Sielun 7/2015 7,10 peili Henkisen hyvinvoinnin erikoislehti Deva Premal & Miten ovat ikivanhan liekin sytyttäjiä ”Hiljaisuus on ravintomme” Se oli vain unta, vai oliko. Konsertti Savoy-teatterissa lumosi kuulijat Irtipäästäminen on myös sitä, että lakkaa lataamasta vaatimuksia a Valo lisää valoa, rakkaus rakkautta, ilo iloa Kun paperille piirtyy sielu 5,90 Nyt
Mutta kun meillekin avautuu kevääseen maa, taas taivaalla aurat kurkien nähdä saa. Myös siihen törmätä sain miten asenne iloinen lisää iloa jokaisen se uutta voimaa antaa eteenpäin elämässä kantaa. Sen kun ymmärtää ei oo enää tapaa väärää kaikki täällä häärää iloisena ilman pää määrää. Aamulla taas kurjet etelään aurassa liitävät, siivenlyönnein vahvoin taivasta kiitävät. RH Omat runot Kaiku vaikenee Selvästi kaiken nään varsinkin tänään kun eilen taas huomasin miten vaikutan siihen mitä nään. Onko suunta sen vakaa kuuletko äänen sen takaa. Parvi saa pellolla yönkin rauhassa levätä, eihän tarvitse pohjoisen susia enää pelätä. Rakkaat lukijat, ryhtykäätte runolle! Sielunpeilin Omat runot -palstalla julkaisemme lukijoiden kirjoittamia runoja. Ykseys meitä yhdistää vaan kokemus jokaisen on yksilöllinen. Siitä vain oma tieni vahvistuu sitä kulkenut ei oo kukaan muu miten tietää he voisivat miten ratkaissut oon monet asiat. Kun tyynesti vain kuuntelen kun joku vieressä huutelee se kohta lopettelee kun kaiku vaikenee. Taina Tellervo Helander Loimaa. Tietoisuus sen aikaan saa niin kauniina laskeutumaan korkeammalta tasolta nousemaan. Oon siunattu monilla ystävillä he myös pitävät “oikealla” reitillä koittaen mua ohjastaa vapaana syntynyttä kulkijaa. Pelto niitetty saa laskeutumaan maahan auran, siellä ravintoa tarjoavat jyvät vehnän ja kauran. Silta kultaisen hohteen saa kun sitä taiten koskettaa kevyesti kädellä hipaisee muistikuvan tuttuudesta aukaisee. Lämmössä etelän linnut viettävät talven, jonka kylmyyden me täällä tunnemme sen. Näin parvi lintujen tekee aurana matkaa, tasalla pilvien etelään lentoaan jatkaa. Silta, minne se johtaa ketä sillalla kohtaan itsenikö vain vaiko ihmisiä tuhansittain. Anne Tenhunen Kiuruvesi Valmis tie Valmis on tie mihin se sinua vie. 3 Ilo Ilon aika riemun taika ota ne vastaan ja sydämees lastaa. Taina Tellervo Helander Loimaa Silta valmis on Silta valmiina loistaa kaikki pelot poistaa väliltä kahden totuuden vanhan sekä uuden. Viestiin ja kuoreen tunnus Omat runot. Anne Tenhunen Kiuruvesi Kurkien matka Taivaalla katsojat kurkien aurat nähdä voivat, siellä ylhäällä niiden laulunäänet soivat. Iloon, voimaan ja valoon sydämen viestiin jaloon. Kärkeen auran usein kurki uusi vaihtuu, kun avaajalta toiselta pois voimat haihtuu. Sillä yhdistelmä tää mikä kauttani ilmentää on aivan ainutkertainen niin kuin on ilmennys jokaisen. Myös runoihin liittyvät valokuvat ja piirrustukset ovat tervetulleita. Kulkea saat sen kerran ja uskoa hetken verran. Ryhtykäättepä runolle ja lähettäkää ne osoitteeseen reetta.ahola@karprint. tai Sielunpeili, Vanha Turuntie 371, 03150 Huhmari
42 32 23. 4 Sisältö 7 /2015 22 vuosikerta Sielunpeilistä konkreettisia työkaluja sisäisen kasvun tueksi Henkisen hyvinvoinnin erikoislehti Sielun peili 6 Kosketusetäisyydelle totuuden kanssa Aki Cederberg on tinkimättömällä periksiantamattomuudella halunnut löytää ajattoman viisauden ja tiedon, henkisen perinteen autenttisuuden. 18 Sielua sykähdyttävä taide avaa sisäisen maailman Iri Ra välittää maalauksillaan henkisen ja hengellisen maailman iloa, onnellisuutta ja kauneutta. 14 Raja narsismiin häilyvä Taiteen tehtävä on vapaasti kuvata elämän ja kuoleman kysymyksiä, tulkintoja, rajoja itsen ja toisen välillä. Pirkko Pelkosen palsta Ihmeiden Oppikurssista. 09-413 97 361 reetta.ahola@karprint. Miten, Deva ja Manose sanovat, että mantrat välittävät syvää rauhaa, joita laulaessaan ihminen kadottaa ajan ja paikan tajunsa. 09-413 97 390 eija.kiukkonen@karprint. Ilmoitusmarkkinointi: Myyntiryhmän päällikkö: Eija Kiukkonen, p. Kuva: Luis Mateos. Kyselyt rekisteriselosteesta henkilörekisterilain 11§ mukaiset tarkistuspyynnöt kirjallisina ja allekirjoitettuna Karprint Oy/ tilaajapalvelu 03150 Huhmari. 23 Henkisyys hiipi taiteeseen vähitellen Oululaistaiteilija Soma Kuosmasen sekatekniikkatöissä heittäydytään hetken armoille intuitiivisesti. 30 Haluatko parantua. Taiteilija Soma Kuosmanen kokee henkisyyden hiipineen taiteeseensa kuin huomaamatta. Kestotilaus 55€, määräaikainen tilaus 61€ Seuraava numero ilmestyy joulukuun puolivälissä. – Irtipäästäminen merkitsee useimmiten muutosta, mutta myönteisempään suuntaan, Seppo Laaksonen toteaa. Tilaukset ja osoitteenmuutokset: 09-413 97 300, 09-413 97 333, tilaukset@karprint. Kannen kuvassa musiikkokokoonpano Deva Premal & Miten. Kuva: Yuvak Tuladhar. Muistutus virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä viimeistään kahdeksan (8) vuorokauden kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta lehdessä. Päätoimittaja: Reetta Ahola, puh. ISSN 1798-2642 Kustantaja: Karprint Oy Painopaikka: Karprint Oy Vastuu virheistä ja huomautukset: Karprint Oy:n suurin vastuu hyväksytyn ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksesta maksettu hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Karprint Oy:n tilaajarekstereihin tallennettuja tilaajatietoja voidaan käyttää suoramarkkinointiin. Karprint Oy ei vastaa ilmoittajalle mahdollisesti aiheutuvista vahingoista, jos ilmoitusta ei voida julkaista määrättynä päivänä tai suunnitellun mukaisesti aineiston teknisten puutteiden tai asiasisältöjen puutteellisuuden vuoksi. Taitto: Päivi Ahlroth, Tiina Lemmola Ilmestyy 8 numeroa vuodessa. Useamman kerran viikossa hän käy palavereissa, joissa ainoana pääsyvaatimuksena on halu lopettaa juominen. 11 Olen Raimo, alkoholisti Raimo on 68-vuotias mies
76 Enkeli Ikkuna Leena Pulkkinen jakaa Enkeli Ikkuna -palstallaan erilaisia enkelikokemuksia. Hiljaisuus se vasta lujuutta vaatii sekä avointa ja rohkeaa mieltä katsoa itseään silmästä silmään, ei enää kuin kuvastimesta, millainen haluaisi olla ja millaiseksi muut ovat minut määritelleet. – Abraham Lincoln Omakuva kuin Suomen kartta: Osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Antoisaa oman elämän matkaa! PS. 65 Se oli vain unta – vai oliko. 42 Ikivanhan liekin sytyttäjiä Deva Premal & Miten välittää rauhaa, lepoa ja hiljaisuutta ikivanhan musiikkiperinteen kautta. Ehkäpä muutos aina ahdistaa. 18 Iri Ran taide välittää henkeä korkeammista ulottuvuuksista. Hiljaisuuteen ei lähdetä kuin soitellen sotaan. 74 Ajatusjoogaa kevyesti pieninä annoksina Ajatusjoogapalstaa toimittaa Terttu Seppänen, joka on nykyisin Kirjeopisto Vian rajajoogan opettaja. On mentävä ahtaasta portista. Matka omaan elämään on taitettava itse, ja kestettävä myös kiusaaminen. Harjoittelemalla opimme siirtymään takaisin tasapainoon. 70 Hiljaisuuden retriitistä hengähdystauko Pysähtyminen hetkeksi sopiviin puitteisiin hiljaisuuteen auttaa tarkkailemaan omaa elämää siihen asti, sillä hetkellä ja ehkä antaa tulevaisuuteenkin eväitä. 50 Kehollinen elämämme on maan varassa Luonto maadoittaa ja parantaa, Kirsi Gren kirjoittaa palstallaan. Naapurista mallia ei ole syytä lähteä kyselemään: oman elämän ydin on löydettävä itse. Pyhän Birgitan rukous. Yritetään kynsin hampain pitää kiinni entisestä eikä ehkä kateellisuuden puuskassa haluta suoda toiselle ihmiselle omaa elämää. 37 Tieteellinen maailmankuva on kaikkea muuta kuin tylsä Skeptikon puheenvuoro, haastattelussa Arno Kotro. Tulee ehkä liiaksi paineita alkaa tarkastella myös omaansa! Usein paras paikka minuuden ja oman elämän ytimen etsimiseen ja löytämiseen on hiljaisuus. 58 Taikuri Kim Wist on ilon lähettiläs Kim Wistin mukaan parhaimmatkin henkiset opit jäävät toiseksi sille, että on ihmisenä läsnä toiselle ihmiselle. Mutta helpolla elämän ihanuudesta ei pääse nauttimaan. Jolla ei ole sydäntä auttaa, ei ole oikeutta arvostella. 5 Pääkirjoitus E lämä on ihanan ihmeellistä. 70. 67 Kysy astrologilta Tarja Karlssonin Kysy astrologilta -sarjaan kutsumme lukijamme mukaan omin kysymyksin. Voi miten säälittävän pelokkaita me ihmiset olemmekaan, että meidän täytyy alkaa mestaroida toista hänen valinnoissaan, vaikka omiakin on tehtävänä vaikka miten paljon. Sipulin kuorintaa 32 Kuuntelemisen ja läsnäolon tiellä Seppo Laaksonen kertoo tasapainon vaativan jatkuvaa valveutuneisuutta. Unet ovat viestejä meiltä itseltämme meille itsellemme. Siellä on tilaisuus ajatella, tunnustella ja mutustella, kaikkeen kantaa ottavassa hälyssä hukkaa elämänlankansa. Se on kuin sipulin kuorintaa, jossa kerros kerrokselta löytyy usein yhä kitkerämpiä asioita. Monesti silloin kun ihminen on päättänyt löytää itsensä ja aloittaa omannäköisen elämän, kanssaihmisiltä suorastaan satelee ” hyviä ” neuvoja: valitse näin, älä missään nimessä valitse noin. 52 Henkisen kasvun helmet Mikä elämässä merkitsee. Koulutukseltaan hän on psykologi
6 – Pyhät paikat ovat ylitsemenopaikkoja, jossa aikaan sidottu ja ikuinen kohtaavat. Tämä kuva on otettu Aki Cederbergin suosikkiruonilijan, Gabriele D’Annunzion Vittoriale-nimisessä rituaalipaikassa. Aki istuu ”Runoilijan istuimella”. Tänne, Garda-järven rannalle Italiaan, hän on tehnyt yhden pyhiinvaellusmatkoistaan.
Pyhiinvaelluksella Kosketusetäisyydelle totuuden kanssa. 7 Pyhiinvaellus merkitsee sitä, että ihminen heittäytyy kokemusten varaan ja irrottautuu tutun turvallisesta maailmastaan. Näin sanoo Aki Cederberg. Hän astuu sinne, missä totutut säännöt eivät päde
Sirpaleet rikastuttavat Kalevalan maata. – On sanottu, että myytit ovat asioita, jotka eivät ole koskaan tapahtuneet, mutta jotka ovat aina totta. 8 E lokuvaja musiikkialalla työskentelevän Aki Cederbergin elämää on leimannut pitkä henkinen etsintä. – Sielumme on hedelmätön, irrotettu niistä juurista, jotka ruokkivat sen syntyä ja kasvua. Ne ovat Satya Yuga, Treta Yuga, Dvapara Yuga ja Kali Yuga. Saatavilla on oppeja, ideologeja, uskontoja, teorioita, aatteita ja ismejä, mutta ei ehkä kuitenkaan todellista viisautta. – Tuota tietoa on kutsuttu muun muassa heräämiseksi ja valaistumiseksi. – Kun istun aavan valtameren rannalla, maihin lyövät aallot herättävät minussa rauhattomuutta. Sama koskee suurinta osaa siitä, mikä lukeutuu vaihtoehtohenkisyyden piiriin. Kompuroimme sinne tänne, eksyksissä. Maailmamme täyttävät viihde, nauru, kiihkoilu, väkivalta, sota, leipä ja sirkushuvit. Välähdyksiä totuudesta Pyhiinvaellus merkitsee sitä, että ihminen heittäytyy kokemusten varaan ja irrottautuu tutun turvallisesta maailmastaan. Kirjoista opittu tieto saattaa antaa virikkeen ja sykäyksen, mutta syvällisen tiedon saa vasta omakohtaisen, sisäisen pyhiinvaellusmatkan saattelemana. Suomalaisessa mytologiassa puolestaan näyttelee keskeistä osaa taianomainen Sampo, jonka on valmistanut Seppo Ilmarinen. Tiedon omaksuminen vaatii sisäisen pyhiinvaelluksen, joka hänet vei myös ulkonaiselle matkalle maailmaan. Syntyneessä taistelussa Sampo tuhoutuu. Ja kuten germaanisessakin myytissä, maailmanpuu kaatuu ja uppoaa mereen. – Aikamme tarjoaa guruja, profeettoja ja julkkiksia. Aikakausissa ilmenevät tietyt arvomaailman ominaispiirteet kaikilla elämän alueilla, kuten yhteiskunnan, kulttuurin, kielen, seksuaalisuuden ja maailmankuvan alueilla. Kaukokaipuun ajamana Aki Cederberg on tinkimättömällä periksiantamattomuudella halunnut löytää ajattoman viisauden ja tiedon, henkisen perinteen autenttisuuden. Länsimaisen henkisyyden eksytys Kaikki nämä myytit löytävät vastineensa ajastamme ja heijastavat maailmaamme. Kali Yuga on pimeyden aikakausi. Ne eivät kykene ravitsemaan henkeämme. Totuus ei ole mikään konsepti, ajatusrakennelma tai filosofinen näkemys, vaan ilmestyksenomainen, autuaaksi tekevä tieto, hän kiteyttää. – Temppeleiden ja pyhien paikkojen sijainti ei ole sattumanvarainen. Pyhiinvaelluksella aika ja ikuisuus ovat kohdanneet. Aikakauden myyttejä Aki Cederberg kertaa muutamia maailmamme myyttejä, jotka kuvaavat yksityiskohtaisesti aikaamme. Sen menettäminen aiheuttaa suurta kärsimystä. Mutta mitä pyhiinvaellus Intiaan voi merkitä eurooppalaiselle nykyihmiselle. Eksyksissä vaurauden keskellä Cederberg toteaa, että elämme länsimaissa keskellä vaurautta, mutta olemme henkisesti köyhiä. – Lännen valtauskonnot ovat nykymuodoissaan vailla elinvoimaa ja sisäistä paloa. Totuus ei ole konsepti Cederberg kertoo, että todellinen tieto ja ymmärrys tulevat oivaltamisen kautta. Osan niistä hän on löytänyt arkitodellisuudestaan, osan unissa ja näyissä. Kalevalaiset hyökkäävät kuitenkin Pohjolaan ja anastavat sammon. Länsimäinen niin kutsuttu henkisyys on pikemminkin kali yugan oire kuin vastalääke sille. Sitä elämme juuri nyt. – Mikäli ihminen haluaa ymmärtää mitään muutoin kuin pintapuolisesti, on päästävä kosketusetäisyydelle totuuden kanssa. Näin tarkasteltuna Sampo ei niinkään vaikuta esineeltä, vaan viisasten kiveen verrattavalta viisaudelta. Osaa hän on kantanut sisällään niin pitkään, että muistikuvat, unet ja todellisuus ovat sekoittuneet määrittelemättömäksi tietoisuuden massaksi. – Tiede ja henkisyys ovat kaksi ihmiskunnan yritystä ymmärtää maailman olemus, mutta ne ovat ristiriidassa, eivätkä kumppaneita, kuten niiden kuuluisi olla. Cederberg toteaa, että tiedon ja informaation keskellä meiltä puuttuu viisaus. Siihen on aikojen saatossa pyritty esoteerisilla ja hengellisillä harjoituksilla, psykoaktiivisilla aineilla, seksillä ja lukemattomlla muilla tavoilla. Cederberg luennoitsi asiasta myös Hengen ja Tiedon messuilla. Se – On sukellettava sielumme syvyyksiin, mutta samalla katsottava tulevaisuuteen.. Se vaatii omakohtaisen kokemuksen. Pohjan Akka saa Sammon kannen ja Sammon sirpaleita ajelehtii kalevalaisten rantaan. Voimme löytää uudelleen omat temppelimme ja omat luonnonpyhäkkömme. Sampo tuo valtaa, terveyttä ja menestystä omistajalleen. Hän astuu sinne, missä totutut säännöt eivät päde. Luonto ilmentää jumaluutta, ja pyhät paikat ovat ylitsemenopaikkoja, jossa aikaan sidottu ja ikuinen kohtaavat. Ehkä tunnen merta käyneiden esi-isieni ja merenjumalten kutsun, hän sanoo. Cederbergin mukaan tutkimalla intialaista esoteriaperinnettä voimme löytää peilin. Mies matkustaa mielellään. – Paikoissa, joissa muinainen perinne yhä elää tai ruumiillistuu, etsijän on mahdollista nähdä välähdyksiä ajattomasta totuudesta ja samalla omasta sisimmästään. – Tämän peilin kautta voimme selvemmin nähdä oman suhteemme luontoon ja pyhyyteen. Tartumme jokaiseen iloon ja typeryyteen, joita tämä maailma tarjoaa. Niihin liittyy aina jokin maamerkki: joki, järvi, vuori tai puu. Hän ei ole kuitenkaan tyytynyt pinnallisiin ilmiöihin ja valmiiksi pureksittuihin ‘totuuksiin’, vaan on halunnut hakeutua aidon henkisen tradition pariin. Mielen maisemamme täyttyvät näistä asioista, mutta sisältä jäämme ontoiksi. Intialaisessa esoteriaperinteessä pyhiinvaelluksella on merkityksensä. Intialaisen käsityksen mukaan on olemassa neljä aikakautta, joiden aikana maailmankaikkeus luodaan ja tuhotaan. Kaukokaipuu on johdattanut häntä moniin maailman kolkkiin, muun muassa Intiaan ja Nepaliin. Siitä kertovat lukuisat ikivanhat temppelit ja niille matkustavat ihmisvirrat. Pyhiinvaeltaja on tuntenut vetoa kuviin ja merkkeihin, vaikkei ole aina tiennyt tarkalleen niiden merkityksiä. – Vallitsevan teorian mukaan Sampo oli itse asiassa maailmanpuu tai maailmanpylväs. Ehkäpä kaukokaipuu on veressäni. Kun Louhi-noita varastaa sen, kovat ajat koittavat Ilmarisen kotimaassa. Ne tuntuvat kuiskivan kaukaisista maista ja suurista löytöretkistä ja saavat minut kaipaamaan kauas horisontin tuolle puolen. – Tuntuu kuin jokin olisi koko elämäni ajan johdattanut minua kohti näitä asioita ja niiden ilmentymiä ja saanut minut pohtimaan niiden merkitystä, Cederberg kirjoittaa kirjassaan. Hänen matkoistaan ja kohtaamisestaan esoteerisen hindulaisuuden kanssa kertoo kirja Pyhiinvaellus – Matkalla Intiassa ja Nepalissa . Cederbergin mukaan totuus ja tieto eivät edellytä uskoa tai ideologiaa, itse asiassa ne saattavat jopa hämärtää totuutta
– Esimerkiksi modernin länsimaisen joogan hillitty luonne on jotakin täysin vastakohtaista perinteiselle joogalle, jonka itse kohtasin Intiassa, toteaa Cederberg. Sukellus esoteerisen perinteen maailmaan Modernissa maailmassa on yhä vähemmän paikkoja, johon pyhiinvaelluksen voi tehdä. Parhaimmillaan he tuovat luonnon siunausta, iloa ja viisautta sitä etsiville. Heissä näin jotakin eläimellisen villiä, voimaa, pelottomuutta ja ylpeyttä. Liekö sattumaa vai kohtalon johdatusta, pyhiinvaeltaja tapasi joogin, josta tuli hänen suojelijansa ja oppaansa. He edustavat viisautta, joka ei ole lähtöisin kirjoista tai opeista. Kuva on otettu Intiassa, vanhassa Shivan temppelissä Khajurahossa, Shivratri-juhlan auringonlaskun aikaan.. Aki Cederbergin oma pyhiinvaellusmatka Intiaan ja Nepaliin vie syvälle magian ja perinteisen joogan alkulähteille sekä pelättyjen ”pyhien hullujen” eli naga-babojen maailmaan. Hänen nimensä oli Rampuri. – Minut pyhiinvaellus johti lopulta Intiaan, jossa on vielä jossain määrin pakanallinen polyteistinen ja panteistinen traditio. 9 . Joogit ovat välikappaleita, joiden kautta magia ilmenee. – He ovat kunnioitettuja ja pelättyjä pyhiä miehiä, jotka jakavat siunauksia ja langettavat kirouksia. – Joogit vartioivat perimätietoa, joka perustuu luonnon ja kosmoksen lakeihin. Ulkokohtaisesti omaksuttuna ymmärrämme usein niiden sisällönkin väärin. Me länsimaiset ohitamme jostain syystä mielellään omia perinteitämme ja käännymme eksoottisen ulkomaisen tradition puoleen myös henkisessä etsinnässä. Halusin nähdä tuon maailman: en vain ulkopuolelta, vaan myös sisäpuolelta, hän sanoo. on pääosin tavattoman pinnallista ja epätasapainoista. Niitä kuitenkin löytyy vielä. Cederbergin mielestä länsimainen henkisyys kallistuu liiaksi joko new agen tympeään valoisuuteen tai sen vastakohtaan: synkän ja makaaberin ihannointiin. Pelätyt pyhät miehet Aidot joogit ja babat ovat Cederbergin mukaan eläviä linkkejä muinaisen tiedon ketjussa. Tuntuu kuin he omistaisivat jotain, mitä kukaan ei voi viedä. Heitä Aki Cederberg halusi kohdata – sekopäisiä mystikoita, sadhuja, joogeja ja shamaaneja – baboja, kuten heidän lempinimensä kuuluu. Mitä vietävää olisikaan ihmisellä, joka on luopunut kaikesta, toteaa Cederberg. Cederberg osallistui lopulta Kumbb Melaan, joka on maailman vanhin ja suurin henkisen tradition juhla
Olennaisinta on löytää oma verensä sekä se henkinen maaperä, joka lepää omien jalkojen. Cederbergin suvussa on merimiehiä, pappeja ja lääkäreitä, mistä ehkä juontuu hänen vaellusviettinsä ja monet hänen mielenkiinnon kohteistaan. Odottamattomat paikat ja ennakoimattomat hetket antoivat välähdyksiä jostain ihmistä suuremmasta. Cederberg kertoo omankin pyhiinvaelluksensa johtaneen takaisin kotiin. Tähän Rampuri antoi tällaisen vastauksen: – Jos ihminen haluaa tietoa ja saavuttaa tasapainon, hänen ei tarvitse muuttua pesunkestäväksi intialaiseksi. Tällä kertaa mukana oli myös suomalainen Aki Cederberg, joka tunsi elämän ja kuoleman virran ympärillään. Tapaaminen kuvasti etsimisen vaikeutta ja aitouden kaipuuta, jota myös Intiassa jatkuvasti kohtaa. Ulkopuolisuuden tunnekin valtasi hänet välillä. Teksti: Merja Kiviluoma Kuvat: Justine Cederberg Aki Cederberg on kirjoittaja, elokuvan ja musiikin tekijä. Lisätietoja: akicederberg.com Vaikka Intiassa ”pyhä” on läsnä kaikkialla, länsimaisen ei ole helppo lähestyä sitä. Opas kertoi, että ”siihen vaaditaan erittäin vahva mulkku”. – Kaupungeissa ja temppeleiden lähellä Intiassa näkee sadhiuksi pukeutuneita varkaita, rikollisia ja helppoheikkejäkin. Hänen suvussaan on merimiehiä, pappeja ja lääkäreitä, mistä ehkä juontuu hänen vaellusviettinsä. Cederbergillä on kulttuurialan tutkinto. Sadhun kohtaaminen Aki Cederberg kertoo osallistuneensa pieneen seremoniaan, aarti-pujaan, joka tapahtui paikallisen naga-baban mökillä, ruumiinpolttopaikan takana. – Olin tullut etsimään yhteyttä johonkin kadonneeseen, mutta enpä olisi arvannut, että Nokia yhdistää ihmiset näin! Seremonian jälkeen baba siunasi osallistujat mäiskimällä heidän otsilleen pyhää tuhkaa. Hänen kirjoituksiaan on julkaistu mm. Matka huipentui Kumbb Melaan, planeetan suurimpaan henkiseen kokoontumiseen. Takaisin kotiin Mitä eurooppalainen voi saada irti näistä kokemuksista. Hän työskentelee kirjoittamisen ja elokuvatuotannon parissa. Silloin toistin mielessäni ”Om Shivoham” mantraa, kuvittelin olevani Shiva ja tunsin jumaluuden läsnäolon kaikkialla ympärilläni. Cederberg on myös osa Radio Wyrd Podcastia (radiowyrd.fi) Hän esiintyy myös kertojana ja päähenkilönä dokumenttielokuvassa Himmlerin kanteleensoittaja. Rampurin, oman oppaansa, Cederberg tapasi vuosia myöhemmin. – Länsimaalaiselle on tärkeämpää tutustua omaan itseensä, löytää kotimaansa henget ja jumalolennot, pyhät joki-jumalattaret, metsän ja ilman henget. Tapasin ensimmäisen kerran aidolta vaikuttavan sadhun Nepalissa. Niitä voisi kutsua jumalhumalaksi. Cederbergin mukaan kaikki tuollainen on vain pintaa. Minusta oli tullut Adianth Puri niminen hahmo, jonka tarina oli kirjoitettu tähtiin. Kumbb Melan perimmäinen tarkoitus on suuri kylpy. Hänen ei tarvitse tehdä, kuten minä olen tehnyt tai ajatella kuin minä ajattelen, kieltää maailma ja muuttaa luolaan asumaan. Cederberg tunsi tilanteen epätodellisen ironiseksi, kun kuuli tutun äänen pyhän hullun jalkojen juurella. ”Jokin” kuitenkin näyttäytyi siellä täällä vavahduttavillakin tavoilla. 10 Kirjailija, muusikko ja elokuvantekijä Aki Cederberg, 37, on helsinkiläinen kirjailija, muusikko ja elokuvantekijä. Aki Cederberg pääsi syvälle intialaiseen perinteeseen, muttei pidä sen omaksumista välttämättömänä. matkojen jälkeen hän vastaanotti Initiaation eli vihkimyksen, jossa hän sai nimen ”Adinath Puri”. Ne olivat odottamattomia ilmestyksiä ja ekstaattisen, iloisen viisauden hetkiä. Heillä on varpaisiin asti ulottuvat takkuiset jatat eli ns.”rastat”, Cederberg kertoo. – Silloin tuntui kuin olisin vahingossa puhkaissut illuusion hunnun ja saapunut kompuroiden kaikkeuden alkulähteille. Hän osallistui seremonioihin ja mietiskeli tuntemattomien jumalten alttareilla. – Oppaamme kertoi, että naga-baba harjoittaa myös askeettisia temppuja, joilla pyritään herättämään jumalten huomio. Sitten baban kännykkä pärähti soimaan soittoäänenään ”Nokia Tune”. Cederberg on kirjoittanut kirjan Pyhiinvaellus: Matkalla Intiassa ja Nepalissa (Salakirjat 2013). Miljoonat pyhiinvaeltajat upottautuvat silloin kuolemattomuuden eliksiiriin. Hän on ollut osana musiikkiyhtyeitä, joiden kanssa hän on julkaissut levyjä, järjestänyt näyttelyitä ja esiintynyt eri maissa. Tähtiin kirjoitettu tarina Cederberg sukelsi yhä syvemmälle nagababojen ikivanhaan perinteeseen. – Kun astuin leiriin, tuntui kuin olisin siirtynyt toiseen aikaan ja paikkaan, yliluonnolliseen maailmaan, jossa totutut säännöt ja lainalaisuudet raukesivat. Mies kuulemma nostaa peniksellään jopa sadan kilon painoisia esineitä, mutta ainoastaan hautausmaalla. Monien – Meidän tulee kasvaa omien tarinoidemme sankariksi.. Jumalhumalaa Cederberg sulatteli kokemuksiaan elämästä ja kuolemasta. The Fenris Wolf kirja-antologioissa, sekä muissa julkaisuissa. – Minusta oli tullut jotain muuta kuin jokapäiväinen itseni. – Etsimme merkitystä ja yhteyttä johonkin todelliseen, heittäydymme kaikkiin tämän maailman iloihin, usein löytämättä mitään. On sukellettava sielumme syvyyksiin, mutta samalla katsottava tulevaisuuteen. Nepalilainen huutava naga baba kännykköineen oli ensimmäinen Aki Cederbergin tapaama sadhu. Tunnelma oli transsimainen. Kuului kellojen kovaääninen kilkatus, simpukankuoritrumpetin törähtely ja damaru-rummun rytmi. – Meidän tulee kasvaa omien tarinoidemme sankariksi, niin henkilökohtaisessa elämässä kuin kollektiivisestikin. – Puolialastomat, usein vain tuhkaan ja lannevaatteeseen verhoutuneet sadhut kantavat Shivan kolmikärkeä. Läsnä oli korkeuksia ja syvyyksiä. Puri kuvastaan jatkumoa, sukua, ja Adinath ”ensimmäistä herraa”, Shivaa, puhdasta tietoisuutta ja perimmäistä todellisuutta. Mutta ehkä Jumalamme ja jumalyhteytemme ovat juuri tässä näin. – Intiassa on tarinoiden mukaan 300 miljoonaa jumalaa, mutta minä en löytänyt ainuttakaan, hän toteaa. Se oli loitsujen, henkien, kummajaisten, aaveiden, äijänkäppänöiden, friikkien tyyssija ja satukirjojen maisema. – Naga-baba karjui mielipuolisella, käskevällä äänellä, otti välillä kannabishenkosia piipusta ja oksensi kulhoon. Ehkä seisomme nukkuvan jättiläisen päällä
Nimettömien alkoholistien yhteisössä jäsenten päämääränä on pysyä raittiina ja samalla auttaa toisia alkoholisteja saavuttamaan raittius. Kahvia en juonut, mutta etsin kaveria uudelleen. Huomisesta en tiedä mitään.. Minua pidettiin jopa hyvänä työmiehenä autoalan ammatissani. Seuraava vaihe oli sellainen, etten saanut nukutuksi, jos minulla ei ollut ryyppyä yölläkin. Suomessa on paljon sodan seurauksista syrjäytyneiden miesten jälkeläisiä. Erityisesti rintamalla olleet miehet hukuttivat pahaa oloaan viinaan. Se oli kuin atomipommi elämääni. – Päivät olin humalassa, vaikka tein töitä. – Perhe kärsi koko ajan juomisestani. Ymmärtämättäni olin sairastumassa yhä pahemmin alkoholismiin. Hän tarvitsi alkoholia joka päivä. – AA-liikkeessä nimettömyys on yksi keskeisistä periaatteista. Useimmiten raitis vaimo oli odottamassa kotiintuloani. Hyvin rauhallisesti hän ilmoitti, että nyt hän muuttaa lasten kanssa pois kotoa. Suomeen tämä liike tuli sotien jälkeen vuonna 1948, Raimo luennoi. Kahden aikaan piti olla saatavilla yöryypyt. L ehtien henkilöhaastatteluissa kerrotaan tarkasti haastateltavan tiedot ja taustat. Toipuminen ilman ulkopuolista tukea on useimmissa tapauksissa mahdotonta. – Minä sain jäädä yksin asuntoomme. – Silloin tapasin vanhan juomakaverin, joka osti minulle pyytämäni kaljapullon sijasta kupin kahvia. Parasta oli lasten kanssa muuttaa pois kotoa. Minulle pakkomielteinen yrittäminen kävi ylivoimaiseksi. – Meille suurille ikäluokille työnteko muodostui arvonmittariksi. Mielen voima Vaatimuksena halu lopettaa juominen ”Olen Raimo – alkoholisti” Raimo on 68-vuotias mies. Elokuussa 1977 Raimon elämä kohtasi yhden kulminaatiopisteensä. – Ammattiauttaja oli sanonut vaimolle, ettei minulla ole mitään mahdollisuutta selviytyä. Useamman kerran viikossa hän käy palavereissa, joissa ainoana pääsyvaatimuksena on halu lopettaa juominen. Yritimme aina näyttää ympäristölle ja perheelle, että kykenemme hoitamaan asiat. Menin sisälle olohuoneeseen, eikä puoliso huutanut lainkaan. 11 . Enempää hänen henkilötietojaan ei paljasteta. Sinulla oli perhe. Se sattui minuun, kiukustuin ja olin pois tolaltani. – Yhtenä päivänä vaimo ei ollutkaan eteisessä odottamassa. – Pian olin siinä vaiheessa, että todistelin koko ajan, etten ollut alkoholisti. Raimo kuuluu suurin ikäluokkiin, jotka syntyivät sodasta toipuvaan Suomeen. Elokuu 1977 Raimon juomakierre vakiintui ja syveni. Kävin töissä joka päivä, ajoin autoa ja olin mielestäni kuin kuka tahansa tavallinen ihminen. Olin tuolloin 25–30 vuoden ikäinen. Sen arvaa, millaisia vastaanottoja ne olivat. Tässä jutussa haastateltava on pelkästään Raimo, alkoholisti. – Me alkoholistit miellämme juomisen sairaudeksi. Sitä vaalitaan hyvin tarkasti. – Tänään en ota
Valitettavasti moni on palannut takaisin ”kenttätöihin”. – Tuolla nimettömyydellä turvataan myös sitä, ettei kenenkään tarvitse leimautua seurassani. Kun uusi jäsen tulee mukaan kerhoon, hän voi aloittaa esimerkiksi kahvinkeittäjänä ja erilaisten käytännön palvelusten tekijänä. – Olen nähnyt lukemattomien miesten ja naisten toipuvan alkoholismista. – Kahdentoista askeleen toipumisohjelman hyväksyminen ei ole pakollista. Tunsin, että olimme kaikki samanarvoisia. Ongelmana oli, että kerhoon piti mennä raittiina. – Vastustellen päädyin kerhon palaveriin. AA-liike toimii 160 maassa Pienellä paikkakunnalla nimettömyys on minulta jo mennyt. Olin löytänyt yhteisön, jossa minulla oli nimettömänä tasavertainen asema. Sain puhua erilaisten ihmisten kanssa. Parantua siitä ei voi ja koko ajan on muistettava sairauden lähtökohdat.. En tiennyt AA-liikkeestä yhtään mitään, kun aloitin. Silti sitä periaatetta täytyy kunnioittaa. Ihmeekseni minulle puhuttiin siellä kuin tavalliselle ihmiselle. – Miellyin siihen, että sain olla oma itseni. – Mielestäni 12 askeleen toipumisohjelma antaa hyvät mahdollisuudet toipua alkoholismista. – Me puhumme Jumalasta ja Korkeammasta voimasta sellaisena kuin me itse kukin sen käsitämme. AA-liikkeen toimintaan liittyy uskonnollisia piirteitä ja siinä puhutaan Jumalasta. Toipumisohjelma Kun alkoholismi on elinikäinen sairaus, siitä toipuminen ja taudin kanssa eläminen vaatii henkilökohtaisen ohjelman noudattamista. Hitaasti ja hoiperrelleen alkoi tieni kohti uutta elämää. Kokemus on kuitenkin osoittanut, että ne veljet, jotka noudattavat ohjelmaa, saavat siitä enemmän irti. Mielestäni tärkein kohta on ensimmäinen askel, jossa myönnämme voimattomuutemme alkoholiin nähden. Oma elämäni oli muodostunut sellaiseksi, että siitä ei omin voimin kyennyt selviytymään. – Silloin muistin AA:n, jossa mies kertoi olevansa. Monien vaiheiden jälkeen pääsin jotenkin sisälle kerhotoimintaan. – Me opimme uskomaan, että joku itseämme suurempi voima voi palauttaa terveytemme. 12 – Tärkein kohta on ensimmäinen askel, jossa myönnämme voimattomuutemme alkoholiin nähden
Hiljaa hyvä tulee. Puhdasveristen juoppojen rinnalle ovat tulleet muiden päihteiden käyttäjät. 2. 7. Vierailen kehoissa noin sadan kilometrin säteellä kotikerhostani. Minun retkahdukseni tapahtui avioeron yhteydessä. Ensimmäiset asiat ensin. 8. 4. 9. Raittiudet ja repsahdukset Raimolla olisi takana kaikkiaan 35 vuotta raittiutta, mutta yksi retkahdus katkaisi ketjun. Nyt on jälleen raittiutta viisitoista vuotta yhtämittaisesti. Vain Jumalan armosta. 11. Tämäkin menee ohi. Elä ja anna elää. 10. 5. Tänään et ole yksin. Se pelasti elämäni. Riippuvuuteen liittyy psykologista kasvua ja persoonallisuuden eheytymistä, mikä on tärkeää raittiuden säilymisen kannalta. – Kaikki ovat kuitenkin tervetulleita, jos heillä vain on vakava pyrkimys raittiuteen. Se oli niin kova paikka, että yritin hakea lohtua juomisesta. – Ihmisen heikkous käy esiin siinä, miten arkielämän vastoinkäyminen voi suistaa isoja asioita raiteilleen. Osana toipumiseen kuuluvat terveelliset elämäntavat ja niiden opetteleminen. – Halua antaa myös omien kokemusteni kautta tukea sitä tarvitseville. AA:n 12 askeleen toipumisohjelma 1. – Olen joutunut toteamaan, että vuosien varrella myös alkoholistien joukko on muuttunut. 12. – Niin paljon minä tarvitsen tukea. 3. Joskus palavereja on viitenä iltana viikossa. Onneksi en löytänyt ja yhteisön tuella pääsin takaisin raittiuden tielle. 13 AA:n iskulauseita Päivä kerrallaan. 6. Raimo käy useissa kotiseutunsa kerhoissa. Ajattele, ajattele, ajattele. Teksti ja kuvat: Pentti Eerikäinen – 12 askeleen toipumisohjelma antaa hyvät mahdollisuudet toipua alkoholismista.
