218 , Hämeenkyrö •Parturit ja kampaamot Parturi-kampaamo KAISA Hämeenkyrön Liikekeskus, 2. 040 570 5655 SORAT ja MURSKEET M
avusosatehtävä VANHA EEPOS Vilkuna turvekumpu tunKUtakaus luminikotus nytkin RASx2 kunkkohtalokas leellä . RISTIKKO 1 Palauta ristikko 23.1.2020 mennessä osoitteeseen: Seutulehti UutisOiva Keskisenkatu 1–3 A, 39500 IKAALINEN Yhteystiedot mukaan. tammikuuta. Se, että uskaltaa olla itsensä. Lavalta kyllä näkee, ketkä ovat siihen valmiita. Tätä, Hämeenkyrössä harvemmin nähtyä taiteen muotoa on tarjolla Koskilinnassa lauantaina 25. Koskilinnan esityksen tuottaa joulukuussa perustettu BurRakas ry. – Sen näkee esimerkiksi pukeutumisesta. Yhteistä esityksillä on se, että jokaisessa on oma sanomansa ja joillakin omaa ironiaa, Irene kertoo. Yhdistyksen suojissa Vaasa– Jyväskylä–Helsinki–Salo– Pori -akselilta ponnistava ryhmä kiertää etenkin Suomen pieniä paikkakuntia. Yleisöä voidaan käyttää osana esitystä. – Vaikka vähän riisumista onkin, sille on syy, eli naisellisuuden korostaminen ja itsensä voittaminen. Ryhmässämme on kaksi miestä, heistä vain toinen pääsee Kyröskoskelle. NIMI: OSOITE: PUHELIN: 7 R50 asros "pyydät” testin draajäinen Tapio ilmalTurner vekseli-rysä tarun märkäseppeääniä Harry S. – Esitys koostuu useista pienistä performanssiesityksistä. 19 TORSTAI 9.1.2020 7 R I S T I S A N AT E H T Ä V Ä 7 V O I T T A J AT Ristikon 50 vastanneiden kesken arvotut palkinnot voittivat Eeva Lamminperä Tampere, Hannele Sarkki Viljakkala ja Ari Hamari Ikaalinen. Näitä kaikkia ja paljon muuta pitää sisällään burleski-esitys. Olennainen osa on hauskanpito. Puuhkat, sulat ja kaikki kiiltävä kuuluu esityksiin. Kyröskoskella nähdään noin kymmenen esiintyjän ryhmä. Burleski-iltojen yleisö on parhaimmillaan myötäelävä, kannustava, hurraava, ilakoiva. Lähettämänsä viestin mukaan hän haluaa haastaa yhden rohkean, heittäytymiskykyisen miehen kokemaan burleskimaailman lavalta käsin. – Etenkin miehille on tilausta. Näyttävät asut, huumori, vapautuneisuus, ennalta-arvaamattomuus. Kuva: Rasmus Forssell Burleskiryhmä täydessä vahvuudessaan. – Burleski voi, ja sen pitää yllättää joka kerta. Irene on huomannut, että suuremmissa kaupungeissa yleisö on enemmän pukeutunut burleskityyliin, pienemmillä paikkakunnilla suositaan vapaampaa pukeutumista. Siten jokainen burleskitapahtuma on ainutlaatuinen ja unohtumaton kokemus, niin artisille kuin yleisöllekin, Irene kuvailee. Esitykseen on vapaa pukeutuminen. Burleskiin pääsee tutustumaan kursseilla, joilla käydään läpi esiintymistä, tanssiaskelia, eleitä ja ilmeitä. Kyröskoskella heistä nähdään puolet. 03 3143 3171 tilaukset@oivaseutu.fi oivaseutu.fi/tilaa. Perinteisestä teatteriesityksestä burleski erottuu myös siinä, että tilaa on improvisaatiolle. Niistä toiset ovat tanssipainotteisia. Lavalla nähtävistä esiintyjistä kahdella on taustaa Hämeenkyrössä. Ibiza Kainuu noton lekin Olet tollo! Simo ne VAA miehiä ” ” SOS Jo rm a Ke m pp ain en 20 19 masarja x2 taja x2 selkiä Sakari Patricia ku § intin vaatetus ”Kanerva” pisin veljes KOLTA alusvaate kytkeä KOVIA monta temppua! Osaan jo nen ” ” ” ” T C B H A R R A S T A V A U K K E L I A L I A S E R I K S A A R A T A I K A M O I N E N V A U H T I R I E H A J E R E A H T E E T L A M M A S A N K A R A E T A T L U R E A A I T I O A S T I T A J U T M A N N A S A A N A E L I A A A I L O I S E T T R A K E A T S O P U I A T H O S O K A A T S T A T U S K A R T I O U O T I L A B E A N U A A A S K O T R E K K A L A H N A N A K U T T A J A U T E L I A I S U U S T I E T E L A N T O L A K I T O K I A S E T T E L U T K I I M A T O N K A R A A T I T A S A T A T I L A N T E E T Avoin mieli on valttia burleskissa • Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. Esiintyjät keksivät esityksensä, koreografiansa ja vaatteensa itse. Kaikkiaan ryhmässä on noin 20 jäsentä, mutta kaikki eivät toki pääse kerralla paikalle. Olemme jopa palkinneet parhaan asun, Irene vinkkaa. Arvomme palkintoja. – Isoissa kaupungeissa on usein omat ryhmänsä, mutta kaltaisiamme kiertäviä burleskiryhmiä ei Suomessa muita ole. O IV A TA IP U U M O N E K SI tila a om asi ! PRINTTINÄ 33 € 4 kk DIGINÄ 24 € 4 kk OTA YHTEYTTÄ TILAAJAPALVELUUN! p. Heistä toinen on tuottaja ja ryhmän perustaja, joka esiintyy näyttämönimellä Irene. Hän paljastaa olevansa Järvenkylän leipomon plikka. Mutta ne, ketkä haluavat heittäytyä, pukeutuvat burleskimaisesti. Irene painottaa, että jokaisen saliin saapujan ei tarvitse jännittää, joutuuko tai pääseekö hän osaksi esitystä. Koskilinnan lavalle nousee Irenen lisäksi Hämeenkyrössä asunut Dorothea Love -nimellä esiintyvä taiteilija. Burleskitaiteilija on siis oman esityksensä kokonaisvaltainen tekijä
