Johto on käräjillä.>> 4
Talvivaaralaisilla on kaksi vuotta aikaa näyttää, onnistuuko tuotanto vai ei. Knuutila kuvailee työtään haastavaksi, monipuoliseksi ja mielenkiintoiseksi.
>> 14
Katse tulevaisuuteen
Talvivaara: Kaivosmiehet paiskivat töitä. 6 414880 144565
15032
WWW.SOTKAMOLEHTI.FI
Välitunti
Teemassa on
esittelyssä uusi
kansalaisopiston
rehtori. ELOKUUTA 2015
Kärkiottelu
Jymyllä totinen
paikka, kun
vastassa on
Hiukassa Joensuu. >>18
NRO 62
PERUSTETTU 1962
IRTONUMERO 2 e
PERTTI GRANQVIST
Matkailualalla
vielä paikkoja
Vuokatissa on matkailualalla vielä muutamia
vapaita opiskelupaikkoja.
Opinnot alkavat ensi
viikolla. >>9
PERJANTAI 7. Kuvassa oikealta Pentti Vihanto, Olli-Pekka Nissinen ja Jukka Vetola.
Toimitus
päivystää
Sotkamo-lehden
toimitus päivystää
viikonloppuna
numerossa 0400218314. >>4
Eeva Partanen söi lettuja tyttärensä Tuula
Punttilan kanssa kotihoidon virkistäytymistilaisuudessa keskiviikkona. Kotihoidon asiakkaat
ovat saaneet nauttia fysioterapeutti Henri
Knuutilan palveluista heinäkuun puolesta välistä lähtien. >> 8
Silverille
luvassa lainaa
Tekes antaa Silverille
lainan, jos rahoitus
varmistuu lokakuun
loppuun mennessä
Oman polttoaineaseman rakentaminen aloitetaan
syksyllä. Romutuspalkkio myönnetään vain sellaisen uuden auton hankintaan, jonka CO2-päästöt ovat
enintään 120 g/km. Se on jo saattanut
alkaa Kiinasta.
Heikki Patomäki
Professori, Helsingin yliopiston politiikan
ja talouden tutkimuksen laitos
Kaleva
Suomella ei mene tällä
hetkellä kovin hyvin. Ei pääse mäkiäkään ylös.
Tra?n sivuilla pääsee romutuskampanjan ja Autovertaamo-palvelun sivulle.
Tein muutaman haun ja vertailu tarjosi bensa-autoja, joilla kiihtyvyys nollasta sataan vie lähes 15 sekuntia. Sen verran sateista on ollut haittaa. Maasturiin laitetaan kolmepyttynen moottori, eihän
sillä tee mitään. Tai
osalla vielä menee, mutta ei
esimerkiksi pitkäaikaistyöttömillä, köyhillä tai syrjäytyneillä. Tietysti mukavampi
olisi, jos ei näin paljon satanut. Harmi vain, että lähin tankkauspiste on tällä hetkellä Laukaassa, jos minäkin haluaisin ostaa biokaasulla
kulkevan tehokkaan auton.
Meidän Sotkamomme on niin kaunis. Kaupunkiajoissa tuo ei haittaa, mutta maanteillä pitkien rekkojen
ohittaminen on hankalaa.
Tuttavan mielestä bensa-autoissa hiilidioksidiraja pitäisi
nostaa 130 grammaan, jotta saadaan kunnon autoja.
Oli hän laskenut muutakin. Tuttavan mielestä laki on surkea ja
suosii dieselautoja. Ei ole vaikuttanut.
Sadekelit saavat jatkua minun puolesta edelleenkin, koska työt alkavat ensi viikolla.
Kaija
Hyttinen
Kuopio
Ei ole kovinkaan paljon vaikuttanut muuten
kuin, ettei joka päivä ole pystynyt pilkkeen tekoon. Ja Hiukka on joka aamu eri näköinen, kertoo kesäistä Hiukkaa kuvannut sotkamolainen
yrittäjä Rita Käck.
Muut mediat
1
Kainuulaisia käy sääliksi.
Maakunnassa mitään ei
kaivata yhtä kipeästi kuin
työpaikkoja, ja työllistäjänä
Talvivaara on ollut kullan
arvoinen. Se ei silti pyhitä
omistajien käyttämiä likaisia
keinoja.
Jälkikirjoitus
Aamulehti
2
3
Ideologiakritiikin aika
ei siis suinkaan ole
ohi. SOTKAMO Perjantaina 7. elokuuta 2015
2 KESKUSTELE
Kolumni
Kesäkuva 7.8.2015
Katimari Partanen
katimari.partanen@slpmedia.?
Kirjoittaja on Sotkamo-lehden toimittaja.
RITA KÄCK/LUKIJAN KUVA
Pettymyksiä
autokaupassa
H
ei hurraa, valtio antaa alennusta uuden
ja vähäpäästöisen auton ostajalle.
Vaihdossa pitää romuttaa vanha ajokkinsa. Poliitikkojen pitäisi
näitä asioita ratkoa, mutta
tuntuu siltä, että mikään ei
muutu, vaikka hallitukset,
eduskuntakokoonpanot ja
jopa päättäjien sukupolvet
ehtivät vaihtua.
Marja-Liisa Rajakangas, STTK:n
viestintäjohtaja
Satakunnan Kansa
Gallup: Onko sateisesta kesästä ollut sinulle haittaa?
Ei oikeastaan suuremmin. Vallitsevan ideologian
kritiikki on tärkeää nyt, kun
monet meistä jo ennakoivat
seuraavaa maailmanlaajuista
kriisiä. Valkoisen auton voi nähdä liikkeessä myös kirkonkylällä.
Tällä autolla pääsee kuulemma kovaa ja auto on hyvä talviauto. Dieselauton käytöstä on maksettava
vielä dieselveroa.
Nelihenkiselle perheelle oli katsottu tiettyä maastoautoa,
A
Valtio tienasi,
tuttava
ihmettelee.?
mutta moottori oli ollut alle tuhannen litran. Appiukko oli luvannut
antaa pihassaan seisovan Mazdan, joka kasvaa sammalta.
Pettymys oli suuri. Tästä on nyt kesällä hehkutettu.
Tuttava lähti appiukkonsa kanssa
autokauppaan. Vähempikin sade olisi riittänyt.
Raija
Lehikoinen
Sotkamo
Ei isommin millään tavalla. Valtio tienasi, tuttava ihmettelee.
Sotkamossa Luonnonvarakeskuksen tutkimusaseman
pihalla seisoo nyt volkkari, joka käy bensan lisäksi biokaasulla. No, kukkaistutukset
eivät ole sateisesta kesästä nauttineet, eikä istuttajakaan. Se huolettaa,
kuinka sitkasta hevosille heinien saanti on ensi
talvena.
Ilkka
Hakkarainen
Sotkamo
Kalalla on käyty useita kertoja ja kesämökillä
Sonkajärvellä vietetty aikaa. Kun autoveroa nostetaan 60
euroa jokaisen käytössä olevan kolmen miljoonan auton
kohdalla, saa valtio enemmän verrattuna romutuskampanjan kuluihin.
. Päästöpihin
auton osto ei enää innostanutkaan.
. Pilkkeiden teko on minun harrastus.
Urho
Kumpulainen
Sotkamo. Käyttöauto oli esillä viimeksi Farmari-näyttelyssä Joensuussa
-24% ??. elokuuta 2015 SOTKAMO
3
.
.
pe-su 7.-9.8
.
pe-su 7.-9.8
HK
Naudan
jauheliha 17%
%
5
1 kg (5,99/kg)
rajoitus: 2 rs/talous
pe-su 7.-9.8
Kariniemen
kananpojan
minuuttipihvi
099 6
banaanit
99
kg
KG
J O K A PÄ I VÄ H A L PA A N H I N TA A N
Atria
Hiillosmakkara
400 g
159
pkt
K-Menu
sika-nautajauheliha 400 g
199
rs
.
