3
maalis-08
4,90
Pussiin puhuminen ei kannata Olen aina sinun keijukaisesi Kun uskaltaa sanoa EI Hän rakastui liikaa Emman ratkaisu Kiristys Hyvästit
1
2
30. 13. Japani-buumiksikin kutsuttu intoilu on viime vuosien ajan yltynyt suoranaiseksi ilmiöksi, samalla kun maan sarjakuvat, piirretyt ja nyt jo bänditkin valtaavat alaa maailmankartalla. aikenmoisen Japani-huuman keskellä unohtuu helposti, miten valtavasti kaikkea muuta mielenkiintoista nousevan auringon maa pitää sisällään. 23. 44. 28. kalenterijuliste Gossip girl Voita Shibuya love-albumi
Mistä tiedät onko hän kiinnostunut...
uorille Japani tuo ehkä ensimmäisenä mieleen animen ja mangan. Se koostuu yli 3000 tuliperäisestä maanjäristysherkästä saaresta, joiden monipuolinen luonto, ainutlaatuiset eläimet, Fuji-tuolivuori, vaaleanpunaisina loistavat kirsikkapuut, bonsaipuut ja puutarhat tuovat mieleen japanilaisen perinteisen taiteen tyyliin maalatut taulut. Allekirjoittanut myöntää henkilökohtaisesti hurahtaneensa lisäksi erääseen tasohyppelypeleihin verrattavissa olevaan japanilaiseen televisio-ohjelmaan. 26. - hetken miettimisen jälkeen Japanihan on paljon muutakin kuin suurisilmäiset söpöliinihahmot!
N K
Manga piirustuskilpailu Mitä kasvot kertovat: Silmät Ihonhoitoa kotikonstein Juliste Antti Tuisku Gallup: Mikä on persoonallista. 46. 27. 16. 34. 40. Kun uskaltaa sanoa EI! Pusiin puhuminen ei kannata Kiristys Hyvästit Emman ratkaisu Olen aina sinun keijukaisesi Julkisuuden siunaus Tarinasta totta Hän rakastui liikaa
Palstat:
8. 59. 32. 14. 9. 20. Ehkä sushin, keramiikan, historiantunnilta tutut Hiroshimaan ja Nagasagiin pudotetut ydinpommit, keisarin, tieteen, arkkitehtuurin, japanilainen perinteisen musiikin, saken, sumopainin, judon, karaten... 4. 18. 64. 19. 25. 24. Miltä itse maa näyttää. Tässä lehdessä:
2. 43. Mieleenpainuvaa Japanissa on myös kanji-merkistö, eli japanilaiset kirjoitusmerkit, sekä tietysti maan lipun punainen aurinko. Japanin kulttuuria miettiessään mieleen tulee geishat, samurait ja teeseremoniat. 6. 31. Horoskooppi Kirjekamu Omat runot Kundi vastaa Vaastaanotolla Isosisko Kauneussalonki Nettikamu Kirppis ja Tekstarikamu Sinä+Minä=Me
Julisteessa: Antti Tuisku, Kuva: Sony BMG Finland
3. Mitä kaikkea muuta Japani tuo mieleesi. 37. Pakkaspäivän piristysherkkuja Etsi Enkeli Voita My Morgan-tuoksu
Stoorit:
10
Lähetä sen jälkeen viestisi numeroon 16303. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran, TeleFinlandin ja Zerofortyn liittymissä
4. DJ U*Hey, Ichidai, Nick Skitz, Aya, DJ Minagawa, Lazard, Looney Tunez vs. Lisäksi kokoelmalta löytyy saman genren hittejä mm. www.shibuyalove.com / www.myspace.com/ shibuyalovevol1 / www.uhotrax.com
K
Kirjoita viestin alkuun 4E SM 2 ja yhteystietosi. Australiasta, Saksasta ja Hollannista. Näiden lisäksi ruoka, musiikki- ja muotigenret ovat alkaneet näkyä yhä voimakkaammin lännessä ja myös Suomessa.
T
ietyt J-rock ja popbändit ovat Pohjoismaissa jo lähes hysteerisen suosittuja, Japanin kulttuuria ja kieltä opiskellaan euroopassa jo laajasti. Mukana mm. "SHIBUYA LOVE" kokoelma julkaistaan alkuvuodesta myös muissa Pohjoismaissa. Doop, Warp Brothers, Pitchers, Groove Coverage, Disco Nexxion ja Night Hunter. Joten kyse ei ole enää muutaman tuhannen Japani-fanin ohimenevästä ilmiöstä, vaan idän hyökyaallosta, joka on iskenyt voimalla länteen. "SHIBUYA LOVE" on Tokion tyyliin ("Happy Dance") miksattu 24 biisin kokoelma, joka on saanut nimensä Tokion Shibuyan kaupunginosasta, mitä pidetään yhtenä Japanin merkittävimmistä clubielämän, musiikin, muodin sekä trendien keskuksista.
okoelma on tuotettu yhteistyössä japanilaisen alan pioneerin FARM Recordsin kanssa, jolta on mukana 12 kappaletta. Esimerkkiviesti: 4E SM 2 Sanna Susi Kotatie 5 90100 Oulu Jos haluat tilata lehden 10, 11, 12 tai 1 (etkä lehteä 2), kirjoita viestin alkuun 4E SM ja haluamasi lehden numero, esim 4E SM 10 jne...
Tilauksen hinta on 4 ja se veloitetaan matkapuhelinlaskusi yhteydessä. J
apanilainen populaarikulttuuri on levinnyt monimuotoisesti Europpaan manga- ja anime kulttuurin myötä
ICHIDAI NICK SKITZ AYA GROOVE COVERAGE DJ MINAGAWA SPINDERELLA MEN´S CLUB KUROSHIO CURRENT WARP BROTHERS RED MONKEY LAZARD PITCHERS TEXAS BOYS LOONEY TUNES DOOP HI-END ATTACK NIGHT HUNTER
Kaikkien vastanneiden kesken arvomme kolme kappaletta Shibuya love levyjä!
Osallistu kilpailuun tekstiviestillä: Kirjoita viestiksi SM RI (löytämäsi avainsana) ja sen jälkeen nimesi, osoitteesi, sekä t, i tai m sen mukaan, oleetko tilaaja (t), irtonumeron ostaja (i) vai muu lukija (m). Avainsana on se luettelon sanoista jota et löydä ruudukosta.
Lähetä avainsana tekstiviestillä tai postikortilla toimitukseen.
DISCO NEXXION DJ UHEY. Kaikki kaksi-tai useampiosaiset nimet esiintyvät ruudukossa niin, että ne on kirjoitettu yhteen ja ilman väli- ja heittomerkkejä. 5. Lähetä viesti numeroon 173664 ja olet mukana kilpailussa! Esimerkkiviesti: SM RI PIMPELIPOMPELI Milla Mallikas Porokuja 8 90100 Oulu m. Lähetä kortti 25.3.2008 mennessä osoitteeseen: SinäMinä, Sanahaku3, Kauppurienkatu 33, 90100 Oulu. Palvelu toimii Soneran, Elisan, Kolumbuksen, DNA:nm Saunalahden, TeleFinlandin ja Zerofortyn matkapuhelinliittymissä. Viestin hinta on 0,95. Lähetä viesti 25.3.2008 mennessä Osallistu kilpailuun postikortilla: Kirjoita korttiin löytämäsi avainsana ja yhteystietosi, sekä t, i tai m sen mukaan, oletko tilaaja, irtonumeron ostaja vai muu lukija. Etsi ruudukosta luettelossa esiintyvät Shibuya love levyn tähdet.
Sanat voivat olla vaakaan, pystyyn tai vinottain oikealta vasemmalle tai vasemmalta oikealle
Jos hän on ihastunut sinuun, ei juttelu ole ehkä kaikkein luontevinta ja vaivattominta. Sama toistuu ruokajonossa ja käytävällä. Samalla se on pojan keino saada selville, miten reagoit häneen.
6. selitys on todella yksinkertainen: Hän haluaa olla kavereillesi mahdollisimman kiva jotta he kertoisivat sinulle kuinka mukavaa seuraa hän on!
Hermoilemista
Mene kysymään pojalta edellispäivän kotiläksyjä. Pahimmassa tapauksessa kirjat tipahtavat hänen käsistään tai koko reppu leviää lattialle ja poika kerta kaikkiaan unohtaa kysymyksesi tyystin. Sen sijaan että saat kädenkäänteessä selkokielisen vastauksen kysymykseesi saatkin läjän jännittäviä reaktioita: hän alkaa hikoilla, punastuu, änkyttää, ehkä keikkuu tuolillaan. Mutta kun käännät päätäsi, hän ei katselekaan sinua. Älä naura tai osoita huomanneesi pojan hermostuneen vaan kiitä häntä kauniilla hymylläsi josta hän saa olla loppupäivän ikionnellinen.
Vaeltelevat katseet
Ensimmäinen vinkki siitä että joku taitaa olla kiinnostunut sinusta: Istuskelet luokkahuoneesa ja sinusta tuntuu että joku tarkkaillee sinua. Hän saattaa tehdä kiusaa ja ilveillä juuri sinulle, koska se on ehkä ainoa asia miten hän uskaltaa ottaa kontaktia. Suurella todennäköisydellä hän ei uskalla katsoa silmiisi, sillä se saisi hänet heti lukkoon tai jännityksentärinä valtaisi hänen kroppansa ja äänensä..sen sijaan
Kaveeraamista kavereidesi kanssa
Yksi kätevä tapa pojalle lähestyä sinua on alkaa kaveeraamaan kavereidesi kanssa. Se on luonnollinen tie päästä juttusille myös sinun kanssasi. Jos hänon rohkea, saattaa hän jopa mainita kuullesi sinusta jotain, mikä saattaa tehdä olosi ehkä enemmänkin vaivautuneeksi kuin imarrelluksi. Pojalle on helpompaa lähestyä alkuun kavereitasi kuin sinua, sillä kavereillesi jutteleminen on kuin juttelisi omille kavereilleen, kun taas sinulle jutteleminen saisi pojan äänen värisemään, naaman punastumaan, kädet hikoamaan..tiedäthän itsekin! Jos sinua mietityttää (ja ehkä aiheuttaa myös hieman mustasukkaisuutta) se, miksi poika on niin kovin mukava kavereillesi,
Huomion herättäminen
Ihan yhtäkkiä luokkaan on syntynyt uusi pelle. Ei, hän ei ole hullu mielipuolinen seuraaja vaan hän on ehkä ihastunut sinuun ja haluaa tehdä tuttavuutta.
Kainoutta ilmassa
Jossain välissä pääset ehkä juttusille pojan kanssa. Poika höpöttää ja hauskuuttaa kavereitaan koittaen itseasiassa herättää sinun huomiosi. Kyllä, se on ihan luonnollinen reaktio sinulta, mutta tiedätpähän ainakin että juuri se tietty poika siitä porukasta on huomannut juuri sinut kaikkien tyttöjen keskeltä.
Seuraamista
Huomaat, että poika ilmestyy näköpiiriisi ja läheisyyteesi toistuvasti: Välitunnilla hän juttelee kavereidensa kanssa juuri selkäsi takana, kaupassa hän sattuu samanaikaisesti karkihyllylle kanssasi, luokkahuoneessa hän yllättäen istuu takanasi, jonain päivänä näet hänet kotisi lähistöllä. Sinulla on tunne että hän tuijottaa sinua mutta katseenne eivät ehkä kohtaa kuin hetkittäin.
Mölinää ohikulkiessa
Kun kuljet poikaporukan ohi, saatat toistuvasti kuulla kuinka yksi heistä korottaa ääntään tai osoittaa olemassaoloaan muuten vaan huomiotaherättävämmin kuin muut
Palvelu toimii DNA: n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran, TeleFinlandin ja Zerofortyn liittymissä, jotka sallivat maksulliset palvelut ja joissa niiden käyttöä ei ole estetty. päivä.
7 7. hän katsoo mielellään vaikkapa lattiaan samalla kun piirtelee ympyröitä kengällään lörpöttäessään niitä näitä. Sitäpaitsi punastumistaan tulee helposti piiloteltua katsomalla ihan muualle kuin punastumisen aiheuttajan suuntaan.
Auttavaisuutta
Poika ehkä tarjoutuu auttamaan sinua jossain, kuten matematiikantehtävissä, pitää sinulle ovea auki tai jopa kävelee koulusta kotiin seuranasi. Mikäli poika tekee tätä vain sinulle, on hän aika varmasti lätkässä.
Aloite
Hän odottaa koulupäiväsi päättymistä, soittaa, textaa tai mesettää sinulle ja keskustellessaan kysäisee sinua leffaseuraksi tai kaupungille..Silloin sinun ei tarvitse enää miettiä hetkeäkään pojan tunteita: selvästi retkussa!
Viestin hinta on 0,95 . Uudet viestit aina jokaisen kuukauden 15
Rakkaus+++ Odotat vastausta tunteillesi ja kysymyksillesi. Sinäkin tarvitset sitä ehkä myöhemmin. Kamut+++ Saat uusia ystäviä, voita heidän luottamuksensa.
Tässä kuussa+++ Sinua tympii tehdä tekemättömät asiat, mutta eihän niistä muuten pääse. Rakkaus++++ Älä vaadi häneltä liikaa, eihän hänkään tee niin. Rakkaus++++ Moni asia sujuu kuin ajatus. Tartutat sen myös lähimmäisiisi. Hyvä hyvä, jatka samaan malliin. Kamut+++ Ystäväsi ei välttämättä ole sinulle ihan rehellinen, tai ei uskalla kertoa totuutta.
Tässä kuussa++++ Onni näyttää nyt vierailevan luonasi, mutta älä tee mitään harkitsematonta. Kamut+++ Kaverit taitavat olla vielä talviunilla, kyllä he sieltä vielä heräävät.
Tässä kuussa+++ Kuulet kummallisia asioita jotka voivat muuttaa elämääsi, mutta älä hätäile. Ajattele aina asioiden hyvätkin puolet. Rakkaus+++ Mustasukkaisuutta ilmassa ja taitaa olla vielä molemminpuolista. Huomioi heidätkin, sillä tarvitset ystäviäkin.
Tässä kuussa+++ Tuntuuko, ettei mikään oikein suju. Mieti tarkaan että valinta on oikea. Rakkaus+++ Saat viestin, johon kaivataan pikaista vastausta. Tässä kuussa++++ Olet pirteä kuin peipponen. Kuulutte toisillenne. Kamut+++ Ystäväsi yrittää vaikuttaa mielipiteisiisi, mutta älä anna kenenkään sotkea päätäsi.
Tässä kuussa++++ Vaikka onkin pimeää, niin se ei sinua haittaa. Sinä olet kuitenkin ykkönen. Hänkin taitaa tietää sen. Kamut+++ Joku kaukainen ystävä haluaisi tavata sinut, mene ihmeessä.
8. Rakkaus++++ Ajatuksesi ovat kauniita, mutta muista että kaikki eivät osaa lukea ajatuksiasi. Kamut+++ Joku ystäväsi kaipaa apuasi. Kamut+++ Ystäväsi houkuttelevat sinua mukaansa, mieti tarkkaan kannattaako lähteä.
Tässä kuussa+++ Oletko hieman väsynyt. Rakkaus++++ Sinun lämmintä syliäsi kaivataan juuri nyt. Rakkaus+++ Älä ota nokkiisi jos rakkaasi haluaa olla ystäviensäkin kanssa. Rakkaus+++ Luulet löytäneesi sen oikean, mutta pidäpäs korvat ja silmät auki. Kamut+++ Ole varovainen sanojesi suhteen, ystävälläsi on muutenkin pinna kireällä.
Tässä kuussa++++ Olotilasi on onnellinen ilman erityistä syytä, nauti elämän jokaisesta asiasta. Älä ole malttamaton, yllätyt. Hän todella tarvitsee sinua ja neuvojasi.
Tässä kuussa++++ Sinulla taitaa olla kevättä rinnassa aika varhain. Oletko rakastunut. Kamut++++ Kaverit yrittävät pitää sinut maan tasalla. Nyt olisi aika kuitata univelat. Ympärillä tapahtuu mukavia asioita
Et voi mielyttää jokaista yhtäaikaa.
9. Rakkaus++++ Taidat saada vastakaikua tunteillesi ja juuri näistä asioista olet ehkä haaveillutkin. Rakkaus+++ Herkkyytesi on huomattu, mutta varo ettei sinua höynäytetä. Tässä kuussa++++ Uusi vuosi ja uudet kujeet, uudenvuoden lupauskin näyttää onnistuvan. Ota asiasta selvää ja kysy. Kamut++++ Kaverit voisivat vaikka asua luonasi, mutta muistuta että heillä on omakin koti.
Tässä kuussa+++ Sinusta tuntuu, että kaikki epäonnistuu. Ota rauhallisesti, jatuksen kanssa. He tulevat kun ehtivät.
Tässä kuussa++++ Elämäsi näyttäisi olevan paremmin kuin hyvin. Kamut+++ Kavereilla näyttää nyt olevan muuta tekemistä. Pienistä asioista onkin turha murehtia. Kamut+++ Muistathan ettei kaikkeen tarvitse aina lähteä mukaan. Rakkaus+++ Mietit oletko tehnyt tai sanonut jotain väärää
Mä muistin, että Anni täyttää kohta neljätoista. Se kirottu seiska ei mua koskaan innostanut jatkamaan bilsan opiskelua, joten ihan sama kai mitä tekisi. Seiskalla mulla ei ollut ketään. Eikä koskaan ala-asteellakaan oikeestaan. Ys-
täviähän ne oli. mä sanoin Annille. Anni vastas mulle
10. Kasiluokka oli alkanut vasta pari viikkoa sitten ja jo näin varhaisessa vaiheessa olin kyllästynyt tylsiin matikantuntiin ja uupunut kuuntelemaan historiaa, josta mä en kyllä tajunnut mitään. Ei olisi kiva istua koulun jälkeen myöhästymisiä, kun tänään ois bändiharkat koulun jälkeen. Herätyskello. Hienot kaverit. Porukat vilkuili kelloa, mut onneks välitunti alkoi, enkä kuollutkaan tylsyyteen. "Mahtavaa"- ajattelin. Oli aikaa viisi minuuttia tunnin alkuun, joten oli parempi juosta, ettei tulisi taas myöhästymisiä. Nyt mä olin kasilla ja mä olin jotain. Se maikka anto mulle seiskan todistukseen, vaikka koepaperissa loisti
puhdas ysi. Kerkesin just ja just tunnille, meillä oli biologiaa, josta en myöskään ollut liiemmin innostunut. Mahtavat ystävät. Oli siis pakko nousta sängystä, laittaa ittensä kuntoon ja juosta bussiin. Bilsan tunneilla mä olin käyttäytynyt ihan hyvin ja tehnyt tehtäväni, enkä mä tajuu miks se seiska oli todistuksessa. Tai sanotaan niitä vaikka ystäviksi. Hyvä kun muisti mikä vuosi oli.
J
M
ä astuin bussista ankeana vesisateeseen ja kastelin siinä samalla vaatteeni ja kampaus valu otsalle. - Niinhän mulla on. Mulla oli koulussa aika monta kaveria. ostain kaukaa kuului se korvia raastava piipitys. Aika kulki hitaammin, kuin vanha etana. Se ei kuulunut sinne. Mä olin sellanen yksinäinen tyyppi vaan. - Sullahan on kohta synttärit. Mulla oli jotain. Me mentiin mun kavereiden kanssa välitunniks pihalle vähän haukkaamaan happea. Tuntu siltä, et koko luokka ois odottanu tunnin loppua. Koulu odotti mua, niin kuin joka aamu
Seuraavana päivänä ruokavälkällä ne mun kaverit oli jo lähdössä koulun taakse röökille. Lopulta kävi ilmi, että meistä kuudesta vain Hanna ja minä emme olleet maistaneet tupakkaa. - Mennään, ennen ku välkkävalvoja tulee. - En.. Me istuttiin tällä kertaa koulun pihan penkeillä, oli ruokavälkkä. Mä olin vihainen. Joukossa tyhmyys tiivistyy, sitä sanotaan. Sitten tuli varastelu. Mä olin nimittäin alkanut valittamaan siitä. Keuhoja mustaavaa savua. Me aina jutellaan kaikesta. Ja mä totesin, että se on täysin totta. Tytöt vieläkin polttivat. Mä en halunnut tehdä laittomuuksia. Mä mietin aina, että miks meillä oli niin lyhyt ruokavälkkä. Joskus teki mieli ravistella niitä mun kavereita tai heittää niitä jollain. Joskus mä kokeilin tunnilla juttelemista, mutta maikat ne ei oikeen jaksanut mun juttuja kuunnella, joten siihen sekin. Anni alotti uuden keskutelun. Se kesti vaan puoltuntia. Sitten mä istuin joka välkkä yksin nurkassa tekemässä läksyjä tai jotain kännykällä räpeltelemässä. Polttaminen vaan jatkui välitunnista toiseen, eikä kukaan koskaan jäänyt kiinni. Kuitenki ne yritti mua joka kerta maanitella mukaan, mutta mä en koskaan suostunut. uukauden kuluttua mä aloin suhtautumaan tupakointiin vähän löysemmin. Mut mä en usko sitä. Mäkin olin jo tottunut ajatukseen, että se on ihan okei et mun kaverit polttaa. Sitä mun kaverit ei oikein ymmärtäneet, kun söivät tikkareita. Mä en oikein tajunnut. Se johtuu siitä, että se on väärin. Pian se varastelu meni laajemmalle tasolle. - No sit mennään nyt. Ei ne sellasia ole. Jonkun tupakan takia. Mä en oikeesti tuntenutkaan mun kavereita. Hienoa. Kaisa tunnusti. Me juteltiin siellä ulkona vähän kaikesta. Mä aluksi ajattelin, että se on vain tämä ainoa kerta ja sitten se loppuu. Mä vaan nauroin kyyneleet silmissä ja sanoin, ettei mua kuule osteta mukaan. No niin se ei todellakaan mennyt. Sitten ne tytöt lähti. Kaikki oli täysin varmoja, että idea oli superhy-
P
joka oli ennen ollut mun joukko. Ihan millä vaan. Keuhkot vaan pilaantuu. Joukkoon,
li mennyt viikko siitä, kun kaverini vähän tunnustelivat asioita. Mua harmitti todella. - Mitä, tulkaa nyt. Kaverit meni kaupungille ja pian niillä oli yhtäkkiä uusia koruja: korvakoruja, käsirenkaita, kaulakoruja. Elina vastas Annille. Ne alko pyytää mua useemmin mukaan koulun taakse, mutta mä en lähtenyt. Siinähän ei oo mitään ideaa. Anni sano. Multa meinas tippuu silmät päästä. - Johanna, tulisit nyt.. Mun kaverit teki suunnitelmia: Kaisa pöllis sen isältä pari röökiä ja Anna sais sen isoveljeltä. Mä en koskaan vaihda mielipiteitäni. Mä en sittenkään tiennyt kaikkea mun kavereista.
O
vä. vastas Elina. - Mitäs jos..me vaan otettais tosta tikkarit. Mä kun vaan en ymmärtänyt mitään tupakan päälle. Musta tuntu että mä olin mansikka mustikoiden joukossa. Hanna valitti ollessamme kaupassa. - Vitsi ku ei oo taaskaan rahaa.. Silti musta jotenkin alko tuntuu, etten mä tuntenut heitä, kun Kaisa ehdotti, että mentäisiin joku välkkä yhdessä tupakalle. - Mä en tuu mukaan. Elina sanoi kuiskaten. Ei ne tytöt mua ja Hannaa jääneet oottamaan, vaan lähtivät kävelemään koulun taakse. Ei ne voi olla. Mulle jankattiin kokoajan lausetta "Kaikkihan polttaa" ja vaikka tiesin ettei se ollut totta, mä sopeuduin siihen, että kaverit polttaa. jatkoi Maija. hymyillen. Että ne tajuis varastelun laittomaks. Ja se ei johtunut pelkäämisestä. Mut sit kerran ne sano, että mä voin tulla mukaan ihan vaan , etten ois aina välituntisin yksin. - Niinpä.. Huhut kierti, että joissain kouluissa ois tunnin ruokis. Siis mitä! Tupakalle! Haloo! Mun teki mieli juosta jonnekin kauas pois ja itkeä. Mä en kuulunut joukkoon. Mä aina olin sit Hannan kanssa aina välituntisin ihan kahestaan. Tai mä en halua uskoa. Elina lisäsi äkkiä, ihan niin kuin hän olisi lukenut mun ajatukset. Kerran joku sano , että saan tikkarin jos maistan röökii. Siinä vaiheessa mun sisällä kiehu. Hanna oli ihan kuin ällikällä lyöty. Mun ikiomat kaverit jätti mut joka välitunti yksin. Hyi. tai no joo. Mut mä ja Hanna vaan jäätiin kattoo niiden perään. Mä aioin tehä loppuun ne äikänläksyt, joita aamulla bussissa yritin epätoivosesti tu-
K
11. Mä en ikinä, en koskaan aio mennä polttamaan. Maija sano. Mut mä en halunnut tulla katselemaan, kun ne vetelis savuu suuhun. Hanna sano. mut mä keskeytin lauseen ja vastasin kieltävästi. mä haluun nyt oikeesti jotain hyvää.. Olihan meillä ihan mukavaa, mut oishan se ollut välillä kiva viettää välitunnit porukassakin. Eikä Johannakaan. En mä vaan tuntenut. Mäki ihmettelin. Mä en usko siihen, enkä myöskään tupakanpolttoon. Enhän mä niiden kavereiden kanssa tunnillakaan kerennyt koskaan juttelemaan. Mä pidin mölyni mahassa. äivät eteni etenemistään. Enkä mä halunnut tupakoida. Eikä Hannakaan. Miten Elina ois maistanu röökii. Tosi vihainen. Välitunti oli just alkamassa ja mä suuntasin kohti lähimpää penkkiä. Mä voin luottaa mun ystäviin. Vaatteita ne eivät koskaan pöllineet. Hei mitä Elina on oikein ajatellut. En vaikka ois maksettu. Varastaminen on rikos. - Mutta pari kertaa vaan.. Eäänä päivänä Hanna kuitenkin päätti lähteä tyttöjen mukaan tupakalle. - No kyllä mäkin oon maistanu pari kertaa. Pojathan oli polttaneet seiskaluokalla ja varmasti sitä ennenkin, mutta en mä olis koskaan uskonut, että tytötkin olis enkeleistä piruiksi muuttuneet. Enkä mä koskaan ollut mukana varastelussa. Mulle oli pienestä asti opetettu, että varastaminen on rikos. - Onks kukaan teistä koskaan maistanut tupakkaa. Mä en halunnut varastaa
Juomiakaan ei tullut niin paljon kun odotettiin. mutta olenhan minä nytkin!