14 Taiteilijakin löytää jumalalliseen yhteyteen vain jatkuvassa vuorovaikutuksessa Raja narsismiin häilyvä
Hän on lähtenyt jo opintojensa aikana pohtimaan asioita Pyhän Teresan kautta, joka koki niin vahvaa hurmiota, että hän ikään kuin menetti itsensä ja minuutensa. Inhimillisyys ja luovat ratkaisut saavat erityisen suuren painoarvon tulevaisuudessa, koska niitä ei voida korvata tekoälyllä ja robotiikalla. Pohdin jatkuvasti uskoa ja eri maailmankatsomuksia. – Olen Teresan tekstien kautta pohtinut sitä, kuinka luovassa prosessissa teoksia tekevällä taiteilijalla kiusaukset ovat hyvin lähellä. Sekin, että näkyisin teosteni kautta, on jonkinlainen pakko. Prosessi oman narsismin kanssa Lapsena Sara Orava kertoo tahtoneensa kirjailijaksi, nuorena tanssijaksi, mutta lopulta tuli kuvataide ja maalaaminen. Yhtään teosta, joita väri liittää toisiinsa, Orava ei ole erikseen nimennyt. Lukukokemuksia ja pohdintoja seuranneet teokset eli Rosario-sarja on syntynyt vuosina 2013–2015. Taidemaalari Sara Oravan useista punaisista maalauksista koostuva Rosario-sarja on syntynyt vuosina 2013–2015. Tauluissa on joka kerralla erilaista, katsojan mielen sisäisistä tiloista riippuvaa katsottavaa. Taiteen tehtävä on vapaasti kuvata elämän ja kuoleman kysymyksiä, tulkintoja, rajoja itsen ja toisen välillä. Oma narsismi on jatkuvassa prosessissa. Heli Rekulan Teresa (Visioned). Taiteilijan maalausten sarjan toinen pari on niin ikään polvillaan kuvattu Raamatun Job. Kehollisen joustavaa ”Sinä haluat vain meidän tahtomme , etkä toivo muuta kuin ettei vahassa ole estettä.” Pyhä Teresa kirjoittaa tarpeeksi runollisesti, ettei mitään tulkintaa naulata mihinkään tai keneenkään. Pahakin voi olla jähmeää tai sulavaa. Olen saanut paljon myös psykoanalyyttisesti ja kristinuskon ulkopuolelta Teresaa pohtivan Julia Kristevan ajatuksista. 15 Raja narsismiin häilyvä M aailman ja ihmisen vuorovaikutus ovat suuressa murroksessa. Niissä taiteellinen ja uskonnollinen kilvoittelu ovat hyvin samankaltaisia. Kiusauksia ja kilvoittelua 1500-luvun naismystikon, Teresa Avilalaisen Elämänkerta ja Sisäinen linna -teos, jotka on suomennettu espanjasta, ovat mietityttäneet Sara Oravaa. Välillä olen töideni kautta ihailun ja huomion kohteena, ja tiedostan, että se voi hetkessä kääntyä päinvastaiseksi. – Jaamme toistemme kanssa taiteellista prosessia ja sitä, mitä se vaatii. Vieraaksi kuitenkin koen taiteilijalle sen ajatuksen, että pitäisi jopa tietoisesti rakentaa uraansa. Tiedon ja informaation välitys on muuttanut peruuttamattomasti monia asioita. Pelottavia niistä tulee silloin, kun naulitaan jokin tulkinta todeksi ja koetaan oikeudeksi pakottaa toiset uskomaan samoin. ?. Helposti voi jäädä kiinni ihailun tarpeeseen, palautteeseen ja huomioon, Sara Orava pohtii. Se hiipii hiljaa taidekoulutukseenkin, vuonna 2000 taiteen opiskelunsa aloittanut Sara Orava kertoo. – Ilmaisupakko minulla on varmasti ollut aina. Sara Orava pohtii Amos Anderssonin taidemuseossa 21.8.–26.10.2015 järjestetyn ja kuratoimansa taidenäyttelyn Pyhän Teresan hurmio pohjalta: – Vaha kuvaa ehkä ihmisen olemuksen joustavuutta. Lauseen voi ymmärtää paremmin kehollisesti. Tavallaan koko elämä on taiteilijalle taidetta: Se hallitsee, vaikka muutakin elämää on. Rooliaan teosten tekemisprosessissa, tekijänä ja esillä olemista sekä niiden taustaa on pohtinut taidemaalari Sara Orava yhdessä ystävänsä, taiteilija Stiina Saariston kanssa. Koen, että ihminen silloin asettaa itsensä Jumalan yläpuolelle. Taiteella, taiteilijalla ja jokaisella sen kokijana on tärkeä paikkansa maailman, maailmankuvien ja maailmankatsomusten rakentajina. Henry WuorilaStenbergin Maria Egyptiläinen, 2010, toi taiteilijan kuvastoon takaisin sinisen värin. Maria Egyptiläinen oli 400–500-luvuilla elänyt erämaaäiti, joka on sekä roomalaiskatolisen että ortodoksisen kirkon pyhimys
– Väri on hyvin fyysinen ja tunnevoimainen asia. Teresassa Sara Oravaa on puhutellut se, että Jumala oli hänessä sisällä: – He olivat koko ajan vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Yhteyteen ei pääse sillä tavoin. Tuntemattoman italialaisen maalaus Ristiinnaulitseminen 1400-luvulta kuuluu Amos Anderssonin keräämään taidekokoelmaan.. Aiemmin hän on käyttänyt paljon sinistä, nyt hän käytti sinooperinpunaista. Roomalaiskatolisessa kalenterissa 7.10. – Siellä voidaan olla kirkkaan valon tilassa oman minän häiritsemättä. Ruusukko on saanut nimensä siitä, että sydänkeskiajan lukutaidottomat ihmiset lukivat Terve Maria -rukousta verraten sitä ruusuun, joka Pyhälle Neitsyelle ojennettiin. – Osassa uskontoja on paljon määräyksiä sen suhteen, miten saa pukeutua, mitä saa syödä ja juoda. Teresa kuvaa seitsemää sielun asuntoa, joista korkeimpaan hän pääsi. Sara Oravan ja Stiina Saariston yhdessä kuraattori Itha O´Neilin kanssa kokoamaan näyttelyyn kuului myös luentosarja, jonka viimeinen osuus olisi käsitellyt Oravan anti-Teresaksi nostamaa historian henkilöä: Pääosin läntisellä Uudellamaalla ja Pohjanmaalla toiminut Maria Åkerblom sai sanoja suoraan Jumalalta ja johti hurmoksissa saarnaten omaa, moniin rikoksiinkin syyllistynyttä uskonnollista liikettään noin vuosina 1918–1979. Värikokemus ei kuitenkaan ole sukupuolisidonnainen, vaan on olemassa myös monia miestaiteilijoita, joilla on todella herkkä suhde väriin, Orava kertoo. Värillä voi olla olemus: muistoissa ja kokemuksissa värit ovat voimakas asia. Teresa ei ole ainoa, joka pääsi sinne, mutta hän on osannut sitä hienosti sanallisesti kuvata. Se on myös perinteisesti perheissä käytetty rukoustapa. Väri sanoittaa tunteet Kehollisesta ymmärtämisestä puhuvat Sara Oravalle myös värit. Arkielämässä naiset usein tulkitsevat värien kautta asioita, kuten autoja värien, ei merkkien kautta. Kokemuksia ei saa metsästää Orava on harrastanut ikonimaalausta ja tutustunut myös unijoogaan, jossa voidaan päästä syvään yhteyden tilaan. Nimitys ruusukko tarkoittaa sekä itse rukousnauhaa että rukousta, jota nauhan avulla rukoillaan. 16 Elämän ja kuoleman kysymyksiä Henkilökohtaista suhdetta Jumalaan ja sisäistä yhteyttä häneen Orava pitää hyvänä ja turvallisena asiana. Stiina Saariston teoksissa voi nähdä ihmisen ristiriitaisuuden ja raadollisuuden hänen lähestyessään Jumalaa. On parempi, että on enemmän kysymyksiä ja ettei ota itselleen yksinoikeutta tulkintaan. Jenni Eskolan Väritys (Tyhjyyden läpikäynti) on tehty vuosina 2014–2015 lyijykynällä ilmansulkupaperille. – Kokemuksen metsästys on ottamista. On elämän ja kuoleman kysymys, oletko sillä tai tuolla puolella, Orava sanoo ja viittaa esimerkkinä uskontojen nimissä eri aikoina harjoitettuihin terroritekoihin. – Ehkä väri koetaan nykytaiteessa epä-älyllisen ja epäpoliittisen alueelle, joka on perinteisesti ymmärretty naiselliseksi. Kun tämä sanotaan Jumalan nimessä, sillä on pelottavan suuri painoarvo. Tilaan pääsemisessä, yhteyden hakemisessa kuin elämyksen tavoittelemisena Orava näkee vaaran. Luulen, että siinä voi olla paljon samankaltaista siihen, mistä Teresa puhuu, Orava toteaa. Avilan Teresa oli mystikko, joka rukoili paljon ruusukolla. on pyhitetty ruusukkorukouksen päiväksi, koska silloin, vuonna 1571, kristittyjen laivasto löi runsaslukuisemman turkkilaislaivaston Lepanton taistelussa. Tuota lämmintä, oranssinkeltaista väriä tehdään elohopeasta. Ruusuisia näkymiä Rosario tarkoittaa ruusukkoa, rukousnauhaa, joka muodostuu krusifiksista ja 1+3+1 helmen johdannosta ja viidestä kymmenen helmen kymmeniköstä, joita erottaa isompi tai erillinen helmi
Kokemukset voivat tulla rohkaisuksi matkan varrella, mutta lopullisessa uniossa, yhtymyksessä tai avioliitossa kokemuksia ei enää ole. Se saattaa tuntua Jumalan poissaololta. syyskuuta 1968 Padre Pio makasi kuolinvuoteellansa. Lopussa ilman kokemuksia Kirjat ovat kuitenkin sellaisia, että niitä voi lukea kuka tahansa. – Rukous on puhetta parhaalle ystävälle ja Jumalan katsottavana olemista. Gian Lorenzo Berninin barokkiveistos Pyhän Teresan hurmio Santa Maria della Vittoria -kappelista Roomasta on muodostunut myös taiteellisen hurmion ikoniseksi muotokuvaksi. Kuvanveistäjä ilmaisi teoksellaan uskonnollista huippukokemusta, ekstaasia, jossa nunna on mystisesti yhtynyt Jumalaan. 47-vuotiaana hän Rukous on sisäänpäin kääntymistä ja Jumalan etsimistä Jukka Korkeilan yhden huoneen täyttävä installaatio ‘Jokainen kuolinvuode on Taivaan portti’ Amos Anderssonin taidemuseossa: Yöllä 23. Elämäni-kirja oli sen aikaisen kirkon inkvisition tutkinnassa kymmenen vuotta. Teresa on kuvannut seitsemää eri tietoisuuden eli rukouksen tasoa, joita kirjassa kutsutaan asunnoiksi. Hiljentyminen ja vetäytyminen yksinäiseen paikkaan rukoilemaan tai mietiskelemään tarkoittaa sisäänpäin kääntymistä, Lumijärvi kertoo. Kädessään hänellä oli rukousnauha, mutta hänellä ei ollut enää voimia lausua koko Ave Maria -rukousta ääneen. Voi olla, ettei erota, mikä on aitoa. Sen keskustassa asuu Jumala. Kun häntä lähtee etsimään sisimmästään, yksi tulkinnan avaimista on itsetuntemus. – Linna on sielun vertauskuva. Ihminen voi asettua hiljaisuuteen, kuulemaan Jumalaa. Teinonen suomensi raastamukseksi sanan, joka kuvaa sitä, kun Jumala rakkaudellisesti muovaa sielua kaltaisuuteensa. 17. Taiteen tohtori Juha Saitajoki toteaa: – Bernini omalta puoleltaan ulkoisti Teresan sisäisyyden ja hiljaisuuden. Samaan aikaan hän myös alkoi kirjoittamaan kirjoja, joita on kaikkiaan neljä, Lumijärvi kertoo. – Teresa kirjoitti sen hengellisen union saavuttaneena 62-vuotiaana, Lumijärvi tarkentaa. Lumijärvi varoittaa kokemusten etsimisestä ja haluamisesta: – Mielikuvitus tuottaa niin helposti mitä tahansa. Teresa myös maalautti näystään kuvia Kristuksesta: – Yhteistä eri luostareihin sijoitetuissa maalauksissa on se, että niissä Kristuksen rakastavat silmät katsovat taulun katsojaa kärsimyksessä ja ylösnousemuksen ilossa, Lumijärvi kertoo. Espanjalaisessa Mystiikan yliopistossa Avilassa vuoden opiskellut Ulla Lumijärvi koki yhdessä opettajansa Antonio Masin kanssa, että Teresa Avilalaisen kirjojen sanomaa tulisi tulkita nykylukijoille. – Kesto saattaa olla vain noin 20 minuuttia, joten raastamus ei ole sama kuin pimeä yö. Lumijärvi kuvaa, että kaikki Teresan kirjat puhuvat samasta asiasta: rukouksen tiestä. Kuva: Wikimedia Commons. aloitti hengellisen uudistuksen ja perusti kaikkiaan 18 oman sääntökuntansa eli paljasjalkaisten karmeliittojen luostareitaan Espanjaan. Teresan sanoman tulkinta ei ole aivan helppoa, sillä hän on 1500-luvun espanjan puhekielellä kirjoittanut roomalaiskatolinen nunna. Hän oli saanut synninpäästön ja uusinut fransiskaanisen veljeskunnan munkkilupauksensa. Lopun lähestyttyä hän toisti sanoja: ”Jesus, Maria....” Kuollessaan hän sanoi näkevänsä kaksi äitiä, omansa ja Neitsyt Marian, hänen viimeisiksi sanoikseen jäi Maria. – Teresa meni luostariin 20-vuotiaana. Raastamus, pimeä yö ja katse Teresa keksi uudissanoja kuvaamaan tuntemuksiaan. Jumalan armosta rukoilija voi saada kokemuksen yhteydestä häneen. – Jo aiempi suomentaja Seppo A. Uskon hiljainen vallankumous on Sisäinen linna -kirjan tulkinta tähän aikaan
18
Hänen maalauksiaan katsoessa tuntuu kuin pääsisi toiseen maailmaan. 19 . Mieluisimpia aiheita ovat fantasiakuvat.. Taiteilijanimi Iri Ra kuvaa osuvasti nuoren naisen taidetta. Muita taidealan opintoja olen suorittanut Suomessa, hän sanoo. Suomessa Iri Ra kertoo olleensa 13 vuotta. Taidealan koulutusta hän on saanut muun muassa Pietarin kuvataidekoulussa. Koen, että maalaus tapahtuu minun kauttani. Ra on egyptiläisen jumalan nimi ja merkitsee aurinkoa. Iri Ralla on erilaisia graafisen suunnittelun ja taiteen alan koulutuksia ja kursseja, kuten kuva-artesaanin opinnot Vantaan ammattiopistossa Variassa sekä kursseja monikulttuurisessa Iridassa. Mistä aiheet syntyvät, on haastava kysymys. Olin silloin vielä ala-ikäinen. Intohimoinaan taiteilijalla ovat olleet muun muassa Visionary art tyyli, Alex Grey ja Anroid Jones. Jotain, mitä silmä ei näe Iri Ra kertoo aina halunneensa olla taiteilija, piirtää ja maalata. Taiteilija luovassa työssään luonnon keskellä. Meri on täynnä ideoita, jotka vain virtaavat lävitseni, Iri Ra kuvaa. – Kuuntelen inspiroivaa musiikkia ja virittäydyn sellaiseen tilaan, jossa luovuus voi virrata kauttani. – En tiedä tarkkaan, mistä ideat tauluihini tulevat, ne tulevat jostain sieluni syövereistä, mutta en itse keksi niitä tietoisesti. Tunnen, että ympärilläni on meri ja olen itsekin siitä pieni pisara. – Äitini meni aikoinaan naimisiin suomalaisen miehen kanssa ja muutimme Suomeen. Mudra Unique Art Creations By Iri Sielua sykähdyttävä taide avaa sisäisen maailman Iri Ran taide välittää henkeä korkeammista ulottuvuuksista. Hän on kotoisin Pietarista. – Olen saanut inspiraatiota muilta taiteilijoilta, ja taiteen maailma on vetänyt minua puoleeni niin kauan kuin muistan, hän sanoo. Iri Ra välittää maalauksillaan henkisen ja hengellisen maailman iloa, onnellisuutta ja kauneutta. Hän on saanut oppia myös Viktor ja Elena Markelovilta, joilla on Hopeinen sivellin -galleria Kampissa. H elsinkiläinen Iri Ra, 27, on graafinen suunnittelija Irina Rastorgueva
Hän aloitti kuuntelemalla Vedaaiheisia luentoja ja vieraili Krishna-temppeleissä. Kun taulu on valmis, se vaikuttaa myös katsojaan välittämällä juuri sitä energiaa, missä taiteilija maalatessa on ollut. – Silmin havaittu maailma on jo kaikkien nähtävillä. – Verkkosivuni tulevat toivottavasti pian, mutta Facebooksivuni löytyvät nimellä Mudra – Unique Art Creations By Iri, hän kertoo. Haluan auttaa ihmisiä teoksillani, mutta myös haastaa henkisten aistien kehittymiseen, hän sanoo. Hän kiinnostui buddhalaisuudesta ja luki paljon esoteerista kirjallisuutta. Iri Ra sanoo taiteen tekemisen tapahtuvan tässä ja nyt -hetkessä. Jos taiteilija on huonoissa energioissa, myös se välittyy. Nykyisin taiteilija aloittaa maalaamisen aina meditaatiolla. Näin se vahvistaa läsnäolon ja hetkessä elämisen tuntua. – Minun tehtäväni on näyttää ihmisille tietä valoisten ja positiivisten värien kautta ja tuoda tähän maailmaan omalta osaltani mahdollisuus onnen etsintään, pohtii Iri Ra. – Meditatiivinen tila on mielestäni välttämätön maalatessa, koska tämä tila siirtyy tauluun. 20 Irina Rastorgueva oli tänä syksynä Hengen ja tiedon messuilla ensimmäistä kertaa. – Siinä unohdan menneisyyden ja tulevaisuuden, siinä ei ole aikaa eikä tilaa. Jokainen väri merkitsee jotakin, silläkin on merkitystä, missä kohtaa tietyt värit tauluissa ovat. – Taiteellani haluan välittää myös ihmisille henkisiä maisemia. Luovuus luo onnellisuutta Taiteilija haluaa taulun puhuttelevan ihmisiä. Jos tauluni avaavat ihmistä sisäisiin maailmoihin, ne ovat tehneet tehtävänsä. Iri Ra käyttää runsaasti värejä, jotka ilmentävät osittain myös chakra-järjestelmää. – Taiteellani on myös toinen tavoite: tehdä ihmisistä onnellisempia. Tällaisissa hetkissä tavalliset, päivittäiset ongelmat eivät enää pidä mieltä vankinaan, hän kiteyttää. – Olen iloinen siitä, että voin luoda ja ilmentää ideoitani, mielikuvitukseni maailmaani ja välittää sitä siveltimellä. Näin ollen Iri Ra kokee, että taiteilijoilla on ylipäänsä vastuullinen tehtävä maailmassa. Siksi haluan tuoda esille jotakin sellaista, jota silmä ei näe. Taiteilijat rakastavat maalamista, koska se tuo onnellisuuden tilan, jossa on läsnä harmonia oman itsen ja maailman kanssa.. – Taide välittää aina katsojalleen jotakin energeettistä tila. Luovuus ja taide ovat tärkeä osa Iri Ran elämää, mutta samalla koko elämän tarkoitus. Meditatiivinen tila välittyy maalaukseen Iri Ra tutustui henkisiin ja esoteerisiin teemoihin parikymppisenä. Onnellisuus on oma valinta; jokainen päättää itse siitä ja on itse siitä vastuussa. En voi kuitenkaan yksin tehdä ihmisistä onnellisia, koska onnellisuus lähtee jokaisesta itsestään. Kaikki muu unohtuu taideprosessin käynnistyessä. – Toivon, että taulujen kautta ihminen alkaa miettiä elämäänsä ja minuuttansa, tietoisesti ja kauniisti
– Luovuudessa tunnet onnellisuuden tekemällä sitä, mitä silloin juuri teet ja mitä sinun sielusi haluaa. Taiteilijan käteen sopivat materiaaleiksi myös siemenet. Iri Ra harrastaa maalaamisen ja korujen valmistuksen lisäksi joogaa, tai chitä ja tanssia. – Jokaisella korulla on jokin merkitys. Iri Ra on kotoisin Pietarista. Käytän taiteessani etenkin erilaisia hedelmien siemeniä, jolloin liimaan jokaisen siemenen erikseen toiseen kiinni. Omaa yritystä hänellä ei vielä ole, mutta sellainen on toivelistalla. Ne liimataan kokonaisuuteen yksitellen. 21 . – Talvella siemeniä ei voi laittaa itämään, mutta niistä voi aina tehdä taidetta. Tulevaisuudessa kiinnostaa yhä enemmän tehdä graafista suunnittelua ja taidetta. Tällä hetkellä hän etsii töitä ja maalaa.. Korut ovat käsintehtyjä ja niihinkin virtaa sen hetkinen meditatiivinen energia. Tämän tilan voi kuka tahansa saada aikaan luovuuden avulla. – Minun tehtäväni on näyttää ihmisille tietä valoisten ja positiivisten värien kautta ja tuoda tähän maailmaan omalta osaltani mahdollisuus onnen etsintään. Hän pitää kävelylenkeistä metsässä. Hän on asunut Suomessa 13 vuotta. Tulevaisuus taiteessa Iri Ra valmistaa kuvia myös luonnonmateriaaleista, kuten siemenistä. Siemenet sopivat hyvin taiteen tekemiseen. Iri Ra tekee myös uniikkeja koruja luonnonmateriaaleista: avokadojen kivistä ja puolijalokivistä
Iri Ra on jo pitänyt useita näyttelyitä eri paikoissa, festivaaleilla, kahviloissa, tapahtumissa ja kulttuurikeskuksissa. Menneen kesän Natural High Healing -festivaaleilla hän myös maalasi livenä. Eri asia on se, jos joutuu kieltäytymään jostakin ruoasta terveydellisistä syistä. Samalla alemmat chakrat jäivät vähemmälle huomiolle. – Itse huomasin, että minulla oli välillä jopa vaikeata kommunikoida muiden kanssa arjen asioista. Henkilö elää enemmän henkisissä energioissa, miettii filosofisia asioita, ajatukset ovat universumissa ja Jumalassa, ja on vaikeampi maadottua. Teksti: Merja Kiviluoma Kuvat: Merja Kiviluoma, Iri Ra ja haastateltavan arkisto – Onnellisuus on oma valinta. Itsensä tiukka rajoittaminen ei ole välttämättä hyvä asia. Elävä ravinto on hyvä ja terveellinen asia, jota Iri Ra suosittelee erityisesti terveysongelmiin. – Elävä ravinto vaikuttaa myös hormonaaliseen toimintaan. Mutta hänen mukaansa puhdas raakaravinto vie korkeampiin energioihin, mistä voi olla myös hieman haittaa. – On hyvä kehittyä ihmisenä monipuolisesti – myös erilaisiin ihmisyyden suuntiin. Tavalliset asiat eivät enää kiinnostaneet. Ravinto vaikuttaa mieleen Iri Ra oli 2,5 vuotta elävän ravinnon syöjä. Nykyisin hän on palannut vegaaniksi ja syö myös lämmitettyä ruokaa. Itse en syö lihaa siksi, että en pidä sen mausta, tuotantoeläinten kohtelusta ja eläinten tappamisesta. Iri Ra palasi normaaliin vegaaniruokaan siksi, että hän olisi monipuolisempi ja maadottuneempi. Iri Ra valmistaa koruja myös avokadon kivistä. 22 Iri Ran taide välittää ajatonta todellisuutta. – Olen edelleen vegaani, mutta en kuitenkaan halua suhtautua fanaattisen tiukasti ruokaan
23 . Henkisyys hiipi taiteeseen vähitellen Soma Kuosmasen työt tulvivat iloa ja energiaa Niin mettä vastaa ku sinne huutaa, 2015, piirros valokuvan päälle.