199
rs
hieno sokeri
1kg 5/tal
059
PS
Sotkamo
p. 1 kg
Vuokatti
Kivikylän Palvarin
Pyörykät ja pihvit
199
-35 %
350-380 g (5,24-5,69/kg)
p. TAX FREE. ??????. Perjantaina 7. ??????
??. 020 7940 775,
ma-pe 8-21, la 8-20, su 12-18
9XRNDWLQ
3DOYHOXNHVNXV 2\
????????. 020 794 0770,
ma-pe 8-21, la 8-18, su 12-18
RS
.
pe-su 7.-9.8
pe-su 7.-9.8
ERÄ jäätelöitä
Pirkka
kermajuusto
Kingis ja Kingis-sandwich
53-54 g (18,52-18,87/kg),
Jättis tuutit 113-115 g (8,70-8,85/kg)
ja Daim tuutit 99 g (10,10/kg) 1 kpl
Pirkka Murkku ja amppari
jäätelöpuikot 83 g (6,02/kg)
yksittäin 0,59 kpl (7,11/kg)
sekä Pirkka Tuutit 68-69 g (7,25-7,35/kg)
yksittäin 0,59 kpl (8,55-8,68/kg) 2 kpl
900g/1kg
399
kpl
Pampers
teippi- ja
housuvaipat
8
1
33-56/kpl/pkt
(0,14-0,24 kpl)
00
Suomalainen
rasvaton
maito 1 L
065
kpl
rajoitus
10kpl/talous
prk
-29-38 %
00
PKT
Ilman korttia 11,40-12,95
pkt (0,21-0,35 kpl)
Sotkamolaista
Marjatila Kuuselan mansikkaa
Suomalainen
Atria
Gotler
225-300g
99
700-790 g (8,85-9,99/kg)
5 kg
ltk
kevytmaito 1 L
070
prk
2990
500g rs
550
Nämä tarjoukset voimassaa ma
ma-ke 10.-12.8.
K-ruokamestarin
Jyväbroileri
499
raakapaino n
Projektissa kehitettävät pilotointiympäristöt tukevat myös
Green Mining -ohjelman keskeisiä tavoitteita, toteaa johtaja Teija Lahti-Nuuttila Tekesistä.. Talvivaara ei ole mikään
Kreikka. lokakuuta 2015 mennessä.
Laina voi kuitenkin olla
enintään 70 prosenttia hyväksyttävistä kokonaiskustannuksista.
. yhtiö, joka hyödyntää tuotannossaan parasta mahdollista
käytettävissä olevaa teknologiaa (BAT) ja teollista internettiä.
Projektin avulla Sotkamo
Silver ottaa käyttöön nykyaikaisen etäohjausteknologiaan perustuvan tuotantopro-
Ilkka Tuokko on toiminut toimitusjohtajana Suomen tytäryhtiössä Sotkamo Silver Oy:ssä syyskuusta 2011 alkaen.
sessin ja kunnossapidon johtamisen yhtenä kokonaisuutena.
Yhtiön mukaan näin saavutetaan merkittävä raakaaineiden ja energian säästö ja
vähennetään tuotannon hiilijalanjälkeä.
. Uskomme myös, että projektin myötä käyttöönotettava malmin
esirikastus parantaa merkittävästi hankkeemme kannattavuutta kaivoksen käynnistysvaiheen jälkeen, konserninjohtaja Timo Lindborg
kertoi yhtiön tiedotteessa.
Lainan edellytys on, että
hopeakaivos-hankkeen kokonaisrahoitus on varmistunut 31. Olen erittäin tyytyväinen, että olemme saaneet
mahdollisuuden tähän rahoitukseen Tekesiltä. Sijoitetut rahat
tulevat takaisin
verotuloina ja
muullakin tavoin.
Pertti Granqvist
pertti.granqvist@slpmedia.?
Samaan aikaan kun Talvivaaran perustaja, osaomistaja ja
toimitusjohtaja Pekka Perä
istuu käräjillä adjutantteineen, kiihtyy tehdasalueella
vauhti kuin turkulaisduon
hittikappaleessa.
Kuluvalla viikolla ovat ensimmäiset 120:sta rekrytoidusta uudesta työntekijästä
laittaneet työvaatteet Talvivaarassa päälleen. Me
uskomme nyt pärjäävämme
tässä savotassa.
Aikaa talvivaaralaisilla on
kaksi vuotta näyttää, että
ovatko louhosmontut pohjaton kankkulan kaivo vai tuot-
Jättikokoinen kaivuri viimeisteli ajoluiskia Talvivaaran kaivoksen louhoksella. elokuuta 2015
4 PUHEENAIHEET
Louhinta
alkaa
pian
Pääluottamusmies:
Talvivaara ei ole mikään
Kreikka. Tänne sijoitetut rahat tulevat takaisin. SOTKAMO Perjantaina 7. Sotkamo Silverin projektissa kehitettävä teknologia
sekä muun muassa teollista
internetiä hyödyntävä toteutuskonsepti ja pilotoitavat
tuotantomenetelmät ovat
merkittävä askel kohti tulevaisuuden kaivosta. Ensiksi
verotuloina ja toivottavasti
myöhemmin myös kaivostoiminnan tuottojen kautta. Lisäksi tähän lukuun tulevat urakoitsijat ja
urakoitsijoiden työntekijät.
Hakijoita avoinna oleviin
työpaikkoihin oli 400.
Syyskuun aikana alkaa
tuotannon jatkumisen kannalta välttämätön louhinta
pitkän tauon jälkeen.
Talvivaaran pääluottamusmies Jukka Vetola ei näe mitään erikoista verotulojen,
valtion varojen käyttämisessä kaivostoiminnan ylläpitoon ja kehittämiseen.
. Louhinta alkaa syyskuun aikana.
PERTTI GRANQVIST
Tekesiltä Silverille
9,4 miljoonan laina
Jukka Keränen
jukka.keranen@slpmedia.?
Kaivosyhtiö Sotkamo Silver
saa Tekesiltä 9,4 miljoonan
euron innovaatiorahoituslainan parhaan mahdollisen
teknologian ja teollisen internetin hyödyntämisen käyttöönottoon moduuleihin perustuvissa prosessiyksiöissä.
Yksi tärkeimmistä tavoitteista on hyödyntää malmin
esirikastusta ja lisätä näin
kaivoksen materiaali- ja energiatehokkuutta.
Silver toteuttaa hankkeen
yhteistyössä teknologiatoimittajien Outotec, ABB, Oulun yliopiston Oulun Mining
School ja Kajaanin ammattikorkeakoulun kanssa.
Sotkamo Silverin tavoitteena on olla Pohjoismaiden
johtava ?Junior mining. Viimeisetkin heistä ottavat uuden työpaikkansa vastaan syyskuun
aikana.
Pysäköintipaikka on melkein täynnä autoja ja ruokala
puolillaan työntekijöitä iltapäivän tauon aikana.
Kun ynnätään yhteen ennestään kaivoksella konkurssihallinnon kirjoilla olevat
420 työntekijää, palkatut 120
työntekijää ja emoyhtiön palveluksessa olevat henkilöt,
saa viestintäpäällikkö Olli-
Pekka Nissinen viivan alle
luvun 570. Myönnetty laina vahvistaa merkittävästi yhtiön kykyä rahoittaa
Hopeakaivos-hanke
Pekka
Perä pääsee ääneen ensimmäisenä vastaajana 18. elokuuta 2015 SOTKAMO
5
PERTTI GRANQVIST
JONNA KARJALAINEN
LYHYESTI
. Perjantaina 7. Syyttäjän mukaan Perä ja Lammassaari olivat tekijäkumppaneita, joiden välillä oli korkea keskinäinen luottamus.
Kaukana toisistaan
Puolustus:
Toimimme
luvan
varassa
Jukka Keränen
Miika Manninen
toimitus.sotkamolehti@slpmedia.?