Odotin siinä kivellä niin kauan kunnes tytöt olivat poltelleet myrkkynsä ja sitten kävelin palellen tyttöjen luokse. Se meni niin, että koulun jälkeen poltettiin. Eihän niitä juomia edes tarvita hauskanpitoon. - No jos pikkasen.. Siitä mä olin ilonen. Oikeestaan se ei edes ollut mun ongelma. Ensin mä päätin, että mä en lähde mukaan. Eli kaks tuntia odotettiin turhaa. hertaa. Ja uskallan sanoa ei. Hanna yllytti mua. Eli jokainen tytöistä makso ihan sairaasti tyhjästä. Jonkun vanhemman jätkän piti tulla kauppaan vastaan, mutta sitten se soittikin että pääsee vasta tunnin päästä. Kukaan ei onneks vetänyt siellä mitään perskännejä. - Johanna, ei sun tarvii polttaa, tulisit vaan meijän seuraks sinne. Se jätkä kuitenkin huijas. Ja kukaan ei ollut jäänyt kiinni. Kohta menen ysille. Toisaalta se on oikein. Me päätettiin mennä Hannan mökille juomaan. Tulisit kiltti.. - Johanna, sä voit mennä tonne vähän kauemmas, jos et kerta haluu polttaa. Mä en vastannut siihen mitään vaan menin jonnekkin kymmenen metrin päähän harmaalle kylmälle kivelle istumaan. Se oli mun kavereiden ongelma. Alkoholia ei tarvita hauskanpitoon. Mä mumisin jotain käsittämätöntä vastaukseks - Tulisit, ni et ois täällä yksin. -Johanna, maistaisit vaan pikkasen. Kai mä sit tuun. Se jonka onnistuu sen maikan juttuja taululla lukemaan, on tämä maikka itse. Mun ei tarvitsisi polttaa. Minä en aio muuttua kavereiden vuoksi, ne saavat tehdä mitä lystää.
K
12. Ja se oli meidän onni. Voittiko tää tosiaan välitunnin sisällä lämpimässä. Loppurahoja juomista se ei antanut takasin. No on se parempi ku arvata kaikki sanat taululta ja kirjottaa hikihatussa. Mä en halunnut olla pelkuri. Johanna et sä noin pelkuri voi olla. - Pikkasen vaan. Mietin miten elämäni muuttuu, vai muuttuuko se mitenkään. Ja se mun yritys meni tosiaankin aika överiks. Just kun olin jatkamassa läksyjen tekoa, Maija tuli mun luokse ja kysy, että haluaisinko tulla mukaan koulun taakse. - No... Mutta silloin olisin yksin.. mä lupauduin. Siksi varmaan se maikka on turvautunut kalvoihin ja monisteisiin mitä me nykyään saadaan. Meidän ei tarvinnut juosta musiikin tunnille, se maikkahan on aina myöhässä. Pieni hiprakka siellä varmaan oli käynnissä. Ei. Ja onhan se kivempi olla kavereiden kanssa kuin ypöyksin. Sulla on varmaan tylsää ihan yksin läksyjen parissa. Silti mut yllytettiin maistamaan. Ei enää ollut niin paljon niitä hetkiä, jolloin tytöt ryntäsivät koulun taakse. mä myönnyin. Kuunneltiin musaa ja juteltiin kaikesta. - Tulisit nyt. Se sana kaikkien pitäisi uskaltaa sanoa. Se siitä.
P
asin lopussa tytöt polttivat satunnaisesti tupakkaa. No sitten tunnin päästä se sano, että pääsee tunnin päästä. Piti varoa, ettei tultu nähdyksi. Samapa tuo. Silloin kun sattui olemaan. Mut sitten kun tytöt pisti savukkeen kiertämään mä aloin epäröimään. - Nii just. Mutta sitten mä kuitenkin lähdin mökille, sillä mulle sanottiin ettei mun tarvitsisi juoda mitään muuta kuin kokista. Sitten me lähdettiin takaisin sinne koululle. Se oli hauskaa ja jännittävää. Mitä mä täällä oikeestaan teen. Mitä järkeä mun on katsella kun ystäväni polttavat. Kukaan muu ei siitä saa selvää. Siiderit ja muut me varmasti saataisiin hankittua joltain isommalta. Piti mennä opettajia karkuun. Ensin mä vastasin kieltävästi. Aina kun bussi tärisi, mun käsialasta tuli harakanvarpaita. Niinpä Maija lähti mun kanssa tyttöjen luo ja me oltiin valmiit lähtemään koulun taakse. Lopulta mä päätin tehä läksyt välitunnilla, sillä mun käsialasta tuli pahempaa, kuin meiän maantiedon maikan käsiala on. Mä kieltäydyin edelleen. Mutta minäpä en ole. Maija jatkoi. Mä ajattelin Maijan sanoja. Hanna katto mua vähänaikaa ja varmaan huomas mun epäröivän ilmeen. Itseasiassa se oli aika jännittävää. äivät kuluivat ja eräänä välitunnilla koulussa porukat saivat päähän kokeilla alkoholia. Anni sanoi mulle kysyvään sävyyn. Kun me mentiin mökille meillä oli ongelma niiden juomien kanssa. joo. Kokis kelpasi mulle hyvin. Sitten kun se jätkä lopulta soitti niin tytöt lähti hakemaan juomia, kun Hanna ja minä jäätiin mökkiin odottamaan. Noin minä ajattelin. Maija ruinasi. Ja varmasti jotkut ovat jääneet siihen röökiin koukkuun
Pitäisin jos olisit pitkäaikainen etkä mikään parin kirjeen kirjoittaja.. Katja Vallo, Sellukatu 10 B 34 90520 Oulu **************** Moi. Mä ite pelaan sählyy joukkuees ja yleensäkin kaikkee mahollista. myös vähän omaperäinen ihminen x). Ruoska, kotiteollisuus, Cheek, Ezkimo, Elastinen ovat Namnam <33. Harrastan teatteria, musan kuuntelua, mangan lukemista, piirtämistä & keräämistä, laskettelua ja vaikka mitä. Soitan muuten kitaraa ja rakastan yöllä riehumista. olen tavallinen.. Musamaullasi tai millään muullakaan ei ole väliä kunhan olet luotettava ja suurinpiirtein samanikäinen. En tuomitse omaa tyyliäsi tai musiikkimakuasi mutta toivoisin että meillä olisi edes jotakin yhteistä. puolivuotias poika. Täällä 14v hippiäispeikkonen etsiskelis kaikenikäisiä, näköisiä, erillaisia ihmisiä ympäri maailmaa. Monet voivat sanoa minua vähän oudoksi mutta olen ihan mukava ja hauskakin. Käyn uimassa välillä... Heeiii! :3 Etsin kirjekaveria mistä päin suomea tahansa.Olen 15-vuotias tyttö vantaalta. Sen kanssa tulee vietettyä aika paljon vapaaajasta, mutta kylläkavereille ja kaikelle muullekin jää aikaa. Haaveilen koiranpennusta aina. :) mutta voithan toki kertoa misä pidät ja mitä harrastat jos haluat. En ole ehkä kaikkein sosiaalisin. Olen avoin ja suvaitsevainen naispuolinen olento, 21 vuotta. Vastaan parille, omalaatuiselle henkilölle (sun musamaulla tai harrastuksilla ei ole väliä), hauskat kirjeet siis palkitaan :) Kuvalla ei oo yhtään mitään väliä, laita kuoreen jos tahdot :) Mut teidän kirjeitä odottelen! Eveliina, Vanha Suutarinkyläntie 1 G 16 00740 Helsinki ****************
13. En harrasta sinänsä mitään, mutta luettua tulee aika paljon. Kaikkea muutaku sitä. P.p.s. foto ois kiva ylläri muttei pakollinen...:) **************** Moikka! Etsiskelen kamuja ja ehkäpä jopa ystävää. ei yhden kirjeen raapustajille. Musamaullasi ei ole väliä tai mitä harrastat. Vastaan kaikille. p.s. Oon luotettava, hullu, seko, h-tajuinen ja kaikkee mahollista. Heippa! J Janita Blomberg, Forsströmintie 1 A 25 52300 Ristiina **************** Hellou! Täällä ois tämmönen 92-syntyny naisenalku joka kaipailis kaveria kirjoitteleen ja vaihteleen kuulumisia. Eikun postia tulemaan ja meseen kirjautumaan. Hyvä jos olet luotettava. Mutta mutta... hehe. Lempibändejä ja artisteja ovat mm. En jaksa nyt kertoa harrastuksia. Eläimiä mulla ei ole mutta haaveilen koirasta. Mulla on SoÞ koira. Mulla on n. ;) varmaan me kaikki ollaan synnytty joskus tai oletan niin : D Jos asut vaikka lähellä niin voitaisiin joskus vaikka nähellä. Ratsastan myös mutta tällä hetkellä yritän etsiä tallia missä voisin taas hevostella. Mutta toivottavasti edes jollakin nappas tää mun kirje ja jaksas tarttua kynään ja kirjottaakkin vielä. Suvi Ohra-aho, Matinniementie 4 41400 Lievestuore **************** Joo Moi! :D Etsisin kirje- ja mesekavereita! 94-91 syntyneitä tyttöjä ja poikii. En välitä kännäämisestä, mutta ei ole mitään sitä vastaan. Saisit myös olla luotettava mutta myös ymmärtäväinen. Jos kiinnostaa kirjoittaa tällaiselle rauhaa julistavalle peikolle ni kirjoita osoitteeksi: Milla Lang, Hembergintie 19 A 07600 Myrskylä. Kuuntelen musiikkia ihan laidasta laitaan, mutta lähinnä sydäntä on varmaan rock ja hevi, mutta kyllä se iskelmäkin kolahtaa oikein mukavasti.^^ Niistä sitten lissää kirjeissä. Ois jees homma jos asuisit aika lähel Mikkelii et vois vaikka joskus tavata. Kuuntelen aika paljon heviä ja räppiä. En oikein harrasta mitään säännöllisesti.. Haluaisin uusia ystäviä läheltä ja kaukaa. Osoite on: Merru Väistö, Petäjämaantie 6B 98900 Salla p.s. Olet eläinrakas vieraista kulttuureist pitävä luotettava ihmisen alku tyttö, poika, mies tai nainen, ikää sais olla 13-19 vuotta, musamaulla ei ole väliä eikä harrastuksilla, kirjoitatko suht pitkiä kirjeitä, haaveilet paremmista päivistä. ps. Sukupuolellasi ei ole väliä. Tällä hetkellä en harrasta mitään, vauvanhoito vie kaiken aikani. Jos kiinnostuit kirjoita :] Laura Mäenpää Vallikuja 5 B 14 01280 Vantaa **************** Moi! Täällä tällanen 15-vuotias tyttö haluais k-kamuja 14-18 vuotiaista tytöistä ja toki pojistakin. Musamakuni sijoittuu enim. Joten raapustappa kirjettä osoitteeseen: Jenna Litmanen, Pihtikatu 7 a 4 15500 Lahti p.s kuva olisi plussaa mutta ei pakollinen :) **************** Heippodei! Nyt on sellanen fiilis, tai siis on ollu jo pitkään, että pitäsis saada kirjekamu tai jopa kakskin :) Mä oon -92 syntynyt tyttö Helsingistä. Tykkään musasta. Vastaus kaikille 101% J **************** Heippa! Olen 35v punkhenkinen koirarakas nainen täältä Sallasta. Musamakuuni kuuluu My chemcal romance,green day,good charlotte,Panic!at the disco,Ramones ja The hives jne. Mese: annihuotari@hotmail.com Os: Anni Huotari, Karvolantie 7 88600 Sotkamo **************** Moro! Täällä huitelis yks tämmönen noin 14 w seko ja h-tajuinen rockari emu joka on myös tuleva tukari...:) Kaluisin k-vaihtoon 13-16 w tyttöjen ja poikien kaa et en välitä. Sun harrastuksilla/musiikkimaulla/millään muullakaan ei ole väliä kunhan jaksat kirjoitella mulle mahdollisesti enemmänki kuin yhen kirjeenJ . Innostun helposti uusista asioista. toivottavasti tärppäsi ;P. Oon syntynyt joskus... ikärajoitus 18v **************** Hhhei! Oletko romantiko, passaako "I´m just a dreamer" sinuun. Tyylillä ei ole väliä, oletko tavallinen vaiko gootti vaiko jokin muu... Sumu1, Nirvana, Bob Marley, Jukka Poika, Frank Paul, Avril Lavigne, Hanoi Rocks, Dizzy ja monet muut. Joten jos kolahti niin kirjoita omalaatuinen kirjeesi mulle. Vastailkaa niin kerron lisää itsestäni. Piirtelen ja kirjoittelen runoja ja sen tapaisia tekstejä. Ernu olis lähempänä. Vaikka moni tuosta TH:sta saa sellasen päätelmän että olen sellanen perusteini nii piip. Jos tämä tärppäs, rustaa kuoreen: Jenna, Keltakangas 2-4 A 7 96300 Rovaniemi p.s. Ajattelin sitten että jos
löytyisi joku kiva kirjekaveri. ;P Pidän eläimistä mutta en omista enää yhtään. Julia Manninen, Pihlajaseläntie 10 77140 Vanaja **************** Terve kaikki! Etsin 13-15 vuotiaita tyttöjä tai poikia kirjekamuiks. Reggaeen ja rockiin. Tykkään lukea pitkiä kirjeitä ja itsekin sellaisia kirjoittaa, :) Joten, jos kolahti, kirjoita mulle, sinusta itsestäsi kertova, mahd. Olen tämmönen hieman goottiin viittaava emotyttö ja kuuntelen Tokio Hotelia, MCR, 30STM jne. kuva plussaa (ei pakollinen) **************** Hei kaikki! Täällä olis tällanen 18v nuori äiti. todenmukainen kirje. On ihan sama mistä pidät tai millaista musiikkia kuuntelet. Mun musamakuun kuuluu niin saomalainen hevi/rock kuten
myös japanilainen hevi/rock. Sun harrastuksil, ulkonäöl, musamaul tai muulla ei todellakaan ole merkitystä, kunhan kirjotatte!! :D Emma Vaikkinen, Koivutie 5 52550 Hirvensalmi
Vaalea kirkas aine oli limaista ja minusta tuntui, että minua tarkkailtiin koko ajan. Haju tunkeutui ällättävästi sieraimiini, enkä pystynyt olemaan ajattelematta sitä. Himmennyksiä tapahtui yhteensä viisi. Sen perästä kuului toinen ja vielä kolmaskin. Äkkiä kuului pieni raksahdus, aivan kuin joku olisi kokeillut mikrofonin toimivuutta. Niiden aikana olin aivan hiljaa ja kuulostelin mitä seuraavaksi tapahtuu. En kuullut omaa ääntäni, vaikka kuinka huusin. Huomasin olevani suuressa tilassa, jota ympäräi suuri katto, poistumistietä en nähnyt missään. En kyllä tiedä, mistä se outo mätä haju silloin tulee, mutta olen huomannut, että se haju tulee vain ja ainoastaan sateen jälkeen. Leijailin aivan kuin kermavaahdossa. Paikassa, jossa olin haisi vieläkin siltä samalta sateen jälkeiseltä. Olin suunnilleen alueen keskel-
Y
14. Lisäksi se pistävä haju oli kuin pienten lasten sinapinvärinen uloste. Nyt se tuntui paljon voimakkaammalta. Hajussa oli myös jotain muuta. Mitään ei tapahtunut, joten aloin katsella eri suuntiin. Siellä haisi aivan samalta kuin silloin, kun kävelee asfaltilla sateen jälkeen. mpärilläni kieppui ja vaappui kuin karusellissa. Kolmannen jälkeen valaistus himmeni ja jälleen syttyi täyteen loistoonsa. Jotain uutta tapahtui, edellisestä hiekanruskeasta mytäkästä tunnelma muuttui täysin. Toisaalta se aine, jossa lilluin, ei muistuttanut yhtään kermavaahtoa
Seinät olivat kirkkaat ja helmiäisen väriset. Inhoan juuri tällaisia paikkoja kuten tämä. - Katsos, olin leikkimässä normaalisti omassa kodissani hiekkalinnassa, kun tuli aaltovaroitus. Ne ovat ällöttäviä ja haisevia. Ne muistuttivat hämärästi etanoita, sillä niillä oli samanlainen jalka. Niillä on limaisempi jalka kuin millään muulla eläimellä. Menin aivan paniikkiin ja hikoilin hikoilemasta päästyäni Vartijat lähestyivät lähestymistään, ja minä vain seisoin. Tarkastelin ja koputtelin hiljaa seinää. kysyin. Juu se on kyllä mukavaa. Ne elävät kaikista vanhimmiksi. Minun laitettiin leijumaan keskelle huonetta ja seiniltä alkoi tupruta päälleni helmiäisen väristä kiinteää ainetta. Tunsin myäs polttavaa kuumuutta joka puolella palloa, johon olin vangittuna. Pikku hiljaa tunsin, kuinka aloin olla pyäreämmän muotoinen. Jäin siis seisomaan oven luo ja odotin mitä tuleman piti. Joka puolella kaikui sanat: Ottakaa kiinni, ottakaa tunkeilija kiinni! Menin aivan paniikkiin ja yritin kaivautua mahdollisimman syvälle limaan, mutta minun oli mahdotonta piiloutua kristallinkirkkaaseen aineeseen. Siellä on tuhansia muita hiekanjyviä. Ihka oikea koulu. Siellä opetellaan kaikkia hiekanjyviä uhkaavia vaaroja, kuten isoja aaltoja. Kotona hiekkalinnassa en ole tottunut tällaiseen hajuun. Etanat kihisivät kiukusta edessäni ja näppäilivät radiopuhelimiaan. Ja minäpä selitin: - Olen hiekanjyvä, jos ette jo huomanneet. Olin pyöreä. Etanat veivät minut hitaasti mutta varmasti ovesta ulos jonkinlaiseen huoneeseen. Se oli kyllä hieman outoa, sillä kotona meillä ainakin oli vaaleaa valoa sisältäviä taskulamppuja. - Tiedättekäs, etanat ovat vielä ällättävempiä kuin madot. Ymmärrättekö. selitin. Hiekanjyvän elämä ei totta tosiaan ole helppoa.
15. Ne kerääntyivät piiriin ympärilleni ja alkoivat hampaitaan kirskuttaen lähestyä minua. Varsinkin kun se haisee aivan.... Mutta en lähtenyt. Täytyi muistaa, etten välttämättä ollut yksin. - Miksi olet täällä ja mitä teet?, toinen
vartijoista kysyi. Ja tiedättekäs, meillä on
linnassa myös koulu. Toinen asia mitä koulussa opetellaan, on simpukoilta suojautuminen. Joskus nimittäin isoimmat aallot ylettyvät minun ja veljeni majapaikkaan asti, silloin on hätä kädessä, sillä aallot voivat olla todella vaarallisia. Teräväkulmaiset kiven sivut eivät häirinneet minua enää. Siksi olen täällä. Äitini on jonkin verran minua vanhempi, ehkä 500 vuotta. Olen asunut koko elämäni meren itärannalta esi-isieni rakentamassa hiekkalinnassa. Kiiruhdin hiljaa kuin hiiri oven kahvan luokse ja sain juuri sopivasti ovesta päähäni. Vartijat katsoivat minua, vilkaisivat toisiaan ja katsoivat taas minua. Nimittäin ne imaisevat hiakanjyviä sisäänsä ja syövät ne. Meillä kotona on todella leppoiset oltavat, saa tehdä mitä vain ja milloin vain. Tasaisessa seinässä näkyi kauenpana selvä ovenkahva. En kerennyt pakoon, joten jäin aallon armoille. se kysyi. Pikku hiljaa etanat huomasivat minut seisomassa oven takana. Minut oli tuhoon tuomittu. Se tarttui pinnalleni. Arvatkaapa mitä, en pidä myöskään mistään matojen ja etanoiden kaltaisista. - Hei, olen pieni hiekanjyvä hiekkalinnasta meren itärannalta. Ainiin, kerroinko jo elämästämme hiekkalinnassa. Hetken päästä paikalle kirmasi lisää etanoita. Nyt kun mietin asiaa tarkemmin, olisin voinut vaikka hypätä, sillä kivet ovat loistavia hyppijäitä ja lähteä pakoon. Vartijat saivat minut kiinni ja voivottelin vain synkkää kohtaloani. Minä olin simpukan sisällä, ja olin juuri loukannut vartijoita. - No, mitäs päässänne pyörii. Vartijat katsoivat minua pitkään, ikäänkuin olisin kertonut uskomattoman ällistyttävän tarinan. Seurasin hiljaa etanoiden toimia. Tykkään leikkiä siskojeni ja veljieni kanssa vedessä kellumista. Sitä paitsi, olisinhan voinut vaikka tukehtua. Olin juuri liikahtamaisillani, kun äsken auennut ovi aukesi jälleen. Olen noin 329 vuotta vanha, mikä on suht nuori ikä tällaiselle hiekanjyvälle. Meillä ei ole sääntöjä. Keskeytin ja hengähdin vähän. Ensin pyörin aallon mukana kauan ja sitten huomasin olevani jossain haisevassa paikassa, siis täällä. Laitoin merkille, että hallin toisella laidalla on selvä seinä ja toisella pieni lerpattava aukko. Kysyin minä. Ne ovat kuin avaruudesta tulleita ääliömäisen tyhmiä otuksia. Tällä kertaa ovesta tuli samean harmaan värisiä, uniformuihin pukeutuneita olioita. Olin puhunut itseni purkkiin. Uskokaa tai älkää, se voisi olla aika keljua joutua simpukan kristallinkirkkaan liman keskelle. Sitten toinen niistä sanoi: - No, kukas oikein olet. Sitten tajusin myäs todellisuuden. Mietinkin jo, että pitäisikö vain poistua hallin toisesta päästä. Saman tien ovi suljettiin, mutta hallin katosta osui valospotteja suoraan minuun. No, sehän on helppo selittää! - Selitähän sitten! vartija sanoi. Tai, toisaalta eihän niitä oikein eläimiksi voi kutsua, kun niin kamalia ovat. Käsissään etanoilla oli taskulamput, joista tuli kirkkaan valon sijasta aivan mustaa valoa. Meillä on monia eri lajikkeita, minä kuuluun Vanksajyviin. Myös tämä kristallinkirkas lima on aika ällöttävää. Nimeni on Ahgtrinaepoknvtisa, lyhyemmin Agri, sanoin kohteliaasti. lä. Etenin hitaasti seinän viertä pitkin suoraan etenpäin ja tutkiskelin joka paikan huolella. Odottelin hiljaa ja olin koko ajan valppaana, jos joltakin suunalta äkkiä pulpahtaisi esiin joku.
K
auan aikaa oli aivan hiiren hiljaista. Ajattelin mennä katsomaan aukkoa myöhemmin ja suuntasin kulkuni hallin seinälaitaan. Lennähdin taaksepäin kun ovi avattiin suurella voimalla. -Tämä on Jokihelmisimpukan vartijakaarti, lyhyemmin JHSVKä, toinen etanoista sanoi. - Ai kuka olen. Yritin huiskia sitä pois minkä kerkesin, mutta turhaan. Aloin läähättää ja läähätin pitkäänkin ennen kuin silmissäni sumeni
Kovan linjan voyeristi haki kaukosäätimellä tallenteet ja repäisi auki ensimmäisen Taffel-pussin. Se vie keskiarvon niin alas että mä saatan jäädä luokalle. K
H
än oli kasannut pöydän ääreen sipsejä, pizzaa ja cokista. - Mutta kun pitää kirjottaa kotona se aine. Ei se ollut mitään hyväksikäyttöä. Lotta aloitti sarjan katsomisen tietämättä, että tulevalla viikolla hänen oma elämänsä muistuttaisi saippuasarjaa.
oitti maanantai, ja koulupäivän jälkeen Lotta ja Olli kävelivät käsi kädessä läpi laitakaupungin. Lotta oli todella iloinen, vaikka eräät olivat varoitelleet häntä, että Olli on pelkkä hyväksikäyttäjä ja oman edun saalistaja. Kyllä sä siitä jotenkin välttävän ainakin saat. Se aine ratkasee tällä lukukaudella kaiken... - Mun on pakko päästä seuraavalle luokalle, Olli tuskaili. Salatut elämät -marathon oli alkamassa. Kaikki nitkahti paikoiltaan, kun he saapuivat seuraavan kulman luokse. Ne eräät olivatkin Ollin entisiä ja kateellisia tyttöystäviä. Juuri Ollin vuoksi hän ei ollut viihtynyt television ääressä kolmeen viikkoon ja nyt oli aikaa ottaa menetetyt jaksot kiinni. - Harjotellaan sitä yhdessä, Lotta ehdotti innoissaan. Digiboksissa oli seitsemän ja puoli tuntia ohjelmaa todelliselle heavy userille. - Ihan typerä. Jääpalakulho oli lasin vierellä. Mikä siinä on ongelma... Maailman mahtuu höpöpuheita. - Kyllä sä pääset. - Keksitään jotain. Tyttö oli iloinen siitä, että he lopultakin olivat uskaltautuneet juttelemaan. Siihen saakka hänen oli pärjättävä romantiikan korvikkeilla. - Se ei kykene ikinä kasvattamaan itselleen selkärankaa, oli muuan Jenni sanonut. ja opettaja, se haahka, huomaa varmasti jos mä nappaan jotain netistä. - Mikä siinä on se aihe. - Joten se nojaa toisiin, joilla selkäranka on. Se muistaa kyllä miten mä kirjotan. - Sehän on ihan helppo nakki! - Niin, on se varmaan sulle. He näkivät jotenkin tutun Datsunin, joka oli tyhjäkäynnillä liikennemerkin vieressä.
16. Nyt tuntui siltä, että tämä aika ei saisi loppua koskaan. Tasa-arvo. Lotta oli saippuaoopperoiden raskaan sarjan katsoja. Vaikka Lotta menikin nukkumaan yksin, Olli oli koko ajan hänen mielessään ja siten hänen vieressään. Eihän Olli nytkään ollut ehdottanut että "auta mua sen aineen kanssa", vaan Lotta itse tarjoutui avustamaan. Lotta ajatteli Ollia, joka oli viikonlopun pois kaupungista ja jonka hän näkisi vasta ensi viikolla koulussa. - Äidinkieli. - Keksitään sulle siihen asiaa. Elämä hymyili ja nämä pimeät illat olivat jatkuvasti täynnä odotusta
- Niin onkin, poika hätkähti. - En, kuinka niin. Eikö Olli ymmärtänyt, miten vakavaa tämä oli. Totuuden ymmärrettyään Olli näytti lääkäriltä joka arvioi syöpäkasvaimen laatua. - Ei, ei niin, poika sanoi ja naurahti. - Kyllä sä osaatkin olla paskiainen... Lotta kysyi. Tätä masennusta hän ei yksin kärsisi! Televisiossa pyöri jokin ohjelma, jonka sisällöstä hän ei ymmärtänyt mitään. Äiti oli saapunut olohuoneen oviaukolle. Nuoret näkivät autossa syleilevän pariskunnan. - Turpa kiinni tai tinttaan, tyttö kiljaisi. - Meidän keskustelut oli tässä, tyttö sanoi ja kääntyi toiseen suuntaan.