Hinttu p. Hinta alkaen 33 €/ilmoitus + alv. oivaseutu.fi oivamainos@oivaseutu.fi SILMÄLÄÄKÄRIN VASTAANOTTO Silmätautien erikoislääkäri Karoliina Leskinen KYRÖSKOSKI, Valtakatu 36, p. 029 56 60760 Mainostoimisto OivaMainos Meillä kynnys on matalalla. 0440 832 699, 0400 838 909 Sivutie 6, Kyröskoski • Nyt on aika pesettää ja vahauttaa ajoneuvosi kuntoon! • Moottoripyörähuollot, MP-varaosat • Mopo-, mönkijäja mopoautohuollot • Renkaat ja rengastyöt mönkijästä pakettiautoon • Maalipinnan myllytykset ja pinnoitteet www.kyroskoskenhuolto.fi • www.motokama.com LAHJAKORTIT PYYDÄ ILMAINEN TARJOUS • KATTOREMONTIT • SADEVESIKOURUT • KATTOTURVATUOTTEET • PELTITYÖT PAIKALLISTA PALVELUA! www.rakennuspalvelusoukko.fi • 045 605 6275 PARHAAT BETONIT Laurilan Betoni Kyröskoski www.laurilanbetoni.fi P. ilmoitukset@oivaseutu.fi • 03 3143 3173 Rahkolankuja 18 A 1, IKAALINEN 010 322 9656 tempodent.fi HAMMASLÄÄKÄRISI IKAALISISSA. Minimikoko 2x25 mm. • ENERGIAPUUTA • METSÄTÄHDETTÄ • KOKOPUUTA tai RANKAPUUTA OST ETA AN Autoja Varaosamyynti T. Ota rohkeasti yhteyttä, tehdään yhdessä markkinoinnistasi helppoa ja tuottavaa. 371 6106 • 371 6536 • fax 371 6475 laurilanbetoni@laurilanbetoni.fi FYSIOTERAPEUTIT Timo Ranta, Ulla Virkorinne Vanha Tampereentie 18–20, IKAALINEN Puh. 20 TORSTAI 9.1.2020 HUOLLOT PALVELUT KOTI JA RAKENTAMINEN HYVINVOINTI HYVINVOINTI P. Ajanvaraus p. 03 457 330, www.iktiki.com, kirjanpito@iktiki.com, isannointi@iktiki.com Asiantuntevaa ja monipuolista palvelua: 4 Tilitoimistopalvelut 4 Isännöintipalvelut 4 Kiinteistöjen huollot ja siivoukset ErilaistEn lakiasioidEn hoitoa: mm. 020 760 8858. perunkirjoitukset, perinnönjaot, ositukset, avioerot. (03) 371 3122 ma 9-18, ti-pe 9-17, la 9-13 VASTAANOTTAVAT SILMÄLÄÄKÄRIT Jussi Rantanen | Henrik Rintala Jussi Rantanen I Jarkko Lappalainen Vanha Tampereentie 18–20, 39500 IKAALINEN, p. 10–17 la 10–13 SYRJÄNEN + + + + + + Valtakatu 30, Kyröskoski p. 010 5010 525 EDULLISET KÄYTETYT JA UUDET VARAOSAT JÄMIJÄRVELTÄ! www.varaosahinttu.fi www.autopurkaamot.com osamyynti.hinttu@gmail.com Romuajoneuvojen virallinen vastaanottopiste – Noutopalvelu. 03 458 6520 Avoinna: ark. Palvelemme ti–to klo 9.30–17. Ola Luoto OTL, VT Julkinen kaupanvahvistaja Haarlankatu 9 B 19, 33230 Tampere P. Asiakirjojen laatiminen: kaupppakirjat, lahjakirjat ym. 044 373 3311, ola.luoto@ippnet.fi Tavattavissa Ikaalisissa sopimuksen mukaan. 4 ILMOITUKSEN SARJA JULKAISU PERÄTTÄISINÄ VIIKKOINA. 03 458 7576 SILMÄTAUTIEN ERIKOISLÄÄKÄRIT • Jukka Kuittinen • Petteri Paassilta Ikaalinen, Vanha Tampereentie 10 p. Refleksologi Tanja Sirén Luhalahti • p. 040 588 4186 voimasatama@gmail.com VoimaSatama -koko kehon vyöhyketerapiaa Pirkanmaan Oikeusaputoimisto Oikeusavustajan vastaanotto Ikaalisissa ja Parkanossa
Etsinnät jouduttiin lopettamaan järven saadessa jääpeitteen. Kyrösjärven ylitykseen turvallisemmin soveltuvat soutuveneet oli jo käännetty talviteloilleen lähestyvän talven vuoksi. Kyläkunnilla oli omat kirkkoveneet, joilla tehtiin yhteisiä kirkkomatkoja. Myöhemmin laiva siirtyi Laineen pojille Vihtorille ja Yrjölle. Vuonna 1945 Pohjois-Satakunnassa ollut ilmoitus kertoo laivan olleen vielä tuolloin liikenteessä. Iltapäivällä oli noussut Kyröskosken suunnasta puhaltava kova tuuli, joka nostatti sivulaitaisena isot aallot heidän lähestyessään Isoaselkää Kalmaan rannasta kohti Hietaa. Laiva lopetti liikennöintinsä sotien jälkeen, sillä linja-autoliikenne yleistyi hoitamaan asiointija kauppamatkoja. Etsintään osallistuivat kaikki, jotka