Pieni taiteilija on pannut parastaan ja selvästi nauttinut kaikilla aisteillaan ihanan värimömmön suljaamisesta ja karhealla alustalla liukastelevista pikku tassuista. Soma Kuosmanen Ikä: 38 Syntymäpaikka: Helsinki Asuinpaikka: Oulu Ammatti: Kuvataiteilija, henkilökohtainen avustaja Perhesuhteet: Avoliitossa, 4ja 5-vuotiaat lapset Harrastukset: Jooga, musiikki, tanssi ja askartelu. Silloin hän alkoi tehdä taidetta yhdessä lastensa kanssa. Sanoma, joka tahtoo tulla kuulluksi Kuosmanen kertoo pohtineensa paljon, mistä lasten töihin pulpahtavat hahmot ja otukset oikein kumpuavat. Must go on, 2015, sekatekniikka lasten sormivärityön päälle, Soma & Senni Taiteilija Soma Kuosmanen kokee henkisyyden hiipineen taiteeseensa kuin huomaamatta. 24 Oululaistaiteilija Soma Kuosmasen sekatekniikkatöissä heittäydytään hetken armoille intuitiivisesti. Hän aistii taiteessaan vahvan energian, joka ei ole lähtöisin vain hänestä itsestään. Henkimaailman hahmot, metsien olennot, mielikuvitukselliset tilanteet ja salaperäiset kasvot kurkkivat kepeiden, mutta puhuttelevien taulujen kätköistä. Kun vain katson lapsen työtä, näen, mitä siihen pitäisi vielä tehdä. Seurasin lasten vapaata työskentelyä sormija vesivärien parissa ja aloin nähdä heidän kuvissaan erilaisia olentoja ja hahmoja. – Ei tahtonut olla aikaa eikä ideoita taiteen tekemiseen. Kun hän katsoo kuvaa, se kuplii kasvoja ja muotoja ja kutsuu hänet jatkamaan siitä, mihin lapsi lopetti. Ja yhteistyö toimi toiseenkin suuntaan – lapset saivat tietysti täydentää myös äidin töitä! – Jossain vaiheessa lasten innostus kuitenkin hiipui. Aika moni näkisi lapsen teoksessa lähinnä suloisen sotkun. Väriseikkailu saa uuden ryhdin, kun äiti tarttuu puuväreihin tai pensseliin ja jatkaa piirustusta: Kas noin, tästä viirusta tuli hiha ja näistä sormenjäljistä viisi päätä, tähän värilammikkoon kasvoi tukka ja tuolla sottaisessa nurkassa istuu ilmiselvästi peikko! Yhteistyötä lasten kanssa Pienen tytön ja pojan taiteilijaäiti huomasi muutama vuosi sitten arkikiireiden nakertavan luovuuden hetkistä. Oli pakko päästä mukaan piirtämään, jatkamaan lasten kuvia! Vuorovaikutus lasten kanssa oli aluksi saumatonta ja yhdessä työskenteleminen mukavaa. TauKuka. Minun intoni on kuitenkin kantanut. Hauska, pieni hetki lapsen elämästä. Valveen ja unen rajamailla, 2015, sekatekniikka lasten sormivärityön päälle, Soma & Senni. Pienet sormet ovat tavoitelleet värien pyörteitä ja muotojen kaoottista sinfoniaa. Kahden lapsen äiti, kuvataiteilija Soma Kuosmanen, 38, näkee sormivärityössä enemmän. Tuosta voi erottaa selkeän sormenjäljen, tuohon on kynsi raapaissut pitkän vaalean viillon, tuohon on ehkä vahingossa kaatunut vähän ruskeaa. P aperille on levitetty sinistä ja violettia sormiväriä hallitsemattomina kerroksina. Piirrän ja maalaan lasten töiden päälle edelleen paljon. Niin äiti kuin lapsetkin innostuivat siitä, kuinka pienten taiteilijoiden näkemykset muuttuivat äidin kynän alla toisiksi. Mutta taidetta, ei kai sentään
webnode.fi.. – Olen alkanut tehdä intuitiivista taidetta. Sitä kautta ne ovat tulleet taiteeseenkin. Hän ei yritä tehdä valokuvamaisen tarkkaa muotokuvaa, vaan saada paperille talteen jotain syvempää ja enemmän. Minä vain välitän taiteellani kohotusta ja positiivisia energioita henkimaailman puolelta. Hän innostui piirtämisestä jo pikkutyttönä ja muistaa elävästi tunteen, kun oppi piirtämään malliensa näköisiä kasvoja. Divine Beings, 2015, sekatekniikka lasten sormivärityön päälle, Soma, Senni & Ensio. Kuosmanen piirtää ja maalaa usein lastensa sormiväritöiden päälle. – Keväällä valokuvasin metsässä ja piirsin sitten valokuvien päälle otuksia ja hahmoja, joita koin ympäristössä piileskelevän. Hänellä on meneillään useita projekteja, joista tulvii positiivista palautetta. Soma Kuosmanen työskentelee intuitiivisesti ja hyödyntää taiteessaan monia eri tekniikoita. Hänen taiteeseensa voi tutustua myös kotisivuilla osoitteessa somakuosmanen. Teksti: Kaisa-Liisa Ikonen Kuvat: Soma Kuosmanen Soma Kuosmasen töitä on seuraavan kerran esillä Oulussa galleria Vitosessa ensi toukokuussa. Töistä tuli tosi vekkuleita ja ihmiset innostuivat niistä erityisen paljon! Paperille piirtyy sielu Kuosmanen on etsinyt taiteensa kieltä pitkään. Joskus myös lapset täydentävät äidin teoksia. luihin tallentuva valo ja tekemisen ilo on alkanut tuntua lahjalta. Kuosmanen kertoo, että töissään hän pyrkii aina vangitsemaan ihmisestä jotain syvällistä, oleellista. Taiteilijan tavoittaa parhaiten sähköpostitse osoitteesta somakuosmanen@ yahoo.com. Henkisyys on hiipinyt töihini vähitellen; sielukkuus ja henkiset asiat ovat aina kiinnostaneet, mutta vasta viime vuosina aiheet ovat tulleet tietoisestikin lähemmäksi. – Muotokuvat ja ihmisaiheet ovat aina kiinnostaneet. Olen herkistynyt ja muuttunut ihmisenä ja antanut enkeleiden ja henkimaailman tulla lähelleni. – Haluan ilmaista totuutta, tavoittelen sielua. Minusta tuntuu vahvasti siltä, etten enää tee tätä työtä vain itselleni, vaan töilläni on suurempi merkitys ja sanoma, joka tahtoo tulla kuulluksi. Olen opiskellut taidetta Pohjoismaisessa Taidekoulussa Kokkolassa ja Academia Minervassa Hollannin Groningenissa. Kuosmanen ideoi ja kehittelee taiteensa kieltä koko ajan. 25 . Sen myötä töihini on tulvinut entistä enemmän sielukkuutta ja henkimaailman olentoja
26
T oimittaja Kaisa-Liisa Ikonen tilasi Kuosmaselta kuvan itsestään. Soma Kuosmanen: Ennen kuin ryhdyin työhön, minulle tuli sellainen olo, että haluan nostaa enkelikortin Doreen Virtuen pakasta ”Mary, queen of Angels”. Toimittaja tilasi omakuvan Kuosmaselta Intuitiivisia muotokuvia myös tilauksesta Koen, että intuitiiviset muotokuvani ovat hoitavia ja niissä on voimakas rakkaudellinen, enkeleiltä välitetty energia juuri sille henkilölle, jolle kuvan maalaan. On hämmentävää, miten vieras taiteilija on onnistunut tallentamaan paperille niin paljon asioita, jotka juuri nyt tuntuvat lohdullisilta ja ajankohtaisilta. Kuvan hahmon ilme on mielestäni lempeämpi ja pehmeämpi kuin minulla eikä hahmon nenä muistuta omaani yhtään. Huulissa ja ylesilmeissä on jotain samanlaista kujeilevaa virnettä kuin itselläni usein. Ehkä tästä kielii myös hahmon asento ja asettelu, profiilin korostuminen ja katseen suunta. Lisäksi nautin Soman viivankäytöstä, taiteen kielestä. Punertava, vallaton tukkapörröni on muuttunut valoksi – en ole varma, sen lähteeksikö vaiko vastaanottajaksi. Kaisa-Liisalle nousi kortti ”Prayer”, jonka viestissä korostui huolehtimisen tarpeettomuus ja rukoileminen todellisten ratkaisujen puolesta. Ainoastaan vihreä sydänchakra uupuu – sen kanssa onkin ollut viime aikoina työstämistä! Kuvan punertava yleissävy muistuttaa minua viime aikoina tärkeäksi nousseesta perusturvallisuuden tunteesta ja maadoittumisen merkityksestä. Kuva on voimauttava ja puhutteleva. . Kuvan huikein yksityiskohta on hahmon hengeksi kuvattu päälaki. Kaisa-Liisa Ikonen: Ensimmäisenä kiinnitin huomioni kuvan kepeään mutta runsaaseen värimaailmaan. Otan tilauksia ja tiedusteluja vastaan sähköpostitse, Soma Kuosmanen kertoo. Näin yhteistyö toisilleen ennestään tuntemattomien taiteilijan ja toimittajan välillä sujui; tällaisia ajatuksia ja tunteita Kuosmanen koki maalatessaan ja tällaisia mietteitä toimittajassa heräsi valmiin kuvan äärellä. Kuvan kasvoissa on jotain tuttua. Tulee olo, että kuvan henkilö osaa nauraa lempeästi itselleen ja menneisyydelleen ja katsoa toiveikkaasti kohti tulevaisuutta. Samalla värimaailmasta välittyy voimakas positiivinen ja reipas energia; halu tehdä, nähdä ja luoda. Soma tutki työtään varten Facebookin profiilikuviani, mutta luonnossa hän ei ole koskaan tavannut minua. Myös jumalattaren esiintulo ja Egypti nousivat jostain syystä pintaan. Maalatessa esiin nousi monia mietteitä, joista päälimmäisenä korostui hyväksyvä lämpö menneisyyttä kohtaan ja avoimin, kevein mielin uutta kohti kulkeminen. Leikkisyys, henkisyys, sielun peilaaminen ja vahva taiteellinen ammattitaito ovat kaikki läsnä tässä työssä. Ehkä siinä on minun seuraava haasteeni. Koen, että kuvaan on saatu tallennettua joskus tuskallisenkin avoin intuitiivinen yhteyteni ympäristöön. Joskus olisi kiva pistää hattu tuon energian päälle. Huomasin, kuinka lähes kaikki chakrojen värit ovat löytäneet tiensä kuvan alalaitaan kuin sateenkaarena, joskin hieman epäkonventionaalisessa järjestyksessä. Tulen voima on läsnä. 27
Luku 5: Seita herää henkiin Tähän mennessä tapahtunutta: Ihmeellinen lapsi saapui metsästä ja mullisti Liisan ja Jussin elämän. Tyhjä planeetta etsii muotoaan ja elämä tarkoitustaan. Eivät Liisa ja Jussi monta tähdistöä olleet tunnistaneet ennenkään, mutta nyt silmät etsivät turhaan Otavaa, Orionia tai Kassiopeiaa. Mutta se ei virrannutkaan! Nyt hän vasta huomasi, että Seidan pinnalla ei puhaltanut tuuli. Mutta nyt oli pakko ajatella. Hänen oli pakko ymmärtää, mistä elämässä oikeasti on pohjimmiltaan kyse ja miten elämä syntyy. VESI SOLJ UI Liisan ja Jussin ympärillä. Rakinrata kajastui taivaanrannassa valkoisena sumuna, joka syveni sitä mukaa, kun taivas tummui. Avaruus näytti yhtä loputtomalta kuin Maastakin nähtynä. Hän ei ollut Pahtan tarina julkaistaan jatkokertomuksena vuoden 2015 Sielunpeili-lehdissä. Taivaalla loimusivat tähdet kuin tuli. Liisa kurtisti suunsa uudestaan ja puhalsi taas, nyt rohkeammin. Hän heilutti pyrstöään niin voimakkaasti, että hattaroiden keskelle nousi suunnaton vesipatsas, johon pilvet kiertyivät ja muuttivat veden kuin meduusoja kimaltavaksi hyytelöksi. Liisa nosti sormiaan ja kosketti ihmeellistä sumua. Henki ei liikkunut. Se säpsähti, vääntelehti hetken ja hajosi sitten pienemmiksi hattaroiksi, jotka jäivät odottavina leijumaan paikoilleen. Seidan ensimmäinen ilta, ensimmäinen yö. Monen omituisen käänteen jälkeen Pahta-lapsen lahjaksi saama planeetta on siepannut niin Pahtan, Liisan, Jussin kuin Nappa-koirankin syövereihinsä ja asettanut Liisan ja Jussin aivan uuteen elämäntehtävään. Jussi kellui rauhallisesti, heilautti välillä pyrstöään ja töni rakastavasti päällään vaimonsa kultaista kylkeä. Liisa innostui ja sai uutta rohkeutta, hän nousi seisomaan ja hihkuen puhalsi ympärilleen pilviä niin, että koko öinen ranta oli pian hattaran peitossa. Maa tuntui vahvana heidän allaan. Seidan tähdet tarvitsivat uusia sankaritarinoita, joiden mukaan yötaivas saisi nimensä. Jussi vatkasi vettä niin, että muodostui yhä suurempia aaltoja, jotka vähitellen kuljettivat Liisan puhaltamat hattarat kauemmas ulapalle. Maassa vietetty aika ei ollut enää edes kalpea muisto, se oli mieluumminkin kuin hento sipaisu unessa.. TÄHTIKUVIOT OLIVAT vieraita. Ei hän ollut pohtinut elämän tarkoitusta tai olemusta. Sitten oli Jussin vuoro. Se jäi leijumaan hänen eteensä kuin pilvi. Saman tien kun Pahta oli nimennyt uuden planeetan Seidaksi, se ikään kuin heräsi ja asettui radalleen. Liisa sulki silmänsä ja antoi ilman virrata ympärillään. Jussi oli nostanut päänsä vedestä ja jos kalansuullaan olisi pystynyt, olisi hän varmasti hymyillyt. Kuka olisi arvannut, että jonain päivänä niin vielä kävisi. Kaikki oli edelleen outoa ja ihmeellistä, mutta jotenkin olemisessa tuntui vallitsevan järki ja järjestys. Liisa suipisti huulensa kireäksi kuopaksi ja hyvin hitaasti hän puhalsi kapean ilmanoron suustaan. Ilta oli tulossa. Jäljellä olivat vain he, vanha mies ja nainen, joista toinen muistutti nykyään kalaa ja toinen kultaista patsasta. 28 N imellä on ihmeellinen voima. Mikä yhtälöstä puuttui. Ilmaan pölähti entistä suurempi pilvi, joka poukkoili levottomana paikallaan kuin odottaen. Liisa istui rantavedessä ja silitti Jussin suomuista kylkeä. Hänelle oli aina riittänyt, että hän oli ja eli ja että Jussi oli ja eli hänen rinnallaan. Kokonainen uusi planeetta ihmeineen, eikä ketään kokemassa sitä! Liisa ajatteli. Mitä tapahtuisi, kun he kuolisivat. He olivat ainoat! Pahta oli muuttunut näkymättömäksi ja Nappa tähdenlennoksi. Joskus kauan sitten Liisa ja Jussi olivat maanneet mökkinsä pihalla tuijottaen tähtiä niin kauan että tuntui, kuin he olisivat pudonneet avaruuteen. tottunut suuriin mietteisiin – aikaisemmin hän oli vaivannut päätään sellaisilla asioilla kuin montako silmukkaa luodaan miesten villasukkiin ja kannattaako kukkasipulit kylvää mieluummin syksyllä kuin keväällä. Ja yhtäkkiä he tajusivat asian aivan samaan aikaan. Kaikki tehtävissä oleva oli tehty ja planeetan oli nyt määrä alkaa elää omaa elämäänsä
Kuolema ei surettanut heitä yhtään, olivathan he itse kokeneet muodonmuutoksista omituisimman. – Tästä tullaan vielä kertomaan tarinoita, hän virnisti. JA TA R I NOI TA todellakin kerrottiin! Olennot supisivat toisilleen, että puu oli lahja jumalalta ja että aina silloin tällöin ihmeellinen kultaisen naisen oli nähty syövän puun hedelmiä. SITTEN TÄYTYI vain odottaa. Ne toivat lapsensa katsomaan sitä ja kantoivat puun juurelle ja kivenkoloihin lahjoja. Kun aikaa kului, tarinat kasvoivat. Lopulta hän keksikin keinon – Pahta päätti synnyttää lapsen. 29 Koko yön Liisa puhalsi ja Jussi synnytti aaltoja. Merestä elämä virtasi vähitellen maan pinnalle ja eliöt kehittyivät yhä monimutkaisemmiksi. Lopulta Jussi huomasi ensimmäiset eläimet – ne olivat kuin somia hapsiaiskeijukaisia, jotka parveilivat hänen ympärillään ja vaikuttivat siltä, että halusivat kiittää olemassaolostaan Jussia. Kaikki Seidan otukset rakastivat puuta. Ihan niin kuin hänen äitinsä aikoinaan. Erään kauniin rannan keskellä nökötti valtava siirtolohkare. Sen kypsyminen on hidasta. Hän oli läsnä kaikkialla: metsässä ja taivaalla ja maan alla, joka paikassa, minne henkikin ylsi. LIISA JA Jussi kasvoivat iättömiksi ja ajattomiksi. Ja kerrottiin myös suunnattomasta kalasta, jonka joskus saattoi nähdä ulapalla jos istui puun juurella tarpeeksi pitkään aivan hiljaa. Ja Pahta rakasti leikkimistä. Raskaan, mutta riemullisen työn jälkeen henki oli vettä pitkin löytänyt tiensä Seidan joka kolkkaan ja kun se ei enää mahtunut pinnan alle, sen oli noustava ylemmäs. Kuolema ei tuntunut koskettavan heitä. KOSK A L I I SA L L A ja Jussilla tuntui olevan loputtomasti aikaa käytössään, he käyttivät sen tutkiskellen Seitaa. Niiden tehtävä oli tarinan mukaan kannatella taivaankantta. Silloin tuuli alkoi vihdoin puhaltaa. Maassa vietetty aika ei ollut enää edes kalpea muisto, se oli mieluumminkin kuin hento sipaisu unessa. Pahtasta tarinat olivat viihdyttäviä. He näkivät kyllä, kuinka kaikki elämä Seidan pinnalla kehkeytyi samaan tapaan kuin se syntyikin, mutta heistä tuntui, että kyse oli vain muodonmuutoksesta. Liisa tutki jokaista uutta olentoa yhtäläisellä riemulla: oli valtavaa huomata, kuinka otukset alkoivat elehtiä ja äännellä keskenään. Maaeläimet alkoivat seurata Liisaa kaikkialle ja samoin kuin Jussista, myös Liisasta tuntui, että ne etsivät hänestä turvaa ja tietoa ja halusivat osoittaa kiitollisuutensa. Liisaa käytös hämmensi, joskin hän oli innoissaan siitä, ettei hänen enää tarvinnut olla yksin. Seitalaiset olivat hänestä hellyyttäviä. He nauttivat kaikesta näkemästään ja kokemastaan, ja riemuitsivat joka kerta, kun huomasivat hengen keksineen uusia tapoja herättää Seita täyteen kukoistukseensa. Ja kerrottiin miehestä, joka oli kiivennyt puuhun ja jäänyt sen oksille asumaan. Hän oli elänyt puussa niin pitkään, että oli itsekin muuttunut lopulta puuksi ja siksi muka puusta oli tullut portti ihmeelliseen henkimaailmaan. Oikeastaan Pahta ei enää tehnyt eroa itsensä ja äitinsä välillä, eikä minkään muunkaan välillä. Usein hän kuitenkin vetäytyi Seidan korkeimman vuoren huipulle omaan luolaansa ja sieltä yksinäisyydessään katseli ympärillään muuttuvaa planeettaa. Sen päälle Pahta päätti istuttaa puun. Tuota kalaa Seidan asukkaat kutsuivat Merten Jumalaksi. Seita oli hänen leikkikalunsa. Liisa vaelsi maalla ja Jussi kolusi merta. PA HTA SEUR A SI tätä kumpuilevaa näytelmää paljon lähempää kuin olisi voinut arvatakaan. Vuosituhannet vierivät ja vähitellen planeetta peittyi kasveihin. Kaikki niistä eivät olleet tottakaan. Sen Liisa tunsi aina kun talvi muuttui kevääksi ja kevät kesäksi. Sekös miestä nauratti – hänhän oli vain vanha ukko, joka kohtalon oikusta oli muuttunut kalaksi. Puu kasvoi valtavan suureksi, se söi juurillaan koko kallion altaan niin, että vain sieltä täältä pilkisti kiveä. Kerrottiin muun muassa ihmeellisestä linnusta, joka muka oli vienyt nokassaan pyhän puun oksan Seidan toiselle laidalle ja näin sinne oli kasvanut toinen lähes samanlainen puu. Toisensa he kuitenkin muistivat ja aina joskus Liisa kahlasi mereen ja odotti niin kauan, että ulapalta hänen luokseen syöksyi valtava kala, joka sieppasi hänet selkäänsä ja vei katsomaan uusia saaria, ihmeellisiä punaisia poukamia ja vihreinä leimuavia meren öitä. Elämä vaatii aikaa. Ei häntä ollut kiittäminen mistään, hänhän vain oli ja eli. Jopa niin rakastettavia, että Pahta kaipasi päästä heidän luokseen. Ja Pahta, se ihmeellinen lapsi, se oli kuin satunnainen muljahdus vatsanpohjassa. Äänet ja liikkeen kuhina täyttivät vähitellen Seidan joka kolkan. Pahta tiesi kaiken olevan pohjimmiltaan samaa valoa ja elämän Seidan päällä olevan vain eräänlaista leikkiä. Niinpä hän päätti huvitella. Itse he pitivät puuta niin pyhänä, että siihen ei saanut edes koskea. Teksti: Kaisa-Liisa Ikonen Kuva: Elina Kesäniemi Maassa vietetty aika ei ollut enää edes kalpea muisto, se oli mieluumminkin kuin hento sipaisu unessa. Puu kasvoi valtavan suureksi, se söi juurillaan koko kallion altaan niin, että vain sieltä täältä pilkisti kiveä.. Pikkuhiljaa, vuosien vieriessä he unohtivat oman tarinansa
Mutta kenties juuri niiden ansiosta olen niinkin terve kuin olen. Ei mieli, joka on ainoa osa meitä, joka voi olla Jumalan yhteydessä. Mikä meissä siis sairastaa. Mutta: ”Mistä syyllisyys puuttuu, sinne ei sairaus voi astua, sillä se on vain syyllisyyden eräs muoto” , sanotaan Kurssissa.. Tiedän vain, että pelkkiin luontaislääkkeisiin ja vitamiineihin olen kantanut terveyskauppaan tuhansia ja taas tuhansia markkoja ja euroja. Se on vienyt minut hyvin monien lääkäreitten luokse toivorikkaana: kenties tämä lääkäri keksii syyn vaikkapa astmaani ja määrää sen ihmelääkkeen, joka parantaa sen lopullisesti. Olemme jatkuvasti Jumalan yhteydessä ja osa Jumalaa, koska Hän loi meidät samanlaisiksi kuin Itsensä. Ja jos se pitää paikkansa, mekään emme voi olla sairaita, koskapa olemme osa Häntä. Koko elämämme on unta ja sairaus siinä myös. IOK:n harjoituksessa 140 väitetään, että vain ”pelastuksen voidaan sanoa parantavan.” Ja että ”Sovitus tervehdyttää varmasti ja parantaa kaikenlaiset sairaudet.” Mitähän sekin mahtaa tarkoittaa. Vain mieli voi Ihmeiden Oppikurssin mukaan sairastaa. Haluatko parantua. Siitä puhutaan Kurssissa paljon. Siitä hetkestä lähtien olemme luulleet, että Jumala on vihainen Pojalleen (eli meille), joka karkasi Hänen luotaan. Kaikki voidaan IOK:ssa palauttaa takaisin siihen hetkeen, jossa luulimme eronneemme Jumalasta omasta vapaasta tahdostamme (vaikka se olikin ego, joka sai meidät niin tekemään). Ikivanhaa tietoa onkin, että ”nauru pidentää ikää”. Tätä unta me näemme jatkuvasti. Pelastus tarkoittaa sitä, että palautamme mielemme Hänen luokseen, jolloin olemme osa Häntä. mielen sairautta. Itselläni siitä on monia kokemuksia. Tässä täytyy palauttaa mieleen, mitä Kurssi tarkoittaa Sovituksella ja pelastumisella. Tarkoitan nyt kehoamme koettelevaa sairautta, olipa se suurta ja vakavaa, tai pientä, mitätöntä ja ohi menevää. Heti oivallamme, että se on mahdottomuus. Sekä negatiivisiin että positiivisiin kannanottoihin tuntuu yhä lisääntyvässä määrin olevan käsitys siitä, että jokin epämääräinen ja salaperäinen henkinen asia vaikuttaa sairastumiseen ja parantumiseen. Sairaus voi myös olla ns. Voitaisiinko ajatella, että Jumala olisi sairas, tai että osa Hänestä sairastaisi. Harjoittele Ihmeiden Oppikurssia Harjoittele Ihmeiden Oppikurssia -palstan pitäjä PIRKKO PELKONEN on Ihmeiden Oppikurssin suomentaja. Syyllisyys on se syntipukki! Tätä asiaa meidän on hyvin vaikea ymmärtää ja muistaa. 30 K aikki me tiedämme, millaista sairastaminen on. Juuri siitä alkoi meidän massiivinen syyllisyytemme. Hän on opiskellut Kurssia sekä Yhdysvalloissa että Suomessa vuodesta 1993. Samassa yhteydessä ego sai meidät uskomaan, että Jumala-ero oli suuri synti, josta tietysti seurasi meille syyllisyys ja pelko. Tosiasiassa Jumala ei ole lainkaan vihainen eikä etsi kostoa, sillä Hän tietää, että me vain vaivuimme uneen, jossa luulimme Jumala-eron olevan totta. Asenne ratkaisee Nykyaikaisina ja lukeneina ihmisinä tunnemme jo mielen osuuden kaikkiin sairauksiimme. Sehän on keho. Kukaan terapeutti ei tähän mennessä kuitenkaan ole tosissaan puhunut minulle mielen osallisuudesta tautiini ja sen paranemiseen tai pahenemiseen. Sovitus tarkoittaa IOK:ssa pelkästään sitä, että emme ole koskaan eronneet Jumalasta. Rukoilemisesta toisen parantumiseksi on tehty oikein tieteellisiä kokeita ja joissakin tapauksissa jopa todistettu, että se toimii. Pirkko Pelkosen tavoitat: pirkko.pelkonen@hotmail.com Kirjamyynti: pelquin-iok.pikakirjakauppa. Rahaakin sairaus on tullut maksamaan. En ole edes uskaltanut laskea, miten paljon. Vika onkin siinä, että luulemme kehon voivan olla osa Jumalaa. Tai selkäni suhteen: jospa tämä fysioterapeutti osaisi käsitellä selkärankaani niin, että se paranee, tai neuvoo minulle sellaiset voimisteluliikkeet, että vaivani helpottavat. Kirjoissa ja tiedotusvälineissä puhutaan negatiivisesta ja positiivisesta asenteesta, kerrotaan, miten joku on parantanut itsensä pelkästään katsomalla vanhoja kunnon komedioita ja nauramalla itsensä terveeksi. Mitä IOK sanoo parantumisesta. Toiselta puolen en vielä ole kuullut sitäkään, että tautini olisi ”korvien välissä” eli olisin pelkästään luulosairas. Itse asiassa Jeesus sanoo, että kaikki olemme mielenvikaisia, sillä vain mieli voi Kurssin mukaan sairastaa
Se ei ole utopiaa! Se on täysin mahdollista meille kaikille. Itsestään selvänä asiana siihen kuuluu myös Pyhän Hengen puoleen kääntyminen ja avun pyytäminen Häneltä. Magialla IOK tarkoittaa kaikkea ulkopuolista apua, olipa se lääkkeitä tai leikkausta tai hoitoa jollakin ulkoisella laitteella. Mutta ”Sovitus poistaa syyllisyyden, joka tekee sairauden mahdolliseksi.” (Harj.140). Tietämättään lääketiede on jo samoilla linjoilla kuin Ihmeiden Oppikurssi. Se on Sovitus. Pirkko Pelkonen. Ulkoinen kuvamme vastaa sisäistä tilaamme Kun sisäinen tilamme on mieli, henki, joka on jatkuvasti ja rauhan tilassa Jumalan yhteydessä, ulkoinen kuvamme eli kehommekin toimii vain hengen tilapäisenä asuinpaikkana. Ja sellaisena se totisesti on parannuskeino, koska jos elämme todeksi sen, että olemme jatkuvasti osa Jumalaa, meidän ei tarvitse tuntea syyllisyyttä: mehän emme ole Hänen luotaan lähteneet mihinkään! Uskoa tarvitaan! Nykyaikainen lääketiedekin on etenemässä kohti mielen harmoniaa lääkkeenä meitä vaivaaviin sairauksiin. Nykylääketieteessäkin on havaittu, että mielellä on voimakas ote ihmisen fysiikkaan. Mutta sitten kun se on siihen valmis, mitään ulkopuolista apua ei enää tarvita. Jos Sovituksen määritelmä on se, että mitään Jumala-eroa ei tapahtunut, vaan me olemme jatkuvasti Jumalan yhteydessä (vaikka emme fyysisessä olomuodossamme olekaan vielä heränneet unestamme, jossa uskomme Jumalaeron olevan totta), niin meidän pitää pyrkiä heräämään tästä unesta! Sovituskaan ei sinänsä ole parannuskeino. Pelokas mieli ei vielä ole valmis vastaanottamaan parannusta pelkästään mielen kautta. Mutta miten ihmeessä voisimme siitä luopua. Mutta meidän iok-laisten pitäisi jo tietää, että mieli on maailmankaikkeuden kaikkein mahtavin voima. 31 Mikä syyllisyyden parantaa. Se ei sairasta, sillä se antaa anteeksi kaiken, mikä estää sitä olemasta terve. Ensimmäisiä edellytyksiä tälle täysin ekologiselle ja luonnolliselle ”lääketieteelle” on se, että antaudumme uskomaan Jumalan voimaan ja lakkaamme uskomasta omiin magioihimme. Se on vain väliaikainen kompromissilähestyminen sairauteen. Miten voimakas, se on vielä tieteellisesti selvittämättä. Sille riittää tieto siitä, että se on osa Jumalaa, rakastavaa Isää, Joka pitää huolen Pojastaan. Mutta meidän on itse tehtävä päätös uskoa siihen. Se ei edes ajattele ulkoista tilaansa. IOK:ssa Jeesus ei suinkaan halua herättää meissä yhtään lisää syyllisyyttä, vaan Hän kiirehtii selittämään, että kaikenlaisen magian käyttö kehon parantamiseen ei suinkaan ole syntiä
32
Miehen käyntikortissa lukee Tasapainon tie Way of Balance (WAB). Nyt ne ovatkin sitten tulleet vauhdilla. Laaksonen määrittelee viestinsä itsensä kuuntelemisella ja itsensä johtamisella. Syvimmiltään kyse on rakkauteen keskittymisestä pelon sijasta. Uusi suunta Täyttäessään 50 vuotta Seppo Laaksonen päätti tehdä muutoksen elämässään tietämättä, mihin se johtaisi. – Jonkin aikaa ihmettelin ja etsin tietäni, vaikka satunnaisesti tein vielä yhteistyötä valikoituneiden asiakkaiden kanssa. Pehmeän tien kulkija Nurmijärveläinen Seppo Laaksonen on entinen brändiasiantuntija ja yritysjohdon konsultti. Harjoittelemalla opimme siirtymään takaisin tasapainoon. Mitään ainoaa oikeaa tapaa ei ole, ja oma tapakin voi muuttua vuosien varrella. – Jos joku on yrittänyt ajatella puolestani, olen alkanut kapinoida sitä vastaan. Hän piti pitkään omaa mainostoimistoa, mutta toimii nykyisin enimmäkseen energian välittäjänä, puhujana, kokijana, kuulijana, innostajana sekä yritysja henkisenä mentorina. Tavalla tai toisella asiakkaiden kanssa keskitytään siihen, mennäänkö pelon vai 33. Kuuntelemisen ja läsnäolon tiellä Epätasapainosta tasapainoon Tasapaino on ihmisen henkiselle ja fyysiselle terveydelle elinehto. Seppo Laaksonen kertoo tasapainon vaativan jatkuvaa valveutuneisuutta. Aloin tehdä myös hoitoja, mutta niistä ei oikein ole oppinut tekemään bisnestä. – Siihen asti olin aika tietämätön energeettisestä todellisuudesta. Toki henkiset asiat nousivat elämääni ennenkin välähdyksenomaisesti, mutta pyrin kieltämään ne. – Viemme sitä nyt yrityksille, yritysjohdolle ja yksityisille ihmisille. – Tasapaino ei ole pysyvä, saavutettu etu. E dessäni istuu charmikas, tasapainoinen ja rento, 54-vuotias mies, joka kantaa nimeä Seppo Laaksonen. Tasapainon taito onkin noussut arvoon arvaamattomaan maailmassa, jossa vallitsee paljon epävarmuustekijöitä. Harjoittelemalla opimme siirtymään epätasapainosta takaisin tasapainoon, kiteyttää Laaksonen. Se edellyttää jokapäiväistä itsensä työstämistä. Tätä voi harjoitella elämässä monin tavoin. Olin silti yrityskonsulttinakin ollut aina pehmeän tien kulkija ja puhunut enemmän ihmisistä ja tunteista kuin numeroista ja tuloksista. . Laaksonen kertoo valinneensa henkisemmän suunnan tietoisemmin vasta viitisen vuotta sitten. Tunne oli hänen sisällään niin voimakas, että hän päätti kuunnella sitä. Kirjoitin aikoinaan kirjan brändeistä sekä oman johtamismallin, koska muiden teoriat ja käytännöt eivät riittäneet. Laaksonen sanoo olevansa ihminen, joka ei ole niellyt koskaan mitään pureksimatta. Pikku hiljaa syntyi Tasapainon tie, jonka Laaksonen kehitti yhdessä hyvän ystävänsä ja kolleegansa Edward Stigzeliuksen kanssa