Poikkeuksellinen Talvivaaran ympäristörikosoikeudenkäynti on päässyt vauhtiin
Kajaanissa. -50%
Tilaus sisältää painetun lehden, näköislehden ja
verkon sähköisen sisällön.
uöstisevetrktuosorsaeeltaan
U
mwyww.sotkamolehti.?
määräaikaisen
tilauksen
norm.hinnasta
Sähköpostilla: asiakaspalvelu.sotkamolehti@slpmedia.?
Soita tilauksesi
010 665 9013. elokuuta.
Ennen loppulausuntoja oikeus käy vastaajien vaatimuksesta myös kaivosalueella katselmuksessa 29. Väkeä on palkattu Kainuun
lisäksi muun muassa PohjoisSavosta ja Pohjois-Karjalasta.
. Se oli huippusaavutus
huomioiden olosuhteet. Osa uusista työntekijöistä on
jo aloittanut.
. Kaivostoimintaa on har-
joitettu ympäristöluvan mukaisesti. Nikkelin maailmanmarkkinahinta heinäkuun lopussa
10 925 USD dollaria/tonni.
toisa lähde.
Pääministeri Juha Sipilä
on julkisesti kertonut valtion
rahoittavan kahden vuoden
ajan kaivoksen toimintaa.
Siihen mennessä kaivoksen
pitää toimia kannattavasti.
Ulkopuolisia apuja tarvittaisiin, esimerkiksi nikkelin
maailmanmarkkinahinnan
nousemista jatkuvan laskun
sijaan.
Heinäkuun lopussa hinta
painui jo alle 11 000 USA:n
dollariin tonnilta. syyskuuta.
Tuomio on odotettavissa
vasta marraskuussa.
Opiskelija, tilaa nyt Sotkamo-lehti!
Pala kotia aina mukanasi
Esim. Vaikka käytetään
parasta asiantuntemusta,
niin aina on olemassa mahdollisuus, että ongelmia syntyy vastoin toiminnanharjoittajan ja luvanantajan asiantuntemusta, asianajaja Markus Kokko painotti.
Jutussa syytettyinä ovat
toimitusjohtaja Pekka Perä
sekä kolme kaivosyhtiön johtoportaan jäsentä. Valvovalla viranomaisella olisi ollut keinoja puuttua
Talvivaaran toimintaan, jos
toiminta olisi ollut ympäristöluvan vastaista, Perää oikeudessa edustava Kokko jatkoi.
Oikeudenkäynti jatkuu ensi viikolla kirjallisten todisteiden esittelemisellä. Talvivaaraan palkattiin 120
uutta työntekijää.
. Kolmen ensimmäisen istuntopäivän aikana
tuli selvästi esille, että osapuolten näkemykset eroavat
toisistaan täysin.
Talvivaaran puolustuksen
mukaan Talvivaaran johtohenkilöitä vastaan nostetut
syytteet ovat oikeudellisesti
mahdottomia.
Puolustus perustelee tämän muun muassa sillä, että
kaivoksen toiminta on perustunut voimassa olevaan ympäristölupaan, joka sallii ympäristön pilaamisen luvan
ehtojen puitteissa.
Tämän mukaan kaivoksen
toiminnasta aiheutuneet
seuraukset eivät voi olla rikosoikeudellisesti rangaistavia, siitäkään huolimatta, että myönnetyssä ympäristölupahakemuksessa on virheitä
tai puutteita.
Toinen puolustuksen tähän liittyvä kantava argumentti on, että niin sanotun
legaliteettiperiaatteen johdosta muu kuin laissa nimenomaisesti säädetty teko ei voi
olla rikos.
. Kasat ovat muutenkin elinkaarensa loppupäässä.
Pentti Vihanto sanoi metalleja vielä tarvittavan ja talouden käyrien kääntyessä
kasvusuuntaan päivän paistavan Talvivaaraankin.
Asianajaja Markus Kokko, toimitusjohtaja Pekka Perä ja entinen kaivoksen johtaja Lassi Lammassaari oikeudenkäynnin alkaessa. 4 kk
Vain
29. Se on todella vähän verrattuna kaivoksen rakentamisen aloittamisen lukemiin, jolloin nikkelitonnista maksettiin viisinkertainen hinta nykyiseen
verrattuna.
Sekä pääluottamusmies Jukka Vetola että kaupallinen
päällikkö Pentti Vihanto
ovat toiveikkaita.
Jukka Vetola kertoo viime
vuonna vajaista liuotuskasoista huolimatta tuotetun
10 000 tonnia nikkeliä. Yhteinen korvausvaade on 13,3 miljoonaa euroa.
Puolustuksen taholta tuo-
tiin useaan otteeseen esiin,
että valvovana viranomaisena toimiva Kainuun ely-keskus oli tietoinen tapahtumista kaivoksella.
. Malmikiven louhinta alkaa
syyskuun aikana.
. Työpaikkoihin oli 400 hakijaa.
. Miehiä
syytetään törkeästä ympäristön turmelemisesta ja heille
vaaditaan ehdollisia vankeusrangaistuksia.
Lisäksi Talvivaara Sotkamo Oy:n konkurssipesälle
haetaan 850 000 euron yhteisösakkoa. Yhteensä Talvivaarassa on
nyt noin 570 työntekijää, lisäksi urakoitsijat ja urakoitsijoiden
työntekijät.
. Neljästä kasasta oli toiminnassa
puolitoista.
Kolmelta eri henkilöltä.
Sama susi lienee kyseessä. Haisteli siinä jälkiä ja roikotti häntäänsä maata kohti.
Seppo Kemppainen kertoi
samalla paikalla olleen koiran
kiinni.
. Kello oli yksi iltapäivällä.
Pöydässä istuivat Seppo
Kemppainen, Pentti Kemppainen, Seija Kemppainen
ja Saara Kemppainen.
. Panta sillä näytti kaulassa olevan. Tällä hetkellä Kainuun
alueella on kolme toimivaa
pantaa ja kaksi sellaista josta
ei kahteen viikkoon ei ole tullut viestiä. Paristo on voinut tyhjentyä, laite rikkoontua tai eläin
on kuollut.
AEN
K
L
A
.
8
10.
S
A
N
I
N
V
U
O
LO
H
MAANANTAI?PERJANTAI
KLO 11?14, HINTA 8,80 ?
LAUANTAINA
HERKKUPÖYTÄ
KLO 11?18
Ma?Pe, klo 11-13.30
S-Etukortilla 2 . Kuin myös käyttäytyminen muutenkin.
Sähköpostilla tavoitettu
tutkija Samuli Heikkinen
Oulusta kertoi toimimattomia pantoja olevan.
. 14,9
nor
Vuokatinhovintie 15
88610 Vuokatti
Puh. Se oli takkuinen kuin piru. 08-6196 613
Amarillo.?/facebook
la
kortil
S-Etu
0 ??
12m,9
0
. En todellakaan usko koiran olleen kyseessä.
Eläimen takkuisuuskin viittaa siihen, ettei koirasta ole
kyse. Koiraa ei oikein muutamaan päivään huvittanut
lähteä ulos. Susi on
tuossa ihan lähellä, Seppo
Kemppainen kertoi.
Susi oli noin 15 metrin päässä ikkunasta. alennusta.
Kysy lounassopimustamme!
AMARILLO VUOKATTI
Kidekuja 2, 88610 Vuokatti
puh. elokuuta 2015
6 PUHEENAIHEET
Pantasusi pyörähti pihapiirissä
PERTTI GRANQVIST
Tutkija: Kainuun alueella
kolme toimivaa pantaa
Pertti Granqvist
pertti.granqvist@slpmedia.?
Makkosenmäen Nevantien
perillä olevan omakotitalon
keittiössä juotiin kahvia viime viikolla. He olivat kertoneet, ettei
susitutkija
Seppo Kemppainen kertoi suden menneen taustalla näkyvän auton oikealta puolen pihapiiristä
pöheikköön.
Sotkamon alueella liiku pantasusia.
Jukka Kemppainen sanoi
pitävänsä puolestaan mahdottomana sitä, että Nevantiellä olisi keskellä päivää liikkunut esimerkiksi tutkapan-
nan kanssa koulutustarkoituksessa metsästyskoira.
