2 1 9 .4 TIETOKONEKULTTUURIN ERIKOISLEHTI 2019.4 S K R O L L I . F I Git-työkalut Mökkijärven.3D-mallinnus Matrix Negatiivien.skannaus Filosofinen robotiikka GRAAL Iso-C:n salaiset aseet Commodore 116 Commodore V364 TOSIELÄMÄN TERMINAATTORIT JATKUU Algoritmiikan rajat Kvanttitietotekniikka Kvanttiylivoima pelastaa SARJA HUIPENTUU Tee-se-itse-tietokone 1960-luvulla TURBOSKROLLI 104 sivua
Tekoälyn saralla niitä tarjoillaan meille sekä markkinointiprofetioissa että syväoppineissa neuroverkoissa (s. 2019.4 2. Nykyisin tällaiseen oljenkorteen turvautumista pidetäänkin huonon käsikirjoittajan syntinä. Englannin sana compute jopa tarkoittaa laskemista – computer on siis laskin. Jani Lall, Lare Lekman Tämän numeron avustajat Matti Ahlgren, Emma Kantanen, Janne Kari, Tuula Keränen, Tapio Koivuniemi, Toni Kortelahti, Valhe Kouneli, Jani Lall, Lauri Lehman, Jarkko Lehti, Lare Lekman, Sakari Leppä, Samuli Leppälä, Laura Loukola, Sakari Lönn, Niko Nirvi, Jarkko Nääs, Ville Ranki, Kimmo Rinta-Pollari, Timo Soilamaa, Jukka Suomela, Jari Viitala, Joseph Watson Julkaisija Skrolli ry Painopaikka Hämeen Kirjapaino oy, Tampere, ISSN 2323-8992 (painettu) ISSN 2323-900X (verkkojulkaisu) SKROLLI – Tietokonekulttuurin erikoislehti HÄMEEN KIRJAPAINO OY 4041 0209 Painotuote PÄÄKIRJOITUS "Algoritmi on pomomme." Sovelluspohjaisen taksivälittäjä Uberin kuljettajahaastattelut ovat lähes uskonnollista luettavaa. Ensi vuonna sivumäärämme kasvaa, sillä tutun Skrollin liitteenä ilmestyy myös Retro Rewind -pelilehti (lisätiedot skrolli.fi/retrorewind). Lisäksi aivan uudella tavalla ymmärrystämme haastaa kvanttitietotekniikka. Kuten Uber, nämä algoritmit voivat olla matemaattisen tarkkoja, mutta ne ovat usein piilossa tai niitä ei ymmärretä. Google kohahdutti syyskuussa julkisuuteen nousseella tutkimuspaperillaan, jossa tutkijaryhmä väitti saavuttaneensa kvanttiylivoiman: kvanttitietokone oli ratkaissut ongelman, johon perinteinen tietokone ei pysty. Ihmeille on kysyntää. Ilmiö tunnetaan latinankielisellä nimellä deus ex machina, jumala koneesta. Riippuen siitä, kehen uskomme, elämme joko huippualgoritmisessa tai jälkialgoritmisessa ajassa. Kenties kuvaavin esimerkki algoritmisesta johtamisesta oli erään kuljettajan huokaus poikkeuksellisen tuottoisan päivän päätteeksi: "The Algorithm has been good to me." – Jumala on ollut minulle hyvä (Ensimmäinen Mooseksen kirja 33:11). Matematiikkaa on yleisesti pidetty ainoana eksaktina tieteenä, jopa universaalina kielenä. Mekaanisista laskimista, kuten helmitauluista, alkunsa saanut tietokone taas on kiistatta sen jälkeläinen. Antiikin filosofi Aristoteles arvosteli Runous oppi-teoksessaan teatterissa käytettyä tapaa ratkaista jokin tarinan ongelma täysin ulkopuolisella selityksellä. Tämä numeeris-looginen täsmällisyys on pitkään hallinnut myös tietokoneiden ohjelmointia. 16), joissa eksaktius ei enää päde. Muistutuksena lähetämme vanhoille tilaajille alkuvuodesta tilisiirtolomakkeen sähköpostiin, mutta suosittelemme uusimaan tai tekemään tilauksen jo ennen sitä osoitteessa tilaaskrolli.fi. Yhteydenotot toimitus@skrolli.fi Ircnet: #skrolli skrolli.fi Vastaava päätoimittaja Mikko Heinonen Päätoimittaja Janne Sirén Taitto Manu Pärssinen Susanna Viljanmaa Digipäällikkö, mediamyynti Toni Kuokkanen Kuvatoimittajat Mitol Meerna Laura Pesola Talous Anssi Kolehmainen Yhteisömestari Mika Hyvönen Toimitus Jarno Niklas Alanko, Tapio Berschewsky, Jari Jaanto, Jukka O. Kauppinen, Ronja Koistinen Janne Sirén päätoimittaja Kansikuva Mitol Meerna Taustakuva . Huippualgoritmisessa siksi, että elämäämme ohjailevat monenlaiset algoritmit. Niinpä katse kääntyy jälkialgoritmisen ajan merkkeihin. Yhä useammin tällainen tarkkuus on kuitenkin uhattuna sekä sosiaalisista että teknisistä syistä. Jumala koneessa Muista Skrolli-tilauksen uusiminen Uusithan Skrolli-tilauksesi vuodelle 2020 tai tilaat uuden Skrollin ennen maaliskuuta. Kvanttitutkimusta tehnyt tohtori Lauri Lehman muuttaa myyttejä materiaksi sivulta 4 alkaen. Huippualgoritmisyys tarkoittaa myös sitä, että koettelemme monesti algoritmisen ratkaisun rajoja, kuten Aalto-yliopiston apulaisprofessori Jukka Suomela kirjoittaa sivulla 14. Pidetään tietotekniikka jatkossakin tiedon ja ymmärryksen eikä uskon asiana. Tietotekniikassa jumalaa kuitenkin etsitään koneesta kiihtyvään tahtiin
101 Ei näin! Opettavainen joulutarina webbimaailmasta. 2 Pääkirjoitus 4 Kvantit horisontissa Mitä ovat kvanttitietotekniikka ja kvanttioppiminen. 33 Kirja: Hello world Selviytymisopas algoritmien aikakaudelle. 98 Skrolli-kalenteri Tietokoneen tasavallassa tapahtuu taas. 34 Git-työkalut Linuxilla Versionhallinta visuaaliseksi. 76 Uusnelosen uutuudet Kauden asusteet Commodoren hovitoimittajilta. 78 Amiga34 Saksassa juhlittiin taas Amigan synttäreitä. 58 Ensimikro ennen mikropiirejä Sarjan 4. 53 Kolumni: Janne Sirén Meine Erinnerungen an Petro und Amiga. 99 Skrolli 6,4 vuotta sitten Tapahtui vaihtoehtoisella aikajanalla: ponimiitit. 73 Lyhyet Skrolli tukee Jyväskylän suurtietokonemuseota. Järvenpohjan 3D-mallinnus kaikuluotaamalla, s. 2019.4 64 Commodoren salaiset aseet Commodore V364 ja Commodore 116. 88 Skrolleri Skrollin demopalstalla huuruisia muistoja partybussista. 48 Mökkijärven 3D-mallinnus Grafiikkaa kaikuluotaimella. 100 Skrolli Party 2019 Kolmas party toden sanoi. 13 Kvanttiylivoima Uuden aikakauden alku. 57 Sarjakuva Turrikaanien yössä muistellaan Amigan tuomiota. 74 Niko Nirvin Atari ST Mitä mieltä ST-fanitoimittaja todella oli Amigan haastajasta. 40 Kolumni: Jarno Niklas Alanko Polun tunteminen on eri asia kuin sitä kulkeminen. 80 Ruudun mittainen ajopeli MSX:n BASIC-ohjelma laihdutuskuurille. 82 JOKstoriaa XI Vanhoista peliarvosteluista ja turbotapeista. 62 Ensimikron muotokuva Näin syntyi Ensimikro ennen mikropiirejä. 48.. 86 Muskeleita ja muskelivahaa Kasarisoturit vierittävät JOKin pelipalstalla. osa: näin rakennettiin tietokone 1960-luvulla. 14 Laskennan raja löytyi Pariutusten löytäminen on väistämättä hidasta. 16 Sirénin sisäpiiri Älä tule paha robotti, tule hyvä robotti! 27 Tosielämän terminaattorit Teleketjut kolisivat itärajan takana. 38 Matrix: Reloaded IRCin seuraajan kuulumiset. 44 Negatiivien skannaus Kikat vanhojen valokuvien taltiointiin. 84 UkiStrike:GO19 Uusikaupunki panostaa e-urheiluun. 90 Zooparty 2019 Commodore 64 -skene kokoontui Akaassa
TEKNIIKKA 2019.4 4
KVANTIT HORISONTISSA Teksti: Lauri Lehman Kuvat: Laura Loukola, Mitol Meerna, Jarno Niklas Alanko, D-Wave Kvanttikoneoppiminen yhdistää kaksi tämän hetken kuuminta tietojenkäsittelytieteen tutkimus suuntaa. Mitä on kvanttitieto tekniikka ja onko koneoppimisen tulevaisuus kvanttitietokoneissa?
Aineen kvanttimekaaniset tilat ovat hyvin hauraita, ja niiden aikaansaaminen vaatii huolellisesti valmisteltuja laboratorio-olosuhteita. Itse Albert Einstein epäili kvanttimekaniikan perusteita ja näki huomattavasti vaivaa sen kumoamiseen siinä onnistumatta. Toistaiseksi arkijärkeämme tyydyttäviä kvanttifysiikan tulkintoja on vähän. Hieman yllättäen fyysikot ovat kuitenkin havainneet, että kvanttitiloilla voi olla ominaisuuksia, joiden vuoksi niiden luomiseksi kannattaa nähdä vaivaa. Hämmentävää. Siinä pieni osa saavutuksista, joita tekoälyksi kutsuttu ala on tuottanut muutaman viime vuosikymmenen aikana. (On toki myös niitä, joita ajatus pelottaa.) Tällainen tekoäly ei enää tekisi vain tarkkaan rajattuja tehtäviä, joihin se on koulutettu, kuten nykyiset tekoälysovellukset, joista käytetään joskus termiä ”heikko” tekoäly. Tällä hetkellä on täysin avoin kysymys, onko vahvaa tekoälyä mahdollista luoda tai miten tällainen tekoäly toimisi. Tästä kysymyksestä on noussut täysin uusi kvanttikoneoppimisen tutkimusala. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että luonto toimisi tällä tasolla täysin kaoottisesti tai ettemme pystyisi ennustamaan atomitason ilmiöitä lainkaan. Ne perustuvat 1900-luvun alkupuolella löydettyihin kvanttifysiikan ilmiöihin, jotka yllättivät tutkijat hämmentävillä ominaisuuksillaan. Kvanttimekaniikka tarjoaa yhtälöt ja kaavat atomitason ilmiöiden ymmärtämiseen, ja sen ansiosta on keksitty esimerkiksi laser-teknologia ja nykyaikainen elektroniikka. Jos yksittäisen kokeen tulos vaihtelee satunnaisesti, miten tällaisella periaatteella toimiva laite 2019.4 6. Yritystä on toki ollut. Kvantti-ilmiöiden satunnaisuus kuulostaa lupaavan huonoa sovellutuksien kannalta. Kun ainetta tarkastellaan tässä mittakaavassa, se käyttäytyy satunnaisella tavalla: samasta kokeesta voidaan saada kaksi eri tulosta, vaikka koejärjestely pysyisi tismalleen samana. Vahva tekoäly oppisi uusia kykyjä samaan tapaan kuin ihminen ja kykenisi mahdollisesti kommunikoimaan samoin kuin ihminen. Tällä viitataan siihen tosiseikkaan, että kvanttimekaniikan tuottamat tulokset ovat äärimmäisen tarkkoja ja hyödyllisiä käytännön sovellutuksien kannalta, vaikkemme ymmärtäisi niiden perustaa meitä tyydyttävästi. Tämä nopeusetu perustuu samoihin kvanttimekaniikan lainalaisuuksiin, jotka tekevät siitä niin vaikeasti ymmärrettävää. Kvanttimekaniikka on jopa hieman mystinen fysiikan ala, joka hämmentää niin maallikoita kuin alan asiantuntijoitakin. Kvanttimekaniikan periaatteilla toimivaa tietokonetta kutsutaan kvanttitietokoneeksi. Toinen, hieman realistisempi kehityskulku on kvantti-ilmiöiden hyödyntäminen koneoppimisessa. Pienetkin ympäristön häiriötekijät kuten säteily voivat aiheuttaa näiden tilojen sekoittumisen. Kvanttimekaniikassa pätevät varsin erilaiset lait jokapäiväisessä elämässä, mutta se on tarkin teoriamme luonnosta eikä sen pätevyyttä ole onnistuttu horjuttamaan millään tieteellisillä kokeilla. Edistyneimmät mallit pystyvät päihittämään ihmisen esimerkiksi vaikkapa esineiden tunnistamisessa, kunhan mallille syötetään ensin tarpeeksi esimerkkejä oppimateriaaliksi. Ensimmäiset ideat oppivista kvanttialgoritmeista heitettiin ilmaan jo 1990-luvulla, mutta kymmenen viime vuoden aikana ala on alkanut saada huomiota pienen tutkijayhteisön ulkopuolella. On siten luonnollista, että tutkijat ovat pohtineet kvanttitietokoneiden hyödyntämistä myös koneoppimisessa. Aika ajoin fyysikot ovat yrittäneet keksiä tapoja selittää kvanttimekaniikan lakeja arkijärkeen sopivaksi, mutta kerta kerran nämä selitykset on todettu kestämättömiksi. Nykyään fyysikot ovat suurilta osin taipuneet noudattamaan ohjetta ”ole hiljaa ja laske”. Tässä artikkelissa esitellään kvanttikoneoppimisen perusteet ja luodaan katsaus tärkeimpiin saavutuksiin, joita alalla on toistaiseksi tehty. Monet haaveilevat niin kutsutun vahvan tekoälyn luomisesta. Kun mittauksissa päästiin tutkimaan yhä pienemmän mittakaavan ilmiöitä, havaittiin että atomija molekyylitasolla pätevät hyvin erilaiset lait kuin ne, joihin olemme tottuneet päivittäisessä elämässä. Näiden edistysaskeleiden voidaan katsoa olevan karkeasti kahden seikan ansiota: koneoppimismenetelmät, erityisesti syvät neuroverkot, ovat kehittyneet ratkaisemaan uudentyyppisiä ongelmia ja toisaalta tiedon varastointija prosessointimenetelmät ovat kehittyneet siten, että koneoppimisalgoritmeja voidaan kouluttaa valtavilla tietomäärillä. Kvanttifysiikka on auttanut paitsi ymmärtämään atomitason ilmiöitä, myös hallitsemaan ja hyödyntämään niitä eduksemme. I tseohjaavat autot, juoksemaan oppivat robotit, ihmisen päihittäminen Go-pelissä. Nykyään kvantti-ilmiöiden mahdollisuuksia laskennassa tutkitaan laajasti. Näin voi käydä siis riippumatta siitä, kuinka tarkasti koejärjestely pystytään toistamaan eri suorituskerroilla, ja kuinka hyvin ulkoiset häiriötekijät pystytään eristämään kokeesta. Tutkimus aiheen ympärillä on nykyään hyvin vilkasta, ja tulemme varmasti näkemään mielenkiintoisia tekoälysovelluksia myös lähitulevaisuudessa. Edellä mainitut koneoppimismenetelmät ovat osoittautuneet hyödyllisiksi niin monissa käytännön tehtävissä, että on luonnollista kysyä, olisiko kvantti-ilmiöistä hyötyä myös koneoppimisen alalla. Kvanttilaskennan lyhyt oppimäärä Jotta voi ymmärtää kvanttikoneoppimista, on ensin ymmärrettävä kvanttitietokoneita. Kvanttitietokoneet ovat uudentyyppisiä laskentalaitteita, joilla pystytään saavuttamaan huimia harppauksia tiettyjen ongelmien ratkaisunopeudessa. Ei huolta, sillä aihe on kiusannut etevimpiäkin fyysikoita sen alkuajoista lähtien. Kvanttitietokoneiden toimintaperiaate on varsin erilainen kuin nykyisissä transistoreihin pohjautuvissa tietokoneissa. Voimme kuitenkin lohduttautua sillä, että näiden ilmiöiden tutkiminen on edistänyt teknistä kehitystä valtavasti ja tuottanut esimerkiksi puolijohteet, joihin nykyisten tietokoneidenkin toiminta perustuu. Jos nämä tilat nimittäin valjastetaan tietokoneen laskentaytimiksi, tiettyjä laskutoimituksia voidaan suorittaa huomattavasti nopeammin kuin nykyisillä puolijohdetransistoreihin perustuvilla tietokoneilla. Jos katse suunnataan kauemmaksi nykyhetkestä, mihin suuntaan tekoälyn kehitys etenee seuraavien vuosikymmenien aikana. Emme pysty ennustamaan yksittäisen kokeen lopputulosta, mutta pystymme ennustamaan esimerkiksi mitatun suureen keskiarvon, jos koe suoritetaan monta kertaa uudestaan samoin koejärjestelyin
Deutsch myös hahmotteli ensimmäisen kvanttialgoritmin, joka on nopeampi kuin vastaava ”klassinen” algoritmi. Kvanttialgoritmin suorituksen vaiheet Aluksi suoritin valmistellaan ensin johonkin alkutilaan esimerkiksi jäähdyttämällä. Kvanttialgoritmit voidaan nähdä myös Hadamard-portti on kvanttipiirien perusrakennuspalikka. 80ja 90-luvun taitteessa brittiläinen fyysikko David Deutsch pohti, millainen olisi kvanttimekaniikan periaatteilla toimiva laskentakone eli Turingin koneen kvanttiversio. Kun suoritin on saatu tarpeeksi lähelle toivottua alkutilaa, algoritmin suoritus aloitetaan ja suorittimen annetaan työskennellä ilman, että sitä häiritään mittauksilla. Vaikka Deutschin algoritmi oli suunniteltu erityisesti korostamaan kvanttimekaniikan suomia etuja laskennassa, eikä se ratkaissut mitään käytännön ongelmaa, se toi esille kvantti-ilmiöiden mahdollisuudet laskennassa ja innoitti muita tutkijoita kehittämään uusia kvanttialgoritmeja, joilla pystytään ratkaisemaan myös käytännön ongelmia. Tätä ilmiötä kutsutaan lomittumiseksi. Suorituksen lopussa laitteen tila mitataan, mutta mittauksen tulos on satunnainen kvanttimekaniikan lakien mukaan. Kaikki algoritmit eivät kuitenkaan toimi yhtä hyvin kuin toiset. Tässä onkin yksi suurimpia eroja nykyisten ja kvanttitietokoneiden välillä. Kvanttimekaniikassa laite voidaan asettaa niin kutsuttuun superpositiotilaan, joka on useista poluista koostuvien tilojen yhdistelmä. Jos bittejä havannoitaisiin heti tämän jälkeen, mahdolliset tilat olisivat 00 ja 11, mutta ei koskaan 01 eikä 10. Tuloksena on ykkönen tai nolla 50 %:n todennäköisyydellä. 7. Ulkoisilla häiriötekijöillä on myöskin tapana tuhota suorittimen kvanttimekaaninen superpositiotila. Keskellä oleva kontrolloitu not-portti kääntää alemman bitin, jos ylempi bitti on ykkönen. Perinteisellä tietokoneella lasku suoritetaan yleensä ainoastaan kerran ja vastauksen oletetaan pitävän paikkansa 100 prosentin varmuudella. Nyt jos tiedät yhden bitin tilan, tiedät myös toisen. Laskun toistojen lukumäärä määrittyy sen perusteella, kuinka varmoja tuloksen oikeellisuudesta halutaan olla. Kvanttialgoritmin tehokkuus on riippuvainen siitä, kuinka kvanttitietokoneen rinnakkaisuutta voidaan hyödyntää. Toisin kuin perinteinen tietokone, kvanttitietokone joutuu suorittamaan saman laskun useaan kertaan ja pitämään kirjaa jokaisesta suorituksesta. Piiriin syötetään kaksi nollakubittia vasemmalta. Suorituksen aikana tietokone käy siis tavallaan läpi nämä kaikki polut. Laskun valmistuttua suorittimen tila mitataan lopullisen tuloksen saamiseksi. Tässä kvanttipiirissä sidotaan kahden bitin tila toisiinsa ja sitten irrotetaan ne toisistaan. Alemmassa sekvenssissä on vielä toinen Hadamard-portti ennen mittausta. Kvanttimekaniikassa on tärkeää, ettei laskennan tilaa mitata kesken suorituksen, sillä mittaus tuhoaa suorittimelle elintärkeän superpositiotilan, johon kvanttisuorittimen toiminta perustuu. Toisen Hadamard-portin jälkeen kaikki neljä tilaa 00, 01, 10 ja 11 ovat yhtä todennäköisiä. Nykyään kvanttialgoritmien tutkimus on vakiintunut omaksi tieteenalakseen, joka tuottaa uusia algoritmeja käytännön ongelmien ratkaisuun. Pintapuolisesti näyttäisi siis siltä, että kvanttitietokone on hitaampi laskija kuin vaikkapa puhelimesi. Tämä ei ole kuitenkaan koko totuus, vaan kvanttiilmiöt yllättävät tässäkin outoudellaan. voi olla hyödyllinen oikean vastauksen löytämisessä. Suorituksen aikana laite on eristettävä kaikelta ulkopuoliselta vuorovaikutukselta mahdollisimman hyvin. Deutschin mukaan kvanttitietokone pystyy suorittamaan useita laskentapolkuja rinnakkain yhden ajon aikana. Jälkimmäinen portti siis mystisesti ”peruu” kolikonheiton. Tähän perustuu yksinkertaistettuna kvanttialgoritmien nopeusetu klassisiin algoritmeihin verrattuna. Lopuksi tuloksista otetaan keskiarvo, ja todennäköisin vaihtoehto määrittelee lopullisen vastauksen. Ensin ylempi Hadamard-portti laittaa ylemmän kubitin superpositioon ykkösen ja nollan välillä. Nyt alla piilevät todennäköisyysamplitudit kumoavat tosiaan ja tulos on nolla 100 %:n todennäköisyydellä, koska Hadamard-portti on itsensä käänteisoperaatio. Sama prosessi toistetaan niin monta kertaa, että lopputuloksesta saadaan tyydyttävä varmuus. Ylemmässä sekvenssissä syötetään nollakubitti Hadamard-porttiin, minkä jälkeen bitti mitataan
Kvanttiavusteisessa koneoppimisessa ratkaistaan klassisesti muotoiltuja (ei-kvanttimekaanisia) ongelmia kvanttialgoritmien avulla. Eksponentiaalinen kasvu karkaa käsistä erittäin nopeasti. Kuningas pitää tarjousta edullisena, mutta valtakunta joutuu vararikkoon, koska viimeiseen ruutuun tulee noin yhdeksän kvintiljoonaa riisinjyvää. Kenties algoritmeja tutkimalla voidaan raottaa hieman salamyhkäisyyden verhoa näiden ilmiöiden ympäriltä. quantumassisted tai quantumenhanced machine learning). Kvanttialgoritmien lisääntynyt laskentakapasiteetti voisi mahdollistaa edistyneempiä malleja vaikkapa yhdistelemällä eri lähteistä tulevaa tietoa yhdeksi suureksi tietojoukoksi ja prosessoimalla kaiken suodattamattomana. Suoraviivaisimmassa lähestymistavassa kysytään, onko tällä hetkellä tunnetuilla koneoppimisalgoritmeilla kvanttimekaanisia vastineita. Oppivat kvantit Kvanttikoneoppiminen on uusi tieteenala, jossa yhdistyy kaksi haastavaa aihetta, kvanttilaskenta ja tekoälytutkimus. 2019.4 8. Tämä prosessointi hankaloittaa mallien yleistämistä jonkin rajatun ongelman ulkopuolelle. Vuonna 2017 Toronton yliopistoon perustettiin ainoastaan kvanttikoneoppimiseen keskittynyt startup-yritysten kiihdyttämö, jonka rahoitukseen osallistuu useita yksityisiä rahastoja. Kvanttikoneoppimista on lähestytty tutkimuksissa monilla eri tavoilla. Koneoppimismenetelmien yleistyttyä ja noustua valtavirtaan tutkijat ovat alkaneet miettimään, olisiko kvanttimekaniikasta hyötyä myös koneoppimisalgoritmien suorittamisessa. Monet suuret teknologiayritykset kuten Google ja IBM ovat perustaneet omia yksiköitään pohtimaan kvanttikoneoppimisen mahdollisuuksia. Parhaimmillaan voidaan saavuttaa niin kutsuttu eksponentiaalinen nopeushyöty, jossa parhaan klassisen algoritmin suoritusaika on eksponentiaalinen verrattuna saman ongelman ratkaisevaan kvanttialgoritmiin. Orastavalla tieteenalalla on havaittu, että nämä kaksi menetelmää sopivat varsin hyvin yhteen, ja niiden yhdistäminen voi tuottaa luontaisia synergiaetuja. Näitä etuja ovat esimerkiksi molempien alojen tilastollinen luonne ja se, että molemmissa käsitellään tyypillisesti erittäin suuria tietomääriä. Kvanttikoneoppiminen on oikeastaan kattotermi, jolla voidaan tarkoittaa montaa eri asiaa. uutena ikkunana kvanttimaailman erikoisiin ilmiöihin. Eksponentiaalista kasvun nopeutta havainnollistaa vanha tarina, jossa shakkipelin keksijä myy keksintönsä kuninkaalle sellaisella määrällä riisiä, joka saadaan, kun laitetaan laudan ensimmäiselle ruudulle yksi riisinjyvä ja seuraavalle aina tuplasti enemmän. Tämä poikkitieteellisyys aiheutti aluksi haasteita tutkijoille. Jotkin ongelmat hyötyvät kvanttitietokoneen rinnakkaisesta luonteesta enemmän kuin toiset. Kvantti-ilmiöiden hyödyllisyys riippuu nimittäin täysin ongelmasta, joka niiden on tarkoitus ratkaista. Kvanttiavusteisten koneoppimisalgoritmien soveltaminen vaatii siksi yleensä erillisen laitteiston rakentamista tarkoitusta varten. Tutkijat järjestävät vuosittain myös useita työpajoja ja tapaamisia, jotka keskittyvät täysin kvanttikoneoppimisen tulosten esittelyyn ja uusien ideoiden kehittelyyn. Kvanttikoneoppimisesta on kirjoitettu jo useita väitöskirjoja, ja kiinnostusta on alkanut löytyä myös akateemisen maailman ulkopuolelta. Kvantisoitujen koneoppimisalgoritmien mahdollisuudet ovat huimat, sillä niiden avulla on mahdollista saavuttaa harppauksia käsiteltävän tiedon määrässä ja nopeudessa. Kvanttialgoritmien toivotaan olevan toki nopeampia kuin klassiset versiot, mutta on hyvä huomata, etteivät kvanttimekaniikan ilmiöt itsessään tee laskennasta välttämättä yhtään nopeampaa. Tutkimus ei ole enää ainoastaan teoreettisella tasolla, vaan laboratoriot ovat jo tehneet ensimmäisiä käytännön kokeita. Mitä on tämä neuroverkko-huuhaa, ihmettelivät fysiikan julkaisut.” Tilanne on muuttunut Behrmanin kuvaamista ajoista tähän päivään. Kvanttiavusteisen oppimisen soveltaminen ei eroa merkittävästi muiden kvanttialgoritmien suorittamisesta. Kvantti-ilmiöt ovat pahamaineisen vaikeita hallita laboratoriossa, saati sitten käytännön toimintaympäristöissä, joissa häiriöitä esiintyy jatkuvasti. Kvanttikone voisi pystyä siis käsittelemään tietomääriä, joihin klassinen tietokone hyytyy. Mitä ihmettä tämä kvanttimekaniikka on, kysyivät neuroverkkoihin erikoistuneet julkaisut. Algoritmi itsessään osaisi päätellä, mikä tiedosta on olennaista ongelman ratkaisussa. Näillä kvanttialgoritmeilla on toisin sanoen aina olemassa ei-kvanttimekaaninen vastineensa, vaikkapa yllä mainittu dokumenttien haku tietokannasta. Oppivat mallit pystyisivät ottamaan päätöksissä huomioon entistä enemmän huomionarvoisia tekijöitä ja entistä tarkemmalla tasolla. Nykyiset koneoppimismallit vaativat usein tiedon karkeistamista ja mukauttamista tiettyyn muotoon. Kvanttialgoritmien mahdollisuudet ovat lupaavia juuri koneoppimisessa, sillä esimerkiksi kuvantunnistuksen tai puheenymmärryksen mallien koulutuksessa käytettävät tietojoukot ovat yleensä valtavia. Vielä ollaan kuitenkin kaukana siitä pisteestä, että näkisimme kvanttikoneoppimisen käytännön sovellutuksia arjessamme. Tällä hetkellä käytettävät kvanttisuorittimet on suunniteltu tiettyä tehtävää varten, sillä yleiskäyttöisiä ja skaalautuvia kvanttisuorittimia ei ole vielä pystytty rakentamaan. Sellaisia kvanttialgoritmeja, joissa kvanttitietokone saa syötteensä tavalliselta tietokoneelta, kutsutaan kvanttiavusteiseksi koneoppimiseksi (engl. Elizabeth Behrman, yksi alan pioneereista, kuvaa tutkimuksen alkuaikoja Quan ta Magazinessa seuraavasti: ”Artikkelien julkaisu oli alkuvaiheessa vaikeaa
Neuroverkot ovat parhaimmillaan epälineaaristen ongelmien ratkaisussa, missä muuttujia voi olla paljon ja muuttujien väliset korrelaatiot ovat tärkeitä. Neuroverkkojen yhteydessä puhutaan usein syväoppimisesta, sillä monikerroksiset (”syvät”) neuroverkot pystyvät oppimaan hyödyllisiä kykyjä, jos niille syötetään tarpeeksi tietoa. Tämä syöte voisi olla itsessään kvanttimekaaninen tila, joka on saatu esimerkiksi jonkin edeltävän laskun tuloksena. Ensimmäiset ideat neuroverkkojen käytöstä tiedon prosessoinnissa esitettiin jo 1940-luvulla, mutta vasta 2000-luvulla neuroverkot ovat yleistyneet käytännön ongelmien ratkaisemisessa esimerkiksi teollisuudessa ja ohjelmistoalalla. Autonomiset agentit voivat olla esimerkiksi robotteja tai ohjelmistoja, jotka tekevät itsenäisiä päätöksiä ja kykenevät oppimaan kohtaamistaan tilanteista. Nämä algoritmit eivät todennäköisesti ratkaise käytännöllisiä ongelmia kvanttiavusteisten algoritmien tapaan, mutta ne voivat olla erittäin hyödyllisiä fysiikan tutkimuksessa. Neuroverkkoja on sovellettu menestyksekkäästi moneen haastavaan ongelmaan kuten kuvantunnistukseen ja autonomisten robottien ohjaamiseen. Fysiikan tutkimuksessa luontainen kehityskulku on ollut algoritmille menevän syötteen vaihtaminen kvanttimekaaniseksi syötteeksi. Tulevaisuudessa näitä ongelmia voidaan mahdollisesti ratkaista kvanttitietokoneita varten suunniteltujen koneoppimisalgoritmien avulla. Fysiikan tutkimuksessa koneoppimista on käytetty esimerkiksi kvanttimekaanisen tilan oppimiseen mittauksista ja aineen olomuodon tunnistamiseen. Neuroverkkoja on sovellettu myös niin sanottujen autonomisten agenttien toiminnan ohjaamiseen. Tällaisilla algoritmeilla ei ole välttämättä klassista vastinetta. Neuroverkoissa on yleensä valtavasti 9. Neuroverkot ovat suosittuja koneoppimisalgoritmeja, jotka ovat saaneet inspiraationsa neuronien järjestäytymisestä aivoissa. parametreja, joita optimoidaan koulutuksen aikana, mutta juuri sen ansiosta ne pystyvät ottamaan huomioon hienovaraisia asioita päätöksenteossa. Kvanttikoneoppimisella voidaan tarkoittaa myös tavanomaisten koneoppimismenetelmien soveltamista kvanttimekaniikan ongelmiin. (Mainittakoon, että mahdollisten esineiden lukumäärä kokeessa oli melko rajattu.) Kasvontunnistuksessa on sittemmin saatu jopa parempia tuloksia. Neuroverkkojen esiinmarssi Yksi mielenkiintoisista kvanttikoneoppimisen suuntauksista on neuroverkkojen siirtyminen kvanttimekaanisiksi. Tämä artikkeli keskittyy kuitenkin ainoastaan niihin tapauksiin, joissa itse algoritmi on kvanttimekaaninen. Esimerkiksi esineiden tunnistamisessa valokuvasta saavutettiin neuroverkoilla vuonna 2012 ihmisen tunnistuskykyä vastaava tarkkuus. Vuonna 2015 Googlen alainen tutkimusyhtiö DeepMind Kvanttiavusteisen koneoppimisen lisäksi on ehdotettu muunlaisiakin kvanttikoneoppimisen muotoja. Ne ovat myös melko virheensietokykyisiä, eivätkä pienet häiriöt sisääntulevassa tiedossa siten pilaa lopputulosta, toisin kuin joissakin muissa koneoppimismenetelmissä. Esimerkiksi kvanttimekaaniset simulaatiot ovat hankalia ratkaistavia tavallisilla supertietokoneilla
Los Alamosin kokeissa päästiin jo varsin lupaaviin tuloksiin: menetelmän kvanttiversio ylitti kaksi huipputason algoritmia suoritusnopeudessa, kun kuvien määrä oli kohtalaisen alhainen. Aiheen tutkimus on siten vilkasta, ja laboratorioissa onkin jo luotu ensimmäiset toimivat prototyypit kvanttimekaanisista neuroverkoista. Jokaista yhteenlaskua varten ei siis kannata käynnistää kvanttitietokonetta, jos saman laskun voi tehdä nopeammin vaikkapa kannettavalla tietokoneella. Varsinainen kvanttialgoritmi ratkaisee yleensä vain yhden osan ongelmasta ja loppu jää esimerkiksi supertietokoneen harteille. Teoreettinen tutkimus aiheesta ottaa vasta ensiaskeliaan, ja esimerkkejä kvanttineuroverkkoja hyödyntävistä algoritmeista on vähän. Kunhan kvanttisuoritin kykenee suorittamaan tietyt laskennalliset operaatiot, se voidaan siis valjastaa neuroverkoksi suorittamalla nämä operaatiot sopivassa järjestyksessä. Menetelmä löytää kuvista tavallaan ne ominaisuudet, jotka vaihtelevat eniten ihmisten välillä ja joiden perusteella yksittäisiä ihmisiä on helpointa tunnistaa. Tutkijoilla oli haasteita saada kvanttialgoritmi toimimaan suuremmilla tietojoukoilla, mutta nämä haasteet johtuivat D-Waven teknisistä rajoitteista. Kvanttisuorittimien operointi on ainakin tällä hetkellä sen verran haastavaa, ettei niitä ole järkevää käyttää kaikissa laskennan vaiheissa. Nevenin kokeiden jälkeen D-Wavea on käytetty moniin muihinkin koneoppimistehtäviin. Tämä on erittäin hyödyllistä kvanttipiirien suunnittelun kannalta, sillä näin piirin kokoa ei tarvitse kasvattaa neuroverkon koon kasvaessa. 2019.4 10. Periaatteessa neuroverkkoihin pohjautuvat algoritmit voisivat siis saavuttaa kvantti-ilmiöillä valtavan hyödyn. Teoriassa neuroverkot näyttävät lupaavilta sovelluskohteilta kvanttioppimiselle. Vuonna 2009 Googlen Hartmut Neven tiimeineen käytti D-Wavea yksikerroksisena kvanttineuroverkkona, joka tunnistaa esineitä kuvista. Vuonna 2017 yhdysvaltalaisen Los Alamosin tutkimuslaboratorion tutkijat raportoivat käyttäneensä D-Waven kvanttikonetta ihmisten kasvojen tunnistamiseen. Ensimmäisessä tutkimuksessa se oli kehittänyt teoreettisen menetelmän, jolla kvanttineuroverkkoja voidaan rakentaa lähitulevaisuudessa käsillä olevilla laitteilla. Heidän ratkaistavanaan on, miten kvanttipiirien kokoa onnistutaan kasvattamaan säilyttäen niiden kvanttimekaaniset ominaisuudet sekä miten näitä piirejä saadaan mahtumaan entistä pienempään tilaan. Monet matriisilaskun operaatiot, joita neuroverkkojen kanssa käytetään, ovat eksponentiaalisesti nopeampia kvanttitietokoneella. Mainittakoon, että yllä mainituissa sovelluksissa tarvitaan runsaasti myös tavallista laskentakapasiteettia. Vuonna 2018 Googlen kvanttitekoäly-yksikkö raportoi kahdesta edistysaskeleesta kvanttineuroverkkojen soveltamisessa. Vasta laitteen seuraavissa versioissa nähdään tulokset niillä tietomäärillä, joilla kvanttitietokoneet todella loistavat. Neuroverkkojen lupaavat sovellutukset antavat aihetta odottaa, että niiden kvanttimekaaniset versiot voisivat myös olla hyödyllisiä. Se oli kooltaan toki huomattavasti pienempi kuin nykyaikaiset kuvantunnistuksessa käytetyt neuroverkot, mutta se pystyi silti tunnistamaan kolikonheittoa paremmin, onko kuvassa auto. Yhtiö testasi algoritmin toimivuutta opettamalla sille 50 eri Atari-peliä, joista noin puolessa neuroverkko pystyi päihittämään ihmisen (neuroverkon vahvimmat pelit olivat Video Pinball, Boxing ja Breakout). Suorittimen valmistelu, algoritmin suoritus ja lopputuloksen mittaus on suoritettava useita kertoja, jotta kvanttialgoritmin antamasta tuloksesta saadaan varmuus. Vaikka tämä alkeellinen kvanttineuroverkko ei pärjännyt suorituskyvyssä tavanomaisille neuroverkoille, tämän eron kurominen umpeen on nyt suurilta osin insinöörien työtä. Vaikka teoreettista todistusaineistoa kvanttineuroverkkojen kyvyistä on vielä ohuesti, se ei ole estänyt tutkijoita rakentamasta ensimmäisiä kvanttineuroverkkoja laboratoriossa. On kuitenkin liian aikaista sanoa, tuleeko kvanttineuroverkoista tulevaisuuden päivittäinen työkalumme vai kenties kuriositeetti, joka ratkaisee vain tiettyjä tarkasti rajattuja ongelmia. Maailman ensimmäistä kaupallista kvanttitietokonetta D-Wavea on kokeiltu koneoppimiskäytössä sen ensiversioista lähtien. Mielenkiintoista tutkimuksessa on varsinkin se, että neuroverkkoa ei tarvitse tutkimuksen mallissa rakentaa fyysiseksi verkoksi, vaan sen rakenne voidaan muuntaa sarjaksi kvanttioperaatioita. Kvanttialgoritmin osaksi jää kuitenkin ohjelman vaikein osuus, jossa tavalliset supertietokoneet hyytyvät. raportoi tiedelehti Naturessa uudentyyppisestä neuroverkosta, joka paransi autonomisten agenttien suorituskykyä selvästi. Tutkimuksessaan yksikkö todisti, että sen malli suoriutuu neuroverkoille tyypillisistä luokittelutehtävistä, kuten vaikkapa käsin kirjoitettujen kirjaimien tunnistamisesta kuvasta. Tutkimus luo näin pohjaa kvanttineuroverkkojen soveltamiselle lähitulevaisuuden kvanttitietokoneilla. Nevenin koe havainnollisti, että kvanttikoneoppiminen on mahdollista jo nykyisillä laitteilla. Kuten aiemmin todettiin, kvanttisuorittimet loistavat erityisesti suurien tietomäärien käsittelyssä, joten kvanttilaskennan ja neuroverkkojen yhdistämisellä voidaan todennäköisesti saavuttaa synergiaetuja. He analysoivat matriisihajotelmaan perustuvalla menetelmällä piirteitä, joiden perusteella ihmisten kasvoja pystytään erottelemaan kuvissa
Microsoftin tutkimuksissa ei löydetty eksponentiaalista nopeushyötyä kvanttialgoritmien käytöstä vaan pienempi, niin kutsuttu polynominen nopeushyöty. Tavanomaisten neuroverkkojen kouluttamisessa haasteena ovat usein niinkutsutut häviävät tai räjähtävät gradientit. Monet teoreettiset tulokset tukevat kvanttineuroverkkojen hyödyllisyyttä laskennassa, joten kilpailu sellaisten rakentamisessa pysyy kovana myös lähitulevaisuudessa. Ohjaamattomalla koneoppimisella voidaan säästää huomattavasti kouluttamiseen tarvittavaa vaivaa, sillä yksittäisten artikkelien luokittelu vaatii yleensä paljon käsityötä, jotta koulutusmateriaalia saadaan tarpeeksi. Näitä etäisyyksiä lasketaan algoritmin suorituksen aikana jatkuvasti. Sitä vastoin kvanttialgoritmien tapauksessa gradienttiongelma vain pahenee ratkaistavan ongelman koon kasvaessa. Kohti horisonttia Onko kvanttikoneoppiminen uhka vai mahdollisuus. Tutkijoiden mukaan kvanttimekaanisille neuroverkoille saatetaan löytää vastaavia ratkaisuja, ja he peräänkuuluttavatkin lisätutkimuksia aiheesta. Gradientti on tavallaan kompassi, jonka avulla algoritmi suunnistaa kohti oikeaa ratkaisua suorituksen aikana. Jos koulutettavana on vaikkapa tekstintunnistusmalli, jonka tehtävänä on tunnistaa aiheita uutisartikkeleista, ohjatun mallin kouluttaminen vaatii tietojoukon, jossa jokaiselle artikkelille on määritelty sen aihe. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että toivo näiden algoritmien hyödyllisyydestä olisi täysin menetetty. Samoin kuin kompassi muuttuu hyödyttömäksi napapiiriä lähestyttäessä, gradientti saattaa olla niin heikko tai jyrkkä, ettei siitä ole hyötyä lopullisen ratkaisun löytämisessä. Jälkimmäisessä tutkijat käyttivät D-Waven kvanttitietokonetta analysoimaan protonien törmäyksiä ja päättelemään, esiintyykö niissä jälkiä Higgsin bosonista, fysiikan kenties kuuluisimmasta hiukkasesta. Kvanttikoneoppimisen tutkimusta on tehty muuallakin kuin neuroverkkojen alueella. Ajan saatossa klassisille neuroverkoille on keksitty nerokkaita ratkaisuja vastaaviin ongelmiin. Onpa sitä käytetty myös vuoden 2016 Yhdysvaltain presidentinvaalien analysoinnissa, NASAn tutkimuksissa sekä hiukkasfysiikassa. Ohjaamattoman koneoppimisalgoritmin kouluttaminen eroaa ohjatusta algoritmista siinä, ettei sille tarvitse kertoa erikseen oikeita tuloksia, vaan algoritmi tavallaan päättelee ne itse sille syötetyn tiedon perusteella. Ehkäpä tulevaisuudessa avaruuteen katsotaan kvanttimekaanisten linssien läpi. Tässä artikkelissa mainitut esimerkit edustavat vain osaa kvanttikoneoppimisen tämänhetkisistä saavutuksista. Kvanttialgoritmit pystyvät mahdollisesti käsittelemään suurempia määriä tietoa kuin klassiset vastineensa, mutta suurin osa kvanttikoneoppimisen algoritmeista perustuu jo tunnettuihin 11. Monet vakavasti otettavat tekniikan asiantuntijat ovat varoitelleet tekoälyn vaaroista, jos sen kehitystä ei säädellä asianmukaisesti. Vaikka algoritmi ei ymmärräkään kunkin kategorian varsinaista merkitystä, se havaitsee, että sen sisällä on kyse samasta asiasta. Vuonna 2014 Microsoftin kvanttilaskentayksikön tutkijat esittelivät tuloksia eräästä tyypillisimmästä ohjaamattoman koneoppimisen ongelmasta. Vaikka nykyiset oppivat järjestelmät pystyvät suoriutumaan tietyistä tehtävistä vaikuttavalla tarkkuudella, ne yleistyvät huonosti muihin tehtäviin kuin niihin, joihin ne on varta vasten koulutettu. Mikäli kvanttitekoäly voi saavuttaa harppauksen käsiteltävän tiedon määrässä, onko vaarana, että se tulee ihmisen tapaan tietoiseksi ja alkaa suunnittelemaan maailmanvaltausta. Klusterointialgoritmit pystyvät löytämään tietojoukoista samankaltaisten tietueiden rykelmiä, joiden perusteella tietueita voidaan kategorisoida. Toinen Googlen tutkimus tuo yllättäen huonoja uutisia kvanttineuroverkkojen kannalta. Ohjaamattomassa koneoppimisessa koulutukseen riittävät pelkät artikkelit, sillä algoritmi osaa itse päätellä, millaiset sanat ja ilmaisut esiintyvät tietyn aiheen artikkeleissa ja siten erotella artikkelit niiden sisällön perusteella. Microsoftin tulokset eivät myöskään tarkoita sitä, etteikö eksponentiaalista nopeushyötyä olisi mahdollista saavuttaa joissakin tapauksissa. Klusterointialgoritmien käytännön sovelluksia on lukuisia. Vahvaan tekoälyyn kohdistuu paljon mielenkiintoa, mutta toistaiseksi kukaan ei ole keksinyt malleja, joihin tällainen yleistekoäly voisi perustua. Kvanttikoneoppiminen ei ole enää pelkkää visionäärien villiä kuvitelmaa, vaan menetelmät ovat jo tutkijoiden käytössä, vaikka vielä emme näekään tämän alan käytännön sovellutuksia arjessamme. Päästetään ohjat irti. Näissä tutkimuksissa käytetyt tietojoukot voivat olla jopa kymmenien teratavujen kokoisia, mikä asettaa haasteita nykyisille supertietokoneille. Heidän tuloksensa viittaavat siihen, että näissäkin algoritmeissa kvanttimekaniikan laeista voi olla laskennallista hyötyä erityisesti tietueiden välisten etäisyyksien laskennassa. Ennustaminen jätettäköön muiden huoleksi, mutta nykytiedon valossa tällaiset tuomiopäivän skenaariot ovat pienimpiä huoliamme tekoälyn kehityksessä. Viimeaikaiset tutkimustulokset ovat onnistuneet kuromaan umpeen teorian ja käytännön välistä kuilua kvanttineuroverkkojen soveltamisessa. Tämäkin voi olla hyödyllistä käytännön sovellutuksissa. Neuroverkot ovat tällä hetkellä yksi lupaavimmista kvanttikoneoppimisen haaroista. Microsoftin tutkijat muodostivat kvanttimekaanisia versioita näistä klusterointialgoritmeista ja vertasivat niiden teoreettista suorituskykyä klassisiin algoritmeihin. Laskujen vektoriluonteen takia ne sopivat erityisen hyvin kvanttitietokoneen suoritettavaksi. Esimerkiksi niin kutsuttua ohjaamatonta koneoppimista (unsu pervised machine learning) on tutkittu kvanttimekaanisissa koejärjestelyissä. Esimerkiksi tähtitieteessä klusterointia on käytetty kaukaisten kvasaarien havaitsemiseen niiden lähettämän valon perusteella. Googlen tutkijat kuitenkin havaitsivat, etteivät nämä satunnaismenetelmät toimi kvanttialgoritmien kanssa. Niiden lisäksi kvanttikoneoppimista on tutkittu lähes kaikilla koneoppimisen aloilla, esimerkiksi vahvistusoppimisessa (reinforcement learning) ja pääkomponenttianalyysissa (prin cipal component analysis). Tavanomaisille neuroverkoille on kehitetty satunnaisuutta hyödyntäviä menetelmiä algoritmin alkutilan valintaan, jotta gradienttiin liittyviä haasteita voidaan torjua. Neuroverkkojen suosio jokapäiväisissä laskentatehtävissä on saanut suuretkin teknologiayhtiöt kiinnostumaan niiden mahdollisuuksista kvanttimekaanisessa laskennassa
Monet käytännön ongelmat näyttävät olevan sellaisia, että niiden ratkaiKvanttitietokoneita kehitetään myös Suomessa. suun on olemassa tyydyttävän nopea klassinen algoritmi. Nopeiden algoritmien suunnittelu edellyttää parempaa ymmärrystä siitä, miksi kvanttimekaaniset ilmiöt tuovat nopeusetuja laskennassa. D-Wave on sittemmin esitellyt 512, 1152, 2048 ja 5000 kubittiä sisältävät versiot. Kvanttitietokoneissa on tehty huimia edistysaskeleita 2000-luvulla, mutta käytännön todisteet niiden ylivertaisuudesta ovat edelleen kiven alla. Prosessori jäähdytetään lähelle absoluuttista nollapistettä, eristetään ulkoisista magneettikentistä ja paketoidaan siistin mustan 3m x 3m x 3m kotelon sisälle. Tähän huoleen ei kvanttimekaniikka tarjoa vastauksia, ei ainakaan vielä. Pdf-lehti maksutta: skrolli.fi/numerot. Täten ne eivät ratkaise yleistämisen ongelmaa vaan painivat tuttujen ongelmien kanssa, joskin nopeammin ja suuremmassa mittakaavassa. Kvanttialgoritmien käytännön hyödyntäminen edellyttää laajamittaista kvanttitietokonetta, joka pystyy käsittelemään valtavia tietomääriä kerralla menettämättä suorittimen kvanttimekaanista superpositiotilaa. Vasta käytäntö tulee kuitenkin näyttämään, missä tehtävissä kvanttikoneoppiminen tuottaa suurimmat hyödyt. 2019.4 12. Sitäkin kiperämpi kysymys on, miten löydetään sellaisia kvanttikoneoppimisen malleja, joilla saavutetaan haviteltu eksponentiaalinen nopeushyöty. Yrityksien käyttöön tulee myös uusia palveluja, ja esimerkiksi kuljetusyritys saattaisi käyttää kvanttitietokonetta optimoimaan kuljetusketjujen reitit. Vaikka kvanttikoneoppiminen on nyt edennyt vakavasti otettavaksi tieteenalaksi, on liian aikaista arvioida, mitkä ovat kvanttikoneoppimisen tärkeimmät sovellutukset tulevaisuudessa. Vaikka tiedetään, että kvanttitietokoneen suorituskyky perustuu kvanttimekaanisiin superpositiotiloihin, tätä tietoa on vaikea soveltaa algoritmien suunnittelussa. klassisiin koneoppimisalgoritmeihin. Näissä malleissa kvanttimekaniikan ilmiöt tuovat kaikkein suurimman edun laskentanopeudessa, mutta tämäntyyppisiä malleja on löydetty toistaiseksi valitettavan vähän. Aalto-yliopiston kvanttitietokoneprojektin vetäjän Mikko Möttösen haastattelu löytyy Skrollista 2018.2. Kvanttimekaniikkaan liittyy edelleen tiettyä mystiikkaa, joka estää sen hyödyntämistä täysimittaisesti. Ensimmäiset käytännön ongelmia ratkaisevat kvanttikoneet rakennetaan palvelinkeskuksiin, joissa koko ei ole este ja toimintaympäristö on hyvin hallittu. D-Waven suunnittelema 128 kubitin kvanttiprosessori eli QPU vuodelta 2009. Suurempi huoli kohdistuukin siihen, miten ihmiset soveltavat näitä algoritmeja. Selvää on, etteivät kvanttitietokoneet tule lähiaikoina yleistymään kannettavien tietokoneiden tai mobiililaitteiden ytiminä. Vaikka kvanttitietokoneen rakentaminen on valtava haaste maailman etevimmillekin tieteentekijöille, se ei ehkä sittenkään ole suurin este kvanttikoneoppimisen soveltamisessa. Tulevaisuudessa ne saattavat hyödyttää tavallista käyttäjää tuottamalla vaikkapa entistä nopeampia ja tarkempia hakuja valtavista tietomääristä. Kvanttikoneoppimisen tulevaisuus kulkee todennäköisesti käsi kädessä kvanttitietokoneiden yleisen kehityksen kanssa
Skeptikkojen vastaisku Googlen tulos oli kova isku skeptikoille mutta ei lopullinen sana väittelyssä. Koetta voidaan simuloida myös klassisella tietokoneella, mutta siihen kuluu eksponentiaalisesti enemmän aikaa. Tuleeko seuraava läpimurto kenties IBM:ltä. Googlen tutkijat tarkistivat, että pienistä kvanttipiireistä saadut tulokset noudattivat oikeaa jakaumaa simuloimalla Teksti: Jarno Niklas Alanko Kuva: Connie Zhou / IBM piiriä klassisella tietokoneella. Luodaan satunnainen kvanttipiiri, ja ajetaan sitä kvanttitietokoneella miljoonia kertoja. Skrolli seuraa tilannetta. NASAn sivuille ilmestyi Googlen tutkimusryhmän artikkeli, jossa suoritettiin kvanttitietokoneella operaatio, johon kului vähän päälle kolme minuuttia, kun maailman tehokkaimmalla supertietokoneella olisi kulunut samaan 10 tuhatta vuotta. Tässä supertietokoneessa on 250 petatavua kovalevytilaa, jolla voitaisiin simuloida koko Googlen koneen kvanttitilaa. Entä mitä tekevät Intel ja Microsoft. Googlen tutkijoiden suorittama koe oli seuraava. Kvanttikisassa myös mukana oleva teknologiajätti IBM laski, että se pystyisi suorittamaan Googlen kokeen kahdessa ja puolessa päivässä maailman suurimmalla supertietokoneella. Tutkijat julkaisivat kaikki tulokset, jotta ne voidaan ehkä joskus tulevaisuudessa tarkistaa tehokkaammilla klassisilla tietokoneilla. Jokainen ajokerta tuottaa satunnaisen bittijonon piirille ominaisesta jakaumasta. Uusia kokeita lienee tulossa lähiaikoina. Googlen tutkijat olivat ilmeisesti jättäneet huomiotta näin massiivisen kovalevytilan olemassaolon. Unauthorized use not permitted. Skeptikot väittävät, ettei se tule koskaan onnistumaan. Google väittää laskeneensa kvanttitietokoneella jotain, mitä ei voi laskea tämän hetken parhaillakaan supertietokoneilla. Teknojättien nokittelusta riittänee viihdettä vielä vuosiksi. Kvanttiylivalta ei ehkä siis vielä alkanutkaan! Kuitenkin jos Googlen kokeen kvanttipiiriä kasvatettaisiin edes vähän, niin suurimmankin olemassa olevan supertietokoneen kovalevytila loppuisi kesken. Gil Kalain mielestä Googlen tutkimusryhmän tarjoama todistusaineisto on riittämätöntä, ja tulokset tulevat osoittautumaan vääriksi lähemmässä tarkastelussa. Epäsuoraa todistusaineistoa tulosten oikeellisuudesta kuitenkin on. Tätä mieltä on esimerkiksi Jerusalemin heprealaisen yliopiston ja Yalen professori Gil Kalai, jonka mukaan luonnon lait estävät viime kädessä skaalautuvan yleiskäyttöisen kvanttikoneen rakentamisen riittävällä tarkkuudella. IBM Q -kvanttilaskentakeskus. SYVÄ PÄÄTY TEKNIIKKA S kaalautuvan yleiskäyttöisen kvanttitietokoneen rakentaminen on yksi aikamme vaikeimmista insinööriprojekteista. Courtesy of International Business Machines Corporation. Uuden aikakauden alku. 13. Artikkeli vedettiin nopeasti pois, mutta vahinko oli jo tapahtunut ja lehdistö tarttui skuuppiin oitis. Kun artikkeli ilmestyi lokakuussa Nature-lehdessä, vaitiolosopimukset raukesivat ja tuloksien tarkastelu pääsi kunnolla käyntiin. Kun koittaa se päivä, jolloin kvanttitietokone tekee jotain, mitä ei muuten olisi voitu tehdä käytännössä, sanotaan kvanttiylivallan (quantum supremacy) alkaneen. Kvanttialgoritmien johtavan teoreetikon Scott Aaronsonin mukaan IBM:n laskelmat pitävät todennäköisesti paikkansa. Joutuvatko skeptikot ennen pitkää myöntämään olleensa väärässä. Skeptikot voivat silti edelleen väittää, ettei koeasetelma tule kestämään piirin koon kasvua, mutta tilanne on käymässä epäilijöille vähintäänkin tukalaksi. Suurimpien piirien tuloksia ei kuitenkaan pystytty vahvistamaan oikeaksi siksi, että se käy liian raskaaksi klassiselle tietokoneelle – kokeen tarkoitushan oli tehdä jotain, mitä klassisella tietokoneella ei voi tehdä. Tekniikka on nyt kehittynyt siihen pisteeseen, että kvanttikoneen käyttäminen saattaa tulla klassista tietokonetta edullisemmaksi joissain erikoistilanteissa. Graalin malja on kuitenkin ollut vielä saavuttamatta – nykyisillä kvanttitietokoneilla ei ole pystytty tekemään mitään, mitä ei olisi voitu tehdä järkevässä ajassa normaalilla algoritmilla, käyttäen olemassa olevia massiivisia laskentaresursseja. Syyskuussa 2019 alkoi liikkua huhuja, että kvanttiylivalta on saavutettu
Tutkin silloin samaa alaa kuin nykyäänkin, hajautetun laskennan perusteita – tutkimme, Aaltoyliopiston apulaispro fessori Jukka Suomela tarjo aa kurkistuksen akateemisen tutkimuksen kulissien taakse. Ja miten tämä onnistuisi nopeasti pelkästään sähköposteja lähettämällä. Kaisa saa paiTeksti: Jukka Suomela Kuvat: Toni Kortelahti, Aalto-yliopisto/ Matti Ahlgren Läpimurtotulos hajautetussa laskennassa Pariutusten löytäminen on väistämättä hidasta 2019.4 14. • Työnantajat, jotka saivat hakemuksia, hyväksyvät niistä yhden ja hylkäävät muut. Miten löydetään pariutus työnhakijoiden ja työpaikkojen välille. mitä on mahdollista laskea tehokkaasti laajassa tietoverkossa ja mitä ongelmia taas on mahdotonta ratkaista nopeasti. Otetaan esimerkiksi työnhakutilanne: meillä on iso joukko ihmisiä etsimässä työpaikkaa ja iso joukko avoimia tehtäviä, ja kukin ihminen on kiinnostunut tietyistä tehtävistä. Pidetään tämä niin yksinkertaisena kuin mahdollista ja ajatellaan, että Kaisalle ei ole väliä, saako työpaikan A, B vai C, ja työnantajalle A ei ole väliä, saako hän töihin Kaisan vai Liisan. Törmäsimme harmittoman oloiseen pieneen pähkinään, joka tuntui odottavan ratkaisua: pariutusten löytäminen. Marraskuussa Yhdysvalloissa järjestetyssä FOCS 2019 -konferenssissa oli mukana myös meidän tutkimusryhmämme työ ”Lower bounds for maximal matchings and maximal independent sets”. Mutta voiko ongelman ratkaista hajautetusti, niin, että kukin työnhakija on yhteydessä ainoastaan niihin työnantajiin, joista on kiinnostunut. Hidas hajautettu ratkaisu Hyvin yksinkertainen ratkaisu on tämä: • Kukin työnhakija laittaa hakemuksen oman listansa ensimmäiselle työnantajalle. Pariutusongelma Ongelma on helpointa selittää, kun unohdetaan tietokoneet ja ajatellaan yksinkertaistettua tosielämän tilannetta, jossa toimijoina ovat ihmiset. Kaisa lähettää sähköpostia työpaikkaan A, niin myös Liisa. Yksi lähestymistapa on keskitetty ratkaisu, tutummin työvoimatoimisto: kerätään tieto kaikista työpaikoista ja työnhakijoista yhteen paikkaan ja etsitään pariutus näiden välillä. Tämän työn tarina alkaa jo vuodesta 2011, kun olin tutkijatohtorina Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitoksella. TIEDE T eoreettisen tietojenkäsittelytieteen merkittävimmät tutkimustulokset esitellään vuosittain kahdessa konferenssissa: FOCS (Foundations of Computer Science) ja STOC (Symposium on the Theory of Computing). Mutta miten näissä julkaistava tutkimus syntyy. Kaisaa kiinnostavat työpaikat A, B ja C ja Liisaa taas työpaikat A, C, D ja E
