Tuotteita on tarjolla myös Vuokatin majoituspaikoissa. >> 14 Kesätori kutsuu Nautintoja: Niilo, Aki ja Lieseke Geyer jakoivat jäätelön ja kuuntelivat sotkamolaista mieskuoroa. Se osaa olla ovela ja viisas, sanoo Mulkahainen, joka on seurannut karhuja kuvauskojusta useamman vuoden ajan Suomussalmella. >> 4 Leena Sarpolan ja Kalle Tolosen kahvilassa myös leivotaan. HEINÄKUUTA 2016 NRO 53 Vauhti kiihtyy Triathlonisti Toni Pystö jatkoi hienoja esityksiä. >>2 Kahvila, jossa myös leivotaan Karhukuvaajana mainetta niittänyttä Valtteri Mulkahaista kiehtoo karhun ihmismäinen käytös. >> 6 Pääkirjoitus: Sähköinen asiointi yleistyy. PERUSTETTU 1962 | WWW.SOTKAMOLEHTI.FI | IRTONUMERO 2,50 € TIISTAI 5. >> 16 Taas hommissa Antti Hartikaisen sairausloma on ohitse ja jalka kestää pelata. Tässä Mulkahaisen vuoden 2015 kesäkuussa ottamassa kuvassa puuhun nojaava karhu on samalla luonnollisilla tarpeillaan. >> 8 Inhimillistä menoa 6 4 1 4 8 8 1 4 4 2 3 7 1 6 2 7 Marjukka Väisänen
Auto olisi siis välttämätön. Markkinathan Kainuussa olisivat maantieteellisesti laajalla alueella. Käy vastaamassa! www.sotkamolehti.fi A jattelin ryhtyä strippariksi. Takaraivossa alkaa jyskyttää koko ajan se pieni, mutta alati voimistuva ääni, joka muistuttaa elämän ikävistä realiteeteista. Keneltä kannattaa ostaa palvelintilaa. Vai jäävätkö vuosiansiot alle 10 000 euron. Kyllä: 124 vastausta Ei: 146 vastausta. Viikon 27 kysymys: Oletko tyytyväinen Jymyn supermiesten alkukauden esityksiin. Riittävätkö livekeikat elinkeinoksi. A Maailma pitää valloittaa ennen kuin ihminen täyttää 27 vuotta." Öljyttyjä unelmia Kolumni Veli-Matti Oikarinen veli-matti.oikarinen@slpmedia.fi Kirjoittaja on toimittaja. Maailma pitää valloittaa ennen kuin ihminen täyttää 27 vuotta. Heittäytymällä saattaisi saada aikaiseksi myös tuloksia. Äkkiseltäänhän idea on hyvä. Mikä siinä muka voisi vikaan mennä. Kainuun ikärakenne on tunnetusti korkea, eikä verkon syövereissä asioiminen suju varttuneemmalta väestöltä aina erityisen sujuvasti. Joku kutsunee sitä aikuistumiseksi. Sen jälkeen se muuttuu koko ajan vaikeammaksi ja vaikeammaksi. Classic Pizza Restaurant ma–su klo 12–23, (keittiö 22.30) O’Learys ma–su klo 11–23 (keittiö 23) Katso menut holidayclub. Investointikustannukset ovat suhteellisen pienet: helposti vähennettäviä vaatteita, musiikkisoitin, Beastie Boysin Body Movin’ ja vauvaöljyä. Varma nakki. Entä jos minä epäonnistun. (Siis että työntekijöitä tulee lukumääräisesti lisää, ei että se ainut työntekijä paisuu.) Entä jos on toiminimi, niin kannattaako heti ilmoittautua arvonlisäverovelvollisten rekisteriin. heinäkuuta 2016 Viikon 26 kysymys: Käytkö kesäteatterissa. 2016 6 Päätoimittaja: Juha Honkala 045 114 7370 6 Jakelupäivystys: 0800 955 05 6 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@slpmedia.fi Puheluiden hinnat 030-numeroihin: Lankapuh: 0,0828 €/puh + 0,07 €/min. Matkapuh: 0,0828 €/puh + 0,17 €/min. Mitä enemmän ikää karttuu, sitä enemmän on yleensä tarvetta sotepalveluille. Silloin mennään metsään, jos vastausta hakeva törmää asioidessaan vain uusiin kysymyksiin. Verkkoasiointi on monella tapaa tehokkaampaa ja ilman muuta halvempaa kuin perinteiset menetelmät. Sähköisten palveluiden kanssa asioinnin sujuvuus ja varmuus ovat ominaisuuksia, joiden on pakko toimia. En ollut ihan tosissasi. Kainuun sotessa otetaan käyttöön sähköinen kansalaisen ajanvaraus lastenneuvoloissa ja suun terveydenhuollossa. Tilanne ei ole yhtä valoisa, mikäli asiointi siirtyy verkkoon merkittävästi laajemmassa mittakaavassa. Lastenneuvoloiden kohdalla sähköinen asiointi tuskin nostattaa verenpainetta, sillä neuvolaikäisten lasten vanhemmat ovat usein jo valmiiksi diginatiiveja, ja internet-asiointi käy heiltä luonnostaan. /katinkullanravintolat Holiday Club Katinkulta Katinkullantie 15, 88610 Vuokatti 030 686 3000 Katinkullan herkullinen kesä % 46 54. Ihanko toiminimenä vaatteita vähentelisi, vai olisiko järkevä perustaa osakeyhtiö siltä varalta, että toiminta laajenee jossain vaiheessa. Palataanpa tuohon itsensä työkseen riisumisesimerkkiin. Keski-ikäinen mies, jolla on radioon sopivat kasvot ja konttorirotan ruumiinrakenne. Joskus jopa hyviä tuloksia. Sitten alkaa se iän ikuinen pähkäily siitä, mitä muut minusta ajattelevat. Virheiden välttely, riskien minimointi ja epäonnistumisen pelko estävät monia hyviäkin suunnitelmia toteutumasta. Keski-ikäisenä sitä alkaa kuitenkin miettiä, että minkälainen yhtiömuotohan olisi järkevin. Vai pitäisikö varmuuden vuoksi esiintyä myös maksullisella nettisaitilla. V erkkoasiointi kasvaa ja samalla asiakaspalvelun kanssa kasvotusten tapaaminen vähenee vähenemistään. 2 KESKUSTELE SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 5. O’Learysissa maistuvat burgerit, ribsit ja muut bostonilaisherkut, halutessasi urheilumatsien siivittämänä. Näin on monella alalla – sanomalehtiala mukaan luettuna. Niin sanotun omasoten kautta voi varata tai nähdä ja perua lastenneuvolan ja hammashoitoloiden aikoja. Netin kautta hieman markkinointia ja sujona keikalle. Yhtä äkkiä kaikki tuntuukin kauhean monimutkaiselta ja työläältä. Kannattaisiko ostaa auto vai hankkia leasingajokki. Jos ajaa omalla, niin tuleeko kilometrejä niin paljon, että diesel tulisi bensakonetta edullisemmaksi. Halusinpahan vain herättää jonkin tunnereaktion. Kesällä rentoudutaan ja herkutellaan! Katinkullan Classic Pizza Restaurantissa nautit Suomen parhaat pizzat, vaikka samppanjan kera. Aja muuttuvat – sopeudu tai tuskastu Pääkirjoitus 5.7
Kuninkaanpolulla voi ihmetellä uhpeita vuoristomaisemia. Tarinan mukaan alkuperäisten rakenteiden asentamisesta vuosina 1901-1905 vastasivat kuolemaan tuomitut vangit, jotka joutuivat uhmaamaan kuolemaa reitin rakentamisen aikana. toukokuuta, eli juhlinta jatkui maanantaille, joka on Andalusiassa yleinen vapaapäivä. Testaamme myös leimaamattoman arvometallin ammattitaidolla. Lisäksi he osallistuivat Katinkullassa järjestettyihin Kuopion hiippakunnan kasvatuksen päiville. heinäkuuta 2016 – SOTKAMO-LEHTI 3 Lukijakuva Mielipiteet: toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi, Sotkamo-lehti, Akkoniementie 4, 88600 Sotkamo. Seurakunta mahdollistaa nuorille suomalaisopiskelijoille työssäoppimismahdollisuuksia, mikä olikin tärkeä tieto kotiin tuotavaksi. Kahtena iltana nuorille oli avoinna Saapas-kahvila suomalaisen seurakunnan tiloissa Pacosin tuvalla. huhtikuuta – 2. heinäkuuta Anttilaniemessä. Kesäkuussa Saimaa oli vilkkain pulahduspaikka haasteuimareiden keskuudessa. Feria-alue kuhisi 28. Kirjoittaja on nuorisotyönohjaaja ja Sotkamon Saappaan vastaava työntekijä. Kirjoita viestin alkuun SOT ASIA sitten viesti Ohje: Kirjoittajan on ilmoitettava nimensä ja yhteystietonsa toimitukselle, vaikka kirjoitus toivottaisiinkin julkaistavaksi nimimerkillä. Uutisvinkit: Puhelimitse 050 314 5004, sähköpostitse toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi. klo 10-17 Risteentie 12 K-Supermarket Kuhmo 7.7. klo 10-17 Torikatu 24 Maksamme jopa 38 €/g. (09) 512 7298 www.jalonom.fi Tule arvioituttamaan korusi ilmaiseksi ja muuta ne rahaksi. Vierailimme myös Sea Lifessa ihastellen mereneläviä ja Fuengirolan eläintarhassa, jossa eläimillä oli mahdollisimman luonnonmukaiset elinolosuhteet. Arvio kannattaa teettää ensitilassa, koska työskentelemme asuinalueellanne juuri nyt ja saatte palvelun maksutta. Iltaisin esillä olivat suomalaisen musiikin osa-alueet aina tanssimusiikista kovaan rockiin. Eri maiden ja alueiden edustajat toivat juhlille palan kotiseutuaan juhlataloihin pystytettyihin pisteisiin, joissa vierailijat voivat kierrellä tutustuen erilaisiin ruokiin, juomiin, musiikkiin ja perinteisiin. Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja otsikoida tekstiä. Kirjoita napakasti. Sotkamon saapasliivit herättivät ihmetystä: ”Oletteko sieltä asti tulleet auttamaan meitä!” Juttu lähti siitä hyvin luontevasti eteenpäin. Kirjoittajan nimeä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. Joesta ja purosta saa pisteen, jos sillä on nimi. Näistä koruista maksoimme 219€ OSTAMME KULTAA JA HOPEAA! Edustajamme paikalla : Kauppapaikka18 4.-5.7. Kirjoituksia koskevat tiedustelut 010 665 6000. klo 10-17 Kauppakatu 18 Kajaani K-Supermarket Suomussalmi 6.7. Haaste jatkuu elokuun loppuun. Yhdestä järvestä saa yhden pisteen, vaikka uisi sen eri laidoilla. Heistä osa kiinnostui koululaisten harrastamasta rullakiekosta. Siellä tukikohtaansa piti myös Palvelu-operaatio Saapas. Kuva: Liisa Rauha. Huipulla evästelimme sumussa ja kuvittelimme silmiemme edessä avautuvat näköalat. Saapaslaiset liikkuivat pienissä ryhmissä Feria-alueella sekä lähialueen puistoissa ja rannoilla. Omia uintikertoja voi seurata Kesäuintihaasteen verkkopalvelussa, osoitteessa www.suomenlatu.fi/ kesauintihaaste. Kesäuintihaasteen tavoitteena on saada mahdollisimman monet pulahtamaan, uimaan ja kastautumaan mahdollisimman usein, mahdollisimman monessa paikassa. Hirvi aamupäivän uinnilla 1. Suomen osastolla vieraili joulupukki päivittäin ja lapsivieraita viihdytettiin omassa Marttojen puuhanurkkauksessa. Tekstiviestit: Lähetä viesti numeroon 17192. Saapaslaisten muuhun oheisohjelmaan kuului gondolihissimatka, joka yhdistää Benalmadenan rannikon ja erään Aurinkorannikon korkeimmista kohdista: 800 metriä merenpinnasta sijaitsevan Calamorro-vuoren huipun. Kirjoituksia ei palauteta. Suomen Ladun kesäuintihaaste on saanut uimareita liikkeelle ympäri Suomen. Sotkamon ja Kajaanin saapasryhmä, yhteensä 31 henkeä päivysti kolmena yönä Aurinkorannikon Saappaan apuna juhla-alueella kuunnellen ihmisten iloja ja suruja sekä vieden eteenpäin infoa Saappaan toiminnasta nuorten parissa. Saimme kuulla, miten lapset eivät liiku Fuengirolassa koulumatkojaan yksin, vaan aina huoltajien saattelemana. Saapasryhmä tutustui erityisopettaja Laura Pippurin johdolla Fuengirolan suomalaiseen kouluun. Sääntöihin kuuluu myös uiminen tarkoituksella, eikä esimerkiksi kanootilla kaatumista tai heikkoihin jäihin putoamista lasketa. Suomalaisen seurakunnan toiminnasta kuulimme lastenohjaaja Tuisku Pekkariselta, joka otti meidät vastaan Pacosin tuvalla. Samalla pääsee kisaamaan muiden uimareiden kanssa uitujen vesistöjen määrässä. Kuultuaan, ettei jälki-istuntoja juurikaan anneta, pojat olivat oitis valmiita kokeilemaan koulujaksoa Espanjassa! Nuoret lukiolaiset toivotettiin tervetulleiksi suorittamaan jokunen jakso Espanjassa. Suomen Latu haastaa kesäuinnille. Kesäuintihaasteen säännöt ovat helpot: Jokaisesta uidusta järvestä, joesta, lammesta ja merestä, jolla on oma nimi, saa yhden pisteen. Maksamme jalometallisi arvon käteisenä heti. Toiselle sijalle nousi Kokemäenjoki. Tiistaina 5. Vierailumme oli osa yhteistyökokonaisuutta, sillä syksyllä 2015 Aurinkorannikon Saappaan vastuunkantajista oli erityisopettaja, koulupsykologi ja seurakunnan lastenohjaaja tutustumassa Rytilahdessa järjestettyyn NettiSaappaan päivystykseen ja Kajaanin KatuSaappaan ja kahvilan toimintaan. Varsinaisen Saapas-päivystyksen ja tutustumiskohteiden lisäksi ryhmällemme järjestyi mahdollisuus vaeltaa Malagassa Kuninkaan polun, ”Camito del Rey”, seitsemän kilometrin reitillä. Huimaavien kalliojyrkänteiden keskelle rakennettu Espanjan ihme on luokiteltu yhdeksi vuoden 2015 suositelluimmista aktiviteeteistä maailmalla. Ryhmässämme oli myös kahdeksan lasta. Kari-Pekka Vehkaoja toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Espanjan Aurinkorannikolla, Fuengirolassa, vietettiin suomalaisen vapun aikaan Kansainvälisiä päiviä. Tänä vuonna mukana oli 34 eri maata ja Espanjan itsehallintoaluetta. Vapunaattona kaikki maat esittäytyivät yhteisessä juhlakulkueessa. Sotkamon Saapas Fuengirolan kansainvälisillä päivillä Mukana 34 eri maata ja Espanjan itsehallintoaluetta
