Sielun peili 6/2016 7,30 Henkisen hyvinvoinnin erikoislehti Kiitollisuus kohottaa energiaasi Pidä huolta maan tieverkosta, sienirihmastoista Kapellimestari Santtu-Matias Rouvali: Rehellisyys omille sielun liikkeille menestyksen perusta Valaistuminen rakkauteen perustuva mielentila KIVET tukevat elämänmuutoksissa Teen tie avain meditatiiviseen hetkeen Paranormaaleita ilmiöitä tutkinut professori: Monet ihmiset saavat yhteyden vainajaan Mitä onnelliseen elämään oikeasti tarvitaan. 1 2 3 ja hyppy! Iloinen perhetapahtuma: Runo
Tilaushinnat: Kestotilaus 39€, määräaikainen tilaus 49€ Tilaa lehti www.hevosmaailma.?, tilaukset@karprint.. tai puh. Kissafani välittää tietoa kissan hyvästä hoidosta monipuolisesti ja kattavasti. Keskiössä ovat kotoilu ja kotona toteutettavat arvovalinnat ihmisen elämänkaaren eri vaiheissa. 09-413 97 300 1 4/16 6,40 5,50 ERIKOISHINTA Run saa sti hev osk esä n kuu lum isia Rotuesittelyssä puoliverinen trakehner Ohjasajosta hyötyä sekä hevoselle että ohjastajalle Islanninhevosilla kautta aikojen parhaat PM-kisat Suloiset pitkäkorvat: Aasivarsat Väinö ja Eetu sekä muulivarsa Manu Kuninkuusraveissa juhlivat Saaga S ja Vitter Ensikertalainen Isäntä työmestariksi Ekoelo 5,90 4/2016 6,90 Luonnonmukaisesti Ekologisesti Puhtaasti Aidosti Kotoillen Kaupunkilaispariskunta siirtyi luomuviljelijöiksi Kasviväreillä hiukset kauniiksi Päiväkodit panostavat ympäristökasvatukseen Jo kymmenesosa peltoalasta luomua – tuplasti vuonna 2020 Tunne maasto, löydä sienet Multaa kynsien alle Superfoodia Suomesta Nyhtökauralla kova kysyntä Uusi vientituote tulossa Suot kasvavat ruskeaa kultaa 4/2016 6,60 HOITO – RAVINTO – UUTUUDET – NEUVOT – VINKIT 5,90 ERIKOISHINTA Mörri-kissa kärsinyt virtsavaivoista Hoivakissat Pilli ja Pulla Mirrit muuttivat: Uusi koti Espanjassa VENNI seikkailee videoissa Perheen surutyö: Nekku menehtyi Kissaa palvottu ja vainottu Sisäsiittoisen Tauno-kissan monet vaivat Helli, elä ja harrasta! Tilaa ja nauti!. Kissafani on kissanomistajien äänenkannattaja. Tilaushinnat: Kestotilaus 41€, määräaikainen tilaus 47€ Tilaa lehti www.ekoelo.?, tilaukset@karprint.. Hevosmaailma ilmestyy 6 kertaa vuodessa tuhtina lukupakettina. Tilaushinnat: Kestotilaus 38€, määräaikainen tilaus 40€ Tilaa lehti www.meidankoira.?, tilaukset@karprint.. varusteiden hankinnasta ja talliturvallisuudesta. Lisäksi lehti antaa neuvoja mm. 09-413 97 300 Kissafani Kissafani on kissan ystävien ikioma lehti. tai puh. Hevosmaailma kertoo kuulumisia raviradoilta, ratsastuskisoista ja hevostaloudesta. Ihmisen läheisimmästä ystävästä koirasta esittelemme jokaisessa numerossa rotuja, kasvatusta ja hoitoa. Meidän Koiraa lukevat mielellään kaikki korista pitävät! Lehti on laaja-alainen, täysin nelivärinen ja lähes satasivuinen aikakauslehti, joka ilmestyy 6 kertaa vuodessa! Meidän Koira ilmestyy kolmatta vuottaan. Kissafani on siihen pieni korvike. Meidän Koira on niin kotikuin harrastuskoiriensa hyvinvoinnista huolehtivien omistajien lehti. tai puh. Rakkaus kissaan on monen kohdalla sammumaton, mutta kaikilla ei ole mahdollisuutta omaan kissaan. Hevosten ruokinta ja terveydenhoito ovat keskeisiä teemoja ja ne kiinnostavat aina lukijoita. Meidän Koira Meidän Koira on erinomainen asiaja viihdelehti koko perheelle. tai puh. Tilaushinnat: Kestotilaus 39€, määräaikainen tilaus 45€ Tilaa lehti www.kissafani.?, tilaukset@karprint.. Lehti esittelee myös erilaisia kissoja ja kissarotuja ja on mukana kissanäyttelyissä. Kissafani ilmestyy 6 kertaa vuodessa aina yhtä odotettuna lukijoidensa iloksi. Ekoelo jalkautuu harrastus-, kurssija koulutustoiminnan pariin sekä kertoo ekologisista ja luontoa lähellä olevista vapaa-ajanviettomahdollisuuksista. 09-413 97 300 Hevosmaailma Hevosmaailma on hevosen omistajille ja kasvattajille suunnattu harrastelehti, jossa aina on runsaasti monipuolista ja ajankohtaista luettavaa kaikille hevosista kiinnostuneille. 09-413 97 300 KOIRA Meidän 4/2016 6,50 3,90 ERIKOISHINTA Kääpiösnautseri Masa kannustaa poikia lukemaan Nyt lentää kiekko! Vauhdikas koirafrisbee innostaa PYRY on Suomen söpöin ROLLE-noutaja kerännyt jo 5000 tölkkiä Paha koiraallergia iskee myös ulkona Pyreneittenkoira BELLEN vaikea eroahdistus HEILA etsii lentokentällä räjähteitä RO TU ES ITT ELYS SÄ AFGAANIN VIN TT IK OI RA Ekoelo Uutuuslehti Ekoelo esittelee vaihtoehtoja, miten nykyajan ihminen voi tuoda jokapäiväiseen arkeensa arvovalintoja, jotka tukevat elämäntapaa: Luonnonmukaisesti Ekologisesti Puhtaasti Aidosti
Varsinainen lehtivihreäpommi on tuore vehnänoras. Tapahtuman ideoi, tuottaa ja toteuttaa moderneihin hyvinvointitapahtumiin erikoistunut FreeFlowFactory, www.syovastavoiselviytya.fi Lehtivihreää kauneuscocktailiin Vihreät kasvikset salaatissa ja tuorepuristettuina mehuina ovat takuuvarma terveysja kauneuslähde. Turner saapuu lokakuussa Suomeen kertomaan lisää uudenlaisesta, toivoa tuovasta tutkimustuloksestaan Syövästä voi selviytyä -tapahtumaan. Hän haastatteli yli 1 500 radikaalin remission kokenutta ympäri maailmaa ja löysi yhdeksän yhdistävää tekijää. Turner sanoo, että yhteisiä tekijöitä kehon paranemismekanismien aktivoimiseksi löytyy ja ne ovat meidän kaikkien ulottuvilla. Kaikki salaatit, kaalit, pinaatti, persilja, tilli ja muut yrtit. Lisää tuoretta sitruunamehua, teelusikallinen hunajaa ja kaada muki täyteen kiehutettua vettä.. Helsingin Kulttuuritalolla 29.10.2016 järjestettävästä tapahtumasta hyötyvät kaikki he, jotka ovat kiinnostuneita oman terveytensä ylläpitämisestä sekä kehon omien paranemismekanismien vahvistamisesta. Joshu Käsillä tekeminen on onnellista, koneeksi muuttuminen ei. Turner lähti tieteellisesti tutkimaan niin kutsuttuja radikaaleja remissioita eli tapauksia, joiden ennuste on huono ja sairauden perinteinen lääketieteellinen hoito on lopetettu, mutta potilas on kuitenkin täysin odottamattomasti tervehtynyt. Kaada 1/3 kiehutettua vettä ja anna hautua vähintään 20 minuuttia. Jos menet huoneeseen, joka on täynnä kirjoja, ne tuntuvat puhuvan sinulle vaikket ottaisi niitä hyllystä, ne tuntuvat toivottavan sinut tervetulleeksi, kertovan sinulle, että niiden kansien sisällä on jotain, joka on hyväksi sinulle ja että ne ovat valmiita ja halukkaita tarjoamaan sen sinulle. Tapahtuman pääpuhuja Kelly Turner kertoo yhdeksästä yhteisestä parantumisen tekijästä ja aihetta täydentävät uusilla tutkimustiedoillaan eturivin tutkijat Suomesta ja Ruotsista. Lisäksi tapahtumassa kuullaan suomalaisten radikaalin remission kokeneiden kokemuksia yhdeksästä tekijästä. Hyvinvoinnin ja paranemismekanismien vahvistamiseen keskittyvässä tapahtumassa on esiintymässä myös suomalaisia syövästä selviytyneitä sekä eturivin tutkijoita kotimaasta ja Ruotsista. Vältä vain kaikkea vertailua ja valikoimista. Voit myös käyttää kuivattua kurkumaa. 3 Sieltä täältä Syöpäpotilaiden ihmeparantumisia tutkittiin tieteellisesti Radikaaleista remissioista löytyi yhdistäviä tekijöitä O nko olemassa ihmeparantumisia ja jos on, voidaanko tapauksista löytää yhteisiä tekijöitä. Syövästä voi selviytyä -kirjan runsaan käytännön tiedon ympärille ollaan nyt rakentamassa aivan uudenlaista koko päivän hyvinvointitapahtumaa kaikille terveydestään kiinnostuneille. Sen kasvattaminen onnistuu kotonakin. Asiaa selvittänyt amerikkalainen tutkija (PhD) Kelly A. Lähtöpassit flunssalle lasillisella auringon valoa Kirjat ovat ilahduttavaa seuraa. Aiheesta syntyi hänen väitöskirjansa sekä New York Times bestseller-kirja Radical Remission. William Ewart Gladstone Eurooppalaisten suosikkikutsumanimet omalle rakkaalle: Iso-Britannia Darling (Rakas) Irlanti Baby (Kullanmuru) Espanja Cielo (Taivaani) Ranska Mon coeur (Sydämeni) Sveitsi Schatzi (Aarre) Itävalta Schatzi (Aarre) Unkari Cica (Kissanpentu) Puola Kochanie (Kullanmuru) Saksa Schatzi (Aarre) Tanska Skat (Kullanmuru) Suomi Kulta Ruotsi Älskling (Rakas) Norja Kjaer (Rakas) Lähde: Eliittikumppani Suuri tie valaistumiseen on helppo löytää. Daniel Marston Lasillinen auringon valoa syntyy näin: Raasta reilu teelusikallinen tuoretta inkivääriä ja kurkumaa teemukiin. Tekijät liittyvät elintapoihin ja käyttäytymiseen, ja ne ovat jokaisen ulottuvilla. Amerikkalainen tutkija Kelly A. Kirja on julkaistu suomeksi nimellä Syövästä voi selviytyä (Otava 2016)
Kirsi Grenin palsta. kysyy Pirkko Pelkonen palstallaan Ihmeiden Oppikurssista. Wäärälän tupa Toivakassa jytisi, kun läpimurtokurssilaiset tekivät henkilökohtaisia läpimurtoja. Auttajamme luonnossa 48 Maanalaiset sienirihmastot mahdollistavat kestävän puutarhanhoidon. Palstat 11 Ajatusjoogapalstaa toimittaa Terttu Seppänen, joka on nykyisin Kirjeopisto Vian rajajoogan opettaja. 20 Läpimurrot vavisuttivat elämäntaitokurssilaisia. 32 Kulttuurit 60 Teen tie on hoitoa keholle ja sydämelle. 74 Mistä ihminen tietää, onko hän oikealla tiellä ja toteuttaako hän sitä, mitä hän on tullut maailmaan tekemään. Kuvassa mukaelma Muchan vuodenajat-teossarjasta. Muuttamalla fysiologiaa voi muuttaa tunnetta, sillä jokainen ilme ja ele heijastuu neurologiaan. Kristallirouvan gobeliineissä on muun muassa Claude Monet´n ja Alfons Muchan teosten mukaelmia. 68 Kaipaatko valaistumista. Haraldsson tietää, että monet ihmiset saavat yhteyden vainajaan. Apu löytyi saksalaiselta biologisen hoidon klinikalta. 20 Jeremy Qvickin mukaan myös itsekeskeiset, ylpeät tai mustasukkaiset ajatukset voivat kehittyä ja muuntua, jos annamme niille tietoisuutemme myötätuntoista ja huomioivaa voimaa. 38 Ystäväni Irma kuljettaa tarinoita. 32 Liisa Laine on kulkenut monen kivun kautta kohti rakkautta ja anteeksiantoa. vuosikerta Sielunpeilistä konkreettisia työkaluja sisäisen kasvun tueksi Henkisen hyvinvoinnin erikoislehti Sielun peili 22 Mielen voima 12 Valaistuminen on rakkauteen perustuva mielentila. 70. 28 Emeritusprofessori Erlendur Haraldsson on tehnyt pitkän työuran paranormaalien ilmiöiden tutkimisessa. Tanssi luo iloa! 20 Ratkaisuvalmentaja Heikki Harju kannustaa ihmisiä kohtaamaan omat tunteensa ja kehittämään tunnekuntoaan: säännöllisesti koettujen tunteiden laatu kertoo elämänlaadusta. 42 Sari McGlinnin Henkisen kasvun helmet -palsta. 50 Rakkausenergian välittäminen on kaunis elämäntehtävä. Koulutukseltaan hän on psykologi. 52 Pahanlaatuinen aivokasvain on ystävä, jolta Karita Aaltonen on saanut elämäntehtävän. 4 Sisältö 6/2016 23. 56 Eija Raskin haimasyöpä on selätetty sähköhoidoilla. Minuus 6 Santtu-Matias Rouvalin johtamissa konserteissa kuulija kohtaa suuria tunteita ja musiikin pienen pieniä nyansseja. 70 Vuorikristallin energia puhdistaa ja inspiroi. 64 Elämä nukkuu kivessä, uneksii kasvissa, on hereillä eläimessä ja tulee itsestään tietoiseksi ihmisessä, todetaan vanhassa persialaisessa sananlakussa
Raamatun Sananlaskuissa sanotaan: Kielen varassa on elämä ja kuolema – niin kuin kieltä vaalit, niin korjaat hedelmää. Vapaudesta ja vastuusta kumpuaa rohkeus tehdä omannäköisiä valintoja ja rohkeus uskaltautua ahtaaseen porttiin – sen kiertäminen olisi helpompaa. Anteeksiantoa itselle ja anteeksiantoa toisille. Ihminen on monessa asiassa itse itsensä paras ” lääkäri ” ja ” tuomari ”. Olisi hienoa, jos osaisimme olla itse itsemme parhaita ystäviä, siten osaisimme olla ystäviä myös toisille; ymmärtäisimme, emme tuomitsisi. Hän lohduttaa itseään ja Thaimaassa asuvia sukulaisiaan ikävän hetkellä, pitkän työpäivän jälkeen yömyöhällä kirjeitä kirjoittaessaan, että sama kuu paistaa sekä minulle Suomessa että teille Thaimaassa. Ajatuksemme konkretisoituvat sanoissamme. Herkän henkisiä ja lohdullisen kauniita ajatuksia. Elämässä, siskoni, elämässä. Samalla mielessä syntyy oivallus siitä, miten universaali ihmisyys todellakin on. Älä käy hautausmailla peittämässä hautoja kukkasilla, peitä jo nyt sydämet rakkaudella. Kannen kuvassa kapellimestari Santtu-Matias Rouvali. Samoin Sananlaskuissa sanotaan: Harkitsematon sana on kuin miekanpisto, viisaan puhe on lääkettä. 5 Henkisen hyvinvoinnin erikoislehti Sielun peili Toimitus: Karprint Oy, Vanha Turuntie 371, 03150 Huhmari, 09-413 97 361 Päätoimittaja: Reetta Ahola Ilmoituspäällikkö: Mari Pitkänen, mari.pitkanen@karprint.. Henkinen kasvu on kovaa työtä, ei haaveilua. Jos haluat antaa kukkasen, älä odota, että hän kuolee. Vapaus ja vastuu, siinäpä rikkaan elämän molemmat peruspilarit. Painopaikka: Karprint Oy Vihti 2016 Sisältö 6/2016 23. Äiti Teresa Voidaksesi olla onnellinen sinun tulee tehdä hyvää. Kieli, sanallinen ja sanaton viestintä, antavat meille valtavat mahdollisuudet olla hyviä itsellemme ja kanssaihmisillemme, mutta myös satuttaa. Aurinko ja kuu, ne valaisevat päiviämme ja öitämme olimme missä tahansa pallomme kohdassa ja millaisia tahansa kulttuuriltamme tai ihonväriltämme. Ne löytyvät jokaisesta kielestä. Tulet itsekin onnelliseksi ja opit antamaan onnea muille. Leo Tolstoi Murhe ei ole ketjukirje jota on jatkettava sukupolvesta toiseen. Monet arkipäivän tärkeät sanonnat ovat sekä muodoltaan että merkitykseltään samanlaisia jokaisessa kulttuurissa. Kuva: Kaapo Kamu. Tosiasioiden tunnustamisen jälkeen ihmiselämässä tarvitaan runsain määrin anteeksiantoa. Henkinen kasvu on vastuunottoa omasta elämästä ja itsenäisyyttä. 09-413 97 300, tilaukset@karprint.. Anteeksiannosta ja anteeksisaamisesta kumpuaa myös kiitollisuus. Osaisimme kannustaa, mutta uskaltaisimme myös pysäyttää. Jos haluat, sanot: rakastan sinua kotiväelle tai ystävälle lähellä ja kaukana. Kaikesta huolimatta ja juuri siksi elämä on kaunis ja rakastamisen arvoinen. Perusolevaisuudeltaan eri kielet ja maapallomme luonto sekä ihminen itse ovat kaikkialla samanlaisia, vaikka konkreettiset ilmenemismuodot vaihtelevatkin suuresti. Kielessä ja luonnossa, juuri niissä on suvaitsevaisuuden ydin. Älä odota, kunnes ihmiset kuolevat, Rakasta heitä juuri nyt ja näytä, että välität. vuosikerta Sielunpeilistä konkreettisia työkaluja sisäisen kasvun tueksi Pääkirjoitus Jos haluat tehdä jonkun onnelliseksi, ole hyvä ja näytä se hänelle. Anteeksianto on kuin virvoittava vesisade pitkän kuivan kauden jälkeen. 32. Toivottavasti myös jokaisesta mielestä. Lähetä se tänään, rakkaudella. Afrikkalainen runo Älä koskaan luovu siitä, että kohdattuaan sinut ihminen on onnellisempi kuin ennen sitä. 48 – Ymmärsin, että tullakseni täydellisen terveeksi minun täytyi tulla tietoiseksi siitä, mistä vielä piti parantua, Liisa Laine kertoo. Erityisenä kehitystehtävänä meillä jokaisella tulisi olla ajatustemme valaiseminen, niin, että ikuisen valittamisen ja negatiivisuuden sijaan osaisimme tarkastella itseämme, lähimmäisiämme ja ympäristöämme positiivisesti, kriittisesti rakentavien silmälasien läpi, mutta ei ruusunpunaisin höttöunelmin. Sienijuuri eli mykorritsa on kasvin juuren kanssa symbioosissa elävä sienirihmasto, kasvin juuriston jatke. Eeva Heilala Ajatuksia Kiitos ja anteeksi, rakkaus ja ystävyys S ehän on vain yksi Buddhan henkäys, huudahtaa erään perheen thaimaalainen perheenjäsen monien arkipäivän työtehtävien kohdalla. Tilaukset ja osoitteenmuutokset: Tilaajapalvelu, ma–pe klo 8–16, puh. Tilaushinnat: Kestotilaus 57 euroa/vuosi Määräaikainen 63 euroa/vuosi Ilmestyy kahdeksan numeroa vuodessa. Elämän tärkeimmät sanat. Henkisen kasvun tiellä on monia ahtaita portteja, joiden läpi ei pääse helpolla. Elämässä, siskoni, elämässä. Kiitos ja anteeksi; rakkaus ja ystävyys. Helpompaa olisi mennä massan mukana ” myötäkarvaan ”, vaikka sydän sanoisi toisin
Kuva: Kaapo Kamu.. Santtu-Matias Rouvali johtaa ja harjoittaa orkesteria herkällä korvalla. 6 Santtu-Matias Rouvalin maine kiirii maailman metropoleihin – Rehellisyys omille sielun liikkeille on menestyksen perusta Työn äärellä. Tavoitteena on aina paras mahdollinen lopputulos
Hiljattain hänet valittiin myös Ruotsin kansallisorkesterin, Göteborgin sinfoniaorkesterin ylikapellimestariksi. 7 – Rehellisyys omille sielun liikkeille on menestyksen perusta Ei ole oikeaa eikä väärää tapaa kuunnella klassista musiikkia. Impulsiivinen ja sangen avoimen tuntuinen Rouvali on kysytty kapellimestari aina Yhdysvaltoja myöten, mutta mies viihtyy yhä erinomaisesti Tampereella. Pelissä koko tunneasteikko Santtu-Matias Rouvali aloitti Tampere Filharmonian ylikapellimestarina ja taiteellisena johtajana syksyllä 2013. Kesken haastattelun hän pompahtaa yhtäkkiä sohvanreunalta ylös ja tallentaa jonnekin kännykkänsä syövereihin melodianpätkän; valikoiman erilaisia piippausääniä, joiden merkityksen mies yksin muusikon sielussaan tietää. Tätä mieltä on ylikapellimestari SanttuMatias Rouvali. Itse kukin kokee musiikin niin kuin parhaalta tuntuu. Hänen kautensa Tampereella päättyy vasta kesällä 2019 eli klassisen musiikin tämän hetken kenties kirkkain suomalaistähti reissaa lähivuodet ahkerasti eritoten Nurmijärven, Tampereen ja Göteborgin väliä. Kaupunkiin oli saatu lahjakkuus, joka johtaa soittajia koko tunneasteikollaan itseään säästämättä. – Puitteet musiikille ovat kaupungissa mahtavat ja soittajilla kunnon meininki, mikä tärkeintä onkin. Pesti Ruotsissa on nelivuotinen ja alkaa vuoden 2017 alusta. N urmijärveläinen Santtu-Matias Rouvali on nyt kovassa nosteessa klassisen musiikin estradeilla, maassa ja maailmalla. Homma toimi heti alun alkaen, ja pian yleisö Tampereella hullaantui kapellimestarin ennakkoluulottomasta ja poikamaisesta tavasta lähestyä klassista musiikkia. Mutta ei hätää. Eipä siis ihme, että salit täyttyvät Tampereella Rouvalin johtamissa. Iltapäivä on jo pitkällä, mutta Rouvalilla vielä virtaa riittää. Tämän parempaa ei voi enää olla, kapellimestari hehkuttaa harjoitusten jälkeen työhuoneellaan Tampere-talossa. Tampereella hän on jo ilmiö. Nykyistä työmaataan Tampere Filharmoniaa sankarikapellimestari Rouvali ei ole suinkaan jättämässä. Hän johtaa Tampere Filharmoniaa koko sielulla ja on kysytty taiteilija myös ulkomaille
Energinen Santtu-Matias Rouvali luotsaa pian myös Göteborgin sinfoniaorkesteria. Sitä paitsi Göteborgista on nähdäkseni suoria lentoja Tampereelle, mies tuumailee. Se tuo lisää pontta tähän meidän hommaamme ja yritämme tehdä kaiken vieläkin paremmin, kapellimestari kiteyttää. – Luotan itseeni ja teen lavalla kaiken niin, mikä on minulle luontevinta. Etsivätkö ihmiset musiikista lohtua näinä epävarmoina aikoina. Pelkkä lahjakkuus ei riitä maailman metropoleissa mihinkään. – Tuskin tässä mahdoton kiire tulee. Kyllä. Jos yritän olla jotain, mitä en syvällä sielussani ole, jään siitä heti kiinni ja homma menee pieleen, Rouvali juttelee. – Kuntoakin tarvitaan. Onko vuosisatoja vanha, klassinen K UKA . Klassinen musiikki on nyt suosittua koko maassa, mutta Rouvali ei halua tai osaa tarkalleen sanoa, mistä se voisi johtua. Menestys tuo lisää pontta Santtu-Matias Rouvali suhtautuu Tampere Filharmonian suosioon ja omaan menestykseensä ammattimaisesti. Konsertin jälkeen olo on kuin olisi salilla käynyt. Konsertin jälkeen olo on kuin olisi salilla käynyt. – Totta kai se innostaa, kun konsertit myydään loppuun. 8 konserteissa äärilleen tämän tästä. Kapellimestarissa on särmää ja aitoa sisäistä hehkua, mikä tekee konserteista elämyksiä. Jo opiskeluaikoinaan Sibelius-Akatemian kapellimestariluokalla vuoden 2007 paikkeilla hänelle tuli aika lailla selväksi, mistä kaikesta orkesterin johtamisessa on pitkälle kyse. – Kuntoakin tarvitaan. Santtu-Matias Rouvali ja Minnesotassa. Kuva: Kaapo Kamu.. Paineensietokykyä tarvitaan, rehellisyyttä omille tuntemuksille, niiden hyväksymistä, ja fysiikkaa, hyvää sellaista
Hänen mummonsa Kyllikki Pekko (os. Hän on seurannut pienestä pitäen karjalaisten elämää syntymäkaupungissaan Lahdessa ja kokee karjalaisuuden läheiseksi yhä. Haluan kuitenkin löytää konsertteihin uutta yleisöä. Se on sielussani. – Jos yritän olla jotain, mitä en syvällä sielussani ole, jään siitä heti kiinni ja homma menee pieleen.. Ikävalko) syntyi Viipurissa. 9 säveltaide ihmisille jonkinlainen henkinen turvasatama maailmassa, joka muuttuu kiivasta kyytiä aina vain kovempaan suuntaan. Ratinassa koettiin ainutlaatuinen tunnelma musiikin yhdistäessä unohtumattomasti soittajia ja yleisöä. – Vaikea sanoa, mistä tämä buumi johtuu. Uskon, että monella on jokin klassisen musiikin alue, joka tuntuu erityisen läheiseltä. Karjalaa muisteltiin. Ehkä palaan karjalaisuuteen myöhemmin, jollakin tavalla. Eput ja Filharmonikot esittivät yhdessä kymmen kappaletta: Lensin matalalla, Hiljaa huomiseen, Olen vain tuuli... Rouvali tähdentää, etteivät kaikki voi silti pitää Wagnerista, Mahlerista, Sibeliuksesta ja kumppaneista. Mediallakin on osuutta asiaan. Santtu-Matias Rouvali ja 90-henkinen Tampere Filharmonia esiintyivät viime elokuussa Tampereen Ratinassa Eppu Normaalin 40-vuotisjuhlilla täydelle stadionille eli 30 000 ihmiselle. Kuva on Tampere Filharmonian harjoituksista. – Olen käynyt mummon ja vaarin kanssa katsomassa mummon kotitaloa Viipurissa. Se oli tarkoitukseni jo Tampereelle tulessani. Joku tykkää Mahlerista, joku barokista. – Se on selvää. Piirakoita paistettiin. Santtu-Matias Rouvalin johtamissa konserteissa kuulija kohtaa suuria tunteita ja musiikin pienen pieniä nyansseja. – Itse en itkeskele. Tunteet pinnassa Santtu-Matias Rouvali on kolmannen polven karjalaisia. Talon nykyiset asukkaatkin olivat paikalla, Rouvali kertoo. Rouvalin mielestä karjalaiset höpöttävät aina niitä ja näitä, paljon nauretaan yhdessä, lauletaan, ja usein tunteet puhkeavat kyyneliksi asti. – Meillä kotona perinteitä arvostettiin. Niin se menee. Se oli jännä kokemus. Kuva: Kaapo Kamu. Aika paljon minä kylläkin nauraa räkätän, hän sanoo
Klassista musiikkia hän ei Nurmijärven idyllissä vapaillaan kuuntele, mutta iltaisin joskus hän nautiskelee kyllä vanhan 1920-luvun swingin tai 1950-luvun rockin parissa. Vapaa-aikoinaan hän ei juurikaan istuksi sisällä; tekemistä kun tilalla riittää. – Epäselviä nuotteja, Santtu-Matias Rouvali urahtaa työhuoneellaan Tampere-talossa papereittensa äärellä. Traktori on meille yhteinen lelu pojan kanssa, Rouvali kertoo. Reipasta käppäilyä ulkoilmassa Lyömäsoittajana uransa aloittanut SanttuMatias Rouvali asuu Nurmijärven Lepsämäen kylällä noin puolentoista tunnin ajomatkan päässä Tampereelta. Klassisella puolella ihailen suuria säveltäjiä. – Paineita oli ja kiire kova, mutta otin lunkisti, mikä olikin henkisesti tärkeää. Kuva: Kari Kumpulampi. Hän ajelee pelloilla, putsaa traktoria ja siivoilee tynnyrisaunaa. Hommasin traktorinkin. Hommasin traktorinkin. Lukuisat työt maailman metropoleissa ovat tuoneet Santtu-Matias Rouvalille varmuutta. Siitä homma lähti käyntiin kunnolla, Rouvali kertoo. En tosin nukkunut parina yönä juuri lainkaan. – Tehtäväni on löytää konsertteihin uutta yleisöä, Santtu-Matias Rouvali mainitsee. – Metsästän, samoilen ja kalastan. Vanhan tilan hankkiminen maalta oli vuosia yksi Rouvalin suurista unelmista, ja käppäily raittiissa ilmassa Lepsämäellä on hänen lempiharrastuksensa. Pistän halkoja kauhaan ja kuskaan niitä kotiin.. – En ota stressiä mistään, enkä enää jännitä mitään, hän sanoo. Kuva: Kari Kumpulampi. 10 Tuurauspesti vauhditti uraa Vuosi 2009 muutti Santtu-Matias Rouvalin uralla kaiken. – Hyväntuulinen musiikki kiehtoo minua. Pistän halkoja kauhaan ja kuskaan niitä kotiin. Santtu-Matias Rouvali tulkitsee klassista musiikkia tavalla, joka on nuortenkin mieleen. Nyt nuori mies sai nyt tilaisuuden johtaa ensi kerran ammattiorkesteria. Muusikkoperheeseen kuuluvat avovaimo, pianisti Heini Lehto, Oliver-poika, hevonen ja kaksi koiraa. Luin ja valmistauduin tulevaan konserttiin, joka meni sitten hyvin. Kuva: Kari Kumpulampi. Kävi niin, että Radion sinfoniaorkesterin vieraileva kapellimestari, kiinalaisamerikkalainen Xian Zhang sairastui ja Rouvali kutsuttiin apuun. Halkoja hän tekee joka päivä. – Kannatti valvoa. – Metsästän, samoilen ja kalastan. Miten mahtavaa musiikkia he tekivätkään! Maailma opettaa
Sinä olet hyvin jaloluonteinen. Mirja Salonen oli tutustunut jo aikaisemmin ajatuksen voimaa ja positiivista ajattelua käsittelevään kirjallisuuteen ja kokeillutkin positiivisten ajatusten voimaa hyvin tuloksin. He kehittivät ja laajensivat menetelmää edelleen Kirjeopisto Vian rajajoogan menetelmäksi. Hänellä oli valmiina mietiskelyohjelma, josta tuli Kirjeopisto Vian ensimmäisen opetuskirjeen toinen mietiskelyohjelma. Ajatusjooga syntyi 1954–55 tienoilla Kirjeopisto Vian syntymisen myötä. Ervastin kirjaa Vuorisaarna , mutta ei pystynyt kaikissa kohdin noudattamaan niitä, ja mitä enemmän hän yritti, sitä vähemmän hän pystyi. Se on julkaistu osina myös näillä ajatusjoogapalstoilla. Sinä opit olemaan jaloluonteinen. 1. Kymmenen opetuskirjettä syntyivät sitä mukaa, kun oppilaat tarvitsivat lisää opetusmateriaalia. Kerron, kun se on käytettävissä. Kirjeopisto Vian oppilaina oli 1955–57 noin 60 henkilöä. Mirja Salonen oivalsi Tyyne Matilaisen menetelmän merkityksen ja tehon luonteenjalostamisen ja henkisen kehityksen edistämisessä. Näitä opettelemme ajatusjoogassa. 1. Teosofiassa ja ruusuristiläisyydessä hän kiinnitti huomionsa eettiseen puoleen, ei niinkään esoteeriseen. Se oli hyvä työskentelytapa viime vuosisadalla ja on edelleenkin. Vuorovaikutus oppilaiden kanssa oli tärkeä osa ajatusjoogajärjestelmän syntyprosessia. 1950-luvulla luotu ajatusjooga on edelleen ajankohtainen ja käyttökelpoinen ihmisluonteen jalostaja. Lisää tietoa www.via.fi Ajankohtaiset tapahtumat löytyvät www.facebook.com/via. Mirja Salonen kertoo, miten hän yritti noudattaa esim Vuorisaarnan käskyjä käyttäen ohjenuoranaan P. www.via. Minä uskon ja sinä uskot, että sinä pystyt tuottamaan lähimmäisillesi iloa. Ne ovat ihmisyyden perussäännöt”. akatemia Ajatusjoogaan liittyvät kysymykset ja tiedustelut sähköpostiin: ajatusjoogakoulu@via.fi tai puhelimitse 050 567 9630. Minä uskon ja sinä uskot, että sinä pystyt puhuttelemaan ihmisiä lempeästi ja ystävällisesti. 4. 11. Milloin ajatusjooga syntyi ja miksi. , www.facebook.com/via.akatemia Viisas elämä -messut 10.-11.9.2016, Tampere-talo, Tampere Ajatusjoogatunti la klo 12 ja su klo 11, Ri -tila Ajatusten avulla sisäiseen eheyteen, Terttu Seppänen Hengen ja Tiedon messut 15.-16.10.2016, Suomalainen yhteiskoulu, Helsinki Tietoisku la 15.10. Menetelmän puutteen tajuaminen oli molempien oivallus. Psykologian lisäksi hän on perehtynyt ihmisen henkiseen kasvuun sekä itäisten että läntisten viisaustraditioiden ja nykyhenkisyyden pohjalta. Nettihän mahdollistaa modernit sovellukset siitä. 3. Sinä tahdot olla jaloluonteinen. Tyyne Matilainen keksi kirjeopistomuodon, koska hän oli nuorena opiskellut kirjeopistossa. Sinä tahdot kaikessa ilmentää mahdollisimman paljon Ikuisessa Itsessäsi olevia Hyvyyden voimia muuttuaksesi kokonaan HyvyyAjatusjoogapalstaa toimittaa ajatusjoogan opettaja ja psykologi Terttu Seppänen. Alkuvaiheen mantroihin olet voinutkin tutustua ajatusjoogapalstoilla. Minä uskon ja sinä uskot, että sinä pystyt käyttäytymään mahdollisimman hienotunteisesti. Ajatusjoogaharjoituksia: 1. Minä uskon ja sinä uskot, että sinä opit olemaan jaloluonteinen. A jatusjoogalla on pitkät juuret. Kehitteillä on myös uusi sivusto ajatusjoogasta itseopiskeluohjeineen. Toinen perustajaopettajista Mirja Salonen on kertonut tästä Uuden Safiirin 1/2000 haastattelussa: ”Tyyne Matilainen ja minä olimme nähneet puutteena aikaisempien vuosisatojen ja -tuhansien henkisissä opetuksissa sen, ettei niissä kerrottu, miten tullaan hyväksi ja jaloksi ihmiseksi, vaikka se on ollut kaikkien henkisten teiden päämäärä ja tavoite kautta aikojen.” Tyyne Matilainen oli jo aloittanut tämän päämäärän saavuttamiseen johtavan menetelmän kehittämisen. Ajatusjoogaa kevyesti pieninä annoksina: osa 22 Olavinkatu 34 B 22, 57130 Savonlinna (015) 273 558, 050 567 9630 terttu.seppanen@via. 2. Kun olet itse yrittänyt parhaasi tullaksesi sen arvoiseksi, että Ikuisessa Itsessäsi oleva positiivisuus voi hyväksyä sinut fyysisen tason käyttövälineekseen, sinä tahdot myös itse hyväksyä itsesi, käyttäytymisesi ja menettelysi pyrkien käyttäytymään ja toimimaan sopusoinnussa Hyvyyden voimien kanssa. klo 12, luokka 1 G; Tunnetyöskentely henkisessä kasvussa, Terttu Seppänen den voimien käyttövälineeksi. Historia on hyvä tuntea, koska tuleva rakentuu sille. Kirjeopisto Via Jokainen ajatus muuttaa ihmistä sisältönsä viitoittamaan suuntaan. Ajatusjoogaa läpäisee Tyyne Matilaisen ajatus: ”Ihmisen sieluun on kirjoitettuna jalous, rohkeus, hyvyys ja ystävällisyys evääksi matkalle
