Tunnistatko
maisemat. HEINÄKUUTA 2015
Pyöräily
Sotkamoon
poljettiin
Kempeleestä ja
Nizzasta. Uudistus tietää myös palveluiden parantamista
tärkeissä kohteissa. 6 414880 144565
15027
WWW.SOTKAMOLEHTI.FI
Mustikka
Kainuuseen
lupaillaan
hyvää mustikkasatoa. Hiidenportin rotkomaisema on vaikuttava näky. KAHVILAPALVELUT SH ± OD ±
?
Aidosti
maukasta
kotiruokaa
.HVNXVNDWX WHUYH\VNHVNXVWD YDVWDSllWl S . >> 5
Sukujuuria
etsitään
Jorma Kankaanpää
etsii isänsä puolen sukua
valokuvilla. >> 9
Herättäjäjuhlille Sotkamoon saapuvalle juhlakansalle valmistetaan ruokaa puolustusvoimien entisillä kenttäkeittimillä, jotka lämpiävät puulla.
Salmelan koululla porisevat soppatykit ovat oululaisen talkoolaisen Hilkka Tykön vastuualuetta.
Soppatykit valmiina
Juhlat: Talkooperinne elää vahvana herättäjäjuhlilla. >>17
NRO 52
PERUSTETTU 1962
IRTONUMERO 2 e
MARJUKKA VÄISÄNEN
Koira kuoli
asuntopalossa
Rivitaloasunto syttyi
palamaan Vuokatissa.
Palon lisäksi tällä
viikolla lainehti. >> 8
PERJANTAI 3. Tällaisiin kärkikohteisiin
kuuluu Hiidenportin kansallispuisto Sotkamon
saloseudun sydämessä. >> 4
Pääkirjoitus: Vapaaehtoistyö luo monenlaista hyvää. >> 2
Hiidenportin kansallispuisto levittäytyy Hiidenportin rotkon ympärille.
Metsähallitus karsii ja keskittää retkeilypalveluita suosittuihin ja merkittäviin kohteisiin. >> 6
LOUNAS SH ± OD ±
He antoivat juhlien valmisteluun panoksensa samalla tavalla ja asiantuntemuksella kuin vetivät kuntaa, Sotkamon Jymyä, nuorisoseuraa tai muita järjestöjä. Pääraitin itäpäässä näkyi silloinkin kirkontorni. Ne antavat
pontta tekemiseen.
Yhdessä tekeminen ei ole Sotkamossa uutta. En ole käynyt aiemmin kesäteatterissa
enkä teatterissa. Ja puhelinnumerot olivat pieniä. Asiat puhuttiin kuitenkin lähes aina kasvotusten.
Kontakti oli henkilökohtainen.
Näin myös herättäjäjuhlien valmistelut etenivät manuaalisesti hyväksi koetulla mallilla. Olen käynyt kesäteatterissa aiemmin,
mutta nyt on ollut useamman vuoden tauko.
Martti
Pääkkönen
Kuhmo
Tuskin. Olen joskus käynyt ja tykkäsin. heinäkuuta 2015
2 KESKUSTELE
Kolumni
Pääkirjoitus 3.7.2015
Martti Huusko
Päätoimittaja Martti Huusko
martti.huusko@slpmedia.?
Kirjoittaja on Sotkamo-lehden päätoimittaja.
Vuodet tuovat
muutoksia
E
lämän virtaa voi mitata monella tavoin.
Yhdeksi mittariksi voisi ottaa viikonvaihteen herättäjäjuhlien kunniaksi 44 vuotta.
Tasan neljäkymmentäneljä vuotta sitten
Sotkamo ja sotkamolaiset saivat ensimmäistä kertaa järjestää suuren juhlatapahtuman, herättäjäjuhlat.
Vuonna 1971 moni asia oli Sotkamossa aivan eri mallilla
kuin tänä päivänä. Julkiset kulkuneuvot olivat vielä tuohon aikaan suosittuja. Kesällä aion olla kavereiden kanssa ja sellaista.
Jenna
Hämäläinen
Valkeakoski
En tiedä ollenkaan, että tuleeko käytyä. Siinä
riitti katsottavaa.
Nyt elämä, yhteiskunta ja ihmiset ovat muuttuneet. Linja-auto linja-auton perään toi ihmisiä aurinkoiseen Sotkamoon. Tänään käynnistyvät herättäjäjuhlat, jotka tuovat Sotkamoon vieraita kaikkialta Suomesta.
Jälleen kerran on nähty, miten suuret yhteiset haasteet yhdistävät ihmisiä. Moni 44 vuotta sitten juhlilla työskennellyt tai niihin osallistunut on pois joukostamme. Ei ole vielä mitään suunnitelmia muiden paikkakuntien suhteen. 1000 katsojalle.
Löntti-Pentti esittää keinoa, jolla Jymyn
peleihin saataisiin katsojia sateellakin
Nimetön kommentoi kalastuksen
tehovalontaan
Gallup: Aiotko käydä kesäteatterissa?
Mummopuoleni näyttelee Punaisessa viivassa.
Aion käydä katsomassa sen, ehkä äidin kanssa.
En tiedä vielä milloin. Kyllä tykkäsin niistä.
Petra
Valtanen
Sotkamo
En varmaan. SOTKAMO Perjantaina 3. Yhä useammin verottaja
haluaa tulla mukaan vapaaehtoistyön tuloksia jakamaan.
Tällaisena aikana valtiovallan pitäisi kaikin
tavoin kannustaa kansalaisia vapaaehtoiseen
toimintaan, joka tuottaa iloa, toimintaa ja palveluita läheisille ja usein myös aivan vieraille
ihmisille. Kesä kuluu mökillä ja matkustellessa.
Seppo
Oikarinen
Vantaa. Ei ollut kulunut kuin
A
Herättäjäjuhlat
tarjoaa yhteisiä
elämyksiä.
tovi siitä, kun esimerkiksi mummolaan soittamiseen riitti
puhelinkoneen kammin pyöräytys ja numeron 152 antaminen kiireiselle keskusneidille (tai rouvalle). Toki 44 vuotta
sitten riitti jo numerolevyn pyöräytys ja 60-etuliite numeroon. Perussanoma on kuitenkin pysynyt entisellään ja herännäisyys on elämisen,
ajattelemisen uskon ja hartauden harjoittamisen tapa.
Yhdessä tekemisellä
saavutetaan tuloksia
P
arhaillaan sadat vapaaehtoiset
sotkamolaiset, kainuulaiset ja
muualta tulleet miehet ja naiset
ahertavat kesän suurimman juhlatapahtuman järjestelyissä. En
muista, minkä esityksen kävin katsomassa.
Olen ollut viikon kaverini Petran luona kyläilemässä Sotkamossa. He haluavat antaa oman panoksensa yhteisten asioiden, harrastustensa, lasten tulevaisuuden tai jonkin muun hyväksi näkemänsä syyn johdosta.
Tutkimustenkin mukaan vapaaehtoistyön
arvoa on vaikea laskea rahassa. Vielähän se siellä Kuhmossa olisi. Joka viikko erilaisessa seura- tai järjestötyössä ahertaa sadoittain vapaaehtoista väkeä. Toki kirkko ja seurakunnan virastotalo
olivat paikallaan. Herättäjäjuhlat oli tapahtuma, joka yhdisti ihmisiä
yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.
Juhlan aikaan me nuoret ihmettelimme, miten Sotkamoon virtasi tummapukeista seuraväkeä. Käsipareja tarvittiin, ja onneksi niitä riitti. Erityisesti sodan käynyt veteraanipolvi on viime vuosina harventunut.
Työn syrjään onkin tarttunut uusia sukupolvia ja myös
juhlat ovat muuttuneet ajan hengessä. Vapaaehtoistyön aikaansaamat positiiviset vaikutukset ovat arvokkaampia kuin
siitä leikatut verotulot.
www.sotkamolehti.?
?Pyydysmerkkilaki on kyllä
yksi turhimmista määräyksistä,
ja sitten vielä virkamies sitä
valvomaan.
Jos joku merkkaa verkkonsa
huonosti, niin eiköhän siinä ole
oma riski ja oma vahinko.?
Tilannetta parantaisi
se, että osa katsomosta katettaisiin
esim. Sen juurelle seuraväki kokoontui.
Elämä ja elämäntavat olivat kuitenkin aivan toista 44
vuotta sitten. Monia tuttuja miehiä ja naisia oli järjestelyissä avainpaikoilla. Olen käynyt katsomassa
kesäteatteriesityksiä aiemminkin. Edes lankapuhelin ei ollut aina itsestäänselvyys. Ihmisten
omasta ajastaan lohkaisema panos poikii monella tavoin omassa elämänpiirissä ja laajemminkin. Se luo hyvää.
Tämän vuoksi on vaikea ymmärtää valtiovallan ja erityisesti verottajan suhtautumista
vapaaehtoistyöhön
20
SU
9 . 020 794 0770,
ma-pe 8-21, la 8-18, su 12-18
p. ??????
??. ??????. 21
KPL
HK:n Lenkki 580 g
(3,36/kg)
PRK
Sotkamo ja Vuokatti
KPL
Nämä tarjoukset voimassa ma-ke 6.-8.7.
Atria Atrilli
Grillimakkara
400 g
raj. heinäkuuta 2015 SOTKAMO
3
.
.
.
pe-su 3.-5.7
pe-su 3.-5.7
pe-su 3.-5.7
Suomalaiset
tomaatit
Tuore ruodoton
kirjolohi?lee
099 099 995
Banaanit
KG
Suomi
KG
Esimerkkejä halvoista hinnoistamme hinnat voimassa koko heinäkuun
Suomalainen
kevytmaito 1L
Suomalainen
rasvaton maito 1L
0 0
15
99
0 3
49
95
0 1
70
65
PRK
PRK
Palvelemme
Herättäjäjuhlien aikaan:
Kermajuustot
900 g - 1 kg
Myllyn Paras makaroni
400 g (0,38/kg)
(3,99-4,43/kg)
PS
Rasvaton mieto
maitorahka 250 g (1,96/kg)
KG
LA
8 . 1 erä/tal.
4?
2 rs
-33 %
Ilman korttia tai yksittäin 2,99 rs (7,48/kg)
Sotkamo
Vuokatti
p. 1 erä/tal.
1?
Atria
Nauta-sikajauheliha
Suomalainen
varhaiskaali
095
kg
2 pkt
400 g (5,00/kg)
raj. -24% ??. TAX FREE. 020 7940 775,
ma-pe 8-21, la 8-20, su 12-18
9XRNDWLQ
3DOYHOXNHVNXV 2\
????????. Perjantaina 3
Sen jälkeen puristetaan steriileihin
lämpöastioihin ja viedään
niissä ruuanjakopisteeseen.
Se on tätä nykyaikaa, kertoo
Tykkö.
. Talkooholistit, jotka eivät
parane koskaan, esittelee Alpo Löytynoja.
. Ruoka pitää lämmittää
80 asteeseen, mutta se ei saa
kiehua, Tykkö selittää.
Lämpötila on jatkuvassa
tarkkailussa, mutta niin on
myös siisteys.
. Löytynoja
oli mukana rakentamassa
Kostamustakin vuosina
1977?83.
. Palkka tulee
muussa muodossa.
. Me emme julista mitään,
me vain rakennamme. Samalla tavalla toimitaan, kun valmistetaan lihakastike ja perunamuusi.
Puulämmitteisten keitinten kanssa on oltava tarkkana.
. SOTKAMO Perjantaina 3. vasemmalta) ja talkoolaiset Juho Tervala (vas), Alpo Löy
la juhlakansalle levitetyillä penkeillä Salmelan koulun pihalla.
MARJUKKA VÄISÄNEN
Juhlaruokaa
soppatykeillä
Marjukka Väisänen
marjukka.vaisanen@slpmedia.?
Herättäjäjuhlille Sotkamoon
saapuvalle juhlakansalle valmistetaan ruokaa puolustusvoimien entisillä kenttäkeittimillä, jotka lämpiävät puulla.
Halonhakkaajalla riittää
töitä, sillä kahvivesikin saadaan juhlille perinteisellä
puulla lämmitettävällä Teuva-keittimellä.
Oululainen Hilkka Tykkö
herää viikonloppuna miehensä Sauli Tykön kanssa
juhlilla vuonna 2011.
Maanpuolustusnaisena
Tykkö on saanut koulutuksen kenttäkeitinten käyttöön.
Tätä kautta soppatykit
ovat herättäjäjuhlien talkoissa kuin luonnostaan hänen
vastuullaan.
anivarhain, ja pariskunta tulee Salmelan koulun juhlaalueelle aloittelemaan soppatykkien lämmitystä.
. heinäkuuta 2015
4 PUHEENAIHEET
Kiertävät
vasaralähettiläät
Herättäjäjuhlat:
Talkooperinne elää vahvana
körttikansan kesäjuhlilla.
Talkoilla tehdään paljon
myös eri puolilla maailmaa
olevissa avustuskohteissa.
Marjukka Väisänen
marjukka.vaisanen@slpmedia.?
. Hygieniatarkastajat kiertävät paikalla koko ajan.
Soppatykkejä on Salmelan
koulun pihalla kaikkiaan
kuusi.
Yhdessä keittimessä valmistuu kerralla 230 litraa ruokaa.
Yksi keittimistä on vähän
erillään soppatykkirivistöstä.
Siinä keitetään riistakeitto.
Se tehdään suurkattilassa
alusta loppuun.. Vuosirenkaita on tullut,
mutta muutamia Kostamuksesta tuttuja kainuulaisia
olen nähnyt, kertoo Löytynoja.
Talkootyöstä ei makseta rahallista palkkaa. Aamukuudelta aloitan,
ja heti kahdeksan jälkeen
pääsevät ensimmäiset puurolle, sanoo Tykkö.
Hän laskee käyneensä ainakin 30 herättäjäjuhlat.
Herättäjä-Yhdistys osti
kenttäkeittimiä puolustusvoimilta muutama vuosi sitten,.
Ne olivat ensimmäisen kerran käytössä Oulun herättäjä-
Hilkka Tykkö pistää pökköä pesään. Riisipuuro tulee muovipusseissa, jotka lämmitetään
kenttäkeittimissä. Ja herättäjäjuhlien järjestäjät sanovat, että Herra
tautia lisätköön.
Pohjanmaalaiskolmikolla
huuli lentää, kun he kymmenien muiden talkoolaisten
joukossa nikkaroivat herättäjäjuhlien juhla-aluetta pystyyn Salmelan koulun ympäristöön Sotkamon kirkonkylän sydämessä.
Miehet ovat kiertäneet vuosikausia paitsi kotimaan kesäjuhlien talkoissa myös herättäjäyhdistyksen kansainvälisen työn talkookohteissa
Venäjällä, Virossa ja Afrikassa. Lääkärit kyllä sanovat,
ettei kannata parantuakaan,
säestää Juho Tervala.
Kauko Visuri vielä:
. Puolustusvoimien entiset
kenttäkeittimet lämpiävät puulla.