heinäkuuta 2016 Marjukka Väisänen marjukka.vaisanen@slpmedia.fi Yksi sana riittää, kun Saksassa asuvalta Aki Geyerilta kysyy, millainen on Sotkamon kesä. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Sotkamon yhteiskoulusta 53 vuotta sitten. Esimerkiksi hammaslääkäriajan siirto ei vielä toistaiseksi ole mahdollista. Asuessaan Sotkamossa hän oli mukana Sotkamon Kamarikuorossa. Huoltaja voi tehdä muutoksia alle 15-vuotiaan lapsensa puolesta. . Aluksi neuvola-ajan varaaminen onnistuu vain lapselle, jonka ikä on kahdesta kuukaudesta vuoteen ja neljään kuukauteen. Ei ole enää vaatturi Korhosen taloakaan Harjukadulla, jossa Kanasella oli kortteeri kouluaikaan. Aurinkoinen sää houkutteli kesän avaukseen vieraita läheltä ja kaukaa. Jonna KarJalainen. Vuokatti-kvartetti viihdytti toriyleisöä. Lauantaina perhe nautti Sotkamon torilla musiikista ja jäätelöstä. Omasoten palvelut laajenevat ajanvaraukseen Omasotea käyttää 14 000 kainuulaista. Sotkamosta hän muutti Ouluun 1973, mutta viettää kesät synnyinkonnuillaan. . Peruutus tulee hoitaa jatkossakin puhelimitse. heinäkuuta klo 13 lasten toripäivä: balettitytöt ja Kuhmon kesämuusikot esiintyvät, asfalttitaiteen tekoa ja tutustumista Koirat lasten ystävinä -toimintaan. . Jataniemessä kesämökkeilevät Olli-Pekka ja Osmo Kananen kuuntelivat Vuokatti-kvartettia. – Parhaimmillaan henkilökunnalta jää enemmän aikaa niille, jotka sitä tarvitsevat. Englannista lähtöisin oleva Chuter on asunut SotOululaisten Veli-Matti (vas.) ja Osmo Kanasen kesään Sotkamossa kuuluu mökkeilyn lisäksi myös pesäpalloa. Ja mökillä riittää aina tekemistä. Koska kyseessä on julkinen palvelu, tulee asiakkaalle suorittaa hoidontarpeenarviointi puhelimitse tai kasvotusten. kamossa yli kuusi vuotta, ja nauttii sen rauhallisuudesta ja kauneudesta. Eniten palvelusta etsitään laboratoriotuloksia. – Oulussakin käydään katsomassa kaikki Jymyn pelit, ja kannustetaan Jymyä, vaikka Oulussa asutaan. Hän laulaa kotikaupungissaan Oulussa Pohjan laulussa ja sotaveteraanikuorossa. Kaiken kansan kesätoritapahtumat aloitettiin paikallisten taitajien voimin, kun Vuokatti-kvartetti esiintyi, Sotkamon kuvittelijat tarjosivat sormivärimaalausta ja sotkamolainen kameraseura Vaarojen valokuvaajat esitteli valokuviaan. Lauantaina 16. Soten hallituksen puheenjohtaja Raili Myllylä sanoo, että verkkopalvelu tulee perinteisten palvelujen rinnalle, eikä korvaa niitä. heinäkuuta klo 13 vietetään Sotkamo-päivää: tarjolla toritanssit, lähiruokaa, mölkyn pitäjänmestaruuskisa, kansallispukujen katselmus ja ohjelmaa lapsille. . Ihana, kehuu vakiovieras Sotkamon kesää TapahTumaT . Hän on jokakesäinen vieras Sotkamossa äitinsä Ulla Lesosen luona, kuten nyttemmin myös hänen vaimonsa Lieseke Geyer ja puolitoistavuotias poikansa Niilo Geyer. Kotiseudun ja kesämökin kutsuun on nyt eläkkeellä ollessa helppo vastata. Kaikkiaan Kainuussa varataan vuosittain 75 000 hammaslääkärikäyntiä. – Vaikka tunnelma on kiireetön, Jonna Karjalainen jonna.karjalainen@slpmedia.fi Kainuun soten palvelut siirtyvät koko ajan enemmän verkkoon. – Kainuussa jätetään perumatta vuoden aikana 4 000 hammaslääkäriaikaa. – Rauhaa, saunaa, kalastusta, luettelee Geyer kesätekemisiään. – Ihana. – Mukavaa, että tällaista järjestetään, kehui Robin Chuter, kun hänen poikansa Sisu Chuter kokeili taiteilua sormiväreillä. Erikoissuunnittelija Kristiina Taskisen mukaan palvelun käyttöä laajennetaan sitä mukaa kuin se on mahdollista. . Torilla riitti vilinää, kun ohjelmalliset kesätoripäivät käynnistyivät. Sunnuntaina 24. heinäkuuta klo 13 satamassa tavataan: Teuvo Piiraisen hanuripelimannit musisoi, peräkonttikirppis ja Fordmustangeja. Lauantaina 30. heinäkuuta klo 13 ollaan retroillen: lavalla Marc de Tugny ja Erkki Hyvönen yhtyeineen, lisäksi retrohuutokauppa, vanhoja autoja ja pitäjän pokasahamestaruuskilpailut. Se tarkoittaa vuosittain kahden hammaslääkärin työaikaa, Neuvonen sanoo. Lastenneuvolan ajanvarauksessa voi lisäksi siirtää ja varata lastenneuvolan aikoja. Lastenneuvolan ajanvaraus sekä hammaslääkäriajan peruminen ja tarkistaminen ovat onnistuneet nyt viikon ajan sähköisesti omalta kotisohvalta Omasoten kautta. Kesätapahtumat ovat täällä taas. . Elokuusta lähtien ajanvaraus laajenee koskemaan kaikenikäisten lasten neuvolakäyntejä. Kannustus ei typisty vain peleihin Hiukassa. Lauantaina 9. 4 PUHEENAIHEET SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 5. – Kaikkihan täällä on muuttunut, vain muutamia vanhoja taloja on jäljellä, Kananen peilasi Sotkamon muutosta vuosien varrella. Kts lisää: www.sotkamo.fi . Olennainen osa isän ja pojan kesäohjelmaa ovat myös Sotkamon Jymyn pelit. – Puhtaalta kuulostaa, kiitteli Osmo Kananen, joka on itsekin kuoromiehiä. Johtava hammaslääkäri Mikko Neuvonen toivoo uuden palvelun vähentävän perumatta jätettyjä hammaslääkäriaikoja
Paitsi eivät näytä hyvin harvinaisilta enää. Terrafame-yhtiöt ja Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj solmivat tammikuussa 2016 esisopimuksen omaisuuserien hankkimiseen liittyen. Jääkauden jälkeen ilmasto muuttui ja suot ja havumetsät valtasivat alaa. – Terrafamen näkökulmasta nyt toteutettu järjestely on nopein ja selkein tapa varmistaa, että omaisuuserät saadaan Terrafamen omistukseen, sanoo Terrafame Group Oy:n toimitusjohtaja Matti Hietanen yhtiön tiedotteessa. . Nykyään harjumasmalo on ilmeisesti tienvarsia leikkaavien koneiden mukana levittäytynyt koko Kajaanin ja Kuhmon välisen tieosuudelle tienpientareille. Kainuussa harjumasmaloa ei siis tiedetä kasvavan muualla kuin teiden varsilla, jotka ovat lajille sopivaa elinympäristöä paksuine sorapatjoineen ja kasvuston matalina pitävine ”mammutteineen”, joita nykymaailmassa korvaavat siis tienhoitokoneet. Terrafame maksaa omaisuuseristä yhteensä 1,4 miljoonaa euroa käteisellä. Ensin harjumasmaloa ilmaantui tupas Tipaksen sillan pieleen vuonna 1972, kun Sotkamon ja Kuhmon välistä tietä levennettiin. Ontojoelta löytyy myös henkilö, joka tietää kasvin historian, eläkkeellä oleva biologian lehtori ja kasviharrastaja Alpo Komulainen. Komulainen kertoo, mistä tämä kasvi on tienvarsille ilmaantunut. – Tämä selkeyttää olennaisesti kaivoksen tilannetta ja tukee siten osaltaan Terrafamen jatkorahoituksesta käytäviä keskusteluja, Hietanen toteaa. Terrafame irtautui kesäkuun alussa esisopimuksesta, ja nyt tehty kauppa on neuvoteltu tämän jälkeen. – Luulin ensin, että kasvi on tullut etelästä työkoneiden mukana, mutta kun lähetin näytteen kasvimuseolle, paljastui, että kyse onkin pohjoisesta alalajista, kertoo Komulainen. Mammuttiaro eli arotundra on jääkauden aikainen ja jälkeinen lähinnä ruohoja, heiniä ja saroja kasvanut alue. Tänä kesänä harjumasmalo on pistänyt monen muunkin kuin aidon kasviharrastajan silmään, sillä laji on nyt kukkinut tavattoman runsaasti. Mammutti kuoli sukupuuttoon, mutta harjumasmalosta jäi siemen Pöllyvaaran soraharjuun. Harjumasmalo on esiintynyt Kainuussa jo jääkauden aikaan, kun seutu oli niinsanottua mammuttiaroa. Nyt kukinta alkaa olla jo ohi. Tekemistä ja kokemista on luvassa torilla jatkossakin, kun kaiken kansan kesätapahtumat jatkuvat eri teemoin heinäkuussa. . Keltaisena mattona kukkinut kasvi on myös kiinnittänyt tielläliikkujien huomiota. Olemme tyytyväisiä, että omistusjärjestely on nyt toteutettu. Sellaiset olosuhteet ilmaantuivat, kun entiseltä mammuttiarolta Sotkamon Pöllyvaarasta ruvettiin ajamaan soraa teiden varsille. Sopivat olosuhteet sille koittivat Kuhmon ja Kajaanin välisen tien varren sorapatjalla, jossa kasvillisuus pysyy matalana. Samaa perua saattaa olla myös tupasvillan ennätyksellisen runsas kukinta tänä vuonna. Ostettaviin omaisuuseriin kuuluvat muun muassa tuotantoprosessissa tarvittava kalkkilaitos, laboratorio sekä kaivokseen liittyvän geologisen datan omistusoikeus. . Erityisesti tänä kesänä, kun laji on kukkinut keltaisina mattoina, sitä ei voi sanoa mitenkään harvinaiseksi. täällä kuitenkin tapahtuu paljon ja tekemistä on paljon, Chuter sanoi. Samaan hengenvetoon hän harmittelee, että samat koneet levittävät tienvarsille myös lupiinia, joka on luonnonkasveilta tilaa valtaava tulokaslaji. Terrafame osti kaivosomaisuuden Kaikki entisen Talvivaaran kaivokseen liittyvät omaisuuserät ja toiminnot ovat nyt Terrafamen omistuksessa.. KuvaT: MarjuKKa väisänen Marjatta Kurvinen marjatta.kurvinen@slpmedia.fi Kajaanin ja Kuhmon välillä tienpientareilla menestyy ja levittäytyy hyvin harvinainen kasvi, harjumasmalo. Sisu Chuter taiteili Sotkamon kuvittelijoiden tarjoamilla sormiväreillä. heinäkuuta 2016 – SOTKAMO-LEHTI 5 Oululaisten Veli-Matti (vas.) ja Osmo Kanasen kesään Sotkamossa kuuluu mökkeilyn lisäksi myös pesäpalloa. – Tien penkat on meidän harjuja ja ketokasvien uusesiintymien paikkoja. Tienniittokoneet levittävät siemeniä, Komulainen kertoo. – Olemme syksystä 2015 lähtien pyrkineet ratkaisuun Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj:n kanssa Terrafamen kaivostoiminnan näkökulmasta keskeisiin omaisuuseriin liittyen. . – Olisiko viime elokuun lämpimät hellepäivät tämän ilmiön syynä, miettii Komulainen. Heinäkuun viimeisenä lauantaina tapahtumapaikkana on Sotkamon venesatama. Mammuttiaron jäänne innostui Harjumasmalo on tänä kesänä kukkinut runsaina mattoina. Ainakin Ontojoen kohdalla sitä on suuret kasvustot. Tältä ajanjaksolta Kainuun harjuilla esiintyy myös tunturikurjenhernettä, hietaleinikkiä ja pikkutervakkoa. Järjestelyn jälkeen kaikki kaivokseen liittyvät omaisuuserät ja toiminnot ovat Terrafamen omistuksessa. Teiden varsilla kukkii tänä kesänä runsaana hyvin harvinainen harjumasmalo, jonka kulta-aikaa oli mammuttien valtakausi. Osapuolet ovat sopineet laboratorion henkilöstön siirtymisestä Terrafame Oy:n palvelukseen vanhoina työntekijöinä ja Terrafamen mahdollisuudesta rekrytoida kaivoksella työskenteleviä Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj:n avainhenkilöitä. Kun olosuhteet muuttuivat ja harjut metsittyivät, harjumasmalon siemenet jäivät maahan odottamaan parempia olosuhteita. . . Etelä-Suomessa kasvaa yleisempänä harjumasmaloa, mutta nämä Kainuun kasvit ovat siis eri alalajia ja sellaisena hyvin harvinaisia. Tiistaina 5. MarjaTTa Kurvinen Marjukka Väisänen marjukka.vaisanen@slpmedia.fi Terrafame Oy on ostanut Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj:ltä Sotkamon kaivoksen toimintaan liittyvän keskeisen omaisuuden. Mikä
”Takaisin Kainuulle se, minkä itse sai” Leena Sarpola ja Kalle Tolonen kehuvat Sotkamon luontoa, hyvää fiilistä ja ihmisiä. – Harrastaminen on tärkeää oman jaksamisen kannalta. Parasta kesässä. 010 665 9013* Lippu 15 €, etukortilla 13 € KAHVIO! Kanta-as iakas 2016 Kanta-asiakkuus kannattaa! Kanta-asiakas 2016 p. – Kainuuta jotenkin lytätään ja sanotaan, että sellaista korpiseutua. Koko henkilöstö osallistuu sekä asiakaspalveluun että leipomiseen. Tämä juttu sai alkunsa siitä, että Seppo Korhonen kehui Makea Cafén yrittäjien innokkuutta ja kahvilan mukavuutta ja hienoa ilmapiiriä. 010 665 9012* Iskun Kylätalolla Hyrynsalmella (Asematie 1) NOSTALGIATANSSIT la 9.7. – Luonto, hyvä fiilis ja ihmiset, jotka ovat avoimia, mukavia ja ottavat omakseen. heinäkuuta 2016 * Puhelun hinta 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/minuutti (sis. Nykyään kaikki ruistaskuja lukuunottamatta leivotaan kahvilassa. Tämä on Kehu naapuriasi -kesäsarja. Onko kesässä jotain huonoa. – Vapaalla se on auringonpaiste ja golfkenttä. Kanta-asiakkaana saat jatkuvasti uusia etuja. – Meidän sukupolvemme ihmiset hakevat balanssia – elämässä pitää olla muutakin kuin työtä. Ja kanta-asiakkaat, joista on tullut kavereita. Jos töissä on mukavaa, se näkyy ilmapiirissä, Tolonen sanoo. Makea Café Sotkamon kirkonkylässä avautui syyskuun puolivälissä. Sarpola puolestaan pyöräilee, lenkkeilee ja käy kuntosalilla. He olivat kesälomalla Sotkamossa, josta Kalle Tolonen on kotoisin. Päätös oli perustaa kahvila Sotkamoon. – Makaan mansikkapeltojen keskellä, luen kirjaa, syön mansikoita ja linnut laulavat, maalaa Sarpola. – Haettiin ehkä elämänmuutosta, Kalle Tolonen miettii. – Perjantaina siinä istuttiin, seuraavana päivänä käytiin katsomassa tilat ja viikko siitä eteenpäin varmistui, että oman kahvilan perustamisesta tulee totta, kertoo Tolonen. Seuraavaksi Sotkamo-lehti haluaa haastatella tässä sarjassa nyt kehut saaneen Markku Mularin. klo 20–01.30 Kesäillan tahdeista vastaavat oman kylän kasvatit! ANSSI VIMPARI & ÖISET KULKIJAT HONKAHUMPPA, JYTÄNDERI TRIO Kannattaa ajella kauempaakin, meillä mahtuu tanssaamaan ja lattia on liukas! Marjukka Väisänen marjukka.vaisanen@slpmedia.fi Leena Sarpola arvelee, että nopeasti syntyneessä päätöksessä oli mukana hieman kotiseutukaipuuta kymmenen Jyväskylässä vietetyn vuoden jälkeen. – Juholankylällä asuva puuseppä Markku Mulari on sympaattinen ja tavattoman ammattitaitoinen puuseppä. Kuvaile täydellinen kesäpäivä. 6 PUHEENAIHEET SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 5. Kaksi viikkoa kahvilakäynnin jälkeen koti oli muutettu Suovaaralle. Liiketalouden yrittäjyyslinjan kasvattien yhteisen yrittäjyyshaaveen toteutumisesta on pian kaksi vuotta. – Oli kasvanut halu tuoda Kainuulle takaisin se, minkä on itse aikanaan täältä saanut, sanoo Sarpola, joka on lähtöisin Puolangalta. Mutta eihän sen parempaa paikkaa ihmiselle olekaan kuin täällä luonnonhelmassa. Alussa kahvilassa myytiin lähileipomoiden tuotteita, mutta vähitellen leivonnaiset vaihtuivat omaksi tuotannoksi. Yrittäjät puolestaan kehuvat vuolaasti työntekijöitään, joita on viisi. Tämä etu voimassa kanta-asiakaskortillasi. Kun luottaa työntekijöihin, he kyllä osaavat ja hoitavat hommansa. Totta on, että nuoria ja yrittäjiä tarvitaan lisää. Hilloissa ja kakuissa käytetään paikallista marjaa. Yrittäjäperheissä kasvaneet Sarpola ja Tolonen kuvaavat omaa yrittäjyyttään inhimilliseksi yrittäjyydeksi. 010 665 9014* p. Leena Sarpola ja Kalle Tolonen nauttivat yrittämisestä ja elämästä Sotkamossa. – Turistit, asiakkaat, tuoreet marjat, leppoisa ilmapiiri. – Ei. Marjukka Väisänen KEHU NAAPURIASI. Parasta Sotkamossa. Alusta asti olemme pitäneet lomia hiljaisina aikoina ja vapaapäiviäkin on otettu. – Työntekijät tuovat työympäristöön sen hyvän fiiliksen ja takaavat koko firman menestyksen. Kahvilan tuotteita toimitetaan nyt laajalti myös Vuokatin hotelleihin ja ravintoloihin. Tolosen kesän vapaat hetket kuluvat golfkentällä, talvella hän rakentaa viuluja ja pelaa jääkiekkoa. Siitä idea lähti. alv 24 %). Torin kulmalla sijaitsevassa kahvilassa he kuulivat, että se lopettaa toimintansa. Kanta-asia kas 2016 p. Kaikki syntyy käsityönä, valmispohjia ei käytetä. Se on tärkeää. Töissä auringonpaiste, terassa täynnä iloisia asiakkaita ja leppoisa tunnelma, kuvaa Tolonen. Kehukaa naapurianne
