KESKIVIIKKO 9.11.2022 Irtonumero 3 € HÄMEENKYRÖ • IKAALINEN • JÄMIJÄRVI • VILJAKKALA Toivottavasti kaupunki ottaisi Rahkolan investointilistalle. sivu 12 Akseli Leppänen eli erikoisen elämän sivu 16–17 Oona ja isä viettävät isänpäivää perheen kesken sivu 14 Miksi seurakuntavaaleissa pitäisi äänestää. sivu 5 Halusin kokeilla aivan kaikkea, paitsi aluksi neuloja. sivu 13 Mistään verorahoilla tuetusta asiasta ei ilmeisesti saa valittaa. Kirkkoherrat kertovat sivu 8 Suomen kenties lahjakkain ohjastajalupaus, 17-vuotias Tuukka Varis muutti Hämeenkyröön treenaamaan ja töihin. sivu 19 Ravimaailman nuori toivo N:o 45
Siellä työskentelee kolme hoitajaa vuoroviikoin, jotka osaavat neuvoa, Uppa sanoo. Lehtipään ja Upan mukaan on tärkeää varmistaa, että asiakkaalla on varmasti oikeat hoitotarvikkeet käytössä ja hoitotarvikeselvitys ajan tasalla. Kotimaiset tuotteet tavaksi Omasta maasta! Kerro teemassamme, miten kuluttajat voisivat omilla valinnoillaan kannattaa paikallista yrittäjyyttä, työpaikkoja ja tuotantoa mitä kaikkea meidän alueellamme tehdään ja millaista osaamista meillä onkaan! Kerro lukijoillemme, mitä kaikkea he saavat – kotona,koulussa, kaupassa. Näin muistuttavat Ikaalisten terveyskeskussairaalan osastonhoitaja Maarit Lehtipää ja hoitotarvikejakelun hoitologistikko ja lähihoitaja Reetta Uppa. Arjessa ja juhlassa, töissä ja vapaalla. 044 311 0201 alpo.ohtamaa@paikallismediat.fi Mainonta on osa lehden kokonaisuutta ja siihen suhtautuu myönteisesti 80% lukijoista KMT 2022, Media Audit Finland Paikallislehdillä tavoitat maaseudun ostovoimaiset kuluttajat. Asiakasta hoidetaan kokonaisvaltaisesti, Uppa sanoo. Arjessa ja juhlassa, töissä ja vapaalla. Jos aukioloaikoina ei pääse paikalle, voi sopia hoitotarvikkeiden toimittamisesta potilastoimistoon. Yleisohje samoin kuin hoitotarvikkeiden tilauslomake löytyy kaupungin verkkosivuilta sosiaalija terveyspalveluiden alta omasta hoitotarvikkeiden osiostaan. – Potilastietojärjestelmän kautta lähetetään tekstiviesti, kun hoitotarvikket ovat noudettavissa, joten potilastiedoissa pitää olla puhelinnumero, Uppa ja Lehtipää sanovat. Pyrkimys kokonaisvaltaiseen hoitoon On tietyt kriteerit sille, kuka voi saada maksuttomia hoitotarvikkeita. – Asiakkaittemme hoitotarvikeselvitykset kirjataan Kantaarkistoon, jolloin hoitotarvikeselvitystä voidaan tarkastella myös erikoissairaanhoidossa. Ikaalisten hoitotarvikepalvelussa työskentelee muun muassa hoitologistikoksi kouluttautunut lähihoitaja Reetta Uppa.. Hoitotarvikepalveluun kulku on edelleen Silkintien puolelta, mutta sisäänkäynti on siirtynyt lastaussillan ovelta viereiselle, esteettömämmälle ovelle. Poikkeuksena ovat inkontinenssisuojat eli vaipat, jotka tuodaan asiakkaalle kotiinkuljetuksena. Kotimaiset tuotteet tavaksi Yrittäjä, tule mukaan! Omasta maasta! Kerro teemassamme, miten kuluttajat voisivat omilla valinnoillaan kannattaa paikallista yrittäjyyttä, työpaikkoja ja tuotantoa mitä kaikkea meidän alueellamme tehdään ja millaista osaamista meillä onkaan! Kerro lukijoillemme, mitä kaikkea he saavat Yrittäjä, tule mukaan! Paikallislehdessä mainoksesi on halutussa paikassa. Näin meillä on juuri oikea määrä oikeita tuotteita asiakasta varten. Yhteystiedot: myyntijohtaja Alpo Ohtamaa p. 111188 ttiillaattttaavvaaaa ppaaiikkaalllliisslleehhtteeää,, yyllii m miilljjoooonnaa lluukkiijjaaaa kkookkoo SSuuoom meenn m miittaallllaa.. – Tarvitaan lääkärin diagnoosi, hoitosuunnitelma ja hoitotarvikeselvitys, ja hoitotarvikkeille pitää olla pitkäaikainen, vähintään kolmen kuukauden tarve. Tällä pystytään myös estämään se, etteivät käyttämättömät hoitotarvikkeet vanhene meidän varastossamme, Uppa sanoo. – Vuoden alusta aloittava Pirkanmaan hyvinvointialue edellyttää, että soteyksiköillä olisi yhtenäiset toimintakäytänteet ja tähän pyrimme toiminnan selkeyttämisellä vastaamaan. – On myös tärkeää ennakoida ja tehdä tilaus ajoissa ennen kuin hoitotarvikkeet loppuvat kotoa. KESKIVIIKKO 9.11.2022 2 UUTISET Omasta maasta! Kerro teemassamme, miten kuluttajat voisivat omilla valinnoillaan kannattaa paikallista yrittäjyyttä, työpaikkoja ja tuotantoa mitä kaikkea meidän alueellamme tehdään ja millaista osaamista meillä onkaan! Kerro lukijoillemme, mitä kaikkea he saavat – kotona,koulussa, kaupassa. Jos on oikeutettu maksuttomiin hoitotarvikkeisiin, ne on tärkeää tilata hoitotarvikejakelusta vähintään kaksi viikkoa etukäteen. Hoitotarvikepalvelussa on joka päivä myös hoitaja, jolle voi soittaa joka arkipäivä virka-aikaan. Suositeltavaa on tilata hoitotarvikkeet verkon kautta. Asiakkaaseen saatetaankin jossain tapauksessa ottaa yhteyttä ja kehottaa esimerkiksi varaamaan lääkäriaikaa, jotta hoitotarvikkeiden tarvetta saadaan selvitettyä. Näin turvaamme asiakkaan hoidon jatkuvuutta, Lehtipää sanoo. Tekstiviesti kertoo saapuneista Ikaalisten terveyskeskuksessa on selkeytetty hoitotarvikejakelun toimintamallia. – Jos esimerkiksi vaippojen tarve kasvaa, pitää selvittää sen syytä ja sitä, tarvitseeko asiakas myös muuta tukea. – Jos tulee sellainen olo, että kuuluisiko minun saada hoitotarvikkeita, voi ottaa yhteyttä hoitotarvikepalveluun. Hyvinvointialueen aloittaessa vuoden alusta ja keskusvaraston toiminnan päivittyessä hoitotarvikepalveluksi, tilataan sinne pääasiassa vain asiakaskohtaisia hoitotarvikkeita. • Liisa Raipala IKAALINEN. Poikkeuksena esimerkiksi diabeteksen tai avanteen hoitotarvikkeita saa heti diagnoosin jälkeen, koska tiedetään, että niiden tarve on pitkäaikainen, Lehtipää sanoo. – Yleisohjeessa on tietoa siitä, kuka voi saada hoitotarvikkeita, miten palvelu toimii, mistä saa tarvikkeet ja apua, Uppa sanoo. Lehden logo Hoitotarvikkeet pitäisi tilata kaksi viikkoa etukäteen Hoitotarvikkeiden jakelussa tulee ongelmia, jos asiakas ei muista itse olla aktiivinen. Lisäksi osaamista on lisätty hoitotarvikepalvelussa työskentelevien hoitajien kouluttautumisella, Lehtipää sanoo. Osastonhoitaja Lehtipää on laatinut Ikaalisten hoitotarvikkeiden jakeluun yleisohjeen, jota ei aiemmin ole ollut. – Tilaamme hoitotarvikkeita Tuomi Logistiikalta sitä mukaa, kun asiakas tekee hoitotarviketilauksen. Kanta-arkistosta myös asiakas voi lukea hoitotarvikeselvityksen
– Koskaan aikaisemmin ei ole kuudessa kuukaudessa myyty kuutta yritystonttia. Antero Alenius Yhteisötila Torituvan jatko roikkuu edelleen ilmassa • Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ. – Henkilöstön rekrytoinnit ajoittuvat helmi-maaliskuuhun ja työsuhteet alkavat toukokuussa. Jämijärven kunnanjohtajan toimia selvittävään valiokuntaan tulee edustaja jokaisesta puolueesta • Liisa Raipala JÄMIJÄRVI. Jämijärven kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se asettaisi tilapäisen valiokunnan Markus Ojakosken luottamuksen selvittämiseksi. Valiokunnan työskentelyssä noudatetaan soveltuvin osin kunnan hallintosääntöä ja asiat käsitellään puheenjohtajan selostuksen pohjalta. Lisäksi tähän merkittiin liikenteen solmukohta. Sieltä löytyy muun muassa Laineen pitämä puhe sekä uusin UutisOiva. – Tippavaara on pitkään ollut hiljainen. KESKIVIIKKO 9.11.2022 3 UUTISET Tippavaaran S-Market avautuu ensi kesänä Peruskivi muurattiin viime perjantaina. Perusteissa todetaan muun muassa, että elämänlaatupalvelut jakaa kohdeavustuksia ammattitaiteilijoille, yhdistyksille, ryhmille ja yksityisille henkilöille kulttuuri-, liikuntalapsija nuorisotoimintaan Hämeenkyrössä. Myös näillä on vaikutusta siihen, montako ihmistä tarvitsemme, kertoo ryhmäpäällikkö Sami Hieta-Aro Pirkanmaan Osuuskaupasta. Porvoossa taitaa olla tätä suurempi, mutta nämä pinta-alat eivät ole aina aivan yksiselitteisiä, Laine totesi. Mutta se on meidän kunnianhimoinen tavoitteemme, lisäsi ketjujohtaja Sami Laine Pirkanmaan Osuuskaupasta. Tarkkaan määrään vaikuttaa vielä moni asia, kuten aukiolotunnit. Elämänlaatupalveluiden määräaikainen esimies, liikuntakoordinaattori Mika Koskela kertoo, että hyvinvointikoordinaattorin toimenkuvaan on kaavailtu muun muassa yhteistyötä kunnan ja kolmannen sektorin toimijoiden kesken. Samassa kokouksessa hallitus myös kumosi viikkoa aiemmin tekemänsä päätöksen valita Pesonen sijaistamaan parhaillaan poissa olevaa Ojakoskea. Tai jos oli, ne päättyivät sanoihin: sitten kun tie tulee. – Valmistelua kuitenkin tehtiin. Asia tuli esille S-Marketin peruskiven muuraustilaisuudessa viime perjantaina. Torituvan toimintaan sitoutuneissa yhdistyksissä huolestuttaa yhteisötilan tulevaisuus (UutisOiva 19.10.), koska kunta ei myöntänyt Hämeenkyrön vapaaehtoiset Rönsy ry:n keväällä hakemaa kohdeavustusta yhteisötilan vuokrakuluihin. Lämpöä maasta ja energiaa auringosta Valmistuessaan Tippavaaran kiinteistö tarjoaa myymälän lisäksi Hesburgerin, noin 200 neliömetrisen vuokratilan ulkopuoliselle yrittäjälle sekä vuokrattavan kabinetin. Kuntaan on perustettu hyvinvointikoordinaattorin vakanssi, jossa on aloittamassa joulukuun alussa Tuomo Kallio. Koskaan aikaisemmin ei ole kuudessa kuukaudessa myyty kuutta yritystonttia. Niistä ei ole vielä tehty päätöstä. Henkilöillä on mahdollisuus vaikuttaa, millaisia sopimuksia haluavat: osa voi haluta enemmän tunteja, osa vähemmän. Sivistyslautakunta päätti maaliskuussa 2022 kohdeavustusten jakoperusteista ja hakuohjeista vuosiksi 2022– 2025. Kyseessä saattaa olla jopa koko Suomen toiseksi suurin S-Market. Kysyntää tonteille ei ollut. Myymälä saa lämpönsä seitsemästä 260 metriä syvästä maalämpökaivosta. Vs. Nyt se muuttuu todellisuudeksi. – Lautakunnassa voidaan käsitellä tukipäätösten perusteita, jos vaan löydämme tahtoa ja rahaa, sanoo Hämeenkyrön sivistysjohtaja Kimmo Levänen. Avustusten jaossa suositaan lasten ja nuorten tapahtumien ja toiminnan järjestäjiä. Myös aloitteessa olivat mukana kaikki puolueet. – Aivan kiveen tätä päivämäärää ei vielä kannata hakata. Ketjujohtaja Sami Laine esitteli peruskiven muuraustilaisuudessa aineistoa, joka laitettiin sylinteriin, joka muurattiin peruskiveen. Hankkeen työllistävä vaikutus on noin 30 henkilöä. • Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. Kirkonkylällä S-Market jatkaa toimintaansa Tippavaaran myymälän avauduttua. Kirkonkylän kiinteistössä oli aiemmin vuokralla Alko, joka muutti Tippavaaraan. Joulukuussa vapautuneisiin tiloihin muuttaa Hämeenkyrön apteekki. Tippavaaraan rakentuva myymälä on 3 200 neliömetrin kokoinen. talousja hallintopäällikkö Aku Autio.. – Olen saanut kuulla, että harvassa paikassa toiminta on niin jouhevaa kuin täällä. Lisäksi pihaan tuleva autopesuri käyttää kiinteistön lauhdelämpöä. Ensi kesänä katolle asennetaan aurinkopaneelit. Hallituksen kokouksessa vs. Kesäkuun alkua kuvaillaan kunnianhimoiseksi tavoitteeksi. Varsinaisten jäsenten joukosta valitaan puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja, ja valiokunta voi ottaa itselleen myös sihteerin. Jos valiokunta päätetään perustaa, sinne valitaan valtuutettujen joukosta 5–7 jäsentä ja heille jokaiselle henkilökohtainen varajäsen. Alenius kertoi, että Osuuskaupan investointipäätös sai Tippavaarassa aikaan paikallisten yritysten tonttikauppojen sarjan. Laine jakoi vuolaasti kiitoksia Hämeenkyrön kunnalle Tippavaaran hankkeen jouhevasta etenemisestä. Koordinaattori linkkinä yhdistyksiin Tällä hetkellä Hämeenkyrön kunnalla työskentelee yhdistysja vapaaehtoistoiminnan koordinaattorina Katri Lagerström, jonka määräaikainen pesti on päättymässä vuoden lopussa. Esimerkiksi myötävaikutimme siihen, että maakuntakaava mahdollistaa tämän kokoluokan kiinteistön. Tavoitteena on, että kaikki talon toiminnot ovat silloin valmiina ottamaan asiakkaat vastaan. kunnanjohtajana toiminut Tuomo Pesonen kertoo hallituksen linjanneen, että mukaan valiokuntaan otetaan edustaja joka puolueesta. kunnanjohtajana toimii nyt kunnan hallintosäännön mukaisesti vt. Hesburger ja yritystilaa Tilaisuudessa puhunut Hämeenkyrön kunnanjohtaja Antero Alenius pitää S-Marketia esimerkkinä siitä, että Hämeenkyrönväylä on muutakin kuin ohitustie. Mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan, Tippavaaran S-Marketilla leikataan avajaisnauha 1.6.2023. – Ylöjärvi on saman kokoinen, mutta se laajenee Prismaksi. Valiokunnan perustamista esitettiin alun perin viime viikolla jätetyssä valtuustoaloitteessa, jonka allekirjoittajina oli 16 kunnanvaltuutettua ja kaksi varavaltuutettua. Rakennus on mahdollisimman ekologinen
Aikaansaadut tulokset kannustavat vaikuttamaan myös jatkossa. Ikaalisten terveyskeskukseen pääsee helposti ja nopeasti soittamalla ajanvaraukseen ja jättämällä soittopyynnön. Hallituksen jäseninä jatkavat Markku Koskinen, Maarit Lepistö, Heimo Nordfors, Jussi Viitala ja Kaija Viitala sekä varajäseninä Merja Koskinen ja Hannu Lepistö. Nimi pitää olla toimituksen tiedossa, mutta sitä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. PÄÄKIRJOITUS LUKIJOILTA OTA YHTEYTTÄ TOIMITUKSEEN Hämeenkyrön yhteiskoulun yhdeksäsluokkalaiset viettivät viime viikolla Vaikuta! -teemapäivää. Voit myös laittaa viestin tai Whatsapp-viestin numeroon 0440 820 040. Onnistuitko taltioimaan upean luontoilmiön, kauniin maiseman tai hassun hetken. Syitä valtuuston ikärakenteeseen on tietysti monia. Hän myös varaa ajan kuvauksiin ja jälkikontrolliin. Lähetä mielipidekirjoituksesi osoitteella toimitus@oivaseutu.fi. Lasin, metallin, paperin... Vien edelleen lasija metallikeräykseen sinne kuuluvat tuotteet, mutta samalla taidan sitten pudottaa sinne myöskin roskapussini. Minä olen kierrättänyt kaiken, mitä kierrättää voi. Mitään roskapönttöä en tontilleni halua. Itselle tehdyt puukasat viedään törkeästi kyläteiden varsilta. Haapala toteaa, että jätepisteen väärinkäyttö ja siitä johtuva epäsiisteys aiheuttaa ylimääräistä työtä jäteauton kuljettajille ja tyytymättömyyttä jätepisteen käyttäjissä. Lähetä kuva meille, niin voimme julkaista sen lukijoidemme iloksi. Toivottavasti rosvo nauttii niiden suomasta lämmöstä, josko kuitenkin pienen piston omassatunnossaan kokien, jos siis sellaisen omistaa. Aluepäällikkö Tero Haapala Pirkanmaan Jätehuolto Oy:stä kertoo, että Haverin aluejätepisteelle on jo vuosien ajan toistuvasti tuotu sinne kuulumatonta kookasta jätettä, kuten huonekaluja ja remonttijätettä. Kerro viestissä kuvaajan nimi ja paikkakunta sekä kuvatekstiä varten tietoja kuvasta. Meitä kiinnostavat kaikki seutumme asiat: ihmiset, tapahtumat, kulttuuri ja urheilu. Ehkä yksi suurimmista on se, että monella nuorella ja keski-ikää lähestyvällä kuntalaisella arki on sen verran kiireistä, että aikaa yhteisten asioiden hoitamiseen ei tahdo löytyä. Onko sinulla asiaa toimitukseen. Siellä minut otetaan sisään tai lähetetään jatkotutkimuksiin Tampereelle. Osin kyse on tietysti myös halusta. Nuorilla oli päivän aikana mahdollisuus esittää paikallisille toimijoille kehittämisideoitaan. Nuorisovaltuuston aikaansaannoksista voidaan nostaa esiin ainakin sen aloitteesta aikaan saatu edullisempi nuorisolippu Länsi-Linjojen busseissa. Liitä mukaan oma nimesi ja yhteystietosi. On siis ollut tarkoin harkittu teko. Teemapäivän ideoista osa etenee nuorten äänestyksen jälkeen kuntalaisaloitteina kunnanvaltuustoon. Yhtä ja toista kremppaa ja vaivaa on ollut. Tai sitten viskaan roskani Inkulan sillalta järveen. Osalla halu vaikuttaa herää vasta, kun oma arki rauhoittuu. Taysissa vanhempi, erittäin kokeneen ja ammattitaitoisen oloinen lääkäri käy läpi vaivojani ja kirjoittaa reseptin. – Oman sekajätejäteastian voi tilata soittamalla asiakaspalveluumme, ja jäteastian voi sijoittaa vaikkapa pihatien liittymään. Kaoottiselta näyttävä tilanne onkin tehokasti organisoitu. Erittäin mukavat ja asiantuntevat ihmiset kartoittavat tilanteeni ihan rauhassa ja päättävät sitten viedä minut terveyskeskukseen. Kirjoitusten maksimipituus on 2500 merkkiä. Tays on jättimäinen, vähän kolossimainen rakennus, mutta se on myös hyvin selkeä. Pajalta Uusitalo johtaa Kirjaston Ystäviä edelleen HÄMEENKYRÖ. Positiivinen yllätys on ollut julkisen terveydenhuollon taso. Jätemaksut vaan nousee, mutta Pirkanmaan Jätehuolto sulkee ainoan lähelläni olevan aluejätepisteen, joten he eivät sitten varmaan veloita jätemaksujakaan, kun ei ole paikkaa mihin jätteeni veisin. Aina naristaan, kuinka se ja tämä asia on terveydenhuollossa pielessä. Puita oli sen verran paljon, että peräkärry on tarvittu. Kuvat voi lähettää osoitteella toimitus@oivaseutu.fi. Vinkkaa meille jutunaiheesta joko sähköpostilla toimitus@oivaseutu.fi tai soittamalla 03 3143 3170. – Kotitalousjätteensä voi viedä myös naapurikunnan puolella sijaitsevaan keräyspisteeseen, jos sellainen on luontevan kulkureitin varrella. Mikäli lippu löytää käyttäjänsä, se voi tuoda iltaan yhden kaivatun Tampere-Hämeenkyrö -vuoron lisää. Ne, joilla on palavaa tahtoa yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, löytävät kyllä tiensä päätöksenteon pariin usein jo nuorena. Toimituksella on oikeus muokata tekstiä. Minulla ei ole tietokonetta ja puhelimellani voin ainoastaan soittaa. Haapala sanoo, että vuosimaksuasiakkaat voivat käyttää mitä tahansa Pirkanmaan Jätehuollon toimialueen aluejätepistettä. Pääaulasta löytyy apteekki, josta saa saman tien lääkkeet mukaan sekä useampi kahvila, jossa levähtää. Kohta jo puhelimeni soi ja juttelen ystävällisen & asiantuntevan henkilön kanssa, joka joko järjestää minulle ajan, reseptin uusinnan tai neuvoo, miten hoitaa vaivaa. 050 554 7394 VINKKAA JUTUNAIHE LUKIJAN KUVAT KIRJOITA MIELIPIDE Haluatko sanoa sanasi paikallisesta asiasta. Hämeenkyrön Kirjaston Ystävät ry:n puheenjohtajana jatkaa Heikki Uusitalo. Toiminnantarkastajana jatkaa Erkki Jortikka. Nuorten ideat keskusteluun Julkinen terveydenhuolto on mahtava juttu! Kaksi vuotta eläkkeellä tuli mennä viikolla täyteen. KESKIVIIKKO 9.11.2022 4 Päätoimittaja katri.linnikko@oivaseutu.fi p. On tärkeää, että nuorten ideat pääsevät eteenpäin ja niitä pohditaan päättäjienkin pöydässä. Lippu tuli myyntiin marraskuun alussa. Acutassa miellyttävä ja pätevän tuntuinen lääkäri tutkii minut rauhassa, määrittää vaivan, määrää lääkettä ja varaa ajan spesialistille seuraavaksi päiväksi Taysiin. Ja minkälaista väärinkäytöstä aluejätepisteellä on ollut. Acutassa on valtaisa määrä väkeä, mutta ystävällinen hoitaja ohjaa minut 50 muun ihmisen seuraan odotushuoneeseen. Hämeenkyrön valtuustossa alle 25-vuotiaita valtuutettuja ei ole, mutta nuorilla on säännöllisesti mahdollisuus tuoda ideoitaan valtuustoon nuorisovaltuuston kautta. Ratikalla pääsee oven eteen tai omalla autolla kerroksen tai kaksi pääoven alapuolelle, josta liukuportaat pääaulaan. Varokaa polttopuuvarkaita! Koska polttopuun hinta on noussut eikä sitä myyjiltä tunnu enää riittävän, sitä varastellaan nyt röyhkeästi. Voiko Pirkanmaan Jätehuolto tehdä niin ja onko se edes laillista. Ja se henkilökunta, joka paikassa <3 Harri Helin terveyspalveluihin tykästynyt Miksi Haverin aluejätepiste suljettiin. Saat yhteyden toimitukseen sähköpostilla toimitus@oivaseutu.fi, soittamalla 03 3143 3170, viestillä tai Whatsapp-viestillä numeroon 044 082 0040. Itsellä on täysin päinvastaiset kokemukset. Annatteko sulkea Haverin aluejätepisteen. Onko mielessäsi aihe, josta toivoisit paikallislehteesi juttua. Molemmilla kerroilla terveyskeskuksen päivystyksessä on ruuhkaa, mutta siitä huolimatta hoitajat ja lääkärit jaksavat tutkia minut kunnolla ja kirjoittaa lähetteen Acutaan. – Tästä on tullut palautetta sekä alueen asukkailta että jätepistettä hoitaneelta yhteistyökumppaniltamme. Kukaan ei jaksa montaa kertaa tehdä parannusehdotuksia, jos tuntuu, että ideoita ei kuunnella tai oteta todesta. Ainoana vaatimuksena on se, että tien jäteastian luo pitää kestää jäteautolla ajamista, Haapala sanoo. Takaisinkin puut saa tuoda, sillä ei niitä vielä tuoreuden takia ole voitu polttaa. Pikku roskapussukka Pirkanmaan Jätehuolto vastaa Haverin aluejätepisteen sulkemispäätöksen taustalla on sen pitkään jatkunut väärinkäyttö. Tieto aluejätepisteiden sijainnista lähetetään jätehuollon vuosimaksulaskun mukana. Ambulanssillakin olen ajellut pari kertaa. Näin todellakin on. Hämeenkyrössä valtuuston keski-ikä oli vaalitulosta julistettaessa 51, Ikaalisissa 54. Olin työterveyden piirissä useamman kymmenen vuotta ja peloissani odotin eläköitymistäni – turhaan. Pääsen toisella kertaa samalle lääkärille, joka kirjoittaa minulle varoiksi reseptin, varaa ajan toiselle spesialistille sekä sopii vuoden päähän vielä kontrollin hänen kanssaan. Ruusuja, risuja, ehdotuksia. Kunnanvaltuutettujen keski-ikä niin Hämeenkyrössä, Ikaalisissa kuin monessa muussakin kunnassa on reilusti yli kunnan asukkaiden todellisen keski-iän. Mihin nyt vien vähäisen roskapussini. Yhdistys päätti henkilövalinnoista syyskokouksessaan.. Näin kävi hiljattain Mäkihuidantiellä, melkein keskellä Sasin kylää asutuksen läheisyydessä. Missä on lähin aluejätepiste. Hän sanoo, että jono vetää hyvin, sillä sieltä ihmiset lähtevät eri osastoille