saatiin kokoon ja jotka siihen kykenivät. Kyrösjärvellä on ollut aikoinaan myös säännöllistä laivaliikennettä, ja ensimmäinen laiva kulki jo 1800-luvun loppupuolella. Kyröskosken alajuoksulta pääsi toisella laivalla Siuroon, josta edelleen saattoi matkata junalla Tampereelle. Kesällä avoveden aikaan kuljettiin veneillä. Myös autojen yleistyessä kuorma-auton ja traktorin kuljettajat ovat jään petettyä vajonneet Kyrösjärveen ja menehtyneet. Heidät haudattiin sankarihautaan, ja viralliseksi kuolinpäiväksi merkittiin 17. Isoniemen kautta autolla kuljettavaa jäätietä pidettiin 1970– ja 1980-luvuilla kaupungin toimesta avoinna useita talvikausia, kun jääolosuhteet olivat suotuisat. Kun laiva saapui kauppalasta Penijoenlahdelle, se huudatti Kotkannniemen kohdalle pilliään laituriin saapumisen merkiksi. Saukonperän lahkon 12 hankainparin kirkkovene oli ehkä koko järven suurin. Kuva: Kaarlo Asumalahden kotialbumi Lahti-laiva kaartaa Penijoenlahden laituriin. Kun he eivät illan tulleen saapuneet kotiin, omaiset huolestuivat ja epäilivät jotain pahaa tapahtuneen. Jo vuosisatoja on Kyrösjärven yli kulkemalla lyhennetty asiointija ostosmatkoja, sillä järven halki matka lyheni kuljettaessa ”järven takaa” Ikaalisten kirkolle. Veneeseen mahtui 24 soutajaa, perämies sekä muutama matkustaja, eli yhteensä noin 30 henkilöä. Menomatka Ikaalisten keskustaan sujui todennäköisesti ongelmitta. Hukkumisonnettomuudessa vuonna 1942 menehtyi kolme oman kylän poikaa, lomalla olleet sotilaat Sakari Luojus (s. Noin 80 vuotta myöhemmin vuonna 2018 Markku Kukkulan omistama M/S Ikaalinen seilasi Penijoenlahdella, kuten Lahti-laivakin oli seilannut 1940-luvulla. Paluumatkalla myrkyksi voimistunut kova tuuli kaatoi heidän pienen veneensä niin nopeasti, että mahtoivatko he ehtiä edes toisilleen hyvästejä jättää. Matkustajat olivat yleensä kyläläisiä tau lähialueen asukkaita. Järven yli kulkemalla matka lyhenee siis peräti 30 kilometriä. Myöhemmin vene lahjoitettiin Saukon koulun opettajan Iivari Mattilan aloitteesta Seurasaaren ulkomuseoon. Kapteeni Yrjö Laine ajoi laivan Penijoenlahden laituriin jo sunnuntai-iltana odottamaan sunnuntaiaamun kirkkokyydin lähtöä. Mukana olivat muun muassa Lahja Vilppo (kuvassa laivan kannella), Maija Harjuntausta ja Oiva Lehtonen. 1921), Otto Luojus (s. On harvinaista, että usean vuosikymmenen jälkeen vielä nähdään laivaliikennettä Penijoenlahden maisemissa. marraskuuta 1942. nyt pois poikaystävänsä kanssa. Vene oli melkein joka taloudessa, sillä sitä tarvittiin myös kalastukseen. Esimerkiksi Saukonperän lahkolla oli kolme erikokoista venettä, ja kirkkomatkalle valittiin aina sopiva vene matkalaisten määrän mukaan. Tämän jälkeen jäätie, nykyisin yksityisen jäätiekunnan hoitama, on kulkenut Leutolasta keskustaan. Laivassa oli höyrykone keskellä laivaa, ja matkustajien penkit kiersivät laivan reunustoja. Lapsista oli hauskaa juosta laivarantaan vastaan tulijoita, jotka purkautuivat laivasta ostospakaaseineen. Lomalla olleen sotilaan oli saatava todiste siitä, että oli täyttänyt lomaehdot. Kuva on otettu 1930-luvulla ennen toista maailmansotaa. marraskuuta 1942. Yksi Kyrösjärvellä liikennöineistä laivoista oli Lahti-niminen höyrylaiva. Tämä vene vietiin Helsinkiin Seurasaaren ulkomuseoon keväällä 1944. Esimerkiksi reitillä Röyhiö– Isoniemi-Kalmaa–kirkon seutu on matkaa seitsemän kilometriä. Hukkuneiden naarauksia tehtiin muutaman päivän ajan, mutta tuloksetta. Edessä keulatäkin alla oli halkovarasto. Matka Röyhiöstä Heittolan kautta keskustaan on puolestaan 37 kilometriä. Yksi merkittävä vaihe Kyrösjärven vesiliikenteessä oli päättynyt. Lomalla olleet sotilaat hukkuivat Kun suurilla järvillä liikutaan, onnettomuuksiltakaan ei aina voida välttyä. Omaa kyläänikin on kohdannut surullinen tapaus, joka kosketti omaisten lisäksi koko lähiseutua. Vihdoin löytyi reitti Latosalmelle, josta kuljetaan Kyrösjärven Penijoenlahdelle. 