Tapa tuntuu Laaksosen mukaan erinomaisen käytännölliseltä ja yksinkertaiselta, vaikkeivät kaikki sisäiset syyt sillä kertaa avautuisikaan. Viimeisen viiden vuoden aikana olen tehnyt sitä vain entistä tietoisemmin. Palautan illalla asian mieleeni ja mietin, mikä tilanteessa oli sellainen tekijä, joka herätti tunteeni. Muistikirjan tehtäväkin selviää. – Kaikenlaista suhtautumista löytyy. Sen vuoksi minun on ollut helpompi katsoa myös omia pelkojani rohkeasti silmästä silmään. Toisilla tulee seinä vastaan heti. Erheellisesti he luulevat olevansa yksin pohdintojensa ja kyseenalaistamisensa kanssa. 34 rakkauden tietä. Hän kaivaa esille mustan muistikirjan, joka on hänellä aina mukana. Omat pelkoni eivät vain liity muutokseen tai henkisiin asioihin. – En tiedä, mistä se johtuu, mutta minulle on ollut aina helppo tehdä asioita, jotka ovat tuntuneet oikeilta ja hyviltä. – Joskus ärsytyksen juuret ovat saattaneet löytyä lapsuudesta tai jostain omaa egoani tökkivästä asiasta. – Olen tehnyt muutaman vuoden niin, että aina kun jokin asia ärsyttää tai vihastuttaa, kirjoitan sen ylös tähän muistivihkooni. He ovat niitä, jotka haluavat uskoa pelkästään numeroihin. – En ole koskaan pelännyt muutosta ja olen aina suuntautunut sinne, minne sisäinen ääneni on kutsunut. Silloin ne uppoavat alitajuntaan ja pulpahtavat sieltä pintaan kutsumattomina milloin missäkin tilanteessa. Jos katsotaan asiaa henkisen hyvinvoinnin kannalta, olen tehnyt fiksuja päätöksiä. – Useimmat meistä nielevät pahaa mieltä tai ärtymystä aiheuttavat tilanteet pysähtymättä niihin. Näin ollen, minun on helppo rohkaista myös muita tekemään asioita, jotka tuntuvat hyviltä. Onko yritysmaailmassa avoimuutta niille. Tiedetään, että vuosien varrella pienistä asioista syntyneet epämieluisat tunteet voivat kasvaa. Pyrimme siihen, että jokainen löytää juuri oman tapansa kuunnella itseään ja pysyä tasapainossa. Osalta tulee totaalinen tyrmäys ja osalta varovainen kyllä. – Monilla yritysjohtajilla pahoinvointi on ilmeistä. Tasapaino perustuu hänen mukaansa itsen kuuntelemiseen. – Kuitenkin yleensä ottaen yrityksissä on alettu enemmän ymmärtää hyvinvoivan henkilökunnan merkitys, Laaksonen sanoo. Laaksosen mieleen saattoivat nousta kasvot kaukaa menneisyydestä. Taloudellisesti ajateltuna olen voinut tehdä typeriä päätöksiä kieltäytyessäni joistakin työtarjouksista. Laaksonen tunnistaa itsessään tunteiden kirjon pelosta vihaan, mutta ei pelkää käsitellä niitä. Jollen ole löytänyt syytä, olen vähintäänkin kysynyt, onko tilanne sen arvoinen, että sen kannattaa antaa järkyttää tasapainoani. Laaksonen kertoo, ettei pelkää muutosta. Olenkin havainnut, että suurin osa ihmisistä pelkää muutoksia ja niihin liittyviä päätöksiä. Muutoksen helppous Kysyn Seppo Laaksoselta, onko hän itse tasapainossa. – Sen tarkemmin asioita ei välttämättä edes muista, mutta tiedämme, että lapsi voi ottaa minkä tahansa tilanteen ja kokea sen itseänsä mitätöivällä tavalla. Kaikuja menneisyydestä Millaisia asioita muistikirjaan on vuosien varrella päätynyt. Muistikirja apuna Henkisissä asioissakaan Laaksonen ei koe pelkoja. Yrityksissä henkisten teemojen esittely vaatii myös rohkeutta. – Olenhan ihminen, joten on minullakin pelkoja. – Ne kuuluivat esimerkiksi uimakoulun kahvilan pitäjälle, joka myi meille pikkupojille irtokarkkeja. – Pääosin olen, hän vastaa tarvitsematta harkita vastaustaan. Aiemmin pahimpia olivat kokemukset, joissa koin mitätöidyksi tulemista ja sitä, etten tullut kuulluksi
– Aidot tunteet liittyvät sydämen intuitioon, kun taas egokeskeiset halut ovat pinnallisia mielihaluja, reaktioita ja impulsseja. Tämän asian tiedostaminen on suuri asia. Mutta kun riittävästi tarkkailen itseäni, voin huomata sen ja tietoisesti palata jälleen tasapainoon ja rakkauteen. Olen oppinut, että pari kertaa syvähengittämällä saa jo ihmeitä aikaan tasapainon tiellä. – Olemme ystäväni kanssa tietoisesti sopineet, ettemme näe toisiamme useammin kuin kolme, neljä kertaa vuodessa. Irtipäästäminen on myös sitä, että lakkaa lataamasta vaatimuksia mihinkään suuntaan. Egon hyväksymisessä pätee Laaksosen mukaan sama periaate kuin kielteisten tunteiden hyväksymisessä: sen läpi tulee vain nähdä. – Ratkaisu ristiriitoihin löytyy joka tapauksessa aina itsestä. – Tunnustelen itseäni, luontoa sekä minussa ja ympärilläni vallitsevaa energiaa. Parisuhteessa se vain kohdistuu enemmän omaan kumppaniin, koska hän on lähellä. – Ego tuo mukanaan myös pelot suhteeseen. – Irtipäästäminen ja hyväksyminen auttavat lähes kaikissa elämän tilanteissa. – Ihminen ei silloin ole tietoinen egon hallintavallasta, vaan kuvittelee olevansa ehkä johdatuksessa tai vain tietävänsä paremmin. – Välillä on käynyt niinkin, että toisen ego on hetkeksi suutahtanut. Laaksonen onkin sitä mieltä, että jos toinen ihminen ärsyttää kovasti, silloin syy löytyy peilistä. – Se löytää juuri ne porsaanreiät, joista parhaiten pääse itseään toteuttamaan, toteaa Laaksonen. Irtipäästöstä muutokseen Seppo Laaksosen omat arjen tavat säilyttää tasapaino ovat muun muassa päivittäiset chi gong -harjoitukset ja meditaatio. Kutsun sitä itsensä johtamiseksi. 36 – Irtipäästäminen merkitsee useimmiten muutosta, mutta myönteisempään suuntaan, Seppo Laaksonen toteaa. Paradoksaalisesti kielteiset tunteet hallitsevat Laaksosen mukaan eniten juuri sen kautta, että ne kieltää. Silloin ihminen heijastaa toiselle jotakin sellaista, mikä ei vielä itsessä ole kunnossa. Se on myös itsestään vastuunottamista, kiteyttää Laaksonen. Toinen ei ole kenties onnistunutkaan olemaan sen kuvan mukainen, jollaisen oli hänestä luonut. Ei ole eroa enää sillä, rakastanko sinua vai koko maailmaa. Laaksonen sanoo tunnistavansa myös sen, että kaikki asiat, jotka saavat hänet hetkellisesti pois tasapainosta, nousevat aina itsestä. – Sama rakkaus laajenee koskemaan ylipäänsä kaikkea elämää. Luottamuksen hengessä sanomme toisillemme rehellisesti, jos toisessa tuntuu jotakin epäaitoa. – Ystäväni on luonnehtinut tätä ajaksi, jolloin otamme ”pään pois perseestä”. – Rakastamista on hyvä pitää yllä myös rakastumisen rinnalla, sillä rakkaus on paljon rakastumista suurempi asia. Jos suhteessa on tapahtunut pettymystä tai ikäviä kokemuksia, ego saa kaivettua porsaanreiän suhteeseen, jota kautta se saa toistettua samaa kaavaa. Tällöin tasapaino on järkkynyt. – Tämän oveluuden vuoksi on hyvä olla skarppina ja muistaa, että asiat tuntee paremmin kuin ymmärtää. Hiljentyminen oman itsen kanssa on tärkeää erityisesti silloin, jos jokin vääntää sisälläni. Jos olisimme enemmän tekemisissä, emme välttämättä enää huomaisi asioita ja sitä, milloin pää vetää pepusta vai ei. Kun tuohtumus laskee, ymmärtää, että toisen pointissa olikin joku perä. Asiat muuttuvat Laaksosen mukaan parhaiten vaikuttamalla itseen eikä väkipakolla toiseen. Tämä tapahtuu keskustelun ja aidon vuorovaikutuksen kautta. Teksti ja kuvat: Merja Kiviluoma. Ego elää puhtaasti pelosta, mutta tietoisuuden kautta sen voima heikkenee. Pää pois pepusta Seppo Laaksonen kertoo eräästä ystävästään, jonka kanssa heillä on keskinäinen sopimus tarkoituksellisesti peilata toinen toistaan tasaisin väliajoin. Laaksonen kutsuu egoa ovelaksi peluriksi, joka on mielellään mukana myös ihmissuhteessa. on siitä, antaako niiden hallita vai ei ja miten niitä käsittelee, Laaksonen pohtii. Rakkaudesta ja rakastumisesta Vuorovaikutuskeskustelumme siirtyy parisuhteisiin. Itsekin huomaan tasaisin väliajoin sotkeutuneeni johonkin egoistiseen naruun. – Kun siitä tulee tietoiseksi, voi egolle tehdä selväksi, kuka täällä määrää: rakkaus vai pelko. – Näin silloinkin, kun ne näyttävät tulevan itsen ulkopuolelta. Ego on yllättävän ovela. Toteamme, että parisuhteiden romuttuminen tulee tavallisesti sen jälkeen, kun on ladattu toiseen odotuksia, mutta arki onkin tuonut pettymyksiä
Tieteellisestä maailmankuvastaan kertoo Arno Kotro. Tieteen tulokset ovat arvosteltavissa ja muutettavissa uuden tosiasia-aineiston perusteella. Skeptikon puheenvuoro, haastattelussa Arno Kotro ”Tieteellinen maailmankuva on kaikkea muuta kuin tylsä” ?. 37 Vinjetti Maailmankaikkeutemme on askarruttanut aina sekä tiedemiehiä että henkistä merkitystä etsiviä. Tieteellinen maailmankuva on historiallisesti kehittyvä, avoin ja itseään korjaava
Olen kuulunut Skepsis ry:seen vuosikymmenen verran. Hänen mukaansa tiede on kriittinen, utelias, joustava ja itseään korjaava menetelmä ympäröivän maailman tutkimiseksi.. Kaikista enneunista joidenkin täytyy joskus myös osua kohdalleen. Olen naimisissa, minulla on kaksi lasta. Olen selittänyt enneunia sillä, että jos unet eivät olisi toteutuneet, olisin unohtanut ne nopeasti. Sittemmin maailmankuvani on keikahtanut skeptisemmälle kannalle. – Suhteeni rajatieteisiin on aika mielenkiintoinen. Toimin lukiossa. Myöhemmin kiinnostuin myös parapsykologiasta. – Olen Arno Kotro, 46, ammatiltani filosofian ja elämänkatsomustiedon opettaja. Luin aikoinaan muun muassa kirjaa Uskomatonta, mutta totta, jossa kuvataan yliluonnollisia ilmiöitä ja kummituksia. – Minulla on joitakin mielenkiintoisia kokemuksia, joita voisi luonnehtia yliluonnollisiksi. He ovat päihde-, rikostai huumekierteessä olleita ihmisiä, jotka uskoontulo tai muu hengellinen lähestymistapa on kirjaimellisesti nostanut katuojasta. Uskoin aika vakaasti noin 15-vuotiaaksi asti erilaisiin näkyvän todellisuuden takana luuraaviin maailmoihin. Onko itselläsi mitään ns. Aika monet unettomat yöt vietin näitä kummitusjuttuja lukiessa. 38 K uka olet. Jossain vaiheessa maailmankuvani muuttui ja tulin siihen tulokseen, että todisteet puuttuvat ilmiöiltä, joihin olin halunnut uskoa. Olen muun muassa nähnyt todella hätkähdyttäviä enneunia, joita olen pyrkinyt avoimesti pohtimaan. Mikä on suhteesi rajatieteisiin. yliluonnollisia kokemuksia. Henkiolennot ja henkiparantamiset tuntuivat pakenevan kriittistä silmää. Minulla on myös tuttavapiirissäni joitakin ihmisiä, joita mikään tiedelähtöinen ei ole onnistunut auttamaan. Pyrin silti pitämään maailmankuvani avoimena. Valmistuin valtiotieteiden maisteriksi Helsingin yliopistosta 1999. Vaikken usko Jumalaan enkä vaihtoehtohoitojen taustauskomuksiin, uskon kuiArno Kotron mukaan tieteellinen maailmankatsomus on paras tapa hahmottaa maailmaa
– Ei toki pidä, kaikki kukat kukkikoot. Itse haluan ja vaadin esimerkiksi poliitikoilta ja päättävissä asemissa olevilta sitä, että he pystyvät rationaaliseen arviointiin päätöksissään. Eli tässä lokerossa, missä me operoimme oman vajaan järkemme rajoissa, tiede on paras tapa ymmärtää todellisuutta. 39 että ihminen menee Alkoon ja ostaa pullon kossua, yhtä hyvin voidaan sallia se, että ihminen ostaa homeopaattisia tuotteita. Tässä mielessä oma tieteellinen maailmankatsomukseni on aika nöyrä, Arno Kotro sanoo. Usein ajatellaan, että tiede on kasa faktoja, jotka muuttuvat ajan mittaan. Olen halunnut pitää silmät ja korvat auki uusille ajatuksille, mutta en kuitenkaan halua antaa erilaisten hömppäoppien syrjäyttää rationaalista ajattelua. Liian relativismin tielle en itse lähde, koska esimerkiksi yhteiskunnallisen päätöksenteon pitää rakentua rationaalisen argumentoinnin varaan. Näihin kysymyksiin etsimme vastauksia eri tavoin. Sanoin opiskelijoille, että mitä jos ihmisen suhde maailmankaikkeuteen on sama kuin kärpäsen suhde romaaniin. Tiedettä voi arvostella monesta asiasta; siellä, missä on ihmisiä, siellä on valtataisteluita, kuppikuntia ja erehdyksiä. Tieteen hienous on siinä, että se muuttaa teorioitaan sitä mukaan, kun uutta evidenssiä ilmaantuu. Teksti: Merja Kiviluoma Kuvat: Merja Kiviluoma. Jos samanaikaisesti käytetään jotakin hoitomuotoa, paraneminen laitetaan usein sen ansioksi. Ja jos vaihtoehtoinen hoito korvaa vakavassa sairaudessa lääketieteellisen hoidon, ollaan moraalittomilla vesillä. Kyseenalaiseksi tulee tilanne silloin, kun väitetään joillakin valmisteilla olevan sellaisia ominaisuuksia, joita niillä ei ole. Tieteellä on omat rajansa. Ihmisillä on valtava itsetutkiskelun tarve, haluamme tietää, keitä olemme ja mihin olemme matkalla. Jos siis aikuinen ihminen käyttää rahansa johonkin, josta kokee olevan itselleen hyötyä, asiassa ei ole ongelmaa. Silloin mennään tietoisen huijauksen puolelle. Todellisuudessa voi siis olla sellaisia tasoja ja rinnakkaisia maailmoita, joiden tavoittamiseen ihmisen järki ja ymmärrys eivät riitä, eikä siis tieteenkään. Tiede on kuitenkin ennen muuta menetelmä. Mikä merkitys on todistustaakalla eli perusteluvelvollisuudella. Emme siis tiedä, tiedämmekö maailmankaikkeudesta yhden prosentin vai yhdeksänkymmentä prosenttia. Mistä kukakin tässä käsittämättömässä maailmassa mielenrauhan ja mielekkyyden saa, valinta on ok, ellei sillä aiheuteta muille ongelmia. Vaarana on kuitenkin irrationaalisen ilmapiirin leviäminen. Mielestäni se on kaikkea muuta; esimerkiksi populaaritieteelliset kirjat ovat tavattoman mielenkiintoisia asioita todellisuuden ymmärtämiseen. Tietääkö ihminen varmuudella lopulta mistään mitään. Jos sallimme sen, nöyrä: emme välttämättä edes tiedä sitä, mitä emme tiedä. 1990-luvulla oli muotia postmoderni relativismi. Ihmisen kokemus on tosi, vaikka se perustuisi lume-efektiin. – Jos joku kertoo, että hänellä on ollut paljon päänsärkyä, mutta hän on jonkun hoitomuodon avulla saanut päänsärkynsä pois, en voi tietenkään väittää vastaan. – Minulla ei ole mitään tätä tarjontaa vastaan, vaikka en itse uskokaan oppeihin, joita niiden taustalla on. Viisainkaan kärpänen ei tule koskaan ymmärtämään mitään romaanista ja samalla tavalla voi ihmisellekin voi tulla kognitiivinen lasikatto vastaan. Mitä mieltä olet henkisestä tarjonnasta nykypäivänä. tenkin niiden auttavaan voimaan lume-ilmiön vuoksi. Minua kiusaa liiallinen relativismi ja irrationaalisuus. Tässä mielessä oma tieteellinen maailmankatsomukseni on aika – Todellisuudessa voi olla sellaisia tasoja ja rinnakkaisia maailmoita, joiden tavoittamiseen ihmisen järki ja ymmärrys eivät riitä, eikä siis tieteenkään. Totesimme, ettei se ymmärrä edes sitä, mikä kirja on ja miksi se on olemassa. Itse lähden siitä, että niin kauan kuin jotakin ei ole osoitettu olemassaolevaksi, sitä ei perusteiden valossa voi pitää totena. Tiede ei ole myöskään sokea inhimillisille tunteille. – Olen kuullut perusteltavan esimerkiksi ufojen olemassaoloa niin, että koska kukaan ei ole voinut todistaa, että niitä ei ole, on oletettavaa, että niitä on. Haluamme saada tietoa elämästämme, terveydestämme ja tulevaisuudestamme. Jälkimmäisessä vahingot ovat paljon vähäisemmät. Onko dogmaattisuudessa vaaroja. Siinä sivussa voi tulla taloudellisiakin menetyksiä. Mitä tieteellinen maailmakuva pitää sisällään. Tässä on kyseessä ns. Mutta edellä sanottu ei myöskään tee näitä vaihtoehto-oppeja sen perustellummiksi. Se on kriittinen, utelias, joustava ja itseään korjaava menetelmä ympäröivän maailman tutkimiseksi. –Tieteellinen maailmankuva on mielestäni hieman väärin ymmärretty. Pitäisikö kaikkien omaksua tieteellinen maailmankatsomus. Psykologiallakin on paljon sanottavaa tunteista ja rakkaudesta. Toinen ääripää on kyyninen kriittisyys, jossa ei uskota enää mihinkäään, eikä olla valmiita ottamaan vastaan uusia ajatuksia. Tähän voi vastata joku vaihtoehtohoitojen edustaja, jolla on aikaa kuunnella ja joka kohtaa ihmisen kokonaisvaltaisesti. Edes Esko Valtaoja tai Kari Enqvist eivät pysty ymmärtämään, mistä kosmoksessa on kyse. Kysyin luokalta, mitä kärpänen mahtaa miettiä tuosta kirjasta ja tietääkö kärpänen, missä se on ja minkä päällä se istuu. – Vastaan tähän tarinalla. En siis tarvitse siihen mitään yliluonnollista kuorrutusta; galaksit ja kvasaarit ovat riittävän mystisiä ilmiöitä itsessään. Miksi niin monilla on kokemusta esimerkiksi vaihtoehtohoitojen toimivuudesta. – Näen kaksi vaaraa, jotka ovat yhtä pahoja ääripäitä. Jokainen älylliseksi olennoksi itsensä kokeva puhui yliopiston kuppilassa siitä, kuinka objektiivista todellisuutta ei ole ja kaikki on näkökulmasta kiinni. Ihmisellä on myös valtava kuulluksi, välitetyksi ja kosketetuksi tulemisen tarve. Kerran metafysiikan tunnilla kärpänen surrasi luokassa ja lennähti Sofi Oksasen Puhdistus-kirjan päälle. Itse olen pyrkinyt pitämään oman maailmankatsomukseni jossain puolessa välissä. Nyrkkisääntö on kuitenkin se, että se joka väittää, että objekti X on olemassa, pitäisi myös osoittaa sen olemassaolo. Harvoin esimerkiksi terveyskeskuslääkäri vastaa tähän tarpeeseen. Toinen vaara on liiallinen herkkäuskoisuus ja sinisilmäisyys, jolloin hurahdetaan milloin minkäkinlaiseen oppiin. käännetyn todistustaakan käyttö. Sitä kritiikkiä en kuitenkaan ymmärrä, että tiede olisi umpimielinen. Usein oletetaan, että tiede ole tylsää, kolkkoa, tunteetonta tai putkiaivoista. Itse uskon, että parantuminen ylipäänsä tapahtuu melko spontaanisti eli suurin osa oireista häipyy itsestäänkin. Uskottiin jopa, että fysiikan kaavat ovat sopimuksia, jotka voisi sopia toisinkin
– Jo 5–7 minuutin oleskelu luonnossa rentouttaa siten, että Väriterapia on Readme. Oman versionsa luontoaiheeseen on tuonut markkinoille myös ”aivoautuuttaja” Raija Kivimetsä, joka on perustanut Autuutta aivoille -sivuston ja tavaramerkin. Väritetystä, villiyrttejä esittelevästä kirjasta muodostuu mukava pieni opas villiyrttien keräämiseen ja esimerkiksi niistä tehdyn teen nauttimiseen. verenpaine ja sydämen syke laskevat sekä stressihormoni kortisolin eritys pienenee. 40 V ärityskuvista haetaan nyt pientä, rentouttavaa hetkeä, jopa terapeuttista vaikutusta. Skotlantilaisen Johanna Basfordin vuonna 2013 ilmestynyttä, puutarhakuvioista Secret Garden -kirjaa on myyty jo ainakin 1,4 miljoonaa kappaletta. Jo luontokuvan katselulla on samantapaisia vaikutuksia, Kivimetsä toteaa.. Muita nopeasti aivoihin vaikuttavia ovat liikunta ja musiikki. Kirjasta muodostuu mukava pieni opas villiyrttien tunnistamiseen, keräämiseen ja esimerkiksi niistä tehdyn teen nauttimiseen. Kivimetsä luottaa väritysterapian lisäksi luonnon hoitavaan voimaan niin ulkoisesti kuin sisäisesti. :n laadukkaan oloinen, kovakantinen taidevärityskirja, jossa on kauniita ja usein myös pikkutarkkoja kuvioita, eläimiä ja rakennuksia. Aikuisten värityskirjat ovat jo jonkin aikaa olleet myydyimpien tietokirjojen kärkisijalla. Värityskirjoja myydään rentoutumisen sekä uskonnollisterapeuttisen maailman termein eli ainakin mielenhallinnan, mandalan, mindfullnessin ja zenin nimissä. Samalla kerrotaan yrttien ja muiden kasvien nimet monella eri kielellä. Värityskuvat voivat lisätä luovuutta, joka tarvitsee tietyt raamit. Rentoutumiseen tarvitaan myös itselle mieluisia, leikkisiä keinoja Värityskuva voi rentouttaa ja piristää Itselle mieluisa leikkisä ja luova tekeminen ovat yksi rentoutumisen keino. Kuvituksissa on esimerkiksi pikkutarkkoja luontoja rakennuskuvia sekä symbolisia kuvioita. Aikuisten värityskirjat erottaa lapsille suunnatuista se, että niissä on runsaasti pieniä yksityiskohtia. Hänen värityskirjansa on Villiinny, väritä ja voimaannu , alaotsikoltaan Hoitava hortakirja. Jos lapsille kirjan voi saada parilla eurolla, joutuu aikuisten kirjoista maksamaan useita kertoja sen verran, jopa noin 20 euroa. Puuvärit ja tussit toimivat molemmat silloin, jos paperi on suhteellisen karkeaa. Lasten kirjoista erottaa myös hinta. Luontokuva rentouttaa Aikuisten värityskirjoissa näyttää olevan kaksi pääsuuntausta: pienet, tarkat kuviot sekä luontoaiheet. Kirjojen aiheina suuressa Helsingin keskustan kirjakaupassa ovat esimerkiksi itämaiset mandala-kuviot, puutarha tai luonto, tatuoinnit, vintagemuoti ja niin edelleen. 2008 julkaistiin tästä ensimmäinen tutkimus ja uudet tutkimukset vahvistavat tietoa. Villiinny, väritä ja voimaannu on Raija Kivimetsän ja Riikka Rängmanin tekemä hoitava hortakirja, jossa väritetään suomalaisten villikasvien kuvia
– Julkisissa tiloissa, joissa on taidetta, on pyydetty ihmisiä tekemään pelkästään mieleen liittyviä tehtäviä eri asennoissa ja tiloissa. On hyvä, että kukin osaa jonkin leikkisän keinon rentoutua. Kehon toimintamahdollisuudet koetaan eri tavoin. Värittämisen voisi ajatella olevan vähemmän luovaa kuin piirtämisen, mutta aivotutkija löytää siitä hyvän puolen: – Luovuustutkimuksessa on havaittu, että luovuus vaatii tietyt toimintarajat ja pelisäännöt. 41 Aivotutkija Minna Huotilainen Työterveyslaitokselta kertoo, että aivotutkimuksen uusi suuntaus on kehomieli, mieli kehon jatkeena tai muuta sellaista. – Jatkuva kiireen tuntu, painostavuus ja yt-neuvotteluiden keskellä oleminen eivät saa välttämättä aikaan aivojen tarvitsemaa rentoutta. Hauskuutta tarvitaan Moni ei osaa ajatella rentoutumisen tärkeyttä. Ympäristön värit voivat piristää ja lisätä luovuutta. On nähty, että ihmiset keksivät, kuinka avata klemmarilla ovi tai syödä sillä voileipä. Vastauksen aikajänne riippuu siitä, miten kauas tutkittava olinpaikastaan näkee. On hyvä, että kukin osaa jonkin leikkisän keinon rentoutua kesken työpäivän sekä myös iltaisin ja viikonloppuisin, Huotilainen kertoo. – Oivalluksia syntyy usein silloin, kun on runsaasti luppoaikaa. Sellaisia, jotka saavat hymyn huulille ja ovat jollain tavalla hauskoja juttuja, Huotilainen toteaa. Muutamassa minuutissa voi jo tapahtua jotain. Värejä kaivataan erityisesti Suomen talvessa. Tietynlaista tulosta ei kannata lähteä tavoittelemaan. Nimittäin jos on vähän valinnanvaraa, ihmiset ovat luovia. K uv a: K irk e M uh on en , M in d fu ln es svä rit ys ki rja. Kauas vuorille näkevä suunnittelee kymmenien vuosien perspektiivillä eli eri tavoin kuin ahtaassa tilassa oleva. Myös omaa elämää on hyvä reflektoida eli mietiskellä eri näkökulmista, Huotilainen kertoo. Teksti: Mira Piispa Kuvat: Mira Piispa ja kustantajat – Väritys on touhuamisen tyyppistä tekemistä. – Vapaa piirtäminen lukkiuttaa monet. Tiedetään, että liikunta on stressistä palauttavaa jo muutamassa 10 sekunnissa, musiikki noin 20 sekunnissa, mutta tarvitaan vielä muunkinlaisia keinoja. Mielekäs väritys rentouttaa Värityksen eli käden ja aivojen yhteisen toiminnan vaikutus mieleen ja rentoutumiseen riippuu aivotutkija Huotilaisen mukaan siitä, miten ihminen tekemiseensä suhtautuu. Värityksessä on hyvä olla sopivaa tavoitteettomuutta. Värittäminen tulee Huotilaisen mukaan hieman lähelle aivoja myös hoitavaa käsityötä, jossa käden liike saa aikaan motorisen järjestelmän eli tuntoaistin aktivoitumista. Sitten pyydetään vastaamaan kysymykseen, mitä teet seuraavaksi. Sillä tavoin syntyvät miljoonaideat. – Väritys on touhuamisen tyyppistä tekemistä. Rajat luovat luovuuden raamit Värityskuvassa rajoitteena ovat ääriviivat. – Rentouttava vaikutus riippuu siitä, miltä värittäjästä itsestään tuntuu. Ihminen on luonteeltaan utelias ja kokeilevainen, mutta motivaatio kaikkeen lähtee itsestä
Heidän lukuisat äänitteensä soivat monen kotona, joogakouluissa, meditaatiokeskuksissa, festivaaleilla, shamanistisissa kokoontumisissa ja seremonioissa. Musiikki vaikuttaa Hengen ja hiljentymisen nälkä on ilmeinen, siitä kertoo myös Deva Premal & Miten -yhtyeen myytyjen äänitteiden määrä: 17 cd-levyä on myyty yli miljoona. Vaikka musiikki kumpuaa kaukaa menneisyydestä, sen liekki sytyttää ja löytää tämän päivän ihmisen. Toimittajat, näyttelijät, kätilöt ja sairaanhoitajat kuuluvat kiitolliseen kuuntelijakuntaan. Livenä heidät tapaa erilaisista konserttisaleista ympäri maailman. Jopa aivokirurgit ovat käyttäneet musiikkia parantaakseen keskittymistään operaatioiden aikana. Konserteissa kuulija kokee läsnäoloa ja paluuta kotiin, omaan sisimpäänsä. 42 Deva Premal & Miten välittää rauhaa, lepoa ja hiljaisuutta ikivanhan musiikkiperinteen kautta. Autististen lasten opettajat ovat raportoineet mantrojen positiivisista vaikutuksista lapsiin. P alaamme 5000 vuoden takaisten traditioiden pariin kuunnellessamme Deva Premalin ja Mitenin kokoonpanon musiikkia. Savoy-teatteri Helsingissä täyttyi syyskuun lopulla suomalaisista kuulijoista, kun pariskunta oli Suomessa kolmatta kertaa. Tämä musiikki on eittämättä hoitavaa. – Musiikki syntyy niin luonDeva Premal & Miten Ikivanhan liekin sytyttäjiä. Yhtyeen ”faneihin” kuuluu myös monia julkisuuden henkilöitä, kuten Dalai Lama, Eckhart Tolle, Tony Robbins ja Cher. Deva ja Miten ovat tämän ikivanhan liekin kanavia intialaisten ja tiibetiläisten mantrojen laulajina ja laulattajina. Ovatpa he menneet vankiloihinkin välittämään musiikin hoitavaa henkeä
