/ www.funster.. WWW.BURTON.COM Call us at (09) 650 530 / riderservice@funster
WERE HOPING THEYLL LET US SAY THEY FIT BITCHIN.
We didnt go to law school. And now were done. And theyre all available in a boatload of colors. And nally, just to make sure, we oer a range of goggles that cover four dierent face sizes. And when we thought we had something pretty killer, we did more research. But the trouble is, lawyers tend to err on what you might call the conservative side. Then we started designing. Because thats our job. So if you happen to see the word bitchin in an ad describing how well our helmets and goggles t together, youll know that the guys who went to law school won out. And were proud to say that we did it. Every face, too. Our second point: We designed the helmets, and we designed the goggle to fit with them. Even though we still know they fit perfectly.. And right now, they have their briefs in a bunch over letting us say the p word. (Which is what a few of the more established brands use.) We studied the diameter of the skull, the shape of the nose, the prominence of the cheekbones in relation to the nose, the radius of the face, the distance between the bridge of the nose to the forehead. Not that they wouldve helped. We studied face-foam thicknesses, tapers and cuts. Even in one of those Saturday afternoon lift lines the day after an epic dump-fest. Then we tweaked, adjusted and started the testing all over again. And we make helmets in three sizes with adjustable t systems. But, like we said, we didnt go to law school. LAWYERS WONT LET US SAY OUR HELMETS AND GOGGLES FIT PERFECTLY, CITING THAT ABSOLUTE PERFECTION IS NOT ACHIEVABLE AND IS THEREFORE INDEFENSIBLE IN A COURT OF LAW. We digitally mapped variations in head and facial proles, sent riders on hundreds of test rides, looked at a thousand data points. Ipso facto, the gap is gone. We get it. Analyzed how interior padding placement and t-system adjustments could further optimize comfort and performance with a variety of goggles. How do we know we eliminated that stupid gap. We dont stop designing and testing until we are done. But the thing is, we have so much evidence on our side to prove that perfectly would be an appropriate descriptor here, that not even those dream lawyers who keep celebrities from doing hard time could mount a reasonable argument against us. All in full 3-D. And not some lame 2-D stu. Its their job, and its part of the way things work. Our rst point of fact: We have 20 years of rsthand anatomical research on our side. We certainly think so. Really good ones. In fact, weve been spending so much time designing every little detail of our snow helmets and goggles that we havent even had time to watch those popular nighttime TV court dramas. , . Does it make things harder. So go ahead, do the math and youll gure out that theres a Giro helmet and a Giro goggle to t every head in the lift line. After all, the intent for doing all this, of course, was to make everything t and function together perfectly (theres that word again) and eliminate that stupid gap between helmet and goggle that so many riders just live with. Is it worth it. In other words, Giro goggles, like the Root are made to t Giro helmets, like the Encore 2 Its a premeditated design thing. In conclusion, we feel condent in our claim that Giro goggles t your face perfectly and integrate perfectly with Giro helmets. We wanted to be designers. Maybe. Now, we understand that we live in a litigious society where lawyers look out for things like this. Probably because we didnt want to be lawyers. The point is, Super Fit engineering makes Giro® helmets and goggles t, well, perfectly. A challenge put forth to our engineers from the get-go
Peter Hasselgren
Mediamyynti Kalle Mustonen puh. Nämä olivat taas niitä hetkiä kun laaksossa ajellessä mietti, että kuinkakohan kalliiksi tämä reissu muodostuu. Puuteri korkattu kymmenen kilometrin säteellä ja lumi muuttumassa liisteriksi heti kun lämpötila nousee positiivisen puolelle. Kiitos Markulle ja Stianille yrityksestä. 044-5567007 (kalle.mustonen@deadlinecollective.com) Tilaajapalvelu Ti-to klo 09.0016.00 puh. Päätoimittaja Peter Hasselgren (peter@slammer.) AD Leo Karhunen (leo@slammer.) Seniorkuvaajat Peter Hasselgren, Pekka Sauro, Rami Hana, Nick Hamilton ja Juha Mustonen Avustajat Rami Hana, Noora Vihervaara, Tuukka Tams, Andy Wright, Antti Kangas, Jukka Metsäaho, Jaakko Itäaho, Anssi Manninen, Zoe Oksanen, Jeff Curtes, Jarkko Henttonen, Janne Hinkkanen, Antti-Juhani Piiroinen, Miikka Hast, Harri Tarvainen, Rasmus Tikkanen, Sami Tuoriniemi, Mark Welsh, Oli Gagnon, Daniel Blom ja Miikka Niemi. 014
JAKE BURTON
024
ARCTIX
036
TRIPPIN WITH STORBIS
044
MÖYKYLÄ
058
ANTTI KURULA
068
TAIDETTA, KYLLÄ KIITOS!
008 010 014 024 036 044 046 048 058 066 068 070
PÄÄKIRJOITUS UUTISET JAKE BURTON ARCTIX TRIPPIN WITH STORBIS MÖYKYLÄ KULUTUSJUHLAT AREENA ANTTI KURULA ME LOIKKARIT TAIDETTA, KYLLÄ KIITOS! MUSACORNER
Numero 1 / 2008 6,5 ¤
Lumilautailun erikoisle hti
Aleksis Kiven katu 17 A (laatikko 16), 00510 Helsinki. Tarvitseekö kertoa enempää, mökki, katto ja droppi ätille. Dumppi jonka ajamina saavuimme Keski-Eurooppaan, oli valitettavasti jo tipahdellut maahan viikkoa aikaisemmin. Keskuksena toimi Arlberg ja spottina itavaltalaisen viljelijän mökki laakson laitamilla. Aikakauslehtien liiton jäsenlehti ISSN 1239-9035. (tilaajapalvelu@slammer.) Painopaikka Oy Scanweb Ab SLAMMER ei vastaa tilaamatta lähetettyjen kirjoitusten/ kuvien säilyttämisestä. Aina silloin tällöin tuli niitä epätoivon hetkiä meille kuvaajille, kun oli raahattava laskijat vastoin heidän tahtoaan jonnekkin hyvin hyvin huonolta vaikuttavaan spottiin. Täytyy antaa propsit niille laskijoille jotka välillä näkevät kuvaajan hädän omaansa suuremmaksi ja jatkavat, jotta otos olisi purkissa. Kustantaja Outdoor Media Oy Lehden markkinointi peter@slammer.
KANSIKUVA
Vuoden ensimmäisen kannen nappasi tällä kertaa Markku Koski. Spotti oli huono, mutta toivottovasti kansi edes lohduttaa vähän, kun sitten vähän vanhempana särkee selkää keikkuutuolissa. Euroopassa on hauskaa se, että kun ei sada niin paistaa aurinko. Kelit olisivat hienot kuvaukseen mutta jos olet myöhässä ei pöllyävää turistille löydy enää millään. Hyppy, laskeutuminen ja turpiinotto. 044-7330022
info@blue-tomato.at | www.blue-tomato.com
Order Hotline: +43 (0)3687-242 23-44 Skype: blue-tomato-snowboardshop
Hetkellinen raittius tekee kaiken taas sallituksi. Uusi vuosi ja uudet kujeet ei tällä kertaa ainakaan säiden puolesta. Kyllä nyt taas lähtee, röökin poltto, tentit, veroasiat jne! Uutena vuotena on tullut kuultua monta aika huonoksi yritykseksi jäänyttä lupausta, myös itseltäni siksi en mielellään enää lupaile. Usein kuulee pohdintaa siitä että asioille pitäisi tehdä jotain, mutta toteutusvaihe onkin sitten eri asia. Eikö ole hieman hassua, että koko kuukausi taistellaan biletyshimoja vastaan ja sitten Helmikuun ensimmäinen päivä alkaa alkoholi taas maistumaan kahta kauheammin. Ihmiset viettävät sitä kuin isokin muutos olisi tulossa omiin tapoihin. Paikalla olleet kirjoittivat vieraskirjaan mietteitä reissusta ja helilaskemisesta Euroopan Alaskassa. Uudesta vuodesta kirjoittaminen on valitettavasti aikamoinen klisee, johon täytyy aina sortua. Itsensä huijaaminen onkin se huijauksen pahin muoto, johon tulee sorruttua aika usein. Luultavasti aika ajoin tapahtuu niitä ihmeitä, että joku saa lupauksensa toteutettua ja pystyy jatkamaan elämää aikaisempaa onnellisempana ihmisenä. Sinä, joka olet kuukausittain vuodesta 2003 saakka jännittänyt, että olisikohan se sivusto NYT auennut, niin älä luovuta vielä, se on tulossa! Itse lehden sisällöstä: Legendojen haastattelut saavat jatkoa ja tämän kertainen kaveri on varmasti jokaiselle tuttu - Mr Jake Burton. Itseensä kun on niin helppo luottaa ja siinä minä en huijaa vai huijaanko. Nopeimmat, aktiiviset laskijat kerkesivät päästä myös rinteiden ulkopuolelle. Siitä on jonkun verran saatu kuulla ja aivan oikeutetusti. Lapissa onneksi on lunta edes jonkun verran, jos tekee mieli päästä ihastelemaan jonkinnäköisiä talvimaisemia. Ampumavälikohtaus, rasvainen ruoka ja lumivyöryt ovat osa jutun aineksista. Kysy vaikka joltain joka on kokeillut! Lupauksista puheen ollen Slammer-sivusto on jo yli kuukauden aikataulusta myöhässä. ArctiX on Jarkko Henttosen järjestämä vapaalaskukilpailu Norjassa. Nuoremman polven aktiivinen jibbailumies Antti Kurula on Tuukka Tamsin piinapenkissä kumpi murtuu ensin. Hetkellinen valkeus lähti yhtä nopeasti kuin tulikin Etelä-Suomesta. Tarjolla on myös kaksi aika erilaista reissutarinaa. Kuvaajat tungeksivat reileillä kuin jouluostoksilla ja uusista reileistä lähti nopeasti maali. Lukekaa ja oppikaa, tämä mies varmasti tietää mistä puhuu. Siinä jotain juttuja tästä lehdestä, hyviä lukuhetkiä. Peter Hasselgren Päätoimittaja. Suomen ainoa ex-skede-ja rullalauta pro kertoo mitä on hommailllut ja missä on asustellut viime vuosina ja Heppu Pentti valottaa hieman musakuvioitaan. Toinen asia mikä huvittaa vuodenvaihteessa on tipaton Tammikuu, raittiuden ja terveellisten elämäntapojen puolestapuhuja. Viiden päivän ajan tuntui siltä, kuin täällä olisi talvi. Storbiksen kaverit reissaavat Jenkeissä, jossa toiminta ei ole ikinä vähissä. On suunnitelmia ja lupauksia enemmän kuin piirongin laatikkoon mahtuu. Arjen pienten ja isojen asioiden järjestäminen ei vain millään onnistu ykkönen lisää vuosilukuun ja kaikki on taas mahdollista. Uusi vuosi ja vanhat kujeet
Vuosi vaihtui eikä vesisade muuttunut vieläkään lumeksi. Numeroiden vaihtuminen saa aikaan yllättävän paljon toivoa ihmisissä. Voin vaikka vannoa, että tuo lupaus voittaa muutamalla vuodella Mr Juha Mustosen lupauksen, joka tämänhetkisen aikataulun mukaan taitaa olla muistaakseni noin 5 vuotta myöhässä. Vaikka tipattoman pohjimmainen tarkoitus onkin hyvä, taitaa sen vaikutus olla toinen. Ihan kuin kellon siirtyminen lakaisisi kaikki huolet pois ja toisi samalla ratkaisut ongelmiin. Ala- ja ylämäet antavat ehdottomasti jonkinlaista perspektiiviä tasapaksuun elämään, mutta harvempi sieltä pohjalta sitä sateenkaarenpäätä on löytänyt. Vuoden vaihtuminen on kivaa aikaa, se tarkoittaa yleensä sitä, että henki pihisee vielä ja toivoa huomisesta on. Sorry ja anteeksi niille, jotka sitä kovasti joulukuuussa odottivat eetteriin. Onneksi olkoon niille harvoille. Alkoholi ei ole hyväksi kenellekään - se on fakta mutta oikeassa elämässä kuitenkin melkein me kaikki täysikäiset, ja valitettavasti vielä huomattavasti nuoremmatkin, sitä aika usein käytämme. Vaikka en turhia lupauksia halua enää
Laskija Antti Autti Kuva Rami Hana
antaakaan, niin sivusto avataan Helmikuussa, kaikki sormet ja varpaat ristissä!. Mummon kutomat joululahjavillasukat eivät paljon nyt lämmitä, vaikka lämpimät ovatkin
sivustojen blogeissa, joissa leffan laskijoista Saana, Noora ja Hanne tilittävät iliksiään ja kertovat reissuista! Lisätietoja www.suomennaislautailijat.com
HC RAINBOWMEN
Etelä-Suomen ja ehkä koko maan epävirallinen lumilautailuskenen lätkäjoukkue on pyrkimässä kohti SM-liigaatai ainakin sen ensimmäistä ottelua! Viidakkorummut kertovat että Batteryn oma joukkue on heittänyt haasteen kehään ja pyrkii teurastamaan lumilautailun kultapossukerhon. Kameli onkin hyvä työjuhta kantamaan kameravehkeet rinteeseen!?
DAVOSIN QP:SSÄ MATTILA TOINEN JA PIIROINEN KOLMAS
Hyvin alkoi Suomalaisten QP taival, kun Risto ja Peetu puskivat toisensa palkinto pallille Sveitsin Davosissa Oneill Evolutionissa. Lumilautakausi voi aiheuttaa jonkinasteista miehitysvajetta, kun suurin osa laumasta viilettää kesken liigaotteluiden maailmalla kuvausten perässä, kun lämpinä kautena kaukaloon kaipaisi yli 20 pelaajaa. Tyttöjen seuraava etappi on BEO: n jälkeen kuvailla Laaxissa ja Mayrhofenissa ja käydä samalla reissulla vielä katsastamassa ISPO messut Saksassa. Suomalais kaverit johtivat pitkään kisaa, mutta lopussa tie ei riittänyt kultaan. Varsinaisesta sateenkaarikerhosta voinkin puhua, kun pelaajia löytyy lyhyestä ja paksusta pitkään ja laihaan! Puheet ovat viimeaikoina olleet kovat jonkinlaiseen liigaan noususta. Yksi laskija vastaan kymmentä Korsolaista, kyllä lähtee!
SCRAPBOOK KOKOAA MATERIAALIA EUROOPASSA
Suuri suomalainen lumilautaelokuva Scrapbook onkin muuttumassa ulkomaiseksi. Näteimmän pokaalin kähmi itselleen Kim Rune Hansen Norjasta. Kuuden tähden TTR skabasta hyötyi erityisesti Risto, joka pääsi maailman rankingin top kymppiin. Nyt hellitään pohjoisen poikaa oikein kunnolla. Joka peukku ja varvas pystyyn jotta voitto irtoaisi tänä vuonna Ristolle. Tarinaa matkan varrelta voit käydä lukemassa ainakin www. HG-89 GOES FILMINDUSTRY
Suomen Naislautailijat Ry:n takaa löytyvä HG-89 tyttöporukka on päättänyt toteuttaa monivuotisen unelmansa lmitähdeksi ryhtymisestä ja kuvaa kauden 07/08 aikana Suomen ensimmäistä naislumilautailuleffaa. Stillkuvista huolehtii tyttöjen hovikuvaaja ja Slammerin vakiotykki Harri Tarvainen. gals. Laaxissa oli kirjoitus hetkellä satanut puoli metriä pöllyävää ja omat puuteri expertit pitävät varmasti kuvaajat kiireisinä. Kuutossijalta ei ole pitkä matka kolmen parhaan joukkoon, mutta kamppailu on varmasti veristä voitosta. Palkinnoille kuitenkin päästiin Riston 5,5 metrisellä mäkkärillä ja Peetun Bäkki vitosella. Kolmen kuvaajan voimin Davosista alkanut reissu on ollut kiireinen. Hc Rainbowmanin miehistöön kuuluu kavereita kuten: Jaakko Itäaho, Rasmus Tikkanen, Aleksi Litovaara, Ali hockey temper Toppinen, Ponkesin Keke, Joni Malmi, Juuso Laivisto, Iconin Jason, Eero Ettala ja yms. Kuvaukset onkin saatu käyntiin jo viime kesänä Strynissä ja matskua on jo ihan mukavasti. Moritzisiin ja sitten kierrelläänkin kaukaisempia maita Aasiassa sekä Afrikassa. Loppukauden kuvauksia järjestetään tyttöjen base campissä Rukalla ja lisäksi kalenteriin on merkitty reilikuvauksia, Sappeen pipesessarit ja Ylläksen parkkia ja takamaasto juttuja. Puuteri matskua onkin sattunut tulemaan nauhalle erikoisen paljon. Suomen säät olivat liikaa kiireiselle aikataululle ja Eurooppa on toiminut pitkälti leffan kuvauskenttänä. Sieltä kuvaukset jatkuivat St. Suomi voittaa ja yksilöt häviää, niin se menee perkele!. Kameran takaa tytöillä löytyy Optic tuotantoyhtiö, jossa taustapiruina häärivät Olli Koivula ja Osku Tuominen
Sivuston tarkoitus on tietenkin kasvattaa tuotteiden omistajien kukkaron paksuutta, kierrättää tuotteita luonnon kuormituksen vähentämiseksi, edistää aktiivista harrastustoimintaa sekä lisätä vuokratavaroiden käyttöä harrastettaessa. Niistä kun rupeaa olemaan lumilautabisneksessä niin over it. Kaikki lähestymisyrityksia kannattaa välttää jos Jannella ei ole kuonokoppaa. Polvesta kuulema on irronnut pala kommentoi Ali. jos on tarvetta vuokrata vehkeitä mitä ei itseltä löydy.
Jani
Heitetäänkö pyyhe kehään?
Ilmoittaudu Iltapojaksi osoitteessa iltapoika@slammer.!