Hyvä idea kuitenkin, sillä tuottavuutta voisi lisätä, jos vähän tylsien betonijalkojen kylkeen laitettaisiin aurinkokierron verran aurinkokennoja tyynien helteiden varalle. Kaikki oli hyvää. Sasin Miharinlammella odotellaan jo talventuloa. Vaihtoehdoksi toivottiin aurinkovoimaloita. Nimittäin mistään verorahoilla tuetusta asiasta ei ilmeisesti saa valittaa tai antaa palautetta. On jopa vaarallisen pimeetä. Liekö siellä enää ketään töissä. Näissä kaikissa on aina jotain huonosti ja aina niistä on valitettu vaikka ovat verorahoin tuettua. Entä sitten, kun ei ole enää ajokorttia. Sama juttu oli joillakin muillakin haudoilla. Jämijärven lehtipuuvoittoinen saaristo on erityisen upea ruska-aikaan, ihastelee kuvan ottanut Jani Hannula. Enää ei siis voi valittaa kuin naapureistaan. Kuvan otti lukijamme Kari Hakala 31. Varo kuitenkin, ettet vaan ”leimaudu” ja sotkeudu pahaan politiikkaan, kun luet tätä kirjoitusta. Esimerkiksi Kyröspohjassa, jossa on asutusta ja kulkijoita huomattavasti enemmän, katuvalot ovat pimeänä. 1970-luvulla tällaisella kuvalla olisi päässyt Hämeenkyrön Sanomiin, muistelee kuvan lähettänyt lukija Kari Hakala. Perusteeton jahkailu valmiin asian ympärillä koettelee kuitenkin kunnan kukkaroa. Minne ne sitten pitäisi viedä. Lukijamme Pekka Salminen ja Helmi-koira ihailivat ruskan väreissä loistavia lehtiä Ikaalisten kirkonmäellä. Takamaan kulkija Napakkaa sanottavaa. Eikö pienikin säästö näinä aikoina olisi paikallaan. Muuallekin olisi varmasti voinut nämä pinot koota. Verommaksaja Voisiko Häijääntielle saada valaistusta Kyröskoskelta tuleville kevyenliikenteen väylää Tippavaaraan tuleville. Laajasta keskustelusta on kyllä ollut hyötyäkin, sillä tiukka patistelu haastaa kaavan valmistelijoita, jotka ovatkin ansiokkaasti olleet asialinjalla. Toivottavasti me kaikki muistamme tämän myös silloin, kun kelirikko rei’ittää tiet, jonotamme neuvolaan tai kunnanlääkärille, valmistumme kouluista, perustamme perheen ja ikäännymme. KESKIVIIKKO 9.11.2022 5 LUKIJOILTA Napakat Kävin viime pyhänä Ikaalisten hautausmaalla vanhempieni ja mieheni haudalla. nimimerkillä Elämä on kirjoittanut henkilö on löytänyt suomalaisen onnellisuuden salaisuuden. Tosin, valtuustossa puhuttiin tosi vähän meille kaikille välttämättömästä ilmastonsuojelusta asenteella ”kun se ei kuitenkaan suoranaisesti ole meidän vallassa”. Pyhäinpäiväkin on tulossa, eikä hautausmaalla ole edes haravoitu. Valot palavat täysin turhaan. Lautanen tyhjeni nopeasti UutisOivan mielipidepalstalla 2.11. Hetkeen en ole päässyt käymään sairasteluiden takia. Kaavoituspäällikkö Juha Mäkelä jakoikin auliisti asiatietoa adressiryhmän ja muiden kysymyksiin. Ehkä nekin palaverit ovat myötävaikuttaneet edullisten sijoitusmallien kautta siihen, että Ikaalisissakin valmistellaan yrittäjien pyynnöstä tuulimyllypuistoa. Luulin olevani hyväkin kierrättämään mutta näin ei ollut. Nyt ei ole kuitenkaan valmistelussa kuin korkeuksissa pyöriviä sähkömyllyjä. Ainakaan kukaan ei osannut tähän asiaan minulle vastata, kun yritin selvittää puhelimitse. Törkeyden huippu: haudalle oli kasattu iso kasa männynoksia ja muuta roinaa. Epäiltiin, että kuntalaisten valitsemat päättäjät eivät tunne vastuutaan ja varoiteltiin, ettei kannata olla kenenkään vietävissä. Ovet ovat kuitenkin auki kaikille ilmastoenergiahankkeille ja -yrittäjille. Reijo Leppänen. Ilmastotilannetta puidaan parhaillaan Egyptin maailman ilmastofoorumissa. Tunnen kyllä päättäjän vastuun ja vaikeuden, jota helpottaa, kun asiat ja päätösten vaikutukset ovat kaikkien tiedossa. Lähetä oma viestisi tai WhatsAppisi numeroon 044 082 0040. Päättäjien etukäteen syyllistämisessä tehtiin politiikkaa tärkeän tulevaisuuden asian kustannuksella. Lukijan kuvat Lukijamme Anna-Liisa Turunen Kyröskoskelta huomasi kävelyllä ollessaan kauniin kuusen. Toinen ongelma on se, että kierrätyspisteitä on aivan liian vähän. Äreä kierrättäjä Kouluruoka maistui 60-luvulla, kun se oli päivän ainoa ateria. – Erikoinen! Oletan sen olevan kampakuusi, hän kertoo. Tässä on vielä reilusti aikaa kaavavalmisteluun ja varsinaiseen päätöksentekoon. Ikaalisten valtuustossa tuulimyllyjä vastaan Joudun tässä ilmastotuulimyllyjen keskustelussa vähän sivuamaan politiikkaakin yhteisten asioiden yhteydessä. Miten täältä haja-asutusalueilta pääsee viemään kierrätystavaraa näillä bensan hinnoilla. Valtuustossa vastakkainasettelun merkeissä poikennut ”adressiryhmä” oli tieteen ja tunteiden mylläkässä. lokakuuta. Merimetsoja istuskeli Kyrösjärven Pikkumannissa. – Nyt alkaa olla jokapäiväinen näky myös Kyrösjärvellä. Valtuutettujen päätettäväksi asia nousee noin vuoden päästä, kun kaikki myönteiset ja haitalliset vaikutusarviot on käsitelty. Toki pitää ensin varmistaa, ettei hän ole verovaroin tuetun asumisen ja elämisen piirissä. – Luonnossa voi yllättyä näkemään aivan uutta. Mietin, että onko tämä ennakkoon syyllistävä adressilinja se paras menettelytapa. Viimeinen lause himmensi kohdallani lähetystön luotettavuutta ja vaikutusvaltaa. Taksillako pitäisi mennä – no, ei taida niitäkään enää saada. Kiukustunut Onkohan kierrättäminen tehty jo liian vaikeaksi. Muoviroskien sekaan ei voikaan laittaa esimerkiksi muoviämpäreitä, -pulkkia tai -tuoleja. Pimeetä pelkäävä Kuka tai mikä taho maksaa Takamaantiellä Kaipion entisen koulun kohdalla palavien katuvalojen sähkön
Operaatio Joulun Lapsi -paketointitalkoot klo 14 alk. Pentti * 30.7.1926 Ikaalinen † 29.9.2022 Ikaalinen Hiljeni askel, sydän uupui. Merimaa. Su 13.11. Leirikeskuksentie 80). jumalanpalveluksen jälkeen noin klo 11 alkaa äänestys kirkossa ja seurakuntakeskuksessa on Juha Ailan 50-vuotisjuhlakahvit. Kari Salo ja Pekka Sormunen. SANSAN medialähetystyön piiri klo 14 Maija ja Juhani Sirkalla, Korkomäentie 19. To 17.11. Ota oma pehmolelu mukaan! Su 20.11. Käsiohjelma 15 €. 040 804 9643. Avoin perhekerho klo 9.30. Kosketti hiljaa posken nukkaa, silitti varoen hopeista tukkaa. Kirkkokahvit kirkossa messun jälkeen. Merimaa, Eränen, mus. Pitkänen. To 10.11. Naisten brunssi klo 10 Särkijärven leirikeskuksessa. Perjantaikeidas klo 10. Mukana fysioterapeutti Kirsi Keskinen. Armollista ilta klo 18. Jumesniemen vanhemman väen kerho klo 13 koulun ruokalassa. Pe 11.11. Tulossa Omaishoitajien joulujuhla ti 29.11. Mukaan mahtuu! Ti 15.11. Lämmin kiitos osanotosta. Kari Salo. Rakkaamme Martta Helena ESKO o.s. Valtakatu 40 p. Su 13.11. Myötätuuli klo 10 Särkijärven leirikeskuksessa (os. Rukousaamu klo 8 Isopappilassa. Isänpäivän messu klo 16, Kyytinen, Haavisto. Tiedustelut ja yhteistaksikyydit: Diakoniatyöntekijä Johanna Graeffe p. Koko perheen lastenlaulukonsertti. Uusi pienpiiri klo 18 Heinijärven vanhalla koululla. JÄMIJÄRVEN. Herra näki ja luokseen kutsui. SEURAKUNTA To 10.11. Su 13.11. La 19.11. Iltapäivän ohjelmatuokiossa klo 12.30 Vierailla poluilla, lähetysjohtaja Taneli Skyttä. Perheuutiset Rakkaamme Bertta Emilia NUUTTILA o.s. Miesten saunailta klo 17.30, Koivikon rantasauna. KESKIVIIKKO 9.11.2022 6 HÄMEENKYRÖN. KOTISEURAKUNNAN TAPAHTUMIA . Kaivaten omaiset sukulaiset ja ystävät Siunattu läheisten läsnä ollessa. Varsinainen vaalipäivä 20.11.2022. Perhepyhäkoulu klo 16 Olkkarissa. Kuuskoski p. HÄMEENKYRÖ Kastettu: Emil Oskari Pukkinen. Kiitos Berttaa hoitaneille ja muistaneille. To 17.11. Kuollut: Mikko Kaarlo Elias Äijälä 76. Avoin kohtaamispaikka kaikenikäisille Torikadun Olohuoneella. Järvinen * 29.1.1922 Ikaalinen † 1.10.2022 Ikaalinen Nousi siivilleen enkeli taivaan, tuli luoksi väsyneen. Kultaisen iän kerho klo 11.30, seurakuntakeskus. IKAALISTEN. Kotorinteen seurakuntakerho klo 14 Kirkkoahteen ruokalassa. Lukkarin kaksi rakkautta -konsertti klo 18. Joulun lapsi -pakettitalkoot klo 16 Torikadun Olohuoneella. Pidempi lista toiminnasta on nettisivuilla. La 19.11. 03 371 5205 39200 Kyröskoski www.hautauspalvelumakipaa.fi • Hautaustoimisto • kukkasidonnat • pitopalvelu A. Rakkaamme Mikko Kaarlo Elias ÄIJÄLÄ * 12.4.1946 Hauho † 14.10.2022 Tampere En ma enää aja virvatulta, onpa kädessäni onnen kulta; pienentyy mun ympär´ elon piiri; aika seisoo, nukkuu tuuliviiri; edessäni hämäräinen tie tuntemattomahan tupaan vie. Ti 15.11. IKAALINEN Kuollut: Simo Kalervo Hiltunen 98. Kovelahden srk-piiri klo 18 Nousulassa. Kiitos kaikille Marttan hoitoon osallistuneille. Enkelikirkko klo 18, Jämijärven kirkossa, Karvonen. Rakastettu tosi elämää löytämässä -raamattuluento klo 18 Hämeenkyrön kirkossa, Erkki Jokinen. mennessä p. 044 724 8362. Huomaa kenkälaatikon koko tavaroita hankkiessa 30x17,5x10,5 cm! Lahjoitustavaran tulee olla seurakunnan toimipisteissä 10.11. Pe 18.11. Ilmoittaudu Pirjo Järviselle 11.11. Sirkka-Liisa Viheräkoski ja Janet Nordman, laulu. ANTTILA OY P. Luhalahden Kultaisen Iän Kerho klo 10. Lämmin kiitos osanotosta. Myös YouTubessa. Perhekerho klo 10, Vanha pappila. Aamupala. Eino Leino Kaivaten Marja Mika Riku, Kati, Kalle ja Ville Pekka ja Annika Risto-veli ja Hannele muut sukulaiset ja ystävät Siunattu läheisten läsnä ollessa 4.11.2022. Avoin perhekerho klo 9.30. 044 724 8360. Ohjaaja Erkki Katajisto. JÄMIJÄRVI Kastettu: Tuomas Kosti Viljam Kontti. Berttaa syvästi kaivaten lapset muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Pe 11.11. Metsän sylissä -lastenlaulukonsertti klo 10.30, seurakuntakeskus. SEURAKUNTA Seurakuntavaalien ennakkoäänestys 8.–12.11. Jää keskellemme Kristus, rauha tuo! Iltapala. Messu klo 10 Hämeenkyrön kirkossa. SEURAKUNTA Ke 9.11. Lämmin kiitos osanotosta. 050 471 5898, 0400 898 392 Tunnelikuja 3, Hämeenkyrö • www.hautaustoimistoanttila.fi www.oivaseutu.fi www.oivaseutu.fi. Ke 16.11. Pitkänen. Syliinsä kietoi siivillään, kuiskasi hiljaa – lähdetään. Messu klo 10 Ikaalisten kirkossa. mennessä tai tuoda mukana talkoisiin. Ke 16.11. Tied
Ylipaino kasvattaa tuntuvasti riskiä sairastua uniapneaan Hoitamattomana uniapnea on vakava terveysriski. marraskuuta kello 10.30. Pääsylipulliset kilpailuesitykset nähdään Ikaalisten kylpylässä lauantaina 12. marraskuuta Ikaalisissa. Hasala kertoi, että uniapnean hoitoon on muutamia vaihtoehtoja: elämäntapahoito, johon kuuluu laihdutus, alkoholinkäytön ja tupakoinnin lopetus, asentohoito, CPAP-hoito tai uniapneakisko. • Terhi Palonen IKAALINEN. Hasalan mukaan myös vaikeasti hallittavissa olevaan astmaan voi liittyä uniapnea. Operatiiviset vaihtoehdot, kuten leukakirurgia tai lihavuusleikkaus voivat tulla joillakin potilailla kyseeseen. – Uniapnea lisää riskiä verenpainetautiin, tyypin II diabetekseen, sepelvaltimotautiin ja sydäninfarktiin, rytmihäiriöihin ja aivoinfarktiin sekä vaikeuttaa näiden hoitoa, Hasala kertoi. Tavallisesti SM-kilpailut järjestetään joka toinen vuosi eri puolella Suomea, mutta koronan vuoksi kisoja on joudutti siirtämään. Ajankohdan pitkän ajan keskiarvo +82.99 m. CPAP-hoidosta hyviä tuloksia Hasala keskittyi alustuksessaan CPAP-hoitoon. Menovinkki Harmonikkaorkesterit kilpailevat Ikaalisissa IKAALINEN. Riemulla täytät herätä toivon ja riemulla täytät. Osa sairauksista on myös seurausta unenaikaisesta hengityshäiriöstä. (Virsi 415) Aila Tahvanainen Valvomisesta Oikaisu Kouluruoka KUULUTUS SEURAKUNTAVAALEISTA Ikaalisten seurakunnassa toimitetaan 20.11.2022 seurakuntavaalit, joissa valitaan vuoden 2023 alusta alkavaksi nelivuotiskaudeksi 19 jäsentä kirkkovaltuustoon. Oman Tuvan tilaisuuteen tervehdyksen toi Hengitysliiton Länsi-Suomen järjestöasiantuntija Hanna-Leena Kärkkäinen. Juoksutusmäärä 35 m 3 /s. – Vähintään kaksikolmasosaa uniapneapotilaista on ylipainoisia, Hasala kertoi. Laupeudella kosketat, rohkaiset laupeudella. Uniapnea on ylähengitysteitä ahtauttava sairaus, joka aiheuttaa toistuvia unenaikaisia hengityskatkoksia. – Uusimpien arvioiden mukaan jopa 1,5 miljoonaa suomalaista sairastaa uniapneaa, iso osa vielä tietämättään. Suomen mestaruuksista kilpaillaan viidessä eri sarjassa. Se on kirkkovuoden viimeistä edellinen sunnuntai. Sinä ojennat kätesi, sinä annat avun. Lievään uniapneaan ei kuitenkaan liity merkittävää sydänja verisuonisairauksien riskin tai kuolleisuuden lisääntymistä. Kauppila ei kuitenkaan ole syntyjään ikaalilainen, vaikka hänen sukunsa Ikaalisista onkin. Kasvis: eggie-kasvispasta To: Chili con carne, riisi, salaatti. Säikytä et, pelkoon et kutsu, kun vastuumme näytät. Kyrösjärven Seudun Hengitysyhdistyksestä Heli Moberg kertoi muun muassa uniapnea-vertaisryhmistä, jotka kokoontuvat kerran kuukaudessa. 31: 2-3: Herra, sinuun minä turvaan. Kasvis: chili sin carne Pe: Kalapuikot, peruna, kermaviilikastike, salaatti. Käskien et hallitse , Kristus, et vaatimuksella. Ps. Vertaisryhmissä uniapneaa sairastavat saavat hyviä vinkkejä toisiltaan muun muassa laitehoidon onnistumiseksi. Älä milloinkaan hylkää minua. Yleisimmät tulosyyt sinne ovat kuorsaus, väsymys tai unenaikainen hengityshäiriö. Tämän sunnuntain sanoma korostaa hengellistä valvomista ja Kristuksen paluun odotusta. Kasvis: kasvis-papukroketti Ikaalinen Ma: Broileribolognese, pasta, jäävuori-kurkku-paprikasalaatti Ti: Kalakeitto, ruispala, juusto, luomutomaatti Ke: Pinaattiohukaiset, perunasose, raastevati, hillo To: Lihakeitto, rieska, rahkalevite, paprika Pe: Jauheliha-perunaviipalelaatikko, vihreä salaatti Jämijärvi Ma: Makkarakastike, perunat, puutarhurin pastasalaatti Ti: Kalapihvit, uuniperunat, tillikastike, salaattivati Ke: Jauhelihapastakeitto, pehmeä leipä, juusto, jälkiruoka To: Kanapyörykät, perunat, currykastike, salaattikimara Pe: Kunkkukiusaus, herneet, tuoresalaatti Viljakkala Ma: Broileripyörykkäkastike, riisi, salaatti Ti: Lasagnette, salaatti Ke: Possukastike, peruna, salaatti To: Kalamureke, kermaviilikastike, peruna, salaatti Pe: Nakkikeitto, tuore leipä, tuorepala Viime UutisOivassa oli juttu Kalervo Kurkialan elämäntarinasta. Ps 10: 4: Sinä näet kaiken, tuska ja murhe ei jää sinulta huomaamatta. Miekalla et työhösi taivuta, painostamalla.Katseesi alla taivumme, lempeän katseesi alla. Hoitoon on erilaisia vaihtoehtoja Taysin unipoliklinikalla tutkitaan ja hoidetaan uniapneaa sairastavia aikuispotilaita. Hoitoon pääsee lääkärin lähetteellä. Altistavia tekijöitä ovat myös miessukupuoli, kilpirauhasen vajaatoiminta, alkoholi ja keskushermostoon vaikuttavat lääkkeet, perimä sekä rakenteelliset seikat. Vaalit toimitetaan Ikaalisten kirkossa 20.11.2022 kello 11–20. Minun ei tarvitse esitellä omaa tilaani Jumalalle. Uniapnea luokitellaan jo yleiseksi kansantaudiksi. Hasalan mukaan yksi merkittävimmistä uniapnealle altisttavista tekijöistä on ylipaino. Mukana on yhteensä kymmenen orkesteria ja yhtyettä Hämeenlinnasta, Helsingistä, Porista, Kouvolasta, Imatralta ja Hyvinkäältä. Kauppila on kesäikaalilainen. Harmonikkaorkesterien ja -yhtyeiden SM-kilpailut järjestetään ensi lauantaina 12. CPAP-potilailla on noin 3–6 kuukauden hoidon jälkeen kontrolli, jonka jälkeen tehdään päätös hoidon jatkumisesta tai loppumisesta. Viimeisistä kisoista on ehtinyt kulua jo rutkasti aikaa: edellisen kerran kilpailtiin Imatralla vuonna 2018. Seurakuntavaalista ja äänestyspaikasta löytyy tietoa myös seurakunnan kotisivuilta osoitteesta ikaalistenseurakunta.fi sekä osoitteesta seurakuntavaalit.fi. Satapirkan Sähkö Oy AURINKO Ke nousee 8.19 laskee 16.02 To nousee 8.22 laskee 16.00 Pe nousee 8.24 laskee 15.57 La nousee 8.27 laskee 15.55 Su nousee 8.30 laskee 15.52 Ma nousee 8.33 laskee 15.50 Ti nousee 8.35 laskee 15.47 Jumalan kämmenellä Valvomisen sunnuntai on ensi sunnuntaina 13. – Hoidon seuranta on hoitajavetoista ja keuhkolääkärin vastaanotto on harvoin tarpeen, Hasala totesi. Sinä olet vanhurskas, pelasta minut! Kuule minua, riennä avukseni! Ole minulle kallio, jonka suojaan saan paeta, vuorilinna, johon minut pelastat. – Luvassa on monipuolinen kattaus musiikki pop-balladeista elokuvamusiikkiin ja argentiinalaisesta tangosta klassisiin teoksiin, muotoilee Minna Plihtari Suomen Harmonikkaliitosta. ”Tulen luoksesi kuin sairas lääkärin luo” ( Pyhän Birgitan rukouksesta). Äänioikeutettu 15.8.2022 tämän seurakunnan läsnä olevaksi merkitty ja 16 vuotta viimeistään 20.11.2022 täyttävä seurakunnan jäsen saa äänestää mainitussa äänestyspaikassa. Hasalan mukaan uniapneaa sairastavilla esiintyy usein samanaikaisesti monia muita sairauksia, mikä johtuu osittain samoista riskitekijöistä, kuten ylipainosta. Hasala kertoi, että hoidon avulla on todettu, että havahtumiset vähenevät, unen laatu paranee ja näin päiväväsymys vähenee, ja kognitiiviset oireet lievittyvät ja siten elämänlaatu paranee. Ihminen helposti luulee, että hän elää täällä pysyvästi. Kristityn tulisi kuitenkin joka hetki olla valmis lähtemään tästä elämästä. Klinikka vastaa CPAP-hoidon eli ylipainehengityshoidon aloituksesta ja seurannasta. Valvominen on turvallista luottamista, että Jumala vie meissä aloittamansa työn päätökseen. Ikaalinen 3.10.2022 Ikaalisten seurakunnan vaalilautakunnan puolesta Puheenjohtaja Auli Majalahti Hämeenkyrö Ma: Kaurarouhepuuro, mehukeitto, pehmeä leipä, hedelmä Ti: Pyttipannu, salaatti. KESKIVIIKKO 9.11.2022 7 ELÄMÄNMENO KYRÖSJÄRVI Kyrösjärven pinnan korkeus tiistaina +82.89 m. Unettomuuden hoito kuuluu ensisijaisesti perusterveydenhuollon ja työterveyshuollon tehtäviin. Kaipauksesta lähdemme liikkeelle, kaipauksesta. Kasvis: kasvispyttipannu Ke: Broileripasta, salaatti. Ajankohdan alaraja +82.33 m. Taysin unipoliklinikan apulaisylilääkäri Hannele Hasala kertoi uniapnean syistä, oireista ja hoidoista.. Jutussa oli virheellisesti kerrottu, että kirjan kirjoittamisen yksi innoittajista oli ikaalilaissyntyinen Matti Kauppila. Meidän ei tarvitse olla peloissamme Kristuksen tulon odotuksessa, vaan me voimme uskoa lujasti siihen, ettei mikään voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa. Hengellinen valvominen, valppaus, ei tarkoita, ettei saisi olla väsynyt, vanha, uupunut, heikko, sairas tai masentunut. Nielurisojen poistoa harkitaan lähinnä lapsilla. Näin kertoi Taysin unipoliklinikan apulaisylilääkäri, keuhkosairauksien ja allergologian erikoislääkäri Hannele Hasala, joka puhui viime viikolla Kyrösjärven Seudun Hengitysyhdistyksen järjestämällä luennolla. Uhkaile et, varjele hengestä orjallisesta. Se tarkoittaa levollista Jumalan huolenpitoa, turvaamista ja sen tunnistamista, että Jumalan läsnäolo on omassa elämässä totta. – Tarvittava painetaso vaihtelee esisäädetyissä painerajoissa potilas-, yöja univaihekohtaisesti. Väsymisen ja välinpitämättömyyden vaara on suuri. Hän tietää missä mennään. CPAP-laite tuottaa paineistettua huoneilmaa, joka siirretään tiiviin maskin ja letkuston välityksellä hengitysteihin. Häntä oli Omalla Tuvalla kuulemassa noin sata osallistujaa. Jumalan lupauksen mukaisesti kristityt odottavat ”uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus vallitsee”. marraskuuta