Merihanhen metsästys puolestaan kielletään sisämaassa kolmen vuoden ajaksi. Metsästyskiellolla halutaan pysäyttää metsähanhikannan pienentyminen. PÄTKÄPELTI WECKMAN 20 LR musta pituudet: 2,5m, 3,0m, 3,5m, 4,0m 7 90 m 2 84 90 9 l Kuullotetta Valtti Color Varastossa myös tanskanpähkinävalmissävy (9,43 €/l+sävytys) 39 90 2,7 l Valtti Plus Terassiöljyt Jopa kolminkertainen huoltoväli. Metsähanhi pysyy rauhoitettuna Maaja metsätalousministeriö jatkaa metsähanhen metsästyskieltoa koko maassa tulevan metsästysvuoden ajaksi. Tervetuloa! Lomakyläntie 25 b, Suomussalmi 429,Lavitta PUUCEE-MÖKKI 120x120x270 cm (ei sis. Tapauksia tutkitaan varkauksina ja varkauden yrityksenä. Varkaille kelpasi ainoastaan käteinen raha. Ratatien alueella murtauduttiin kolmeen eri liikkeeseen torstain ja perjantain välisenä yönä. Murtosaalis oli poliisin mukaan muutamia tuhansia euroja. Kesto noin 40 min. katemateriaaleja, maaleja) Käy hyvin yhteen Biolan Econ kanssa Mukaan 2 säkkiä KOMPOSTIja HUUSSIKUIVIKETTA 40 l/sk 449,harmaa PIKAKOMPOSTORI Eco 220 549,KOMPOSTIKÄYMÄLÄ Eco ruskea KOTAKEITTIÖ Korkea malli, 80 cm, musta 230,Kotakeittiö PIIPPUSETTI läpivienti+kaulus, korkeus 2 m 895,Kestopuu Terassilauta 89 /jm 25x95 vihreä, viistetty UUTUUS! Knauf LASIVILLA SK ECOBAT 037 50-200 mm 2 90 m 2 alk. Sotkamo Silver ja Loiste tekivät kauppaa Sotkamo Silver Oy on myynyt Katerman ja hopeakaivoksen välisen sähkölinjan ja siihen kuuluvat laitteistot Loiste Sähköverkko Oy:lle sekä solminut sopimuksen sähkön siirrosta ja sähköverkkoon liittymisestä. On hienoa, että löysimme molempia osapuolia hyödyttävän ratkaisun. Metsästyksen sallimista arvioidaan jälleen vuoden kuluttua, mutta metsästystä ei voida aloittaa ennen kannan vahvistumista. Vapaa pääsy! Su 10.7.2016 klo 12 Soivan metsän sanajumalanpalvelus Jumalanpalvelus toteutetaan vaeltaen metsän soittimia hyödyntäen. Soivan metsän juhlaesityksien ja sanajumalanpalveluksen yhteydessä Suomussalmen eläkeläiset ry myy kahvia ja pullaa. Livemusiikkia duolta Space is the Place! Petteri Falck, kitara ja Ida Kiviniemi, laulu. 60 min. Poliisi kaipaa edelleen mahdollisia havaintoja tapahtuneesta virkaaikana puhelinnumeroon 0295416520 tai sähköpostiin tutkinta.kainuu@poliisi.fi. Määräaikainen metsästyskielto estää Suomen pesimäkantaan sekä Suomen kautta muuttavaan Luoteisja Koillis-Euroopan metsähanhikantaan kohdistuvan metsästyspaineen. Valmissävy: ruskea, kelonharmaa, musta (14,78 €/l) Ulkomaaliksi Pika-Teho a-pohja valkoinen 91 90 11,7 l (7,85 €/l) 59,64,90 125,54,PYYKINKUIVATUSTELINE -pyörivä, 5-sakarainen -sinkitty TUULETUSTELINE -kääntyvä yläkehys -sinkitty -varastossa myös vihreä tai tumm.harmaa 145 €/kpl LAITURITIKAS -kirkas alumiini, -4 askelmaa PYÖRÄTELINE -sinkitty -5-paikkainen 649,549,465,369,Kota Luosto PUUKIUAS 8-20 m 3 saunaan vesisäiliö 30 l Harvia 20 ES Pro PUUKIUAS 8-20 m 3 saunaan musta Kota Luosto PUUKIUAS 8-20 m 3 saunaan mustalla vaipalla Harvia 20 Pro PUUKIUAS 8-20 m 3 saunaan OY Työkalut Avoinna: myymälä: 7-17, la 9-14, varasto: 7-17, la 9-13 Myymälä: Keskuskatu 2 88600 Sotkamo (08) 633 0880 Varasto: Ratatie 4, 044 533 6084 Sahatavara 55 /jm 22x100 PL/VL Sotkamon Hirvenniemellä sijaitseviin liikkeisiin murtautunut tai murtautuneet ja käteiskassoja varastaneet ovat edelleen karkuteillä. klo 21 Soivan metsän jatkot Wanhan Kalevan Baarissa Tottumus-performanssi Soivan metsän hengessä Lydia Eriksson, sello, Iida Falck, alttoviulu ja Sofia Koittola, tanssi. – Olen erittäin tyytyväinen syntyneestä sopimuksesta. klo 15 Metsän muistoja -juhlaesitys, ohjaus Janne Seppänen, liput 10/5 € Juhlaesityksen kesto noin 60 min. Metsähanhen metsästys kiellettiin kokonaan vuonna 2014, minkä jälkeen kieltoa on jatkettu vuosi kerrallaan. Tiistaina 5. Sotkamo Silver vapauttaa pääomiaan ja resurssejaan hopeakaivoksen käynnistämiseen. Samalla olemme turvanneet hopeakaivoksen tulevan sähkönsaannin, sanoo Sotkamo Silverin konsernijohtaja Timo Lindborg. heinäkuuta 2016 – SOTKAMO-LEHTI 7 Soiva metsä 20 vuotta Meidän metsän juhlat 9.-10.7.2016 Soivassa metsässä La 9.7.2016 klo 18 Metsän muistoja -juhlaesitys, ohjaus Janne Seppänen, liput 10/5€ Juhlaesityksen kesto n. Neljänteenkin yritettiin, mutta se jäi yritykseksi. Kaupasta vapautuva pääoma voidaan käyttää kaivoksen rakentamiseen ja sopimuksen myötä voimme tulevaisuudessa keskittyä entistä paremmin kaivostoimintaan sähkönsiirron sijasta. Loiste Sähköverkko haluaa sopimuksen myötä vahvistaa Sotkamon ja Kuhmon eteläisten osien sähkön jakeluverkkoaan. Murtoja liikkeisiin Hirvennimellä
Sotkamossa on vierähtänyt yli 20 vuotta. Pennut telmivät tupasvillojen keskellä kesäkuussa 2016. Sitähän sitä kaikki toivoo: että tulisi jättipotti edes kerran. Mies myöntää, että harrastus on vienyt mennessään. Siltasaaressa Pirttijärven rantakivillä loikkivalla miehellä ei enää ole käsissään pokkari, vaan järjestelmäkamera. Niitä kuvailin ja pikku hiljaa jäin siihen koukkuun. – Samoja piirteitä löytyy: karhu on yhtä ovela ja viisas, käyttäytyy hyvin paljon kuin ihminen. Vuosien varrella Mulkahainen on ikuistanut Sotkamon maisemat ja järvet monesta kulmasta ja kaikkina vuodenaikoina. – Ensi keväänä kolmikkoon kuuluneella naaraskarhulla on varmasti omat pennut, uskoo Mulkahainen. Ensi kevättä kuvaaja odottaa erityisen innolla. Tuli täysosuma. Jännitystä on siinäkin, montako pentua on tulossa. Valtteri Mulkahaisen tämän vuoden toukokuussa ottama kuva. Mulkahaisen mukaan yksi syy siihen, että karhu kiehtoo, kumpuaa sen ihmismäisyydestä. Viime kevään Israelin matkan saldoa nimenomaan tältä saralta oli taannoin esillä sotkamolaisessa kahvilassa. Pennut ovat kuin pieniä lapsia telmiessään. Viime aikoina muotokuvaus on alkanut kiinnostaa yhä enemmän. – Kiva nähdä, tuleeko jälkeläisistä yhtä villejä kuin tanssivat karhut olivat – ja mukavaa olisi tietysti saada myös tarinalle jatko. – Tuuria tietysti. Tosiasiassa ne olivat Mulkahaisen mukaan nousseet takajaloilleen yhtä aikaa ottaakseen ottelun: siis tapellakseen. ValTTeri Mulkahainen Valtteri Mulkahainen on ikuistanut Sotkamon maisemat ja järvet monesta kulmasta ja kaikkina vuodenaikoina. Sittemmin kuvausmatkoja Suomussalmelle on kertynyt paljon. Marjukka Väisänen ValTTeri Mulkahainen. Tänä vuonna hän on istunut kuvauskojussa kolmeen otteeseen, ja aikoo vielä ainakin pari kertaa istua. Mulkahainen näyttää kuviaan mielellään. Mies ei vielä ole touhuun hermostunut, vaan on kuitannut väärinkäytökset huumorilla. Ja pennut uskoivat heti. Mulkahainen kuvasi tuolloin karhuja elämänsä toisen kerran. Mulkahainen tunnetaan nimenomaan karhukuvaajana. – Kun valmennushommat loppuivat, piti keksiä jotain, kun on ne opettajien kuuluisat pitkät kesälomat, vitsailee Valtteri Mulkahainen, joka opettaa Sotkamon lukiossa liikuntaa ja terveystietoa. Viime ja tänä vuonna Martinselkosessa on päästy näkemään emot, jotka ovat pyöräyttäneet peräti neloset. Tanssivat karhut tallentuivat Mulkahaisen mieleen lähtemättömästi. – Joka kivi on kuvattu, Mulkahainen nauraa. Naapurinvaara, Vuokatinvaara ja Sotkamon kirkonkylää ympäröivien järvien rannat on koluttu tarkkaan. Toinen niistä on sotkamolaisen kameraseura Vaarojen Valokuvaajien reissu Lofooteille ja toinen vaellusmatka. Kuva julkaistiin muun muassa amerikkalaisessa Daily Newsissä, ja se tuli toiseksi Iso-Britannian kansallisen lehdistötoimistojen yhdistyksen vuoden kuva -kilpailussa. Niitä on ollut ja tulossa näyttelyihin, ja hänen luontokuviaan nähdään myös ensi vuoden Sotkamo– Vuokatti -kalenterissa. Karhukuvaajan titteli kumpuaa Mulkahaisen Suomussalmen Martinselkosessa keväällä 2013 ottamasta valokuvasta. Valtteri Mulkahainen toivoo ensi keväänä saavansa kuvan, joka tuo jatkotarinan maailmankuuluille ”tanssiville karhuille”. 8 ELÄMÄNMENO SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 5. Tähänkin kesään mahtuu monta valokuvausreissua, muun muassa kaksi matkaa Norjaan. – Aivan mahtavat maisemathan täällä Sotkamossa ja Vuokatissa on. Pietarista lähtöisin oleva Mulkahainen on inkerinsuomalainen ja asunut Suomessa vuodesta 1989. Itse hän kokee olevansa enemmänkin luontokuvaaja. heinäkuuta 2016 Marjukka Väisänen marjukka.vaisanen@slpmedia.fi Kaapista löytyi pokkarikamera ja siitä se lähti, kohta kymmenen vuotta sitten. Hän on nähnyt, kuinka emo komentaa tappelemaan innostuneita perillisiään kuin äiti konsanaan menemällä väliin. Hän korostaa, että valokuvaus on hänelle harrastus, mutta selvästikin hyvin rakas sellainen. Mulkahainen laittaa ahkerasti otoksiaan myös omalle Facebook-sivuilleen, silläkin uhalla, että usein nettiin laitettu kuva saattaa päätyä ties mihin yhteyteen ja ilman tietoja sen alkuperästä tietysti. Kuvaan tallentui kolme karhun pentua, jotka sittemmin tulivat tunnetuksi ympäri maailmaa ”tanssivina karhuina”. Karhu koukuttaa kuvaajaa ihmismäisellä käytöksellään Pentu kerjää huomiota, vai pyytääkö se anteeksi. Hän on kuvannut kolmikkoa myöhemminkin, nyt kun ne kulkevat jo omia polkujaan
heinäkuuta 2016 – SOTKAMO-LEHTI 9 ValTTeri Mulkahainen. Tiistaina 5
Avioliittoon kuulutetaan: Petja Mikael Mäkäräinen ja Enna Onerva Kajaus, Heikki Jaakko Antero Pulkkinen ja Juulia Johanna Jasmiina Koskinen Avioliittoon vihityt: Jarmo Johannes Turunen ja Laila Katariina Huovinen, Matti Olavi Okkonen ja Ilona Pauliina Toivonen Kastetut: Reino Iivari Moilanen Yleinen seurakuntatyö: Ti 5.7. Jo vauva-ajan yhteydet isään edistävät myöhempää mielenterveyttä ja kielen kehitystä. Alzheimerin tauti näyttää olevan monien tapahtumien summa. Metsähanhen metsästys kiellettiin kokonaan vuonna 2014, minkä jälkeen kieltoa on jatkettu vuosi kerrallaan. Päinvastoin kuin esimerkiksi Pohjoismaissa, USA:ssa ei ole niitä koskevia lakeja. Määräaikainen metsästyskielto estää Suomen pesimäkantaan sekä Suomen kautta muuttavaan Luoteisja Koillis-Euroopan metsähanhikantaan kohdistuvan metsästyspaineen. Leikit ovat fyysisempiä ja niissä otetaan enemmän riskejä kuin äidin leikeissä. Plakin kehittymisen yhteydessä syntyy usein myös tulehdusreaktio, jolla elimistö yrittää häätää havaittua mikrobia. Isän osallistuminen lapsen elämään vaikuttaa myöhemmässäkin iässä. Se on tärkeää etenkin nuorille, jotta he tietävät, mihin kuuluvat, sanoo Salme Morton ja viittaa hulinaan ja vilinään, joka täytti Riivalin pihapiirin Vuokatissa lauantaina. Niitä kertyy ensin ohimolohkoihin, mutta sen jälkeen niitä ilmaantuu laajemmin muuallekin aivokuorelle. 3. Yhdysvalloissakin on havaittu isän roolin muuttuneen kurinpitäjästä enemmän kaveriksi. Ja koska kesäaikaan ihmiset kuitenkin Sotkamossa, haluttiin kokoontua vapaamuotoisesti, kertoi Heli Itkonen, joka emännöi sukutapaamista yhdessä tyttärensä Anna Heikkisen kanssa. Ainoastaan joissakin osavaltioissa on kokeiltu kohtalaisen huonolla menestyksellä palkattomia vapaita, jotka antaisivat isille mahdollisuuden osallistua lasten elämään. www.sotkamonseurakunta.fi Helluntaiseurakunta Makkosentie 51 Ti 5.7.