- Mutta mä oon armollinen, poika sanoi. - Miten sä voit sanoa noin. - Minun syytäkö tuo muka on. Tai kivitettäväksi. Sellaisia sanoja ei kukaan ole voinut tähän päivään mennessä keksiä! - Tämä on... Nythän tässä ei ole mitään... - En sanois mun isää huoripukiksi. Tyttö katsoi poikaa vihaisesti. Jos nainen tyrkyttää itseään väkisin, niin mitä mies voi silloin tehdä. Olli ei vaikuttanut niin kauhistuneelta, Lotta ajatteli. Ei ikinä, tyttö sanoi asfalttia tuijottaen. - Toihan on sun isä... Lotta kysyi äänessään lievää vihjailua. - Noi nyt pettää niitä... Kaikki kaatuu minun niskaani. i voi olla... Olli kysyi ja viittasi kohti nurkkaa, jonka takana he olivat nämä rakastavaiset nähneet. Onko tää susta jotain leikkiä. Vai että nyt pelataan tällaista peliä. - Niin se näyttäs... - Ihan kiva, oltiin koko päivä Ritvan ja Soilen kanssa ostoksilla. Jahdannut. Nehän vaan halaili, Olli sanoi ja oli ilmeisesti palautunut tyrmistyksestä nopeammin. Kovilla panoksilla. maailmanloppu, tyttö parahti. - Onneksi tämä meidän juttu loppui tähän! Lotta sihahti. - No jos ne menis naimisiin, meistä tulis sisko- ja velipuoli. - Mä sanoinkin että kuinka aikuset voi olla noin tyhmiä! Mä en ole! Sun isäs on tietysti jahdannu mun äitiä ja- Mun isä. Tasapainoa! Hah! - Et pysähtynyt sitten kotimatkalla missään. Lotta ajatteli äidin takin jin- ja jangkuvioita. - Niin. mun äiti! Lotta sanoi ja hänen äänensä muuttui kimeäksi. - Kumman häpeä tässä on kyseessä. - Sähän itse tapailit sitä Makea mutta halusit olla mun kanssa, etkö muista. Sitten tämä Olli. - Ei kai nyt sentään... Minua ei tuon sun haukkumisen jälkeen hävetä enää yhtään, poika murisi. Lotta jatkoi edelleen vihjailevan sävyyn. Poika nyökkäsi. Jos noi olis yksinhuoltajia. - Tästä ei sitten enää puhuta. - Sun isäs onkin aisankannattaja. - Oot varmaan samanlainen kuin isäsi. Ei tuota äitiäs näyttänyt mitkään estot vaivaavan, sehän oli melkein mun isän päällä ja repi sen paitaa auki! - Isäs on huoripukki. Olli tuijotti eteensä mitään näkemättömin silmin ja haukkoi happea. Voi V äiti minkä teit, Lotta ajatteli. Järkytys oli melko raju. Kiristää minua, vaikka sillä on oma lehmä tai sonni ojassa. Mun äiti, tyttö ajatteli, mun äiti pettää isää juuri Ollin isän kanssa! Miksi. Jumaliste mikä jätkä. Tuntui siltä, ettei siihen tilanteeseen ollut olemassa sanoja. Olisipahan äidillä aikaa viihdyttää vierasta miestä! Lotta melkein puri huultaan ja tiesi, ettei voisi pitkään olla kommentoimatta näkemäänsä. Nuoret irrottivat nopeasti kätensä toistensa sormista. - Mun silmissä sä et enää ole koiranpaskaa kummempi! Ajattele kun koulussa kaikki tietäisi, että sulla on vieläkin levyhyllyssä Smurffilevy. Aistit eivät rekisteröineet idioottilaatikon viestejä, kun ajatukset laukkasivat kokonaan muualla. Miksi ikimaailmassa kerroin tuolle ämmälle yhtään mitään itsestäni. He melkein perääntyivät takaisin kulman taakse. - Missään autossa. Hän näytti hämmästyneeltä. - Ja ihan ku... - No ei todellakaan kaikille! Entä mun isä ja sun äiti. Toista ei ole ilman toista. - Mitähän luokkakaverit tykkää kun saa kuulla että mun isä höylää teidän äitiä. Vois tilanne
E
olla kauheempikin. - Jos niin on, sittenhän äitis on... Niinku sanoin, minua se ei hävetä! Tyttö kiristeli hampaitaan. Jin ja jang edustivat tasapainoa. Autossa olleet hahmot suutelivat toisiaan. Isä oli työmatkalla Ruotsissa ja saapuisi ylihuomenna. Eikö poikia hetkauta mikään tunteisiin liittyvä. He sulattelivat asiaa hiljaisina. tyttö kysyi pojalta. - Eikö toi ole teidän auto. - No onhan tässä vaikka mitä! Täähän on ihan hirveetä! Miten noi kaksi voi olla noin tyhmiä. - On se mun isä aika veijari... - Oliko sulla hauska päivä. Miksi minä suostuisin kiristettäväksi. - Voihan kaikille asioille nauraa... Vieläkö olisit kovaa jätkää jos ne kuulee sen. Masennus on sisäänpäin käännettyä raivoa, Lotta ajatteli ja kiehui raivosta. Kulmakarvat olivat kurtussa.
17. - En kerro kellekään että mun isä tapailee sun äitiä kun kirjotat sen aineen mun puolesta. Olli suutahti. Äiti lopetti hetkeksi astioiden kalistelun. Ja miksi juuri sen kanssa. Lotta tunnisti äidin keltaisen jin- ja jang-kuvioidun takin, jollaisia oli tässä maailmankolkassa tasan yksi kappale. Lotta istui sohvalla ja kuunteli hänen äitinsä hyräilyä keittiössä. Kiinalaisessa filosofiassa ne olivat toisiaan täydentävät puoliskot. Lotta hämmästeli sitä, että äiti uskalsi käyttää alibina kahta ystävätärtään. Siitä se jäisi takuuvarmasti kiinni. Voiko tällaisesta tilanteesta olla mitään ulospääsyä
Ei enää mitään hätää. Ei mitään enää. Ei naisen paikka ole työelämäsä. äiti kysyi. Unohda koko juttu.
Jotakin iskelmää hyräilevä äiti palasi keittiöön. "Tasa-arvo. - Näitkö sä Kaisan jossakin. Tasaa-arvo on minusta vallalla kaikkialla jonne käänän pääni. Miesten ja naitsen tasa-arvot on jo ihan mallikkaasti kohdillaan. - Mitä sinä oikein tarkotat. - Mikä sulle nyt tuli. Luulin vaan jotakin väärin. äiti sanoi. - Höh, etkö sinä muista. Aineen, jonka hän sitten ojentaa naispuoliselle äidinkielen opettajalle. joo, kai. Kaikkien naisten paika on sairanhoitoalalla ja kotona puuronkeittossa. - Ei yhtään mikään. Tuolla sisäpihan kirpputorilla. Ruuvanlaitto on naisten virkana hyvä. Ihan väärin. C-rapun Kaisalle.
N
iinhän se olikin! Lotta muisti. Hän harjoitteli tunnin ajan Ollin käsialaa tämän jättämästä vanhasta koepaperista. Kirjoitan siis aineen, jonka ojennan hänelle juuri ennen tunnin alkua, jolloin hän ei ehdi itse lukea sitä. Kaino hymy muuttui leveäksi hymyksi, kun hän sytytti pöytälampun. - Kai... En ole tasaa-avron kannalla kun siitä kaikinaiset läsyttää..."
18. Miehille ruuvanlaitto on vitmainen asia. Miten Olli olikaan selitellyt: "Tää aine ratkasee kaiken! Sen avulla mä saatan päästä luokalta!" Olli halusi, että teen hänen puolestaan aineen, Lotta ajatteli. Sitten hän hieroi kämmeniään ryhtyessään työhön.
Kun hän alkoi kirjoittaa, hymy oli muuttunut hihitykseksi, joka tyrskähti silloin tällöin raikuvaksi nauruksi. - Ei mikään, Lotta sanoi hymyillen. Vienosti hymyillyt Lotta meni huoneeseensa. - Mä vaan tunnistin sut siitä keltasesta takista. - Mähän myin sen jo viime kesänä. Hän huokasi helpotuksesta ja alkoi nauraa
19
20
21
päivä.
22. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran, TeleFinlandin ja Zerofortyn liittymissä, jotka sallivat maksulliset palvelut ja joissa niiden käyttöä ei ole estetty. Uudet viestit jokaiselle tähtimerkille aina jokaisen kuukauden 15. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran, TeleFinlandin ja Zerofortyn liittymissä, jotka sallivat maksulliset palvelut ja joissa niiden käyttöä ei ole estetty. päivä.
Jos haluat tietää, mitä ihastuksesi tällä hetkellä sinusta ajattelee, toimi seuraavasti: Näppäile SM RAKAS ja tähtimerkkisi, esim. Uudet ajatukset aina jokaisen kuukauden 15. Jos haluat viestin, jonka voit lähettää ihastuksellesi, näppäile puhelimeen seuraavasti:SM VIESTI ja tähtimerkkisi tai hänen tähtimerkkinsä, esim SM VIESTI RAPU Lähetä viesti numeroon 173664 Jos haluat viestin, jonka voit lähettä omalle rakkaallesi, näppäile puhelimeesi viestiksi: SM SYDÄN ja joko sinun tai hänen tähtimerkki, esim SM SYDÄN KALAT Lähetä viesti numeroon 173664
Viestin hinta on 0,95 . SM RAKAS OINAS ja lähetä viesti numeroon 173664
Viestin hinta on 0,95
Elefantti-silmä on menestyksellinen, varakas ja rakastaa rauhallisuutta. Härkä-silmä on miellyttävä, kärsivällinen ja rakastaa elämää. Ylöspäin vinot silmät kuuluvat villille ja uhkarohkealle ihmiselle. Hän haluaa olla liikkeessä aina ja saada kokemuksia. Apina-silmä on vanhoillinen, tarkkaavainen ja sitä kautta oppivainen.
P
S
ilmistä näkyy ihmisen sisäinen voima, yinin ja yangin luoma kosminen energia. He ovat suhteellisen onnellisia ja myös rakastavia ihmisiä. Monien mielestä silmät kertovat ihmisestä kaikkein eniten, koska ne toimivat tiedon ja kuvien vastaanottimina ja paljastavat samaan aikaan ihmisen sisimmät tunteet ja luonteen.
Suuret silmät kertovat yleensä ulospäin suuntautuvasta ihmisestä ja hän on yleensä älykäs, herkkä ja taiteellinen. Pienisilmäisiä ihmisiä on vaikea lähestyä ja oppia tuntemaan. Ulkonevat silmät kertovat henkilöstä, joka on aina tarkkailemassa uusia mahdollisuuksia ja seikkailuja. Leijona-silmä on pitkäikäinen, menestyksekäs, rehellinen ja hyväsydäminen. Vihreäsilmäistä pidetään älykkäänä, ystävällisenä ja anteliaana. Harmaasilmäinen on älykäs, tunteellinen ja taloudellinen ihminen.
Silmät sijaitsevat normaalisti noin yhden silmän mitan päässä toisistaan. Jos silmät ovat syvällä päässä, on henkilö yhdistelmä uneksijaa ja taloudellista neroa. erinteidensä mukaisesti kiinalaiset ovat käyttäneet erilaisten silmien kuvauksissa avuksi eläinkuntaa. Jos silmät ovat todella lähekkäin, kertoo se siitä, että henkilö on temperamentikas, mutta myös helposti johdateltavissa.
23. Sinisilmät toimivat hyvin paljon vaistojensa varassa. Alaspäin olevat silmät kuuluvat tunteikkaille ja kilteille ihmisille.
Silmien väri on asia, johon jokainen katsoja kiinnittää huomiota.
Ruskeasilmäistä pidetään luotettavana ja valmiina aina puolustamaan omaa, oikeana pitämäänsä kantaa. Kauempana toisistaan sijaitsevat silmät kertovat yleensä omistajansa esteettisestä mausta ja kyvystä ratkaista ongelmia. Kissa-silmä on värikäs persoona, joka rakastaa tuhlausta ja kauniita esineitä. Silmät kertovat henkilön älykkyydestä, luovuudesta ja elinvoimasta
Mitä nyt teen. Sano hänelle kahden kesken että "alettaisko me seurustelemaan, mä ainakin haluaisin". Sitten voit jatkaa elämääsi, sillä hän ei varmasti ole maailman ainoa poika. Jos kaikki pojat puhuvat sinulle "paskaa" (se ei ihan selvinnyt, mitä ja kenelle he puhuvat), se johtuu siitä että olet hakeutunut "paskaa" puhuvien poikien seuraan. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä etteikö kaunis tai komea voi olla Þksu ja päinvastoin. Jos ei tule, jatkat elämääsi tätä elämänkokemusta rikkaampana, mutta yritä olla katkeroitumatta. Toivottavasti hän tulee järkiinsä. Nuoruudessa pelätään jatkuvasti kavereiden suhtautumista, pelätään kasvojen menetystä ja julkista häpeää ja jollekin sitä on se, että kulkee "väärään kastiin" kuuluvan kanssa. En keksi muuta kuin että anna poikaystäväsi lukea tämä vastaus. Turhan monet uskovat viihdeteollisuuden harhoja siitä, että jokaisen pitäisi olla hyvännäköinen ja vieressä kuljetettavan kumppaninkin (tai kaulassa olevan puuhkan) täytyisi olla sellainen. Oppimisessa ei ole kyse siitä häviämmekö yhden erän elämän pelissä vaan siitä, kuinka se muutti meitä ja mitä siitä saimme.
tyhmää
Onko kaikki pojat niiin tyhmii ett pilaa kaikki jutut puhumalla paskaa. Toimitus voi tarvittaessa lyhentää kysymyksiä tai muuttaa muuttaa niiden sanamuotoa.
24. Pahinta, mitä tyhjänjauhajalle voi tehdä, on jättää hänet huomiotta ja vaieta hänen juttunsa kuoliaaksi. Tähän ei siis ole olemassa yksiselitteistä vastausta. Sanoisin, että petollisempaa temppua saa hakea vain elokuvista. Joten se suhde loppui siihen. Tai saatatte etääntyä toisistanne ja saattaa päästä itkukin, mutta sitten olet ainakin esittänyt asiasi ja ongelma on pois päiväjärjestyksestä. Vaikea tilanne. Eikä se seurustelu ole elämän pääasia. Jos vastaus on kyllä, olette ehkä onnellisia yhdessä. Jos ei, sitten hän halajaa pelkästään sitä ulkoista kauneutta statussymboliksi vierelleen. Vai mist täs o kyse niinQ daa. Ehkä häntä pelotti, että kerrot poikaystävällesi hänen rakkaudentunnustuksestaan, joten hänen oli ehdittävä ensin, mutta mitähän ihmettä hän luuli saavuttavansa moisella valheella. Sinun täytyy vain avata suusi ja kysyä.
Pojat tykkäävät lihavista, laihoista, normaalivartaloisista, suorahiuksisista, kiharatukkaisista, pitkä- ja lyhyttukkaisista, vaaleista, tummista, bruneteista, punapäistä, ristiverisistä ja kaljupäisistä tytöistä. Heistä pääsee eroon kun äänestää jaloillaan. Jätetyksi tuleminenkin saattaa pelottaa jo ennen koko seurustelun alkamista, jolloin pelosta saattaa tulla itseään toteuttava ennustus.
tytöissä hyvää
Moro kundit :) tässä hieman kysymyksii: mikä on tytöissä hyvä puoli. - Helinä89
Lähetä poikiin liittyvä kysymyksesi SinäMinään, niin kundi vastaa kysymyksiisi. Tultuaan torjutuksi hän kostonhimossaan valehteli typerästi poikaystävällesi rakastelusta. Poikaystäväsi ei ilmeisesti voi uskoa kaveristaan sellaista, koska hän ei halua uskoa. Olen varma, että ennemmin tai myöhemmin kaverin luonne paljastuu poikaystävällesi. Yleensä tällaisen ihmisen itsetunto on niin matalalla, että omaa erinomaisuutta täytyy yrittää korostaa joutavalla suun aukomisella. Muotit ovat onttoja ja niistä tulee onttoja ihmisiä. Kerrot että ympärillänne muut jo tietävät tilanteen, joten kannattaneeko sitä kiusaamista enää pelätä. Vaikka alitajunta saattaa tietää totuuden, hän ei halua ajatella että joku läheinen valehtelisi niin pokkana, mutta joskus selkään puukottajat löytyvät yllättävän läheltä. Rakastan poikaystävääni ja en halua menettää häntä. Kysymyksiin vastataan lehden Kundi Vastaa-palstalla. Pääasia on se, että toinen tykkää sinusta kun olet oma itsesi etkä mikään kuori. On olemassa sanonta, että täydellisyyteen on hyvä pyrkiä, koska siellä ei ole vielä ketään.
Poikaystäväsi kaveri vaikuttaa olevan suoraan sanottuna aikamoinen p-skiainen. Eräät myös päättömästi käyttäytyvistä tytöistä. Murrosikä on sellaista aikaa, että tytöt kiinnostavat poikia mutta pelkona on aina se "kasvojen menetys". Kun vannominen ei auta... Ensinnäkin kaveri petti ystävyyden lähentelemällä ystävänsä tyttöystävää. Pojat luulevat etteivät he muka saisi näyttää herkkää puoltaan. Jos poika on fiksu, luonne merkitsee hänelle enemmän kuin ulkomuoto. - girlloveboy Kyllä sen taidon hallitsevat tytötkin, ainakin selän takana puhumisen jalon taidon. Lähetä lyhyt ja selkeä kysymyksesi, jossa kerrot ikäsi ja ongelman sekä nimimerkkisi sinaminan webbisivujen kautta: www.sinamina.fi/kundi.html, sähköpostilla: sinamina@jcotton.com tai postiosoitteella Sinäminä, KysymysKundille Kauppurienkatu 33, 90100 Oulu. Onko ulkonäkö vai luonne tärkeempiä ja minkä laisist tytöist tykkäätte. - @-@-@ :)
päässä liikkuu
Hei kundi! Mitä kundin päässä liikkuu jos hän katsoo koulussa hymyilee aina kun näkee moikkaa ja soittelee! Hän on sanonut pitävänsä minusta paljon ja vähän enemmän kuin ystävänä ja sitten hän korjasi ettei tiedäkkään koska ei osaa sanoa mutta tiedän silti että hän pitää hieman enemmän kuin ystävänä mutta mikä on totuus?! Kaverini sanoo että poika ei viitsi tunnustaa että tykkää minusta ihan hirveästi ja kehottaa meitä seurusteluun! Me pystytää pojan kanssa puhumaan vaikeista ja noloistakin asioista hyvin ja ollaan tosi läheisiä mutta miksi hän ei tunnusta että haluaa alkaa seurustelemaan jos hän oikeasti haluaa! - Avuton Vain hän tietää, mitä hän oikeasti ajattelee sinusta, vaikka onkin ehkä asiassa yhtä epävarma kuin sinä. Seurustelin yhden pojan kanssa joka ei uskaltanut edes katsoa mua julkisesti sikäli halata tai muuta. Niin miksi ne ei uskalla tehä mitään. Kyllä tai ei. Yritin poikaystävälleni selittää, että hänen kaverinsa valehtelee ja lujaa, mutta hän sanoi ettei voi uskoa kaveristaan sellaista. Poikaystäväni raivosi minulle, mutta ei kaverilleen. Poikaystäväni kaveri kertoi minulle olevansa ihastunut minuun, mutta minä en ole häneen ihastunut, ja sanoinkin pojalle asiasta mutta hän ei ilahtunut koska seuraavana päivänä hän oli väittänyt poikaystävälleni että olimme mukamas rakastelleet poikaystäväni selän takana, vaikka tälläistä ei todellakaan tapahtunut. Se poika on 13 wee -why?-
Moi! Toivon että vastaat, sillä en tiedä mitä tehdä. Hiljaisuus kertoo enemmän kuin vastaväitteet.
inhottava tilanne
pojat ei uskalla?
Haluaisin kysyä että miksi jotkut pojat ovat semmoisia että he eivät uskalla surustella julkisesti. On kahdenlaisia ihmisiä joilla ei ole paljonkaan sanottavaa: vähäpuheisia ja niitä, jotka puhuvat paljon. Mikäli vastaus on ei, jatkatte samaa kivireen vetämistä kuin ennenkin. Toiset pojat tykkäävät yhdenlaisista, toiset toisenlaisista
Sen jälkeen jos tunnistat hiivasienen oireet voit hoitaa itsehoitolääkkeillä. Niitä saa reseptivapaasti tai pitkävaikutteista ja tehokkaampaa laastaria saat lääkärin kirjoittamalla reseptillä.
fritsut
MOI! Oon 11vuotias ja mua ihmetyttää miten fritsut tehään. Kaulasi on paljon kauniimpi, kun siinä ei ole fritsuja, usko pois! Mitä vanhempasi tykkäävät, kun olet noin nuori ja menet kotiin kaula fritsuja täynnä?
alapääkutina
moikka.. Mutta ensimmäinen neuvo sinulle on, että alat syömään säännöllisesti ja monipuolisesti, jottet laihdu enempää.
pahoinvointi
Moikka! Minulla on vähän oireita. Olen käyttänyt kerran hiivasienivoidetta vaivaan mutta silloin se hävisi ja nyt on tullut taasä. Mulla on poikaystävä ja se haluis tehä mulle fritsun mut en tiiä oonko valmis siihen joten mitä mun pitäis tehä. Matkapahoinvointiin kuuluvat pahoinvointi, kalpeus, kylmänhiki, lisääntynyt syljeneritys ja haukottelu. Raskauden oireita on monenlaisia ja eri ihmisillä erilaiset oireet, mutta yleisimmät ovat: ensimmäinen merkki on kuukautisten poisjääminen, pahoinvointi, väsymys, rintojen aristus ja -kasvaminen, päänsärky, lämmönnousu, tihentynyt tarve käydä vessassa jne. Ainoastaan niitä pystyy kasvattamaan kirurgin pöydällä vanhempana, mutta se on toimenpide, jota kannattaa harkita todella tarkkaan, ettei joudu myöhemmin katumaan. Onneksi nyt pääsen jokapäivä eteen istumaan. Hankalaa pahoinvointia voidaan estää myös lääkkeillä. Ruokailutottumukseni ovat todella huonot, syön kerran-pari kertaa päivässä ja harrastan joka päivä liikuntaa ja pidän kuntoa yllä. Onko jotain, millä saisin rintani takaisin. Lähetä lyhyt ja selkeä kysymyksesi, jossa kerrot ikäsi, ongelman laadun ja oireet sekä nimimerkkisi webbisivujen kautta: www.sinamina.fi/vastaanotto.html, s-postilla: sinamina@jcotton.com tai postiosoitteella Sinäminä, Vastaanotolla Kauppurienkatu 33, 90100 Oulu. BMI:si on 19,5, joten olet sen mukaan alipainon ja normaalipainon rajalla. Eli mistä se pahoinvointi voisi johtuu. mistä se johtuuä. Yhdynnästä kannattaa pidättäytyä hoidon aikana, eikä myöskään tamponeita kannata käyttää (hoitoa ei tule keskeyttää, vaikka kuukautiset tulisivatkin.)
oman kaupungin neuvolaan. Mieti, olisiko jokin harrastus
Hei. Olen jutellut terveydenhoitajan kanssa asiasta. Syöt aivan liian vähän, sinun olisi hyvä syödä säännöllisesti ja pienempiä annoksia kerrallaan, jotta saisit painosi nousemaan. Aloita miellyttävä liikuntamuoto ja tarkista ruokavalio, löytyyhän siitä paljon kuituja, kasviksia, vähärasvaisia maitotuotteita sekä vähärasvaista lihaa ja kalaa. Kyllä asioilla on aina tapana järjestyät, älä huoli :)
rinnat lähti ongelmia
Mun pitäis laihtua ja oon ollut viime aikoina masentunut ja väsynyt vaan. Olen 15v, 160 cm pitkä ja painan nyt 50kg. Sinun kannattaisi puhua esim. -heidukka 14w. terveydenhoitajallesi masentuneesta mielialastasi. - pimu En tiedä painoasi, mutta jos koet että et ole sopusuhtainen ja haluaisit laihduttaa. Jos sinulla ei ole hyvää ystävää kenen kanssa voit jakaa murheesi, voisit kertoa ongelmista esimerkiksi jollekin luotettavalle aikuiselle tai psykologille. Minulla on vahva tunne,että olisin raskaana.mitä oireita siihen oikeasti kuuluu?ja olen niin epävarma,että jos olen raskaana niin mitä teen ja mistä saan apua. Mulla oli melkein c:n kuppi, se pieneni b: hen. mulla on ongelma.. Sain lihottua parisen kiloa takaisin laihduttuani. ellet ole allerginen joillekin näistä edellä mainituista. Ravitsemusterapeuttikin mielessä käynyt, mutta en sitten tiedä.. "kokkaremaista". Jotain vitamiineja mitkä edistävät tms. Laihduin vähän aika sitten 5 kiloa, koska ruoka ei maittanut. Joskus kun en päässyt eteen istumaan ja tuli pahaolo, niin aina minä hermostuin ja tuli kiukkunen olo. Olisi hyvä jos saisit siihen apua, monesti pelkkä puhuminen huolista riittää. Se johtuu tasapainoa aistivan sisäkorvan ärsytyksestä, heiluvan liikkeen voimasta. olen kiitollinen, jos vastaat. Tilannetta pahentaa se, että kun et näe tietä, mihin suuntaan olet menossa, silmien antama tieto ei vastaa tasapainoelimen tuottamaa informaatiota aivoille. Voit toki kehittää rintalihaksia ja selkää, jolla saat ryhtisi hyväksi ja rintasi näyttämään suuremmilta. Ensin iho menee punaiseksi ja päivien mittaan se muuttuu mustelman näköiseksi, haalenee siitä. -YHN90 Hei! Jos sinulla on mahdollisuus olla raskaana ja epäilystä siitä, tee mahdollisimman nopeasti raskaustesti, ja ota yhteyttä
25
Sairaanhoitajaksi opiskeleva Marketta vastaa kysymyksiisi tällä palstalla. Mutta kun laihduin, rintani katosivat. Suosittelen kuitenkin lääkärissä käyntiä, sillä itsehoitotuotteita voi toki käyttää, mutta ensimmäisellä kerralla olisi hyvä antaa lääkärin tutkia ja pois sulkea muut gynekologiset vaivat, joihin tarvitaan erilaista hoitomuotoa. Ihmiset usein stressaavat ja tekevät pienistäkin murheista suurempia kuin ne ovatkaan. Minä pahoinvoin linja-autossa ihan hirveesti. En uskalla mennä lääkäriin..Kiitos jo etukäteen!! - enkeli Alapään kutina ja kirvely voi olla merkki juuri esimerkiksi hiivasienitulehduksesta tai virtsatieinfektioista. Jos raskaustesti näyttää positiivista (voit ostaa sen apteekista, marketista tai jopa R-kioskilta), ota yhteyttä omaan terveydenhoitajaasi tai lääkäriin, ne neuvovat jatkon. Jos asia vaivaa sinua, käytä rintaliivejä, jolla saat kohotettua rintojasi. Betu Fritsuthan syntyy imemällä ihoa, niin kauan, että saadaan mustelma aikaan. Moi moi Heidukka! Joillakin ihmisillä on ns. matkapahoinvointia. Ongelmat pystytään ratkomaan, ja myöhemmin moni huoli saattaa tuntua pienemmältä kuin arvaatkaan. mutta lähinnä haittaa kun rinnat katosivat.. -black_angel Moi musta enkeli! Koska harrastat aktiivisesti liikuntaa, energiantarpeesi on vieläkin suurempi kuin sellaisella, joka ei sitä harrasta. Sinulla on varmasti ihmisiä ympärillä, jotka välittävät sinusta ja tekevät mielellään kanssasi asioita, jotka saavat sinua piristymään. Kysymykset käsitellään luottamuksellisesti ja niihin vastataan vain lehden palstalla. Usko pois, että elämässä on paljonkin järkeä, vaikka se ei aina tuntuisikaan siltä. Toimitus voi tarvittaessa lyhentää kysymyksiä tai muuttaa muuttaa niiden sanamuotoa.. Nuorten keskuudessa se on villitys, jolla osoitetaan, että on suudellut jonkun kanssa tai seurustelee. Oon ajatellut mitä järkeä tässä elämässä on. Oletteko huomanneet, että valkovuoto olisi lisääntynyt tai se olisi
apua, raskaana?
