Menossa on sukupolvenvaihdos ja Kukkonen kertoo olevansa vielä oppipoikavaiheessa.
Kylän väki hirvikeitolla
Metsästys: Kallioisen Erästäjät ry täytti 40 vuotta. >> 20
Pikkujoulukauteen
kaunistaudutaan kiireestä
kantapäähän.
Rakennekynnet ovat
asun koriste kampauksen,
meikin ja korujen
rinnalla.>> 12
Pääkirjoitus: Maatalouden tukipolitiikka puhuttaa aiheesta. >>7
NRO 88
PERUSTETTU 1962
IRTONUMERO 2 e
KATIMARI PARTANEN
Emännät Inkeri Piirainen ja Terhi Kukkonen hämmensivät hirvikeittoa hetki ennen ruokailun alkua. Miten saada nuoria mukaan. Tennis
Katinkullan
kentillä kisasi
viikonloppuna yli
130 kilpailijaa.>> 18
WWW.SOTKAMOLEHTI.FI
TIISTAI 5. >> 8
Tanssi veti
kurssille
Lehden välissä
juhlaliite
Maikki Koivuniemi opetti
lauantaina tangoa Dance
Swing -tapahtumassa.
Kuuntelemassa kärsämäkeläinen Aimo Tuovinen
sekä sotkamolainen
Maarit Väisänen. >> 2. Molemmat halusivat antaa pääemännän tittelin toinen toiselleen. MARRASKUUTA 2013
MTK
Markku
Karjalainen puhui
tuottajille
EU-tuista
Päinvastoin alkoholin nauttiminen vain siirtyy yhä enenevässä määrin jonnekin muualle
valvotuista tiloista. 90 työikäisen ihmisen menehtyvän alkoholin käytön takia.
Tilastolukujen taakse kätkeytyy suunnaton määrä inhi-
A
En ala nyt
hyssälöimään sen
enemmän.?
millistä hätää, tuskaa, kärsimystä, särkyneitä perheitä, menetettyjä työpäiviä, tappeluita, rattijuopumuksia, kotihälytyksiä, huostaanottoja, sairaslomapäiviä ja kaikkea muuta
vähemmän mukavaa.
En ala nyt hyssälöimään sen enemmän näillä asioilla.
Vaan tuskin anniskeluaikojen rajoituksilla ja anniskelupaikkojen henkilökuntaa koskevien vaatimusten kiristämisellä mitään vaikutusta on. SOTKAMO Tiistaina 5. Minä vain haluan tanssia. Miksi?
Lavatansseja, erityisesti tangoa. Sekä ajetaan alan yrittäjät entistä ahtaammalle.
Miksi juuri Kainuu on vallannut ruman tilaston kärkipaikan. Täällä
Vuokatissa on ollut hauska oppia lisää. Tanssi on niin mahdottoman mukavaa. Koskaan ei ole
valmis.
Juha-Pekka Frilander
Varkaus. Nuorille viljelijöille maksetaan kannustimena korotettua suoraa tukea viisi vuotta tilanpidon aloittamisen jälkeen. Swingeistä lindy hop on
suosikkini, lattareista rumba ja chacha.
Tanssissa kiinnostaa fyysinen puoli, mutta
tanssi tuo myös haastetta. Tanssi on hyvä liikuntamuoto ja saa olla ihmisten kanssa tekemisissä. Kotikonnuilleen
on jäänyt pyörimään ilman työtä sekä tointa peräkamaripoikia ja tasa-arvon vuoksi peräkamarityttöjäkin. Nytkin lähes 600 tilalla pitää
ennen muuta pystyä ottamaan huomioon se,
mitä Euroopan unionin uudet säännökset
määräävät. Toivottavasti tämä kannustaa maataloudesta kiinnostuneita nuoria jatkamaan omalla tilalla.
www.sotkamolehti.fi
?Hirvikanta on justiin nyt
Sotkamossa oikean suuruinen.
2008-10 taimistovahingot eivät
ole maanomistajilta vielä
unohtuneet. Tanssi on hyvää liikuntaa ja oppii vanhalla iällä uutta. Tämä tarkoittaa vuodessa 80 . Henkilöitä, jotka olisivat tarvinneet jossain vaiheessa kannustusta
ja opastusta elämän tarjoamista mahdollisuuksista. Tosi hyvää liikuntaa, ja
sosiaalista.
Eija Heikkinen
Paltamo
Kaikki lattarit ja swing-tanssit ovat mielenkiinnon kohteena. Ja löytyypä esimerkkejä Sotkamostakin.
Syrjäytymisestä puhuminen on muotia nyt, mutta syrjäytyminen oli todellisuutta jo 1960-luvulla.
Etsivä nuorisotyö on paljon vartijana. marraskuuta 2013
2 KESKUSTELE
Kolumni
Pääkirjoitus 5.11.2013
Pertti Granqvist
Päätoimittaja Martti Huusko
pertti.granqvist@almamedia.fi
Kirjoittaja on Sotkamo-lehden erikoistoimittaja.
Juoppo ja
hevonen
Tuet ja tukioikeudet puhuttavat
maatiloilla entistä enemmän
M
itä yhteistä on ravihevosella ja juopolla?
Kerron vastauksen kolumnin lopuksi.
Viime viikolla julkaistun tilaston mukaan alkoholikuolleisuus oli
Kainuussa ylivoimaisesti suurin
Suomen muihin maakuntiin verrattuna.
Tilastossa oli huomioitu 35?64-vuotiaat, alkoholin aiheuttamiin sairauksiin tai tapaturmiin kuolleet. Raukat eivät ole menneet merten taa. Lempilajit ovat lattarit chacha, rumba ja salsa.
Nyt olen opetellut bachataa. Suomussalmen ja Kuhmon perukoissa liikkuneet tietävät mitä
tarkoitan. Lavalla
on yleensä hyvä, rento tunnelma.
Petri Ahonen
Pietarsaari
Harrastan kaikenlaisia lavatansseja. Vahingot näkyvät
taimikoissa vielä pitkään.
Hulluutta paisuttaa uudestaan
hirvikanta samanlaiseksi.
Kohtuus kaikessa, jopa
petokannoissa, on järkevää.?
?Tervemenoa! Yritähän
höynäyttää savolaisia.
Ajatuksena kaunis ja
ylevä, mutta realistisuus valitettavasti kaukana.?
Verkkokeskustelija
teurastamohankkeesta
Gallup: Mitä tanssilajeja harrastat. Elämässä alle parikymppisenä sivuraiteelle joutuneet ovat parin vuosikymmenen päästä lukuina alkoholikuolleisuuden tilastoissa.
Vastaus: Sekä yksi juoppo että yksi ravihevonen työllistävät tavalla tai toisella keskimäärin kahdeksan ihmistä.
E
uroopan unionin tukipolitiikka ja
sen maksamat tuet ovat taas esillä maataloudessa. Kainuussa
suhdeluku 100 000 ihmistä kohti on noin 110. Kaikista ihaninta ovat rumba ja fusku. Sotkamossa
muun Pohjois-Suomen kanssa
tuki on maan parhaalla tasolla.
Huoletta ei voi elää, sillä lämpimän, pitkän
kasvukauden Keski- ja Etelä-Euroopan tarpeita painottava EU:n maataloustukipolitiikka tuo paikallisille viljelijöille ja metsänomistajille jatkuvasti uusia säännöksiä huomioitavaksi.
Luonnonolosuhteet, sato ja maidontuotanto eivät ole enää pitkään olleet tuottajien ainoa huolena. Tulee uusia tuttavuuksia.
Outi Karjalainen
Hyrynsalmi
Kaikkea mahdollista kansantansseista lavatansseihin ja lattareihin. Tuotanto ja toiminta pitää suun-
nitella tarkkaan sääntöjen ja määräysten sallimissa rajoissa.
Euroopan unionin yhteinen maatalouspolitiikka uudistuu kokonaisuudessaan vuonna
2015.
Aktiiviviljelijöiden kannalta on oikea ja oikeudenmukainen linjaus, jonka mukaan suoria tukia ei uudistuksen jälkeen makseta sellaisille toimijoille, joiden ei katsota harjoittavan aktiivista maataloustoimintaa.
Tulevaisuuden kannalta on tärkeää, että
nuoria kannustetaan jatkamaan maatalouden
piirissä
Kirjoituksia
koskevat tiedustelut 010 665 6000. Kirjoita napakasti. Ylä-Kainuu, 20.12. Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja otsikoida tekstiä. Vastaan otetun,
jaetun, aidon, jäävän ja elävän.
Hyvä sydämen valo kertoo
sisän elämästä. Sanan ja
kehon energiakentät. Kirjoituksia ei palauteta. vanhoina työntekijöinä Mamsellin palvelukseen, lukuunottamatta ruokahuoltopäällikköä.
Kyseinen päätös on hyvä
ajatellen Kaksin mäen henkilöstöä, mutta miksi ei ruokahuoltopäällikköä siirretty?
Pykälä 13: Ravitsemis- ja laitoshuollon päällikön viran
perustaminen ja täyttö.
Kainuun Sotella ei ole riittävää ammattiosaamista siivouspalvelujen ostamiseen ja
ammattitaitoista ostajan
edustajaa koko Kainuussa.
Näillä sanoilla alkoi tuon viran perustaminen ja täyttö.
Kuitenkin, kun noita papereita lukee, niin esityksessä
päätetään, että virkaan valitaan sama henkilö, jota ei voitu siirtää Mamsellin palvelukseen.
Kysynkin, kuinka tämä voi
olla mahdollista. 040 751 1749
titta.toivanen@almamedia.?
kanta-asiakasetusi ole hyvä
6RWNDPR OHKGHQ
NDQWD DVLDNNDDQ
HWXNRUWLOOD
KAINUUNTIE 18
-10%
Tarjous on voimassa
5.11. tiistaisin ja perjantaisin
. Nuo
ihmisestä kertovat tuli ja jäävuoret.
Aitoudesta jäävät hetket ja
ajansanat. En malta olla
kommentoimatta niitä. Näkyy
paljastuva, monipenkki-istumisen totuus.
Teennäisyyden ihmisulkoisuus, tapamainen kone.
Lämmin ystävyys, syleilevin rakkaudenpisara lainauksin. Ilkeydestä poiskiirehtivät askeläänet.
Sanomattomienkin sanojen totuudella kuiskaava ilo.
Oleminen läsnä, aarre aikaa,
joka päivä
2 x 50
123?
2 x 100
246?
Hinnat sis. Kauneuden sydämessä
asuva valo.
Puhdas rakkaus kuuluu.
Räkyttävien suupielten hallintäyteinen. 050 315 5849
eine.kotamaa@almamedia.?
Titta Toivanen
p. marraskuuta 2013 SOTKAMO
3
Mielipiteet: toimitus.sotkamolehti@almamedia.fi, Sotkamo-lehti, Keskuskatu 10, 88600 Sotkamo. Me
kunnathan tämänkin viran
osalta loppujen lopuksi olemme maksajia.
Kainuulaiset, olisiko mei-
dän jo alettava yhdessä tarkastella lähemmin, miten eurojamme käytetään?
Asian tiimoilta vielä totean; voiko päätöksestä valittaa?
Kaikille kaikkea hyvää
. Tekstiviestit: Lähetä viesti numeroon 17192. alv. Paljon kätelty,
varjeltava koneutumasta.
Tilattu ja
siksi niin
luettu!
Hyvän joulun toivotukset julkaisemme joululehdissämme
19.12. Se on tuttu
tunne, aikojen jälkeenkin.
Pieni nuppu joka hetkessä
kukkimaan käy. Aitouden puhdas totuus.
Teennäisyyden näkymät,
kylmettyviin leukaperiin asti.
Yliasiallinen välinpitämättömyys on kohtaamisen
teennäisyyden etutukka. verkossa
www.sotkamolehti.fi
Tuula Rossi-Määttä (sd)
Kunnanvaltuutettu,Sotkamo
<ULWWlMl
08,67$ .,,726
henki kuuluu ja hiljaisuus.
Kauniit sanat, niiden kate.
Mitä ne ovat nämä kummalliset opettavuuselävät?
Nämä paljon näyttävät ihmishetket?
Ne ovat kohtaamisia. Itselleni tuli ainakin
mielikuva niin katsotusta
pärstäkertoimesta, hyvä veli
tai sisko, mitä näitä onkaan...
Luulen, että jos virka olisi
julistettu avoimeksi, olisi siihen varmasti löytynyt ammattinsa osaavia ja taitavia
hakijoita.
Luulen jokaisen Kainuun
kunnan taistelevan eurojen
takia, ilman että uusia virkoja
perustetaan Soteen. Niitä ei
ainakaan Sotkamon kuntaan
perusteta voimassa olevan
talouden tasapainottamisoh-
jelman takia.
Toivottavasti tämä aiheuttaa keskustelua, sillä ei mielestäni tämä ole tämän päivän toiminnan malli. Sotkamo-lehti sekä Kuhmolainen.
Luetut ja odotetut Joululehdet jaetaan 52.000 lukijallemme Suomussalmella, Hyrynsalmella, Puolangalla, Sotkamossa ja Kuhmossa.
Ilmoitukseen voit
laatia haluamasi
tekstin ja valita
yksilöllisen kuvan.
Julkaisemme
ilmoituksesi kaikissa
kolmessa lehdessä
yhdellä hinnalla.
Kulkemisen pysäkit
LUKIJAN RUNO Niitä on
rikasta katsoa, oppia, elää.
Paljon puhuvia kerrontoja, sisän, pinnan näyttöjä.
Sydämeltään valmiita ja
ah niin vaillinaisia. 16.11.2013.
Kanta-asiakas 2013
kestotilaajana
olet kanta-asiakas. Uutisvinkit: Puhelimitse 044 332 5320, sähköpostitse toimitus.sotkamolehti@almamedia.fi.
Päätöksenteon oltava avointa
MIELIPIDE Sotkamon
kunnanvaltuutettuna sekä
entisenä maakuntavaltuutettuna ja tarkastuslautakunnan
jäsenenä seuraan aktiivisesti
Kainuun liiton ja Soten toimintaa.
Soten hallituksen kokous
pidettiin 30.10.2013 ja päätettävänä oli kaksi mielenkiintoista asiaa. 24%
Peitto
Yhteensä 52.000 lukijaa kuudessa kunnassa 86%
+ KATTAVAA + TEHOKASTA + VAIVATONTA + EDULLISTA
Annukka
Sanna Koivusalo
p. Lipityksen hetkikieli voi myöhemmin osoittautua etu-utelun, juoruilkeyden tai palve-
lumuurahaisen viitaksi.
Tai itsessään kylmän kalisevaksi jääväksi.
Luonnollisuus kukittaa
kohtaamiset persoonalliseksi
sellaisenaan. Kirjoittajan nimeä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. Kirjoita viestin alkuun SOT ASIA sitten viesti Ohje: Kirjoittajan on ilmoitettava nimensä ja yhteystietonsa toimitukselle, vaikka kirjoitus toivottaisiinkin julkaistavaksi nimimerkillä. Ensin todetaan, ettei ole osaamista ja
kuitenkin valitaan virkaan
henkilö, joka on hoitanut
Kaksin aikana kyseisiä tehtäviä.
Koska virka, johon ei ollut
pätevyyttä, päätetään perustaa, eikö olisi ollut fiksua laittaa se avoimesti auki?
Näin läpikuultavaa ei voi
päätöksenteko olla Kainuun
Sotessa. Tiistaina 5. Niitä on
paljon ja kaikkialla.
Sylissä siinä, avoimenaan.
Kulkeutuvat matkalla. Elämän tarkoituksen ihmisyhteys, lahja.
Paljon oleva ohimennen ja
tiedossaan. Päätökset tehtiin toivottavasti
pitkän keskustelun tuloksena.
Pykälä 12 kosketti ateria- ja
laitoshuollon siirtämistä Kajaanin Mamsellin toimitettavaksi, ja jossa henkilökunta
siirtyy n.k. Kaipuun ja rakkauden sydänkurkiaiset.
Syvän rakkauden lähemmäksi haluava jano. Omaa, rungon oksat ja juuret, kuin
luonto luonteensa.
Kohtaaminen. . 040 587 2067
sanna.koivusalo@almamedia.?
Eine Kotamaa
p
Soidinvaara 8 190 euroa.
. Matkojen pituus
Sotkamossa on kilometreissä
mitattuna kohtuullinen.
Sivistysjohtaja Mika Kilpeläinen totesi kunnalla olevan
velvollisuuden kuljettaa oppilasta kouluun vain yhdestä
osoitteesta.
. Avioerojen takia on tilanteita, joissa oppilaalla on kaksi osoitetta. Vuokatti 4 174 euroa
. Soidinvaaralla on kaksi
määräaikaista opettajan virkaa. Pohjois-Tipas 7 576 euroa.
. Kärkikymmenikössä ovat lisäksi
Paikallis-Sähkö, Sotkamon
Porakaivo, Suokone, Rakennusliike Halonen, Cubitus ja
Martti Sirviö Oy.
Sotkamon Talvivaarassa
vuonna 2011 voimakkaasti
toiminut Heapson Oy putosi
viime vuoden tuloslistalta
kokonaan. Sotkamon kunnan alijäämä olisi vuodessa tuon
verran isompi ja kertautuneena enemmänkin ilman näitä
toimenpiteitä. Kuten olen usein todennut, IB-lukiosta on tullut
slaavilaisille englannin kielen
kylpyjä tarjoava opinahjo.
Sinne tulee oppilaita, joilla ei
olekaan tarkoitus valmistua,
vaan saada kohennettua kielitaitoaan.
Päätöksissä on otettu huomioon Talvivaaran suorittamat toimenpiteet, PohjoisSuomen aluehallintoviraston
asiassa antama lupapäätös
31.5.2013 sekä asiassa kokonaisuudessaan saatu selvitys.
Talvivaara on muun muassa saanut veden puhdistamiseen käytettävän käänteisosmoosilaitoksen kokonaan
toimintaan.
Talvivaara ei ole yksittäisiä
raja-arvojen ylityksiä lukuunottamatta rikkonut ympäristölupaa.
ELY-keskuksen näkemyksen mukaan myöskään kieltoa ympäristönsuojelua koskevan säännöksen tai määräyksen vastaisen menettelyn
jatkamisesta ei näin ollen voida antaa.
Ympäristövaikutusten selvittämiseen määrääminen ei
ole tarpeellista, koska ELYkeskuksen näkemyksen mukaan vaikutustarkkailu on
järjestetty riittävällä tarkkuudella.
ELY-keskus käynnisti menettelyn vesistöjen merkittävän pilaantumisen korjaamiseksi.
Menettely sisältyy ympäristövastuulakiin ja -asetukseen.
Talvivaaran on laadittava
ehdotus korjaaviksi toimenpiteiksi.
ELY-keskus kuulee ehdotuksesta muita asianosaisia
ja viranomaisia, minkä jälkeen se päättää toimenpiteiden sisällöstä ja kustannusvaikutuksista.
Teuvo Okkonen piti kouluverkkoselvitystä hyvin ja perusteellisesti tehtynä.
Polarica
Sotkamon
ykkönen
Sotkamon ja Kajaanin omistama E.ON Kainuu oli jälleen
Kainuun tuottoisin yritys viime vuonna. Leivola 4 380 euroa.
. Pohjavaara 6 824 euroa.
. Kustannus per oppilas.
. ELY-keskus kertoi perjantai-iltana
päätöksistään, jotka koskivat
hallintopakkokeinoja Talvivaaran valvonnassa.
Hallintopakon käyttöä
ovat vaatineet Ylä-Savon
Sote-kuntayhtymän ympäristölautakunta, Kainuun
luonnonsuojelupiiri, Iisalmen Luonnon ystäväin yhdistys, Suomen luonnonsuojeluliitto ja Jormaskylän-Korholanmäen osakaskunta.
Hallintopakon käyttö merkitsee esimerkiksi sitä, että
sakon uhalla kielletään jatkamasta lainvastaista toimintaa.
TAUSTA
. Oppilasta kohti lasketuissa kustannuksissa eivät
ole mukana kiinteistökustannukset, eivätkä ateriakustannukset.
Sotkamon kunnanjohtaja
Petri Kauppinen sanoi kouluverkkoa tarkastellun itsenäisen Sotkamon kuntarajojen mukaan.
Kajaanin kaupunki rakentaa uutta koulua 10 kilometrin päähän Kontinjoesta,
mutta nykyisten kuntarajojen aikana kyseinen hanke ei
vaikuta sotkamolaisten
Ely ei keskeytä
Talvivaaran
toimintaa
Jukka Keränen
jukka.keranen@almamedia.fi
Kainuun ELY-keskuksen mukaan Talvivaaran kaivososakeyhtiö saa jatkaa toimintaansa. Verotettava tulos
oli 9,4 miljoonaa euroa, mistä
yhtiö maksoi veroa 2,3 miljoonaa.
Sähköyhtiön tulos kuitenkin heikkeni edellisvuodesta
liki 1,5 miljoonaa euroa ja verojen määrä puolisen miljoonaa. Henkilöstökuluista tulee
todellisia säästöjä, Kilpeläinen vastasi Sorvarille.
Soidinvaaran koulun lakkauttamisen säästöt ovat
210 000 euroa vuositasolla.
. Oppilasmäärät:
. Olemme toki yrittäneet
joustaa tällaisissa tilanteissa
koulukyytien järjestelyissä.