Onko alkavalla valtuustokaudella näköpiirissä säästötarpeita. Luottamushenkilöillä on mahdollisuus seurata tavoitteiden toteutumista ja käydä niistä keskusteluita. Päätöksiä tehdään myös toimitiloihin ja hautausmaihin liittyen. Mitkä asiat hyvin todennäköisesti tulevat Hämeenkyrössä valtuuston päätettäväksi alkavalla valtuustokaudella. Kristillisen kasvatuksen, diakonian ja lähetyksen saralla valtuusto päättää toiminnan suurista linjoista ja resursseista. Seurakuntavaalien ennakkoäänestys alkoi eilen tiistaina ja päättyy lauantaina 12. 3.Tarjoamme tukea elämän kaikissa vaiheissa, arjessa ja juhlassa. – Nähtäväksi jää, miten ennusteet toteutuvat, ja kuinka paljon tulee säästötarpeita. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 20. Toivon, että perustyötä voitaisiin kuitenkin jatkaa jokseenkin nykyiseen tapaan ja nykyisillä työntekijäresursseilla. Rohkaisisin kirkkovaltuutettuja myös rukoilemaan työntekijöiden puolesta. Äänioikeus on 16 vuotta täyttäneillä seurakunnan jäsenillä. Vähintäänkin niitä tullaan lykkäämään. 4.Seurakunta on paikka juuri sinulle olla, etsiä, uskoa ja toimia. marraskuuta. Kun myös palkkakulut tulevat virkaehtosopimusten mukaan nousemaan, seurakunnassa joudutaan miettimään tarkoin rahankäyttöä. Mitkä ovat seurakunnan lakisääteiset tehtävät, joiden järjestämisen tavoista valtuuston on päätettävä. Kirkkovaltuusto päättää esimerkiksi isoista investoinneista ja virkojen perustamisesta ja lakkauttamisesta. – Kirkkovaltuusto on taustalla päättämässä suurista linjoista, esimerkiksi siitä, mitä virkoja seurakunnassa on. Remontti on suuri taloudellinen rasite, jonka vaikutukset tuntuvat vielä useita vuosia remontin jälkeen. Seurakuntamme painotukset näkyvät nykyisten luottamushenkilöiden ja työntekijöiden laatimassa visiossa: 1. – Olisi hienoa, että seurakuntalainen voisi ottaa yhteyttä kirkkovaltuutettuun, kertoa hänelle omia ajatuksiaan ja mielipiteitään välitettäväksi viranhaltijoille ja kirkkovaltuuston kokouksiin. – Ennusteiden mukaan kirkollisveron tuotto laskee seuraavan neljän vuoden aikana. – Valtuusto kokoontuu noin neljä kertaa vuodessa ja kirkkoneuvosto noin kerran kuukaudessa, ja seurakunnasta riippuu, miten paljon kirkkovaltuustoa otetaan mukaan. Seurakuntapastorin määräaikainen virka on päättymässä vuoden 2024 lopussa, ja päätettäväksi on tulossa, tuleeko sille jatkoaikaa vai tuleeko seurakunnasta kaksipappinen. Viime vuosina työntekijöiden määrää on vähennetty, mutta tilannetta pitää seurata koko ajan ja tarvittaessa reagoida siihen. Missä toiminnoissa seurakunnalla on itsenäistä valtaa päättää painotuksista. Missä toiminnoissa seurakunnalla on itsenäistä valtaa päättää painotuksista. Korot sekä energian hinta ovat nousseet. – Kirkon ja seurakuntakeskuksen lämmityksestä tehdään todennäköisesti selvityksiä ja mahdollisesti päätöksiä neljän vuoden aikana. – Tulevaisuuteen liittyy tällä hetkellä tavallista enemmän epävarmuustekijöitä. – Kuten mitkä tahansa vaalit, seurakuntavaalit ovat mahdollisuus vaikuttaa. 5. Luottamushenkilöt päättävät työn painopisteistä, budjetista ja henkilövalinnoista. Tällä valtuustokaudella kantavia periaatteita ovat olleet yhteisöllisyys, osallisuus, rohkeus, arjessa läsnä oleminen ja laaja yhteistyö. ”Seurakuntavaaleissa voi äänestää samalla tavoin ajattelevaa ehdokasta” • Liisa Raipala IKAALINEN. – Tulevat kirkkovaltuutetut ja seurakunnan työntekijät istuvat kevään aikana yhdessä alas miettimään uusia painopisteitä, uutta strategiaa valtuustokaudeksi: millainen Ikaalisten seurakunnan halutaan olevan. – Lakisääteisiä tehtäviä ovat muun muassa jumalanpalvelukset, kirkolliset toimitukset, hautaustoimi ja seurakunnan suojelluista rakennuksista huolehtiminen. Mikä on kirkkovaltuutetun rooli seurakunnan hengellisessä työssä. Mitkä ovat Ikaalisten seurakunnan nykyiset painotukset. Mitkä muut asiat hyvin todennäköisesti tulevat valtuuston päätettäväksi Ikaalisten seurakunnassa alkavalla kaudella. Miksi seurakuntavaaleissa kannattaa äänestää, Hämeenkyrön kirkkoherra Jorma Pitkänen. Elämän merkitys löytyy yhteydessä Luojaan ja lähimmäiseen. Kulutamme kohtuudella ja pidämme huolta meille annetusta maailmasta. – Suuri osa tehtävistä, esimerkiksi kasvatus, diakoniatyö, musiikkityö ja aikuistyö ovat sellaisia joista seurakunnassa päätetään, mitä painotetaan ja mihin toimintaa suunnataan. Ikaalisten kirkkoherra Juha Aila kuvailee, että kirkkovaltuusto määrittelee seurakunnan suuret linjat, päättää talousarviosta ja toimintasuunnitelmasta, toimintakertomuksesta ja tilinpäätöksestä. – Käytännössä kirkkoherra päättää monista seurakunnan lakisääteisistä tehtävistä, esimerkiksi kuinka jumalanpalvelukset tai kirkolliset toimitukset toimitetaan. Kirkon ulkoremontti tulee ensi vuonna, ja se on parhaillaan kilpailutuksessa. Näistä syistä taloudelliset haasteet kasvavat. marraskuuta. Seurakunnan arkeen ja toimintaan liittyvän johtamisen kirkkovaltuusto delegoi kirkkoneuvostolle. Mitkä ovat seurakunnan nykyiset painotukset. – Hämeenkyrön kirkon remontin on määrä alkaa vuoden 2023 alussa. Vaaleissa valitaan kirkkovaltuuston jäsenet. Valtuuston on tehtävä päätöksiä, jotka mahdollistavat seurakunnallisen työn pitkällä tähtäimellä. Kirkkovaltuustot päättävät seurakunnan suurista linjoista • Liisa Raipala OIVASEUTU. Nämä päätökset ovat luettavissa toimintaja taloussuunnitelmasta, joka laaditaan vuosittain. Ukrainan sodan myötä inflaatio on kasvanut. Taloudellisista syistä esimerkiksi Härkikujan uuteen toimitilaan suunnitellut muutokset tulevat jäämään aiottua pienemmiksi. kertoivat vaalitoimitsijat Johanna Graeffe ja Keijo Järvenpää. – Kirkkovaltuutetun ”pelipaikka” on nimenomaan seurakunnan hallinnossa. Mikä on kirkkovaltuutetun rooli seurakunnan hengellisessä työssä. Seurakuntavaaleissa on mahdollisuus äänestää sellaista ihmistä, joka ajattelee seurakunnan roolista, tehtävistä ja painotuksista kuten itsekin ajattelee. Jossain vaiheessa keskusteltavaksi tulevat kirkon sisätilojen muutokset.. – Äänestäminen on tapa vaikuttaa siihen, ketkä tekevät seurakunnan toimintaa koskevia päätöksiä. Kirkkovaltuutetun on kuitenkin hyvä olla muullakin tavalla mukana seurakunnan elämässä. KESKIVIIKKO 9.11.2022 8 UUTISET ”Hallintoa tarvitaan, jotta seurakunta voi hoitaa hengellisen tehtävänsä” • Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ. – Kirkkolaki ja -järjestys antavat tietyn raamin, jonka puitteissa seurakunnat toimivat. Onko alkavalla valtuustokaudella näköpiirissä säästötarpeita. Edellä mainitsin pian alkavan kirkon remontin. Hallintoa tarvitaan, jotta seurakunta voi hoitaa hengellisen tehtävänsä. 2. Jos tilanne on hyvä, kirkkovaltuustolle tiedotetaan asioista kokousten välissä ja valtuutetut otetaan mukaan strategiatyöskentelyn lisäksi suurempien asioiden valmisteluun, Aila sanoo. Mistä on kyse. Mitkä ovat seurakunnan lakisääteiset tehtävät, joiden järjestämisen tavoista valtuusto päättää. K-market Kyröskosken ennakkoäänestyspaikalla seurakuntavaalien äänestys alkoi vilkkaasti. Näin hänellä on paremmat edellytykset tehdä seurakuntaa rakentavia päätöksiä. Kerromme Jeesuksen rakkaudesta, joka kantaa elämässä ja kuolemassa. Miksi seurakuntavaaleissa kannattaa äänestää, Ikaalisten seurakunnan kirkkoherra Juha Aila. Kolmen papin kysymys tulee olemaan iso kysymys. Hämeenkyrön kaltainen itsenäinen seurakunta voi päättää työn painotuksista hyvinkin vapaasti. Päätöksistä riippuu, millaista toimintaa esimerkiksi lapsille, nuorille ja perheille on tarjolla. Vajaan kahden tunnin aikana ääniä oli annettu useita kymmeniä
Biokaasusta saadaan paikallisille töitä. – Moni asia selvisi siellä, esimerkiksi riittävät etäisyydet asutukseen. Laskelmat niistä saadaan tämän vuoden aikana, Mäkelä kertoi. – Tietoa tarvitaan ja asiantuntijoilta puolueetonta tietoa, hän sanoi. Perussuomalaisten lisäksi rakennuskieltoa vastustivat Mika Kyrönviita (kok.) ja Kari Salo (kd.). Biokaasu sopii myös sähköverkon säätövoimaksi, aloitteessa selvitetään. – Vaihtoehtoja on. Hän kertoi mitä strategian sijasta voidaan tehdä. Ympäristövaikutusten arvioinnin eli YVA:n monipuolinen arviointiprosessi perustuu lain edellyttämiin riittäviin selvityksiin. Rakentamisen poikkeuslupiin tuulivoima-alueilla Mäkelä suhtautuu varauksellisesti. Aloitteessa esitettyä tuulivoimastrategian laadintaa Mäkelä ei näe kaupungille tarpeelliseksi. Metsänomistajat saavat tuloja metsätilan tähteistä. Teollisuustuulivoimakaavoitus on lopetettava. – Ikaalisissa on siis suuria mahdollisuuksia muillekin kuin tuulivoimalle. – Onko meille tulossa uusia asukkaita, jos lähdemme toteuttamaan näin isoja hankkeita. – Aurinkosähköllä voidaan tehdä metaania, metanolia ja vetyä, joista saadaan sähköä silloin, kun ei paista. – Kaupunki on käynnistänyt Suomen ympäristökeskuksen (SYKEn) kanssa yhteistyön tuulivoimarakentamisen kuntataloudellisten vaikutusten arvioimisesta Ikaalisissa. Talousvaikutuksista tulossa selvitys Tuulivoima-asioiden käsittelyä edelsi kaavoituspäällikkö Juha Mäkelän laaja katsaus aiheeseen. Aloitteen toi puolensataa sen allekirjoittanutta henkilöä. Tuulivoimayleiskaavoitus tapahtuu kaupungin ohjauksessa ja valvonnassa, Mäkelä totesi. Valtuustolle oli saatettu tiedoksi kuntalaisaloite tuulivoiman rakentamisesta sekä perussuomalaisten valtuustoaloitteet tuulivoiman kokonaisvaikutusten selvityksen tekemisestä ja tuulivoiman kaavoituksen keskeyttämiseksi. – Tuulivoimatoimijat eivät lämmenneet asialle. Vähintään viiden kilometrin etäisyys estäisi tuulivoimarakentamisen kokonaan Ikaalisissa ja pääosassa koko Suomea, Mäkelä totesi. Mäkelän mukaan perusteltua ei ole myöskään ympäristöluvan edellyttäminen tuulivoimaloilta, koska ympäristövaikutuksia hallitaan kaavalla. Konikallion kaava tulee hieman sen jäljessä.. – Usea kunta ja kaupunki Suomessa on jo viisaasti sanonutkin ei teollisuustuulivoimalle, Ylihaveri sanoi. ”Satoja tuhansia kiinteistöveroja” Matti Äijö (kesk.) kertoi, että Kurikan käynti antoi hyvää tietoa hankkeiden taloudellisesta vaikutuksesta. – Tuulivoima-asia on iso energia-asia, mutta se on myös iso demokratia-asia. Emme tiedä kuka omistaa alueet, kun toiminta loppuu, Kivikartano sanoi. Kaupungin on selvitettävä muiden uusiutuvien energiamuotojen vaihtoehtoja energiantuotantoon. Heiskan mielestä päättäjien käynti Kurikassa ja tutustuminen tuulivoimarakentamiseen oli antoisa. Sitä vastoin kaupungin esittämä 3D-mallinnus tuulivoimahankkeista on edennyt, kun Ilmatar lupasi tehdä niistä videomallinnuksen. ”Tarvitaan lisää tietoa” Kivikartano ehdotti tuulivoimaseminaarin järjestämistä valtuutetuille. Tarvitaan viisautta, ettei asiassa jätetä huomioimatta erilaisia mielipiteitä. Luovutustilaisuudessa aloitetta esitteli Johanna Ylihaveri. Kyrönviita kysyi, onko alueiden maanomistajia kuultu rakennuskieltoasiassa. Tällaisissa hankkeissa rakennuskiellon määrääminen on hyvin yleistä, Mäkelä vastasi. – Strateginen valinta tuulivoima-alueista on tehty Pirkanmaan maakuntakaavan yhteydessä, joka perustuu laajoihin selvityksiin ja arviointeihin. Lisäksi Fingrid on todennut, ettei nykyinen sähkönsiirtoverkosto kestä uusien tuulivoimaloiden liittämistä verkkoon. Aloitteen valtuustolle toi noin 50 sen allekirjoittajaa. – Kaavoituksen ja ympäristövaikutusten arvioinnin tarkoituksena on juuri selvittää hankkeessa tavoitellun tuulivoimarakentamisen edellytykset suunnittelualueella, Mäkelä totesi. – Erillisen kilometriperäisen suojaetäisyyden määritteleminen ei ole perusteltua. En ole vielä naulannut kantaani, mutta en tyrmää tuulivoimaa, Leppänen sanoi. – Rakennuslupahanke sopivasti alueelle sijoitettuna estäisi tuulivoimahankkeen toteutumisen ja vaarantaisi siten hankkeen edellytysten tutkimisen kaavaprosesilla lainlaatijan tarkoittamalla tavalla. Hänkin oli aikalisän kannalla asian käsittelyssä. Nyt asia ei ole vielä kypsä päätettäväksi. Ikaalisten kaupunginvaltuustolle luovutettiin maanantaina kuntalaisaloite tuulivoimasta. Kyse on sopimusjuridisesta asiasta hanketoimijan ja vuokraajan kesken, Mäkelä kertoi. – Kurikassa tuulivoimalat tuottavat kunnalle vuodessa noin 3,5 miljoonaa euroa kiinteistöveroja. Tuulivoimalat kuuluvat erämaahan, hän sanoi. Riitelyyn käytetty energia menee hukkaan. Mäkelän mukaan nykyiset tuulivoimahankkeet eivät enää vastaa selvityksiltään ja mallinnuksiltaan aiempaan tekniikkaan ja pienempiin voimaloihin perustuvien maakuntakaavojen tuulivoima-aluevarauksia eli käytännössä maakuntakaavat eivät pysy perässä tuulivoimahankkeissa. – Kuntalain tarkoituksena on edistää kunnan toiminnan suunnitelmallisuutta. – Maanomistajia ei ole erikseen kuultu. • Terhi Palonen IKAALINEN. – Ikaalinen tai mikään kunta ei kaavoita voimaloita tärkeille pohjavesialueille. KESKIVIIKKO 9.11.2022 9 UUTISET Kuntalaisaloite vaatii teollisen tuulivoimakaavoituksen lopettamista Aloitteessa halutaan selvityksiä vaihtoehtoisista energiamuodoista ja kaupungille energiaja kaavoitusstrategiaa. Kuntalain mukaan valtuusto päättää kuntastrategiasta sisältäen energiaja kaavoitusstrategian. Aurinkosähköä ja biokaasua Kesällä 2022 Neoen ja Finsilva aloittivat Ikaalisissa tutkimukset ison alueen soveltuvuudesta aurinkovoimapuistoksi. Ikaalisten kaupunginvaltuustolla oli maanantaina käsiteltävänä massiivinen esityslista, josta leijonanosan vei tuulivoima. Tehdään yhdessä hyväksyttäviä ratkaisuja, aloitteessa vedotaan. Maaja metsätilat voivat ryhtyä biokaasusähköntuottajiksi. Aloitteen sisältöä valtuutetuille avasi aloitteen ensimmäinen allekirjoittaja Johanna Ylihaveri. Aloitteissa on esitetty myös voimaloiden suojaetäisyyden määrittämistä viiteen kilometriin asutuksesta. Aloitteessa selvitetään laajasti aurinkosähkön ja biokaasun mahdollisuuksia energian tuotantoon. Ne valtuusto merkitsi yksimielisesti tiedokseen. ”Oma energiastrategia tarpeen” Aloitteessa todetaan, että Ikaalisiin ja ympäristöön on suunnitteilla lähes sata teollisuustuulivoimalaa. Valtuutetuille näkemyksiään tuulivoimasta tilaisuudessa kertoivat myös Henri Montonen, Timo Ylinen ja Sanna Rantala. Leppäsen kysymykseen päätösten aikatauluista, Mäkelä kertoi, että Tevaniemen tuulivoimakaava saataneen valtuuston päätettävksi ensi vuonna. – Se riippuu käyttötarkoituksesta, Mäkelä vasasi. Tuulivoima pyöräytti vimmatun keskustelun Ikaalisten valtuustossa Konikallion tuulivoima-alueelle hyväksyttiin rakennuskielto äänin 17–9. • Terhi Palonen IKAALINEN. Kivikartanoa kiinnostivat hankkeiden vakuudet, kun toiminta loppuu. Näitä toimenpiteitä esitetään maanantaina Ikaalisten kaupunginvaltuustolle jätetyssä kuntalaisaloitteessa. Tämän vuoksikin Ikaalisten on suunniteltava muita energiamuotoja, aloitteessa todetaan. – Kuinka poikkeamisluvan saaminen onnistuu, Valavuo kysyi. Tämä kaikki on Ikaalisten päättäjien käsissä, aloitteessa todetaan. ”Ei perusteita ympäristöluvalle” Aloitteessa esitettyä tuulivoimakaavoituksen keskeyttämistä Mäkelä ei suosittele selvitysten keskeneräisyyden takia. – Tärkeille pohjavesialueille eri kaavoiteta tuulivoimarakentamista, Mäkelä vastasi. Keskustelussa äänessä olivat pääasiassa hankkeisiin kriittisesti suhtautuvat valtuutetut. Ikaalisten 15 myllyä tuottaisivat saman kaavan mukaan noin 450 000–500 000 euroa vuodessa, Äijö laski. Kaupungin on laadittava erillinen energiaja kaavoitusstrategia. – Kuka ostaa vastuun pohjavesien samentumisesta, kysyi Heiska. Ari Heiska (ps.) esitti, ettei rakennuskieltoa anneta ja esitystä kannatti Riitta Kivikartano (ps.). Niitä kaasuttamalla saadaan biokaasua kuten Äänekosken Biotuotetehtaan kuorikaasuttimella. Mäkelän mukaan kaupunki esitti asukaskyselyn laatimista riippumattoman konsultin tekemänä. Otetaan aikalisä, mietitään ja tutkitaan, että päätökset ovat ikaalilaisen yhteenkuuluvuuden ja viihtyvyyden parhaaksi, Salo sanoi. Äänin 17–9 valtuusto päätti asettaa alueen rakennuskieltoon asemakaavoituksen ajaksi. Teollisuustuulivoimasta ei tule nähtävyyttä Ikaalisiin, Kivikartano pohti. Rakentamisen poikkeamislupa voidaan myöntää, mikäli katsotaan, ettei hanke vaaranna kaavaprosessia, Mäkelä totesi. Laskelmissa selvitetään muun muassa tuulivoimahankkeiden vaikutukset kiinteistöveroon, välilliset taloudelliset vaikutukset ja vaikutukset kiinteistöjen arvoon. Ylihaveri totesi, että kunnalla on laaja valta päättää oman alueensa kaavoituksesta sekä siitä, mihin alueille kaavoitusta suunnataan. ”Aikalisä paikallaan” Salo toivoi asialle aikalisää. ”Kuinka käy pohjavesien?” Timo Hallia (ps.) halusi tietää, miten pohjavedet on otettu huomioon hankkeissa. Reijo Leppänen (sd.) korosti sitä, että prosessissa pitää kuulla kattavasti erilaisia näkemyksiä. Aiheuttaja eli tässä tapauksessa hanketoimija on vastuussa mahdollisesta vahingosta, Mäkelä totesi. Maatilan lannasta ja kuivista syötteistä mädättämällä saadaan biokaasua. Konikallion tuulivoimapuiston alueen rakennuskiellosta valtuusto äänesti. Siirtoverkoston rakentaminen kestää vuosia. Kivikartano kantoi huolta tuulivoiman vaikutuksista kaupungin imagoon, kiinteistöjen arvoon sekä asukkaiden terveyteen ja hyvinvointiin. Meidän pitää kunnioittaa niiden ihmisten näkemystä, jotka eivät halua tuulivoimaa lähelleen. – Tuulivoimatoimijoiden sopimukset ovat villi viidakko. Energiastrategia tarvitaan muuttuneen energiatilanteen vuoksi, olivat energian tuotantomuodot mitä tahansa, aloitteessa perustellaan. Tähän mennessä Ikaalisten ympäristölautakunta ja valtuutetut eivät ole katsoneet tarpeelliseksi laatia omaa energiaja kaavoitusstrategiaa näin valtavalle teollisuudelle. – Kaupungilla ei ole perusteita tai mahdollisuuksia lähteä vaatimaan tiettyä vakuutta osana kaavoitusmenettelyä. – Nyt ei ole näkyvissä muita ilmastoystävällisiä vaihtoehtoja kuin tuulivoima, mutta niitä muita on selvitettävä. Valtuusto päättää myös riskienhallinnasta. – Kukaan ei pakota Ikaalista tuhoamaan kotirauhaa, maisemiaan, kaunista luontoaan, pohjavesiä, arvokkaita kulttuurimaisemia, hiljaisia alueita, eläinten elinympäristöä, metsiä, ihmisten elinoloja ja kiinteistöjä