Hei. Ja mulla on alapääkutinaa, miten se lähtee pois. Rintojen kasvattamiseen ei ole mitään vitamiineja. mulla kutittaa alapäätä välillä ja kirvelee.. Se ei ollut tahallista. Ja vaikka lihosin takaisin, rinnat eivät kasvaneet. Sinulla on tärkeää ennaltaehkäistä huonoa oloa pitämällä katsekontakti eteenpäin
Nukun hänen kanssaan aina myäs samassa sängyssä, ja olen pari kertaa herännyt siihen, kun serkkuni joku raaja on ollut päälläni. Sitten seuraavana päivänä olimme rannalla, niin serkkuni pyysi minua lämmittämään itseään. Silti kaikis jutuis joissa luen on niin et naisel on posliini tai sitten lähestulkoon semmonnen.. Voinko käyttää legginssejä lantioni vähäisyydestä riippumatta. Me koulukaverit emme tiedä miten suhtautuisimme nyt tähän ystävään. Miten mun tulis pukeutua. Kun ollaan ystäviä, halutaan pitää hyvänä, siinä se. et kuin normaalia sitten on et nainen siistii sen KAMALAN rehottavan pehkon sieltä! Ku mua ne karvat inhottaa ja haluisin niistä eroon mut katsooko mua sit ihmiset oudosti esim.. Hän on hyvä oppilas eikä kukaan kiusaa häntä, mutta hän ei ole enää iloinen. Siksi haluaisin kuulla sinulta, miten voisin päästä ajatuksistani eroon, tai miten selvittää mitä serkkuni oikeasti minusta ajattelee. - Muodoton Naiseus ja naisellisuus eivät suinkaan ole muodoista kiinni - korvien välistä ne lähtevät niin kuin useimmat muutkin asiat. Jos rupeat ajelemaan karvoja pois, kasvava sänki voi olla paljon kiusallisempi ja pisteliäämpi ongelma.
ja vaieta, ettei loukkaisi tai häiritsisi. Nauroin silloin asialle, mutta sen jälkeen hän kertoi minulle, että mikään reissu ei olisi mitään ilman minua, ja halaili samalla minua. Kysymyksiin vastataan lehden Isosisko-palstalla. Kukaties heitä onkin - hyvyys ei vain useinkaan ylitä julkisuuskynnystä.
muotoja
En tunne itseäni yhtään naiselliseksi, koska mulla ei ole muotoja. Tuntuu, että heidän kotiin ei uskalla enää mennä vaikka asiasta on kulunut jo kuukausia. oli alapääkarvoituksesi ajeltu mihin muotoon hyvänsä. Lähetä lyhyt ja selkeä kysymyksesi, jossa kerrot ikäsi ja ongelman sekä nimimerkkisi sinaminan webbisivujen kautta: www.sinamina.fi/isosisko.html, sähköpostilla: sinamina@jcotton.com tai postiosoitteella Sinäminä, Isosisko Kauppurienkatu 33, 90100 Oulu. Kun tapahtuu ikäviä asioita, ilo pysyy poissa. rehotusta
liian lähellä..
Hei sisko, Ongelmanani on serkkuni, asia on alkanut askarruttamaan minua todella pahasti.Tuntuu, kuin serkkuni, joka on siis tyttö, on kiinnostunut minusta. Mutta entä jos murheellista onkin nimenomaan häirittävä. Isosisko vastaa sinulle. Huoli ystävästä Olet oikealla tiellä huolehtiessasi - sitä vartenhan ystävät ovat. Vaikutat vahvalta yksilöltä, ja minä toivon, että säilyt sellaisena. Voit hyvin käyttää leggingsejä ja ihan mitä tahdot! Paras - ja edullisin - asusteesi on kuitenkin kasvojasi valaiseva hymy. Jos tasaisuutesi on geeneissä, olet sen tyytyväisempi mitä vanhemmaksi tulet: ainakaan sinulla ei ole lihavuudesta johtuvien sairauksien riskitekijöitä.
ystävän parhaaksi
Ystäväni isä teki itsemurhan. Miestenlehdissä näkee posliiniksi ajeltuja häpyhuulia, mutta sinä et varmaankaan ole sen alan esiintyvä taiteilija, joten suosittelen sinua karvoituksen sijasta keskittymään enemmän yläpään juttuihin. Miten oppisin hyväksymään kroppani. Sinulla on varmasti enemmän kadehtijoita kuin arvostelijoita; voit pukeutua melkein miten tahansa ja näytät aina hyvältä eikä sinun tarvitse riutua erilaisten laihdutuskuurien kurimuksessa. Halailut ovat merkki murrosikäisen normaalista kehityksestä. en ole kertaakaa sheivannu mun ala pääni karvoja, äiti vaan sanoo mul et se on normaalia, muilkin on karvoi. Eri asia on sitten se, että eiköhän luontoäiti ole miettinyt tämänkin asian parhain päin eli karvoituksen määrä, muoto ja väri on yksilöllinen juttu. - epätietoinen90 Huoraksi sinä et muutu. Se on harjoitusta vastakkaista sukupuolta varten, oman viehätysvoiman ja seksuaalisuuden testaamista. Voisi melkein sanoa, että mitä enemmän kotona on halattu ja pidetty sylissä, sen luontevammin sama käytäntö jatkuu kaikinpuolisissa ystävyys- ja rakkaussuhteissa läpi elämän.
Tää juttu koskee semmoista aika arka luontosta asiaa jota en huonon näön takia taida tietää.. En tarkoita jatkuvaa hössötystä ja voivottelua, vaan sinnikästä vierellä oloa, odottamista, kuulostelemista ja kuuntelemista sitten, kun puhumisen aika tulee. Iän myötä vartalosi vielä muuttuu niin ettei muodoista ole pulaa. Eiköhän liene jokaisen oma asia minkälaisen karvoituksen haluaa, vai haluaako ollenkaan. Olimme kerran kahdestaan yhdessä pyykkituvassa lämmittelemässä, niin serkkuni sanoi minulle, kuin seinästä, että ei ole lesbo. Tämä on tosi häiritsevää, ja olen joskus kade, kun kavereillani on niin muodokkaat lanteet, vaikka he silti sanovat itseään läskeiksi. Yleensä ihmistä katsotaan ensin kasvoihin, ja jälkeenpäin sinut muistetaan enemmän lämpimästä ilmeestäsi kuin vartalostasi puuttuvista tai ylimääräistä senteistä. Nuorten tyttöjen väliset hivelyt ja halailut ovat harvoin merkki lesboudesta niin kauan kuin vaatteet pysyvät päällä - eikä aina vaatteittakaan, sillä uskalikot ovat aina valmiita kokeilemaan erilaisia lähestymistapoja olematta silti mitään muuta kuin heteroja. Olen itse yrittänyt olla hänen kaveri välitunneilla, mutta hän ei puhu paljon. Olisipa sinun kaltaisiasi nuoria enemmän - niitä jotka kantavat huolta lähimmäisistään. Tämä alkaa oikeasti pelottamaan ja ahdistamaan minua. Se on vain ihmisten erilaisuutta, erilaisia tapoja elää sosiaalista elämää. Toisaalta enpä taida tuntea ainuttakaan, joka olisi täysin tyytyväinen vartaloonsa, aina on jotain jossakin liikaa tai liian vähän. Sitä paitsi et ehkä ole vielä aivan valmiiksi viimeistelty. Epäonninen ihminen saa helposti toiset aroiksi, ei oikein tiedä mitä sanoisi ja miten käyttäytyisi. - Apuatarvitseva Jotkut meistä ovat koko ikänsä koskettelevaisempia, eikä se tarkoita muuta kuin ominaista tapaa osoittaa läheisyyttä ja toisesta välittämistä. Oikeastaan inhoan sanaparia "iän myötä", mutta pakko tässä nyt on sitä käyttää. Mulla on a-kuppi ja hartiat ovat paljon leveämmät kuin lantioni eikä mulla oo persettäkään. Jotkut taas ovat arempia lähestymään fyysisesti eivätkä halua, että heitä kosketellaan tai halataan. Karvoituksen varsinainen tarkoitus on suojata herkkää alapäätä siinä missä silmäripsetkin ovat silmien suoja - ei niitä ripsiväriteollisuutta varten ole luotu. Koko koulu sai tietää siitä. Helpompaa on pysyä etäällä
Askarruttaako jokin asia mieltäsi, eikä ole ketään keneltä kysyä. koulu-uinnissa tai jossain muus sellasessaä Auta pliiiiis! Mul ei oo ketää kel uskaltaa sanoo tätä ongelmaa ja oon miettinyt sitä nyt niiiin kauan! Haluaisin lähinnä ehkä posliiniksi, mut pitääkö mun jätkäniki sit mua jonai huorana tai... Seksi sujuu, on karvoitusta tai ei. Et voi poistaa tai muuttaa ystäväsi tilannetta, et kääntää etkä pysäyttää aikaa, mutta voit olla lähellä, ja se riittää. Toimitus voi tarvittaessa lyhentää kysymyksiä tai muuttaa muuttaa niiden sanamuotoa
26. Olen ollut huomaavinani, että jotkut välttelevät häntä ja näyttää, että opettajatkin suhtautuvat häneen jotenkin erilailla
Molemmissa on laikku joka on kuiva. - Epätoivoinen -95 Olet siinä iässä, että hiuksesi rasvoittuvat helposti. Hiustuppi reagoi herkästi sekä sisäisiin että ulkoisiin
rasvoittuvat hiukset
Mitä voin tehdä kun hiukseni rasvoittuvat alle päivässää Rasvoittuville hiuksille oleva shampoo ei auta eikä myös hoito-
27
Lähetä kauneuteen tai kauneudenhoitoon liittyvä kysymyksesi SinäMinään, kauneudenhoidon tuntijat vastaavat. Eiköhän asian rentoudella ja huumorilla saa menemään ihan hyvin. Nuori iho on yleensä kaunis eikä se kaunistusta tarvitse, joten ripsiväri ja huulikiilto varmasti riittävät meikiksi. Hän myös pitää varmasti aivan selvänä asiana sitä että myös sinulla sellaiset on silloin tällöin. Kannattaa siis tarkistaa ruokavaliotasi nyt, saathan tarpeeksi näitä edellämainittuja aineita. ainekaan. joka asiassa on aina kaksi puolta...niin kai kauneudessakin, joka on sananlaskun mukaan katsoja silmässä. Sitten niissä on vielä pitkiä karvoja. Mikäli tavalliset markettituotteet vaikuttavat liian huonoilta, kysy kampaajalta rasvaisen päänahan hoitoon tarkoitettuja erikoistuotteita. Kysymyksiin vastataan lehden kauneussalonki-palstalla. Mikäli hiukset eivät saa kuivua ilmavasti vaan litistyvät kosteina koko yöksi tyynylle, tukka näyttää aamulla rasvaiselta vaikka olisikin puhdas. Miten saisin ne parempaan kuntoon. Sano poikaystävällesi vaikka että "Tiedäthän sä mitä menkat tarkoittaa?" ja "No nyt tässä sit ois semmoset menossa, menee pari päivää". olen 13,5v. Lähetä lyhyt ja selkeä kysymyksesi, jossa kerrot ikäsi ja ongelman sekä nimimerkkisi webbisivujen kautta: www.sinamina.fi/kauneussalonki.html, s-postilla: sinamina@jcotton.com tai postios. Laihdutus, nopea painonpudotus ja nestemäiset dieetit saattavat johtaa hiuksille tärkeiden aminohappojen, raudan, proteiinin ja sinkin puutostiloihin. Huono ravinto ja liika laihduttaminen ovat hyvin yleisiä syitä hiusten kunnon huononemiseen ja hiustenlähtöön. Sinäminä, Kauneussalonki Kauppurienkatu 33, 90100 Oulu. Kokeile hiuksiisi kampaamoissa myytäviä tehokosteuttajia, jotka "sinetöivät" kosteuden hiuksiisi. Se ei vähennä hiustesi rasvoittumasta mutta voit luoda itsellesi kampauksen jossa rasva ei niinkään näy. Eivät pojat kuukautisia pelkää.
hiusten lähtö
Laihdutin kesälla viisi kiloa, mutta apua! Tukkani alkoi lähteää Mikä avuksi. Voihan sitä kuitenkin yrittää vähitellen vähentää ja siirtyä "luomukauneuteen". Missähän siellä. Huolehdi kainaloiden hygieniasta ja pese ne aamuin illoin saippualla joka ei kuivata ihoa. Karheille hiuksille on myös omaa föönausvoidetta joka auttaa hiusten saamisessa kuriin.
Toki 11-vuotiaskin voi meikata. Jos peset hiuksesi illalla, annathan niiden kuivua kunnolla ennen nukkumaanmenoa. Liikkeessä tehtävä päänahan kuorinta voi myös auttaa tilanteessasi.
muutoksiin, joten ravinnolla, stressillä ja hiuspohjaan joutuvilla tuotteilla on kaikilla vaikutus hiustenlähtöön.
kainalot
Kainaloni näyttävät aivan kamalilta. Esimerkiksi lyhyemmät hiukset, jotka "pörrötetään" esimerkiksi vahan avulla, eivät näytä rasvaisilta. Tosin on niin, että jos on tottunut meikkaamaan ja värjäämään itseään ihan erilaiseksi persoonaksi kuin oikeasti on, niin voi olla vaikeaa luopua hetkessä kaikesta. Jokainen tehkööt ehostusten suhteen niin kuin parhaakseen näkee J
meikkaus ja ikä
Voiko 11vuotias meikata. Samoin silmät ilman meikkiä saattavat olla lempeämmät, luotettavammat ja pehmeämmät ilman meikkiä. Entä kynnet! Kun ne leikkaa kauniisti ja pitää puhtaana, niin elämä on helpompaakin kuin pitkät lakkakynnet, jotka teetättävät paljon työtä. Siis mikä avuksi!. poikaystäväsi varmaan on koulussa jo oppinut että mitä kuukautiset tarkoittavat. Betruska
karhea tukka
Minulla on todella karheat hiukset, mikä voisi olla avuksi että ne olisivat pehmeät. Joten... Luomukauneus on mielestäni sitä, että ei värjätä hiuksia vaan annetaan ne olla omassa värissään. Kun käyttää omiin kasvoihin sopivaa kampausta tai hyvää leikkausmallia, niin hiukset näyttävätkin yllättävän kauniilta ilman värjäystä. Päänahkaa on käsiteltävä hellävaraisesti, hiero shampoo varovasti hiuksiisi. Nuoren on kuitenkin aina hyvä kysäistä omien vanhempien mielipidettä meikkauksesta.
kuukautiset
Miten kertoa kuukautisista poikaystävälle. Hiukseni näyttävät aina lässähtäneeltä käyttäisi sitten mitä tahansa shampoita. - apuaaa... Muista huuhdella shampoo ja hoitoainen todella hyvin hiuksistasi ja päänahastasi. Kun rasvaan sitä, kuivuus lähtee mutta punaisuus säilyy. Kannattaa ostaa myös herkän ihon deodorantti apteekista, sillä liian voimakkaat ja etenkin alkoholipitoiset deodorantit saattavat ärsyttää ja kuivattaa kainaloiden ihoa liikaa.
luomukauneus
Hei kaikki kauneussalongin ystävät! Minusta olisi tosi ihanaa kun nuoret rupeaisivat harrastamaan "luomukauneutta". Tosin onhan se kyllä niinkin, että jo kivikaudella tytät ja naiset ovat korostaneet piirteitään niinsanotuilla luomumeikeillä kuten noella, savella ja erilaisilla luonnosta saatavilla väriaineilla ja olettaneet, että näin saavat etua valloittaessaan yhteisön voimakkainta urosta itselleen. Toimitus voi tarvittaessa lyhentää kysymyksiä tai muuttaa muuttaa niiden sanamuotoa.. - Tuulitukka Dieetit ja stressi haurastuttavat hiuksia. - hiusongelma Erilaiset hiukset tarvitsevat erilaista hoitoa, ja karheat hiukset tarvitsevat aivan erityistä hoitoainetta tullakseen pehmeiksi ja sileiksi. Käytä pesun jälkeen aina hyvin rasvoittavaa voidetta niin kauan että kainalosi ovat kunnossa (kysy apteekista sopivaa tuotetta). Helpoiten teet sen sheivaamalla ne suihkussa vaahdon tai kosteuttavan suihkusaippuan ja höylän avulla. Rasvaisen päänahan shampoon tulee olla hapan, pH-arvoltaan noin 4,5-5,5. Kanpauksen muuttaminen saattaisi auttaa asiaa. Kiitos vastauksesta! - Melanie <3 Ensinnäkin karvat voit kainaloista poistaa. - Luomukauneus kunniaan Aivan, jokainen meistä on kaunis, mutta olemme tottuneet näkemään naiset laitettuina, huoliteltuina ja korostettuina, joten meikkaamattomat kasvot näyttävät usein laimeilta ja haaleilta
28
29
Eli siis jos kiinnostuit niin lisää meseen Rupu_95@hotmail.com Tämä ilmoitus ei vanhene!!
@
Etsiskelisin uusia etanaposti tai mesekavereita :) oon 20 vuotias ja asun seinäjoella. Ikä saa olla 18-19. Harrastuksiini kuuluu ratsastus ja tykkään lukea kirjoja sekä katsella televisiota & elokuvia. Ja muuten aika kuluu kavereiden kanssa, netissä, musiikkia kuunnellessa ja koiran kanssa leikkimisessä. Olen luotettava. Kirjoita juuri minulle pian! :) ss_91@luukku.com
@
Etsin mesekamuja. Oon 17v. tyttö oon ite 17v.tyttö.
@
Hei! Olen 10v tyttö joka etsii tyttö ja poika kavereita meseen! Iälläsi ei ole väliä, mutta haluaisin sinun olevan alle 15 vuotias! Toivotavasti olet luotettava ja huumorin tajuinen joka ymmärtää vitsejä! :D Osoitteeni on ellu.sipila@netti.Þ !
@
Haen 20-22v.tytöistä ja pojista juttuseuraa galleriaan :) Olen luonteeltani h.tajuinen, hauska ja kiltti :) ite oon 19 (kohta 20) tyttö =) harrastan laulamista ja tanssia vain omaksi iloksi, mut aloitan Itämaisen tanssin ;) www.irc-galleria.net/Black_angel88
@
Moikkis! Täällä olis yks 15-vuotias tyttönen vailla s-posti tai mesekamua, tyttöjä tai poikia. Lemmikkeinä mulla on koira ja marsu. löytyykö?. Þ (annan mesen kun oot kertonu jotain ittestäs mailin kautta) PS. Etsiskelen n. Kirjuuttele.. T. Myös irc-galleria kamut on tervetulleita. jos kiinnostaa ala nettikamuks. :D Mielellään saman ikäisiä :D Harrastuksista sen verran: mie pidän kerhoa, kirjotan novelleja, lenkkeilen, luen kirjoja, kuutelen musiikkia enemmän kuin laki sallii :D mut jos kolahti nii laitappas viestiä:D JappAa@luukku.com ps. :) Oon yleensä aika hiljainen ja ujokin, mutta kun pääsen vauhtiin ni se on menoa :D Jos kiinnostuit, pistä viestiä tulemaan tai lisää miut siun meseen :P p.s. Musamakuni on tosi sekalainen mutta eniten soittemeni soittaa hiphoppia<3 ottakaahan yhteyttä :) ina_annina@luukku.com
@
Moro! Mää oon tällaane iha justiinsa 15v täyttävä tyttö. Etsii 18-vuotias tyttö Etelä-Suomesta poikia. Sukupuolella ei ole väliä. h.s@pp.sonera.net
koko aja Tokio Hotellist tai mollaa Anna Abreuta. älä huoli jos en iha just sekunnillee vas-
@
Moikka kaikille! Oon 12v tyttö joka etsii meseen kamui. Hevosetkin ovat olleet suuri osa elämääni. Toivoisin että sinäkin pitäisit musiikista ja eläimistä. on jalka- ja lentopallo + kitaran soitto musamakuun kuuluu Ari Koivunen, Nightwish, SunriseAvenue ja Lauri Tähkä. com
@
Hei olen 12 vuotias tyttö virroilta ja kaipaisin hirveästi 10-12 vuotiaita tyttöjä tai poikia nettikamuks. Olen hieman ujon puoleinen mutta huumorintajuinen.Tykkään kirjottaa kaikenlaisia tarinoita ja kuuntelen mielelläni musaa.Lempi bändini on Sturm und drang, Sonata Arctica, Nightwish ja Teräsbetoni. Iältäs saisit olla 14-16 vuotta. Sukupuolella ei väliä, saa siis olla tyttöjä tai poikia. ss@hotmail.com
@
Heissan! Etsisin mese-kamuja 11-14 vuotiaista tytöistä ja pojista.Itse olen 12w oleva tyttö. tyttö Kuopion seudulta ja toivoisin mese/maili kaverii joka ymmärtäis huumoria ja kuuntelis suruja ja murheita...sukupuolella ei ole väliä! Toivoisin että olisit 11-13 vuotias. Luonteeltani olen sosiaalinen, hauska ja huumorintajuinen. sanni. Vimppu: vimppu96@ hotmail.com
@
Jeps, 17v. Meseen voi lisätä, tai sitten ihan sähköpostilla ottaa yhteyttä :) pieni_mixu@hotmail.com
@
Etsin 12-13 vuotiasta tyttöä kirjoittelemaan sähköposteja kanssani. Sun iällä ja sukupuolella ei ole väliä :) vastailen kaikille :) kakara897@ luukku.com
@
Oon 11v. Ei kyllä ole mikään pakko. Mutta muualtaki päin Suomea käy TH ja Anna-fanit:) mailaa: tii4@wippies. Harrastuksiini kuuluvat k-vaihto ja swappailu. tyttö haluaisi mailikaveria tytöistä ja miksei pojista, jotkatykkäävät kirjoitella mitä päähän sattuu tulemaan. tyttö Etelä-Suomesta, joka kaipaa ihmisiä ympärillensä. Harrastan sitä sun tätä ja musiikkia kuuntelen laidasta laitaan. Harrastan piirtämistä ja laulamista. iältä saisit olla 14-19v. Miulla on myös irc-galleriassa kuvia.. taru-ruohonen@hotmail.com
@
Hei, kaipailisin uusia mese- ja s-posti kavereita... Vapaa-aika kuluu yleensä harrastuksien, lemmikeiden, kavereiden ja töiden parissa. 15-17v poikia ja tyttöjä sähköpostitteluun aiheesta kun aiheesta, kuhan juttu on asiallista. Ei mulla sitten kai muuta. combustivel33@gmail.com
@
HEIPS!! Täällä ois 11-vuotias tyttö joka RAKASTAA BILL KAULITZIA...siinä samalla myös Tokio Hotelia. :) Oisi kiva jos sinäkään et vihaisi Tokio Hotellia. Ystäviä, kavereita, bailuseuraa Ylivieska, Oulaiste seudu tytöist ettii yksinäine iha ok 26v jätkä. Asun nyt Oulussa mutta olen kesällä muuttamassa takaisin etelä-pohjanmaalle (Seinäjoki tai Nurmo) nii olisi kiva jos sieltä päin olisi..lisää kavereita.. Mese ossa on jessa.blondi@hotmail.com
taa, ei ole omaa nettiä :) mut vastaan aina ku vaa voin :)
@
Heips, olisko ihmisii, jotka haluisivat jutella mistä tahansa, maan ja taivaan välisistä asioista. Miusta sen verran et kuuntelen tosi paljon musiikkia, lähes koko ajan enkä varmaan vois elää ilman sitä, kuuntelen Tokio Hotellia ja Sonata Arcticaa, mut siun muusiikki maullas ei oo mitään välii. harr. Etsin nettikamuja ympäri Suomea ja iältäsi voisit olla 16 vuodesta 20 vuoteen vanha. Irc-galleriassakin mulla on kuvia...Nick on |verliebt| Jos nappasi niin lisää meseen! T. teini11: fujitsu_96_@hotmail.com
@
He! Löytyisikö poikia mesee. Ois kiva jos pitäisit eläimist. Harrastuksia ei miulla juurikaan ole mut piirrän ja luen tosi paljon ja soittelen tosi usein kitaraakin (soitin joskus pändissä rumpuja). Kerron itsestäni lisää sit myöhemmi. Musa maullas ei oo välii kunha et puhu
@
30. tyttönen, harrastuksiin kuuluu musiikki, lenkkeily, kuntosali.. jjenni94@hotmail.com
@
Etsin meseen/irc-galleriaan TH-Faneja tai/ja Anna Abreu- faneja. Olen 18v. Olen itse hyvin huumorintajuinen ja muutenkin mukavaa seuraa! Harrastuksillakaan ei ole mitään valiä! iitu.manninen@ wippies.Þ
@
Hei! Olen 16-vuotias, lukion ekalla oleva pitkä ja brunetti tyttö. Asun Etelä-Savossa ja käyn paikkakuntani pientä lukiota. Toivosin et osaisit kirjottaa yli kahden lauseen viestejä ja et oisit luotettava. Ikäs vois olla 12-16 ja poikia sekä tyttöjä. jarkko20@luukku. Iältään 12-14. Pidän myös paljon eläimistä ja omistan koiran
Tunnus: 40652 Moi 2l tyttö etsii kavereita oulusta. Numero mukaan:) Tunnus: 79005 Moro! Täs ois 18-vuatias kundi Kuapiost, joka ettis uusia ystäviä (kirjekavereit, textari, mms, live; biletys, shoppailu yms. Saat olla tyttö tai poika. Tunnus: 53414 Savonlinnasta vapaata kaunista tyttöä urheiluauto kundille.