1900-luvun alkupuolella Hammarén&Co-tehdasyhtiön Kyrösjärvi-laiva liikennöi Ikaalisten Heittolasta Kyröskoskelle. Vuosikymmenien aikana Kyrösjärvellä on sattunut lukuisia surullisia tapauksia: uintimatkoilla, jääpeitteen pettäessä, kalamiesten pudottua veneestä. Pohjois-Satakunnassa 1. Kirjoittaja on eläkkeellä oleva opettaja ja kansanperinteen harrastaja.. Yrjö toimi kapteenina, ja konemestarina toiminut Vihtori hoiti höyrykoneen lämmityksen. Kyydissä matkustajina oli Seleentakusten kesäteatterin katsojia. Laiva otti matkustajia myös Röyhiön Isoniemen laiturista. 1925) ja Olli Mäkelä (s. Tuli pitkä odotus, sillä laiva seurueineen oli sumussa harhautunut Roikanselällä. Varhainen Röyhiön Penijoenlahdelta kulkenut laiva oli pieni Saukko-laiva, jolla Osaran kartano kuljetti halkoja omistamaltaan Saukon sivutilalta päätilalle Osaralle. Kala oli tärkeä ravinnon lähde varsinkin sotaja pula-aikoina. Yöllisellä huvimatkalla olivat mukana muun muassa Lahja Vilppo, Maija Harjuntausta ja Oiva Lehtonen, ja kapteenina Yrjö Laine. Vuonna 1925 Vihtori Laine osti laivan, ja säännöllinen liikennöinti alkoi. Puuhamiehenä oli Saukon koulun opettaja Iivari Mattila, ja olin itsekin venettä lavetille nostamassa muiden luokan poikien kanssa. Heidän veneensä löytyi kumolleen kääntyneenä, airot vielä hankaimissaan, Leutolan puoleisen rannan kaislikosta. Etsinnät aloitettiin virkavallan johdolla. kesäkuuta 1945 ollut ilmoitus kertoo, miten Lahti-laiva on kuljettanut matkustajia järven pohjoispuolelta Ikaalisten kauppalaan. Tunsin heidät kaikki, ja yhden pojan koti on aivan lähinaapurissa näköetäisyydellä. 1920). Sotilaat kävivät leimauttamassa lomatodistuksiaan Ikaalisten nimismiehen konttorissa Ikaalisten kauppalassa 17. Vasta keväällä vuonna 1943 vesien lämmettyä miesten ruumiit olivat nousseet pintaan, ja ne löydettiin kaislikkoon ajautuneina samalta alueelta, mistä venekin oli löytynyt. Sain kuvan käyttööni sen ottajalta, ja saatesanat kertovat, että ”Ollaan palaamassa yölliseltä huvimatkalta Penijoenlahden laituriin Keikonkarin kohdalla.” Kuvan ottaja oli jättäytyKuva: Kaarlo Asumalahden kotialbumi Saukonperän lahkon 12 hankainparin kirkkovene oli ehkä koko Kyrösjärven suurin. Yleisesti Kyrösjärveä käytettiin kulkutienä niin talvella kuin kesälläkin. 21 TORSTAI 9.1.2020 Kyrösjärven yli on kuljettu vuosisadat • Kaarlo Asumalahti IKAALINEN. Laivan kapteeni Yrjö Laine tähystää laivan sivuikkunasta laivan rantautumista laituriin, ja kannella on kylän nuorisoa palaamassa yölliseltä huviajelulta. Kyrösjärven ylitykseen he ottivat käyttöönsä Mäkelän pienen soutuveneen, joka sitten koitui heidän kohtalokseen. Joskus kylän nuoria lähdettiin viemään huviajelulle, ja olen saanut käyttööni kuvan, jossa laiva on palaamassa Penijoenlahden laituriin juuri tällaiselta huviajelulta
divisioonassa pelannut Ikaalisten Urheilijat hakee tällä kaudella vauhtia 5. KyPo II pelaa enemmän pelaamisen ilosta ja on nyt seitsemän joukkueen lohkossa viidentenä. Osaran Martat Martta-ilta ti 14.1. 10 000:n vuosittaisen kävijän raja rikottiin Kauhtualla viime vuonna ensimmäisen kerran. Naisilla on edelleen mahdollisuus tavoitella jopa sarjanousua. klo 18 Viljakkalan Kyläpuodissa. Ohj. Tämä ero on kurottavissa kiinni, mutta se vaatii peräkkäisiä voittoja. OPETTAJA, TILAA SANOMALEHDET MAKSUTTA OPETUSKÄYTTÖÖN! www.oivaseutu.fi tai 03 3143 3100 viimeistään 23.1. Joukkue sijoittui alueen 2. – Ensisijainen tavoite on säilyttää sarjapaikka. Sarjan tasaisuudesta kertoo se, että ikaalilaisten takana on kolme joukkuetta vain pisteen päässä, niistä tosin kahdella on yksi peli IkUa enemmän pelattuna. klo 17 vs. 050 326 3878/Eila. divisioonan seuroista parhaiten ja selvitti tiensä helmikuussa pelattavaan aluefinaaliin. Eläkeliitto Ikaalinen Uintiretki Kankaanpään uimahalliin ke 29.1. Kuljetuspyynnöt hyvissä ajoin nrosta 046 616 4493. ylemmän jatkosarjan ottelu la 11.1. Sammin Esso) Ikaalinen, alakerran kabinetti. Muutamaa sarjaporrasta alempana 6. divisioonan joukkue siinä, Pusa sanoo. Kaikkiaan viime vuonna yleisillä vuoroilla kävi 10 185 kävijää, määrä on 1 300 enemmän kuin vuonna 2018. Kuva: UutisOivan arkisto Aurora Frantsila Räpsän treeneissä viime keväänä. Kyrösjärven Seudun Sydänyhdistyksen jumppa alkaa 13.1. Tiedustelut ja ilmoittautumiset 