Vaalikone antaa vinkkejä ehdokkaan valintaan. >> 14 Sotkamon kunnanvaltuusto päätti, ettei kunnallisveroa lasketa. Veron lisäksi keskusteluun nousivat kouluasiat. Valtakunnalliset Green Care -päivät järjestettiin Vuokatissa tällä viikolla. >> 6 Heidi Kotilainen luotsaa suomenhevostamma Sirua sen pelatessa palloa turvallaan. Kuvassa järjestökoordinaattori Veera Valtanen. >> 12 Eläimet opettavat Green Care: Tyynelän Hyvinvointikeskuksessa hevosilla on tärkeä rooli tilan sosiaalipedagogisessa hevostoiminnassa, joka on yksi Tyynelän Green Care -palveluiden toimintamuodoista. >> 7 Sotkamolaiset järjestöt kutsuttiin keskustelemaan ajankohtaisista aiheista. mari tikkunen. MARRASKUUTA 2018 NRO 88 Soittorosvo Olli Pautolan orkesteri aloitti keikkailun 50 vuotta sitten. >> 4 Valtuusto metsatkuntoon.fi • 040 584 0161 • juha-matti.huotari@metsatkuntoon.fi Pihapuiden kaadot ja kantojyrsinnät! Kaikki ongelmapuut pois ammattitaidolla. Järjestöilta Seurakuntavaalien ennakkoäänestys alkaa tiistaina. >> 8 Merkkipäivä Kälkäsen Oiva, Oiva Kemppainen juhlii synttäreitään Kekrinpyhinä. PERUSTETTU 1962 | WWW.SOTKAMOLEHTI.FI | IRTONUMERO 2,50 € TORSTAI 1
Paljon on asioita, jotka onneksi ovat paremmin kuin puoli vuosisataa sitten, mutta olemmeko samalla menettäneet jotakin oleellista. Halloweenia on anglosaksisen perinteen mukaan vietetty pyhäinpäivän aattona eli lokakuu 31. Ei sillä, että haluaisin suoranaisesti palata tuohon aikaan, kyllähän nykyelämä on mukavan helppoa. Kajaani Sotkamo Suomussalmi ?5°C 2 ?4°C 2 ?7°C 2 pe la su Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 6 10 7 8 2 8 1 3 5 5 9 6 7 6 6 3 6 1 5 6 6 7 8 8 6 2 8 4 7 4 2 5 3 9 9 7 7 6 5 3 2 2 3 3 4 6. Tämä tapa on Suomessa yleistynyt vasta toisen maailmansodan jälkeen. marraskuuta 2018 ”Nyt töihin, että datakeskus saadaan tänne Sotkamoon, mikäli ilmoitus pitää paikkansa! Eikä jäädä ihmettelemään, että tämä nyt tuli puskista ja hämmästellään mitenkä tässä nyt näin kävi. Sen ajankohta onkin nykyisin 31.10.–6.11. A Samalla päivän huolet on voinut purkaa lehmälle joka varmasti kuuntelee." Yksinkertaista elämää Kolumni Mari Heikura mari.heikura@slpmedia.fi Kirjoittaja on toimittaja V uoden pimeimpään aikaan marraskuun alussa vietetään Pyhäinpäivää. Suomessa Pyhäinpäivästä on muodostunut yleinen vainajien muistopäivä ja monen perinteisiin kuuluukin hautausmaalla vierailu ja kynttilän sytyttäminen läheisten haudoille. Amerikkalaisena tulokkaana pidetyn Halloweenin juuret ovatkin yllättävän lähellä. Pyhäinpäivää on perinteisesti vietetty 1.11., mutta sittemmin on päätetty, että se on aina lauantai. Pyhäinpäivänä muistellaan vainajia Pääkirjoitus 1.11.2018 6 Päätoimittaja: Pekka Lassila 040 0456 848 6 Jakelupäivystys: 0800 955 05 6 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@slpmedia.fi Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Kainuussa Sää vuosi sitten Hyrynsalmi Kajaani Paltamo Ristijärvi SOTKAMO Meteorologi Ilkka Alanko +3 +5 +5 +6 5 Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina Maanantaina +2°C 3 +5°C 4 +2°C 2 +4°C 3 Bogskär +9,0 °C Taivalkoski ?18,1 °C Kohtalaista, illalla heikkenevää lounaistuulta. Menneiden aikojen emännän meditaatiohetki on kenties ollut hetki navetassa. päivänä. Itse olen havahtunut viime aikoina siihen, että yhä useammin vapaapäivänä tulee lähes pakottava tarve lähteä retkelle. Elämän ankaruus ja alkeellisuus välittyvät elokuvasta hyvin, mutta siitä huolimatta ihmiset tuntuvat olevan onnellisia ja tyytyväisiä. Työpaikkoja tarvitaan!” Vaarinrutjake www.sotkamolehti.fi “Täyttä huuhaata koko tarina,vaan onhan näitä ollu ennenkin niinkuin Paltamoon sellu.” Keskustelua mahdollisesta Sotkamoon perustettavasta datakeskuksesta J älleenrakentamisen aikaa kuvaava Markku Pölösen uusin elokuva Oma maa herätti monenlaisia ajatuksia. Toki on huomioitava, että kyse on elokuvasta. Hyvähän se on, että tutkimuksia tehdään ja tällaisia yhteyksiä löydetään. Kautta aikojen ihmiset ovat puhuneet eläimille, mutta nykyisin sekin on täytynyt keksiä uudelleen. Ainakin nyt on hyvä aika käydä ihastelemassa kynttilöin valaistuja hautausmaita. Samaan aikaan meidän ajassamme ihmiset tarvitsevat arjessa selviytymiseen joogaa, ohjattua liikuntaa, ravintoneuvontaa, meditaatiota ja luontokokemuksia. välille osuva lauantai. Nämä kaksi perinnettä ovat saattaneet sekoittua joillakin alueilla. Tänä päivänä ihmiset maksavat siitä, että pääsevät silittämään eläimiä tai punttisalille nostamaan rautaa. 2 KESKUSTELE SOTKAMO-LEHTI – Torstaina 1. Päivälämpötila lähellä 5 astetta. Olisiko mahdollista yksinkertaistaa elämää, vähentää kiirettä ja suorittamista. Kotona lasten kanssa ollessani päiviin mahtui ulkoilua ja luontoa aivan itsestään, mutta toimistossa istuttujen päivien jälkeen tarve lähteä ulos, ja mielellään metsään, on suuri. Jokainen voi löytää oman tapansa viettää Pyhäinpäivää, kekriä tai halloweenia. Halloween nimi tulee All Hallows´Evening sanoista, mikä tarkoittaa kaikkien pyhien iltaa. Jotakin tässä kaupungistuneessa elämäntavassa kuitenkin mättää, kun jatkuvasti tehdään uusia tutkimuksia siitä, kuinka luonnolla on hyviä vaikutuksia ihmisen terveyteen ja eläimet rauhoittavat lapsia, ja niin edelleen. Samalla päivän huolet on voinut purkaa lehmälle joka varmasti kuuntelee. Punttisalille ei tarvinnut lähteä, kun kuokan kanssa raivattiin pari hehtaaria peltoa tai hevosen kanssa oltiin tukkimetsästä. Pilvistä, aamupäivän puolella paikoin vähän sadetta. Ensimmäinen päivä on ollut erityisesti kristikunnan marttyyrien päivä. Ottajia kyllä on muualla, mikäli ei nyt olla aktiivisia ja edesauteta kaikin mahdollisin keinoin asian saattamiseksi onnelliseen lopputulokseen. Nykyinen kirkkopyhä on muotoutunut kahdesta juhlasta: kaikkien pyhien päivästä ja kaikkien uskovien vainajien muistopäivästä. Istuessaan lypsyjakkaralla lehmän lämpö ja rauha sekä maitosuihkun suhaus ämpärin reunaan ovat varmasti toimineet meditatiivisesti. Vanhoina aikoina Pyhäinpäivän kanssa samaan aikaan on vietetty sadonkorjuun juhlaa eli kekriä. Yhtään näitä väheksymättä, mieleen vain tulee, onko yksinkertainen ja ankarakin elämä lopulta ihmiselle parempaa kuin nykyinen jatkuva kiire ja tietotulva sinisine ruutuineen. Onneksi meillä on puhdasta luontoa mistä nauttia, vaikka talviaika ikävästi rajoittaa työpäivän jälkeisen retkeilyn mahdollisuuksia
alk. Torstaina 1. 330 G (30,00/KG) Tarjous voimassa TO-SU 1.-4.11. 10-21 Punajuurijauhelihapasta Katso resepti: k-supermarket.fi tai K-ruoka -sovellus SUOMI tOMAAttI SUOMI 1 99 Kg Kokkaa VäreILLä SUOMALAInen nAUdAn jAUHeLIHA 10 % 600 g (8,32/Kg) 4 99 rS 600 g VALIOjOgUrttI 1 Kg, MyöS rASVAtOn, eI eILA, A+, LUOMU 1 59 tLK TARJOUKSET VOIMASSA MA-Ke 5.-7.11. 020 7940 770 ????????. 99 ps 200 Kg erä tUOre KOKOnAInen KIrjOLOHI rajoitus: 2 KaLaa/ taLous 6 90 KG 4.• LA 3.11. ??????. marraskuuta 2018 – SOTKAMO-LEHTI 3 MA–LA 8–21 SU 10–21 703240 1234567 08 9 ASIAKAS ANSSI PLUSSA-KORTTI PLUSSA-KORT Vuokatti p. Sotkamon K-Supermarketin palvelutiskiltä: -28-37% Plussa-kortilla LEIPOMO-KONDITORIA VILJAN AVOLOHIKUKKO N. ilman korttia 3,49-3,99 pkt (6,98-8,87/kg) tarjous voimassa to-su 1.-4.11. ??. 1,5 KG, suomi 6 99 KG SUOMI Tarjous voimassa TO-SU 1.-4.11.. paNtiN 3,60 (2,32/L) 21 99 24-pacK hK tAKUUMUreA nAUdAn SISäjA pAAHtOpAIStI paLaNa 13 95 KG 2 ps 3 95 pKt 1 99 ps KLeMentIInI 1,5 KG (1,33/KG) espaNja KAUSI ALKAA ATRIA pOrSAAn ULKOFILee N. TAX FREE paikallista sinulle tarjous voimassa to-su 1.-4.11. tarj. TAffEL MegApUSSIt 140-325 G (6,15-14,29/KG) AKONLAhDEN jääSALAAttI 100 G (9,90/KG) fAzER MAKeISbOxIt 270-300 G (13,17-14,63/KG) Yksittäin 2,79 ps (8,58-19,93/kg) 9 90 KpL Perjantaina Sotkamon K-Supermarketissa: Palvelemme: • KAeSAn KOnSULenttI • tO 1.11. tarjous voimassa to-pe 1.-2.11. Tarjous voimassa pe-su 26.-28.10. 10-21 • SU 4.11. ELLEI TOISIN MAINITA 4 pKt KuLta-KatriiNa jAUHetUt KAHVIt 450-500 G (5,00-5,56/KG) ei eriKoisseKoituKset rajoitus: 1 erä/taLous 10.SAKU OLUt 0,33 L tLK, 24-pacK sis. 020 7940 775 Sotkamo p. -24% ??. voim.1.1. 8-21 • pe 2.11. 8-21 tArjOUKSet VOIMASSA tO-pe 1.-2.11. Tarjous voimassa TO-SU 1.-4.11. ?????
Kunnallisveroprosentin alentamisen puolesta äänestivät kunnanhallitukselle veron alentamisesityksen tuonut Petri Makkonen, Pentti Vihanto (kok.) sekä kristillisten Heidi Kotilainen ja Yrjö Sorvari. 4 PUHEENAIHEET SOTKAMO-LEHTI – Torstaina 1. – Meidän pitäisi hankkia oikeasti näitä vetovoimatekijöitä ja se koulukeskus. Kokoomuksen sisällä äänet hajosivat. Vaikka kunnallisveron alentamisesitys kaatui, se aikaan sai monen kunnanvaltuutetun mielestä terveellisen keskustelua kunnan taloudesta ja elinvoiman lisäämisestä. Vasemmisto pysyi aiemmassa kannassaan eli entisen veroprosentin säilyttämisessä. Pitäisi mahdollisimman nopeasti rakentaa yläkoulu-lukiokompleksi, jotta saadaan oikeita vetovoimatekijöitä Sotkamoon. Meidän yläkoulu ja lukio ovat molemmat tällä hetkellä työntövoimatekijöitä. Keskustan ryhmä oli valtuuston äänestyksessä yksimielisesti Lukkarin esityksen takana, vaikka kunnanhallituksessa keskusta oli ollut yksimielisesti kunnallisveron alentamisen kannalla. Itse olen miettinyt samaa. Suomessa on tällä hetkellä runsaasti yli 30 vuotta sitten tehtyjä metsäteitä, jotka odottavat perusparannusta. Yleishyödylliset yhteisöt on vapautettu kiinteistöveron maksusta. En tiedä yhtään perhettä, joka olisi veroprosentin takia muuttanut täältä pois tai päättänyt, että ei muuta tänne. Kunnallisveron laskeminen olisi aiheuttanut laskennallisesti vajaan 400 000 euron loven kunnan tuloihin. Kun se aika koittaa, en aio omaa lastani altistaa millekään, mitä siellä on. Halosen hallintojohtajan virka palautuu Sotkamon kuntaan. Keskusta olisi kunnanhallituksessa alentanut veroa, mutta muutti mieltään ennen valtuuston kokousta. Kunnanjohtaja Mika Kilpeläisen mukaan Paula Halonen on pyytänyt virkavapaata vuoden 2019 loppuun saakka ja virkavapaus on myönnetty. Kuntaliiton ja valtionvarainministeriön syyskuun ennusteen perusteella kiinteistöverotuloja arvioidaan kertyvän noin 4,1 miljoonaa euroa vuonna 2019. Vanhemmat eivät halua niihin kouluihin lapsiaan enää laittaa. marraskuuta 2018 Pekka Lassila pekka.lassila@slpmedia.fi Kunnanhallituksen esitys kunnallisveron laskemisesta 0,25 prosentilla kaatui valtuuston äänestyksessä selkein lukemin 23–4. Kouluverkon kohtalo nousi keskustelussa esille myös kyläkoulujen osalta. – Nykyisin tekemättä jääviin taimikonhoidon ja varhaishoidon töihin voitaisiin vuosittain palkata jopa 130 metsuria. Kunnallisvero pysyy ensi vuonna entisellään. – Meille on hyvä, että Kainuun muut kunnat menestyvät ja varmasti muillekin, että Sotkamo menestyy. Kunnanvaltuusto kävi maanantai-illan kokouksessaan kunnallisveron laskemisesta 21,25 prosentista 21,00 prosenttiin noin 45 minuutin mittaisen keskustelun. Toivottavasti palveluyrittäjät saavat riittävästi myös uutta metsurityövoimaa kasvaneisiin työmääriin, sanoo Kainuun alueen elinkeinopäällikkö Tuomo Mikkonen Suomen metsäkeskuksesta. Rakentamattomista rakennuspaikoista kannetaan 3,00 prosentin Kiinteistövero säilyy ennallaan Hallinto-oikeuden päätöksestä, joka koskee hallintojohtaja Paula Halosen irtisanomista Sotkamon kunnasta, ei tehty määräaikaan mennessä yhtään valitusta. Vakituisten asuntojen kiinteistöveroprosentti on 0,65 ja muiden asuinrakennusten kuten vapaa-ajan asuntojen ja tontilla sijaitsevien muiden rakennusten kiinteistöveroprosentti on 1,20. Kaikenlainen kilpailu naapurinkuntien välillä esimerkiksi veroprosentin suhteen on enemmän maakuntaa hajottava kuin yhdistävä tekijä. Paula Halonen virkavapaalle kiinteistöveroa ja voimalaitoksilta 3,10 prosentin kiinteistöveroa. Sotkamon kunta maksaa Paula Haloselle hänen Sotkamon kunnalta saamansa palkan ja Kainuun liitosta saamansa palkan erotuksen irtisanomisen ja virkavapaan alkamisen väliseltä ajalta. Summa on suunnilleen saPentti Vihannon (kok.) mukaan kunnallisveroprosentin laskeminen olisi yksi osa elinvoiman lisäämistä. Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja Juho Lukkari (toinen vasemmalta) teki keskustan yksimielisen esityksen kunnanhallituksen esitystä vastaan. Metsäpalveluyrittäjiä odottaa tällä hetkellä Kainuun hoitamattomissa taimikoissa arviolta viiden miljoonan euron lisäpotti, todetaan SuoTaimikoita hoitamatta Kainuussa men Metsäkeskukselta. – Olisin valmis maksamaan enemmänkin kunnallisveroa, jos saisimme kouluasiat kuntoon. Sotkamo on Outi Penttisen mukaan paras paikka kasvattaa lapsia, mutta silti voi olla syitä, miksi hän itse voisi muuttaa pois paikkakunnalta. Metsänhoito parantaa metsien kasvua, tuo työtä metsäpalveluyrittäjille ja tulevaisuudessa tuottoa metsänomistajille. Metsien hakkuita on myös tehty viime aikoina enemmän kuin koskaan, joten metsureille riittäisi töitä Kainuun nuorissa metsissä myös tulevaisuudessa. Suomen Metsäkeskuksen mukaan taimikonhoitomäärät tulisi tuplata nykyisestä, jotta metsien kasvu turvataan myös tulevina vuosina. Mutta teidän perheitä, jotka ovat muuttaneet pois siksi, kun eivät halua lapsiaan Tenetin kouluun. Ennuste oli samansuuruinen myös vuodelle 2018. Taimikoita hoidettiin Kainuussa viime vuonna 17 000 hehtaarin alalla, mikä on vain puolet Kainuun metsäohjelman kokonaistavoitteesta. Myös Ari Korhonen nosti esiin koulukysymyksen. Tietyömäärät ovat olleet useamman vuoden selvästi alle tavoitteen.. Kunnallisveron alentamisesitys liittyi yhtenä toimena kunnan elinvoiman lisäämiseen. Ei lähdetä asettamaan vastakkain erilaisia vetovoimatekijöitä. Osa lapsista on sairastunut, Penttinen sanoi. Kunnan elinvoiman kannalta veroprosentin merkitys on lopulta pieni. Sotkamon yleinen kiinteistöveroprosentti vuodelle 2019 on 1,15. Kemera-metsäteiden perusparannuksia tehtiin vuonna 2017 vajaa puolet AMO valtakunnan tavoitteesta. Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja Juho Lukkari esitti kunnallisveroprosentin säilyttämistä ennallaan vastoin kunnanhallituksen päätösesitystä. Etualalla Ari Korhonen ja Petri Makkonen. Se että meillä työttömyysprosentti on alle valtakunnan keskiarvon, niin kertoohan se jostakin vetovoimasta, Jouko Korhonen (vas.) sanoi. Tiedot käyvät ilmi Suomen metsäkeskuksen alueellisten metsäohjelmien (AMO) seurantatilastoista. Vaikka hyödyt ovat moninaiset, kertyy kotimaan taimikoihin edelleen hoitovelkaa. Kiinteistövero päätettiin kunnanhallituksen esityksen mukaisesti ilman keskustelua. Kouluasiat kunnallisveroa tärkeämpi vetovoimatekijä Sotkamon kunnanvaltuusto päätti säilyttää kiinteistöveron ennallaan. Vieressä kunnanhallituksen puhenejohtaja Sakari Seppänen (kesk.)
Alma Regionsin paikallislehtiryhmän päätoimittajana hänellä on ollut tärkeä rooli toimintatapojen muuttamisessa ja toimitusten kehittämisessä yli lehtirajojen. – Siitä se varmaan se keskustelu lähti ja siitä se nimi jäi varmaan mieleen ja tätä kautta tieto levinnyt investoreille, Seppänen toteaa. Kunnan budjetin kannalta suurin menoerä on sosiaalija terveyspalvelujen ostopotti. Samalla hän tuli perustelleeksi sen, miksi äänesti vastaan kunnallisveron alentamisesitystä, jota oli itse kunnanhallituksen puheenjohtajana ollut tekemässä. SPGC:n toimitusjohtaja Dale Hobbie kertoo Tivi-lehdelle, että suunnitelmat ovat jo pitkällä. Häntä harmittaa, että ensin aletaan miettiä ongelmia, miksi jotakin ei voida tehdä, eikä hyviä puolia. Petri Makkonen (sit.) arvosteli kuntapäättäjien toimintaa siitä, että jatkuvasti etsitään säästöjä, kun sen sijaan tulisi etsiä uusia tulovirtoja. Kaikkein epäilevin on Kainuun Edun toimitusjohtaja Antti Toivanen. Pekka LassiLa ma, jolla ylläpidetään yhtä kyläkoulua. Seppäsen mukaan on selvää, ettei noin isoa datakeskusta kerralla rakenneta mihinkään. Pekka LassiLa Jukka Keränen jukka.keranen@slpmedia.fi Filosofian maisteri Sanna Keskinen, 44, on nimitetty Kainuun Sanomien uudeksi päätoimittajaksi. Stabiili maaperä, kylmää vettä ja turvallinen yhteiskunta ovat perusteita, joita Seppänen on tuonut esille Sotkamoa kehuessaan. Suunnitelmista ei tunnu olevan Suomessa tietoa kenelläkään. Datakeskusten suuri kokoluokka herättää epäilyjä monen mielessä ja uutista ei ole pidetty uskottavana. – Käytännössä pitäisi pikkusen paksumpaa johtoa vetää Kainuuseen Pyhäjoelta, kun se aikanaan valmistuu, Seppänen tarjoaa ratkaisuksi sähköntuotantoon, paikallisen kapasiteetin lisäksi. Myöskään lupaviranomaisella Kainuun ely-keskuksella ei ole ympäristövastuuyksikön päällikön Sari Myllyojan mukaan tietoa hankkeesta. Kainuu on Keskiselle ennestään tuttua seutua. Hänen mukaansa rakentaminen voidaan aloittaa, kunhan lupa-asiat ovat kunnossa. Keskinen työskentelee tällä hetkellä Oulun kaupungin viestintäjohtajana. Metsäteiden heikko kunto uhkaa vaikeuttaa tulevaisuudessa metsäteollisuuden puunkuljetuksia. Valtion Kemera-tukia on tällä hetkellä käytettävissä hyvin niin nuoren metsän hoitoon kuin myös metsäteiden perusparannukseen, sanoo elinkeinojohtaja Anssi Niskanen Metsäkeskuksesta. Datakeskusten Suomen oloissa suuren kapasiteetin myymistä asiakkaille hän ei pidä ongelmana. – Elinvoimaohjelmassa tulee esille asioita, joissa tarvitaan resursseja. – Tuossa mittakaavassa se on tietysti haasteellinen homma. Hänen mukaansa Amerikkalaisten myyntitapa on sellainen, että kaikki myydään mahdollisimman suurena. Sanna Keskinen on Kainuun Sanomien uusi päätoimittaja Sanna Keskinen on Kainuun Sanomien uusi päätoimittaja. Antti Ylönen, Mari Heikura toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Yhdysvaltalainen Silent Partner Group (SPGC) aikoo omien sanojensa mukaan rakennuttaa Suomeen kolme 250 megawatin datakeskusta. Eihän siitä ole kysymys missään tapauksessa, Aimo Korhonen painotti. Toivasen mukaan jo datakeskuksen tarvitsema sähkön määrä on niin iso, että Kainuusta ei löydy kapasiteettia. Vain pitkäjänteisellä työllä metsänhoidossa voimme varmistaa kestävyyttä ja vastuullisuutta metsätaloudessa. – Olen iloinen päästessäni viemään osaltani Kainuun asioita eteenpäin, Keskinen kertoo. – On hienoa päästä jälleen lehtityöhön kehittämään niin toimintatapoja kuin sisältöjäkin yhdessä toimituksen kanssa. – Siinä yhteydessä heitin sellaisen ajatuksen, että Sotkamosta löytyy tämmöistä osaamista ja loistava paikka datakeskukselle. Torstaina 1. Sekä Sotkamon kunnanjohtaja Mika Kilpeläinen että Haminan kaupunginjohtaja Hannu Muhonen ovat ymmällään asiasta. Kunnallisveroprosentin pitämistä ennallaan perustellaan muun muassa sillä, että sotemaksu kasvaa ensivuonna miljoonalla eurolla, Seppänen sanoi. Sähköntuotannon lisääntyvä kapasiteetti Pyhäjoella ja paikallisesti kasvava tuulivoima olivat myös esillä keskusteluissa. – Samaan aikaan kun puulla on kysyntää ja talous kukoistaa, emme saisi unohtaa panostuksia tulevaisuuteen. Sitä ennen hän on ollut Raahessa ilmestyvän paikallislehti Raahen Seudun ja kaupunkilehti Raahelaisen päätoimittajana sekä Alma Mediaan kuuluneen Alma Regionsin paikallislehtiryhmän päätoimittajana. – Tässä keskustelussa, joka on mielestäni erinomaisen hyvä, oli sellainen huono puoli, että syntyi käsitys että yksi kylä koulu lakkautetaan. Niitä tulee kun tulee uusia yrittäjiä ja uusia veronmaksajia. marraskuuta 2018 – SOTKAMO-LEHTI 5 Pentti Vihannon (kok.) mukaan kunnallisveroprosentin laskeminen olisi yksi osa elinvoiman lisäämistä. Aiempaa toimittajan kokemusta Keskisellä on myös Savonlinnassa ilmestyvästä Itä-Savosta ja kokkolalaisesta Keskipohjanmaasta. Seppänen on Keski-Euroopassa matkatessaan käynyt keskusteluja eurooppalaisten datakeskuspalveluita ostavien tahojen kanssa. Sakari Seppäsen käymät keskustelut ovat mahdollisesti nostaneet Sotkamon nimen esille datakeskussuunnitelmissa Suunnitelmat suuresta datakeskuksesta hämmentävät Sotkamossa Sahakuja Tenetinvirran rannalla Vuokatissa on yksi paikka, johon datakeskusta mahdollisesti on kaavailtu. – Me etsimme jatkuvasti säästöjä, ja säästöillä kuritetaan esimerkiksi kouluja, opettajia ja työntekijöitä, kun pitäisi etsiä jatkuvasti uusia tulovirtoja. Datakeskus sopisi Seppäsen mielestä hyvin Sotkamon profiiliin. Sanna Keskinen aloittaa Kainuun Sanomien päätoimittajana 7. – Niin hienolta kuin asia kuulostaisi, jos se toteutuisi, on siihen hyvin vaikea uskoa, Toivanen huokaa. Samaan aikaan lehden nykyinen päätoimittaja Markus Pirttijoki siirtyy Lahdessa ilmestyvän Etelä-Suomen Sanomien päätoimittajaksi. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Sakari Seppänen muistutti, että kouluverkko on todettu tällä hetkellä elinvoimaiseksi ja on olemassa päätös siitä, että kouluverkko pysyy nykyisellä tasolla. – Arvostamme Sannan vahvaa osaamista sekä toimituksellisista että yhteiskunnallisista tehtävistä. SPGC:n toimitusjohtaja Dale Hobbie kertoo Tivi-lehdelle (Tietoviikko), että Suomeen tulevista datakeskuksista yksi rakennetaan Sotkamoon ja yksi Haminaan. Meille pitää olla helppo tulla. Journalismi on ammatillinen kotini, vaikkakin kokemus Oulun kaupungin palveluksesta on ollut monipuolinen ja antoisa, Keskinen toteaa. tammikuuta 2019. Opit Oulun kaupungin viestintäjohtajan tehtävästä ovat varmasti hyödyksi myös Kainuun Sanomien päätoimittajalle, joka toimii samalla koko maakunnan äänitorvena muualle Suomeen, sanoo SLP Kustannus Oy:n toimitusjohtaja Tenna Talvi-Pietarila. Sotkamon kunnanhallituksen puheenjohtaja Sakari Seppänen kertoo, että hänellä on mitä ilmeisimmin osuutta siinä, että Sotkamo on noussut esille datakeskuksen rakentamisuutisessa. Tähtäin on 22 kuukaudessa tästä päivästä eli toiminta alkaisi vuoden 2020 loppupuolella