. Jos jollain olisi sellainen
touhu ollutkin menossa, niin
koiran perässä tuli mieskin
nopeasti. Käänteli hiljaa
päätään kuten sudella on tapana.
Samuli Heikkinen,
Maanantaina oli nähtävissä
horsmikossa suden kulkuura.
Sotkamon riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja
Jukka Kemppainen kertoi
kuulleensa tapauksesta.
. Paikassa, missä
Seppo Kemppainen pitää
metsäkonettaan.
. Liekö susi liikkunut tässä aiemminkin.
A
Paristo on
voinut
tyhjentyä, laite
rikkoontua
tai eläin on
kuollut.?
Seppo Kemppainen meni
ulos katsomaan sutta. Juttusille ei metsänpeto jäänyt,
vaan poistui tiheään heinikkoon kohti Ristijärventietä.
. SOTKAMO Perjantaina 7. 020 1234 688
facebook.com/vuokatinhovi. Katsoin ikkunasta ulos ja
sanoi, että katsokaa. Ne kaikki sijaitsevat Kuhmon alueella.
Heikkisen mukaan pannat
ovat voineet hiljentyä eri
syistä:
. Ei
ole ihan tavallista, jos susi
liikkuu tiheästi asutulla alueella keskellä päivää ja keskellä kesää, Jukka Kemppainen kommentoi tapahtunutta.
Riistanhoitoyhdistyksen
toiminnanohjaaja sai yhteyden tiistaina Luonnonvarakeskuksen riistantutkijoihin
Perjantaina 7. elokuuta 2015 SOTKAMO
7
1
Suomalainen
99
Kotimaista
Sika-nauta
jauheliha 23%
400 g (4,98kg)
Suomalainen
Suomalainen
3
89
kg
Kariniemen
Kananpojan grilliboxi
n. 650 g
95
Valio
Oltermanni kermajuusto
tai kermajuusto 17 %
900?1000 g
(5,50?4,95/kg)
1
89
1
Saarioinen
Keitot
300 g (6,30/kg)
69
Valio
Maustetut
jogurtit
1 kg
1
69
1
kg
Jäävuorisalaatti
pakattu, 1-lk
Hinta voimassa ma?su 3.?9.8.
99
God Morgon
Täysmehut
1l
0
98
4
kg
Rainbow
Makea ananas
1-lk, alkuperämaa Costa Rica
Hinta voimassa ma?su 3.?9.8.
99
Pingviini
Eskimo jäätelöpuikot
15 kpl/pkt
525 g (9,50/kg)
Arkisin 8?21
Lauantaisin 8?18
Sunnuntaisin 12?18
Vuokatti la 8?20,
Laajankangas ja Kuhmon Koulukatu
la 8?21 ja su 12?21. 1,7 kg
0
98
Vaasan
Ruispalat 6 kpl/pss
330 g (2,97/kg)
9
Suomalainen
89
4
kg
HK
Viljaporsaan
sisäfilee
marinoitu
n
Heille on pyritty paikka
järjestämään.
Ykkösluokalle on tulossa
122 oppilasta ja ylemmille
kymmenisen uutta. Tunnen
lukuisia armaan isänmaamme ulkopuolella syntyneitä
henkilöitä. Yksittäisiä kyselijöitä on
ollut. Jotka eivät
ensiksi kysy, jotta kenen poika sinä olet ja kenen tyttö sinun akkasi on.
Meidän Väärinpäinmaassa luvallisen rysän, verkon tai
katiskankin järveen laskeminen antaa joidenkin mielestä
oikeuden pyydöksen silpomiseen tai ryttyyn polkemiseen.
Älkää menkö kukkalaatikoita jalkakäytäville laittamaan. Lähes
kaikki ennen normaalina ja
tavanomaisena pidetty toiminta on muuttunut kummastelun kohteeksi.
Ja toisinpäin. Jos joku
kyseenalaista maahanmuuton järkevyyden, teilataan
hänet julkisesti.
En vastusta maahanmuuttoa. Vaan autapa armias kun opettaja heristää
koulussa oppilaalle sormeaan, niin siitä se mekkala alkaa.
Väärinpäinmaan uranuurtajia ovat turkistarhaiskujen
tekijät ja metsäkoneisiin kytkeytyneet hipit sekä feministit. elokuuta, joten yhteys mahdollisimman pian,
Koistinen sanoo.
Sotkamossa toisen asteen
opinnot alkavat ensi viikolla
kymmenillä opiskelijoilla.
Matkailualan opinnot aloittaa tänä syksynä noin 35?40
opiskelijaa.
Jatkavat opiskelijat aloittavat opintonsa keskiviikko-
na 12.8. Paheksuttavaa ja jopa rikollista toimintaa yleisesti ihannoidaan.
Vastuu omista tekemisistä
tai tekemättä jättämisistä
siirretään muille. Laittajien pöljyyttä, että laatikot kaadettiin. Sotkamossa ja
muuallakin asuvia. Mitäpä menit koneen hankkimaan.
Kun poliisit tulevat vastaan
kovaa ylinopeutta matkusta-
ja kyydissään ajavaa kännistä
motoristia ja lähtevät vielä
perään, seuraamukset ovat
joidenkin mielestä poliisien
syytä.
Useammastakin suusta
olen kuullut ja kommenteistakin lukenut tyhmiä olevan
takaa-ajaneiden poliisien, ei
takaa-ajettavan.
Tottahan se on sekin, että
helpompi on elää, jos ei
omasta mielestään tarvitse
tekemisistään vastuuta kantaa.
Pertti Granqvist
pertti.granqvist@slpmedia.?. Linjoja on kaksi: matkailupalvelujen tuottaja ja
matkailuvirkailija.
Opintosihteeri Ja a na
Koistinen neuvoo ottamaan
pikaisesti yhteyttä, jos opinnot kiinnostavat.
Nuorisoasteelle otetaan pe-
ruskoulun käyneitä, aikuispuolelle jo vähintään yhden
perustutkinnon suorittaneita. Porkkasalolla 1990-luvun
alussa tapasin ensi kerran
näitä metsäaktiiveja. Varsinkaan jos tänne tulleet elintasopakolaiset muuttavat takaisin kotimaahansa.
Enkä ole rasisti. SOTKAMO Perjantaina 7. Kaikki halukkaat on saatu majoitettua.
Hierojan ammattitutkinnon (valmistava koulutus 24
opiskelijaa) opiskelut alkoivat 3. Opiskelijat asuvat asuntolassa.
. Koulu alkaa jo maanantaina 10. Valtaosalle nuorista
löytyy Vuokatista asuntolapaikka.
Koistisen mukaan nyt
näyttää siltä, että enemmän
poikia on hakemassa kuin on
paikkoja tarjolla.
Moni opiskelija kulkee
koululle Kajaanista. Töitä te-
GRANQVIST
keviä ja ahkeria. elokuuta etäviikolla.
Hierojan ammattitutkin-
non (valmistava koulutus,
monimuoto 14 opiskelijaa) ja
liikunnan ammattitutkinnon
(valmistava koulutus 35 opiskelijaa) opiskelut alkavat
myöhemmin elokuussa.
Sotkamon lukion rehtori
Mauri Reinikka kertoo, että
lukion aloituspaikat ovat
suurin piirtein täynnä.
. Kun
kaivinkoneesta katkotaan
letkut ja pieksetään ikkunat
palasiksi, syy onkin kaivinkoneen omistajan. Lukioopinnot alkavat keskiviikko-
na 12.8.
Muualta tulevia urheilulukiolaisia on vuosittain noin
150.
Erityisesti maastohiihto ja
lumilautailu ovat tämän vuoden lajeja.
Myös ampumahiihto on lisännyt osuuttaan.
Reinikan mukaan lukiolaisten majoitustilanne on
nyt hyvä.
. Kesälomille lähtiessä tilanne oli hyvä.
Urheiluopistolla opiskelupaikat on jo täytetty. Koululle,
viranomaisille ja yleensä yhteiskunnalle. Kaikille on aikalailla majapaikka. Puhelimet ovat pirisseet
tällä viikolla.