Voisiko Sebastianin kehittämä uusi todistustekniikka sopia tähänkin. Liisa lähettää sähköpostia työpaikkaan C ja jää odottamaan vastausta sieltä. Iso uutinen tuli syyskuussa, kun kuulimme, että työ sai FOCS-konferenssin parhaan artikkelin palkinnon. Mikä tahansa menetelmä, joka ratkaisee pariutusongelman, on joko hidas tai johtaa väistämättä väärään ratkaisuun (esimerkiksi pariutus ei ole maksimaalinen). Tiesimme, että meillä on käsissä läpimurtotulos, mutta ehdimmekö julkaista sen, ennen kuin joku muu tutkimusryhmä ratkaisee saman ongelman. Joululomat olivat tulossa; itse kirjoittelin käsikirjoitusta junassa matkalla sukulaisten luo joulun viettoon. kan A, Liisa taas saa sähköpostiinsa huonoja uutisia. Mahdottomuustulosta etsimässä Samantyylisiä ongelmia on tarkasteltu alan tutkimuskirjallisuudessa jo 1980-luvulta alkaen, mutta mitään nopeampaa menetelmää ei tunneta: kaikki hajautetut algoritmit maksimaalisen pariutuksen löytämiseen ovat pahimmassa tapauksessa aivan yhtä hitaita kuin yllä kuvattu helppo menetelmä. Olisiko olemassa jokin nokkela menetelmä, joka säästäisi aikaa. Kuten niin monta kertaa aiemminkin, keskustelu ajautui sivuraiteille – aloimme miettiä pariutusongelmaa. Lienee ensimmäinen kerta, kun suomalaisten tekemä tutkimus teoreettisen tietojenkäsittelytieteen alalla on saanut vastaavan tasoisen tunnustuksen. Todistusideasta on vielä pitkä matka huolellisesti kirjoitettuun tieteelliseen artikkeliin. Tutkimusryhmässämme työskentelevä italialainen tutkijatohtori Dennis Olivetti keksi automatisoida ison osan mekaanisesta työstä. Jotkut työntekijät voivat jäädä ilman työtä, mutta löydetty pariutus työntekijöiden ja työpaikkojen välillä on ainakin maksimaalinen: jos esimerkiksi Liisa jää lopulta ilman työtä, kaikki häntä kiinnostavat työpaikat on jo täytetty. Vuonna 2014 aloitin Aalto-yliopiston tietotekniikan laitoksella apulaisprofessorina, ja vuonna 2015 saimme Suomen Akatemialta rahoitusta pariutusongelmaan liittyvään tutkimushankkeeseen. Läpimurtoviikko Sveitsiläinen tutkijatohtori Sebastian Brandt oli käymässä tutkimusvierailulla Aallossa joulukuussa 2018. Ongelma pysyi kuitenkin koko ajan mielessä. Tutkimusartikkeli ja siihen liittyvää materiaalia: users.ics.aalto.fi/suomela/mm-mis-lb/ 15. Haittapuolena on kuitenkin menetelmän hitaus: jos olen kiinnostunut sadasta työpaikasta ja vastauksen saaminen yhteen sähköpostiin vie keskimäärin päivän, voin pahimmillaan joutua odottamaan sata päivää, että löydän listaltani työpaikan. Työntekijät käyvät tähän tapaan omaa listaansa läpi, laittavat postia yhdelle työnantajalle, odottavat vastausta ja siirtyvät sitten seuraavaan. Intensiivisen viikon loppuun mennessä meillä oli niin hyvä ymmärrys ongelmasta, että yhteistyönä pystyimme keksimään, miten todistus viedään kokonaisuudessaan maaliin – mukana olivat Sebastianin, Dennisin ja minun lisäksi Aallosta tutkijatohtorit Alkida Balliu, Mikaël Rabie ja Juho Hirvonen. Olisiko mahdollista, että tuo hyvin yksinkertainen menetelmä pariutuksen löytämiseen on sittenkin paras mahdollinen. Sebastianilla oli kiinnostava uusi tulos, jota hänen oli tarkoitus esitellä meille. Voisiko tämän todistaa matemaattisesti. Tuntui lupaavalta, mutta työ edistyi hitaasti: jokainen yritys tuntui johtavan siihen, että teemme valkotaulun ääressä työläitä ja hankalia laskelmia monta tuntia ja lopulta toteamme, että tämäkin oli taas yksi umpikuja. tammikuuta 2019 kaikki palaset olivat koossa: julkaisimme arXiv-verkkopalvelussa käsikirjoituksen, jossa todistetaan, että pariutusongelmaan ei ole olemassakaan tehokkaampaa ratkaisua. Voisiko tämän tehdä jotenkin paljon nopeammin. Entä miten muu tutkijayhteisö ottaa työn vastaan. Aloimme tutkia tätä tutkimusryhmässämme vuoden 2011 tienoilla. Kukaan alan tutkijoista ei kuitenkaan keksinyt, miten ongelmaa voisi lähestyä. Dennisin yhdessä illassa kirjoittaman tietokoneohjelman avulla pystyimme nopeasti testaamaan erilaisia hypoteeseja. • Tämän jälkeen kaikki työnhakijat, jotka ovat edelleen ilman työtä, laittavat hakemuksen oman listansa seuraavalle työnantajalle. Lähes aina kun tapasin kollegoita, otin pariutusongelman esiin yhtenä avoimena ongelmana. Lopulta 8. Lupaavia osittaisia tuloksia julkaisimme alan konferensseissa jo vuonna 2012, mutta läpimurto jäi saavuttamatta. Urakka jatkuu – tervetuloa Otaniemeen juttelemaan, niin kerron, millä harmittoman oloisella pähkinällä tällä hetkellä piinaan kollegoitani. Tutkimusartikkelin tekijöitä vasemmalta oikealle: Jukka Suomela, Juho Hirvonen, Alkida Balliu ja Dennis Olivetti
Lex Parricidiis Kreikkalaisen mytologian sankari Oidipus oli Theban kuninkaan Laioksen ja hänen vaimonsa Iokasten poika. Autotoimittaja Edward Niedermeyerin elokuussa ilmestynyt kirja Lu dicrous: The Unvarnished Story of Tesla Motors on nähdäkseni toistaiseksi tasapainoisin analyysi tästä varsin uniikista ”koneesta, joka valmistaa konetta”. Niedermeyer nostaa kirjassaan esiin filosofian, josta Tesla on varoittava esimerkki: kaizen, japaninkielinen sana, joka tarkoittaa parantamista. SIRÉNIN SISÄPIIRI Jeah TEKNIIKKA Filosofinen robotiikka Sirénin sisäpiiri palstalla Janne Sirén ruotii seuraamiaan teknologiailmiöitä ja alakulttuureita. 25), sensorija aktuaattoriteknologian realiteetit, robotiikan ja robottibisneksen eettiset kysymykset sekä massavalmistus. Aloitimme kevyesti Lego-robottien historiasta jo lehden ensimmäisissä numeroissa (2012.0, 2013.2) ja palasimme robolegoteemaan viime vuonna (2018.4). Liike-eläKaizen – jatkuvaa parantamista Kaizen on jatkuvan paranta misen filosofia. 2019.4 16. Skrollissa 2014.2 kirjoitimme 1900-luvun puolivälin retrofuturismin tulevaisuususkosta lentävine autoineen ja robottipalvelijoineen, mikä jäi lähinnä tieteiskirjoitukseksi. Suosittelen seuraamaan. Isänmurha (saksaksi Vatermord) ei ollut vain tarujen käsite, vaan se esiintyy myös varhaisessa roomalaisessa lainsäädännössä latinankielisellä nimellään parricida (englanniksi parricide). Usein robottiteknologia piilottelee vielä kehityslaboratorioissa, mikä suojelee niitä kriittisimmiltä katseilta. Tällä kertaa: miten tehdään hyvä robotti. Numeroissa 2013.3 ja 2019.2 käsittelimme merkitysteorioita ja sanavektoreita – koneymmärryksen palasia. Tunnetusti Oidipus meni tietämättään myös naimisiin äitinsä kanssa. Suosittelen, jos koko totuus hypen takana kiinnostaa. Lehdessä 2014.4 kerroimme, kuinka tekoälyn käsite syntyi näihin aikoihin, joskin tarkoittaen hyvin eri asiaa kuin nykyisin. Voin allekirjoittaa lähes kaiken, mitä hän kirjassaan kertaa. Robottifilosofian matka ei kuitenkaan ala Tšekistä, vaan antiikin Kreikasta. Pompeiuksen aikana säädetty Lex Pompeia de Parricidiis määritteli murhaan rinnastettavan rangaistuksen isän, äidin tai lähisukulaisen tappajalle. Useampi väittää tietävänsä miten hyvä robotti tehdään, kuin varsinaisesti osaa tehdä. Sana robotti tulee tšekin kielen sanasta robota, pakkotyö. Robottirautaa ja tekoälyn tekniikkaa ympäröi kuitenkin paljon muutakin. Rautaja softakeskeisyyden sijaan otankin nyt käsittelyyn kourallisen näitä väitettyjä hyvän robotin henkisiä rakennuspalikoita – ja sudenkuoppia. Tarun mukaan, kun Delfoin oraakkeli ennusti pojan tappavan vanhempansa, kuningas lähetti hänet pois tapettavaksi. Näiden ääripäiden väliin jäävät kotirobotit (2017.4, 2019.1) ja robottiautot (2018.2, Sirénin sisäpiiri 2019.2). Järeämmässä päässä olemme kirjoittaneet mechoista ja taisteluroboteista (2016.3, 2018.2, 2019.3, 2019.4 s. Sen sijaan Teslan ”itseajavissa” sähköautoissa koko raadollinen todellisuus on kaupan kuluttajille, alati päivittyvässä muodossa: syväoppimisen kehitys (s. 27) sekä pehmeämmin virtuaalikumppaneista ja seksiroboteista (2017.4, 2018.2). Usein tiiviisti seuraamistani asioista kirjoitetut kirjat herättävät myötähäpeää, sillä lähellekään aina kirjoittaja ei ole tutkinut asioita yhtä tarkasti kuin aktiiviharrastaja, mutta Niedermeyer on selvästi seurannut Teslaa läheltä. Janne Sirén R obotiikka on Skrollin vakioaiheistoa. Myöhemmin Oidipus kohtasi sattumalta Laioksen – jota ei enää tuntenut – riitautui ja tappoi hänet. Noin 1 800 vuotta myöhemmin psykoanalyysin kehittäjänä tunnettu itävaltalainen lääkäri ja tutkija Sigmund Freud kehitti teorian oidipuskompleksista, psykoseksuaalisesta kehitysvaiheesta, jossa tietyn ikäiset lapset tuntevat vetoa toista sukupuolta olevaan vanhempaansa. Palvelija kuitenkin vain hylkäsi pojan metsään, josta hänet pelastettiin ja adoptoitiin. Ensi vuonna neuroverkkojen käsittelystä on tarkoitus tehdä Skrollissa säännöllistä Jarno Niklas Alangon omalla palstalla. Jatkuvaa pa rantamista on monenlaista. Olemme tietenkin kirjoittaneet valtavasti myös robotteja vauhdittavista neuroverkoista (2015.3, 2016.2, 2017.4, 2019.1, 2019.2). Oli robottilaji mikä tahansa, niiden toteutusta edeltääkin usein roppakaupalla filosofista pohdintaa ja visiointia. Minäkin. Freud jatkoi ajatusta kuitenkin vielä pidemmälle kirjoituksissaan, kuten Dostojevski ja isänmur ha (1928) sekä Karamazovin veljekset Sivuan tässä sisäpiirissä toistuvasti sähköautovalmistaja Teslaa, koska se on yksi harvoista tahoista, joka tuottaa volyymirobotteja, joissa esiintyy koko kirjo ajankohtaisia robotiikan haasteita
Sitä päivää taidetaan tosin odotella edelleen. Robotin on noudatettava ihmisolen tojen sille antamia määräyksiä, pait si jos ne ovat ristiriidassa Ensimmäi sen pääsäännön kanssa. Artikkelin sisäänheittotuotteena oli Heathkit HERO 1 ETW18 -robotti. Sille on leimallista (uhka)rohkeus. Sen sijaan Tesla toimii edelleen kuin prototyyppivaiheen startup. Niedermeyerin mukaan Tesla, joka valmistaa nykyisin jo yli 300 000 (robotti)autoa vuodessa, on kuitenkin poikkeus. Yhdysvaltalainen elokuva käsikirjoittaja Ed ward Neumeier (Star ship Troopers) sen sijaan kanavoi sisäistä Asimoviaan samanaikaisesti sekä ylevämSuomalainen Printti-lehti kertoi vuonna 1985 kotirobottien olevan jo "tätä päivää". Robotti ei saa vahin goittaa ihmiskuntaa tai laiminlyönnein tuottaa ihmiskun nalle vahinkoa. män kielenkäytössä sanan merkitys on laajentunut tarkoittamaan jatkuvaa parantamista pienissä askelissa. Niissä itsekin törmäsin pääsääntöihin ensimmäisen kerran 1980-luvulla. Asimovin laeissa on isänmurhapelon lisäk si nähtävissä vanhemman kaltaista huol ta lapsestaan. 3. Kaizen pyrkii jatkuvasti paranevaan, mutta samalla myös tasalaatuiseen toimintaan. Kun robotit ottivat kirjoissa vastuulleen kokonaisten sivilisaatioiden hallinnan, Asimov lisäsi neljännen – tai nollannen – pääsäännön: 0. 17. Hyvässä ja pahassa, Tesla tarjoaa harvinaislaatuisen, lähes reaaliaikaisen ikkunan robottitehtaaseen, jollainen on tähän asti ollut kehityslaboratorioiden ja tieteiselokuvien yksinoikeutta. Autoteollisuudelle tavanomaiset pitkät testausajat on kutistettu minimiin. Robotti ei saa vahingoittaa ihmis olentoa tai laiminlyönnein saattaa tätä vahingoittumaan. Tesla kuitenkin harjoittaa omanlaistaan jatkuvaa parantamista. Yhtiö tuo markkinoille jatkuvasti tuotteita ja teknologiaa, joka muuten odottaisi kypsymistään kulisseissa vuosia, kenties vuosikymmeniä. 2. Pääsäännöt, joita myös Asimovin laeiksi kutsutaan, kuuluvat seuraavasti: 1. 1 Tesla tarjoaa myös säännöllisesti ohjelmistopäivityk1 Muun muassa suomalainen ITammat tilainen Joni Savolainen (twitter.com/ Savolainen_J, aihetunniste #TeslaPaintIs sues) on dokumentoinut sekä sosiaalisessa mediassa että lehdistössä Tesla Model 3 mal lin väitettyjä maali ja ruosteongelmia. Novelli löytyy I, Robot -kokoelmasta (1950), joskaan valitettavasti se ei mahtunut kokoelman lyhennettyyn suomennokseen Robotit (1985). (1879–1880), jotka käsittelivät lapsen tekemää isänmurhaa ja sen syitä. Tunnetusti kuuluisin esimerkki kaizenin käytöstä on autovalmistaja Toyotan valmistusja toimintakoodisto The Toyota Way tai TPS (Toyota Production System), joka tähtää systemaattiseen tekemisen ja laadun parantamiseen. Yksi merkillepantava ero moniin nykyrobotteihin verrattuna oli painotus kotirobottien ohjelmoinnissa – "tekoäly" oli toteuttava itse. siä ratkaisuksi ilmenneisiin laatuongelmiin – viimeksi poistamalla jälkikäteen jopa kymmeniä kilometrejä tiettyjen myymiensä automallien kantamasta, ilmeiseksi vältelläkseen akkuvikoja. Niistä tieteiselokuvista löytyy sekä rohkaisevia että varoittavia esimerkkejä. Reaktiivinen ja hätäinen Tesla on suorastaan kaizenin vastakohta. Kirjailija oli sivunnut teemaa kirjoituksissaan jo ennen tätä lyhytkertomusta ja jatkoi sääntöjen kehittelyä myöhemmissäkin Ro botti-sarjan kirjoissaan. Pääsäännöt olivat Asimoville pitkäaikainen projekti. Jatkuvaa sekoilua Lähes koko autoteollisuus noudattaa kaizenia jossain muodossa. Ehkei yllättäen, pelko isänmurhasta – siitä, että jälkeläinen tappaa tekijänsä – ohjasi myös samoihin aikoihin kuumentunutta keskustelua robotiikasta. Asimovin lait Kenties kuuluisimpana esimerkkinä venäläis-amerikkalainen kirjailija Isaac Asimov esitteli robotiikan kolme pääsääntöä (Three Laws of Robo tics) novellissaan Runaround vuonna 1942. Robotin on suojeltava omaa ole massaoloaan, kuitenkin siten, että sen toimet eivät ole ristiriidassa Ensimmäisen ja Toisen pääsään nön kanssa. Yhtiö myös päivittää komponenttejaan milloin sattuu hallittujen, suunnitelmallisten siirtymien sijaan. Lehtisitaatti: Printti 8/85. Valmistusongelmat rohkaistaan usein ratkomaan silkalla kekseliäisyydellä tasalaatuisuutta lisäävien prosessien kehittämisen sijaan. Kun toimintatapaa haastettiin jatkuvien kriisien ja laatuongelmien vuoksi, toimitusjohtaja Elon Musk vastasi kirjan mukaan: ”Emme rakenna Toyotoja.” Ei siis ihme, että esimerkiksi maalit rapisivat, kun Teslan uusi Kalifornia-auto kohtasi Pohjolan tiet
Suurperhe matkalla jonnekin, kenties isovanhemmille. min että kyynisemmin kehittäessään RoboCop-elokuvan (1987) poliisikyborgin käytöstä ohjanneita päädirektiivejä: 1. Vaihtoehtosi ovat olla tekemättä mitään, jolloin viisi ihmistä kuolee, tai kääntää vipua, jolloin tuo yksi ihminen – joka ilman vivun kääntämistä olisi turvassa – kuolee. Sivuraiteella puolestaan makaa kuudes ihminen. Itseasiassa tämä oli johtopäätös, johon myös Bonnefon et al. tulivat tutkimuksessaan. Vain kuljet 2019.4 18. Yhteinen matka jatkuu kapealle sillalle, jonka kaari heikentää näkyvyyttä eteenpäin. Sähköautovalmistaja Teslan toimitusjohtaja Elon Musk on monesti todennut, että hän odottaa lainsäätäjien kieltävän ajamisen ihmisiltä, kun itseajavat autot ovat tarpeeksi luotettavia. Etiikassa tämä kysymys tunnetaan raitiovaunuongelmana (ruotsiksi Spår vagnsproblemet, englanniksi Trolley problem). Vielä ei ole vastattu. Neljäs päädirektiivi oli salainen. Ongelmallisinta tutkimuksessa kuitenkin oli, että varsin selkeästä eettisestä mielipideilmastosta huolimatta suurin osa vastaajista ei silti itse ostaisi robottiautoa, joka pyrkii eettisesti minimoimaan uhriluvun. Mercedes-Benzin PRosasto tosin riensi tyynnyttelemään kohua toteamalla, ettei päätöstä pitäisi asettaa ohjelmoijien tai edes autonvalmistajien harteille, eikä Mersu tee missään tilanteissa valintoja onnettomuuden uhreista. Tutkijat olivat järjestäneet edellisenä vuonna verkkokyselyitä noin kahdelle tuhannelle henkilölle, kartoittaakseen miten itseajavien autojen tulisi reagoida tällaisiin valintatilanteisiin. OCP:n ylempien johtohenkilöiden pidätysyritykset johtavat sammutta miseen. Elokuvassa poliisikyborgin rakentanut OCP-yhtiö oli lisännyt sen tarjoamaan erityissuojelusta kyborgin kehittäjille. Yhtäkkiä robottiautosi kääntää jyrkästi oikealle. Vuonna 2013 BAStin tutkijaryhmä Tom M. Seisot vivun vieressä, jonka kääntäminen ohjaa raitiovaunun sivuraiteelle. Merkittävin askel kohti itseajavia autoja otettiin tämän BASt-tutkimuksen sivulla 10, joka määrittelee automaattisen ajamisen kategoriat: 0. Yhtäkkiä edessä ajava auto painaa jarrut pohjaan: kaksi pyöräilijää on kaatunut kaistallenne. Suojele viattomia. Olisiko autoa ajava ihmiskuski siis itsekäs vapaamatkustaja, jos muut matkustavat uhrilukua automaattisesti minimoivilla robottiautoilla. Mercedes-Benz-sääntö Jean-François Bonnefonin, Azim Shariffin ja Iyad Rahwanin tutkimuspaperi The social dilemma of autonomo us vehicles julkaistiin Science-lehdessä vuonna 2016. Raitiovaunuongelma Istut yksin itseajavan robottimaasturisi kyydissä ja hymyilet kahdelle irvistelevälle nassikalle, jotka matkustavat selkä menosuuntaan päin edessä ajavan auton takakonttiin asennetuissa lisäistuimissa. Suurin osa kyselyihin vastanneista koki, että kokonaisuhriluvun minimointi oli eettisesti oikea valinta, etenkin jos ero uhriluvussa oli suuri. Palloa potkaistiin myös eteenpäin toteamalla, että Mercedes-Benz tulee toimimaan sen mukaan, mikä on laillista ja sosiaalisesti hyväksyttävää. Turvatyynyt suojelevat sinua vain hetken, sillä pudotusta rotkoon on kymmeniä metrejä. Yhteiskunnallinen keskustelu ja lainsäädäntötyö ovat avainasemassa, jos ja kun tähän kysymykseen aikanaan oikeasti vastataan. Törmäys edellä oleviin on väistämätön. Kannatus laski vain jonkin verran, jos ero uhriluvussa oli pieni tai jos kysyjiä pyydettiin kuvittelemaan uhriksi itsensä sijaan perheenjäsen. Robottiautosi reagoi ennen kuin ehdit edes tajuta mitä tapahtuu. Gasserin johdolla julkaisi tutkimuksen Rechtsfolgen zunehmender Fahrzeugautomatisierung, suomennettuna Ajoneuvoautomaation lisääntymisen lailliset seuraukset. Kuulet renkaiden kirskuvan ja tunnet turvavyösi kiristyvän. 3. Kysymykseen tuskin saadaankaan täysin tyhjentävää vastausta. Turvatyynyt laukeavat samalla, kun autosi rysähtää sillankaiteen lävitse. Mitä teet. Robotit tuskin hallitsevat lähitulevaisuudessa sivilisaatioita, eivätkä ne varmaankaan partioi Detroitin katuja pidennetty Beretta 93R robottikourassaan, mutta ne saattavat kuljettaa meitä liikenteessä ennemmin kuin arvaammekaan. On totta, että rokotteet voivat aiheuttaa komplikaatioita pienelle joukolle, mutta keskimäärin ne suojaavat suurta joukkoa ja täten myös rokottamattomia. Palvele yleisön luottamusta. Onko rokottamaton ihminen itsekäs vapaamatkustaja, koska nauttii lauman suojasta ottamatta itse komplikaatioiden riskiä. RoboCop 2 -jatko-osassa (1990) päädirektiiveistä seuranneita haasteita pyrittiin korjaamaan lisäämällä sääntöjen määrää yli kolmeen sataan, minkä seurauksena kyborgi lamaantui käytännössä toimintakyvyttömäksi. Mittaristoosi välähtävä V2Vviesti kertoo, että autossa on seitsemän matkustajaa. 4. Rokotukset on usein mainittu vastaavana esimerkkinä yksittäisen henkilön itsemääräämisoikeuden ja edun sekä suurten joukkojen yleisen hyvän välisestä ristiriidasta, eikä tämäkään keskustelu ota laantuakseen. Näet sivusilmällä, kuinka vastaantulevalla kaistalla lähestyy pikkuauto, kyydissään kolme nuorukaista. Kenties ei siis ole ihme, että autovalmistaja Mercedes-Benzin ajoautomaatiojohtaja Christoph von Hugo kohahdutti myöhemmin samana vuonna toteamalla, että Mercedeksen tulevaisuuden itseajavat autot asettavat aina päätöksissään kuljettamansa matkustajat etusijalle. Ehdit kenties juuri ja juuri ymmärtää, että robottiautosi on arvioinut kuolonuhreja vaativan törmäyksen olevan väistämätön ja valinnut ohjaussuunnan, jossa uhriluku on pienin. Ongelma kuuluu näin: Näet raitiovaunun lähestyvän viittä radalla makaavaa ihmistä, jotka eivät pääse tai ehdi alta pois. Sen sijaan he keskittyisivät joko ajamaan itse tai hankkisivat robottiauton, joka pyrkisi suojelemaan matkustajiaan. Takakontin lasten leikkimielinen irvistely on vaihtunut kauhuun. Ylläpidä lakia. Autonomian kategoriat Eräs taho, joka pyrkii vastaamaan itseajamista koskeviin kysymyksiin, on vuonna 1951 perustettu Bundesanstalt für Straßenwesen eli BASt (Liittovaltion tieinstituutti), Saksan liikenneministeriön alainen tutkimuslaitos. Autollasi on vauhtia ja massaa auttamattomasti liikaa. 2. Sinä
Sopimuksen merkittävintä antia ovat EU:n omaksumat rajat robottiohjauksen liikkeille, mikä on jo ehtinyt rajoittaa esimerkiksi Teslan Autopilotin käännöskykyjä sekä tehnyt sen Navigate on Autopilot -navigointiohjauksesta melko käyttökelvottoman täällä meillä. BASt, SAE tai OICA (saati YK) eivät näissä määrityksissään ota kantaa robottiautojen etiikkaan, vaan lähinnä siihen, missä tilanteissa kuljettaja tai auto ovat vastuussa ajamisesta, miten kuljettaja ja automaatio ovat vuorovaikutuksessa, miten siirtymä kuljettajan ja ajoneuvon vastuun välillä tapahtuu, sekä vähäisemmissä määrin siihen, mikä on ajoneuvon haltijan ja valmistajan vastuu. (Löydät Skrollin verkkojatkoilta linkit näihin ja muihin artikkelin lähteisiin: skrolli.fi/numerot.) Moni robottiautoja suunnitteleva autoyhtiö on esimerkiksi ilmoittanut ottavansa vastuun robottiautojensa kolareista, mikä olisi sekin mielenkiintoinen filosofinen kaninkolo, johon pudota. Tämä jako kuuteen (0– 5) ajoautomaation kategoriaan tai tasoon on siis vakiintunut jo kansainvälisestikin. taja. Järjestelmän tehtävänä on esimerkiksi kompensoida etupainoisia moottoreita ja muokata automaation keinoin 737 MAXin lento-ominaisuuksia vastaamaan edellistä 737-mallisukupolvea. Tosiasiassa olemme kuitenkin vielä kaukana tällaisista täysautonomisista roboteista, joten paljon olennaisempi ongelmakenttä on ihmisen ja koneen välisessä vuorovaikutuksessa… Automaatioyllätys Boeing 737 MAX on yhdysvaltalaisen lentokonevalmistajan kaksimoottorinen, kapearunkoinen matkustajalentokonemalli. Tuon ajan lentokonemoottorit olivat matalampia ja pitkulaisempia kuin nykyisin, joten 737:n siivet ovat matalammalla kuin esimerkiksi uudemmalla kilpailijalla, Airbusin A320-perheellä. SAE omaksui BAStin kategoriat, vaihtoi niiden nimeksi tasot (Levels) ja lisäsi viidennen tason täysin automaattisille, kuljettajattomille autoille. 79: Uniform provisions concer ning the approval of vehicles with regard to steering equipment (2017). 19. Täysi ajo automaatio. Avustettu. Korkea automaatio. 2. Keulasta törröttävän kahden radioantennin (toinen näkyy kuvassa) visioitiin seuraavan moottoritiekaistan keskelle asennettua metallijohdinta. Toisessa tapauksessa lentäjät ilmeisesti tunnistivat oireet aikaisemman onnettomuuden vuoksi, mutta eiGM Firebird II -robottiautokonsepti vuodelta 1956. Onnettomuustutkinnoissa selvisi, että molemmissa maahansyöksyissä lentäjät olivat kamppailleet MCAS-järjestelmän kanssa, joka oli vikaantunut virheellisen anturitiedon vuoksi. Jos tämä kuulostaa tutulta, se johtuu todennäköisesti siitä, että sama käsitteistö tuli seuraavana vuonna ryminällä englanninkieliseen maailmaan, kun amerikkalainen standardisointijärjestö Society of Automotive Engineers (SAE) julkaisi kuuluisan J3016-dokumenttinsa. Kategoriassa 4 ajoneuvo kykenee ajamaan itsenäisesti sekä palaamaan aina vähimmäisriskitilanteeseen eli esimerkiksi pysäköimään turvalliseen paikkaan. Jotta isot, polttoainetehokkaammat moottorit mahtuivat 737 MAXin kyytiin, ne sijoitettiin entistä edemmäksi ja ylemmäksi siipien etureunaan. Boeing 737 -sarja on ollut tuotannossa jo vuodesta 1966 alkaen. Tätä neljännen sukupolven 737:aa oltiin valmistettu ja toimitettu asiakkaille vuodesta 2014 alkaen vasta reilu 300 kappaletta, kun kaksi koneista syöksyi maahan: Lion Airin lento 610 lokakuussa 2018 Indonesiassa ja Ethiopian Airlines 302 maaliskuussa 2019 Etiopiassa – molemmat vain minuutteja nousuunlähdön jälkeen. 4. Koska Boeingille ja sen asiakkaille oli tärkeää, että aikaisempien 737-koneiden lentäjät voivat lentää uudella mallilla ilman kattavaa uudelleenkoulutusta, Boeing kehitti MCAS-nimisen lentoautomaatiojärjestelmän (Maneuvering Cha racteristics Augmentation System). Tutkinta on vielä osin kesken, mutta ensimmäisessä tapauksessa kyseessä oli ilmeisesti täysi yllätys: lentäjät eivät tienneet, miksi kone pyrki korjaamaan heidän ohjaustaan odottamattomalla tavalla. Esimerkiksi kategoriassa 3 kuljettajan ei tarvitse valvoa ajamista jatkuvasti. 1. Myöhemmin alan kansainvälinen kattojärjestö International Organization of Motor Vehicle Manufacturers, OICA (Organisation Internatio nale des Constructeurs d’Automobiles) omaksui BAStin itseajamisen kategoriat omaksi mallikseen lisäten SAE:n viidennen tason nimellä full driving automation: Kategoria 5. Osittain automa tisoitu. 3. Konseptiauton toinen erikoisuus oli toimiva kaasuturbiinimoottori. Tämä aiheutti muutoksia lentokoneen painopisteeseen ja ilmailuominaisuuksiin. Täysi automaatio. Myös YK on ehtinyt ottaa kantaa itseajaviin autoihin nimihirviösopimuksessaan Concerning the Adoption of Harmonized Technical United Na tions Regulations for Wheeled Vehicles, Equipment and Parts which can be Fitted and/or be Used on Wheeled Ve hicles and the Conditions for Recipro cal Recognition of Approvals Granted on the Basis of these United Nations Re gulations – Addendum 78: UN Regula tion No. Esitesitaatti: GM Heritage. Retrofuturistinen robottiajo esiintyi mainosfilmissä Design for Dreaming, mutta oikeasti se ei toiminut lainkaan
Monet itseajavia autoja tai kehittyneitä ajoavustimia kehittävät autonvalmistajat ovatkin päätyneet rattiin tai sen ympäristöön sijoitettaviin poikkeuksellisen suuriin merkkivaloihin autonomisen tilan ilmoittamiseksi. Osasyynä sosiaalisten robottien heikkoon menestykseen voitaneen pitää tämän alueen perustavanlaatuisia ongelmia. Parasta olisi, että yllättävä tilamuutos olisi alkujaankin mahdoton. Ilmiö voi vaikuttaa jopa tahattomalta kiihdytykseltä. Tesla Model S:n ja X:n vakionopeudensäädin kun kytketään päälle samalla liikkeellä kuin vilkku oikealle. vät silti onnistuneet kytkemään järjestelmää pois päältä ajoissa. On tosin epäselvää riittääkö selkeämpi tilasta ilmoittaminenkaan, jos tilanne on tarpeeksi yllättävä tai stressaava, tai aikaa virheen havaitsemiselle ja korjaamiselle on vähän. Tilavirhe Usein automaatioyllätys liittyy niin kutsuttuun tilavirheeseen (mode error), jossa käyttäjällä on väärä käsitys siitä, onko järjestelmä automaattivai manuaalitilassa. Lisäksi eräs onnettomuuksien kannalta olennainen merkkivalo oli valinnainen ja maksullinen lisävaruste, joten köyhemmillä lentoyhtiöillä sitä ei ollut. Kirjoitimme Skrolleissa 2019.1 ja 2019.2 kotirobottien kuoleman vuodesta. Tämän jälkeen robotti keskittyy puhumaan ja palaa lopulta odotustai kuuntelutilaan. Kuva: Tesla Press Kit. Yhdistettynä sähköauton hiljaiseen ja aggressiiviseen kiihtyvyyteen, huomaaminen on tavallistakin vaikeampaa. Itse asiassa interaktio robottien kanssa on ylipäätänsä vielä hyvin tilakeskeistä eli modaalista – ja tämä on yksi suurista vuorovaikutusongelmista ihmisten ja robottien kesken. Boeingin tapauksessa yllätystä lisäsi puutteellinen tiedotus: Boeing ei ollut järjestänyt lentäjille kunnollista MCAS-koulutusta, koska järjestelmän oli tarkoitus toimia taustalla ja edellisen lentokonemallin koulutuksen olla riittävä. Robotille sanotaan kenties ensin jokin aktivointisana, jotta se siirtyy odottamisesta kuunteluun. Hoffman johtaa yliopiston HRC2-laboratoriota (The HumanRobot Collabo ration & Companionship Lab) ja istuu sosiaalista robotiikkaa kehittävän Intuition Roboticsin hallituksessa. Esimerkiksi Teslan kohdalla, jolla tällaisia suuria merkkivaloja ei ole, on ajoittain herännyt epäilyksiä, ovatko jotkut oikealle 90-asteen kulmassa käännyttäessä aiheutuneet peräänajot voineet johtua tilavirheestä. Koska ihmiset eivät luonnostaan ole kovinkaan modaalisia. Vakionopeudensäätimen vipu on vain pienempi ja hieman alempana. Modaaliset robotit Puheentunnistukseen perustuvat robottikäyttöliittymät ja henkilökohtaiset avustajat ovat edelleen pitkälti tilakeskeisiä. Olen testannut, että virhe on mahdollinen tehdä, ja ainoa signaali on hento sininen ympyrä mittariston grafiikassa sekä tietenkin se, että vilkku ei mennytkään päälle. Rattia kääntäessä, jolloin kädet liikkuvat ratin kehällä muutenkin, vipuvirhe – vilkun sijaan vakionopeudensäädin päälle – ja sitä seurannut tilavirhe voisivat johtaa siihen, että auto tulee mutkasta ulos vakionopeudensäätimen nopeudella, eikä käyttäjä välttämättä ymmärrä miksi. Robotti tai avustaja yleensä tekee vain yhtä asiaa kerrallaan: joko odottaa, kuuntelee, prosessoi tai puhuu. Cornellin yliopiston professori Guy Hoffman kirjoitti aiheesta IEEE Spectrum -lehteen alkuvuodesta. Hoffman vertaa sosiaalista robotiikkaa Applen Newton-tablettiin (1993), jossa esiteltiin monia ideoita, jotka vasta iPhone (2007) onnistui popularisoimaan tekniikan kehityttyä. Kuten Newton, viime vuosien kotirobotit eiTämän piti ajaa "rannikolta rannikolle " jo 2017 – ei ajanut. Sitten sanotaan jokin sana tai lause, odotetaan että se otetaan vastaan ja prosessoidaan. Tätä kutsutaan automaatioyllätykseksi (automation surprise), jossa järjestelmän käyttäjä yllättyy järjestelmän automaattisesta toimenpiteestä. Sosiaalinen robotiikka tutkii tätä kysymystä. 2019.4 20. Teslan toisen sukupolven Autopilot-robottiajossa on kolme vierekkäistä kameraa tuulilasissa (turkoosi piste), kaksi taaksepäin osoittavaa kameraa etulokasuojissa (turkoosi), kaksi sivulle osoittavaa kameraa B-pilareissa (vihreä), yksi kamera takakontissa (violetti), yksi radiotutka keulassa (oranssi) sekä kaksitoista ultraäänianturia puskureissa (auton ulkopuolella olevat pisteet)
Ensimmäiset periaatteet Lopulta kaikki palaa antiikin Kreikkaan. Hoffman peräänkuuluttaa sosiaaliseen robotiikkaan myös lisää taiteilijoita. Tässä hän on varmasti oikeassa. Edellä mainittiin jo Oidipus sekä Gordionin solmu, joka tosin sijoittui tarkemmin nykyisen Turkin alueelle. Hän luettelee neljä aluetta, jotka ovat olennaisia sosiaalisen robotiikan kehityksen kannalta: pitkäjänteinen vuorovaikutus, tarve taiteilijoille sekä ruumiillistuman ja designin merkitys. Pangaron mielestä älykkään keskustelun tunnusmerkkejä ovat eteenpäin meneminen, yhteistyö ja uuden tuottaminen. Sisältö taas vaatii sisällöntuottajia ja taiteilijoita robotiikan pariin, ei pelkästään robotti-insinöörejä. Aleksanteri Suuri ratkaisi solmun lyömällä sen rikki. Tavanomainen keskustelu ihmisen kanssa on erilainen: se on paitsi tempoltaan huomattavasti nopeampi, siinä myös viestitään koko ajan nonverbaalisilla viesteillä sekä mahdollisesti puhutaan vähän toisten päällekin. Hoffman kertoo, että suurin osa hänen omasta tutkimistyöstään liittyykin sujuvan ja päällekkäisen vuorovaikutuksen kehittämiseen nykyisten puheavustimien ”shakkiotteluiden” sijaan. Kaikki muu on turhaa apukeppiä (crutch). Yksi käsitteen käyttäjä on Elon Musk, joka on kertonut tarinaa Teslan alkuajoista, jolloin sähköautojen akkujen hinta arvioitiin pelkällä akkumarkkinoiden kartoituksella kohtuuttoman korkeaksi. Turing esitteli kokeen paperissaan Computing Machinery and Intelligence (1950) työskennellessään Manchesterin yliopistolla. Toistaiseksi on epäselvää kuinka ensimmäisten periaatteiden mukainen Muskin jälkimmäinen väittämä on. Käänteinen Turingin koe Gordionin solmu oli taruston mukaan Zeuksen temppelissä sijainnut monimutkainen solmu, jonka avaajasta tulisi legendan mukaan Aasian kuningas. Voisi siis olla, että ensimmäisistä periaatteista lähtemällä itseajava auto ratkeaa parhaiten aivan jollain muulla tavalla, kuin ihmiskuskia matkimalla. Sosiaaliset robotit ovatkin esteettisesti jo miellyttäviä kokemuksia. Toinen Muskin lempiaksiooma liittyy itseajaviin autoihin, missä hän kuuluisasti vastustaa monien muiden robottiautoyritysten käyttämiä Lidar-pulssilasereita ja tarkkuuskarttoja. Fysiikassa laskun sanotaan lähtevän ensimmäisistä periaatteista (tai latinaksi ab initio, alusta), kun se johdetaan suoraan fysiikan laeista ilman oletuksia. Tarina on hyvä ja pointti terävä, siitäkin huolimatta, että myös Teslan akkukennot itse asiassa valmistavat ulkopuoliset kumppanit, kuten Panasonic (osittain Teslan omistamien seinien sisällä). Sosiaalisen robotiikan ratkaisu vaatisi robottien modaalisuuden murtamista ja luontaisen vuorovaikutuksen kehittymistä. Toisena analogiana Tesla otti ajoautomaatiojärjestelmälleen mitä ilmeisimmin mallia myös MobilEyen EyeQ4-piirin kamerareferenssidesignista, jossa on kahdeksan ajokameraa ja neljä pysäköintikameraa. vät täysin avautuneet kuluttajille, ja kaupallisesti ne epäonnistuivat. Kieltämättä nämä eivät ole ominaisuuksia, jotka tulevat mieleen viimeisimmästä Sirihausta. Sosiaalisen robotiikan Gordionin solmuna – varsinaisena metaforana ongelman ratkaisusta – Hoffman pitää kuitenkin pitkäjänteistä vuorovaikutusta. Vieläkin useammin viime aikojen robotiikkakeskustelussa siteerattu kaveri on kuitenkin Aristoteles, jonka oivallus ensimmäisistä periaatteista (first principles) on valjastettu milloin minkäkin teknisen väittelyn lyömäaseeksi. Sosiaalisessa robotiikassa yksittäinen kysymys ymmärretään jo hämmästyttävän hyvin, mutta interaktio robotin kanssa hajoaa viimeistään siinä vaiheessa, kun siitä pitäisi tulla dialogi. Carnegie Mellon -yliopiston professori Paul Pangaro ehdottikin keväällä eräänlaista ”Turingin koetta” keskustelulle. Hoffman kuitenkin uskoo, että muistelemme joku päivä Cozmoa, Kuria, Jiboa ja muita uranuurtajina, jotka ensimmäisen kerran toivat sosiaalisen robotikan mahdollisuuksia koteihin. Muskin perusteluna on, että kun itseajava auto riisutaan oletuksista ja analogioista, se tarvitsee vain ihmiskuskin tapaan silmät (kamerat) ja aivot (neuroverkkolaskentaan soveltuvan tietokoneen). Voidaan nimittäin perustellusti väittää, että ihmiskuskista lähteminen on analogista, eikä aksiomaattista. Hoffmanin ja Pangaron artikkelit voit lukea Skrollin verkkojatkojen kautta. Lisäksi viittaukset aiemmin sanottuun ovat ihmisten keskusteluissa implisiittisiä ja automaattisia. Ensimmäinen periaate on perustavanlaatuinen, itsestään selvä väittämä, jota ei voida johtaa mistään muusta. Kaksi viimeistä ovat ainakin jossain määrin toteutuneet monissa viime vuosien tuotteissa, jotka ovat toteuttaneet ystävällistä ja lähestyttävää kehonkieltä sekä ovat myös designiltaan puhuttelevia tuotteita. Matematiikassa ja logiikassa niitä kutsutaan aksioomiksi (kreikaksi axí?ma). Pangaro ehdotti käänteistä Turingin koetta, jossa sen sijaan että ihminen arvioi onko keskustelija ”älykäs”, tietokone arvioisi, onko keskustelu ”älykäs”. Professori peräänkuulutti keskustelua siitä, mitä ylipäätänsä on älykäs keskustelu, jotta vuorovaikutusta koneiden kanssa voitaisiin ohjata siihen suuntaan. Jos samalla analogialla valmistaisimme kulkuneuvon, laittaisimme sille jalat, emmekä pyöriä. Matemaatikko Alan Turingin vuonna 1950 kehittämä Turingin testi tai Turingin koe testaa koneen kykyä vaikuttaa älykkäältä tavalla, joka on ihmisen tasolla tai jota ei voida erottaa ihmisestä. Suihkumoottorikin on oikeasti lintuja nopeampi. Kokeessa haastattelijan tehtävänä on selvittää tekstikysymysten avulla, kumpi kahdesta haastateltavasta on tietokone ja kumpi ihminen. Tesla 21. Insinöörityöskentely on harvoin matemaattisen tarkkaa saati filosofisen teoreettista, joten siellä ensimmäisillä periaatteilla viitataan yleensä ennakko-oletusten kyseenalaistamiseen. Jos tarkoitus on olla viihdyttävä, robotin tulee kyetä tarjoamaan sisältöä – joko persoonallaan tai esimerkiksi pelillisillä toiminnoillaan. Muskin mukaan laskelmat kuitenkin muuttuivat olennaisesti, kun hinta laskettiinkin raaka-ainetasolta alkaen – mitä jos ei ostetakaan akkuja, vaan ostetaan raaka-aineet ja valmistetaan akut itse. Jotta robotit pystyvät tarjoamaan käyttäjälleen jotain, niiden pitää joko olla hyödyllisiä tai viihdyttäviä
Waymo One on suljetun Early Rider -testiryhmän seuraaja ja edelleen kohdistettu vain valikoidulle yleisölle. Puhe tekoälyn uudesta talvesta (AI winter) eli tekoälykehityksen ja -kiinnostuksen hiipumisesta nousevat taas ajoittain esiin. Lee ja osa hänen haastattelemistaan tahoista esittää väitteen, että Xeroxin ja Googlen kaltaisilla oman aikansa suuryrityksillä on vaikeuksia ajatella sopivan pienesti, jolloin on vaarana, että niiden suurten ikuisuusprojektien pilottihankkeet jäävät lopulta vieläkin pienemmiksi. Softa syö kaiken Varhaisen verkkoselainyrityksen Netscapen perustaja Marc Andreessen kirjoitti vuonna 2011 Wall Street Journal -lehteen artikkelin Why Software Is Eating the World. Sensible4:n autonominen robottibussi on kuljettanut aivan tavallisia matkustajia ilman kuljettaa Espoon Otaniemessä huhtikuusta alkaen. Volkswagenin ja Auroran yhteistyö päättyi lyhytsanaisesti ja robottiautoteknologiaa kehittäviä yrityksiä on kuvailtu nyt ”ostajan markkinaksi”. Meillä on tästä esimerkki Suomessakin. Autofirmatkin havahtuivat. Teslan ajoavustimen haasteista olemme kirjoittaneet Skrollissa 2018.2 ja 2019.2. Mutta siellä missä metalli ja kumi niin sanotusti kohtaavat edelleen asfaltin, pätevät ainakin toistaiseksi hieman tasapainoisemmat lainalaisuudet – kuten viimeisen vuoden robottifirmahautajaisten sarja muistuttaa. Tietokoneet, älylaitteet ja tietoverkot ovat luonnollisia kanavia softavallankumoukselle. Lee ehti alkuvuodesta rinnastaa Waymon 1970-luvun Xerox PARC -laboratorioon (Palo Alto Research Center), joka kehitti graafisen käyttöliittymän onnistumatta kaupallistamaan sitä kunnolla, koska teki omaa tietokonettaan liian hitaasti ja liian kalliilla. Jopa Volkswagen-konserni, joka on eurooppalaisittain itseajavien autojen kehitystyön pioneeri, liittoutui joidenkin kuukausien ikäisen amerikkalaisen uusyrityksen Auroran kanssa. Jopa Googlen sähköautoprojekti Waymo vaikutti monista vanhanaikaiselta Teslan rinnalla, joka lupasi opettaa autojensa kahdeksan perunakameraa ajamaan Amerikan rannikolta rannikolle seuraavan vuoden loppuun mennessä, siinä missä Waymon laserautot kolusivat tylsiä pilottilähiöitä. Lopulta ketterämmät aloittelijat kuten Apple, Microsoft ja kotitietokonevalmistajat korjasivat GUI-potin. Andreessen havainnoi kirjoituksessaan varsin osuvasti sitä, kuinka ohjelmistot olivat syömässä suuren osan lukuisten teollisuudenalojen arvoketjusta. ”Pilottihanke ei pysty kilpailemaan kaupallisen lanseerauksen kanssa.” Lee luettelee puolentusinaa yritystä, joilla on jo useita kuskittomia taksipalveluita amerikkalaisissa eläkeläisyhteisöissä ja muissa lähiöissä, joissa tarvitaan vain hitaita nopeuksia selkeillä asuinalueilla. kuitenkin jätti pois kolme MobilEyen parkkikameroista sekä korvasi MobilEyen kattokameran takaparkkikameralla. Lähes tyhjästä ponnistanut Aurora nojasi lähinnä Teslalta lähteneeseen tiimiin – keulalla Sterling Anderson, jonka vanha työantaja haastoi lähtökuviosta peräti oikeuteen saakka. Aikanaan iPhone-hakkeroinnista maailmanmaineeseen noussut George Hotz uhosi opettavansa kännykässä toimivan järjestelmänsä ajamaan autoa, ennen kuin perinteiset (robotti)autovalmistajat ehtisivät kisaan mukaan. Tämä aasinsilta johtaakin meidät seuraavaan virheargumenttiin. Noin vuosi Andreessenin artikkelin jälkeen käynnistynyt syväoppimisbuumi vain lisäsi vettä myllyyn, kun ongelmaan kuin ongelmaan tarjottiin ratkaisuksi softan opettamista – enää ohjelmia ei tarvitsisi edes koodata, kos ka neuroverkot. Kontrastina Volkswagen oli työstänyt moderneja robottiautoja eri muodoissa jo toistakymmentä vuotta. Vasta kuluvan vuoden lokakuussa Waymo ilmoitti viimein pilottiasiakkailleen, että tulevaisuudessa osa matkoista tehdään ilman turvakuljettajaa. Jopa siinä määrin kauemmin, että Ars Technica -verkkolehden toimittaja Timothy B. Itse en välttämättä jaa Leen pessimismiä Waymon suhteen verrattuna lähiösukkulakilpailijoihin – mielestä2019.4 22. Neuroverkkoja ei ollutkaan niin helppo opettaa. Tesla ei ole itseajanut rannikolta rannikolle, vaan vaikuttaa hylänneen koko tempauksen – sen sijaan yhtiö räpiköi edelleen perustavanlaatuisten konenäkökysymysten parissa. Niin tai näin, tämän keskustelun seurauksena minulle tulee ensimmäisistä periaatteista useammin mieleen argumentointivirhe kuin aksiooma. Kaikki tämä oli tietenkin täysin totta. Myös mediat taipuvat luonnostaan digitalisoitaviksi. Waymon juuret ulottuvat yli kymmenen vuoden taakse, mutta vasta joulukuussa 2018 yhtiö käynnisti ensimmäisen pilottirobottitaksipalvelun Waymo Onen Phoenixin esikaupunkialueella. Moonshot-ansa Jos softa-startupeilla on vaikeaa, myös robottiautoilun pioneerilla Googlen Waymolla asiat ovat ottaneet odotettua kauemmin. Robottiauto-ohjelmistoja kehittäviä yrityksiä nousi Piilaaksoon kuin sieniä sateella. Tavallaan Suomessakin ollaan siis Waymoa edellä, toki selkeästi yksinkertaisemmalla järjestelmällä. Autoissa on ollut koko ajan myös turvakuljettaja kaiken varalta, lukuun ottamatta vieläkin pienempiä kokeiluja. Vielä softa ei syö koko maailmaa. Tämä jättää Teslan järjestelmään etuosaan puskuritasolle kuolleen kulman. Tilanne onkin mielestäni terveellinen muistutus siitä, että lopulta ohjelmistot menestyvät luontaisimmin siellä, missä niiden yhteys fyysiseen maailmaan on muodollinen. Annettakoon siis anteeksi viimeisen vuosikymmenen liiallinen hubris, jossa välillä on vaikuttanut siltä, että nousevien ohjelmistoyritysten odotetaan syövän kaikkien klassisten teollisuusalojen lounaat. Leen teorian mukaan Waymo on kuin Xerox, joka etenee liian jähmeästi ja tulee jäämään ketterämpien kilpailijoiden jalkoihin tehdessään liian kallista ja tavoitellen kerralla liian suurta – sitä kuvainnollista kuunvalloitusta (moonshot) – minkä seurauksena varsinainen kaupallinen toiminta viivästyy viivästymistään. Hetken aikaa näytti siltä, että olemme uuden iPhone-hetken äärellä, jossa Kalifornia näyttää taas kerran muulle maailmalle, miten homma hoidetaan. Vuoden 2019 lopulla tunnelmat ovat seesteisemmät. Kun sähköautovalmistaja Tesla julkaisi syväoppimiseen perustuvan Tesla Vision -konenäkönsä vuonna 2016 (osa toisen sukupolven Autopilotia) – yhtiön riitaannuttua perinteisen konenäköpiirivalmistaja MobilEyen kanssa – hätäisimmät ennustivat MobilEyelle pikakyytiä historian tunkiolle
Artikkelin otsikko ei viittaa vanhakantaiseen seksuaaliseen ”hyveellisyyteen”, vaan sen sijaan tutkijat ehdottavat, että ihmisten ja robottien välisen suhteen määrittämiseen voisi soveltaa hyve-etiikkaa. Hollantilaistutkijatkaan eivät kuitenkaan ota kantaa kysymykseen, voisiko seksirobotti olla oikeustoimikelpoinen toimija, jolla on oikeus antaa suostumus tai kieltäytyä vapaasta tahdostaan. Itse ?apekin näytelmää Asimov tosin piti huonona, mutta kiitteli robotti-sanaa. Yksinkertaisena esimerkkinä suostumusrobotista Peteers ja Haselager käyttävät olutautomaattia, joka arvioisi milloin käyttäjä on liian humalassa saadakseen lisää kaljaa tai tulisi liian humalaan sitä saatuaan – menettäisi siis mielekkään inhimillisen hallinnan (meaningful human control). Se pyrkii määrittämään ne ominaisuudet, joita hyveellisellä ihmisellä on. Kerroimme Skrollissa 2019.2 cellF-neurosyntetisaattorista. 2. Mielekäs hallinta Peteers ja Haselager esittävät, että seksirobottien varustaminen suostumusmoduulilla vähentäisi vääränlaisten käytösmallien kehittymistä robottien Hyve-etiikka ”Voin, mutta en halua.” Pitäisikö robotin voida kieltäytyä. al. Ihmisten ja robottien valtasuhde on edelleen avoin filosofiseettinen kysymys, jota hollantilaistutihmiskäyttäjissä. R.U.R. Peeters ja Haselager tutkivatkin ihmisten ja robottien suhteen vaikutusta etenkin inhimilliseen käytökseen – tiivistettynä pohtimalla, pitäisikö seksirobotilta saada suostumus ja voisiko robotti kieltäytyä seksistä. (Kuva: Vandamm Studio / The New York Public Library) 23. Seksirobotin tapauksessa vastaava arvio voisi perustua siihen, pysyykö robotin käyttäjän mielentila kliinisesti arvioiden soveliaana. Laboratoriossa kasvatettavat kolmiulotteiset soluviljelmät eli organoidit ovat muutenkin neurotieteen kuuma peruna. R.U.R.:n biologisesti kasvatetut robotitkin saattavat saada tosielämän jatkoa. Esimerkiksi Lispin kehittäjän ja artificial intelligence -sanan keksijän John McCarthyn Free WillEven for Robots (2000) sekä tuoreempi Keith Douglas Farnsworthin Can a Robot Have Free Will. Nykyisin voidaan kasvattaa esimerkiksi syöpäkasvaimen kopioita tutkimukseen. Hyveet ovat eettisesti ja moraalisesti arvokkaita piirteitä. S ana robotti tulee tšekkiläisen Karel ?apekin tieteisnäytelmästä R.U.R. Mikäli seksirobotin käyttäjä alkaisi osoittaa esimerkiksi raiskaukseen viittaavaa käytöstä, robotti voisi kytkeytyä pois päältä. (2017) ovat mainitsemisen arvoista jatkolukemista. Sitä luonnosteltiin jo antiikin Kreikassa Platonin, Aristoteleen ja Sokrateen toimesta. Kysymystä on kuitenkin tutkittu. Tutkimuksessa miniaivoissa havaittiin aivoaaltoja. kysymykseen muuttuu kiel täväksi. esittelivät elokuussa keinotekoisia pienoisaivoja Complex Oscillatory Waves Emerging from Cortical Organoids Mo del Early Human Brain Network Deve lopment -tutkimuksessaan Cell Stem Cell -julkaisussa. R.U.R.:ssa robotit palvelevat aluksi tyytyväisenä ihmisiä, mutta lopulta ne nousevat kapinaan ja tuhoavat koko ihmiskunnan. Onko robottia käskevä käyttäjä ky kenevä mielekkääseen inhimillisee en hallintaan. Johtaako käskyn noudattaminen mielekkään inhimillisen hallin nan vähentymiseen siten, että vas taus 1. Ei ole täysin sattumaa, että samoihin aikoihin Venäjällä syntynyt tieteiskirjailija Isaac Asimov opetti paria vuosikymmentä myöhemmin roboteilleen kuuluisat kolme pääsääntöä, jotka tähtäsivät nimenomaan R.U.R.-skenaarion estämiseen ja robottien pysymiseen ihmisten palvelijoina. Tutkijoiden mukaan suostumusmoduulin tulisi käytännössä vastata kahteen kysymykseen: 1. – Rossumo vi Univerzální Roboti (Rossumin universaalit robotit) vuodelta 1921, joka kertoo ihmisten alamaisiksi tarkoitettuja keinoihmisiä valmistavasta tehtaasta. Näytelmän robotit olivat biologisesti valmistettuja olioita, mutta sittemmin sana on levinnyt tarkoittamaan konetta, joka toimii fyysisessä maailmassa. Cleber A. ?apekin veli Josef ?apek keksi käyttää sanaa roboti eli robotti kuvaamaan näitä keinoihmisiä, koska sana robota tarkoittaa tšekin kielessä pakkotyötä. Trujillo et. Antiikin Kreikassa neljä hyvettä olivat käytännöllinen viisaus, rohkeus, oikeamielisyys ja kohtuullisuus. kijat Anco Peeters ja Pim Haselager herättelivät syyskuussa julkaistussa tieteellisessä artikkelissaan Desig ning virtuous sex robots eli Hyveellisten seksirobottien suunnitteleminen (International Journal of Social Ro botics). Hyve-etiikkakaan ei toki ole uutta
Chanos on kuitenkin jatkanut kannanottojaan henkilöhaastatteluissa. Meille myydään jatkuvasti houkuttelevia tarinoita robotiikan tulevaisuudesta, mutta vain osa näistä tarinoista on totta, saati vailla taka-ajatuksia. Tämä on hyvä pitää mielessä, kun seuraava innovaatio kävelee vastaan. Kysymys siitä, miten tehdään hyvä robotti, odottaa edelleen vastausta. Konenäkö herää RoboCopelokuvassa (1987) on useita kohtauksia, joissa näem me konenäön silmin, mukaan lukien listan kyborgia säätele vistä päädirektiiveistä. Mukautuva vakionopeudensäädin on ominaisuus, jolla auto säätelee nopeuttaan automaattisesti liikenteeseen sopivaksi. Ensi kertaan! Palstalle voi kirjoittaa osoitteeseen janne@skrolli.fi. Varsin yksinkertainen ensimmäisen su2019.4 24. Tosielämässä emme kuitenkaan yleen sä näe, mitä koneet näkevät – paitsi niiden reaktioista. Ero totuuden ja todeksi muutetun valheen välillä kannattaa tunnistaa. WallStCynic lopetti kirjoittamisen, kun paikallinen rahoitustarkastus kiristi julkisuussääntöjä. Kertomansa mukaan Kynikos etsii markkinoilta yrityksiä, joiden tarinasta ja talousluvuista löytyy aukkoja ja tekee näiden yritysten epäonnistumisesta hyötyviä sijoituksia. Tekoälyhypen hälvetessä vaikuttaa monesti siltä, että tekoäly kehittyy ja otetaan nopeasti käyttöön vain, kun epäonnistumisen hinta on matala. Skrolli-kolumniani seuranneet tietävät, että pidän Applen edesmenneen toimitusjohtajan Steve Jobsin Stanford-valmistujaispuheesta vuodelta 2005 (Skrolli 2016.1, 2018.4). Samoihin aikoihin romahtanut Elizabeth Holmesin Theranos käykin hyvänä esimerkkinä yksityisestä yrityksestä, joka varmasti uskoi muuttavansa maailmaa, mutta ei kyennyt siihen – ja puhui puuta heinää yrittäessään. Autot ovat valaiseva poikkeus. Elämää suuremmat tarinat ovat hallinneet teknologiayritysten rahoitusta viimeiset vuosikymmenet. Osa niistäkin tarinoista, jotka on esitetty totena ja jotka onnistutaan toteuttamaan myöhemmin, ovat esityshetkellään täyttä puuta heinää. Haastatteluissa mies esiintyy enemmänkin vanhan kansan talousviisaana kuin viekkaana pörssivorona. Mutta pidit siitä tai et, se mitä rakennat ja mitä luot, kertoo siitä, mitä olet. Kuinka moni robottihanke epäonnistuu tavoitellessaan kuuta taivaalta sen sijaan, että keskityttäisiin ratkaisemaan jokin käsillä oleva perusongelma. Chanoksen ystävät kuvailevat häntä kuitenkin ”ristiretkeläiseksi”, joka haluaisi siivota Wall Streetin ja parantaa yritysten talousviestinnän vaatimuksia. Sana kynikos tulee kreikasta ja tarkoittaa kyynikkoa, epäileväisyyttä. Chanos on Kynikos Associates -sijoitusyhtiön perustaja, joka tunnetaan etenkin onnistuneesta lyhyeksi myynnistään energiayhtiö Enronin konkurssin yhteydessä. WallStCynic ilmoitti Twitter-profiilissaan etsivänsä rehellisyyttä Wall Streetiltä. Chanos yhtiöineen on pahimmasta päästä niitä lyhyeksi myyjiä (short sellers), joita esimerkiksi Elon Musk fanikuntineen pitää osakemarkkinoiden syöpäläisinä. Jos olet rakentanut kaaostehtaan, olet vastuussa kaaoksesta.” Robotti – satuolento Koska suuri osa robotti-innovaatiosta ja etenkin englanninkielisen, ja sitä ymmärtävän, maailman robottikeskustelusta kumpuaa Piilaaksosta, Chanoksen ja Cookin sanoilla on merkitystä myös roboteista puhuttaessa. Kaaostehdas Toisen sukupolven kreikkalainen amerikansiirtolainen James ”Jim” Chanos ei ole mytologian taruhahmo, vaikka hänet Tesla-piireissä jonkin sortin khimairaksi mielletäänkin. ”Fake it till you make it” -kulttuuri sopii vieläkin huonommin Teslan kaltaiselle julkiselle yhtiölle, jonka tiedotusta säädellään syystäkin tiukemmin. Niiden kuuntelemisen sijaan Chanos kertoo keskittyvänsä ennen kaikkea perinteiseen talousanalyysiin tarinoiden takana etsien yrityksiä, joiden puheet ja numeerinen todellisuus eivät täsmää. Sanalla on usein pahantahtoinen kaiku, mutta toisille se tarkoittaa realismia. Siellä missä epäonnistumisen hinta on korkea, kuten yleisen liikenteen robottiautoissa, näemme ikuiselta tuntuvia demoja. ”Piilaaksossa on alavire – joka liittyy Teslaan – tai tunne, että voit sanoa sijoittajille mitä tahansa, niin kauan kun koet muuttavasi maailmaa”, mies tuhahti Institutional Investorille viime vuonna. Muistan kuin eilisen, kun istahdin ensimmäisen kerran mukautuvalla vakionopeudensäätimellä varustetun auton rattiin. Vuosi oli 2006 ja ominaisuus oli Suomessa vielä sangen harvinainen. Linkit artikkelin lähteisiin ja maksut tomat pdfversiot yli vuoden vanhoista Skrolleista skrolli.fi:ssä: skrolli.fi/numerot. Ironista kyllä, piinkovan keinoälyn ja teknologian sijaan palvommekin edelleen pääasiassa hyvin inhimillisiä robottisatuja. Jälleen Stanfordissa. Omasta mielestään hän on paljastamassa pahuutta. Oli pitkään avoin salaisuus, että Twitter-käyttäjä WallStCynic – nimenään antiikin Kreikan kyynnikkofilosofi Diogenes – oli Chanos. Oli Jobsista sitten mitä mieltä tahansa – ja hänestä voi perustellusti olla montaa mieltä, minäkin olen – puhe oli vaikuttava. Cook sivalsi yliopiston vuoden 2019 valmistujaispuheessaan Piilaakson innovaatiokulttuuria edesvastuuttomuudesta: ”Liian moni tuntuu uskovan, että hyvät tavoitteet oikeuttavat haitalliset lopputulokset. Niissä hänestä paljastuukin aivan erilainen puoli kuin Tesla-lähteitä lukemalla. ni ollaan vielä kaukana siitä, että Waymosta tulee uusi Google Glass – mutta analogia on mielenkiintoinen. Jobsin (kirjaimellisesti) harmaampi seuraaja Tim Cook ei ole tullut yhtä tunnetuksi vaikuttavista puheistaan, mutta viime kesänä tämäkin muuttui. Valitettavasti ylevältä kuulostavat tavoitteet eivät lähellekään aina kanna tämänkään vertaa, vaan osa tarinoista jää ikuisesti tarinoiksi