Kesken kertausharjoituksien tilaisuuteen ehtinyt kunnanhallituksen puheenjohtaja, reservin kapteeni Ari Korhonen (ps.) otti esille lukion
ongelmat.
. Ja myös se, miten selvitään Naapurinvaaran ja
Vuokatin kasvavan oppilasmassan kanssa.
Suuria tunteita ei noussut
esiin kouluverkkosuunnitelman esittelytilaisuudessa.
Kilpeläinen sai näissä tilanteissa yleensä esitettyjen
haukkujen sijaan jopa päinvastoin kehuja.
Kriittisenä tunnettu Teuvo Ok konen Tipasojan
muun muassa kiitteli tarkasti
ja asiallisesti tehtyä selvitystä.
. marraskuuta 2013
4 PUHEENAIHEET
Laitetaanko
kyläkouluja
kiinni?
Selvitys julki: Koulujen
lakkauttamisella saavutettaisiin
huomattavia säästöjä
Pertti Granqvist
pertti.granqvist@almamedia.fi
Sapsokosken, Tuhkakylän ja
Tipasojan koulujen lakkauttaminen ja Tenetin tuntien
vähennys ovat leikanneet
Sotkamon kunnan menoja
noin puolella miljoonalla eurolla vuodessa.
. Salmela 5 314 euroa.
. Kontinjoki 4 544 euroa.
. ELY-keskus kertoo,
että toimintaa ei ole tarpeen
keskeyttää välittömästi, koska perusteita ei ole. Osoitteet saattavat sijaita eri puolilla pitäjääkin. Ja vuonna 2010 E.ONin
verotettava tulos oli vielä yli
14 miljoonaa euroa.
Sotkamon yrityslistalla ykkösenä komeilee Polarica 2,9
miljoonan euron verotetta-
valla tulolla ennen Maxi-Properties Oy:tä (1,2) ja Sotkamon Rakennusta (0,7). SOTKAMO Tiistaina 5. Soidinvaara 21, Pohjois-Tipas 23, Pohjavaara 36, Kontinjoki 42, Naapurinvaara 52, Leivola 121, Salmela 253.
Juuso Kemppainen ja Aapo Korhonen askartelivat viikko sitten tiistaina koristeita Soidinvaaran koululla
suunnitelmiin.
Myös koulukyydeistä keskusteltiin. Jopa lähes
kaksi miljoonaa euroa+, sivistysjohtaja Mika Kilpeläinen
johdatteli kouluverkkoselvitystä kuulemaan tulleita illan
aiheeseen torstaina.
Illan aihe oli se, mitä tehdään Soidinvaaran, PohjoisTipaksen ja Pohjavaaran kouluille oppilasmäärän vähentyessä. Nyt tiedetään, mistä päätetään, Okkonen sanoi.
Valtuuston varapuheenjohtajan Jouko Korhosen (vas.)
vetämässä tilaisuudessa kristillisten valtuutettu Yrjö Sorvari kysyi Soidinvaaran koulun lakkautuksen tuomien
säästöjen todellisuutta.
. Edellisenä vuonna sen tulos näytti vielä lähes
miljoonan euron verotettavan tuloksen.
Yksityishenkilöistä Kainuun suurituloisimmat olivat
Seppo Saastamoinen, Harri
Suutari ja Marko Haataja.
Sotkamossa eniten tienasi
Talvivaaran projektijohtaja
Lassi Lammassaari.. Naapurinvaara 5 600 euroa.
Ari Määttä (kesk.)
. Sotkamon kunnan me-
nojen ja tulojen ero on viimeistään 20 vuoden päästä
niin suuri, ettei sivistys-, teknisen ja hallintopalveluiden
lakkautus riitä kattamaan
soten menoja.
Ahtaalla Sotkamon sivistystoimi on koulujen tilojenkin kanssa. Tämä muutos toi meille uusia jäseniä,
vaan ei kovin paljon.
Kainuussa on useita reserviläisjärjestöjä, joihin liittyviltä ei edes vaadita sotilas-
Lautakunnan listalla olevassa esityksessä todetaan, etteivät
altaat ole tarkoitettu vesien varastointiin.
Reserviläisten puheenjohtaja Kalevi Valtanen toivoisi kiinnostuksen maanpuolustustyön viriävän Sotkamossa.
Reserviläistoiminta tarkoittaa ammuntaa, erilaisia
kilpailuja, osallistumista
isänmaallisiin juhliin ja veteraanityötä.
. Ampumavastaavana toimivat Reijo Huotari
ja Esa Huotari, kilpailuvastaavana Hannu Heiskanen ja
Mauri Reinikka sekä talkoovastaavana puheenjohtajan
lisäksi Taina Heiskanen.. Veteraanien sukupolvi
on niin iäkästä, että nuoremmat ovat olleet tukena veteraanien yhdistyksissä vuosien ajan. Kertoa, kuinka
maanpuolustyötä voi jatkaa
siviilissä.
kolme.
Jäseneksi pääsevät kaikki
henkilöt, joilla on sotilaspassi.
. Entiset aseet menivät siihen kuntoon, ettei niillä oikein osunut.
Reserviläisten hallituksen
jäseniksi syyskokouksessa
valittiin Hannu Heiskanen,
Esa Huotari, Markku Huusko, Mauri Reinikka ja Taina
Heiskanen. Tiistaina 5. Soidinvaaralla ja 18. Naapurinvaaralla.
Sotkamon kunnan ympäristö- ja tekninen lautakunta
kannattaa listalla olevan esityksen mukaan Talvivaaran
kipsisakka-altaiden tyhjentämiselle jatkoajan antamista.
. Ympäristö- ja tekninen lautakunta:
. Varapuheenjohtaja Juho
Lukkari (kesk.)
. Marja-Leena Korhonen
(kesk.)
. Pentti Vihanto (kok.)
. Varusmiespalveluksen
loppuaikana pitäisi antaa
enemmän infoa reserviläistoiminnasta. Asian selvittelyä jatketaan. 11. Veteraanityöhön on
panostettu todella paljon.
Ammunta tarkoittaa lyhyillä ruutiaseilla eli pistooleilla
kesäisin ampumaradalla ampumista.
. Annikki Hakkarainen (kesk.)
. Kun
Leivolasta löytyy riittävästi tilaa, lakkautettaisiin PohjoisTipas.
Kouluverkkoselvitykseen
liittyen järjestetään kuulemistilaisuudet 14. Asia tulee esille aikanaan, huomenna pidettävässä lautakunnan kokouksessa
puhetta johtava Lukkari sanoi.
PERTTI GRANQVIST
passia.
Kun kysytään syitä heikkoon kiinnostukseen reserviläistoimintaa kohtaan, lähettää Kalevi Valtanen toivomuksen puolustusvoimille.
. Puheenjohtaja Seppo Romppainen (ps.)
. Pirjo Ritakallio-Knuutinen
(ps.)
. marraskuuta 2013 SOTKAMO
5
PERTTI GRANQVIST
Lausunto
Talvivaarasta
Lautakunta: Jatkoaika
altaiden tyhjentämiselle
PERTTI GRANQVIST
Pertti Granqvist
pertti.granqvist@almamedia.fi
a. Hannu Korhonen (ps.)
. Tuula Rossi-Määttä (sd.).
Lautakunnan varapuheenjohtaja Juho Lukkarin mukaan ei julkinen -asia koskee
tällä kertaa kaavoitusta.
Kyseessä ei ole kunnossapitomestarin irtisanomisasia.
Edellisen kerran mainittua
irtisanomisasiaa käsiteltiin
lautakunnassa elokuun kokouksessa.
Elokuussa irtisanomisasian
käsittely sai erikoisia piirteitä.
Kunnan nettisivuilla asia
oli perusteluineen neljän päivän ajan kaikkien luettavissa.
Sotkamo-lehden julkaistua nettilehdessä aiheesta
uutisen, poistettiin tekstit
kunnan nettisivuilta kokonaan ja sitten asia julistettiin
ei julkiseksi.
Lukkari kertoi irtisanomisasian olevan vielä keskeneräisen.
. Lienee perusteltua nykyisessä tilanteessa pidentää
kipsisakka-altaiden tyhjentämistä vedestä haetun mukaisesti (lohkoilla 1-5 31.1.2014
saakka, ja lohkolla 6 31.8.2014
saakka), ja käsitellä samalla
vesiä kipsisakka-altailla ympäristölle haitattomammiksi,
todetaan lautakunnan listalla
olevassa päätösehdotuksessa.
Hakemuksessa onkin esitettynä perusteluina määräajan pidentämiselle muun
muassa sitä, että Talvivaaran
käsityksen mukaan kipsisakka-altaan vesien paikalleen
neutralointi on nykyisen ympäristöluvan puitteissa tehokkain, nopein ja turvallisin
tapa puhdistaa ja johtaa pois
altaan vesiä.
Lautakunta korostaa sitä,
ettei kipsisakka-altaiden rakenteita ole suunniteltu ja
tehty vesien varastointia varten.
Kipsisakka-altaiden vuototilanteen varalle on oltava
riittävän suuri varoallaskapasiteetti käytettävissä, siten
että kaivosalueen ulkopuolelle ei pääse vahinkotilanteessa
vuotamaan kipsisakka-allasvesiä.
Ympäristö- ja teknisen lautakunnan listalla on jälleen
yksi pykälä maininnalla ei
julkinen.
TAUSTA
. Timo Oikarinen (vas.)
. Tänä vuonna saatiin
hankittua kaksi uutta pistoolia. 11. Aiemmin yhdistykseen
pääsivät mukaan aliupseerit.
Yhdistyksen nimen muuttuminen Sotkamon reserviläisiksi tarkoitti samalla sitä, ettei enää vaadita aliupseerikoulun käymistä. Pinja Toivanen (vas.)
. Ahtainta on Naapurinvaaralla ja Leivolassa.
Naapurinvaaran esikouluryhmä on Satuvakassa, eikä
Naapurinvaaralla ole tiloja
teknisen työn opetukseen.
Reserviläisten
riveihin sopisi väkeä
Pertti Granqvist
pertti.granqvist@almamedia.fi
Sotkamon reserviläiset ry:n
riveihin sopisi lisää väkeä.
Yhdistyksen syyskokouksessa vuodeksi 2014 puheenjohtajaksi valittu Kalevi Valtanen sanoi Sotkamossa
kiinnostuksen maanpuolustustyöhön olevan kiitettävän
virkeää moniin muihin pitäjiin verrattuna.
Silti parantamisen varaa
vielä olisi.
Sotkamon reserviläisissä
jäseniä on 121, joista naisia
Vaihtoehtona selvityksessä
esitetään entisen puukoulun
vuokraamista.
Selvityksen mukaan ensiksi lakkautettaisiin Soidinvaara, 1.8.2014 alkaen. Jos valtuusto niin päättää, ei Soidinvaaran koululla vuoden päästä ainakaan koululaiset askartele.
Ahtaalla tilojen kanssa
Pertti Granqvist
pertti.granqvist@almamedia.fi
Sotkamon kunta on ahtaalla
talouden kanssa tulevaisuudessa.
Sivistysjohtaja Mika Kilpeläinen totesi verokertymän säilyessä nykyisellään,
valtionosuuksien leikkautuessa ja sote-menojen kasvun jatkuessa nykyisellään,
edessä olevan katastrofin.
Anni-Inkeri Törmänen luopui tehtävästä työja perhesyihin vedoten.
Autolla
hautausmaan
aidan läpi
sa jarrulle.
Auto vaurioitui, mutta ei
ajokelvottomaksi. Oikea valinta
puheenjohtajaksi.
Muutenkin keskustalla
menee hyvin tällä hetkellä.
. Johtokunta: Anni-Inkeri Törmänen, Niina Tervo, Mirja Okkonen, Pekka Heikkinen, Oiva
Korhonen, Heikki Karjalainen,
Ella Mustakangas, Riitta Sirviö
ja Leena Lukkari.
Kyllästymiseen asti jauhetusta kuntarakenneuudistuksesta ja sote-asioista Mirja
Vehkaperä sanoi keskustan
vierastavan istuvan hallituksen mallia.
. Pj. Mahdollisesti autoa
kuljettanut nainen oli painanut jarrun sijaan kaasua.
Auto hyökkäsi läpi aidan
ja kaatoi valaisinpylvään ennen kuin kuljettaja sai jalkan-
Sunnuntaina illalla kello 19
jälkeen suistui nuoren sotkamolaismiehen kuljettama
henkilöauto ojaan Ristijärventiellä lähellä Loson risteystä.
Vuonna 1995 syntynyt sotkamolaismies oli tulossa Sipisen suunnasta. Hautausmaan rakenteet kärsivät suuremmat vauriot. Auto
suistui ojaan ja pyörähti katon kautta ympäri.
Yksin autossa ollut kuljettaja ei loukkaantunut.
Keskustan Sotkamon paikallisyhdistys piti syyskokouksensa 3.11. Vesitase on saatava kuntoon. Aivan samaan tapaan
kuin 1960-luvun alussa myytiin valtionobligaatioita tiestön päällystämisen rahoittamiseen.
Mirja Vehkaperälle tiestön
ongelmien lisäksi Talvivaara
on tuttu paikka. Annikki Hakkarainen.
. marraskuuta 2013
6 PUHEENAIHEET
PERTTI GRANQVIST
Ensiksi
vauhdilla
eurovaaleihin
A
Tiestön korjausvelka on jo
kaksi miljardia
euroa. Yrittäjävastaava Pasi Korhonen.
. SOTKAMO Tiistaina 5. Nyt ei ole
elävää pässiä palkintona,
vaan puupässi.
Kainuusta ajokokeeseen
siihen pääsee neljä koiraa.
Kaksi koiraa on lunastanut
edustuspaikan Kainuun Ajokoirakerhon järjestämästä
mestaruusottelusta, ja kaksi
sen miten tahansa.
. Johtokunnan puheenjohtajana jatkaa Pekka
Heikkinen, varapuheenjohtajana Marja-Leena Korhonen
ja sihteerinä Annikki Hakkarainen. Mikäli
Kainuusta tulee enemmän
kuin kolme keskustalaista ehdokasta, niin Keskustan Kainuun piiri järjestää jäsenvaalin syksyllä 2014.. Vesielementti on Talvivaarassa
sellainen, ettei voi olla tyytyväinen ollenkaan.
Keskustan uutta puheenjohtajaa Juha Sipilää Vehkaperä kehui varauksetta.
. Silti olen
edelleen sitä mieltä, että prosessi ei ole hallinnassa. Hallituksen ja Kataisen
mukaan alle 20 000 asukkaan kunnalla ei olisi elämisen mahdollisuutta tulevaisuuden Suomessa.
. Kävin siellä
neljä viikkoa sitten. ulkopuolella.
Kilpailujen järjestäjät toivovat ajavien koirien irtipäästämisen välttämistä alla mainituissa maastoissa ensi viikonvaihteen aikana.
Pässikokeen maastot: Suovaaran Loson suunnalla Villipuro, Kouruvaara/Laukkumäki, Valtala, Korvanniemi,
Piilola/Yrtti, (Komulanlammentien varressa), Kannas,
Riekkilä (Korholanmäki),
Kukkarovaara, Akonpuro,
Tuulimäki (Käppyräntien
varressa), Juurikkalahdesta
Kanervikko ja Ilohovi, Hevossuo Vihtamon tien varressa ja Autiomäenvaara/Kivisuo.
Varamaastot ovat Tuomaala ja Kiikkumäki.
Iäkkään, vuonna 1935 syntyneen sotkamolaisnaisen kuljettama henkilöauto karkasi
läpi ortodoksisen hautausmaan aidan perjantaina aamulla.
Onnettomuus sattui kello
10.11 aikaan. Keskustan kunnallisjärjestö
2014:
. Markku Suutari.
. Tiestön korjausvelka on
jo kaksi miljardia euroa. Mitä mieltä
kansanedustaja on Talvivaarasta?
. Prosessi on saatava hallintaan, jos se on yleensä saatavissa hallintaan.
on valittu menneen ja kuluvan kauden pistemäärien
mukaan.
Sotkamosta kokeeseen
osallistuvat Milla Meriläisen
ja Timo Meriläisen omistama Ontuvan Sointu.
Kansainvälisessä ajokokeessa on mahdollista saada
Cacit, eli kansainvälinen sertifikaatti. Tiestön peruskunnostuksen puolesta olemme
huutaneet täysillä. Kävi sitten yrityk-
Keskustan kunnallisjärjestön kokouksessa vaihtui puheenjohtaja. Vehkaperä vieraili keskustan kunnallisjärjestön kokouksessa.
. Ensi vuodelle esitetään kolmea miljoonaa euroa, josta losseihin on
korvamerkitty kaksi miljoonaa. No huhhuh. Poliisilta saatujen tietojen mukaan nainen
oli ollut pysäköimässä autoaan hautausmaan aidan viereen. Rukkaset eivät saa pudota kädestä, vaan on tehtävä
entistä enemmän töitä.
Kysymykseen siitä, pitäisikö valtion siivota sotku, vastasi Mirja Vehkaperä valtion
syliin ympäristöongelmien
kaatuvan. Ensiksi ovat eurovaalit,
sitten seurakuntavaalit ja sitten eduskuntavaalit, kunnallisjärjestön puheenjohtaja
Anni-Inkeri Törmänen luetteli.
Vuoden 2015 eduskuntavaaleihin ehdokkaaksi jo tässä vaiheessa mukaan ovat ilmoittautuneet keskustalaisista kansanedustaja Timo
Korhonen Sotkamosta ja kajaanilainen kaupunginvaltuutettu Teuvo Hatva. Keskustan ollessa hallituksessa yksityisteiden kunnostamiseen oli budjetoitu
TAUSTA
. Hänen autonsa lähti luisuun oikealle
kaartuvassa mutkassa. Kaivos on työllistäjänä
tärkeä, mutta prosessi itsessään on jotain käsittämätöntä. Ylituomari esittää
sitä päivän voittajalle.
Cacitin saanut koira tarvitsee toisen ulkomailta ja tämän saadessaan koira saavuttaa kansainvälisen käyttövalion arvon.
yksityiset ja yhteisöt sekä yritykset. Tasokorotusta olisi pitänyt joka
vuosi tehdä 100 vähintään
miljoonalla eurolla jo aikoja
sitten.
Yksi mahdollisuus tiehankkeiden rahoittamiseen on
Infra Oy, johon sijoittaisivat
Koemaastot ovat ?susialueen. Autoa kuljettanut nainen oli ilmoittanut välittömästi korvaavansa
Yhdistykset
Kansanedustaja, eurovaaliehdokas Mirja Vehkaperä vieraili keskustan kunnallisjärjestön kokouksessa perjantaina.
Vehkaperän mukaan haaveilekaan uusien teiden tai ratojen rakentamisesta.
. Tiestön
korjaaminen olisi investointi
kansallisomaisuuteen, ei
pelkkä kuluerä.
Keskustapuolue ei Mirja
Ajokokeet
viikonvaihteessa
Ensi viikonvaihteessa järjestetään Sotkamossa kansainväliset ajokoirien ajokokeet.
Kokeeseen osallistuu yhteensä 14 koiraa.
Kyseessä on niin sanottu
Pässikoe, joka sai aikanaan
nimensä palkintona olleesta
elävästä pässistä. Sotkamon paikallisyhdistys nimesi sunnuntaina Korhosen
vaaliehdokkaaksi.
Vuokatissa muutaman päivän lomaillut haukiputaalainen kansanedustaja sekä liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsen, kansanedustaja
Mirja Vehkaperä (kesk.) sanoo olevansa huolissaan niin
valtion ylläpitämien teiden
kuin yksityisteiden tulevaisuudestakin. Juha on saanut meidät
tekemään töitä. Muut johtokunnan jäsenet ovat Jarmo Huttunen,
Jorma Korhonen, Erkki Niskanen ja Annikki Väisänen.
Sotkamon paikallisyhdistys nimesi Timo Korhosen
ehdokkaaksi vuoden 2015
eduskuntavaaleihin. Siellähän
luvattiin kymmenen hyvää ja
yhdeksän kaunista. Pasi Korhonen.
. Ay-vastaava Annikki Hakkarainen.
valtion rahaa 15 miljoonaa
euroa vuodessa. Siht. Suuri kemiallinen laitos
taivasalla. Erikoinen esitys itse soratien päässä asuvalta liikenneministeriltä, Vehkaperä arvosteli.
Vielä suurempi huolenaihe
on perusväylän korjausvelka.
. Gallupit lupaavat meille
hyvää. Tasokorotusta olisi pitänyt joka vuosi
tehdä 100 miljoonaa euroa jo
aikoja sitten
Politiikka: Kolmet vaalit
kahden vuoden aikana
Pertti Granqvist
pertti.granqvist@almamedia.fi
Sotkamon keskustan kunnallisjärjestön syyskokouksen
yhtenä teemana olivat tulevat vaalit.
. Vpj
Jäsenmäärässä
on pientä laskua.
Luopumistuki muuttuu
vuoden vaihteessa. marraskuuta 2013 SOTKAMO
7
KATIMARI PARTANEN
MTK Sotkamon väki kokousti Naapurinvaaran lomakeskuksella perjantaina. Lomake 455 on palautettava
maaseutuelinkeinoviranomaiselle, vaikka ei jättäisi sähköistä hakemusta ensi keväänä.
Lähes puolet on jo palautettu.
. Keskimääräinen kannattavuus säilyy lähes edellisvuoden tasolla, kertoo
MTT:n ennuste.