. Muutaman minuutin kestäneen
keskustelun perusteella tulin
siihen tulokseen, ettei noin
pahasti aivopestyä väkeä löy-
tynyt neuvostovallan aikana
edes petroskoilaisen pioneerileirin ohjaajista.
Samanhenkinen porukka
on nyt metsien suojelun sijaan ryhtynyt maahanmuuttajien suojelijaksi. Mukavia ja
rentoja ihmisiä. Heidät saatiin majoitettua.
Yhteydenottoja tuli myös
vapailta markkinoilta.
Toisinajateltu: Väärinpäinmaa
Otsikon lainasin kajaanilaisen esittävän taiteen kollektiivilta.
Heillä on samanniminen
esitys.
Nimi on osuva tässäkin
yhteydessä.
Suomesta on viimeisen
vuosikymmenen aikana tullut Väärinpäinmaa. Bussiaikataulut on opetuksessa huomioitu.
Tiimivastaava Heli Luhtaniemi kertoo, että matkailualan perustutkinnon suorittaneet ovat tänä vuonna työllistyneet hyvin.
. elokuuta 2015
8 PUHEENAIHEET
ARJA VIRKKUNEN
KAO:n matkailualan opiskelijoita syksyllä 2014.
Ensi viikolla alkavat monen opinnot
Kouluun: Vuokatin matkailualalla on vielä vapaita opiskelupaikkoja
Katimari Partanen
katimari.partanen@slpmedia.?
Vuokatissa on matkailualalla
vielä muutamia vapaita opiskelupaikkoja.
Kainuun ammattiopistossa voi Vuokatissa opiskella
matkailualan perustutkinnon. Opintosihteeri Nina Schroderus
kertoo, että joitakin peruutuksia on tullut, mutta opiskelijoita on otettu kouluun
varasijoilta.
Liikunnanohjauksen perustutkinnon 21 opiskelijan
opiskelut alkavat 10.8
ANNE SALMINEN
Kahden
paikan
rehtori
Kansalaisopisto: Merja
Ojalammi yllätti
läheisensä ja muutti
Sotkamoon. Hyvä, mutta tiukka haastattelu, ulkomaillakin työskennellyt Ojalammi kuvailee.
Haastattelulautakunta valitsi Ojalammin virkaan yksimielisesti.
. Kansalaisopistotasolla haasteet ovat
FAKTA
. Sotkamo ja Kuhmo veivät voiton
eteläisistä kaupungeista.
Ojalammi aloitti kansalaisopiston rehtorin työt heinäkuun viimeisellä viikolla.
Pääpaikka on Sotkamo, mutta Ojalammi hoitaa rehtorin
tehtävät myös Kuhmossa.
Sotkamon sivistystoimen
lautakunta valitsi Ojalammin
virkaan 23 hakijan joukosta
toukokuussa.
Haastattelijat olivat uuden
rehtorin mukaan erittäin hyvin valmistautuneita
. Elinympäristö on kaunis.
Sillä on minulle merkitystä.. Kokemusta myös koulutyöstä: työskennellyt kolmessa eri
lukiossa sekä kolme vuotta
yläkoulussa.
toisia.
. Pitää miettiä, miten niitä voidaan tarjota
myös sivukylillä asuville ihmisille.
Kainuun erityishaasteena
Ojalammi näkee etäisyydet.
. Taidenäyttelyitä, klassisen musiikin konsertteja,
oopperaa, lukemista, Ojalammi aloittaa.
. se ei ole hallintovirassa itsestäänselvyys.
Ojalammi on ollut mukana
muun muassa Pohjola-Nordenin, Suomi-Venäjä -seuran, Dante Alighieri -seuran
sekä Suomen Kansanopistoyhdistyksen toiminnassa.
Vapaa-ajallaan Ojalammi
harrastaa omien sanojensa
mukaan ?kaikkia mahdollisia
kulttuuririentoja?.
. Se on helppo lähtökohta
lähteä tekemään töitä.
Ojalammilla on vankka kokemus kansalaisopistoista.
Virkanimikkeenä on ollut
niin päätoiminen opettaja
kuin suunnittelijaopettaja,
apulaisrehtori ja rehtori.
Edelliset kaksikymmentä
vuotta Ojalammi on työskennellyt yksityisellä puolella.
Nyt kunnallinen malli on
otettava haltuun.
Se on Ojalammin henkilökohtainen haaste. Nyt on aika
ottaa kunnallinen malli
haltuun.
Anne Salminen
anne.salminen@slpmedia.?
. tutut
kysyivät, kun rovaniemeläinen Merja Ojalammi kertoi
vaihtavansa työpaikkaa.
Ei kumpaankaan. Modernia tanssia, jazzia, balettia, flamen-
coa, rumbitaa...
Kunnioitettavan pituinen
harrastuslista päättyy ulkoiluun ja ruoanlaittoon.
Mitä Ojalammi odottaa rehtorin viralta?
. Kumpaan menet, Tampereelle vai Helsinkiin. Koulutukseltaan ?loso?an
maisteri. Opiskellut muun muassa italiaa, latinaa ja venäjää.
. Asunut monessa paikassa
pienistä kylistä miljoonakaupunkeihin. Syntyisin Hämeestä.
. Karun kauniissa Lapissa iäkkäätkin puut jäävät pieniksi. Suurimpia asuinkaupunkeja ovat olleet muun
muassa Toronto ja Rooma.
. Pienellä rahalla
pitää tuottaa paljon hyviä
palveluja. Odotan, että pääsen kehittämään kulttuuritoimintaa
kansalaisopiston näkökulmasta.
Kainuun kauniit maisemat
vetoavat.
. Miellän Sotkamon virkeäksi kunnaksi ja Kuhmon
vireäksi kulttuurikaupungiksi. Olen harrastanut monenlaista tanssia alle kouluikäisestä asti. Rehtori on kiitollinen siitä, että saa olla paljon ihmisten kanssa tekemisisissä . Valtio vähentää rahoitusta, minkä takia kansalaisopistoissakin mietitään säästökohteita ja rakenteellisia
muutoksia. Työskenteli viimeksi RovalaOpiston rehtorina Rovaniemellä.
. Matkat ovat pitkät, joten
tänne ei välttämättä ole helppo saada opettajia.
Rehtori määrittelee itsensä
vapaan sivistystyön puolestapuhujaksi.
Ojalammi on toiminut
muun muassa elyn ja Suomen Setlementtiliiton työryhmissä.
Hänellä on kokemusta
myös järjestötoiminnasta.
Merja Ojalammi ihaili työpaikan ulkopuolelta löytyviä korkeita puita
Jos
nuoret jäävät vaille kunnon
koulutusta, niin työelämään
pääsy entisestäänkin vaikeutuu.
Tämä tulisi lisäämään syrjäytymisen kustannuksia yhteiskunnassa. Si-
laista ruokakulttuuria.
Esi- ja peruskoulut järjestävät terveellisen, tarkoituksenmukaisen, ohjatun ja täysipainoisen maksuttoman
kouluruokailun. Suomessa on
tarjottu maksuton ateria kaikille oppivelvollisuuskoulujen oppilaille vuodesta 1948
lähtien.
Nykyisin noin 900 000 koululaista ja opiskelijaa nauttii
päivittäin maksuttoman kouluruoan. Hallitusohjelmassa luvataan parantaa oppimistuloksia ja kaventaa niissä syntyneitä eroja,
mutta säästöjen myötä uhkana lupaus tasa-arvoisesta hy-
Ateriapalvelussa
haasteita
Kouluruokailu: Ruuan valmistus
keskittyy uuteen keskuskeittiöön
Sotkamon kunnan ateriapalvelun arki on tulevan lukuvuoden aikana kokemassa
muutoksen.
Uusi keskuskeittiö valmistuu tammikuun lopussa 2016
Keskuskadulle, ainakin tässä
vaiheessa rakennus on aikataulussaan.