22.1. Ennen sitä KyPo pelaa kaksi vierasottelua. Heidän nimiään Pusalla ei vielä ole lupaa kertoa julkisuuteen. Taustalla Josefiina Räikkä ja Venla Ahola. mennessä Helenalle puh. Vastassa tuolloin on sarjakärki RSS Panthers. klo 16–18 Aurinkorinteellä. klo 10.15. – Emme tiedä, kuinka paljon vuokravuoroilla käy ihmisiä. – Positiiviset lehtijutut, avantouinnin terveydelliset vaikutukset ja kaikille avoin savusauna, listaa Kauhtuan saunaa ylläpitävän Hämeenkyrön Talviuimareiden puheenjohtaja Marika Lehtonen hypyn syitä. ja lisätiedot: Rajamäki p. KyPon naisilla ei enää tällä kaudella ole kotiturnausta. klo 18 St1:llä, (ent. Aivan sattumalta Kaihia ei Kauhtualle päätynyt, sillä appivanhemmat asuvat Hämeenkyrössä. – Hienoa, että alueen oman junioripolun pelaaja saavuttaa edustusjoukkueen korkean tason ja sitoutuu seuraan. Se on kyllä hieno paikka, sen takia siellä uudestaan kävinkin, Kaihua kertoo. 0400 418 060 tai marjaleenarajamaki@ gmail.com Hämeenkyrön-Viljakkalan Eläkeläiset ry To 16.1. Joukkue on tasaisessa sarjassa kolmantena, joskin pisteen päässä neljäntenä on NoPS, kahden pisteen päässä KooVee II ja kolmen pisteen päässä MIG III. Se vetää Hämeenkyröön säännöllisiä kävijöitä kauempaakin. Kyseinen turnaus päättää runkosarjan, joten parhaimmassa tapauksessa IkU pääsee jahtaamaan sarjanousua kotikentällään. KyPo II isännöi kotiturnausta helmikuun alussa. Räpsä-kasvatti Aurora Frantsilalle sopimus Manseen • Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. Viime vuoden luvuissa ei siis puhuta pelkästään noususta, pikemminkin hypystä. – Jotenkin homma ei ole lähtenyt rullaamaan, toivottavasti kevätkausi menee paremmin. Uutismedia tekee töitä sen eteen, että sinulla on käytössäsi luotettavaa tietoa maailman tapahtumista, läheltä ja kaukaa. Joillain heitä voi olla viisi, toisilla kymmeniä. Frantsila liittyi Manse PP:n naisten superpesisjoukkueen harjoitusryhmään syksyllä ja otteet olivat sen verran vakuuttavat, että seurajohto halusi kiinnittää nuoren hämeenkyröläisen pitkäksi aikaa. joulukuuta, hänet palkittiin. divisioonassa pelaava MSM. Naisten suomensarjan lounaislohkossa Frantsila voitti viime kesänä runkosarjan tehotilaston kuudella kunnarilla, 37 lyödyllä ja 31 tuodulla juoksulla 18 ottelussa. SANOMALEHTIVIIKON 2020 TEEMANA ON ILMASTONMUUTOS. Kun espoolainen Ossi Kaihua asteli Kauhtuan avantosaunaan 27. Frantsila itse tavoittelee debyyttiä superpesiksessä jo tulevalla kaudella. Kyrösjärven Seudun Hengitysyhdistys H a t h a J o o g a r y h m ä ma 20.1.–30.3. Lisätietoja: https://ikaalinen.fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika/ liikuntatoimi/liikuntatarjotin/ Ilmoittautumiset 044 730 1350/Salminen Ikaalisten kaupunki/Liikuntatoimi Ennätykset paukkuivat Kauhtuan saunalla • Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. Kiekko-Karhut. Heikki Uusitalo kertoo armeijamuistoja, kaskuja Kahvitus LC Hämeenkyrö. Myös uudet mukaan. Sen jälkeen katsotaan, missä ollaan, Pusa kertaa kevään tavoitteita. Hämeenkyrön Kameraseura ry To 9.1. Aiheena ”Mitä marttailu on” ja suunnitellaan tämän vuoden toimintaa. Pusa kuitenkin muistuttaa, että peleistä on vielä puolet pelaamatta. Vaikka äänioikeus alkaa vasta 18-vuotiaana, kyky muuttaa maailmaa ei kysy ikää. Hämeenkyrön Seniorit ry Matka Helsinkiin ti 14.1. divisioonassa, pelaa Kyröskosken Ponsi. Seudun salibandyjoukkueilla on takana vaihtelevat syyskaudet. Lähtö Kyröskoski Matkahuolto klo 8 ja Hämeenkyrö S-marketin pysäkki klo 8.05. Ikaalisten kaupungin liikuntatoimen LIIKUNTARYHMISSÄ vielä muutamia paikkoja vapaana Kuntonyrkkeily, TULE-jumppa, kiertoharjoittelu, ikääntyvien voimaja tasapainojumppa, hyvinvointiryhmä, kahvakuula ja kuntosaliryhmä. Lisäinfoa puh. Ottelu pelataan Jyväskylässä. Ikaalisissa pelataan tällä kaudella vielä yksi 5. Tulevalla kaudella Frantsilaa nähtäneen enimmäkseen juniorijoukkueissa ja ykköspesiksessä. Uutismedia tekee töitä sen eteen, että sinulla on käytössäsi luotettavaa tietoa maailman tapahtumista, läheltä ja kaukaa. Kuvakisa ”Ihme”. 