Nousua näkyi vain puutarhataloudessa ja naudanlihan
tuotannossa. Ympäristötuen loppuerä (25
%) maksetaan vasta toukokuussa 2014.
. Hän kertoi laskeneensa, että tuottaja saisi jopa 400 euroa elukkaa kohden
enemmän rahaa, kun teurasmatka puolittuu.
MTK-Sotkamon puheenjohtaja Timo Hyvönen harmitteli sitä, että teurastamo
menee Savon puolelle.
. Karhapään mukaan
varastoon ei ole tarkoitus teurastaa eläimiä.
. Pelloilla ei tarvitse tehdä mitään,
Karjalainen sanoi kaavailuista.
Lisäksi on käynnissä järjestöuudistus MTK:ssa ja
metsänomistajaorganisaatiossa, sillä metsänhoitoyhdistykset liittyvät MTK:n keskusliiton jäseniksi. Tuotantokustannukset kasvavat 3 prosenttia.
Tulos jää 25 100 euroa tappiolle. Sukupolvenvaihdokselle on tietyissä
ikäryhmissä jo kiire ja Melaasiamieheen pitää olla yhteydessä mahdollisimman pian.
Sotkamoon ei tällä haavaa
saada omaa teurastamoa.
Suomussalmelainen Juha
Karhapää kaavailee teurastamoa Rautavaaralle PohjoisSavoon. Eniten kannattavuus
heikkenee siipikarjataloudessa ja viljanviljelyssä.
Vuonna 2013 yrityskohtainen kokonaistuotto eli myyntituottojen ja tukien summa
on keskimäärin 137 000 euroa, mikä on vajaat 2 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Maa- ja
metsätalousministeriö ehdottaa, ettei tukioikeuksia
myönnetä kansallisesta varannosta tukioikeudettomalle alalle vuonna 2015. Tiistaina 5. Aika paljon kyselevät
pihvipuolelta, Karhapää kertoi.
Syyskokouksessa valittiin
erovuoroiset johtokunnan jäsenet Ari Korhonen, Timo
Hyvönen ja Jyrki Nykänen
uudelleen johtokuntaan.
Nousua
vain
hieman
Hyvä satovuosi ei kohentanut maatalouden kannattavuutta. MTK Pohjois-Suomi on hakenut uutta toiminnanjohtajaa.
. Viljelijöiden
keski-ikä on 49,4 vuotta, mikä on hieman pienempi kuin
Kainuussa keskimäärin.
MTK Sotkamossa on noin
580 jäsentä. . Vuokatissa.
kaisevat, Karhapää vastasi.
Pasi Korhonen kyseli lihanjalostuksesta ja pakastuksesta. Kainuun alueella kaikki
tilat menevät sen piiriin. Karjalainen huomautti, ettei lopullisia päätöksiä EU:n
uuden ohjelmakauden yksityiskohdista ole vielä tehty.
Paljon keskusteluttanut
viherryttämistuki olisi 30
prosenttia ja se maksetaan
viljelijöiden ilmoittamien tukikelpoisten hehtaarien perusteella.
Ministeriö kannattaa koko
maahan samansuuruista tukea, mutta MTK teettäisi tarkemmat laskelmat, jotta järjestelmä olisi tasapuolinen ja
selkeä.
Metsäisyyspoikkeus oli
kokousväelle myönteinen
uutinen.
. Teemavuoden avajaistapahtuma on 24. Maitotilojen
kannattavuus säilyy lähes ennallaan. Ne on kiireesti
etsittävä, maaseutupäällikkö
Jari Korhonen sanoi.
Myös MTK-Pohjois-Suomi
ry:n kenttäpäällikkö Markku
Karjalainen sanoi, että tukikelvottomien peltojen saanti
mukaan eri tukijärjestelmien
piiriin on nyt Kainuussa tärkeintä.
EU kaavailee, että viljelijän
hallinnassa olevat, tukikelpoisten hehtaarien määrän
ylittävät ylimääräiset tukioikeudet mitätöidään. Karjalainen selosti kaavailuja maataloustuottajille.
MTK:n kanta on, että ministeriön on selvitettävä lisää
kansallisen varannon käyttömahdollisuuksia ja pintaalaa, jonka perusteella tukioikeudet voidaan mukauttaa.
Tuen olisi kohdennuttava aktiiviviljelijälle, ei maanomistajalle.
Ratkaistava olisi pian
myös maidon pohjoisen tuen
maksuperusteet kiintiöjärjestelmän päätyttyä 2015.
Tukipolitiikassa on muutoksia ja epävarmuustekijöitä. Rahoitus ei Karhapään mukaan ole vielä loppuun asti selvillä, mutta rakennusprosessi on jo alkamassa.
Tarkoitus on, että teurastamo starttaa toimintansa
ensi syksynä.
Syynä Sotkamon häviöön
on sekä raha että laajentuva
hankinta-alue. 25.1. Taloudelliset asiat rat-
MUUTA
. Yhdeksän kuukauden ikäinen Juho Nykänen oli kokouksen nuorin osallistuja.
Pellot saatava tukien piiriin
Viljely: Metsäisessä Kainuussa ei tarvitse viherryttää uudella ohjelmakaudella
Katimari Partanen
katimari.partanen@almamedia.fi
Tukioikeudet puhuttivat
MTK Sotkamon syyskokouksessa perjantaina.
. Karhapää odottaa
asiakkaiksi myös sotkamolaisia tuottajia.
Karhapää puhui tuottajille
Sotkamon MTK:n syyskokouksessa. Taustalla
on lakiuudistus.
Karjalainen esitteli myös
tuoretta tutkimustietoa.
Sotkamossa maatilojen
ansio-osuus on 16 prosenttia
kaikista tuloista. On tiloja, jotka ovat ostaneet tukioikeuksia raivattaville pelloille. Yrittäjätuloa jää 22 300
euroa ja yrittäjäperhe saa 7
euron tuntipalkan tekemälleen maataloustyölle ja 2,5
prosentin korkotuoton.. Karhapään
mukaan Rautavaara on keskeisemmällä paikalla.
Pääosin eläimet tulisivat
kuitenkin sadan kilometrin
säteellä
Kiinnostuneita nuoria kartoitetaan
muun muassa koulujen ja
nuorisotalojen kautta, mutta
kiinnostuneiden kannattaa
myös itse ottaa yhteyttä nuorisotoimeen mahdollisimman pikaisesti.
Kainuun maakuntahallitus on päättänyt muodostaa
valtuustoon, jonka on tarkoitus osallistua alueellista nuorisotyötä ja -politiikkaa koskevien asioiden käsittelyyn.
Toiminta-muotoja voivat
olla mm. Antti Tuomainen (s. Viedä tietoa kouluihin.
Tervon mielestä leiritoimintaa voisi järjestää myös
koulujen yhteydessä.
. Metsästäjäliiton hopeinen
ansiomerkki: Paavo Pääkkönen, Jukka Tervo.
Tuomaisen sanotaan luottavan kerronnassaan vahvasti dialogiin ja henkilökuvaukseen.
Uusimmassa kirjassa seurataan lähempää vain muutamia henkilöitä, ja heidän
luonteensa piirtyvät varsin
elävinä lukijan mieleen. marraskuuta 2013
8 ELÄMÄNMENO
KATIMARI PARTANEN
Kotiruokapalvelu
päättyi
Vuokatissa sijaitsevan Heikkilän tilan kotiruokapalvelu
päättyi sunnuntaina.
Antti Heikkinen kertoo
syyksi asiakaspulan ja yleisen hinnannousun. Hän on osuuskuntamuotoisen kustantamo Crime Timen
perustajajäsen.
. 18.
. Kahvila on auki
päivittäin kello 10 . Sotkamon riistanhoitoyhdistyksen pronssinen ansiomerkki: Marko Toivanen, Tapio Meriläinen, Terhi Kukkonen.
ja apulaisina vuosien varrella
Raija Janhila, Sisko Karppanen, Terhi Kukkonen,
Aino Kukkonen sekä Marjo
Lukkari.
Sunnuntai oli jälleen jahtipäivä.
ki-kirjat vuonna 2010.
Parantaja sijoittuu tulevaisuuden Helsinkiin, joka on
kokenut ilmastonmuutoksen
aiheuttaman katastrofin.
Päähenkilö etsii kadonnutta
toimittajavaimoa, joka oli selvittämässä sarjamurhan
taustoja.
KUKA
. Palkinnot luovutti Jorma Heikkinen.
Aktiivit palkittiin juhlissa
40 vuotta:
?Lupia on
ollut pakko
leikata?
Katimari Partanen
Katimari.partanen@almamedia.fi
Kallioisen Erästäjät vietti lauantaina seuran 40-vuotisjuhlia Ontojoen entisellä kyläkoululla.
Hirvenmetsästyksen johtajana toimivan Jukka Tervon huolena on tulevaisuus;
saadaanko nuoria mukaan
metsästystoimintaan.
Tänä vuonna jäseniä on 19
varsinaista ja kaksi kunniajäsentä.
. SOTKAMO Tiistaina 5. Vahvimpana hahmona on luonnollisesti Aleksi Kivi, joka
kertoo kirjan tarinaa minämuodossa.
Menestyneen helsinkiläiskirjailijan esikoisteos Tappaja, toivoakseni ilmestyi vuonna 2006, ja toinen romaani
Veljeni vartija 2009. Heikkilän tila on ollut
Heikkisen suvun omistuksessa vuodesta 1913.
Kahta
edustajaa
etsitään
Sotkamo saa kaksi edustajaa
maakunnallisen nuorisovaltuustoon.
Kainuun liitto pyytää kuntaa nimeämään nuoret kaksivuotiskaudeksi.
Edustajien haku on parhaillaan meneillään. Toimivia kokonaisuuksia tehostetaan.
Maatilamatkailutilalla on
majoitusta paritalossa ja mökissä. Ruokapalvelu ehti toimia vanhuksille ja työntekijöille lähes 20
vuotta.
. 1980-luvulla harjoiteltiin
ammuntaa koulun pienoishirviradalla.
Oma lahtitupa hankittiin
vuonna 1991.
Juhlissa emännät huomioitiin erikseen. Riistakeskuksen hopeinen
ansiomerkki: Markku Parviainen.
. Toiminut aiemmin Bob Helsingin copywriterina.. Tervon mukaan
puolet seuran alueesta jäi susien takia käyttämättä kahtena edellisenä vuonna.
Tänä syksynä susia on
nähty vähemmän, viimeksi
Tipaksen puolella pari viikkoa sitten.
PALKITUT
Seuran perustajajäsenistä
suurin osa oli Kallioisen voimalaitoksen henkilökuntaa
ja liittymismaksu oli aikoinaan 20 markkaa.
Seuran sihteerin Väinö
Lukkarin tekemästä historiikista kuultiin, että riistanhoito on ollut tärkeä osa seuran
toimintaa.
Muutamina 1970-luvun
vuosina ei kaatolupia heltynyt. Teoksia julkaistu 26 maassa.
. Kunnalla on kova valtti
tällä alueella.
Muutoksen myötä yritys
tarjoaa enemmän pitopalvelukeikkoja, myös arkipäivinä.
Talven hiihtolatujen äärellä sijaitseva kahvila toimii
normaalisti. nuorisofoorumin
järjestäminen ja tapaamiset.
Palkittuja seuran 40-vuotisjuhlissa: Jukka Tervo (rivissä vasemmalla), Paavo Pääkkönen, Väinö Lukkari ja Mikko Piirainen. Molemmat kustansi silloin Suomussalmella toiminut Myllylahti.
Vuoden johtolanka -palkinnolla tunnustetun romaanin Parantaja julkaisi Helsin-
. Toiminta ukkoutuu, siitä
Viimeisteltyä tekstiä
on miellyttävää lukea
Tarja Korhonen
tarja.korhonen@almamedia.fi
Antti Tuomaisen tänä syksynä ilmestyneessä romaanissa Synkkä niin kuin sydämeni kolmekymppinen kirvesmies Aleksi Kivi hautoo
kostoa miehelle, jonka epäilee murhanneen äitinsä lähes
kaksikymmentä vuotta aiemmin.
Tekevänä miehenä Aleksi
ei tyydy pelkästään tuumailemaan, vaan ryhtyy tositoimiin ja hakeutuu äidintappajan palvelukseen.
Tuomaista on luonnehdittu noir-dekkaristiksi, jonka
tyylilaji on iskevä ja ytimekäs.
Noir-käsite juontaa sanasta film noir, joka taas on elokuvatermi, jolla kuvaillaan
pääasiassa kyynisiä asenteita
ja seksuaalisia motivaatioita
sisältäviä Hollywoodin rikosdraamoja.
Synkkä niin kuin sydämeni -romaanin suomen kieli
onkin tarkkaa ja ilmaisuvoimaista ja sen maailmasta löytyy mustia ja eroottisiakin sävyjä.
ei pääse mihinkään.
Tervo arvelee, ettei toiminta
kiinnosta kaupunkilaisnuoria, jos vanhemmat eivät harrasta metsästystä.
Osasyynä voivat olla valitettavat ampumistapaukset,
jotka muuttavat ilmapiiriä ja
heikentävät nuorten harrastusmahdollisuuksia.
. Käy muuten niin, että
vain ammattimetsästäjät ampuvat hirviä.
Seura sai tälle vuodelle vain
neljä hirvenpyyntilupaa.
Kaadettu on kaksi naarashir-
veä. Pääemäntänä
on toiminut Inkeri Piirainen
. Riistanhoidon kultainen ansiomerkki: Väinö Lukkari, Mikko Piirainen.
. Kanta on harventunut ja
lupia on ollut pakko leikata,
Tervo sanoo.
Hän on myös Sotkamon
riistanhoitoyhdistyksen hallituksen jäsen ja ollut tekemässä kantaa koskevia suunnitelmia.
Seura osallistuu riistalaskentoihin, viimeksi elokuussa,
Myös Ontojoen alueella liikkuvat sudet ja karhut verottavat hirvikantaa.
Sudet voivat käydä metsästysaikana myös koirien
kimppuun. Hirvilupia saatiin Sotkamoon kokonaisuudessaan
neljännes vähemmän kuin
viime vuonna
. 1971)
on kirjailija ja vapaa toimittaja.
. Metsästysseurojen pitäisi tuoda harrastusta enemmän esille
>> 14. >> 12
Näin kauniita halloweenprinssessoja oli Sotkamossa
Tenetin koululla.
Kauhua ja
perinteitä
sekaisin
Vellikello
kilkattaa
Alkulassa
Yrittäjä Irja Tikkanen on soittanut
vellikelloa Alkulan
Eväslaiturilla jo
15 vuoden ajan. >> 10
Suomalaisessa
juhlaperinteeseen ovat iloisesti sekoittuneet
amerikkalaisperäinen halloween ja Suomessa pitkät perinteet omaava kekri. Kainuussa
juhlittiin molempia viime viikonloppuna. TEEMA
SOTKAMO
JUHLAT
Teeman löydät myös lehden verkkopalvelusta:
www.sotkamolehti.fi
PERTTI GRANQVIST
Näillä geelilakkauskynsillä
Elena Pystö sijoittui hienosti
kolmanneksi kynsimuotoilijakilpailussa.
Juhliin
loistoa
kynsillä
Kynsimuotoilijat
saavat eloa ja
kimallusta
kynsiin
Oli tarkoitus pitää karjaa,
lehmiä. Toiminimi Irja Tikkanen.
. Sijaitsee Kokkovirralla.
. Latua ei ole uskallettu
sulien virtapaikkojen ja heikkojen jäiden takia enää vetää
tänne saakka.
Alkulan Eväslaiturin Irja
Tikkanen perusti 15 vuotta
sitten.
. Jos
tähän ei löydy uutta yrittäjää,
niin yrityksen toiminta päättyy.
Irja kertoi täyttävänsä kohta 60 vuotta. Sitten pitäisi
ratkaisuja tehdä suuntaan ja
toiseen.
Osa-aikaisena työntekijänä Irjalla on yrityksessä hänen siskonsa.
. Yhteensä 40 asiakaspaikkaa.
. Jos pitää
säästää, niin voi itsenäisyyspäivän juhlistakin
säästää.
TARJA KORHONEN
Pasi Sivonen, Kajaani: Mielenkiintoista seurata,
millaiset juhlat Tamperetalossa on. Muistotilaisuuksia, pikkujouluja, syntymäpäiviä,
ylioppilasjuhlia, kastetilaisuuksia, häitä, rippijuhlia,
kaikkia näitä järjestetään
meillä. Kuten sadat ja tuhannet
asiakkaat ovat kyselleet.
Takana Irjalla on vilkas kesä, syksyllä on ollut toki hiukan hiljaisempaa.
Nyt ovat edessä pikkujoulut. Jopa keskelle metsääkin tai Vuokatinvaaran pysäköintipaikalle.
Varsinainen sesonki on Winter Openin aikana marraskuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna.
Sen lisäksi asiakkaita on
tulossa valmiin pöydän ääreen Alkulan Eväslaiturin tiloihin Kokkovirralle.
Valmiiseen pöytään tuleminen tarkoittaa sitä, että näin
sovittaessa asiakkaan ei tarvitse kertoa muuta kuin henkilömäärä, juhlien luonne ja
laskutusosoite.
. Sitten tulivat nämä
EU:n jutut. Jopa pienimpiä yksityiskohtia myöten.
Alkulassa syödään yleensä
alakerrassa. Pitopalvelu ja ruokaravintola.
. Maailman tappiin hänellä ei ole aikomus
keittoa keittää ja leipiä leipoa.
. Minulle passaa näinkin. Parsien tilalla ovat pöydät. Ei ole aikaa järjestää perhejuhlia samaan tapaan kuin
vielä joitakin vuosikymmeniä sitten. Vuokatti-kvartetti
esimerkiksi on usein ollut
meillä esiintymässä, samoin
Hannu Väyrynen. marraskuuta 2013
10 JUHLAT
PERTTI GRANQVIST
KYSYIMME
Mitä mieltä
olet uudesta
itsenäisyyspäivän
juhlasta?
MARJUT LEHTO
Saija Manninen, Suomussalmi: Mielestäni on hyvä,
että Itsenäisyyspäivän juhla on muuttunut, ehkä
nuorekkaampi presidentti
halusi nuorekkaamman
juhlan. Pitkät iltapuvut
ovatkin olleet hieman turhan hienoja.
MARJUT LEHTO
Simo Viinikkala, Suomussalmi: Tampere saa kunniaa, kun Itsenäisyyspäivän
juhla järjestetään siellä ja
mielestäni pukeutumiskoodi pysyy silti juhlallisena, vaikkakin se muuttuu.
MARJATTA KURVINEN
Pirkko Pulkkinen, Kuhmo:
Eihän se sitä ole kuin normaalissa paikassa, mutta
eihän tilanteelle mitään
voi, koska presidentinlinna
ei ole käytettävissä. Yrityksen omissa tiloissa järjestettävien juhlien vastaavasti
vähentyneen.
. Katson varmaan
juhlat televisiosta siitä
huolimatta.
TARJA KORHONEN
Kalle Issakainen, Sotkamo: Mikäs siinä. Piikkipäivinä eli kiireen
sattuessa minua auttelee lisäksi eläkkeellä oleva entinen
työkaveri.. SOTKAMO Tiistaina 5. Yläkerran heinävintti on
myös saneerattu ruokailutilaksi.
Tilan nimi on tietysti Alkula. Keittiön paikalla olivat ennen vasikoiden karsinat. Tottakai
katson juhlat televisiosta.
MARJATTA KURVINEN
Merja Pääkkönen, Kuhmo:
Ei se ole niin juhlava kuin
ennen. Siellä saavat sitten asiakkaat järjestää omaa ohjelmaansa.
TAUSTA
Alkulan Eväslaiturin tilat
ovat rakennettu vanhaan navettaan. Kaikki käydään yksityiskohtaisesti läpi. Nyt ovat Alkulan Eväslaiturin lopunajat käsillä. Ensi talven ajan pyöritetään tätä vielä. Perustettu 1998.
. Ja kaikkiin näihin viedään ruokatarpeita. Sitten
tulivat nämä
EU:n jutut.
paikkaan lisääntyneen. Alkulan Eväslaituri.
. En usko, että
juhlien arvokkuus kärsii
millään tavalla.
Irja Tikkanen on järjestänyt juhlia ja tehnyt sekä kuljettanut ruokaa juhlijoille jo 15 vuoden ajan.
Pitopaikasta pitoihin
Juhlien järjestäjä: Pidot pidetään omissa tiloissa tai sitten
ruokatarpeet viedään vaikka keskellle korpea
PERTTI GRANQVIST
Pertti Granqvist
pertti.granqvist@almamedia.fi
Yrittäjä Irja Tikkanen vastaa
Alkulan eväslaiturin portailla
puhelimeen. Vuokatista 10 kilometriä.
vuosina asiakkaat eivät ole
hiihtämällä Alkulaan tulleet.
. Asiakkaan niin halutessa myös tarjoillaan.
Viime vuosien kuluessa Irja kertoo ruokien kuljetuksen
asiakkaiden osoittamaan
Alkulan Eväslaiturin toimitilat ovat vanhassa navetassa Kokkovirralla.
A
Oli tarkoitus
pitää karjaa,
lehmiä. Meidän navetta
oli liian pieni, eikä peltoakaan olisi ollut tarpeeksi nykyaikaista maanviljelyä ajatellen.
. Joskus
asiakkaiden joukossa on laulajia ja runonlausujia.
Tarjoilu tapahtuu joko pöytiin tai sitten noutopöydästä.