Vaikka Teslankaan mittaristonäkymä ei hakkeritietojen mukaan aina täsmälleen vastaa konenäön näkemystä – näkymää on ohjelmistoversiosta riippuen karsittu ja siloteltu jonkin verran – näin lähelle pääsee harvoin. kupolven toiminto perustui auton keulamaskin taakse asennettuun radiotutkaan, jonka perusteella auto sääteli kaasua ja jarrua. Paitsi että tämä ei ollut videopeliä. Kuin varkain tilanne tarjosi kuitenkin harvinaisen mahdollisuuden todistaa koneoppimisen ja konenäön kasvutarinaa käytännössä. Skrolleista liEnsimmäisen mukautuvan vakionopeudensäätimeni mittaristografiikka näytti tällaiselta. Kuluvan vuosikymmenen alussa muistan myös seuranneeni pimeänäköavustimen kamerakuvaa, jossa infrapunakuvasta ihmishahmot eroteltiin keltaisilla laatikoilla. Eräs auto tunnisti edellä ajavan vilkusta kääntymisaikeen ja sääteli nopeutta tämän mukaisesti. Silmiä avaavinta oli kuitenkin seurata auton mittaristoa, johon ilmestyi kuva aina kun järjestelmä tunnisti edellä ajavan ajoneuvon. Olen ollut matkalla mukana alkuvuodesta 2017 alkaen ja se on ollut vähintäänkin valaiseva, kuten olette voineet edellä mainituista Skrolleistakin lukea. Teslan taipumus julkaista monella tapaa keskeneräisiä mutta samalla säännöllisiä ohjelmistopäivityksiä autoilleen, yhdistettynä ylipäätänsä autojen tarjoamaan ainutlaatuiseen käyttöliittymään, on suoranainen aitiopaikka. Siinä missä MobilEye on erikoistunut tuottamaan kypsiä ja virtapihejä erikoispiirejä, jotka hyödyntävät sekä perinteisiä konenäön että syväoppimisen menetelmiä, Tesla heitti kaikki konenäkömunansa syväoppineiden neuroverkkojen koriin – ja pisti vieläpä tämän korin keskeneräisenä suoraan kuluttaja-autojensa kyytiin. Pian huomasin ajavani muita autoja ”vasten”, etsimällä liikenteestä sopivia edellä ajavia (jopa niitä viereisellä kaistalla ajavia), joihin täsmätä nopeuteni koskematta kaasuun tai jarruun. Useiden autovalmistajien ajoavustimet perustuvat komponenttivalmistajien kuten Boschin ja MobilEyen (nykyisin osa Inteliä) komponentteihin, jotka näkevät paljon enemmän kuin kuljettajalle kerrotaan. (Audi n. Järjestelmä erotteli jopa eri tyyppiset autot toisistaan, joten ruudulla liikkui henkilöautojen lisäksi busseja ja rekkoja kuin videopelissä konsanaan. Tulevaisuuden aitiopaikka Kuten kerroimme Skrolleissa 2018.2 ja 2019.2, Tesla ”nollasi tilanteen” siirtyessään toisen sukupolven Autopilotautomaattiohjaukseen loppuvuodesta 2016, kun Tesla ja komponenttitoimittaja MobilEye ajautuivat erilleen julkisesti ja hieman rumastikin. Mikä parasta, autossa ikkunoista katselu ja mittariston seuraaminen ovat luonnollinen osa normaalia autoilijan arkea, joten kehitystä tulee väkisinkin seurattua aina kun autolla ajaa. Tulin seuranneeksi toisen käden tietona ja satunnaisilla huollon laina-autoilla, kuinka Tesla ryhtyi raottamaan ensimmäisen sukupolven Autopilotin yksittäisen kameran ja MobilEye EyeQ3 -piirin tarjoamaa konenäköä mittariston näytöllä. Hiljalleen ominaisuudet parantuivat: tutkia tuli keulalle lisää ja järjestelmät oppivat esimerkiksi pysähtymään liikenteen mukana ja jatkamaan taas matkaa itsenäisesti. Näkymä oli valaiseva myös fyysisten rajoitusten osalta: autot ilmestyivät viereisille kaistoille vain tarpeeksi kaukana edellä, koska kameran näkökenttä oli kapea. Tesla avaa silmät Olen sittemmin ajanut säännöllisesti viidellä muullakin mukautuvalla vakionopeudensäätimellä. Reilun kuukauden jälkeen julkaistiin ensimmäiset hapuilevat päivitykset, jotka kykenivät jotenkuten erottelemaan ajettavan kaistan ja edellä ajavan ajoneuvon mittariston ruudulle. Silti se oli kuin taikuutta, eikä mikään ollut enää entisellään. Pitkään toisen sukupolven Autopilot olisi kuin haamu edeltäjästään, vaikka sillä oli etututkan lisäksi käytössään peräti kahdeksan kameraa. Valitettavasti suurin osa autoista vuonna 2019 kertoo kuljettajalleen edelleen korkeintaan sen saman kuin ensikokemukseni 13 vuotta sitten: onko edellä tunnistettu ajoneuvo vai ei. Missä muualla kuin autossa voi nähdä ikkunoista alati vaihtelevan tosimaailman ja mittariston näytöltä konenäön tulkinnan siitä. Myös kamerat ja konenäkö tulivat mukaan. Poissa olivat vanhan Autopilotin viereiset kaistat autoineen, ajoneuvotyyppien erottelu ja nopeusliikennemerkkien tunnistus (viimeksi mainittu uupuu edelleen 2019). Kasvaa silmissä Kun Tesla julkaisi toisen sukupolven Autopilotinsa vuonna 2016, järjestelmä ei tehnyt heti juuri mitään. Verho alkoi kuitenkin avautua noin kuusi vuotta sitten, kun siirryin ajamaan Tesla-sähköautolla hieman ennen Autopilot-automaattiohjausaikaa. Opin pian tunnistamaan järjestelmän havainnointikyvyn rajat seuraamalla mittaristoa. Ominaisuus toimi vain yli 30 kilometrin tuntinopeuksissa, ei tunnistanut paikallaan olleita esteitä, harhautui mutkissa seuraamaan viereisen kaistan tapahtumia ja jokaista sen jarrutustoimenpidettä ryyditti äänekäs releen paukahdus. Automaattiohjauksen luotettavuudesta voitte lukea em. Vaikka MobilEyen piirit ovat esimerkiksi tunnistaneet liikennevaloja jo vuosia, tätä ominaisuutta käyttävää, saati näyttävää autoa ei ole ajanut vastaan. (Sittemmin myös BMW on tuonut MobilEyen seuraavan EyeQ4-piirin konenäön mittaristoon tietyissä 2019-malleissaan.) Yhtäkkiä mittaristolla vilahteli yhden on/off-autokuvan sijaan liikkuvia autoja useilla kaistoilla, jotka kaartelivat karkeasti tien mukaan. 2004 alkaen.) 25. Se toimi hyvin
2019.4 26. Ajoittain viereiset ajoneuvot jäävät myös paikalleen kuin "tervaan" kiinni, kun sivukameroiden fuusio pettää. Vuonna 2018 mittaristonäkymä muuttui täysin kolmiulotteiseksi ja kaistoja näkyy nykyisin useampiakin. Tesla-kuskit tuntevatkin käsitteen ”tanssivat autot”. Näkymä osaa nykyisin zoomautua suuremmaksi tai pienemmäksi riippuen siitä kuinka paljon ruudulla tapahtuu ja kuinka lujaa ja missä ajetaan – ja välillä se on suoraan sanottuna aika vaikuttava konetulkinta ympäristöstä. Kuvassa rekka tulossa vastaan Sörnäisten rantatiellä, Helsingissä. Alkuvaiheessa järjestelmä tunnisti autot vanhanaikaisesti vain kaksiulotteisina laatikoina. Liikennevalot ja stop-merkit ovat myös työlistalla. Ensimmäi set näiden autojen leasingsopimuk set päättyvät tämän Skrollin ilmestyes sä. Jokainen niistä tosin näytti olevan tiellä poikittain. sää. Ehkä kaksi. 1 Mittaristonäkymän kannalta ensimmäiset Autopilot 2:n versiot eivät juuri poikenneet siitä vuoden 2006 autostani: näit ruudulta, onko edellä auto vai ei. Tanssi Teslan ohjelmistopäivitysten kanssa on aina ollut 1–2 askelta eteen ja 1–2 askelta taakse, mutta Autopilot 2:n täyttäessä tämän Skrollin myötä kolme vuotta on sentään sanottava, että kuljettajan paikalta katsottuna konenäkö on kehittynyt paljon. Myös jalankulkijat ilmestyivät näytölle entistä useammin, joskin niidenkin tunnistus vaikuttaa edelleen varsin satunnaiselta ja ne liikkuvat ruudulla staattisina pilareina. Tämä aiheutti jänniä tilanteita myös mittaristonäytöllä, kun Tesla yritti arvata autokuvalle kaartamiskulmaa kaistan perusteella. Eräs kuluvan vuoden ohjelmistopäivityksistä oli tässä erityisen rohkea, sillä siinä missä aiemmat versiot olivat pitäneet autokuvien suunnan jotakuinkin kontrollissa algoritmeilla, nyt konenäön tulkinta auton suunnasta päästettiin selvästi läpi kutakuinkin suodattamattomana. Viimeisenä loukkauksena keväällä näille asiakkaille luvattu kutsu Early Access Program testausohjelmaan pe ruttiin, kun Tesla poisti kaikessa hiljai suudessa koko ilmoituksen kotisivuil taan. Hiljalleen ruudulla näytettävien autojen määrä kuitenkin kasvoi, ensin samalla kaistalla ja sitten myös kahdella viereisellä kaistalla. Linja-autojen äärivalot taas ilmenevät joskus haamuautoina. Autot mittariston näytöllä asettuivatkin kauniiseen vasemmalle kaartuvaan jonoon. Varsin lähellä oleva auto on ollut paitsi omiaan tanssimaan, myös sen tyyppi on saattanut lyhyessä ajassa elää useita kertoja henkilöautosta pakettiautoon. Aivan parasta on kuitenkin, että McDonaldsin autokaistan luukkuseinusta näyttäytyy bussina. Teslan moottoritienäkymä toimii hyvin Turunväylällä, Espoossa (ohjelmisto 10 / 2019.36.2.1). Uusimmassa päivityksessä Tesla lisäsi mittaristonäyttöön liikennekartioiden esittämisen, joskaan tätä päivitystä ei ole vielä julkaistu kuin uusimmille autoille. Huonosti toimivan syväoppineen sateentunnistuksenkin lupaillaan saavan uuden Deep Rain -neuroverkon, koska Elon Muskin mukaan sade on syvää (vai syvältä?) kameranäön näkökulmasta. useamman kameran alueelle. Myös ajoneuvojen siirtymät ympäryskamerasta toiseen ovat pätkineet – etenkin jos ajoneuvo on niin lähellä, että se jakautuu 1 Tilanne Teslan automaattiohjauksen suhteen ei ole muuttunut näkyvästi sitten Skrollin 2019.2, sillä jännimpiä Enhanced Autopilot uutuuksia kuten Smart Sum monia eli älykästä etäkutsua ei painohetkellä ole saatu Eurooppaan. Ihmisiä näkyy vain hitaissa nopeuksissa, suoraan edessä. Risteävät autot jäävät kuitenkin aika usein vielä tunnistamatta tai ainakin näyttämättä. Matka jatkuu Syksyllä 2019 julkaistu ohjelmistopäivitys toi mukanaan myös vastaantulevan ja laajemman risteävän liikenteen seurannan. Muistan esimerkiksi yhden T-risteyksen, jossa vasemmalle kääntyvän auton kuva pysyi tiukasti kääntyneenä oikealle, samalla kun kuva kuitenkin liikkui reippaasti vasemmalle. Oman mausteensa tähän lisää ajoneuvojen tyypin tunnistus, joka on sittemmin saatu myös toisen sukupolven Autopilotille. Joskus vanhassa infrapunatunnistimessa olisi vara parempi. Peruutan usein yhden autopaikan ohitse kaartaen ja on mielenkiintoista seurata, miten paikalla oleva auto tänään esitetään. Kerran iltapäiväruuhkassa, vasemmalle kaartuvassa alamäessä kameroilla oli harvinaisen hyvä näkymä noin kymmeneen autoon samalla kaistalla. Kaistarajojen lisäksi kaistojen väliset katkoviivat alkoivat näyttäytyä ruudulla. Painoon mennessä Tesla ei tosin vie läkään ole toimittanut ainuttakaan li säominaisuutta Full Selfdriving lisä paketin vuosina 2016–2017 ostaneille varhaisille asiakkaille, vaikka sellaisia luvattiin jo vuodelle 2017. Kamerafuusion vaikeus Ensimmäiset Autopilot 2:n ohjelmistoversiot hyödynsivät vain yhtä tai kahta etukameraa. Navigate on Autopilot eli navigointia seuraava automaattiohjaus saapui Suomeen, mutta senkin kaistanvaihdot ja käännöstaidot ovat EU/YKsäädösten vuoksi USA:ta rajallisemmat. Myöhemmin Tesla lisäsi konenäköönsä kolmiulotteisen ajoneuvotunnistuksen, johon sisältyi auton sijainnin lisäksi myös sen suunta, mutta toiminto ei ollut alkuun kovinkaan luotettava. Se tunne, kun vasemmalta ja oikealta ohittavat autot näyttävät vetävän yhtä aikaa piruetit oli kieltämättä kokemisen arvoinen. Oikealla: Vastaantulevaa liikennettä sen sijaan näkyy harvakseltaan. Konenäkö suoraan eteenpäin onkin järjestelmän kypsimpiä osia. Hiljalleen Tesla otti kuitenkin käyttöön myös autoa ympäröivät kamerat, joskin takakamera on epäluotettava, eikä edelleenkään usein ”näe” mitään
Komentoja kerrotaan olleen kolme: Tuhottu TT-26-teletankki Karjalankannaksella helmikuussa 1940. Kohtalon oikkuna korsun katto laskeutuu takaisin paikoilleen ylösalaisin. Liekit alkavat levitä koko vaunuun, mutta ketään ei kiipeä ulos. Osa tosielämän terminaat toreista on kuitenkin pitänyt telat tukevasti maassa. Molemmista panssarivaunusta nousee miehiä pois ja he asettavat konekiväärin asemiin. Tottuneesti suomalaiset valmistelevat Molotovin cocktailit, vaikka vastapuolen konekivääripesäke pitääkin päät vielä matalalla. 1930-luvun taitteessa neuvostoinsinöörit keksivät yhdistää T-18:aan MOST-1-nimisen radiojärjestelmän, jonka avulla tankkia voitiin ohjata ja liikuttaa radioyhteyden avulla etäältä, alle viiden kilometrin tuntivauhdilla. Tankki jatkaa etenemistään hitaasti, mutta varmasti. Sektorilla Mannerheim-linjan kevyet aseet heräävät eloon, mutta ammukset vain kimpoilevat T-26:n panssarista. Sen sijaan tapahtuu jotain erikoista. Army, USGov, Mil.ru), Milrem Robotics, Textron, Roscosmos, Janne Sirén, Kimmo RintaPollari Viime Skrollissa käsittelim me tappajarobottien korkea lentoisinta historiaa ja visioita 1800luvulta nykypäivään: len nokeista humanoidirobottei hin. K arjalankannas, 17. Kannaksen linnoittaminen, joka oli aloitettu jo 1920-luvulla, on saatettu mitenkuten loppuun YH:n eli ylimääräisten harjoitusten aikaan vuonna 1939. Seuraavalla hetkellä korsu 35 lentää kirjaimellisesti taivaan tuuliin, kun 500 kiloa TNT:tä räjähtää sen edessä. Tankkidrooni syntyy Neuvostoliiton ensimmäiset panssarivaunut olivat maan sisällissodan peruja, Venäjän Tsaarille uskollisilta valkoisilta joukoilta kaapattuja ranskalaisia Renault FT-17 -panssarivaunuja (1917), josta kehitettiin paikallisesti valmistettu versio Fiatin moottorilla, T-18. Neuvostoliiton suurhyökkäykset epäonnistuivat joulukuussa. Korsussa 35 vartiomies huutaa hälytyksen, kun kaksi kevyttä T-26-panssarivaunua ilmestyy ampumasektorin laidalle. Talvi 1939–1940 oli vuosisadan kylmimpiä. Kannasta halkoo nyt Mannerheim-linja – 331 kilometriä piikkilankaa, 136 kilometriä panssariesteitä sekä 606 kappaletta konekivääripesäkkeitä ja korsuja. Yksi vaunuista jää paikalleen ja toinen lähtee etenemään, väistellen hitaasti taistelukentän kuoppia ja ojia. 27. Talvisota oli puhjennut Suomen ja Neuvostoliiton välille reilua kuukautta aikaisemmin. Myös Mannerheim-linjalla on kylmää, mutta verrattain hiljaista. Torjuntavoitot noudattivat tappavaa kaavaa: hyökkäävä jalkaväki pysäytettiin piikkilankaesteille, minkä jälkeen suojattomat panssarivaunut tuhottiin kasapanoksin ja polttopulloin. Hyökkäystä edeltävää massiivista tykistökeskitystä ei kuitenkaan kuulu, eikä uraa-huutojen saattelemaa monisatapäistä neuvostosotilaiden laumaa. tammikuuta 1940. Tankki pysähtyy nopeasti palavan moottorin leikatessa kiinni. On vain odotettava, että panssarivaunu pääsee lähemmäksi. Yhtäkkiä tankin etuosasta irtoaa jotain ja vaunu lähtee peruuttamaan taaksepäin samalla, kun ensimmäiset polttopullot lentävät. T-26 saavuttaa korsun, mutta sen aseet pysyvät edelleen vaiti. Noin 150 kilometriä linjan takana puumalalainen käsityön opettaja Alpo Luukkonen tekee sääpäiväkirjaansa tammikuun kylmimmän merkinnän: 37 astetta pakkasta. Panssarivaunun luukut pysyvät kuitenkin kiinni. Yksi pulloista osuu maaliinsa, tankin moottorin ilmanottoaukkoon, joka odotetusti imee liekit sisuksiinsa. Ilman jalkaväen suojaa se on lopulta helppo maali. SYVÄ PÄÄTY TEKNIIKKA Teksti: Janne Sirén Kuvat: Wikimedia Commons (PD, RCA, Bundesarchiv, Not Known/ MOD, U.S
Maailma robottisodassa Entinen teletankin kuljettaja Viktor Shcherbitsky antoi vuonna 2004 haastattelun Odintsovo-INFO-verkkolehdelle. T-18 oli kuitenkin kevyt ja korkea ja sen telaketjut olivat kapeat, niinpä vaunua oli vaikea ohjata ja se vaihtoi helposti suuntaa osuessaan kuoppiin. Edellä kuvailtu hyökkäys korsulle 35 oli sepitetty, mutta se voisi olla tottakin. Tietokirjailija Steven J. Summan kylässä sijainneen komentokorsun 16 katto myös tosiaan heitti voltin ja laskeutui ylösalaisin, kun bunkkeri räjäytettiin – ei kuitenkaan teletankkien avulla. Viimeisten tunnettujen teletankkien kerrotaan osallistuneen taisteluihin vuonna 1941 Rivnessä, Ukrainassa sekä Moskovassa. Teletankeissa ei ollut lainkaan antureita, joten niiden ohjastamainen perustui komentotankista tehtyyn näköhavaintoon. Signaalin kryptausta hänen mukaansa ei ollut, mutta taajuusaluetta pystyi vaihtamaan HF:stä VHF:ään. joulukuuta 1939, Suomen rintamalla. Neuvostoliitto kehitti seuraavaksi tämän raskaamman tankin pohjalta TT26-teletankin ja sen ohjaamiseen tarkoitetun TU-26-komentotankin, jotka käyttivät paranneltua TOZ-IVja myöhemmin TOZ-VI-radiojärjestelmää. Lisäksi kilon TNT-itsetuhoräjähteen kerrotaan lauenneen, jos tankin luukku avattiin ennen aikojaan. Historiankirjoitus on sangen yksimielinen siitä, että robottitankkeja käytettiin ensimmäisen kerran nimenomaan Suomea vastaan. Venäläiset nimesivät kauko-ohjattavan tankin teletankiksi (????????) ja antoivat sille lyhenteen TT-18. Radio Controlled Car (1921) Goliath 2019.4 28. Insinöörit varustivat TT-18:n muun muassa liekinheittimellä, savugeneraattorilla ja etälaukaistavalla räjähteellä. Komentotankin miehistön tehtävänä oli suojata teletankkia konekivääreillään. Suuret suunnitelmat menivät kuitenkin jäihin Talvisotaa seuranneena vuonna, kun Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon. Teletankkiprojekti oli kärsinyt takaiskun Stalinin vainoissa vuonna 1937, kun keskeinen teletankkisuunnittelija Vladimir Bekauri pidätettiin ja ammuttiin seuraavana vuonna. Radistin ohjainpaneelissa oli noin parikymmentä toimintoa, muun muassa tulituspainike liekinheittimelle, savunappi, moottorin käynnistys, kuusi vaihdetta, peruutusvaihde, tornin kääntö vasemmalle ja oikealle, tankin kääntö vasemmalle ja oikealle sekä radiotaajuuden vaihto. Näytöstä kaavailtiin ratkaisua liekinheittimen tähtäämiseen. Venäläiset jatkoivat kuitenkin teletankkien kehittämistä vielä talvisodan aikana ja sen jälkeenkin. Puna-armeijan prikaatinkomentaja Arkadi Jermakov kirjasi raporttiinsa, että Mannerheim-linjan bunkkerit 35 ja 39 todella tuhottiin teletankeilla. Raskaampi venäläisvalmisteinen tankki T-26 (1931) sen sijaan vaikutti tarkoitukseen paljon lupaavammalta, joten TT-18 jäi prototyyppiasteelle. Ensihyökkäys epäonnistui, sillä teletankit jäivät jumiin raskaan lumen piilottamiin tankkiesteisiin. Tällä kertaa pääasiassa ihmisten kuljettamina. Toimintaperiaatteena oli, että teletankki ajettiin toiminta-alueelle ihmiskuljettajan ohjastamana, noin kilometrin päähän maalistaan, minkä jälkeen se siirtyi TU-26-komentotankissa istuvan radio-ohjaajan hallintaan. Zaloga kertoo kirjassaan T26 Light Tank – Backbone of the Red Army, että teletankkeja käytettiin ensimmäisen kerran taistelussa 17. Neuvostoliitto oli komentanut teletankit jo Puolan rintamalle, mutta ne eivät ehtineet taistelukäyttöön. Suunnitelmissa oli myös robottiversio kelluvasta T-37Aamfibiotankista. Neuvostoliiton kerrotaan valmistaneen ensimmäiset 55 kappaletta TT26-teletankkia koodinimellä Titan vuonna 1934. Teletankki olisi tarvittaessa soveltunut myös kemialliseen sodankäyntiin. Helmikuuhun 1940 mennessä suomalaiset tai olosuhteet olivat tuhonneet 42 teletankkia, tosin vain kuusi kokonaan – osa saatiin korjattua. Hän kertoo TT-26:n ohjauksen perustuneen putkiradioon kytkettyihin sähkömekaanisiin releisiin, jotka operoivat tankin ohjaimia ilmanpaineella. Venäläiset ehtivät kuitenkin suunnitella 9x12 sentin eli noin 6 tuuman televisionäytön valjastamista ohjauksen avuksi. He kehittivät teletankkimuunnokset muun muassa tornittomasta T-26-Sh Podryvnik -vaunusta sekä T-20 Komsomolets -telaketjutraktorista. pysähdy, käänny vasemmalle ja käänny oikealle. Liekinheittimien lisäksi eräällä TT-26-versiolla oli kyky kuljettaa 300–700 kilon räjähde maaliinsa ja poistua paikalta, joskin on epäselvää, käytettiinkö juuri tätä pommia Suomessa
Saksan operaatio Barbarossan käynnistämä ”Suuri isänmaallinen sota” siirsi kuitenkin huomion välittömämpään selviytymistaisteluun. Ranskalaisilla oli kaksikin tällaista etäpommia: Crocodile Schneider Torpille Terrestre kuljetti 40 kilon räjähdettä ja sitä kerrotaan käytetyn kesäkuussa 1916. Tankki oli lopulta joustavampi ase ihmiskuskin ohjastamana. Britit seurasivat venäläisten esimerkkiä vuoden 1941 radio-ohjattavalla Matilda II -panssarivaunullaan, koodinimi Black Prince (ei tule sekoittaa myöhempään Churchill-tankkiin), mutta projekti jäi kesken. Telaketjurobottien merkitys toisessa maailmansodassa jäikin vähäiseksi ja asetyyppi hautautui vuosikymmeniksi tutkimuslaboratorioihin. Brittien suunnitelmat tankkidroonille muistuttivat hieman robottilennokkien ja -veneiden tyypillistä tehtävää tykistömaalina: Black Princen toivottiin härnäävän vihollista paljastamaan asemansa. Robottien kömpelöt ja hitaat liikkeet sekä esimerkiksi ohjauskaapelien tuhoutumiset tekivät niistä haavoittuvaisia. 302 (sähkömoottori) ja Sd.Kfz. 60 yksilön tilaus kuitenkin peruttiin vaihteisto-ongelmien vuoksi. Projekti huipentui ennen Saksan hyökkäystä Neuvostoliittoon, alkuvuodesta 1941. Yhdysvaltain asevoimien tutkimusorganisaatio DARPA rahoitti esimerkiksi pystyasennossa pyörillä liikkuvia SRI:n Shakey(1966) ja Flakey-robotteja (1985), jotka olivat esimakua myöhemmille humanoidiWheelbarrow 29. Näin syntyivät toistaiseksi eniten käytetyt, aseistetut maataistelurobotit: Leichter Ladungsträger Goliath Sd.Kfz. Toinen maailmasota osoittikin, kuinka vaikea robottitankeilla oli saada tuloksia suurrintaman olosuhteissa. Robotin nopeus oli noin 10–11,5 km/h ja ohjaukseen käytettiin 650 metrin pituista kaapelia. Tutkimus levittäytyi telaketjualustojen rinnalla myös muihin ratkaisuihin. Ensimmäiset maininnat varsinaisista robottitankeista löytyvät Neuvostoliitosta vuodelta 1929 ja kuten edellä mainittiin, nämä teletankit saatiin tuotantokäyttöön vuosikymmentä myöhemmin toisen maailmansodan kynnyksellä. Tankit voitaisiin lastata täyteen TNT:tä ja ajaa ilman kuljettajaa Ei kenenkään maalle, ajastettuina räjähtämään vihollislinjoilla.” RCA ei kuitenkaan ollut sanoissaan aivan niin futuristinen kuin voisi kuvitella, sillä kauko-ohjattuja räjähteitä oli kokeiltu jo muutamaa vuotta aikaisemmin ensimmäisen maailmansodan aikana. Goliatheja valmistettiin peräti 7 500 kappaletta. 303a/b (bensamoottori) – lyhyemmin siis vain Goliath (1942). Aubriot-Gabet Torpille Electrique taas toimi sähkömoottorilla ja sai virtansa perässä vedettävästä kaapelista. Kuten kerroimme Skrollissa 2019.3, varhaisin robotisoidun sodankäynnin muoto olivat lennokit ja torpedot 1800-luvun lopulla, mutta robottitankki ei tullut kaukana perässä. Lehti huomioi radio-ohjatun auton sotapotentiaalin: ”Esittely osoitti liikkumismuodon sodanajan mahdollisuudet. Esimerkiksi Radio Corporation of America (RCA) esitteli lokakuussa 1921 World Wide Wireless -lehdessään radio-ohjatun auton (kyllä, WWW viittasi 1900-luvun alussa kansainväliseen radioliikennetoimintaan). Umpikujanjuoksu Saksalaiset kehittivät telaketjupommin ideaa edelleen toisen maailmansodan aikana, löydettyään Ranskan valloituksen yhteydessä ranskalaisen suunnittelija Adolphe Kégressen prototyypin kauko-ohjatusta räjähteestä. Nimensä mukaisesti tämä – ja ranskalaisten mallit – olivat kuitenkin enemmän johto-ohjatun torpedon kaltaisia ammuksia kuin varsinaisia taistelurobotteja. Jopa Neuvostoliitto – robottitankkien kiistaton ”markkinajohtaja” – istutti robottien sisään varsinaiset kuljettajat vuonna 1941, kun se tarvitsi viimeisetkin resurssit omaan puolustustaisteluunsa. Amerikkalainen Elmer Wickersham puolestaan patentoi Wickersham Land Torpedon vuonna 1918. Neuvostoliitto ei kuitenkaan ollut ainoa valtio, jossa saatiin idea robottitankeista
Monet modernit telaketjurobotit ovat tosin muinaisen TT-26:n ja Goliathin yhdistelmiä – ne ovat perineet teletankeilta radio-ohjattavuuden ja robottiräjähteiltä kokoluokkansa. DARPAn johdolla on kehitetty myös useita nelijalkaisia robottiprototyyppejä, kuten Boston Dynamicsin WildCat (2013), joka juoksee neljällä jalalla kolmeakymppiä, tai BigDog (2005) kuormamuulirobotti, joka osoittautui tositoimien kannalta liian äänekkääksi bensamoottorilla ja liian heiveröiseksi sähkömoottorilla. Älyluotien tekniikka on osittain hämärän peitossa, mutta luotien ohjaamiseen on käytetty esimerkiksi pieniä ohjauspintoja tai spoilereita sekä miniatyrisoituja gyroskooppeja. Älyluoti voidaan esimerkiksi ohjata maahan tai rikkoa ilmassa. Järjestelmään kuuluu tarkka-ampujan kivääri, tähtäin ja älyluoti. Amerikkalaisen EXACTO-ohjelman älyluotia esiteltiin vuosina 2014–2015. Kyseessä oli sähköisten kottikärryjen päälle rakennettu ”painepesuri”, joka teki pommin harmittomaksi vesisuihkuilla. Esimerkiksi amerikkalaisessa Copperhead-projektissa kehitettiin itseohjautuvia tykinammuksia jo 1970-luvulla ja asetta käytettiin Persianlahden sodassa vuosina 1990–1991. Yksi varhaisemmista moderneista pomminhävitysroboteista oli brittiläinen Wheelbarrow (1972), jonka eläköitynyt upseeri Peter Miller kehitti Pohjois-Irlannin levottomuuksien hallintaan. Viime numerossa esittelemämme pieni telaketjurobotti tulipalojen sammuttamiseen, Colossus (2017), muistuttaa ulkoisesti paljonkin erästä Wheelbarrown versiota. roboteille, joita sivusimme ensimmäisellä Tosielämän terminaattorit -palstalla (Skrolli 2019.3). Ainakin yksi älyluoti käyttää kohdistamiseen maalinosoituslaseria; Sandian kehittämä älyluoti (2012) kykenee päivittämään asentoaan peräti 30 kertaa sekunnissa ja sen kantama on yli 1,5 kilometriä. Pieni pyrotekninen laite sytyttää luodin ulkokuoren palamaan määrätyn ajan jälkeen, tehden siitä näin aerodynaamisesti epävakaan, jolloin se putoaa. Seuraavana vuorossa olivat laserosoittimella ohjatut tykinammukset. Sotia käydään tällä hetkellä lähinnä siellä, missä lennokkien käyttäjällä on haastamaton ilmaherruus. Tämä on osittain seurausta modernin taistelukentän luonteesta. Näiden seuraaja Spot (2016), nelijalkainen vahtikoirarobotti, on sentään pääsemässä kaupalliseen siviilikäyttöön. Tämä ei tosin varsinaisesti vaadi älyä. Jos Predatorit ja Avengerit joutuisivat taistelemaan olemassaolostaan taivaalla, niiden tie olisi kirjaimellisesti paljon kivikkoisempi – aivan kuten niillä toisen maailmansodan telaketjuroboteilla, joilla oli vastassaan Mannerheim-linjan kaltaisia esteitä. Telaketjurobottien paluu Toistaiseksi ainoastaan lennokit ovat osoittautuneet varsinaisiksi tosielämän terminaattoreiksi – taisteluroboteiksi, joita käytetään säännöllisesti tositoimissa. Venäläiset puolestaan ovat kertoneet kehittävänsä peräti 10 kilometrin kantamalla varustettua älyluotia. Silti, jos lennokkien ohella olisi pakko nimetä toinen todellinen ja liikkuvainen taistelurobottikategoria, sen täytyisi olla telaketjurobotit. 1970-luvusta erilaisten telaketjurobottien kirjo on kasvanut valtavasti. Floridan yliopistossa puolestaan kehitettiin viime vuosikymmenellä älyluoti, joka lähettää paikkatietoa itsestään. Toisaalta myös luotien kantamaa rajoittavia itsetuhomekanismeja on tutkittu. Ensiversiota seurasi useita parannettuja painoksia, jotka ovat sittemmin pelastaneet lukuisia henkiä. Pieni telaketjualusta on tukeva ja käytännöllinen liikuttelujalusta monenlaisille välineille, joka ei heti säpsähdä vaikeatakaan maastoa. Vuonna 2015 Yhdysvaltain armeijan tutkijoille myönnettiin Limited Range Projectile -patentti, jossa kuvataan itsetuhoutuva .50 kaliiperin luoti. 2000-luvulla tekniikan kutistumisen myötä kehitys on siirtynyt luoteihin. Sekä venäläiset että amerikkalaiset ovat kertoneet kehittäneensä älyluoteja, jotka hakeutuvat maaliinsa automaattisesti. Julkaistuilla videoilla näkyy, kuinka luoti hakeutuu sivuttaissuunnassa liikkuvaan maaliinsa. PackBotia on käytössä useita tuhansia kriisialueilla – Irakista ja Afghanistanista aina FukuPackBot 2019.4 30. Vastaavia tekniikoita on toki käytetty jo pidempään itseohjautuvissa pommeissa, alkaen toisen maailmansodan radio-ohjatuista pommeista, kuten saksalaisten Fritz X:stä (1943). Älyluodit Viime vuosina kenties kiintoisin ja huolestuttavin suuntaus älykkäiden ammusten parissa on tapahtunut miniatyrisaation eli älyluotien saralla. Tutuin muoto tällaisesta pienestä telaketjurobotista ovat viranomaisten käytössä olevat pommirobotit. Spotin yrityksille suunnattu varhaismyyntiohjelma käynnistyi tänä syksynä. Brittiarmeija tilasi ratkaisun Milleriltä peräti kahdeksan pomminpurkajan kuoltua levottomuuksissa. Esimerkiksi 1990-luvulla amerikkalainen iRobot-yhtiö teki läpimurtonsa telaketjuroboteilla, kuten PackBot (1998) ja Warrior (2007)
Analogiat ja terminologiat ovat harvoin täydellisiä. Aseistetut kuormalavat Edellä mainitut modernit telaketjurobotit ampuvat kuitenkin yleensä korkeintaan vettä, jos sitäkään, eivätkä ne siten ole varsinaisia taistelurobotteja – tosielämän terminaattoreita. 2000-luvulla usean maan puolustusteollisuus on kuitenkin tuottanut ampuvia telaketjurobotteja. Yhdysvaltain merijalkaväki tilasi jo 1993 alkaneessa Gladiator-ohjelmassa samannimisen taistelurobotin, joka mahtuisi tarvittaessa merijalkaväen käyttämän auton takakonttiin ja kykenisi suorittamaan tiedustelutehtäviä sekä tarjoamaan tulitukea erilaisilla aseilla. Telaketjurobotti on kuitenkin yhä useammin tarjottu – joskin vielä harvoin käytetty – muoto myös offensiivisille taisteluroboteille. Telaketjurobottien historia sai alkunsa itsetuhoisista telaketjupommeista. Onko siis esimerkiksi maaliinsa automaattisesti hakeutuva risteilyohjus tai älyluoti taistelurobotti. Ammuksen määritelmä kattaa myös ohjattavat ja älykkäät robottiammukset, kuten torpedot, ohjukset ja älyluodit. Vaikka tyypillisin käyttötarkoitus on sillekin ammusten liikuttelu ja pomminpurku, robotista on myös ampuva SWORDS-versio, jota käytetään vartiotehtäviin Lähi-Idässä – nämä robotit aiheuttivat pienimuotoisen myrskyn vesilasissa vuonna 2008, kun kolme aseistettua prototyyppiä vedettiin pois käytöstä Irakissa aseiden tahattomien liikkeiden vuoksi. Nykyisin Yhdysvaltain puolustusvoimilla kerrotaan olevan aseistamattomia telaketjurobotteja jopa kymmeniä tuhansia. Taistelurobotti ei nimittäin lähtökohtaisesti ole kertakäyttöinen ase. Näin ollen kertakäyttöinen itsetuhorobotti – esimerkiksi tavanomainen risteilyohjus – on siis ammus tai älyammus, ei taistelurobotti. Käytännön erona taistelurobotin erottaa ammuksesta usein myös niin kutsuttu ammu ja unohda (fire and forget) -periaate. Seuraavana listalla tulevat Phalanxin (1977) tai Venäjän AK-630:n (1976) kaltaiset paikallaan olevat lähipuolustusjärjestelmät. shimaan. Esimerkiksi Eteläja Pohjois-Korean väliselle demilitarisoidulle vyöhykkeelle asennetut autonomiset vartijarobotit, kuten Samsung SGR-A1 (2006) ja Super aEgis II (2010), puhuttavat säännöllisesti julkisuudessakin. Ne suorittavat muun muassa pommintunnistusta ja vaarattomaksi tekemistä sekä ilmanlaadun tarkkailua. Niiden osalta etenkin kehittyneempiä malleja pidetään silti usein taistelurobotteina, eikä ammuksina, koska liikkeelle lähetetyn robotin pystyi ohjaamaan turvallisesti takaisin. Aseistettu VTVL-raketti (Vertical Takeoff, Vertical Landing), joka olisi kykenevä partioimaan taivaalla sekä keskeyttämään tehtävänsä ja palaamaan turvallisesti tukikohtaan, sen sijaan voisi teoriassa olla taistelurobotti. Sitä mukaa kun taisteluroboteista tulee autonomisia, tämä ero tosin pienenee. Kuten viime numerossa totesimme, tunnetuin oikeasti kovilla ampuva taistelurobotti on ohjuksia laukaiseva lennokki. 1990-luvulla robottitankkeja kehitettiin myös Euroopassa, esimerkiksi saksalaisesta Wiesel 2 -tankista muokattiin Ranskan armeijalle SYRANO-tiedustelurobotti (Système Robotisé d’Acquisition pour la Neutralisation d’Objectifs). Gladiator ei kuitenkaan päässyt prototyyppivaihetta pidemmälle. Jopa Virossa on kunnostauduttu Milrem Roboticsin THeMIS-taistelurobotilla Gladiator TALON SWORDS Platforma-M 31. Nykyisin robotteja valmistaa Endeavor Robotics (FLIR) ja iRobot keskittyy siviilituotteisiin, joista tunnetuin on Roomba-pölynimurirobotti. Skrolli 2019.3). Prototyyppien aseetkin vaihdettiin kuljetustelineisiin. Vedessä ja ilmassa käytettävät palopommit, torpedot ja ohjukset edelsivät ensimmäisiä taistelurobotteja (ks. Taistelurobotin määritelmä Mikä lasketaan taistelurobotiksi. Foster-Millerin TALON-robottiperhe on ollut palveluskäytössä vuodesta 2000 alkaen. Telaketjupommi ei täten välttämättä ollut kertakäyttöinen. Asejärjestelmän kertakäyttöisiä, maaliin hakeutuvia osia kutsutaan sen sijaan ammuksiksi. Toisaalta niitä kutsuttiin myös maatorpedoiksi, mikä viittaisi ammukseen. Niiden historia on pitkälti yhteinen. Brittiarmeijan Trojan AVRE (Armoured Vehicle Royal Engineers, 2007), joka on käytössä Afganistanissa, on puolestaan autosaattueen edellä kulkeva pomminpurkajarobottitankki. Ammukset ammutaan matkaan, minkä jälkeen niitä ei ohjata joko lainkaan tai vain rajallisesti, kun taas taistelurobotit pysyvät ihmiskontrollissa. Yleinen vastaus kysymykseen on ei. Venäläinen Platforma-M (2014) muistuttaa TALON SWORDSia ja serbialaisillakin on ampuva telaketjurobotti, Miloš (2017)
Terminaattori avaruusasemalla Kerroimme viime numerossa myös venäläisestä, machoilevasta FEDOR-taistelurobottiprototyypistä. Tämä ei ole varsinaisesti huono asia. USV DARPA Defense Advanced Research Projects Agency, Yhdysvaltain asevoimien tutkimusorganisaatio, joka rahoittaa ja valvoo useita robottihankkeita drone, drooni ks. Pieni telaketjutankki saattaa soveltua nykyajalle tyypillisiin turvallisuusuhkiin ja erikoisjoukkojen tarpeisiin paremmin kuin varsinainen taistelupanssarivaunu. swarm RCV Remote Combat Vehicle, ks. lennokki LAW Lethal Autonomous Weapon (Robot), ei-ohjattu tappajarobotti lennokki ilmaa raskaampi miehittämätön pienoisilma-alus, ks. Myös esimerkiksi BAE Black Knight (2005) -robottitankki muistuttaa suuresti modernia tulkintaa muinaisista teletankeista. SANASTOA ASV Autonomous Surface Vessel, ks. Tarkoitus oli simuloida avaruusaseman ulkopinnan korjaustöitä. Se, että pienetkin telaketjurobotit keskittyvät edelleen esimerkiksi pomminpurkuun, kertoo nykyaikaisesta taisteluympäristöstä, jossa improvisoitu räjähde on tavanomaisempi sotilaallinen uhka, kuin juoksuhaudallinen vihollissotilaita. Linkit artikkelin robotteihin sekä Skrol lin aikaisempiin robottiartikkeleihin verkkojatkoilla: skrolli.fi/numerot THeMIS Ripsaw M5 2019.4 32. UCGV swarm parvi, muun muassa DARPAn tutkima taistelurobottien massahyökkäystaktiikka SWARM Stabilised Weapon And Reconnaissance Mount, aseteline, jota käytetään joidenkin telaketjurobottien yhteydessä UAV Unmanned (Uncrewed) Aerial Vehicle, lennokki, drooni UCAV Unmanned Combat Aerial Vehicle, aseistettu UAV UGV Unmanned Ground Vehicle, robottiajoneuvo UCGV Unmanned Combat Ground Vehicle, aseistettu UGV USV Unmanned Surface Vehicle (Vessel), robottivene UUV Unmanned Underwater Vehicle, robottisukellusvene (2016). On myös epäselvää, kuinka paljon käyttöä täysikokoiselle robottitankille on. Ripsaw M5:een kuuluu tankin lisäksi kaksi integroitua lennokkia. Esimerkiksi Textronin Ripsaw M5 kilpailee maan armeijan huomiosta – modernilla tyylillä kehittäjät Mike ja Geoff Howe sekä myös itse Ripsaw ponnistivat reality-tvsarjasta (Howe & Howe Tech), kuinkas muuten. Lehden mennessä painoon tämä tosielämän terminaattorikandidaatti ilmaantui uudestaan esiin erilaisessa paikassa: kansainvälisellä avaruusasemalla. Venäjä on jälleen etujoukoissa, sillä maan armeija on jo ilmoittanut ottaneensa Uran9-robottitankin (2015) käyttöön Syyrian sisällissodassa. FEDOR palasi syyskuussa maahan Soyuz MS-14 -kapselissa, jossa ei ollut muuta miehistöä. Maalla liikkuvat tosielämän terminaattorit toimivatkin oikeasti useammin robotisoituina kuormalavoina kuin tappokoneina. Täysikokoisetkaan robottitankit eivät ole tyystin unohtuneet. Yhdysvaltain armeija suunnittelee testaavansa vuosina 2020–2023 peräti kolmea eri robottitankkikokoluokkaa: Remote Combat Vehicle Light, RCV Medium ja RCV Heavy. UAV MAV Micro Air (Aerial) Vehicle, pienoiskokoinen UAV OFFSET OFFensive Swarm-Enabled Tactics, ks. Nyt Skynet… anteeksi, Skybot F-850 -nimen saanut humanoidirobotti oli vaihteeksi lähetetty rauhanomaiselle tehtävälle: yhdistelemään johtojen liittimiä painottomassa tilassa
Tasapuoliselle näkökulmalle, jossa ei sen enempää loitsita loistavaa algoritmitulevaisuutta kuin uhkaavaa tuhoakaan, täytyy myös nostaa hattua. Hyvä niin, sillä maailmamme toimii tänään pinnan alla aivan eri tavoin kuin 10 tai 50 vuotta sitten. Hello world on matemaattisessa ytimessä elävälle hardcore-skrolliitille luultavasti turhan kevyt. Hello world on pohjimmiltaan ihmistiedettä, tutkimustietoa, käyttäytymismalleja ja välillä matematiikkaa, mutta siinä ei ole ainuttakaan laskutoimitusta tai kaavaa. Kiinnostavaa, kovin kiinnostavaa, niin algoritmien hyötyjen kuin haittojenkin kannalta. Milloin niitä on ollut. Millä logiikalla Facebook ja Google päättävät näyttää minulle juuri nämä mainokset tai näiden kaverien uusimmat viestit. Ihmistuomarit saattavat antaa samankaltaisissa tapauksissa päättömän erilaisia tuomioita, kun taas algoritmi pitää tiukasti linjansa ja jopa ennustaa hyvällä todennäköisyydellä todennäköiset rikoksenuusijat. Mutta missä kaikkialla niitä sitten on. Kumman itse valitsisit: ihmistuomarin vai algoritmin. Ihmisten käyttäytymistä on aina yritetty ennustaa, mutta siitä on tehty todellista vasta viimeisen 50 vuoden aikana. Entä kun algoritmi tekee perusteellisen virheen, jonka vielä ihminen vahvistaa. Kaikkialla. Fry saa lukijan pohtimaan, miten säilyttää ihmisyytensä koneiden maailmassa.” Algoritmi on yksityis kohtainen kuvaus tai ohje siitä, miten tehtävä tai prosessi suoritetaan; jota seuraamalla voidaan rat kaista tietty ongelma. 33. Joskus algoritmi sekoilee, joskus siitä on apua ja joskus se osoittaa inhimillisen tekijän olevan tarpeettomankin satunnainen tekemään päätöksiä ihmisten kohtaloista. Teos pureutuu aiheeseensa käytännön esimerkeillä, ihmiskokeilla ja tutkimuksilla, joiden aineisto ja esimerkit loikkivat äimistyttävän moneen suuntaan. Elämässämme kaikki on loppujen lopuksi paljolti algoritmeja, matematiikalla ja ilman. Matematiikka on ollut korvaamattoman tärkeää, kun rautatieyhtiöt suunnittelevat aikataulujaan tai arvioivat kunkin vuoron matkustajamääriä. Hello world on valaiseva matkaopas zeitgeistiin. Algoritmeissa on siis etunsa. Aina. Fry kirjoittaa elävästi ja kiinnostavasti sekä puhaltaa algoritmeihin eloa upeilla esimerkeillään ja elävöittämisellään. Mitä tehokkaammin algoritmit ennustavat tarpeitamme, sitä sujuvampaa kaikki on. Nuorelle ohjelmoijalle, tietotekniikan suurista ulottuvuuksista tai ihmisten käyttäytymisestä kiinnostuneille se on kuitenkin informatiivinen lukukokemus, joka innostaa googlaamaan (ja siten ruokkimaan algoritmeja) lisää aiheistaan. Algoritmeja näet löytyy vaikkapa kuolleiden nunnien aivoista, Jeopardyä televisiosta katsovista ravintola-asiakkaista, rintasyövän seulonnasta ja ihmissäveltäjien laittamisesta tietokonesäveltäjää vastaan live-yleisön edessä. Kaikki vain toimii. Hän tutkii, ovatko algoritmit parannuskeino yhä kiihtyvään informaa tiotulvaan. Kauppinen Kuvat: Bazar Kustannus ”Fry havainnollistaa mitä algoritmit ovat, missä niitä jo käytetään ja millaisia rajoituksia niillä on. Hello world – Kuinka selviytyä algoritmien aikakaudella Alkuteos: Hello World: How to be Human in the Age of the Machine Kustantaja: Bazar Kustannus, 2019 Kirjailija: Hannah Fry Suomentaja: Jaana Iso-Markku 285 sivua, saatavilla sekä painettuna että sähkökirjana SYVÄ PÄÄTY KIRJAT L ontoon yliopistossa työskentelevä matematiikan tutkija Hannah Fry on julkaissut herkullisen skrollimaisen teoksen, joka avaa algoritmien merkitystä menneessä, nykyisessä ja tulevassamaailmassa suuren yleisön – ja allekirjoittaneen – vaivattomasti ymmärtämään muotoon. Joskus ne ovat niin sulavia, ettei niitä enää huomaa. Kaikki on käsiteltävää dataa, kun sitä tarkkaan katsoo. Algoritmi voi tuntua jopa uhalta. Silti useimmat valitsevat mieluummin ihmistuomarin, vaikka tuomio on tilastojen mukaan kiinni lähinnä onnettaresta ja tuomarin nälkäisyydestä. –Helsingin yliopisto Elämme algoritmisessa ajas sa. Mitä ihmiset haluavat todennäköisimmin ostaa kaupasta ja kuinka minimoidaan hävikki. Algoritmien aika Teksti: Jukka O. Vahva lähteistäminen ja alaviitteet voivat osaltaan innoittaa seuraavan sukupolven prosessisuunnittelijat ja tutkijat alkuun. Minne päätepysäkille päätyneet vaunut pitäisi seuraavaksi siirtää. Siinä sivussa raaputetaan myös kauppojen kanta-asiakaskorttien, sosiaalisen median jättien kuin dataa kaikkialta haalivien operaattorien toimintaa. Ihminen koneesta Fry lähestyy algoritmeja jännittävän popularisoivalla tavalla
Koneeni Linuxeineen on jo hieman vanhempaa mallia (ThinkPad W520, i7-2760QM, 32 gigaa muistia, Linuxina Debian 9.11), joten samalla tuli kokeiltua, olisiko visuaalisista välineistä hieman iäkkäämmälle ympäristölle vai onko parempi pysytellä suosiolla komentorivillä. Skrollin avustaja Antti Nuortimo kokeili niistä reilua puolta tusinaa. Tarkasteluohjelmat Gitin graafiset työkalut voidaan jakaa karkeasti kahteen ryhmään: niihin, joilla voi lähinnä tarkastella Git-säilöä, ja niihin, joilla voi tehdä muutakin. Erityisesti minua kiinnosti, miten eri työkalut soveltuvat Git-säilöjen visualisointiin ja historian tarkasteluun. Gitk toimii varsin nopeasti myös isompien Git-säilöjen tarkasteluun. SOFTA K omentorivipohjaisilla Gittyökaluilla pääsee pitkälle. Niinpä allekirjoittanut on käyttänyt graafisia Git-työkaluja varsin vähän – aiemmin lähinnä Gitk:ta sekä muutosten tarkasteluun kdiff3:a (komennolla git difftool ). git-scm.com Käyttöjärjestelmät: Linux, Windows, Mac Lisenssi: GNU GPL 2.0 (osa Git-ohjelmistoa) Tig Toisin kuin muut tässä artikkelissa käsitellyt Git-apuohjelmat, Tig on Ncursesia käyttävä tekstikäyttöliitty2019.4 34. Toki Git-säilön kehityshistoriaa voi tutkia myös esimerkiksi komennolla git log --pretty=oneline --graph , mutta säilöille, joissa on lukuisia haaroja – kuten Linux-kernelin oma säilö – komennon tuloste voi olla käytännössä hyödytön (ks. Gitk Gitk on ensimmäinen Gitiä varten kehitetty graafinen ohjelma Git-säilöjen tarkasteluun, ja se on ohjelmoitu Tcl/Tk:lla. Aloitetaan ensin mainituista tarkasteluohjelmista (repository browsers). kuva). Tärkeimmät toiminnot ovat näkymän päivitys (F5) sekä pysyvien muutosten valinta tarkasteltavaksi Esittelyssä graafiset Git-työkalut Linuxilla VERSIONHALLINTA VISUAALISEKSI Git on hajautettu versionhallintajärjestelmä, jonka komentorivipohjaisen käytön perusteista kerroimme Skrollissa 2019.1. Pyrin toki samalla antamaan yleiskuvan ohjelmavalikoimasta, joka pätee uudemmillakin laitteilla. Tutkin kunkin sovelluksen osalta hieman myös sitä, mitä yksinkertaisen Gittyönkulun eri vaiheita on mahdollista tehdä kullakin työkaluohjelmalla. Avoin lähdekoodi oli myös eduksi. Gitiä varten on kehitetty myös lukuisia graafisia hallintaohjelmia. Tekstikentästä voi myös kopioida pysyvän muutoksen SHA1-tiivisteen esimerkiksi komentorivikomentoja varten. Lisäksi ”Ignore space change” ja pudotusvalikko Line diff / Markup words / Color words ovat toisinaan hyödyllisiä muutosten tarkasteluun. Visuaalisista työkaluista voi kuitenkin erilaisissa työnkuluissa olla apua, joten lähdin tutustumaan niihin sekä omaksi ilokseni että toivottavasti myös Skrollin lukijoiden hyödyksi. Lisäksi tutustuin kahden kaupallisen Git-työkaluohjelman ilmaisversioihin. Gitk:sta käsin voi myös käynnistää Git Guin, jolla voi tehdä muutoksia Git-säilöön. Toistaiseksi käytän Gitk:ta pääasiallisena työkalunani Git-säilöjen tarkasteluun. Muuttuneita rivejä voi käydä läpi välilyönnillä eteenpäin ja askelpalauttimella (backspace) taaksepäin tai hiirellä vierityspalkista. Gitk on tarkoitukseensa pääosin toimiva, tosin pikanäppäimet saattavat vaatia opettelua. Muitakin käytännöllisiä toimintoja on. Teksti: Antti Nuortimo, Janne Sirén Kuvat: Sakari Leppä, Antti Nuortimo nuolinäppäimillä, hiirellä tai kirjoittamalla pysyvän muutoksen SHA1-tiiviste tai riittävästi merkkejä sen alusta tekstikenttään. Joistakin testaamistani ohjelmista on myös versioita muille käyttöjärjestelmille ja alustoille. Valintakriteerinäni oli myös toimivuus Debian Linuxissa
yhdistämispyynnöt (merge request / pull request), kehittämistavoitteet/ongelmat (issue) sekä jatkuvan integraation (CI, continuous integration) palvelut. Git Guilla pystyy muun muassa luomaan Git-säilön ja siirtämään muokkaukset valmistelualueelle. Esimerkiksi gg ei siirrä ylimmälle riville, vaan g on grepview, eli Vimja Less-kokemusta ei oikein voi hyödyntää Tigin komennoissa. Git Gui Git Gui on Tcl/Tk:lla ohjelmoitu Gittyökalu pysyvien muutosten tekemiseen. Git Guissa itsessään ei ole työkaluja historian tarkasteluun, mutta Git Guin valikoista voi käynnistää Gitk:n Git-säilön tarkastelua varten. Oma lukunsa ovat graafisten kehitysympäristöjen tarjoamat Git-toiminnallisuudet, sekä esimerkiksi GitHubin ja GitLabin tarjoamat SAAS (software as a service) -palvelut, kuten mm. Yhden kerran sain aikaiseksi myös muistialueen ylityksen (segmentation fault) Tigiä kokeillessani. Kuten Gitk, myös Tig on tarkoitettu pääasiassa Git-säilön tarkasteluun, joskin joitakin työkaluja on myös muutosten tekemistä varten. lop toimivat, sen sijaan :goto master ja :goto origin/master eivät. Esimerkiksi Linux-kernelin säilöstä Tig löytää etsimäni pysyvän muutoksen (ks. laatikko), mutta vasta kun säilö on ensin ladattu muistiin. Ainakin testattu versio (2.2-1+b2) on paljon hitaampi lataamaan isoja Git-säilöjä muistiin kuin Gitk: Linux-kernelin säilön lataaminen muistiin vie Tigillä konevanhuksellani 722 sekuntia eli yli 12 minuuttia, kun Gitk selviää lataamisesta 45 sekunnissa. jonas.github.io/tig/ Käyttöjärjestelmät: Linux, Windows, Mac, NixOS Lisenssi: GNU GPL 2.0+ Muutostentekotyökalut Toinen ryhmä Gitin graafisia työkaluja ovat ohjelmat nimenomaan pysyvien muutosten (commit) tekemiseen. mään perustuva Git-apuohjelma. Lisäksi :goto -komento toimii ilmeisesti vain nykyiselle haaralle: Jos develop -haara on auki, niin :goto develop ja :goto origin/deveGitk Tig Git Gui 35. Sitä ennen Tig ilmoittaa: ”no match found”, mikä ei ole kovin intuitiivista. Tigin etuna on se, että se toimii myös SSH:n yli. Kiinnostavia Git-työkaluohjelmia muille käyttöjärjestelmille olisivat olleet ainakin Sourcetree (Windowsille ja Macille), GitHub Desktop (spesifisti GitHubia tukeva Git-työkaluohjelma Windowsille ja Macille), ja TortoiseGit (Git-työkaluohjelma Windowsille). Tigin käyttöliittymässä Vim-tyyppisesti kaksoispiste aloittaa pidemmät komennot, mutta harmillisesti käyttöliittymä ei muuten vastaa vanhan Vimja Less-käyttäjän oletuksia. Windows ja Mac Artikkelissa on keskitytty Linuxille saatavilla olevien Git-työkaluohjelmien esittelyyn
git-scm.com Käyttöjärjestelmät: Linux, Windows, Mac Lisenssi: GNU GPL 2.0 (osa Git-ohjelmistoa) QGit QGit on graafinen ohjelma Git-säilöjen tarkasteluun ja joidenkin muutosten tekemiseen. Tämä tuntui QGit giggle Sublime Merge GitKraken 2019.4 36. Asensin ohjelman ja koeajoin sen (testattu versio 2.6), mutta ohjelma ei oikein vakuuttanut ainakaan minua. En tiedä oliko kyseessä vähän vanhempi ympäristöni vai mikä, mutta pian tuli esimerkiksi muistialueen ylitys ja QGit oli sotkenut oman välimuistinsa. QGitin kehitys on ollut viime aikoina hidasta, joten ei ehkä kannata odottaa liikoja. github.com/tibirna/qgit Käyttöjärjestelmät: Linux, Windows, Mac Lisenssi: GNU GPL 2.0 giggle Gigglen historianäkymässä ainakaan oletusasetuksilla ei näy kunkin pysyvän muutoksen viestin ensimmäistä riviä, vaan pelkästään solmut kuvaamaan kehityshistoriaa
Säilön lataaminen tosin kestääkin sitten koneellani noin 722 sekuntia eli yli 12 minuuttia. Lähtötilanteena oli paikallinen klooni omalla koneella, 872 972 pysyvää muutosta komennon gitk --all mukaan. Tig avaa Ylikuution Git-säilön koneellani alle sekunnissa siinä missä Gitk:kin. Aika paljon siis, jonkinlainen ääripääkokeilu. Pienimuotoisessa harrasteohjelmoinnissa, jossa työnkulku on yksinkertaista, ei ole juurikaan tarvetta esimerkiksi monimutkaisten mustekalayhdistämisten visualisointiin. Sublime Mergellä pysyvä muutos 2cde51fbd0f310c8a2c5f977e665c0ac3945b46d löytyy, mutta vasta kun säilö on ladattu muistiin. Giggle ei myöskään näytä mitä mittaria Git-säilön lataamisen edistymisestä, ja käyttöliittymä on jumissa lataamisen ajan, eli ilmeisesti käyttöliittymä ja lataus ovat samassa säikeessä. laatikko). Pysyvien muutosten tarkastelu on ainoa toiminnallisuus, jossa olen havainnut työkaluohjelmat Gitin komentorivikomentoja kätevämmiksi. com aika epäintuitiiviselta. Viimeinen jäi ikuiseen silmukkaan ja ensimmäiset kaatuivat. ko koneen vai ohjelman rajat vastaan, jäi auki (ks. Tässä olisi käytettävyydessä parantamista. 37. Myös Tig löytää pysyvän muutoksen 2cde51fbd0f310c8a2c5f977e665c0ac3945b46d, mutta vasta kun säilö on ensin ladattu muistiin – sitä ennen Tig ilmoittaa: ”no match found for ’2cde51fbd0f310c8a2c5f977e665c0ac3945b46d’”. www.gitkraken.com Käyttöjärjestelmät: Linux, Windows, Mac Lisenssi: kaupallinen Epilogi Omasta mielestäni Gitin käyttö onnistuu edelleenkin parhaiten komentoriviltä, etenkin vähän vanhemmalla raudalla. Tässä olisi käytettävyydessä parantamista. Joidenkin ohjelmien hitaus ei välttämättä ole mahdoton ongelma sekään. Gitk:lla ei ollut tässä ongelmia, pysyvä muutos 2cde51fbd0f310c8a2c5f977e665c0ac3945b46d löytyy. Ilmaisversion toiminnallisuutta on rajoitettu huomattavasti maksullisiin versioihin nähden. GitKraken näyttää kivalta ja siinä on paljon toimintoja. Ennen kuin kyseinen pysyvä muutos on ladattu muistiin, Sublime Merge ilmoittaa: ”No matching commits”. Ohjelma edellyttää rekisteröitymistä joko GitHub-tunnuksella tai luomalla GitKraken-tunnus. www.sublimemerge.com Läyttöjärjestelmät: Linux, Windows, Mac Lisenssi: kaupallinen GitKraken GitKraken on kaupallinen ohjelma, joka on toteutettu Chromiumin rendausmoottoriin ja Node.js:ään perustuvan Electronin päälle. Gigglen kehitys lokalisointeja lukuunottamatta taitaa pääosin olla lopetettu vuosia sitten, joten myöskään Giggleltä ei kannata odottaa liikoja tulevaisuudessakaan. live.gnome.org/giggle Käyttöjärjestelmät: Linux Lisenssi: GNU GPL 2.0+ Sublime Merge Sublime Merge on kaupallinen ohjelma, jolla on mahdollista muun muassa luoda uusia Git-säilöjä, siirtää muutospaloja valmistelualueelle (index), tehdä pysyviä muutoksia (commit) ja uudelleenpohjustuksia (rebase). Gitk on näistä perusvarma ehdokas. Käyttöliittymä tuntuu muutenkin vaikeasti lähestyttävältä. Linkkejä • Listaus graafisista Git-työkaluista: git-scm.com/downloads/guis • Graafisten Git-työkalujen vertailu: en.wikipedia.org/wiki/Comparison_of_ Git_GUIs • Git, Gitk ja Git Gui: git-scm.com • Tig: jonas.github.io/tig • QGit: github.com/tibirna/qgit • Giggle: live.gnome.org/giggle • Sublime Merge: www.sublimemerge.com • GitKraken: www.gitkraken.com • Linuksen Linux-säilö: git.kernel.org/pub/ scm/linux/kernel/ git/torvalds/ linux.git • GitHub: github.com • GitLab: about.gitlab. Gitk:ssa on. Haluaisin kentän, johon voin syöttää minua kiinnostavan pysyvän muutoksen SHA1-id:n siihen siirtymistä varten, kuten esim. Se, tulivatSelviytyminen Linuksen Linux-säilöstä Tämä artikkeli ei ole varsinainen testi, mutta mielenkiinnosta kokeilin myös, miten eri Git-työkalut selviävät Linux-ytimen Linus Torvaldsin Git-säilön (git://git.kernel.org/pub/ scm/linux/kernel/git/torvalds/linux.git) kirjoitushetkellä eniten eri haaroja yhdistäneen mustekalayhdistämisen (octopus merge) tarkastelusta ja visualisoinnista (66-vanhempinen pysyvä muutos SHA-1-id:llä 2cde51fbd0f310c8a2c5f977e665c0ac3945b46d). QGit, giggle (0.7) ja GitKraken (6.3.0) eivät kokeiluissani selvinneet tehtävästä – ainakaan minun koneellani. Esimerkiksi Ylikuutio-pelimoottorissani (ks. Säilön lataaminen kestää 45 sekuntia vanhalla koneellani. Sublime Merge löytää onnistuneesti Linuxin Git-säilöstä hakemani pysyvän muutoksen, mutta vasta kun Git-säilö on ladattu muistiin. Sublime Merge ei näytä ilmoittavan, milloin lataus on valmis. Tigiä saatan ehkä vielä opetella, jos se osoittautuu Gitk:ta kätevämmäksi, ja Sublime Mergeäkin voisin itselleni näistä harkita. Omassa käytössäni perustavanlaatuinen toiminto, eli tiettyyn pysyvään muutokseen siirtyminen pysyvän muutoksen SHA1-id:n perusteella ei kuitenkaan onnistunut esimerkiksi kokeilemalleni Linux-säilön pysyvälle muutokselle. Sublime Merge ei nimittäin näytä ilmoittavan, milloin lataus on valmis. Ennen kuin kyseinen pysyvä muutos on ladattu muistiin, Sublime Merge ilmoittaa ”No matching commits for 2cde51fbd0f310c8a2c5f977e665c0ac3945b46d”. Skrolli 2018.4) on vain hieman yli 5 000 pysyvää muutosta, joten Tigin hitaus säilön lataamisessa muistiin ei käytännössä tule esiin. Myöskään Git Guilla ei ollut ongelmia, koska sen visualisoinnista vastaa sama Gitk (löytyy Git Gui:n valikoista)