Ensimmäinen laitetoimitus jääpankki on tulossa elokuussa ja muiden keittiölaitteiden toimitus on marraskuussa. Sillä on suuri
alueellinen ja valtakunnallinen merkitys.
Lasten ja nuorten opiskelun yhtenä tavoitteena tulee
edelleen olla koulun ja kodin
yhteinen kasvatustyö, jolla
pyritään edistämään esim.
sosiaalisen taitojen kehittymistä, myönteisten harrastuksien, luovan toiminnan
kehittymistä ja erilaisten lahjakkuuksien tukemista.
Näiden asioiden mahdollistaminen edellyttää myös
päättäjiltä riittävien resurssien varaamista talousarvioi-
ja innostuneen henkilöstön kanssa, uskon että saamme yhdessä aikaan hyviä tuloksia. Hyvään kouluateriaan kuuluvat lämmin ruoka,
salaatti, raaste tai tuorepala,
leipä, levite ja juoma. Vähemmän syrjäytymistä, vähemmän masentumista, enemmän mielen hyvinvointia, kiinnostusta opiskella ja kehittää kykyjään, taitoa solmia hyviä ihmissuhteita ja elää henkisesti rikasta elämää.
Euronkuvat ovat kenties vilistäneet budjettia väsäävien
henkilöiden silmissä, kun he ovat oivaltaneet millaisia vähennyksiä edellisten perusteella voi laskea terveysmenoihin. Musiikin
ja eri taidelajien hyvinvointimahdollisuudet ovat merkittävät.
Alkavana lukuvuonna Kuhmon musiikkiopistossa satsataan erityisesti varhaisiän musiikkikasvatukseen eli tuttavallisemmin muskariin. Yllättävä ilonpilkahdus oli kuitenkin uutinen, että taiteen perusopetus oli nostettu yhdeksi hallitusohjelman kärkihankkeista.
Mihin ja kenen viisauteen tämä ratkaisu
S
perustuu?
Onko Sipilä kenties opiskellut aikoinaan musiikkiopistossa harmonikansoittoa. Työ jatkuu syksyn aikana erilaisilla selvityksillä ja valmistelevilla toimenpiteillä, jotka aikanaan
tuodaan kuntapäättäjille
pohdittavaksi.
Kaiken kaikkiaan Sotkamon palvelutarjontaa voidaan pitää varsin monipuolisena oli kyseessä kaupalliset,
tai julkiset peruspalvelut tai
harrastusmahdollisuudet. Soitto-opintojen eri vaiheissa olevia lapsia ja nuoria
voi kuulla lukuisissa oppilaskonserteissa, joihin toivomme
runsaasti yleisöä.
Tavataan konserteissa!
Tulevaisuus
käsissämme
Kuluva kesä ei ole suosinut
auringon palvojia. Siitä on hyvä jatkaa.
Haasteita riittää jatkossakin. Koulujen
aterioiden valmistus siirtyy
uuteen keittiöön elokuun
alussa uuden lukuvuoden alkaessa.
Uuden keittiön valmistumisen myötä toimintamalli
muuttuu nykyisestä kuumana kuljetettavasta ruuasta ?
Cook and Chill -menetelmällä valmistettuun ja kylmänä
kuljetettavaan ruokaan.
Olemme jo useamman vuoden ajan valmistautuneet tähän muutokseen täydentä-
västä koulutuksesta on vaarassa.
Eniten leikkaukset kohdistuisivat toisen asteen ammatilliseen koulutukseen. Kun päättäjä on vielä muistellut omia aikojaan käsityökoulussa tai orkesterin harjoituksissa, ratkaisu on kypsynyt. dieettikokin
erikoisammattitukintoja ja
suurtalouskokin ammattitutkintoja. Taiteen perusopetukseen kannattaa satsata. Lounasruokailu, välipalat ja erityisruokavaliota noudattavien oppilaiden terveyden seuranta
ovat osa koulun oppilashuoltotyötä.
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden
mukaan koulu määrittelee
omassa opetussuunnitelmassaan kouluruokailun
keskeiset periaatteet sekä kuvaa järjestämisessä huomioon otettavat terveys-, ravitsemus- ja tapakasvatuksen
tavoitteet.
Kouluruoka on pääsääntöisesti suomalaista perusruokaa. Keittiöön tulee paljon uutta tekniikkaa, joka
vaatii siirtymisvaiheessa
oman aikansa ennen kuin koko toiminta on järkevää keskittää, siksi olemme suunnitelleet asiakassiirtymiset
kahteen eri vaiheeseen.
Ensimmäisessä vaiheessa
Himmelin, kotihoidon, terveysaseman, päiväkotien ja
perhepalvelujen aterioiden
valmistus siirtyy uuteen keittiöön helmikuussa. Koulujen vanhempainyhdistysten aktiivisuuden koen positiivisena ja asioita eteenpäin vievänä,
olemme saaneet Sotkamossa
aikaan monia hyviä asioita
lasten ja nuorten parhaaksi
juuri vanhempainyhdistysten aloitteiden pohjalta, mm.
maksuttoman välipalan alakouluihin sellaisille päiville
kun oppitunnit jatkuvat 3 tai
useamman tunnin koululounaan jälkeen.
Kiitos siitä kuuluu Leivolan ja Vuokatin koulujen vanhempainyhdistyksille joiden
aloitteesta valtuusto myönsi
määrärahan välipalaan.
Jokainen suomalainen esija peruskoulun oppilas sekä
lukion opiskelija voi Suomessa nauttia maksuttoman
kouluaterian. Ruokailu on olennainen osa lapsen hyvinvointia ja kasvua.
Kouluruokailussa lapsille ja
nuorille opetetaan terveyttä,
ruokailutapoja sekä suoma-
hin.
Toukokuussa valmistunut
Kainuuta koskeva kuntarakenneselvitys linjasi Sotkamon osalta selkeän itsenäisen kunnan aseman. Merkittävin tae kan-
mällä palvelukeittiöidemme
laitekantaa mm. kuumentavilla vaunuilla ja uuneilla.
Vaunut ja uunit mahdollistavat ruoan valmistuksen kuumentamisen ohella.
Päiväkodeissa aamiaisen
valmistus on tehty näillä vaunuilla jo muutaman vuoden
ajan, kokemuksemme mukaan aamiaisten laadun on
todettu olevan hyvä, jopa entistäkin parempi, sillä esimerkiksi aamupuuro hautuu
pidempään vaunussa.
Uuden keittiön valmistumisen myötä tehtävillä muutoksilla pyritään ruokaturvallisuuden parantamiseen ja samalla muutoksen kautta saadaan taloudellista etua mm.
kuljetuskustannuksien pienentymisestä.
Henkilöstö uuteen keittiöön on rekrytoitu sisäisesti ja
he ovat aloittaneet uuteen
toimintamalliin valmentavan
oppisopimuskoulutuksen
toukokuussa, koulutus jatkuu vuoden 2016 loppuun
saakka.
Koulutuksen aikana henkilöstö suorittaa erilaisia tutkintoja tulevan tehtävänsä
mukaan mm. Vai ovatko lobbaajat olleet
oikeaan aikaan oikeassa paikassa?
Puhumassa budjetin laatijoille, että laadukkaan taideopetuksen tulee olla jokaisen lapsen ja nuoren oikeus varallisuudesta ja asuinpaikasta riippumatta, että luova ilmaisu,
A
Taiteen perusopetukseen
kannattaa satsata.?
harjoittelu ja ryhmätyöskentely kasvattavat lapsen vuorovaikutustaitoja ja että musiikilla on oppimiskykyä vahvistavia vaikutuksia.
Edelliset perustelut kuullessaan joku on ehkä neuvotteluissa ryhtynyt miettimään, mitä nämä asiat merkitsevät
numeroina. 10
VÄLITUNTI
Pääkirjoitus
Elisa Kerola
elisa.kerola@kuhmo.?