Lapsi leikkii leluillaan, kunnes kokee, ettei tarvitse niitä. Se on kuitenkin mahdollista. Kun opettelit ajamaan pyörää, se vaati hieman harjoittelua. Valaistumisen ”Valo” on jo meissä sen perusteella, keitä todella olemme. Mielentilassa on helppoutta, rentoutuneisuutta, selkeyttä ja puhtautta. Länsimaissa valaistuminen käsitetään tavallisesti egon hallintavallasta vapautumiseksi. Hän vieraili jälleen Suomessa elokuun alussa. – Ihmeteot ovat symboleita totuudesta, joka on niin suuri ja laaja, että se ulottuu ajan ja paikan tuolle puolen, sanoo David Hoffmeister. Siitä 25 vuotta hän on matkustanut oman ryhmänsä kanssa maailmalla. V alaistuminen on käsite, josta on puhuttu lähes kaikissa uskonnollisissa traditioissa omin painotuksin. Mielen hiljentämisharjoituksilla on paikkansa, kunnes sitäkään ei tarvitse tehdä. Valaistuminen mielentilana David Hoffmeister on opiskellut ja opettanut Ihmeiden oppikurssia noin 30 vuoden ajan. Ihmeiden oppikurssi puhuukin Jumalan muistamisesta. Lelujen pois laittamiseen ei sisälly fanfaareja tai erityisiä rituaaleja. Jopa kvanttifysiikan uudet tutkimukset osoittavat, että maailma ei olekaan ympärillämme, vaan mielessämme. Tarvitseeko valaistumista jotenkin itse etsiä tai harjoitella. Siitä tulee kuin toinen luonto. Toki tarvitaan jonkinlaista itsekuria ja harjoittelemistakin. Se myös toivottaa tervetulleeksi kaikki kanssaihmiset. Valaistuminen ei ole ”erityistä” Valaistumisen pitäminen jonkinlaisena henkilökohtaisena ja ajallisena päämääränä usein vie sen pois. Ihmisillä on hieman erilaisia käsityksiä siitä. Henkinen opettaja David Hoffmeister kokee valaistumisen olevan yksinkertainen ja luonnollinen asia. erityistä. Hänen mukaansa on kyse mielentilasta ja asenteesta. Valaistuneessa mielentilassa ihminen kokee harmoniaa ilman ristiriitaa, ylemmyyttä tai tuomitsemista. Näin sanoo David Hoffmeister. 12 Kohti totuutta: Valaistuminen on rakkauteen perustuva mielentila Valaistuminen ei ole tapahtuma tai päämäärä, joka saavutetaan jollain tekniikalla. Tie on toisaalta kaksisuuntainen. Ihmeiden oppikurssi ei varsinaisesti puhu valaistumisesta, mutta kylläkin rauhan ja rakkauden mielentilasta, joka on kaikissa meissä syvällä sisimmässä. Valaistuminen ei tee kenestäkään ns. Siitä tulee kuin kissa, joka jahtaa omaa häntäänsä. Jäljelle jää vain totuus. Mielentilan säilyttäminen on toki haastavaa nykymaailmassa, jossa ristiriita ja tuomitseminen ovat arkipäivää. Rauhan tilaa ei saavuteta yrittämällä, vaan se tulee ihmiseen silloin, kun kaikki ylimääräinen meistä karsiutuu pois. Se kuuluu kaikille sen perusteella, keitä olemme. Kyse on Hoffmeisterin mielestä sen paljastamisesta, joka on jo meissä. Silloin paljastuu se, kuka ihminen syvimmiltään on: osa Jumalaa. Hän on kirjoittanut myös muutamia kirjoja. Ne vain jäävät pois.. Valaistumisessa ei ole kyse mystisestä tai salaisesta asiasta, joihin vain jotkut ihmiset ovat oikeutettuja
Hoffmeister kokee naurun, ilon, läheisyyden ja vapauden aidoiksi yhdessäolon muodoiksi. Hän siteeraa Raamatun sanaa ”ennen kuin Abraham oli Minä olen”. Siitä tulee luonnollinen tapa katsoa kaikkea. Se tulee ihmiseen silloin, kun kaikki ylimääräinen meistä karsiutuu pois. mestareita, joiden sanotaan valaistuneen. Hän ei pääse saman päivän kierteestä pois pitkään aikaan. – Kun olet pääsääntöisesti onnellinen, tasapainoinen, rakastava ja ykseyden tilassa, elämä peilaa sitä sinulle.. – Sama ajatus sisältyy valaistumiseen. Persoona-sana tulee latinalaisesta sanasta ”maski”. 13 – Rauhan tilaa ei saavuteta yrittämällä. Persoona ei voi ottaa valaistuneen asemaa, koska maski ei voi valaistua. Kristus eli pyyteetön rakkaus on meissä kaikissa, tuomiollisuuden silmin sitä ei vain näe, sanoo Hoffmeister, eikä viittaa Kristuksella historialliseen henkilöön, vaan rakkaudelliseen mielentilaan. Todellinen anteeksianto lopulta jättää huomiotta kaiken syyllisyyden nähdessään kaikkien virheiden läpi. – Silloin ymmärsin, että kyse oli universaalisesta Hengestä. – Henki katsoo valoa ja täydellisyyttä, eikä se näe muuta. Sen jälkeen koittaa viimeinkin uusi päivä. Tämä tapahtuu täysin luonnollisesti silloin, kun emme enää tarvitse dualistisia leluja, kiteyttää Hoffmeister. Kriittisyydestä rakkauteen Valtaosa meistä on saanut osamme jo kasvaessamme tuomioista, kriittisyydestä, pelosta ja riittämättömyydestä. Jäljelle jää vain totuus, toteaa David Hoffmeister. Silloin ei keskitytä toisen vajavaisuuuksiin ja virheisiin. – Sen sijaan egoon perustuvassa arvostelussa, kritiikissä ja arvioinnissa ei ole iloa eikä vapautta. Kurssi puhuu toki alitajunnan purkamisesta, egon varjojen ja pimeyden paljastamisesta. Hengen johdatuksessa eläminen on mielekästä, antoisaa ja palkitsevaa, vaikka vielä näytämmekin elävämme erillisyyden maailmassa – meillä on henkilökohtaiset nimemme, suhteemme ja persoonamme. Itse en lähde näitä konsepteja pohtimaan. – Valo ei ole lähtöisin persoonasta tai persoonan unesta/ tarinasta. Persoona on maski Sana valaistumisen sisältää sanan ”valo”. Ennen heitä oli Valo ja Rakkaus. Kurssin eräs punainen johtolanka on johdattaa meitä yhteyteen oman sisäisen johdattajamme kanssa. Kun pelot, epäilyt, ristiriidat ja syyllisyydet jäävät pois, ne vain jäävät pois sen tieltä, mikä niiden alta paljastuu. Kaiken pelon taustalla vaikuttaa alitajuinen syyllisyys, jota olemme vuosimiljoonia kantaneet. Valo viittaa meidän ikuiseen olotilaamme ja alkulähteeseemme. Minusta tuntuu, että se kaikki tapahtuu prosessin alussa. Kierre lopulta katkeaa elokuvassa, kun päähenkilö oppii rakastamaan. Ilo ja rakkaus toteutuvat parhaiten viattomuuden mielentilassa. – Meissä on jumalallinen osa, joka pystyy katsomaan egon maailmaa ilman tuomioita. ”Minä Olen” ilmeni ennen aikaa, ennen Jeesusta, ennen Buddhaa, Abrahamia tai ketään henkilöä. On toki opettajia, jotka puhuvat erilaisista valaistumisen tasoista, kuten universaalisesta valaistumisesta ja henkilökohtaisesta valaistumisesta. Hoffmeister sanoo aiemmin itsekin miettineensä Jeesusta, Buddhaa tai muita ns. Jos olemme Ykseydestä lähtöisin, miksi meidän pitäisi lähteä erittelemään erilaisia ykseyksiä, David Hoffmeister kysyy. Persoonat sen sijaan elävät maailmassa omaa tarinaansa. Käsite on olemassa monissa kulttuureissa. Yhteyttä ilosta Ihmeiden oppikurssi viittaa maailman olevan muutoinkin illuusio, jonka läpi voi nähdä. – Ego on yrittänyt kääntää asian niin, että kyse olisi henkilöistä. Hoffmeister vertaa ajan ilmiötä elokuvaan ”Päiväni murmelina”, jossa päähenkilö herää aina samaan päivään, ja se toistuu aina samanlaisena. Persoona on kuin maski, jonka takana valo on
Tämä artikkeli on rakennettu sen pohjalta. – Maailma ja mitä siinä näyttää olevan, vaikuttaa vakaalta, Pelosta rakkauteen David Hoffmeister opiskeli aikoinaan yliopistossa ja pyrki kohti akateemista maailmaa. Tunsin lopulta itseni lähes linnuksi, joka lentää taivaalla vapaana ja laulaa ilman huolia. Jos Jeesus teki niin, miksi emme me. Jeesus teki paljon ihmeitä, nosti kuolleita ja paransi sairaita. Hoffmeister korostaa, että kun tyhjennät itsesi mielen konsepteista, tilalle tulee arvokas tila, jossa ei tarvitse ”tietää” mistään mitään. Hän koki kehokeskeisyyden vähentyneen ja mielen vapautuneen. Hän jätti kaiken ja lähti maailmalle ilman erityistä päämäärää. – Maailma kutsuu sitä tiedoksi. – Kun mieli ei pode syyllisyyttä, pelkoa tai tuomitse, ihminen voi katsoa maailmaa täysin eri tavalla kuin mihin se on tottunut. Tiedämme monia esimerkkejä siitä, kuinka keho on kestänyt olosuhteita, joita se ei tavanomaisen ajattelun mukaan voisi kestää. Mitään erityistä tai yliluonnollista ei valaistumisessa ollut hänenkään kohdallaan. Jeesus myös käveli vetten päällä, ruokki tuhansia ihmisiä muutamalla leivällä ja kalalla. Hoffmeister kertoo kysyneensä: kuinka paljon hänen tekemisistään perustuu rakkauteen ja kuinka paljon pelkoon. mutta esimerkiksi psykologian, parapsykologian ja kvanttifysiikan valossa havainnointi muuttuu havaitsijan mielen mukaan. Sanoin Jeesukselle: annan tämän kaiken sinulle ja haluan vain olla onnellinen. Ulkoinen heijastaa sisäistä tilaa. – Fyysinen päämäärättömyys ei ole varsinaisesti haaste silloin, kun tekee sen silloin tällöin. Miksi teen päivittäisiä toimia, jotka eivät tunnu hyvältä. Hoffmeister kertoo olleensa niin onnellinen, että saattoi ryhtyä spontaanisti laulamaan. 14 Rakkaus jatkuvana mielentilana On sanottu, että hedelmistään puu tunnetaan. – Koin elämän olevan käytännöllistä ja läsnäolevaa ilman teologiaa tai muiden käännyttämistä. Ihmeteot ovat enemmänkin symboleita totuudesta, joka on niin suuri ja laaja, että se ulottuu ajan ja paikan tuolle puolen. – Kun olet pääsääntöisesti onnellinen, tasapainoinen, rakastava ja ykseyden tilassa, elämä peilaa sitä sinulle. Näin tapahtuu esimerkiksi meditaation kautta. Hän oli niin uppoutunut rakkauteen ja iloon, että hän yhä vähemmän identifioitui kehoonsa. Kolmikon keskusteluohjelman voit nähdä Youtubesta Cracking The Shell -sivuilta.. En kuitenkaan kokenut saavani siitä irti yhtään mitään. Ilo, onnellisuus, vapaus, rakkaus ovat mielentiloja, joiden tulisi ilmetä koko ajan, ei vain joskus sopivissa tilanteissa. Hän eli silti myös normaalia ihmisen elämää fyysisenä henkilönä. Ihmeet itsessään eivät ole mitään erityisiä. Onnellisuus ja tasapainoisuus heijastuvat usein kehoon terveytenä. Tässä mielessä valaistumisessa fyysiset rajoitukset vähenevät. Rajoitukset mielessä Rajoitukset ovat Hoffmeisterin mukaan ainoastaan mielessä. Ihmeet ovat maailman luonnollisin asia, sillä kehollinen maailma ei ole mitään ”erityistä”. Keho on Hoffmeisterin mukaan kuin peili, joka heijastaa tietoisuuttamme. Huomasin kauhukseni, että pääosa valinnoistani perustuu pelkoon – eikä rakkauteen. – Haastoin itseäni lisää ja kysyin: entä jos alkaisin perustaa kaiken tekemiseni rakkauteen, runsauteen ja eheyteen. Se kasvatti suurta luottamusta. Jopa kvanttifysiikan uudet tutkimukset osoittavat, että maailma ei olekaan ympärillämme, vaan mielessämme. Silloin ns. Jopa eläimet tulevat luoksesi ystävällisessä hengessä ja paranemisia tapahtuu luonnostaan. Itse kuitenkin tein näin viisi vuotta joka päivä. luonnonlakien mukainen maailma on lopulta vain havaitsijan sisällä. Mitä tapahtuisi silloin omalle havaitsemiselleni. Silloin myös ihmeet tulevat hyvin luonnollisiksi tapahtumiksi. Eli maailma ja tietoisuus kulkevat käsi kädessä. – Maailma ei edes näyttäydy ulkopuolellamme, ellei joku ole sitä havaitsemassa. – Kysyin itseltäni: miksi teen työtä, josta en pidä. – Jeesus oli hyvä esimerkki valaistuneesta ihmisestä, jota keho ei rajoittanut. Ei mikään estäisi jopa kuolleitten heräämistä. Siksi hän pystyi ristillä roikkuessaan sanomaan: Anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät, toteaa Hoffmeister. Juuri niin luonnollista oli elää mielen vapaudessa ilman syyllisten etsimistä politiikasta, uskonnosta sen enempää kuin maailman tapahtumistakaan. Rakkaus yltää kivun tuolle puolen Rakkaus yltää kivun ja kärsimyksen tuolle puolen. sanoo Hoffmeister. Koin tarvitsevani jotain muuta apua. Hän ei aina tiennyt, missä nukkuisi seuraavan yön. – Olet kuin lapsi, joka on avoin, utelias, läsnäoleva, etkä niin kuin aikuinen, jolla on mielipiteitä, agendoja ja kriittisyyden aiheita. Hoffmeister kertoo harjoitelleensa rakkauden valintoja aikansa. Jeesus oli sitoutunut siihen, kuka Hän oli, joka päivä. Teksti ja kuvat: Merja Kiviluoma David Hoffmeister oli mukana kirjailija, sosionomi Sanna Suutarin ja toimittaja Merja Elisabethin Kuori murtuu -keskusteluissa
Pikkulinnut laskeutuivat pian korkeuksista järvenselälle. Kesti hetken, ennen kuin hän sai silmänsä kunnolla auki. Kotirantaa ja kalliota ei näkynyt missään. Siksi hän kalareissullaan taivaankannen jyristessä hakeutui nopeasti lähimmälle kalliolle ja veti veneensä rantaan. Hän kyyrötteli kumisaappaissaan sateelta piilossa kallion päälle ajautuneen lahon juurakon suojissa, kun musta myrsky pauhasi hänen päällään ja vasamoita viskoutui kaikkialle hänen ympärillään. Eetu pyörähti kuperkeikalla kivikkoon ja parkaisi. Eetu nousi rinnettä ylös, kunnes tuli aukiolle, jonka keskellä paloi nuotio, suuri kuin kokko. – Miten ihmeessä minä pääsen täältä pois, hän mutisi ja lähti sitten tutkimaan rantaa. – Mitä ihmettä täällä tapahtuu, Eetu kuiskasi itsekseen, mutta ääni mylvikin hänen sisältään rähisevänä myrskynä, joka sai aikaan pienen puhurin tyynellä järvellä. Vene irtosi rannasta kuin ammuttuna. Kun hän katsoi ympärilleen, kaikki näytti vieraalta. Edes lintuja ei kuulunut. Hän hyppäsi veneen laidan yli tuhdolle niin ketterästi, että paattiparka lähes kierähti ympäri ponnistuksen voimasta. 15 Ukkosvasara E etu tiesi, että ukonilmalla pitää pian hakeutua pois vedestä ja pysytellä pois korkeiden puiden alta. Eetu potkiskeli veneensäpäleitä jaloissaan ja harmistui. Eetu naurahti ja poimi airot käsiinsä, asetti ne hankaimiinsa, laski lavat veteen, vilkaisi taaksensa ja nykäisi. Metsä oli kuitenkin avaraa ja helppokulkuista. Ne olivat luonnottoman suuria ja ne tuntuivat jotenkin sähköisiltä, eläviltä suorastaan. Hän kiskaisi jälleen. Törmäys oli raju. Rannalla kasvoi jättimäisiä koivuja – niin korkeita, että ne latvoillaan peittivät auringon. Yhdellä ainoalla rivakalla vedolla Eetu huomasi päätyneensä keskelle järveä ja jättäneensä jälkeensä sellaisen aaltovanan, että järven kivinen pohja paistoi uran keskellä ja kalat pomppivat hädissään vanaa reunustavien vesipatsaiden laidalta toiselle. Eetu työnsi veneensä vesille ja hämmästyi, kuinka kevyesti sateessa turvonnut vanha puupaatti nuoren pojan voimasta liikkui. Nuotion vieressä kimalteli ihmeellinen esine. Eetu hieraisi käsiään ja tarttui sitten uudestaan kiinni airoista. Ranta muuttui vaikeakulkuiseksi, joten Eetu päätti mennä syvemmälle metsään. Eetun päähän koski. Eetu meni varovasti lähemmäs. Vene pinkaisi vauhtiin niin nopeasti, että tuuli suhisi Eetun korvissa ja häntä hiukan huimasi. Elokuiset ampiaiset pörräsivät jälleen vihaisina etsien mettä rannan vähistä kukkasista. Hän huhuili, mutta kukaan ei vastannut. Esineessä oli taidokkaasti koristeltu puinen varsi, pitkä kuin pylväs ja sen päässä killui valtava kultainen möhkäle.. Yhtäkkiä vene rysähti rantakiviin ja pirskoutui säpäleiksi. Jättimäiset puut olivat aavemaisia. Ukkonen pyyhkäisi ohi melko nopeasti. Kesän ehkä viimeinen ukonilma oli kuitenkin raju ja siihen oli latautunut vihmovaa voimaa, joka jäi kytemään ilmaan sähköisenä verkkona
No, tule ja kokeile! Kokeile, paljonko Taaran vasara painaa! Nuotio ojensi vasaran kohti Eetua. sinut. Ja sitten vasta ihme tapahtuikin: nuotio nousi seisomaan! Tuli otti kuin ihmisen hahmon ja käveli vakaasti Eetun luokse. – Minä olisin vain tahtonut kokeilla, kuinka painava se on, Eetu kuiskasi. Eetu säikähti ja perääntyi muutaman askeleen. Kohta hänen lävitseen kulki valtava sähkövirta. tulimies kysyi, – En tajua sitä ollenkaan, Eetu vastasi. – Vaikka en kyllä arvannut, että näin nopeasti minut löydät. Joskus Eetu oli tarttunut sormellaan sähköaitaan ja saanut siitä sähköiskun, mutta se oli vain pikkuruinen nipistys verrattuna tähän kokemukseen, joka ravisteli niin, että henki salpautui. Sillä minä taon vasamia taivaalle, nuotio vastasi ja poimi vasaran takaisin kouraansa ja asetti sen hellästi rinteen nurmelle. – Se on ihan vanha juttu. Tuntui, kuin koko maailman raskaus olisi istutettu Eetun niskaan. – Tietysti. Vähitellen sähkövirta laantui, ja tilalle tuli valtava paino. Juuri kun Eetu oli koskettamaisillaan vasaraa, nuotio leimahti kohti taivasta ja maa alkoi jyristä. – Sinähän oletkin melkoinen pikkupoika, nuotio myhäili. Olin nimittäin päiväunilla, se jatkoi. Hän huomasi olevansa tavattoman väsynyt. – Kuolevainen, kuvittelee koskevansa Taaran vasaraan, nuotio sähisi ja silitti hellästi vasaran vartta. Niin kiehtova esine kuitenkin oli, että Eetu ei voinut antaa tilaisuuden mennä ohitseen. Etkö jo arvaa. Taaran vasara. Sitten tuli hiki ja sitä seurasi kylmyys. – Niinhän minä olen, Eetu vastasi ja huomasi silmiensä kostuvan. – Minä istuin tuolla kalliolla myrskyä piilossa. – Sinä huvitat minua, ihmislapsi. Ojenna se tänne, Eetu sanoi. – Hyvä on. – Juuri äskenhän ukkosti, Eetu totesi. Siksi sinä olet nyt niin voimakas, että pystyt soutamaan järven läpi kahdella vedolla ja kykenet kannattelemaan minun vasaraani. – Ottaa nyt tuosta vaan ukkosvasara käteen. Jättimäinen vasara, kaunis ja pelottava kuin mikä. väliä, olen kuka olen ja sinä olet nyt siinä. Hän halusi nähdä syvemmälle siihen olentoon, jonka kanssa jakoi tämän ihmeellisen hetken. Tuliukko seisoi yhä hänen edessään ja oli aivan hiljaa. Kuinka painava! Ha, ha, ha, ha, tulinen hahmo jyrisi ja tempaisi jättiläisvasaran kouraansa kevyesti kuin höyhenen. – Älä koske siihen, kokko jyrähti. – Se johtuu siitä kalliosta, tulimies rätisi. – Tiedän minä senkin, nuotio vastasi ja kävi istumaan. Ja kun oikein tarkkaan katsoi, jossain siellä, missä saattoi kuvitella olevan pää, kiilui myös pari syvänmustia silmiä. Ja kun minä sitten lähdin taas soutamaan, vene meni aivan hirveää vauhtia ja törmäsi kohta tänne rantaan ja sitten minä löysin tämän ja... Ihmeellistä taikavasaraa, jonka tulinen mies oli hänelle ojentanut ehkä vain pilkatakseen. Eetu halusi luottaa tulimieheen. Eetu kysyi. Se se oli. – Kyllä kai minä sen tiedän, nuotio vastasi. Varovasti Eetu kohotti kätensä. Silmät olivat ikivanhat ja oudolla tavalla lempeät. – Kuinka painava. 16 – Ukkosvasara. Yhtäkkiä hän muisti kodin ja mietti äitiään ja kissaansa ja omaa sänkyään, komeroa, joka oli täynnä kuivia ja pehmoisia vaatteita. Jos ukonilmalla asettuu kalliolle, saa itseensä kiven ja tulen voiman. Sinä ihan itse pyysit sitä. Se näytti valtavan painavalta – miten ihmeessä se oli tänne päätynyt. – Minäkö. Ei ole ihan tavallista. – Enkä varmana pyytänyt! Eetu huusi ja huomasi, että hänen äänensä jyrisi melkein yhtä kovaa kuin tulimiehellä.. Hän halusi silittää vasaran vartta, viedä sormensa sen taidokkaisiin kaiverruksiin ja tunnustella vasaran kultaisen pään viileää pintaa. Tuli ei tarttunut varren puuhun, mutta koristekuviot alkoivat hehkua sähköistä valoa ja kultainen pää kipunoi. Vaan ei sen niin – Vasara, Eetu kuiskasi. – Tiedätkös, miksi olet nyt siinä. Eetu kannatteli käsissään Taaran vasaraa. – Kuka sinä sitten olet, Eetu rohkaistui kysymään. Eetu kohotti kätensä epävarmana – hän tajusi kyllä, ettei millään jaksaisi kannatella vasaraa hetkeä kään, vaan se putoaisi heti hänen kädestään ja pahimmassa tapauksessa murskaisi varpaat. Lopulta olo tyyntyi ja jäljelle jäi vain tunne siitä, että käsien päällä lepäsi jotain suurta. Hän etsi katseellaan nuotiosta silmiä
Kohta hän törmäsikin kotilaituriin ja kapsahti suoraan äitinsä syleilyyn. Ihme kyllä tulinen kosketus ei polttanut lainkaan. Vedessä killui mahtava kultainen pursi, jonka kylkiin oli kaiverrettu samanlaisia koristeita kuin ukkosvasaraankin. Eetu nousi istumaan ja huomasi, että satumainen kultainen pursi oli poissa. Tule, hyppäähän vaunuihin, niin minä näytän sinulle, missä me olemme. – Näin! Näin meillä toimitaan, tulimies räkätti ja taputti Eetua tuttavallisesti olalle. Pohja ei tullut koskaan vastaan – sen sijaan Eetu saattoi pian erottaa edessään kuin kirkkaan kalvon, jonka takana päilyi toinen todellisuus. – Eipä siinä, kiva kun kävit! Ehkä nähdään taas joskus, ukko jyrisi ja kävi maahan pitkäkseen. – Kasta se ensin hopeaan ja sitten heilauta. Kaisa-Liisa Ikonen Tulimies alkoi nauraa. Lannistuneena Eetu lähti paarustamaan kohti rantaa. Ihmeellistä taikavasaraa, jonka tulinen mies oli hänelle ojentanut ehkä vain pilkatakseen.. Lohikäärme veti kultaisia vaunuja kohti taivaankantta, joka vähitellen paljastui korkeiden koivujen kätköstä. – Mutta miten minä pääsen kotiin. – Ensin tankataan, tulimies huusi ja ohjasi vaunut lähemmäs maljaa. 17 paljastuneeseen säiliöön. Sitten he ampaisivat matkaan. – Ei tämä ole kuule niin vakavaa. Eetu alkoi soutaa. Pian Eetu huomasi hyvin pystyvänsä hengittämään järven sisällä, vaikka lohikäärme kiskoi heitä yhä syvemmälle. Hän avasi vaunun takaosan ja antoi hohtavan nesteen virrata sieltä Eetu kannatteli käsissään Taaran vasaraa. Tulimies sieppasi vasaransa ja istui vaunuihin. – Mutta minun veneenihän meni säpäleiksi, Eetu parkaisi. se kysyi ja ojensi vasaran jälleen Eetulle. – Miten se voi olla tuolla! Mehän katsomme sitä ylhäältä päin! Ja miksi kaikki tuolla alhaalla on niin kelmeää. Kuin tyhjästä mäen päälle ilmestyi kauniit kultaiset vaunut, joita veti ihan oikea lohikäärme. – Siinähän sinä olet, äiti sanoi ja suudelma otsalla poltti kuin salama. Tulimies huusi niin, että tanner jyrisi. Mutta taivaalla ei paistanutkaan aurinko, vaan mahtava hopeinen malja, joka läikkyi hohtavaa nestettä laitojensa yli. Mutta hän ei jaksanutkaan enää kannatella vasaraa! Eetu rymähti maahan rähmälleen ja parkaisi kivusta, mutta ääni ei enää lähtenytkään syvältä hänen keuhkoistaan kuin ukkosen jyly. Tulimies ohjasti lohikäärmeen takaisin järven pintaan ja pyöräytti sitten vaunut ketterästi kohti jättiläiskoivujen peittämää rinnettä. Tulimies nauroi aina vaan. Aamuyöllä Eetu heräsi äitinsä ääneen. Sitten hän heilautti, ihan varovasti vain, ja vasaran päästä sinkosi salama suoraan metsän laitaan. Sitten matka jatkui alas, kohti järvenpintaa ja suoraan sen läpi. Tulimies haukotteli ja nakkasi vasaran kohti Eetua. Hän kastoi vasaran päätä säiliöön ja tunsi, kuinka varressa aaltoili kipunoiva voima. Eetu astui veneeseen ja huomasi, että upea pursi oli kauttaaltaan pehmustettu pehmeillä turkiksilla. Eetu kuulosteli hetken, pimeässä oli hankala erottaa, mistä juuri äidin ääni kuului. – Kyllä se sinut vielä kantaa. Hän oli niin lamaantunut kaikesta, että ei osannut tehdä muuta kuin totella. – Pistäpä sinä tämä talteen, minua väsyttää, ukko totesi ja Eetu yritti ottaa kopin. Mutta nyt se tuntui aivan erilaiselta, se oli lämmin ja lempeä. Hän istui vanhan veneensä märällä tuhdolla ja kuuli, kuinka airot kitisivät kuivina hankaimissa. Eetu tunsi taas, kuinka valtava sähkövirta kulki hänen lävitseen. Eetu katsoi kauhistuneena tulimiestä ja tarttui vasaraan. Tästä voi tulla ihan hyvä juttu. Rannalla vilkkui kymmeniä valoja, koirat haukkuivat ja kaikki huutelivat Eetun nimeä. – Se ei ole minun ongelmani. Hän viittoi Eetua istumaan viereensä, ja poika totteli. Mutta tähtää tarkasti tuonne rinteeseen! Ethän halua, että kotisi palaa poroksi. Varmaan niin kuin tulitkin. – Jaha, taitaa olla pojan kotiinlähtöaika, tulimies totesi. – Tuohan on minun kotini! Eetu sanoi. – Täällä, Eetu yritti, mutta kurkusta pääsi vain karkea korahdus. – Haluatkos vähän huvitella. Kun hän pääsi siihen paikkaan, jossa paatti oli törmännyt louhikkoon, hän ei ollut uskoa silmiään. Se osui korkeaan puuhun, jonka latva halkesi. Hyvää yötä nyt. – Hei, mehän hukutaan! Eetu huusi, mutta tulimies vain nauroi. Eetu asettui makaamaan ja nukahti heti
Halauspuu-metsästä voi adoptoida oman puun Yläoksien lomasta aikamatka universumiin Puuta halaavia Pentti Romo kehottaa ensin rauhoittumaan, kiirettä ei saa olla. Romo on monin tavoin vakuuttunut metsän hoitavasta voimasta. Adoptioajat ovat 1, 3 tai 5 vuotta Halauspuu-metsästä voi adoptoida puita määräajaksi. Lähdevettä on tuotu juotavaksi ja kahvivedeksi. Onnellisuuden korkein aste Metsän hoitavan voiman tarjoaminen kanssaihmisille oli Pentin ajatuksena, kun hän ideoi Vihdissä Selin kylässä Perkolan tilallaan olevan Halauspuu-metsän, joka avattiin heinäkuun puolivälissä yleisölle. – Tehdä hyvä teko tuntemattomalle ilman mitään vastavuoroisuutta. Yhden vuoden adoptointi maksaa 60 euroa. Adoptioajat ovat 1, 3 tai 5 vuotta. 18 M etsästä tullessani olen aina tullut sieltä pois paremmalla mielellä, kertoo Halauspuu-metsän omistaja Pentti Romo, 65. Halauspuu-metsä sijaitsee Vihdissä Selin kylässä lähellä Nurmijärven Lepsämää 30 hehtaarin metsäalueella, jossa kuljetaan merkittyjä polkuja pitkin. Metsään rakentamansa laavu oli hänelle tärkeä paikka tehdä surutyötä, kun hänen vaimonsa kuoli 2007. Tulisijalla saa paistaa eväitään. Olen lukenut, että tämä on onnellisuuden korkein aste. Samalla Pentin kaatuneista ja hyönteisten tuhoamista puista rakentamalla laavulla saavat nyt rauhoittua myös Halauspuu-metsän kävijät
19 ja kolmen vuoden 160 euroa. Olen lukenut, että tämä on onnellisuuden korkein aste. Puuta halatessa ensin rauhoitutaan Halauspuu-metsän kautta Pentti Romo haluaa antaa puita adoptoivalle myös kokemuksen puun omistamisesta. Yläoksien lomasta sinulla on mahdollisuus tehdä metafyysinen matka universumiin. Laavulla on Pentti Romon yksi innovaatio. Halauspuun konttorin työpöytänä on myrskyn kaatamasta, 150-vuotiaasta männystä tehty pirttikalusto. Pentti Romon mukaan keväällä lähde aivan pulppuaa. Polkujen varrelle sijoittivat lähde, laavu, kalliopolku ja peikkometsä sekä vähän pidemmällä oleva jäkäläpolku. Pentti Romo tulee tarvittaessa opastamaan poluille ja kertomaan alueesta enemmän. Adoptiosta tehdään adoptiosopimus, joka antaa halauspuun adoptoijalle mahdollisuuden liikkua alueella merkittyjä polkuja pitkin ilman rajoituksia. Samalla saat kokea, miten pieniä me olemme. – Keskity kuuntelemaan oman sydämesi syke, pidä silmät suljettuina. Tämän puun adoptoija on syntynyt 1926. Puuta halaavia Romo kehottaa ensin rauhoittumaan, kiirettä ei saa olla. Käytöstä poistuneen pyykkikoneen rumpuosasta on tehty piengrilli. Halauspuun ”konttorina” toimii Pentti Romon pihassa oleva 170-vuotias päremökki. Laavulla on isompikin tulisija isommalle porukalle eväiden valmistamiseen. – Tehdä hyvä teko tuntemattomalle ilman mitään vastavuoroisuutta. Päreseinät Romo uusi viime kesänä. Puun adoptoineet ovat oikeutettuja osallistumaan erilaisiin tapahtumiin alueella. Merkittyjä polkuja on yhteensä kaksi kilometriä. Adoptoimaansa puuhun saa laittaa oman linnunpöntön. Halauspuu-metsäalueella on polkua pitkin mahdollisuus kävellä katsomaan luonnontilaista lähdettä. Hetken päästä avaa silmäsi ja anna katseen kulkea männyn runkoa pitkin. Samoin hän haluaa muistuttaa ihmisiä metsän monikäyttöisyydestä sekä metsäluontoa kunnioittavasta metsänhoidosta, siihen eivät Romon mukaan kuulu järeät, isoja aukkoja kertaheitolla tekevät metsäkoneet. Pentti Romo haluaa kunnioittaa kaikessa luonnon rauhaa ja luonnon järjestystä.. Halauspuita adoptoivat kaikenikäiset
Muuttamalla fysiologiaa voi muuttaa tunnetta, sillä jokainen ilme ja ele heijastuu neurologiaan. 20 Minuus Läpimurrot vavisuttivat elämäntaitokurssilaisia Kaikki rakkaus, mitä t arvitsen, on jo minussa Wäärälän tupa Toivakassa jytisi, kun kurssilaiset tekivät henkilökohtaisia läpimurtoja. Tanssi luo iloa!