Ville Ranki 2019.4 38. IRC-käyttäjän kannalta sitä voi kuvailla ilmaiseksi vastineeksi esimerkiksi IRCCloudille tai IRC:n modernisoiduksi seuraajaksi. Kun palvelin käynnistettiin, synkronoi se itsestään kanavilla olevat viestit ”pikakelauksena” muilta palvelimilta. New Vector tarjoaa muun muassa ”avaimet käteen” -periaatteella toimivia ylläpidettyjä Matrix-palvelimia maksua vastaan. Matrixin erikoisuus on liittoutuminen ( federation ): palvelimet keskustelevat toisilleen sähköpostin tapaan. Esimerkiksi muutaman hengen kotipalvelin saattoi viedä 3–4 gigatavua muistia. Samalla tuli todennettua, että Matrix hajautettuna protokollana toimii, vaikka matrix.org olisi kokonaan alhaalla. Hyökkääjä oli onneksi harmaahattuinen ja dokumentoi löytämänsä aukot Githubiin. Esimerkiksi eräs ylläpitämäni kotipalvelin oli laitteistorikon vuoksi viikon sammuksissa. Matrix on nykyaikainen pikaviestin, jota voi pitää alusta loppuun avoimena ja turvallisena vaihtoehtona WhatsAppille, Slackille, Teamsille, Telegramille, Discordille ja muille vastaaville. Matrix.org myönsi avoimesti mokansa ja julkaisi murrosta ”otetaan opiksi” -artikkelin 1 , joka kannattaa kaikkien devopsia työkseen tai huvikseen tekevien lukea. Ongelman korjauksen jälkeen muistinkulutus putosi alle puoleen, ja sen jälkeen tulleet optimoinnit mahdollistavat kotipalvelimen ajamisen esimerkiksi Raspberry Pi’lla tai halvalla virtuaalipalvelimella. Puurakenteeseen pystyy lisäämään solmuja useasta paikasta samaan aikaan, ilman että rakenne hajoaa. Vika korjattiin alle 12 tunnissa Sydentiin. DAGia käytetään muun muassa joissain kryptovaluutoissa ja Git-versionhallinnassa. Uutta rahaa ja verta Matrixia kehittävä yritys New Vector sai lokakuussa 8,5 miljoonaa dollaria rahoitusta Matrixin kehityksen kiihdyttämiseen. Matriisissa tapahtunutta Vakavampi tietomurto tapahtui toukokuussa 2019, kun hakkeri pääsi matrix.org-palvelimille sisään käyttäen Jenkins CI -palvelimen haavoittuvuutta. Lopputuloksena yhtään viestiä ei kadonnut katkon ajalta. Matrixin suosituin asiakasohjelma on Riot.im, joka löytyy tietokoneille, puhelimille ja selaimille osoitteesta riot.im. Pois betasta Matrix eteni viiden vuoden kehityksen jälkeen beta-vaiheesta version 1.0 julkaisun yhteydessä kesäkuussa 2019. Skrolli perehtyi Matriisin viimeaikaisiin ta pahtumiin. Myöskään käyttäjien dataa ei varastettu tiedonsiirtolokien mukaan. Perustilassa DAG on linkitetty lista, mutta jos siihen tehdään muutoksia useassa paikassa, lista haarautuu puuksi, jonka haarat lopulta liittyvät yhteen, kun palvelimet neuvottelevat lopputuloksen. DAG on monimutkaisempi ja siten raskaampi kuin IRC:n tapainen lineaarinen rakenne, mutta sillä on etunsa. Niin hyvää puurakennetta Matrix käyttää kanavien tiedon tallennukseen suunnattua syklitöntä verkkoa (directed acyclic graph, DAG). Käyttäjän tekemät viestien muokkaukset tehdään solmuihin viittaavilla uusilla solmuilla. Juurisyy ongelmassa oli Pythonin email.utils-kirjaston bugi. Rahat käytetään muun muassa uusien kehittäjien palkkaamiseen sekä käytettävyyden ja käyttöönoton sujuvuuden parantamiseen. Käytännössä tämä tarkoitti, että Matrixin tärkeimmät määrittelyt ovat valmiit ja Matrixin kotipalvelinohjelmisto Synapse toteuttaa ne. Alankomaiden yliopistojen ja tutkimusinstituuttien verkosta vastaava SURF tarjoaa jäsenilleen Matrixia pikaviestintään loppuvuodesta 2019. Kerroimme Matrixista aiemmin Skrollin numerossa 2018.4 (maksuttomat vanhat pdf-numerot: skrolli.fi/numerot). SOFTA R anskan valtio otti tammikuussa 2019 Matrixin käyttöön valtion turvallisena pikaviestimenä korvaamaan WhatsApp ja Telegram viranomaiskäytössä. Matrix myös toimii yhteen muiden pikaviestinten kanssa niin sanottujen siltojen avulla. Sen pitäisi pudottaa muistinkäyttöä ja parantaa suorituskykyä vielä merkittävästi verrattuna Synapseen. Käyttäjiä SURFissa on 1,5 miljoonaa ja se vastaa jotakuinkin suomalaista Funetia. Positiivisena puolena itse Matrixprotokollasta tai asiakkaista ei löytynyt haavoittuvuuksia. Katko ei vaikuttanut muiden kotipalvelinten kuin matrix.orgin käyttäjiin. Murron vuoksi matrix.org-kotipalvelin oli alhaalla viikonlopun ajan, jolloin se asennettiin käytännössä kokonaan uusiksi. 1 matrix.org/blog/2019/05/08/postmor temandremediationsforapr11security incident Synapsen korvaava Go-kielellä toteutettu Dendrite-palvelin on tällä hetkellä vielä kesken. Käyttöönotto ei mennyt kuitenkaan ongelmitta: Sydent-niminen rekisteröitymispalvelu ei validoinut sähköpostiosoitteita oikein, ja hakkerit keksivät miten, rekisteröityä ulkopuolisilla sähköpostiosoitteilla. Matrix laajenee muuallakin. Se on puurakenne, jonka solmut (esimerkiksi kanavan viestit) viittaavat aina aiempaan solmuun. Jenkinsin kautta hyökkääjä pääsi aivan liian löysien rajoitusten avulla kehittäjän koneelle ja siitä edelleen tuotantopalvelimille. Ranskalle mukautettu Matrix-asiakas on nimeltään Tchap ja siinä on muun muassa päälle pakotettu salaus ja tiedostojen virustarkistus. Syystä tai toisesta toisille kotipalvelimille lähettämättömiä viestejä kasaantui palvelimelle ja niiden raskaat uudelleenlähetykset toistuivat. Käyttäjiä Matrixille tuli tässä lisää 5,5 miljoonaa. Ongelma liittyi palvelinten väliseen protokollaan. IT-iltapäivälehdistö uutisoi hyökkäyksen toki otsikolla ”Matrix hacked!”. MATRIX: RELOADED Matrix on avoin pikaviestin, jota monet pitävät IRCin henki senä seuraajana. Syyskuussa 2019 Synapsesta korjattiin bugi, joka selitti sen ajan myötä kasvavan muistinkäytön ja hidastumisen. Puurakenteesta ei ole mahdollista poistaa solmuja, eikä solmuja voi muuttaa, joten historian väärentäminen ei pahantahtoiselta palvelimelta onnistu
Jos organisaatiolla on jo olemassa WWW-sivut, voi käyttää samaa palvelinta. Tällöin ulkopuoliset eivät myöskään saa helposti urkittua esimerkiksi asiakkaiden IP-osoitteita. Julkista rekisteröintiä ei kannata sallia, sillä se voi houkutella roskapostittajia ja saattaa palvelimesi mustalle listalle. Kuka omistaa kanavasi. Vaikka Synapse on mahdollista asentaa käyttämään SQLite-tietokantaa, älä missään nimessä käytä sitä. Jos asennuksen aikana menee sormi suuhun, apua ja vertaistukea saa englanniksi kanavalta #synapse:matrix. Jos WWW-palvelin on skrolli.fi, voidaan pystyttää vaikkapa palvelin matrix.skrolli.fi. Kun käyttäjä luo uuden kanavan (tai yksityisviestin toiselle käyttäjälle), sille luodaan uniikki kanavan tunniste, joka on pitkä satunnainen merkkijono. Tämäkin skenaario on tärkeä sensuuria harrastavissa maissa. Itse Synapsen voi asentaa helposti joko Debian-pakettina (lisää matrix. Kotipalvelin pystyyn Kotipalvelin koostuu kahdesta osasta: 2 www.hellomatrix.net/public_servers.php WWW-käänteisvälityspalvelimesta (re verse proxy) ja Synapse-palvelimesta. orgin käyttäjä ei voi luoda esimerkin mukaista aliasta skrolli.fi:hin. Vaikka skrolli.fi-kotipalvelin poistuisi verkosta, jatkuu keskustelu esimerkkikanavalla kuten ennenkin. Usein palvelin käyttää Let’s Encryptin sertifikaattia (ks. Oma kotipalvelin, paras kotipalvelin Vaikka kaikille avoimia kotipalvelimia löytyy runsaasti 2 , on joskus tarve pystyttää oma. Tällaiselle kanavalle eivät muut käyttäjät voi liittyä ilman kutsua. Synapse IRCd Postfix Asiakasohjelmisto, esim. Testeri kertoo mahdollisista ongelmista ja on oivallinen työkalu vian etsinnässä. Synapsen virallinen asennusohje löytyy verkos3 github.com/matrixorg/synapse/blob/mas ter/docs/reverse_proxy.md ta 4 ja se kannattaa lukea huolella läpi. Äärimmäistä yksityisyyttä tai tietoturvaa hakevan kannattaa myös pyörittää omaa kotipalvelinta, jolloin on itse vastuussa sen tietoturvasta. Suomalaisia Matrix-käyttäjiä löytyy kanavalta #matrix.fi:matrix.org, ja Skrolli-lehden pulinakanava on #skrolli:matrix.org. orgin pakettivarasto) tai esimerkiksi Docker-konttina tai Ansible-playbookina. Siinä tulee olla oikea TLSsertifikaatti käytössä. Välityspalvelimeksi käy esimerkiksi nginx, Apache, Caddy, HAproxy tai vastaava. Kanavalle voi sen asetuksissa asettaa yhden tai useamman aliaksen eli ihmisen luettavan tunnisteen, kuten esimerkiksi #skrolli:skrolli.fi. Mikään yksittäinen taho ei voi sulkea kanavia – kotipalvelimen ylläpitäjä voi korkeintaan estää kanavan käytön omilta käyttäjiltään. Skrolli 2017.1). Käyttäjien luontiin on useita tapoja. Jos organisaatiolla on esimerkiksi LDAP-käyttäjätietokanta, saa sen käyttöön sangen helposti. Myös ihan omia autentikaattoreita voi tehdä helposti jos osaa yhtään ohjelmoida. fi:443” } Tämän ansiosta käyttäjätunnukset ovat muotoa @käyttäjä:skrolli.fi ja kanavat #kanava:skrolli.fi (ei #kanava:matrix. Kanavalle voi liittyä millä tahansa sille annetuista aliaksista, kunhan aliaksessa mainittu kotipalvelin on pystyssä. 4 github.com/matrixorg/synapse/blob/mas ter/INSTALL.md 5 federationtester.matrix.org Matrix IRC Sähköposti Palvelin Kotipalvelin IRC-palvelin Postipalvelin Palvelinohjelmisto, esim. Aliaksia voi luoda vapaasti, mutta vain omalle kotipalvelimelleen – esimerkiksi matrix. Riot.im, Fractal Irssi, mIRC Thunderbird, Outlook Käyttäjän tunniste @tunnus:palvelin.fi tunnus + verkko: IRCnet, Freenode... skrolli.fi). Ohjeet välityspalvelimen konfigurointiin ja esimerkkejä löytyy oheisesta linkistä 3 . Tällä on iso merkitys esimerkiksi maissa, joissa hallitus haluaa kontrolloida pikaviestimiä. SQLite-asennus on tarkoitettu lähinnä kehityskäyttöön ja aiheuttaa ongelmia. tunnus@palvelin.fi Kanavan tunniste #kanava:palvelin.fi #kanava + verkko: IRCnet, Freenode... Rekisteröintiin on paljon tapoja, esimerkiksi kiinteän rekisteröintisalasanan vaativa, joka sopii pienille organisaatioille. Synapsea halutaan usein ajaa omalla palvelimellaan. Hyviä syitä kotipalvelimen pystyttämiseen on esimerkiksi organisaatio, jolla on valmis käyttäjätietokanta, hankalan sillan ajaminen (esimerkiksi WhatsApp tai IRC omalle palvelimelle) tai ihan vain kokeilumieli. Jotta muut palvelimet tietävät, mistä skrolli.fi:n matrixpalvelin löytyy, luodaan tiedosto https://skrolli.fi/.well-known/matrix/server, jonka sisältö on: { ”m.server”: ”matrix.skrolli. Kotipalvelimen testaus Kun arvelet kotipalvelimen olevan valmis, voit testata sen toimivuutta muiden palvelinten näkökulmasta federation tester -työkalulla 5 . Jos rahan käyttö ei ole este, helpoin tapa hankkia kotipalvelin on toki ostaa se New Vectorin modular.im-palvelusta ylläpidettynä pakettina. On tärkeää huomata, että yksikään kotipalvelin ei ”omista” kanavaa, vaan se on tasa-arvoisesti hajautettu sillä olevien käyttäjien kotipalvelinten välillä. Esimerkkipalvelu matrix.org, feneas.org IRCnet, Freenode gmail.com, outlook.live.com 39. Synapsen konfiguraatiotiedosto on nimeltään homeserver.yaml se on melko hyvin dokumentoitu. org
Muutama kymmenen opiskelijaa liittyi kanavalle. Jossain on mätää. Ajattelin ratkaisevani hajaannuksen siltaamalla Matrix-kanavani Telegram-kanavan kanssa. Oma kärsivällisyyteni ei riittänyt ensimmäiseen, enkä uskaltanut kokeilla muita siltaohjelmistoja, koska ne olivat vasta alfavaiheessa. Slackilla on taas 1 700 työntekijää, vaikka Matrixin tavoitteet ovat paljon kunnianhimoisempia kuin Slackin. Aloin selvittämään Matrixin ja käyttämäni sillan taustoja. Kuulostaa mahtavalta teoriassa, mutta miten on käytännön toteutuksen laita. Vaihtoehdoksi jäi joko kokeilla pyörittää siltaa omalta palvelimelta tai kokeilla kokonaan jotain toista siltaohjelmistoa. Sillan kehittäjät tarjosivat syyksi matrix.org-palvelimen ylikuormitusta, mutta en ymmärtänyt, miksi siinä tapauksessa Matrix-puolen sisäiset viestit toimivat kuitenkin moitteetta. Viesteissä saattoi olla minuuttien viiveitä tai ne saattoivat kadota kokonaan matkalle ilman, että silta kertoo siitä mitään. Siltaa voi pyörittää omalla palvelimella, mutta sivusto t2bot.io tarjoaa ilmaista siltausta. Laitoin vapaamuotoisen kurssikanavan pystyyn matrix.org-kotipalvelimelta ja tiedotin siitä kurssilaisille. Sillan käyttöönotto vaati siltabotin kutsumisen molemmille kanaville ja muutaman komennon lähettämisen. Mitä tästä pitäisi ajatella Matrixin valttikortin piti olla eri viestimien yhdistäminen. Kenenkään ei tarvitsisi luopua suosikkiohjelmistaan, mutta kaikki voisivat puhua toisilleen. Tätä kuitenkin mainostetaan matrix.orgin sivuilla varauksetta. Päädyin mautrixtelegramnimiseen siltaan, jonka sanottiin olevan myöhäisessä beetavaiheessa. Kanavan lataaminen saattoi kestää hetken ja viestien perillemeno kesti joskus useita sekunteja, mutta se ei haitannut merkittävästi. Kaikki MATRIX Hajautettu Matrixprotokolla pyrkii mullistamaan pikavies tipalvelut. Matrix.org-sivulla mainostettiin muutamaa Telegram-siltaa. Matrixin taustalla olevalla uusyrityksellä New Vectorilla on LinkedInin mukaan vain 11–50 työntekijää. Tuettaviin ominaisuuksiin lukeutuvat muun muassa käyttäjätunnusten hallinnointi, viestihistorian säilöminen, kuvaja ääniviestit, videopuhelut ja salakirjoitus. Kuulemma ei voi kuin odottaa, ja tilannetta verrattiin maanjäristykseen, joka tapahtuu kun palvelimet hankaavat yhteen väärällä tavalla. Matrix on avoin protokolla, jonka yksi tarkoitus yhdistää kaikki pikaviestimet. Statussivun mukaan mitään ongelmaa ei kuitenkaan ollut. lunastamattomat lupaukset Jarno Niklas Alanko 2019.4 40. Kotipalvelimen kehittäminen on valtavan suuri projekti, koska kotipalvelimen täytyy määrittelyn mukaan tukea lähes kaikkea, mitä moderni pikaviestipalvelu saattaa tarvita. Toinen on Slackin ja Discordin kaltaisten sovellusten mukavuuksiin tottunut porukka, joille ajatuskin vanhanaikaisesta irkkaamisesta saattaa aiheuttaa kylmää hikeä (toim.huom. Valitsin vaihtoehdon C: laitoin Matrixkanavan kiinni ja kehotin kaikkia siirtymään Telegramiin. Hataria siltoja Matrixin visiosta lumoutuneena päätin laittaa Matrixin testiin ottamalla sen käyttöön yliopiston kurssilla, jolla olin töissä ja jolla oli vajaa sata opiskelijaa. Projekti on nyt yli viisi vuotta vanha, mutta yksinkertainen siltaus Telegramiin ei onnistunut, ainakaan sellaisella säädön määrällä, mihin olisin ollut valmis. Aluksi luulin, että teen jotain väärin, koska botti ei vastaillut minulle, mutta botissa olikin vain muutamien minuuttien viive. KOLUMNI P ikaviestiohjelmat herättävät suuria tunteita ja jakavat ihmisiä leireihin. Yksi ryhmittymä on vanhan koulukunnan IRC-fanaatikot, jotka eivät suostu liittymään mihinkään ohi meneviin muoti-ilmiöihin. Juuri tällaisiin tilanteisiin Matrix on suunniteltu. Osoittautui, että silta on yhden henkilön oma vapaa-ajan sivuprojekti. Mikään yksittäinen taho ei omistaisi koko järjestelmää, kuten esimerkiksi sähköpostin tapauksessa. Keskustelua haittasi melkoisesti, jos joku olennainen välikommentti tuli 5 minuutin viiveellä, mutta keskustelu on ehtinyt siirtyä jo toisiin aiheisiin. Harmonia häiriintyi vasta, kun minulle kuitenkin selvisi, että kurssille oli olemassa myös epävirallinen Telegram-kanava, jolla oli jo paljon käyttäjiä ja aktiivista keskustelua. Kyselin tästä sillan virallisella Matrix-kanavalla ja minulle vastattiin, että verkossa on ruuhkaa. Nuoriso on toisaalta täysin tyytyväinen puhelinsovelluksiin kuten Whatsappiin, Telegramiin ja johonkin uuteen hilavitkuttimeen, josta en ole kuullutkaan. Tulevina viikkoina tuli selväksi, että silta ei ole lähellekään käyttökelpoinen. Ja sitten vielä valaistuneet Matrixfanit, jotka ovat koko keskustelun yläpuolella. Alkuun kaikki sujui hyvin. New Vector kehittää Matrixille samaan aikaan Python-pohjaista Synapse-kotipalvelinta, Go-pohjaista Dendrite-kotipalvelinta ja asiakasohjelmia mobiiliin, nettiselaimeen ja työpöydälle. Odotukset ovat suuret, mutta projektissa on vielä paljon ratkaisemattomia haasteita. tässä olikin Skrollin toimitus kuvattuna kahdella virkkeellä). Sivusto näytti siistiltä ja luotettavuuden tunnetta lisäsi statussivu, joka kertoi kaikkien sillan osien toimivan moitteetta tällä hetkellä. Tavoitteena olisi, että esimerkiksi Slack-käyttäjä pystyisi juttelemaan vaikka Telegram-käyttäjän kanssa Matrix-verkon yli vaivattomasti
Matrix yrittää kuitenkin ratkoa vielä bitcoinia huomattavasti vaikeampaa ongelmaa: kokonainen hajautettu keskusteluprotokolla kaikilla kilkkeillä! Matrixin Riot-asiakasohjelma höpöttelee palvelimen kanssa vuolaasti. Parannuksia tähän on tulossa, kunhan kehitystiimi ehtii muilta kiireiltään. Toisessa haavoittuvuudessa Matrix-huoneen tila saattoi pyörähtää arvaamattomasti ajassa taaksepäin, jolloin esimerkiksi huoneesta jo poistuneet käyttäjät teleporttautuivat takaisin huoneeseen. Ennen näitä ei ollut tarpeeksi luotettavaa tapaa olla hajautetusti samaa mieltä kolikkojen liikkeistä. 1 Lähde: FOSDEM 2019 esitelmä ”Brea king the 100 bits per second barrier with Matrix”: youtu.be/DZBvy4abB1o?t=319 Mutta milloin ehtii. Tässä Wireshark-kaappauksessa lähetän viestin ”moi” Matrix-huoneeseen tunnukselta, joka ei ole missään muissa huoneissa. Tuloksena on kilotavukaupalla liikennettä. 41. Projekti olisi haastava Googlellekin. tämä pitäisi tapahtua sujuvasti hajautetusti, ja systeemin täytyisi skaalautua sille tasolle, että kaikki maailman pikaviestimet voisivat ennen pitkää integroitua siihen. Aihepiiri on edelleen kuuma tutkimuksen kohde, koska bitcoinin ratkaisu kuluttaa tällä hetkellä yhtä paljon energiaa kuin pieni eurooppalainen valtio. Tietoturva Matrixin tietoturva arveluttaa. Protokollatasolla oli aluksi aivan alkeellisia tietoturva-aukkoja, kuten se, että kotipalvelin sai valita jokaisen viestin uniikiksi tarkoitetun tunnistekoodin vapaasti. Tästä aiheutui kaaosta, kun pahantahtoinen palvelin uudelleenkäytti tarkoituksella jo olemassa olevaa tunnistetta. Viestit kulkevat HTTPS-kyselyinä JSON-muodossa, josta aiheutuu niin paljon ylimääräistä kustannusta, että yhden lyhyen viestin lähettämiseen voi kulua seitsemän kilotavua ja kahdeksan kierrosta edestakaisin asiakkaan ja palvelimen välillä 1 . Tämä bugi johtui siitä, että kotipalvelimet saattoivat lähettää viestejä kauas menneisyyteen, mikä saattoi resetoida huoneen tilan takaisin vanhaan tilaan. Synapse-kotipalvelinta ei ole ehditty optimoimaan kunnolla. Esimerkiksi hajautettu nettiraha tuli vasta bitcoinin ja lohkoketjun keksimisen myötä. Nämä ongelmat on nyt korjattu, mutta en ole ainakaan itse vakuuttunut, että palvelinten välinen synkronointialgoritmi olisi aukoton, koska hajautetun yhtenäisyyden saavuttaminen on oikeasti vaikea ongelma. Perinteisessä irkissä vastaavaan testiviestiin kuluu Wireshark-testini mukaan 161 tavua kaistaa ja yksi edestakaisin kierros riittää. Se käyttää tällä hetkellä vielä valtavasti palvelinresursseja, joskin tämä on ollut paranemaan päin. Ongelma tunnettiin Hotel California -bugina, kappaleessa kun lauletaan ”Welcome to Hotel California – you can check out any time you like, but you can never leave”. Ongelma on osittain myös protokollan raskaudessa
Palvelinkoodi on avointa ja käyttäjät voivat omistaa oman datansa halutessaan. Dokumentaatio oli vaikealukuista ja siitä tuntuu puuttuvan yksityiskohtia. Vertailun vuoksi IRC ratkoo hajautetun yhtenäisyyden ongelman sillä, että palvelimet luottavat toisiinsa. @jnalanko:matrix.org Tässä Wireshark-kaappauksessa lähetän IRC-asiakasohjelma Irssillä viestin ”moi” kanavalle. Olen yrittänyt tutustua Matrixin palvelinpuolen protokollaan lukemalla sen virallista määritelmää, mutta en saanut selvää, miten esimerkiksi palvelinten välinen tilan synkronointi täsmälleen toimii. Edes Matrixin kehittäjät itse eivät ole vielä saaneet täysin toimivaa ja hyvin skaalautuvaa kotipalvelinta valmiiksi. Matrixin markkinoinnissa annetaan kuitenkin kuva, että kaikki olisi jo valmista tai ainakin melkein. Matrixin etu tällä hetkellä on ideologia. Esimerkiksi Slack houkutteli avoimen lähdekoodin projekteja asiakkaikseen IRC-integraation avulla, mutta tiputti yllättäen IRC-tuen työläänä ylläpidettävänä, jättäen IRC-riippuvaiset asiakkaat oman onnensa nojaan. Suljettua palvelua käyttämällä olisit palveluntarjoajan armoilla. Bugi ei onneksi ollut Matrixissa itsessään, vaan syynä oli kehitystyössä käytetyn Jenkins-työkalun vanhentunut versio. 2019.4 42. Ydinfanijoukon ulkopuolisille käyttäjille olennaisinta on se, mitä Matrix tarjoaa tänään, eikä parin vuoden päästä. Kotipalvelimet eivät voi siis luottaa toisiinsa, mikä tekee protokollan suunnittelusta erityisen haastavaa. Protokolla ja Synapse-kotipalvelin siirtyivät virallisesti beetavaiheesta eteenpäin tänä kesänä, mutta jos aiot käyttää Matrixia mihinkään vähänkään monimutkaisempaan viritykseen, kannattaa varautua ongelmiin. Mikä Matrix-vallankumouksessa sitten kestää. Mielestäni pääsyy on se, että kotipalvelin on aivan liian monimutkainen toteuttaa hyvin. Tosiasia on, että Matrix ei pärjää vielä luotettavuudessa, toiminnallisuudessa eikä käytettävyydessä kilpailijoille kuten Slack, Discord ja Telegram. Matrixissa taas kuka tahansa mustahattu voi pyörittää omaa kotipalvelintaan, joka on protokollan tasolla täysin samanarvoinen kaikkien muiden kotipalvelinten kanssa. Tässä ei tosin ole mukana esimerkiksi salakirjoitusta, kuten Matrixissa. Esimerkiksi Freenode-verkossa on vain parikymmentä palvelinta, eikä joukkoon voi liittyä tuosta vain. Pahantahtoinen palvelin voisi saada verkon sekaisin, mutta verkkoon osallistuvat palvelimet valikoidaan tarkasti. Hyökkääjällä oli lopulta pääsy kaikkiin palvelimen viesteihin. Onnea ja menestystä Matrixin ongelmat koettelevat käyttäjäkunnan luottamusta – systeemi tuntuu edelleen keskeneräisestä. En olisi osannut implementoida synkronointialgoritmia pelkän dokumentaation perusteella. Ekosysteemille olisi hyväksi, että kilpailevia kotipalvelintoteutuksia olisi useampi, kuten on esimerkiksi sähköpostiprotokollan tapauksessa. telemättömän kaukana tulevaisuudessa. Kaikkiin ongelmiin tuntuu olevan tulossa korjauksia, mutta ne saattavat olla jossain määritt2bot.io statussivu näyttää aina vihreää valoa, vaikka sen virallisella Matrix-kanavalla on päivittäin valituksia toimimattomista silloista. Törkeä bisnessiirto, josta aiheutui harmia Skrollinkin toimitukselle ja joka vei ainakin oman luottamukseni firmaan. Piuhojen läpi kulkee yhteensä 161 tavua dataa – näin kevyt chat-protokolla voi olla parhaimmillaan. Matrixin de facto -protokollamääritelmä onkin Synapse-kotipalvelimen lähdekoodi Githubissa, mikä osoittaa mielestäni, ettei protokolla ole vielä kypsä. Jostain syystä salakirjoitus ei ole asiakasohjelmissa vieläkään päällä oletuksena kuten WhatsAppissa, joten suurin osa osa viesteistä lienee ollut hakkerin luettavissa. Matrixin kehittäjät julkaisivat pitkän blogipostauksen, jossa he kertoivat avoimesti virheistään ja vakuuttivat ottaneensa tapauksesta opiksi. Hakkeri onnistui saamaan tästä eteenpäin pääsyn Matrix.orgin palvelininfrastruktuuriin pääkäyttäjän oikeuksin hyödyntäen löysää tietoturvaa infrastruktuurin sisällä. Kaikille olisi parempi, jos eri pikaviestimet pystyisivät kommunikoimaan keskenään. Omalla palvelimella chattaamalla voit luottaa, ettei tietojasi myydä mainostajalle tai valtion vakoilukoneistolle (ellei vastapuolen palvelin vuoda tietojasi). Matrix.orgiin kohdistui keväällä vakava tietovuoto, joka ei varsinaisesti herätä luottamusta kehittäjien tietoturvaosaamiseen. Ilmeisesti hakkeri ei onneksi ollut pahoissa aikeissa, vaan jätti vain kehittäjille ohjeita tietoturvan parantamiseen
Untitled-5 1 13/11/2019 15.58
Vuescan-sovelluksen käyttöliittymä ei ole kovin käyttäjäystävällinen, ja sen toimintaan kannattaakin tutustua huolella. Huonoksi onnekseni puuvillakäsineet tuntuvat kaikki olevan mallia ”one size fits all”, jotka kuitenkaan eivät sovi omiin käsiini. Osa oli likaisia, naarmuisia tai molempia. Kirja on helppo löytää hakukonetta käyttämällä, ja siinä selitetään hyvin ja asiapitoisesti skannauksen perusasiat ja erilaisten asetusten merkitys ynnä muu tarpeellinen. Aloitin urakan tutustumalla siihen, miten negatiiveja voi puhdistaa. Varsinainen isompien kuvamäärien käsittely on niillä hidasta ja kömpelöä. Saamani negatiivit olivat täydellisessä epäjärjestyksessä: eri aikakaudet, formaatit ja niin edelleen olivat iloisesti sekaisin. Tässä vaiheessa kannattaa vielä kerran harkita, haluaako skannaukseen lähteä itse vai ulkoistaa homman jollekin muulle. Huomasin, että veden käyttäminen pehmentää negatiivimateriaalin ja lika tarttuu siihen kuin tarraan. Vuescanista on jopa kirjoitettu kirja The Vuescan Bible, johon kannattaa perehtyä, jos englannin kielen lukeminen sujuu. Ainakin IOS:lle löysin valopöytäsovelluksen, joka asettaa taustan tyhjäksi valkoiseksi pinnaksi. Lisäksi huomasin, että sormien lika, hiki ja rasva tarttuivat tehokkaasti negatiivien pinnalle, joten käsittelyyn tarvittiin jonkinlaiset käsineet. Tabletti riittää valopöydäksi negatiivien tarkasteluun, kuvassa eri kokoisia negatiiviruutuja. Vuescan on siis kaupallinen ohjelma, jonka perusideana on hyvin laaja tuki erilaisille valmistajien jo hylkäämillekin skannereille. Erottele värilliset ja mustavalkoiset ja laita myös mahdolliset eri kokoiset negatiivit omiin nippuihinsa. Sovelluksesta on versiot niin Linuxille, Macille kuin Windowsillekin, ja samalla lisenssillä sitä saa käyttää millä tahansa alustalla. Tässä välissä lienee hyvä mainita, että urakkaan vaaditaan luonnollisesti negatiivikelpoinen skanneri ja sille soveltuva ohjelmisto. Samalla kannattaa hieman katsella, josko aikakausia saisi myös lajiteltua lähekkäin. Vuescanista on saatavana tavallinen ja pro-versio, joista vain jälkimmäinen suostuu skannaamaan negatiivien kaltaisia läpinäkyviä kohteita. Isopropanoli sen sijaan ei vaikuttanut mitenkään negatiivin pintaan, joten valitsin sen puhdistusaineekseni. Artikkeli ei ole tarkoitettu suoraviivaiseksi ohjeeksi, vaan käsittelen asioita hieman vapaamuotoisemmin. Ohjelmiston pro-versio maksaa artikkelin kirjoitushetkellä noin 90 euroa. Yleensä laitteiden mukana toimitaan ohjelmia, jotka ovat käyttökelpoisia lähinnä yksittäisten ruutujen skannaukseen. Säilytyspussukat olivat ilmeisesti joskus hajonneet ja negat olivat pyörineet laatikon pohjalla, josta niitä oli sitten välillä kerätty nippuihin järjestyksestä välittämättä. Paperivedoksista olivat jo värit haalis tuneet, mutta tiesin negatiivien säilyttävän värinsä paremmin. Usein myös kirjastoista löytyy skannereita, jos virtaa riittää käydä muualla skannailemassa. Vanhat valokuvat talteen Kikkoja negatiivien skannaukseen Teksti ja kuvat: Jarkko Lehti 2019.4 44. Kuvittelin myös skannaavani negatiivit talteen hetkessä, mutta vähänpä tiesin, millaiseen kaninkoloon loikkasin. Yllätyksekseni myös open source -ohjelmistojen kanssa tuli vesiperä: ei yhtään varteenotettavaa ohjelmistoa negatiivien skannaukseen. Tämän artikkelin tarkoitus onkin pääosin onkin kuvata oma prosessini ja se, miten olen päätynyt näihin ajatuksiini. Ostettuani useita pareja löysin viimein yhdet vain vähän liian pienet. Järjestys ennen kaikkea Negatiivit kannattaa aivan ensimmäiseksi järjestellä formaatin mukaisesti eri nippuihin. Päätin ottaa itselleni negatiivit, kun paperi kuvat menivät veljelleni. Negatiivien kanssa työskentelyyn tarvitsee jonkinlaisen valopöydän, joka järjestyy esimerkiksi kännykästä tai tabletista valkoisella taustakuvalla. TEKNIIKKA N oin 400 skannatun ruudun jälkeen minulle alkoi viimein selvitä, miten tämä homma olisi kannattanut tehdä. sään nimessä käyttää – ja koska olen kovapäinen, päätin selvittää miksi. Hyvin pian eteen tuli tieto, ettei vettä saa misIsäni kuoltua eteen tuli ongelma: miten jakaa vanhat valokuvat sisarusten kesken. Negatiiviliuskojen päissä oli valottamattomia ruutuja, jotka sopivat hyvin testeihin. Yritin pitkään etsiä skannausohjelmaa, joka olisi tehty nimenomaisesti tällaiseen työhön, ja oikeastaan törmäsin jatkuvasti eri lähteistä vain ja ainoastaan maksulliseen Vuescan-nimiseen ohjelmaan. Työn sujuvuuden vuoksi yhdellä sessiolla kannattaa keskittyä vain yhdenlaisiin negatiiveihin, koska onnistunut prosessi vaatii erilaisia asetuksia
Negatiivissa on kaksi puolta, kiiltävä ja matta. Se on kuitenkin myös käytettävissä olevista väriavaruuksista suppein. Tässä vaiheessa lienee myös paikallaan mainita monitorin kalibroinnin tarpeesta, ainakin kuvien jälkikäsittelyvaiheessa. Puhdistusvälineitä ja dioja, isopropanoli suihkupullossa. RAW-kuvien kanssa ongelman voi siirtää myöhemmäksi, sillä raakadataan ei kajota. Jos käyttämäsi ohjelmisto ei tue kalibrointia, asialle ei oikein voi mitään. Osalla skannereita saa tarkkaa jälkeä vain, jos skannattava kohde on tiukasti kiinni lasissa. Lisäksi kaikki skannerit eivät tulkkaa värejä kovin hyvin, jolloin kalibrointi ei juuri vaikuta lopputulokseen. Kaikki kuvankatseluohjelmat eivät myöskään osaa näyttää kuvia värisovitettuna näytölle, vaan värit voivat vaihdella aika villistikin eri ohjelmien välillä. Laitteita löytää myös käytettynä, mutta kannattaa huomioida, että vanhempien mallien taustavalon sävy muuttuu laitteen vanhentuessa eikä välttämättä ole aina valkoinen. Olen itse huomannut hyviksi välineiksi pölyn ja lian kanssa pehmeän pensselin, mikrokuituliinat, puuvillahansikkaat, isopropanolin ja paineilman. Nyrkkisääntönä on, että kiiltävä puoli tulee aina lasia vasten, jotta kuvassa mahdollisesti näkyvät tekstit näkyvät oikein päin. Kun skanneri ja ohjelmisto on saatu hankittua, ensimmäiseksi kannattaa tehdä skannerin kalibrointi. Kotioloissa on kuitenkin tyydyttävä yleiseen siisteyteen ja järjestelmällisyyteen käsittelyssä. Kalliimpien skannerimallien mukana tulee yleensä IT8-kalibrointikalvo, jolle on painettu referenssivärit. Jos skannaat TIFFtai JPEG-muotoon, käytettävä väriavaruus on päätettävä skannausvaiheessa. Tämä kannattaa kokeilla käytännössä ja tehdä itselleen selväksi, sillä jouduin itsekin tarkistamaan asian vielä muistiinpanoistani. Epson V800 ja V850 ovat siis täysin identtisiä sähköisesti. Skanneria valittaessa kannattaa kiinnittää huomiota myös sen nopeuteen sekä syväterävyyteen. Itselläni skannausprojekti lähti hieman tangentille ja hankin Epson V850 -skannerin. Tämä artikkeli keskittyy pääosin skannaukseen Vuescan-sovelluksella, mutta tietoja voi soveltaa myös skannaukseen muillakin ohjelmilla. Profiili nousee Värien kanssa tuskailu ei lopu kalibrointiin, sillä on myös päätettävä, mihin väriavaruuteen skannatut kuvat sijoitetaan. Pölyä ja salapoliisityötä Pöly on skannaajan suuri vihollinen, ja tuntuukin, että ainoa keino päästä siitä kokonaan eroon olisi käyttää puhdastilaa ja suojavaatetusta. Kalibrointivaihe ei ole aivan välttämätön, mutta jos kuvien skannauksen aikoo tehdä kerralla kunnolla, en jättäisi sitä välistä. Asiaan kannattaakin paneutua oman skannerin näkökulmasta, mutta omasta mielestäni kalibrointi kannattaa tehdä, jos vain suinkin mahdollista. 45. Itse skannaus ei ole mustaa magiaa, mutta siihen liittyy paljon termistöä ja huomioitavia asioita, joihin ei osaa välttämättä kiinnittää huomiota. Kalibrointi helpottaa kuvien jatkokäsittelyä myöhemmässä vaiheessa. Suosittelen, että paneudut kunnolla väriasioihin, ennen kuin päätät valita jotain muuta kuin sRGB:n. Jos pintojen erottaminen toisistaan on hieman vaikeaa, kannattaa katsella ruutuja läpi etsien tekstivihjeitä kuvien oikeasta suunnasta. Jos tarkoituksesi on jossain vaiheessa tilata skanneistasi printtejä, monitorin kalibrointi on jopa pakollista – ainakin jos haluat, että tilaamasi kuvat näyttävät samalta kuin ruudullasi käsittelyvaiheessa. Kalliimpaan V850-malliin päädyin siksi, että mukana tulee tuplamäärä negatiivisovittimia, eikä hintaero V800-malliin jäänyt niin suureksi, etteikö sitä olisi voinut maksaa, kun samalla saa pinnoitetun optiikan. Helppouden vuoksi suosittelen sRGB:tä, sillä lähes kaikki laitteet on suunniteltu toimimaan tässä väriavaruudessa. Kalibrointiprosessissa kalvo skannataan, jolloin ohjelmisto laskee vaadittavan värikorjauksen ja luo icc-tiedoston. Softaa ja rautaa Ohjelmiston lisäksi tarvitaan tietenkin skanneri. Tiedoston avulla värit tulkataan skannauksessa oikeille arvoille. Kuva on toki helppo kääntää peilikuvaksi jälkikäsittelyssä, mutta kaikki mahdollinen kannattaa huomioida jo skannausvaiheessa, jotta jälkikäsittelyyn jäisi mahdollisimPaljaalle silmälle näkymätön pöly paljastuu salamavalossa. Tämä on usein haasteellista taitettujen papereiden ja rullalla olleiden filminegatiivien kanssa. Teksti laitetaan lasia vasten niin, että se on sensorin luettavissa oikeinpäin
Ennen skannausurakkaa pitää myös päättää käytettävä kuvaformaatti: riittääkö pelkkä JPEG, jolloin säästyy tilaa, vai halutaanko ottaa niin sanottu raakakuva, jota voidaan käsitellä myöhemmin uudelleen. JPEG-kuvat tukevat vain 24-bittisiä värejä, mutta TIFFejä skannatessa voi valita myös 48-bittiset värit. Alkuun Vuescanilla Vuescan-ohjelman Professional-näkymässä on pelottavan paljon eri valintoja, joita valitettavasti myös tarvitaan. Tarkkuuksia kannattaa kokeilla ja testailla ennen päätöstä, mutta mielessä kannattaa pitää yksinkertainen sääntö: mitä enemmän tarkkuutta, sitä enemmän aikaa ja levytilaa kuluu kuvanlaadun välttämättä parantumatta yhtään. Koska olen ottanut lähtökohdakseni skannata kuvat vain kerran, olen käyttänyt 6400 dpi:n tarkkuutta vain, kun kuva on ollut laadukas. JPEG-kuvista on nopeampaa lajitella aikakaudet ja mielenkiintoiset kuvat erilleen. Pulmaa toisen perään Moni varmasti pohtii, millä tarkkuudella negatiivit kannattaisi skannata. Skannaamissani negatiiveissa on ollut todella paljon laatuvaihtelua, roskakameroiden suttukuvista aina erittäin laadukkaisiin 120-formaatin filmille kuvattuihin otoksiin. Vuescanissa on sisäänrakennettuna jokusia filmiprofiileja lajiteltuna valmistajan mukaan. Paitsi jos tarkoitus alunperinkin on jännittävä taidekuvaus, missä vanhentuneen filmin aiheuttamat värivääristymät ovat osa viehätystä. Negatiivien kanssa työskennellessä tarvitaan joskus myös saksia. Valmistajan alta löytyy sitten eri tyyppejä valittavaksi. 2019.4 46. Tiedostojen nimistä näkee sitten, mikä raakakuva vastaa JPEGiä. Filmin värit voitaisiin määritellä tarkasti kuvaamalla IT8-kalibrointikuva ja kalibroimalla skanneri tähän, mutta tästä on iloa lähinnä vain edelleen filmille kuvaaville harrastajille. Itse olen päätynyt ratkaisuun, jossa skannaan raakakuvan ja JPEGin. kemuksesta voin sanoa ettei näiden laadussa kannata pihistellä, jotta leikkaus tapahtuu varmasti siitä mistä pitääkin. Nämäkin tarkkuudet voisi realistisesti puolittaa, sillä vanhempieni käyttämien kameroiden optiikka tuskin on piirtänyt filmille riittävän tarkasti. Eri vuosikymmeniltä peräisin olevissa kuvissa on leikkaus välillä ollut suurpiirteistä ja negaliuskoja onkin joutunut joskus jopa katkaisemaan kuvaruutujen välistä, jotta ne saa mahtumaan skannerin negatiiville varattuun tilaan. Jokaisella sivulla on paljon rukseja ja numerolaatikoita, joiden merkitykseen on pakko perehtyä ennen skannausurakkaa. Ei siis kannata skannata 9600 dpi:n tarkkuudella, jos skanneri pystyy maksimissaan 4800 dpi:n optiseen tarkkuuteen. Halvoille 70ja 80-lukujen filmeille profiilia ei ole, joten tyypiksi pitää vain valita generic. Jos kuva on alunperinkin roskaa, olen aikaa säästääkseni valinnut 3200 dpi:n tarkkuuden. Näiden negatiivien väriprofiili on tiedossa, joten se voidaan korjata. man vähän työvaiheita ja muistettavaa. Kuva 2. Lisäksi kuvien oikea suunta voi olla mahdotonta selvittää myöhemmin, joten informaatio katoaa, ellei se ole alun perin skannatessa ollut oikein. Yritän käydä tässä läpi oleellisimmat asiat ja kuvailla itse käyttämäni asetukset selittäen samalla, miksi asetus on juuri näin. Näin taitojen kehittyessä on mahdollista ”skannata” vanha kuva uudelleen tiedostosta sen sijaan, että tarvitsisi enää kaivaa fyysinen negatiivi esille. Bits per pixel -asetus voi olla automaatilla, ellei sinulla ole jotain syytä muuttaa sitä. Input-välilehdeltä (kuva 1) kannattaa ensin valita Options-kohdasta Professional, jotta olennaiset asiat tulevat näkyviin. Filmien ominaisuudet eivät olleet mitenkään standardoituja, ja niinpä eri valmistajilla on ollut oma reseptinsä ja väritoistonsa filmeillään. Tämä on osoittautunut toimivaksi tavaksi omassa työskentelyssäni. Valottamattomat filmit myös vanhenevat, jolloin niiden ominaisuudet muuttuvat, joten ainoa tapa varmistua väreistä olisi kuvata jokaisen filmirullan alkuun kalibrointikuva. Mode-kohdassa valitaan transparency eli läpinäkyvien kohteiden skannaus: ne voivat olla negatiiveja, diakuvia tai vaikkapa piirtoheitinkalvoja. Tarkka tyyppi valitaan Media-asetuksella. Jos ei, tarkista että se on kytketty päälle, sulje ohjelma ja käynnistä se uudelleen. Tarkista tämän jälkeen, näkyykö skannerisi Source-kohdassa. Yksi varma sääntö on se, ettei tarkkuutta kannata asettaa korkeammaksi kuin mihin skanneri optisesti pystyy. KoKuva 1. Aiemmin kerroin jo värien skannaamisen ongelmista, mutta yksi muuttuja lisää tähän yhtälöön on filmin kyky tallentaa värit. Osassa skannereita tarkkuuden voi nostaa todella isoksi, mutta tällöin lähinnä tiedoston koko kasvaa kuvanlaadun parantumatta
Tässä on kuitenkin vasta ensimmäinen vaihe kuvien kanssa painiskeluun. Tällä voi tehokkaasti vähentää kuvakohinaa, jos skannerissasi on taipumusta sellaiseen. Ja lopulta hommiin Itse skannaustyö onkin sitten suhteellisen suoraviivainen. Tämä hidastaa skannausta dramaattisesti ja sitä kannattaakin käyttää vain harkiten ja tarvittaessa. Tässä kannattaa muistaa, ettei raakakuvaan tallennu mitään automaattisia korjauksia, joten niiden hyöty jää vain mahdolliseen JPEG-kuvaan. Kun asetukset on säädetty kohdilleen, ne kannattaa tallentaa File-valikosta. Skannauksen jälkeen on edessä kuvien organisoinnin ongelma ja kuvissa esiintyvien ihmisten, aikakauden ja mahdollisesti tapahtuman tunnistus. Color-välilehdellä (kuva 2) on väreihin liittyvät tärkeät asetukset, joita käsiteltiin jo aiemmin. Tämän jälkeen painetaan taas Scan ja tätä jatketaan, kunnes aika ja/tai mielenkiinto loppuu. Varsinaiseksi näytteeksi tulee lukukertojen keskiarvo. Teimme aiheesta myös videon Skrollin YouTubekanavalle: youtube.com/c/skrollimagazine 47. Näiden kanssa kannattaa viettää aikaa ja kokeilla, mitkä asetukset toimivat itselle. Ohjelman varsinainen asetussivu kannattaa myös käydä läpi ja säätää ainakin ohjelman käytettävissä olevan muistin määrää niin isoksi kuin oman tietokoneen resurssit antavat myöten, sillä niin saa ohjelman toimintaa nopeutettua hieman. Olen käytännössä huomannut, että valinta Auto file name kannattaa pitää päällä ja käyttää vakioasetuksia nimelle. Auto focus tekee tarkennuksen automaattisesti halutun asetuksen mukaisesti. Jos tallennat TIFF-kuvia ja valitsit Input-välilehdellä 48-bittiset värit, muista valita ne myös Output-välilehdellä. Kun skannaus on valmis, voidaan siirtää valinta seuraavan kuvan päälle painamalla Kuva 3. Kaikki optiot eivät välttämättä tule näkyviin ennen Preview-kuvan skannausta. Multi Exposure on kuin skannauksen HDR, jossa kuva skannataan kahdesti eri valovoimalla tarkoituksena saada tummia sävyjä paremmin esille. Kuva 4. Ensin asetellaan skannattava materiaali skanneriin ja painetaan Preview-nappia, jonka jälkeen rajataan esikatselukuvasta skannausalue hiirellä ja painetaan Scan. Ajan kuluessa muisto asetusten merkityksestä haalistuu ja niiden paikalleen hakeminen myöhemmin on työlästä. Seuraavat asetusrivit liittyvät lähinnä kuvan suuntaan ja asentoon ja niitä voi käyttää tarvittaessa. Batch scan eli eräskannaus toimii kokemuksieni mukaan huonosti negaliuskojen kanssa, sillä kuvat eivät tunnu kohdistuvan koskaan samoille paikoille. Output-välilehdellä (kuva 4) määritellään mihin ja minkälaisia kuvaformaatteja skannauksesta tallennetaan. Omalla skannerillani toimii oletuksena oleva Preview-asento. Kaikki skannerit eivät tätä tue, jolloin asetus ei tule näkyviin. Vaan vanhempani eivät olleetkaan asiaa mitenkään huomioineet. Jos skannerissasi on infrapunavalo, kuten Digital ICE tai muu vastaavat ominaisuus, sen käyttö määritellään kohdassa Infrared clean. Raw output with kannattaa olla asennossa Scan, jolloin raakakuvaan tallentuu raaka bittivirta skannerilta ilman mitään esikäsittelyä. DNG eli digital negative on lisännyt viime aikoina suosiotaan, ja jopa moni uusi kännykkä ja digitaalikamera käyttää häviöttömänä kuvaformaattinaan DNG:tä. Tämä on kuitenkin kätevä, jos skannerissasi on ns. Number of samples tarkoittaa montako kertaa kuvapiste luetaan – mitä suurempi numero, sitä enemmän näytteenottoja. diakansi, joka pitää kuvat paikoillaan. Olen omassa työputkessani huomannut, että vaikka infrapunaputsaus on kätevä, parempia tuloksia saa usein käyttämällä Photoshopin kuvankorjaustyökaluja. Scan Resolution riippuu täysin skannattavasta materiaalista, joten joudut hieman kokeilemaan, mikä on hyvä ja riittävä kulloisellekin materiaalille. Nämä raakatiedostot voidaankin sitten skannata myöhemmin uudelleen Vuescanilla, jos halutaan säätää esimerkiksi väriasetuksia ja viedä kuvat jatkokäsittelyä varten TIFFtai JPEG-muodossa. Joskus mietin, mihin erillisiä järjestelyohjelmia edes tarvitaan, sillä kaikki kuvathan ovat siististi omissa kansioissaan järjesteltynä. Filter-välilehdellä (kuva 3) määritellään tuotettavaan kuvaan tehtävät automaattiset korjaukset. Tämän asian tärkeyttä on vaikea painottaa tarpeeksi. Tämä ja kuvien virheiden korjaus ovat kuitenkin toisen artikkelin aiheita. shift-näppäin pohjaan, pitämällä hiiren ykkösnappi painettuna valinta-alueen päällä ja siirtämällä se uuden kuvan päälle. Raw file ja Raw DNG format kannattaa pitää käytössä. Kerran paikalleen harkinnalla haettuja, hyviä asetuksia ei kannata hukata. Auto save kannattaa olla käytössä, jolloin tallennus tapahtuu heti skannauksen jälkeen. Hyvistä asetuksista kannattaa pitää aina varmuuskopiota, johon on nopea palata, jos säädöt menevätkin syystä tai toisesta pieleen. Se on kuitenkin kätevä lisä JPEGkuviin, joita olen käyttänyt verrokkina raakakuvia käsitellessä. Preview Resolution voi olla hyvin automaatilla, sillä esikatselua käytetään lähinnä skannattavan kuva-alueen valintaan. Jokaiselle eri negatiivityypille, paperikuville ynnä muille kannattaa tallentaa omat asetukset talteen. Kuvia voi myös käsitellä suoraan DNG:tä tukevassa ohjelmistossa: esimerkiksi Adobe RAW osaa lukea näitä tiedostoja
Suomen järvien keskisyvyys on vain kuusi metriä, mutta Hiidenvedessä on laaja 30 metrin syvänne, jota reunustavat jyrkät kalliot. Lare Lekman päätti toteuttaa lapsuuden unelmansa, jonka mahdollisti edullinen GPSkaikuluotain ja maksuton 3Dmallin nusohjelmisto. 2019.4 48. Humminbirdin tuki ei koskaan vastannut kyselyyni. Luimme myös paljon Aku Ankkoja, jonka eräässä seikkailussa pieni järvi tyhjeni täysin vedestä. GPS-kaikuluotaimen metsästys Ensimmäinen haaste oli löytää kohtuuhintainen GPS-kaikuluotain, jolla voisi tallentaa reittipisteitä syvyyksineen ja siirtää ne tietokoneelle. Meitä lapsia varoitettiin usein jyrkistä rantakallioista ja äkkisyvästä rannasta. Nopein ja fiksuin vastaus tuli Garmin-tuen Jussilta jo samana päivänä. Ehkä siksi aloin lapsena unelmoida, miltä pelottavan syvä järvi näyttäisi ilman vettä. Jussi kertoi, että datan siirto vaatii vähintään Garmin Echomap -sarjan laitteen, joissa on muistikorttipaikka. Nyt hän kertoo projektista ja antaa ohjeet oman mallin tekoon. Lukuisia iltoja eri malleja verkossa tutkittuani tuskastuin ja lähetin neljän eri valmistajan Suomen tekniseen tukeen sähköpostin, jossa tiedustelin kohteliaasti puuhaani sopivaa laitetta. TEKNIIKKA Kaikuluotaa mökkijärvi tietokoneelle Järvenpohjan 3D-mallinnus Oletko koskaan haaveillut näkeväsi mökkijärven ilman vettä. Lowrance-huollon Antti vastasi myös ystävällisesti, että homma hoituisi Lowrance Elite TI2 -sarjan laitteilla, joilla voi tallentaa ajetun reitin muistikortille. Raymarinen tuki vastasi vähän myöhemmin, ettei heidän laitteistaan saa reittidataa ulos. Teksti ja kuvat: Lare Lekman, Jani Lall P erheemme mökkeili 80-luvulla paljon Vihdissä Hiidenveden rannalla. Kesällä 2019 tartuin vihdoin tuumasta toimeen. Näin päädyin Garmin Echomap Plus 42cv -malliin sen monipuolisten ominaisuuksien, kiitettävän teknisen tuen ja verrattain edullisen hinnan (379 euroa kaikuanturin kanssa) vuoksi. Reittipisteet voisi tallentaa jopa sekunnin välein laitteeseen ja siirtää reitit sitten muistikortille XML-muotoisena GPX-tiedostona tai ADM-syvyyskäyrätiedostona, joita voi jakaa muiden käyttäjien kanssa Garminin verkkopalvelussa. Laite tukee enintään 64 gigatavun MicroSDkorttia, jollaisen myös hankin
Suomessa paras valinta on suorakulmainen kartastokoordinaattijärjestelmä (KKJ). Konversion jälkeen syvyyspisteistä voi poistaa ylimääräiset metatiedot ja tallentaa sitten suorakulmaiset x, y, z -syvyyspisteet CSV-tekstiformaatissa 3D-mallinnusta varten: 1. Ilo oli suuri, kun laite käynnistyi ensi kertaa asennuksen jälkeen. Rantaviivat kannattaa (veneen koosta riippuen) luodata soutaen, niin välttyy potkurin rikkoutumiselta. Avaa QGIS-sovellus ja valitse valikosta Projekti > Uusi. 2. Tasaiselle järvenpohjalle riittää 5–20 metrin ruudukko, mutta kiinnostavimmat jyrkänteet tai muut sellaiset voi luodata jopa 1–2 metrin tiheydellä. Kaikuluotain piirtää ajetun reitin kartalle, jota seuraamalla linjavälit on helppo pitää haluttuina. Sen avulla voit avata kaikuluotaimesta tuodun GPXtiedoston ja muuntaa kaikuluotaimen pallokoordinaatistossa (WGS84) tallentamat leveys/pituus-syvyyspisteet suorakulmaisiksi koordinaateiksi 3D-mallinnusta varten. Kuva: Garmin. Itselleni riitti 500 × 500 metrin alueen luotaamiseen noin kuusi tuntia veneilyä 8 km/h keskinopeudella. Ensin tosin kiinnitin virtajohdon akkupäihin pienet ”hauenleuat”, joilla virtajohdon saa nopeasti kytkettyä 12 voltin akun napoihin. Sitten tärkeimmät asetukset kuntoon: • Asetukset > Yksikkö > Järjestelmän yksiköt > metrinen • Asetukset > Yksikkö > Sijaintimuoto > Suomi • Asetukset > Yksikkö > Karttadatum > Finland Hayford • Navigointitiedot > jäljet > aktiivisen jäljen asetukset > Tallennusväli > Aika > 00:00:01 (1s) Järveä luotaamaan 3D-mallin luotaamisen periaate on yksinkertainen: Ajetaan siksakkia ensin pitkittäin ja sitten poikittain, jolloin ajolinjoista muodostuu epämääräinen ruudukko. Tyytyväinen kaikuluotaaja viimeisen keräyssession lopulla. Klikkaa vasemmalta Vektori 49. Laitteiston asennus ja asetukset Echomap 42cv -mallin omaan muistiin mahtuu kerralla 50 000 reittipistettä, mikä tarkoittaa sekunnin välein mitatessa noin 14 tunnin luotausta. Kaikuluotaimen virtalähteeksi sopii tavallinen 12 voltin akku. Tällöin ajomatkaa kertyy kymmenen metrin keskimääräisellä linjaleveydellä noin 51 kilometriä. Artikkelin ohjeet soveltuvat muillekin GPS-kaikuluotaimille, joista luodatut syvyyspisteet saa siirrettyä tietokoneelle. Pisteiden suoristaminen QGIS:lla Lataa ensin tietokoneellesi maksuton QGIS-sovellus (qgis.org). Seuraavaksi ruuvasin kaikuanturin veneen perään vesirajan alapuolelle käyttöohjeen mukaisesti. Alueen koosta ja halutusta 3D-mallin tarkkuudesta riippuen ajolinjojen välit kannattaa pitää 1–20 metrissä. Valitse tiedostotyypiksi tekstimuotoinen GPX (ADM taas on suljettu binääritiedosto syvyyskäyrien jakamiseen Garminin verkkoyhteisössä): • Navigointitiedot > Jäljet > Tallenna aktiivinen jälki • Navigointitiedot > Tietojen hallinta > Tiedonsiirto > Tiedostotyyppi > GPX • Navigointitiedot > Tietojen hallinta > Tiedonsiirto > Tallenna kortille > Lisää uusi tiedosto Projektissa käytettiin Garmin Echomap Plus 42cv -kaikuluotainta. Tiedonsiirto muistikortille Aktiivinen jälki eli luodatut syvyyspisteet tallennetaan ensin Garminin omaan sisäiseen muistiin. Valitse Tasot > Tietolähteiden hallinta. Pienemmän (alle 200 × 200 m) alueen luotaa vielä soutaen, mutta viiden hevosvoiman perämoottori osoittautui hyväksi kaveriksi 500 × 500 metrin alueelle. Sen jälkeen tehdään tiedonsiirto sisäisestä muistista muistikortille. Nämä liian matalat virhepisteet tulee poistaa datasta ennen 3D-mallinnusta, tai sen jälkeen, jotta malliin ei jää ylimääräisiä ”saaria”. Soutaenkin onnistuu, mutta moottori helpottaa laajemman alueen luotaamista. Garminin keskusyksikkö naksahtaa kiinni telakkaan, johon kytketään virtajohto ja kaikuanturin kaapeli. Yli 10 km/h vauhdissa kaikuluotain jumittui välillä tiettyyn (useimmiten matalahkoon) syvyyteen, ilmeisesti potkurin aiheuttamista ilmakuplista tai veneen liikkeestä johtuen