-Pe 8.7. Alzheimerin tauti on elimistön puolustusreaktio terveys Heikki Arvilommi toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Amerikan lastenlääkäriyhdistys julkaisi raportin muutoksista isän roolissa viime vuosikymmeninä. Samalla siinä käydään läpi perheiden ja isyydenkin muutoksia ja isän osallistumisen tärkeyttä eri ikäisten lasten kehittymiselle. Kokeillaan he osoittivat, että koe-eläimillä tällainen plakki voi syntyä jopa vuorokauden aikana. Teiniikäisten tyttöjen raskaudetkin ovat harvinaisempia perheissä, joissa isät ovat läsnä. Ehkä ajalle tyypillisesti kirjoituksessa ensin määriteltiin, mitä isällä tarkoitetaan. Rippikoulutyö: Ke 29.6. Kaikkiaan paikalla oli viitisenkymmentä henkeä, kauimmaiset Helsingistä. Isät myös leikkivät lasten kanssa eri tavoin kuin äidit. Rokottaminen erityisesti bakteereita vastaan ei ole helppoa. su-pe klo 11–16, suljettu lauantaisin. – Kesäisin käydään synnyinseutuja katsomassa, kertoo Morton, jonka poika asuu Sotkamossa. klo 19 Kesäillan hartaus siunauskappelissa. Lapsen sanavarasto laajenee, koska isät käyttävät enemmän lapselle uusia sanoja kuin äidit. Merihanhen metsästys puolestaan kielletään sisämaassa kolmen vuoden ajaksi. klo 11 Musiikkijumalanpalvelus, Nando & Armas Ti 12.7. Aarre Tikkanen, laulu; Pekka Partanen, piano ja urut. Jo aikaisemmissa tutkimuksissa on osoitettu, että Alzheimerin tautia sairastavilla aivokalvojen läpäisevyys on lisääntynyt. Isät tai miehen mallit ovat näiden lastenlääkäreiden mielestä tärkeitä myös ihan arkisissakin asioissa. Tutkijoiden mukaan tautia voidaan periaatteessa yrittää estää rokottamalla tavallisimpia aivojen plakeista löytyviä mikrobeja vastaan. klo 19 Sanan ja rukouksen ilta, Heikki ja Maarit Pääkkönen sotkamo.helluntaiseurakunta.fi Pentti Huovinen toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Alzheimerin tauti rappeuttaa aivoja ja on tärkein muistihäiriöiden aiheuttaja. Plakit muodostuvat beeta-amyloidista. Anni ja Johannes Korhosen neljästä lapsesta ainoa elossa oleva on Salme Morton, joka asuu Espoossa. rippikoululeiri Rytilahden Majalla. Sotkamon kirkko, Tiekirkko. Yrittäjiä olivat myös Mortonin sisarukset, ja monet heidän jälkeläisistään. Neljä sukupolvea kesätapaamisessa Anni ja Johannes Korhosen jälkeläiset neljässä polvessa tapasivat Vuokatissa lauantaina. Tutkimus julkaistiin hiljattain arvostetussa Science Translational Medicine-tiedelehdessä. klo 19 Sanan ja rukouksen ilta, Vesa Virtanen Pe 8.7. Diakoniatyö: HUOM! Heinäkuussa ei diakoniavastaanottoa khranviraston diakoniatoimistossa. – Ke 6.7. Tutkijoiden mukaan jokaisen tällaisen amyloidiplakin sisällä on yksi bakteeri. Avoinna 5.7.–14.8. Metsähanhi pysyy rauhoitettuna. klo 10 Konfirmaatiomessu (3. 10 ELÄMÄNMENO SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 5. Lapset opetettiin työntekoon, vaikka joskus tuntui, että liiankin kanssa. klo 14 Kesäpäivän musiikkihetki Sotkamon kirkossa. Marjukka Väisänen Kuolleet: Anja Leena Ronkainen 72 v., Jorma Ensio Komulainen 64 v., Leena Mähönen 89 v. Su 10.7. Raportti painotti lastenlääkärien roolia isien merkityksen korostamisessa ja neuvonnassa. Tämä vaatii kuitenkin vielä paljon työtä. Isän roolissa toimivat varsinaiset perheenisät, eronneet tai muuten poissa olevat isät, homoperheiden tuplaisät, leskien tai lesboperheiden isoisät tai muut miehen mallit. Aika isän kanssa lapselle hyödyksi arkisTo / nina susi Maaja metsätalousministeriö jatkaa metsähanhen metsästyskieltoa koko maassa tulevan metsästysvuoden ajaksi. klo 14 Kesäpäivän musiikkihetki Sotkamon kirkossa. Ruokaillaan, kahvitellaan ja tarjolla on myös savusaunaa lammen rannalla, erilaisia pelejä ja leikkejä sekä karaokea puimalassa. Ke 13.7. Musiikkityö: Ke 6.7. heinäkuuta 2016 seurakunnat Marjukka Väisänen marjukka.vaisanen@slpmedia.fi – Tällaiset tapaamiset lähentävät sukua. Koe-eläintutkimukset vihjaavat, että se voisi johtua isien erittämistä feromoneista. Ti 12.7. klo 19 Kesäillan hartaus siunauskappelissa. Kirjoituksessa myös lievästi haikaillaan isyysvapaiden perään. Neljä sukupolvea sotkamolaisen yrittäjäpariskunnan Anni ja Johannes Korhosen jälkeläisiä oli tullut yhteen ja aurinkoinen pihapiiri oli täynnä iloisia jälleennäkemisiä, puheensorinaa ja lasten leikkejä. Vapaa pääsy, kolehti Sotkamon rintamamiesveteraanityölle ja srk:n musiikkityölle. Morton on eläkkeellä oleva yrittäjä, joka on tehnyt 50-vuotisen työuran kenkäkauppiaana. Tutkijat totesivat tämän amyloidin toimivan samalla tavalla kuin monet muutkin elimistön mikrobien kasvua estävät valkuaisaineet. Sieltä se on tullut, yrittämisen henki, jolla on viety Suomen maata eteenpäin. Näin erilaiset taudinaiheuttajat voivat päästä tavallista helpommin aivoihin. Tulehduksen sivuvaikutuksena aivosolut voivat vaurioitua, ja tulehdus voi näin entisestään pahentaa plakin aiheuttamaa aivovauriota. Harvardin tutkijoiden löydös avaa kuitenkin uusia mahdollisuuksia tutkia ja torjua Alzheimerin tautia. Metsästyksen sallimista arvioidaan jälleen vuoden kuluttua, mutta metsästystä ei voida aloittaa ennen kannan vahvistumista. Kutsumusammatissaan, kuten hän sanoo. – Äiti ja isä olivat esimerkillisiä ihmisiä. Vapaa pääsy, kolehti Sotkamon rintamamiesveteraanityölle ja srk:n musiikkityölle. rippikoululeiri) Sotkamon kirkossa. – Vapaamuotoinen yhdessäolo on pääasia. Taudille on tyypillistä mikroskooppisten pienien plakkien kertyminen aivoihin. Yhdysvaltalaisen Harvardin yliopiston tutkijaryhmä on laajojen tutkimusten avulla osoittanut, että näitä plakkeja syntyy reaktiona erilaisille mikrobeille, niin bakteereille, viruksille kuin Candida-hiivasienellekin. Lasten leiri Vuokatinrannassa Ti 5.7. Martti Niskanen, laulu; Risto Vähäsarja, piano ja urut. Tyttärien kehitys naiseksi on hitaampaa. Tupakointi, alkoholin käyttö tai vaikkapa turvavyön tai pyöräilykypärän käyttö ovat tapoja, joista lapset ottavat mallia. Sama pätee lasten myöhempiin sosiaalisiin ongelmiin ja masennukseen. Klo 12 Messu Vuokatin kirkossa. Se on harvinainen alle 65-vuotiailla, mutta yli 85-vuotiailla Alzheimerin tautia sairastaa jopa joka viides. – On mukavampi tavata sukulaisia muuten kuin hautajaisissa. Metsästyskiellolla halutaan pysäyttää metsähanhikannan pienentyminen. klo 13 Musiikkia ja lettuja torilla, Nando & Armas Su 10.7
Eläkkeellä oleva pariskunta nauttii olostaan mökillä, jossa tekeminen ei lopu. klo 19.00 to 4.8. Ensi perjantaina uppoaa kuokka ensi kerran suohon, kun kulkureittien, jotka soveltuvat myös liikuntarajoitteisille, rakentaminen alkaa. HIUKAN PESÄPALLOSTADIONILLA 18.00 klo Tunnusta väriä ja nouda oma upea Jymy-Paitasi pelistä VAIN 5 €:lla Lasten iloksi paikalla myös ambulanssi, paloja poliisiauto – tule & tutustu JYMY ALAJÄRVEN ANKKURIT VS. klo 19.00 pe 5.8. sukulaiset ja ystävät Siunattu läheisten läsnä ollessa. klo 19.00 ti 2.8. 10.6.2016 Sotkamo Hiljaa tarttui käsi Herran käteen väsyneen, hiljaa siirtyi sielu lepoon iäiseen. Mukka Lippuvaraus on suositeltavaa.Lippuvaraukset numerosta: 044 7255 800. heinäkuuta. 08 6660 070 www.sotkamonhautaustoimisto.fi Suomen Kivivalmiste Oy:n HAUTAKIVET kesän toimitukseen! Marjukka Väisänen marjukka.vaisanen@slpmedia.fi Heinämäen kyläseura Sotkamossa aikoo laajentaa matkailuharrasteja liikuntapalveluitaan entisestään, ja tarttuu nyt 80 hehtaarin suuruisen avosuon, Tervasuon, tarjoamiin mahdollisuuksiin. klo 19.00 ti 19.7. klo 19.00 ti 12.7. klo 19.00 to 7.7. Pariskunnalla on ollut kesämökki Kusianjärven rannalla jo 18 vuotta. klo 19.00 to 14.7. Kyläjuhlan vakiovieraat, Sveitsissä asuvat Tuula ja Peter Hug-Kurkela tapasivat hekin puolisen äärellä paljon tuttuja. klo 15.00 ti 26.7. Kylätalon kupeessa olevalle urheilukentälle on tulossa kenttälajien suorituspaikkoja, mutta aivan ensiksi siihen nousee kouluratsastusrata, sillä Suomen Ratsastusliitto järjestää Heinämäessä kilpailut 24. Hänen mukaansa suomatkailun kehittämistä ja uusia harrasteja liikuntapalveluita on pohdiskeltu kylällä pitkään. – Meillä on kylällä asuva mökkitalkkari, joka hoitaa lumityöt ja lämmittää mökin tarvittaessa, ja tekee muitakin töitä. klo 19.00 ke 27.7. – Idea on se, että me tarjoamme tapahtumien ja kilpailujen järjestäjille paikat ja siihen liittyvät oheispalvelut, esimerkiksi ruokailut ja majoituksen, mutta emme itse toimi järjestäjinä, Kemppainen kertoo. Asioita tehdään niin, että ne kelpaavat kaikenikäisille ja kaikenkuntoisille, sanoo kyläseuran hallituksen jäsen ja taloudenhoitaja Sakari Seppänen. Myös muun muassa koiraharrastukseen liittyvien kisojen järjestämisestä kentällä on kyläseuran puheenjohtajan Samuli Kemppaisen mukaan puhuttu. klo 19.00 su 24.7. Tiistaina 5. Komulainen s. klo 19.00 su 17.7. klo 19.00 to 21.7. Hanke toteutetaan osin talkootyönä. ENNAKKOMYYNTIPISTEET Sotkamo: Intersport Piipponen, Holiday club Katinkulta, Sokos Hotel Vuokatti TIISTAINA 5.7. Lämmin kiitos osanotosta.. Pohdinnat konkretisoituivat HungryWolvesActivityParknimeä kantavana hankkeena. – Viihdymme täällä hyvin ja tunnemme paljon kyläläisiä, Tuula HugKurkela sanoi. – Kunnossa kaiken ikää -periaate on kaiken suunnittelun pohja. SOTKAMON PORTIT AVATAAN: KLO 17.00 OTTELUISÄNTÄ: OBBI OY (Paitoja rajoitettu erä) Sotkamon vuodeosaston henkilökunnalle Kiitos Anna Liisa Kemppaisen hoidosta. Esityksen kesto noin kaksi tuntia sisältäen väliajan.Ennen esitystä ja väliajalla toimii kahvio. Kulkuväylien lisäksi suolle on suunniteltu muutakin matkailua tukevaa rakentamista, kuten esiintymislava ja näkötorni. Tuula ja Peter Hug-Kurkela nauttivat kyläjuhlassa Heinis-puolisen ja tapasivat tuttuja. Lämpimät Kiitokset kaikille muistaessani minua 90-vuotispäivänä. Maksuvälineenä käy vain käteinen. sisarukset perh. Kyseessä on kolmivuotinen hanke, jota rahoitetaan Elävä Kainuu Leaderin kautta. Lämmöllä muistaen Laura Jouko Heikki perh. heinäkuuta 2016 – SOTKAMO-LEHTI 11 HAE UUSI KUVASTOMME! Suunnittelemme Teille yksilöllisen muistokiven! SOTKAMON HAUTAUSTOIMISTO RUSANEN OY Kainuuntie 19, 88600 Sotkamo p. klo 15.00 Timo K. Tervasuosta Heinämäen valtti Kyläläiset ja kesäasukkaat kokoontuivat sunnuntaina Heinämäen kylätalolle, kuten perinteisiin kuuluu. Kylältä löytyy apua, jos talvella iskee kytö päästä Heinämäkeen. Heinis-puolisen nauttijoita riitti, sillä kyläjuhla tiedetään vanhastaan oivaksi paikaksi iloisiin jälleennäkemisiin. Harrastuskirjoon on tulossa myös suunnistus ja petanque: suunnitelmissa on kilpailumitat täyttävä petanque-kenttä ja alueen suunnistuskartta kiintorasteineen. Tasapainoilurata ja urheilijoiden harjoitusalue kuuluvat nekin suunnitelmiin. Suoalueelle on tarkoitus rakentaa myös extreme-lajien suorituspaikkoja esimerkiksi suojuoksua, -painia, -hiihtoa ja pallopelejä varten. Puolto hankkeelle on jo saatu. klo 19.00 la 23.7. Kustannukset ovat 72 000 euroa, josta 60 prosenttia on julkista rahaa. klo 19.00 su 7.8. Anja Korhonen LIPPUHINNAT Aikuiset 13 € opiskelijat 10 € eläkeläiset 10 € 13-18 vuotiaat 5 € alle 13 vuotiaat ja veteraanit ilmaiseksi. Kyläseuran uusista suunnitelmista puhuttiin sunnuntaina Heinämäen kylätalon ruokapöydissä, kun kyläläiset ja kesävieraat kokoontuivat perinteiseen kyläjuhlaansa. 28.1.1944 Sotkamo k. Tervetulleiksi heidät toivottivat Sakari Seppänen (seisomassa vas.) ja Samuli Kemppainen. Se on ollut myös monien perhejuhlien, kuten häiden ja kastajaisten, tapahtumapaikka. Kari Kemppainen Rakkaamme Anja Leena ronkAinen o.s. KuvaT: MarjuKKa väisänen Liput 15 € teatteri havukka 044-7255 800 www.teatterihavukka.net maa on syntinen laulu ohjaus Topi Mikkola Sotkamon Työväentalolla Akkoniementie 3 ti 5.7. Niin ikään uutta elämää on tulossa urheilukentälle. Tulossa kulkureittejä, esiintymislava ja extremesuorituspaikkoja