040 554 4378. – Kävin Kauhtualla viime vuonna kahdesti, tammikuussa ja joulukuussa. divisioonan turnaus, se on ohjelmassa maaliskuun lopulla. Omissa silmissä näen paljon sellaista pelurin luonnetta ja oikeanlaista tahtoa kehittyä ja oikeanlaista yrittelijäisyyttä, Mansen urheilutoimenjohtaja Jarkko Pokela toteaa. Manse PP on Hämeenkyrön Räpsän yhteistyöseura. Lehtonen huomauttaa, että todellinen kävijämäärä on huomattavasti suurempi, sillä kirjaa pidetään vain yleisistä saunavuoroista. Nyt KyPo on kymmenentenä, mutta ero yhdeksänteen sijaan on vain kaksi pistettä ja kahdeksannestakin tilasta kyröskoskelaiset erottaa ainoastaan kolme pistettä. Hän nimittäin sattui olemaan vuoden 10 000:s kävijä. Viime kaudella 4. klo 18 Kotorinteellä. Siellä vastaan tulee jyväskyläläinen 3. Kotimatkalla ruokailu Jämillä, poikkeaminen Univisiolla ja Jämin rahtipalvin myymälässä. Kyröskoskelaisten sarjasijoitus on toiseksi viimeinen. klo 14 Veteraanitalolla. – Suomen Cup on ehdottomasti positiivinen juttu, ne pelit ovat menneet hyvin. klo 13. Elikset Kuoro Kokoontuu Kurjenmäen salissa pe 17.1. Jämijärven Eläkkeensaajat Vuoden 2020 ensimmäinen kerho ma 13.1 klo 14 Osuuspankilla. Ikaalisten liikuntahallilla klo 17. Hälläpirtillä kuoro klo 10, kerho klo 11. divisioonassa pelaa KyPon kakkosjoukkue. Ottamalla selvää asioista voit saada kipinän pieniin tai suuriin tekoihin, kohti parempaa maailmaa. Manse PP:n puheenjohtaja Matti Helimo näkee sopimuksen tunnustuksena Hämeenkyrössä tehtävälle juniorityölle. Hokkarit Edustus IIIdiv. Ikaalisten Eläkkeensaajat ry Kuukausitapaaminen Ruusukontilla (Kontinkatu 4) ke 29.1. klo 14– 15.30 Jyllin Kodilla. tammikuuta. Meille tuli yllätyksenä se, että olimme nyt alueen paras 2. Suomen Cupissa KyPon peli sen sijaan on sujunut hyvin. SANOMALEHTIVIIKON 2020 TEEMANA ON ILMASTONMUUTOS. SANOMALEHTIVIIKKO 3.–7.2. Vuosikorttikuvan voi jättää Vesitropiikin kassalle. klo 13–14.30. Hkyrö-Ikaalisten Parkkis-kerho Kokoontuminen pe 10.1. Sarjapaikka säilyy varmasti sijoittumalla sarjassa vähintään yhdeksänneksi. Ero viimeiseen pudotuspelipaikkaan on tällä hetkellä seitsemän pistettä. Jaana Lammi Ilm. H:kyrö S-market klo 11.05, K:koski mh klo 11.15. Veteraanien perinnekerho Ke 15.1. Hämeenkyrön TK:n eläkkeellä olevat hoitajat Kokoontuminen Ravintola Sarvessa ruokailun merkeissä 14.1. Eläkeliiton Hämeenkyrön yhdistys Yhteiskuljetus EL Ylöjärven kyydissä Nuutinpäiväjuhlaan ma 13.1. Kauhtuan kävijöiden määrä on ollut viime vuodet nousussa, sillä vuonna 2017 lauteilla laskettiin 8 415 käyntiä. Alueen joukkueista korkeimmalla sarjatasolla, 2. Hämeenkyrön Räpsän kasvatti Aurora Frantsila on solminut pitkän 2+2 vuotisen sopimuksen Superpesisjoukkue Manse PP:n kanssa. Ottamalla selvää asioista voit saada kipinän pieniin tai suuriin tekoihin, kohti parempaa maailmaa. klo 16.30 Kurjenmäkikodilla. KyPo varmistelee sarjapaikkaa, IkU jahtaa nousua • Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN. – Potentiaali pelaajalla on todella kova. KyPo edustuksen seuraava kotiottelu on 18. divisioonasta. Ikaalisten vertaisryhmä muistisairausdiagnoosin saaneille ja läheisille Jyllinsalissa ma 13.1. LEHDEN NIMI OPETTAJA, TILAA SANOMALEHDET MAKSUTTA OPETUSKÄYTTÖÖN! Lehden yhteystiedot, tilausohjeet, tilauksen deadline. 22 TORSTAI 9.1.2020 Seuratoiminta Pirkanmaan Muistiyhdistyksen Ikaalisten muistitori Jyllinkotien Jyllinsalissa (Jyllinkatu 3, Ikaalinen) ma 13.1. Kyröskosken Mieskuoron Kevätkauden harjoitukset alkavat ti 14.1. klo 13. Mansessa uskotaan, että Frantsila on yhdessä sopimuspelaaja Anna Ala-Kauhaluoman kanssa Mansen tulevaisuuden ratkaisupelaajia. Vaikka äänioikeus alkaa vasta 18-vuotiaana, kyky muuttaa maailmaa ei kysy ikää. KyPon naisilla peli sen sijaan on sujunut mukavasti. Kuva: Pertti Rantala Espoolainen Ossi Kaihua sai kunniakirjan oltuaan viime vuoden 10 000:s saunoja Kauhtualla.. Kokoontuminen Kartuntien varressa. 