Kenttäkeittimissä valmistettava ruoka on esikypsennettyä.
. Se on ennätys,
kertoo Löytynoja, joka on ollut muun muassa Senegalissa
talkoissa viisi kertaa ja yhteensä liki vuoden.
Eläkkeellä oleville miehille
lähtö ulkomaille ei ole ollut
vaikeaa, koska kaikki ovat
tehneet reissutöitä koti- ja ulkomailla työkseen. Se on
sitä vasara- ja kirveslähetystä.
Kolmikko on ollut rakentamassa kirkkoja, vanhainkoteja, leirikeskusta, seurakuntatiloja ja paljon muuta. Minulla on oma matemaattinen yhtälö. Vuonna 2008 talkooviikkoja tuli 38. Kaukaisimmat kohteet
Venäjän puolella ovat olleet
Uralilla saakka.
. Viikko tal-
Talkootoimikunnan puheenjohtaja ja herättäjäjuhlien pääsihteeri Yrjö Sorvari (2. On rakennettu kokonaan uutta ja
korjattu vanhaa.
On edettävä vain kuulohavaintojen perässä, selvittää
Juho Karjalainen työn tilannekuvaa.
Vaalassa Säräisniemellä
vuonna 1947 syntynyt Juho
Karjalainen oli lahjakas oppilas. Siitä urani taiteilijana lisävauhtia, muistelee
Juho Karjalainen.
Lukemattomat näyttelyt
kotimaassa ja ulkomailla ovat
luoneet Juho Karjalaisen
graafikon urasta konstailemattoman mutta samalla
huikean. Tällainen huoneistopalo
on niin yksinkertainen, että
sellainen saadaan nopeasti
sammutettua, Holopainen
sanoo.
Paikalla oli Sotkamon ja
Kanervatiellä sijaitseva asunto kärsi pahoista savuvahingoista.
Pelastuslaitos sammutti palon minuuteissa.
Kajaanin pelastusyksiköitä.
Sotkamon yksiköt tekivät
varsinaiset sammutustyöt.
teiden aikaan viemärit eivät
keskustassa vedä kunnolla,
Piirainen sanoo.
Alkuviikon rankkasateetkin
työllistivät pelastuslaitosta.
Pelastuslaitos pumppasi
vettä pois kahdesta kellarista
Sotkamon keskustassa tiistai-iltana.
Toinen kellareista kuuluu
Kainuuntiellä sijaitsevaan liikerakennukseen ja toinen
Urheilukadulla sijaitsevaan
omakotitaloon.
Paloesimies Heikki Piiraisen mukaan suuria aineellisia vahinkoja ei vedentulosta koitunut.
Kellareiden täyttyminen
johtuu runsaasta vesisateesta.
. Paini (alunperin Jaakobin) kuvastaa hänen
mukaansa elämän tarkoituksen pohdintaan.
. Kun on työelämästä irtaantunut, jää helposti tyhjän
päälle. Talkoissa ei
ole ikäsyrjintää, eikä titteleitä, sanoo Löytynoja.
. Perjantaina 3. Se sopii hyvin nykyaikaan, hän toteaa.
Kuuntelija on kuvaus sumuisessa järvimaisemassa
liikkuvasta soutajasta.
. Muun muassa
Pro Finlandia -mitalilla palkitun Juho Karjalaisen työt tekevät vaikutuksen. Murrosiän vakavan loukkaantumisen myötä hän joutui oppikouluaikana eroon
kavereistaan. Lättyjen myyntitulot
menevät kansainväliseen
työhön, joka kenties poikii
pian taas talkooreissun maailmalle.
Taiteilijaprofessori Juho Karjalainen haluaan tutkia töissään grafiikan tarjomia mahdollisuuksia. Meistä ei ole saarnapenkkiin. Sellaisessa kiinteistössä,
missä on useamminkin tällaisia, pitäisi varautua myös
omalla pumppauskalustolla,
Piirainen sanoo.. Talkootoimisto Salmelan
koululla on avoinna juhlien aikana to-su 2.. Sillä kyllä pärjää joka paikassa. Tosin Senegalissa oli
hartiat ensipäivinä tosi kipeinä, kun piti käsillä kääntää
niin paljon ranskaksi, Tervala
nauraa.
Sotkamossa rakennushommat vaihtuvat miehillä
perjantaina lätynpaistoksi.
Pieni ei ole sekään urakka:
viime vuonna niitä meni 6
500. Kuuntelija-työssä hän on yhdistänyt sinistä, valkoista ja mustanruskeaa puhuttelevalla tavalla.
Taide panee ajattelemaan
Graa?kko:
Taiteilijaprofessori Juho
Karjalainen
tuo esille
elämän perusasioita
Martti Huusko
että työt pysäyttävät ja herättävät katsojat miettimään ja
pohtimaan elämän perusasioita, heittää vaalalaisyntyinen Juho Karjalainen.
Myös Sotkamoon taiteilijaprofessori on tuonut esille
kymmenkunta näyttävää
työtä. Tämä on nyt tällainen
oheisnäyttely, mutta toivon,
Aulan näyttelytilassa Karjalainen pysähtyy kahden
työn kohdalle. 5.7. Talkootyö on meidän saarna ja evankeliumi.
ytynoja (2.oik) ja Kauko Visuri juttusil-
Maailmalla oman jännityksensä tuo kielitaito, joka rajoittuu miehillä kuulemma
pohjanmaan murteeseen.
. Käytännössä koko asunto on ihan remontin tarpeessa, kertoo päivystävä palomestari Ari Holopainen.
Pelastuslaitoksen hälytti
paikalle naapuri. Juhlien rakentamiseen, juhlaväen ruokkimiseen ja majoittamiseen on Sotkamossa laskettu tarvittavan 1 500 talkoolaisen työpanosta.
. Veneen soutaja joutuu
kuuntelemaan tarkkaan ympäristöään, jotta pääsee perille. Se eivät
tyrkytä sanomaa vaan pistävät näyttelyvieraat miettimään syvintä olemustaan.
martti.huusko@slpmedia.?
Graa?kko ja taiteilijaprofessori Juho Karjalainen on
juuri saanut pystytettyä Salmelan koulun uuden puolen
yläaulaan näyttelyn.
. Herättäjäjuhlat Sotkamossa
3.?5. Tämä on sen este,
Löytynoja huomauttaa.
Miehiä kuunnellessa selväksi tulee sekin, että hyvä
porukka on yksi talkootyön
viehätyksen syy.
. Juhlien vuorokauden mittainen perhetalkooleiri 2.7. Juho joutui
miettimään tulevaisuutta ja
lähti kokeilemaan kuvataiteen tarjoamia mahdollisuuksia.
. Monelle on käynyt
huonosti. heinäkuuta.
koissa siirtää päivällä dementiaa lähemmäksi hautaa.
Kaksi viikkoa täällä Sotkamossa siis tietää kahta päivää, seinäjokelainen Juho
Tervala virnistää.
. Oman taiteilijatyönsä ohella hän on toiminut
opettajana eri kursseilla, Suomen Taideakatemian gra?ikan lehtorina ja yliopettaja.
Taideteollisen Korkeakoulun
tuntiopettajana hän on ollut
vuodesta 1987 lähtien.
Taitelijaprofessoriksi Juho
Karjalainen nimitettiin
1.7.2005 alkaen. Oikein kovien rankkasa-
Palokunnan kutsuminen
apuun kellarin tyhjentämiseksi vedestä on perusteltua
silloin, kun sillä voidaan estää lisävahinkoja.
Jos vesi on esimerkiksi ehtinyt seistä kellarissa viikon,
palokunta ei enää voi tehdä
paljoa vahinkojen ehkäisemiseksi.
Mikäli ongelma toistuu
usein, siihen kannattaa Piiraisen mukaan varautua itsekin.
. Joillekin ikävä yllätyksenä valitsin ylioppilaaksi valmistumisen jälkeen opinnot
Suomen Taideakatemian
koulussa. heinäkuuta 2015 SOTKAMO
5
MARJUKKA VÄISÄNEN
MARTTI HUUSKO
PERINNE
. Tuli ei levinnyt muihin asuntoihin.
Pelastuslaitoksen mukaan
palo sai alkunsa keittiöstä.
Tarkempaa syttymissyytä
ei vielä tiedetä.
Holopainen kertoo, että
palon sammuttaminen kesti
vain minuutteja siitä hetkestä, kun palokunta oli palopaikalla.
. Niissä eri värit ja sävyt
vaihtelevat kuin vuodenaikoja mukaillen. Herättäjäjuhlat järjestetään
perinteisesti talkooperiaatteella.
. kello
10 alkaen. Hänet on
palkittu myös Pro Finlandia
-mitalilla vuonna 2010.
Gra?ikkanäyttely on avoinna Salmelan koulun uuden
osan toisen kerroksen aulassa
juhlan aikana kello 8?20.
ANNE SALMINEN
Koira kuoli palossa,
vesi täytti kellareita
Marjukka Väisänen,
Anne Salminen
toimitus.sotkamolehti@slpmedia.?
Koira kuoli Vuokatissa sijaitsevan rivitaloasunnon palossa torstaina aamupäivällä.
Kanervatiellä sijaitsevassa
asunnossa ei ollut ihmisiä palon syttyessä.
Asunto kärsi pahasti savuvahingoista.
. kello 8?21.
. Luvassa on tutustumista, veisuuta ja eri-ikäisille
lapsille sopivaa talkootyötä.
. Se, että vielä kelpaa johonkin, on hyvä
Kyseessä on näyttelijänä ja teatteriohjaajana toimineen Tiina Lymin esikoispitkä työnimeltä Piilotetut.
Elokuvan tuottaja ja käsikirjoittaja Nina Laurio kertoo, että Piilotettuja kuvataan
Sotkamon ja Vuokatin alueella kymmenkunta päivää.
Sen lisäksi tarinaa purkitetaan Helsingissä neljä viik-
ossa.
Yksi syy siihen, että Piilotettuja kuvataan Kainuussa,
on se, että täältä löytyi myös
halukkaita kumppaneita,
mm. Kainuun kolme tärkeintä matkailukohdetta ovat Hiidenportin
kansallispuisto sekä Hossan ja Oulujärven retkeilyalueet. Suojelu- ja retkeilyaluematkailu työllistää Kainuussa 50 henkilötyövuotta. Esimerkiksi voidaan tarkastella, minkätyyppisiä rakenteita retkeilyyn tarvitaan
ja pitääkö reitin varrella olla
A
Ymmärrämme,
että kaikki kohteet ovat aina
jollekin tärkeitä.
Matti Tapaninen
Metsähallituksen
luontopalvelut
niin paljon taukopaikkoja.
Kainuussa pitää edelleen olla
myös erämaakohteita, mutta
ihmiset voisivat retkeillä
omatoimisemmin, Tapaninen sanoo.
Tarkoitus on myös rakentaa uusia luonnonkäyttökohteita. Tulevina vuosina vähäkäyttöisiä sekä huonokuntoisia rakenteita poistetaan ja
palveluja keskitetään tärkeisiin matkailukohteisiin.
. Budjetti: 1,2 miljoonaa
. Kohteisiin suunnitellaan uusia aktiviteetteja sen
mukaan, mille on tulevaisuudessa kysyntää.
. Tapaninen toteaa, että palveluita pitää viilata hyvinkin tarkkaan.
. Kainuussa on paljon kohteita,
joiden historia-arvo on valtava, Tapaninen sanoo.
Kainuussa on noin 18 prosenttia kaikista Suomen vir-
kistys- ja retkeilypalveluista,
vaikka kysyntä on viiden
prosentin paikkeilla. Vähitellen muutokset alkavat näkyä maastossa, kun
esimerkiksi joku reitti poistuu käytöstä, Tapaninen sanoo.
Karsiminen ei välttämättä
tarkoita, että kohde suljetaan
kokonaan. Ne ovat valtakunnallisesti huima mahdollisuus, Tapaninen kertoo.
Uudistus ottaa huomioon,
mitä käyttäjät, yritykset ja
alueen asukkaat tarvitsevat.
. Niistä 50 000 suuntautui Hossaan, 40 000 Oulujärvelle ja 10 000 Hiidenporttiin.
. Siksi haluamme
saada kunnat, maakunnat,
matkailuyhdistykset ja luontoyrittäjät mukaan prosessiin, jotta palvelut saadaan
kohdennettua järkevästi.
Eri alueiden kunnat ja
matkailuyhdistykset ovat ottaneet ajatuksen hyvin vastaan.
. Tuottaja: Nina Laurio / Solar
Films.
. Pääosissa: Lotta Kaihua,
Antti Holma ja Jussi Vatanen.
. Kuvaukset alkavat kahden viikon
päästä. Hänen ensimmäinen Solar-tuotantonsa
kertoo Hevisauruksista.
Kainuuseen Solar tulee ensimmäistä kertaa. Solarin syksyllä ensi-iltansa saanut ja Liettuassa
kuvattu Kätilö maksoi reilut
kaksi miljoonaa.
Piilotetut-elokuva on Tiina Lymin ensimmäinen kokopitkän elokuvan ohjaustyö.
semaa, ja Vuokatin vaarat olivat juuri sitä, mitä hän kaipasi.
On mahdollista, että kuva-
usryhmä viettää päivän myös
Kajaanissa, mutta tässä vaiheessa näyttää siltä, että kaupunkiotokset tehdään Kuopi-
Vaan mistä Piilotetut sitten
kertoo?
Se on mitä tyypillisin roadmovie, jossa naisen (Lotta
Kaihua) ja pienen tytön polut
risteävät. Laurio kertoi, että hän etsi tarinansa
Helsingille vastakkaista mai-
Piilotettujen budjetti on
1,2 miljoonaa euroa eli se on
keskihintainen suomalainen
elokuva. Jos paikallinen
toimija, kuten metsästysseura tai kyläyhdistys, pitää kohdetta tärkeänä, se voi sopia
Metsähallituksen kanssa
ryhtyvänsä sen ylläpitäjäksi.
Uudistus tietää myös palveluiden parantamista tärkeis-
sä kohteissa. Kuvauspäiviä: Kymmenkunta Vuokatissa, yksi Kuopiossa
ja neljä viikkoa Helsingissä.
. Sitten tehdään tarkempi resurssianalyysi, josta nähdään,
mihin palveluihin on varaa ja
mistä luovutaan.
. Tiedän, että kun konkreettisiin toimiin ryhdytään,
tulee paljon kritiikkiäkin. SOTKAMO Perjantaina 3. Uudistus tehdään yhteisesti ja hallitusti, mutta
joudumme luopumaan paljosta, kertoo Metsähallituksen luontopalveluiden aluepäällikkö Matti Tapaninen.
Uudistuksen pohjaksi on
analysoitu, missä kysyntää ja
tarjontaa on, sekä arvioitu
palvelujen tuottamisen hintaa. Us-
kon todella, että järkevästi tekemällä saamme kohteisiin
lisää kävijöitä, Tapaninen sanoo.
LUONTOPALVELUT
. Molemmilla on
mukanaan jotakin, joka kuuluu muille.