Kaikuluotaimen GPS-muotoisia leveys/pituus-syvyyspisteitä voi tarkastella ja muuntaa suorakulmaiseen koordinaatistoon esim. Voit nyt poistaa alkuperäisen tason klikkaamalla sitä hiiren oikealla napilla ja valitsemalla Poista taso… 8. Valitsemalla pääikkunan työkalupalkista ”i”-työkalun voit klikata pisteitä ja tutkia niiden sisältämää dataa, joka aukeaa oikealle. ja valitse lähteeksi kaikuluotaimesta tallentamasi GPXtiedosto. 13. 6. alle puolen metrin) syvyyspisteet klikkaamalla z-sarakkeen otsikkoa. Näin voit muokata tason metatietoja. Klikkaa uutta tasoa hiiren oikealla napilla ja valitse Tason muokkaus päälle/pois. Syvyyksien tulisi nyt ilmestyä z-sarakkeeseen negatiivisina, mikä helpottaa 3D-mallinnusta. Jos haluat taustalle normaalin kartan, klikkaa valikosta Lisäosat > Manage and Install Plugins. Valitse Projekti > Ominaisuudet ja sieltä Koordinaattijärjestelmä. maksuttomalla QGIS-sovelluksella. Klikkaa sitten painiketta Päivitä kaikki. Poista tyhjät (NULL) ja epäilyttävän matalat (esim. Asettamalla hiiren osoittimen em. Klikkaa ensimmäistä NULL-riviä, selaa alaspäin ja klikkaa riviä -0,5m pitäen samalla pohjassa vaihtonäppäintä (shift). Valitse tiedostomuodoksi ESRI Shape-tiedosto, anna tiedostolle nimi, valitse tallennuspaikka ja koordinaattijärjestelmäksi Projektin koordinaattijärjestelmä: KKJ… Näin saat muokattavan kopion alkuperäisestä tasosta. Nyt xja y-kentissä tulisi näkyä KKJ-koordinaatteja, kuten 3343816,19 (x) ja 6701563,44 (y). Veden lämpötila ja mitattu syvyys löytyvät Echomap-kaikuluotaimessa gpxtpx_TrackPointExtension-nimisestä kentästä (kentän alussa on paljon välilyöntejä, joten venytä dataikkunaa nähdäksesi syvyydet). Klikkaa vielä pienessä dialogi-ikkunassa riviä, jossa lukee track_points (geometriatyyppi Point25D), joita on eniten. Lisää vielä syvyydelle sarake z, jolle pituudeksi 4 ja esitystarkkuudeksi 2. 2019.4 50. Itselläni tyhjiä tai alle 0,5 metrin pisteitä oli noin 15 % kerätyistä. Muuten OpenStreetMap piilottaa alleen keräämäsi syvyyspisteet. Klikkaa OK. kenttien päälle saat niiden selitykset: Pituus tarkoittaa numeroiden kokonaismäärää (myös pilkun oikealla puolella) ja tarkkuus desimaaleja pilkun jälkeen. Kirjoita suodatinkenttään KKJ ja valitse KKJ / Finland Uniform Coordinate System. Uudet sarakkeet ovat aluksi tyhjiä (NULL). Syvyydet (z) on hankalampi kopioida metatietoihin, koska Garmin ei jostain syystä tallenna syvyyksiä pisteen geometriaan vaan erilliseen gpxtpx_ Tra-attribuuttikenttään, jossa on veden lämpötila ja syvyystieto XML-tägien välissä. Luo x-koordinaateille uusi sarake klikkaamalla keltaista Lisää kenttä -ikonia. 10. Joskus kaikuluotain antaa tyhjiä tai hyvin matalia alle metrin syvyyksiä, kun esimerkiksi kaikuanturin alle kulkeutuu potkurista ilmakuplia tai ajetaan liian nopeasti. Jos näet z-sarakkeessa paikoin tyhjiä NULL-rivejä, se on normaalia. 7. Valitse attribuuttitaulun vasemman yläkulman alasvetovalikosta kenttä z, kirjoita sen oikealle puolelle substr(”gpxtpx_Tra”, 73, length(gpxtpx_Tra)-73-14) * -1 ja klikkaa Päivitä kaikki. Kaikuluodattujen pisteiden suorakulmaisiksi muunnetut koordinaatit tulee vielä kopioida pisteolioiden geometriatiedoista niiden attribuuttitauluun, jotta koordinaatit tallentuvat CSV-tiedostoon. Raahaa tarvittaessa OpenStreetMaptaso vasemmassa tasoikkunassa näkyvän pistetason alapuolelle. Pisteiden tulisi nyt avautua pääikkunaan. Etsi ja asenna OpenLayers Plugin, minkä jälkeen voit lisätä valikosta taustakartan Verkko > OpenLayers plugin > OpenStreetMap. 3. 12. Ylimpinä näkyvät nyt mahdolliset NULL-syvyyspisteet, joita seuraavat matalat syvyydet. Nyt kaikki tyhjät ja alle puolen metrin syvyiset pisteet näkyvät valittuina ja voit poistaa ne klikkaamalla punaista roskakoria. Anna kentän nimeksi x, tyypiksi desimaalinumero (reaali), pituudeksi 9 ja esitystarkkuudeksi 2. 4. 5. Klikkaa hiiren oikealla napilla vasemmassa alaikkunassa näkyvää tasoa [GPX-tiedostonimi] track_points ja valitse Vie > Tallenna kohde nimellä. 9. 11. Suorakulmaisten syvyyspisteiden tallennusta varten pisteiden varsinaiset x, y, z -arvot täytyy vielä ”kopioida” geometrisista pisteolioista niiden attribuuttitauluun (jotta koordinaatit tallentuvat Export-toiminnolla). Syvyyden kaivamiseen tarvitaan tekstihakufunktiota. Luo edellistä kohtaa vastaavasti sarake y-koordinaateille. Kopioi syvyyspisteiden xja y-koordinaatit uusiin kenttiin valitsemalla attribuuttitaulun vasemman yläkulman alasvetovalikosta ensin x ja kirjoittamalla sen oikealle puolelle kaavaksi x($geometry). Nämä työvaiheet kuvataan alla. KKJ-koordinaatit ilmoitetaan aina metreinä, joten ne voi halutessaan pyöristää kokonaisluvuiksi tarkkuuden kärsimättä. Valitse sitten samasta valikosta Avaa attribuuttitaulu. Toista sama y-koordinaatille valitsemalla alasvetovalikosta kenttä y, kirjoittamalla oikealle y($geometry) ja klikkaamalla Päivitä kaikki
Valitse sitten Filters > Point Set > Compute normals for point sets. 51. Voit renderöidä useampia 3D-malleja eri funktioilla ja asetuksilla, kuten Filters > Point Set > Marching Cubes (RIMLS). Tämä on tärkeää hyvää 3D-mallia ajatellen. Näkymän keskipistettä voit siirtää tuplaklikkaamalla mitä tahansa 3D-mallin kohtaa. Suorakulmaiseen KKJ-koordinaatistoon muunnetut syvyyspisteet tallennetaan QGIS-sovelluksella CSV-muodossa ja avataan sitten MeshLabissa 3D-mallinnusta varten. 9. Lopputuloksena pääikkunaan tulisi ilmestyä pohjan 3D-malli, jota voit zoomata ja pyöritellä hiiren avulla. Apply-napista alkava renderöinti kestää yleensä alle pari minuuttia – annetuista arvoista, pisteiden määrästä ja tietokoneesta riippuen. Valitse Filters > Point Set > Marching Cubes (APSS). Kunkin tason näkyvyyttä vaihdetaan klikkaamalla silmäikonia oikeassa Layers-ikkunassa. 5. Avaa tietokoneesi tiedostoselain ja muuta äsken tallentamasi CSV-pistetiedoston pääte muotoon .TXT. Valitse import-dialogissa Header Row to be Skipped ”1”, Point Format ”X Y Z” ja erottimeksi pilkku. Itse päädyin keräämään lisää syvyyspisteitä ja toistamaan koko prosessin alusta alkaen. Pisteet voivat olla himmeitä, joten säädä oikeanpuoleisesta ikkunasta pisteiden kokoa hieman suuremmaksi, väriä sopivaksi ja poista halutessasi pisteiden varjostus. Lopputulos on nimittäin vain noin 10–30 % annetusta arvosta, jonka itse havaitsin epäilyttävän pieneksi. Huom: toiminto kaataa usein oman MacBook Proni, varsinkin Preview-toimintoa käytettäessä. 7. Pistepilvi avautuu ruudulle. 3. Pisteiden ”kohtisuoria” eli normaalivektoreita tarvitaan MeshLabissa varsinaisen 3D-mallin piirtämiseen. Myös Projection Accuracy -arvoa voi hieman pienentää (tarkentaa). 14. Neighbour numiksi voit kokeilla eri arvoja esim. Varmista, että oikeassa yläikkunassa on valittuna uusi Simplified-taso (jos teit edellisen vaiheen). Halutessasi voit kokeilla 3D-mallinnusta ilman tätä ”harvennusvaihetta”, jolloin mallista tulee lähinnä raskaampi pyöritellä. Flip normals w.r.t. Tavoitearvoksi (Number of samples) voit antaa alkuperäisen xyzpisteiden määrän (tai voit jopa tuplata sen). Tarvittaessa voit palauttaa alkuperäisen lintuperspektiivin valikosta Window > Reset Trackball. 15. Esim. Olet nyt valmis 3D-mallin renderöintiin. Preview’n avulla näet syvyyspisteiden väristä, ovatko kaikki normaalivektorit yhdensuuntaiset (sama väri kaikille pisteille olisi toivottavaa). Kun kaikki pisteet ovat samanvärisiä, klikkaa Apply. 8. Ystäväni Jani Lall ehdotti lopulta MeshLabia (meshlab.net) ja selvitti ystävällisesti sen tärkeimmät työvaiheet: pistepilven tuonti, yksinkertaistaminen, normaalivektoreiden luominen pisteille ja varsinaisen 3D-mallin renderöinti. Ennen piirtoa varmista, että oikeassa Layersikkunassa on aktiivisena (aiemmin yksinkertaistettu) pistepilvi, yleensä taso nimeltään Simplified. viewpoint kannattaa kytkeä päälle, koska se auttaa yhtenäistämään normaalivektorit. Valitse Filters > Point Set > Point Cloud Simplification. Huom: kenttien poistossa voi kulua QGIS:llä jopa 30 sekuntia. Klikkaa OK. Lisäksi voi olla vielä tarpeen käsin poistaa virheellisiä syvyyspisteitä mallista ja säätää visualisoinnin värejä sekä muita asetuksia halutuiksi. 6. Normaalien avulla kaikille syvyyspisteille saadaan sama käsitys vedenpinnan suunnasta, ja 3D-mallista tulee laadukkaampi. 10–3000 välillä ja Smooth iterationiin 0–20 välillä. 2. Vaihda kentän arvoa ja poistu kentästä tabulaattorilla tai hiirellä, niin pisteiden väri muuttuu kartalla. Toiminto tunnistaa ja poistaa turhia pisteitä nopeuttaen 3D-mallinnusta ja valmiin mallin kääntelyä. MeshLab vaatii luomaan syvyyspisteille normaalit eli ”kohtisuorat” ennen 3D-mallin piirtämistä. Jos tärkeissä osissa 3D-pohjamallia (joista vaikkapa haluat kuvaruutukaappauksen) on paljon läpinäkyviä aukkoja, voit joutua luotaamaan aukkopaikoista lisää syvyyspisteitä. itse jouduin kasvattamaan Neighbour numberin 3000:een, jotta sain kaikki syvyyspisteet samanvärisiksi. 4. 3D-mallin luominen MeshLabissa Etsin pitkään sopivaa maksutonta ohjelmaa pistepilven käsittelyyn ja visualisointiin. 10. Näin MeshLab osaa avata tiedoston (tämä on erikoinen piirre MeshLabissa). Toinen vaihtoehto on kokeilla piirtää uusia 3D-malleja karkeammilla asetuksilla. Klikkaa MeshLabin valikosta File > Import Mesh… ja valitse TXT-päätteinen tiedostosi, jossa on xyz-pisteet. Poista turhat sarakkeet (kaikki paitsi x, y ja z) klikkaamalla attribuuttitaulun punaista Poista kenttä -ikonia ja valitsemalla kaikki muut kentät paitsi x, y ja z. Asenna ja avaa maksuton MeshLab-sovellus. 1. Valitse tiedostomuodoksi Pilkuin erotellut arvot [CSV], anna tiedostonimi, sijainti ja valitse koordinaattijärjestelmäksi KKJ. Nyt voit tallentaa tason CSV-muodossa klikkaamalla tasoa hiiren oikealla painikkeella, valitsemalla Vie > Tallenna kohteet nimellä. Grid Resolution -arvoa kannattaa kokeilla välillä 1000–3000, jotta mallista tulee tarkempi
Valitse sitten virhepisteet Select vertices -työkalulla venyttämällä nelikulmio virhepisteiden yli. Esimerkiksi noin 10 metrin syvyydessä alkaa neljä metriä korkea ”luolan suu”, joka pelästytti pahoin 1960-luvulla rannassa laitesukeltaneen isäni ystävän, kun hänen päänsä päälle ilmestyi pilkkopimeässä vedessä katto. Valokuvan ja mallin kohdistamista helpottaa syvyyspisteiden luotaaminen tiheämmin esimerkiksi 20–40 metrin levyiseltä rantaviivalta tuttujen puiden ja rantakivien välistä. Näin on tehty tämän artikkelin aloituskuvassa (s. Tasaisen matalaa pohjaa taas ei välttämättä kannata mallintaa. Se on vastuullista mökkirannan hoitoa. Surffaa osoitteeseen webapp.navionics.com ja zoomaa kartta omaan lempivesistöösi. 48). Mikäli alueella on syvänteitä tai jyrkänteitä (syvyyskäyriä on tiheässä) voi 3D-mallinnus olla hauskaa ja opettavaista. Oman vastaavan lopputuloksen voi halutessaan vaikkapa painattaa pikapainossa julistepaperille ja kehystää tauluksi mökin seinälle uteliaisuutta ja keskustelua herättämään. Asettamalla syvyyspisteet hetkellisesti näkyviin 3D-mallissa (Layers-ikkunan Points-napista) voi rantaviivan suhteellisen helposti kohdistaa vastaavaan 3D-mallin kohtaan. Klikkaa sitten ikonia Delete current set of vertices, valitse Layers-ikkunasta Simplified-pistetaso ja renderöi 3D-malli uudestaan. Yhdistelmäkuvan toteutti ystäväni Jani. Virhepisteet voi poistaa kääntämällä 3D-mallia sopivasti ja käyttämällä sitten valintaja poistoikoneja. Muista aina klikata käsiteltävä taso Layers-ikkunassa aktiiviseksi ja asettaa se silmäikonista näkyväksi. Kuvan kattaman poh jan leveys on luonnos sa lähes 600 metriä. Projektin jälkipohdintaa Projektissa itselleni oli hienointa oppia 3D-mallinnuksen periaatteet ja visualisoida dramaattiset jyrkänteet mökkirannan pinnan alla. Projektissa luotu jär venpohjan 3Dmal li kokonaisuudessaan. Kyseinen luolan suu on selvästi nähtävissä yhdistelmäkuvan alareunassa. 2019.4 52. Siksi 3D-mallia kannattaa ensin MeshLabissa kääntää hieman viistoon, esimerkiksi 45 asteen kulmaan, jolloin syvenevä ranta näyttää kolmiulotteisemmalta. Seuraavaa inspiraatiota odotellessa... Kuvan alareunassa pohja tasoittuu 15 metrin syvyyteen. Omaan silmääni mukavimmat perusasetukset ovat: Points (OFF), Wireframe (ON, shading vert, color mesh), Fill (ON, shading face, color User-Def, back-face Cull). Artikkelin linkit sekä linkit projektin välineisiin Skrollin verkkojatkoilla: skrolli.fi/numerot Kalaparvet ja kaikuluotaimen virheet aiheuttavat Mesh Labissa pohjasta nousevia saarekkeita. Jos havaitset 3D-mallissa pystysuoria ”saaria” tai muita esim. Oikeasta Layers-ikkunasta voit lennossa muuttaa 3D-mallin pisteiden, kolmioiden ja täytön asetuksia. Maaston mallinnukseen on saatavilla valmisohjelmistoja, jotka luovat 3D-mallin vaikkapa kännykällä tai lennokilla otetuista valokuvista, kunhan kuvissa on vähintään 60 prosenttia päällekkäisyyttä. Jatkossa olisi kiinnostavaa luoda 3D-malli jyrkän kallioisesta rannasta myös pinnan yläpuolelta. Se vahvistaa isäni kertomuksen ja toteuttaa lapsuuden haaveeni nähdä tuttu ranta ja järvenselkä ilman vettä. kalaparvista johtuvia virheitä, voit poistaa pisteet käsin ja piirtää uuden 3D-mallin. 11. Kuva järvestä ilman vettä Suoraan järveltä rantaa kohti otettu kuvaruutukaappaus 3D-mallista latistaa vedenalaisten jyrkänteiden muotoja. Kaikuluotaamalla kerättyä tietoa voi hyödyntää myös kalojen narraamiseen ja vesistön tilan seuraamiseen. Jos haluat erikoisempia visualisointeja, voit kokeilla eri vaihtoehtoja valikosta Render > Shaders… 12. Photoshopilla, Gimpillä tai vastaavalla kuvankäsittelyohjelmalla voit liittää rannan valokuvaan kuvaruutukaappauksen 3D-mallista. Jos haluat mahdollisimman vaikuttavan lopputuloksen, hyppää veneeseen (tai talvella jäälle) ja ota valokuva rannasta samasta paikasta ja samaan suuntaan kuin MeshLabin kuvaruutukaappaus. Kannattaisiko minun kaikuluodata. Käännä malli ensin sopivaan asentoon, jotta virhepisteet näkyvät sinistä taustaa vasten
Janne Sirén Isä aurinkoinen P lumfieldin pojat (1886, Jo’s Boys) on Louisa May Alcottin romaani ja päätös paremmin tunnetun Pikku naisia -kirjan aloittamalle sarjalle. Se alkoi, kun lähetin Petrolle faksin vuonna 1997. Petron olisi tavoittanut sähköpostillakin. Ainakin erotuimme roskapostista. Fakseja kuitenkin vaihdettiin aikansa ja vasta sittemmin yhteydenpito jatkui puhelimitse sekä sähköpostitse. En kuitenkaan kertonut, miten tämä tarina alkoi. Muistelen, että minä ja taustajoukkoni Suomen Amiga-käyttäjät ry:ssä tavoittelimme faksilla virallisempaa ja, ironista kyllä, uskot tavampaa ensivaikutelmaa. Alkuperäiskielisen tekstin viesti on kuitenkin selvä: voit pettyä, kun tapaat sankarisi. Koskaan tietokoneharrastuksen historiassa ei yhtä miestä ole ollut kiittäminen niin pal jon, niin vähästä, kuin aina hymyileväistä Amigajohtaja Petro Tyschtschenkoa. s. Petro alkoi nousta kartalle vuonna 1995, kun hänen yhteistyökumppaneineen onnistui lunastaa Commodoren konkurssipesä Pleasancen nenän alta. Historian oikkuna suurimman osan näistä vuosista Petro oli lähes täysi tuntemattomuus suomalaisille tietokoneharrastajille, vaikka Commodore Saksan keskeisenä johtajana ja lopulta usean muunkin Euroopan divisioonan johtajana hänen vaikutuksensa ulottui myös tänne Tasavallan tietokoneen luvattuun maahan – jo silloin suurimman suosion vuosina. Tokkopa kukaan pisti merkille, kun Petro kävi ensimmäisen kerran Suomessa liikematkalla vuosia ennen faksiani. 74) astui varpailleni tanssilattialla (Skrolli 2016.1). Myöhemmin törmäsin Petron muistelmakirjassa Commodoren perustajan Jack Tramielin (ks. Varsinainen tietokonejulkkis Petrosta tuli kuitenkin vasta 1990-luvun lopulla – valitettavasti silloin, kun sillä ei ollut juurikaan enää väliä. Salainen agentti Petro Taras Ostap Tyschtschenko syntyi 54 vuotta aikaisemmin keskellä toista maailmansotaa – vuonna 1943 – Wienissä, Saksaan kuuluneessa Itävallassa. Commodoren toiminnot siirtyivät saksalaisen ESCOMin uuteen tytäryhtiöön nimeltä Amiga Technologies, jonka johtajana aloitti kukas muukaan kuin Petro. 64) pojan Sam SYVÄ PÄÄTY KOLUMNI 53. Vaikka Saksa (ja saksankielinen Sveitsi) oli tärkeä Commodore-pääkallopaikka ja yhteistyökanava tietokonekauppaa tekeville, useampi meistä puhuu englantia kuin saksaa. Suomessa tämä tapahtui osittain siksi, että lähetin tuon faksin. Lehdistön ja harrastajien huomiota dominoivat englanninkieliset lähteet. Petron pitkäaikainen esimies oli Commodoren kansainvälinen toimitusjohtaja Mehdi Ali, jota esittävän nuken Commodoren insinöörit hirttivät ja polttivat yhtiön konkurssista kertovassa The Deathbed Vigil -dokumenttielokuvassa (1994). Commodoren mentyä konkurssiin vuonna 1994 seurasimme Suomessakin herkeämättä Iso-Britannian Commodore-osaston johtajan David Pleasancen hyvin julkisia yrityksiä lunastaa konkurssipesä. Petro kasvoi aikuiseksi Länsi-Saksassa ja oli tietokoneyhtiö Commodoren ja sitten Amigan palveluksessa vuosina 1982–2001. (Pleasance haukkuu Petroa muistelmissaan Mehdi Alin laukunkantajaksi.) Tapahtumat Saksassa jäivät kielimuurin taakse. Olen kirjoittanut kolumnissani omista ensikohtaamisistani, joissa kuulopuheet tietokonemaailman hahmoista muuttuivat lihaksi: Kuinka Markku Alanen oli haastaa minut oikeuteen (Skrolli 2019.3) tai Niko Nirvi (s. Faksaa mulle Vaikka muusikko Heidi Kyrö lauloi kuuluisasti Syksyn sävelessä vuonna 1994 Faksaa mulle, mitään perusteltua syytä faksin käyttööni ei ollut vuonna 1997. Kirjan kolmannessa luvussa kuvaillaan erään nuoren tytön ja vanhemman henkilön kohtaamista näin: ”Nuorin heistä, kahdentoista ikäinen, ei loppujen lopuksi voinutkaan peittää mielipahaansa, vaan kääntyi pois, tuntien kuten niin monet meistä, kun huomaamme että idolimme ovat hyvin tavanomaisia miehiä ja naisia.” Suomennos on osin omani, sillä kirjan kääntäjät tai käännöksen litteroijat jättivät jostain syystä olennaisen viimeisen lauseen pois. Kirjassa puhuttiin tosin muotokuvan näkemisestä, joka on tuohon aikaan ennen sähköisiä viestimiä ollut lähes yhtä harvinaista kuin idolin tapaaminen luonnossa. Syykin on ilmeinen. Viimeksi mainitussa Sankarimyytti-kolumnissa kirjoitin myös tuttavallisesta suhteestani Commodoreja Amiga-kotitietokoneiden pitkäaikaiseen taustavaikuttajaan, saksalaiseen Petro Tyschtschenkoon
En kadehdi Petroa, jonka tehtävänkuva oli kutistunut tämän olemattomuuden markkinointiin. Myynnissä: Ei mitään Saku 98 -tapahtumassa Petro julkisti Amigan uuden tunnuskappaleen Back for the future. Lukekaa hänen faksinsa 17.3. Tapasin Petron kolmannen kerran reilua vuotta myöhemmin edellä mainitussa Lontoon tapahtumassa, jota voitaneen pitää virallisen Amigan viimeisenä hurraana. Uutta Amiga-tietokonetta sen sijaan ei näkynyt kaupoissa. Vuotta myöhemmin Lontoon World of Amiga ’99 -messuilla Back for the futurelle oli jo oma Annex-tanssiryhmänsä, musiikkivideo ja myynnissä CD-levy. Kontrolloikaa häntä, hän saattaa laittaa monta faksia yhteen lähetykseen tai kirjoittaa kaikki viestinsä yhteen faksiin. ESCOM-aikana valmistettua Amiga A1200 Magic Pack -varastoa liikkui sentään vielä vuosia. Tämä oli tilanne, jossa minä ja Suomen Amiga-käyttäjät ry kutsuimme hänet Suomeen vasta perustamaamme Saku-tietokonetapahtumaan. Tämän jälkeen Amiga hajaantuisi erinäisten pikkutoimijoiden taistelutantereeksi, jollainen se on edelleen. -firman ja sen johdannaisten takana. Tottahan tapahtumapaikka tiedekeskus Heurekan hyvin varustellussa auditoriossa oli. 2019.4 54. No, tavallaan. Amigan oikeudet päätyivät seuraavaksi Kouri-kaupoista tunnetulle suomalaiselle Pentti Kourille, joka oli näkymätön käsi Amiga Inc. Toisin sanoen Petrolla ei ollut mitään, mitä myydä tai markkinoida, mutta hän teki sitä silti. Tramielin telex-viestiin vuodelta 1983, joka oli osoitettu Commodore Saksan toimitusjohtaja Harald Speyerille: ”Puhukaa Petrolle, kiitos, hän on faksihullu. Muistan edelleen Petron velmun ilmeen, kun hain hänet Seutulasta isäni Saabilla yhdessä MikroBittija Saku-kollegani Janne Pikkaraisen kanssa. Tämä on naurettavaa.” Viestin päällä on Speyerin käsin kirjoittama kommentti: ”Petro, tämäkin on tapa säästää.” Tässä välissä on syytä palauttaa mieliin Amiga-tietokoneen ja -markkinoiden tila vuonna 1997. Mielikuvituksemme alkoi laukkaamaan… Uusi tuotejulkistus, kenties. Vuonna 1997 juuri kukaan ei enää valmistanut Amigaa, eikä uusista tuotemalleista ollut mitään tietoa – mutta Amiga-niminen yhtiö oli vielä olemassa ja suurta tulevaisuutta pedattiin edelleen. Nyt jo edesmenneen Kourin sijoitusyhtiön nimi oli Invisible hand. Petrolla oli meille yllätys ja kysymys. Mies intoutui jopa miksaamaan biisin päälle oman ”Back for the future” -huudahduksensa. Siellä nähtiin vielä kotelomalleja ja puhuttiin yhteistyöstä trendikkään Transmeta-piirivalmistajan kanssa. Petro ennusti vuonna 1998 Amigan seuraavaa omistajaa Vantaalla Cumulus Airport -hotellin vaaleanpunaiselle lautasliinalle. Olisiko hänen puheelleen tarkoitetussa auditoriossa CD-soitinta. Tässä kohtaa täytyy jakaa kiitos myös minun puolestani Sakun väsymättömälle vapaaehtoisarmeijalle, joka sai Amiga-tapahtumien pystyttämisen näyttämään helpolta – ja saa edelleen tänä päivänä. Valmistaja Commodoren konkurssista oli kulunut kolme vuotta ja Amiga oli siirtynyt jo kahdesti omistajalta toiselle. Janne ja Petro kevättalvella 1998 Vantaalla, Cumulus Airport -hotellissa Saku 98 -tietokonetapahtuman aattona. Niinpä Petro lensi Suomeen seuraavana maaliskuuna, järjestyksessään toiseen Saku 98 -tapahtumaan. 1 Saku 98:n jälkeisessä AmiTech ’98 -tapahtumassa Tukholmassa Petro mainitsi meidät puheessaan ja kiitteli ”täydellisistä järjestelyistä”. 1 Loput Amiga A1200 Magic Pack varastosta päätyi lopulta Intiaan ja niiden jämät myytiin loppuun Petron yksityishenkilönä järjestämässä kam panjassa vuonna 2012. Järjestyksessään kahdestoista Saku 2019 nimittäin järjestettiin syyskuussa Oulussa. Kesä 2014 Frankfurtissa, Saksassa perinteikkäässä Steigenberger Unterschweinstiege -ravintolassa, jota Commodorekin suosi aikanaan. Vitsikäs ”ennustus” viittasi tietenkin PC-maailman tuolloisiin suuruuksiin (Intel, IBM…), mutta se osui myös oikeaan. tai monet faksit viime viikolta. Kukaan Hong Kongissa ei ole sokea, osaamme lukea normaalia kirjasinkokoa
Petro oli tuolloin Suomessa vielä varsin tuntematon. 2 Petro on juuri julkaissut saksankielisen muistelmateoksensa Meine Erinnerun gen an Commodore und Amiga (suom. Pitkälti Petron ansiota oli myös, että 1980-luvun tekniikkademosta peräisin olevasta punavalkoruutuisesta Boing-pallosta tuli Amigan lopunaikojen logo ja maskotti. Kohtalokas tapaaminen Pikakelataan viisitoista vuotta eteenpäin vuoden 2014 kesään. Olen sattumalta työmatkalla Frankfurtissa, Saksassa, lähellä Petron kotia. Ajoituksen takia hän joutui myös perumaan osallistumisensa Saku 99:ään, joskin puhelinpuhe saatiin järjestymään samassa Heurekan auditoriossa, jossa Petro oli puhunut reilua vuotta aiemmin. Hän on edelleen sama seurallinen vekkuli. Petro putosi jälleen tyhjän päälle, vaikka jäikin vielä paikoilleen Saksan pieneen Amiga International -tytäryhtiöön. gasta) yhteistyössä Amiga-fani Patric Klöterin kanssa. Sain todistaa tapaamisen seurauksia omakohtaisesti alkusyksystä 1999, kun kotiini saapui kolme isoa Amiga-logollista laatikkoa tavaraa Saku 99 -tapahtumassa jaettavaksi. 55. Amigan uusi kansainvälinen toimitusjohtaja Jim Collas, jonka kanssa kokoustin vielä Lontoossa, sai lähteä ja Amigan silloinen omistaja, amerikkalainen tietokoneyhtiö Gateway, ilmoitti laittavansa Amigan jälleen kerran myyntiin. (Harva enää muistaa, että ensimmäiset kymmenen vuotta Amigan logo oli valintamerkki sateenkaaren väreissä.) Kertomansa mukaan eräänä iltana intialaisen hotellin baarissa Petro tutustui mieheen, joka edusti liikelahjayritystä. Petro kertoi kehittäneensä esimerkiksi Back for the futureja Keep the momentum going -iskulauseet ja -julisteet, joita näkee Amiga-tapahtumissa vielä tänä päivänäkin. Petro, tuo mukava tai hankala mies (riippuen siitä keneltä kysyy), muistetaan sen sijaan parhaiten sekä niistä Amiga-julisteista ja Amiga-popista että AmiKaksi vuotta ennen ensitapaamistamme vierailin ohikulkumatkalla Amiga Technologiesin edustalla osoitteessa Berliner Ring 89, Bensheim, Saksa. Laatikoissa oli pari tietokonepalkintoakin, mutta suurimman osan vei loputon määrä Amigaja Boing-brändättyä liikelahjakrääsää, jonka jaoimme tapahtuman kävijöille. Tunnistan kyllä miehessä myös tietyn jääräpäisen alavireen, jonka vuoksi hän ja muutamat muut Amiga-kuuluisuudet ovat riidoissa. Muistojani Commodoresta ja Ami2 Kun Petro Tyschtschenko jättäytyi Amiga töistä pois vuonna 2001, lähetimme hänelle vielä kehystetyn, allekirjoituksin varustetun ryhmäkuvan Saku 98 tapahtumasta. Petro ilahtuu yhteydenotostani ja lupaa tuoda pari kirjaa mukanaan tapaamiseemme. Ilman tätä jääräpäisyyden ja loputtoman optimismin yhdistelmää Petro olisi varmasti luovuttanut Amigan suhteen paljon aikaisemmin. Yhdellä tällaisella kauppamatkalla Petro tutustui erääseen mieheen, minkä seurauksena Petro muistettaisiin Amiga-maailmassa hyvin eri tavalla. Skrollin YouTubessa ja verkkojatkoilla on myös lyhyt matkavideopätkäni Amigan parkkipaikalta (skrolli.fi/numerot). Kyykistelin koko puheen ajan kirjaimellisesti auditorion lattialla pidellen lankapuhelimen luuria kiinni auditorion mikrofonissa. Kaupallisesti vuodet Commodoren konkurssin jälkeen valuivat kuitenkin hukkaan. Siellä hän kertoo tarinan, jolla oli kauaskantoisia vaikutuksia. Alamäki alkoi pian World of Amiga -tapahtuman jälkeen, valitettavasti vain joitakin päiviä ennen seuraavaa Saku 99 -tapahtumaamme syksyllä 1999. Collasista kuultiin Amigapiireissä enää parin uutisryhmiin postatun hymiön verran ja Amigan Yhdysvaltain operaatio ajettiin alas. Voidaan ihan aiheesta spekuloida, olisiko jotain mennyt toisin, jos Amiga olisi päätynyt vuonna 1995 Englantiin David Pleasancelle, eikä Saksaan ESCOMille – vaikka ESCOMin kaatuminen ei Petron tai Amigan vika ollutkaan. Otan yhteyttä mieheen, jonka kanssa en ole puhunut sen jälkeen, kun laskin luurin siellä Heurekan auditorion lattialla. Huutosakin johtaja Petro kuvaili kerran tehtäväkseen pitää Amiga elossa, kunnes sille löytyisi jatkaja. Yksi Amigan viimeisistä volyymimarkkinoista oli Intia, joka oli 1990-luvulla vasta kehittyvä talous. Frankfurtin lentokentän Treffpunkt-pisteellä minut tapaa hieman harmaampi mies kuin Helsinki-Vantaalla vuonna 1998, mutta muutoin Petro ei tunnu muuttuneen lainkaan. Sattumalta tämä oli myös Petron työpaikka. Mainitsin edellä, että viimeiset Amiga-vuotensa Petro keskittyi markkinointiin ilman tuotteita – nykyisin tätä kutsuttaisiin brändimarkkinoinniksi. Intiassa Amiga 1200 -tietokoneelle oli kysyntää hieman muuta maailmaa pidempään. Petro tarjoutuu ystävällisesti viemään minut syömään yhteen lempiravintoloistaan
olisi onnistunut Amigan kanssa, Petron rooli olisi ollut olennainen silta menneestä tulevaan. Lisäksi Amiga 1200 -malli pysyi Petron ansiosta markkinoilla selvästi pidempään ja siitä kehkeytyi kulttikone. ga-kalsareista, Amiga-sukista ja Amigakolasta – jopa Amiga-kelloista – jotka seurasivat tuota tapaamista intialaisen hotellin baarissa. Oma muistikuvani vastaa jonkinlaista halpaa markettikolaa – aikalaismerkintäni puhuvat AfriColaa muistuttaneesta mausta. Hän vastasi hymyillen ”it’s something special” (se on jotain erityistä). Ei edes pyytänyt maksua, päinvas toin hän maksoi kaikki tuomiset ja illalli semme. Jos yksikin niistä 3 Meille Petro oli aina mukava, ei koskaan hankala. Petro esitteli lentoyhtiö Lufthansan hiljattain myöntämää elinikäistä Senatorkultakorttiaan ja nosti henkisen maljan vanhalle Commodore-pomolleen Mehdi Alille, jonka ansiosta hän lentomatkusti aikanaan paljon ja komeasti. Kun istuimme Frankfurtin hämärtyvässä alkuillassa terassilla, jolla Petron mukaan Saksan Commodorekin oli usein illastanut, tunnelma oli erilainen kuin siellä Vantaan Cumulus-hotellissa kuusitoista vuotta aikaisemmin. Toisaalta joskus vähempikin riittäisi... Amigan asema retropiireissä on vahvempi kuin taannoisen kaupallisen menestyksen valossa voisi odottaa. 3 Hän kuitenkin levitti iloa, valoi uskoa ja ruokki Amiga-yhteisöä aikana, jolloin mikään tai kukaan muu ei siihen pystynyt. Amiga-maailman suurmies Petro oli nyt vain mies – ja hyvä niin. Nähdäkseni Petro-efekti näkyy etenkin 1990-luvun puolivälistä eteenpäin. Mietin mielessäni, että mitäköhän The Deathbed Vigil -porukka tästä ajattelisi. Se, että Amigan varsinaiseksi jatkajaksi valikoitui joukko kelvottomia tai elinkelvottomia yrityksiä, ei lopulta ollut juurikaan Petron käsissä. Puhuimme perheistä, matkoista ja autoista. Tampereella tapasimmekin viimeksi, kun haastattelin häntä Saku-lavalla Commodore-muistoista. Linkit Petron puheisiin Suomessa Saku 98 , Saku 99 ja Saku 2014 tapahtumissa sekä vanhat Skrollit maksuttomina pdflehtinä verkkojatkoillamme: skrolli.fi/numerot. Välähdyksiä menneestä oli vielä. Petron kehittelemät Amiga-mainostuotteet sisälsivät muun muassa AmiCola-kolajuoman (keskellä). Mikäli Amiga olisi kadonnut kartalta jo tuolloin, lienee epätodennäköistä, että sen teknologialle olisi löytynyt niinkin suuri kirjo jatkajia (ks. Löimme kättä päälle, että Petro matkustaisi seuraavaksi Suomeen Saku 2014 -tapahtumaan Tampereelle – tällä kertaa tosin vaatimattomammin Suomen Amiga-käyttäjät ry:n budjetilla ja Flybellä. Petro ehdotti, että jos minulla on joskus aikaa, hän voisi näyttää paikallisia viinitiloja. Skrolli 2017.3, 2019.3) vielä 2000-luvulla. Maksoimme eläkeläiselle vain Saku 2014:n peruslentolipun/hotellin. Täysin hukkaan Petron väsymätön reissaaminen ei sentään valunut. Olin paikalla World of Amiga ’99 -messuilla Lontoossa, kun Amigan logistiikkapomolta Axel Krämeriltä kysyttiin mitä kolajuoma AmiColassa on sisällä
57
Vanhemmistani oli paljon apua, sillä sain asua kotona ilmaiseksi tätä tehdessäni. Kun nämä kaksi raitaa oli kerran tallennettu, niitä ei muutettu. Tallensin siis sille yhden hyvin lyhyen pulssin aloituspisteen merkiksi. Lopulta uskaltauduin kuitenkin kokeilemaan tallennusta magneettirummulle korkeammalla kirjoitusvirralla ja onnistuin kuin onnistuinkin kirjoittamaan sille pulsseja. Houkutus heittää muistiksi tarkoittamani magneettirumpu menemään oli suuri, koska en ollut saanut sitä toimimaan. Isäni ja veljeni menivät asemalle, lastasivat tavarat lava-autoon ja toivat ne kotiin. Kehitys jatkui Ohiossa Tietokone ja sen materiaalit saapuivat kotikaupunkiini rautateitä pitkin. Pakkaamista jatkaessani tajusin, että olin hukannut paljon aikaa ja tehnyt runsaasti epäonnistuneita kokeita magneettirummun kanssa vain siksi, että pelkäsin niin kovasti korkeamman kirjoitusvirran käyttöä. Magneettirumpujärjestelmä Yksi neljästä rummun raidasta oli määritetty indeksipulssille. Teksti ja kuvat: Joseph Watson Päätöskuva: Emma Kantanen Käännös: Mikko Heinonen Sarja päättyy V iime numerossa nelivuotinen pestini Yhdysvaltain ilmavoimissa oli päättymässä ja olin ryhtynyt pakkaamaan itserakentamaani tietokonetta muuttaakseni Kaliforniasta takaisin vanhempieni luokse Ohioon. Huomaa, että 128 10-bittistä sanaa vaatii 1 280 bittiä. Osasta tavaroista joutuisin luopumaan. OSA IV Kuinka rakensin tietokoneen 1960-luvulla Skrollin juttusarjassa ohjelmistosuunnittelija Joseph Watson kertoo, millaista oli rakentaa oma tietokone aikana ennen mikroprosessoria. Se opetti minut olemaan rohkeampi. Saavuin itse viikkoa myöhemmin. Tarina hänen myöhemmästä mikroprosessoria käyttäneestä mikrotietokoneestaan on julkaistu Skrollin numerossa 2016.4 (pdf-lehti: skrolli.fi/numerot). Seuraavat kolme kuukautta käytin pelkästään tietokoneen viimeistelyyn. Kolmas rummun raita oli varattu SYVÄ PÄÄTY 2019.4 58. Joseph Watson liittyi Skrolli-kirjoittajien joukkoon kansainvälisen Skrolli International Edition -lehtiprojektimme yhteydessä. Toisella rummun kelloraidaksi kutsumallani raidalla oli 1 280 pulssia tasaisin välein
Hänestä tämä vaikutti taikuudelta. Tunsin todella saavuttaneeni jotain hänen ollessaan niin vaikuttunut asiasta. Valokuvassa näkyy keskellä oskilloskooppi, joka on samantapainen, mutta eri mallia kuin kirjoittajalla oli ilmavoimissa tietokonetta rakentaessaan. Sen jälkeen tietokone pääsi vielä yhden kokeen alustaksi. Kun osoitteet vastasivat toisiaan, lukutai kirjoitusoperaatio voitiin tehdä, kun rummun kelloraidalta saatiin seuraavat 10 pulssia. Kun näytin isälleni tähden ja hänen nimensä oskilloskoopin ruudulla, hän reagoi kuin olisin jotenkin pakannut televisiostudion tietokoneen sisään ja oli ällistynyt siitä. Kaikki ohjelmisto piti kirjoittaa paperille, muuntaa käsin objektikoodiksi ja syöttää sisään oktaalilukuina. Toim.huom. Vertailupiirin avulla määritin, milloin rummun osoitteen juokseva luku vastasi haluttua osoitetta kirjoitustai lukuoperaatiota varten. Valokuvassa vasemmalla puolella näkyy yksi tietokoneen kahdesta logiikkakehikosta kytkentäpuoleltaan. Isäni oli hienomekaanikko ja jopa pyöritti muutaman vuoden ajan kodinkoneiden ja pienten moottorien korjausliikettä, mutta hän ei koskaan oppinut ymmärtämään elektroniikkaa. Kun indeksipulssi tuli vastaan, se nollasi molemmat laskurit, sillä rummun kierros alkoi alusta. Kun dataraidalta saatiin signaali ”1”, oskilloskoopin säde kytkettiin päälle muutaman mikrosekunnin ajaksi, jolloin se synnytti näytölle kirkkaan pisteen (pikselin) kohtaan, jossa säde tuolloin oli. Luonnos valmiista kotitekoisesta tietokoneestani vuonna 1967. Monimutkaisin niistä osasi pelata ristinollaa. Oikealla toinen kehikko on moduulipuoli eli piirilevypuoli kameraan päin. Kun dataraidalla oli ”0”, säde pysyi tummana (tumma pikseli). Itse asiassa se ei olisi kyennyt käyttämään mitään tällaista ohjelmistoa, koska se osasi käsitellä vain oktaalilukuja. Aina magneettirummun kiertäessä kokonaisen kierroksen skooppi piirsi rasterikuvion kokonaan. Kyhäsin ensin dataraidalle tähtikuvion. tietokoneen muistin sisällölle. Ohjelman vaihtoon riitti kytkimen asennon muuttaminen. Kirjoittajan alkuperäisessä Dumont-merkkisessä oskilloskoopissa (todennäköisesti Type 208-B) oli jonkin verran suurempi viiden tuuman ympyränäyttö. Näin rummulle sai tallennettua kerralla kaksi ohjelmaa. Sen sisältö muuttui, kun uutta tietoa tallennettiin. Yhdistin dataraidalta tulevat pulssit oskilloskoopin Z-tulon (intensiteetti) liitäntään. Valitsin sitten toisen dataraidan kytkimellä ja tallensin siihen kuvion, jossa luki ”JOE” eli oma nimeni sekä isäni nimi. Lisäsin vaihtokytkimen, jolla dataraidan saattoi valita kahdesta erilaisesta. Nuorena miehenä hän oli hämmästynyt nähtyään esittelyn elektronisen television toiminnasta vuosia ennen kuin televisiolähetykset alkoivat. Töitä etsimässä Tässä vaiheessa tietokone oli jo täyttänyt tarpeensa. Ne eivät olleet enää teräskaapissaan, mutta olivat kuitenkin vielä ehjiä. Ainoa valokuva Vuonna 1969 minusta otettiin sattumalta kuva, jossa näkyy kaksi tietokoneeni logiikkakehikkoa. Kuvan oikeassa laidassa näkyy päällimmäistä moduulia peittänyt kansi, jossa on kaksi tietokoneen "näyttömoduuleista" eli hehkulamppuja. Rummun kelloraidalta tulevia pulsseja laskemaan rakensin 4-bittisen modulo 10 -laskurin ja sen perään 7-bittisen rummun osoitelaskurin. 59. Syöttämällä sopivaa dataa rumpumuistiin saatoin synnyttää pieneen rasteriin minkä tahansa kirkkaiden ja tummien pikselien yhdistelmän. Peli, yksinkertaista grafiikkaa ja isäni Tälle tietokoneelle ei tietenkään ollut mitään ohjelmistoa. Tietokone ei ole kuvassa käyttökunnossa, joten valoja ei pala. Ehkä huomasitkin, että tämä tapa vaati kolme rummun raitaa (indeksi-, kelloja dataraidat), mutta niitä oli käytettävissä itse asiassa neljä. Kirjoitin koneelle useita pieniä ohjelmia. Koska kone oli täysin ainutlaatuinen, sille ei ollut assembleria, editoria, vianetsintätyökaluja tai mitään muutakaan. Se ei ymmärtänyt mitään kirjaimista, välilyönneistä tai muista merkeistä. Loin painotettujen vastusverkkojen avulla signaalit oskilloskoopin pystyja vaakatuloihin siten, että oskilloskoopin säde piirsi pienen rasterikuvion ruutuun. Tämä on ainoa valokuva tietokoneen logiikkakehikoista moduuleineen. Indeksipulssia ja rummun kellopulssia käytettiin luomaan juokseva osoiteluku rummun asennolle sen pyöriessä. Laitemalli oli peräisin 1940-luvulta. Kuva on artikkelisarjan aloituskuvana. Se oli opettanut minulle paljon siitä, miten tietokoneet toimivat – ja monia asioita siitä, miten tietokonetta ei kannata suunnitella
Seisoimme asennossa, kun kenraali sisään astuttuaan marssi koneen luo ja vaati saada tietää ”mikä ihme tämä on?” Pyysin lupaa puhua ja selitin sitten sen olevan itse tehty tietokone. Päätin, että jos hän on halukas palkkaamaan minut tähän tehtävään, kokeilen sitä. Eräänä tällaisena lauantaiaamuna olimme melko hermostuneita, sillä tiesimme että poikkeuksellisen korkea-arvoinen upseeri (muistaakseni kenraali) oli saapumassa tarkastusta tekemään – nuori, alempiarvoinen upseeri mukanaan. Tarvitsin töitä. Ilmeni, että yritys etsi väkeä kokoonpanolinjalle, jolla työntekijöiden piti olla vähintään 165 cm pitkiä. En mitenkään saanut suostuteltua työnvälityksen rouvaa tekemään kohdallani poikkeusta. Töitä hakiessani ajattelin, että hyödyllisin taitoni olisi osaamiseni elektroniikka-asentajana. Hän sanoi, että yhtiö palkkaisi minut IBM-360:n operaattoriksi (vaikka näin sellaisen nyt ensimmäistä kertaa). Tarina päättyy. Kun kysyin tällaisista asentajista, haastattelija vastasi IBM:n hoitavan sellaiset tehtävät. Eräänä päivänä esimies kutsui minut toimistoonsa. Tuo työ sopi minulle erittäin hyvin. Tänä aikana kerroin työkaverilleni, toiselle operaattorille, kotitekoisesta tietokoneestani. Vielä yksi asia... Kerroin koneen rakentamisesta ja siitä, että se oli sarjalaskentaa käyttävä yhden akkurekisterin kone, siinä oli pieni muisti eikä tallennusvälineitä ja se käytti oktaalilukuja. Olen toisinaan melkoisen hajamielinen, eikä minulle tullut koko haastattelun aikana mieleen kertoa haastattelijalle, että olin itse asiassa rakentanut pienen tietokoneen. Jokaisen odotettiin olevan läsnä univormu päällään, punkat sijattuina, kaapit avoinna ja kaikki siististi järjestyksessä. Aikaisem mat osat Skrolleissa 2019.1, 2019.2 ja 2019.3. Minut muutettiin välittömästi tietokoneoperaattorista Digital Equipment Corporation (DEC) PDP-8/s -tietokoneen ohjelmoijaksi auttamaan sopimuksessa, jonka yhtiö oli solminut. Kotitekoinen tietokoneeni oli auttanut minut ensimmäiseen ohjelmointityöhöni. Samalla, kun haastattelija esitteli minulle ylpeänä yhtiön IBM-360-tietokonejärjestelmää (joka oli selvästi eräs aiemmin mainitsemissani lehdissä esiintyneistä suurtietokoneista), katselin näkyykö ympärillä juotoskolvia käyttäviä työntekijöitä. Ostin halvan käytetyn auton ja hain töitä NCR:ltä (National Cash Register Company) lähistöltä Ohion Daytonista, koska paikallislehden jutuissa kerrottiin usein heidän rakentavan tietokoneita. Hän oli kuullut toiselta operaattorilta kotitekoisesta tietokoneestani ja pyysi lisätietoja siitä. Mutta miten lähes kaksimetrinen tietokone mahtui ilmavoimien kasarmille, jossa asuin monta vuotta sen kanssa. Jokaisessa kasarmin huoneessa eli tuvassa majoittui kolme henkilöä. Olin huolissani, sillä tuvassa oli kaksimetrinen teräskehikko ja sen vieressä työkaluja ja osia sisältävät laatikot. Punkkia oli kolme, joista yksi oli tavallinen ja kaksi kerrossängyssä. Luonnollisesti kysyin, millaista työtä hän ajatteli minun osaavan tehdä yhtiön hyväksi. 2019.4 60. Purin pian tietokoneen ja siirryin muihin asioihin. Ansaitsinkin elantoni ohjelmoimalla tietokoneita, kunnes jäin eläkkeelle vuonna 2010. Tuvat eivät olleet kovin suuria. Se olikin jännä juttu. Kerran kuukaudessa kuitenkin kaikkien piti olla paikalla lauantaiaamuna, kun joku korkeampiarvoinen ilmavoimien upseeri teki tupatarkastuksen. Selitin, että jonakin päivänä koneessa olisi massamuistiin tallennettu ohjelma. Sain vedettyä kirjoituskoneen ulos, kytkettyä laitteeseen virrat ja näytettyä koneen kykyjä. Hänen mukanaan oli yleensä nuori, alempiarvoinen upseeri, joka kirjasi muistioonsa havaitut puutteet. Tässä vaiheessa koneessa toimivat operaatiot ADD, SUB, MUL, INPUT ja TYPE. Jälkikäteen tupakaverini olivat sitä mieltä, että tämä oli kaikkein helpoin tupatarkastus, sillä kone vei huomion pois heistä ja kaikesta muusta huoneessa olevasta. Minun onnekseni tupakaverini käyttivät vapaa-aikansa tukikohdan ulkopuolella tyttöystäviensä kanssa, jolloin sain työskennellä koneeni parissa myös öisin aina kun halusin. Aloitin siis vuonna 1967 ensimmäisen siviilityöni IBM-360-tietokonejärjestelmän operaattorina ja tein sitä puolitoista kuukautta. Pettymyksekseni tulin torjutuksi, koska olin vaivaisen neljännestuuman (6 mm) liian lyhyt. Lisää artikkelisarjan synnystä sivuilla 6263. Kysymykset jatkuivat, kunnes nuorempi upseeri huomautti tarkastuksen olevan myöhässä aikataulustaan, jolloin kenraali jatkoi välittömästi seuraavaan tupaan. Pölyä todellakin etsittiin valkoiset hanskat kädessä vaikkapa pöytälampusta. PDP-8/s oli sarjalaskentaa käyttävä yhden akkurekisterin kone, siinä oli pieni muisti ja se käytti oktaalilukuja. Hän jatkoi kysymyksillä siitä, mitä tein. Tämä oli ainoa tilanne, jossa olin edes lähellä joutua hankaluuksiin jättiprojektini kanssa Yhdysvaltain ilmavoimissa. Isoäitini ja hänen entisen työnantajansa (joka oli Daytonissa sijaitsevan rautakaupan omistaja) puhelinkeskustelusta sain seuraavan johtolankani kaupungin ulkopuolella sijaitsevaan Data Corporation -yhtiöön, jossa kuulemma oli suuri tietokone. Jos tarkastusta ei hyväksytty, seuraukset olivat varsin kielteisiä
Yhtenä vastuutoimittajana tilkitsin itse juttusarjan välit saatesanoilla, lisäsin tarvittavat toimituksen huomiot ja kävin lävitse viivästyksen jättämät pienet päivitystarpeet. Juttua ei voinut jakaa kahtiakaan, koska seuraavaa englanninkielistä numeroa ei ollut tiedossa. Taitollisessa tarkastelussa reaktio paljastui liioitteluksi, mutta artikkeli olisi kuitenkin vienyt noin 20 % toisen kansainvälisen Skrollin sivumäärästä. Emme heti tienneet mitä tehdä, joten emme tehneet mitään. Suomenkielinen julkaisu taas vaatisi mittavan käännöstyön. Mikko Heinonen tarttui jälleen kerran käännöshaasteeseen, Toni Kuokkanen otti hoitaakseen varhaisen kirjoittajayhteydenpidon ja pian ikuisuusartikkeli oli taas liikkeellä. Eeposmainen artikkeli Skrolli oli näihin aikoihin alkanut hapuilemaan ulkomaille muutenkin, sillä ensimmäinen englanninkielinen Skrol li International Edition -lehtemme julkaistiin saman vuoden huhtikuussa (ks. Kiinnostaisiko Skrollia aivan uusi artikkeli miehen ensimmäisestä tietokoneesta 1960-luvulta. Watsonin oma kuvitustyyli nimittäin sopii tällaisiin retroraameihin erinomaisesti ja samalla sarja sai tarvitsemansa yhtenäisen ilmeen. Odotetusti Commodore 64 johti pian vastauksissa, reilu kaksi kertaa suositumpana kuin seuraavat VIC-20 ja ZX Spectrum yhteensä. Tyypillinen ”pitkä” artikkeli varhaisissa Skrolleissa oli 4–6 sivuinen. Jää nähtäväksi mitä muita hankkeita, jos mitään, tulemme kelpuuttamaan tähän ryhmään. Neljään osaan jaettuna My First Computer ei enää näyttäytynytkään niin suurena mörkönä. 2019.4 62. O lin käynnistelemässä Skrollin Facebook-ryhmää (facebook.com/groups/skrolli) tammikuussa 2018 ja laitoin ryhmään avauskyselyn ensimmäisestä tietokoneesta. Vuoden 2019 lähestyessä päädyin kysymään Mikko Heinoselta, miten on, menisikö tämä käännösprojekti esimerkiksi vuoden matkalle ripoteltuna. Samalla myös sisäinen ilmanvastuskerroin pitkille artikkeleille pienentyi ja lehden sivumääräkin kasvoi. Tyypillisesti Skrollin avustajien artikkeleita ja kuvitusta työstetään tai jopa uusitaan toimituksessa varsin paljon, mutta Watsonin tapauksessa tekijän tyyli haluttiin säilyttää. Jäljelle jäi kuitenkin käännöstyön haaste, sillä englanninkielistä numeroa ei ollut tulossa – jonkun pitäisi ottaa hoitaakseen varsin suuri käännösartikkeli. Puuttuva kuva Kun toimivasta julkaisutavasta oli vihdoin päästy sopimukseen, oli ilmeistä, että muilta osin pitäisimme artikkelin tavallista enemmän kirjoittajansa näköisenä. Skrolli 2019.2). Sivuja olisi voinut vielä löytyä suomenkielisestä Skrollista, mutta harvinaisessa englanninkielisessä numerossamme tämä oli liikaa. Ja niin se näkyykin. Pyysin kuitenkin taittajaamme Manu Pärssistä raamittamaan artikkelin visuaalisesti sarjaksi. Ainutlaatuinen tausta ja tarina saa näkyä ja kuulua autenttisena. Toistaiseksi en ole keksinyt kuin parodiaehdokkaita, vaikka Skrolli kovista jutuista tunnetaankin. Toimittajamme Jari Jaanto oli törmännyt Watsoniin Facebookin 6502 CPU Family -ryhmässä, johon tämä oli lähettänyt tarinan 1975 rakentamastaan MOS 6502 -suorittimella ja 6530-004 TIM -piirillä varustetusta mikrotietokoneesta: A Christ mas Story About A Tiny TIM. Tällä välin Skrollin toimitus ja työnjako menivät monilta osin uusiksi. Kuten Joe itsekin toteaa artikkelissa, itse tietokoneesta on kuitenkin jäljellä enää komponentteja, muistoja ja se Ensimikro ennen mikropiirejä Näin syntyi Joseph Watsonin jatkoker tomus Kuinka rakensin tie tokoneen 1960luvulla on epäilemättä jo nyt lunasta nut paikkansa ikimuistoisena Skrolliklassikkona. Pian törmäsimme kuitenkin ensimmäiseen haasteeseen: My First Computer oli ensireaktion perusteella paisunut kirjan mittaiseksi – se vei tekstinkäsittelyohjelmassa 60 sivua. Tämän toiveen innoittamana hän keksi nerokkaan tavan simuloida taitossa matriisitulostetta. Lämminhenkisessä TIM-tarinassaan Watson mainitsee edeltävän tietokoneensa vuodelta 1971: käytetty DEC PDP-8/s. Koko Mikon käännöskin valmistui lopulta jo ennen ensimmäisen osan julkaisua. Ja niin Joe ryhtyi kirjoittamaan. Näin neljään osaan jakautuva kokonaisuus alkoi hahmottua. Niinpä artikkeli jäi pölyyntymään Skrollin virtuaaliselle hyllylle. Meiltä ei tarvinnut kysyä kahta kertaa. Artikkelisarja ja etenkin sen takana ollut projekti oli lopulta niin poikkeuksellinen, että kehitimme sen kunniaksi Skrolliin aivan uuden artikkelikategorian lähes epäinhimillisille suorituksille. Vain Joe muisti ajasta aikaan kysellä sen perään. Sitten tuli englanninkielinen vastaus, joka tyhjensi kerralla pajatson: ”Kotitekoinen digitaalinen tietokone vuosina 1964–1967, jossa 128 10-bittistä sanaa magneettirumpumuistia.” Viestin takana oli Joseph Watson, Joe, eläkkeellä oleva 72-vuotias amerikkalainen ohjelmistokehittäjä. Skrolli-tallin oma ammattikääntäjä Mikko Heinonen tarttui haasteeseen ja Joulutarina pik ku TIMistä julkaistiin sopivasti seuraavaksi jouluksi Skrollissa 2016.4. Emme lopulta koskeneet edes kuvien englanninkielisiin teksteihin, jotka ovat suoraan kirjoittajalta. Watson ja Skrollin toimitus olivat tutustuneet puolin ja toisin paria vuotta aikaisemmin. Watson tarjoutui kyllä lyhentämään juttuaan, mutta sekin olisi ollut suuri sääli. Watsonin artikkeli uhkasi viedä lehdestä nelinkertaisen tilan. Jari pyysi ja sai luvan käännättää artikkelin Skrolliin. Mutta artikkelia seurasi vieläkin kutkuttavampi tärppi. Kun päätimme kansainvälisestä jatkonumerosta kesälle 2017, Watsonin uusi, englanniksi kirjoittama juttu tuli kuin tilauksesta. Mikko vastasi myöntävästi ja onneksi myös Joe oli uudesta julkaisusuunnitelmasta mielissään. Mikko keksi kategorian nimen: Syvä pääty. Oli kui tenkin hilkulla, ettei artikkeli toteutunut lainkaan. Artikkelin pilkkominen tekisi eksoottisen materiaalin vastuutoimitJanne Sirén tamisesta muullekin toimitukselle helpompaa. Näin kului puolitoista vuotta. Commodore 16 ja Atari ST täydensivät aikanaan kärkiviisikon
Joe oli unohtanut asentaa volyyminsäätimen. Ilmavoimissa palvellessaan Watson asui kolmikerroksisessa parakissa noin 120 muun sotilaan kanssa, kolmen hengen tuvissa eli huoneissa. Laskin, että minun ja Emman välillä vedoksia kiersi noin 20 ja Joekin otti kantaa kymmeneen vedokseen ennen kuin saimme valmista aikaan. Thank you, Joe. Huoneen ikkunasta lähimpänä näkyvässä rakennuksessa ollut ruokala oli öisin kiinni, mutta taaempana lennonjohtotornin juurella oli ympäri vuorokauden toimiville lentokonemiehistöille tarkoitettu grillikioski. Pajassaan Joe harrasteli elektroniikkaa sekä korjaili jopa televisioita ja radioita. Huoneissa oli yhdellä seinällä ovi ja pöytä, toisella kolme sänkyä ja kolmannella kiintokaapit. Tässä mielessä arvostukseni Watsonia kohtaan vain kasvoi yhteistyön edetessä. PAIKKOJA AUKI! IRTONUMERO , SIS. Tämän jälkeen hän palasi huoneeseensa, työskenteli tietokoneensa parissa läpi yön aamu seitsemään ja meni vasta sitten nukkumaan, herätäkseen kolmelta iltapäivällä. Joe käytti sen tietenkin tietokoneelleen. Pikkutarkalle tyylilleen uskollisena hän toimittikin pian Facebookiini ja sähköpostiini viisitoista A4-arkillista tekstiä, piirroshahmotelmia ja viitteellisiä valokuvia, joiden avulla voisimme herättää tuon parakkituvan uudelleen henkiin. Myös pöydälle piirretty elektroniikka ja työkalut perustuvat Joen lavastamaan malliin. Skrollin kuvittaja Emma Kantanen – joka on piirtänyt muun muassa siellä Skrollin Facebook-ryhmässä kaikkien aikojen parhaaksi äänestetyn kantemme, Skrolli 2017.3:n suihkukonekannen – suostui ystävällisesti toteuttamaan Joen ja minun visioni. Pian musiikki soi taas. Sieltä Joekin sai hakea aamu kolmen hiukopalaa. ATOSTEK.COM/REKRY RAKENNA ITSELLESI UUSI URA ASIANTUNTIJANA BITTINIKKARI!. Joe pelkäsi, että tupatarkastuksia tekevät upseerit vaatisivat luopumaan tavaroista, mutta niin ei käynyt. Esimakua sain jo miehen nuoruudentarinasta My Juke box Story, joka on julkaistu hänen Facebook-seinällään pari vuotta sitten. Kun tuli aika siirtää jukeboksi pois autotallista, neuvot eivät loppuneet tähän: Joe irrotti vahvistimen, levynvaihtajan ja kaiuttimen ja asensi ne erillisinä työpajaansa. Wats onin huone oli kolmannessa kerroksessa. HAUSSA KOKENUT MIKROILIJA! TAKAISIN ATOSTEKILLA TULEVAISUUTEEN . yksi osittainen valokuva, joka valikoitui matriisitulostetaustan ohella artikkelisarjan symboliksi. Eräänä päivinä päädyinkin kysymään Joelta, mitä mieltä hän olisi, jos me piirtäisimme koneesta kuvan. Huoneiden pinta-ala oli Watsonin muistikuvien mukaan noin 17 neliömetriä (12x15 jalkaa). Täysillä. Tarina alkaa siitä, kun teini-ikäinen Watson oli saanut isältään luvan käyttää kodin ylimääräistä, osin purettua kylpyhuonetta työpajana. Muutakin tavaraa kertyi useita pahvilaatikollisia, joita hän säilytti ikkunan luona olleen sänkynsä alla, huoneen kiintokaapissa sekä tietokonekaapin takana. Näin sivun 61 kuva alkoi hahmottua vedos vedokselta. Yksityiskohdat sänkyjen peitettä, pistorasian muotoa ja sahan kahvaa myöten on tarkistettu. Paras kiitos tuli Joelta, joka totesi kuvan ollessa noin puolivälissä: ”Täytyy myöntää, että kuva alkaa vastata muistojani hyvin… kuin valokuvaa katsoisi.” Syvässä päädyssä Skrolli on ennen kaikkea lehti rakentajilta rakentajille. Vuoden edetessä pidin Watsoniin säännöllisesti yhteyttä lähettäessäni Skrolleja Ohioon, jossa hän asuu edelleen. Kun ylijäämätavarakaupan myyj ä t o i m i t t i tietokoneen vajaan parimetrisen (korkeus 6 jalkaa) metallikaapin tukikohtaan avolava-autollaan, Joe sai onneksi kantoapua ilmavoimien tovereiltaan, sillä parakeissa ei ollut hissiä. Vaikka Watson on kuvittanut artikkelinsa ansiokkaasti, sen kokonaisen tietokoneen näkeminen siellä ilmavoimien parakissa oli jäämässä mielikuvituksen varaan. Jopa näkymä ikkunasta on rakennettu Joen piirroksista ja viitekuvista. Skrollillahan on aivan maailmanluokan piirtäjistä koostuva kuvitustiimi. Joe innostui. LVV. We look forward to your next project. Watsonilla ei ollut ainuttakaan kuvaa parakista tai tietokoneen oliivinvihreästä 19 tuuman laitekaapista. Myös piirroskuvassa keskellä näkyvä oskilloskooppi vei tilaa. Kiitos Emmalle upeasta lopputuloksesta. Ikkunaseinälle jäi hieman ”omaa” tilaa ja vapaa sähkötöpseli, jonka luokse monissa huoneissa oli sijoitettu televisio. Koska Joen huonetoverit nukkuivat yleensä tukikohdan ulkopuolella, hän sai käyttää tilan itse. Tukikohdassa tehtiin vuorotöitä ja Watson teki pääasiassa toista vuoroa, joka kesti noin puoli viidestä illalla puoleen yöhön. Hän jatkoi jukeboksin kunnostamista perheen autotallissa ja onnistuikin siinä. Kun Watsonin koulu sittemmin luopui kanttiinin vanhasta Wurlitzer-jukeboksista, Joe vei sen työpajaan/kylpyhuoneeseensa – tai ainakin yritti, sillä se ei mahtunut sisään