18.50 Suomen romanttisin makuuhuone. 08.35 Lego Ninjago (7). 07.05 Minun kirjahyllyni. Voiko mikään yhdistää tuntemattomia naisia yhtä paljon kuin äidiksi tulo. 07.40 Lego Friends. 07.15 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 00.00 Suomen Tulli. 10.30 Summeri (7). 15.00 Yle Uutiset. 19.00 Samassa veneessä (12). 22.25 Viking Lotto, Jokeri ja Lomatonni. 11.00 Yle Uutiset. 19.30 Mutsi (7). 23.15 Paratiisihotelli Ruotsi (S). 20.30 Yle Uutiset. 5/10. 21.00 Yleisurheilun EM. 19.25 MTV Sport Uutiset. 15.00 Ikuisesti nuori. 00.25 Eurojackpot, Jokeri ja Lomatonni. 19.00 Duudsonit (12). 07.26 Metkat Mesiläiset (S). 08.16 Galaxi. 18.13 Yle Uutiset alueeltasi. 18.00 Myytinmurtajat. 15.15 Ylen aamutv: Tänään otsikoissa. 11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi. 07.40 Lego Friends (S). 07.30 Huomenta Suomi. 02.00 Leijonan luola USA. 07.25 Babar ja Badun seikkailut (S). 07.49 Planeetta Kosmo (S). 15.45 Neljän tähden illallinen. 17.00 Yle Uutiset. 18.55 HS-uutiset. 20.55 Urheiluruutu. 21.00 Yövahti. 01.35–05.30 Voittostudio. 18.40 Lesbot. 07.17 Lauran tähti (S). 18.13 Yle Uutiset alueeltasi. 19.00 Seitsemän Uutiset. 09.40 Satuhäät. 22.35 Yle Uutiset. 00.20–01.10 Banshee (16). 23.15–00.05 Banshee (16). 06.55 Ylen aamutv. 06.30 Transformers Rescue Bots (S). 09.30 Emmerdale (S). 11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi. Kausi 4. 08.00 Astral Tv. 12.25 Tiettömän taipaleen takana. 09.00– 09.10 Vaaleanpunainen pantteri (S). 21.00 Suomen surkein kuski. 11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi. 16.20 Matkaoppaat. 22.20 Päivän sää. 14.30 Tervetuloa Ruotsiin! (S). 17.07 Naapureita ja ystäviä (7). 12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi. 00.15 Happyish (7). 20.05 Kaappaus keittiössä. 17.45 Yleisurheilun EM. 12.35 Tohtori Kiminkinen. 06.52 Lilli ja kukkaisystävät (S). 18.25 Salatut elämät (S). Yle TV1 06.07.2016 klo. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 06.00 Bumba (S). 07.05 Terve aamu. (U) Yle TV1 06.25 Löytöretkiä luontoon. 18.55 HS-uutiset. 08.17 Late Lammas (S). 20.55 Urheiluruutu. 06.05 Bubble Guppies (S). 07.04 Keppihevostalli. 06.00 Bumba (S). 07.50 Kaapo (S). 06.50 Lazy Town (S). 20.00 Kulutustavaratarkastajat. 17.00 Yle Uutiset. 13.25 Yleisurheilun EM. 16.20 Matkaoppaat. 18.55 Suomen romanttisin makuuhuone. 09.30 Kaikkea kaupan. 01.05 Last Man on Earth (S). 00.30 Kadonnut (12). 08.45 Lego Ninjago (7). 17.07 Naapureita ja ystäviä (7). 16.50 Leijonan luola USA. 09.05 Kauniit ja rohkeat (S). 11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi. MTV3 06.35 Aamusää. 20.00 Uusi päivä (S). 16.20 Helil kyläs. Sub 06.00 Astral Tv. MTV3 06.35 Aamusää. 07.05 Terve aamu. 01.00 Kauppaneuvos Jethro (S). 23.00 Paratiisihotelli Ruotsi (7). 12.25 Tohtori Kiminkinen. 18.00 Yle Uutiset. Kausi 2, 6/6. 10.50 Päivän kasvo. 08.45 Lego Ninjago (7). 17.30 Salatut elämät (S). 12 TELEVISIO SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 5. 08.39 Ötökkämiehet. 07.40 Lego Friends (S). 08.50 Jalkapallon EURO 2016. 23.00–23.55 Prisma: Valliriutan salattu elämä. 11.00–12.00 Lääkärit. 08.10 Marvel’s Avengers Assemble. 22.25 MTV Sport Uutiset. 12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi. 01.00 The Late Show With Stephen Colbert. 19.15 Päivän sää. 18.20 Päivän kasvo. 18.20 Päivän kasvo. 06.50 Lazy Town (S). 18.58 HS-sää. 16.00 Masterchef USA. 01.20–05.15 Voittostudio. 10.00 Naapureita ja ystäviä (7). 07.54 Pusse (S). 08.30 Studio55.fi. 11.05 Yle Uutiset Uusimaa. 11.05 Yle Uutiset Uusimaa. 11.00 Yle Uutiset. 10.10 Onnenarpa. 14.00 Aku ja 7 ihmettä (7). 23.10 Myytinmurtajat. 19.00–19.55 Prisma: Valliriutan salattu elämä. 09.00–09.10 Vaaleanpunainen pantteri (S). 11.26 Yle Uutiset Häme. 17.55 Ravit: Toto65 vihjeet. 07.10 Paula (S). 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi. 17.55 Salatut elämät (7). 14.30 Mummomafia. 22.35 Myytinmurtajat. Yle TV1 05.07.2016 klo. 17.00 Pikku Kakkonen. 17.25 Viking Loton ja Jokerin tulokset. 20.58 Keno. 08.30 Studio55.fi. 16.15 Onnenarpa. 08.10 Marvel’s Avengers Assemble (7). 22.35 Diili. 13.00 Jaettu kaupunki (S). Yle TV1 06.25 Niko Kivelä ja nurkkakunnat: Pietarsaari. Sub 06.00 Voittostudio. 19.00 Ummikot ulkomailla. 01.00 The Late Show With Stephen Colbert. 16.50 Novosti Yle. 11.00 Summeri (7). 19.00 Seitsemän Uutiset. 15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 18.30 Kaikkea kaupan. 12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi. 10.00 Tanskalainen maajussi. 04.20–05.00 Ennustaja-TV. 07.30 Huomenta Suomi. 08.35 Lego Ninjago (7). 22.20 Päivän sää. 21.05 Dicte (16). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 08.30 Studio55.fi. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 6.7. 10.50 Päivän kasvo. 13.45 Eläinsairaala (S). 22.00 Rysän päällä. 00.50 Villi ja vapaa (S). 22.25 MTV Sport Uutiset. 01.55–06.00 Voittostudio. 18.25 Salatut elämät (12). 19.00 Rakkaudesta puutarhaan. 07.31 Humps (S). 04.15–05.00 Ennustaja-TV. 17.00 Yle Uutiset. 08.35 Lego Ninjago (7). 08.23 Galaxi. 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 22.00 Kymmenen Uutiset. 11.00 Yle Uutiset. 15.30 Millerit (7). 07.54 Anniina Ballerina (S). TV l PERJANTAI 8.7. 09.30 Emmerdale (7). 09.00 Kauniit ja rohkeat (S). 11.10 LIVE: Tiedä ja Voita. TV l TORSTAI 7.7. 18.00 Myytinmurtajat. 16.50 Novosti Yle. 21.35 Valkoinen kuningatar (16). 20.00 Simpsonit (12). 13.45 Eläinsairaala (S). 19.00 Seitsemän Uutiset. 09.40 Näin Norjassa. 19.00 Duudsonit (12). 22.00 Kymmenen Uutiset. Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen. Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 10.00–11.00 Lemmen viemää (S). 13.30 Diili. 18.30 Kaikkea kaupan. 09.00 Kauniit ja rohkeat (S). 23.35 Eurojackpot, Jokeri ja Lomatonni. 08.55 Uutispäivä. 21.00 Elokuva: Sinä päivänä (12). Philippa Gregoryn romaaneihin perustuva sarja sijoittuu 1400-luvun Englantiin, ruusujen sotien aikaan. 13.35–14.44 Pikku pelimannista viulun kuninkaaksi (S). heinäkuuta 2016 TV l TIISTAI 5.7. 00.00 Vampyyripäiväkirjat (12). 12.15 Päivä Ruotsissa. 21.50 Yle Uutiset. 06.30 Transformers Rescue Bots (7). 07.15 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 08.00 Astral Tv. 20.00 Hauskat kotivideot. 21.55 Criminal Minds. 22.00 Tuhkimotarinoita – Tyttöjen ilta. 17.07 Naapureita ja ystäviä (7). 23.05 Rikoksista pahin (12). 06.00 Bumba (S). 22.55 Yle Uutiset. 15.00 Elastinen feat. 13.30 Grand Designs – unelmaasunnot. 22.00 Suomen huutokauppakeisari. 16.00 Summeri (7). 13.25 August järjestää kaiken (S). 09.51 Summeri (7). 11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi. Yle TV1 08.07.2016 klo. 22.55 Paratiisihotelli Ruotsi (S). 08.37 Joraavat juurikkaat (S). 08.10 Marvel’s Avengers Assemble. 03.00 Ummikot ulkomailla. 13.00–15.43 Yleisurheilun EM. 15.50 A-studio. 07.08 Kati ja Töppö (S). 06.52 Tiketi Tok (S). 01.00 Poliisit – kotihälytys (12). 00.40 Pelastajat (7). 22.00 Kotikatsomo: Mökki (S). 20.55 Urheiluruutu. 19.30 Emmerdale (7). 16.00 Catfish. 11.10 LIVE: Tiedä ja Voita. 08.55 Uutispäivä. 20.05 Uuno Turhapuron muisti palailee pätkittäin (7). 16.15 Onnenarpa. 08.35 Lego Ninjago (7). 19.50 Pohjolan luonto. 14.30 Mahdoton taloprojekti. 23.15 Elokuva: Piraija 3D (18). 06.05 Bubble Guppies (S). 19.00 Kriminalisti (12). 18.00 Yle Uutiset. 20.58 Keno. 12.55 Tiettömän taipaleen takana. Omenajuhla. 02.15 Ummikot ulkomailla. 19.00 Samassa veneessä (12) (In the Club) Kausi 1, 1/6. 09.30 Emmerdale (7). 00.55 Pelastushelikopteri (S). 14.00 Kädettömät kokit. Yle TV1 06.25 Helil kyläs. 10.00 Haaveiden talo hartiapankilla. 22.30 MTV Sport Uutiset. 11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa. 11.00–12.00 Lääkärit. 20.00 Grillit huurussa (S). 18.00 Myytinmurtajat. 06.55 Ylen aamu-tv. 16.20 Matkaoppaat. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 5.7. 11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa. 15.45 Neljän tähden illallinen. 18.00 Salatut elämät (7). 18.13 Yle Uutiset alueeltasi. 22.45 Jatulintarha. 23.05 Yle Uutiset. 19.00 Kauppaneuvos Jethro (S). MTV3 06.35 Aamusää. 14.45 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 19.30 The McCarthys (S). 22.25 MTV Sport Uutiset. 00.00 Vampyyripäiväkirjat (16). 20.30 Yle Uutiset. 10.00 Naapureita ja ystäviä (7). 22.35 MTV Sport: Formulasirkus. 17.00 Yle Uutiset. 01.10 Duudsonit (16). 17.25 Salatut elämät (S). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.00 Kauniit ja rohkeat (7). 16.20 Puutarhaunelmia. 20.58 Keno. 15.45 Summeri (7). 06.00 Bumba (S). 11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi. 20.05 Löytäjät. 17.20 Matkaoppaat. 17.00 Ihmemies MacGyver (12). Saako Catherine selville kuka manipuloi Ryania, ja voiko tätä pysäyttää. 11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi. 18.13 Yle Uutiset alueeltasi. 08.00 Astral Tv. 07.30 Huomenta Suomi. 17.07 Naapureita ja ystäviä (7). 19.25 MTV Sport Uutiset. 14.00 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy. 16.00 Summeri (7). 23.00–04.00 ESL One: CounterStrike. 18.58 HS-sää. Selvittääkö poliisi naisten murhasarjan. 15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 17.50 Suomen huutokauppakeisari. 00.20– 01.15 Banshee (16). 18.30 Kaikkea kaupan. 16.00 Löytäjät. 19.00 Hauskat kotivideot. 09.30 Kaikkea kaupan. 18.25 Salatut elämät (7). 07.37 Neppajymykerho. 22.20 Päivän sää. 09.00– 09.10 Vaaleanpunainen pantteri (S). 23.00 Teknavi. 17.00 Pikku Kakkonen. 16.00 Suomen ihanimmat häät. 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi. 11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa. 16.50 Novosti Yle. 11.10 LIVE: Tiedä ja Voita. 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi. 21.00 NCIS: New Orleans (12). 06.30 Transformers Rescue Bots (7). 19.30 Emmerdale (7). 08.36 Karvinen (7). 07.02 Puutarhan tonttu. 02.55–05.00 Ennustaja-TV. 15.00 Jamien superruokaa. 23.30 Virittäjät. 16.00–17.00 Masterchef USA. 17.15 Kummeli (7). 13.30 Jamie Oliverin herkullinen IsoBritannia. 23.40–00.10 Aistien haastaja. 06.50 Lazy Town (S). 11.47 Yle Uutiset ItäSuomi. 09.00 Kauniit ja rohkeat (S). 16.15 Summeri (7). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 8.7. 20.00 Suomen Tulli. 15.45 Onnenarpa. 17.25 Salatut elämät (S). 07.43 Pikku hirviötyttö (S). 02.00 Elokuva: Veijarit (12). 08.30 Studio55.fi. 07.15 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 08.02 Sirkus Temppula. 14.15 Eläinsairaala (7). 15.00 Kurjat kuppilat USA. 23.40–00.10 Valaistunut (16). 17.55 Salatut elämät (7). 18.20 Päivän kasvo. 12.08–12.17 Yle Uutiset Lappi. Kuusi brittinaista tapaa synnytysvalmennuksessa. 09.35 Emmerdale (7). 12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi. 14.15 Eläinsairaala (S). 18.20 Matkaoppaat. 17.00 Kauniit ja rohkeat (S). 21.00 Happy Valley, varjojen laakso (16). 20.30 Simpsonit (12). 15.28 Uusi päivä (S). Kuninkaan rakkaus. 22.01 Myytinmurtajat. 08.30 Tenavat (7). Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 11.00 Yle Uutiset. 11.01–11.58 Summeri (7). 16.50 Leijonan luola USA. 11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa. 15.15 Uusi päivä (S). TV l KESKIVIIKKO 6.7. 19.25 MTV Sport Uutiset. 15.45 Neljän tähden illallinen. 21.05 A-studio. 07.14 Q Putti 5 (S). 18.00 Yle Uutiset. 23.30 Lainvalvojat (7). 14.30 Merta lähemmäs kalaan. 02.35–07.00 Voittostudio.. 19.30 Miehen puolikkaat (7). 10.10 Onnenarpa. 07.40 Lego Friends (S). 15.50 Victoria’s Secret Fashion Show 2015. 15.05 Yle News. 22.45 Chronicle (12). 19.25 MTV Sport Uutiset. 14.00 Kauhukeittiö. 14.15 Eläinsairaala (7). 10.00 Naapureita ja ystäviä (7). 16.00–17.00 Masterchef USA. 17.07 Naapureita ja ystäviä (7). 12.08 Yle Uutiset Lappi. 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi. Nelonen 05.00 Ennustaja-TV. 07.30 Huomenta Suomi. 23.40 Vampyyripäiväkirjat (12). 16.50 Leijonan luola USA. 21.15 Jalkapallon EURO 2016: Ensimmäinen välierä. 20.30 Finnjävel – ravintola helvetistä. 06.50 Lazy Town (S). 14.15 Eläinsairaala (S). 15.00 Yle Uutiset. 21.00 Villi kortti. 13.05 Tiettömän taipaleen takana. 23.10–00.45 Dicte (16). MTV3 06.35 Aamusää. 13.10–15.30 Yleisurheilun EM. 20.00 Simpsonit (12). 23.30 Rizzoli & Isles (16). 11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi. 15.05 Yle News. 09.00–09.10 Vaaleanpunainen pantteri (S). 14.45 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 08.05 Angry Birds Toons (S). 17.00 Ihmemies MacGyver (12). 06.05 Bubble Guppies (S). 20.55 Urheiluruutu. 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi. 15.30 Upeat skandikodit. 18.55 HS-uutiset. 20.00 Niko Kivelä ja nurkkakunnat: Pietarsaari. 10.05 Haaveiden talo hartiapankilla. 15.00 Mike & Molly (S). 13.45 Eläinsairaala (S). 12.10 Villi kortti. Kaiken paineen keskellä hän pohtii salaa mielessään, voiko pahuus periytyä. 17.00 Ihmemies MacGyver (12). 06.52 Matikkahirviöt (S). 21.55 Urheiluruutu. 22.00 Myytinmurtajat. 17.50 Matkaoppaat. 12.17 Päivä Ruotsissa. 18.55 HS-uutiset. 01.30–05.25 Voittostudio. 08.55 Monday Mornings (12). 15.00 Uusi päivä (S). 08.07 Vekarat! (S). 16.45 Yleisurheilun EM. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 7.7. 23.00 Lainvalvojat (7). 00.05 Backstrom (12). 23.30 Lainvalvojat (7). 07.25 Saku & Vaakku (S). 09.30 Kaikkea kaupan. 20.15 Yleisurheilun EM. 15.30 Millerit (S). 21.00 Kauhukeittiö. 