ALI TOPPISEN POLVIPALAPELISTÄ PUUTTUU PALA
Helsingin epävirallista mustalaislumilautailua edustava Ali Vermo Toppinen on joutunut kiperään tilanteeseen, kun vanha vamma ilmoitteli taas itsestään ja lukitsi polven 90° asteen kulmaan kesken kuvausten. Toivomme Jannelle pikaista paluuta lumilautailun ja kaltaistensa pariin.
ERIKOISEMPIA LASKUTARVIKKEITA ON NYT MAHDOLLISUUS VUOKRATA
Onko ikinä tehnyt mieli myydä kaverilta kauan sitten lainattu piipperi eteenpäin muutaman extra huurteisen toivossa. ANSSI MANNISESTA TULOSSA ICONIN MIES?
Suomalaisrman pojat ovat tosissaan tekemässä rmastaan ikonia, kun taas yhden kotimaisen sisäleen huhutaan siirtyneen Iconin talliin. Homma on enemmän semmosta rentoo frendi pohjasta, ettei ei oo mitään perus kuumotusta, ja säätöö. Kuinoma on uusi aktiiviharrastajille tarkoitettu sivusto, joka vuokraa harrastajien tuotteita eteenpäin. Jannen rööki- ja alkoholitrokarina toiminut Jani Iisakson kertoi, että Janne on nyt arsytettynä erittäin vaarallinen ja ei viihdy laumansa seurassa. Anssin ja kumppaneiden musakuviokin on kovassa nosteessa, Anssi alkanut kaulailemaan RUN DMC: n Mr. DMC:n kanssa ja jätkien Fill Yourself on nauhoittanut uunituoreen demon. Erittäin moni laskija on jäänyt ilman diiliä, kun valmistajat ovat kiristäneet budjettejaan. Ideahan on vallan mainio ja laittaa miettimään miksi ostaa 300¤ piipperi, jos sitä tarvitsee vain kerran tai kaksi elämän aikana! Helppoa rahaa tiedossa, eikun rassukka ilme naamalle ja naapurin moottorikelkka lainaan. Nyt on mahdollisuus palauttaa se frendin tuote ja tienata myös hieman rahaa ennen sitä. Oon nyt testannut ihan uudella sheipillä olevaa Wallpaper dekkii ja se on ollut kyllä tosi mugava lumiliukuri. Kiristyneet markkinat huonon viime talven takia ovat tehneet sponsorointi kuvioista lautamerkkien markkinat. Jos kaipaat lisäksi jotain muuta, niin käy tsekkaamaassa mitä www.thinkpink., Suomen Naislautailijat ry ja Oakley sinulle tarjoavat?. Leikkauksen pitäisi helpottaa tilannetta ja toipumisajankaan ei uskota olevan hirveän pitkä. Alustavien tietojen mukaan kaikki viisi varvasta ovat vielä paikallaan, eikä mitään irto-osia tai kilinää ole jalasta löytynyt. On The Rocksissa, Helsingissä (K-20 ja sisään ilmaiseksi). Joo huhu on totta, eli lasken nyt Iconin laudoilla. Rehti meininki ja ei turhii lupauk-
ILTAPOIKA
sia. Vaikka mies onkin täyttä rautaa, paljastavat magneettikuvaukset vasta onko irto-osa luuta vai metallia. Mitään ei oo paperille vielä raapustettu, mutta tulevaisuudessa luultavastikin. Monen päivän reilisessarit loppuivat ikävästi, kun jalka petti alta miehen tiputtua vähän korkeammalta reililtä tatamille. Kivut olivat sen verran pahat, että lampaatkin lopettivat laukkaamisen öisin. Muutenkin on siistii tukea suomalaista laatutyötä. Sivuilla on jo jonkin verran tuotteita vuokrattavissa ja sinne voi rekisteröitymisen jälkeen lisätä myös omia tai niitä naapurin tuotteita vuokrattavaksi. Huhut kuitenkin kertovat että Ali olisi jo suorittanut omia toiminpiteitään ja tutkinut polven naapurin sähkömagneetilla. Rahat saa tuotteiden omistaja lyhentämättöminä itse. Tuotteet haetaan yleensä suoraan omistajalta, jolloin myös ne maksetaan. Nyt ovat kysyttyjä Iconin tapaiset pikkurmat minkä sanaan laskijat pystyvät luottamaan. Eli jokainen sinne tai hevarit tulee sun kotikulmille ja potkii pyöristä vanteet soikeiksi!
JANNE HEISKANEN TIPAHTI REILILTÄ KESKEN KUVAUSTEN...
Onnettomien jalkojen tarinat ei meinaa ottaa laantuakseen, kun Jannekin loukkasi itsensä reilillä. Antin suunnittelemat uudet sheipit on kyllä hyvät! On kyllä tosi siistii suporttaa Iconiin, kun oon tuntenu Antin ja Jarkon jo pitemmältä ajalta. Käy kurkkaamassa www.kuinoma. Kuvia ja muuta kivaa löytyy webistä www.llyourself.com ja www.myspace.com/llyourself. Ei tartu on luuta!
TYTTÖSESSARIT TÄYTTÄÄ 5 VUOTTA
Tyttösessarit juhlii synttäreitään yhdessä tapahtuman uuden yhteistyökumppanin Oakleyn kanssa! Tämä tarkoittaa siis sitä, että tästä eteenpäin tapahtuma kulkee nimellä Think Pink-Ruka Tyttösessarit by Oakley. Palvelun käyttö on siis maksutonta ja käyttäjä voi itse määritellä tuotteen hinnan. Ukkojen seuraava keikka on tiedossa Ma 21.1. Tyttösessarit, joiden päivämäärä tänä vuonna on 1316.3.2008 järjestetään nyt viidennen kerran ja tämä tarkoittaa sitä, että se on vanhin Skandinaviassa järjestettävä tyttötapahtuma! Sitä pitää luonnollisestikin juhlia, joten kakut ja kahvit on luvassa kaikille osallistujille. Firmalle lyhyessä ajassa on jo siirtynyt laskemaan Jaakko Seppälä, Heppu Pentti ja Ali Toppinen. Slammer viestitti savumerkein kysymysmerkkejä Anssille: onko huhuissa mitään perää
Tämä tutustumistarjous voimassa Helmikuun loppuun asti.
Tutustun Slammeriin (3 nroa / 10 ¤) Tilaukseni jatkuu kestotilauksena. Laskija Janne Korpi Kuva Peter Hasselgren
Tutustumistarjous 3 numeroa / 10 ¤!
Slammer tarjoaa kolme vahvaa numeroa yhteishintaan 10 euroa, jonka jälkeen tilaus jatkuu kestotilauksena. Tilaan Slammerin lahjaksi (6 nroa / 33 ¤)
Slammer maksaa postimaksun
hti Lumilautailun erikoisle
Numero 1 / 2008 6,5 ¤
Outdoor Media Oy Slammer vastauslähetys Sopimus 5010660 15101 LAHTI
014 015
Kuten sanoin se on harvinaista, mutta Jake Carpenter Burton on niitä harvoja henkilöitä. Tätä tapahtuu hyvin harvoin. Vermontin vaatimattomasta latoverstaasta maailmanlaajuiseksi yhtiöksi kasvaneesta firmasta huolimatta vaikuttaa siltä, että Jakella ei ole noussut kusi hattuun: mies lähtee mielummin metsästämään maailmalle puuteria perheensä kanssa vuodeksi kuin myy firmansa ja muuttaa Aspeniin nauttimaan eläkkeestä. Hyvät lumilautailevat naiset ja herrat, vaikka sanoin ettei hehkutuksia tarvita, saanko esitellä Jake Burton lumilautailun kummisetä!
Teksti Zoe Oksanen Kuvat Jeff Curtes ja Burton. Vaikka mies istuukin lumilautailumaailman valtaistuimella hän jaksaa aina yllättää maanläheisillä käytöstavoillaan. Istut alas kirjoittamaan ingressiä jostain henkilöstä ja tajuat, ettei sitä tarvita. Meille jotka seuraamme vierestä Jaken elämää, on se Amerikkalainen unelma sen syvimmässä merkityksessä. Hän on niin tunnettu, että ingressi tuntuu tarpeettomalta. Jake on kuin kuka tahansa meistä ja hän rakastaa lajia enemmän kuin moni meistä voi väittää. Jake Burton on tietenkin Burton lumilautojen takapiru. Firman, joka on kokenut suuria ylä- ja alamäkiä matkalla ylivoimaiseksi markkinajohtajaksi
- Kyllä alussa oli kovia taloudellisia vaikeuksia. Sitten lumilauta nimeltä Snurfer tuli kauppoihin ja se maksoi alle 10 dollaria. Näitä lautoja minulla on edelleenkin, yksi niistä roikkuu Vermontin pääkonttorin seinällä. Surffaaminen kiinnosti minua kovasti, mutta en silti koskaan surffannut. Mitä ne opettivat tulevaisuutta varten. Mistä moinen usko lajia kohtaa. Vaikka olin vasta 14-vuotias, tiesin heti ensimmäisen laskun jälkeen, että lumilaudalla olisi tulevaisuus. Kävin koulua noihin aikoihin ja luulin, että joku muu nappaisi idean ja kehittäisi lajia uudelle tasolle mutta niin ei tapahtunut. Siitä hetkestä alkaen mietin oikean lumilautamerkin perustamista ja lajin kehittämistä varteenotettavaksi urheilulajiksi. Tuon jälkeen voin sanoa, että olen hyvin ylpeä sisukkuudestani. Ajaessani takaisin kotiin näin moottoritien varressa valtavan puuterin peittämän lumilipan. Vietin paljon aikaa meren äärellä, mutta minulla ei ikinä ollut surflautaa. Ne ajat opettivat pitämään kiinni siitä mihin uskoo, siihen ettei saa ikinä luovuttaa ja ettei saa joutua tilanteeseen, missä pankki voi määritellä tulevaisuutesi.. Jokainen prototyyppi oli tehty eri materiaaleista, kuten venevanerista, lasikuidusta ja saarnesta, jota taivutin höyrystämällä niin kuin tuoleja tehtäessä. Se oli pelottavaa aikaa. Laudan tekemiseen ei ollut mitään ohjeita. Sitten perustin oman yrityksen ja sain tehtyä ensimmäisen Burtonin prototyypin. Sitten yhdistelin niitä Snurferiin sekä maalaisjärkeen, mikä on varmaankin syy siihen miksi ensimmäisen luotettavan laudan tekeminen kesti niin kauan. He olivat vakuuttuneita, että lumilautailu oli tullut tiensä päähän. - 60-luvun lopulta vuoteen 77 saakka tuunasin Snurfer-lautoja. Minkälainen Burtonin ensimmäinen lauta oli ulkonäöltään ja ominaisuuksiltaan. Löytyykö kyseinen lauta vielä sinulta. Sinulla oli taloudellisia ongelmia jo alkumetreillä. Ensimmäisinä vuosina velkaa oli yli 100 000 dollaria. Lopulta päädyin skeittilautojen materiaaleihin ja valmistin ensimmäisen Burtonin lautasarjan 1977 Londerryssä Vermontissa. Sinä et ollut ensimmäinen, joka loi jonkinasteisen nykymallisen lumilaudan, mutta olit ensimmäinen, jolla oli visio siitä, että lajista kehittyisi jotain todella suurta. Tein 100 prototyyppiä ennen kuin löysin oikean toimivan kombinaation sarjavalmistusta varten. Raken-
teet kopioin skeiteistä ja vähän surflaudoista. Aloitetaanpa menneisyydestä. Kaikki ystäväni ostivat sellaiset. Pankista sanottiin, ettei lainaa myönnetä meille enää enempää. Niissä ei ollut siteitä, kantteja ja kunnon pohjaa, mutta kunnon puuterissa niillä sai ihmeitä aikaan. - Nuorena poikana laskettelin, mutta minulla ei ollut ikinä mahdollisuutta surffata. Kymmenen vuotta myöhemmin ongelmia aiheutti pankki, joka vastasi meidän lainoista. Olin surkea veistossa, mutta yritys lumilaudan valmistamiseksi oli kova Vermontin pikku verstaassani. Valmistuttuani yliopistosta perustin Burton lumilaudat -yhtiön. Muistan, kun tein yhden laudan huonekalutehtaalla jossain itä-rannikolla New Yorkin osavaltiossa. Pysäytin auton ja otin uunituoreen laudan ja lähdin laskemaan lippaa pelkillä lenkkareilla - se oli elämäni parasta aikaa
Niin kovaa kuin kilpailu olikin niin meillä kaikilla oli sama tunne siitä, että olimme rakentamassa lajista jotain isompaa. Lumilautailijat eivät saaneet edes käyttää hissejä, joten laskeminen oli aika kapinallista. Aluksi kisat olivat vain alkeellista syöksylaskua tai pujottelua muutamalla käännöksellä. Miten kuvailisit tuota aikaa. Kun olimme vuorilla ja satuimme törmäämään toisiin lumilautailijoihin, niin he olivat aina tuttuja tavalla tai toisella. Tämä saattaa kuulostaa aika tylsältä, kun ottaa huomioon mitä tapahtuu nykypäivänä. Raha, sponsorointi ja olympia-kultamitalit eivät voi muuttaa lumilautailun syvintä olemusta hauskanpitoa rinteessä kavereiden kanssa. Kaikki on kiinni yksilön tyylistä, intohimosta ja rakkaudesta tätä elämäntyyliä kohtaan. - Ennen kuin rinteet avautuivat lumilautailijoiden käyttöön, laskemista harrastettiin vain takapihoilla ja takamaastossa. 018 019
Kaikki aina puhuvat lumilautailun hyvistä vanhoista ajoista vaikka silloin oli vain kourallinen laskijoita todistamassa sitä aikaa. Tosiasia on, että sen aikaisilla laudoilla jo pelkkä pysähtyminen tai kääntyminen oli vaikeaa. Ajansaatossa opimme laittamaan lajin kaiken muun edelle. Minä rakastin sen aikaista Boardercrossia, jota kutsuttiin silloin Downhilliksi. Sinä et pelkästään luonut brändiä, vaan olit mukana avaamassa lajin tietä laajemmalle yleisölle. - Tottakai se oli aika erilaista alussa. Jos sää oli hyvä, rakensimme hyndän tai cornerin. Kisat tulivat mukaan todella aikaisin ja ne olivat tärkeässä roolissa määrittelemässä sen aikaista tasoa ja laskukamojen laatua. Lajia harrasti todella pieni ja tiivis porukka, mutta kaikilla oli todellinen intohimo päästä laskemaan ja olla mukana kaikessa lajiin liittyvässä. Laskuvaatteet olivat aika surkeita tuolloin ja koriskengät toimivat laskukenkinä, joten pitkän päivän jälkeen kamat olivat aina kirjaimellisesti tiskirättejä. Oli niin siistiä pelotella itseään ja katsella, kun muut frendit tekivät mitä hulluimipia ohituksia. Kisailu kelloa vastaa todella kehitti lajia. Miten vertaisit lajin henkeä nykypäivään, kun lumilautailu on jo olympialaisissa ja markkinat ovat kasvaneet valtaviksi. Me etsimme jonkin vuoren tai mäen ja vietimme koko päivän haikaten ja laskien sitä. Miten vaikeaa oli saada 80-luvulla suostuteltua keskukset avaamaan rinteet myös lumilautailijoille?
Snurfer ja varhaisia Burtonin lautoja.. Lumilautailun henki on kuitenkin sama kuin ennenkin
Siitä lähtien kisat ovat olleet jonkinlaista taistelua, mutta uskon, että olemme tehneet hyvää työtä suojellaaksemme lajin ja laskijoiden etua. Paikalliset laskijat tarvitsivat myös jonkun, joka puhuisi heidän puolestaan, ja sen me teimme monissa keskuksissa. Kommunikoinnissa keskusten omistajien kanssa oli paljon työtä. Joskus meidän pitää tehdä tiimiin tilaa uusille laskijoille ja se onkin paskin juttu mitä voin keksiä tästä duunista. Muistan, että yritimme puhua Aspenin keskuksen omistajien kanssa, mutta heiltä tuli silloin kieltävä vastaus. Toivoisin, että useampi laskija ajattelisi enemmän sitä mitä tekee tulevaisuudessa laskuuran jälkeen. Olympialaiset eivät luoneet lautailua eivätkä kasvattaneet sitä sen nykyisiin mittoihin. Me emme olisi pärjänneet ilman paikallisten laskijoiden tukea. Tottakai laji lausuttiin väärin ja kisa päätettiin pitää kesken lähestyvää myrskyä. Joten kyllä. Muistan, kun keskustelin siitä Terjen kanssa ja hän päätti ettei halua osallistua olympialaisiin. Lajista löytyy paljon mahdollisuuksia ja kuka olisi parempi ihminen hoitamaan niitä kuin entinen ammattilaskija. Kun varmistui, että laji on mukana olympialaisissa, annoimme laskijoillemme mahdollisuuden itse valita haluavatko he ollaan millään tasolla mukana niissä. He etsivät jatkuvasti seuraavaa tulevaisuuden lupausta. Silti luotan paljon tiimimme managereihin, koska he ovat enemmän tekemisissä laskijoiden kanssa ja tietävät kuinka hyvin he pärjäävät maailmalla. Jos oli ongelmia, me yritimme puhua heille järkeä ja keskustella asioista, jos he eivät ymmärtäneet. Olympialaisilla on ollut oikeastaan aika vähän vaikutusta lajin luonteeseen. - Minun roolini yhtiössä on muuttunut paljon viimeisen 10 vuoden aikana. Saan laskea yli 100 päivää vuodessa ja testata mitä siisteimpiä tuotteita sekä laskea maailman parhaiden laskijoiden kanssa parhaissa mestoissa. Päivittäin osallistun firman johtamiseen vain vähän. Vaikka mielipide jenkeistä on kaikkien aikojen alhaisin, meidät otettiin vastaan ja hyväksyttiin kaikkialla juuri sellaisina kuin olimme. Perheestäni tuli käsittämättömän läheinen. Oletko vielä mukana kaikessa mitä Burtonilla tapahtuu. Ainoa, mikä voi tehdä asiasta helpompaa on se, jos laskija voi pidentää uraansa löytämällä uuden työn firman tai lajin sisältä. Niille laskijoille, jotka päättävät olla mukana olympialaisissa, antavat kisat valtavan mahdollisuuden. Minusta minulla on kuitenkin paras duuni koko maailmassa. Koko tämä prosessi on hiihtoliiton käsissä ja se on ongelmallista. - Se oli painajaista. Se on ollut paras vuosi elämästäni tähän asti. Joskus tulee hetki, kun ohjat pitää luovuttaa, mutta toivottavasti siihen on vielä pitkä aika.