15-vuotias Frantsila on nuoresta iästään huolimatta edustanut Hämeenkyrön Räpsää junioreiden lisäksi naisten suomensarjassa ja neljän pelin verran myös ykköspesiksessä. Lohko on erittäin tasainen, mutta ikaalilaisilla on kaikki mahdollisuudet jahdata sarjanousua, sillä joukkue on nyt toisena. Samalla se on hieno osoitus upeasta juniorityöstä, mitä Hämeenkyrössä on laajasti tehty jo useamman vuoden ajan, Helimo sanoo. KyPo on saamassa riveihinsä yhden, mahdollisesti kaksi paluumuuttajaa. Kauhtuan savusauna on pirkanmaalaisittain erikoisuus, sillä maakunnassa ei ole muita kaikille avoimia savusaunoja. Mansoniemen Meno Vaellus Teiharjussa 12.1. Ikaalisten Invalidit ry Ikaalisten Kylpylässä ohjelman mukainen vesivoimistelu jatkuu. Mukaan myös omaishoitajat ja läheiset. Lähtö torilta klo 9. klo 12. klo 12–13, aiheena mielen hyvinvoinnin kulmakivet. McDementos Kerhoilta tänään 9.1. Valmentaja Jani Pusa sanoo suoraan, ettei kauden syyspuoli vastannut odotuksia
Tällä ruokintapaikalla ei kissat pyydystä lintuja, siitä pitävät talon koirat huolen. P. Parveke plussaa. Arvostetulla alueella funkkishenkinen pienkerrostalo. Kaikki kelpaa isolle pedolle. Talvehtivaa mustapääkerttua onnisti löydettyään Myllykylässä Sutelan perheen ruokintapaikan. Marjalinnuista räkättirastaita nähtiin kaksi, punatulkkuja kolme ja yksi mustarastas. 8–21 la 8–20 su 11–20 Karhoistentie 3, 39500 IKAALINEN sirpa.rintamaki@k-supermarket.fi p. 0207 545 070 Puhelun hinta 0207-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8,35 snt/puh + 7,02 snt/ min (sis. 24 TORSTAI 9.1.2020 TARJOUKSET VOIMASSA TO-SU 9.-12.1. rivitalo tai kerrostalon 1. Vasen siipi linnulla jotenkin roikkuu, Maija Sutela kertoi. Myös Lavajärvellä nähtiin laskennassa 60 urpiaista sekä kuusen runsaasta siemensadosta hyötyviä pikkukäpylintuja 26 ja peräti 15 käpytikkaa. Maija Sutela pitää huolen, että pienellä sirkuttajalla on aina katettu ruokapöytä, myös tiaisille ja viherpeipoillekin. Pienen Sylvia-kertun jääminen muuttomatkaltaan Hämeenkyrön Myllykylään talveksi on kova koettelemus hennolle hyönteissyöjälle, jonka pitäisi olla jo etelän mailla. Pähkinämurskaruokinnalla Arno Öhman sai Vilpeessä punarinnan selviämään talvesta ja sitä myös mustapäällekin tarjotaan. kerran järven kiertämällä. alv. Myytävänä Kyröskosken Korkomäellä 2h+kk+kph/ wc, 42 m 2 . p. Kuvausaamuna Alhonselältä kävi tuima tuuli, mutta hyvällä ruokintapaikalla touhusi silti ahkerasti viisi vihervarpusta, viherpeippoja, talija sinitiaisia ja orava. Laulujoutsenia viivyttelee muuttomatkaansa hämmästyttävästi edelleen, sillä Laitilansalmen sulassa lepäili 28. Muutaman kymmenen yksilön urpiaisparvia näkee lähes kaikkialla. 03 3143 3150 ilmoitukset@oivaseutu.fi TEHOKAS ILMOITUSPALSTA YKSITYISILLE. Ikaalisissa Tevaniemessä urpiaisia havainnoitiin 150, Luhalahdessa 120 ja Vanhassa Kauppalassa 200 yksilöä. Runsain laji oli keltasirkku 200 yksilöllä. Oiva TORI • Rivi-ilmoitus, enintään 200 merkkiä • Hinta 20 €/ilmoitus • Jätä ilmoituksesi netissä: oivaseutu.fi tai palauta alla oleva kuponki. Mukavia havaintoja olivat myös koreat 35 punatulkkua, 42 viherpeippoa ja 25 pikkuvarpusta, mutta varpunen näytti myös Lavajärveltäkin kadonneen. Uudenvuodenpäivänä Leutolan rannassa joutsenemot tarkastelivat viime kesäistä, nyt jo jään peitossa olevaa pesäpaikkaansa yhden poikasensa kanssa ja vielä loppiaisena kolme joutsenta lepäili Kirkkojärvellä. Loppiaisena 80 räkättirastasta herkutteli Vanajassa aroniamarjoilla. P. Monilla emoilla oli enää vain yksi tai kaksi poikasta muuttomatkalle lähdettäessä. Nuijamiestentie 1 39100 HÄMEENKYRÖ Hämeenkyrön toimipiste Nuijamiestentie 1, Hämeenkyrö P. alv. 5 95 RS Atria Perhetilan KANAN GOURMET FILEELEIKKEET 450 g (13,22/kg) Ilman korttia 6,85 rs (15,22/kg) -13% PLUSSA-KORTILLA 2 49 KPL TOFU Maustamaton 250 g (9,96/kg) VERIAPPELSIINI 750 g (1,32/kg) Italia 99 PS Fazer PUIKULA PEHMEÄMPI 100% kaura 4/220 g tai täysjyvä 4 kpl/240 g (5,38-5,86/kg) 1 29 PS 2 99 PS 3 .VADELMA Espanja/Portugali sekä PENSASMUSTIKKA 125 g (12,00/kg) Peru Yksittäin vadelma 2,99 rs (23,92/kg) ja pensasmustikka 2,49 rs (19,92 / kg) 2 RS KEITTOAINEKSET 185-375 g (7,97 -16,16/kg) UUTUUS Palvelemme: ark. Loppiaisena oli vuorossa Risto Salosen, Arja Huhtalan ja Kari Isokivijärven Lavajärven talvilintulaskenta, joka nyt suoritettiin 10. Tarjolla oli pähkinää, auringonkukan siemeniä ja talipötköjä. 