PIILOTETUT
. Lotta Kaihua, Antti
Holma ja Jussi Vatanen.
Laurio on kokenut tuottaja.
Hän siirtyi Solarille muutama
vuosi sitten. Viime
vuonna niihin suuntautuneen matkailun paikallistaloudellinen vaikutus oli noin 4 miljoonaa euroa.
. Nykyresursseilla emme
pysty ylläpitämään kaikkia
palveluita, joten niitä on karsittava. Kainuussa niitä
ovat ainakin Hossa, Oulujärvi
ja Hiidenportin kansallispuisto sekä monet kulttuuriperintökohteet.
Kärkikohteissa katsotaan,
mitkä reitit ovat kysytyimpiä
ja mitkä aktiviteetit tärkeimpiä, ja mitoitetaan palvelut
niiden mukaan.
. Ymmärrämme, että
kaikki kohteet ovat aina jollekin tärkeitä. Luvuissa on päällekkäisyyksiä.
MEERI UTTI ARKISTO
Solar Films elokuvaa
pian Kainuussa
Seppo Turunen
seppo.turunen@slpmedia.?
Solar Films tulee Kainuuseen
tekemään elokuvaa. Parhaillaan Metsähallitus keskustelee tärkeimpien
sidosryhmien kanssa palveluiden kohdentamisesta. Ensi-ilta: Helmikuussa 2016
Kaksikon tie kulkee Helsingistä Vuokattiin, jossa sijaitsevasta mummolasta he
etsivät apua.
Apuakin löytyy, mutta
myös yhteys nuoren naisen ja
pienen tytön välille.. heinäkuuta 2015
6 PUHEENAIHEET
Myllerrystä matkakohteisiin
ANTTI KÄRKKÄINEN
Kainuu: Metsähallitus
karsii ja keskittää retkeilypalveluita suosittuihin sekä merkittäviin
kohteisiin.
Nita Lohi
toimitus.sotkamolehti@slpmedia.?
Metsähallitus uudistaa luontopalvelurakenteita koko
maassa. Uudistus on myös arvokysymys. Esimerkiksi maastopyö-
Hiidenportin kansallispuisto on Kainuun vetovoimaisimpia matkailukohteita.
räily on nyt kasvussa, se voisi
olla mahdollista Hossassa.
Kainuulaisvahvuus ovat
myös uudet virkistyskalastuskohteet. Valtion maille suuntautuvan metsästys- ja kalastusmatkailun
paikallistaloudellinen vaikutus oli viime vuonna Kainuussa 6 miljoonaa euroa, koko maassa eniten Lapin jälkeen.
. Kainuun liitto.
koa.
Elokuvan ensi-ilta on
suunniteltu ensi helmikuuhun.
Sen pääosissa näyttelevät
mm. Erämatkailun vaikutus on 100 henkilötyövuotta, josta 84
on palvelusektorilla. Vuonna 2014 luontopalveluiden kohteisiin tehtiin Kainuussa
260 000 käyntiä. Luonnon monimuotoisuuden tärkeys kasvaa myös matkailussa. Lukuja Kainuusta
. Ohjaus: Tiina Lymi
2,19 + pantit 0,80)
Laita palanen kesää säilöön!
1
65
Eskimo
Pakastusrasia
0,35 l
tai 0,5 l
6 kpl/pkt (0,27/kpl)
1
39
Eskimo
Pakastusrasia
0,75 l tai 1 l
5 kpl/pkt (0,33/kpl)
2
45
Orthex
Pakastusrasia 0,3 l
6 kpl/pkt
(0,41/kpl)
2
45
Orthex
Pakastusrasia 0,5 l
5 kpl/pkt
(0,49/kpl)
2
45
Orthex
Pakastusrasia 0,75 l
4 kpl/pkt
(0,61/kpl)
1
69
Eskimo
Jääpalapussi
15 kpl/pkt
(0,11/kpl)
Arkisin 8?21
Lauantaisin 8?18
Sunnuntaisin 12?18
Vuokatti la 8?20,
Laajankangas ja Kuhmon Koulukatu
la 8?21 ja su 12?21. 1,1 kg
0
99
Atria
Atrilli grillimakkara
400 g (2,47/kg)
1
2
39
99
Aino
Jäätelötuutit
70 g (19,86/kg)
Coca-Cola
2 x 1,5 l, 3 l (0,73/l)
(sis. heinäkuuta 2015 SOTKAMO
7
6
Suomalainen
99
Atria
Broilerin grillileike,
BBQ-maustettu,
900 g (7,77/kg)
10
Suomalainen
50
kg
Kivikylän
Lähipossun
sisäfileepala
maustettu, n. Perjantaina 3
Tänä vuonna kaikki mer-
kit ennustavat vähintään
kohtuullista sienivuotta, sillä
kosteutta on ollut humuskerroksessa riittävästi alkukeväästä lähtien. Kaikki tilan eläimet ovat
kilttejä lapsille. Ristinkantajat ry
. Yhdistys tuottaa sosiaalisia
palveluja, jotka voidaan kohdistaa lapsiin, nuoriin, heidän
perheisiinsä, mielenterveyskuntoutujiin, päihderiippuvaisiin tai muuten hankalassa
elämäntilanteessa oleviin
. Luku
ylittää runsaan satoennusteen määrän. kesä-
kuuta lähtien ja viikkoa myöhemmin raportoitiin koivunpunikkitateista. Tallilla kävijät saattavat olla yksinäisiä,
ujoja tai tarvita voimavaroja
arkeen, Kotilainen kuvaa.
Hevoskärrykahvila Juholankyläntie
26 B:ssä 3.?4.7.2015 klo 12?15.
FAKTA
. Tarkoituksena
on lisätä kotiseututuntemusta ja kannustaa myös omatoimiseen luontoretkeilyyn.
. heinäkuuta 2015
8 PUHEENAIHEET
LUKE
Mustikasta
kypsymässä
runsas sato,
tatteja jo
poimittu
Luonnossa: Koleasta
säästä huolimatta kukinta
onnistui
Marjatta Kurvinen
marjatta.kurvinen@slpmedia.?
Mustikan runsas kukinta ja
onnistunut pölytys enteilevät
runsasta mustikkasatoa Etelä- ja Keski-Suomeen, tiedottaa Luonnonvarakeskus.
. Haluamme tuoda positiivista kierrettä kanssaihmisten elämään ja siksi tämäkin
viikonloppu järjestetään, Kotilainen sanoo.
Ristinkantajat ry järjestää
sosiaalipedagogista hevostoimintaa kaikenikäisille. Manamansalosta on löytynyt jo männynherkkutattejakin.
Jos heinäkuussa on sateista ja sopivan lämmintä säätä,
odotettavissa on lisää tattien
itiöemiä ja haperolajeja. Silloin päästään poimimaan
myös ensimmäiset kantarellit.
HANNA LAUKKANEN
Viikonloppuna ponin
ja hevosen kyytiin
Hanna Laukkanen
hanna.laukkanen@slpmedia.?
Juholankyläntie 26 B:ssä voi
tämän viikon perjantaina ja
lauantaina 3.?4.7. Neljässä tutkimusmetsässä raakileita oli
keskimäärin 400 kappaletta
koeruudulla, ja se ylittää erittäin runsaan satoennusteen
määrän puolella.
Mustikka on kukkinut hyvin. klo 12-15
nauttia kahvilan herkuista ja
käydä kärryajelulla ponin tai
hevosen kanssa pientä korvausta vastaan. www.ristinkantajat.?. Kuivia kausia
ei ole esiintynyt, eikä siten
humuskerroksessa olevien
sienirihmastojen kasvu ole
estynyt, arvioi Kauko Salo.
Yksittäisiä lehmäntatin
itiöemiä on esiintynyt eri
puolilla maatamme 3. Luontoretket tehdään Juholankylän läheiselle vaaralle tai muihin luontokohteisiin
Sotkamossa. Yhdistys
on järjestänyt myös aiemmin
perheille tapahtumia, muun
muassa Tapaninpäivän ajeluun tuli niin paljon osallistujia, että se yllätti järjestäjät.
Lipposen ja yhdistyksen varapuheenjohtaja Heidi Koti-
Ristinkantajat ry:n varapuheenjohtaja Heidi Kotilainen talutti
Velmu-ponia Fionan luokse.
lainen sanovat, että talli kerää ihmisiä yhteen.
. Yhdistyksen tarkoitus edistää hyvinvointia luonnon,
eläinten, käsillä tekemisen ja
maaseutuympäristön avulla
. Kukinta on ollut
runsas ja raakilevaihe näyttää
myös hyvältä, täydentää vanhempi tutkija Kauko Salo
Kainuun tilanteen Luonnonvarakeskuksen perjantaina
lähettämään tiedotteeseen.
Mustikan pääsato kypsyy
poimittavaksi kevään ja alkukesän kylmien sääjaksojen
takia keskimäärin 7?10 vuorokautta myöhemmin kuin
normaalin kesäsään vallitessa. Ristinkantajat
Ry järjestää koko perheen
maalaiskahvion, jossa lapset
voivat myös tutustua maatilan traktoreihin ja koneisiin
sekä kissaan ja koiraan.
. Sato kypsynee poimittavaksi Kainuussa heinä-elokuun vaihteen tienoilla.
Pitkä mustikan kukinta-aika suosi erilaisten hyönteisryhmien käyntiä kukinnoilla,
vaikka sää olikin paikoin koleaa, sateista ja tuulista.
Pölytyksen onnistuminen
on yllätys, kertoo Luonnonvarakeskuksen vanhempi
tutkija Kauko Salo, koska kimalaisia, mustikan ja puolu-
A
Mustikan
raakilevaihe
näyttää hyvältä.
Kauko Salo
Tutkija, LUKE
kan keskeisiä pölyttäjiä, havaittiin kukinta-aikaan eri
puolilta maata laskennan yhteydessä vain muutamia yksilöitä.
Viileän ja sateisen sään ansiosta hyönteisten turmelemia raakileita on esiintynyt
vähän.
Mustikanraakileita on laskennoissa löydetty Etelä- ja
Keski-Suomessa erittäin runsaasti, keskimäärin 250 kappaletta neliömetrillä. Lisäksi me
opastamme, miten ponin ja
hevosten kanssa ollaan ja miten niitä lähestytään, Ristinkantajat ry:n sihteeri Maija
Lipponen sanoo.
Ristinkantajat ry:n talli on
viime syksyn aikana muuttanut 500 metriä eri kohtaan
Lipposen kotitilalle. Hyvältä näyttää myös
Kainuussa. Ainakin Etelä- ja Keski-Suomeen myös satoa tulee paljon.
Myös puolukka ja lakka
kukkivat runsaasti ja ainakin
lakkasato kypsynee tavallista
myöhemmin. Puolukka on
parhaillaan kukassa Kainuussa.
Lakan kukinta alkoi ennen
kesäkuun puoltaväliä ja se on
jatkunut puustoisilla korpisoilla näihin päiviin saakka.
Kukinta alkoi 10?14 vuorokautta keskimääräistä myö-
hemmin.
Tänä vuonna soiden mätäspinnoilla on riittävästi
kosteutta. Jos lähiaikoina on
aurinkoista, vaikuttaa se lakkasadon kehittymiseen suotuisasti.
Todellisen sadon määrän
kertoo kuitenkin vasta suppujen lukumäärä.
. Hevosten kanssa voi
opetella erilaisia tunnetiloja,
joita ohjaaja sanoittaa, esimerkiksi miksi ihmistä suututtaa jokin asia. Toiminnan on tarkoitus auttaa
jokaista, jolle yhteinen tekeminen on hyvästä.
. SOTKAMO Perjantaina 3
KARAOKELAULANTAA
H1 KARHUNMETSÄSTYKSEN
MM-osakilpailu SIMULAATTORILLA
LINJA-AUTOKULJETUS!
Vilho Ryhäsen ja Tyyne Sivosen tarinassa on aukkoja, koska
kirjeenvaihto on piilotettu huolellisesti, eikä pariskunta koskaan mennyt naimisiin. paikan
päällä klo 11, osall.maksu 2 ?.
y
Klo 14 Lasten PIIRAKKAPAJA
Lapset saavat leipomansa tuotteet mukaan.
Osall.maksu 5 ?.
MUSIIKKIA: Korpi Raikaa duo Nikke & Emmi
PIHATANSSIT . Siksi kadonneen
paikan selvittäjät kääntyvät
sotkamolaisten puoleen.
Tunnistatko, minkä talon
pihapiirissä kuvat on otettu?
Riekkilän tilaa, jossa Tyyne
Sivonen toimi karjakkoharjoittelijana, on jo kokeiltu.
Sieltä kuvat eivät ole.
Jos tunnistat paikat tai tiedät jotain
asiaan liittyen, voit ottaa yhteyttä:
toimitus.sotkamolehti@slpmedia.?.
LA 11.7.2015 PERINTEISET
LENTIIRAN
KYLÄPÄIVÄT
ja Heinänseivästyksen
MM-kisat
Koko päivän
ohjelmaa ja
elämyksiä
vauvasta
vaariin!
Kylätalon pihapiirissa ja
läheisellä heinäpellolla.
y
Klo 11 kyläpäivien avaus
y
Klo 13 HEINÄNSEIVÄSTYKSEN MM-kisat
Tyyne Sivosesta ja Vilho Ryhäsestä otetut kuvat ovat ilmeisesti
vuodelta 1938. Ryhänen on
selvittänyt siskonsa kanssa
sukujuuriaan 1600 -luvulle
asti.
Sukujuurien vyyhti alkoi
hiljalleen purkautua.
. Kankaanpää oli
juuri pahoitellut sitä, ettei
koskaan päässyt selville isänsä puolen suvusta.
Kankaanpää on paitsi Siltanen-Ahtiaisen serkku,
myös kasvattiveli. Jos en olisi ollut kiinnostunut omasta suvustani, en
olisi tiennyt kertoa asioita sillä tavalla, kuin nyt tiesin, Ryhänen sanoo.
Vyyhdin purkaminen on vielä kesken. Seivästysaika ja seipään
ulkonäkö ratkaisevat mestaruuden.
Kolme parasta/sarja palkitaan.
y
Klo 11.15 ja 14 PUOLANGAN PESSIMISTIT
esittävät synkeitä ajatuksiaan
y
Klo 12 Lasten PIHAOLYMPIALAISET
Hauskat palkinnot ja kunniakirjat. Meno-paluu 10?/aikuinen,
lapset ilmaiseksi.
y
Myytävänä keittoa soppatykistä,
grillimakkaroita, kahvia, lettuja,
munkkeja, rönttösiä ym.
y
KIRPPUTORI
y
MYYNTITORI
y
Moottorisahaveistoa
y
Pelastuslaitos ja rajavartiosto
y
Mobilistit esittelevät kalustoaan
y
Kotieläimiä mm. 040 751 3187 tai 2 h ennen
kilpailua kylätalolla. Vuotta myöhemmin Sivonen muutti Lohjalle ja
Ryhänen joutui sotaan.