Aikuiset myöntävät itsekin räpläävänsä puhelintaan turhan usein, mutta huolestuneempia he ovat jälkikasvustansa. Osmo Polvinen kiinnitti huomiota tilaisuuksien järjestämiseen saPetri Kemppainen kertoi Oulussa kokonaisen kerrostalon olevan järjestöjen käytössä. Neljännes kokee puhelimen tuijottamisen vievän aikaa muulta tekemiseltä. Suomalaisvanhemmista, joiden mielestä puhelinta käytetään perheessä liikaa, kaksi kolmesta on pyrkinyt rajoittamaan sen käyttöä. Kumppanuustalolle olisi Sotkamossa tarvetta. 6 PUHEENAIHEET SOTKAMO-LEHTI – Torstaina 1. Oma suhde puhelimeen askarruttaa kuitenkin niin miehiä kuin naisia sitä enemmän, mitä nuorempia lapset ovat. Toisen järjestön toimijalla olisi lyhyt matka käydä kysymässä naapurilta, että kuinka ja mitä pitäisi tässä ja tässä tapauksessa tehdä. – Kajaaniin puuhattiin vastaavaa järjestötaloa muutama vuosi sitten. Molempia taloja käyttävät eri yhdistykset. Talo, missä voisivat eri yhdistykset pitää toimistoaan, kokoontua ja järjestää tapahtumia. Järjestötalolle Petri Kemppaisen mielestä olisi tarvetta Sotkamossa. Kaikki tilaisuuden osallistujat eivät kannattaneet ajatusta järjestötalosta. Puheenvuoroissa esille nousi myös se, kuinka tärkeää järjestöjen kannalta on oman ydinosaamisensa kehittäminen. Kumppanuustalo, yhdistysten talo, miksi sitä nyt nimitetäänkään, nousi esille tiistaina järjestöillassa. marraskuuta 2018 Peräti 83 prosenttia lapsiperheiden vanhemmista kokee, että perheessä käytetään liikaa aikaa puhelimilla, ilmenee Telian valtakunnallisesta digihyvinvointiselvityksestä. – Iso kerrostalo on vuokrattuna pelkästään eri järjestöille. Osmo Polvinen muistutti edustavansa yhdistyksiä, joilla on yhteiseen käyttöön tarkoitettuja kiinteistöjä, Heinis ja Työväentalo. – Tiukoista aikarajoituksista syntyy helposti riitaa. Tilaa löytyy kun ajankohdasta sovitaan. Mistä tarkoitukseen sopivat tilat löytyisivät, siitä ei vielä ole mitään tietoa. Perheiden digihyvinvointi huolettaa vanhempia Puhelimen käyttö huolettaa suomalaisvanhempia, puhelin vie aikaa yhdessäololta. Sotkamossa puhutaan vuositasolla jopa yli 100 000 eurosta Jos kumppanuustai järjestötalosta tulisi todellisuutta, muuttuisi kunnan järjestöille myöntämien avustusten jakoperusteet. Se toimii todella hyvin. Yksi järjestöillan osallistujista, Sotkamon AA-Kerhon puheenjohtaja Petri Kemppainen kertoi kuinka Oulussa on kokonainen kerrostalo yhdistysten käytössä. Kilpeläinen lupasi Sotkamossa selvitettävän, että olisiko Sotkamossa tarkoitukseen sopivia tiloja ja kuinka hanke rahoitettaisiin. – Kokemukset ovat myönteisiä, todella positiivisia yhteistyön helppouden osalta. Muun muassa Kainuun kyläteemaohjelman koordinaattorina toimiva Tarja Lukkari kertoi tutustuneensa muualla Suomessa kumppanuustalojen toimintaan. Lukkari sanoi toivovansa, ettei mustasukkaisuus ja kateus muodostuisi Sotkamossa esteeksi millään tavoin yhdistysten yhteistyölle. Lapsiperheissä naiset ajattelevat miehiä useammin käyttävänsä liikaa aikaa puhelimellaan. Vain 14 prosenttia mainitsee käyttäneensä keskustelua rajoittamisen keinona. – Silloin avustukset kohdistuisivat tilojen vuokrien maksuun tasapuolisesti kaikille, Mika Kilpeläinen sanoi. Kunnan rahaa ei ole tarvittu. – Molempiin on saatu korjauksiin maailmalta rahaa. ArkisTo Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Tarvittaisiinko Sotkamossa oma rakennus yhdistysten toimitiloiksi. Kunnanjohtaja Mika Kilpeläinen kertoi asiasta käydyn Sotkamossa keskustelua. Hanke kaatui järjestöjen keskinäiseen mustasukkaisuuteen. – Esimerkiksi onko kunnalla mahdollisuus satsata hankkeeseen ja voiko hankkeeseen saada kunnan rahan lisäksi ulkopuolista rahaa. Yleisimmin vanhemmat näkevät, että liikakäyttö vähentää perheen yhdessäoloa ja keskustelua. Kajaanissa ei Petri Kemppaisen mukaan ole mennyt yhtä hyvin. Yleisin tapa on asettaa aikarajoituksia. Myös päänsärky sekä unen ja keskittymiskyvyn puute nousevat esiin. Järjestöillassa kannustettiin yhdistyksiä yhteistyöhön keskenään ja keskittymään toiminnassaan ydisosaamisensa kehittämiseen. Miehet ovat lasten kännykän käytöstä huolestuneempia kuin naiset. Mitä vanhempia perheen lapset ovat, sitä enemmän asia aikuisten mieltä painaa. Perheen arjen kannalta voi olla sujuvampaa, että sovitaan yhdessä, missä tilanteissa ja miten puhelinta on sopivaa käyttää ja milloin ei. – Taustalla on yhdistysten toimitiloistaan maksamat vuokrat. – Siinä olisi suurin osa järjestöistä yhden katon alla. Keskeistä on varmistaa, että lapsi saa riittävästi unta ja etteivät laitteet haittaa esimerkiksi koulutöihin keskittymistä, sanoo Pelastakaa Lapset ry:n erityisasiantuntija Antti Järventaus
. marraskuuta järjestettävässä kyläillassa. Ettei varsinkaan isompia tilaisuuksia järjestetä samanaikaisesti. – Sitä kautta pääsemme juttelemaan tunteista. Turinatuvan käyttäjämäärät vaikuttaisivat vähentyneen viime vuosien aikana. Asiakkaat Tyynelään ohjautuvat esimerkiksi lastensuojelun kautta. . Käsitteenä Green Care rantautui Suomeen 2000-luvulla. A Eläimen spontaanius ja läsnäolo pakottavat ihmisenkin samaan." Mari Tikkunen PerTTi GranqvisT Mikä . Sen lähellä ei voi tehdä ihan mitä tahansa. Toiminta räätälöidään aina asiakkaan mukaan. Suurin osa paikalla olleista yhdistyksistä oli lähinnä kirkonkylällä toimivia. . Järjestökierrosten toteuttaminen ja järjestökysely. JärjestöKainuu 2.0-hankkeen ja Tolokusti Sotkamossa-hankkeen sekä Sotkamon kunnan järjestämään tilaisuuteen oli kutsuttu yhdistysten edustajia. . Maatilan töiden kautta asiakkaat saavat Lipposen mukaan kokemuksen siitä, että he ovat tehneet jotain oikeata ja merkityksellistä. Siihen kuuluvat maatila-avusteisen toiminnan lisäksi luonto ja metsäympäristö sekä eläinavusteinen toiminta ja terapia. Sillä on tärkeä rooli Tyynelän Luontohyvinvointikeskuksen sosiaalipedagogisessa hevostoiminnassa, joka on yksi tilan Green Care -palveluiden toimintamuodoista. Hankkeen vetäjänä Veera Valtanen. – Iät ja ajat on luonnosta haettu terveyttä ja hyvinvointia. Sirun tallikaveri Musta on suuri ja musta hevonen, joka herättää varsinkin lapsissa pelkoa. Asia on kuitenkin paljon vanhempi. Eläimen avulla voi Lipposen mukaan myös opetella tunnetaitoja. Green Care -toiminta alkoi Tyynelässä seitsemän vuotta sitten. Sivukyliltä edustajia oli paikalla ainakin Rimpilänniemeltä, Suovaaralta ja Soidinvaaralta. Vierailijat saivat omakohtaisesti kokea, miltä tuntuu pallopeli hevosen kanssa. Molemmat ovat muun muassa sosiaalipedagogisia hevosohjaajia, ja suorittaneet lisäksi Green Care -opintoja. Tehtävänä oli palauttaa Sirun turvallaan puskema pallo takaisin hevoselle. Kahdeksatta kertaa pidetty tapahtuma keräsi Vuokattiin 230 luonnon terveysvaikutuksista kiinnostunutta vierasta, jotka pääsivät myös tutustumaan eri Green Care -kohteisiin kuten Tyynelän tilaan. Lennosto pyrkii välttämään meluhaittaa nouKarjalan lennosto lentää yölentoja maan aikaan. . Siru ei nimittäin ole mikä tahansa suomenhevonen. . – Meillähän on tiloja Sotkamossa. . Kun yhteistyö suuren eläimen kanssa onnistuu, on se iso kokemus. Hevonen opettaa myös rajoja. arkisTo/Juhani MusTonen. Tavoitteena järjestöjen osallisuuden ja roolin vahvistaminen soteja maakuntauudistuksessa. . – Meillä pitäisi olla joku taho, joka koordinoisi näiden tilaisuuksien aikatauluja. Hän luotsaa Tyynelää yhdessä Heidi Kotilaisen kanssa. marraskuuta 2018 – SOTKAMO-LEHTI 7 Hevonen on hyvä opettaja Mari Tikkunen mari.tikkunen@slpmedia.fi Sotkamossa Juholankylällä sijaitsevan Tyynelän Luontohyvinvointikeskuksen aitauksessa heinää rouskuttavat kaikessa rauhassa hevoset Siru, Musta ja poni Oppes. Sotkamon valtakunnalliset Green Care -päivät olivat tähänastisista suurimmat. Ison eläimen läheisyydessä ei voi käyttäytyä miten tahansa. Sekä järjestöjen yhteistyön ja toiminnan kehittäminen terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä. Siitä kuitenkin irtaannuttiin, ja hoito alkoi tapahtua kliinisessä ympäristössä. Yhteisöllisyys onkin yksi Green Caren peruselementeistä. Ikinä ei voi varmuudella tietää, mitä hevonen tekee, ja noin ison eläimen kohtaaminen on itsessään jo elämys. Ei ole esimerkiksi yhdentekevää, missä mielentilassa hevosta lähestytään. Tolokusti-hankkeen työllisyyskoordinaattori Marjo Leinonen korosti järjestöjen yhteistyön merkitystä ja yleensä yhteishengen luomista. Green Carea voidaan kuitenkin Lipposen mukaan käyttää monella alalla, varhaiskasvatuksesta vanhustyöhön. Esimerkiksi Turinatupa. Ei ole montaa vuosikymmentä siitä, kun sairaalat ja hoitolaitokset rakennettiin luonnon keskelle. Torstaina 1. – Green Care on luonnon ja eläinten avulla toteutettavaa toimintaa, jonka tavoitteena on terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen, kaksipäiväisten Green Care -päivien tapahtumanjohtaja Maija Lipponen Tyynelän tilalta kertoo. . – 29.11.2018 päivittäin kello 24 saakka Lentotoiminta ulottuu noin 200 kilometrin etäisyydelle Kuopion lentokentästä. dattamalla melua vähentäviä menetelmiä, etenkin lentokentän lähialueella aina, kun se on mahdollista. – Toiminnan täytyy olla tavoitteellista ja ohjattua. Joissain maissa Green Care painottuu pelkästään maatiloilla tapahtuvaan työtoimintaan, mutta Suomessa asia käsitetään laajemmin. Sirun syöminen kuitenkin keskeytyy, kun sitä tarvitaan peliseuraksi kentälle. – 8.11.2018 päivittäin kello 24 saakka ja 26. Kutsu oli mennyt hyvin perille, valtuustosalin istumapaikat meinasivat käydä vähäksi. Tyynelässä oli myös Sotkamon seurakunnan varhaisnuorisotyönohjaaja Mirva Heikkinen koiriensa Iitan ja Nuubin kanssa kertomassa yhteistyöstä ja sosiaalipedagogisestakoiratoiminnasta. JärjestöKainuu 2.0-hanke. . Lipposen mukaan eläimen kanssa työskentelystä on monia hyötyjä ihmiselle. Yölentojen aikana käytetään koneen omasuojalaitteisiin kuuluvia heitteitä, jotka voivat näkyä taivaalla kirkkaina valoilmiöinä. Tiistaina Kotilainen ja Lipponen esittelivät Tyynelän tilaa Green Care -päivien osallistujille. Green Care -toimintaa ei kuitenkaan ole pelkkä puolukkaan meno tai makkaran paisto luonnon helmassa. . Karjalan lennosto lentää ohjaajien lentokoulutusohjelmaan liittyviä yölentoja Hornet-kalustolla seuraavasti 5. Sotkamon vanhusneuvoston varapuheenjohtaja Helena Heikkinen ihmetteli myös järjestötalon tarvetta. Lisäksi hevoseen liittyy yllätyksellisyys ja elämyksellisyys. Hanke kestää vuoden 2020 loppuun. Green Care -ammattilaisen Maija Lipposen mukaan hevonen paitsi opettaa tunnetaitoja, myös asettaa rajoja. . Karjalan lennosto harjoittelee hornet-koneilla. Tai jos potilas ei motivoidu fysioterapiasta, auttaako hevosella ratsastus. Sivukylien yhdistyksien edustajilla on mahdollisuus saada äänensä kuuluville 19. Muita ovat luonto ja toiminta. . Hanketta hallinnoi MLL:n Kainuun piiri. Metsästysseurojen edustajiksi ei ilmoittautunut yksikään tilaisuuteen osallistuneista. Lentotoiminnasta aiheutuva melu voi aiheuttaa häiriötä. Tähtenä loisti kuitenkin Siru. Maatila ja sen ympäristö tarjoavat luonnollista tekemistä, jossa kaikilla yhteisön jäsenillä on tärkeä rooli. Lipponen vetää myös Luke:n ja KAMK:n Luonto voimaksi Kainuussa -hanketta, jonka tarkoituksena on lisätä tietoa Green Care -toiminnasta. Voidaan miettiä, mitä etua saadaan esimerkiksi siitä, että mennään maatilalle suljetussa huoneessa tapahtuvan terapian sijaan. – Eläimen spontaanius ja läsnäolo pakottavat ihmisenkin samaan
Sinikantisissa vihkoissa Olli Pautolalla on ylhäällä kaikki keikat sekä keikoista saadut korvaukset. Jos veronpalautus on ennakkotietoa pienempi ja huomioitu joulukuun toimeentulotukipäätöksessä Veronpalautus huomioidaan toimeentulotuessa tulona Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Malkolana tunnetun kerrostalon pihalla tervehdin ”Sumsan Pavarottia” Martti Niskasta. – No vihellä vähän alkua, oli poika vastannut. – Selvinpäin. Jos esimerkiksi yksin asuva asiakas saa veronpalautusta 200 euroa, siitä 150 euroa vaikuttaa joulukuun toimeentulotukeen. Ravintoloista lähdettiin paremmassa kunnossa kuin sinne nykyisin mennään. Iältäni olen 15-vuotias. Veronpalautusten maksupäivä on tänä vuonna 11.12. Yritettiinhän sitä itsekin laulaa, vaan ei siitä oikein mitään tullut. Nyt olohuoneen täyttävät soittovehkeet kontrabassosta alkaen. Haaveilen, että tulevaisuudessa kotipaikkakuntani on hyvässä asemassa, missä ikinä olenkin. Nuori vaikuttaja. Asunto oli Ollin edesmenneen veljen omistuksessa. Sotkamon yhteiskoulussa uskontoa opettanut Timo ”Pappa” Juntunen kuvaili usein touhun ihmisiä sanomalla heidän kokeneen muutakin kuin naapurin katiskoita. Kanttoriksi kesän 1969 jälkeen opiskelemaan lähteneen Pertti Rusasen tilalle löytyi laulusolisti Kuhmosta. Silloin keikkamainoksissa luki solistin kohdalla Pertti Markus. Säestäjän kanssa on kahlattu läpi tulevan esiintymisen askelmerkkejä. Hän on käynyt Olli Pautolan luona nuottinipun kanssa. Asun Sotkamon taajamassa. Jos asiakkaan saama veronpalautus on ennakkotietoa suurempi, Kela tarkistaa joulukuun päätöksen ja vähentää toimeentulotuen määrää. Kesällä 1969 orkesterin solistiksi tuli Pertti Rusanen. Vähäisenä pidetään alle 50 euron palautusta henkilöä kohti tai alle 100 euroa perhettä kohti. Palautukset voivat vaikuttaa joulukuussa maksettavaan toimeentulotukeen. On helpompi luetella niitä musiikkiin liittyviä juttuja, joissa Olli Pautola ei Sotkamossa ole ollut mukana. Paitsi, ettei Pautolan Olli harrasta kalastusta. Haluaisin muuttaa Sotkamossa, bussiliikennettä helpommaksi ja laajemmaksi, jotta myös jokainen perukassakin asuva pääsisi kylille. Häät, hautajaiset, tanssit, toriesiintymiset, musiikinopetus, kanttorin sijaistaminen sekä tietenkin oman bändin kanssa touhuaminen. Myöhemmin vahvuuteen liittyi kitaristi Pekka Kuusisto. – Ohoh, miten se menikään. Jorma Suvikkaan isännöimän Motelli Suvikkaan keikasta maksettiin orkesterille, Olli Pautolan yhtyeelle 60 markkaa. – Viinoja ei kannettu pöydästä toiseen. Verotus vahvistetaan tänä vuonna 31.10. Sen jälkeen on soitettu vesuritansseissa Nurmeksessa ja säestetty niin Annikki Tähteä kuin Laila Kinnustakin. Ravintolaan tultiin kello 20.00 aikaan. Tilaa paikalliselle orkesterille löytyi Eero Kaarnan orkesterin saadessa lauantaille tanssikeikkoja seurojentaloilta. – Soitettiin Kuhmossa ravintola Kokenut muutakin kuin naapurin katiskoita Olli Pautolan ura muusikkona on jo 50 vuoden mittainen. Hiukanhovissa kahden oluen nauttimisen ehtona oli oopperavoileivän tilaaminen. Kelan tätä ennen tekemissä toimeentulotukipäätöksissä veronpalautukset on huomioitu keskeneräisen verotuksen tietojen perusteella. Myöhempien aikojen musiikkineuvos ja oopperalaulaja Johanna Rusasen isä. Jos viina haiskahti, niin portsari sanoi, että huomenna uudelleen. Tarjoijat hoitivat juomien liikuttelun. Jos harrastaisikin, niin tuskin naapurin katiskoilla. Kaikki alkoi kun Motelli Vuokatin pihaan kaarsi pyhäinpäivänä 1.11.1968 Veikko Schroderuksen kuljettama harmaa farmarimallinen Volga. Olli Pautola on soittanut kirkossa, toreilla ja tanssipaikoissa, musikaaleissa ja vaikka missä pitkän uransa aikana. Olisi nuo raikasilmaiset koulutkin kiva juttu... Sotkamon nuorisovaltuuston jäsenet esittäytyvät Nimeni on Rita Sirviö Käyn Tenetin koulun yhdeksättä luokkaa. – Meillä on olleet aina hyvät laulajat. Pertti Rusanen oli solistina kesällä 1969. Sanon, että soita vaikka Kaksi kitaraa. Auton kuljettaja oli yhtyeen rumpalin Urpo Schroderuksen veli. Kerrostaloasunnon ikkunasta avautuu näkymä Pirttijärven yli vaaramaisemiin. 8 ELÄMÄNMENO SOTKAMO-LEHTI – Torstaina 1. Kyydissä Olli Pautolan lisäksi istui urkuri Juha Nykänen. Suuri veronpalautus voi vaikuttaa toimeentulotukeen useamman kuukauden ajan. Sananlasku sopii erittäin hyvin Juntusen entiseen oppilaaseen Olli Pautolaan. Nuorisovaltuustossa voin vaikuttaa lähes kaikkiin nuoriin koskeviin asioihin ja NuVa:n avulla voin viedä asioita eteenpäin. Harrastan hiihtoa, piirtämistä ja lenkkeilyä koirien kanssa. Istuttiin pöydässä tiukasti. Ravintoloissa olivat tiukat käyttäytymisäännöt vielä 1970-luvulla. Kuin siinä vanhassa vitsissä, missä pappi kysyi vähemmistökansallisuutta edustaneelta pojalta rippikoulussa Isä Meidän osaamista. Toimeentulotukeen vaikuttaa vähäisen määrän yli menevä osa veronpalautuksesta. Sotkamossa parasta on sen monipuolisuus, sijainti ja miten se on rakennettu. – No, mikä muu on mieluista musiikkia. Hiukanhovin lisäksi Volgalla kuljetettiin keikkakamoja Rientolaan ja Ohravaaran Jukolaan. Kuin niitä, missä hän on ollut. marraskuuta 2018 Sotkamo-lehti toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Yli 50 euron suuruinen veronpalautus vaikuttaa toimeentulotukeen. Omasta orkesterista se lähti liikkeelle Vuokatin Motellilla. Hyvin nopeasti orkesteri pääsi keikkailemaan Hiukanhoviin. Olli istuu pianon ääreen ja kohta huoneen täyttävät Hopeisen kuun rytmit
Ravintolakeikat kuuluivat edelleen ohjelmaan, mutta yhä enemmän Olli kertoi käydyn tanssipaikoilla esiintymässä. La 3.11. Su 11.11. Kaverikoirat Kuhmo-talon edessä. Ulla Tapaninen oli solistina. Asiakkaan pitää toimittaa toimeentulotukihakemuksen liitteenä Kelaan todistus ulosmittauksesta. 1970-luvulla alkoi Hyvösen orkesterin H-Bandin kulta-aika. Liput 18 € sis. Kaiku. marraskuuta 2018 – SOTKAMO-LEHTI 9 Kainuun Sanomien, Kuhmolaisen, Sotkamo-lehden ja Ylä-Kainuun JAKELUPÄIVYSTYS palvelee poikkeuksellisesti pe 2.11. Höyryveturin vaihduttua toistasataa kilometriä tunnissa 600 matkustajaa kyydissä kiitäviin Pendolinoihin, ei junan kippari enää haitaria soitellut. narikan. Olin yhden kesän Kokkovaarassa renkinä. klo 18.30 Kuhmolaisen tanssin ilta. Edellä mainittujen tunnettujen laulajien lisäksi Olli Pautola on säestänyt muun muassa Esa Pakarista. Muutama vuosi sitten Olli murjaisi kaksikon noustessa Venesatamasta liikenteessä olevan piruntorjuntapäällikön ja ryssäntorjuntapäällikön poikien. 30.11. Liput 12/8 €. – Se meni vielä oikein hyvin. Siinä tuli tilaa tanssilavalle. Kalajoella 1949 syntynyt Olli Antero Pautola tuli Sotkamoon pienenä poikana. – Esiinnyttiin jopa Kuusrockissa. Uusi vuosikymmen toi sinikantisiin vihkoihin merkintöjä entistä isommista esiintymispaikoista. Tarkistamista varten asiakkaan pitää toimittaa Kelaan todistus ulosmittauksesta.. Liput 12 € sis. klo 13 Kuhmon Kuvataideyhdistyksen 40-vuotisjuhlanäyttelyn avajaiset. Torstaina 1. Pe 2.11. Esa Pakarinen oli esiintynyt Kuhmon Sokoksen katolla. Sinikantisessa vihkossa päivämäärä on 19.9.1981. klo 19 Samuli Edelmann 50-vuotisjuhlan konsertti. Eihän tässä sitten muukaan auttanut. Lapsuudenkavereihinsa Olli kertoi kuuluneen muun muassa kuuluisaksi ravintolabisneksensiensä myötä tulleen Jouni Lanamäen. Juha Nykäsen vanhemmat toimivat aikoinaan Sotkamossa Pohjolan Vaatetuksen myymälänhoitajana. Yöt soitettiin ja aamulla lähdettiin aitoja korjaamaan tai kiviä pellolta keräämään. – Minä jäin tästä porukasta soittorosvoksi, Olli Pautola kommentoi kohtaloaan. Jounin isä oli talvisodassa Suomussalmella taistellut upseeri, opettaja Toivo Lanamäki. Sieltä saatiin hyvä solisti orkesterillemme. Liput 12 € sis. Tunnetuista solisteista Olli mainitsee Annikki Tähden ja Laila Kinnusen. klo 15 Kainuun Tangolaulun Taitokisojen loppukilpailu. Tulikettuun 50-vuotisjuhlajameihin kokoontuvat samat soittajat kuin 50 vuotta sitten ja tietenkin ”Kokkovaaran Renegates”. Kaiku. klo 17 Lasten syysloikka -ohjelmaa Kuhmotalon aulassa. Yhdessä aikanaan julkaistussa haastattelussa Pautolan kerrottiin silloin olleen uransa huipulla. H-Bandin 70-luvun keikkamääriin eivät pääse nykyisin kuin Sinitaivas ja muutama muu suosittu orkesteri. On saatu 300 markkaa, verokirjalle maksettua palkaa. klo 17 Kuhmon Mieslaulajat –Viihdekonsertti. Molempina päivinä kilpailijoita säestää mainio Römppäorkesteri Henrik Sandåsin johdolla. Jos asiakas on saanut joulukuulle toimeentulotukipäätöksen, jossa veronpalautus on huomioitu tulona, mutta palautus tämän jälkeen ulosmitataan kokonaan tai osittain, Kela tarkistaa joulukuun päätöksen. Kuhmon mies on tarvittaessa ollut orkesterin solistina nykyisinkin. La 3.11. Vapaa pääsy! Pe 9.11. Pekka Kuusisto, Jukka ”Tsemppi” Kuusiston pikkuveli oli myös rahan kanssa tekemisissä. Näyttely avoinna 1. Pentti Pautola kuoli 1955. klo 7-9 henkilöstön koulutuksen vuoksi. Poliisit tavoittivat miehen Olli Pautola on soittanut kirkossa, toreilla ja tanssipaikoissa, musikaaleissa ja vaikka missä pitkän uransa aikana. Liput 33,50/36 €. Jos veronpalautus tai osa siitä peritään asiakkaan ulosotossa olevan velan lyhentämiseksi, veronpalautuksesta huomioidaan vain ulosotosta jäljelle jäävä osa. klo 19 Suvi Teräsniska: Sinä olet kaunis. Jos koko veronpalautus ulosmitataan, palautus ei vaikuta toimeentulotukeen. Seuraava keikka oli meillä ja Lailalla Tohmajärvellä ja siinä välissä Lailalla oli ollut keikka Joensuussa. Solisti oli Tohmajärvellä niin juovuksissa, ettei pystynyt esiintymääm. Juhlajamien ensimmäiset tahdit soitetaan kello 20. Liput 34,50 €. Pian 75 vuotta toiminut Kuhmon Mieslaulajat raikkaissa viihdetunnelmissa. Paikalla ovat Lasse Laakso, Pekka Mikkola, Niina Määttä, Sakari Kukko ja taas kerran Kuhmosta löytynyt laulusolisti, Tuomas Kettunen Vuokatti Kvartettia unohtamatta. narikan. – Mies oli hakenut vesurin autonsa takakontisa. Järj. Tanssipaikkoja 1960-70 luvuilla Olli kuvailee tärkeäksi terapiaksi. – Olin Eero Juntusen yhtyeen kanssa siellä. Klo 18 Pikku Aasin nukketeatteri: Pulcinellan Pyttipannu, tämä hauska esitys sopii 3-100-vuotiaille. Ti 6.11. Juha Nykänen teki elämäntyönsä Keminmaan seurakunnan taloudenhoitajana. narikan. Kuuselassa. – Vuonna 1970 soitimme Kuhmon Kelolla ja Nuijamiesten lavalla Ylikiimingissä. liian suurena, asiakkaan pitää hakea tuen tarkistusta Kelasta. Ei ollut kaikilla televisiota, puhelimista puhumattakaan. Tansseihin ei menty pelkästään tanssimisen takia. Hurjia tapauksia kylläkin muuten. Tervetuloa, yhdessä pimeä römppäaika on paljon valoisampi! Tervetuloa! 2.–11.11.2018 KUHMO-TALOLLA KUHMON RÖMPPÄ La 10.11. Alkuperäisen orkesterin rumpalista Urpo Schroderuksesta tuli veturinkuljettaja, joka oli työpaikallaan soitellut haitariakin. Kaiku. Su 4.11. PerTTi GranqvisT Nurmeksen torilta. Nurmeksen Kuohatissa kerran keskelle tanssilavaa tuli mies ison vesurin kanssa heilumaan. Vuodessa tehtiin 150 keikkaa. Tilaisuutta on mainostettu juhlajameina. Ollin isä Pentti Pautola valittiin kirkkoherran virkaan ja perhe muutti isän työn perässä toiselle laidalle Suomea. Kuhmolaisen Tanssin Ystävät. – Kaverit sanoivat, että tällainen pitää järjestää. Vanha jengi on koossa taas kekrilauantaina. Paikaksi, missä tavattiin muita ihmisiä. Viinan kanssa läträämisestä ei Pautolalla ole omalta eikä orkesterin osalta juttuja kerrottavana. Urpon isäkin oli rautatieläisiä. Hyppää ”lorujunan kyytiin” ja tule kokemaan mukavia asioita. Laila Kinnusen uran loppuvaiheessa Olli Pautolan orkesteri säesti yhtä Suomen parhaaksi mainittua naissolistia juhannuksena 1971 Nurmeksen Kajasteella. Kuhmosta mukaan lähti laulusolistiksi Veli-Matti Komulainen. klo 15 Kainuun Tangolaulun Taitokisojen karsinta. – Rusasen Pertti ei pääse, hän oli ehtinyt sopia muuta menoa. Hän työskenteli pankinjohtajana Juvalla ja Mikkelissä