050 562 3350. Lisäksi marjoja, halkaistuja omenoita, ehkä pieniä vaalean leivän muruja. Vaikka joutsenkanta kasvaa, poikasten määrät vähenivät rajusti loppusyksyä kohden. 43 000 €. Pieni Sylvia-kerttu talvehtii Myllykylässä • Hannu Järvinen HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN, VILJAKKALA. 040 832 3874. Eläkeläisnainen etsii valoisaa vuokrakaksiota Kyröskosken keskustasta 1.3.2020 alkaen esim. Kari Hakala avasi Sasiin uuden ja toivotun talvilintulaskentareitin. 24 %) ja matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 17.17 snt/min (sis. Mainittavimpina lajeina olivat uhanalainen valkoselkätikka sekä Miharinlammen ruokintapaikalle talvehtimaan jääneet peippo, järripeippo ja mustarastas. Tied. Runsaslukuisimmat lajit olivat naakka (105 yksilöä), urpiainen (67), harakka (26), pikkuvarpunen (19) ja sinitiainen (14 yksilöä). Sarkkilassa 800 keltasirkun suurparvi ruokaili puimatta jääneellä kaurapellolla. Laskennan runsain laji oli kaunis sinitiainen 73 yksilöllä, mutta uhanalaisiksi taantuneita hömötiaisia löytyi enää yksi, töyhtötiaisia ei ainuttakaan. 03 3143 3100 ilmoitukset@oivaseutu.fi Ikaalisten toimipiste Keskisenkatu 1, Ikaalinen P. Vuodenvaihteen parina päivänä seurasin merikotkia, jotka lensivät matalalla Nokian Kulovettä ja Jokisjärven sulia päivystäen Mahnalanselälle ja Sarkkilanjärvelle tarkastamaan, löytyisikö joku siipirikkoinen vesilintu, huonokuntoinen joutsen tai korppien paljastama haaska. Varpuspöllö havaittiin Komissa ja Harjakulmalla, piekana Osaralla, kuusitoista teertä huurrekoivuissa Ikaalisten Sorvanperällä. Sarkkilanjärven laskennan suoritti Pekka Rintamäki, nyt jo yhdeksännen kerran. Punatulkkuja nähtiin mukavasti 18 yksilöä ja sinitiaisia 30, mutta vain yksi hömötiainen ja yksi kuusitiainen. Vuodenvaihde on talvilintulaskentojen aikaa. 24 %) K O M P P I HERKKUTORILTA TO-LA 19 95 5 99 KG K-RUOKAMESTARIN JYVÄBROILERI GRILLISTÄ Raakapaino n. Järvikierroksella Palkossa ja Sarkkilassa eri lintulajeja havaittiin 18 ja lintuyksilöitä 314. kerros. Vuokralle tarjotaan kerrostalokaksio 57 m 2 Ikaalisten Vanhasta kauppalasta. Onneksi mustapääkerttu (Sylvia atricapilla) löysi Maija Sutelan lintujen ruokintapaikan Käkisaaressa, jossa perheen lämminsydämisillä luonnonystävillä on nyt tärkeä auttamisja opiskelutehtävä pienen sirkuttajan selviämisessä. JULKAISUPÄIVÄ seuraava lehti. Muita mielenkiintoisia vuodenvaihteen havaintoja ovat olleet valkoselkätikka Heinijärvellä, Turkimusojalla, Viljakkalassa Olli Ihantolan piharuokinnalla ja Haverissa. joulukuuta kaksi joutsenpoikuetta ja Ikaalisissa Kyrösjärven jäällä 30 valkolintua. Pohjoisen pienillä siemensyöjillä urpiaisilla on todellinen massaesiintyminen johtuen koivun runsaasta siemensadosta, jonka vuoksi urpiaiset ovat jääneet joukolla talvehtimaan. päivän laskennassa Sasin reitillä havaittiin 19 eri lintulajia ja yksilöitä kaikkiaan 294. Tärkeintä on, että joka päivä on syötävää tarjolla. Erikoisin havainto oli kaksikymmentä muuttavaa laulujoutsenta sekä kaksi kesykyyhkyä aloittelemassa jo pesintäänsä Torsti Vienolan ladossa viimevuotisen tapaan. 1,2 kg TILLIJA SINAPPISILAKAT KPL Postimerkki Ilmoittajan nimi Lähiosoite Postinumero ja postitoimipaikka Puhelin Sähköpostiosoite Täytä tähän OivaTORIN ilmoitusteksti. Suurimpia parvia laskettiin tapaninpäivänä: Laitilassa 190 urpiaista, Miharissa 120 ja Kylmänojalla 70 urpiaista. – Mustapääkerttu hyppelee maassa vilkkaasti syöden pähkinää ja kuorittuja auringonkukan siemeniä. Syynä saattavat olla poikasia rannoilta pyytävät pedot sekä merikotkat, joita nykyisin risteilee Hämeenkyrön ja Nokian väliä lähes päivittäin. Joulukuun 28. ELLEI TOISIN MAINITA helpottajat NOPEAT ARJEN Uusi helppo tapa syödä enemmän kasviksia! Keitä valmiiksi pilkotut kasvikset ja mukana tuleva fondi miedolla lämmöllä 7-8 minuuttiaja ihana keitto on valmis nautittavaksi. 040 530 1102. Urpiaisilla massaesiintyminen, Laitilassa peräti 190 urpiaisen parvi. Hp. Ilmeisesti siivessä on jokin vaiva, mikä lienee estänyt lintua muuttamasta etelän maille