Burtonin menestyksen takana ovat myös loistavat laskijat. Onko tehnyt ikinä mieli jättää ohjat jollekin muulle ja istua alas ja nauttia työn hedelmistä. Olympialaisten mukana tuoma julkisuus on valtavaa ja kukaan ei ansaitse sitä enempää kuin laskijat, jotka käyvät läpi karsintaprosessin ja pääsevät kisaamaan itse olympialaisiin. Miten tarkasti seuraat miten tiimin laskijoilla menee ja päätöksiä siitä ketkä pääsevät tiimiin ja ketkä lähtevät. - Vietettyäni 10 kuukautta perheen kanssa laskemassa ympäri maailmaa opin paljon enemmän kuin olisin ikinä uskonut maailmasta, lautailusta, perheestäni ja itsestäni. Häntä ei vaan kiinnostanut. Ymmärsin heti mitä Terje tarkoitti. Siksi pystyn laskemaan enemmän kuin koskaan ja olen pystynyt tutustumaan tekemiimme tuotteisiin, niiden markkinointiin ja itse lajiin paremmin kuin koskaan ennen. - Meillä on todella hyvä joukko ihmisiä hoitamassa tiimiä. He ovat rinteessä vuoden ympäri etsimässä jopa 4-vuotiaita lahjakkuuksia. Kehitysmaat avasivat myös paljon silmiäni se laittoi kaiken mitä meillä on uuteen tärkeysjärjestykseen. Valitettavasti samalla, kun voimme promota lajiamme maailmalle, menetämme myös otteen siitä kuinka se esitellään. Mitä maailman tiimiin tulee, niin monista heistä on tullut todella hyviä ystäviäni, koska he ovat olleet mukana jo niin kauan. - Silloin, kun kuulin ensimmäistä kertaa ihmisten puhuvan mahdollisuudesta, että lautailusta tulisi olympialaji, ei minua oikeastaan enää kiinnostanut. - Voisin valehdella ja sanoa, että olympialaiset ovat vain yksi iso kisa muiden joukossa, mutta niin ei
ole. Miten tuo reissu muutti sinua. Olin katsomassa ensimmäisiä Olympialaisia, missä lautailu oli mukana. Suksikansa olisi kuulemma suuttunut, jos lumilautailijat päästettäisiin rinteisiin. Toisaalta kisat eivät ole oikeastaan niin iso juttu, kun moni lajin ulkopuolinen luulee. Se oli todella turhauttavaa, mutta laji oli siinä vaiheessa jo niin suosittu, että ajattelimme että tappio on ainoastaan heidän. Rehellisesti sanottuna hän teki kyllä mielestäni silloin virheen, kun ei osallistunut, koska hän oli selvästikin halfpipen voittajasuosikki. Mutta se ei oikeastaan ole ollut mikään yllätys, että lautailusta on tullut niin suosittu laji Kumpaa itse katsoisit mielummin, hyvää paippi-laskemista vai ampumahiihtoa. Suurin osa ihmisistä ei tule ikinä laskemaan, ja niille, jotka tulevat edes keskuksiin laskivat he tai eivät haluamme antaa tietenkin parhaan mahdollisen kuvan lajista. En usko, että voisin jättää firmaa kokonaan koskaan. Haluan kyllä olla mukana päättämässä ketä pääsevät ja ketkä lähtevät tiimistämme. Nyt Aspen isännöi X-Games kisoja, eli asiat ovat muuttuneet.
Pystyitkö ikinä edes kuvittelemaan päivää jolloin lumilautailu olisi yksi maailman suosituimmista lajeista talvi-olympialaissa. Onko olympialaiset mielestäsi positiivista kehitystä. Vähän aikaa sitten koit elämyksen jota voisi pitää kenen tahansa unelmana maailmanympäri matka lumilautailemaan kuudella eri mantereella perheen kanssa. Olympialaiset antoivat kuitenkin käyttöömme foorumin välittämään tietoa lajista maailmalle ja mahdollisuuden kertoa mistä tässä lajissa on oikein kyse. Me lobbasimme paljon ja näytimme heille mistä lumilautailussa oli kyse. Laijilla meni jo hyvin ennen olympialaisia ja lajin imago on ollut aina laskijoiden käsissä. Kiitos siitä kuuluu erittäin pätevälle johtoryhmälle, jota johtaa meidän toimitusjohtaja Laurent Potdevin. Minä todella arvostan ja uskon heidän neuvoihin ja ajatuksiin tuotteistamme, markkinoinnista ja lajiin liittyvistä asioihin ylipäätänsä
Se ei toimi, että pidetään tarkkaa kirjaa työtunneista, kun ulkona on puuteripäivä. Sitten nauttisin parkista lapsien kanssa ja yrittäisin kokeilla sitä itsekkin. Markkinajohtajana meillä on tietenkin kovat paineet kasvaa yhtiönä ja olla askeleen edellä trendejä. Laskeminen on aina ollut hyvä tapa pitää asiat perspektiivissä. Se oli hyvin luonnollinen valinta, sillä mietimme aina, että jos lähtisimme Surffaukseen mukaan niin brandi olisi Channel Islands. Minä en huijaa itseni tiedän, että Burton valmistaa tonneittan eri tuotteita, rahtaamme tavaraa, matkustamme lentokoneissa ja ajamme autoilla töihin. Jos sinulla olisi enään yksi päivä jäljellä laskea laudalla, missä se olisi ja kenen kanssa. Uskon, että ihmiset tarvitsevat paljon joustavuutta, jotta voisivat tehdä työnsä parhaiten. Muutos pelkästä lumilautailusta lautailuvälineiden valmistajaksi on ollut tervettä ja valaisevaa. - Se olisi todellakin kotimäessäni Stowe Vermontissa. Kokemus lumilautailu- sekä surffaustavaran valmistajana antaa meille hyvän mahdollisuuden ymmärtää lajien vaativimpia kuluttajia. Burtonilla on niin paljon ihmisiä, joille surffaus on myös intohimo mukaan lukien minä. Aloittaisin päivän perheeni ja kavereiden kanssa metsäreiteillä, sekä offari-mestoilla minne pääsee suoraan hisseillä. Mikä on kantasi siihen. Minä uskon hyviin tuloksiin, rennossa ja rauhallisessa työympäristössä. Ei ole toista brändiä, jolta löytyisi vastaava ajatus- ja lähestymistapa kehittää tuotteita, lajia ja olla mukana auttamassa harrastajia saamaan äänensä kuuluviin. Vuorilla saa etäisyyttä pitkiin palavereihin, paineisiin ja deadlineihin.
020 021
Burton aikoo laajentaa tuotealuettaan myös muihin lajeihin, tähän liittyy Channel Islands surfmerkin osto. Miten pystyt sovittamaan yhteen lumilautailun elämäntapana ja bisneksen kovat paineet. Meitä kumpaakin rmaa puskee eteenpäin sama ajattelumalli tehdä parhaita mahdollisia tuotteita harrastajien palautteen avulla. Koko Channel Island sopimus alkoi siitä, kun puhuin Al Merrickin kanssa siitä, mitä voisimme tehdä. Me olemme juuri aloittaneet perusasioista ja meillä on vielä paljon parannettavaa, mutta alku sekin. Me olemme aina puhuneet menemisestä mukaan surfbisnekseen, mutta se ei tietenkään voi olla Burtonin lautailubrändi. Lopuksi päättäisin päivän haikkaamalla vuorille koirani ja Ipodin kanssa ja nauttisin puuterilaskusta soulin siivittämänä.. Tiedämme, että on pieniä ja isoja tapoja vähentää luonnon kuormitusta töissä ja niiden ulkopuolella. Burton on ollut pelkästään lautailu merkki, mikä on muutoksen takana. - Lumilautailu on työni, joten en voi valittaa liikaa. - Vaikka meitä kohtaavat luonnonsuojelukysymykset ovat mahdottoman suuret niiden ohittaminen ei ole vaihtoehto eritoten jos lautailet, surffaat tai ulkona oleminen on osa elämääsi, intohimoasi ja bisnestäsi, kuten minulla. tuo reissu muutti minua todella paljon ja saimme siinä sivussa vielä upeaa laskemista ja surffausta bonuksena. - Laajentuminen muihin lautailulajeihin oli meille luonnollinen hyppy. Lumilautailijat ovat ensimmäisiä, jotka kokevat ilmastonlämpenemisen vaikutukset talvella, silti monin tavoin me kuitenkin aiheutamme sitä myös itse kelkoilla, helikoptereilla, materiaaleilla mitä käytämme jne
REMI LAMAZOUERE
Jos se ei ole laitonta, se joka tapauksessa maksaa niin paljon, että siihen ei ole kellään varaa. Jos siihen jollakulla on varaa, on niin huono sää, että sitä ei kuitenkaan voi tehdä.. Janne Hinkkanen
024 025
Kaikki mikä on hauskaa, on Norjassa laitonta
Ja parin sadan tunnin globaali näkyvyys televisiossa, puhumattakaan näkyvyydestä Slammerissa on ihan hyvä tarjous, josta monikaan, tai ainakaan kaikki eivät kieltäydy. No ei nyt ehkä ihan, tietysti piti hoitaa kaikenlaista pohjatyötä. Nyt valuu kyynel jos toinenkin.... Kun roudaa reilun seitsemänkymmenen hengen organisaation kymmeneksi päiväksi paikkaan, jossa ei varsinaisesti ole mitään, ja hoitaa kaikille majoituksen, ruokailut sun muun tarvittavan, se maksaa rahaa. Meidän Miikka! Ja vielä kuva lehdessäkin. Toisaalta, kuten sanonta kertoo, on turha mennä merta edemmäksi kalaan: Pohjois-Norja on Euroopan Alaska, ja sinne on lyhyt matka. Kaikki oli siis valmiina, mutta niin oli myös säänhaltija Kisoja ei pystytty viemään läpi niin kuin oli suunniteltu, tuhat metristen seinämien sijaan laskettiin parisataa metrisessä rääsikössä. Eli puitteet hyvään laskemiseen ovat todellakin kunnossa. Ilmassa oli, jos ei nyt ihan suuren urheilujuhlan, niin ainakin superhyvien laskusessioiden tuntua. Erikoislupien ja rahoituksen järjestyttyä homma oli pulkassa ja vispilä ilmassa. Sitä sanotaan Alaskaksi, se on Jäämeren toisella puolella ja sinne on pitkä matka. Jarkko
Kuten kaikessa sponsoroidussa urheilussa, on myös lautailussa tärkeää näyttää yhteistyökumppaneiden logot ja välineet heti suorituksen jälkeen. Niin paljon, että mokomaa summaa ei ihan kenen hyvänsä pussista löydy. Sen mestan, jossa kuvataan lautaleffoihin pätkiä, joissa kärpäsenkikkareen kokoisiksi mustiksi pisteiksi muuttuneet ammattilaskijat liitävät ääntä nopeammin alas kermakakun näköisiä valkoisia jyrkänteitä. Siksi vuonomaan punavihreiden lainsäätäjien 70-luvulla tekemä temppu onkin piikkinä itse kunkin huonokuntoisen ja kiireisen vapaalaskun ystävän lihassa. Siellä Kölivuoriston huiput nousevat Jäämerestä terävinä ja jylhinä taivaaseen asti ihan kuin siellä meren toisellakin puolella ja luntakin sataa ihan samaan malliin. Itse asiassa niitä tuskin nähtiin. Laskemaan toki päästiin, lumi oli hyvää, ja kisatkin vietiin läpi, mutta jos joskus on tullut lunta tupaan, niin viime pääsiäisenä Tamokissa: ikänsä laaksossa asunut 75-vuotias vanha herra kertoi pääsiäisen sään olleen surkein hänen elinaikanaan. Eli ennen kuin kopterin jalakset koskettavat neitseellisenä odottavat puuteriunelman huippua, pitää tehdä satoja tunteja ennakkotyötä.
Lunta oli satanut kauden aikana jo ties kuinka monta metriä ja Tamokin vuoret olivat valmiita. Jarkko Henttonen tapahtuman promoottori
Tiedättehän sen mestan johon kaikki kynnelle kykenevät ammattilaislaskijat suuntaavat viimeistään 25-vuotiaina. Järjestäjät, kisaajat, hengarit sekä median ja sponsoreiden edustajat saapuivat paikalle enemmän tai vähemmän kutsuttuina ja hyvässä järjestyksessä sekä myös valmiina. Koko tapahtuman ajan vallinnut erittäin hyvä tunnelma ei paljoa lohduttanut. Kisojen järjestäminen ei nimittäin ole halpaa. Tamokin seinämille ei vyöryvaaran ja huonon lentosään takia ollut mitään asiaa. Tunnelma nousi jotakuinkin vuorten huippujen tasolle kopterin laskeuduttua majapaikkana toimineen entisen armeijan kasarmin, nykyisen elokuvastudion pihaan. Aika paljon rahaa. Esimerkiksi tuottaa tapahtuman graafinen ilme, painattaa mainokset, julisteet, flaierit, järjestää lanseeraus Board Expossa bileineen, koota järjestävä organisaatio (varsinaiset järkkääjät, kisan tuomarit, kuvaajat jne), buukata majoitukset ja catering, helikopteria tietenkään unohtamatta, pystyttää webbisaitti, hankkia mediapartnerit, kutsua laskijat (mikä toki oli helppoa, kukapa ei haluaisi ilmaiseen kopterikyytiin) ja niin edespäin ja niin edespäin. Sen mestan, joissa pojista tulee miehiä. Onneksi rahaa on mahdollista saada, jos on tarjottavaa. Vuosia jatkunut juonittelu lentoluvan ja rahoituksen saamiseksi sekä sadat työtunnit valuivat ainakin tällä kertaa hukkaan: Tamokin elämää suuremmat puuteriseinämät odottavat edelleen ensilaskujaan. Ongelmansa siinäkin. Ongelmaa ei siis ole paitsi yksi: helikopterilaskeminen on Norjassa lailla kiellettyä. No, kyllähän jalkaisinkin pääsee, jos jaksaa eikä ole kiire, mutta vispilänkauppaa parempaa kaupantekoa ei kuitenkaan ole. Viikinkien lentolaissa on kuitenkin porsaan, tai ainakin viekkaan vapaalaskijan mentävä reikä: helikopterilla laskemiseen
Rami Hanafi
voi saada erikoisluvan esimerkiksi kisojen järjestämistä varten. Tässä Miikka Hast suoriutuu tyylikkäästi kopterista poistumisen
Sää ei aivan ennakko-odotuksia vastaa, mutta vispilä vatkaa ilmaa omalla lumisella lentokentällä odottaen kisajärjestäjiä kyytiinsä. Oman työpanokseni ollessa täytetty minut passitetaan kurvailemaan valkoista kultaa. Kiitokset vielä itse isännälle Jarkolle sekä kaikille sen ansaitseville tahoille majoituksesta, ruoasta, laskuista sekä yleisestä meiningistä. Mestoille osuneet Timo Aho sekä. Sieltä missä aita on matalin toimii myös vuorilla.
Antti-Juhani Piiroinen ammattilaskija & pummi
Mikäli havainnointikykyyni on luottaminen, tänään on viimeinen mahdollisuus kisapäivään. Ja sekös passaa! Innosta puhisten pumppaan siteitä kiinni ikiomassa puuteriluomuksessani: 150-senttinen reililauta johon olen vääntänyt niin paljon setbäkkiä kuin irti lähtee, nosen kasvaessa hävyttömän pitkäksi ja teilin jäädessä lähes olemattomaksi. Aikani kuluksi sekä paikallaoloani ihmettelevien katseiden välttämiseksi yritän hommailla kaikkea mahdollista aina hengen haukkomisesta loukkaantuneen kisaajan lohduttamiseen, kumminkaan siinä kovin hyvin onnistumatta. Intro polkaisee itsenä käyntiin mahtipontisella TNT-ilotulituksella, joka samalla minimoi kinosten alla piilevän lumivyöryvaaran. Hyppään seuraavassa satsissa vispilään ja pian olenkin jo huipulla, jossa tuulee enemmän kuin sananlaskusta voisi kuvitella. Adrenaliinintuotoksen herättävä droppi alkuun ja sitten hanat auki kuin irkkupubissa konsanaan. Katselen kisaajien uhkarohkeaa pudottelua pitkin kallionkielekkeitä ja tiukkaa väistelyä erinäisten objektien ohi, kun samalla yritän vältellä seisomista niin video- kuin valokuvakameroiden edessä. Rami Hanafi
a Saman kummun voi tulla alas monella eri tavalla. Kyllä kelpaa, vai kelpaako sittenkään. Hauskaa oli. Kärrätessäni lippuja nippuun huomaan saavani valokuvaaja Repolaiselta oman dekkini takaisin, ei kuulemma ollutkaan käyttöä. Tungen itseni helikopterijonoon, joka onnekseni (tai oikeastaan kaikkien) ei sisällä enää juurikaan kilpailijoita. Valitsen linjakseni reunassa olevan metsäkappaleen, sillä itse kisarinne on jo melkoista perunapeltoa. Kaiken kruunaa miltei skede asetuksiin verrattava pieni stanssi. Matkalla saan vastuulleni myös ihka oikean työnkuvan; mennä kyselemään ylhäällä pörrääviltä järjestäjiltä jotain hommaa mainoslippujen laskemiseen ja niiden alas kuljettamiseen liittyen. Henkeä uhmaavan räjäyttelyn jälkeen Jarkko karauttaa seinämän alas yksisuksisella ratsullaan ja julistaa isännän elkein taiston takamaastojen herruudesta alkaneen. Mediaa on paikalla kuin sillejä sillipurkissa. Reportteri Hinkkanen tarjoaa minulle ystävällisesti swallowtailiaan testattavaksi, joka Tero Repon lainattua meikäläisen pulkkaa osuu paremmin kohdalle kuin pilkka omille nilkoille. Tulokset kertokoot oman tarinansa, mutta olen melko varma että näissä kisoissa jokainen voitti ainakin hiton hyvät laskut. Naku
Itse en siis ole kisassa mukana juuri millään muotoa, vaan pyörin pää kolmantena jalkana ympäri tapahtuma-aluetta yrittäen näyttää toimeliaalta. Lauta tottelee pieniäkin liikkeitä ja puusto luo mukavan leikkikentän lumen ollessa ensiluokkaista Aijaijaijai. Radiopuhelimet ympärilläni laulavat ja Rami räpsii kuvia jossain rinteen puolivälissä. Taustatietoina kerrottakoon, että olen puhtaiden sattumien sekä ystävällisten ihmisten takia JarkkoJuhani Henttosen järjestämän Nissan ArctiX -vapaalaskukisan tyhjäntoimittajana pohjolan puutereiden luvatussa maassa Norjassa, tarkemmin sanoen Tamokissa. Eipä aikaakaan kun useita päiviä kestänyt kärvistely (lue: luksusaamiaisten syönti, löhöily, kuvailu, päivällisestä nauttiminen, saunominen & kaakelointi ym.) saa vihdoin onnellisen lopun, ja lukuisat kisaamisyritykset kohtaavat voittajansa - itse kisan. Saavuin tänne noin viikko sitten herra Hanafin valokuva-assistenttina sekä puolikkaana osana Miikka Hastin matkaseuruetta.