UPM:n tavoitteena kaupoissa on ollut, että voimassaolevia metsästysvuokrasopimuksia ei irtasanota, Kontra kertoo. – Asiakkaan toiveet voivat vaikuttaa esimerkiksi hakkuiden ajoitukseen, kertoo UPM:n kiinteistökehityspäällikkö Juho Kontra. Vain pitkäjänteisellä työllä metsänhoidossa voimme varmistaa kestävyyttä ja vastuullisuutta metsätaloudessa. anssi JokiranTa/arkisTo A Silvestica Green Forest Finland Oy on yritys, joka pitää metsää vakaana ja vastuullisena sijoituksena." Sauli Brander. Tänä päivänä polku on kaikkien luonnossa liikkumisesta kiinnostuneiden käytössä ja sen tiedot opaskarttoineen löytyvät Sotkamon kunnan www-sivuilta. Digitaaliset kohdetiedot säästävät materiaaleja ja ovat helppo pitää ajan tasalla. He arvostavat pitkäaikaista puukauppaja metsäpalvelusopimusta kanssamme. Maakunnalliset voittajat valittiin sidosryhmäyhteistyöllä, Kainuun raatiin kuuluivat Kainuun maaja kotitalousnaisten maisemanja luonnonhoidon asiantuntijan lisäksi Kainuun Museon ja Kainuun elykeskuksen edustajat. Viimeksi Silvestica teki kauppaa syyskuussa 2018, jolloin se hankki 8 322 hehtaaria metsämaata. Maakunnalliset voittajat kilpailevat valtakunnallisesta tunnustuksesta, joka julkistetaan marraskuun 2018 lopussa Maaja kotitalousnaisten varsinaisessa kokouksessa Musiikkitalossa Helsingissä. Maisemahistoria jääkauden ja tuulen muovaamine pinnanmuotoineen tulee selkeästi reitillä esille. Silloin UPM:n metsäjohtaja Sauli Brander luonnehti: – Silvestica Green Forest Finland Oy on yritys, joka pitää metsää vakaana ja vastuullisena sijoituksena. PerTTi GranqvisT/arkisTo Taimikonhoitoa raivaussahalla. Teko nostaa hyvin esille paikallisen kulttuuriympäristön arvoja ja ominaispiirteitä, ja reitillä on helppo liikkua myös lasten kanssa. Tietyömäärät ovat olleet useamman vuoden selvästi alle tavoitteen. Alaan investoidaan nyt paljon Itämeren ympäristössä ja puun kysynnän odotetaan nousevan jyrkästi tuSijoitusrahasto osti yli 25 000 hehtaaria metsää Kainuusta Ruotsalainen Silvestica Green Forest on kartuttanut kainuulaista metsäomistustaan useilla isolla kaupalla viime ja tänä vuonna. Opetusja kulttuuriministeriö tukee kilpailua. Suomessa on tällä hetkellä runsaasti yli 30 vuotta sitten tehtyjä metsäteitä, jotka odottavat perusparannusta. Kaikkiaan kilpailuun tuli 17 maakunnasta yli 50 ehdotusta. Tervahaudat ja jäänteet jäkälälaatikosta, sekä egyptinparruista kertovat omalta osaltaan alueen historiasta. Metsäteiden heikko kunto uhkaa vaikeuttaa tulevaisuudessa metsäteollisuuden puunkuljetuksia. Kontra ei kerro, onko lisää metsiä Kainuusta tulossa myyntiin. Toivottavasti palveluyrittäjät saavat riittävästi myös uutta metsurityövoimaa kasvaneisiin työmääriin, sanoo Kainuun alueen elinkeinopäällikkö Tuomo Mikkonen Suomen metsäkeskuksesta. UPM ja Silvestica ovat sopineet pitkäaikaisesta puukauppaja metsäpalvelusopimuksesta. Ostojaan Silvestica perustelee sillä, että kiinnostus metsätalouteen ja metsäteollisuuteen on kasvanut jyrkästi viime vuosina ja odotukset tulevaisuudelta ovat suuret. Ensi vuoden kilpailun teemana on ”Suuret Suomalaiset vieraslajitalkoot”. Vuonna 2017 valtakunnallisen ”Itsenäisyyden merkit maisemassa”teemaisen kilpailun voitti Vienan reitti Suomussalmelta. Sotkamon kunta on suhtautunut luontopolun uudistamiseen myönteisesti ja avustanut info-taulun hankkimisessa reitin alkuun. Metsien hakkuita on myös tehty viime aikoina enemmän kuin koskaan, joten metsureille riittäisi töitä Kainuun nuorissa metsissä myös tulevaisuudessa. Taimikoita hoidettiin Kainuussa viime vuonna 17 000 hehtaarin alalla, mikä on vain puolet Kainuun metsäohjelman kokonaistavoitteesta. Tavoitteena on omaisuuden arvon kasvu ja vakaa tuotto. Reittiä on raivattu talkoilla ja reittimerkkejä ja kohdetietoja uudistettu. Metsänhoito parantaa metsien kasvua, tuo työtä metsäpalveluyrittäjille ja tulevaisuudessa tuottoa metsänomistajille. Ihminen on jättänyt jälkensä alueelle jo kivikaudella. marraskuuta 2018 Sotkamo-lehti toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Metsäpalveluyrittäjiä odottaa tällä hetkellä Kainuun hoitamattomissa taimikoissa arviolta viiden miljoonan euron lisäpotti, todetaan Suomen Metsäkeskukselta. Maisemateko on teko, joka nostaa esille paikallisen kulttuuriympäristön arvoja ja ominaispiirteitä, lisää yhteisöllisyyttä ja edistää kohteen säilymistä tuleville sukupolville kestävällä tavalla. Vuoden 2018 teemaa ”Laita hyvä kiertämään” oli lupa toteuttaa vapaasti. Se merkitsee heille vastuullista metsien hoitoa ja vakaata tuottoa puun myynnistä. Vaikka hyödyt ovat moninaiset, kertyy kotimaan taimikoihin edelleen hoitovelkaa. 10 ELÄMÄNMENO SOTKAMO-LEHTI – Torstaina 1. Nyt UPM:n metsiä Kainuussa kaupanneella Bonvestalla ei ole ainuttakaan metsäpalstaa Kainuussa myytävänä, rantatonttejakin enää lähinnä Hyrynsalmen Vonkan alueella. – Nykyisin tekemättä jääviin taimikonhoidon ja varhaishoidon töihin voitaisiin vuosittain palkata jopa 130 metsuria. Suomen Metsäkeskuksen mukaan taimikonhoitomäärät tulisi tuplata nykyisestä, jotta metsien kasvu turvataan myös tulevina vuosina. Valtion Kemera-tukia on tällä hetkellä käytettävissä hyvin niin nuoren metsän hoitoon kuin myös metsäteiden perusparannukseen, sanoo elinkeinojohtaja Anssi Niskanen Metsäkeskuksesta Kainuun hoitamattomissa taimikoissa viiden miljoonan lisäpotti Marjatta Kurvinen marjatta.kurvinen@slpmedia.fi Silvestica Green Forest Finland oy on hankkinut useilla suurilla kaupoilla lähinnä UPM:ltä ison metsäomaisuuden Kainuusta. Valitsijaraati kehui teon yhteisöllisyyttä ja tapaa hyödyntää olemassa olevia resursseja. Tiedot käyvät ilmi Suomen metsäkeskuksen alueellisten metsäohjelmien (AMO) seurantatilastoista. Välikosken maatilamatkailuyritys perusti 1980-luvulla Tipasojan Törmänkankaalle helppokulkuisen, noin 3,5 km pitkän luontopolun majoittujien, yritystenja leirikoululaisten vierailukohteeksi. Kemera-metsäteiden perusparannuksia tehtiin vuonna 2017 vajaa puolet AMO valtakunnan tavoitteesta. Kainuun vuoden maisemateko Tipasojalle Tipasojan kyläyhdistyksen työ luontopolun kunnostamiseksi palkittiin vuoden Kainuulaisena maisematekona. Yrittäjien luopuessa yritystoiminnasta vuosituhannen vaihteessa polku jäi vähemmälle käytölle. Virallisia luontopolun avajaisia vietettiin syyskuussa 2018. Tipasojan kylällä heräsi pari vuotta sitten ajatus luontopolun uudelleen eloon herättämiseksi. Tuolloin yhtiö ilmoitti omistavansa Kainuussa yhteensä 25 390 hehtaaria maata. Viime vuonna metsäyhtiö UPM kertoi myyneensä metsistään viime vuosina yhä kiihtyvällä tahdilla reilut 300 000 hehtaaria vajaassa vuosikymmenessä. Silvestica kertoo nettisivullaan käyttävänsä metsäomaisuuttaan vastuullisella ja kestävällä tavalla ympäristöarvot huomioiden. Kolmen vahvan ehdokkaan joukosta nousi yksimielisesti voittajaksi Tipasojan kyläyhdistyksen toteuttama Tipasojan luontopolun uudistaminen. Reitin puolivälin hienoon maisemakohtaan on rakennettu yksinkertainen luontoon sopeutuva taukopaikka. Viime kesänä jäljellä oli vielä noin 640 000 hehtaaria metsää Suomessa. Käytännössä UPM toimittaa asiakkailleen puunkorjuuja metsänhoitopalvelut sekä ostaa hakatun puun. – Samaan aikaan kun puulla on kysyntää ja talous kukoistaa, emme saisi unohtaa panostuksia tulevaisuuteen. Sotkamo-lehti toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Maaja kotitalousnaiset järjesti Vuoden maisemateko -kilpailun nyt neljännen kerran. Kyseessä oli yhtiön jo neljäs suuri hankinta vuosina 2017 ja 2018. Metsät on liitetty FSCja PEFCsertifikaatteihin UPM:n sertifiointiohjelman mukaisesti
Jos tulokset ovat lupaavia, kiertovesikasvatuksen investointikustannukset pienentyvät. Kari Vääräniemi Kalankasvatus Vääräniemi oy:stä kertoi, että kainuulaiset ja koillismaalaiset kalankasvattajat ovat halukkaita kasvattamaan tuotantoa, mutta ongelmia tuottaa etenkin ympäristölupien saanti. Ala on Kainuussa viime vuosina keskittynyt. kosteikkoja maaperäsuodatukseen. Monessa puheenvuorossa päivän aikana vakuutettiin, että kalalla on potentiaalia. Suurten kalojen säästäminen on perusteltua myös siksi, että ne on todettu parhaiksi lisääntyjiksi. Sitä edellisen kerran sijoitusrahasto hankki UPM:ltä metsää vuoden 2017 joulukuussa 2 345 hehtaarin verran. Vääräniemellä on kalankasvatuslaitoksia sekä Koillismaalla että Kainuussa. . Toimimme koko maassa! Suunnittelemme tarpeittesi mukaiset kuljetukset charter@arcticgroup.fi +358 50 475 5511 JNG CHARTER Tarvitsetko tilausajoa. – Nyt kalanviljelyn ympärillä käy kuitenkin aikamoinen pöhinä, ja investointihalukkuutta siihen on myös alan ulkopuolella, Halonen arvioi. – Vapautetun kalan selviytyminen riippuu paljon kalan käsittelystä pyynnin jälkeen. SilveStica . Ongelmana on Baltian ja Puolan kalatuotteiden työntyminen Suomen markkinoille, kertoi Riku IsoHätälä. Silvestican omistamat yhtiöt investoivat metsäkiinteistöihin Ruotsissa, Suomessa ja Baltian maissa. Halonen puhui maanantaina Kainuun Kalaleaderin Kajaanissa järjestämässä tilaisuudessa. Vääräniemi muistutti, että kalankasvatuksen osuus vesistöjen ravinnepäästöistä on vain 1-2 prosenttia. – Se on erittäin hyvä raaka-aine esimerkiksi lounasruokaloille ja suurkeittiöille, mainosti kalatalohankkeen vetäjä Simo Kemppainen. Halonen kuitenkin väläytti, että asiaan on ehkä tulossa muutos, sillä Luonnonvarakeskuksen Laukaan laitoksella on alkamassa tutkimus, jossa kiertovesikasvatus perustuisi Kalankasvatuksella olisi halu laajentua, mutta lupien saanti on hidasta. Särkikaloissa on iso potentiaali, mutta niiden pyynnissä on myös opettelemista. Kuljetamme pienet ja suuret ryhmät ammattitaidolla! Ota rohkeasti yhteyttä! www.arcticgroup.fi Sijoitusrahasto osti yli 25 000 hehtaaria metsää Kainuusta Myös tämän metsän Paljakassa Mustarinda-talon lähellä sijaitsevan näkötornin ympärillä on Silvestican omistuksessa. Valtaosa myös Hätälän käyttämästä lohesta tulee Norjasta. . Viime kesänä uutisoitiin Silvestican ostaneen 188 UPM:n entistä Bonvesta-tonttia, kaikki Suomussalmella sijainneet rantatontit sekä kolme ranta-asemakaavaa Kuhmon pohjoisosissa. Silvestica Green Forest Finland oy:n omistaa ruotsalainen Silvestica Green Forest AB, joka on pohjoismaisen finanssikonsernin SEB:n, Hesselmanska Stiftelsen ja CRK:n perustama institutionaalisten sijoittajien pitkän aikavälin metsätaloussijoitusrahasto. Silvestica Green Forest Finland perustettiin keväällä 2017. – Se on kannattamatonta, Kari Vääräniemi sanoi. Hyvärinen muistutti, että särkikalojakaan ei voi määrättömästi kalastaa, sillä ne ovat petokalojen ravintoa. . Luonnonkalaa yritys ostaa noin 400 kalastajalta, ja kalastajia tarvitaan lisää. Silloin kerrottiin, että metsät sijaitsevat sijaitsevat Kajaanissa, Sonkajärvellä ja Sotkamossa.. Vääräniemelläkin yksi lupa on ollut käsittelyssä jo neljä vuotta. MarjaTTa Kurvinen levina vuosina. Ministeriön Timo Halonenkin väläytti, että kalan nahasta, suomuista ja perkeistä voisi valmistaa ravintolisiä sekä saada hyvin imeytyvää luontaista kalsiumia ja D-vitamiinia. Hätälä pyrkii hyödyntämään myös kalan sivuvirtoja. MarjaTTa Kurvinen Mahdollisuus matkailussa Tornionjoen kalastusmatkailun arvo on yhtä suuri kuin sisävesien ammattikalastuksen arvo, pohjusti Luonnonvarakeskuksen Pekka Hyvärinen ajatusta: – Voisi olla järviä, joissa olisi esimerkiksi kuhalle sekä alaettä ylämitta. Kuusamossa siitä on jo saatu hyvät kokemukset. Kalankasvatuksen jarruna luvansaanti Kari Vääräniemi kritisoi ministeriön linjanvetoa antaa uusia ympäristölupia sisämaan kalankasvatukselle käytännössä vain kiertovesilaitoksiin. Silti kalankasvatus on Suomessa vähentynyt 90-luvun huippuvuosista. Kalatalo ei kuitenkaan itse aio jalostaa massaa esimerkiksi pihveiksi vaan siihen toivotaan yrittäjää. Jos järvessä olisi 8 – 10-kiloisia kaloja, ne houkuttelisivat kalastusmatkailijoita. Metsätalous on osa biotalouden tulevaisuutta ja luo hyvän pohjan investoinneille metsämaahan. . . Mustarinda on pyrkinyt neuvottelemaan uuden omistajan kanssa, että metsän vanhimmat osat säästettäisiin ja pienestä osasta alueesta voitaisiin tehdä vuokrasopimus. Sitä edellinen kauppa taas solmittiin heinäkuussa 2017, jolloin kyse oli 6 877 hehtaarista metsätalousmaata. Vääräniemi ei lämmennyt myöskään Halosen markkinoimalle kiertovesikasvatukselle, joka vähentää kalankasvatuksen ympäristöpäästöjä. Myös keväällä valmistuvaan Paltamon kalataloon on tarkoitus hankkia laitteet, jolla saadaan valmista kalamassaa. Särkikaloissa on mahdollisuus. Kainuussa alalle on saatu nuoriakin. . Jos kyseiset suurkalat kuitenkin pyynnin jälkeen vapautetaan, riskinä on niiden vahingoittuminen. . Samaan aikaan ammattikalastajat kuitenkin vähenevät erityisesti merialueella. Torstaina 1. Hyvärinen myös peräänkuulutti yhteistyötä pelisäännöistä ja kalavesien hoidosta kalastusryhmien välillä: Jos vapaa-ajan kalastajat esimerkiksi luopuvat verkkokalastuksesta, ammattikalastajat sitoutuvat vapauttamaan isoja kaloja. marraskuuta 2018 – SOTKAMO-LEHTI 11 Marjatta Kurvinen marjatta.kurvinen@slpmedia.fi Suurin potentiaali maailman kaikkien ihmisten ruokkimiseksi on vesiympäristössä tapahtuva ruuantuotanto, todisti neuvotteleva virkamies Timo Halonen maaja metsätalousministeriöstä maanantaina Kajaanissa. Oululainen suuri ja yhä laajentuva Hätälä oy tähtää myös kalatuotteiden jalostusasteen nostamiseen ja esimerkiksi pihvituotteiden valmistukseen sekä vajaasti käytettyjen kalalajien hyödyntämiseen. Kotimaiset lohikalat vastaavat arvon perusteella laskettuna vain 25 prosenttia kotimaan kulutuksesta. Jos tässä on huono asenne, pyydettyjä ja vapautettuja kaloja kuolee paljon, sanoi Hyvärinen. Mustarindassa ollaan toiveikkaita, että metsä säästyy. Särkikalojen pyynnissä luonnonvesistä tapahtuman luennoitsijat näkivät suuria mahdollisuuksia. Metsien hallinnoinnista vastaa CRK Forest Management AB
Nipparikuski puristi sitten niput läjään ja puut sidottiin. Toisin kuin voisi luulla, villatuotteilla on menekkiä erityisesti kesäisin. Metsien läpi Soidinvaaran koululle noin kilometri, maantietä pitkin jonkin verran enemmän. Kirkonkylällä asuneet Helmi ja Oiva muuttivat lapsineen Kälkäseen 1985. – Kiertämisessä kiehtoo tietynlainen vapaus. Puiden päissä olivat leimat, joiden perusteella puiden omistaja tunnistettiin. Näin kävi Oivallekin. Polttopuuta ei Kälkäsessä tarvita. Nuoruuden savotta oli erottelu kesäisin Ontojoella. Liikealalta kokemusta on miehelle kertynyt jo puolen vuosisadan ajalta. – Ovat kuulemma sanoneet talon olevan kälkeellä paikalla. Talvella hakattu ja varastoon joko jäälle tai veden ääreen ajettu puutavara uitettiin Ontojoelle, eroteltiin ja laitettiin uittoa varten nippuihin. Koulujen käyntiin ei Oivan nuoruutta kulunut pakollista kansaja kansalaiskoulua enempää. Konevoimaa käytetään puiden pinoon ajamiseen. Tukkija pölliniput vedettiin hinaajalla Kajaaniin. Yhteistä taivalta on kestänyt 49 vuotta. Kyläläiset ovat Oivan isää tarkoittaessaan puhuneet Kälkäsen Väinöstä. Tapana on postilaatikossa nimelle varattuun tilaan laittaa joko talon omistajan sukunimi tai talon osoite. Markkinat ovat ihmisten kohtaamispaikka Mikkelissä asuva Keijo Kaatranen kiertää markkinoita ympäri Suomea. Vastaavasti talvikuukaudet joulun jälkeen ovat hiljaisia, koska rahat on kulutettu jouluun ja koko Suomi hiljenee. Helmi Kemppainen sanoi kuulleensa nimen juontavan talon sijaintia kuvaavasta sanasta. Taustalla uudemman asuinrakennuksen nurkka. – Jos oli tulva-aika, eikä joenpohjan yli päässyt, niin Huutoniemestä oli loppumatka käveltävä. – Nipparikuskin palkka oli 120 prosenttinen ja lisäksi tuli piiskaraha. A Pääsin heti niin sanotuksi tasuriksi eli laittamaan sopivan määrän tukkeja uittonippuihin." tukkeja uittonippuihin. Vanha metsuri on huudattanut ”Husokkia” muutaman tankillisen kuusentaimikon päälle kasvaneessa koivikossa. päivänä 1948 syntyneelle Oiva Kemppaiselle kotiseutu tarjosi työtä ja toimeentuloa. Presidentin lupaa ei naimisiinmenoon Helmi ja Oiva tarvinneet. Töiden lisäksi sotien jälkeen syntyneet miehet löysivät vaimonkin lähiseudulta. Talon nimen alkuperästä ei ole kuin arvailuja olemassa. – Toukokuusta heinäkuun loppuun tai elokuun alkuun. Oiva Kemppainen pihapiirissä olevan, yli 100 vuotta rakennetun asuinrakennuksen edessä. Mari Tikkunen mari.tikkunen@slpmedia.fi Mikkeliläiselle torimyyjälle Keijo Kaatraselle Sotkamon tori on tuttu paikka. Sillä erotuksella, että Helmi on kotoisin Manamansalosta. 12 ELÄMÄNMENO SOTKAMO-LEHTI – Torstaina 1. Torielämä on Kaatrasen mukaan. Hän käy Sotkamon markkinoilla nelisen kertaa vuodessa myymässä villatuotteita. – Pääsin heti niin sanotuksi tasuriksi eli laittamaan sopivan määrän Kälkäsen Oiva täyttää tasavuosia Metsurina ja maanviljelijänä elämäntyönsä tehneen miehen kädessä ”Husokki” pysyy vieläkin. Puutavaralla oli eri omistajia, ainakin Kajaani Oy ja Rauma-Repola Oy. Viisilapsisen perheen toiseksi vanhimpana marraskuun 3. Lisäksi hän tuo maahan villapeittoja, -täkkejä ja -tyynyjä sekä -torkkupeittoja. Koulumatkakaan ei ollut pitkä. Mari Tikkunen – Tykkään palvella asiakasta myymällä tuotteita, joita ei kaupoista saa. – Helmi oli silloin 16-vuotias. Teksti voisi hämätä ensimmäistä kertaa Oiva Kemppaisen ja Helmi Kemppaisen luokse meneviä. marraskuuta 2018 Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Postilaatikossa lukee Kälkänen. Kälkäsen Oiva tarkoittaa Oiva Kemppaista. Oiva Kemppainen kertoi ajaneensa kotoaan työmaalle mopolla Huutoniementietä pitkin. Kuusikymmentäluvulla opiskelijoille ja paikkakunnan miehille kesätöitä tarjosi Ontojoen erottelu. Kierrän Suomea Helsingistä Rovaniemelle, markkinoilla ja isoissa tapahtumissa, Kaatranen kertoo seisoessaan tiistaina myyntikojunsa takana torilla. Helmi oli tullut Niilo Jansan myymäläautoon myyjäksi ja oli välillä muutaman päivän Itävaaran risteyksen luona Karilan kaupassa töissä. Minä olen neljä ja puoli vuotta vanhempi. Jos koneella isot koivut kaadetaan taimien sekaan ja runkoja vedetään, niin taimikko vahingoittuu. Vanerikoivua pitäisi olla rekkakuormallinen, ennen kuin ostavat. – Ei. Erottelulla meni melkein koko kesä. Kälkänen on Oiva Kemppaisen syntymäkodin nimi. Sitä lajia on pellon reunan pinoissa yhdeksi vuosikymmeneksi varastossa. Repolan puihin laitettiin kettingit, Kajaani Oy käytti rautalankaa sekä lukkoja. Kolmantena kesänä Oiva kertoi päässeensä edellä mainitun nipparin kuljettajaksi. Nyt mies on toiminut yrityksensä Superwool Keijon yrittäjänä viisitoista vuotta. Kysyttäessä, ehtiiköä mies juuri kotonaan ollakaan, vastaus on selvä. Yritys keskittyy merinovillatuotteiden maahantuontiin ja myyntiin. – Motoa en sinne päästänyt. Siinä kaupalla me polttoainetankin luona tavattiin, Oiva kertoi pariskunnan kohtaamisesta. Häät pidettiin 1972 morsiamen täytettyä 19 vuotta. – Kuitupuuna myydään. Muutama vanerikoivuksikin kelpaava olisi ollut. Haastattelupäivänä Oiva Kemppainen on käynyt aamupäivällä metsätöissä. Oiva Kemppainen kertoi olleensa erottelulla töissä neljänä kesänä. Kaatranen myy eurooppalaisesta merinovillasta tehtyjä tuotteita. Järeitä tukkeja yhteen nippuun laitettiin noin 80 kappaletta. – Villa on miellyttävä myös kesäisin, sillä se ei palella, ei pakota, eikä hiosta