– Yleistä siisteyttä saisi parantaa. – Lisäksi mukana oli nuorisovaltuusto, kunnanvaltuutettuja, lukion opiskelijakunta ja oppilashuoltoryhmä sekä Petäjä-opisto ja Sasky, Hänninen listaa. Ikaalisten kaupunginvaltuusto äänesti hallintojohtajan vaalissa suljetulla lippuäänestyksellä. Äänestyslippuaan jättämässä Mika Hirvijoki. – En ainakaan heti keksi mitään, mitä tarvitsi muuttaa tai korjata. Yleishallinnon toimialapäällikkö on vaihtunut tämän vuoden aikana useasti, ja viraston henkilöstössä on muutenkin ollut vaihtuvuutta. Aion ilman muuta äänestää, kun saan oikeuden. Ja nuorille tarvitaan oleskelupaikka. Niillä pyritään usein vaikuttamaan johonkin yksittäiseen asiaan. Hallitus päätti esityksestä uudelleen juuri ennen valtuuston kokousta. – On se riittävä tapa. – Järjestöjen kautta vaikuttaminen on mielekästä, esimerkiksi urheiluseurojen. Ansiotuloverotuksen muutokset toteutetaan nykyisen verojärjestelmän sisällä. – Äänestäminen on mielekäs tapa vaikuttaa, todennäköisesti itsekin äänestän kun saan siihen oikeuden. – Aktivismi ja mielenosoituksetkin ovat ihan ok tapoja vaikuttaa. Myöhemmin hallituksessa todettiin tapahtuneen muotovirhe, sillä vaalia ei voida hallituksessa toimeenpanna, vaan se kuuluu valinnasta lopullisesti päättävälle valtuustolle. Siitä valtuusto äänesti. Paavo Hirsilä – Ei ole tarvetta muuttaa. Helmi Koskela – Mielestäni ei ole tarvetta alentaa äänestysikärajaa, 18 vuotta on ihan hyvä. Äänestyksessä hallituksen esitys sai 18 ääntä ja Valavuon esitys yhdeksän ääntä. Jämijärvelle palkataan määräaikainen talousja hallintoasiantuntija ensi kesäkuun loppuun asti. Nykyisin kaupungin tuloveroprosentti on 22. – Mitä ajattelet muista vaikuttamisen tavoista: järjestötoiminnasta, aktivismista tai mielenosoituksista. Valtuustossa Tatu Valavuo (ps.) esitti, että vero nostetaan lain sallimaan maksimiin eli 3,1 prosenttiin. Toimitusta seurasivat Arto Ojakoski, Eeva Viitanen ja Matti Äijö. Ikaalisten kaupungin uusi hallintojohtaja on hallintotieteiden maisteri Jenni Alppi. Kaapo Mäkelä – Ei tarvitse muuttaa, 18 vuotta on hyvä äänestysikäraja. Valtuusto päätti ensi vuoden tuloveroprosentiksi 9,36. – Aloitteiden viimeistelyssä auttavat nuorisovaltuustossa kokemusta hankkineet ”nuoret konkarit”, Hänninen kertoo. Ellei äänestä, ei ole oikeutta valittaa. Voimalaverosta äänestettiin Ikaalisten kaupungin tuloverotukseen ja kiinteistöveroihin ei tule muutoksia ensi vuonna. Sen ei tarvitse olla sisätila, vaikka vain katos ja penkkejä. – Onko Hämeenkyrössä asioita, joihin toivoisit muutosta. Valtuusto valitsi Jenni Alpin hallintojohtajaksi äänin 20–7 Muotovirhe pisti kaupunginhallituksen päätöksen uusiksi. Kunnanhallitus päätti määräaikaisen toimen perustamisesta, ja talousja hallintopäällikkö sai luvan palkata tehtävään sopivan henkilön. Valtuuston päätöksen mukaan myös kiinteistöveroprosentit pysyvät ennallaan. Tällä hetkellä tarvetta on erityisesti talouden ja hallinnon vaativalle osaamiselle. Hallituksen esityksenä oli pitää prosentti entisen suuruisena, 2,85 prosentissa. – Ei tule mieleen oleellista parannettavaa, esimerkiksi liikuntapaikkoja on tarjolla monipuolisesti. Valtuustossa pohjana ollut kaupunginhallituksen esitys Alpin valinnasta jouduttiin hallituksessa käsittelemään kahdesti. – Aktivismi tai mielenosoituksetkin ovat ok, mutta erilainen vaikuttamistapa kuin äänestäminen. Alpin valinta sinetöityi maanantaina kaupunginvaltuustossa suljetun lippuäänestyksen jälkeen. Käytännössä veroprosentti ei kuitenkaan muutu nykyisestä. Pienen särön päätökseen aiheutti kuitenkin voimalaitoksille asetutusta veroprosentista päättäminen. Aaro Halme – Äänestämään pitäisi päästä jo 15-vuotiaana. – Pitäisikö äänestysikärajaa muuttaa. – Äänestäminen on ihan riittävä tapa vaikuttaa. Tänä vuonna on otettu käyttöön uusia järjestelmiä ja yhteistyö uuden talousja palkkahallinnon kumppanin kanssa on alkanut. Pari viikkoa sitten hallitus päätti vaalilla suljetun lippuäänestyksen jälkeen esittää Alppia tehtävään. Haluaisin äänestää eduskuntavaaleissa jo nyt. Nikander valittiin varalle, jos Alppi kieltäytyy vastaanottamasta virkaa. Siiri Mäkelä – Ehkä ikärajaa voisi laskea, ei kuitenkaan alle 16 vuoteen. – Hämeenkyrössä on asiat ihan ok. Kaupunginhallituksen esittämän Alpin valinnan kannalla oli 20 valtuutettua. – Liikuntapaikkojen kohentamisessa olisi vielä työtä, pienilläkin parannuksilla on merkitystä. – Kyllä on. Hallituksen esityslistan perusteluissa todetaan kunnan toimintakyvyn ylläpitämisen vaativan yleishallintoon riittäviä resursseja. Yhteiskoulun yhdeksäsluokkalaiset viettivät marraskuun alkajaisiksi koulullaan Vaikuta!-teemapäivää, jossa he saivat esittää kehittämisideoita teemapäivään osallistuneille paikallisille toimijoille. Kaikkien kuntien kunnallisveroprosentteja alennetaan 12,64 prosenttiyksiköllä ja vastaavasti valtion verotusta kiristetään. Noston kannalla oli koko perussuomalaisten ryhmä sekä kokoomuksesta Kalle Mäkelä ja Suvi Veramo. Hänninen iloitsee siitä, että Vaikuta!-päivä on saatu osaksi monialaisia opintoja. Itse aion äänestää, kun saan äänioikeuden. Aion äänestää kun saan äänioikeuden. – Onko äänestäminen riittävä ja mielekäs tapa vaikuttaa. ”Aion äänestää kun saan äänioikeuden” Tiedustelimme nuorten näkemyksiä vaikuttamisesta oheisilla kysymyksillä. Nuoriso-ohjaaja Anu Hänninen kertoo, että päivässä olivat kunnasta mukana nuorisopalvelut, etsivä nuorisotyö, starttipaja ja liikuntapalvelut. • Terhi Palonen IKAALINEN. Nuoret laativat päivän aikana pienryhmissä kuntalaisaloitteita, joista he ensin itse äänestävät parhaat jatkoon jalostettavaksi edelleen. KESKIVIIKKO 9.11.2022 10 UUTISET Vaikuta!-päivä keräsi nuorten ideoita • Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ. Kuntien verotuloja siirretään valtiolle hyvinvointialueiden toiminnan rahoittamiseen. – On riittävä tapa, mutta mahdollisimman monen olisi tärkeää käyttää äänioikeuttaan, jotta tulos olisi luotettava ja oikea. Kaikki osallistuneet tahot keräsivät omaa toimintaansa koskevia kehitysehdotuksia. Ari Heiskan (ps.) esittämä vastaehdokas hallintotieteiden maisteri Heli Nikander sai seitsemänä ääntä. Maaseudulla elämisen mahdollisuuksia ei saa enempää heikentää. Jämijärvelle valitaan määräaikainen talousja hallintoasiantuntija JÄMIJÄRVI. – Mielenosoituksia en ainakaan koe kovin mielekkäiksi. Esitystä kannatti Petri Jokinen (ps.). Tuolloin Alppi sai seitsemän ääntä, Nikander yhden ja yksi ääni mitätöitiin. Pikakokouksessa nimenhuutoäänestyksessä Alppi sai seitsemän ääntä ja Nikander kaksi ääntä. Tällä hetkellä ajankohtaista on esimerkiksi talousarvion valmistelu, uusien järjestelmien käyttöönoton loppuun saattaminen sekä talousja palkkahallinnon kumppanuuden kehittäminen.. – Äänestäminen on mielekkäämpi tapa kuin aktivismi ja kadulla istuminen
– Oletko valmis lähtemään Gambiaan. Näiden epäilyjen perusteella Migri teki Kawouta koskevan käännytyspäätöksen, johon liittyi kahden vuoden maahantulokielto. Hämeenlinnan hallinto-oikeus antoi huhtikuussa 2021 välipäätöksen, jolla se kielsi käännyttämistä koskevan Migrin päätöksen täytäntöönpanon. Hallinto-oikeus ei päätöksessään epäile Emma ja Kawou Kassaman avioliiton aitoutta. Emma ja Kawou Kassaman avioliittoa Migri epäili lumeavioliitoksi, joka on solmittu vain oleskeluluvan saamiseksi. – Haastattelutilanne tuntui painostavalta, ja minulta kysyttiin hyvinkin yksityiskohtaisia kysymyksiä esimerkiksi Kawoun taustasta ja hänen vanhemmistaan, joita en ole koskaan tavannut, vain puhunut puhelimessa Kawoun tulkkaamana, Emma Kassama kertoo. Kaksi ja puoli vuotta Hämeenkyrössä asunut Kawou Kassama sai lokakuun viimeisenä sunnuntaiaamuna soiton poliisilta. Emma ja Kawou Kassama tutkivat Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden päätöksiä tyrmistyneinä.. Hallinto-oikeuden esittelijä jätti päätöksestä eriävän mielipiteen. Hän on maksanut saamansa sakon. – En voi lähteä ja jättää vaimoani ja hänen poikaansa. – Niin monet itkut on itketty parin viime vuoden aikana, että nyt olo on turta. Emma ja Kawou Kassama tapasivat tammikuussa 2020 ja avioituivat 16. UutisOivan näkemistä dokumenteista käy ilmi, että perusteluna kielteiselle päätökselle oli muun muassa se, että ”hakijan oleskelu Suomessa on jäänyt luotettavasti selvittämättä”. • Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ. Oleskeluluvan epäämisen ja käännytyspäätöksen jälkeen alkoi uusi prosessi, kun pariskunta valitti Migrin päätöksestä hallinto-oikeuteen. Juuri ennen lehden painoon lähtöä Emma ja Kawou Kassama saivat tietää, että Kawou karkotetaan Gambiaan. – Koko sinä aikana kun olemme olleet yhdessä Kawou ei ole saanut opiskella, tehdä palkkatyötä eikä hänellä ole oikeutta mihinkään sosiaalitukiin, Emma Kassama kertoo. Heinäkuussa 2022 hallinto-oikeus antoi päätöksen, jolla se lyhensi maahantulokiellon yhden vuoden pituiseksi mutta hylkäsi valituksen muilta osin. Emma ja Kawou Kassama elävät melkoisessa epävarmuudessa, kun Maahanmuuttovirasto Migri hylkäsi Kawoun oleskelulupahakemuksen ja hallinto-oikeus piti käännytyspäätöksen voimassa. Oikeuden päätöksestä eriävä mielipide Maahanmuuttovirasto Migrin maaliskuussa 2021 antama päätös oleskeluluvasta oli kielteinen. KESKIVIIKKO 9.11.2022 11 IHMISET Puolison käännytyspäätös oli Emma Kassamalle järkytys Maahanmuuttovirasto epäili Emma ja Kawou Kassaman avioliittoa yritykseksi kiertää maassa oleskelua koskevia säännöksiä ja määräsi Kawoun käännytettäväksi Gambiaan. Oikeus kuitenkin katsoo, että ”maahanmuuton hallintaan liittyvää yleistä etua on hakijan laittoman maassa oleskelun vuoksi pidettävä niin painavana, että perhe-elämän suojan on kokonaisharkinnassa väistyttävä”. – Valmistaudu lähtemään, KHO ei ole antanut käännytyspäätökseen täytäntöönpanokieltoa. Kawou Kassama haki oleskelulupaa avioliiton perusteella pian avioliiton solmimisen jälkeen ja kumpaakin puolisoista haastateltiin yli kolme tuntia. ”Nyt olo on turta” Emma ja Kawou Kassama ovat toivoneet yhteistä lasta ja ovat kokeneet kaksi keskenmenoa. Kawou Kassamalle on marraskuussa 2020 määrätty sakko ulkomaalaisrikkomuksesta, koska hän oli oleskellut Suomessa laittomasti ilman vaadittavaa oleskelulupaa noin yhdeksän kuukauden ajan. Emman kuusivuotias poika Eemil pitää Kawouta luonnollisesti läheisenä perheenjäsenenä, koska on perhe on asunut yhdessä Hämeenkyrössä yli kaksi ja puoli vuotta. Miten kestän, jos mieheni käännytetään vuodeksi Gambiaan?, Emma kysyy. heinäkuuta samana vuonna. Kawou haetaan kotoaan lentokentälle keskiviikkona. Kassaman kuvailema keskustelu on tuoreimpia käänteitä jo pari vuotta jatkuneessa tapahtumaketjussa
Siitäkin on jälki. Tultiin oven taa sitä vaatimaan. Mutta sitä oli vaikeaa pyytää. Koin väkivältaa, minulta halutiin aina jotain, yleensä rahaa. Sillä päätyy vain joko tapetuksi tai vankilaan. Siinä voi todeta, olen kämpässä 15 ihmisen kanssa ja kaikilla neulat käsissä. Kyllä siinä jotain oppi, hän hymähtää. – Muistan, kun minut raahattiin metsään, lyötiin, potkittiin ja annettiin puukosta. – Joskus sekopäissäni luin lakia. Vanhempia uhkailtiin. Pesäpallomailasta polveen. Isälle soitto oli mielessä, mutta aina löytyi syy olla soittamatta. Aluksi toki ystävät osoittivat huolta, mutta kemikaalien tenho oli kovempi. Jossain kohtaa meni kymmenen kuukautta, etten ollu missään yhteyksissä vanhempiini. Olin, että aivan sama. – Kliseelauseet eivät riitä. Halua tuoda esiin etenkin nuorille, mitä tämä oikein on. Ystäviä, jotka kääntyvät vastaan ja vaativat rahaa. Jossain kohtaa väkivaltaankin turtui. – Sitä ajatteli, ettei hän minua auta, tai en minä tämän näköisenä voi... – Siinä vaiheessa tuntui, että kaikki lahosi ympärillä. Siinä kohtaa tuntui, että aivan sama. Akseli Tyrkkö harkitsee kouluttautumista vertaistukihenkilöksi. Sellaista hän ei koe itse saaneensa. – Se kaikki on paljon synkempää ja syvempää, mitä kerrotaan. Onneksi Tyrkön isä sattuu asumaan paikassa, jossa ei ole päihteitä saatavilla. Huumeiden käytöllä ei rikastu. Kai siinä joku itsepäisyys on, Tyrkkö pohtii. Maksan poksahdus havahdutti Käänne tapahtui noin kolme kuukautta sitten. Se on ihan käsittämätöntä. Alettiin periä velkoja. – Sen verran tässä on ihmisen anatomiasta oppinut, että tiesin, että se on paha merkki. Ne ovat ehkä pahin demoni, joita vastaan vielä taistelen. Onneksi on yksi rakas ystävä, joka vielä sattuu olemaan päihdeterapeutti. Voin hänelle soittaa heti, kun alkaa tuntua pahalta. Alkoi tulla vaatimuksia, että varastat tuon minulle, mutta en minä halunnut varastaa mitään. Rehellisesti. Tyrkkö oli jo aiemmin hakeutunut isänsä luo toipumaan, mutta oli kuitenkin välillä kadonnut. Tyrkkö on asunut koko ikänsä Hämeenkyrön seudulla. Tyrkkö huomasi, että hänen silmämunansa ovat keltaiset. Hän haluaa varoittaa nuoria huumeiden käytöstä. Mutta lopulta isä otti minut vastaan, ei siinä ollut mitään. Aina löytyi syy. Eikä valistaja voi olla vain joku lääkäri. Hän sanoi, että pitää minut ruoassa, mutta kaljaa ei tule. Tätä kaikkea on huumeiden käyttäjän arki. Pelkästään tämän vuoden tammikuun jälkeen olen ollut kolmesti tilanteessa, että minua on pidetty vangittuna. Sitten joku alkaa kysellä jotain 700 euroa, mitä 700 euroa. Hän kaipaakin nuorille oikeanlaista, rehellistä huumevalistusta. Huumevalistuksen on oltava suoraa Tällä hetkellä Tyrkkö harkitsee vertaistukihenkilöksi kouluttautumista. Hän kokee, että hänellä olisi paljon annettavaa huumevalistukseen. Puukosta on tullut useita kertoja ja sitä on pidetty kaulallakin. – Välillä olin yhtäkkiä Riihimäellä seurassa, jossa minun ei todellakaan pitäisi olla. Siitä heräsi mielenkiinto kaikkea mahdollista päihdyttävää kohtaan. Vessassa on veritahroja. Eli raksit tuohon, tuohon ja tuohon kohtaan ja tämän jälkeen et pääse enää mihinkään. Ystävät kääntyivät vastaan Väkivalta oli rajua. – Tuntuu, että minulla on nyt hirveä määrä tavaraa takaraivossa, joka haluaa tulla ulos. Tyrkkö uskoo, että eksyi pahasti, koska vieressä ei ollut järjen ääntä, joka käski lopettaa. Välillä 16 tuntia putkeen. – Sitten alettiin levittää juoruja, kuinka Akseli sitä ja tätä. – Halusin kokeilla aivan kaikkea, paitsi en aluksi neuloja. Turha luulla, että sillä tienaa ja se on siistiä, Tyrkkö painottaa. Siihen kirjoitettiin RTA eli rotta. Lopetin juomisen ja menin isän luo kuntoutumaan. – Voisin vaikka mennä arpieni kanssa kouluille niitä esittelemään ja kertomaan, mihin huumeiden käyttö johtaa. Väitettiin minun tehneen kaikkea, mitä en ollut tehnyt. Mutta Tyrkkö on varma, että hän nousee vielä jaloilleen. En edes pelännyt. Mutta kun siinä kuplassa elää, se alkaakin tuntua ihan normaalilta. Yksi jäljellä olleista ystävistä kuoli. Kyllä tästä vielä jotain syntyy. Siellä oli hyvä kuntoutua, syödä hyvin, nukkua, saunoa, treenata ja käydä metsällä. – Jonkun 200 euron velan takia minua kohdeltiin kuin murhaajaa. Siinä ei ole mitään tavoiteltavaa. – Ja on sellainen tuomitseva ilmapiiri yhteiskunnassa: aha, olet nisti. Sitä aukkoa Tyrkkö täytti kiskomalla entistä enemmän huumeita. Heidän nimensä, numeronsa ja osoitteensa oli kaivettu esiin. Kuntoutuessa metsä ja treenaaminen ovat olleet henkireikiä. Niitä on paljon. Neuloista hän onnistui kieltäytymään 29-vuotiaaksi asti, kunnes tarttui niihinkin. Kaikenlaisia lakeja. Puukon jälkiä on ympäri kehoa, muun muassa korvan takana.. Mutta kovempia ja kovempia kemikaaleja, subutexia, rauhoittavia lääkkeitä. Siinä olen aina onnistunut. Myös päihdehoidosta Tyrköllä on sanottavaa: siinä ei kohdata ihmistä, annetaan vain pillerit kouraan ja lähetetään pois. Löytämään ne pöydät, joihin ei pitäisi istua ja ovet, joihin ei pitäisi koputtaa. Siinä voi herätä ajatus, että mitä täällä oikein tapahtuu. Jotain positiivistakin pimeistä vuosista jäi käteen. Maksa oli lopussa. Hän kantaa iskuista ja viillosta todisteita mukanaan. Tiedän kyllä sen. Puukosta olkapäähän. Ei ole sellaista ymmärtävää vastavoimaa. Samalla ihmiset, joita Tyrkkö oli pitänyt ystävinään, kääntyivät vastaan. Ja korvan taa. – Ne ovat tosi koukuttavia. • Tuukka Olli OIVASEUTU. Sama juttu, kun käteni merkittiin polttokolvilla. Myös tietokoneella pelaaminen on auttanut, siihen keskittyessä eivät ikävät mielihalut vainoa. – Tuntui siltä, että ei ollut vaikeaa ymmärtää, että tarvitsen apua. Nukuin milloin missäkin, kuten bussikatoksissa. Niitä kyllä oli, mutta ne tuntuivat vaan kasvavan. Hän ei halua sievistellä, vaan sanoa asiat suoraan. 18-vuotiaaksi asti hän oli päihteiden suhteen totaalikieltäytyjä. Polttokolvista käteen. – Isä sanoi aina, että et ole tyhmä. Näistä haluaa puhua Akseli Tyrkkö, entinen huumeiden käyttäjä. – Toinen on psykosomaattinen käytös. Niistä pysyin erossa. Yksi kerrallaan kaikki tuntemani ihmiset alkoivat kääntyä minua vastaan. – Silloin viimeisen kuukauden aikana en asunut missään. KESKIVIIKKO 9.11.2022 12 IHMISET Entinen huumeidenkäyttäjä haluaa varoittaa nuoria Akseli Tyrkkö haluaa puhua suoraan siitä, millaista väkivaltaa hän on huumemaailmassa kohdannut. Ja aina olen sen tehnyt. Aineita ei voi suositella kenellekään. Käänne oli ambulanssikeikka. Itsepäisyys esti pyytämästä apua Tyrkkö oli jo aiemmin oivaltanut tärkeän asian: hän tarvitsee apua. Hän on sanonut minulle asiat suoraan ja saanut minut ymmärtämään eri tavalla. Tyrkkö oli jo koukussa rauhoittaviin. Sitten hän poltti ensimmäisen kerran pilveä