Juhlahuoneisto koristellaan tietenkin asiakkaiden
toiveiden mukaisesti.
. Eikä kaikilla osaamistakaan ruokien laittoon ja
sen sellaiseen.
Hyvän tilaisuuden henki
syntyy onnistuneesta tarjoilusta, tarjottavista, miljööstä
ja ohjelmasta.
. Esimerkiksi Aatelin Keisari on ollut usein osoitteena
meillä.
Joitakin vuosia Alkulasta
evästä kuljetettiin useita kertoja Vilmilän salolle Huovisnäreikössä järjestettyihin ti-
laisuuksiin.
Asiakkaiden ilmoittamiin
osoitteisiin tilauksien lisääntymisen Irja arvelee johtuvan
yleensä ihmisten kiireisestä
elämänrytmistä.
. Asiakas kyselee
Irjalta juhlien järjestämisestä. Kahville siirrytään yläkertaan.
. Sotkamosta 15 kilometriä.
Kokeiltuaan aikansa marjanviljelyä Irja Tikkanen kertoi idean navetan muuttamisesta ruokaravintolaksi tuntuneen vähitellen yhä paremmalta.
Marjanviljelyyn innostivat
Irjan naapurit.
Heidän kanssaan Irja piti
Kokkovirran Aurinkoladun
päässä yhden talven kotaravintolaa hiihtäjille. Alkulan isäntä Irjasta tuli
1985 tehdyn sukupolvenvaihdoksen myötä.
. Viime
. Se tarkoittaa eväiden roudaamista lomamökkeihin
ympäri Vuokattia. Paikallisia esiintyjiä olen
käyttänyt
Ylöspäin kasvavatt
karvat nypitään yksi kerral-laan niin, että ne ovat samassa linjassa silmän sisänurkan kanssa. taitekohta linjassa iiriksen
ulkoreunan kanssa
. Tietokirjoissa on tänä
vuonna paljon mielenkiintoista. ?????. ??
Kirsi Hiekkala
Isänpäivä käynnistää joulumyynnin kirjakaupoissa. Tiistaina 5. ???????????. Väriä levitetään tasaisesti ala- ja yläreunaan kahdelle ensimmäiselle kolman-
ä
ttä
äy
k
n en
it
Vo lmie ise
ku rjaamsta ja
.
ha hda ää rjaa
pu hme asha
pe mm
ha
nekselle.
selle
Nousua
saa ol- la aavis- tuksen,
eli myötäile kulmaa.
Taitekohdassa karvat ovat
usein harvassa. Kjell Westön
Kangastus 38 herättää eloon
Helsingin 75 vuoden takaa.
Kari Hotakaisen Luonnon
laki on melkein tosi tarina hyvinvointivaltion arjesta.
Leena Lehtolaisen kirjassa Rautakolmio tutkitaan
murhia, Tuomas Kyrön
Kunkku keskittyy vaihtoehtoiseen käänteishistoriaan ja
Jari Tervon kirja Esikoinen
kertoo lapsen elämästä suo-
?????
K?. d???. 04010 45960
www.hyvarila.fi. ?????
Tällä kupongilla KAIKKI
TUOTTEET ti-pe (5.-8.11.)
-20%
(ei koske Bioteekin yllämainittua kampanjaa)
E-kirja ei uhkaa perinteisen kirjan asemaa, vaan täydentää lukijoiden valintamahdollisuuksia.
malaisessa perheessä 1960ja 1970-luvuilla.
. Jo Nesbon Poliisi,
Dan Brownin Interno ja Lee
Childin Etsintäkuuluutettu,
Jaakkola vinkkaa, ja jatkaa:
. Työn
viimeistelee kulmageeli.
Kulmakarvat nypitään
säännöllisesti, jotta ne säilyttävät muotonsa. Kirjakauppaliiton toimitusjohtaja Katriina Jaakkolan mukaan myyntiä hallitsevat vuoden uutuudet, joista moni on
takuuvarma isänpäiväsuosikki.
Kirjakauppaliiton toimitusjohtaja Katriina Jaakkola
poimi syksyn 2013 kirjasadosta valikoiman kirjoja, jotka sopivat suomalaisen miehen makuun. sisäreuna nousee 2/3 mitastaan
. 3. Käännetyissä kirjoissa
on muutama herkullinen jännityskirja. Siksi taitteessa väriä levitetään tarvittaessa vastakarvaan, jotta väri
tarttuu taitekohdan ihoon.
Viimeinen kolmannes väritetään tasaisesti, ja samalla
huolehditaan, että kulman
ulkoreunan on tarkoitus kaventua. Esimerkiksi rikastumisen syitä selvittelevä
7HUYHWXORD IDFHERRN FRP LKDQDVKRS
Wahlroos: epävirallinen elämänkerta, yrittäjien elämää
kuvaava Taivas + helvetti
-kirja ja Jorma Ollilan teos
Mahdoton menestys . Ennen kulmien väritystä kulmakarvat harjataan
kevyesti yläviistoon. ?
^??. Harjaa
kulmat aina viistosti ylöspäin, jotta katse avartuu, eikä
ilme roiku.
Lähdettä mukaillen: Sarkima,
Mariela. Kasvun paikkana Nokia.
Meikkikoulu: Näin
muotoilet kulmakarvat
Anna-Kaisa Talvitie
toimitus.sotkamolehti@almamedia.fi
Kaarevat kulmakarvat nostavat katsetta ja antavat huolitellun ilmeen. +358 40 055 2304
www.ihanashop.?
PD SH OD
??
Isänpäivä: Pakettiin lähtee jännäreitä,
historiaa ja tietokirjoja
KIRSI HIEKKALA
??
????
?
. ??. ,????????????d???. Värityksen viimeistelee väritön kulmageeli.
Voit käyttää kulmien har-
jaamiseen puhdasta ja pehmeää hammasharjaa. ulkoreuna laskee 1/3 mitastaan
. W . ?????. ??????????. s???. Kulman loppuosaa kavennetaan, jotta kulmalle saadaan siipimäinen muoto.
Kulman ulkonurkka viimeistellään kapeaksi, ja tarkastetaan, että se on viistosti
linjassa silmän ulkonurkan ja
nenänpielen kanssa.
Kulmakarvat on hyvä siistiä ajoissa ennen meikkiä,
jottei iho punoita nypinnän
jäljiltä. ?????
,?????????s???????????. ?. Väritys
aloitetaan kulmien sisäreunasta. marraskuuta 2013 SOTKAMO
JUHLAT 11
Kirjalahja ilahduttaa
Kainuuntie 7,
88600 Sotkamo
p. 2. ??. Make Up Bible. Nyppimistä jatketaan karva kerrallaan, pitkin kulman alareunaa ja riveittäin. ?????
<W ???. Tammi,
2011.
ELÄMÄSI JUHLAT
HYVÄRILÄSSÄ
Häät, syntymäpäivät, sukujuhla... Kulmakarvojen muotoilua ja korostamista varten tarvitset pinsetit,
kulmavärin ja -harjan. Nyppiminen
aloitetaan aina kulmakarvan
lähtökohdasta, nenän kupeesta. , ??. . ?
????. ????. 4. ??
??
kirsi.hiekkala@almamedia.fi
?
?. Täydellinen
juhlapaikka, kaikki palvelut samassa pihapiirissä.
Juhla- ja kokoustalo Navetan viihtyisät juhlatilat,
mukavaa majoitusta juhlaväelle, rentoutumiseen
rantasauna ja kylpytynnyri, tunnelmalliset nuotioillat Riihikodassa ja monipuoliset ohjelmapalvelut. ??. ???????
hK . sisäreuna on linjassa silmän sisänurkan kanssa
. Nämä kirjat
ovat myös mainioita lahjaideoita isälle ja isoisälle.
Kotimaisista kirjoista Ilkka Remeksen Omertan liitto
on trilleri, joka kytkee yhteen
mafian ja EU:n. 1. Kysy tarjous!
KULMAKARVA
. loppuu linjassa viistosti
silmän ulkonurkan kanssa
Hyvärilän Matkailu- ja nuorisokeskus
p. ?. 5
Lavuaarit ja
kattilat kirkastuvat kostutetulla liinalla, jossa on ruokasoodaa.
Pinttyneet teekupit puhdistuvat,
kun hankaat kupin sisäpuolta
ruokasoodalla. Hankaa kostutetulla sokeripalalla pinttynyttä liettä. Hapan väkiviinaetikka poistaa kalkkisaostumia
hanojen ympäriltä. Internetin kautta etsin
mielestäni alan parhaat kouluttajat ja valitsin yksityiskoulun opettajien perusteella.
Valmistautuminen kisoihin on vaatinut sekä aikaa
että rahaa.
. Tällä tarkoitan sitä, että
asiakkaan ja minun välille
kynsienrakentamistilanteessa syntynyt yhteys on hienoa.
Isoäidin siivousvinkit toimivat keittiön juhlasiivouksessa
Kiteytys: Marttojen vinkeillä
ekosiivooja löytää ruokakaapista siivousaineita,
jotka toimivat.
Lue lisää ohjeita
www.martat.fi
1
Etikka. Etikka
myös kiillottaa. SOTKAMO Tiistaina 5. Ensi keväänä
hän aikoo osallistua SM-kisoihin uudestaan.
Kolmetoistavuotiaana
Suomeen muuttanut Elena
innostui kynsien rakentamisesta ja niiden maalaamisesta toden teolla kuutisen vuotta sitten.
. Moskovassa suorittamaani peruskoulutukseen sisältyivät muun muassa desinfiointi ja perustekniikat,
kertoo Elena.
Halu luoda kynsitaidetta ei
jättänyt silloista restonomiopiskelijaa rauhaan, vaan
hän suuntasi opintomatkat
seuraavaksi Pietariin.
. Älä laimenna
etikkaa kuumaan veteen, jottei se
haihdu, menetä tehoaan ja ärsytä
hengitysteitä. Älä
käytä etikkaa kaakeli- ja silikonisaumoihin, sillä ne syöpyvät.
Myöskään emali ja marmori eivät
pidä happamasta.
2
Sokeripalat ja suola. marraskuuta 2013
12 JUHLAT
TONI PYSTÖ
Kilpailun päätuomari oli David Fowler Yhdysvalloista. Sekoita joukkoon kourallinen ruokasuolaa. Eikä syyttä, sillä
Elena Popovan valmennuksessa ollut kynsiteknikko
voitti tämänvuotisen Global
Nail cupin ja samalla maailmanmestaruuden.
Määrätietoisesti kynsiteknikoksi itseään kouluttanut
Elena Pystö opiskeli samaan
aikaan Kajaanin ammattikorkeakoulussa ja valmistui siel-
täkin määräajassa vuonna
2012.
Kynnet veivät kuitenkin
voiton ravintola-alasta.
Tällä hetkellä oma yritys,
Nails by Elena toimii sekä kotona Sotkamossa ja Kampaamo Monan tiloissa Kajaanissa.
. Huuhtele kupit
hyvin.
Juhlien pöytähopeat kiillottuvat
myös ruokasoodalla ja lämpimällä vedellä.. Ole tarkkana, sillä
etikkahappo on vahva aine. Fowler on kaunistanut muun muassa Madonnan ja Jennifer Lopezin kynsiä.
Kynsimalli Karina Kisina saapui Pietarista.
Tässäkin SM-kilpailussa jaettiin pokaalit.
Angiinan kourissakin Elena teki parhaansa ja pystyi keskittymään kilpailusuoritukseen.
Näillä akryylikynsillä Elena oli neljäs kynsimuotoilukilpailussa.
Kun kynnet ovat kuin koruja
Hyvinvointi: Hoidetut kynnet ja kädet kestävät katseen juhlassa ja arjessa
Tarja Korhonen
tarja.korhonen@almamedia.fi
Pari viikkoa sitten sotkamolainen restonomi ja kynsiteknikko Elena Pystö jännitti
kilpailusuoritustaan Helsingin Messukeskuksessa angiinan kourissa. Olen siitä hyvässä asemassa, että kotijoukot, mieheni Toni ja yhdeksänvuotias
Sami ovat tukeneet minua
haaveessani.
Kynsimuotoilun SM-kisoihin Elenaa valmensi toinen
Elena, Elena Popova Pietarista.
Käytännön harjoittelua
varten oli matkattava jälleen
useamman kerran Pietariin.
Valmentaja saapui myös ki-
sapaikalle kannustamaan
suojattiaan.
Sotkamon Elenaa hymyilyttää, kun hän puhuu kaimastaan. Minun asiakkaani ovat
?parhaita?, toteaa Elena iloisesti nauraen.
. Anna vaikuttaa vähän
aikaa ja huuhtele.
Tuoreen viinitarhan saa pois
vaatteesta, kun hierot märkään
tahraan runsaasti suolaa.
3
Ruokasooda. Vaikka vuotavaa nenää oli välillä pyyhkäistävä, heltisi hänelle kynsimuotoilun SM-kilpailuissa
sekä kolmas että neljäs sija.
I love Me -messuilla pidettyjen kilpailujen voittaja saa
mahdollisuuden osallistua
Global Nail Cupin maailmanmestaruuskilpailuun, joka pidetään vuosittain Dusseldorfissa.
Tämä paikka on Elena
Pystön mielessä kirkkaana
tavoitteena. Laita
hopeaesineet alumiinifoliovuokaan ja kaada haaleaa vettä niin
paljon, että esineet peittyvät. Vasemmalla malli Karina Kisina ja oikealla Elena Pystö
Siinä on enemmän riehakasta discotunnelmaa, kuin rauhallista joulunodotusta.
. ?????????
Z?????????????. Valo on
tehokas sisustuskeino huonekalujen ja tekstiilien rinnalla sekä luo mukavaa tunnelmaa.
Eriväriset valot välittävät
erilaista tunnelmaa, esimerkiksi punainen valo saa aikaan lämpöä ja elinvoimaisuutta. ?????. LEDit
ovat edullisia lamppuvaihtoehtoja, jotka voidaan kiertää
valaisimeen hehkulampun tilalle.
Suomussalmen Maxi-Makasiinin myyjä Delila Seppälä kertoo, että tänä vuonna
suosituimmiksi jouluvaloiksi
nousevat perinteiset, kirkkaat valot joko 40- tai
80-osaisina sarjoina. Säästö näkyy sähkölaskussa, kun käyttää joulunaikaan
LED-valoja.
. ?. Valoista löytyy malleja, jotka
soveltuvat myös ulkokäyttöön,
eikä kosteus riko niitä.
. Eivät sisällä helposti rikkoutuvia osia.
. ????????
^????. ^??????
???????????. 6520 533. Kohtuus kaikessa, myös
jouluvalojen laittamisessa.
Jos haluaa värikkäät valot,
kannattaa suosiolla ostaa yksi monivärinen sarja, eikä ahtaa useita värivaloja samaan
paikkaan. ????
W????????. Ajattelijoiden ja haaveilijoiden kannattaa suosia
ilmavaa ja kevyttä sinistä.
Vihreä valo puolestaan saa
olon levolliseksi ja rauhoittaa
mieltä.
Energiansäästölamppujen
on tänä vuonna aika väistyä
LED-valojen tieltä. Ulkovaloja
kannattaa laittaa myös hillitysti ja niin, etteivät ne häiritse ohikulkijoita, Seppälä
vinkkaa.
C at e r i n g j a j u h l a pa l v e l u
??. ^????????????
^????????. ????????????
Suomussalmen Maxi Makasiinin myyjä Delila Seppälä esittelee kauppoihin tänä vuonna ilmestyneitä jouluvalojen testipainikkeita, joiden avulla asiakas näkee ovatko kyseiset valot väriltään ja kirkkaudeltaan hänen tarkoitukseensa sopivat.
Kuhmon Mansetista
huonekalut, valaisimet
ja kodin tekstiilit
heti mukaan.
Ihanat syksyn
uutuudet!
Kainuuntie 108, p. Myös
eläinten muotoiset valot tulevat viime vuosien tapaan pitämään pintansa.
. marraskuuta 2013 SOTKAMO
JUHLAT 13
Kohtuus myös jouluvaloissa
MARJUT LEHTO
LED: Turvalliset ja
kestävät jouluvalot, jotka
myös säästävät energiaa
Marjut Lehto
marjut.lehto@almamedia.fi
Joulun lähestyminen ja iltojen hämärtyminen lisää valojen tarvetta kodeissa ja useat
haluavatkin panostaa asunnon valaistukseen. ??. LED-lamput ovat jopa 90%
muita valaisimia energiatehokkaampia.
. Tänä vuonna on tullut aika vähän uusia valosarjoja,
mutta esimerkiksi pattereilla
toimiva LED-kynttelikkö on
nyt ensimmäistä kertaa
kauppojen hyllyillä.
Patterilla toimivat valot ja
kyntteliköt on helppo sijoittaa minne tahansa, sillä ei
tarvitse huolehtia riittääkö
johto varmasti. Valo syttyy itsekseen hämärän tullen, eikä pala valoisan aikaan. ?. Lamput eivät hohkaa lämpöä, joten ei tarvitse pelätä tulipalon syttymistä.
. ?. ?. ?????????????. Tiistaina 5. Uutta on
myös LED-hautakynttilät,
FAKTA
. :?????
???????????. LED-valoja saa erisävyisinä.
joissa on hämäräkytkin.
. Valot kestävät keskimäärin
35 000-55 000 tuntia.
. Rauhallista joulutunnelmaa saa asettamalla
kauniit kuumenemattomat
LED-valot lasiseen kulhoon
tai maljakkoon. ????????
<?????. Monivärisiä valoja löytyy vain
muutamia erilaisia ja niiden
menekki hiipuu vuosittain,
yksivärisistä punainen on
joulun kestosuosikki. ??????????
d?????????. Kynttilä toimii
paristoilla, joten jätteidenkin
määrä vähenee.
Useat ihmiset innostuvat
joulun lähestyessä virittelemään tavallisia, vilkkuvia,
kirkkaita ja värillisiä valoja
ympäri pihaansa, asettelevat
jokaiseen ikkunaansa kynttelikön ja varmistavat, että sisätiloissa jokaisesta huoneesta
löytyy jonkinlainen jouluvaloviritelmä
Ei siis pelkästään oppilaiden mielestä, Riitta Lankinen sanoi.
Tenetin koululla järjestettiin kekriperinteeseen, pyhäinmiestenpäivään ja halloweeniin liittyvä teemapäivä
jo toisen kerran. Perjantaina siirryttiin pakanalliseen kekriperinteeseen.
Tervetuloa uusille kotisivuillemme
www.herkkusepat.fi
Aidosti maukasta kotiruokaa
Palvelemme
ma-pe 8.00 . SOTKAMO Tiistaina 5. 1.12.
Naapurinvaaran Huvikeskus, Joulumessut 6.11.
Kuhmo, Rusasen Kulma, lahjojen ilta 3.12.
Suomusalmen työväentalo 7.12.
Juhla: Kekrin ja halloweenin
perinteet sekoittuvat
MARJATTA KURVINEN
Marjatta Kurvinen
Pertti Granqvist
toimitus.sotkamolehti@almamedia.fi
Ihmeellisen
runsas
valikoima
alusasuja!
Koot:
A-J 60-120,
sekä
tilauskoot
Palvelemme: ma?pe 10?17.30, la 10?14
Olemme Facebookissa
Naisten vaatteet ja asusteet
yksilölliseen tyyliin.
Kekrinä on ryypyn ottanut
sellainenkin, joka ei sitä
muuten ole ottanut.
Juhla on siis ollut Suomessa tärkeä, rengeille ja piioille
vieläkin merkittävämpi, sillä
heidän on ollut mahdollista
vaihtaa taloa juuri kekrin aikana.
Kekrin ajankohtaa on kierrätetty, koska juhlan aika on
vasta sitten, kun sato on saatu korjatuksi. Vielä vajaat sata vuotta
sitten saatettiin tehdä niin,
että kekrisaunaan lähdettäessä katettiin ruoka vainajille. Viime viikon torstaina
vietettiin kekri-iltamia ja perjantaina halloweenia.
Sotkamossa viime perjantaina nähtiin käytännössä
kuinka halloween ja kekri sekoittuivat. (08) 666 2999
Kekriin liittyvästä perinteestä oli näyttely koulun vitriinissä. 15.00
www.herkkusepat.?
Palvelemme: ma?pe 10?18, la 10?14
Keskuskatu 12, terveyskeskusta vastapäätä, p. Kekri merkitsee kansankielessä viimeiseksi jäämistä tai
jonkun päättymistä.
. Niiden mukaan kekriruokiin kuuluivat
erilaiset kalaruuat, ohrapuuro ja talkkuna.
Vainajien kunnioitus liittyy
suomalaiseen kekriperinteeseen. Tai oikeastaan teemaa oli koko viime
viikon loppu.
Asuilla pelleilyn lisäksi viime torstain sekä perjantain
aikana nähtiin ja kuultiin asiaakin. Torstaina aamunavauksessa käytiin läpi kristilliseen perinteeseen kuuluvaa
pyhäinmiestenpäivän viettoa. . Kekriä on vietetty 1800-luvulta marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna.
. Tenetin yläasteen
opettajat ja oppilaat olivat
pukeutuneet sekä vanhan
suomalaisen kekriperinteen
että amerikkalaista hapatusta edustavan halloweenin
mukaisiin asuihin.
Rehtori Riitta Lankinen
totesi prosentuaalisesti laskettuna opettajien keskuudessa kekriperinteen ja halloween asujen kiinnostaneen
Laukku
205,-
Hilla-hiiren kekrikierros toi Kuhmon kekri-iltamiin paljon lapsiperheitä.