LUKIJAN KUVA/ARMI SILTANEN
Joukkuekilpailu: 3 hlö joukkue, osall.maksu
30 ?/joukkue, henkilökilpailu 10 ?/hlö.
Ennakkoilm: puh. Eihän se niin voi mennä,
sanoi Armi Siltanen-Ahtiainen serkulleen Jorma Kankaanpäälle. Ja jos haluaa kokemuksia, Kettunen lisää.
Satamassa järjestettävä
konsertti on ilmainen.
Tänä vuonna kesämuusikkopuuhissa työskentelee
kaikkiaan 21 nuorta muusikkoa.
Kiinnitykset ovat joko
kahden viikon tai kuukauden
mittaisia.
Kesämuusikkojen ohjaajina toimivat kuhmolaistaustainen pianisti Kettunen
Metropolia-ammattikorkeakoulusta sekä Päivi Hirvonen. Hän muutti osaksi Siltasten perhettä
noin 8-vuotiaana, kun hänen
äitinsä Tyyne Sivonen kuoli.
Isäänsä Kankaanpää ei ole
koskaan tavannut. Ilm. Perjantaina 3. Ryhäsen nimi löytyy
sankarihautakivestä Sotkamon hautausmaalta.
Siltanen-Ahtiainen kääntyi sotkamolaisen Ritva Ryhäsen puoleen. vuohia
y
Pihassa skeittiramppi
SUURARPAJAISEeTja iso
uven
Pääpalkintona pu palkintoja.
.
ym
io
is
taulutelev
sä
Arpoja myynnis
na.
ka
ai
an
um
tapaht
LISÄTIETOJA: www.lentiirankyla.com,
Mauri 044 2940 940 ja Eija 040 751 3187.
Toripöytävaraukset ja kisailmoittautumiset:
Eija 040 751 3187.
Lentiiran kyläyhdistys ry
KAJAANI
Vedenpinta korkealla
juoksutuksista huolimatta
Oulujärven vedenkorkeudet
ovat useita kymmeniä senttejä ajankohdan keskitason
yläpuolella.
Suomen ympäristökeskuksen mukaan Oulujärven
valuma-alueella on satanut
noin 200 millimetriä kahden
viime kuukauden aikana.
Tämä selittää sen, että vedenpinta on korkealla suurista juoksutuksista huolimatta.
Vedenkorkeus kääntyy
heinäkuun puolivälissä laskuun, ellei sää jatku sateisena lähiviikkojen aikana.
Entisen Oulun läänin alu-
eella satoi kesäkuussa runsaasti.
Vettä tuli 100?150 millimetriä eli noin kaksinkertaisesti tavanomaiseen nähden.
Muualla maassa kuukauden sademäärä oli 35-100
millimetriä.
Kesäkuu oli paitsi sateinen, myös viileä.
Viileä sää piti myös uimavedet koleina.
Järvivesien lämpötilat eivät ylittäneet yhdelläkään
ympäristökeskuksen virallisella havaintopaikalla 20 asteen rajaa kesäkuun aikana.
PORTIT AUKI KLO 16. heinäkuuta 2015 SOTKAMO
9
Tunnistatko näitä
paikkoja?
LUKIJAN KUVA/ARMI SILTANEN
Etsitään:
Sukujuuria
valokuvilla
Anne Salminen
Suomi soi Sotkamon satamassa
Anne Salminen
anne.salminen@slpmedia.?
Kesämuusikot järjestävät
Suomi soi -konsertin Sotkamon satamassa ensi tiistaina.
. Musiikkia Tapio
Rautavaarasta edeten kohti
nykypäivää, kertoo kesämuusikko-ohjaaja Elina Kettunen.
Kettunen suosittelee ylei-
söksi saapumista, koska ?kesämuusikot kuuluvat jokaiseen kesään?.
. Ryhäsen isä Taavetti Ryhänen, ?Linnan
Taavetti?, on vaikuttanut perheineen Haapalanlahdella
1900-luvun alkupuolella.
Lähtö Kuhmon linja-autoasemalta
klo 10.15 ja paluu tapahtuman
jälkeen. Konsertissa kuullaan läpileikkaus suomalaisesta
musiikista. Vilho Ryhänen kaatui sodassa vuonna 1942. Hirvonen on SibeliusAkatemialla tohtorin tutkintoa valmisteleva viulisti ja
kansanmuusikko.
Suomi soi -konsertti Sotkamon
satamassa tiistaina
7.heinäkuuta klo 13.
anne.salminen@slpmedia.?
(alv 24%). Käsikirjoitus Teuvo Ruohoranta
. Milloinkaan teatteriryhmä ei ole täysin samanlainen
aikaisempien ryhmien kanssa. klo 18.00, 12.7. klo 18.00 ja 19.7.
klo 13.00
. Sinulla on oikeus kieltää tietojesi käyttö. Luvassa on hauskuutta ja
käänteitä, hymyn täytyisi olla
katsojilla herkässä. Ohjaus Tapani Kyllönen
. Puhelut nauhoitetaan sisäistä koulutus- ja opetustarkoitusta varten. Pieni toimintamme
on katsojien kannalta intiimimpää, pääsemme lähelle
katsojia, ja katsojat pääsevät
lähelle meitä, Kaartinen tote-
aa.
Heidän odotuksistaan
suurimmat kohdistuvat keliin.
. Lisätietoja saat konttoristamme.
Taiteilijaa kesänäytelmässä
esittävä Olavi Dufva sanoo
sadesäiden olleen hankalia
harjoitusten kannalta, sillä
osa tapahtumista nähdään
kesäteatterin pihapiirissä.
. Toivottavasti esitysten
aikana on hyviä ilmoja.
Miehet sanovat kesäteatterissa olevan tänä vuonna hyvä porukka.
. Se on mukavaa vastapainoa arkeen, kun teatterin lavalla saa heittäytyä kunnolla.
Lisäksi se on terveydelle hyväksi, sillä siinä joutuu käyttämään muistiaan.
KESÄTEATTERI
marjut.lehto@slpmedia.?
Hyrynsalmen kesäteatteriesitys Kalumäen kamareissa saa huomenna ensi-iltansa. Suurimpana haasteena harjoitusten aikana on ollut vuorosanojen
oppiminen.
Ulla Kaartinen kannustaa
kaikkia esiintymisestä vähänkään kiinnostuneita
aloittamaan teatteriharrastuksen.
. Ensi-ilta tänään 3.7. Tilalla asuu kaksi poikamiestä, Väinö ja Veeti. Meillä on kuitenkin mukava porukka, ja näytelmää
opetellessa pysyy mieli virkeänä ja muisti hyvänä.
Kesänäytelmässä on mukana yhteensä 14 henkeä, joista
neljä on lapsia. Tiedustelut ja varaukset Otso Kaartiselta
mäen kamareissa on kuitenkin tarkoitettu koko perheen
näytelmäksi, kesäteatteriesityksen ohjaaja Tapani Kyllönen sanoo.
Hän sanoo aina ennen ensi-iltaa olevan suuri jännitys.
. klo
13.00, 13.7. Kylmät kelit ja vesisateet
ovat vähän latistaneet tunnelmaa harjoituksissa, kun ei
oikein tahdo innostua lavalla.
Kaikki ovat kuitenkin olleet
täysillä mukana tekemisessä
Karjalainen ja Kaartinen tuumaavat.
Otso Kaartisen vastanäyttelijä Ulla Kaartinen sanoo
pystyvänsä heittäytymään
rooliinsa täysillä, sillä elämää
teatterin lavan ulkopuolella
on Otson kanssa kertynyt jo
40 vuotta.
Tilaa nyt Sotkamo-lehti!
Valitse
kampanjatunnus
1kk
11?
KESÄ1
Soita tilauksesi 010 665 9013
2kk
22?
KESÄ2
3kk
33?
KESÄ3
Tilaus sisältää painetun lehden, näköislehden ja
verkon sähköisen sisällön.
Tekstiviestillä: SOT TILAA KAMPANJATUNNUS sekä
oma nimesi ja osoitteesi numeroon 17192
Sähköpostilla: asiakaspalvelu.sotkamolehti@slpmedia.?
Mainitse kampanjatunnus.
Tarjous on voimassa 31.7.2015 asti kotimaassa talouksiin, joissa ei ole voimassa olevaa tilausta. Alkuperäisessä käsikirjoituksessa ei ole
lainkaan lapsia. Tekstiviestitilauksen hinta on 0,85 ?. SOTKAMO Perjantaina 3. Tilaushinta sisältää voimassa olevan arvonlisäveron. Emme tavoittele mitään
tiettyä katsojamäärää. Neljä innokasta poikaa kuitenkin halusi
mukaan näytelmään, ja niin
heille kehitettiin roolit.. Tunnelmat ovat tällä
hetkellä odottavat. Seuraavat esitykset: 5.7. Toisinaan osa asioista ratkeaa vasta saunassa tai keskellä yötä.
Näytelmässä poikamiesveljeksiä Väinöä ja Veetiä esittävät Otso Kaartinen ja Esa
Ulla ja Otso Kaartinen ovat ensimmäistä kertaa vastanäyttelijöitä kesäteatteriesityksessä. klo 18.00, 15.7. klo
18.00, 17.7. Heidän äitinsä on juuri kuollut ja
he tarvitsevat talolleen hoitajan.
Maaseudun paikallislehden päätoimittaja palkkaa
kaksi naispuoleista kesätoimittajaa, jotka päätyvät majoittumaan poikamiesten sukutilalle.
Yllättäen kuitenkin alkaa
tapahtua, kun paikalle saapuu jos jonkinmoista väkeä.
. Olemme tyytyväisiä, jos pääsemme edellisten vuosien keskiarvoon. Kalu-
. heinäkuuta 2015
10 ELÄMÄNMENO
Maalaiskomediaa
Kalumäen
tyyliin
MARJUT LEHTO
A
Pääsemme
lähelle katsojia,
ja katsojat
pääsevät
lähelle meitä.?
Otso Kaartinen
Hyrynsalmi: Kesäteatteriesityksen ohjaaja lupaa
hauskuutta ja käänteitä
Marjut Lehto
. Tilaajan tietoja voidaan käyttää henkilötietolain mukaisesti markkinointitarkoituksiin. Kansalaisopiston piirissä
kesänäytelmiä tekevä Harrastajateatterin väki kävi viime syksynä läpi kymmenkunta käsikirjoitusta, joista
kyseinen teksti valikoitui
tuotantoon.
Teksti on Teuvo Ruohorannan käsikirjoittama tarina, joka alkaa vanhalta sukutilalta. Kalumäen kamareissa -kesäteatteriesitys Hyrynsalmella, kesäteatteri Tervatörmässä
. klo 18.00, 8.7. Teatterin ulkopuolella yhteistä taivalta he ovat kulkeneet jo 40 vuotta.
Karjalainen odottavat ensiiltaa pienen jännityksen vallassa, mutta paniikkia miehillä ei ole.
. Puhelun hinta 010-alkuiseen numeroon on 0.088 e/min. Toivon,
että yleisö viihtyy yhtä hyvin,
kuin itse viihdyn. Kesäteatterin kohderyhmä on lähinnä
aikuiset ja hieman iäkkäämmät, ja tämä esitys on lähellä
heidän mielikuviaan. klo
13.00, 6.7. klo
18.00
. klo
18.00, 10.7
2.) 40. Kuvan koko: max. 1/2 A4 arkki, fontti Times New Roman, riviväli 1,5) kertomus kuvan luontoelämyksestä.
. 010 665 6000. -Kuvan yhteyteen tulee laittaa oma nimi, syntymävuosi,
osoite ja puhelinnumero mahdollista palkitsemista varten.
. Kilpailukuva tulee lähettää jpg -talennusmuodossa 31.8.2015
mennessä sp-osoitteeseen sotkamonluonto@gmail.com
. 5 Mt. Perjantaina 3. Kilpailun tarkoituksena on innostaa Sotkamossa asuvia nuoria tarkkailemaan sotkamolaista luontoa ja löytämään luonnosta uusia luontoelämyksiä.
Kilpailuohjeet:
. 1995-2001). heinäkuuta 2015 SOTKAMO
11
UNOHTUMATON LUONTOELÄMYKSENI -VALOKUVAUSKILPAILU
Sotkamon Luonto ry ja Sotkamo -lehti järjestävät UNOHTUMATON LUONTOELÄMYKSENI -VALOKUVAKILPAILUN kaikille Sotkamossa asuville 14-20 -vuotiaille (synt. Palkinnot: 1.) 60. Kuvan tulee olla otettu sotkamolaisesta luonnosta kilpailuaikana 5.6.-31.8.2015.
. Kilpailukuvalle tulee keksiä nimi ja kuvan yhteyteen tulee kirjoittaa lyhyt
(max. 3.) 20?
Lisäksi kaikkien osallistujien kesken arvotaan pieniä osallistumispalkintoja.
Kilpailuun lähetetyt kuvat julkaistaan kertomuksineen Sotkamon Luonto ry:n blogspot -sivulla kilpailun päätyttyä.
Voittajakuvat julkaistaan teksteineen valokuvaajan nimen kera myös syyskuun 2015 Sotkamo -lehdessä.
Lisätietoja kilpailusta: sotkamonluontory.blogspot.fi tai sotkamonluonto@gmail.com.
Järjestävät Sotkamon Luonto ry ja Sotkamo -lehti.
Sotkamon Luonto ry
SÄHKÖPOSTIOSOITTEEMME
OVAT MUUTTUNEET
Henkilökohtaiset sähköpostimme ovat muotoa
etunimi.sukunimi@slpmedia.fi
Asiakaspalvelun ja tilausasioiden sähköposti on
asiakaspalvelu.sotkamolehti@slpmedia.fi
Ilmoitusvaraukset ja -aineistot osoitteeseen
ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi
Toimitukselle osoitetut viestit osoitteeseen
toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi
Keskuskatu 10
88600 Sotkamo
p. Kilpailuun voi osallistua 1 digitaalisella kuvalla, johon kuvaajalla on oikeudet.
. Kilpailussa palkitaan Sotkamon Luonto ry:n hallituksen jäsenten ja Sotkamo -lehden
edustajan valitsemat kolme puhuttelevinta otosta.
Käsikirjoitus ja ohjaus on Anne Ballinin ja musiikki Jari Rättyän.
Siivet ja juuret -näytelmä Sotkamon
seurakuntatalon salissa (Kainuuntie
39) pe 3.7. Eikä vain herättäjäjuhlat, vaan Kristus itse kutsuu meitä
luokseen: ?Tulkaa minun tyköni kaikki!?
Nuoret
innolla
juhlille
Pohjalaisnuoriso:
?Emme pelkää vaarojen
matkaa Sotkamoon?
Toive Tynjälä
toimitus.sotkamolehti@slpmedia.?
Pohjanmaan eri seurakunnista Ukko-Paavon kotisaaressa, Aholansaaressa viikkoa ennen Juhannusta kon?rmoidut nuoret valmistelevat innokkaasti talkoo- ja
juhlamatkaa Sotkamon herättäjäjuhlille.