Rami Hanafi
Janne Hinkkanen käyvät pöllyttämässä putikkaa aina tilanteen salliessa ja kertovat sen olevan mukavaa
Haikkailtiin pari kurvia odotellessa, mutta pilvet pysyivät ja päätimme pistää kamat kasaan. Koko kauden puuterin odotuskin palkittiin ja helikopteri oli mukava tapa liikkua laaksosta huipulle. Seinät olivat sitä luokkaa, että alkoi paipinhinkkaajaa hirvittää. Leirissä koitettiin keksiä kaikenlaista oheistoimintaa. Vain sää näytti vaihtuvan vauhdilla. Katselin kokeneempia laskijoita, joista osa tuli alas kohdista mitä en itse nähnyt mahdollisena tai ainakaan järkevänä. Reitti piti valita ja muistaa sitten ylhäällä. Norjan kelit näyttivät taas keskisormea ja kisa katkesi siihen. Toisesta laskusta haaveillessa pilvet peittivät huipun ja kopteri jäi aloilleen. Oli aika aloittelijafiilis. Maalialueella oli adrenaliinia veressä
kunnolla ja heti olisi pitänyt päästä uudestaan laskemaan. Onneksi aloitettaisiin helpoimmasta päästä. Alas lasku oli mahtava. Noh, eihän pyörällä ajamistakaan unohda... Loppu oli mukavaa puuterin kruisailua ja pieniä hyppyjä. Nelisen kertaa katon kautta ympäri ja sitten taas nokka kohti laaksoa. Parin kilsan putskukruisailu maistui mahtavalle. Blåbaerfjelletin puolikas aurinkoinen päivä oli parasta säiden puolesta, mitä saatiin koko viikon aikana. Nauratti itseäkin. Parakeilta ja lähimaastosta löytyikin
Jugi Jugi
mukavia kuvausjuttuja. Parin päivän odottelun jälkeen taivas antoi vähän toivon merkkejä.
Kopterikyytien jälkeen aloin kiikaroimaan seinää mustikkamäen maalialueelta. Lunta oli mukavasti ja se oli hyvää. Tehtiin armeijahenkisiä jibautuksia, joen yli kruisailua, hylätyn mäkihyppyrin valtaus ja reissu meren rantaan surfin toivossa. Täytyy vain toivoa Thorilta parempa keliä seuraavalle kerralle. Koitin muistella reittiä, joka näytti ylhäältä paljon jyrkemmältä kuin kiikareissa. Vaikka viikon aikana ei päästykään laskemaan seiniä toivottuun tapaan, niin aika ei silti käynyt pitkäksi. Putikan puute oli pitänyt laudan tasaisilla pelloilla koko kauden. Huipulla kaikki kävi nopeasti ja Tike toivotti pian hyvää matkaa alaspäin. Löysin droppini, mutta komeat pesarithan siitä tuli. Freeride-kisat olivat minulle ensimmäiset ja ei hajuakaan mistään jännitys valtasi mielen. Kokoonnuttiin porukalla katsomaan kisaseinien kuvia ja puhumaan viikon kulusta. Maalialueelta oli vielä matkaa laaksoon, missä autot odottivat. Rukan kepinkiertorinne oli varmaan jyrkintä, mitä olin puoleen vuoteen laskenut ennen Tamokia. Aurinko paistoi vielä kun nousin kopteriin ja matkasin ylös, mutta huipulla näki että pilvet lähestyivät nopeasti. Blåbaerfjellet oli ensimmäinen vuori, jota lähdettiin laskemaan, kun Norjan säät vain antoivat mahdollisuuden. Seinä ei näyttänyt kovin vaikealta ja löysin mukavan näköisen dropin ja linjan. Miikka
Rami Hanafi
Rami Hanafi
Rami Hanafi. Maisemat, vuoret, vuonot ja lumi näytti potentiaalinsa ja Tamokiin haluttaa palata varmasti uudestaan. Jugi Jugi
Janne Hinkkanen
Miikka Hast kilpailija
Olin innoissani saapuessani Tamokiin
Ilma on kirkas ja aurinkoinen! Ensimmäistä kertaa näen aluetta ympäröivät vuoret selkeästi ja nautin siitä. Itse en säästä kovin kauan kerkeä nauttimaan, mitä nyt parin sadan metrin matkat majoituksen, ruokalan ja editin välillä. Kisaajien edesottamuksia kuvattiin joka päivä 10-15 kasetin päivävauhdilla, oli kisaa tai ei. Editointi kun tapahtuu sisätiloissa ja on aika sama mikä ilma ulkona vallitsee. Illalla teos saatiin muutaman olusen voimalla webbisaitille uusien materiaalien jo tullessa koneelle. Päivät ei editoijalla juuri eronnut toisistaan, suurimmat vaihtelut toi uusien videomaterialien saaminen. Ensimmäistä kisapäivää on odotettu neljä päivää kehnon sään takia. Ilotulitukseen kannattaa valmistautua ennakolta miettien missä ilotulitteita on turvallista ampua, miten niitä käytetään ja millaisia varusteita tarvitaan. Propsit vaan pojille!! Yhteensä yhdeksän päivän aikana webbisaitille koostettiin kuusi teosta, joita Youtubesta ainakin voi väijyä jos kiinnostaa. Aamupäivä meni nopeasti katsoen kaikki edellisenä päivänä kuvatut materiaalit läpi, joista alkoi hahmottumaan seuraava teos. Muistan hämärästi niitä häröilyn ääniä mitä huoneessa esiintyi pari tuntia sitten muiden asukkien säätäessä viikon ensimmäistä lähtöään kisaan. Kiitos! JugiJugi. Janin kanssa käytiin teosta läpi ja tehtiin tarpeelliset muutokset. Lähde: Tukes.
Jukka Metsäaho editoinnin MacGyver
Herään punkasta torstai aamuna kellon ollessa vähän yli kahdeksan. Itse käänsin kylkeä ja nautin vielä muutamasta tunnista silmät kiinni pidemmät aamu-unet on editoijan etuoikeus. Vaikka ilmat olivatkin olleet huonoja ei se laskijoita haitannut heidän keksiessään mitä erikoisimpia aktiviteettejä aina nuoralla kävelystä arktiseen surffaukseen. Käteen jäi unohtumattoman reissun, hyvien muistojen ja sekavan paluumatkan lisäksi pari Batteryn tölkkiä, kaasutukset Pathfinderilla ja Columbian vaatteet. Hommia tälle päivälle taas riitti meille jokaiselle videopuolen yhdeksälle henki-
Rami Hanafi
Rami Hanafi
lölle. Kuvatuista videomateriaaleista editoitiin webbisaitille 3-4 minuutin videopätkiä ulkomaailmalle ArctiX:in tapahtumista. Hietyskoppi voisi olla oikea sana huoneelle johon editti oli kasattu, sillä siltä se jo näytti neljän päivän jälkeen. Suojalasit ovat tarpeen silmien suojaamiseksi niin ilotulitteiden ampujille kuin katsojillekin. Materiaalien digitoinnin hoitivat kuvaajat Kim Koponen ja Ismo Ollila, joiden ansiosta oma taakka keveni huomattavasti pystyen keskittymään pelkkään editoimiseen. Päivälliseen mennessä oli raakaleikkaus valmiina ohjaaja Jani Johanssenia varten. Rami Hanafi
Rami Hanafi
g Uudenvuoden ilotulitteet tulevat myyntiin joulun jälkeen. Jälleen yksi Battery jääkaapista käteen, koneet päälle ja hommiin kellon näyttäessä puolta kymmentä. Hieron rähmää vielä silmistä kävellessäni entisen varuskunta-alueen ruokalaan aamupalalle
Itä-Saksassa kun vaha on kortilla ja kunnon kanttiviilaa ei meinaa löytyä mistään. Jos karahka olisi ollut käytettävissä kaikilla, niin muureja ei olisi ehkä tarvinnut kaataa. Ainoa tapa selvitä hengissä on karauttaa paikallisen puusepän uudella karahkalla läpi tulvien.
Rami Hanafi
Peter Hasselgren
Rami Hanafi. h Itä-Sumatran tulvaalueen Miikalla on asiat myös huonosti kun alueelle iski harvinainen inversio. Voi mies parkaa, sillä asiat ovat Itä-Saksalaisella Nakulla niin huonosti, että ei auta kun paeta länteen
Olinhan sentään lentäjän poika. Hyvä näin, sillä kukaan ei ollut erikoisen kiinnostunut lapioimaan taistelupariaan hangesta. Vähän alkoi jännäpissakin kurkkimaan, kun jono edessäni eteni hitaasti. Suurin pelkoni oli kuinka takareisilihakseni jaksaisi keulia tuon ajan puuterissa. Nyt kuitenkin oli kisapäivä, päivät loppumassa ja keli ei näyttänyt vieläkään kauheasti aukeavan. Jokapuolella mitä siisteimpiä seiniä laskettavaksi, varmasti hyviä hyndämestojakin ja sitten vielä jossain kaukaisuudessa vispilän tsägätys. Kohta oltaisiin odotuksesta palkittuja. Sen verran mukavan näköisesti sieltä alas tultiin. Kamera ei mennyt, mutta aikamoinen lippa lunta kyllä. Lumilipan mukana oli lähtenyt paksu laatta taivaan tuuliin. NATO:n erikoisjoukot laskeutuivatkin hetkessä paikalle C4 pakkausten kanssa. Ja koska turvallisuudesta ei tingitty, oli paikalle hälytettävä valmiustilasta asianomaiset taidot omaavat henkilöt lumilipan räjäytystalkoisiin. Kameran kanssa zuumailu ei ottanut päähän, mutta kyllä laskeminenkin olisi maistunut. Ja mukavaa vaihtelua etenkin majotuskasarmilla oleskeluun. Kaikesta huolimatta oli ollut mukavaa ja muutama kuvakin oli saatu, siitä piti huolen jibtaikuri Antti Naku Piirainen ja wannabe puuteritykki Hästens eli Miikka Hast. Makeita dropautuksia, pari spiniä ja backflippikin tuli nähtyä. Kameralla tähdätessä mietin vain, että puristan runkoa niin ettei räjähdyksen paineaalto vie sitä mennessään. Siitä oli pitkä aika kun viimeksi olin istunut helikopterin kyydissä. Odotin loputonta puuteria ja vispilä nousuja toinen toisen perään. Olin kuulevinani jonkun kilomäärän paljonko paukkua lumeen kaivettiin, ja voin kertoa, että joulupöydän kinkku on aika iisiä siihen verrattuna. Ja kyllä jengi tuntui laskemisesta nauttivan. Ennen kuin yksikään numerolappuinen laskisi mäkeä alas JJ Henttonen ja Ode Siivonen tsekkasi lumi- ja muut olosuhteet topissa. Mäki oli ylhäältä vähän aukeampaa ja muutama droppikin keskivaiheilta mettäreittiä. Vaikka mäki jossa kisa pidettiin olikin ihan mukava, oli Tamokin laaksoa ympäröivillä vuorilla vielä paljon annettavaa. Rami
Rami Hanafi. Pitäkää kamoista kiinni ja pää alhaalla kopterin läheisyydessä, oli neuvo. Helppoa, jos ei tarvitsisi kuvata samalla! Lopultakin kaikki edeltäni oli jo hinattu kukkulalle ja oli minun vuoro. Jalasten irrotessa maasta en voinut olla fiilistelemättä kopterikyytiä. Lunta oli nyt satanut jo ties kuinka monta päivää eikä me oltu juuri päästy laskemaan mäkeä. Nyt ei muuta kun miestä torniin. Aika peruskauraa joillekin, mulle mukavaa vaihtelua paipin hyllyllä heilumiseen. Lauta koriin ja sisälle, jonka jälkeen alkoi armoton vääntäminen turvavyön, untsikan, kamerarepun ja kameran kanssa. Kaikki tämä, jos vain sataisi hiukka vähemmän lunta tupaan. Suunnitteilla oli kolme kisapäivää, loppuaika oli varattu omallekivalle. Viikko alkoi kuitenkin valua käsistä ja kisaa ei oltu vielä pystytty viemään läpi, joten yritettävä oli. Janne Hinkkanen
Rami Hanafi
Rami Hanafi lentäjän poika
Niinkuin saatoit aikasemman Slammerin kansistoorista lukea, ArctiX oli etukäteen viimekauden kohokohtani. Keli oli muuten loistava, mutta lunta satoi niin ettei viereisistä vuorista ollut tietoakaan kurkatessa ikkunasta pihalle. Muutama leffakin tuli katsottua ja bisse juotua aikaa kuluttaessa. Kaikki edellytykset oli loistavat. Kaikkea jibauttelua kyllä, mutta sitä ei oltu tänne varsinaisesti tultu tekemään. Voittajalle, ja muillekin tuli varmasti hyvä mieli päivän laskuista. Nolotti kun kaikki muut pilottia myöten odottivat, että joko mentäisiin. Paljon jäi myös hampaankoloon. Olin varannut kalenteristani Arctixille noin viikon. And I mean PALJON!! Skaba oli kuitenkin vihdoin käynnissä ja homma rullasi, radiosta kuului aika ajoin laskulupa seuraavalle, kun vispilä lensi taas pään yli tuoden edelliset takaisin ylös. Viimeisimmällä kerralla vielä kaiken lisäksi tuikut pimeenä. Vispilä aloitti oman rallinsa kilpailijoiden roudaamisessa edestakaisin, kun Jarkko ja Ode vielä varmistivat mäen olosuhteet laskemalla ekat laskut. Kenelläkään ei käsittääkseni veri maistunut suussa, mutta yritystä silti löytyi. Eli helkutti, loistoviikko luvassa!! Viikko oli mennyt muutamia mäkiä laskiessa, mutta pääosin jibautuksia kuvatessa. Ympärille katsoessa teki kuitenkin mieli itkeä. Skaba saatiin siis vietyä läpi. Ja kukapa ei mettäreiteistä diggaisi. Joten odotin vuoroani innoissani. Joten koko poppoo oli matkalla tien vieressä seisovalla mäelle, joka oli sen verran matalampi, että se salli myös lumisateessa laskemisen ja vielä tärkeämpänä vispilälle tarpeeksi näkyvyyttä laskeutua toppiin.
Mäki ei ollut parhaimmistoa mitä Tamokin laaksosta löytyi, mutta mukavaa laskettavaa joka tapauksessa. Eikä aikaakaan kun väijyimme rivissä pienen kiven takana
Naku, paikallinen mäkihyppyri ja bäkki mellakka...
Peter Hasselgren. Vaikka kyseessä olikin Extreme-vapaalaskukilpailu ja Nissan oli tuonut parhaat neliveto härvelit paikalle, niin tosi lautailija kulkee silti mäen ylös portaita
Siinä sitten katselin ihmeissäni kilometrin alempana odottavaa kilpailija- ja duunariporukkaa, joille tämä viimeinen lasku olisi ehdottomasti kuulunut. Lumi oli hyvää ja kisaajat tyytyväisiä. Hastin Miikka ja Timo Tike Aho (yleishengaaja) pääsi tuikkaamaan topista asti samana päivänä. Kopteri nosti porukkaa ylös sitä mukaan kun se saatiin täyteen ja sain itsekkin laskettua pari siivua kisaalueen reunoilla. Kun aika alkoi käymään vähiin, järjestäjät päättivät vetää kisat läpi olosuhteiden rajaamilla ehdoilla. Keli alkoi taas tulla pahasti niskaan ja päätettiin laskea päätoimittaja Hasselgrenin ja Nakun kanssa ylös tullessa nähty luonnonpaippi. Kun hiihtopummit Alpeilla metsästää rinnerafloissa jotain Shnitzelin jämiä ja ryystää illat jotain bissen pohjia, niin Helipummi Tamokissa syö itsensä kylläiseksi seisovassa pöydässä ja käy vielä iltaisin juomassa lääkintämiesten puhdistuspirtut ja kisan sponssi siiderit. Näissä piireissä ei pihistellä. Houkuttelin muutaman frendinkin mukaan, jotten joutuisi maksamaan bensoja yksin. Janne Hinkkanen Helipummi
ArctiX = Kopterilla ilmaiseksi ylös ja snouboordingilla alas pohjoisen Norjan kukkuloita. Rinteeksi oltiin valittu leppoisa seinämä Tamokdalenin laakson pohjoispäästä. Paikka oli täynnä extremenistejä. Seuraavana päivänä piti olla paska keli, joten me mentiin sitten baariin hiukan parantelemaan säätä. Niille kenellä oli aikaa tai halua jäi mahdollisuus jäädä extrapäiväksi tuhlaamaan tuota heliaikaa. Eihän siinä voinut jäädä omatuntoa kuuntelemaan, kun oli reilun kilsan verran puuterilinjoja nokan edessä tarjolla. Paikalliset skapparit räjäyttivät seinän irtolumet alas kuudellakymmenellä
kilolla TNT:tä ja homma saatiin käyntiin. Safkat hoiti joku paikallinen turska. Tamok visiittini oli siis onnistunut, nyt multa vielä pyydettiin tätä tekstiä ja jotain kuvia tapahtumasta, joten homma meni ihan putkeen. että oli hieman eri tunnelma kuin jossain freestyle-kinkereissä. Sain kisojen viimeisen mäen, joka oli helipummiurani viides lasku. Pari kuppia mustaa kahvia ja kopterin kyydissä mustikkamäen (kisaseinä) bowliin. Olivat kuulemma buukanneet jo tarvittavat journalistit. Meikämanne suuntasi ArctiX:in majoitusmestoille. Paikalla oli vielä reilu puolet porukasta Pääsin jostain syystä ensimmäisen kopterinoston kyytiin ja kun olimme päässeet ylös kuljettajalle ilmoitettiin, ettei kopteri lennä enää metriäkään, koska se oli laskeutunut väärän maanomistajan maille. Sitten menikin taas muutama päivä kelejä odotellessa. Sitä tuli siis lähes joka päivä jossain muodossa, jolloin ei se kopterikaan siitä pihasta mihinkään liikkunut.