Ryhtyä työhön hyvällä mielellä ja keksiä lapselle mielekästä puuhaa siksi aikaa. Niska on jumissa. Kuulostaako aivan hullulta. E I! Vaan voi vitsi, miten mahtava seikkailu tästä tulee! Kaikki on mahdollista! Ravistelen itseäni ja keskityn uudelleen. Taivas on harmaa, vettäkin vähän tihuttaa. Mutta tällaisen pesun otan mielelläni vastaan:. Niin minustakin. Suoriutua päivän töistä nautiskellen ja tuntea samalla itseni virkeäksi ihmiseksi ja hyväksi äidiksi. Perjantaiaamu oli vielä tavallisen tahmea, mutta vietettyäni kolme päivää ratkaisuvalmentaja Heikki Harjun kurssilla, löysin uuden näkökulman arkeen, elämään ja itseeni. Kolmipäiväisen Henkilökohtainen LÄPIMURTO -kurssin aikana tutustuin elämäni peruspalikoihin ja asetin ne uuteen järjestykseen. Olo on suorastaan vähän aivopesty. Mitä minun täytyy siis tehdä. Hymyä ei tarvitse etsiä, se on jo löytänyt kasvoille kuin itsestään. Lopulta muistin jopa elämäni tarkoituksen – sen intohimon, joka on kantanut minua kaikkien elämänvaiheiden läpi pikkulapsesta saakka. Tämä on minun elämäni! Ylitsevuotava positiivisuus tai rakkaus itseäni ja elämääni kohtaan ei syntynyt aivan yhdessä yössä – mutta melkein. Rakastan myös lastani, enkä halua kokea, että hän on minulle taakka. Lapsi ei halua herätä – ai niin, päiväkodissa on tänään koulutuspäivä, vietänkin siis pitkän työpäivän vahtien samalla vilkasta viisivuotiasta! Mitähän tästäkin tul... Ymmärsin, millaiset tunteet minua ohjaavat ja millaisia esteitä olen uskomuksillani tielleni rakentanut. Muodostan huulillani sanat: olen tosi kaunis ja upea tyyppi ja rakastan minua. Koska hyvin tehty työ tuottaa minulle paljon mielihyvää ja rakastan kirjoittamista. Miksi minä haluan sitä. 21 Kaikki rakkaus, mitä t arvitsen, on jo minussa Syksyinen maanantaiaamu. Olen niin kiitollinen lapsestani! Olen kiitollinen siitä, että saan tehdä työtä! Kiitos, kiitos, kiitos! Vielä vilkaisu peiliin. Mitä minä oikein haluan
Sillä jokainen negatiivinen tunne viestittää meille muutoksen tarpeesta. Hymyillään arasti ja plarataan kurssimateriaalia: perjantaina tarkoituksena on oppia johtamaan omia tunteita, lauantaina kukin oppii tuntemaan itsensä ja sunnuntaina aletaan johtaa omaa elämää. Kurssia on kestänyt puolisen tuntia, kun puhkean ensimmäisen kerran kyyneliin, sillä Harjun sanat osuvat ytimeen. ”Arjesta selviäminen tuntuu välillä kerrassaan mahdottomalta. Voin ja minun pitää, koska tämä on minun elämäni. Fyysiseen harjoitteluun yhdistettiin hengitysharjoituksia ja voimalauseita. Minun ei tarvitse tyytyä kompromisseihin tai antaa elämän soljua läpi niin, että kaikki on ihan ok. Ennen kurssia jokainen on kirjoittanut Heikki Harjulle ajatuksia omasta elämäntilanteestaan. Aikamoiset tavoitteet. 22 kurssin aikana opin ottamaan vastuun omista tunteistani ja teoistani. – Olen väsynyt syyttämään itseäni siitä, että voimani ovat vähissä” , pohdin omaa tilannettani ennakkoon. Ymmärsin, että voin joka ikinen hetki valita, miltä minusta tuntuu ja mitä haluan tehdä. Harju käyttää valmennuksessaan hyvin samankaltaisia metodeja kuin rääväsuisena, ratkirehellisenä ja ratkaisukeskeisenä tunnettu Robbins – hillittyyn suomalaiseen mielenmaisemaan mukautettuna tosin. On minun oikeuteni rakastaa jokaista hetkeä ja suhtautua kaikkeen niin suurella intohimolla kuin vain haluan. Voin tehdä vain asioita, jotka saavat sisimpäni hykerryksiin. Vanhanaikainen terapia ei vie eteenpäin Kurssille on kokoontunut parikymmentä naista, iältään noin 25–60-vuotiaita. Eräs valmennuksen kiintopisteitä on se, että murheita ei tarvitse yrittää kestää, mutta niitä ei ole syytä myöskään väistellä. ”Päivä päivältä voin paremmin ja paremmin!”. Kiireisiä uraäitejä, eronneita yksinhuoltajia, elämänsä suuntaa etsiviä opiskelijoita, väsyneitä kilttejä tyttöjä ja tyhjyyden tunteen kanssa kamppailevia hapuilijoita. Kurssiaamut aloitettiin herättelemällä kehoa ja mieltä Wäärälän pihalla. Kuinka pitkään olenkaan vellonut jaksamattomuuden tunteessa, miten olenkaan antanut sen ottaa minusta vallan! – Kun masentunut ihminen menee terapiaan, häneltä kysytään, miksi olet masentunut ja sitten kurjuutta möyritään pohjamutia myöten. Toivon, että kurssilta saisin joitain työkaluja elämän ruuhkavuosissa luovimiseen, mutta kovin korkealle en odotuksiani ole asettanut. – Miten ihmeessä voin olla varma siitä, että elämä kantaa. Oleellisempaa olisi kysyä: mitä sinä haluat tuntea. Vapaus on yhden ajatuksen päässä Heikki Harjun oppi-isä on amerikkalainen elämäntaitovalmentaja Anthony Robbins. On kysyttävä itseltä oikeat kysymykset ja vastattava niihin rehellisesti, jotta olisi mahdollista kasvaa ihmisenä ja jatkaa matkaansa eteenpäin
Mitä jos en ole tarpeeksi hyvä. Miten tästä selvitään. Sen lisäksi, että kurssilla opiskellaan teoreettisesti Robbinsin ja muiden ”uuden aallon psykologian” edustajien aatteita, saadaan myös vertaistukea muilta osallistujilta. Älä kysy näin: Olenko riittävä. Olenko tarpeeksi hyvä. Kysy itseltäsi näitä voimaannuttavia kysymyksiä: Miten voin juuri nyt rakastaa vieläkin enemmän. Huomaako kukaan. Mitä voin oppia tästä. Heikki Harju uskoo, että jokainen voi luoda elämästään omien unelmiensa näköistä ja auttaa muita tekemään samoin.. Miten voin suojella itseäni. Miten voin juuri nyt arvostaa vieläkin enemmän sisälläni olevaa rakkautta ja johdatusta. Aina välillä Harju ottaa tehtäväkseen muuttaa jonkun osallistujan ajatusmaailmaa mielikuvaharjoitusten ja johdattelevien kysymysten avulla. 23 – Olemme aina vain yhden ajatuksen päässä vapaudesta, Harju toistaa monta kertaa viikonlopun aikana. Miten voin käyttää tätä itseni ja muiden hyväksi tulevaisuudessa. Onko kaikki hyvin. Mitä jos kukaan ei huomaa. Kuinka voin saada kaikki iloiseksi. Mikä on tämän tapahtuman voimaannuttava tarkoitus. Luottamuksen ilmapiiri on hämmentävä ja ihmiset uskaltavat kertoa tunteistaan ja ajatuksistaan hyvin avoimesti. Näitä kohtaamisia hän kutsuu interventioiksi
Mitä sinun täytyy tehdä, että saisit rakkautta. Kaikki katsovat häntä ja huoneen rakkaudellinen energia tulvii yli laitojen. Hän lähestyy puhujaa ja sanoo: – Sinä haluat siis rakkautta. Sisäinen rauha löytyy lähempää kuin uskoisikaan: on vain opittava tuntemaan itsensä ja ymmärtämään reaktioitaan.. Kaikki se rakkaus, mitä tarvitset, on jo sinussa. Tältä Läpimurto-kurssilta olen saanut valtavasti konreettisia työkaluja oman minätietoisuuden lisäämiseen. Heikki tarttuu naista kädestä, taluttaa hänet huoneen toiseen laitaan ja pyytää nousemaan tuolille. – Ymmärrätkö. Heikki Harju kuuntelee rauhallisesti ja nyökyttelee. – Kaikki se rakkaus, mitä tarvitset, on jo sinussa. Vaikka Heikki puhuu vain yhdelle, jokainen tuntee läikähdyksen sisällään: sillä jokaisessa meissä asuu se sama rakkaus, se ei vain ole aikoihin saanut lupaa tulla esiin. Että voisit kokea olosi rakastetuksi, sinun täytyy rakastaa itse itseäsi. Kukaan ei koskaan ota minua syliin ja kerro, kuinka tärkeä olen, joku kurssilaisista kertoo. Teemme valintoja joka hetki Viikonloppu on täynnä pieniä ihmeitä, oivalluksia, arjen läpimurtoja. Salissa on aivan hiljaista, moni pyyhkii kyyneleitä. Moni huomaa pitäneensä itseään näkymättömässä vankiJyväskyläläinen Johanna Kemppainen on osallistunut Heikki Harjun kursseille jo kolme kertaa. Vaikka sinä tuntisit kuinka voimakkaasti tahansa, ei sinulle välttämättä vastata samalla intensiteetillä. Saimme mahtavia työkaluja parisuhteemme hoitamiseen ja kesällä kävimme vielä uudestaan etsimässä intohimoa Liekehtivä parisuhde -kurssilta. Ja kun otat sen käyttöösi, siihen myös vastataan. Kaikki se voima, mitä tarvitset, on jo sinussa: ainoastaan itse asettamamme säännöt estävät meitä kokemasta sitä, Heikki toistaa ja tuolilla seisova nainen vie kätensä sydämelle ja alkaa itkeä – onnen kyyneleitä. Kaikki nauravat, myös tuolilla seisova nainen vapautuu. – Niinkö. Heikki katsoo häntä hetken ja heittäytyy sitten yhtäkkiä toisen kurssilaisen jalkoihin: – Minä rakastan sinua! Ymmärrätkö! Minä vain haluaisin, että huomaisit minut! Anna minulle rakkautta, anna! Kurssilainen tuijottaa häntä hölmistyneenä ja arvata saattaa, että Heikki ei kaikesta intohimostaan huolimatta saa vastarakkautta. Muistiinpanovälineiden lisäksi nenäliinat tulivat kurssilla tarpeeseen. Hänen läsnäolonsa on voimakasta ja katse intensiivinen. 24 Interventiossa tunteet konkretisoituvat Minulla on suuri rakkaudentarve. – Kaksi vuotta sitten tulimme mieheni kanssa parisuhdekurssille ajatuksena, että lähdemme kotiin joko yhdessä tai erikseen. Tulehan tänne. En koe itseäni rakastetuksi. – Minun täytyy olla kiltti, lempeä ja ymmärtäväinen, aina olemassa muita varten. Naisen hartiat kiipeävät jännityksistä korviin, jalat etsivät tasapainoa, eivätkä kädet tiedä, mihin mennä
Ratkaisuvalmentaja Heikki Harju kannustaa ihmisiä kohtaamaan omat tunteensa ja kehittämään tunnekuntoaan: säännöllisesti koettujen tunteiden laatu kertoo elämänlaadusta. Maailmankuva mullistuu, kun huomataan, että oma mentaalinen sääntökirja ydinuskomuksineen on kirjoitettu vanhentuneiden ja epätosien väitteiden pohjalta. Valitsemme, mihin keskitymme. Mitä todella kaipaamme syvällä sisimmässämme. – Maalaa ytimesi valkoiseksi, jos et pidä siitä tummana!. heikkiharju.com. – Joka hetki teemme kolme tiedostamatonta valintaa. Kukaan ei käänny takaisin turvallisen saunan lämpöön, sillä kaikki tietävät, mitä onnelliseen elämään oikeasti tarvitaan: 1 – 2 – 3 – ja hyppy! Teksti ja kuvat: Kaisa-Liisa Ikonen Tutustu Heikki Harjun ratkaisuvalmennuksiin osoitteessa HYPERLINK ”http://www.heikkiharju.com/”www. Tämä prosessi on nopea ja tiedostamaton – niin kauan että sen ottaa tietoisesti käyttöön, Harju lataa. 25 lassa: unelmatyötä ei olla tavoiteltu siksi, että ajatuksista ja kokemuksista on syntynyt valheellisia riittämättömyyden uskomuksia. Mietitään, miten ja millaisissa elämäntilanteissa minäkuvamme on rakentunut ja onko se oikeasti tosi: olemmeko rakentaneet itsemme sellaiseksi kuin muut halusivat. Ja hän muistuttaa siitäkin, että kaikki ajatukset ja uskomukset ovat lopulta vain ilmaa, energiaa, ja niille voi siksi tehdä mitä tahansa: – Maalaa ytimesi valkoiseksi, jos et pidä siitä tummana! Jos kivireppu on täynnä arjen murheita, heitä se pois harteilta – ei sitä oikeasti ole olemassa! 1 – 2 – 3 – ja hyppy! Intensiiviset kurssipäivät ovat pitkiä ja täynnä tunteita. Pelottaa vähän, mutta pelosta ei koskaan pääse vapaaksi, ellei opettele käyttämään sitä hyväksi. Sitten pohdimme, mitä se tarkoittaa ja seuraavaksi päätämme, mitä aiomme tehdä. Henkilökohtainen LÄPIMURTO -viikonloppujen lisäksi Harju järjestää ratkaisuja parisuhdevalmennuksia yksityishenkilöille ja ryhmille. Enhän minä kaipaa elämääni varmuutta, minä koen paljon suurempaa halua auttaa muita , joku henkäisee selvitettyään persoonansa tarvehierarkiaa. Välillä palataan muistoihin, lapsuuteen saakka. – Joskus kun menettää unelmansa, löytää tarkoituksensa, Harju lohduttaa kun elämän tukipilarit murenevat. Hiivitään sateen kastelemalle laiturille, järvi aaltoilee mustana ja uhkaavana. Illalla Wäärälän rantasaunan hämärissä keskustelu naisten kesken vain jatkuu: jokainen on oivaltanut jotain, jokainen on saanut voimaa ja rohkeutta
Etsiessään lisää työkaluja valmennettavien auttamiseen, Harju tutustui Anthony Robbinsin ajatuksiin ja lähti opiskelemaan Robbins-Madanes-instituutin strategiseen interventiokoulutukseen. Kokemus on taianomainen: jokainen voi tehdä ja saavuttaa mitä tahansa! Millaisia haasteita työhön liittyy. Jos asiakas on aivan puhki, täytyy lähteä rakentamaan koko ihminen uudestaan: vaaditaan useita ahaa-elämyksiä ja läpimurtoja. Hän teki valtavasti töitä haaveensa saavuttamiseksi, mutta elämällä olikin muita suunnitelmia hänen varalleen. Missioni onkin auttaa ihmisiä ymmärtämään syvemmin itseään ja toisiaan ja sitä kautta kehittää ihmissuhteitaan ja elämänlaatuaan. Millaisia tavoitteita ja tulevaisuudennäkymiä sinulla on työsi suhteen. Toisen vapautuminen synnyttää itsessänikin iloa ja kykyä nähdä maailma niin rajattomana kuin se onkin. Miten viikonloppu mielestäsi onnistui. 26 Ratkaisuvalmentaja Heikki Harju uskoo, että jokaista voi auttaa – Jokainen voi tehdä ja saavuttaa mitä tahansa! R atkaisuvalmentaja Heikki Harju haaveili koko lapsuutensa ja nuoruutensa jääkiekkoilijan urasta. Mitä työ sinulle antaa. – Asiakkaitani yhdistää se, että heillä on aina joku ”tilanne päällä”: elämä takkuaa joko ihmissuhteissa, työssä tai heillä on sellainen olo, että elämä ei kulje kohti tavoitteita ja unelmia, vaikka niin tahtoisi. Unelmani on järjestää Läpimurto-seminaari, johon kokoontuisi ainakin sata ihmistä. Oli myös hienoa seurata, kuinka kurssilaiset silmin nähden vapautuivat ja kokivat syvää yhteyttä paitsi itseensä, myös toisiinsa. – Ihmisten muutosprosessien seuraaminen tuo varmuutta siitä, että jokaisella on avaimet vaikuttaa omaan tulevaisuuteensa. Ratkaisuvalmentajana en ole sitoutunut mihinkään koulukuntaan, vaan pyrin auttamaan asiakkaita lähestymään ongelman ratkaisemista mitä erilaisimpia reittejä. Minussa syttyy valtava liikutus ja onnellisuus silloin, kun joku avautuu omille kyvyilleen sekä voimalleen vaikuttaa elämäänsä ja liekittyy sen myötä. – Uskon, että kaikkia voi auttaa, mutta se auttaja en välttämättä ole aina minä. – Minulla on viikonlopusta tosi hyvä fiilis. Joskus tähän prosessiin tarvitaan paljon tukea muun muassa asiakkaan lähipiiriltä. Harju päätyi opiskelemaan Varalan urheiluopistoon liikunnanohjaajaksi ja perusti pian valmistumisensa jälkeen oman personal trainerja ravintovalmennuspalveluita tarjoavan yrityksen. Jos elämässä ei ole ollenkaan positiivisia kokemuksia, joiden varaan voisi rakentaa itsensä uudestaan, niitä täytyy synnyttää mielikuviin, ja se on aika iso työ. Vuodesta 2012 lähtien Harju on tarjonnut Ratkaisuvalmennusta yksityisille ihmisille, pariskunnille ja erilaisille ryhmille. Ydinuskomukseni on, että vasta kun ymmärrän ongelmaa, voin auttaa ratkaisemaan sen. Kaisa-Liisa Ikonen – Ihmisten muutosprosessien seuraaminen tuo varmuutta siitä, että jokaisella on avaimet vaikuttaa omaan tulevaisuuteensa.. Ihmispaljous kumuloi läpimurtoihin tarvittavaa energiaa! Toivakan Wäärälässä järjestetty Läpimurtoviikonloppu oli ensimmäinen laatuaan. Mitä ratkaisuvalmentajan työ tarkoittaa. – Haastava asiakas on sellainen, jonka tilanne on todella monisyinen ja jonka juuret ovat syvällä. Minusta tavoitteeseen päästiin hyvin ja itsekin tein kurssin aikana useita läpimurtoja: uskoni vahvistui, että tämänkaltainen koulutus toimii myös Suomessa. – Tavoitteeni on opiskella master-tason sertifikaatti Robbins-Madanes-koulutuksessa. Sen myötä saisin spesiaaleja läpimurtotyökaluja, joiden avulla pystyisin laajentamaan osaamistani yksilöja pienryhmätyöskentelystä vielä laajemmaksi. Voiko kaikkia auttaa. Wäärälän ympäristö ja henkilökunta olivat täydellinen yhdistelmä kurssin pitämistä ajatellen. Jos luokseni tulee asiakas, jonka ongelmien käsittelyyn minulla ei ole vielä työkaluja, ohjaan hänet eteenpäin esimerkiksi ratkaisukeskeiselle psykoterapeutille. Tavoite ei ollut niinkään käydä läpi agendaa, vaan tarjota ihmisille ratkaisuvälineitä omaan elämäänsä
27 K UKA . Heikki Harju 4,5 vuotta ja Lumikki 10 kuukautta mahdollista!
Haraldsson tietää, että monet ihmiset saavat yhteyden vainajaan. Professori Erlendur Haraldsson on suorittanut laajoja paranormaaleja ilmiöitä koskevia kyselytutkimuksia ja selvitellyt kuolinvuodekokemuksia yhdessä parapsykologi Karlis Osisin kanssa.. 29 Tutkimusaiheena parapsykologia Ihmeitä, kuolemankokemuksia ja jälleensyntymämuistoja Monet ihmiset saavat yhteyden vainajaan Emeritusprofessori Erlendur Haraldsson on tehnyt pitkän työuran paranormaalien ilmiöiden tutkimisessa
Rhinen johdolla American Institute of Parapsychologyssa. Tämän kokemuksen myötä heillä on ilmeisesti turvallisempi kuolla. – Kaksi kolmasosaa ihmisistä kertoivat kokeneensa jotakin yliluonnollista. Vastaavia tutkimuksia on tehty jo 1800-luvulla. Ala jotenkin vetosi minuun, vaikkei itselläni ole aiheesta radikaaleja kokemuksia. – Tyypillistä on, että kuolemaa lähestyvät potilaat näkevät jonkun edesmenneen sukulaisen tai ystävän, joka tulee heitä noutamaan. Hän sai minutkin kiinnostumaan alan tutkimuksista. Myöhemmin opiskelin hänen alaisuudessaan ja suoritin tohtorin tutkinnon. Filosofiasta parapsykologiaan Paranormaaleista ilmiöistä Haraldsson kiinnostui opiskellessaan filosofiaa ja psykologiaa muun muassa Skotlannin Edinburghissa ja Saksan Freiburgissa. Lääkärien sekä hoitajien kautta Kuolemanrajakokemuksia tutkittaessa haastattelun kohteena ovat yleensä potilaitaan seuranneet lääkärit ja sairaanhoitajat. Haraldsson on tehnyt empiirisiä tutkimuksia ihmisten uskomuksista, kuolemanrajakokemuksista, lasten menneiden elämien muistoista sekä intialaisista ihmeidentekijöistä. Kuolemanrajakokemuksia ovat tutkineet erityisesti lääkärit, jotka ovat kuolevien kanssa tekemisissä. Tutkijana koen tärkeäksi olla neutraali näiden asioiden suhteen. Kyselyt toistettiin 2006–2007, mutta muutosta tilastoihin ei ollut havaittavissa. Vuosia myöhemmin LänsiEuroopassa tehtiin European Value Survey -tutkimus, jonka yhteydessä kysyttiin myös sitä, oliko henkilöllä ollut kontaktia johonkin kuolleeseen henkilöön. Opin tuntemaan tutkimusalan johtavia henkilöitä ja päädyin itsekin tutkijaksi. Tieteellisenä tutkimusalana parapsykologia on hankala, koska varsinaisia luotettavia mittausmenetelmiä ei oikeastaan ole. – Kyselytutkimuksissani panin merkille, että islantilaisten paranormaalit kokemukset ovat lähempänä suomalaisten kuin muiden pohjoismaalaisten ihmisten kokemuksia, hän kertoo. Työn ohessa on syntynyt lukuisia kirjoja tutkimusaiheista. Yliluonnolliset kokemukset yleisiä Haraldsson teki kyselytutkimuksia Islannissa ensin vuosina 1974–1975. Ilmiö ei siis ole aikasidonnainen. Lopuilla oli kuulohavaintoja ja muita tuntemuksia. Niinpä päädyin haastattelemaan 450 ihmistä, jotka kertoivat kokeneensa yhteyden edesmenneeseen henkilöön valvetilassaan. Kaksi kolmesta kertoi nähneensä vainajan. Hän kävi kertomassa niistä kesällä myös suomalaisille. 31 prosenttia sanoi kommunikoineensa edesmenneiden ihmisten kanssa. – Psykologian professori Hans Bender Freiburgissa oli kiinnostunut parapsykologiasta ja piti luentoja aiheesta. Niitä oli ollut 25 prosentilla. – Sittemmin Amerikassa opiskelin Dr. –Suuri osa, 41 prosenttia, kontakteista kuolleisiin on esiintynyt sinä päivänä, jolloin vainaja on kuollut.. Tällaisia kyselyjä Haraldsson teki aikoinaan Yhdysvalloissa ja Intiassa, ja niiden kohteena olivat sadat terveydenhoidon ammattilaiset. 29 N yt jo eläkkeellä oleva, islantilainen professori Erlendur Haraldsson omisti lähes koko työuransa paranormaalien asioiden tutkimiseen. – Yhteyttä vaikkapa kuolleisiin ei voida tietenkään mitata millään absoluuttisella menetelmällä. Se vastaa samaa määrää kuin Yhdysvalloissa. – Näitä lukuja tutkiessani mietin, miksei kukaan vaivaudu perehtymään tarkemmin siihen, millaisia kontaktikokemuksia ihmisillä on. Italiassa vastaava luku on korkein, 34 prosenttia. Luku oli yllättävän suuri. Kokemuksissa on myös erilaisia kuuloja näköhavaintoja, kuten kirkkaita värejä, muotoja ja musiikkia. – Kyseessä on osa ihmisyyden kokemusta, joka toistuu kulttuurista riippumatta kaikkialla maailmassa, toteaa professori Haraldsson
Kristjansson sanoi ystävälleen: Sinä olit onnekas, kun selviydyit. – Näissä tutkimuksissa lapset kertovat yksityiskohtia entisestä elämästään, missä ja keiden kanssa he ovat aiemmin eläneet. Jung kertoi elämänkertakirjassaan myös omista paranormaaleista kokemuksistaan. Kontakti kuolleeseen kuolinpäivänä Suuri osa, 41 prosenttia, kontakteista kuolleisiin on esiintynyt sinä päivänä, jolloin vainaja on kuollut – näin vaikka kuolema ei ole ollut toisen henkilön, esimerkiksi omaisen tiedossa. Jungille kirjan nimi oli symbolinen ystävänsä poismenosta, ja kenties viesti häneltä. Eräässä kokemuksessa hän oli ollut juuri fyysikkoystävänsä hautajaisissa. Monet tutkijat ja skeptikot pitävät Stevensonin tutkimuksia toistaiseksi parhaina todisteina jälleensyntymän puolesta. Aamulla nainen soitti työpaikalleen ja kuuli, että kyseinen mies on kadonnut. Masentunut oli kotoisin samalta paikkakunnalta kuin hoitajan aviomies. Masentunut mies ilmestyi näyssä Eräs Haraldssonin kirjassa esiintyvä sairaanhoitaja työskenteli sairaalassa, jossa potilaana oli masennuksesta kärsivä mies. Stevensonin tutkijakumppanina myös Haraldssonin tutkimuksen kohteena ovat olleet lapset, joilla on muistoja entisestä elämästään. Eräs näistä tapauksista kertoo islantilaisesta kansanedustajasIslantilainen emeritusprofessori Erlendur Haraldsson vieraili kesällä Suomessa Parapsykologisen instituutin kutsumana. Haraldssonilta sekä hänen kollegaltaan James Matlockilta on juuri valmistumassa kirja lasten kokemuksista. – Toisinaan tiedot ovat olleet täysin oikeita. Otamme mahdollisuuksien mukaan selvää, ovatko nämä muistot todellisia. Sisään tulee sairaalan masentunut potilas, jolla on veriset, ruhjoutuneet kasvot. I saw a light and came here (Näin valon ja tulin tänne) -niminen kirja ilmestyy Englannissa syksyllä. Tapausta tutkiessaan Haraldsson otti yhteyttä naisen aviomieheen, joka vahvisti vaimonsa herättäneen hänet ja kertoneen näkynsä. Jung teki niin ja päätyi ystävänsä kotitalon kirjastoon, jossa Jung ei ollut aiemmin käynyt. Hän huomasi samanlaisen kodin, kirjaston, penkin ja kirjahyllyn kirjasarjoineen. Haraldsson on tunnettu erityisesti jälleensyntymämuistoja koskevista tutkimuksistaan. He muistavat usein ihmisten nimiä ja tiedon siitä, miten he kuolivat. ta, joka matkustaa maalle. Seuraavana päivänä Jung päätti oikeasti vierailla entisen ystävänsä kotona ensi kertaa. Me pyrimme jäljittämään kaikki nämä tiedot: ihmiset nimineen, onnettomuudet, paikkakunnat. Sitten hän katoaa. Nämä kokemukset ovat päätyneet Haraldssonin kirjaan Departed among the living . Hän ottaa penkin avulla juuri toiseksi korkeimmalta hyllyltä toisen kirjan, jonka nimi oli Legacy of the dead . On toki myös niitä, jotka osoittautuvat mielikuvitukseksi, vastaa professori Haraldsson. Sitten mies katoaa. Hän oli menehtynyt sydänkohtaukseen. Huoneen nurkassa oli kirjahylly, jonka toiseksi korkeimmalla hyllyllä oli seitsemän kirjan sarja, josta fyysikko ottaa esille toisen kirjan käyttäen apuna pientä penkkiä. Samana päivänä Kristjanssonin kuolemasta kerrottiin radiosta. Sitten hän katoaa. Teksti ja haastateltavan kuvat: Merja Kiviluoma. Näitä tutkimuksia hän on tehnyt erityisesti Sri Lankassa ja Libanonissa, mutta myös Islannissa. Myös sairaala vahvisti tiedot. Ovatko lasten tarinat uskottavia. Myöhemmin päivällä hänet löydettiin kuolleena ja kasvot ruhjoutuneena joesta, joka virtasi sairaalan ohitse. Hautajaisten jälkeisenä yönä Jung näki, kuinka fyysikko tuli makuuhuoneeseen ja halusi Jungin seuraavan häntä. Niinpä nainen sanoi, että potilas voisi myöhemmin tulla heille kylään ja jutustella miesten kesken kotipaikkakuntansa asioista. Sairaanhoitaja yritti piristää miestä monin tavoin. 30 Lasten muistot entisistä elämistä Professori Ian Stevenson Virginian yliopistosta on tutkinut lasten kokemuksia menneistä elämistä. Siellä hän näkee yhtäkkiä vanhan ystävänsä, kansanedustaja Karl Kristjanssonin. Stevenson tutki myös eurooppalaisten lasten kokemuksia; näiden lasten joukossa oli myös muutama suomalainen lapsi. Useimmiten lapset puhuvat vanhoista muistoistaan jo silloin, kun oppivat puhumaan, jopa 2-vuotiaana. Kristjanssonin nähnyt kansanedustaja oli myös saanut aiemmin sydänkohtauksen, josta oli selviytynyt. Viesti poismenosta Sveitsiläinen psykiatri C.G. Kun hoitaja oli myöhemmin palanut kotiinsa, hän herää kun joku avaa makuuhuoneen oven
Ihmiset usein olettavat, että olisi jotenkin helppoa selittää hänen tekemisensä kontrolloitujen olosuhteiden kautta. – Koru on edelleen minulla, hän sanoo. Eräs omituinen ilmiö on se, että hänen kuvansa päälle päätyy usein vaalean harmaata ainetta. Kukaan ei sitä tiedä. Reikä hävisi yhtäkkiä ja oireet jäivät kokonaan pois. Kollegani sai kauniin, aidon kultaisen sormuksen, jossa oli Sai Baban kuva. Mekin saimme osamme. Haraldssonin mukaan hänellä ei ollut ihmerepertuaaria, josta hän poimi sopivan, vaan ne syntyivät aina kulloiseenkin hetkeen impulsiivisesti. Melkein puolet yleisöstä sai aina jotakin. Mysteeri ei ole aineessa vaan siinä, miten se kuvien päälle päätyy ja miksi. Sathya Sai Babaa pidetään yhtenä aikansa suurimmista guruista Intiassa. Sai Baba itse ei selittänyt asiaa, hän saattoi vain sanoa ”minä vain ajattelen esineen, ja se ilmaantuu”. Hän on yksi harvoista länsimaalaisista, joka pääsi lähelle intialaisten ihmeidentekijää Sathya Sai Babaa. – Ihmeteot olivat meille mysteerejä. Ympärille oli ilmestynyt 24 karaatin kultaiset kehykset ja aito rubiini, selvittää Haraldsson ja näyttää kuvia tietokoneeltaan. Hän otti sen käteensä ja sanoi ”tässä sinulle lahja”. Miten Sai Baba ihmeensä teki. Mitään teoreettista selitystä emme pystyneet teoille koskaan antamaan, toteaa Haraldsson. Hän kertoi myös humoristisesti, että esine tulee ”Sai-shopista”, viitaten omaan nimeensä. Haraldsson oli ennen Sai Baban kohtaamista kollegansa kanssa tutkimassa ennen kuolemaa ilmentyviä näkyjä intialaisissa yliopistosairaaloissa, joissa he haastattelivat lääkäreitä ja sairaanhoitajia. Hän selitti asiaa ja lopulta turhautuneena sanoi, että se on tällainen – ja avasi kätensä, jossa oli kaksi Sai Baban ympärille on usein päätynyt valkoista pölyä. Sai Baba kohtasi professori Erlendur Haraldssonin useita kertoja. Harmaata pölyä Sai Baban kuvissa Sai Baba ei siis vain luonut esineitä, vaan täydensi tai muunsi niitä ilman aiempaa suunnittelua. Onnistuimme saamaan haastatteluja Sai Babalta ja näimme, kun hän manifestoi ”tyhjästä” erilaisia esineitä ja antoi niitä ihmisille. Teksti: Merja Kiviluoma. Rudraksha on suuri siemen Sai Baba puhui usein henkisyydestä ja moraalista, joka tutkijoita luonnollisesti kiinnosti. – Tämä oli minun tutkimukseni, totesi Sai Baba siinä yhteydessä meille, muistelee Haraldsson ja näyttää kirjastaan kuvaa sormuksesta, josta kivi oli hävinnyt. – Hän sanoi, että elämän pitäisi punoutua yhteen kuten ”dubble rudraksha”. Vauvalla oli reikä sydämessä ja lapsi muuttui usein siniseksi. – Aineessa ei ole mitään kummallista, luultavasti se on enimmäkseen silikonia. suurta siementä kasvanut yhteen. En tiennyt, mitä rudraksha tarkoittaa. Näin ei ole. Haraldsson muistelee esimerkiksi erään professoriystävänsä vauvan parantumista. – Teimme tutkimustamme Pohjois-Intiassa, mutta matkustimme etelään Puttaparthiin. – Me tarkastelimme siementä ja annoimme sen takaisin Sai Baballe. Hän loi muun muassa Intiaan uuden kouluja ylioppilasjärjestelmän, perusti monia yhteiskunnallisia laitoksia, toteutti suuren puhtaan juomavesiverkoston ja rakennutti kaksi suurta sairaalaa. – Meille tämä selitys ei tutkijoina oikein riittänyt, nauraa Haraldsson. – Siinäpä kysymys! Senhän me kaikki haluaisimme tietää. Vuosia myöhemmin tutkijapari palasi jälleen Sai Baban luokse. Heiltä he olivat saaneet kuulla Sathya Sai Babasta. Parantumisihmeitäkin Sai Baban ympärillä silloin tällöin nähtiin. Kukaan ei tiedä miksi. – Erään kerran Sai Baba sai aiemmin kollegalleni antamansa sormuksen kiven häviämään etäältä niin, että metallikehykset ja sormus kuitenkin jäivät jäljelle. Loihti esineitä ”Sai-shopista”. Rudraksha on suuri siemen, josta kasvaa puu. – Professoriystäväni sisar järjesti tapaamisen Sai Baban kanssa. 31 Sai Baban jäljillä Intiassa P rofessori Erlendur Haraldsson on tutkinut myös intialaisia ihmeitä
– Kaikki hoitomuodot aktivoivat kehossa olevaa sisäistä parannusvoimaa. Huoneessa on vaaleita, hempeitä värejä – muutama Liisan oma maalaus on seinällä. 32 Minuus Liisa Laineen kivulias kasvutarina Valo, aidoin osa ihmisen minuutta Liisa Laine on kulkenut monen kivun kautta kohti rakkautta ja anteeksiantoa. V yöhyketerapeutti Liisa Laine työskentelee Maansylin hoitohuoneella Helsingissä. Pääasiassa hän tekee vyöhyketerapeuttista hoitoa, mutta myös energiahoitoja. Unettomuus oli iso ongelma, ja olin muutenkin todella huonossa kunnossa. 53-vuotias vyöhyketerapeutti on toiminut muutamia vuosia yrittäjänä. Hän tuntee ihmisyyden monet puolet kivusta anteeksiantamiseen, tunnetyöskentelystä energiatason eheytymiseen. Perhe on yksi hänen voimavaroistaan.. Kivut veivät vyöhyketerapiaan Uppoutuessaan omaan tarinaansa Liisa Laine peruuttaa ajassa kymmenen vuotta taaksepäin. Liisa Laineella on aviomies, kolme aikuista tytärtä ja kaksi lastenlasta. Hänellä oli jo diagnosoitu kivulias selkärankareuma. Sisäisen työskentelyn avulla hän on parantunut muun muassa selkärankareumasta. Esimerkiksi apu kipuun, stressiin tai ahdistukseen ei tule ihmisen ulkoa, vaan sisältä, Liisa luonnehtii hoitoperiaatteitaan. Hoidoissa tapahtuu rentoutumista, virkistymistä, puhdistumista, oivaltamista, eheytymistä ja parantumista. Hän söi lääkkeitä, joiden kipua turruttava voima oli jo alkanut hävitä. – Kivut olivat kovat ja herättivät yleensä aamuyöllä. Liisa tietää, mistä puhuu, sillä hänen oma henkinen tiensä on ollut rankka, mutta antoisa. Naimisissa hän ollut yli 30 vuotta. Liisalle oli ehdotettu syövässäkin käytettyjä voimakkaita lääkkeitä