16.50 Novosti Yle. 15.30 Pientä mökkiremonttia. 12.55 Tangomarkkinat 2016: Kuningasfinaali. 10.30 Kioski: Rakelin kuplassa. 00.15 Suomen Tulli. 18.25 Salatut elämät (7). 07.38 Lauri kilpa-auto (S). 01.00 The Late Show With Stephen Colbert. 08.10 Marvel’s Avengers Assemble (7). 20.30 Simpsonit (12). 21.00 Anthony Bourdain – kohti tuntematonta. 20.30 Simpsonit (12). 14.45 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 03.15 Blue Bloods (12). 21.15 Jalkapallon EURO 2016: Toinen välierä. 15.55 Delfiinit piilokamerassa. 19.00 Ummikot ulkomailla. 10.10 Onnenarpa. 17.00 Kauniit ja rohkeat (S). 01.55–06.00 Voittostudio. 06.55 Ylen aamu-tv. 15.00 Yle Uutiset. 01.55 Blue Bloods (12). 18.45 Lesbot. 15.50 Pessimistit onnea etsimässä. 17.00 Kauniit ja rohkeat (S). 22.00 Kymmenen Uutiset. 18.00 Yle Uutiset. 10.45 Yleisurheilun EM. 22.40 8 myyttiä työstä. 11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi. 07.49 Hommat hoituu. 01.45–05.10 Voittostudio. Juhlien valmistelut Ormstonissa johtavat tanssitunteihin, salasyöpöttelyyn, s e i k k a i l u u n e l m i i n j a rakkaussuruihin. 08.33 Galaxi. 22.40 Täydellinen kesä (S). 23.10 Sol Presents: Local Heroes – Minna Parikka. 20.00 Metsien kätkemä. Nelonen 05.00 Ennustaja-TV. 19.00 Duudsonit (12). 19.30 Emmerdale (7). 08.34 Ötökät (S). 19.30 Fresh Off the Boat (S). 18.20 Päivän kasvo. 01.55–06.00 Voittostudio. 18.00 Myytinmurtajat. 08.50 Erätulilla – kalavesillä. 07.48 Laulujen ostoja myyntiliike. 17.50 Suomen huutokauppakeisari. 18.58 HS-sää. 18.30 Kaikkea kaupan. 01.25 Pelastushelikopteri (S). 15.05 Yle News. 15.00 Yle Uutiset. 09.00 Viking Loton ja Jokerin tulokset. Uusi kohu syntyy Yorkin sukuun kuuluvan kuningas Edvard IV:n avioliitosta. 22.20 Päivän sää. 08.45 Lego Ninjago (7). 00.00 Vampyyripäiväkirjat (16). 18.50 Suomen romanttisin makuuhuone. 11.26 Yle Uutiset Häme. 06.59 Lintumiehet. 18.58 HS-sää. 12.08 Yle Uutiset Lappi. 12.00 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 16.00 Kädettömät kokit. 06.05 Bubble Guppies (S). 22.40 Yle Uutiset. Nelonen 05.00 Ennustaja-TV. 16.15 Onnenarpa. 07.12 Olivia (S). 01.40 The Late Show With Stephen Colbert. 21.00 Tangomarkkinat 2016: Kuningasfinaali. 11.00–12.00 Lääkärit. 21.00 Suomen huutokauppakeisari. 19.00–19.53 The Musketeers (12). 07.05 Minun kirjahyllyni. 12.35 Tohtori Kiminkinen. Yle TV1 06.15 Aamusydämellä. 08.49 Jalkapallon EURO 2016. 08.05 Angry Birds Toons (S). 19.30 Emmerdale (7). 20.00 Puutarhaunelmia. 11.30 Yleisurheilun EM. 18.55 Yleisurheilun EM. 11.00–12.00 Lääkärit. 21.35 Valkoinen kuningatar (16) 1/10. 10.50 Päivän kasvo. 20.30 Yle Uutiset. Sub 06.00 Voittostudio. 19.15 Päivän sää. Yle TV1 07.07.2016 klo. 18.00 Monday Mornings (12). 12.08–12.17 Yle Uutiset Lappi. 11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi. 07.34 I-hah-haa. 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 19.00 Duudsonit (12). 10.30 Luontoretkellä: Meren hylkeitä. 10.00 Naapureita ja ystäviä (7). 17.00 Ihmemies MacGyver (12). 15.50 A-studio. 11.26 Yle Uutiset Häme. 20.30 Yle Uutiset. 21.00 Do-Deca-Pentathlon, The (7). 10.50 Päivän kasvo. 19.15 Päivän sää. 08.29 Galaxi. 06.52 Kim ja Kai (S). 16.50 Matkaoppaat. 08.50 Erätulilla – kalavesillä. 13.05–14.50 Tavaratalo Lapatossu ja Vinski (S). 07.20 Unohdettujen purkkien kansa (S). 13.45 Eläinsairaala (S). 11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa. 21.00 Criminal Minds. 11.05 Yle Uutiset Uusimaa. 20.05 Suomen ihanimmat häät. 21.00 112 (7). 08.24 Villit futarit (7). 11.10 LIVE: Tiedä ja Voita. 08.45 Lego Ninjago (7). 08.55 Uutispäivä. 17.55 Salatut elämät (12). 22.35 MTV Sport: F1 Extra. 01.15 Leijonan luola USA. 11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa. 06.55 Ylen aamu-tv. 15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 21.00 Elokuva: Unbreakable – särkymätön (16). 20.28 Uusi päivä (S). 18.00 Monday Mornings (12). 11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa. 14.00–14.47 Doctor Who (12). 07.39 Karvakuonot ja Susikurun seikkailu (S). 19.00 Seitsemän Uutiset. 20.30 Simpsonit (12). 16.30 Finnjävel – ravintola helvetistä. 22.00 Kymmenen Uutiset. 08.05 Angry Birds Toons (S). 07.39 Petrin tiikeritarinat (S). 16.00 Masterchef USA. 16.00 Catfish. 14.45 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 23.55 Leijonan luola USA. 15.05 Yle News. 20.00 Simpsonit (12). 16.20 Kohennusta kaupunkikuvaan. 19.15 Päivän sää. Sub 06.00 Voittostudio. 17.25 Salatut elämät (12). 20.00 Huvila & Huussi. 10.00–11.00 Lemmen viemää (S). 07.04 Puput: Puput (S). 11.05 Yle Uutiset Uusimaa. 21.00 Happy Valley, varjojen laakso (16). 15.43 Uusi päivä (S). 10.00 Haaveiden talo hartiapankilla. 10.10 Onnenarpa. 06.30 Transformers Rescue Bots (7). 20.58 Keno. 13.30 Grand Designs – unelma-asunnot. 10.00 Haaveiden talo hartiapankilla. 11.47 Yle Uutiset ItäSuomi. 11.26 Yle Uutiset Häme. 08.05 Angry Birds Toons (S). 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi. 09.30 Kaikkea kaupan. 08.24 Viidakkokirja (7). 18.55 Suomen romanttisin makuuhuone. 19.00 Yleisurheilun EM. 23.00 Lainvalvojat (7). 20.00 Simpsonit (12). Nelonen 05.00 Ennustaja-TV. 08.55 Uutispäivä. 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi. 16.30 Mike & Molly (S). 09.00 Monday Mornings (12). 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 04.00–05.00 Ennustaja-TV. 17.50 Suomen huutokauppakeisari. 00.30 Americans (16). 11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa. 08.05 Puu Fu Tom (S). 07.15 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 08.35 Kesäleiri (7)
07.10 Puuharit (S). 00.50 Scorpion (12). 21.05 Kotikatsomo: Mökki (S). 11.30 Simpsonit (7). 21.00 Fright Night 2 (16). 13.00 Tyhjätaskut (S). 12.05 Suomen huutokauppakeisari. Arvostettu kirurgi ammutaan ja perheen tyttäret on kaapattu. 12.00 Onnistuuko avioliitto?. 00.25–01.15 Game of Thrones (16). 15.00 Salatut elämät (7). 09.13 Aivokeskus. klo 15.45, 11.7. 19.00 Hyvät kaupat (S). 12.30 Villi kortti. 17.00 Pikku Kakkonen. 00.15 Leijonan luola USA. 010 665 9013. TapahTumaT SOTKAMO Hevosvierailu Palvelukeskus Himmelissä, Himmeli, Pilkkitie 2, 5.7. Yliluonnollinen trilleri. 09.55 Yle Uutiset. 19.30 MTV Sport: F1 Paalupaikka. 09.30–10.00 Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat (7). 18.30 Kaikkea kaupan. 16.50 Haapasalo goes lomalle. klo 17.45, 11.7. 09.24 Tenavat (7). 23.51 Supernatural (16). 08.20 Alvin ja pikkuoravat (S). 07.51 Martta puhuu (S). 08.47 Petteri Kaniini (S). Vapaa pääsy. Muina aikoina sopimuksen mukaan. 14.35 Saippuaprinssi (7). 08.25 Vikke Viikinki (S). 21.00 Amazing Race. Aatos, Akkoniementie 16. 19.00–19.55 Historia: Hiroshiman painajainen. Yle TV2 04.00–06.00 ESL One: CounterStrike. 14.15 Leijonan luola USA. klo 21.15, 8.7. Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 18.25 HS-uutiset. Sub 06.00 Voittostudio. TEaTTEri SOTKAMO Maa on syntinen laulu, ti 5.7. 19.00 Duudsonit (12). 19.00 Bear Grylls – Selviytyjien saari. 19.00 Seitsemän Uutiset. 14.45–14.55 Arkistokuvia: Tukkilaiset tulikokeessa (S). 16.00 Britannian hovi lähikuvassa. MTV3 06.35 Aamusää. klo 15.45, 10.7. Independence Day: Resurgence 2D (K12), 7.7. 17.00 Carrien päiväkirjat (7). 01.45–05.30 Voittostudio. 10.30 Matkaoppaat. 15.50 Kotikylä (12). 18.30 Grillit huurussa (S). klo 21.45. 10.00–10.06 Kerrostaloelämää (7). 20.58 Keno. 00.35 Criminal Minds. (Johan Falk 8 De 107 Patrioterna, Ruotsi 2012) Keskellä kaunista päivää göteborgilaisessa puistossa tapahtuu silmitön ammuskelu. 20.58 Keno. 21.50 Yle Uutiset. 19.10 MTV Sport Uutiset. klo 19.15, 7.7. NäyTTElyT SOTKAMO K-market Sotkamo, Kainuuntie 18. 11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi. 08.22 Musarullaa!. 15.00 Pomo piilossa. 18.25 Salatut elämät (S). 16.20 Leijonan luola USA. 06.50 Lazy Town (S). 23.45 Wimbledon. ma-pe klo 10-16, la klo 9-15. 18.45 Lesbot. klo 21.15, 6.7. klo 17.45, 9.7. 20.00 Kauhukeittiö. 11.00 Formula 1: osakilpailu. 13.50 Yleisurheilun EM. 19.10 VICE: The Making of Mirror Heart. 06.55 Ylen aamu-tv. 13.20 VICE: The Making of Mirror Heart. 22.35 Pääministerin kesätentti SuomiAreenalla. 07.48 Pikkuli (S). 11.00 Yle Uutiset. 12.08 Yle Uutiset Lappi. 18.5.-1.5. 01.50– 07.00 Voittostudio. 01.40 Katujen kasvatti (16). 16.00 Summeri (7). 23.05 Tartu Mikkiin. 10.50 Päivän kasvo. 21.20 Yleisurheilun EM. 16.30 Salatut elämät (12). 18.28 HS-sää. 22.20 Shetlandsaarten murhat (12). 08.35 Littlest Pet Shop (S). Esitys kestää noin kaksi tuntia sisältäen väliajan. 15.45 Matkaoppaat. Yle TV1 10.07.2016 klo. 17.55 Salatut elämät (7). 20.00 Ruotsin surkein kuski. 11.10 LIVE: Tiedä ja Voita. 20.00 Hauskat kotivideot. klo 19-21. 18.58 HS-sää. 16.15 Onnenarpa. 23.10–04.00 ESL One: Counter-Strike. 23.15 Elokuva: Piraija 3DD (18). 16.00 Masterchef USA. 08.55 Uutispäivä. klo 21.30, 9.7. Kerro minulle jotain hyvää, 8.7. 18.55 Neiti Marple: Syyttävä sormi (12). 21.45 Jalkapallon EURO 2016: Loppuottelu. 14.30 Salatut elämät (12). 15.50 Historia: Kivikauden fossiililöydöt. 23.20 Yle Uutiset. 19.20 Pilanpäiten. 20.55 Urheiluruutu. 00.35 Kohde (16). Veralle valkenee, että toinen heistä on adoptoitu. 09.01 Galaxi. 19.10 MTV Sport Uutiset. Tervajärven talomuseo. 08.05–08.54 Rakkaudesta puutarhaan. Perustuu Jojo Moyesin samannimiseen menestysromaaniin. Kausi 3, 2/4. 02.05 Pelastushelikopteri (S). 09.23 Late Lammas: Lampolan kesäkisat (S). 07.48 Hyrräpäät (S). 22.00 Kymmenen Uutiset. Tyttö valokuvassa. 21.55 Vera Stanhope tutkii (12). 19.00 Seitsemän Uutiset. 08.05 Angry Birds Toons (S). 16.50 Novosti Yle. 08.24 Roni Neutroni (7). 16.45– 16.58 Löytöretkiä maailmaan. 22.35 Formula 1: osakilpailu. 11.00 Jamie Oliverin helpot herkut. 19.30 Miehen puolikkaat (7). 00.55 Elokuva: Shanghai Noon (12). 11.00 The McCarthys (S). ti-pe klo 12-18, la, su klo 12-15. 11.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 18.20 Päivän kasvo. 23.00 Grimm (12). klo 15.45, 10.7. 08.05 Mokon suuri maailma (S). 19.30 Yleisurheilun EM. klo 19.30. 09.00 Tom & Jerry Kids Show (S). 11.30 Kädettömät kokit. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi. 10.56 Uusi päivä (S). Vesa Virtanen. 07.39 Pasin ja Kielon valtakunta (S). 14.55 Leijonan luola USA. 11.55 Satuhäät. 09.00 Kauniit ja rohkeat (S). 18.58 HS-sää. 11.00 Yle Uutiset. 08.10 Maukka ja Väykkä (S). Nelonen 05.00–07.30 Ennustaja-TV. 15.10 Pisara. 16.50 Neljän tähden illallinen. TV l SUNNUNTAI 10.7. 15.20 Leijonan luola USA. 17.00 Yle Uutiset. Huovishuone. 19.00 Yle Uutiset. 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi. 15.15 Neljän tähden illallinen. 23.35 Legends (16). Yle TV1 06.25–06.45 Virkistysalue (S). 18.55 Naapurit-tuloslähetys. 02.15 Blue Bloods (12). 18.15 Metsien kätkemä. 16.00 Lainvalvojat (7). 15.00 Kioski: Aleks’in Wonderland. klo 19. 10.20 Yleisurheilun EM. 20.00 Haluatko miljonääriksi?. 17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12). 01.35–05.30 Voittostudio. 22.50 Hävyttömät (16). klo 18.45. 12.30 Simpsonit (7). 03.15–05.00 Ennustaja-TV. 10.28 Uusi päivä (S). 15.15–15.45 Metsien kätkemä. Independence Day: Resurgence 3D (K12), 5.7. 15.30 Diili. 21.00 Street Kings 2 (16). 15.05 Yle News. 17.20 Ratsastuksen maailma. 08.05–08.53 Avara luonto: Pohjois-Amerikka. 12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi. 01.45 Pelastushelikopteri (S). 10.30 MM-ralli: Puola, Extra. 19.30 Supertähdet (S). 09.00 Matkaoppaat. 16.20 Hauskat kotivideot. 23.25–00.05 Elämäni unelma. 19.25 MTV Sport Uutiset. 16.30 Satuhäät. 12.00 Millerit (S). 20.30 Yle Uutiset. 20.00 Simpsonit (12). 08.00 Astral Tv. 17.05 Prisma: Valliriutan salattu elämä. 15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 09.36 Villi tulevaisuus (7). 08.10 Marvel’s Avengers Assemble. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 09.22 Late Lammas: Lampolan kesäkisat (S). 22.15 Lotto, Jokeri ja Lomatonni. Silminnäkijöiden kertomusten ja vanhojen valokuvien avulla kerrotaan päivän kauhuista. Toimintakomedia. 00.40 Wimbledon. 12.05 Puutarhaunelmia. 00.45 Broadchurch (S). 20.30 Yle Uutiset. klo 13.45. 22.00 Kymmenen Uutiset. 16.30 Teknavi. 00.00 Supernatural (16). 13.15–14.25 Dokumenttiprojekti: Ruokaa ja ystäviä. Kirottu 2 (K16), 7.7. 20.45 Urheiluruutu. 14.30 Teknavi. klo 21.45, 10.7. 15.00 Yle Uutiset. Olemme aina tienneet, että alienit tulevat takaisin. 18.50 Suomen romanttisin makuuhuone. 18.10 Urheiluruutu. 13.55 Leijonan luola USA. 18.10 Pako erämaasta. 07.45 Pikku Kakkonen. Tiedustelut, p. 11.00 Suomen romanttisin makuuhuone. 