Taisi olla kolmas päivä mestoilla, kun kopteri sitten pääsi ilmaan ekan kerran, ilma oli lumisateinen ja laskettiin lepposia linjoja risurajan alapuolella. Kait ne sai sitten hoidettua jonkun katon pään päälle, ihan sama mulle, eivätpähän olleet sneikkaamassa mun eteen Heli-jonossa. - Janne
Rami Hanafi. Helipummin hommahan ei sinänsä oo yhtään paskempi, jos nyt ton kavereiden kusettamisen unohtaa. Aikomukseni oli kuitenkin laskea elämäni ensimmäiset helikopterilaskut tänä keväänä ja rahaa mulla ei siihen ollut, joten ainut mahdollisuus oli sneikata vaan röyhkeästi mestoille. Heliaikaa oli jäänyt yli säiden takia. Alkuperäiseen areenaan verrattuna rinne ei ollut häävi, mutta siinä oli kuitenkin kaikennäköisiä vimpstaakkeleita, joista äärijäbät uhmasivat terveyttänsä. Heille uskottelin, että meillä olisi töitä kisojen järjestelyissä ja maalasin heille mielikuvia pitkistä ilmaisista puuterilaskuista. Aloitin kuvan luonnostelun parilla meilillä järkkääjille ja tarjosin reportterin, kuvaajan ja yleishengarin apujani kisoihin olin kyllä jo tyrkyttänyt itseäni syksyllä kisaajaksi, mutta se ei tärpännyt. Lisää lunta ja tuulta. Täytyy sanoa. Käytiin päivien kuluksi haikkaamassa risurajan alapuolella leppoisia luonnonpaippilaskuja. Olisittepa nähneet kavereitteni ilmeet, kun ilmoitin 1600 km ja 22 tuntia myöhemmin Norjan vuonojen kimaltaessa edessämme, ettei töitä ja majoitusta olisikaan kuin ehkä mulle, jos mullekkaan! Seuraavana päivänä järjestäjät ilmoittivat, että mulle olisikin paikka valokuvaajien
tuvasta varattuna, joten siihen jäi kaverit tien varteen. Luntahan mestoilla riitti hyvin ja sitä tuli koko aika lisää. Damn. Majoitus oli intin parakissa keskellä ei mitään. Aamulla herätys tulikin kuuden aikaan, ulkona oli sinitaivas. Tälläinen kaunis kuva muodostui päähäni maaliskuun puolen välin paikkeilla (pari viikkoa ennen kisoja) ja päätin lähteä toteuttamaan tätä näkyä. He puhuvat kuin akateemikot, käyttäytyvät asiallisesti, kuuntelevat musiikkia sopivalla volyymilla ja eivätkä vedä yyberinaamoja, vaikka joka kulmassa notkuu sponsorin virvokkeita mielin määrin. Eikä tärpännyt tämäkään. Jotenkin tää jengi vaikuttaa hieman sivistyneemmiltä
B
adio ssor a
102,8
®
FM 102,8 Mhz | Welho 105,9 Mhz | Nettiradio Basso.
WORN BY...
SCOTTY LAGO LAGO A AG
CHECK EM OUT AT
SMITHOPTICS.COM/ SCOTTY
800.635.4401 OPTICALLYDELICIOUS.COM
PERFORMANCE. PHENOM AND HOLT
THE PHENOM BLUE DANGEROUS AND HOLT MATTE WHITE COLONY. STYLE. SOLID.. SMITH
Info@esakorpela.fi
Itse lumilautailu ei välttämättä herätä tätä mielenkiintoa ainakaan meidän tapauksessa.
Teksti Rasmus Tikkanen Kuvat Sami Tuoriniemi. Joku asia näissä Yhdysvalloissa aina herättää mielenkiinnon, kun sinne lähes joka vuosi suomipojat lähtee pällistelemään ison maailman menoa. Onko se sitten yöttömät yöt Las Vegasissa, brunssit Hollywood kyltillä, vaiko kenties yölliset uinnit täydessä vaatetuksessa Newportin rannoilla
Tapio Kuusakoski
Ali Toppinen
038 039
Hupsista! Pojat eksyivät 1000 kilometrin matkalla sattumalta Las Vegasiin. Monta sataa metriä pitkä mutkitteleva rinne täynnä erilaisia jibbejä, reilejä, hyndiä ja cornereita. Ehkä nuo Losin paikalliset rinteet herättivät myös hieman pelkoa, kun lokaalit gangsterit pyörivät siellä usein 9mm aseet taskussa. Usein hotellin eteen huopiin kääriytyneitä asunnottomia oli niin paljon, ettemme meinanneet päästä heidän ohitse hotelliin sisään. Se oli pikku Toppiselle legendaarinen hetki, kun oli mahdollisuus dropata bauttiarallaa samoilta mestoilta kuin JESSE HYVÄRI ja vielä toisella puolella maailmaa!! Tässä tulos kumpi on parempi mene ja tiedä. Koko ostoskeskus oli autio ja hiljaisen aavemainen. Amerikkalaista arkea kutakuinkin, jonka olemme tämän jälkeen valitettavasti myös kokeneet omassa rakkaassa Suomen maassa. Eipä siinä viitsi hirveästi sneikkailla, kun ukko saattaa painaa piipun ohimolle. Työpaikoilleen palanneitten ihmisten olemuksessa oli epätoivo. Vihdoin perillä 20 dollarin hotellihuoneessa läppäri sylissä ja mezenseri huutaa jälleen hoosiannaa. Rauhallinen hotelli-ilta elokuvien parissa tietenkin ja nopea käväisy paikallisessa tanssiravintolassa, ja matka jatkui. LAX kentälle saapuivat Heppu Pentti, Ali Toppinen, Janne Heiskanen, Tapio Kuusakoski, Kaius Korpela, Rasmus Tikkanen sekä Sami Tuoriniemi. päivä. Rannoilta ei tuolloin löydä muuta kuin täriseviä asunnottomia, joita kyseisiltä seuduilta löytyy valitettavan paljon. Sitten kun päästiin padolle niin Heppu soitti Jesselle varmistuksen, että onhan kyseessä sama pato minkä se veti ja vastaus oli indeed it is. Harmi, että viattomien omaiset jäävät taivaan ja helvetin välimaastoon. Korttelin päässä ostoskeskuksessa joku ampui samalla hetkellä 5 ihmistä hengiltä. Me muut lensimme Losin kautta Salt Lake Cityyn tuona helmikuisena maanantaina. Ajomatka Vegasista Salt Lakeen ei ole idyllisimmästä päästä, sillä tie on piikkisuoraa aavikkoa aina perille asti. Mutta kyllä loppujenlopuksi voiton vei sixpäkkien tyhjentäminen ja oman onepäkin kasvattaminen. Näin ainakin huhu kertoo. Big up Jesse!
12.2.2007 alkoi jenkkireissu. Mutta ei mennä asioiden edelle, sillä epävirallinen reissu alkoi siis jo 5. Janne Heiskanen
a Me tiedettiin jo Brightoniin tultaessa, että sieltä löytyy Jesse Hyvärin back in the days droppaama pato ja olihan se pakko ettii. Lähdimme nopeasti pois. Kävelimme kyseisen ostoskeskuksen läpi seuraavina päivinä, jota vartioi lukematon määrä poliiseja. Pistää puntit tutisemaan, kun kävelee hotellin aulaan noin 20 asunnottoman afroamerikkalaisen läpi. Pojat saapuivat paikalla ja suuntasivat tietenkin suoraan autovuokraamoon, josta persuksien alle tarttui Ford Super Duty XXL, joka on suunniteltu about 14 hengelle. Tarvaisen Jussikin ilmestyi hotellille eräänä päivänä viiden kilon karkkipussin kanssa. Jos tarkemmin miettii, siellä on kyllä ihan kaikkea mitä voi vain kuvitella! Paippi, auto jibbejä, renkaita, kaadettuja puita, tynnyreitä
jne. Kyllä pojat käväisivät muutaman kerran Los Anglesin paikallisilla rinteillä Bear Mountainilla, jossa on todella vaikuttava parkki. Icon sponssasi meille auton vuokran, joten pitihän sen nyt olla himo öky bensaa litkivä hirviöluola! Ajoa sillä ei ekan viikon aikana hirveästi tullut, kun pojat istuivat lähinnä ghetto hotellissa läppärit sylissä ja Corrs light 6-päckit kainalossa. Kerjäläisiä ja pahannäköisiä densoja losissa pyörii muutenkin melkoisen paljon. Itse asiassa Heppu, Ali ja Janne siirtyivät Los Angelesiin jo viikkoa aikaisemmin hengailemaan. Onneksi viattomat pääsevät taivaseen. Taisi olla se edellisen illan muumi limppari. Technine motherfucker! Vihdoin 12. Tarkoituksena oli kuvata Storbis/07 lumilauta-elokuvaan ja snoukata ihan muuten vaan. Jetlagin eli aika-eron aiheuttaman unirytmihäiriön takia pojat vaeltelivat Santa Monican ja Venice Beachin rannoilla kello 05:00 aamulla. Kai siinä muutamat vuoret ja kukkulat ohi vilahtavat, mutta näistä ei juuri muistikuvia jäänyt kun päätä hieman särki, jostain kumman syystä. päivä koitti ja Ali, Heppu sekä Janne suuntasivat öky vanin nokan kohti Salt Lake Cityä. Miksi nämä pahoinvoivat nuoret haluavat ottaa viattomia sivullisia mukaan helvettiin
cab 5 muten. sessarit loppu siihen. Ajoimme monesti suoraa tämän rinteen ohi ja näimme helikopterit pelastuspartioineen. Kaiken vapaa-ajan kuvausten ulkopuolella vietimme pokeria pelaten hotellihuoneessa. Brightonin rinteillä tutustuimme vanhaan patoon ja sen massiiviseen muuriin, jota Jesse Hyvärikin droppaili about 13 vuotta sitten. Eräs norjalainen toveri menetti henkensä hautauduttuaan liian monen metrin syvyyteen, niin että kaivaukset voitiin aloittaa vasta muutaman päivän kuluttua. Rahaa meni kankkulan kaivoon iltaisin kolmen viikon ajan. Say cheese! g USA:ssa FBI saa tutkittavakseen vuosittain noin 20 000 murhaa vaikka yleisesti ottaen rikollisuus onkin ollut hieman laskussa. Kivat pikku burgerit ja limpparit tekivät eetvarttia. Helppoahan se voittaminen varmaankin on kun tietää, että Toppinen pelaa vain Ässähailla ja Heiskanen ei osallistu peliin laisinkaan huonoilla korteilla. Ilman asiaan kuuluvaa varustusta kenelläkään ei ole minkäänlaista asiaa merkitsemättömille rinteille. Aamulla auto tanssikin jo lambadaa parkkipaikalla, joten matka kohti Los Angelesia sai jatkua ilman minkään näköisiä ongelmia. No, rinteisiinkin päästiin ja Rasmus kaatui kameralaukun päälle laskettuaan ensimmäiset 3 metriä puuteria. Eikai evoluutiolle mitään voi. Niin kevyeeseen lumeen ei Euroopassa pahemmin törmää. Kyllä siinä nauratti, kun pitikin juuri törmätä maapallon toisella puolella jossain pimeässä metikössä metrin syvässä puuterissa. Japanilaisen illallisen jälkeen nokka osoitti johonkin klubiin, jossa oudot suolajärven mormoonit tanssivat polkkaa ilman alkoholia. Ei mikään ihme että suurin osa meistä lihoi reissulla 5-10 kiloa. Tarvainen ja mm. Matkalla pysähdyimme vielä Bear Mountainille pariksi päiväksi, jossa pojat osallistuivat Active-kaupan järjestämiin slopestyle-kilpailuihin. Rikkaat rikastuu ja köyhät kuihtuu kasaan. Matka katkesi kuitenkin yllättäen puoleenväliin, kun sattumalta tuntui, että auton moottori olisi ylikuumentunut Las Vegasin kohdalla. ranskalaisia, nakkeja, pekonia, munaa, ketsuppia, sinappia, hampurilaisia, pihviä ja sen semmoisia aamuherkkuja. Viikatemies oli jatkuvasti jalanjäljillämme, mutta teimme reissusta silti viihtyisän. Hieman siinä nauratti, mutta kaverin katoaminen ei kyllä ole mitenkään hauskaa, varsinkaan Vegasissa, jossa ihmisä katoaa kuin kärpäsiä. Tuoriniemien kortit voi lukea suoraan silmistä, siitä ei ole epäilystäkään. Puuteri oli niin kevyttä, että siinä pystyi laskea laudan nokka, eli nose, noin 70 cm lumen alla ilman mitään ongelmia. Kuulimme metsästä perisuomalaisia karjaduksia, ja hetken luulimme olevamme Talman takamaastossa. Ehkä siksi, että kuka tahansa meistä olisi voinut olla kyseinen laskija. Tiettyinä aamuina oli hieman juhlallisempi olo, joten söimme kunnon ravintolassa. muffinsseja, donitseja, mehua ja kahvia. Eli se siitä lumilautailun kehityksestä. Jatkoimme kuvauksia tämän jälkeen entistä varovaisemmin ja näitä massiivisia vuoria kunnioittaen. Arvoimme ensimmäiseksi keskukseksi Park Cityn rinteet. ps. Ei mitään muistikuvaa. Soitettuamme 911 hätänumeroon, Ali ilmestyi motellille aamu yhdeltätoista syli täynnä motskaripeli mainoksia ja lentolehtosia. Sorsan Heikki voitti myöskin muutaman pelin, tultuaan Salt Lakeen laskemaan kanssamme. Ei haikkausta, ei träkkejä. Jarin laskettua puiden välistä viereen ei voinut muuta kuin revetä. Pienen bolemiikin jälkeen saimme puhuttua itsellemme ilmaiset hissiliput ja näin olikin jo sattumalta lounasaika. ja ajatukset siirtyivät pikkuhiljaa seuraavaan päivään, joka tulisi olemaan ensimmäinen kuvauspäivä. Hmm...mitähän niissä suomalaisissa baareissa tehdään. Kuuluisa breakfast ravintola Dennys tarjosi mm. Päätimme antaa vanhalle kottorolle lepoa ja vietimme yön Vegasissa. Muutama otos sieltäkin jäi käteen, mutta suurimman osan ajasta vietimme Brightonin takamaastossa. g g Iconin mallimies ja laskija Kaius poseeraa venice beachin auringon laskussa. Repusta kuului kiva pieni räsähdys. Tämä lumi koitui myös monen turmaksi. Jostain syystä juuri norjalaisen laskijan kuolema aiheutti suurta mielipahaa. Tämä oli liian suuri kulttuurisokki meille suomalaisille, jotka olemme baarissa tottuneet lähinnä... Suomipojat tippuivat finaalista, joten tiedossa oli jälleen kerran pokeria pienessä söpössä lodgessa, jonka vuokrasimme.