Maalivahti aleksanteri Huotari 22 torjuntaa. – Nimen otin ylös, mutta en mallia, hän toteaa ja joutuu jättämään pölypussit ostamatta, sillä yhdelle merkille pussimalleja on kymmeniä. Pihapiirissä vanha asuinrakennus on vuodelta 1918. Maanviljelijän työn Oiva sanoi poikkeavan metsurin työstä siltä osin, että maanviljelijällä työpäivät ovat paljon pitemmät kuin metsurilC-nuorten jääkiekon suomi-sarjan karsinta 27.10.2018 KiPs-soKi 1-10 soKin pisteet: Tomi Tervo 2+4, Miikka Tervo 2+2, valtteri Määttä 1+3, vili rinne 1+2, Jesse Kinnunen 1+0, eetu Pulkkinen 1+0, iivari vihanto 1+0, nikke roivainen 1+0, antti Himanen 0+1, Tuomas Juntunen 0+1. PerTTi GranqvisT Oivan äiti kuoli ja isä muutti kirkonkylälle. Mieheltä ei juuri saa suunvuoroa, minkä ymmärtää, kun mies kertoo voittaneensa helppoheikkien Suomen mestaruuden neljästi ja Pohjoismaiden kahdesti. Esimerkiksi Sotkamossa vedenpinta oli elo–syyskuun vaihteessa noin 10–40 cm keskiarvoa alempana. 28.10.2018 KiPs-soKi 2-6 soKin pisteet: eetu Pulkkinen 2+1, iivari vihanto 1+1, antti Himanen 1+1, vili rinne 1+0, Tomi Tervo 1+0, Miikka Tervo 0+3, Jesse Kinnunen 0+2, vili Kotikumpu 0+2, valtteri Määttä 0+1. Kunnalliset vedenottamot on pääosin sijoitettu sellaisiin muodostumiin, joissa hyvä vedenjohtavuus, varastotilavuus ja esiintymän rakenne mahdollistavat pohjavesivarantojen tehokkaan uusiutumisen. Koulutus kansaja kansalaiskoulu. Lokakuun alkupuolen sademäärät näyttävät ennusteessa jäävän vähäisiksi, joten järvien pintojen nousu on hidastumassa. Esitykseen on vapaa pääsy. Torilla asiakasta myös palvellaan Kaatrasen mukaan paremmin kuin isoissa kaupoissa. . Tiedossa ei olekaan, että kuivuus olisi koskaan haitannut niiden toimintaa. – Meidän lapset asuvat kaukana, Etelä-Suomessa. . Tila siirtyi tuolloin Oivan nimiin. Hongat ovat niin suuria, että ne kätkevät auringon taikasäteen. Mykkänen tuli markkinoille etsimään pölypusseja. – Ukki oli syntyisin Hyrynsalmen Kypärävaarasta. . . Tarvittaessa lisäveden saatavuudesta ja kuljetusjärjestelyistä voi tiedustella esimerkiksi omasta kunnasta. Tenetin yläkoulun venäjän kielen opiskelijat pitävät esityksen ajan kanttiinia ja järjestävät arpajaiset. Tässä on hyvät ja huonot puolensa. Sotilasarvo sotamies. Näytelmä esitetään suomen kielellä. . Kanttiinin ja arpajaisten käytetään venäjänopiskelijoiden opintomatkan tukemiseen. . Tutkimus on syytä tehdä myös silloin, jos vedessä on makutai hajuhaittoja. – Olen myynyt kaikenlaista. la. . – Se on rakennettu vuosi ennen isäni syntymää. kello 18.00. – Me asuttiin Hakatalolla ja sitten ostettiin osake Makkosenmäestä. Oivan ottaessa tilan ohjat käsiinsä vaihtui lihakarja lypsykarjaksi. – Jos en muuta nytkään keksi, niin ehkä ostan rinkeleitä.. . Syntynyt 3.11.1948. – Kahvipannun kylki on kuumana sekä lauantaina että sunnuntaina, Oiva Kemppainen sanoi. Kirkolla asuessaan Oiva kertoi talvella joka ilta käyneensä hiihtämässä. Torstaina 1. Järvien ja jokien vedenkorkeudet ovat edelleen monin paikoin hieman syyskuun keskitasojaan alempana. . Viettää merkkipäiväänsä kotonaan Soidinvaaran Kälkäsessä Kekrinpyhinä. Perimätiedon mukaan tässä olisi asunut Polvisia ennen ukin perhettä. Vanhemmat Väinö ja Tyyne Kemppainen (os. Esityksen kesto on 35 minuuttia. Suuri osa sateesta imeytyi kuivaan maaperään, mutta myös järvien pinnat ovat nousseet syksyiseen tapaan. Mari HeiKura Nukketeatteri Tikapuut Petroskoista vierailee ensi keskiviikkona Sotkamossa. Maatiloilla onkin hyvä ennakoida veden tarpeen lisääntymistä ja harkita varakaivon käyttöönottoa, mikäli karjamäärää tulevaisuudessa kasvatetaan. . Isännän vielä eläessä pariskunta osti markkinoilta rinkeleitä. Kainuun suurten luonnontilaisten järvien, Lammasjärven ja Lentuan pinnat ovat keskimääräisellä tasolla. Näin ollen pohjavesivarannot olivat hyvät tultaessa kesään 2018. 7.11. Siksi luovuttiin karjanpidosta. Topeliuksen satu nukketeatterin esityksenä muuttunut entisistä ajoista. marraskuuta 2018 – SOTKAMO-LEHTI 13 Kälkäsen Oiva täyttää tasavuosia Oiva Kemppainen pihapiirissä olevan, yli 100 vuotta rakennetun asuinrakennuksen edessä. Olin Osuuspuun ja Sotkan metsurina 15 vuotta. – Kahdeksan lypsävää oli keskimäärin meidän navetassa. Nukketeatteri esittää Työväentalolla Sakari Topeliuksen satuun perustuvan näytelmän Auringonsäde. . Taustalla uudemman asuinrakennuksen nurkka. Heikkinen). Oiva Johannes Kemppainen. KuKa . – Sain päätöksen työkyvyttömyyseläkkeestä. Oulujärven pinta on noin 30 cm keskitasoaan alempana ja Nuasjärven pinta on ajankohtaan nähden keskitasolla. Myös yksityishenkilöiden on hyvä tarkistaa omien kaivojensa tilanne, sillä jos kaivo on vain hiukan pohjaveden pinnan alapuolella, se on voinut kuivan kesän aikana tyhjentyä. Vartavasten Mykkänen ei markkinoille lähde, vaan torikäynti hoituu esimerkiksi kauppareissun yhteydessä. Kälkäsen Oiva on kolmannen sukupolven Kemppainen samalla asuinpaikalla. Säännösteltyjen järvien vedenpinnat ovat noin 5–30 cm ajankohdan keskitasojaan alempana. Talousveden tutkimuksista lisätietoa saa ympäristöterveydenhuollon terveystarkastajilta. – Mikäli sademäärät jäävät pieniksi ja routa tulee maahan nopeasti, niin kuivuus voi muodostua ongelmaksi ensi keväänä ja kesänä, Kainuun ely-keskuksen vesitalousasiantuntija Jari Pesonen toteaa. Ilmastonmuutoksen myötä kuivat kesät voivat yleistyä, mihin etenkin yksityiskaivojen omistajien on syytä varautua hyvissä ajoin. Poikkeustilanteisiin on syytä varautua jo tuotantomäärien kasvattamista suunniteltaessa, jotta selvitykset muun muassa soveltuvien kaivonpaikkojen löytämiseksi ehditään tehdä huolella. Kahdelleen Kälkäsessä eläkepäiviään viettävät Kemppaiset aikovat olla talossaan ainakin niin kauan kuin jommalla kummalla on ajokortti. Karjanpidosta Kälkäsessä luovuttiin kymmenen vuotta sitten. Harrastaminen väheni metsurin työn vaihtuessa maanviljelijäksi. . Kun pula-aikoina ihmiset ostivat torilta tavaraa, koska sitä ei muualta saanut, nyt torilta etsitään laatua. TuloKsia Kaivoon kannattaa kurkata Sotkamo-lehti toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Kainuun pohjoisosissa pohjavesitilanne on lähellä keskiarvoa, kun taas etelämmässä Sotkamossa ja Kuhmossa kuivuus voi näkyä paikallisesti. Ikäsuositus on kolme vuotta ja sitä vanhemmat. Kainuussa pohjavesi on ollut matalimmillaan vuosina 2002 ja 2003, jolloin kaivot tyhjenivät merkittävästi. Syyskuussa Oulujoen vesistöalueella satoi runsaasti, noin 80 mm. Boris Kudrjavtsevin dramatisoimaa näytelmää tahdittaa upea musiikki. Torilla rukkasia kauppaa myös Rukkas-Matti eli Rahkolan Matti. Uudesta rivitalosta järven rannalta. Kuivuudesta eniten ovat kärsineet maatilat, ja yksittäisillä tiloilla on jouduttu turvautumaan veden ajoon tilalle. Pohjaveden korkeus vaihtelee Kainuussa ja oman kaivon vesitilanne kannattaa tarkastaa. Metsuri ja maanviljelijä. Rukkas-matti on kiertänyt toreja jo viisikymmentä vuotta. Maalivahti niko Heikkinen 21 torjuntaa. Kuivan kesän jäljiltä Kainuun pohjavesitilanne on valtakunnan tasoon verrattuna hyvä, mutta vaihtelee maakunnan sisällä. Perhe vaimo, kolme lasta ja kuusi lastenlasta. Vesitilanteen tarkastamisen lisäksi pysyvästi asutuille kiinteistöille suositellaan talousveden tutkimista kolmen vuoden välein, koska veden laatu on voinut tuona aikana muuttua. . Kahdelleen ei Kemppaisten tarvinne olla kuitenkaan Kekrinpyhinä. Kokonaistilanteeseen on kuitenkin tuonut helpotusta sateinen syksy 2017, jolloin pohjavedet nousivat keskiarvoa korkeammalle. Nukketeatteri Tikapuut Työväentalolla ke. Satu kertoo kahdesta Pohjolassa kasvavasta kahdesta hongasta, Tuulitukasta ja Pilviparrasta. Torilla kiertelee myös sotkamolainen, alunperin Kajaanin maalaiskunnassa syntynyt Eila Mykkänen. Hän muutti Sotkamoon 17-vuotiaana tavattuaan miehensä. . . . Kuivuuteen kannattaa varautua etukäteen. . Harrastukset lentopallo ja musiikki
Suuri enemmistö (85%) kainuulaisehdokkaista näkee, että kirkon tulee toimia edelläkävijänä oman toimintansa ilmastovaikutusten nopeassa pienentämisessä. Elämämme ei pääty kuolemaan, koska Jumala on valmistanut meille kuolemamme jälkeen asuinsijan taivaassa. Vaan tässäkään ei ollut uhkasta kysymys, vaan mahdollisuudesta. Hetken jo pelkäsin meidän porukoiden kesämökin olevan vaarassa datakeskushankkeen takia. Sotkamoon rakennettavan datakeskuksen tapauksessa vesivoimaan ja aurinkopaneeleihin. Kokouksessa piti tehdä päätös tuloveroprosentin alentamisesta. Datakeskuksen toiminta perustuu energiaomavaraisuuteen. HTT:n eli Hevosmiesten Tietotoimiston tavallaan luotettavista lähteistä saamien tietojen mukaan valtavan kokoinen datakeskus rakennetaan Kusianjoen varteen Vesikonkorpeen ja Huiskalaan. A Sotkamon ehdokkaista yli puolet on mukana vaalikoneessa.. Muistoissamme ovat monet yhdessä vietetyt läsnäolon hetket – keskusteluineen, iloineen ja murheineen. Jeesus sanoo: ”Älköön sydämenne olko levoton. Rantakaislikossa madon koukkuineen nielaisee lauhdevesissä lihonut jättisärki. Tänäänkin – surun kyynelten ja ikävän keskellä – saamme turvautua Kristukseen ja hänen armoonsa, joka kantaa meitä täällä arjessamme ja myös silloin, kun meidät kutsutaan kotiin. Kynttilän liekki kertoo myös rukouksesta. Ehdokkaat pitävät sukupuolten tasa-arvoa tärkeänä kehittämiskohteena. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Punasilmäinen kala potkaisee viimeiset evänheilautuksensa veneenpohjalla uistimeen tarttuneen kiloisen hauen seurana. Minun Isäni kodissa on monta huonetta – enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan.” ( Joh. Vaalikone antaa vinkkejä valintaan. Rukouksin saamme muistella heitä ja kiittää Jumalaa siitä kaikesta hyvästä, jota olemme saaneet elämäämme heidän kauttaan. Yläjuoksulle vesivoiman riittävyyden varmistamiseksi tehdään satojen hehtaarien suuruinen tekojärvi. Perkeet käy seuraavana yönä tekojärven rannoilla päivystävä ahma syömässä. Toisinajateltu: Dataa datakeskuksesta Granqvist Marjukka Väisänen marjukka.vaisanen@slpmedia.fi Enemmistö kainuulaisseurakuntien seurakuntavaaliehdokkaista on valmis yhdistämään seurakuntia isommiksi yksiköiksi, kun seurakunnan talous heikkenee. Kainuulaisehdokkaiden niukan enemmistön mielestä kirkon tulisi edelleen vihkiä avioliittoon vain mies ja nainen. Valtaosa näyttää vihreää pyrkimyksille, että erityisesti johtavissa asemissa toimii tasapuolisesti sekä miehiä että naisia. Kajaanilaisehdokkaat ovat vastanneet vaalikoneen kysymyksiin innokkaimmin: 82 ehdokkaasta 54 löytyy vaalikoneesta. Rukoilemme virren sanoin: ”Oi Herra, suothan sä minulle sun armos voimaksi matkalle. Varmuuden vuoksi valtuusto kuitenkin vielä piti veroprosentin ennallaan. Sielläkin on satojen hehtaarien suuruinen asumaton seutu kaava-alueen ulkopuolella. Kysymys lihan tarjoamisen välttämisestä kirkon tarjoiluissa ja ruokailuissa ei kuitenkaan saa varauksetonta hyväksyntää. Suomussalmella ei vaalikoneesta ole hyötyä, koska yksikään ehdokas ei siihen vastannut. Valmiutta löytyy seurakuntien yhdistymisiin Seurakuntavaalien varsinaisena äänestyspäivänä äänestys tapahtuu seurakuntatalossa. Silloinkin, kun me emme jaksa heitä muistaa, Jumala muistaa ja ylösnousemuksen aamuna Hän herättää. Kuhmon ja Sotkamon ehdokkaistakin yli puolet on mukana, Hyrynsalmelta tasan puolet ja Puolangan 21 ehdokkaasta 9. marraskuuta 2018 P yhäinpäivänä monet sadat kynttilät sytytetään hautausmailla. Tämä käy ilmi evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntavaalien valtakunnallisen vaalikoneen vastauksista. Valtaosa kallistuu myös sille kannalle, että kirkon tulisi hyväksyä, että sen sisällä on erilaisia näkemyksiä avioliitosta ja antaa pappien omantuntonsa mukaan vihkiä tai olla vihkimättä avioliittoon samaa sukupuolta olevia pareja. Vaalikoneessa kysytään myös eutanasiasta, ja 58 prosenttia kainuulaisvastaajista on sitä mieltä, että kirkon ei tulisi vastustaa eutanasian laillistamista, koska joissakin tilanteissa eutanasia voi olla perusteltu ratkaisu. Kynttilän lepattava liekki kertoo kaipauksesta ja ikävästä, jota tunnemme edesmenneitä, rakkaita läheisiämme kohtaan. Rakennuksessa on viisi viiden hehtaarin suuruista kerrosta. Enemmistö on valmis luopumaan myös kiinteistöistä, mutta kirkollisveron nostolle, toiminnan leikkauksille ja työntekijöiden vähentämiselle enemmistö vastanneista sanoo ei. Uutinen julkaistiin muutamaa tuntia ennen kunnanvaltuuston kokousta. Sytytetyt kynttilät valaisevat kauniisti hautakivessä olevaa kullattua ristiä. Ärväänlahden taakse nykyisin talviaikana tunnetun laskuajan mukaan painuva aurinko heittää vielä säteet datakeskuksen katolla oleviin aurinkopaneeleihin. Järvi muotoillaan niin, ettei asumuksia jää veden alle. Jeesus Kristus, Vapahtajamme, on ristinkuolemansa ja ylösnousemisensa kautta avannut meille tien kuolemasta elämään, taivaaseen. Anteeksi anna, mua nosta, kanna, vie perille! Oi saanhan joukkoon autuaitten kanss` ystäväini ja omaisten mä päästä kerran luo armon Herran. Tieto, joka henkilökohtaisestikin helpotti. Tieyhteys taloihin ja kesämökeille on helppo järjestää Suovaarantien kautta. Sauna lämpiää mökin rannassa, sähkövirran datakeskuksen ansiosta saaneen mökin jääkaapissa saunojia odottaa laatikollinen Haapalan olutta, särki päätyy koiranruuaksi ja hauki keittokalaksi. Vanha Sampolan voimalaitos otetaan uudelleen käyttöön. Datakeskusuutisella piti kääntää veronalennusta vastustavien valtuutettujen päät. Oi saanhan sen!” ( Vk 631:5,6) A Sytytetyt kynttilät valaisevat kauniisti hautakivessä olevaa kullattua ristiä." Pyhäinpäivänä Hartaus Riitta Kormilainen Haapalan Aimon vasikka oli selvittänyt syyn Sotkamoon tulossa olevasta datakeskuksesta kertovan uutisen julkaisun ajankohtaan. Lehdonsuon tekojärven patopenkka nostaa Viinatien kulkevaksi järvenrantaa pitkin. Vaalikoneen kautta löytyy myös ehdokkaiden lyhyt esittely itsestään ja vastauksia laajemmin liittyen kirkon toimintaan, suhteesta uskoon, lähimmäisyyteen ja ajankohtaisiin aiheisiin. 14:1-2 ) Näin hautausmaa ei enää kerro vain kuolemasta, elämän rajallisuudesta, kaiken loppumisesta vaan toivosta. Valtavan kokoisen, miljardien verotulot Sotkamoon tullessaan tuova datakeskus varmistaa Haapalan Aimon vasikan saamien tietojen mukaan sen, että jätti-investoinnin valmistumisen jälkeen Sotkamossa voidaan lopettaa kunnallisveron kantaminen kokonaan. Suomessa on sukupuolineutraali avioliittolaki, ja vaalikoneessa kysytään myös muun muassa sitä, miten kirkon pitäisi toimia. Seurakuntavaalien ennakkoäänestys alkaa ensi tiistaina. Ensi vuosikymmenellä eläkettä odotellessa soutelen Lehdonsuon tekojärvellä kesäisenä iltana. Hanke tukisi myös seurakuntaan tulossa olevaa maa-alueiden realisointiohjelmaa. Yli 90 prosenttia kainuulaisvastaajista oli täysin tai osittain samaa mieltä siitä, että kirkon tulee ottaa kaikessa toiminnassaan entistä paremmin huomioon sukupuolten tasa-arvo. Vaalikoneeseen vastanneesta 110 kainuulaisehdokkaasta 62 prosenttia on sitä mieltä, että seurakuntia voisi yhdistää yhtenä keinona talouden kuntoon saattamiseksi. 14 ELÄMÄNMENO SOTKAMO-LEHTI – Torstaina 1. Risti puolestaan kertoo meille rakkaudesta ja elämästä. Sytytetyt kynttilät kertovat, että me muistamme. Mahdollinen paikka voisi olla Vesikonkosken länsipuolellakin. Meille läheiset ihmiset eivät ole kuolleet, vaan he elävät meidän muistoissamme. Osan tekojärven alle jäävistä maista omistaa Sotkamon seurakunta
Aamupäivällä mielenkiintoisia luentoja: Yliopistonlehtori Ilkka Luoto, Vaasan yliopisto Tutkimusjohtaja Tuomas Kuhmoinen, tulevaisuuden tutkimuskeskus Iltapäivällä klo 12-16 ideapaja teemalla Digitaalisuus – maaseudun mahdollisuus osallistu iltapäivään joko paikanpäällä tai etänä Lisätietoja ja ilmoittautuminen: www.rajatonverkosto.fi Kainuun Nuotta ry, Ilmarintie 6, Kajaani Valmiutta löytyy seurakuntien yhdistymisiin Lyhyesti . klo 13.00–15.00 Sotkamon lukio klo 16.00–18.00 S-Market Sotkamo klo 18.30–20.30 Vuokatin kirkko Ke 7.11. Rauhallista musiikkia barokin aikakaudelta. Ke 7.11. Ruotsalaisuuden päivä, Kustaa Aadolfin päivä, liputuspäivä Nimipäivät: Mimosa Ortod: Paavali, Paavo, Pauli. marraskuuta Nimipäivät: Pyry, Lyly Ortod: Kosma, Kuisma, Taimo, Leander. Lobbareiksi ovat HTT:n tietojen mukaan lupautuneet samat kaverit, jotka hoitivat aikoinaan Prismojen ja Citymarkettien lupaprosesseja. Pe 2.11. . . Paikat ja ajat voi tarkistaa sivustolta www.seurakuntavaalit.fi . Su 4.11. Messussa sytytetään kynttilät ja luetaan viime pyhäinpäivän jälkeen poisnukkuneiden nimet. Miika Tikkanen, piano. marraskuuta. klo 17 Barokkihetki Vuokatin kirkossa. YVA-menettelyä tuskin tarvitaan, koska hankkeesta ei aiheudu haittaa kenellekään. . Ennakkoon voi äänestää kaikissa ennakkoäänestyspaikoissa. klo 12 Vauvakirkko Vuokatin kirkossa. PerTTi GranqvisT Sotkamon Seurakunta Puh. Kirkkokyydit kylätaksein, omavastuu linja-auton mukaan. La 3.11. 24. www.kunnonpaikka.com/harmonia tai Kylpylän vastaanotosta 044 7476 520 PÄIVYRI Tänään on torstai 1. Nimipäivät: Reima Ortod: Kalle, Joona, Joonas, Kai. Messun jälkeen kirkkokahvit ja muistojen hetki srk-talossa. Sotkamon Kamarikuoro, joht. . DIGITAALISET PALVELUT – DIGITAALISET PALVELUT – Maaseudun mahdollisuus SEMINAARI 14.11.2018 Keskustelua maaseutualueiden digitaalisista mahdollisuuksista ja tulevaisuudesta Aamupäivä klo 9-11 toteutetaan etäseminaarina, jota voit seurata omalta tietokoneeltasi. Torstaina 1. Lähetä sähköpostia toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Kerro mielipiteesi!. Äänioikeus seurakuntavaaleissa on kirkon 16 vuotta täyttäneellä jäsenellä. Nimipäivät: Taisto Ortod: Lasari, Lasse, Kaisa. . marraskuuta 2018 – SOTKAMO-LEHTI 15 Hemmotteluloma Kunnonpaikassa 139 € /hlö /2hh /2 vrk Tarjous voimassa 31.5.2019 asti, poislukien juhlapyhät ja erikoistapahtumat. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 18.11.2018, jolloin Sotkamossa voi äänestää seurakuntatalolla klo 11–20. klo 18 Pyhäinpäivänaaton iltamusiikki siunauskappelissa. Henkilöllisyystodistus tarvitaan. Eläköön globaali maailma! Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Seurakuntavaalien varsinaisena äänestyspäivänä äänestys tapahtuu seurakuntatalossa. Aurinko nousee kello 7.58 ja laskee kello 15.40. Ma 5.11. . Aurinko nousee kello 8.02 ja laskee kello 15.37. sunnuntai helluntaista Nimipäivät: Hertta Ortod: Joni, Jonne, Voitto, Kauno. Aurinko nousee kello 7.52 ja laskee kello 15.47. klo 15 Sukupolvet menneet, kiitosta laulamme! -konsertti Paltamon kirkossa, Sotkamon kirkkokuoro. Ennakkoon voi Kainuun seurakunnissa äänestää kirkkoherranvirastojen ohella muun muassa kaupoissa, joissakin kirjastoissa ja kyläkouluilla. . Ennakkoäänestysaika on 6.–10. To 8.11. Aurinko nousee kello 8.08 ja laskee kello 15.31. Nimipäivät: Aatos Ortod: Mikael, Mika, Miihkali, Mikko, Gabriel, Raafael. Pirkko Kupiainen. Puolihoitopaketti sisältää • majoituksen kahden hengen huoneessa • aamiaiset runsaasta buffetpöydästä • herkulliset päivällisbuffetit perjantaina ja lauantaina • hemmottelevan kylpylän ja kuntosalien vapaan käytön • perjantain ja lauantain tähtitanssit Jokiharjuntie 3, 70910 Vuorela | www.kunnonpaikka.com VARAUKSET www.kunnonpaikka.com tunnuksella LOMA18 tai myynti@kunnonpaikka.com / 044 7476 560 Spa Harmonian hoidoista –15% Etu vain varauspäivän hoidoista majoituksen yhteydessä. Aurinko nousee kello 7.55 ja laskee kello 15.44. Aurinko nousee kello 8.05 ja laskee kello 15.34. SEURAKUNTAVAALIEN ENNAKKOÄÄNESTYS: Ti 6.11. Ti 6.11. klo 10 Messu Sotkamon kirkossa, avustaa Mari Jylhänkangas, laulu. . Su 4.11. Pyhäinpäivä Nimipäivät: Terho Ortod: Ossi. Aurinko nousee kello 8.11 ja laskee kello 15.28. Seurakuntavaalien ennakkoäänestys alkaa ensi tiistaina. . Vapaa pääsy. klo 9.00–18.00 Sotkamon kirkkoherranvirasto Ti 6.11. klo 9.00–11.00 Palvelukeskus Himmeli klo 11.30–13.30 Palvelukoti SotkamonHelmi klo 14.00–16.00 Sotkamon terveyskeskussairaala klo 17.00–19.00 Tokmanni Sotkamo Pe 9.11. klo 13.30–15.30 Sotkamon kirjasto klo 16.00–18.00 K-Supermarket Sotkamo To 8.11. Ympäristöluvituksen Kainuun ely-keskus. . La 10.11. Nimipäivät: Topi, Topias Ortod: Into, Ahto, Ohto, Aki, Toivo, Tarmo. Aurinko nousee kello 7.49 ja laskee kello 15.50. Näin me saamme maailman suurimman datakeskukseen Sotkamoon seudulle, missä vielä 50 vuotta sitten köyhät pienviljelijät vekselivetoisten traktoreiden nostovarsiin kiinnitetyillä kantokoukuilla repivät kiviä ja juurakoita hallaisilta peltoraivioilta. (Pyhäinpäivä) klo 10 Messu Sotkamon kirkossa, avustaa kirkkokuoro. (08) 617 2351 sotkamo.kirkkoherranvirasto@evl.fi Salmelantie 1, 88600 SOTKAMO www.sotkamonseurakunta.fi Pe 2.11. klo 16.00–18.00 S-Market Vuokatti klo 18.30–20.30 K-Supermarket Vuokatti Haluatko saada keskustelua aikaan ajankohtaisesta asiasta. La 3.11. Lupa-asiat hoituvat nopeasti. Pe 9.11
21.00 Sohvaperunat. 20.55 Urheiluruutu. 12.00 Emmerdale. 22.55 Away – Bali. 09.00–09.50 Casualty (12). Lande. 20.58 Keno ja Synttärit. 08.50 Näin Norjassa. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 12.00 Älä kokeile tätä kotona. 22.00 Urheiluruutu. 13.05–17.25 YLE TEEMA. 18.00 Yle Uutiset. 16.57 Yle Uutiset viittomakielellä. 03.45 Only in Japan (12). 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 23.05 Sannikka & Ukkola. 23.30 Outlander – Matkantekijä (16). 20.30 Simpsonit (7). 00.00 Heikelä syndrooma. 01.55 Viettele vaatteilla. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 08.45 Kujeilevat eläimet (S). 15.05–16.00 Perjantai. 20.56 Sting Pariisissa. 20.00 Uusi päivä (S). 14.25 Ota rahat ja juokse. 16.00 Bob’s Burgers (S). 08.00 Huomenta Suomi. YLE TV1 05.55 Metsien kätkemä. 23.55–00.55 Yle Live: Paperi T. 15.00 Ruokamatka Meksikoon. YLE TEEMA & FEM 09.00–12.00 YLE FEM. 11.28 Au pairit Miamissa. 12.30–13.15 Murhia ja kantrimusiikkia (12). 09.30 Puoli seitsemän. 15.10 Ylen aamu-tv. 22.05 Noin viikon studio. 09.00–09.50 Casualty (12). 19.00 Idols. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 11.42 Lohikäärmesydän (7). 13.05 Kirjeenkantajien koulu (S). 21.00 Efter Nio. 18.55 Tulossa: Syke (7). 06.25 Ylen Aamu-tv. 18.30 Puoli seitsemän. 15.30 Pientä pilaa. 20.00 La otra mirada – Toinen katse (7). 10.10 Pilanpäiten. 17.25 Kuka, mitä, milloin?. 17.00 Pikku Kakkonen. 06.10 Vili Vilperin seikkailut (S). 10.00 Hauskat kotivideot. (12). 01.15 Stand Up! (S). Sanna ja Antti puolestaan ottavat varaslähdön kanalintujahtiin Ruotsin puolella. 09.30 Tyhjätaskut (S). 04.15–05.10 Rysän päällä. 22.40 Yle Uutiset. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 17.25 Salatut elämät (12). 08.22 Aappo ja Tööt (S). 16.00 Arto Nyberg. 06.25 Huomenta Suomi. 22.35 Rikospaikka. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 07.53 Mimmi Lehmä ja Varis (S). 21.00 Aika on meidän (12). 22.00 Ulkolinja: Venäjän trollitehtaassa. 12.10 Yle Oddasat. 18.30 Simpsonit (7). 09.55 Yle Uutiset. 06.25 Huomenta Suomi. 13.00 Teknavi. 13.30 Remonttipiiskuri. 15.00 Putous. 07.55 Ilmojen kunkut (S). 14.28 Paris etc. 20.58 Keno ja Synttärit. 14.30 Leijonan luola USA. 08.11 Pikku Kakkonen. 17.55 Kauniit ja rohkeat (S). 08.10 Disney esittää (7). 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 20.00 Simpsonit (12). 23.05 Billions (12). 15.25 Hauskat kotivideot. 11.30 Maantieteilijän testamentti. 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 15.15 Pilanpäiten. 16.00 Isä Matteon tutkimuksia (7). 20.30 Simpsonit (7). 10.30 Ruokamakasiini. 17.10–17.55 Piikkejä paratiisissa (7). 09.00 Hullunkuriset perheet (S). 16.30 Simpsonit (12). 22.00 Love Island Suomi. 20.53–20.54 Juuri tulleen tiedon mukaan. 22.30 Yle Uutiset. 17.00–00.44 YLE FEM. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 21.50 Yle Uutiset. 13.00 Amazing Race. 07.34 Pikku Kakkosen posti. 19.00–19.54 Itse asiassa kuultuna: Pär Stenbäck. 18.00 BUU-klubben. 22.10 Freestylen MC: Modena. 08.50 Näin Norjassa. 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 16.00 Yliopistollinen eläinsairaala: Sähisevä Sissi. 07.03 Dinojuna (S). 11.30 Mysteerisaari (7). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 11.56 Bon (S). 14.25 Säveltäjät 1. 