Ilmajoen seurakunnasta ensimmäisenä Aholansaaressa
rippikoulun käynyt ja kon?rmoitu Aliina Reinilä kertoo,
että hänen kollegansa Vaasasta, Lapualta ja Nivalasta
ovat suuntaamassa Sotkamoon.
Aliina ja muut eivät pelkää
vaarojen matkaa Kainuuseen.
. Vähitellen Herrnhutista tuli ekumeeninen hengellinen yhteisö. SOTKAMO Perjantaina 3. Siitä alkoi tuon virsikirjan monivaiheinen polku nykyiseksi Siionin virret -kirjaksi, jota siis herättäjäjuhlilla veisaamme.
Hernnhutilaisuuteen kuuluu edelleenkin keskeisenä Vapahtajan työn korostaminen ohi oman uskonnollisen kokemuksen. Näytelmää hän
pitää hyvänä paitsi sisällöltään myös pituudeltaan: reilu
puoli tuntia on lapsille ja
nuorillekin sopiva mitta.
Näytelmä on yksi Sotkamon seurakunnan lapsityön
panoksista viikonloppuna pidettäville herättäjäjuhlille.
Esityksiä on kaksi.
. Nyt rippikoulunuoria on tulossa Sotkamoon herättäjäjuhlille
kin nuoret ehtivät kaikkiin
juhlaseuroihinkaan. Näin hellintä hoitoa
saan.. Nuorisotalossa taas vietetään puolenyön
jälkeen Yössä yhdessä. Tämän minä olen tehnyt Sinun puolestasi, mitä sinä
A
Tulkaa
minun tyköni
kaikki!
olet tehnyt minun puolestani?.
Me tunnemme herrnhutilaisuuden kahdestakin syystä.
Monien hartauslukemistoon kuuluu Päivän Tunnussana kirja,
jota Herrnhutista käsin toimitetaan edelleen. Elämänmakuinen.
Sitä kaikkea on lapsityönohjaaja Anitta Fahimin kirjoittama koko perheen näytelmä Siivet ja juuret.
Huuhkaja Hytönen (Sylvi
Pöllänen) lukee kauhukseen
siivettömyyden ja juurettomuuden lisääntymisestä, mikä saa Ventti Villikissan
(Marjut Peltokangas) ja Pate
Peikon (Marjo Kinnunen)
kokeilemaan kaikenlaista.
Nuori Valto Varis (Veera
Kaipainen) tuskailee samaan aikaan lentämisen vaikeutta.
Milloin siivet kantavat. Tukholman herrnhutilaiset nuoret julkaisivat vuonna 1743 pappinsa
Johan Holmbergin toimittamana virsikirjan nimeltä Sions
Sånger, jonka myöhemmin Jalasjärven kappalainen Elias Lagus käänsi suomeksi (v.1790) ja antoi kirjalle nimen Siionin virret. Anitta Fahim
kirjoitti sen 1990-luvulla, kun
hänen omista lapsistaan ensimmäinen lähti maailmalle.
Fahim on kirjoittanut useita
muitakia näytelmiä, ja näy-
telmät on tärkeä osa seurakunnan lapsityötä: niitä esitetään perinteisesti keväisin
ja syksyisin.
Sotkamossa, Vuokatin urheilutalolla on viikonloppuna
tarjolla myös nuorten näytelmä Sydämen ääniä. Kymmenet
muutkin virret Siionista tulivat tutuiksi.
Tästä on hyvä jatkaa herättäjäjuhlien Nuorten ja opiskelijain yöveisuissa Sotkamon kirkossa. Hän koulutti nuorista käsityöläisiä ja lähetti heitä ympäri Eurooppaa lähetystyöhön. Näin liike
levisi Pohjoismaihinkin ja sen vaikutus näkyy yhä.
Zinzendorf oli saanut kutsun tähän työhön poiketessaan
kappeliin, jossa oli alttaritauluna ristiinnaulitun kuva ja sen alla teksti: . Siksi
voimme veisata myös seuraavaa säkeistöä ?En pelkää siis vaarojen matkaa.?
Herättäjäjuhlat kutsuvat sinuakin : ?Tule sellaisena kuin
olet?. Siksi kainuulainen
tenho juuri oopperansa saaneen Oskar Merikannon säveltämän Nälkämaan laulun
siivittämänä tuntuu todelliselta. Se näkyy herättäjäjuhliemme tunnusvirressäkin (Sv
173), sen kolmannessa säkeistössä: ?Hän vaikka on näin pyhä
suuri ja valtias taivaan ja maan, ei hylkää Hän lastansa halvintakaan, vaan suojansa antaa kuin muuri. Sinne tulleita nuoria sanottaisiin ehkä nykykielellä (uskonnollisesti) syrjäytyneiksi nuoriksi. klo 17 ja la 4.7. klo 16.30.
Ilmainen sisäänpääsy.
Sydämen ääniä -näytelmä Vuokatin
urjeilutalolla (Käpykuja 17) pe klo 17,
la klo 11.30 ja 16.30.. Tätä on ollut kiva tehdä.
Harjoituksissa on ollut kivaa
Huuhkaja Hytönen, Pate Peikko, Ventti Villikissa sekä Valto Varis äitinsä Vilman siipien suojissa.
ja esiintyminen on mukavaa,
hän kehuu. Nuorten yöehtoolliseen
hiljennytään Sotkamon kirkossa.
Nuorisolle ja aikuisem-
MARJUKKA VÄISÄNEN
Elämänmakua koko
perheen näytelmässä
Marjukka Väisänen
marjukka.vaisanen@slpmedia.?
Opettavainen. Toinen jälki on
tänä viikonloppuna ahkerassa käytössä Sotkamossa. Hauska. Se kertoo
teatterin, musiikin ja tanssin
keinoin ajankohtaisen tarinan, joka tuo esille elämän
ikuisia kysymyksiä. Tuohon säkeeseen on lupa sovittaa omaa itseäkin. Nuorten
tapaaminen ja itse kunkin
pelon poistaminen ovat kohokohta näilläkin herättäjäjuhlilla.
vaarat on nää ! Meidän on
laulua lahtien päät ! Meille
myös kevätkin keijunsa toi:
rastas ja metso täälläkin soi !
Pohjalaisnuorille Kainuu ja
Sotkamo sijaitsevat kaukana
kotoa. Sen juuret
juontavat kuitenkin 1700-luvun alkuun,
kun kreivi Nikolaus Ludvig von Zinzendorf
alkoi kutsua nuoria eri puolilta Eurooppaa
omalle maatilalleen ja antoi paikalle nimen
?Herrnhut?, suomeksi Herran suoja. Siintävien vaarojen ja sinisten järvien Sotkamo kutsuu meitä Siionin virren lauseella; ?En pelkää vaarojen
matkaa.?
Nuoret ovat innokkaasti tutkiskelleet Sotkamon körttijuhlien nuorten ohjelmaa,
josta löytyy erilaisia tilaisuuksia aina aamuyötä myöten.
Herättäjä-Yhdistyksen
nuorisotyö on saanut nuorille
mittavan oheisohjelman, tus-
A
Körttinuoret eri
puolilta maata
pääsevät eri tilaisuuksien välillä talkootöihin myymään
juhlaohjelmaa
ja körttipastelleja.
Aliina Reinilä tämän kesän rippiläinen Aholansaaresta toivottaa isänsä
tiojuhlaan. Siivet ja juuret sopii mielestämme herättäjäjuhlien
henkeen, kertoo kappalainen
Helena Kuja-Kanto.
Näytelmää on esitetty vuosien saatossa pari kertaa aikaisemminkin. Nuorisotalossa on myös Yökahvila. Ja
kun ne kantavat, voiko enää
palata kotipesään?
Viisas varisäiti-Vilma (Helena Kuja-Kanto) sanoo sanoja, joita jokainen omille siivilleen nousuun tarvitsee.
13-vuotiaalle Veera Kaipaiselle näytteleminen on uusi
kokemus.
. heinäkuuta 2015
12 ELÄMÄNMENO
Hartaus
Tuomo Ruuttunen
Kirjoittaja on Sotkamon herättäjäjuhlien
pääsihteei ja rovasti.
Tule sellaisena
kuin olet
O
tsikon tuttu kutsu voisi kuulua mille tahansa tilaisuudelle tai aatesunnalle. ?Meidänpä vapautta
Siionin virsien sydänäänia
myös nuorille.
Aholansaaren rippileirillä
nuoret saivat veisata sydämensä kyllyydestä Siionin
virsiä, joista he itse valitsivat
rippivirrekseen Jaakko Löytyn virren 314. ?Tämän minä olen tehnyt sinuun puolestasi??
Siionin virsiin ei ole säilynyt yhtään Zinzendor?n virttä,
vaikka hän runoili paljon, mutta Siionin virsissä on kauttaaltaan hyvin herrnhutilainen henki ja sitä kautta myös herännäisyydessä
(08) 6172 3523 av. Sotkamon kirkossa (Huom! paikka). Sanoitus Jorma Sutinen, sävellys Risto Vähäsarja. klo 20 Kantaatti ?On juhla taivasalla. ?Konsertti tuli kylään?. Se on toteutettava kunnolla. Kainuussa on lähdetty
asiassa ilahduttavasti liikkeelle Kainuun liiton ulostulon myötä. Kerta ei ollut ei ollut ensimmäinen, vaan Kuvaja voitti lajin maailmanmestaruuden jo
yhdennentoista kerran.
HURJA ALE
-50%
POISTOREKEISSÄ
KOOT 34?52
Norm. Herättäjän
valtakunnallinen kuoro on
ILMALÄMPÖPUMPUT
ja uudet KODINKONEET
takuulla edullisin hinnoin!
KAUTTANI MYÖS
huolto . Kajaanin,
Sotkamon ja Kuhmon Miesaulajat, Sotkamon vahvistettu kirkkokuoro, Lapsikuoro Aurinko. Apostolien päivä
Herran palveluksessa
Klo 10 Messu Herättäjäjuhlien juhlakentällä., saarnaa Jukka Hautala (Herättäjäyhdistys), kanttori Pertti Rusanen, urkuri Erkki Tuppurainen, muk. Perjantaina 3. Tervetuloa.
Su 5.7. Maakunnassa on
taustaa onnistuneista kokeiluista. klo 11?17
Meklarina tv:sta tuttu
Aki Palsanmäki!
Maksuvälineeksi käy sekä
kortti että käteinen
Valtimo
p. Keskuskatu 3, 88600
Sotkamo.
Avoinna klo 10?14 Puh. ma-pe klo 9-15.
Diakoniatyö:
2.7.- 9.8.2015. Huom! Ei diakoniavastaanottoa
khranviraston diakoniatoimistossa.
Herättäjäjuhlat 3.-5.7 2015 Sotkamossa.
Herättäjäjuhlien toimisto. Johtaa Harri Komulainen, solisti Pertti Rusanen. 040 361 9162
s-posti majoitus@h-y.fi
- myytävänä herättäjäjuhlatuotteita
- ilmoittaudu talkoolaisiksi
- tarjoa koti- ja mökkimajoitusta
TERVETULOA!. asennus
?
varaosat
?
kylmälaitehuollot
?
laitoskoneiden
myynti ja huolto
?
Jääviileäkaappi
430?
JK/pakastin 2 koneella! 550?
Auton ilmastoinnin
26?
täyttö alk.
emuksella
OSSIN Yli kymmenen vuoden kok
KODINKONEHUOLTO
Papinkuja 13 A, Suomussalmi, p. heinäkuuta 2015 SOTKAMO
13
LUIJAN KUVA/JAANA KUVAJA
TOIVE TYNJÄLÄ
?Perustulokokeilu
Kainuuseen?
ä Mikko Reinilän (oik.) kanssa isän lapsuustoverin Markku Oksasen perheen tervetulleeksi konfirmaae.
mallekin väelle on suunnattu
useita konsertteja ja myös
elokuva kolmen päivän aikana. Kajaanin,
Kuhmon, Sotkamon Mieslaulajat ja Sotkamon kirkkokuoro.
Ti 12.7. Kolehti sotiemme veteraanien parissa tehtävään
hengelliseen työhön ja seurakunnan musiikkityölle.
Haudanhoitoon liittyvät asiat hoitaa taloustoimisto puh. 050 329 8236
Sotkamon Seurakunta
Puh. 013 450 600 | Ma-pe 9-17, la 9-13
Suuri
kenkä- ja laukkuhuutokauppa
ke 8.7. 044 533 8353
ossinkodinkonehuolto@gmail.com
www.ossinkodinkonehuolto.com
saanut konserttiin myös Herännäisnuorten kuoron ja
Oulun körttiopiskelijoiden
kuoron.
Körttinuoret eri puolilta
maata pääsevät eri tilaisuuksien välillä talkootöihin myymään juhlaohjelmaa ja körttipastelleja. hinnoista
Ei verhot ja mustasarja
15
?
/KPL
Keskuskatu 33, Valtimo | puh. Hyvin toteutetulla
kokeilulla saataisiin arvokasta kokemusta perustulosta,
Sarkkinen totesi.
Sotkamolainen Jaana Kuvaja voitti Viikateniiton MM-kultaa
lauantaina 27. Kokeiluun on sisällytettävä erilaisia seutuja, joissa on vaihtelevia elinkeinorakenteita ja ikäprofiileja, kuten Oulun vaalipiirin maakunnissa. klo 19 Kesäillan hartaus siunauskappelissa.
Musiikkityö:
Ke 8.7. Hyvät sanat ja taivaallinen sävel löytyvät Jaakko
Löytyn useampaan kertaan
läpivietävästä 60-vuotisjuhlakonsertista.
Räppikonsertissa J.Jyrä ja
Daikini alias Lauri Kemppinen, kainuulaislähtöinen
räp-artisti taikovat ikiaikaiset
kristilliset teemat, jotka yhdistyvät pohjoissuomalaiseen mielenmaisemaan ja
mustan rytmimusiikin poljentoon.
Aholansaari-Sinfonietta
päästetään useampaan kertaan irti.
Suden aika -lauluyhtye
tulkitsee neljän naiset laulantaa; ajattomat runotekstit ja
uusi musiikki. kesäkuuta Limingassa. klo 14 Kesäpäivän musiikkihetki Sotkamon
kirkossa. Paltamon Työtä Kaikille -hanke ja maakuntahallinto ovat hyviä esimerkkejä,
Sarkkinen sanoi.
. (08) 6172 3520 tai 6172 3521
Salmelantie 1, 88600 SOTKAMO
sotkamo.kirkkoherranvirasto@evl.fi
www.sotkamonseurakunta.fi
Pe 3.7. Jan Lehtola, urut; Petri
Komulainen, käyrätorvi; Harri Lidsle, tuuba.
Vapaa pääsy. Ohjelma 10 ?. Kainuu olisi oivallinen
alue historiallista perustulokokeilua varten.
Perustulo antaa taloudellisen turvan entistä epävarmemmassa työelämässä ja
kannustaa lyhyidenkin työpätkien vastaanottamiseen.