08.45 Lego Ninjago (7). 01.00 Pahan jäljillä (16). 12.35 Virkistysalue (S). klo 14. 09.30 Emmerdale (7). 16.00 Virittäjät. 09.00 Yle Uutiset. 10.30 Kesäkuski. 17.10 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 15.30 Intohimona akvaariokalat. 09.02 Karvinen (7). Tervajärven talomuseo, Tervajärventie 16. 18.55 HS-uutiset. 07.24 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S). 22.25 MTV Sport Uutiset. Sanan ja rukouksen ilta, Sotkamon Helluntaiseurakunta, Makkosentie 51, 5.7. 20.30 Rillit huurussa (S). 20.15 Jalkapallon EURO 2016: Loppuottelu. 09.05 Tom & Jerry Kids Show (S). 01.30 Virittäjät. 10.00 Uusi päivä (S). 18.45 Tangomarkkinat 2016: Uudet kuninkaalliset. ti-su klo 12-18. klo 17.30. 11.10 Jumalanpalvelus. 13.10 Suomen huutokauppakeisari. 13.30 MTV Sport: F1 Ennakkotunnelmat. 19.00 Historia: Hiroshiman painajainen. Ennen esitystä ja väliajalla toimii kahvio. 19.00 Crazy Ex-Girlfriend (S). 11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi. 18.10 Urheiluruutu. 12.31 Pientä mökkiremonttia. klo 20.45. ElokuvaT SOTKAMO Angry Birds -elokuva 2D, 6.7. 21.00 A-studio. 15.05 Yle News. 11.25 Nigel Marvenin pingviinisafari. 08.35 Lego Ninjago (7). 20.00 Pop’n’Roll. 17.50 Haapasalo goes lomalle. Yle TV2 04.00–06.00 ESL One: CounterStrike. Tilaisuus on avoin myös ulkopuolisille. 08.10 Mokon suuri maailma (S). 21.00 Selviytyjät. 16.50 Novosti Yle. klo 19.45, 9.7. 19.30 SuomiAreena Special. 17.07 Naapureita ja ystäviä (7). Mitä Hiroshimassa todella tapahtui elokuussa 1945 kun atomipommi tuhosi kaupungin. Sub 06.00–08.00 Voittostudio. 21.00 Bones (16). 20.45 Urheiluruutu. 09.25 Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat (7). 13.40 Ihanat autot. 07.09 Leikitään: Kesäleikit. MTV3 09.07.2016 klo. 10.00 Matkaoppaat. 23.10 MM-ralli: Puola, Extra. 14.00 MTV Sport: F1 Ennakkotunnelmat. 17.20 Suomen huutokauppakeisari. 19.05 Urheiluruutu. 14.00 Finnjävel – ravintola helvetistä. 17.00 Ihmemies MacGyver (12). Muulloin sopimuksen mukaan. Ristinkantajat ry tuo keskuksen nurmialueelle hevosia vierailemaan. 11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa. TV l MAANANTAI 11.7. 09.05 Tanskan aarteenmetsästäjät. 12.20 Palanen: Muistot. 03.00–07.00 Voittostudio. Menoinfo. 22.35 MTV Sport: F1 Extra. Vihaiset linnut 3D:nä. 18.00 Yle Uutiset. 08.00 Hilla ja avaruuden Eetu (S). 13.05 Tiettömän taipaleen takana. 12.15 Minun totuuteni: Caroline Krook. 09.00–09.10 Vaaleanpunainen pantteri (S). 03.05 Pelastushelikopteri (S). 15.00 Yle Uutiset. 14.15 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 11.05 Pisara. 11.26 Yle Uutiset Häme. 17.25 Kingi. 10.10 Onnenarpa. klo 19-21, to 7.7. 01.00 Teknavi. MTV3 06.00–07.10 Voittostudio. 12.35 Tohtori Kiminkinen. 00.00 Vampyyripäiväkirjat (16). Lisää tapahtumia osoitteessa www.menoinfo.fi. 19.35 Ryhmä Pullman (12). 22.25 MTV Sport Uutiset. 13.45 Eläinsairaala (S). 11.24 Uusi päivä (S). 13.30 Tyhjätaskut (12). Monta Maijaa. 23.15 Paratiisihotelli Ruotsi (S). klo 21.45, 9.7. 09.32 Betonin särkijät. 21.55 Vera Stanhope tutkii (12). Tiistaina 5. 14.00–14.45 Doctor Who (12). 17.30 Finnjävel – ravintola helvetistä. 07.53 Sormilla vai puikoilla. 08.02 Kimmo Kuu (S). klo 19.45, 10.7. 17.00 Yle Uutiset. 13.30 Farm Kings. 13.00 Simpsonit (7). 08.16 Galaxi. 02.35 Pelastushelikopteri (S). 17.25 Salatut elämät (7). 15.30 Teknavi. 23.35 MTV Sport: F1 Extra. 22.10 Päivän sää. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 06.00 Bumba (S). 15.30 Lainvalvojat (7). 18.00 Luojan kiitos!. 21.00 Elokuva: Kolme muskettisoturia (12). 07.46 Nimipäiväonnittelu: 10.7. 09.24 Aika härdelli! (7). Sotkamon Makasiinimuseo. 15.00 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy. 15.00 Yle Uutiset. 07.04 Viljami (S). 13.00 Monday Mornings (12). 08.40 Littlest Pet Shop (S). 18.45 Avara luonto: Pohjois-Amerikka. 02.00 The Late Show With Stephen Colbert. 09.30 Kaikkea kaupan. Nelonen 05.00 Ennustaja-TV. 22.25 MTV Sport Uutiset. 15.50 Minun totuuteni: Per Gahrton. 18.00–18.40 Monday Mornings (12). 16.31 Löytäjät. heinäkuuta 2016 – SOTKAMO-LEHTI 13 TV l LAUANTAI 9.7. Voit ilmoittaa tapahtumasi Menoinfoon osoitteessa www.sotkamolehti.fi. 09.00 Galaxi. 15.55 Kauppaneuvos Jethro (S). 19.20 MTV Sport: F1 Extra. 10.00 Haaveiden talo hartiapankilla. 12.25 Big Top ScoobyDoo! (7). 21.30 Dokumenttiprojekti: Äänimies. 09.36 Lohikäärmeratsastajat (7). 14.30 Parakkielämää Oslossa. 21.6.-7.8. 22.20 Päivän sää. klo 17.30, 9.7. 22.15 Viikon sää. 21.00 Elokuva: Salainen agentti 007 ja tohtori No (16). 18.15 Niko Kivelä ja nurkkakunnat: Pietarsaari. ti-pe klo 12-18, la klo 12-15. 09.01 Nokkelikot (7). klo 19.45. 19.00 The Musketeers (12). 01.15 Pelastushelikopteri (S). 09.35 Luontohetki: Attenborough’n erikoiset. 20.00 Helil kyläs. 23.00 Myytinmurtajat. 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi. klo 17.30, 8.7. 19.15 Päivän sää. 13.30 Simpsonit (7). 03.35–05.00 Ennustaja-TV. 16.30 Luojan kiitos!. 18.00 Catfish. 12.55 Suomen huutokauppakeisari. 07.40 Lego Friends (S). 14.00 Putous. Puhuttu suomeksi. 10.00 Yle Uutiset. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 11.7. 17.00 Kauniit ja rohkeat (7). 13.35–14.40 Tytön huivi (S). 09.30 Matkaoppaat. 22.00 Kymmenen Uutiset. Sub 06.00–08.00 Voittostudio. 19.00 Seitsemän Uutiset. 10.00 Jumalanpalvelus. 22.45 Bates Motel (16). Puhuttu suomeksi. 06.52 Taikakaruselli (S). 10.00 Merta lähemmäs kalaan. 16.50 Novosti Yle. 02.40– 06.30 Voittostudio. 09.55 Loton ja Jokerin tulokset. Yle TV1 08.00 Yle Uutiset. 12.55 Tangomarkkinat 2016: Kuningatarfinaali. Angry Birds -elokuva 3D, 5.7. 18.00 Myytinmurtajat. 11.6.-6.8. klo 17. 21.55 Urheiluruutu. 18.55 HS-uutiset. 07.59 Lasten musiikkiestradi. 19.30 Täydellinen kesä (S). 11.00 Summeri (7). 11.6.-7.8. Central Intelligence (K12), 8.7. 15.30– 16.30 Yleisurheilun EM. ma-pe klo 11-18, la klo 11-14. 22.00 Unelmien kolhimat (7). 11.30 Fresh Off the Boat (S). 11.05 Yle Uutiset Uusimaa. 15.05 Yle News. 06.30 Transformers Rescue Bots (7). 13.40–14.55 Tuhkimotarinoita – Tyttöjen ilta. 08.22 Dinojuna (S). 20.58 Keno. 17.20 Neljän tähden illallinen. 07.46 Nimipäiväonnittelu: 9.7. MTV3 06.00–07.05 Voittostudio. 17.00 MTV Sport: Ravikunkku. 11.10 Yle Uutiset. 14.01 Putous. 09.12 Jotain rajaa (7). 12.00 Simpsonit (7). Kesäpäivän Musiikkihetki, Sotkamon kirkko, Kirkkotie 1, 6.7. 19.00 Yleisurheilun EM. 19.55 Freestyler Extreme. 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 07.15 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 09.05–09.45 Aamusydämellä. 00.40–04.40 ESL One: Counter-Strike. 09.30 Huvila & Huussi. 21.00 Tangomarkkinat 2016: Kuningatarfinaali. 20.00 Elastinen feat. 03.10–05.00 Ennustaja-TV. 23.30–00.20 Banshee (16). 11.00 Simpsonit (7). 17.45 Yleisurheilun EM. 17.50 Neljän tähden illallinen. 22.45 Johan Falk 8 107 patrioottia (16). Sotkamon Makasiinumuseo, Sopalantie 1. 08.47 Fluugalaiset (S). klo 13-15. 11.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 18.13 Yle Uutiset alueeltasi. 08.17 Milin miljoona kysymystä (7). klo 17.45, 10.7. 18.00 Tuulitunneli. 20.30 Yle Uutiset. Puhuttu suomeksi. 17.00 Yle Uutiset. 23.55–00.25 Rouva varapresidentti (S). Olemme aina tienneet, että alienit tulevat takaisin. 18.00 Yle Uutiset. Maija Keräsen taidenäyttely. Iso kiltti jätti 3D (K7), 5.7. Niemelä, Niemeläntie 1. 02.00–07.00 Voittostudio. klo 14, 11.7. Nelonen 05.00–07.30 Ennustaja-TV. 10.05 Delfiinit piilokamerassa. 09.00 Yle Uutiset. 08.50–10.48 Jalkapallon EURO 2016. 28.6.-31.7. 21.00 Katmandu – taivaan peili (12). 23.40 Criminal Minds. 21.00 Elokuva: Kuusi päivää, seitsemän yötä (12). 12.30 Kolme miestä ja tyttö (S). 20.00 Ruisrock 2016. Sotkamon kirkonkylän historiallinen pienoismalli. klo 19.15, 6.7. 17.00 Virittäjät. 10.00 Naapureita ja ystäviä (7). Yle TV1 11.07.2016 klo. 16.00 Salatut elämät (12). Poliisilla on kiire löytää heidät, sillä tyttö ei selviä ilman lääkettä. 11.55 Suomen huutokauppakeisari. 18.20 Neljän tähden illallinen. 12.45–13.45 Onnistuuko avioliitto?. 14.30 Koiralle koti. 11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa. 18.00 Yle Uutiset. Yle TV1 08.00 Yle Uutiset. 23.25–00.25 Kotikylä (12). 06.05 Bubble Guppies (S). 11.15 Tartu Mikkiin. 19.00 Haluatko miljonääriksi?. 07.05 Huomenta Suomi. Koko perheen seikkailuelokuva kertoo pienestä Sohvista ja Jätistä, joka tutustuttaa hänet Jättiläismaan ihmeisiin ja vaaroihin. 15.10–15.40 Kulutustavaratarkastajat. 07.45 Pikku Kakkonen. 14.00 Diili. 22.45 Johan Falk 8 – 107 patrioottia (16). 09.00 Jaksa paremmin. 01.35 Pelastushelikopteri (S)
Kun sain tikit pois ja pääsin kuntouttamaan jalkaa, niin oli heti helpompaa. K ulttuurilautakunta otti yhteyttä maamme yliopistoihin löytääkseen sopivan tutkijan. Sillä välin kun Hartikainen on ollut telakalla, on herännyt kysymys, kaipaako sota sittenkin yhtä miestä. Näin ennestään vahvat lyöjät ovat tällä kaudella yhä vahvempia. SuSanna Kinnunen / arKiSTo että yleisö on tunteella mukana. – Täällä on ollut kauan menestyvä joukkue, joka on pelannut pitkälle syksyyn, joten ymmärtäähän sen, Sotkamon Jymy kohtaa Alajärven Ankkurit. Tuohan se hymyn huulille, kun hän vastaan pääsee pelaamaan. Ihan sataprosenttisessa kunnossa ei pelaaja vielä ole, mutta paluu kotiyleisön eteen on tosiasia. 1986. – Esimerkiksi (Juha) Niemi ja (Jukka-Pekka) Vainionpää ovat taas vuoden vanhempia ja he ovat treenanneet vuoden enemmän. 30 vuoden takaa Hannu Kemiläinen on tutkinut myöhäisjääkauden vaikutuksia Vuokatissa.. Kiteellä starttasi kausi uudelleen tai oikeastaan kausi kokonaisuudessaan. – Ei kaipaa. Sotkamon Jymy–Alajärven Ankkurit Hiukan pesisstadionilla tiistaina 5. Kyllähän siellä kentällä kiire tulee, jos lyönti lähtee melkein 190 kilometriä tunnissa, antaa Hartikainen tunnustusta. Ja täytyy antaa krediittiä myös vastustajille, sillä aika moni heistä on pelannut tosi vahvaa sisäpeliä. – Kehissä ollaan ja jokerina pelataan. Myös muut joukkueet ovat menneet eteenpäin. Taulut luovutettiin Sotkamon kunnalle ja ne on tarkoitus sijoittaa paikoilleen ensi viikolla. Pelipäivä on juhlapäivä ja Hartikainen on saanut odottaa omaa juhlaansa melkein kaksi ylimääräistä kuukautta ja tuntemukset ovat olleet sen mukaiset. heinäkuuta kello 18. Mutta hoitoketju on toiminut ja viisi viikkoa tässä on nyt jumpattu pari kertaa päivässä. Filosofian lisensiaatti Hannu Kemiläinen oli parhaillaan tekemässä aiheeseen liittyvää väitöskirjaansa, joten oli luonnollista, että hän otti tehtävän hoitaakseen. Ja just äsken katselin pöytäkirjoja vuodesta 1993 lähtien, eikä se voitosta voittoon ole mennyt ennenkään. – Alussa oli hirveän vaikeaa, kun oli odottanut koko talven, että pääsee pelaamaan. Nyt valmistunut tutkimus lähti liikkeelle, kun Kainuun museoyhdistys lähetti vuonna 1983 kirjeen Sotkamon kunnalle, jossa se esitti Inhan havaitseman rantaviivan merkitsemistä maastoon. Vaihtolyöntispesialisti vielä salmiakkipaidassa. Tutkimuksen vuoksi Vuokatinvaaran alueelle pystytetään kahdeksan opastetaulua, jotka kertovat maanpinnan muodoista sekä niiden synnystä. Paluun tositoimiin mies teki viime viikolla Kiteellä ja onnistui salmiakkipaidassa heti varsin mallikkaasti. – Oli yllätys, miten nopeasti leikatusta jalasta katosivat lihakset. Hiukan yleisölle ailahteleva kotijoukkue on harvinainen tuttavuus, mutta urheilun suola on juurikin siinä, että kentällä voi tapahtua mitä hyvänsä. Loukkaantuminen satutti henkisesti, sillä veri veti kentälle jo toukokuussa niin kuin joka ikinen kevät. Tutkimus sisältää runsaasti ennen julkaisematonta tietoa Vuokatin alueen maaston kehityksestä. Vuosisadan vaihteessa J.K. Kuvassa viesti kulkee Rantsilan rajalta Pulkkilan keskustaan. – Aki jätti pysyvän jäljen Sotkamoon. Hartikainen on työstänyt operoitua raajaa kuntoon lääkäreiden ja fysioterapeuttien lisäksi joukkueen fysiikkavalmentajan valvovan silmän alla. Tuttua, tylyä tekemistä ratkaisupaikoissa ei ole aina nähty, mikä on vienyt pisteen siellä, toisen täällä. Ennätin juuri antaa haastattelun aiheesta ja sitten mentiinkin leikkaukseen. Lyödä olen voinut jo pitkään, mutta nyt pystyn kohtuullisesti myös juoksemaan, Hartikainen kertoo. Tutkimuksessaan hän käsitteli jääkautta ja sen päättymisvaihetta sekä perääntyvää jäätikköä seuraavia vesivaihetta. Superpesistä on pelattu kuluvan kauden aikana selvästi paremmilla palloilla kuin viime kaudella. Kun on seurannut pelejä katsojana, niin montaa peliä on saanut jännittää ihan loppuun asti. Jokainen treeni on vienyt jalkaa parempaan suuntaan, joskin työmaata oli enemmän kuin pelaaja osasi odottaa. Ei jalka vielä entisellään ole, mutta ihan pelattavassa kunnossa. Peli Alajärven Ankkureita vastaan sisältää Hartikaiselle muutakin bonusta kuin uusi alku pesiskaudelle. Eka viikko leikkauksen jälkeen oli tosi paha, kun juuri muuta ei voinut kuin pitää jääpussia jalassa. Kolme kautta Jymyssä pelannutta Aki Oravaa vastaan on erityisen hieno pelata. Hartkainen palaa Hiukkaan Antti Hartikainen uhkuu pelihaluja ennen Alajärvi-ottelua. Topi (Korhonen) on pelannut tosi hyvin paikallani. Asko Tolosen askel on kepeä ja hän vilkuttelee iloisena terveisiä kotijoukoilleen. Sekin on vain positiivinen asia, että tunnetta löytyy. Alkukesän sairastuvalla viettänyt vaihtolyöntispesialisti pelaa pitkästä aikaa Hiukan yleisölle, kun Jymy kohtaa tiistai-iltana Alajärven Ankkurit. Sotkamo-lehti 4.7. heinäkuuta 2016 Juha Honkala juha.honkala@slpmedia.fi Sotkamon Jymyn Antti Hartikainen uhkuu pelihaluja uuden alun kynnyksellä. F ilosofian lisensiaatti Hannu Kemiläinen on tehnyt tutkimuksen myöhäisjääkauden vaikutuksista Vuokatinvaaran maastoon. Lisää duunia vaan, niin hyvä tulee. 14 URHEILU&LIIKUNTA SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 5. S otkamon kunta rahoitti tutkimuksen, joka laajeni käsittämään myös muota jääkauden jättämiä jälkiä. Sotkamon joukkue juoksee Utsjoelta käynnistyneessä Suomi juoksee -viestissä. Pallo kulkee kovaa ja sen ominaisuudet kestävät pitempään. Pohkeesta ja takareidestä katosi melkein kaikki lihat ja etureisikin surkastui. Inha etsi Vuokatin maisemista korkeinta rantatasoa ja löysikin useita rantavoimien kuluttamia paikkoja. V uokatinvaara ja sen lähiympäristö on ollut tutkijoiden mielenkiinnon kohteena jo viime vuosisadan puolella. Jymyn esitykset ovat heilahdelleet alkukauden aikana