Se merkitsee taivaallista rakkautta. Kasvaessani mantrat kuuluivat lapsuuteni ja etenkin nukkumisrituaaleihin. – Vasta paljon myöhemmin ymmärsin arvostaa tätä suurta lahjaa, jonka vanhempani minulle olivat antaneet, kertoo Deva Premal. Devan lapsuus mantrojen parissa Deva Premal on saksalaissyntyinen, klassisen koulutuksen saanut muusikko, joka tutustui mantroihin jo lapsena. Sinituuli, Helsinki Deva Premal & Miten ovat myyneet miljoonia levyjä. nostaan, aivan kuin olisin kuullut sen ennenkin, toisessa ajassa ja paikassa, luonnehtii Deva Premal meditatiivista laulutapaansa. Teini-ikäisenä Deva jätti musiikkiopintonsa ja meni intialaiseen ashramiin. Osho antoi tytölle nykyisen nimen ”Deva Premal”. Musiikki soi kotona paljon; sekä äiti että isä olivat musiikin ammattilaisia. ”Kaunis, koskettava kokonaisuus. Hänestä tuli myös vyöhyketerapeutti, hieroja, shiatsuterapeutti ja kraniaalisakraaliterapeutti.. Esiintyjät olivat elävässä yhteydessä yleisöön. 11-vuotiaana Deva oppi tuntemaan jo valaistuneena pidetyn intialaisen mystikon, Oshon. Hänen äitinsä lauloi niitä hänelle tuutulauluina. En tuolloin ymmärtänyt, mitä lauloin, koska en tuntenut sanoja. En myöskään tiennyt, miksi niitä laulettiin, näin vain tehtiin. – Kun äitini odotti minua, vanhempani valmistautuivat syntymääni laulamalla Gayatri-mantraa koko raskauden ajan. Ilmavaa, musikaalista, herkistävää. Isä valmisti myös rumpuja, opetteli sanskritin kieltä, harjoitti joogaa ja zen meditaatiota. 43 . Huilisti Manosella puhdas ja luonnollinen ilmaisu – pulppusi kuin vesi. Konsertin jälkeen täyteläinen ja puhdistunut olo”. Yleisö sai myös osallistua mantrojen laulamiseen
Yllättäen hän jätti maansa, kitaransa, ystävänsä, levy-yhtiönsä, tuottajansa, managerinsa, jopa silloisen vaimonsa ja pienen lapsensa. – Saavutin henkilökohtaisia tavoitteita, mutta jäin kysymään: mitä sitten ja kuka oikeastaan olin. Nämä kysymykset johdattivat minut etsimään jotakin syvempää kuin tuon ajan tavallista reseptiä: seksiä, huumeita ja rock’n rollia. Kukaan ei aluksi edes tiennyt hänen musiikillista lahjoistaan. Miten halusi seurata henkisten mestarien jalanjälkiä. – Beatles, The Stones, The Kinks, The Animals, Van Morrison, Eric Clapton; he olivat jokaisen levylistalla tuolloin. Silloin elettiin eräänlaista viattomuuden aikaa – aikaa, jolloin saatoit aistia elämän ilman rajoja, Miten muistelee. 44 Manose, Deva ja Miten ovat ikivanhan liekin kantajia intialaisten ja tiibetiläisten mantrojen laulajina ja laulattajina. Kuva: Donatella Parisini. Hän kasvoi Englannissa. Myöhemmin Miten kuitenkin tutki rajoja oman musiikkinsa ja uransa suhteen. Miten jättää entisen elämänsä Miten sai henkisen oivalluksen lukiessaan Oshon elämänviisauksia, ja oli kuin tuuli olisi vienyt hänen tietään. Miten omaksui pikku hiljaa täysin uuden suhtautumisen elämään ja erityisesti musiikkiin.. Hän keikkaili Fleetwood Macin, Lou Reedin, Hall and Oatesin ja Ry Cooderin bändeissä. Tänä aikana hän julkaisi myös kaksi omaa albumia. Menestystä ja etsintää Elämänkumppani ja työtoveri Miten on puolestaan kotoisin Lontoosta. Hänen taustansa on hyvin erilainen kuin Devan. He näkyivät ja kuuluivat kaikkialla. Hän lähti pyhiinvaellusmatkalle Intiaan. Miten soitti nuoruudessaan rokkia, bluesia ja kansanmusiikkia. Ensimmäisen vuoden hän työskenteli keittiössä vihanneksia pilkkoen ja opetteli meditaatiota. Vaikka elämä oli mielekästä, luovaa ja jännittävää, henkisesti Miten ei kokenut täyttymystä. Hän löysi uuden elämän henkisestä sangha-yhteisöstä ja tuli osaksi sitä. Toisen tuotti The Kinks ja toisen Bone Howe
Hän sanoitti mitä ihanimpia lauluja, jotka toivat ihmisiä yhteyteen Mestareiden rakastavan energian kanssa, kertoo Deva. Intiimi kumppanuus Deva tapasi Miten 20-vuotiaana ashramissa. Heistä on ylpeys kaukana ja ihanasti Manosa ja Deva olivat paljain jaloin. – Hiljaisuus on sisällytetty musiikkiin, se tulee tunnistaa ja huomata. Deva liittyi itsekin ashramin musiikkijoukkoihin. Se liikutti sydäntäni, kehoani ja sieluani, ilman seksuaalista tai emotionaalista jännitettä. He alkoivat jakaa sitä, mitä olivat ashramissa itse oppineet. Miten alkoi vastata ashramin musiikista, ja kun hän lauloi, hän välitti kuulijoille rakastavaa energiaa. Muistin sen voiman lapsuudestani ja lauloin kuin olisin tuntenut sen koko elämäni – niin kuin olinkin. Elisabeth, Seinäjoki Keskellä menestyvää uraansa Miten (oik) jätti aikoinaan maansa, musiikkinsa ja kitaransa ja lähti pyhiinvaellusmatkalle Intiaan. – Olin vielä tuolloin kovin ujo käyttämään ääntäni, mutta Mitenin rohkaisun myötä tulin luottavaisemmaksi ja löysin luonnollisemman tavan laulaa, kertoo Deva. 45 ”Konsertissa huokui onni, rauha, rakkaus, ilo, läheisyys. Ihmiset lauloivat mantroja ekstaasissa. ?. Heidän musiikkinsa on hoitavaa ja auttaa keskittymään ja antaa sydämelle rauhan ja tasapainon”. Manose ammentaa inspiraatiota ihan mistä tahansa musiikillisesta suuntauksesta, sambasta aina kelttiläisiin sävyihin. – Musiikki oli henkisesti kohottava sekoitus itää ja länttä. Muutamien vuosien kuluttua pariskunta jätti Intian. Ymmärsin, mitä pyhä musiikki voi parhaimmillaan olla. – Kaikki tämä inspiraatio paransi minun haavani, joita olin siihen asti kantanut, hän toteaa. – Se oli uskomaton kokemus! En edes osannut valmistautua siihen parantavaan voimaan, joka ilmeni ashramin musiikissa. He olivat aitoja ja kaikin puolin ihailtavia. Euroopan kiertueella Devan, Mitenin ja Manosen kanssa on mukana taidokas rumpali ja valokuvaaja, Rishi. – Vasta kun kuulin Gayatrimantran Englannissa uskaltauduin lopullisesti antautumaan omalle äänelleni. Samalla syntyi myös intiimi kumppanuus heidän kahden välille. – Vaikka olin nuori ja Miten oli jo 42-vuotias, meidän sydämemme kohtasivat välittömästi. Miten kertoo jääneensä koukkuun meditaatioon, yhteisöelämään, musiikkiin ja sufi-tanssiin. Häntä odotti uusi elämäntehtävä. He vetivät äänija meditaatiokursseja. Hiljaisuuteen kätkeytyy suuri voima, sanoo Deva Premal
Se on enemmän elämää ja kuolemaa kuin viihdettä, toteaa Deva Premal. – Kylvemme ekstaattisessa hiljaisuudessa, se on ravintomme. Manose – tämän hetken tulkki Deva Premalin ja Mitenin riveissä nähdään nykyisin myös Manose, jonka huilun soittoja improvisointitaito ovat ihan omaa luokkaansa. Raga tunnetaan Pohjois-Intian klassisena musiikkisuuntauksena. Hän rakastui bambuhuilun ääneen 8-vuotiaana kuullessaan sen soivan makuuhuoneensa ikkunasta. Lisätietoja ja lähteitä: devapremalmiten.com, manoemusic.com Teksti: Merja Kiviluoma Konserttikuvat: Merja Kiviluoma Deva koki, että oli löytänyt – tai oikeastaan muistanut – oman laulunsa. Itselleni ei ole mitään sen arvokkaampaa kuin laulaa yleisön kanssa, pyhässä haltioitumisen tunteessa ja vetäytyä sisäiseen maailmaan, jossa vallitsee syvä rauha. – Äänen ja sanskritin kielen pyhyys tuntuu omalta – se nousee hyvin syvältä sisältäni. Manose on kotoisin Nepalista. ”Hiljaisuus on ravintomme” Maailmassa on nyt paljon kaaosta. – Ilman hiljaisuutta jää kokemuksessa vain puolitiehen. On helppo ohittaa hiljaiset kohdat, mutta juuri tämä hiljaisuus kätkee parantavimman voiman, toteaa Deva Premal. Tunnistettuani uudelleen Gayatrin, tunsin kuin olisin tullut kotiin. Ilmaisen kutsun ja kaipuun musiikin avulla, hän sanoo. Manose löysi musiikillisen suuntansa, kun hän kuuli vanhan miehen soittavan oboen tyylistä. Sen jälkeen kaipaus tähän lumoon on johtanut minua. – Persoonat sulautuvat pois siinä loppumattomassa ja pyhässä ikuisuuden hetkessä, jossa vallitsee ilo. Laulaessaan syvässä rauhassa ihminen kadottaa usein ajan ja paikan tajunsa. Kysyttäessä häneltä, kuka on vaikuttanut eniten hänen musiikkiinsa, hän hiljentyy ja vastaa: – Juuri tämän hetken olemassaolo ja hiljaisuus. 46 ”Ihana tunnelma läpi koko esityksen. Todella kaunista musiikkia, joka täytti koko kehon. – Pienenä poikana Himalayalla huomasin olevani äänen lumossa: jokin heräsi minussa syvällä sisälläni. Mies opasti nuoren miehen melodisen ragamusiikin pariin. Vaativan raga-musiikin opiskelun aikana Manose heittäytyi myös improvisoinnin rikkaaseen maailmaan. Se pitää meitä tehtävässämme ja meitä luovasti yhdessä. Tässä ajassa Devan ja Mitenin laulu tarjoaa musiikin kautta rauhaa, hoitoa, ravintoa, toivoa eksyneille ja pelokkaille ihmisille. Hiljaisuus on sisällytetty musiikkiin, se vain tulee tunnistaa ja huomata. Näin myös, miten meidän musiikkimme alkoi koskettaa yhä useampia ihmisiä. Esityksen jälkeen olo oli seesteinen ja rakkauden täyttämä”. Mantroissa on paljon hiljaisuutta. Hän saattoi ammentaa inspiraatiota ihan mistä tahansa muustakin musiikillisesta suuntauksesta sambasta kelttiläisiin sävyihin. Yleisö otettiin kivasti esitykseen mukaan. Pipu, Helsinki instrumenttia (shehnai). Tässä syy, miksi Deva ja Miten nousevat kerta toisensa jälkeen laulamaan, laulattamaan, hiljentymään, meditoimaan ihmisten keskellä. Musiikki, jota ilmennämme, on tulos tästä kokemuksesta. Tätä kaikkea tarjoavat mantrat. Hiljaisuus musiikin jälkeen on kuin hyvän tarinan kliimaksi
Ylväänä seisoo kirkko keskellä kylää Nykyisessä kirkossa on virallisesti 522 istumapaikkaa. Enemmänkin kirkkoon mahtuisi, mutta harvoin herranhuoneeseen niin suurta tunkua on. Ensimmäinen kirkko Kauvatsalle rakennettiin Rutunan kylään 1646. Yksi sellainen temppeli on satakuntalainen Kauvatsan kirkko, jossa pidetään enää yksi jumalanpalvelus kuukaudessa. Kirkkokäynnillä Sielunpeili-lehti tutustuu kirkkoihin eri puolilla Suomea. Tyhjentävää vastausta ei taida olla vieläkään. Kulkuyhteydet olivat kehnot ja ihmisiä pidettiin hieman outoina – mitä lienevät ”kahuvatsoja”. S atakuntalaisessa maalaismaisemassa sijaitsevaa Kauvatsaa on menneinä aikoina katsottu tietymättömien taipaleiden takana uinuvana syrjäseutuna. Pitkälle historiaan täytyy sukeltaa, jos yrittää ratkaista Kauvatsa-nimen taustoja. Nykyinen kirkko on kohonnut paikoilleen erinäisten välivaiheiden kautta vuonna 1879.. Kuntien ja seurakuntien yhdistymisen myötä jäävät monet hyväkuntoiset kirkot vähälle käytölle. Hiljeneekö Kauvatsan kirkonmäki. 47
Kirkko on nykyisin tyhjäkäynnillä, kun jumalanpalvelus on enää kerran kuukaudessa. Kirkon on suunnitellut lääninarkkitehti von Heidecken. Taulu on saatu lahjoituksena, kuten monet muutkin kirkkosisustukseen kuuluvat varusteet. Uuteen kirkkoon mahtui kerralla lähes koko seurakunta, mutta myöhemmin penkkejä on vähennetty niin, että istumapaikkoja on jäljellä 522. Välillä on ollut polemiikkia, missä sijaitsee paikkakunnan keskusta. ”Kirkon ympärillä aukeaa tunnelmallinen hautausmaa, jossa tapaamme sukujen nimiä kuin Kauvatsan historiassa jo satoja vuosia sitten. Pieni pitäjä antoi ison uhrin, kun hautausmaalla on 86 sankarivainajien hautaa. Kirkon suurikokoisen alttaritaulun on maalannut Aleksandra Frosterus-Såltinin vuonna 1885. Hänen mukaansa nykyinen kirkonmäki, Pyhämäki, on ehkä muinainen pakanallinen palvontapaikka. Uusgoottilaista kirkkotyyliä edustava rakennus on ajalle tyypillinen evankelisluterilainen ristikirkko. Lauantai-iltaisin soi yli jokilaakson kirkonkellojen ääni julistaen pyhäpäivän alkaneeksi, ja sunnuntaisin se kokoaa kirkkokansaa vanhaan tapaan Pyhämäelle.” Historiaan on jäämässä kirjailijan kaunis kuvaelma entisestä asuinseudustaan. Rikkaiden lahjoituksilla taisi aikojen saatossa olla taka-ajatuksena lahjoittajan halu jättää nimensä kirkon historiaan. 48 Täällä lepäävät Kauvatsan sankarivainajat. Talvella kirkossa on päällä vain peruslämpö. Saarnatuoli. Vanhat suvut muodostavat edelleen rungon seutukunnan asujaimistossa. Vanhempi kello on vanhasta kirkosta vuodelta 1801. Kelloja on kaksi, ja ne ovat eri-ikäisiä. – Ennen kirkkomäki oli täynnä hevosia, nyt autot ovat tulleet hevosten tilalle. – Menneinä vuosina kirkko täyttyi jouluaamuna ääriään myöten. Tornissa soivat kaksi kelloa Vielä soivat kuitenkin kellot kellotornissa. Museovirasto on määrännyt Kauvatsan kirkonseudun merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. Kauvatsa on sulautunut Kokemäen seurakuntaan kuntaja alueliitosten myllerryksessä. ”Voimme hyvin kuvitella, että kun kristinusko saapui Kauvatsanjoen laaksoon, suoritettiin tällä kauniilla mäellä uhrimenoja kalastusja metsästysonnen varmistamiseksi.” Pirjo Tuominen kuvaa liki sillanpääläisittäin kirkonmäeltä avautuvaa lauantai-illan näkymää. Täällä lepäävät myös Kauvatsan sankarivainajat. Kokemäen kirkkomaalla lepää 155 sankarivainajaa. Kastemalja. Ajat ovat muuttuneet, mutta samalla on kadonnut perinteistä tunnelmaa. Kirjailija Pirjo Tuominen on tutkinut paikkakunnan historiaa. Nykyisin ei samanlaisiin lukuihin enää päästä, seurakuntamestari Antti Mäki harmittelee. Valkeaksi maalattu puukirkko sijaitsee sananmukaisesti keskellä kylää. Kauvatsan ensimmäisen kirkon muistokivi. Pyhämäki, kirkkomäki Kauvatsaa sanotaan kylien yhteisöksi. Uudempi kello on 1982
Urkulehterin urut ovat vuodelta 1902 olevat 17-äänikertaiset Thulenin urut. Kirkko tyhjäkäynnillä Kun Kauvatsan seurakuntaa liitettiin Kokemäen seurakuntaan, käytiin kiistaa kirkosta, pappilasta ja oman papin asemasta. – Mikään ei estäisi markkinoimasta kirkkoa seurakunnan ulkopuolisille tahoille. Viimeksi pappila on myyty ulkopuoliselle. Sen on valmistanut kuvanveistäjä Kauko Räike. Hautausmaalla on seurakunnan entisten pappien ja viranhaltijoiden hautoja. Kauvatsan kirkko on esimerkki siitä, miten lukuisat kirkkokiinteistöt ympäri Suomea seisovat historiallisilla juurillaan lähes toimettomina. Käyttämättömys uhkaa rapistuttaa pieteetillä hartaasti vaalitut kiinteistöt. Kauvatsan kirkko olisi idyllinen vihkikirkko kesähäitä haluaville. Siellä lepäävät myös sankarivainajat. Teksti: Pentti Eerikäinen Kuvat: Pentti Eerikäinen, Wikipedia, Kokemäen seurakunta. VuoKauvatsan kirkon alttaritaulun on maalannut Aleksndra Frosterus-Såltin vuonna 1885. 49 Keski-Euroopasta Kauvatsalle hankittu kello. Vuonna 1947 menetti seurakunnassa työnsä urkujenpolkija, kun urut sähköistettiin. – Käyttöaste voisi olla suurempi, myöntää Antti Mäki. Pieni pitäjä antoi suhteellisen suuren uhrin, kun hautausmaalla on 86 hautakiveä. Samanlainen tilanne on monissa seurakunnissa. Sankarivainajien kunniaksi on pystytetty vuonna 1955 pronssipatsas Rukoileva sotilas. Urkujen sointi parani kirkkoon rakennetun lämmitysjärjestelmän myötä. Jos kirkko ei jaksa vaalia perintöään, kansan pitäisi tulla apuun miettimällä arvorakennuksille niiden olemukseen sopivaa uusiokäyttöä. Seurakuntamestari Antti Mäen mielestä kirkkoon voisi kehitellä sopivaa uusiokäyttöä. Sankarivainajien muistomerkin vieressä on vakaumuksensa puolesta kaatuneiden muistokivi, samoin Karjalaan jääneiden vainajien muistokivi. Kirkon ympärillä olevalle hautausmaalle seurakunta on haudannut vainajansa. Paikkakunnalla pidettiin hyvänä, että pappilaan osti nuori lapsiperhe, joka elvytti myös hiipuneen kyläkauppatoiminnan. Täyspneumaattisiin urkuihin on vain neljä äänikertaa jouduttu korjaamaan. Kauvatsan pappila päätyi rakentamisen ammattilaisen haltuun, joten kunnostustyöt alkanevat, kunhan muodollinen byrokratia on kunnossa. det ovat vaientaneet vastarinnan. Ovet ovat lukossa ja elonmerkkejä näkyy vain kesällä ja muulloin hautaustoimitusten aikana
Maadoitukseen tarvitaan Äiti-Maan apua. Työni ja oman elämäni kautta olen huomannut, että nimenomaan tunne-energioiden prosessointi on yksi suurimmista haasteistamme täällä. Esim. Elämä korkean värähtelyn energioissa on erilaista, eikä kehon huolto siellä ole tällä tavoin tarpeellista kuin meillä maan päällä on. Syynä lienee erityiset sielullisen kehittymisen tarpeet. Planeettamme maaenergia on päässyt heikentymään, ja koska syy siihen on toiminnassamme, täytyy meidän myös korjata tilanne. Erityisesti sydän-chakran, joka toimii porttina muiden chakrojen virtauksille, hoitaminen on yksi tärkeimmistä keinoista keho-mieli-sielu -tasapainon ylläpitämiseksi. Emme voi antautua henkiseen työskentelyyn, jos keho huutaa apua. Keinoja maan puhdistamiseen ja sen elinvoiman lisäämiseen on monia, jos vain tekijöiltä löytyy motivaatiota. Maaplaneetta tarvitsee suunnan muutosta Mitä maaplaneetta nyt tarvitsee. Näin keho saa tarvittavan ruokansa ja voimme keskittyä henkiseen työskentelyyn ylempien chakrojen avulla. Osa meistä on viettänyt aikaa muillakin universumin tasoilla, eikä kehollisuus välttämättä ole kovin tuttua tai useasti koettua. Kaikki vaikuttaa kaikkeen – aina. Jokainen planeetta vaikuttaa energiakenttänsä kautta universumin kokonaisuuteen. Luonto maadoittaa ja parantaa Oman yksilöllisen energiakenttäsi maadoitusta voit vahvistaa esim. Kuinka päästä tunnekokemuksista irti. toiveena saada uusia kokemuksia, erilaisten aistillisten ja fyysisten asioiden kautta. Kysymys on jonkinlaisesta planeettojen välisestä sielunsopimuksesta. Se nostaa energiaa myös ylempiin chakroihin ja sitä myöten meridiaaneihin (energiaratoihin) ja energiapisteisiin. Mekanismi on hyvin herkkä, pienimmätkin tunnekuormat voivat johtaa isoihin vaurioihin kehomme kokonaiskentässä. lisäämällä punaisen värin käyttöä vaatetuksessasi (erityisesti alakehossa) ja sisustuksessa, harjoittamalla liikuntaa (erityisesti alakehon avulla), soittamalla rumpua, työskentelemällä kivien ja kasvien kanssa, harjoittamalla meditaatiota luonnon energioihin liittyen, ja ennen kaikkea: viettämällä aikaa luonnossa! Kehollinen elämämme on maan varassa. Aina on kysymys kokonaisuudesta, tarkastelimme sitä sitten oman kehomme tai planeettamme kautta. Kehollisen energiajärjestelmämme työstämiseen on meillä käytössämme sisäänrakennettu työvälineistö: energiakeskukset eli chakrat. Miksi sitten tulla tänne matalan energian pallolle. Kaikki henkinen työskentelymme riippuu siitä, kuinka hyvässä kunnossa kehomme on. Maakehomme yhteydessä täytyy huomioida myös tunnekehomme, mikä nostaa vaikeusastetta. Maadoitukseen tarvitaan Äiti-Maan apua Maadoitus pitää kehon tasapainossa ja mieli/henki tietää aina, mihin palata matkoiltaan. Maaenergia (kundaliinienergia) nousee kehoomme jalkoja pitkin ja hehkuu parhaimmillaan punaisessa juurichakrassamme, vahvistamassa kehon voimaa. Jokaisella on mahdollisuus tehdä jotain. Aina on kysymys kokonaisuudesta Yhtenä syynä tänne tulemiseen voi olla halu auttaa universumin kokonaisuutta. Vasta kun keholla on tasapainonsa ja rauhansa, mieli rauhoittuu ja kun mieli rauhoittuu, avautuu henkisyys. Tämä liittyy myös kehon sisäiseen energiajärjestelmään. Mieltä kiihottavat huipputekniikat ovat vieneet mielenkiintomme, eikä perustyöskentely maan ääressä välttämättä enää kiinnosta. 50 M aaplaneetan energia on kohtalaisen matalaa, verrattuna moneen muuhun universumin planeettaan, joissa kehitystaso on usein energiansa kautta korkeammassa värähtelyssä ja puhtaudessa. Kuinka oppia tunnekokemuksistamme ja ennen kaikkea; kuinka osata päästä niistä irti. Eväät suunnanmuutokseen ovat rakkaudellisuuden lisääminen ja yhtenäisyyden (kollektiivisuuden) vahvistaminen. Ei ole vain pelkkää kehoa, ei pelkkää mieltä tai pelkkää sielua. Olemme inkarnoituneet tähän elämään tarkoituksenamme kokea ja oppia kehollisuudesta. Koska kehollisuus on nyt kanssamme ja elämme elämäämme sen puitteissa, tulee huomio kiinnittää kehon hoitamiseen. Kaikkinainen maatyöskentelyn vahvistaminen on nyt tarpeen. Kun rakkaus, rauha ja hyvä tahto täyttävät maan, olemme saavuttaneet tavoitteemme! Siitä on kysymys, kun puhumme Kultaisen Ajan -toteutumisesta. Silloin kehittyminen tapahtuu korkeamman henkisyyden ja energiateknologian kehityksellisissä tarkoituksissa. Näin alamme toimia konkreettisilla tavoilla maan energioiden palauttamiseksi ja nostattamiseksi. Kehomme kun toimii mielen tasapainon alustana. Sitä myöten kokonaisenergia tasapainottuu ja elinvoima vahvistuu. Tunnekokemuksemme vaikuttavat mieleen ja mieli sekä tunne että fyysiseen kehoon. Olemme siis aina keho-mielisielu -kokonaisuus, jossa kukin osa-alue vaikuttaa toiseensa. Vahvat juuret kasvattavat korkeat siivet! Näin siis maadoitus on avain henkiseen työskentelyyn. Ratkaisu ongelmaan on kuitenkin hyvin yksinkertaista laatua: Meidän täytyy keskittyä maan viestien kuulemiseen ja maan tarpeiden ymmärtämiseen. Puhdistamalla ja vahvistamalla energiapisteitä ja energiakeskuksia (chakroja) voimme vaikuttaa myös tunnekenttään (tunneauraan). Ennen kaikkea suunnan muutosta, etteivät materia ja vallanhalu enää ohjaisi ihmisiä. Maaplaneetta ja sen ihmiset tarvitsevat nyt kovasti apua saattaakseen energiansa rakkaudellisempaan värähtelyyn. Tutustua luontoon ja oppia arvostamaan sen ainutlaatuisuutta elämämme mahdollistajana. Maa tarvitsee nyt meitä. Työvälineinä tähän tarvitsemme tietoa siitä, kuinka päästä puhtaampaan henkiseen värähtelyyn yksilöinä ja kokonaisuutena. Meistä useat, minä mukaanlukien, ovat tulleet tänne auttaakseen maaplaneettaa nousemaan korkeampaan energiaan ja sitä kautta yhdistämään universumin kokonaisenergian vieläkin vahvemmaksi
Ajatus käynnistää energiavoimat, suuntaa ja kerää voimat haluttuun kohteeseen. vajaa tai vammautunut) keskittyy oppimisen laatu ennen kaikkea henkiseen puoleen. Lähde luontoon maadoittamaan itseäsi erityisesti silloin, kun koet irrallisuutta, kuormittavaa yksinäisyyttä, et saa keskityttyä tai kun tunnet olevasi ”poissa paikaltasi” tai ”sivussa itsestäsi”. Ja mikäli siihen ei reagoi, suurenee haaste ja johtaa monesti todella isoihin pysäytyksiin. Mikään vaiva ei tule ilman henkistä merkitystä. Tämä on polku, jota ei enää koskaan halua palata taaksepäin. Ilo on yksi vahvimmista energian nostajista. Löydä elämäsi henkinen tarkoitus Keskity löytämään onni ja rakkaus kehostasi huolimatta! Älä suostu jäämään jumiin kehosi kanssa, vaan löydä elämäsi henkinen tarkoitus. Ryhmässä energiat nousevat ja mahdollisuus ns. Kirsi Gren Selvänäkijä, meedio ja henkisen kasvun kouluttaja KIRSI GREN käsittelee tässä artikkelissaan nykyistä henkisyyttä universaalisti ja tuo esille tähtiauttajien, planeettojen sekä uuden ajan lasten merkityksen. Kehon vaivat ovat aina indikaattori jostain, mikä pitäisi huomioida. Kaikki energia sitoutuu ja lisääntyy. Tietoinen yhdistyminen luonnon energioihin vahvistaa maadoitusta entisestään. Ilo on yksi vahvimmista energian nostajista.. Tässä kohtaa peliin astuu vapaan tahdon -laki. Oman elämänkokemukseni kautta (lähinnä terveydenhuollon ja luontaishoitoalan tekijänä) ajattelen, että opimme valtavasti näiltä poikkeuksellisen haasteellisen elämänpolun itselleen valinneilta ihmisiltä! Voimme oppia erottelukykyä elämämme tärkeysjärjestykseen sekä saada heidän kautta kokemusta valon ja rakkaudellisuuden merkityksestä ihmisen elämässä. Emme pysty aina vaikuttamaan siihen millä energiavoimalla joku muu toimii, mutta aina voimme valita oman työvälineemme! Energia laitetaan liikkeelle ajatuksen kautta, hyvässä ja pahassa. Olemme mestareita tuhoamaan käytettävissä olevan energian järjen/egon avulla. Pyyteetön rakkaus omaa elämää kohtaan tuo suurta iloa. Näin he tuovat itselleen negatiivista energiaa, eivätkä pääse kehittämään valotehtäväänsä. Tällöin on kysymys nimenomaan luottamuksen puutteesta. Henkiauttajat opastavat meidät sen äärelle kunhan vain intuitiomme saa tilaa toimia. Merkityksellisintä ei siis ole päämäärä, vaan itse matka. He eivät voi auttaa, mikäli rajaamme toimintamme vain omaan mieleen ja egoon. Se mikä ajatusenergian käyttöä useimmiten estää, on epäuskoisen mielen kyseenalaistava voima. Olemme tilanneet tämän nahkapukumme jo etukäteen, aiemman elämämme kehityskeskusteluissa, jolloin keskustelimme henkioppaittemme kanssa seuraavasta kehityspolustamme. Siksi kaikki eivät löydä riittävästi voimaa parantaakseen omaa elämäänsä. yhteyksien aktivointeihin onnistuu paremmin. Joskus kun asioita on liikaa ja voimavaramme loppuu, saatamme nostaa itsemme ”ylös” paetaksemme ongelmia – tällöin jalat irtoavat maan pinnasta ja mieli ei tiedä, mihin asettua. Kirsin työstä netissä: www. Kun ymmärrät elämäntarkoituksesi rakkaudellisen merkityksen, löydät rakkaudellisuuden myös itsestäsi ja opit hyväksymään sekä rakastamaan itseäsi sellaisena kun olet! Kuinka kukaan muukaan voisi sinua rakastaa, jos et itse rakasta itseäsi. Valo lisää valoa, rakkaus rakkautta, ilo iloa – ja valitettavasti huonot energiat lisääntyvät samalla tavoin. 51 Istumalla kannon nokassa tulee luonto lähellesi ja parantaa sinua. Aivan tavallisesta flunssasta alkaen, on hyvä pysähtyä ja kuunnella, mitä keho haluaa sinulle kertoa! Kehollisen olemusmuodon haaste on oppia tulemaan toimeen kehon rajallisuuden kanssa opettelemalla hakemaan sille paras mahdollinen tasapaino. He toimivat vain rajallisen kehonsa kanssa. Siitä on hyvä jatkaa kotona. Jokainen etenevä askel tuo mukanaan uudenlaista täyttymystä ja tarkoitusta. Jos jätämme ohjauksen voiman pois, olemme yksin – hyvin yksin. Silloin elämän opit on tarkoitettu otettavaksi kehosta huolimatta – todella vaativaa elämisen kannalta, mutta näillä ihmisillä on henkisyys suurimmassa valokeilassa. Monesti tarvitaan jonkinlainen sysäys liikkeelle lähtöön. Kehomme on työväline oppimiseen ja henkiseen kehitykseen. Maan energia palauttaa takaisin. Jokaisella yksilöllä on oikeus uskoa aivan mihin haluaa, eikä ketään voi pakottaa uskomaan hyvän energiaverkoston toimivuuteen. Sillä pystyy tankkaamaan matkansa pitkäksi aikaa, vaikka koko elämäksi. Henkisesti heränneet, sielun kutsun kuulleet, alkavat kerätä tietoa ja rohkeutta yhteyksien avaamiseen. Emme luota ohjaukseen ja kokonaisuuden energiajärjestelmän toimivuuteen, vaan luulemme joutuvamme ratkaisemaan asian vain oman mielemme avulla. Ja tietysti myös oma sairaskertomuksemme opettaa meitä kutakin – keho tuo aina jonkin viestin jokaisen vaivan tai sairauden mukana. aurinkokanava.blogspot.fi Pyyteetön rakkaus omaa elämää kohtaan tuo suurta iloa. Silloin ei ehdollista omaa elämäänsä riippuvaiseksi muista. Jo vuosia meitä on ohjattu käyttämään energian vetovoimaa työvälineenä. aurinkohoitola.fi, www. Ajatuksen voima on työvälineemme Meitä opetetaan parhaillaan käyttämään ajatusenergiaa. Jos keho tässä elämässä on haastavassa muodossa (esim. Liian moni ei näe tai luota elämäntehtäväänsä, vaan käyttää sen sijaan energiansa itsensä ja kehonsa moittimiseen. Siinä samalla tuomme iloa ja rakkautta myös kanssakulkijoille. Tieto vähentää pelkoa Henkiauttajat ovat lähellämme auttaakseen meitä työskentelemään universumia ohjaavien energioiden avulla. Kuinka sen teemme ja mitä siitä opimme. Pyyteetön rakkaus on tavoitteemme. Tieto vähentää pelkoa, joten kirjallisuutta ja kursseja kannattaa ottaa ohjelmaansa. Maadoittamisen tarve on yksilöllistä ja usein elämäntilanteen kuormittavuuteen liittyvää, mutta yleisohje on, että pyri elämään luonnon yhteydessä (tavalla tai toisella) jokaisena päivänä! Keho haastaa mielen Kehollinen elämä tuo haasteita myös tunnetasolla ja vaikuttaa siten mieleemme. Elämä ei saa riippua siitä, tarvitseeko joku minua, vaan siitä, mikä tuo onnea, iloa ja täyttymystä omalle matkalleni. Siksi onkin turhaa tuhlata tätä elämää kehon ominaisuuksien suremiseen, vaan keskittyä olennaiseen tässä inkarnaatiossa: elämämme elämiseen – matkamme tekemiseen