Vuoden 2013 syksyllä Liisa suoritti Reiki Master -tason Taina Kaleniuksen ohjauksessa. Reuma oli alkanut taittua tunnetyöskentelyn myötä. Ensimmäisen oman reikikurssinsa hän piti talvella 2014. Samana vuonna kävin vielä 2. Liisa opiskeli niiden lisäksi intialaista päähierontaa ja jokikivihoitoa. Vaikka Liisa oli päässyt jo hyvään vauhtiin parantumisessa, terapian loppuessa hän koki olevansa aika toivoton ja polkevansa paikoillaan. Prosessin myötä Liisa Laineen ymmärrys itsestä ja omista tunteista alkoi syventyä. Kurssi oli ollut Liisalle koko elämän muuttava kokemus. – Löysin meditaatioryhmän, ja pääsin heti jyvälle, mistä meditaatiossa oli kyse. Liisa Laine tutustui samoihin aikoihin myös reikiin. Löysin itsestäni kokonaan uuden olemuspuolen ja syvyyden. Hän kuitenkin päätti, ettei anna periksi. Kehoani aktivoitiin nostamaan mielen syövereistä asioita, jotka piti käsitellä tunnetasolla. Monet niistä menivät lapsuuteen. Muutaman kuukauden kuluessa reumalääkkeiden käyttökin oli vähentynyt huomattavasti. ja 3. Luin ja itkin, se todella kosketti sisintäni. – Ymmärsin, että tullakseni täydellisen terveeksi minun täytyi tulla tietoiseksi siitä, mistä vielä piti parantua, Liisa Laine kertoo.. 33 Liisa kuuli vyöhyketerapiasta, ja terapeutti löytyikin kodin läheltä. Se veti häntä puoleensa, ja hän kävi itsekin reikihoidossa. Energiahoitomenetelmät vetivät puoleensa. Vaikkei tuntemus ollut ihmeellinen, hän tiesi haluavansa opiskella reikiä. Minun piti katsoa kipukohtien kirjoa suoraan silmiin. Jo kahden kuukauden kuluttua unettomuus oli tipotiessään. Ymmärsin, että fyysisen kehon, mentaalitason ja tunteiden lisäksi meillä on henkinen syvyys, hän muistelee. Meditaatiota ja reikiä Näin mentiin kaksi vuotta. Sitten vyöhyketerapeutti jäi äitiyslomalle ja terapia katkesi. Sitä odotellessa luin Sarin Reiki, luonnollisen parantamisen menetelmä -kirjan. Prosessi oli menemistä sinne, miksi olin sairastunut ja miksi minulla oli niin paha olla. reikikurssin, jotka syvensivät kokemustani. – Henki, sielu, tunteet, ajatukset ja keho ovat koko ajan yhteydessä keskenään. – Monia vähemmän terveellisiä asioita karsiutui pois kuin itsestään. – Vyöhyketerapiassa mentiin syvälle. – Ilmottauduin Sari McGlinnin reiki 1 -kurssille
Rakkaudella. Taakkani oli pois, tiesin parantuneeni. Hän joutui jälleen etsimään apua – ja onnekseen löysi kraniaalisakraaliterapeutin. – Jokainen hoitohetki ja kohtaaminen menee sen mukaan. Liisa koki yrityksen perustamisen myös oman henkisen kasvun paikaksi. Tällä kertaa en selästä, vaan vaivaan, joka aiheutti puoli vuotta äärimmäisen suurta kipua. Kirjan voimalauseiden mukaisesti pyysin itselleni muun muassa täydellistä terveyttä. Työn ohessa Liisa ryhtyi vyöhyketerapian monimuotokoulutukseen. Jäljelle jäi vain täydellinen anteeksianto. Vyöhyketerapiaopintoja ja yritys Liisa Laine luki henkisiä kirjoja, teki reikihoitoja ja hän koki myös enkelten ”tönivän” häntä vyöhyketerapiaopintoihin. Niin elämä ei kuitenkaan mennyt. – Luin ja itkin kuin vesiputous. Saamansa diplomin myötä Liisa irtisanoutui vakituisesta työstään. – Hyppäsin tyhjän päälle luottaen siihen, että suuntani oli oikea. Tauti nosti aina välillä päätään kiputiloina – kunnes tapahtui jotakin, joka muutti tämän. Liisa yllättyi kivuista. Liisa oli jo aiemmin etsinyt anteeksiantoa, sillä hän oli purkanut jo vihaa, häpeää ja kohdannut lapsuuden traumojaan. Jotain oli kuitenkin puuttunut. Liisa oli mennyt kirjakauppaan, jossa hänen silmiinsä oli osunut kirja Ehdoton anteeksianto (Radical Forgiveness, Colin Tipping). – Sillä hetkellä ymmärsin, miksi minulle oli tapahtunut, mitä oli tapahtunut. 34 Anteeksiannon valtava voima Liisa Laine tuli reumansa kanssa jo hyvin toimeen, mutta hän tiesi, ettei ollut kokonaan parantunut sairaudesta. – Kirja veti puoleensa niin paljon, että tiesin tämän: minun oli aloitettava se juuri tänään. Tuolloin hän oli vielä hoitoja kasvatusalalla lasten parissa. Tajusin, että anteeksianto huuhtoi samalla hetkellä myös reuman pois kehostani. Siinä kävikin niin, että sairastuin uudelleen. Kokemus oli ihmeellinen. Oli pakko mennä yhä syvemmälle Liisa oli ajatellut, että paranemisepisodi olisi anteeksiannon myötä elämän isoin juttu ja tiedossa olisi nyt kevyempiä asioita. Liisa Laine tuntee kunnioitusta sitä kohtaan, mihin ihminen on valmis ja mitä hän kaipaa. – Kevään 2014 muutosvyöryn käynnisti Florence Scovel Shinnin kirja Elämän peli . Liisa meni juoksujalkaa kotiin lukemaan. Aina, hän sanoo.. – Kun keho oireilee, se on aina mahdollisuus suurempaan ihmisenä kasvamiseen ja eteenpäin menemiseen
Osa minua on yhteydessä kaikkialliseen rakkauteen ja Jumal-valoon. Jokaisella on myös oma kasvutarinansa. – Milloinkaan ei ole taivaankansi värittänyt sellaisia näkyjä eteeni. Syksyn tullen Liisa koki vahvaa vetoa ottaa eläimiin yhteyttä. Teksti ja kuvat: Merja Kiviluoma – Koen, että voima asuu sisimmässäni. Moninaisia ovat reitit ja polut Liisa Laine kokee, että moninaiset ovat reitit ja polut, joilla voi saavuttaa hyvän terveydentilan. Ymmärsin, että tullakseni täydellisen terveeksi minun täytyi tulla tietoiseksi siitä, mistä vielä piti parantua. Tämäkin parantuminen oli iso prosessi ja sisälsi tunteiden kohtaamista. Rukousmeditaatiohetket ovat tämän voiman ja rakkauden suoraa vastaanottamista. 35 Yhteyttä eläimiin Liisa Laine on kokenut ihmeitä myös kesäpaikassaan. – Katselen ihmistä sydämelläni, nähden aina sen valon, joka sisimmässä on. – Jo useana kesänä eräs tarhakäärme oli tullut luokseni. Edessä 13 askelta, joista ensimmäinen on Ohjaat aikamatkaasi tekemällä valintoja. Liisa Laine koki anteeksiantamuksen tarpeen koskevan nyt itseään. Henkinen elämänpolku iloineen suruineen, varjoineen ja valoineen kestää elämän loppuun asti. Lisätietoa asiasta ja asian vierestä löydät Myrskylyhdyn kotisivuilta.. – Koen, että voima asuu sisimmässäni. Osa minua on yhteydessä kaikkialliseen rakkauteen ja Jumal-valoon. – Mitä enemmän olen eläinten kanssa kommunikoinnut ja välittänyt heidän tärkeitä viestejään omistajille, sitä häkeltyneempi olen eläinten henkisen olemuksen ja terapeuttisen tehtävän edessä. Kerran näin taivaalla läjän liloja ja turkooseja länttejä. Terapeuttina Liisa haluaa olla kanssakulkija, sillä hän on itsekin elämässä ryvettynyt ja kolhiintunut. Myös linnut pyrähtivät juuri rankimmalla hetkellä Liisan eteen kuin tuomaan viestiä: et ole yksin, olet siunattu ja rakastettu. Eläinten ja ihmisten välinen yhteys tuli todeksi. Käärme ui viereeni ja kurottautui ihan lähelle. Mistä Liisa Laine saa oman voimansa. En ollut ainut, joka tuon ihmeen näki, mutta minä taisin olla ainut, joka otti koko suurenmoisen siunauksen tietoisesti vastaan. Eläimet todella tekevät luonamme ihmeitä. Puolivuotinen ajanjakso oli myös täynnä ihmeitä. Oleellista on oma tahto parantua ja voida hyvin. Tuona kesänä käärme tuli useasti luokseni ja tunsin sen välittämän energian. Nyt katselinkin hyvin karua totuutta elämäni varhaisimmalta ajalta. – Toki koen voimakseni myös perheeni, ystävät, luonnon, eläimet, taiteen, musiikin, kirjat ja kaikki elämän tarjoamat ilot. Voima on rakkautta, rakkaus on voimaa. Tätä vasten lukuisat pienet asiat ovat täynnä rakkautta ja välittävät voimaa. – Hänen luonaan kehoni kertoi tietoa traumoista, joiden olemassaolosta en tiennyt mitään. Jokainen ihminen on hyvin kaunis ja ainutlaatuinen. Keskiössä on se, että kykenee näkemään kauneuden ja ilon arjen harmaudessa. Valo on aidoin osa minuutta, siellä asuu totuus ja rakkaus. Tänään olet valmis jatkamaan matkaasi. Kun jäin seuraamaan kauneutta, väripilvet muotoutuivat pinkiksi enkelin hahmoksi. Rukousmeditaatiohetket ovat tämän voiman ja rakkauden suoraa vastaanottamista. Joka kerta tämä tapahtui laiturilla. Hän kävi Maiccu Kostiaisen eläinkommunikointikurssin. Aikamatka uuteen todellisuuteen alkaa
Kivien energiaa ja parantavia vaikutuksia kannattaa kuunnella, kun valitset sanoja, rukouksia tai affirmaatioita omaan nauhaasi. Juhlanauha sopii vahvistamaan avioliiton onnea. Rakkaudentähdessä autamme sinua mielellämme löytämään oikeat energiat. Rukous voi parhaimmillaan olla vain yksi sana, joka päätetään lausua aina tietyn kiven kohdalla. Sanoista muodostuu meditatiivinen rukous Rukousnauhoja on olemassa monenlaisia, ja oikeastaan yhtä oikeaa mallia ei ole olemassa. Hyvin pian rosario osoittautui hyödylliseksi apuvälineeksi, joka toi valtavasti suojaavaa värähtelyä mukanaan alas arkiseen todellisuuteen. Silloin siihen on hyvä liittää sydämen sanoja anteeksiannosta, rakkaudesta tai vaikka kiitoksesta. Huomasin jo kauan aikaa sitten, että tässä työssä tarvitaan paljon valoa ja voimallisia apuvälineitä. Rukousnauhan tarkoitus on keskittää ajatuksen voima ja vahvistaa rukous meditatiiviseksi energiatyöskentelyksi. Idea rukousnauhoihin henkimaailmasta Työskentelen shamanistisena meediona. Rukouksen jälkeen nauhaa voi kantaa esimerkiksi työpäivän ajan kaulassa. Kristalleista tehdyt rukousnauhat ovat paitsi voimakkaita parantamisen välineitä, myös erittäin kauniita koruja, joita voi antaa juhlallisessakin tilaisuudessa vaikka lahjaksi. Rukousnauhan voi rukoilla yhdessä vaikka hääpäivinä ja aina, kun haluaa vahvistaa suhteen syvyyttä.. Ensimmäinen rukousnauha oli kuukiveä, vuoristojadea ja ruusukvartsia sekä tietysti kristallia. Rakkauden kivi toimii hyvin Neitsyt Marian rukouksen kanssa. Erään kerran seremoniassa henkimaailma toi eteeni idean, että voisin tehdä kristalleista rukousnauhoja. Mitä useammin nauhaa käytetään, sen voimakkaampi energia saadaan aikaan. Kivet valitaan sydäntä kuunnellen Rukousnauhoihin on matkan varrella tullut yhä moninaisempia kiviä, ja uusia malleja on inspiroitunut aiemman työn pohjalta. Esimerkiksi ruusukvartsi hoitaa sydämen tasolla. Jokaisella kivellä on omat sanat, minkä kanssa ne värähtelevät parhaiten. 36 Kristalleista rakennetut rukousnauhat varastoivat valon energiaa Rukousnauhan tarkoitus on keskittää ajatuksen voima ja vahvistaa rukous meditatiiviseksi energiatyöskentelyksi. K ristalleilla ja kivillä on parantavia ominaisuuksia. Niitä on käytetty monissa eri kulttuureissa mitä ihmeellisimmillä tavoilla parantavassa tarkoituksessa. Rukousnauhan voi lausua yhdesti, kolmesti tai yhdeksän kertaa läpi. Mitä enemmän pystyn tuomaan henkimaailman rakkautta ja parantavaa värähtelyä alas, sen miellyttävämpää ja sujuvampaa työ on itselleni. Nämä ovat maagiset luvut, jotka vahvistavat parhaiten manifestaation voimaa. Usein rukous ja erinlaiset affirmaatiot vauhdittavat seremoniaa. Rukousnauhoissa eli rosarioissa kristallit varastoivat rukouksen valon energian ja vahvistuvat omissa parantavissa ominaisuuksissaan. Sanoista muodostuu meditatiivinen rukous, joka vahvistuu sitä mukaa, mitä kauemman aikaa harjoitus kestää. Jo muinaisessa Atlantiksessa osattiin hyödyntää kristallien energiaa. Se tehtiin erityisesti meedion työtä varten
Rosarioita tehdessä olen huomannut, että kaikki samasta kivestä tehdyt helmetkään eivät välättämättä kuulu tiettyyn nauhaan, niin erinlainen ja yksilöllinen voi kiven hengen tietoisuus olla. Kaikki kivet punnitaan yhdessä. Nauha täytyy tehdä huolellisesti intuitiota kuunnellen. Luotan kovasti henkimaailman voimaan nauhoja tehdessä. Jokainen kiviriipus on ainutlaatuinen olento. Joskus rosario ei olekaan vastannut aivan tilaajan käsitystä siitä, minkälainen siitä piti tulla. Rukoukset kutsuvat ja vahvistavat kaksoisliekkiyhteyttä. Monesti mukaan tulee kahta tai kolmea kiveä, jotka tukevat samaa asiaa. Nauhaa kannattaa kohdella kunnioittavasti, sillä kivet ovat eläviä olentoja ja niiden mukana rukousnauhaan siirtyy erityinen käyttäjäänsä suojeleva ja auttava henki. Kaksoisliekkirosario auttaa avautumaan omalle sisäiselle parisuhteelle. Itse olen kokenut, että jokainen rosario syntyy suurten henkiolentojen välityksellä ja läsnäollessa. Kun rukousnauhaa käytetään meditaatiossa, parantamisessa tai rukouksessa, se latautuu yhä voimallisemmin valon auttajaolentojen energioissa. Kivet valitaan sydäntä kuunnellen aina kantajansa mukaisesti. Parhaan hoitavan tuloksen saa aikaan erilaisia kiviä yhdistelemällä. Siihen yhdistetyt huolellisesti valitut kivet muodostavat energian, joka aukaisee korkeitakin henkimaailman tasoja käyttäjälleen. Maadoittavat kivet taas auttavat yhdistämään energiat fyysisen kehon tasalle asti. Kivien valinta on tarkkaa. Sydäntietoisuutta vahvistavat kivet manifestoivat korkeinta rakkautta. Teksti ja kuvat: Anu Markoff www.rakkaudentahti. Harvinaiset kivet tuovat muassaan korkeita, uuden ajan energioita. Kivillä voidaan hoitaa myös fyysisiä sairauksia Rukousnauhoissa on käytetty voimakkaita fyysisiä kiviä kuten timanttishungiittia, tektiittejä, jaspista, verikiviä sekä esimerkiksi aurinkokiviä ja hiddeniittiä. Kun nauha on kerran sidottu loppuun, sitä ei pureta enää sen jälkeen, vaan tilalle sidotaan uusi hieman muunnetuilla neuvoilla. Astrologisia palveluita www.ammattiastrologit.net. Rukousnauha sidotaan aina loppuun saakka rukouksen tilassa. Se tasapainottaa feminiinisen ja maskuliinisen puolen. Niiden yhteisvaikutusta ja energiaa tarkastellaan intuitiivisesti, ennen kuin nauha sidotaan lopulliseeen muotoon. Olen tehnyt nauhoja, joiden tarkoitus on ollut tukea muun muassa sydänsyöpää sairastavan potilaan rankkaa matkaa, helpottaa reumakipuja, auttaa suolistovaivoissa, allergioissa ja päänsäryissä. 37 Olen huomannut nauhaa sitoessa, että energia lähtee virittymään jo rukousnauhan riipuksesta, mikä voi olla käyttäjän mieltymysten mukaan esimerkiksi risti, kiviriipus tai joku symboli. Ametisti syleilee kantajaansa yhdessä amazoniitin selkeyttävän voiman ja kristallien korkean värähtelyn kanssa. Erityisesti kristalleilla on kyky yltää korkeille tasoille, imeä sieltä itseensä hyvin korkeaa tietoa ja luovuttaa sitä käyttäjälleen ymmärrettävässä muodossa pikkuhiljaa. Näin nauhasta tulee pyhä taikakalu, jolle kannattaa varata omasta kotoa kunnioittava säilytyspaikka. Rukousnauha voi myös olla kokonainen energiatason tietopankki ja kirjasto. Hieman taikauskoisesti suhtaudun valmiisiin nauhoihin. Hopeisella ristillä varustettu rosario on henkisen matkaajan suoja. Oma kunnioitukseni tätä työtä kohtaan on kasvanut vuosien mittaan, kun olen huomannut tuloksia, joita kivillä ja rukouksella voi saada aikaan. Aina on löytynyt oikea omistaja kaikille rosarioille, sillä joskus henkimaailma teettää nauhan tällä lailla etukäteen jo odottamaan valmiiksi. Kahta täysin samanlaista rosariota ei ole olemassa. Nauhasta voidaan tehdä näin helposti intuitiota aukaiseva, suojeleva, sydäntä eheyttävä tai vaikka parisuhdetta vahvistava apuväline. Nauha sidotaan rukouksilla muistaen tulevaa käyttäjää
Rissasen perhe eli ruuhkavuosia. Suuttuu.” ”Me halutaan, ettei äiti taas pääse lähtemään.” Se oli selkeä toive pienen tytön suusta; äiti oli aina menossa. Lattialla kirjoja, ikkunalaudalla kirjoja, sängyssä kirjoja. Opiskelun ohessa hän kävi töissä ja harrastuksissa. Varmaan opettajat eivät ymmärtäneet syytä; tuskin kotiväkikään. Myöhemminkin tapasimme Irman äidin työn merkeissä, ja 1980-luvulla jopa asuin taas Rissasilla silloin tällöin. Irma luki kaikki liikenevät ajat, yötkin usein, kun oli kipuja, eikä uni tullut. Ystäväni Irma kuljettaa tarinoita. Niinpä Irma pakeni heti lukemaan oppimisen jälkeen kirjojen maailmaan ja kirjoittamiseen. Hän asuu yhä synnyinkodissaan veljensä perheen kanssa. Jotain kai oli ollut kauan piilevänä, sillä vaikka Irman järjenjuoksussa ei ole mitään vikaa, hän oli aina koulussa ollut hidas ja kömpelö. Yhteydenpitomme jatkui Irman vanhempien kuolemaan asti ja jatkuu edelleen. Hänellä oli oma tapansa oppia. Irma asui, niin kauan kun pystyi jyrkkiä rappuja kiipeämään, kotinsa vintille rakennetussa huoneessa. Kamarissa oli muistini mukaan vain sänky. Irmalla oli oma tapansa oppia Silloin vielä Irmassa ei ollut todettu dystonia-nimistä sairautta. 38 ”Iloinen perhetapahtuma: runo. ”Äiti kun lähtee kiireessä, saattaa kompastua viritelmiinne. ”Mitä ihmettä te teette?” kysyin. Kaikki muut paikat olivat täynnä kirjoja; pinokaupalla kirjoja. Irman äiti oli opiskelutoverini. Joka taholta tuli moitteita ja vaatimuksia, joita Irma ei pystynyt nopsasti täyttämään. Ailin ja Amma ovat Irman runokirjan kansikuvassa. Irma oli löytänyt kirjaston Valmistuin. Kävin Orivedeltä käsin Jyväskylässä yliopistolla opettamassa ja opiskelemassa eikä minulla ollut asuntoa. Aloitettuani opiskeluni Jyväskylässä asuin vuoden 1962 keväällä Rissasilla alivuokralaisena. Irma sai aikaisin ison siskon roolin ja vastuun. Useina öinä kiinasin ystävien luona. Sitä tuon ajan opettajista enemmistö ei tajunnut. Irma ei sopinut tasapäisten joukkoon. Opiskeluaikanani perheeseen syntyi vielä kaksi poikaa. Kirjoitan pimeässä en laita valoja.” E nsimmäinen muistikuvani Irmasta on, kun hän alle kouluikäisenä vuotta vanhemman veljensä kanssa rakenteli narusta verkkoja kotinsa ovien väliin. Kirjoittamisesta perhe ei tietänyt moneen vuosikymmeneen mitään Kun muutin kolmisen vuotta sitten Jyväskylään, olimme jo molemmat eläkkeellä, Irma vanhempiensa firmasta, jossa hän oli toimittanut niitä askareita, joihin sairaudeltaan kykeni. Kauan muistin Irman ujosti hymyilevänä pitkälettisenä tyttönä, jolla oli puuropataa hämmentäessäänkin kirja kädessä. Irma oli löytänyt kirjaston
Kirjoittaja tarvitsee kuulijansa; Irma alkoi lukea minulle runojaan. Runoja ja tarinoita tuli koko ajan lisää: uusia ja vanhoja kadonneiden, pois siivottujen tilalle. 39 Kirjoittaja tarvitsee kuulijansa Eräänä päivänä tämän vuoden alussa Irma tuli intoa puhkuen kotiini avoimen yliopiston kirjoittajakurssilta nippu runoja laukussaan. Kuinka syödä metsäruokaa ”silmin korvin ihoin varpain”. Kun mikään muu ei auta kipuun, otetaan huumori lääkkeeksi. Oli runoja koulunkäynnistä. Sinnikkäästi ja valittamatta Irma kuljettaa tarinoitaan Sitten sain oivalluksen: mitäpä, jos kirjoittaisin runot tietokoneelle ja tulostaisin ne! Irmalla ei ollut tietokonetta, eikä hän halunnut sellaista hankkiakaan. Kuinka muutaman tunnin hiihtomatka venyi kaksitoistatuntiseksi. Ylivoimainen, lahjakas ja aktiivinen äiti ei ollut ymmärtänyt Irmaa: kuinka hänellä saattoi olla niin ”nynny” tytär. Oli runoja omalta mökiltä. Olisi lukenut joka kerta tuntikausia, mutta rajansa kuuntelijallakin. Sinnikkäästi ja valittamatta Irma kuljettaa tarinoitaan. On oltavakin tarkka, kun pitää sinnitellä pienen eläkkeen turvin ja tehdä päivän ateriat kolmella eurolla. Kirjoittamisesta oli nyt tullut julkista. Äidiltä jäi tyhjiä kalentereita, monisteiden takapuolia, puhtaita lippusia ja lappusia. Ja pissit meni housuun. Kuinka saada pää pysymään paikallaan, kynä pysymään kädessä ja voittaa kamppailu dystonian kanssa 15–0, kun ensin oli häviöllä 3–0. Siitä, miten luokkatoverit kiusasivat, miten opettajat eivät ymmärtäneet lapsen kömpelyyttä. Oli runoja sairauden kanssa taistelemisesta: kuinka lukea, kun kroppa ei taivu tai taipuu hallitsematta. Irma ei pysty kirjoittamaan pöydän ääressä. Irma on taitava ruuanlaittaja, ja hän tuntee luonnosta saatavien tarveaineiden mahdollisuudet. Istuminen on vaikeaa. Niille Irma vuodattaa ajatuksensa konstailematta ja vilpittömästi. Vuosien aikana Irma oli tehnyt itsensä näkyväksi, löytänyt oman kielensä. Siksi tekstit on kirjoitettu polven päällä lyijykynällä. Irma luki kaikki liikenevät ajat, yötkin usein, kun oli kipuja, eikä uni tullut.. Vasta viimeisinä vuosinaan Irma antoi äidille runojaan luettavaksi, ja äiti hämmästyi: nämähän on hyviä! Isä oli kuitenkin aina hellitellyt lempeästi: Veivikaula, Umppulintu. Oli runoja vanhemmista, jotka minäkin tunsin hyvin
Tästä alkoi isotädin ja Pienen tytön ystävyys, jota Irma hellyttäTämä oli ihmettä thaimaalaisista sukulaisista: Uskaltaa kirjoittaa presidentille ja saada kiitoskin!. Irmasta tuli Amma. 40 Isotädin ja Pienen tytön ystävyys Viisi vuotta sitten Irman veljen perheeseen syntyi lapsenlapsi, Jasmiina (Ailin), Pieni tyttö
Ei mitään repeilevää pokkaria pehmeissä kansissa. Ehkä tarinoita seuraavaksi. Kirja on tehty säilyväksi. Taidamme tehdä toisen kirjan. 41 västi kuvaa. Lähetettiin myöhemmin kirja presidentille ja Pieni tyttö sai häneltä ja puolisoltaan omakätisen kiitoskortin. Taidamme tehdä toisen kirjan Päätimme tehdä yhdessä runoista kirjan. Runot ovat täynnään tarkkoja havaintoja Pienen tytön ajatuksista ja elämästä. Pantiin kirjaan itsenäisyyspäiväjuhlarunon höysteeksi juhlapukuinen presidenttiparikin Ailinin viereen. Muutaman viikon ajan pyörittelin Irman runoja käsissäni ja nautin niiden huumorista, lapsen olemuksen oivaltamisesta, elämän kuvaamisen tarkkuudesta ja elämänvoimasta sairaudesta huolimatta. Ne kertovat siitä, mitä he kaksi, Amma ja Ailin antavat toisilleen ja saavat toinen toisiltaan. Runot Ailinista kertovat mielikuvituksen voimasta, rakkaudesta, ymmärryksestä ja yhteydenpidosta. Piti ehdottomasti saada mukaan kuvia varsinkin Pienestä tytöstä ja hänen piirustuksistaan. Niin syntyi ”Kuljetan tarinoita”. Mietimme runojen järjestyksen ja sisällysluettelon. Tämä oli ihmettä thaimaalaisista sukulaisista: Uskaltaa kirjoittaa presidentille ja saada kiitoskin! Taitoin kirjan kuvineen A5kokoon. Kovat kannet. Ja kuten Irma sanoo: ”Aina kun on hengissä on elämää ja tulevaisuus…” Teksti: Virpi Kaartinen Runot ja kuvat kirjasta Irma Rissanen: Kuljetan tarinoita
Sillä on isoin merkitys olotilaasi. Tämä alkaa kasvattamaan hyvää oloa sinussa ja toisissa. Aina jos sellainen meinaa tulla, korvaa se käänteiseksi laitetulla myönteisellä lauseella. Luomalla luottamuksen energiaa edistät asian tapahtumista myönteisellä tavalla. Sari on kouluttanut vuodesta 2000 alkaen myös Sisäisen hyvinvoinnin ohjaajia. Pidä tästäkin kokeiluviikko, ja huomaat, miten paljon paremmalta olosi tuntuu viikon kuluessa. Tästä tulee energiakenttä, joka vaikuttaa sisälläsi ja ulkopuolellasi. Tekemällä hyvää ja jakamalla sitä ympärillesi, levität rakkauden ykseyden energiaa. Voit testata niitä vaikka viikon ajan käytännössä. Hän on perustanut Harmoniahuone Harmony House Oy:n ja Somsolan myymälän ja -nettikaupan. Hyvyyden levittäminen ei tarkoita, etteikö voisi olla myös ajoittain kärttyinen, surullinen, ärsyyntynyt tai olla mitä vaan tuntemuksia, sillä kaikki tunteet ovat arvokkaita ja kunnioitettuja. Itselle tehtävässä puheessa oleellisinta on lopettaa kaikenlainen itsensä vähättely, mitätöinti, kritisointi, haukkuminen tai vastaava. Asiat sujuvat helposti ja vaivattomasti. Esimerkiksi jos mielessä ja ajatuksissa koet epäluottamusta asian tai henkilön suhteen, niin muutat sen päinvastaiseksi ja päätät alkaa luottamaan häneen tai että asia menee parhaalla mahdollisella tavalla. On suurta kauneutta ja viisautta olla puhumatta, jos sanat eivät luo mitään hyvää. Hyväksymällä kaikki tunteesi, kasvatat rakkautta ja hyväksyntää itseäsi kohtaan. Myös nöyryys, päästää irti pätemisestä ja oikeassa olemisesta, on energialtaan hyvin kaunista. Sano tietoisesti vain myönteisiä, kannustavia ja aidosti tarkoitettuja ystävällisyyksiä kaikille henkilöille, joiden kanssa olet kanssakäymisessä. Usein näiden uusien sanojen ja lauseiden löytämisessä oli paljon työtä, mutta lopputulos kiitti aina.. Keksit varmaan paljon hyviä lauseita lisää. Ja tekevät hyvää oloa myös ympäristöllesi. Tietoa Sarin toiminnasta: www.harmoniahuone. Kokeile, että sanot kannustavia, kiittäviä ja myönteisiä sanoja itsellesi pitkin päivää. Hyviä lauseita ovat: Olet kaunis/sinulla on kauniit silmät/hymy (katsoessasi itseäsi peiliin), hyvä__ sinun nimesi (kun tarvitset tsemppiä), teit tänäänkin parhaasi, hyvä! (päivän päätteeksi), luotan kokonaisuuteeni, että luon aina parasta mahdollista elämässäni. Mitä jaat, sitä myös vastaanotat. Mitä ajattelet, minkälaisia sanoja valitset käyttää sisäisessä ajattelussasi sekä sanoissa, joita lausut toisille, ne kaikki värähtelevät erillisyyden tai ykseyden energiaa. Olet, mitä luot Sanat, tunteet, asenne ja teot luovat sen, mitä olet. Viikon aikana saattaa tapahtua pieniä tai suuria ihmeitä, joita myönteisyyden energia luo, koska se värähtelee ykseyden taajuutta, joka on luomisen värähtelytaajuus. Luo luottamuksen energiaa Kokeile myös, että muutat juuri ajatuksissasi menneen lauseen täysin myönteiseksi. Kokeile sanoja: ole hyvä, tervetuloa, kiitos, anteeksi, olet rakas, loistavaa, oli mukava tavata, sinulla on kauniit silmät, kiitos toivotuksista, voi hyvin, oli ihana tavata, toivon sinulle kaikkea hyvää. Tämä alkaa muuttamaan sisäisen kielteisen puheen kannustavaksi ja myönteiseksi. com, www.somsola.com Hyvyyden arvot Miten voit tietoisesti luoda elämääsi lisää hetkiä, jotka koskettavat sydäntäsi ja tekevät sinulle hyvän olon. Huomaat varmaan, että myönteisten sanojen jakamisesta tuleva hyvä olo tarttuu ympäristöön ja myös sinuun. Testasin tätä 26 vuotta sitten, kun irroitin itseäni uhriasenteesta ja löysin Louise Hayn kirjan: Muuta ajatuksesi, muutat elämäsi . A lkamalla elää hyvyyden elämää, jossa tietoisesti keskityt joka päivä tekoihin, ajatuksiin ja suhtautumiseen, jotka luovat hyvää oloa sisimpääsi ja ympäristöösi. Huomioi, minkälaiselta viikko tuntuu. Se luo ympärilleen kaunista ykseyden energiaa. Voit myös kokeilla jättää vastaamatta, jos et löydä ystävällistä tapaa vastata. Näin tekemällä muutat energian värähtelyn luomaan ykseyttä ja harmoniaa sinulle ja ajatuksen kohteelle. 42 Henkisen kasvun helmet Henkisen kasvun helmet -palstan kirjoittaja SARI MCGLINN on holistinen suggestologi, regressio-ohjaaja ja kouluttaja, seksuaaliterapeutti, reikiopettaja, fengshuija harmonisointiopettaja, kivitietouden opettaja sekä henkisen kehittymisen opettaja ja kirjailija. Aina kun huomasin, että siellä meni ajatus, joka ei palvellut minua eli ei luonut mitään hyvää minussa (nyt tiedän että se oli ykseyden energiaa, jota olin hakemassa), mietin minkälainen sana tai lause korvaisi sen tavalla, joka loisi pelkkää hyvää. Lopeta itsesi vähättely Käytä myönteisiä sanoja myös itseäsi kohtaan. Aloin huomioimaan tarkalleen, minkälaisia sanoja käytin sisäisessä ajattelussani ja kaikissa niissä puheissa, joita puhuin mielessäni. Hyvyyden luominen sanoja käyttämällä Sanat ovat edelleen voimakas luomisen väylä
Palvelet itseäsi rakkaudella. Ole hyvä, on samanlainen pieni ja helppo sanoa. Lisää mukaan hymy ja vaikutus kaksinkertaistuu. Se toimii aina! On suurta kauneutta ja viisautta olla puhumatta, jos sanat eivät luo mitään hyvää.. Hyvyys, vastuu ja vapauden luominen Vastuun ottaminen omasta elämästään, kaikissa sanoissa ja teoissa luo sisäisen vapauden, joka värähtelee samaa energiaa kuin kaikki hyvyyden teot värähtelevät. Kun olet ottanut täyden vastuun elämästäsi, huomaat, että et voi syytellä ketään siitä, mitä he ovat sinua kohtaan. Valitsemalla toimintatapoja, joilla haluaisit, että sinuakin kohdeltaisiin samankaltaisissa tilanteissa. Ota mukaan pienet ja suuret kiitollisuuden aiheet. Tekemällä hyviä tekoja, luot hyvyyden energiaa, kuten auttammalla apua tarvitsevaa. Aloita jo tänään, aloita itsestäsi. Tämä laajentaa perspektiiviä elämässäsi. 43 Hyvyyden arvot Palveleminen on rakkauden osoittamista teoilla Palveleminen on sielun tietoisuutta, että olemme kaikki yhtä ja kohtelemme toisiamme, kuten kohtelemme rakkainta ystävää. Aloita olemalla ystävällinen tilanteessa, jossa ennen reagoit toisin. Ne on helppo sanoa, ja sanan kiitos kaunis energia leviää ympärillesi. Voit kokeilla sitä myös käytännön tilanteessa seuraavalla kerralla, kun olet todellä ärtynyt, vihainen tai surullinen. Aloita ajattelemaan kaikkea, mistä kaikesta voit olla kiitollinen. Jaa kiitoksia pienissäkin asioissa. Kiitollisuutta ajattelemalla saat aina takuuvarmasti kohotettua energiatasoasi. Sinun on helpompi hyväksyä, antaa anteeksi, olla pitkämielinen, kärsivällinen, hyväksyvä ja armollinen. Kiitollisuus kohottaa energiaasi Kiitollisuuden ajatteleminen ja kokeminen on nopein tapa kohottaa omaa energiatasoa ja tulla hyvään olotilaan ja pysyä siellä. Kokeile viikon ajan ja huomioi, miten voit sen aikana. Sano itsellesi kiitos ja anna itsellesi hymyjä. Tee tätä kolme minuuttia ja huomioi sitten, mikä on olosi. Kiitollisuuteen keskittyminen ja sen luominen kohottaa oloasi. Sinulla on henkilökohtainen vastuu ja valinta, miten valitset suhtautua kokemaasi. Ne kohottavat oloasi ja kiitollisuuden energiaa