Sen aikana valmistettiin kaksi mallipukua, laadittiin kaavat ja ohjeet ja järjestettiin koulutuksia. – Moni ulkopaikkakuntalainen sanoo, että teillä on paljon kulttuuria, mutta he eivät tiedä, että sitä tehdään talkoilla, Viilo sanoo. marraskuuta Ikaalisten kirjastossa kello 12.30 ja Hämeenkyrön kirjastossa kello 15. Joulunavauksesta asti esillä olevista kuusista pääsee äänestämään oman suosikkinsa. Perusteluissa kerrotaan hankkeen näkyneen ja kuluneen paikallisesti ja valtakunnallisesti. Tiedotuksen kehutaan olevan esimerkillistä ja laadukasta. Hän toivookin, että Ikaalisten asukkaat, kulttuuriaktiivit, matkailun toimijat ja yrityssektori saataisiin yhteiseen keskusteluiltaan pohtimaan, mitä kaikkea Ikaalisten toivotaan tulevaisuudessa olevan. marraskuuta Voimakasta Leader-toimintaa 25 vuotta -juhlassa. Salo tunnetaan sävellyksistään ja sanoituksistaan niin aikuisille kuin lapsillekin. Salo on tehnyt laululyriikoita myös muille artisteille. Salon laululyriikkaa käsittelevä oppikirja Kahlekuningaslaji ilmestyi vuonna 2006 ja se on ensimmäinen suomenkielinen laululyriikkaa käsittelevä teos. – Tarvitaan joku, joka hoitaa juoksevia asioita, vastaa puhelimeen, päivittää ohjelmaa, organisoi, tekee paperityön, Nuottajärvi kuvailee. Tilaisuus on Anna-Kaisa ja Simo Immosen kodissa ja alkaa kahvitarjoilulla. – Rahkolan kesä on rakentunut talkootyöllä tällaiseksi, mutta nyt tarvitaan uusi, pysyvä toimintamalli. Pitovoima-kategorian hankkeita kuvaillaan kriteereissä osoitukseksi todellisesta kotiseuturakkaudesta. Parhaillaan Tampereen Työväen teatterissa esitettävä Momentum 1900 -musikaali on Salon ja hänen vaimonsa Sirkku Peltolan käsikirjoittama. lokakuuta kello 18 pidetään Osaran kartanossa Sanan ja rukouksen ilta -nimellä kulkeva tilaisuus, jossa puhuu Clarita Agsagani Missionuorista. Suosituin esitys oli Hirvosen perheen esittämä Oivallinen aikamatka Ikaalisiin, jossa yleisöä oli 300. Ensin talkoiltiin kesällä 2020 Covid kuvina -näyttelyn järjestelyissä ja kaksi viimeisintä kesää vielä isomman ponnistuksen eli Rahkolan kesän tapahtumakokonaisuuden organisoinnissa. Hanke onkin poikinut jo valtavasti jatkotoimia. Lisäksi Jämijärven alueelle ulottuvan Lauhanvuori-Hämeenkangas Geoparkin hanke palkittiin Vetovoima-kategoriassa. Talkootyöllä on rajansa Rahkolan kesän toivotaankin jatkuvan, mutta uusin voimin. Kampanjalla tehdään samalla hyvää: yritysten maksamat osallistumismaksut lahjoitetaan Ikaalisten vähävaraisille lapsiperheille MLL:n kautta. – Tarvittaisiin henkilö, joka voisi organisoida tapahtumaa ammattimaisella tavalla, ja voi tähän löytyä jokin toinen vapaaehtoisporukkakin, Sorri sanoo. Miljoonasateen keulakuva, muusikko ja lauluntekijä Heikki Salo vierailee lauantaina 19. Ikaalinen Seuran luotsaama Ikaalisten kansallispuku komearaitaisen hanke palkittiin perjantaina 4. – Rahkola on kaupungin kiinteistö ja ikaalilaisten yhteistä omaisuutta. Kirjastojen tilaisuuksiin on vapaa pääsy. – Puistofilosofialla on Rahkolassa joka tapauksessa ohjelmaa. Sama vapaaehtoisten ydinjoukko on tehnyt lukemattoman määrän talkootunteja Rahkolan vanhan talon miljöössä kolmena kesänä. Alunperin filippiiniläinen Agsagani asuu Savossa. Sanan ja rukouksen ilta HÄMEENKYRÖ. Sanoitusten lisäksi Salo on kirjoittanut näytelmiä, lehtipakinoita ja kirjoja. Hankkeessa tutkittiin Ikaalisten naisen kansallispukua ja tehtiin pukua tunnetuksi. Hankkeella lisättiin naisten omaehtoista toimintaa, käsityöperinnettä ja käsityötaitoja. Tapahtuman organisointi on vienyt meiltä niin paljon aikaa, ettei se voi jatkua näin. Näyttelyitä tulee joka tapauksessa Ensi kesäksi Rahkola ei ole missään tapauksessa täysin hiljentymässä. Talkootyö ei välttämättä kanna pitkälle tulevaisuuteen, Tuomola sanoo. Keskiviikkona 9. – Samalla ekan luokan merkonomiopiskelijat saavat elävää oppia puhelinmyynnistä, asiakaspalvelusta ja laskutuksesta, kertoo liiketoiminnan opettaja Miia Sjöman. Nyt Rahkolan kesään on aika saada uusi toimintamalli, summaa ydinporukka eli Juhana Tuomola, Jaana Viilo, Antti Sorri ja Vuokko-Liisa Nuottajärvi. Talkootyö on hienoa ja sillä on rakennettu Rahkolaan tapahtumia nyt jo kolmena kesänä. • Liisa Raipala IKAALINEN. – Kesien aikana monet vierailijat ovat ihailleet, miten täällä on säilynyt tällainen Rahkolan henki ja miljöö, Viilo sanoo. Hanke sai Pohjois-Satakunnan alueelta Pitovoima-palkinnon. Tuomolan mukaan tapahtumaan tarvittaisiin esimerkiksi hankerahoitusta, jolla voitaisiin palkata tapahtumaan organisaattori. Osoite on Osarantie 95, Hämeenkyrö.. Nyt tarvitaan kuitenkin uusi toimintamalli, että Rahkolan kesä voi jatkua yhtä laajana, toteaa ydinporukka eli Jaana Viilo, Antti Sorri, Vuokko-Liisa Nuottajärvi ja Juhana Tuomola. Mietinnässä onkin vielä, mistä rahoitusta voisi saada. Nyt tarvittaisiin joku, joka ottaisi tapahtumakokonaisuuden käsiinsä. Ikaalilaisilla on ollut mahdollisuus tuoda Rahkolan kesään ohjelmaa, ja tämä jatkuu, jos löytyy järjestävä taho. – Tapahtuma on tuonut Ikaalisten kesään yhteisöllisyyttä, se on ollut ei-kaupallinen, kaikille avoin, sopivan kokoinen ja saavutettava keskellä Ikaalista. Kuusia voi myös nähdä Kompin joulukuusimetsässä ja mahdollisesti myös IS-Tarvikkeen pihalla. Luvut ovat hurjia, kun kyseessä on ollut vapaaehtoinen tapahtuma, Tuomola summaa. Täällä riittäisi fiksausta, ja toivottavasti kaupunki ottaisi Rahkolan investointilistalle, Tuomola sanoo. Tarinankertoja Heikki Salo kirjastojen vieraana HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN. – Rahkola on timantti keskellä Ikaalista. KESKIVIIKKO 9.11.2022 13 ARJESSA Rahkolan kesä etsii nyt uusia voimia Rahkolassa on uurastettu kolme kesää talkoovoimin, mutta tapahtumaa organisoimaan tarvitaan nyt uusi malli. Palkintokategorioita oli kaikkiaan viisi. Esimerkiksi musiikkia harrastetaan täällä todella paljon, Nuottajärvi sanoo. Joulukuusia pääsee tänä vuonna ihastelemaan Ikaalisissa oikein olan takaa, sillä yrityksille järjestetään leikkimielinen kilpailu upeimmasta joulukuusesta. Sen aikana syntyi muun muassa kestävän kehityksen toimintaohjelma ja suunnitelma pilotista opastuskeskukselle. Kuponkien keräys jatkuu jouluun saakka. Menovinkit Ikaalisiin nousee hyvää tekevien joulukuusien kirjo IKAALINEN. Hankkeessa tehtiin ympäristökasvatusmateriaaleja ja kehitettiin -toimenpiteitä kouluikäisille ja aikuisväestölle. Vetovoima-hankkeet sen sijaan ovat tukeneet uusien asukkaiden houkuttelua alueelle sekä näkyneet ja kuuluneet oman paikkakunnan ulkopuolellakin. – Viime kesänä tapahtumia oli ainakin yli 70, jos näyttelyitä ei lasketa mukaan. Hankkeita palkittiin 25 vuotta täyttävän Leader-toiminnan juhlissa. – Toivotaan, että tapahtuma jatkuisi ensi kesänä yhtä vireänä. Ikaalisten kansallispuvun ja Jämijärven geopuiston hankkeet palkittiin • Nina Ylinen IKAALINEN, JÄMIJÄRVI. Tällä hetkellä kuusia on myyty yli 40 kappaletta, mutta osallistujia toivotaan tietenkin lisää. Taideyhdistys Taika kokoaa Rahkolaan kesänäyttelyn, puutarhaan suunnitellaan kansainvälistä ite-taiteen näyttelyä, ja Ikaalisten käsija taideteollisuusoppilaitokselta on tulossa näyttely. Rahkola on niin kiinteä osa tätä aluetta, Sorri sanoo. Parhaan kuusen äänestäminen onnistuu Osta Ikaalisista -kampanjan yhteydessä. Konsepti on ollut hyvä, mutta siinä on ollut kova työ, Tuomola sanoo. Ikaalisten Yrittäjät ry:n, Ikaalisten Kehittämisyhtiön, MLL Ikaalisten osaston ja Ikaalisten Kauppaoppilaitoksen yhteinen kampanja haastaa yritykset pystyttämään toimitilaansa joulukuusen ja koristelemaan sen parhaaksi katsomallaan tavalla. Hiiritalolle toivotaan jatkoa, ja päärakennukseen suunnitellaan kesän päänäyttelyä. Kävijöitä oli noin 4 000 seitsemän viikon aikana. Tuomolan mukaan paikalle halutaan toimintaa, koska Rahkolan halutaan säilyvän. Tämä on Ikaalisten vanhinta keskustaa, ja Ikaalisten kirkonseutu ja Rahkola ovat tosi mielenkiintoinen kokonaisuus, joka ansaitsee matkailullista kohottamista, Tuomola sanoo
Pirkanmaan pesiväksi joutsenkannaksi arvioidaan nykyisin 340–380 paria. Ikaalisissa varmistui viime kesänä joutsenella 35 pesintää, Hämeenkyrössä 33 ja Viljakkalassa 13 pesintää. Nuorten lintujen osuus oli vain noin 17 prosenttia. Juhlapäivän alla hän saakin odottaa, onko vuoden ja vajaan kolmen kuukauden ikäinen Oona askarrellut päiväkodissa jotain isänpäivämuistamista. Yllätyksiä isyys ei ole Harjuntaustalle tuonut, mutta velvollisuuksia sen sijaan on. Lisäksi joutsenilla on nuorten parien kihlareviireitä, sillä joutsen saavuttaa sukukypsyyden vasta 4–5-vuotiaana. Laulujoutsenkannan kasvu näyttää pysähtyneen joutsenbongauksen havaintomäärien perusteella 29.–30. Joutsenparin kuusi vielä harmaata poikasta on jo valmiina muuttolennolle emojensa kanssa Pohjanmeren rannikkoseuduille. Hoitopäivän jälkeen perheen kanssa ehditään puuhailla yhdessä muutama tunti ennen kuin Oona iltaseitsemän jälkeen menee yöunille. Hän myös osaa testata ja tehdä kaikenlaista mitä on kielletty. Kuva: Seppo Mettälä ”Parasta on, kun saa nähdä lapsen kasvun” Oona kulkee juoksurattaissa mukana, kun isä Lauri Harjuntausta lähtee lenkille. Hädissään haikara joutui pudottamaan kalan, mutta tällä kertaa merikotkan saalistus jäi yritykseksi. Ikaalilainen Lauri Harjuntausta saa sunnuntaina viettää toista isänpäiväänsä. – Elämä on muuttunut paljon, ja isyys on ollut sellaista mitä odotinkin. – Oona tykkää myös musiikista: tykkää kuunnella, rummutella ja tanssahdella musiikin mukana. Kotona riittää vipinää, koska juokseminen on Oonan suosikkijuttu juuri nyt.. – Käydään lenkillä ja ulkoilemassa, ja on myös sisäleikit. Hän istuu juoksurattaissa, kun käydään lenkillä. Kolme kuukautta lapsen kanssa kotona Oona aloitti päiväkodissa elokuussa vuoden täytettyään. Nykyään kaikki aikataulutetaan lapsen mukaan, heräämiset, nukkumaanmenot ja syömiset, eikä voi mennä kuten ennen. Merikotka nähtiin Parkumäessä, Mahnalassa ja Komissa. Isänpäivää vietetään perheen kanssa yhdessä, syödään ja kahvitelleen. Ruokailun jälkeen kotona tiedossa on vauhdikasta menoa. Työpaikallakin ymmärrettiin hyvin, että pidin isyysvapaita. Ulkoilemme ja liikumme paljon koko perheen kanssa, ja Oona seuraa mukana. marraskuuta jännittävä näytelmä, kun Kyrösselältä saapui kovasti rääkyen harmaahaikara, jolla oli kala nokassa ja perässään vanha merikotka. Syyskanta on aina suurempi kuin maan pesivä kanta. – Parasta isyydessä on varmaan se, kun saa nähdä lapsen kasvun ja saa olla mukana kasvattamassa. Joutsenten syyskanta käsittää kesän poikueet, pesimättömät linnut ja muualta, pääosin Venäjältä muuttomatkalla, olevat joutsenet. Sitä ennen Lauri Harjuntausta hoiti Oonaa kotona kolme kuukautta avovaimon lähdettyä äitiyslomien jälkeen töihin. Hämeenkyrössä laulujoutsenia bongattiin 354, Ikaalisissa 193, Jämijärvellä 48 ja Viljakkalassa 17. Hänellä on pienten lasten kosketinsoitin, mitä pystyy vähän pimputtelemaan. Viikonloppuisin voidaan sitten touhuta pitkät päivät. Lähtöa viivytellään monesti järvien jäätymiseen saakka. Kun tyttö vähän varttuu, vanhemmat haluavat välittää hänelle omaa arvomaailmaansa, mutta ihan vielä tällainen ei mene perille. – Sen Oona jo ymmärtää, mikä on oikein ja mikä väärin. Iltapäivisin isän hommiin kuuluu tytön hakeminen hoidosta, sillä Leppäkoskella työskentelevänä Harjuntausta ehtii Valkean ruusun päiväkodille Oonan äitiä aikaisemmin. Myöhemmin hän saa sitten itse valita, mihin haluaa elämässään suuntautua. lokakuuta. • Liisa Raipala IKAALINEN. – Viime vuonna isänpäivä menikin ihan kuplassa, kun Oona oli niin pieni. Koko maassa laskettiin bongauksessa noin 52 000 laulujoutsenta. Nyt hänellä on jo omaa vahvaa tahtoa. Bongauspäivän suurin joutsenparvi, 96 valkolintua, nähtiin Ikaalisten Karpanperällä. – Meillä on Oonan kanssa hyvä suhde, ja se syventyi kesällä. Tällä joutsenparilla on asiat hyvin. Merikotka yritti saada haikaran saaliikseen. – Nyt Oona on oppinut käppäilemään oikein kunnolla, ja hän juoksee pitkin huushollia, Harjuntausta kertoo. Hämeenkyrössä Risto Salonen havaitsi nuoren maakotkan Lavajärvellä ja Timo Palomäki laski komean 139 kanadanhanhen jättiparven Kirkkojärvellä sekä 64 teertä Vaivialla. Laivarannassa koettiin 6. Sunnuntaina toista isänpäiväänsä viettävän Lauri Harjuntaustan arkipäiviin kuuluu Oona-tyttären haku hoidosta Valkean ruusun päiväkodista. Nyt opastetaan elämää alkuun Lapsen ensimmäinen vuosi tuntuu menneen nopeasti. KESKIVIIKKO 9.11.2022 14 ARJESSA Joutsenkannan kasvu näyttää pysähtyneen • Hannu Järvinen OIVASEUTU. Rytmiä löytyy ehkä enemmänkin kuin vanhemmista. Kannan kasvu on ollut käsittämättömän nopeaa, sillä ennen niin aran ja harvinaisen erämaalinnun ensi pesintä Pirkanmaalla todettiin vasta vuonna 1974 Kurun Keihäsjärvellä. Ikaalisissa bongattiin uivelo laivarannassa, västäräkki Karpanperän Housulammella, isolepinkäinen Riitialassa ja 70 kesykyyhkyä Vanhassa kauppalassa. Pyhäinpäivänä 106 kanadanhanhea ja 72 joutsenta laidunsi Kierikkalan oraspelloilla seuranaan merihanhi ja kolme teertä. Harmaahaikaran ja merikotkan taisto Muitakin kiinnostavia havaintoja syksyyn liittyy. Mielenkiinnolla odotan, millainen persoona hänestä tulee. Ikaalisissa löysimme näitä pesimättömien joutsenten kihlaparireviireitä 26, Hämeenkyrössä 8 ja Viljakkalassa 5. – Nyt alkuun voidaan näyttää suuntaa ja opastaa elämisessä. Isovanhemmat asuvat Ikaalisissa ja Ylöjärvellä, ja suunnitelmissa on vierailla myös heidän luonaan. Joutsenkanta on täällä kuitenkin vakaa lajin pesimäaikaisen seurannan perusteella
– Luottamus on poliisin keskeinen voimavara. Lain mukaan poliisilla on mahdollisuus priorisoida, ja sitä joudumme tekemään. KESKIVIIKKO 9.11.2022 15 ARJESSA Perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaat ikaalinen 2021 Vaalipäivä 13.6.2021 Ennakkoäänestys 26.5.–8.6.2021 Kotiäänestykseen ilmoittautuminen päättyy 1.6.2021 klo 16.00 säynäjäkangas santtu Työnjohtaja valavuo tatu (sit.) ICT asiantuntija vuorenmaa Juho Maanviljelijä hallia timo (sit.) Yrittäjä heiska ari Liikkeenharjoittaja Jokinen Petri (sit.) Automaatioinsinööri, laivasähkömestari kari kimmo (sit.) Työnjohtaja/yrittäjä kivikartano riitta Maalarimestari, rakennuskonservaattori AMK koivisto henna (sit.) Leipuri-kondiittori koivuranta markku Sairaanhoitaja koskensalo saana Kotiäiti, opiskelija (sit.) kurittu minna Elinkeinon harjoittaja leinonen raimo Prosessinhoitaja leppänen urpo Yrittäjä/eläkeläinen luomahaara Jussi Lähihoitaja, eräja luonto-opas martikainen terttu (sit.) Ravitsemuspäällikkö ojakoski arto (sit.) Filosofian maisteri, insinööri rintamäki mika (sit.) Suntio, kiinteistötyöntekijä 72 73 74 75 76 77 78 79 80 81 82 83 84 85 86 87 88 89 Perusseurakuntalaisten ehdokkaat Ikaalisissa! Maritta Kartaslammi opintoja toimistosihteeri tradenomi, ylempi AMK 27 Heidi Hallia yrittäjä, kirjanpitäjä 28 Perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaat ikaalinen 2021 Vaalipäivä 13.6.2021 Ennakkoäänestys 26.5.–8.6.2021 Kotiäänestykseen ilmoittautuminen päättyy 1.6.2021 klo 16.00 säynäjäkangas santtu Työnjohtaja valavuo tatu (sit.) ICT asiantuntija vuorenmaa Juho Maanviljelijä hallia timo (sit.) Yrittäjä heiska ari Liikkeenharjoittaja Jokinen Petri (sit.) Automaatioinsinööri, laivasähkömestari kari kimmo (sit.) Työnjohtaja/yrittäjä kivikartano riitta Maalarimestari, rakennuskonservaattori AMK koivisto henna (sit.) Leipuri-kondiittori koivuranta markku Sairaanhoitaja koskensalo saana Kotiäiti, opiskelija (sit.) kurittu minna Elinkeinon harjoittaja leinonen raimo Prosessinhoitaja leppänen urpo Yrittäjä/eläkeläinen luomahaara Jussi Lähihoitaja, eräja luonto-opas martikainen terttu (sit.) Ravitsemuspäällikkö ojakoski arto (sit.) Filosofian maisteri, insinööri rintamäki mika (sit.) Suntio, kiinteistötyöntekijä 72 73 74 75 76 77 78 79 80 81 82 83 84 85 86 87 88 89 Minna Kurittu kokki, elinkeinonharjoittaja 29 Arto Ojakoski filosofian maisteri, insinööri 30 Perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaat ikaalinen 2021 Vaalipäivä 13.6.2021 Ennakkoäänestys 26.5.–8.6.2021 Kotiäänestykseen ilmoittautuminen päättyy 1.6.2021 klo 16.00 säynäjäkangas santtu Työnjohtaja valavuo tatu (sit.) ICT asiantuntija vuorenmaa Juho Maanviljelijä hallia timo (sit.) Yrittäjä heiska ari Liikkeenharjoittaja Jokinen Petri (sit.) Automaatioinsinööri, laivasähkömestari kari kimmo (sit.) Työnjohtaja/yrittäjä kivikartano riitta Maalarimestari, rakennuskonservaattori AMK koivisto henna (sit.) Leipuri-kondiittori koivuranta markku Sairaanhoitaja koskensalo saana Kotiäiti, opiskelija (sit.) kurittu minna Elinkeinon harjoittaja leinonen raimo Prosessinhoitaja leppänen urpo Yrittäjä/eläkeläinen luomahaara Jussi Lähihoitaja, eräja luonto-opas martikainen terttu (sit.) Ravitsemuspäällikkö ojakoski arto (sit.) Filosofian maisteri, insinööri rintamäki mika (sit.) Suntio, kiinteistötyöntekijä 72 73 74 75 76 77 78 79 80 81 82 83 84 85 86 87 88 89 Juho Vuorenmaa maatalousyrittäjä 31 Ennakkoäänestys 8.–12.11.2022 Vaalipäivä 20.11.2022 Itsenäisen, terveellisen ja turvallisen Hämeenkyrön seurakunnan puolesta • Ketään ei jätetä yksin, kaikista pidetään huolta • Kaikki ihmiset ovat samanarvoisia • Seurakunnan kiinteistöt ja talous kuntoon Hämeenkyrön Sosialidemokraattien seurakuntavaaliehdokkaat Maksaja: Hämeenkyrön Sosialidemokraatit 37 Järvenpää Jaana, sit ravintolapäällikkö 38 Mäkinen Eeva, sit assistant controller 39 Saarela Tapani eläkeläinen Anni Karjalainen Sanna Rantala Suvi Oksanen Kari Salo Hannu Järvensivu Marko Laitila 11 12 13 14 15 16 SEURAKUNTAVÄKI EHDOKKAAT #seurakuntavaalit Luottamus on poliisin keskeinen voimavara Kyläpoliisimalli voisi olla tulevaisuutta, toteaa poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen. Kolehmainen muistuttaa, ettei asia ole itsestäänselvyys. Vaikutukset ovat pitkäkestoiset. Syrjäytyminen on suurin uhka suomalaiselle yhteiskunnalle. Virkavallan käytössä on nyt kaksi huonetta, joissa ei päivystetä, mutta joita partio voi käyttää esimerkiksi tauoilla tai tarkkuusalkometrin käytössä. Emme ole ohikiitävä auto, vaan ihmisten joukossa, Kolehmainen summaa. Seksuaalija huumerikollisuus lisääntyy, samoin verkkorikollisuus. Luottamus on ansaittava päivittäinen niin rikostutkinnassa, lupatiskillä, hälytyspartioissa kuin liikennevalvonnassa. Paikallislehtien Päätoimittajayhdistyksen huoli tiedotuksen toimivuudesta oli tapaamisen jälkeen esillä poliisilaitosten tiedotusvastaavien kokoontumisessa. Lisäksi Ahvenanmaalla on oma poliisilaitos. Luottamus. Ne voitaisiin laajentaa myös valtion palveluiden yhteispalvelupisteeksi. Tällaiset pisteet voisivat olla yksi tulevaisuusvaihtoehto. – Poliisin noin 900 miljoonan euron budjetista vuokriin kuluu 83 miljoonaa, hän kuvaa. • Sauli Pahkasalo OIVASEUTU. Kovin ruusuiseksi poliisi ei Suomen tulevaisuutta maalaa, jos kehitys jatkuu nykyisellään. Hän ei halua, että poliisilla olisi maine salailevan tahona, jolta ei saa tietoa. – Jos tekijä jää verekseltään kiinni, voimme tehdä pöytäkirjan ja toimittaa asian syyttäjälle. Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen puhui Paikallislehtien Päätoimittajayhdistykselle.. Media kertoo kansalaisille työstämme. Paikallislehtien tuki poliisin työlle on tärkeä. Siellä kunta tarjosi ilmaiset tilat poliisille, jotta poliisin läsnäolo säilyisi. – Muutamat muutkin kunnat toimivat samoin. Tätä viestiä hän yrittänyt viedä myös päättäjille. Palvelut eivät ole lähellä, mutta voisivatko entisajan kyläpoliisit tehdä vielä paluun. Meillä on esimerkiksi koronan jäljiltä paljon hyvinvointivelkaa jäljellä. Kolehmaisella on selkeä huoli luottamuksen säilymisestä. Syitä on paljon, mutta yksi asia on varma: – Ongelma ei ole vain poliisin käsissä, vaan kyse on yhteiskunnallisesti isosta asiasta. Uusia poliisiasemia poliisiylijohtaja ei lupaa, mutta voisiko kunnissa olla piste, jossa poliisipartio kirjoittaa rikosilmoituksen tai tekee tarkkuuspuhalluksen. Poliisiylijohtaja nostaakin erityisesti esille katujengit. Päätoimittajien tapaamisessa nousi esille myös poliisin tiedotus, josta paikallislehdistöllä on hyvin erilaisia kokemuksia. Keskusrikospoliisi on taas valtakunnallinen toimija. Kolehmainen sanoo, että jos kansalaiselle jää tunne, ettei hänen asiaansa hoideta, vaikuttaa se niin poliisin kuin oikeusjärjestelmän luottamukseen. Epävarma aika lisää eriarvoistumista, mikä taas ruokkii jengiytymistä ja ääriliikkeiden nousua. Olemme siinä tilanteessa, että suunnasta on selvä signaali ja meidän pitäisi tehdä voimakas väliintulo. Rakennuskanta on pääosin 60–70 -luvuilta. Hän huomauttaa, että poliisin on toimittava tiedottamisessaan lain puitteissa. Jostain syystä viesti ei mene Arkadianmäelle läpi. Mutta: – On aktiivisesti mietittävä keinoja, joilla voisimme palvella journalisteja paremmin ja millä tavalla media ymmärtäisi poliisia enemmän. Erityisen huolestunut Kolehmainen on kuitenkin alle 15-vuotiaiden väkivallasta. Kansalaisten usko virkavaltaan on yhä vahva, sillä tutkimusten mukaan noin 90 suomalaisista luottaa poliisiin. Myöskään tämänhetkinen mielenterveyden hoito ei anna hyvää pohjaa syrjäytymisen ehkäisemiselle. Kuka meistä voi arvottaa, että toisen kansalaisen kokema murto on tärkeämpi kuin toisen. Poliisi näkyy maaseudulla harvoin Luottamusta voi rapauttaa maaseudulla sekin, että poliisi näkyy katukuvassa harvoin. Se korostuu poliisiylijohtaja Seppo Kolehmaisen sanoissa. Siitä on esimerkkejä maailmalta. Kun vielä vuonna 1996 Suomessa oli 254 nimismiespiiriä, on nyt poliisihallituksen alaisuudessa 11 poliisilaitosta. – Kollegani Ruotsista on jo vuosikausia varoittanut, että älkää tehkö samoja virheitä. Tälläkin hetkellä poliisilla on 13 sisäilmaongelmaista toimipistettä. Hän kiteyttää: jos poliisi menettää luottamuksen, on työn tekeminen mahdotonta tai ainakin hyvin vaikeaa. Strategiassaan poliisi on tehnyt havaintoja: järjestäytynyt rikollisuus kasvaa, kansainvälistyy ja kovenee. – Poliisivaltiota en halua, mutta poliisi täytyisi pitää sen verran toimintakykyisenä, että voimme palvella kansalaisia. Seinien määrä on oleellinen myös euroissa. – Väkivallasta on lyhyt askel järjestäytyneeseen rikollisuuteen, hän huomauttaa. Osassa maata tiedotus toimii, osassa ei. Muutoin tällaiset jutut jäävät selvittämättä, elleivät ne sitten paljastu isomman rikossarjan yhteydessä. Seppo Kolehmainen kertoo asian olleen mietinnässä poliisihallituksessa, sillä poliisi on joutunut kipuilemaan toimitilaverkkonsa kanssa jo pitkään. Kolehmainen ottaa esimerkiksi synnyinkuntansa Vihdin. Poliisin lisäksi tarjolla voisi olla Kelan, Verohallinnon, Maanmittauslaitoksen ja Maahanmuuttoviraston palveluja, hän miettii. Kun poliisi joutuu resurssipulassaan kohdentamaan tutkintaa yhteiskunnan kannalta pahimpiin rikoksiin, eivät kaikki pienet päivittäisrikokset selviä. Salaileeko poliisi. Poliisiylijohtaja myöntää, ettei esimerkiksi omaisuusarvoltaan vähäisten umpipimeän kellarikomeromurtojen tai pyörävarkauksien tutkintaan ole resursseja. Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen sanoo, ettei ole tyytyväinen nykytilanteeseen. Tapausmäärät ovat nousseet valtakunnallisesti
Hän teki töitä tehtaissa Tampereella ja Nokialla, suoritti koneenkäyttäjän tutkinnon – ja rakastui. Siirtomaainsinööri Akseli Leppänen. Näin teki hämeenkyröläinen Akseli Leppänen, joka lähti nuorena miehenä niin kauas kotimaisemistaan kuin ikinä pääsi. Dokumentaristi Aaltonen on aiemmin tehnyt samasta aiheesta myös dokumenttielokuvan (2009). Akseli syntyi 1879 Ikaalisiin. Timin kylässä asunut Akseli iski silmänsä Tyyne Mäkipäähän, mutta kun Akseli matkusti lisäoppia saamaan Tukholmaan, Tyyne olikin mennyt naimisiin. Kirjoittajaparinsa kanssa hän on tutkinut suomalaisten roolia kolonialismissa edellisessäkin kirjassaan Orjia ja isäntiä (2019), joka palkittiin Valtion tiedonjulkistamispalkinnolla. Palmuöljyä jokea pitkin Siirtomaavaltio Kongossa tarvittiin koneenkäyttäjiä. Etenkin palmuöljyä – ihan sitä samaa, mitä vieläkin viljellään ja kuljetetaan, ihan samalla tavalla kansainvälisten yritysten toimin ja nykyään sademetsien kustannuksella – rahdattiin Eurooppaan Akselin aikana suuria määriä. Kirjan kuvitusta.. Yksi vaihtoehto on lähteä Kongoon konemieheksi. Kirja kertoo Akselin lisäksi monen muunkin Kongon-matkaajan ja -vaikuttajan tarinat. KESKIVIIKKO 9.11.2022 16 KULTTUURI EHDOKASLISTOJEN YHDISTELMÄ KANKAANPÄÄN SEURAKUNNAN KIRKKOVALTUUSTON JÄSENTEN VAALISSA 2022 I Ehdokaslista Sinulla on seurakunta II Ehdokaslista Seurakuntaväen vaaliliitto 2 Heikintalo Hannu maaseutuyrittäjä Siikainen 3 Huhtanen Johanna kirjanpitäjä Siikainen 4 Koskinen Jukka myynti-insinööri, eläkeläinen Siikainen 5 Salo Taisto vapaa-aikasihteeri Siikainen 6 Tornikoski Paavo maatalousteknikko Siikainen 7 Tuorila Pirkko eläkeläinen, kirjanpitäjä Siikainen 8 Vettenranta Katja lähihoitaja Siikainen 9 Viljanen Raija eläkeläinen Siikainen 10 Ahopelto Lauri eläkeläinen Kankaanpää 11 Ervelä Juho kapt evp Kankaanpää 12 Haapakoski Hannes opettaja Kankaanpää 13 Jompero Sirpa HM, eläkeläinen Kankaanpää III Ehdokaslista Kaiken kansan kirkko 40 Ahokangas Petri koneistaja Kankaanpää 41 Elomaa Irmeli lääkäri, eläkeläinen Kankaanpää 42 Halme Irma eläkeläinen Kankaanpää 43 Holkko Merja lehtori, yrittäjä Karvia 14 Koivunen Leena hoitoapulainen Jämijärvi 15 Koivusilta Aila erityisopettaja Kankaanpää 16 Korpela Mikko yrittäjä Kankaanpää 17 Kujansuu Samuli maatalousyrittäjä Jämijärvi 18 Kunnaspuro Raili kirjanpitäjä, eläkeläinen Kankaanpää 19 Kuosmanen Riitta perushoitaja, eläkeläinen Kankaanpää 20 Kyyhkyharju Elina kokki Karvia 21 Lehtiö Helena eläkeläinen Jämijärvi 22 Lepola Pii toimistosihteeri Karvia 23 Moisio Anneli toimintaterapeutti, työnohjaaja Jämijärvi 24 Myllykoski Outi maatalousyrittäjä Kankaanpää 25 Mäki Tarja diakonissa, sairaanhoitaja Kankaanpää 26 Mäkinen Elina palveluohjaaja Kankaanpää 27 Pirttikangas Maria laulunopettaja, musiikkipedagogi YAMK Kankaanpää 28 Pohjus Jorma eMBA agrologi AMK, yrittäjä Kankaanpää 29 Raiskio Pirjo emäntä Kankaanpää 30 Saarenketo Antti lähetystyöntekijä Kankaanpää 31 Simonen Matti rakennusmestari, eläkeläinen Kankaanpää 32 Sjöholm Olli yrittäjä Siikainen 33 Sokura Veli-Matti kapt evp Kankaanpää 34 Tala Elina toimistosihteeri Kankaanpää 35 Tammisto Päivi maatalousyrittäjä Kankaanpää 36 Torpo Tapani tilintarkastaja Kankaanpää 37 Törmä Jukka yrittäjä, eläkeläinen Karvia 38 Vehviläinen Timo upseeri Kankaanpää 39 Vähäniemi Pentti metsuri Honkajoki 44 Joutsenlahti Anssi rovasti Kankaanpää 45 Kangas Elina kumppanuusjohtaja, yrittäjä Kankaanpää 46 Kangas Emmi lähihoitaja Jämijärvi 47 Kortteus Rami lähihoitaja Kankaanpää 48 Kuusisto Paula myyntiassistentti Kankaanpää 49 Lahdensivu Katri yrittäjä Kankaanpää 50 Lanne Pauli toimitusjohtaja Kankaanpää 51 Lentovaara Joni rakennusyrittäjä Karvia 52 Malmivaara Pirjo kotitalousteknikko Honkajoki 53 Myllykoski Raimo vartija Kankaanpää 54 Mäkelä Kaidi emäntä Honkajoki 55 Männistö Mika toimitussihteeri, yhteiskuntatieteiden maisteri Kankaanpää 56 Nevala Eija keittäjä, siivooja Karvia 57 Rajala Juhani autonkuljettaja Jämijärvi 58 Rinne Juha yrittäjä Karvia 59 Saari Erja lähihoitaja Kankaanpää 60 Saimala Kari eläkeläinen Kankaanpää 61 Sampakoski Tiina pastori Kankaanpää 62 Syväoja Hannu agrologi Honkajoki 63 Vakkuri Ilkka toiminnanjohtaja, teologian tohtori Kankaanpää 64 Viitasalo Mirja hotelli-ravintolayrittäjä Kankaanpää 65 Vuorenmaa Esa kaivinkoneen kuljettaja Jämijärvi 66 Ylikoski Kauko maanviljelijä Siikainen 67 Ylikoski Petri henkilöstökoordinaattori Kankaanpää Uskelan Akseli eli elämänsä orjuutetussa Kongossa Vaikuttava tietokirja avaa Pohjoismaiden roolia kolonialismissa Kongon ja hämeenkyröläisen Akseli Leppäsen kautta. Työteliäs nuori mies sai kesällä 1897 sai pestin lämmittäjäksi Kyrö-laivaan. Monet kuolevat matkalla tai vähintään sairastuvat tai alkoholisoituvat. Kongolaisia kohtaan osoitettu julmuus oli brutaalin tavallista ja arkista. Sydän murtuneena, Tyynen valokuva matkassaan, hän tarttuu mahdollisuuteen tienata paremmin ja kokea jotakin aivan uutta. Jälkipolville on jäänyt päiväkirja, johon mies tallensi tunteitaan ja kokemuksiaan. Köyhän perheen poika pärjäsi koulussa ja viihtyi kirjastossakin. • Nina Ylinen HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN. Hän palaisi Suomeen vasta eläkkeellään. Malaria, pilkkukuume ja sukupuolitaudit ovat yleisiä vitsauksia. Koko valtion infrastuktuuri nojasi laivaliikenteen varaan, ja konemiehiä värvättiin ennen kaikkea Pohjoismaista. Ne eivät ole sankaritarinoita, kaukana seikkailuista. Perheeseen syntyi yhteensä 11 lasta, joista neljä kuoli hyvin nuorena. Siinä työssä toimi myös Akseli Leppänen, joka työskenteli laivoissa, jotka toimittivat tavaraa, raaka-aineita ja matkustajia pitkin Kongon jokia. Perhe muutti ensin Parkanoon ja sitten vuonna 1890 Hämeenkyrön Uskelaan. Mitä kyröläinen, yksinäinen ja rakkausasioissa pettynyt, pätkätöillä elävä mies voisi elämällään tehdä. Vuonna 1913 hän astuu ensi kertaa Kongon maaperälle. Siihen, ja muihin rikkaisiin lähdemateriaaleihin, perustuu Jouko Aaltosen ja Seppo Sivosen kirja Kongon Akseli – Suomalaiset ja skandinaavit kolonialismin rakentajina, kattava ja ravistava kertomus suomalaisuuden ja kolonialismin yhteenkietoutuneisuudesta Kongon lavasteissa. Kyröskosken tehtaalla valurina työskennellyt isä Kaarlo kuoli 42-vuotiaana, kun Akseli oli parikymppinen. Siitä tehtiin Sunlight-saippuaa, jolla sai pestyä kaiken vitivalkoiseksi. On varoitettava herkimpiä lukijoita: Kongon historia ei ole kaunis, eikä tämä kirja sitä pyri kaunistelemaan
Luonnonvaroiltaan rikas Kongo ei ole vieläkään selvinnyt kolonialismin rujoista jäljistä. Ja piti lähteä sillan korvaan. Akseli yrittää, mutta puhjennut maailmansota heittää keppejä rattaisiin. ja yhteisöllisyyttä seurakunnissa. Hiltu otti minua käsipuolesta ja sanoi mennään ja niin lähdettiin juoksemaan. Etenkin Elina-äiti esiintyy päiväkirjan teksteissä usein ja kaihoisasti. tai vaalipäivänä 20.11.! Marja-Liisa Vainionpää 26 Heikki Uusitalo 25 Pertti Seppä 24 Virpi Norokorpi 19 Olavi Pesu 20 Tuomas Potila 21 Markku Rasa 22 Jaakko Reilin (ei kuvassa) 23 Erkki Norokorpi 18 Eero Norokorpi 17 Hannele Nordfors 16 Kirsti Korhonen 15 Erkki Etelä-Aho 14 Maksaja: Hämeenkyrön Kokoomus ry Hämeenkyrön Keskustan seurakuntavaaliehdokkaat Maksaja: Keskustan Hämeenkyrön kj 8 9 10 11 12 13 Raija Mäensivu Ari Ilottu Raimo Hamari Pekka Hakala Lauri Korpijaakko Kari Laitinen Uskelan Akseli eli elämänsä orjuutetussa Kongossa Kumiterrori ja valkoisen herruuden keinotekoinen ylläpitäminen tarkoitti silmitöntä väkivaltaa, myös naisia ja lapsia kohtaan. Hän näkee kotiseudusta unia: Sitten muuttui niin kuin olisin ollut Mattilassa. Lopulta vasta eläkepäivät tuovat maailmanmatkaajan kotiin, ”keltaisena ja kutistuneena” vuonna 1931. Vasta maahan tulleena hän kauhistelee mustiin kohdistettua väkivaltaa, vuosien päästä kirjoittaa siitä yhtä arkisesti kuin mistä tahansa muustakin. W W W .O IV AS EU TU .F I. Akseli haudattiin Hämeenkyröön suurin menoin vuonna 1938. Hän veti minua perässään, mutta minusta tuntui kuin olisin aivan kuin nyt ja hän oli niin kuin ennen. Takaisin Suomeen Hämeenkyrön poikaa Akselia alkoi painaa ikävä. Juostiin Heiskan sivu. tai vaalipäivänä 20.11.! Äänestä kokoomuksen ehdokkaita ennakkoon 8.–12.11. Hän menee naimisiin nuoruuden rakkautensa sisaren kanssa, elää Lappeenrannassa mutta ostaa vaimonsa kanssa Uskelan kylästä tilan. Kotiin ei kuitenkaan pääse. Akseli paraatiunivormussa ja kunniamerkeissään kotitalonsa portailla. Samalla hän arvostaa paikallista kulttuuria ja ihastelee luonnonihmeitä, kuten Puzo-putouksia: vesi tulee niin kuin Kyröskoskesta, mutta vaan enempi. Kirjan kuvitusta. Oman kylän Akseli esitetään juuri siinä valossa jossa hänet pitääkin esittää: oman aikansa ihminen, hartaan uskonnollinen ja pitäytyvä mutta kuitenkin kaukana kotoa, aikansa kulttuurinsa tuote ja tekijä. Hän ei sorru viinan lumoihin niin kuin moni muu, ei päädy valkoiseksi ristiksi hautausmaalle kaukaa kotoa, vaan valmistuu insinööriksi, ostaa talon ja hankkii palvelijoita, keskiluokkaistuu. Hänet palkittiin mitaleilla ja eli lopun elämänsä herrasmiehen elämää. KESKIVIIKKO 9.11.2022 17 KULTTUURI YHTEINEN SEURAKUNTA -ehdokaslista Hämeenkyrön seurakunnassa Ennakkoäänestys 8.–12.11.2022 Vaalipäivä 20.11.2022 Jorma Harjula metsätalousteknikko, eläkeläinen 27 Anna-Kaisa Immonen yrittäjä, opettaja 28 Marjatta Jääskeläinen yrittäjä, eläkeläinen 29 Aila Keskinen eläkeläinen, sisustussuunnittelija 30 Pertti Kiukainen lähihoitaja, insinööri 31 Pasi Komsi datanomi, rakennusmies 32 Päivi Luumi maksuliikennesihteeri 33 Eelis Mäkipää asiantuntija, hautauspalvelut 34 Jaana Ollilainen toimitusjohtaja 35 rohkeus luottamus usko Meillä kokoomuslaisilla on rohkeutta tehdä valintoja, Meillä kokoomuslaisilla on rohkeutta tehdä valintoja, jotka lisäävät merkityksellisyyttä, osallisuutta jotka lisäävät merkityksellisyyttä, osallisuutta ja yhteisöllisyyttä seurakunnissa. Minulla oli paksu puku ja palttoo, vaikka hän oli ohkasesti ja hiukset hajalla. Arkun saa kunnian peittää nuoruudenrakkaus, sydämen aikanaan särkenyt Tyyne. Äänestä kokoomuksen ehdokkaita ennakkoon 8.–12.11
klo 17. Marko Kosonen ajanvaraus p. 040 756 2840, Sasi TUULA NIEMINEN Kyröskoski p. 040 179 0001 av. Pirkanmaan Omaishoitajat ry PIONI Hämeenkyrön lasten omaishoitajien vertaistukiryhmä kokoontuminen to 10.11. 03 371 2245, 040 568 7738 Parturi-Kampaamo KOSKI Valtakatu 49, Kyröskoski p. Kokoontuminen Vatulan hiihtomajalla. Valtakatu 43, Kyröskoski. 0400 636 136 Hämeenkyrö Sähköasennukset KM Sähköasennus Oy p. 0400 290 957 Parturi-kampaamo JOHANNA p. Teollisuusliiton Kyröskosken puuntyöntekijäin osasto 791 Pikkujoulut la 19.11. 040 769 8420 www.maanrakennusjokinen.fi Meiltä myös • nostopalvelut • ruoppaukset SORAT ja MURSKEET M. 045 138 7170 Nikkari-Tuomisentie 107, Hämeenkyrö KOULUTETTU HIEROJA Petri Koski p. Sisukkaat kokoontuu Aurinkorinteellä ke 16.11. Musiikkitahtoni ja tärkeät lauluni. 040 1429 119. Musiikkitahtoni ja tärkeät lauluni. 03 371 6641. Setlementti Kyröskoski Jukan laulut ti 15.11. Vierailijana molemmissa kerhoissa Härmän Kuntoutus Oy:n Kuntoutuksen ja työhyvinvoinnin asiantuntija Kirsi Rajasalo kertoo Kelan kursseista, kenelle ne kohdennetaan ja miten niille haetaan. Kokoontuminen Kyröskosken torilla klo 10, kirkon parkkipaikalla klo 10.10, siitä kimppakyydein. 045 112 2557 Metsätilojen myynti Metsätiloilla on hurja kysyntä. 050 327 6707 Telkontie 40, Vaakakaari 1 39200 Kyröskoski Hieroja Iris Koski P. Av. 03 371 5402, myös väritulosteet Kodinkonehuollot Kotitalouskonehuolto KIRMO Oy Valtakatu 8, 39200 Kyröskoski p. klo 14. 040 1429 119 Hämeenkyrön liikekeskus, katutaso Hiusmuotoilija Ansku Jokireitti 4, Kyröskoski p. ti–la MARJA-LIISA SALO p. klo 14.30–16 päiväkeskus Aurinkorinne, Tunnelikuja 1, Hämeenkyrö. 0500 335 526 tai kari.jeskanen@ostametsaa.fi katso sivujamme ostametsaa.fi, etuovi.com tai facebook.com Jeskaset LKV Oy Painopalvelut www.m-print.fi • p. 040 754 1090 Kyröskoski Kauneusja jalkahoitola SKY-kosmetologi Anne Vainikka Valtakatu 57 LH 1, Kyröskoski p. 040 708 1113 Ikaalinen TURVALA YHTIÖT OY Rakennusja remonttityöt, maanrakennustyöt p. 03 371 6148 ML Huolto , Hämeenkyrö p. Hämeenkyrö-Viljakkalan Eläkeläiset ry To 10.11. Seuralainen mukaan. 03 371 3031 Parturiliike HANNU LEPISTÖ Kyröskoski, p. Mansoniemen Meno Vaellus Vatulassa 20.11. Esim. Kosken laulajat klo 9.45, kerho klo 11 Tupala. Keskusteltavana kirjana on Rosa Liksomin ”Väylä”. 03 371 6152 Autojen huolto ja korjaus Autoja konekorjaamo KARTTUNEN Viljakkala, p. Esitysten jälkeen tarjolla joulupuuro. 040 739 9407 • sähköasennukset • sähkötarvikkeet • antenniasennukset • kodinkoneet Soutajantie 8, Ikaalinen p. Ilmoittautumiset teatteriin 11.11. 03 458 6700 • Kaikki sähköasennustyöt, suunnittelu ja tarvikemyynti Sivutie 2, Hämeenkyrö p. 050 411 7091 Kauneushoitola Kimallus Karoliina Härkki Avoinna ajanvarausten mukaisesti Härkikuja 2, Hämeenkyrö p. 044 594 6070 p. 040 570 5655 Asusteet Kyröskoski, Koskitie 6, p. SEURATOIMINTA Käytä paikallista! • Osta paikallista! • Suosi paikallista! Mediamyynti p. To 8.12. Kaikille muistiasioista kiinnostuneille avoin kohtaamispaikka. klo 12. Soita Kari Jeskanen p. Hämeenkyrön Kehitysvammaisten Tuki ry Kuukausitapaaminen to 17.11. 050 461 9082. 050 558 0337 Palvelut Hämeenkyrön kunta Elinkeinopalvelut Haudotko yritysideaa. klo 18. Kahvitus Hämeenkyrön seurakunta. 0400 929 614 Rakentaminen Edustusliike ILKKA HÄKLI OY * Rakennustarvikkeet edullisesti p. mennessä Timolle 040 866 7780, Erkille 040 516 9804. klo 18–20, Päiväkeskus Aurinkorinne, Tunnelikuja 1, Hämeenkyrö. klo 18 Yhteisötila Torituvalla. ma–pe 6.30–17, la 8–14 Palvelemme torilla joka viikko • ke: Ikaalinen • pe: Mouhijärvi • la: Kyröskoski Voit myös tilata tuotteitamme viitalankotileipomo.fi LVI-asennukset LVI-palvelut, lämpöpumput ja vahinkosaneeraukset Harri 050 472 9646 Pasi 050 472 9648 Putkityö KUUKKULA Oy P. klo 17 Aito Säästöpankin kokoustila Vanha Tampereentie 18-20 Ikaalinen. Nokipannukaffeet.. Tule keskustelemaan yritysideastasi. kolmen rivin ilmoitus 75 €. Leskien päivä. 