PERTTI GRANQVIST
Halloween-henkinen välituntivalvoja seurasi oppilaiden järjestämää juhlaa Tenetin koululla.
enemmän kuin oppilaiden.
. Näyttelyyn liittyi vanhojen esineiden tunnistamiskilpailu.
Perjantain huipennus
nähtiin ja koettiin iltapäivän
pitkällä välitunnilla.
Tukioppilaat ja oppilaskunta olivat järjestäneet leikkimieliset kilpailut.
Kilpailut alkoivat limboilulla ja päättyivät hitaiden
tanssimiseen. Opettajainhuoneeseen
käveli kammottavan näköistä
väkeä. Sitten syödään
ja juodaan hyvin ja käydään
syömässä naapurissakin.
Kuhmon viimetorstaisten
kekri-iltamien juontaja Seppo Kämäräinen siteerasi
kuhmolaisen Aino Kuusiston muistelmia. Pisimpään ja parhaiten kekriperinne on säilynyt Itä-Suomessa.
. Perinnettä edustaa muun
muassa Kajaanin kekripukki.. Vainajat otettiin
näin elinpiiriin mukaan.
Kekrinä arvioitiin henkien
olevan läsnä. Vaikka vainajia
kutsuttiinkin, heitä myös pelättiin.
Tässä vanha kekriperinne
lähentyy nykyistä halloweenjuhlaa, jota vietettäessä pukeudutaan yliluonnollisiksi
hahmoiksi, noidiksi ja kummituksiksi.
Kuhmossa nämä molemmat perinteet olivat tänä
vuonna läsnä peräkkäisinä iltoina. marraskuuta 2013
14 JUHLAT
Sadon ja
henkien juhla
3LNNXMRXOXPXRWLD«MD«LKDQDW«ODKMDYLQNLW
÷NRUXW «ODXNXW«MD«DVXVWHHW
www.puppiduu.?
puh. Oppilaille perinnetapahtumaan osallistuminen oli vapaaehtoista.
TAUSTA
. Joillakin murrealueilla puhutaan köyristä tai keyristä.
. 045 149 3566
Tutustu myös
verkkokauppaan!
Löydät meidät
Kajaani Halli, Joulumessut 29.11. Toinen vaihtoehto oli viedä ruoka karsikkokuusen
juurelle
klo 13 Kyläilykeskiviikko Himmelissä. klo 9.30?11 Perhekerho srk-talossa.
To 7.11. marraskuuta 2013 SOTKAMO
ELÄMÄNMENO 15
SEURAKUNNAT
Kuolleet:
Linda Haverinen, 88 v.
Seppo Juhani Schroderus, 58
v.
Anssi Pulkkinen, 79 v.
Aino Helvi Okkonen, 80 v.
Kastetut:
Heidi Lovisa Ohtonen
Jasper Aku Juhani Hakkarainen
Yleinen seurakuntatyö:
Ke 6.11. varkkarileiri.
Messun jälkeen ruokailu ja
seurat srk-talossa.
Su 10.11. klo
17.30 MIX-kerho Pe 8.11. srk-talossa.
To 7.11. klo
9?10.
Ti 5.11. 6RWNDPR
6RWNDPR
. Tiistaina 5. klo 13.30 Aikuisten
päiväkerho Vuokatin kirkossa.
Su 17.11. klo 19 Kainuun sotilassoittokunnan konsertti
Sotkamon kirkossa,
johtaa Ari Tamminen. 010 665 9013
Helluntaiseurakunta
Makkosentie 51
Ti 5.11. Kyläilijöiden kokoontuminen pääaulaan kello 12.30 alkaen. klo 9.30?11 Perhekerho Vuokatin kirkossa.
Ma 11.11. kerhojen yhteydessä
tai kirkkoherranvirastoon p.
08-61723520/08-61723521 ti
26.11 mennessä.
Nuorisotyö:
Kari-Pekka ?Kassu. 050
592 0055 / mirva.heikkinen@evl.fi
Lapsityö:
Ti 5.11. Ohjelmassa Kurt Weillin viulukonsertto ja musiikkia ?Kolmen
pennin oopperasta?, solistina
Minna Tuhkala, viulu. klo 11 Vuokatin ja kirkonkylän aikuisten kerhojen
joulujuhla Rytilahden Majalla. klo 17.30 Diakonia- ja
lähetyspiiri Vuokatin kirkossa.
Ke 6.11. 050 592 0056, sähköposti: kari-pekka.vehkaoja@
evl.fi
Rippikoulutyö:
Rippikoulutyöhön liittyviä lisätietoja: Tarja Piipponen, p.
050 404 2029.
Varhaisnuorisotyö:
HUOM! Su 10.11. Vehkaoja, p. klo 12 Ehtoollisen
vietto Säätiönkulmassa.
Ke 13.11. (08) 666 0707,
Kainuuntie 19, Sotkamo. klo 18 Pieni Suuri
Seikkailu -perhekonsertti
srk-talossa.
Vapaa pääsy! Tervetuloa koko perheellä!
Ke 6.11. klo 17?19 Diakonia- ja
lähetystyön vapaaehtoisten
joulujuhla srk-talossa.
Ke 4.12. klo 12?13.30 Vauvakerho Rytilahden Majalla.
La 30.11. KARISMAPÄIVÄT, Lasse Kangassalo, tilaisuudet pe
klo 19, la klo 17, su klo 11 Ti
12.11. klo 15 Kuhmon musiikkiopiston 20-vuotiskonsertti srk-talossa, esiintyjiä
Kuhmosta ja Sotkamosta.
Diakoniatyö:
Kirpputori lauantaisin klo
9?13 srk-talossa.
Viikolla 44 alkaen uudet dia-
Läheinen, luettu
ja luotettu!
Tee tilauksesi
jo tänään!
p. Vapaa
pääsy.
Su 10.11. klo 8 Aamurukous,
klo 19 Sanan ja rukouksen ilta, Siskotiimi Ke 6.11. 6RWNDPR
.LLWWlHQ MD NDLYDWHQ
SXROLVR
ODSVHW SHUKHLQHHQ
ODVWHQODSVHW
YHOMHQ W\WlU MD VLVNR SHUKHLQHHQ
VXNXODLVHW MD \VWlYlW
.LLWWlHQ MD NDLYDWHQ
.DLVD
VLVNRW SHUKHLQHHQ
VXNXODLVHW MD \VWlYlW
-lUYHQ UDQWRMD ODLQHHW KXXKWHOHH
SXXW KLOMDD NXLVNLL
NXXQWHOHH
(L VDDYX VRXWDMD YHQKHHOOHHQ
HL OlKGH YHVLOOH YHUNRLOOHHQ
6LXQDWWX OlKHLVWHQ OlVQl ROOHVVD /lPPLQ NLLWRV RVDQRWRVWD
Vuokatinranta:
Ke 6.11. - Su
10.11. klo 9?10 Diakoniavastaanottoa ei kirkkoherranvirastossa.
To 14.11. Ilm. Mukana Vuokattikvartetti.
Su 17.11. Toimittajan uran
Marjatta aloitti vuonna 1979.
Pyyhkeet, kylpytakit &
lannepyyhkeet
M kk
Mokkanahkainen
hk i
p
paksuvuorinen
SAAPAS
SAA
Lämpöisiä
sisätossuja,
käsineitä,
turkiskinttaita,
a,
lompakoita.
.XNDW
Musta ja
j ruskea,
koot
koo
ot 40
40
0-4
46
6
40-46
29?
,VlOOH MD8NLOOH
.(1.b.$833$
833$
83
33$ 6$
6$$67$0
6$$67$02,1(1
$$67
67$
$0
-10%
-20%
Puserot
Tarjous voimassa
5.-9.11.2013
.DLQXXQWLH 6RWNDPR S
XORD
7HUYHW
,VlQSlLYlYLLNROOD
SDOYHOHPPH
PD ² SH
²
OD
²
VX ²
0827, MD .b6,7<g
+DUMXNDWX 6RWNDPR
3
Ma-pe 9.30-17.00, la 10.00-13.30,
p. .$.6
0XLVWDHQ
VXNXODLVHW \VWlYlW MD WXWWDYDW
KARISMAPÄIVÄT
Helluntaiseurakunnassa
Makkosentie 51
. klo 10 Messu (Herättäjänpäivä) Sotkamon kirkossa, saarnaa Tuomo Ruuttunen, muk. ei ole sählyä!
Lisätietoja nuorisotyönohjaaja Mirva Heikkinen p. klo 19 Raamattuluento, Psalmi 149, Iloitkaa,
Kari Ikonen (Kahvit klo
18.30).
Kotikulmilla
www.sotkamonseurakunta.fi
www.sotkamolehti.fi
p. 010 665 9013
NIMITYS
6&+52'(586
koniavastaanottoajat:
Kirkkoherranvirastossa ajalla
28.10?11.12. klo 11?13 Aikuisten
kerho srk-talossa.
Ti 12.11. klo 18 Kynttilähartaus itsemurhan tehneiden
muistolle siunauskappelissa.
Ti 3.12. puhujavieraana
Lasse Kangassalo
.XQ DVWXLW LOODOOD XQWHQ SXUWHHQ
VH OLSXL KLOMDD UDQWDDQ XXWHHQ
1lLQ KHOSSR Q\W RQ KHQJLWWll VLHOOl
MD NHY\W NXONHD YDORQ WLHOOl
6DQDW QH VROMXYDW VROMXYDW QLLQ
NXQ WXVND MD DKGLVWXV SRLV S\\KLWWLLQ
<VWlYlOOLVHQl NXWVXQD LOPRLWDPPH HWWl UDNNDDPPH VLXQDWDDQ
6RWNDPRQ VLXQDXVNDSSHOLVVD ODXDQWDLQD NOR
PLQNl MlONHHQ PXLVWRWLODLVXXV VHXUDNXQWDWDORVVD 3\\GlP
PH LOPRLWWDXWXPDDQ PHQQHVVl S
3LWRSDOYHOX $KNHUDW (HYD 5LLWWD 5XVDQHQ
En juhli
merkkipäivääni.
Tervetuloa hoitavan
Sanan äärelle!
Tuomo Hämäläinen
Isänpäivä 10.11.2013
www.hammasparatiisi.?
Ajanvaraus
040 4161 710
Isälle!
Lahjavinkkejä isälle!
Laadukkaita
ERÄSA
A
SAAPPAITA
j
jopa
turkisvuorella
Myös
lahjakortti
ilahduttaa!
Toimittaja Marjatta Kurvinen (53) on nimitetty Kuhmossa kaksi kertaa viikossa
ilmestyvän paikallislehti
Kuhmolaisen vakinaiseksi
toimittajaksi.
Marjatta Kurvinen on
työskennellyt aikaisemmin
toimittajana ja tuottajana
Jämsän Seudussa sekä toimittajana KMV-lehdessä, Pyhäjokiseudussa ja Sotkamolehdessä. HUOM.
muuttunut aika!
Ke 13.11. klo 13?15 Diakoniapiiri srk-talossa. klo 18 Kirkkokuoron
harj. klo 10?13 Ilontuojasukkamyyjäiset srk-talon
monitoimitilassa.
Lisäksi arpajaiset. klo 9?10 ja ti 26.11. Seuraa ilmoittelua, yllätyksiä tiedossa.
-RUPD .DOHYL
6HSSR -XKDQL
6RWNDPR
. klo 9?10, ma, ti
ja ke.
Vuokatin kirkossa päivät: ti
12.11. klo 18 Isänpäivän
messu Vuokatin kirkossa.
Ti 12.11. Tuotto lyhentämättömänä seurakuntamme kummilasten tukemiseen. klo 19 Raamattuluento, Psalmi 116, Avuttomien
auttaja, Mirja Ikonen (Kahvit
klo 18.30).
Ti 12.11 klo 11 Päiväpiiri Vilmingolla, Ohravaarantie 24.
Ke 13.11. klo 8 Aamurukous
sotkamo.helluntaiseurakunta.fi
9DLNND WLHVLQ VXUXQ VDDSXYDQ
VLOWL WRLYRQ HOlPlQ MDWNXYDQ
(L DXWWDQXW DSX LKPLVWHQ
HL UDNNDXV UXNRXV OlKHLVWHQ
6DDW QXNNXD LVl OXRQD HQNHOWHQ
0LNVL Q\W PLNVL HL P\|KHPSllQ
VHQ WLHWll /XRMD \NVLQllQ
5DNNDDPPH
$QVVL
38/..,1(1
6RWNDPR
. klo 13.30 Hartaus
Himmelissä.
To 7.11. klo
17.30 Varkkikerho To 7.11. tilaisuudet pe klo 19,
la klo 17 ja su klo 11
. klo 9.30?11 Perhekerho srk-talossa.
To 7.11. klo 12 Lauluhetki
isänpäivän merkeissä Pungan kodalla.
Su 10.11
22.00 Urheiluruutu.
22.05 Haven (12). 08.50 Geronimo Stilton
(S). 16.30 Sutaistu sankari Roy
(7). 15.20 Ben ja Kate (7). 14.55 Dieetit
vaihtoon!. 23.10 Nelosen sää. 11.50 Erätulilla ?
kalavesillä. 16.00 Blogistania: Tämän
kylän homopoika. 19.00 Yle Uutiset alueeltasi.
19.10 Yle Uutiset. 18.02 McLeodin tyttäret
(7). 13.20
Tuhluriprinsessat. 00.01
Docventures: Live. 07.45
Neppajymykerho. 22.25 Viking Lotto
ja Jokeri. 21.00 Ylläs . 15.50 Muisti: Kutsumus. 08.45 Näin teet
ranskalaista ruokaa. 08.20
Pound Puppies (S). 09.40 Yle Alueuutiset 10.50
Oddasat. 13.00 Hormoonit valloillaan (S).
14.10?14.23 Uutisvuosi. 11.35 A-studio:
Talk. 11.05 Puoli seitsemän. 09.55 Lemmen
viemää (7). 00.35?01.25 Love Connection.
MTV3
05.30 Aamusää. 22.10
Docventures 22.25 Docventures
esittää: He tappoivat öisin (12). 22.25 Tulosruutu. 19.00
Paratiisi. 12.15 Löytöretkiä
maailmaan. 19.16 Urheiluruutu.
19.20 Yle Uutiset Suora linja. 21.05 Astudio: Talk. 12.00 Veljesten keittiössä. 20.00 Rillit huurussa (S). 23.25 Nelosen sää.
23.30 Elokuva: Hirmumyrskyn armoilla. 20.55 Urheiluruutu. 10.50 Kuvakirjeitä Euroopasta.
11.00 Yle Uutiset. 18.00 Yle
Uutiset. 07.33 Stella ja Sami (S). 10.00?10.45 Sydämen
asialla (7). 18.00 Dieetit vaihtoon!. 08.50 Geronimo Stilton (S).
09.20 Eastenders (S). 23.10 Nelosen sää.
23.15 Criminal Minds . 17.00 Lemmen viemää
(7). 17.08?
17.54 Sydämen asialla (7). 11.05 McLeodin tyttäret (7).
11.50 Minun New Yorkini. 17.00 Pikku Kakkonen. 20.00
Prisma Studio. kalavesillä. 08.20 Pound Puppies
(S). 01.05 Eurojackpot ja Jokeri.
01.10 Mr. 20.00 Vain
elämää. 14.00 Tehtävä Sognevuonolla. 19.10 Yle Uutiset.
19.16 Urheiluruutu. 07.05 Fungi (S). 07.39 Neppajymykerho. SOTKAMO Tiistaina 5. tosielämän Sherlockit.
21.50 Yle Uutiset. 09.00 Kamrat. 16.30 Galaxi. 16.50 Uutiset. 19.20 Yle Uutiset
Suora linja. 16.25
Eastenders (S). 19.30
Miehen puolikkaat (S). KESKIVIIKKO 6.11.
Hormoonit valloillaan (S) TV1 keskiviikko 06.11. 09.30 Yle Uutiset
Uusimaa. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 5.11. 06.53 Ariol (S). N: Hilkka Helinä, Joel
Rinne, Reino Valkama, Rauha
Rentola. 01.15 UEFA Champions League -huippuhetket ke 6.11.
21.00 Greyn anatomia (12). 18.00 Yle Uutiset. 18.00 Emmerdale (S). 19.30 Salatut
elämät (S). 18.00 Yle Uutiset
minuutissa. 14.05 Onko väärin olla kiltti eläimille?. 22.00 Ulkolinja: Likaista
hiilipäästökauppaa. 23.30 One Missed Call . 14.00 Ikuiset arvet. 09.55 Lemmen
viemää (7). 19.30 Salatut elämät
(7). 10.50 Oddasat. 15.45 Tarinateltta. 22.50 C.S.I.
New York (12). 07.55 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 09.55
Lemmen viemää (7). 06.25 Ylen
aamu-tv. 15.00 Hupipätkät
(S). 19.30
Salatut elämät (S). 18.00
Emmerdale (S). 01.30 Event (16).
02.25?05.55 SubChat.
sää. 22.00
NCIS Rikostutkijat (12). 12.30
Viinan viemät. 20.00 Uusi päivä
(S). 18.02 McLeodin tyttäret
(7). 22.00 Kymmenen Uutiset.
22.20 Päivän sää. 15.55 Perhe 2.0 (S). Kuvassa Ella Kanninen.
Jere Hietala/Yle Kuvapalvelu.
Yle TV1
Yle TV2
05.55 Puoli seitsemän. 09.00 Kamrat. 09.30 Uutiset. 19.20
Päivän sää. 14.30 A-studio. 19.00 Paratiisi. 15.50
Hjallis. 08.16 Richard Scarry:
Touhulan arvoituksia (S). 19.00?19.23
Pastakeittiön kutsu. 16.00 Hurja remontti. 07.55 My Little
Pony: Ystävyyden taikaa (S). (16). 18.30 Puoli
seitsemän. 18.00 Tunteet pelissä
(12). 13.50
Myytinmurtajat. 21.00
Ajankohtainen kakkonen. 15.20
Middle (S). 19.30
Matkaoppaat. 18.30
Nelosen uutiset. 08.45 Kyproksen herkkukeittiö.
09.15 Budjettiviikonloppu Euroopassa. 19.30 Miehen
puolikkaat (S). 11.35
Aamusydämellä. 12.00 Riistametsällä. 17.00 Neljän tähden illallinen.
17.30 Ruotsin miljonääriäidit. 02.05?02.33
Hung (16).
MTV3
05.30 Aamusää. 12.30
Skeptikko ja uskovat. 19.00 Neljän tähden illallinen.
19.30 Matkaoppaat. 15.15 Mitä
tänään syötäisiin?. 06.58 Kuvat liikkuvat: Metsä. 18.30
Puoli seitsemän. 11.05 Jumalanpalvelus: Nojatuolikirkko. 00.25
Entourage (16). 22.05 Keskiviikon ravisuora. 08.50 Pat & Stan
(S). 16.50
Uutiset. 20.05 Onnea matkaan (S). 17.00 Kauniit ja rohkeat (S). 20.57
Keno. 06.57
Herra Heinämäki (S). 22.00 Kymmenen
Uutiset. 01.18
Game of Thrones (16). 07.14 Katinkontti Remix: Supernitojat. 11.05 McLeodin tyttäret (7). 22.00 The Hour
(12). 18.00 Emmerdale (7).
18.30 Emmerdale (7). 00.45 Murharyhmä ?
tosielämän Sherlockit. 16.25 Eastenders (S). 19.30?19.55
Ensimmäinen, toinen ja kolmas kerta.
20.00 Kuningaskuluttaja. 19.00?19.55 Historiaa: Kotini Gibraltar. 20.30 Suorana: Kortesmäki. 07.53 Disney esittää:
Mainio Manu (S). 08.25 Pound Puppies
(S). 11.50 Oscarshall . hän elää (12). 14.30
Romanimuusikon muotokuva. puhelu
kuolemalta (16).
vai ei. 14.00 Alueellinen sääennuste. 22.00 Lainvalvojat. 12.30 Kamrat.
13.00 Tanskalaista viiniä. 14.30 Suorana: Kortesmäki. 11.05
Puoli seitsemän. 02.50?05.00 Älypää-TV.
Sub
06.00 SubChat. 14.10 Alueellinen
sääennuste. 21.00
Kosketus (12). 10.20?10.50 Koti Suomessa. 15.10
Ajankohtainen kakkonen. 00.55 Simpsonit (7).
01.25 Rikos ratkaistu. 10.50 Ostos-tv. 20.30 Yle Uutiset.
20.55 Urheiluruutu. FBI-tutkijat
(16). 18.00 Yle
Uutiset minuutissa. 22.35 C.S.I. 22.45 Enbuske & Linnanahde
Crew. 00.15 Defenders (S). 09.00 Kamrat. 12.50 Budjettiviikonloppu Euroopassa. 01.30 Alcatraz (16).
(16). 09.50 Tuhluriprinsessat. marraskuuta 2013
16 URHEILU&LIIKUNTA
TV . 20.00 Akuutti.
20.30 Yle Uutiset. 16.29
Galaxi. 15.00
Yle Uutiset. 10.15?
10.50 Kodikkaasti vuokralla. 15.50 45 minuuttia. 12.30 Kamrat. 17.25 Kauniit ja rohkeat (7). 15.55 Perhe 2.0 (S). 19.20 Yle Uutiset Suora linja. 22.00 Kymmenen Uuti-
set. 06.25 Ylen
aamu-tv. 16.00 Avara luonto: Saksa.