040 041
g g g Ensimmäinen päivä ohi Brightonissa jengi fileissä, lunta löytyy ja sääkin suosii. Hauskaa oli myös törmätä keskellä syvintä metikköä Jari Saloon, mieheen Oksasen ja Mäkisen lautojen takaa. toi ländäys näyttää enemmän formulalta mitä se on... Sama valikoima pysyikin sitten reissun loppuun asti. sit kuju veti bäkkihiparin ja tuli 2 neliön kivilaatta esiin. Tällaset hyndät on siistejä ku itse hyndän tekemiseen ei mee ku k...in luikaus. Oli aika jättää Salt Lake City taakse ja matkata takaisin Los Angelesin suuntaan lennolle numero AY2802. just joo.. Aamun sarastaessa siirryimme hotellin aamupalabuffetin kimppuun. Tässä yksi bad boy joutuu telkien taakse. Tässä lajissa Heppu osoittaitui varsinaiseksi maanvaivaksi voittamalla lähes jokaisen turnauksen. Lunta riitti koko reissun ajan ja laskeminen oli ajoittain taivaallista. Tukevan tankkauksen jälkeen oli vihdoin aika siirtyä tositoimiin. Myöhemmin vielä pari hodaria ja illalliseksi lisää hamppareita ja muutama keskiolut. Ei mikään paras alku, mutta onneksi paikallisesta (Helsingin kaupungin kokoisesta) tavaratalosta löytyi pikaliimaa, jolla kamera korjattiin uuden veroiseksi ja kuvaus missio sai jatkoa! Park City ei ollut paras paikka puuterilaskuja varten, vaikkakin siellä oli todella hyvä parkki ja pipe. Tuli mieleen toissavuotinen reissu, kun Toppisen Ali jäi yksin pelaamaan motskaripeliä. Sattumankauppaahan se loppujenlopuksi oli kuka voitti, kun pöydässä istui kyseinen
tampioiden ryhmä. Reissumme aikana noin 10 ihmistä ja monta kokenutta kelkkailijaa menettivät henkensä lumivyöryissä. Tantta voitti kps:n ja pääs vetää first track- pesarit, Mä vedin sen jälkeen kyseisen kameralle taltioidun switch frontside 540 indyn aka. Rauhallisen elokuva-illan jälkeen eksyimme vielä nopeasti paikalliseen tanssiravintolaan ja raypeliluolaan pelaamaan motskaripeliä. Niinhän se oli, että kamerasta katkesi mikrofoni ja kädensijan varsi kokonaan irti. b Päästiin Brightoniin, jossa ekan laskupäivän ekalla laskulla löydettiin tää mesta. Salt Laken yöelämään tutustuimme tietenkin tutkivina journalisteina myöskin, kun Heiskasella oli synttärit. Samat suomiukot samoilla mestoilla vuosi vuodelta. Tarjolla oli mm. JP Sohlberg olivat tuomaroimassa kyseistä kilpailua, josta ei mikään trilleri tullut
Heppu Pentti
Tässä frontside 720 indy.. Rasse kiipes puuhun bongaamaan lintuja muiden paiskiessa hommia lapioiden varsissa, haha. Heppu Pentti
Parin päivän Brighton skauttauksen jälkeen löydettiin tää melkein valmiiks rakennettu hyndä, joka oli törkeen hyvän metsäputskupätkän alapuolella (kato storbiksesta puuterikurvailut). Hyvät sessarit ja paljon pesareita
Lisäksi kylttien mukaan pitäisi soittaa omalle lääkärille ja kysyä voiko oman terveytensä uhalla todella mennä kyseiseen jääkylmään saunaan. America on semmoinen. Pankkitilit tyhjentyivät viimeistään Hollywoodyssa shoppaillessa vaatteita ja elektroniikkaa. Vesi on yleensä about kiehuvaa ja siinä on niin paljon myrkkyä, että usein surffishortsit muuttavat vedessä väriä. Mökissä oli erikseen poreallas ja sauna-osasto, kuten lähes kaikissa jenkki lodgeissa. Ilmoitimme virkailijalle, että auto on parkissa tuolla 100 metrin päässä. Mut anywho, siellä oli kaatunut puu jonka Janne halus vetää, mut lumi oli niin sohjoo ländingissä että ei siihen voinut ländätä. Hänellä oli maailman etovimman näköinen juomalasi pöydällä, jossa näytti olevan jotain Coca-Colan, syljen, rään ja oksennuksen jämiä. Ruokailu meni kuitenkin täysin puihin, kun takanamme istui asunnoton ukko, jolla oli kasa erilaisia jätesäkkejä vieressään. Kovan yrityksen jälkeen hinaaja veti autoa ylös mudasta, mutta koukku irtosi akselista ja repäisi koko takaspoilerin irti. Tuoriniemen veljeksiä ei pitäisi päästää lähellekään Apple Storea, sillä he tulevat poikkeuksetta velkaantuneina orjina ulos putiikista. Living the dream baby! Viikko kotona ja sitten kuukaudeksi Japaniin! Siitä seuraavan kerran!
cc Ali unohti kengänsä johonkin Vegasin tanssiravintolaan ja tyrmäsi puolet auton jengistä hajullaan. Paljon epäkohtia, mutta myös helvetin paljon hauskaa ja uskomatonta. g Auton peräluukkuun ei varmastikkaan olisi mahtunut edes yhtä sukkaa lisää.. Perässä tuli tietenkin lasku, joka oli kuitenkin vain 100 dollaria. Storbis reissujen taikaa!
Santa Monicassa lentoa odotellessa päätimme syödä viimeisen aterian kuuluisassa Hooters ravintolassa, jossa tarjoilijat keikistelevät pienissä topeissa ja mini shortseissa. Reissun laskut olivat näin paketissa ja suuntasimme viimeiselle aterialle Los Angelesiin. Varmasti meksikolaisten salajuoni. Ökyauton palautus sujui tänä vuonna ongelmitta, kun edellisvuonna eturengas puhkesi valehtelematta 100 metriä ennen palautusta. 12 tunnin lennolla kotiin ei muuta odottanut kuin omaa sänkyä. Äijällä oli aurinkolasit päällä, joten ei yhtään osannut sanoa mitä hän aikoi. Eikä saunoja usein saa edes päälle. Auto jäi siihen paikkaan ja kävelimme vuokraamoon. Saunoissa on poikkeuksetta kyltti, jossa kielletään heittämästä vettä kiukaalle. Miksiköhän. Palautuminen vie viikkoja, mutta onneksi aika polttaa loppujenlopuksi kaikki huonot muistikuvat pois ja jäljelle jää vain Californian loputtomat hiekkarannat, uskomattomat Brightonin puuterit ja parhaimmat kaverit. Kolme viikkoa riitti tällä kertaa. Samalla reissulla tuhosimme myös toisen auton, kun se juuttui Mammoth-vuoren lähimailla mutaan. Vuokraamo näkyi jo silmissä tien päässä kun rengas osui vahingossa kanttariin ja puhkesi. Siitä bangershotti yrityksestä tulikin sitten varmaan koko reissun hauskin sessari ja viihdyttiin siinä metikössä loppupeleissä varmaan lähemmäs kaksi tuntii. Jätimme ruoat syömättä ja lähdimme takaisin hotellille. Samaan aikaan hän kääri ja teippaili nyrkkiinsä avaimista nyrkkiraudan. Good times, mutta ei se leffa! c Amerikkalaiset sattuvat olemaan maailman lihavin kansa. Ei tarvitse yhtään ihmetellä miksi niin monen suomalaisen pikkukylän snoukkaajan sydän jää sinne. Jatkuvan matkustelun jälkeen on henkisesti takki melko tyhjä. g g Oltiin ajamassa takaisin hotelille, kun Janne huomas ihan friikin näköisen metsän tien toisella puolella, mitä me muut ei tietenkään huomattu koska oltiin niin yössä
Nyt kerromme teille hieman totuuksia, siitä millaista se kommuunielämä tunturissa todellisuudessa on?
Teksti Noora Vihervaara ja Arto Saraniemi Kuvat Harri Tarvainen
044 045
Project Möykylä (Möykylä on siis tämän nimenomaisen kommuunin nimi) lähti liikkeelle noin viisi vuotta sitten ideasta asua kausi kavereiden kesken Rukalla. Täytyy kuitenkin myös paljastaa se fakta, että kun viettää viidettä kautta samojen naamojen kanssa ja kaikki tuntevat toisensa perinpohjaisesti, niin ihan oikeilta ihmissuhdedraamoilta ei voida välttyä. Jos ei naisia olisi, niin ei varmaan olisi Möykylääkään. Voisiko uimariporukka muuttaa Mäkelärinteen uimahallin viereen pelkästään siitä ilosta, että pääsee uinnin jälkeen kuivattamaan irstaita uimahousujaan pattereiden päälle. Omat kotikonnut eivät enää kelvanneet ja halu lumilautailla paremmissa mestoissa sai vallan. No millaista se hiihtopummin elämä sitten todellisuudessa Rukalla on. Lisäksi vielä soppaa sekoittaa se toinen fakta, että sananlasku mitä tapahtuu tunturissa jää tunturiin on enemmän kuin totta. Yrittänyttä ei laiteta! Hommaan lähti mukaan asukkeja, joista Slammerin lukijoille tutuimpia nimiä saattavat olla Antti Autti, Saana Pehkonen, Matti Ollila, Ilkka Ojansivu, allekirjoittaneet ja niin edelleen. Ensimmäinen kämppä, hieman homeinen Kuusamon kaupungin omistama kaksio saatiin Tiina Lindströmin soitettua Kuusamon kaupungille n.100 kertaa. Valitettavasti tunturissa suuren osan kaudesta viettävät tuntuvat sitten vastapainoksi
tietävän, jopa sellaisista asioista, mistä asianosaisilla ei ole hajuakaan. Lattia pinta-alasta näkyvillä on vain saunan lattia, joka sekin pikkuhiljaa täyttyy tyhjistä pulloista ja likaisista boxereista, kunnes jollain menee hermo ja siivoaa ne! Mistään ei löydy tilaa itselle ja tavaroille yksityisyydestä nyt puhumattakaan. Aamujäät ovat mahtavia, koska silloin saa täydellisessä kunnossa olevan parkin lähes kokonaan itselleen. Nykyinen kämppä on kokoluokkaa 40 neliötä ja vakioasukkeja 10. Jonkin verran ihmisiä on matkan varrella vaihtunut, mutta suurin osa kommuunin asukkaista viettää tätä nykyä viidettä kauttaan Rukalla. Ja kaiken lisäksi, kun tutuiksi on tullut Rukan työntekijät Rinnepäälliköstä Parkkimanageriin pääsee parkin suorituspaikkojen ulkomuotoon jopa vaikuttamaan. Laskemisen ulkopuolelta löytyy muutenkin runsaasti aktiviteetteja, joten tylsää ei ole, eikä tule!
Monesti sitä on tullut mietittyä, että miten ihmeessä 10 täysin eri persoonallisuuden omaavaa henkilöä muuttaa kaudeksi tunturiin pelkästään sen takia, että pääsee laskemaan. Tällaiset pikkuriidat saadaan usein ratkaistua pienin ikenien kiristelyjen jälkeen. Kauden aikana porukkaa tulee ja menee sitä mukaan, kun käydään maailmalla laskemassa kisa- ja kuvausreissuilla. Tunturissa tapahtuu enimmäkseen tietenkin hienoja ja mukavia asioita.. Anttikin taisi siihen aikaan nukkua pitkälti keittiön lattialla, kun muualla ei oikein ollut tilaa. Silloisessa asunnossa ei ollut huonekaluja, lattiat oli vuorattu patjoilla, kaikkien kamat lojuivat milloin missäkin, keväällä hiekkaa oli lattialla enemmän kuin Suolijärven hiekkarannalla ja meininki muutenkin hyvin askeettista. Onneksi kämppä ei kuitenkaan aina ole täysin kaoottinen hampuusiluola. Siitä voi nopealla laskutoimituksella laskea, että neliöitä henkeä kohti on ruhtinaalliset neljä. Kuulostaa todella irstaalta ja karulta, mutta totuus on tarua ihmeellisempää, niin hyvässä kuin pahassakin! Tätä kirjoittaessa tunturissa juhlitaan uuttavuotta ja meno on myös sen mukaista. Monet lumilautailijat ovat varmasti joskus miettineet minkälaista olisi viettää kausi tai edes osa siitä tunturissa. Joskus draaman aiheuttaja saattaa olla niinkin pieni asia kuin hukassa olevat meikit, hajuvedet ja toisaalla salaa juodut saunaoluet. Pääasiassa ihmiset ovat ystäviä ja sopusoinnussa toistensa kanssa. Kun laitetaan erilaiset persoonat asumaan saman katon alle vuodesta toiseen ei draamaltakaan voida välttyä. Olisiko se pelkästään kavereita, laskemista ja hyviä bileitä. Pelkkää juhlimista homma ei kuitenkaan ole ja todellisuudessa Pisteessä käydään ehkä pari kertaa kuussa, jos ei oteta huomioon uuttavuotta ja kaikkia lukuisia tapahtumia Tyttösessareista Vappupiknikkiin. Kämppä on täynnä ihmisiä, vakioasukkeja ja heidän kavereitaan. Rukalla parkista pidetään erittäin hyvää huolta, joten laskeminen siellä todellakin maistuu. Rauhallisimpina aikoina mökissä on vain muutamia ihmisiä ja silloin kämppä on myös rauhan tyyssija. Ruka on tämän lisäksi tunnettu tietenkin myös ravintola Pisteestä, joka tarjoilee alkoholijuomia maksua vastaan kauden jokaisena päivänä. Kaikki ei ole aina täysin sitä miltä se näyttää ja suunnitelmissa kuulostaa
Rahaa tarvitsee elättääkseen itsensä nimittäin ilmaista tämä tunturielämä ei luonnollisestikaan ole.. Ihan totaalisen elämäntapa raggareitahan nämä kommuunin asukkaat eivät kuitenkaan ole. Nämä hipit nimittäin käyvät tämän alter-egonsa vastapainoksi oikeiden ihmisten tavoin töissä ja kouluissa
1 2
5
046 047
4 3
7
6
Koonnut Leo Karhunen
8
9
11
10
12
1. Mr. Obey Giant by Shepard Fairey (Kidrobot) 12. Batman 400% Kubrick (MediCom) 5. Unkle 77 by Futura (MediCom) 4. Doink (Toy2r) 9. Vinyl OX (Critter Box) 10. Empty Head by Koa (Play Imaginative) 2. Harvey by James Jarvis (Amos).. Pink (Jon Burgerman) 8. Mainframe Duck Season Camouflage edition by Dean Bradley (STRANGE Co.) 11. Monsterism (Pete Fowler) 6. Teeter by Joe Ledbetter (Kidrobot) 3. King Kens by James Jarvis (Amos) 7
Eero Ettala Kuva Mark Welsh
Laskija
Joel Lahti Kuvat Rami Hanafi
Laskija
Jussi Oksanen Kuvat Oli Gagnon
Laskija
Risto Ruokola Kuvat Daniel Blom
Laskija
Lauri Heiskari Kuva Andy Wright
Laskija
Info@esakorpela.fi
058 059
Kun mä olin 12-vuotias, kaverit alkoi laskea meidän lähellä multakasalla Multiskaksi me sitä sanottiin. Sä et vissiin ole koskaan juuri kisoja käynyt. Kai siinä pari
Ihan rento velihän Antti on, mitä nyt välillä myöhässä tunnin tai pari ja joskus soittelee toiselta puolelta Eurooppaa, että voisimmeko hommata sille uuden lentolipun, kun oli ostanut vahingossa ensi kuulle. Mut pitää kyllä alkaa pian miettimään jotain teknisiä. Se on kyllä jo melko harvinaista suomalaiselle sponsoroidulle laskijalle, ettei ole koskaan siihen organisaatioon koskenut! - Se varmaan johtuu siitä, että kun mä asuin Oulussa ja käytiin Rukalla ja Syötteellä laskemassa, ei siellä oikein ollut sillon sellasta kisakulttuuria niin paljon kuin etelässä. Miten Oulussa laskeminen sitten onnistui junnuna. - Öö, asuu Oulussa ja on lumilautailija vissiin, heh. - Se tuli joskus kymmenen vuotta sitten, mutta sillon mä laskin vuokralaudalla vaan muutaman kerran vuodessa Levillä, kun meillä on siellä mökki. Miten kausi on lähtenyt käyntiin. Mä olin ihan shittinä ja vinguin vaan, että pakko saada oma lauta. Mä soitin sitten Jaakolle (Aro), joka sanoi että pistä vaan kasetti postiin niin hän katsoo sen. - Eihän se kauhean hyvin. Mietin millä merkillä ei ollut ihan kaikki Suomen parhaat laskijat, että voisi jotain saadakin, ja K2:lla ei mun mielestä ollut ketään siihen aikaan. Se oli tosi kiinnostunut, eikä heti tyrmännyt juttua. - Me tehtiin omia videoita kavereiden kanssa, ja kun oli jotain hyviä temppuja tullut nauhalle, ajattelin, että jos sen lähettäisi jonnekin: kiinnostaisikohan jotakin. Siitä asti mä oon ollu flunssassa Mä oon kattonu vaan 24: sta läppäriltä. Levihän oli katsos mun kotikeskus silloin. - En ole kyllä käynyt. Flunssat sikseen ja laitetaan porukka nauramaan. Isällähän sitten meni hermot ja se hommasi mulle laudan. Aika huonostihan on lunta ollut, mutta kyllä jotain ollaan silti saatu aikaiseksi. Joo, niinhän meitä oli. Siinä isän kanssa laskin suksilla ja katsoin, että ei hitto isäkin laskee suksilla, pakko vaihtaa sukset pois! Ajattelin koettaa lautaa, kun sitä isä ei osannut. Me oltiin Kajaanissa heti uudenvuoden jälkeen vetämässä wallridea Eeron (Ettala) ja Jannen (Heiskanen) kanssa Itis (Jaakko Itäaho), Rasse (Rasmus Tikkanen) ja Pasi (Salminen) oli kuvaamassa. Mutta kolmisen vuotta sitten se kolahti oikein kunnolla, että tästä voisi muutakin tulla.