Tunnus: 54125 Moi, täällä 14v tyttö vailla txt kamua ja ehkä ystävää, johon voi luottaa oikeesti. Iällä tai sukupuolella ei ole väliä. Tunnus: 20864 Kiva ja huumorintajuinen vapaa kundi yli 18 w odottaa viestiäsi mukavilta kisuilta, kirjoita heti, toivoopi Eppu. ina.13@suomi24.fi Hei! Olisiko kenelläkään nightwishiin liittyviä tavaroita. Sinun ei tarvitse näppäillä numerotunnusta poistaessasi viestisi, sillä palvelu tunnistaa automaattisesti puhelinnumerosi. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Saunalahden, Soneran, TeleFinlandin, Zerofortyn ja Kolumbuksen matkapuhelinliittymissä
Tunnus: 64560 Täällä yksi 14v. Tunnus: 69563 13v tyttö etsii viestiseuraa noin 14v pojista. Mikäli haluat vastata johonkin tekstarikamuilmoitukseen: Näppäile tekstiviestiin: SM TK (tunnusnumero) jonka jälkeen kirjoita viestiin oma vastauksesi ja lähetä se numeroon 173664 niin tunnusnumeron omistaja saa viestisi. Heppahöperön opas (4). Lisäksi minulta löytyy:
Seitsemän tassua ja Penny-sarjasta (2/ kpl): Täpäriä tilanteita, Heikomman puolella ja Outoja sattumia (tämän kirjan etukannen kulmaa on järsinyt koirani, sisältä se on aivan siisti) Lizzie McGuire ratkaisee: Suuri koirajahti (2) So little time: Vain meidän kesken (1) ja Vitsikirja: Kikata kippurassa (1) Myyn myös paljon hevos-ja muita eläinaiheisia julisteita hintaan 20-50 snt. Numba mukaan! Tunnus: 53414 Savonlinnasta Punkaharjulta söpöä vapaata urheilukroppaista tyttöä kundille. Tunnus: 89499 hei! 21v eläinrakas tyttönen 02 alueelta kaipailee kirjeystäviä, yli 18v. Sinun pitää olla luotettava. 13-18v poika tai tyttö, mutta num. Odotan vastauksia. Muista numero!B-) Tunnus: 28259 Iloinen ja luotettava tyttö etsii pitkäaikaisia ystäviä Jyväskylästä. kivaa. :) Tunnus: 46868 Heippa! 12 vuotias tyttö etsii suurinpiirtein saman ikäistä textari kamua. koosta riippuen. Txt. t. Lähetä viesti numeroon 173664, jonka jälkeen ilmoituksesi tulee näkymään osoitteessa: www.sinamina.Þ/tekstarikamu.html. heti mukaan. Sukupuolella ei väliä. Kirjoita minulle osoitteeseen: tanitsa@ hotmail.com Myydään! Erilaisia kirjoja esim. Kunkin viestin hinta on 0,95 . Hussu. Tunnus: 40706 Moi olen 15 kohta 16 vuotias tyttö kuvia on netissä ottakaa yhteyttä pojat nikkini on ircgalleriassa nikki on whii. Etsin julisteita ja kuvia yms. Tunnus: 40706 Olisiko 17 vuotiaalle tytölle seuraa jos kiinnostaa niin ottakaa yhteyttä koska vaan! Ootan viestejä. Tunnus: 84066 Morjens! 15v. tyttö etsii huumorintajuista text.kaveria. mangaa, hevoskirjoja. Hinnat ALK: 35 Euroa!! Ota yhteyttä sähköpostilla: kerron mielelläni lisää! Kassi-Alma1@jippii.fi Jos olet kiinnostunut ostamaan kulmakorua aika edulliseen hintaan niin laita e-mailii sähköpostii.. Jos haluat poistaa viestisi: Kirjoita viestiin SM TK POISTA ja lähetä se numeroon 173664, niin ilmoituksesi poistuu nettisivuilta. Sähkis : l4sienkeli@hotmail.com Myisin pollux:sta tulleita hevos-kirjoja, pokkareita ja arvoituskirjoja: Kirjat(2/kpl): Täyttä laukkaa-sarjasta: Rasavilli täysi-
verinen, Totuuden hetki, Cindy, Tallijengisarjasta Kavioiden kertomaa (tuon kirjan ensimmäinen sivu on jonkun edellisen omistajan sotkema, koska se on ostettu kirppiksestä, kaikki muut kirjat ovat olleet vain minulla), Vermintin talvi, Pim-sarjasta: Pääosassa Pim, Kaikki muuttuu, Pim , Phantom-sarjan ensimmäinen osa:Preerian kasvatti, Hevosenkeli-sarjasta: Kullan lumo, Diabolo-sarjasta: Diabolo ja yksinäinen poni, ja vielä kirjat Orjanlaakerin varjossa ja Menneisyyden kaiku Pokkarit (1,5/kpl:Kasvukipuja, Gemma ja musta orivarsa, Hevoshoitolan sisarukset-sarjasta osat: 11, 12 ja 13 Mustavuoren ratsut-sarjasta: Yhden tytön hevonen Arvoituskirjat (3/kpl): Kadonneiden rahojen arvoitus, Murheellinen arvoitus, Ranskalainen arvoitus ja San Silvon arvoitus. Näyttävät ja edulliset geelirakennekynnet juuri SINULLE?! Olen koulutettu kynsimuotoilija, teen kynsiä tampere-seinäjoki (+ymp.) akselilla! Nykyaikaisella tekniikalla ja kauneuden paratiisin geelisarjalla omat kyntesi eivät kärsi lainkaan käsittelystä, eivätkä haurastu! Valikoimissa ranskalaista manikyyria, kynsikoruja, kristalleja, kynsilävistyskoruja, tarroja... kivaa) talvi päiviksi. vanilija91@luukku.com
Ohjeet:
Jätä oma viestisi: Kirjoita viestin alkuun SM TK ILMO ja sitten napakka ilmoituksesi. Myös pojilta. Vastaus pian ja numero mukaan! 8D Tunnus: 50175 Moi, oon kohta 17w tyttönen, joka haluais saada puhelimeensa muutakin kuin soneramainoksia. Tunnus: 46922 14 w tyttö Nokialta etsii luotettavaa viesti kaveria. tyttö kaipailee txt-seuraa jätkistä (ja miksei tytöistäkin.) =) olen luotettava, huumorintajuinen ja mukava juttukumppani.
31. Tunnus: 49140 Mooih!^^ Tääl ois tämmönen 15v tyttö vailla txtkamuja <:! Voisit olla aika samanikäinen ja näin^^ Rakastan Tokio Hotelia, voin kertoa ;D >num!< Tunnus: 53414 savonlinnasta kaunista tyttöä kundille tositark. Tunnus: 54125 Moi, jos löytyy vapaata bi/lesbo tyttöä 1417v niin ole kiltti ja txt Oon itse 14v, pikkunen ja pyöree. Numeron kera.
Tunnus: 79005 Moro! Täs ois 17-vuotias kundi Kuopiost, joka ettis uusia ystäviä txtkamuix, kirjekamuix ja livekamuix; shoppailuseurax yms. Kun saat viestin, lähettäjän numerotunnus näkyy viestin alussa
Kuva: Sony BMG Finland 32
33
34 34
35 35
36 36
tyttö ehdotti vaikka tiesi
K
vastauksen vääräksi. Millä toisella nimellä lehtivihreä tunnetaan. - Eikun aivoon.
llalla olis se Bang-a-loven keikka, Laura sanoi Riitalle perjantaina, kun he vaelsivat koulun ruokalaan. Näin julmasti opettaja keskeytti Riitan päiväunet. Yleensä täällä esiintyy vaan jotain köyhiä Eminemin
I
37. - Kloroformi. Riitta kuuli muutamia tirskahduksia. Mitä sinä oikein uneksit tunnilla. - Aivoon koskee. - No totta kai mä ostin liput jo puoli vuotta sitten, Riitta sanoi. - Aivoihin, opettaja korjasi. Keltaiseksi kuin valokuvissa, jotka olivat jostakin viime vuosituhannelta. - Kaikkihan siellä on, Riitta sanoi. Riitta havahtui koululuokan ikävään todellisuuteen ja huokaisi. Aurinko paistoi verhojen läpi ja sävytti luokan entistäkin kulahtaneemmaksi. Pakko sinne on mennä. uulitko, Riitta. Laura hämmästeli. Tämä sai muut oppilaat nauramaan. - Vaikka et edes tykkää yhtyeestä. - Klorofylli
- Mitä sä mietit. Kyllä me unelmoitiin tollasista joskus kymmenvuotiaina, mutta... Kun kaikki on mustavalkosta, se on helpompi pureskella. - Isoveli toi näitä kolme. - Kai me otetaan pohjia ennen sitä keikkaa. - Niin voikin. Ei voinut sen vertaa ottaa selville kuin esimerkiksi pressan sukupuolen... Laura kysyi Riitalta kun he söivät jo jälkiruokaa, nokialaisen kumisaappaan pohjalta maistunutta juustoleipää. - Miks sä haluat mollata mua. - Jaa että ryhdyt vaan julkkikseksi tosta noin vaan. Riitta ihmetteli. Eturivi on sitten täynnä pissiksiä. Huumorimielellä. He istuivat Lauran huoneessa ja odottivat kello kahdeksaa. Ilman mitään meriittejä. - Että oikotien kautta tunnetuksi. Vaikka siihen hommaan ei korkeakoulusta valmistuiskaan. Jos julkisuudesta sattuisi jäämään työttömäksi, Kela maksaa tietysti normaalin päivärahan. Aiheeton maine kun on niin katoavaista ja ohimenevää. - Sä itse haaveilet toimittajan ammatista. Toteuttamiskelpoisia. Toisille viisitoistaminuuttinen on tarpeeksi. - Kyllä mä nämä vaarat tiedän. Tai rupeis elokuvaohjaajaksi. - Kaikilla on. - Hah hah sun kanssas. Ja sen, että muita pitää käyttää hyväksi ennenku ne käyttää sua. - Älä viitsi. - Jonakin päivänä julkkis ei enää "pääse" lehteen ja vajoaa unohduksen suohon. Maailma on pullollaan elokuvatuottajan sohvia ja niin sanottuja ammattivalokuvaajia joiden kameroissa ei oo edes Þlmiä. Pienen piirin julkkikseksi joutuminen on helpompaa ja joillekin riittää se. Kun oot valmiiksi tunnettu, susta tulee kätevästi meikkitaiteilija, elokuvatähti, poliitikko, evankelista, muusikko ja kirjailija. - Kyllähän mä nyt pääsen mihin tahansa kouluun mihin haluan. Riitta sanoi. Ja julkisuus ja avoimuus on toisinaan melkein sama asia. - Oot kateellinen kun sulla ei oo unelmia. - Yritän takoa sun päähäs järkeä. - Onhan julkkis aika hieno ammatti. Lopputuloksena vain maine menee. Mutta noi sun kuvitelmat... - Ei silikonitissin koko ole mitenkään kääntäen verrannollinen älykkyysosamäärään. Musta tulee vielä jotain. - Sekin on pelkkä haave... Eikö niin. - Jos menis vaikka Big Brotheriin. Riitta kauhisteli. Et aio hankkia kunnon ammattia ja päädyt lopulta keikkalavoja kiertäväksi bändäriksi... Toinen taas ei "pääse" lehteen vaan joutuu sinne väkisin kärsimään julkista häpeää itse aiheutetun tempauksen vuoksi. - En kiusaa kun yritän puhua järkeä. Ne jotka kertoo suhteistaan lehdille ihan pikkupalkkion vuoksi. Opiskelupaikka, kunnon ammatti... - Et kai oo vakavissasi. Se vaati presidentiltä turkistarhauksen lopettamista ja käytti Tarja Halosesta he-pronominia. oothan sä nähny miten näille salarakkaillekin käy. - Se taisi kyllä tarkoittaa vähän ylevämpiä päämääriä kuin julkkikseksi pääsemisen! Laura nauroi.
E
38
nnen illan keikkaa Riitta ja Laura olivat Lauran luona. - Sitä Bang-a-loven laulajaa. - Jaksat muistuttaa mitä mä oon joskus laukonu. Mutta mulla ne on ainakin realistisia. Tosta vaan. Kuinka hän kohtaa Banga-loven laulaja Villen jossakin huvialueen laidalla, kuinka he juttelevat ja Ville kutsuu hänet backstagelle mutta käyttäytyy kuin herrasmies. Koko loppuelämä saattoi olla kiinni tästä illasta, illan yhdestä hetkestä. Riitta tuohtui Lauralle. - Voihan joku hyväntekeväisyyttä harrastava taiteilijakin olla oikeasti vaan julkisuushakuinen. - Susta tulee julkkis, joka saa aina paljon rahaa ja sillä voi ostaa esimerkiksi tyyliä. Mielessään Riitta näki jälleen uuden tilaisuuden. Mä oon ihan tosissani. Jos suurempi voima on olemassa, se johdattaa jollakin ihmeellä hänet ja Villen keskustelemaan kaksistaan, ilman kirkuvaa tyttölaumaa jollainen Villeä aina seuraa, Suomessa ja ulkomailla. No kerro sitten kaikki mitä olet tuuminut, Laura huokaili. - Mä en jaksa enää jauhaa tästä aiheesta, Riitta huokaili. Pian lehdissä lukee, että Ville rakastui nuoreen naiseen. - Se on aika komea. - Kolme. Dramatiikka...sellanen tunteisiin vetoaminen ja asioiden yksinkertaistaminen myy lehtiä. Onko sun loppuelämä kiinni jostakin ihme haaveesta. - Muistatko, kun Pamela Anderson kävi Suomessa. kopioita jostakin Itäkeskuksesta. - Rupeis. - Siihen ihan oikeesti opiskellaan. Riitta tiesi, että pää olisi pidettävä selvänä. Riitta pyysi mielessään vain yhtä asiaa.. Riitta kohotti leukansa ylvääseen asentoon ja lausui: - Ensin ne eivät välitä sinusta, sitten ne nauravat sinulle, sitten ne taistelevat sinua vastaan ja sen jälkeen sinä voitat. - Tuleepa sieltä nyt syvällistä tavaraa, Riitta vastasi. - Sä edelleen unelmoit jostakin tollasesta. - Jos susta tulee toimittaja, sähän teet juttuja niistä! - Musta ei tule sellasta toimittajaa.
- Niin niin, Riitta sanoi myhäilevään sävyyn. Kiusaa sinä vaan. Ja se elämäkerta kannattaa kirjoittaa 19-vuotiaana. Jos ja kun hän kohtaisi illalla Villen, hänen olisi oltava edukseen. Laura kysyi ja otti sängyn alta esiin viinipullon. - Ainahan mä oon. - Sen tyypin kun saisi itselleen, Riitta sanoi. - Se on aika pieni prosentti mikä tässä maassa ohjaajaksi asti pääsee opiskelemaan. Ajatteletko, että muita keinoja julkisuuteen pääsemiseksi on joku pitkän linjan oppisopimuskoulutus. Mahatma Gandhi sanoi noin. Riitan mielestä Laura hymyili kuin haljennut takapuoli. - No eihän niitä kaikkia tarvii ottaa. Vaikka paikka oli
vaihtunut, puheenaihe ei. - Ryhdy sitten näyttelijäksi. - Sä vaan pilkkaat. Oliko muita ammattitoiveita
Pitää olla rento. Sekä Riitta että Laura menivät hiljaisiksi eivätkä saaneet sanaa suustaan. Pitäisikö juosta sen perään. - Et sä nyt niin pahasti. Riitta ei halunnut olla hermona silloin kun hän juttelisi idolin kanssa. Rami oli koko koulun tyttöjen päiväuni. - Kerro nyt, mitä mä oikein tein. - Hauskaa. Laura vastasi Riitan edelliseen kysymykseen: - Sitä mä vaan, että hyvä teko merkitsee enemmän kuin mikään haihattelu, uskoi ihminen sitten johonkin kirjaan tai ihmiseen, keskikaljaan tai suklaaseen. - No näkihän se sut. Pätkivät muistot iskivät tajuntaan kuin aivosalama. Niinku kaikki muutkin. Sitten sä oksensit lumihankeen heti siinä pihalla. Siellä Laura odotti nytkin. Laura kysyi kasvoillaan pieni virnistys. Vain yksi hetki ihanan Villen kanssa ja hän hoitaisi loput... - Ei kai ne huomannu... Nyt olin kai syönyt. Täällä joutuu väkisin kestämään idioottivanhempia, ääliöopettajia ja tuollaisia juntteja "kavereita" niin kuin Laura. - Perjantailta. Just siinä vaiheessa kun porukkaa purkautu pihalle. Itse asiassa... Riitta tuhahti, koska hän oli vihainen koko maailmalle. - Mistä. Isä sanoi joskus että älä syö keltaista lunta. Oon mä pahempaakin nähny... - Mitä tuo on olevinaan. Samalla Laura jo katui sanojaan. mä en muista ihan kaikkea... Riitta totesi tähän: - Auta sinä ihan rauhassa muita. Rami ohitti heidät. mä en oikein... - Sulla meni sitten ilta pilalle mun vuoksi. Riitta lähestyi koulun ovia, joiden takana odotti lauma niitä, jotka aina haistoivat veren hiekkalaatikolla. - Ei olis huomannu jollet sä olis ryhtynyt haraamaan vastaan kun järjestysmies tuli... aanantai-aamuna Riitta taivalsi kouluun. Mutta jokainen ihminen on vastuussa omista teoistaan. Riitta sanoi erittäin vaisuna. Hymyilikö se. Uuuh. Että nykyhetki merkitsee, se, ajatellaanko me vaan itseä vai autetaanko toisia. - Hei, oliko sulla lauantaina millanen olo. Kukaan ei huomaa, että minä olen jo ihan aikuinen, Riitta ajatteli. Eikö sun vanhemmat sitten sanonu mitään. En välttämättä sellaista julkisuutta mitä halusin, mutta minä sain julkisuutta!
39. - Mutta et joutunut mihinkään selviämistelttaan, vaan pelkästään ulos. - Mähän sut lopulta talutin sun kotiin. - Näitsä. Koko keikka oli loppumassa. Minä autan itseäni. Riitta näki 8b-luokan Ramin, joka kulkisi kohta heidän ohitseen. Oli muiden syy, että tämä normaali tasapaksu arki ärsytti häntä. - Mitä mä tein siellä konsertissa. Voi ei, mitä vielä. Hän hymyili valkoisella hammasrivistöllään koko maailmalle ja heilautti hiuksiaan kaunispiirteisten kasvojensa edestä. Laura yritti piristää ystäväänsä: - Mä näkisin asian näin... Menneet on menneitä eikä niitä voi muuttaa, tulevaisuudesta ei voi olla varma. - Vähän sellanen huono vointi. mahtaako tässä tapauksessa rehellisyys periä maata, Laura mutisi. Hymyilikö Rami. Mutta sitten hetki oli jo mennyt. Miten sä jaksoit taluttaa... Riitta mietti taas itseään, mietti, kuinka perjantaina saattoikaan käydä niin... Hän ja Laura tapasivat toisensa koulun nurkalla pyörätelineiden vierellä aina ennen ensimmäistä tuntia. - Mulla ei oikein... Jotenkin hän aavisteli, että Riitan päästäminen konserttiin humalaisena olisi kuin heittäisi vauvan käärmeiden koloon. - Mokasinko mä perjantaina. - Jos minä otan vaikka yhden lasillisen tai kaksi. - Niin kai sä otat pohjia vai. Riitta muisti perjantaista hyvin vähän. - En ihan... - En tiedä... - Mitä toi tarkottaa. En minä tarvitse enää mitään koulua! Tämä koko ikä on niin turhaa! Ajanhukkaa. Riitta kääntyi Lauran puoleen sydän onnesta pamppaillen. Kuten Ramikin. - Ei kai sitä moni huomannu. He astelivat portaita ylöspäin ja Laura tunsi selässään nauravia ja vahingoniloisia katseita. Etkä tarkottanu pelkästään että "ota mut mukaan". Nykyhet-
ki määrittelee meidät. Oli maailman syy, että hänen oli otettava rohkaisua perjantaina. No, sainhan minä julkisuutta, Riita ajatteli. Ei siis kovin paljon. - Hauskaahan mulla vaan oli ja bändi lopetteli jo. Encoren jälkeen. Kotiovelle asti ja avasin sulle ovenkin, Laura kertoi. - Heiluit lavan reunalla ihan pelti kiinni ja huutelit että Ville tuu ja ota mut. Riitta ajatteli paniikissa. Riitta oli varma, että Rami oli hymyillyt hänelle rohkaisevasti. Huomasitsä?!! Rami katso
M
mua ja nyökkäs! Aattele! - Kyllähän se sut muistaa, Laura vastasi. Tässä hetkessä teot ja päätökset merkitsee, ei mikään sokea usko. - Me nakattiin sut mun isän ja äidin kanssa teidän kotiovelle. Laura vain hymisi itsekseen. Mä soitin sitten mun vanhemmat paikalle että vietäs sut kotiin... - Mitä. Laura katsoi ystäväänsä pitkään ja mietti, että Riitta oli ilmeisesti jo kaiken avun tavoittamattomissa. Voi ei, voi ei, voi ei
Pääsimme käsimatkatavaroitten tarkastuksesta jatkamaan matkaa terminaaliin. Minua ja Pikkuveljeä väsytti ja paleli. Pakkasta oli lähes 20 astetta. Pyörin sängyssäni tunteja kunnes lopulta nukahdin.
26.2.2006
L vä. Pakkasin viimeiset tavarani ja soitin kavereilleni toivottaen hyvää seuraavaa koulupäivää. Lentokentällä menimme jonoon ja laukkumme pakattiin lentokoneen ruumaan. Katselin silmät loistaen kauppoja ja revin isäni ostamaan minulle hajuveden. Olin kaksi kuukautta sitten täyttänyt 18 ja tunnelma oli katossa
40. Pakkauduimme autoon ja lähdim-
opulta koitti kauan odotettu lähtöpäi-
me kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää. 25.2.2006
H pakkassäistä suoraan Playa Del
uomenna Suuntaisin pois Suomen Inglésin aurinkoon. En ollut ikinä ollut lentokoneessa, joten se vähän jännitti. Otimme äitipuoleni kanssa lonkerot ja istuimme katselemaan ikkunasta Suomen lumisia maisemia
Emme ehkä näkisi enää koskaan. Moukan tuuria, sanoisin. Nappasin pinacoladani mukaan ja otimme taksin. Kuitenkin, Jos jostain kumman syystä luet tätä niin mä jäin kaipaan sua ja lupaan tulla seuraavalla talvilomallani taas Samoihin maisemiin.<3
Tilaa Jerry Cotton suoraan poikakaverillesi tai isälle tekstiviestillä!
Kirjoita viestin alkuun 2E JC ja lehden saajan yhteystiedot. Jonas oli hellä ja varovainen. Ja vielä ilman paitaa. Hörppäsin juomani ja uppouduin pojan liikkeisiin ja silmiin. Pojan nimi oli Jonas ja hän oli tullut kaveriporukan kanssa Ruotsista. Sytytin tupakan ja vilkaisin tanssikorokkeelle. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran, TeleFinlandin ja Zerofortyn liittymissä
42. Jonas kuiskasi, että mentäisiin heidän hotelliin jatkoille. Lähetä sen jälkeen viestisi numeroon 16303. Ne oli ihan mukavia. Kaksi niistä sammuneena. Tämä oli kaikken paras loma. Tunne oli ihana. Kyyneleet juovittivat poskeni. Kyyneleen vauessa poskelleni lähdin taksilla hotellille. Jonas, sä olit mun onnellinen loppuni. Menimme Jonaksen huoneeseen nukkumaan. Jonaksen käsissä en jännittänyt. Ryömin peiton alle ja nukahdin.
4.3.2006
H Cafélla vielä kerran ja jäimme sitten odottelemaan
eräsin myöhään. Jonas kaatui viereeni hymyillen. Hän hivutti varovasti paidan pois päältäni. Kaaduimme sängylle ja suutelimme. Suukotin nukkuvaa Jonasta poskelle. Pidin pojan kanssa hetken silmäpeliä kunnes se vinkkasi minut tanssilattalle. Kuljin kuin sumussa ja pian huomasin jo istuvani lentokoneessa ja koneen musiikkikanava soitti vähän väliä Bob Sinclairia. Jonas lupasi olla varovainen. Siellä oli maailman söpöin ilmestys pojaksi. Esimerkkiviesti: 2E JC Simo Susi Kotatie 5 90100 Oulu.
Tilauksen hinta on 2 ja se veloitetaan matkapuhelinlaskusi yhteydessä. Jokseenkin etäisiä. Taksikuski ei oikein tykännyt leikeistämme takapenkillä.
Saavuimme Jonaksen hotellille. koneessa olleet pojat. Tanssimme vielä hetken kunnes Jonas ehdotti hotellille lähtöä. Tanssin alettua tulla vähän liian henkilökohtaiseksi muiden katsottavaksi poika pyysi minut kanssaan istumaan läheiseen pöytään. Ehkä tapaisimme vielä. Siellä oli kolme Jonaksen kaveria. Jätimme asurinkoisen Gran Canarian taaksemme ja samalla Jonaksen. Heräsin myöhemmin ja muistin, että minun pitää lähteä. Minun tulisi ikävä häntä. Bob sincalirin Love Generatioin soidessa ja valojen välkkyessä liikkeemme sulautuiivat toisiinsa. Vaikka seuraavalla talvilomalla. Aina kun kuuntelen Love Generationia muistan sut. Se ei sattunut yhtään. Kävimme isän kanssa Hard Rock
bussia. Poltimme tupakkaa ja juttelimme. Menimme hotellillemme ja häädimme pikkuveljen muualle nukkumaan. Jonas hyväili minua ja kuiskasin Jonaksen korvaan, että tämä on eka kerta. Riisuimme loputkin vaatteet
Minun mielestäni persoonallisuus on sitä mitä ihminen on sisältä, vaikkei edes ajatuksiaan ilmi antaisikaan. Voi olla että se luokan nurkassa istuva hissukka on se kaikkein persoonalllisin.. Persoonallisuus korostuu jos on jotenkin poikkeava kuin suurin osa muista. Vilkas, kirkas, ystävällinen, kaikkien kaveri ja hyvä kertomaan tarinoita. Jokainen ihminen on ainakin hiukan persoonallinen, vaikka massassa matkustaisikin." - MassanMukanaMinä "Persoonallinen voi olla pukeutumalla erikoisesti tai vaikka harrastamalla jotain epätavallista. Pidän itse persoonallisista ihmisistä. Hänen seurassaan ei tule aika pitkäksi." - memmu-86
Mitä toivoisit, jos saisit yhden toivomuksen. Voin ajatella toisesta, miten hän on persoonaton ja verrata häntä johonkin toiseen, unohtaen oman moraalini. Kaikkeahan ei aina voi saada, mutta mistä tahansa voi unelmoida. Ei kukaan tarvitse pinkkejä hiuksia tai vuorikiipeilyharrastusta ollakseen persoonallinen." - siiri "Persoonallisena voidaan pitää jonkun ihmisen ulkonäköä.. Vauvat ovat esim. Jokaisella on omanlaisensa, mutta jotkut muuntavat oman hymynsä mielestänsä paremmaksi ja se näkyy heti, ilmeestä tulee tylsä." - mari "Jokaisella on oma persoonallisuus. kauniita ja viattomia, mutta ovatko vauvat persoonallisia. Persoonallista on uskaltaa olla oma itsensä, uskaltaa olla sitä mitä oikeasti on. Pidän persoonallisista ihmisistä, sillä heissä on sitä jotain ja he ovat sen vuoksi mielenkiintoisia." - Tavis "Arvostan ihmisiä, jotka ovat persoonallisia. Persoonallisuutta ei voi olla liikaa, ja kaikilla sitä on. Onko se blondi povipommi, vai rokkarityttö, vaiko runoilijapoika. ihmisyyttä ja maailmaa vastaan. Musiikkimaku,vaateet jne.. Itse pidän hyvin paljon omalaatuisista ja persoonallisista ihmisistä, sillä harvemmin edes huomaan ns. Tietenkin ovat. Jos saisit toivoa ihan mitä vaan (paitsi et uutta toivomusta J), mitä mahtaisit toivoa?
Kerro mielipiteesi ja osallistu galluppiin! www.sinamina.Þ/gallup3.html, sähköpostilla sinamina@jcotton.com, osoitteeksi gallup3 tai kortilla/kirjeellä: SinäMinä Gallup3, Kauppurienkatu 33 90100 Oulu 43. ;)" - Mea "Pidän hyvin persoonallisena sitä, että voi olla oma itsensä aina missä tahansa ja milloin tahansa - niin luonteeltaan kuin pukeutumiseltaankin. ksen?