Kirjoittaja on Kuhmon musiikkiopiston rehtori
Musiikkia,
kiitos
uomen uutta hallitusta on moitittu ankarasti koulutukseen suunnattujen määrärahojen leikkaamisesta. Päättäjät ja johtavat viranhaltijat sekä henkilöstö ovat toimenpiteillään mahdollistaneet
meille sotkamolaisille ikään
katsomatta erinomaiset palvelut. Vakaasti uskon, että
meillä on hyvät mahdollisuudet selviytyä tulevasta.
Panostamalla kuntamme
elinvoimaisuuden parantamiseen ja turvaamalla riittävät resurssit ja osaavaan henkilöstöön, antavat ne vahvan
pohjan kulkea eteenpäin.
Hyvää loppukesää ja kaikille koululaisille turvallista
koulumatkaa!
Jouko Korhonen
Sotkamon kunnanvaltuuston
puheenjohtaja (vas). Se vaikuttaa
myös koko Suomen alueelliseen tulevaisuuteen.
Tulevat vuodet näyttävät
valtiontalouden osalta katsottuna haasteelliselta. Ensimmäiset askeleet tästä on jo tehty Kajaanin kanssa. Vastuukouluttajana
toimii Savon ammatti- ja aikuisopisto Kuopiosta.
On ilo tehdä työtä osaavan
sakuntamme menestymiselle yhä kansainvälistyvämmässä maailmassa on korkeatasoinen koulutus, jota ei
tule unohtaa.
Varsinkin Sotkamon koulupalvelujen pohjan turvaamisessa tarvitaan aktiivista
edunvalvontaa. Tarvetta
kuntaliitokselle ei meidän
osalta ole.
Sotkamo tulee kuitenkin
syventämään kuntienvälistä
yhteistyötä. Onko Soini harrastanut nuoruudessaan teatteria ja sanataidetta. Kouluruoka tulee tarjota sellaisena
ajankohtana, että se rytmittää koulupäivää ja tauko antaa oppilaille mahdollisuuden virkistäytyä.
Urheilulukion oppilaiden
maksullista päivällistä tarjo-
vistystoimi on omalta osaltaan hoitanut kuntamme palvelut esimerkillisesti. Sateet
toistensa jälkeen ovat jaksaneet piiskata Kainuutakin ja
kolea sää pitänyt uimarannat
vapaina arimmista uimareista.
Saa nähdä kuinka viljasadon ja metsän antimien käy,
mikäli säät jatkuvat samankaltaisina myös elokuulla.
Nähtäväksi jää myös kuinka valtiontalouden tasapainottaminen vaikuttaa tulevien vuosien koulutuksen saralla?
Pääministeri Juha Sipilän
hallituksen ohjelmassa tavoitellaan koulutukseen ensi
vuonna 2016 noin 178 miljoonan euron ja vuoteen 2020
mennessä reilun 550 miljoonan euron säästöjä.
Mikäli perusopetuksen
laadun ja opetusryhmien pienentämiseen tarkoitetuista
valtionavustuksista luovutaan, niin se johtaa lapsien ja
lapsiperheiden eriarvoistumiseen.
Päiväkodeissa ja kouluissa
työskentelevien työtaakka on
jo nyt haasteellinen. Toiveena on, että yhä useampi sotkamolainen lapsi saa muskarista itselleen harrastuksen.
Varhaisiän musiikkikasvatuksen tavoitteena on lapsen
eri kehitysalueiden: motorisen, emotionaalisen, sosiaalisen
ja kognitiivisen kehityksen tukeminen.
Ilmoittautuminen muskariryhmiin on parhaillaan käynnissä. Toivottavasti koulutuksen ja tutkimuksen koulutuspolitiikkaa linjataan niin, että lasten
ja nuorten mahdollisuudet
saada laadukasta ja korkeatasoista koulutusta eivät vaarannu
Lähteenmäki) sekä lumilautailija Enni Rukajärvi.
toteutetaan osittain jo alkavalla kaudella. ja hankintaohjeet. Tämä
kertoo henkilökunnan hyvin
tehdystä työstä ja antaa uskoa myös tulevaisuuteen: Urheilulla on pitkään ollut ja tulee jatkossakin olemaan erittäin keskeinen rooli koulun
elinvoimaisuudessa, kertoo
Sotkamon lukion rehtori
Mauri Reinikka.
Sotkamon urheilulukiossa
opiskelee kaikkiaan noin 150
urheilullisesti lahjakasta
nuorta. - 1. 10?
hintainen välipalapassi hankitaan etukäteen ja sillä voi
ostaa 0,20. pitää
varmaan edelleenkin paikkansa.
Kouluaterian keskihinta
Suomessa on 2,80?, hinta sisältää elintarvike-, palkka-,
kiinteistö- ja kuljetuskustan-
nukset. Esiopetus onkin velvoittavaa
elokuusta alkaen. Olemme saaneet
eri lajien nuoret kärkiurheilijat hakemaan meille. Opettaja
keskustelee lapsen yksilöllisistä tarpeista, toiveista ja oppimisen tavoitteista lapsen ja
hänen huoltajansa kanssa.
Eskariryhmän tavoitteissa
yhdistyvät yksittäisten lasten
Emmi Parkkisenniemen unelma toteutuu, kun hän aloittaa
opiskelut Sotkamossa.
ka Urheiluakatemian lumilautailun yläkoululeireille ja
aloittaa nyt Sotkamon urheilulukiossa.
. Ketä täl-
lainen negatiivinen uutisointi sitten palvelee ja mistä se
todella lopulta syntyy. Aamu- ja iltapäivätoimintaan osallistuvalle oppilaalle tarjotaan välipala toiminnan yhteydessä
aina.
Varsinaisen koululounaan
lisäksi oppilaille tulee järjestää mahdollisuus ravitsevaan
välipalaan, mikäli koulun oppitunnit jatkuvat pitempään
kun kuin 3 tuntia koululounaan jälkeen.
Sotkamon alakoulussa oppilaat saavat maksuttoman
välipalan välipalalistan mukaan silloin kun koulupäivä
jatkuu 3 oppituntia koululounaan jälkeen.
Yläkoulussa on edelleen
käytäntö maksullisesta välipalalasta välipalapassilla. Eskaripäivän pituus on neljä tuntia.
Kuljetus esiopetukseen ja takaisin kotiin järjestetään
koulukyytien yhteydessä silloin, kun matka ylittää kolme
Eskarissa tehdään ja opitaan yhdessä.
kilometriä.
Esiopetuksen erityisenä
tavoitteena on edistää yhteistyössä huoltajien kanssa lasten kehitys- ja oppimisedellytyksiä sekä vahvistaa lasten
sosiaalisia taitoja ja tervettä
itsetuntoa leikin ja myönteisten oppimiskokemusten
avulla.
Esiopetus on tavoitteellista toimintaa, lasten osaamistasolle ei kuitenkaan aseteta
yhteisiä tavoitteita. hintaväliltä
olevia erilaisia välipalatuotteita.
Tällä tavalla vanhemmilla
on mahdollista ohjata nuoria
terveellisiin välipala valintoihin ja näin tukea nuoren jaksamista sekä hyvinvointia.
Ala- ja yläkoulussa on edelleen mahdollista saada maksuttomana välipalana leipää,
maitoa ja levitettä kaikkina
koulupäivinä.
Mika Kilpeläinen
Sivistysjohtaja
Suomalaisesta ruuasta pitää olla ylpeä
Valtakunnallisesti mediassa
käydään aika-ajoin keskustelua kouluruuan laadusta sekä
siitä tulisiko kouluruoka
muuttaa maksulliseksi sen
imagon kohottamiseksi.
Kouluruuan väitetään olevan
milloin mautonta mössöä,
milloin taas väritöntä tai ties
mitä.
Mikä on tässäkin asiassa
sitten se lopullinen totuus?
Onko niin, että se jolle vain ja
ainoastaan maistuu pasta ja
jauhelihakastike, eikä tykkää
muusta ruuasta tai se että ei
ole opetettu monipuoliselle
ruualle on äänessä. Esiopetuksen
uutena tehtävänä on mm. Toki on mahdollista ladata
älypuhelimeen tai iPadiin JAMIX
ja lisätä ruokalistamme
kuvakkeen
alle suosikkeihin, silloin niitä on
helppo tarkastella.