Säkin saat kamasi ilmatteeksi muilta. Miten sulla sponssikuviot tuli mukaan. Miten sulla lumilautailu tuli mukaan elämään. ANTTI KURULA
Terve päivää, Antti! Onko röörit tukossa, kun niin pihisee. Nykyään sut tunnetaan parhaiten hammerireilien vetämisestä. Mähän en ole koskaan käynyt Suomi Cupissa, mistä mä olen aika ylpeä. Tehtiin omia bokseja ja reilejä ja putskulinjoja sinne. Kyllähän se oli jo sillon 12-vuotiaana iso harrastus, joka päivä koulun jälkeen poljettiin Multiskalle laskemaan, oli sää mikä tahansa. - Ehkä vasta pari, kolme vuotta sitten. Mä sitten aloin isää kuumottamaan, että munkin pitää saada lauta. Ei ollut, ei. Siellää oli sillon vaan muutama tyyppi, jotka laski laudalla. Eihän siellä sillon montaa lautailijaa ollut. - Kun itse kehittyy ja lumilautailu kehittyy niin pitää vaan etsiä hullumpia ja hullumpia reilejä. - Joo, flunssassa oon.. Joka päivä olin siellä hinkkaamassa. Isä oli, että ei ei, se on ihan ohimenevä juttu. Miten siihen on päädytty. Jengi vaan enemmän kuvasi jotain omia leffoja. Emmä tiä mitä muuta 19-vuotias ja koulut kulkee aika huonosti, aikuislukiossahan mä olen. Mä lähetin sen sinne ja se sitten sanoi, että kyllä me jotain voidaan keksiä. En ole kauheasti kerennyt siellä käydä, lumilautailu kiinnostaa vähän enemmän. Mutta onhan se oikeasti htuippu veli! Pienenä Antti rakensi mulle synttärilahjaksi kioskin ja serkkujen kanssa hiekkalaatikon kellariin. - Ai jaa! Oho, mä oon sitten varmaan katsellut sua, kun sä olet laskenut. Ja nykyäänhän siltä on kätevä lainailla kaikkea lautailukamaa - Jenni Kurula, Antin sisko
Teksti Tuukka Tams Kuvat Antti Kangas
vuotta meni harjotellessa ennen kuin osasin edes suoraan laskea, kun en mä halunnut mennä mihinkään hiihtokouluun: katsoin vaan, miten muut laskee, mut lautailijoita oli siellä tosi vähän siihen aikaan. - Ihan hyvin, Storbikseen ollaan jotain reilejä ja jibbailujuttuja saatu kuvattua. Missä vaiheessa se alkoi tuntua, että harrastuksesta tulisikin vähän isompi juttu. Siitä se lähti. Kerrotko heti alkuun niille jotka ei tiedä, kuka on Antti Kurula
ANTTI KURULA
Mä otan vähän teetä No niin. Ja mulla kolahtikin ja vauhdit hidastu sen takia. - Kaikkia reilejä ja striittiä. - On se kyllä vähän. Tänä vuonna ollaan just menossa Storbiksen kanssa ulkomaille kuvaamaan ihan ensi kuussa, siellä pääsee koettaan putskua. Mitä kohokohtia sun lasku-uraan tässä vaiheessa kuuluu. Siitähän päästäänkin hyvin aasinsillalla eteenpäin. Olishan paipissa kiva tehdä siistejä temppuja, mutta en mä halua siellä pyöriä kahtatuhattaviittäsataa astetta, ei se näytä enää siistiltä. Siinä on semmonen väliseinä, mikä ei kuvissa näy, josta pitää mahtua. Nyt kun niitä on jo ollut jonkun verran niin asettaa itselleen vaan enemmän ja enemmän tavoitteita. Kaveri oli, että ei kyllä voi, mutta mä ajattelin, että kyllä sen oikeasti voisi. - Toi Onboardin kansi ainakin oli kova juttu. Millaista laskemista sä tykkäät itse vetää. Kyllä putskuhommatkin kiinnostaa. Se Nallikarin reili oli ainakin aivan tolkuton, joka päätyi ihan Onboardin kanteen saakka. Sit mä aloin miettimään, että tossahan on ledge, että pystyisiköhän sen vetämään laudalla. Sillon ajattelin, että se olisi maailman siistein juttu jos saisi edes yhden kuvan joskus lehteen. - Oltiin kaverin kanssa siellä rannalla pyörimässä kesällä ja mentiin sinne majakkaan, kun se on semmonen näköalatorni. Oliko se kovan kuumotuksen takana. Sehän tuli ulos viime vuonna. Varmaan, että on päässyt kuvaamaan Storbikseen ja noihin. Toivottavasti saisi ländättyä jotain putskujuttujakin. Siinä pitää olkapäät olla ihan laudan suuntaisesti, muuten siinä kolahtaa. Sitten mä koitin kesällä siihen lasku-uraa ja se on aika hullu. Se vauhdinotto teki siitä pahemman mitä se reili oikeasti oli. Kyllähän tätä olisi siisti tehdä työkseen joskus, mutta on se silti vähän epärealistista, kun. Kyllä mä joitain juttuja olen kuumottanut paljon enemmän kuin sitä. - Kyllä mä paipistakin tykkään, mutta se näyttää vähän liian vakavalta toiminnalta. - Ei se edes ollut. Siinä isän kanssa laskin suksilla ja katsoin, että ei hitto isäkin laskee suksilla, pakko vaihtaa sukset pois!
juttuja reileihin ja bokseihin, kun alkaa reilit loppua: ei enää isompia löydy. (yskintää) Odota, mulla loppuu henki. Miten sä ajauduit korkkaamaan sen. Joo, että on päässyt kuvaamaan leffoihin ja kuvaajien kanssa se on sitä, mitä pienenä aina halusi. Ei se ole enää niin hienoa. Onko sun mielestä paippilaskeminen sitten irrottautunut muusta lumilautailusta kisameiningin takia. Oletko sä itsellesi laittanut paljonkin tavoitteita laskemisen suhteen. - On sitä jotain tietenkin. Miten paippi sulla sitten lähtee, kun suolikuppi-aikakin on jäänyt väliin. Kyllä mä tykkäsin pienenä katsoa enemmän paippia kuin nykyään, kun nyt pyöritään oikeasti tuhat astetta enemmän kuin sillon
Kai ne näistä tykkää, ainakin pitää toivoa. Ennemminkin harva edes pystyy myöntämään, että on aktiivinen, kun tässä kulttuurissa ei saisi itseään mainostaa eikä tekemisistään puhua. Olen mä huomannut, että jos vaan istuu ja venaa niin ei koskaan mitään tapahdu. Ei kai kukaan ole mulle uskaltanut mitään sanoa, heh. - Joo, kyllä mä mietin. Pitäisi osata vetää kaikkea yhtä hyvin ja silleen. En mä vaan osaa odottaa tumput suorana, kun kuitenkin tykkää höpöttää. En mä edes itse ole ennen ajatellut, että mä olisin aktiivinen. - Niin niin. Kyllä mä olen auttanutkin joitain, just Veijolan Oton pikkuveljen Ridelle, kun se on perus suomalainen jätkä, ei puhu turhia. Tänä vuonna just mennään Eurooppaan kuvaamaan ja vissiin Jenkkeihin tai Japaniin, niin se kuulostaa kyllä hyvältä. Just tuosta suomalaisuudesta puhuin, että ollaan vaan ja odotetaan, niin onko sun aktiivisuuteen kukaan suhtautunut negatiivisesti. - Kunhan pääsee reissuja tekemään ja siellä kuvaamaan kunnolla. En mä sitä väitä. Että saa hyvän leffapätkän ja kuvia lehtiin ja just tämmösiä haastatteluita. - Kyllä mä varmaan olen aktiivinen. Hyvä kun sanoit, tajusin sen nyt itsekin! Kai mulla perusluonne on semmoinen, että tulee helposti ihmisten kanssa juttuun ja kai sitä kautta se aktiivisuuskin tulee. Mä olen saanut susta aika aktiivisen kuvan, että sä et vaan venaile, että jotain tapahtuisi, vaan otat hommat omiin käsiisi. Mitä tästä sanot. Suomalainen mentaliteetti on vähän semmoinen, että kovatkin laskijat laskevat vaan kotikeskuksessaan ja ajattelevat, että kyllä heidät bongataan, jos niin on käydäkseen. Mutta en mikään superaktiivinen.
062 063
Mietitkö sä, miten esimerkiksi pitää sponsseja tyytyväisenä. ANTTI KURULA
on niin kova taso. -Ei kai Näkyykö se sitten niin hyvin ulospäin, että mä olen aktiivinen. Onko sulla mitään välitavoitteita jos nyt ei ihan sinne toppiin katso. Kyllähän mä viime vuonnakin matkustin, mutta en ole päässyt vielä kuvaamaan kunnolla ulkomailla. Että kyllä joo, olen mä varmaan aktiivinen
Heh, Miikka (Niemi) oli Oulussa
käymässä ja mä olin pitämässä grillijuhlat meillä takapihalla. Sun lentolippusäädöt on ainakin jo ihan urbaaneja legendoja. Se on just niin, että jotkut tykkää ja jotkut ei. - Joo, on kyllä säätöjä ollut, heh. Odotin siinä jonkin aikaa ja sitten äiti soitti ja oli säätänyt äitihän osaa aina säätää kaiken. - Mä mietinkin, ettet vaan unohda tätä. Sulla oli pätkä Goodtimesissa, mutta miten ihmeessä te päädyitte sellaisen intron tekemään. Olin ISPO:sta lähdössä takaisin ja kun annoin mun lentolipun virkailijalle kentällä, niin se katsoi mun lippua ja sanoi, että mun lento on kuukauden päästä. Muihin juttuihin. - Kyllä kouluja varmaan pitää käydä lisää. Oli myös ollut puhetta, että kuvattaisiin intro mun pätkään. Mä olin vaan silleen, että häh! - Pyysin sitä katsomaan uudestaan ja se oli, että kyllä sun lento on kuukauden päästä. Mä olen kuullut, että sulla on reissussa sattunut
ja tapahtunut. Hypoteettisesti, entä jos niin ei käy, onko sulla varasuunnitelmaa. Kerrankin tuli joku random-jätkä baarissa kysymään, että oletko sä se Antti Kurula hyi vittu se sun pätkän alku oli kauhea!
kaikille. Mä sanoin, että miksei kuvattaisi sillon grillijuhlissa, kun mulla on takapihalla trampoliini ja miniramppi ja mulla oli myös Lidlistä kahdellakympillä ostettu uima-allas. Tähän tarinaan on hyvä alkaa lopetella. Ja kiitos sulle!. Osaatko kertoa niistä kommervenkeistä enemmän. Mut on jotkut sitten sanoneet, että oli ihan hauska juttu. Että miksei kuvattaisi läpällä jotain juhlintaa kavereiden kanssa. Olin sitten yhden yön Zurichissa ja se oli ihan siistiä ehti tutustua kaupunkiin paremmin. Sä puhuit, että sulla on tavoitteena saada laskemista eteenpäin. Kiitokset sitten vaan kehiin ja moikka ja hei. Noi team managerit on kuitenkin niin rentoja tyyppejä, että kyllä niiden kanssa mielellään pyörii muutenkin. (yskintää) Pakko ottaa taas teetä Tällä hetkellä ne ei ole kauheasti kiinnostaneet, mutta jossain vaiheessa. Kerrankin tuli joku random-jätkä baarissa kysymään, että oletko sä se Antti Kurula hyi vittu se sun pätkän alku oli kauhea! Mä vaan nauroin sikana sille jätkälle, se oli niin outo se tilanne. Se oli säätänyt silleen, että pääsen
seuraavana päivänä Suomeen. Mitä tulevaisuuden suunnitelmia sulla on tämän kauden suunnitelmien lisäksi. Ja jos mä jotakin sponsoroisin niin kyllä mä tykkäisin, ettei se sponsoroitava vaan soittelisi missä ne kamat viipyy, vaan puhuisi muutenkin. Onhan se ihan läppä, mutta jotkut ottaneet vähän liian tosissaan. Ja kyllä mua joku bisneshomma voisi kiinnostaa. - En mä tiedä, laskea ja pitää hauskaa. Viime vuonna olin tulossa ISPO:lta. Jotenkin se tuli sitten siitä, heh. Niinhän se aina menee. Äiti, isä, Jenni, Johannes, sponssit, kaikki kuvaajat, kaikki kaverit, Eeva, Jaakko Aro, Teemu Takamäki, Miikka Niemi, Rasmus, Eero, Heiskanen, Joulupukki ja kaikki, jotka ovat auttaneet mua vuosien varrella. Sehän se tärkeintä on elämässä, että on hauskaa. Mä kysyin, että paljon uusi lippu maksaa ja se oli jonkun 400 euroa ja mun koko reissubudjetti oli sen verran! Sitten mä soitin mun äidille, joka sanoi että kyllä tiesi, että tässä käy näin. Mä en ole siis kauheasti matkustanut, kun mun porukat ei kai tykkää lentää
ANTTI KURULA
Info@esakorpela.fi
Historian tietäville lisättäköön, eli nyt kaikille, että nykyään hän toimii Quiksilverin, yhden suurimman lautafirman Euroopan team managerina sekä skeitti- että lumilautapuolella ja on vahvasti edelleen laskemisessa kiinni. Tomi Toiminen
Jos nyt et satu tietämään, kuka on Tomi Toiminen niin ei se suunnaton häpeä ole, mutta kyllä sitä kohtalaiseksi voisi luonnehtia. Tomia näkee Suomen kamaralla nykyään harvoin ja hänen kuulumisiaan kuulee jopa vielä harvemmin sen verran kiireinen mies on kyseessä joten tämä juttutuokio ei ollut pelkästään ilo tai kunnia: se oli myös hiton vaikea järjestää
Teksti Tuukka Tams. Tietämättömille kerrottakoon, että Toiminen oli aikoinaan sekä lumi- että rullalautapro, hänellä oli oma lautamalli ja hän oli sen ajan tunnetuimpia suomalaisia lumilautailijoita
Onko siinä lajia kohtaan edelleen samanlainen polte kuin ennen vai onko siitä tullut sulle enemmän leipätyön kautta olevaa kiinnostusta. Jos tämä ei kiinnostaisi niin silloin pitäisi etsiä jo jotain toisenlaista duunia. Täällä mä olen asunut vuodesta -98 saakka, että tänä vuonna tulee kymmenen vuotta täyteen. Ne oli keskellä kaupunkia ja katsojia oli aina yli 40.000 Moskovassa niitä taisi olla joku 250.000. Ilman niitä kaikkia kokemuksia en varmaan olisi nyt tässä duunissa. Missä sun maja sijaitsee ja miten Suomi vielä toimii. Mä skeittasin Powell Peraltalla johonkin -94 saakka, jonka jälkeen aloin keskittymään enemmän lumilautailuun. - Huh, aika vaikee vastata siihen kuuluu kaiken näköstä. Miten sä kaiken kaikkiaan sitten siihen pestiin eksyit. Kun on itse ollut ammattilaisena niin tietää sen puolen ja osaa katsoa asioita vähän eri tavalla: ymmärtää noita laskijoita ja skeittaajia vähän paremmin. Meitä oli aluksi kaks tyyppiä tekemässä sitä, että sillon mä pidin huolta vaan Pohjois-Euroopasta, mut sitten ekan vuoden jälkeen toinen lopetti ja mä olen nyt kolme vuotta pitänyt huolen koko skeitti- ja lumilautapuolesta Quiksilverillä koko Euroopassa. Mutta niinku sanoin, jos on puuteria niin sitä on pakko vetää. Nyt se ero on siinä, että nyt lumilautailu on isomman yleisön tietoisuudessa, kun mun aikana se oli paljon vähäisempää. Yritetään tulla useammin käymään kun kerkeäisi, mutta kun ei vaan kerkeä, heh. - Mä asun Capbretonissa Ranskassa, se on tossa Biarritzin kupeessa, vähän pohjoiseen päin: silleen Baskimaasta nelkyt kilsaa. Kaikki se oli hyvää kokemusta ja vaikka siellä välillä jotain huonompaakin kävi niin kyllä niistä elää ja oppii. - Kai se oli siinä, että jo laskemisen alkuvaiheessa pidin huolta omita tiimilaskijoista jonkin verran. Mutta jokaisen lajin pitää kasvaa ja kehittyä. - No ei, kyllä se kiinnostaa edelleen. Kun se tulee suuremman yleisön tietoisuuteen ja kasvaa niin se tuo vähän enemmän rahaa tähän urheiluun ja sitä mukaa lisää kiinnostusta. Ne oli ensimmäisiä kisoja, mitkä oikeastaan tehtiin laskijoiden silmästä. Ei vaan, siinä tuli sellanen tilanne, että sain tilaisuuden alkaa tekemään team managerin hommia, niin kai sitä piti ottaa tilaisuus hyväksi. Monet laskijat puhuvat, että haluaisivat uran jälkeen jatkaa bisneksessä mukana, mutta kaikille ei duunia löydy. Se, että pääsi filmaamaan jonkun kanssa, oli jo itsessään iso asia. Ja että pystyi hyödyntämään kaikkea, mitä oppi pro-uran aikana ja siirtää sitä työelämään. Kuinka tarkasti sä itse jaksat enää seurata lajia näin hiton pitkän ajan jälkeen. Vähän kiirettä on. - Kyllä sieltä tosi hyviä muistoja tulee, ei montaa huonoa. - No jonkun verran joo. Sit mua pyydettiin ottamaan skeitti- ja lumilautapuoli haltuun Quikilta. Mitä mieltä sä olet siitä suuntauksesta, että lumilautailu on nykyään kaukana ug-meiningistä ja hommat vaan menee kohti mainstreamia enemmän ja enemmän. Ne oli ensimmäisiä kunnon in city-kilpailuja ja ne oli kyllä aika mieleenpainuvia. Suomessa on mukava nykyään käydä lomalla, onhan se mahtava mesta, mut ei se silti tällä hetkellä asumiseen kiinnosta, kun työt ja muu elämä on täällä. - Mitähän tohon nyt sanoisi Mä oon alkanut skeittaamaan joskus vuonna -86 ja olin Suomessa varmaan ensimmäisiä sponsoroituja skeittaajia, jotka sai kamansa ulkomailta. - Onhan se muuttunut. Tiimistä huolen pitäminen, niinku niiden matkojen katsominen, photo shootien järjestäminen, filmauksien järjestäminen, yleisesti niiden perään katsominen ja kaikkee muuta, tehdään paljon suunnittelijoiden kanssa duunia, median kanssa duunia ja tommosta yleistä markkinointia siihen päälle.