Koen suurena lahjana saada tietää pitkän elämän eläneiltä, minkä he kokivat elämässä merkittävimmäksi, arvokkaimmaksi. Useimmilla lista painottuu läheisten kanssa olemiselle, iloa tuottavien harrastuksien tekemiseen ja vain olemiseen ilman mitään erityistä merkitystä. Mistä kaikesta voit luopua eli mitä kaikkea turhaa on elämässäsi. Sitten kun siitä siirtyy huomioimaan, miten kohtelee itse itseään, miten keskustelee sisäisesti itsensä kanssa, miten kuuntelee kehonsa viestejä, löytää lisää asioita, mitä muuttamalla elämä tulee elävämmäksi ja onnellisemmaksi. Tästä ’vanhasta’ tavasta ajatella ja suhtautua voi opetella uuteen tapaan, jos vain viitsii nähdä vähän ’treenivaivaa’ sen muuttamiseksi. Mikä tekee sinut onnelliseksi. Mistä kaikesta voit luopua. Jos luet tekemääsi listaa melkein päivittäin ja teet siinä lukevia asioita, sinä aivan oikeasti alat elämään elävämpää, onnellisempaa elämää.. Elämä elävämmäksi Tee lista, mitä asioita valitset tehdä uudella tavalla, mitä asioita jättäisit pois, mitä haluaisit tehdä enemmän. Aloita tekemällä nyt lista asioita ja huomioi sitten kesällä, minkälainen olosi on ja mitä sinussa on muuttunut. 52 Opi luomaan elämääsi, osa 5 Mikä elämässä merkitsee. Tässä ajassa muutokset ovat jo alkaneet selkeästi vaikuttaa. Muistutan usein itseäni tästä, miettimällä, mikä todella merkitsee jotain, miten haluan loppuelämäni elää. Tässä artikkelini ohessa on listaa, josta voit poimia mieleisesi ajatukset ja lisätä siihen sinulle merkittäviä asioita. Huomio hyvin oleviin asioihin Usein juutumme arjen pieniin asioihin ja kiinnitämme huomion kaikkeen, mikä ei ole kuten toivoisimme sen olevan, sen sijaan, että huomaamme, mitkä kaikki siellä on hyvin. Aloita miettimällä, mitä jos eläisit vain 10 vuotta, miten sydämesi rakkaus haluaisi viettää tämän ajan. O len aina mielenkiinnolla lukenut artikkeleita, joissa pitkän elämän eläneet kertovat, mitä olisivat jättäneet elämässään tekemättä, minkä nyt kokevat elämänkokemuksellaan merkitykselliseksi, mitä olisivat tehneet enemmän, minkä nyt kokevat elämässä arvokkaimmaksi. Mikä tekee sinut onnelliseksi. Mihin haluat elämäsi aikaa käyttää. Mihin haluat elämäsi aikaa käyttää
Sen sijaan totean, että valitsen saada kokea tuon ja nyt sain sen kokemuksen. . Annan aidosti. Mitä tästä oivallan, sen mukaan kehityn. . Tietoa Sarin toiminnasta: www.harmoniahuone.com, www.somsola.com Palsta jatkuu: Oman elämän luominen Vastuun ottaminen . . Kunnioitan niitä. Vähennän asioista valittamista, tyytymättömyyttä. Ilon jakaminen tekee iloisemmaksi. Minulla on aina useita vaihtoehtoja, mistä valita. Jos et ole tottunut hymyilemään ja nauramaan päivittäin, voit opetella sen tekemällä sitä tietoisesi päivittäin. . Läsnäolo itselleni . . En oleta, että tiedän, mitä muut kokevat. Olen läsnä siinä, mitä teen. . . Iloitsen hetkistä ystävien ja läheisten kanssa. Olen vastuussa, miten valitsen asian kokea. Otan myös vastaan ilman tarvetta tehdä vastapalveluksia. Oleilen luonnossa pitempään aina kun olotilani on kurja. . Teen sitä, mitä kehoni, tunteeni ja mieleni tuntuvat tarvitsevan. Se vie 2 minuuttia ja antaa suuren hyvänolontunteen. . . . Kurjanakin päivänä kiitollisuuden löytäminen lähihetkien tapahtumista kiinnittää minut takaisin laajempaan olemiseen elämässäni ja kohottaa olotilaani. . Otan vastuun siitä, mitä olen. Kysyn ja kuuntelen sen heiltä. Otan vastuun itsestäni, päästän irti itseni haukkumisesta, tyytymättömyydestä, syyllistämisestä, pienuuttamisesta tai vastaavista. . Voin aina vaikuttaa elämääni valintojeni ja suhtautumiseni kautta. Niiden kokeminen ja aistiminen on omaa vapaata valintaani. Löydän huumoria arjen pikku asioista. Hyväksyn tilanteen sellaisena kuin se on. . Kiitollisuuden ja ilon kasvattaminen . Voin aina valita uudelleen. Kiitän, huomioin ystävällisyydellä kanssaihmisiä, hymyilen ja nauran ja huomaan, kuinka ne kohottavat oloa. . Henkisen kasvun helmet -palstan kirjoittaja SARI MCGLINN on holistinen suggestologi, regressio-ohjaaja ja kouluttaja, seksuaaliterapeutti, reikiopettaja, fengshuija harmonisointiopettaja, kivitietouden opettaja sekä henkisen kehittymisen opettaja ja kirjailija. Kuuntelen sisäistä tyyneyttä. Sari on kouluttanut vuodesta 2000 alkaen myös Sisäisen hyvinvoinnin ohjaajia. Autan pyytteettömästi, odottamatta mitään takaisin. Jokainen saa olla sitä, mitä jokaisessa hetkessä ovat, samoin minä. . Huolien ajatteleminen ei auta mitään, se vain väsyttää. Otan vastuun elämäni valinnoista. Kurjat tunteet ja reaktiot ovat yhtä aitoja ja arvostettavia tunteiden ilmaisuja kuin mukavien tunteiden reaktiot. Huomioin joka päivä, mistä kaikesta koen nyt kiitollisuutta. Muistutan itseäni joka päivä elämän ainutlaatuisuudesta ja mistä kaikesta olen juuri nyt kiitollinen. Hän on perustanut Harmoniahuone Harmony House Oy:n ja Somsolan myymälän ja -nettikaupan. Valitsen itse, miten valitsen ajatella ja suhtautua asioihin. Antoisia hetkiä elämäsi merkityksellisyyden kasvulle ja läsnäololle! Rakkaudella. . . Jos tarvitsen, haen ratkaisua tilanteeseen, jos se sitä tarvitsee. Luonnossa oleilu tasapainottaa, laittaa huoleni oikeisiin mittasuhteisiin sekä rentouttaa kehoa ja mieltä. Huomion sitä hetken ja päästän siitä irti. Onni on hetkissä. Mitään, mille en voi tehdä mitään, päästän irti ja hyväksyn. . . . Otan itseni ja elämäni kevyemmin. Se muuttaa olotilaasi paljon mukavammaksi ja tuo sinut yhteyteen luonnollisen huolettomuuden kanssa, jossa koet vapautta. Kiitollisuus kohottaa energiatasoani ja kasvattaa rakkauttani sisälläni. Päästän irti sen pohtimisesta, mitä muut ajattelevat. 53 Yhdessä olemista läheisten kanssa . Iloitsen läheisteni onnesta ja kerron se heille. Jaan hymyjä paljon joka päivä, tuntemattomille ja tutuille. Valitsen sen sijaan, että hyväksyn tarpeeni kokea tyytymättömyyttä. . Jaan pieniä kauniita sanoja jokaisessa mahdollisessa hetkessä: kiitos, ole hyvä. Pidän pienen kiitollisuushetken joka aamu ja ilta. Päästän irti kaikista pienten tai suurten draamojen pohdiskeluista. . Oleilen luonnossa joka päivä, vaikka lyhyitäkin aikoja. Kunnioitan ja arvostan itseni kuuntelua ja tarpeideni huomioimista. Hyväksyn ihmiset sellaisina kuin he ovat. Keskustelen itseni ja kehoni kanssa, tulen ystäväksi itselleni. Elämä on hetkissä. Sovin tapaamisia ystävien ja läheisten kanssa, luon ne tapahtuviksi, en vain odota, että minuun ollaan yhteydessä
Intuitiivisuutesi lisääntyy, ja unimaailma voi muuttua värikkääksi ja paljon puhuvaksi. Empatiantunteesi lisääntyy, psyykkinen ja fyysinen herkkyys myös. Kaukaa tulevat elämän langan kudokset tähän elämään. Meditaatio ja jooga ovat hyödyksi, myös hiljaiset hetket itsesi kanssa. Veden läheisyys ja uiminen tehostavat syklin vaikutusta. Kysyy nimimerkki ”Ruusuvarpunen” Sinulla on jo alkanut voimakas sisäistymisen aika, kun pääset helpommin kosketuksiin omien henkisten kykyjesi kanssa. Ymmärryksesi ja hyväksyntäsi kehittyvät ajan edetessä. Ulosoton aloituksen kartta kertoo asiantilan pitkistä piuhoista myös ajassa eteenpäin. Tuo aikajakso kestää lähes kolme vuotta. Osan siitä huomaat helposti, mutta toinen osa paljastuu selvemmin vasta syklin päättyessä ja katsoessasi sieltä aikaasi taaksepäin. Ulosotto on työläs kuvio Taloustilanteeni askarruttaa, kun olen ulosotossa. Planetaarisia tuokiokuvia Kysy astrologilta -sarjan lukijaposteja Empatiantunteesi lisääntyy, psyykkinen ja fyysinen herkkyys myös.. Henkisille ulapoille hitaasti lipuen Henkinen kehitys on minulle aina ollut tärkeä osa elämää. Päivä päivältä syklin voima vahvistuu. Mieti tarkkaan mahdolliset vaihtoehdot ja pane asia toimeksi ennen ensi vuoden loppua. Siihen liittyvät lähipiiri ja muut asianosaiset yhdistyvät karmasolmuin tähän aiheeseen ja tämän kautta elämääsi. Matka, millä jo olet, on osin hyvin pinnanalainen ja hienovarainen. Siitä olisi apua paitsi itselleni, niin myös monille muille kanssakulkijoille. Se kestää normaalisti viisi vuotta, ja siellä kartallasi on kevennyksen kohtia. Miten on velkajärjestelyn laita. Mitä on tulossa asian suhteen. Pohdiskelee nimimerkki “Valoa tulevaan” Ulosotto hiertää, se on työläs kuvio. Onnistunkohan pääsemään samalle aallonpituudelle maailmankaikkeuden kiitollisuuspankin kanssa ja saada ratkaisua hankalaan taloustilanteeseen. Sen sijaan oma karttasi vihjaa talouteen liittyvien asioiden esillä olosta ensi vuonna. Tuolloin voisit vaikuttaa asioiden tilaan. 54 Planetaarisia tuokiokuvia -palstalta tuttu astrologi Tarja Karlsson vastaa lukijoidemme kysymyksiin. Miten se etenee. Koti ja hiljaisuus kutsuvat. Voit huomata sen siitä, miten rutiinit tehtyäsi alat kaivata oman lukulamppusi valoon
Voit myös lähettää kysymyksesi postilla lehden toimitukseen osoitteella: Sielunpeili, Reetta Ahola, Vanha Turuntie 371, 03150 Astrologin vastaukset lukijoidemme kysymyksiin ilmestyvät seuraavassa Sielunpeili-lehden numerossa. Julkistamisen ajoitusta kannattaa kartoittaa hyvissä ajoin jo ennakkoon. Ajassa on tosin ristiriitaa äkillisiä läpimenoja ja toisaalta aineellisia jarruja ja hidasteita. Sielunpeili-lehden astrologille. Suosittelen ponnistelemaan asiasi eteen, unelmasi toteutumisen tilaisuuksia odottaa myös muutaman vuoden päässä edessäpäin. Vaadi perusteellisia tutkimuksia saadaksesi oikean diagnoosin, jossa turhat sairausepäilyt suljetaan pois. Voit kysyä millaisia tahansa astrologiaa koskevia kysymyksiä. Voit kysyä sykleistä, merkeistä, planeetoista, transiiteista ja astrologiasta yleensä. Ole sinnikäs oireiden ylöskirjaaja ja vieläkin sinnikkäämpi tuomaan niitä esiin tutkimusja hoitotilanteessa. Voit huomata, että yliherkkyys aistiärsykkeille voi olla aiemmasta poikkeavaa. Jatkuvuutta on tarjolla. 55 Näin kysyt astrologilta Hyvä Sielunpeili-lehden lukija, lähetä meille astrologiaa koskeva kysymyksesi nimimerkilläsi varustettuna. Se voi kehittyä elämässäsi pitkälle, jolloin voit olla hyvin herkkä tuntemaan omalla kehollasi sen kuin ympäristösi hienoimmatkin poikkeamat. Kysyy nimimerkki ”Höpönassuke” Ilmassa on epäilyjä, mutta lopullinen diagnoosi voi antaa odottaa. Ottaen huomioon ajan syklisi, selvyys asiaan voi tulla muuten vasta paljon myöhemmin. omaan karttaasi, niin liitä mukaan omat syntymäaikatietosi: päivä, kuukausi, vuosi, syntymän kellonaika sekä paikkakunta jossa synnyit sekä nykyinen kotipaikkakuntasi. Kun minulla osui auringonpimennys kartallani Aurinko/Pluto yhtymälle, niin korvani tukkeutuivat ja alkoi tulla huimausta. Miten tämä auringonpimennys vaikuttaa terveyteeni ja elämääni. Polku runon maille on avoinna Minulla on runokirjaprojekti kesken, tosin jo loppusuoralla. Sille on antoisaa jatkoaikaa luvassa myös seuraavat yli pari vuotta. Miten se menestyy. Tuleeko asiaan selvyys ja paraneeko tilanne. Mitä se tuo tullessaan. mukaan nimimerkki, joka toimii sinulle vastaustunnisteena. Tuoko runsautta. Ensi vuoden kesäkuulta alkaa yksi hieno vuosisykli lähteä toteuttamaan runojulkaisua. Onko jatkuvuutta runoilulle. Pimennyksen voimakkaimmat mainingit pitäisi rauhoittua kevätauringon paistaessa huhtikuussa, siellä tilanne saa uuden muodon. Tämä ja edessä oleva aika tuovat herkästi muassaan epämääräisiä oireita ja outoja tuntemuksia. Ole sinnikäs etsiessäsi selvyyttä Terveydessäni on sellainen tilanne, että minulla epäillään Menieren tautia. Huomaa, että nimeä, syntymäaikatietoja ja yhteystietoja ei julkaista lehdessä. Unelmasi toteutumisen tilaisuuksia odottaa myös muutaman vuoden päässä edessäpäin.. toisesti, pitkät kysymykset julkaistaan lyhennettyinä. Ehkä haluat astrologista näkökulmaa ajan sykleihin ja yleisiin aikamme ilmiöihin tai valoa omiin pulmiisi. yhteystietosi. sähköpostilla osoitteeseen tarja.karlsson@mbnet. Sen jälkeen voit huomata tekstiesi tyylin ja hengen muuttuvan. Kysyy nimimerkki ”Pegasos” Meneillään oleva aikasi on kuin avoin ikkuna syvään runolliseen ja taiteelliseen lähteeseen. Karttasi kertoo, että voit olla tavallisestikin aistiherkkä. Tämän ajan runosi voivat olla hyvin herkkiä ja koskettavia, mutta myös myyttisiä tai lyyrisiä. Toimi näin: joitakin erityispiirteitä, niin kuvaile myös niitä
Ikkunat kannattaa pitää avoinna, kun samoin ajatteleva henkilö liikkuu läheisyydessäsi. Olen opetellut olemaan yksin ja paljon hiljaisuudessa ja olen oppinut. Silloin maailmankaikkeus kysyy omaa, aitoa tahtoasi. Henkilökohtaisissa tulkinnoissa suosikkitulkinnat käsittelee oman tulevan ajan ennakointia uusien avautuvien syklien valossa samalla jokaisen omat kysymykset ja pohdinnat tulkinnassa huomioiden. Kysy elämäsi pulmakohdista ja autan vastausta oman syntymäkarttasi ja sen edistyskarttojen valossa. Se sisältää 9 erikseen aktivoitavaa hoitopakettia, joista jokainen on itsessään laaja hoitokokonaisuus. Ensi vuonna lähelläsi tapahtuu vielä isommin. 56 S IELUNPEILI LEHDEN P LANETAARISIA TUOKIOKUVIA JA K YSY ASTROLOGILTA PALSTAA LAATIVA ASTROLOGI T ARJA K ARLSSON ON KESKITTYNYT ASTROLOGIAN PSYKOLOGISEEN JA HENKISEEN OLEMUSPUOLEEN SEKÄ ASTROLOGIAN EHEYTTÄVIIN MAHDOLLISUUKSIIN . Hyvää se tekee. Tarja Karlsson on Turun Astrologisen Seuran perustaja, Vuoden astrologi 2008, sekä Suomen Ammattiastrologien yhteenliittymän jäsen. Eneia-aktivointi käynnistää puhdistumisprosessin, avaa tietoisuutta sekä muistuttaa omasta sielunsuunnitelmastasi. Mutta silloin tällöin sitä ajattelee, että vieläköhän mahtaisin kohdata upean, henkisestikin ajattelevan naisen, jonka kanssa elää mahtavia hetkiä tästä eteenpäin, ei välttämättä 24/7. Ajan peili on vuosina 2003–2004, jolloin otit uusia askelia uutta päin, myös ihmissuhteissasi. energeettinen homeopatia 5 Tähtienergiat 6 Kehoterapiat 7 Mielen ja tunteen tason hoidot 8 Mediaalisten kykyjen kehittäminen 9 Oman jumalallisuuden käyttöönotto Lisätiedot: Anne-Maria Peltonen 040 558 5864 www.sateilevasydan.com Sanna Mikkola 040 739 1727. Ikkunat kannattaa pitää avoinna, kun samoin ajatteleva henkilö liikkuu läheisyydessäsi. Eneia-energiaohjaajakoulutus Eneia-energia on korkeavärähteinen kristallinen ja rakkaudellinen viidennen ulottuvuuden energia. Peruspaketit: 1 Kosketushoidot 2 Kaukohoidot Täydennyspaketit: 3 Kokoavia hoitotekniikoita esim. , puhelin 045 6350 800, https://sites.google.com/site/ astrologisiatulkintoja/home Tunne-elämän avautumisen tilaisuuksia Olen ollut kerran avioliitossa ja pari kertaa avoliitossa. dna-aktivointi 4 Kanavoidaan kaikkea muuta kuin Eneia-energiaa esim. Yhteystiedot ja lisätietoa: tarja.karlsson@mbnet. Tarjan astrologinen työkalupakki sisältää astrologisten karttojen tulkintaa, Astrohealtukea haastaviin elämänsykleihin ja näkökulmia ajan nostamiin akuutteihin kysymyksiin, myös puhelinkonsultaationa. Mahdollisuus on, mutta jatko siitä eteenpäin lopullisena valintana jää sitten omiin käsiisi. Siksi olisi jo hyvä lähteä liikkeelle kotikolosta. Kysyy nimimerkki ”Uutta kehiin ” Miellyttäviä sosiaalisia tapahtumia on tarjolla lähiympäristössäsi. Nyt olen ollut nelisen vuotta yksikseni seurustelematta
Voit kirjoittaa pitkästi tai aivan lyhyesti. Millaista on kanavoinnin tekeminen työksi tai alan yrittäjyys?. Kirjoitukset lukee vain tutkimuksen tekijä. Tai tapahtuiko kanavointi puhelimessa tai kirjeitse. Tutkimuksen tarkoituksena on kartoittaa henkisen alan kenttää Suomessa ja saada tietoa kanavoinnista. Tutkimusta varten toivon avoimia kirjoituksia kaikenlaisista kanavointiin liittyvistä kokemuksista niin hyvistä kuin huonoista. Miten kanavoiminen on vaikuttanut elämääsi. Mainitse myös mikäli kuulut johonkin henkiseen tai uskonnolliseen yhteisöön/yhdyskuntaan. T een väitöskirjatutkimusta kanavoinnista ja henkisen alan yrittäjyydestä Turun yliopiston Historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitokselle uskontotieteen oppiaineeseen. Tutkimuksessa ei arvoteta kanavointia tai pyritä selvittämään ilmiön todenperäisyyttä, vaan siinä ollaan kiinnostuneita ihmisten kokemuksista. Lähetä kirjoituksesi 31.1.2016 mennessä osoitteella katriina.e.hulkkonen@utu.fi tai kirjeitse, Historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos, Uskontotiede, Katriina Hulkkonen, 20014 Turun yliopisto. Millaisia kokemuksesi kanavoinnista ovat. Osallistu näin Voit kirjoittaa nimimerkillä. Yksittäiset henkilöt eivät ole tutkimuksesta tunnistettavissa. Asiakas kirjoita esimerkiksi Millainen kokemus asiakaskäynti kanavointia tekevän yrittäjän luona oli. Voit kirjoittaa myös laajemmin kanavointiin, henkisyyteen tai maailmankuvaan liittyvistä näkemyksistäsi. Kirjoituskutsua saa myös jakaa eteenpäin. Aiheesta ei ole aiemmin tehty väitöskirjatutkimusta Suomessa. Millaista tietoa sait. Lisätietoja saat kirjoittamalla sähköpostia osoitteeseen katriina.e.hulkkonen@utu.fi Tutkimushankkeen puitteissa tarkoitukseni on haastatella osaa kirjoittajista vuoden 2016 aikana. Saitko siitä apua. 57 Kirjoituskutsu kanavoinnin asiakkaille ja tekijöille Oletko osallistunut kanavointiin asiakkaana. Entä millainen oli yleisölle suunnattu kanavointitilaisuus. Miksi osallistuit kanavointiin. Tai toimitko itse kanavana. Haastateltavat henkilöt ovat tutkimuksessa nimettöminä. Nimiä ja kirjoituksia tai haastatteluja ei tulla yhdistämään toisiinsa. Mikäli olet käytettävissä haastatteluun, lähetä kirjoituksesi mukana puhelinnumerosi. Jos tutkimuksessa julkaistaan lainauksia kirjoituksista, kaikki henkilön tunnistamisen mahdollistavat tiedot ja ilmaisut tullaan muuttamaan. Kanava/yrittäjä kirjoita esimerkiksi Mitä kanavointi on. Mainitse kirjoituksessa kuitenkin syntymävuotesi ja sukupuolesi
Esiintymisen ja taikuuden parissa Wist on toiminut 25 vuotta ja ammattilaisena vuodesta 1995. 58 Taikuri Kim Wist Kim Wist ”taikoo” työnsä ohella myös omaa elämäänsä universaalein periaattein. Työssäkäymätön mies tekee kuitenkin vuodessa 150–200 keikkaa. Ilon lähettiläs. – Meillä on suvussa pitkät esiintyjäperinteet. E spoolainen taikuri Kim Wist, 54, on pidetty taikuri ja Suomen taikurit ry:n pitkäaikainen puheenjohtaja. Wistin mukaan parhaimmatkin henkiset opit jäävät toiseksi sille, että on ihmisenä läsnä toiselle ihmiselle. Isäni ja isoisäni olivat artisteja, enkä minäkään käy töissä, hän lohkaisee
Näin ollen jokainen tie on ihmisen sisällä, koska tie on ihminen itse. Tätä ilon energiaa Kim Wist haluaa työnsä kautta välittää. Uskon niin, että kaikki on ihmisen sisällä – ihan kaikki. – Meillä on kaikilla tietynlainen käsitys todellisuudesta ja siitä, miten maailma toimii. Heillä loksahtaa usein suu auki nähdessään jotakin ”yliluonnollista”, taikuri toteaa. Ilon energiaa Mutta kuka oikeastaan on Kim Wist. Enkä tällä kohden puhu siitä, mitä teemme työksemme, vaan siitä, miten kohtelemme lähimmäisiämme ja toisaalta itseämme. Harrastus muuttui työksi vuonna 1995, eikä hän ole toistaiseksi kyllästynyt työhönsä. – Se, mitä ihminen antaa itsestään ulos, tulee aina takai– Kun tapahtuu jotakin, mikä näyttää rikkovan luonnon lakeja, se järkyttää koko ihmisen maailmankuvaa. – Ilo on kuin lumipallo, jota voi kasvattaa, sanoo Kim Wist, joka on myös lahjakas kitaristi. Hyvän taikaesityksen jälkeen ihminen voi olla sisäisesti virkistäytynyt. Kahdenkeskeinen keskustelu osoittaa, että taikuri on yllättäen hyvin henkinen ja tietoinen ihminen. Jos se tapahtuu viihteen kautta, ihmisille tulee samalla kiva olo. – Kun ihmiset kokevat aitoa iloa, se tuo myös itselleni mielekkyyttä. Temppujen tekemisen Wist aloitti 13-vuotiaana. – Kuitenkin se, miten ihminen täällä maailmassa ilmentyy toiselle ihmiselle, on merkityksellistä, ja kaikkein tärkeintä. Taikuus on kiinnostanut ihmistä kautta aikojen. Tuntuu käsittämättömältä, että taikuri voi luoda esineitä tyhjästä ja hävittää niitä. Ilo ja nauru jo sellaisenaan ovat hyvinvointia lisääviä asioita. – Valo näyttää myös pimeät kohdat.. Ilo on kuin lumipallo, jota voi kasvattaa, hän sanoo. – Kun sitten tapahtuu jotakin, mikä näyttää rikkovan luonnon lakeja, se järkyttää koko ihmisen maailmankuvaa. Kim Wistillä on kotonaan oma studio, jossa hän tekee työkseen myös masterointia eli musiikin loppukäsittelyä. 59 . – Elämänkatsomukseni on kehitysprosessi. Kim Wist tunnistaa jokaisella ihmisellä olevan ”ikuisen vastuun” itsestään. Jopa se, mikä näyttää olevan ulkopuolella, on sisäpuolella. Kai kyse on kuitenkin illuusiosta. Se tie on ne ongelmat ja asiat, jotka ihmisen sisällä on. Tunnemme fyysiset lait ja tiedämme esimerkiksi sen, että emme osaa lentää tai lukea toisten ajatuksia – ainakaan tässä värähtelytasossa. Uskalla rakastaa Kysyn miehen elämänkatsomusta, ja taikuri miettii hetken. – Kyse on todellakin illuusiosta, mutta kun taikuutta on tehnyt tarpeeksi pitkään, se näyttää vakuuttavalta, Wist nauraa. Jos se tapahtuu viihteen kautta, ihmisille tulee samalla kiva olo, taikuri Kim Wist toteaa. Setti uusiutuu silloin tällöin
– Ei varsinaisesti huolestuta. Eipä siis ihme, jos henkinen muutos on kynnys monelle tämän. – Ei ole kysymys siitä, että pitäisi muuttaa maailmaa tai siitä, mitä joku muu tekee. Näin pitää ollakin. Tärkeintä itse kullekin on se, mitä itse tekee ja tuottaa. – Parasta elämää ihminen elää silloin, kun hän uskaltaa rakastaa ja ilmentää rakkautta maailmassa. – Siitä ei kannata olla huolissaan. Tila on ihan oikea eikä siinä ole mitään väärää, hän vastaa. Monille ihmisille haastava juttu on muuttumisen pelko. 60 Kim Wistin oma henkinen tie on ennen muuta kokemisen tie. Wist toteaa värähtelyiden tällä maapallolla olevan juuri nyt erittäin alhaisia. sin – ennemmin tai myöhemmin, tavalla tai toisella. Hänen mukaansa parasta elämää ihminen elää silloin, kun uskaltaa rakastaa ja ilmentää rakkautta maailmassa. Henkiset periaatteet tuovat mukanaan erilaisen arvomaailman. Omalla rakkaudellisella toiminnalla sen sijaan on aina vaikutusta. Kaikella on kohtalonsa Kysyn Wistiltä, huolestuttaako häntä kaoottinen maailman tilanne. – Maailma on vain kuva siitä, mitä ihminen on tänne tuottanut ja tuottaa. – Monet ihmiset ovat tosi kielteisissä tunnekentissä. Se on tietoisuutta ja hereillä olemista. Tässä pätee energian laki: se, mikä laitetaan liikkeelle, ilmenee sille ominaisella tavalla. Haastava muutos Kim Wist ounastelee, että ihminen sydämessään kuitenkin aina etsii parasta tapaansa elää. Valon tuominen tähän maailmaan on aina hyvä asia, koska valo näyttää myös pimeät kohdat, hän sanoo. Siihen kuuluu värähtelyiden tunnistaminen ja korjaaminen jokapäiväisessä elämässä. Kyseessä on suuri sisäinen muutos, Wist sanoo. – Elää tieto todeksi vaatii myös rohkeutta käytännössä. On siis hyvä ottaa kokonaisvaltainen vastuu elämästään, eikä vain tämän elämän pituinen vastuu. Katson todella tärkeäksi sen, millaisia olemme ja mitä ilmennämme, hän toistaa. Siinä vaiheessa, kun ihmiset alkavat ilmentää rakkautta, silloin myös maailma muuttuu. En nyt sano, että pitäisi olla täysin välinpitämätönkään, mutta eipä ylenmääräinen huoli ole auttanut ketään ihmistä mihinkään. Kim Wist uskoo, että kaikella on kohtalonsa – myös maapallolla. – Silloin ihminen alkaa jopa nähdä eri asioita ja edustaa eri energioita kuin valtaosa muista
Punainen liina menee hänen käteensä, mutta sieltä tulee ulos ihan muun värisiä liinoja yleisön toiveen mukaan. Niistä jokainen valitsee omansa; toiset seuraavat guruja, vaikka vastaukset löytyisivät paljon lähempää eli omasta sisimmästä. luokalla koulussa, toistaa taikuri ja pyytää lattialla seisovaa poikaa seisomaan lähempänä lattiaa. Pakka palautuu taikurille, joka sen jälkeen tietää, mitä korttia itse kukin ajatteli. – Henkisellä puolella on tarjontaa joka lähtöön. Tärkeintä on värähtelytason nostaminen ensisijaisesti omassa elämässä ja toissijaisesti maailmassa. Wist sanoo tekevänsä niin hyvän tempun, että aikoo katsoa sen itsekin. Tässä ei ole kyse teorioista, kirjoista, opeista tai tikapuista taivaaseen, vaan käytännön elämästä. Tempun nimi on maaginen liina. Hengen ja tiedon -messuilla mies ounastelee olevansa yleisölle aika tuttu elokuvista. Mutta miten on mahdollista, että kun vetää lyhyestä narusta, pitkä nousee silloin ylös. – Kaikki shamanistiset pyrkimykset ovat sinänsä olemassa, mutteivät välttämättä vastaa kasvamisen tarpeeseen. Yhtään pettynyttä katsojaa ei yleisön joukossa ollut, iloisten katsojien joukossa oli myös muutamia lapsia. Maailmassa on monta tietä. Raamatussa sanotaankin hienosti, että vaikka omaisin kaiken tiedon ja viisauden, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin vain kilisevä kulkunen. Välillä pallot myös häviävät ‘hävittimen’ ja taikasanan avulla. 61 Iloinen hetki taikurin seurassa H engen ja tiedon messuilla ei ole aiemmin nähty taikureita. Poika saa kuin ihmeen kaupalla käteensä punaisia palloja. 1990-luvulla tutustuin Taavi Kassilaan, jonka kanssa vedimme yhdessä joogaja meditaatiokursseja jonkin aikaa. Ajatusten lukija Yhteen temppuun avustajaksi pääsee Lassi, joka on 13-vuotias ja 7. Taikatemput etenevät nyt vaarallisempaan suuntaan, jopa Oswald-käärmeen nousemiseen korista... Eipä ihme, että Kim Wist on Suomen kysytyimpiä taikureita. Hän aloittaa esityksensä kiinalaisella värkillä, joka on suomalaisille kuulemma ihmeellinen arvoitus. Kokemisen ja rakkauden tie Kim Wist kokee henkisyyden omassa elämässään iloa ja elämän voimaa tuottavaksi aspektiksi. Kiinalaisia tupsuja Kim Wistin yleisö saa toiveensa mukaan lähitaikuutta, stand up -taikashowta, ja kaikkea siltä väliltä. Hän kierrättää korttipakkaa yleisön joukossa, joista muutama saa kurkata pakkaa ja laittaa mieleensä jonkin kortin. Näin tapahtuu lopulta aina, hän toteaa. – Pelkkä ymmärtäminen ja tieto eivät riitä. Wist osaa myös lukea ajatuksia. Kukaan ei tiedä. Onpa Wist esiintynyt pari kertaa presidentillekin. – Minä nimittäin käyn usein elokuvissa, hän lohkaisee ja saa salin nauramaan. Kaiken lähtökohta on se, että ylipäänsä haluaa totuutta, mikä ei läheskään aina toteudu, pohtii Kim Wist. Kim Wistin oma henkinen tie on ennen muuta kokemisen tie. Ihmeellistä, mutta totta. päivän maailmassa. – Meditoin niin kauan, että koen sydänyhteyden. Teksti: Merja Kiviluoma Kuvat: Merja Kiviluoma ja haastateltavan arkisto. Ne ilmestyvät tyhjästä hänen suljettuun käteensä. Jeesuksen oppeja kunnioitan kaikkein eniten, koska hänen periaatteensa on elävää. Miten se on mahdollista. Totuus ei löydy edes Intiasta, vaan ihmisestä itsestään, siellä missä on. Kim Wist vakuutti – ei vain taidokkuudellaan, vaan karismaattisella esiintymisellään. Wist meditoi joka päivä, toisinaan useita tuntejakin päivässä. – Jossain vaiheessa minua kiinnosti Advaita Vedanta eli intialainen viisaus, joka minulle oli kuitenkin enemmän järjen tie. luokalla koulussa. – Aloin tehdä tätä temppua, kun olin 6-vuotias. Sain kyllä myöhemmin selville heidän uuden osoitteensa, hän vitsailee. Hän on paitsi taitava taikuri, myös järjettömän hyvä humoristi, joka naurattaa yleisöä sanallisella oivalluskyvyllään. Tämän syksyn esiintyjissä kuitenkin sellainen oli. 5-vuotias Miro-poika arvelee, että sauvojen välillä täytyy olla joku yhteys. Muistan sen hyvin, koska perheeni muutti, kun olin 7-vuotias. Se on tietoisuutta ja hereillä olemista, johon kuuluu värähtelyiden tunnistaminen ja korjaaminen jokapäiväisessä elämässä. – Lassi on siis 7-vuotias ja on 13. Välineessä on kaksi samanlaista sauvaa. Taikuri kuitenkin osoittaa, ettei sitä ole. Arvoitus lepää tupsuissa, jotka ovat molempien sauvojen päissä, toinen tupsu on pitkän narun päässä ja toinen lyhyen. – Varsinkin oikeanpuolimmainen on samanlainen, mies tähdentää. – Luin toki minäkin aikoinaan 1980-luvulla Krishnamurtia, joka oli erittäin mielenkiintoista. Välillä liina on mennyt kuin itsestään toiseen käteen. Monia ihmisiä eri menetelmät ja ideologiat myös hämmentävät. Wist etenee tempussaan mitä erikoisin ja hämmästyttävin kääntein