Ajattelemalla ja tuntemalla kiitollisuutta siirryt egosta ja erillisyydestä ykseyteen ja rakkauden korkeaan värähtelyyn, mitä kiitollisuus on. Siksi kannattaa valita ykseyttä värähteleviä kiviä ja pitää niitä keholla koruina tai taskukivinä tai yöpöydällä hoitokivinä. Niissä sopivan kokoisia ovat isot raakapalat, kivikynttilätuikut sekä isommat yksittäiskivet ja onkalot. Kaikki erillisyyden tunnemyrräkät voi muuntaa ykseyden värähtelyksi ajattelemalla ja tuntemalla kiitollisuutta. Kiitollisuuteen keskittyminen ja sen luominen kohottaa oloasi. Myös uudet henkisen hyvinvoinnin koulutukset ovat siellä nähtävillä. Olen aloittanut uuden blogin, harmoniahuone.com Olet lämpimästi tervetullut rentoutumaan, inspiroitumaan ja saamaan oivalluksia henkisen hyvinvoinnin teemoista artikkelien, videoiden ja äänitteiden kautta. Sen vaikutus perustuu siihen, että kun olosi on kaikkea muuta kuin tyytyväinen, olet silloin vahvasti egossasi, joka ilmentyy ainoastaan erillisyyden energiakentässä. 44 Hyvyyttä voi kohottaa myös käyttämällä kiviä Kun käytät kiviä, jotka värähtelevät korkeaa ykseyden värähtelyä, et voi samaan aikaan märehtiä ikävissä olotiloissa, koska kivien korkea värähtely kohottaa oman aurakenttäsi värähtelyä, jolloin matalammat (ikävät) energiat haihtuvat energiakentästäsi. Ykseyttä ja onnellisuutta värähteleviä kiviä ovat läpinäkyvän kirkas apofylliitti ja vuorikristallit, sinisen vihreä akvamariini, herkimer ja violetti lepidoliitti. Se toimii aina! Kristallirouva Oy Pohjoismaiden suurin kristallitukku irtoprismat, myös 10 väriä tila-ja tilausteoksia suunnittelu ja toteutus kruunujen entisöinti vaihdamme tekokristallit aitoihin Museokatu 8, 00100 HKI Liike: 050-3366444. Näin pirskotat hyvyyttä ympärillesi. Rakkaudellisuutta värähteleviä kiviä ovat pinkin väriset ruusukvartsi, kunziitti, morganiitti, cobalco kalsiitti ja pinkki opaali. Silloin koet kurkkuchakran tukkoisena ja siinä voi tuntua jopa kuin siinä olisi kaulapanta. Kodin sisustuksessa käytettävät kivet on hyvä olla reilun kokoisia, jolloin ne kohottavat kodin energiavärähtelytasoa. Kiitollisuus luo sisäistä vapauden ja tyytyväisyyden kokemista. Lämpöisin halauksin PS. Pirskotat hyvyyttä ympärillesi Toinen hyvä tilanne, mihin voit käyttää kiitollisuuden ajattelemista, ovat tilanteet, joissa olet uhriasenteessa. Valitse kiviä, jotka värähtelevät rakkaudellisuutta, onnellisuutta, ykseyttä tai iloa. Näin kohotat energiavärähtelytaajuuttasi, ja silloin raskaammat energiat eivät saa sinusta otetta. Kiitollisuus kasvattaa iloa, rakkaudellisuutta ja onnellisuutta. Hyvyyden arvojen ottaminen tietoisesti jokapäiväiseen elämään tekee elämästä onnellisempaa. Toimimalla edellisen ohjeen mukaan, muunnat taasen energiatasoasi ja saat etäisyyttä uhriasenteeseen ja näkökulmasi laajenee, jolloin löydät myös uusia oivalluksia asiaan
Tämä prosessi on tie onnelliseen elämään, jota luot itse. Kivet tykkäävät toimia ryhmässä, joten valitse esimerkiksi 3–5 kiveä, joita käytät ryhmänä. Ensisijaisesti tarvitaan turvallisuutta uskaltaakseen mennä muutoksen läpi. Miten kivet hoitavat sinua. Tai asiat voivat alkaa mennä niin hyvin, että se tuntuu jopa liian hyvältä ollakseen totta ja siten vähän pelottavalta. Näihin tilanteisiin saa paljon apua kivistä. Universaali testi Usein elämänmuutokset ovat kuin universaali testi: luotatko kokonaisuutesi syvään viisauteen tietäen sisimmässäsi, että kaikki muutokset tuovat jotain myönteistä kehittymistä, mihin oma kokonaisuutesi on valinnut osallistua. Tyypillisimmin kokonaisuutesi hakee syvempää itseesi luottamista vaikeissakin tilanteissa. Niin sinä hoidat kiviä. Näissä on lisäksi omat värähde-eronsa. Tästä johtuen elämä voi tuntua ajoittain epävarmalta, rasittavalta tai pelottavaltakin. Herkästi aistiva ihminen osaa aistia kivien vaikutukset paremmin. Kivet tukevat elämänmuutoksissa N yt on menossa isoja tai pieniä muutoksia melkeinpä jokaisen elämässä. Valitse kivet värähtelyn mukaan Valitse kivet sen mukaan, mitä kiven värähtelyominaisuutta tarvitset. Nyt niiden poistuessa on aika alkaa nojata ainoastaan sisälle päin ja tietoisesti voimistamaan itseensä luottamista. Voit myös hieroa kivillä pyörivin liikkein. Olemme tottuneet nojaamaan ulkoisiin rakenteisiin. Käytä kiviä niin kauan kuin muutosprosessi kestää. Se tukee asioiden hyväksymistä ja yhteen45 Olemme tottuneet nojaamaan ulkoisiin rakenteisiin. Elämänmuutostilanteissa ihmisen kokonaisuus tarvitsee useita tunneaistimuksia, jotta muutos soljuu läpi mahdollisimman vaivattomasti. Turvallisuuteen maadoittavat kivet Maadoittava tarkoittaa sisäistä läsnäoloa nyt-hetkelle. Kivien energiavärähtely on erinomainen apu muutoksissa sekä itseensä luottamisen syventämisessä. Kivien energiavärähtely vaikuttaa ihmisen energiakentän värähtelyyn, uskoipa siihen tai ei. Jokainen mineraali värähtelee tiettyä energiataajuutta, johon liittyvät myös tietyt ajatusja tunnetason värähtelyt. Tarvitaan korkeaan ykseyden ja rakkauden energiavärähtelytaajuutta, joka sallii vastaanottaa uuden muutoksen elämään. Pidä kiveä taskussa, yötai työpöydällä, pitele sitä käsissäsi, katsele sitä. Lisäksi muutoksen prosessissa on avuksi kaikki mahdollinen rohkeus ja uskallus vaikka jännittäisikin, sekä vankka itseensä ja kokonaisuuteensa luottaminen. Kunsiitti antaa rakkaudelle voimaa, ja morganiitti puolestaan kuljettaa kokemaan rakkauden ykseyttä. Valitse mielellään yksi kustakin ryhmästä ja saat hyvän hoitajatiimin itsellesi. Nyt on aika alkaa nojata ainoastaan sisällepäin.. Ruusukvartsi on parhaita tietämiäni kiviä hoitamaan rakkaudellista hyväksyntää, sallimista, anteeksiantoa ja irtipäästämistä. Tarvitaan hyväksymistä, jotta muutoksille antaa vapaan energian tapahtua. Tämän vuoksi on esimerkiksi kiviä, jotka värähtelevät rakkaudellista värähtelytaajuutta. Kiitä välillä kiviä, anna niille kiitollisuutta ja rakkautta
Seleniitti tuo valoenergiaa keholle, mielelle ja tunteille. Mitä enemmän luotat sisäiseen kykyysi luoda elämääsi, sen vaivattomammin luot elämääsi ja huomaat, että elämää voi elää helppoudessa. Se voimistaa myös energiakenttää ja tuo lisää tilantuntua. Akvamariini kuuluu samaan kiviperheeseen morganiitin kanssa. Se myös lataa kehoon energiaa. Kaunista uuden luomisen aikaa sinulle! Rakkaudella Sari McGlinn Jos sinulla on kysymyksiä kivien käyttämisestä itsesi hoitamisessa, voit meilata ne minulle (sari.mcglinn@gmail.com) ja voin käsitellä aiheita seuraavissa Henkisen kasvun helmet -kolumneissa Sielunpeili-lehdessä.. Sisimpäni tietää parhaat tavat toimia. Kaikki nämä kivet puhdistavat tehokkaasti raskasta värähtelyä pois kehosta ja kohottavat kokonaisuuden värähtelytaajuutta. Ne kohottavat energiakenttäsi värähtelytaajuutta hajottaen matalampia värähtelyjä, kuten esimerkiksi huolia ja pelkoja. Rohkeutta ja itseluottamusta Muutoksissa tarvitaan aina rohkeutta ja itseluottamusta. Lauseita, joita kannattaa käyttää muutoksissa: Kaikki saa tapahtua helposti ja vaivattomasti. Bronsiitti on elämäniloista luottamista elämään, tukea antava kivi. Nämä seuraavat kivet herättävät pois synkistä ajatuksista. Morganiitti kuljettaa kokemaan rakkauden ykseyttä ja syvää onnellisuutta. Se antaa voimaa ja uskallusta olla oma itsensä ja luottaa kykyynsä tietää, mitä tarvitsee. 46 kuuluvuutta. Kun se on kädessäsi, katsot maapalloa avaruudesta käsin. Aina rakkautta muutoksien läpi Sen muistamiseen ja kokemiseen, että olet rakkaus ja osaat luotsata itsesi kaikkien muutoksien läpi, on omat kivensä. Se on parhaita kiviä muutoksissa, koska sen värähtely kohottaa välittömästi henkilön energiakentän värähtelyä värähtelemään ykseydessä eli energiassa, jota tarvitaan muutoksissa. Stomatoliitti-fossiilikivi on kuin rakastava halaus äiti-maalta. Muutoksissa laajaalaista näkemystä Laaja-alaista näkemystä asioihin tarvitaan aina, kun on menossa muutoksia. Se luo suojaavan rakkauden energiakentän ja puhdistaa kaikkea matalaa värähtelyä ajatuksista, tunteista ja kehosta. Mahtikivi on voimakas kehon energialinjojen avaaja. Ruusukvartsi on kivi hyväksymiseen, irtipäästämiseen, sisäiseen hellyyteen itseä kohtaan, sallimiseen ja anteeksiantamiseen. Pietersiitti kirkastaa tahdonvoimaa ja egosta vapaata voimaa olla se kuka on. Tämä myös kasvattaa kehon energiatasoa tuoden lisää energiaa muutoksien läpiviemiseen. Herkimer tuo iloa sekä kohottaa mielen ja ajatuksien energiatasoa. Se on meidän ”kotienergiaamme” muistuttaen, että elämä on tarkoitettu elättäväksi helposti, vaivattomasti, iloisesti ja onnellisesti. Otan vastaan korkeinta parasta elämääni. Näet myös, mikä korkeampi oivallus ja kehittyminen siihen liittyi. Kivi itsessään näyttää pienoismaapallolta. Rakkauden ja ykseyden värähtelyä Korkeaa ykseyden ja rakkauden värähtelyä tarvitaan aina. Siinä on samoja hoitavia ominaisuuksia eli se kuljettaa rakkaudelliseen, vapaaseen onnellisuuteen, jossa asiat tapahtuvat helposti. Sallin helppouden ja onnellisuuden kaikkialle elämääni. Kunziitti antaa rakkaudelle voimaa ja kirkkautta tukien sisäiseen rakkauteen luottamista. Sitä kautta tuo turvallisuuden tunnetta. Näitä olotiloja saa seuraavista kivistä: Boji-kivet ovat maailman maadoittavimmat kivet. Luotan kokonaisuuteni viisauteen. Krysokolla tukee lisäksi keuhkoja tuoden laaja-alaisuutta myös henkeen eli hengittämiseen. Intialainen jokikivi avaa hyvin kehon tukoksia ja laittaa elämäniloisen energian rullaamaan kehossa ja mielessä. Lepidoliitti puhdistaa energiakenttää, kohottaa mielialaa ja tuo rakkaudellista onnellisuutta olotilaan. Mitä laajemmalla perspektiivillä katsot muutoksiasi, sitä helpommin saat muutosprosessin koettua. Sardonyksi on tahdonvoiman kivi. Se värähtelee puhdasta ykseyttä. Näin laajan perspektiivin kryskolla luo. Krysokolla on yksi parhaita kiviä tuomaan laaja-alaisen perspektiivin käyttäjälleen. Pietersiitti voimistaa intuitiota. Apofylliitti puolestaan levittää rakkaudellista harmoniaa ympärilleen
– Aikuiselta edellytetään vastuullisuutta ja pohtivaa ongelmanratkaisua perheen ja työyhteisön jäsenenä, seksuaalipartnerina, työntekijänä, yrityksen edustajana, asiantuntijana tai kansalaisena. 2 Avaa ajattelusi jumeja. Esimerkiksi kompromissien taidon opetteleminen on oleellinen taito, jota voi harjoitella. Jos sinulla on tapa ajatella tietyllä tavalla ja päätyä puolustamaan itsellesi tärkeitä asioita, tee esimerkiksi kirjoitusharjoituksia päivittäin. Tällainen siirtymä ehdottomuudesta kohti joustavuutta on havaittu useissa tutkimuksissa. Tuoreet tutkimukset osoittavat aikuisten ajattelun kehittyvän elämänkokemusten myötä. Työ, ihmissuhteet ja monet muutkin tekijät muovaavat aikuisen ajattelua joustavaksi ja kykeneväksi kompromisseihin eri näkökumien välillä. Keskeinen aikuisen moraalinen haaste onkin yhteisen hyvän edistäminen, täydentää yksi kirjan kirjoittajista, yliopettaja Soile Juujärvi Laurea-ammattikorkeakoulusta. 4 Vertaile, arvioi ja ole kriittinen. Ajattelun ja persoonallisuuden kehityksen korkeimmissa muodoissa voidaan puhua myös viisaudesta. Tällä tavoin kehität myös luovuuttasi. Luo oma käsityksesi, mutta muista olla avoin uudelle.. Hyväksy, että meillä kaikilla on rajalliset kyvyt asioiden ratkaisemiseen, ja että ihmisen ja ihmisyhteisön ymmärrys asioista muuttuu ajan myötä. Iän myötä ymmärrys oman näkökulman suhteellisuudesta alkaa tulla esille. Eeva Kallion vinkkejä oman ajattelun kehittämiseen 1 Se kehittyy, mitä kehitetään.Harjoittelu näkyy parempina tuloksina. Teoksessa eri tieteenalojen tutkijat kirjoittavat ajattelusta ja tiedosta sekä kehityksen että oppimisen näkökulmasta. Tutki eri näkökulmia, punnitse niitä ja pudota pois eettisesti arveluttavat ja heikosti puolustettavat käsitykset. Näitä kysymyksiä käsittelee Suomen kasvatustieteellisen seuran julkaisusarjan uutuusteos Ajattelun kehitys aikuisuudessa – Kohti moninäkökulmaisuutta , joka on ensimmäinen suomenkielinen kirja aikuisen ajattelun kehittymisestä. Vii saus on monimutkainen ilmiö, jota on pohdittu paljon filosofiassa, uskontokunnissa ja kulttuureissa. Aikuisen ajattelun joustavuus ja laaja-alaisuus liittyvät myös viisauden tutkimukseen. Lisäksi esimerkiksi elämän tarkoitusta ja merkitystä koskevat kysymykset yhdistetään viisauteen, kuten myös pyrkimys yhteiseen hyvään ja kyky myötätuntoon. Jos haluat opetella monimutkaista ratkaisukykyä, sinun täytyy tietoisesti päättää sen kehittämisestä eri tavoin. Ehdottomuus on harvinaista aikuisilla Mitä nuoremmasta yksilöstä on kysymys, sitä vaikeampi hänen on sulattaa tiedollisia ristiriitaisuuksia ja sitä ehdottomammin hän sitoutuu yhteen näkökulmaan. – Viisaus on kehityksen korkea muoto, jossa kyetään moraaliseettisesti kestäviin, ihmiskunnan yleistä hyvää koskeviin ratkaisuihin ja ymmärretään ongelmien monimutkainen luonne, summaa Kallio. Asetu vastakkaisen ajattelutavan ”saappaisiin” ja yritä ymmärtää, miksi näin voidaan ajatella. Tunnista, että olemme kaikki rajallisia ja ymmärrys on muuttuvaa. Kokeile toisilleen ristiriitaisia ratkaisuja ja näkökulmia. Kehityspsykologian ja oppimisen tutkimus eivät tue tätä pessimististä, vallalla ollutta ajatusta. Ihmissuhteisiin liittyvät ongelmat ovat tyypillisesti tällaisia, valottaa erikoistutkija, dosentti Eeva Kallio Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitokselta. Viisauden tutkimuksen mukaan siihen sisältyy hiljaista tietoa ja eri näkökulmia yhdistävää suhteellista ajattelua. Tämä monitasoinen teos haastaa lukijan pohtimaan kirjassa esitettyjen tulosten ja havaintojen lisäksi omia ajattelutapojaan. Yritä kirjoittaa sinulle rakkaasta asiasta vastakkainen näkemys tai kirjoita puolustavia seikkoja asiasta, josta et pidä. Viisaudessa ei siis ole kysymys ainoastaan ajattelun kehittymisestä, vaan se kietoutuu laajemminkin persoonallisuuden kehitykseen. – Monet arkielämän ongelmat ovat visaisia, koska niihin ei olemassa yhtä oikeaa ratkaisua, vaan on punnittava monia eri vaihtoehtoja. Viisas toiminta ja ajattelu – mahdollistako. 47 Ikä tuo suhteellisuudentajua ja ehkä viisauttakin Hyvinvointireppu Aikuinenkin voi kehittää ajatteluaan – poimi vinkit talteen H iipuuko ihmisen psykologinen kehitys nuoruusiän jälkeen. 3 Jätä ongelmat avoimiksi ja jousta. Viisaus on myös korkeaan asiantuntijuustietoon nivoutuva taito. Ajattelu laaja-alaistuu ja tulee joustavammaksi kuin nuorempana
Sieni taas auttaa kasvia ravinteiden, erityisesti fosforin otossa. Ilman fosforia ei ole elämää, fosfori lisää muun muassa kasvien vastustuskykyä. Nyt on tullut aika nostaa nuo tiedostavat rihmastot niille kuuluvaan arvostukseen. Meidän on tultava tietoiseksi rihmastojen merkityksestä, joten otahan hetki ja mieti tätä. Sienijuuri eli mykorritsa on kasvin juuren kanssa symbioosissa elävä sienirihmasto, kasvin juuriston jatke. Fosfori on ratkaisevan tärkeä ravinne, jota louhitaan kestämättömällä tavalla maaperästä lannoitteeksi sitä vauhtia, että hyödynnettävä muoto siitä muuttuu muuksi. Kasvi antaa sienelle hiilihydraatteja, joita sieni ei pysty itse muodostamaan. Kultainen avain kestävään ruoantuotantoon ja puutarhatuotantoon saattaa kenties olla juurikin forforin luonnollisessa kierrätyksessä mykorritsojen avulla. Tätä mykorritsallista toimintaa meidän tulisi mielestäni ensisijaisesti tukea. Terve ja eloisa sienijuuri pystyy pidättämään fosforin maaperässä, mykorritsa vähentää lannoitustarvetta sekä laskee fosforipäästöjä. 48 Auttajamme luonnossa Pidä huolta maan tietoverkosta Oi, oi sienijuuri, joka avaa minussa valtavaa ihmetystä kera koko äärettömän sienimaailman! S ienten rooli puutarhan ekosysteemeissä on aliarvostettua. Ymmärtää se, ettei kestävää puutarhanhoitoa eikä yleensäkään ruoantuotantoa voi olla ilman tätä pyhää, valtavaa, maanalaista verkostoa. Pelloilta vesistöihin valuvat fosforivirrat rehevöittävät vesistöjämme. Maanalaiset sienirihmastot mahdollistavat kestävän puutarhanhoidon Ruoki maata, niin maa ruokkii sinua.. Muutos tulee väistämättä
Voit myös itse lisätä maahan sieniymppiä. 49 Sienirihmasto tekee kasveista elinvoimaisempia Kasvit, joilla on mykorritsa kumppaninaan, ovat paljon vastustuskykyisempiä taudeille kuin ne, joilla tätä symbioottista suhdetta ei ole, tai sitä ei ole päässyt syntymään. Yleensäkin mykorritsat ovat edellytys tasapainoisen ja hyvinvoivan puutarhan luomiseen ja ylläpitoon. Ajatella, että yksi sienilaji, maanalaisena rihmastona voi yhdistää hehtaareja metsää tietoiseksi soluverkoksi. Toinen vaihtoehto on kylvää monimuotoisesti erilaisia kotimaisia pioneerikasveja, jotka ovat hyviä sienijuuren isäntiä. Nykytutkimuksen mukaan lähes 90 % kaikista kasvilajeista kykenee muodostamaan sienijuuren. Lisää siis kaupan pussimultaan vähintään hyvin maatunutta kompostia, peltomultaa tai metsämaata. Maan voi tuhota muutamassa sekunnissa, mutta kestää 1000 vuotta luoda senttimetrin kerros tervettä maata. Katso siis Maahan. Artikkelin kirjoittaja Ulla-Maija Takkunen on puutarhatalouden hortonomi ja ekologionen puutarhurinna Yli-iistä. Sienirihmojen avulla ravinnon ottoon käytettävissä oleva pinta-ala lisääntyy. Kemikaalien sysääminen maahan, maan kääntäminen, kuorinta sekä maan tiivistyminen rikkovat ja jopa tappavat sienirihmastoja, joten näitä toimia olisi hyvä välttää. Samalla tämä elintärkeä sienijuuri vahvistaa kasvin stressinsietokykyä. Hyötypuutarhakin aina hyötyy mykorritsasta. Itseasiassa sienijuuret ovat edellytys koko terveen ekosysteemin hengissäpysymiseen, myös sinun. Esimerkiksi tomaatin kasvualustaan lisätyn rihmaston kerrotaan jopa tuplanneen tomaattisadon! Kun korjaamme puutarhan olosuhteita, mykorritsa löytää sinne kuin itsestään. Varsinkin sienimyrkyin eli fungisidein käsitellyt peltoja puutarhamaat ovat hyvin hauraita erilaisille kasvitaudeille ja stressitekijöille mykorritsan puuttuessa maaperästä. Steriiliin, kuumennettuun kaupan pussimultaan mykorritsa täytyy kuitenkin lisätä. Maan mykorritsan toimintaa heikentää myös keinolannoitteiden suuret fosforipitoisuudet, jotka muuttavat näiden tietoverkkojen luontaista käyttäytymistä. Kosketa pintaa syvemmältä. Tämän tietoverkon kautta kasvit keskustelevat ja välittävät elintärkeää tietoa toisilleen. Puutarhurin parasta kasvinsuojelua on pitää huolta ja ylläpitää tervettä maaperää. Kypsän kompostin lisääminen maahan stimuloi mykorritsan kasvua, mutta raaka komposti voi jopa estää sienten kasvua. Sienijuurelliset kasvit ovat usein huomattavasti elinvoimaisempia ja maanpäällisiltä osiltaan kookkaampia, vehreämpiä, vihreämpiä ja hehkuvampia. Mykorritsa tarvitsee tilaa ja rauhaa Kuinka sitten suosia mykorritsan elämää kotipuutarhoissakin. Luonnonkasvit kunniaan puutarhassasi ja sekaviljelyä! Hedelmäpuutkin kaipaavat sienijuurta. Mykorritsa vauhdittaa kasvien juurtumista istutuksen yhteydessä, lisää juuriston kasvua ja suojaa taudeilta. Sinun jalan alla saattaapi juuri tällä hetkellä olla jopa 480 kilometriä keskustelevaa rihmastoa. Ethän istuta omppua yksin jonnekin töröttämään, vaan luot sen sijaan monimuotoisia istutuksia, joissa luonnonkasvitkin saavat kukoistaa. Puutarhurille ja hänen kasvattamilleen kasveille sienijuuresta on hyötyä monella tapaa aina taimikasvatuksesta sadonmuodostumiseen saakka. Puiden ja sienten välinen symbioosi on ehkä jo tunnettu, mutta harva meistä tietää, että myös ruohovartiset kasvit muodostavat sienijuuria. Mykorritsa tarvitsee tilaa ja rauhaa. Tehokkaaseen viljelyyn jalostetut kasvit eivät välttämättä osaa edes käyttää mykorritsaa hyväkseen, joten vähemmän jalostetut kasvit, maatiaiskannat sekä luonnonkasvit ovat biodiversiteetin kannalta parhaita. Maata kun ei tarvitse kääntää, jos pitää huolta maaperän otuksista ja elävästä elämästä yleensä. Ruoki maata, niin maa ruokkii sinua. Liiallinen fosforilannoitus haittaa myös useimpien sienijuurisienten kasvua ja kuormittaa aina myös ympäristöä. Samoin se tekee puutarhassasi, jos sille annetaan mahdollisuus. Tämä rihmasto tietää ja tuntee, että juuri sinä seisot siinä – hyvin selkeää ja ihmeellistä! Mykorritsa puutarhoissa ja viljelymailla Semmoiset viljelymaat, joita on käsitelty kemiallisilla kasvinsuojeluaineilla, kärsivät yleensä mykorritsan puutteesta. Sienijuuri parantaa kasvin ravinteiden käyttöä sekä auttaa tätä adaptoitumaan vaihteleviin olosuhteisiin, kuten kuivuuteen. Ulla-Maijan ajatuksia myös: http://hidastaelamaa.?/author/ulla-maija/, http://hetkiahertalla.blogspot.?/. Suosimalla viljelykiertoa, sekaviljelyä sekä eloperäistä lannoitusta, käyttämällä eloperäisiä katteita ja välttämällä turvepitoisia tuotteita (sienijuuri ei viihdy liian turvepitoisilla mailla) tuet sienijuurisienten eloa. Mykorritsan kanssa kasvaessaan kasvit voivat kohdistaa energian käyttönsä maan päällisten osien kasvattamiseen juurien sijaa. Ajattelepa, että mykorritsa saattaa laajentaa juuripinta-alaa jopa 700–1000 kertaiseksi. Teksti ja kuvat: Ulla-Maija Takkunen Sienijuuri eli mykorritsa on kasvin juuren kanssa symbioosissa elävä sienirihmasto, kasvin juuriston jatke
Haasteena rakkausenergian välittämisessä on usein se kaikista vaikein asia: oppia rakastamaan itseään. Ne siunaantuvat käyttöön sitä mukaan, kun henkilön sielun kehitys antaa valmiuksiaan. Jo lapsuudessa on saattanut olla viitteitä elämäntehtävästä, intuitiivisen toiminnan muodossa, mutta vahvimmaksi elämäntehtävän voima muodostuu, kun sen oivaltaa tietoisesti. Epäegoistisella toiminnallaan he aiheuttavat hämmennystä, koska heidän tehtävänsä on saada ihmisten. He saattavat jopa tehdä kaikkensa, jotta soihdun kantaminen estyisi. Kirsi Gren Elämäntehtävä rakas, mutta haastava V iime yönä näin unen, jossa minulle muistutettiin elämäntehtävästäni. Alunperin, tämän elämän matkasuunnitelmaa tehdessä, ovat tavoitteet olleet tiedossa, ja niitä kohti on lähdetty määrätietoisesti kulkemaan. 50 Rakkausenergian välittäminen on kaunis elämäntehtävä. Jäin pohtimaan tuota omaa elämäntehtävääni ja sitä, onko se muuttunut tai saanut uutta pintaa. Työyhteisössä ei ole helppoa olla se, joka huomaa aina vaan uudestaan laittavansa itsensä alttiiksi kyseenalaistamiselle ja vastaanpanemiselle. Henkilö itse tietää, että muutos on ainoa keino asioiden parantamiseksi, mutta kun niin monen muun mielestä on helpompaa olla tekemättä mitään. Esimerkiksi ”muurinmurtajan” tehtävä, jota ei anneta heikoille yksilöille. Mutta lipunkantaja on lipunkantaja, vaikka voissa paistaisi! Hatunnosto ja kiitos Joukossa on myös niitä, joiden elämäntehtävä ei ole helpoimmasta päästä. Hänen tehtävänsä on, halusipa sitten tai ei, olla tilanteissa, joissa tarvitaan muutoksen eteenpäin viejää. Sitten on tullut tämä ”pieni” haaste, kun vastaanottajat täällä elämässä eivät välttämättä ole aina nähneet tehtävän tärkeyttä tai merkitystä samalla tavoin kuin itse. Ja kun usein saa vielä haukut päällensä, kysytään siinä todella sisäistä motivaatiota! Samantapaiseen haasteeseen joutuu myös oikeudenmukaisuuden perääjät. Voi olla, että viimeaikaiset tapahtumat henkilökohtaisessa elämässäni ovat vieneet ajatukseni muihin asioihin. Silloin varsinainen työ jää usein vain tämän yhden harteille. Uskon, että elämäntehtävä kullakin kehittyy henkisen kehityksen myötä. He pysäyttävät tilanteen ja tilanteessa olijat katsomaan oikeudenmukaisuutta asioissa. Lipunkantaja on lipunkantaja, vaikka voissa paistaisi! Elämäntehtäviä voi olla myös enemmän kuin yksi. Tarkoituksenmukaisuuden oivaltaminen tapahtuu usein vasta myöhemmin. Nyt on hyvä päivittää omaa tehtävääni ja saattaa itsensä takaisin oman elämänjunansa raiteille. Tapahtumat, olivatpa ne sitten mukavia tai haastavia, ovat ilman muuta olleet välttämätöntä ohjausta sielun polkuni kehittymiseen. Se saattaa näyttää helpolta
Jatkuvaa kilvoittelua oman itsen kanssa Tiedon välittäjät, joihin itsekin kuulun, johdatetaan näkyvään asemaan, jotta ääni kantaisi mahdollisimman laajalle. Kirsi Gren Armo ja ymmärrys itseään sekä omaa elämäntehtäväänsä kohtaan ovat vahvoja avaimia tiedostavalle ja vahvalle elämänpolulle.. He saavat elämänilonsa toisten auttamisesta, eivätkä halua tai osaa pyytää itselleen. Itse koen tämän olevan jatkuvaa kilvoittelua oman itsen kanssa. aurinkokanava.blogspot.fi silmät avautumaan laajemmalle kuin omat tarpeensa: näkemään myös toisten tarpeet ja toiveet. Pyrin tuomaan heille rakkaudellista opastusta avuksi ja tueksi elämänuskon ja voimien koossapitämiseen. Muiden voi olla vaikeaa tinkiä jo saavutetuista eduista toisten hyväksi. Sitten on he, jotka ovat ns. Mistä se kaikki henkinen voima lopulta löytyy. Mitä paremmassa kunnossa välittäjä on, sitä vahvemmin hän pystyy energioita välittämään. Olennaista löytää punainen lanka Asiakastyössä kohtaan monenlaisia elämänsankareita. Hatunnosto ja kiitos näille oikeudenmukaisuuden puolesta marssiville! Elämänilo toisten auttamisesta Rakkauden välittäjillä on menossa elämä, jossa he oppivat kohtaamaan ja antamaan rakkautta. ”palveluksen” elämäntehtävässä. Joku elämä saattaa olla hyvinkin erakkomainen ja tutkiskeleva. Silloin ei välttämättä puhuta parantamisesta, vaan toisen tukemisesta. Ennen kuin tieto pääsee kunnolla liikkumaan, saattaa heidän elämänpolkuunsa ollut kuulunut hyvinkin vaikeita kokemuksia, joiden kautta viestin välittäjän puhtautta ja tarkoitusta hiotaan. Elämäntehtävä omaa kehittymistä varten Elämäntehtävä voi olla myös omaa kehittymistä varten. Mitä pyyteettömämpi on auttajan asenne, sitä paremman tuen autettava saa. Armo ja ymmärrys itseään sekä omaa elämäntehtäväänsä kohtaan ovat vahvoja avaimia tiedostavalle ja vahvalle elämänpolulle. Kirsin työstä netissä: www.aurinkohoitola.fi, www. He toimivat muille ihmisille käsinä ja jalkoina. Parantajilta vaaditaan suurta puhtautta Parantajien (parantavan energian välittäjien) elämäntehtävässä on tärkeää hoitaa itseään sellaiseen puhtauteen ja hyvään tasapainoon, jossa korkeimman energian välittäminen onnistuu. Energiaa siinäkin kuitenkin avuksi välittyy, vaikkei sitä niin tiedostaen kanavoitaisikaan. Rakkausenergian välittäminen on kaunis elämäntehtävä. Touhuavat lakkaamatta toisten hyväksi ja pyrkivät kaikilla tavoilla helpottamaan muiden ihmisten käytäntöjä. Se saattaa näyttää helpolta, mutta haasteena onkin usein se kaikista vaikein asia: oppia rakastamaan itseään. Vasta sen jälkeen pääsevät parempitasoisemmat viestit välittymään. Hän saa oppia ensin nöyräksi, jotta egollisuus ja persoonan esille tuominen vähenisi. Omaa toimintaa on hyvä kyseenalaistaa aika ajoin ja parantaa oman energiakanavansa puhtautta. Jossain sisällään ihminen tietää, että on olemassa se ”jokin” erityinen syy kaikkeen siihen, minkä vuoksi joutuu voimiaan koettelemaan. Parantavaa energiaa voi välittää myös olemalla läsnäolevana tukena toiselle. Vieressä päivittelevät oikeudenmukaisuuden elämäntehtävän saaneet, joilla saattaa olla vaikeuksia sulattaa heidän työmyyrämäistä toimintaansa. Tämä edellyttää myöskin jatkuvaa puhtauden ylläpitoa. Epäitsekkäät ja pyyteettömät elämäntavat eivät välttämättä tuo heitä persoonina esille, ja työ, jota he tekevät saatetaan jopa oppia ottamaan itsestäänselvänä vastaan. Tämän elämän ”punaisen langan” eli oman elämän merkityksen löytyminen on tärkeää, jotta usko ja voima kantaisivat. 51 Selvänäkijä, meedio ja henkisen kasvun kouluttaja KIRSI GREN käsittelee palstallaan nykyistä henkisyyttä universaalisti ja tuo esille tähtiauttajien, planeettojen sekä uuden ajan lasten merkityksen. Tehtävänä on esimerkiksi omien haasteiden suoristaminen ja puhdistaminen – sielullisen itsensä valmistelua seuraavaan elämään. Parantajien ja tiedon välittäjien tehtävät ovat usein päällekkäisiä, koska intensiivinen parantaminen avaa väistämättä kanavia myös viesteille
Erilaisia apukeinoja on useita. Karita on sairastumisensa jälkeen opiskellut joogaopettajaksi.. 52 Karita Aaltonen joogaretriitissä Intiassa. Pahanlaatuinen aivokasvain on ystävä, jolta Karita Aaltonen on saanut elämäntehtävän Juuri nyt – ei sitten kun! Karita Aaltoselta on leikattu pahanlaatuinen aivokasvain kahteen kertaan, mutta hän on päättänyt elää elämäänsä positiiviseen keskittyen