Onko sinulla jokin unelma, tai ehkä joku lähes mahdottomalta tuntuva haave. Toista samanlaista persoonaa ei kävele vastaan." - Marge "Persoonallinen ihminen on sellainen, joka erotuu jollain lailla joukosta. Se, joka ei ole oma itsensä, esittää erilaista persoonaa kuin oikeasti on. En sitä osaa määritellä." - HeRo "Mielestäni persoonallisin asia ihmisessä on hymy. Persoonallista ei ole kulkea massassa mukana, persoonallista on jotenkin erottua massasta. Luonnekin on kissamainen eli siis oman tiensä kulkija, joka ei ole kenenkään määräiltävissä. Persoonallinen ihminen voi olla esimerkiksi musiikkimaultaan rikas ja erikoinen, ulkonäkö on omanlaisensa, ja/tai on
esim. Yhden ystäväni persoonallisuus on siinä, että hän rakastaa kissoja ja on itsekin olemukseltaan kissamainen. Jokaisella on oma luonne kukaan ei ole samallainen, toisin kuin pukeutumisessa samallainen paita saattaa kävellä vastaan ihan missä vain. Tunnen muutaman erittäin persoonallisen ihmisen ja heidän kanssaan on aika hauskaa aina kun tavataan. Mutta mitä se kauneus sitten loppupeleissä on. Persoonallisuus usein yhdistetään ulkonäköön, mutta minun mielestä se on enemmänkin luonteessa. "Mielestäni jokaisella on oma persoonansa...En voi sanoa että kenellä se on tylsä ja kenellä ei. "massaan kuuluvia" ihmisiä, on sitten kyse käyttäytymisestä tai ulkonäöstä." - manaaja "Jokainen on oma persoonansa, ja jokainen persoona on kaunis. Jokainen ihminen on kaunis, sanotaan. Se ei esitä mitään toista mitä on oikeasti. Eräs poika on taas kuin hopeakuula. Mielestäni kuitenkin jokainen ihminen, joka on oma itsensä, on persoonallinen. Onko sinulla toive, jonka haluaisit kovasti toteutuvan. Tämä poikkeavuus on minusta erityisen hienoa ja kaunista." - Ellie
"Persoonallisuus löytyy ihmisestä, joka on sinut itsensä kanssa. Peruskäsitykseni on tämä, mutta silti huomaan, etten välillä sitä itse tottele
Jos käytät kuivahiivaa, sekoita se ensin jauhoihin ja sitten jauhoseos lämpimään maitoon. Tämän jälkeen kauli taikinasta neliön mallinen, noin uunipellin kokoinen levy ja anna levyn kohota vielä 15 menuuttia. Levitä seos tasaisesti taikinalevylle ja kääri levy rullalle kääretortun tapaan. Sekoita ne raakaan jauhelihaan ja lisää sekaan muna, kerma/kermaviili ja mausteet. Taikinaan tarvitset: · 3 dl maitoa · 25 g tavallista hiivaa tai pussi kuivahiivaa · ½ tl suolaa · ½ tl sokeria · 4 dl vehnäjauhoja · 3 dl grahamjauhoja (halutessasi voit korvata grahamjauhot myös vehnäjauhoilla) · 3 rkl oliiviöljyä tai ruokaöljyä Laita maito kulhoon ja lämmitä se mikrossa kädenlämpöiseksi. Anna rullan jäähtyä ja leikkaa se siivuiksi. Anna rullan jäähtyä ja leikkaa se siivuiksi.
44. Jauhelihatäyte: · 400 g jauhelihaa · paprika · sipuli · 5-20 oliivia makusi mukaan (halutessasi voit käyttää myös muita täytteitä kuten herkkusieniä tai ananasta) · 1 muna · 1 dl kermaa tai 1 dl kermaviiliä · ½ tl mustapippuria tai pikkurisekoitusta · ½ tl suolaa tai aromisuolaa
Hienonna paprika, sipuli, oliivit sekä muut mahdolliset täytteet. Rutista rullan päädyt kiinni, voitele rulla halutessasi kananmunalla ja paista 175 asteisessa uunissa 50 minuuttia. Lisää loput ainekset sekaan ja anna taikinan kohota 10 minuuttia. Jos käytät tavallista hiivaa, sekoita se maidon sekaan
Samalla tavalla voit pitää molemmat fondyyt lämpimänä koko herkuttelun ajan. Lumipallot kypsyvät noin 2-4 minuuttia koosta riipuen. Käännä palloja kerran kypsentämisen aikana. Laita kuppiin ½-1 tl raastettua inkivääriä ja 1 tl teelehtiä tai vaihtoehtoisesti teepussi. Sekoita massa sileäksi, mutta älä kuumenna levyllä jottei suklaa pala. Laita lumipallot valumaan talosupaperin päälle, viilennä jääkaapissa ja tarjoile vaniljakastikkeen kanssa.
Voiko olla herkullisempaa kuin dipata raikkaita hedelmiä suussa sulavassa fondyyssä. Osta pala tuoretta inkiväriä ja raasta se raasteeksi. Kiehauta vesi ja kaada se kuppiin. Dippaa hedelmäpaloja fondyyssä ja nauti lisäksi vaikkapa vaniljajäätelöä. Anna jäähtyä hetkinen ja lisää sekaan keskenään sekoitetut suklaapalat ja sulatettu voi. Ota vaahdosta kahdella ruokalusikalla pallosia ja laita ne kuumaan veteen kypsymään. Lisää teehen hieman hunajaa ja nautiskele.
· · · ·
2 kananmunan valkuaista ½ dl tomusokeria vaniljakastiketta sitruunamehua
Vatkaa tehosekoittimella kananmunan valkuaiset ja tomusokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Keitä vettä laakeassa kattilassa tai syvässä paistinpannussa poreilevan kuumaksi ja lisää joukkoon 3 teelusikallista sitruunamehua. Jos seos tuntuu liian jähmeältä, kuumenna vettä isommassa kattilassa jossa voit lämmittää seoksen sisältämää pienempää kattilaa. NAM!
Kinuskifondyy · 1 dl sokeria · 1 dl kuohukermaa · 1 rkl voita · 2 rkl siirappia Suklaafondyy · ½ dl sokeria · 1 dl kuohukermaa · 100 g tummaa suklaata · 1 rkl voita · ½ dl vahvaa maitokaakaota
45. Anna hautua muutama minuutti ja siivilöi inkiväärit ja teenlehdet pois. Lisäksi tarvitset:
Kinuskifondyyn valmistus: Sekoita kaikki ainekset kattilassa ja anna kiehua miedolla lämmöllä 30 minuuttia.Suklaafondyyn valmistus: Sekoita ja kiehauta kattilassa sokeri ja kerma. Valitse mieleisiäsi hedelmiä ja marjoja kuten esimerkiksi banaania, päärynää, omenaa, vesimelonia, viinirypäleitä, kiwiä, mansikoita jne ja pilko ne suupalan kokoisiksi palasiksi
Vaivuin ajatuksiini. K
atselin ympärilleni. Muistin kuinka olimme yhdessä syöneet tässä samassa kahvipöydässä monet, monet kerrat, kuinka olimme joskus avanneet keittiössä olevan kaapin ovet ja kaikki lautaset olivat pudonneet maahan ja särkyneet. Meidän yhteinen tiemme oli alkanut neljä vuotta sitten, kun olimme törmänneet eräässä kahvilassa kesälomalla. Kahvia läiskyi vähän lattialle, mutta suurin osa mun päälleni. En voinut taata edes, olinko oikeassa elämässä vai prinsessasadussa, sillä oikeassa elämässä näin ei olisi voinut tapahtua. Miro törmäsi muhun kahvikuppiensa kanssa, kun oli viemässä niitä pöytään, jossa hänen kaverinsa odotti. Törmäämisellä en siis tarkoita tapaamista, vaan oikeaa törmäämistä. Käännyin katsomaan syyllistä ja siinä samassa unohdin tyystin, että mun kai piti olla vihainen, enkä ollut enää varma siitäkään, kuka olin. Maailman romanttisin kohtaaminen tosiaan! Mun ensimmäinen reaktioni oli, että kuka yritti pilata toppini ja varsinkin mun päiväni! Hyvännäköinen, lyhyt ja tiukka farkkuhameeni ei sentään ollut kastunut. Mua tapitti tummimmat koskaan näkemäni silmät. Niiden iha-
46. Kämpässämme lähes jokainen tavara toi jonkin hassun tai hienon muiston mieleeni, mikä liittyi muhun ja Miroon. Meillä oli hieno kämppä, vaikka itse sanoinkin ja paljon ihania yhteisiä muistoja
"Ei tää oo mikään kuolemanvakava asia." "Mutta jospa mä nyt kuitenkin autan", Miro sanoi nyt jo selkeämmin. Mirolle oli helppo puhua, mutta mä upottauduin sen ihaniin, tummiin silmiin niin pitkäksi aikaa, että kohta me oltiin oltu vaikka kuinka kauan hiljaa. nien silmien omistaja oli ilmiselvästi ulkomaalainen, se oli aivan varmaa. Miro alkoi nauraa. Yritti se kuitenkin kovasti. "Sanoinko mä jotain huvittavaa. Muutenkin sä olet oikeasti ihan älyttömän hyvännäköinen." mä rohkenin sanomaan Mirolle. "Hei, rauhoitu", mä vastasin pehmeällä äänellä ja hymyilin. "Enhän mä nyt mikään erikoinen ole. Miron kaveri, joka oli paljastunut Peter-nimi-
M
seksi, oli alkanut kuivata lattiaa, se oli todella kilttiä. Onhan se naurettavaa edes epäillä, että sä olisit vapaalla jalalla..." mä sanoin nopeasti ja luovuin toivosta, että Miro koskaan tulisi olemaan mun. Ulkonäöstä sen näkee, mutta puheesta ei pitäisi kuulla, on sitä suomen kieltä sen verran kauan tullut opiskeltua ja puhuttua", Miro kertoi ja hymyili mulle mitä valloittavinta hymyä. "Hei anteeksi vielä kerran tuosta kahvijutusta... Tuo jätkä näytti jotenkin täysin sellaiselta ja mietin, olisiko todella mahdollista, että kaksi ihmistä rakastuisivat ensisilmäyksellä. Aina kun jaksan, niin olen luvannut mennä äidin työpaikalle auttamaan. Lopulta onneksi pojan vaaleahiuksinen, vihreäsilmäinen ja ruskettunut kaveri tuli meidän viereemme ja sanoi hymyillen: "Miro, mä voin siivota ton lattian, mutta auta nyt tätä tyttöä ja pyydä anteeksi." Miro, kaunis nimi, ajattelin. Miro haki kassan linjastolta paperia ja alkoi kuivata sillä mun punaista paitaani. "Ei oikeastaan paljon ole mitään suunnitelmia ainakaan vielä... Mä olen tshekkiläinen alunperin. Jos niin oli käynyt, siis että tuo ihana poikakin oli rakastunut muhun, niin toden totta ihmettelin sitä. Entäs itse herra komeus?" mä vastasin nauraen. "Ei sitä kyllä puheesta kuule", mä vastasin ja hymyilin. Ja siis, ei ole tyttöystävää." Mä huokaisin syvään helpotuksesta, vedin henkeä ja vastasin: "Saanko mä sanoa suoraan, miltä
47. Mutta se ei varmastikaan ollut pojan oikea nimi. Sen jälkeen Miro ilmeisesti luuli, että mua ei kiinnostanutkaan tutustua siihen, tai että se oli mun mielestäni jotenkin tylsää seuraa. "Kiitos samoin. Lopulta sain tämän verran selkoa sen puheesta: "Anteeksi kauheasti. Nythän on vasta kesäkuu ja kaikki hauska on vasta edessäpäin", poika muistutti. Ainahan sitä tykkäsi, kun joku kehui. "Siis ei odota poikaystävä, ihan sinkku olen. Me muutettiin perheen kanssa Suomeen, kun mä olin kolmevuotias. Se on tuossa postissa töissä. Onkos sulla jotain suunnitelmia. Sä olet harvinaisen kaunis suomalaistyttö", Miro kehui. Suakin varmaan poikaystävä jossain odottelee jo..."
"Ei!" mä huudahdin vähän liian lujaa ja punastuin. Tämä keskusteluhan alkoi mennä vain kehumiseksi, joka ei tosin mua haitannut pätkääkään. "Mä vain luulin, että mä olen sun mielestä liian tylsää seuraa ja sua tylsistyttää." No niin! Mä tiesin, että se luuli niin. Mä en ymmärtänyt, miten sekaisin olin mennyt Mirosta. Meistä kummastakaan ei totisesti olisi ollut siihen juuri nyt. "Ai miten niin turha edes epäillä?" Miro nauroi vielä enemmän. Pojalla oli mustat hiukset ja ruskeahko iho. Hän oli pitkä ja lihaksikas, aivan unelma. Kahvilan muut asiakkaat katsoivat mua sellaisella ilmeellä, että kuka outo tuokin on. Me haettiin Miron kanssa kokikset ja mentiin samaan pöytään istumaan ja juttelemaan ihan automaattisesti, eikä edes mietitty, että menemmekö eri pöytiin vai samaan. "No mutta, mitäs suunnitelmia sulla on täksi kesäksi. Olin minä kai kuitenkin ihan kaunis. Mä en... Mä olen vähän...Anteeksi hirveästi... "Anteeksi että annoin sellaisen kuvan, sun silmäsi ovat niin älyttömän kauniit, että jäin vain tuijottamaan niitä... Äläkä lähde vielä, paitsi jos välttämättä haluat." "No en todellakaan halua", Miro virnisti. Mä näin kuinka se vinkkasi Mirolle silmää ja mua alkoi väkisinkin hymyilyttää. Se yskäisi hermostuneesti ja myöskin ilmiselvästi pettyneesti ja sanoi hiljaa: "Täytyisiköhän tästä sitten mennä... Ja mä rakastan uimista, joten uida aion tosi paljon kesän aikana. Tai joo, sanoin. Mua alkoi hymyilyttää, se näytti syötävän söpöltä. Pakko myöntää että osui kohdalle niin kaunis tyttö, että näkökykykin lähti", Miro sanoi hieman punastuen. Mä voin..." Miro sekoili sanoissaan ja punasteli paikoillaan. Kenties tyttöystävän kanssa..." mä utelin ja lopun lisäsin hiljaa perään toivoen, että tyttöystävää ei todellakaan ollut. Välillä sen käsi hipaisi muka vahingossa mun käsivarttani ja mut valtasi lämmin tunne. "Niin sanottu herra komeus on nimeltään Miroslav, mutta kutsumanimeltään Miro ja 16-vuotias. "Mikä kauniin tytön nimi muuten on?" "Mä olen Maria ja olen 14-vuotias. Kiitin samalla hetkellä myöskin, että olin suihkauttanut lempihajuvettäni hieman kaulalleni, kun tällainen tilanne oli tullut eteen.
ä olin täysin sanaton, en pystynyt edes avaamaan suutani, saatika sitten sanomaan mitään. Sillä hetkellä ajattelin, että pitäisikö sittenkin uskoa rakkauteen ensisilmäyksellä. Mulla oli tummat, paksut hiukset, joissa oli muutamia vaaleita raitoja ja ne laskeutuivat kauniisti, suht suorina olkapäille. Miro tuskin pystyi saamaan tavuakaan suustaan. Peter haki uuden kahvin ja meni yksin pöytään istumaan. Silmäni olivat vihreät ja tuikkivat ainakin kavereideni mukaan aina iloisesti
Voi nolous! Nousin tuolilta erittäin punastuneena ja lähdin nopeaa vauhtia juoksemaan ulos kahvilasta.
M
ä vain juoksin ja juoksin, tietämättä miksi ja minne edes olin matkalla. Se suudelma oli niin pehmeä ja lämmin, tuntui niin hyiro ja minä vietimme koko vältä ja oikealta. Miro oli osoittautunut hyväsydämiseksi, herkäksi, kiltiksi ja sellaiseksi, joka otti muiden tunteet huomioon ja joka mietti aina ennen muiden parasta,
M
48. Miro hellästi ympärilläni. Olinko oikeasti ollut niin idiootti, että olin sanonut sen ääneen. Miro oli osoittautunut "Musta tuntuu täysin samalta, usko hyväsydämiseksi, herkäksi, tai älä. Ehkä luulin, että vauhdin avulla kaikki unohtuisi ja tunteeni katoaisivat ilmaan. Äiti ja isä ottivat Mitodellakaan jäänyt ron avosylin vastaan ja hetkessä se vain siihen yhteen oli kuin perheenjäsen, tosin sen verran päivään. Kun me siinä rustelun päälle. Musta ei ole koskaan tuntunut tältä näin nopeasti... Lopulta pysähdyin erään kauniin suihkulähteen luona ja istahdin
sen reunalle. katselleet ympärillemme ja Kesän päätyttyä me olimme teholtu toistemme lähellä, niin neet yhdessä uimareissuja, piknikejä, aloimme pikkuhiljaa jutelmoottoripyöräajeluja ja pidetty hausla kaikkea. Vesi maistui raikkaalta kuivassa kurkussani. Mä olin hyvin lähellä kesän yhdessä ja olimme sitä, tunsin sen sydämen lyönnin rinheti alusta asti vakavassa nassani ja sen kädet vahvasti, mutta suhteessa toistemme kanssa. "No kun... Prinssi oli tullut takaisin luokseni. Hetken päästä kuulin takaani askelia, mutten reagoinut mitenkään. Siinä vaiheessa kylläkin reagoin, kun yhtäkkiä tunsin ihollani lämpimän kosketuksen ja vartaloni ympärille kiedotut kädet, omistavan halauksen. Mä en tiedä susta paljon mitään, mutta silti tuntuu, että mulla olisi suhun tunteita ja paljon", sanoin nopeasti ja tunsin poskeni muuttuvan aivan tulipunaisiksi. se erosi perheenjäsenestä, että mä seurustelin sen kanssa. Heinäkuussa me ehkä yksi onnellisimmisoltiin postissa, siis äidin työpaikalla, ta, mitä olin koskaan yhdessä töissä ja meillä oli sielläkin elänyt ja se kaikki ei erittäin hauskaa. Se päivä oli kaa oikein täysillä. Tunsin hien valuvan otsaltani ja kurotin hieman itseäni vettä kohden, jotta olisin voinut vähän juoda sitä. Mä tiedän täysin, miltä susta kiltiksi ja sellaiseksi, joka otti tuntuu", Miro kuiskasi hiljaa korvaani. musta tuntuu juuri nyt?" "Tietysti saat, kerro vain", Miro kehotti lempeästi. otti mut tosissaan, vaikka mä olinkin Se hetki ei tarvinnut sanoja, me pysvasta 14 ja ehkä joidenkin mielestä en tyimme elein viestimään toisillemme ymmärtänyt vielä kunnolla edes seukaiken tarvittavan. Vesi roiskui hauskasti lähteestä ja katselin sitä hymyillen. Nenääni tulvahti valloittava tuoksu, sisälläni tuntui lämpimältä ja mä tunsin olevani enemmän turvassa, kuin koskaan aiemmin. Miro onneksi otti mut olimme puoli tuntia vain olleet, vakavasti heti alkuun. Musta tuntui, että mä tunsin Miron paremmin kuin lähes kenenkään, jos perheenjäseniä ei laskettu mukaan. muiden tunteet huomioon Sen jälkeen poika käänsi minut toija joka mietti aina ennen sinpäin suihkulähteen reunalla, silitti muiden parasta, hellästi hiuksiani ja niskaani, otti kaseikä omaansa voni käsiensä väliin ja painoi kuumat huulensa huulilleni
En mä Ossia ennenkään ollut pitänyt rumana tai mitään, se oli vain ollut aika huomaamaton ennen, eikä oikein ollut tahtonut tutustua kehenkään. En tiennyt miksi, mutta jokin mun sisällä kuitenkin liikahti erityisen rajusti. Minä olin ainut, johon muutos oli oikeasti vaikuttanut paljonkin. Mä olin itse aika samanlainen, tosin se vähän riehakkaampi persoona meistä kahdesta. Mä en tajunnut mikä ja miksi. Kukaan muu luokassa ei kiinnittänyt pojan uuteen tyyliin paljoakaan huomiota, sanoi vain, että ai se Ossikin on käynyt parturissa ja vaatekaupassakin. Sinä päivänä kun mä täytin 17, siirsin tavarani Miron kerrostalokämppään ja siitä alkoi meidän asuminen yhdessä. En vain tiennyt mitä. Poika kulki vain ohi, ei edes katsonut muhun, mutta jotain erityistä siinä oli. Niin kuin edellisenäkin päivänä olin huomannut, se näytti erittäin hyvältä vaaleine hiuksineen ja hienoine vaatteineen. Taistelin vastaan ajatukselle, mutta kuitenkaan en saanut poikaa pois mielestäni.
S
euraavana päivänä koulussa mun sydämeni alkoi hakkaamaan järkytyksestä. Mun vierestäni kulki vaalea-
hiuksinen, pitkä poika, joka näytti jonkin ihmeen takia älyttömän suloiselta. Ossi oli ennen ollut aika hiljainen poika, jolla oli aina hiukset sekaisin ja vaatteet vähän rikkinäisiä. Mun sydän alkoi hakkaamaan, aivot yrittivät pistää kaikille ajatuksille vastaan, mutta mikään ei onnistunut. Mitä jos rakastuisin uudelleen ensisilmäyksellä ja se olisi sitten menoa?
S
inä iltapäivänä - meidän neljävuotispäivänämme - kun mun ja Miron ensitapaamista mietiskelin, pyysin Petran siihen samaiseen
kahvilaan, jossa se ensitapaaminen oli tapahtunut. Se tarkoitti sitä, kun mulla oli ollut muutama päivä sitten 18-vuotissynttärit. Mun ystäväni hyväksyivät Miron elämääni ja kävipä vielä niinkin, että paras ystäväni Petra päätyi yhteen Peterin kanssa. Toisin oli minun ja Miron suhde, onneksi. Heille tosin ei käynyt niin onnellisesti kuin meille, sillä puoleen vuoteen niiden kahden juttu jäi. Siinä sitten mun muuttoni jälkeen me kihlauduttiinkin, kun olimme täysin varmoja, että tämä onni tulisi kestämään. Opiskelut eivät sekoittaneet elämäämme, sillä opiskelimme molemmat samassa kaupungissa, eikä ongelmia ollut. Ainut asia, mikä mua koskaan mietitytti ja myöskin pelotti, oli kylläkin vasta kolmen vuoden jälkeen mieleen tullut asia; mitä jos niin kävisi uudelleen. Petra ei ollut päässyt juhliin, se oli ollut nykyisen poikaystävänsä kanssa Kanariansaarilla. Sen olemuksesta pelkästään aisti, että se oli hyväntahtoinen ihminen, kuka sitten olikaan. Mä päätin iltalenkilläni käydä vielä siellä suihkulähteellä, istua siihen reunalle ja miettiä mun ja Miron ensisuudelmaa. Poika ei ainakaan näyttänyt tutulta, mutta hän kulki ohitseni niin nopeaa vauhtia, etten olisi häntä tunnistanutkaan, vaikka olisinkin tuntenut. Ossi Haavistolla oli merkkivaatteet päällä, miten se oli edes mahdollista! Mä en käsittänyt enää mitään. "Tämä on tosi hienoa. Kyseessä oli nimittäin luokkalaiseni poika Ossi Haavisto, joka oli tehnyt todellisen muodonmuutoksen. Nyt kaikki oli toisin. "Ja mä olen niin onnellinen sun ja Oskun puolesta!" "Ja mä olen niin onnellinen, että te tasan neljä vuotta sitten tässä kohdassa törmäsitte toisiinne", Petra nauroi ja säteili vieläkin enemmän. Ihmeen hyvin me myöskin pystyimme asumaan yhdessä ja sopimaan yhteisen kodin asioista riitelemättä. "Ja todella paljon onnea sulle ja Mirolle, se on nyt sitten tasan neljä vuotta täynnä! Huikeaa!" Mä loistin varmasti kuin Naantalin aurinko ja vastasin: "Sä et tiedä miten ihanaa tämä on! Miro on maailman ihanin mies..." "Niin se tosiaan on ja te olette ihana pari! Mutta hei, miltä tuntuu olla virallisesti aikuinen?" Petra kysyi hymyillen. Miksi. Mä uppouduin täysin siihen hetkeen, pystyin tuntemaan sen kaiken yhä uudelleen ja uudelleen, sen kaiken eletyn ajan. Ei voinut olla totta! Miten tämä saattoi olla mahdollista. Tulija ei tosin ollut tällä kertaa se sama ihana poika, kehen tasan neljä vuotta sitten rakastuin. Luokkaan astui se sama poika, joka oli edellisenä päivänä saanut mut vähän sekaisin. eikä omaansa. Ei sitä pysty edes selittämään, millaista siellä oli, oikeasti! Mutta hei anteeksi, ei ollut tarkoitus alkaa selittämään omia asioitaan tässä! Miten teillä nyt siis menee Miron kanssa tällä hetkellä?" Petra kysyi. "Hei, tähän väliin mun on aivan pakko hehkuttaa, miten ihanaa meillä oli Oskun kanssa siellä Kanarialla... Niin olin mäkin siitä onnellinen ainakin vielä sillä hetkellä. Me olimme molemmat myös iloisia ja meillä oli positiivinen asenne asioihin. Meidän tunteemme vain kasvoivat kokoajan, eikä me hetkeäkään epäilty, että oltiinko me sopivia toisillemme, me tiedettiin se sydämissämme kokoajan, että oltiin. Mä en tiennyt siitä paljoakaan, vain etu- ja
49. Mun takaani kuului askeleita ihan kuin silloin neljä vuotta sitten. Se oli ainakin saanut mun sydämeni hakkaamaan oudosti. Tässä päivässä tosiaan oli juhlimisen aihetta! "Moikka Maria!" Petra huudahti ja tuli heti halaamaan mua. Mutta ei mun elämäni silti hirveästi tule tämän jälkeen muuttumaan", mä nauroin. "Mulla ja Mirolla menee oikein hyvin", mä hymyilin Petralle
Edes itselleni en olisi tahtonut myöntää sitä asiaa: neljän vuoden aikana ensimmäisen kerran koko Miro ei tuntunut enää melkein miltään. Niitä ei voinut itse valita, koska kaikkien kanssa piti pystyä työskentelemään, näin Tiina sanoi. Tietysti ainakin oletan, että silloin vapaa-ajalla tulette kokeilemaan jo ruoan tekoa, ettei sitten kaikki ole kiinni vain siitä yhdestä kerrasta. Oli vaaleansinistä, vaaleanvihreää... Mä olin nimittäin yksinkertaisesti unohtanut kaiken muun, kun sain viestin: "Missä mun oma pikku kultani viipyy. "Moi. Se osasi jopa vitsailla, olin ennen pitänyt sitä vain tylsänä ja hiljaisena. Minä ja Ossi työskentelemässä yhdessä vapaa-ajalla kokkauksiemme parissa... Jokainen huone oli erivärinen, tosin kaikissa oli eri värien vaaleat sävyt käytössä. Nyt kun niitä asioita mietin, ne eivät tuntuneet enää lähes miltään. "Jukka Vainio ja Marika Virtanen... "Joo niin ollaan. Mitä kohtalo halusi tapahtuvan. Joo voin tulla sulle kylään tänään. Taidetaan kuitenkin molemmat olla ihan lahjakkaita ruoanlaittajia. Ossi kylläkin kertoi omasta tilanteestaan ohimennen, siis että oli sinkku, mutta se ei kysynyt multa mun omasta tilanteesta, enkä mä kertonut. "Hmm... Meillä olisi siis "trefÞt" koulun jälkeen...
kertoneemme toisillemme hyvin paljon asioita, mitä muut eivät edes tienneet. Mä en oikeastaan tiedä muuta kuin että sä olet Maria Leinonen, 18 vuotta." "Mä tosiaan olen Maria Leinonen, 18 vuotta", vastasin nauraen. "Ehkä kukaan ei ole nähnyt sun tekevän ruokaa, uskoisin näin ainakin. Mä viivyin Ossilla kolmisen tuntia, jonka jälkeen oli lähdettävä kotiin, kun Miro laittoi jo viestiä mun olinpaikastani. Sydämeni hakkasi, aivoni raksuttivat ja sydämeeni sattui. Ossin kämppä oli sisustettu hienosti, sen kolme vuotta vanhempi isosisko Riikka oli ammatiltaan sisustussuunnittelija ja se oli sisustanut koko kämpän aivan upeaksi. En oikeastaan itsekään tiennyt, miksi en kertonut olevani varattu. Mua alkoi naurattaa ja Ossikin alkoi nauraa. Ossi aloitti puhumaan: "Mä tiedän kyllä, että meidän pitäisi suunnitella sitä ateriaa, mutta olisi mukava tietää työparistaankin jotakin. Mä en voinut ymmärtää itseäni enää ollenkaan. Täällä olisi pikku yllätys sulle valmiina..." Mun sydämeni lähes pysähtyi silloin. "Onkos sulla tänään vapaailta. Menin Ossin viereen istumaan heti nimiemme lukemisen jälkeen. Toivottavasti tulee tulosta, eikä vain joku palanut pannukakku", Ossi vitsaili. Outi Numminen ja Irina Tuomola..." Tiina luki arvottuja pareja. Minna Kokkola ja Jarkko Jalo... "Kiitos, eipä ole moni kehunut", poika virnisti. Mä olen tänään kävellen liikenteessä, että mennäänkö yhdessä meille sitten?" Ossi kysyi ja mä nyökkäsin. Eipä mulla taida olla mitään. Ajattelin tässä vain, että tahtoisitko sä tulla suoraan koulun jälkeen mun luokseni suunnittelemaan meidän herkullista arkiateriaamme?" Ossi kysyi hymyillen. Kerroin kyllä asuvani omassa kämpässä, mutta en että Miron kanssa. Me huomattiin Ossin kanssa tulevamme erityisen hyvin toimeen keskenämme ja mä huomasin, että taisin olla ihastunut siihen. "Maria Leinonen ja..." Jännitin kuka parikseni tulisi. Hetkessä mieleeni tulvahti kaikki ennen mielestäni niin ihanat muistot musta ja Mirosta, kaikki ennen mielestäni niin ihanat kokemamme asiat. Kotona sanoin totuuden, tosin jättäen vähän pois koko totuudesta: "Olin yhdellä tyypillä tekemässä koulujuttua."