16.50 Novosti Yle. 16.00 Hullu
juttu. 08.00 My Little Pony: Ystävyyden
taikaa (S). TIISTAI 5.11.
Emmerdale MTV3-kanavalla maanantaina 4.11. 00.00 Pikaluistelun
maailmancup. & Mrs. historiaa ja nykyaikaa. 00.05 Jalkapallon mestarien
liiga. 17.08?17.54 Sydämen asialla
(7). 08.50 Näin teet ranskalaista
ruokaa. Osa 2.
Tyrmistynyt
Yle TV1
Yle TV2
05.55 MOT. 20.55 Urheiluruutu.
21.00 A-studio: Stream. 00.45 Hullu juttu.
01.15?02.12 Boardwalk Empire (16).
MTV3
06.25 Huomenta Suomi. 02.06 Game of
Thrones (16). 13.00
Vietnamin monet maut. 15.10
Ylen aamu-tv. 13.50
Myytinmurtajat. 07.03 Timppa (S). 22.45 Game of Thrones (16). 00.00 Hellcats (7). 22.30
Lain nimessä (12). 10.20?10.50
Koti Suomessa. 09.45 Tunteita ja
tuoksuja (7). 07.30 Hertan maailma (S). 20.30 Simpsonit (7).
21.00 Arrow (12). 10.50 Oddasat. 22.30 Lain nimessä (12). 07.25 Disney esittää: Koukussa (7).
07.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit. 09.20 Budjettiviikonloppu Euroopassa. 15.10 Ylen aamu-tv:
Tänään otsikoissa. 14.35 Liikkeellä luonnossa: Myskihärkien saari. 20.05 45 minuuttia. huipulla tuulee. 20.00
Rillit huurussa (S). 22.50
Yle Uutiset. 17.00
Neljän tähden illallinen. 20.00 Kuppilat
kuntoon, Jyrki Sukula!. 15.15 Mitä tänään syötäisiin?. 07.15 Lulu kilpikonna (S).
07.29 Lauri kilpa-auto (S): Rämän
kiertoajelu. 22.55 Kennedyt (12).
23.40?00.10 Panta kaulassa (12).
06.50 PIKKU KAKKONEN: Katti
Matikaisen aamu. 20.55 Urheiluruutu. 08.25 Looney Tunes
Show (S). 09.30
Kuningaskuluttaja. 19.10 Naisten paratiisi
(7). 16.20 Ulos luontoon: Lepakkomissio. 15.10 Tartu Mikkiin. 23.50 30 Rock (S).
00.20 Eurojackpot ja Jokeri. 11.35 Jamie
Oliverin ruokavallankumous. 20.57 Keno.
06.00 SubChat. 09.40 Mitä
tänään syötäisiin?. 21.35 Jalkapallon mestarien liiga. 08.25 Looney Tunes
Show (S). 22.00 Sarasvuo.
23.00 Nelosen uutiset. 11.05 McLeodin
tyttäret (7). 15.00 Tyyliä
06.00 SubChat. 07.39 Pikku Kakkosen
posti. 15.00 Tyyliä vai ei. 10.35 Emmerdale (S).
11.05 Emmerdale (7). 22.00 Lainvalvojat. 08.25 Looney Tunes
Show (S). 16.00
Hurja remontti. 15.00 Yle Uutiset.
15.05 Yle News. 09.05
Studio55.?. 19.30
Hehku. 18.00 Yle Uutiset. 00.00 Bones (12). 10.35 Emmerdale (S).
11.05 Emmerdale (S). 13.30 Sportmagasinet. 14.55 Top
Chef. 17.00 Neljän tähden illallinen.
17.30 Ruotsin miljonääriäidit. 08.50 Pat & Stan
(S). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 7.11.
06.52 Bertin ja Ernien suuret seikkailut
(S). 21.05 A-studio. 09.45 Tunteita ja
tuoksuja (S). FBItutkijat (16). 07.45 Niko ja ystävät (S).
07.53 Disney esittää: Mainio Manu
(S). 12.30 Skeptikko ja uskovat.
13.00 Antreas ja syntinen Jolanda
(S). 16.55 Suomen ja
maailman sää. 15.55
Perhe 2.0 (S). 23.36 Game of Thrones (16).
00.27 Game of Thrones (16). Vieraillaan maailma
suurimmissa
huutokaupoissa.
UUSI SARJA ALKAA!
Yle TV1
Yle TV2
05.55 Puoli seitsemän. 07.03
Possu Pallero (S). 18.00
Emmerdale (S). 09.40 Yle Alueuutiset.
10.50 Oddasat. 22.35 Hockey Night
Extra. 01.35 Girls (16). 14.25
Kyproksen herkkukeittiö. 19.00 Yle
Uutiset alueeltasi. 18.50 Nelosen sää. 16.31
Tero hoitaa (7). 09.30
Yle Alueuutiset. 14.05 Top Gear. 17.00 Lemmen viemää (7). unelma-asunnot.
14.10 Alueellinen sääennuste. 17.30 Hyvät
ja huonot uutiset. 18.30
Nelosen uutiset. 10.50 Arjen huimapäät:
Kalastaja. 23.00 Euro
Hockey Tour. 22.30 Tulosruutu. 19.20 Päivän sää. 22.20 Päivän sää. O: Orvo
Saarikivi. 09.30 Uutiset. 14.15 Hjallis. 19.20 Päivän sää. 06.25 Huomenta Suomi. 20.30 Yle
Uutiset. 20.05 Koko Suomi leipoo. 13.00 Neiti
tuittupää (S). 10.50 Arjen huimapäät:
Nuohooja. 14.20 Uutisvuosi. 07.12
Seikkailija Saku (S). 14.55 Totuuden hetki.
15.55 Perhe 2.0 (S). 22.00
Hyvät ja huonot uutiset. 07.56
Disney esittää: Mainio Manu (S).
08.19 Syrhämä (7). 01.00
Simpsonit (7). 07.18 Herra Nokkelo (S). 12.30 Skeptikko ja uskovat. huipulla tuulee. 16.00 Hehku. 23.00 C.S.I. klo 19.30.
Osa 1/10. 15.05 Yle News.
15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 20.30 Simpsonit (7). 09.20 Eastenders (S). 17.00
Pikku Kakkonen. 23.00 Nelosen uutiset. 17.25 Kauniit ja rohkeat (7).
17.55 Mitä tänään syötäisiin?. 21.30 Elokuva:
Hei, taas me lennetään! (12). 20.00 Silminnäkijä: Opettajasta
taistelijaksi. 19.30 Miehen puolikkaat
(S). 21.00 Downton Abbey (12). 19.00 Paratiisi.
19.30 Miehen puolikkaat (S). 11.30 LIVE: Tiedä ja Voita. 19.30 Hullu juttu.
20.00 Uusi päivä (S). 19.00 Seitsemän Uutiset. 13.55 Koti Suomessa. 07.50 Disney esittää:
Aku ja kumppanit (S). 17.08?17.54 Sydämen asialla
(7). 15.00 Näin Norjassa. 09.40 Mitä
tänään syötäisiin?. 21.00 Taivaan tulet (12).
21.50 Yle Uutiset. Bloom
Sub
TV . 07.41 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S). 15.00 Yle Uutiset.
15.05 Yle News. 18.25 Yle Uutiset sää.
18.30 Puoli seitsemän. 08.40 Late lammas:
Omenavarkaat (S). 06.00 Studio55.
?. 18.50 Nelosen sää.
19.00 Neljän tähden illallinen. 20.30
Simpsonit (7). 19.00?19.52 Kiehtova
maailma: Pariisin salaisuudet. 19.10 Yle Uutiset.
19.16 Urheiluruutu. 09.05 Studio55.?. Pullan romaaniin pohjautuva komedia
Yle TV1
Yle TV2
05.55 Puoli seitsemän. 23.10 Myytinmurtajat. 08.17 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia (S). 16.50
Novosti Yle. 23.00 Yle Uutiset.
23.05?00.05 Silta (16).
06.50 PIKKU KAKKONEN: Neposen
aamu. 11.54 Erätulilla . 09.30 Uutiset. Miami (16). 13.30?13.55
Kakola. 11.50
Näin Norjassa. 08.00 My
Little Pony: (7). 10.00 Sydämen asialla (7). 18.00 Yle Uutiset minuutissa. 01.25 Lost (16).
06.00 SubChat. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 19.00 Neljän
tähden illallinen. 09.20 Eastenders (S). 13.55 Koti Suomessa.
14.25 Näin teet ranskalaista ruokaa.
15.00 Tyyliä vai ei. 23.15 Yhteispeli (7). 18.22 Yle Uutiset alueeltasi.
18.25 Yle Uutiset sää. 12.00 Tehtävä
Sognevuonolla. 23.20 Criminal Minds . 16.00 Eduskunnan
kyselytunti. 18.02 Taitoluistelun GP. 14.30 Suorana: Kortesmäki. 18.50 Mikaelin naiset : Johanna
Iivanainen. 14.00
Riistametsällä. 19.00 Yle
Uutiset alueeltasi. 16.40 Martine (7). 07.54 Mainio
Manu (S). 12.50
Budjettiviikonloppu Euroopassa. 18.30 Nelosen uutiset. 16.50 Uutiset. 09.45 Tuhluriprinsessat. 07.45 Max ja Meeri (S). 22.35 V niin kuin verikosto
Nelonen
07.25 Disney esittää: Koukussa (7).
07.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit (S). New
York (12). 14.30 Hymy Pyllyyn.
15.00?15.14 Minun maisemani.
15.20 Strömsö. FBI-tutkijat
(16). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 16.55 Suomen ja maailman
TV . Armas J. 07.23 Lauran tähti (S). 23.25 Yle
Uutiset. 11.00 Yle Uutiset. 23.15
Nelosen uutiset. 16.25 Eastenders
(S). 07.19 Jessin kanssa (S).
07.30 Riku ja Rami. 17.55
Mitä tänään syötäisiin?. 00.15 NCIS Los Angeles (12).
01.15 Ma?anaiset (12). 22.00 Lainvalvojat.
22.30 Lain nimessä (12). 16.55 Suomen ja
maailman sää. 11.30
LIVE: Tiedä ja Voita. 08.25 Pound Puppies (S).
08.50 Näin teet ranskalaista ruokaa.
09.20 Budjettiviikonloppu Euroopassa.
09.50 Tuhluriprinsessat. 06.52 Jääkarhu Otto
(S). 16.57
Yle Uutiset viittomakielellä. 19.00 Seitsemän Uutiset. 16.50 Novosti Yle. 18.30 Puoli
seitsemän. 15.15 Idols LIVE.
16.50 Uutiset. 20.30 Simpsonit (7). 17.25
Kauniit ja rohkeat (S). 16.55 Yle
Uutiset viittomakielellä. 15.50 Koko Suomi leipoo. 11.05
McLeodin tyttäret (7). 21.00
Fletch . 21.00
C.S.I. 02.15?05.00
Älypää-TV.
Nelonen
Sub
07.00 Mikki Hiiren kerhotalo (S).
07.25 Koukussa (S). 10.50 Ostos-tv.
13.50 Myytinmurtajat. 00.35 Mike & Molly
Nelonen
07.00 Mikki Hiiren kerhotalo. 20.00 Rillit huurussa (S). 17.00 Kauniit ja rohkeat (7). 17.00 Neljän tähden
illallinen. 11.00 Yle Uutiset. 07.13 Taide
on tehtävä. 14.00 Tanskalainen maajussi. 21.25
Murharyhmä . 06.25 Ylen aamu-tv. 01.00
Simpsonit (7). 16.55 Yle Uutiset
viittomakielellä. 22.00 Urheiluruutu. 09.55
Lemmen viemää (7). 08.16 Richard Scarry: Touhulan
arvoituksia (S). 09.00 Kamrat.
09.30 Yle Alueuutiset. 17.55 Mitä tänään syötäisiin?. 20.30?20.55 Pasila (12).
21.00 Mun ainoot 30 minsaa (7). 06.00 Studio55.
?. 09.45 Tunteita ja
tuoksuja (S). 16.55 Suomen ja
maailman sää. 23.00
Nikita (16). 08.50
Pat & Stan (S). 14.15
Selviytyjät. 18.48 Hupipätkät (S). 18.00
Ylläs . 15.10 Elämää suurempi kysymys.
16.00 Teiniäidit. 11.30 LIVE: Tiedä ja
Voita. 13.35 Urheilukatu 2. klo 13.00. 07.25
Koukussa (7). 09.50 Tuhluriprinsessat.
10.20?10.50 Koti Suomessa. 00.00 Chuck (12). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 6.11. 21.50 Neiti Marple:
Paddingtonista 16.50 (12). 11.50 Maailmanmenoa:
Medocin viinimaraton. 18.00 Yle Uutiset
minuutissa. 13.20 Tuhluriprinsessat.
13.55 Kodikkaasti vuokralla. 21.00
Kurjat kuppilat USA. 09.05 Studio55.?. 20.30 Suorana:
Kortesmäki. 01.10 Pasila
(12). 12.00 Ikuiset arvet.
12.30 Kamrat. 16.50?16.55 Ystäväni hevonen.
17.00 Pikku Kakkonen. 03.00?03.47 Rakkautta
ja jälkikasvua (12).
MTV3
05.30 Aamusää. 20.57 Keno.
21.00 Hannibal (16). 14.30 MOT.
15.00 Yle Uutiset. 22.20 Päivän sää.
22.25 Tulosruutu. 17.00 Yle
Uutiset. 18.30 Emmerdale
(S). 18.25 Yle Uutiset sää. 15.10 Ylen aamu-tv:
Tänään otsikoissa. 11.00 Yle
Uutiset. 06.25 Huomenta Suomi. 10.50
Arjen huimapäät: Luotsi. 11.30
LIVE: Tiedä ja Voita. 09.45 Tunteita ja
tuoksuja (7). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 8.11. 23.00 Nelosen
uutiset. 19.30 Salatut elämät (S).
20.05 Totuuden torvet. 21.30 Strada. 11.35 A-studio. 13.20 Tuhluriprinsessat. 07.36
Laululeikit . 01.30 Southland (16).
02.25?05.55 SubChat.
TV . 07.00 Disneyn esikoulu: Mikki Hiiren kerhotalo
(S). 17.00 Lemmen
viemää (7). 17.00 Kauniit ja rohkeat
(7). 19.00 Paratiisi. 17.00 Yle Uutiset. 23.35 Kallista kipua (12). 10.50 Ostos-tv. 15.55 Kiehtova
maailma: Pariisin salaisuudet. 11.35?12.30
Enbuske & Linnanahde Crew. 17.00 Kauniit ja rohkeat (S). 18.22 Yle Uutiset
alueeltasi. 11.05
Puoli seitsemän. 19.00 Seitsemän Uutiset. 08.25 Looney Tunes
Show (S). 17.00 Yle Uutiset.
17.08 Sydämen asialla (7). 22.20 Päivän sää. 09.30 Ulos luontoon: Lepakkomissio. 14.00
Viikonvaihteen alueellinen sääennuste. 01.15
NCIS Los Angeles (12). 07.08 Kim ja
Kai (S). 20.05 Idols LIVE.
21.30 Miehen puolikkaat (7). 10.50 Ostos-tv.
13.50 Myytinmurtajat. 12.35?
12.40 Pilanpäiten. 16.00 Huippumalli
haussa. 22.55 Yle Uutiset. 22.00
Kymmenen Uutiset. 15.05 Yle News. 16.55 Novosti Yle. 18.00 Kurjat kuppilat USA. 23.10 Nelosen
sää. 11.35?12.40
Grand Designs . 23.30?00.20 Prisma: Synnymmekö hyviksi?.
06.50 PIKKU KAKKONEN: Neposen
ja Nallen aamu. 06.52 Babar ja Badun
seikkailut (S). 19.10 Nenäpäivä-show 2013:
Nenäpäivä-show. 18.00 Yle
Uutiset. 22.40
Teknari. 10.00 Sydämen asialla (7). 19.30 Blogistania: Tämän
kylän homopoika. 09.30 Uutiset. 14.05 Lavalla Jamie Oliver.
14.40 Jamie Oliverin helpot herkut.
15.15 Mitä tänään syötäisiin?. 14.30 Suorana: Kortesmäki.
15.00 Maailmanmenoa: Juustot pyörivät. 13.30
Elämäni eläimet. 23.15 Criminal Minds . 12.50 Budjettiviikonloppu Euroopassa. 09.30 Muisti: Kutsumus.
10.00 Sydämen asialla (7). 08.40 Late
lammas: Takapihan Picassot (S). 01.20 Start!. 15.20 Rasittavat
tyttäret (S). 09.20 Budjettiviikonloppu
Euroopassa. 06.00 Studio55.?.
06.25 Huomenta Suomi. 14.25 Kyproksen herkkukeittiö. 02.15?05.00
Älypää-TV.
Nelonen
Sub
05.00?06.30 Älypää-TV. klo 18.30 jaksolla
Charityko sydänsuruinen. 06.25 Ylen
aamu-tv. 07.50 Disney
esittää: Aku ja kumppanit. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi.
18.25 Yle Uutiset sää. 08.41 Late lammas: Lampolan lauantaitanssit (S).
08.50 Pat & Stan (S). 21.00 Holmes NYC (12). 01.00
Simpsonit (7). 00.15
Kuuntelija (12). 09.40 Mitä
tänään syötäisiin?. 13.20
Tuhluriprinsessat. 11.35?12.30
Pieniä potilaita. 09.30 Yle Uutiset
Uusimaa. 17.30 Sarasvuo. PERJANTAI 8.11.
Nenäpäivä-show 2013: Nenäpäivä-show Yle TV2 perjantai 08.11.
klo 19.10. 18.50 Nelosen sää.
19.00 Hauskat kotivideot. 18.50 Nelosen
sää. 19.00 Seitsemän Uutiset.
19.20 Päivän sää. 02.25?05.55
SubChat.. 10.35 Emmerdale (S).
11.05 Emmerdale (S). 18.48 Hupipätkät (S). 20.00 Sokkokokki. 16.00 Hurja remontti. 08.50 Geronimo Stilton
(S). 19.00 Yle Uutiset alueeltasi. 21.25 Keno. 23.50 Extremen
maailma. 16.30?16.43 Kesäleiri (7). 17.25 Kauniit ja rohkeat (S).
17.55 Mitä tänään syötäisiin?. 18.30
Nelosen uutiset. 12.30 Kamrat. TORSTAI 7.11.
Ensimmäinen, toinen ja kolmas
kerta TV1 torstai 07.11. 09.05
Studio55.?. 14.25 Näin teet ranskalaista ruokaa.
15.00 Tyyliä vai ei. 13.00 Ihmiset suviyössä
(7). 17.00 Yle
Uutiset. 20.00 Rillit huurussa (S). 21.00 Hell?s
Kitchen Suomi. 15.10 Mitä
tänään syötäisiin?. 13.00?13.29 Elämäni
eläimet. 17.00
Pikku Kakkonen. 13.00
Pelastakaa sotamies Osen. 08.50 Geronimo Stilton (S).
09.20 Eastenders (S). 01.50 Holmes NYC
(12). 16.25 Eastenders (S).
17.00 Lemmen viemää (7). 09.30 Akuutti. 16.30 Galaxi. 22.00 Inhimillinen tekijä. 20.30
Yle Uutiset. 13.55 Kodikkaasti
vuokralla. 19.30 Matkaoppaat.
20.00 Olipa kerran (12). 18.02 McLeodin tyttäret (7). 10.35 Emmerdale (7).
11.05 Emmerdale (7). 16.30 Galaxi. 00.20 NCIS Los Angeles
(12). 12.50 Budjettiviikonloppu Euroopassa. 23.00?23.50
Ulkolinja: SARS-hoidon kipeät seuraukset.
06.50 PIKKU KAKKONEN: Katti
Matikaisen aamu. 14.55 Kuinka saada
naisia, menestystä ja rahaa?. 09.40 Mitä
tänään syötäisiin?. 22.25 Tulosruutu
16.00?16.43 Tohtori Intiasta (7).
16.50 Novosti Yle. 06.53 Mohvelit (S).
06.59 Maapallottelua. 11.00 Yle Uutiset. 20.30 Yle
Uutiset. 06.50 LIVE:
Tiedä ja Voita. 18.15
Ulos luontoon: Lintujen älykkö.
18.45 Muisti: Kohtauksia Berliinissä.
19.15?19.39 Luontohetki: Eläintarinoita. 21.00 Elokuva:
Pihalla (7). 06.25 Ylen
aamu-tv. 08.17 Pikku perunat (S). 08.45 Kyproksen
herkkukeittiö. 20.20 Löytöretkiä
maailmaan. 08.00 Ostos-tv. 08.00 Ostos-tv. 07.54 Pikku Kakkosen posti. Pretty Woman -ohjaaja
Garry Marshallin komedian.
Pääosassa loistaa Paholainen pukeutuu Pradaan -elokuvan tähti
Anne Hathaway.
Yle TV1
Yle TV2
MTV3
Nelonen
Sub
08.00 Yle Uutiset. 23.45 Glades (12).
00.45?05.30 MTV3 Chat.
TV . 08.20
Pound Puppies (S). 19.30 Dancing on Ice. 07.30 Red Caps
(S). 20.45 Urheiluruutu. 13.30 Rajankäyntiä. 16.50 Uutiset. 22.20 Silta (16). 14.55 Kreisiä
menoa. 20.00 MOT.