Toivottomuus suuri ongelma Karita luki Antti Heikkilän kirjoja ja kävi häntä tapaamassa. Syöpäsairaat saavat kyllä kuulla elinikäennusteita ja riskejä, mutLuottavaisena leikkaukseen Diagnoosi on aina alussa Karitan mukaan shokki. – Kasvain oli samassa paikassa uudelleen viisisenttisenä. – Hän antoi migreenin estolääkityksen, mutta tiesin itse, ettei se ollut migreeniä. 53 Juuri nyt – ei sitten kun! V oin paremmin kuin koskaan, Karita Aaltonen heläyttää iloisesti ennen kuin alkaa kertoa tarinaansa parantumisestaan. Aloitin sädehoidot kuuden viikon ajaksi päivittäin. Kampesin itseni ylös ja ajattelin sen olevan liukastuminen, kun olin kävellyt koko päivän korkkareissa. – Olin hyvin luottavainen, että nyt kasvain hoidetaan pois. – Se oli pahanlaatuinen aivokasvain vasemmalla puolella, joka painoi oikean puolen tukija liikuntaelimiäni. Todellinen havahtuminen kuitenkin tuli, kun sain moottoritiellä noin minuutin pituisen epileptisen poissaolokohtauksen, ja en tiennyt, kuinka autoa ajetaan. Karita kertoo nähneensä hoitajien ilmeestä, että kuvissa oli jotain vakavaa. Ketoosi ja vihermehuja Hän löysi amerikkalaisen Khris Carrin sivuston. Oireet tulivat oikeaan jalkaani ja käteeni. Silloin ajattelin, että nyt on aika ottaa itse vastuu paranemisesta, enkä saa antautua uhriksi. Syyskuussa oli uusi leikkaus, minkä käsitteleminen oli ensimmäistäkin isompi asia. Suurin ongelma syöpähoidoissa minun mielestäni Suomessa on se, ettei osata antaa toivoa ja tsempata. Vuoden 2011 syksyllä olin juontokeikalla, kun oikea jalkani meni yhtäkkiä alta. Niin pienikin toivon pilkahdus tuntui todella tärkeältä kuulla. Muuten hän syö lämmintä kasvisruokaa. Epäilin, että kasvain olisi uusinut kahden kuukauden aikana. – Aiemmin olin paljolti elänyt leivällä ja jugurtilla, mutta silloin löytyi todellinen motivaatio elämänmuutokselle. Niinpä en syönyt lääkkeitä, vaan menin toiselle neurologille, joka otti heti oireet tosissaan. He kehottivat Karitaa menemään heti lääkärille. Ei migreeniä Karita meni yhdelle neurologille, joka totesi, että oireet olivat migreeniä. pähkinät, mutta huomasi, ettei se ollut oikea tie, koska hänen elämästään katosi samalla myös ilo ja rentous, joka oli iso osa hänen persoonaansa. Ajattelin, että kasvain ei tiedä, miten paha sen pitää olla. Sen jälkeen Karita alkoi kovan googlettamisen paranemisesta, syövästä selviämisestä ja oikeasta ruokavaliosta. Ystävänpäivänä 2012 hän määräsi pään magneettikuvaan. Minulta unohtui kaikki minuutin ajaksi ratissa. Samantapaisia, outoja oireita tuli muitakin. – Kun yritin ottaa kiinni lasista, käteni meni ohi. Karita kertoo olleensa alussa tarkka saadakseen kehonsa ketoositilaan ja punninneensa jopa Karita Aaltonen pyrkii joka päivä nauttimaan vihermehun tai smoothien. Lääkärit eivät olisi uskoneet, mutta Karitan tunne oli oikea. – Ajattelin, että kasvain ei tiedä, miten paha sen pitää olla.. Uusiminen isompi shokki Sekä Karitan oikea jalka että käsi olivat huonossa kunnossa. Oireiden välissä meni aina muutamia viikkoja, joten en muistanut niitä enää. Ensimmäinen leikkaus oli huhtikuussa. Hän pääsi nuorena ihmisenä leikkausjonon ohi. – Se, että vihdoin löysin itselleni vertaistukihenkilön, oli minulle todella tärkeää. Sain kuitenkin kaksi isoa epilepsiakohtausta. Se saatiinkin pois. – Hän sanoi, että kyllä tämä nyt jotenkin hoidetaan. – Pidän itseäni tänä päivänä täysin terveenä, mutta neljä vuotta sitten näin ei ollut
– Syövästä on tullut yksi aikamme vitsauksista. – Vedän itse stressinhallintaa muun muassa Paranemisen avain ja Rakkauden periaate -työkaluilla. Karitan ohjelmassa on lempeää yin-joogaa ja oivalluksia paranemisesta. Hän ja hänen ystävänsä Karita Aaltonen järjestivät Frantsilan Hyvän Olon Keskuksessa ensimmäisen, viikon mittaisen Uusi elämä -paranemisohjelman kesäkuussa. Mahdollisesti myös nettivalmennusta on tulossa myöhemmin, koska muun muassa Pohjoisja Itä-Suomesta on toivottu sellaista. Useita asiantuntijoita Frantsilaan Paikan Miia ja Karita löysivät oltuaan puhumassa Frantsilan Hyvän Olon Keskuksessa Hämeenkyrössä Kasvainsairauksien luonnonmukaiset tukihoidot -päivässä helmikuussa. – Paikka on oivallisen rauhallinen peltojen keskellä ja järven rannalla. Tulossa saattaa olla kilpirauhasvaivaisten, hormoni-asioihin, suolisto-ongelmiin tai ahdistuksesta, stressistä ja masennuksesta kärsivien erityisiä viikkoja. Vihermehujen tekemiseen opastaa Tara Lange. Viikolla tarjoillaan kasvisruokaa. Täysihoito, saunat ja luennot maksavat viikolta yhteensä 895 euroa. Frantsilasta on lisäksi saatavissa muun muassa hierontapalveluita. – Tulevaisuudessa järjestämme todennäköisesti ainakin neljä viikkoa vuodessa. – Ajattelin, etten taistele kasvainta vastaan, enkä vihaa sitä. Yleisempi ohjelma ja nettivalmennus Monet ovat ottaneet yhteyttä uusielamaohjelma.fi-sivustoon ja kertoneet toiveistaan erilaisiksi kursseiksi. Uusi elämä -muutosohjelma taas on yleisempi valmennus, jonne tulevilla ei tarvitse vielä olla mitään sairautta. Karita kertoo opetelleensa kokonaisen uuden ajattelutavan, vaikka on ollut aina positiivinen ja rohkea luonteeltaankin. Lähes jokaisella on tuttu, joka kamppailee syövän kanssa. 54 Miia Huitti valmentaa Uusi elämä -ohjelmassa stressiä poistavilla energeettisillä työkaluilla. Ajattelen, että sen on pitänytkin tulla juuri minulle opettamaan asioista ja löytämään oma elämäntehtävä. Tahdomme, että viikossa on paitsi paljon asiantuntijatietoa myös rauhoittumista ja stressistä vapautumista. Asiantuntijoina ovat Hidasta elämää -sivuston perustaja Pequ Nieminen, joka on parantunut kahdesta syövästä, lääkäri Pyry Suonsivu ja ravitsemusterapeutteja, kuten Annika Havaste ja Marja Ruuti. K UKA . En olisi ikinä voinut kuvitella, että elän todellista unelmien elämää tehden juuri niitä asioita, joista todella nautin. Karita Aaltonen Tampere juontaja, joogaopettaja, hyvinvointivalmentaja lasta the change you want Uusi viikon ohjelma syövän tukihoidoksi Uusi elämä -ohjelma on kesäkuussa alkanut konsepti, jossa tarjotaan viikon ajan mahdollisuus rauhoittumiseen, vertaistukeen sekä uusien ajatusten ja toimintatapojen löytämiseen erityisesti syöpään sairastuneelle tai siitä toipuvalle. Jotkut ovat kertoneet käyneensä Hippokrates-instituutissa Yhdysvalloissa, mutta se saattaa maksaa jopa 8 000 euroa, Paranemisen avain -stressivalmentaja Miia Huitti kertoo. Paranemisen ohjelma on tarkoitettu jostain tietystä sairaudesta kärsiville. Oivalluksia parantumisesta Myös Miia Huitti ja Karita Aaltonen ovat ohjelmavastuussa Uusi elämä -viikoilla. Idän oppeja Ajatteluunsa Karita on ammentanut syvyyttä ja oivalluksia itämaiden filosofiasta, mutta hän ei Karita Aaltosen sairastuttua hänen juontotyönsä ohelle ovat tulleet myös joogaopettajan ja hyvinvointivalmentajan työt.. Kaikki eivät kykene sen maksamiseen, joten Miia ja Karita ovat yrittäneet etsiä ohjelmalle rahallista tukea eri tahoilta. ta tärkeintä olisi juuri tsemppi ja positiivinen usko, että kyllä tästä on mahdollisuus selvitä
usko keneenkään yhteen guruun. Karita on ollut äskettäin joogaretriitissä Intiassa ja käynyt siellä ayurvedahoidoissa ja -lääkäreillä. Tämä unelma alkaa toteutumaan Uusi elämä -ohjelman käynnistyttyä. – Hän komppaa kaikkea, mitä teen. – Valitsen intuitioni avulla sen, mitä teen ja mikä tuntuu oikealta. He ovat vain pelästyneet yhtä epilepsiakohtausta, jonka näkivät, Karita kertoo. 55 Lääketiede ja täydentävät hoidot rinnakkain Positiivinen Karita kertoo olleensa aina. – Olen aina joogannut ja opiskelin sairauden jälkeen joogaopettajaksi. Pelkkä leikkaus, sädehoidot ja solumyrkyt eivät auta. – Hän on osannut tukea olemalla hyvin rauhallinen. Valitsen intuitioni avulla sen, mitä teen ja mikä tuntuu oikealta.. Siellä hoidetaan terveyttä kokonaisvaltaisesti. Vihermehuja ja smoothieita pyrin tekemään päivittäin. Lapset ovat olleet niin pieniä, että heille on sanottu vain että päästäni leikataan pois klöntti. He eivät osaa ajatella tilanteen vakavuutta. Yksi toinenkin lääkäri sanoi: Mä en tiedä, mitä sä teet, mutta jatka sitä, mitä sä teet. – Uskon, että kaikilla tapahtumilla on tarkoituksensa. Karitan puoliso on osoittautunut hyväksi valinnaksi kriisitilanteiden varalle. Syön lämmintä kasvisruokaa, lisäravinteita ja yrttejä. Minua kiinnostaa Intian auyrveda ja Tiibetin lääketiede. Tarvitaan niin paljon enemmän. Se on heijastunut myös lapsiin, Karita kertoo ja jatkaa: – Nyt olen täysin terve. Yhdistelen kaikkea, mutta mielen voima on tärkeintä. Kehon ja mielen hallintaa Karita kertoo, että hänellä on ihana syöpälääkäri TAYS:ssa. Karita kertoo yhdistelevänsä kehon ja mielen hallinnan keinoja. Minulla on missio siitä, että lääketieteen hoidot ja täydentävät hoidot toimisivat rinnakkain ihmisten apuna. Olen aina ollut seikkailunhaluinen, tykännyt matkustaa ja elää täysillä: Juuri nyt – ei sitten kun. Minulla on myös pienet lapset, joten ei ole mahdollista luovuttaa
Apu löytyi saksalaiselta biologisen hoidon klinikalta.. Haimasyöpä talttui sä hköllä Eija Raskin haimasyöpä on selätetty sähköhoidoilla. 56 ECT-laitetta ei käytetä Suomessa, lääkebisnes syynä
Hän oli kuitenkin pitänyt niistä taukoa useampien kuukausien ajan ennen sairastumistaan. Kun vaiva jatkui, kävin uudestaan lääkärissä. Määrättiin taas lisää samaa lääkettä, vaikka niitä ei edes saisi käyttää pitkään. Ainoastaan oli pientä ylipainoa ja verenpainetta, johon oli lääkitys. – Aina kun söin, närästi. Kahdeksannen hoitokerran jälkeen syöpäkasvain on pienentynyt huomattavasti. Syöpädia gnoosin alkumetreillä kasvain oli ollut golfpallon kokoinen. Ei tätä voi muuten selittää, Eija Raski pohtii. Nyt vielä varmistetaan, että syöpäsolujakaan ei ole. ECT-laite on tuttu myös Suomessa, mutta täällä sitä käytetään vain masennuspotilaiden hoitoon. Saksan syöpähoitotuloksista huolimatta sitä ei hyödynnetä Suomessa – tai niistä ei Suomessa edes tiedetä. Yksi hoitokerta kestää kolme tuntia, ja tavallisimmin sähköa annetaan kaksi kertaa viikossa.. Nyt se on pienentynyt tuntuvasti. Närästystä aina ruuan jälkeen Ennen sairastumistaan Eija Raski oli perusterve. Sain terveyskeskuslääkäriltä vatsansuojalääkkeitä. Terveyttään Raski on hoitanut jo 14 vuotta aloe vera -tuotteilla. Kasvain oli jo golfpallon kokoinen, ja elinaikaa luvattiin korkeintaan puoli vuotta. Eija Raski voi hyvin kahdeksan hoitokerran jälkeen. Otettiin verikokeita, joiden mukaan kaikki oli kunnossa. Syöpä nujerrettiin sähköhoidolla (ECT = Electric Cancer Therapy), jolla on pitkät perinteet Saksassa. Hän lähti Saksaan vaihtoehtohoitoihin. Kuvassa myös Raskin tytär Annika Jäätiö, joka oli heti alusta alkaen ollut sitä mieltä, että äidin pitää lähteä Saksaan hoitoihin. Kaksi vuotta sitten Raski alkoi kärsiä närästyksestä. 57 Haimasyöpä talttui sä hköllä V ihtiläinen Eija Raski, 73, sai vuosi sitten kuulla sairastavansa pahamaineista haimasyöpää. Mitään muita vaivoja ei ollut. Raski ei kuitenkaan antanut periksi. Vaivoja ei lähdetty tutkimaan sen enempää. – Lääkärit ovat niin sidottuja lääketehtaisiin, raha ratkaisee tässäkin
Sytostaatteja, stentti tukkeutui Raski lähetettiin Helsinkiin syöpäklinikalle. Kantola laskee, että heitä on käynyt siellä useampi sata tähän mennessä. Terveyskeskuslääkäri laittoi lähetteen Lohjan sairaalaan varjoaineja ultraäänikuvauksiin. Se oli vain yksi sairaus muiden joukossa. – Kun sitten kuulin, että se on haimasyöpää, en siltikään oikein osannut mieltää sairautta vakavaksi. – Nyt tiedän, että ne olivat oireita, kun haima ei kyennyt pilkkomaan rasvaa. Kantola asui 25 vuotta sitten Ranskassa, kun hänen Pohjanmaalla asuva äitinsa sairastui munasarjasyöpään. ECT-laitteella annettavat hoidot eivät ole potilaalle vaikeita. Vaivat palasivat kotimaassa kesä-heinäkuun vaihteessa, mutta sen Raski oli laittanut vatsataudin piikkiin. Olen luonteeltani positiivinen, enkä kai senkään takia osannut murehtia asiaa, vaikka syöpäkasvain oli jo iso. Runsas vuosi sitten alkukesästä Raski lomaili Turkissa, jossa vatsa alkoi kipuilla kunnolla. Eräänä heinäkuun alun yönä kivut yltyivät koviksi, että Raskin oli mentävä terveyskeskuksen päivystykseen. Pian sen jälkeen Kantolan Pohjanmaalla asuva tuttava oli sairastunut aivokasvaimeen. – Lähdettiin yhdessä Saksaan, ja kaveri on tänä päivänä terve. 58 Suomalaisten apuna Hannu Kantola on tuttu mies useimmille niille suomalaisille, jotka ovat käyneet ECT-hoidoissa Saksassa. – Kaksi päivää ennen kotiinlähtöä olimme ravintolassa, josta minun oli pakko lähteä pois, koska vatsa oli niin kipeä. Eija Raskin yhdeksäs hoitokerta on edessä syyskuun puolen välin jälkeen. – Solumyrkyistä ei ollut apua, ja saksalaisen ystäväni suosituksesta vein äidin Dortmundissa sijaitsevalle klinikalle. Se on hienoa, kun aina silloin tällöin joku soittaa ja kertoo kuulumisiaan. Niin ikään myöhemmin kasvaimen tukkineen sappitiehyeen takia asennettu stentti tukkeutui. Potilaan syöpäkasvaimen hoitovastetta pystytään seuraamaan monitorista.. – Tosi moni on saanut avun. Suomessa hoitojen aikana oli ollut riesaa myös sappitiehyttulehduksista. Siellä hän sai viisi kertaa sytostaatteja, mutta tutkittuaan internetistä sytostaattien sivuvaikutuksia hän päätti tyttärensä neuvosta lähteä Saksaan vaihtoehtohoitoon. Samoihin aikoihin hän huomasi, että aina ulostaessaan wc-pöntön veden pinnalle jäi rasvakerros. – Olin siinä vaiheessa jo keltainen. Lisätietoa:www. Hänet oli leikattu Tampereella seitsemän kertaa ilman tulosta. vaihtoehtohoito.auttaa.fi Kivut yltyivät, syy selvisi Vaivat kuitenkin pahenivat. Se meni kuitenkin ohi. Lääkäri näki, että jotain on pielessä, ja hän sai järjestettyä kuvausajat nopeasti. Hoidot tepsivät, ja syöpä saatiin hallintaan. Kun Raskille oli kerrottu, että ”haimassa on jotain”, hän ei ollut käsittänyt tilanteen vakavuutta. Virtsa oli muuttunut tummanruskeaksi. Siitä alkoi lumipallo pyöriä. Sana hyvistä hoitotuloksista on kiirinyt. Apua tarvitsevat ovat osanneet ottaa Kantolaan yhteyttä esimerkiksi luettuaan hoitokokemuksista netistä
– Myös klinikalla kehoa piti ensin elvyttää, että saatiin solut henkiin sytostaattihoitojen jäljiltä. –Sähkö etsii tiensä näihin sairastuneisiin soluihin ja tappaa ne, Sapranidis tiivistää. Yksi hoitokerta kestää kolme tuntia, ja tavallisimmin sähköa annetaan kaksi kertaa viikossa – kuitenkin enintään viisi kertaa yhden hoitomatkan aikana. Klinikan syöpäpotilaat ovat olleet Ranskasta, Saksasta, Itävallasta ja Suomesta. Heilpraktikerpraxis Wörndl-A. – Siellä käy 12 muuta suomalaista, enimmäkseen rintasyöpäpotilaita. Sen jälkeen ECT-laite käynnistetään. – Mielialalla ja uskolla on noin 70-prosenttinen vaikutus parantumiseen. Yhdeksäs matka nyt syyskuussa Ensimmäisellä kerralla Raski oli hoidoissa kahden viikon ajan, muut ovat kestäneet kolme viikkoa. Useissa tapauksissa ECT-hoito on positiivinen. Niiden päälle laitetaan paksu, märkä kangas ja lisäksi märkä säämiskä, johon kiinnitetään neljä anturia sekä vatsan että selän puolelle. – Kun äiti sai syöpädiagnoosin, olin ollut jo siinä vaiheessa sitä mieltä, että hänen täytyy lähteä Saksaan hoitoihin, Jäätiö kertoo. Teksti: Maija Salmi – Se tukkeutui sytostaattiklinikan lääkärin huolimattomuuden takia. – Samalla annetaan myös iso infuusiohoito, jolla muun muassa tuetaan maksan, haiman ja vatsan toimintaa. Hän ei ollut ilmoittanut endoskopiayksikköön, että stentti tulisi vaihtaa, Raski kertoo. Raski ei ole Freilassing-klinikalla ainoa suomalaispotilas. Olen myös laihtunut kaikkiaan 23 kiloa, joka osaltaan parantaa oloa. Raskille järjestyi hoitopaikka Freilassing-klinikalta, joka sijaitsee Itävallan rajalla lähellä Saltzburgia. Mitään halpoja eivät Saksan-matkat ole: kolmen viikon hoitojakso Freilassing-klinikalla maksaa noin 4000–5000 euroa. Eija Raski on voinut seurata toipumistaan ECT-käyrästä, joka kertoo tilanteen jokaisen hoitokerran jälkeen. Eija Raski kehuu tämänhetkistä vointiaan hyväksi. Omaa henkeään ei kuitenkaan pysty mitenkään hinnoittelemaan. Sapranidis tähdentää, että yksinään ECT-hoito ei auta, vaan potilasta vahvistetaan ja hänen vastustuskykyään kohotetaan immuunoeli lisähoidoilla ja dieetillä. Sähköä sekä infuusiohoito ECT-laitteella annettavat hoidot eivät ole potilaalle vaikeita. – Silloin jo tiesin, että minä en suostu leikkaukseen; olinhan silloin jo päättänyt lähteä Saksaan. Ei tullut tunnetta, että lähtisin Saksaan turhan takia. Sitten vasta päästiin sähköhoitoihin. Itse olen siellä kuitenkin ensimmäinen haimasyöpäpotilas. Solut saatava ensin henkiin Eija Raskin tytär Annika Jäätiö tiesi aggressiivisesta rintasyövästä parantuneen suomalaisnaisen, joka oli käynyt vaihtoehtohoidoissa Saksassa. Raskin hoidoista Saksassa on vastannut luontaishoitaja Anna Maria Wörndl. – Vaikka minulle oli luvattu vain vähän elinaikaa, Hannu kannusti minua koko ajan. Elokuussa Jorvin sairaalassa Espoossa selvitettiin stentin tilanne ja otettiin haimasta kuvat. Elinaikaa Raskille annettiin ainoastaan 3–6 kuukautta. Eräskin 38-vuotias oli tullut Saksaan viimeisenä oljenkortenaan. Mitään tarkkaa aikaa ei Nikolaus Sapranidis pysty sanomaan, kauanko syöpähoidot kestävät. – Vatsakivut lähtivät jo muutaman hoitokerran jälkeen. Vatsakivut olivat poissa jo muutaman hoitokerran jälkeen.. – ECT ja muu terapia vie pitkän ajan riippuen syövän laadusta ja sähkövirran voimakkuudesta. Aina kun hän palaa kotiin, seuraava matka on jo tulossa. Hän oli saanut 70 kertaa sytostaatteja, mutta niistä ei ollut apua, niillä on pystytty ainoastaan hidastamaan syövän etenemistä. Maassa on useampia klinikoita, jotka hoitavat esimerkiksi syöpäpotilaita sähköllä. – Olen joutunut ottamaan lainaa tähän noin 35 000 euroa, ja kaikki säästötkin ovat menneet. Mutta olen ottanut tämän nyt pääasiaksi, muulla ei ole väliä. Kasvainta ei enää ole, mutta vielä varmistetaan ainakin yhdellä Saksan-matkalla, että myös syöpäsolut saadaan pois. Niin ikään hän painottaa, että myös potilaan omalla asenteella on hyvin suuri merkitys paranemiseen. Wörndl -klinikan lääkäri Nikolaus Sapranidis kertoo, että syöpäsoluilla on erilainen vastustus kuin terveillä soluilla. Myös leikkausta oli suunniteltu, mutta lääkärit eivät pystyneet antamaan mitään varmuutta sen tehosta. Omaa vointiaan Raski kehuu hyväksi. – Ehdin olla kotona vain kaksi viikkoa, sitten on taas lähdettävä. Ensimmäinen hoitokerta alkoi 18. – Mutta koskaan ei voida varmuudella sanoa hoidon tehoa. Päälle tulevat matkat ja hotellikulut. Raski ja Jäätiö ottivat yhteyttä Hannu Kantolaan, jolla on yhteyksiä saksalaisiin biologisen hoidon klinikoihin. 59 Aikaa ja rahaa kuluu Eija Raski on matkustanut Suomen ja Saksan väliä vajaan vuoden ajan. – Itse en oikein vieläkään ymmärtänyt tilanteen vakavuutta, mutta kolmelle lapselleni se oli tietenkin shokki. PET-kuvauksella varmistetaan syöpäsolujen kuoleminen. Niin ikään hoitoihin kuuluu Choline-citrate -lääke, joka avaa kudosta ja verisuonistoa. Näin syntyy sähkökemiallinen reaktio, joka tuhoaa syöpäsolun kalvon ja solu kuolee. ECT vaatii tukihoitoja ECT eli Electric Cancer Therapy on Saksassa yleistä. Lisäksi huolehdittiin sekä maksan että suoliston puhdistuksesta. Wörndl -klinikalla hoidetaan vuosittain vähintään 20 syöpäpotilasta ECT-hoidoilla ja lisähoidoilla. Potilas makaa hoitopöydällä vatsa ja selkä paljaana. Lääkäritkään eivät voi taata tervehtymistä. Heilpraktikerpraxis Wörndl-A. Jo ennen matkaa Hannu Kantola oli laittanut Raskin viideksi viikoksi vihreälle ravinnolle, jolla haluttiin saada elimistön pH-taso mahdollisimman emäksiseksi – syöpähän tunnetusti viihtyy happamassa kehossa. Nyt on takana kahdeksan matkaa, yhdeksäs on syyskuussa. Käyristä on nähnyt, kuinka kasvain vastaa ECT-hoitoon. marraskuuta 2015, eli noin neljä kuukautta syöpädiagnoosin jälkeen
Teen tie eli teetaiteen harjoittaminen on yhä aikaa fyysinen ja henkinen kokemus. Perinteinen istumaasento auttaa keskittymään Seiza eli perinteinen istumaasento polvien päällä voi olla monelle liian vaativa. Muodollisemmissa tilanteissa käytetään yksiväristä kimonoa. – Kuitenkin kokemukseni mukaan kivusta ja kärsimyksestä huolimatta seiza vahvistaa keskittymistä paremmin kuin muut asennot, Peltola sanoo. Teen tie on hoitoa keholle ja sydämelle. – Myös länsimainen pukeutuminen on hyväksyttävää, huomauttaa taiteilija, taiteen maisteri Markku Peltola, joka on harrastanut teetaidetta noin 13 vuotta. Se on hiljentymishetki matcha-teen ja pienen välipalan kanssa.. 60 Teen tie – avain meditatiiviseen hetkeen Teeseremoniassa käytetään paksumpaa tai ohuempaa matchajauhetta T een tien kokemus vaihtelee, mutta usein käytetään sanoja puhdistava, elävöittävä ja inspiroiva. Teetaiteessa oleellisinta ei ole, istuuko polvien päällä, käyttääkö risti-istuntaa tai jotain muuta istumistapaa. Teetaiteen harjoittaminen eli chado sopii yhtä hyvin miehille kuin naisillekin. Vielä 1800-luvun alkupuolelle asti se oli miesten alaa, mutta nykyään valtaosa harrastajista on naisia. – Miehillä tämä tarkoittaa tummaa pukua, valkoista paitaa ja solmiota. Länsimaisissa vaatteissa miehet voivat istua myös risti-istunnassa. Toki teetä on mahdollista valmistaa myös huoneessa, jossa istutaan tuoleilla. Teetaiteen perinteinen pukukoodi molemmille sukupuolille on kimono
”Siviilissä” Markku Peltola juo tavallista vihreää japanilaista teetä, kuten senchaa tai gyokuroa. – Paksun teen eli koichan yhteydessä nautitaan usein namagashi, tuore makeinen, sanoo Peltola. Seuraksi makeita paloja Teeseremoniassa ennen teetä syödään usein makea välipalamakeinen, jota kutsutaan nimellä wagashi tai okashi. Mutta ainakin Thehuone ja Tokuyuan myyvät matcha-laatuja Helsingissä. Oman lyhyen viestinsä voi kirjoittaa seremonian alussa pienelle paperilapulle ja ripustaa oksaan.. Teeseremonian yhteydessä nautitaan myös makea ”välipala”. Olen itse aiemmin harjoittanut itsekseni ja pienryhmässä teetaidetta aamusta iltaan, viikosta toiseen. Myös raha ja muutkin maallisista murheista muistuttavat aiheet, kuten politiikka, ovat vältettävien keskusteluaiheiden listalla. Se on hyvin kokonaisvaltainen tie, jos sille antaa itsensä. – Erimielisyyttä ja mahdollisesti vaivaantuneisuutta aiheuttavat asiat on syytä jättää pois. – Vietin 2,5 vuotta Urasenkekoulukunnan teekoulussa. Erilaisia namagachi-variaatiota on paljon, mutta usein käytettyjä ainesosia ovat paputahna, Teen valmistaminen tehdään perinteisessä seiza-istumaasennossa. Yhtä tärkeää kuin teelaatu on raikas, puhdas vesi ja puhtaus yleensäkin. 61 Paksua ja ohutta matchaa Teen tiessä juoman tekotapa poikkeaa totutusta vihreän teen valmistamisesta: käytettävä matcha on pulverimaiseksi jauhettua, hivenen vaahtomaista tai paksuhkoa teetä. Sana tarkoittaakin ”hiljaista tai oikeaa istumista.” Suomenlinnan teehuone on rakennettu perinteiseen Urasenketeekoulukunnan tyyliin, johon Suomenlinnan kiviarkkitehtuuri luo oman säväyksensä. Teepuutarhoista löytyy kiveen hiottu tsukubai-vesiastia, jonka luona symbolisesti puhdistetaan sekä kädet että suu. Matcha on kallista, eikä sitä kovin paljon tuoda Suomeen. – Tilanteesta olisi toivottavaa syntyä harmoninen ja puhdas hetki vailla ajatuksellisesti kiusallisia häiriötekijöitä. – Paksu tee vaivataan, ohut tee vispataan. Teetaidekoulussa opiskeltiin muun muassa kalligrafiaa, historiaa, arkkitehtuuria, puutarhasuunnittelua, runoutta, no-teatteria, zen-meditaatiota ja ruoanlaittoa teen opiskelun lisäksi tai siihen liittyen. Japanilaisuuden ytimessä Markku Peltola opiskeli teetaidetta Kiotossa. – Jälkimmäinen on lehtiteesuosikkini arkijuomana. Unohda maalliset murheet Teetaiteen harrastajat eivät mielellään korosta, mitä pitää tai mitä ei pidä tehdä. Molemmissa ainesosat ovat vesi ja teepulveri, joka on jauhettu nuorista, tarkoin valikoiduista, lehtiruodittomista lehdistä. Teetilaisuuteen voi liittää myös ”toivomuspuun”, jonka voi Suomessa tehdä koivunoksasta. Joitain asioita on kuitenkin Markku Peltolan mukaan hyvä muistaa. Teehen tulee käyttää hyvin korkealaatuista teetä, jotta siitä ei tule kitkerää. Pidemmälle ehtineen teetaiteen harjoittajan tulee osata varsinkin kalligrafiaa ja chabanaa eli teekukkien asettelua. Jos olen yksin ja kun en harjoittele teetaitoja, useimmiten nautin matchaa ilman suurempia seremonioita. Seiza voi olla vaativa asento, mutta se auttaa keskittymään
Tiiliholvattu katto luo kontrastia puurakentamiseen. Ihmiskäden jäljen tuli olla teepuutarhoissa mahdollisimman huomaamaton. Kiotossa on paljon teehuoneita ja puutarhoja temppeleissä. Myöhemmin yleistyivät teepuutarhat. Teen tie Japanissa Japanissa vanha pääkaupunki Kioto on teetaiteen sydän. Chabana on kehittynyt ikebanasta. 62 Suomi-lautanen on Peltolan omaa keramiikkaa: – Lautanen on ajateltu teetilaisuuden makeisalustaksi tai kaiseki-ruoan ”mukozuke”-astiaksi. Teehuoneeseen kuuluu chabana kukka-asetelma, johon voi rakentaa alustan vaikkapa bambusta. Matcha-tee on jauhemaista. Osa teehuoneen elementeistä, esimerkiksi perinteisen keittiön mizuyan-hyllykkö on saatu lahjoituksena Urasenke-teekoulukunnan päämajasta Kiotosta. Suomen Chado Urasenke Tankokai yhdistys ry järjestää teetilaisuuksia teehuoneella eli chashitsulla vaihtelevasti keskimäärin kerran kuukaudessa. Polun merkitys oli tärkeä, sillä teepuutarhan nimeksi vakiintui itse asiassa sana ”roji”, polku. Annostelu on tarkkaa työtä. Alkovissa on esillä kirjoituskäärö avattuna, ja siinä zen-kalligrafia. Hyveen maja Suomenlinnassa Suomen ensimmäinen teehuone Tokuyuan sijaitsee Suomenlinnan Susisaaressa, bastioni Hyveen punatiilisessä kasematissa. Vanhasta puuovesta ja sen jälkeen liukuovesta saavuttaessa huomio kiinnittyy tokonomaan, jossa on alkoviin sijoitettuna tervetuliaiskirjoitus ja pieni kukka-asetelma bambuun asetettuna. Rakenne muodostuu pääosin japanilaisin käsityökaluin työstetyistä pilareista ja palkeista, jotka on liitetty toisiinsa vanhalla japanilaisella puuliitostekniikalla. Niissä järjestetään erillisiä tilaisuuksia, joista jotkut ovat auki päivittäin. Saapuessaan teetilaisuuteen vieraat jättävät kengät ja ulkovaatteet genkan-eteistilaan, nousevat käytävän puulattialle ja istuvat shoji-liukuoven eteen, joka on raollaan kuin kutsuen avaamaan sen. Polkua kulkiessa vieraiden oletetaan saavuttavan henkisen hiljentymisen tason. Portilta ei ollut suoraa näköyhteyttä teemajaan. Pidemmälle ehtinyt harrastaja perehtyy kanji-kirjoitusmerkkeihin. Myös Urasenken keskuksessa ja muidenkin koulukuntien näyttelyissä kannattaa käydä, jos vierailee Kiotossa. Myös japanin sana tokuyuan viittaa hyveeseen, sananmukaisesti se merkitsee hyveen majaa. Teeseremonia järjestettiin melko usein iltaisin, jolloin polku valaistiin kivilyhdyin. Teehuoneen kantava runkorakenne on tehty suomalaisesta männystä. Teen polku ja henkinen hiljentyminen Teetaiteen – chado eli teen tie – alku on samuraiden ja zenmunkkien kotona. Ensimmäiset puutarhojen teehuoneet, oikeastaan majat, olivat puutarhan siimeksessä ja ne olivat vaatimattomia. Valmistin teoksen 2011 opiskellessani keramiikkaa Kioton taideyliopistossa.. Toimintaa on myös muilla paikkakunnilla: Tampereella, Oulussa, Turussa ja Sipoossa. Kalligrafia on oleellinen osa teen tietä. Teemajaan pääsi astuinkivipolkuja pitkin. Suomenlinnan teehuone on yhdistelmä siroa japanilaista puurakennetta ja kaariholvattua merilinnoitusta. Astuinkivet oli yleensä ympäröity sammaleella, joka usein hallitsee teepuutarhaa. Teepuutarhassa käytetään huolella valittuja esineitä, esimerkiksi keramiikkaa, jossa saa olla ajan patinaa, epäsymmetrisyyttä tai jopa pieniä halkeamia. Teehuoneita on toki muissakin Japanin suurissa kaupungeissa. Viimeiset ohjeet Suomenlinnan teehuoneen rakentamiseen tulivat Japanista, mutta merilinnoitus taustana on luonut omanlaisensa suomalais-japanilaisen kokonaisuuden. Myös paikallisten teekauppojen tarjoilutiloissa voi nauttia erinomaista matchaa
– Oribe-estetiikka oli aikoinaan modernia ja melko radikaalia suhteessa teessä käytettyyn esineistöön, en tiedä shokeeraisiko se nykyään samalla tavalla, tuskinpa. Ohuen teen eli usuchan kanssa tarjoillaan tavallisesti higashi, kuiva makeinen. Kuva Eurajoelta vuodelta 2012. Maalaan, piirrän, valokuvaan ja teen keramiikkaa myös, mutta näyttelyjä ei ole juuri nyt varaa kustantaa, Peltola kertoo. riisi, sokeri ja kudzu, joka on merilevästä valmistettu ”hyytelö”. Voi myös säväyttää Teetaiteen sanotaan kuvastavan vaatimattomuuden estetiikkaa, mutta esimerkiksi oribe-koulukunta haluaa myös säväyttää. Jokainen tilaisuus on silti ainutlaatuinen ja arvokas, Peltola sanoo. Teen tie on hoitoa keholle ja sydämelle. Tee on tie.. – Itse olen ollut teehuoneissa, joihin on mahtunut yli sata vierasta kerralla. Teetilaisuden (chakai) voi järjestää myös ulkona. Kumartaessamme käärön edessä kunnioitamme sekä tekstin kirjoittajaa että itse ajatusta. Tilaisuus kestää yleensä 1–4 tuntia. Säväyttäminen on sitä paitsi jossain määrin paikallaan, ainakin jos se johtaa oivallukseen tai vaikka valaistumiseen! Kalligrafiakääröllä kunnioitusta zenbuddhalaisuudelle Tapoja tehdä teetaidetta hienovaraisesti ja elegantisti on monia. – Runoja ja kirjoituksia olen tehnyt paljon, ehkä ne johtavat johonkin. – Teen tien kokemus vaihtelee, mutta usein käytetään sanoja puhdistava, elävöittävä ja inspiroiva. Teepuutarhojen keskellä sijaitsevat pienet majat ovat kuitenkin tavallisesti alle kymmenelle vieraalle. – Parhaimmillaan teeseremonia on hyvin meditatiivinen hetki. elämänasenne. dattaa meidät zen-buddhalaisiin teksteihin ja ajatusmaailmaan. Parhaimmillaan meditatiivista Ystäviensä kanssa Peltola kertoo tekevänsä usein yksinkertaisen, mieltä rauhoittavan, lyhyemmän rituaalin. Markku Peltola opettaja. Pienimmillään huone voi olla lattiapintaalaltaan noin kolme neliömetriä. Hän tekee taidetta monipuolisesti: runoja, keramiikkaa, serigrafioita, valokuvia, maalaustaidetta, jopa musiikkia. Esimerkiksi tunnettu teemestari Sen no Rikyu korosti käsitteitä wa (harmonia luonnon ja ihmisten kesken, teevälineet), kei (kunnioitus), sei (puhtaus) ja jaku (mielenrauha). – Koulukuntia ja fokuksia on erilaisia, kaikki eivät wabikoulukuntien tapaan korosta vaatimattomuutta, Markku Peltola kertoo. Keikkailemme ja teemme levytyksiä parin bändini Merciless Rockersin ja Stompin’ Riotin kanssa. Teemajat sijaitsevat puutarhoissa Arkkityyppikoko teehuoneelle on 4,5 tatamia eli noin 9 neliömetriä, mutta varsinaista maksimikokoa ei ole. Kirjoituskääröjen siveltimenjälki on zen-munkkien tai teemestareiden käsialaa. Teen tiehen liittyy kiireettömyys. Teetaide ei ole Peltolan ainoa intohimo. Tee on tie. Kalligrafiakäärö, jota pidetään merkityksellisimpänä tilaisuudessa käytetyistä esineistä, johK UKA . 63 Tapoja tehdä teetaidetta hienovaraisesti ja elegantisti on monia. kaikki kaunis