Liikunnassa ei ole tärkeää vain liike, vaan myös mielen ja energian vaikutus siihen. Vuonna 1987 hän alkoi treenata karatea ja pian sen jälkeen myös aikidoa, meditaatiota ja chi kungia. T armo Hakkaraisen matka tasapainoisen harjoittelun taituriksi juontaa juurensa lähes 30 vuoden taakse. – Rentous, hyvä olo, kiireettö. Hakkarainen toteaa, että nykyihminen hakee harrastuksistaan ja liikunnasta usein vääriä asioita. Vuonna 1991 hän tutustui vielä taijihin – lajiin, jossa mies voitti jopa euroopanmestaruuden vuonna 1998. – Taojooga antoi minulle syvän ymmärryksen energiatyöskentelyyn ja shiatsun avulla opin tasapainottamaan myös muita ihmisiä. myys, laatuaika itselle, mielen, kehon ja energian harmonia, Hakkarainen kuvaa elämänsä ja harjoittelunsa avainsanoja. 62 Mielen voima Tarmo Hakkaraiselle liikunta on kokonaisvaltaista hyvinvointia Keho, mieli ja hengitys balanssiin Tarmo Hakkarainen opastaa liikkumaan niin, että keho, hengitys, mieli, tunne ja energia löytävät lopulta tasapainon. Aloin hahmottaa erilaisilla harjoitteilla saavutettavissa olevaa laajempaa kokonaisuutta ja tajuta, kuinka liika yhteen osa-alueeseen keskittyminen syö pakettia toisaalta. Hakkarainen ammentaa oppinsa lähinnä taijista, chi kungista, taojoogasta, meditaatiosta ja shiatsuhieronnasta. Taojooga ja shiatsu täydensivät paketin Hakkaraisen repertuaariin kuuluvat myös shiatsuhieronta ja taojooga, joihin hän tutustui 1990-luvun loppupuolella. Tavoitteena ei ole vain fyysisen kunnon kehittäminen, vaan kokonaisvaltaisempi kehotietoisuus, jossa kaikki elämän osaalueet – keho, mieli, hengitys, tunteet ja energia – ovat tasapainossa. Hakkarainen on aina hakenut fyysisen harjoittelun rinnalle niin sanottua sisäistä harjoittelua
Mutta ennen kaikkea kirja puhuu juurtumisen, läsnäolon, aistimisen, kehotietoisuuden ja elämänvoiman kultivoinnin tärkeydestä. Kuva: Pirkko Hämäläinen. Seuraavaksi keskitytään hengitykseen. 63 . Tärkeintä on pysähtyä – olemme usein kaikkialla muualla kuin omassa itsessämme. Hän pitää taiji-, taojooga-, meditaatioja shiatsukursseja kaikkialla Suomessa. Hengitys on Hakkaraisen mukaan linkki kehon ja mielen välillä. Avainasia on ymmärtää, kuinka nämä kaikki asiat vaikuttavat toisiinsa. – Harjoitus jää ontoksi, jos mieli ei ole mukana. Kotiseudullaan Kuopiossa hän antaa myös rentouttavaa ja tasapainottavaa shiatsuhierontaa. Hakkarainen toteaa, että Tarmo Hakkaraisen kirjassa Polku sisäiseen harjoitteluun on paljon selventäviä kuvia harjoitusten tueksi.. Kuvassa harjoitellaan taojoogan keuhkomeridiaanivenytystä. Ensimmäinen vaihe onkin saada keho rennoksi ja tulla tietoiseksi omasta kehostaan, silloin energia pääsee virtaamaan vapaammin, Hakkarainen opastaa. – Keho ilmentää sisäistä olemusta. Ajatuksista muotoutui kirja Hakkarainen uskoo, että jokainen voi löytää tasapainon eri tavoin: ei ole vain yhtä oikeaa tapaa. Oma aika ja hiljentyminen itsen äärelle tulisi olla yhtä tärkeää kuin fyysinen rehkiminen. – On paljon kirjoja, joissa tasapainon etsimistä opetetaan yhden lajin tai metodin kautta. – Harrastaminenkin on usein suorittamista, joten kiire, stressi ja jännitys seuraavat koko ajan mukana. Kun keho on saatu rennoksi ja hengitys syväksi, on aika keskittyä mielen hyvinvointiin. Näiden kautta löytyy yhteys myös tunteisiin ja henkiseen energiaan. Se pyytää kokemaan, tallaamaan polkua omin jaloin.” – Kirjoitan mahdollisimman kansantajuisesti, vaikeita termejä välttäen ja ilman mystiikkaa. Se kannustaa rentoon, tutkailevaan ja tiedostavaan harjoitteluun pelkän sokean toistamisen sijaan. Tarmo Hakkaraisen saavutukset Liikunta voi parhaimmillaan olla mielen, kehon ja energian harmoniaa. Polku sisäiseen harjoitteluun heijastelee alkusanojensa mukaan Hakkaraisen henkilökohtaisesti kulkemaa matkaa ja sen varrella kohdattuja haasteita ja niistä selviytymistä: ”Se on kokonaisvaltainen teos, jonka kunnianhimoisena pyrkimyksenä on yhdistää sisäisten lajien harjoittajia ja tarjota lajirajat ylittävää ymmärrystä ja periaatteita eri lajien harjoitteluun. Kuva: Tarmo Hakkarainen. Hakkarainen on kirjoittanut opeistaan ja näkemyksistään kirjan, jossa hän opastaa konkreettisten harjoitteiden kautta tutkailemaan omaa suhdetta kehoon, hengitykseen, mieleen, tunteisiin ja energiaan. – Viikonloppukurssillakin voi oppia paljon. Toivon, että lukija löytää kirjan avulla nopeasti motivaation henkilökohtaiseen oppimiseen, Hakkarainen täsmentää. On hankala hiljentyä, jos keho on jännittynyt tai huonosti linjautunut. Minulle on kertynyt paljon kokemusta lajirajat ylittävistä harjoitteista, joiden kautta voi olla helpompi päästä käsiksi kokonaisuuteen. Syvä hengittäminen purkaa kehosta jännitteitä. Keho, mieli ja hengitys yhteistyössä Hakkaraisen mukaan kaikessa tekemisessä on läsnä kolme tärkeää elementtiä: keho, mieli ja hengitys. Kun keho, hengitys ja mieli on saatu riittävän rennoksi, pääsemme syvempään aistimiseen ja sitä kautta enemmän myös tunneja energiatason tasapainottamiseen, Hakkarainen toteaa. Henki mukaan harjoitteluun Hakkarainen myös kouluttaa ihmisiä sisäisen harjoittelunsa saloihin. Kun tulemme tietoisiksi itsestämme, pystymme purkamaan kehon jännitteitä päivittäisillä, yksinkertaisilla harjoituksilla
Tämä ulkopuolisten silmissä mahdollisesti täysin hölmö harjoitus tuo aivan mahtavan olon tekijälleen. Hae positiivinen tunne ja hymyile sisäisesti. Oppilaani muisti tämän harjoitteen ja meni kekseliäästi hytkymään lentokoneen vessaan. Olen ohjannut näitä harjoitteita muutamissa kuoroharjoituksissa, ja varsinkin tässä harjoitteessa kuorolaiset päästävät mahtavasti ääntä itsestään ulos. Hakkaraisen mielestä tärkeää harjoittelussa on myös tekemisen ilo. 64 Hytkyminen rentouttaa kehoa kokonaisvaltaisesti. Itsekin olen päässyt testaamaan tätä lentokoneessa, ja hyvin toimii! Lähde hytkymään rennosta hartian levyisestä asennosta. – Taojoogassa on sanonta, että kaikki alkaa hymystä ja päättyy hymyyn! Teksti: Kaisa-Liisa Ikonen. Tarmo Hakkarainen tavoittelee harjoituksilla mielen hiljaisuutta ja sisäistä hymyä. Ravistele, hytkytä itseäsi vapaammaksi. itämaisten lajien parissa ollaan totuttu siihen, että fyysistä harjoittelua vaaditaan paljon ennen kuin päästään pintaa syvemmälle. Vapauta hengitys, ja päästä uloshengityksellä itsesi vapaammaksi. Kuva: Tarmo Hakkarainen. Tai tunne, miten ravistelet kehosi sisältä kaiken jännityksen pois kuin veden, joka valuu sisältäsi syvälle maahan. Pitkillä matkoilla paikat tahtovat jäykistyä, eikä lentokoneessa ole oikein mahdollisuutta jumpata. Lepää lopuksi paikallaan ja hymyile sisäisesti. Hengityksestäsi saa kuulua hivenen ääntä. Tarmo Hakkarainen opastaa hytkymään Vapauta itsesi yksinkertaisesti! Eräs chi kungja taijioppilaani kertoi pitkästä lentomatkastaan Aasiaan. Kuva: Tiina Ekosaari. Ote Tarmo Hakkaraisen kirjasta Polku sisäiseen harjoitteluun. Luo mielikuva, miten ravistelet kaiken stressin, jännityksen, negatiiviset tunteet ja huonon energian pois itsestäsi kuin hiekan, joka valuu ihosi pinnalta maahan. Jatka ravistelua muutaman minuutin ajan. – Perinteitä ja lajeja pitää kunnioittaa, mutta mielestäni harrastajan kehittymisprosessia, motivaatiota ja ymmärrystä voi nopeuttaa huomattavasti tekemällä lisäksi täydentäviä harjoitteita muun muassa mieleen, oikeaan hengittämiseen, rentoutumiseen, hyvään asentoon ja energian tasapainottamiseen sekä vahvistamiseen. Muutaman minuutin jälkeen hän palasi paikalleen paljon rennompana ja vapaampana. On tapana tehdä samaa liikesarjaa vuodesta toiseen, jolloin harjoite muuttuu vähitellen syvemmäksi; mieli ja keho yhdistyvät
. Unet ovat viestejä meiltä itseltämme meille itsellemme Anuirmeli Sallamo-Lavi toteaa, että unet ovat valvetodellisuuden peilejä: usein melko vääristäviä, mutta varmasti merkityksellisiä. 65. Vinjetti Se oli vain unta – vai oliko. Sallamo-Lavin mukaan omia uniaan kannattaa kuunnella, sillä ne opettavat paljon itsestä ja elämästä, näyttävät suuntaa ja ohjaavat paremman ymmärryksen tielle
Unen tunnelma oli seesteinen ja hyväksyvä. Katselin jonkin matkan päästä, kun remontissa ollut kotitaloni romahti. Jokainen on oman unensa paras tulkki Sallamo-Laville unet puhuvat omaa kieltään. Lopulta huokasin, että ihan sama se on, vaikkei tavaroita talosta pois enää saisikaan. – Unen sanoma oli aika selkeä. Sekä Unen näkeminen (2001) että Uniavain (2010) keskittyvät unien tulkitsemiseen. Sen sijaan kirjailija pyrkii saattelemaan lukijansa henkilökohtaisen unityöskentelyn äärelle – opettaa ymmärtämään omien unien yksilöllistä kieltä. Kuka. Yritin unessa saada lasta nukkumaan ja harmittelin mielessäni, kuinka sääli on kun kaikki meni, mahtoikohan mitään jäädä jäljelle. Uni puhuu ja puhuttelee näkijäänsä monella tasolla, ei vain unikuvien ja yöllisten tarinoiden kautta, vaan myös huomaamattomampien vivahteiden avulla. Unet ja niiden tulkinta kiinnostavat häntä niin paljon, että hän on kirjoittanut aiheesta kirjoja. Unien henkilökohtaista symboliikkaa oppii parhaiten tulkitsemaan olemalla kiinnostunut unistaan ja pohtimalla itse niiden sanomaa. – Se on henkilökohtainen juttu, jonka parissa olen työskennellyt. Teokset eivät kuitenkaan ole yksioikoisia unioppaita, joista sanakirjamaisesti voisi tarkistaa, mitä unessa nähdyt symbolit ja tapahtumat tarkoittavat. Takana on hyvin levätty yö, joka toi mukanaan ainakin yhden erikoisen ja merkityksellisen unen, jota maallikkounitutkija on aamun aikana pohdiskellut. Se on Sallamo-Lavin mukaan tärkeää. Anuirmeli Sallamo-Lavi Ikä: 52 v Syntymäpaikka: Helsinki Asuinpaikka: Asikkala Ammatti: Kirjallisuuden suomentaja Perhesuhteet: Leski, kolmen pojan äiti Harrastukset: Kirjallisuus, rajatieto, matkustaminen A nuirmeli SallamoLavi vastaa puhelimeen pirteänä. Sallamo-Lavin mukaan unia. Kuva: Maija Honkanen. Vähän ehkä kirpaisee, mutta mitään haittaa luopumisesta ei ole, SallamoLavi tulkitsee untaan ja lisää tietävänsä hyvin, mihin asiaan uni tarkemmin liittyi. – Unen viesti oli hyvä ja rakentava: jotain elämässä on yritetty korjata, mutta se on ollut turhaa ja nyt on aika antaa sen romahtaa, poistua elämästä. 66 Anuirmeli Sallamo-Lavin mukaan jokainen on oman unimaailmansa paras tulkki. Tuntuu ihan helpottavalta saada asia päätökseen myös unessa
Vaikka itse toimin myös selvänäkijänä, en voi tulkita toisen ihmisen unia paremmin kuin hän itse. Unien symboliikka avautuu jokaiselle eri tavalla ja jokainen on itse paras omien uniensa tulkki. – Jos unessa vintillä vetää tai putket vuotavat, voi olla viisasta kiinnittää huomio kehon hyvinvointiin – tämä symboliikka on aika suoraviivaista, Sallamo-Lavi toteaa.. – Unet ovat viestejä meiltä itseltämme meille itsellemme. Tiedetään esimerkiksi, että talo unessa edustaa yleensä unennäkijää itseään – sen huoneet ovat mielen sopukoita ja talon kunto voi kieliä terveydentilasta. Muuten unien selittäminen ei ole hedelmällistä. Luontoaiheisia unia näkevät kaikki ihmiset ympäri maailman, mutta unien merkitys voi vaihdella paitsi kulttuurisesti, myös henkilötasolla. Yleismaailmalliset uniteemat yhdistävät On olemassa muutamia tunnettuja uniaiheita, joiden tulkinnat ovat lähes yleismaailmallisia. tulkitessa tulee aina tuntea unta nähneen henkilön historia ja hänen toiveensa ja pelkonsa. Unien symboliikka on sekä yleistä että yksilöllistä. 67 . Myös epämiellyttävillä unilla, painajaisilla voi olla tärkeää asiaa
Enneunissa viestejä ja varoituksia Sallamo-Lavi itsekin näkee arkkityyppisiä unia tämän tästä. – Parhaimmillaan uni voi toimia eräänlaisena varaventtiilinä, jonka avulla kurjiakin asioita voi ymmärtää ja päästää niistä irti.. Aamulla mietin unen merkitystä ja päätin varata hammaslääkäriajan, vaikken ollutkaan kipeä. – Näin unta, jossa etuhampaani putosivat ja pian niin äitini kuin isänikin kuolivat. Sallamo-Lavin mukaan enneunen erottaa tavallisesta unesta tunnelman perusteella. Hän on kertonut kuolemantapauksista, jotka ovat toteutuneet kahden viikon kuluessa unien näkemisestä. Toiselle samankaltainen uni voi vaikka varoittaa liiasta avoimuudesta ja toista rohkaista avaamaan suunsa. Unella voi olla kerrottavanaan jotain tärkeää. Tunnelma on väkevä. Älä koskaan mieti tai sano, että ”se oli vain unta”. Joskus unissa voi myös tulla vastaan ennakkovaroituksia; mahdollisuuksia vaikuttaa tuleviin tapahtumiin. – Sitä on hankala kuvailla. Hän on nähnyt myös enneunia ja kohdannut unissaan symboleja, jotka usein tulkitaan enteellisiksi. – Näille unille on olemassa yleispäteviä selityksiä, mutta unen merkitystä on silti aina hyvä miettiä yksilöllisesti. Talounien lisäksi yleisiä uniteemoja ovat muun muassa alastomuus, aseet, eksyminen, häät, ihmiset, hiukset ja kädet, koneen rikkoutuminen, lentäminen, uiminen, tanssiminen, pettäminen, putoaminen, raha, ruoka, seksi, sää, vauva, vesi ja vuori. SallamoLavi listaa kirjassaan muitakin unityyppejä. Kulmahampaasta löytyi mätäpesäke ja juurihoidot aloitettiin, SallamoLavi muistelee. Tulee vahva sisäinen tuntu, että tämä toteutuu. Myös miesvainajani on tuonut minulle henkimaailmasta viestejä unissa. 68 Unen tunnelma vaikuttaa sen tulkintaan. – Kerran näin unta, jossa poskeni oli turvoksissa
Ne ovat elämässä käänteentekeviä ja saattavat antaa kaikelle uuden suunnan. Kun uniaan alkaa muistaa, seuraavaksi niitä voi opetella ymmärtämään. Esimerkiksi raskaat ja stressaavat elämäntilanteet voivat pitää unet etäisinä. Sallamo-Lavi uskoo, että kaikki näkevät unia, vaikkeivät muistaisikaan niitä. Unista keskusteleminen lisää monipuolisesti ymmärrystä unisymboliikasta. Ajatuksella on valtava voima ja tietoinen tajunta osaa antaa alitajunnalle viestejä. Jos lähipiiristä löytyy muita unien tulkinnasta kiinnostuneita, kannattaa Sallamo-Lavin mukaan harkita uniryhmän perustamista. Mutta nukumme silti ja mieli työstää elämämme tapahtumia jatkuvasti – parhaimmillaan uni voi toimia eräänlaisena varaventtiilinä, jonka avulla kurjiakin asioita voi ymmärtää ja päästää niistä irti. Lopuksi unennäkijä kertoo itse oman tulkintansa unestaan. Sallamo-Lavi kehottaa myös huolehtimaan hyvästä unihygienista. Jos haluaa vain tankata lepoa, unet eivät jää mieleen. Unia ei välttämättä muista heti pyyntöä seuraavana aamuna, mutta parin viikon päästä voi jo alkaa tapahtua. 69 . Oleellista ei ole vain se, minne tie vie vaan myös se, miltä kulkeminen tuntuu. Suurten salaisuuksien unet kuohauttavat Enteiden lisäksi unet voivat kantaa mukanaan muitakin sanomia. Sallamo-Lavi kertoo, että jokainen ihminen näkee elämässään muutaman unen, joita Jung nimitti suur-uniksi. Niiden tunnelma on niin erityinen ja voimakas, että suuren salaisuuden unen kyllä tunnistaa, kun sellaisen näkee. Jokainen voi kuitenkin opetella muistamaan uniaan: – Unien muistaminen vaatii kiinnostusta asiaan. – Illalla voi sanoa itselleen, että haluan muistaa uneni. Se tarkoittaa, että makuuhuoneen tulee olla riittävän viileä, sängyn hyvä, yöasun mukava, nukkumisaikojen ja ruokailurytmin kutakuinkin säännölliset. Sallamo-Lavi kutsuu niitä suurten salaisuuksien uniksi. Teksti ja kuvat: Kaisa-Liisa Ikonen –Toiselle samankaltainen uni voi varoittaa liiasta avoimuudesta ja toista rohkaista avaamaan suunsa.. Unipäiväkirjasta ja uniryhmästä apua Unensa voi oppia Sallamo-Lavin mukaan muistamaan niin yksinkertaisesti, että vain kehottaa itsensä painamaan unet mieleen. – Ryhmässä jokainen kertoo vuorollaan unensa, jonka jokainen läsnäolija tulkitsee. Tietyt lääkkeet, alkoholi, rankka liikunta tai runsas ruokailu ennen nukkumista voivat vaikuttaa unen laatuun ja vääristää unien sanomaa. Unia kannattaa tarkastella kokonaisvaltaisesti. – Ne ovat viestejä korkeammista sfääreistä. Tähän apuna voi käyttää unipäiväkirjaa tai muita muistiinpanovälineitä: sängyn viereen voi vaikkapa varata ison paperin, johon on helppo kirjata unikuviaan, jos yöllä havahtuu hereille
Tiesin onneksi jo, että jo pelkkä matkalle lähteminen on siunaus. Vapaa rakkauden ilmapiiri ja yhteys toisiin hoitavat. Äh, se jännitys tulee sitten kuitenkin jopa minulle, rohkealle rokansyöjälle ja vauriottomalle vatsalle. ”Ja kyllä se hiukkasen raivostuttaa, kun autonkuljettajien näkemistä estämästä on niitetty kaikki niittyjen kukat ja perhosten paratiisit. Koetan tarkentaa ja varoa, etten huuda – sitä ei huulilta lukemiseen tarvita! Pian saamme jo laskeutua hiljaisuuteen, jota olen odottanut ja kaivannut. Oli onni lähteä metsään, niitylle, pysähtyä ja valita juuri se, mitä tahtoo tarkastella, minkä ääreen kumartua riippuen siitä, miten pienestä sitten erottaakin silmillään jotain ihmeellistä. Upeita metsiä ja järviä Pikkuiseen rinkkaani olen sentään ehtinyt ahtaa lenkkarit, jotka nyt vedän jalkaani. Sukulaissieluntarina Linssithän meille on annettu omasta takaakin. Sinapinsiemenen ja suomalaisen hiljaisuuden retriittiliikkeen äidin Anna-Maija Raittilan heinäkuisissa syntymäpäiväjuhlissa on ilo ollut ylimmillään!. 70 Mielen voima Sanaa, kuvia, musiikkia, piirtelyä, rukousta, yhteyttä ja rauhan hetkiä Hiljaisuuden retriitistä hengähdystauko Pysähtyminen hetkeksi sopiviin puitteisiin hiljaisuuteen auttaa tarkkailemaan omaa elämää siihen asti, sillä hetkellä ja ehkä antaa tulevaisuuteenkin eväitä. Voi valikoida katsottavaansa Nyt jo eläkkeelle päässyt Kyllikki kertoo saaneensa työkseen ottaa ja katsella paljon kuvia, käyttää sanoja, valita niitä ja näkökulmia, tiivistää ja luoda. On niin paljon, olen muka niin paljon: tarvitsen luopumista, tilaa hengittää ja katsoa, onko minussa enää yhtään mitään. Kun Matti kertoo, ettei enää aivan kuule. Tai matkallahan olen koko ajan. Pantu lakoon samalla kertaa vesakon kanssa.” Kyllikki vie sanat suustani. Auringossa, mudassa, rännässä ja pimeässä. Nimittäin matka ”lomittui” mukavasti kiireiseen työviikkoon ja -matkaan: ”Tärkeimmät mukaan otettavat ovat rukous ja rentous! Retriittiin emme lähde jännittämään”, sanottiin ohjelmakirjeessä. Nuorten naisten sanojen pikatie ja kiihdytyssuora kun ovat hänen moottorinsa tehojen ulottumattomissa. Niille, joille näkökyky on suotu ja joilla sen on suotu pysyä kunnossa. Miten puhumme. Aivan kuin kameran takana: zoomata ja valita lähelle sen, mikä on tärkeää. Ajan varaaminen hiljaisuudelle ja siitä syntyvälle, omalaatuiselle yhteydelle. Kyllikki sanoi juuri sen, mitä vain minun vuorollani pikkuisen on tarpeellista tarkentaa toisten kuuloaistein havaittavaksi ja vielä aivoihin rekisteröitäväksi, kun haluan saada yhteyden toisiin retriittivieraisiin. Tiellä, tien vieressä, taakse katsomassa, eteenpäin tähyämässä tai ojaan pudonneena. Silloin hän huomasi omassa elämässään sen, että halusi jo jättää jotain pois. Kangasala Tampereen kupeessa on täynnä harjuja, järviä ja suoranaista kansallismaisemaa. Kun Sukellus sanaan, kuvaan ja musiikkiin – erilainen hiljaisuuden retriitti, tutustumiskierrosta käytiin läpi, hämmästyin, kuinka sukulaissielu oli viereeni lähetetty minua ennen omastaan jakamaan. Koska maisema ja olosuhteet eivät koskaan ole pysyviä, tahdon aina tarkentaa suuntaa. Kamera matkaan ja retriitin vierasemäntä Leenan neuvoilla tällä kertaa toisenlaiseen metsäja järvimaisemaan kuin edellisessä luovassa retriitissä puolitoista vuotta sitten keväällä. Ihana syksyinen, aurinkoinen aamupäivä odottaa löytäjiään. Vaikka matkassa piti olla myös johtoja, latureita, kameraa ja sen sellaista. Enää illalla kotona ei halunnut katsella kuvavirtaa ja toisten valintoja. Onko suunta sotkeentunut hälyn seassa. Jos tahdon saada tärkeän esille, juuri siihen minun on tarkennettava linssiä. Teksti ja kuvat: Mira Piispa E hkäpä tämän verran ehdin valmistautua matkalle hiljaisuuden retriittiin
Metsässä kameran kanssa todella saa tilaa ja happea hengittää. Aivan kiireettä. Painaa syvälle sisimpäänsä tämä kokemus retriitin hyvästä huolenpidosta: Erzsébet Túrmezein sanoin: Kun en tee yhtään mitään. Voi jatkaa vaikka aamurukouksen lauluun syventymistä. Sammalten vihreyden ja pehmeyden päälle tahdon aina makaamaan. Virkistäviä tuntemuksia Vasta, kun katsomme viimeisenä retriittipäivänä yhdessä ottamiamme valokuvia, paljastuu, miltä otoksemme näyttävät tai mitä niissä v o i nähdä: Ensimmäiseksi olen näköjään ottamassani varjo-selfiessä kuin Suomi-neito kartalla. Omakuva kuin Suomen kartta: ”Osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan.” (Pyhän Birgitan rukous).. On virkistävää tuntea lämmin teekuppi käsiensä ympärillä, tuntea teen ihana tuoksu etenkin silmät kiinni, kuunnella vokaalimusiikkia. Kun retriitin puheosuudessa itselle tärkeitä aisteja mietitään, olen niistä omalla kohdallani jo iän myötä aivan selvillä. 71 . Kameraa pitelevä käteni on riistänyt aarteen: Petsamon. Annan vain Jumalan rakastaa. Kun syödään yhdessä, hiljaa. Eloonjäämisen kannalta tärkeimmät ovat minunkin tärkeimmät aistini: tunto ja ja haju. Tulee mieleeni Uuno Kailaan kuvaus: Niin mä kerran tieni aloin, niin mä kuljen: paljain jaloin. Hiljaisuuden retriitistä hengähdystauko Nousen retriittitalo Ukinrannan lammen rannalta harjulle, jonka kätköistä näitä aarteita löytyy
Matleena on juuri saanut olla paljon hiljaa Taizén, retriitin järjestävän Sinapinsiemen ry:n taustayhteisön veljien ja sisarten luona, joten hän on tyytyväinen vaihteeksi saadessaan käydä kaupassa, loihtia aterioita ja kilistellä astioita. Retriitin henkilökuntaan kuulunut Jarmo savusti itse kalaa sunnuntain lounaalle ja nosti maan satoa osallistujien kiitoksella nautittavaksi. Jokainen saa olla retriitin vapaassa ilmapiirissä mukana tahtomisensa ja oman äänensä mukaan – mukaan kelpuutetaan hennot pikkulinnut, raakkuvat varikset, kuten mitkä tahansa luonnon linnut.. Ukinranta on Kangasalalla aivan Ukkijärven rannassa, josta paju yläkerran parvekkeen alla ammentaa voimaansa. Elämän pyykkipäivään mahtuu värejä, valoja ja valosaastetta. Autuaita puhdassydämiset / he saavat nähdä Jumalan. Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano / heidät ravitaan. Autuaita rauhantekijät / he saavat nähdä Jumalan. Laulaminen kuin hengitystä ”Autuaita hengessään köyhät / heidän on taivasten valtakunta. 72 Tarvitsen luopumista, tilaa hengittää ja katsoa, onko minussa enää yhtään mitään. Onko suunta sotkeentunut hälyn seassa. Autuaita murheelliset / he saavat lohdutuksen. Autuaita ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan / heidän on taivasten valtakunta.” Kun sävelkorkeus nousee säkeen laulamisen alussa vain hiukan laskeutuakseen taas lopussa, laulamiseen tulee kuin levollinen hengityksen rytmi. Luovan hiljaisuuden retriitin puhuvissa hetkissä mietittiin sitäkin, että välillä valo paljastaa, kätkee, kynttilät sammuvat, mutta voimme paljon valikoida sitä, mitä katsomme: hyvää ja kaunista vai jotain muuta. Tällä kertaa juuri Taizé-laulujen ja virsien laulamiseen osallistuminen, äänteiden tuntuminen koko kehossa ja soiminen ilmoille varisten ja satakielten osallistuessa lauluun on minulle puhuttelevaa. Toiset palvelutehtävissä Meitä on retriitissä pieni joukko, joista osa palvelee meitä ruokaa laittamalla ja kaikesta käytännöllisestä huolehtimalla – osallistuvat ohjelmaan sen, minkä ehtivät