20.30 Yle Uutiset. 06.00 Studio55.?.
06.25 Huomenta Suomi. 11.15 Tohtori Kleistin perhe (7). 19.30 Lainvalvojat. 09.29 Galaxin mestari:
Hevostaitomestari. 11.10 Tohtori Kleistin
perhe (7). 01.10?05.30 MTV3 Chat.
Sub
TV . 19.00?19.51 Prisma: Tekoälyn tutkijat. 08.15 Richard Scarry:
Touhulan arvoituksia (S). 15.25 Kreisiä menoa. 16.50 Novosti
Yle. 17.00 Yle Uutiset. 19.00
Seitsemän Uutiset. 17.00 Lähiöunelmia
(S). 14.55
Tanssii Tähtien Kanssa. 19.16 Urheiluruutu. 15.00 Eläintarhojen elämää.
15.30 Waverly Placen velhot (7).
16.00 Amerikan hauskimmat kotivideot. 10.05 Beyblade: Metal Fury (7).
10.30 Koko Suomi leipoo. 07.00 Madagascarin pingviinit (S). 08.00
Dibitassut (S). 19.00 The Voice Kids. 00.00 Nelosen sää.
00.05 Elokuva: Perjantai 13. 00.05 Olipa kerran (12). 20.00
Lähiöunelmia (S). 09.45 Tunteita ja
tuoksuja (7). 23.10 Nelosen
uutiset. 22.00 Urheiluruu-
tu. 18.30
Nelosen uutiset. 15.55
Perhe 2.0 (S). 19.30
Taivaan tulet (12). 18.00 Yle
Uutiset. 23.45?00.15 Rajankäyntiä.
06.50 PIKKU KAKKONEN: Jyrkin ja
Neposen aamu. 12.30 Simpsonit (7).
13.00 Simpsonit (7). 16.25 Eastenders (S).
17.00 Lemmen viemää (7). 22.25 Tulosruutu. 20.53
The Voice Kids . 18.45
Tulosruutu. 21.00 House (12).
22.00 Kymmenen Uutiset. lahjakortti
Boutique Rita K, Sotkamo
Korhonen Merja, Vuokatti
Määttä Tauno, Sotkamo
Väisänen Tuula, Kajaani
Lahjakortit postitetaan voittajille.
Vuosittain 15 euron edun valitsemaasi
myyjaosta.com-ilmoitukseen.
Perheilmoitukset aina puoleen hintaan.
(sis. 17.00
Eläintarhassa tapahtuu. 09.50 Tuhluriprinsessat. 19.20 Yle
Uutiset Suora linja. 10.25 Matkapassi: Itä-Kanada.
11.15 Love Connection. 14.25 Tarinoita saattokodista. 09.45 Maailman
matkailuaarteet. 18.25 Yle Uutiset sää.
18.30 Uutisvuoto. 00.35
Jälkiä jättämättä (16). 09.02 Karvinen
(7). 01.25 Lost (16). 16.20 Kuningaskuluttaja.
16.50 Novosti Yle. 20.30 Simpsonit
(7). 19.45 Arto Nyberg. 10.00 Angry Birds Toons
(S). 19.30 Kahden keikka
(12). 19.00 Paratiisi.
19.30 Miehen puolikkaat (S). 18.02 McLeodin tyttäret
(7). 09.15 Nenäpäivä-show 2013. onnittelu-, merkkipäivä-, kiitos-, kihla- ja kasteilmoitukset, ei sis. 19.10 Tanssii Tähtien Kanssa.
21.00 Selviytyjät. LAUANTAI 9.11.
Elokuva: Prinsessapäiväkirjat
09.11.2013 21:30 The Princess
Diaries. 22.00 Urheiluruutu.
22.10 Mary ja Martha. 22.20 Tulosruutu. 13.30
Pikaluistelun maailmancup. 10.00 Neljän tähden illallinen. 18.30 Emmerdale (S). 09.00 Sokkokokki. 02.25?05.00
Älypää-TV.
06.00 SubChat. 02.00 Greyn anatomia (12).
03.00?05.00 Älypää-TV.
06.00 SubChat. 10.05 Pokémon (7). 19.00 Yle
Uutiset alueeltasi. 17.25
Kauniit ja rohkeat (S). 08.01 Harri ja dinot (S).
08.25 Katinkontti. 08.30 Elixir. 15.05 Yle News.
15.10 Tarinateltta. 20.05 Suomen kaunein koti. 16.30 Jamie Oliverin koululaishaaste. 19.30
Matkaoppaat. 14.30 Akuutti.
15.00 Yle Uutiset. 14.56 Uusi
päivä (S). 14.55 Pisara. 20.35 Mun ainoot 30
minsaa (7). 23.20 Teiniäidit. 18.15 Ravisuora.
19.00 Yle Uutiset. 16.45 Totuuden torvet.
17.45 Hell?s Kitchen Suomi. 15.30 Hauskat kotivideot. 19.30 Teiniäidit.
20.00 Uusi päivä (S). 22.35 Hockey Night Extra.
22.45 C.S.I. marraskuuta 2013 SOTKAMO
17
TV . 23.05 Hannibal
(16). 09.17?09.20 Aivokeskus 2.0. 09.15 Winx-klubi (S). 16.00 Prom Queen. Kaidan tien kulkijat (16). 23.25
Holmes NYC (12). 09.00 Galaxi.
09.02 Karvinen (7). 07.48 Pingu:
Supermies (S). 17.00
Pikku Kakkonen. 18.50 Nelosen sää.
19.00 Neljän tähden illallinen. 09.20 Budjettiviikonloppu Euroopassa. 12.00
Simpsonit (7). 01.20 Hellcats (7).
02.15?05.45 SubChat.
Onnea voittajille
1.11.2013 ................. kuolinilmoituksia eikä suru
surukiitoksia)
Tulevia arvontoja
29.11.2013............. 11.30 The Voice Kids.
13.25 Koiralle koti. 07.02 Popi
Kissa (S). 17.55 Mitä
tänään syötäisiin?. 07.25 Disney esittää:
Koukussa (7). New York (12). 14.10 Alueellinen sääennuste. 09.55 Yle Uutiset.
10.00?10.53 Sosiaalivirasto. 19.20 Yle Uutiset sää. 09.30?09.54 Luontohetki:
Eläintarinoita. 22.10 Päivän sää. 14.05 Historiaa: Kotini Gibraltar. 22.35
Hockey Night Extra. 10.20?10.50 Kodikkaasti
vuokralla. 16.30 Galaxin
mestari: Hevostaitomestari. 19.00 Seitsemän Uutiset. 14.00
Konttori (S). 21.15
YleLeaks. 10.50 Ostos-tv.
13.50 Myytinmurtajat. 22.10 Girls (16). 10.35 Emmerdale (S).
11.05 Emmerdale (S). 20.00 Huippumalli
haussa. 20.30 Silminnäkijä: Opettajasta taistelijaksi. 19.00 Yle Uutiset. 22.38
The Wire (16). 02.00?
05.30 SubChat.
Yle TV1
Yle TV2
Die Presents (16).
Nelonen
Sub
08.00 Yle Uutiset. 09.30 Uutiset. 20.30 Yle
Uutiset. 18.00 Emmerdale (S). 13.30 Konttori (S). 08.21
Vekarat! (S): Vekarat!. 14.45 Trampoliinivoimistelun MM. 22.15 Viikon sää. huipulla tuulee. 21.00 Vares 4 . 22.00 Kymmenen
Uutiset. 09.30
Neljän tähden illallinen. 11.30 Merieläinten pelastajat.
12.00 Koiralle koti. 13.30 Ensisilmäyksellä (7). 13.00 Eläintarhojen elämää. 08.40 Late
lammas: Lätti vastaan lampola (S).
08.50?09.20 Kamrat. 09.00 Start!. 10.30
Elixir. 15.35
Seitsemäs kevääni. 17.30 Valehtelevat viettelijät (12).
18.30 Lainvalvojat. 20.57 Keno. 16.25 Euro
Hockey Tour. (12). 00.45?01.25
Haven (12).
MTV3
05.30 Aamusää. 23.35?00.30
The Hour (12).
07.45 Pikku Kakkonen. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 08.03 Jepu Neulanen
(S). 22.50 Luonnoton historia (7).
23.50 Elämää Philadelphiassa (12).
00.20 Ensisilmäyksellä (7). 23.50
Nelosen uutiset. 15.45 10-tanssin SM. 09.05 Studio55.?. 14.00 Pikaluistelun maailmancup. 22.45 Annika
Bengtzon: Prime time (12). 00.00 Smallville
(16). 08.00 Pikku
Kakkonen. 15.00 Amerikan
hauskimmat kotivideot. 11.00 Neljän tähden illallinen. 00.50
Simpsonit (7). 09.16 Onks noloo. 18.45 Avara luonto: Saksa. 14.30 Paratiisi. 16.00
Hockey Night LIVE!. 23.35 Pikaluistelun maailmancup. 18.48 Hupipätkät (S). 18.50 Nelosen sää. 20.50 Urheiluruutu. 18.10 Urheiluruutu. 09.05
Aamusydämellä. 12.55 Salatut elämät (S). 20.30 Suorana:
Kortesmäki. Aki Kaurismäen elokuva
(2006) Koistisesta, yövartijasta.
MTV3
06.00?07.00 MTV3 Deitti. 09.20 Eastenders (S). 13.30 Paratiisi.
14.00 Paratiisi. 11.25
Hännänheiluttajat. 02.35?06.05
SubChat.
(S). 13.25 Samaa sukua
(12). 10.00
SM-liigan viikkomakasiini. 23.40 Kovat
kaulassa (12). 21.00 Elokuva: Kolme
muskettisoturia (12). 18.15 Avara ihmisluonto. 07.30 Tallipihan bilehileet (S). SUNNUNTAI 10.11.
Kotikatsomo: Laitakaupungin valot (7) TV1 sunnuntai 10.11. 15.30 Kiinteistöjen kuningas. 08.15 Chuggington (S). 14.30 Amerikan hauskimmat kotivideot. 21.30 Dokumenttiprojekti: Epävirallinen linja. 12.35?
13.28 Prisma: Synnymmekö hyviksi?.
13.35 Prisma Studio. 06.52 Nimipäiväonnittelu: 11.11. 15.10?15.23 Löytöretkiä maailmaan. 18.25 Trampoliinivoimistelun MM. 07.46 Nimipäiväonnittelu: 9.11. 11.05 Salatut
elämät (7). 16.55 Yle Uutiset
viittomakielellä. 21.30 Uutisvuoto. klo
21.05. voittajan video.
20.57 Keno. 19.00 Lainvalvojat. 19.05 Urheiluruutu. 08.05 Kiehtova
maailma: Pariisin salaisuudet. T: BBC. 11.45 Arto Nyberg.
12.30 Skeptikko ja uskovat. 00.20 Funny or Die
Presents (16). 09.55
Lemmen viemää (7). 16.30 Dancing on Ice.
18.30 Nelosen uutiset. 17.00 Yle Uutiset.
17.10 Inhimillinen tekijä. 07.44 Noksu
(S). 22.20
Päivän sää. 23.00
C.S.I. 15.00 Tyyliä vai ei. 22.15 Lotto ja Jokeri. 23.20 Nelosen sää. 10.35
Salatut elämät (7). 14.15
Mestarien liigan makasiini. 08.50 Geronimo Stilton
(S). 07.30 Tallipihan
bilehileet (S). 13.00
Ryhmy ja Romppainen (S). 12.05 Hiihdon Suomen cup. 09.29 Galaxi: Bofori (7).
10.00 Karhuset (S). 16.55 Taitoluistelun GP. 11.05
Puoli seitsemän. 18.00 Yle Uutiset. 00.25 Defenders
(S). 17.05 Naisten
paratiisi (7). 18.22 Yle Uutiset
alueeltasi. 16.55 Suomen ja maailman sää.
17.00 Kauniit ja rohkeat (S). 17.30 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula!. 17.00 Yle Uutiset.
17.08?17.54 Sydämen asialla (7).
18.00 Yle Uutiset. päivä
(18). Yle
Kuvapalvelu.
Yle TV1
Yle TV2
05.45 Puoli seitsemän. 22.35
Isänmaan puolesta (16). 21.25 Keno. 09.00 Galaxi. 08.00
Tuomas Veturi (S). 14.25
Kyproksen herkkukeittiö. 06.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 00.40 Mike & Molly
Nelonen
07.00 Disneyn esikoulu: Mikki Hiiren
kerhotalo (S). 12.30 Vauvaonnea
(S). 15.25 Hupipätkät (S). 17.00 Vain elämää. 22.00
Urheiluruutu. 12.00 A-studio: Stream.
12.30?13.21 Dokumenttiprojekti:
Tiikeriä etsimässä. 14.15 Uutisvuosi. 09.00 Yle Uutiset. 30 . 10.25 Nenäpäivä-show 2013: Isän Nenäpäivä-remix.
11.25 Hiihdon Suomen cup. 01.00 Rikos ratkaistu. 22.00
Komisario Frost (16). 11.00 Yle Uutiset.
11.05 Pisara. 14.28 Uusi päivä (S). 21.00 A-studio. 14.00 Strada. 08.05 Avara luonto: Saksa. 11.00
Yle Uutiset. 11.30 Isän suusta (S).
12.00 Whitney (7). 07.51 Disney esittää: Mainio
Manu (S). 19.00 Seitsemän Uutiset. 08.47 Sasu
(S). 20.55 Urheiluruutu. 10.05 Ykkösaamu.
10.45 YleLeaks. 13.50 Ravisuoran
lämmitys. 11.55 Kirjapiiri.
12.25 Salatut elämät (S). 14.00 Kiinteistöjen kuningas. 19.10 Tulosruutu. 16.00?16.43
Tohtori Intiasta (7). 18.00
Hell?s Kitchen Suomi. 08.30 Mokon suuri
maailma (S). 21.00 Hjallis. 15.50 Avara ihmisluonto. 19.05
Urheilukatu 2. 01.40
Aina vaarassa (12). 11.00 Simpsonit (7). 16.45
Taitoluistelun GP. 14.00 Uusi päivä
(S). 21.55
Yle Uutiset. 15.10 Ylen aamu-tv:
Tänään otsikoissa. 21.00 Love Connection.
21.50 Yle Uutiset. 08.01 Nimipäiväonnittelu: 10.11. 11.35 Salatut elämät (S).
12.05 Perheleffa: Yksin kotona (7).
14.10 Tanssii Tähtien Kanssa. 22.55 Hung (16). Professori Marcus Du Sautoy
tutustuu tekoälyllä varustettujen robottien ja tietokoneiden hämmästyttäviin ominaisuuksiin. 10.50 Arjen huimapäät: Pintapelastaja. 18.50 Nelosen sää.
19.00 Hauskat kotivideot. 22.05 Rakkautta ja jälkikasvua
(12). 21.30 Elokuva: Prinsessapäiväkirjat (S). 19.40
Midsomerin murhat (12). 21.55 Yle Uutiset. 07.50 Disney esittää:
Aku ja kumppanit. 09.45 PopPixie (S). 08.45 Kung Fu Panda
(7). 21.05
Kotikatsomo: Laitakaupungin valot
(7). 13.00 Paratiisi. 18.30
Nelosen uutiset. MAANANTAI 11.11.
Prisma: Tekoälyn tutkijat TV1 11.11.
19.00. 21.00 Hurjapäät (16). 22.50 Nelosen uutiset.
23.00 Nelosen sää. iPad, arvo 630 ?
Kanta-asiakas 2013
Voit tilata lahjalehden ystävällesi
normaalia
ällesi 15% normaa
orm
määräaikaistilauksen hintaa edullisemmin.
dulllisemm
emmin
min
alkaen 8,50
50 ?/kk
kestotilaajana
olet kanta-asiakas
Olet aina mukana automaattisesti
ti
kaikissa arvonnoissamme.
www.sotkamolehti.?. 08.37 Viidakkokirja. 09.21 Late
Lammas (S). 15.30 Pokka pitää
(S). 01.05?
05.00 Älypää-TV.
Sotkamo-lehden kanta-asiakkaana saat
Kanta-asiakaskortillasi yhteistyökumppaneidemme
etuja säännöllisesti.
06.00 SubChat. 08.48 Viidakkokirja. 10.30 Neljän
tähden illallinen. 00.20?01.17
The Wire (16).
06.00?07.00 MTV3 Deitti. 10.00 Sydämen asialla
(7). 22.25 Tulosruutu. 09.40 Mitä
tänään syötäisiin?. 19.20 Päivän sää.
19.30 Salatut elämät (7). 08.30 Jaksa
paremmin. 14.40
MotorSport: Extra, Supercrossin SM.
15.30 Trampoliinivoimistelun MM.
15.55 10-tanssin SM. 09.05 Ylen aamu-tv.
10.00 Yle Uutiset. 22.30
Kotikatsomo: Laitakaupungin valot
(7). 15.00 Totuuden hetki. 10.00 Karhuset
(S). 23.35 Pikaluistelun
maailmancup. 14.15 Whitney (7).
14.45 Mitä tänään syötäisiin?. 11.30 LIVE: Tiedä ja Voita.
12.50 Budjettiviikonloppu Euroopassa. 14.25 Neljä tyttöä ja maagiset
farkut 2 (7). 07.30 Red Caps (S).
08.00 Red Caps (S). 07.15 Norsulan perhe (S).
07.26 Oiva-nallen oivallukset (S).
07.34 Satuja Soitosta. Tiistaina 5. 14.30 Eläinten
ABC. 07.00 Madagascarin
pingviinit (S). 20.00 Euro
Hockey Tour. 12.05 Saaristolaisia. 15.00
Paratiisi. 19.30 Idols
LIVE. 21.00 Boardwalk
Empire (16). 22.00 Kymmenen
Uutiset. 11.00 Sikke . 21.00 Boss (16). Samalla tarkentuu käsitys siitä, mitä älykkyydellä todella tarkoitetaan. 18.10
Urheiluruutu. 18.30
Ylläs . 01.35?06.00
MTV3 Deitti.
05.00?05.20 Älypää-TV. 08.25 Looney Tunes
Show (S). 11.05 Yle Uutiset Viikko
viitottuna. 18.00 Yle Uutiset
minuutissa. 16.00
Pomo piilossa. Ruokaa rakkaudella. 23.20 YleLeaks.
23.35?00.15 Ykkösaamu.
07.45 Unna Junná. 21.00 Titanic (12).
00.45 Ratkaiseva isku (16). 19.10 Yle Uutiset. 16.55 Yle Uutiset
viittomakielellä. 16.30 Amerikan hauskimmat
kotivideot. 15.00 Yle Uutiset.
15.05 Yle News. 15.20 Tarinateltta.
15.30 Pokka pitää (S). 13.20 Tuhluriprinsessat.
13.55 Kodikkaasti vuokralla. 15.00 Yle Uutiset.
15.05 Yle News. 11.00
Rita Rocks (S). 07.55 My Little
Pony: Ystävyyden taikaa (7). 11.30 Simpsonit (7). 09.30 Pokémon (7). 11.35?12.40
Kadonneen jäljillä UK. 23.50 Boss (16). 08.00 Lego Legends of Chima
(7). 08.30 Hirviöallergiaa (S).
09.00 Smurf?t (S). 00.45?01.11 Funny or
05.00?05.20 Älypää-TV. 17.30 Masterchef USA. 19.15 Uuno
Turhapuron muisti palailee pätkittäin
(S). 09.00
Yle Uutiset
Perjantain ja lauantain pelit menivät hyvin.
. osoitteessa http://nenapaiva.?/tiimit/100689.
SoTS:n kansalliset tenniskisat
MA
Partanen Jussi RoVS-Vehkaoja
Sakari SoTS 1-6,6-3,6-4
Finaali: Rönkkö Ismo Gvlk-Lehtisalo Markus RoVS 6-3,6-2
MB
Korhonen Mikko SoTS-Pussinen Joona RoVS 6-1,6-0
Vehkaoja Sakari SoTS-Ollila
Aleksi RoVS 6-2,6-0
Heikkinen Jukka SoTS-Savolainen Julius T-61 6-2,6-4
Enkkelä Nuutti kts-Korhonen
Mikko SoTS 6-3,6-2
Valtonen Mika KVS-Heikkinen
Jukka SoTS 6-0,6-1
Vehkaoja Sakari SoTS-Haverinen Mikko kats 6-4,5-7,6
Enkkelä Nuutti kts-Vehkaoja
Sakari SoTS 7-5,6-4
Finaali: Enkkelä Nuutti kts-Valtonen Mika KVS 6-3,4-6,6-1
MC
Korhonen Miro SoTS-Alapuranen Otto RoVS 7-5,2-6,6-0
Koskinen Juha SoTs-Salonen
Matias KTK-GTK 7-5,6-0
Huotari Janne SoTS-Hirsimäki
Jussi T-61 6-3,6-4
Huotari Janne SoTS-G R A N T
Jonatan Gvlk 4-6,6-2,6-1
Kananen Mika RVS-Korhonen
Miro SoTS 6-2,6-0
Häikiö Markku Tennis-45-Huotari Janne SoTS 6-2,6-4
Finaali: Häikiö Markku Tennis45-Jokela Jari T-61 6-3,6-1
Katso kaikki tulokset:
www.tennisopen.fi
Sanna Koivusalo p. Kolmella
golfkentällä kirjattiin pelaajamääräksi 54 359, mikä on kolme tuhatta enemmän kuin
edellisenä ennätysvuonna
2011. 0, 6 . Vielä suuremmaksi kasvuluvut nousevat, jos vertailukohdaksi otetaan sadekesä
2012. Aika perinteinen viikonloppu. Molemmat ovat
pelanneet monesti Vehkaojaa vastaan, Enkkelä myös
Partasta.