Kullan energia vuorikristallissa tekee kivestä erityisen kirkasenergisen. Kivien ja kristallien lisäksi Galleria Kivitaskussa myydään muun muassa suitsukkeita, itämaisia käsitöitä ja unisieppareita. 64 Auttajamme luonnossa Kiviä hankitaan niiden kauneuden ja parantavien voimien vuoksi Kivet hoitavat ja lumoavat Elämä nukkuu kivessä, uneksii kasvissa, on hereillä eläimessä ja tulee itsestään tietoiseksi ihmisessä, todetaan vanhassa persialaisessa sananlaskussa. Galleria Kivitaskun tuotteissa on alusta saakka käytetty raaka-aineena luonnonmateriaaleja: upeiden kivien lisäksi tuotteissa hyödynnetään muun muassa suomalaista koivua. Ihmiset tykkäävät rakentaa koteihinsa pieniä alttareita, joihin halutaan erilaisten kivien lisäksi muun muassa Buddha-patsaita. – Yleensä asiakas löytää sen, mitä tuli etsimään. J yväskylän Torikeskuksessa on pikkuinen puoti, johon astuessa aika tuntuu seisahtuvan ja ilma puhdistuvan. – Kivet ovat mainio meditaation apuväline, ja erilaiset oheistuotteet tukevat niitä hyvin. Kiviä ostetaan paitsi niiden kauneuden vuoksi, myös siksi, että niillä uskotaan olevan parantavia voimia ja kivien energioista haetaan apua erilaisiin vaivoihin, kertoo Galleria Kivitaskun yrittäjä, kiviseppä Vesa Vänttinen. Kivi on aito luonnontuote, joka kestää ja häikäisee kauneudellaan vuodesta toiseen. Kiviä ja muita meditaatiovälineitä Vänttinen on toiminut kivialalla yli 25 vuotta. Pienet, edulliset ”onnenkivet” eri tilanteisiin ovat suosittuja.. Vänttinen toteaa, että kiinnostus kiviin ja niiden erikoisiin energioihin on viime vuosina kasvanut huomattavasti. Kivien hoitavat voimat kiinnostavat yhä useampia. Aqua Aura -kivet saavat erikoisen värinsä kultapölykäsittelyssä. Vänttinen on panostanut myös harvinaisiin suomalaisiin kivilajeihin, kuten hopealoimuliuskeeseen ja spektrin väreissä kimaltelevaan spektroliittiin. – Luulen, että se on eräänlainen vastaisku nykyiselle kertakäyttökulttuurille. Vaikka tila on pieni, kivivalikoima on kattava. Galleria Kivitaskun hyllyt notkuvat toinen toistaan kauniimpia kiviä ja kristalleja: kouraan mahtuvia pieniä onnenkiviä, muhkuraisia kristallilohkareita ja sateenkaaren väreissä säihkyviä korukiviä
Erilaiset käsitellyt ja käsittelemättömät kristallikiteet ovat aina suosittuja. Myös eri horoskooppimerkeille löytyy omat onnenkivensä, joita voi hankkia vaikka syntymäpäivälahjoiksi. Kivikorut, kuten kivisormukset ovat kauniita ja käytännöllisiä. Usein lahjan valintaperuste on esteettinen, mutta toisinaan lahjan antaja voi haluta tukea lahjan saajaa erilaisissa elämäntilanteissa. Kristallit luovat onnellisuutta ja harmoniaa ympärilleen. Puhtaat, tarkoitukseen sopivat kivet hoitavat pelkällä läsnäololKiviseppä Vesa Vänttinen on myynyt kiviä ja kivikoruja vuodesta 1990 lähtien. Puhdistaminen on ennen kaikkea henkinen toimenpide. Kun kiveä hankitaan henkiseen tarkoitukseen, on tärkeää puhdistaa se ylimääräisistä energioista ennen käyttöä, kivet nimittäin keräävät hanakasti itseensä ympäristön energioita. Erilaisia kivikoruja, kuten riipuksia ja rannekorujakin myydään paljon, mutta kivet sellaisenaan puhuttelevat juuri nyt eniten. – Ihmisten kiinnostus kiviin ja niiden vaikutuksiin herää usein kriisitilanteessa. 65 Taskukokoiset kivet kysytyimpiä Galleria Kivitaskun kysytyimpiä tuotteita ovat hiotut ja käsittelemättömät pienehköt kivet. – Ihmiset ovat yllättävän tietoisia kivien vaikutuksista ja tietävät usein tarkkaan, millaista kiveä ja mihin tarkoitukseen etsivät. Hän kertoo, että viime vuosina kiinnostus kiviin on selvästi kasvanut. Esimerkiksi chakroja hoitavat, puhdistavat ja voimistavat kivet ovat todella haluttuja. Puhtaan kiven tunnistaa siitä, että se on kirkas ja tuntuu viileältä. Kiviä voi puhdistaa esimerkiksi akaattilevyn päällä tai viemällä ne kuunvaloon yön ajaksi. Kiven ja ajatuksen yhteisvaikutus voi saada aikaan suuren helpotuksen, Vänttinen kertoo. Vänttinen toteaa, että pienet, taskukokoiset kivet ovat kaikkein halutuimpia. Kivi käyttöön kaikilla aisteilla Kiviä ostetaan paljon myös lahjaksi. Niitä on helppo ottaa mukaan tueksi ja turvaksi erilaisiin tilanteisiin: esiintymiskammoinen voi puhetta pitäessään pyöritellä käsissään vaikka rauhoittavaa tsharoiittia tai hankalaan tapaamiseen voi napata käsilaukkuun suojelevan ja itsetuntoa kohottavan onyxin. Magnetisoitu hematiittisormus tuo voimaa päivään!. Kivet myös rakastavat tuulta, sadetta ja ukkosta, joten rajut säätilat ovat omiaan kivien energioiden puhdistamiseen. Itsekin olen huomannut, että kivien avulla voi saada vahvistusta omille ajatuksille ja tuntemuksille
mista, rauhoittaa ylivilkasta mieltä, helpottaa stressiä. Kivistä voidaan myös muotoilla koristeellisia ja suojelevia symboleita. – Meditoidessa voi kohdistaa ajatuksensa kiven energiaan, niin kivi kuin kivi auttaa yleensä keskittymään tilanteeseen, Vänttinen vinkkaa. vapaata virtaamista. ajatuksia. antaa elinvoimaa, rohkeutta ja itseluottamusta. Kiveä kannattaa paitsi katsella, myös kosketella ja keskittyä tuntemaan sen energia. Ota se käteesi tunnustele ole avoin. suojaa onnettomuuksilta. 66 Granaatti vahvistaa, rodoniitti rauhoittaa Kivet vaikuttavat eri tavoin ihmisen energioihin. parantaa mielikuvitusta. Hoitajina kivet ovat kuitenkin voimakkaita ja yleensä melko lempeitä. laan, mutta parhaimman vaikutuksen niistä saa ottamalla kaikki aistit käyttöön. tekokykyä. Suojelee ja rohkaisee. Kivet voivat rauhoittaa, piristää, suojella, vahvistaa tai heikentää erilaisia luonteenpiirteitä tai jopa suojella huonoilta unilta. Opetus on suomeksi.. tasoittaa. Katsele kiveä. rohkeutta, helpottaa stressiä, lievittää mustasukkaisuutta. Ota vastaan kiven rauha ja harmonia. sessa, auttaa ennustamisessa. kärsivällisyyttä, hellii ja hoivaa mieltä. parantaa unta, auttaa anemiassa. Vaikka ominaisuuslistoista voi saada hyviä vinkkejä kivien hankintaan, kannattaa muistaa, että kivet ovat yksilöitä siinä missä ihmisetkin ja jokainen kivi vaikuttaa eri ihmisiin eri tavoin. Anna sen puhua sinulle, tunne sen värähtely, voima ja kauneus. Ruusuristin Veljeskunta AMORC on kansainvälinen järjestö, joka toimii myös Suomessa. hämmennystä ja huolestuneisuutta. rauhan niiden kohtaamiseen. Ametisti on sielun kivi, joka suojaa ja rauhoittaa sekä poistaa ahdistusta. Oikean kiven eri tilanteisiin voi valita intuitiivisesti tai apuna voi käyttää oheista listaa
Elämmehän maassa tämän ihanan taivaan alla, silloin rauha vallitkoon aina täällä kaikkialla. Eihän uni herkkä yksinäisyyttä poista, kun ei ole vierellä läheistä toista. Jos itselläni olisi täällä suurempi valta, silloin loistaisi kirkkaus aina taivahalta. 67 Runosuoni sykkii Sielunpeili-lehden Runosuoni sykkii -palstalla julkaistaan lukijoiden runoja. Laura, Parainen Kaksoseni löysin kaksoseni oman toisen puoleni sisältäni kaksoset sisälläni en koskaan ole yksinäni identtiset ainakin yksimieliset sopusointuiset runolliset kaunosieluiset luonnonlapset Taina Kohti korkeutta Näin unta, että taivaalla oli kuin kirkas huntu, siellä ylhäällä liiteli yksinäinen pieni lintu. Armaani viipyi poissa pitkälle yötä, kun hän tekee vaativaa vuorotyötä. Lintu onhan niin kaunis, pieni ja soma, meillä kummallakin on elämämme täällä oma. Talleta se sydämeesi, Katsele sitä iltaisin. Ei ihminen kaipaa täällä riitaa eikä sotia, vaan saisi siirtyä lähemmäksi Taivaan kotia. Olin kuin niityllä yksinäinen kukka arka. Usko sen voimaan, Anna sen kasvaa! Opi sen kanssa elämään, Tulet paljosta kiittämään. Kajo aamun herättää vuoteestani viimein sen, jälleen onnellisen, rakastuneen ihmisen. Raimo Haaja. Hämärä on peittänyt alleen niityllä kukan, kylmä ja kuivuus tuntuu juurilla tuon rukan. Kukka kehon ei tarvitse mitään suurta, jos saisi aurinkoa ja sade kostuttaisi juurta. Katso liekkiin, Ota sieltä rakkauden kipinä. Lähetäpä omasi sähköpostiin reetta.ahola@karprint.fi Usko, Toivo ja Rakkaus Usko itseesi, Usko elämään. Kun lintu viimein käy siivin taivasta päin, maahan yksin minä siivetön jäin. Suuri onhan autuus, kun toisen viereensä saa, niin turvaisaa on läheistään silloin rakastaa. Myös lähiniityn kukka yksin valvoo, ei ole seurana toista, joka häntä palvoo. Ota toivo taskustasi, Ja sytytä kynttilä. Tulkoon meille valkeus päiviin ja uniin, tuoden iloaan ja onnea ihmisten mielikuviin. Raimo Haaja Läheisyys Illalla menin vuoteeseen yksin, ihmisparka. Luokseni linnun lento pian johtaa, silloin kaksi Luojanluomaa maassa kohtaa
Älä lykkää sitä. Mikään maallinen onni ei voi tulla lähellekään pyhän hetken tilaa. Sitä estää usko Jumala-eroon eli siihen, että ego on saanut meidät uskomaan, että olemme tahallamme ja itsemääräämishalussamme eronneet Jumalasta. Sinulla itselläsi nimittäin on oma pelastussuunnitelmasi, jonka olet egon avulla itsellesi tehnyt. ”Älä tule sen (pyhän hetken) luokse ylimielisenä ja olettaen, että sinun täytyy saada aikaan tila, jonka sen tuleminen tuo mukanaan”. Valaistuminen on itse asiassa pelkästään Jumalan muistamista. Se sekä itkettää että naurattaa. Sinun on päätettävä, milloin se on. Se liittyy Kurssin yhteen perusasiaan eli IOK:n mukaan Kurssi ei voi opettaa Rakkautta ja Totuutta, sillä se on sinun ikuinen perintöosasi ja on siis aina sinussa, vaikka et sitä tunnistakaan. Mitä valaistumisessa pyhän hetken aikana tapahtuu. Kurssi voi ainoastaan opettaa sinua poistamaan kaikki esteet Rakkauden tietoisuuden tieltä. Sen ajan muistaIhmeiden Oppikurssissa valaistumista nimitetään pyhäksi hetkeksi Kaipaatko valaistumista?. Eikä Jexitin peruuttamiseen tarvita kuin yksi henkilö, ja se olet sinä. Ja kun nämä esteet olet poistanut (se tapahtuu juuri Pyhän hetken aikana!), Rakkaus ja totuus loistavat sinulle ja koet juuri sellaisia tuntemuksia, joilla valaistumista yleisesti kuvataan. Ei edes maailman kuuluisimman valaistumisgurun avulla. J a IOK – toisin kuin monet muut suunnat, jotka valaistumisesta puhuvat – väittää, että pyhä hetki eli valaistuminen on sinulle mahdollista aina. Siitä Kurssissa sanotaan, että kaikkiin asioihin vastataan hiljaisuudessa, jossa kaikki ongelmat hiljaisesti ratkeavat. Eli olet jatkuvasti Jumalan Pyhä Poika, jolta ei mitään puutu ja joka ei mitään pelkää. Ja siitä sinun pitää luopua. Näin Kurssissa sanotaan: ”Pyhä hetki on tämä hetki ja jokainen hetki. Ja suurta iloa. Sen tavoittamiseen ei todellakaan tarvita sinun puoleltasi muuta kuin täydellistä antautumista Pyhän Hengen pelastussuunnitelmalle. IOK:n mukaan valaistumista ei saavuteta itseään kiduttamalla, maailmasta vetäytymällä, loitsuja lukemalla tai millään maallisella tavalla. Se ei muistuta mitään aikaisempaa kokemusta, se ylittää kaiken sen, mitä aikaisemmin pidit ihanana. Ja mihin sen jälkeen joudumme… Vastauksen ego jättää roikkumaan ilmaan, ja meidät miettimään toinen toistaan kauheampia skenarioita sen suhteen, miten Jumala meille kostaa tämän Hänestä eroamisen. Ensimmäisellä kerralla se tuntuu täydelliseltä ihmeeltä – uudelta ja ennen kokemattomalta olotilalta, vaikka se ei varsinaisesti olekaan mikään muutos. Tämä taas johtuu IOK:n mukaan siitä, että olet jatkuvasti sellainen, miksi Jumala sinut loi. Näiden kahden eroamisen väliin voidaankin vetää monta yhtäläisyysmerkkiä. Miten valaistumisen tilaan voi päästä. Monet henkiset opit ja ajattelusuunnat puhuvat valaistumisesta lopullisena saavutuksena ja päätepisteenä henkisellä tiellä. Siitä syystä me Jumala-eron jälkeen olemme tunteneet itsemme kaiken aikaa syyllisiksi ja pelokkaiksi pelätessämme Jumalan kostoa. Harjoittele Ihmeiden Oppikurssia 68 mista, jolloin olit yhtä Jumalan kanssa täydellisessä liitossa. Sillä tuolla puolen menneisyyden ja tulevaisuuden – joista et sitä löydä – se väikkyy valmiina odottamassa että ottaisit sen vastaan.” Mutta miten. Se ei ole mitään erikoista ja ihmeellistä, vaan voisit olla valaistuneisuuden tilassa kaiken aikaa – jos vain haluat. Mikä valaistumista eli pyhää hetkeä estää. Kummassakin eroaminen tapahtui suuren ylimielisyyden ja oman auktoriteettiuskon vallassa ja suuressa tietämättömyyden tilassa. Hyvin monet sitä tavoittelevat ja ilmeisesti hyvin harvat siihen pääsevät. Peruuttamiseen ja Jexitiä edeltäneeseen tilaan pääsemme Jeesuksen neuvoilla, jotka meille kaikille on painettu Ihmeiden Oppikurssin kirjaan. Normaalissa päivätietoisuuden tilassa se pysyy sinulta tavoittamattomissa, mutta voit saada siihen kontaktin yhä uudelleen. Meidän iok:laisten onnena on, että tiedämme jo, mihin Jexit johti. Ego vakuutti meille, että olimme tehneet suuren synnin, vaikka se itse meidät siihen houkutteli. Ja vaikka se kestäisi vain sekunnin, se jää ikuisesti mieleesi ja tavoittelet sitä yhä uudelleen. Pyhä hetki valaistumisineen voi tapahtua vain omassa mielessäsi. Sen aikana tunnet kaiken kattavaa rakkautta kaikkea ja kaikkia kohtaan. Onko valaistuminen jotain, jonka voi kokea kuka tahansa ja onko se Jumalasta vai pelkkää egon itsetehostusta. Se on vain välähdys siitä, mikä aikanaan ennen Jumala-eroa oli jatkuva olotilasi. Etsimättä tuleekin mieleen, että juuri tämänhetkisessä maailmantilanteessa me suuressa unessamme olemme kuin Iso-Britannia Brexitin jälkeisessä tilassa! IOK:ssa meidän brexitimme vain on nimeltään Jexit eli Jumala-ero. Se on juuri se hetki, jonka haluat sitä olevan. Miksi et siis koe sitä autuaallista olotilaa, sitä sulautumista kaikkeen ja kaikkiin, sitä onnea, iloa ja rauhaa, sitä nirvanaa, jollaiseksi valaistumisen kokeneet sitä kuvailevat. Uskoisin, että pyhän hetken kokemus muistuttaa läheisesti kuolemanrajakokemusta – ainakin silloin kun se koetaan ihanana tilana, josta ei haluaisi päästä takaisin maailmaan. Valaistuminen ei merkitse muuta kuin sen jälleentajuamista eli uudelleen tajuamista, että tällainen autuas olotila on sinussa aina ollut ja että se myös jatkuvasti pysyy sinussa. Synnin palkkahan on kuolema, ego sanoo meille. Ja onneksemme voimme sen peruuttaa. Miten pyhä hetki saavutetaan ja voiko sitä harjoitella
Sen jälkeen palaat takaisin tähän jokapäiväiseen maailmaasi muuttuneena. Pirkko Pelkonen 69 Kaipaatko valaistumista. Miten valmistaudut pyhään hetkeen. Ei siis syntisenä, vajavaisena, riittämättömänä, kelpaamattomana, arvottomana. Hiljennä mielesi ja rukoile näin pyhän hetken puolesta ”Minä, joka olen Jumalan asuinsija, olen Hänen arvoisensa. Vaan Jumalan pyhänä Poikana, joka on viaton ja täysin syntiä vailla. Me vain järkeilemme ja siten teemme mahdottomaksi sen, minkä pitäisi olla (ja onkin!) luonnollista ja helppoa. Hän, joka teki minusta asuinpaikkansa, loi sen juuri sellaiseksi, kuin Hän halusi sen olevan. Mutta ottaakseni sen vastaan, minun on oltava halukas olemaan käyttämättä omaa suunnitelmaani sen sijasta.” Näin annat itsellesi mahdollisuuden pyhään hetkeen. Hän on opiskellut Kurssia sekä Yhdysvalloissa että Suomessa vuodesta 1993. Ja sen lisäksi eräässä hyvin tärkeässä asiassa: halukkuudessasi kokea itsesi hyväksyminen sellaisena kuin sinut alun perin luotiin. Pirkko Pelkosen tavoitat: pirkko.pelkonen@hotmail.com Kirjamyynti: pelquin-iok.pikakirjakauppa. Älä edes yritä antaa Pyhälle Hengelle sitä, mitä Hän ei pyydä.” Eikä Hän pyydä muuta kuin vilpitöntä pientä halukkuutta. Minun ei tarvitse lisätä mitään Hänen suunnitelmaansa. Mikään maallinen onni ei voi tulla lähellekään pyhän hetken tilaa.. Onnistuminen piilee halukkuudessasi antaa pyhän hetken olla sellainen kuin se on. Sellainen, jollaisena Jumala sinut aina on tuntenut, koska Hän ei muusta tiedä. Harjoittele Ihmeiden Oppikurssia -palstan pitäjä PIRKKO PELKONEN on Ihmeiden Oppikurssin suomentaja. Ei ole tarpeen, että minä valmistan sen Hänelle, riittää kun en sekaannu Hänen suunnitelmaansa palauttaa minulle oma tietoisuuteni valmiudestani, joka on ikuinen. Ihminen on siitä kummallinen, että hän uskoo, että hänen oma ymmärryksensä merkitsee mahtavaa panosta totuuden ymmärtämiseksi ja rauhan saavuttamiseksi. Eikö olekin vapauttavaa, että sinulta ei vaadita mitään muuta kuin, että aivan ehdoitta antaudut pyytämään pyhän hetken kokemista! Se tapahtuu, jos haluat sitä yli kaiken. Ja ristiriitaa on kaikki, mikä vie sinulta mielenrauhan: ylenmääräinen huolehtiminen tulevaisuudesta, sairauksista, raha-asioista, työasioista, hyökkäyksistä lähimmäisiäsi kohtaan, anteeksiantamattomuudesta, luulosta, jonka mukaan sinun pitää tehdä jotain erikoista saavuttaaksesi sisäisen rauhan tilan. Ristiriitaisuuden tilassa pyhää hetkeä ei saavuteta Ristiriita estää sinua saavuttamasta sitä hiljaista odotuksen tilaa, jossa pyydät saavasi kokea pyhän hetken. ”Enempää sinun ei tarvitse tehdä; pikemminkin on tarpeen käsittää, että et pysty tekemään enempää. Huomaat sen lisääntyneenä mielenrauhana ja ilona, joka säteilee sinusta ympäristöösi eikä voi olla siihen vaikuttamatta. Se on vain unta, mutta muuttunut tilaksi, jota Kurssi kutsuu onnelliseksi uneksi. Kuitenkin me Jeesuksen mukaan emme ymmärrä yhtään mitään. Sillä Hän ja meidän Opettajamme Pyhä Henki tietää, että kaikki, mitä täällä maailmassa näennäisesti koet, on pelkkää harhaa
Lyijy alentaa lasimassan sulamislämpötilaa, parantaa sen kirkkautta ja luo valmiiseen tuotteeseen säihkettä. Kristallilasi on lisätyn lyijyn ansiosta tavallista pehmeämpää. Suhteellisen pehmeyden ansiosta kristalliin voi kaivertaa tai hioa kauniita kuvioita. Isoissa kristallikruunuissa on tuhansia osia.. K ristallilasi on teollisesti tuotettua erikoislasia, jota ei tule sekoittaa luonnosta löytyvään vuorikristalliin. 70 Auttajamme luonnossa Vuorikristallin energia puhdistaa ja inspiroi Iloa ja eloa Kristallirouvan vetäjä Paula Söderholm on loihtinut pienestä liikkeestään todellisen runsaudensarven, jossa tilaa hallitsevat lukemattomat kristallituotteet. kristalleista Kristallikruunut ovat perinteisiä kotien kuningattaria
Viistohiotuilla kristalleilla voi somistaa ja koristaa myös esimerkiksi ravintoloiden sisustusta, kattausta, vaatteita, kampauksia tai puutarhaa – vain mielikuvitus on rajana! Kristallit sisustuksessa Helsingin Etu-Töölössä sijaitsevassa Kristallirouvassa on hyvä valikoima värittömiä ja värjättyjä kristalleja. Söderholmin liikkeestä ovat kristalleja hankkineet sisustusalan ammattilaisten lisäksi seurakunnat ja yksityishenkilöt, ja myös arkkitehdit. Ratkaisuksi muotoutui hieman alle neljä metriä korkea teos, jonka lankoihin kiinnitettiin lattiatason lähelle kristallipalloja ja pienempiä kristallielementtejä eri korkeuksille. 71 Kristallilasista tehdään muun muassa laseja, maljakoita, koriste-esineitä ja koruja. Kristallikorujen kiinnitykset kannattaa tehdä huolella.. Kristallirouvan välittämiä korukristalleja on nähty viihdeohjelmissa, kuten Tanssii tähtien kanssa -tanssikilpailussa. Finlandia-taloon puolestaan räätälöitiin kristallit kuuteen takorautaiseen metallipuuhun puolitoista vuotta sitten. Pimeään aulaan tuli valoisuutta ja keveyttä. Paula Söderholmin mukaan ei voida puhua kristallien uudesta läpimurrosta, mutta kysyntää on monipuolisesti. – Eräs perhe halusi pimeään ja korkeaan eteisaulaan spiraalirappusten keskelle valoa. – Esiintyjät käyttivät erikoiskristalleja, joissa on toisella puolella eräänlainen peilipinta antamassa lisäsäihkettä, kertoo Paula Söderholm. Värillistä kristallia käytetään paljon koruissa. Paula Söderholm esittelee pienempiä kristalleja. – Esimerkiksi Hotelli Kämpin vuoden 2015 joulukoristeista osa oli kristallia
Kristallipallo on yksi käytetyimpiä selvännäkijän apuvälineitä. Syynä on lyijyn suuri atomipaino. Suomen Kultaseppien Liiton hyväksymän kiviluettelon mukaan vuorikide on toinen huhtikuun kuukaudenkivistä sekä leijonan horoskooppikivi. – Valtaosa gobeliineista tulee Belgiasta ja Hollannista, mutta myös Ranskasta ostetaan jonkin verran. Mayojen ja tolteekkien pyramideista löytyneet vuorikidekallot muodostavat edelleen selittämättömän mysteerin tiedemiehille. Kiviterapian mukaan vuorikidesykerö on oiva huoneen energeettinen puhdistaja pöydällä tai hyllyllä säilytettynä. Kristallikvartsikappaleen voi ottaa käsien väliin ja yrittää päästä yhteyteen mieltään askarruttavien asioiden kanssa. Vuorikristallin energia on voimakasta ja sitä voidaan käyttää ihmiskehon kaikille chakroille eli energialinjoille. Gobeliinit ovat läpikudottuja, painatuksia emme tekstiileissä käytä. Muotokieli tässä kristallissa muistuttaa vuorikristallin kiteitä. Myös Suomesta löydetään vuorikiteitä. Energiahoidoissa vuorikristalleja laitetaan hoidettavan kehon ympärille. Lyijyoksidi siis nostaa valon taitekerrointa. Teollisen kristallin lisäksi on luonnon omaa vuorikristallia. Vuorikristalli tunnettiin jo muinoin eri puolilla maailmaa. Luonnon oman kristallin energia on puhdistavaa ja inspiroivaa. 72 Mystinen vuorikristalli Teollinen kristalli taittaa valoa eri tavalla kuin tavallinen puristelasi. Toisten lähteiden mukaan nämä kuuluisat kristallikallot on kuitenkin hiottu Euroopassa 1800-luvun lopussa. Vuonna 1924 löytynyttä kristallikalloa tutkittaessa on selvinnyt, että viisikiloinen kallo on leikattu ja hiottu käsin yhdestä suuresta vuorikidepalasta. Viimeisen inventaarion mukaan liikkeessä oli 781 erilaista tyynygobeliinia. Luku on 207.2, eli peräti viisi kertaa suurempi kuin tavallisen kalkkipitoisen lasin. Äänikin on toisenlainen. Elämänohjeita gobeliinityynyyn kirjattuna.. Erään määritelmän mukaan se toimii kosmisen tietokoneen tavoin tallentaen tietoa ja auttaa virittäytymään henkiselle tarkoitukselle ja tielle. Kristallilasin hyvät optiset ominaisuudet aiheutuvat hionnan lisäksi lasimassan suuremmasta tiheydestä. Teknisesti teollinen kristallilasi on oikeastaan amorfinen, ei-kiteinen materiaali, kun luonnon vuorikristalli on kidemäistä, yleensä läpikuultavaa tai väriltään maitomaista materiaalia. Yöksi tyynyn alle laitettuna vuorikristalli selventää unia, lisää vireyttä ja luo uusia ideoita. Tämä pätee lähinnä laseihin, kulhoihin ja muihin vastaaviin tuotteisiin. Kristallikvartsin vahva energia Gobeliineja ja tinaesineitä Paula Söderholmin liikkeestä löytyy myös tinaesineitä ja gobeliineja. Kvartsista tehty korutai terapiakivi sopii erityisen hyvin käytettäväksi rinnan muiden kivien kanssa. Kun kristallia ”koputtaa” kevyesti vaikkapa lusikalla, se kilahtaa eri tavalla kuin tavallinen lasi. Hyvälaatuiset vuorikristallit tulevat Brasiliasta, Englannista, Madagaskarilta, Sveitsistä ja Yhdysvalloista. Kuitenkin kristalli-sanalla on vankka historia nimenomaan viistohiottuina säihkyvinä lasiesineinä, joten sanaa voi hyvin käyttää. On sanottu, että kvartsikristallin pitäminen kädessä tuplaa bioenergisen kentän. Myös jousimiehen aurinkomerkki liitetään tähän kiveen. Kvartsi on syvällinen sielun puhdistaja, kiviterapiassa se on mestariparantaja. Vuorikristalli auttaa keskittymään. Vuorikristalli eli kristallikvartsi on väritöntä kvartsia, mutta sitä on myös maitomaisena ja muihin sävyihin taipuneena
K UKA . – Swarovskin tuotteet ovat keskimääräistä kirkkaampia ja monisärmäisimpiä, hionnan laadultaan parhaita. – TE-keskukset ovat tehneet verkkopalveluistaan vaikeakäyttöisiä, eivätkä he konkreettisesti osaa auttaa etsimään potentiaalisia uusia työntekijöitä. Tshekistä tulee Söderholmin mukaan hinta-laatusuhteeltaan hyviä esineitä, kuten kristallihelmiä. – Halusin pehmeän laskeutumisen eläkkeelle menoon, joten perustin uuden liikkeen hieman eri konseptilla. – Nuorilta puuttuu usein työmotivaatiota. – Suuri osa meidän välittämistämme kristalleista on lyijypitoisuudeltaan 27–29 prosenttia, mutta meillä on tarjota myös lyijyvapaita kristalleja, kertoo Paula Söderholm. Aidoissa kristallikruunuissa on satoja, jopa tuhansia osia. Toisaalta monella nuorellakin on hyviä liikeideoita, mutta epäonnistumisia aina tapahtuu. Yrittäjyyttä 40 vuotta Moni kauniiden tavaroiden ystävä muistaa Paula Söderholmin Espan Enkelit -liikkeestä, jonka hän myi kolmisen vuotta sitten. Paula Söderholmin yhtenä haaveena on myydä Kristallirouva-liike kristalleista ja kauniista esineistä pitävälle osaajalle. – Ihmiset osaavat etsiä luovia sisustusratkaisuja esimerkiksi feng shuin hengessä. – Yli 50-vuotiaat naiset ovat jo vapaita tekemään, mitä haluavat: he ovat käyneet töissä, pitäneet huushollia ja kasvattaneet lapset. Työläitä ovat joskus sormenjälkien poistot, vaikka se onkin rutiinia. Tätä työtä tulee tehdä sydämellä, ei vain tekniikkaan ja tuotetietoihin tuijottaen. Apuna Söderholmilla on muutama osa-aikainen myyjä sekä kiireapulaisia. Paula Söderholm lasta Yrittänyttä ei laiteta. Kiinnikkeiden vaihto voi viedä aikaa, jos kyseessä on kristallikruunu. 73 Söderholmin mukaan kristallia käytetään nykyään sisustuksessa melko paljon. Yksi tunnettu kristallinvalmistaja on itävaltalainen Schöler, joka valmistaa myös lyijyvapaita kristallituotteita. Yksityisasioista puhuminen kännykkään tai netin selailu eivät kuulu työnkuvaan. – Ehkä itse voisin alkuun auttaa mahdollista uutta omistajaa yhden päivän viikossa. Jos aloittaa ja yrittäjän ura epäonnistuu, joutuu samalla työttömyysturvan ulkopuolelle. Lyijypitoisuus liki 30 prosenttia Kristallia tuotetaan paljon Itävallassa ja Tshekin tasavallassa eli entisaikojen Böömissä. Söderholm muistuttaa, että oikeanlaiset kiinnikkeet ovat tärkeitä, oli kyseessä kristallikruunu tai koru, joten niihin kannattaa panostaa. Hyvän työvoiman saaminen on Söderholmien mukaan työn ja tuskan takana. Kristallirouvassa on myynnissä esimerkiksi 1200 euroa maksava kruunu, jossa on 948 kristalliosaa. Usein puhdistukseen riittää Fairy-liuos, tosin kristallikruunut esimerkiksi eivät paljon likaa kerää. Teksti ja kuvat: Klaus Susiluoto Paula Söderholm esittelee suurinta myynnissä olevaa kristallipalloaan. Tunnettu sikäläinen yritys on Preciosa. Työvoimassaan hän luottaa kokemukseen. – Me konsultoimme, miten vanhoja kristalliesineitä kannattaa korjata tai puhdistaa. Pallon taikavoimiin hän ei usko, mutta pitää sitä varsin välkehtivänä ja kauniina.. Söderholm kuitenkin harmittelee käytäntöä, jossa aloitteleva myyjä saa käytännössä samaa palkkaa kuin kokeneempi, alalla 20–30 vuotta toiminut. Kiinnikkeet ja puhdistaminen Kristalliesineet vaativat myös hoitoa ja huolenpitoa. Kristallirouva myy kristallituotteita usealta eri valmistajalta, joista tunnetuin on Swarovski
Sen nimi on Tie sisäiseen ihmisyyteen. Tämän voi aloittaa jo kokeilemalla kuunnella uutta musiikkia, kävellä työtai koulumatkansa uutta katua pitkin tai mennä luontoon vain havainnoimaan ympäristöä. Artikkeli sisältää käytännön harjoituksia ja oivalluksia, jotka ovat auttaneet minua omalla tielläni. Hän saa tietyn tähtikartan ja luultavasti ennen syntymäänsä huolellisesti valitut lapsuuden kokemukset, joista muodostuvat hänen vallitsevat luonteenpiirteensä. Kerron myös, kuinka olen päätynyt kiinnostumaan ja työskentelemään ihmisen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ymmärtämiseksi ja saavuttamiseksi. MutJeremy Qvick elämän ja tietoisuuden tutkija. Olen halunnut tietää, kuka ihminen on ja onko hänellä yksilöllisyyttä tai kohtaloa elämässään. Olen Jeremy Qvick, 27-vuotias, Inarista kotoisin oleva tietoisuuden tutkija, meditaatio-ohjaaja, taiteilija ja kirjailija. Muistan itse, kuinka suurina seikkailuina pidin kotipihan leikkejä sekä reissuja kauppaan tai kauemmaksikin perheeni kanssa. Olen huomannut, että kysymykset voivat ohjata meitä vastauksien ja oivalluksien luokse. Ne inspiroivat minua kovasti. Millaista oli lähteä kotipihalle tai matkalle. Tässä artikkelissa kerron hieman itsestäni ja tärkeistä oivalluksistani. Ihminen voi jäädä tähän ja alkaa elää luonteensa ja tähtikarttansa mukaisesti. Tällä tavalla monet meistä elävät. Uskon, että ihminen on vapaa todellisessa tahdossaan, ja että meidän tehtävämme ihmiskuntana on luoda uutta maailmaa ja kulttuuria tulemalla ainutlaatuisiksi, yksilöllisiksi olennoiksi. Ihminen on vapaa olento Uskon, että ihminen on vapaa olento, jolla on rajattomat mahdollisuudet kehittyä tai myös jäädä paikoilleen vanhoihin rutiineihinsa, jos hänestä tuntuu siltä. Sen tähden onkin oleellista osata katsoa elämää kuin lapsi, jolla ei ole valmiita vastauksia kaikkeen kokemaansa. Uskon, että ihminen, joka kokeilee uusia asioita ja uskaltautuu mukavuusalueensa ulkopuolelle, kehittyy tavalla, joka on tärkeä hänen koko elämälleen. Mistä ihminen tietää, onko hän oikealla tiellä ja toteuttaako hän sitä, mitä hän on tullut maailmaan tekemään. Kirja sisältää 80 harjoitusta, joilla lukija voi itse kokea tietoisuutensa voiman, ymmärtää mielensä toimintaa ja nähdä oman potentiaalinsa. Ihminen syntyy tiettyyn maahan, perheeseen ja tiettyjen ystävien ympäröimäksi. Tämä kysymys on kiinnostunut minua varmaankin koko elämäni. Ensimmäinen täyspitkä kirjani on hiljattain julkaistu Viisas Elämän kautta. Havainnoidessamme maailmaa voimme löytää aina uusia kysymyksiä ja tapoja hahmottaa, mitä aistimme ja miten koemme maailman vaikutuksen sisällämme. Etsin tietoa, uusia ihmisiä ja kokemuksia sekä ennen kaikkea mielenkiintoisia keskusteluita. Tämä kaikki on annettu hänelle ulkopuolelta. Mistä ihminen tietää, onko hän oikealla tiellä ja toteuttaako hän sitä, mitä hän on tullut maailmaan tekemään. Olen utelias ihminen Minä olen utelias ihminen. K uka minä olen. Lapsen ihmetys ja avoimuus auttavat häntä oppimaan ja kokemaan asioita. Muistatko, kun olit itse lapsi. 74 Kuka minä olen. Kirja kertoo läsnäolon voiman saavuttamisesta ja sen tuomisesta elämän jokaiselle osa-alueelle