Sarkkisen mukaan myös
yrittäjien taloudellinen epävarmuus vähenee, jos perustulo otetaan käyttöön.
Perustulo helpottaa erilaisten elämäntilanteiden yhteensovittamista .
Se mahdollistaa joustavasti osa-aikaisen työnteon tai
opiskelun.
Sarkkisen mukaan perustulokokeilu on Sipilän hallituksen ohjelman valopilkku.
. Myös juhla-alueen
pitäminen siistinä ja monet
muut avustavat työt ovat
nuorten vastuulla.
Kansanedustaja, Vasemmistoliiton puoluevaltuuston
puheenjohtaja Hanna Sarkkinen esittää Pohjois-Pohjanmaata ja Kainuuta perustulon kokeilumaakunniksi.
Sarkkisen mielestä maakunnat sopisivat erinomaisesti hallituksen suunnittelemiksi kokeilualueiksi perustuloa varten, koska niihin
kuuluu niin maaseutumaisia
kuntia, Kajaanin tapaisia keskisuuria kaupunkeja kuin
pohjoisen suuri kasvukeskus
Oulu.
Sarkkinen puhui aiheesta
torstaina Kajaanissa.
. Matti Makkonen, sello, Jyri Laitila, trumpetti, huilu ja tenorisaksofoni, Olli Pautola, kontrabasso, Risto Vähäsarja, piano
ja urut
urakointi
. 08 666 2223
Kuljetukset
??????
?????????
???
Sähköistykset
????????????
???. sähköasennukset
. la-autoasema
ma-pe 9-17
la ja Iltaisin sop. Postikortit
. (08) 664 585, 0400 283 319
pekka.suhonen6@gmail.com
. sähkötarvikemyynti
SOTKAMON KIRJAPAINO
Lääkäripalvelut
TAUKOPAIKKA JA PITOPALVELU VUOKATISSA
P.
UTKITYÖ
s
suunnittelu
suunnit
ttelu
lu
u
asennukset
tarvikkeet
maakaapelinäytöt
ma
m
akaa
ak
a peli
elinä
nä
SOTKAMON
SÄHKÖTEKNIIKKA OY
PL 61, 88600 Sotkamo
P. heinäkuuta 2015
14
NAUTI PAIKALLISESTA
PALVELUSTA
Kukka- ja hautauspalvelut
Asianajotoimistot
Parturit ja kampaamot
+$87$8672,0,672 586$1(1 2<
Kainuuntie 24 (tori)
p. 010 665 6013
Pyydä ilmainen tarjous ikkuna- ja ulko-ovi
remontistasi, toteutamme suunnittelun
toiveidesi mukaisesti. vaihtimet
Torikatu 1. Nibe vesi-ilmalämpöpumput
. 0500-281 355
Heikki Sirviö
Olisiko
tässä sinun
paikkasi?. ?????
Parturit ja kampaamot
Kainuuntie 29 A 2, 88600 Sotkamo
Parturi-kampaamo
Työsuoritukset
HELENA
P. +DXWDNLYHW . Lomakkeet . Tutustu myös
asennettuihin kohteisiimme Facebookissa!
Tommi Moilanen p. y heikkilanpirtti@gmail.com y P. Nibe maalämpöpumput
maahan ja kallioon
. Esitteet
. Kirjekuoret
. IV-työt
. painotuotteet
Rakennuspalvelut
MUIS
KOTITA TA
LO
VÄHEN USN
MAX. 08-6662 251, 040-5290 251
kirjapainokarisimonen@pp.inet.fi
Snowpolis, Kidekuja 2,
puh. LVI -urakointi ja laskutyöt
. (08) 666 2862
avoinna ma - pe 9-17
3DOYHOXD SHULQWHLWl NXQQLRLWWDHQ
.DLQXXQWLH
627.$02 S
lakiasiat kaupanvahvistukset
-lUMHVWHO\W . kattilat, varaajat
. SOTKAMO Perjantaina 3. Ym. (08) 6660 135
Akkoniementie 14 (TB:tä vastapäätä)
jari.parviainen@sotkamonsahkotyo.inet.fi
75$.725, -$
.21(+82/72
- 8+2 9 ,/0,
HAMMASLÄÄKÄRI
ANNE LUNDBERG
(Karjalainen)
Kauppakatu 31 A 2B
87100 Kajaani
www.hammasparatiisi.?
Ajanvaraus
040 4161 710
Tervetuloa! t. 4 YS!
800?/
KOTITA
LOUS
Puh. Ent. 3LWRSDOYHOX . päivittäin 10-14.
Tilaa leivonnaiset
kesän juhliin!
www.heikkilanpirtti.. Tuula, Sari ja Niina
www.hiuskulma26.fi
Kauneushoitolat
Hierojat
Puh.
040 558 6922
?
25?
40?
Kuppausta ?
SUHONEN
Pohjavaarantie 74 B, 88610 Vuokatti
P. asennus ja myynti
. atk-pohjainen
sähkösuunnittelu
. 010 665 6013 tai ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.?
Kuulumme
Suomen suurimpaan
sähköurakoitsijoiden
ketjuun, El?n:iin.
VUOKATTISERVICE OY
Jäätiönrinteenpolku 3, Vuokatti
PUHELIN 040 7374 734
sahkomies@vuokattiservice.fi
VUOKATTISERVICE.FI
ASIANTUNTEVAA
SÄHKÖALAN PALVELUA
. mukaan.
Kirjapainot
Tmi Kari Simonen
. Tarrat . (08) 652 1533
www.kuhmonlaakaripalvelu.?
Salmelantie 43 ovi E3, 88600 Sotkamo
KUHMON IKKUNA
KAHVILAT, PITOPALVELUT
Avoinna kesäaikaan 1.6.-31.8. ??????????
Hammaslääkärit
????????????. 045 608 1161
Kysy hinta
ilmoituksellesi!
p. 88600 Sotkamo
puh. 3HUXQNLUMRLWXNVHW
ZZZ VRWNDPRQKDXWDXVWRLPLVWR ¿
Kukkakauppa
Autotarvikkeet
Ahkeraliisa Oy
Kainuuntie 19, 88600 Sotkamo
www.ahkeraliisa.net
ma-pe 9-17, la-su 9-14
P. ok-talot, rivitalot
. 044 974 1924
www.kuhmonikkuna.com
Ota yhteyttä ja varaa paikka ilmoituksellesi! p. Käyntikortit . Kutsukortit
-GT?[URCRGTKP PQWVQ LC XCUVCCPQVVQ
HIRSIRAKENNUKSIA TIIVIISTÄ
POHJOISEN PUUSTA
3XK ZZZ KXXULQDLQHQ À
Aitat y Saunat y Huvilat y Talot
Sapsoperäntie 159 88600 Sotkamo
www.sapsohuvilat.. Jokos menokenkä vipattaa?
sotkamolehti.fi
>>>
www.sotkamolehti.fi. Elokuvat. #TMKUVQLGP VWJQCOKPGP
. y 040 752 1311
VI -Palvelu
Korhonen OY
010 322 1313
Keskuskatu 7,
88600 SOTKAMO
9XRNDWLQ %HWRQLDVHPD
3
.DLQXXQWLH $ 6RWNDPR
<ULW\VSXLVWR
9XRNUDWWDYDQD
7827$172 72,0,672 -$ 9$5$6727,/$$ 72177(-$
Myymälämme palvelee
arkisin klo 8.00-16.00,
la-su suljettu.
Tervetuloa!
www.lvi-korhonen.fi
Soittaminen 010-alkuisiin numeroihimme maksaa
lankapuhelimesta 0,0821 ?/puh. heinäkuuta 2015 SOTKAMO
15
Työsuoritukset
Työsuoritukset
Työsuoritukset
2KGPK. Aurinko nousee kello 2.50 ja laskee kello 23.30.
Su 5.7.
Apostolien päivä
Nimipäivät: Unto, Untamo Ortod: Ahvo, Ohvo, Leimu, Sergei, Elsa, Elsi, Varpu. UWWTKC [OR?TKUV?VGMQLC
. Nuohoukset
Nuohoukset
?
. Aurinko nousee kello
2.54 ja laskee kello 23.26.
Ti 7.7.
Nimipäivät: Klaus, Launo Ortod: Kiia, Tuomas, Tuomo. Varaa
oma ilmoitustilasi nyt,010 665 6000.
Mitäs kivaa täällä tapahtuu?
Katso menoinfo.fi ja löydä itsesi uusista kuvioista. Musiikki. Hinnat sis. ja
matkapuhelimesta 0,0821 ?/puh. Aurinko nousee kello 3.02 ja laskee kello 23.19.
Ma: Sitruunainen broilerkastike, peruna, kasvisriisi,
salaatti, ruusunmarja-banaanikiisseli
Ti: Makkarakeitto, tomaatti, aprikoosikiisseli
Ke: Kirjolohikiusaus, kasvis, salaatti, puolukka-mustikkakiisseli
To: Lihapyörykät, kastike, peruna, kasvis, salaatti, marjarahka
Pe: Ranskalainen kala, perunasose, kasvis, punaherukkakarhunvatukkakiiseli
La: Jauheliha-kasviskastike, peruna, kasvis, hedelmäsalaatti
Su: Härkäruukku, peruna, kasvis, pannacotta
ä
dess
h
e
l
s
lli
Paikaäset
pä
e.
l
l
e
h
lä
Mainostaja,
Sotkamo-lehdessä ilmoituksesi
on siellä missä kauppa käy. alv. Aurinko
nousee kello 2.59 ja laskee kello 23.21.
To 9.7.
Nimipäivät: Jasmin, Jade, Nanna, Ilta Ortod: Valto. heinäkuuta
Nimipäivää viettää Arvo sekä ortodoksisen kalenterin mukaan Into, Anatoli, Johannes. Liikunta.
Tanssi. Aurinko nousee kello 2.48 ja
laskee kello 23.32.
La 4.7.
Nimipäivät: Ulla, Ulpu Ortod: Antti, Antero, Martta. -WKXCKOWTK RWTWP JKGMCP [O RQKUVQQP
. 8KGO?TKGP CXCWU RGUW LC MWXCWU
. Ilmastoinnin
Ilmastoinnin puhdistukset,
säädöt ja mittaukset
puhdistukset
6RWNDPRQ 6DOPHODQUDQWD 2\
$QWWL .HOD S DQWWL NHOD#DQWWLNHOD FRP
Palvelut hoitaa
Ota yhteyttä ja varaa paikka ilmoituksellesi!
HORMITOHTORI KY
Ari Laukkanen
. Aurinko nousee kello 2.52 ja laskee
kello 23.28.
Ma 6.7.
Eino Leinon päivä, runon ja suven päivä, liputuspäivä
Nimipäivät: Esa, Esaias Ortod: Sisso. 0400 275 129
ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.?
RUOKALISTAT
PÄIVYRI
Kotihoitoateriat vko 28
Tänään on perjantai 3. #UVKQKFGP O[[PVK LC XWQMTCWU
. + 0,059 ?/min. + 0,1691 ?/min.
Jonotusaika on maksullinen. Aurinko nousee kello 2.57 ja laskee kello 23.24.
Ke 8.7.
Nimipäivät: Turo, Turkka Ortod: Prokko, Okko. Perjantaina 3. 23%
Leikkaa talteen
?
. ,?VGCUVKQKFGP LC MCKXQLGP V[JLGPP[MUGV
Erityiset kiitokset haluan sanoa pallopojille,
jotka joutuivat lähes uimaan
syvässä ?vallihaudassa?, Niko
J. Pitkästä
vipuvarresta on hyötyä myös
niillä osa-alueilla, kärkimies
tuumasi.
Haapajärveltä kotoisin oleva mies kiittelee hyvin toimivaa farmiyhteistyötä.
. Tapahtuma oli hyvin järjestetty ja yleisöä oli huomattavasti enemmän kuin nor-
Positiivisen asenteen omaava Niilo Piiponniemi on saanut tuuletella Jymyn kärkietenijänä.
JUHO HUUSKO
Kankaanpää ja sade
kiusasivat Jymyä
Juho Huusko
toimitus.sotkamolehti@slpmedia.?
Sarjataulukon eri päissä majailevien Sotkamon Jymyn ja
Kankaanpään Mailan tiistain
kohtaaminen oli huomattavasti odotettua tiukempi.
Lopulta Jymy kuitenkin
juhli kolmea sarjapistettä 778
katsojan edessä otetulla 2-0
(4-3, 3-2) -kotivoitolla.
Poikkeukselliset olosuhteet nousivat välillä pääosaan.
Ottelu keskeytettiin rank-
Kosti Rautiainen (1/0) kunnostautuivat lyöntipaikalla.
Sateen tauottua sotkamolaiset nousivat jaksovoittoon.
Kakkospalkinnon muistoksi
saanut Toni Kohonen poksautti läpilyönnillään nopeiden Niko Korhosen (0/2) ja
Veli-Matti Sigvartin (0/1)
tuomat juoksut.
kasateen takia avausjakson
puolivälissä.
Sinnikkäät joukkueet
marssivat takaisin kentälle
noin puoli tuntia kestäneen
odottelun jälkeen.
Jymy joutui kampeamaan
itsensä takaa rinnalle ja ohi.
Vieraat menivät 0-3-johtoon ykköspalkinnon kuitanneen Petteri Kortelaisen
(1+3/1) läpilyönnillä.
Kotijoukkueen kiri alkoi
juuri ennen sadetaukoa, kun
parhaana palkittu Jani Komulainen (2/1, kl. heinäkuuta 2015
16 URHEILU&LIIKUNTA
Niilo
kiitää
kärkenä
Hyvin menee: Tämän
kauden aikana Jymyn
kärkietenijä on lyönyt
kaksi kunnaria ja tuonut
32 juoksua. Viime viikolla
Niilo pelasi uransa ensimmäisen Itä-Länsi-ottelun
Juho Huusko
toimitus.sotkamolehti@slpmedia.?
Pesäpalloilun kuusi vuotiaana aloittanut Niilo Piiponniemi on vakiinnuttanut
paikkansa Sotkamon Jymyn
kärkietenijänä.
Tänä kesänä Piiponniemi
on tuonut 32 juoksua. Ensimmäisen jakson aikana oli
olemassa kaikki elementit
siihen, että olisimme hävinneet sen, viuhkamies valotti.. Korhonen (oik) ja
Veli-Matti Sigvart (vas) lämmittelivät kentän rajojen tuntumassa.
Kokeneeseen kaartiin kuuluvat Komulainen ja Kohonen veivät Jymyn 2-0-johtoon toisen jakson alussa.
Täydet sarjapisteet varmistaneen voittojuoksun
pohjusti Immo Rautiainen
(1/0), joka kotiutti kolmannessa vuoroparissa tulokaskautta pelaavan Niko J. Täytyy nostaa hattua
sinnikkäälle yleisölle, joka
pysyi yllättävän runsaslukuisena paikalla ottelun loppuun saakka. 9/11) ja
Yhden juoksun tuoneet etenijäjokerit Niko J. Se oikeuttaa etenijätilastossa kolmanteen sijaan seurakaveri
Niko Korhosen (34 tuotua)
ja Vimpelin Sami Haapakosken (33 tuotua) jälkeen.