08.15 Muumilaakson tarinoita. 22.35 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 17.45 Taitoluistelun GP : Loppunäytös. 12.00 Francon jälkeen – Alcantaran perhe. 17.25 Strömsö. 16.00 Bob’s Burgers (7). 22.00 Gaala. 20.30 Yle Uutiset. 18.00 BUU-klubben. (12). 12.00 Elävä arkisto: Linnunradan pianobaarit. 06.25 Ylen Aamu-tv. 06.10 Vili Vilperin seikkailut (7). 18.30 Simpsonit (12). 20.30 Simpsonit (7). 09.30 Tyhjätaskut (S). 21.05 Sorjonen (16). (12). 18.00 UEFA Champions League huippuhetket. 21.55 Keno ja Synttärit. 09.56 Tipu Touhukas (S). 23.40–00.00 Hiljainen viikko (12). 14.00 Mutsi (S). 16.00 Bob’s Burgers (S). YLE TEEMA & FEM 09.00–12.00 YLE FEM. 10.00–10.55 Matkapassi: Delhi ja Rajasthan. 15.55 Käsipallon Mestarien liiga. 10.30 Jenny+ : Diagnoosi on uusi normaali. 16.30 Uusi päivä (S). 10.00–10.45 Piikkejä paratiisissa (7). 13.00 Amazing Race. 22.00 Kymmenen Uutiset. 19.00 Love Island Suomi. 22.00 Nuori Morse (12). 12.15 Yle Oddasat. 08.15 Muumilaakson tarinoita. 10.50 Näin Norjassa. 00.55 Villien jäljillä. 10.00–11.00 Lemmen viemää. 22.10 Lotto, Jokeri ja Lomatonni. 09.00 Hauskat kotivideot. 19.00–19.25 Kimmo (7). 09.00 Hauskat kotivideot. 03.05 Bull (7). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 2.11. 10.00 Operaatio Storuman. 14.00 Kuin viimeistä päivää (7). 14.20 Kimmo (7). 21.00 #Subleffa: Reppurit reissussa (12). 13.30 Away – Bali. 08.45 Muumilaakson tarinoita. 08.40 Lulu ja lehmä (7). 16.50 Novosti Yle. 22.00 FOMO LIVE. 21.00 Koukussa (16). 19.00 Seitsemän Uutiset. 01.45 Twin Peaks (12). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 16.00 Isä Matteon tutkimuksia (7). 09.05 Flinkkilä & Tastula. 10.30 Pikakurssi kodinostoon. 14.35–14.54 Ikimuistoinen: Tauno Palo. 18.00 Yle Uutiset. 15.05 Viisi mestaritaloa: Le Cabanon. 22.25 Tulosruutu. YLE TV1 08.00 Yle Uutiset. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 22.05 Sohvaperunat. 12.00 Emmerdale. 19.30 Salatut elämät (12). 21.55 Yle Uutiset. 08.18 Galaxi. 21.30 Rillit huurussa (S). MTV3 06.00 Aamusää. 07.45 LEGO Jurassic World (7). 06.52 Hau Hau, Piip ja Veli (S). 15.00 Yle Uutiset. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 19.00–19.55 Historia: Euroopan uudet tuulet 1918 – 1939 (12). 15.30 Planet’s Got Talent. 16.55 Novosti Yle. 21.00 Rillit huurussa (S). 13.40 Kekseliäs nikkari. 08.26 Villi tulevaisuus (7). 00.05–00.35 Uncle (12). 12.30 Salatut elämät (S). 14.00 Ginan maailma. 16.45 Leijonan luola USA. 21.05 A-studio: Talk. 09.01 Aappo ja Tööt (S). 15.00 Yle Uutiset. 20.58 Keno ja Synttärit. 13.00 The Chefs’ Line. 11.00 Yle Alueuutiset. 18.00 BUU: Superapulaiset. 19.00 Spotlight. 16.50 Simpsonit (12). 09.00 Tyhjätaskut (S). 17.55 Kauniit ja rohkeat (S). 00.00 #Subleffa: The Blair Witch Project (16). PERJANTAI 2.11. 08.01 Uula ja Kuu (S). 18.45 Arto Nyberg. 22.00 Love Island Suomi. 12.30 Vita ja Wanda. 14.45 Arkistokuvia (S). 21.30 Tuija tähtien kanssa. 22.15 Kino: Mitä tuleman pitää (12). 08.30 BUU-klubben. 17.00 Diili. 20.00 Tehtaan sankarit – Onnea etsimässä. 09.35 Emmerdale. 02.10 American Horror Story: Cult (16). 17.00–17.57 Pikku Kakkonen. 13.55 Remppa vai muutto. 19.30 Uncle (12). 12.10 MasterChef Australia. (12). 07.40 Ryhmä Hau (S). 16.00 Bob’s Burgers (7). 22.20 Päivän sää. 11.00 Yle Uutiset. 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. 15.20 Norjan RSO esittää: Asrael-sinfonia. SOTKAMO-LEHTI – Torstaina 1. 09.00 Hauskat kotivideot. 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 07.45 Simo (S). 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 09.30 Puoli seitsemän. 17.30 MasterChef Australia. 16.35 Onnenarpa. 19.00–19.25 Härölä (12). 21.25 Jenny+ : Nainen, mikset jo lisäänny?. 16.20 Simpsonit (7). 17.10 Flinkkilä & Tastula. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 12.55 Tobias leipoo maailmalla. 18.00 Telinevoimistelun MM: Telineloppukilpailuja. 20.30 Yle Uutiset. 15.15 Härölä (12). 18.00 Paavo Pesusieni (S). 11.05 Yle Uutiset Viikko viitottuna. 20.30–20.55 Noin viikon studio. 15.25 Posse. 22.25 Tulosruutu. 08.25 Peter Pan (7). 13.20 Pientä pilaa. 09.00 Tämä tästä. 22.00 SuomiLOVE. 22.00 Gaala. 10.56 Uusi päivä (S). 12.00 Jätämme jäähyväiset. 14.50 Leijonan luola USA. 18.25 Emmerdale. 22.25 Tulosruutu. 17.25 Salatut elämät (12). NELONEN 06.00 Vili Vilperin seikkailut (S). 19.00 Seitsemän Uutiset. 19.00 Dok: Teresan sydän. 13.55 Pilanpäiten. 19.50 Skavlan. 00.00 Scorpion (12). 00.00 The Strain (16). 23.45 Prisma: Koirien salainen elämä. 16.05 Isä Matteon tutkimuksia (7). 07.40 Killen kimppakyyti (S). 18.00 Yle Uutiset. 15.25 Pientä pilaa. 21.05 A-studio. 11.00 MasterChef Australia. 09.19 Late Lammas (S). 15.00 Paris etc. 06.35 Myyrä ja Panda (S). (12). 06.53 Ludovic (S). 02.50 Supernatural (16). 06.53 Timppa (S). 23.30 Nousuvesi (16). 22.30 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 12.14 Oddasat. 08.04 Tete ja Mama (S). 21.10–01.30 YLE TEEMA. 09.00 Tyhjätaskut (7). SUB 06.35–09.00 Lastenohjelmia. 15.50 A-studio: Talk. 22.30 Elokuva: Mud (12). 02.30 Kolme miestä ja tyttö (S). 18.00 Paavo Pesusieni (7). 14.30 Luontoretkellä: Oslovuonon salaisuudet. 00.30 48 tuntia rikoksesta (12). (16). 14.55 Pikakurssi kodinostoon. 20.45 Urheiluruutu. 09.56 Mysteerisaari (7). 23.16 Elämän kevät: Miehen tie. 16.52 Yle Oddasat. 17.55 Tilt Esports. 00.10–01.05 Billie Porterin Kiina. 08.10 Madagascarin pingviinit. 00.50 Scorpion (12). 03.20 Limitless (16). 16.25 Onnenarpa. 10.00–11.00 Lemmen viemää. 19.30 Salatut elämät (S). 06.52 Viljami (S). 15.32 Paris etc. 19.00 Love Island Suomi. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 07.20 Ritariprinsessa Nella. 11.00 Au pairit Miamissa. 23.00 Myytinmurtajat. 23.00 Supernatural (16). 19.45 Midsomerin murhat (12). 13.00 Treffaa mun vanhemmat. 22.35 Formulasirkus. 02.10 Bull (12). 11.00 Pisara. 16.50 Novosti Yle. 19.00 Love Island Suomi. 15.55 Hauskat kotivideot. 02.25 Body Fixers. 21.30 Only in Japan (12). 06.50 Angry Birds Piggy Tales. 12.01 Linnunradan pianobaari: Linnunradan pianobaari – Marian musiikki. 10.00 Piikkejä paratiisissa (7). 12.20 Sateenkaaren tuolla puolen (12). 16.25 Onnenarpa. 09.10 Littlest Pet Shop (S). 15.45 A-studio. 17.00 Olet mitä syöt. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 22.20 Päivän sää. 13.25 Silmät hämärässä (12). 09.00 Hauskat kotivideot. 22.30 Elokuva: Mission Impossible – Ghost Protocol (12). 08.07 Lassie (7). 21.55 Yle Uutiset. 20.00 Simpsonit (7). MTV3 06.00 Aamusää. 11.00 Au pairit Miamissa. 13.00 Sadan tonnin talot. 14.30 Mutsi (S). 06.25 Myyrä ja Panda (S). 20.30 Simpsonit (7). 21.25 Away – Bali. 07.45 Ritariprinsessa Nella. 17.10 Vem vet mest?. 20.58 Keno ja Synttärit. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 11.50 Näin Norjassa. 07.40 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu (S). 16.45 Yle Oddasat. 02.45 Catfish – deittihuijarit. 13.55 Remppa vai muutto. 18.10 Casualty (12). 19.40 Theroux ja autistit. 13.55 Remppa vai muutto. 22.00 Love Island Suomi. 11.20 Ex-Onnelliset (7). 13.30 Historia: Vietnamin sota. 16.40 Tulossa: Syke (7). 04.15–05.10 Limitless (12). 23.45–00.35 YleXPop 2018 : Mikael Gabriel. 10.00 Jumalanpalvelus. (12). 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 15.25 Pikakurssi kodinostoon. 14.15 Kerrostalojen prinsessat. 21.00 Härölä (12). 15.35 Hauskat kotivideot. 11.00–12.00 Ikuisesti nuori. 10.00 Remppa vai muutto. 19.00 Seitsemän Uutiset. 02.45 Scorpion (7). 10.00 Uusi päivä (S). 07.51 Vilkki Ankka (S). 22.00 Urheiluruutu. 21.35–22.30 Huuto syvyydestä. 18.00 Jahti. 10.30 Karaokea Klippanissa. 09.57 Urheiluhullut (S). 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 19.00 Love Island Suomi. 19.25 Tulosruutu. 00.00 #Subleffa: Kukkoilijat (16). NELONEN 06.00 Vili Vilperin seikkailut (S). 00.15–00.45 Puoli seitsemän. 10.30 Kysymyksiä kulutusvalinnoista. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 09.15 Riistametsällä. 12.00–17.20 YLE TEEMA. 09.00 Hauskat kotivideot. 21.05 Villi kortti. NELONEN 06.00 Vili Vilperin seikkailut (S). 02.45–04.35 Diili. 21.55 Yle Uutiset. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 4.11. 11.25–13.15 Nörtti: DragonSlayer666: Ahneella on paskanen alku. 21.50 Yle Uutiset. 12.30 Vegard Ulvang ja Luoteisväylän salaisuus. 16.25 RSO Musiikkitalossa. 14.15 Tilt Esports. 09.02 Otso ja sopulit (7). 20.00 Et sä tiedä kuka mä oon?. 00.00 Ota rahat ja juokse. 12.10 SuomiLOVE. 06.10 Vili Vilperin seikkailut (S). 19.30 Kaikki vastaan 1. 20.00 Paris etc. NELONEN 06.00 LEGO Friends (S). MTV3 08.00 Monchhichi (S). 00.00 Keisari Aarnio Talk Show. 20.00 Simpsonit (7). 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 09.00 Tyhjätaskut (S). 12.45 Simpsonit (12). 18.55 Tulossa: Syke (7). 19.25 Tulosruutu. 12.45 Linnunradan pianobaari. 21.00 Sunnuntailounas (S). 15.00 Yle Uutiset. 21.00 A-studio. 22.30 Jääkiekon EHT: CZE – SWE. 06.35 Myyrä ja Panda (S). 08.15 Unna Junná. 11.50 Away – Bali: Kohti Jumalten saarta. Heimot. 14.48 Cycle (S). 17.00 Toteutuuko unelmani?. 22.20 Päivän sää. 18.30 Puoli seitsemän. 20.50 Lenan matkassa. 09.00–09.50 Casualty (12). 16.00 Eduskunnan kyselytunti. (12). 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. MTV3 06.00 Aamusää. 15.25 Jahti. 23.00 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 12.30–13.13 Murhia ja kantrimusiikkia (12). 10.00 Piikkejä paratiisissa (7). 12.14 Oddasat. 20.00 Posse. 01.50 Scorpion (7). 09.00 Efter Nio. 22.35 Elokuva: Kukkoilijat (16). 14.50 Sissi Sitruuna ja Ali Appelsiini (7). 14.30 Unelmarempat. KESKIVIIKKO 7.11. 07.45 Madagascarin pingviinit. 21.50 Yle Uutiset. 09.31 Meidän luokka. 12.00 Emmerdale (7). 13.45 Leijonan luola USA. 07.00 Titta Pikkanen. 16.45 Yle Oddasat. 08.00 Disney esittää (7). 09.35 Emmerdale. 17.10–17.55 Piikkejä paratiisissa (7). 09.30 Tyhjätaskut (S). 22.40 Yle Live: Paperi T. NTRNZ MEDIA OY. 11.28 Au pairit Miamissa. 22.00 Kymmenen Uutiset. 12.00 Strauss: Danaen rakkaus. 14.50 Simpsonit (7). 10.00 Remppa vai muutto. 07.17 Tiedonjyvä. 08.50 Luontoretkellä: Vaistot. 10.30–13.00 Salatut elämät (12). 11.00–12.00 Ikuisesti nuori. 01.55 Eloonjääneet (16). 15.30–16.20 Villi kortti. 17.40 Tämä tästä. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 08.21 Galaxi. 19.00 Obs debatt. 22.45 London Spy (12). 03.20 Tilt Esports. 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 11.00 Yle Alueuutiset. 12.55 Paris etc. 18.30–19.25 Kotikenttä (7). 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 10.05 Rankat duunit. 23.05 C.S.I. 21.00 A-studio. 15.00–15.24 Merimiehet. 15.25–15.52 Arkistojen salat. 11.00 MasterChef Australia. 12.00 Viro – Tuulten pieksämä maa (12). 20.55 Urheiluruutu. 18.25 Emmerdale. 09.08 Näin meillä (7). 00.00 Diili. 08.10 Madagascarin pingviinit (7). 23.00 American Horror Story: Cult (16). 14.00 Ota rahat ja juokse. 19.00 Vain elämää. 14.15 Through the supermarket in five easy pieces (S). 14.00 Kuin viimeistä päivää (7). 10.05 Rankat duunit. 08.35 LEGO Ninjago. 00.35–01.05 Puoli seitsemän. 13.20–14.39 Se alkoi sateessa. 17.25 Salatut elämät (7). 10.26 Norjaa ristiin rastiin. 17.00 Yle Uutiset. 18.00 BUU-klubben. 16.15 MOT: Näin kupattiin Nuorisosäätiön rahat. TIISTAI 6.11. 16.25 Maajussille morsian. 23.00 Sorjonen (16). 20.00 Uusi päivä (S). 23.15 Oddasat. 17.00 Toteutuuko unelmani. 09.10 Littlest Pet Shop (S). 07.03 Kim ja Kai (S). 13.10 Pariisin afroamerikkalaiset taiteilijat. 15.55 Idols. 16.30 Simpsonit (7). 14.20 Duudsonit tuli taloon. maailmansodassa. 20.00 Haluatko miljonääriksi?. 16.50 Posse. 07.56 Vekarat! (S). 17.00 Duudsonit tuli taloon. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 19.20 Päivän sää. 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 21.00 Rakettitiedettä. 23.30 Haluatko miljonääriksi?. 22.35 Theroux ja pornotyöläiset (12). 08.46 Retki-Roope (S). 23.10 Silicon Valley (12). 10.26 Laatua lyhyesti. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 13.28 Paris etc. 18.30 Taivaallista menoa: Älä häpeä sitä, että olet vain ihminen. 15.00 Noin viikon studio. 15.30 A-studio. 15.10 Teknavi. 22.00 FTW Live: FTW Live x CS:GO. 18.15 Strömsö. 17.25–21.10 YLE FEM. 13.00 Amazing Race. 21.15 Ruokamatka Meksikoon. 20.00 Suomen kaunein koti. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 09.35 Emmerdale (7). 08.35 Kung Fu Panda (7). 20.10 Taitoluistelun GP : Jäätanssin vapaaohjelma. 19.39 Sportnytt. 09.08 Peter Pan (7). 18.00 BUU-klubben. 22.00 Kymmenen Uutiset. 22.20 Päivän sää. 16.00 Pilanpäiten. 10.50 Näin Norjassa. 12.00 Kino Tulio: Rikollinen nainen (12). 19.00 Seitsemän Uutiset. 11.15 Tehtaan sankarit – Onnea etsimässä. 06.25 Rusty Rivets (S). 00.00 Elokuva: Mission Impossible – Ghost Protocol (12). 18.54 Ruohonjuuritasolla (S). 10.30 Tanskalainen maajussi. SUB 06.35–09.00 Lastenohjelmia. 22.55 Villi kortti. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 7.11. 06.55 My Little Pony (S). 17.25–19.54 YLE FEM. 11.00–12.00 Ikuisesti nuori. MTV3 08.00 Puuha-Pete (S). 20.00 Idols. 11.00 Pilanpäiten. 21.20 Lumilautailun MC: Modena. 01.00 Rajavalvojat (S). 22.50 Perjantai. 06.25 Ylen Aamu-tv. 14.50 Pilanpäiten. 16.25 Villien jäljillä. Cyber (16). 00.30 Rikospaikka. 20.00 Sannikka & Ukkola. 19.00 Seitsemän Uutiset. 15.25 Pientä pilaa. 21.00 Suomen huutokauppakeisari. 19.00 Durrellin perhe. 06.25 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti (S). 16.10 Tanssii Tähtien Kanssa. 10.00–10.52 Matkapassi. 17.10 Piikkejä paratiisissa (7). 22.45 Yle Uutiset. 20.00 Maajussille morsian. 07.32 Franklin ja ystävät (S). 19.25 Tulosruutu. 10.08 Lohikäärmesydän (7). 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. 10.00 Obs debatt. 07.15 Wilma Vikkelä. 19.00 Idols. 18.30 Puoli seitsemän. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 18.00 UEFA Champions League huippuhetket. 13.20–14.49 Kunnioittaen (S). 06.55 My Little Pony (7). 16.15 Stupid Man Smart Phone. YLE TV1 08.00 Yle Uutiset. 10.00 Remppa vai muutto. 20.00 Uusi päivä (S). 22.25 Tulosruutu. 21.05 Perjantai. 19.10 Tulosruutu. 20.00–01.25 YLE TEEMA. 16.35 Onnenarpa. 12.00–16.55 YLE TEEMA. 02.55 NCIS: New Orleans (12). 10.00–10.55 Historia: Euroopan uudet tuulet 1918 – 1939 (12). 12.00 Emmerdale. 07.35 Huomenta Suomi: Markkinaraati. 11.00 Älä kokeile tätä kotona. 09.40 Eläinten ystävät. 08.36 Näin meillä (7). NELONEN 06.00 Vili Vilperin seikkailut (7). 01.10 Rikoksista pahin (12). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 5.11. marraskuuta 2018 TV-VIIKKO // A23 A22 // TV-VIIKKO PSM-sivuvaihto // Torstaina 1. 22.15 Viikon sää. 09.00 Hauskat kotivideot. 13.59 Paris etc. 20.30 Simpsonit (7). 07.34 Pingu (S). 00.20 Elokuva: Diktaattori (12). 22.35 Teknavi. 10.05 Rankat duunit. 20.00 Simpsonit (7). 10.00 Toivomus: Mark Levengood. 22.05 Marja Hintikka Live. 23.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7). marraskuuta 2018 16 TV-VIIKKO PSM-sivuvaihto // Torstaina 1. 06.10 Vili Vilperin seikkailut (7). 19.30 Salatut elämät (S). 07.20 Disney esittää (7). 03.45–04.40 112 (7). 18.30 Dok: Ydren jättiläiset. 08.06 Galaxi. 10.28 Uusi päivä (S). 10.22–10.25 Bon (S). 16.45 Yle Oddasat. 18.00 The Wall Suomi. 20.31 Paris etc. 07.05 Hertan maailma (S). Manu sekä Riikka odottavat sorsastuskauden aloitusta. 11.00 Au pairit Miamissa. 18.10 Urheiluruutu. 13.00 Ikuisesti nuori. 12.00–17.19 YLE TEEMA. 06.25 Myyrä ja Panda (S). 07.30 K3 (S). 16.55 Onnenarpa. 20.00 La otra mirada – Toinen katse (7). 13.20 Ota rahat ja juokse. 17.00 Yle Uutiset. 16.30 Leijonan luola USA. 10.00 Piikkejä paratiisissa (7). 22.05 Nousuvesi (16). 15.40 Sohvaperunat. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 11.45 Voiko luontoa korjata?. 13.55 Remppa vai muutto. 22.00 #Subleffa: Vares – Sheriffi (16). 01.30 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 02.30 Katastrofin anatomia (S). 20.55 Urheiluruutu. 08.25 Ruotsalaisuuden päivä. 22.00 Konttori (S). 15.40 Hauskat kotivideot. 08.59 Galaxi. 06.25 Huomenta Suomi. 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 18.30 Puoli seitsemän. Yle TV1:llä klo 18.15. 11.00 Kohteessa: Kypros. 09.30 Puoli seitsemän. 20.00 Idols. YLE TEEMA & FEM 09.00–12.00 YLE FEM. 18.10 Casualty (12). (12). 06.55 My Little Pony (S). 18.30 Haluatko miljonääriksi?. 08.50 Näin Norjassa. 17.25–20.00 YLE FEM. 14.25 Junamatka Eurooppaan. 16.10–17.20 Francon jälkeen – Alcantaran perhe. SUB 09.00–10.00 Duudsonit tuli taloon. 09.00 Yle Uutiset. 07.04 Pikku perunat (S). 21.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7). 23.10 Yle Uutiset. 21.00 The Wall Suomi. 06.50 Sonic Boom (S). 22.45 Oddasat. 11.00 Strömsö. 10.00 Yliopistollinen eläinsairaala: Pertsa-koira hätäverenluovutuksessa. 10.00–11.00 Lemmen viemää (12). 16.00 Ratsastuksen maailma. 14.05–15.00 Timanttinen keikka. 12.00 Ruokamatkailua. 19.00 Seitsemän Uutiset. 14.30 Silicon Valley (12). 08.14 Ryhmä Hau (S). 17.10–17.55 Isä Brown ja hänen laumansa (12). YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 02.50 Tuubi. 17.25 Salatut elämät (S). 22.35 Elokuva: Wallander: Syyllisyys (16). 19.30 Jenny+ : Nainen, mikset jo lisäänny. 18.25 Emmerdale. 13.20 Talon maistiaiset (S). 10.45 Näin Norjassa. 16.00–16.55 Isä Matteon tutkimuksia (7). 19.20 Päivän sää. 14.05–14.25 Palanen: Viimeinen työpäivä. 20.00 Jahti. 13.10 Kerran viikossa (7). 09.35–10.00 Winx-klubi (7). 16.30 Simpsonit (12). 18.15 Eränkävijät. 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. 14.40 Elävä arkisto: Linnunradan pianobaarit. 10.00 Pilanpäiten. 01.30 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! SUB 06.35–09.00 Lastenohjelmia. 09.00 Tyhjätaskut (7). 11.00 Kolme miestä ja tyttö (7). 02.10 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula!. 08.03 Puu Fu Tom (S). 23.25–23.55 Rouva varapresidentti (7). 17.10–17.53 Piikkejä paratiisissa (7). 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 19.40–19.52 Viki, Köpi & Henkka – tieteen armoilla. 14.41 Linnunradan pianobaari: Linnunradan pianobaari – Marian musiikki. 10.00–11.00 Lemmen viemää. 08.01–08.13 Anton Siilinen ratkaisee (S). 23.00 Uusi Kino: Kaksi koulua (S). 12.00 Henry Miller – mielihalujen mestari (12). 18.30 Älä kokeile tätä kotona. 18.00 Yle Uutiset. 13.15 Simpsonit (12). 21.55 Urheiluruutu. 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 14.45 Lyhytelokuva: Yhteisvoimin maatamme rakentamaan (S). 08.35 LEGO Ninjago (7). 19.49–19.54 På spåret: Erikoislähetys. 21.10 Historia: Ensimmäiset naiset. 14.00 Taitoluistelun GP : Miesten lyhytohjelma ja parien vapaaohjelma. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 22.00 Loukussa (12). 00.16–01.12 Timanttinen keikka. 23.30 Konttori (S). 15.40 Tuija tähtien kanssa. 07.38 Tilkkupeiton tarinoita (S). 16.15 Metsien kätkemä. 00.00 Sub.doc: Juoksuratojen ihmelapsi. 11.00 Dok: Lindan kaipuu. 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 20.30 Yle Uutiset. 08.10 Disney esittää (7). 17.25–23.22 YLE FEM. 08.50 HS Lasten uutiset. 07.20 Disney esittää: Star Wars Rebels (7). 20.30–20.52 Kerran viikossa (7). 19.00–19.50 Prisma: Koirien salainen elämä. 22.00 Love Island Suomi. 17.10–17.53 Piikkejä paratiisissa (7). 23.10 Yle Uutiset. 17.45 MasterChef Australia. 21.10 Kolme väriä: Valkoinen (12). 08.29 Tenavat (7). 06.50 Sonic Boom (7). 00.55 Billions (7). 18.10 Urheiluruutu. 13.20 Fennada-klassikot (7). 12.35–13.20 Murhia ja kantrimusiikkia (12). 22.00–00.20 Sekasin2. 12.00 Tanskalainen maajussi. 06.25 Rusty Rivets (S). 08.35 LEGO Ninjago (7). 01.15 Jahti. 16.25 Heikelä syndrooma. 11.30 Spotlight. 10.50 Näin Norjassa. 12.30 Salatut elämät (12). 10.00 Piikkejä paratiisissa (7). 07.08 Nalle. 21.55 Urheiluruutu. 22.00 Urheiluruutu. 21.00 Ex-Onnelliset (12). 19.00 The Bold Type (12). 20.01 Sting, vapaa mies. 12.30 Salatut elämät (S). 09.23 Kalsaripiraatit (7). 08.27 Galaxi. 07.22 Astroset (S). 18.30 Simpsonit (12). 12.00 Emmerdale (7). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 6.11. 11.45 Duudsonit tuli taloon. 20.00 Grillit huurussa (S). 16.50 Novosti Yle. 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. 07.54 Kaapo (S). 17.25 Salatut elämät (S). TV VIIKKO 2.–8.11. 08.05 Judi Dench ja puiden neljä vuodenaikaa. 10.00–10.55 Matkapassi: Uruguay ja Paraguay. 19.46 Mittatilaustyönä. 01.10 48 tuntia rikoksesta (12). 14.00 Tuntematon perillinen: Sisko joka katosi. 13.00 Amazing Race. Kuva: Antti ja Sanna Kokko tavoittelevat illalliseksi järvitaimenta Ruotsin Jällivaarassa. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 11.00 Skavlan. 20.00 Diili. 12.00–17.20 YLE TEEMA. 15.00 Yle Uutiset. 08.48 Yökyöpelit (S). 19.00 Et sä tiedä kuka mä oon?. 20.55 Urheiluruutu. 12.10 Yle Oddasat. 22.00 Kymmenen Uutiset. 12.35–14.22 RSO Musiikkitalossa. 11.30 Elämäni eläimet. 20.30 Catastrophe (12). 20.58 Keno ja Synttärit. 19.10 Uutisextra. 13.45 Simpsonit (12). 13.00–13.25 Merimiehet. 23.30–00.25 Doctor Foster (12). 07.05 Ritariprinsessa Nella (S). 13.30 Tanssii Tähtien Kanssa. 10.50 Näin Norjassa. 21.30 Viettele vaatteilla. 03.00 Kolme miestä ja tyttö (S). 12.14 Oddasat. 16.00 Bob’s Burgers (7). 17.55 Kauniit ja rohkeat (S). 17.00 Norjaa ristiin rastiin. 07.39 Askarrellaan. 20.30 Yliopistollinen eläinsairaala. 07.45 My Little Pony (S). 14.30 Diili. 09.27 Kolmikko ja Keplerin timantit (7). 12.30 MasterChef Australia. 06.55 My Little Pony (S) 07.20 LEGO Star Wars (7). 21.00 Ota rahat ja juokse. 08.35 Disney esittää (7). 12.00–17.25 YLE TEEMA. 13.15 Overwatch World Cup finaali. 11.00 Au pairit Miamissa. 19.00 Suomen huutokauppakeisari. 11.00–12.00 Ikuisesti nuori. 06.55 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 21.00–21.45 FOMO LIVE. 13.30 Remonttipiiskuri. 15.05 Pisara. 01.55 Pop’n’Roll. 12.50 Teknavi. YLE TEEMA & FEM 08.50–12.00 YLE FEM. 15.30–16.26 Uusi päivä (S). 08.34 Petteri Kaniini. 23.40 Girls (16). 20.00 Metsien kätkemä. 07.05 Ritariprinsessa Nella (S). 17.00 Yle Uutiset. 12.10 Yle Oddasat. 20.30 Yle Uutiset. 