044 552 4120/Kirsti. klo 11–12.30 Koiviston Kotileipomon kahvila, Vanha Tampereentie 15-17, Ikaalinen. 040 504 2515, 040 557 2915 www.turvalayhtiot.fi Siivousliikkeet, tarvikkeet ja aineet ApuEnkeli-kotipalvelut Arjen apua! P. 040 514 8031 Kyron sairauskassa p. Hämeenkyrön Seniorit ry kyläkävely Jumesniemessä pe 11.11. 0500 335 526 kari.jeskanen@ostametsaa.fi Katsastusasemat Paikallinen suomalainen 03 448 0600 • ma-pe 8.30–16.30 Kauneushoitolat SKY-kosmetologi Pirjo Sirén p. 0500 236 565 Rakentaminen Palinperäntie 35, Ikaalinen p. Pikkujoulut to 1.12. 050 307 3265, Hämeenkyrö JalkaVilla Jalkojenhoitaja (AT) Virpi Potila p. Pirkanmaan Muistiyhdistyksen Hämeenkyrön muistikahvila ti 15.11. Kyrösjärven Seudun Diabetesyhdistys ry Vertaiskerhojen kokoontuminen: Diabestis 15.11. klo 14 Veteraanitalolla. 045 630 2600 • www.mlhuolto.fi SATAKUNNAN AUTOKORJAUS Tippavaarantie 9, KYRÖSKOSKI P. Tarjolla riisipuuroa ja joulutorttua. klo 15. Teatterinäytös su 20.11. 03 371 6911 p. Lähtö Ikaalisten torilta klo 10. klo 10. 050 345 1249 Vatula PARTURI Pirjo Kauranen Hämeenkyrön Liikekeskus Härkikuja 2, p. Eläkeliitto Ikaalisten yhdistys ry Jouluinen matka Tampereen Joulutorille, valoviikolle, Tuomiokirkkoon tutustuminen, ruokailu keskellä kaupunkia. klo 17 eteenpäin Nannan Paperi ja Helmessä. (paluu n.15.30–16.30). klo 14. klo 11 Valtakatu 55, Kyröskoski. 040 676 4000 Laiskajaakon Taksi 050 571 7573 • 1-8 henkilöä • pyörätuolikuljetukset taksi@laiskajaakko.net TERKAN-KIITO Tavarakuljetukset p. 03 371 4864, 040 831 9328 Taksit HÄMEENKYRÖN TAKSIASEMAT p. 8–18, la suljettu Kahvio p. 050 310 0331 Parturit ja kampaamot HAIR & BEAUTY HEIDI puh. 050 438 9712 • Av. 0400 732 857 www.edustushakli.fi ilkka.hakli@edustushakli.fi Vuokrataan NOSTOLAVAA www.maalaustyönummela.com P. 045 341 2733 www.tmh-tilit.com Hämeenkyrön liikekeskus Hämeenkyrön Tilija Kiinteistöpalvelu Oy Tilitoimistopalvelut • Sivutie 2 p. 050 912 1339 Kiinteistöpalvelut www.kiinteistohuoltoruuska.fi p. Ilm. 010 219 7220 Julkiset kaupanvahvistajat Julkinen kaupanvahvistaja ANSSI HONKILAHTI LKV • p. 040 594 0814, Ikaalinen pia.laakso@siivousliikelaakso.fi www.siivousliikelaakso.fi Siivouspalvelu T. ark. Ilmoittautuminen 17.11. Hämeenkyrön Kirjaston Ystävät Seuraava lukupiiri on ke 7.12. klo 18 Ravintola Sarvessa, os. 24 % Yrittäjä, Yrittäjä, lähde mukaan! lähde mukaan! UutisOiva Palveleva YritysOiva Asuntomyynti 040 500 9083 timo@lepomakilkv.fi p. Heinijärven kyläyhdistyksen seniorikerho kokoontuu Heinijärven koululla ke 9.11. tiistai 9–15, perjantai 9–15 Tilitoimistot TILITOIMISTO AHVENAINEN Sepänkatu 3, Kyröskoski p. Ilmoittautumiset 15.11. mennessä 040 580 5403 Marjatta. Hintoihin lisätään alv. Pirkanmaan Muistiyhdistyksen Ikaalisten muistikahvila ti 15.11. Eläkeliiton Jämijärven ja Ikaalisten yhteinen ulkoilupäivä Jäminharjun maisemissa. Ilm. 0400 426 124 • www.asuntori.fi Valoja videokuvaajat p. mennessä sähköpostiin; kirsti.hakala@ippnet.fi tai p. mennessä Matti Haavisto p. 12.11. ko 16 Ravintola Sarvessa. 03 371 6004 KYRÖSKOSKEN HUOLTOKESKUS OY Autojen monimerkkihuolto Av. Tukikohtana elämyskota 15.11. Kammarin runopiiri ma 14.11. Suuriniemi Kuljetus p. Lisätiedot ja ilmoittautuminen 22.11. Kohtalon tango Lempäälän Manttaalitalolla klo 15. Rönsy ry Toritupa Torikatu 8, K-Marketin talo Kyröskoski, ja Insutiimi 17.11. 0400 831 699 TAKSI 040 501 4900 1 + 6 ja pyörätuoli Terveydenhoito Hieroja Hamari Raimo p. 050 522 4976 044 273 0817, Valtakatu 55, Kkoski www.parturikampaamojatta.fi Parturi-kampaamo ERJA Kyrönsarventie 4, Hämeenkyrö p. Veikko 050 557 0439. klo 12 Kammarilla, Valtakatu 55, Kyröskoski. Ikaalisten Mielihyvän ja Kyrösjärven Reuma ja Tules ry:n yhteinen yhdistyksien tukema jouluinen askarteluilta to 24.11. 1, Kyröskoski p. Leipomot Ristamäentie 24, Hämeenkyrö p. 050 310 7777 Autotarvikkeet Autotarvikkeet edullisesti Hämeenkyrön TARVIKEPISTE Oy Jaakont. Lisätiedot: Maria Viheroja, 040 527 8973. 03 371 6080 tai 0500 239 557 Korut ja kellot Kultaja hopeakorut, kihlat kastelahjat, kellot, paristojenvaihdot HÄMEEN KULTA JA HOPEA Hämeenkyrön liikekeskus, katutaso Puh. 050 569 1969 www.apuenkeli.fi / @apuenkeli KRISTIINA p. mennessä Mirja Ojanen 050 518 4361. Kyläyhdistys Vatulan Nykäys ry Kokoonnumme sunnuntaina 20.11. 03 371 2373 •• Henkilö-/pakettiautojen huolto •• Varaosamyynti • • Ilmastointilaitehuolto AUTOHUOLTO KETOLA & VESA OY Jaakontie 10, 39200 KYRÖSKOSKI p. 040 733 3433 Kirjapainot Hämeenkyrön Kirjapaino Eteläntie 2, KYRÖSKOSKI p. 050 330 0622 www.ikaalistenvalokuvaamo.fi Veteraanien perinnekerho 16.11. PUSA Oy p. 03 3143 3173 ilmoitukset@oivaseutu.fi Ilmoituksen rivihinta 25 € kolmen kuukauden jaksolta. 03 371 6235 PÄIVI SALMESVUORI p. 040 548 0830 anssi.honkilahti@asuntori.fi Julkinen kaupanvahvistaja KARI JESKANEN LKV, KiAT • p
Olosuhteet ovat kunnossa, tilaa on ja hevoset selkeästi nauttivat olostaan, toteaa ohjastaja Tuukka Varis työpaikallaan Riina Rekilän tallilla Hämeenkyrössä. Tämä on vaativa työ, vaikka ei työltä minulle tunnukaan. Se jotenkin iski. Äiti teki talkoita paikallisella raviradalla keräten rahaa kiekkoseuralle. Varsan isä oli suomenpienhevonen. Hän toteaakin, että voiton nälkää pitää olla, että jaksaa talleilla vietettyjen työpäivien jälkeen lähteä tien päälle raveihin. Kyseessä on Euroopan suurin poniravilähtö. Ajatus oli saada varsasta tavallista hevosta pienempi käyttöhevonen, joka on vähän harvinaisempi. – Olihan minulla paljon kokemusta isolla hevosella ajamisesta, mutta ei kilpailutilanteessa. Hämeenkyröön Varis tuli heinäkuussa 2021. Hän vertaa muutosta ammattiurheilijaan: vaatimustaso on paljon korkeampi ja kaikki toiminta on hyvin tarkkaan mietittyä. Euforiaksi nimetty poni teki selvää jälkeä poniraveissa rikkoen useita Suomen ennätyksiä ja voittamalla Mini Elitloppetin Ruotsissa. Hevoset ja se meininki kiinnosti. – Tosin en minä koe olevani töissä täällä. – Kyllähän se voittojen määrä vähän yllättää. Varis kertoo olevansa valmentajana osittain itseoppinut. Halusin lisää. Se kisa oli pitkä putki kaukaisuuteen. – Täytyy sanoa, että tämä paikka on tehnyt vaikutuksen. Ei siihen paljoa vapaa-aikaa jää, mutta tätä haluan tehdä. – Paljon on opittu tekemällä väärin. Vaikka Variksen olemuksesta paistaa intohimo ja kilpailuvietti, silti hänen asenteensa on rento. Minulle hevoset ovat elämäntapa. – Ala-asteella olin jo päättänyt, että haluan hevosmieheksi. Varis alkoi valmentaa ponia ja tulokset puhuvat puolestaan. Opettamattomasta ponista voittaja Lopulta Varikselle ostettiin puolentoista vuoden ikäinen poni. Samalla jatkuu raveissa kierto. Se näkyy myös tavoitteissa. – Se fiilis oli aivan käsittämätön. Onneksi Suomen ravipiirit ovat pienet. Vauhti voi nousta 60 kilometriin tunnissa. Siellä Variskin pyöri hänen ollessaan pikkupoika. Monella ohjastajalla ei ole koulutusta. Lopulta järjestyi oppisopimuskoulutusta vastaava koulutusohjelma, jossa Varis muutti Hämeenkyröön ja alkoi työskennellä Rekilän tallilla. Se on, että voisi elättää itsensä tällä ja elää samalla terveenä. Poniraveissa voittamaan tottunut nuorukainen ajoi ensimmäisen hevoslähtönsä viime vuonna. Oli tammikuu 2021 ja reippaasti pakkasta. Varis on kotoisin Keski-Suomen Suolahdesta, jossa äiti oli töissä ratsastuskoulussa. – Päiväkoti-ikäisenä pyörin paljon raviradalla. Jäin kiinni. Sanoin, etten halua mitään koulun penkkiä, vaan oppimisympäristön, jossa saa tehdä. Mutta sain muilta tukea ja kyselin paljon. Nyt startteja on kertynyt vajaat 200 ja voittoja 28. Samoja juttuja ne on ponienkin kanssa. – Homma lähti siitä, että siskolle ostettiin suomenhevonen ja sillä teetettiin varsa. Tuukka Varis Uutisia Ikaalisista ja Jämijärveltä jo vuodesta 1913 100 vuotta sitten perjantai 10.11.1922 Uutisia Hämeenkyröstä ja Viljakkalasta jo vuodesta 1922 90 vuotta sitten perjantai 11.11.1932. Jotenkin se lumipallo on lähtenyt pyörimään, Varis toteaa. Hevosten parissa Varis on tottunut olemaan pienestä pitäen. KESKIVIIKKO 9.11.2022 19 URHEILU Ohjastaja Tuukka Varis ihastui Hämeenkyrön olosuhteisiin 17-vuotias ohjastaja on ehtinyt jo 28 ravivoittoon. – Mutta lähtökohdat ovat samat. Se oli opettamaton, joten Varis kuvaa meininkiä aika villiksi. Ajokortti on hankittu alaikäisenä poikkeusluvalla. Homma lähti siitä, että siskolle ostettiin suomenhevonen. Opinto-ohjaajan kanssa sitä katseltiin. Yläasteella tuli sitten eteen se, että miten siihen kouluttaudutaan. Hiljattain hän edusti Suomea kokelasohjastajien EM-kisoissa Mallorcalla ja oli viides. 17-vuotias Varis kuuluu Suomen lahjakkaimpiin ohjastajalupauksiin. Hevosen opettaminen, sen aloittaminen, arki. Vanhemmiten aloin ehdotella vanhemmille raveissa käymistä. Erityisesti se, miten ihminen voi tehdä saumatonta yhteistyötä noin ison eläimen kanssa. Maa vain vilisee jalkojen alla. Oma uteliaisuus on varmaan ollut se tärkein juttu. Hevoset ovat ohjastaja Tuukka Varikselle paitsi työ, myös elämäntapa. Hän oli juuri täyttänyt 16 vuotta. En tykkää asettaa itselleni sellaisia, koska sitten niitä tulee mietittyä ja se tuo paineita. Mutta on unelma. Tärkeintä oli kuitenkin tunne. Varsa tuli ja sitä alettiin opettaa. Ensimmäisen lähtönsä isoissa hevosissa Varis muistaa hyvin. Ei tavoitteita, mutta unelma Lienee tarpeetonta sanoa, että Varis on aina ollut kilpailuhenkinen. Se oli adrenaliinikoukku. • Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. Samalla Varis pääsi näkemään raveja, sillä veljet pelasivat jääkiekkoa. Varis oli jo tutustunut Riina Rekilään, joka oli kiinnittänyt huomiota lahjakkaaseen nuorukaiseen. Ponit hevosiin Viime vuonna Varis siirtyi poneista isoihin hevosiin. On mahtavaa viettää päivät täällä ja lähteä illalla kisaamaan. Huumeista ei ole kokemusta, mutta varmaan niihin kiinni jäämisessä on paljon samaa. Kilometrejä kertyy vuodessa 40 000. – Ei niitä oikeastaan ole. Voittotahti on todella kova, kun ottaa huomioon ohjastajan iän. Samalla Varis pääsi aisalle kyytiin ja näkemään aitiopaikalta hevosen opettamista. Varis oli kahdeksas, jota voi pitää ensikertalaiselle vähintäänkin kohtuullisena sijoituksena
VASTAANOTTAVAT SILMÄLÄÄKÄRIT Rahkolankuja 18 A 1, Ikaalinen p.010 322 9656 • tempodent.fi Yksilövalmennusta ja pienryhmiä Hyvä kunto, parempi mieli! Ota yhteyttä, niin suunnitellaan juuri Sinulle sopiva kuntoilu-/ elämäntapamuutospaketti. • puunkaadot • kantojyrsintä • arborispalvelut Puh. 10–17 ja la 10–13 Ikaalinen, Vanha Tampereentie 10 p. 03 458 6520 Jussi Rantanen I Jarkko Lappalainen Valtakatu 30, Kyröskoski p. 03 371 6106 • 03 371 6536 laurilanbetoni@laurilanbetoni.fi PYYDÄ ILMAINEN TARJOUS • KATTOREMONTIT • SADEVESIKOURUT • KATTOTURVATUOTTEET • PELTITYÖT PAIKALLISTA PALVELUA! www.rakennuspalvelusoukko.fi • 045 605 6275 PUUNHOITOPALVELU J.L. OSAAJAT OSAAJAT Oivat Oivat Ammattilaiset palveluksessasi Neljän tai useamman ilmoituksen sarja, julkaisu peräkkäisinä viikkoina. Hanna, OivaMainos Oivalliset ideat Oivalliset ideat SYNTYVÄT YHDESSÄ TEKEMÄLLÄ SYNTYVÄT YHDESSÄ TEKEMÄLLÄ Voisinko olla avuksi markkinoinnissa. 029 56 60760 Marikan Tilitoimisto • Kirjanpito ja alv-ilmoitukset • Palkanlaskenta ja tulorekisteri-ilmoitukset • Veroilmoitukset marikan.tilitoimisto@gmail.com | Puh. 03 213 3303 Päivystys 24 h Pispalasi Oy Pispalasi Oy RENKAAT, VANTEET, RASKAAN, KALUSTON PALVELUT MA-PE 8-17 LA 9-13 03 448 2149 Teollisuustie 20 Parkano Vanha Tampereentie 18–20, 39500 IKAALINEN, p. Varaa aika ilmaiseen juttutuokioon! 044 558 9301 | Hanna Mainostoimisto OivaMainos www.oivamainos.fi | oivamainos@oivaseutu.fi. Kysy lisää ja varaa paikkasi: ilmoitukset@oivaseutu.fi 03 3143 3173 Pienin ilmoituskoko 2x25 pmm, hinta 33 €/ilmoitus + alv. 24 % AUTOLIIKKEET JA HUOLLOT HYVINVOINTI KOTI JA RAKENTAMINEN PALVELUT PIHA JA PUUTARHA SILMÄTAUTIEN ERIKOISLÄÄKÄRIT • Jukka Kuittinen • Petteri Paassilta Avoinna: ark. 040 748 5422 www.irjainkinenoy.fi Pirkanmaan Oikeusaputoimisto Oikeusavustajan vastaanotto Ikaalisissa ja Parkanossa. Ajanvaraus p. 0400 987 282 | Riihitie 1, Viljakkala NetvisorTilitoimistokumppani Käyräkuja 30, Vuorentausta, Ylöjärvi • www.pispalasi.fi Laaja valikoima lasialan tuotteita ja palveluita vuodesta 1987! P. 040 748 5422 www.irjainkinenoy.fi • avioehdot • testamentit • perintösuunnittelu • perunkirjoitukset • perinnönjaot • ositukset • edunvalvontavaltuutukset • kauppaja lahjakirjat • kaupanvahvistukset Notariaatti & LKV Toimisto Irja Inkinen Oy Kauppakatu 14, Ikaalinen kaupanvahvistaja ajanvaraus p. 040 7345 448 maise@maise.fi • www.maise.fi PARHAAT BETONIT Laurilan Betoni Kyröskoski • www.laurilanbetoni.fi P. Maise Autero personal trainer ja liikuntaneuvoja Treenistudio Kammari Vanha Tampereentie 18-20 A Ikaalinen • p. 03 371 3122 Ma–pe 9–17, la 9–13. 040 7707 953 Notariaatti & LKV Toimisto Irja Inkinen Oy w avioehdot w testamentit w perintösuunnittelu w perunkirjoitukset w perinnönjaot w ositukset w edunvalvontavaltuutukset w kauppaja lahjakirjat w kaupanvahvistukset kaupanvahvistaja Kauppakatu 14, Ikaalinen ajanvaraus p. 03 457 330, www.iktiki.com, kirjanpito@iktiki.com, isannointi@iktiki.com Asiantuntevaa ja monipuolista palvelua: 4 Tilitoimistopalvelut 4 Isännöintipalvelut 4 Kiinteistöjen huollot ja siivoukset PALVELUT Suosittelen lämpimästi kokeilemaan mainostamisessa useita eri kanavia, sillä monikanavainen markkinointi toimii yleensä parhaiten
Yhteystiedot mukaan. Pirkanmaan ELY-keskus käsittelee tiesuunnitelman laatimiseen liittyen tarpeellisia henkilötietoja. KESKIVIIKKO 9.11.2022 21 R I S T I S A N AT E H T Ä V Ä V O I T T A J AT Ristikon 41 vastanneiden kesken arvotut palkinnot voittivat Pekka Kortesmaa Porvoo, Raija Jalonen Parkano ja Riitta Viitaniemi Kyröskoski. 0295 036 280 Pirkanmaan elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus W W W .O IV AS EU TU .F I. Lisätietoja Pirkanmaan ELY-keskus Jarkko Peurala, puh. Kuulutus on julkaistu tietoverkossa ELY-keskuksen verkkosivuilla 9.11.2022. Toivomme, että vastaat jokaiseen kohtaan. Päätökseen voi valittamalla hakea muutosta Hämeenlinnan hallinto-oikeudelta 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Arvomme palkintoja. Lisätietoja elinympäristöjohtaja Ritva Asula-Myllynen 050 68 249 ritva.asula-myllynen@hameenkyro.fi Hämeenkyrön kunta / elinympäristöpalvelut www.ely-keskus.fi KUULUTUS SUUNNITELMAN HYVÄKSYMISPÄÄTÖKSESTÄ Valtatie 3 parantaminen välillä Hanhijärvi–Rokkakoski, Hämeenkyrö, tiesuunnitelma Liikenneja viestintävirasto on 28.10.2022 päätöksellään TRAFICOM/500673/05.03.160.01/2022, hyväksynyt liikennejärjestelmästä ja maanteistä annetun lain (503/2005) mukaisen tiesuunnitelman ”Valtatie 3 parantaminen välillä Hanhijärvi–Rokkakoski, Hämeenkyrö”. Tiedoksisaannin katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä kuulutuksen julkaisemisajankohdasta (hallintolaki 62 a §), eli 16.11.2022. RISTIKKO 45 Palauta ristikko 29.11.2022 mennessä osoitteeseen: Seutulehti UutisOiva Keskisenkatu 1–3 A, 39500 Ikaalinen. Päätös (www-versio) ja sen perusteena olevat asiakirjat sekä valitusosoitus ovat nähtävillä sähköisessä muodossa ELY-keskuksen tietoverkossa tämän kuulutuksen nähtävilläolon ajan 9.11.2022–16.12.2022 https://www.ely-keskus.fi/ kuulutukset (LjMTL 103 §). NIMI: OSOITE: PUHELIN: R41 HÄMEENKYRÖLÄINEN, HÄMEENKYRÖLÄINEN, osallistu elinympäristön hyvinvointikyselyyn Tervetuloa vastaamaan kyselyyn, jolla kartoitetaan Hämeenkyrön asukkaiden itsensä kokemia elinympäristön hyvinvointivaikutuksia Hämeenkyrössä. Kyselyyn voi vastata 30.11.2022 saakka. Vastaukset käsitellään luottamuksellisesti, eikä tuloksista voi tunnistaa yksittäisiä vastaajia. Lisätietoja väyläsuunnittelun tietosuojakäytänteistä on saatavilla verkkosivujen tietosuojaosiossa osoitteessa https://www.ely-keskus.fi/ tietosuoja-ja-henkilotietojen-kasittely. Kunnan elinympäristöpalvelut käyttää vastauksia asukkaiden hyvinvoinnin edistämiseen ja asuinalueiden kehittämiseen. Kiitos osallistumisesta etukäteen! Linkki kyselyyn www.hameenkyro.fi Mikäli tarvitset tukea sähköisen menetelmän käyttämisessä, Hämeenkyrön työllisyyspalvelujen digiohjaaja Mika Lähteenmäki avustaa marraskuun aikana maanantaisin ja perjantaisin kirjastolla klo 12–15, tiistaisin yhteisötila Torituvalla klo 13–14, lähitori Aurinkorinteellä keskiviikkoisin klo 12–15 ja seurakunnan Myötätuulessa torstaisin klo 10.30–13.30. Muutoksenhaun tarkemmat ohjeet ovat päätöksen liitteenä olevassa valitusosoituksessa