Commodore-kotitietokoneyhtiön perustaja Jack Tramiel oli kuollut kahta päivää aikaisemmin 83 vuoden iässä. Koneiden käyttämä mikropiiri saisi liikanimen Tramiel’s Exit Device. Kenties vähiten tunnettu on Commodore V364. Se on otettu CES-messuilla Las Vegasissa vuonna 1984. Paria päivää myöhemmin Tramiel lähtisi perustamastaan yhtiöstä ovet paukkuen. (Haynie nähtiin tänä syksynä esimerkiksi Amiga34-messuilla Saksassa, s. Mutta vuonna 1983 hän oli aloitteleva insinööri, joka löysi itsensä Commodoren TED-projektista. huhtikuuta, 2012. Kumpaakaan ei julkaistu. Tramielin käsissä oli kaksi kotitietokoneprototyyppiä: Commodore 264 ja sen alla Commodore V364. Näiden ominaisuuksien ympärille syntyi lyhytikäinen Commodore 264 -sarja (julkaistujen mallien pohjassa lukee Commodore 264 series) kotitietokoneita, jotka olivat Commodoren ja Tramielin suuri uutinen CES-messuilla tammikuussa 1984. Text Editing Device Lokakuu 1983. Kuva on jossain vaiheessa käynyt roisissa tulostimessa/ skannerissa ja se on muutenkin vähän hämyinen, mutta salamavalon korostama, harvinaisen seesteinen Tramiel 1 Kirjoitusasuja on muitakin. Lehti vertasi hänen vaikutustaan henkilökohtaisen tietokoneen markkinoihin Henry Fordin Model T -autoon. 78.) Monet TED-projektin sisäpiiritiedot tulevatkin heiltä. sekä kaksi erikoista tietokonetta hänen käsissään erottuvat silti selvästi – jopa dramaattisesti. Rautainsinööri Dave Haynie on juuri aloittanut työt Commodorella. M art y Ka tz/ wa shin gto np ho tog rap her .co m 2019.4 64. Auschwitzin keskitysleiriltä selvinnyt, alkujaan Jacek Trzmiel -niminen 1 mies oli perustanut Commodoren vuonna 1954. Toinen yleinen kirjoitusasu lähteissä on Idek Tramielski. Pauke oli alkanut jo messuilla. Haynie ja hänen vanha kollegansa samoista töistä, Bill Herd, ovat pysyneet aktiivisina Commodorea seuraavissa piireissä. Teksti: Janne Sirén Kuvat: Marty Katz/washingtonphotographer.com (Jack Tramiel), Bo Zimmerman/gallery.zimmers. RAUTA T he New York Times, 10. Haynien vuonna 1994 kuvaama The Deathbed Vigil -filmi Commodoren konkurssista nauttii suoranaista kulttimainetta. Vaikka Tramiel lähti Commodorelta jo vuonna 1984 ja teki kunnioitettavan uran sen jälkeen kilpailevalla Atarilla, vielä 2012 hänet muistettiin parhaiten miehenä Commodore 64:n, maailman eniten myyneen tietokonemallin, takana. Haynie tulisi myöhemmin tutuksi muun muassa yhtenä Commodore 128 -tietokoneen kehittäjistä sekä viimeisistä mohikaaneista Commodoren julkaisemattomien AAAAmigoiden takana. net (V364), Janne Sirén (Magic Voice/Magic Desk) Kuten kerroimme Skrollin 2019.3 artikkelissa Commodore 264 -perheestä – johon kuuluivat sekä julkaisemattomat prototyypit 264, 232, V364 että julkaistut mallit 16, 116 ja Plus/4 – TED-projekti (7360/8360 Text Editing Device) oli Commodoren kehityshanke kustannustehokkaalle integroidulle piirille kuvan, äänen, ajastimien, näppäimistön ja muun raudan hallintaan. Kuolinilmoituksessa on mustavalkoinen valokuva Tramielista. Osassa koneita olisi lisäksi sisäänrakennettuja hyötyohjelmia ROM-piireillä. Dramaattinen oli tilannekin. Daven ja Billin kertoman mukaan TED-projektin tavoitteena oli haastaa ZX Spectrum ja muut superhalvat koneet alle COMMODORE V364 Commodoren salaiset aseet Kerroimme edellisessä Skrol lissa lyhytikäiseksi jääneestä Commodore 264 kotitieto koneperheestä vuodelta 1984, jonka tunnetuimpia edustajia ovat Commodore 16 ja uu delleennimetty 264 eli Plus/4. Model T:n sijaan Jackin mielessä oli tosin Opel Commodore -merkkinen auto – hän valitsi yhtiölleen nimen nähtyään sellaisen taksin ikkunasta. Lehden kuolinilmoituksessa kerrotaan ”kovaa hyökänneen, sikareita kiskoneen” tietokonepohatan poismenosta
Siitä löytyi joitakin heikkolaatuisia kopioita internetin harrastelijasivuilta, mutta tavanomaisista kuvapankeista tai avoimista kuvasäilöistä sitä ei löytynyt. Yksi Tramielin jälkeisistä lyhytikäisistä toimitusjohtajista, Thomas Rattigan, lopetti viimein 264-sarjan valmistuksen noin vuoden jälkeen. Kaikki alkoi kuvan lisensoinnista Skrolliin. Komponenttien kustannuksesta asia ei hänen mukaansa lopulta jäänyt kiinni. Eräässä haastattelussa Herd ja Haynie jopa salaliittoteoretisoivat Tramielin lakeijoiden sabotaasia, joita oli vielä Commodorella Tramielin lähdettyä, mukaan lukien kaksi Tramielin pojista. sadan dollarin hintaluokassa. Kuin todisteena hintapisteestä, sarja myi yllättävän hyvin loppuunmyyntialeissa. Britti-Commodoren johtaja David Pleasance on kertonut joutuneensa kiihdyttämään 264-sarjan myyntiä lupaamalla kaupparatsuille sampanjapulloja, kun tuote ei muuten liikkunut. Valitettavasti hintatavoitteeseen ei päästy – tai päädytty. 264-perheen tietokoneita myytiinkin lopulta kohtuullisesti, yli miljoona kappaletta. Viestinvaihto oli riCPU MOS 7501 1,76 MHz TED (sis.) T6721A Ohjelmisto-ROMit 32 kt (optio) Puhe-ROM 16 kt Kernal-/BasicROMit 32 kt RAM 64 kt 65. Heidän nähdäkseen korkea hinta yhdessä C64yhteensopivuuden puutteen kanssa koitui muuten pätevän tuoteperheen kohtaloksi. Niinpä kuva johdatteli mielenkiintoiselle matkalle TED-projektin historiaan. Tästä tilistä ei kuitenkaan heti kuulunut mitään. Lähestyin heitä sähköpostilla ja yllätyin positiivisesti saadessani vastauksen saman päivän sisällä. Mielestäni kyseessä kun oli juuri sellainen historiallinen otos, joka sopisi Skrollin sivuille. Kuvakrediitit kuolinilmoituksessa eivät heti johtaneet mihinkään, joten aloitin hakemalla käyttäjätiliä New York Timesin sisältölisensointiin keskittyneeseen NYT Licensing -palveluun. Se kuva The New York Timesin kuolinilmoituksen valokuva Jack Tramielista Commodore-menestyksensä kirjaimellisella huipulla ei ollut laajassa jakelussa. New York Times mainosti toisessa yhteydessä Redux Pictures -nimistä kumppania kuvalisensointiin. Herd syyttää liian korkeasta hinnasta johtoa
Joko tilipyyntöni tai myöhemmin lähettämäni sähköposti kirvoittavat lehdestä lyhyen vastauksen, joka sisälsi kehotuksen ottaa yhteyttä paikalliseen valokuva-agenttiin: mvphotos.fi. Mukana ovat valmiina myös puhe-ROM ja 3-Plus-1-ohjelmisto. 2019.4 66. Muutama päivä myöhemmin tuntui tärppäävän. Mies nimittäin vastasi kyselyyni samoin tein ja ilmoitti, että kuva löytyy kyllä, samoin esimerkiksi hieman uudempi CES-värikuva Tramielista Atari ST -aikoihin. Videot ja ROM-dumpit prototyyppikoneista asettavat tiedon kuitenkin kyseenalaiseksi. TED-kehitysprojekti olikin tässä vaiheessa paisunut alle sadan dollarin halpakoneesta kokonaiseksi tuoteperheeksi, jonka huipulla komeilisi V364. Jos luet digitaalista Skrollia, verkkojatkoillamme (skrolli.fi/numerot) on linkki tuohon kuolinilmoitukseen, jossa kuva on paperi-Skrollin tapaan ilman vesileimoja. Valitettavasti tuloksena oli, että MVphotosillakaan ei ollut juuri tätä valokuvaa – joitakin muita, hieman tuoreempia Tramiel valokuvia olisi ollut. Katz nimittäin kertoi, että piratismin takia he ovat vältelleet Tramiel-kuvien lisensointia verkkokäyttöön, mikä selittäneekin kuvan suhteellista harvinaisuutta. Basicohjelmille jää 64 kt:n muistista jopa 60671 tavua ( bytes ), kun C64:n V2Basi cissa vastaava luku on kuuluisasti vain ”38911 basic bytes free”. Jopa näppäimistöön lisätyn erillisen numeronäppäimistön on kerrottu olleen pienimuotoinen vedätys: numeronäppäimistön elektroniikka oli kytketty suoraan päänäppäimistöön, eikä ohjelmistolla ollut mahdollisuuksia lukea sen painalluksia erikseen. Mitä harvinaisempi kone, sitä vaikeampaa se on. Sisältä se vastasi pääasiassa edullisempaa 264-mallia TED-piireineen ja 64 kilotavun RAM-muisteineen. Lopulta hieroimme sovun, jossa painaisimme täyden tarkkuuden kuvan paperilehteen ja laittaisimme vesileimoilla varustetun matalamman tarkkuuden version PDFja digilehtiin. Näin valokuva, joka oli The New York Timesin kuolinilmoituksessa, saatiin tämän artikkelin aloituskuvaksi. Liitännät olivat samat, joskin laite käytti ilmeisesti muista malleista poiketen C64:n virtalähdettä. Tuon ajan 8-bittisten kotitietokoneiden tekniset ratkaisut jättivät usein rajallisesti mahdollisuuksia mallien erottelulle, niinpä Commodore V364:nkin erot olivat lähinnä kosmeettisia. MVphotos kehotti ottamaan yhteyttä kuvan valokuvaajaan. Kahdessa ensin mainituissa ohjelmien piti olla ostotilanteessa valittavissa. Saloraa – josta liikkui paljon väärää tietoa – sentään valmistettiin kohtuullisia määriä, mutta Bill Herd on arvioinut, että Commodore V364:ää valmistettiin vain 2–3 kappaletta, ja niistäkin jotkut olivat epätäydellisiä näytekappaleita. Mutta kuinka paljon. Yhtiön johdolta oli nimittäin tullut mahtikäsky, että TED pitäisi laittaa puhumaan. Julkaistussa, 264:ään perustuvassa Plus/4:ssä toimi2 264sarjan Basic V3.5 hyötyi myös TED piirin tarjoamasta kehittyneemmästä muis tipankkien vaihdosta ( bank switching ). New York Times oli vinkannut kontaktihenkilön etunimen, joten koetin onneani. TED talks Palataan kuitenkin sinne vuoteen 1983, jossa Dave Haynie oli nimetty projektipäälliköksi TED-projektin Commodore V364 -haaraan. Kuten alkujaan Redux Picturesin kohdalla, olin vaikuttunut siitä, kuinka nopeasti MVphotos reagoi vaatimattomaan kyselyyni. Todellista eroa oli ROM-muistin määrässä. Tein työtä käskettyä ja otin yhteyttä lehteen uudemman kerran. Katz lupailee mainossivuillaan nopeaa reagointiaikaa. V364:stä – jossa V ilmeisesti viittaa sanaan Voice (ääni) – olisi tuleva tämän käskyn toteuttaja. Kuten kirjoitimme Salora Fellow -kotimikron muistimäärää selvittäessämme (Skrolli 2018.3, skrolli.fi/blogi), joskus teknisten yksityiskohtien varmistaminen vuosien päästä on vaikeaa. Verkkosivujulkaisua emme mekään tarvitsisi, mutta meille on tärkeää, että Skrolli on saatavilla paperin lisäksi PDFja digilehtinä. Sain nopeasti kaksikin henkilöä sähköpostin päähän ja selvitystyö jatkui. Cloanton C64 Forever -emulaattoripaketti (c64forever.com) sisältää lisensoidun Commodore V364 -ympäristön. Puhe-emulaatio on tosin huomattavan buginen verrattuna C64:n Magic Voice -moduuliin. Ensinnäkin kaikissa 264-perheen koneissa on kaksi ROM-piiriä (32 kt) ”kernalille”, TEDMON-konekielimonitorille ja varsin kehittyneelle, C64:n versiota selvästi paremmalle Basic-ohjelmointikielelle 2 . peää, mutta kun selvisi että olen Euroopassa, pallo palautui ystävällisesti takaisin: Ota yhteyttä NYT Licensingiin. Hieman geneeriseltä sivustolta oli vaikea löytää yhteystietoja, mutta linkin takaa paljastui lopulta kuitenkin ihan suomalainen MVphotos Oy. Voin allekirjoittaa tämän. Hinnastakin selvittäisiin, mutta pienen haasteen aiheutti lehtemme julkaisumuoto. Useimmat lähteet väittävät, että V364:ssä oli 128 kilotavua ROM-muistia. Kuolinilmoituksen kuvakrediittien mukaan oikeudet omistava valokuvaaja oli Marty Katz, lehtivalokuvaaja ja yrittäjä, joka vaikuttaa Yhdysvalloissa Baltimoren ja Washingtonin alueilla. Tämän lisäksi 264-, V364ja Plus/4 -malleissa on toiset kaksi ROM-paikkaa (32 kt) sisäänrakennetuille hyötyohjelmille
Kotelon pinta on nimittäin selvästi näppäimistön nuolinäppäimiä sekä kuvan Commodore 264:sta vaaleampi, kun taas sen tunnetun tuotantolaatuisen yksilön kotelomuovi on läpimustaa ja siten nuolinäppäimiä tummempaa. Mutta mitä tapahtui Tramielin kädessä valokuvassa olleelle V364:lle. Tramielilla näyttää olevan CES-valokuvassa kädessään tällainen heiveröisempi, harmaaksi maalattu prototyyppi. Sertifikaatissa mainitaan nimeltä myös koneen suunnittelija Bill Herd ja piirisuunnittelija Dave DiOrio. Kolme tiedossa olevaa V364-prototyyppiä ovat levinneet eri puolille: Bill Herdin koteloton kehittäjäemolevy löysi tiensä Rob Clarkelle Sveitsiin. Hän oli erittäin avulias ja lupasi ystävällisesti myös valokuvakirjastonsa Skrollin käyttöön – niinpä artikkelin värilliset V364-kuvat ovat hänen koneyksilöstään. Näistä asioista kaikki lähteet ovat yhtä mieltä. Prototyypeissä on siis korkeintaan 80 kilotavua ROM-muistia, jos ohjelmapaketti on asennettuna paikalleen, ja tilaa 96 kilolle. Otan yhteyden Dave Haynieen, joka on päätynyt kontaktilistalle aikanaan Saku-tapahtumien yhteydessä, ja kysyn häneltä. Nämä paikat oli varattu puhetoiminnolle ja vain yksi eli 16 kt niistä on prototyypeissä käytössä. C64:n moduuliversiot molemmista ketjutettuna kuvassa. Teksasilainen Bo Zimmerman mainitsee kotisivuillaan Dave Haynien kertoneen CESiä varten tehdyn vain yksi tai kaksi V364-prototyyppiä. 67. Tramielin kädessä ei siis ole ainakaan se tuotantolaatuinen prototyyppi. Toisesta lähteestä Zimmerman oli puolestaan kuullut, että kaikista V364:sta vain yksi esituotantokappale oli tuotantolaatua. Syynä virheeseen voi olla se, että V364:n emolevyn keskellä ROM-piiririvissä tosiaan on kahdeksan samankokoista paikkaa (8×16 kt olisi 128 kt). Koneen nykytila kieltämättä istuu kuvaukseen halvemmasta prototyyppivalmistuksesta. Vain kuusi paikoista on kuitenkin ROMeille – reunoilla on ASICin tapaiset sovellutuskohtaiset mikropiirit. Tämä myöhempi näppäimistötyyli näkyykin Tramielkuvan ylemmässä 264:ssä. 35 vuotta eivät todellakaan ole kohdelleet laitetta hellävaraisesti. Sertifikaatissa on tosin yksi virhekin: vuosiluvun 1983 tilalla on 1993. Muisti3 L:n muotoinen näppäin löytyy myös var haisesta Commodore 264 prototyypistä, jossa se oli samaan tapaan oikean shift näppäimen kohdalla. Dave muistelee, että ”olemassa on vain 2 muovikoteloa [V364:lle] ja ehkä 5 emolevyä”. Kysellessäni ympäriinsä tätä artikkelia varten sain yhteyden myös Zimmermaniin. Mitä olisikaan voinut olla… V364:ssä oli tarkoitus tarjota sisäänrakennettuna sekä päivitetty versio C64:n Magic Desk -käyttöliittymästä että Magic Voice -puhemoduulista. Yksi kokonainen kone päätyi Amerikassa Dan Bensonille ja toinen on Bo Zimmermanilla. Verkkolähteestä riippuen kokonaisia koneita saattaa olla vielä yksi alkuperäisten kehittäjien käsissä tai sitten ei. Zimmermanilla oli näyttää myös Dave Haynien allekirjoituksella varustettu sertifikaatti prototyypin aitoudesta, jossa pikanttina yksityiskohtana Dave mainitsee V364-projektipäällikköpestinsä kestäneen noin kaksi viikkoa ennen projektin lopettamista. Mikään lähteistä ei ole selittänyt, mistä 128 kilotavun väite juontuu. Lisäksi Tramielin koneessa on erilainen näppäimistö: return-näppäimen vieressä on väliaikaisen oloinen L:n muotoinen näppäin 3 , jota mustassa yksilössä ei ole. Yksi tai kaksi (lähteestä riippuen) näyttelykappaletta oli sen sijaan toteutettu halvemmilla prototyyppityökaluilla, joten niiden kotelot ovat selvästi tavanomaista herkempiä rikkoutumaan. Se kone Jack Tramiel lähti Commodorelta vuoden 1984 alussa, päiviä edellä mainitun ja esitetyn valokuvan ottamisen jälkeen, ja Commodore V364 -hanke jäädytettiin. Commodore V364 lisäsi kuitenkin tähän vielä kaksi ROM-paikkaa, nostaen teoreettisen kokonaismäärän 96 kilotavuun. Tuotantolaatuisessa V364prototyypissä sekä myöhemmässä Commodore 232/264 esituotannossa sekä sen seuraajassa Plus/4:ssä tässä on toiseksi alimmalla rivillä tavallinen shift ja kolman neksi alimmalla rivillä, joka on kapeampi, return. tettiin lopulta kiinteä sisäänrakennettu ohjelmapaketti
V364:n kaavailtuna julkaisuvuonna GUI-potin räjäyttäisi Apple Macintosh. Koneet olisi voinut ostaa myös ilman tällaista ohjelmistopakettia. kuva). Zimmermanilla on harmaa esituotantokotelo ja musta tuotantolaatuinen malli päätyi Bensonille. Olisiko 264-sarjan imago muuttunut, jos koneet olisivat vuonna 1984 käynnistyneet päivitettyyn Magic Desk II:een. Suurin osa sen kuvakkeista on pelkkiä koristeita. kuva emolevyjen määrästä on mielenkiintoinen, enkä ollut törmännyt arvioon aikaisemmin. L:n muotoinen näppäin puuttuu juuri oikeasta paikasta. Suunnitelma ei tällaisenaan toteutunut, mutta joitakin näitä ROM-ohjelmistoja on nähty muualla. Koneet käynnistyivät edelleen Basic-tulkkiin. Toinen Halfhillin ja muidenkin lähteiden mainitsemista ohjelmistoista oli Magic Desk -niminen graafinen käyttöliittymä. Siinä olisi kaksi. Magic Deskin ensipainos on nimensä mukaisesti varsin rajoittunut. Tammikuun 1984 CES:ssä Commodorella oli jopa Commodore TouchScreen -prototyyppi, kosketuskalvo näytön päälle Magic Deskin hallintaan kosketuksella. Salapoliisityö saa vahvistusta: Bo kertoo kuulleensa, että Tramiel-kuvassa olisi juuri hänen koneensa – siis se sama, jonka näette tämän artikkelin värikuvissa. Vuonna 1983 graafinen käyttöliittymä oli täyttänyt kymmenen vuotta Xerox Alton ensijulkaisusta, mutta massamarkkinoille se oli alkanut hivuttautua vasta vuoden alussa Apple Lisan myötä. Halfhill kuvaili CES:ssä esiteltyä 264-sarjan ROM-ohjelmavalikoimaa: ”Prototyyppi-264:sissa pyöri SuperScript 264, tekstinkäsittelijä; EasyCalc 264, taulukkolaskenta; Com modore 3Plus1, integroitu paketti jossa on tekstinkäsittelijä, tietojenhallinta, taulukkolaskenta ja liiketoimintagrafiikkaohjelma; Logo; PILOT; ja Magic Desk II, integroitu paketti jossa on [Apple] Lisan kaltaisia kuvakkeita, tekstinkäsittelijä, taulukkolaskenta, tietojenhallinta ja laskin. 264ja V364mallien ostajien oli tarkoitus voida ostotilanteessa valita, mikä ohjelmistopaketti heidän koneeseensa asennetaan. Tässä mielessä Ma gic Desk I – Type and File (1983) oli oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Käytännössä vain kirjoituskonetta matkiva tekstinkäsittely, tiedostojen hallinta, tulostus, kello ja roskakori toimivat. Toisaalta mukana on välähdyksiä modernista: tekstinkäsittelystä voi poistua ja palata ilman, että teksti katoaa. Tunnetuista koteloista vain Zimmermanin tässä artikkelissa näkyvä yksilö istuisi sävyltään Tramiel-kuvaan. Siinä on ainoana myös oikeanlainen näppäimistö. Compute!-lehden numerossa 47 toimittaja Tom R. Koteloiden määrä sen sijaan täsmäisi nykytietoon. Aikalaisraporttien mukaan Magic Desk II 264-sarjalla olisi jatkanut tätä lisäämällä pakettiin samaan tapaan toimivan taulukkolaskennan ja laskimen, joiden välillä olisi voinut myöskin liikkua. Tunnetuimpana tietenkin markkinoille päässeen Commodore Plus/4:n mukana tuli Tri-Micron toteuttama Trilogy-hyötyohjelmisto, nyt nimellä Commodore 3Plus1. 2019.4 68. Amiga ilmestyisi 1985 ja C64 saisi GEOSinsa 1986. ”Mutta kuka oikeasti tietää?” Valinnaiset ROMit Kuten mainitsin, eräs 264-sarjaan kaavailtu erikoisuus olivat sisäänrakennetut hyötyohjelmat. Tämä olisi tapahtunut joko tehtaalla koottujen valmispakettien muodossa tai myyjän toimesta – ROM-paikat olivat koneen sisällä takuutarrojen alla, joten tavallinen käyttäjä ei voinut vaihtaa niitä itse. Yhdessä 264:ssä oli jopa opetusohjelmapeli.” Sisarjulkaisu Compute!’s Gazetten numerosta 10 löytyy Selby Batemanin hieman tarkempi kuvaus näistä ohjelmista (linkit verkkojatkoilla). Valitettavasti Magic Deskin tarina jäi siihen ensimmäiseen Commodore 64 -osaansa. Siitä oli ilmestynyt versio Commodore 64:lle moduulilla vuonna 1983 nimellä Magic Desk I – Type and File ja kokeilin sitä itsekin artikkelia valmistellessani (ks. Kysyn Zimmermanilta tietääkö hän, mikä prototyypeistä on Jackin kädessä mustavalkoisessa valokuvassa. Sitä emme tiedä, sillä 264-sarja pääsi lopulta markkinoille vain tekstipohjaisen 3-Plus-1-paketin kanssa
4 Koska moduulin kehitys edelsi V364:sta, sanoja on hieman vähemmän eli 235 – jostain syystä V364 korvasi esimerkiksi GREY-sanan sanalla PINK. Johtopäätökseni onkin, että internet ei tiedä klassikkoraudan muis timääristä yhtään mitään. Sanavarasto on todella rajallinen, mutta toimii. Magic Voice -moduulin löytäminen verkkohuutokaupoista ei osoittautunut erityisen vaikeaksi, joten pian kytkin sellaisen testiä varten aikalaistoveriin, leipälaatikko-kuusneloseen. Valitettavasti Magic Voicen ja V364:n kannalta sen kehitystyö osui myös yksiin Don’t Ask Softwaren Software Automatic Mouth -puhesynteesiohjelman kanssa. 66), mutta vieläkin autenttisempi vaihtoehto pääsi aikanaan markkinoille saakka: Com modore Magic Voice Speech Module -moduulilaajennus Commodore 64:lle. Magic Voice puhuu varsin korkealla naisen äänellä. 67), mutta en löytänyt siitä puhetta sitten millään, eivätkä ole löytäneet muutkaan. Useille alustoille kuten Commodore 64:lle julkaistu kilpaileva ohjelma ei tarvinnut erillistä puhesynteesipiiriä ja se pystyi tuottamaan foneettisesti mitä tahansa sanoja. Kysyin Bo Zimmermanilta mikä ROMohjelmisto hänen V364-prototyypissään oli. Toshiba T6721A Eriasteisista Potemkinin kulisseista huolimatta Commodore V364:ssä – jo prototyyppiasteella – oli yksi ihan oikea rautaerokin verrattuna muuhun 264-sarjaan ja kaikkiin muihinkin Commodore-tietokoneisiin: Toshiba T6721A -puhesynteesipiiri. Magic Voicen tarina sinetöitiin viimeistään sillä hetkellä, kun S.A.M. Selby Bateman kertoo Compute!’s Gazette 10:ssä: ”Commodore lupaa, että lisää sanoja ja eri ääniä tulee saataville tulevaisuu dessa levykkeellä ja moduulilla.” Tiettävästi tällaisia laajennuksia ei ilmestynyt. Edellä mainitulla 16 kilotavun puhe-ROMilla oli 261:n sanan ja kirjaimen valikoima (yksi ”sanoista” tosin on hiljaisuus), jonka T6721A osasi muuttaa tietokoneen ääniliitännästä ulos tulevaksi puheeksi. Moduuli sisältää täsmälleen saman Toshiba T6721A -puhesynteesipiirin sekä lähes saman 16 kilotavun puhe-ROMin kuin V364. Prototyyppien vähäisen määrän ja kaukaisen sijainnin vuoksi en pitänyt realistisena yrittää päästä testaamaan V364:sta tätä artikkelia varten, mutta Toshiba T6721A:n testaaminen sen sijaan olisi kohtuuden rajoissa. Vaaleanpunainen eli pink tosin löytyy molempien koneiden paletista. 6 RATE säätelee nopeutta, RDY odottaa puheen päättymistä, VOC:lla olisi ohjei den mukaan ladattu lisäsanastoja levyltä tai kasetilta. LUKUSUOSITUKSIA • The Secret Weapons of Commodore: floodgap.com/retrobits/ckb/secret/x64.html • Commodore Plus/4 World: www.plus4world.com • C64-Wiki: c64-wiki.com/wiki/Commodore-264_series • Commodore.ca: commodore.ca/commodore-gallery/ commodore-rare-hardware • Bo Zimmerman: zimmers.net/cbmpics • Von Bassewitz: www.von-bassewitz.de/uz/oldcomputers • MCbx Old Computer Collection: oldcomputer.info/8bit/ c16line • Brian Bagnall – On the Edge: The Spectacular Rise and Fall of Commodore (2006) • Brian Bagnall – Commodore: A Company on the Edge, 2nd Edition (2010) • Brian Bagnall – Commodore: The Amiga Years (2017) • Brian Bagnall – Commodore: The Final Years (2019) • Petro Tyschtschenko – Meine Erinnerungen an Commodore und Amiga (2014) • David Pleasance – Commodore: The Inside Story (2018) Plus/4-mallin 3-Plus-1:ssä oli sentään tekstipohjainen jaetun ruudun toiminto tekstinkäsittelyn ja taulukkolaskennan välillä, mikä oli sekin aikanaan uutta. SAY ja pari muuta puhekomentoa 6 toimivat odotetusti. Kuuntele itse, miltä Magic Voice kuu lostaa Skrollin verkkojatkoilla: skrolli.fi/ numerot 69. Commodore palasi asiaan aikanaan vasta Amigan myötä, jonka mukaan leivottiin kehittynyt ohjelmistopohjainen puhesynteesi. Dave Haynie laittoi Skrollille viestiä ja muisteli, että ”pohdimme koodaavamme [V364:lle] todellisen foneettisen kirjaston (kuten C64:n S.A.M.) purkitetun sanaston sijaan… mutta tämä ei ikinä toteutunut”. kee ”Magic Desk 1+”. vasempaan ja Magic Voice oikeaan äänentoistokanavaan). Tähän Magic Voice -nimiseen puhetoimintoon päästiin käsiksi myös koneen Basicista SAY-komennolla. Antenniliitäntää käytettäessä läpivientikaapeli koneen kautta tulee mukana. päräytti laulaen Amerikan kansallislaulun. Molemmissa lisäsanoja voi lisäksi ladata muistista, jos saa jostain sopivaa puhedataa. Sen sijaan V364:ssä (ja 264sar jassa) greynimistä väriä ei ole, koska har maat tuotetaan valkoisen sävyinä (7 har maata). Myös Magic Desk moduulin kerrotaan Magic Voicen käyttöohjeissa ja joissakin verkkolähteissä tukevan puhetta, mutta tällä lienee viitattu johonkin tulevaan Magic Desk -versioon, joka ei koskaan ilmestynyt – Magic Voicen laatikossa lupaletissa on kolme väriä nimeltään grey (harmaa). Kannattaa lukea mieluummin Skrollia. Kuulemma sama 3-Plus-1. Commodore V364:n puhe-ROM löytyy toki internetistä ja on ladattavissa VICEemulaattoriin ”x64 magicvoice image” -opti olla, sekä C64 Forever -emulaattoripaketista (kuva s. Haynien mukaan Commodoren insinöörit kutsuivatkin Magic Voicea nimellä Tragic Voice, koska se kuulosti heidän mielestään masentuneelta robotilta. Videoliitännän kanssa täytyy äänipiuhat ketjuttaa moduulin RCA-liittimien kautta itse (tai kytkeä SID esim. Magic Voice oli osa samannäköisten moduulien sarjaa, johon kuuluivat myös Sound Sampler ja Sound Expander. 5 Syy muutokselle lienee se, että C64:n väri olla samanlainen. Testasin Magic Desk I:stä Magic Voicen kanssa itsekin (kuvassa s. Bo Zimmerman on ottanut ROMdumpin V364:n enemmän sanoja sisältävästä puheROMista ja koko on edel leen 16 kilotavua. 5 Muilta osin puhesynteesin pitäisi 4 Osa lähteistä väittää, että Magic Voice moduulilla olisi peräti 128 kilotavua ROMia – absurdi väite, jolle en ole löytänyt perusteluita. C64-peleistä ainakin Wizard of Wor, Gorf ja A Bee C’s tukevat moduulin puhetoimintoa, itseasiassa viimeksi mainittu edellyttää sitä. Magic Voice -moduuli sisältää läpiviennin sekä äänille että moduuliportille, joten sitä voi käyttää yhdessä C64:n muiden ohjelmien ja SID-äänipiirin kanssa
Valitettavasti Commodore hylkäsi nämä de facto -standardiliittimet ja korvasi ne tuolloin harvinaisemmilla mini-DIN-liittimillä 264-sarjassa. Prototyyppi muistutti Commodore 16:n myöhempää emolevyä, ja antoi esimakua myös Commodore 116:n emolevystä, mutta siinä oli suositun C64:n tapaiset Atari-peliohjainliitännät ja tutunnäköinen kasettiasemaportti. en pöydillä vuonna 1983. Japanin TED Commodore 116:sta edelsi TED-prototyyppiemolevy (TED, ks. s. Käytän2019.4 70. Kyseinen kunnia meni kuitenkin lopulta Commodore 16:lle. Skrolli 2018.3) kilpailijoineen tai Euroopassa menestynyttä ZX Spectrumia. Toisin kuin V364, 116 pääsi kuitenkin myyntiin asti. 64), jollaisia pyöri Commodoren kehittäjiTeksti ja kuvat: Janne Sirén COMMODORE 116 Commodoren salaiset aseet Siinä missä Commodore V364:stä kaavailtiin Commodore 264 kotitietokoneperheen huippua vuodelle 1984, Commo dore 116:sta piti tulla sarjan edullinen perusrauta. Yksi syy englantilaisen ZX Spectrumin edulliseen hintaan oli sen halpa chiclet-kuminäppäimistö sekä muutenkin minimiin riisuttu koko ja krumeluurit. C116 oli Commodoren yritys pistää Spectrumia paremmaksi – ja Commodoresta kun oli kyse, kaikin puolin huonommaksihan se meni. Lähteestä riippuen Commodorella pelättiin japanilaista haastajaa (jota ei koskaan tullut), amerikkalaista Mattel Aquariusta (ks. Tokion toimistolla työskenteli muotoilijana muuan Ira Velinsky, joka siirtyi myöhemmin Tramielin perässä Atarille suunnittelemaan ST/XE-mallien koteloita. C116:n design puolestaan tuli 264/ Plus/4-mallin pesuveden mukana Japanin Commodorelta. K uten edellä Commodore V364 -artikkelissa ja edellisen Skrollin 2019.3 Commodore 264 -jutussa kerroimme, kotitietokonevalmistaja Commodoren alkuperäinen tavoite niin kutsutulle 264tai TEDkonesarjalle oli alle sadan dollarin hintaluokka. C116:n koteloa ja näppäimistöä lukuun ottamatta laitteen ominaisuudet vastasivat Commodore 16:ta
Valitettavasti kysyntä oli vähäistä, joten loppuunmyyntialea lukuun ottamatta Commodore 116 myi vaatimattomasti. 1 NTSC-mallia ei ole näkynyt kuin prototyypeissä. Ei liene yllätys, että kun sain viimein tilaisuuden ostaa oman C116:n, se tilaisuus tuli Saksasta. Koneen liittimet ovat takana, joskin televisiomodulaattori ja virtanappi ovat laidoilla. C16:aa myytiin tietenkin myös Euroopassa, Suo messakin. T-näppäimeni vaatii hieromista), mutta kertomusten perusteella vain osa. Sen isompikoteloisen sisarmallin C16:n sen sijaan muistan hyvin ja Plus/4:n myös – kenties tämä kertoo jotain C116:n taannoisesta tilanteesta (tai lähinnä sen puutteesta) Suomessa. Petro kuvailee 264-sarjaa kirjassa sanalla glücklos – epäonninen, onneton. Sen sijaan itse näppäimistö on kamala. Se on siedettävä – ja parempi kuin kuusnelosessa tietysti. 53) muistelmateos kertoo, että C16/C116-malleja myytiin Saksassa kaikkiaan 286 500 kappaletta (suurempi osa tietenkin C16:aa), suunnilleen saman verran kuin myöhempää C128-mallia. Joidenkin arvioiden mukaan 116:tta myytiin lopulta 51 000 kappaletta (vain) Euroopassa, joista 44 000 Saksassa. Myöhemmin koteloa muovattiin ja näppäimistöön lisättiin yksi näppäin, jolloin askelpalautin siirtyi tutummin oikeaan yläkulmaan, mutta nyt oudosti ohueksi rimpulaksi funktionäppäinriville. 264-sarjassa yleinen nuolenpäärykelmä, joskin nyt halvempana kiikkulevynä, jossa kaikki nuolinäppäimet ovat kiinni toisissaan. Yksi verkkolähde ja Brian Bagnallin On the Edge -kirjan ensipainos väittävät, että konetta myytiin myös Japanissa, mutta tämä on virheellinen tieto. ZX Spectrumin kuminäppäimistön tapaan C116:n askelpalautin eli backspace nimittäin seikkailee mitä omituisemmissa paikoissa (Spectrumissa se on shiftin takana). Lisäksi V364:ssä ja Plus/4:ssä nähty käyttäjäeli laajennusportti puuttui halvemmista malleista, joten niihin ei saa nopeampaa 1551-levyasemaa. Ei ihme, olivathan C64:n liittimet osin 1970-luvun Commodore PET -sarjan ja Atarin kaikuja. Liittimet ennen aikaansa C116 on yllättävän pieni ja kevyt, joskaan ei aivan niin pieni kuin ZX Spectrum. Samoihin aikoihin C116:n kanssa julkaistu Apple Macintosh ja kolmea vuotta myöhemmin tullut IBM PS/2 popularisoivat lopulta mini-DIN-liittimet tietokoneissa. Askelpalautin karkuteillä Rehellisyyden nimissä en muista Commodore 116:tta 1980-luvulta. 2 C116:ni sarjanumero on matalahko 8732 (DA4, Länsi-Saksa) ja siinä on myöhäisempi näppäimistöversio – oletettavasti vanha näppäimistö on ollut lähinnä esituotantosarjaa. Loppu on (kuusnelosen) historiaa. Sisältö on kuin tasavälistä ASCIItulostetta olisi painettu – vain alku ja loppusivut, jotka ovat yhteiset C16:n kanssa, on taitettu ”ammattimaisesti”. Huhujen mukaan Saksan Commodore dumppasi loput koulutusmarkkinoille. Mini-DIN kestikin tässä käytössä pidempään kuin ne Atari-liittimet… Commodore 116:n suurin synti ei ollutkaan sen liitintekniikka, vaan se, etteivät portit olleet – eikä niistä tullut – yhteensopivia minkään tärkeän kanssa. Tunneside oli selvästi syntynyt kaikesta konemallin saamasta kritiikistä huolimatta, sillä hän toivoi kuvaa koneesta uudessa kodissa. Pelipakkauksissakin kun luki yleensä vain C16 tai C16/Plus/4, aivan kuin C116:tta ei olisi olemassakaan. Vertailun vuoksi C64:ää myytiin Saksassa kolme miljoonaa. Nuolinäppäimistön virkaa hoitaa 2 Yksityisen myyjän ”kokoelmassa” tuli Commodore Datasette 1531 kasettiasema, pelikasetit Terra Cognita ja C16 Compi lation: Grand Master – Tom – Galaxy – Ghost Town sekä ohjekirjat Commodore 116 Bedienungshandbuch ja Datasette 1530/1531 Bedienungshandbuch. Takapaneeli mini-DINliittimineen näyttää selvästi C64:ää modernimmalta. Seuraavalla kierroksella, Commodore 128:n kohdalla, yhtiö vetäisisikin yhteensopivuuden tavoittelun täysin överiksi. Tutustuin koneeseen ja joihinkin muihin erikoisempiin Commodoreihin vasta 2000-luvulla Sakuja Skrolli-projektien myötä. Koneen myynyt saksalaisnainen kertoi sen olleen hänen ensimmäinen tietokoneensa. Pien erän säästöjä. Osa tästä on yksilöllistä ajan patinaa (esim. s. Virhemaininnat on poistettu kir jan toisesta laitoksesta. Ex-commodorelaisen Petro Tyschtschenkon (ks. Lupasin lähettää tämän Skrollin. nössä C116 oli siis myös sama kone kuin V364, vain pienemmällä näppäimistöllä, muistilla ja virtalähteellä sekä ilman ohjelmisto-ROMeja ja puhepiiriä. C116:n käyttöohje on muuten esimerkiksi kasetti aseman ja C16:n käyttöohjeita halvemman oloinen sisältä. Valitettavasti yhteensopivuuden puute vaivasi C116:sta ja koko 264-sarjaa laajemminkin. Hän opetteli sillä Basicia ja ohjekirjan välistä tipahtikin listaustulosteita. Kirjan lähteet unohtivat, että maailmaa on PohjoisAmerikan ulkopuolella. Varhaisissa C116:ssa askelpalautin on vasemmalla Anäppäimen vieressä. Pieleenhän sekin meni, mutta päinvastaisista syistä. Kirjoittaminen edellyttää huolellisuutta, ettei merkkejä tule liikaa tai puutu. 71. Shift/Caps-lukkonäppäintäkään ei ollut. kaksi eri koteloversiota. Vieläkin vähemmän tunnettu tosiasia on, että lyhyestä iästään huolimatta C116:sta on olemassa ainakin 1 On the Edge historiakirjan ensipainos väitti myös, että Commodore 16:aa myytiin yksinomaan Kanadassa, mikä oli ameri kanismi sille, ettei konetta myyty USA:ssa
Valitse 9V rullasta, suurin liitinvaihtoehdoista ja katso, että napaisuus tulee oikein päin eli napaisuuskuvat täsmäävät koneen kotelossa ja muuntajan liittimen nuolipuolella (plus rungossa ja miinus navassa). Komposiittivideo sen sijaan toimi hyvin 8-Bit Classicsin kaapelilla ja ”Deltacon” näytön koko sekä muoto istuivat hyvin retrokoneelle. Retroverkkokaupoista (esim. VGA-liitäntäkin on, joskaan sitä ei tässä tarvita. Kuvan ja äänen saaminen on seuraava haaste. Parasta laatua kaipaaville XRGBmini Framemeisterin kaltainen skaalain toki parantaa kuvaa, mutta nostaa myös selvästi kokonaisuuden hintaa (n. 9 €). 264:lle kaavailtu valinnanvapaus sisäänrakennetuille ohjelmistoille jäi myöskin toteutumatta, joskin joitakin tällaisia ROMeja on olemassa. 400 €, tuotteesta on skrolli.fi-artikkeli verkkojatkoilla). Tony Benford kertoo RUN-lehden CES-raportissa saman vuoden huhtikuussa: ”Salaperäinen salkun kokoinen kannettava malli 116, 16 kilotavun sisäänrakennetulla RAMmuistilla (salaperäinen, koska Commodore laittoi sen näytille, mutta ei suostunut kertomaan siitä lisää ennen julkaisua myöhemmin tänä vuonna).” Tästäkään ei kuultu sen koommin. Näytöstä löytyy tarvittava: 4:3-kuvasuhde, analoginen TV-viritin sekä komposiittivideo (vääristä mainoslauseista huolimatta S-Video-liitintä ei ole) – ja sitä saa uutena vielä joiltakin jälleenmyyjiltä. Toimii hädässä. Skrolli 2018.2) toimivat myös näissä. 180 €). Mikäli koneestasi puuttuu virtalähde, eikä mielesi tee koluta retrokauppoja, piipahdus lähimpään Biltemaan riittää. Excommodorelainen Michael Tomczyk on väittänyt haastattelussa, että erikoista Japanin C64-versiota ”MAX Machinea” edelsi samalla nimellä prototyyppi, joka C64:n sijaan kuulosti spesifikaatioiltaan aivan V364:ltä. Nykypäivän näytöt ja televisiot tuppaavat myös poikkeamaan 1980-luvun 4:3-kuvasuhteesta. Yksi helppo vinkki satunnaiselle retroreivaajalle on artikkelin aloituskuvassa näkyvä 15 tuuman ”no name” TFTnäyttö, jota myös Deltaco TV615 ja MV1500 -koodeilla markkinoidaan (n. Esimerkiksi 8-Bit Classics -kaupan (8bitclassics. Commodore 264 -malli uudelleennimettiin Plus/4:ksi, joten 264-leimatut esisarjalaiset ovat harvassa. Testasimme myös Framemeisterin toimivaksi Commodore 116:n kanssa. Commodore 16 ja 116 tulille 2019.4 72. Kiinnostavimpia mysteereitä ovat V364:n ja C116:n väitetyt variaatiot. Commodore 264ja Plus/4 -malleista muistimäärältään ja liitännöiltään karsittu 232-malli ei ollut millään muotoa ikimuistoinen. Deltacolla on myös 12”-versio ja pienempiä ilman TV-viritintä. Kaikilla ei kuitenkaan ole enää televisiota tai näyttöä, joka kelpuuttaisi analogista videota, saati analogista antennisignaalia. Joitakin prototyyppejä on nähty, itseasiassa prototyyppivarastoa on saatettu jopa myydä aikanaan Hollannissa. Biltema Muuntaja 3–12 V (1000 mA) testatusti toimii tarkoitukseen (n. 8-Bit Classicsin -kaapelilla S-Video kulki mallikkaasti C116:sta Framemeisterin kautta e.m. Nyt jo edesmennyt Commodore-insinööri Jim Butterfield taas muisteli aikanaan nähneensä 116:sta Saksan Commodorea varten tehdyn miniprototyypin, joka oli integroitu kirjan kansiin. Aikakirjat muistelevat myös, että C116:sta esiteltiin niillä talven 1984 CES-messuilla salkkukokoinen kannettava versio. näytön HDMI-liitäntään, mutta ilmankin siis pärjää. Koska verkkohuutokaupoista haalittu retrorauta on usein puutteellista tai puolikuntoista varustelultaan, seuraavassa päälle vielä muutama käytännön varustevinkki, jotka pätevät C116:een, sisarmalli C16:aan ja virtalähdevinkkiä lukuun ottamatta myös Plus/4:än. Tarina väittää, että Jack Tramielin lyKerroimme viime Skrollissa 2019.3 vinkkejä siihen, mitä 264-perheen Commodoren käyttöönotto nykypäivänä edellyttää. com) Commodore 64/128/16/+4 8Pin DIN SVideo & RCA AV Cable -kaapeli vastuksella (16 $) testatusti toimii. Koneen 32 kilotavun RAM-muistimäärä oli toki 80-luvun puolivälissä sangen harvinainen. Testissämme C116 löytyi 15-tuumaisen antennipaikasta Air 34 ja kuva oli RF:ksi kunnossa, mutta ääni kohisi pahasti – automaattituuni menee numeroista päätellen hieman sivuun (pitäisi olla kanava 36), eikä manuaalisäätöä löytynyt. Koneissa on televisiomodulaattori, joten varsin tavanomaisella uros-RCA-uros-antenniliitin-kaapelilla ne saa auttavasti ulos, jos sattuu omistamaan analogisen televisiovastaanottimen. Commodore 64 -koneelle tarkoitetut SD2IEC-levyasemaemulaattorit (ks. Eikä siinä vielä kaikki… Commodore 116 ja V364 eivät olleet ainoat harvinaiset TED-sarjalaiset. amigastore.eu) löytyy lisäksi sovittimia, joilla koneisiin saa kiinni yleisemmät Atari-liittimillä varustetut peliohjaimet. Commodorella oli nimittäin varhainen LCD-näyttötehdaskin. Parempaa komposiittivideotai parasta S-Video-kuvaa varten tarvitseekin erikoisemman kaapelin. Kannettava C116 mahdollisesti kehittyi edelleen Commodore LCD -nimiseksi prototyypiksi, joka esiteltiin CESissä 1985, ja joka sijoittui teknisesti C232:n ja Commodore 128:n välimaastoon
Myös Skrolli ry osallistui kahden vuoden yrityspaketilla. Se todellinen mysteeri onkin, miten näin kädetön yritys muistetaan maailman suosituimmasta (Commodore 64) ja maailman parhaasta kotitietokoneesta (Commodore Amiga). Tramielin lähtö suisti Commodoren kaaokseen, jossa yhtiö menetti kymmeniä avaintekijöitä. 1990-luvulla toiminta muodollistettiin Suomen Tietojenkäsittelymuseoyhdistys ry:ksi, jota seurasi hedelmällinen yhteistyöjakso Jyväskylän alueen toimijoiden kesken. Olisiko Amiga siis pärjännyt paremmin, jos se olisikin päätynyt Tramielin siipien suojaan. Skrollin ja yritysten lisäksi pari muutakin merkittävää suomalaista tietokonekerhoa olivat kampanjahengessä mukana, kuten logoista huomaa. Suomalaisen tietokonekulttuurin onneksi toisaalta Kanavuoresta löytyivät sopivat väistötilat varastonäyttelylle. Koska suurin osa ainutlaatuisesta kokoelmasta on kokonsa puolesta "vaikeasti sijoitettavaa", museon kohtalo keikkui vaakalaudalla. Kokoelmiin kertyi IBM:n suurja minitietokoneiden lisäksi esimerkiksi neuvostoliittolainen MIR-2, EAI 640/680 -analogitietokone, Cray-1 sekä historiallisen ESKOn seuraaja Helsingin yliopistolta: Wegematic 1000. Oikeasti mereen taisi tosin päätyä myöhempi 2321 Data Cell -malli. Suomen tietokonemuseolla oli kiertävien messunäyttelyiden lisäksi peräti kaksi vakituista näyttelyä, joihin oli vapaa pääsy: Jyväskylän yliopiston Agorarakennuksessa Mattilanniemessä sekä Jyväskylän ammattikorkeakoulun Dynamo-rakennuksessa Lutakossa. Johtopäätös johtaakin jatkokysymykseen. Lisäksi museolla oli tilat Kanavuoressa. Kokoelmaa pyritään edelleen myös dokumentoimaan ja kunnostamaan talkootyönä. Tämä yksilö on mahdollisesti ollut myös Brysselin vuoden 1958 maailmannäyttelyssä, jossa IBM 305 oli esillä IBM:n omassa paviljongissa. Kampanja keräsi 7 820 euroa. Löydät matkaraporttimme valokuvineen Skrollista 2018.4 (pdf-lehti maksutta: skrolli.fi/numerot) ja Suomen tietokonemuseon kotisivut osoitteesta suomentietokonemuseo.fi. Skrolli tukee Jyväskylän suurtietokonemuseota Kulut on kuitenkin maksettava, joten museo järjesti keväällä 2019 Mesenaatti-palvelussa joukkorahoituskampanjan toiminnan jatkamiseksi. Museon perusti IBM:llä elämäntyönsä tehnyt Ilari Taulio (1933–2011), joka aloitti jo 1970-luvulla keräämään muun muassa yrityksiltä ja organisaatioilta vanhaksi jäänyttä tietokonerautaa. Ehkäpä jotain osviittaa antaa se, että molemmat saivat tahoillaan alkunsa ennen Tramielin lähtöä Commodorelta. Käynti kannattaa, mutta siitä on suositeltavaa sopia etukäteen. Tietokonemuseossa on myös IBM 305 RAMAC (Random Access Method of Accounting and Control, julkaistu 1956), ensimmäinen kaupallinen tietokone, jossa oli kiintolevy. (Kuva: Jari Viitala) Kuuluisassa mustavalkokuvassa samanlaista IBM 305 RAMACin kiintolevyä puretaan Pan Amin DC-7-lentokoneesta Amsterdamin Schipholissa 1957, matkalla Het Atoom -näyttelyyn. SYVÄ PÄÄTY LYHYET J yväskylän lähellä Vaajakosken Kanavuoressa sijaitseva Suomen tietokonemuseo on esitellyt suomalaista tietokonehistoriaa vuodesta 1985 lähtien. Kuvassa näkyy pelkkä kiintolevy, noin viiden megatavun IBM 350 Disk Storage Unit (5 miljoonaa tavua, 6 bittiä tavusta datalle). Vuoteen 2018 mennessä julkinen tuki kuitenkin väheni ja museo joutui siirtymään. (Kuva: IBM Archives) hytikäinen seuraaja Marshall Smith peruutti Commodoren LCD-kannettavan, kun kilpailevan (kannettavia valmistavan) Tandyn toimitusjohtaja onnistui vakuuttamaan hänet siitä, ettei litteänäyttöisissä kannettavissa ole tulevaisuutta. Skrolli vieraili Jyväskylän tietokonemuseossa marraskuussa 2018, kun Skrollin museobussi pysähtyi ikimuistoiselle visiitille. Näyttelydemossa koneelle syötettiin jokin ajankohta ja RAMAC vastasi jopa kymmenellä kielellä, mitä historiassa tapahtui. Sitä kutsuttiin supertietokoneeksi. Janne Sirén P.S. Entä jos Tramielia ei olisi häädetty Commodorelta alkuunkaan?. Commodore osti Amigastartupin hieman Tramielin lähdön jälkeen. Tarinan mukaan tällainen kiintolevy heitettiin painon vuoksi kuljetuskoneesta mereen lentokoneen kärsittyä moottoriviasta. Myös Tramielin Atari yritti omia Amigan
Skrolli pyysi ja sai Nirviltä artikkelin siitä, mitä ST todella merkitsi hänelle. Mikrobitti, C ja Pelitlehtien toimittajaveteraani Niko Nirvi muistetaan Battle Island pelin arvostelijana ja 1980luvun konesotien suurena Atari ST fanina. Niko Nirvin Atari ST 2019.4 74
Se oli ennen pc:n nousua hyvä työkone ja ok pelikone. Menneen talven lumia. Niko Nirvi 75
Pixelwizard Retro Shop puolestaan on jo pidempään myynyt uustuotettujen Commodore 64C -koteloiden lisäksi erilaisia 3D-tulostettuja muovikomponentteja, kuten näppäimistön kiinnittämiseen vaadittavia kiinnikkeitä koteloiden sisään. Tutustuimme Individualin ja Pixelwizardin viimeisimpiin tarjokkaisiin. Skrolli 2018.2, 2019.3). Pahvilaatikkoa ja tekstiä lukuun ottamatta virtalähde ei ole erityisen ”Commodore” vaan sarjaa tusinatuutti – ja laatikon kannessakin on iso kirjoitusvirhe. RAUTA U ustuotettujen Commodore 64 -tietokoneiden markkina jakautuu tällä hetkellä karkeasti kolmeen leiriin: Brittiläisen Retro Gamesin emulaatiopohjaiset THEC64-retrokoneet soveltuvat kepeään pelailuun (ks. Gideonin ja saksalaisten tuotteita käytetään toki myös ristiin. Nyt Individual on tuonut tarkoitukseen Commodore-lisensoituun pakettiin pakatun Commodore JYH32120200 -virtalähteen (20 €, 1. Pieniä yksityiskohtia Individual Computers myi aikaisemmin C64 Reloaded -emolevyn virtalähteeksi MC Power PS30IBCAK2000E -mallia, jota myydään myös muilla nimillä (käytimme itse Uusnelosessa Flypowerin vastaavaa tuotetta). Lisenssituotteita mainostetaan iskulauseilla Commodore zurück in Deutsch land, Commodore Back In Germany (suom. Pelkkiä metallitukia saa myös Individualin kaupasta. 2019.4 76. Mutta se toimii jopa reissussa, sillä virtaliitintä voi vaihtaa. Individual Computersilla on myös alkuperäisrautaan nähden varsin uskollinen C64emolevy, C64 Reloaded MK2 (Skrolli 2018.1), sekä oma tulkintansa FPGAretroraudasta ja -levykeaseman korvaajasta, Turbo Chameleon 64 (2018.2). koisuus ovat virallinen Commodoren logoja nimilisenssi sekä alkuperäismuotteihin perustuvat uustuotetut osat, kuten Commodore 64C -kotelot. Muoviosien rinnalle myyntiin ovat tulleet Individual Computersin kehittämät metalliset näppäimistötuet (16 €, 2.), joita varten Pixelwizardin kautta saa tilattua myös sovittimen Gideonin Ultimate64-emolevylle (16 € + 3 €, 3.). Mukana tulee neljä erilaista töpselipäätä. Commodore takaisin Saksassa). Jämerät ovat. Kolmantena on nyt käsiteltävä löyhä saksalainen Teksti ja kuvat: Janne Sirén yhteenliittymä eli Individual Computers (icomp.de) ja Pixelwizard Retro Shop (shop.pixelwizard.eu). kuvassa). Individual Computersin ja Pixelwizard Retro Shopin tarjonnan eriIndividual Computers + Pixelwizard Retro Shop Uusnelosen uutuudet Rakensimme Skrollissa 2018.1 uuden Commodore 64:n käyttäen pääasiassa Individual Com putersin ja Pixelwizard Retro Shopin uustuotettuja osia. Saksalainen parivaljakko on sittem min tuonut markkinoille muutamia pikantteja lisukkeita. Hollantilaisen Gideon’s Logicin FPGA-pohjaiset Ultimate-tuotteet käyvät kuusnelosen emolevyn (2018.3) ja levyasemien korvaamiseen (2017.1). Tuotepaletti päivittyy verkkaisesti, mutta jatkuvasti. Vaikka näppäimistökiinnikkeet eivät ole suoria klooneja Commodoren vastaavista, ne toimivat ruuvien alkuperäisissä paikoissa
Yksi pitkäikäinen tuote-esimerkki on Commodore 64:n laajennusmoduuli Turbo Chameleon 64. Chameleon Docking Stationin elektroniikkaa ei muuten ole peitetty mitenkään, joten jos Turbo Chameleonia (V1 tai V2) aikoo käyttää telakassaan, voi loppusilauksena telakointiaseman viimeistellä vielä Zipcomin (allzu.net) telakkakotelolla. Ajatella – verkkokortti, jonka voi kytkeä niin vuonna 1982 julkaistuun C64:ään ja vuonna 1992 julkaistuun Amigaan kuin 2010-luvun tuotteisiinkin ilman mitään varsinaista standardiliitäntää. Tärkeimmät rautamuutokset ovat integroidut PS/2/ IEC-liittimet näppäimistön ja hiiren kytkemiseen sekä micro-USB-virtaliitin erillisen jakokaapelin sijaan. Sarjanumerotarrassa on meillä ja kauppakuvissa myös raita keskellä. Sellaisen saa haluamansa värisenä 3D-tulosteena Shapeways-tulostuspalvelun kautta (60 €, 9.). Tuotteesta on moneen: Moduulikäytössä se toimii Commodore 64 -tietokoneen VGAliitäntänä, josta projekti sai aikanaan alkunsa. Viimeaikaisten beigen, ruskean, mustan ja harmaan kotelon seuraksi Pixelwizard kyseli Facebookissa, olisiko läpinäkyvälle kotelolle vielä kysyntää. Tuotteiden sisällä on myös joitakin teknisiä muutoksia, mutta ohjelmistopuolella ne ovat samanveroisia. Tämän artikkelin kirjoittamisen aikoihin Pixelwizard Retro Shop huuteli käynnistelevänsä seuraavan Commodore C64C -kotelon uustuotantoerän valmistusta. Loppusilaus Turbo Chameleon 64 V2:n IR-vastaanotin on myös asemoitu hieman paremmin kuin edellisessä versiossa. Uusnelosessa niille ei tosin ole tarvetta, koska Pixelwizardin uustuotettujen C64C-koteloiden näppäimistöpuoli sisältää jo valmiiksi vieläkin tasokkaamman, alkuperäistyylisen tarransa. Täsmälleen sama verkkokortti kun istuu Turbo Chameleonin lisäksi sekä suoraan tavallisen Commodore 64:n moduuliporttiin että useiden muiden laajennusmoduulien jatkeeksi, kuten Retro Replayja MMC-moduuleihin. Lisäksi Turbo Chameleon 64 toimii FPGA-pohjaisena retrokoneena, jopa irrallaan C64:stä. Tunnelmaa kohentaa sekin, ettei CDTV:tä aikanaan brändätty Amigaksi lainkaan. Toinen Pixelwizardin ”tuoteperhe” ovat uustuotetut C64-mallinumerotarrat kotelon taakse (3,5 €, 4.), joita on tarjolla sekä alkuperäiselle C64-kotelolle mallia ”leipälaatikko” että uudemmalle tai uustuotetulle C64C-kotelolle. Testasimme ennen tämän artikkelin kirjoittamista kauppoja pariinkin otteeseen. Pixelwizard myy logotarroja myös uudempien ja vanhempien C64-koteloiden kanteen. Mallinumerotarrat ovat paksuja ja laadukkaita, joten ne ovat oikein hyvä tapa viimeistellä Uusnelosen pohja. Turbo Chameleon matkii näin muun muassa VIC-20:tä, Amigaa, Spectrumia ja Atari 800XL:ää. Syksyllä jopa tuore Ultimate-64 Elite -päivitys sekä Commodore 64:n vanhat USA-mallit saivat omat ”autenttiset” tarransa. kuvassa) – toimiva, mutta vähemmän laadukas yksityiskohta. Se toimii jopa Amiga 1200:n kelloportissa, joskin tähän tarkoitukseen löytyy paremmin istuva X-Surf-versiokin. Linkit tuotteisiin ja maksuttomat pdf versiot yli vuoden vanhoista Skrolleista skrolli.fi:ssä: skrolli.fi/numerot 77. Ilmeisesti kysyntää riittää. Lisäksi moduulin painikkeet on nyt värikoodattu. Individual Computersille tyypilliseen tapaan uusin RR-Net MK3 -verkkokorttikin (60 €, 5.) on käsittämättömän monikäyttöinen. Viimein tänä vuonna julkaistu Turbo Chameleon 64 V2 (200 €, 6.) on päivitetty ja taas saatavilla oleva versio tuotteesta. Turbo Chameleon oli pitkään loppuunmyyty. Tarroihin voi halutessaan valita tilausvaiheessa jopa oman sarjanumeron, joskin se tarkoittaa vain erillistä läpinäkyvää numerotarraa, joka tulee liimattuna päätarran päälle (keskellä 4. Tässä Commodore 64 ja Amiga-maailmat kohtaavatkin jälleen jännästi: Individual Computers myy edelleen tietokoneen ohjastamiseen uusvanhaa varastoa Commodore (Amiga) CDTV -kaukoohjaimia (15 €, 8.). Tähän tarkoitukseen on julkaistu Chameleon Docking Station -telakkakin, joka lisää kokonaisuuteen neljä peliohjainporttia. Varastosaldot pitivät paikkansa ja tavaraa sai ammattimaisella tehokkuudella Suomeen viikossa, mikä on retrokaupoissa joskus harvinaista herkkua. Eikä tässä vielä kaikki: Turbo Chameleonia voi myös laajentaa sisäisellä RR-Net 2/MK3 -verkkokortilla, jonka liitintä varten kotelossa on valmiiksi reikä. Myös Docking Station sai hiljattain V2-versionsa (30 €, 7.), johon on suurimpana uutuutena lisätty MIDI-liittimet. Se toimii kuitenkin myös muistikorttiasemana, levykeasemaemulaattorina sekä infrapunavastaanottimena, ja siihen voi kytkeä PS/2-liitäntäisen näppäimistön ja -hiiren. Amiga-pohjainen CDTV-multimediakonsoli julkaistiin aikanaan lähes kymmenen vuotta Commodore 64:n jälkeen, mutta se ei menoa haittaa, ja kuusnelosta voikin mainiosti pelata CDTV-ohjaimella. Numerotarran jättäisimme siis pois, ellei sille ole erityistä tarvetta. Myös Shapewaysin tulostuspalvelu toimii tehokkaasti, tarvittaessa jopa alle viikon toimitusajalla. Molemmista tarroista on myös versiot Ultimate-64-merkinnällä. Turbo Chameleon V2 Siinä missä Pixelwizard Retro Shop keskittyy mekaanisiin ja kosmeettisiin tuotteisiin, Individual Computers tunnetaan pääasiassa elektroniikastaan