Niilon nopeus on hämmästyttänyt pesäpallopiireissä jo
vuosien ajan.
. Korhosen (0/1).
Viimeisen juoksun tuonut
Korhonen jakoi tunnustusta
pallopojille ja yleisölle.
. lausahti vitsikkäästi.
Pelinjohtaja Mikko Korhonen oli pisteisiin tyytyväinen.
. Nyt mielessä on päällimmäisenä ilo siitä, että ottelu
saatiin pelattua ja selvisimme
ilman pistemenetyksiä. Mukavaa, että minut valittiin viime viikolla pelattuun Itä-Länteen. Uskon, että minulla on
jonkin verran nopeita soluja.
Niiden lisäksi pitkät raajani
auttavat etenemään nopeasti. Omalta
osaltani yhteistyö oli hyvä
asia . en tiedä, olisinko
muussa tapauksessa päätynyt tänne, Pesä-Kiilojen kasvatti virkkoi.
Hyvin sujunut kausi avasi
miehelle mahdollisuuden pelata uransa ensimmäisen ItäLänsi-ottelun Hyvinkäällä.
. Muita vahvuuksiani ovat
kova lyönti ja heitto. SOTKAMO Perjantaina 3. Saavuin Sotkamoon
vuonna 2010 Jymyn farmiseurana toimineesta Haapajärven joukkueesta. Se oli hieno kokemus vaikka ottelun
taso olikin enemmänkin pelailua, debytantti lausahti.
Huolellisesti järjestetyn tapahtuman puitteet olivat
kunnossa.
En kuitenkaan
usko, että sunnuntain ottelussa on sen erikoisempaa
ekstralatausta. ajoteitä pitkin on noin kolmesa-
taa kilometriä.
Jari Tikkanen sanoo, että
pitkällä matkalla välimääränpäät ovat tärkeitä. facebook.com/sportiasotkamo . Syntymäpaikka: Haapajärvi
. On mukava päästä pelaamaan vanhoja joukkuekavereita vastaan. Valmistuu ensi jouluna liikunnanohjaajaksi.
maalissa sarjapelissä. Tilastot 2015: Tehopisteet
(2+0/32) ja kärkilyönnit (69)
. Itä-Lännet: Miehet (2015),
A-pojat (2011 ja 2012) sekä Bpojat (2010)
. Kitee on hyvä ulkopelijoukkue. Kolmikolla
ne olivat makeita, sillä pysähdyspaikat sijoittuivat jäätelökioskien yhteyteen.
. 040 6547 388 . Hienoa, että
molemmat ovat pelanneet
hyvän kauden ja saaneet ansaitsemansa roolin.
Kärkimies odottaa tasaista
ja vähäjuoksuista ottelua.
. jos vain
uskaltaa.
. heinäkuuta 2015 SOTKAMO
17
JUHO HUUSKO
ANNE SALMINEN
NIILON TAUSTA
. Yritä pärjätä juhlien
pyörityksessä, Niilo toivoi.
Eetu Tikkanen, Ella Karjalainen ja Jari Tikkanen saapuivat perille etuajassa. Niillä hän on
kiertänyt enemmänkin, muttei ole aiemmin ehtinyt talkoisiin mukaan. 42) edustaman Kiteen Pallo -90.
. Lopuksi haluan lähettää
terveisiä kummitädilleni Sirkulle. tai lisäksi . Saavutukset: 4 SM-kultaa ja
1 pronssi
. Nykyisin
päivämatka on alle sata kilometriä.
. Se oli kummallekin ensimmäinen uisteltu
kala. Perjantaina 3. Kaikkein parasta on joka
kerta ihmisten tapaaminen.
Tule wanhanajan kenkäkauppaan!
KESaALE
Tervetuloa maistamaan
Buffet ja Á la Carte
ruokia!
Runsas valikoima
kumppareita ja
sateenvarjoja
Avoinna
ti-pe 11.00-19.00
la-su 12.00-19.30
Palvelemme ma-to 9-17,
pe 9-18, la 9-14
Kainuuntie 30, Sotkamo.
Puh. Heti tavaroiden purkamisen jälkeen alkoi sataa vettä.
Karjalaisen ja Eetu Tikkasen mielestä parasta retkessä oli yhdessä uisteltu kilon hauki. Se on itsestä ja omasta
asenteesta kiinni, Karjalainen sanoo.
Pyöräreissu ei ole ensimmäinen, mutta se on tähän
mennessä tehdyistä pisin.
Toissa vuonna retki Nallikariin oli noin 40 kilometriä pitkä, viimekesäinen matka mökille jo sata kilometriä.
Ensi kesän päämääräkin
on tiedossa.
. 41) ja Joni Tervon (1+18/3, kl. Kolmikko pyöräili Kempeleestä Sotkamon mummolaan Päivi Immosen luo.
Dragon King
Kiinalainen ravintola
Chinese restaurant
Musiikkiopistoon valitut
Kuhmon musiikkiopiston
Sotkamon toimipisteeseen
on valittu pääsykokeen perusteella 11 uutta oppilasta.
Valitut ovat Hernandes
Yasmin, Kotikumpu Viivi,
Laanti Vilma, Myllynen Julien, Myntti Tuija, Pasanen Armi, Pelkonen Atte, Ronkainen Lotta, Ruotsalainen Hanna, Sandberg Roope ja Tervonen Iida.
Retki alkoi lauantaina, perillä
oltiin maanantaina.
Pian 9 vuotta täyttävä Eetu
Tikkanen ja melkein 11-vuotias Karjalainen ovat sitä mieltä, että pitkiä pyöräilyretkiä
kannattaa kokeilla . Monen vuoden ajan olen
syksyisin ajatellut, että nyt
olen jo niin vanha, etten enää
tee reissuja. Matkalla mummolaan-kyltti on Ella Karjalaisen itse ompelema.
Matkalla Sotkamoon
Pyöräilijät:
Asenteella
pääsee
pitkälle
Anne Salminen
anne.salminen@slpmedia.?
Kesälomareissun voi tehdä
perinteisten huvipuistoretkien sijaan . Ikä: 23
. avoinna: ark 9 - 17, la 9 - 14. On kuitenkin sanottava, että minua
jännitti yllättävän vähän.
Kuluvan viikon päättävässä
ottelussa Niilo ja muut sotkamolaiset kohtaavat vielä viime kaudella Jymyn riveissä
pelanneiden Jere Vikströmin (2/15, kl. Nuorempana olin kovempi, silloin piti päästä aina
vähintään satanen päivässä.
Nykyään hyväksyn jopa 64,
Saarikoski naurahtaa.
. Nyt olen päättänyt, että lopetan vasta, kun
jalat eivät enää kestä, pyöräilijä sanoo.
Vaikka Saarikosken mukaan kaikki matkat ovat erilaisia ja jokainen omalla tavallaan yllätyksellinen, yksi
asia kaikkia retkiä on yhdistänyt.
. Uskon meidän voittavan, mikäli pystymme pelaamaan omalla tasollamme.
Joukkueemme on oltava
tarkkana erityisesti Toni
Laakson (1+18 lyötyä) läpilyöntiuhan kanssa.
Kärkimies halusi juttutuokion päätteeksi lähettää terveisiä yhdelle herättäjäjuhlien parissa työskentelevälle
henkilölle.
. p. Kempeleestä Kuopioon,
vastaavat Karjalainen ja Eetu
Tikkanen yhdestä suusta.
Matka ?pihasta pihaan. Kasvattajaseura: Haapajärven Pesä-Kiilat
. Muuta: Tällä hetkellä Niilo
opiskelee Kajaanin Ammattikorkeakoulussa. pyöräilemällä parisataa kilometriä mummolaan.
Sen tietävät erinomaisesti
Jari Tikkanen, hänen poikansa Eetu Tikkanen sekä
kummityttö Ella Karjalainen. (08) 662 100
Y
Y
T
H
II
K
I
T
N
Y
Y
M
N
U
LOPPU
KAIKKI
TUOTTEET
Ulkoteltassa tasarahapoistoja
-20%-70%
Alennus normaalihinnoista.
Kainuuntie 26, 88600 Sotkamo . Syötiin varmaan 20 jäätelöä, arvelee Karjalainen.
Sotkamoon suunnistettiin
Nizzastakin.
73-vuotias Jussi Saarikoski on tehnyt pyöräretkiä
Euroopassa jo kolmenkymmenen vuoden ajan.
Sotkamoon hän tuli herättäjäjuhlille. Rooli Jymyssä: Kärkietenijä
ja koppari
. Paljon matkustavan miehen aikatauluja
on miltei mahdoton ennustaa etukäteen.
Saarikoski kertoo, että il-
man nukkumistaukoja matkaennätys pyörällä on 375 kilometriä päivässä
Vapautuu 1.8.
Tied. 7114039
N. 0563738
E. 044 201
9991.
Kerran käytetty Savotta RINKKA,
lasikuituinen SOUTUVENE, INTIAANIKANOOTTI ja PYÖRÄTUOLI.
P. 1.6. 010 665 9018
ilmoitukset.kuhmolainen@slpmedia.fi
ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi
ilmoitukset.ylakainuu@slpmedia.fi. 040 513 2633.
+ sävytys (10,33?/l)
FORD FIESTA -92. Ilmalämpöpumput, kodinkoneet
ja kylmälaitteet. tontille toimitettuna! Soita 0500 677 341.
YAMAHA XV 700 VIRAGO v. 7500 km. Soittamalla konttoriin
- VIIMEISTÄÄN KESKIVIIKKONA KLO 11.00 -
Voima-peittosuoja
2,7L a-pohja
valkoinen
9L a-pohja
valkoinen
Myydään
PESE MATOT harjaamatta! Swipen pesuaineet ja Aloe Veratuotteet Anja p. 500 ?. 040 831 4389
Suomussalmi.
NETTIHUUTOKAUPPA
Vuokatti Safaris geokätköjen
koordinaatit 3.-8.7.2015
Myydään Kuhmossa,
n. * HUVITELTTOJA 3x4 ja 4x5
uusia * MATTOJA ja KANKAITA
uusia, erilaisia kokoja ja värejä
* KATTOHUOPAA pieniä eriä *
KAAKEILEITA seinälle ja lattialle
ym. Ei seksilinja.
Kevättalvella pudonnut Sotkamon kirkonkylälle kotelossa
olevat uudet, koristesankaiset
SILMÄLASIT. 050
362 8113.
Welger-Ap 400 KOVAPAALAIN,
erittäin hyväkuntoinen. PERUNANNOSTOKONE 400 ?. kerros. p. P. 7111232
N. 0561415
E. 0558751
E. Toinenkin oli hyvin
hallussa ennen kuin (AnttiJussi) Toropainen löi kunnarin ja kahden tavallisen juoksun arvoisen läpilyönnin 2-luukusta, viuhkamies muisteli.
Myydään Kuhmon keskustassa sijaitseva ulosmitattu
PARITALON PUOLIKAS (oh+
k+ruok.tila+4mh+et+wc+kph
+s, n. 050
326 0861.
Sotkamon keskustassa Kainuuntiellä 16 m2 TOIMISTOHUONE. P. P. 745 . (08) 741 550.
Laadukkaita TERASSILASEJA.
Tied. 040
706 3541.
Sotkamon ydinkeskustassa kalustettua LIIKETILAA 264 m2,
joka voidaan jakaa pienempiin
osiin. p. 10 ?. 050 379 9561.
TIENVARSIEN RAIVAUKSET
ketjumurskaimella.
P. Vap. 0500 684 748.
Tilava OMAKOTITALO Vuokatista, 5 h+k+khh+s. terassinkaiteisiin tai räystäsalusiin
2,7L
34,90?
(12,93?/l)
Siro 2 pohja/kattomaali
18L valkoinen
OY
49,90?
+ sävytys (2,77?/l)
Työkalut
Avoinna:
myymälä: 7-17, la 9-14,
varasto: 7-17, la 9-13
Myymälä: Keskuskatu 2 88600 Sotkamo (08) 633 0880 Varasto: Ratatie 4, 044 533 6084
LAITURIT alk. 0561624
E. HELKAMA, MERIDA
& INSERA polkupyörät & -tarvikkeet. 010 665 6000
Kauppakatu 10, Suomussalmi, p. Läh. * SOHVIA, PÖYTIÄ
ym. uusi * PIHAKEINU
katteella ja pehmusteella uusi
* MINIMOPO 2 kpl sähkö ja 2T
49 cm3 uusia * 2 kpl VENEITÄ +
MOOTTORIT * HIERONTAPÖYTÄ
matkamalli uusi * TYÖKALUKAAPPI työkaluineen uusi *
sähkökäyttöinen MINIKEITTIÖ
mökille * AURINKOSÄHKÖJÄRJESTELMÄ mökille uusi * KUMIVENE ja KUMIPATOJA uusia *
KITAROITA, HANUREITA, PIANOJA, pienempiä KOSKETINSOITTIMIA ym. 050 344 3380
www.myyjaosta.com/1721093
Ostan wanhoja rahoja, sotilas/
kunniamerkkejä, militariaa ym.
keräilytavaraa.
Käteismaksu.
Jani / 044 204 0574.
Vuokralle tarjotaan
YKSIÖ Kuhmossa Piilopolku
11, 37 m2, 1-kerros, ei portaita.
Vap. Kylmä- ja kodinkonehuolto Manninen Oy, Suomussalmi,
p. Hyväkuntoinen, ei
viritetty. 045 130 9198.
Lämmintä, kuivaa VARASTOTILAA 3-30 m2 Keskuskadulla,
Sotkamossa. P. P. Tilaa esite p. 7111707
N. ID1807322. 044 281 6511 tai
044 362 5888.
MÖKKI-IKKUNOITA, uusia ja
käytettyjä. 0560360
N. Sähköpostilla . 90, kattavasti huollettu hieno peli! Kts.
Nettimoto: ID 1731274. P. 7113851
Seuraavan kerran sotkamolaispelaajien räpylöiden pitä-
vyyttä mitataan ensi viikon
maanantaina, kun Siilinjärven
Pesis saapuu vieraaksi Hiukkaan.
Oman pelaamisensa kanssa
tuskailleet pohjoissavolaiset eivät ole onnistuneet voittamaan
vielä ensimmäistäkään ottelua.
On siis todennäköistä, että Jymyn seitsemän ottelun voittoputki jatkuu.
Ilmoitus julkaistaan
kolmessa lehdessä
yhden ilmoituksen
hinnalla.
tarjoushinnat voimassa 3.7.2015-31.8.2015
27,90?
73,90?
- Pelasimme erityisesti ensimmäisellä jaksolla hyvää ulkopeliä. 0400 965 705 Suomussalmi.
KESÄMÖKKI Kiantajärven rannalla Kiannan kylässä. klo 9 . Kaisanet-liittymä.
P. Nettim. 044 596 3879.
Uutta tavaraa edullisesti! TAULU-TV LG 55. (08) 741 068
MOPO Gilera SMT50 vm. P.