Sulautuminen on osuuskuntalaissa tarkoitettu absorptiosulautuminen. Lahjoitettava summa mielellään 20–50 euroa. Johtokunta Hyvän mielen Hyvän mielen JOULUKERÄYS JOULUKERÄYS 2022 2022 Keräys on voimassa jouluun saakka. Hallitus Myllykarttu–Mansoniemi -kylät ry:n sääntömääräinen SYYSKOKOUS su 20.11.2022 klo 13 Mansoniemen koululla. Tervetuloa. KESKIVIIKKO 9.11.2022 22 MYYDÄÄN KOKOUKSET Kyröskosken Ponsi ry SYYSKOKOUS ke 16.11. Toimihenkilövalinnat v. Sulautumisen täytäntöönpanon suunniteltu rekisteröintiajankohta on 31.5.2023. 040 305 6314 SPR Hämeenkyrön osaston SYYSKOKOUS ti 22.11.2022 klo 18 toimistolla, Valtakatu 55. Lisätietoja: Ilkka Häkli p. Tervetuloa. Sulautuvan Osuuspankin osuuksien omistajajäsenet saavat sulautumisvastikkeena Vastaanottavan Osuuspankin jäsenosuuden kutakin yhtä Sulautuvan Osuuspankin jäsenosuutta vastaan. Lisätietoja antavat • Pirkanmaan ELY-keskuksessa ylitarkastaja Katja Sippola, puh. Ilmoittautumiset Eeva Linnainmaalle p. Ilmoittautumiset ma 21.11. Tunnelikuja 1, Hämeenkyrö. Viralliset YVA-ohjelmaa koskevat lausunnot ja mielipiteet tulee toimittaa Pirkanmaan ELY-keskukseen kuulutuksen mukaisesti (https://www.ymparisto.fi/ kristiinankaupunkinokiavoimajohtoYVA). Kahvitarjoilu klo 17.30 alkaen. klo 11 Tupalassa. Tervetuloa! Johtokunta Kristiinankaupungin ja Nokian välinen voimajohto Tule kuulemaan voimajohtohankkeesta Fingrid on suomalaisten kantaverkkoyhtiö. Fingridille voi antaa palautetta hankkeen suunnitteluun Fingridin palautejärjestelmän kautta (www.fingrid.fi/kristiinankaupunki -nokia). Muut tarkasteltaville voimajohtoreiteille sijoittuvat kaupungit ja kunnat ovat Karijoki, Isojoki, Kankaanpää, Karvia, Parkano, Ikaalinen, Ylöjärvi ja Hämeenkyrö. Turvaamme asiakkaille ja yhteiskunnalle varman sähkön ja muovaamme kustannustehokkaasti tulevaisuuden puhdasta, markkinaehtoista sähköjärjestelmää. Tervetuloa. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Hämeenkyrön Yrittäjäyhdistyksen Hyvän mielen Hyvän mielen JOULUKERÄYS JOULUKERÄYS 2022 2022 Lahjoita Lahjoita keräykseen keräykseen Kiitos lahjoituksestasi! Kiitos lahjoituksestasi! Aurinkorinteen Päiväkeskuksen väki kutsuu teitä hämeenkyröläisiä, 65 v. Sulautumisvastike annetaan välittömästi sulautumisen täytäntöönpanon tultua rekisteröidyksi. Kristiinankaupungin ja Isojoen välille suunnitellaan muista johtoosuuksista poiketen kahta rinnakkaista 400+110 kilovoltin voimajohtoyhteyttä. Hanketta ja sen ympäristövaikutusten arvioinnin YVA-ohjelmaa esitellään kaikille avoimessa yleisötilaisuudessa, joka järjestetään sähköisesti to 17.11.2022 klo 17.30. Käsiteltävistä kokousasioista antavat lisätietoja pankin hallituksen puheenjohtaja Kati Mansikkamäki puh. Muut esille tulevat asiat. Jämijärvellä 9. Muuta sulautumisvastiketta ei anneta. Kokouksessa käsitellään Päätetään Jämijärven Osuuspankin sulautumisesta Kurikan Osuuspankkiin Hallitus esittää, että osuuskunnan kokous päättää hyväksyä Jämijärven Osuuspankin sulautumisen Kurikan Osuuspankkiin 23.8.2022 allekirjoitetun sulautumissuunnitelman mukaisesti. Linkki sähköiseen yleisötilaisuuteen löytyy ympäristöhallinnon ja Fingridin verkkosivuilta: www.ymparisto.fi/kristiinankaupunkinokiavoimajohtoYVA www.fingrid.fi/kristiinankaupunki-nokia Voimajohtoreiteistä voi kysyä suoraan myös Fingridin reittisuunnittelun asiantuntijalta. 030 395 5195 • Fingridissä asiantuntija, voimajohtojen reittisuunnittelu, Eeva Paitula, puh. Kahvitarjoilu. mennessä p. 0500 932 712 ja toimitusjohtaja Marjut Järvinen 0500 327 266. Hallitus Eläkeliiton Ikaalisten yhdistys ry:n SYYSKOKOUS ti 29.11.2022 klo 15.30 Ikaalisten seurakunnan Olkkarissa, os. Asialista: sääntömääräiset asiat. Hallitus Rakennusliiton os. Uutta 400+110 kilovoltin voimajohtoa suunnitellaan nykyisten voimajohtojen rinnalle ja osittain uuteen maastokäytävään. Uusi voimajohtoyhteys tarvitaan kantaverkolle asetetun käyttövarmuusvaatimuksen turvaamiseksi, kun sähkönsiirto kasvaa tavoiteltaessa hiilineutraalia Suomea vuonna 2035. 040 575 8546, hameenkyron@yrittäjät.fi. Tervetuloa! Johtokunta JOULUMYYJÄISET JOULUMYYJÄISET Lavajärven Päivölässä vain la 12.11.2022 klo 10–15 Leivonnaisia, laatikoita (myös GL), lihaa paikalliselta tilalta, räsymattoja, käsija askartelutöitä, koruja, kortteja, kransseja, laukkuja, vyöhyketerapeutti, Swipe, Forever ym. Sulautuvan Osuuspankin jäsenosuuden omistajille annettava sulautumisvastike vastaa siten heidän Sulautuvaan Osuuspankkiin sijoittamaansa määrää. Koulutie 6 Kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään nähtävänä Jämijärven kunnanvirastossa ma 21.11.2022 kello 8.30-10.30 Jämijärvellä 7.11.2022 Timo Sorvali, kunnanvaltuuston puheenjohtaja Taivallahden Suojeluyhdistys ry sääntömääräinen SYYSKOKOUS ma 21.11.2022 klo 18. Kahvitarjoilu. Hei! Onko perheessänne tilanne, jossa toinen tarvitsee toisen apua arjen toiminnoissa?. Yhden jäsenosuuden arvo on sata (100) euroa sekä Vastaanottavassa että Sulautuvassa Osuuspankissa. Johtokunta Hämeenkyrön Vasemmistoliitto kunnallisjärjestön SYYSKOKOUS tiistaina 22.11.2022 klo 17.30 Moision Kotipakarilla. Kokouksessa käsitellään sääntöjen syyskokoukselle määräämät asiat ja ansiomerkkien jako. 03 371 5555 Avoinna: ma–pe 9–17, la 9–14 Ke–la 9.–12.11. klo 19 Jyväpirtillä. 040 418 6271 viimeistään 20.11. Mikäli Sulautuvan Osuuspankin jäsen on jäsenenä sekä Sulautuvassa Osuuspankissa että Vastaanottavassa Osuuspankissa Vastaanottavan Osuuspankin sääntöjen 7 §.n mukaisesti ylimääräiset osuudet ja niistä saadut varat palautetaan jäsenelle. 050 378 7432. TERVETULOA, tavataan kahvikupin ääressä! Kyrös-Rastin sääntömääräinen SYYSKOKOUS su 27.11.2022 klo 15 Kehäkukalla. Tervetuloa! Hallitus Jämijärven Osuuspankki KOKOUSKUTSU Jämijärven Osuuspankin jäsenet kutsutaan Osuuspankin ylimääräiseen OSUUSKUNNAN KOKOUKSEEN joka pidetään TIISTAINA 13.12.2022 klo 18 Jämijärven Osuuspankin kokoustiloissa osoitteessa Jämijärventie 22 B, 38800 Jämijärvi. ONNEA ISÄLLE! ONNEA ISÄLLE! PALVILEIKETANKO n. Päätetään eduskuntavaaliehdokkaan nimeämisestä sekä sääntömääräiset asiat. kilon tanko 5 00 kpl Uuniin ANANASPAISTI 11 50 kg Naudan ULKOFILEPIHVI 29 50 kg PIPPURIMAUSTERULLA 1 60 100g MYYDÄÄN 4h+k+s+p 91m² vm. Eläkeliiton Hämeenkyrön yhdistys ry:n SYYSKOKOUS tiistaina 22.11.2022 klo 13 Kurjenmäkikodilla, Härkikuja 12. Kustakin Sulautuvan Osuuspankin osuuden omistajasta tulee täysivaltainen Vastaanottavan Osuuspankin osuuden omistaja välittömästi sulautumisen täytäntöönpanon rekisteröinnin yhteydessä. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Samassa yhteydessä seura tarjoaa Johanna Naskalin nuorten EM-hiihtosuunnistuskilpailujen pronssimitalikakkukahvit. Puffetista riisipuuroa ja rusinasoppaa. Kokoustila alakerta, kahvit omatarjoilu. klo 19 Valtakatu 63, 39200 Kyröskoski. Vanha Tampereentie 15, Ikaalinen. Hallitus Hämeenkyrön-Viljakkalan Eläkeläiset ry sääntömääräinen SYYSKOKOUS to 17.11. Esillä sääntömääräiset ja ajankohtaiset asiat. Sulautuminen liittyy sekä liiketoiminnallisten mahdollisuuksien hyödyntämiseen, että pankkien kykyyn vastata tulevaisuuden investointitarpeisiin ja pankkiliiketoiminnan riskin kantamiseen. -88 Asunto vuosien mittaan kauttaaltaan remontoitu. Puh. Johtokunta Mahnalan maamiesseura ry:n SYYSKOKOUS ke 23.11. Tervetuloa. Sääntöjen määräämät asiat. Sulautumissuunnitelman pääasiallinen sisältö on seuraava: Jämijärven Osuuspankki (Sulautuva Osuuspankki) sulautuu Kurikan Osuuspankkiin (Vastaanottava Osuuspankki) siten, että Sulautuvan osuuspankin varat ja velat siirtyvät selvitysmenettelyttä Vastaanottavalle Osuuspankille ja Sulautuva Osuuspankki purkautuu. As Oy Rahkolan Liikekartano, Rahkolankuja 18. Johtokunta Hämeenkyrön Maamiesseuran VUOSIJA SYYSKOKOUS 14.11.2022 klo 19 Uusirasilla, Trossitie 580. St1 Ikaalinen, Kolmostie 670, Ikaalinen. Sulautumisen myötä pankkitoimintaa voidaan jatkaa suuremmassa yksikössä, jolloin hallinto, liiketoiminnan johtaminen ja sääntelyn noudattamisesta huolehtiminen voidaan järjestää tehokkaammin. 339 ry SYYSKOKOUS su 20.11.2022 klo 13 St1 Sammi, Kolmostie 670, Ikaalinen. 2023. 030 395 4152 www.fingrid.fi PA LVIPORTTI LÄHILIHAA Parkunmäentie 2, Hämeenkyrö Parkunmäentie 2, Hämeenkyrö palviportti@gmail.com palviportti.fi p. päivänä marraskuuta 2022 Jämijärven Osuuspankki Hallitus Kokousjärjestelyjen vuoksi pyydämme kohteliaimmin kokoukseen osallistuvia ilmoittautumaan 10.12.2022 mennessä puhelimitse numeroon 02 572 940 tai sähköpostitse osoitteeseen popjamijarvi@poppankki.fi. Ilahduta vähävaraisia lapsiperheitä ja vanhuksia jouluna lahjoittamalla rahaa tai lahjakortin paikalliseen liikkeeseen. täyttäneitä, VIRKISTY VIRKISTYSP SPÄIVÄÄN ÄIVÄÄN pe 25.11.2022 klo 9 alkaen, os. Kokouksessa käsiteltävä sulautumissuunnitelma liitteineen ja muut osuuskuntalain mukaan jäsenien nähtävillä pidettävät kokousasiakirjat ovat saatavilla viimeistään kuukautta ennen kokousta Jämijärven Osuuspankin konttorissa, osoitteessa Jämijärventie 22 B, 38800 Jämijärvi. 0295 036 248 • Fingridissä vanhempi asiantuntija, ympäristö ja yritysvastuu, Satu Vuorikoski, puh. Emme vaadi virallista omaishoitajuutta. Kantaverkkoyhtiö Fingrid Oyj suunnittelee uutta 400+110 kilovoltin voimajohtoyhteyttä Kristiinankaupungin ja Nokian välille. Lahjoitukset ohjataan kohteisiin Hämeenkyrön kunnan sosiaalitoimen kautta. Voimajohtoyhteyden pituus on vaihtoehdosta riippuen noin 159-178 kilometriä ja sen päätepisteinä ovat uudet sähköasemat Kristiinankaupungissa (Åback) ja Nokialla (Melo). Johtokunta Kokouskutsu ja kokouksen esityslista julkaistaan kunnan kotisivuilla ke 9.11.2022 Jämijärven kunnanvaltuuston kokous Maanantaina 14.11.2022 klo 19.00, Pääsky os. Keräyspisteet: Foto-Melba, Kehäkukka, Kyrösnäkö, Säippä ja UutisOiva
Ohjelmassa mm. Jalkapallokoulujen vetäjien kartotus myös käynnissä. Putkiremontti tehty ja ikkunat uusittu. klo 18.30 Kesto 1 t 24 min KAIKKEA HYVÄÄ, LEO GRANDE La 12.11. Kehäkukan ja Puotihuoneen myymälä avoinna tapahtuman ajan Yrjö-Koskisentie 1, Hämeenkyrö 03 371 4637 info@frantisilankehakukka.fi Hämeenkyrön toimipiste Nuijamiestentie 1, 39100 Hämeenkyrö ilmoitukset@oivaseutu.fi p. klo 17–20 to 10.11. Jalkapallo: Kautta käynnistellään. klo 9–13 Myymälä avoinna ma–pe klo 8–16 Vanha Tampereentie 15–17. Puh. Kalle Mäkelä avasi kokouksen. Lämpimästi tervetuloa ! Ikaalisten Urheilijat ry Ikaalisten Urheilijat 100 v. Myös edustusjoukkueen kokoaminen käynnissä ja vaikuttaa lupaavalta toteutuminen. klo 15.30 Kesto 2 t 4 min K12 K12 K12 oi va se ut u. Äänestysaika 7.-17.11.2022. Tutustu lehtemme tietosuojakäytäntöön www.oivaseutu.fi/tietosuojalauseke/ Omistaja-asiakas, anna äänesi osuuspankkisi edustajiston vaaleissa. Olen rehellinen, vastuuntuntoinen ja täsmällinen. Tarjoan lastenhoitopalveluita kotona. • Onnittelujen vastaanotto ja kahvitilaisuus klo 17–17.50. Parempia koteja • • Rivi-ilmoitus, enintään Rivi-ilmoitus, enintään 200 merkkiä 200 merkkiä • • Hinta 30 €/ilmoitus Hinta 30 €/ilmoitus • • Jätä ilmoituksesi Jätä ilmoituksesi netissä: oivaseutu.fi netissä: oivaseutu.fi TEHOKAS ILMOITUSPALSTA YKSITYISILLE. Prioriteettini on turva ja lapsesi hyvinvointi. klo 15.30 Ti 15.11. Seuran sihteerin Jari Rajasalon ollessa estynyt kokouksen sihteeriksi valittiin Simo Eloranta. 2 § LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Todettiin kokous laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. klo 18.30 Su 13.11. 0400 126 127 Tarvitsetko apua lapsellesi. • Juhlan juontaa Tapio Ala-Rautalahti . 044 340 0360/J. Vuokrataan siisti remontoitu yksiö Hämeenkyrön keskustasta. KESKIVIIKKO 9.11.2022 23 TAPAHTUMAT OSTETAAN VAPAA-AIKA IKAALISTEN URHEILIJAT RY JJoohhttookkuunnnnaann kkookkoouuss Nro3/2022 _______________________________________________________________________________________ 1/3 IKAALISTEN URHEILIJAT Johtokunnan kokous – pöytäkirja 3/2022 Aika 3.4.2022, klo 18.00 Paikka Ikaalisten kaupungin tekniset palvelut, Karhuhalli Läsnä Kalle Mäkelä, pj Harri Samuelsson Simo Eloranta Hannu Lähteenmäki Ari Kilpi Mikko Kulmala Raija Viitasalo 1 § KOKOUKSEN AVAUS Pj. klo 18.30 Kesto 1 t 37 min HETKI LYÖ Pe 11.11. Isoviita TA R JO A R O H K E A S T I ! Voit varata ajan puhelimitse tai verkossa: puh. Järj. KONTIO & PARMAS -ELOKUVA To 10.11. Puh. 03 3143 3150 PÄÄTOIMITTAJATOIMITUSJOHTAJA Katri Linnikko Julkaisija: Präntti Oy, ISSN 2243-2396 Paino: Sanoma Manu Oy, Tampere Sinulla on oikeus muodostaa mielipiteesi luotettavan tiedon pohjalta. 36 m 2 / oh+kk+kph+vaateh. Naiset: Ei vielä tapahtumia vuoden tässä vaiheessa. juhla Kuva: Jussi-Pekka Arkkola /Like Kustannus Heikki Salo tarinankertoja la 19.11.2022 • Ikaalisten kirjastossa klo 12.30 • Hämeenkyrön kirjastossa klo 15 Tilaisuuksiin on vapaa pääsy. Anna äänesi vaikuttaa Osuuspankin omistaja-asiakkuuselämääsi varten Tutustu ehdokkaisiin ja äänestä osoitteessa: op.fi/satapirkka/vaalit la 12.11. klo 17–20 • vaatteita • alusasuja • villalankoja • koruja, huulipunia, huiveja • kosmetiikkaa • kortteja, arkartelupaja 5 € • lyhythoitoja 5 € /10 min Arvomme 50 euron tuotepaketin kävijöiden kesken. Yhteydet ja palvelut lähellä. vastuullistajournalismia.. Autonromut, rautaromut ja kaikki jalometallit Kaivuu, purku, teräsrakenteiden purkaminen ja teollisuuspurku. Juhla alkaa klo 18. 02-572940 | www.poppankki.fi Palvelemme ajanvarauksella ma – pe klo 10 – 15.30 PALVELUAIKAMME MUUTTUVAT 1.12.2022 ALKAEN Kassapalvelut käteisen nosto/talletus, laskujen maksu ma, ke & pe klo 10 – 13.00 Jämijärvi Naistenilta Kehäkukalla Naistenilta Kehäkukalla to 10.11. Tarjouksia, maistiaisia ym. Olen lastenhoitaja ja minulla on työkokemusta päiväkodista. Miesten II joukkueessa runsaasti pelureita. Ikaalisten kulttuuritoimi www.ikaalinen.fi/kaupunki/palvelut/kulttuuri/altin-sali-elokuvateatteri/ Maksu käteisellä ja kortilla, SmartumPayja Tykyseteleillä sekä ePassilla. Vetäjiä kaivataan lisää. Ota yhteyttä: ginette.lehtola@gmail.com Ostetaan kaikki ROMUT kattiloista linja-autoihin. klo 18.30 Su 13.11. 03 3143 3100 Ikaalisten toimipiste Keskisenkatu 1, 39500 Ikaalinen ilmoitukset@oivaseutu.fi p. Juhla on avoin kaikille. lauantaina 19.11.2022 klo 17 Valkean ruusun areenalla Ikaalisissa. Tietosuojakäytäntö Seutulehti UutisOiva haluaa käsitellä henkilötietojasi luottamuksellisina. Heti vapaa. Musiikkiesityksiä. fi. juhlapuhe (KOK:n jäsen, kansanedustaja, maailmanmestari Sari Essayah, OKM:n ansiomerkkien jako, seuran 100 v. historiikin esittely, kunniapuheenjohtajan ja kunniajäsenten julkistaminen, urheilijan puheenvuoro (Timo Sinervo), palkitsemisia, kaupungin tervehdys (kaupunginjohtaja Eeva Viitanen) ja maajoukkueurheilijoiden huomioiminen. P. • Mahdolliset muistamiset / lahjoitukset tilille FI79 5070 0440 0030 89 tai FI52 4503 1040 0114 72. Äidinkieleni on ranska, mutta puhun myös suomea. 3§ EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA Luettiin edellisen kokouksen pöytäkirja ja todettiin kokouksen kulun mukaiseksi 4 § JAOSTOJEN KUULUMISET Koripallo: Viikohöntsyt jatkuneet. Neljä junnujoukkuetta 2008, -10, -12 ja -14 syntyneet toteutunee. 03 458 8132 Vielä ehdit hankkia isänpäiväksi maukkaat täytekakut Li p u t 10 € ALTIN SALI, Eino Salmelaisen katu 20
Silloin pärekaton uusimisella oli kova kiire, sillä museo oli hälyttävän huonossa kunnossa vanhan katon vuotaessa vettä synnyinkodin eteiseen ja tupaan. Pärekattomestari Kari Siikanen kunnosti Myllykolun kattoja. Yritys käyttää pärepuuna tiukkasyistä, talvikaatoista ja vähäoksaista Keski-Suomen korpikuusta. Konsertin tarkoitus on paitsi tuottaa musiikillista iloa, myös antaa esiintymismahdollisuus nuorille harrastajille. Suomen ainoan Nobel-kirjailijan Frans Emil Sillanpään syntymäkoti ja piha-aitta ovat saaneet uudet pärekatot. Myös Museoviraston lausunto tuki Pylsyn aloitetta. Lausunnossa todettiin myös, että lahonneen etuseinän vauriot tulisi korjata vuoraamalla seinä kanttaamattomalla puutavaralla. Pirkanmaan maakuntamuseon paikalliskulttuuritutkija ja perinnerakennusmestari Anne Uosukainen teki maastotarkastuksen Myllykoluun vuoden 2020 marraskuussa. Voisiko Myllykolun aitta olla mahdollisesti Hämeenkyrön vanhin hirsirakennus?, Katariina Pylsy pohtii tiedotteessaan. Konsertin tuotto käytetään nuorten stipendeihin, lasten harrastusmahdollisuuksiin ja perheiden joululahjoihin. ERIKA VIKMAN 25.11. Svinhufvudin Kotkaniemi Luumäellä, kuvanveistäjä Emil Wiksrömin taitelijakoti Valkeakoskella, Kirkniemen kartano ja ravintola Espan salin paanuja pärereliefit. marraskuuta ja Hämeenkyrön kirkossa lauantaina 19. klo 12 mennessä ilmoitukset@oivaseutu.fi tai soita 03 3143 3173 Lehti jaetaan noin 14 000 kotiin Hämeenkyrössä, Ikaalisissa, Jämijärvellä, Viljakkalassa, Häijäässä ja Parkanon keskusta-alueella. Pärekattofirmojen kilpailutuksessa pärekattomestari Kari Siikasen yritys Karin Päre ja Puu Toivakasta valittiin urakan toteuttajaksi. Suomen vanhin puurakennus on Kihniön Tarsian aitta vuodelta 1441. F I Huvilatie 2, 39500 Ikaalinen PIDÄTÄMME OIKEUDEN MUUTOKSIIN. Katariina ja Eero Pylsy pohtivat voiko Myllykolun piha-aitta olla jopa Hämeenkyrön vanhin hirsirakennus. – Pärekattojen uusiminen tehtiin oikeaan aikaan, sillä aurinko oli polttanut vanhat haapapäreistä tehdyt katot haperoiksi. Tämän kuoltua Poussa avioitui Olga Aliina Granlundin kanssa. Isänpäiväkonsertti raikuu Viljakkalassa VILJAKKALA. Katot uusittiin oikeaan aikaan Edellisen kerran Myllykolun museon ja piharakennuksen pärekatot uusittiin reilu kymmenen vuotta sitten Hämeenkyrö-Seuran hallinnoimassa ja Vilja Pylsyn vetämässä Myllykolun kesäteatterin kunnostushankkeessa. Ikaalisten kirkossa konsertti järjestetään perjantaina 18. HALOO HELSINKI! TÄLLÄ KEIKALLA MYÖS IKÄRAJATON ALUE! I K A A L I N E N S P A . Temppeli Teatteri ry:n tuottamassa konsertissa laulavat Inga Sulin, Mirka Myrskyranta, Aarre Aalto ja Jaakko Löytty. Hämeenkyrön elinympäristöjohtaja Ritva Asula-Myllynen kertoo kunnan pitävän Myllykolua arvokkaana. Käsikirjoittajana ja kertojana on Tapio Parkkinen. Viljakkalan isänpäiväkonsertti järjestetään nyt kymmenennen kerran.. Menovinkit Viljakkalan kanttorin rakkaudet konserttina HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN. Tarkastuksesta laadittiin lausunto, jossa todettiin, että Myllykolun rakennusten pärekattojen uusimiseen tulee varautua 1–3 vuoden kuluessa. Tarjoa Tarjoa ihania ideoita joulu un! ihania ideoita joulu un! Hämeenkyrön toimipiste Marjaana Mikkola marjaana.mikkola@oivaseutu.fi Puh. PARTY DJ STOGE PERJANTAINA 11 MARRASKUUTA OVET 21.00 LIPUT 12€ K-18 Vesitrop iikki Ravintola Kyrös KEIKALLA MYÖS IKÄRAJATON ALUE Keskiviikkona 30.11. 043 217 0764 Myllykolun museon pärekatto uusittiin HÄMEENKYRÖ. RASKASTA JOULUA 18.11. POPEDA 24.11. Viljakkalan kirkossa järjestetään jälleen perinteinen isänpäivän konsertti. – Jotta kohde säilyisi jälkipolvillekin, tulisi vuoden tai parin päästä suorittaa myös Myllykolun museon osin huonokuntoisen etuseinän korjaus, kertoo suojelukorjauksesta valtuustoaloitteen kaksi vuotta sitten jättänyt Katariina Pylsy lähettämässään tiedotteessa. URIAH HEEP 10.11. Tämän vuoden lokakuussa tehty pärekaton uudistustyö takaa museon säilymisen myös tulevaisuudessa. Sunnuntaina kello 18 alkavan konsertin järjestävät yhteistyössä LC Viljakkala ja Viljakkalan seurakuntapiiri. Siellä hän meni naimisiin Kukkaselan Andrietta-tyttären kanssa. – Näimme synnyinkodin vieressä sijaitsevan aitan sisäseinässä vuosiluvun 1614. Hämeenkyrön kunta omistaa Myllykolun kulttuurihistoriallisesti merkittävän miljöön rakennuksineen. Hämeenkyröläisen Poussan talon vanhimman pojan Matti Poussan polku kulki kanttoriksi, opettajaksi ja välskäriksi Viljakkalaan. Yrityksellä on ollut satoja pärekattokohteita, joista mainittakoon muun muassa presidentti P. Konsertissa paikalliset sekä lähiseudun musisoivat nuoret ja aikuiset esittävät kukin pari kappaletta. 040 737 7293 Ikaalisten toimipiste Tarja Ruokola tarja.ruokola@oivaseutu.fi Puh. KESKIVIIKKO 9.11.2022 24 ARJESSA 26.11. Nykyaikana auringon paahde on kovempi kuin aiemmin, Kari Siikanen totesi Myllykolun pärekattoja purkaessaan. Syntymäkoti toimii Myllykolun kesäteatterialueella museona. ilmestyy JouluOiva JouluOiva oivaseutu.fi Lähetä aineistot ke 23.11. Säestyksestä vastaavat Jaakko Löytty, Sanna Natunen ja Jukka-Pekka Nakari. Hänen elämästään, vaikutuksestaan muun muassa lähetystyöhön ja ennen kaikkea rakkauksistaan kertoo esitys Lukkarin kaksi rakkautta, juonnettu konserttikokonaisuus, joka perustuu samannimiseen näytelmään. Heidän tukenaan on joukko kokeneempiakin esiintyjiä, kuten Jennifer Markin ja Aarre Aalto. Laulut ovat Sakari ja Jaakko Löytyn käsialaa. Säestyksestä vastaavat Heidi Olkinuora, Hannu Lampinen ja Kaisu Talosela. E. – Valtakunnallisesti ainutlaatuisen kulttuuriperinnön ei saa antaa rapistua arvottomaksi. marraskuuta