Community Award meni tänä vuonna ansaitusti Vampire-tiimille, joka tunnetaan Vampire-kiihdyttimistään ja uudesta itsenäisestä Vampire V4 Standalone -FPGA-”Amigasta”. Runsas ohjelma Tapahtumapaikan läheisyyteen pääsi kätevästi raitiovaunulla, ja teatterin ulkopuolella pyörineestä Amigaja Commodore-paitoihin pukeutuneesta keski-ikäisestä yleisöstä päätellen oli helppo huomata, että löysimme onnistuneesti perille. Neuss sijaitsee Düsseldorfin naapurissa, tarkemmin Rein-joen vastakkaisella rannalla, eli majoituksen ja lentojen suhteen ei tullut ongelmia. Valitettavasti kun Saksassa ollaan, osa esityksistä oli saksaksi. Mikelle lupailimmekin kollegani Teijo Kinnusen kanssa (parin oluen jälkeen), että siellä nähdään. Andrew Clitheroe, Team 17. de) järjestettiin 12.–13. Numeroiden väliin oli sopivasti istutettu musiikkiesityksiä esimerkiksi pelimuusikko Chris Huelsbeckiltä. Oli mukava nähdä tapahtuman suosio. Warp 560 2019.4 78. Varasimme pidennetyn viikonlopun, eli lähtö oli perjantaina aamusta ja paluu sunnuntai-iltana. Saku 2018 -tapahtumassa Suomessa syksyllä 2018 vieraillut Cloanto-yrityksen Michael ”Mike” Battilana puhui siitä sen verran positiiviseen sävyyn, että Amiga34:ään olikin sitten jo pakko päästä. Yksi tällainen juhla oli Amiga30tapahtuma Saksan Neussissa, Reiniläisen kansallisteatterin tiloissa. Ohjelmanumerot oli mitoitettu noin 20–30 minuutin mittaisiksi. Lippuun sisältyy lauantain Aftershow tarjoiluineen sekä kahden päivän sisäänpääsy. Päädyimme siis ostamaan kahden päivän liput ja järjestämään omatoimisen juhlat. Ostoksia varten tuli varattua onneksi tarpeeksi käteistä mukaan, joskin osa myyjistä kelpuutti yllätykseksi korttimaksunkin tai jopa PayPalin. Perinne jäi päälle ja tapahtumia on järjestetty sittemmin pari lisää. Finnairilla pääsee Düsseldorfiin suoralla lennolla kaksi kertaa päivässä. Näytteilleasettajina oli niin yksittäisiä Amiga-ohjelmistokehittäjiä, -laitevalmistajia kuin -jälleenmyyjiäkin. Nähtävää ja keskusteltavaa olisi riittänyt jokaisella pöydällä. Infopöydältä saimme Amiga34-rannekkeet ja tapahtumaohjelman. Ostoksille Tapahtumapaikka oli yllättävän iso. Kuinka ollakaan Aftershow Party -lippuja ei enää saanut, eli se vaihtoehto voitiin unohtaa heti. TAPAHTUMA A miga34-tapahtuma (amiga34. Käteistä kannattaa muutoinkin ottaa reilusti mukaan, sillä toisin kuin Suomessa, Saksassa esimerkiksi ravintoloissa kortit eivät kelpaa läheskään joka paikassa. Paikalla oli näytteilleasettajia yli 30, joista tosin osa oli paikalla vain toisena päivänä ja osa koko tapahtuman ajan. terin alakerrassa oli myös tapahtumaa varten tehtyjen oheistuotteiden myyntipiste sekä haastattelupiste, jossa parin päivän aikana haastateltiin Amiga-maailman isoja nimiä tapahtuman jälkeen julkaistavalle DVD-tallenteelle. TeatAMIGAN synttärijuhlat Amiga34, Neuss Teksti ja kuvat: Tapio Koivuniemi Commodore Amigan julkaisusta tuli kuluneeksi 30 vuot ta neljä vuotta sitten ja tapausta juhlittiin eri puolilla maa ilmaa. Ostoksina tarttui mukaan ex-Commodore-johtaja David Pleasancen pöyDavid Pleasance allekirjoittaa muistelmia. Lauantaina ohjelmassa oli muun muassa Community Awardin (yhteisöpalkinto) luovutus ja haastatteluissa vanhoja Amiga-pelintekijöitä. lokakuuta Rheinische Landestheaterissa, Neussissa. Koska Amiga32:ssa etenkin kahden päivän liput oli myyty nopeasti loppuun, päätimme hankkia liput saman tien. Tallenteelle oli myös tulossa itse ohjelmanumerot, joita olikin kahden päivän ajalle kiitettävästi. Jos haluat viettää illan legendaaristen Amiga-nimien kanssa – A-EON-firman johtajan Trevor Dickinsoninkin kovasti mainostamissa Triple-A-meiningeissä (After Amiga show Activities) – tuo arvokkaampi Aftershow Party -lippu kannattaa hankkia. Liput tapahtumaan tulivat myyntiin tammikuussa 2019. Harkitsin osallistumista jo pari vuotta aikaisemmin järjestettyyn Amiga32-tapahtumaan. Onneksi kohokohdat kuten suosikkipelini Alien Breed 3D:n kehittäjän Andrew Clitheroen (Team 17) haastattelu oli englanniksi. Ovet vierailijoille avattiin kymmeneltä, ja jono teatterin edessä venyi yllättävän pitkäksi
Eräs järjestäjistä kertoi, että kävijöitä oli noin 600 henkilöä per päivä. Näin ehtisi näkemään myös sunnuntain viimeiset esiintyjät. Valitettavasti parista visiitistä huolimatta emme oikein saaneet ketään noita esittelemään, emmekä uskaltaneet uhata Please do not touch! -kylttejä. Tapahtuma oli erittäin onnistunut, ja paikalla oli täysi tupa molempina päivinä. MorphOS, Hyperion, A-EON Amiga-maailmaa seuranneet tietävät (ks. Tuleva vuosi tulee olemaan erittäin mielenkiintoinen, jos edes puolet näistä realisoituu valmiiksi tuotteiksi saakka. Onneksi myynnissä ei ollut yhtään Terminator-joystickia… 1 Vampire V4 Standalone Näytteilleasettajien pöydillä pääsi tutustumaan tulevien pelien ja ohjelmien kehitysversioihin ja vaihtamaan muutaman sanan kehittäjienkin kanssa. Sunnuntaina ehdimme juuri Trevorin kello 10.50 alkaneeseen esitykseen, jossa kerrottiin muun muassa Enhancer Software 2.0:sta sekä Enhancer Classic -versiosta. V2+:n pieni muistikapasiteetti tosin aiheuttaa kehittäjille haasteita saada kaikki edellä mainittu mahtumaan.. Ainakin epävirallisesti keskusteluissa kehittäjän kanssa tuohon V2+:aankin luvattiin tosin myös päivitystä FPGA-ohjelmistona. 1 Terminatorpeliohjain 1980luvulta muis tuttaa ulkoisesti käsikranaattia. Lopussa jo klassinen ”… one more thing” -dia, jonka jälkeen Trevor julkisti Tabor A1222-EA (Early Adopter) -emolevyn ja hinnan (400 €). Trevor lupasi kertoa sunnuntaiaamuna omassa esityksessään enemmän muun muassa Taborista – ja muistutti, että ”Triple-A:ssa” ei saa mennä näin liian myöhään. Onneksi hinta oli sen verran kova, että ensimmäisellä käynnillä uusi Vampire ei vielä tarttunut mukaan ja toisella kierroksella olikin jo Sold out! -lappu pöydällä. Suosittelemme lämpimästi. Paluulennolla nämä tavarat olivat tietysti käsimatkatavaroissa, ja Competition Pro pääsikin kiertämään läpivalaisun pariin otteeseen, ennen kuin uskalsivat antaa sen minulle takaisin. Skrolli 2017.3 ja 2019.3), että MorphOS-, Hyperionja A-EON-nimiset yhteenliittymät/yritykset ovat vastanneet viimevuosien aktiivisimmasta käyttöjärjestelmäja tietokonekehityksestä laajennetussa Amigayhteistössä – joskus kilpailuhengessä, joskus yhdessä. A-EONin Trevor Dickinsonin kanssa keskusteltiin pitkä tovi niin AmiStoresta (AmigaOS 4:n oma sovelluskauppa), Tabor-koneen julkaisusta kuin muutoinkin AmigaOS 4 -käyttöjärjestelmän kehityksestä ja kehityssuunnista. Skrolli 2018.2) tuossa on mukana kaikki: AGA-piirien toteutus, FPU-liukulukusuoritin ja laajennettu grafiikkatuki RTG. Nyt meillä jäi näkemättä muun muassa meidät paikalle houkutellut Mike Battilanan esitys. Vasemmalta: Teijo Kinnunen (OctaMED), Trevor Dickinson (A-EON) ja kirjoittaja. MorphOS-tiimillä oli pöydät ravintolapistettä vastapäätä. Onneksi puheen voi katsoa YouTubesta (linkki Skrollin verkkojatkoilla skrolli.fi/numerot). Vampire-tiimi esitteli ja myi tapahtumassa Vampire V4 Standa lone -kokoonpanoa eli FPGA-pohjaista Amigaa. Mikäli omat aikataulut antavat myöten, paluulento kannattaisi ottaa vasta maanantaille. Onneksi tilasta pääsi ulkoterassille vilvoittelemaan, eikä Neussin keskustakaan ollut kovin kaukana. Trevor vaikuttaa todellakin olevan aidosti Amigan asialla – olkoon alustana vanha klassikkorauta, uudemman sukupolven koneet taikka MorphOStai AmigaOS 4 -käyttöjärjestelmähaarat. 79 dältä hänen Commodore: The Inside Sto ry -muistelmakirjansa Blu-ray-levyineen sekä The Secret of Middle City -seikkailupelin fyysinen kopio, josta mahdolliset voitot menevät vastikään menehtyneen Stefano Buonocoren perheelle. Lämpimät terveiset Muita mielenkiintoisia julkistuksia ja tuotteita olivat muun muassa Warp 060 -kiihdytinkortit Amiga 1200:lle ja Amiga 500:lle, MNT:n ZZ9000-FPGA-näytönohjain Zorro-väylään sekä Checkmate A1500 -konekotelot. Laite oli kyllä todella mielenkiintoinen ja esimerkiksi Vampire V2+:aan verrattuna (ks. Hyperionin pöydät olivat MorphOSia vastapäätä. esim. Yrityksestä olivat paikalla yrittäjät Timothy De Groote ja Ben Hermans. Esillä oli muun muassa MorphOS-käyttöjärjestelmä pyörimässä AMD64-pohjaisessa tietokoneessa sekä vanhassa Classic PowerPC -raudassa. Vähän ihmetykseksi Hyperionin AmigaOS 4 -käyttöjärjestelmän esittelykoneena oli vanha Pegasos 2 -laitteisto ikivanhalla 4:3-monitorilla. Välillä suuren vierailijamäärän vuoksi tilan lämpötila nousikin melko korkeaksi. Stefano oli yksi pelin kehittäjistä. Aikataulua ei valitettavasti vielä saatu. A-EON:n pöydillä oli esitteillä AmigaOS 4:n versio 4.1 ja uusimmat Enhancer-lisäohjelmistopaketit X5000/40sekä Tabor A1222 -koneissa. Vampire-tiimin pöydät olivat koko tapahtuman ajan täynnä laitteesta kiinnostuneita, ja mikä parasta, niihin sai tutustua vapaasti. Timothy esitteli myös uutta AmigaOS 3.2 -käyttöjärjestelmäversiota (eri asia kuin AmigaOS 4) ja keskustelun innoittamana käynnisti lopulta LibreOfficen AmigaOS 4:lle – se on siis olemassa, vaikka siirrostyö on vielä kesken. Ei hätää, meillä ei ollut lippuja. Mukaan tarttui myös pieniä lisälaitteita ja käytetty Competition Pro -peliohjain
Danielin jo alkujaan lähes koko ruudun vievään ohjelmaan saatiin vielä lisättyä kilpailijat, törmäysrutiinit, fysiikkamalli, kunnon kontrollit kaasuineen, jarruineen ja vaihteineen, tilannenäyttö, omat fontit, äänet, vaakaan ja kohti liikkuva maasto, alun liikkeellelähtö, loppudemo tekstiskrolleineen sekä ajanotto. Lopulta pakattavan datan määräkin pieneni niin paljon, että pakkaustapa kannatti vaihtaa huomattavasti suunniteltua yksinkertaisempaan. com/homeputerium. KOODI Ruudun mittainen ajopeli MSX:lle Klassikkotietokoneen BASIC-ohjelma laihdutuskuurille Teksti ja kuvat: Timo Soilamaa Moni meistä on istunut nenä kiinni lehdessä tai näytössä koodia lukien. Jos vanhojen tietokoneiden BASICohjelmointi ei ole tuoreessa muistissa tai niiden optimointia koodin pituuden suhteen ei ole tullut mietittyä, niin tässä muutama vinkki. Kun ympäristö on virtojen kytkemisen jälkeen tyypillisesti valmiina eikä edes kääntäjää tarvita, aloituskynnys on matala ja pelkällä yritys-erehdys-menetelmälläkin pääsee nopeasti vauhtiin. Kategoriat ovat perinteisesti olleet 80 merkkiä rivillä, 120 merkkiä rivillä ja 256 merkkiä rivillä. Joskus on tarve ottaa osa ohjelmariveistä pois käytöstä väliaikaisesti, mutta tässäkään tapauksessa en varauksetta suosittele REM -komennon tai heittomerkin käyttöä. Kehitysvaiheessa ohjelma on hyvä hajottaa useammaksi riviksi, jotka myöhemmin voi yhdistää tekstieditorissa yhteen pötköön. Ainakin Microsoftin BASIC-tulkille parempi tapa on väärinkäyttää IF...THEN...ELSE -rakenteen ELSE -komentoa. Monella 80-luvulla tietokoneiden pariin eksyneistä on jo kokemusta kasibittisillä koneilla BASIC-ohjelmien naputtelusta. Välillä koodi venyi useampia rivejä liian pitkäksi ja sitten taas pakkautui niin paljon, että oli taas pakko keksiä uusia ominaisuuksia. Esimerkkinä pelille toimi lähinnä Konamin Hyper Rally ja lopun Ritari Ässä -tyylinen ajo taivaanrantaan lainattiin Chase H.Q.:sta. Olisikohan sinun ohjelmasi ensi kerralla mukana. Edellisten vuosien tuotoksia löytyy osoitteesta gkanold.wixsite. Alkuperäinen versio oli raakile siinä mielessä, että siihen ei ollut mahtunut mukaan vastustajia tai muutenkaan varsinaista pelillistä tarkoitusta, mutta nerokas idea tie-rutiinin toteutuksessa sai kovasti suitsutusta. Tämä helpottaa kirjoitusvirheiden ja muiden bugien löytymistä. Tämän koodin tavoitteena ei kuiten kaan ole luettavuus. Kommentit kuitenkin jäävät ohjelman väliin puhtaana tekstinä, jolloin BASIC-tulkin pitää hyppiä näiden tekstiosioiden yli kesken suorituksen. Entä jos yrittäisin jotain vastaavaa itse. 2019.4 80. Omien ideoiden kokeilu ja optimointi on mitä viihdyttävintä aivojumppaa, eikä oman pienen BASIC-ohjelman kirjoittamiseen tarvitse suhtautua liian vakavasti tai varata kohtuuttomasti aikaa. Tuntui, että aina kun toinen keksi jonkun uuden idean, toinen taas keksi miten sen voisi toteuttaa vähän pienempään tilaan. Ylenmääräistä kommenttien käyttöä tulee kuitenkin välttää, koska se tyypillisesti syö enemmän muistia kuin ohjelmakoodi itse ja pahimmassa tapauksessa hidastaa suoritusta merkittävästi. Tämä harvemmin mielletään omaksi komennokseen, mutta ilman IF -komentoa se kuitenkin toimii automaattisena hyppynä seuraavalle riville. Gunnar Kanold on järjestänyt vuodesta 2016 lähtien vuosittain BASICpeliohjelmointikilpailuja, joihin voi osallistua 10 riviä pitkillä ohjelmilla, millä tahansa 8-bittisellä tietokoneella. Varsin pian ideoita koodin parantamiseksi rupesi lentelemään, enkä malttanut itsekään pitää näppejäni erossa lupaavan oloisesta ohjelmasta. Ajauduimme nopeasti tilanteeseen, jossa lähetimme vuorotellen toisillemme parannuksia koodiin ja kokeilimme erilaisia tapoja pakata ja generoida grafiikkaa. Tähän mennessä tuomaroinnin on käynyt läpi jo yli 300 pientä BASIC-ohjelmaa, joten kilpailua voi pitää varsin suosittuna. ELSE llä kommentoidussa rivissä on tilan säästymisen lisäksi myös se positiivinen puoli, että RENUM komennon käyttö ei riko mahdollisesti rivillä esiintyviä rivinumeroita, vaikkei riviä koskaan suoritetakaan. Se on opetta vaista ja viihdyttävää. Siinä ajatuksena oli luoda lukukelvoton MSX-BASIC-ohjelma, jonka lähdekoodin saisi kerralla mahtumaan kyseisen kotitietokoneen 80×24 merkin ruudulle. Ajanvietteenä se on palkitsevampaa kuin sudokun täyttäminen, ja lopputuloksen voi halutessaan jakaa samanmielisille. Matkan varrella kehitetyistä ominaisuuksista ainoastaan tien katkonainen keskiviiva joutui tilanpuutteen vuoksi poistolistalle parempien ideoiden tieltä. Tämä johtuu siitä, että tietokone tyypillisesti tallentaa varsinaiset BASIC-ohjelman komennot yksitavuisina lyhenteinä. Luulen, että on varsin turvallista sanoa, että sen enempää tekijät, kuin kukaan muukaan keskusteluun eksyneistä ei osannut kuvitellakaan kuinka paljon uusia ominaisuuksia lopulta yhteen 80×24 merkin ruudulliseen BASICiä saisi ujutettua (listaus oikealla ja skrolli.fi/ numerot). Syntyneen kilpa-autopelin pohjatyön teki Daniel ”dvik” Vik, joka tunnetaan paremmin BlueMSX-emulaattorin kehittäjänä. Lyhyitä ohjelmia suunnitellessa GOTO ja GOSUB -komentojen S euraavan sivun BASIC-listauksen idea lähti msx.org-sivuston keskustelupalstalle keksimästäni leikkimielisestä IOMBCC-kilpailusta (International Obfuscated MSX-BASIC Code Contest)
Näin siis turhan vaikeilta muunnoksilta vältytään kokonaan. Tilansäästöä miettiessä myös taulukot osoittautuvat usein varsin hyödyllisiksi. Itse BASICin lisäksi kannattaa kiinnittää huomiota myös oman koneen toimintaan. Ongelman voi kiertää yleensä hyvin suunnitellulla FOR/ NEXT -rakenteella, jossa muuttuja määritellään silmukan sisällä uudelleen. Peli ei vaadi koneelta 80 merkin näytön tukea. Ohjelma alkaa virheenkäsittelyrutiinilla, joka on pelin ainoa aliohjelma. NEXT -silmukka tyypillisesti päättyy, kun muuttujan arvo on sama tai suurempi kuin määritelty lopetusarvo. Muutoin rivit 1–4 tekevät erinäisiä alustuksia pelimaailman luomiseksi. Tämän jälkeen X:n ja Y:n laskeminen onnistuu helposti: X=X+DX(S):Y=Y+DY(S) . Vanhat BASICit harvemmin tuntevat WHILE/ WEND -rakenteita saati parempia DO/ LOOP -komentoja. Monissa Microsoftin BASICeissä alle 12 elementin yksiulotteista taulukkoa ei tarvitse edes esitellä, joten siinäkin säästyy merkkejä. Vaikka vanhat BASICit hyvin harvoin tuntevat BOOLEAN-, tai edes CHARtyyppisiä muuttujia, ne osaavat silti palauttaa arvot tosi (-1) tai epätosi (0) väittämän nähdessään. Esimerkkinä tästä voidaan pitää koodissa rivin 7 lopussa olevaa silmukkaa FORW=0TO0:W=PLAY(0):NEXTW , joka odottaa pelin alussa, että kilpailun aloittava merkkiääni on soitettu loppuun. Tuloksia luovasti ynnäilemällä, kertomalla ja boolean-operaattoreilla yhdistelemällä saa monesti tapahtumaan pienessäkin tilassa vaikka mitä. Sen tarkoitus on hoitaa maaston vieritys. MSX-koneissa tämä lukee muistista näppäimistömatriisin tilan, jossa suuntanäppäinten ja välilyönnin tilaa edustavat yksittäiset bitit. Myös IF -komennon käyttöä kannattaa harkita tarkkaan, koska se vaikuttaa aina koko loppurivin suoritukseen. Esimerkiksi A=B=C tuottaa siis A:n arvoksi -1, jos B:n sisältö vastaa C:n sisältöä, aivan kuten edellisen esimerkin PLAY -funktio tuotti arvon -1, jos soitto oli kesken. Varsinainen pelisilmukka on riveillä 5–7, ja rivi 8 on käytetty loppudemon toteutukseen. Esimerkiksi lähes jokaisessa BASIC-oppaassa on jossain kohtaa esimerkki S=STICK(0) , jota seuraa tyypillisesti 8 riviä IF-lausekkeita mallia IF S=8 THEN X=X-1:Y=Y-1 . Kuvan 1 ohjelmassa suuntien lukeminen on hoidettu komennolla O=PEEK(-1043) . 81. Pienessä ohjelmassa tällainen ei tietenkään ole mahdollista, joten sen sijaan kannattaa hyödyntää taulukoita: FORI=2TO8:DX(I)=SGN(5-I):DY(8I)=DX(I):NEXT:SWAPDY(0),DY(8) . Listausta naputellessa kannattaa huomioida, että japanilaisissa koneissa ”\”-merkkiä ei ole, vaan sen korvaa ”¥”-merkki. IF-komentojen korvaamiseen kannattaa miettiä matemaattisia ratkaisuja. käyttöä joutuu väkisinkin välttelemään, koska vapaat rivinumerot ovat hyvin harvassa. Taulukkomuuttujat myös käsitellään yleensä erillään tavallisista muuttujista, jolloin esimerkissä muuttujien nimistä ”D”-kirjaimet voidaan jättää pois viemästä tilaa ohjelman toiminnan siitä sekoamatta
Toki sinne mahtui myös niitä herkullisia pelejä ja niihin liittyviä tunteita, jotka saattavat olla muistoissa kirkMikromania-palsta 3.4.1987. Muut ovat olleet vain käyttötavaraa, etenkin hulvattomina turbo tape -varhaisvuosina. Jossain kohtaa minulla oli yli 30 kasetillista turbo tape -kopiopelejä ja -ohjelmia, myöhemmin satojen tai tuhansien diskettien kasoja. Ehkä kirjoitan tänään vähän sujuvammin, mutta jotain siitä innokkuudesta on varmasti jäänyt matkan varrelle. Eräässä vaiheessa huomasin, että minähän muistan ulkoa, miltä kasetilta mikä tahansa peli löytyy. Elämä oli loistokasta. 8/10! Olikohan ilmassa jo pisteinflaatiota. Pakkikaan ei puutu. Itse olen ollut aina varsin looginen tässä, sillä olen viihtynyt pisimpään niiden vaativampien teosten parissa: simulaattoreita, strategioita ja roolipelejä. Pelit tulevat ja menevät, harvaan voi paneutua. Tosin moitin ihan aiheellisesti pelin päämäärän puutetta. Onkin mahtavaa lukea tunnelmallista vuoden 1987 arvosteluani MicroProsen Gunship-taisteluhelikopterisimulaattorista… ”Hieno vektorigrafiikka, todellista lentämisen tuntua, kaikkea. Samalla pelipalstalla haukun Raid 2000:n (Mirrorsoft) 8/10:n arvoiseksi peruspeliksi ja moitin Champi onship Wrestlingin pelattavuutta. Arkistoja selatessa on mukava todeta, että pelimakuni ei ole suuresti muuttunut yli 30 vuoden mittaan. Silti sekaan mahtui myös iloisia yllätyksiä ja pelejä, jotka palavat yhä kirkkaasti muistilokeroissa. Muutaman palstan kuluttua voivottelin Sector 90:n (Quicksilva) parissa, että ”miksei uusia ideoita enää keksitä”, mutta kehuin heti perään Ace 2:n (Cascade) kaksinpeliä ja Pirates!merirosvosimulaation vapautta (MicroProse). Kasettiaikakauden pelit olivat silti lopulta lähinnä kauppatavaraa, sosiaalisia krediittejä paikallisen bittijengin keskuudessa. osa XI: vanhoista peliarvosteluista ja turbotapeista Peliarvostelujen tekeminen 1980luvun puolivälin paikkeilla oli lystikästä puuhaa. The Vikings, Tiger Mis sion, Scooby Doo, Death or Glory, Warriors of Ras, Delta, Auf Wiedersehen Monty: kymmeniä arvosteltuja pelejä, joista valtaosa matkasi unohduksen suohon. Omia vanhoja arvostelujani lukiessani lähinnä ihmettelen, että näemmä olen sitten tällaisestakin kirjoittanut. Tykkäsin Tähtien sota -strategiasta High Frontier (Activision), ihastuin Revs+-formulasimulaattoriin (Firebird) – ”paras kilpa-ajopeli mitä maa päällään kantaa” – ja kummastelin Spy vs. Spyn ruutujakoa käyttävää Laurel & Hardy -seikkailua (Advance). Ne syntyivät koulunkäynnin lomassa, iloisena harrastuksena, josta myös maksettiin. Hemmetin hyvä peli!” ja 9/10. Kauppinen J o noina vuosina käsien läpi kiisi kuitenkin niin paljon pelejä, ettei suurimmasta osasta jäänyt kovinkaan kummoisia muistikuvia. Kopiopelien valtavaan massaan verrattuna arvosteltuja pelejä on on loppujen lopuksi varsin vähän, joskin arvosteluista on sentään jäänyt kirjallinen muisto. Teksti ja kuvat: Jukka O. Kansainvälinen kuvayhteys on poikki. Ei niitä muista, ei edes nimeltä. 2019.4 82. Siinäpä tietoa, jolla oli merkitystä. Sarjatulikäsittely on tuttu ongelma peleistä kirjoittaville
Sitä ennen, ne turbo tapet… Hamsteri kun olen, niin säästin vanhat kopiokasettini todella pitkään ja toimitin ne sitten digitoitavaksi. Kiitos U.S. On todella kiintoisaa sukeltaa takaisin noihin yli 30 vuoden takaisiin hetkiin, kun pieni pelihiiri kahmi käsiinsä kaiken, mitä vain suinkin pystyi kopioimaan tai mitä swappikaverit postista lähettivät. Mistä nämä minulle päätyivät. Miten yhdellä ja samalla kasetilla voi olla niin omituisen väärin nimettyjä pelejä ja jopa hakkerien muokkaamia versiointeja. Siis ohjelmiin, jotka eivät olleetkaan pelejä vaan pelkästään musiikkia, jonka joku siellä jossain oli säveltänyt C64:n äänipiirille. Kiusattakoon tässä kohtaa, että ei tässä edes kaikki: toimitin vastikään vanhan swapperikirjeenvaihtoni skannaukseen, jonka myötä se päätyy muun muassa demoskeneja pelikulttuuritutkijoiden käyttöön. Jälkikäteen en ole enää saanut kiinni samasta tunnelmasta, mutta kai niissä nuoruuden pelisessioissa oli oma magiansa, kun pelit olivat vielä verrattain uusi ja joskus vaikeasti käsitettävä asia. Ensimmäiset kopiopelit olivat porttihuumetta aktiiviseen arkipäiväpiratismiin, jonka myötä löytyi hiljalleen muita harrastajia sekä kotikyliltä että muualta Suomesta. JOKin ensimmäinen peliarvostelu julkaistiin 1986, mistä lähtien hän on ahkeroinut tauotta kirjoittaen juttuja muun muassa videopeleistä, tietotekniikasta, viihteestä, ilmailusta ja burleskista. Ja sitten oli se Cholo. Goldille näistä ainutlaatuisista yhteisistä hetkistä. Jälkikäteen on ollut aina kiintoisaa miettiä sekä omakohtaisesti että aikalaisten kanssa jutellessa, kuinka maailma avautui tietokoneharrastuksen kautta, oli motivaationa sitten pelien kopiointi tai demoskenettäminen. Hamsterigeeneissä on hyvätkin puolensa! Erään turbo tape -kasetin sisältö. Tämä verkostojen luonti on itsessään niin laaja aihe, että käsittelen sitä seuraavassa JOKstoriassa kunnolla. Koneeni oli kytketty stereoihin, joten SIDit soivat tarvittaessa tosi äänekkäästi ja hifisti. En muista niinkään peliä kuin sen hyytävän ja hitaan pelottavan tunnelman, kun ohjasin robottejani tuhoutuneen maailman kaduilla ja yritin ymmärtää, mistä tässä kaikessa oli kyse. jukka@skrolli.fi kaampia kuin itse pelit. Jukka O. Törmäsin siihen taannoin turbotape-arkeologisissa kaivauksissani, ja voitte tarkistaa reaktioni Pelivatkain-ohjelman jaksosta 20 täältä: youtu.be/FgikdfGt1FE?t=1036. Olen pureskellut näitä aikoja enemmänkin Pelivatkain-videosarjassani, etenkin turbo tape -jaksoissa. Melkoinen elämysreissu savolaispojalle. Kovaa hakkerismia. Mikä tuo Murhaaja on tai nuo lukemattomat muut tosi oudot pelit, jotka hämmentävät jo pelkillä tiedostolistauksen nimillään, saati sitten kokeiltuna. Kauppinen alias Grendel/Byterapers on pitkän linjan toimittaja, joka kirjoitti ensimmäisiä tekstejään mekaanisella kirjoituskoneella. Turbo 2 -kasetilla oli Pure Byte -ryhmän musiikkidemo True Story, joka oli uskoakseni yksi ensimmäisistä kosketuksistani suomalaisen proto-demoscenen tuotoksiin. Saatoin jättää kuusnelosen soittamaan musiikkia tuntikausiksi ja nauhoitin hittibiisejä kasetille. JOKstoriaa-sarjassa pureskellaan niin kotimikroilun kuin pelija digijournalismin maailmaa grennulasien läpi nähtynä. Muutamaa vuotta myöhemmin näet ihmettelin Tampereella hänen kuusnelostaan, jonka kyljestä pistävällä kirjoituskoneen rullalla vaihdettiin koneen kerneliä. Firebirdin ydintuhon jälkeiseen aikaan sijoittuva vektorigrafiikkaseikkailu oli jotain todella omituista, jopa pelottavaa. Joissakin musiikkidemoissa oli myös viestejä, jopa skrollitekstejä. Turpotapehampsteri Magiaa oli niissäkin hetkissä, kun törmäsin ensimmäistä kertaa musiikkidemoihin. Esimerkiksi Gunship oli oivallinen kurssitus nykyaikaiseen sodankäyntiin ja kalustoon, sillä pänttäsin ohjekirjan tekniikkaosaston ulkoa pääosin ruotsin kielen tunneilla. Kaikki eivät säästyneet, mutta noin 25 kasetillista softaa on silti upea näkökulma historiaan. Kopioinko kaiken surutta vai tallensinko ne valikoiden. Voin kertoa, että niiden läpikäynti on outoudessaan hurmaavaa, kun vanhempi Jukka miettii nuoren Jukan aivoituksia ja katselee yli 30 vuoden takaisia kasettilistauksia reliikkeinä, historiallisena tutkimusaineistona ja dokumentaationa suomalaisen tietokoneharrastamisen ja -yhteisöjen rakentamisesta. Solo Flaight, Jalis, Jupter Lanser ja Bruse Lee samalla kasetinpuoliskolla Archon III:n, Pole Positionin ja Blue Maxin kanssa. 83. Yipillä kohtasin myös ensimmäisen kerran Aamulehden, kun se putosi postiluukusta päähäni eteisessä nukkuessani. Ehkä tämä selittää miksi synapoppi, synthwave ja muu elektroninen musiikki kuulostavat edelleen minusta niin kovin kauniilta. Teksteissä oli viestejä tuntemattomilta henkilöiltä toisille ja terveisiä, greetingsejä, oudosti nimetyille ryhmille. Jo kotoa muuttanut isoveljeni, joka ei muutoin peleistä perustanut, innostui Leaderboardin golf-simulaatiosta. Myöhemmin opin niiden olevan demotai kräkkeriryhmiä. Tohdin lähettää hänelle kontaktikirjeen, ja hyvinhän siinä kävi. Sain myöhemmin muitakin Pure Byten demoja, joissa oli jopa Yipin osoite (Jori Olkkonen, se Uuno-säveltäjä). Ne olivat kuin viestejä toisista maailmoista
Ja se on lopulta se, millä on eniten väliä.” Demotilan demoamista vanhassa pyssytehtaassa Paikalle saavuttuamme oli pysäyttävää nähdä, millaisella antaumuksella paikalliset toimijat olivat lähteneet mukaan turnauksen toteuttamiseen. Hektinen toteutus oli väistämätöntä, sillä demotila oli ollut valmiina vasta hyvin lyhyen aikaa, ja tilan avoimet ovet oli tarkoitus järjestää heti turnauksen jälkeisellä viikolla. TAPAHTUMA K oulujen, jumppasalien ja kirjastojen tiloissa lanittaminen lienee tuttua puuhaa kaikille pelaamista harrastaville. Automatkalla Turusta Uuteenkaupunkiin puhe kääntyikin nopeasti kilpapelaamiseen, ja lopulta esiin nousi ikuisuuskysymys: onko kilpapelaaminen urheilua. ”Meillä on täällä Uudessakaupungissa sivistysja hyvinvointikeskusprojekti”, Katriina Rauman kertoi, kun olimme saapuneet uuteen demotilaan. Merkittävän palkinnon lisäksi turnauksen uskottavuutta lisäsi se, että paikalle oli kutsuttu selostajaksi pelikentiltä tuttu veteraani Tomi ”Tombha” Rinne. Rauman totesi, että ajatus CS:GOturnauksen järjestämisestä syntyi nopealla aikataululla, sillä tapahtuman suunnittelu alkoi vasta syyskuun aikana. Näin neliöt saadaan mahdollisimman tehokkaaseen käyttöön. marraskuuta järjestettyyn nuorten UkiStrike:GO19 -turnaukseen Coun terStrike: Global Offensive -pelissä. Ukistrike:GO19 Uusikaupunki luo kilpapelaamisen kulttuuria 2019.4 84. Varsinkin pienemmillä paikkakunnilla kyseessä voi olla pari kertaa vuodessa järjestettävä huipennus, jossa pelaajat pääsevät viettämään aikaa yhteisen harrastuksen merkeissä. Rinne on tullut vuosien varrelTeksti: Samuli Leppälä Kuvat: Janne Kari, Samuli Leppälä la kuuluisaksi kilpapelaamisen parissa, ja hän on aikaisemmin toiminut selostustehtävien lisäksi Team Gigantin Overwatch-joukkueen managerina. Esimerkiksi opetustilat on suunniteltu siten, että niitä voidaan hyödyntää myös opetuksen ulkopuolella. Rauman paljasti, että ensinnäkin kisalla vastattiin kysyntään, nimittäin tämäntyyppiselle toiminnalle oli selkeästi tarvetta – turnauksen konepaikat loppuivat kesken kahdessa päivässä. Tähän kysymykseen Tombha vastasi virnistyksen kera: ”Siitä en tiedä, mutta ainakin verottajan mielestä asia on näin. Tällä hetkellä Tombha toimii Assemblyn riveissä asiakkuusjohtajana. Juna-asemalla meitä oli vastassa Uudenkaupungin nuorisopalvelujen vastaava Katriina Rauman, jonka kyydillä pääsimme jatkamaan matkaa kohti kisapaikkaa. Tästä syystä yllätys oli suuri, kun sain kutsun Uudessakaupungissa 8. Mieltä kuitenkin vielä tässäkin vaiheessa vaivasi kysymys: minkä takia Uudessakaupungissa oltiin järjestämässä CS:GO-turnausta. ”Täällä voidaan jo demota tulevaa yhteistilaa, oppimisympäristöä ja kaikkia sen sisustusratkaisuja.” Vaikka lopulliseen toimitilaan ei ole tulossa pelaamiselle omistettuja puitteita, tarkoituksena on, että hyvinvointikeskuksen tiloja voisi tulevaisuudessa muokata ja järjestellä kulloisenkin tarpeen mukaan. Kaiken kruunasi se, että turnauksen voittaneelle joukkueelle oli tarjolla Uudenkaupungin yrittäjien lahjoittamat 500 euroa. Turnauksen järjestämisen yhteydessä päästiin testaamaan myös uutta sivistysja hyvinvointikeskuksen demotilaa. Tapahtumaan oli selkeästi panostettu, ja kaupunki oli itse mukana toteuttamassa kisaa. Vaikka laneissa toki järjestetään myös pienimuotoisia kisoja, harvoin kilpailujen voittajat kuitenkaan nettoavat menestyksestään mitään lahjakortteja kummempia palkintoja
Toivottavasti erinomaisesti sujunut turnaus voi toimia jonkinlaisena mittapuuna muille paikkakunnille. Lopulta turnauksen suvereeniksi voittajaksi nousi Babypower, joka kaatoi tapahtuman finaalissa 77Seven-joukkueen. Babypowerin riveissä pelasivat Arttu Haapanen, Ville Wehman, Niklas Lindström, Veeti Ruoranen ja Anssi Alhanen. Lopulta näillä viivästyksillä ei juuri ollut väliä, sillä kello kahteentoista asti merkitty turnaus saatiin lopulta päättymään jo kello kymmenen jälkeen. Ei etenkään silloin, kun panoksena oli kaikkiaan 500 euroa. Suuresta ikäja tasoerosta johtuen joukkueiden väliset ottelut olivat yllättävän yksipuolisia taisteluita ja jokaisen kohtaamisen voittaja selvitettiin paras yhdestä -menetelmällä. Olisi voinut kuvitella, että noin 50 samaan tilaan ahtautunutta teiniä olisi voinut olla jotenkin hankala yhdistelmä. Vaikka varsinaisia riemunkiljahduksia tai villejä tuuletuksia ei voittajilta nähtykään, joukkueen pelaajat eivät voineet olla hymyilemättä, kun Uudenkaupungin yrittäjät ojensivat rosterille näyttävän 500 euron palkintosekin. Kuitenkin osallistujen päättäväisyys näkyi jokaisen nuoren kasvoilta. ”Keskimäärin innostunutta”, Parviainen totesi. Tämän ansiosta turnauksen ilmapiiri oli jännittynyt ja lähes hiljaisen keskittynyt. Koska tapahtuma oli suljettu, ei paikan päälle ollut myöskään ylimääräisiä kuljeksijoita. Mutta millaisia tunteita keskuksen suunnittelu on herättänyt paikallisten keskuudessa. 85. Turnaus eteni kaikkineen sujuvasti, vaikka aluksi joukkueiden kirjautuminen palveluun tuotti jonkin verran päänvaivaa. Perheen voimin striimiä seuraamassa Ovien avaamisen jälkeen paikalle alkoi vyöryä joukoittain nuoria, jotka kantoivat mukanaan mitä erilaisimpia tietokoneratkaisuja. Tällä kahtiajaolla oli kuitenkin yllättävän vähän merkitystä nuorten keskinäisen dynamiikan kannalta, sillä oman tiimin sisällä ei keljuilua suvaittu. Huomasin kuitenkin, ettei turnaukseen ollut osallistunut ainuttakaan naispuolista pelaajaa. Kuten lajin luonteeseen kuuluu, osalla tulijoista oli kannossa tuliterät viritelmät, kun taas toinen puolisko saapui turnaukseen suvun perintöläppärin kanssa. Mieleen jäi erityisesti eräs ohitseni kävellyt esiteini, joka kuiskasi kaverilleen juuri ja juuri kuuluvasti: ”Meidänki äiti lupas katsoo striimii.” Babypoweria Uudestakaupungista Varsinainen turnaus suoritettiin hyödyntämällä FACEIT-palvelua, jonka operoinnista Tombha vastasi. Demotilan taustaa avasi myös Inkeri Parviainen, joka oli toiminut demotilaprojektissa erityisasiantuntijana ja hänen sanojaan lainaten ”demotilan haltiattarena”. ”Ihmiset ovat kovasti tiedonhaluisia, ja siksi järjestämme avoimet ovet ensi lauantaina.” Parviainen avasi myös demotilan värikästä historiaa, joka osoittautui yllättävän monivaiheiseksi. UkiStrike:GO19 myös striimattiin suorana lähetyksenä Uudenkaupungin YouTube-kanavalle, josta sitä seurasi illan aikana noin 3500 katsojaa, yhtäaikaisen kertakatsojamäärän ollessa parhaimmillaan lähes viisisataa. Tässä lienee yksi haaste tulevaisuuden tapahtumia ajatellen. Kuvassa vasemmalta oikealle: Pia Rauha, Marjo Koskinen, Katriina Rauman, Janne ”Monni” Kari, Santtu Käkönen, Jaakko Törmälä, Elina Jalonen ja Tomi ”Tombha” Rinne. Ensialkuun rakennuksessa nimittäin valmistettiin Sylvester Stallonen tähdittämästä Cobra-elokuvasta tuttuja Jatimatic-konepistooleja, ja tämän jälkeen tiloihin siirtyi Vakka-Suomen panimo. Parviaisen mukaan varsinainen rakennushanke on suunniteltu alkavaksi vuonna 2021 ja keskuksen pitäisi olla valmis vuonna 2023. Takaisin kimposi välittömästi: ”Ruokaan!” Samalla toinen pelaaja hihkaisi hiukan kauempaa: ”Niin joo, ja lapsiin!” Palatessani yöpaikkaani pohdiskelin omaa kotikuntaani, jossa pelaamisen arvoa ei ole vieläkään ymmärretty. Juuri tämän takia ennakkoluulottomille visiönääreille on tarvetta kaikkialla Suomessa. Uteliaisuuttani en voinut olla kysymättä, mihin voittorahat käytetään
Kauppinen Kuvat: Mobygames KASARISOTURIT 2019.4 86. Sori Mario, näissä bileissä ei hyppiminen riitä. Luonnollisesti yhden miehen iskujoukko on aina paras tapa pelastaa kaverit teloitusryhmältä. Oli myös mahtavia muskelisan kareita, jotka jaksoivat kantaa pienen diktatuurin kaatamiseen tarvittavan aselastin toisella olkapäällä ja pelastettavan prinsessan toisella. Ja olihan se melkoinen peli. Muskelimiesten – ja parin naisenkin – aikakausi oli mahtavaa, öljyttyä, ja välillä siellä myös ihan vähän räjähteli. Green Beret Imagine / Konami 1985 Arcade, C64, Amstrad CPC, Atari, Thomson MO5, ZX Spectrum ja paljon muita Konamin Green Beretiä tohtii kutsua jonkinlaiseksi Schwarzeneggerin ja Stallonen lehtolapseksi. Sivusta kuvattu puukottelu, pyssyttely ja ah niin lämMuskeleita ja muskelivahaa 1980luku oli maailmanhistorian kukkeinta kultaaikaa. Oli parasta musiikkia, kovia kasari hittejä, tukkaheviä, tytöillä uhkeita permiksiä ja neonvärejä. Jotain erityistä tässä run’n’gun-genren edustajassa silti oli. Kasarin actionsankareiden legenda ulottuu myös videopelien maailmaan. Vaikka en muista koskaan pelanneeni alkuperäistä versiota, baretointi tuli tutuksi Imaginen vääntämän Commodore 64 -käännöksen kautta. Sen sankari on raju puukkoja pyssysankari, joka etenee kohti Neuvostoliiton/Venäjän ydintä aina syvälle Siperiaan pelastamaan tuhmien punatähtiveikkosten ottamia panttivankeja. Peli kun on raivostuttavan vaikea, jopa keskikasarin mittakaavassa. Green Beret oli alkujaan Konamin kolikkopeli. Välilyönnin jatkuva hapuilu kiivaan toiminnan keskellä teki pelaamisesta erityisen haastavaa, kun vaikeustaso oli muutenkin nostettu hirvittävän korkealle. Teksti: Jukka O. Oli Com mando, Terminaattori, Alien ja Rambo ja. PELIT O li Arnold Schwarzenegger, Sigourney Weaver, Michael Biehn, Sylvester Stallone, Carl Weathers, Jean-Claude Van Damme ja Chuck Norris. Muistan raivonneeni tämän parissa kerran jos toisenkin, enkä mitenkään hyväntuulisesti. Pelaaminen ei yhtään helpotu siitä, että kuusnelosen joystickissä oli vain yksi nappi ja peli käyttää kahta. Mutta tiesitkös, että niiden juuret ovat syvällä kolikkopelien maailmassa, vaikka valtaosa onkin tullut meillä päin tutuiksi kotimikroversioina
Muiden jo poistuttua kotiin Hubbard jatkoi säveltämistä, ja aamulla toimistolle palaavia odotti varsinainen kakofonia – mestari oli laittanut yöllä tekemänsä biisin soimaan kaikille toimiston kuusnelosille. Massasta oli vaikea erottua, mutta Ika ri Warriors onnistui tehtävässä varsin hyvin. Jälkikäteen onkin vähän hassua ajatella, miten tiukka taistelu kahdella firmalla oli joulumarkkinoiden hallinnasta. Myös kenttien loppuhaasteet onnistuivat täräyttämään oikein kunnolla, jos sinne asti vain onnistui sinnittelemään. Tarina kertoo myös, että Elite Systems tilasi Rob Hubbardilta kuusnelosversion pelin tunnarista. Hubbard kuunteli Wolfin alkuperäistä tunnuskappaletta ja sulkeutui Eliten äänihuoneeseen koodaamaan biisiään. Tiesittekös tätä. Myös Alligata oli nähnyt Wolf of the Battlefield -kolikkopelin ja tajusi sen potentiaalin. Ei siis mikään turha peli tai edes paska Commando-klooni. Pelaaja näet pystyi tikkua vääntämällä ampumaan katsomissuunnasta sivuun. Elite pyysi Alligataa lykkäämään Who Dares Winsin julkaisun lähemmäs joulua, mutta Alligata ei idealle lämmennyt. Julkaisu viivästyi sopivasti sen verran, että Elite ehti kerätä Commando-massit joulumarkkinoilta. Parhaiten pelistä kuitenkin muistaa kenttien alussa soivan sireenin sekä Martin Galwayn säveltämät latausja alkuruutumusiikit. Kova laki. Jep, kääntyvillä. Yöllisenä urakkana syntyi yksi SID-äänipiirin definitiivisimmistä kappaleista. Niinpä Elite otti käyttöön kovat lakivasarat ja haki oikeudelta päätöksen, että WDW loukkaa Elite Systemsin lisenssiä. Commando Elite Systems / Capcom 1986 Arcade, Commodore 64, Amstrad CPC, Atari, MSX, ZX Spectrum, FM-7 ja paljon muita Vaikka Commando ei liitykään Arnold Schwarzeneggerin Commando-elokuvaan, elokuvan ja Elite Systemsin pelien välillä on vankka henkinen sidos. Suosittelen lämpimästi. Twin-stick-räiskintää yhdellä sauvalla siis. Alligata nöyrtyi, muutti pelinsä sankarin vaatteiden väriä, teki vähän kenttiä uusiksi ja nimesi pelin WDW 2:ksi. Messuilta lisensoitu Wolf of the Battlefield julkaistiin Commandona, ja sehän oli huikea hitti vuoden 1985 joulumarkkinoilla. Se nyt vain on isometrisesti kuvattujen 2D-räiskintäpelien äärimmäisintä aatelia, jossa pelaamisen hauskuus, vaikeustaso ja ennen kaikkea Rob Hubbardin musisointi loivat täydellisen klassisen 8-bittisen räiskintäpelikokemuksen. Tämä innovatiivinen ohjausmekaniikka ei tietenkään kääntynyt kotimikroille, mutta kahden pelaajan moninpeli sentään säilyi. Sen toiminta on myös hitusen taktisempaa ja harkitumpaa, kentät kiinnostavampia ja pelimekaniikkakin sopii paremmin yksinappiselle joystickille. Ikari Warriors Quicksilver Software / Elite / Data East / SNK – 1986/1989 Arcade, Commodore 64 ja paljon muita Vuonna 1985 alkanut Commandoboomi synnytti hirvittävän määrän mielikuvituksetonta klooniroskaa. Sekin oli tosin alkujaan kolikkopeli, mutta erottui yhtaikaisella kaksinpelillä ja kääntyvillä joystickeillä. Seuraavaksi vouti kävi kirjaimellisesti kahlitsemassa Alligatan toimiston ovet ja kielsi näitä julkaisemasta peliään. Mutta tässä pelissä, jos missään, traineri on ystäväsi. Commando on edelleen niin kova peli, että siitä julkaistiin jokunen vuosi sitten ilmaiseksi ladattava Commando Arcade -versio, joka sisältää viisi kuusneloskäännöksestä pudotettua kenttää, uusiksi piirretyt grafiikat ja entistä ehomman koodipohjan. Jälkikäteen on myös vänkää todeta, että Who Dares Wins 1/2 oli kuitenkin se parempi peli – ihan selvällä marginaalilla. Itse asiassa peli käännettiin kaksikin kertaa, sillä Quicksilverin alkuperäisen ja perusmitäänsanomattoman C64-version lisäk87. Alligata teki pikapikaa oman Wolf-versiointinsa, mikä sai Elite Systemsin hermostumaan. Tosin kannattaa silti muistaa, että kappale on silti ”vain” oma sovitus Tamayo Kawamoton alkuperäisbiisistä. Mutta Commando oli joulun 1985 ykköshitti, joten kyse oli oikeasti isoista rahoista. Elite Systems oli aikoinaan ensimmäinen japanilaisille pelimessuille uskaltautunut brittipelitalo, joka teki uraauurtavaa työtä lisensoidessaan japanifirmojen kolikkopelien kotimikro-oikeuksia länsimarkkinoille. mittävä liekinheittimellä paahtaminen hienoisen tasoloikkailun kera oli tuskastuttavuudestaan huolimatta laadukasta ja herkullista pelattavaa. Elite Systems oli sentään maksanut rahaa Wolfin lisenssistä, ja nyt Alligata yritti tunkea lähes identtisellä pelillä samoille markkinoille. Molemmissa yksi raskaasti aseistettu soturi käy vihollislaumoja vastaan ja marssii voittoon määrättömien raatokasojen yli. Who Dares Wins 2 Alligata Software 1985 C64, Amstrad CPC, MSX ja paljon muita Commandosta povattiin Brittilässä vuoden 1985 joulumarkkinoiden voittajaa, mutta samalle idealle riitti muitakin ottajia. Yllättäen saksalaisessa versiossa vastustajina onkin valkoisia robotteja… Commando on pelinä niin tunnettu ja puhki kaluttu, ettei siitä itsestään ole mitään uutta sanottavaa. Commandoa ympäröineet pelialatapahtumat sen sijaan tarjoavat tarinan jos toisenkin. Aivan hiuksenhienona erona tässä tosin taistellaan natseja vastaan, siinä missä Arnold tekee selvää nykyaikaisesta palkkasoturiarmeijasta. Elite Systemsin Japani-ostokset olivat niin voittoisia, että muutkin brittifirmat suuntasivat Japaniin ja puskivat pian länsimarkkinoille roppakaupalla Japani-versiointeja
Rambo: First Blood Part II Ocean – 1986 C64, Amstrad CPC, ZX Spectrum ja myöhemmin paljon muita Ikari ei kuitenkaan ollut Commando-genren multihuipentuma. Kauppinen 2019.4 88. Jos kus ikimuistoisen unohtu mattomilla tavoilla. Oceanin lisensoima Rambo-elokuva kääntyi luontevasti Commando-tyyliseksi räiskinnäksi, mutta Oceanille täytyy antaa isot pisteet rohkeasta design-loikasta. Ja tottahan se on. Minne eri aseet on piilotettu ja miten niitä käytetään. Eihän se oikeasti ollut vaikeaa, mutta henkinen kynnys oli valtava. Amiga-skeneri Meegosh / Rebels kavereineen pisti pyörät pyörimään ja järjesti valmiin bussimatkan Tanskan-partyille ja takaisin. ”Busseissa on vessa, videot ja TV. Mistä vankileirit ylipäätään löytyvät. si Elite Software versioi kolikkopelin kolme vuotta myöhemmin oivalliseksi kotipainokseksi. Mutta Tanskaan oli pitkä matka, oli sitä leipää tai ei. Niinpä Rambo ei jäänyt historiaan genrensä kiintotähtenä tai ikimuistoisena elämyksenä. Se kunnia meni Rambolle. Harva myöhempi muskelipeli onnistui tarjoamaan yhtä tuhtia annosta toimintaherkkua, eikä Oceankaan lajissa aina onnistunut. Mutta silloin kun he osuivat maaliinsa, paljaat ja öljytyt lihakset kiiltelivät niin upeasti, että vapaan maailman kansalaiset tiesivät olevansa taatusti turvassa. Commandon tapaan musiikki oli iso osa peliä: Martin Galwayn ensiluokkaiset latausja pelimusiikit sävyttivät hienosti toimintaa, johon oli poimittu oivallisesti tärkeimpiä ja pelillistettävimpiä palasia Rambo 2 -elokuvasta. Jos sinulla on joitain hyvällä kuvalla olevia hyviä/uusia leffoja, ota ne mukaan”, Meegosh vihjasi bussimatkainvitaatiossaan. Esimerkiksi Rambon kanssa samana vuonna julkaistu Sylvester Stallonen Cobra-elokuvaan pohjautuva Cobra-peli oli lähinnä surkean kamala Green Beret -kopio. Astetta haastavampi ja vähemmän suorasukainen eteneminen teki Ram bosta tavallista run’n’gun-peliä vaikeamman seikkailun, jonka tiuhat vihollislaumat ja valtavalta tuntuva viidakko vaativat paljon hampaidenkiristelyä ja kartoittamista. Voi hyvä luoja mitä erikoiselokuvien ystävät toivatkaan mukaan. Pelaajille tarjottiin viimein oikea tietokonepeli eikä vain kapeaa ränniä, jonka ajateltiin tuottavan muutaman minuutin mittaisen elämyksen. Mutta harvapa tiesi tai osasi. Perinteeksi muodostui, että Teksti ja kuvat: Jukka O. Green Berettai Commando-kopioinnin sijaan Rambo-räiskeestä rakennettiin eräänlainen avoimen maailman seikkailu, jossa pelaaja pystyi liikkumaan vapaasti eri suuntiin etsiessään parempia aseita ja vapautettavia panttivankeja. Muskelimiehetkään eivät siten aina onnistuneet. Se oli kuitenkin yksi niistä harvoista run’n’gun-hiteistä, joka ei enää pohjautunut suoraan japanilaiseen kolikkopeliin vaan uskalsi venytellä harteitaan krediittipohjaisen pikapelaamisen ulkopuolelle. Ollos huoleton, Schwarzeneggeris valveil on. Suomalaiset suuntasivat jo vuodesta 1988 lähtien ottamaan tuntumaa länsinaapurin demokulttuurista, ja Tanskassa vuonna 1991 järjestetty The Party nousi niin suureksi ilmiöksi, että sinne teki monen mieli. Demoskene oli kuitenkin siitä jännittävä ilmiö, että se liikutti ihmisiä. P arikymmentä plus vuotta sitten maailmamme oli paljon pienempi ja maailmalle matkustaminen tuntui pelottavalta. Jos tiesi mitä teki ja pelasi taitavasti, Rambon pystyi läpäisemään kymmenessä minuutissa. Ei ollut halpalentoyhtiöitä tai internet-matkasuunnittelua: piti turvautua pakettimatkaan. Tanskanbussissa oli niin mukavaa Sanovat että demoskene yh distää. . Nimenomaan Eliten versio muistetaan ja tunnetaan sinä hauskana aikansa huippupelinä, joka vei Commando-genren yhteen loogiseen päätepisteeseensä. 600 markalla pääsi Tanskaan ja takaisin, paluumatkalla sai nukkua hytissäkin. Ruotsikin tuntui kaukaiselta. Melkoinen urotyö! Koska nettifoorumeita ei vielä ollut, sana matkasta levisi suusta suuhun, BBS-purkeissa ja Amigalle julkaistulla Bussimatka-introlla
89. Aika perillä piti käyttää tehokkaasti hyödyksi, eikä viimeisenä yönä kannattanut nukkua, jos halusi herätä aamuseitsemältä Suomeen lähtevään bussiin. Niillä tutustui väkisinkin muihin suomalaisiin skenereihin, etenkin kun iso osa porukasta oli jäseniä myös HiRMU-kollektiivissa. Ryhmäreissuaminen vaati veronsa niin matkalaisilta kuin matkanjärjestäjiltä ja The Partykin hiipui. SYVÄ PÄÄTY KULTTUURI menomatkalla katsottiin valikoitua kauheutta ja pornohiiret ostivat lisää katsottavaa ensimmäiseltä tanskalaiselta huoltoasemalta. Mutta niin, vaikka demoskenerit ovat miten digipunkkareita, niin lopulta me olimme silti kilttejä nörttejä, myös väsyneinä, päissämme ja joukossa tiivistyneenä. Tanskassa K18ihoelokuvat olivat näet aivan vapaasti tyrkyllä, toisin kuin lintukotoisassa ja siveässä Suomessa. Allekirjoittanut ja Jope, molemmat yhä skenessä ja tuttuja Skrollinkin sivuilta. Partybussimatkoja Tanskaan järjestettiin vuodesta 1992 lähtien vuosikymmenen lopun paikkeille asti. Paluumatkalla bussi lastattiin krapulalla, nälällä, kuolemanväsymyksellä, löyhkällä ja hirveällä pornolla. Ei Tanskassakaan jaksanut demobailata koko aikaa, välillä piti ottaa iisimminkin. Palatessa bussit oli lastattu myös pokaaleilla, diplomeilla ja voittajafiiliksellä. Hulluahan se oli. Pikkukuvassa The Gathering 99:n grafiikkakilpailun voittajakuva "Blue", tekijä TMK/Dolphin. Vaikka kuva onkin Norjasta The Gathering ’99 -partyiltä, sen mutainen parkkipaikkaympäristö tiivistää demopartyreissut aika täydellisesti. bussikuskit tykkäsivät. Silti sinne lähdettiin aina vain uudelleen. Bussimatkat olivatkin varsinaisia elämysmatkoja. Mekin ajoimme bussin lähtöpaikalle 35 asteen pakkasessa autolla, jonka lämmitys ei kyennyt nostamaan sisälämpötilaa, ennen kuin tukimme moottorin jäähdyttimen huoltoasemalla. Ensin pari päivää bussissa ja laivoissa yhteen suuntaan, ollaan valtavilla demopartyillä alle kaksi vuorokautta ja paluumatka. Mahtavia tyyppejä matkalla ja perillä loistavat demopartyt, upeita kompoja ja suomalaiset ryhmät nappasivat järjestään sijoituksia kaikista sarjoista. Pöljäily näkyi lähinnä erittäin omalaatuisessa sisäpiirivitsailussa. Internet ja lentomatkailu yleistyivät, joten yhä useampi matkusti Keski-Euroopan partyille omin nokin tai yhteisillä lennoilla. Joka niveleen sattuu, eikä nukkuminen onnistu sen enempää bussiin penkillä kuin Tanskan-lautan lattialla. Taas kannatti lähteä! Ja vaikka me olimmekin mielestämme villejä, äänekkäitä ja hölmöjä, niin Partyjen viestitaululla luotiin analogisia yhteyksiä. Ne olivat täynnä hikeä, paskanhajua, krapulaa, tukkeutuneita vessoja, pornoa ja huonoa huumoria. ”Tosi rauhallista sakkia”, kuulin yhdenkin raportoivan vaimolleen. Itse en enää yksinkertaisesti jaksanut viikon mittaisia ruljansseja ja välttelin bussimatkailua yli vuosikymmenen ajan, kunnes bussimatkojen PTSD-oireet viimein helpottivat. Koska olihan silti aina niin hauskaa. Greetings to Orange. Ja jos ei lähtiessä ollut, niin palatessa kyllä
Zoo-party Suomen C64-skene kokoontuu ”Zooparty. Nukahdan läppärin suojapussi ohimon ja ikkunaan väliin painettuna. Kertomus pyrkii kuvaamaan matkalaisemme kokemukset peittelemättä mitään, nöyrästi kuvaten nuo ihmeet ja kummastukset, joita elämä sattui eteen heittämään yhden viikonlopun aikana. Pikakelaus määränpäähän Akaalle, Viialan seurahuoneelle, jossa bussilastillinen skenereitä purkautuu ulos ja oksentaa ainakin kaksi oksennusta jalkakäytävälle. Myöhästyin partyviikonlopun jälkeisenä maanantaina töistä useamman tunnin nukuttuani puoleen päivään asti. Parisenkymmentä iloista veikkoa on levittäytynyt tasaisesti pitkin koko bussin pituutta, ja pullo kiertää. Se oli hyvä idea. Kertomuksemme alkaa moottoritieltä, jossa Zoo-partyjen virallinen partybussi huristaa tasaisesti eteenpäin sadepisaroiden lyödessä ikkunaa vasten. Muutin töiden jälkeen Teksti: Valhe Kouneli Kuvat: Manu Pärssinen, Valhe Kouneli, Kari Hyvönen, Susanna Viljanmaa 2019.4 90. Joka lokakuun alussa. [Ihmiset tulee tänne] koska nää on The 64partyt. ”...se on päättänyt että ne krapulat on demopartyjen syy, eikä se että se käyttää sitä alkoholia vähän -” ”...pk-avautuu paljon nopeammin Androidilla jos olis rautakiihdytetty unzip sd-kortilla…” Matkalaisen korviin kantautuu myös karuja parisuhdetarinoita, jotka kerrotaan vitseinä. Varauduin muistikuvien hapartumiseen viinanjuonnin ja muun päihteidenkäytön seurauksena, joten valitsin taktiikaksi nauhoittaa haastatteluita ja käymiäni keskusteluja. Matkalainen on asettunut bussin etuosaan välttääkseen matkapahoinvoinnin. Tervetuloa.” Mikko ”dogo” Rantanen Viialan seurahuone ulkoapäin kuvattuna. Extreme, koska mistään muualta et saa Gideonin signeeraamia Ukuus nelosia ja kaikkea. Ihmiset kuolee pikku hiljaa alta pois. Keskustelussa vilahtavat erään hupparin inspiroimana Star Wars ja sivupolkuna Doctor Whon dalekit. Olen liian sisällä tässä Jos totta puhutaan, lähdin tähän (erään herra) dogon houkuttelemana, tietämättä ennestään paljoakaan siitä, mihin olin menossa. Tienlaidoilla näkyy syksynkeltaisia koivuja ja mädäntyvänvihreitä nurmia sekä talviunille valmistuvia kuusia. TAPAHTUMA O let lukemassa matkakertomusta Zoopartyistä, suomalaisista Commodore 64 -festivaaleista, erään viattoman ensikävijän kuvaamana. Joitakin jopa salaa. Okei, ulkomaalaiset ei hirveästi tätä tiedä. Pitäis saada uutta verta myös tänne. Miinus… joka toisen lokakuun alussa. Kuusnepaharrastajien extremetapahtuma Viialassa. Jonkun kaveri päätti jättää partyt välistä. Ja totta kai vanha kaarti alkaa vanheta