22.20 Päivän sää. 17.03 På spåret: Erikoislähetys. 15.00 Yle Uutiset. 15.10 Ylen aamu-tv. 16.30 Putous. 07.10 Satuja Soitosta. 19.00 Love Island Suomi. 06.25 Ylen Aamu-tv. 07.35 My Little Pony (S). Aki ja Emilia tutustuvat Kekkosen kalapaikkoihin. 01.50 Americans (16). 19.30 Salatut elämät (12). 18.00 BUU-klubben. 22.50–00.45 Ulkolinja: Taistelu Valkoisessa talossa. 11.00 Yle Alueuutiset. 21.00 Pitääkö olla huolissaan?. 01.05–01.25 Uusi Kino: Perillinen (7). 16.55 Villi kortti. 09.30 Tyhjätaskut (S). 06.10 Vili Vilperin seikkailut (7). 01.00 Eloonjääneet (16). 23.05 C.S.I. 17.25 Tanskalainen maajussi. (12). 07.09 Tinga Tinga -tarinat (S). 14.30 Taitoluistelun GP : Miesten vapaaohjelma. 22.00 Kymmenen Uutiset. 16.50 Novosti Yle. 22.00–23.22 Dok: Usko. 17.40 Taitoluistelun GP : Naisten vapaaohjelma. 11.28 Au pairit Miamissa. 12.05 Antiikkikaksintaistelu. 16.40 Tulossa: Syke (7). 21.00 Diili. 02.40 Elokuva: Kova kuin kivi (16). 18.00 MasterChef Australia. 15.20 Simpsonit (7). 11.30 Sportmagasinet. 19.00 Kriminalisti (12). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 09.30 Puoli seitsemän. 21.00 Ota rahat ja juokse. 17.00 Jahti. 08.50 Näin Norjassa. 16.30 Simpsonit (12). 07.07 Anniina Ballerina (S). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 3.11. 12.30 Salatut elämät (12). 14.45 Away – Bali. 17.25 Minun maisemani. 06.25 Ylen Aamu-tv. MTV3 06.00 Aamusää. 17.45 MasterChef Australia. 16.10 Isä Matteon tutkimuksia (7). 11.00 Kulutustavaratarkastajat. 17.00 Pikku Kakkonen. 16.45 Leijonan luola USA. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. marraskuuta 2018 MAANANTAI 5.11. ERÄNKÄVIJÄT sunnuntaina 4.11. 19.20 Päivän sää. 18.45–19.35 Avara luonto: Alaskan monet kasvot. 14.55 Pikakurssi kodinostoon. 23.00 Joel vs. 06.53 Raa Raa, leikkisä leijona. 11.00 Närbild. SUNNUNTAI 4.11. 00.35–00.55 Kimmo (7). 17.00 Gaala. 17.00 Vain elämää. 11.00 Kotikenttä (7). 03.10–04.05 Rikoksista pahin (12). 20.00 Närbild. 17.00 Leijonan luola USA. 17.55 Kauniit ja rohkeat (S). YLE TV1 05.55 Tehtaan sankarit. SUB 06.35–09.00 Lastenohjelmia. 17.03 Toteutuuko unelmani?. 10.30 Kuka, mitä, milloin?. 11.00 Yle Uutiset. 20.00–01.12 YLE TEEMA. SUB 09.00–10.00 Olet mitä syöt. 23.45–00.15 Avoimena: Oliver lusmuilee (12). 15.10 Ylen aamu-tv. 00.00–00.30 Puoli seitsemän. 22.00 Kymmenen Uutiset. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 22.50 Oddasat. 18.30 Toivomus: Mark Levengood. 12.10 Yle Oddasat. 15.10 Ylen aamu-tv. 01.00 Ulosottomiehet. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 19.20 Tanssii Tähtien Kanssa. 11.15 Last Man on Earth (7). 22.00 Love Island Suomi. 07.20 Kerkko Kukko (S). 07.45 Ritariprinsessa Nella. 19.20 Telinevoimistelun MM: Telineloppukilpailuja. 17.25–20.00 YLE FEM. 17.25–20.00 YLE FEM. 13.30 Leijonan luola USA. 07.03 Mohvelit (S). 10.00 Iloa puutarhasta. 20.00 Akuutti: Loppuun palaneet. 15.10–15.40 Akuutti: Lapseni on Down. 21.00 Stadi vs. 10.00 Matkapassi: Patagonia. 20.58 Keno ja Synttärit. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 20.50 Urheiluruutu. 14.00 Kuin viimeistä päivää (7). 23.00 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 07.05 Tilda ja hänen ystävänsä. 14.40–14.52 Arkistokuvia (S). 00.40 Heikelä syndrooma. 00.20 Pitääkö olla huolissaan?. 21.00 Heikelä syndrooma. 21.00 Napakymppi. 19.25 Tulosruutu. 06.52 Metkat Mesiläiset (S). 07.45 Mimosa ja Lennu (S). 16.05 Hyvät katsojat. 11.00–12.00 Ikuisesti nuori. 13.55 Remppa vai muutto. 21.00 Noin viikon studio. 23.15 Oddasat. 22.20 Päivän sää. 14.00 Varo vasentasi (S). 07.20 Ritariprinsessa Nella (S). 15.00 Ihmemies MacGyver (7). 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 15.10 Doctor Who. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 19.00 Myytinmurtajat. 11.05 Yle Alueuutiset. 20.00 Billie Porterin Kiina. 22.00 Keisari Aarnio Talk Show. 11.30–14.00 Simpsonit (7). 22.25 Tulosruutu. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 08.22 Galaxi. 03.10 Katastrofin anatomia (7). 22.00 Timanttinen keikka. 17.15 Valheen jäljillä. 15.20 Putous. 15.25 Hauskat kotivideot. 08.50 Näin Norjassa. 22.35 Peter Nyman. 15.55 Pitääkö olla huolissaan?. 10.30 Kaikkea kaupan. (16). 13.20 Hilja, maitotyttö (7). 23.45–01.30 Sting Pariisissa. 09.22 Villien Toiveiden Virasto. 07.45 Disneyn esikoulu (7). 19.39 Sportnytt. 17.00 Yle Uutiset. 21.00 Keisari Aarnio (7). 22.00 Stand Up!. 12.19 Oddasat. 00.00 Heikelä syndrooma. 09.20 Norjan kovin. 13.15 Pientä pilaa. 18.45 Love Island Suomi. 10.05 Rankat duunit. 09.00–09.50 Casualty (12). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 15.00 Yle Uutiset. 15.26 Linnunradan pianobaari: Linnunradan pianobaari – Marian musiikki. 12.00–17.20 YLE TEEMA. 12.20 Sunnuntailounas (S). 12.30–13.12 Murhia ja kantrimusiikkia (12). 21.00 Hyvät ja huonot uutiset. YLE TEEMA & FEM 08.25–12.00 YLE FEM. 13.30 Jätämme jäähyväise. 18.15 UEFA Champions League -makasiini. 06.25 Disneyn esikoulu (S). 10.00–11.00 Lemmen viemää. 21.00 Love Island Suomi. 13.30 Gok Wan: Kekseliäät kierrättäjät. 06.50 Angry Birds Piggy Tales (7). 09.00 Hauskat kotivideot. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 14.20 Simpsonit (7). 17.00–18.00 Pikku Kakkonen. MTV3 06.00 Aamusää. 12.00 Tuntematon perillinen. 22.38 Dyyni (16). 14.30 Sannikka & Ukkola. 10.00 Taivaallista menoa. 20.15–20.25 Viki, Köpi & Henkka – tieteen armoilla. 15.45 A-studio viittomakielelle tulkattuna. 10.00 Remppa vai muutto. 15.00 Yle Uutiset. 21.00 Simpsonit (7). 08.19 Late Lammas (S). 08.10 Disney esittää: Kaksin karkuteillä: TV-sarja (7). 16.30 Kaikki vastaan 1. 17.55 Kauniit ja rohkeat (S). 18.00 Paavo Pesusieni (S). 06.50 Angry Birds Piggy Tales (S). 19.30 Salatut elämät (S). 00.50 Uusi Kino: Momentum (S). 18.00 Jääkiekon EHT: RUS – FIN. 21.00 Kino Klassikko: Kätketty linnake (12). 00.00 48 tuntia rikoksesta (12). 01.45 Tilt Esports. 18.30 Operaatio Storuman. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. YLE TV1 05.55 Eränkävijät. 00.00 #Subleffa: Maissilapset (16). 07.42 Oktonautit (S). 10.50 Näin Norjassa. 20.00 MOT: Näin kupattiin Nuorisosäätiön rahat. 14.45 Kerran viikossa (7). 19.20 Päivän sää. 13.10 Dokumenttiprojekti: Viimeinen taistelu. 18.25 Emmerdale. 14.55 Pikakurssi kodinostoon. 19.25 Tulosruutu. 07.27 Kikattava Kakkiainen (S). 19.00 Seitsemän Uutiset. 18.30 Taitoluistelun GP : Parien ja naisten ja lyhytohjelmat sekä jäätanssin rytmitanssi. 19.30 Putous. 16.30 Uusi päivä (S). 12.30 Team Bachstad idänreitillä. 23.45–00.44 Bella kirjautuu sisään. 06.53 Hyrräpäät (S). 12.14 Oddasat. 07.33 Fluugalaiset (S). YLE TEEMA & FEM 09.20–12.00 YLE FEM. 06.50 Angry Birds Piggy Tales. 06.10 Vili Vilperin seikkailut (S). 23.30 Bates Motel (16). 18.25 Emmerdale (7). 09.00 Tyhjätaskut (S). 09.00–09.50 Casualty (12). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 16.55 Viettele vaatteilla. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 14.00 Posse. 22.25 Tulosruutu. 07.30 Nelli ja Noora (S). 22.50 Loukussa (12). 22.00 Arman ja viimeinen ristiretki. 21.30 Dokumenttiprojekti: Herttakuningatar (S). 10.00 Holby Cityn sairaala (12). 20.00 Teemalauantai esittää. 13.35 Marja Hintikka Live. 18.30 Kolmikko ja Keplerin timantit (7). 17.25 Kysymyksiä kulutusvalinnoista. 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 08.59 Galaxi. 13.30–14.10 Team Bachstad idänreitillä. 09.51 Ruohonjuuritasolla (S). 16.50 Novosti Yle. 19.30 Perjantai-dokkari: Btw, mä en oo tyttö. 07.15 Planeetta Kosmo (S). 13.50 Historia: Marx, Nietzsche ja Freud. 01.30 Rajavalvojat (S). 22.35 Oddasat. 06.50 Angry Birds Piggy Tales. 09.30 Egenland. 11.28 Au pairit Miamissa. 14.25 Yliopistollinen eläinsairaala: Pertsa-koira hätäverenluovutuksessa. 11.05 Jumalanpalvelus. 00.55 Posse. 17.25 Ruokamakasiini. 13.00 Elokuva: Kaunotar ja Monsteri – Seikkailu Pariisissa (7). 20.30 Yle Uutiset. 08.10 Madagascarin pingviinit. 00.42–01.10 Puoli seitsemän. 20.00–00.55 YLE TEEMA. 22.20 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 00.55 Hävyttömät (12). 10.00 Remppa vai muutto. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 17.00 Yle Uutiset. 13.00 Sting, vapaa mies. 16.00 Idols. 21.30 Turhuuden turuilla (12). 23.00 Keisari Aarnio (7). 15.45–16.43 Poldark (12). 17.00 Yle Uutiset. 19.45 Jäljet päättyvät Berliiniin (12). 17.00–17.59 Pikku Kakkonen. 17.20 Simpsonit (12). 22.25 Tulosruutu. 23.50 Americans (16). LAUANTAI 3.11. 08.45 Muumilaakson tarinoita. 09.00 Luontomatkalla. 07.26 Pusse (S). 08.30 Unna Junná. 12.00 Jumalanpalvelus: Erämaamessu Vaasassa. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 15.10 Ylen aamu-tv. 17.00 Yle Uutiset. 06.57 Kuminakuja 19 (S). 12.30 Salatut elämät (7). 13.55 Hetket jotka jäivät. 19.00 Sportmagasinet. 07.33 Nelli ja Iiro (S). NELONEN 06.00 Vili Vilperin seikkailut (S). 19.25 Tulosruutu. 20.30 Yle Uutiset. YLE TEEMA & FEM 08.15–13.05 YLE FEM. 16.45 Yle Oddasat. 23.35–00.05 Puoli seitsemän. 16.30 Uusi päivä (S). 06.25 Huomenta Suomi. 09.33 Jessi ja Janni – etevät etsiväkaksoset. 18.50 Urheiluextra: UEFA Champions League. 11.55 Metten kesäiset jälkiruokaherkut. 23.45 Koukussa (16). 17.00–17.20 Amplifier (7). 10.05 Rankat duunit. 18.00 Yle Uutiset. 09.00–09.05 Yle Uutiset. 19.50 Ruotsalaisuuden päivä. 18.00 Yle Uutiset. 08.25 Disney esittää (S). 10.00 Jaksa paremmin. 00.30 48 tuntia rikoksesta (12). YLE TV1 05.55 Akuutti: Lapseni on Down. 17.50 Myytinmurtajat: Halloween-spesiaali. 06.25 Disneyn esikoulu (S). 16.25 Yliopistollinen eläinsairaala. 22.00 Kymmenen Uutiset. 11.00 Au pairit Miamissa. 23.15 Elävä arkisto: Isänpäivä. 12.30–13.15 Murhia ja kantrimusiikkia (12). 20.30 Yle Uutiset. 19.20 Päivän sää. 13.33 Juhliva saari (S). 23.00 Diili. SUB 06.35–09.00 Lastenohjelmia. 21.55 Urheiluruutu. 09.35 Winx-klubi (7). TORSTAI 8.11. 23.00 RuPaul’s Drag Race. 21.15 Hyvät katsojat. 07.44 Riku ja Rami. 22.00 Elokuva: Kova kuin kivi (16). Kausi 3, osa 4/12. NELONEN 06.00 Vili Vilperin seikkailut (S). 23.05 C.S.I. 14.05 Kuin viimeistä päivää (7). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 08.28 Karvinen (7). 16.26–16.55 Uusi päivä (S). 20.00–00.00 YLE TEEMA. 09.30 Tyhjätaskut (S). 11.00 Yle Alueuutiset. 09.20 Late Lamma (S). 14.55 Telinevoimistelun MM: Telineloppukilpailuja. 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 07.30 Angry Birds Blues (7). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 8.11. 15.25 Upeat skandikodit. 06.25 Huomenta Suomi. 16.50 Novosti Yle. 09.55 Yle Uutiset. 08.05–08.55 Avara luonto. 13.00 Tobias leipoo maailmalla. 09.30 Puoli seitsemän. 02.10 Theroux ja pornotyöläiset (12). 20.55 Urheiluruutu. 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 08.23 Urheiluhullut (S). 20.00 Simpsonit (7). 18.00 BUU-klubben. 10.20 Maajussille morsian. 07.22 Ninni ja Nestori (S). 08.36 Pii ja Poju (S). 07.08 Nipa ja Pete (S). 20.00 Villien jäljillä. 13.00 Tuija tähtien kanssa. 08.35 LEGO Ninjago (7). YLE TV1 05.55 MOT: Näin kupattiin Nuorisosäätiön rahat. 09.45 Vem vet mest?. 15.25 Remonttipiiskuri. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 09.35 Emmerdale (7). 01.50 Ulosottomiehet. 09.35 Emmerdale. 18.30 Simpsonit (12). 18.30 Simpsonit (12). 11.27 Au pairit Miamissa. 18.00 Yle Uutiset. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 15.50 Simpsonit (12). 18.10 Casualty (12). 09.10 Eränkävijät. 00.55 Suomen kaunein koti. 01.35 Crazy Ex-Girlfriend (7). 14.55 Pikakurssi kodinostoon. 14.55 Pikakurssi kodinostoon. 13.00 Peter Nyman. 20.30 Egenland. 18.30 Puoli seitsemän
19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 20.50 Urheiluruutu. 20.50 Lenan matkassa. YLE TV1 08.00 Yle Uutiset. 10.00 Piikkejä paratiisissa (7). 13.55 Remppa vai muutto. 07.20 Ritariprinsessa Nella (S). 21.30 Rillit huurussa (S). 12.14 Oddasat. 23.00 Myytinmurtajat. 17.25 Strömsö. 13.59 Paris etc. 14.20 Simpsonit (7). 21.05 Perjantai. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 16.57 Yle Uutiset viittomakielellä. 09.00 Hauskat kotivideot. 07.03 Dinojuna (S). SUB 06.35–09.00 Lastenohjelmia. (12). 20.58 Keno ja Synttärit. 14.15 Kerrostalojen prinsessat. 00.00 #Subleffa: The Blair Witch Project (16). 10.00 Jaksa paremmin. 10.56 Uusi päivä (S). 10.50 Näin Norjassa. 00.55 Posse. 20.01 Sting, vapaa mies. 06.25 Myyrä ja Panda (S). 08.04 Tete ja Mama (S). 17.10–17.55 Piikkejä paratiisissa (7). 12.00 Tanskalainen maajussi. 10.00–10.55 Matkapassi: Delhi ja Rajasthan. 21.00 Love Island Suomi. 21.00 Suomen huutokauppakeisari. 12.50 Teknavi. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 21.05 A-studio: Talk. 15.25 Jahti. 12.00 Elävä arkisto: Linnunradan pianobaarit. 15.25 Hauskat kotivideot. 19.46 Mittatilaustyönä. 07.53 Mimmi Lehmä ja Varis (S). 19.00 Idols. 18.10 Casualty (12). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 5.11. 16.00 Isä Matteon tutkimuksia (7). 09.30 Puoli seitsemän. 21.00 Napakymppi. 11.00 Yle Alueuutiset. 12.55 Tobias leipoo maailmalla. 07.03 Kim ja Kai (S). 22.00–23.22 Dok: Usko. 14.25 Ota rahat ja juokse. 22.30 Yle Uutiset. 21.00 A-studio. 21.00 Efter Nio. 09.33 Jessi ja Janni – etevät etsiväkaksoset. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 15.10 Teknavi. 00.00 Keisari Aarnio Talk Show. 20.00–01.12 YLE TEEMA. 12.30 Salatut elämät (S). 01.45 Twin Peaks (12). 16.00 Bob’s Burgers (S). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 10.00 Pilanpäiten. 14.55 Pikakurssi kodinostoon. 18.30 Taitoluistelun GP : Parien ja naisten ja lyhytohjelmat sekä jäätanssin rytmitanssi. 18.15 UEFA Champions League -makasiini. 12.00–17.20 YLE TEEMA. 22.15 Kino: Mitä tuleman pitää (12). 12.00–17.25 YLE TEEMA. 19.30 Salatut elämät (S). 22.00 Elokuva: Kova kuin kivi (16). 06.55 My Little Pony (S) 07.20 LEGO Star Wars (7). 12.05 Antiikkikaksintaistelu. 13.10 Pariisin afroamerikkalaiset taiteilijat. 01.30 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! SUB 06.35–09.00 Lastenohjelmia. 16.15 MOT: Näin kupattiin Nuorisosäätiön rahat. 02.10 American Horror Story: Cult (16). 01.55 Pop’n’Roll. 11.30–14.00 Simpsonit (7). 01.15 Stand Up! (S). 22.30 Elokuva: Mud (12). 17.25 Ruokamakasiini. 20.30 Simpsonit (7). 15.30 Planet’s Got Talent. 16.40 Tulossa: Syke (7). 07.45 Simo (S). 19.45 Midsomerin murhat (12). 18.30 Puoli seitsemän. 00.50 Uusi Kino: Momentum (S). 06.25 Ylen Aamu-tv. 09.35 Emmerdale. 20.56 Sting Pariisissa. 20.00 Paris etc. 13.00 Tobias leipoo maailmalla. 23.00 Keisari Aarnio (7). 13.50 Historia: Marx, Nietzsche ja Freud. 11.28 Au pairit Miamissa. 13.20 Fennada-klassikot (7). 18.15 Strömsö. 19.00 Seitsemän Uutiset. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 19.20 Telinevoimistelun MM: Telineloppukilpailuja. 21.00 Ota rahat ja juokse. 10.30 Ruokamakasiini. 11.45 Duudsonit tuli taloon. NELONEN 06.00 LEGO Friends (S). 09.00 Hauskat kotivideot. 20.00 Idols. 18.00 Yle Uutiset. 03.10 Katastrofin anatomia (7). 07.07 Anniina Ballerina (S). 22.25 Tulosruutu. 02.10 Bull (12). 23.05 C.S.I. 23.10 Yle Uutiset. 16.00 Bob’s Burgers (7). 01.10 48 tuntia rikoksesta (12). 17.15 Valheen jäljillä. 11.00 Kohteessa: Kypros. 20.58 Keno ja Synttärit. 17.00 Diili. 10.05 Rankat duunit. 23.15 Oddasat. 17.00 Yle Uutiset. 22.40 Yle Live: Paperi T. 19.20 Päivän sää. 22.00 Urheiluruutu. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 17.00–18.00 Pikku Kakkonen. 12.00–17.20 YLE TEEMA. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 18.00 BUU-klubben. 22.00 Love Island Suomi. 03.20 Limitless (16). 20.55 Urheiluruutu. 17.45 MasterChef Australia. 10.22–10.25 Bon (S). 20.58 Keno ja Synttärit. 20.00 Jahti. 22.00 Urheiluruutu. 21.00 Rakettitiedettä. 07.45 My Little Pony (S). 23.00 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 13.05 Kirjeenkantajien koulu (S). 10.00 Taivaallista menoa. 23.30–00.25 Doctor Foster (12). marraskuuta 2018 MAANANTAI 5.11. 09.35 Winx-klubi (7). 23.05 C.S.I. 19.00 Suomen huutokauppakeisari. 14.55 Pikakurssi kodinostoon. 13.00 Tuija tähtien kanssa. 21.00 Diili. 15.25 Pikakurssi kodinostoon. 04.15–05.10 Rysän päällä. 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 13.15 Overwatch World Cup finaali. 14.00 Varo vasentasi (S). 01.50 Scorpion (7). 09.00 Tyhjätaskut (S). 10.00 Holby Cityn sairaala (12). 23.05 Sannikka & Ukkola. 21.00 Simpsonit (7). 22.00 Kymmenen Uutiset. 12.10 MasterChef Australia. 12.00–16.55 YLE TEEMA. 11.00–12.00 Ikuisesti nuori. 06.57 Kuminakuja 19 (S). 12.30–13.12 Murhia ja kantrimusiikkia (12). 12.00 Emmerdale. 00.55 Suomen kaunein koti. 13.30 Historia: Vietnamin sota. 22.05 Noin viikon studio. 17.45 Taitoluistelun GP : Loppunäytös. 15.10 Ylen aamu-tv. 17.25 Salatut elämät (12). 00.15–00.45 Puoli seitsemän. 12.00–17.19 YLE TEEMA. 19.00 Seitsemän Uutiset. 16.35 Onnenarpa. 17.10 Flinkkilä & Tastula. 16.25 Maajussille morsian. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 18.00 Paavo Pesusieni (7). 16.15 Stupid Man Smart Phone. 16.45 Yle Oddasat. NELONEN 06.00 Vili Vilperin seikkailut (S). 19.49–19.54 På spåret: Erikoislähetys. 08.15 Muumilaakson tarinoita. 11.00 Au pairit Miamissa. 22.35 Formulasirkus. 14.55 Pikakurssi kodinostoon. 21.25 Away – Bali. 06.25 Rusty Rivets (S). 14.30 Unelmarempat. 15.15 Pilanpäiten. 20.00 Uusi päivä (S). 18.25 Emmerdale. 16.00 Arto Nyberg. 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 09.30 Tyhjätaskut (S). YLE TV1 05.55 Metsien kätkemä. 07.08 Nalle. 01.05–01.25 Uusi Kino: Perillinen (7). 20.30 Catastrophe (12). 11.00 Älä kokeile tätä kotona. 11.00–12.00 Ikuisesti nuori. 12.30 Team Bachstad idänreitillä. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 11.00 Kotikenttä (7). 20.00 Villien jäljillä. 22.00 FOMO LIVE. 10.05 Rankat duunit. 12.35–14.22 RSO Musiikkitalossa. 22.10 Freestylen MC: Modena. 19.00–19.25 Kimmo (7). 14.00 Ota rahat ja juokse. 14.25 Yliopistollinen eläinsairaala: Pertsa-koira hätäverenluovutuksessa. 15.05 Viisi mestaritaloa: Le Cabanon. 07.40 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu (S). 14.00 Mutsi (S). 08.23 Urheiluhullut (S). 16.00 Bob’s Burgers (S). 17.00 Yle Uutiset. 13.00 Sadan tonnin talot. 09.30 Tyhjätaskut (S). 07.26 Pusse (S). 20.00–01.25 YLE TEEMA. 19.00–19.50 Prisma: Koirien salainen elämä. 21.00 Aika on meidän (12). 19.40–19.52 Viki, Köpi & Henkka – tieteen armoilla. 17.00–17.20 Amplifier (7). 18.10 Casualty (12). 22.00 Kymmenen Uutiset. 11.00–12.00 Ikuisesti nuori. 00.42–01.10 Puoli seitsemän. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 17.55 Kauniit ja rohkeat (S). 09.10 Eränkävijät. 17.00 Yle Uutiset. 16.25 Yliopistollinen eläinsairaala. 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 16.40 Tulossa: Syke (7). 15.10–15.40 Akuutti: Lapseni on Down. NTRNZ MEDIA OY. 08.00 Disney esittää (7). YLE TEEMA & FEM 09.00–12.00 YLE FEM. 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. 06.35 Myyrä ja Panda (S). 03.10–04.05 Rikoksista pahin (12). 08.30 BUU-klubben. 08.21 Galaxi. 21.10 Historia: Ensimmäiset naiset. 22.15 Viikon sää. 06.55 My Little Pony (7). 19.40 Theroux ja autistit. 17.00 Toteutuuko unelmani?. 10.00 Piikkejä paratiisissa (7). 06.50 Angry Birds Piggy Tales (S). 20.30 Egenland. (12). 23.16 Elämän kevät: Miehen tie. YLE TV1 05.55 Eränkävijät. 15.50 A-studio: Talk. 15.00 Yle Uutiset. 09.20 Late Lamma (S). 16.50 Novosti Yle. 17.00 Toteutuuko unelmani. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. Manu sekä Riikka odottavat sorsastuskauden aloitusta. 14.45 Kerran viikossa (7). 10.00–10.55 Matkapassi: Uruguay ja Paraguay. 14.20 Kimmo (7). 08.07 Lassie (7). 20.30 Yle Uutiset. 08.35 Disney esittää (7). 22.30 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 22.30 Jääkiekon EHT: CZE – SWE. ERÄNKÄVIJÄT sunnuntaina 4.11. 21.15 Ruokamatka Meksikoon. 17.00 Yle Uutiset. 21.55 Keno ja Synttärit. 09.02 Otso ja sopulit (7). 16.30 Leijonan luola USA. 08.10 Disney esittää (7). 09.30 Tyhjätaskut (S). 02.40 Elokuva: Kova kuin kivi (16). 14.28 Paris etc. 20.00 Billie Porterin Kiina. 07.15 Planeetta Kosmo (S). 06.25 Ylen Aamu-tv. 08.05–08.55 Avara luonto. 22.00 Nuori Morse (12). 08.29 Tenavat (7). 10.00–11.00 Lemmen viemää. 22.00 Gaala. 06.50 Angry Birds Piggy Tales. 16.50 Novosti Yle. 08.59 Galaxi. 16.00 Yliopistollinen eläinsairaala: Sähisevä Sissi. 08.22 Aappo ja Tööt (S). 00.00 Ota rahat ja juokse. 11.00 Dok: Lindan kaipuu. 07.30 K3 (S). 09.10 Littlest Pet Shop (S). 00.20 Pitääkö olla huolissaan?. 08.35 Kung Fu Panda (7). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 19.20 Päivän sää. 14.15 Tilt Esports. 08.11 Pikku Kakkonen. 20.00–00.00 YLE TEEMA. 19.00 Durrellin perhe. 08.18 Galaxi. 09.01 Aappo ja Tööt (S). 20.00 La otra mirada – Toinen katse (7). 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 23.50 Americans (16). 21.55 Yle Uutiset. 03.00 Kolme miestä ja tyttö (S). 08.01 Uula ja Kuu (S). 22.00 Konttori (S). 11.30 Sportmagasinet. 16.20 Simpsonit (7). 17.03 På spåret: Erikoislähetys. 10.00 Jumalanpalvelus. 13.00 Sting, vapaa mies. Cyber (16). 10.10 Pilanpäiten. Heimot. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.00 Gaala. 23.00 Diili. 16.45 Yle Oddasat. 09.08 Peter Pan (7). 15.05 Pisara. 22.50 Perjantai. 21.20 Lumilautailun MC: Modena. 11.00 Strömsö. 22.35 Elokuva: Kukkoilijat (16). 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. 12.30–13.15 Murhia ja kantrimusiikkia (12). 11.00 Au pairit Miamissa. 23.05 Billions (12). 22.25 Tulosruutu. 22.05 Sohvaperunat. 09.00 Yle Uutiset. 13.00 Amazing Race. YLE TEEMA & FEM 09.00–12.00 YLE FEM. 22.10 Lotto, Jokeri ja Lomatonni. 07.05 Ritariprinsessa Nella (S). 08.59 Galaxi. 12.10 SuomiLOVE. 07.32 Franklin ja ystävät (S). 16.26–16.55 Uusi päivä (S). 23.00 Joel vs. 10.00 Uusi päivä (S). 18.00 Telinevoimistelun MM: Telineloppukilpailuja. 18.25 Emmerdale. 13.00 Peter Nyman. 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 09.00 Tyhjätaskut (7). 14.25 Säveltäjät 1. 11.15 Last Man on Earth (7). 17.55 Kauniit ja rohkeat (S). 19.25 Tulosruutu. 19.00 Sportmagasinet. 22.00 Kymmenen Uutiset. 