Aloitin omistautumaan kitaran soitolle. Nämä kummatkin tapahtuivat, ja päädyin soittamaan kitaraa hienoon bändiin nimeltään Tracedawn. Lapsuuteni oli aivan normaali. Tällöin ihminen ei ole enää vain ulkopuolelta annettujen asioiden summa, vaan myös itsestään kasvanut, vapaa ja vastuullinen olento. Lukioaikana aloin tuntea kädessäni uupumusta. Harry Potter ja mustahaltia Drizzt Do`Urden olivat suurimpia sankareitani. Aloitin soittamaan kitaraa 5-vuotiaana vanhempieni painostuksesta, enkä pitänyt siitä yhtään. Pitkä kuuma kesä muutti kaiken Synnyin uudenvuoden aattona Ivalossa vuonna 1988. 75 ta hän voi myös valita toisin. Vanhempani olivat muuttaneet juuri etelästä Inariin. Musiikin lisäksi olin innostunut fantasia-kirjallisuudesta ja -peleistä. Kaikki muuttui kuitenkin sen jälkeen, kun olin nähnyt musiikkielokuvan Pitkä kuuma kesä. Jeremy Qvickin mukaan myös itsekeskeiset, ylpeät tai mustasukkaiset ajatukset voivat kehittyä ja muuntua, jos annamme niille tietoisuutemme myötätuntoista ja huomioivaa voimaa.. Hän oli perustamassa Inariin jalometalli-koruliikettä, Inarin Hopeaa. Isäni on kultaseppä. Muistan, kuinka minulla oli kaipuu päästä seikkailemaan, kuten he seikkailivat. Ajattelin sen olevan ohimenevä juttu, mutta muutaman vuoden kuluttua kipu Jeremy Qvickin kirja Tie sisäiseen ihmisyyteen kertoo läsnäolon voiman saavuttamisesta ja sen tuomisesta elämän jokaiselle osa-alueelle. On ollut myöhemmin hurjaa huomata, kuinka todellinen elämä onkin kaikista suurin ja monipuolisin seikkailu, jonka rikkautta fantasiatarinat onnistuvat vain osittain kuvaamaan. Silloin visualisoin paljon sitä, kuinka haluan toimivan bändin ja pääsen keikkailemaan isoille festareille. Menetin kaiken Muutin 16-vuotiaana Helsinkiin opiskelemaan musiikkia Sibeliuslukioon. Tiesin, että halusin tulla isona rock-tähdeksi. Soitin parhaimmillaan 5–6 tuntia päivittäin, sillä halusin tulla mahdollisimman hyväksi. Tämä kurinalaisuuden kehittäminen on ollut yksi avaintekijä omaan menestykseeni unelmieni saavuttamisessa. Hän voi alkaa kehittää omaa voimaansa sekä itseään kohti vapaampaa ja itsenäisempää elämää. Kurinalaisuus menestykseni avain Alaja yläaste menivät musiikkia soittaessa
Siellä aloin tutustua moniin henkisiin kirjoihin ja oppeihin, kuten antroposofiaan ja jooga-filosofiaan. Olen kokenut tärkeimmiksi opetuksiksi itäisen Bhagavad Gitan ja Kriya-joogan perustajan Paramahamsa Yoganandan sekä läntisen Rudolf Steinerin ja muut antroposofiset opettajat. Olen itse uskonut, että tulemme löytämään asioiden todellisen laidan henkisestä ryhmästämme tai uskonnosta riippumatta. Musiikki ja bänditoiminta olivat olleet koko elämäni lapsuudesta saakka. En enää tiennyt, kuka olin, ja vaikka yritin aloittaa soittamaan muita instrumentteja kuin kitaraa, ei käteni toiminut silloinkaan. Ensimmäistä kertaa olin löytänyt jotain, joka kiinnosti minua yhtä kovasti kuin musiikki. Täytettyäni 22 vuotta kuin armon lahjana sain nähdä kahden ystäväni kanssa, että ihmisillä on tunnekeho, johon pystymme vaikuttamaan ajattelumme voimalla. Tämän kokemuksen jälkeen aloin tutustua joogaan ja meditaatioon. Olin menettänyt kaiken. Jouduin lopulta luopumaan bändistä, joka lähtisi seuraavaksi Euroopan kiertueille isojen suomalaisten bändien Ensiferumin ja Stratovariuksen kanssa. Minua ihmetytti jo silloin se, kuinka itäiset ja läntiset filosofiat ja henkiset tiet yrittivät kumota toisensa. Jeremy Qvickin kirja Tie sisäiseen ihmisyyteen kertoo läsnäolon voiman saavuttamisesta ja sen tuomisesta elämän jokaiselle osa-alueelle. Ikään kuin maailmankaikkeus olisi halunnut minun katsovan toisaalle. Kaikki hyvä, mitä teemme, tulee jäämään ja vaikuttamaan koko maailmaan.. Soittaminen keikoilla oli tuskaa. Kuin armon lahja Vastaus tuli minulle muutaman vuoden päästä kokemuksena, joka muutti elämäni. Vanhempani laittoivat tuhansia euroja käteni korjaukseen, mutta mikään ei auttanut. Puolen vuoden kuluttua päädyin opiskelemaan Snellmankorkeakouluun yleisopinto-linjalle. 76 ja uupumus olivat laajentuneet kaikkialle käteeni. Silloin minussa nousi ensimmäistä kertaa ajatus siitä, että jos kukaan fyysisen kehon ammattilainen ei osaa korjata kättäni, voisiko olla olemassa jotain muutakin kuin fyysinen keho
77 Tärkeimpiä asioita henkisellä tiellä ja kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa on vastuun ottaminen omasta elämästä. Aloitan vielä tänäänkin päiväni sulkemalla silmäni ja havainnoimalla sitä, mitä uutta voin oppia ajatuksistani, tunteistani, haluistani ja itsestäni, joka havainnoi tuota kaikkea. Oivalsin, kuinka ihminen voi herätä tietoiseksi joka hetki. Koin, että olin etsinyt juuri tätä kokemusta musiikista, soittamisesta ja oikeastaan kaikesta elämässäni. Tietoisena olemisen on meidän itse toteutettava. Helsingissä 29.10.2016, klo 9-17 Lisätiedot ja ilmoittautumiset: Pirjo Väyrynen, p. Itse kutsun tietoista, tahdottua, läsnäolevaa olemisen tapaa nimellä huomiointi . Koen, että yhdessä ihmiset voivat löytää niin paljon helpommin oman ja yhteisen todellisen voimansa. Liityin sekä antroposofiseen että Ruusu-Risti -seuraan. Toinen elämää muuttava kokemukseni sattui vuonna 2014. Eihän kukaan muu voi tulla minusta tietoiseksi kuin minä itse. Tällä tavalla alkavat maailman vanhat rakenteet hiljalleen muuntua uuden tietoisen ihmisen astuessa tähän elämään. Koen, että ajatuksemme, tunteemme, halumme ja muut sisäiset kokemuksemme ovat lapsiamme. Aloin harjoitella vanhojen ja toimimattomien ajatuksien ja tunteiden muuntamista rakentavimmiksi tietoisella ajattelulla ja tuntemisella. Ne voivat kehittyä eteenpäin, jos kohtelemme niitä kuin rakastavat vanhemmat kohtelevat lapsiaan. Minulla oli paljon tehtävää itseni kanssa Huomasin, että minulla oli paljon tehtävää itseni kanssa. Huomasin, että pystyn itse alkaa ajatella ja tuntea tullessani tietoiseksi omasta voimastani. Huomiointi on ihmisen oma voima Hoidan itse omaa sisäisyyttäni Meidän ei kuitenkaan tarvitse jäädä vain passiivisiksi sisäisen elämämme tarkastelijoiksi. Näitä lakeja oppii ymmärtämään, kun alkaa itse ennakkoluulottomasti havainnoida omaa sisäisyyttään. Tällä tavalla alamme erottaa paljon selkeämmin sitä, kuinka paljon oikeastaan koemme ajatuksia ja tunteita päivittäin. Alamme ajatella, tuntea ja tahtoa itse. Tätä varten on meidän kuitenkin tehtävä työtä mielemme kanssa. Jokainen keskittymisharjoitus, jokainen harjoitus, kehittää tahtomme voimaa. Tällä tavalla hoidan itse omaa sisäisyyttäni. 045-311 6665 tai pirjo.a.k.vayrynen@gmail.com Tervetuloa!. Kun viemme sen sijaan huomiointimme havainnointiimme, tulee meistä tietoisia havaitsijoita. Annan anteeksi omille negatiivisille tunteilleni ja rakastan niitä niiden syyttämisen tai häpeämisen sijasta. Kun kasvamme, jäävät nämä automaattiset mallit ohjaamaan meitä. Havainnoin ja tein kuukausia muistiinpanoja siitä, kuinka ajatukset ja tunteet elivät minussa. Vaikka olin saanut kokemuksia ja oppinut paljon elämästä, olin koko ajan etsinyt opettajaa, joka aktivoisi oman tietoisuuteni. Tietoisuuden kehityttyä vapaaksi ja luovaksi, on meillä mahdollisuus alkaa toimia yhdessä toisten ihmisten kanssa. Huomiointi on ihmisen oma voima. Raunion kanavoimaan kirjaan. Tämän oivalluksen turvin aloitin oman tietoisuuteni tutkimisen. Kirjoitin ylös teorioita, jotka asetin kyseenalaiseksi yhä uudestaan ja uudestaan. Sitä ei voi kerran oppia ja tehdä siitä automaattista tapaa. Pystymme havainnoimaan esimerkiksi ajatuksien ja tunteiden kokoa, muotoa, väriä tai painoa sekä vertailemaan niitä toisiinsa. Tämä on se voima, jolla loppukädessä ihmisestä tulee vapaa ja itseohjautuva. Tällöin opimme näkemään, kuulemaan ja tuntemaan elämää. Jos tahdomme jotain, on meidän itse alettava ajatella, tuntea ja tehdä jotain tuon asian puolesta. Voimme kohdella samalla empatialla kaikkea sitä, mitä on sisällämme, kuin jolla kohtelisimme tietämättömiä pikkuveljiä tai -siskoja, jotka tekevät kömmähdyksiä. Löysin henkisen kotini Snellman-korkeakoulua en enää jatkanut opettaja-koulutukseen. Jeremy Qvick Enkelten Valtakunnan avain -koulutus ohjaa oman elämän opiskeluun. Aloin huomata, kuinka ajatuksemme, tunteemme ja halumme toimivat tiettyjen lakien mukaisesti. Kun lapsi syntyy, häntä ohjaavat automaattiset mallit toimia. Perustuu S. Ihmisistä voi tulla vapaita ja luovia yksilöitä. Lopulta oivalsin, ettei ole mahdollista, että toinen ihminen kertoisi minulle, kuinka tulla itsekseni. Kun viemme huomiointimme toimintaan, alamme itse luoda omaa elämäämme. Tapaamisen viimeisenä iltana saimme kokemuksen yhteisestä voimasta, joka tuli meille kaikille koettavaksi. Jos seuraamme sokeasti automaattisia ajatusja tunnemalleja, emme tule pääsemään henkisellä ja sosiaalisella tiellä kovinkaan pitkälle. Aloin käydä Rajatieto ry:n toiminnassa. Alamme luomaan yhdessä uutta sosisaalista kulttuuria. Parasta oli, että se oli läsnä kaikkialla koko ajan ja olimme kaikki osa sitä. On hyvä keskittää huomiointinsa aluksi vain kehoon, tunteisiin tai ajatuksiin. Olimme kokoontuneet ystävien kesken viikonlopuksi Vesivehmaalle. Myös itsekeskeiset, ylpeät tai mustasukkaiset ajatukset voivat kehittyä ja muuntua, jos annamme niille tietoisuutemme myötätuntoista ja huomioivaa voimaa. Voimme alkaa liikkua, puhua ja tehdä elämämme asioita tietoisesti, viimeinkin omana itsenämme. Aloin sen sijaan tutustua syvemmin erilaisiin henkisiin liikkeisiin ja opettajiin. Kaikki me ihmiset olemme täällä opettajia ja oppilaita, mutta jokaisen meistä on jossain vaiheessa käännyttävä itse tutkimaan omaa sisäisyyttään. Silloin löysin läsnäolon voiman ja heräsin tietoisuuteen. Tällä tavalla saa tarkennettua omaa havainnointiansa. Tietoisena oleminen on läsnäolevan hetken, oman voiman kokemisen harjoittelua. Emme oikeastaan ole sanan varsinaisessa merkityksessä yksilöitä ennen huomiointimme löytämistä ja kehittämistä. Emme ole todellisuudessa erossa toisistamme, vaan vaikutamme yhteisen henkisen yhteytemme kautta toisiimme. Olen kokenut, että oma tieni liittyy erilaisten aatteiden ja liikkeiden sekä nuorten ja vanhempien ihmisten yhteentuomiseen. Tunsin, että olin viimein löytänyt henkisen kotini. En antanut periksi, vaan hioin aktiivisen ajatteluni ja havainnointini voimaa. Ollessamme tietoisesti yhteydessä tuohon voimaan koimme tulevamme tietoisiksi, luoviksi ja rakastaviksi ihmisiksi. Lopulta sain kokemuksen erään jouluaaton saunailtana. Sen tähden kaikki hyvä, mitä teemme, tulee jäämään ja vaikuttamaan koko maailmaan. Tärkeimpiä ominaisuuksia, joita ihminen voi kehittää, on tahdonvoima
Shindo, jomon ja kuratomi Shindoa tehdään enemmän yhdessä parin tai ohjaajan kanssa, ja siinä on enemmän hoito-otteita kuin jomonissa. 78 Kulttuurit Lempeä ja salliva Japanilaiset lajit täydentävät toisiaan. Sitä voi myös hyvin tehdä itsehoitona. Se on meridiaanien rentouttavaa venyttelyä, jonka punaisena lankana on toisen kunnioittava koskettaminen. Jomon on haastavampaa ja urheilullisempaa oman energian kierrättämistä, jossa on paljon enemmän venytyksiä. Jomon eroaa shindosta siten, että sen venytykset ovat kiertotaivutuksia, jotka hoitavat meridiaanien lisäksi niveliä, lihaksia ja jänteitä. Sama itämaisen filosofian perusperiaate, vastustajan kunnoittaminen, on myös kamppailulajeissa, kertoo Shindo ry:n puheenjohtaja Riitta Mursula-Innanen. Jomonissa voidaan käyttää shindo. Ohjaamisen pohjana on shindo-ohjaajakoulutuksen käyminen. Shindo on kuitenkin enemmän tunteiden hoitamista, lempeää ja kuuntelevaa omalle keholleen vapautumista ja tietoiseksi tulemista. S hindo, jomon ja kuratomimenetelmä ovat kaikki samaa perhettä. Niiden taustalla on japanilaisen taitoluisteluvalmentaja Kazuko Kuratomin kokemus siitä, kuinka hänen allerginen Chieko-tyttärensä parantui. Sen jälkeen Kuratomi alkoi kehittää shindoa. – Sekä shindoa että jomonia voidaan kuitenkin tehdä samoilla tunneilla. Kuudella venytyksellä voidaan avata 12 meridiaania. Sitä tekevät Japanissa erityisesti opiskelijat ja liikemiehet. Moni meistä shindoja jomon-ohjaajista haluaa nyt päästä sisälle myös kuratomi-menetelmään, Mursula-Innanen selvittää. Shindo on lempeää meridiaanien venyttelyä, jomon kiertoliikevenyttelyä ja kuratomissa otetaan mukaan myös kynsinauhat ja akupisteet energian avaamiseksi. – Shindo on tullut Suomeen kamppailulajien, karaten ja judon, kannoilla 1980-luvulla. – Shindo on myös kuratomin alku ja juuri
Juhlassa oli myös shindon Suomeen tuonut Tuula Styrman. Lapsi-vanhempi -ryhmissä olen huomannut, kuinka ylivilkas rauhoittuu ja kehollinen vuorovaikutus lisääntyy. Japanilainen kulttuuri ja itämainen lääketiede on mukana shindo-ajattelussa, mutta shindo ei ole millään tavalla maailmankatsomus tai uskonto. Shindo ja jomon ovat myös kuratomi-menetelmän pohjalla. Olen ohjannut myös tuolishindoa ikäihmisille. Energiatukosten ja vaivojen hoitoa Mursula-Innanen ohjaa shindoa Salon ja Turun seuduilla. Lisäksi on koulutustiimi, jonka tehtävänä on sekä kouluttaa että kehittää toimintaa sisällöllisesti, kertoo yhdistyksen puheenjohtaja Riitta Mursula-Innanen. Shindo-harrastajia on Suomessa arviolta muutamia tuhansia. Keskuspiste on pitkään ollut Jyväskylä, mutta nyt uutta aktiivisuutta on myös erityisesti Pohjois-Suomessa. – Kuratomissa vaikutetaan akupisteiden ja hermoston kautta koko kehoon. – Enemmän suorituksiin tottuneille, kuten urheilijoille, shindoon on pidempi matka. – Shindo tasapainottaa hermoston toimintaa. –Tärkeintä on tunnistaa, mikä tukkii verenkiertoa ja energiaa, hän sanoo. Meille valitaan jäsenet hallitukseen kahdeksi vuodeksi ohjaamaan toimintaa. Shindoon nimittäin kuuluu lempeys ja sallivuus, mutta se sopii silti myös tavoitteellisen liikunnan tueksi kunhan muistetaan, että rento lihas venyy, venytystä ei suoriteta. Tasapainottaa hermoston toimintaa Kunnoittava, lempeä kosketus saa shindossa liikkelle kehon rentouttavat voimat. Shindosta on saatu apua jännitysvatsan ja stressin oireisiin, niska-hartiaseudun jännityksiin ja jopa hedelmöittymisongelmiin. Juhlassa palattiin yhdistyksen toiminnan alkuvaiheisiin ja menetelmän kehittymiseen. Myös tunteet voivat olla syy fyysiselle oireelle ja ne voidaan ikään kuin puhaltaa ulos. Lausuntataiteilija Tuula-Onta Malmivaara esitti vahvan runotervehdyksen lausumalla Elina Vaaran runon Mimerkki ja kansantanssiryhmä Someron Sata esiintyi ja tanssitti juhlaväkeä. Sillä hoidetaan kaikkia niveliä. Se on myös lantion alueen hoitoa, joka avaa yläja alaosaa liikkuvammaksi ja joustavammaksi. Juhlassa muisteltiin tarinoin ja kuvin yhdistyksen alkua ja menetelmän kehittymistä. Shindo on japania ja tarkoittaa sydämen tie tai sydämen ohjaus. Shindo-ohjaajan tehtävänä on auttaa rentouden tiedostamisessa, sillä ihminen voi huomaamattaan yrittää venyä liian pitkälle. Toisen eli ohjaajan tai parin avustamana venyy pidemmälle, mutta toki kaikki liikkeet voi myös tehdä yksin. Se sopii hänen mukaansa kaikille lapsista lähtien. Paikalla juhlittiin myös sensei Kuratomin syntymäpäivää. Muun muassa MS-tautia on hoidettu sillä, Mursula-Innanen kertoo.. Ohjaaja auttaa rentoudessa Maallikot oppivat shindon liikkeet kaikkein helpoimmin. 79 Jäseniä ympäri Suomea Shindo ry:n jäseneksi pääsevät shindo-ohjaajat. Siinä on vain kokonaisvaltainen käsitys ihmisestä niin, ettei nähdä vain oiretta, vaan yritetään löytää syy ja vaikuttaa siihen. Jäseniä on nykyisellään noin 200 ympäri Suomea. Kimonot ja näyttelyn tarjosi emeritaprofessori Soili Keskinen puolisonsa kanssa. – Shindo opettaa rauhoittumista, keskittymistä, venyttelyä ja koskettamisesta. Teksti: Mira Piispa Kuvat: Shindo ry/ Riitta Mursula-Innanen Shindo ry juhli elokuussa 20-vuotispäiviään Salossa, Muurlan opistolla. Mursula-Innanen muistuttaa kuitenkin parin kanssa tehdyn shindon nautinnollisuudesta ja siitä, kuinka se sopisi pariskunnille. venytysten lisäksi myös lämpöä. Muurlan opiston kimononäyttely herätti paljon ihastusta, ja vieraat saivat kuvauttaa itsensä kimonoon pukeutuneina. Yhdistyksen toiminta alkoi siitä, kun kamppailulajiharrastajat tapasivat Japanissa sensei Kazuko Kuratomin. Mukana oli osallistujia shindon 20 vuoden taipaleelta alkuajoista alkaen. Joku on saanut lykättyä tekonivelleikkausta, toisilta Mursula-Innanen on hoitanut pois alaselkäkipua. – Shindo saattaa joskus sekoittua shintolaisuuteen, joka on uskonto. – Toimimme täysin vapaaehtoisvoimin, eikä kukaan shindo-ohjaajistakaan toimi aivan päätoimisesti. Lisätietoa: www.shindo.fi 20-vuotias Shindo juhli Shindo ry juhli elokuussa 20-vuotispäiviään Salossa, Muurlan opistolla
· verenpysäytys · sairaudet · lapsettomuus · kivunhallinta · painonhallinta · masennus · burnout · hiustenlähtö · henkinen ohjaus ALICE näkijä, meedio, parantaja kyky ollut jo lapsena autan eteenpäin kaikilla elämän osa-alueilla 0700 51077 /1,98min+pvm Asemakatu 11 A JKL Käynti-soittoajanvaraus=044 3000516 tunti=50¤ 30min.=30¤/maksu tilille, soitto sopimuksen mukaan. UUDEN AJAN PARANTAJA SANNA LOUKASMÄKI WWW.LOVEFROMANAHATA.COM LOVE FROM ANAHATA viestejä enkeleiltäsi, apua ja ohjausta elämääsi ohjausta henkiseen kasvuusi, omat oppaat apunasi energiahoito rakkaudellisella enkelienergialla energiahoito voimakkailla kivien ja kristallien energioilla ENKELIHOITO KRISTALLIHOITO ENKELITULKINTA HENKINEN OHJAUS. Kaukoparannusta: mm. pl50 hki 25 Ennustajat – Selvänäkijät KULTAINEN HARMONIA KOKONAISVALTAISTA HYVINVOINTIA JO VUODESTA 1998 CHAKRA RYHMÄ ALKAA 12.11. Palvelemme Sinua Energiahoito Marianne Luusuaniemi Lisätietoja 040-5303076 marianne.luusuaniemi@ luukku.com www.mariannehealer.. Selvänäkijä Stiina Sahari 0700-9-3009 2,32/min.+pvm
ENERGIAPUHDISTUKSET SELVÄNÄKÖKANAVOINTI 040-5339521 Martin Hansén-Haug www.uranus.sivuni. Tarottulkitsija Irmeli 0700-84808 klo 14.00-19.00 info@fehu.. menetelmä Reikiopettaja Rita Forsberg-Kimura Enkeli kurssit www.thetahealing-rita.. Lisätietoja: Rita Forsberg-Kimura 050 575 7753 email: rita.forsberg-kimura@pp.inet.. PL 50, HKI 25 www.tarjasahari.. Enkelipuodin palvelut kokonaisvaltaiseen henkiseen hyvinvointiin ja sisäiseen rauhaan. Meedio Unna Nuutinen 2,34 € min+pvm, pl 303 Kuo Enkelinäkijä Näen sisimpääsi 0700-0-3311 Näkijä 3:nessa polvessa jälleen palvelee! PL 644, Tre 2,35 € + pvm Auttaja, näkijä, kaukoparantaja Sisko 0700-88970 Kurssit ja tapahtumat Ennustajat – Selvänäkijät HOLY HEALING INTUITIIVISEN PARANTAMISEN KOULUTUS Holy Healing-koulutus on täysin uudenlainen tapa valmistua energiahoitajaksi. Autan eteenpäin elämänpolullasi. www.reiki-ritaforsberg-kimura.. 2,32 € min+pvm. www.reconnection-healing.. Koulutus jakautuu neljään viikonloppukurssiin ja kuuteen kuukauden välein olevaan hoitopäivään. 040-733 4085 / Terhi Elo Enkelipuoti ja -hoitola, Museokatu 9, Helsinki Näkijä, parantaja auttaja, opastaja Vera Valomeri 0700 833 64 (2,32 €/min + pvm) Neitsyt Marian energioilla voimaa valintoihisi! Yksityiskonsultaatiot, myös puhelinkonsultaatiot Yleisötilaisuudet Energiahoidot (reiki/healing) Koulutukset: workshop, mindfulness & henkiset koulutukset Kaukoparannus Rakkaudella henkimaailman kanssa 050-4349 036 www.unnanuutinen. kaukoparannuksen Henkinen näkijä-tukija Kaarina Kristallisilta Tulkinnat Verkkokurssit www.kristallisilta.. www.soulbodyfusion-rita.. TARJA SAHARI 0700-9-3008 PARANTAJASELVÄNÄKIJÄ Tarot-tulkitsija, enkeliterapeu i, numerologi Kirsti-Maria 0700-94010 (2,21€/min) Kerro mikä mieltäsi askarru aa. Kivijalkamyymälä Verkkokauppa Enkelikurssit ja -koulutukset Enkelihoito ja -kanavointi www.enkelipuoti.?, puh. TIEDUSTELUT: Antti Juhani Häyhä Reiki Seichem Master, Intuitiivinen energiahoitaja ja -kouluttaja puh. 0700-92838 2,32€ (min+pvm) PL 105/10650 T:s Star.m.s. Hinta: 1625 € (voit maksaa esim 10 erässä a’ 162,5 €). 040 729 3416 antti@mandalatalo.com www.mandalatalo.com/ kurssit Joogakoulu Shanti Helsinki. avata oppilaan sieluvirtausta niin vahvaksi, että hän kokee olonsa luottavaiseksi hoitajan roolissa ja uskaltaa päästää irti mielen aiheuttamasta epävarmuudesta. Erityisalana ihmissuhdekriisit, ahdistus ja masennus. Adamus Saint Germainin DreamWalkerDeath koulu (DWD) Tobiaksen seksuaalienergioiden koulu (SES) Tobiaksen enkeltenmatka koulu (JOA) www.dreamwalker-rita.. Palvelemme Sinua Palvelemme Sinua Lohduksi, lahjaksi (Sinulle, Hänelle, Kummilapselle...) Intuitiivinen ENKELIMAALAUS + pieni RASIARUNO 38€ Naomi Mesin puh. Koulutuksen päämäärä on mm. Tmi Fehu PL 180, 00931 Hki 2,34€min+pvm www.fehu.. Kurssi alkaa tammikuussa 2017. Intuitiivinen näkijä SEIJA HOLM ratkaisee vaikeatkin ongelmasi jo yhdellä puhelinsoitolla. 040-5414 442 ajanvaraukset ja taulutilaukset Väritaiteilija Selvänäkijä/Reikihoitaja Kanavointi Reiki-kursseja Turussa Usiun alkuper. www.nimionenne.com Selvänäkijä MARI Selkeyttää elämäntilanteesi 0700-3-9-1737 2,33€/min+pvm PL 107, 00251 HKI Tarotja Enkelikorttitulkitsija ANNE NEVANTAUSTA terveysasiat, mieltä askarruttavat huolet ja pelot henkinen kasvu ja kehitys, menneet elämät ajanvaraus 045 137 9317 (saat maksutiedot) 30min/30€ tai 50min/45€ sis
2 krs. Palvelemme Sinua Kurssit, tapahtumat ja matkat Palvelemme Sinua SPIRAALIPORTTI MARIA ZAVOU enkelten maailman lähettiläs HELSINKI 18.–20.11. HENKINEN LEIKKAUS LA 19.11. HKI Ilm./Lisät. Helsingin tapahtumat p. 045 8831477. PE 18.11. ASKLEIPION VIHKIMYS Liikkumatila, Malmin Raitti 17. KANAVOINTIOPETUS SU 20.11. B 15. 050 4008333 enkeltenportti@gmail.com www.spiraaliportti.fi TAMPERE MA 21.11. HENKINEN LEIKKAUS Lisätietoa ja ilmoittautumiset Tampereelle Henkisen Kasvun tila Oy / p
tel.+358 40 7710747 Sungiitit: suojaavat, vahvistavat ja puhdistavat www.fagira.. Ko rk e a vä r ä h tei set s ung iit it F a g iralt a Varaa paikkasi palveluhakemistosta! Soita Mari Pitkänen Puh. 09 413 97 395 mari.pitkanen@karprint.?. www.ilonakatemia. Palvelemme Sinua Palvelemme Sinua Palvelemme Sinua Leena Markkanen sos.psykologi henk.hyvinvoinnin ohjaaja leena@ilonakatemia. /sydanohjaus Vapaudu peloistasi -yksilöohjaus Kivikauppa Qii Kivikorujen valmistus ja tukkumyynti Souvenir Shop ja Suolahoitohuone Tampere, Hämeenpuisto 17-19 B nettikauppa: qii.valmiskauppa.. www.qii.
Kun suuntaamme huomiomme sisäänpäin, pystymme ymmärtämään paremmin itseämme ja elämäämme. Nid. Enkeleiden kannustavat viestit puhuttelevat syvällisesti ja lempeästi ja ohjaavat kuuntelemaan omaa sisäistä viisauttamme. Hän on syntynyt Filippiineillä, Cebun saarella, ja viettänyt lapsuutensa Pariisissa. Tuotepakkaus 53 € Cristina Freija, Terttu Seule: Kissatarot-pakkaus (kirja + kortit) ISBN 978-952-5572-52-0 Tämän kirjan avulla voit helposti oppia tulkitsemaan Terttu Seulen luomia kissatarotkortteja. Nid. Scher: Healing Tee elämästäsi upea matka. Anu Wyskiel on enkelihoitaja ja -opettaja, joka auttaa ihmisiä löytämään yhteyden omiin enkeleihinsä. Nid. Tuotepakkaus 39 € (Kirja 111 sivua + 44 korttia) William L. 256 sivua, 29 € Crowleyn Tarot -pakkaus 2 (opaskirja + kortit) ISBN 978 952-6651-10-1 Opaskirja Crowleyn tarotkortteihin tuo tarotkorttien ikiaikaisen viisauden lukijan ulottuville selkeässä ja helposti ymmärrettävässä muodossa. 217 sivua, 28 € Anu Wyskiel: Matka enkelten maailmaan (+ cd) ISBN 978-952-5572-35-3 Kirja antaa vinkkejä siitä, miten pystyt puhdistumaan yhä enemmän sisäisesti ja siten tuomaan elämääsi yhä enemmän valoa. 160 sivua 13,90 € Christina Freija: Minun Värityskirjani ISBN 978-952-6651-24-8 Tämän värityskirjan kauniit ja eksoottiset kuvat inspiroivat sinua käyttämään värejä uudella, luovalla tavalla. Missä ikinä pysähdytkin tämän kirjan ääreen, toivomme, että nautit näistä kauniista piirustuksista... Tuotepakkaus 39 € (Kirja 111 sivua + 44 korttia) Linda Peltola: Keijuoraakkeli ISBN 978-952-5572-76-6 Keijuoraakkeli tuo lempeitä viestejä ja inspiraatiota luonnon omilta hengiltä. M I K U L A S T Y Y N N Y T Ä L E V O T O N M I E L E S I D E L F I I N I K I R J A T Cyndi Dale: Empatian ja intuition mahtava voima ISBN 978-952-6651-14-9 Empatian tarkoitus on yhdistää meitä toisiimme ja tehdä sekä omasta että läheistemme elämästä antoisampaa. Tuotepakkaus 39 € (Kirja 114 sivua + 44 korttia) Gini Graham Scott: Tee unelmistasi totta – saa haluamasi yksinkertaisin keinoin ISBN 978-952-6651-16-3 Opit yksinkertaisin ja tehokkain keinoin hyödyntämään vetovoiman lakia, intuitiota, meditaatiota ja monia muita keinoja saavuttaaksesi unelmasi. Kirja on kauttaaltaan nelivärinen ja se sopii lahjaksi myös ystävälle! Nid. Sinun ei kuitenkaan tarvitse olla Maaenkeli hyötyäksesi tästä kirjasta. Rider-tarotkortit perustuvat Arthur E. Mikulas: Kesytä sisäinen apinasi – tyynnytä levoton mielesi ISBN 978-952-6651-13-2 Monissa meditaatioon ja mielenhallintaan liittyvissä menetelmissä ihmismieltä verrataan villiintyneeseen tai holtittomaan apinaan. Rituaalit opettavat sinua arvostamaan myös arkisia asioita aikaisempaa enemmän. Voit tehdä siitä omannäköisesi ja käyttää sitä haluamallasi tavalla: muistikirjana, kalenterina, päiväkirjana tai niiden yhdistelmänä. Kissa neuvoo ja mirri meditoi antaen meille syvällisiä elämänohjeita erilaisiin tilanteisiin ja kysymyksiin. Emma Farrarons on ranskalainen kuvittaja ja graanen suunnittelija. Meillä jokaisella on oma tapamme olla empaattisia. Rituaalit lisäävät elämää kohtaan tuntemaasi luottamusta ja rauhoittavat mieltä. 160 sivua 13,90 € UUTUUS! UUTUUS! UUTUUS! UUTUUS! UUTUUS! UUTUUS! Amy B. 160 sivua 17,90 € Christina Freija: Minun Värityspäiväkirjani ISBN 978-952-6651-23-1 Kädessäsi ei ole pelkkä värityskirja, vaan Sinun värityspäiväkirjasi. Nid. Se auttaa sinua muistamaan tärkeät asiat ja tapaamiset, ja voit käyttää sitä myös uusien ideoiden ja itsellesi merkityksellisten tapahtumien ylös kirjaamiseen. Sinulla on joka päivä tilaisuus harjoitella sellaisista asioista luopumista, jotka estävät sinua pääsemästä eteenpäin ja lähemmäksi todellista itseäsi. 112 sivua 9,90 € Yrjönkatu 8, 00120 Helsinki Puh. Samalla kun rentoudut ja keskityt kirjan värittämiseen, luot itsellesi inspiroivan ja yksilöllisen arjen apuvälineen, jota voit kantaa aina mukanasi. Kirjan upeat kissa-aiheiset kuvat on maalannut suomalainen taiteilija Terttu Seule. Tuotepakkaus 49 € Zen Tarot -pakkaus (kirja + kortit) ISBN 978-952-5572-55-1 Zenin viisauden mukaan elämämme tapahtumat heijastelevat sisimpiä tuntojamme ja ajatuksiamme. BAS2 Posti Oy Posti Green D E L F I I N I K I R J A T C Y N D I D A L E mpatian ja intuition W I L L I A M L . Waiten vuonna 1910 julkaistuun pakkaan. 272 sivua 29,50 € Richhard Webster: Rituaalit ja henkinen hyvinvointi ISBN 978-952-6651-26-2 Rituaaleista koituu monenlaista hyötyä ja ne voivat kohentaa elämänlaatuasi useilla eri tavoilla. Kirja opastaa laittamaan oman sisäisen apinasi kuriin. 208 sivua, 28 € Christina Freija: Minun Muistipäiväkirjani ISBN 978-952-6651-22-4 Tämä kaunis ja inspiroiva muistipäiväkirja auttaa sinua pitämään tärkeät asiat ja tapaamiset järjestyksessä, ja siihen voit kirjata myös saamasi uudet ideat ja sinua koskettaneet tapahtumat. Voit ilahduttaa kirjalla itseäsi tai antaa sen lahjaksi ystävälle! Nid. Keijut voivat ohjata meitä elämässä kuuntelemaan ja havainnoimaan ympäröivää maailmaa selkeämmin sekä ymmärtämään omia syvimpiä tunteitamme ja elämäntehtäväämme. info@del ini.. Nid. Anna värien johdattaa itseäsi ja näe, miten kirjan upeat kuvat heräävät eloon sinun luovuutesi myötä! Nid. +358-(0)40-413 0341 www.del ini. Tuotepakkaus 54 € Doreen Virtue: Viestejä enkeleiltä (kirja + kortit) ISBN 978-952-5572-31-5 Tähän opaskirjaan kuuluvissa 44 enkelikortissa on niin arkkienkeleitä kuin muitakin enkeleitä, joiden mukaan kortit on nimetty ja kuvitettu. Nid. Kirja + CD 28 € Doreen Virtue: Oletko Maaenkeli. 230 sivua, 28 € Rider Waite Tarot -pakkaus (Portti sisimpään -kirja + kortit) ISBN 978-952-6651-27-9 Kirjassa esitellään kaikki Rider-tarotpakan kortit, mutta se soveltuu käytettäväksi myös useiden klassista järjestelmää noudattavien tarotkorttien kanssa. Anna luovuutesi kukoistaa ja mielesi levätä taiteellisten ja hauskojen värityskuvien parissa. keskity värittämiseen, anna kaikkien jännitysten sulaa ja antaudu olemaan läsnä tässä hetkessä. www.uniomystica. Empaattinen ihminen osaa intuitionsa avulla elää itseään ja tunteitaan kuunnellen. ISBN 978-952-6651-06-4 Oletko sinä Maaenkeli, muita auttamaan lähetetty valotyöntekijä. Koetko elämäntehtäväksesi rauhan tuomisen maailmaan. 224 sivua 28 € Emma Farrarons: Mindfulness-värityskirja II ISBN 978-952-6651-19-4 Tämän värityskirjan ihastuttavat ja yksityiskohtaiset kuviot tarjoavat täydellisen tilaisuuden mindfulnessin, tietoisen läsnäolon, ja luovuuden kehittämiseen. Tuotepakkaus 53 € Doreen Virtue: Ohjausta enkeleiltä (kirja + kortit) ISBN 978-952-6651-08-8 Nämä kauniit ja käytännönläheiset enkelikortit auttavat pitämään yhteyttä enkeleihin päivittäin. Nid. Voit aloittaa milloin vain vuoden alussa tai keskellä vuotta. ISBN 978-952-6651-25-5 Eheytyminen ja ”healing” merkitsee käytännössä jatkuvaa harjoittelua