Annan siis jonkun toisen selittää puolestani, mistä tässä on kysymys. Jättimäinen, lähes 91. Mieleni palaa Joroisiin Määränpäässä Viialan seurahuoneella on yhtä tunnelmallista kuin Joroisten Joronjäljessä (ks. Täällä tehdään Commodore 64:lla musiikkia ja grafiikkaa ja kaikkea mitä siihen liittyy.” ”Kuusnelonen on klassinen kone. Pörrään tapahtumatiloissa halimassa tuttuja ja tutkimassa uteliaana paikkoja. Onneksi seuralaiseni on ostanut kaljatokeneita muidenkin edestä. Pääosin yli kolmekymppiset skenesedät tekevät olonsa mukavaksi tapahtumalle yksityiskäyttöön varatuissa tiloissa. nauhoitukseni tekstiksi ja poistin ne. Simulaatio 2016, Skrolli 2016.2 s. Sellaisetkin ihmiset, jotka ei ole nörttejä, tietävät, mikä on Commodore 64. Istun nyt monta viikkoa tapahtuman jälkeen kirjoittamassa tätä juttua ja olen kiitollinen keräämästäni materiaalista. Isoa Zoo-banneria hinataan vaijereiden avulla lavan ylle. Tero ”Terwiz” Tervala tiivistää: ”Zoopartyt ovat suomalaisen kuusnepa-skenen johtavat partyt. Myös lounasta on voinut ostaa etukäteen, mutta moniallergikkona pitäydyn omissa eväissäni. Se on ollut tosi monessa kodissa, ja se on kauhean yleinen. Samassa rakennuksessa ei ole konkurssin tehneiden yritysten jäämistöjä, vaan alakerrassa on baari ja lähikaupasta saa kaljaa. Paikat eivät ole kuitenkaan niin rempallaan, sisustus ei aiheuta yhtä paljon päänsärkyä, ja täytetyt eläimet on jätetty museoon. Varmaan Skrollin lukijat tietävät jo aika hyvin, mikä on demoskene. Siihen liittyy paljon nostalgiaa.” Löpinät näin ollen pois alta, voimme palata takaisin lokakuun kolmanteen päivään, matkaviikonloppumme perjantaihin. Viialan seurahuone ulkoapäin kuvattuna. Herra varjele minulla ei ole sellaista. Löytyy sauna. On niitä, jotka ihmettelevät naisia demopartyillä, ne pari naista joita ihmetellään, niitä jotka suutelevat miehekkäästi toisiaan suulle tavatessa, jotka heittävät rankkaa läppää ja ovat juuri sopivasti kännissä. Löytyy kuusenvihreä, vilkaskuvioinen kokolattiamatto, viininpunaiset seinät ja katto, jonka musta maali lohkeilee. Ja demoskenessä järjestetään partyja, ja nämä on käsittääkseni Suomen ainoat kuusnelos-only-partyt. Muuten kaikki valmistelut vaikuttavat olevan jo pitkälti kunnossa. Tiskiltä fiksut ihmiset saavat ilmoittautumisen yhteydessä käteensä leimakortin, jolla voi lunastaa ennakkoon maksettuja alkoholijuomia. Olen esimerkiksi aivan liian sisällä tässä jutussa, enkä enää osaa nähdä sitä ulkoapäin. 74). Aulaa koristavat vitriinikehyksissä olevat koneen sisuskalut, käsin tehty grafiikka ja moninaiset julisteet
Orgasmi on saavutettava ennen potenssin loppumista. Saliin levinneiden, kuusnepoihin kytkettyjen kuvaputkinäyttöjen ruuduilla pyörii demoja, kuusnepan näytölle sovitettua pornoa ja muita vilkkuvaloja. Eri asennoissa on vähän erilainen logiikka. Homma alkaa pelittää ihan eri tavalla, kun tajuaa kysyä sopivalta naiselta apua. Pidän ensin ohjainta väärinpäin, koska viime kerrasta joikkari kädessä on pitkä aika, ja peli menee muutenkin aika surkeasti. On aika ottaa ekat kaljat. SIDit soivat, ja baaritiskillä käy kuhina. En minäkään tarttunut. Susanna ”Basscadet” Viljanmaa selittää minulle, miten olutta tarjoilevaa ukkelia ohjataan ja mikä Tapper-pelissä on ideana. Vasta Basscadetin antaessa minulle pari vinkkiä, pääsen ensimmäisestä ja ainoasta kentästä läpi, ja peli alkaa alusta. Mietin jälkeenpäin, että pelissä on paljon yhteyksiä runkkaamisen kanssa. Kokeilen onneani myös Sex gamesis sa. Ruudulla rumat pikseliukot pökkivät toisiaan joikkarin vatkaamisen tahtiin. huoneen korkuinen juliste, jossa on kuvattu ilmeisesti jonkinlaisen prosessointiyksikön kytkentäkaavio, herättää ihastukseni. Saan myöhemmin selville, mitä nämä ovat ja mistä ylipäätänsä on kyse. Hetket sulautuvat toisiinsa ja ajantaju katoaa. Sen nimi on ”SID 6581/8580 myths and facts”, fak2019.4 92. Tapper-finaali pelattiin lavalla. Ennakkosuosikki, omalla kahvallaan pelaava Jussi "Juzdie" Hannula (kuvassa) tippui toiseksi. Ensimmäisen tapahtumapäivän illalla on Wacekin SID-musiikkikeikka, jonka korvia ja tanssijalkoja hivelevät rytmit liikuttavat päihtynyttä vartaloani mukanaan kuin ajelehtivaa, sykkivää pilveä. Kaljatuopit särkyvät lattialle, kun en saa niistä koppia ajoissa. Iloinen puheensorina ja chiptune-piipitys raikaa kaikkialla. Orgasmin saavutettuaan pääsee pelaamaan seuraavaa asentoa. Ja vitsailusta huolimatta sanottakoon, että minulta ihan oikeasti pyydettiin apua ”käsipeliin” näiden partyjen aikana… Mutta ei tartuta nyt siihen. Sentään siis vain pelin sisällä – tosimaailmassa olen vielä ihan hyvässä hapessa. Salin puolelle on ripustettu eri gruuppien bannereita. Olen tyytyväinen tulokseeni, mutta en pääse jatkoon. Ojennan jalkani ja otan mukavan asennon. Jarkko ”Grue” Lehti pitää luennon 6581/8580 SID -äänipiirin eri valmistusversioiden eroista. Tanssin silmät kiinni, havahtuen välillä varmistamaan, että olen yhtä jotakuinkin lavan edessä enkä törmää muihin tanssijoihin. Molemmissa katsotaan käsi kahvalla ruudulta rumia kuvia panevista ihmisistä eikä yksi kokeilukerta eroa kauheasti seuraavasta. Ärsyttävän addiktoivaa! Tämä on paska peli, jossa ei ole kuin yksi kenttä, ja grafiikatkin ovat ihan hanurista. Mutta millä logiikalla. Tanssilattialla illalla kasibittisessä ääniekstaasissa tunti saattaa olla kymmenen minuuttia ja kymmenen minuuttia tunti. Ajan kuluessa potenssipalkki laskee ja intohimopalkki kasvaa mystisen kaavan mukaan. Keikkaa ennen käydään kuitenkin pelikisojen karsinnat. Vielä ei Tapper-pelissä ole paljoa asiakkaita. En todellakaan kasvanut näiden pelien parissa, mutta kynnys osallistua on matala. Molemmissa orgasmin saavuttamiseen tarvittava logiikka on hieman hämärän peitossa ja yhden päivän hyvä suoritus ei takaa mitään seuraavalle kerralle. Hiljalleen hommaan alkaa syntyä jonkinlainen tatsi. Vemputan tikkua vaikka kuinka pitkään, aloittaen aina alusta hävitessäni. Lauantaina lavan edessä on pehmeitä tuoleja, ja salin perällä sekä parvella sohvia. Kyse ei ole nopeudesta eikä myöskään tasaisesta rytmistä. Aluksi tasaisen varmasti, sitten nopeuttaen, koko ajan oikea kulma säilyttäen. Sidit soi Aika juoda lisää olutta. Hetkinen, onko tässä mitään järkeä. Miksi edes pelaan tätä
Sauna olisi päällä, mutta en mene. Grue soittaa samat ääninäytteet eri piirien läpi kuultuna. (Tapahtumatilanteessa kirjoitettu muistiinpano.) Valuminen omiin nukkumatiloihin. Luennon kalvot löytyvät myös Zoo-partyjen nettisivuilta. Bussissa nautitut kolmioleivät ja myöhemmin latkittu olut eivät kanna loputtomiin, ja Helsingistä asti raahatun Boltsi-paketin säästän myöhemmäksi. Oikealla alhaalla: Nahkasohvan urasta haaveileva hotellihuoneen ovi. Kuulemma kyseinen äänipiiri oli aikaansa edellä – siinä oli suotimia sekä vaihtoehtoisia aaltomuotoja pulssija kanttiaallon lisäksi. Päihtyneenä yhdessä olemisen herkkyys on luottamusta siihen, että toinen ihminen ymmärtää omaa tyhmyyttäsi. Siin on vain helvetin hyvä saundi. Aamiainen. Loistavaa porukkaa! Jätän pari kaveria koodamaan nepademojaan yläparvelle, josta on kivat näkymät alla olevaan saliin ja lavalle, ja suljen pehmustein koristellun ja mitä ilmeisimmin nahkasohvan urasta haaveilevan oven perässäni. Aika ottaa lisää olutta. Kumbayaa Myöhään perjantaina illalla, nälän alkaessa hiukoa, liikenneympyrän toiselta puolelta löytyy onneksi pizzeria sekä kahden eri ketjun ruokakaupat. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä juomani vie kaikki mahdolliset murheet mennessään. Luottamus, jonka sen kokemuksen jakaminen tuo, on kultaista. Toiset soittavat sampleihin enemmän säröä, toiset vähemmän. Tietyssä olotilassa on kova tarve saada jotain mässytettävää. toja ja legendaa. Tämän seurauksena joissain yhteyksissä on mahdollista kuulla kaiuttimista se, mitä on ruudulla. Oikealla ylhäällä: Valhe ja Grue. Kun on yhden yön perseillyt kännissä ja muissa tiloissa puolituntemattomien kanssa, ne eivät enää aamulla olekaan niin kauhean tuntemattomia. Sen sijaan päädyn vanhojen tuttujen kanssa hotellihuoneeseen hengaamaan. Herätyskello, jonka omistaja ei herää sen soittoon ja joka soi pari minuuttia putkeen ennen kuin sammuu. Kaikki esitykset ja kilpailut striimataan suoraan Twitchiin, josta niitä voi seurata vaikka omasta hotellihuoneestaan. Demoskene-urani varrella minustakin on kehittynyt jonkinasteinen SIDfani, vaikka en ymmärräkään vielä sen kaikkia hienouksia. Oltiin hotellihuoneessa nelistään, pidettiin toisiamme käsistä kiinni ja laulettiin Kumbayaa. Siinä on oma, tunnistettava saundinsa, ja siitä huolimatta, että siinä esimerkiksi oli vain kolme kanavaa, muusikot onnistuivat tekemään sillä mieleenpainuvan hyvää musiikkia. Huolisivat ongelmitta sinne yhden alastoman naisen miesten sekaan, mutta ihoni ei tällä hetkellä kaipaa löylyihin kuivumaan. Näillä partyillä voi tulla hengaamaan 93. Vielä tällä kuuntelukerralla en opi tunnistamaan kaikkia esitettyjä eroja. Eri SID-piirien äänimaailmojen kuuntelu on vähän niin kuin viininmaistelua, minä pohdin ja nostan lasin huulilleni. Nyt on jaossa sen luokan kovaa asiantuntemusta, että moni katsoo ihan kellosta, ettei myöhästy alusta. ”Jos pitäisi verrata [6581/8580 SID:iä] aikansa muihin piireihin, niin kyllähän SID hakkaa ne mennen tullen. Luennosta opin, että äänipiirin suunnittelija oli speksannut, että sille tarvitsee tuoda omat jännitelinjat, mutta Commodore ei välittänyt tästä määrittelystä vaan päätti jakaa videoja äänipiirin syötöt keskenään. Partytilojen baaritiskiltä saa sentään ilmaiseksi tortillalastuja ja lakupatukoita. SIDit soivat, ja baaritiskillä käy kuhina. Vasemmalla ylhäällä: Lavan edessä luentoa seuraavia skenereitä. Enkä usko, että se on pelkästään sen takia, että niille muille piireille ei ole tehty niin paljon kamaa. Commodore 64 oli ensimmäinen laite, jossa SID-äänipiiri oli käytössä, joten SID-harrastelu ja kuusnepapartyt sopivat yhteen kuin DIN-liitin DIN-porttiin. Darth Vader -henkisen CPAP-maskin kanssa nukkuva huonetoveri, joka ei kuorsaa yhtä paljon kuin patjaa kanssani jakava ystävä. Valitettavasti tieto lähikauppojen myöhäisistä aukioloajoista on vahvasti liioiteltua, ja yhdeksän jälkeen pizzeriasta ulos purkautuva seurueemme jää vaille yöeväitä. Kokematon ei osaa kiinnittää huomiota laatueroihin, mutta parin konkreettisen esimerkin jälkeen homma alkaa valjeta taviksellekin. He eivät ole osallistumassa seuraavan päivän kompoihin ja joutavat siten tuhoamaan maksaansa ja keuhkojansa. Se on omassa lajissaan todella monipuolinen”, kertoo Terwiz ja vinkkaa, että näillä partyillä on kova taso musiikkikompossa. Pizza on samaa kamaa kuin missä tahansa lähiökänkkylässä, mutta seura astetta parempaa
Jonkun paikallisen naisen myynnissä oleva valaisin on ilmeisesti varastettu alakerrasta. Nykyaikaisilla työkaluilla on päästy niin paljon eteenpäin koodauksessa, että en tiedä voidaanko enää sanoa, että demoja edes tehdään kuusnelosella tai kuusneloselle varsinaisesti, koska meillä on niin tehokkaat työkalut näiden asioiden tekemiseen.” Ajantaju katoaa Livahdamme lauantaina Basscadetin kanssa tien toisella puolella olevalle kirppikselle tutkimaan paikkakunnan käytettyjen tavaroiden tarjontaa. Nykypäivänä, kun on CPU-tehoa rajattomasti, voidaan koodata jollain Pythonilla pätkä, mikä tekee saman asian kolmessa minuutissa. pyyhkeessä tanssilattialle, jos huvittaa, tosin vielä ainakaan perjantaina ei ollut heiluvia saunakikkeleitä lavan edessä. Se on jännittävää, mutta mitään ei tällä kerralla lähde mukaan. Harvinaisemmat myyntiartikkelit vietiin käsistä. Olenko sittenkin niitä ”muiduja”, jotka ovat tulleet partyille alun perin vain jonkun puolisona ja joista sitä kautta hiljalleen tulee skenen vakionaamoja. En ole ainoa, joka saa Viialan seurahuoneesta aikamatkaviboja. Tyypit fiilistelevät lapsuutensa koneita ajalta ennen Internetiä: lapsuuden koneita, jotka ovat aikoja sitten poistuneet kaikesta hyötykäytöstä – mutta kun niissä on vaan niin kivat grafiikat ja äänet, ja ne olivat niin simppeleitä, että kokonaisuus pysyi vielä jotenkin hallussa. Sitten he jaksavat tutkia niiden eri versioita ja niiden erilaisuutta ja nysvätä niillä taidetta, jossa toteutus riippuu siitä, tietääkö jonkun nippelifaktan jostain dokumentoimattomasta toiminnallisuudesta. ”Tää hotelli on melkein kuin menneisyyteen palais”, toteaa Terwiz. Ensimmäinen kone, jonka muistan, oli Mikro-Mikko, ja eka käyttöjärjestelmä, jonka muistan, Windows 95. Toisaalta Grue on huomannut, että on aika muuttanut kuusnepaskeneäkin. (Toisin kuin Simulaatioilla.) Kaikki irti koneesta Jos totta puhutaan, tämä on todella outo harrastus. Myytävänä oli paljon kasetteja, levykkeitä, virtalähteitä, alkuperäisiä opaskirjoja ynnä muuta sellaista. Onko tässä jotain kaipuuta 80-luvun lapsuuteen, jota ei koskaan ollut, kun sattui syntymään vähän myöhässä, melkein seuraavan vuosikymmenen puolella. 2019.4 94. ”Jos me näytettäisiin tämän päivän demoja ihmisille, jotka 80-luvulla teki demoja, ne eivät uskoisi todeksi näkemäänsä. Eivät nämä ole minun lapsuuteni koneita. Vasemmalla ylhäällä: Vanha Commodore-tavara vaihtoi omistajaa lauantai-illalla järjestetyllä kirpputorilla. Ehkä täällä voi kuvitella palanneensa ajassa taaksepäin – mutta pöytien päällä vellovaa kuusnepojen merta rikkovat modernien läppäreiden saarekkeet, koska demoja tehdään nykypäivänä käytännössä aina emulaattorilla, jossa kaikki on paljon helpompaa ja jossa on kaikenlaisia lisähelpotuksia koodaamista varten. Esimerkiksi kun Extendin tyypit joskus 90-luvulla koodasi demoa ja niiden piti tehdä varjostuksia, ne koodas kuusneloselle ohjelman, joka laski niitä asioita, ja sitten kun se oli siinä päivän laskenut, niin katottiin että okei, ei näytä hyvältä, muutettiin parametreja ja odoteltiin taas päivä. Mutta mitä minä täällä teen. Ollaan lisäksi tällaisessa hotellissa, joka on kuin jäänyt sinne 80-luvulle. Seuraavalla sivulla: Kolmea simpanssia esittävä, erittäin Zoo-henkinen teos osallistui disk cover -kilpailuun
”Party feature on kuin vastine Assemblyn Coolest Case -kompolle.” ”Paitsi että se on coolimpi kuin coolest case compo”. Mikko ”dogo” Rantanen selittää, että ”just sen takiahan täällä ollaan, kun koneet on vanhoja. Nämä ihmiset tietävät sen omalta osaltaan. Hotellihuoneessa hengatessani yritän kysellä seurueeltani, mitä mieltä he ovat ajatuksesta tehdä demoja taideapurahalla. Ehkä he tekisivät demoja joka tapauksessa, oli rahoitusta tai ei. Salanauhoituksestani kuuluu, kuinka keskustelu siirtyy nopeasti pois moisesta tylsästä aiheesta. Jungman kuvaa haastetta avata demoskenen ”särmikkyyttä” suurelle yleisölle ja visioi, kuinka maailmanperintölistalle pääseminen voisi mahdollistaa taideapurahojen saamista demokoodausprojekteihin. En tarvitse enää tekosyitä. Kirpputorit antavat aina tietynlaisen katsauksen sijaintipaikkakuntansa elämään, esimerkiksi Salossa on jostain syystä myynnissä tavallista enemmän niukkoja nahkavaatteita, täällä taas ylihinnoiteltuja peltipurkkeja. Niissä on 65 536 merkkiä muistia ja vähän ROMia. ”Oli ennen nimellä party decoration eli ympäristön tärveleminen.” ”[Party feature -compon idea on tuoda] partyille jotain, joka somistaa partypaikkaa tai joku tekninen hassu [epäselvä kohta nauhoituksessa]. kaveri toi viisi kuusnelosta ja viisi CRT-monitoria ympäri partypaikkaa. Kun useampi demoskeneä kansalliselle listalle hakevasta maasta (ainakin Tanska, Suomi, Saksa, Puola) on saanut hakemuksensa läpi, niin demoskeneä voidaan hakea varsinaiselle listalle. Sen sijaan kysymykseni tapahtumapaikkaa koristavista julisteista, bannereista ja vitriinikehyksissä olevasta koneesta saa vastauksen. ”C64 oli se tutuin ja se ensimmäinen. Viime kerralla esim. Heillä on nostalgia, kunnianhimo, mielenkiinto, ystävät eli skene eli perhe. Ja jokaisessa kuusnelosessa oli wifi-moduuli, ja sit se broadcastas läppäriltä party-scheduleita niihin monitoreihin sen wifin kautta. Kuudelta on kompoentryjen deadline. Koko pointti tässä hommassa on se, että sulla on alusta, jonka voi jotenkin hallita vielä, että pään sisällä vielä pystyy suurinpiirtein hallitsemaan tämän massan tietoa.” Gruekin sanoo, että ”ne rajoitukset pitää sen mielenkiinnon siitä hommassa, että koska ne on ollut aina olemassa ja aina samat, niin kun ne rajoitukset on kaikille samat, niin se innostaa demoskeneä keksimään uusia kikkoja ja ideoita miten päästään niiden rajoitusten yli näennäisesti, vaikka oikeasti pysytään rajoituksissa. Se on kunnianhimoinen. Vanhojen tietokonepelien ja -ohjelmistojen alkuperäistallenteita digitoiva Kasettilamerit esitteli toimintaansa lauantain luennolla. Jostain syystä ajatusleikki ei innosta muita niin paljon kuin minua. Amigat ovat taaksepäin yhteensopivia], ja sit oli ihme turbokortteja ja muita, eikä mulla ollut sellaisiin rahaa ikinä. Osa naputtelee vielä koneillaan entryä valmiiksi, minä en ole yksi heistä. Demon täytyy toimia niillä”, kertoo Grue. Ja mun nähdäkseni se sama pätee myös näihin demoskenetapahtumiin. Hän ihmettelee ääneen, ettei sitä löydy, vaikka sitä ei ole merkitty myydyksi. Demoskeneihmiset noin pääsääntöisesti ovat ystävällisiä ja heitä on mukava nähdä.” Sinänsä ihan sama, mitä minä teen täällä. Ja se voitti niinku by far.” ”[Yksi osallistujateos oli] nepa, mihin oli rakennettu ledi-stripit sisälle ja sillä välkytettiin ledejä musiikin tahdissa. Itellä se Amiga meni vähän siihen, että mikä on edes Amiga. Terwiz avaa syitä tulla Zoo-partyille laajemmin: ”[näiden partyjen ilmapiiri on] tietyllä tapaa hyvin samanlainen kuin monissa muissakin kokoontumisissa, oli harrastus mikä tahansa. 95. Ihmiset, jotka harrastavat yhtä ja samaa asiaa, kokoontuvat yhteen ja näkevät vanhoja tuttuja, joita ei muuten näe, ja voivat keskustella aiheesta, joka oletettavasti kiinnostaa kaikkia paikallaolijoita. Kun kuuntelee muiden harrastuspiirien juttuja, niin ne puhuu siitä että ollaan vähän kuin yhtä perhettä. Minustakin on tullut hiljalleen osa sitä perhettä. Se oli niinku hardware-modi.” Miksi täällä ollaan. C64-piireissä on sellainen sanontakin, että jos et ksiittaa, et voi voittaa, ja ksiittaaminen tarkoittaa, että näyttää että ohjelma tekee jotain, mut kyseessä onkin jonkinlainen silmänkääntötemppu.” Mutta miksi juuri Commodore 64, miksei esimerkiksi Amiga. Commodore 64 on mukava, kun se on demoskenestandardi, että on Commodore 64 ja lerppuasema. Ja se oli niinku entry. Kuuntelen Jukka ”Grendel” Kauppisen ja Heikki Jungmanin luennon projektista saada demoskene Unescon maailmanperinnön listalle. Ja se nepa oli lavalla, mut se näky sieltä vähän huonosti. Se legenda, joka kirvoittaa kovia AMIGAAAhuutoja partyillä kuin partyillä. Oli kuulemma hieno ja arvokas valaisin, jonkinlainen perintökalleus. Paitsi ei näillä partyillä. Siinä oli niin monta eri mallia, jotka eivät olleet yhteensopivia [toim.huom
Nykyään en tiedä, pitäisikö PC-demoja ajatella enemmän taiteena kuin demoina, koska nykyäänhän puhutaan että demo olisi taidetta, mutta minulle joku Commodore 64 -demo on tekniikkapornoa enemmänkin kuin taidetta. Oikealla: Ystävällismielinen painimatsi käytiin lauantaina keskipäivällä. (Tässä on huomattava, kuinka hienoa on voida kutsua demoskeneä valtavirraksi, kun vain ottaa vertailukohdaksi sen alagenren, kuusnepailun!) Grue palaa aiemmin esille ottamaansa seikkaan rajallisesta pelikentästä: ”Mä tykkään itse siitä, että on tiukka kaukalo, missä leikkiä. Aina en edes tiedä.” ”Tiedän kyllä ihmisiä, jotka ovat koodanneet Commodore kuusneloselle ensimmäisen kerran aikuisena ja todenneet, että tämä on saatanan vaikeaa. Wild-kompoon voi osallistua mille tahansa 8-bittiselle alustalle tehdyllä demolla, esimerkiksi VisaValtteri ”visy” Pimiä on ryhmänsä Quadtripin kanssa tehnyt Commodore Plus/4:lle anime-henkisen demon. Lisäksi Zoo-partyillä on Disk cover -kompo, jossa kilpaillaan hienoimmasta itsetehdystä lerppugrafiikasta. Sillä saa hyvät animegraffat.” Party feature -kompo on briljantti idea saada ilmaista lisäpiristystä partypaikalle. Ei voi vain ladata lisää dataa, koska siinä kestää aika kauan. Poikkeuksellisen demopartykompon siitä tekee se, että media on fyysinen. Saman verran muistia, mutta ei spriteja, eli ei ole tarkoitettu pelikoneeksi, mutta siinä on vähän paremmat pastellisävyt. Jos ajatellaan PC-demoja, niin käytännössähän sua rajoittaa vain mielikuvitus sekä mitä sä osaat tehdä, mutta näillä retrokoneplatoilla lisäksi rajallista on se rauta, millä sun pitää se idea toteuttaa.” ”Tykkään kilpailusta, joka syntyy siitä, kun rauta on kaikille täsmälleen sama, eli kysymys on siitä, kuka keksii parhaan idean ja tekee parhaimman näköisen toteutuksen. 2019.4 96. Toisaalta voihan se tekniikkapornokin olla taidetta. Se on herkkä tasapaino. ”Commodore Plus/4 on businesskone, joka tuli Commodore 64:n jälkeen. Kilpailukenttä on paljon mukavampi. Jos tykkäät demoista Mitä Commodore 64 -demokoodailu voi antaa nykyaikaisia demoja harrastavalle, ja mikä on toisaalta ero kuusnepaskenen ja valtavirtaisemman demoskenen välillä. Koska tunnen kuusnelosen sen verran hyvin raudaltaan, tykkään katsella demoja ja yrittää miettiä, miten mikäkin efekti pyörii, ja saatan katsella mahdollisesti samaa efektiä pitkäänkin ja vain miettiä, miten se on ylipäätänsä tehty. Silloin kaikki on tavallaan susta itestäsi kiinni. Tietokonegrafiikassa onnettomilla taitelijoilla on vihdoin jalansija demoskeneen. Kaikki datan lataaminen ja musiikin soittaminen on pois siitä CPU-ajasta, millä voi tehdä jotain, mikä näkyy ruudulla. Niinku tämä sateenkaaren väri tässä [logossa] ilmaisee, tässä on liukuvärit per sävy käytännössä. Muistia vain 64 kiloa, ja hidas levyasema. Ja sitten on tällaisia meikäläisiä, jotka autistin tavoin loukkaantuvat siitä, jos demo nykäsee kerran, ja toteavat heti että paskaa, eli sen pitää vielä toimia sulavasti.” Kuten muillakin demopartyillä, myös Zoo-partyillä on erikseen demokompo, wild-kompo, musakompo, grafiikkakompo sekä petsciija asciikompot
”Mä oon ollut Damones-member kahdeksan tuntia. Palkintopokaalien ulkomuoto sopi partyjen teemaan erinomaisesti. Oikeita banaaneja oli myös jaossa ilmaiseksi nälkäisille baaritiskillä. ”Copy partyksi kutsuminen on viittaus siihen että silloin 80–90-luvulla kaikki softat mitä mullakin oli kuusneloselle oli kopioita kaverilta. Sai paidan, hää!” ”Just eilen baarissa juttelin [Mr.] Sexin kanssa, että mulla oli tavallaan oma lehmä ojassa kun houkuttelin sen tänne, että jos syttyis toi nepakoodaamisen into vielä, niinku rekindle the spirit. En voi sanoa muistavani yksityiskohtia, mutta csdb.dk kuulemma auttaa tässä asiassa. Oikea yläkulma: kehyksiin laitettu Commodore 64:n emolevy osallistui party feature -kompoon. Aikanaan wareja swapattiin ja lähetettiin postissa. Ni tää vaan höpöttää mulle, että vittu ku on ollu mukava koodata Pentiumilla viime aikoina, että nyt koodataan Pentiumilla… Mulla on niin hyvä idea, et mä tuun nepa-partyille tekemään Byterapers-comebackiä, ni tää rupee puhuu jostain Pentiumista nepapartyillä. Ja se oli ihan yleistä, eikä se ollut edes varsinaisesti ainakaan rangaistavaa. Seuraavat keskustelut matkalaisemme nauhoitti salaa, eikä niiden julkaisuun ole missään nimessä kenenkään lupaa. Sen muistan, että en äänestänyt. Ei ollut pelkoa siitä, että joku tulis koputtelemaan että hetkinen, sulla on täällä waretettu nää. Banaania Zoo-apinoille tietenkin! Mutta vain paras apina voi voittaa. Quadtripin anime-demon sijoitus jäi paria pistettä vaille wild-kompon ykkösijasta. Sunnuntaille jää vain palkintojen jako. Muistikuvat yhä sekavampia Myöhään lauantai-illalla katsotaan kompot. 97. Jouduin pahoittelemaan äänestämättömyyttäni ennen paluubussiin nousemista hyväntuulisena kakkospalkinnosta iloitsevalle visylle. Kyllä tulee, ja tosi hienoa koodia tuleekin. Alhaalla: Banaania Zoo-apinoille. Artline Designin demo Out of Contex nappasi pääkategorian ykköspalkinnon ja Carl ”Sky” Angelvallin kultakoristein kustomoiman Ultimate64:n. Niitä aikoja kunnioittaen Zoo-partyt ei virallisesti oikeastaan olekaan demo party vaan copy party, vaikka nykyään partyille ei tullakaan enää kopioimaan levykkeiden sisältöä toisille. Vähän niinku Jeesus, että haluatteko puhua kanssamme Pentiumista.” Viialan seurahuoneen vessasta löytyy arkki kerrallaan vessapaperia annosteleva smart one -paperiteline eikä käsisuihkua – mikä on ihana yhdistelmä sunnuntaiaamun krapulaiselle tahmapaskaperseelle. En edes selvittänyt, miten se tapahtuu. Swapperit olivat niitä, jotka lähettivät wareja, krakkerit niitä, jotka mursivat kopiosuojauksia”, avaa Terwiz. Palkintoina on oikean banaanin kokoiset ja näköiset banaaniveistokset. Sitten niihin laitettiin mahdollisimman hienot kuoret, niin sai krediittiä ryhmälle. Ne ovat Christian Jütten käsialaa. Ysikasi-Assyilla Zados myi Damones-paitoja, ja se oli se Zadosin naama -paita, ja tätä myydään vain membereille, ja sit jos se on tästä kiinni, niin kättä päälle ja mä joinaan ja ostin sen paidan ja menin nukkumaan, ja aamulla heräsin ja saman tien moro, mä eroon Damonesista. Uga uga uga! Lerppugrafiikkoja taitelivat aikanaan niin kutsunut swapperit, jotka vaihtoivat postitse lerppuja. Jos toistasataa apinaa näppäilee satunnaisesti kuusnepoja yhden viikonlopun ajan, tuleeko siitä koodia
2019.4 98. revision-party.net Yhteisölliset työtilat Helsinki Hacklab avoimet ovet tiistaisin, kurssipäivät torstaisin Tampere Hacklab avoimet ovet tiistaisin, workshopit torstaisin Vaasa Hacklab avoimet ovet keskiviikkoisin, kurssit ja workshopit tiistaisin Turku Hacklab avoimet ovet tiistaisin, kuun 1. Jokaisen demoskeneaktiivin ja fanin on tehtävä tänne vaellus edes kerran elämässään. Pelataan ja keskustellaan muun muassa peleistä Starstable, Rosemund Valley ja Sims. www.demoparty.be 21.–23.2.2020 Chaos Construction 2020 Winter. chaosconstructions.ru/en 13.–15.3.2020 Forever 2020, 8-bittisten pikkuparty, Slovakia. Talvi on tietokonetapahtumien kalenterissa hiljaista aikaa… "Skenerit kömpii talviunilta vasta huhtikuussa", kuten eräs pitkän linjan demoskeneläinen asian ilmaisi. Mika Hyvönen, Janne Sirén Tapahtumajärjestäjä tai -kävijä, vinkkaa meille tapahtumistasi – myös pienempien paikkakuntien tilaisuudet ovat tervetulleita: kalenteri@skrolli.fi Hacklabit ja yleisemmin yhteisölliset työtilat tai hackerspacet ovat paikkoja, joissa voi rakentaa ja toteuttaa kiinnostuksensa kohteena olevia asioita. tiistai show & tell -ilta Kouvola Hacklab avoimet ovet tiistaisin Nokia Hacklab avoimet ovet torstaisin Oulu Tarlab avoimet ovet torstaisin Hacklab Jyväskylä avoimet ovet tiistaisin, kerhoilta lauantaisin Hacklab Mikkeli avoimet ovet torstaisin Hacklab Lahti avoimet ovet keskiviikkoisin TechClub Joensuu avoimet ovet keskiviikkoisin PVM TAPAHTUMA Esports & lanit (Suluissa paikkamäärä) 20.2.–23.2.2020 Assembly Winter 2020, Helsinki (2466) 27.2.–1.3.2020 LanTrek 2020, Tampere (1700) Peliala 16.12.2019 IGDA Lahti Hub Christmas Gathering, Ravintola Tirra 14.1.2020 IGDA Helsinki Hub Gathering, Ravintola Maxine 7.2.2020 Digi & Game Center Grand Opening, Jyväskylä Digi & Game Center 11.2.2020 IGDA Helsinki Hub Gathering, Ravintola Maxine 10.3.2020 IGDA Helsinki Hub Gathering, Ravintola Maxine Suomen Pelimuseo, Tampere 5.2.2020 Pelipiiri, klo 18–20. Entisaikojen suurparty, nykyinen LAN-tapahtuma ripauksella demoskenemaustetta. Suomen johtava hakkeritapahtuma järjestetään nykyisin Kaapelitehtaalla, Helsingissä. net 8.–12.4.2020 The Gathering 2020. Niistä voi löytää esimerkiksi elektroniikan työpisteet, metallipajan, puuverstaan tai luokkahuoneen koulutuksiin sekä välineitä, kuten 3D-tulostimia, oskilloskooppeja tai vaikka ompelukoneita. Tarkista osoitteesta hacklab.fi ajan tasalla oleva listaus Suomen hacklabeistä. Pelikonepeijoonit tuovat Suomen pelimuseoon kokeiltavaksi joukon vain Japanissa myytyjä kotimikroja. Saarbrucken, Saksa. Pelipiirissä tutustutaan kiinnostaviin peleihin siten, että alustaja esittelee pelin ja näkökulmansa siihen – sitten pelataan ja keskustellaan pelatusta. Frostbitessa on kesän Desuconin tapaan painopiste animeja manga-aiheisessa puheohjelmassa, unohtamatta japanilaisia alan kunniavieraita, cosplay-kilpailuja, keskustelupiirejä, työpajoja yms. 24.2.2020 Matsimaanantai, klo 12–15. Siitäkin huolimatta, loskaa, postilakkoa ja pimeyttä uhmaten, kartoitamme Skrolli-kalenterissa jälleen kerran tietokonekulttuurin kokonaiskuvaa päivämäärien ja tapahtumapaikkojen kautta. Alla kattaus Suomessa ja suomalaisittain kiinnostavissa maailmankolkissa järjestettäviä tietokone-, pelija demoskenetapahtumia sekä huomionarvoisia yhteisötapahtumia. 29.2.2020 Suomen pelimuseon 3-vuotissynttärit, klo 12–18. 6.2.2020 Yleisöopastus pelimuseossa pohjoissaameksi, klo 16–17. Vapaa pääsy, ikäraja 18 vuotta. Esimerkiksi NEC ja Sharp valmistivat kotimarkkinoilleen tarkoitettuja laitteita, joille on tarjolla ainutlaatuisia ja omalaatuisia pelejä. 18.4.2020 Nostalgiset pelit, klo 12-18. 14.–15.2.2020 Disobey. Ne ovat yhteisön ylläpitämiä verstaita. Pietari, Venäjä. Pelipiirissä tutustutaan kiinnostaviin peleihin yhdessä niin, että alustaja esittelee pelin ja oman näkökulmansa siihen, minkä jälkeen pelataan ja keskustellaan pelatusta. Hamar, Norja. 10.–13.4.2020 Revision 2020. Tule myös tervehtimään Skrollin toimitusta tai tekemään lehtilöytöjä Skrollin osastolle Disobeyssa! Lisää tapahtumasta Skrolleissa 2017.1, 2018.1, 2018.2 ja 2019.1. Matsimaanantaina kilpaillaan Suomen pelimuseon mestaripelaajan tittelistä ja palkinnosta. Samalta sivulta löydät myös linkit kunkin hacklabin sivuille, joista voit tarkistaa avoimien ovien ajankohdat ja saapumisohjeet. Tule mukaan pohtimaan, mitkä pelit ovat tehneet vaikutuksen ja mitä niistä pitäisi tietää! Vapaa pääsy, ikäraja 18 vuotta. 11.3.2020 Pelipiiri, klo 18–20. 9.5.2020 Pelataan japanilaisilla kotimikroilla, klo 12–18. 18.–22.3.2020 Tampere Kuplii on nyt jo neljännentoista kerran järjestettävä hyvän mielen sarjakuvafestivaali. Saamelaisten kansallispäivänä sekä opastusta pohjoissaameksi että saamelaisia pelejä. Demoskenen "the main event", vuoden kohokohta ja demopartyjen kruununjalokivet. 28.2.2020 Pelien Kalevala -näyttelyssä Kalevalan päivän ohjelmaa. LYHYET PVM TAPAHTUMA Kulttuuri & yhteisöt 24.–26.1.2020 Desucon Frostbite on Lahden Sibeliustalolla järjestettävä pääsymaksullinen animetapahtuma. Tällä kertaa teemana on ”Ollaan eläimiä!” Demoskene 10.–11.1.2020 sync 2020, pikkuparty, Brysseli, Belgia. forever8
Janne Sirén Skrollin vanhat pdflehdet saat maksut ta osoitteesta: skrolli.fi/numerot Konix Multi-Systemistä saatiin lehteen laadukkaita, harvemmin nähtyjä kuvia suoraan laitteen muotoilijoiden arkistosta. Skrolli 2013.2 oli ilmestynyt sopivasti ennen juhannusta 17.6. Skrolli tunnettiin nyt, joten tästä eteenpän takakansi menisi kaupaksi mainostajille. Seuraava suurempi ulkoasuuudistus tapahtuisi sitten vasta numeroiden 2018.3–2019.1 aikana. Edellisen numeron nopeasta loppuunmyynnistä oli hieman rohkaistuttu ja Skrolli 2013.2:n varastoa riitti 23.10. Monet yhteisöt ovat näivettyneet innokkaan alun jälkeen, muutamat ovat pysyneet elinvoimaisina vuosikymmentolkulla. FSK:ssa kantoaallon taajuus vaihtelee kahden arvon välillä, joista toinen vastaa ykköstä ja toinen nollaa. Skrolli 2013.2:ssa vakiintui lehden ensimmäinen ulkoasu: korkeat kategorialaatikot pesiytyivät sivujen ylänurkkiin, sisällysluettelo sai taustakuvan ja lehden alamarginaaliin ilmestyi viiva, jonka alla olivat sivunumerot. Kannen tekstija kuvamäärää karsittiin myös lähemmäksi myöhempää tyyliä. Juridisesti ensimmäisen vuosikerran julkaisijana toimi nimittäin tapahtumajärjestäjä Alternative Party ry, vaikka Skrollin toimitus oli itsenäinen alusta saakka. Edellisessä osassa tutustuimme lehden ensimmäiseen varsinaiseen numeroon 2013.1, ja nyt vuorossa on ensimmäisen vuosikerran toinen numero 2013.2. Oskillaattorin nousevan nollakohdan hetkellä ohjelma tulostaa nollan tai ykkösen riippuen signaalin senhetkisestä taajuudesta, joka saadaan Fourier-muunnoksella." – Oona Räisänen, Salattuja purskeita Skrolli 2013.2:n takakannessa oli lopuksi tärkeä tiedote: kutsu Skrollia nykyisin julkaisevan Skrolli ry:n perustamiskokoukseen 3.8.2013. Kirjoitan siis C:llä ohjelman, jossa on 870 hertsin sinioskillaattori ja vaihelukittu silmukka (PLL) pitämässä siniaaltoa lukittuna dataan. Olkaapa hyvät, kolme otetta Skrollista 2013.2: "Tietokonekulttuuri on täynnä yhteisöjä ja alakulttuureita. Kuppikunnan kohtaloa on vaikea arvata ensivaiheittensa perusteella" – VilleMatias Heikkilä, Pääkirjoitus: Skrolli kasvattaa selkärangan "On vaikea sanoa, miksi tietokoneet ovat viime vuosikymmenet olleet niin valtavalla marginaalilla miehinen harrastus. Tämä olikin lähes viimeinen kerta, kun Skrollin takakannessa oli omaa asiaa (teimme poikkeuksen numerossa 2015.1 tärkeän viestin vuoksi). Kuitenkin on hyödyllistä pohtia asiaa, vaikkei yksittäisiä selkeästi osoitettavia syitä olisikaan mahdollista nimetä. ja pdf vapautettiin verkkojakeluun 18.7. Tämä ulkoasu jatkaisi toista vuotta numeroon 2014.3 asti, jota seuraisi Skrollin ensimmäinen ulkoasu-uudistus numerossa 2014.4. Viisikymppisellä äidillänikin on nykyään kaksi tietokonetta, läppäri ja tabletti, vaikka takavuosina on käyty useammankin kerran sanaharkkaa siitä, tarvitaanko sinne omaan huoneeseen muka oikeasti oma tietokone, vaikka perheellä yksi beigenharmaa peltipönttö jo olohuoneessa olikin." – Ronja Koistinen, Tietokonekulttuuri ja sukupuoli "Spektrogrammi [Logitechin langattoman näppäimistön radion] näytevirrasta paljastaa, että signaali todella on FM-lähetteen erikoistapaus, binäärinen taajuudensiirtoavainnus (FSK) kahden kilohertsin siirtymällä. VUOTTA SITTEN , T ervetuloa Skrolli 6,4 vuotta sit ten -palstan kolmanteen osaan, jossa jatkamme aikamatkaa Skrolli-lehden historiaan. Skrolli ry:n perustamiskokouksessa lehdelle saatiin oma yhdistys, ja siellä myös allekirjoittanut liittyi projektiin. 99. Mikä tärkeintä: Skrolli-trolli ilmestyi artikkeleiden loppuun. Kesäkuukausien keskilämpötila oli kuitenkin koko maassa tavanomaista korkeampi ja kesä venyi Lapissakin kuin etelässä konsanaan, joten Skrollia kelpasi lukea mökeillä. Tietokoneet ovat valtavan hieno juttu, ja niiden arkisesta käyttäjäkunnasta naisia on nykyään varmasti ainakin puolet. Skrollin Facebook antoi toisesta numerosta "hieman osviittaa" aprillipäivänä 2013. Bittiviivoittimella mitaten näyttäisi, että datanopeus on noin 870 bps. Olipa kerran synkkä ja myrskyisä yö, tarkalleen 6,4 vuotta sitten… Kesä 2013 oli Suomessa selvästi totuttua pidempi ja kuumempi, joskin juuri heinäkuussa hellepäiviä ja -lämpöjä oli tavanomainen määrä. asti. Jotkin ovat syntyneet yhden projektin ympärille, toiset taas laajemman ideologian
Tarkoituksella rajoitettu kävijämäärä pääsi uuteen ennätykseensä, kun noin 40 henkilöä osallistui juhlaan. 98). J ärjestyksessään kolmas Skrollin pienimuotoinen demoparty järjestettiin 28. Tällä kertaa esi tämme kuitenkin fiktiivisen ker tomuksen siitä, mitä olisi voinut tapahtua hieman Suomen kaltaises sa valtiossa vuosituhannen ensim mäisellä vuosikymmenellä. Skrollikalenteri s. PELISAITTIEN PUDOTUSPELI Teksti: Mikko Heinonen Kuvitus: Manu Pärssinen, iStockPhoto EI NÄIN! Ei näin! on yleensä pyrkinyt pitäy tymään faktoissa. syyskuuta 2019, tällä kertaa Tampereella, Oldskool ry:n kerhotiloissa. Kolmas party toden sanoi Kuvat: Jari Viitala, Manu Pärssinen, Mika Hyvönen KATSOITKO JO SKROLLI-LAVAN VIDEOT ASSEMBLYILTA. Tule moikkaamaan tiskillemme! 2019.4 100. NÄHDÄÄN DISOBEYSSA! Elokuussa Skrolli-osaston lavalla Assembly Summer 2019 -tapahtumassa esiintyi toinen toistaan mielenkiintoisempia esiintyjiä, muun muassa pitkän linjan pelikehittäjä ja Black Mirror: Bandersnatch -cameotähti Jeff Minter, BBS-järjestelmien historiasta puhunut Petri Saarikoski, Skrollin oma Mikko ”Ei näin!” Heinonen sekä tietenkin Skrollin Quake SM -kisaajat. Onnea! Janne Sirén Lisää Skrolli Partysta numeroissamme 2017.2 ja 2018.4 sekä osoitteessa skrolli.fi/tapahtumat, jonka kautta löydät muun mu assa kompotuotokset. Kaikki yhtäläisyydet tositapahtumiin ovat puhdasta sattumaa. Katso videot osoitteesta skrolli.fi/assembly2019. Seuraavaksi Skrolli osallistuu Disobey-hakkeritapahtumaan helmikuussa (ks. Tapahtuman Realtime-demokilpailun voitti la_mettrie / enchanted logic unitin HannaKaisan tietokonekerho ja Wildkompon Jarkko ”Grue” Lehden Ensin ei mitään ja sitten kaik ki. Palkintoina oli Skrolli-joystick, Ultimate-64 Elite -emolevy ja LEGO Mindstorms -robotti
Kikko jäi, koska hän piti peleistä ja koska teksteistä maksettiin yhä saman verran kuin ennenkin. Oleellista niille kaikille oli aktiivinen keskustelualue, jolla tässä vaiheessa keskityttiin useimmiten herjaamaan muiden pelikoneiden omistajia sekä postaamaan tissejä kun moderaattorit eivät näe, sillä varsinainen vihapuhe keksittiin vasta myöhemmin. Pelisivustoista suurimpana jatkoi cKupu, mutta Pelipallo pääsi hyväksi kakkoseksi. vaadittiin siksi, että vain muutamaa kuukautta aiemmin Hurraalla työskennellyt moniosaaja oli käytännössä napannut mukaansa siihen mennessä valmistuneen sivuston ja polkaissut sen pystyyn toisen yrityksen nimissä Peligalaksina. Sähköpostiin kirjautuessaan hän huomasi mainoksen jolla haettiin peliarvostelijoita, päätti rohkaista mielensä ja haki tehtävään. Omistus valui ulkomaille. Kikko kohtasi pian myös foorumien nurjat puolet. Yhdessä muiden ex-hurraalaisten ja ystäviensä kanssa hän perusti yrityksen ja teki Hurraalle tarjouksen Pelipallon pyörittämisestä. Salassapitosopimus SYVÄ PÄÄTY PELIT 101. Käyttäjät pitivät tästä ja keskustelu foorumeilla siirtyi piirun vähemmän myrkylliseen suuntaan. Valitettavasti etenkään Hurraa ei päässyt tästä juuri hyötymään, sillä yhtiön perusliiketoiminta ei lopulta ollutkaan järin tuottoisaa, rahaa oli tuhlattu melko suureelliseen haihatteluun ja helpon riskirahan kuivahtaminen ITbuumin hiipuessa muutti tunnelman alavireiseksi. Yllätyksekseen hän myös tuli valituksi. Lisäksi yhtiön liiketoiminta tervehtyi piirun verran, kun se alkoi kaupata myös puhelinliittymiä. Kaivot kuivuvat Jossakin vaiheessa Soronoo päätti antaa muille hieman tasoitusta polttamalla muutaman miljardin rahaa muihin operaatioihinsa. Pelipallon, cKuvun ja Peligalaksin kaltaisten kaupallisten verkkojulkaisujen sekä alan lehtien omien sivustojen lisäksi lukijoiden huomiosta kilpaili useita enemmän tai vähemmän harrastajavoimin ylläpidettyjä sivustoja. Pelipallo tuntui kodilta. Rahaa ei tullut paljon, mutta se oli kuitenkin rahaa. Osaltaan tämä toimi kuitenkin myös hyvänä sparrauksena peliarvostelijan urasta haaveilevalle. Jossain vaiheessa puhelintoiminta kuitenkin eriytettiin ja Hurraa-brändin alle jäivät pelkät viihdepalvelut. Kilpailijoita ilmestyi kuitenkin nopeasti. Taivaalle alkoi kuitenkin kertyä mustia pilviä. Median tulevaisuuden nähtiin olevan näissä käyttäjilleen ilmaisissa palveluissa. Se hyväksyttiin ja Kikko oli onnensa kukkuloilla: vihdoin hän voisi saada korvaustakin siitä työstä, jota oli jo vuosikaudet tehnyt ilmaiseksi. Kikko ja ystävät viilasivat Pelipalloa sieltä täältä, parantelivat ulkoasua ja julkaisivat juttuja hurjasti enemmän kuin sopimuksessa vaadittiin. Väki Hurraalla vaihtui jatkuvasti ja Pelipallo-porukka joutui perustelemaan oikeutuksensa kerran toisensa jälkeen. Kimpassa tehdään Seurattuaan aikansa Pelipallon ylläpitoa Kikolle tuli mieleen, että hän voisi tehdä saman itse yhtä hyvin tai paremminkin. Tasaisin väliajoin puhuttiin palvelun alasajosta ja kaikkien lopullisesta irtisanomisesta, mutta Hurraan johto näki Pelipallossa ”lisäarvoa”, eikä se tainnut suurin rahareikä edes olla. Hän huomasi muutenkin käyttävänsä palvelun moderointiin ja ylläpitoon paljon enemmän aikaa kuin mihin arvostelukorvaukset antoivat aihetta. Tai oikeastaan posti oli mennyt Pelipallon avustajalle, joka välitti viestin palkkansa maksajalle. Kului vuosi ja toinenkin ja tilanne asettui uomiinsa. Jälkikäteen tämä oli tietenkin helppo nähdä merkkinä siitä, että laivan jo kallistuessa miehistö etsii kiivaasti pelastusveneitä. Kaikista suurinta portaalia pyörittikin Siumen suurin operaattori, aiemmin valtion telekombinaattina toiminut Soronoo. Tämän seurauksena Piazzan sisältötiimejä supistettiin rutkasti ja hetken aikaa koko cKupu oli ulkoistettuna toiselle mediaalan toimijalle. Pelitoimittajien ja -arvostelijoiden, myös Kikon, työsopimus irtisanottiin, mutta he saivat halutessaan jäädä freelancereiksi. Järjestettiinpä käyttäjille peräti tapaamisiakin. Se halusi tehdä Hurraa!-portaalistaan Siumen ykkössivuston. Seikkailu alkaa Kikko Pehmonen saapui kuvioihin jossain näillä main. Orgaanista liikennettähän niille syntyi jo siitä, kun peruskäyttäjät asensivat tunnollisesti Internet Explorerinsa postissa toimitetulta rompulta. Ensimmäiset arvostelut haukuttiin pataluhaksi ja yksittäiset sanavalinnat revittiin kappaleiksi. Modeemeista ja soittosarjoista oltiin siirtymässä kiinteiden yhteyksien aikakauteen myös yliopistojen ulkopuolella, nuoriso oppi irkkaamaan ja jokainen kynnelle kykenevä halusi kotisivut. Sen Piazza-portaalissa työskenteli sisällöntuottajina kokonainen ammattitoimittajien armeija. Palaute oli välitöntä ja vertailu kilpailijoihin kovaa. Kylkiäisselaimen aloitussivuksi oli luonnollisesti asetettu ISP:n oma kotisivu. Tämä edellytti monenlaista panostusta, mutta yhtenä monista osa-alueista Hurraan piti myös luoda uskottava kilpailija Soronoo Piazzan peliaiheiselle cKupu-sivustolle. Hän oli aikanaan tullut ostaneeksi Hurraan edeltäjältä sähköpostipalvelun, jota piti sittemmin käyttää Hurraa!-portaalin kautta. Näin suuri kilpailevien saittien määrä saattoi tarkoittaa vain sitä, että kakkua riitti jaettavaksi ja tie oli auki taivasta myöten. Isoimmat ja komeimmat portaalit olivat internetpalveluiden tarjoajilla. Vähitellen sivuista tuli sivustoja ja sivustoista peräti portaaleita, joihin kerättiin monenlaista asiaa: säätietoja, linkkejä hyödyllisiin palveluihin ja lopulta myös uutisia ja muuta toimitettua sisältöä. Viestissä toimituksen jäsen ilmoitti ykskantaan, että Hurraa Ryhmän jäämistö oli siirretty Lupuliini Oy:lle, joka oli valinnut Gamettajan tuottamaan Pelipalloa T apahtui niinä päivinä, että internetistä tuli pienessä Siumessa kuuminta hottia. Kikko oli innoissaan, sillä nyt hän oli vihdoin päässyt kiinni pelimedian terävimpään kärkeen. Eräs aktiivisimpia niistä oli Siumen IT-buumin eräänlainen huipentuma, useamman operaattorin yhteenliittymästä syntynyt Hurraa Ryhmä. Pommi putoaa Tarinan epähienoin vaihe alkaa siitä syyskuisesta päivästä, jolloin Kikko sai sähköpostia Gamettaja-lehden toimituksesta. Työsopimuksen ja salassapitosopimuksen allekirjoittamisen jälkeen Kikolle kerrottiin, että Hurraa aikoi brändätä vanhan BoreNolife-pelipalvelunsa kokonaan uusiksi. Siumen uusmediakenttä täyttyikin tosiaan vauhdilla myös pelipuolella. Uusi Peli pallo oli viittä vaille valmis ja avautuisi lähikuukausina. Ensimmäinen vuosi sujui mainiosti
Tähänkin miinaan ystävyksemme astuivat, sillä mutkan kautta haudottu varasuunnitelma saada isompi toimija ostamaan Pelipallo toteutui heidän kannaltaan mahdollisimman vahingollisella tavalla: sivusto sai jatkaa tappioiden tuottamista vuosia pitempään kuin se olisi Lupuliinin resursseilla onnistunut. Tapaaminen Lupuliinin kanssa järjestyi nopeasti ja kertoi periaatteessa sen, minkä tarkkasilmäisempi olisi voinut havaita itsekin: Hurraa Ryhmällä ei käytännössä ollut enää aikoihin ollut mitään järkevää liiketoimintaa ja se oli vain syönyt emoyhtiön varoja. Rahat olivat käymässä vähiin eikä toiminnan jatkamisessa tappiolla ollut enää mieltä. Ehdotuksia heiteltiin ilmaan keskeneräisinä ja neuvotteluja yritettiin käydä suoraan sellaisten ihmisten ohi, jotka eivät todellakaan halunneet tulla sivuutetuksi asiassa. Aikoinaan Siumen kärkisivustoihin kuulunut portaali annettiin harjoitustyöksi opiskelijaporukalle, joka tärveli sen täysin. Seuraavien kuukausien aikana Kikko nukkui erittäin vähän. Pelipalloa piti suojella vastaavalta kohtalolta, vaikka tämä tiukka kritiikki ei millään tavoin edistänyt hänen asiaansa. Siinä tilanteessa ne taas olivat ensimmäisinä leikkauslistoilla. Mitä kostuimme. 2019.4 102. Tarinasta tekee erityisen traagisen (ja Ei näin! -palstalle kuuluvan) se, että kaikki tämä riitely, draama ja kieroilu oli pohjimmiltaan täysin turhaa. Samalla tarjoutui mahdollisuus päästä eroon WC Gamettaja-lehdestä, joka ei ehkä ollutkaan lähtenyt lentoon toivotulla tavalla. jatkossa. Hän ystävineen käytti kaikki loput Pelipallon ylläpidosta saadut tuotot ja kymmeniä tuhansia euroja muuta rahaa luodakseen oman viihdeportaalin. Kilpailija uteli suoraan sähköpostilla palkkiotietoja. Se oli vain hirveän kallis sivusto, jonka ylläpitosopimuksesta piti päästä eroon. Tämänkin olisi pitänyt herättää kysymyksiä. Määräpäivä saapui, sopimusta ei kuulunut. Puhelimessa ja sähköpostissa lasketeltiin luikuria samalla kun taustalla tehtiin valmistelevia siirtoja. Pienkustantajalla tuskin oli mitään sitä vastaan, että joku maksaisi tuhansia euroja kuussa verkkosivuston sisällöstä, kun sitä syntyi ikään kuin lehden teon sivutuotteena muutenkin. Osa tiimistä oli ollut mukana tekemässä sitä Hurraalla, ja nyt heidät oltiin siirtämässä syrjään. Kikolla puhkesi mahahaava. Virheet kertautuvat Muistellessaan tuota aikaa Kikko ei voi kuin painaa päätään kumaraan. Lopulta Kikko päätti asettaa Lupuliinille määräpäivän: ellei sopimusta allekirjoiteta, Pelipallon ylläpito loppuu. Vähemmästäkin sitä on joskus ottanut kierroksia. Tähän lukeutui Pelipallo-sivusto ja sen ylläpitosopimus Kikon yrityksen kanssa. Mainosrahoitteisen pelisivuston ylläpito Siumen kokoisella kielialueella ei ole bisnestä – ja maksullista taas ei kukaan halua käyttää, koska ilmaisiakin on. Hän ja kumppaninsa eivät ansaitse pisteitä siitä, millaisella pelonsekaisella raivolla neuvotteluyhteyttä yritettiin ylläpitää. Kun alkuperäisen pommin putoamisesta oli kulunut puolisen vuotta, Kikko ja hänen kaverinsa huomasivat tehneensä palvelun ylläpitoa jo kahden kuukauden ajan ilman sopimusta tai minkäänlaista rahasuoritetta. Kaiken kruunuksi sopimukseen vielä kirjattiin, että vaikka palvelu myytäisiin, Kikkoa tiimeineen ei saisi missään olosuhteissa enää ottaa tuottamaan sen sisältöä. Kikko oli juuri toisen asiakkaan luona, kun koko porukan käyttäjätunnukset Pelipalloon katkaistiin ilman mitään ennakkovaroitusta. Yhteydenotot Lupuliinin suuntaan kiihtyivät, samalla kun heidän tekninen ylläpitäjänsä kiinnostui yhä enemmän siitä, miten Pelipallon palvelininfrastruktuuri oli rakennettu. Gamettajan tiimi jatkoi sisällöntuotantoa lennosta. Vielä enemmän reaktiota kuitenkin saneli se, miten tärkeä Pelipallosta oli heille tullut. Lupuliini sen sijaan ei saa pisteitä siitä, mitä se teki Hurraa!-portaalille. Mitään kakkua ei ollut jaettavaksi. Katarsiksen ja hyvää mieltä sentään. Niin cKupu kuin Pelipallokin olivat operaattoreiden pitkän hännän lisäarvopalveluita, joiden ei tarvinnut näyttää alimman viivan alla mitään järkevää ennen kuin talouden realiteetit saivat liiketoiminnan kiinni. Sekin tehtiin suuren tunnekuohun vallassa, ja toisin kuin Pelipallo, se on myös edelleen olemassa, vaikkei olekaan koskaan varsinaisesti tuottanut rahaa. Jälkiviisaasti voi taas todeta, että Kikkoa tiimeineen vietiin kuin kuuluisaa pässiä narussa. Lienee turvallista sanoa, että kukaan Lupuliinilla ei nähnyt Pelipallossa ”lisäarvoa”. Ulkomainen omistaja oli siis päättänyt siirtää sen jäljellä olevan omaisuuden toisen yhtiön hallinnoitavaksi. Pikkufirmojen pelisaitit kaatuivat jo paljon aiemmin omaan mahdottomuuteensa – paitsi ehkä ne, jotka löysivät avustajia kirjoittamaan pelipalkalla eli ilmaiseksi. Lupuliini jatkoi nimellisesti neuvotteluja jatkosopimuksesta, mutta jälkikäteen on jälleen on helppo nähdä, että enimmäkseen se vain viivytteli.ttä enimmäkseen se vain viivytteli. Sähköpostit lentelivät edestakaisin. Kikko tai kukaan hänen kumppaneistaan ei ollut yrittäjänä järin kokenut, eikä näin osannut erottaa työasioita yksityisasioista. Kikko ei tietenkään uskonut tätä. Syy siihen, miksi uudeksi sisältötiimiksi oli valikoitunut juuri Gamettaja ei oikein koskaan selvinnyt, mutta ilmeisesti jollakulla Lupuliinissä oli lehteä kohtaan sympatioita. Samalla hän kyseli, paljonko Kikko on tavannut maksaa avustajilleen. Aivot käynnistyivät aamuyöllä pohtimaan kaikenlaista Lupuliinin ja Gamettajan päänmenoksi. Kikon olisi pitänyt osata olla hiljaa, mutta asia oli liian tärkeä
Kotiin tai konttorille – tilaa uusi tai uusi tilauksesi: tilaaskrolli.fi Paperilehti (40 €), digilehti (iOS/Android) tai PDF-lehti. Ensi vuonna Skrolli laajenee, kun tutun sisällön lisäksi Retro Rewind -pelilehti alkaa ilmestyä Skrollin liitteenä
(defn Y [f] ; TODO: implement ) (defn factorial [f] (fn [n] (if (zero. --> solita.fi/avoimet-tyopaikat CanYou Dev_* 6 430057 375747. n) 1 (* n (f (dec n)))))) (assert (= ((Y factorial) 5) 120)) Haluaisitko tällaisen sijaan ratkaista oikeita ongelmia