Ruokalistalla
avautuu tarjottavan aterian aineosat, ravintoaineiden
saanti ja GDA
valtulle annoskoolle.
Ruokalistat
julkaistaan
Sotkamo lehdessä perjantaisin ja Kainuun sanomissa lauantain lehdesä.
taan jo
toista lukuvuotta Opiskelijaravintola Kultalusikassa hiihtoputkessa. Päivällistä tarjotaan 17.8 alkaen maanantaista . Vaihtoehtoja ovat koulusta saatava maksuton tai
maksullinen välipala tai kotoa tuodut eväät. 11
VÄLITUNTI
lujen ja lukion ruokalistat. oppikoulussa ruoka oli maksullista. torstaihin lukuvuoden ajan.
Maksu
suoritetaan koulun jaksojen
mukaan, maksamisesta
olemme antaneet erilliset ohjeet Lukion kautta.
Netistä koulujen ruokalistat löytyvät osoitteesta www.
sotkamo.?/palveluhakemisto/ateriapalvelu/ peruskou-
Kouluateria
tarjotaan oppilaan koulupäivän
rytmiin sopivasti.
Yksittäisen oppilaan
päivään kuuluvien aterioiden välit eivät saisi venyä pitkiksi. Ei se
palvele ainakaan sitä pientä
koululaista, jonka ruokailuinnokkuus saadaan hyvin
helposti tällä nujerrettua.
Meidän aikuisten tehtävä
on puhua kunnioittavasti
ruoasta, syödään se ateria sitten kotona tai koulussa.
Usein kouluateria on lapsen
ainut lämmin ateria koko päivänä, rakentavaa palautetta
tarvitaan ja sitä otetaan vastaan ja toimintaa kehitetään.
Omasta näkövinkkelistä koen hyvin nurinkurisena väit-
teenä sen, että kouluruuan
imago paranee jos se on maksullista.
Olen itse sen ajan koululainen jolloin mm. Oppilaalla tulisi
olla mahdollisuus ravitsemuksellisesti täysipainoisen
välipalan nauttimiseen viih-
tyisissä oloissa silloin, kun
koulutuntien ajoittuminen
tai harrastukset sitä edellyttävät. Käytettävät raaka-aineet käyvät läpi tarkan
seulan ennen niiden valintaa.
Meidän kaikkien tulisi olla
ylpeitä suomalaisesta ruuasta ja siitä edelleen koululaisille maksuttomasta kouluruokainnovaatiosta joka
meillä on, sen ei pitäisi olla
itsestäänselvyys, sillä näin ei
ole edes kaikkialla Euroopassa.
Ennätysmäärä
kovatasoisia
urheilijoita
Lukio: Hakijamäärä
kasvoi 70 prosenttia
Sotkamon urheilulukiossa
aloittaa tänä syksynä 59 uutta opiskelijaa.
Hakijamäärä Sotkamon urheilulukioon kasvoi kevään
2015 yhteishaussa huomattavasti viime vuoteen verrattuna.
Sotkamon urheilulukiossa
hakijamäärä kasvoi viime
vuoteen verrattuna 70 prosentilla, mikä on erinomainen tulos.
. Päivällistarjoilu on saanut paljon hyvää palautetta niin nuorilta,
nuorten perheiltä kun valmentajiltakin. Jännitystä riittää, vaikka eskarivuosi alkaisi omassa päiväkodissa.
Laadukas esiopetus lisää
koulutuksellista tasa-arvoa ja
vähentää syrjäytymistä. Hakijamäärän kasvun lisäksi erityisen hienoa on, että
hakevien urheilijoiden taso
on noussut. Sotkamon lukio on
osa Vuokatti-Ruka Urheiluakatemiaa.
Urheiluakatemia tarjoaa
erinomaisen mahdollisuuden opiskelun ja urheilun yhdistämiseen aina yläkoulusta
korkeakouluopintoihin ja varusmiespalvelukseen asti.
Akatemiaurheilijat opiskelevat paikallisissa oppilaitoksissa Sotkamossa, Kuusamossa ja Kajaanissa ja valmentautuvat alueen huippuolosuhteissa.
Urheiluakatemia tarjoaa
valmennusta kaikkiaan 13 lajissa 12 eri oppilaitoksessa
opiskeleville urheilijoille.
Lumilautailija E m m i
Parkkisenniemi on osallistunut aiemmin Vuokatti-Ru-
Esiopetus
sillanrakentajana
sekä ryhmän tavoitteet opettajan sekä tiimiin kuuluvien
lastenhoitajien ja avustajien
suunnittelemalla, toteuttamalla ja arvioimalla tavalla.
Elokuun 17. Kouluruuan valmistusta ohjaavat ravitsemussuositukset ja monet ruuan
laatua mallintavat säädökset
kuten omavalvonta . kotien rinnalla edistää lasten
tieto- ja viestintäteknologista
osaamista.
Silta varhaiskasvatuksesta
perusopetukseen on vakaa.
Alueryhmät kokoontuvat
säännöllisesti käymään keskustelua opetussuunnitelmista, kolmiportaisen tuen
menetelmistä, oppilashuollon käytänteistä ja tiedonsiirron toimintamalleista.
Ryhmät myös suunnittelevat oman alueen esi- ja alkuopetuksen yhteiset tapahtumat kullekin vuodelle.
Annikki Hakkarainen
Päiväkodinjohtaja. Ei se
maksullisuus ruuan laatua
tai mielikuvaa ruuasta parantanut, kyllä siihen tarvitaan
muunlaisia keinoja.
Vanha sanonta ?nälkä on
ruuan paras mauste. Kotona syöty aamiainen varmistaa aamupäivän
jaksamisen. Tällöin päivähoito ja tarvittaessa vuorohoito
sekä esiopetus muodostavat
yhtenäisen kokonaisuuden.
Salmelan iltapäiväkerhon tiloissa toimiva Tiilikankaan
12-paikkainen eskariryhmä
on tarkoitettu lapsille, joilla ei
ole päivähoidon tarvetta lainkaan.
Esiopetusvuosi alkaa myöhemmin kuin perusopetuksen, muutoin noudatetaan
koulun työaikoja. Sotkamossa muutos näkyy lähinnä
poissaololupien käsittelyssä,
sillä kaikki ovat osallistuneet
esiopetukseen tähänkin
saakka.
Esiopetus toteutetaan päiväkodeissa, osana varhais-
Esiopetus on siis opetussuunnitelmankin näkökulmasta siirtymävaihe: varhaisina vuosina oppiminen tapahtuu leikkien, alkuopetuksessa puolestaan opitaan lukujärjestyksen mukaiseen
työskentelyyn.Esiopetuksen
yhteiset tavoitteet määritellään uudessa esiopetussuunnitelmassa viideksi kokonaisuudeksi: Ilmaisun monet
muodot, Kielen rikas maailma,
Minä ja meidän yhteisömme,
Tutkin ja toimin ympäristössäni sekä Kasvan ja kehityn.
Vuonna 2016 käyttöön
otettavaa Kainuun kuntien
yhdessä työstämää esiopsia
kasvatusta. Olen unelmoinut Sotkamon urheilulukioon pääsystä
siitä alkaen, kun aloitin lautailun, Kuusamosta kotoisin
oleva Parkkisenniemi riemuitsee.
Vuokatti-Ruka Urheiluakatemiasta on noussut urheilijoita maailman korkeimmalle
huipulle.
Suomen olympiajoukkueessa Sot?issa vuonna 2014
oli yhteensä 24 Vuokatti?Ruka Urheiluakatemian kasvattamaa urheilijaa.
Heistä neljä, kaikki urheiluakatemiaan kuuluvan Sotkamon urheilulukion käyneitä, ylsi mitalisijoille: hiihtäjät
Iivo Niskanen, Kerttu Niskanen ja Krista Pärmäkoski
(o.s. päivänä 118 sotkamolaista 6-vuotiasta saavuttaa odotetun etapin siirtyessään esiopetukseen