S
K
oulun jälkeen suunnistimme Ossin kanssa yhdessä sen kämpälle ja menimme ovesta sisään. Oliko Maria Alexina Leinonen unohtanut poikaystävänsä, kihlattunsa, suuren rakkautensa, kämppäkaverinsa, kokonaan jutellessaan toisen pojan kanssa. En ainakaan itse haukkuisi", nauroin. "...Ossi Haavisto." Sydämeni ei sillä hetkellä hakannut tiuhaan tahtiin se lähes pysähtyi. Kun suunnitelma on valmis, teidän on tehtävä tuo arkiateria koulussa ja minä maistan teidän kanssanne tuota ruokaa, ja arvioin suunnitelman ja lopputuloksen. sukunimen ja suunnilleen tiesin, miten se pärjäsi eri aineissa. "Mitä kaikkea sä sitten haluaisit tietää?" Ossi alkoi kysellä ihan perusjuttuja ja mä vastailin niihin ja kysyin itsekin siltä kaikenmoista. Valitettavasti aikamme ei riitä siihen, että me koulussa tekisimme suunnitelmat ja muut, joten teidän täytyy käyttää tähän vapaa-aikaanne. Mitä oli tapahtu-
50. Kämppä oli yksinkertaisesti upea ja kodikas. Ainut asia, josta en Ossille kertonut, oli Miro ja meidän yhteinen kämppämme. Ruoanlaittoa se ainakin tuntui rakastavan yli kaiken, niin kuin mäkin, ja siksi me tässä ammattikoulussa olimmekin. Me ollaan sitten pari", sanoin Ossille. Kotitaloudenopettajamme Tiina Rantanen alkoi selittää oppilaiden seuraavaa tehtävää: "Täältä arvotaan nyt parit ja yhdessä parinne kanssa teidän täytyy suunnitella arkiateria lapsiperheelle. Missä sä asut?" "Tuossa aika keskellä kaupunkia. Lupaan, että kyseinen juttu ei tule toistumaan. Lopulta tunnin juttelun jälkeen me aloimme suunnitella ateriaa. Olin erehtynyt pahasti tuon pojan suhteen.
"Eiköhän me pärjätä. Onko asia selvä?" Kaikki oli selvää ja Tiina alkoi arpoa pareja. Ensimmäisenä oli vuorossa kämpän esittely ja kiertelykierros siellä. Kohta me huomattiin
euraavana päivänä mä olin taas Ossilla parityön tekemistä varten, mutta sen parityön tekeminen jäi taas aika vähälle. Ei sun taidoissa ainakaan ole valittamista, mitä nyt olen nähnyt", vastasin Ossille ja hymyilin pienesti
Tiesin itsekin, miten typerältä kuulostin. Ossi pyysi, että vaihtaisimme numeroita varmuuden vuoksi (joka tuntui mielestäni selittelyltä ja että Ossi vain halusi numeroni) ja numerot siis sitten vaihdettiin. Ennen olisin antautunut siihenkin hetkeen ihan täysillä ja ollut tässä tilanteessa onnellisin tyttö maan päällä, nyt sydämessäni ei ollut pienintäkään onnenripettä. Otin sen syliini, silitin sitä ja annoin sille pienen pusun. Heti ovella vastaan tuli Pörrö-kissa, joka oli minulle hyvin tärkeä. Miten selviäisin tilanteesta satuttamatta ketään mitenkään. Miten pystyisin olemaan Miron kanssa ilman tunteita ja samalla ollen rakastunut toiseen. Mä ilmeisesti olin ihminen, joka rakastui hyvin pian silloin, kun rakastui. Kyyneleet täyttivät silmäni uudestaan Miro oli tehnyt kaiken vain minun takiani. Tätä mä olin eniten pelännyt! Vaikka se oli törkeintä mitä olin ikinä ajatellut, kuvittelin siihen tilanteeseen Ossin Miron paikalle, ettei suudelmasta tulisi vain pieni hipaisu ja ettei Miro alkaisi epäillä mitään. Kuka on Ossi Haavisto. Hei haloo, olin kihloissa Miron kanssa! Mun olisi vain yksinkertaisesti unoh-
dettava Ossi ja keskityttävä täysin poikaystävääni. Seuraavaksi näin edessäni hienosti katetun pöydän, haistoin nenässäni aivan ihanan ruoan tuoksun ja näin edessäni parhaimpiinsa pukeutuneen Miron. Miro oli ihana ihminen, huolehtisi musta varmasti tulevaisuudessa täysin ja voisin olla sen kanssa aina turvassa. Miro vetäytyi sen verran kauemmaksi, että pystyi suutelemaan mua. Miten mä voisin kohdata Miron tämän jälkeen. Mä en voinut mitenkään kieltää, että kaipasin Ossin lähelle. Yritin estellä kaikilla voimillani kyyneleideni tulemista Miron viestin jälkeen ja sanoin Ossille, että mun on mentävä nyt kotiin. Tuntui niin pahalta Miroa kohtaan ajatella toista. Lisäksi Mirosta tulisi ihana aviomies ja isä meidän lapsillemme ja meistä tulisi joskus aikoinaan mummu ja pappa lapsenlapsillemme. Ihminen, johon saatoin olla rakastumassa. Oikean käteni sormet löysivät vasemman käden nimettömästä kauniisti
kiiltävän sormuksen, jonka Miro oli kihlauduttuamme minulle antanut. Jos mä olisin jollekin tämän tilanteen ja tunteeni selittänyt, kukaan ei olisi uskonut mua, olisi vain nauranut. Ihminen, johon neljä vuotta sitten rakastuin, vastasin itselleni. Kun mä "pääsin eroon" Ossista, niin pidättelemäni kyyneleet putoilivat kuin isoina sadepisaroina silmistäni. Kuulosti helpolta ja että niin olisi voinut käydä, mutta mä tiesin, että pelkkä ajatuskin tuosta kuulosti naurettavalta. Mä en
51. Miten tunteeni saattoivat lähteä muutaman päivän aikana. Mutta mä en pystynyt iloitsemaan siitä mitenkään, mua ahdisti olla tässä talossa, tässä tuoksussa, Miron lähellä. Kuka on Miro, kysyin itseltäni. nut. Miksi näin oli käynyt. Sen oli tarkoitus muistuttaa meidän ikuisesta rakkaudestamme, mutta mitä ikuista rakkautta se oli, että menin rakastumaan toiseen ihmiseen ollessani kihloissa. Etsin avaimet taskustani, vedin syvään henkeä ja menin sisään hiljaiseen kämppäämme. Kohta kuulin pientä kehräystä. "Kulta, tulithan sä sieltä sentään", Miro kuiskasi lämpimästi ja rutisti minua lujasti itseään vasten. Mä en tulisi menemään Miron kanssa ikinä edes naimisiin. MIKSI. Ihan kuin se olisi ymmärtänyt, että mulla ei ole kaikki kunnossa, sillä se katsoi mua lohduttavasti ja puski kasvojani hellästi. Miksi Miron tapaaminen ei edes innostanut. Tuntui niin naurettavalta.
Oikean käteni sormet löysivät vasemman käden nimettömästä kauniisti kiiltävän sormuksen, jonka Miro oli kihlauduttuamme minulle antanut
K
ävelin kyyneleet silmissä nyt jo pimentyneessä yössä kotiin ja kotioven takana pyyhin silmäni taskusta löytyneeseen nenäliinaan. Miten mun ja Miron kävisi. Niin ei onneksi käynyt hirveän usein. Miten voisin suudella Miroa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Vain kuolema meidät erottaisi
Miksi mä olin tavannut Ossin. Mä lähdin saman tien ajattelematta mitään ovelle päin. Seuraavaksi Miro johdatti mut pöytään istumaan ja mä sain syödä vatsani täyteen aivan ihanaa ruokaa, jota Miro oli itse tehnyt. Mun oli valehdeltava Mirolle kokoajan ja nyt jopa paettava Ossin luo tilannetta. Kenen kanssa sä edes teet sitä?" Miro kysyi katsoen mua tiiviisti silmiin. "Miro ei tunnu miltään. Me ei olla oikeastaan paljoa edes ehditty suunnittelemaan sitä ateriaa vielä ja se pitäisi olla viiden päivän päästä jo
valmis!" mä yritin selittää, mutta Miro ei uskonut mua. Se on rakastanut ja palvonut mua, ollut aivan ihana ja hemmotellut... Entä Miro. Se olisi selvä pakko. "Mieti nyt oikeasti tarkkaan, äläkä tee hätiköityjä päätöksiä. Mä en pysty palauttamaan tunteitani, en enää koskaan", mä niiskaisin.
K
ului pari päivää ja mä yritin olla mahdollisimman vähän kotona, ettei Miro huomaisi mun muuttunutta käytöstäni niin hyvin. Miksi olin ajanut itseni tällaiseen tilanteeseen. Miro ei tunnu enää...melkein miltään", lopetin täysin tyhjentävästi. "Muistatko sä yläasteelta sen Ossi Haaviston. Tunteet ovat omituinen asia, koska niihin ei voi vaikuttaa. "Arkiateriaa on ihan pakko suunnitella nyt, meillä ei ole enää kunnolla aikaa. "Voi Maria, mitä sä olet tehnyt. Mun olisi pian aivan pakko kertoa Mirolle, etten voinut jatkaa suhdettamme Ossin takia. mä ihastuin siihen ja tunteet vain kasvoivat ja kasvoivat. Tunteita ei voi pakottaa muuttumaan tai poistumaan, saatika sitten palaamaan", Petra vastasi hiljaa. Miksei eilisiltaa voisi pyyhkiä vallan pois. Miksi en voinut olla vain Miron oma, nyt ja aina. Miten...", Petra kyseli kauhuissaan, kun mä keskeytin sen. Enemmän me kuitenkin ollaan juteltu kaikesta, se on älyttömän mukava ja ymmärtäväinen ihminen. Ei sillä, etteikö Ossi varmasti olisi hyvä tyyppi." Mä aloin itkeä. Nyt sä olet ihastunut ainakin yläasteaikaiseen hikkeen. Voisiko olla niin, että tuo Ossi olisikin vain hetkellinen ihastus. Mä olen saanut siltä aivan ihanaa kohtelua. Miksi olin joutunut sen pariksi koulutyös-
52. "Ja tämä jätkä on ilmeisesti niin ihana, ettet ehdi muuta tekemään, kuin miettimään sitä", Miro sanoi kai puoliksi vitsillä, eikä varmasti tajunnut osuneensa oikeaan. Sellainen, joka vain tulee ja menee." "Ei se voi olla... Sä olet ollut muutamien päivien ajan ihan outo. mä olen rakastunut toiseen ihmiseen." Petra oli pitkään hiljaa ja ihmetyksen pystyi kuulemaan sen puheesta, samoin järkytyksen. Mun olisi pakko kertoa illalla. Etkä sille, että toiseen et ole enää rakastunut. Ja Ossi. "Ja mihin sä nyt olet menossa?" Miro kysyi ihmeissään. Sen, joka oli silloin yläasteella hiljainen ja aika tavallinen tyyppi. Yritin kokoajan käyttäytyä normaalisti, mutta se oli mahdotonta. Mä tiedän, ettet sä ole kertonut mulle totuutta", Miro sanoi vakavaan sävyyn. Sä et voi tehdä mitään sille, että sä olet rakastunut. Miksen mä voisi edelleen rakastaa sitä täysillä niin kuin ennenkin. "Mitä mä teen?" kysyin niiskuttaen. En enää sanaakaan. "Sovitaan näin: sä kerrot joko nyt tai illalla, mikä sulla on hätänä. Mä tiedän sisimmässäni sen, että tää ei ole ohimenevää. Sitten siinä kävi niin, että... Samaan aikaan Ossilta tuli viesti, että arkiateriaa olisi suunniteltava tänään ihan oikeasti. Sitä täytyy tehdä vapaa-ajalla ja mä olen ollut muutamana päivänä koulun jälkeen sillä Ossilla tekemässä sitä. Pojassa oli piileviä kykyjä ihan selvästi, en mä tiennyt sen noin hyvää ruokaa tekevän. Miksei kaikki voisi olla toisin. "Yhden Ossin..." mä vastasin vastahakoisesti. Mä en tahdo edes ajatella, mitä tulee tapahtumaan..." "Mä en osaa sanoa mitään. Miro taisi itsekin huomata, että joku oli vialla, mutta mä en ainakaan suostunut sitä asiaa myöntämään. Sä olet sellainen ihminen, että mä en usko sun stressaavan siitä yhdestä asiasta niin paljon, että kaikki muu alkaa mennä ohi korvien. "Vielä eilen sä olit maailman onnellisin Miron kanssa ja
M
ä soitin seuraavana päivänä itkien Petralle ja aloin kertoa järkyttäviä asioita tunteis-
teillä oli edessänne loistava tulevaisuus. Olenko mä tehnyt jotakin pahaa?" Mä purin huultani ja vastasin hiljaa: "Se arkiruokajuttu stressaa mua. "Puhutaan illalla... tiennyt itsekään, kuinka kauan aioin tällaista touhua jatkaa, kovin pitkään en todellakaan voisi. Miten tuollaista voi edes tapahtua?" Petra kauhisteli. Mä lupaan, että me puhutaan", vastasin hiljaa ja silmäkulmassani loistivat kyyneleet. "Mä en usko sua. Mitä tapahtui. Tiina, meidän opettajamme, sanoi, että se on todella tärkeä ja vaikuttava asia", vastasin. Ilta olisi ollut ihana jos mun tunteet Miroon eivät olisi poistuneet.
tani: "Petra, mä... Mä teen sen kanssa yhtä parityötä koulussa... "Miro on aina tehnyt mun eteen kaikkensa... Te olette kihloissa! Eroatteko te. Muhun sattui enemmän kuin koskaan aiemmin oli sattunut. Olisikin mutta kun ei ole. Onko jotain sattunut. Mä en pystynyt sanomaan mitään. Mä tiedän pelkästään sua silmiin katsomalla, että joku on vialla. En sille, enkä kenellekään muullekaan. Se oli silti huomannut jotain, sillä yhtenä aamuna se kysyi suoraan: "Maria, mikä sulla on hätänä
Se ei varmaankaan tiennyt, miten
M
mä suhtautuisin asiaan. Kun suudelma vasta pitkän ajan jälkeen loppui, tajusin juuri pettäneeni Miroa. Oven avasi selvästi ulkonäköönsä panostanut Ossi. Enkä voi sille mitään", mä toistin nyyhkyttäen. Kuitenkin tahdoin vielä ainakin yhden suudelman... Mäkin tuijotin sitä ja lopulta sanoin: "Öö... "Sä mitä?" "Mä rakastan sua... Tiesin, että pahin asia olisi vasta edessäpäin. "Äh, ei mitään", vastasin ja nyt itse suutelin Ossia. Ossi näytti häkeltyneenä ja se vain tuijotti. Katselin taas ympärilleni tutkivasti ja löysin aina jotakin hienoa uutta, mitä en ollut ennen huomannut. Siinä samassa mieleeni ilmestyi Miron kasvot ja kuulin sen sanovan mulle: "Maria... "Mikä hätänä?" Ossi kysyi ihmeissään. Kotiovella painauduin sen eteen polvilleni ja itkin hillittömästi ainakin kymmenen minuuttia. Silloin mä antauduin tilanteeseen täysillä, lähes enemmän kuin koskaan Mironkaan kanssa. Siltikin mä olin tehnyt niin ja tahdoin sen tapahtuvan uudelleenkin ja vielä uudelleen, uudelleen... Istuimme Ossin kanssa vierekkäin sohvalle, ihan kiinni toisiimme. Ja se tapahtuikin uudelleen ja uudelleen, niin kuin olin toivonut. Kuitenkin kaipasin pojan huulia jo nyt, enkä tahtonut vielä sen kaiken loppuvan. Etkö sä ymmärrä, että sä olet mun kaikkeni. Käyttäydyin kun idiootti teini, mutta halusin näyttää parhaalta mahdolliselta Ossin silmissä. Sade kasteli mut kokonaan, eikä musta enää nähnyt, että mä olin tukehtua itkuuni. "Säkin näytät tosi hyvältä." "Tule ihmeessä sisälle", Ossi kehotti. Välillä yskitti, välillä niiskutin ja kokoajan tuntui vain pahemmalta. sä. "Koska mä rakastan sua", vastasin silmät kyynelistä sumeina. Näytin ilmeisesti tuon asian tajuttuani aika järkyttyneeltä, sillä Ossi kuiskasi: "Anteeksi kauheasti... Hyvä että teit niin, mä en olisi uskaltanut ainakaan vielä", vastasin hiljaa ja yritin hymyillä pienesti. Mun olisi pakko lähteä tästä
talosta ja unohdettava Ossi. Miksi olin nyt matkalla sen kotiin siinä toivossa, että meidän välillemme syntyisi jotakin. Me olimme Miron kanssa monesti puhuneet asiasta ja sen mielestä suuteleminen toisen kanssa tunteella oli aika suuri petos ja niin oli minustakin. Mitä pitäisi tarjot..." mä ehdin aloittaa, kunnes mun suuni tukittiin niin, etten pystynyt jatkamaan lausetta, enkä todellakaan olisi tahtonutkaan. Miten sä ikinä saatoit tehdä näin mulle. Se näytti surulliselta. Kun olin mielestäni kunnossa, lähdin kohti Ossin kämppää. Mä en olisi saanut tehdä noin." "Ei kun... Mä en voi olla sun lähellä enää ikinä. Poika näytti syötävän hyvältä mun silmissäni. Ja miksi sä annoit mun suudella sua, vaikka olet varattu?" Ossi kysyi erittäin kummissaan. Hyvästi." Juoksin ovelle, laitoin kengät jalkaani ja juoksin kerrostalosta ulos pimeyteen ja sateeseen. "Niin?" "Mulla on poikaystävä, mä asun sen kanssa samassa kämpässä ja mä olen sen kanssa kihloissa..." kuiskasin ja kyyneleet alkoivat valua silmistäni. Kesti hetken ennen kuin tajusin, että Ossi oli juuri painanut huulensa mun huulilleni ja suuteli mua kiihkeästi. "Mun täytyy mennä. Etkö sä ymmärrä, etten mä voi elää ilman sua?" "Ei, ei!" mä kuulin huutavani todella kovaa ääneen "Mirolle", eli vain mielikuvalle. "Niin, se ateria... Kun olin oven takana, vedin syvään henkeä ja soitin ovikelloa. Tuollaista en odottanut kuulevani", vastasin totuudenmukaisesti. "Mutta kun..." Ossi katsoi mua kysyvästi ja tajusin, että mun kai olisi pian kerrottava. Miksi olin rakastunut siihen. Ossi ei sanonut hetkeen sanaakaan, tuijotti vain. Mitä sä katsot?" "Ehkä kauneinta naista, joka mun eteeni on koskaan tullut", Ossi vastasi heti ja näytti siltä, ettei tiennyt miten olisi. Tunsin Ossin huultenkaaret, kun se suuteli mua pehmeästi lämpimillä huulillaan, tunsin sen kädet välillä mun selän paljaalla iholla ja välillä mun niskassa ja hiuksissa, tunsin sen vartalon kiinni omassani ja ennen kaikkea tunsin selvästi välillämme vallitsevan kemian ja tunteet. Etkö sä ymmärrä että mä rakastan sua enemmän kuin maailmassa on edes rakkautta. "Mä..." mä aloitin itkien. "Kiitos." Astuin sisään Ossin hienoon kämppään ja laitoin kenkäni kenkähyllylle. "Voi Maria, mikset sä kertonut mulle. Miksi olin niin hirveä Miroa kohtaan?
Käyttäydyin kun idiootti teini, mutta halusin näyttää parhaalta mahdolliselta Ossin silmissä
iron mennessä vessaan olin hakenut salaa vähän tavaroitani pieneen laukkuuni ja menin erään kahvilan vessaan meikkaamaan hieman ja laittamaan hiuksiani vähän paremmin. Ihan kuin tässä ei olisi ollut jo tarpeeksi.
53. "Oho... Maria Alexina Leinonen. Nyt suudelma oli vieläkin kiihkeämpi, kuin edellinen
Musta ei koskaan tule sun morsiamesi", vastasin lähes äänettömästi ja suruntäyteisellä äänellä. Valkoinen, kaunis ja vartalonmyötäinen hääpuku, ehdottomasti kesähäät sä ainakin tahdot, mä tiedän
sen. En edes ymmärrä, miten sä olet mua kestänyt jo neljä vuotta. Mä en enää todellakaan tiennyt mitä tekisin tai sanoisin. Sä et tiedä miten paljon mä olen sua aina rakastanut. Miten mä tämän jälkeen voisin kertoa Mirolle, että mun olisi mentävä. Maria, mennään naimisiin", Miro sanoi täysin vakavana. Seuraavaksi aloitamme ison, kolmikerroksisen hääkakun, kun leikkaamme sen alkuun yhdessä kakkulapiolla. Ihan silloin, kun sä vain tahdot. Nyt, eikä minuuttiakaan myöhempänä. "Ovatko nuo ilosta vai surusta aiheutuneita kyyneliä?" Miro kysyi. Mä en koskaan
pystyisi unohtamaan, mitä tein Mirolle. Itkin, itkin ja vain itkin. Miro, anteeksi niin paljon... "Mä...en voi... Nyt ensimmäistä kertaa tämän asian takia purskahdin hillittömään itkuun Miron edessä, enkä miettinyt yhtään miltä näytän tai kuulostan. Ja mä tahdon vain sitä, mitä sä tahdot. Että tunteeni olivat kadonneet täysin... Otin hitaasti mun ja Miron upeasti kiiltävän kihlasormuksen pois vasemmasta nimettömästäni, astelin surullisena ja täysin seonneessa mielentilassa Miron eteen, otin pojan kädestä kiinni ja laitoin sormuksen sen käteen. "Mä en voi..." vastasin vain. Sellaista ilmettä en ollut koskaan nähnyt kenelläkään. "Mä olen ihan hirveä ihminen... MENNÄÄN NAIMISIIN. Eikä ensi vuonna. Anteeksi, etten pysty toteuttamaan sun toiveita, anteeksi etten ole yhtään kunnollinen. olla sun kanssasi enää", sanoin ääni särkyen ja kyyneleet kasvoillani. Anteeksi että koskaan tulin pilaamaan sun elämäsi. Poika huusi silmillään apua, se näytti onnettomalta ja avuttomalta, niin surulliselta. Mä vain nyyhkytin ja yritin käsilläni kuivata kyyneliäni. Miro katsoi mua avuton ilme kasvoillaan. En tiennyt miten sen tekisin, mutta mun olisi kerrottava Mirolle totuus nyt. Susta tulee joka tapauksessa kaunein morsian, mitä on koskaan nähty. Mä en vastannut mitään. Sä et voi... Tätä tilannetta en tulisi milloinkaan unohtamaan, se piinaisi mua varmasti koko loppuelämäni. Miro itki kovaäänisesti, äännähteli tuskaisesti ja näytti ihan siltä, ettei ymmärtänyt enää mistään mitään. Parasta, mitä vain toivoa saattaa", mä kuiskasin itkien. Nyt vain se asia ei valitettavasti ollut todellakaan mikään pieni, se muuttaisi mun koko elämäni ja kulkisi mukanani varmasti koko loppuelämäni. Mä näin, miten sen huulet alkoivat täristä ja silmät kostua. Mä rakastan sua ihan liikaa... Kun me sanomme "tahdon", niin sen jälkeen kukaan ei voi erottaa meitä milloinkaan. "Maria... Sen silmistä alkoi valua kyyneleitä ihan virtana. Se tuli mulle kuin iskuna sydämeen. Mitä on tapahtunut?" Miro kysyi todella huolissaan. Ehkä se ei vielä ollut edes kunnolla tajunnut, mitä mä olin sanonut. "Miten niin susta ei koskaan tule mun morsian?" Miro kysyi järkyttyneenä ja itsekin lähes äänettömästi. Miten mä pärjäisin tässä pahassa maailmassa ilman mun suloista enkeliä, joka on auttanut mua jaksamaan elämän vastoinkäymiset, tukenut mua
54. Mä en voisi kuvitellakaan elämää ilman sua. Miron silmistä alkoi valua virtana kyyneliä ja se lyyhistyi maahan itkien niin kuin mäkin olin tehnyt meidän kotiovellamme äskettäin. mä en voi." "Eihän meidän tänä vuonna tarvitse mennä naimisiin. Sä olet niin hieno mies, ansaitset jotain kultaakin arvokkaampaa. "Mitä ihmettä sä puhut. Että meistä ei koskaan tulisi avioparia, että musta ei koskaan tulisi sen lastan äitiä. "Miksi sä itket. "Tulitpa sä äkkiä kotiin..." Miro sanoi hiljaa, kun näki mut. A
stuin sisään pimeään huoneeseen sydän hakaten ja peläten ihan hirveästi. Ehkä muutaman vuoden päästä siitä saamme lapsia ja sitten lapsenlapsia ja..." "Miro... Sä olet kaunein ihminen maan päällä, ihanin ihminen ketä tunnen, luotettavin ja rehellisin ihminen kenet voi koskaan löytää ja ainut, jonka kanssa tahdon viettää loppuelämäni yhdessä. Miro oli aina niin huolissaan musta, oli asia sitten miten pieni tahansa. "Miro, mä... Että me ei tultaisi edes viettämään elämäämme loppuun asti yhdessä
En voinut enää kuulla Miron ääntä, lasiastioiden rikkoutumista ja naapu-
rien tuijottelua. Viimeisen kerran tämän kämpän asukkaana poistuisin ulos ovesta, viimeisen kerran silitin Pörröä ja sanoin sille tuskaisena, että jos olisin voinut tehdä niin kuin halusin, piittaamatta tunteistani, olisin jäänyt tähän kämppään Miron kihlattuna ja ihanan Pörrön omistajana. Toivottavasti sä vielä joskus voit antaa mulle tämän kaiken anteeksi. Jatka elämää ilman mua ja ole onnellinen jonkun kanssa, joka ei satuta sua yhtään... Mä näin, että se oli ihan kastunut ja selvästi juossut koko matkan meille päin. Ossin lähellä, Ossin kanssa. "Voi Maria... Mä tein sen kaiken vain sen takia, että mä rakastan sua, Ossi. Sä et tiedä, miten onnellinen mä olen, kun sä et lähtenytkään kokonaan mun elämästäni. Sä olet siinä", Ossi totesi. Sä et varmaankaan tiedä, että mä olen ollut jo pitkään rakastunut suhun", Ossi kertoi ja hymyili pienesti. Mä olen niin pahoillani... mä lähdin mun ja Miron kodista. Mä tahdoin uskoa, että niin ehkä tulisikin käymään vielä joskus. Mua ei ole ilman sua!" Miro huusi niin kovaa kuin kurkusta lähti ja mitä itkun keskeltä onnistui. Sä et edes tajua, miten paljon", itkin ja heittäydyin Ossin syliin. Poika silitti mun päätäni, itki itsekin ja yritti rauhoitella mua. "Miro... vaikeina aikoina ja ollut aina lähellä, kun on ollut tarvis. Miten en ollut huomannut aiemmin koulussa, että sillä oli tunteita mua kohtaan. Viimeiset sanat, jotka kuulin, olivat rappukäytävään huudetut kaikuvat sanat: "Maria, älä meneee!" Mä en voisi milloinkaan antaa itselleni anteeksi. Olin pilannut Miron koko elämän. Vaikka en mä ole sun anteeksiantosi arvoinen... "Maria... Ja sä et tiedä, miten paljon mä haluan olla nyt sun tukenasi niin kauan, että sä pääset taas jaloillesi. Mun oli päästävä Ossin syliin ja saatava siltä tukea tähän asiaan. Juoksin sateessa kohti Ossin taloa, mutta poika tulikin puolivälissä mua vastaan. Mä katsoin sitä ihmeissäni ja tiesin sen puhuvan totta. Mitä mä teen. Muhun sattui niin paljon, että mä luulin sydämeni tunkeutuvan kohta kehoni läpi ja putoavan maahan. Hetken päästä kuulin järjettömän paljon kiroilua ja huutoja: "Mitä mä tein väärin. Maria, mä lupaan sulle sen", Ossi vastasi. mä tahdoin olla sun kanssa. Mä olin ollut hirveä Mirolle, enkä ollut Ossillekaan kertonut tutustuessamme, että olin varattu. Se rakasti mua ihan liikaa.