16.30 Kaikki vastaan 1. 09.08 Näin meillä (7). 20.00 Suomen kaunein koti. 17.20 Simpsonit (12). 00.05–00.35 Uncle (12). 06.53 Timppa (S). 15.26 Linnunradan pianobaari: Linnunradan pianobaari – Marian musiikki. 15.00–15.24 Merimiehet. 20.00 Teemalauantai esittää. 13.00 Elokuva: Kaunotar ja Monsteri – Seikkailu Pariisissa (7). 15.00 Paris etc. 21.50 Yle Uutiset. 14.00 Kuin viimeistä päivää (7). 10.20 Maajussille morsian. 12.00 Francon jälkeen – Alcantaran perhe. 21.30 Turhuuden turuilla (12). 17.25 Kysymyksiä kulutusvalinnoista. 07.38 Tilkkupeiton tarinoita (S). 16.30 Uusi päivä (S). 12.15 Yle Oddasat. 07.39 Askarrellaan. 17.00 Yle Uutiset. 17.25 Kuka, mitä, milloin?. 20.00 Simpsonit (12). 18.30 Dok: Ydren jättiläiset. 07.20 Ritariprinsessa Nella. 15.30 A-studio. 23.00 Sorjonen (16). 14.48 Cycle (S). 14.30 Leijonan luola USA. 20.00 Et sä tiedä kuka mä oon?. 19.30 Salatut elämät (12). 10.28 Uusi päivä (S). 19.50 Ruotsalaisuuden päivä. 18.30 Simpsonit (7). 19.00 The Bold Type (12). 07.33 Fluugalaiset (S). 12.00 Emmerdale (7). 11.25–13.15 Nörtti: DragonSlayer666: Ahneella on paskanen alku. 10.30 Kuka, mitä, milloin?. Kausi 3, osa 4/12. 19.25 Tulosruutu. 08.48 Yökyöpelit (S). NELONEN 06.00 Vili Vilperin seikkailut (S). 21.00 The Wall Suomi. 15.45–16.43 Poldark (12). 11.30 Mysteerisaari (7). 22.00 Urheiluruutu. 00.50 Scorpion (12). 11.00 LIVE: Onnenarpa. 18.00 Yle Uutiset. 07.44 Riku ja Rami. 07.05 Hertan maailma (S). 13.20 Pientä pilaa. 06.53 Raa Raa, leikkisä leijona. 00.00 Diili. TORSTAI 8.11. 01.00 Eloonjääneet (16). 18.10 Urheiluruutu. 22.00 FTW Live: FTW Live x CS:GO. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 21.10–01.30 YLE TEEMA. YLE TEEMA & FEM 09.20–12.00 YLE FEM. 16.00 Eduskunnan kyselytunti. 09.35 Emmerdale (7). 17.00 Norjaa ristiin rastiin. 15.55 Pitääkö olla huolissaan?. 08.06 Galaxi. 09.00 Hauskat kotivideot. 11.00 Yle Uutiset. 22.20 Päivän sää. 22.50 Loukussa (12). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 22.25 Tulosruutu. 12.30 MasterChef Australia. 12.20 Sunnuntailounas (S). 15.50 Simpsonit (12). 23.15 Elävä arkisto: Isänpäivä. 14.45 Arkistokuvia (S). 06.10 Vili Vilperin seikkailut (7). 08.50 HS Lasten uutiset. 06.25 Huomenta Suomi. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 11.00 Närbild. 08.50 Näin Norjassa. 20.30 Yle Uutiset. 07.17 Tiedonjyvä. 03.45–04.40 112 (7). 21.05 A-studio. 07.45 Mimosa ja Lennu (S). 00.00 Scorpion (12). 08.15 Muumilaakson tarinoita. 22.00–00.20 Sekasin2. 12.30 Salatut elämät (S). 02.50 Supernatural (16). MTV3 06.00 Aamusää. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 21.00 Ota rahat ja juokse. (12). 12.45 Linnunradan pianobaari. 15.00 Noin viikon studio. 19.50 Skavlan. 00.20 Elokuva: Diktaattori (12). 18.00 Yle Uutiset. 19.00 Seitsemän Uutiset. 22.05 Nousuvesi (16). 01.00 Ulosottomiehet. 19.39 Sportnytt. 11.00–12.00 Ikuisesti nuori. 09.35–10.00 Winx-klubi (7). 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. YLE TV1 05.55 MOT: Näin kupattiin Nuorisosäätiön rahat. (12). SUB 09.00–10.00 Duudsonit tuli taloon. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 8.11. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 07.51 Vilkki Ankka (S). 07.40 Ryhmä Hau (S). 18.55 Tulossa: Syke (7). 08.30 Unna Junná. 23.30 Nousuvesi (16). 18.30 Älä kokeile tätä kotona. 20.31 Paris etc. 06.35 Myyrä ja Panda (S). 14.50 Leijonan luola USA. 16.45 Leijonan luola USA. 09.30 Egenland. MTV3 08.00 Monchhichi (S). 01.15 Jahti. 21.00 #Subleffa: Reppurit reissussa (12). 22.00 Love Island Suomi. 09.30 Puoli seitsemän. 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. 14.25 Junamatka Eurooppaan. 21.55 Urheiluruutu. 07.35 Huomenta Suomi: Markkinaraati. 10.00–11.00 Lemmen viemää. 12.45 Simpsonit (12). 18.55 Tulossa: Syke (7). 18.00 Paavo Pesusieni (S). 08.14 Ryhmä Hau (S). 21.00–21.45 FOMO LIVE. 13.25 Silmät hämärässä (12). 13.20 Hilja, maitotyttö (7). 09.23 Kalsaripiraatit (7). 08.36 Pii ja Poju (S). 10.30 Tanskalainen maajussi. 10.50 Näin Norjassa. 15.55 Idols. 10.00 Remppa vai muutto. 23.30 Outlander – Matkantekijä (16). 10.00 Piikkejä paratiisissa (7). 10.00 Hauskat kotivideot. 11.05 Jumalanpalvelus. 10.50 Näin Norjassa. NELONEN 06.00 Vili Vilperin seikkailut (S). 22.35 Elokuva: Wallander: Syyllisyys (16). Kuva: Antti ja Sanna Kokko tavoittelevat illalliseksi järvitaimenta Ruotsin Jällivaarassa. 18.00 BUU-klubben. 21.15 Hyvät katsojat. 22.35 Teknavi. 13.33 Juhliva saari (S). 18.00 BUU-klubben. SUNNUNTAI 4.11. 19.00 Love Island Suomi. 18.00 UEFA Champions League huippuhetket. 18.30 Puoli seitsemän. 08.10 Disney esittää (7). (12). 08.10 Madagascarin pingviinit (7). 13.30 Away – Bali. 07.20 Kerkko Kukko (S). 09.05 Flinkkilä & Tastula. 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 18.00 Yle Uutiset. 07.05 Ritariprinsessa Nella (S). 11.05 Yle Alueuutiset. 23.25–23.55 Rouva varapresidentti (7). 09.15 Riistametsällä. 11.28 Au pairit Miamissa. 11.00 Kolme miestä ja tyttö (7). 00.30 Rikospaikka. 12.14 Oddasat. 18.50 Urheiluextra: UEFA Champions League. 08.26 Villi tulevaisuus (7). 10.00–10.52 Matkapassi. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 09.00 Tämä tästä. 15.45 A-studio. LAUANTAI 3.11. 21.00 Hyvät ja huonot uutiset. 22.50–00.45 Ulkolinja: Taistelu Valkoisessa talossa. 11.30 Maantieteilijän testamentti. 20.30 Simpsonit (7). 07.45 Madagascarin pingviinit. 12.00 Emmerdale. 13.30 Leijonan luola USA. 12.00 Ruokamatkailua. 09.00 Hauskat kotivideot. 18.30 Simpsonit (12). 22.20 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 21.30 Only in Japan (12). MTV3 06.00 Aamusää. 23.15 Oddasat. 12.10 Yle Oddasat. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 6.11. 22.50 Oddasat. 20.00 Akuutti: Loppuun palaneet. 21.00 A-studio. 16.00 Bob’s Burgers (7). 16.00 Isä Matteon tutkimuksia (7). 13.30 Tanssii Tähtien Kanssa. 06.10 Vili Vilperin seikkailut (S). 19.30 Salatut elämät (S). 11.00 Au pairit Miamissa. 16.50 Novosti Yle. 02.50 Tuubi. 08.10 Madagascarin pingviinit. 13.00 The Chefs’ Line. 13.30 Gok Wan: Kekseliäät kierrättäjät. 18.00 Yle Uutiset. 17.10 Vem vet mest?. 14.00 Ginan maailma. 06.25 Huomenta Suomi. 14.05 Kuin viimeistä päivää (7). 16.00–16.55 Isä Matteon tutkimuksia (7). 18.45 Love Island Suomi. 20.15–20.25 Viki, Köpi & Henkka – tieteen armoilla. 13.00 Amazing Race. 10.00 Matkapassi: Patagonia. 21.00 Ex-Onnelliset (12). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. YLE TEEMA & FEM 08.15–13.05 YLE FEM. 13.55 Remppa vai muutto. 11.00 Yle Uutiset. 11.00 Pilanpäiten. 14.15 Through the supermarket in five easy pieces (S). 20.00 Simpsonit (7). 06.53 Ludovic (S). 00.55 Villien jäljillä. marraskuuta 2018 – SOTKAMO-LEHTI 17 PSM-sivuvaihto // Torstaina 1. 08.35 LEGO Ninjago (7). 19.00 Seitsemän Uutiset. 23.30 Haluatko miljonääriksi?. 15.00 Yle Uutiset. 01.35 Crazy Ex-Girlfriend (7). 15.40 Sohvaperunat. 18.00 BUU-klubben. 12.00 Älä kokeile tätä kotona. YLE TEEMA & FEM 08.50–12.00 YLE FEM. Lande. 11.00 Au pairit Miamissa. NELONEN 06.00 Vili Vilperin seikkailut (S). 17.55 Kauniit ja rohkeat (S). 19.00–19.54 Itse asiassa kuultuna: Pär Stenbäck. 11.28 Au pairit Miamissa. 09.00 Luontomatkalla. 12.10 Yle Oddasat. 20.55 Urheiluruutu. 17.00 Jahti. 07.15 Wilma Vikkelä. 07.20 Disney esittää: Star Wars Rebels (7). 12.14 Oddasat. 10.00 Remppa vai muutto. 11.30 Spotlight. 02.10 Theroux ja pornotyöläiset (12). 13.00–13.25 Merimiehet. 22.00 Kymmenen Uutiset. 09.55 Yle Uutiset. 16.10 Isä Matteon tutkimuksia (7). 03.20 Tilt Esports. 15.00 Putous. 13.10 Dokumenttiprojekti: Viimeinen taistelu. 10.00–11.00 Lemmen viemää. 17.00 Vain elämää. 09.45 Vem vet mest?. 07.10 Satuja Soitosta. 15.25 Pientä pilaa. 14.30 Taitoluistelun GP : Miesten vapaaohjelma. 07.30 Nelli ja Noora (S). 14.50 Pilanpäiten. 16.00 Pilanpäiten. 12.00 Tuntematon perillinen. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 4.11. 14.55 Pikakurssi kodinostoon. 02.30 Kolme miestä ja tyttö (S). 16.05 Isä Matteon tutkimuksia (7). 10.00 Yliopistollinen eläinsairaala: Pertsa-koira hätäverenluovutuksessa. 02.45 Scorpion (7). 09.20 Norjan kovin. 17.25–19.54 YLE FEM. 10.00–11.00 Lemmen viemää (12). 20.30–20.55 Noin viikon studio. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 17.00 Duudsonit tuli taloon. 15.05–16.00 Perjantai. 13.05–17.25 YLE TEEMA. 15.32 Paris etc. 18.10 Urheiluruutu. 14.30 Luontoretkellä: Oslovuonon salaisuudet. 10.05 Rankat duunit. 22.20 Päivän sää. 16.52 Yle Oddasat. 11.27 Au pairit Miamissa. 10.00 Toivomus: Mark Levengood. 15.25 Pientä pilaa. 12.30 Salatut elämät (12). 23.55–00.55 Yle Live: Paperi T. 09.30 Tyhjätaskut (S). 13.10 Kerran viikossa (7). 13.00 Ikuisesti nuori. 06.55 My Little Pony (S). 13.20 Talon maistiaiset (S). 08.50 Näin Norjassa. 01.55 Eloonjääneet (16). 17.00–00.44 YLE FEM. 16.35 Onnenarpa. 12.01 Linnunradan pianobaari: Linnunradan pianobaari – Marian musiikki. 16.50 Posse. 07.34 Pingu (S). 20.30 Simpsonit (7). PERJANTAI 2.11. 02.10 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula!. 11.00 Kulutustavaratarkastajat. 20.00 Simpsonit (7). 12.30 Salatut elämät (7). 10.30 Kysymyksiä kulutusvalinnoista. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 12.10 Yle Oddasat. 14.55 Telinevoimistelun MM: Telineloppukilpailuja. 04.15–05.10 Limitless (12). 19.00 Obs debatt. 19.25 Tulosruutu. 22.35 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 17.25–23.22 YLE FEM. 19.20 Päivän sää. 08.25 Peter Pan (7). 15.20 Norjan RSO esittää: Asrael-sinfonia. 15.35 Hauskat kotivideot. 15.25 Remonttipiiskuri. 17.25–20.00 YLE FEM. 22.00 Love Island Suomi. 08.19 Late Lammas (S). 23.00 Uusi Kino: Kaksi koulua (S). 13.00 Treffaa mun vanhemmat. 00.30 48 tuntia rikoksesta (12). 16.30 Uusi päivä (S). 15.00 Yle Uutiset. 08.36 Näin meillä (7). 16.30 Simpsonit (7). 06.52 Viljami (S). 18.30 Toivomus: Mark Levengood. 13.30 Jätämme jäähyväise. 10.00 Remppa vai muutto. 17.10–17.53 Piikkejä paratiisissa (7). 19.00 Vain elämää. 07.22 Ninni ja Nestori (S). 16.25 Onnenarpa. 19.20 Päivän sää. 18.15 Eränkävijät. 19.30 Uncle (12). 06.25 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti (S). 10.00 Remppa vai muutto. 18.25 Emmerdale. 08.50 Näin Norjassa. 06.50 Sonic Boom (S). 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 00.00 #Subleffa: Kukkoilijat (16). 21.00 Sohvaperunat. 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 3.11. 20.30 Yliopistollinen eläinsairaala. 19.30 Kaikki vastaan 1. 21.50 Yle Uutiset. 17.25 Tanskalainen maajussi. 07.22 Astroset (S). 23.10 Yle Uutiset. 14.00 Posse. 10.00–11.00 Lemmen viemää. 21.00 Koukussa (16). 10.30–13.00 Salatut elämät (12). 20.00 Metsien kätkemä. 06.55 My Little Pony (S). 09.00–09.05 Yle Uutiset. 18.00 Yle Uutiset. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 17.00 Yle Uutiset. 22.00 Arman ja viimeinen ristiretki. 19.00 Kriminalisti (12). 17.00 Pikku Kakkonen. 16.45 Leijonan luola USA. 02.45–04.35 Diili. 16.10 Tanssii Tähtien Kanssa. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 00.16–01.12 Timanttinen keikka. SUB 06.35–09.00 Lastenohjelmia. 15.00 Ihmemies MacGyver (7). 22.45 Yle Uutiset. (16). 17.40 Tämä tästä. 13.20–14.39 Se alkoi sateessa. 20.00 La otra mirada – Toinen katse (7). YLE TEEMA & FEM 09.00–12.00 YLE FEM. 22.25 Tulosruutu. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 16.55 Onnenarpa. 06.50 Angry Birds Piggy Tales. 06.50 Angry Birds Piggy Tales. 17.25–20.00 YLE FEM. 21.00 Stadi vs. 07.03 Mohvelit (S). 08.25 Ruotsalaisuuden päivä. 09.56 Tipu Touhukas (S). 22.00 Gaala. 19.25 Tulosruutu. 06.55 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 00.55 Billions (7). 16.00 Bob’s Burgers (7). 21.30 Viettele vaatteilla. 19.30 Putous. 12.30 Vita ja Wanda. 09.31 Meidän luokka. 20.58 Keno ja Synttärit. 08.35 LEGO Ninjago (7). 11.42 Lohikäärmesydän (7). 13.45 Simpsonit (12). 11.00 Skavlan. 15.55 Hauskat kotivideot. 17.25–21.10 YLE FEM. 13.30 Remonttipiiskuri. 07.33 Nelli ja Iiro (S). 19.00 Seitsemän Uutiset. 12.00 Jätämme jäähyväiset. 16.30 Simpsonit (12). 08.35 LEGO Ninjago. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 7.11. 13.20–14.49 Kunnioittaen (S). 09.00 Hauskat kotivideot. 12.35–13.20 Murhia ja kantrimusiikkia (12). 07.56 Vekarat! (S). 01.30 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 02.30 Katastrofin anatomia (S). 12.00 Kino Tulio: Rikollinen nainen (12). 09.30 Tyhjätaskut (S). 08.05 Judi Dench ja puiden neljä vuodenaikaa. 06.50 Angry Birds Piggy Tales (7). 07.45 Disneyn esikoulu (7). 15.15 Härölä (12). 09.00–09.50 Casualty (12). 17.25–20.00 YLE FEM. 10.00 Obs debatt. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. MTV3 06.00 Aamusää. 18.30–19.25 Kotikenttä (7). 11.00 Yle Alueuutiset. 22.00 Timanttinen keikka. 22.35 Theroux ja pornotyöläiset (12). 10.26 Norjaa ristiin rastiin. 13.28 Paris etc. 01.30 Rajavalvojat (S). 09.10 Littlest Pet Shop (S). 08.10 Disney esittää: Kaksin karkuteillä: TV-sarja (7). 20.00 Haluatko miljonääriksi?. 10.30 Jenny+ : Diagnoosi on uusi normaali. 21.00 Noin viikon studio. 09.00 Hauskat kotivideot. 06.25 Huomenta Suomi. 07.05 Tilda ja hänen ystävänsä. 20.30 Yle Uutiset. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 09.00 Tyhjätaskut (S). 19.30 Salatut elämät (12). 06.25 Huomenta Suomi. YLE TEEMA & FEM 08.25–12.00 YLE FEM. 00.00 Sub.doc: Juoksuratojen ihmelapsi. SUB 06.35–09.00 Lastenohjelmia. 15.00 Yle Uutiset. 20.58 Keno ja Synttärit. 21.35–22.30 Huuto syvyydestä. 17.25 Salatut elämät (S). 11.20 Ex-Onnelliset (7). 19.25 Tulosruutu. 11.56 Bon (S). 20.30–20.52 Kerran viikossa (7). 20.00 Idols. 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 06.25 Ylen Aamu-tv. 09.00 Hullunkuriset perheet (S). 10.45 Näin Norjassa. 00.00 48 tuntia rikoksesta (12). 14.40 Elävä arkisto: Linnunradan pianobaarit. 15.20 Simpsonit (7). 08.45 Muumilaakson tarinoita. 20.55 Urheiluruutu. 18.00 The Wall Suomi. 23.40–00.00 Hiljainen viikko (12). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 09.51 Ruohonjuuritasolla (S). 07.35 My Little Pony (S). 21.30 Tuija tähtien kanssa. 00.00 Elokuva: Mission Impossible – Ghost Protocol (12). 09.30 Puoli seitsemän. 14.00 Kuin viimeistä päivää (7). 22.00 Stand Up!. 22.20 Päivän sää. 12.20 Sateenkaaren tuolla puolen (12). 16.25 Villien jäljillä. 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 15.40 Tuija tähtien kanssa. 22.00 Love Island Suomi. 18.30 Puoli seitsemän. 14.50 Simpsonit (7). 03.05 Bull (7). 19.30 Jenny+ : Nainen, mikset jo lisäänny. 14.30 Mutsi (S). 15.25 Upeat skandikodit. 19.00 Love Island Suomi. 12.00 Strauss: Danaen rakkaus. 07.04 Pikku perunat (S). 09.35 Emmerdale. 22.25 Tulosruutu. 16.30 Simpsonit (12). 19.00 Dok: Teresan sydän. 20.00 Tehtaan sankarit – Onnea etsimässä. 07.09 Tinga Tinga -tarinat (S). 23.30 Bates Motel (16). 16.25 RSO Musiikkitalossa. 13.30–14.10 Team Bachstad idänreitillä. 11.00–12.00 Ikuisesti nuori. KESKIVIIKKO 7.11. 09.19 Late Lammas (S). 10.50 Näin Norjassa. 10.00 Iloa puutarhasta. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 09.35 Emmerdale. 23.35–00.05 Puoli seitsemän. 22.35 Peter Nyman. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 11.50 Away – Bali: Kohti Jumalten saarta. maailmansodassa. SUB 09.00–10.00 Olet mitä syöt. 00.35–00.55 Kimmo (7). 14.30 Diili. 11.55 Metten kesäiset jälkiruokaherkut. 08.22 Galaxi. 06.50 Sonic Boom (7). 13.55 Hetket jotka jäivät. 15.30–16.26 Uusi päivä (S). 13.45 Leijonan luola USA. 13.30 Remonttipiiskuri. 17.55 Kauniit ja rohkeat (S). 19.00 Spotlight. Aki ja Emilia tutustuvat Kekkosen kalapaikkoihin. Torstaina 1. 11.00 Pisara. 16.15 Metsien kätkemä. 06.25 Rusty Rivets (S). 14.05–14.25 Palanen: Viimeinen työpäivä. 11.00 Yle Alueuutiset. 21.50 Yle Uutiset. 20.10 Taitoluistelun GP : Jäätanssin vapaaohjelma. 08.27 Galaxi. TV VIIKKO 2.–8.11. 15.25 Posse. 23.45–00.35 YleXPop 2018 : Mikael Gabriel. 13.40 Kekseliäs nikkari. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 14.45 Away – Bali. 01.50 Ulosottomiehet. 18.00 MasterChef Australia. 20.30 Yle Uutiset. 20.30 Yle Uutiset. 11.30 Elämäni eläimet. 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 19.30 Perjantai-dokkari: Btw, mä en oo tyttö. 20.00 Grillit huurussa (S). YLE TV1 05.55 Akuutti: Lapseni on Down. 21.00 Pitääkö olla huolissaan?. 13.00 Amazing Race. 17.03 Toteutuuko unelmani?. 15.10 Ylen aamu-tv. 08.03 Puu Fu Tom (S). 10.05 Rankat duunit. 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. 10.00 Piikkejä paratiisissa (7). 08.50 Näin Norjassa. 22.30 Elokuva: Mission Impossible – Ghost Protocol (12). 06.53 Hyrräpäät (S). 02.45 Catfish – deittihuijarit. 22.35 Rikospaikka. 11.05 Yle Uutiset Viikko viitottuna. 17.10 Piikkejä paratiisissa (7). 19.00 Love Island Suomi. 23.05 C.S.I. 23.30 Konttori (S). 11.00 Au pairit Miamissa. 20.55 Urheiluruutu. 19.00 Seitsemän Uutiset. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 15.40 Hauskat kotivideot. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 01.45 Tilt Esports. 11.50 Näin Norjassa. 22.05 Marja Hintikka Live. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 16.50 Simpsonit (12). 10.05 Rankat duunit. 07.45 Ritariprinsessa Nella. 08.50 Luontoretkellä: Vaistot. 14.00 Kuin viimeistä päivää (7). 08.00 Huomenta Suomi. YLE TV1 05.55 Tehtaan sankarit. 21.00 Rillit huurussa (S). 10.00–10.55 Historia: Euroopan uudet tuulet 1918 – 1939 (12). 13.00 Teknavi. 08.28 Karvinen (7). 14.50 Sissi Sitruuna ja Ali Appelsiini (7). 21.05 Sorjonen (16). 11.15 Tehtaan sankarit – Onnea etsimässä. 15.00 Yle Uutiset. marraskuuta 2018 TV-VIIKKO // A23 A22 // TV-VIIKKO PSM-sivuvaihto // Torstaina 1. NELONEN 06.00 Vili Vilperin seikkailut (7). 19.00–19.55 Historia: Euroopan uudet tuulet 1918 – 1939 (12). 21.10 Kolme väriä: Valkoinen (12). 23.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7). 10.26 Laatua lyhyesti. 16.55 Villi kortti. 13.15 Simpsonit (12). 17.45 MasterChef Australia. 01.10 Rikoksista pahin (12). 12.00 Jumalanpalvelus: Erämaamessu Vaasassa. 14.30 Sannikka & Ukkola. 23.00 RuPaul’s Drag Race. 09.00 Hauskat kotivideot. 10.00 Remppa vai muutto. 09.00 Tyhjätaskut (7). 20.00 Posse. 18.25 Emmerdale. 19.30 Salatut elämät (S). 08.45 Muumilaakson tarinoita. 16.00 Idols. 18.45–19.35 Avara luonto: Alaskan monet kasvot. 09.56 Mysteerisaari (7). 17.00 Leijonan luola USA. 06.10 Vili Vilperin seikkailut (S). 17.10–17.55 Isä Brown ja hänen laumansa (12). 22.00 Kymmenen Uutiset. 08.46 Retki-Roope (S). 06.25 Huomenta Suomi. 07.54 Kaapo (S). 21.25 Jenny+ : Nainen, mikset jo lisäänny?. 15.00 Yle Uutiset. 13.55 Remppa vai muutto. 14.35–14.54 Ikimuistoinen: Tauno Palo. 07.08 Nipa ja Pete (S). 21.55 Yle Uutiset. 14.00 Tuntematon perillinen: Sisko joka katosi. 22.55 Away – Bali. 15.00 Ruokamatka Meksikoon. 23.00 American Horror Story: Cult (16). 22.00 Keisari Aarnio Talk Show. 17.55 Kauniit ja rohkeat (S). 00.00 #Subleffa: Maissilapset (16). 15.10 Ylen aamu-tv. 23.45 Prisma: Koirien salainen elämä. TIISTAI 6.11. 21.00 Heikelä syndrooma. 19.00 Et sä tiedä kuka mä oon?. 15.10 Ylen aamu-tv. 17.00 Yle Uutiset. 19.00 Seitsemän Uutiset. MTV3 08.00 Puuha-Pete (S). 00.40 Heikelä syndrooma. 17.10–17.55 Piikkejä paratiisissa (7). 19.39 Sportnytt. 22.00 Kymmenen Uutiset. 17.25 Salatut elämät (S). 06.10 Vili Vilperin seikkailut (7). 16.55 Novosti Yle. 22.20 Päivän sää. 20.00 Uusi päivä (S). 18.00 Yle Uutiset. 14.05–15.00 Timanttinen keikka. 07.45 LEGO Jurassic World (7). 07.55 Ilmojen kunkut (S). 21.00 Sunnuntailounas (S). 18.30 Taivaallista menoa: Älä häpeä sitä, että olet vain ihminen. 00.35–01.05 Puoli seitsemän. Yle TV1:llä klo 18.15. 13.35 Marja Hintikka Live. 17.30 MasterChef Australia. 23.45–00.44 Bella kirjautuu sisään. 20.53–20.54 Juuri tulleen tiedon mukaan. 08.45 Kujeilevat eläimet (S). 00.00 Heikelä syndrooma. Sanna ja Antti puolestaan ottavat varaslähdön kanalintujahtiin Ruotsin puolella. 18.00 Paavo Pesusieni (S). 22.38 Dyyni (16). 10.00 Operaatio Storuman. 16.05 Hyvät katsojat. 16.50 Novosti Yle. 18.30 Puoli seitsemän. 12.14 Oddasat. 22.00 Loukussa (12). 07.40 Killen kimppakyyti (S). 17.25 Salatut elämät (7). 18.00 UEFA Champions League huippuhetket. 18.30 Simpsonit (12). 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 14.41 Linnunradan pianobaari: Linnunradan pianobaari – Marian musiikki. 21.00 Kino Klassikko: Kätketty linnake (12). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 00.00–00.30 Puoli seitsemän. 19.25 Tulosruutu. 12.00 Emmerdale. 06.52 Metkat Mesiläiset (S). 19.10 Tulosruutu. 20.00–00.55 YLE TEEMA. 12.10 Yle Oddasat. MTV3 06.00 Aamusää. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 23.00 Supernatural (16). 12.00 Henry Miller – mielihalujen mestari (12). 09.30 Puoli seitsemän. 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 06.52 Hau Hau, Piip ja Veli (S). 18.30 Haluatko miljonääriksi?. 20.00 Sannikka & Ukkola. 15.25 Hauskat kotivideot. 10.30 Karaokea Klippanissa. 22.45 Oddasat. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 20.00 Simpsonit (7). 17.00 Pikku Kakkonen. 19.00 Idols. 06.10 Vili Vilperin seikkailut (S). 18.00 Jahti. 20.30 Simpsonit (7). (12). 00.10–01.05 Billie Porterin Kiina. 10.50 Näin Norjassa. 09.00–09.50 Casualty (12). 16.50 Novosti Yle. 22.45 London Spy (12). 01.50 Americans (16). 08.15 Unna Junná. 15.30 Pientä pilaa. 18.00 BUU-klubben. 19.20 Tanssii Tähtien Kanssa. 16.10–17.20 Francon jälkeen – Alcantaran perhe. 03.45 Only in Japan (12). 23.40 Girls (16). 20.30 Simpsonit (7). 09.57 Urheiluhullut (S). 18.45 Arto Nyberg. 08.10 Madagascarin pingviinit. 19.00 Love Island Suomi. 21.00 Keisari Aarnio (7). 11.00 MasterChef Australia. 08.50 Näin Norjassa. 06.25 Ylen Aamu-tv. 18.00 BUU-klubben. 06.10 Vili Vilperin seikkailut (7). (12). 01.00 Rajavalvojat (S). SUB 06.35–09.00 Lastenohjelmia. 14.30 Silicon Valley (12). 16.25 Heikelä syndrooma. 15.45 A-studio viittomakielelle tulkattuna. 12.55 Paris etc. 10.30 Pikakurssi kodinostoon. 09.00 Efter Nio. 20.00 Uusi päivä (S). 12.30–13.13 Murhia ja kantrimusiikkia (12). 