Voisitko kuvitella, että olisit tuossa työssä jos et olisi koskaan ollut ammattilaisena. Kun sä katsot lasku-uraasi taaksepäin niin millaisia muistoja sieltä sikiää mieleen. - Tottakai mun pitää sanoa, että mun omat laskijat on kovimpia laskijoita Mutta tietysti mun pitää seurata lumilautailua jatkuvasti: kaikkien kisojen tulokset katsoa ja kyllä mä nykyään katson kaikki leffat. Ja kyllä mä aina pidin silmällä, että tämä homma jossain vaiheessa loppuu että jotain tällä kokemuksella pitäisi tehdä. Ei ollut sataa eri filmiproduktiota, mikä nykyään on silloin ne olivat aika harvassa. - About kerran, kaks vuodessa maksimissaan. z
Capbreton, Ranska
Terve Tomi. Kuinka paljon sun silmissä ne lajit ovat siitä ajasta muuttuneet ja miten ammattilaisuus käsitteenä on muuttunut vai onko se. - Öö, kai sitä piti alkaa tekemään jotain muuta, kun ikää tuli liikaa, heh. Just itse asiassa tulin kyllä Suomen Lapista lomalta ja nyt ekaa päivää töissä. Minkä verran sä muuten nykyään käyt Suomessa. Ja ehkä siinä, että olin aina skidisti vanhempi niin otin enemmän vastuuta. - Kyllä se helpottaa ainakin huomattavasti. Sitä ennen mä asuin Jenkeissä muutaman vuoden ja sitä ennen ympäri maailmaa hotelleissa muutaman vuoden, heh. Kai sieltä jonkun muunkin olisi tiimistä voinut siihen ottaa. Sinne kutsuttiin vaan 16 tyyppiä ja meistä pidettiin tosi hyvää huolta. Aina mä yritin oppia uusia asioita bisnes- ja suunnittelupuolelta ja tommosta noin. Nyt kun media on paljon enemmän kiinnostunut niin kaikki mediakäyttäytyminen ja tuommoinen on lisääntynyt huomattavasti. Mä päätin, että jätän sen sivuun, enkä lumilautailussa enää voi hyppiä. Kyllä sellaset muistot on aina tosi hyviä. Sä oot asunu Suomesta poissa jo jonkin tovin. Ja joka vuosi kehittyy. On niitä aika monta puuteripäivää mielessä, kun on ollut hauskaa! Toivottavasti niitä tulee vielä lisää. Ja Vansilla. Lajit ovat kehittyneet ihan mielettömästi eteenpäin mun päivistä. Sit mä laskin suunnilleen -95:stä 2000:een saakka aktiivisesti proona tai taisi se olla 2002 saakka. Ehdit sä itse enää harrastamaan vai kiinnostaako se edes enää samalla tavalla. - Mä jouduin lopettamaan kaikki noi hommat, kun multa kaksi vuotta sitten leikattiin selkä, eikä se tahdo kestää hirveesti rytinää enää. Mitä ammattilaisuus sitten sun aikana tarkoitti. - Kyllä se kiinnostaa, ei sitä voi koskaan lopettaa. Ja mä dumasin tossa pari vuotta kisoja, jolloin sitä kisameininkiä seurasin tosi tarkasti. Mikä oli sun valttikortti, että pesti irtosi. - Mä olin Quiksilverillä viis vuotta oikeastaan vaan laskijana ja sit kaksi vikaa vuotta mä olin myös team managerina. Sitten on tietenkin ihan laskumuistoja, niinku Alaska on yksi mieleenpainuvimpia asioita, kun siellä on ollut. Jos on puuteria niin pakko sitä on laskea! Nyt mä olen ruvennut kuvaamaankin, ihan harrastajana kuitenkin, niin siinä tulee kylläkin vielä vähemmän laskettua. Lehtiä tosin oli paljon vähemmän ja filmejä oli paljon vähemmän. Entä skedeys, miten se lähtee. Kuhlbergin Sebu kuuluu kaveripiiriin ja onhan noita jonkin. Enemmän sitä näkyvyyttä tuli lehtien kautta ja kilpailut oli ne, missä pääsi näkymään sanotaan nyt näin. Esimerkiksi oli sellainen Ballantines Urban High, iso hyndäkiertue mikä käytiin Moskovan Punaisella torilla, Pariisissa ja Berliinissä. Mutta suurimmaksi osaksi siinä menee aika kaikkien asioiden järjestämisessä. Mitä kaikkea sun työnkuvaan siinä nyt sitten kuuluu. Kyllä sitä jonku hetken siinä pääsee itsekin nauttimaan kun on reissussa. Miten sä sitten päädyit lopettamaan lasku-uran ja niin sanotusti siirtyä taka-alalle. Tietysti kaikista parhaimpia muistoja on ne, kun on pärjännyt hyvin kisoissa. Kyllä tässä pitää oma motivaatio olla seuraamiseen, ettei se ole pelkästään työn takia. Perusjutut ovat tietenkin pysyneet samana eli se, mitä sun pitää tehdä sponsoreiden eteen. Enemmän se on semmoista kruisaamista vaan. - Joo no eiköhän! Oletko vielä paljon sen ajan laskukavereiden kanssa tekemisissä. Nuoremmat laskijat eivät välttämättä muista sua tai sun ammattilaisuusaikaasi, niin voisitko kertoa lyhyesti, kuka on Tomi Toiminen. Entä ketkä sun mielestä on kovimpia laskijoita tällä hetkellä. Mä laskin ensin sellasella firmalla kuin Duotone ja sitten Quiksilverillä ja Lib Techillä. Ehkä se, että oli niin pitkä ura ja kokemusta oli sen verran kertynyt, että ne katsoivat, että sitä pitäisi käyttää hyväksi. - Kai se oli periaatteessa sama: käytiin kisoissa ja kuvattiin lehtiin. - Sanotaan, että siinä on paljon hyvää, mutta se tuo
mukanaan myös paljon sellaista, mikä ei ole hyvää
Jälkeenpäin olen ihmetellyt miten niin nuorena on jo pystynyt suunnittelemaan lehdelle selvän rakenteen, logon ja konseptin, vaikka kaikki perustuikin vain leikkiin. Sinä sait kirkon herrat sekaisin, kun sä teit alttaritaulun kirkolle. www.janinerewell.com
068 069. - Innoittajana toimii supertylsä Helsinki. Kuka on Jedisi ja innoittajasi. Opiskelet vielä TAIKissa, saako medianäkyvyydestä ylimääräisen papukaijamerkin koululta, kun vielä on saanut herätettyä vielä herätettyä keskustelun onko kirkko vanhanaikainen muinaisjäänne. Kun kattelee tätä harmautta tarpeeks pitkään, alkaa siinä nähä sateenkaaren värejä. Mistä moinen työtehtävä löytyi. Jos saisit modernisoida omalla tyylilläsi yhden kuuluisan työn maailmassa, mikä se olisi ja miksi. Motto: Mielummin överit kun vajarit. Pakkohan pää on aina nollata viikon lopussa tavalla toi toisella. Taiteilijat puhuvat tunnetusti ranskaa, hörpiskelevät korkeista mukeista kuohuvaa ja liihottavat seurapiirikerhoista toiseen. Aika harva pääsee kuitenkaan ikinä tekemään mitään kirkon seinille graffitteja lukuunottamatta. Luotan Taikin pitävän peukkuja mulle tässä alttaritaulusodassa (niin kuin Iltasanomat sen jäsensi); Eihän äiti hylkää kasvattamaansa lasta, eihän?! Mitä olet mieltä nykykirkosta ja pastorista joka herjasi tauluasi. Kerro teoksen luomisesta: pääkopasta valmiiksi teokseksi. - Ei mul oo pitää absoluuttista päämäärää, katotaa mihin virta vie. Tätä kiistelyä nykykirkon asemasta ja arvoista ei kuitenkaan pitäisi käydä pappien kesken vaan myös yleisellä tasolla, kansan kesken! Mistä kiinnostus taiteisiin oikein alkoi. - Taik järjesti kirkon kans alttaritaulukilpailun viime keväänä. 7-vuotiaana perustin/askartelin
Teksti Peter Hasselgren
Kotikorttelin Sanomat-lehden bestikseni kanssa, joka ilmeistyi kerran viikossa noin vuoden ajan ja kertoi tottakai kotikorttelimme viikottaisista juoruista. - 21v., Helsinki, sinkku, Taideteollinen Korkeakoulu - graafinen suunnittelu 3 vsk., Kulkeeko elämä raiteillaan. Pitääkö ideoiden eteen nähdä vaivaa vai tipahteleeko niitä kuin vettä talvipäivänä Helsingissä. - Tämä eläköityvä ja kapinallinen pappi, jonka mielestä tauluni halvensi hänen jumalanpalvelustaan, toimi omavaltaisesti sensuroidessaan teokseni messun ajaksi. Mun ehdotus voitti, läpäisi seurakuntaneuvoston seulan, ja toteutettiin viime syksynä. On totta, että harvat saa tinkimätöntä omaa kädenjälkeä kirkkoon ja on hyvä että teokseni on aiheuttanut niin paljon keskustelua koska huonoin taide on juuri sitä joka ei herätä katsojassa mitään tunteita. Miten sun työt oikein syntyy. Herran haltuun ja aamen. - Ei ne sentään yöunia vie, mutta kyl se on aika raskasta olla luova twentyforseven. - Kiinnostukseni alaani eli kuvitukseen ja graafiseen suunnitteluun juontaa juurensa tyypillisesti lapsuudestani. - Tietysti on tehtävä taustatutkimusta aiheesta ja tutustua asiakkaan antamaan briiffiin ennenkuin itse luominen voi alkaa. Janine Rewell
Ikä, syntymäpaikka, siviilisääty, koulutus, uskonlahko. Jo silloin piirsin paljon ja tarkkailin lastenkirjojen kirjainvälistystä (joka muuten on usein tosi huonoa!). - Luulen, että kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä, että tämä kissa taas kerran nostettiin pöydälle. Onko tämä tulevaisuutesi vai onko sinulla taiteilijana jonkin absluuttinen päämäärä saada jotain tiettyä aikaan, kuten urheilijoiden pitää saavuttaa elämänsä mahdollisimman suuri superlatiivien sato. En koskaan skissaa kuvituksia paperille vaan luonnostelu tapahtuu yksityiskohtia myöten päässäni (mikä joskus on hankalaa asiakkaalle). Kuvitusten toteutusvaihetta en koe luovaksi tai kiinnostavaksi; teos on jo valmis päässäni ennen kuin alan taivuttelemaan tietokoneella vektoreita. Idean keksin milloin missäkin; usein sporassa, kaupassa tai sängyssä. - Mun elämä niin vuoristorataa, ettei edes ite tiedä milloin on alamäessä ja milloin ylämäessä. - Malevit¨in Musta neliö olis varmaan aika haastava. Hänen käytöksensä loukkaa teostani ja hänen sietäisi pyytää anteeksi käytöstään! Tällainen erimielisyys kertoo nykykirkon sisäisistä sodasta
Ei saatu enää itsestämme aikaseksi, että olisi ollut aikaa soittaa. Ehkä jonkin verran rokkipainotteista, mutta soi iPodissa hiphopista reggaeen ja Ennio Morriconesta vähintäänkin Pink Floydiin, joka on ihan ykkönen, mutta myös kotimaisiin J. Kyllä me levytettiinkin. Nousi erinäisiä käsiä ja jonkun aikaa siinä jotain hakattiin erinäisiä Roopen hilavitkuttimia sillä lopputuloksella, että samana iltana oli Bistrossa keikka: ja sehän olikin aikamoinen keikka! Siellä oli italialainen tai espanjalainen laulaja featuroimassa, Pauli Waroma rytmikapulat kädessä sammui kesken keikan ja jossain vaiheessa mut passitettiin pois rummuista, kun alkoi komppi laahata. Lahnus oli riittävän typerä nimi, ja se on paikka siinä Mustosen vanhempien lähellä, missä meillä treeniskin oli. Taiteiden yössä pisin keikka taisi olla 3 tuntia 25 minuuttia yhdellä tupakkatauolla ja noita pitkiä vetoja on riittänyt: viimeksikin taisi olla helposti yli 2,5 tuntia. Sillon vakiokokoonpanoksi muodostui minä, Juha ja Peksi ja tilanteesta riippuen oli eri basisteja tuuraamassa: muun muassa Kuosmasen Sami (Luomakunta), YP (Sami Yli-Pihlaja, INIS) ja Emppu (TikTak, Dame) soitti meillä useammankin keikan. Sinne hyökkäsi tämmöinen hullunkurinen kaveri kuin Robert Jäärailo, joka kysyi onko täällä ihmisiä, jotka osaavat käsitellä jotain musiikkivehkeitä. Ottakaa oppia ja kuunnelkaa Penaa, sillä Läski määrää edelleen!
Teksti Tuukka Tams Kuva Peter Hasselgren
lenteli. Toi mahdollisti sen, ettei tarttenut käyttää tuhansia ja taas tuhansia levyihin vaikka nykyään lähes poikkeuksetta ostankin levyt vinyyleinä. Mun musiikkimaku on yhtä laaja kuin on bändimeiningitkin. On ne biisit vielä olemassa, mutta se vaan jotenkin hyytyi. Slammer-kiertue oli ehkä sen bändin kohokohta. Mutta Lounge Act oli siitä mahtava yhtye, että sen kautta Rovaniemen keikalta Mustosen Juha löysi nykyisen tyttöystävänsä Rosan ihan kato ollut oikeaa bändäritoimintaa! Että kyllä siitä jotain poiki. Oli helvetin hauska meininki: kierrettiin kaikki Suomen suurimmat kaupungit ja paikasta riippuen jengiä oli enemmän tai vähemmän, mutta meininki oli aina kohdallaan! Esimerkiksi Kuopiossa, todella härkäsessä mestassa ei ollut hirveästi jengiä, mutta siellä meininki lähti ihan käsistä: jengi sekoili ilman paitaa, daivaili ja kamat. Jossain vaiheessa innostuin sitten uudestaan, soittelin himassa kitaraa, mutta oli ollut jo pidempään haaveena rumpujensoitto. Sit mä oon tekemässä omaa levyä, joka on vielä vähän auki, mutta oli tarkoitus tulla jo syksyllä ulos. Tää musahomma on niin paljon askartelua ja omaa puuhastelua, että harrastuksena tätä vaan tekee: tuskin mä tällä keikkailen. Ja olenhan mä joissakin bileissä soittanut levyjä, tai siis Seratoa, joka on laite, joka kääntää mp3:et vinyylimuotoon. Ei pelkästään siksi, että hän jos kuka osaa juhlia ja viihdyttää kuin rokkistara, vaan hän oikeasti on myös pitkän linjan rock-artisti. Eikä mikä tahansa roku: hänellä on kokemusta ja taustaa jaettavaksi vaikka perheen pikkugooteille saakka. Heppu Pentti
Kaikki haluavat olla rokkistaroja, mutta Heppu ON rokkistara. Sitten on alternative skate-corea soittava Rad Natas, johon YP pyysi mua laulamaan/ huutamaan messiin: ja sit lähdettiin messiin. Serato oli syy, miksi mä alotin koko ton homman ja ostin levarit, koska ei mulla olis ollut viitsimystä kerätä hyllymetreittäin vinyylejä, että edes pystyisi soittamaan levyjä. Siinä oli kaks keikkaa joka viikonloppu. Peksillä oli opiskelujuttuja, mulla laskujuttuja ja Juha teki lehteä. Toisaalta Torniossa oli ihan täyttä ja oli ihan hyvä meininki, mutta keikan jälkeen Peksin kitara löytyi vessasta, Juhan kitaraa joku kantoi käytävällä ja multa lyötiin silmälasit keskeltä kahtia. Sen lisäksi mä olen tuurannut INIS:ssä muutamalla keikalla bassoa ja heidän yhdellä Liberten keikallakin laulua, mutta oli siellä muitakin laulajia. Mä kävin frendin treeniksellä aina sillon tällön paukuttelemassa ja vikatikki oli, kun menin inttiin niin mä sanoin Mustosen Juhalle, että jos pääsen puolen vuoden ryhmään, niin sit mä hankin rummut ja laitetaan orkesteri pystyyn. Meillä oli keikkaa joskus City Flightin jatkoilla ja aina jossain Factoryssa tai eri tilaisuuksissa, Mustosen Kallen synttäreillä On The Rocksissa ja sellasta ihan hyvin sitä keikkaa itse asiassa aktiivisimpina aikoina oli. Ihanat Miehet Rannalla- meininkihän lähti käyntiin mun osalta Rukalla, kun oltiin Mustosen huoneessa Omppu-hotellissa ryyppäämässä. Perustettiin Lahnus. Jonkin verran raakileita on jo purkissa, mutta ei mitään viimeisteltyä. Se on oikein mukava hommaa: olla bileissä ja soittaa sitä musaa mistä diggaa. Oli aikamoinen keikkakuosi päällä niin sanotusti. Sillä lähdettiin liikkeelle, mutta kun mulla on näitä laskujuttuja, niin Vienola tuli kolmanneksi, eli meillä on nykyään kolme laulajaa: jos joku ei pääse niin meillä on aina kaks laulajaa. Ois vaan kiva saada omia juttuja purkkiin.
Sain sähkökitaran synttärilahjaksi ehkä 12-vuotiaana siis just siinä iässä, kun piti saada kitara. Kolmas on jonkin aikaa ollut purkissa, mutta ei olla vielä saatu julkastua sitä. Ja niin siinä kävi. Nimeä en proggikselle ole vielä keksinyt. Meillä on tullut kaks EP:tä, jotka molemmat sisältää kymmenen biisiä, mut siltihän niiden kesto on sen kymmenen minuuttia. Siinä oli Juha, Widellin Kai ja Halosen Peksi. Oli helvetin hauskaa ja sen jälkeen on ollutkin keikkoja erinäisissä tapahtumissa eri kokoonpanoilla. Sit kun ne soolot ei niin helppoja olleetkaan, eikä se kaiuttimista kuulostanut samalta kuin Metallica, niin kitara jäi nurkkaan. Lähdettiin torstaina tai perjantaina ja palattiin sunnuntaina, muutama päivä toipumista ja sitten taas nupit kaakkoon ja korkit auki. Siinä on aika haus-
ka kokoonpano: Petro Giant Robotista, Verticalsista Mikko ja Tommi, YP INIS:stä ja Joonas räppijutuista, ollut Palefacen hommissa mukana. Alettiin tehdä omia biisejä, mutta ei kestänyt pitkään, kun me jo päätettiin hyökätä kansainvälisille vesille ja vaihdettiin nimeksi Lounge Act. Karjalaiseen ja muihin. Me äänitettiin neljä biisiä Tampereella kahdessa eri studiossa ja ne tuli kyllä levylle masteroituina, mutta ei niitä koskaan julkaistu. Mä soitan aika paljon kitaraa kotona niin se varmaan sisältää kitaraa, huuliharppua ja mahdollisesti useampiakin featuringeja, mutta niitä ei pysty vielä kertomaan: on siellä kovia nimiä silti tulossa. Se kesti kuukauden ja siinä soitti meidän lisäksi INIS ja sit oli kahden lumilautaelokuvan ensi-illat
Info@esakorpela.fi
frederik kalbermatten
THE ANON SNOW TEAM: david benedek / annie boulanger / romain de marchi / keir dillon / jeremy jones / frederik kalbermatten / mark landvik / eero niemela / hannah teter / natasza zurek
action photography_blotto photto location_ sweden
Call us at (09) 650 530 / riderservice@funster. / www.funster.