Enkkelän mukaan toisten pelien seuraaminen aut-
taa motivoimaan omaa peliä.
Pakkanen tavoittelee paikkaa
A-luokassa, Enkkelä jopa Aluokan voittoa.
Pojat ovat pelanneet keskenään 10 vuotta ja tällä hetkellä luokka on B. Tampereella järjestettävään Nenäpäiväshow?hun, joka näkyy ja kuuluu Yleisradion kanavilla.
Sotkamon lukio haastaa yritykset ja yksityishenkilöt mukaan keräämään pottia
Nenäpäivän hyväksi. Katinkullassa pelataan
viidellä sisäkentällä. 040 587 2067
sanna.koivusalo@almamedia.fi
Golfkesä 2013 oli Katinkullassa ennätysvilkas. Ja pärjätä niissä.
Pöyhönen pitää myös pi-
Kilpailunjohtaja Timo
Kaikkonen Sotkamon Tennisseurasta kertoi, että monet nuoret kasvavat tenniskentällä.
Kilpailuissa näkyvät samat
kasvot ja nuorten kehittymistä voi seurata vuodesta toiseen. Tekstaa NP 100689 numeroon 16499
Lahjoituksen voi tehdä myös verkkopankissa tai laskulla. Peli
näytti menevän kolmanteen
erään.
. Perjantaina ottelut jatkuivat kello 23
asti.
. Pieni laji tennis on, mutta kuitenkin on harrastajia.
Ikähaitari oli laaja, sillä
nuorin osallistuja oli syntynyt vuonna 2005, vanhin
vuonna 1938. Tämä on meidän tasoistamme, ihan hyvää vääntöä
ja tasaista, Enkkelä tuumi.
. ja 20.12.
Paikallislehden avulla pääset
suoraan kuluttajan syliin,
kahvipöytään ja
odotettuun lukuhetkeen!
Tarjoamme kiinnostavan
ja luetun median!
Viikottainen
lukijapeitto 95 %.
Ota yhteyttä, suunnitellaan yhdessä!
Lahjoita tiimille 10 ?. 0 ja toka peli 6 . Kaikkonen pitää määrää hyvänä.
. Seura järjestää yleensä
kahdet sisäkilpailut vuodessa. 0, 6 . Lähde mukaan hassuttelemaan hyvän asian puolesta!
. Mikä
on vahvuus ja heikkous, Pakkanen sanoi. Tässä saa vinkkejä, miten vastustaja syöttää. Jokamieskenttä Vuokatti keräsi kauden aikana
6281 pelattua kierrosta.. Pojat ovat jo seitsemän
vuotta pelanneet yhdessä,
Kaikkonen laskeskeli.
Kuopiolaiset Nuutti Enkkelä, 17 ja Joonatan Pakkanen, 17, odottelivat omia pelejään ja seurasivat Vehkaojan ja Partasen ottelua.
Sotkamon lukion Nenäpäivä-kampanja
Vuoden urheiluoppilaitokseksi valittu Sotkamon
lukio osallistuu kansalliseen Nenäpäiväkampanjaan. Mukavaa tenniksessä
on, että saa juosta paljon ja
tehdä hienoja ohituslyöntejä.
Tavoite on pelata ja päästä
moniin kisoihin.
. Osallistujia oli
Helsingistä Vaasaan ja Rovaniemelle.
Haastattelun taustalla pelasivat sotkamolainen Sakari
Vehkaoja ja rovaniemeläi-
Sotkamolainen Ville Pöyhönen, 10, haluaa pärjätä tenniskisoissa.
nen Jussi Partanen. 0.
Hän odotteli miesten Dpelin alkua, jossa vastaan oli
tulossa Villen arvelun mukaan aika kova vastustaja.
. Eka peli 6 . Osallistujia on kiitettävän paljon, käytännössä
maksimimäärä tässä aikataulussa, Kaikkonen sanoi.
Määrillisesti suurin luokka
oli C-luokka.
Neljä sotkamolaisjunioria
kilpaili 11-sarjassa. Kampanjan lähtölaukaus kajahti
ilmoille elokuussa, kun Sotkamon lukio marssi
Nenäpäivä-paraatina Sotkamon keskustassa.
Tempaus huipentui, kun lukiolaisten muodostama paraati kotiutui Sotkamon Jymyn stadionille.
Kuvat ja video hupailusta löytyvät galleriaa
selaamalla osoitteesta http://nenapaiva.?/tiimit/
100689. Kokeilen, miten sijoitukset menevät kenttään.
Turnauskokemusta Pöyhönen haki Katinkullasta
myös viime talvena.
Katinkulta Wilson Open
-turnaukseen osallistui 132
pelaajaa, joista sotkamolaisia
oli kymmenkunta.
Pöyhönen käy tennisharjoituksissa kahdesti viikossa.
Matka taittuu joko pyörällä
tai kuljetuksella.
. Otan harjoituksen kannalta. marraskuuta 2013
18 URHEILU&LIIKUNTA
Kisoissa
pitää
pärjätä
hyvin
KATIMARI PARTANEN
A
Tässä saa
vinkkejä, miten
vastustaja
syöttää.?
Turnaus: Nuorin
osallistuja oli syntynyt
2005, vanhin 1938
Katimari Partanen
TULOKSIA
hapeleistä ja sählystä.
katimari.partanen@almamedia.fi
Sotkamolainen Ville Pöyhönen, 10, oli yksi nuorista urheilijoista, jotka osallistuivat
Katinkullan tennisturnaukseen viikonloppuna. Tuolloin säätä uhmattiin 42 000 pelatun kierroksen verran.Edelliseen vuoteen verrattuna Tenetti yli
kaksinkertaisti pelaajamääränsä. Lisätietoja saat klikkaamalla
?lahjoita tiimille. SOTKAMO Tiistaina 5. Riemukas aloitustapahtuma järjestettiin yhteistyössä Sotkamon Jymyn kanssa.
Nenäpäivä huipentuu 8.11. Seuraavat
kilpailut käydään Katinkullassa tammi-helmikuun
vaihteessa.
Ville Pöyhönen voitti oman
sarjansa P11.
EnnätysLAAJEMMIN! vilkasta
viheriöillä
Sotkamo-lehti jaetaan kaikkiin
TAVOITA
Sotkamon ja Vuokatin kotitalouksiin
29.11
,????. Siskotiimi,
Kaisu Juntunen.
Tervetuloa konserttiin!. ????????????????. 044 750 2078, www.sotkamo.?/kansalaisopisto
B. ?????. ????????????. ????????. Tiistaina 5. . (K12) Ti
klo 17.30, to klo 17.
Puh. D????. Sotkamo-lehdellä ja muilla Alma Media Oyj -konserniin kuuluvilla lehdillä
on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä
mielipide- ja markkinatutkimuksiin henkilötietolain mukaisesti.Tilaaja voi kieltää tietojensa käytön em.tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Sotkamo-lehden asiakaspalveluun. Turinatupa, Akkoniementie 9, ke klo 14.15?15.15.
Sanan ja rukouksen ilta klo 19.
Sotkamon Helluntaisrk, Makkosentie 51, ti klo 19. ?????????????????????. . Turinatupa, Akkoniementie 9, ti klo 12?13.
MIX-kerho klo 17.30. ????????????????????????????????. ?????
??. ??????????. ????
........................................................Myyntineuvottelija Sanna Koivusalo 040 587 2067
Markkinointipäällikkö Kirsi Kela 044 332 5332
Tilaukset 010 665 9013
Toimitus 050 314 5004
Aluetuottaja Jukka Keränen 050 599 3511
Päivi Eskelinen 050 308 1960
Pertti Granqvist 0400 218 314
........................................................Tarja Korhonen 050 598 6144
........................................................Katimari Partanen 050 911 8943
/?????????????????????????????????. ?????????. ????
^?????????. ????????????????. ^??????????. Yhteishinta 50 . K?. >s ????
/E /^dK /< d h>h
d??????
W????????. ????????????????????????????????. ??. ???????????. Turinatupa, Akkoniementie 9, ke klo 12?13.
ELOKUVAT
Sotkamo
Captain Phillips. ^??????
W??????. ??
W????????
<??????????. ???????????. ????. (K12) To klo
20.30.
Touhutorstai. ??. ????
??????. ???????????
?????. ???????????. ??????????????????????????????????????
???????????????????????????????????
????????????????????????????????
,????????. Tervetuloa!
Yhdistyksen hallitus
Avoimet ovet Salmelan kutomossa 26.11. sisältää vanhemman ja yhden lapsen sekä materiaalin, lisähenkilö 10 ?. ????
????????????. ??????. ??????????. ??. ??. ?????????
<??????????. ???????
. sisältää vanhemman ja yhden lapsen sekä materiaalin, lisähenkilö 10 ?.
Ilmoittautuminen pe 8.11. z????????????. ???????. ??
D , K>>/^ d : < >h, /Z/Pd
???. ??. ???. 15.11. Turinatupa, Akkoniementie 9, to klo
16?18.
Ohjattu liikunta/ kuminauhajumppa. marraskuuta 2013 SOTKAMO
19
SEKALAISTA
SEURATOIMINTA
07. klo 10 . ??????????. ????
?????. ?????. 17.11. ?????????. aikuinen/lapsi ?viikonloppukurssi lukion kuvaamataidon luokassa la-su 16. Näytteillä syksyn aikana kudottuja kankaita, kasvi- ja sienivärjäyskurssin satoa, kehruunäytöksiä rukilla ja
värttinällä. ?????. ???????????. ??????????????????????????. ?. ?????????????????
K????????????????????????????????????????. ????
. ^?????????. ?????????????????????????????????. ???????????. mennessä.
?????????
Runner Runner. (K12)
Ke klo 13.30.
Poski poskea vasten. ????????????. Huvikeskus Naapurinvaa-
Mieletön elokuu. ???. ???
s????????. ?????????????. ???????????????????????????. /?????????. klo 19.00 musiikkiopiston tiloissa Niemelässä. Sotkamon
Helluntaisrk, Makkosentie 51, to
klo 17.30?19. Toiminnallinen
ilta 11-15 -vuotiaille varhaisnuorille.
Metsänomistajat
SOTKAMO
Yhteismetsän perustamiseen liittyvä
tiedotustilaisuus
KANSALAISOPISTO
pidetään Sotkamossa Vuokatinhovilla
to 14.11.2013 klo 17.00 alkaen.
Jouluista keramiikkaa . ??. . ???. ??. ??. (K7) To klo
12.30.
Tumman veden päällä. Turinatupa, Akkoniementie 9, to klo 12?14.30.
SARJAKUVAT
Huovutuskurssi 23. ????????????????????????????
s????????????. D??????????????. <????????. Tervetuloa!
hyytelönä, täyslihasäilykkeenä,
jauhelihana.
MYYNTIAUTO Sotkamon torilla
pe 8.11.2013 klo 12.30-15
Laakamäen Kotiliha
Heikki 0400 577 433
-joka toinen perjantai-
????????????????????
?
???????????????????????????
?????????. (K12) Ke klo 22.45, to klo
22.
Knucklebonehead. (K7)
Ti klo 14.
Jackass: Paha pappa. . <??????
d/> h^,/EE d
<?????????
?. Tilaisuus tutustua lavatanssiin ja Napikseen, lavatanssista ehkä uusi liikunnallinen
harrastus.
Varkkikerho klo 17.30. ?????. ???????. ??????????????????. ???????. ?. ???????
??????????????????????????????????
ILMOITA
The Butler. ^??????
>d ???. ??????????. Turinatupa, Akkoniementie 9, pe klo 9?12.
Lukupiiri/ Huovisen kirja: Muina miehinä. ?????
???????????????. ???. ?????. ??????????. ????????. Tiedustelut, p. ?. ??. ?. VIRTANEN
Voit ilmoittaa tapahtumasi Menoinfoon osoitteessa www.sotkamolehti.fi. (K12) Ke klo 16.
Leijonasydän. ??. ???. ???
<?????????. ??
D???????. ??????. (K16) Ke klo
18.30, to klo 18.45.
Thor - The Dark World 3D.
(K12) Ti klo 19.15, ke klo 20.15.
Tutustu lavatanssiin - ilmainen tanssitapahtuma Napiksella. ??. mennessä.
VILJAPOSSUA
suoraan tilalta. ?????????
>??????????. ???????????
D??????????. ?. ????????????????????????. ??????????. Tuoreena, palvina,
ENNAKKONÄYTÖS: Salpa. ??????????. ?. 6RWNDPR NXWVXX
MlVHQHW SHUKHLQHHQ
$QJU\ %LUGV $FWLYLW\ 3DUN 9XRNDWWLLQ
OD NOR ±
-lVHQNRUWLOOD LOPDLQHQ OLSSX NDKYL PHKX VHNl SLNNXSLWVD
7HUYHWXORD YLLKW\PllQ YDLNND NRNR SlLYlNVL
Menoinfo
TAPAHTUMAT
Sotkamo
Aamurukous klo 8. >???????. ???. mennessä puh. ?????????????????????????. ???. ?. ??????????????????. K?
W??????????. ?????????. lukion kuvaamataidon luokassa, ilm. Toiminnallinen ilta
6-11 -vuotiaille lapsille.
Muistot näkyviksi -kurssi. ???????????
??????????????. 24.11. ??. ??. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Sotkamo-lehdessä. Turinatupa, Akkoniementie 9, ti klo 10?12.
Käsitöitä. Sotkamo-lehden asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen
ylläpitoon ja hoitoon. klo 13.00 19.00. >??. ?????. ??. D??. ???????
d??????. >??????????????. ?????????. (K12) Ti klo
21.45.
Musikaalisten Muksujen
Vanhemmat ry, Sotkamo
Yhdistyksen
SYYSKOKOUS
20.11. Ilmoittautuminen 22.11. Tarjoilua varten toivomme
ennakkoilmoittautumista suvi.schroderus@mhy.fi tai
puhelin 020 413 5040, 12.11.2013 mennessä.
Lisätietoja tarvittaessa Mika Korhonen 020 413 5046
tai mika.korhonen@mhy.fi
Tervetuloa !
KOKOUKSIA
MYYDÄÄN
Veikko Huovinen -seuran Sotkamon lukupiiri kokoontuu.
Sotkamon kirjasto, Markkinatie
1, ke klo 19.
Visailut ja pelit. ???
. ?????????????????. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta
kirjallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Sotkamo-lehti, Keskuskatu 10, 88600 Sotkamo.
s????. ?????????. 16. 044-750 2078
tai www.opistopalvelut.?/sotkamo.
Tilaisuuden ohjelma:
Avaussanat:
Mhy Sotkamon pj Aimo Korhonen
Yhteismetsätoiminta:
Metsäneuvoja Mika Korhonen
Yhteismetsän aloittaminen ym: esittelijä Antti Leinonen,
Suomen Metsäkeskus, julkiset palvelut
Yhteismetsäkokemuksia: Tapio Pihlajamaa, Nivala
Kahvitarjoilu alkaa klo 16.30. >????. 1.12.
Salmelan koulun tekstiilityöluokassa. ?. ???. >??????. ???. ???????. ???????. ?????????
W???????????????????????????????????. ??. ?????????. Ti klo 16.
SUPERMUKULA
Vanhempi-lapsi ?jouluaskartelukurssi 30.11. 010
665 6000.
Lisää tapahtumia osoitteessa
www.menoinfo.fi.
AJAN SÄVEL
^??????????. ?????. (K16) To klo
14.30.
Carrie. ????. ???. D???. ??
?????. <???????. Nuorisotalo Asema 13, Keskuskatu 13,
la klo 14?16.
ra, Naapurinvaarantie 20, la klo
13?17. ????
. >????. Sotkamon
Helluntaisrk, Makkosentie 51, ti
klo 8.
Kuulokerho. ??????. Sotkamon Helluntaisrk, Makkosentie
51, ke klo 17.30. ?????. ???. ???????. ????????. ???????????. ???????????. ????
<?????. . ??. ????????. ???????????. ???????. ????????????. ?. Esillä sääntömääräiset
asiat. Kurssimaksu 50
Ihmiset palaavat vanhoihin perussuosikkeihin. voim. Ei tule katsottua muiden
liikkeitä, mutta hyvin he
tanssivat, Jari tuumasi.
. Lapset kasvoivat niin
isoiksi, että pääsimme kurssille, Maarit kertoi. On kampanjoitu ja saatu
nuoret liikeelle.
Tanssileiri Dance Swing
Vuokatti jälleen 24. On ollut tosi hyvä taso.
Ihan olen saanut tehdä suunnitelmien mukaan, sekä
enemmän.
Koivuniemi on diplomitanssinopettaja ja opinnäytetyötä vaille valmis showtanssinopettaja AMK. Kuhmo-talossa
Kajaanin Kaukametsän sali
22.11.2013 klo 19.00
Liput 20 . Ei koske iD-, Transitions- ja Suntech-tuoteperheitä. marraskuuta 2013
20
?Tanssi on
juttumme?
Tänään
Ristijärvi
+3
Katimari Partanen
Kajaani
Sotkamo
katimari.partanen@almamedia.fi
Kuhmo
Vuokatin Sokos-hotellin ja
Snowpoliksen tiloissa tanssittiin viikonloppuna. marraskuun loppuun.
Kainuuntie 15, Sotkamo
puh. Tango ja hidas valssi ovat suosittuja, Koivuniemi kertoi.
. tammikuuta. Ilmoittautuminen alkaa 8.11.
Maikki Koivuniemi opetti tangoa. Takuutyönä.
NÄIN SÄÄSTÄT AIKAA JA VAIVAA JA VOIT OLLA VARMA
KAIKEN YHTEENSOPIVUUDESTA.
POHJOLANKATU 8, KAJAANI
KAINUUNTIE 103, KUHMO
KURT WEILL
Solistina Minna Tuhkala, viulu
Johtaa Ari Tamminen
Muista
varata
aika!
TULE TAI SOITA 040 508 7760 JA VARAA
MAKSUTON SUUNNITTELUAIKA KOTIISI.
syyskonsertti
Kainuun sotilassoittokunta
ja Ilmavoimien soittokunta
Show must go on
Kuhmo-talo
21.11.2013 klo 19.00
Liput 20 . Tarj. Siitä lähti kipinä.
. Paikalla oli yli 200 harrastajaa.
Nauhalta kuuluivat kauniit sanat vuosia laskeskelen
salaa ja jos nään sun silmistäsi
lämmön kadonneen, joita
tanssijat lauloivat mukana.
Sotkamolaiset Maarit ja
Jari Väisänen olivat tyytyväisiä tangotunnin antiin.
Tanssi on yhteinen harrastus
ja hyvää liikuntaa.
+2
2-5 m/s
Sonkajärvi
Valtimo
+3
Rautavaara
Keskiviikko
Torstai
+2
+1
Perjantai
Lauantai
0
Tanssikurssille he päätyivät ensimmäisen kerran pari
vuotta sitten. SOTKAMO Tiistaina 5. kaiken tarvittavan
töineen ja tarvikkeineen. 08 666 2950
ma-pe 9.30-17
Varaa aika! Tervetuloa!
LLI
TE KO
US KO
PU A A
IT
HO
KEITTIÖREMONTTISI
LATTIASTA KATTOON!
Saat kalusteiden lisäksi kodinkoneet, altaat, hanat... Ei muita samanaikaisia alennuksia. . Tämä on meidän oma
juttu, Maarit lisäsi.
Tangoa oli lauantaina opettamassa oululainen Maikki
Koivuniemi, 24. Lippupiste ja ovelta
/|\W|Ml
$LWDVWD
Gustavsberg
Nautic
SANEERAUSWC 5591
S A N E E R AU
KSEEN
279,-
Gustavsberg
Nautic
WC-ISTUIN
5546 korkea
I malli
KORKEAMPistumakorkeus
460 mm
329,-. Nyt lapset
ovat jo 19-, 18-, 16- ja 11-vuotiaita.
Jari pitää tangosta ja hitaasta valssista, Maarit lisäksi
fuskusta.
Pariskunta käy pääsääntöisesti Napiksella, toisinaan
-1
KATIMARI PARTANEN
Kajasteella.
. Parketilla
oli hetkittäin jopa tungosta.
. 26. Vieressä sotkamolainen Jari
Väisänen tanssittaa puolisoaan Maarit Väisästä.
Haluaisitko antaa toimitukseen juttuvinkin?
Oletko uutisen lähteillä?
OTA YHTEYTTÄ TOIMITUKSEEMME,
SOITA 050 314 5004
toimitus.sotkamolehti@almamedia.fi
Kainuun sotilassoittokunnan
MARRASTARJOUS
72,1(1
/,166,
Viulukonsertto-musiikkia Kolmen pennin oopperasta
Sotkamon kirkko
7.11.2013 klo 19.00
Kajaanin Kaukametsän sali
8.11.2013 klo 19.00
Ohjelmamaksu Sotkamossa 10 ?, ovelta
Liput Kajaanissa Lippupisteestä ja ovelta 10 ?
?
Ostaessasi silmälasit eli kehyksen ja linssit. Hän kertoo, että Etelä-Suomessa
tanssileireillä käy myös paljon nuoria.