22.20 Päivän sää. 18.10 Casualty (12). 20.00 Maajussille morsian. 15.10 Doctor Who. 22.00 #Subleffa: Vares – Sheriffi (16). 13.55 Pilanpäiten. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 19.10 Uutisextra. 16.30 Simpsonit (12). YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 16.45 Yle Oddasat. 15.10 Ylen aamu-tv. 15.30–16.20 Villi kortti. 09.00–09.50 Casualty (12). 17.00 Olet mitä syöt. 18.30 Simpsonit (12). 16.45 Yle Oddasat. 06.25 Myyrä ja Panda (S). 07.20 Disney esittää (7). 08.40 Lulu ja lehmä (7). 01.55 Viettele vaatteilla. 15.20 Putous. 10.00–10.45 Piikkejä paratiisissa (7). 12.30–13.15 Murhia ja kantrimusiikkia (12). 21.30 Dokumenttiprojekti: Herttakuningatar (S). 16.55 Viettele vaatteilla. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 23.00 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 22.25 Tulosruutu. 07.34 Pikku Kakkosen posti. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 06.25 Disneyn esikoulu (S). 18.00 Jääkiekon EHT: RUS – FIN. 06.25 Disneyn esikoulu (S). 19.00–19.25 Härölä (12). 20.30 Yle Uutiset. 20.00 Diili. 18.30 Puoli seitsemän. 22.55 Villi kortti. 16.30 Uusi päivä (S). 20.00 Närbild. 18.25 Emmerdale (7). 17.10–17.53 Piikkejä paratiisissa (7). 21.00 Härölä (12). 23.45–01.30 Sting Pariisissa. 11.00 MasterChef Australia. 21.55 Yle Uutiset. 19.20 Päivän sää. (16). 09.55 Yle Uutiset. 09.35 Emmerdale (7). 17.00–17.57 Pikku Kakkonen. 22.00 SuomiLOVE. 20.55 Urheiluruutu. 11.28 Au pairit Miamissa. 20.00 Simpsonit (7). 18.30 Operaatio Storuman. 07.45 Ritariprinsessa Nella. 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. 14.40–14.52 Arkistokuvia (S). 23.45–00.15 Avoimena: Oliver lusmuilee (12). 18.30 Kolmikko ja Keplerin timantit (7). 22.00 Love Island Suomi. 18.54 Ruohonjuuritasolla (S). 00.00 Heikelä syndrooma. 15.00 Yle Uutiset. 08.35 LEGO Ninjago (7). 22.35 Oddasat. 20.58 Keno ja Synttärit. 20.45 Urheiluruutu. 17.55 Tilt Esports. 21.05 Villi kortti. MTV3 06.00 Aamusää. 21.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7). 08.25 Disney esittää (S). 02.25 Body Fixers. 15.25–15.52 Arkistojen salat. 11.00 Yle Alueuutiset. 10.08 Lohikäärmesydän (7). YLE TV1 08.00 Yle Uutiset. 22.40 Yle Uutiset. 13.55 Remppa vai muutto. 17.00–17.59 Pikku Kakkonen. 09.00 Tyhjätaskut (S). 13.55 Remppa vai muutto. 09.30 Puoli seitsemän. 22.00 Kymmenen Uutiset. 13.15 Pientä pilaa. 07.27 Kikattava Kakkiainen (S). 09.00–09.50 Casualty (12). 18.30 Simpsonit (12). (12). 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 00.30 48 tuntia rikoksesta (12). 19.00 Myytinmurtajat. 17.25 Salatut elämät (12). 06.25 Ylen Aamu-tv. 12.00 Emmerdale (7). 08.34 Petteri Kaniini. 10.30 Kaikkea kaupan. 20.30 Yle Uutiset. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 12.19 Oddasat. 09.40 Eläinten ystävät. 20.00 MOT: Näin kupattiin Nuorisosäätiön rahat. 19.00 Love Island Suomi. 17.25 Minun maisemani. 09.27 Kolmikko ja Keplerin timantit (7). 09.00–09.50 Casualty (12). 19.45 Jäljet päättyvät Berliiniin (12). 12.00–17.20 YLE TEEMA. 08.01–08.13 Anton Siilinen ratkaisee (S). 14.45 Lyhytelokuva: Yhteisvoimin maatamme rakentamaan (S). 00.55 Hävyttömät (12). 14.00 Taitoluistelun GP : Miesten lyhytohjelma ja parien vapaaohjelma. 07.00 Titta Pikkanen. 18.00 BUU: Superapulaiset. 07.42 Oktonautit (S). 14.20 Duudsonit tuli taloon. 16.30 Putous. 12.30 Vegard Ulvang ja Luoteisväylän salaisuus. 16.00 Ratsastuksen maailma. 23.10 Silicon Valley (12). 17.40 Taitoluistelun GP : Naisten vapaaohjelma. 09.22 Villien Toiveiden Virasto. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 2.11. 13.20 Ota rahat ja juokse. 13.00 Amazing Race. 22.20 Päivän sää. 12.30 Salatut elämät (12). 15.55 Käsipallon Mestarien liiga. 07.30 Angry Birds Blues (7). 22.00 Ulkolinja: Venäjän trollitehtaassa. 11.45 Voiko luontoa korjata?. 00.00 The Strain (16). 02.55 NCIS: New Orleans (12). 16.50 Novosti Yle. 12.00 Viro – Tuulten pieksämä maa (12). 14.55 Pikakurssi kodinostoon. 17.50 Myytinmurtajat: Halloween-spesiaali. NELONEN 06.00 Vili Vilperin seikkailut (S). 21.55 Urheiluruutu. 16.25 Onnenarpa. (12). 22.25 Tulosruutu. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 21.55 Urheiluruutu. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 23.45 Koukussa (16). 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita
Ti-su 10-24, 1,99 e/min. 5 metristä koivurankaa, 22 e/pm3, toimitus Sotkamo-Kuhmo. Halutaan vuokrata Mahdollisimman pian edullinen huone tai pieni asunto määräajaksi Kajaanin keskustasta, tai lähialueelta (max. Koivupilkettä 33 cm pitkää. 050 374 4655. Ikkunat, ovet, nosto-ovet. Pilkekone Palax Kombi 2 ja autonkuljetuskärry kant. 050 345 6705. P. Ylivuoteista. Ml 197000, hp. 040 079 1324. P. 3h+k+s+autotalli. Kylmäja kodinkonehuolto Manninen Oy, Suomussalmi. Iso piha. 040 952 3810. Tarjoa rohkeasti, vaikka kunto ei olisikaan hyvä. Puh. Hyväkuntoinen kaksio lähellä keskustaa rauhallisella paikalla Teppanassa. Kaikenlaista Vuokrataan tai myydään kt 3 h+k Otanmäessä, vapaa. Kainuun Sanomat Koti-Kajaani Kuhmolainen Sotkamo-lehti Ylä-Kainuu Myytävänä | Ostetaan | Halutaan vuokrata | Vuokralle tarjotaan | Kaikenlaista YHDE LLÄ ILMO ITU KSE LLA TA VO ITA T KOK O KAINUUN Vuokralle tarjotaan Tilava kaksio Sotkamon keskustassa, oma sauna ja autokatospaikka. 100x180 n. 61 m2 Kajaanin keskustasta. Ostetaan Pienehkö nelivetotraktori Valmet 405 tai vastaava, myös takavedot huomioidaan. VW-Golf Variant, 2007. P. Hyväkuntoinen, rauhallinen sijainti. loistonäkymät joelle ja kaupungille. Peräkärry 580 €. Tiedustelut ja ilmoittautumiset puh. Kaukolämmössä oleva rivitalokaksio (2h, keittiö + sauna + autopaikka), 62m², Lohtajalla. Ota uusi suunta elämääsi. Hinta 4200 €. Helkama & Merida polkupyörät. 0500 161 498. -97, aj. Hyväntekeväisyys kirpputorille saimme lisää Arabia astioita, paljon käyttötavaraa, koriste-esineitä, retro lamppuja, kirjoja ym. P: 044 978 4936 Ovipinnoituspalvelua 50-90 -luvun väli-/keittiök.-/vaatekaapin oville. 4200 €. Soita 0445400558. Suomenlapinkoiran pentuja varattavissa, syntyneet 23.10.2018. Vapautuu 1.12. Kuhmossa. Remontoitu, rauhallinen asuinalue, palvelut vieressä. P. Katso www.kainuunovipinnoite.. P. 0500 131 849. 2000 kg. 050 435 7361. Ostetaan lämmin autotalli Kajaanin keskustasta tai tuntumasta. Selluvilla lisäeristys. 08 638983. Coast otsaja käsivalaisimet, kalastusvälineitä. Myydään rekisteröitynä, madotettuina, eläinlääkärin tarkastamana, runsaan pentupaketin kera. Asunto on remontoitu. 050 574 6012. Mika 0409337477/ Kainuu. P. VW Passat 1.8 bensa, vm. Yhteydenotot vain soittamalla. pienimuotoiset pintaremontit. Lasitettu parveke ja hissi. Kuolinpesät, muuttotyhjennykset. Volvo V70 2,4 turbo, bensa, vm. Kajaani. Vuokralle tarjotaan Parvekkeellinen kaksio Lehtikankaalla. Lähellä lenkkipolut, hiihtoladut ja uimahalli. 044 533 8353. 364 tkm. Rivitalokolmio, Lohenpyrstö 30. Tarjoa p. Tornitie 2 C 23, 87300 Kajaani. P. P. 050 551 5023. 041 808 3643. Suomussalmi. Huollan ja korjaan autot Takkarannassa klo 8-18. Nuaskatu 17 Kni. 050 547 3596. 0400 516 969. Lomahuoneistot Ruka vko 46, 47 ja Salla 49. Yht.otot iltaisin p. Vuokra 700€/kk + vesi + sähkö. P. VHS,8mm,DV,KAITAFILMIT jne. 3km). Toimisto-, tuotanto ja varastotilaa 20 800 m². P. P. Kaukolämpö, sauna, varastotilaa. 0400 266137 YH DEL LÄ ILMOITUK SEL LA TA VO ITAT KOKO KAIN UU N Myytävänä | Ostetaan | Halutaan vuokrata | Vuokralle tarjotaan | Kaikenlaista. Saunallinen rivitalokaksio 55 m 2 . Stihl syksyn merkit 2018 tarjouslehden syyskampanjat jatkuu. P. 23.8.18. 044 712 2000 (24 h) Lönnrotinkatu 3, Kajaani, ma-pe 10-16 toimisto@hautauspalveluhelmi.fi www.hautauspalveluhelmi.fi HAUTAUSPALVELU HELMI Ossin Kodinkonehuolto Edullinen huoltohinta ja ajokilometrit. 046 545 3132. Vuokra 610€/kk + vesi. 0400 384 846. Astioita, vaatteita (myös lastenvaatteita), leluja, laukkuja. 1000 €. Luottotiedot tarkastetaan. 0500 682 226 TIIMATALOT VAROITUS! Nauhat eivät kestä aikaa. 35v. 100% paikallinen! Kysy, et pety! 040 551 5335 Tarvitsetko apua remontoimisessa tai talon maalauksessa. Huom! Kainuun edullisimmat remontit! Pelti-, huopaja tiilikatot. Avoinna torstaisin klo 10-14, Urho Kekkosen katu 3, Kajaani. 041 360 9355. Kirjallinen tarjous/ sopimus. Talossa uusittu putkistot, kylpyhuoneet, ikkunat, hissit ym. Vielä jouluksi! WWW.DIGITOI.FI p.050-3079355 Kerrostalokaksio 47 m 2 + parveke Ämmänsaaressa palveluiden lähellä. Timo 0415055687/ Oulun seutu. 0400 588 505. 040 322 1525 . P. Rakennusvuosi 1983. Puh. Sisältäen arkun, uurnan, vaatetuksen, arkkuun huoltamisen ja kuljetuksen Kainuun alueella. Lisätiedot 044 550 8413. Laadukasta, kuivaa koivupilkettä 35 tai 50cm. 248 tkm, kats. Siirrämme muistosi turvaan digiaikaan tiedostomuotoon. 61 m2, 2.krs. Luottotiedot tarkistetaan. korjausrak., halonteko, pihapuiden kaadot ja poistot, varastotyhjennykset, lumija pihatyöt, kauppareissut, romuautojen ja autojen sekä akkujen noudot ym. 0400 287 247. 040 505 4744 Uutta kattopeltiä määrämittaan ja oheistarvikkeita. 040 5071343 Saimme 10 lisäpaikkaa tammikuun Teneriffanmatkalle 10.-24.1.2019. P. 22.11. 0400 586 055. 0400 120 350. P. P. Tervetuloa! Eläkeläismies hakee vakituista työtä . Uusi 2:den istuttava nahkatuoli jalkarahilla. 040 528 2364. 0500 397 975. 044 339 9523. Ost. Pyydä tarjous. P. 0440 295 650. Luotettava auttaja/ennustaja. Siisti, keltainen retrosohva + kaksi nojatuolia. H. Putkiremontti tehty 2017. Opel Astra, Innovation 1,0 T ECT5, vm -16, vähän ajettu, kts. Toyota Avensis -04, aj. Vanhoja tietokoneita, näyttöjä ja muita näihin liittyviä tarvikkeita sekä vanhoja tietokoneja videopelejä. Yhteiset sos.tilat ja lastauslaituri. Kuljetus järjestyy. P. P. Sisäilmaja homekoiratutkimukset Kainuussa. Vapaa tammikuussa 2019. 050 435 7361 soitot iltaisin. Remontoitu, siisti, vuokra edullinen, Suomussalmella. KT 2h+k+s+parveke. P. Sahat ja raivurit, puhaltimet ja painepesurit. Telipyörästö uusi kantavuus 8.t, hinta 1550 €. 046 592 8710. 044 587 4107 30 m² mökin hirsikehikko Nyt talvitarjoushintaan! P. Kunnossa, hyvä. Uudet kodinkoneet varmasti halvalla! Myös iltaisin. Mieluiten 80 – 90-luvulta tai vanhempia. Lisätietoja p. Katso ilmoitus tori.?. P. Hautauspaketit alkaen 590 e . Asuntovaunu, KABE Smaragat, vm -05, katsastettu, huollettu, hyväkuntoinen. Tavarakirppis, Kalevankatu 1, Kajaani. P. Romut ja romuautot ym. P. 08 741 068 Laatukeskus Heikura Ky, Hyrynsalmi www.laatukeskushyrynsalmi.fi Pese matot harjaamatta ! Swipen pesuaineet ja Aloe Vera -tuotteet, Anja p. Kajaanilaista työvoimaa. Pidä kiirettä. Vapaa. 040 513 2633 Kuhmo Laadukasta sekapilkettä ja kookasta keskuslämmityspuuta toimitettuna. 0400 488 521. 040 571 9148. 22.9., luov. 0500 374187 2h+keittiö Palokankaalla 52 m². Hirvimetälle Thermokset, reput, eräpuukot. Rak vuosi 1970. P. Ei seksilinja. Vuokra 600 e + vesi ja sähkö. Kysy tarjous. Kuljetus tarvittaessa. 10e. SOTKAMO-LEHTI – Torstaina 1. nettiauto.com ID 9930417. Nastarenkaat 155 80 R13, Kajaanissa. 044 294 5871. P. Vapaa rivitalokolmio Kontiomäestä. 044 011 1736. Puh: 0400 930 447 Kerrostalokolmio tai -neliö + hissi + autopaikka läheltä Kajaanin keskustaa. Myytävänä Neljä kääpiöluppakorvakania s. 040 746 3985. Soita meille, niin teemme tarjouksen. 040 911 1648 Matti Penttinen. 050 324 4025, 050 365 0535 KT 2 h + k + s + parv. 2 x renkaat, vetokoukku. Halutaan vuokrata Sotkamosta lapsiperheelle soveltuva asunto, jossa lemmikit sallittuja. 044 535 2755. 260 tkm, vetokoukku, siisti. Olemme Facebookissa! Varaosa& Huoltopalvelu p. P. -01, aj. P. Tiedustelut 0400 670 486. 250 m ja 80x200 n. Kirjallinen sopimus ja työmme on kotitalousvähennyskelpoinen. 050 358 0825. n. vain 3199 e. 0400 281 991, (08) 712 150. 040 257 4839. P. Tosikuivaa parrua. P. 050 530 8162. Sari 0700 84 444, ota talteen. Rakennuslupakuvat, energiatodistukset 0400 798504. Rivitalohuoneisto 93 m2, 3 h + k + s + pesuh. Vuokra 650e+sähkö+vesi. 46v tekevä mies hakee pätkätöitä, esim. Koko huoneisto remontoitu. Ollut kuivassa tilassa ja hyvässä tapulissa n. Puh. K a j a a n i n k e s k u s t a s s a K T 2h+k+parveke 51 m2. Myydään Kärsämäen keskustassa rauhalliselta paikalta rivitalokolmio 79 m². Loput eräkengät poistomyynnissä. Katinkullan kylpylän kausija viikkorannekkeiden käyttöoikeuksia. P. Peltek Vuokatti. ym. Maksuton romuautojen nouto/ romutustodistus, metalliromujen nouto. www.kainuunhomekoirapalvelu.fi. 040 911 1648 Matti Penttinen. + uusi iso terassi ja aidattu takapiha. Koti-Kirppis ke-pe 31.10 2.11.18 klo 11-17. 044 211 6669/Kennel Hännänhuiskeen. Hp. P. Pintaa 7mm. 040 762 4998 Ostan halvat h-/p-autot, traktorit, mopot, mönkijät, mottorikelkat, veneet, as-vaunut ym. marraskuuta 2018 18 22 Koti-Kajaani | Keskiviikko 31.10.2018 Kaikenlaista Myytävänä Jätä ilmoitus Kainuun Pörssiin lehtesi verkkosivujen kautta. ILMALÄMPÖPUMPUT KODINKONEET KYLMÄLAITTEET l l l 30 vuoden kokemus kylmä-, kodinkoneja laitoskonehuollosta , myös ilmalämpöpumppujen myynti, asennus ja huolto . P. Romu Green Steel Oy, 044 546 5294, 040 741 8436. H. Myös unien tulk. P. 050 560 1870. Vielä ehdit mukaan! Kuljetus Kajaanista Ouluun, josta suoralento Teneriffalle. 70 m. Annetaan vuokralle rivitalokaksio 60 m2, 2h+k+s+autopaikka Lehtikangas. P. P. Sisämaalaukset, paneloinnit, listoitukset ja laminaatin asennukset ym. 040 557 1665. Kotitalousvähennys. P
TILAUSHINNAT Jatkuva tilaus 12 kk maksuvälillä .....126 € 6 kk maksuvälillä .......69 € 4 kk maksuvälillä .......46 € Vuosikerta .................192 € (hinnat sis. Myyntineuvottelija Miia Väisänen 050 438 0786 Myyntijohtaja Kirsi Kela 044 332 5332 Juttuasiat toimitus 050 314 5004 (ma-pe klo 8-16) Pertti Granqvist 0400 218 314 Mari Heikura 050 598 4980 Ilmestymispäivät ................... Ilmoittautumiset 15.11. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kir jallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Sotkamo-lehti, Akkoniementie 4B, 88600 Sotkamo. Koko reissun hinta matkoineen on 115 -120€/hlö. henkilökunnan koulutuksen vuoksi. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Sotkamo-lehdessä. alv 24 %). 010 665 9013 ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi toimitus p. Luennoitsijana korjausneuvoja Heikki Rautio ja kokemustoimija Pirkko Moisio Hengitysliitosta. H Nina Åkerman & Juneband Esiintyjien esittelyt, uutiset ja videot tansseista sekä linja-autojen aikataulut www.napis.fi. Kuljetamme pienet ja suuret ryhmät ammattitaidolla! Ota rohkeasti yhteyttä! www.arcticgroup.fi Tykkää ja tutustu! Sotkamo-lehti on Facebookissa! RUOKALISTAT Kouluateriat vko 45 Ma: Nakkikeitto / kasvisnakkikeitto, juusto, tuorekurkku, rouhesämpylä, omena Ti: Lihapyörykät / porkkananapit, perunat, ruskeakastike, salaatit Ke: Maksalaatikko, puolukkasurvos / härkislasagnette, salaatit To: Aurinkoinen kalavuoka / tomaattinen soijarouhekastike, perunat, salaatit Pe: Karjalanpaisti / savu-kasviskastike, perunat, salaatit Kotihoitoateriat Ma: Nakkikeitto, puolukka-karpalokiisseli Ti: Lihapyörykät, ruskeakastike, perunat, kasvis, salaatti, raparperiruusunmarjakiisseli Ke: Jauheliha-perunalaatikko, kasvis, salaatti, aprikoosimousse To: Aurinkoinen seivuoka, perunasose, kasvis, salaatti, punaherukkakiisseli Pe: Karjalanpaisti, perunat, kasvis, salaatti, mangokiisseli La: Jauhemaksapihvit, ruskeakastike, perunat, kasvis, salaatti, mustaherukkakiisseli Su: Sitruuna-kirjolohipaistos, perunasose, kasvis, karviaiskiisseli. Aloitetaan kahvitarjoilulla. Tilaisuus avoin kaikille, tervetuloa! Sotkamossa 1.11.2018 Vanhusja vammaisneuvosto SEKALAISIA Palsta on tarkoitettu järjestöjen ja yhdistysten sisäiseen tiedottamiseen. Kekritansseissa la 3.11. Halutaan vuokrata PÖRSSI Kolmio, mökki tai loma-asunto. Ke klo 11 Liikennevirasto / Ikäihmisten ajokulttuuri. Olavi Sotkamon työväentalolla su 4.11.2018 klo 16.00–20.00 Lippu 10 €. klo 10.00. Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani 010 Yritysnumeroon soittaminen maksaa 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/minuutti (sis. 010 665 9013 ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi Sotkamon yhdistyksen kerho on srk.talolla ma 5.11.2018 klo 10.00. Sotkamo-lehdellä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipideja markkinatutkimuk siin henkilötietolain mu kaisesti. Yövymme 2 hengen huoneissa, ruokailemme seisovasta pöydästä, katsomme teatteri Retikan joulupläjäyksen ”Viime tipassa” ja illan päätteeksi laulamme karaokea ja tanssimme. Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Olemme myös Facebookissa. Turinatuvan kaikkien yhdistysten yhteinen Haapalan ravintolassa 29.11.2018 kello 17. 1,80 e /rivi + alv 24% P. 2018 Kiannon Kuohuissa. Toiveena on 2 x mh, keittiö sekä sauna. Tervetuloa! Soittaa Sotkamon Hanuripelimannit TANSSIT HUOM! Joulumessut 6.12. ma-pe klo 9-11 ja 12-14 Sähköpostit: .......................... Kuhmosta tulevat Eine ja anja kertomaan, miten heidän yhdistyksen toimintaa on vietetty yhteistapaamisissa jäsenten ja vieraiden kanssa. Tervetuloa! Johtokunta Sotkamon Vasemmisto KOKOUKSET pikkujoulu Hinta yhd.jäseniltä 20 €, ei-jäseniltä 34 €, linja-auto kuljetus. mennessä Turinatuvalle. Tilaukset ja ilmoitukset 010 665 9013 ........................................................ To klo 12 Laulupiiri / Kaisa Salo. 044 5778 640. Turinatupa, Akkoniementie 9, 88600 Sotkamo. Pe klo 9 Jouluaskartelu. Kaksi yhdistetyn nuorten maajoukkueen urheilijaa etsii asuntoa. Sisäilmaluento keskiviikkona 7.11. Tapaamme Turinatuvalla marraskuun 6. alkaen kello 13.00. Vastuu virheistä ja huomautukset: Lehden suurin vastuu hyväksytyn ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä tai ilmoituksen poisjäännistä on ilmoituksen hinta. Kekrijuhlaan Puolangalle lähdemme la-asemalta 4.11. Sotkamo LT 2017 ................................. mennessä puh. kello 18.00 Sotkamon kunnan virastotalon valtuustosalissa. lakko) tai asiakkaasta johtuvan syyn vuoksi voi julkaista ilmoitusta, lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuneesta vahingosta. Torstaina 1. Tervetuloa suurella joukolla paikalle. Ma klo 10 Viikonavaus / Nukketeatteri, Kirsi-Marja Sopanen, klo 11 Jumppatuokio, klo 17 Kilpirauhaskerho / Apteekkiluento. Tiedustelut 040 761 8165. sähköpostit ........ Mikäli lehti ei ylivoimaisen esteen (esim. SYYSKOKOUS Työväentalolla ke 7.11.2018 kello 18.00. Iloista pikkujoulua vietämme 30.11. Sotkamon Kuulo ry. 4000 kpl Kustantaja: ............................ Turinatuvan viikko-ohjelma 5.11.-9.11.2018. klo 10-15. Turinatupa on avoinna ma-to klo 8.30-15, pe 8.30-12. Huom! Akkoniementie 4, Sotkamo, p. Jouluruokailu ja -musiikkia. Pekka Lassila 0400 456 848 Konttori avoinna: .................. Ilmoittaudu Eiralle 15.11. Akkoniementie 4 B, 88600 Sotkamo Puhelin: ................................. Lehti toimitetaan ylivoimainen este (lakko ym.) varauksin. tiistai: aineistot perjantaina klo 16 perjantai: aineistot keskiviikkona klo 16 Kainuun pörssi: aineistot tiistaina klo 10 Levikkialue: ........................... tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Sotkamo-lehden asiakaspalveluun. Seurakunnan diakoniatyön pyynnöstä askartelemme heille enkeleitä vanhoista kirjoista. Esillä syyskokousasiat sekä ajankohtaiskeskustelu. Muistutukset on tehtävä viimeistään kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. Vammaisja vanhusneuvosto Sotkamon kunta Ikäihmisten ajosyyni keskiviikkona 7.11. klo 20-01 Neljänsuora -orkesteri ja Nuorekas, suosittu Konttorimme on suljettu pe 2.11. Vammaisille ja vanhuksille tarkoitettu liikenneturvakoulutus, jonka tarkoituksena on antaa tietoa osallistujille liikenneturvallisuudesta ja valmiutta liikennekäyttäytymiseen. H Elävää musiikkia tauotta H Liput vain 16 € H Karaoke H H Naisten valtaa H B-oikeudet H Maksuvälineenä käyvät myös liikuntaja kulttuurisetelit H Lipunmyynti alkaa klo 19.30 H H Seuraavat tanssit 17.11. Ei lakisääteisiä kokousilmoituksia, ei kaupallista toimintaa sisältäviä ilmoituksia. Varma vuokranmaksu. 050 314 5004, toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Toimimme koko maassa! Suunnittelemme tarpeittesi mukaiset kuljetukset charter@arcticgroup.fi +358 50 475 5511 JNG CHARTER Tarvitsetko tilausajoa. SLP Kustannus Oy, Kajaani Painopaikka: ......................... marraskuuta 2018 – SOTKAMO-LEHTI 19 www.sotkamolehti.fi Katso jutun videosisältö Katso lisää kuvia Avaa juttuun liittyvä linkki Sitoutumaton – Sanomalehtien Liiton jäsenlehti 24.2.1962 Päätoimittaja......................... Ti laaja voi kieltää tietojensa käytön em. Ti klo 10 Kuulokerho. päivä klo 10.00. Asiakasrekisteri: Sotkamo-lehden asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. Ei laskutuslisää. etunimi.sukunimi@slpmedia.fi Osoite: ................................... asiakaspalvelu.sotkamolehti@slpmedia.fi ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Henk.koht. Yhteydenotot: Sami Kettunen/050 386 5555 tai sami@kettunen.com. alv) 0800 95505 MAHDOLLISET JAKELUHÄIRIÖT ma – la klo 7.00 – 11.00 Puhelut palvelunumeroon ovat maksuttomia. Ota sakset ja mattopuukko mukaan. Sijainti lähellä Urheiluopistoa. He kertovat myös käsien hoidosta ja hoitotuotteista
mervi ja mika PULLA-kAHVitArjOiLU Hotelli Tulikettu la 3.11.2018 klo 20.00. marraskuuta 2018 Karaokea to-su alk. Happy Halloween!! ma-ti: 18-02, ke: 18-03, to: 12-03, pe 12-04, la: 10-04, su: 10-03 Karaoketanssit Laavu baarissa klo 18-22 esiintyjänä Jani Korhonen ja toivottavasti sinäkin Varsitie 1, Vuokatti Maanantaisin Tervetuloa! kekrimyyjäiset lauantaina 3.11. 20 SOTKAMO-LEHTI – Torstaina 1. Halloween Disco pe ja la klo 23.00-04.00 Tarjouksia, karkkia ym. klo 10–16 sotkamon Pitopalvelu , Huuskontie 2 a Päivärinnan tila Puusta käsin menossa mukana: kotileipomo Pirjo Niskanen rieskAA, LeiPää, LeiVONNAisiA, sAVUsAUNAPALViA PALViLAmmAskeittOA 6 € litra omiin astioihin terVetULOA t. ym... klo 22.00 Halloween MusaBingo perjantaina klo 21.00 Halloween -asussa vapaa pääsy! Paras asu palkitaan