040 363 7962.
OKT 5 H+K+S, kaukolämpö,
uusi katto, ikkunat, ovet, Hyrynsalmella. 08
666 1095, 040 580 6294.
Saunallinen
RIVITALOKAKSIO
Ämmänsaaren Pitämällä. Tied. 050
596 6222.
La 4.7. 26 ?!! P. P. Sijainti on lähellä järveä ja Sotkamon keskustaa. 1984)
1.7.2015-15.7.2015 nettihuutokaupalla osoitteessa
www.huutokaupat.com
Kohdenumero 181238.
Kainuun ulosottovirasto
SUOMI veneet, SUZUKI perämoottorit, VIKING ajo- ja ruohonleikkurit, STIHL sahat &
raivurit, painepesurit, ruohotrimmerit. 0400 342
265.
Naisten Tunturi PYÖRÄ 28?,
uuden veroinen. LUOTETTAVA AUTTAJA/ENNUSTAJA.
Myös unien tulk. P. Edullinen huoltohinta ja ajokilometrit, myös
ilt. Soita ja tule katsomaan.
Tavarat ovat Suomussalmella. 050 300 5425.
TRAKTORI MF 265 vm. Pyörä
mahdollista kuljettaa S-salmelle heinä-elokuun vaihteessa.
Hp. heinäkuuta 2015
18 URHEILU&LIIKUNTA
Rönkön kunnari nosti
A-pojat voittoon
Juho Huusko
toimitus.sotkamolehti@slpmedia.?
Sotkamon Jymyn A-pojat matkustivat maanantaina Kiteen
Pallo -90 vieraaksi Rantakentälle.
Itä-Suomen joukkueiden
välinen kolmen tunnin vääntö
päättyi lopulta sotkamolaisten
voittoon. tai
kansalaisen karttapaikka.?
Kaikki mukaan!
Kainuuntie 103, Kuhmo, p. Tervetuloa.
+ sävytys (8,21?/l)
Tikkurila Aitamaali 2,7L
-luonnonvalkoinen
-erinomainen esim. Hyrynsalmi p. 050
523 5692, Rakovalkeantie 1,
Suomussalmi.
3 H+K+SAUNA+PH+WC 77 m2
Tipasojalla. Sari 0700 84 444,
ota talteen. Onneksi Patrik (Wahlsten) löi vielä yhden,
voiton varmistaneen juoksun,
pelinjohtaja Petri Lindsberg
kertasi.
KESKIKESÄN
MAALITARJOUKSET
Parhaana palkittiin B-poikien Itä-Lännessäkin esiintynyt
Antti Kiiskinen (1+0/3, kl.
8/9).
Vaihtotehtävissä onnistunut pyttykerholainen sivalsi
jälkimmäisen jakson toisessa
vuoroparissa 2-jatkeen läpilyönnillä kunnarin tyhjään
kenttään.
Kakkoskärjessä tehoilleen
Kiiskisen lisäksi lyöntivuorojen
aikana ahkerimpia pistemiehiä
olivat kolme juoksua lyönyt kotiuttajajokeri Patrik Wahlsten
sekä Jussi Korhonen (1/1) ja
Markus Mustonen (1/1, kl.
5/5).
Jymyn vahvuus oli jälleen
kerran mainiosti toiminut ulkopeli.
Ylä-Kainuu torstaisin,
Sotkamo-lehti ja
Kuhmolainen perjantaisin.
Myyjaosta.com on yksityisille ja yrityksille tarkoitettu kauppapaikka, jossa voit ostaa, myydä, antaa,
vuokrata ja huutokaupata tuotteita. 23 km keskustasta,
sijaitseva ulosmitattu
OMAKOTITALO
(4 h+k+s, 126 m2, rv. 040
527 3612.
Honda CR 250 vm. 044 534 1772.
www.myyjaosta.com/1720792
RT-KOTI 4h+k+s+at vesistön
äärellä koulujen ja liikuntapaikkojen lähellä Ruukinkankaalla
Suomussalmella etsii uutta
omistajaa. Pyöröhirrestä vuoltu
LATO. 4.900 ?. 0400 342 265.
KAKSIO Sotkamon keskustassa, 3. H. 2. Myyjaosta.com -verkkopalvelussa ilmoitat ilmaiseksi.
Lehdessä julkaistavalta Myyjaosta.com palstalta saat lisätehoa kaupantekoon, edullisesti.
Verkkoon/lehteen: . Jymy vei reilut 100
katsojaa keränneen ottelun
voiton kotiutuslyöntikilpailun
jatkokierroksen 1-2 (1-4, 6-3,
4-5) -lukemin.
Taistelu ratkesi, kun kotiu-
tuslyöntikilpailun jatkokierroksen ensimmäisenä lyöjänä
ollut ja kakkospalkinnon napannut Lauri Rönkkö poksautti pallon 3-luukusta maisemiin.
Etenijänä toiminut Onni
Määttä sai hölkkäillä kotiin
Rönkön kiertäessä samanaikaisesti kunniaa.
- On selvää, että kunnari kolmen lyöjän jatkokierroksella
antaa ison edun. P. Läh. P. 5 ?. P. 050 384
3767.
Kaikenlaista
Ota uusi suunta elämääsi. 1.630 ?. 0500 588 310.
Vuokatinmaan arvonnan voittaja: Akseli Rauhansalo
Etsi kartta verkossa esim.
esim www.infokartta.?
www infokartta . P. 040 830 1507.
Ostetaan
Lato tai vastaava hirsinen rakennus polttopuiden säilytykseen.
Tulee kunnostettavan vanhan
tilan pihapiirin joten käyttö/ikä
saa näkyä. 044 533 8353.
30 vuoden kokemuksella KYLMÄ-, KODINKONE- ja LAITOSKONEHUOLTOA, myös ILMALÄMPÖPUMPPUJEN myynti, asennus ja
huolto. P 040
581 9916 Kuhmo.
OULUJÄRVEN KALAA Sotkamon
Työväentalon pihalla lauantaina
4.7. Tosi
siisti. 050 430 1173 / Make
/ Sotkamo.
Uusi PARITALO 85 krsm2, joka
valmistuu 2015. Esim. 125,0 m2, rv. P. 12 Ikolan pappilan
HYVÄNTEKEVÄISYYS TYHJENNYS.
Huonekalut 5 . 010 665 9017
Keskuskatu 10, Sotkamo, p. Tavaraa 0 . p. 050 339 6437.
RIVITALOYKSIÖ, 39 m2, Makkosenmäeltä. P. 2011,
aj. Ti-su 10-24,
1,99?/min. 1962)
25.6.2015-14.7.2015 nettihuutokaupalla osoitteessa
www.huutokaupat.com
Kohdenumero 179508.
Kainuun ulosottovirasto
NETTIHUUTOKAUPPA
1.
2.
3.
4.
5.
Vuokatti Safaris
Lumikenkäkohde
Talvipesä 94
Rekikoirat
Melan vilaus
E. 7112164
N. 044 028 0544.
HIEROJA Jari Sissonen, p. 0400 194 194.
OKT Sotkamo kk, 120 m2, Tulikiven takka-leivinuuni. Lehtien verkkopalvelussa/Jätä ilmoitus
Lehteen: . -82,
siisti, hp. 0400 281 991, 08 712 150.
JARIN ATK-PISTE tietokonehuolto. SOTKAMO Perjantaina 3. 040 747 2067.
www.jarinatk-piste.fi
SUOMUSSALMEN ATK-HUOLTOKESKUS,
Keskuskatu
24,
Suomussalmi. WEKE katiskat, kalastustarvikkeet. 1.8. 15 ?, polkupyörät 2
. auton ilmastointitäyttö
alk. kerros, heti vapaa. P. P.
0400 668 903.
HYRYNSALMEN keskustasta liike- ja varastotiloja (16 m2-132
m2). 040 580 6294.
Löytöpalkkio! Kiittäen, eläkeläinen.
OSSIN KODINKONEHUOLTO. Jos löysit, ottaisitko yhteyttä p. P. klo 9-10.
SUOMENAJOKOIRANPENTUJA
hyväsukuisesta yhdistelmästä.
Luovutusikäisiä, soita ja kysy
lisää p. 0400 239 200.
Saunallinen YKSIÖ 32 m2, Kontionkatu 9, Kuhmo. Vaihdamme ja
huollamme.
WWW.LAATUKESKUSHYRYN
SALMI.FI P. PEILIKAAPPI,
LAVUAARI+ALAKAAPPI, SUIHKUSEINÄ, uusia. 95. P
risteys 33
21.50 Katinkulta 14B
21.55 Tikkalansalmi 36
22.00 Huvikeskus
Lähtö takaisin klo 00.45* ja 01.45.
*Ajetaan vain Vuokatinhoville saakka.
Tanssi-iltoina Sotkamosta ja Vuokatista 20. ???????. ??????????????????. ???????????. ???????????. ???
<?????????. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta
kirjallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Sotkamo-lehti, Keskuskatu 10, 88600 Sotkamo.
s????. ??. ???. ????
W??????. /LSXW ½ . Suoritusmaksu on 20 . ??????????. ??????????. ?. ja 20.7. <??????
W??????????. ?????????????????. K?. ????????. Renne Karppinen
säestää karaokelaulajia klo 21.00 alkaen.
Lue lisää nettisivuiltamme
www.napis.com
HUUTOKAUPAT
Myydään Sotkamon Ylisotkamossa sijaitseva
ulosmitattu
Sotkamo - Vuokatinhovi - Sokos Hotel - Naapurinvaara
(Numerot ja kirjaimet ovat Vuokatin alueen pysäkkien numeroita)
20.30 Sotkamo l-autoasema
20.40 Vuokatinhovi 5C (Vuokatinhovin pysäkki)
20.45 Sokos Hotel Vuokatti 5D (Jäähallin pysäköintialueella oleva
linja-autopysäkki)
20.50 Kuikkalammentie 24A
(tarvittaessa Hotelli Vuokatti, entinen Suvikas)
21.00 Huvikeskus
Vuokatinhovi - Sokos Hotel - Vuokatinrinteet Lomakeskus - Naapurinvaara
21.35 Vuokatinhovi 5C (Vuokatinhovin pysäkki)
21.40 Sokos Hotell Vuokatti 5D (Jäähallin pysäköintialueella
oleva linja-autopysäkki)
21.45 Urheiluopisto 23
21.50 Vuokatinrinteet 4A (Tarvittaessa Vuokatinmaa)
21.55 Vuokatti 34
22.00 Naapurinvaaran Lomakeskus (ent. ^?????????. ???. ????????. VIRTANEN
AJAN SÄVEL
Hyvinvointi
syntyy lähellä
^??????????. ??????????????. ??????. ???????????
D , K>>/^ d : < >h, /Z/Pd
???. ???. ????
/??????????????. ?????. + vesi + sähkö.
Vuokravakuus 1 kk. ???. ???. ?????
?. D????. ?. ????????????. ?????????. ?????????. Eräpirtin kunnostustalkoot
la 11.7.2015 alk. ????????????????????????????????.
???????????????. ?. 010 665 6003
ilmoitukset.sotkamolehti@
slpmedia.?
Ampumakokeet
Huhtikankaan
ampumaradalla
6.7. ??. ????
<?????. z????????????. ??????????. ???????
W??????. ?????????
W???????????????????????????????????. 0207 444 500
Kainuun ulosottovirasto
SARJAKUVAT
SUPERMUKULA
B. ??????????. ?. ?????????. ??. ?????????????????????. ??????????. ?. >??. ?????. ?????. ???????????
??. >???????. 1DLVWHQ YDOWDD ?
. ?. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Sotkamo-lehdessä. ^??????
>d ???. ????????????????. ????????????. ?. D????. ?????????????. ???????????????????????????.
?????. Ampumakokeet alkavat klo 17.30 ja
kestävät 2 tuntia aloitusajankohdasta. ??. >????. Huom! Linja-autossa käy maksuksi vain
käteinen raha. ?. ???. ?????????????????. ????????. ??. . ?????
W?????. . ??????. ??????????. ???????????. ?????
?. ???. ???. ????. Sotkamo-lehden asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. /yritys. ^>W <???????. ??????. ??????.
?????. sis. ?????. ????????????????????????. ???????????. . ?????. ???????.
. ^??????????. ??????????. Ei laskutuslisää.
. ,????. ???????????????. ?????????
>??????????. ????
????????????. klo 9.00.
Uutta! Live-karaoke. heinäkuuta 2015 SOTKAMO
19
SEKALAISTA
SEKALAISTA
HUVIT
Aitoja makuja läheltä
LINJA-AUTOAIKATAULUT
MA-SU 11-17
Huuskonniementie 19 A,
Vuokatti
1\W WDLYXWHWDDQ WDQJRD MD
YllQQHWllQ UDXWDODQJDVWD
www.huuskolantila.net
OD NOR ²
TTangokuningas
K
Kari
P
Piironen
& Caminito
Henkka
ka jaa Kulkurit
Kulkuriit
Palsta on tarkoitettu järjestöjen ja
yhdistysten sisäiseen tiedottamiseen.
Ei lakisääteisiä kokousilmoituksia,
ei kaupallista toimintaa sisältäviä
ilmoitusia. ????. ?????. ??. 0DKWDYDW PDLVHPDW . ????????. ?????????. ?. >??????. Vapaa heti.
P. Sotkamo-lehdellä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipide- ja
markkinatutkimuksiin henkilötietolain mukaisesti. Perjantaina 3. ???. Lisätietoja aikatauluista p. Lomakylä)
22.10 Huvikeskus
Makkosenmäki - Sotkamo - Katinkulta - Naapurinvaara
21.20 Makkosenmäki
21.25 Tiilitörmä-Salmela
21.30 Sotkamo l-autoasema
21.35 Tenetti 31
21.40 Vuokatti as.
?????. ??. ??????????. % RLNHXGHW ?
1,20 ?/rivi + alv 24%
P. ???????. ????????. <??????
^???????????. ?. ??. ??. ??.
D??????????. ??. (OlYll PXVLLNNLD WDXRWWD ?
. 0400 218 314.
VUOKRATTAVANA
VUOKRAOIKEUS
Vuokralle tarjotaan
Sotkamon ydinkeskustassa
asuinrakennuksineen
remontoitu
23.06.2015 - 10.07.2015 nettihuutokaupalla osoitteessa www.huutokaupat.com.
Kohdenumero 177984.
Vuokratontti n. 010 665 6000 F. ?????. ????????????. edestakaisen
kyydin ja pääsylipun. ??. ???????. ??. D??. 1000 m2, jolla sijaitsee omakotitalo
110 m2, rakennuslupa 1979 sekä grillikota. Tilaaja voi kieltää tietojensa käytön em.
tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Sotkamo-lehden asiakaspalveluun. . Lisätietoja 0400 186 581.
Sapsontaustan Erä. ?????. ?. ???????.
??????????????. ?????. ???. K?. . ??????????. ?????. ???????. ??????????????????????????. >????. ???. ?????????.
KAKSIO
Vuokra 650