J
uoksin ovesta ulos täysin tietäen, minne olin matkalla. Tulen hakemaan tavarani joskus, kun sä et ole kotona... Anteeksi... Mä rakastuin toiseen..." kuiskasin niin hiljaa kuin ikinä saatoin. Ehkä asiat vielä joskus voisivat tuntua järjestyneiltä ja Miro voisi vielä joskus jatkaa elämäänsä normaalisti. Eipä se olisi haitannut, sydämeni oli jo tarpeeksi särkynyt ja niin oli Mironkin sydän. "Mitä täällä...", mies ehti aloittaa, ennen kuin olin jo kadonnut rappusiin. Miro näytti tuskaiselta ja pian se pyörtyi. Anteeksi, että mä pilasin sun elämäsi. Miksi kävi näin. Hyvästi, Miro", mä kuiskasin silmät itkusta sokeina. Mä... Katsoin viimeisen kerran kämppää, jossa asuin. "Mä... Mä olen yksin, muuttuuko elämäni enää koskaan normaaliksi..." Naapurimme tuli ulos kämpästään ja katsoi järkyttyneenä mua ja entisen kämppäni ovea vuorotellen. Ennen kaikkea... Onneksi se heräsi pian ja mä sanoin Mirolle viimeiset sanani: "Mä en voi jäädä tänne... Ehkä vielä joskus.
55. "Kyllä kaikki järjestyy. Mä olin jättänyt Miron yksin hirveän surun keskelle ja palannut takaisin Ossin luokse. Poika painoi huulensa mun huulilleni taas kerran ja siinä mä tahdoin
olla aina. Sä et saa lähteä... En voinut jäädä sinne. Juoksin ulos ovesta ja kuulin sisältä lasiastioiden rikkoutumisen ääntä. Mutta olin siinä, missä tahdoinkin. Hyvältä ei tuntunut Miron takia, ei todellakaan. En olisi tahtonut lähteä, mutta mun oli yksinkertainen pakko
Kauneus-piirustuskilpailussa voittajiksi valittiin:
Hanna Vannaksen hieno piirustus mystisen näköisestä hahmosta, joka pelottavasta ulkomuotodostansa huolimatta on silminnähden kaunis mies. Henna Pesosen hauska kuvaus sisäisestä kauneudesta, joka herättää ajatuksen siitä, että me kaikki näytämme sisältä yhtä kauniilta. Kiitokset kaikille piirustuskilpailuun osallistuneille. Voittajat saavat palkinnoksi Anytime tuotepaketin joka sisältää meikkejä, ihonhoitotuotteita ja ihanan meikkipussin. Vain yksi elimemme, eli ihomme määrää usein sen, millainen ulkoinen kauneutemme on. p.s. Epäreilua, vai mitä! Petra Forsströmin ihana mielikuvituksellinen,pehmoinen, lämpöinen ja hellyyttävä
kuva kauneudesta, jonka jokainen voi nähdä silmät sulkiessaan omissa haaveissaan. katsothan myös sivun 9 uuden manga-aiheisen piirustuskilpailun!
56
12 kk Kestotilauksena Maksan laskuni yhdessä
kahdessa
kolmessa erässä kolmessa erässä
12 kk Määräaikaisena tilauksena Maksan laskuni yhdessä kahdessa
6 kk Määräaikaisena tilauksena, lasku yhdessä erässä
Kestotilauksen hinnat: 12 kk yhdessä erässä 49 , kahdessa erässä 25 /erä, kolmessa erässä 17 /erä. Erät sisältävät laskutuslisät.
57. Määräaikaisen tilauksen hinnat 12 kk yhdessä erässä 53 , kahdessa erässä 27 /erä, kolmessa erässä 18,5 /erä. 6 kk määräaikainen tilaus 28
tilaus hintaan 39 + ilm. Jerry joutuu toteamaan, että totuus on tuolla pihalla kuin lumiukko.
S
Kyllä kiitos, käytän hyväkseni JERRYN ERIKOISEDUN ja tilaan JERRY COTTONIN ja saan lahjaksi numeron 1/1961. Vauhdissa Jerry uhkaa jopa joutua punaisen Jaguarinsa kyydissä romuleikkuriin ja verenpunaisiksi X-fileiksi... Suuri salaliitto- ja vehkeilynumero, jossa yksikään konspiraattori ei ole sitä miltä näyttää tai juuri päinvastoin. tilaus hintaan 58 + ilm. tilaajalahja Tilaan Jerry Cotton lippalakin á 15 + postikulut 1,50 Maksan tilauksen postiennakolla 1. ynkkä salaliitto poikineen odottaa selvittäjäänsä, eivätkä kaikki eteen tulevat vehkeilyt ratkea tämän tutkimuksen puitteissa. Thompson, Anna Nicole Smith, prinsessa Diana, WTC-tornien tuho, Mark Chapman ja Rothschildien suku liittyvät toisiinsa tai liittyvätkö ne yhtään mihinkään. Lopettaako Jerry muistelmiensa sanelemisen kiikarikiväärin tähtäimessä. lähetyksen yhteydessä, jolloin saan 4 lisäalennuksen.
Lehden saajan nimi: Osoite: Postinumero ja -paikka Puh.
LAHJATILAUS
Lehden maksajan nimi: Osoite: Postinumero ja -paikka
MAKSAJAN OSOITETIEDOT MIKÄLI ERI KUIN SAAJALLA.
Puh.
Holhoojan allekirjoitus mikäli tilaaja on alle 18-vuotias
58
TILAUSLIPUKKEEN SAA KOPIOIDA ELLET HALUA RIKKOA LEHTEÄSI.
SM.3.08. 12 num. tilaajalahja 8 num. Johonkin lopputulokseen on G-miesten silti päästävä, vaikka JFK:n murha jäisikin edelleen avoimeksi. Kuinka Tshetshenia, Al Gore, Hunter S
Ihana ystävä. masentuneena mitä sä et normaalisti tee. Mulle on todettu joskus parisen vuotta sit lievä masennus amis aikoina, mut mä en ottanu vastaan apua vaikka oisin saanut sitä. :D <3 Äiti ja Isä: Olette parhaimmat! <333 - Emma
59. Sä menet koulussa kuraattorin luokse ja yrität saada apua sun ongelmiin, mutta lopulta sä tajuut, että ei siitä ole mitään hyötyy ja, että ei pelkkä kuraattorin apu enää auta. Sä masennut vaan lisää kun mietit kuka kaveri tai tuttu oisi sellanen jolle voisi tosta asiasta kertoo ja se oisi luotettava. -Pikku Myy-
Elli: Ihana siskoni, olet ikuisesti rakas! Paras <333 Nelli: Ikuinen ystävä, iloinen ja hauska! <3 Laura: 4ever. Muuten en mistään hinnasta hyväksy aborttia paitsi silloin kun sut on raiskattu, mutta muuten raskaus on ihan itse aiheutettua. Mutta lopulta sä päätät pitää kaiken ton tiedon sisällä omana tietona. Sä mietit kaikkia sellasia asioita esim. Eikös se melkeen näin mene.. Mutta jos on menettänyt luottamuksen ihmisiin niin se laittaa sut taas miettimään lisää asioita. Jos ei voi käyttää ehkäisyä niin oma on häpeänsä, ei sitä kuitenkaan tarvitse sikiötä josta on kasvamassa lapsi tappaa vain sen takia ettei se sovi oman elämän kuvioihin. - tohelo
Musta abortti on murha koska se mikä kasvaa sun sisälläs on pieni vauva jonka mies/poika on siittänyt. Mutta silti sun alitajunnassasi on jonkun näkönen tunne joka tajuaa, että ei niin tehdä vaan sun on pakko päästä tästä masennuksesta yli ja pakko saada sitä apua vaikka se hoito/puhuminen jonkun ihmisen kanssa kestäisi monta vuotta. Se taas selvii aikanaan kun olet tarpeeksi monta kertaa siellä käynyt. Älä ala laihduttaan. Lopulta sä päädyt psykologin juttusille. <3 Sussu: Kaukana, mut ihana! <3 Ikuisesti! <3 Rusina: Ihana Petrasein, yli 13-vuotta! <3 Jessukka: Ihana, hauska ystäväni, kaukana, mutta lähellä! <3 Jenni: Pieni ihana ystäväni. ainakin mun mielest... Eikö se vaan pahenna lievästi tilannetta mikä sulla jo on. Näin jälkikäteen tajusin et se ei välttämättä ollu hyvä idea, koska en mä ole vieläkään päässy masennuksesta yli enkä ohi, vaikka mä ite päätin että kun mä oon itteni siihen kuntoon päästäny niin mä kans ite sieltä ylös pääsenkin. -&
Et todellakaan ole läski. Sä hoet vaan mä pääsen tästä yli ja mä selviin tästä jos mä vaan itse sitä haluan. Laihduttamisesta voi tulla kirous. Lopulta sulla on niin paljon asioita joita sä et saa edes selvitettyä ja sä vaan masennut siitäkin lisää. Mutta et osaa hakea apua tarpeeks ajoissa, että sua vois auttaa mitenkään. Toinen mikä sua mietityttää on se, että pitääkö sun kertoo asiasta jollekin tutulle tai kaverille. Mutta onko siitäkään mitään hyötyy. Älä edes ajattele laihduttamista, kuuntele parasta ystävääsi. Osa ihmisistä laihduttamisen takia sairastaa anoreksiaa ja taas osalla ei enää koskaan toimi ruuansulatus kunnolla. Moni asia laittaa sut miettimään. mut toisin kävi, kyl sen huomaa omista ajtuksista ja teoista et kaikki ei oo kunnossa. Mutta onko siitäkään sitten enää apua. Lopulta sä oot niin masentunu, että et osaa päättää mitä sä teet ja sun päässäs rupee pyörimään itsarin teko. <3 Essi: Ilkka-fanini. Vaan sun tätyy lähtee hakee sitä apua kuraattorin kautta terveydenhoitajalta ja sen kautta taas koulu lääkäriltä jne
:) - tytt-ö
Se lohduton talvi
Hän kääriytyi lohduttavaan lämpöpeittoon ja näki unta paremmasta huomisesta. Ja valmentajahan oli mies... Heteropareja ei enää arvosteta yhtään. Sitten laittoin takas päälle sen ja lähettiin jatkamaan matkaa... Kuten kännykkää ja kaakaotakin. Mut oikeesti, rajansa kaikella, varsinki, ku ei anneta enää suunvuoroo niille heteroille jotka yrittää puhuu omasta kumppanistaan, vaan ollaan vaan koko ajan niiden tyttötyttö suhteiden perään että "IIK VÄHÄN NIINKU SÖPÖÖ". Oli vain pakko kirjoittaa mielipide, se on sitten vaan voi voi jos tämä jotain ärsytti. Talven jatkoja kaikille! :) Paperinpala
Harrastan lentopalloa mentiin lahteen povercuppiin.. Ja inhoon sitä, jos joku tuomitsee ihmisen hänen seksuaalisen suuntautumisensa takia. Käveltiin kaupungille kun yhtäkkiä mulla valahti hame nilkkoihin...KÄÄK!! Kaikkien pelikavereitten äidit tuli siihen peittämään ettei kukaa näkis mun pikkuhousuja... -Liianlaiha!!!
Jos te ootte joskus kirjottanu tekstarikamu iloituksen, jonkun ilmoituksen, niin ootteko te saanu tekstareita sitten. Palasiksi rikkoutunut muki huoneen nurkassa ja seinässä löyhkäävä kaakaotahra. Lumihiutaleet muodostavat valkean aallon, johon pikkulapset ovat kaivaneet satuttavia enkeleitä. Vieressä tyhjä suklaarasia huusi tyhjyyttään, sekä roskakorissa kortti, jossa sana anteeksi. Sen nyt ymmärtää, että seurustelee, ja on tietysti onnellinen siitä mitä saa. Ja hehkuttaa sitä muille, ihan normii. Hän välttelisi lumienkeleitä loppuun asti. Mua vaan mietitytti, kun tuntuu sitä ettei pojat lue tätä lehtee. Ja hän tiesi, kun suru lopulta lakkaisi talvi olisi jo ohi.
60
- Lohduton. Kaveriporukkaani kuuluu aika monta lesboa tai bi-seksuaalia, tyttöjä kaikki. Mulla on 3 tyttöfrendiä, jotka seurustelee saman sukupuolen kanssa, ja olen vaan kyllästyny siihen kun ne aina jauhaa tyttöystävistään. En vaan jaksa kuunnella kitinää siitä, kuinka söpöjä tyttö-tyttö parit on jne jne. En tiedä, mut mua vaan rasittaa se, ko on koko ajan kauhee kohu homo tai lesbosuhteista, etenki just lesbosuhteista. Olen tosi suvaitsevainen ihminen, ollut aina, hyväksyn ihmiset yleensä sellaisina kun ne on. Kännykkä on paha, siihen koskeminen koskee. Ootte joskus myös toivonut että pojat tekstailisi teillen, niin ovatko pojat koskaan tekstannet. Kirjoitan nyt tälläsestä asiasta, joka mua ärsyttää tällä hetkellä aika paljon. Olisi jo aika vaihtaa taustakuva. :) mutt jos on kokoemusta, nii vastakaapa. Tahallaanko. Sitten lähettiin tutustumaan kaupunkiin. Mulla ei ole mitään heidän suuntautumista vastaan, hyväksyn sen kyllä. Tuskin! Eiväthän he näe huomista karkkipäivää pitemmälle. Arvatenkin laittoin sidottavan liekki hameen. Tykkään kuunnella ihmisiä tosi paljon ja silleen, mut jos ite yritän sanoa jotain omasta poikaystävästäni tai edes sinne päin, he alkaa yleensä heti puhua tyttöystävistään
Moips kaikki, mul on aikas iso ongelma. Alaasteella pojat eivät osoittaneet paljoakaan huomiota sen jälkeen kun sain lasit, mutta yläasteella asiat ovat ihan toisin. Mahdatko olla ainoa, joka pitää sinua "läskinä". Sit se taas lupas mulle et se oli vika, mut enään se ei ees kerro mulle kun se polttaa, mä vaan kuulen mun kavereit et taas se poltti viikonloppuna ja niin edelleen, mä oon tehny kaikkeni et se lopettais, se mun toinen kaverikin lopetti. Jos lähetät piirustuksen, piirrä se valkoiselle paperille äläkä taita piirustusta kun laitat sen kuoreen. Piirustuksia ei palauteta. Nauran, kun minua naurattaa. Varjele mua ikuiselta yöltä nosta uuteen aamuun kerron mulle jos voin olla vielä onnellinen. Iken, kun olen surullinen. Se kannattaa. Laihduttamista en todellakaan suosittele, koska kasvat ja kehityt eli teet laihdutuksella vain hallaa murrosiän kehityksille. Nyt me muutenkin riidellään koko ajan yleensäkkin sen polttamisen takia.. - ansu
(sm 1/08), paras ystäväsi on aivan oikeassa. -sheep-
Terve kaikki SinäMinän lukijat! Olen huomannut, että lähes joka nuortenlehdessä lukijoiden palstalla lukee "Voiko pojat rakastua minuun, koska minulla on silmälasit?" No, minulla on lasit. Älkää miettikö, että teistä ei pidetä lasien takia, sillä usein asia on juuri toisin päin. Suosittelen siis, että syöt aivan normaalisti ja pidät kuntoa yllä vaikka reippaalla kävelyllä. Mä sain sen jo kerran lopettaa suurinpiirtein, mut sit Noora, mä ja mun toinen kaveri mentiin yhteen peliin siel mä sit näin mun tuttuja ja mun kaveri pyys itelleen tupakan ja Noora tietty heti peräs. Tietenkin asiaan vaikuttaa myös luonne: Olen aina iloinen ja ystävällinen kaikkia kohtaan. Näytän tunteeni muille. Muutamat pojat ovat selvästi kiinnostuneita. Verensokerisi laskee, kuntosi heikkenee ja et saa oikeanlaisia tuloksia aikaan. koska musta tuntuu et mä oon yrittäny kaikkeni, mut en mä sitä voi yksinkään jätää, kiitos jo etukäteen (: - Leeena Hymyilen, kun olen iloinen. Ruoan pois jättäminen on kaikkea muuta kuin oman terveytensä edistämistä. - tytt-ö
Sinulle summer girl-95 (sm o1/08): Minusta aborttia ei ehkä voisi kutsua sanalla murha, mutta on se kuitenkin tappamista, koska ei ole väliä missä elämänvaiheessa tapettu henkilö on, hän on aina ihminen, ja jokainen ihminen on yhtä arvokas, vaikka hän olisi aikuinen lapsi tai vanhus tai vaikka vasta sikiö. Mun kaveri, sovitaan vaikka Noora polttaa, oikeestaan se on polttanu siitä lähtien ku me alettiin olla kavereit. Olisko kellään mitään neivoja. Voit lähettää terkkuja, kiittää, purnata, kommentoida, runoilla tai piirtää. Muutama totuus
Kirjoita iskevästi oma mielipiteesi elämästä, maailmasta, rakkaudesta, surusta ihan mistä vaan mieltäsi askarruttavasta asiasta. Se ei lihota sinua. Kunhan löydätte hyvät silmälasit, jotka sopivat hyvin kasvojenpiirteisiin, ja näytätte oman iloisen luonteenne, niin eivät pojat ainakaan teitä inhoa! Rakkaudella PieniKuu.
Heittäydytään vähän noustaan aamunkoittoon ehkä parempaan huomiseen. Postin kautta tuleviin lähetykseen kuoreen osoite: SinäMinä, Sinä+Minä=Me, Kauppurienkatu 33, 90100 Oulu. Palstalle voit kirjottaa myös webissä: www.sinamina.Þ/sinaminame.html tai sähköpostiosoitteeseen: sinamina@jcotton.com.
61. Jos tietää että ei ole rahaa "leikkimään kotista", niin ei kannata ruveta leikkimää lasten tekoakaan, koska on on aina se riski.... Ei auta vaikka mä saarnaan sille siitä et viattomia ihmisiä kuolee koko ajan, ja se vaan polttaa et ainakin kuolis johkin syöpään tai muuta vastaavaa. Toimituksella on oikeus muuttaa tekstien sanamuotoa. Muistutampa vain, että pojat eivät yleensä edes huomaa niitä asioita, joista tytöt itsessään stressaavat. Lähipiiristäni nimittäin löytyy ihmisiä joille noin on käynyt
Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran, TeleFinlandin ja Zerofortyn liittymissä, jotka sallivat maksulliset palvelut ja joissa niiden käyttöä ei ole estetty.
62. Kilpailujen voittajia:
Numero 11 etsi 5 virhettä: Heijasteen albumi: Tiiamari Jokinen, Ikaalinen Johnny Depp sanahaku: Naomi Campbell tuoksu: Emilia Alaraasakka, Ii Etsi Enkeli: XZ-Tyrnisarjan hiustenhoitopaketit (10 kpl): Noora Saksa Vaasasta, Heidi Poikonen Saarijärveltä, Lena-Stina Rönnberg Espoosta, Milla Toivonen Juankoskelta, Julia Vuorinen Kotkasta, Alma Rinta-Pollari Petäjävedeltä, Tuire Lahtinen Maakeskeltä, Milla-Linnea Keränen Haapa-Kimolasta, Outi Itävaara Kauhajoelta, Merituulia Rinta-Kauhajärvi Kyrönlatvasta. 0400 285192
Elina Juntunen 0400 285 192 12 numeroa vuodessa, 12 kk 49 044-5350360 ma-pe klo 9.00-15.00 sinamina@jcotton.com
Viestin hinta on 0,95 . Toimitukseen lähetettyjä kirjoituksia ja piirustuksia voidaan käyttää kaikessa SinäMinä tuotannossa.
Nro 11-12 Piirustuskilpailu: Anytimen meikkipaketti: Petra Forsstöm Helsingistä, Hanna Vannas lempäälästä, Henna Pesonen Joroisilta
Painopaikka: Kustantaja:
Markkinointi ja ilmoitusmyynti: Ilmestyy: Til.hinta kotimaahan: Tilaajapalvelun puh. vuosikerta
Päätoimittaja: Taitto ja Ulkoasu: Avustajat: Toimitus: Puh: E-mail: Web: Tiina Juntunen Timo Juntunen Susanne Puirava ja Katja Kinnunen SinäMinä, Musiikki-Mainos ky Kauppurienkatu 33, 90100 Oulu 044-5350360 sinamina@jcotton.com www.sinamina.Þ
Toimitus ottaa vastaan lukijoiden tarinoita ja novelleja sekä piirustuksia. ISSN 0359-0267 Musiikki-Mainos ky
Painotalo Suomenmaa 2008 Musiikki-Mainos ky Juntunen, p. Toimitus ei palauta materiaalia eikä vastaa kadonneista käsikirjoituksista. Julkaistujen kirjoituksen kirjoittajille lähetetäään tavarapalkinnot. Lehti varaa oikeudet tehdä tarpeelliseksi harkitsemansa muutokset lähetettyyyn materiaaliin, jota voidaan käyttää SinäMinä tuotannossa. Käsinkirjoitettuja kirjoituksia ei julkaista, vaan kirjoitukset tulee lähettää mieluiten word-dokumenttina joko sähköpostitse tai levykkeelle tai levylle tallennettuna. Rahallisia korvauksia kirjoituksista ei makseta. Aikakauslehtien liiton jäsenlehti, 40. Ilmoittakaa lähetyksenne yhteydessä nimenne ja osoitteenne ja mahdollinen nimimerkkinne mikäli haluatte käyttää sitä kirjoituksen julkaisun yhteydessä
Tuotanto: Warner Bros. MTV3 18.3.2008 alkaen tiistaisin klo 20.00
63. International Television. Hän on sisällä kaupungin sykkeessä selvittäen ja provosoiden skandaaleja bloginsa ja tekstailun avulla. Maaliskuu 08
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 la su ma ti ke to pe la su ma ti ke to pe la su ma ti ke to pe la su ma ti ke to pe la su ma
Gossip Girl on nuorten menestyskirjasarjaan pohjautuva ja OC: n tuottajan uusi huippudraama Manhattanin Upper East Sidesta, missä collegeen valmistautuvat rikkaat ja kauniit nuoret sekoittavat ihmissuhteitaan nopeammalla tahdilla kuin drinkkejään juoruilun ja juonittelun värittäessä tapahtumia joita seurataan kaikkitietävän bloggaajan, Gossip Girlin, silmin. Opiskelijat haluavat kuumeisesti kuulua Gossip Girlin piiriin, vaikkei kukaan tiedä, kuka tämän trendikkään sivuston takana oikeastaan on
Lopuksi näppäile t jos olet tilaaja, i jos olet irtonumeron ostaja tai m jos olet muu lukija. Esimerkkiviesti: SM ENKELI 40 Essi Enkeli, Pilvikatu 22, 90100 Oulu t. Vastaa kilpailuun seuraavalla tavalla: Etsi lehdestä enkeli, ja vastaa seuraaviin kysymyksiin: Enkeli löytyi sivulta: Tässä lehdessä parasta oli: ...ja tylsintä oli: Haluaisin Sinäminään juttua aiheesta: Laita mukaan nimesi, ikäsi, puhelinnumerosi tai sähköpostisi, postiosoitteesi, sekä kerro oletko tilaaja, irtonumeron ostaja vai muu lukija. Lähetä viesti numeroon 173 664. Kirjoita tämän jälkeen sivunumero, jolta löysit enkelin, oma nimesi, ikäsi ja osoitteesi. Vastaa kilpailuun postikortilla: SinäMinä, EtsiEnkeli, Kauppurienkatu 33, 90100 Oulu. TAI Lähettää vastauksesi tekstiviestillä: Näppäile alkuun SM ENKELI. Viestin hinta on 0,95 . Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, TeleFinlandin, ZeroFortyn ja Soneran matkapuhelinliittymissä.
64