Silloin, kun syömme, taustalla soi hiljainen instrumentaalimusiikki, joka on Taizé-lauluja ilman laulua tai sitten harmonista, klassista musiikkia. Olisi ihmisten vuoro olla mykkiä. Joskus näen kiiltävää, joskus en tahdo nähdä mitään. Kannustamme kilvan toinen toistamme kirjoittamaan ja kuvaamaan enemmän, jakamaan joskus hiljaisuuden ja rukouksen hengessä syntyneitä, toisinaan valmiimpia, toisinaan hiomista tarvitsevia juttuja. Herää, kuka jaksaa ja menee hiljaa rukoushetkeen. Kaikkien wunderbaumien tuoksu ei viettele, eikä edes miellytä. Myös, kun kokeilemme musiikin tahdissa piirtää, Leena soittaa viulua. Hiljaisuus on sellainen polttoaine, josta säteilee lämpöä aina uudelleen. Vain akuutissa kriisissä ei sopiva Hiljaisuutta kohtaan voi olla pelkoja, joita kannattaa kuunnella. Anna-Maija perintö näkyy Ukinrannassa konkreettisin muistoin esineissä ja kirjoissa. Elävää ja hiljaista musiikkia Aamuisin meidät herättää Leenan upea viulunsoitto. Se on parhaimmillaan kuin varaava tulisija, jonka hehkussa kohmettunut voi lämmitellä jäseniään. Sekä suomalaista että irlantilaista kansanmusiikkia. Minulta syntyy helpoimmin haiku 5-7-5 säkeen ja 17 tavun yhdistelmänä, ja toisten mielestä sanomaltaan osuvin Maria ja Jeesus-lapsi ikonin äärellä.. Mutta eteen voi silti tulla jyrkkä kaarre tai vaikka metsän eläin. Niistä syntyy aina jokin oivallus. Hiljaisuuden ajat osittain puhuvassa retriitissä osuvat ruokailuihin sekä iltaan ja aamuun. Hiljaisuus ei vienyt häntä elämälle vieraaseen tyhjiöön tai saanut aikaan pahaa lähimmäisille. Tulisijan hehku ei kuitenkaan kestä ikuisuutta, vaan on lisättävä polttoainetta. www.sinapinsiemen.fi Vanhaa vai uutta vihreää. Kirkossa ihminen on passiivinen, minkä seurauksena hän muuttuu vastaanottavaiseksi jollekin ulkopuoliselle.” Tilaa ja kunnon kosketus Ainakin sen hiljaisuus tekee, että se antaa tilaa. – Hiljaisuus voi olla hyvin vapauttavaa sellaiselle puheliaalle ihmiselle, joka on saanut hauskuuttajan ja ilopillerin roolin, kokenut ohjaaja jatkaa. Jokainen saa rauhassa tarkastella lepoja syömiskokemustaan tai vain nauttia elämän hyvistä perusasioista. Retriitissä on aina mahdollisuus keskustella ohjaajan kanssa, mikäli hiljaisuus nostaa pintaan jonkin arjen hälyssä käsittelemättömän asian, josta tahtoo puhua. Nylén kertoo myös kirkossa ja sen messussa käymisestä: ”Jos olen levoton ja avuton ajatusteni kanssa, tuntuu hyvältä mennä kuuntelemaan Raamatun lukemista, liturgiaa ja papin sekavaa saarnaa. Miten lähimmäiseni sen on kokenut. 73 Hiljaisuus on melun keskellä elinehto ”Jos olisin eläin, opettelisin ihmisten kielen ja kysyisin: miksi te teitte sen, miksi olitte meitä kohtaan kusipäitä. On mielenkiintoista myöhemmin omia ”teoksiamme” tulkitessamme kysyä, mitä hän oli soittanut. Hiljaisuuden retriittejä tarjoavat erilaiset yhteisöt, mutta itse pidän Sinapinsiemenestä myös siksi, että sen taustalla on paljon hyviä asioita tehnyt ja kirjoittanut runoilija AnnaMaija Raittila, jonka toiminnasta on syntynyt paljon hyvää Suomessa, Euroopassa ja koko maailmassa. Hiljaisuudessa on hyvä tutkiskella itseään: mitä olen ajatellut, mitä olen tehnyt ja mitä olen jättänyt tekemättä. On turvallista hiihtää aurattua latua – ainakin mäet voi lasketella suhteellisen lujaa. Hienoja runoja kahvileiviksi Kun kokeilemme ohjeiden mukaan kirjoittaa lyhyitä haikutai tankarunoja, taustalla ei soi mitään musiikkia. Hiljaisuus olisi ihmiskunnan tuomio.” 41-vuotiaan kirjailija ja suomentaja Antti Nylénin vastauksissa sanomalehden rajaaviin kysymyksiin on jokin ajatus siitä, mitä hiljaisuus voi etsijälleen antaa. Aikaa kirjoittamiseen ei ole kovin paljoa, mutta kun meillä päivähiljaisuuden jälkeen on ”puhuvat kahvit”, on upeaa kuulla kahvileiviksi toinen toistaan hienompia, tiivistettyjä ajatelmia. On erilaista seistä auringonpaisteessa vieläpä katu-uskottavat aurinkolasit silmillään kuin vetää liian ohutta pipoa syvemmälle korville syysmyrskyssä. Tulisija ja tsekkauspiste Hiljaisuus avaa oven sellaiseen kotiin, jossa nuotion voi sytyttää vähistäkin aineksista. Sytytä minuun voikukan jano tai lakastun. – Akuutissa surussa tai kriisissä retriitiin ei kannata lähteä, yli sata hiljaisuuden retriittiä ohjannut neuvoo, mutta toteaa, että vain yhdessä tapauksessa joku on lähtenyt pois, vaikka tilaisuus siihen on ollut. Entä voinko niin hyvin kuin Luoja antamillaan lahjoilla on tarkoittanut. Jos on koko ajan melua, hälyä, tekemistä ja ajattelemista, ei välttämättä voi kunnolla koskea mihinkään
Ihmisen henkinen olemuspuoli Ikuinen Itse on ihmisen henkinen olemuspuoli kuten Korkeampi Minä, Sielu, Yksilöllisyys, Ajattelija tai Jumalkipinä, joita kaikkia nimityksiä käytetään, kun puhutaan ihmisen perimmäisestä, kuolemattomasta osasta. Ajatusjoogaa kevyesti pieninä annoksina: osa 15 Kun ajatusja tunneolemus ovat riittävästi jalostuneet ja positivisoituneet, tulee ajatusjoogan harjoittamisessa ajankohtaiseksi jumaluuden yksilöittäminen eli Ikuisen Itsen voimistaminen. 4. Tämän palstan asioita löytyy Uuden Safiirin 2/2012 (ss. Sinä olet ja pystyt aina ja joka tilanteessa olemaan hyvin rauhallinen, tasapainoinen ja onnellinen. Minun, sinun Ikuisen Itsesi, rauhan, tasapainon ja autuuden aurani on täyttänyt sinut kokonaan ja ympäröi sinua pysyvästi hyvin tiiviinä ja voimakkaana. Kotisivulla http://ajatusjoogakoulu.via.fi luettavissa aiemmat ajatusjoogapalstat. Nämä kaksi auraa – sisäinen ja ulkoinen – antavat yhdessä vahvan suojan epäharmonioita vastaan. Se tarkoittaa jumalallisten voimien, so. 2. Löydät sieltä mm. Ajankohtaiset tapahtumat www.facebook.com/via. 3. Minä, sinun Ikuinen Itsesi, hallitsen Itsessäni olevien jumalallisten kykyjen avulla täydellisesti sinun alemman minäsi. Minä, sinun Ikuinen Itsesi, hallitsen täydellisesti sekä pidän rauhallisena Itsessäni olevien jumalallisten kykyjen avulla sinun tunneelämäsi. Laajemmin sanoen Ikuinen Itse tarkoittaa jumalallisuuden/ positiivisuuden/henkisyyden sulautumista ihmisen olemukseen ja positiivisten voimien lisääntymistä ihmisen olemuksessa. ajatusten toisteluohjeet. 74 Ikuisen Itsen voimistaminen alkaa A iemmin olemme puhuneet ajatusten ja tunteiden valinnasta sekä ajatusja tunneolemusten puhdistamisesta, positivisoimisesta tai jalostamisesta. Ikuisen Itsen sulattaminen itseen alkaa harjoituksella: 1. akatemia Ajatusjoogaan liittyvät kysymykset sähköpostiin: ajatusjoogakoulu@via.fi. Kun ajatusja tunneolemus ovat riittävästi jalostuneet ja positivisoituneet, tulee ajatusjoogan harjoittamisessa ajankohtaiseksi jumaluuden yksilöittäminen eli Ikuisen Itsen voimistaminen. Ikuisen Itsen hallinta ihmisessä mahdollistaa korkean intuitiivisen tiedon vastaanottamisen “jumalallisista lähteistä”, korkeilta luonnontasoilta, kun ihmisen henkiset ominaisuudet ymmärrys, intuitio, järki ja korkeampi äly ovat riittävästi kehittyneet. Ikuisen Itsen voimistamiseen ei pidä ryhtyä, mikäli tunneja ajatusolemuksen positivisoiminen on kesken, koska korkeampien olemuspuolten voimistaminen voimistaa myös olemuksessa jäljellä olevaa negatiivisuutta. Ikuisen Itsen voimistaminen kehittää sisäisen, yksilöllisen auran, joka suojelee epäharmonioilta, joita aika ajoin nousee omasta mielestä tai tulee ympäröivästä maailmasta. Kaikki nämä sanat kuvaavat puhdistautumisprosessia, joka jatkuu läpi elämän, mikäli ihminen jatkaa henkisiä harjoituksiaan ja pysyy henkisen kehityksen tiellä. Monet asian oivaltaneet viipyvät Ikuista Itseä voimistavissa harjoituksissa useamman vuoden. Terttu Seppänen). 38-62) artikkelista Johdanto Kirjeopisto Vian rajajoogan toiseen ja kolmanteen opetuskirjeeseen (toim. positiivisten voimien sulattamista itseen. Voimakkaaseen positiiviseen auraan tultuaan epäharmoniat neutraloituvat. Minä, sinun Ikuinen Itsesi, sulaudun Itsessäni olevien jumalallisten kykyjen avulla sinuun täydellisesti. Siksi Ikuisen Itsen voimistamiseen kiinnitetään hyvin paljon huomiota ajatusjoogaharjoituksissa, ja näitä harjoituksia tulee tehdä riittävän pitkän ajan. Minä, sinun Ikuinen Itsesi, muodostan Itsessäni olevien jumalallisten kykyjen avulla sinun ympärillesi pysyvän rauhan, tasapainon ja autuuden auran. Kun voimistunut Ikuinen Itse hallitsee ihmistä, on helpompi pysyä henkisesti tasapainoisena, vaikka ympärillä myrskyää. Yksilöllinen aura suojelee epäharmonioilta Ikuinen Itse on ihmisessä korkein, henkisin ja jumalallisin olemuspuoli. 5. Ajatusjoogan harjoittamisen alkuvaiheessa kehitettiin ulompi aura, joka on Valkean veljeskunnan, Kristuksen ja Buddhan jne aura
09 413 97 390 eija.kiukkonen@karprint.. Psykologian lisäksi hän on perehtynyt ihmisen henkiseen kasvuun sekä itäisten että läntisten viisaustraditioiden ja nykyhenkisyyden pohjalta. Aineistopäivä on 16.11.2015.. Kirjeopisto Via ALOITA AJATUSJOOGA! Ajattelun avulla sisäiseen eheyteen. Sielunpeilin kevätkauden kurssija tapahtumakalenteri julkaistaan numerossa 8/2015 Tämä lukijoiden odottama kalenteri ilmestyy seuraavassa Sielunpeili numerossa. Olethan mukana kertomassa lukijoillemme kursseista ja tapahtumista! Soita Eija Kiukkonen Puh. , www.facebook.com/via.akatemia Johdanto ajatusjoogaan, Jouko Palonen su 15.11.2015 klo 15, Naturelli, Syväraumankatu 14, Rauma Jouko Palonen, 050 390 6517, joukopalonen@gmail.com Johdanto ajatusjoogaan, Terttu Seppänen su 15.11.2015 klo 18, Kaukalinna, Viitamäentie 189, Kerimäki Terttu Seppänen, 050 567 9630, terttu.seppanen@via. 75 Ikuisen Itsen voimistaminen alkaa Olavinkatu 34 B 22, 57130 Savonlinna (015) 273 558, 050 567 9630 terttu.seppanen@via. Varaa paikkasi kalenterissa! Muistathan että ilmoittajana, tämä kalenteri on sinulle maksuton. www.via. Ajatusjooga-palstaa toimittaa ajatusjoogan opettaja ja psykologi TERTTU SEPPÄNEN
Mutta aina ei ole niin, valitettavasti. Itselläni on aina ollut vahva usko/tieto siitä, että meillä on tietty päivämäärä, jolloin tänne synnymme ja tietty päivämäärä, milloin täältä lähdemme pois. Vaikka hänellä oli oma perhe ja pienet lapset. Kaikelta ei voida meitä kaikkia suojata ja suojella. Ja ilman tyttäreni kuolemaa en ehkä olisi nyt tässä tilanteessa elämässäni, että saan tehdä ihania hoitoja asiakkailleni sekä selvänäkötulkintoja ihmisille. Olen hänelle syvästi kiitollinen siitä ajasta, jonka hän oli kanssani tukiessa minua siinä hetkessä. Elämä jatkuu, vaikka siirrymme tästä fyysisestä maailmasta toisaalle. J oudumme myös kokemaan jotakin ikävää sekä hyvinkin raskaita asioita täällä maanpäällisessä elämässämme. Siihen on varmasti hyvin monta eri näkökulmaa ja kantaa. Aina kun kuolema kohtaa pienen lapsen tai nuoren, niin se tuntuu väärältä valinnalta. Itseäni kosketti syvästi nämä lasten suojatiellä tapahtuneet kuolemat. Suruun kuuluu myös viha. Vaikka paljon pahaa tapahtuukin päivittäin ympärillämme ja olemme ehkä jo tulleet osaltaan immuuniksi joillekin asioille. Joku voi turruttaa itsensä lääkkeillä kohtaamatta surua, joku alkoholilla ja joku kohtaa surun selvinpäin. Ja kun kyse on suojatiestä, jonka pitäisi suojata siinä liikkuvaa. Uskon että kaikki, jotka ovat kokeLEENA PULKKINEN aloitti Sielunpeilissä 5-2015 Enkeli Ikkuna -palstan. Suru on kuin meri, jossa aallot ovat joskus hyvinkin suuria, ja välillä on täysin tyyntä. Kiitos rakas sisareni! A ika parantaa haavat, se on kyllä totta. E lämän on jatkuttava meillä kaikilla, ja toivottavasti kaikilla on tukea siinä hetkessä surun keskellä. Surusta iloon neet läheisen, rakkaan ihmisen poismenon, ovat kanssani samaa mieltä. Hän soitti ja kysyi, saako tulla. Käy läpi kaikki tunnetilat, mitä suru sisältää. Kun ihminen kohtaa kuoleman, niin se pysäyttää. Voit olla vihainen pois lähteneelle, tai jollekin joka kuoleman aiheutti, kuten näissä suojatiellä tapahtuneissa lasten kuolemissa henkilöille auton ratin takana. Uskon, että heilläkään ei ole helppoa. Ja kiitollisuus siitä, että erilainen ihana maailma avautui minulle tämän kaiken myötä. Ja se on hyvin lohduttava tieto.. Hyvin koskettavia olivat nämä pienten lasten kuolemat suojatiellä. Sielumme elää ikuisesti. Eläydyin hyvin voimakkaasti siihen suruun ja tuskaan, mitä heidän vanhemmat ja läheiset joutuvat kokemaan sen jälkeen. Suru on ikään kuin aaltoliike. Itselläni surun hetkellä oli vahva tuki sisarestani, joka jaksoi lähes päivittäin tulla luokseni työpäivän jälkeen. Varmasti syvä syyllisyys on osaltaan iso taakka kantaa, ja myös he voivat kokea surua siitä, mitä ovat tehneet. Mitä suru voi olla ja mitä se tuo tullessaan, miten siitä selviää vai selviääkö ollenkaan. Leena Pulkkinen asuu Joensuussa, www.kultasiivet.fi. Palstallaan hän jakaa erilaisia kokemuksia Enkeleistä ja kaikkea muuta mielenkiintoista taivaan ja maan välillä. Vaikka voi kuulostaa aika kauhealtakin jonkun mielestä, että näin sanon. 76 Enkeli Ikkuna A ihetta miettiessäni tuli mieleeni, että kirjoitan surusta, mutta myös ilosta eli surusta iloon! Ehkä ajatukseni johtuu siitä, että ikäviä asioita on tapahtunut paljon niin meillä täällä Suomessa kuin myös muualla maailmassa. Kuka mitenkin ajattelee ja kokee oman uskonnon tai elämänkatsomuksen kautta asioita. Hän jaksoi kuunnella päivittäin ne samat asiat ja pohtimiset. Tuntuu, että muu ulkopuolinen maailma jää syrjään ja elää siinä hetkessä surun kanssa. Se on auttanut itseäni hyväksymään tyttäreni kuoleman, vaikka eihän se helppoa kuitenkaan ole ollut. M ikä määrittää sen, minkä ikäisenä siirrymme rajan tuolle puolen. Apuvoimina toimivat Enkelit, mutta myös muita Valoauttajia on ympärillä
Pienin askelin kanssasi tuuleen etenen. Huudan nimesi tähtiin. Huudan nimesi tuuleen, tuuli vastauksen tuo. Hoidon päättyessä kun asioista puhumme, niin on monia helpottuneita, kun voivat avoimesti kertoa omista kokemuksistaan. M yös Enkelit ovat hyvin vahvasti läsnä jokaisella hoidettavalla, kuin myös tulkinnan saajilla. Jos saamme sillä aikaan paremman maailman, kun saamme korkeinta puhtainta valoa ja rakkautta ympärillemme. Rakkaalle tyttärelleni! Tähtiin huudan nimesi, vastausta saa en. Hetki hetkeltä se saavuttaa enemmän ja enemmän. Miten erilainen maailma olisikaan, kun jokainen tiedostaisi oman henkisyyden itsessään. Asioista uskallettaisi puhua avoimesti pelkäämättä, että sinut tuomitaan tai leimataan hulluksi. Nöyrryn, sisimmässäni tiedän vastauksen. Minua selkeästi johdatettiin erilaisiin tapahtumiin ja erilaisten ihmisten pariin. Yhdessä teemme hoitoja ja tulkintoja, mutta myös ihan arkisissa asioissa he ovat läsnä auttamassa. Tiedän, miksi, tiedän, että et vastaa. Missä olet, sitäkään tiedä en. Avauduin täysin tälle henkiselle maailmalle, jossa suvaitsevaisuus oli sitä, että kaikkia arvostettiin. Kun valo kasvaa ja voimistuu, niin se alkaa laajenemaan. On vain suuri hiljaisuus. Oletko siinä, oletko lähelläni, oletko vain muistona sydämessäni. Tunnen kuin aavistus kuin leuto tuuli, olet siinä, olet lähelläni, olet muistoissani. Uskoni Enkelin läsnäoloon on vahva ja luottava. Pienin askelin tietä etenen, pienin askelin kanssasi tuuleen etenen. Toivonkin, että moni muukin tutustuu omaan Enkeliin ja alkaa tehdä yhteistyötä heidän kanssaan. Tapasin paljon mielenkiintoisia ihmisiä ja monista tulikin ystäviä. Tämä erilainen henkisyyden maailma on jotakin mitä toivoisin ihmisille myös normaaliin arkeen tässä kovassa ja suorittavassa maailmassa. Kauniit muistot sydämessäni. Enkelit ovat myös minulle äärimmäisen tärkeitä ja rakkaita työkavereita. Tämä on kirjoitettu vajaa vuosi siitä, kun hän poistui luotamme. Tähti vastauksen tuo, kun aikasi täyttyy, sä luokseni saavut kotiin valon ja rakkauden.. Ilman heitä moni asia olisi toisin. Tiedän, tuska hellittää pienin ottein, ei vielä, ei kokonaan. Tää kaipaus, tuska mieltäni raastaa, huudan nimeäsi, huudan miksi.. Tarvittaessa saan aina apua, kun pyydän. Kohtaan hoitolassani lähes päivittäin tilanteita, että jokaisella on joitakin henkisiä kokemuksia, mutta niistä ei uskalleta puhua. vastausta saa en. 77 Surusta iloon Nopealla sykkeellä elämäni muuttui ja paljon ihmeellisiä asioita alkoi tapahtumaan. miksi... Toivonkin teille kaikille lukijoille mitä parhainta valoa ja rakkautta! Loppuun haluan julkistaa runon sanat, jotka sain tyttäreni poismenon jälkeen
ohjatun matkan Enkelten maailmaan, mukaan kanavoitu viesti Enkeliltä. Toiminnan päämääränä on paranormaalien ilmiöiden, näkyvän ja näkymättömän maailman välisen rajan tutkimustyö sekä henkimaailman kanssa ongelmiin joutuneiden auttaminen. Enkeli-illat Joensuun alueella tai lähi ympäristössä Ilta sis. Laajatulkinta 44€, minitulkinta 22€ ja kirjeenä lisämaksu 2€. Hengen ja Tiedon messuilla 11.10.2015 Rajatiedon Yhteistyö ry julkisti myös vuoden 2015 stipendien saajat. HOIDOT Intuitiivinen energiahoito (parantava hoito keholle ja mielelle) ALH Enkelihoito & Kristallinen Enkelihoito Impilahdenkatu 6 | JOENSUU Leena Pulkkinen | 0440 74 1100 Mika ja Markus Nikkilä, Paranormal Investigations Group ry: Mittauslaitehankintoihin ja matkakuluihin. Emme koe asioita samalla tavalla, koska olemme yksilöitä. Myönnetty stipendi: 450€ Hengen ja tiedon messuilla pohdittiin: Yliluonnollista – onko sitä. – Onko ilmiö yliluonnollinen, jos emme löydä sille mitään loogista selitystä. Näytteilleasettajat rajatiedon eri alueilta esittelevät tuotteitaan ja tarjoavat palveluitaan myös paikanpäällä. Myönnetty stipendi: 550€ Yasmine Pekonen, taiteen maisteri: Astrologisten korttien kehittämiseen ja kuvittamiseen. Päämääränä on aloittaa myös suorat live stream -lähetykset rajatiedon tapahtumista. – Parhaimmillaan voi löytää avaimia mielensä lukkoihin, havaita uskomustensa luomia esteitä ja vapauta. Messuille tulee vuosittain noin 200 näytteilleasettajaa. Korttien tarkoituksena on visualisoida mielikuvia niin kuvin kuin avainsanoin, herättää alitajunta ja piilevä intuitio sekä ohjevihkon kera uudella, hauskalla tavalla selkiyttää moniulotteisia, symbolisia käsitteitä. H engen ja tiedon messuilla oli jälleen kymmeniä ohjelmavaihtoehtoja: ilmaiset yleisöluennot ja tietoiskut sekä maksulliset miniseminaarit. Suunnitteilla on 12 viikkoinen akupupunktioon ja yrttihoitoon liittyvä tutkimustyö, joka sisältää materiaalihankinnat sekä tutkimusraportin laatimisen. Rationaalisuus on päivän sana, mutta ihmisenä oleminen on muutakin. Oman totuuteni saan onneksi kohdata ja löytää ihan itse, sanoo Säilä.. Logiikan keinot eivät kuitenkaan rajoita henkisen tutkimusmatkan tekijää. – Messuilla voi kohdata kiinnostavia ihmisiä, kuunnella esitelmiä ja tutkiskella omaa suhtautumistapaansa joskus outoihin ja kummallisiinkin asioihin, sanoo Tero Säilä, messujen järjestäjäorganisaation, Rajatiedon Yhteistyö ry:n puheenjohtaja. Yliluonnollinenkin riippuu näkökulmasta, näkijästä ja kokijasta. Messut ovat monille myös kohtaamispaikka. Sellaista maailmaa on helpohko hallita ja olo siinä on suhteellisen turvallinen. ANNA ENKELISI KOSKETTAA EVS Enkelivalo selvänäkötulkinta sähköpostiin tai kirjeenä. Myönnetty stipendi: 550€ Taina Alakulppi, akupunkturisti: Perinteisen kiinalaisen lääketieteen tutkimuksen kehittämiseen Suomessa. Myönnetty stipendi: 450€ Timo Tahvanainen Rajatieto TV Production -nettitoiminnan ja -ohjelmien kehittämiseen ja rajatiedon ilmiöiden kokijoihin keskittyvän dokumenttisarjan toteuttamiseen. Tilaa selittämättömälle Tero Säilän mukaan valmiiksi määritellyssä maailmassa jää kovin vähän tilaa selittämättömälle. – Minulle on opetettu pienestä pitäen, mikä on kaunista ja mikä rumaa, mikä on mahdollista ja mikä mahdotonta, mikä työtä ja mikä huvia. Pidän kaukosäätimen kädessä ja vaihdan kanavaa, jos ohjelma ei miellytä. Se, mitä kukin ihminen yliluonnollisella tarkoittaa, on henkilökohtaista. Ne tässä jutussa kerrottuna. Tämän vuoden teemana on Yliluonnollista – onko sitä. Teema oli pohjana messujen monipuolisille luentoja seminaariohjelmille. Asiat ovat siististi omissa lokeroissaan ja siellä ne pysyvät – jos pysyvät. 78 Hengen ja Tiedon messut järjestettiin lokakuussa 33. kerran. Voi myös kysyä: Eikö kaikki ole luonnollista – ja vaatiiko ymmärtäminen myös henkilökohtaisia kokemuksia
79 Kestotilaus laskutusjakso 12 kk 55€ Kestotilaus jatkuu automaattisesti valitun laskutusjakson mukaisesti voimassaolevaan kestotilaushintaan. kohdan mukaan (peruuttamisoikeuden puuttuminen). Tykkää meistä. Kustantajalla on kuitenkin oikeus veloittaa tilaajalta jo saadut lehdet KSL:n 6 luvun 16§:n 6. Kyselyt rekisteriselosteesta henkilörekisterilain 11§ mukaiset tarkistuspyynnöt kirjallisina ja allekirjoitettuna Karprint Oy/tilaajapalvelu, 03150 Huhmari. tilaukset@karprint.. Tilaukset, peruutukset ja osoitteenmuutokset tulevat voimaan 1-2 viikon kuluessa ilmoituksen saapumisesta. Lietelanta ja säilörehu maatilan biokaasulaitoksen polttoaineena Hamppu syrjäyttää soijan Suomessa www.ekoelo.. Tilaushinnat TILAUSKORTTI Ka rp rin t Oy Van ha Tur un tie 37 1 03 15 HU HM AR I Sielun Henkisen hyvinvoinnin erikoislehti Antaudutko kaaosmielialan valtaan. tai p. Tilaus voidaan irtisanoa koska tahansa. Määräaikaistilaus 61€ www.lehtiluukku.. Tilauksen voi irtisanoa milloin tahansa, mieluiten kuukautta ennen uuden laskutusjakson alkua. Karprint Oy:n tilaajarekstereihin tallennettuja tilaajatietoja voidaan käyttää suoramarkkinointiin. 09-2569 108 TILAA LEHTI esittelee vaihtoehtoja, miten ihminen voi tuoda jokapäiväiseen arkeensa arvovalintoja, jotka tukevat elämäntapaa. 6/2015 7,10 Virpi Jarvin selviytymistarina: – Olen vahvempi kuin koskaan SATU VÄISÄSEN huikea tie melanoomasta meditaatioon Unelmat ovat sielun visioita tulevaisuudesta Runovihko Tomi Parkkisen taskuterapeuttina PUNKKARISTA ENKELIHOITAJAKSI Oikeassa kädessä elämä, vasemmassa kuolema Säkeet solisemaan, tarinat tärisemään Kirjoitusharjoituksia syksyn iloksi peili Ilokuvauksesta jää muisto hetkestä Käytä palvelukorttia, kun Sie lun pe ili Ekoelo Ekoelo Luonnonmukaisesti Ekologisesti Puhtaasti Aidosti Kotoillen 5/2015 6,70 Diesel-polttoainetta levästä ja jätteistä Etikalla ja soodalla puhdasta jälkeä Ekopäiväkodissa opitaan tekemällä Laukaan ekokouluun ruokaa omalta kasvimaalta Syöpäriski glyfosaattirikkaruohomyrkystä
Palvelemme Sinua Energiahoito Marianne Luusuaniemi Lisätietoja 040-5303076 marianne.luusuaniemi@ luukku.com Kaukoparannusta: mm. · verenpysäytys · sairaudet · lapsettomuus · kivunhallinta · painonhallinta · masennus · burnout · hiustenlähtö · henkinen ohjaus Miina Näkijä Parantaja 040 442 8042 Selvänäkötulkinta sähköpostiin laajatulkinta 44€ ja minitulkinta 22€ Intuitiivinennäkijä Leena Pulkkinen KRISTALLIVUODEHOITO Casa de Dom Inacion crystabed Brasiliasta MEDIAALINEN KEHOHOITO p. 050-337 4983, Vantaa www.mediaalinenmeditaatio.net Varaa paikkasi palveluhakemistossa Eija Kiukkonen (09) 413 97 390 eija.kiukkonen@karprint.?
Myös parantavaa etähoitoa. 040-5414 442 ajanvaraukset ja taulutilaukset Väritaiteilija Selvänäkijä/Reikihoitaja Selvänäkijä/Ennustaja Raili 0700-701 313 2,29€/min+pvm, PL 107, 00251 Hki Kanavoin Sinulle energiaa. Lisätietoja: Rita Forsberg-Kimura 050 575 7753 email: rita.forsberg-kimura@pp.inet.. 52€): ajanvaraus etukäteen > maksu pankkiin > soitto sovittuna aikana Esim. ALICE näkijä, meedio, parantaja kyky ollut jo lapsena autan eteenpäin kaikilla elämän osa-alueilla 0700 51077 /1,98min+pvm Asemakatu 11 A JKL Käynti-soittoajanvaraus=044 3000516 tunti=50¤ 30min.=30¤/maksu tilille, soitto sopimuksen mukaan. 044-362 6112 kirsikantarot@gmail.com Selvänäkijä Stiina Sahari 0700-9-3009 2,32/min.+pvm. PL 50, HKI 25 www.tarjasahari.net TARJA SAHARI 0700-9-3008 PARANTAJASELVÄNÄKIJÄ PL 644, Tre 2,35 € + pvm Auttaja, näkijä, kaukoparantaja Sisko 0700-88970 ILOA JA VALOA ELÄMÄÄN Katson intuitiivisesti tarot-kor ien, enkeliviestien ja numerologian avulla elämääsi ja autan eteenpäin. www.reconnection-healing.. la-su Helsinki www.medi-sound.fi info@medi-sound.fi P.040 7547462. Adamus Saint Germainin DreamWalkerDeath koulu (DWD) Tobiaksen seksuaalienergioiden koulu (SES) www.crimsoncircle.com www.dreamwalker-rita.. Lisätietoa Myrskylyhdyn kotisivuilta www.myrskylyhty.com Henkinen näkijä-tukija Kaarina Kristallisilta Tulkinnat Verkkokurssit www.kristallisilta.. työ/tehtävä, henkinen kasvu, rakkaus, terveys ja omat kysymykset myös meedioinnit Medi-Sound, Suomen Akatemia SYVÄRENTOUTTAVAN METODIN KOULUTUS Kevätlukukauden kurssikalenteri on netissä! Taso I (2pv ) 30.-31.1. Helposti puhelimitse (30min. menetelmä Reikiopettaja Rita Forsberg-Kimura Enkeli kurssit www.thetahealing-rita.. Intuitiivinen näkijä SEIJA HOLM ratkaisee vaikeatkin ongelmasi jo yhdellä puhelinsoitolla. Katson sekä mennyttä että tulevaa. Erityisalana ihmissuhdekriisit, ahdistus ja masennus. kaukoparannuksen MYRSKYLYHDYN OPISTO Uusi näkökulma, uusi ihmiskäsitys INHIMILLINEN TIETOISUUS Ihmiskunnan uusi toivo. Carita Elo 0700-51-910 2,04€/min+pvm DYP-Apu, Pl 64, 00981 Hki Kanavointi Kurssit ja tapahtumat Reiki-kursseja Turussa Usiun alkuper. Intuitiivista ennustusta ja energiahoitoa Kirsikan Tarot 0700 – 94149 hinta 2,21/min + pvm Annan myös tarot-opetusta Voit varata aikoja myös puh. www.soulbodyfusion-rita.. pl50 hki 25 2,32 € min+pvm. 0700-94010 (2,21€/min) Kirsti-Maria www.nimionenne.com Näkijä Henkinen Auttaja Anu 044 331 1643 myös kaukoparannus Selvänäkijä MARI Selkeyttää elämäntilanteesi 0700-3-9-1737 PL 107, 00251 H:ki 2,29€/min+pvm Selvänäkijä/meedio Vilma 0700 96020 (2,64€/min.) Lisätiedot ja palveluajat: www.vilmaingel.fi Tarotja Enkelikorttitulkitsija ANNE NEVANTAUSTA terveysasiat, mieltä askarruttavat huolet ja pelot henkinen kasvu ja kehitys, menneet elämät ajanvaraus 045 137 9317 (saat maksutiedot) 30min/30€ tai 50min/45€ sis. www.reiki-ritaforsberg-kimura.. 0700-92838 2.31€ (min+pvm) PL 105 /10650 T:s Star.m.s. 42€ tai 45min. Palvelemme Sinua Palvelemme Sinua Ennustajat – Selvänäkijät Lohduksi, lahjaksi (Sinulle, Hänelle, Kummilapselle...) Intuitiivinen ENKELIMAALAUS + pieni RASIARUNO 38€ Naomi Mesin puh
(la-su) SPIRAALIPORTIN JOULUISESSA ENKELTEN VIIKONLOPUSSA Tule avautumaan ilolle ja valolle kanssamme! La Henkinen Leikkaus, missä taivaalliset auttajat hoitavat Sinua ja läheisiäsi Su Kristuksen syntymän ihmeet ja hänen tehtävänsä – taivaallisen rakkauden kanavointi Sunnuntai-ilta jatkuu Spiraaliportissa jouluisissa juhlatunnelmissa. Palvelemme Sinua Kurssit ja tapahtumat S P I R A A L I P O R T T I MARIA ZAVOU Enkelten Maailman Lähettiläs 21.–22.11
09 413 97 390 eija.kiukkonen@karprint.?. Palvelemme Sinua Palvelemme Sinua Sielunpeilin vuoden 2016 alkuvuoden teemat ovat 1/16 Itsetuntemus Riippuvuudet kuriin Anteeksi 2/16 Luonnonkansat Luonnonhenget Kalevalainen perintö Kiitos 3/16 Ääni ja musiikki Valo Lukunurkka Totuus 4/16 Puhdistava ravinto Luonto inspiraation lähteenä Energisoivat hoidot Syyskauden kurssija tapahtumakalenteri Kauneus Varaa paikkasi palveluhakemistosta! Soita Eija Kiukkonen Puh
BAS2 Itella Posti Oy Itella Green 1/16 Itsetuntemus Riippuvuudet kuriin Anteeksi 2/16 Luonnonkansat Luonnonhenget Kalevalainen perintö Kiitos 3/16 Ääni ja musiikki Valo Lukunurkka Totuus 4/16 Puhdistava ravinto Luonto inspiraation lähteenä Energisoivat hoidot Kauneus Syyskauden kurssija tapahtumakalenteri 5/16 Elämänhallinta Seksuaalisuus Henkinen kirjallisuus ja koulutus Rohkeus 6/16 Henkinen vuoden kierto Intuitio Kivet ja kristallit Pelko 7/16 Eheytyminen Vesi ja suola Hoitava uni ja unentulkinta Hyvyys 8/16 Henkiset terapiat Värien voima Myötätunto Kevätkauden kurssija tapahtumakalenteri Me hellimme Sinua seuraavin kiinnostavin teemoin vuonna 2016