Jäsenkortti oltava mukana! Sotkamon JHL tiedottaa: Hyvää kesää! SEKALAISET Kenttä Katinkulta Golf Nuas Pelimuoto 18 reiän Scramble, pistebogey hcp (0-36) Kilpailumaksu Kilpailumaksu 30 euroa/joukkue (+pelioikeus) Ilmoittautumiset 8.7.2016 klo 15.00 mennessä Nexgolf, sähköpostitse osoitteeseen golf.katinkulta@holidayclub.fi tai puhelimitse 030-6863488. Konttorimme avoinna . Ei laskutuslisää. • Kliinisen neurofysiologian erikoislääkäri Samuli Kemppainen. ja puhelimitse 17.8. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Sotkamo-lehden asiakaspalveluun. etunimi.sukunimi@slpmedia.fi Verkkopalvelu: ...................... Sotkamo-lehdellä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipideja markkinatutkimuk siin henkilötietolain mu kaisesti. Myyntineuvottelija Sanna Koivusalo 040 587 2067 Myyntijohtaja Kirsi Kela 044 332 5332 Juttuasiat toimitus 050 314 5004 (ma-pe klo 8-16) Pertti Granqvist 0400 218 314 ........................................................ (08) 652 1533 www.kuhmonlaakaripalvelu.fi VUOKATTI Nyt Maaningan mieheltä PÖLYPUSSIT Sotkamon torilta ke 6.7. Lehti toimitetaan ylivoimainen este (lakko ym.) varauksin. ma-pe klo 9-11 . ti ja pe klo 9-11 AsiAkAspAlvelu p. 044 725 5800. • Yleislääketieteen, keuhkosairauksien ja allergologian erikoislääkäri Marko Karppinen ti 5.7. ma – pe klo 9-11, la suljettu Sähköpostit: .......................... Tervetuloa! M. Tiistaina 5. Mikäli lehti ei ylivoimaisen esteen (esim. 4456 kpl Kustantaja: ............................ www.sotkamolehti.fi Osoite: ................................... Varaa paikkasi etukäteen puh. Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri. Naiset, lapset, urheiluja yleislääketieteen potilaat. tiistai, perjantai Levikkialue: ........................... Geriatriaan erikoistuva lääkäri. Kaikki kirurgiset taudit, pkl-toimenpiteet, luomenpoistot, tukija liikuntaelinsairaudet, urheiluvammat, tapaturmat, eläkeasiat, työkyvyn arvioinnit, ajokorttija asetodistukset. Vastuu virheistä ja huomautukset: Lehden suurin vastuu hyväksytyn ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä tai ilmoituksen poisjäännistä on ilmoituksen hinta. Muistutukset on tehtävä viimeistään kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. 050 314 5004 ma-pe klo 8-16 toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Akkoniementie 4, 88600 soTkAmo KANSALAISOPISTO P. ajokorttitodistukset. Mm. – 31.7. 044 2748613. 1.8. Opastus: Katinkullantie. ja ke 3.8. 24.2.1962 010 Yritysnumeroon soittaminen maksaa: – Matkaja lankapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/minuutti (sis. Katinkullassa klo 15.0018.30. Snowpolis, Kidekuja 2 puh. Mm. Ei lakisääteisiä kokousilmoituksia, ei kaupallista toimintaa sisältäviä ilmoituksia. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Sotkamo-lehdessä. Tilaa itsellesi kulttuuriluotsilippu Teatteri Havukan esitykseen Maa on syntinen laulu soittamalla puh. • Gynekologi Eeva Kajalo ke 10.8. – 9.8. Naistentauteihin ja synnytyksiin erikoistuva lääkäri, yleislääkäri. 010 665 9013 ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi Jymyrastit 6.7. Lisätietoa Katinkullan O’Learys ravintolassa Happy Hour kisan aikana, Lapin Kulta 3,50€. • Ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri Janne Heikkinen ma 11.7. Iltarasti-isäntä: Katinkullan kiinteistöhoito. Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Kaikenlaista Palsta on tarkoitettu järjestöjen ja yhdistysten sisäiseen tiedottamiseen. Ainolle p. todistukset, sydänfilmit, rasitus-EKG, luomenpoistot ja asiakkaat vauvasta vaariin. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kir jallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Sotkamo-lehti, Akkoniementie 4B, 88600 Sotkamo. Kierroksen jälkeen yöpalaa O’Learys ravintolan tyyliin hintaan 12€. Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani Syntymäpäivä: ...................... Lähetteemme ovat voimassa terveyskeskuksen laboratoriotutkimuksiin ja myös röntgenkuvauksiin. alv) Tiistai Perjantai, klo 16 Perjantai Keskiviikko, klo 16 Myyjaosta -palsta, perjantai Keskiviikko, klo 11 AINEISTOAIKATAULU 0800 95505 MAHDOLLISET JAKELUHÄIRIÖT ma – la klo 6.30 – 11.00 Puhelut palvelunumeroon ovat maksuttomia. MRI-kuvaukset (magneettirekka) su 17.7. Letkut, suulakkeet ja suodattimet. alv 24%) Asiakasrekisteri: Sotkamo-lehden asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. Ilmoittautuminen alkaa internetissä 11.7. 615 5811, telefax 6155 8120 Tuoretta Puruveden Muikkua Sotkamon torilla to 7.7. SOTKAMON KUNTA TIEDOTTAA Kunnanvirasto, Markkinatie 1, 88600 Sotkamo, puh. Kaikki yleislääketieteeseen ja geriatriaan liittyvät potilaat sekä mm. Lähtö Tipsakan pihasta klo 10.45, hinta 25€ sisältää lipun, matkan ja kahvit. Sotkamon kulttuuriluotsitoiminta Perinteinen KESÄKUKKA-, AMPPELIja PERENNAMYYNTI Sotkamon torilla pe 8.7. Ultraäänitutkimukset. 040 546 6243 Haluaisitko antaa toimitukseen juttuvinkin. ENMG-tutkimukset lääkärin lähetteellä. Tipasojan kyläyhdistys Ryhdy kulttuuriluotsiksi. Ota malli mukaan. Akkoniementie 4 B, 88600 Sotkamo Puhelin: ................................. Sitovat ilmott. Ilmainen soveltuvuustestaus silmien laserleikkaukseen. TILAUSHINNAT Jatkuva tilaus 12 kk maksuvälillä .....117,60€ 6 kk maksuvälillä .......65,40€ 4 kk maksuvälillä .......43,60€ Vuosikerta .................182,40€ (hinnat sis. (Kuopion Laserklinikka). 4.7. Rautavaaralle näytelmänä Pakettiratkaisu klo 13.00 esitys. www.pohjolankaihdin.fi Kangaskatu 11 Puh. sähköpostit ........ • Röntgenlääkäri Anita Hiltunen su 17.7. Katso esittelyvideo sivuiltamme. Sihvola 0400 729 852 KADONNUT juhannuksen ja 1.7. Ti laaja voi kieltää tietojensa käytön em. A, b, c -radat. Tilaukset ja ilmoitukset 010 665 9013 ........................................................ vatsa, nivelet ja kilpirauhanen. 040 773 0274 su 10.7. heinäkuuta 2016 – SOTKAMO-LEHTI 15 MYYDÄÄN l Rullaverhot l Verhokiskot l Pystylamellit l Hyttyssuojat l Korjaukset l Markiisit l Uutuus! Parvekekaihdin. välisenä aikana Vuokatin Topinlammelta puna-valkoinen Terhi-soutuvene, veneessä perämoottori Yamaha Malta. Ota mukaan kaveri, joka ei ilman sinua lähtisi teatteriin. SLP Kustannus Oy, Kajaani Painopaikka: ......................... Sotkamo LT 2015 ................................. Teatteriretki su 17.7. lakko) tai asiakkaasta johtuvan syyn vuoksi voi julkaista ilmoitusta, lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuneesta vahingosta. Erikoislääkärin lähetteellä. P. Revon Puutarha p. 044 558 6892 SÄLEKAIHTIMET Sitoutumaton – Sanomalehtien Liiton jäsenlehti Päätoimittaja......................... Oletko uutisen lähteillä. Juha Honkala 045 114 7370 Konttori avoinna: .................. Menossa mukana: KILPAILUKUTSU Katinkulta Golf ry golf.katinkulta@holidayclub.fi Katinkullantie 15, 88610 Vuokatti 030-6863488 Tervetuloa Katinkultaan! Vuokatti-Loiste Yögolf Open Lauantaina 9.7.2016 Yhteislähtö klo 19.00 Lääkäreiden vastaanottopäivät Kysy myös päivystyksestä Uusimme myös reseptit, Kela korvaa osan kuluista! Nyt myös nettiajanvaraus www-sivuiltamme www.kuhmonlaakaripalvelu.fi • Sairaanhoitaja Merja Rekonen ti 19.7. OTA YHTEYTTÄ TOIMITUKSEEMME, SOITA 050 314 5004 toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi. • Yleislääkäri Marjo Pantti to 21.7. Marjukka Väisänen 050 378 8861 Veli-Matti Oikarinen 050 598 4980 Ilmestymispäivät ................... Myös keskusimureihin. • Kirurgi Esko Ripaoja to 28.7. • Yleislääketieteen erikoislääkäri Katja Erkkilä ma 18.7. 1,20 e /rivi + alv 24% P. Tervetuloa! Järj. mennessä. asiakaspalvelu.sotkamolehti@slpmedia.fi ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Henk.koht. 050 325 4911. 010 665 9013 ma-pe klo 9-16 TilAusAsiAT asiakaspalvelu.sotkamolehti@slpmedia.fi ilmoiTusAsiAT ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi ToimiTukselliseT AsiAT p. (08) 615 5811/kansalaisopisto, www.sotkamo.fi/kansalaisopisto Lukuvuoden 2016 – 2017 opinto-opas on julkaistu internetissä ja painettu opas jaetaan kaikkiin talouksiin viikolla 32. Verkkomaksu on mahdollista ilmoittautumisen yhteydessä. klo 11.00 – 12.00 7 E /kg, 15 E /3 kg SEKALAISET Yhdistyksemme jäsenille ilmainen Teatteri Havukan teatteriesitys Maa on syntinen laulu heinäkuussa
Sunnuntain puolimatkalla Pystö urakoi 1,9 kilometrin uinnin, 90 kilometrin pyöräilyn ja 21 kilometrin juoksun loppuaikaan 4 tuntia 23 minuuttia ja 12 sekuntia. Vahvan uinnin ja pyöräilyosuuden jälkeen Pystö oli kisan kärjessä, mutta juoksuosuuden huikeaan 1.19 tunnin aikaan selvittänyt Ole Antti Halonen tuli lopussa ohitse. (08) 666 2421 LAATUTUOTTEET MINIHINNAT Juha Honkala juha.honkala@slpmedia.fi Sotkamolainen triathlonisti Toni Pystö urakoi viikonloppuna Sastamalassa käydyssä Voimarinne Triathlonissa. 16 SOTKAMO-LEHTI – Tiistaina 5. Juha honkala. Viikonloppuna mies kilpaili Sastamalassa kahdella matkalla ja tuloksena oli voitto ja kakkostila. Pystö hyvässä vauhdissa Sastamalassa Triathlonisti Toni Pystö on hyvässä kunnossa. Värisilmä Sotkamo Kainuuntie 6, puh. Tähtiartisti KARAOKEKILPAILU alk. 040 709 2865, www.varisilmasotkamo.fi GrilliT AlE-Hinnoin! 389 € TArJoUSHinnoin! Esim. heinäkuuta 2016 Hyttysten häätöön Mosquito Magnet Patriot ja Therma Cell Lucifer grillit alk. klo 9:30 Poistomyymälä avoinna ma-pe 10-17, la 10-15 Paitoja Takkeja Shortseja Housuja Lenkkareita Tennareita AINUTLAATUINEN 29,90 9,90 19,90 TAKAPIHAN POISTOMYYMÄLÄ 39,90 Intersport Piipponen, Kainuuntie 9, Sotkamo, p. klo 21.00 H H H H H H H H H H H H H H Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Kainuussa Sää vuosi sitten Hyrynsalmi Kajaani Paltamo Ristijärvi SOTKAMO Meteorologi Riikka Lahtinen +20 +23 +23 +23 2 Keskiviikkona Torstaina Perjantaina Lauantaina +18°C 3 +19°C 3 +16°C 2 +19°C 2 Utsjoki +28,5 °C Saana +8,1 °C Heikkoa tai kohtalaista suunnaltaan vaihtelevaa tuulta. Voitokkaalla perusmatkalla Pystö selvitti 1,5 kilometriä uinnin, 40 kilometrin pyöräilyn ja 10 kilometrin juoksun aikaan 2 tuntia 5 minuuttia ja 45 sekuntia ja voitto irtosi yli kahden minuutin marginaalilla Kimmo Tuunaseen. Kajaani Sotkamo Suomussalmi +15°C 2 +15°C 2 +14°C 3 ke to pe Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 12 18 13 21 14 21 14 19 19 13 16 18 15 15 14 20 13 21 14 18 19 18 17 15 15 13 17 18 14 17 13 16 16 18 18 15 14 16 17 14 13 21 24 17 10 13 7 13 ALKAA MAANANTAINA 27.6. Päivän kuluessa lisääntyvää pilvisyyttä ja ukkoskuuroja. Topaz 4 25 € KoTiMAiSET lAATUMAAliT ma-ti: 18:00 02:00, ke-pe: 12:00 03:00, la-su: 10:00 03:00 Keskiviikkona 6.7. Päivälämpötila 20...25 astetta. Pystö voitti lauantaina perusmatkan ja tuli sunnuntaina puolimatkalla toiseksi